1irti

1 2 3 42 0 0 4H U U M E T Y Ö N E R I K O I S L E H T I

kuuntelemisen taito I meidän perheessä on huumeongelma I hiljentymisen ja toivon hetkiI normaalin rajan molemmilla puolilla I ainutkertaisuus I miksi huumetyö ei kiinnosta miehiä

3irtiirti2

4 Pääkirjoitus

TÄSSÄ NUMEROSSA:

Irti-lehtiPäätoimittaja Taina AuttiToimituspäällikkö Kirsi BakkerLehden ulkoasu Pilot Oy

ToimitusneuvostoViestintätoimikunta

KustantajaIrti Huumeista ry – Fri Från Narkotika rfHuumetyön erikoislehti IRTI,ilmestyy neljä kertaa vuodessa.Mariankatu 13 A, 00170 HelsinkiPuh. (09) 684 0450, fax (09) 6840 4555

LevikkiKantele Varainhankinta Oy Joensuun toimistoPuh. 020 1569 260Fax 020 1569 261arvo.puhakka@skty.fi, www.skty.fi

IlmoitusmyyntiTmi Jukka MattilaPuh. 050 356 1952jukka.mattila@webinfo.fi

HallitusPuheenjohtaja Taina AuttiSihteeri Riitta ToiviainenKirsi Bakker, Tanja Laitala, Matti Lassinaro, PetteriLillberg, Jukka Riipinen, Markku Soikkeli

VarajäsenetMatti Nokela, Outi Mannonen,Aira Salin, Jyrki Tusa

Toiminnanjohtaja Riitta ToiviainenPerhetyönkeskuksen johtaja Maire LeskinenJohtava aluevastaava Ulla Korhonen

Espoon ja Vantaan aluekoordinaattori,perheterapeutti Leea SegerHelsingin aluekoordinaattori Riikka VasamaPerheterapeutti Anne-Maria KalamaaTalouspäällikkö Marjo Niemiaho

Sähköpostit:etunimi.sukunimi@irtihuumeista.fiirtihuumeista@irtihuumeista.fiKeskustoimisto puh. (09) 684 0450

Kansikuva ja kuvitukset: Iiris Kallunki

ISSN 1239-2227Painosmäärä: 7 500Painopaikka: Art Print, HKI

Toimitus ei vastaa tilaa-matta lähetetyistä kirjoi-tuksista, valokuvista taimuusta aineistosta, eikäsäilytä tai palauta niitä

Auttava puhelin:0203 22388 (ark. 8-15 ja 18-21)

PerhetyönkeskusMariankatu 13 A, 00170 HelsinkiPuh. (09) 6840 4522 tai (09) 6840 4545Faksi: (09) 6840 4555Sähköposti:perhetyo@irtihuumeista.fi

Rajat ja rakkaus auttavat eteenpäin

8 Vapaaehtoistyöntekijöidenperuskoulutus

17 Ihmisestä kiinni:

22 IRTI HUUMEISTARY:N ALUEOSASTOT

20 HILJENTYMISENJA TOIVON HETKI20.10. Kotkassa

5 AjankohtaistaKutsu Irti Huumeista ry:n20-vuotisjuhliin,Norden mot Narkotika,Kuusivuotiaissa on energiaa,eläköön K-Vantaa -97 Siva!

Mervi Viljanen pohtii elämänainutkertaisuutta

Isän, äidin ja siskon näkökulma14 ALKU

18 MIKSI HUUMETYÖEI KIINNOSTAMIEHIÄ?tärkeä työväline auttamistyössä Esittelyvuorossa Vaasa, Kouvola

ja Ahvenanmaa

28 Haukkuja huumeille

30 Ihminen riippuvuuksienviidakossa

32 Normaalin rajanmolemmilla puolilla

36 Läheisryhmät– Kokoontumisajatja yhteystiedot

9 MEIDÄN PERHEESSÄON HUUMEONGELMA

34 Julkaisut

7 KUUNTELEMISENTAITO

5irtiirti4

pääkirjoitus

Pääkirjoitussivulla vuorot-televat eri kirjoittajat, jotkatuovat esille näkemyksiään.Kaikki pääkirjoittajattoimivat yhdistyksessämme.

JUKKA RIIPINEN

VARAPUHEENJOHTAJA

PILKEPERUUTUSPEILISSÄ 20 VUOTTA TUKI-, AUTTAMIS- JA LÄHEISTYÖTÄ – TUULILASINÄKYMÄT?

Irti Huumeista ry on juuri täyttänyt 20 vuotta. Yhdistys on ohittanut sekä vaippa-, uhma- että murrosiän jakatsoo nyt tulevaisuuteen kuten 20-vuotiaan nuoren tuleekin: avoimin silmin, luottavaisin mielin ja täynnäuskoa omiin kykyihinsä. Vaikka 20 vuotta ei ihmisiässä ole paljon, niin yhdistyksen iässä se on, kun on kysehuumausaineiden käyttäjien ja heidän läheistensä parissa tehtävästä tukityöstä. Työskentely tällä sarallavaatii niin vapaaehtoisilta kuin ammattilaisiltakin jatkuvaa kouluttautumista, tietojen ja taitojen ajan tasallapitämistä, omien asenteiden tarkistamista, omasta jaksamisesta huolehtimista ja ennen kaikkeapitkäjänteistä ja -kestoista toimintaa.

Etenkin huumausaineiden käyttäjän äiti ja isä vanhenevat päivässä vuosia huomatessaan, ettei työhuumeriippuvuuteen sairastuneen lapsen hyväksi tuotakaan välittömästi näkyviä tuloksia eli käytönloppumista. Kaikista ponnisteluista, maanitteluista, lupauksista, rukouksista, raivoamisesta, ymmärtä-misestä, hoitamisesta ja rakastamisesta huolimatta riippuvuuskoukku ei irtoakaan, vaan tarrautuu yhäsyvemmälle käyttäjän mieleen ja kehoon.

Juuri tämän tarrautumisen ymmärtämiseen pyrimme yhdistyksemme vapaaehtoisten jatkuvallakoulutuksella ja työn ohjauksella. Puhutaan 360-asteen tarkastelusta, joka tarkoittaa autolla liikuttaessa eipelkästään peruutuspeiliin katsomista vaan myös sivuikkunoiden ja etenkin tuulilasin läpi havainnoimista.Mikäli matkaa taitetaan lentokoneella, tähän pitää lisätä myös suunnat ylös- ja alaspäin sekä kaikki niidenvariaatiot.

Kun läheinen lapsensa huumausainekokeilun tai käytön paljastuttua ottaa yhteyttä yhdistykseemmevaikkapa päivystävän puhelimen kautta, hänet yleensä ensimmäiseksi kohtaa koulutettu vapaaehtoinen,joka ymmärtää tilanteen sekä läheisen että käyttäjän kannalta. Hän kykenee kuuntelemaan soittajanhädän ja tuskan, osaa vastata soittajan kysymyksiin sekä hallitsee herkän tilanteen kannalta olennaisetkysymykset ja ehdotukset. Annamme soittajalle asiallista, ymmärtävää, asiantuntevaa, syyllistämätöntä jaehdottoman luottamuksellista palvelua, joka pysyy lestissään. Tarkoitan lestissä pysymisellä sitä, ettätunnistamme ja tunnustamme omat rajamme ja ohjaamme soittajaa ammattiavun piiriin silloin, kun lestialkaa käydä ahtaaksi.

Yhdistyksessämme on 22 alueosastoa, joissa on noin 350 aktiivista vapaaehtoista. He tekevät vuosittaintyöpanoksen, joka on karkeasti arvioiden 35 000 työtuntia. Jokainen käyttää omasta vapaasta tahdostaanvapaa-aikaansa ilman rahapalkkaa noin 100 tuntia vuodessa eli yli kahdeksan tuntia kuukaudessa tähänauttamis- ja tukityöhön. Tuo 35 000 tuntia tarkoittaa noin 4375 henkilötyöpäivää, 625 henkilötyöviikkoa,156 henkilötyökuukautta tai 12 henkilötyövuotta! Vapaaehtoistoiminta on siis todella merkittävä yhteis-kunnallinen voimavara.

Vapaaehtoistyön toiminnallisena jatkeena eli silloin, kun se vapaaehtoisen lesti alkaa puristaa, onyhdistyksessämme pääkaupunkiseutua palveleva Perhetyönkeskus, joka tuo työhön ammatillista terapia-osaamista ja jatkuvuutta. Perhetyönkeskuksen terapiatyön tavoitteena on perheen toimintakyvyn jahyvinvoinnin palautuminen sekä käyttäjän motivoiminen hoitoon. Kolmen vuoden toiminta-aikanaasiakaskontakteja on ollut noin 200 kuukaudessa. Perhetyönkeskus on tavoittanut huumeita kokeilleidennuorten vanhempia, aineista irti yrittäviä pariskuntia ja perheitä, joissa huumeongelma on ollut arkipäivääjo pitkään.

Vuoden 2005 toimintasuunnitelmaan on kirjattu yhdistyksen toiminnan tarkoitus seuraavasti:• tukea huumeiden käyttäjien läheisiä• tukea käyttäjiä arjesta selviytymiseksi ja käytön lopettamiseksi• lisätä tietoa riippuvuussairaudesta ja erityisesti huumeriippuvuudesta• vaikuttaminen huumeita koskeviin tietoihin ja asenteisiin• vaikuttaa ehkäisevän ja korjaavan huumetyön kehittämiseksi• vaikuttaa kokonaisvaltaisen, perhekeskeisen työn kehittämiseksi.

Päätavoitteenamme on jo 20 vuoden ajan ollut edistää ja tukea perheiden hyvinvointia ja arjessaselviytymistä heidän omista tarpeistaan lähtien. Tämän tavoitteen eteen toimimme myös ensi vuonnapontevasti.

Lopuksi lämmin kiitos ja iso hali kaikille yhdistyksen toiminnassa mukana oleville henkilöille jatoimintaamme tukeneille. Ilman Teitä moni olisi jäänyt ilman apua ja tukea. Toivotan kaikille onnellistaja rauhallista joulua sekä uutta vuotta! •

JOHNSON DIVERSEY OY:N JA IRTIHUUMEISTA RY:N YHTEISTYÖ JATKUU

Yhteistyö alkoi vuoden 2003 syksyllä.Yhteistyötä pyritään aktiivisesti kehittä-mään ja lisäksi Johnson Diversey Oy:nhenkilökunta osallistuu mielellääntarvittaessa yhdistyksen eri puolillaSuomea järjestämiin tapahtumiin taitempauksiin vapaaehtoistyönä. Näin

yritys antaa panoksensa huumeidenvastaiseen työhön, joka on miellettyyrityksessä tärkeäksi.

Irti Huumeista ry kiittää sydämellisestiJohnson Diverseytä toimintansatukemisesta. •

MARKKINOINTIPÄÄLLIKKÖ KAI AHLGREN OJENSI

4000 EURON SHEKIN TOIMINNANJOHTAJA RIITTA

TOIVIAISELLE HELSINGISSÄ 8.11.2004.

I r t i H u u m e i s t a r y 2 0 v u o t t a

Tiedustelut:Riitta ToiviainenToiminnanjohtajaIrti Huumeista ryGsm: 0400 937 128Puh: (09) 6840 4511riitta.toiviainen@irtihuumeista.fi

ja

Taina AuttiHallituksen puheenjohtajaGsm: 050 427 1442email: taina.autti@hus.fi

Juhlavuoden merkeissä pidämme ovet avoimina perjantaina 17.12. klo 12–18. Osoite: Mariankatu 13 A 1, Helsinki 17

Tarjolla jouluisia herkkuja, glögiä, kahvia ja teetä.

Toivotamme Teidät iloiten tervetulleiksi näkemään, kuulemaan, kysymään, keskustelemaan ja jakamaan kokemuksia kanssamme.

• Mahdolliset huomionosoitukset pyydämme osoittamaan tilille Nordea / Irti Huumeista ry 240018-147282

K u t s u

TAINA AUTTILINNAN JUHLISSAIrti Huumeista ry:n 20-vuotisjuhlavuosihuipentui, kun puheenjohtajaTaina Autti sai kunnian osallistuaPresidentin Itsenäisyyspäivän juhla-vastaanotolle 6.12. •

7irtiirti6

NORDEN MOT NARKOTIKA – THE NORDICCOUNTRIES AGAINST DRUGS

Kokouksessa käsitel-tiin mm. seuraaviaasioita: NMN:lletehdään omatwww-sivut,hallitus selvittäämahdollisuuttajulkaista yhteistä

materiaalia,perustettiin vakinai-

nen sihteeristö Norjaan(Hans Fr. Kummervold) ja

selvitetään rahoitusmahdollisuuksiaNMN toimintaan. Kokouksen yhtey-dessä pidettiin myös vuosikokous,jonka yhteydessä valittiin NMN hallitusvuosille 2005-2006. Puheenjohtajuuson kiertävä, nyt vuorossa Ruotsi.Kaudella 2007-2008 on Suomen vuoropuheenjohtajuudelle. •

NMN hallitus vuosille 2005-2006:

Puheenjohtaja:Ricardo Sampognaro, RuotsiVarapuheenjohtaja:Anne Salovaara, SuomiTaloudenhoitaja:Tommy Nyholm, RuotsiSihteeri:Hans Fr. Kummervold, NorjaJäsen:Annemarie Outze, TanskaJäsen:Bente Røjsmose, TanskaJäsen:Sigrun Hv. Magnusdottir, IslantiJäsen:Anne-May Hogsnes, NorjaJäsen:Sinikka Blomqvist, Suomi

KUUSIVUOTIAISSA ON ENERGIAA,ELÄKÖÖN K-VANTAA -97 SIVA!

Joukkue suuntaa kauteen 27 pelaajanvoimin. Joukossa on myös yksi tyttövahvistuksenamme.

Kausi alkoi elokuun lopussa hiemanhaparoiden, mutta niin olivat luistimetkinkesäterässä. Nopeasti jalat kuitenkintottuivat luisteluun ja meno on kuinennen kesää. Joukkue harjoitteleeviikonloppuisin Myyrmäessä ja Tikkuri-lassa – pilke silmässä ja hymy suu-pielessä. Päämääränä on tukea lapsenkehitystä urheilun keinoin ryhmänvoimin. Syyskaudella joukkue osallistuu”Vantaa-sarjaan” ja pelataan muutamaharjoitusottelu. Keväällä pelataan Leijona-liigaa. Kausi huipentuu 28. maaliskuutapelattavaan / joukkueen järjestämäänturnaukseen Valtti-Areenalla.

Pelaajat aakkosjärjestyksessä:Adenius Lauri, Halme Aleksi, Hirn Jonas,Honkaniemi Tomi Petteri, HuuskonenJere, Karén Joonas, Kettula Teemu,Kopra Tomas, Lahnala Valtteri, Lahtinen

Vuonna 1985 Suomen, Ruotsin,Norjan ja Tanskan huumeiden-vastaista työtä tekevätvanhempainyhdistyksetperustivat pohjoismaisenkatto-organisaation, NordenMot Narkotika (NMN), johonvuotta myöhemmin liittyimyös Islanti.

NMN hallitus kokoontuu neljäkertaa vuodessa, ja järjestää NMNkongressin joka toinen vuosi. Yhteistyöntavoitteena on mm. vaihtaa tietoja jakokemuksia sekä vaikuttaa yhteispoh-joismaisen rajoittavan huumausaine-politiikan säilyttämisen puolesta.

NMN hallitus (Norden mot Narkotika)kokoontui 10-11.10.2004 Oslossa.

K-VANTAA -97 SIVA

Severi, Lehtinen Jesper, LehtonenJoonas, Lindström Kalle, Luoto Jaakko,Niemi Waltteri, Ottelin Arttu, Rantalai-nen Riku, Rokala Rami, Ronkainen Milla,Ronkainen Samu, Sajari Santeri, SiikalaJimi, Simola Joel, Soininen Tomas,Syrjäniemi Teemu, Tolvanen Ville jaVaris Kalle

Huoltaja- ja valmennusryhmä:Kettula Tero, Siikala Pekka (vastuuval-

mentajamme), Jurvanen Mauri, LahnalaMarko, Lahtinen Marko, RantalainenEsa, Simola Jaakko, Tolvanen Mika

Jojo ja apujojo:Halme Jari ja Kopra Juha •

ILOISTA JA ELÄMYKSELLISTÄ KAUTTA LAPSILLE,VANHEMMILLE JA MUILLE HARRASTUKSEMME

TUKIJOILLE TOIVOTTAA

JARI HALME, JOJO, SIVA-97

Kuuntelemisen taitoTÄRKEÄ TYÖVÄLINE AUTTAMISTYÖSSÄ

tuntee tulevansa kuulluksi ja ymmär-retyksi, pystyy hän parhaiten kuvaa-maan tilannettaan ja purkamaanpahaa oloaan.

