biennale 2016 issuu

23
© NEA LINDGRÉN 13.–17.4.2016 MUSIIKKIA ÄÄNITAIDETTA ELOKUVAA SIRKUSTA PERFORMANSSIA

Upload: aino-holma

Post on 25-Jul-2016

221 views

Category:

Documents


1 download

DESCRIPTION

 

TRANSCRIPT

© N

EA LINDGRÉN

13.–17.4.2016

MUSIIKKIA ÄÄNITAIDETTA ELOKUVAA SIRKUSTA PERFORMANSSIA

ÄÄNIRAJOILLA

Tampere Biennalen perustivat vuonna 1986 Tampereen kaupunki ja säveltäjä Usko Meriläinen nostaakseen esille suomalaista nykymusiikkia. Kolmeen­kymmeneen vuoteen mahtuu 15 festivaalia, joissa on kuultu satoja korkea­

laatuisia konsertteja, musiikkia Suomesta ja ulkomailta sekä kymmeniä kanta­esityksiä. Merkittävä festivaali siis, moneltakin kannalta. Tampere Biennale vuonna 2016 on todellinen nykymusiikin karnevaali! Kokeel­lisen musiikin eri genret ovat vahvasti esillä, yhdessä, eivät toisiaan vastaan. Juhlavuosi keskittyykin esittelemään tämän päivän musiikin monipuolisuut­ta. Konsertti musiikin lisäksi tarjolla on Suomen tähän asti laajin äänitaiteen näyttely kokonaisuus sekä tamperelaisen, maailmanmaineeseen nousseen Fonal Recordsin 20­vuotis juhlaklubeja. Tarjolla on myös nykysirkusryhmä Circo Aereon esityksiä, joissa äänellä on merkittävä rooli. Festivaali on tilannut teokset Niilo Tarnaselta sekä Jan Anderzénilta alias Tomutontulta. Tampere Filharmonia kantaesittää konsertissaan Lotta Wennäkosken musiikkia sekä Antti Auviselta tilaamansa teoksen Himmel Punk. Muita kantaesityksiä on kymmenkunta.

Tänä päivänä musiikin eri tyylilajien kirjo on valtava. Musiikkia myös löytää hel­pommin kuin koskaan aikaisemmin. Kaikkein intensiivisimmillään musiikki on kuitenkin konserteissa, siellä missä se on nostettu esille. Tampere Biennalessa voit löytää uusia tapoja kohdata musiikkia, yllättyä ja innostua tutun tai tunte­mattoman edessä. Anna äänen huoletta vallata tajuntasi. Tervetuloa Äänirajoille!

Sami KlemolaTaiteellinen johtajaTampere Biennale

© JU

HA N

ENO

NEN

TAMPERE BIENNALE 13.–17.4.2016Keskiv i ikko 13.4.2016

AVAJAISKIERROS • VAPAA PÄÄSY

klo 16 Galleria Himmelblau Sándor Vály: Young Dionysos

klo 17 Vooninki (entinen Mediamuseo Rupriikki)Grönlund-Nisunen: Tampere Beat Frequency

klo 17.30 Siperian aukioAndrew Bentley & Juhani Liimatainen: Digitale Kommunikationstheorie I

MediatunneliShinji Kanki: Digital Music on Paper

KirjastonpuistoEsa Kotilainen: Sähkölintupuisto • Tomas De Rita: Linnunpönttöelämää

klo 18 Vanha kirjastotaloMarikki Hakola: PIIPÄÄ Remix • Salla Tykkä: ZooAlli Savolainen: Concert Boy • Alejandro Olarte: Nobody callsJuha Valkeapää: Ukko ja puu-ukko -performanssi

Yhteistyössä

Rank Ensemble

LUUPPILIITTYMIÄ JA VISUAALISTA MUSIIKKIA

klo 19 Vanha kirjastotalo, Musiikkisali • 13/10 €Rank Ensemble (FIN/CAN/GRC/NOR)Tarnanen (ke, Tampere Biennalen tilaus), Gran, Laitinen, Andean, Olarte, Page (ke)

Kansainvälinen Rank Ensemble esittää improvisaation ja elektroniikan sävyttämiä teoksia avajaispäivän konsertissaan. Mukana festivaalin tilausteos Niilo Tarnaselta.

