ANDREASBRANTELID

ALANBURIBAJEV

PE / FRE / FRI 10 / 1 / 2020

19.00

HELSINGIN MUSIIKKITALO MUSIKHUSET I HELSINGFORSHELSINKI MUSIC CENTRE

FONT

ANE

DI R

OMA

2

Joulukuussa 1816 Gioachino Rossini (1792–1868) oli Roomassa. Hän oli jo kuuluisa – kiitos oopperansa Sevillan parturi, josta oli tullut valtava menestys. Mutta nyt Rossini oli huonolla tuulella. Teatro Vallo oli tilannut häneltä oopperan. Hanke oli yllättäen joutunut vastatuuleen, kun paavillinen sensuuri oli iskenyt hampaansa librettoon. Sitä ei saisi käyttää, ellei tekstiin tehtäisi suuria muutoksia, eikä siihen ollut aikaa. Jostakin piti nopeasti keksiä uusi libretto.

Kirjailija Jacopo Ferretti hälytettiin paikalle. Hänen tapaamisensa säveltäjän kanssa ei aluksi sujunut hyvin, sillä Rossini oli uupunut hermopaineesta, eikä hänelle kelvannut yksikään Ferrettin ehdottamista aiheista. Yli kahdenkymmenen hylätyn ehdotuksen jälkeen Rossini alkoi torkahdella. Juuri silloin Ferretti mainitsi tunnetun sadun. Rossini valpastui. ”Onko teillä jotakin materiaalia valmiina”, hän kysyi. ”Huomenna aamulla on”, Ferretti vastasi. Säveltäjä meni tyytyväisenä nukkumaan, ja kirjailija ahkeroi läpi koko yön. Aamulla uuden libreton alku oli valmis. Rossini hyväksyi sen ja ryhtyi sävellystyöhön. Tuhkimo (La Cenerentola) sai ensi-iltansa Roomassa 25.1.1817.

Rossini oli varma, että Tuhkimosta tulisi menestys – ja oli oikeassa. 1900-luvulla ooppera katosi joksikin aikaa ohjelmistoista, mutta nykyään se on jälleen suosittu. Esimerkiksi Cecilia Bartoli ja Joyce DiDonato ovat säihkyneet lavalla pääroolissa.

Rossini kuului niihin säveltäjiin, jotka aikaa säästääkseen sumeilematta käyttivät jaksoja jo valmiista teoksistaan. Tuhkimo sisältää katkelman eräästä Sevillan parturin aariasta, ja alkusoiton Rossini otti aiemmasta oopperastaan La Gazzetta (Sanomalehti; 1816). Alkusoitto avautuu hämäävän rauhallisesti, mutta pian tempo kiihtyy, ja tunnelma vain hilpenee hilpenemistään.

GIOA

CHIN

O RO

SSIN

ITuhkimo, alkusoitto

3

Pjotr Tšaikovskille (1840–1893) Wolfgang Amadeus Mozart oli esimerkki täydellisestä säveltäjästä. Tämä voi äkkiseltään tuntua merkilliseltä. Mozartin klassismi ja kirkkaus ei voisi olla kauempana Tšaikovskin musiikista, joka on täynnä suuria tunteenpurkauksia ja romanttista paatosta. Mutta ehkä temperamenttien välinen ero oli aivan riittävä syy ihastua Taikahuilun säveltäjään.

Tšaikovski kirjoitti kerran veljelleen: ”Mozart ei tee musertavaa vaikutusta, hän ei yllätä – mutta hän herättää mielenkiintoni, hän tekee oloni onnelliseksi, hän tuo lämpimän mielen.” Ei ole yllätys, että masennuksesta ja hermostuneisuudesta usein kärsinyt Tšaikovski löysi Mozartin musiikista lohtua. Toisinaan hän innostui säveltämään teoksia, joissa pyrki imitoimaan esikuvan ilmaisua. Tällaisia teoksia ovat mm. neljäs orkesterisarja Mozartiana (1887), pastoraalikohtaus oopperassa Patarouva (1890) ja sellolle ja orkesterille sävelletty Rokokoo-muunnelmat (1876).

Muunnelmat syntyivät saksalaiselle Wilhelm Fitzenhagenille, joka vuonna 1870 oli aloittanut työnsä Moskovan konservatorion selloprofessorina ja siten oli samassa opinahjossa työskentelevän Tšaikovskin kollega. Teos sai kantaesityksensä Moskovassa marraskuussa vuonna 1877, minkä jälkeen sävellyksestä suuresti innostunut Fitzenhagen esitti teosta ympäri Eurooppaa. Paha kyllä, hän samalla muokkasi soolostemman itselleen sopivammaksi ja virtuoosisemmaksi. Hän myös muutti muunnelmien järjestystä. Tšaikovski oli tästä kaikesta täysin tietoinen muttei jaksanut riidellä asiasta – semminkin, kun teos Fitzenhagenin tohtoroimana oli niin valtaisia menestys. Franz Liszt kuuli sen Wiesbadenissa ja huudahti: ”Tämä se on oikeaa musiikkia!”

Rokokoo-muunnelmien alkuperäistä versiota on vaihtelevalla menestyksellä yritetty tuoda konsertteihin sitten ainakin 1970-luvun. Oli versio mikä tahansa, itse teos on yksi Tšaikovskin viehättävimmistä. Sen siro melodisuus puhuttelee niin musiikin ammattilaista kuin tavallista kuulijaa.

PJOT

R TŠ

AIKO

VSKI

Rokokoo-muunnelmat sellolle ja orkesterille op. 33

4

Ottorino Respighi (1879–1936) loi useita orkesteri-sävellyksiä, jotka liittyvät Italian historiaan ja kulttuuriin. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat orkesterille sävelletyt, nk. Rooma-trilogian muodostavat sinfoniset runot: Fontane di Roma (Rooman suihkulähteet, 1916), Pini di Roma (Rooman pinjoja, 1924) ja Feste Romane (Rooman juhlia, 1928).

