ett samarbetsprojekt mellan finland och sverige, där ... · om krigets nödvändighet, om kriget...

Ett s

amar

bets

proj

ekt m

ella

n Fi

nlan

d oc

h Sv

erig

e, d

är fe

mto

n kv

innl

iga

bild

kons

tnär

er fr

ån V

äste

rbot

ten,

Väs

tern

orrla

nd o

ch Ö

ster

bott

en d

elta

r

För mera information kontakta / Lisätietoja antavat:

Marielle Nylanderkonstkonsulent / taidekonsulentti, Västerbotten +46-70-307 7275

Lisa W Carlson konstkonsulent / taidekonsulentti, Västernorrland +46-70-229 3888

Annika Bergvik-Forsander länskonstnär i visuell konst, Österbotten

visuaalisten taiteiden läänintaiteilija, Pohjanmaa+358-50-378 9693

Västerbottenin ja Västernorrlannin taidekonsulentit sekä Pohjanmaan taidetoimikunnan

visuaalisten taiteiden läänin taiteilija työskentelevät Ruotsin ja Suomen välisen vaihdon lisäämiseksi. Syksyllä 2008 aloitettiin nykytaiteen kentän yhteistyö. Yhteistyö on johtanut taidehankkeeseen ”Naiset ja Sota”, johon viisi naiskuvataiteilijaa jokaisesta yhteistyöalueesta, yhteensä viisitoista taiteilijaa, osallistuu. Hankkeen teema juontuu osittain meneillään olevista Suomen sodan 1808-1809 merkkivuosista, mutta ajatuksena on käsitellä ja analysoida tätä monisäikeistä ja taiteellisesti kiinnostavaa perusteemaa myös yleisesti ja nykypäivän näkökulmasta. Hanke käynnistettiin toukokuussa 2009, jolloin järjestimme kaksipäiväisen seminaarin sekä siihen liittyvän työpajan Uumajassa. Kutsutut historian, rauhantyön ja aktivismin luennoitsijat luennoivat ja valottivat teemaa eri näkökulmista ja lähtökohdista. Ajatuksena oli, että seminaari toimisi kannustimena ja alkusysäyksenä kuvataiteilijoiden tulevalle työlle, jossa he luovat uusia teoksia tai hankkeita teeman pohjalta. Vuoden 2010 aikana ryhmänäyttely Naiset ja Sota esitellään Västerbottenin museossa Uumajassa, Pietarsaaren Tupakkamakasiinissa ja Härnösandin taidehallissa.

Konstkonsulenterna i Västerbotten och Väster- norrland samt länskonstnären i visuell konst

vid Österbottens konstkommission arbetar för ett utökat utbyte mellan Sverige och Finland. Under hösten 2008 inleddes ett samarbete inom fältet för samtidskonst.Samarbetet har resulterat i konstprojektet Kvinnor och Krig, där fem kvinnliga bildkonstnärer från varje samarbetsregion, totalt 15 konstnärer, deltar.Projekttemat härrör delvis från de pågående märkesåren kring Finska kriget 1808-1809, men tanken är att behandla och analysera detta mångfacetterade och konstnärligt intressanta grundtema även allmängiltigt och med nutida förtecken.Projektet inleddes i maj 2009 då vi höll ett två- dagarsseminarium med tillhörande workshop i Umeå. Inbjudna föreläsare inom historia, freds- arbete och aktivism föreläste och belyste temat från olika håll och utgångspunkter.Tanken var att seminariet skulle fungera som inspiration och start inför konstnärernas kommande arbete med att skapa nya verk eller projekt på temat.Grupputställningen Kvinnor och Krig visas under 2010 på Västerbottens museum i Umeå, på Tobaksmagasinet i Jakobstad och vid Härnösands konsthall.

Layout: Terese Bast, Kapsel IllustrationsTryck / Painopaikka: Arkmedia, VasaÖversättning / Käännös: Översättningstjänst / Käännöspalvelu BergmanISBN 978-951-53-3243-1

Tack / Kiitos:

Lisa W Carlson, Marielle Nylander, Annika Bergvik-Forsander

KVINNLIGA KONSTNÄRER BEARBETAR KRIGETEtt samarbetsprojekt mellan Sverige och Finland.

1808-09 års krig, det senaste som utkämpades på svensk mark, har 200 år senare utlöst det konstprojekt som genomförts som ett samarbete mellan länen Västernorrland och Västerbotten i Sverige, samt Österbotten i Finland. Upptakten ägde rum på Västerbottens museum 4-5 maj 2009. Konstnärer från de tre länen samlades då till en workshop och ett seminarium, där en rad föreläsare belyste ämnen som krigsföring, fredskamp, miljökamp, säkerhetspolitik och civilt motstånd ur ett både historiskt och allmänmänskligt perspektiv.

Femton kvinnor från de tre länen visade sig snart både benägna och motiverade till att göra konst som berör krigets realiteter. Att projektet vänder sig till just kvinnliga konstnärer och efterfrågar deras medverkan förklarar konstkonsulenten Lisa W Carlsson i Västernorrland så här:

-Kvinnor delar sällan mäns spontana fascination och passionerade intresse för ämnet krig. Kvinnor saknar oftast makten att fatta beslut och påverka i krig. Som en reaktion vänder vi oss till kvinnliga konstnärer som nu definierar, representerar och hanterar ämnet krig.

Projektet har varit öppet för en vid definition och tolkning av begreppen krig och krigsföring. Under seminariet i maj talade t ex Mike Winnerstig, forskningsledare vid Totalförsvarets forsk-ningsinstitut, om krigföring mot klimatet. Margareta Ingelstam, utbildare och aktiv i freds- och rättvisefrågor sedan 80-talet, uppmanade till att föra krig mot kriget.

Samarbete över KvarkenMed de finska konstnärernas närvaro återupplivades den goda traditionen att samarbeta över Kvarken, även om det är slutet på den en gång gemensamma historien som gjort 2009 till det märkesår som utlöst konstprojektet. Utöver stöd från landstingen i Väster-botten, Västernorrland och Österbottens konstkommission har projektet därför också erhållit stöd från Mittnorden- kommittén och Kulturfonden för Sverige och Finland. Som initiativtagare och projektplanerare står konstkonsulenterna Lisa W Carlsson och Marielle Nylander samt länskonstnären i visuell konst Annika Bergvik-Forsander.

