: maria kallio -extra (tammi)

TAMMI

MARIA KALLIO–EXTRA

MARIA KALLIO

20 VUOTTADEKKARITKansi: Markko Taina

Kannen valokuva: Hans Berggren / Getty Images

ISBN: 978-951-31-7131-5 • www.tammi.fi • 84.2

MARIA KALLIO –EXTRA

Mukana kaksi aiemmin julkaisematonta kertomusta!

Kevyttä ja vakavaaLEENA LEHTOLAISEN

komisariostaLEENA LEHTOLAINEN on kirjoittanut lähes kaksikymmentä kaunokirjallista teosta: komisario Maria Kalliosta kertovia rikos-romaaneja, Hilja Ilveskeron ympärille rakentuvan Henkivartija-trilogian, kaksi avioliittokuvausta Jonakin onnellisena päivänä ja Luonas en ollutkaan sekä kaksi kertomuskokoelmaa. Uransa hän aloittijo 12-vuotiaana nuortenromaanillaJa äkkiä onkin toukokuu.

Vuodesta 1993 ilmestyneet Maria Kallio -rikosromaanit ovat tuoneet suomalaiseen rikoskirjallisuuteen vahvan, päämäärä-tietoisen ja neuvokkaan naispuolisen poliisihahmon. Romaanien tunnistettavia piirteitä ovat jäntevä ja tiheä kerronta, elävästi ja uskottavasti kuvattu poliisityö sekä päivänpolttavat, vaikeasti ratkaistavatyhteiskunnalliset aiheet.

Leena Lehtolaisen luoma poliisihahmo Maria Kallio esiintyi ensi kerran keväällä 1993 romaanissa Ensimmäinen murhani.

Maria Kallio -Extra on opas- ja fanikirja, joka kertoo kaiken tarvittavan tiedon Suomen suosituimmasta naispoliisista.

Kirja etenee Maria Kallion ensimmäisestä murhatutkimuk-sesta aina 28 kielen maailmanvalloitukseen, jota valaisevat

ulkomaisten kirjojen kannet. Ulkomaiset kustantajat kertovat mikä heitä suomalaispoliisissa viehättää, kääntäjät puoles-taan kiperimmistä ja hauskimmista käännöspähkinöistään.

Teoksessa esitellään kunkin romaanin maailma sekä Maria Kallion urakehityksen ja perhe-elämän muutokset. Se kertoo havainnollisesti kunkin kirjan rikokset, henkilöt, tapahtumat,

erikoisuudet ja kirjojen saaman vastaanoton− ilman spoilaavia juonipaljastuksia.

Teos sisältää kaksi aiemmin julkaisematonta Maria Kallio -novellia Basistin tapaus ja Kuollut lumiukko.

Kirjan ovat toimittaneet Hannu Harju ja Ismo Loivamaa.

Kaikki tarvittava Suomen suosituimmastanaispuolisesta poliisista!

Maria Kallio -sarja

Ensimmäinen murhani, 1993Harmin paikka, 1994Kuparisydän, 1995Luminainen, 1996Kuolemanspiraali, 1997Tuulen puolella, 1998Ennen lähtöä, 2000Veren vimma, 2003Rivo Satakieli, 2005Väärän jäljillä, 2008Minne tytöt kadonneet, 2010Rautakolmio, 2013

TOM

AS W

HITEH

OU

SE


Kevyttä ja vakavaa

LEENA LEHTOLAISEN komisariosta

KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ | TAMMI HELSINKI

Toimittaneet Hannu Harju ja Ismo Loivamaa

Osa teksteistä on ilmestynyt hiukan toisenlaisena Maria Kallio -internet-sivuilla (Miksi poliisiksi, Terveisiä Kabulista, Tietokilpailukysymykset, Antti kokkaa). Kaiken alku on arvoitus on ilmestynyt Paula Arvaksen ja Kirsi Luukkasen toimittamassa teoksessa Miten rikoskirjani ovat syntyneet — suomalaiset dekkaristit kertovat (Crimetime). Onnellisuuskäyrä on julkaistu kevään 2013 Tammenlehdessä. Miten väärän jäljillä syntyi − Kirjailijan työpäiväkirja oppikir-jassa Aktiivi 8 (Tammi, 2009) sekä novelli Kuollut lumiukko saksaksiantologiassa Alle Morde wieder (Rohwolt, 2011).Taitto Tuija Kuusela