Rooman suihkulähteet valmistui vuonna 1916, ja se oli määrä kantaesittää Arturo Toscaninin johdolla. Tämä oli kuitenkin äsken aiheuttanut skandaalin johtamalla Wagnerin musiikkia samalla, kun Saksa ja Italia olivat vihollisväleissä ensimmäisessä maailmansodassa. Kun Rooman suihkulähteet sai kantaesityksensä Roomassa 11.3.1917, kapellimestari olikin Antonio Guarnieri. Toscanini tarttui teokseen vuotta myöhemmin ja ihastui siihen niin paljon, että otti sen oitis ohjelmistoonsa. Sinfonisesta runosta tuli Respighin ensimmäinen menestysteos ja toi hänen nimensä kansainvälisen yleisön tietoisuuteen.

Kuten Rooma-trilogian muissakin osissa säveltäjä käyttää suurta orkesteria kekseliäästi ja värikkäästi. Rooman pinjat -teoksen lailla myös Rooman suihkulähteet noudattaa yhden päivän dramaturgista kaarta: teos alkaa aamun hämärällä ja loppuu illan liukuessa kohti yötä.

Respighin mukaan hän halusi ilmaista tunteita ja visioita, joiden inspiraationa olivat toimineet neljä Rooman suihkulähdettä. Ensimmäinen osa Valle Giulian suihkulähde aamun sarastaessa on tunnelmallinen pastoraalikohtaus. Rauhan katkaisee vaskien voimallinen kutsu, ja toinen osa Fontana del Tritone aamulla alkaa. Tämä suihkulähde on Berninin barokkinen lumous, jossa meren jumala istuu delfiinien kannattelemalla simpukalla. Kolmas osa Fontana di Trevi keskipäivällä on saanut innoituksensa Rooman suurimmasta, vuonna 1762 valmistuneesta suihkulähteestä. Musiikki ajautuu valtaisiin huipennuksiin. Neljäs osa Villa Medicin suihkulähde auringonlaskun aikaan vie sävellyksen runolliseen päätökseen.

OTTO

RINO

RES

PIGH

IRooman suihkulähteet, sinfoninen runo

5

Joulukuussa vuonna 1879 Pjotr Tšaikovski (1840–1893) saapui Roomaan. Hän suunnitteli viettävänsä suurimman osan ajastaan hotellihuoneessaan, jotta voisi työstää toisen sinfoniansa uutta versiota. Vuonna 1873 kantaesitetty teos oli saanut erinomaisen vastaanoton, mutta Tšaikovski oli hyvin tyytymätön ensimmäiseen osaan ja halusi muokata sitä. Roomassa oli kuitenkin karnevaaliaika, ja Tšaikovski tempautui nopeasti mukaan iloiseen tunnelmaan. Toisen sinfonian ensimmäisen osan uusi versio kyllä valmistui, mutta samaan aikaan säveltäjä ihastui ikuiseen kaupunkiin niin perusteellisesti, että hän alkoi suunnitella teosta, jossa olisi italialaisia kansansävelmiä.

Tammikuun lopulla vuonna 1880 uusi sävellys orkesterille oli jo hyvässä vauhdissa. Mesenaatilleen Nadežda von Meckille Tšaikovski kirjoitti innostuneesti: ”Siitä tulee todella tehokas kappale, kiitos mainioiden sävelmien – jotkut ovat peräisin nuottikokoelmista, toisten olen itse kuullut soivan kaduilla.” Aluksi Tšaikovski suunnitteli antavansa teokselleen otsikon Italialainen fantasia, mutta lopulliseksi nimeksi tuli Italialainen kapriisi (Capriccio Italien, op. 45 ). Teos valmistui toukokuussa ja sai kantaesityksensä Moskovassa saman vuoden joulukuussa Nikolai Rubinsteinin johdolla. Vastaanotto oli suuri menestys, aivan kuten säveltäjä oli ennustanut.

Italialaisen kapriisin avaa fanfaari, jonka Tšaikovski hänen veljensä antaman tiedon mukaan kuuli joka aamu Roomassa hotellinsa ikkunan alla ratsuväkirykmentin trumpetistin soittamana. Fanfaaria seuraa alakuloinen melodia, jonka jälkeen kuullaan kaksi paljon aurinkoisempaa sävelmää. Alakuloinen melodia palaa hetkeksi näyttämölle. Mutta sitten alkaa vauhdikas tarantella, joka vie kappaleen riemukkaaseen päätökseen.

PJOT

R TŠ

AIKO

VSKI

Italialainen kapriisi op. 45

6

Kazakstanilaisella Alan Buribajevilla (s. 1979) on musiikilliset juuret syvällä suvussaan. Jo hänen isoisoisänsä ja isotätinsä olivat säveltäjiä, ja hänen isänsä on sellisti ja äitinsä pianisti. Musiikki ei silti ollut itsestään selvä uravalinta, vaikka hän opiskeli musiikkia 7-vuotiaasta lähtien. Nuorena Buribajev kuunteli mieluiten rockia, erityisesti Queenia, mutta hänen 11-vuotiaana kuulemansa Wagnerin Tannhäuser vei täydellisesti mukanaan. Hän otti Wagnerin omakseen, lauloi aarioita saksaksi ja säesti itseään pianolla. Isä ehdotti kapellimestarin uraa, jotta Buribajev pääsisi parhaiten sisälle löytämäänsä musiikinlajiin.

Valmistuttuaan Kazakstanin valtion-konservatoriosta pääaineinaan sekä viulu että orkesterinjohto Buribajev muutti Wieniin maineikkaan Uros Lajovicin kapellimestariluokalle. Kilpailumenestystä tuli paljon ja nopeasti: ensimmäinen palkinto Zagrebin Lovro von Matacic -kilpailussa raivasi tietä eurooppalaisten orkestereiden vieraaksi, ja vuonna 2001 saavutettu ykkössija Antonio Pedrotti -kilpailussa ja finaalipaikka sekä erikoispalkinto Malko-kilpailussa sinetöivät Buribajevin paikan aikamme lahjakkaimpien kapellimestarien joukossa.

Poikkeuksellisen energisenä ja valovoimaisena johtajana tunnettu Buribajev on urallaan johtanut jo mm. Leipzigin Gewandhausin orkesteria, Oslon filharmonikoita, Tokion Metropolitan-orkesteria ja BBC:n sinfonikoita sekä Bolšoin oopperan orkesteria. Buribajevin debyytti HKO:n kapellimestarina keväällä 2013 teki suuren vaikutuksen niin orkesterilaisiin kuin yleisöönkin. Buribajev on kutsuttu HKO:n vieraaksi myös keväällä 2016 ja 2018.