Definitionen av begreppet krig togs upp redan i seminariets inledande föreläsning. – När börjar krig och när tar de slut, frågade Martin Hårdstedt, historiker vid Umeå universitet. Han beskrev ingående den svenska härens svårigheter att få tillräckligt med bröd under frammarschen genom Finland under krigsvintrarna 1808 och 1809. Enligt hans studier var detta avgörande för förlusten. Föreläsningarna närmade sig vartefter vår egen tids våldsamma konflikter. Psykologen Lillemor Lagnebro beskrev sin forskning om upplevelser och erfarenheter hos de nu vuxna finska barn som skickades till Sverige för att omhändertas under andra världskriget och det Finska vinter-kriget. Finska krigsbarn är titeln och ämnet för hennes avhandling.

Knutte Wester, konstnär i Umeå som ofta samarbetar med människor och barn i utsatta situationer, har bidragit till skildringen av den samtida krigshistorien med vittnesmål från asylsökande han lärt känna i Boliden i Västerbotten. Under seminariet visade han den gripande intervju från 2003 där den då 9-årige kosovoalbanske pojken Gzim, på västerbottensdialekt, reflekterar över det utvisningsbeslut som strax därefter tvingade hans familj att lämna Boliden. Lejla Porovic, deltagande konstnär verksam i Sundsvall, levde med sina tre barn i krigets Bosnien, och bidrog i de efterföljande diskussionerna med ett självupplevt perspektiv på brödets betydelse under krig; Mjöl var så sporadiskt förekommande att man inte kunde förvänta sig något dagligt bröd. Linser, som det fanns mera av, fick både ersätta bröd och vara surrogat för kaffe. Ett kaffe som dracks i gemenskap och under kontemplation.

foto / valokuva: Marielle Nylander


text: Margareta Klingberg

Sota vuosina 1808–09, viimeisin joka käytiin ruotsalaisella maaperällä, on 200 vuotta myöhemmin käynnistänyt taidehankeen, joka on toteutettu Västernorrlannin ja Västerbottenin läänien sekä Pohjanmaan välisenä yhteistyönä. Hanke käynnistyi Västerbottenin museossa 4.-5. toukokuuta 2009. Taiteilijoita kolmesta läänistä kerääntyi silloin työpajaan ja seminaariin, jossa monet esitelmöitsijät valottivat esimerkiksi sotimista, rauhantyötä, ympäristötaistelua, turvallisuuspolitiikkaa ja siviilivastarintaa sekä historiallisesta että yleisinhimillisestä näkökulmasta.

Näistä kolmesta läänistä viisitoista naista osoitti pian olevansa sekä halukkaita että motivoituneita tekemään taidetta sodan realiteeteista. Näin taidekonsulentti Lisa W Carlsson Västernorrlannissa selittää miksi hanke kääntyy juuri naistaiteilijoiden puoleen ja pyytää heitä osallistumaan:

– Harvoin naiset ovat yhtä kiehtoutuneita ja palavasti kiinnostuneita sodan aiheesta kuin miehet. Sodassa naisilta usein puuttuu valta päättää ja vaikuttaa. Vastavaikutuksena käännymme naistaiteilijoiden puoleen, jotka nyt määrittelevät, edustavat ja käsittelevät sodan teemaa.

Hankkeessa sodan ja sodankäynnin käsitteiden määritelmät ja tulkinta on ollut laaja. Toukokuun seminaarissa esimerkiksi Totalförsvarets forskningsinstitutenin tutkimusjohtaja Mike Winnerstig puhui sodan- käynnistä ja ilmastosta. Margareta Ingelstam, kouluttaja, joka on ollut aktiivinen rauhan- ja oikeudenmukaisuuskysymyksissä 80-luvusta lähtien, kehotti sodankäyntiin sotaa vastaan.

Yhteistyötä yli Merenkurkun

Suomalaistaiteilijoiden läsnäolo herätti jälleen henkiin hyvän perinteen tehdä yhteistyötä Merenkurkun yli. Vaikka sota merkitsi loppua yhteiselle historialle, juuri sodan merkkivuosi 2009 synnytti taidehankkeen. Väster-bottenin, Västernorrlannin ja Pohjanmaan taidetoimikunnan tuen lisäksi

Ruotsin ja Suomen välinen yhteistyöhanke.

Konstnärliga strategier i fält Det kollektivt arbetande konstnärsparet Ingrid Falk och Gustavo Aguerre drar ofta in andra i sina konstprojekt, därav artistnamnet FA+. Plusset står för den skiftande tredje part de brukar ha som medverkande i sina projekt. Att vara tre är en god strategi när man agerar snabbt under närmast fält-mässiga former i det offentliga rummet, förklarade Aguerre. Alltså på gator, torg eller andra platser, där det både finns legala ägaranspråk och outtalade territoriella anspråk från det offentliga rummets brukare. De visade exempel ur sin verksamhet och gav rent taktiska råd om snabba och effektiva metoder för bildskapande aktioner. – En håller utkik, en utför konstverket, en samtalar och håller kontakt med de som kommer förbi och har åsikter, sammanfattade Aguerre den slags kompetens som kan behövas i konstlivet idag. FA+ förmedlade erfarenheter de förvärvat i olika länder och kontexter under den workshop som blev inledningen till konstnärernas handgripliga arbete. Make art – not war är ju konstprojektets under-förstådda motto.

Efter två dagars gemenskap där det konstnärliga samarbetet över läns- och nationsgränserna genast kom igång splittrades skaran av konstnärer för att övergå till det egna ateljéarbetet. Återföreningen sker när det nu är dags att ställa ut 15 konstverk tillkomna under inflytande av och reflektioner kring företeelsen krig.

De konstnärer som deltar i projektet är från Västernorrland Åsa Bergdahl, Kirstie Ekelund, Lejla Porović, Gunnel Oldenmark och Ann-Kristin Källström. Från Västerbotten deltar Margaretha Holmlund, Margareta Klingberg, Karin Laaja, Evaanna Hertov, Rebecka Adelhult Feklistoff. Deltagande österbottniska konstnärer är Susanne Hedman, Anna Ulff, Eva Forsman och Malin Simons.

NAISTAITEILIJAT KÄSITTELEVÄT SOTAA


hanke on tästä syystä saanut tukea myös Keskipohjola-komitealta ja Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahastoilta. Taidekonsulentit Lisa W Carlsson ja Marielle Nylander sekä visuaalisten taiteiden läänintaiteilija Annika Bergvik-Forsander ovat tehneet aloitteen ja myös suunnitelleet hankkeen.

Sodan määritelmää käsiteltiin jo seminaarin johdantoluennon aikana. – Koska sota alkaa ja, koska se päättyy, kysyi Martin Hårdstedt, Uumajan yliopiston historioitsija. Hän kuvaili seikkaperäisesti Ruotsin armeijan vaikeuksia saada riittävästi leipää Suomen läpi etenemisen aikana sotatalvina 1808 ja 1809. Hänen tutkimustensa mukaan tämä oli ratkaisevaa häviölle. Luennot etenivät kohti oman aikamme väkivaltaisia konflikteja. Psyko-logi Lillemor Lagnebro kertoi tutkimuksestaan Ruotsiin toisen maailmansodan ja Suomen talvisodan aikana hoidettavaksi lähetettyjen ja nyt jo aikuisten suomalaislasten elämyksistä ja kokemuksista. Hänen tutkimuksensa nimenä ja aiheena ovat Suomalaiset sotalapset.