© Leena Lehtolainen, Hannu Harju, Ismo Loivamaa ja Kustannusosakeyhtiö Tammi 2013Nimellä varustetut kirjoitukset ja novellit © kunkin kirjoituksen tekijä.ISBN 978-951-31-7131-5Painettu EU:ssa.

KUKA ON MARIA KALLIO

Kuka on Maria Kallio Leena Lehtolainen 10 – Kaiken alku on arvoitus Leena Lehtolainen 13 – Miksi poliisiksi Leena Lehtolainen 29 –

Kirje Marialle Minna Immonen 32 – Pieni Maria Kallio -sanasto 34 – Leena Lehtolaisen palkintoja ja tunnustuksia 39 – Maria Kallion

onnellisuuskäyrä 40 – Leena Lehtolainen Maria Kalliosta ja kirjoittamisesta 42

12 MURHATARINAA

Ensimmäinen murhani 48 – Harmin paikka 54 – Kuparisydän 58 – Luminainen 62 – Kuolemanspiraali 66 – Tuulen puolella 70 –

Ennen lähtöä 74 – Veren vimma 78 – Yli puoli miljoonaa Maria Kallio -romaania 81 – Rivo Satakieli 82 – Väärän jäljillä 86 – Terveisiä Kabulista Leena Lehtolainen 90 – Minne tytöt kadonneet 96 – Kirjasta kirjaan 101 –

Rautakolmio 102 – Maria Kallio -romaanien tapahtumapaikkoja 106 – Maria Kallion ajatuksia 108 – Monenlaista musiikkia 111

Ave Maria 5

MARIA KALLIO MUIDEN SILMIN Maria Kallio 28 kielellä 114 – Hänen vihollisensa Owen Witesman 115 – Ajatukseni saattaa kuulostaa oudolta Istvan Balasz 117 – Onko ”hän” mies vai nainen Gabriele Schrey-Vasara 118 – Maria Kallio Silke Jelling-haus 120 – Nainen huutaa eri tavalla kuin mies Mayami Furuichi 121 – Taskukokoinen sepporäty Marjut Hökfelt 123 – Miksi Jeppe (tai Jaana)

tappaa 126 – Lutz on turkiksi onneksi Lutz Tulan Yanardag 127 – Kuinka Väärän jäljillä syntyi – Kirjailijan työpäiväkirja Leena Lehtolainen 128 –

Kollegan kohtaaminen 132 – Maria Kallio kriitikoiden käsissä 133 – Kuin viisi Mariaa 134 – Kuparisydän-laulu Olli Pohjola 138

KOLLEGAT KIMPUSSA eli kuka helvetti Maria Kallio luulee olevansa

Kuusi kirjailijaa sai toimeksiannon: kuulustelu.

Krapula Outi Pakkanen 145 – Olin jäänyt alas kaivokseen Terhi Rannela 148 – Ruma Näytelmä Taavi Soininvaara 151 – Tiukkaa tekee

Tuija Lehtinen 154 – Sarjatunnustaja – Maria Kallion visaisin juttu Markku Paretskoi ja Jari Rasi 157 – Maria hakkaa minua Jari Järvelä 160

LEENA LEHTOLAINEN Kaksi aiemmin suomeksi julkaisematonta Maria Kallio -novellia

Basistin tapaus 164 – Kuollut lumiukko 172

AVE MARIA”Kipitin Koivun perässä kolme kerrosta portaita alapäin. Kakkoskerroksessa käännyimme poispäin väkivaltarikosjaoksesta. Huoneemme löytyivät heti lasioven takaa käytävän vasemmalta puolelta. Puupponen seisoi ripustamassa rikospaikkakuvia seinälle, ja kun hän näki minut, hän alkoi laulaa Schubertin Ave Mariaa hirveän nopealla tempolla ja niin epävireisesti, että se sai M. A. Nummisen kuulostamaan Jorma Hynniseltä.”– romaanista Luminainen

