ammatilliset erityisopettajat ryaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · web...

34
AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RY TOIMINTAKERTOMUS kulunut toimintakausi 2010 - 2011 on ollut yhdistyksen kolmaskymmeneskolmas. Yhdistys on perustettu 21.1.1987, jota ennen se toimi AOL:ssä Ammatillisten erityisopettajien jaostona 21.1.1978 alkaen. Toimintakertomus on myös ns. vuosikertomus ja tässä on kuvattuna toimintaamme normaalikäytäntöä laajemmin sisällöin. A. YLEISTÄ Kuluneen toimintakauden aikana keskeisistä asioista on ollut ehkä päällimmäisenä ammatillisen erityisopettajan työnkuvan muuttuminen olennaisesti. Enää eivät erityistä tukea opiskelussaan tarvitsevat nuoret automaattisesti saa ammatillisen erityisopettajan tarjoamaa erityisosaamista hänen ongelmiensa ja oppimisensa ongelmattoman sujuvuuden tilanteissa. Ammatillisen koulutuksen suuret muutokset ovat tuoneet epäselvyyksiä ja erilaisia tulkintoja pätevyysvaatimuksiin. Osalla uusista koulutusmuodoista ei ole pätevyysvaatimuksia vielä edes määritelty. Pyrkimys varhaiseen havaitsemiseen sekä tuen tarpeen määrittelyyn ja tuen tarjoamiseen, niin erityisopiskelijoiden kuin myös ns. ei erityisopiskelijoiden keskuudessa, ovat omalta osaltaan lisänneet erityisopettajan päivittäistä työtaakkaa. Erityisopetuksen tietotaidon säilymistä ja edelleen kehittymistä kaikilla oppilaitostasoilla hallitus on tarkkaillut ja siitä on keskusteltu sekä tarjottu jäsenistölle ajantasaista tietoa eri järjestäjien erilaisin kurssein sekä seminaaripäivin. Hallitus on omilla toimillaan pyrkinyt kaikin mahdollisin keinoin ehkäisemään nuorten syrjäytymistä joka kaikista toimista huolimatta on yhä kasvava ongelma.

Upload: others

Post on 29-Sep-2020

1 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,

AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RY

TOIMINTAKERTOMUS

kulunut toimintakausi 2010 - 2011 on ollut yhdistyksen kolmaskymmeneskolmas. Yhdistys on perustettu 21.1.1987, jota ennen se toimi AOL:ssä Ammatillisten erityisopettajien jaostona 21.1.1978 alkaen.

Toimintakertomus on myös ns. vuosikertomus ja tässä on kuvattuna toimintaamme normaalikäytäntöä laajemmin sisällöin.

A. YLEISTÄ

Kuluneen toimintakauden aikana keskeisistä asioista on ollut ehkä päällimmäisenä ammatillisen erityisopettajan työnkuvan muuttuminen olennaisesti. Enää eivät erityistä tukea opiskelussaan tarvitsevat nuoret automaattisesti saa ammatillisen erityisopettajan tarjoamaa erityisosaamista hänen ongelmiensa ja oppimisensa ongelmattoman sujuvuuden tilanteissa.

Ammatillisen koulutuksen suuret muutokset ovat tuoneet epäselvyyksiä ja erilaisia tulkintoja pätevyysvaatimuksiin. Osalla uusista koulutusmuodoista ei ole pätevyysvaatimuksia vielä edes määritelty.

Pyrkimys varhaiseen havaitsemiseen sekä tuen tarpeen määrittelyyn ja tuen tarjoamiseen, niin erityisopiskelijoiden kuin myös ns. ei erityisopiskelijoiden keskuudessa, ovat omalta osaltaan lisänneet erityisopettajan päivittäistä työtaakkaa.

Erityisopetuksen tietotaidon säilymistä ja edelleen kehittymistä kaikilla oppilaitostasoilla hallitus on tarkkaillut ja siitä on keskusteltu sekä tarjottu jäsenistölle ajantasaista tietoa eri järjestäjien erilaisin kurssein sekä seminaaripäivin.

Hallitus on omilla toimillaan pyrkinyt kaikin mahdollisin keinoin ehkäisemään nuorten syrjäytymistä joka kaikista toimista huolimatta on yhä kasvava ongelma.

Opiskelijoiden sähköinen opiskelupaikan haku sekä sen mukanaan tuomat haasteet, toimivuus jne. ovat olleet esillä hallituksen keskusteluissa. Tämä järjestelmä ei vieläkään välttämättä tarjoa erityistä tukea opiskelussaan tarvitsevalle nuorelle kaikkea sitä tietoa, mitä hän tarvitsisi opiskelupaikkaa valitessaan.

Opintopäiviemme tarve tulee esiin lisääntyneinä osallistujamäärinä, jotka kasvavat vuosi vuodelta.

Ammatillisen erityisopettajakoulutuksen vetovoimaisuus tulee selvästi esille sillä AOKK:n HAMK, Haaga-Helia, TAMK ja JAMK haki yhteensä 437 opettajaa.

Page 2: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,

Hallitus on selvittänyt jäsenistön koulutusmahdollisuuksia (mm. Jamk ja Hamk) erilaisista jäsenistölle tärkeistä opintokokonaisuuksista ja seminaaripäivistä.

Yhteyttämme OAJ:öön on käytetty lisääntyvästi. Yhdistys on luonut myös uusia suhteita ja kanavia, joiden avulla yhdistys pyrkii lisäämään näkyvyyttään, tavoitettavuuttaan sekä tiedottamismahdollisuuksiaan.

Sähköisen viestinnän osuutta yhteyden pidossa niin jäsenten kuin muidenkin osapuolten kanssa on pyritty lisäämään. Oma sähköpostiosoitteemme on [email protected]. Muun tiedottamisen kanavana ovat olleet käytössä omat kotisivut, jotka löytyvät osoitteessa www.aeo.fi.

Hallitusta on puhuttanut toiminnan yleiskulujen nousu, joka omalta osaltaan on vaikuttanut jäsenmaksukorotustarpeeseen. Yhdistyksemme vuosijäsenmaksu on edullinen kaikkiin yhdistyksiin verraten.

Hallituksemme jäsenet ovat osallistuneet erilaisiin koulutustilaisuuksiin edustaen siellä itseään, omaa oppilaitostaan sekä AEO:ta.

Erityisopettajien koulutuksen kehittymistä ja jäsenistön jatkokoulutusmahdollisuuksia on seurattu ja oltu mukana koulutusta kehittämässä.

Voimaan tulleet opiskelusuunnitelmien muutokset, varsinkin nuorten näytöt sekä niiden vaikutukset ja toteuttaminen ovat olleet hallituksen tarkkailussa ja mietinnän kohteena. Niiden sisältöä, toteuttamistapaa, suunnittelua ja kokeilua erityisoppilaiden ja erityistä tukea opiskelussaan tarvitsevien opiskelijoiden osalta on seurattu.

Jäsenistömme kansainvälistymistä on edistetty mm. Seurauspedagogiikan matkalla Tanskaan.

Järjestömme on osallisena kansainvälisessäkin toiminnassa Tile-hankkeessa, joten olemme laajentaneet toimintaamme kansallisten rajojen ulkopuolelle.

Jäseniämme on ollut mukana oppikirjojen ja oppimateriaalien laadinnassa ja näistä oppikirjoista ja materiaaleista on mahdollista tulla myös erityisopetukseen soveltuvaa materiaalia. (osin jo on mm. TOKKA2).