Hädänalaisten ihmisten ja lasten parissa usein työskentelevä taiteilija Knutte Wester Uumajasta on osallistunut tämän päivän sotahistorian esittämiseen niiden turvapaikanhakijoiden kertomuksilla, joihin hän tutustui Bolidenissä Västerbottenissa. Seminaarin aikana hän näytti koskettavan haastattelun vuodelta 2003, jolloin silloin 9-vuotias kosovonalbanialainen poika Gzim Västerbottenin murteella miettii karkottamispäätöstä, joka heti tämän jälkeen pakotti hänen perheensä jättämään Bolidenin. Lejla Porovic, osallistuva taiteilija joka toimii Sundsvallissa, asui kolmen lapsensa kanssa sodan Bosniassa, ja osallistui tätä seuraaviin keskusteluihin itse koetulla näkökulmalla leivän merkityksestä sodan aikana; jauhoja oli niin harvoin, että joka päivä ei voinut odottaa saavansa leipää. Linssit, joita oli enemmän, saivat korvata sekä leivän että toimia kahvin korvikkeena. Kahvin, joka juotiin yhdessä mietiskellen.

Taiteelliset strategiat sodassa

Kollektiivisesti työskentelevä taiteilijapari Ingrid Falk ja Gustavo Aguerre vetävät usein mukaan toisia ihmisiä taidehankkeisiinsa, tästä taiteilijanimi FA+. Plussa edustaa sitä vaihtelevaa kolmatta osapuolta joka heillä tavallisesti on avustajana hankkeissaan. Kolme on hyvä strategia, kun julkisessa tilassa toimitaan nopeasti, melkein sodan kaltaisissa muodoissa, Aguerre selitti. Eli kaduilla, toreilla tai muissa paikoissa, joissa on sekä lainmukaisia omistusta koskevia vaatimuksia että julkisen tilan

käyttäjien lausumattomia alueita koskevia vaatimuksia. He näyttivät esimerkkejä toiminnastaan ja antoivat puhtaasti taktisia neuvoja nopeista ja tehokkaista menetelmistä tempauksiin, joissa kuvia luodaan.

– Yksi tarkkailee, yksi suorittaa taideteoksen, yksi keskustelee ja on yhteydessä mielipiteitä esittävien ohikulkevien kanssa, Aquerre kiteyttää osaamisen joka voi olla tarpeellinen nykyisessä taide-elämässä. FA+ välitti eri maissa hankitut kokemukset ja kontekstit taiteilijoiden varsinaista työtä edeltävän työpajan aikana. Taidehankkeen lausumaton mottohan on ”Make art – not war”.

Kahden päivän yhdessä olon jälkeen, jonka aikana taiteellinen läänin ja kansakunnan rajoja ylittävä yhteistyö heti käynnistyi, taiteilijoiden joukko hajaantui siirtyäkseen omiin ateljeihinsa työtä tekemään. Jälleen-näkeminen tapahtuu nyt kun on aika asettaa näytteille ne 15 taideteosta, jotka ovat syntyneet sota-ilmiön vaikutuksen alaisena ja sen pohdiskelusta.

Hankkeeseen osallistuvat taiteilijat ovat Åsa Bergdahl, Kristie Ekelund, Lejla Porović, Gunnel Oldenmark ja Ann-Kristin Källström Västernorrlannista. Västerbottenista osallistuu Margaretha Holmlund, Margareta Klingberg, Karin Laaja, Evaanna Hertov ja Rebecka Adelhult Feklistoff. Osallistuvat pohjalaiset taiteilijat ovat Susanne Hedman, Anna Ulff, Eva Forsman ja Malin Simons.


ÄR KRIGET KÖNSBESTÄMT?Apan i Stanley Kubricks ”2001, A Space Odyssey” lyfter ett avgnagt ben som ett vapen för att hugga mot en annan apa och kriget iscensätts i vår värld, det får ett bildspråk, en kontext, ett sammanhang. Fredspristagaren Barack Obama, som kommer att gå till historien som presidenten i ett land i permanent krigstillstånd, argumenterade starkt i sin diskurs i Oslo om krigets nödvändighet, om kriget som en kulturell företeelse, som civilisationens yttersta verktyg. Kriget som nödvändighet, som uttryck för kampvilja, kronan i utvecklingens träd. Jag vet inte vilket kön Kubricks apa hade, om det var en hane eller en hona. Det finska språket har ett förträffligt sätt att bortdefiniera sexuell tillhörighet, med sina könsneutrala pronomen, som hän och he. Det är annars männen som alltid kallas krigets herrar, eller ”warlords”, ett ord som numera används för att klassificera beväpnade banditer i Afrika och Afghanistan. Honan i den mänskliga arten är fysiskt svagare än hanen och hon producerar dess avkomma, det vill säga att biologin har gett henne en mycket könsspecifik roll. I de primitiva samhällen där människan var jägare och samlare, fick mannen jaga och kvinnan samla och bevara. I krigen var kvinnor och barn lätta byten. Bibeln är fylld av grymma berättelser där Israels mäktige gud, Jahve, beordrade sina bekännare att döda och plundra och att slakta barn och kvinnor, det fientliga släktets bärare.

Socialantropologer som Claude Levi Strauss utforskade gamla myter och sökte upp indianer i Kanada och Brasilien, där det lär ha funnits matriarkaliska kulturer som kvinnorna styrde och där odlingar och språken blomstrade. Men vi vet för lite om dessa kulturer. Det enda som vi har är männens beskrivningar av slag och erövringar, av imperier byggda av slavar och krigsfångar. Mesopotamien, Persien, Grekland, Egypten, Judéen, Rom, Spanien, Portugal, England, Tyskland, Frankrike - historien verkar vara en oändlig räcka krig med korta små perioder av fred emellan. De kvinnor som deltog i kriget slogs som män. Amazonerna var fruktade av alla, de ägde vapen och var lika grymma som sina fiender. Jeanne d’Arc får bära en manlig rustning för att accepteras av armén och hon bränns på bålet för att hon har gjort det mest tabubelagda, hon har blivit en man, hon har gömt sin kön bakom en mans beklädnad. Transsexuella och transvestiter straffades med döden i de flesta samhällen, det var bara under karnevalerna som man och kvinna tilläts byta kläder med varandra. Krigarklassen försvarade svartsjukt sina privilegier och alla överträdelser mot deras regler fördömdes som djävulens verk. Många av de kvinnor som dödades som häxor under medeltiden hade ertappats i manliga kläder, ett klart tecken på deras samröre med satan. Det var bara nunnor som bakom klostrets trygga murar kunde skapa en tillvaro där krig