TIESITKÖ TÄMÄN MARIA KALLIO -ROMAANEISTA

Tietokilpailukysymykset 200

BAR AND GRILLAntti kokkaa 206

8 MARIA KALLIO -EXTRA

Kuka on Maria Kallio 9

Kuka on Maria Kallio


MARIA KALLIO on väkivaltarikollisuuden kut-sumusammattilainen. Hän tiesi jo teini-ikäisenä, että hänestä tulee poliisi, ja hän pääsi poliisikouluun ensi yrittämällä. Sa-malla kurssilla oli vain toinen nainen hänen lisäkseen. Maria onkin nuoresta asti tottunut työskentelemään miesvaltaisissa yhteisöissä. Kouluaikana hän pelasi jalkapalloa poikajouk-kueessa ja soitti bassoa punkbändissä nimeltä Rotanmyrkky. Hän on sekoitus kurveja ja lihaksia, pörröistä tukkaa ja terä-vää älyä.

Maria ottaa usein yhteen auktoriteettien kanssa. Hän ei hyväksy yhteiskuntaa, jossa valtaapitävien rikkeet sivuutetaan pelkän maan tavan vuoksi. Hän ei pelkää asettua isoja poikia vastaan mutta osaa myös asettua niiden asemaan, joita nämä iso pojat potkivat. Hän on taitava kuuntelija ja kuulustelija, joka saa ihmiset puhumaan. Toisinaan hän jopa luottaa liikaa ihmisiin, sillä hän ei työn kovuudesta huolimatta ole menet-tänyt uskoaan hyvyyteen.

Toisinaan Maria toimii ennen kuin kunnolla ajattelee, hän ei jää seisomaan tumput suorina. Hän tuntee työnsä riskit ja käyttää tarvittaessa myös väkivaltaisia keinoja, vaikka ei nauti niistä. Kirjasarjan kuluessa hän menee naimisiin ja saa kaksi lasta. Marian perhe-elämä lomittuu hänen työhönsä, ja suomalaiselle naiselle tyypilliseen tapaan joutuu tasapai-noilemaan näiden välillä. Hän ei ole mikään siveyden sipuli vaan nautti seksistä ja tuntee sensuellia vetoa myös muihin miehiin kun puolisoonsa. Maria arvostaa molemminpuolista flirttiä, mutta kähmijöitä hän sivaltaa sormille.


Maria jaksaa nauraa kollegansa Puupposen puujalkavit-seille mutta ei suvaitse työpaikkakiusaamista. Hän tarvitsee yksinäisiä juoksulenkkejä jaksaakseen poliisin työn sosiaali-suuden. Hän näyttää ulospäin vahvalta, mutta hän ei selviä tutkimistaan tapauksista ilman kolhuja, vaan kaikki koettu muokkaa häntä.

Maria Kallio ei ole supersankari. Hän on tavallinen nainen, äiti ja poliisi. Hän voisi asua naapurissasi. Vaikka Maria on fiktiivinen hahmo, hänestä on tullut monen lukijan ystävä.

Leena Lehtolainen


KAIKEN ALKU ON ARVOITUS

Leena Lehtolainen

ALUSSA OLI leikki, josta pikkuhiljaa syntyi tarinoita. Kerroin niitä mielessäni jo ennen kuin opin hallitsemaan kir-jaimia. Vanhempani muistelevat, että istuin Outokummun Pohjoisahonkadun kotimme olohuoneen ruokapöydän alla ja puhuin keksimilleni henkilöille. Olin silloin nelivuotias.