Page 3: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,

B. HALLINTO

Hallitus 02.10.2010 alkaen

Kimmo Kekki puheenjohtaja, Ammattiopisto Luovi, Siltavalmennusyhdistys, Tampereen toimipiste

Varsinainen jäsen Varajäsen

Osmo Ahonen Kirsi AjosenpääRiihimäen ammattioppilaskoulu Helsingin palvelualojen oppilaitos

Merja Mäenpää Anna-Liisa LindströmPohjois-Karjalan Turun ammatti-instituutti ammattiopisto, Niittylahti Tommilankadun toimipiste

Sari Laiho Marjut PolvianderKouvolan seudun ammattiopisto Kaarinan sos. – ja terveysalan

oppilaitos

Kristiina Vilpas Anne-Kristiina Puhakainen Kokoussihteeri Pirkanmaan koulutuskonserni Valkeakosken ammatti- ja aikuisopisto kuntayhtymä Pirko

Jukka Teerikangas Hannele Rissanen Tiedotussihteeri, varapuheenjohtaja Bovallius-ammattiopisto, LaukaaAmmattiopisto Luovi, Liminka

Tapio Vähätalo Unto Kiljunen jäsenasiainsihteeri Etelä-Karjalan ammattiopistoKoulutuskeskus Sedu, Kurikka

Pirjo Mäki – Kisko Rahastonhoitaja, kirjanpitäjäKurikka

Tilintarkastajat

Arto Lähteenmäki varalla Mauri von EssenKari Pajunen varalla Aimo Lehto

Page 4: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,

C. TOIMINTAHallitus kokoontui toimintakauden aikana kolme kertaa. Hallitus piti yhden puhelinkokouksen sekä kaksi email-kokousta.

Yhdistyksemme jäsenmäärä on 668.

Yleinen kokous valitsi yhdistyksen puheenjohtajaksi Kimmo Kekkin.

Hallituksen järjestäytymiskokouksessa varapuheenjohtajaksi valittiinJukka Teerikangas. Samassa kokouksessa valittiin rahastonhoitajaksi PirjoMäki-Kisko, jäsenasiainsihteeriksi (1.sihteeriksi) Tapio Vähätalo, kokoussihteeriksiKristiina Vilpas ja tiedotussihteeriksi yhteisvastuullisesti Kimmo Kekkin kanssa JukkaTeerikangas.

Hallituksen käsittelemiä asioita, pohdintaa ja jäsenistöltä esille tulleita asioita

Jäsenistössä lisääntynyt aikuiskouluttajien määrä on puhuttanut hallitusta siitä, miten paremmin voisimme ottaa huomioon myös aikuiskoulutuksessa tapahtuvan ammatillisen erityisopetuksen. Missä määrin sitä on, millaista se on, miten se huomioidaan koulutuksen järjestäjien toimesta, jne.

On pohdittu säästötoimien vaikutusta erityisopetuksen työkenttään. Rahoitusuudistus on siirtynyt tulevaisuuteen. Koulutusrakenteen muutokset, nuorisoasteen erityisopetuksen tuntikehykset, opetussuunnitelmat, tukiopetus ja oppilaanohjaus ovat puhuttaneet hallitusta.

Työnvaativuus-pykälä palkkauksessa on aiheuttanut monia kysymyksiä hallitukselle, joita hallitus on pyrkinyt selvittämään, koska käytäntöjä on useita erilaisia.

Tällaisina järjestelyinä on tullut esiin mm. tapauksia, jolloin aikaisemmin erityisopettajalisää ja myös erityisopiskelijaryhmän lisää on lakattu maksamasta vaikka työ ja ryhmä ovat edelleen samat.

Tärkeänä keskustelua herättäneenä asiana ovat olleet lisääntyvä integraatio ja sen kielteiset vaikutukset erityisopetukseen silloin kun integraatio on säästökeino.

Hallitusta on puhuttanut erityistä tukea opiskelussaan tarvitsevien opiskelijoiden laaja-alaiset, moninaiset haitat ja vammat, jotka on otettava huomioon opetusta suunnitellessa sekä toteutettaessa.

Hallitus on keskustellut jäsenistöltä tulleesta esityksestä ja tutki mahdollisuuksia uuden "Erkkamestari-seminaari” järjestämisestä jäsenille kohtuullisin kustannuksin. Seminaari järjestettiin 1. – 3.4.2011. Se suuntautui Tallinnaan ja siinä oli mukana myös oppilaitosvierailu.

Jäsenistömme kansainvälistymistä on edistetty mm. Seurauspedagogiikan matkalla Tanskaan. Hallitus on keskustellut myös uusien tällaisten mahdollisuuksien luomisesta jäsenistöllemme.

Hallitus on tutkinut mahdollisuuksia järjestää yhteistyössä Hamk:n, Tamk:n kanssa järjestettävästä seminaaripäivästä syksyisin.

Page 5: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,

Edunvalvonta

Ammatillisten opettajien ja rehtorien pätevyysvaatimukset selvitetään

Ammatillisen koulutuksen suuret muutokset ovat tuoneet epäselvyyksiä ja tulkintojen erilaisuuden pätevyysvaatimuksiin. Osalla uusista koulutusmuodoissa ei ole pätevyysvaatimuksia vielä edes määritelty.

Puheenjohtaja Kimmo Kekki on selvittänyt hallitukselle käymiään keskusteluja OAJ:n toimihenkilöiden kanssa. Keskustelujen sisältöinä on ollut mm. TES-asiat/erkkalisä, kokonaistyöaika, kelpoisuustoimikunnan tilanne.

Elokuun 2001 alussa astui voimaan uusi ammatillisten opettajien kelpoisuuslaki, jossa opettajilen kelpoisuus vaatimuksia lievennettiin. Uusi laki on aiheuttanut runsaasti kyselyitä, joihin hallitus pyrkii löytämään vastauksia. Ammatillisten Erityisopettajien asia ei edennyt toimikunnassa. Ammatilliset erityisopettajat halusivat kelpoisuusehtoihin maininnan, että ammatillisen erityisopettajankoulutus antaa kelpoisuuden myös peruskoulun erityisopettajaksi, mikäli henkilöllä olisi peruskoulun pohjakoulutuksen puolesta kelpoisuus.

Seuraaviin OAJ:n ja KT:n palkkaneuvotteluihin AEO toivoo saatavan uusi hinnoittelutunnus ammatilliselle erityisopettajille. Keskustelu tästä asiasta jatkuu.

Ammatillisen erityisopettajakoulutuksen vetovoimaisuus

Vuonna 2011 alkaviin erityisopettajakoulutuksiin HAMK, Haaga-Helia, TAMK ja JAMK haki yhteensä 437 opettajaa. Tämä osoittaa omalta osaltaan kentällä vallitsevan tarpeen erityisopettajan tieto-taidosta ja erityisosaamisesta. Osaltaan nämä tulokset ovat myös osoittamassa AEO ry:n tarpeellisuuden järjestökentässä.

Opintopäivistä

Opintopäiviemme tarve tulee esiin lisääntyneinä osallistujamäärinä, jotka kasvavat vuosi vuodelta.

Opintopäivämme pidettiin Pohjois-Karjalan Ammattiopiston Otsolan toimipisteessä Joensuussa 1. – 2.10.2010.

Opintopäivien teemana oli: HYVINVOIVA OPISKELIJA HYVINVOIVASSA OPPILAITOKSESSA.