och erövringar bannlystes. Starka abbedissor som Hildegard von Bingen stod för säkerhet och kontinuitet i en värld där gränser och lojalitet så ofta ändrade skepnad. Under renässansen blev den styrande klassens kvinnor onåbara madonnor, som skulle dyrkas och besjungas. Dante Alighieris Commedia gör Beatrice till ett helgon. Hon och jungfru Maria styr himlen och den manlige och krigiske Jahve har efterträtts på den gudomliga tronen av Kristus, en kärleksfullare figur, som är både människa och gud. Den industriella revolutionen i Europa behövde kvinnor och barn till textilkonfektionen (där barnen lättare än vuxna kunde krypa under maskinerna när det krävdes). Kvinnornas roll inom industrin utvidgades när männen drog ut i första världskriget. Den socialistiska revolutionen i Ryssland försökte befria kvinnorna från de traditionella könsrollerna och man eftersträvade att de statliga daghemmen skulle ersätta familjen som uppfostrare. På 1900-talet höjdes alltfler starka kvinnliga röster mot de patriarkala krigen. Alexandra Kollontaj, Fredrika Bremer, Ellen Key, Elin Wägner, Bertha von Suttner; freden visade sig bli den nya kvinnans diskurs. Det är bara i fredstid som det moderna samhället kan byggas ut. Men moderniteten befinner sig nu i paradoxens tidsålder och krig och vapentillverkning får industrin att blomstra. Flera kvinnliga författare som t ex Sara Lidman engagerade sig starkt i fredsrörelsen

under Vietnamkriget. Andra har beskrivit hur det svenska samhället burits upp av en stark krigsindustri. I boken ”Arabesk” skildrar Birgitta Stenberg en vapenhandlare på ett obarmhärtigt och briljant sätt, han personifierar plundring och svek. På nittiotalet skedde det stora nederlaget, det svenska folkhemmets visade sig då vara ett havererat experiment.Brevväxling mellan den österrikiska aristokraten Bertha von Suttner och Alfred Nobel speglar några av vår tids starkaste motsättningar: kriget och industrin som ett sätt att hålla befolkningskurvan under kontroll, medan freden förminskas till ett utopiskt önsketänkande. Bertha von Suttner levde i en tid då kvinnorna började kräva medborgerliga rättigheter, både rösträtt och rätten till sin egen kropp. Kvinnorna pläderade för den fria kärleken, för rätten till abort och för unioner där det heteronormativa ifrågasattes och gränserna tänjdes. Alfred Nobel hävdade att hans uppfinning, dynamit, skulle avskräcka människor från stora krig, att skadorna och ödeläggelsen som var konsekvenser av dynamiten på ett empiriskt sätt skulle visa för människan att krig var av ondo. Under de båda världskrigen försökte kvinnor agera för fred, men deras tal tystades ner av maskingevär och kanonernas dån. Befrielsekampen mot kolonialismen gjorde många kvinnor till soldater, de kastade bomber och granater, de blev en del av en armé, som i Israel, där kvinnor kämpade vid sidan av män för att bygga det sionistiska paradiset.

Den palestinska gerillakämpen Leila Khaled kapade två plan under sjuttiotalet för att uppmärksamma situationen för de miljontals palestinier som levde på Israels ockuperade områden. I filmen som den svensk/ palestinska regissören Lisa Makboul gjorde om hennes liv, ”Leila Khaled, kaparen”, säger Khaled ”Jag är inte en terrorist, jag är en frihetskämpe”. Hon valde att vara subjekt och inte offer, hon lämnade den kvinnligt passiva rollen och tog en manlig roll. Också Jeanne d’Arc tog på 1400- talet på sig en manlig hjälm och rustning när hon fick engelsmännen att lämna belägringen av

Reims. Under Balkankriget våldtogs tiotusentals kvinnor, offer för ett samhälle där kvinnornas dygd är männens ära. En grupp kvinnor bildade i Belgrad en sammanslutning för att uppmärksamma både det militära våldet mot kvinnor och våldet i hemmet. ”Women in Black” växte upp och spreds som en löpeld, nu finns det grupper av ”Women in Black” i, bland andra, Israel, Sydafrika, Spanien, Italien, Frankrike, USA, Belgien, Nederländerna, Danmark och England. Jag deltog i en konferens med dem i Jerusalem för några år sedan. Vi var 800 kvinnor

som sjöng kampsånger och som krävde vår rätt till fred, till militär nedrustning, till samarbete och dialog istället för krig, plundring och erövring. I USA arbetar gruppen “Code Pink” på liknande sätt. Med hjälp av advokater och freds aktivister försöker de etablera varaktig fred, de åker till Colombia, ett av världens värst drabbade länder när det gäller våld, och försöker skapa ett samtal mellan krigsherrar och civila organisationer. Sverige har länge varit befriat från krig, men Danmark, Norge och Finland har varit dels ockuperade, dels krigförande länder, där den civila befolkningen och i synnerhet kvinnor och barn varit offer för en politik som ser den civila befolkningen ungefär som bönder i ett schackspel. Flyktingar från ryska sidan av Karelen tog sig in i Finland och berättade om brända byar, om våldtagna kvinnor. Nazityska soldater brände ner Finnmark, i norra Norge när de retirerade. När jag höll ett föredrag i Alta mötte jag människor som drabbats av samma öde som jag, som drivits i exil och flytt från sina brinnande hus med en resväska med lite bilder av de sina som sin enda tillhörighet av värde. Kvinnor är krigets förlorare och en sann feminism måste kunna förknippas med fred och militär nedrustning. Det är en utopi att arbeta för.

