FI FI

EUROOPAN KOMISSIO

Bryssel XXX

[…](2013) XXX draft

KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA

Energiatehokkuudesta, direktiivien 2009/125/EY ja 2010/30/EU muuttamisesta sekä

direktiivien 2004/8/EY ja 2006/32/EY kumoamisesta annettua direktiiviä 2012/27/EU

koskevat ohjeet

7 artikla: Energiatehokkuusvelvoitejärjestelmät

COURTESY TRANSLATION OF SWD(2013) 451 FINAL

1

SISÄLTÖ

A. JOHDANTO ....................................................................................................................................... 2

B. MITEN VAADITTU ENERGIANSÄÄSTÖJEN MÄÄRÄ LASKETAAN? ..................................................... 2

C. MITKÄ POLITIIKAN VÄLINEET JA MITKÄ VAATIMUKSET? ............................................................... 9

D. MITKÄ ALAT JA YKSITTÄISET TOIMET ON VALITTAVA KOHTEIKSI? .............................................. 15

E. MITEN KULLAKIN YKSITTÄISELLÄ TOIMELLA SAAVUTETUT ENERGIANSÄÄSTÖT TULISI LASKEA? ..

....................................................................................................................................................... 19

F. MITÄ MITTAUS-, TARKASTUS-, LAATU-, SEURANTA- JA TODENTAMISVAATIMUKSIA ON

ASETETTU? ............................................................................................................................................. 23

G. MITÄ RAPORTOINTIVAATIMUKSIA ON ASETETTU? ........................................................................ 24

H. LUETTELO TUTKIMUKSISTA JA SELVITYKSISTÄ ............................................................................ 26

2

7 ARTIKLA: ENERGIATEHOKKUUSVELVOITEJÄRJESTELMÄT

A. JOHDANTO

1. Energiatehokkuusdirektiivin1, jäljempänä ’energiatehokkuusdirektiivi’ tai ’direktiivi’,

7 artikla voidaan panna täytäntöön toteuttamalla tai ottamalla käyttöön yksi tai useampia

seuraavista politiikkatoimista: i) energiatehokkuusvelvoitejärjestelmät tai ii) vaihtoehtoiset

politiikkatoimet.

Artiklan täytäntöönpanossa kunkin jäsenvaltion on

1. määritettävä vaadittu energiansäästöjen kokonaismäärä ja sen jakautuminen

velvoitekaudelle (katso B jakso);

2. päätettävä, käyttääkö se energiatehokkuusvelvoitejärjestelmiä vai vaihtoehtoisia

politiikkatoimia vai molempia, ja suunniteltava järjestelmät tai toimet varmistaen, että ne

täyttävät tietyt vaatimukset (katso C jakso);

3. valittava kohteena olevat alat ja yksittäiset toimet, jotta vaaditut energiansäästöt saadaan

aikaan (katso D jakso), ja määritettävä, miten yksittäisillä toimilla saavutetut

energiansäästöt lasketaan (katso E jakso);

4. huolehdittava järjestelmän tai vaihtoehtoisten politiikkatoimien valvonnasta,

todentamisesta, seurannasta ja avoimuudesta (katso F jakso);

5. raportoitava ja julkaistava tulokset (katso G jakso).

2. Edellä mainittujen toimenpiteiden toteuttamistapa voi vaihdella riippuen siitä, mitä

politiikkatoimea tai -toimia käytetään. Näistä eroavaisuuksista mainitaan tarvittaessa tekstissä.

3. Ohjeiden H jakso sisältää luettelon eri raporteista ja tutkimuksista, joista voi olla apua

kansallisten politiikkatoimien laatimisessa. Luettelo on viitteellinen ja suuntaa-antava, eikä se

ole tyhjentävä.

4. Näissä ohjeissa pyritään antamaan jäsenvaltioille ohjeita energiatehokkuusdirektiivin

7 artiklan soveltamista varten. Ohjeissa ilmaistaan komission näkemykset, niissä ei muuteta

direktiivin oikeusvaikutuksia eikä rajoiteta unionin tuomioistuimen 7 artiklaa koskevaa

sitovaa tulkintaa.

B. MITEN VAADITTU ENERGIANSÄÄSTÖJEN MÄÄRÄ LASKETAAN?

5. Seitsenvuotisen velvoitekauden aikana (1. tammikuuta 2014 ja 31. joulukuuta 2020 välisenä

aikana) saavutettava energiansäästöjen määrä lasketaan samalla tavalla riippumatta siitä, mitä

menetelmiä säästöjen saavuttamisessa käytetään. Seuraavilla kysymyksillä on tässä suhteessa

merkitystä:

1. Mitä tietoja laskemisessa on käytettävä?

1 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/27/EU, annettu 25 päivänä lokakuuta 2012,

energiatehokkuudesta, direktiivien 2009/125/EY ja 2010/30/EU muuttamisesta sekä direktiivien 2004/8/EY ja

2006/32/EY kumoamisesta, EUVL L 315, 14.11.2012, s. 1.

3

2. Miten seitsenvuotisen velvoitekauden aikana vaadittu energiansäästöjen kokonaismäärä

on laskettava?

3. Miten vaadittujen energiansäästöjen on jakauduttava seitsenvuotisen velvoitekauden

aikana?

4. Mitä 7 artiklan 2 kohdassa mainittuja vaihtoehtoja voidaan käyttää ja missä määrin?

B1. Mitä tietoja laskemisessa on käytettävä?

6. 7 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kunkin jäsenvaltion on perustettava energiatehokkuusvelvoitejärjestelmä.

Järjestelmällä on varmistettava, että kunkin jäsenvaltion alueella toimivat energian

jakelijat ja/tai energian vähittäismyyntiyritykset, jotka on 4 kohdan mukaisesti

nimetty velvoitetuiksi osapuoliksi, saavuttavat kumulatiivisen loppukäytön

energiansäästötavoitteen viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2020, sanotun

kuitenkaan rajoittamatta 2 kohdan soveltamista.

Tämän tavoitteen on vastattava vähintään sitä, että saavutetaan kunakin vuonna

1 päivästä tammikuuta 2014 31 päivään joulukuuta 2020 uusia säästöjä, joiden

määrä on 1,5 prosenttia kaikkien energian jakelijoiden tai kaikkien energian

vähittäismyyntiyritysten vuosittain loppukäyttäjille myymän energian määrästä

laskettuna 1 päivää tammikuuta 2013 edeltäneen viimeisimmän kolmivuotiskauden

keskiarvosta. Liikenteessä käytetyn energian myynnin määrä voidaan jättää osittain

tai kokonaan ottamatta huomioon tässä laskennassa.”

7. Tästä seuraa, että vaaditun energiansäästöjen kokonaismäärän laskemisessa on ensin

laskettava kaikkien energian jakelijoiden tai kaikkien energian vähittäismyyntiyritysten

loppukäyttäjille vuosittain tammikuun 1. päivää 2013 edeltäneiden kolmen vuoden aikana eli

vuosina 2010, 2011 ja 2012 myymän energian määrän keskiarvo. Liikennealan

energianmyynti voidaan jättää osittain tai kokonaan ottamatta huomioon laskennassa.

Käytettävien tilastotietojen määrittämisessä olisi otettava huomioon seuraavat 2 artiklassa

annetut määritelmät, joissa tarkoitetaan

”20) ’energian jakelijalla’ luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, myös

jakeluverkonhaltijaa, joka vastaa energian siirrosta sen toimittamiseksi

loppukäyttäjille tai energiaa loppukäyttäjille myyville jakeluasemille;

21) ’jakelunverkonhaltijalla’ direktiivissä 2009/72/EY ja direktiivissä 2009/73/EY

määriteltyä jakeluverkonhaltijaa;

22) ’energian vähittäismyyntiyrityksellä’ luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka

myy energiaa loppukäyttäjille;

23) ’loppukäyttäjällä’ luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka ostaa energiaa

omaa loppukäyttöä varten;”.

Täten direktiivissä säädetään, että laskemisessa otetaan huomioon kaikki loppuenergia

(mahdollisesti liikennealalla käytettyä energiaa lukuun ottamatta), joka on myyty

luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle. Sitä vastoin laskemisessa ei oteta huomioon

paikan päällä muunnettua ja omaan käyttöön tarkoitettua energiaa ja energiaa, joka on

4

käytetty muuhun kuin energiakäyttöön tarkoitettujen muiden energiamuotojen tuotantoon.

Määritelmät kattavat sekä verkossa siirrettävän energian että verkon ulkopuolisen energian

(esimerkiksi polttoöljy ja lämmityksessä käytetty biomassa). Verkkosähkön osalta tekstissä ei

tehdä eroa pien-, keski- ja suurjänniteverkossa siirretyn sähkön välillä. Ne on kaikki

huomioitava laskelmissa sikäli kuin kyse on ostetusta energiasta. Eurostat kerää kyseiset

tiedot asetuksen (EY) N:o 1099/2008 mukaisesti.

8. Vaaditun energiansäästöjen määrän laskemisessa käytettävien tilastotietojen osalta komission

yksiköt katsovat, että Eurostatin luokka ”Energian loppukulutus” (koodi B_101700) ja

mahdollisesti kokonaan tai osittain laskelmien ulkopuolelle jätettävä luokka ”Energian

loppukulutus – liikenne” (koodi B_101900) sisältävät 7 artiklan 1 kohdassa edellytetyt tiedot

(katso alla oleva laatikko). Eurostatin luokkia käyttämällä voidaan välttää säästöjen

laskeminen kahteen kertaan.

Asiaan liittyvät Eurostatin määritelmät

Energian loppukulutus (koodi B_101700) kattaa loppukuluttajille kaikkea energiankäyttöä

varten toimitetun energian. Siinä on laskettu yhteen seuraavat luokat: energian loppukulutus

– teollisuus (koodi B_101800), energian loppukulutus – liikenne (koodi B_101900) ja

energian loppukulutus – kotitaloudet, kauppa jne. (koodi B_102000).

Energian loppukulutus – teollisuus (koodi B_101800) kattaa kulutuksen kaikilla

teollisuudenaloilla energiasektoria (katso koodi B_101300) lukuun ottamatta. Teollisuuden

alalla omaan käyttöön tuottajien sähkövoimalaitoksissa muunnetun polttoaineen määrä ja

masuunikaasuksi muunnetun koksin määrä eivät sisälly teollisuuden kokonaiskulutukseen

vaan muuntamisessa käytettyyn polttoaineeseen (katso koodi B_101022, polttoaineet omaan

käyttöön tuottavissa lämpövoimalaitoksissa, ja koodi B_101006, polttoaineet

masuunilaitoksissa).

Energian loppukulutus – liikenne (koodi B_101900) kattaa kaikkien liikennemuotojen eli

rautatieliikenteen, maantieliikenteen, lentoliikenteen ja sisävesiliikenteen kulutuksen.

Energian loppukulutus – kotitaloudet, kauppa jne. (koodi B_102000) kattaa yksityistalouksien

(koodi B_102010), palveluiden (koodi B_102035), maatalouden/metsätalouden (koodi

B_102030) ja kalatalouden (koodi B_102040) kulutuksen sekä luokittelemattoman kulutuksen

(koodi B_102040).

Lisäksi muun kuin energiakäytön loppukulutus (koodi B_101600) kattaa energiatuotteiden

käytön muuhun kuin energiakäyttöön. Siinä lasketaan yhteen muun kuin energiakäytön

loppukulutus kemianteollisuudessa (koodi B_101601) ja muussa kuin kemianteollisuudessa

(koodi B_101602).

9. Täten esimerkiksi seuraavat luokat jätetään automaattisesti laskelmien ulkopuolelle:

muun kuin energiakäytön loppukulutus (koodi B_101600); polttoaineet omaan käyttöön tuottavissa lämpövoimalaitoksissa (koodi B_101022);

polttoaineet masuunilaitoksissa (koodi B_101006); energiajärjestelmän tasapainottamiseen muualla kuin energian loppukäyttäjien tasolla

käytetty sähkö.