Kiinnityksiä Buribajevilla on ollut sekä Astanan sinfoniaorkesterin pääkapellimestarina, Meiningenin teatterin musiikkijohtajana, Norrköpingin sinfoniaorkesterin ja Brabantin orkesterin ylikapellimestarina. Irlannin RTÉ:n kansallisorkesterin pääkapellimestarina hän toimi vuodet 2010–2016. Nykyään hän on Japan Century Orchestran päävierailija ja Astanan oopperatalon pääkapellimestari.

ALAN

BUR

IBAJ

EV

7

ALAN

BUR

IBAJ

EV ©

SIM

ON V

AN B

OXTE

L

8

Tanskalais-ruotsalainen Andreas Brantelid (s. 1987) aloitti sellonsoiton jo kolmevuotiaana. Soitinvalinta ei kuitenkaan ollut heti selvä, vaan hänen oli ensin aneltava omaa selloa isältään, joka olisi mieluummin nähnyt poikansa viulistina, pianistina tai vaikka jalkapalloilijana. Lopulta isä myöntyi ja hankki pojalleen noin alttoviulun kokoisen sellon ja alkoi itse opettaa häntä. Harjoittelu oli rajattu tuntiin päivässä, ja sitä periaatetta he noudattivat kymmenen vuoden ajan. Brantelid opiskeli myös Malmön selloprofessori Mats Rondinin yksityistunneilla 11-vuotiaasta lähtien.

Brantelidin ilmiömäinen lahjakkuus oli selvää pienestä pitäen: konserttodebyytti Tanskan kuninkaallisen orkesterin solistina tapahtui jo 14-vuotiaana. Seuraavina vuosina hän suoritti viralliset opintonsa Edsbergin musiikkikorkeakoulussa Torleif Thedéenin johdolla ja legendaarisen Frans Helmersonin johdolla Kronbergin akatemiassa. Brantelidin opettajien ketju on poikkeuksellinen, sillä Helmerson oli opettanut myös jokaista Brantelidin edellistä opettajaa.

2000-luvun puolivälin jälkeen Brantelid nousi kohinan saattelemana konserttilavoille ympäri Euroopan voittamalla Eurovision nuorten muusikkojen kilpailun 2006 Wienissä, Paulon sellokilpailun vuonna 2007 Helsingissä ja Borletti-Buitoni Trustin stipendin vuonna 2008. Levy-yhtiö EMI:lle äänitetty debyyttilevy, jolla hän soittaa mm. Tšaikovskin Rokokoo-muunnelmat, keräsi kriitikoilta suurta kiitosta

Esiintyessään Brantelid tavoittelee intuition ja vapauden tunteita eikä arvosta perfektionismia tai muottiin sulautumista. Muusikkoihanteekseen hän onkin maininnut viulisti Pekka Kuusiston, jonka vapautuneisuutta ja eräänlaista systeemin ulkopuolisuutta hän on ihaillut. ”Esiintymisessä on tärkeää, että sitä tekee koska haluaa, eikä pidä pelätä luovuutta ja heittäytymistä tunteisiin, joita musiikki juuri sillä hetkellä herättää”, Brantelid on sanonut. Hän soittaa Stradivariusta vuodelta 1707, lisänimeltään Boni-Hegar, jonka hänelle on lainannut norjalainen keräilijä Christen Sveaas.

ANDR

EAS

BRAN

TELI

D

9

ANDR

EAS

BRAN

TELI

D ©

MAR

IOS

TARA

MID

ES

10

Helsingin kaupunginorkesteri on perustettu vuonna 1882 ja on siten Pohjoismaissa pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut ammattisinfoniaorkesteri. Se on kasvanut 36 muusikon soittajistosta 102 vakinaisen soittajan orkesteriksi, joka konsertoi vuosittain yli 120 000 kuulijalle.

Viisi ensimmäistä vuosikymmentä orkesterin ylikapellimestarina oli sen perustaja Robert Kajanus. Vuosina 1892–1923 orkesteri kantaesitti valtaosan Jean Sibeliuksen sinfonisesta tuotannosta säveltäjän itsensä johdolla. Sittemmin kaupunginorkesteria ovat luotsanneet mm. Paavo Berglund, Okko Kamu ja Leif Segerstam. Ylikapellimestari John Storgårdsin kausi päättyi vuoden 2015 lopussa. Kapellimestari Susanna Mälkki valittiin syyskuun 2014 alussa orkesterin seuraavaksi ylikapellimestariksi, ja hänen syksyllä 2016 käynnistynyt kautensa jatkuu kevääseen 2023.

Vuonna 2011 kaupunginorkesteri aloitti konsertoinnin uudessa kotisalissaan Helsingin Musiikkitalossa. Vuosittaisten 70–80 konsertin lisäksi orkesteri tekee säännöllisesti ulkomaankiertueita. Ensimmäinen konserttimatka suuntautui Pariisin maailmannäyttelyyn kesällä 1900. Orkesteri on Euroopan lisäksi vieraillut neljä kertaa Yhdysvalloissa ja Japanissa sekä tehnyt ensimmäisenä suomalaisena sinfoniaorkesterina konserttikiertueen Etelä-Amerikkaan.

HKO on saanut tunnustusta levytyksistään, joista useille on myönnetty palkintoja sekä Grammy-ehdokkuuksia.

HELS

INGI

N KA

UPUN

GINO

RKES

TERI

www.helsinginkaupunginorkesteri.fihelsinki.philharmonic@hel.fi

helsinkiphilharmonic

@HelsinkiPhil

helsinkiphilharmonic

HelsinkiPhilharmonic

11

GIOACHINO ROSSINI Askungen, uvertyr

I december år 1816 var Gioachino Rossini (1792–1868) i Rom. Han var redan berömd tack vare sin succéopera Barberaren i Sevilla. Men nu var han på dåligt humör. Teatro Valle hade beställt en ny opera men projektet hade överraskande drabbats av ett bakslag då den påvliga censuren hade kritiserat librettot. Det fick inte användas om man inte gjorde vissa ändringar, och för det fanns det ingen tid. Någonstans ifrån måste hittas ett nytt libretto.