© KIM

MO

MUSTO

NEN

© KIM

MO

MUSTO

NEN

Keskiv i ikko 13.4.2016

MASSAN SUHDE TILAVUUTEEN

klo 21 Vanha kirkko • 6 €Pink Twins & Antti Tolvi

Elektronisen musiikin mestariduo Pink Twins ja multimuusikko Antti Tolvi yhdessä urkujen ja elektronisen äänimaailman syövereissä.

Pink Twins

© TIIN

A MIELO

NEN

© JO

UN

I KIISKINEN

, JJ­NET GRO

UP O

Y

Xxxxxx XX.4.2016 TAMPERE BIENNALE 13.–17.4.2016Tors tai 14.4.2016

AAMUN AVARUUDET OP. 1

klo 10 Tuomiokirkko • vapaa pääsyJan Lehtola, urut

Urkuri Jan Lehtola improvisoi Tuomiokirkon massiivisilla uruilla herätyksen kai­kille aamuvirkuille.

MANNERLAATTA

klo 17 Elokuvateatteri Niagara • 6 €, liput vain NiagarastaOhjaus Mika Taanila, musiikki Mika Vainio, teksti Harry Salmenniemi

Mannerlaatta on täyspitkä lettristinen elokuva lentopelosta, turvatarkastuksista ja aikavyöhykkeistä. Elokuvan ensi­ilta oli Berliinin elokuvajuhlilla helmikuussa 2016. Ennen elokuvan alkua ohjaaja Mika Taanilaa haastattelee Tampere Biennalen taiteellinen johtaja Sami Klemola.

MAN

NERLAATTA, O

HJ. M

IKA TAANILA ©

2016 TESTIFILMI O

Y

Tors tai 14.4.2016

CONCERTO PLANOS

klo 19 Pakkahuone • 13/10 €Circo Aereo & defunensembleRinne / Norvio / Klemola (ke)

Suomen nykysirkuksen pioneeri Circo Aereo ja elektroakustinen defunensemble yhdistyvät ja luovat äänen, liikkeen ja kuvan sirkusta.

Yhteistyössä Circo Aereon, defunensemblen ja Cirko ­ Uuden sirkuksen keskuksen kanssa

AIOLOS

klo 21 Tuomiokirkko • 13/10 €Kaartin soittokuntajoht. Petri KomulainenJan Lehtola, urut

Kaartin soittokunnan iltakonsertti tar­joaa Paavo Heinisen päätähuimaavan urkukonserton Aiolos vuodelta 2012.

Circo Aereo

© JO

ON

ATAN AN

TTON

EN

© BEN HO

PPER, HELI SORJO

NEN, EVELIINA HÄMÄLÄINEN. KO

LLAASI JUHO RAHIJÄRVI

TAMPERE BIENNALE 13.–17.4.2016Perjantai 15.4.2016

defunensembleEnsemble Adapter

© RUT SIGURDARDÓTTIR

© VILLE M

ATTILA

AAMUN AVARUUDET OP. 2klo 10 Vanha kirkko • vapaa pääsyTapani Rinne, bassoklarinetti

Rinneradiostakin tutun Tapani Rinteen elektroakustinen improvisoitu aamunavaus.

MUSIIKIN RAJAPINNATklo 13–16 Tampere-talo, Studio • vapaa pääsySuomen Säveltäjien seminaari

Äänen ja musiikin rajapinnat laajentavat nyky­musiikin kentän suuremmaksi kuin koskaan aikaisemmin. Taiteidenvälinen yhteistyö tuo mukanaan tekijöitä monista eri lähtö kohdista. Mitä tämä tarkoittaa säveltäjälle?

ERÄÄNLAISET ATLANTIKSETklo 17.30 Pakkahuone • 13/10 €Ensemble Adapter & defunensembleLaskowski, Hartikainen (ke), Kuokkala (ke)

Mikołaj Laskowskin karusointinen Atlantis & **** avaa saksalais­islantilaisen Ensemble Adapterin ja persoonallisen defunensemblen yhteiskonsertin. Konser­tissa kuullaan myös oman tiensä kulkijoiden, Kuokkalan ja Hartikaisen, teosten kantaesitykset.