5

10. Laskennassa voidaan jättää huomioimatta sähköautoja varten käytetty sähkö ja kotitalouksien

omaan käyttöönsä tuottama energia. Jäsenvaltioiden olisi kuitenkin kehitettävä menetelmä ja

perusteltava se komissiolle antamassaan ilmoituksessa (liitteessä V olevan 4 kohdan

c alakohdan mukaisesti).

11. Myös muita kansallisia tietolähteitä, kuten energiantarjoajilta saatavia tietoja, voidaan käyttää,

kunhan niihin sisältyy samat elementit ja niiden avulla päädytään vastaaviin määriin.

Vaihtoehtoisten tilastolähteiden käyttö ja mahdolliset erot lopputuloksiksi saaduissa määrissä

on selitettävä ja perusteltava komissiolle annettavassa ilmoituksessa (liitteessä V olevan

4 kohdan c alakohdan mukaisesti).

12. Jos vuotta 2012 koskevia tietoja ei ole saatavilla, kun jäsenvaltioiden on annettava komissiolle

7 artiklaan liittyvä ilmoitus (eli vuoden 2013 lopussa), jäsenvaltiot voivat käyttää asiantuntija-

arvioita ja perustella ne komissiolle antamassaan ilmoituksessa (liitteessä V olevan 4 kohdan

c alakohdan mukaisesti). Jos virallisten tietojen tullessa saataville ilmenee, että arvioiden ja

todellisten lukujen välillä on merkittäviä eroja, vaadittu säästöjen määrä on muutettava

vastaamaan todellisia kirjattuja lukuja.

B2. Miten seitsenvuotisen velvoitekauden aikana vaadittu energiansäästöjen

kokonaismäärä on laskettava?

13. Vuosien 2010, 2011 ja 2012 keskiarvoksi saatu luku kerrotaan 1,5 prosentilla, jotta saadaan

laskettua ”uusi” vuotuinen energiansäästön määrä. Liitteessä V olevan 2 kohdan

e alakohdassa esitetyn elinkaariajatuksen mukaisesti kullakin yksittäisellä

energiansäästötoimella katsotaan säästettävän energiaa toimen toteuttamisvuoden lisäksi myös

tulevina vuosina vuoteen 2020 asti. Tämän vuoksi vaaditun energiansäästöjen määrän on

”kumuloiduttava” vuosi vuodelta (jos näin ei olisi, yhden vuoden toimien voitaisiin katsoa

riittävän koko vaaditun määrän saavuttamiseen). Siten kokonaismäärä, joka koko kauden

aikana on saavutettava, on seuraavien kumulatiivisten prosenttilukujen summa: 1,5 prosenttia

vuonna 2014; 3 prosenttia vuonna 2015; 4,5 prosenttia vuonna 2016; 6 prosenttia vuonna

2017; 7,5 prosenttia vuonna 2018; 9 prosenttia vuonna 2019 ja 10,5 prosenttia vuonna 2020.

14. Jäsenvaltion energiankäyttö voisi esimerkiksi olla 102 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia

(Mtoe) vuonna 2010, 98 Mtoe vuonna 2011 ja 100 Mtoe vuonna 2012, jolloin

tammikuun 1. päivää 2013 edeltäneiden kolmen vuoden keskiarvoksi saataisiin 100 Mtoe.

Kyseisessä jäsenvaltiossa 7 artiklan täytäntöönpanossa vaadittu energiansäästöjen

kokonaismäärä vuonna 2014 olisi siten (100 x 1,5 % x 1 vuosi) = 1,5 Mtoe. Vuonna 2015

vaadittu kokonaismäärä olisi (100 x 1,5 % x 2 vuotta) = kumulatiivinen 3 Mtoe. Määrä

voidaan laskea vastaavalla tavalla kaikille seuraaville vuosille vuoteen 2020 asti, jolloin

vaadittu kokonaismäärä olisi (100 x 1,5 % x 7 vuotta) = 10,5 Mtoe. Täten koko

seitsenvuotiskauden aikana vaadittu energiansäästöjen kokonaismäärä olisi 42,0 Mtoe:

6

Vuosi Energiansäästöt [Mtoe] Yhteensä

2014 1,5 1,5

2015 1,5 1,5 3,0

2016 1,5 1,5 1,5 4,5

2017 1,5 1,5 1,5 1,5 6,0

2018 1,5 1,5 1,5 1,5 1,5 7,5

2019 1,5 1,5 1,5 1,5 1,5 1,5 9,0

2020 1,5 1,5 1,5 1,5 1,5 1,5 1,5 10,5

Yhteensä 42,0 Mtoe

B3. Miten vaaditut energiansäästöt on jaettava seitsenvuotisen velvoitekauden

aikana?

15. Jos käytetään energiatehokkuusvelvoitejärjestelmiä, ei ole velvoitetta raportoida siitä, miten

säästöt jakautuvat velvoitekauden aikana, sillä 7 artiklan 1 kohdan viimeisessä virkkeessä

todetaan ainoastaan seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on päätettävä, miten toisessa alakohdassa tarkoitettu uusien

säästöjen laskettu määrä jaksotetaan kauden aikana.”

Jäsenvaltioiden olisi kuitenkin määritettävä, miten säästöt jaksotetaan kauden aikana. Jokin

jäsenvaltio voi esimerkiksi päättää, että säästöjen määrä kasvaa ajan mittaan lineaarisesti, kun

taas jokin toinen jäsenvaltio voi päättää aloittaa myöhemmin mutta vaatia suurempia säästöjä

kauden keskivaihetta tai loppua kohti.

16. Jos käytetään vaihtoehtoisia politiikkatoimia (7 artiklan 9 kohdan nojalla) ja/tai kansallista

energiatehokkuusrahastoa (20 artiklan 6 kohdan nojalla), on 7 artiklan 10 kohdan a alakohdan

mukaisesti otettava käyttöön vähintään kaksi välijaksoa:

”Edellä olevan 9 kohdan toisen alakohdan ja 20 artiklan 6 kohdan nojalla

toteutettavien politiikkatoimien on täytettävä seuraavat perusteet, sanotun

kuitenkaan rajoittamatta 11 kohdan soveltamista:

a) politiikkatoimissa on vähintään kaksi välijaksoa ennen 31 päivää joulukuuta

2020, ja ne johtavat 1 kohdassa asetetun tavoitetason saavuttamiseen;”.

Välijaksojen pituus ja niiden aikana saavutettavat säästöt on raportoitava liitteessä V olevan

4 kohdan c ja d alakohdan mukaisesti:

”4. Menetelmän ilmoittaminen

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle viimeistään 5 päivänä joulukuuta 2013

ehdottamansa yksityiskohtainen menetelmä, jota ne aikovat noudattaa

energiatehokkuuden velvoitejärjestelmien toiminnassa ja 7 artiklan 9 kohtaa ja 20

artiklan 6 kohtaa sovellettaessa. Veroja lukuun ottamatta ilmoituksessa on

selvitettävä yksityiskohtaisesti […]

7

c) energiansäästötavoitteen taso tai odotetut säästöt koko kauden ja sen

välivaiheiden aikana;”.

Välijaksojen pituuden ja vaadittujen säästötasojen suhteen ei ole asetettu vaatimuksia.

B4. Mitä 7 artiklan 2 kohdassa mainittuja vaihtoehtoja voidaan käyttää ja missä

määrin?

17. Direktiivin 7 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2. Jollei 3 kohdan soveltamisesta muuta johdu, kukin jäsenvaltio voi:

a) toteuttaa 1 kohdan toisessa alakohdassa edellytetyn laskennan käyttämällä

1 prosentin arvoa vuosina 2014 ja 2015; 1,25 prosentin arvoa vuosina 2016 ja

2017; ja 1,5 prosentin arvoa vuosina 2018, 2019 ja 2020;

b) jättää laskennan ulkopuolelle sen energian myynnin koko määrän tai osan

siitä, joka on käytetty direktiivin 2003/87/EY liitteessä I luetelluissa

teollisuuden toiminnoissa;

c) sallia sen, että energian muuntamisessa, jakelussa ja siirrossa saavutetut

energiansäästöt, mukaan lukien tehokas kaukolämpö- ja -

jäähdytysinfrastruktuuri, jotka ovat seurausta 14 artiklan 4 kohdan, 14 artiklan

5 kohdan b alakohdan sekä 15 artiklan 1–6 kohdan ja 9 kohdan vaatimusten

täytäntöönpanosta, otetaan huomioon 1 kohdan nojalla vaaditussa

energiansäästöjen määrässä; ja

d) ottaa huomioon 1 kohdan nojalla vaaditussa energiansäästöjen määrässä

energiansäästöt, jotka ovat seurausta 31 päivästä joulukuuta 2008 alkaen

toteutetuista yksittäisistä toimista, joilla on edelleen vaikutusta vuonna 2020 ja

jotka voidaan mitata ja todentaa.

3. Edellä olevan 2 kohdan soveltaminen ei saa johtaa yli 25 prosentin vähennykseen

1 kohdassa tarkoitetussa energiansäästöjen määrässä. Jäsenvaltioiden, jotka

soveltavat 2 kohtaa, on ilmoitettava siitä komissiolle viimeistään 5 päivänä

kesäkuuta 2014, mukaan lukien sovellettavat 2 kohdassa luetellut osat ja laskelma

niiden vaikutuksesta 1 kohdassa tarkoitettuun energiansäästöjen määrään.”

Tästä seuraa, että tietyissä vaihtoehdoissa sallitaan tiettyjen kansallisten olosuhteiden

ottaminen huomioon ja että tietyt vaihtoehdot voivat johtaa siihen, että seitsenvuotiskauden

aikana vaadittu loppukäytön energiansäästöjen määrä on pienempi.

18. Tekstissä mainitaan seuraavat neljä vaihtoehtoa:

a. pienempään vuosittaiseen säästötasoon perustuva laskenta;

b. päästökauppajärjestelmään kuuluvan teollisuuden jättäminen laskelmien ulkopuolelle

kokonaan tai osittain;

c. tiettyjen energian muuntamisessa ja siirrossa saavutettujen energiansäästöjen ottaminen

huomioon;

8

d. varhaisten, vuoden 2008 päättymisen jälkeen toteutettujen sellaisten toimien ottaminen

huomioon, joilla saavutetaan säästöjä vielä vuonna 2020.

Vaihtoehdot a) ja b) liittyvät vaadittuun energiansäästöjen kokonaismäärään, ja niistä on

lisätietoa jäljempänä olevissa esimerkeissä.

Kaksi muuta vaihtoehtoa, c) ja d), liittyvät siihen, mitkä energiansäästöt voidaan ottaa

huomioon vaaditun energiansäästöjen määrän saavuttamisessa.

Esimerkkejä:

Jos jäsenvaltio on käyttänyt ainoastaan 7 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaista

mahdollisuutta ja toteuttanut laskennan pienemmillä arvoilla (1 prosentti vuosina 2014 ja

2015, 1,25 prosenttia vuosina 2016 ja 2017 ja 1,5 prosenttia vuosina 2018, 2019 ja 2020),

kauden aikana saavutettavien säästöjen kokonaismäärä on seuraavien kumulatiivisten

prosenttilukujen summa: 1,0 prosenttia vuonna 2014, 2,0 prosenttia vuonna 2015,

3,25 prosenttia vuonna 2016, 4,5 prosenttia vuonna 2017, 6,0 prosenttia vuonna 2018,

7,5 prosenttia vuonna 2019 ja 9,0 prosenttia vuonna 2020. Jos jatketaan edellä B2 jaksossa

käytettyä esimerkkiä, seitsenvuotiskauden aikana vaadittu säästöjen määrä olisi

33,25 Mtoe (eikä 42,0 Mtoe).