Ana Valdés

författare, aktuell med boken “Er tid skall komma”, Ordfront

Apina Stanley Kubricksin elokuvassa ”2001, A Space Odyssey” kohottaa kalutun luun iskeäkseen toista apinaa kohti ja sota lavastetaan meidän maailmaan, se saa kuvakielen, kontekstin, yhteyden. Rauhanpalkinnon saaja Barack Obama, joka tulee jäämään historiaan presidenttinä maassa, joka on pysyvässä sotatilassa, argumentoi diskurssissaan Oslossa vahvasti sodan välttä-mättömyydestä, sodasta kulttuurisena ilmiönä, sivilisaation kovimpana työkaluna. Sota välttä-mättömyytenä, taistelutahdon ilmauksena, kruununa kehityksen puussa. En tiedä Kubrikin apinan sukupuolta, oliko se uros vai naaras. Suomen kielessä on erinomainen tapa olla määrittelemättä sukupuolta käyttä-mällä sukupuolineutraaleja pronomineja ”hän” ja ”he”. Miehiä muuten kutsutaan aina sota-herroiksi, tai ”warlordseiksi”, sana jota nykyään käytetään aseistetuista rosvoista Afrikassa ja Afganistanissa. Ihmislajissa naaras on urosta fyysisesti heikompi ja tuottaa sen jälkeläiset. Biologia on siis antanut hänelle roolin, joka on erittäin ominainen sukupuolelle. Primitiivisissä yhteisöissä, joissa ihminen oli metsästäjä ja kerääjä, mies sai metsästää ja nainen kerätä ja säilyttää. Sodissa naiset ja lapset olivat helppoja saaliita. Raamattu on täynnä julmia kertomuksia,

joissa Israelin mahtava jumala, Jahve, käski tunnustajansa tappamaan ja ryöstämään ja teurastamaan lapsia ja naisia, vihollissuvun kantajia. Sosiaaliantropologit kuten Claude Levi Strauss tutkivat vanhoja myyttejä ja etsivät intiaaneja Kanadasta ja Brasiliasta, joissa kuulemma oli ollut matriarkaalisia kulttuureja, joissa naiset hallitsivat ja joissa viljelmät ja kielet kukoistivat. Mutta tiedämme liian vähän näistä kulttuureista. Miesten kuvaukset taisteluista ja valloituksista, orjien ja sotavankien rakentamista imperiumeista on ainoa mitä meillä on. Mesopotamia, Persia, Kreikka, Egypti, Juudea, Rooma, Espanja, Portugali, Englanti, Saksa, Ranska, historia vaikuttaa olevan loputon jono sotia joiden välillä on lyhyitä rauhan jaksoja. Sotaan osallistuvat naiset taistelivat kuin miehet. Amazoneja pelkäsivät kaikki, he omistivat aseita ja olivat yhtä julmia kuin heidän vihollisensa. Jeanne d’Arc saa kantaa miehisen varustuksen saadakseen armeijan hyväksynnän ja hänet poltetaan roviolla, koska hän oli syyllistynyt suurimpaan tabuun, hänestä on tullut mies, hän on piilottanut sukupuolensa miehen vaatteisiin. Transseksuaalisia ja transvestiitteja rankaistiin useimmissa yhteiskunnissa kuole-malla, ainoastaan karnevaaleissa miesten ja naisten sallittiin vaihtaa vaatteita toistensa kanssa. Soturiluokka puolusti mustasukkaisesti etuoikeuksiaan ja kaikki rikkomukset näitä sääntöjä vastaan tuomittiin paholaisen aikaansaannoksina.

Monet Keskiajalla noitina tapetuista naisista oli yllätetty maskuliinisissa vaatteissa, selvä merkki heidän yhteis-toiminnastaan saatanan kanssa. Ainoastaan luostarin turvallisten muurien takana olevat nunnat pystyivät luomaan olemassaolon, jossa sota ja valloitukset oli julistettu pannaan. Voimakkaat abbedissat, esimerkiksi Hildegard von Bingen, vastasivat turvallisuudesta ja jatkuvuudesta maailmassa, jossa rajat ja uskollisuus usein muuttivat hahmoa. Renessanssin aikana hallitsevan luokan naisista tuli tavoittamattomia madonnia, joita oli palvottava ja ylistettävä. Dante Alighierin Commedia tekee Beatricesta pyhimyksen. Hän ja Neitsyt Maria johtavat taivasta ja taivaallisella valtaistuimella Kristus, rakastavaisempi hahmo, joka on sekä ihminen että jumala, on syrjäyttänyt miehekkään ja sotaisen Jahven. Euroopan teollinen vallankumous tarvitsi naisia ja lapsia tekstiilien valmistukseen (jossa lapset aikuisia helpommin vaadittaessa pystyivät ryömimään koneiden alle). Ensimmäisen maailmansodan syttyessä naisten rooli teollisuudessa kasvoi miesten lähtiessä sotaan. Venäjän sosialistinen vallankumous yritti vapauttaa naiset perinteisistä sukupuolirooleista, pyrittiin siihen, että valtiolliset päiväkodit korvaisivat perheen kasvattajina.

Yhä useammat voimakkaat naisäänet vastustivat patriarkallisia sotia 1900-luvulla. Alexandra Kollontaj, Fredrika Bremer, Ellen Key, Elin Wägner, Bertha von Suttner, rauha osoittautui uuden naisen diskurssiksi. Modernia yhteiskuntaa voidaan rakentaa ainoastaan rauhan aikana. Mutta nykyaikaisuus elää nyt paradoksin aikakautta ja sota ja aseiden valmistus saa teollisuuden kukoistamaan. Useat naiskirjailijat esimerkiksi Sara Lidman osallistuivat aktiivisesti rauhanliikkeeseen Vietnamin sodan aikana.

ONKO SOTA SUKUPUOLIMÄÄRITETTY?

Seitsemänkymmentäluvulla palestiinalainen gerillasotilas Leila Khaled sieppasi kaksi lentokonetta, jotta Israelin miehittämillä alueilla asuvien miljoonien palestiinalaisten tilanne huomioitaisiin.Elokuvassa, jonka ruotsalainen- palestiinalainen ohjaaja Lisa Makboul teki hänen elämästään ”Leila Khaled, kaappaaja”, Khaled sanoo ”En ole terroristi, olen vapaustaistelija”. Hän valitsi subjektin eikä uhrin aseman, hän jätti naisen passiivisen roolin ja otti miehen roolin. Myös Jeanne d’Arc puki 1400-luvulla päälleen miehen kypärän ja varustuksen, kun hän sai englantilaiset keskeyttämään Reimsin piirityksen. Balkanin sodan aikana kymmeniä tuhansia naisia raiskattiin, uhreja yhteiskunnassa, jossa naisen siveys on miehen kunnia. Ryhmä naisia solmivat Belgradissa liiton kiinnittääkseen huomion naisiin kohdistuvaan sotilaalliseen väkivaltaan ja väkivaltaan kodeissa. ”Women in Black” kasvoi ja levisi kulovalkean tavoin, nyt ”Women in Black” ryhmiä on Israelissa, Etelä-Afrikassa, Espanjassa, Italiassa, Ranskassa, USA:ssa, Belgiassa, Alankomaissa, Tanskassa, Englannissa jne. Osallistuin heidän kanssaan konferenssiin Jerusalemissa pari vuotta sitten, olimme 800 naista ja lauloimme taistelulauluja ja vaadimme oikeuttamme rauhaan, sotilaalliseen aseistariisuntaan, yhteistyöhön ja dialogiin sodan, ryöstämisen ja valloittamisen sijaan.USA:ssa Code Pink-ryhmä työskentelee vastaavanlaisella tavalla. Asianajajien ja rauhanaktivistien avulla he yrittävät

Toiset ovat kuvanneet kuinka voimakas sotateollisuus on kannattanut ruotsalaista yhteiskuntaa. Kirjassaan ”Arabesk” Birgitta Stenberg kertoo säälimättömällä ja loistavalla tavalla asekauppiaasta, joka personoi rosvousta ja petosta. 90-luvulla tapahtui raskas tappio, ruotsalainen kansankoti osoittautui silloin haaksirikkoutuneeksi kokeeksi.