JULKEA ÄÄNI OP. 1Korvat Auki Ensemble

Nuorten säveltäjien yh­tye avaa kaupunkilaisten korvia yllättävissä pai­koissa ympäri kaupunkia.

Perjantai 15.4.2016

PUNKKIA JA KUISKAUKSIATampere Biennale 30 v.

klo 19 Tampere-talo, Iso sali23/18/10/6 € (liput Tampere-talon lipputoimisto + Lippupiste)Tampere Filharmonia, joht. Ville MatvejeffMikael Helasvuo, huilu

Sermilä, Meriläinen, Wennäkoski (ke), Auvinen (ke, Tampere Filharmonian tilaus)

Tampere Filharmonian konsertissa kuullaan kantaesityksiä ja historian havinaa, muun muassa festivaalin perustajan, Usko Meriläisen, Biennalen avajaiskonsert­tiin 1986 säveltämä huilukonsertto Visions and Whispers.

Tuotanto: Tampere Filharmonia

Islaja

© N

OO

RA LEHTO

VUO

RI

TAMPERE BIENNALE 13.–17.4.2016

FONAL CLUB I

klo 21 Klubi • 13/10 €Islaja • Tomutonttu • Pöllöt • Eleanoora Rosenholm

Perjantai­ilta tarjoaa tekijöidensä näköistä, uniikkia ja riemastuttavaa erilaisten äänten juhlaa. Sanoituksissa toistuvat monitulkintaiset, mystiset ja makaaberit­kin tarinat. 1900­luvun alun sarjamurhaajasaagan henkiin herättänyt Eleanoora Rosenholm nähdään lavalla pitkän tauon jälkeen. Festivaalin tilauksesta kuullaan myös säveltäjä, kuvataiteilija ja muusikko Jan Anderzénin värikästä ja monita­hoista musiikkia.

Yhteistyössä Klubin kanssa

© H

ARRI HIN

KKA JA VILIINA TO

LVANEN

© TU

UKKA JÄRVEN

TAUSTA

Ville Matvejeff

Mikael Helasvuo

Lauantai 16.4.2016

JULKEA ÄÄNI OP. 2Korvat Auki Ensemble

Nuorten säveltäjien yhtye ruokkii kaupunkilaisten ääninälkää juuri oikealla hetkellä. Korvat auki!

AAMUN AVARUUDET OP. 3

klo 10 Vanha kirkko • vapaa pääsyJanne Tuomi, lyömäsoittimet

Improvisaatio on hetken taidetta, tutkimusmatkailua, jossa maastona on soitta­jan mielikuvitus ja karttana osaaminen. Se ei ole pimeässä harhailua, vaan polun kulkemista – tarinankerrontaa, jossa tarina elää tilanteen mukaan.

OPASTETTU KIERROS ÄÄNITAIDENÄYTTELYIHINLähtö klo 12 Galleria Rajatilasta • vapaa pääsy

Äänitaiteilija Petri Kuljuntausta johdattaa festivaalin galleriakierrokselle.

Maria Puusaari

© TO

UKO

HUJAN

EN

© TO

MM

I KOLU

NEN

MUISTOJA JA ODOTUKSIA

klo 14 Vanha kirjastotalo, Musiikkisali • 13/10 €Maria Puusaari, viulu

Pohjannoro, Haapamäki, Tarkiainen, Räihälä (ke), Zinovjev, Haapanen (ke)

Suomalaisen nykymusiikin ahkera kan­taesittäjä Maria Puusaari esiintyy vä­rikkäällä ja tunteikkaalla ohjelmistolla, johon sisältyy kaksi kantaesitystä.

TAMPERE BIENNALE 13.–17.4.2016

TORILLA TAVATAAN

klo 16 Keskustori • vapaa pääsyOsuma Ensemble

Lyömäsoitinyhtye Osuman intro levittää symbaalien kihinää ja hehkua Keskus­torin ympäristöön.

LUONNONLAKIEN OIKKUJA

klo 17 Vanha kirkko • 13/10 €Osuma Ensemble

Tiensuu, Takemitsu, Thelestam, Lang, Nuorvala

10­vuotiaan tamperelaisensemblen ohjelmassa kotimaiset teokset saavat vasta­valoa Japanin ja Yhdysvaltojen sävelestetiikasta.