SYYLLISYYS JA PELKO ESTÄVÄTilmaisemasta itseään. Tunne, että onepäonnistunut, tai pelko siitä etteitule ymmärretyksi, estää asiakastailmaisemasta itseään ja puhumastaaroista asioistaan. Kun päivystäjä luorauhallisen, kiireettömän tuntuisenilmapiirin, voi asiakas edetä rauhassaasiassaan ja kertoa tilanteestaanpäivystäjälle. Huumeiden käyttäjänkyky puhua tunteistaan ja myöntäähuumeiden käytön olevan ongelma,on vaikea asia. Empaattisellakuuntelulla ymmärretään sanojentakaa tuleva viesti sekä asiakkaanodotukset.

IHMINEN ON PARHAIMMILLAAN kunhän voi olla oma itsensä. Kun hän saatilaa ja kokee tulevansa kuulluksi,kykenee hän ilmaisemaan itseään jatunteitaan parhaiten. Päivystäjä,tukihenkilö tai ryhmän ohjaaja luovatasiakkaille puitteet kuuntelemalla jakuulemalla. Empaattinen, aito kuunte-lemisen taito on puhumista tarpeelli-sempaa. Ilman kuuntelemista emmesaa selville asiakkaan tilannetta, vaikkaasiakkaan soittamisen impulssinasaattaakin olla konkreettinen kysymys.Vasta konkreettisen tapahtuman jakysymyksen edessä puhelin otetaankäteen. Pitkään jatkuneen huolen jaahdistuksen keskellä ei jakseta soittaapelkästään siksi, että ahdistaa ja pelot-taa. Päivystäjän tulee kuulla varsinaisenkysymyksen taakse ja hänen on annet-tava asiakkaalle tilaa puhua. Kun asiakas

Empaattisellakuuntelullaymmärretään sanojentakaa tuleva viestisekä asiakkaanodotukset.

ON TÄRKEÄÄ antaa soittajalle aikaapuhua ja suoranaisten neuvojenantamista tulee välttää. Oikein asete-tuilla kysymyksillä voi ohjata keskusteluaja hahmottaa asiakkaan tilannetta. Ilmankuuntelemista ei voi löytää ”oikeita”kysymyksiä, joiden avulla asiakasoivaltaa itse oman tilanteensa. Päivys-täjän tarkentavat kysymykset ja se,että asiakas tuntee tulevansa kuulluksi,lisää luottamusta päivystäjään asian-tuntijana. Ongelmista ja asioista ääneenpuhuminen ja päivystäjän kysymyksiinvastaaminen auttaa soittajaa ymmär-tämään paremmin tilannettaan ja näintoteutuu lupauksemme: ”Jo puhuminenauttaa…” •

ULLA KORHONEN

JOHTAVA ALUEVASTAAVA

ULLA.KORHONEN@IRTIHUUMEISTA.FI

KUVA: IIRIS KALLUNKI

9irtiirti8

Koulutuksen tarkoituksena on antaa vapaaehtoiselle

valmiudet toimia yhdistyksen vapaaehtoistehtävissä.

Koulutuksen perusaiheina ovathuumausaineet ja niiden vaikutukset,riippuvuus ja perheen kriisi huumeidenkäytön edetessä. Koulutuksessa tutustu-taan myös organisaatioon, vapaaehtois-työn periaatteisiin ja arvoihin. Vaitiolo-sitoumuksen ja luottamuksellisuudenmerkitystä käydään läpi ja tutustutaanaiheeseen liittyvään lainsäädäntöön.Koulutuksen ennakkotehtävänä osallistu-jat tutustuvat ennakkomateriaaliin, jossakäsitellään mm. edellä mainittuja asioita.

VAPAAEHTOISTYÖNTEKIJÖIDENMOTIVAATIO JA ME-HENGENSYNTYMINEN

Koulutukseen osallistujat tekevätryhmätöitä ja miettivät mm. vapaaehtois-ten motivaatioon ja sitoutumiseen liittyviäasioita ja keinoja; miten kurssilaistenmielestä voitaisiin vaikuttaa ”liekin yllä-pitämiseen”. Löydettyjä keinoja ovat mm.:

Koulutuksenperusaiheina ovathuumausaineet janiiden vaikutukset,riippuvuus ja perheen

kriisi huumeiden

käytön edetessä.

peruskoulutus - Palkitseminen eli kiittäminen

- Koulutuksen tarjoaminen

- Palautteen antaminen

- Oman persoonan arvostaminen

- Erilaisuuden arvostaminen;

ihmisiä ei arvoteta

- Vaatimuksia ja vastuuta sopivasti

- Haasteita sopivasti

- Tietoisuus voimavaroista

- Myönteinen elämänasenne

- Mahdollisuus oppia uutta

Miten voidaan vaikuttaa hyvän yhteis-hengen muodostumiseen, mistä syntyyME-henki? Tärkeitä tekijöitä mm.:

- Yhteiset tavoitteet ja pelisäännöt

- Toisten kunnioittaminen

- Hyvät vuorovaikutustaidot ja

ystävällisyys

- Sitoutuminen

- Avoimuus

- Yhdessä tekeminen ja

yhdessä selviäminen

- Yhteiset onnistumisen

kokemukset •

ULLA KORHONEN

JOHTAVA ALUEVASTAAVA

Koulutuksen aikana käsitellään aiheita,jotka valmistavat vapaaehtoisia hoita-maan yhdistyksen perustehtäviä,tukemaan ja antamaan tietoa huumei-denkäyttäjien läheisille, tukemaankäyttäjiä irti huumeiden käytöstä jatekemään ehkäisevää työtä. Vapaaehtoi-set toimivat 22 alueosastolla ja toteutta-vat yhdistyksen perustehtävää päivystä-mällä auttavassa puhelimessa, toimimal-la tukihenkilöinä ja läheisryhmienvetäjinä, käymällä henkilökohtaisiakeskusteluja käyttäjien tai heidänläheistensä kanssa sekä tekemälläehkäisevää työtä. Lisäksi vapaaehtoisetvoivat toimia monissa muissa tehtävissäosaamisensa ja motivaationsa mukai-sesti. Tällaisia tehtäviä voivat olla mm.viestintä- ja yhteydenpitotehtävät.Haastattelujen ja perehdyttämisenavulla vapaaehtoiset löytävät itselleensopivimman tavan toteuttaa itseään jaosaamistaan alueosastoilla.

VAPAAEHTOISTYÖNTEKIJÖIDEN

Meidän perheessä on

Mitä tapahtuu perheessä, jonka jäsen

käyttää huumeita? Tässä äidin, siskon

ja isän näkökulma läheisestä, joka

taistelee huumeiden julmassa

maailmassa. Koko perhe taistelee

toivottomutta, voimattomuutta ja

pelkoa vastaan, onneksi toivoakin saa.

Osa tämän jutun huumeiden-

käyttäjistä on tänään raittiita.

KUVITUS: IIRIS KALLUNKI

11irtiirti10

HELSINGIN TUOMIOKIRKOSSA järjestettiin 20.10. huumei-siin kuolleiden nuorten muistotilaisuus. Poikamme on yksiheistä. Hän syntyi viisi vuotta sisarensa jälkeen. Hän oliodotettu ja toivottu lapsi. Hänen ympärillään oli aikuisia,jotka rakastivat häntä koko sydämellään. Näin jälkeenpäinajatellen voisiko olla niin, että rakastimme häntä jopa liikaa?Lapsuus ennen kouluikää ei ennakoinut vaikeuksia. Niitä alkoikuitenkin tulla jo heti ensimmäisellä luokalla. Pojallamme olivaikeuksia keskittyä, hän vaati opettajan jakamattomanhuomion ja koulutunteja leimasi aika ajoin häiriköinti.Jo kevätlukukaudella tästä seurasi siirto pienempäänkouluun. Se rauhoitti tilanteen vähäksi aikaa, mutta kohtavaikeudet taas jatkuivat.

ENNEN YLÄASTEELLE SIIRTOA olimme asioineet lukuisteneri kouluviranomaisten kanssa (lääkäri, terveydenhoitaja,kuraattori, rehtori, kasvatusneuvolan työntekijät, koulu-psykologi jne.). Emme vanhempina ymmärtäneet, miksipoikamme käyttäytyi siten. Yritimme sekä “hyvällä” että“pahalla” saada muutosta aikaan. Välillä oli rauhallisia aikoja;kotona meni hyvin, ja koulustakaan ei rehtori soittanut jakertonut hankaluuksista. Elämämme oli kuin merellä; aalloltatoiselle taiteilua. Monesti saimme kuulla, että “kyllä se siitä!Kunhan pojallenne tulee ikää lisää, niin hän viisastuu”. Näin ei kuitenkaan käynyt.

POIKAMME OLI hyvin sosiaalinen luonteeltaan. Hänen olihelppo solmia ystävyyssuhteita ja hänellä oli paljon kavereita.Vaikka hän aika ajoin osasi olla hyvinkin rasittava, niin hänosasi myös hurmata meidät aikuisetkin. Hänellä ennätti ollamonia eri harrastuksia, joissa tuimme häntä parhaammemukaan. Hän oli erittäin taitava jalkapallossa ja kesäisin hänpelasikin seuratasolla jalkapalloa. Talvi-iltaisin hänet nähtiinkiekkokaukalossa jääkiekkoa pelaamassa. Isänsä kanssa hänkävi kalassa jo pienenä; kesäisin ongella tai uistelemassa jatalvisin pilkillä. Kun ikää tuli enemmän, niin metsästyksestätuli hänelle tärkeä osa vapaa-ajan viettoa.

YLÄASTETTA SEURASI ammattikoulu. Tässä vaiheessahuumeiden käyttö oli jo mukana elämässä. Me vanhempinaajattelimme yksinkertaisesti näin: ”jos ja kun poikammehankkii itselleen ammatin, niin hänellä on paremmat mahdol-lisuudet myöhemmin elämässään saada toimeentulo japerustaa vaikkapa perhe”. Elämä voisi muutenkin nytmuuttua, sillä nyt voisi jopa löytyä motivaatiota opiskeluun.

EIHÄN SE NÄIN YKSINKERTAISTA tietenkäänollut. Huumeiden käyttö ja koulunkäynti on yhtälö, mikä eitoimi. Toisesta on luovuttava, joten koulu jäi. Näin jälkikäteenon helppoa olla viisas, mutta ehkä meidän vanhempien javiranomaisten tulisi enemmänkin pyrkiä auttamaan nuortaeroon aineista, ja vasta sen jälkeen tukea koulun-

Aurinko paistoi. Oli kuuma alku-kesän päivä. Istuimme kaikki yhdes-sä torilla kahvilla. Pojallamme olisuunnitelmia juhannukseksi. Hän olikäynyt ostamassa itselleen uusiavaatteita. Illaksi oli sovittumeno. Hän kertoi tulevansa ajoissakotiin ettei myöhästyisi. Kaikkituntui olevan kunnossa. Hän nousipöydästä ja heilautti kättään – Moi!

Poikamme teki samana iltanaitsemurhan. Tapauksella oli montasilminnäkijää, mutta poliisit tulivatkertomaan sen meille seuraavanailtana kun henkilöllisyys oli varmis-tettu. Vei vielä kaksi viikkoa, ennenkuin hänet löydettiin ja saatiinnostetuksi ylös. Kun puhelinsoittopoikamme löytymisestä poliiseiltatuli, niin tuntui kuin olisimmesaaneet hänestä osan takaisin. Nytainakin tietäisimme missä hän on.

MUISTAN NE LUKEMATTOMAT ILLAT, jolloin päivystinkotona puhelimen ääressä sillä aikaa, kun vanhempani etsivätveljeäni ympäri kaupunkia. Muistan istuneeni milloin koulu-kuraattorin, milloin sosiaalitätien ja -setien luona pohtimassaveljen tilannetta. En muista aikaa, jolloin perheemme elämä eiolisi pyörinyt veljeni ympärillä. Enkä muista kenenkäänmissään vaiheessa kysyneen, miltä minusta tuntuu tai mitenminä jaksan. Kotona katsoin vierestä, kun veli sai tahtonsa läpiasiassa kuin asiassa. Minä olin vanhempi, joten minun kuuluiosallistua kotitöihin ja tienata iltatöillä taskurahani. Veli eituntunut koskaan kasvavan niin vanhaksi, että hänen olisikuulunut tehdä samoin. Usein ikävät asiat lakaistiin maton alle.Luokkaretkeltä tullessani sain äidiltä nuhteita siitä, etten olluttuonut pikkuveikalle tuliaisia. Itse pidin itsestään selvänä, etteihuoneessani kavereidensa kanssa varkaissa käynyt veliansaitse tuliaisia. Veli palkittiin hyvästä käytöksestä muoti-takilla, kalliilla maastopyörällä tai cd-soittimella. Aiemmintelevisioon hyvin kriittisesti suhtautuneen äitimme mielestäveljellä piti tietenkin olla televisio omassa huoneessaan. Sittem-min kaikki nämä tavarat katosivat ”yhelle kaverille”, ”tonne vaan”tai… mitä se meille muille oikeastaan kuului, missä ne olivat.

Äiti:RAKASTIMME LASTAMME MUTTA SE EI RIITTÄNYT

käymisessä. Näin säästäisimme sekä itseämme että nuortaturhilta pettymyksiltä. Koulu jäi kesken, mutta elämä jatkuikaikesta huolimatta. Seurasi kutsuntojen aika. Poikamme lähtiarmeijaan. Sen hän sai suoritettua loppuun, mutta jälkeen-päin meille selvisi, että käyttö oli jatkunut myös lomilla ollessa.

HUUMEIDEN KÄYTTÖ vaatii rahaa. Mitä pitemmälle sejatkuu, sitä enemmän kuluu rahaakin. Rikoksilla rahoitettiinkäyttöä. Toki oli myös niin, että autoja varastettiin vain senvuoksi, että kulkuväline puuttui ja sitä tarvittiin. Vakuutusyhtiötja ulosottomies ottivat aika ajoin yhteyttä. Kuinka paljon näitävelkoja oli loppujen lopuksi kertynyt, niin siitä meillä ei olevieläkään varmuutta. Sen kuitenkin uskon tietäväni, että niitäoli paljon. Rikoksia seurasi yhdyskuntapalvelu, mutta sen

Näkymätön sisar:KOKEMUKSIA VELJEN HUUMERIIPPUVUUDESTA

jäätyä kesken vankeusrangaistus. Vankilassa ollessaanpoikamme mitä todennäköisemmin velkaantui lisää. Rahaaolisi pitänyt saada keinolla millä hyvänsä. Muistan hyvin eräänkerran kun hän kysyi: “Joku kertoi, että jos tehtaalla jää käsisirkkeliin, voi siitä saada 30 000 mk. Näinköhän se pitääpaikkansa?” Tuntui kuin sydän olisi revitty irti. Näinkö pitkälläjo ollaan?

LÄHEISEN MENETTÄMINEN on tuskallista. Vielä tuskalli-semmaksi sen tekee se, että oma lapsi kuolee. Eihän sennäin pitänyt mennä. Kuolemisen järjestys meni nyt täysinsekaisin. Lastenhan kuuluu saattaa omat vanhempansahautaan eikä päinvastoin. Poikamme kuolemasta on kulunutnyt seitsemän vuotta. Hän ennätti täyttää juuri 21 vuotta. Kaksikymmentäyksi vuotta – ja miten paljon siihenmahtuikaan.

KATSELIN EILEN pojastamme otettuja valokuvia: Poikammevastasyntyneenä isänsä sylissä, siskon sylissä hellittävänä, isänkanssa ongella, esiintymässä koulun kevätjuhlassa, laulamassajoulupukille, ruusut kädessä omissa rippijuhlissaan, papankanssa palloa potkimassa, sisarensa lakkiaisissa, mumminsahautajaisissa, juhannusjuhlissa mökillä, rantakalliollalomamatkallamme. Noihin vuosiin mahtui niin paljon iloa jarakkautta, mutta myös huolta ja tuskaa. Elämällä olisi ollutniin paljon annettavaa. Eikö olisi löytynyt jokin muu ratkaisu?

VUOSIEN VARRELLA puhuimme paljon siitä, että mikälipoikamme elämä ei muuttuisi, niin jotain kauheaa tulisi vielä

tapahtumaan. Hän todennäköisesti pelkäsi sitä itsekin. Mitkäne syyt olivat, minkä seurauksena hän itsemurhan teki, emmetiedä. Niitä oli varmaan monia. Jos joku asia lohduttaa, niin seon se, että hän toteutti sen täysin selvänä ollessaan. Se eisiis voinut olla vahinko. Olen monesti miettinyt sitä, onkoihmisellä oikeus itse päättää päivänsä. Poikamme elämänon täytynyt olla yhtä helvettiä viimeiset vuodet. Se oli mitätodennäköisemmin kahden vietin kamppailua – elämän jakuoleman. Kuoleman vietti voitti. Oliko hänellä oikeus tehdäsen mitä teki? Mielestäni oli. Ehkä hän myös teki sen meidänvuoksemme – niin pahalta kuin se tuntuukin. Hänkin puoles-taan rakasti meitä, eikä halunnut meidän kärsivän. Rakkausoli molemminpuolista.