Kirjeenvaihto itävaltalaisen aristokraatin Bertha von Suttnerin ja Alfred Nobel välillä heijastaa paria aikamme voimakkaimmista ristiriidoista: sota ja teollisuus tapana hallita väestökäyriä, samanaikaisesti kun rauha typistetään utopistiseksi toiveajatteluksi. Bertha von Suttner eli aikana, jolloin naiset alkoivat vaatia kansalaisoikeuksia, sekä äänioikeutta että oikeutta omaan kehoonsa. Naiset puhuivat vapaan rakkauden, aborttioikeuden ja unionien puolesta, joissa heteronormatiivinen kyseenalaistettiin ja rajoja venytettiin. Alfred Nobel väitti, että hänen keksintönsä, dynamiitti, pelottaisi ihmisiä suurista sodista ja, että vahingot ja hävitys, jotka olivat dynamiitin seurauksia, empiirisellä tavalla osoittaisivat ihmiselle, että sota oli pahasta. Kahden maailmansodan aikana naiset yrittivät ajaa rauhan asiaa, mutta konekiväärit ja tykkien jyrinä vaiensivat heidän puheensa. Vapaustaistelu kolonialismia vastaan teki monista naisista sotilaita, he heittivät pommeja ja kranaatteja, heistä tuli osa armeijaa, niin kuin Israelissa, jossa naiset taistelivat rinta rinnan miesten kanssa luodakseen sionistisen paratiisin.

vakiinnuttaa pysyvän rauhan, he matkustavat Colombiaan, yhteen maailman maista, joihin väkivalta on iskenyt pahimmin, ja yrittävät aikaansaada keskusteluja sotaherrojen ja siviiliorganisaatioiden välillä. Ruotsi on kauan säästynyt sodalta, mutta Tanska, Norja ja Suomi ovat olleet osaksi miehitettyinä, osaksi sotaa käyviä maita, joissa siviiliväestö ja varsinkin naiset ja lapset ovat olleet politiikan uhreja, ja jossa siviiliväestö on nähty suunnilleen šakkipelin talonpoikina. Pakolaisia Karjalan venäläiseltä puolelta tuli Suomeen ja kertoi poltetuista kylistä, raiskatuista naisista. Natsisaksan sotilaat polttivat perääntyessään Finnmarkin Pohjois-Norjassa. Pitäessäni esitelmän Altassa kohtasin ihmisiä, joita oli kohdannut sama kohtalo kuin minua, jotka oli ajettu maanpakoon ja jotka olivat paenneet palavista taloistaan ainoana arvokkaana omaisuutenaan matkalaukku ja vähän kuvia omaisistaan. Naiset ovat sodan häviäjiä ja todellinen feminismi on pystyttävä liittämään rauhaan ja sotilaalliseen aseistariisuntaan. Tämä on utopia, jonka eteen kannattaa työskennellä.

Ana Valdés

kirjailija, ajankohtainen kirjallaan “Er tid skall komma” , Ordfront

Sirenerna har tystnat.Krigskorrespondenterna har åkt hem.

Trupperna drar sig tillbaka.Kvar är lämningarna.

Innan var det fullt av liv omkring mig.Nu är jag osynlig.

”Lämningar”, blandteknik, trä och textil

”Jäännöksiä”, sekatekniikka, puu ja tekstiili

REBECKA ADELHULT FEKLISTOFF

Sireenit ovat hiljentyneetRintamakirjeenvaihtajat ovat lähteneet kotiin.

Joukot vetäytyvät.Jäljelle jäävät jäännökset.

Ennen ympäristöni oli täynnä elämää Nyt olen näkymätön.

bildkonstnärfödd 1970, bosatt i Umeå

kuvataiteilijasyntynyt 1970, asuinpaikka Uumaja

Kauniita sieluja (epäilys ja usko)Naisilla on kolmenkymmenen vuoden ajan ollut mahdollisuus osallistua Ruotsin puolustukseen. Nykyään heitä on noin 4 prosenttia, joka on Euroopan alimpia lukuja. Lähtökohtanani oli tavata heistä pari. Vietin kaksi vavahduttavaa viikkoa armeijan arkipäivässä, katselin YK:n päätöslauselmaa, jossa vastustetaan sodissa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja puolustusvoimien tarkkaan harkittua työtä yhdenvertaisen kohtelun puolesta. Tämä oli lähtölaukaus stimuloivalle prosessille, jossa tulee syntymään useampia teoksia. Mutta huomasin, että minun on aloitettava alusta; siviiliyhteiskunnasta. Luin valtio- ja yhteiskuntatieteitä, puhuin tutkijoiden kanssa. Monilla ruotsalaisilla on, neutraalius- ja kansankotihengen johdosta, kuva Oikeamielisestä soturista tasavertaisessa puolustuksessa. Hänen vastakohtanaan on tuolloin Kaunis sielu, liian hyvä tähän maailmaan. Hän on äiti ja palvelee kansakuntaa epäitsekkäästi synnyttämällä, tukemalla ja hoivaamalla. Mies saa suorittaa asepalveluksen vaarana tulla tapetuksi valtakunnan palveluksessa. Nainen on passiivinen ja rauhallinen. Kauniiden sielujen käsite on lähellä ruotsalaista näkemystä pornosta ja prostituutiosta, jossa nainen on passiivinen ja uhri. Siviiliyhteiskunnassamme naissotilaat ja seksin myyjät ovat vastakkain kumpikin sen normin omassa laidassa, joka vielä on miinoitettua maata, puolustamisen ja väkivallan voiman omaaminen, omasta kehostaan päättäminen ja taloudellinen valta. Voima, seksi ja raha.Etiikka on teoria, normi on sääntö ja moraali on toiminta.Joten mihin kohtaan emätintä tarkalleen sovimme, että naisten sielut on sijoitettu?