Puheenjohtaja Kimmo Kekki oli mukana AEO:n edustajana näiden päivien suunnittelussa.

Osanottajia opintopäivillämme oli 338. Aeo:n jäseniä näistä oli 293.

Luovin opiskelijabändi, ohjaajanaan Juha Ilmakari aloitti opintopäivämme.

PKKY:n johtaja Ilkka Pirskainen, Ammattiopiston rehtori Jyrki Turunen, Ammattiopisto Luovin johtaja Tarja Mänty lausuivat avaussanat ja kiittelivät runsaslukuista osanottajamäärää.Aeo ry:n puheenjohtaja Kimmo Kekki painotti tervehdyspuheessaan opintopäivien merkitystä ammatillisten erityisopettajien sekä muiden alan kanssa työskentelevien

Page 6: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,

tiedon saannissa alan muuttuvassa työkentässä. Tämä tarve näkyy mm. kasvavana osanottajamääränä opintopäivillemme.

Opintopäivillä saimme tarvitsemaamme tietoa mm.

Ensimmäisen luennon meille kaikille niin tutusta asiasta Avuttomuus ja häpeä piti professori Mikael Leiman, Itä-Suomen yliopistosta.

Palaute ja arviointi opiskelijan hyvinvointia tukemassa oli professori Tarja Valkosen luennon aiheena.

Työpajoissa saimme tutustua erilaisiin aiheisiin:

Ammatillinen erityisopetus menneinä vuosikymmeninä- mihin olemme menossa,Erityinen tuki ammatillisessa aikuiskoulutuksessa,Viestintää toiminnallisesti,Päästä irti – irti päästäKuvataidetta ja kankaanmaalausta, ateljee Hännätön kissa,Käsityöpaja,UraKompassi ja VAVA,Kansainvälistyvä ammatillinen erityisopettaja

Näistä pajoista saimme jokainen oman maun mukaan ajankohtaista ja meille tärkeää tietoa ja osin taitoa omaa työtämme silmälläpitäen.

OPH: tervehdyksen päivillemme toi opetusneuvos Anne Mårtensson.

Lauantain ohjelmassa oli mm.

Erilaisuus elokuvissani elokuvaohjaaja Markku Pölönen,Mielen hyvinvointi psykologi Tiina Röning,Pedagogista hyvinvointia tavoittelemassa, professori Leena Holopainen.

Iltajuhla oli opiskelijaruokala Mesikämmenessä hyvän ruoan ja musiikin saattelemana aina aamutunneille saakka. Janoisille ja seurusteluhaluisille oli varattuna myös opiskelijaravintola samassa tasossa.

AEO:n varsinainen kokous oli Otsola salissa.

Yhdistys esittäytyi opintopäivillä sekä power point esityksin että seinäjulistein. Tapio Vähätalo toimitti julisteet ja muun tiedotemateriaalin paikalle.

Opintopäivät 2011

Varsinainen kokous valitsi opintopäivien pitäjäksi Ammattiopisto Luovin Oulun yksikön. Opintopäivät ovat 7.-8.10.2011 ja järjestäjinä toimivat Merikosken ammattiopettajat ry.

Page 7: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,

Kunniapuheenjohtaja

Ammatilliset erityisopettajat ry:llä on kunniapuheenjohtaja

Lauri Helimäki

Kunniajäsenet

Ammatilliset erityisopettajat ry:llä on neljä kunniajäsentä:

Arto Lähteenmäki Markku AunolaKaija MiettinenMaija Hirvonen

Videotallenne

Leena Selkivuori ja Tapio Vähätalo valmistelivat videotallennetta, jossa esitettäisiin hyviä käytänteitä sekä historiaa nykypäivää ja arvailuja tulevasta. Kuvaamiseen saatiin Tamk:in opiskelijoita mutta heidän työnsä kariutui korkeisiin kustannuksiin. Leena Selkivuori ja Tapio Vähätalo ovat edelleen valmistelemassa videotallennetta, uusien kuvaajien toivossa kohtuullisin kustannuksin.

Yhteistyö eri tahojen kanssa

Yhdistys on ylläpitänyt hyviä suhteita opetushallitukseen,

Ammatillisen erityisopetuksen opetusneuvoksena toimii Anne Mårtensson, johon Aeo:n puheenjohtaja on saanut neuvottelukosketuksen ja Aeo:n hallitus on tavannut hänet 10.9.2010. Pj Kimmo Kekki on yrittänyt saada sovituksi OPH:n pääjohtajan Timo Lankisen kanssa Aeo:n hallituksen tapaamisen, jolloin saisimme kertoa hänelle toiminnastamme.

OPH:n sivuilta kannattaa lukea myös muista tärkeistä hankkeista ja kehitysprojekteista.

Yhteistyötä muiden tahojen kanssa

Opetusalan ammattijärjestöjen (mm. OAO, AOO, OAJ) suuntaan ollaan tarvittaessa yhteydessä myös henkilökohtaisten kontaktien avulla keskustellen, neuvotellen ja tarvittaessa kirjallisten kannanottojen kautta.

Yhteistyötä eri kouluasteiden erityisopetukseen on pyritty parantamaan. Yhteistyötä myös oppilaitosten oppilaanohjaaja /opinto-ohjaajien kanssa on syvennetty. Olemme antaneet erityisopetuksen asiantuntija-apua eri tahoille sitä pyydettäessä. Olemme olleet esillä erilaisissa tilaisuuksissa, jotta yhdistyksemme ja työmme saisi lisää huomiota eri tahoilla.Eri opettajakoulutuslaitosten kanssa, jotka järjestävät ammatillista erityisopettajakoulutusta, olemme lisänneet yhteistyötä mm. AOKK:t Hamk, Jamk, Tamk, sekä Oulussa ammatillisen erityisopettajakoulutuksen aloittavan Oamk.

Page 8: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,

Eduskuntavaalit /Opetusministeri

Eduskuntavaalit olivat keväällä 2011. Pirkanmaalaiset saivat oman ministerin opetusministeri Jukka Gustafsson. Opetusministeri Jukka Gustafsson on osittain jo tuttu AEO-laisille, koska Hän oli pitämässä avauspuheenvuoron 30-vuotisjuhlassamme ”Nääsvillessä”. Tämän johdosta Opetusministerillä on jonkinlainen tuntuma myös Ammatilliseen erityisopetukseen, joka antaa meille pienen mahdollisuuden päästä tapaamaan häntä ja kertomaan Aeo:n toiminnasta. Puheenjohtaja Kimmo Kekki valmistelee asiaa.

Jäsenistölle suunnattu koulutus

Perinteinen Jyväskylän ammatillisen opettajakorkeakoulun ja Ammatilliset erityisopettajat ry:n järjestämä valtakunnallinen erityisopetuksen teemapäivä pidettiin Jamk:ssa keskiviikkona 16.3.2011. Teemapäivän aiheena oli Näkökulmia ”muun syyn” perusteella järjestettävään erityisopetukseen.Päivän aikana YTL Seija Kärki toi selkeyttävästi esille tutkimustuloksia ”muulla syyllä” erityisopetusta saavien tukitarpeista ja toteutuksista HOJKSin valossa.Kärjen luento aukaisi hyvin ”muu syy” - perustetta arjen tilanteisiimme ja antoi iltapäivän paneelikeskusteluun vankan pohjan. Paneelissa ”Muu syy” perustetta pohtivat YTL Seija Kärki, apulaisrehtori Anna-Liisa Tikkala, lehtori Leena Selkivuori sekä Aeo:n puheenjohtaja Kimmo Kekki. Paneelin vetäjänä toimi opettajankouluttaja Kaija Peuna.