MITÄ OLISIMME VOINEET tehdä toisin? Varmaan montaasiaa. Teimme ratkaisut kuitenkin sen ymmärryksen mukaan,mikä meillä silloin oli. Rakastimme lastamme, mutta se eivaan nyt riittänyt.

KUN VUOSIA KULUU, niin tapahtumasta voi jopa puhuaitkemättä, vaikka se ei aina onnistukaan. Kuolema oli pääte-piste sekä pojallemme että meille. Nytmeidän ei enää tarvitse pelätä pahinta, silläse on tapahtunut. Eräs jakso elämästämmeon ohi. Olisimme toivoneet, että se olisipäättynyt toisin, mutta niin ei vaankäynyt. Muistot seuraavat mukana. Tänä päivänä hyviä muistoja on enemmänkuin vielä vuosi sitten.

PERHE-ELÄMÄMME AALTOILI veljen käyttäytymisenmukaan. Äiti uskoi jokaisen ohikiitävän hyvän hetken olevankäänne parempaan. Tuntui pahalta seurata, kun hän joutuikerta toisensa jälkeen pettymään. Isän mielialat seurasivatäidin tunteita. Ilot iloittiin yhdessä, mutta ikävistä asioistaei kyetty keskustelemaan.

MINÄ TULIN näkymättömäksi. Tunsin, että vanhempanitekivät minut näkymättömäksi keskittämällä kaiken huomionsaveljeeni, ja se sai minut surulliseksi. Vasta myöhemmin olenymmärtänyt, ettei syy ollut yksin vanhempien vaan minä teinitse itseni näkymättömäksi. Persoonani reagoi tilanteeseenvetäytymällä, olemalla hiiren hiljaa, pitämättä meteliä itsestäni.Hain erilaisia tapoja tulla huomioiduksi: menestyin koulussahuippuhyvin, olin äärimmäisen kiltti ja jopa liiallisen vastuun-tuntoinen. Tunsin syyllisyyttä pienimmästäkin oman pahanolon purkauksesta. Näin vanhempieni kärsivän, eikä minullaollut oikeutta lisätä heidän taakkaansa.

MUUTIN LUKION JÄLKEEN pois kotoa. Hakeuduin opiskele-maan toiselle paikkakunnalle kauas veljestä ja kodin ahdista-

Meidän perheessä on

13irtiirti12

vasta ilmapiiristä. Perheemme ongelmat muuttuivat pikku-hiljaa yhä kaukaisemmiksi. Eräänä syyspäivänä sain puhelunpoliisilta. Soitin veljelleni vihaisena ja käskin häntä olemaansekoittamatta minua rötöksiinsä. Puhelun lopussa joku saiminut kehottamaan häntä soittamaan, jos hänelle tulee tarvepuhua. Puolen tunnin kuluttua puhelin soi ja veli halusipuhua.

KUN VELJEN HUUMEONGELMA lopulta paljastui minullekaikessa kauheudessaan, olin shokissa. Tunsin itseni louka-tuksi, yksinäiseksi ja ylimääräiseksikin. Muu perhe oli sulkenutminut ulkopuolelle. He tiesivät, minä en. Pian kuitenkinymmärsin, että todellisuudessa olin tiennyt käytöstä kokoajan, mutta olin kieltäytynyt uskomasta. Olin ummistanutasialta silmäni, toteuttanut perheemme mallia olemallaasiasta hiljaa niin totaalisesti, että olin sulkenut asianomasta mielestäni.

ROOLIT MUUTTUIVAT. Vanhempien voimat, rahat ja toivoolivat lopussa, joten minä otin ohjat käsiini. Uskoin vahvasti

Ymmärsin, etten voi auttaaveljeäni ottamalla hänenongelmiaan omikseni. Se eivähennä veljeni taakkaa lainkaan,vaan tuloksena on kaksi taakanalla kärvistelevää ihmistä.

POIKANI KOKEILI ENSIMMÄISEN KERRAN huumausaineitayli kymmenen vuotta sitten kotibileissä. Oli lähes pakon-omainen tarve kokeilla, kun yksi parhaista kavereista ja samaanurheiluporukkaan kuuluvista tarjosi ja muukin kaveripiiri oliympärillä. Kaljaa oli jo maisteltu ja sosiaalinen painekin tuntuikovalta. Tosin aine ei ollut kuulemma mitään oikeaa huumetta,vaan ainoastaan pilveä eli kannabista, hasista, kukkaa, tötsyä,hasaa – rakkaalla lapsella kun on tunnetusti monta nimeä.Kaikkihan sitä kokeilee ja polttelee, puhdasta luonnon-tuotetta. Kokeilusta ei siis ole mitään haittaa tai vaaraa.Etuina sen sijaan on, että siitä ei tule kankkusta eikä hengityshaise viinalle. Voi turvallisin mielin mennä kotiin, kun faija eihaista viinantuoksua vaikka vähän nuuhkisikin. Ja polttelustatulee hienot fiilikset – tosi hyvä ja rento olo. Taas jaksaa

voivani pelastaa veljeni. Pahimpien vierotusoireiden ajaksimatkustimme mökille. Veljeni opasti minua etukäteen siinä,mitä vierotusoireet tulevat olemaan ja miten minun on parastatoimia. Mökkireissun jälkeen otin hänet luokseni asumaan. Velioli levoton ja kärsi unettomuudesta, joten vaeltelimme öisintuntikausia ympäri kaupungin katuja. Huonoimpina hetkinäistuin veljeni päällä estäen häntä lähtemästä. Opintoni jäivät.Pienen yksiöni seinät tuntuivat kaatuvan meidän molempienpäälle. Lopulta olin itse niin uuvuksissa, että hakeuduinpsykologin vastaanotolle.

OMAN TOIPUMISENI kannalta kaikkein tärkeimmäksimuodostui psykologin esiin tuoma ajatus hellittämisestäkaikessa yksinkertaisuudessaan. Ymmärsin, etten voi auttaaveljeäni ottamalla hänen ongelmiaan omikseni. Se ei vähennäveljeni taakkaa lainkaan, vaan tuloksena on kaksi taakan allakärvistelevää ihmistä. Voin rakastaa ja tukea veljeäni, mutta envoi kannatella häntä tai ratkaista hänen ongelmiaan. Sitä olenvuosien mittaan toistellut itselleni yhä uudelleen ja uudelleen.

LOPPUJEN LOPUKSI oli helpottavaa, kun perhettämmevuosikausia vaivannut ongelma sai vihdoin nimen. Olin itsekasvanut aikuiseksi ja saanut paremmat valmiudet ymmärtää,mistä on kyse. Olin kuitenkin kasvanut perheessä, jossaasioista vaiettiin, joten kesti vuosia ennen kuin minäkään sainsanottua asiaa ääneen. Vasta siitä alkoi kuitenkin oma toipu-miseni. Otin asioista selvää ja ymmärsinvarsin pian perheeni pyörineen vinhaavauhtia tunnekarusellissa veljeni ympärillä.Mielessäni katkeriksi muotoutuneetmuistot saivat selityksen ja aloin pikkuhiljaauskoa siihen, etten ole mitätön perheen-jäsen. Ja mikä tärkeintä, olen vihdoinvakuuttunut siitä, että olen vanhemmillenirakas ja olen aina ollutkin.

Isä:POIKA JA PYHÄ PILVI

treenata ja käydä koulua. Eikä maksa paljon. Itse asiassa tälläkertaa ei yhtään mitään, sillä talo niin sanotusti tarjoaa tämänkierroksen.

TUOSTA YHDESTÄ AINOASTA kokeilusta alkoi poikanielämässä syöksykierre, joka vei myös isän mukanaan. Kaikki neajatukset, unelmat, ihanteet ja periaatteet, jotka olin yrittänytpoikaani istuttaa, tartuttaa ja oivalluttaa menivät alas vessan-pöntöstä muun ulosteen mukana. Yksi toisensa jälkeen,kuukausien ja vuosien aikana. Koulumenestys romahti, ysistätuli kuutonen, lintsaus oli enemmän sääntö kuin poikkeus.Aktiivisesta, iloisesta ja avoimesta urheilijapojastani tulihaluton, sulkeutunut ja saamaton. Otteeni hänestä lipsui jalopulta irtosi. Rajojen asettaminen ja niiden noudattaminen ei

onnistunut. Faijasta oli tullut vain varsinainen kyylääjä jakyttääjä, joka ei ymmärtänyt mistään mitään. Armeijakin jäikesken. Mukaan tuli krooninen valehtelu, rötöstely ja poliisi,nopea velkaantuminen, jota paikattiin varastamalla kotoarahaa ja tavaraa. Hitaasti mutta tuskallisen varmasti ja vääjää-mättömästi poikani menetti oman elämänhallintansa täydelli-sesti. Opiskelusta ei tullut mitään. Työpaikkoja oli useita, joissahän viihtyi lyhimmillään pari päivää. Kaveripiiri oli outoa.Kaikki asiat menivät päin prinkkalaa. Isänä en kyennyt tuotamenoa estämään ja se tuntui todella pahalta.

KUN POIKANI huumeiden käyttö paljastui, sitä oli jatkunut jolähes neljä vuotta. Varma tieto käytöstä oli todellinen shokki.Seurasi syyllisyys: olenko minä kasvattanut pojastani huumei-den käyttäjän? Mikä meni pieleen? Olenko todella surkea isä?Sitten viha: mikä on tämä yhteiskunta, joka sallii moistenaineiden myynnin ja käytön? Miksei kukaan tee mitään?Poliisikin vaan selittelee ja poliitikot jaarittelee. Ja niinedelleen ja niin edelleen…

kanssa ja melko nopeasti ymmärsin, että minun oli alettavapitää itsestäni huolta ja yritettävä antaa poikani ottaa omavastuunsa elämästään ja tekemisistään. Siitä alkoi omansyöksykierteeni oikaiseminen, hitaasti mutta varmasti.Ammattitaitoisen terapeutin ohjaamana kiinnipitäminenpojastani, tekeminen ja toimiminen hänen puolestaan vähenija oma tuskani alkoi helpottaa, vaikka poikani huumeidenkäyttö jatkuikin. Aloin vihdoinkin ymmärtää, että poikani onsairastunut riippuvuuteen.

YLI KYMMENEN HUUMETÄYTEISTÄ VUOTTA on nyt takanameillä molemmilla, isällä ja pojalla. Istumme ja juttelemmepoikani kanssa menneestä ajasta, kerromme toisillemme miltämeistä on tuntunut. Puhumme niistä kymmenestä vuodesta,jotka tuntuivat minusta ikuisuudelta. Hän on itse halunnutkuntoutukseen, läpikäynyt sen vaihtelevin ottein, välillähammasta purren ja välillä hymyssä suin. Näyttää siltä, ettävihdoin ja viimein toipuminen on alkanut. Poikani on ottamas-sa vastuuta sekä eletyistä menneestä kymmenestä vuodestaettä elämättömistä tulevista vuosikymmenistä. Parempimyöhään kuin ei milloinkaan. Itkemme ja nauramme, suremmeja iloitsemme. Tuntuu siltä, että olemme taas isä ja poika janautimme tästä yhteisestä ajasta. Puhumme tunteistamme,emme tekemisistämme. Ensimmäistä kertaa kymmeneenvuoteen. Surua ja iloa samalla kertaa.

TÄLLÄ HETKELLÄ olen tavattoman huojentunut jaonnellinen, etten laittanut hanskoja naulaan ja hylännytpoikaani vaikka läheltä-piti-tilanteita oli vaikka kuinka paljon.Kannattaa muistaa että aina on toivoa ja huomenna voi ollaparempi päivä, vaikka minkälainentilanne olisi päällä. Ymmärrän nythyvin, että on parempi hellittäähetkeksi, päästää hallitusti irti,hypätä ulos ja avata laskuvarjo, kuinroikkua kiinni väkisin, yrittää itserystyset valkoisina oikaista tilanneja murskautua syöksykierteenmukana maahan. •

Tällä hetkellä olen tavattomanhuojentunut ja onnellinen, ettenlaittanut hanskoja naulaan jahylännyt poikaani vaikka läheltä-piti-tilanteita oli vaikka kuinkapaljon. Kannattaa muistaa ettäaina on toivoa ja huomenna voiolla parempi päivä, vaikkaminkälainen tilanne olisi päällä.

Tuntui, etten kestä tätäälyttömyyttä enää. Työnteko olivaikeaa, tehot olivat kateissa.Ystäviä ei enää ollut kuinmuutama, tuntui että minuavälteltiin kuin spitaalista.

SITTEN TULIVAT LOPUTTOMAT, mihinkään johtamattomatyritykset pelastaa poikani ja saada hänet lopettamaan kamankäyttö. Raivosin kuin mieltä vailla, uhkailin kuin gangsteri,perustelin käytön vaarat niin loogisesti kuin vain isä voi tehdä,lahjoin tavaralla ja rahalla, sain lupauksia lopettamisesta javaikka mitä. Tein poikani eteen kaiken voitavani, jopa ajattelinhänen puolestaan. Raahasin häntä testeihin, löin hänellekäteen tutkimuksia huumeiden käytön vaarallisuudesta jahaitallisista terveysvaikutuksista, rukoilin häntä lopettamaan.Pidin hänelle pitkiä järkeen vetoavia saarnoja ja kehotinhäntäkin käyttämään järkeään ja ajattelemaan, mitä tapahtuujos hän ei lopeta aineiden käyttöä. Mutta mikään ei auttanut.Käyttö vain jatkui ja kiihtyi, asiat menivät yhä enemmänraiteiltaan.

LOPULTA olin itsekin niin puhki, että itsetuhon ajatuksetalkoivat jatkuvasti pyöriä päässäni. Tuntui, etten kestä tätäälyttömyyttä enää. Työnteko oli vaikeaa, tehot olivat kateissa.Ystäviä ei enää ollut kuin muutama, tuntui että minua välteltiinkuin spitaalista. Onneksi minulla oli vielä sen verran voimia,että tunnistin oman tilani ja älysin hakea apua. Kävin työpaikanlääkärillä, aloin puhua asiasta ystäville, pomolle työpaikalla jaotin yhteyttä Irti Huumeista -yhdistykseen. Siellä asiaaniymmärrettiin ja kuunneltiin. He ehdottivat minulle läheisryh-mään osallistumista, lähettivät tietopaketin aiheesta ja kysyiväthaluaisinko keskustella asiasta tukihenkilön kanssa. Vastasinkyllä. Menin ryhmään, ahmin tietoa, puhuin tukihenkilön

Meidän perheessä on

15irtiirti14

ALKU

Rajat ovat osa

kuntoutumista, mutta

ilman rakkautta nuori

ei hyväksy näitä

rajoja, Maarit Nurmi

sanoo.

– Nousevan Auringon Talo on nuorten koti sen ajan kun hetäällä ovat, sanoo Nousevan Auringon Talon kuntoutuskodinjohtaja Maarit Nurmi.

Huoneet ovat nuorten näköisiä, sillä jokainen on sisustanutoman kolonsa makunsa mukaan. Yhdessä siivotaan, laitetaanruokaa ja tehdään kodin muitakin töitä. Välillä retkeillään,pelataan sählyä tai käydään teatterissa.

– Tämä ei kuitenkaan ole täysihoitola eikä edes lepokoti,toteaa Maarit Nurmi.

Tavoitteena jokaisella nuorella on elämänmuutos – ja välilläpaukkuu ja rätisee, kun uusia raiteita asennetaan paikoilleen.

Nousevan Auringon Talon huumekuntoutuksen perusajatuson, että kaikilla on mahdollisuus kuntoutua. Elämäntavanmuutos on kuitenkin pitkä matka, jolla nuori tarvitsee paljontukea.

– Kun kuntoutuskotihoito päättyy, nuori siirtyy avokuntou-tuksen piiriin vähintään vuoden ajaksi, kertoo Maarit Nurmi.Näin varmistetaan, että nuori selviää elämisen karikoista myös

pakataan joskus monta kertaa, mutta ei meiltä niin vainpäästetä ketään lähtemään, hän hymyilee.

Vapaaehtoisessa hoidossa ollaan vapaaehtoisesti,mutta kiinni pitäminen osoittaa välittämistä.

– Rakkautta ja rajoja, niinhän se on. Hyvin monellekaikkien rajojen sietäminen on vaikeaa. Rajat ovat osakuntoutumista, mutta ilman rakkautta nuori ei hyväksy näitärajoja, Maarit Nurmi sanoo.