Författaren Jacopo Ferretti larmades på plats. Hans möte med tonsättaren började inte alls bra. För det första var Rossini trött av nervpressen, för det andra gillade han inte ett enda av Ferrettis förslag. Efter att ha förkastat över tjugo förslag började Rossini dåsa till. Precis då föreslog Ferretti en känd saga. Rossini höjde på huvudet och frågade alert: ”Har ni redan något material färdigt?” ”Imorgon har jag det”, svarade Ferretti. Tonsättaren somnade förnöjd in och författaren arbetade hela natten. På morgonen hade han fått ner början till ett libretto. Rossini godkände det och inledde kompositionsarbetet. Askungen (La Cenerentola) hade premiär i Rom 25.1.1817.

Rossini var övertygad om att Askungen skulle bli en succé. Han hade alldeles rätt. På 1900-talet försvann operan för en tid ur repertoarerna, men numera är den åter populär. Bland annat Cecilia Bartoli och Joyce DiDonato har glänst på estraderna då de gjort huvudrollen.

Rossini hörde till de tonsättare som för att spara tid inte drog sig för att återvända stycken ur sina tidigare kompositioner. Askungen innehåller partier ur en av ariorna i Barberaren i Sevilla, och uvertyren knyckte Rossini från sin tidigare opera La Gazzetta (Tidningen; 1816). Uvertyren inleds förrädiskt lugnt, men snart trissas tempot upp och stämningen blir bara muntrare och muntrare.

PJOTR TJAJKOVSKIJ Rokokovariationer för cello och orkester op. 33

För Pjotr Tjajkovskij (1840–1893) var Wolfgang Amadeus Mozart ett exempel på en perfekt tonsättare. Detta kan te sig rätt märkligt eftersom Mozarts klassicism och transparens avviker så mycket från Tjajkovskijs av stora emotionella utbrott och romantiska patos präglade musik. Men måhända skillnaden i temperament var orsak nog att bli förtjust i Trollflöjtens tonsättare.

Tjajkovskij skrev en gång till sin bror: ”Mozart överväldigar inte, han överraskar inte – men han väcker mitt intresse, han får mig att känna mig lycklig och solig till sinnes.” Det är knappast

12

överraskande att Tjajkovskij, som ofta led av depression och nervositet, skulle finna sinnesro i Mozarts musik. Ibland skrev han verk i vilka han försökte imiterade förebildens uttryck. Dylika verk är bl.a. den fjärde orkestersviten Mozartiana (1887), pastoralscenen i operan Spader dam (1890) och Rokokovariationer för cello och orkester (1876).

Variationerna skrevs för tysken Wilhelm Fitzenhagen som år 1870 blev celloprofessor vid Moskvas konservatorium där Tjajkovskij arbetade som lärare. Verket uruppfördes i Moskva i november år 1877 varefter Fitzenhagen, som blivit förtjust i variationerna, började framföra det runtom Europa. Dessvärre ändrade han samtidigt på solostämman och gjorde den mera virtuos och lämplig sitt kunnande, och han mixtrade också med variationernas ordningsföljd. Tjajkovskij kände till allt detta men orkade inte börja bråka, framförallt inte eftersom variationerna i Fitzenhagens version blev en enorm succé. Då Franz Liszt hörde dem i Wiesbaden utropade han: ”Här har vi riktig musik!” Sedan åtminstone 1970-talet har man, med varierande framgång, försökt lyfta fram Rokokovariationernas originalversion. Oberoende av versionen är verket i sig ett av Tjajkovskijs allra charmigaste. Dess gracila, melodiska utryck tilltalar i lika hög grad musikens professionella som alla vanliga lyssnare.

OTTORINO RESPIGHI Roms fontäner, symfonisk dikt

Ottorino Respighi (1879–1936) skrev flera orkesterverk som har att göra med Italiens historia och kultur. Hans mest kända verk är de tre symfoniska dikter för orkester som bildar den s.k. Rom-trilogin: Fontane di Roma (Roms fontäner, 1916), Pini di Roma (Roms pinjer, 1924) och Feste Romane (Roms fester, 1928).

Roms fontäner fullbordades år 1916. Verket var planerat att uruppföras under ledning av Arturo Toscanini, men denne hade nyss vållat en skandal genom att dirigera Wagners musik samtidigt som Tyskland och Italien på grund av det första världskriget var fiender. Då Roms fontäner uruppfördes i Rom den 11.3.1917 var dirigent Antonio Guarnieri. Toscanini ledde verket ett år senare och blev så förtjust i det att han tog det med i sin repertoar. Den symfoniska dikten blev Respighis första succé och gjorde honom dessutom internationellt berömd.

Liksom i Rom-trilogins övriga delar använder Respighi den stora orkestern på ett uppfinningsrikt och färggrannt sätt. Precis som Roms pinjer följer Roms fontäner en dramaturgisk båge som skildrar ett dygn: verket inleds i den tidiga morgonens dunkel och avslutas då kvällen glider mot natt.

13

Enligt Respighi ville han uttrycka känslor och visioner som var inspirerade av fyra av Roms fontäner. Den första satsen Valle Giulias fontän tidigt om morgonen är en stämningsfull pastoralscen. Friden bryts av bleckinstrumentens kraftiga kall och den andra satsen Fontana del Tritone på morgonen startar. Denna fontän är en barockskapelse av Bernini och visar en havsgud på en snäcka som bärs upp av delfiner. Den tredje satsen Fontana di Trevi vid middagstid är inspirerad av Roms största, år 1762 fullbordade fontän. Musiken drivs till enorma utbrott. Den fjärde satsen Villa Medicis fontän då solen går ner för verket till en poetisk avslutning.