Osuma Ensemble

© TO

MM

I KOLU

NEN

Lauantai 16.4.2016

KAKSOISOLENTO – DOPPELGÄNGER

klo 19 Tampere-talo, Pieni sali • 18/15 €Nadar Ensemble (BEL)

Verstockt, Steen-Andersen, Beil, Maierhof, Prins

Maailmalla nosteessa oleva Nadar Ensemble tarjoaa Biennalessa tar­kasti koreografioidun konsertin, jossa musiikilliset ja visuaaliset kak­soisolennot muodostavat monikerroksisia kudelmia. Konsertin läh­tökohtana on Georges Mélies’n elokuva L’Homme Orchestre (1900).

Risto

PERHEPÄIVÄ

Sara Hildénin taidemuseo • vapaa pääsy• klo 11.00–12.30 Opastus ja työpajat• klo 13.00–13.30 Musiikkisatu Kana KotTampereRaw, kertoja Mikko Kauppila

Kutsumme lapsiperheet tutkimaan Carolus Enckellin väriä ja valoa hehku­via teoksia! Näyttelyyn tutustutaan yh­

© REBEKKA DIEBEN

DAELE

Sunnuntai 17.4.2016

© JAN

NE KAAKIN

EN

Olimpia Splendid

© AN

TTI AHO

NEN

TAMPERE BIENNALE 13.–17.4.2016

Nadar Ensemble

dessä jutellen ja nauttien Pirkanmaan musiikki opiston ja Sorin Sirkuksen nuorten taiteilijoiden esityksistä. Opastuksen jälkeen voi kokeilla pari­akrobatiaa ja jonglöörausta sirkus­opettajien ohjauksessa.

Musiikkisatu Kana Kot muuttaa pu­hallinkvintetin lintuparveksi, joka pelkää taivaan putoavan niskaan. Ehtiikö Kana Kot viedä viestin uhkaa­vasta vaarasta kuninkaalle? Vanhaan kansan satuun perustuvan musiikki­

© SAM

I SÄNPÄKKILÄ

FONAL CLUB II

klo 21 Klubi • 13/10 €Lau Nau • Jarse • Olimpia Splendid • Risto

Lauantai­ilta on omistettu hypnoottiselle tunnelmoinnille ja arjen syrjäpolkujen tarinoille. Illan päättää hurjan live­bändin maineen saavuttanut, herkkä mutta vimmainen Risto.

Yhteistyössä Klubin kanssa

13.–17.4.2016

sadun on säveltänyt Petri Juutilainen, jonka sävelkieli on tuttua muun muas­sa Mestaritontun seikkailut ­fantasia­musikaalista.

Sunnuntai 17.4.2016

THE PIANIST

klo 15 Sorin Sirkus • 20/15 €Thomas Monckton / Circo Aereo

Ylevä konserttipianisti on niin keskittynyt tekemään vaikutuksen katsojiinsa, ettei edes ehdi huomata, kun esitys lipsahtaa taide-elämyksestä katastrofiksi. Palaut­taakseen vakavan kolauksen saaneen arvokkuutensa, taiteilija turvautuu mieli­kuvitukseensa – ja vie konsertin kohti kokonaisvaltaista kaaosta.

Yhteistyössä Circo Aereon ja Sorin Sirkuksen kanssaEsitys on osa International Clown Festivalin ohjelmistoa.

© H

ELI SORJO

NEN

TAMPERE BIENNALE 13.–17.4.2016ENNAKKOTAPAHTUMA

ENNAKKOTAPAHTUMA 30.3.–1.4.2016 • VAPAA PÄÄSY

Keskiviikko 30.3.2016

Metso-live: Tomutonttuklo 16.30 Pääkirjasto Metso, Musiikkiosasto

Kuvataiteilija, säveltäjä ja muusikko Jan Anderzénin haastattelu ja musiikkia. Haastat­telijana kirjastonhoitaja Juhani Koivisto.

Torstai 31.3.2016

Hälyä ja epäharmoniaa – kuinka opit pitämään modernista taidemusiikista!klo 17 Pääkirjasto Metso, Musiikkiosasto

Kirjastonhoitaja Ilona Heinosen vinkkauksessa tutustutaan moderniin klassiseen musiikkiin soivien esimerkkien avulla.