Koulutustarjontaa

Aeo:n sähköpostin kautta on välitetty useita eri toimijoiden koulutustarjontaa. Muutamia poimintoja koulutustarjonnasta:

Ammattiopisto Luovi erityisopetuksen täydennyskoulutus: ”Yhdessä – erityisopetuksen käytäntöjä kehittämään” (yhteensä 16op)

Erilaisten oppijoiden liitto”Erilaisen oppimisen hullut päivät”

Jamk/Aokk:n täydennyskoulutusta Tampereella ja Jyväskylässä:”Erityistä tukea tarvitsevan oppijan kohtaaminen”

Jamk/Aokk:n täydennyskoulutusta”Viittomakielisten koulutus ammatillisessa peruskoulutuksessa” (5op)

Jamk/Aokk:n täydennyskoulutusta”Ammatillisen erityisopettajan verkostotyö” Rovaniemellä (5op)

Jamk/Aokk ”Visuaalinen hahmotuskyky ja oppiminen” Seminaari

Helsingin Diakoniaopisto”Maahanmuuttajataustainen oppija ja oppimisvaikeudet”

Skills Finland ry:n laivaseminaari”Taitoa, tahtoa, tunnetta” Teemoina yrittäjyys ja innovaatio

Page 9: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,

Aeo:n edustajat ovat osallistuneet mm. seuraaviin työ- ja muihin seminaareihin:

Jamk”Erityisopetuksen koordinointi ja suunnittelu” Tapio Vähätalo

JamkAmmatillinen erityisopettajakoulutus / Laatutyöryhmä / Työseminaari Tapio Vähätalo

Skills Finland ry:n laivaseminaari ”Taitoa, tahtoa, tunnetta” Teemoina yrittäjyys ja innovaatio. Hannele Rissanen on osallistunut.

JamkAmmatillisissa oppilaitoksissa työskentelevien laaja-alaisten erityisopettajien työstä tehdyn kyselyn valmisteluihin Tapio Vähätalo

EOO-hankkeen ohjausryhmä (TAMK/TAOOK), Kimmo Kekki on osallistunut.

TehoApaja-hankkeen ohjausryhmä (TTS-opisto, Työtehoseuran ammattiopisto) pj Kimmo Kekki on osallistunut

Ammatillisissa oppilaitoksissa työskentelevien laaja-alaisten erityisopettajien työstä tehty kysely

Kysely tehtiin keväällä 2011 AEO:n jäsenistölle.

Tämä kysely kohdistui laaja-alaisen erityisopettajan työhön. Laaja-alaisella erityisopettajalla tarkoitettiin tässä yhteydessä henkilöä, joka työskentelee laaja-alaisen erityisopettajan tehtävissä ammatillisessa oppilaitoksessa.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu teki tämän kartoituksen. Sen tarkoituksena oli toimia taustakyselynä laaja-alaisen erityisopettajan työtä koskevalle selvitykselle, joka jatkui teemahaastatteluina.

Laaja-alaisten erityisopettajien tutkimus:

8.12.2011 klo 9-15 kerrotaan tuloksia ammatillisen koulutuksen laaja-alaisten erityisopettajien työtä koskevasta selvityksestä JAMK:ssa, Rajakatu 35.

Tervetuloa ne, jotka tekevät laaja-alaisen erityisopettajan työtehtäviä tai joita asia kiinnostaa erityisopetuksen kehittämisen näkökulmasta.

AMMATILLINEN ERITYISOPETUS– Selvitys, kehitys ja levitys

Hankkeessa toteutetaan selvitys ammatillisen erityisopetuksen nykytilanteesta, saatetaan näkyväksi se työ, jota on jo runsaasti tehty ammatillisissa erityisoppilaitoksissa, ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammatillisessa erityisopettajakoulutuksessa. Keskiössä on opiskelijoille suunnatut tukitoimet, pedagogiset toimintamallit ja koulutusmateriaalit.

Page 10: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,

Hanke koostuu kolmesta osa-alueesta: koulutuksen järjestäjille suunnatusta kyselystä, toimintamallien ja käytäntöjen kartoituksesta sekä opetussuunnitelma-analyysista. Kyselyn kautta kartoitetaan ohjaus- ja tukitoimia tutkintotavoitteisen ammatillisen peruskoulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen lisäksi myös vammaisten valmentavasta ja kuntouttavasta opetuksesta ja ohjauksesta.

Hankkeen tulosten pohjalta laaditaan julkaistava raportti ja tuloksia hyödynnetään valtakunnallisesti erityisopetuksen kehittämistyössä. Lisäksi selvitystyön kautta kerätty osaaminen, työkäytänteet ja toimintamallit levitetään edelleen koulutuksen järjestäjille yhteistyökumppaneiden, julkaisun ja hankkeen järjestämän seminaarin kautta.

Yhteistyökumppanit:

Hanke toteutetaan yhteistyössä Opetushallituksen sekä seuraavien yhteistyökumppanien kanssa: Aitoon koulutuskeskus, Helsingin kaupungin opetusvirasto, ammatillinen koulutus, Ammattiopisto Luovi, Invalidisäätiö, Järvenpään koulutuskeskus, Mielenterveyden keskusliitto ry, Ammatilliset erityisopettajat ry sekä seuraavat ammatilliset opettajakorkeakoulut: Haaga-Helian ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammattikorkeakoulu.

Opetushallitus rahoittama (valtionavustus ammatillisen erityisopetuksen palvelu- ja kehittämistoimintaan) hanke käynnistyi kesäkuussa 2010 ja päättyy vuoden 2011 lopussa.

Ammatillisessa opetuksessa käytettävien opetus- ja ohjausmenetelmien koonti

Kartoitus on osa Bovallius-ammattiopiston koordinoimaa ja Opetushallituksen rahoittamaa Ammatillinen erityisopetus - selvitys, kehitys ja levitys -hanketta.

HAMK ja Haaga-Helia lähtivät toteuttamaan kartoitusta, jossa selvitettiin hankkeissa ja muissa yhteyksissä tuotettuja hyviksi ja toimiviksi todettuja materiaaleja, työkäytäntöjä ja toimintatapoja. Kehyksenä oli pedagogiset ratkaisut

Tulokset jatkotyöstetään ja levitetään valtakunnalliseen käyttöön ja niitä esitellään mm. hankkeen järjestämässä seminaarissa 17.1.2012 Opetushallituksessa. Onnistuneiden opetuksen ja ohjauksen toimintamallien lisäksi seminaarissa esitellään koulutuksen järjestäjille suunnatun kyselyn sekä opetussuunnitelmien analyysin tuloksia.

Tutustumis- ja kylpylämatka Tallinnaan, Ehituskooliin 1 – 3.4.2011

Aprillipäivänä matkasimme Tallinnaan. Matkalla oli mukana 70 osanottajaa. Perjantai meni mukavasti matkatessa ja majoittuessa, muutama ehti jo nauttimaan kylpylän palveluista.Lauantaina tutustuimme Ehituskooliin, jonka tutustumisjärjestelyistä vastasi Jaakko Hautamäki. Täällä saimme paljon tietoa Ehituskoolin esittelijältä Erkki Piisangilta. Tallinnan vanhaan kaupunkiin sekä sen historiaan saimme tutustua Kristiina Ainelon johdolla.Sunnuntaina ennen kotimatkaa tutustuimme vielä Tallinnaan omatoimisesti ja kävimme ostoksilla.Osallistujien mielestä matka oli sopivan ohjelmallinen ja Ehituskoolin vierailu erityisen onnistunut.