Jos jäsenvaltio on käyttänyt ainoastaan 7 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaista

mahdollisuutta ja jättänyt EU:n päästökauppajärjestelmään kuuluvan teollisuuden

kokonaan tai osittain 7 artiklan 1 kohdan mukaisen laskennan ulkopuolelle, jäsenvaltion

olisi määritettävä, paljonko kyseisissä teollisuuden toiminnoissa käytetään toimitettua tai

vähittäiskaupassa myytyä energiaa. Laskemisen lähtökohtana on energia, joka on käytetty

päästökauppadirektiivin2 liitteessä I lueteltuihin toimintoihin ja joka sisältyy Eurostatin

laatimaan energian loppukulutuksen (koodi B_101700) määritelmään. Tästä määrästä on

vähennettävä energia, joka on käytetty päästökauppadirektiivin liitteessä I olevassa

luettelossa mainittuihin kolmeen ”energiatoimintoon”: polttolaitokset, joiden nimellinen

lämpöteho on yli 20 MW (lukuun ottamatta ongelmajätteen ja yhdyskuntajätteen

polttolaitoksia), mineraaliöljyn jalostamot sekä koksaamot ja ilmailussa käytetty energia3.

Tämän jälkeen jäsenvaltion on jätettävä laskettu loppuenergian määrä kokonaan tai

osittain laskelmien ulkopuolelle varmistaen, että vähennyksen jälkeen saatava tulos ei ole

alle 75:tä prosenttia siitä, mitä se olisi ollut B2 jakson mukaisella laskutavalla (eli tässä

esimerkissä vähennettävä osuus ei saisi olla yli 10,5 Mtoe ja vaaditun säästöjen määrän on

oltava vähintään 31,5 Mtoe).

Jos jäsenvaltio on käyttänyt ainoastaan 7 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaista

mahdollisuutta ja ottanut kaudelta vaadittavassa energiansäästöjen määrässä huomioon

tietyt energian muuntamisessa ja siirtämisessä saavutetut energiansäästöt, kyseinen määrä

saa olla korkeintaan 25 prosenttia. Täten B2 jaksossa käytetyssä esimerkissä määrä saa

2 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/87/EY, annettu 13 päivänä lokakuuta 2003,

kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä ja neuvoston direktiivin

96/61/EY muuttamisesta, sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä

2009/29/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, EUVL L 275, 25.10.2003, s. 32. 3 Muiden kuin päästökauppadirektiivin piiriin kuuluvien teollisuudenalojen energiankäytön määrät voidaan

määrittää myös kertomalla vastaavan teollisuudenalan ilmoitettu energian loppukäytön määrä

kasvuhuonekaasuinventaarioissa ilmoitetuilla päästökauppadirektiivin soveltamisalaan kuuluvien ja siihen

kuulumattomien kasvihuonekaasupäästöjen suhdeluvulla.

9

olla korkeintaan 10,5 Mtoe (c alakohdan nojalla sallittuja yksittäisiä toimia tarkastellaan

jäljempänä D2 jaksossa).

Jos jäsenvaltio on käyttänyt ainoastaan 7 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaista

mahdollisuutta ja ottanut kaudelta vaadittavassa säästöjen määrässä huomioon varhaiset

toimet, jäsenvaltio voisi ottaa huomioon säästöt, jotka on saavutettu vuoden 2008 lopun

jälkeen toteutetuilla yksittäisillä toimilla, joilla saavutetaan säästöjä vielä vuonna 2020.

Kyseinen määrä saa olla korkeintaan 25 prosenttia, eli B2 jaksossa esitetyssä

esimerkkitapauksessa enintään 10,5 Mtoe.

19. Jäsenvaltioiden mahdollisuutta valita näistä neljästä vaihtoehdosta yksi tai useampia ei ole

rajoitettu muuten kuin 7 artiklan 3 kohdassa, jonka mukaan valittujen vaihtoehtojen

soveltaminen ei saa johtaa yhteensä yli 25 prosentin vähennykseen 7 artiklan 1 kohdassa

edellytetystä energiansäästöjen määrästä.

Jäsenvaltio voi esimerkiksi pienentää vaadittua energiansäästöjen määrää 5,25 Mtoe:lla

jättämällä päästökauppadirektiivin soveltamisalaan kuuluvien teollisuudenalojen

energiankulutuksen osittain laskelmien ulkopuolelle ja vaatia, että kauden aikana on

saavutettava 36,75 Mtoe:n energiansäästöt. Se voisi myös ottaa huomioon enintään

5,25 Mtoe:n verran säästöjä, jotka on saavutettu vuoden 2008 lopun jälkeen toteutetuilla

yksittäisillä toimilla, joilla saavutetaan säästöjä vielä vuonna 2020.

C. MITKÄ POLITIIKAN VÄLINEET JA MITKÄ VAATIMUKSET?

20. Määritettäessä 7 artiklan vaatimusten noudattamisessa käytettäviä politiikkatoimia on otettava

huomioon seuraavat kysymykset:

1. Mitä politiikkatoimia tai politiikkatoimien yhdistelmiä on sovellettava?

2. Mitkä vaatimukset politiikkatoimien suunnittelussa on täytettävä?

3. Onko energiansäästöjen laskeminen kahteen kertaan sallittua 7 artiklan soveltamiseksi?

C1. Mitä politiikkatoimia tai politiikkatoimien yhdistelmiä on sovellettava?

21. Direktiivin 7 artiklassa säädetään, että vaadittu energiansäästöjen määrä on saavutettava

kansallisten energiatehokkuusvelvoitejärjestelmien tai muiden politiikkatoimien avulla.

Politiikkatoimilla on pyrittävä saavuttamaan ”loppukäytön energiansäästöjä”

”loppukäyttäjien keskuudessa” (7 artiklan 1 ja 9 kohdan mukaisesti), ja politiikkatoimella

tarkoitetaan ”sääntely-, rahoitus- tai verotustoimenpidettä taikka vapaaehtoista tai tietojen

toimittamista koskevaa toimenpidettä, joka on jäsenvaltiossa otettu muotomääräisesti

käyttöön ja pantu täytäntöön ja jolla luodaan tukikehys, vaatimus tai kannustin, jotta

markkinatoimijat tarjoaisivat ja ostaisivat energiapalveluja ja toteuttaisivat muita

energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä” (2 artiklan 18 kohta).

Edellä esitetyn tekstin perusteella mukaan ei lueta politiikkatoimia, joilla pyritään

ensisijaisesti tukemaan muita kuin energiatehokkuutta tai energiapalveluja koskevia poliittisia

tavoitteita, ja politiikkoja, joilla saavutettavat säästöt eivät koske loppukuluttajia.

Tällaisia politiikkatoimia ovat esimerkiksi uusien teiden rakentaminen liikenneruuhkien

helpottamiseksi, erilaiset energiaverkkoja koskevat maksut tai syöttötariffit.

10

22. Politiikkatoimien valinnan suhteen direktiivissä puhutaan

energiatehokkuusvelvoitejärjestelmistä (kuvattu 7 artiklan 1–8 kohdassa) tai muista

politiikkatoimista (kuvattu 7 artiklan 9–11 kohdassa ja 20 artiklan 6 kohdassa).

Direktiivin 7 artiklan 9 kohdan ensimmäisessä ja toisessa alakohdassa todetaan, että mitkä

tahansa politiikkatoimien yhdistelmät ovat mahdollisia, kunhan vastaavuus säilytetään.

23. Energiatehokkuusvelvoitejärjestelmät ovat jäsenvaltioiden perustamia pakollisia

järjestelmiä, joilla velvoitetaan energiantarjoajat saavuttamaan energiansäästöjä

loppukuluttajien keskuudessa. Velvoitejärjestelmien perustamiseen ja toimintaan liittyvistä

vaatimuksista säädetään 2 artiklan määritelmissä 14, 18–22 ja 24, 7 artiklan 1 ja 4–8 kohdassa

sekä liitteessä V olevassa 1, 2 ja 4 kohdassa. Asiaan liittyviä säännöksiä sisältyy myös

18 artiklan 3 kohtaan. Energiantarjoajat, joita järjestelmien velvoitteet koskevat, ovat

”velvoitettuja osapuolia”, jotka kukin jäsenvaltio nimeää puolueettomin ja syrjimättömin

perustein alueellaan toimivien energian jakelijoiden ja/tai energian vähittäismyyntiyritysten

keskuudesta (7 artiklan 4 kohta). Velvoitettuihin osapuoliin voidaan sisällyttää myös

jäsenvaltion alueella toimivia liikennepolttoaineen jakelijoita tai liikennepolttoaineen

vähittäismyyntiyrityksiä riippumatta siitä, otetaanko liikennealalla käytetty energia huomioon

7 artiklan 1 kohdan mukaisissa laskelmissa tai sallitaanko liikennealan yksittäisten toimien

ottaminen huomioon järjestelmissä.

Kuten B3 jaksossa todetaan, jäsenvaltioiden on määritettävä, miten niiden laskema

energiansäästöjen määrä jaksotetaan velvoitekauden aikana.

Antaakseen velvoitetuille osapuolille joustovaraa sen suhteen, miten ne saavuttavat vaaditut

säästöt, jäsenvaltiot voivat sallia niiden ottaa huomioon energiapalvelujen tarjoajien tai

muiden kolmansien osapuolten saavuttamat energiansäästöt edellyttäen, että käytössä on

säästöjä koskeva hyväksyntäprosessi (7 artiklan 7 kohdan b alakohta).

Energiatehokkuusvelvoitejärjestelmiä voidaan käyttää myös sosiaalisten päämäärien

edistämiseen, kuten energiaköyhyyden torjumiseen (7 artiklan 7 kohdan a alakohta).

Direktiivin 20 artiklan 6 kohdan nojalla jäsenvaltiot voivat antaa velvoitettujen osapuolten

täyttää energiatehokkuusvelvoitejärjestelmän mukaiset velvoitteensa suorittamalla

maksuosuuden kansalliseen energiatehokkuusrahastoon. Maksuosuuden on vastattava

investointeja, jotka velvoitettujen osapuolten olisi muuten tehtävä saavuttaakseen heiltä

edellytetyt säästöt.

24. ”Muut” ja ”vaihtoehtoiset” politiikkatoimet voidaan toteuttaa eri muodoissa. Direktiivin

7 artiklan 9 kohdassa ja 20 artiklan 6 kohdassa mainitaan seuraavat mahdolliset vaihtoehdot

(luettelo ei ole tyhjentävä):

Energia- tai hiilidioksidiverot Energia- ja hiilidioksidiverot ovat jäsenvaltioiden asettamia veroja, joiden vaikutuksena

on energian loppukäytön vähentäminen. Toimenpidettä koskevia säännöksiä sisältyy

2 artiklan 17, 18 ja 19 kohtaan, 7 artiklan 9–11 kohtaan ja liitteessä V olevaan 3 ja 4

kohtaan. Tällaiseen järjestelmään osallistuva toimija on ”täytäntöönpaneva

viranomainen”, jolla tarkoitetaan ”julkisoikeudellista elintä, jonka tehtävänä on toteuttaa

11

tai valvoa energia- tai hiiliverotusta, rahoitusjärjestelmiä ja -välineitä, verokannustimia,

standardeja ja normeja, energiamerkintäjärjestelmiä tai koulutusta”.