Tamperingklo 18.30 LehtilukusaliTampering Ensemble

Nuorten tamperelaisten säveltäjien ja muusikoiden energinen kokoonpano vanho­jen ja tulevien klassikoiden parissa.

Perjantai 1.4.2016

Näyttelyavajaisetklo 18 Galleria Rajatila

Pink Twins: Inwards to InfinityMarko Timlin: Bits and Bytes

klo 19 Galleria KatkoAntti Kytömäki: ∞

Tomutonttu

Lisätietoja näyttelyistä

esitteen kääntöpuolella.

© H

ENRI M

ANN

INEN

13.–17.4.2016

Xxxxxx XX.4.2016

Laiturik

atu

Laitu

rikat

u

Laitu

rikat

u

Laiturikatu

Ahlmanintie

Linj

urin

katu

Itse

näisy

yden

katu

Itse

näisy

yden

katu

Vuol

teen

katu

Kal

evan

tie

Häm

eenk

atu

Häm

eenk

atu

Tiili

ruuk

inka

tu

Pirk

anka

tu

Pirk

anka

tu

Sata

kunn

anka

tu

Sata

kunn

anka

tu

Näs

ijärv

enka

tu

Hämeenpuisto

Hämeenpuisto

Hämeenpuisto

Hämeenpuisto

Hämeenpuisto

NäsilinnankatuNäsilinnankatu

Näsilinnankatu

Itäinenkatu

Aleksis Kiven Katu

Yliopistonkatu

Åke

rlun

dink

atu

Läht

eenk

atu

Pinninkatu

Finl

ayso

nink

atu

Puut

arha

katu

Puut

arha

katu

Kau

ppak

atu

Hal

litus

katu

Hal

litus

katu

Sata

mak

atu

Sata

mak

atu

Rautatienkatu

Hatanpään

Ratapihankatu

Rautatienkatu

KuninkaankatuKuninkaankatu

Kuninkaankatu

Tuomiokirkonkatu

Tuomiokirkonkatu

Puuv

illat

ehta

anka

tu

Mustanlahdenkatu

Mustanlahdenkatu

Kortelahdenkatu

Mariankatu

valtatie

Suvantokatu

GA

LLER

IA H

IMM

ELBL

AU

Fi

nlay

soni

nkuj

a 9

GA

LLER

IA K

ATKO

H

ämee

npui

sto

25

GA

LLER

IA R

AJA

TILA

H

ämee

npui

sto

10KL

UBI

Tu

llika

mar

inau

kio

2KI

RJA

STO

NPU

ISTO

Ke

skus

tori

4

KESK

UST

ORI

ELO

KUVA

TEAT

TERI

NIA

GA

RA

Kehr

äsaa

ri B

-tal

o

LEH

TILU

KUSA

LI

Puut

arha

katu

1

SIPE

RIA

N A

UKI

O

Itäi

nenk

atu

9

TAM

PERE

EN P

ÄÄ

KIRJ

AST

O M

ETSO

Pi

rkan

katu

2

VO

ON

INKI

(ent

. Med

iam

useo

Rup

riik

ki)