Olin lapsi, jolle sekä luettiin paljon että kerrottiin satu-ja. Viimemainittua teki erityisesti isäni, jonka kertomukset Pynksis-sammakosta kuuluivat sisareni ja minun iltasatuihin. Suuri elämys oli myös kolmevuotiaana näkemäni teatteri-versio Astrid Lindgrenin mestarietsivä Kalle Blomkvistista. Isäni sovitti ja ohjasi sen, siinä näyttelivät hänen oppilaansa Vesannon yhteiskoulusta. Ensimmäisiltä elinvuosiltani Ve-sannolla minulla on vain muutama muisto, sillä olin neljän, kun muutimme sieltä Outokumpuun. Toinen varhaislapsuu-


den muisto kertoo jotakin lapsuuteni vilkkaasta mielikuvi-tuksesta: olimme naapurin Jullen kanssa ihan varmoja, että näimme kauan sitten palaneen talon pihalla palossa kuolleen miehen haamun, kun kävelimme talon ohitse.

Opin lukemaan, kun olin viisivuotias. Tämä tapahtui mummini kotona Kuopion Aatalankadulla. Lehteilin kuva-kirjaa, jota minulle oli luettu moneen kertaan. En muista mikä kirja oli, mutta muistan tunteen, kun yhtäkkiä tajusin, kuinka kirjaimista muodostuu sanoja. Istuin lattialla, ja kirja oli sohvan päällä. Ikkunasta paistoi aurinko, jonka säteet osuivat lattialla olevalle räsymatolle.

Siitä alkoi innokas lukeminen, ja olen edelleen himolukija. Lukeminen oli hyvin tärkeää kirjailijaksi kehittymisessäni. Syntymäpäivään ja jouluun kuuluivat itsestään selvästi kirja-lahjat. Outokummun kauppalan – vuodesta 1977 lähtien kau-pungin – kirjasto tuli tutuksi, samoin myöhemmin Kummun koulun kirjasto. Kirjoista opin paljon, ja ehkä tärkein oppi nuorena oli lukevan ja kirjoittavan tytön malli. Sen minulla tarjosivat muun muassa Lucy Maud Montgomeryn kirjojen sankarittaret Anna ja Emilia, Louisa Alcottin Jo, joka oli selvästikin kirjailijan omakuva ja jonka myöhempiin vaihei-siin kykenen samastumaan edelleen, sekä Rauha S. Virtasen Virva Selja. Teini-iän hankalina vuosina Saima Harmajan päiväkirjoista löytyi kaikupohjaa niin oman kirjoittamisen ehtojen ja tavoitteiden pohdiskeluille kuin sydänsuruillekin. Koetin kirjoittaa hänen laillaan runoja, mutta parikymppise-nä viimein tajusin, että siinä olen surkea eivätkä runoteelmäni kelpaa julkaistavaksi.


Tallentunut kirjoittamiseni alkoi virallisesti seitsenvuotis-päivälahjaksi saamastani ensimmäisestä päiväkirjastani. Sen ensimmäinen päiväys on samalta päivältä, 11.3.1971. Siitä läh-tien olen pitänyt päiväkirjaa säännöllisen epäsäännöllisesti, ja kirjoittaessani tätä keväällä 2012 menossa on 77. päiväkir-jani. Päiväkirja kulkee mukanani käytännöllisesti katsoen kaikilla kauppareissua pidemmillä matkoilla, ja tunnen olen jotenkin vaillinainen ilman sitä. En pidä erikseen varsinaista työpäiväkirjaa, vaan kirjaan teosteni edistymisvaiheet muiden merkintöjeni lomaan. Saatan kirjoittaa päiväkirjaani myös kohtauksia tulevista teksteistä ja erilaisia mieleen putkahta-neita ideoita. Pääasiallisesti päiväkirjat ovat Leenan tekstiä Leenalle, niitä ei ole tarkoitettu kenenkään muun luettaviksi. Ne ovat minulle kuitenkin elintärkeä kirjoittamisen ja omien ajatusten hahmottamisen muoto, ja yksi monista kirjoittami-sen verryttelytavoista.