Rahoitusjärjestelmät ja -välineet sekä verokannustimet Rahoitusjärjestelmät ja -välineet sekä verokannustimet ovat jäsenvaltioiden luomia

politiikkatoimia, jotka johtavat rahallisen tai verokannustimen avulla energiatehokkaan

teknologian tai tekniikoiden soveltamiseen ja joiden vaikutuksena on energian

loppukäytön vähentyminen. Toimien käyttöönottoa ja täytäntöönpanoa koskevia

säännöksiä sisältyy 2 artiklan 15, 17 ja 19 kohtaan, 7 artiklan 9–11 kohtaan ja liitteessä V

olevaan 1, 2 ja 4 kohtaan. Politiikkatoimen valvonnasta vastaa ”täytäntöönpaneva

viranomainen” tai ”toimeksi saanut osapuoli”. ”Toimeksi saaneella osapuolella”

tarkoitetaan oikeussubjektia, jolle hallitus tai muu julkinen elin on siirtänyt toimivallan

kehittää, hallinnoida tai käyttää rahoitusjärjestelmää hallituksen tai muun julkisen elimen

puolesta. Rahoitusjärjestelmien ja -välineiden rahoituksen olisi oltava peräisin ainoastaan

julkisista lähteistä (eurooppalaisista tai kansallisista) tai sekä julkisista lähteistä

(eurooppalaisista tai kansallisista) että yksityisistä lähteistä (esimerkiksi pankeista,

investointirahastoista tai eläkerahastoista), jotka selkeästi keskittyvät sellaisten

yksittäisten toimien toteuttamiseen, joilla saavutetaan loppukäytön energiansäästöjä4.

Kansallinen energiatehokkuusrahasto Kansallinen energiatehokkuusrahasto voi olla mikä tahansa jäsenvaltion perustama

rahasto, jolla pyritään tukemaan kansallisia energiatehokkuusaloitteita. Rahastojen

perustamista ja toimintaa koskevia säännöksiä sisältyy 2 artiklan 15, 17 ja 19 kohtaan,

7 artiklan 9–11 kohtaan, 20 artiklan 6 kohtaan ja liitteessä V olevaan 1, 2 ja 4 kohtaan.

Politiikkatoimen valvonnasta vastaa ”täytäntöönpaneva viranomainen” tai ”toimeksi

saanut osapuoli”. Jotta se voitaisiin ottaa huomioon 7 artiklaa sovellettaessa, rahaston

rahoituksen olisi oltava peräisin ainoastaan julkisista lähteistä (eurooppalaisista tai

kansallisista) tai sekä julkisista lähteistä (eurooppalaisista tai kansallisista) että yksityisistä

lähteistä (esimerkiksi pankeilta, investointirahastoista, eläkerahastoista tai velvoitetuilta

osapuolilta), jotka selkeästi keskittyvät sellaisten yksittäisten toimien toteuttamiseen, joilla

saavutetaan loppukäytön energiansäästöjä5.

Säädökset ja vapaaehtoiset sopimukset Säädökset ja vapaaehtoiset sopimukset ovat jäsenvaltioiden luomia politiikkatoimia, jotka

johtavat energiatehokkaan teknologian tai tekniikoiden soveltamiseen ja joiden

vaikutuksena on energian loppukäytön vähentyminen. Ne voivat olla oikeudellisesti

sitovia toimenpiteitä, joilla velvoitetaan käyttämään tiettyä energiatehokkuusteknologiaa

tai tiettyjä energiatehokkuustekniikoita, tai vapaaehtoisia sopimuksia, joissa toimijat,

kuten teollisuuden toimijat tai paikallisviranomaiset, sitoutuvat tiettyihin toimiin. Näiden

politiikkatoimien käyttöönottoa ja käyttöä koskevia säännöksiä sisältyy 2 artiklan 16, 18

ja 19 kohtaan, 7 artiklan 9–11 kohtaan ja liitteessä V olevaan 1, 2 ja 4 kohtaan. Kyseisiin

politiikan välineisiin liittyvää toimijaa kutsutaan ”osallistuvaksi osapuoleksi”, jolla

tarkoitetaan ”yritystä tai julkista elintä, joka on sitoutunut tiettyjen tavoitteiden

4 Eurooppalaisen rahoituksen osalta on syytä todeta, että jäsenvaltioiden on vuosina 2014–2020 käytettävä

Euroopan aluekehitysrahaston määrärahoista uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen kehittyneemmillä

alueilla vähintään 20 prosenttia, siirtymäalueilla 15 prosenttia ja vähemmän kehittyneillä alueilla 10–

12 prosenttia.

5 Katso edellinen alaviite 4.

12

saavuttamiseen vapaaehtoisella sopimuksella tai jota koskee kansallinen

sääntelypoliittinen väline”.

Standardit ja normit Standardit ja normit ovat jäsenvaltion käyttöönottamia politiikkatoimia (kuten

rakennusmääräyksiä tai prosessien energiatehokkuutta koskevia vähimmäisvaatimuksia),

joiden tarkoituksena on parantaa esimerkiksi tuotteiden, palvelujen, rakennusten ja

ajoneuvojen energiatehokkuutta. Tässä yhteydessä ei oteta huomioon standardeja ja

normeja, jotka ovat ”pakollisia ja sovellettavia jäsenvaltioissa unionin oikeuden

mukaisesti”, kuten jäljempänä 34 ja 36 kohdassa tarkemmin selitetään. Toimenpiteeseen

liittyviä säännöksiä sisältyy 2 artiklan 17, 18 ja 19 kohtaan, 7 artiklan 9–11 kohtaan ja

liitteessä V olevaan 1, 2 ja 4 kohtaan. Toimijat, joita järjestelmät koskevat, ovat

”täytäntöönpanevia viranomaisia”.

Energiamerkintäjärjestelmät Energiamerkintäjärjestelmät ovat jäsenvaltioiden käyttöönottamia merkintäjärjestelmiä,

paitsi jos ne ovat pakollisia ja sovellettavia jäsenvaltioissa unionin oikeuden mukaisesti

(esimerkiksi pelkästään energiamerkinnöistä annetussa direktiivissä6 edellytetyn

energiamerkin käyttöönotolla saavutettavia säästöjä ei voida ottaa huomioon7).

Merkintäjärjestelmien käyttöönottoa ja täytäntöönpanoa koskevia säännöksiä sisältyy

2 artiklan 17, 18 ja 19 kohtaan, 7 artiklan 9–11 kohtaan ja liitteessä V olevaan 1, 2 ja 4

kohtaan. On kuitenkin syytä huomauttaa, että kyseisten merkintöjen vaikutuksia on

tarkasteltava huolella, jotta voidaan osoittaa merkinnän ja sen ansioksi luettavien

yksittäisten toimien välinen yhteys.

Koulutus ja energianeuvontaohjelmat Koulutustoimet ovat jäsenvaltioiden käyttöönottamia politiikkatoimia, jotka johtavat

energiatehokkaan teknologian tai tekniikoiden soveltamiseen ja joiden vaikutuksena on

energian loppukäytön vähentyminen. Toimet voivat olla esimerkiksi energiakatselmoijien

koulutusohjelmia, energia-asioista vastaaville suunnattuja koulutusohjelmia tai

kotitalouksille suunnattuja energianeuvontaohjelmia. Koulutuksen käyttöönottoa ja

täytäntöönpanoa koskevia vaatimuksia sisältyy 2 artiklan 17, 18 ja 19 kohtaan, 7 artiklan

9–11 kohtaan ja liitteessä V olevaan 1, 2 ja 4 kohtaan. Politiikkatoimen valvonnasta vastaa

”täytäntöönpaneva viranomainen”. On syytä huomauttaa, että kyseisten toimenpiteiden

vaikutuksia on tarkasteltava huolella, jotta voidaan osoittaa koulutustoimen ja sen ansioksi

luettavien yksittäisten toimien välinen yhteys.

Muut vaihtoehtoiset politiikkatoimet Direktiivin 7 artiklan 9 kohdassa esitetty luettelo ei ole tyhjentävä, ja muitakin

politiikkatoimia voidaan toteuttaa. Artiklan 9 kohdan viimeisen alakohdan kolmannessa

virkkeessä kuitenkin edellytetään, että jäsenvaltioiden on komissiolle antamassaan

6 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/30/EU, annettu 19 päivänä toukokuuta 2010, energiaan

liittyvien tuotteiden energian ja muiden voimavarojen kulutuksen osoittamisesta merkinnöin ja yhdenmukaisin

tuotetiedoin, EUVL L 153, 18.6.2010, s. 1. 7 Energiamerkinnöistä annettuun direktiiviin perustuvia tuotteiden energiamerkintöjä voidaan käyttää osana

muita vaihtoehtoisia politiikkatoimia, kuten rahoitusta tai verokannustimia, energiatehokkuusvelvoitteita tai

vapaaehtoisia sopimuksia. Näiden vaihtoehtoisten politiikkatoimien vaikutukset otetaan huomioon 7 artiklassa ja

liitteessä V olevien vaatimusten mukaisesti.

13

ilmoituksessa selitettävä, miten vastaava säästöjen, seurannan ja todentamisen taso

saavutetaan.

25. Hallinnollisen rasituksen vähentämiseksi ja kattavan poliittisen kehyksen luomiseksi

jäsenvaltio voi ryhmittää kaikki 7 artiklan täytäntöönpanemiseksi toteutetut yksittäiset

politiikkatoimet kattavaksi kansalliseksi energiatehokkuusohjelmaksi (7 artiklan 9 kohta ja

johdanto-osan 23 kappale).

26. Mitä tahansa edellä mainittujen politiikan välineiden yhdistelmää voidaan käyttää. Koska eri

loppukäyttösektorien haasteet ovat erilaisia, kullakin sektorilla voidaan käyttää eri välineitä.

Jäsenvaltio voi esimerkiksi saavuttaa vaadituista säästöistä osan uuden tai olemassa olevan

energiatehokkuusvelvoitejärjestelmän avulla, osan asumista koskevilla uusilla tai olemassa

olevilla rahoituspolitiikan välineillä, osan teollisuudenaloja koskevilla sopimuksilla, osan

veropolitiikan (kuten hiilidioksidiverojen) avulla, osan panemalla täytäntöön 8 artiklan

energiakatselmuksia koskevat säännökset ja osan tehostamalla kaupunkiliikennettä

paikallisten ohjelmien avulla. Kaikkien toimien vaikutukset olisi määritettävä näiden ohjeiden

eri jaksojen mukaisesti.

C2. Mitkä vaatimukset politiikkatoimien suunnittelussa on täytettävä?

27. Suunnitellessaan, miten 7 artiklan noudattamisen edellyttämät politiikkatoimet käytännössä

toteutetaan, jäsenvaltioiden on noudatettava 7 artiklassa ja liitteessä V olevia

perusvaatimuksia ja perusteita. Seuraavassa taulukossa esitetään yhteenveto vaatimuksista.

Politiikkatoimi

Vaatimukset,

jotka

politiikkatoimen on

täytettävä

Asiaa

koskevat

artiklat

Energiatehokkuus-

velvoitejärjestelmät Energia- ja

hiilidioksidiverot

Säädökset tai

vapaaehtoiset

sopimukset

Rahoitusjärjestelmät

ja verotukselliset

välineet, standardit ja

normit,

energiamerkintä,

koulutus

Asiaa koskevat

artiklat 7 artiklan 1 kohta

7 artiklan

9 kohdan

a alakohta

7 artiklan

9 kohdan

c alakohta

7 artiklan

9 kohdan b, d, e ja

f alakohta sekä

20 artiklan

6 kohta Johtaa 7 artiklan

1 kohdassa asetetun

tavoitetason

saavuttamiseen

7 artiklan

1 kohta ja

10 kohdan

a alakohta

√ √ √ √

Sisältää vähintään

kaksi välijaksoa 7 artiklan

10 kohdan

a alakohta X √ √ √

Seuraavien

osapuolten vastuut

on selkeästi

määritelty:

velvoitettu osapuoli

(VO), toimeksi

saanut osapuoli

(TSO), osallistuva

osapuoli (OO),

täytäntöönpaneva

viranomainen (TV)

7 artiklan

4 kohta ja

10 kohdan

b alakohta

√ VO √ TV √ OO √ TV tai TSO

14

Politiikkatoimi

Vaatimukset,

jotka

politiikkatoimen on

täytettävä

Asiaa

koskevat

artiklat

Energiatehokkuus-

velvoitejärjestelmät Energia- ja

hiilidioksidiverot

Säädökset tai

vapaaehtoiset

sopimukset

Rahoitusjärjestelmät

ja verotukselliset

välineet, standardit ja

normit,

energiamerkintä,

koulutus

Säästöt on

määritelty

avoimesti

7 artiklan

4 kohta ja

10 kohdan

c alakohta

√ √ √ √

Säästöt on ilmaistu

loppu- tai

primäärienergiana

liitteessä IV olevia

muuntokertoimia

käyttäen

7 artiklan

10 kohdan

d alakohta √ √ √ √

Säästöt on laskettu

liitteessä V olevan

1 ja 2 kohdan

mukaisesti

7 artiklan

10 kohdan

e alakohta √ X √ √

Säästöt on laskettu

liitteessä V olevan

3 kohdan

mukaisesti

7 artiklan

10 kohdan

f alakohta X √ X X

Osallistuvat

osapuolet laativat

vuosiraportin, paitsi

jos se ei ole

toteutettavissa

7 artiklan

10 kohdan

g alakohta X X √ X

Velvoitetut

osapuolet

toimittavat tietoja

vaadittaessa

7 artiklan

8 kohta √ X X X

Tuloksia seurataan 7 artiklan

6 kohta ja

10 kohdan

h alakohta

√ √ √ √

Käytössä on

valvontajärjestelmä 7 artiklan

6 kohta ja

10 kohdan

i alakohta

√ √ √ √

Tiedot vuotuisista

kehityssuunnista

julkaistaan

vuosittain

7 artiklan

8 kohta ja

10 kohdan

j alakohta

√ √ √ √

Huomautus: √ – tarkoittaa, että vaatimus koskee kyseistä politiikkatoimea, X – tarkoittaa, ettei vaatimus koske

kyseistä politiikkatoimea.