Page 11: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,

Matkalle mukaan otimme Marttila Toursin bussin, koska meille ei ollut varattuna kuljetusta laivalta hotelliin eikä Ehituskooliin. Kyselimme matkojen kustannuksia Tallinnasta mutta tuli halvemmaksi ottaa bussi Suomesta mukaan kuin Tallinnasta.

Osanottajat maksoivat hallituksen määrittelemän hinnan osallistumisesta matkaan ja kuljetuksiin. Tällöin Aeo:n maksettavaksi jäi ainoastaan se osuus minkä hallitus oli määritellyt jäsenalennukseksi, (n.20euroa/jäsen).

Seurauspedagogiikan opintomatka Tanskaan 5. – 8.6.2011

Maija Hirvonen esitti Seurauspedagogiikan jatkokouluttautumismahdollisuutena opintomatkaa AEO:n jäsenille Tanskaan seuraamuspedagogiikan laitokselle kesäkuussa 2011.

Aeo suoritti kyselyn Seurauspedagogiikan luennon 16.3.2010 aikana tähänteemapäivään osallistujien halukkuudesta tällaiseen opintomatkaan. Myönteisiä vastauksia tuli niin paljon, että Aeo yhdessä Jamk:in kanssa kartoittivat mahdollisuuksia.

Matkalle lähti 15 osallistujaa.

Koordinoijana on Jamk:ssa ollut Maija Hirvonen ja hän toimi myös matkamme johtajana ja oppaana.

Marita Hietanen kirjoitti matkakertomuksessaan seuraavaa:

TAMU Center (Træningsskolens Arbejdsmarkedsuddannelser)

Matkan ensimmäinen vierailu ei toteutunut, sillä vain muutama päivä ennen matkaa markkinointipäällikkö Lars Kramer Mikkelsen perui vierailun sähköpostitse. Vierailun ajankohdaksi esitettiin 9.6.tai 10.6, mikä oli mahdoton järjestää. Peruuttamisen syyksi kerrottiin haastava tilanne TAMU-keskuksessa.

Seurauspedagogiikan on kehitellyt Jens Bay. Hänen päätavoitteenaan oli nuorten astuullisuuden lisääminen, mikä on asia josta saa lisätietoa kirjasta Seurauspedagogiikka (Jens Bay. 1991. Seurauspedagogiikka). TAMU –Centerin vierailun peruuntuminen oli erikoisen harmittava asia. Matkaohjelmaa täydennettiin tutustumalla Kristianian vapaakaupunkiin Kööpenhaminassa.

Den Okologiske Produktionsskole

Toisena vierailukohteena oli tuotantokoulu. Tuotantokoulu on tarkoitettu nuorille 16-25-vuotiaille nuorille, jotka eivät ole päässeet nuorisokoulutukseen, keskeyttäneet sen ja joilla on jokin oppimis- tai opiskeluvaikeus. Tuotantokoulu kestää yhden vuoden ja siellä on eri työpajoja. Tuotantokouluja on Tanskassa 75. Saimme vierailla Kööpenhaminassa tuotantokouluun, jossa oli noin 160 opiskelijaa ja erilaisia työpajoja kuten tekstiili, taide, valokuvaus, paino, varainhankinta ja keittiö. Rehtori Sisse Carelsen esitteli meille tuotantokoulun toimintaa.

Page 12: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,

Tuotantokoulun tilat olivat keskustassa ja tilat olivat ahtaat, epäsiistit ja seinät grafiitteja täynnä kaikkialla, jopa sohva oli piirretty. Toiminta ei ole koulumaista, vaan erittäin vapaata ja henkilökohtaista kasvua tai ”pinnalla pysymistä ” tukevaa. Ko. tuotantokoululle ei mielestäni löydy meiltä vastinetta. Viitteitä on työpajatoimintaan, Silta -toimintaan ja Ammattistarttiin, mutta paljon vapaamuotoisempana ja tanskalaiseen suurkaupunkiympäristöön suunniteltuna. Myös vierailu oli erittäin epämuodollinen ja vapaamuotoinen.

Vilvorde Technical Collage

Roskildessa tutustuimme tavalliseen ammattioppilaitokseen, jossa koulutetaan mm. viherrakentajia, eläintenhoitajia, puutarhureita jne. Tämän vierailun järjestelyt olivat huolella valmisteltu. Oppilaitosta esittelemässä olivat rehtori, kansainvälisten asioiden koordinaattori, opinto-ohjaaja, mentori ja kaksi opettajaa. Eläintenhoitajien opettaja esitteli PowerPoint esityksen, jossa hän kuvasi nuorten ongelmia ja työskentelytapojaan ja välineitään (värikalvot, pelit, posterit). Hän korosti yhteisön rakentamista ja opiskeluvalmiuksia esim. ”Kaos in folders is kaos in brain”.Viherrakentamisen opettaja korosti opiskelijan hyväksymistä! Basic- jakson aikana opitaan kouluvalmiudet ja toimiminen ryhmässä. Opinto-ohjaaja kertoi opinnoista yleistä, ennakoinnista, nivelvaiheen tiedonvaihdosta, saattaen vaihdosta, kontaktista opiskelijaan ja vanhempiin ennen koulua ja tietokoneavusteisista lukiohjelmista. Matematiikan oppimisvaikeuksien testaus ja apuvälineistö on haasteena. Tanskassa nuoret käyvät ensin perusvaiheen noin 20-60 viikkoa, johon kuuluu top. Vasta sitten he opiskelevat varsinaiseen ammattitutkintoon. Top jaksojen pituus vaihtelee työtehtävän mukaan. Top ei saa suorittaa koululla.Mentori korosti, että opiskelija ei saa piiloutua oppimisvaikeutensa taakse, vaan vaaditaan samat kuin muiltakin. ”Älä sano, että on helppoa”. Hän korosti nopeaa puuttumista tekstarein poissaoloihin, suunnitelmallisuutta, säännöllisiä ohjauskeskusteluja ja sopimusten molemminpuolista pitämistä.

Roskildessa meille oli varattu aikaa viisi tuntia, jonka aikana oli esittelyjä, mielenkiintoista keskustelua ja opiskeluympäristöön tutustumista. Vierailu oli hyvin järjestetty, mutta ei ollenkaan jäykkä. Keskustelua erityisopetuksesta syntyi paljon. Uskon, että tästä voisi syntyä yhteistyötä jatkossa. Esittelyt eivät olleet jäykkiä juhlapuheita (visioita, strategioita ja prosesseja) toistavia, vaan kuvauksia arjesta ja sen ongelmista sekä keskusteluun aktivoivia ja aitoja.