ENSIMMÄINEN rikoskirjallinen kummitätini oli Agatha Christie. Hänen teoksensa Kuolema ilmoittaa leh-dessä ja Kymmenen pientä neekeripoikaa olivat ensimmäiset aikuisten dekkarit, jotka luin, vuonna 1973 hiihtolomalla setäni luona Pielavedellä. Christie on siitä lähtien kuulunut kirjailijoihin, joiden tuotantoon olen perehtynyt perusteel-


lisesti ja johon olen myös peilannut omaa kirjoittamistani. Kummitätiä vastaan on pitänyt ajoin kapinoida, ajoin hänet on myös ollut syytä nostaa jalustalle. Olen viime vuosina nauttinut lukiessani hänen luomisprosesseitaan selvittävää John Curranin Agatha Christien salaisia muistikirjoja. Chris-tien ohella luin jo ala-asteikäisenä muun muassa Maria Langin ja Eeva Tenhusen teoksia, mutta jo silloin olin kir-jallisuuden sekakäyttäjä, johon vetosi yhtä lailla myös John Steinbeck tai Pablo Neruda. Vanhempani olivat ammatiltaan äidinkielenopettajia, joten meillä kotona oli paljon kirjoja ja meillä myös luettiin ja keskusteltiin kirjoista.

Vähitellen aloin päiväkirjan lisäksi kirjoittaa myös keksi-miäni tarinoita paperille, ja koska nautin kirjoittamisesta, sain niitä myös valmiiksi. Esikoisteokseni Ja äkkiä onkin touko-kuu − tarina paperille, kirjoituskoneella, ilmestyi toukokuussa 1976 kun olin 12-vuotias. Kirjoitin sen ensimmäisen version talvella 1974–75 mustaan, vahakantiseen vihkoon, käsin. Kun se oli valmis, luetutin sen isälläni, joka rohkaisi kirjoittamaan tekstin puhtaaksi. Kesällä 1975 istuin Juvalla kummitätini Ailin kesähuvilan vintinportaissa ja tein työtä käskettyä. Ui-maan tai metsään samoilemaan laskin itseni vasta kun tietty liuskamäärä oli saavutettu, ja sähköttömän kirjoituskoneen takominen kävi välillä kuntoilusta.

Aikuisiällä olen tajunnut, että esikoisteoksessa on jo idul-laan monia niitä teemoja, joista olen ollut myöhemmällä kir-jailijanurallani kiinnostunut. Kirjoitin neljän lapsen, kahden pojan ja kahden tytön ryhmästä, koska en halunnut tehdä itsestäni päähenkilöä. Henkilöillä ei ollut suoraa vastinetta todellisuudessa, vaikka tapahtumat perustuivat tietysti sii-


hen rajalliseen elämänkokemukseen, mikä tuon ikäisellä on. Kirjassa kaikuvat ajan poliittiset teemat, kuten Chilen val-lankumous, ja lapsiin kohdistunut väkivalta tulee esiin Illin ja tämän sadistisen isäpuolen kautta. Kirjan nuorisorikollis-jengi oli aika samankaltainen joka liikkui kotikaupungissani Outokummussa, ja Jepen poliisi-isään sain aineksia kaverini Tiinan isästä. Rikokset ja kuolema sekä poliisikuulustelujen kuvaukset ovat mukana jo esikoisessa, mikä on enteellistä.

Toinen teokseni Kitara on rakkauteni ilmestyi viisi vuotta myöhemmin, 1981. Siinä omasta elämästä vieraannuttami-nen näkyy päähenkilön sukupuolessa: hän on poika, mutta kirjoittajan tavoin nuori, joka haluaa sekä olla erilainen että hyväksytty ja ilmaista itseään musiikin kautta. Käytin aineis-tona joitakin oman elämäni tapahtumia. Liftauskohtaus pois Kuopiosta on todellinen kokemukseni hieman karrikoituna, ja päähenkilö Kenin bändielämän taustalla olivat kaverieni punkyhtyeyritelmät.