15

C3. Onko energiansäästöjen laskeminen kahteen kertaan sallittua 7 artiklan

soveltamiseksi?

28. Yhden yksittäisen toimen toteuttamisessa voi yhdistyä useita politiikkatoimia. Direktiivin

7 artiklan 12 kohdassa todetaan selkeästi, että kyseisessä tapauksessa yksittäisellä toimella

saavutettavia säästöjä ei lasketa kahteen kertaan:

”12. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että politiikkatoimien tai yksittäisten toimien

vaikutusten ollessa päällekkäisiä energiansäästöjä ei lasketa kahteen kertaan.”

Jäsenvaltiot päättävät siitä, miten tämä varmistetaan, ja niiden on raportoitava menetelmästä

laskentamenetelmää koskevan, liitteessä V olevan 4 kohdan f alakohdan mukaisesti.

D. MITKÄ ALAT JA YKSITTÄISET TOIMET ON VALITTAVA KOHTEIKSI?

29. Määritettäessä, millä aloilla ja millä politiikkatoimien perusteella toteuttavilla yksittäisillä

toimilla saavutetut energiansäästöt voidaan ottaa huomioon, voi nousta esiin seuraavia

kysymyksiä:

1. Onko alojen valintaa rajoitettu?

2. Millä yksittäisillä toimilla saavutetut säästöt voidaan ottaa huomioon?

3. Milloin yksittäiset toimet olisi toteutettava?

D1. Onko alojen valintaa rajoitettu?

30. Direktiivin 7 artiklalla pyritään saavuttamaan ”loppukäytön” energiansäästöjä (1 kohdan

toinen virke), eikä artiklassa rajoiteta millään tavalla sitä, mihin energian loppukäyttöön

liittyviin aloihin artiklan täytäntöönpanemiseksi toteutetut kansalliset politiikkatoimet voidaan

kohdistaa. Liikenteen alalla ja päästökauppajärjestelmään kuuluvilla teollisuudenaloilla

toteutetuilla politiikkatoimilla saavutetut säästöt voidaan ottaa huomioon, vaikka kyseisten

alojen energiankäyttö olisi jätetty energiansäästöjen kokonaismäärää koskevan laskelman

ulkopuolelle näiden ohjeiden B1 jaksossa kuvatulla tavalla.

31. Loppukäytön energiansäästöjen lisäksi jäsenvaltiot voivat edellä B4 jaksossa kuvatulla tavalla

päättää valita kohteeksi 7 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetyn 25 prosentin rajoituksen puitteissa

tietyt tarjontapuolella energian muuntamisessa, jakelussa ja siirrossa saavutettavat säästöt,

tehokas kaukolämpö- ja -jäähdytysinfrastruktuuri mukaan lukien (tarkempaa tietoa jäljempänä

38 kohdassa).

D2. Millä yksittäisillä toimilla saavutetut säästöt voidaan ottaa huomioon?

32. Politiikkatoimien vaikutusten määrittämisessä huomioidaan ainoastaan energiansäästöt, jotka

saavutetaan politiikkatoimien täytäntöönpanemiseksi toteutetuilla todellisilla ”yksittäisillä

toimilla”. Säästöt voidaan ottaa huomioon, jos ne on saavutettu yksittäisillä toimilla, jotka i)

säästävät energiaa ja ii) toteutetaan jäsenvaltion politiikkatoimen perusteella. Tämä perustuu

seuraaviin 2 artiklassa esitettyihin määritelmiin, joissa tarkoitetaan

16

”18) ’politiikkatoimella’ sääntely-, rahoitus- tai verotustoimenpidettä taikka

vapaaehtoista tai tietojen toimittamista koskevaa toimenpidettä, joka on

jäsenvaltiossa otettu muotomääräisesti käyttöön ja pantu täytäntöön ja jolla luodaan

tukikehys, vaatimus tai kannustin, jotta markkinatoimijat tarjoaisivat ja ostaisivat

energiapalveluja ja toteuttaisivat muita energiatehokkuutta parantavia

toimenpiteitä;

19) ’yksittäisellä toimella’ toimea, joka johtaa todennettaviin ja mitattaviin tai

arvioitaviin energiatehokkuuden parannuksiin ja joka toteutetaan politiikkatoimen

perusteella;”.

33. Liitteessä V olevan 2 kohdan c alakohdassa säädetään, että jotta säästöt voitaisiin ottaa

huomioon,

”c) velvoitetun, osallistuvan tai toimeksi saaneen osapuolen toiminnalla on oltava

todistettavasti vaikutusta ilmoitettujen säästöjen saavuttamiseen;”.

Tästä niin sanotusta vaikuttavuustestistä seuraa, ettei EU:n lainsäädännön automaattista

täytäntöönpanoa tai esimerkiksi markkinavoimien tai teknisen kehityksen vuoksi tehtyjä

autonomisia parannuksia voida ottaa huomioon. Jäsenvaltiot eivät voi ottaa huomioon toimia,

jotka olisi toteutettu joka tapauksessa. Politiikkatoimen täytäntöönpanosta vastaavien

kansallisten julkisen sektorin osapuolten toiminnalla on oltava ”vaikutusta” toimen

toteuttamiseen. ”Vaikutuksella” tarkoitetaan sitä, että kyseisen osapuolen on oltava

osallistunut kyseessä olevan yksittäisen toimen toteuttamiseen ja että velvoitetun, osallistuvan

tai toimeksi saaneen osapuolen tuella tai osallistumisella on oltava ollut selvästi suurempi

kuin vähäinen vaikutus loppukäyttäjän päätökseen investoida energiatehokkuuteen.

Ilmauksella ”todistettavasti” tarkoitetaan sitä, että jäsenvaltion on voitava osoittaa, että

toiminnalla on ollut vaikutusta.

34. Vaikuttavuustestin lisäksi liitteessä V olevan 2 kohdan a alakohdassa ja 3 kohdan

a alakohdassa säädetään, että joissakin tapauksissa säästöissä voidaan ottaa huomioon vain

sellaiset säästöt, jotka ylittävät EU:n lainsäädäntöön perustuvat vähimmäisvaatimukset. Tämä

koskee yksittäisiä toimia, jotka perustuvat energiatehokkuusvelvoitejärjestelmiin,

vaihtoehtoisiin politiikkatoimiin tai kansalliseen energiatehokkuusrahastoon ja liittyvät

esimerkiksi seuraaviin EU:n säädöksiin:

tuotteet: ekologista suunnittelua koskevan direktiivin8 nojalla toteutetuilla

täytäntöönpanotoimenpiteillä asetetut vaatimukset;

uudet henkilöautot ja kevyet kuljetusajoneuvot: asetuksella (EY) N:o 443/20099 ja

asetuksella (EU) N:o 510/201110

asetetut päästönormit;

8 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/125/EY, annettu 21 päivänä lokakuuta 2009, energiaan

liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista (uudelleenlaadittu), EUVL L

285, 31.10.2009, s. 10. 9 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 443/2009, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009,

päästönormien asettamisesta uusille henkilöautoille osana yhteisön kokonaisvaltaista lähestymistapaa kevyiden

hyötyajoneuvojen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi, EUVL L 140, 5.6.2009, s. 1. 10

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 510/2011, annettu 11 päivänä toukokuuta 2011,

päästönormien asettamisesta uusille kevyille kuljetusajoneuvoille osana unionin kokonaisvaltaista

lähestymistapaa kevyiden hyötyajoneuvojen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi, EUVL L 145, 31.5.2011,

s. 1.

17

verot: energiatuotteiden ja sähkön verotusta koskevan yhteisön kehyksen

uudistamisesta annetussa neuvoston direktiivissä 2003/96/EY11

tai yhteisestä

arvonlisäverojärjestelmästä annetussa neuvoston direktiivissä 2006/112/EY12

vaaditut

polttoaineverojen vähimmäistasot.

Jos edellä mainittuja säädöksiä muutetaan tai jos hyväksytään uusia

täytäntöönpanotoimenpiteitä, sovelletaan uusia vaatimustasoja.

35. Sitä vastoin, jos vaaditusta energiatehokkuudesta määrätään kansallisilla poliittisilla

valinnoilla, jotka eivät perustu pakollisesti sovellettaviin EU:n vaatimuksiin, voidaan näihin

politiikkatoimiin perustuvilla yksittäisillä toimilla saavutettavat energiansäästöt laskea

kokonaan kyseisistä yksittäisistä toimista johtuviksi.

36. Edellä 34 kohdassa tarkoitettujen rajoitusten lisäksi direktiivillä asetetaan myös muita

rajoituksia tietyillä vaihtoehtoisilla politiikkatoimilla saavutettavien säästöjen ottamiselle

huomioon. Vaihtoehtoisille politiikkatoimille (muille kuin verotusta koskeville) asetetaan

7 artiklan 9 kohdan d ja e alakohdassa seuraavat rajoitukset:

”d) standardit ja normit, joiden tarkoituksena on tuotteiden ja palvelujen, rakennukset ja

ajoneuvot mukaan luettuina, energiatehokkuuden parantaminen, paitsi jos ne ovat

pakollisia ja sovellettavia jäsenvaltioissa unionin oikeuden mukaisesti;

e) energiamerkintäjärjestelmät, paitsi jos ne ovat pakollisia ja sovellettavia

jäsenvaltioissa unionin oikeuden mukaisesti;”.

Rajoituksiin sisältyvä ehto ”paitsi jos ne ovat pakollisia ja sovellettavia jäsenvaltioissa

unionin oikeuden mukaisesti” tarkoittaa sitä, että jos EU:n lainsäädännössä säädetään

konkreettisista energiatehokkuustasoista tai merkintäjärjestelmistä, ei vaatimusten

automaattisessa saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä toteutetuilla yksittäisillä

toimilla saavutettavia energiansäästöjä voida laskea vaihtoehtoisiksi politiikkatoimiksi. Jos

jäsenvaltiossa säädetään tiukempia vaatimuksia kuin EU:n tasolla edellytetään (jos se on

oikeudellisesti mahdollista), voidaan EU:n pakollisten tasojen ja käytännössä asetettujen

tasojen välinen erotus ottaa huomioon.