PJOTR TJAJKOVSKIJ Italiensk kapris op. 45

Då Pjotr Tjajkovskij (1840–1893) i december år 1879 anlände till Rom hade han för avsikt att tillbringa det mesta av sin tid på sitt hotellrum, arbetande på en revidering av sin andra symfoni. Det år 1873 uruppförda verket hade fått ett utmärkt mottagande men Tjajkovskij var mycket missnöjd med den första satsen och ville skriva om den. I Rom var det dock karneval och Tjajkovskij gick snabbt med i den glada stämningen. Han fullbordade visserligen en ny version av den andra symfonins första sats men blev samtidigt så förtjust i den eviga staden att han började planerade ett verk som skulle innehålla italienska folkmelodier.

I slutet av januari år 1880 arbetade Tjajkovskij med stor entusiasm på sitt nya verk för orkester. Han skrev till sin mecenat Nadezja von Meck: ”Det blir ett mycket effektfullt stycke tack vare de utomordentliga melodierna – vissa av dem kommer från notsamlingar, andra har jag självt hört spelade på gatan.” Till en början övervägde Tjajkovskij att ge verket titeln Italiensk fantasi, men den slutliga titeln blev Italiensk kapris (Capriccio Italien, op. 45). Verket fullbordades i maj och uruppfördes i december i Moskva under ledning av Nikolaj Rubinstein. Såsom tonsättaren hade profeterat blev mottagandet en stor succé.

Italiensk kapris öppnar med en fanfar som Tjajkovskij på basen av vad hans bror berättat hörde framföras under hotellfönstret i Rom varje morgon av en trumpetare i ett kavalleriregemente. Efter fanfaren kommer en melankolisk melodi, följd av två betydligt mera soliga melodier. Den melankoliska melodin ges i repris, men sedan inleds en livlig tarantella som för stycket till en munter avslutning.

14

ALAN BURIBAJEV

Alan Buribajev (f. 1979) kommer från Kazakstan. Hans farfars far och mors moster var tonsättare, hans far cellist, och modern pianist. Trots detta var musiken inget självklart yrkesval – inte ens trots att Buribajev 7 år gammal började studera musik. Som ung lyssnade han helst på rockmusik, framförallt Queen. 11 år gammal hörde han Wagners Tannhäuser och allt förändrades. Fadern föreslog dirigentyrket för att sonen bäst skulle kunna komma in i den klassiska musiken.

På Kazakstans statliga konservatorium hade Buribajev violin och orkesterdirigering som sina huvudämnen. Efter att ha utexaminerats flyttade han till Wien och deltog i Uros Lajovics dirigentklass. Första pris i Lovro von Matacic-tävlingen i Zagreb beredde väg för arbetet med europeiska orkestrar. År 2001 tilldelades Buribajev första pris i Antonio Pedrotti-tävlingen och en finalplats och ett specialpris i Malko-tävlingen.

Buribajev är känd som en energisk dirigent med en bländande karisma. Han har hunnit dirigera bl.a. Leipzigs Gewandhaus-orkester, Oslos filharmoniker, Tokyos orkester, BBC:s symfoniorkester och Bolsjojs orkester. Våren 2013 debuterade han med Helsingfors stadsorkester och gjorde ett stort intryck på såväl orkester som publik. Buribajev gästade orkestern även vårsäsongerna 2016 och 2018.

Buribajev har varit Astanas symfoniorkesters huvuddirigent, Meiningens teaters musikaliska ledare och Norrköpings symfonikers och Brabants orkesters chefdirigent. 2010–2016 ledde han RTÉ-nationalorkestern på Irland. Han är Japan Century Orchestras första gästdirigent och Astanas operas huvuddirigent.

ANDREAS BRANTELID

Dansk-svensken Andreas Brantelid (f. 1987) inledde sina cellostudier 3 år gammal. Valet av instrument var inte självklart: fadern hade föredragit att sonen spelat violin eller piano eller blivit fotbollsspelare. Men fadern gav efter. Han köpte åt sonen en cello och började själv undervisa honom. I tio års tid inskränkte sig repetitionerna till en timme i dagen. 11 år gammal började Brantelid studera privat för Mats Rondin, celloprofessor i Malmö.

Brantelid debuterade som konsertsolist 14 år gammal med Danmarks kungliga orkester; verket var Elgars cellokonsert. Under de följande åren studerade han vid Edsbergs musikhögskola under ledning av Torleif Thedéen och vid Kronbergs akademi under ledning av den legendariska Frans Helmerson. Helmerson hade varit Brantelids alla tidigare lärares lärare.

15

Efter mitten av 2000-talet slog Brantelid igenom på allvar: han vann första pris i både Eurovisionens tävling för unga musiker år 2006 och i Paulo-cellotävlingen i Helsingfors år 2007, och tilldelades dessutom Borletti-Buitoni Trusts stipendium år 2008. År 2008 gav EMI ut hans av kritiker hyllade debutskiva (med bl.a. Tjajkovskijs Rokokovariationer).

Då Brantelid uppträder eftersträvar han intuition och frihet. Han är inte intresserad av perfektionism eller konformism, vilket förklarar hans beundran för violinist Pekka Kuusisto. ”Jag tycker att Pekka Kuusisto är fantastisk”, berättade Brantelid på webbsidan Stringvisions år 2012, ”därför att han upphörde att försöka gå med i systemet.” Han konstaterade också: ”Då man uppträder är det viktigt att man gör det för att man tycker om det. Man skall inte vara rädd för att vara kreativ, bejaka de känslor som musiken just då väcker i en.” Hans instrument är en Stradivarius, kallad Boni-Hegar, från år 1707. Han lånar instrumentet av den norska samlaren Christen Sveaas.

HELSINGFORS STADSORKESTER

Helsingfors stadsorkester är grundad år 1882 och är därmed den kontinuerligt längst verksamma orkestern i Norden. Ensemblen bestod till en början av 36 musiker. Idag består orkestern av 102 fast anställda musiker. Den konserterar årligen för över 120 000 lyssnare.

Under orkesterns fem första årtionden var dess chefdirigent dess grundare, Robert Kajanus. 1892–1923 uruppförde orkestern majoriteten av Jean Sibelius symfoniska produktion under tonsättarens egen ledning. Senare har stadsorkestern letts av bl.a. Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam och John Storgårds. I början av september 2014 valdes Susanna Mälkki till orkesterns nästa chefdirigent. Mälkki inledde sin period som orkesterns chefdirigent hösten 2016 och fortsätter fram till våren 2023.