Kitara on rakkauteni -kirjan myötä tajusin selkeästi, että kirjoittamisella tuskin elää Suomessa. Pitää hankkia jokin toinen ammatti kirjoittamisen ohella. Oma ammattisuun-nitteluni ei tosin ole koskaan ollut erityisen järkevää, vaan olen ottanut taloudellisia riskejä ja tehnyt juuri niitä asioita, joita aidosti haluan. Täyspäiväiseksi ammattikirjailijaksikin oikeastaan ajauduin, en missään vaiheessa tehnyt selkeää pää-töstä, että minusta tulee kirjailija.

Opiskelin kylläkin pääaineena kotimaista kirjallisuutta, mutta aineen valinta oli osin sattumaa. Aineyhdistelmääni kuuluivat lisäksi teatteritiede, teoreettinen filosofia ja muu-tama hassu opintoviikko tiedotusoppia, joten tutkintoni ei


oikeastaan valmistanut minua mihinkään ammattiin – ei ainakaan kirjailijaksi. Kirjallisuustieteen ja konkreettisen kaunokirjoittamisen välillä ei 1980-luvulla ollut juuri yh-teyksiä, mutta opiskeluaikana luin edelleen paljon ja myös sellaista kirjallisuutta, johon en ehkä muuten olisi tarttunut. Mikään lukeminen ei ollut hyödytöntä. Opin muun muassa sen, että kielellisesti ja älyllisesti taidokkainkin teos jää mi-nulle vaillinaiseksi, jollei se jollain tavoin kosketa tunteitani. Se on minun tapani lukea.

KIRjALLISUUDEN opiskeluja vahvemmin kirjoit-tamisen uudelleenaloittamiseen vaikutti opiskeluaikainen musiikkiharrastukseni. Jatkoin jo lukiovuosina aloittamiani klassisen laulun opintoja Käpylän musiikkiopistossa, ja kämppäkaverini houkutteli minut Wiipurilaisen Osakun-nan Laulajien WiOLin rivistöön. Kuoroyhteisö oli tiivis ja dramatiikkaa riitti monella tasolla: seurustelusuhteita syntyi ja kariutui, joku lauloi liian kovaa ja toinen väärin. Idea seka- kuorodekkarista syntyi syksyllä 1986, kun istuimme huo-neessani juomassa viiniä sopraanotoverini Johanna Laakson kanssa. Pääsin toteuttamaan ensimmäistä versiota vitsistäni vasta keväällä 1988, jolloin olin odottelin toimettomana filo-sofian kandidaatin papereita, jotta pääsisin hakemaan töitä.


Naputin tarinan ensimmäisen version sähkökirjoituskoneel-la muutamassa viikossa, mutta sitten se unohtui. Onneksi käsikirjoitusluntta sentään pysyi mukanani seuraavien vuo-sien muutoissa. Jälkikäteen olen tajunnut, että pelkkä seka- kuorokuvaus ilman rikosjuonen tuomaa vieraannuttamista olisi ollut liian omaelämäkerrallinen teos. Dekkarimuoto antoi mahdollisuuden ulkopuolistaa omia kokemuksia ja tun-temuksia, ja antaa edelleen. En kirjoita omaelämäkerrallisia teoksia. Lainaan ja varastan kaiken, minkä koen tai kohtaan, mutta väännän sen alkuperäisyhteyksistä poikkeavaan muo-toon ja huomaan usein vasta vuosia kirjoitusprosessin jälkeen, mistä joku yksityiskohta oli lähtöisin.

Penkoessani vuonna 1988 historiallisia kotimaisia dek-kareita Helsingin yliopiston kirjaston arkistoista törmäsin kirjaston naistenvessassa opettajaani, apulaisprofessori Liisi Huhtalaan, joka kuului Ruumiin kulttuuri -lehden toimitus-kuntaan. Lehteen oltiin kokoamassa teemanumeroa naisten kirjoittamista dekkareista, ja Huhtala kysyi, haluaisinko kirjoittaa suomalaisen naisdekkarin ensiaskelista eli 1940-lu-vun kirjoista ja tekijöistä. Annoin pirulle pikkusormen kun suostuin, ja kirjoitin Ruumiin kulttuuriin säännöllisesti yli kaksikymmentä vuotta.