Jos muilla vaihtoehtoisilla politiikoilla (kuten rahoituksella, verotuksellisilla toimilla tai

vapaaehtoisilla sopimuksilla) vauhditetaan esimerkiksi tehokkaampien tuotteiden,

rakennusten, ajoneuvojen tai palvelujen käyttöönottoa, yksittäisellä toimella saavutettavat

säästöt voidaan ottaa huomioon täysimääräisesti kaikissa paitsi liitteessä V olevan 2 kohdan

a alakohdassa ja 3 kohdan a alakohdassa luetelluissa tapauksissa. Luetelluissa tapauksissa

kaikilla yksittäisillä toimilla saavutettavien energiansäästöjen laskemisen

vähimmäislähtökohtana pidetään liitteessä V olevan 2 kohdan a alakohdassa ja 3 kohdan

a alakohdassa lueteltujen EU:n säädösten täytäntöönpanemiseksi asetettuja tasoja.

37. Sille minkälaiset loppukäytön energiansäästötoimenpiteet voidaan ottaa huomioon, ei ole

asetettu rajoituksia.

11

Neuvoston direktiivi 2003/96/EY, annettu 27 päivänä lokakuuta 2003, energiatuotteiden ja sähkön verotusta

koskevan yhteisön kehyksen uudistamisesta, EUVL L 283, 31.10.2003, s. 51. 12

Neuvoston direktiivi 2006/112/EY, annettu 28 päivänä marraskuuta 2006, yhteisestä

arvonlisäverojärjestelmästä, EUVL L 347, 11.12.2006, s. 1.

18

38. Energian tuotannossa, muuntamisessa ja siirrossa energiaa säästävillä yksittäisillä toimilla

saavutetuista säästöistä sen sijaan voidaan ottaa huomioon vain rajallinen osa. Tällaisilla

toimilla saavutettavaa säästöjen määrää rajoitetaan ensinnäkin 7 artiklan 3 kohdan

säännöksillä (kuten edellä B4 jaksossa selitetään). Toiseksi kyseisten yksittäisten toimien on

perustuttava direktiivin 14 artiklan 4 kohdan, 14 artiklan 5 kohdan b alakohdan ja 15 artiklan

1–6 kohdan ja 9 kohdan säännösten täytäntöönpanoon. Lyhyesti sanottuna tarjontapuolen

energiansäästöt voidaan ottaa huomioon 25 prosentin kokonaisuudessa, jos ne saavutetaan

yksittäisillä toimilla, jotka perustuvat

jäsenvaltioiden politiikkatoimiin, joilla kehitetään tehokasta kaukolämmitys- ja

kaukojäähdytysinfrastruktuuria ja/tai annetaan mahdollisuus kehittää tehokasta

yhteistuotantoa sekä hukkalämmön ja uusiutuvien energialähteiden hyödyntämiseen

perustuvan lämmityksen ja jäähdytyksen käyttöä;

energiansäästöihin, jotka saavutetaan, kun olemassa oleva sähkön

lauhdetuotantolaitos, jonka kokonaislämpöteho on yli 20 MW, muutetaan merkittävien

uudistusten yhteydessä tehokkaaksi yhteistuotantolaitokseksi kustannus-hyötyanalyysin

perusteella;

jäsenvaltioiden politiikkatoimiin, joilla parannetaan siirron ja jakelun tehokkuutta;

jäsenvaltioiden politiikkatoimiin, joilla kannustetaan sellaisten laitosten, joissa

harjoitetaan polttoaineiden polttoa ja joiden nimellinen kokonaislämpöteho on vähintään

50 MW, käyttäjiä parantamaan keskimääräisiä vuotuisia nettohyötysuhteitaan.

D3. Milloin yksittäiset toimet olisi toteutettava?

39. Koska direktiivissä edellytetään ”uusia” säästöjä, ei 7 artiklan soveltamisessa voida ottaa

huomioon kaikkia jäsenvaltioiden loppukäytön energiatehokkuuden saralla joskus toteuttamia

toimia. Artiklaan sisältyy sääntöjä siitä, milloin toimet on toteutettava, jotta ne voidaan ottaa

huomioon vaadituissa energiansäästöissä.

40. Valittavana oli kaksi yleistä lähestymistapaa:

a) Artiklan vaatimusten täyttämiseksi olisi voitu edellyttää uusia politiikkatoimia. Ennen

tiettyä määräpäivää olemassa olleilla politiikkatoimilla saavutetut säästöt olisi voitu

jättää huomioimatta.

b) Artiklan vaatimusten täyttämiseksi olisi voitu edellyttää uusia yksittäisiä toimia.

Määräpäivän jälkeen toteutetuilla yksittäisillä toimilla saavutetut säästöt olisi voitu

ottaa huomioon, vaikka toimien perustana ollut politiikkatoimi, kuten

rahoitusjärjestelmä, olisi otettu käyttöön ennen määräpäivää.

Direktiivissä on noudatettu jälkimmäistä lähestymistapaa, eli velvoitekauden aikana

(1. tammikuuta 2014 jälkeen ja 31. joulukuuta 2020 asti) toteutetuilla yksittäisillä toimilla

saavutetut säästöt voidaan ottaa huomioon, vaikka toimien taustalla oleva politiikkatoimi olisi

otettu käyttöön ennen kyseistä kautta.

Jos jäsenvaltio on esimerkiksi perustanut vuonna 2005 ikkunoiden uusimista varten

rahoitusjärjestelmän, joka on yhä voimassa vuonna 2014 ja josta rahoitetaan vuosittain

100 000 ikkunan uusiminen, voidaan yksittäisillä toimilla eli uusituilla ikkunoilla vuodesta

2014 lähtien saavutetut säästöt ottaa huomioon. Jos jäsenvaltio on päättänyt hyödyntää

19

7 artiklan 2 kohdan d alakohdassa säädettyjä vaihtoehtoja (katso edellä oleva B4 jakso), se voi

ottaa huomioon myös vuoden 2008 lopun ja vuoden 2013 lopun välisenä aikana uusituilla

ikkunoilla saavutetut säästöt.

41. Direktiivin 7 artiklan 7 kohdan c alakohdassa säädetään seuraavaa:

”7. Jäsenvaltiot voivat energiatehokkuusvelvoitejärjestelmässä

[…]

c) sallia velvoitettujen osapuolten ottaa huomioon tiettynä vuonna saavutetut

säästöt, siten kuin ne olisi saavutettu jonakin neljästä edeltävästä tai kolmesta

seuraavasta vuodesta.”

Tällä energiatehokkuusvelvoitejärjestelmiä koskevalla säännöksellä säädetään, että

jäsenvaltiot voivat antaa velvoitetuille osapuolille lisää joustovaraa ja sallia niiden ottaa niiltä

vaaditussa energiansäästöjen määrässä huomioon energiansäästöt, jotka on saavutettu

yksittäisillä toimilla neljä vuotta ennen vuotta, jolloin ne on oikeasti saavutettu, tai kolme

vuotta kyseisen vuoden jälkeen.

Harkitessaan säännöstä jäsenvaltioiden olisi pidettävä mielessä, että artiklan ajallinen

soveltamisala määritetään artiklan ensimmäisessä kohdassa, jonka mukaan velvoitettujen

osapuolten on saavutettava energiatehokkuustavoite, joka vastaa sitä, että kunakin vuonna

tammikuusta 2014 joulukuun 31. päivään 2020 saavutetaan 1,5 prosenttia uusia säästöjä.

Soveltamisaikaa koskevasta rajallisesta poikkeuksesta säädetään 7 artiklan 2 ja 3 kohdassa, ja

lainsäätäjä on asettanut poikkeusten soveltamiselle tiettyjä ehtoja, kuten 25 prosentin katon ja

komissiolle tehtävän ennakkoilmoituksen.

E. MITEN KULLAKIN YKSITTÄISELLÄ TOIMELLA SAAVUTETUT ENERGIANSÄÄSTÖT TULISI

LASKEA?

42. Direktiivin 7 artiklan soveltamisessa noudatetun menetelmän olisi vastattava seuraaviin

kysymyksiin:

1. Paljonko energiansäästöjä kullakin toimella voidaan katsoa saavutettavan?

2. Miten energiatehokkuutta parantavien toimien elinkaari olisi otettava huomioon?

E1. Paljonko energiansäästöjä kullakin toimella voidaan katsoa saavutettavan?

43. Jäsenvaltioiden on laadittava 7 artiklassa ja liitteessä V esitetyn kehyksen puitteissa säännöt

siitä, paljonko kullakin yksittäisellä toimella voidaan katsoa säästettävän energiaa.

44. Kaikissa politiikkatoimissa (mukaan lukien energiatehokkuusvelvoitejärjestelmiin perustuvat

toimet ja kaikki vaihtoehtoiset politiikkatoimet paitsi verotus) on noudatettava liitteessä V

olevan 1 ja 2 kohdan periaatteita. Liitteessä olevaan 1 kohtaan sisältyy neljä menetelmää

erilaisilla toimilla saavutettavien energiansäästöjen laskemiseksi: ”oletetut säästöt”

(vakioarvot kullekin toimenpiteelle), ”mitatut säästöt” (mittaaminen ennen toimenpidettä ja

sen jälkeen), ”laskennalliset säästöt” (perustuvat teknisiin arvioihin) ja ”kyselyjen perusteella

20

kartoitetut säästöt” (perustuvat kuluttajien reaktioihin). Näiden neljän menetelmän

soveltamisessa on noudatettava liitteessä V olevan 2 kohdan b ja c alakohdassa säädettyjä

tasoja.

Energiatehokkuusvelvoitteiden suhteen laskentamenetelminä on tähän mennessä käytetty

yleisimmin oletettuja säästöjä ja laskennallisia säästöjä.

Jäsenvaltioiden on määritettävä, mille huomioon otettaville energiatehokkuustoimenpiteille

on olemassa riippumattomasti todistetut tai vakiintuneet energiansäästönormit. Näiden

toimenpiteiden yhteydessä voidaan käyttää oletettuja säästöjä tai teknisiin arvioihin perustuvia

säästöjä. Jäsenvaltioiden olisi hyvä julkaista tiedot siitä, miten oletetut tai laskennalliset

säästöt määritetään ja paljonko kullakin yksittäisellä toimella katsotaan säästettävän energiaa,

ja varmistaa, että tiedot ovat avoimesti saatavilla. Etenkin laskennalliset säästöt olisi

määritettävä ”kansallisesti vahvistettujen menetelmien ja viitearvojen pohjalta sellaisten

pätevien tai akkreditoitujen asiantuntijoiden toimesta, jotka ovat riippumattomia

asiaankuuluvista velvoitetuista, osallistuvista tai toimeksi saaneista osapuolista”. Muissa

toimenpiteissä arvot on määritettävä mittaamalla energiansäästöt tai kartoittamalla ne

kyselyjen perusteella.

45. Verojen muodossa toteutettavissa politiikkatoimissa on noudatettava liitteessä V olevan

3 kohdan a alakohdan periaatteita. Veroilla saavutettavien energiansäästöjen laskemisessa on

arvioitava kysynnän hintajouston avulla, miten yksinomaan veroista (eikä esimerkiksi

inflaatiosta tai muista politiikoista) johtuvat hinnannousut muuttaisivat kuluttajien

käyttäytymistä.

Verokannustimiin, kuten kuluttajille tiettyjen energiansäästötoimenpiteiden ansiosta

myönnettäviin veronalennuksiin tai vapaaehtoisiin sopimuksiin sisältyviin kannustimiin,

sovelletaan liitteessä V olevan 1 ja 2 kohdan sääntöjä.

46. Jos käytetään useiden erilaisten politiikkatoimien yhdistelmää, kuten

energiatehokkuusvelvoitejärjestelmää ja verokannustimia tai verokannustimia, koulutusta ja

merkintäjärjestelmiä, on 7 artiklan 12 kohdan mukaisesti vältettävä säästöjen laskemista

kahteen kertaan ja tehtävä selväksi, mitkä saavutetuista säästöistä katsotaan kunkin toimen

ansioksi.

E2. Miten energiatehokkuutta parantavien toimien elinkaari olisi otettava

huomioon?