ÅSA BERGDAHL

Vackra själar (tvivel och tro)Efter trettio års möjlighet att delta i svenska försvaret är kvinnor där i dag cirka fyra procent, vilket är bland de lägsta siffrorna i Europa. Min utgång spunkt var att träffa några av dem. Jag tillbringade två omtumlande veckor med militären i vardagen, såg på FNs resolution mot kvinnovåld i krig och försvarsmaktens genomtänkta arbete för likabehandling.Det blev startpunkten för en stimulerande process där fler verk ska tillkomma.Men jag insåg att jag måste börja från början; i det civila samhället. Jag läste stats- och samhällsvetenskap, talade med forskare. Hos många svenskar finns, från vår neutralitets- och folkhemsanda, en bild av den Rättrådiga krigaren i det klassjämlika försvaret. Hans motpol blir så den Vackra själen, för god för denna värld. Hon är mor och tjänar osjälviskt nationen genom att föda, stödja och vårda. Mannen får soldatplikten och riskerar att dödas i rikets tjänst. Hon är passiv och fredlig.Med Vackra själars begrepp är det nära till svensk samsyn av porr och prostitution, där hon är passiv och offer. I vårt civila samhälle är kvinnliga militärer och sexsäljare i varsin utkant av den norm som ännu är minerad mark, att ha styrka till försvar och våld, bestämmande över den egna kroppen och makt över ekonomin. Styrka, sex och pengar.Etiken är teorin, normen regeln och moralen handlingen.Så var exakt i slidan kom vi överens om att kvinnors själar är placerade?

”Vackra själar (tvivel och tro)”, C.print, fotografi samt text. Foto: Ola Borgström

”Kauniit sielut (epäilys ja usko)”, C.print, valokuva ja teksti. Valokuva: Ola Borgström

bildkonstnärfödd 1958, bosatt i Ådalen

kuvataiteilijasyntynyt 1958, asuinpaikka Ådalen

Min instinkt säger mig, att krig är död och därtill förintelse.Det förtjänar ingen annan betydelse.

Som barn fick man lära sig att sky elden och samtidigt ta reda på hur man nyttjar den.Snarlika i sin destruktiva innebörd, är eld och krig något besläktat – det kan få förödande konsekvenser för allt liv, om bekämpning saknas.I vår del av världen har de flesta en sund inställning till krig, dvs. att frukta och bekämpa krig med alla tänkbara, goda medel. Mina bilder är en berättelse som i en målning visar striden och i den andra bilden visar tystnaden, då allt är dött och snart utplånat.

KIRSTIE EKELUND”Döden”, acryl på duk 110 x 195 cm / ”Kuolema”, akryyli kankaalla 110 x 195 cm

Vaistoni sanoo, että sota merkitsee kuolemaa ja lisäksi tuhoa. Se ei ansaitse mitään muuta merkitystä.

Lapsena opimme varomaan tulta ja samanaikaisesti selvittämään kuinka sitä hyödynnetään. Tuli ja sota ovat tuhoisassa merkityksessään samankaltaisia – niiden seuraukset voivat olla tuhoisia kaikelle elämälle, jos niitä ei voida torjua. Meidän osassa maailmaa useimmat suhtautuvat terveellä tavalla sotaan ts. sodan pelkääminen ja torjuminen kaikin ajateltavissa olevin hyvin keinoin.

Kuvani ovat kertomus, jossa yksi kuva kuvaa taistelun ja toinen kuva kuvaa hiljaisuutta, kun kaikki on kuollut ja pian tuhottu.

målare, tecknarefödd 1955, bosatt i Stöde

taidemaalari, piirtäjäsyntynyt 1955, asuinpaikka Stöde

“Kvinnor och krig” berör många aspekter av kvinnans roll i konfliktfyllda situationer. Motsättningar av varierande storlek uppstår i olika former av spänningstillstånd människor emellan. I tomrummet mellan en konflikt och dess upprättelse bearbetas inställningar till kropp och kön, känslor och psyke. Tolkningar av roller och känslomässiga reaktioner ur ett kvinnligt perspektiv presenteras i fotografier av stilleben med objekt och detaljer av scener från hemmet och köket. En lekfull illusion av speglad realitet skapas av vardagsföremål framställda som sårbara objekt. Dekorativa och traditionsbundna fasader återspeglar inre och yttre konflikter. Ljuset formar till sammans med skuggor ett tomrum i bilden och belyser det förgängliga i vardagen.

EVA FORSMAN“Det dukade bordet” , fotografi, installation

“Katettu pöytä”, valokuva, installaatio

Teema “Sota ja naiset” koskettaa monia aspekteja naisen roolissa ristiriitaisissa tilanteissa. Erilaisissa jännitystiloissa ihmisten välille syntyy erisuuruisia ristiriitoja. Konfliktin ja sen hyvittämisen välillä syntyneessä tyhjiössä työstetään asenteita kehoon ja sukupuoleen, tunteisiin ja sieluun. Roolien tulkinta ja tunneperäiset reaktiot naisellisesta perspektiivistä esitellään valokuvissa, joissa on stillebeneitä kodin ja keittiön näyttämöiden esineistä ja yksityiskohdista. Leikillinen illuusio heijastuneesta todellisuudesta luodaan arkipäivän esineistä, jotka esitellään haavoittuvina objekteina. Koristeelliset ja perinteiset julkisivut heijastavat sisäisiä ja ulkoisia konflikteja. Valo muodostaa yhdessä varjojen kanssa tyhjiön kuvaan ja valottaa katoavaa arkipäivässä.

bildkonstnärfödd 1978, bosatt i Jakobstad

kuvataiteilijasyntynyt 1978, asuinpaikka Pietarsaari

När jag tänker på temat “Kvinnor och Krig” tänker jag bland annat på min farmor Aino som upplevde krigstiderna i Finland under andra världskriget. Jag tänker på hur orolig hon måste ha varit för farfar, som stred vid fronten i flera års tid. Och vad glad hon måste ha blivit när han en dag kom helskinnad hem.

Nu har farmor gått bort för länge sedan, så det är för sent att fråga henne om hur det var under kriget. För det här projektet har jag i stället intervjuat andra kvinnor som har upplevt krigstider i Finland.

Kvinnans roll under Finlands krig var nog mycket mer betydelsefull än man oftast tänker på. Utan deras insats hade soldaternas lidande blivit ännu större och samhället hade inte heller fungerat så bra som det ändå gjorde. SUSANNE HEDMAN

“Varpu”, video. foto/valokuva: Martin Karlsson

Ajatellessani teema ”Naiset ja Sota” ajattelen muun muassa isoäitiäni Ainoa, joka koki sota-ajan Suomessa toisen maailman sodan aikana. Ajattelen kuinka huolissaan hän oli isoisästä, joka taisteli rintamalla usean vuoden ajan. Ja kuinka iloinen hän varmasti oli kun isoisä eräänä päivänä tuli vahingoittumana kotiin. Nyt isoäiti on kuollut jo kauan aikaa sitten, joten on liian myöhäistä kysyä häneltä sodasta. Tätä hanketta varten olen sen sijaan haastatellut muita Suomessa sota-ajan kokeneita naisia.