YHTEISÖSTÄ VOIMAA

Huumemaailmassa arvot ovat itsekeskeisiä. Myös sosiaalisettaidot ovat hukassa. Yhteisössä opiskellaan jakamaan asioitaja elämään yhdessä.

– Yhteisössä eläminen opettaa käytännön vuoro-vaikutustaitoja. Aina ei voi tehdä niin kuin itse haluaa,pitää odottaa muita ja ottaa muiden mielipiteet huomioon.Toisaalta nuori saa yhteisöstä tukea, jota parhaatkaantyöntekijät eivät voi korvata, kertoo Maarit Nurmi.

Viikko-ohjelmassa yhteisöä käytetään paljon.On yhteisön kokouksia, hoidollisia ryhmiä ja ongelmienilmaantuessa tilanteet käsitellään yhteisössä.

– Kuntoutus perustuu kokonaisvaltaiseen muutostyöhön.

Lääkkeettömyys on edelleen

tavoitteenamme. Psyykkisesti

nuoret ovat nykyään toisinaan

aika heikossa kunnossa. Psyyken

lääkityksiä tarvitaan melko usein.

Kuntoutusjakson loppuvaihetta

kohti lääkkeitä tarvitaan koko

ajan vähemmän.

Sosiaalinen, psyykkinen, fyysinen ja henkinenosa-alue ovat yhtä tärkeitä muutoksenkannalta, hän sanoo.

LÄÄKKEETTÖMYYS TAVOITTEENA

Nousevan Auringon Talon kuntoutuskodinaloittaessa toimintaansa kuusi vuotta sittenlääkkeettömyys oli yksi toiminnan perus-ajatuksista.

– Lääkkeettömyys on edelleen tavoitteenamme.Psyykkisesti nuoret ovat nykyään toisinaan aika heikossakunnossa. Psyyken lääkityksiä tarvitaan melko usein.Kuntoutusjakson loppuvaihetta kohti lääkkeitä tarvitaankoko ajan vähemmän, kertoo Maarit Nurmi.

Lääkehoidot määrää talon oma psykiatri, joka tunteekaikki nuoret.

– Rauhoittavia lääkkeitä meillä ei käytetä, koska nuortenongelma on huumeriippuvuus ja siihen yhtälöön eivätrauhoittavat lääkkeet sovi.

– Jotkut nuoret kuitenkin tulevat hoitoon niin, että heilläon vielä bentsodiatsepiinilääkitys. Tämä johtuu katkaisu-hoitojen lyhyydestä. Vuosien lääkekäyttöä ei voi purkaaparissa-kolmessa viikossa yhtä aikaa esimerkiksi opiaattienkanssa, Maarit Nurmi sanoo.

Joskus voi käydä niinkin, että nuorten kärsivällisyys eiriitä pitkään jaksoon katkaisuhoidossa.

– Katkaisuhoitoihin pääseminen on muutenkin pullon-kaula. Monilla paikkakunnilla on pitkät jonot katkaisuun,hän toteaa.

Lisäksi kunnat kiristävät budjettejaan. Läheskään kaikiltapaikkakunnilta ei saa maksusitoumusta huumekuntoutukseen.

ALKU

kuntoutuskotihoidon jälkeen. Nuoren kanssa työskennelläänyhteensä noin 1,5 vuoden ajan.

POHJATYÖT ENSIN

Nousevan Auringon Talon nuoret ovat 17-25 -vuotiaita.Siis nuoria aikuisia, joilla on elämä edessään. Useimmat ovatkäyttäneet huumeita useita vuosia ja normaalin elämisenkuvioiden oppiminen on jäänyt väliin.

– Murrosiän kriisit on usein kierretty päihteillä. Täälläsitten pitää kapinoida ja itsenäistyä ja samaan aikaan selvitähuumeista eteenpäin, sanoo Maarit Nurmi.

Lisäksi monilla on vaikeitakin psyykkisiä oireita, kutenharhoja, syömishäiriöitä, paniikkihäiriöitä, masennusta jaahdistusta.

– Vaikea tietää, mikä oli ensin, huumeet vai psyykkisetoireet. Olemme kuitenkin saaneet hyviä tuloksia, kunsairaudelle ei ole annettu periksi. Ilman hoitoa tässävaiheessa psykoottisesta nuoresta saattaa tulla krooninenskitsofreenikko, sanoo Maarit Nurmi.

Kuntoutuskodissa työskennellään jokaisen nuoren kanssaerikseen. Omahoitajakeskustelut pidetään säännöllisesti,mutta lisäksi nuori saa aikaa aina kun on tarvetta.

– Meillä on 10 paikkaa ja suunnilleen saman verrantyöntekijöitä. Pyrimme varmistamaan, että nuorelle todellaon aikaa. Seinät ja hienot menetelmät pelkästään eivät hoidaketään, tarvitaan ihmistä.

Maarit Nurmi korostaakin, että tärkein alkuvaiheentulos on, että nuori sitoutuu kuntoutukseen.

– Erityisesti tyttöjen on vaikea sitoutua. Laukkuja

HUUMEISTAKUNTOUTUMINENON PITKÄ MATKA

Rajat ja rakkaus auttavat eteenpäin

17irtiirti16

TIKANPOIKA NOUSEE PUUHUN

Kuntoutuskotijakson jälkeen nuori Nousevan AuringonTalon asiakas pääsee avokuntoutuksen huomaan.

Kuntoutuskoti toimii Hyrynsalmella Kainuussa, avo-kuntoutus puolestaan Tampereella. Työtä tehdään nuorenkanssa, minne tahansa hän kotiutuukin.

Avokuntoutus etsii nuorelle asunnon joko NousevanAuringon Talon tukiasunnoista tai vapailta markkinoilta.Avokuntoutus tarjoaa myös kättä pitempää: kuntosalikortteja,matkalippuja, muuttoapua, ruokakasseja ja muuta tarpeellistatarpeen mukaan.

Mutta ennen kaikkea nuoren kanssa pohditaan tärkeitäkysymyksiä: minne lähden opiskelemaan, mistä löydän ystäviä,miten saan rahat riittämään, mitä oikein teen elämälläni…

Avokuntoutuksessa työskentelee kolme alan koulutettuatyöntekijää, joista yksi on vuonna 2004 aloittanut projekti-vastaava, musiikkiterapeutti Mikko Romppanen.

– Tikanpoikaprojekti toimii avokuntoutuksen sisällä.Nuorten kanssa työskentelemisen lisäksi projekti keskittyyluomaan kuntoutuspolun mallia, Mikko Romppanen sanoo.

Tavoitteena on selvittää mikä auttaa ja mikä taas onesteenä kuntoutumiselle. Tätä varten nuorten tilannettaseurataan systemaattisesti kolmen vuoden ajan. •

LISÄTIETOJA WWW.NOUSEVANAURINGONTALO.FI

Nousevan Auringon Talon huumekuntoutus ry– voittoa tavoittelematon yhdistys

FAKTOJA

Kuntoutuskoti Hyrynsalmella– 17-25 -vuotiaille huumeista toipuville nuorille– tavoiteltu kuntoutusaika n. 6 kk– katkaisu- tai vieroitushoidon kautta, kotikunnanmaksusitoumus– paikkoja 10+2 kriisipaikkaa– 9 sosiaali- ja terveysalan koulutettua työntekijää– keittiöstä vastaava ohjaaja ja talonmies– konsultoiva psykiatri

– sijainti Paljakkavaaran laella 384 metriä merenpinnasta

Avokuntoutus Tampereelta– kuntoutuskodista tulevien nuorten kanssatyöskentely heidän asuinpaikkakunnillaan– maksuton– 1-1,5 vuotta tai enemmän– asumisen tuki, ohjaus palveluiden käytössä– sosiaalinen ja terapeuttinen tuki– vapaaehtoistyöntekijöiden työpanos– vertaistuki: leirit ja ryhmät– perhetyö– kolme sosiaali- ja terveysalan koulutettua työntekijää– RAY:n tuki Tikanpoika-projektiin

TIKANPOJALLA TIETOA

Mikä auttaa huumekuntoutuksessa? Mitä kuntoutuksenläpikäyneille asiakkaille tapahtuu vuoden, parin jälkeen?Asiaa tutkitaan Nousevan Auringon Talon Tikanpoika-projektissa.

Projektissa tehdään asiakastyötä ja sen ohessa1) tuotetaan dokumentoitua tietoa huumehoidonkuntoutumispolun mallin rakentamiseen.2) seurataan nuorten elämän vaiheita kolmen vuoden ajan.Kuntoutumisprosessin dokumentointia varten kehitetäänerilaisia välineitä, kuten asiakaslomakkeistoa, palaute-lomakkeistoa, verkostokarttoja, työpäiväkirjoja ja raportteja.Projektin tavoitteena on myös kehittää joitakin mittareita,joilla kuntoutumisen edistymistä voidaan mitata.

Projekti aloitti toimintansa tämän vuoden huhtikuussa.Kuntoutumispolkumallin tulee olla valmis vuoden 2006loppuun mennessä.

Tikanpoika-projektia rahoittaa Raha-automaattiyhdistys.Projektin seurantaryhmään kuuluvat professori Jari HeinonenJyväskylän yliopistosta, suunnittelija Timo Tuurala Tampereenkaupungin sosiaali- ja terveystoimesta ja aluevastaava MattiLassinaro Irti Huumeista ry:stä. •

ALKU

Avokuntoutus etsii nuorelle

asunnon joko Nousevan

Auringon Talon tuki-

asunnoista tai vapailta

markkinoilta. Avokuntoutus

tarjoaa myös kättä

pitempää: kuntosali-

kortteja, matkalippuja,

muuttoapua, ruokakasseja

ja muuta tarpeellista

tarpeen mukaan.

MERVI VILJANEN

Ko

lumni: Ihm

isestä kiinni

Elämä on sen ainutkertaisuudessa. Jos viedään pois

ainutkertaisuus, viedään pois elämä. Laitoksissa usein käy niin.

Mieleeni muistuu aika, jolloin olin mielisairaalassa töissä. Yksi potilaista tekiitsemurhan. Hoitajien raportilla asia käsiteltiin ilmoitusluontoisena. Kerrottiin vainaika, jolloin potilas oli mennyt junan alle. Tuo potilas oli ollut sairaalassa useitavuosia. Muutamassa hetkessä mitätöitiin sekä tuon potilaan, ihmisen, elämä, ettähoitajien ja potilaiden mahdollisuus suremiseen.

Ei kuitenkaan tarvita laitosta elämän poispyyhkimiseen. Siihen riittää toisenihmisen lyhyt kommentti, “noin on tehty tai tapahtunut jo satoja vuosia”.Olipa sitten kysymys synnyttämisestä tai kuolemasta. Kuvailin eräälle ihmisellesynnytyksen järisyttävää kokemusta. Hän rupesi valistamaan minua sillä, että minuntulisi pitää mielessä, että ihmiset ovat synnyttäneet tuhansia vuosia. Toisen ihmisenkokemus kutistuu mitättömäksi liikkumattomaksi pieneksi pisteeksi, jonka voipuhaltaa kokonaan näkymättömäksi heiveröiseksi tulitikuksi muiden tulitikkujenrinnalle.

Tuossa oli kaksi esimerkkiä kohtaamattomuudesta. Mitä oikeasti jää käteen, josemme kohtaa ihmisiä ja asioita? Jääkö jäljelle se, ettei kohtaa myöskään itseään.Puhummeko olemattomuudesta? Raskaasta leijailusta? Ammottavasta kipeästähuutavasta tyhjyydestä?

Ainutkertaisuutta voi itse pitää pinnalla, olla tietoinen siitä. Ainutkertaisuuttavoi itse ylistää. Ainutkertaisuus ei koskaan lopu. Tämä sumuisen sateinen syysaamuon sitä itseään. Tällaista aamua ei ole koskaan elämässäni ollut. En ole sunnuntai-aamuna herännyt näin varhain ja alkanut kirjoittaa. Rauhallista lempeää valoa jahiljaisuutta talo tulvillaan. Näin siis nyt. Kohta jotain muuta. Tuskaisina hetkinäainutkertaisuus on ehkä helpompi havaita. Sydämeen sattuu ja epätodellinen olovaltaa mielen. Havahtuminen sielun vihlaisuun pakottaa pysähtymään. Kivuttominaaikoina on kieltämättä välillä vaikeaa olla hukkumatta seuraavan hetken ajattelunhyökyaaltoon. Olla tässä ja nyt. Niin hyvin kuin vain voi.

Miksi tuosta toitotetaan niin paljon? Miksi pitäisi tietoisesti pyrkiä olemaan juuritässä juuri nyt? Mitä sillä on väliä, vaikka kulkisi kaksi metriä edellä tai jäljessä taimolempia. Voisiko kyse olla siitä, että tuntuisi joltakin? Ettei leijuisi menneisyydentai tulevaisuuden valjussa tasalämpöisessä vedessä? Että olisi pääosassa omassaelämässään sivuosan sijasta? Tästäkö johtuu tämän päivän elämyshakuisuus?Onko tässä haitallisten riippuvuuksien juuria? Haluammeko pysäyttää ajan, tarratasen reunoihin väkevällä otteella ja riuhtaista itsemme irti seisovasta vedestä jatehdä melkeimpä mitä vain, että tuntuisi joltakin? Joskus epätoivoisuudenvimmalla. Usein tulos on se, ettei mikään riitä. Kaikki valuu käsistä ja sivullisen osavirtaa meihin vakaana ja vahvana.

Jospa salaisuus onkin tuossa seisovassa tasalämpöisessä valjussa vedessä.Jospa meidän tulisikin keskittyä siihen ja tarkastella sitä. Jos emme katso sisään-päin, jäämme ulkopuolelle, luki jossakin kirjassa. Olosuhteita emme voi ainamuuttaa. Asennettamme voimme.

Jos ymmärtäisimme sen, että myös sisällämme on avaruus. Ainutkertaisuudenääni on helpompi kuulla hiljaisuudessa kuin melussa. Usein äänet ympärillämmeovat vain häiriötekijöitä ja esteitä todellisen äänen tiellä. Bussissa, kuntosalilla,kampaajalla, kaupoissa, joka puolella soi. Oma äänemme hukkuu hölynpölyyn.Mihin tarvitsemme melusaastetta? Oman äänemme, eli itsemme vaimentamiseen?

Ainutkertaisuuden ymmärtäminen auttaa oman itsen todeksi elämisessä.Jonka jälkeen vastuu omista valinnoista astuu näyttämölle. Totta vai hölynpölyä?

Ainutkertaisuus

“Haluammeko pysäyttääajan, tarrata sen reunoihinväkevällä otteella ja riuhtaistaitsemme irti seisovastavedestä ja tehdä melkeinpämitä vain, että tuntuisijoltakin?”

19irtiirti18

MIKSI HUUMETYÖ EI KIINNOSTA MIEHIÄ?

surevat. Häpeä syntyy myös siitä, kun huomaa ettei voi itsetehdä oman lapsensa riippuvuudelle juuri mitään. On täydelli-sen avuton, työkalupakissa ei ole yhtään sopivaa meisseliä taiavainta tämän ongelman korjaamiseksi. Jos käyttäjä sattuuolemaan oma poika, voi häpeä, katkeruus ja viha olla vieläkertaluokkaa suurempi. Pojasta ei polvi paranekaan. Koulujää kesken tai menee penkin alle, intistä tullaan maitojunalla

Suomalaiset ovat auliita auttamaan. Järjestöissä tehtävä palkaton työ on osamonen suomalaisen arkea. Miehet puuhaavat talkoita ja touhuavaturheiluseuroissa. Naiset korostavat auttamista ja sosiaalisia kontakteja.Nuoret parantavat omissa järjestöissään maailmaa.

Onko nykyisessä yksilöllisyyttä korostavassa kulttuurissa tilaaerilaisissa järjestöissä tehtävälle vapaaehtoistyölle? Kuinkaturvata pirstaloituneen yhteiskunnan yhteisöllisyys? Mikämotivoi vapaaehtoisia mukaan toimintaan?

Muun muassa näihin kysymyksiin on hakenut vastauksiaAnne Yeung väitöskirjassaan, joka tarkastettiin syyskuussaHelsingin yliopistossa. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia on,etteivät auttamishalu ja yksilöllisyys ole vastakkaisia. Tuloksissakäytetään altruistisen individualismin käsitettä kuvaamaanasennetta, jossa vapaaehtoisuuden kautta toteutetaan omaaidentiteettiä, persoonallisuutta ja intressejä auttamisen jayhteistoiminnan kautta.