Väin

ö Li

nnan

auk

io 1

3

TULL

IKA

MA

RIN

PA

KKA

HU

ON

E Tu

llika

mar

inau

kio

2

MED

IATU

NN

ELI

Fren

ckel

linau

kio–

Finl

ayso

n

VAN

HA

KIR

KKO

Ke

skus

tori

3

KA

UPP

AH

ALL

IH

ämee

nkat

u 19

/ H

allit

uska

tu 1

0

TAM

PERE

EN T

AID

EMU

SEO

Pu

utar

haka

tu 3

4

SIN

NEU

LA

Laitu

rika

tu 1

SARA

HIL

DÉN

IN T

AID

EMU

SEO

La

ituri

katu

13

RAU

TATI

EASE

MA

Ra

utat

ienk

atu

25

KOSK

IKES

KUS

Hat

anpä

än v

alta

tie 1

SORI

N S

IRKU

SA

hlm

anin

tie 6

3

TAM

PERE

EN T

UO

MIO

KIRK

KO

Tuom

ioki

rkon

katu

3

TAM

PERE

-TA

LO

Ylio

pist

onka

tu 5

5

VAN

HA

KIR

JAST

OTA

LO

Kesk

usto

ri 4

KA

RTT

A

INFO

Xxxxxx XX.4.2016 TAMPERE BIENNALE 13.–17.4.2016

Laiturik

atu

Laitu

rikat

u

Laitu

rikat

u

Laiturikatu

Ahlmanintie

Linj

urin

katu

Itse

näisy

yden

katu

Itse

näisy

yden

katu

Vuol

teen

katu

Kal

evan

tie

Häm

eenk

atu

Häm

eenk

atu

Tiili

ruuk

inka

tu

Pirk

anka

tu

Pirk

anka

tu

Sata

kunn

anka

tu

Sata

kunn

anka

tu

Näs

ijärv

enka

tu

Hämeenpuisto

Hämeenpuisto

Hämeenpuisto

Hämeenpuisto

Hämeenpuisto

NäsilinnankatuNäsilinnankatu

Näsilinnankatu

Itäinenkatu

Aleksis Kiven Katu

Yliopistonkatu

Åke

rlun

dink

atu

Läht

eenk

atu

Pinninkatu

Finl

ayso

nink

atu

Puut

arha

katu

Puut

arha

katu

Kau

ppak

atu

Hal

litus

katu

Hal

litus

katu

Sata

mak

atu

Sata

mak

atu

Rautatienkatu

Hatanpään

Ratapihankatu

Rautatienkatu

KuninkaankatuKuninkaankatu

Kuninkaankatu

Tuomiokirkonkatu

Tuomiokirkonkatu

Puuv

illat

ehta

anka

tu

Mustanlahdenkatu

Mustanlahdenkatu

Kortelahdenkatu

Mariankatu

valtatie

Suvantokatu

GA

LLER

IA H

IMM

ELBL

AU

Fi

nlay

soni

nkuj

a 9

GA

LLER

IA K

ATKO

H

ämee

npui

sto

25

GA

LLER

IA R

AJA

TILA

H

ämee

npui

sto

10KL

UBI

Tu

llika

mar

inau

kio

2KI

RJA

STO

NPU

ISTO

Ke

skus

tori

4

KESK

UST

ORI

ELO

KUVA

TEAT

TERI

NIA

GA

RA

Kehr

äsaa

ri B

-tal

o

LEH

TILU

KUSA

LI

Puut

arha

katu

1

SIPE

RIA

N A

UKI

O

Itäi

nenk

atu

9

TAM

PERE

EN P

ÄÄ

KIRJ

AST

O M

ETSO

Pi

rkan

katu

2

VO

ON

INKI

(ent

. Med

iam

useo

Rup

riik

ki)

Väin

ö Li

nnan

auk

io 1

3

TULL

IKA

MA

RIN

PA

KKA

HU

ON

E Tu

llika

mar

inau

kio

2

MED

IATU

NN

ELI

Fren

ckel

linau

kio–

Finl

ayso

n

VAN

HA

KIR

KKO

Ke

skus

tori

3

KA

UPP

AH

ALL

IH

ämee

nkat

u 19

/ H

allit

uska

tu 1

0

TAM

PERE

EN T

AID

EMU

SEO

Pu

utar

haka

tu 3

4

SIN

NEU

LA

Laitu

rika

tu 1

SARA

HIL

DÉN

IN T

AID

EMU

SEO

La

ituri

katu

13

RAU

TATI

EASE

MA

Ra

utat

ienk

atu

25

KOSK

IKES

KUS

Hat

anpä

än v

alta

tie 1

SORI

N S

IRKU

SA

hlm

anin

tie 6

3

TAM

PERE

EN T

UO

MIO

KIRK

KO

Tuom

ioki

rkon

katu

3

TAM

PERE

-TA

LO

Ylio

pist

onka

tu 5

5

VAN

HA

KIR

JAST

OTA

LO

Kesk

usto

ri 4

Yhte

isty

ökum

ppan

it

Ope

tus­

ja k

ultt

uurim

inis

teriö

, Suo

men

Säv

eltä

jät r

y,

Tam

pere

en ta

idem

useo

, Mus

iikin

edi

stäm

issä

ätiö

, Si

beliu

s­ra

hast

o, T

aite

en e

dist

ämis

kesk

us, T

eost

o,

Tam

pere

Filh

arm

onia

, Tam

pere

en k

aupu

n gin

kirja

sto,

Ga

lleria

Him

mel

blau

, Fin

lays

onin

alu

e, F

innp

ark,

Ta

mpe

reen

ev.