Myös ensimmäinen maisteriksi valmistumisen jälkeinen työpaikkani löytyi kuoromaailmasta, mutta aika pian huoma-sin, että olin väärä ihminen Tapiolan kuoron intendentiksi. Makasin illat kylpyammeessa lukien dekkareita ja juoden viiniä. Kirjallisuudentutkimus kiinnosti minua edelleen, ja koska gradunteko oli tuntunut palkitsevalta, päätin jatkaa lisensiaattityöhön. 1980–90 -lukujen taitteessa kirjallisuu-


dentutkimuksen keskiöön oli noussut feministinen kirjalli-suudentutkimus, ja myös rikoskirjallisuutta oli edes hieman alettu tutkia kansainvälisesti, vaikka Suomessa ala oli vasta lapsenkengissä. Totesin, että koska suomalaista naisten kir-joittamaan rikoskirjallisuutta ei ollut juurikaan tutkittu, voisi siinä olla hyvä aihe. Kävin systemaattisesti läpi kaiken siihen mennessä Suomessa naisten kirjoittaman rikoskirjallisuuden, ja totesin valtavaksi ällistyksekseni, ettei Suomessa ollut dek-kareissa päähenkilöinä lainkaan naispuolisia rikostutkinnan ammattilaisia. Tämän ihmettelyn tuloksena muistin vanhan käsikirjotiukseni, joka oli kirjoitettu yksikön kolmanteen persoonaan eikä siinä ollut rikostutkijan hahmoa mitenkään tärkeässä asemassa. Aloin hahmotella samaa tarinaa eri ker-rontanäkökulmasta: mitä jos sen kertoisikin kuoromurhaa ratkaiseva poliisi, kovaksikeitetyn dekkarin tapaan yksikön ensimmäisessä persoonassa? Millainen tuo poliisi olisi?

Maria Kallion hahmo alkoi syntyä kevättalvella 1992. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, julkaisisiko joku hänen ensimmäisen murhansa, saati tulisiko teokselle jatkoa. Hah-mo lähti syntymään puhtaasti teoreettisena rakennelmana suomalaisesta naispoliisista. Jos olisin tiennyt, että meillä on edessämme ainakin kahdenkymmenen vuoden yhteinen tai-val, olisin poistanut Mariasta kaikki mahdolliset yhtymäkoh-dat omaan itseeni, mutta aloittelevan kirjailijan tavoin pistin peliin omia kokemuksiani ja viski-, musiikki- ja miesmakuni, pituuteni ja silloiset punaiset hiukseni. Olen vuosikaudet saanut vakuutella ettei Maria ole alter egoni tai toiveminäni. Tänä vuonna tulen eläneeksi hänen kanssaan kahdentoista kirjan ajan, eikä taipaleemme näytä vielä päättyvän.


Uransa alussa Kallio on sinkku ja vailla vakituista työ-paikkaa, sarjan edetessä hän menee naimisiin, saa kaksi lasta ja ankkuroituu töihin Espoon poliisiin. Asuin Espoossa vuo-sina 1989−2000, joten minulle oli luontevaa kuvata silloisen kotikaupunkini tapahtumia. Pääkaupunkiseutu on kuitenkin yhtenäinen kokonaisuus, ja kaikki se, mikä on mahdollista Suomessa, on mahdollista myös Espoossa. Pyrin kirjoitta-maan realistisia poliisiromaaneja, mutta olen tietenkin tie-toinen siitä, ettei fiktiivinen teos voi olla dokumentti, vaan sen on edettävä kirjallisilla ehdoilla. Niinpä rikostutkijoitten määrää on rajattava ja tapahtumien kuvausta valikoitava. Olen myös halunnut, että Marian ja välillä hänen työtoveriensakin elämä linkittyy jollain tavoin tutkittavana olevaan rikokseen ja kirjan keskeiseen teemaan.