MONENLAISIA MOTIIVEJA

Kansainvälisten vertailujen mukaan suomalaiset osallistuvataktiivisesti vapaaehtoistoimintaan. Aikuisväestöstä kolme-kymmentäseitsemän prosenttia tekee palkatonta työtäerilaisissa järjestöissä. Luku olisi suurempi, jos monet urheilu-seurojen toiminnassa mukana olevat mieltäisivät tekevänsävapaaehtoistyötä. Sukupuolten välillä ei prosenteissa ole eroa,mutta naiset antavat enemmän aikaansa ja sitoutuvat pitkä-kestoiseen työhön miesten suosiessa talkoita ja tempauksia.Motiiveista naisilla korostuvat sosiaaliset kontaktit ja haluauttaa, miehet tarjoavat asiantuntemustaan ja kokemustaan.

Suomalaisten perusasenne vapaaehtoisesti tehtävääntyöhön on erittäin myönteinen. Yli puolet niistä, jotka eivät oletoiminnassa vielä mukana, olisi halukas pyydettäessä aloitta-maan vapaaehtoisen työn. Nuorista jopa yli kuusikymmentäprosenttia olisi valmis tulemaan mukaan, jos heitä pyydet-täisiin. Osallistumattomuutta miehet perustelevat naisiauseammin sillä ettei heillä ole mitään annettavaa. Osallistu-misaktiivisuudessa on alueellisiakin eroja. Erityisen innokkaitaollaan Länsi-Suomessa ja varsinkin ruotsinkielisellä rannikko-seudulla. Vähiten motivoituneita ovat itäsuomalaiset.

Perinteiset sukupuoliroolit ovat voimissaan vapaa-ehtoistyössä. Urheilu, maanpuolustus, asuinaluetoimintaja talkoot ovat miesten aluetta, kasvatus- ja sosiaaliasiatnaisten. Sukupolvienkin välillä on eroja. Nuoret ovat omineeteettiset kysymykset, ihmisoikeudet ja luonnonsuojelun.

SYÖKÖ HÄPEÄ MIESTÄ?

Irti Huumeista ry:ssä vapaaehtoisia on 350, joista miehiä onparikymmentä. Jo yli kymmenen vuotta yhdistyksen toiminnas-

sa mukana ollut mies arvelee miesten passiivisuuden johtuvansiitä, että monet miehet ovat ongelmanratkaisijoita, joilla tulisiolla ratkaisu myös huumeongelmaan. Yhdistyksessä tehtävätyö on pitkäjänteistä ja edellyttää sen hyväksymistä ettäonnistumisen askeleet ovat lyhyitä ja joskus askeleita onotettava myös takaisin päin. Se vaatii itsensä likoon laittamistaja taitoa kuunnella. Veteraanivapaaehtoisemme epäileeuseimpien miesten valmiuksia tämäntyyppiseen työhön.

– Moni mies haluaa esiintyä vahvana muita ohjaavanahenkilönä mieluummin kuin tukijana ja inhimillisenä olentonaheikkouksineen.

Varsin suuri osa yhdistyksen vapaaehtoisista on huumeidenkäyttäjien äitejä. Pitääkö häpeä isät poissa?

– Se saattaa olla osasyy, mutta ei häpeän tunne sinänsäsiitä, että oma lapsi käyttää huumeita vaan häpeä siitä, jonkamies kokee ollessaan kyvytön löytämään selkeää ratkaisuaongelmaan. Aloittaessani toiminnan Irti Huumeista ry:ssä hainitselleni apua ongelmaan, jota en osannut yksin käsitellä.Myöhemmin olen kiitollisena saamastani avusta jatkanutauttamista ja löytänyt tavan saada onnistumisen elämyksiämyös tällä vaikealla toiminta-alueella.

– Olen huomannut itseni tarpeelliseksi myös ihmistenkanssa tehtävässä työssä, vaikka olin kuvitellut että kaikkitekniikkaan liittyvä on minun juttuni. Aiemmin olin mukanapartiotoiminnassa sekä jääkiekkovalmentajana ja joukkueenhuoltajana, kokenut vapaaehtoinen summaa taustansa jamotiivinsa.

Urheilun parissa ja talkoilla tehdyn työn tulokset ovatmitattavissa ja joskus nopeastikin nähtävillä. Sen sijaanempatiaan ja kuuntelemiseen perustuvassa työssä on harvointarjolla sankarin roolia.

KIELLETYT JA NIELLYT TUNTEET

Toisen, myös jo vuosia Irti Huumeista ry:n vapaaehtoisenatyöskennelleen miehen mielestä isät pyrkivät järkiperäis-tämään tunteensa, jotta edes jotenkin pystyisivät toimimaanja jatkamaan elämää. Usein tunteet niellään ja kielletäänhaluamatta avautua. Omasta pahasta olosta ei uskalleta eikäkehdata puhua kenellekään. Usein ei edes puolisolle. Joskusmieluummin erotaan kuin avaudutaan. Mutta tunnekarusellipyörii yhtä hyvin isän kuin äidinkin päässä.

– Isät häpeävät huumekoukussa olevaa lastaan, ja samallarakastavat, toivovat, uskovat, pelkäävät, tukevat, itkevät ja

kesken palveluksen, opiskeluista ei tule mitään ja rikosrekisterikasvaa. Kaikki unelmat lapsen menestymisestä romuttuvat.

– Tarvitaan lisää miesmannekiineja, jotka puhuvat huumeon-gelmasta, käyvät erilaisissa tilaisuuksissa repimässä leukojaanja näyttämässä mallia miten ahdingosta on itse selviytynyt,vaikka lapsi jatkaisikin käyttöään ja olisi jatkuvasti ”radalla”.

– Tärkeää on tiedon ja taidon hankkiminen, jotta ymmärtäisimiksi oma lapsi käyttäytyy kuten käyttäytyy; täysin epäloogi-sesti, vastoin kaikkia järkipuheita, vailla mitään vastuuntuntoa.

Ottaa aikaa ymmärtää, että lapsi on sairastunut riippuvuuteenja ettei kyseessä ole itseaiheutettu sairaus ja vielä vähemmänepäonnistunut kasvatus. Lapsi ei toimi noin ilkeyttään eikäpahuuttaan, vaan kipeyttään.

– Uskon, että voin omalla esimerkilläni rohkaista muita isiä jamyös äitejä hakemaan apua itselleen, koska lasta ei tietyssävaiheessa pysty mitenkään auttamaan tekemällä asioita hänenpuolestaan. Kun annan tälle ongelmalle kasvot vanhempain-illassa, uskon myös että voin kertoa vanhemmille mistä onkysymys, mistä voi tunnistaa huumeiden käytön ja mitä sittenehkä pitäisi tehdä. Ja samalla autan itseäni jaksamaan, toteaavapaaehtoisemme. Hänellä on myös ehdotus miestenhoukuttelemiseksi mukaan huumetyöhön.

– Projektiluonteiset työt tai talkoot esimerkiksi tietotekniikan,markkinoinnin, viestinnän tai muun vastaavan parissa voisi ollayksi keino saada uroksia mukaan eli ei tehtäisikään sitäperinteistä vapaaehtoistyötä vaan osallistuttaisiin omanasiantuntemuksen voimin vapaaehtoistoimintaa tukevaantoimintaan. Mitäs jos järjestettäisiin osastoilla erityisiä isä-tai miesrekrytointi-iltoja, joissa viesti suunnattaisiin erityisestiisältä isälle, mieheltä miehelle. •

ISÄT HÄPEÄVÄT HUUMEKOUKUSSA OLEVAA LASTAAN, JA SAMALLA RAKASTAVAT,

TOIVOVAT, USKOVAT, PELKÄÄVÄT, TUKEVAT, ITKEVÄT JA SUREVAT.

ALPO HEISKANEN

ALPO.HEISKANEN@IRTIHUUMEISTA.FI

KUVA: IIRIS KALLUNKI

21irtiirti20

Hiljentymisen ja toivon hetki 20.10.2004 KOTKASSA

Ehkäisevän päihdetyön viikolla 20.10.2004 Irti Huumeista –

Kotka ja Kotkan seurakunta järjestivät Kotkan kirkossa kaikille

avoimen tilaisuuden ”Hiljentymisen ja toivon hetki”.

Tilaisuuden tarkoituksena oli antaa tukea ja myötäelää heidän

kanssaan, joita huumeongelmat koskettavat sekä muistaa

huumeisiin menehtyneitä.

Erityisnuorisotyöntekijä AnneHeikkinen ja meidän vapaaehtoisemmeLeena olivat vieraita vastassa kirkonkäytävällä ja toivottivat jokaisenlämpimästi tervetulleeksi.

HILJENNYIMME KUUNTELEMAANOMAISEN KOSKETTAVAATARINAA:

”Omaisen tarina”

Tarinani päähenkilö on nuori mies, jokapärjäsi koulussa keskinkertaisesti ja hänedusti Suomea SM-tasolla urheilussa.Tämä nuori mies suoritti armeijan jakotiutuessaan hän oli alikersantti. Tämänuori mies oli myös ahkera työntekijä,eikä hän joutunut kärsimään työttömyy-destä. Päällisin puolin kaiken piti ollahänen kohdallaan hyvin, mutta kohtalomääräsi toisin…

Nuoresta iästä huolimatta tämänuori mies oli nähnyt paljon alkoholinkäyttöä ja henkistä- sekä ruumiillistaväkivaltaa. Äiti yritti suojella poikaansaja auttaa häntä, mutta oliko maailmasittenkin liian julma ja rankka kestääparikymppiselle nuorelle miehelle.Elämään astuivat huumeet. Aluksi olivain kokeiluja, mitkä loppujen lopuksijohtivat jokapäiväiseen käyttöön jasuonensisäisten huumeiden koukkuun.

Ensimmäisen piikin jälkeen vuonna1992 alkoi hänen ikuisuusmatkansa;loppumaton kierre, johon mahtuikatkaisujaksoja, hoitolaitoksia, itse-murhayrityksiä ja sairaalan teho-osastoa. Vankilakin tuli tutuksi. Välillätämä nuori mies yritti asua yksin, muttakäyttäjäkaveripiiri pysyi samana jahuumeet olivat jokapäiväistä arkea.Kierrettä jatkui kaikkiaan noin 10 vuotta,joista viimeiset kuusi vuotta kului

yrityksiin päästä huumeista eroon.Viimein tuli kierteelle loppu. Tämä miesteki itsemurhan, vuonna 1998,32-vuotiaana.

Minä olen tuon kertomani nuorenmiehen äiti. Tapahtuneesta on nytkulunut kuusi vuotta. Poikani huume-kokeilut alkoivat 80-luvun lopulla, jolloinSuomessa ei tiettävästi ollut huumeon-gelmaa. Huumeista ei puhuttu julkisesti.Niistä ei saanut tietoa, eikä tiennyt mistäolisi edes voinut hakea apua. Pelkkäsana “huume” oli tuohon aikaan tabu.

Oli tuskallista seurata pojan kärsi-myksiä. Hän hakeutui oma-aloitteisestiuseita kertoja hoitoon, mutta ei olluttarpeeksi vahva lopettamaan huumei-denkäyttöä ja kierre jatkui samanlaisena.Yritin auttaa häntä monta kertaa, muttasain aina saman vastauksen; “kyllä minäpärjään, älä huolehdi turhaan”.

Muistan yhden ainoan kerran hänenpyytäneen apua. Silloin hän lähtiviimeiselle hoitojaksolle ja sanoi minulle;“äiti, etkö sinä näe että tarvitsen nytapua”. Poikani oli tuolloin siinäkunnossa, ettei pystynyt edesnousemaan tuolista omin avuin.

Viimeinen hoitojakso kesti puoli vuotta,jonka jälkeen hän ehti asua omassatukiasunnossaan kolme viikkoa. Tuonajan hän pysyi raittiina. Huumeidenjälkeinen raitis elämä oli liian pelottavaaja ylitsepääsemätöntä pojalleni. Kuolles-saan häneltä ei löydetty huumeita tailääkkeitä verestä. Hän ei käyttänyt edesoman lääkärinsä määräämiä lääkkeitä,joita hän olisi joutunut käyttämäänloppuikänsä. Hän teki oman valintansa.

Sytytän tänään kynttilän poikanimuistolle. Sytyttämäni toivon liekki ei

enää tavoita poikaani, mutta selohduttaa minua. Toivon, että selohduttaa ja antaa toivoa muille samankokeneille.”

PALJON KYSYMYKSIÄ JA HETKIHILJENTYMISELLE

Leenan koskettava tarina liikuttimeitä kuulijoita, mutta herätti myöskysymyksen: Miksi näin? Seurakunnanpastori Jukka Hänninen toi myösomassa puheenvuorossaan esille sen,että elämän varrella me joudummekohtaamaan huolestuttavia ja ahdista-via asioita, jotka herättävät meissä jaläheisissämme lukuisia kysymyksiä.Vastauksia on kuitenkin joskus vaikealöytää. Lopuksi hiljennyimme hetkeksimuistamaan heitä, jotka ovat meneh-tyneet huumeisiin.

KYNTTILÖIDEN SYTYTYS

”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie”-musiikin soidessa nousimme sytyttä-mään kynttilän Leenan pojan muistolleja lohdutukseksi kaikille samankoke-neille. Ensimmäisen kynttilänsytytti Leena ja pian telineessä paloikymmeniä kynttilöitä. Oli ilahduttavaanähdä, että kynttilänsytyttäjienjoukossa oli parikymmentä nuorta.

Lopuksi lauloimme iltavirren. Kirkoneteisessä Anne Heikkinen, JukkaHänninen ja Leena hyvästelivät kaikkitilaisuudessa olleet ja meille jaettiinmuistoksi IH-Kotkan tuikkukynttilä.Poistuimme kukin omille tahoillemmekättelyiden ja halausten saattelemina.Tilaisuus oli koruttoman kaunis jaherkisti mielen, mutta antoi myösuskoa ja toivoa tulevaisuudelle. •

Sytytän tänään kynttilän poikani muistolle. Sytyttämänitoivon liekki ei enää tavoita poikaani, mutta se lohduttaaminua. Toivon, että se lohduttaa ja antaa toivoa muillesaman kokeneille.

KUVA: IIRIS KALLUNKI

23irtiirti22

OSASTON HISTORIAA

Kaksikymmentä vuotta sitten perus-tettiin Helsingissä Suomen Vanhem-pain yhdistys Irti Huumeista ry. Alue-osastoista vanhin perustettiin vuottamyöhemmin Vaasassa. Sen mahdollistieräs yhdistykseltä tukea saanut perhe,jolta saatiin käyttöön yksiö, jossatavattiin vanhempia ja päivystettiinpuhelinta. Alussa aktiivisten auttajienjoukko oli pieni, mutta sitäkin innok-kaampi. Vähitellen mukaan tuli lisääläheistaustan omaavia aktiivisia jäseniäsekä muuten asialle omistautuneita.Toimintaan kuului ympärivuoro-kautinen päivystys, luentojen pitokouluissa ja vanhempainilloissa.

Yhteistyö kaupungin kanssa alkoivuonna 1988 jolloin järjestettiinensimmäinen isompi koulutustilaisuus,johon saatiin luennoitsijoita Ruotsista.Luennoitsijoina olivat mm. Peter-PaulHeineman ( Älä lintsaa elämästä -kirjankirjoittaja) ja Nils Bejerot, arvostettuprofessori Ruotsista (yksi Hassela-liikkeen ideoijista). Näiden koulutuksi-en myötä syntyi hyvä yhteistyö naapuri-

maan sisarjärjestöön, mikä oli luonnol-lista kaksikieliselle alueosastolle.Ruotsissa missä yhdistys oli toiminut jovuodesta 1968 oli paljon tietoa ja taitoahuumeasioista ja vanhempien tukemi-sesta. Vaasalaiset olivat mm. oppimassaläheisryhmätoimintaa ja ns. ”perhe-elämän kurssin” ohjausta. Ensimmäinentällainen kurssi järjestettiin 1991 Vaasas-sa. Kurssi oli kaksikielinen ja osallistujiaSuomesta, Ruotsista ja Islannista.

Tällä hetkellä Vaasan alueosasto onvuokrannut itselleen isommat tilat, jossaon erillinen huone puhelinpäivystyksellesekä läheisryhmille.

Vapaaehtoisia on kaikenikäisiä jaerilaisen taustan omaavia lukumääränvaihdellessa vuosittain viidestätoistakolmeenkymmeneen. Alusta saakkamukana olleita on yksi, Sinikka Blom-qvist. Alueosastomme toimii sekäsuomen- että ruotsinkielellä.

PUHELINPÄIVYSTYS

Alussa kun toimintaan kuului lähinnäpuhelinpäivystys, päivystettiin ympäri-

vuorokautisesti. Nykyisin päivys-tämme tiistai- ja keskiviikkoiltaisinklo 18-21 numerossa 06-3616460,muulloin päivystää valtakunnallinennumero 020 322 388. Kaikilla päivystä-jillä on Irti Huumeista ry:n koulutus.Heillä on aikaa kuunnella ja pohtiayhdessä soittajan kanssa erilaisiavaihtoehtoja soittajan tilanteeseen.