lut.

seur

akun

nat,

Kultt

uurik

asva

tusy

ksik

TAIT

E, S

orin

Sirk

us, P

irkan

maa

n m

usiik

kiop

isto

, Sar

a H

ildén

in ta

idem

useo

, Tam

pere

­talo

, Tul

likam

arin

Pa

kka h

uone

ja K

lubi

, Mus

ic F

inla

nd, G

oeth

e In

stitu

t, Si

beliu

s­Ak

atem

ia, A

V­ar

kki,

Ylei

srad

io

EURO

PE F

OR

FEST

IVA

LSFE

STIV

ALS

FO

R EU

ROPE

EFFE

LABE

L 201

5-20

16

#t

ampe

rebi

enna

le

= fe

stiv

aalin

tapa

htum

apai

kat

= n

äytt

elyt

Lipu

tLi

put k

onse

rttik

ohta

ises

ti w

ww

.tike

tti.fi

Kats

o ta

rkem

mat

ohj

eet m

yynt

ipai

kois

ta se

kä a

lenn

ukse

t ja

poik

keuk

set l

ipun

myy

ntiin

Tam

pere

Bie

nnal

en n

ettis

ivui

lta.

Ääni

taid

enäy

ttel

yihi

n on

vap

aa p

ääsy

luku

un o

ttam

atta

Tam

pere

en

taid

emus

eota

, jon

ne o

n va

paa

pääs

y va

in p

e kl

o 15

–17.

Tied

uste

lut

Tam

pere

en M

usiik

kiju

hlat

Tulli

kam

arin

auki

o 2,

FI-3

3100

Tam

pere

, Fin

land

.p.

Tel

. +35

8 (0

)3 5

656

6172

e-m

ail:

mus

ic@

tam

pere

.fiw

ww

.tam

pere

mus

icfe

stiv

als.

fi/bi

enna

le

Teks

tit S

ami K

lem

ola

ja A

ino

Hol

ma

Ka

nnen

kuv

a Sá

ndor

Vál

y: Yo

ung

Dion

ysos

© N

ea L

indg

rén

Kann

en su

unni

ttel

u Kr

istia

n Åg

ren

Taitt

o Tm

i Piia

Kel

joKa

rtta

Vill

e Sa

ariv

aara

Pain

opai

kka

Tam

pere

en O

ffset

palv

elu

Oy

Kaik

ki o

ikeu

det m

uuto

ksiin

pid

ätet

ään.

Xxxxxx XX.4.2016

ÄÄNITAIDENÄYTTELYTÄänitaide on äänen taidetta, kuulemisen ja kuuntelemisen eron ymmärtämistä. Kuunteleminen tarkoittaa aktiivista suhtautumista ääneen, ja se vaatii kuulijalta keskittymistä. Ääni muodostuu värähtelystä, fysikaalisesta ilmiöstä, näkymättö­mästä materiasta. Ääntä ei voi koskettaa, sitä ei voi ottaa käteen ja katsella. Se on lähtökohtaisesti abstraktimpaa kuin kuvataide tai elokuva, mutta parhaimmillaan se voi koskettaa vahvemmin kuin mikään muu taidemuoto.

Tampere Biennale tarjoaa monipuolisesti äänitaiteen eri kuulokulmia. Tule koke­maan, minkälaisiin maailmoihin ääni voi sinut viedä.

© N

EA LINDGRÉN

Tampere Biennalen äänitaidenäyttelyihin on vapaa pääsy lukuun ottamatta Tampereen taidemuseota, jonne on vapaa pääsy vain perjantaina klo 15–17.

OPASTETTU KIERROS ÄÄNITAIDENÄYTTELYIHINLähtö la 16.4. klo 12 Galleria Rajatilasta

Äänitaiteilija Petri Kuljuntausta johdattaa festivaalin galleriakierrokselle.

13.–17.4.2016

Xxxxxx XX.4.2016 TAMPERE BIENNALE 13.–17.4.2016

TAMPERE BIENNALE 2016NÄYTTELYT

GALLERIA RAJATILA 1.–17.4.