Yhteenveto

Tutustuminen erilaisiin opiskelumuotoihin ja oppilaitoksiin oli erittäin mielenkiintoista. Vierailujen ja keskustelujen myötä huomasimme, että perusongelmat ovat samoja maakohtaisilla eroilla sävytettynä. Tuliaisina korostan seuraavia asioita: työvaltaisuutta on lisättävä, opiskeluvälineet on oltava ja järjestyksessä, matematiikan opiskeluvälineitä ja -menetelmiä on kehitettävä, oppimisympäristöllä/luokkatilalla on suuri merkitys, yhteistyötaitojen ja ryhmässä toimimisen taitojen korostaminen, opiskeluvalmiuksien tukemiseen opintojen alussa on panostettava suunnitelmallisemmin esim. koko ensimmäinen jakso, opintojen alkua ja välivaiheen koulutuksia on kehitettävä lisää esim. teklin valmistavaa koulutusta, opettaja saa olla epämuodollinen, opiskelija on hyväksyttävä ehdoitta!

Tanskaan tehty opintomatka oli erinomainen, matkalla olleet saivat hyvän kuvan tanskalaisesta ammatillisesta erityisopetuksesta.

Page 13: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,

Kansainvälistyvä ammatillinen erityisopettaja

Yhä lisääntyvä tarve ammatillisten erityisopettajien kansainvälistymisessä on tuonut esiin mahdollisuuksia osallistua eri maiden koulutusjärjestelmiin sekä erityisopetukseen.

Maija Hirvonen/Jamk on esittänyt opintomatkan mahdollisuutta, jossa tutustuttaisiin Etiopian koulutusjärjestelmään paikallisen henkilön opastuksella.

Tässä linkki josta pääsee tarkastelemaan, mitä etiopialainen, itse sokea henkilö, ajattelee vammaisten ihmisten asemasta Etiopiassa:

https://m3.jyu.fi/jamk/ohjelmat/aokk/vocational-teacher-education/maija-hirvonen

Hän johtaa myös järjestöä Help for people with disabilities, jolla on monenlaista toimintaa, mm. inklusiiviselle periaatteelle perustuva koulu maan pääkaupungin Addis Abeban laitamilla. Lisäksi heillä on tukiohjelma vammaisille ihmisille, joilla on HIV.

Eila Burns/ Jamk on esittänyt opintomatkan mahdollisuutta, jossa tutustuttaisiin Englannin koulutusjärjestelmään hänen laatimansa ohjelman puitteissa.

Aeo mukana alapartnerina Eurooppalaisessa hankkeessa

Tammikuussa 2011 Aeo:n puheenjohtaja Kimmo Kekki sai pyynnön Maija Hirvoselta Jamk:sta Aeo:n ryhtymisestä mukaan Inkluusio Indeksin hankkeen ”associative partneriksi”. Pj Kimmo Kekki lupasi, että Aeo on mukana. Hän on myös Aeo:n kontaktihenkilönä hankkeessa.

Aeo:lta pyydettiin lyhyt kuvaus toiminnastamme, jonka Eila Burns käänsi englanninkieliseen muotoon.

Toiminnan kuvaus

Ammatilliset erityisopettajat AEO ry toimii ammatillisen erityisopetuksen kehittäjänä, puolestapuhujana, asiantuntijana jäseniensä ja OAJ:n kautta. AEO ry kuuluu jaoksena Ammatillisten oppilaitosten opettajat AOO ry:hyn ja näin AEO toimii myös osana Opetusalan ammattijärjestöä, OAJ. AEO ry toimii olemalla järjestämässä opintopäiviä, koulutustilaisuuksia ja teema- sekä seminaaripäiviä. Opintopäivistä merkittävimmäksi on muodostunut vuosittain syksyllä järjestettävät kaksipäiväiset opintopäivät, joista on kasvanut lähes 300 osallistujan näkyvä foorumi, Erityisopetuksen arvostuksen nostamiseksi ja kehittämiseksi.Ammatillisten erityisopettajien tuntemusta ja arvostusta kohottamaan AEO.n edustajat tapaavat opetusalan vaikuttajia.

The Association of Vocational Special Educational Needs Teachers has a role to develop the field of special education, act as an advocate and as an advisory expert for its members. The association of Vocational Special Educational Needs Teachers is a sub-organisation of the Finnish Vocational Teacher` Union through which it also belongs to the Trade Union of Education in Finland. The Association of Vocational Special Educational Needs Teachers organizes various training events and themed seminar days. The most significant of the events is the annual two-day seminar held in autumn, which has grown into an influential forum with its 300 delegates. To raise the awareness and appreciation of vocational special educational needs teachers our association meets and negotiates with educational policy members.

Page 14: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,

TILE-hankkeen lyhyt kuvaus:TILE=Towards Inclusive Learning Environments in vocational education and training

Eurooppalaisen ja kansallisen koulutuspolitiikan sekä lainsäädännön painopisteenä on inklusiivisen koulutuksen edistäminen ammatillisessa koulutuksessa. Kuitenkaan kansalliset tavoitteet ja oppilaitosten käytänteet eivät kohtaa toimivien työmallien puuttuessa.

Projektin tavoitteena on kehittää ja pilotoida työväline ammatillisten oppilaitosten inklusiivisen koulutuksen suunnittelun ja kehittämisen tueksi. Projektin aikana työstetään *Ohjekirja inklusiivisen koulutuksen kehittämiseksi ammatillisten oppilaitosten henkilöstön käyttöön*, jonka pääasiallisena kohderyhmänä toimii sekä oppilaitoshallinto että opetushenkilöstö.

Ohjekirja perustuu perusopetukseen käyttöön laadittuun inkluusion kehittämisen malliin *Index of Inclusion* (Booth & Ainscow, 2002), jossa tarkastellaan inkluusion kehittämistä kolmesta perspektiivistä:hallinnon, asenteiden ja käytänteiden tasolta. Projektissa muokataan olemassa olevaa mallia ammatilliseen koulutukseen soveltuvaksi.

Oppimateriaaleja

Jäsenemme Kati Pakarinen Lapin ammattiopistosta on ollut mukana Tokka2 –projektissa ja tässä projektissa on tuotettu ammatillisen erityisopetuksen kehittämismateriaalia. Selkokielisistä ammattikuvauksista on tarkoitus tulla myös äänitiedosto.

Materiaali löytyy sähköisenä versiona osoitteista- www.minnenyt.fi (linkit → TOKKA2 –materiaalia) ja- www.lao.fi/tokka2 (→ TOKKA2 -materiaalia)

Sivuilta löytyvät seuraavat materiaalit:

1. Ammatteja – Selkokieliset ammattikuvaukset2. Erityinen ammattilainen – Opas ammatillisen koulutuksen kehittämiseen 3. HOJKS –kortisto

Matematiikassa ei ole vielä ammatilliseen erityisopetukseen tarkoitettua kirjaa. Niinpä Aeo:n hallitus on esittänyt Merja Mäenpäälle toivomuksen, että hän lähtisi sopivan projektin tullessa tekemään matematiikan oppikirjaa myös erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille, ammatillisille erityisopiskelijoille. Merja Mäenpää on luvannut harkita asiaa.

Keskustelufoorumi

Ryhmät ovat myös esittäneet toiveensa saada Aeo:n kotisivuille palaute /keskustelufoorumi, jossa tämän ryhmän jäsenet voisivat vastata heille esitettyihin kysymyksiin. Puheenjohtaja Kimmo Kekki on saanut tällaisen sivuston toteutuksen AEO:n kotisivuille. Keskustelufoorumin käyttö on ollut kuluneena toimintavuonna Erittäin minimaalista, joten hallitus harkitsee sen lopettamista ja uuden keskustelufoorumin perustamista esimerkiksi facebookiin.