47. Kun on päätetty kustakin yksittäisestä toimesta koituva energiansäästöjen määrä, on

seuraavaksi määritettävä, kuinka kauan kullakin toimella saavutetaan energiansäästöjä.

Direktiivin 7 artiklassa keskitytään säästöjen määrään, joka on saavutettava vuoteen 2020

mennessä, ja liitteessä V olevan 2 kohdan e alakohdassa säädetään seuraavaa:

”e) energiansäästöjen laskennassa on otettava huomioon säästöjen elinkaari. Tämä

voidaan tehdä laskemalla kullakin yksittäisellä toimella saavutettavat säästöt

soveltamisen alkamispäivän ja 31. joulukuuta 2020 välisenä aikana. Vaihtoehtoisesti

jäsenvaltiot voivat valita toisen menetelmän, jolla arvioidaan päästävän vähintään

samaan säästöjen kokonaismäärään. Käyttäessään muita menetelmiä jäsenvaltioiden

on varmistettava, että näillä muilla menetelmillä laskettava energiansäästöjen

kokonaismäärä ei ylitä sitä energiansäästöjen määrää, joka olisi saatu tulokseksi

21

laskemalla yhteen kullakin yksittäisellä toimella saavutettavat säästöt soveltamisen

alkamispäivän ja 31 päivän joulukuuta 2020 välisenä aikana. Jäsenvaltioiden on

kuvailtava yksityiskohtaisesti tämän direktiivin liitteen XIV mukaisessa

ensimmäisessä kansallisessa energiatehokkuutta koskevassa

toimintasuunnitelmassaan, mitä muita menetelmiä ne ovat käyttäneet ja mihin

toimiin on ryhdytty sen varmistamiseksi, että tätä sitovaa vaatimusta noudatetaan;”.

Jäsenvaltio voi siis päättää laskea kunkin yksittäisen toimen hyväksi todelliset säästöt, jotka

toimella saavutetaan sen toteuttamisvuoden ja vuoden 2020 välisenä aikana. Tätä

menettelytapaa kutsutaan jäljempänä yksinkertaiseksi menetelmäksi.

48. Jäsenvaltiot voivat myös poiketa tästä menetelmästä, etenkin edistääkseen energiatehokkuutta

pitkällä aikavälillä parantavia toimenpiteitä, edellyttäen, että myös niiden valitsemalla muulla

menetelmällä vuoteen 2020 mennessä todella saavutetaan vaadittu energiansäästöjen määrä,

joka lasketaan jäljempänä 52–55 kohdissa kuvatulla tavalla.

49. Esimerkkinä yksinkertaisesta menetelmästä tarkastellaan yksittäistä toimea, kuten ikkunoiden

uusimista. Ajatellaan, että toimella säästetään vuodessa yhden öljyekvivalenttitonnin (toe)

verran energiaa ja että sama säästö saavutetaan vuodesta toiseen. Yksinkertaisen menetelmän

mukaan kyseisellä toimella, joka toteutetaan vuonna 2014, saavutetaan 1 toe:n säästöt vuonna

2014 ja 1 toe:n säästöt jokaisena seuraavana vuonna vuoteen 2020 asti, ja säästöjen

kokonaismäärä on 7 toe. Jos toimi toteutetaan vuonna 2015, sillä saavutetaan 1 toe:n säästöt

joka vuosi vuodesta 2015 vuoteen 2020, ja säästöjen kokonaismäärä on 6 toe. Jos toimi

toteutetaan vuonna 2020, sillä saavutetaan vaadittuja säästöjä vain kyseisenä vuonna,

yhteensä 1 toe:n verran.

50. Lyhytkestoisemmalla toimella, kuten tiedotuskampanjalla, sitä vastoin saatetaan säästää

energiaa 1 toe:n verran toimen toteuttamisvuonna mutta ei lainkaan sen jälkeen.

Yksinkertaisen menetelmän mukaan saavutettavien säästöjen määrä on 1 toe riippumatta siitä

minä vuonna vuosien 2014 ja 2020 välisenä aikana toimi toteutetaan. On syytä huomauttaa,

että jäsenvaltioiden on varmistettava, että B2 jaksossa kuvattu energiansäästöjen

kokonaismäärä saavutetaan. Jos jokin jäsenvaltio esimerkiksi toteuttaa seitsenvuotisen

velvoitekauden alussa pääasiassa yksittäisiä toimia, joiden elinkaari on lyhyt, sen on

toteutettava lisätoimenpiteitä saavuttaakseen vaaditut säästöt.

51. Yksinkertainen menetelmä selvästi täyttää vaatimuksen siitä, että laskentamenetelmän on

johdettava siihen, että vaadittu energiansäästöjen määrä todella saavutetaan vuoteen 2020

mennessä. Menetelmässä on kuitenkin kaksi haittapuolta. Ensinnäkin, kuten 49 kohdasta

ilmenee, menetelmällä voidaan saada samalle toimelle eri arvoja riippuen siitä, minä vuonna

toimi toteutetaan. Toiseksi, koska menetelmällä pyritään laskemaan vuoteen 2020 asti

saavutettavat säästöt, sen avulla voidaan ottaa huomioon enintään seitsemän vuoden aikana

saavutetut säästöt, vaikka joillakin toimilla saavutetaan säästöjä huomattavasti pidemmän

aikaa (esimerkiksi uudet ikkunat voivat kestää 25 vuotta). Yksinkertaisella menetelmällä ei

välttämättä voida riittävästi kannustaa tällaisten pitkäaikaisten toimien toteuttamiseen.

52. Jäsenvaltiot, joissa on käytössä energiansäästöjärjestelmiä, ovat pyrkineet ratkaisemaan

ongelman eri tavoilla, jotka ovat kaikki monimutkaisempia kuin yksinkertainen menetelmä.

53. Eräs vaihtoehto yksinkertaiselle menetelmälle on antaa jokaiselle toimelle niin sanottu

indeksiarvo, joka vastaa sen odotettua elinkaarta. Tässä menetelmässä tiedotuskampanjalle

22

voitaisiin antaa indeksiarvoksi 0,25 ja ikkunoiden uusimiselle indeksiarvo 6. Kummallakin

toimella säästetään vuodessa 1 toe energiaa, joten tiedotuskampanjan ansioksi laskettava

säästöjen määrä olisi (1 x 0,25) = 0,25 toe. Ikkunoiden uusimisella saavutettavaksi säästöjen

määräksi katsottaisiin toimen toteuttamisvuodesta riippumatta (1 x 6) = 6 toe. Tätä

menetelmää käyttävän jäsenvaltion on varmistettava, ettei tulos ole suurempi kuin

yksinkertaisella menetelmällä saavutettava tulos13

.

54. Toinen vaihtoehto on asettaa yksittäisten toimien elinkaarille katto. Enimmäiskestoksi

voitaisiin valita esimerkiksi 5 vuotta. Tässä menetelmässä tiedotuskampanjalla saavutettaviksi

säästöiksi katsottaisiin 1 toe. Ikkunoiden uusimisella saavutettavaksi säästöjen määräksi

katsottaisiin toteuttamisvuodesta riippumatta (1 x 5) = 5 toe. Myös tätä menetelmää käyttävän

jäsenvaltion on varmistettava, ettei tulos ole suurempi kuin yksinkertaisella menetelmällä

saavutettava tulos.

55. Kolmas vaihtoehto on huomioida laskemissa koko elinkaari mutta diskontata tulevien vuosien

säästöt. Diskonttokoroksi voitaisiin valita esimerkiksi 10 prosenttia. Tässä menetelmässä

tiedotuskampanjalla saavutettaviksi säästöiksi katsottaisiin 1 toe. Yksittäisellä toimella, jonka

elinkaari on neljä vuotta ja jolla saavutetaan vuosittain 1 toe:n säästöt, saavutettavat

kokonaissäästöt laskettaisiin seuraavasti:

Vuosi 1 1,0 toe

Vuosi 2 (1,0 x 0,9) = 0,9

Vuosi 3 (0,9 x 0,9) = 0,81

Vuosi 4 (0,81 x 0,9) = 0,73

Yhteensä 3,44 toe

Jos ikkunoiden uusimisen elinkaari on 25 vuotta, uusimisella saavutettaviksi säästöiksi

katsottaisiin 9,28 toe toteuttamisvuodesta riippumatta. Myös tätä menetelmää käyttävän

jäsenvaltion on varmistettava, ettei tulos ole suurempi kuin yksinkertaisella menetelmällä

saavutettava tulos.

13

Kuvitellaan, että jäsenvaltion on säästettävä kauden aikana 35 Mtoe ja että se aikoo saavuttaa säästöt

toteuttamalla vuosittain yhden tiedotuskampanjan, jossa toteutetaan esimerkiksi miljoona toimea (kunkin toimen

vaikutukseksi on osoitettu kyselyn avulla 1 toe), ja uusimalla vuosittain miljoona ikkunaa (kunkin oletetuiksi

säästöiksi arvioidaan 1 toe).

Yksinkertaisen menetelmän mukaan kullakin tiedotuskampanjalla saavutettaisiin toteuttamisvuonna 1 Mtoe:n

säästöt eli vuoteen 2020 mennessä seitsemänä vuonna toteutetuilla seitsemällä kampanjalla saavutettaisiin

yhteensä 7 Mtoe:n säästöt. Ensimmäisenä vuonna uusituilla miljoonalla ikkunalla saavutettaisiin 7 Mtoe:n

säästöt, toisena vuonna uusituilla miljoonalla ikkunalla 6 Mtoe:n säästöt, kolmantena vuonna uusituilla 5 Mtoe:n

säästöt, neljäntenä vuonna uusituilla 4 Mtoe:n säästöt, viidentenä vuonna uusituilla 3 Mtoe:n säästöt, kuudentena

vuonna uusituilla 2 Mtoe:n säästöt ja seitsemäntenä vuonna uusituilla 1 Mtoe:n säästöt, eli säästöjä kertyisi

vuoteen 2020 mennessä yhteensä 28 Mtoe. Tiedotuskampanjoilla ja ikkunoiden uusimisella saavutettaisiin siis

yhteensä 35 Mtoe:n säästöt (7 Mtoe + 28 Mtoe).

Indeksiarvoihin perustuvassa menetelmässä jäsenvaltio voisi antaa tiedotuskampanjoille indeksiarvon 0,25 ja

ikkunoiden uusimiselle indeksiarvon 4,75. Tiedotuskampanjoilla katsottaisiin siten säästettävän 0,25 Mtoe niiden

toteuttamisvuonna, eli vuoteen 2020 mennessä seitsemän vuoden aikana toteutetuilla seitsemällä kampanjalla

säästettäisiin yhteensä 1,75 Mtoe. Kauden aikana uusituilla 7 miljoonalla ikkunalla saavutettaisiin 7 Mtoe:n

säästöt. Nämä säästöt kerrotaan arvolla 4,75, jolloin kokonaissäästöiksi saadaan 33,25 Mtoe.

Tiedotuskampanjoilla ja ikkunoiden uusimisella saavutettaviksi säästöiksi saataisiin siis yhteensä 35 Mtoe

(1,75 Mtoe + 33,25 Mtoe).

23

F. MITÄ MITTAUS-, TARKASTUS-, LAATU-, SEURANTA- JA TODENTAMISVAATIMUKSIA ON

ASETETTU?

56. Säästöjen mittaus, tarkastus, laatu, seuranta ja todentaminen on varmistettava 7 artiklan 6 ja

10 kohdan mukaisesti:

”6. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tämän artiklan 1, 2 ja 9 kohdasta ja

20 artiklan 6 kohdasta aiheutuvat säästöt lasketaan liitteessä V olevan 1 ja 2 kohdan

mukaisesti. Niiden on perustettava mittaus-, tarkastus- ja todentamisjärjestelmät,

joiden mukaisesti todennetaan vähintään tilastollisesti merkittävä osuus ja edustava

otos velvoitettujen osapuolten käyttöön ottamista energiatehokkuutta parantavista

toimenpiteistä. Mittaus, tarkastus ja todentaminen on toteutettava velvoitetuista

osapuolista riippumattomasti.