LÄHEISRYHMÄ

Ensimmäinen läheisryhmä kokoontui1980-luvun lopulla ja se oli suunnattumolemmille vanhemmille. Erillinenisäryhmä aloitti 1990-luvulla.

Nykyisin läheisryhmä kokoontuukahdesti kuussa. Läheisryhmänohjaajina toimivat Sinikka Blomqvist jaPaula Huhta-Kahma. Läheisryhmä ontarkoitettu käyttäjien omaisille jaläheisille ohjatuksi vertaistukiryhmäksi.Ryhmä toimii tarvittaessa sekäsuomen- että ruotsinkielisenä.Läheiselle ryhmään tulo on korkeakynnys ja siinä usein auttaa sovittuyksilötapaaminen ennen ryhmääntuloa.

TUKIHENKILÖ

Tukihenkilötoimintaa on ollut osastonperustamisesta asti. Meillä on ollut ainatarjota tukihenkilöiksi sekä miehiä ettänaisia.

Sekä vanhempien, sisaruksien ettäkäyttäjän on mahdollisuus turvautuatukihenkilöön, jonka kanssa voi tavatatoimistolla tai käydä vaikkapa kahvilla.

ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ

Irti Huumeista – Vaasan ehkäisevääntyöhön kuuluu koulutus ja luennointitilai-suudet aikuisväestölle. Osaston edustajatkäyvät puhumassa vanhempainilloissa,koulujen henkilökunnalle ja sosiaali- jaterveydenhuollon opiskelijoille.

YHTEISTYÖ

Irti Huumeista – Vaasa tekee laajastiyhteistyötä alan toimijoiden kanssa.Olemme alusta asti olleet mukana NET-ryhmässä (Vaasan kaupungin nuortenpäihteidenkäyttöä ennaltaehkäisevätyöryhmä). Ryhmä on tehnyt suomen- jaruotsinkieliset oppaat ennaltaehkäisystä- hoitoon (varhaisen puuttumisen malli),jotka on suunnattu alle ja yli 18 vuotiaille.

Irti Huumeista – Vaasan edustajatAnne Salovaara ja Sinikka Blomqvistkuuluvat Norden Mot Narkotika- hallituk-seen, joka on vastaavanlaisten yhdistyk-sien pohjoismainen kattojärjestö.

Norden Mot Narkotika kokoontuikeväällä 2004 Vaasassa. Lisäksi osastom-me seuraa tiiviisti kansainvälisiä asioitahuumeisiin liittyen.

VAASA JUHLII 20 V

Vuonna 2004 juhlimme Vaasan pitkäätaivalta huumeiden vastaisen työn parissayhdessä valtakunnallisen yhdistyksenkanssa. Suunnittelimme ehkäisevänpäihdetyön viikolla (43) yhteistyökumppa-neillemme sekä lahjoittajille päiväjuhlan.Illalla järjestimme avoimen luennonyleisölle, jossa oli puhumassa poliisiVaasan huumausainetilanteesta, IrtiHuumeista ry:n toiminnanjohtaja RiittaToiviainen sekä Jukka Riipinen IrtiHuumeista ry:n varapuheenjohtaja,myyntipäällikkö ja isä.

20 vuotta taivalta takana ja edelleeninnostusta riittää! •

YHTEYDENOTOT

TOIMISTOLLE (06) 361 6460

Irti Huumeista– VAASAN ALUEOSASTO

HOITOONOHJAUS VAASASSA

Alle 18 v. Yli 18 v.

Koululainen Koululainen

- Kouluterveydenhoitaja, lääkäri, - Opiskelijaterveydenhoitokuraattori ja sosiaalityöntekijä - Lääkäri, terveysasema- oppilashuoltoryhmä - Oppilashuoltoryhmä

Ei koululainen Ei koululainen

- Nuorisoasema Klaara - Nuorisoasema Klaara (25v. asti)- Alueen sosiaalityöntekijät - A-neuvola- Väylä -projekti - Selviämis- ja katkaisuhoitoasema- Selviämis- ja katkaisuhoitoasema - Huutoniemen sairaala- Kustaalan lastenkoti - Pixne-kliniken (ruotsinkielisille- Lääkäri, terveysasema - Työterveydenhoito, lääkäri

IRTI HUUMEISTA – VAASAN APUNAAN KÄYTTÄMÄ JA ITSE KEHITTÄMÄ OHJEISTUS

VAPAAEHTOISELLE VAASAN HOITOONOHJAUSMALLISTA.

Sekä vanhempien,sisaruksien ettäkäyttäjän onmahdollisuusturvautuatukihenkilöön, jonkakanssa voi tavatatoimistolla tai käydävaikkapa kahvilla.

25irtiirti24

HISTORIAA

Siitä on jo reilut kymmenen vuotta,kun Kouvolan osasto otti ensi askelei-taan. Puuhanaisena toimi LipsasenUlla ja ryhmä aloitti toimintansa3.6.1993. Mukana oli 25 huumeidenkäyttäjien läheistä tai muuten asiastakiinnostunutta.

Irti Huumeista – Kouvola hyväksyttiinviralliseksi alueosastoksi 23.2.1994.Perustajajäseniä oli 11 henkilöä, joistasuurin osa oli huumeenkäyttäjienläheisiä.

Osaston alkuvuodet olivat kiihkeäntekemisen aikaa. Yhteishenki olivoimakas ja vapaaehtoiset hyvinsitoutuneita.

Kouvolan kaupungin ehkäisevänpäihdetyön toimisto oli suurenatukena käytännön asioissa. Saimmekokoontua heidän tiloissaan ja silloi-nen raittiussihteeri Heli Frilander(nyk.Toikander) neuvoi, koulutti jaauttoi meitä pääsemään mukaanammattilaisille tarkoitettuihin ryhmiinja koulutuksiin.

Taloudellista tukea tuli alussarunsaasti erilaisten tilaisuuksientuotoista, yrityksiltä ja yksityisiltäkin.Toiminta lähti käyntiin innokkaidenvapaaehtoisten tunteja laskematto-malla työpanoksella.

NYKYAIKAA

Kouvolan Alueosaston toimialueeseenkuuluu Pohjois-Kymenlaakson kuntaseit-sikko (Anjalankoski, Elimäki, Iitti, Jaala,Kouvola, Kuusankoski ja Valkeala yht.n.100.000 henkeä)

Toimitilanamme on nykyisin viihtyisävuokrakaksio Kouvolan keskustassa.

Meitä on 12 aktiivista vapaaehtoista.Aluevastaavana toimii Ulla Lipsanen.

Moni on ollut mukana useita vuosia– Ulla ihan historiamme alusta – jatuoreimmat tulokkaat ovat liittyneetjoukkoomme tänä syksynä. Ikäjakaumaon 24 –56 vuotta, naisylivoima toteutuuluvuin 11-1.

Moni meistä työskentelee taiopiskelee sosiaali- ja terveysalalla, muttalöytyy toki muunkin alan osaajia, onsitten kysymys hallinnon ja talouden

kiemuroista, kasvatuksesta, vieraistakielistä tai temppuilevasta tietokoneesta.

Olemme hyvin erilaisia ihmisiä –erilaisissa elämän tilanteissa. Jokaisellaon oma työnsä, harrastuksensa, per-heensä. Aikataulujen yhteen sovittami-nen ei aina ole helppoa, mutta yhteistämeille on halu tehdä vapaaehtoistyötä,halu auttaa. Siksi me olemme hyvä tiimi!

Maanantai- ja torstai-iltaisin klo18.00 – 21.00 on meidän puhelinpäivys-tyksemme aika. Koemme päivystyksenerittäin tärkeäksi perustoiminnaksi,jonka jokainen hoitaa vuorollaanresurssiensa mukaan.

Läheisryhmästä vastaa Mirja Vainikka,joka on ollut mukana toiminnassa jokymmenen vuotta. Muina ryhmänohjaa-jina toimivat Ulla ja Elisabet. Ryhmäkokoontuu kaksi kertaa kuussa.

Osastolla on käytettävissä kaksi tuki-henkilöä, Ulla ja Ari.

Kerran kuussa pidämme toimistol-lamme tiedotus-, koulutus- ja purku-palaverin, joka pyritään ajoittamaan niin,

että mahdollisimman moni pääsisimukaan. Palaverissa käydään läpiajankohtaisia asioita, suunnitellaantulevia tapahtumia ja puhutaan tulleistapuheluista. Aikaa jää myös mukavalleyhdessäololle ja ajatusten vaihdolle.

Osallistumme myös erilaisiin yleisöta-pahtumiin ja –tilaisuuksiin, joissavoimme esitellä toimintaamme. ”Sivu-raide” on peruskoulun VI-luokkalaisilleja heidän vanhemmilleen suunnattupäihdevalistustapahtuma, jossa olemmemukana monien muiden alan toimi-joiden kanssa.

Pyrimme mahdollisuuksien mukaanosallistumaan Irti Huumeista ry:njärjestämään koulutukseen ja hyödyntä-mään myös muuta saatavissa olevaa

Aikataulujenyhteen sovitta-minen ei aina olehelppoa, muttayhteistä meille onhalu tehdä vapaa-ehtoistyötä,halu auttaa. Siksime olemme hyvätiimi!

Kuulumme seudun toimijoiden yhdessämuodostamiin verkostoihin kutenHoitotiimi ja Päihdeputkiverkosto.

TULEVAISUUTTA

Kouvolan Aluetoimisto pyrkii jatkamaanpäivystys-, läheisryhmä- ja tukihenkilö-toimintaa entiseen tapaan. Erilaisiinyleisötilaisuuksiin osallistumme mahdolli-suuksien mukaan. Pyrimme myösedelleen löytämään uusia vapaaehtoisia.Koulutuksiin osallistumme tarpeenmukaan varojen sallimissa puitteissa.

Teemme huumeiden vastaista työtäomalta osaltamme kuunnellen, tukien jatietoa jakaen unohtamatta kuitenkaanoman jaksamisemme rajoja. •

Irti Huumeista– KOUVOLAN ALUEOSASTO

KouvolanAlueosasto on alustaasti pärjännyttaloudellisesti melkohyvin. Kiitos kuuluumyös tukijoillemme!

koulutusta. Käytämme hyväksi myösLipsasen Ullan kouluttajan taitoja.

Kouvolan Alueosasto on alusta astipärjännyt taloudellisesti melko hyvin.Kiitos kuuluu myös tukijoillemme!Toivottavasti sama suuntaus jatkuu!Taloudenhoitajana toimii Mirja Vainikka.

27irtiirti26

1. FÖRENINGENS MÅLSÄTTNINGOCH VERKSAMHET

Föreningens målsättning är att politisktoch religiöst obundet verkar nationelltoch lokalt för att hindra användning avdroger. Medverka till att utvecklaalternativa vårdformer. Hjälpa missbru-karen till vård. Stödja anhöriga tillmissbrukaren. Påverka utvecklandet avdet förebyggande missbruket i land-skapet. Medverka till att den restriktivadrogpolitiken bibehålls.

I föreningens verksamhet ingår :AnhörighetsmötenStödpersonsverksamhetUpplysning och utbildningHjälpa till med det förebyggandeinom missbrukJourtelefon som är bemannaddygnet runt

FÖRENINGENS ORGANISATION

Hela organisationen bygger påfrivilliga oavlönade insatser frånmedlemmar och sympatisörer.

FÖRENINGENS VERKSAMHET

Föreningen består av en styrelse med 7styrelsemedlemmar och 3 suppleanter.De är:Eva-Maria Widberg, ordförandeStig Lindholm, vice.ordförandeGun Nyholm, sekreterareElisabeth Öhman, kassörGunilla Johansson, styrelseledamotAnnika Eriksson, styrelseledamotAnna-Lisa Ekblom, styrelseledamot

Kari Kärki, suppleantSusanne Sundblom, suppleantStefan Aldeborg, suppleant

Föreningen har ca 150 medlemmar somger sitt ekonomiska stöd genommedlemsavgifter.

FÖRENINGENS ”KLIENTER”

Det är i första hand föräldrar som hörav sig till oss men det finns ju ävenandra anhöriga med på våra mötenibland. En önskan finns ju att nå ut tillalla i en familj, stödet blir stabilare då.

Fri från narkotika– R.F. ÅLAND

GRUNDANDET AV FÖRENINGEN

Föreningen grundades 1999 av någrasom jobbade med ungdomar ochupptäckte att det fanns många bristermed hur drogsituationen tolkades härpå Åland. Missbruket togs ej på allvaroch när allt uppdagades med fleramissbrukare så var det ingen som toghänsyn till de anhöriga. De som startadeföreningen hade sådana jobb att dekom i kontakt med missbruket.Eftersom de hade hört talas om Fri frånNarkotika föreningarna i Finland såsökte de samarbete med dem.Två av de som var med och startadeföreningen är ännu med i styrelsen.

I dags läge har föreningen även kontaktmed Föräldraföreningen mot Narkotikai Stockholm, Al-anon på Åland ,missbrukarvården, polisen och andraorganisationer som jobbar medliknande frågor.

2. NARKOTIKA SITUATIONENPÅ ÅLAND

Efter en rundringning till olikainrättningar så kom vi fram till att detfinns ca.130 st missbrukare + ettmörkertal på ca 100 st. Procenten ärlägre här än i riket och i Sverige förungdomar i nian som prövat narkotikanån gång.

Åldern är nånstans från högstad-ieålder och uppåt. Hasch är vanligastdrogen här och sen har vi en hel delextasy och rohypnol .

Hoppas att ni fått lite mer fakta om ossoch vår förening. Om det är nåt somsaknas så hör av er igen. •

FÖRENINGEN FRI FRÅN NARKOTIKA R.F ÅLAND

GM/ORDFÖRANDEN

I dags läge har föreningen ävenkontakt med Föräldraföreningenmot Narkotika i Stockholm, Al-anonpå Åland, missbrukarvården, polisenoch andra organisationer somjobbar med liknande frågor.

KUVA: IIRIS KALLUNKI

29irtiirti28

Tullissa huumeidenvastaista varhaiskasvatus-

työtä tekevät varsinaisen päivätyönsä ohella

koiranohjaajat rinta rinnan parhaan työkaverinsa,

koiran kanssa. Talvisin he käyvät kouluissa,

yleensä muiden huumevalistusta tekevien

viranomaisten mukana ja kesäisin erilaisissa

nuorisotapahtumissa. Lapsiin ja nuoriin on

helppo vedota sympaattisten koirien avulla.

Haukkuja huumeilleKuluvan vuoden toukokuussa valmistui ensimmäinen Tullinhuumekoirista tehty kymmenen koiraa esittelevä keräilykortti-pakka. Kortit on tarkoitettu lähinnä koiranohjaajien työkaluiksi,ja he jakavat kortteja ollessaan koiran kanssa työssä. Kortitovat pelikortin kokoisia, muovitettuja ja numeroituja, jotenkeräilijä voi halutessaan kerätä koko julkaisusarjan.

KOIRIEN ÄÄNIÄ

”Hau! Nimeni on Martha, mutta ystävät tuntevat minutparemmin lempinimellä Hamppu. Synnyin 11.9.2000, muttanuoresta iästäni huolimatta olen ollut mukana jo läheskolmessa ja puolessasadassa etsinnässä.

Teen töitä Tullissa isäntäni ohjauksessa. Työ on minustamielenkiintoista, minusta on jännittävää olla mukana tässätärkeässä työssä.

Isäntäni kehuu minua rohkeaksi. Että tätä työtä pystyytekemään kunnolla, pitääkin olla rohkea. Minusta on mukavaajatella, että työni ansiosta rikollisuus saadaan pidetyksiaisoissa. Isännälläni on toinenkin koira, työkaverini Elli.On mukavaa, että on seuraa koiruuksien tekemisessävapaa-aikana.”

Näin kertoo “omalla äänellään” koiranelämästään Tullissa javapaa-ajallaan huumekoira Hamppu, alias Martha. Hamppukuuluu yhtenä ensimmäisen kymmenen huumekoiran jouk-koon, jotka ovat päässeet huumevalistuksen “mannekiineiksi”Tullin tekemässä keräilykorttisarjassa.

Hamppu kuuluu yhtenä

ensimmäisen kymmenen

huumekoiran joukkoon,

jotka ovat päässeet

huumevalistuksen

“mannekiineiksi” Tullin

tekemässä keräily-

korttisarjassa.

”Hau! Nimeni on Martha, mutta

ystävät tuntevat minut paremmin

lempinimellä Hamppu. Synnyin

11.9.2000, mutta nuoresta iästäni

huolimatta olen ollut mukana jo

lähes kolmessa ja puolessasadassa

etsinnässä.”