År 2011 började stadsorkestern konsertera i sin nya hemsal i Musikhuset i Helsingfors. Orkestern ger årligen 70–80 konserter och gör regelbundet konsertturnéer utomlands. Den första konsertresan riktades världsutställningen i Paris sommaren 1900. Orkestern har turnerat i Europa samt bl.a. fyra gånger i Förenta Staterna och Japan. Den var den första finländska symfoniorkester som turnerade i Sydamerika.

HSO har blivit uppmärksammad för sina skivinspelningar. Flera av dem har tilldelats pris och bl.a. Grammy-nomineringar. www.helsingforsstadsorkester.fi

16

TÄNÄÄN!

Talvitanssit avaa Kohtaamisia-klubin kevään Suuren suosion saanut Kohtaamisia-klubi on luovien ideoiden ja yllättävien kohtaamisten areena, esiintyjinä HKO:n muusikot ystävineen.

Maksuton ja kaikille avoin Kohtaamisia-klubi järjestetään Musiikkitalon päälämpiössä perjantaisin noin kerran kuussa.

Vapaa pääsy – tervetuloa! Ohjelma alkaa illan konsertin jälkeen n. klo 21, kahvila palvelee klo 22.30 saakka.

TalvitanssitMusiikkitalo, päälämpiö

Erkki Suomalainen, fagotti

Mikko-Pekka Svala, fagotti

Markus Tuukkanen, fagotti

Noora Van Dok, fagotti

Tuhkimon tanssiaiset jatkuvat konsertin jälkeen klubilla HKO:n fagotistien tarjoillessa musiikkia, joka saa taatusti rytmisuonen sykkimään. Ota tanssikengät mukaan, sillä nyt saa luvan kanssa pistää jalalla koreasti.

Sekahaku!

Seuraava klubi-ilta Musiikkitalossa: 7.2.Ohjelmatiedot: www.helsinginkaupunginorkesteri.fi

17

GIOACHINO ROSSINI Overture to La Cenerentola

December 1816 found Gioachino Rossini (1792–1868) in Rome, feverishly looking about for a topic for an opera to follow his immensely popular Barber of Seville. Having rejected more than 20 suggestions, he was about to fall asleep when the writer Jacopo Ferretti mentioned the well-known tale of Cinderella, dashed off the first part of a libretto overnight and Respighi set to work. La Cenerentola (Cinderella) was premiered in Rome in 1817. It was bound to be a success, he thought, and so it was. For a while in the 20th century it disappeared from the repertoire, but such stars as Cecilia Bartoli and Joyce DiDonato have since dazzled audiences in the title role. In order to save time, Rossini had no compunctions about lifting chunks of his music from one work to another. Cinderella contains a fragment from an aria in The Barber of Seville, and Rossini took the overture from an earlier opera, La Gazzetta. It begins in deceptively calm vein but soon picks up speed as the fun and games begin.

PYOTR TCHAIKOVSKY Rococo Variations

Pyotr Tchaikovsky (1840–1893) saw Mozart as the perfect composer. His music made him happy, he said – no mean consideration for a composer who often felt depressed. The Rococo Austrian inspired him to write the orchestral suite Mozartiana, the pastoral scene in the opera The Queen of Spades, and the Rococo Variations for cello and orchestra. These Variations were composed for Wilhelm Fitzenhagen, a German cello professor and his colleague at the Moscow Conservatory. Fitzenhagen performed the work all over Europe, but unfortunately he edited the cello part to suit himself and make it more virtuosic. He also altered the order of the variations. Tchaikovsky was aware of this, but could not be bothered to do anything about it. Attempts have been made to reinstate the original version at least since the 1970s, but with varying success. Whatever, it is one of Tchaikovsky’s most charming works, its graceful melodiousness appealing to professionals and ‘ordinary folk’ alike.

18

OTTORINO RESPIGHI The Fountains of Rome

Ottorino Respighi (1879–1936) composed several orchestral works inspired by Italian history and culture. The Fountains of Rome, the symphonic poem he composed in 1916, was his first widely-acclaimed work, and would be followed by The Pines of Rome in 1924 and Roman Festivals in 1928. Together these three colourfully-orchestrated works trace a period from dawn to dusk. Respighi’s aim in The Fountains was to express the emotions and visions aroused by four Roman fountains. The Fountain of Valle Giulia at Dawn is a pastoral mood piece interrupted by a call from the brass and The Triton Fountain in the Morning; this evokes the Baroque masterpiece by the sculptor Bernini showing the sea god supported by dolphins. The Trevi Fountain at Noon was inspired by Rome’s biggest fountain, dating from 1762, and builds up to mighty climaxes, and The Villa Medici Fountain at Sunset brings the suite to a poetic conclusion.

PYOTR TCHAIKOVSKY Capriccio Italien, Op. 45

Rome was also the destination of Pyotr Tchaikovsky (1840–1893) at carnival time in 1879. He had been planning to spend most of his stay working in his hotel room but got swept along by the revels and fell so in love with the city that he decided to compose something using Italian folk tunes. By the end of January he was able to write to his patroness Nadezhda von Meck: “It will be effective, thanks to its delightful tunes, some of which were chosen from collections, and some of which I heard myself on the streets.” In the end, he called it Capriccio Italien (Italian Caprice). And Tchaikovsky was right in reckoning it would be a great success.

The Caprice begins with a fanfare that, according to Tchaikovsky’s brother, was a signal used at a cavalry barracks and which the composer heard through his window every day in Rome. Next comes a melancholy melody, followed by two sunnier ones, and the piece ends with a spirited tarantella.

19

ALAN BURIBAYEV

Though the son of musical parents, Alan Buribayev (b. 1979) did not as a child automatically imagine a career in music until he heard Wagner’s Tannhäuser at the age of 11. After studying the violin and conducting in Kazakhstan and Vienna, he forged ahead in his career as a conductor on winning top prizes in several prestigious international competitions. Known for his outstanding energy and charisma, he has since conducted such illustrious orchestras as the Leipzig Gewandhaus, the Oslo Philharmonic, the Tokyo Metropolitan, the BBC Symphony and the Bolshoi Opera. Helsinki audiences will recall his most memorable debut with the HPO in spring 2013, followed by return visits in 2016 and 2018.