[…]

10. Edellä olevan 9 kohdan toisen alakohdan ja 20 artiklan 6 kohdan nojalla

toteutettavien politiikkatoimien on täytettävä seuraavat perusteet, sanotun

kuitenkaan rajoittamatta 11 kohdan soveltamista:

[…]

h) tulosten seuranta on varmistettu, ja asianmukaisia toimenpiteitä voidaan

toteuttaa, jos edistyminen ei ole tyydyttävää;

i) käytössä on valvontajärjestelmä, johon kuuluu myös energiatehokkuutta

parantavien toimenpiteiden tilastollisesti merkittävän osuuden riippumaton

todentaminen;”

sekä liitteessä V olevan 2 kohdan mukaisesti:

”2. Määritettäessä energiatehokkuustoimenpiteen energiansäästöjä 7 artiklan 1 ja 2

kohdan sekä 7 artiklan 9 kohdan toisen alakohdan b, c, d, e ja f alakohdan ja 20

artiklan 6 kohdan soveltamista varten on noudatettava seuraavia periaatteita:

[…]

g) edistäessään energiatehokkuustoimenpiteiden toteuttamista jäsenvaltioiden on

varmistettava, että tuotteiden, palvelujen ja toimenpiteiden käyttöönoton

laatunormeista pidetään kiinni. Jos tällaisia normeja ei ole, jäsenvaltioiden on

pyrittävä yhdessä velvoitettujen, osallistuvien tai toimeksi saaneiden osapuolten

kanssa ottamaan niitä käyttöön.”

57. Liitteessä V olevan 4 kohdan mukaisessa raportoinnissa on huomioitava seuraavat asiaan

liittyvät seikat:

” i) laatuvaatimukset;

j) seuranta- ja todentamismenettelyt ja kuinka niiden riippumattomuus

velvoitetuista, osallistuvista tai toimeksi saaneista osapuolista varmistetaan;

24

k) tarkastusmenettelyt;”.

58. Jäsenvaltioiden on annettava säännöt 7 artiklan ja 18 artiklan 3 kohdan nojalla annettujen

kansallisten säännösten noudattamatta jättämiseen sovellettavista tehokkaista,

oikeasuhteisista ja varoittavista seuraamuksista ja toteutettava tarvittavat toimenpiteet

niiden täytäntöönpanon varmistamiseksi.

G. MITÄ RAPORTOINTIVAATIMUKSIA ON ASETETTU?

59. Direktiivin 7 artiklassa ja liitteessä V edellytetään seuraavaa:

Viimeistään 5. joulukuuta 2013 jäsenvaltioiden on raportoitava seuraavista seikoista:

1. Koko velvoitekauden aikana saavutettavien energiansäästöjen määrä ja miten se on

määrä laskea. Tähän voi sisältyä myös selvitys siitä, aiotaanko 7 artiklan 2 kohdassa

tarkoitettuja vaihtoehtoja käyttää.

2. Ehdottamansa yksityiskohtainen menetelmä, jota ne aikovat noudattaa

energiatehokkuusvelvoitejärjestelmien toiminnassa ja 7 artiklan 9 kohtaa ja

20 artiklan 6 kohtaa sovellettaessa. Raportin on perustuttava liitteessä V olevan 4

kohdan mukaisiin yksityiskohtaisiin tietoihin.

3. Politiikkatoimet, jotka jäsenvaltiot aikovat hyväksyä 7 artiklan 9 kohdan viimeisen

alakohdan ja 20 artiklan 6 kohdan soveltamiseksi liitteessä V olevassa 4 kohdassa

säädetyn kehyksen mukaisesti. Jäsenvaltioiden on myös esitettävä, miten

politiikkatoimien avulla tultaisiin saavuttamaan vaadittu säästöjen määrä. Direktiivin

7 artiklan 9 kohdan toisessa alakohdassa ja 20 artiklan 6 kohdassa tarkoitettujen

politiikkatoimien osalta ilmoituksessa on osoitettava, miten 7 artiklan 10 kohdan

perusteet täytetään. Muiden kuin 7 artiklan 9 kohdan toisessa alakohdassa tai 20

artiklan 6 kohdassa tarkoitettujen politiikkatoimien osalta jäsenvaltioiden on

selitettävä, miten vastaava säästöjen, seurannan ja todentamisen taso saavutetaan.

Komissio voi ehdottaa muutoksia kolmen kuukauden kuluessa ilmoituksesta.

Molemmissa tapauksissa jäsenvaltioiden ilmoitukset voivat koskea suunniteltuja tai

ehdotettuja politiikkatoimia ja menetelmiä tai niiden lopullisia muotoja.

Viimeistään 30. huhtikuuta 2014 ja sen jälkeen joka kolmas vuosi kunkin

jäsenvaltion on osana kansallista energiatehokkuuden toimintasuunnitelmaansa

raportoitava seuraavasti:

Jäsenvaltioiden on raportoitava useista seikoista kansallisten energiatehokkuuden

toimintasuunnitelmien mallista 22. toukokuuta 2013 annetun komission

täytäntöönpanopäätöksen (2013/242/EU) ja siihen liittyvien ohjeiden (SWD(2013) 180)

mukaisesti.

Viimeistään 5. kesäkuuta 2014 kunkin jäsenvaltion on raportoitava seuraavasti:

25

Energiatehokkuusdirektiivin 28 artiklassa säädetään direktiivin saattamiselle osaksi

kansallista lainsäädäntöä yleinen määräpäivä 5. kesäkuuta 2014, johon mennessä

jäsenvaltioiden on virallisesti ilmoitettava lainsäädännöstä, jolla ne saattavat direktiivin

osaksi kansallista lainsäädäntöään. Siten kunkin jäsenvaltion on ilmoitettava viimeistään

kyseisenä päivänä kaikki lopulliset toimenpiteensä 7 artiklan ja 20 artiklan 6 kohdan

saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Jos jäsenvaltio soveltaa 7 artiklan 2 kohdan mukaisia poikkeuksia, sen on myös

ilmoitettava siitä komissiolle viimeistään 5. kesäkuuta 2014 ja selvitettävä, miten seikka

on otettu huomioon ilmoitetussa lainsäädäntökehyksessä. Ilmoituksesta olisi käytävä ilmi,

mitä 7 artiklan 2 kohdassa luetelluista vaihtoehdoista aiotaan soveltaa ja miten liitteessä

V olevat energiansäästöjen laskemista koskevat vaatimukset ja 7 artiklan 3 kohdassa

olevaa vähennyksen enimmäismäärää koskevat vaatimukset täytetään. Ilmoitukseen olisi

myös sisällyttävä laskelma, jossa osoitetaan vaihtoehtojen vaikutus 7 artiklan 1 kohdassa

tarkoitettuun energiansäästöjen määrään.

Jos jäsenvaltio päättää kesäkuussa 2014 tekemänsä ilmoituksen jälkeen muuttaa poliittista

kehystä, jolla se panee 7 artiklan täytäntöön, sen on varmistettava säilyttävänsä ja

turvaavansa johdonmukaisen poliittisen kehyksen, jolla turvataan 7 artiklan

yleistavoitteen saavuttaminen, ja varmistettava, että kaikki siihen liittyvät muutokset

ilmoitetaan komissiolle.

Ilmoitusmenetelmät:

Jäsenvaltioiden olisi ilmoitettava NIF-tietokannassa lainkohdat, joilla ne saattavat

direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään. Tehokkaan tiedonkulun varmistamiseksi

jäsenvaltioita kehotetaan käyttämään NIF-tietokantaa myös muiden direktiivissä,

esimerkiksi 7 artiklan 3 ja 9 kohdassa sekä liitteessä V olevassa 4 kohdassa,

edellytettyjen ilmoitusten antamiseen.

60. Kunkin jäsenvaltion on myös toteutettava seuraavat toimet:

Energiatehokkuusvelvoitejärjestelmien osalta jäsenvaltioiden on 7 artiklan 6 kohdan

mukaisesti julkaistava kunkin velvoitetun osapuolen tai velvoitettujen osapuolten kunkin

alaryhmän saavuttamat energiansäästöt sekä järjestelmällä saavutetut kokonaissäästöt

kerran vuodessa vuodesta 2014 lähtien, jos tiedot ovat saatavilla.

Vaihtoehtoisten politiikkojen osalta jäsenvaltioiden on 7 artiklan 10 kohdan f alakohdan

mukaisesti julkaistava tiedot energiansäästöjen vuotuisesta kehityssuunnasta vuosittain

vuodesta 2014 lähtien, jos tiedot ovat saatavilla.

61. Osallistuviin ja velvoitettuihin osapuoliin sovelletaan seuraavia vaatimuksia:

Osallistuvien osapuolten on 7 artiklan 10 kohdan g alakohdan mukaisesti laadittava

saavutetuista energiansäästöistä vuosittain raportti, paitsi jos se ei ole toteutettavissa, ja

asetettava se julkisesti saataville.

Velvoitettujen osapuolten on 7 artiklan 8 kohdan mukaisesti toimitettava jäsenvaltion

pyynnöstä tietyt (kootut) tiedot loppukuluttajistaan. Jäsenvaltio voi esittää kyseisen

pyynnön korkeintaan kerran vuodessa.

26

H. LUETTELO TUTKIMUKSISTA JA SELVITYKSISTÄ

62. Seuraavissa tutkimuksissa on lisää vapaaehtoisesti noudatettavia ohjeita

energiatehokkuusvelvoitejärjestelmistä ja vaihtoehtoisista politiikkatoimista:

Euroopan komission ja eceeen yhteinen seminaari energiatehokkuusvelvoitteista. 2011.

Seminaarin aineistot ovat saatavilla seuraavasta osoitteesta:

http://www.eceee.org/eceee_events/energy-efficiency-obligations

Lees, E. 2012. Energy efficiency obligations – the EU experience. Viitattu:

http://www.eceee.org/press/2012/energy-efficiency-obligations-the-EU-

experience/resolveuid/bf45556b241774005c8e990bb7ce36ca

Yhteinen tutkimuskeskus (JRC). 2010. Voluntary agreements in the fields of Energy

Efficiency and emission reduction: review and analysis of the experience in member

states of the European Union. Viitattu:

http://ec.europa.eu/energy/efficiency/studies/doc/2010_05_jrc_va_study.pdf

JRC. 2010. Financing Energy Efficiency: Forging the Link between Financing and Project

Implementation. Viitattu:

http://ec.europa.eu/energy/efficiency/doc/financing_energy_efficiency.pdf

JRC. 2009. Energy saving obligations and tradable white certificates. Viitattu:

http://ec.europa.eu/energy/efficiency/studies/doc/2009_12_jrc_white_certificates.pdf

63. Seuraavista raporteista voi olla hyötyä energiansäästöjen seurannassa ja todentamisessa:

eceee ja RAP. 2012. Determining Energy Savings for Energy Efficiency Obligation Schemes.

Viitattu: http://www.eceee.org/EED/Rap-ESO-report

Energy Efficiency Services Club (ClubS2E). Energy Efficiency Services Measurement and

Verification Guide 2009 (saatavilla myös ranskaksi: Guide de la Mesure et de la

Vérification pour les Services de l’Efficacité Énergétique). Viitattu:

http://www.clubs2e.org/Content/Default.asp?PageiD=285

IEPEC. Energiatehokkuusohjelmat, vuonna 2010 Pariisissa järjestetyn International Energy

Program Evaluation Conference -konferenssin julkaisut. Viitattu:

http://www.iepec.org/2010PapersTOC/2010TOC.htm

International Performance Measurement and Verification Protocol (IPMVP). 2012. Viitattu:

http://www.evo-world.org/index.php

Vine, E., Hall, N., Keating, K., Kushler, M. ja Prahl, R. 2010. Emerging Issues in the

Evaluation of Energy Efficiency Programmes