Pink Twins: Inwards to InfinityMarko Timlin: Bits and Bytes

Inwards to Infinity luo musiikkia hyödyntäen ikuisuuteen asti toistuvia luuppaavia äänilevyjä. Marko Timlinin installaatio on mekaaninen orkesteri, joka koostuu 104 korppuasemasta ja luo orgaanisen ääniuniversumin.

GALLERIA KATKO 1.–17.4.

Antti Kytömäki: ∞

Helsinkiläinen kuvataiteilija Antti Kytömäki hyödyntää veistostaiteessaan ääntä, sähkömekaniikkaa ja liike­energiaa.

TAMPERE-TALO, TALVIPUUTARHA 13.–17.4.

Petri Kuljuntausta: Wætergefeall

Kansainvälisestikin tunnettu äänitaiteen moniottelija tuo yleisön nähtäväksi ää­nen avulla luodun ”vesiputouksen”.

INW

ARDS TO IN

FINITY ©

PINK TW

INS

Xxxxxx XX.4.2016NÄYTTELYT

KAUPUNKIÄÄNIKAUPUNKI 13.–17.4.Antti Suomalainen ja Hugh Sheehan: kaupunkitilojen ääniteoksia

TAMPEREEN TAIDEMUSEO 14.–17.4.Vapaa pääsy pe klo 15–17, muuna aikana liput 8/3 € Tampereen taidemuseon lipunmyynnistä.

Pr(I)vate p(I)ano part(I)c(l)e)s

Pianonvirittäjäopiskelijat Kalle Autio, Onni Jerkku, Nelli Toikkanen ja Miska Män-nikkö purkavat pianon, kokoavat siitä jotain muuta ja lajittelevat jätteet. Viimeise­nä esilläolopäivänä kävijöille on jaossa pianon vasaroista tehtyjä avaimenperiä.

MEDIATUNNELI 13.4.–Shinji Kanki: Digital Music on Paper (InAudible Music composition)

Mikroskooppinen analyysi Shinji Kankin teoksessa pohtii digitaalisen äänen olemusta.

© LAU

RA HIETALA

Xxxxxx XX.4.2016 TAMPERE BIENNALE 13.–17.4.2016

VANHA KIRJASTOTALO 13.–30.4.

Juha Valkeapää: Puu-ukko

Marikki Hakola: PIIPÄÄ Remix

Salla Tykkä: Zoo

Alli Savolainen: Concert Boy

Alejandro Olarte: Nobody calls

Juha Valkeapää: Ukko ja puu-ukko -performanssi 13.–17.4.

Ääniveistoksista ja videotaiteesta koottu kokonaisuus herättää kävijän pohtimaan niin menneisyyttä, tulevaisuutta kuin nykyisyyttäkin. Äänitaiteilija Juha Valkeapää viettää veistämänsä puu­ukon seurassa festivaalin ajan, ja tarjoilee näyttelyn kä­vijöille kahvia, soppaa ja ajatusten vaihtoa.

TAMPERE BIENNALE 2016©

TAPANI KO

KKO

© DANIEL MALPICA

Xxxxxx XX.4.2016NÄYTTELYT

GALLERIA HIMMELBLAU 13.–30.4.

Sándor Vály: Young Dionysos

Unkarilaissyntyisen Sándor Vályn energisessä installaatiossa pianoa soitetaan usealla eri tavalla, mm. kirveellä ja porakoneella.

VOONINKI (ENTINEN MEDIAMUSEO RUPRIIKKI) 13.4.–15.5.

Grönlund-Nisunen: Tampere Beat Frequency

Grönlund­Nisunen tutkii teoksessaan äänen psykoakustisia ilmiöitä. Kahden oskillaattorin avulla tuotetut matalat siniäänet muodostavat esitystilan kanssa rytmistä kontrapunktia.

Sándor Vály

© N

EA LINDGRÉN

Xxxxxx XX.4.2016 TAMPERE BIENNALE 13.–17.4.2016TAMPERE BIENNALE 2016

KIRJASTONPUISTO 13.4.–15.5.

Esa Kotilainen: Sähkölintupuisto

Tomas De Rita: Linnunpönttöelämää

Moog-mestari Esa Kotilaisen sähkölinnut saavat pesä paikat Tomas De Ritan kodikkaista linnunpöntöistä.

© TO

MAS DE RITA