Ensimmäinen korttisarja valmistui kevään korvalla, ja toinenilmestyy vuoden vaihteessa. Kaikkiaan projekti kestääkolmisen vuotta, sillä Suomen tullissa on tällä hetkellä 47huumekoiraa, jotka kaikki saavat oman korttinsa. Vaihtuvuuttakoiramalleissa tulee julkaisemisen aikana olemaan mm. siksi,että osa koirista jää eläkkeelle ja uusia tulee rivistä poistunei-den tilalle, mutta myös koirien pääluvun lisääminen onsuunnitelmissa, kertoo Tullin koirakoulun rehtori Guy Grönvall.

KOIRA PUHUTTELEE

Kortit on tarkoitettu apuvälineeksi tullilaisten tekemäänhuumevalistustyöhön. Niiden sanoma on suunnattu lähinnävarhaisnuorisolle, joka navigoi herkässä lapsuuden jaaikuisuuden välimaastossa alttiina vaikutuksille. Koiranohjaajatosallistuvat huumeidenvastaiseen työhön esimerkiksikouluissa ja nuorisotapahtumissa silloin kun päätyöltään ehtivät.Huumekoirien sympaattinen olemus puhuttelee nuorisoa jaantaa siten valistustyöhön luonnollista kiinnostavuutta.

Suurin osa Tullin huumekoirista on labradorinnoutajia,mutta joukkoon mahtuu myös muutama bordercollie

ja jopa yksi cockerspanieli. Huumekoirat ovatluonteeltaan leikkisiä, iloisia ja ihmisrakkaita ja

valloittavat ympäristönsä nopeasti. Ne elävätohjaajiensa kodeissa tavallista perhe-elämäätäysivaltaisina perheenjäseninä. Korttienteksteistä ilmenee, että niillä on siviilissämuun muassa mieliruokia ja monenlaisia

mielipuuhia, joita ne harrastavat yleensäohjaajansa ja tämän perheen kanssa.

TULLITIEDON KANAVIAOHEISMATERIAALINA

Korttien oheismateriaalina on valmistunutns. yhteystietokortti. Kortin etupuolella on huumevihje-

puhelimen numero ja Tullin www-sivujen osoite ja toisellapuolella Tullihallituksen yhteystiedot sekä kaikki Tullinvaltakunnalliset palvelunumerot ja sähköpostiosoitteet.Sen suositeltava jakeluryhmä ovat esimerkiksi yhteis-työkumppanit ja mediat, jotka tarvitsevat esim. Tullintilastotietoja. •

SOILI PAHTAJA

TIEDOTTAJA, TULLIHALLITUS

31irtiirti30

Ihminen riippuvuuksien viidakossa– TOISET RIIPPUVUUDET SUOJELEVAT

JA TOISET TUHOAVAT ELÄMÄÄ

ELÄMÄÄ SUOJELEVATRIIPPUVUUDET

Syöminen on perusriippuvuus, olemmekaikki syömäriippuvaisia. Vaikka söisintänään kuinka paljon niin huomenna ontaas nälkä. Riippuvuudelle on tyypillistätoistamisen pakko ja toistamisensuorittamisesta saatu palkkio eli mieli-hyvä. On ihanaa olla kylläinen ja ravittu.

Ihminen ihastuu ja rakastuu pääsään-töisesti vastakkaiseen sukupuoleen.Siitä seuraa pariutuminen. Sekin onvaivasta huolimatta miellyttävää.Pariutuminen aiheuttaa hedelmöit-tymisen ja uusi elämä syntyy.

Jotta uusi elämä pääsisi alkuun jakasvaisi turvallisesti, vanhemmatmuodostavat parisuhteen, jota kutsun”parisuhderiippuvuudeksi”.Parisuhderiippuvuuden tehtävä onsuojella elämää ja turvata tuleva kasvu.

Aluksi lapsi on symbioottisessa suh-teessa vanhempiinsa, mutta irrottautuusiitä uhmaikäisenä vähän etäämmäksija jää riippuvaiseksi vanhemmistaan.

Murrosikäisenä lapsi irrottautuu sittenlopullisesti vanhemmistaan. Ja irrottau-tuminen onkin äänekästä. Huudetaanja paiskotaan ovia, sillä riippuvuudenturvallisesta sylistä irrottautuminentekee kipeää. On siinä vanhemmillaihmettelemistä ja kestämistä, muttase on elämää ja kuuluu siihen. Onuskallettava olla turvallinen aikuinenlapsen kiukutellessa.

Isää ja äitiä hallitsee lapsen kasvaessa”hoivavietti” eli ”hoivariippuvuus”.Sen ansiosta jaksamme nähdä vaivaakasvattamisesta. Palkkioksi saamelapsen hymyn ja kokea kasvamisenihmeen.

Irrottautumista ”isä ja äiti riippu-vuudesta” keventää ”sosiaalinenriippuvuus” ikätovereista. Sen tehtäväon mahdollistaa yhteistyö. Ihminenon sosiaalinen eläin.

Itsesuojeluvaisto – ”suojariippuvuus” –on myös tahdosta riippumaton järjes-telmä, joka toimii automaattisesti kutenmuutkin riippuvuudet. Kun äkillinenvaara yllättää, koneistomme käynnistäänopeasti suojamekanismin ja alkaapumpata adrenaliinia kehoon. Pulssinousee ja saamme kaikki voimavarat

käyttöön. ”Ai mikä elämys”, sanovatmonet ja menevät katsomaan kauhu-elokuvaa uudestaan.

Tässä lyhyt kuvaus järjestelmistä, joidentehtävä on suojella ja ylläpitää elämää.Ne ovat primitiivisiä tarpeita, jotkailmenevät tunne-elämässämme voimak-kaina tunteina. Tunteina, jotka ohjaavattahdosta riippumatta toimintaamme.Ja kun tyydytämme ne tunteet ja tarpeet,saamme palkkion elimistön antaessamielihyvän tuntemuksen. Tämä siksi ettämeidän tekisi mieli uudestaan ja uudes-taan toistaa tämä sama toiminto. Ja kuntoistamme syntyy riippuvuus.

ELÄMÄÄ TUHOAVAT RIIPPUVUUDET

Joskus ihmisen tekee mieli siirtyä arjestajuhlaan. Silloin hän peseytyy, siistiiympäristönsä ja koristelee paikat sekälaittaa kaunista musiikkia soimaan.Tämä vaatii vaivaa.

Nopeampi tapa muuttaa tunteita onottaa kemiallista ainetta, joka vaikuttaatunnekeskukseen ja muuttaa tunnetilannopeasti. Näitä tunnemuuttajia ovatmuun muassa kahvi, tupakka, alkoholi,psyyken lääkkeet, kannabis, kiihdyttäväthuumeet (amfetamiini) ja lamaavathuumeet (heroiini). Näiden nerous onnopeus ja vaivattomuus. Mielihyvä tuleeheti ja vaiva perässä, mutta sekin lähteeottamalla lisää ainetta.

Vaivattoman ja nopean vaikutuksensavuoksi ihminen alkaa vähitellen toistaa tätäkemiallista tunnemuuttajaa. Aluksi raskaanviikon lopuksi perjantaina, vähitellen myöslauantaina, sitten pikkulauantaina(keskiviikko) ja pikkuhiljaa joka päivä.Aivot alkavat tottua aineeseen ja sietävätsitä yhä enemmän. Aivoihin jää tunne-muisti, joka vahvistuu kerta kerran jälkeen.

Vähitellen alkaa aine aiheuttaa myöshaittoja. Mutta koska mielihyvä on suurija järki sanoo tunnemuistin mukaan, ettäaine on OK, kehittää ihminen selityksenhaitalle. Se on usein ympäristö, huonotuuri, tyhmät ihmiset tai jokin muu itsestäja aineesta riippumaton tekijä. Ihminentulee sokeaksi omalle toiminnalleen. Hänei uskalla kohdata kipeää tosiasiaa, ettäaine aiheuttaa haitat. Ihminen menettääyhteyden omiin tunteisiinsa ja omaanrehellisyyteensä. Hän jää yksin aineensakanssa. Hänellä on symbioottinenrakkaussuhde aineeseen. Aine onhänen rakkaimpansa.

Aivoissa on samaan aikaan täydellinenoikosulku. Aineen saaminen on elämänensisijainen tarve. Sitä on pakko saada.Aineen saamisen tarve ohittaa syömisenja pariutumisen tarpeen. Hoitoviettiunohtuu ja lapset jäävät päiväkodistahakematta. Luonto on mennyt sekaisinhänen aivoissaan. Oikosulku on tosiasia.Aine on pakkomielle ja jos sitä ei ole,ihminen on täysin turvaton ja hädissääntoimii kuin villieläin nälissään. Hän riehuuja huutaa eikä välitä mistään mitään.Hänen eettiset arvonsa ovat aikaa sittenhukkuneet voimakkaaseen primitiiviseenpakkoreaktioon. Ja jos hän saa ainetta,hän on taas kuin ennen, mukava, älykäs jaherkkä. Ympärillä olevat ihmiset menevätpois tolaltaan, sillä he eivät voi käsittäämiten yksissä kuorissa on kaksi niinerilaista ihmistä.

Riippuvuus on siis aivojen oikosulkutila.Se voi aineriippuvuuden lisäksi tulla myösasiaan, kuten pelaamiseen, valtaan,postimerkkien keräilyyn jne. Se voi joskusilmetä myös hoivaamisen pakkona, joslähellä on paljon hätää.

Oikosulkua on vaikea purkaa. Joskus selaukeaa itsestään pois päältä – oivalluk-sesta. Joskus ihminen säikähtää pahasti jasaa muutettua pelon voimalla elämän-tapansa. Yhtään oikeaa lääkettä tai tapaaei ole vielä kehitetty. Oma kokemukseniriippuvuudesta toipumiseen tapahtuumotivoivan kriisin avulla. Motivoiva kriisiaiheuttaa muutoshalun ja se johtaamuutostoimintaan. Kun muutostoimintaalkaa onnistua ja palkita ja sitä uusitaanriittävästi, riippuvuus hellittää. Ihminenalkaa palautua entiselleen. Hän joutuutosin opettelemaan uudestaan tunteidenkoko skaalan ja se vasta riemuisaa onkin.Monet toipuvat kertovat innoissaankevään ensimmäisten koivunlehtienihanasta tuoksusta ja leskenlehdistä,joita he eivät vuosiin ole sumussa jahumussa nähneet.

Riippuvuudesta irtautuminen on kipeäasia. Murrosikäinen huutaa ja räyhää sekäpaiskoo ovia irtautuessaan. Päihde-riippuvainen voi huonosti ja kiukutteleeaika ajoin pitkäänkin ennen kuin oteheltiää. Siksi erilaiset vertaisryhmät jatuki toisilta ovat tärkeitä. •

MATTI NOKELA

TYÖNOHJAAJA JA KOULUTTAJA

MATTI.NOKELA@KOLUMBUS.FI

OIKOSULKUA ON

VAIKEA PURKAA.

JOSKUS SE LAUKEAA

ITSESTÄÄN POIS

PÄÄLTÄ – OIVALLUK-

SESTA. JOSKUS

IHMINEN SÄIKÄHTÄÄ

PAHASTI JA SAA

MUUTETTUA PELON

VOIMALLA

ELÄMÄNTAPANSA.

33irtiirti32

NORMAALIN RAJAN MOLEMMILLA PUOLILLA

tiettyjä teemoja liittyen nuoren vapaa-ajanviettoon, kaveri- ja perhesuhteisiin,koulunkäyntiin, päihteidenkäyttöön, erihoitoihin sekä tulevaisuuden suunnitel-miin. Haastattelut muotoutuivat kuitenkinjokaisen nuoren kanssa hieman erilaisiksiriippuen siitä, kuinka aktiivisesti nuori itsetoi erilaisia asioita käsiteltäväksi.

Lopullisessa tutkimusraportissani olenkäsitellyt nuorten kertomuksia erilaisten

aikaisempaa toimintaa kritisoiden.Yhteistä oli se, että nuoret määritteliväthuumeiden käytön kuuluvan tavan-omaisen elämän ulkopuolelle; ”eihäntää oo normaaliakaan”. Sen sijaanesimerkiksi alkoholin juominen luokitel-tiin tavalliseen toimintaan kuuluvaksi.

Muita käsittelemiäni teemoja ovatesimerkiksi nuorten kaverisuhteet sekäkokemukset eri viranomaisten tai

Nuoret vertasivat

tekemisiään usein

johonkin tavanomaiseen

tai normaaliin. Usein

tämä ”normaali”

näyttäytyi heille itselleen

ikävystyttävänä ja

ahdistavana – sellaisena,

josta haluttiin päästä

hinnalla millä tahansa

eroon.

Väitöskirjatutkimukseni käsitteleehuumehoidossa olevien alaikäistennuorten kertomuksia elämästään japäihteiden käytöstään. Mielenkiintokohdistuu työssäni siihen, millaisiamerkityksiä huumeiden käyttö nuortenkertomuksissa saa, ja minkälaisiaminäkuvia muodostuu niin nuorilleitselleen kuin kertomuksissa esiintyvillemuille toimijoille kuten kavereille,vanhemmille ja eri viranomaisille.

itsemäärittelyn tasolle. Nuori eiesimerkiksi omassa mielessäänhyväksynyt häneen kohdistuvaa määrit-telyä tai ei suostunut muuttamaantoimintaansa, minkä tuloksena hänenvapauttaan rajoitettiin. Kohteeksiasettumisessa nuori kuvasi toimintansatäysin alisteiseksi sille, mitä muutihmiset – kuten lääkärit tai sosiaali-työntekijät – päättivät ja esiintyi itsemelko tahdottomana tai toiminta-kyvyttömänä kohteena. Pelaamisessaoli mukana eniten nuoren omaaaktiivisuutta, mutta välttämättä peli eipäättynyt nuoren toivomalla tavalla.Myös asiakkaaksi sopeutumisessa olikyse ennemminkin siitä, että nuori oppiharjoittamaan hoitotahojen kanssaroolia, jolla hän pääsi helpolla kuin siitä,että nuori olisi osallistunut omienasioittensa järjestämiseen ja uskonutautetuksi tulemiseen.

Edellisestä melko synkästä jaottelustahuolimatta nuorilla oli myös hyviäkokemuksia aikuisten kanssa toimi-misesta. Jotkut nuoret kertoivat, ettäheidän suhteensa omiin vanhempiinolivat parantuneet hoidon aikanahuomattavasti. Moni nuori kertoi myöshäpeävänsä vanhemmilleen aiheut-tamaansa huolta ja hätää. Kyseisenhoitoyksikön henkilökunta sai myös

muutamia positiivisia mainintoja.Esimerkiksi joissakin tilanteissa, joissanuori oli harkinnut ”hatkaan” lähtöäyksiköstä, keskusteleminen jonkuntietyn hoitajan kanssa oli auttanut.

Työni kantavana motiivina on olluttuoda esiin nuorten omia tapoja antaamerkityksiä päihteiden käytölleen jaomalle toiminnalleen. Ennen tutkimuk-seni aloittamista sekä sen aikana olenkiinnittänyt huomiota siihen, kuinkauseat eri tahot kuten media, eriasiantuntijat, poliitikot tai vaikkamielipidepalstoille kirjoittavat aikuisetmäärittelevät ja usein leimaavatvoimakkaastikin huumeita käyttäviänuoria tietynlaisiksi. Tämä tuntuuerityisen ongelmalliselta silloin, kunnuorten määrittelijänä toimivathenkilöt, joilla ei ole omakohtaisiakosketuspintoja nuorten elämään.Tietysti myös minä itse tutkijana jatutkimukseni kirjoittajana tuon esiinomaa tulkintaani nuorten tarinoistaja siten myös oma yritykseni tuodanuorten näkemyksiä esiin on rajallinen.Tavoitteenani on kuitenkin ollutperustaa tulkintani nuortenkertomuksille.

Itseäni on jäänyt mietityttämäänmonien haastattelemieni nuortentulevaisuus, mitä heille kuuluu tänäpäivänä. Haastatteluja tehtäessänuorten tilanteet olivat vielä hyvinavoimia ja taiteilua tapahtui sen välillä,mieltääkö nuori itsensä ulkopuoliseksimeidän valtakulttuuria edustavienelämäntavasta, halutaanko käyttöäjatkaa, löytyykö elämästä mitäänmieltä. Erityisesti vaivaamaan jäinuorten selkeä tietoisuus siitä, ettäheidän toimintaansa paheksutaan jaheitä pidetään jonain ”tavallisista”nuorista poikkeavana. Yhteiskun-nassamme vallitseva voimakkaankielteinen ja väliin hysteerinenkinasennoituminen huumeiden käyttäjiinei välttämättä helpota nuorten tietätakaisin ”tavanomaisen”, valtaväestönmielestä hyvän elämän, piiriin. •

Useat eri tahot kuten

media, eri asiantuntijat,

poliitikot tai vaikka

mielipidepalstoille

kirjoittavat aikuiset

määrittelevät ja usein

leimaavat voimakkaas-

tikin huumeita käyttäviä

nuoria tietynlaisiksi.