Maestro Buribayev has been Chief Conductor of the Astana Symphony Orchestra in his native Kazakhstan, Generalmusikdirektor of the Meiningen Theatre in Germany, Principal Conductor of the Norrköping Symphony in Sweden, and Chief Conductor of the Brabant Orchestra in the Netherlands. He was Principal Conductor of the RTÉ National Symphony Orchestra in Ireland 2010–2016 and is at present Principal Guest Conductor of the Japan Century Symphony Orchestra and Chief Conductor of the Astana Opera House.

ANDREAS BRANTELID

Violinist, pianist, footballer – anything but a cellist said Andreas Brantelid’s father. But luckily he soon relented and began giving his son the cello lessons he begged for. A child of phenomenal talent, Andreas (b. 1987) was only 14 when he played the Elgar concerto with the Royal Danish Orchestra, and he went on to study with Torleif Thedéen and the legendary Frans Helmerson. The past decade has taken him from glory to glory: winner of the Eurovision Young Musicians Competition in 2006, the Paulo Cello Competition in 2007 and a Borletti-Buitoni Trust Fellowship in 2008, he released his first disc (with Tchaikovskys Rococo Variations), highly acclaimed by the critics, in 2008.

On the subject of playing in public he says, “It’s important that you do it because you want to do it and that you are not afraid of being creative and giving in to the emotions and feelings the music evokes from within you at the moment.”

Andreas plays the ‘Boni-Hegar’ Stradivarius from 1707, kindly lent to him by the Norwegian Art Collector Christen Sveaas.

20

THE HELSINKI PHILHARMONIC ORCHESTRA

The Helsinki Philharmonic Orchestra, the first professional symphony orchestra to be founded in the Nordic countries, has been operating without a break for 135 years. It has grown from a band of 36 players to an orchestra of 102 regular members giving concerts attended by a total audience of a good 120,000 a year at the Helsinki Music Centre and abroad.

Between 1892 and 1923 the HPO gave the first performances of almost all the symphonic works by Jean Sibelius with the composer himself conducting. The HPO’s founder and first Chief Conductor Robert Kajanus was succeeded by Paavo Berglund, Leif Segerstam and John Storgårds. Conductor Susanna Mälkki was appointed the next chief conductor of the Helsinki Philharmonic Orchestra in autumn 2014. She began in her position as Chief Conductor in autumn 2016 and continues until spring 2023.

Works by Sibelius and Rautavaara have featured on the highly-acclaimed discs made by the HPO. The disc of songs by Sibelius, featuring soprano Soile Isokoski and Leif Segerstam, was awarded the MIDEM Classical Award in Cannes in 2007, and Towards the Horizon, disc containing music by Einojuhani Rautavaara under the baton of John Storgårds, the Gramophone Award in 2012. www.helsinkiphilharmonicorchestra.fi

Käsiohjelma / Programblad / Program

Teosesittelyt / Verkpresentationer / Programme NotesChristian Holmqvist Taiteilijaesittelyt / Artistpresentationer / Artist biosJaani Länsiö Käännökset / Översättningar / TranslationsChristian Holmqvist (ruotsi / svenska / Swedish)Susan Sinisalo (englanti / engelska / English)Ulkoasu / DesignBond Creative Agency OyTaitto ja painatusGrano Oy, Vantaa 2019Oikeudet muutoksiin pidätetään. / Rätt till ändringar förbehålles. / All rights reserved.

21

Kun Elina Lehto oli 6-vuotias, hän pääsi äitinsä mukana katsomaan Suzuki-pedagogiikan isän, Shinichi Suzukin mestarikurssia. Elina seurasi opetusta yleisön puolella, kunnes mitta tuli täyteen. Kun äidin silmä vältti, karkasi pikku Elina lavalle herra Suzukin luo ja sanoi: ”Nyt on minun vuoroni!” Mestari oli tilanteen tasalla ja antoi Elinalle oppitunnin yleisön edessä. Viulutunnit Elina oli toki aloittanut jo kolmevuotiaana oman äitinsä opissa. Muusikkoperheen lapselle tie viulistin ammattiin kulki luontevia latuja.

Valmistuttuaan Sibelius-Akatemiasta Elina sai paikan Radion sinfoniaorkesterista ja toimi orkesteri- ja kamarimuusikkona eri puolilla Eurooppaa. Hän asettui asumaan kanadalaisen fagotistimiehensä kanssa Kööpenhaminaan. Elina sai paikan Malmön sinfoniaorkesterissa ja matkusti junalla Juutinrauman siltaa pitkin töihin ja takaisin. Pakolaiskriisin puhjettua vuonna 2015 pendelöinti Tanskan ja Ruotsin välillä kävi rajatarkastusten vuoksi painajaismaiseksi. ”Myöhästyin joka päivä töistä. Myöhästyin konserteista. Joskus en päässyt töihin ollenkaan.” Lopulta muusikkopariskunta päätti ottaa riskin ja muuttaa Suomeen. ”Tuntui vaikealta uskoa, että löytäisimme kumpikin täältä työpaikan.” Vaan hyvin kävi: ensin oman koesoittonsa voitti aviomies, ja keväällä 2018 Elina sai paikan HKO:n ykkösviulusektiosta.

Orkesterityön ohella Elina opiskelee Suzuki-pedagogiikkaa. ”Pienten lasten parissa työskentely kiinnostaa, ja Suzuki-yhteisö tuntuu omalta.” Ympyrä sulkeutuu: harjoitusoppilaana on oma poika.