Page 15: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,

Teemapäivä

Ensi kevään teemapäivän suunnittelu on jo käynnistynyt JAMK:ssa. Aiheeksi teemapäivälle on alustavassa keskustelussa sovittuna ”Motivaatio, sen lisääminen ja kohdistaminen erityisopiskelijoiden opiskelun tueksi”. Toteutuspäiväksi on alustavasti sovittu 16.3.2012.

Hallitus on tutkinut mahdollisuuksia järjestää yhteistyössä Hamk:n, Tamk:n kanssa järjestettävästä seminaaripäivästä syksyisin. Tuloksia on luvassa.

Järjestötoiminta

AEO toimii yhteistyössä OAJ:n, OAO:n, AOO:n ja sen yhdistysten kanssa ammatillisten erityisopettajien aseman turvaamiseksi.

Osallistutaan aktiivisesti valtakunnallisten koulumuotokohtaisten yhdistysten ja liittojen toimintaan.

SEL ry:n kanssa jatketaan ja lisätään yhteistyötä.

Hallitus lisää yhteistyötä järjestötoiminnan ja koulutuksen alalla siten, että se harkintansa mukaan lähettää tilaisuuksiin edustajansa ja yhdistys maksaa edustajalle näistä tilaisuuksista aiheutuneet kustannukset.

Hallituksen edustajat ovat käyneet keskusteluja eri koulutuksen järjestäjien kanssa erilaisista koulutusvaihtoehdoista siltä pohjalta mitä jäsenistö on esiin tuonut.

TaitajaPlus

TaitajaPLUS 2011 järjestettiin Kuopiossa 3. – 5.5.2011. Taitaja – kisojen yhteydessä järjestettiin erityistä tukea tarvitsevien TaitajaPLUS-ammattitaitokilpailut. TaitajaPLUS-kilpailuihin osallistumisen perusteena oli jokin jokapäiväiseen elämään vaikuttava haitta tai vamma. Osallistumisen edellytyksenä oli kilpailijalle tehty HOJKS. Kilpailun alaikäraja oli 15 vuotta, yläikärajaa ei ollut. TaitajaPLUS-kilpailut järjestettiin neljässä SM-lajissa ja yhdessä näytöslajissa. Ammatilliset erityisopettajat olivat tärkeässä asemassa kisoja suunniteltaessa. Mukana järjestelyissä oli mm. Aeo:n hallituksen varajäsen Hannele Rissanen, hän oli tuomarina näissä kisoissa. Pj Kimmo Kekki osallistui palkintojen jakoon 4.5.2011.

AEO näkee TaitajaPLUS-ammattitaitokilpailut erittäin tarpeellisiksi ja siksi Aeo oli mukana tukemassa kilpailuja lahjoittamalla 2 x 300€ lahjakortit palkinnoiksi voittajille. Lahjoittamalla olemme samalla saaneet näkyvyyttä ja tunnettavuutta valtakunnallisesti.

Seuraavat TaitajaPlus-ammattitaitokilpailut järjestetään Jyväskylässä (JAO) 24. – 26.4.2012. Hallituksemme varajäsen Hannele Rissanen on Jyväskylän kisoissa puhdistuspalvelun lajivastaavana.

Virkistystoiminta

Hallitus on keskustellut jäsenistöltä tulleesta esityksestä ja tutki mahdollisuuksia "Erkkamestari-seminaari” järjestämisestä jäsenille kohtuullisin kustannuksin (omakustannushintaan). Tällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011

Page 16: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,

seminaarin Tallinnaan, jonka yhtenä suurena antina oli jäsenten yhdessäolo, jolla on suuri vaikutus mm. työkykyyn. Seminaarista saaduista hyvistä palautteista johtuen hallitus tutkii mahdollisuuksia järjestää myös v. 2012 samansuuntaisia yhteisiä tapahtumia.

Jäsenhankinta

Yhdistyksen jäsenhankintaa tehostettiin ja nyt yhdistyksen rekisterissä on yli 650 jäsentä. Hallitus tehostaa jäsenhankintaa omalla panoksellaan.

Jäsenistön määrä on ollut kasvussa vaikkakin suurien ikäluokkien eläkkeelle jäämisten vaikutus on ollut toimintavuonna suuri, eli enemmän on yhdistykseemme liittynyt jäseniä, kuin sieltä on siirtynyt mm. eläkkeelle.

Tapio Vähätalo oli esittelemässä Jyväskylässä ammatillisille erityisopettajaopiskelijoille AEO:n toimintaa Jamk/aokk.ssa. Puheenjohtaja Kimmo Kekki on ollut esittelemässä AEO:n toimintaa ammatillisille erityisopettajaopiskelijoille Hamk/Aokk:ssa. Näiden tapaamisten ansiosta olemme saaneet monta uutta jäsentä yhdistykseemme.

Hallitus on keskustellut siitä miten otetaan huomioon mm. opintopäivillä nämä uudet jäsenet.

Vuosikokoukselle on tehty esitys, että hallitus voi tehdä harkintansa mukaan päätöksen yhdistyksen jäsenyydestä erottamisesta vuosia maksamatta olleille jäsenille.

Tiedottaminen jäsenkirjeillä, kotisivuilla, sähköpostitse ja julistein

Yhdistyksen nettisivujen tilanne

Uudistetut kotisivut otettiin käyttöön 2.3.2009.

Hallitus on hyväksynyt sopimuksen Tommi Natrin kanssa sivujen ylläpidosta. Tämä päivittäminen tapahtuu tarvittaessa ja työ tehdään tuntityönä. Lähetetyt artikkelit kulkevat Pj:n tai hallituksen jäsenten kautta jolloin ne ovat hallituksen julkaisemiksi hyväksyttyjä.

Puheenjohtaja Kimmo Kekki ja Tommi Natri ovat järjestäneet koulutusta hallituksen jäsenille, heidän sitä halutessaan, kotisivujen päivittämisessä, jotta niiden painoarvoa pystyttäisiin jokaisen hallituksen jäsenen toimesta lisäämään tiedotuskanavana niin jäsenistön kuin muidenkin lukijoiden keskuudessa, toimintamme tarpeellisuudesta sekä aktiivisuudesta. Koulutuksen kautta kotisivujemme päivittäminen helpottuu huomattavasti.

Hallitus on hyväksynyt kokouksessaan puheenjohtajan esityksen siitä, että hallituksen varsinaiset jäsenet kukin vuorollaan tekee jonkinlaisen ajankohtaisen ”jutun” tai tiedotteen kotisivuillemme, jotta niitä saadaan näin pidettyä ajan tasalla. Kotisivujen lisäkäytöstä sekä artikkeleiden lisäyksestä hallitus pitää seminaarin syksyn 2011 aikana, sillä puheenjohtajan esitys ei ole tuottanut toivottua tulosta.

Tiedottamista yhdistyksestämme sekä toiminnastamme on lisätty AEO:nKotisivuilla, jotka löytyvät osoitteessa http://www.aeo.fi. Täältä löytyvät linkit mm. OPH, Jamk, Hamk.

Page 17: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,

Opintopäivien antia ja muuta julkaistavaa pyritään saamaan yhdistyksen kotisivuille sekä välittämään sähköpostin välityksellä jäsenistölle.

Sähköpostia ja sen käyttöä on lisätty. Oma sähköpostiosoitteemme on [email protected]ähköpostin käyttöä kehitetään entisestään vaikka kehitys onkin ollut suotuisaa.