Tutkimukseni aineisto koostuu 17yksilöhaastattelusta, jotka olen tehnyteräässä lasten ja nuorten huume-hoitoyksikössä. Nuoret olivat hoidetta-vana kyseisessä yksikössä ensisijaisestihuumeiden ongelmakäytön vuoksi.Useilla heistä oli takanaan myös psykiat-risia hoitojaksoja sekä lukuisia avohoi-don eri muotoja. Nuorten käyttämistähuumeista kannabistuotteet olivatyleisimpiä, mutta kaikilla haastatelluillanuorilla oli ollut myös lääkkeiden,opiaattien, amfetamiinin tai näidensekakäyttöä. Iältään nuoret olivat14-18 -vuotiaita. Tyttöjä oli yhdeksän japoikia kahdeksan.

Haastattelupaikkana oli joko nuorenoma huone hoitoyksikössä tai jokin muutila, jossa olimme nuoren kanssa kahdenkesken. Ennen jokaista haastattelua olinhankkinut kirjalliset tutkimusluvatnuoren vanhemmilta, sijoittavaltakaupungilta sekä tietysti nuoreltaitseltään. Haastattelun aluksi kerroinnuorelle tämän oikeudesta keskeyttäähaastattelu halutessaan sekä siitä,ettei nuoren henkilöllisyys tule paljastu-maan tutkimuksen missään vaiheessa.Kävin kaikkien nuorten kanssa läpi

teemojen kautta viidessä eri artikkelissa.Yksi keskeinen teema koskee normaalinmerkityksiä nuorten puheessa. Joensimmäisillä auki kirjoitettujen haastat-teluiden lukukerroilla kiinnitin huomiotasiihen, että nuoret vertasivat tekemisi-ään usein johonkin tavanomaiseen tainormaaliin. Usein tämä ”normaali”näyttäytyi heille itselleen ikävystyttävänäja ahdistavana – sellaisena, jostahaluttiin päästä hinnalla millä tahansaeroon. Eräs 16-vuotias tyttö kuvaatilannettaan käyttöuransa alkupuolella:”ihan sama se oli niinku kuha vaan tulihyvä olo nii se ois ollu sama vaik oisjotain koiranpaskaa melkein syöny”.Toisaalta tavanomainen elämä joka-päiväisine vastuineen ja rutiineineensaattoi olla jotain sellaista, mihin nuoriolisi halunnut päästä mukaan, muttamihin hän ei uskonut kykenevänsä.

Nuorten oma suhde normaaliinelämään tai olemiseen vaihteli sekä erihaastatteluiden välillä että samojenhaastatteluiden eri kohdissa. Asioitasaatettiin määritellä sekä katsomallaniitä ulkopuolisen silmin ja huumeidenkäyttäjiin samastuen että käytönlopettaneen näkökulmasta ja omaa

hoitotahojen kanssa toimimisesta.Nuoret kuvasivat kaverisuhteitaanhaastatteluissa ensisijaisesti jaottele-malla kaverit niihin, jotka eivät käytähuumeita ja niihin, jotka käyttävät.Usein ei-käyttävät kaverit olivat vanhojaystäviä, joiden kanssa ei käytön aikanaoltu paljoakaan tekemisissä. Käyttäviäkavereita luonnehti yhtäällä se, että vainkäyttävät kaverit voivat ymmärtäänuoren omia kokemuksia. Toisaallakäyttävien kavereiden merkitysnäyttäytyi heidän hyödyllisyytenäänhuumeiden hankinnassa, eikä heitävälttämättä pidetty ystävinä. Poikkeuk-siakin näihin päälinjoihin tosin oli.

Nuorten suhteet viranomaisiin ja erihoitotahoihin näyttäytyvät melkoetäisinä. Tarkastelin nuorten kertomus-ten eri kohtia, joissa näistä suhteistamainittiin ja muodostin niistä neljäerilaista toimintataktiikkaa. Näitä olivatviranomaisen nuoreen kohdistuvantoiminnan vastustaminen, kohteeksiasettuminen, pelaaminen sekä asiak-kaaksi sopeutuminen. Kaikissa kyseisissätaktiikoissa nuorten oma vaikutusvaltaasioiden kulkuun oli melko rajallista.Vastustaminen jäi yleensä nuoren oman

MUS TUTKIMUS TUTKIMUS TUTKIMUS TUTKIMUS TUTKIMUS TUTKIMUS TUTKIMUS TUTKIMUS TUTKIMUS TUTKIMUS TUTKIMUS TUTKIMUS TUTKIMUS TUTKIMUS TUTKIMUSTUTKIMUS huumehoitoyksikön nuorten identiteettien rakentumisesta

VTT ELINA VIROKANNAS 9/2004

35irtiirti34

AITOA YHTEISTYÖTÄ ETSIMÄSSÄ

Mitä perheessä tapahtuu kun nuorikäyttää huumeita? Miten kohdatakäyttäjä ja perhe? Millainen on hyväläheisryhmänohjaaja? Käytännönläheinen opaskirja huumetyön eriosa-alueista.

- vapaaehtoistyön perusperiaatteet- puhelintyö- perheen kriisi- ammatillinen perhetyö- tukihenkilötoiminta- läheisryhmät

KANNABIS – TIETOA VANHEMMILLE

KOUKUSSA LAPSEEN– IRTI KOUKUSTA

Riippuvuus perheen näkökulmasta.Ammattilaisen ja perheiden kokemuksia.Mitä tapahtuu, kun perheessä onhuumeiden käyttäjä.

MAIRE LESKINEN

HINTA 25,30 EUROA (ALV. 0 %).HELSINKI 1999, KIRJAYHTYMÄ (222 SIVUA).

Perustietoa kannabiksesta vanhem-mille. Tiedä mistä puhut, kun nuorihaluaa keskustella pilven poltosta.

HINTA 4 EUROA

(ALV. 0 %).HELSINKI 1998IRTI HUUMEISTA RY

(23 SIVUA).

Kolmevuotisen Pilvi vai Pouta?-verkostoyhteistyöprojektin loppu-raportti. Ennaltaehkäisevän työnkokemuksia nuorten päihteiden käytönehkäisyssä vanhempia tukemalla.Projekti toteutettiin Oulussa, Porvoossaja Vantaalla.

MERVI MANNINEN

HINTA 6 EUROA

(ALV. 0 %).MIKKELI 2000,IRTI HUUMEISTA RY

(91 SIVUA).

PERHEKESKEISEN HUUMETYÖN OPAS

Irti Huum

eista ry:n julkaisut

MAIRE LESKINEN

ANNA LASSILA

ANNE-MARIA

KALAMAA

ELINA RYTKÖLÄ

HINTA 15 EUROA

(ALV. 0 %).HELSINKI 2003,IRTI HUUMEISTA RY

(72 SIVUA).

TILAUKSET:

MARIANKATU 13 A 1, 00170 HELSINKI

PUHELIMITSE: (09) 684 0450

FAKSILLA: (09) 684 04555

SÄHKÖPOSTITSE: irtihuumeista@irtihuumeista.fi

INTERNETISSÄ: WWW.IRTIHUUMEISTA.FI/FI/JULKAISUT-JA-TUOTTEET

TOIMITUSKULUT LISÄTÄÄN HINTAAN.

Narkotikamissbruk och dess konsek-venser ur familjens synvinkel. Bokenhandlar bland annat; att upptäckamissbruket, narkotikaproblemet ifamiljen, att tala om narkotika.

MITÄ JOKAISEN ON HYVÄ TIETÄÄHUUMEISTA

HINTA 6 EUROA (ALV. 0 %). MIKKELI

1999, IRTI HUUMEISTA RY (65 SIVUA).

PRISET (ALV. 0 %) 6 EURO. ST.MICHEL 2001, FRI FRÅN NARKOTIKA

RF (65 SIDOR).

BRA ATT VETA OM NARKOTIKA

Irti

Huu

mei

sta

ry:n

julk

aisu

t

Kirja huumeiden käyttöön liittyvistäongelmista perheen näkökulmasta.Se on tarkoitettu ensisijaisesti lastenvanhemmille, opettajille sekä muilleasiasta kiinnostuneille. Oppaassakäsitellään mm. huumekokeilujenhavaitsemista, huumausaineriippu-vuutta sekä huumeongelmaa perheessä.

PAIN KILLER - BRAIN KILLER -JULISTE

PAIN KILLER - BRAIN KILLER -JULISTE

HINTA 5,00 EUROA (ALV. 0 %).IRTI HUUEMISTA RY

”Mitä jokaisen on hyvä tietäähuumeista”- kirjaa on saatavana myösvenäjänkielisenä versiona.Hinta (alv. 0 %) 6 euroa.Mikkeli 2002 (65 sivua).

37irtiirti36

Työnohjausta

Päihdekoulutusta

Työyhteisökoulutusta

W W W.M AT T I N O K E L A.N E T W W W.M Y L LY H O I T O.F I

M AT T I .N O K E L A@K O L U M B U S . F I GSM 0400 503 122LÄHEISRYHMÄT • kokoontumisajat ja yhteystiedot

IRTI HUUMEISTA – ESPOO IRTI HUUMEISTA – HELSINKI IRTI HUUMEISTA- HÄMEENLINNAKaskenkaatajantie 16 B Mariankatu 13 A 2 Saaristeinkatu 13 –1502100 ESPOO 00170 HELSINKI 13100 HÄMEENLINNAPuh. 09-455 0114 Puh. 09-774 1188 Puh. 03-621 3409Fax. 09-4124 8130 Fax. 09-723 15110 Fax. 03-621 3408espoo@irtihuumeista.fi helsinki@irtihuumeista.fi hameenlinna@irtihuumeista.fijoka torstai klo 18.00 parillinen torstai klo 18.00 14.12. tiistai klo 18.00puh. 040-771 8533 puh. 040-774 1593 puh. 040-825 2794

Lohja pariton torstai 18.00

IRTI HUUMEISTA – JKY IRTI HUUMEISTA – KAJAANI IRTI HUUMEISTA - KOKKOLAVapaudenkatu 4 Tehdaskatu 11 Katariinatori 140100 JYVÄSKYLÄ 87100 KAJAANI 67100 KOKKOLAPuh. 014-449 9310 Puh. 08-879 8076 Puh. 06-831 6611Fax. 014-449 9310 Fax. 08-879 8077 Fax. -jyvaskyla@irtihuumeista.fi kajaani@irtihuumeista.fi kokkola@irtihuumeista.fi07.12. tiistai klo 17.00 kuukauden 1. tiistai klo 18.00 ei ryhmiä tällä hetkelläpuh. 040-823 6174 puh. 040-761 7811

IRTI HUUMEISTA – KOTKA IRTI HUUMEISTA – KOUVOLA IRTI HUUMEISTA - KUOPIOValkaman katu 16 A 1 Salpausselänkatu 34 B 18 Puijonkatu 4548200 KOTKA 45100 KOUVOLA 70300 KUOPIOPuh. 05-340 0766 Puh. 05-375 0520 Puh. 017-262 4193Fax. 05-340 0767 Fax. 05-375 0521 Fax. 017-262 4193kotka@irtihuumeista.fi kouvola@irtihuumeista.fi kuopio@irtihuumeista.fi2. viikon välein, aika sovitaan kuukauden 2. ja 4. tiistai klo 18.00 joka kolmas torstai klo 18.00puh. 040-726 4340

IRTI HUUMEISTA – LAHTI IRTI HUUMEISTA – LPR IRTI HUUMEISTA – MIKKELIVesijärvenkatu 9 D Perillistenkatu 1 T 1 Porrassalmenkatu 21 b 2, krs15140 LAHTI 53100 LAPPEENRANTA 50100 MIKKELIPuh. 03-752 3434 Puh. 05-419 0168 Puh. 015-655 222Fax. 03-752 3434 Fax. 05-419 0168 Fax. 015-655 224lahti@irtihuumeista.fi lappeenranta@irtihuumeista.fi mikkeli@irtihuumeista.fiparillinen tiistai klo 18.00 3. viikon välein klo 18.00 sovitustipuh. 040-848 7174 puh. 040-725 7291, 040-771 9068 puh. 040-723 5230

IRTI HUUMEISTA – OULU IRTI HUUMEISTA – PORI IRTI HUUMEISTA – PORVOOKirkkokatu 14 4. krs Liisankatu 22 Papinkatu 19 3.krs90100 OULU 28100 PORI 06100 PORVOOPuh. 08-312 1700 Puh. 02-529 9042 Puh. 019-581 845Fax. 08-815 5448 Fax. 02-529 9043 Fax. 019-575 2298oulu@irtihuumeista.fi pori@irtihuumeista.fi porvoo@irtihuumeista.fiparillinen tiistai klo 18.00 ei ryhmää tällä hetkellä parillinen tiistai klo 18.30

IRTI HUUMEISTA – ROI IRTI HUUMEISTA – SEINÄJOKI IRTI HUUMEISTA – TAMPEREHuvilatie 4 Kasperinviita 15 Kuninkaankatu 22 C96300 ROVANIEMI 60150 SEINÄJOKI 33210 TAMPEREPuh. 016-356 1600 (pe) Puh. 06-417 7840 Puh. 03-212 5949Fax. - Fax. 06-417 7841 Fax. 03-212 5959rovaniemi@irtihuumeista.fi seinajoki@irtihuumeista.fi tampere@irtihuumeista.fijoka kolmas ma. klo 18.00 ei ryhmää tällä hetkellä joka maanantai klo 18.00

puh. 040-510 4068

IRTI HUUMEISTA – TURKU IRTI HUUMEISTA – VAASA IRTI HUUMEISTA – VANTAAYliopistonkatu 12 b A 6 Hovioikeudenpuistikko 3 b A 9 Mariankatu 13 A 120100 TURKU 65100 VAASA 00170 HELSINKIPuh. 02-251 4403 Puh. 06-631 6460 Puh. 09-874 2248Fax. 02-251 4453 Fax. 06-631 6461turku@irtihuumeista.fi vaasa@irtihuumeista.fi vantaa@irtihuumeista.fiparillinen torstai klo 18.00 joka kk:n 1. ja 3. tiistai klo 18.00 Järvenpää 1. pariton torstai klo 18.00

puh. 040-774 1593

39irtiirti38

41irtiirti40

irti42

AUTA MEITÄ AUTTAMAAN– MYÖS TULEVAISUUDESSA!

Irti Huumeista ry Mariankatu 13 A 1, 00170 Helsinki Puh. (09) 684 0450 Faksi: (09) 684 04555 Sähköposti: irtihuumeista@irtihuumeista.fi

Irti Huumeista ry on tehnyt huumeiden vastaista työtä

jo 20 vuotta lähes 500 vapaaehtoistyöntekijän voimin.

Tarvitsemme Sinun apuasi myös jatkossa!

HELPOITEN VOIT TUKEA TOIMINTAAMME SOITTAMALLA JOHONKINSEURAAVISTA NUMEROISTA:

0700-070702 / 5,01 euroa + pvm0700-070703 / 8,37 euroa + pvm0700-070704 / 13,46 euroa + pvm

VOIT MYÖS TEHDÄ LAHJOITUKSEN:

Nordea/Irti Huumeista ry 240018-147282

LÄMMIN KIITOS TUESTASI.

Irti Huumeista ry

OKU1198A ja OKU892A / Etelä-Suomen lääninhallitus

�������������� �����������������������������������������

��������� ���!"� ������#�$"�����% ���$&�

��'���������(������)�� ��

������������������������������� ���������������������������������������������

������������� �������������� ��������������������� �������������

������ ������������������������ ��������� ����� ������������������������ �**�����

+���������� �,��(����*���-.�*/�-��� �������������� ������ � ���������������������������

�����������������������������������������

��������������!�� � ������0���.���(����������������������������� !)� ���� �� � ������0���.���(���$

,�� +�����

������� ����

+� ������"�����

1 ��� ����

+� ������"�����

2��)������ ��� ��)�

� ����

+� ������"�����

�����������������������������

3� ���� �������������

����

���

��

��

���

�

���

��

���

�

0����4�� ������� ��

"� ���� �

��������������� ��������������������� ����������!"#��#�������$�%���&��������'�����(�������'������ ��������������������

�������������������� ���

������������������������

������� ��������������������

�������������� ��������������������������������

PerhetyönkeskusPerhetyönkeskusPerhetyönkeskusPerhetyönkeskusPerhetyönkeskusMariankatu 13 A, 00170 HelsinkiPuh. (09) 6840 4522 tai (09) 6840 4545Faksi: (09) 6840 4555Sähköposti: perhetyo@irtihuumeista.fi