Pia Antikainen

ELIN

A LE

HTO

© K

AAPO

KAM

U

SAAM

MEK

O ES

ITEL

LÄ…

Elina Lehto I viulu

I VIULUI VIOLINPekka Kauppinen IJan Söderblom ISatu Savioja IIEija HartikainenKatariina JämsäMaiju KauppinenKati KuusavaElina LehtoIlkka LehtonenJani LehtonenAnna MalmivirtaKari OlamaaErkki PalolaKalinka PirinenPetri PäivärinneElina ViitasaariLauri Haapanen **Klaus-Péter Haav **

II VIULUII VIOLINAnna-Leena Haikola 4Ari Vilhjalmsson 4Helmi Kuusi 4 *Heini Eklund 6Teija Kivinen 6Satu Alanko-RautamaaTeppo Ali-MattilaEva BallazMatilda HaavistoLinda HedlundAnna-Kaisa OravistoSiiri RastaKrista RosenbergMirjam Suomisto-VallbackaHeikki TamminenOsmo VallbackaTerhi Ignatius **Pia Sundroos **

ALTTOVIULUALTVIOLINVIOLAAtte Kilpeläinen 4Torsten Tiebout 4Petteri Poijärvi 4 *Lotta Poijärvi 6 *Olga Reskalenko 6 **Aulikki Haahti-TurunenTuomas HuttunenKaarina IkonenTiila KangasVeikko LipponenCarmen MoggachMarkus SallinenMaarit Holkko **Iiris Rannikko**Anfisa Troitskaya**

SELLOCELLO Lauri Kankkunen ITuomas Ylinen IInkeri Eirola IISenja Rummukainen IIJaani HelanderMathias Hortling Veli-Matti IljinJaakko RajamäkiIlmo SaaristoPäivi Ahonen **Aino-Maija Riutamaa de Mata **Basile Ausländer**

KONTRABASSOKONTRABAS DOUBLE-BASSMikko Moilanen 4Ville Vaatainen 4Maria Krykov 6 *Piotr Zimnik 6 **Tuomo Matero 6 *Paul AksmanEero IgnatiusAdrian RigopulosViktor Varga **

HUILUFLÖJTFLUTENiamh McKenna 4Elina Raijas 5 Päivi KorhonenPikkoloPiccoloJenny Villanen

OBOEHannu Perttilä 4Jussi Jaatinen 5Nils Rõõmussaar 5 *EnglannintorviCor AnglaisPaula Malmivaara

KLARINETTI KLARINETTCLARINETOsmo Linkola 4Anna-Maija Korsimaa 5Es-klarinettiE Flat ClarinetPetteri KiviojaHelmi Malmgren **BassoklarinettiBass ClarinetHeikki Nikula

KONSERTTIMESTARI / KONSERTMÄSTARE / LEADERSOOLOSELLISTI / SOLOCELLIST / PRINCIPAL CELLIST

ÄÄNENJOHTAJA / STÄMLEDARE / SECTION PRINCIPAL

VUOROTTELEVA ÄÄNENJOHTAJA /ALTERNERANDE STÄMLEDARE /ASSOCIATE PRINCIPAL

VARAÄÄNENJOHTAJA / VICESTÄMLEDARE / SUB-PRINCIPAL

VAKITUISEN SOITTAJAN TILAPÄINEN TEHTÄVÄ / ORDINARIE MUSIKERS TILLFÄLLIGA UPPGIFT /TEMPORARY POSITION, REGULAR PLAYER

MÄÄRÄAIKAINEN KIINNITYS /TIDSBUNDET ENGAGEMANG /TEMPORARY PLAYER

I / II

4

5

6

*

**

FAGOTTI FAGOTTBASSOON Markus Tuukkanen 4Mikko-Pekka Svala 5KontrafagottiContrabassoonNoora Van DokErkki Suomalainen

KÄYRÄTORVIVALTHORN HORNVille Hiilivirta 4Mika Paajanen 4Sam Parkkonen 6Miska MiettunenSakari NiemiJoonas Seppelin

TRUMPETTITRUMPETPasi Pirinen 4Thomas Bugnot 5Alfonso Cantó RamónMika TuomisaloVisa Haarala**

PASUUNABASUNTROMBONEValtteri Malmivirta 4 *Jussi Vuorinen 5 *Anu FagerströmBassopasuunaBass TromboneTom Bildo

TUUBA TUBAPetri Keskitalo 4

PATARUMMUTTIMPANITomi Wikström 4Mikael Sandström 5

LYÖMÄSOITTIMETSLAGINSTRUMENTPERCUSSIONXavi Castelló Aràndiga 4Pasi Suomalainen 5

HARPPUHARPAHARPAnni Kuusimäki 4Minnaleena Jankko 5

ORKESTERI-JÄRJESTÄJÄTORKESTER-INSPICIENTERSTAGE MANAGERSMikko AspinenMatti Tähkävuori

IV SARJA / SERIE / SERIES

Konsertti päättyy n. klo 20.45. / Konserten avslutas ca kl 20.45. / The concert ends at about 20.45.

ALAN BURIBAJEVkapellimestari / dirigent / conductor

ANDREAS BRANTELIDsello / cello

väliaika / paus / interval: 25 min

Gioachino Rossini (1792–1868)Tuhkimo, alkusoitto (1817) 8’Askungen, uvertyrCinderella, overture

Pjotr Tšaikovski (1840–1893)Rokokoo-muunnelmat sellolle ja orkesterille op. 33 (1876) 18’Rokokovariationer för cello och orkesterRococo Variations for Cello and Orchestra

Moderato assai quasi andanteThema: Moderato sempliceVar. I & II: Tempo della themaVar. III: AndanteVar. IV: Allegro vivoVar. V: Andante graziosoVar. VI: Allegro moderatoVar. VII: Andante sostenutoVar. VIII e Coda: Allegro moderato con anima

Ottorino Respighi (1879–1936)Rooman suihkulähteitä, sinfoninen runo (1914–1916) 15’Roms fontäner, symfonisk diktT he Fountains of Rome, symphonic poem

Valle Giulian suihkulähteet aamunkoitossaTritonen suihkulähde aamulla Trevin suihkulähde keskipäivällä Villa Medicin suihkulähde auringon laskiessa

Pjotr Tšaikovski (1840–1893)Italialainen kapriisi, sinfoninen runo op. 45 (1880) 18’Italiensk kapris, symfonisk diktCapriccio Italien, symphonic poem

HKO SCREEN #hkoscreenSUORA LÄHETYS / DIREKTSÄNDNING / LIVE BROADCASTYLE RADIO 1 & WWW.HELSINGINKAUPUNGINORKESTERI.FIKatsottavissa netissä konsertin jälkeen.Se på nätet efter konserten. / Watch on demand after the concert.