SITÄ, MISTÄ ideat tulevat on usein mahdotonta sanoa. Toisinaan minua vaivaa joku kysymys tai ongelmakokonai-suus, joka hiertää mieltä kuin kivi kengässä. En ehkä tiedä, mitä ajattelen asiasta, siksi siitä täytyy kirjoittaa. On toki ollut poikkeuksia. 1997 ilmestyneen Kuolemanspiraalin idean taisin saada kun seurasin vuoden 1994 olympialaisia ja jouduin keskeyttämään taitoluistelun katselemisen. Tajusin, että jos kirjoittaisin taitoluisteluaiheisen rikosromaanin, voisin väittää

TAMMI

MARIA KALLIO–EXTRA

MARIA KALLIO

20 VUOTTADEKKARITKansi: Markko Taina

Kannen valokuva: Hans Berggren / Getty Images

ISBN: 978-951-31-7131-5 • www.tammi.fi • 84.2


Mukana kaksi aiemmin julkaisematonta kertomusta!

Kevyttä ja vakavaaLEENA LEHTOLAISEN

komisariostaLEENA LEHTOLAINEN on kirjoittanut lähes kaksikymmentä kaunokirjallista teosta: komisario Maria Kalliosta kertovia rikos-romaaneja, Hilja Ilveskeron ympärille rakentuvan Henkivartija-trilogian, kaksi avioliittokuvausta Jonakin onnellisena päivänä ja Luonas en ollutkaan sekä kaksi kertomuskokoelmaa. Uransa hän aloittijo 12-vuotiaana nuortenromaanillaJa äkkiä onkin toukokuu.

Vuodesta 1993 ilmestyneet Maria Kallio -rikosromaanit ovat tuoneet suomalaiseen rikoskirjallisuuteen vahvan, päämäärä-tietoisen ja neuvokkaan naispuolisen poliisihahmon. Romaanien tunnistettavia piirteitä ovat jäntevä ja tiheä kerronta, elävästi ja uskottavasti kuvattu poliisityö sekä päivänpolttavat, vaikeasti ratkaistavatyhteiskunnalliset aiheet.

Leena Lehtolaisen luoma poliisihahmo Maria Kallio esiintyi ensi kerran keväällä 1993 romaanissa Ensimmäinen murhani.

Maria Kallio -Extra on opas- ja fanikirja, joka kertoo kaiken tarvittavan tiedon Suomen suosituimmasta naispoliisista.

Kirja etenee Maria Kallion ensimmäisestä murhatutkimuk-sesta aina 28 kielen maailmanvalloitukseen, jota valaisevat

ulkomaisten kirjojen kannet. Ulkomaiset kustantajat kertovat mikä heitä suomalaispoliisissa viehättää, kääntäjät puoles-taan kiperimmistä ja hauskimmista käännöspähkinöistään.

Teoksessa esitellään kunkin romaanin maailma sekä Maria Kallion urakehityksen ja perhe-elämän muutokset. Se kertoo havainnollisesti kunkin kirjan rikokset, henkilöt, tapahtumat,

erikoisuudet ja kirjojen saaman vastaanoton− ilman spoilaavia juonipaljastuksia.

Teos sisältää kaksi aiemmin julkaisematonta Maria Kallio -novellia Basistin tapaus ja Kuollut lumiukko.

Kirjan ovat toimittaneet Hannu Harju ja Ismo Loivamaa.

Kaikki tarvittava Suomen suosituimmastanaispuolisesta poliisista!

Maria Kallio -sarja

Ensimmäinen murhani, 1993Harmin paikka, 1994Kuparisydän, 1995Luminainen, 1996Kuolemanspiraali, 1997Tuulen puolella, 1998Ennen lähtöä, 2000Veren vimma, 2003Rivo Satakieli, 2005Väärän jäljillä, 2008Minne tytöt kadonneet, 2010Rautakolmio, 2013

TOM

AS W

HITEH

OU

SE

: maria kallio -extra (tammi)

Documents