Olemme jakaneet sähköpostitse sekä kotisivuillamme mm. Jamk:n, Hamk:n, Hero:n, Luovin, Erilaisten oppijoiden liiton, Helsingin diakoniaopiston, OPH:n, Kiipulan, Tuettu Työllistyminen ry:n, jne. ammatillisille erityisopettajille suunnattuja tiedotteita sekä koulutustarjontaa.

Olemme olleet esillä erilaisin julistein mm. opintopäivien yhteydessä Joensuussa järjestetyillä koulutuspäivillä.

Edustajamme on ollut esittelemässä AEO:ta ja sen toimintaa erilaisissa tilaisuuksissa myös valmistuville ammatillisille erityisopettajille. Näistä tilaisuuksista olemme saaneet myös uusia jäseniä yhdistykseemme. Jamk:n ja Hamk:n opiskelijoille suunnatuille sivuille hallitus on laatinut tietoiskun toiminnastamme.

Hallitus on edelleen käsitellyt jäsenistöstä tullutta esitystä, jossa esitettiin, että yhdistys kustantaisi opintopäivistä ja tapahtumista lehtijulkaisun jäsenistölle. Hallitus päätti, ettei omaa julkaisua tehdä sen kalleuden takia vaan panostetaan kotisivujen kautta näkyvyyden ja tiedottamisen lisäämiseksi. Hallitus on käsitellyt jäsenistöstä tulleita tiedonantoja, joissa jäsenistö on ollut huolissaan tiedottamisen riittämättömyydestä. Hallitus on pohtinut asiaa, miten tiedottamista voitaisiin lisätä siten, ettei se aiheuttaisi suuria lisäkustannuksia, jotka kuitenkin pitäisi rahoittaa jäsenmaksua nostamalla.

Kuluneena toimintakautena puheenjohtaja on laatinut kolme jäsenkirjettä

Asiakirjat ja muu materiaali

Hallitus on pyrkinyt löytämään arkistointipaikan jostakin johon voitaisiin koota nyt eripaikoissa olevat yhdistyksen asiakirjat sekä muu materiaali.Materiaalia voidaan nyt koota sihteeri Tapio Vähätalon luo myöhempää lopullista sijoituspaikkaa etsittäessä. Jos Teillä on asiakirjoja tai muuta Aeo:ta koskevaa materiaalia, jonka haluatte säilytettäväksi, niin ottakaa yhteyttä sihteeriin osoitteella [email protected]

D. JÄSENET

Yhdistyksellä oli 10.9.2011, 668 jäsentä.

Vuoden kuluessa on jäsenmäärän lisääntyminen ollut vilkasta, vaikka kokonaisjäsenmäärä ei ole sanottavasti lisääntynyt. Tämän selittää se, että suurien ikäluokkien eläköityminen näkyy myös jäsenmäärässämme. Eläkkeelle siirtyneitä on toimintavuoden aikana 32 ja muihin tehtäviin siirtyneitä tai muuten eronneita 11. Myös näiden vaikutuksesta edellä esitettyihin on keskusteltu. On huomattu näin korkean jäsenmäärän lisänneen yhdistyksemme arvostusta ja huomioonottamista myös päättävissä elimissä.

Page 18: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,

Päätettiin, että jäsenhankintaa jatketaan toimintaesittelyillä niin Jamk:ssa kuin Hamk:ssa, heidän sitä pyytäessään sekä myös suorilla kirjeillä vaikka se onkin hieman kalliimpaa kuin suusanallinen viestintä. Myös jäsenistön osoitekyselyjä jatketaan kalleudesta huolimatta. Hallituksen jäseniä aktivoitiin aktiiviseen jäsenhankintaan.

Vuosikokoukselle tehtiin esitys ja vuosikokous on hyväksynyt sen, että hallitus voi tehdä päätöksen jäsenyydestä erottamisesta vuosia jäsenmaksunsa maksamatta olleista jäsenistä.

Jäsenmaksun suuruus vuodelle 2011

Jäsenmaksun suuruudeksi varsinainen kokous vahvisti 15€ / 1vuosi / jäsen, 25€ / 2vuotta/jäsen.

Jäsenistöä muistutetaan siitä, että yhdistyksemme jäsenmaksu on verovähennyskelpoinen, joten säilytä kuitti veroilmoitusta varten.

E. RAHOITUSYhdistyksen toimintaa on edelleen pääosin rahoitettu jäsenmaksutuloilla ja vaikka jäsenmaksun suuruus on pitkään pysynyt samana, ovat jäsenmaksutulot vuosittain kasvaneet. Aktiivisella jäsenhankinnalla on saatu jäsenmäärä kasvamaan viime vuosien aikana, vaikka jäsenyydestä eronneitakin on ollut eläkkeelle siirtymisen ja muiden syiden vuoksi.

Toimintaan saatiin myös 3800 euron toiminta-avustus AOO:lta.

Toiminta-avustuksen hakemuksen tueksi AEO kysyi jäsenistöltään mihin AOO.n järjestöön he kuuluvat. Jäsenistöstä vastasi n. 50%. N. 70-75% heistä kuuluu AOO:hon.

Kuluneen tilivuoden aikana yhdistyksen taloudellinen tilanne on ollut hyvä, joten se on voinut järjestää jäsenilleen virkistys- ja koulutustoimintaa, ja näistä muodostuikin suurimmat menoerät tilivuonna. Hallitus on hyväksynyt 2010 tilikertomuksen. Hallitus on saanut rahastonhoitajan Pirjo Mäki-Kiskon kautta tiedoksi tilintarkastajien lausunnon vuodelta 2010. Hallituksen hyväksymä tilikertomus sekä tilintarkastajien lausunto esitellään varsinaiselle kokoukselle.

Talousarvio vuodelle 2012

Hallitus hyväksyi tulo- ja menoarvion v. 2012 ja tekee esityksen varsinaiselle kokoukselle talousarvion hyväksymisestä kyseisen suuruisena.

Page 19: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,

Yhdistyksen rahastonhoitaja

Yhdistyksen rahastonhoitajana on toiminut Pirjo Mäki-Kisko, hänellä on tilinkäyttöoikeus Ammatilliset erityisopettajat ry:n tiliin. Hänellä on myös yhdistyksen nimenkirjoitusoikeus.

Palkkiot ja matka korvaukset

Hallitus päätti, että korvaus kannettavan tietokoneen ja nettiyhteyksien käytöstä 15€/kokous säilytetään samansuuruisena, korvausta ei makseta email-kokouksista, koska sähköpostia käytämme muutenkin päivittäin. Majoitus- ja matkakulut maksetaan eriteltyjen laskujen mukaan. Puheenjohtajalle maksetaan kulukorvauksena 250€ / toimintakausi ja sihteereillä on oikeus "nostaa" kulukorvauksena 150€ / toimintavuodessa. Rahastonhoitajalle on maksettu 150€ / toimintavuosi kulukorvauksena.

Päätökset esitettiin varsinaiselle kokoukselle hyväksyttäväksi. Varsinainen kokous hyväksyi esityksen esitetyssä muodossa.

Tampere 10.09.2011.Hallitus

Page 20: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,
Page 21: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,
Page 22: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,
Page 23: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,
Page 24: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,
Page 25: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,
Page 26: AMMATILLISET ERITYISOPETTAJAT RYaeofi.virtualserver25.hosting.fi/wordpress/wp-content/... · Web viewTällaisena seminaarina hallitus järjesti huhtikuussa 2011 seminaarin Tallinnaan,