Naisen rooli Suomen sodan aikana oli kyllä paljon merkittävämpi kuin mitä usein ajatellaan. Ilman heidän panostaan sotilaiden kärsimykset olisivat olleet vielä suuremmat ja yhteiskunta ei myöskään olisi voinut toimia niin hyvin kuin se kuitenkin teki.

videokonstnärfödd 1967, bosatt i Vasa

videotaiteilija,syntynyt 1967, asuinpaikka Vaasa

”Elvi”, video. foto/valokuva: Martin Karlsson

EVAANNA HERTOV

”Somalia, Gaza, Kongo…..” , broderi på lakan, gipsavgjutningar / kirjonta lakanalla, kipsivaluja

”Detta krig som utspelade sig här, 2 mil från Umeå, för 200 år sedan – det berör mig så starkt. Alla krig som sker runtomkring i världen idag – dem bryr jag mig inte alls om, det är så avlägset........” Mina tankar och den omtumlande känslan efter detta spontana uttalande från en okänd person fick mig att bli klar över vad jag ville arbeta med inför Kvinnor och Krig-projektet.Det som berör mig mest är krig som pågår – ständigt – i detta nu – som möter mig i bilder, rubriker, tv-nyheter – som en aldrig sinande ström av våld och övergrepp och lidande och död. Drabbande någon annan än mig själv och ofattbart att förstå. Kan människans förgängelse någonsin vara så tydlig som under krig!

Vad gör kvinnor i krigssituationer idag? Försöker upprätthålla någon slags vardag, lagar mat, hämtar vatten, använder läppstift, föder barn....paketerar ammunition....bär vapen....väntar i skyddsrum.... i flyktingläger....blir våldtagna och dödade.....

Några gamla brudlakan med broderade initialer gav mig idéen att brodera namnen på krigs platser som finns etsade i samtidsmänniskans minne – som en påminnelse och med en magi av tidlöshet, precis som förväntningarna som broderades in i gamla tiders brudlakan, med en helt annan innebörd och förhoppning, nu på lakan, inhandlade på militärt överskottslager.

”Tämä sota, joka 200 vuotta sitten käytiin täällä noin 20 kilometriä Uumajasta – koskettaa minua vahvasti. Kaikki sodat, joita nykyään käydään ympäri maailmaa – niistä en ollenkaan välitä, ne ovat niin kaukana…”

Ajatukseni ja hämmentynyt tunne tämän tuntemattoman henkilön spontaanin toteamuksen jälkeen selkeytti ajatuksiani siitä minkä kanssa haluan työskennellä Naiset ja Sota-hankkeessa. Käynnissä – jatkuvasti – tässä hetkessä olevat sodat, jotka kohtaan kuvissa, otsikoissa, tv-uutisissa – katkeamattomana väkivallan ja hyökkäysten ja kärsimysten ja kuoleman virtana. Koskien jotakin muuta kuin itseäni ja mahdottomia ymmärtää. Voiko ihmisen katoavaisuus ikinä olla selvempää kuin sodassa!

Mitä naiset tekevät kriisitilanteissa tänä päivänä? Yrittävät ylläpitää jonkinlaista arkipäivää, keittävät ruokaa, hakevat vettä, käyttävät huulipunaa, synnyttävät lapsensa…paketoivat ammuksia… kantavat aseita… odottavat pommisuojissa… pakolaisleireissä… tulevat raiskatuiksi ja tapetuiksi… Pari vanhaa häälakanaa kirjailluin nimikirjaimin antoivat minulle idean, kirjailla niiden sotapaikkojen nimet, jotka ovat syöpyneet nykyihmisen muistiin – muistutuksena ja ajattomuuden taianomaisuudella, samalla tavoin kuin odotukset, jotka kirjailtiin vanhan ajan häälakanoihin, täysin toisella merki-tyksellä ja toiveilla, nyt armeijan ylijäämävarastosta ostetulle lakanalle.



Tårskålar

Förlusten, åderlåtningen, förlorandet, mistandet.Sorgen, saknaden, gråten, smärtan.Av en son, make, far eller broder.

Mitt intresse för ämnet ”kvinnor och krig” är angeläget eftersom min mamma kom från Finland. Min morbror omkom under kriget. Jag har under min uppväxt hört mamma berätta om händelser från andra världskriget och förfasats, förundrats och förvånats.

Att jag i verket valt just tvåhundra skålar för tårar, beror på att vid slaget i Siikajoki den 18 april i 1808-1809 års krig stupade just tvåhundra soldater på vardera sidan.

”Tårskålar”, installation av delvis glaserade porslinsskålar, samt träbänk

”Kyynelkulhot”, installaatio osittain lasitetuista posliinikulhoista sekä puupenkki MARGARETHA HOLMLUND

keramikerfödd 1949, bosatt i

Hjoggböle, Skellefteå

keraamikkosyntynyt 1949, asuinpaikka Hjoggböle, Skellefteå

Kyynelkulhot

Mieshukka, riisto, menettäminen, kadottaminen.Suru, ikävä, itku, tuska.Pojan, miehen, isän tai veljen.

Aihe ”naiset ja sota” on tärkeä minulle, koska äitini tulee Suomesta. Enoni kuoli sodassa. Kasvuiässä äitini kertoi toisen maailmansodan tapahtumista ja kauhistelin, ihmettelin ja kummastelin.

Kahdensadan kulhon valitseminen kyyneleitä varten teoksessa johtuu siitä, että Siikajoen taistelussa 18. huhtikuuta 1808 - 1809 kaatui juuri kaksisataa sotilasta kummaltakin puolelta.

“Aldrig kom mig kriget så nära”.

På kvällen den 27 september 1944 anlände den finska träskutan Venus till hamnen i Örnsköldsvik. Båten hade siktats utanför Ulvön varifrån den bogserats i hamn. Ombord fanns 842 estniska flyktingar som färdats från Raumo i Finland i 60 timmar. Resan skulle ha gått till Gävle men en tilltagande storm tvingade båten norrut. Under färden stod männen tätt samman på däck. Kvinnor och barn satt i båtens lastutrymme.

- Aldrig kom mig kriget så nära. Så säger min far när han minns de nyanlända flyktingar som kom gående uppför Storgatan.

De ester som kom till Örnsköldsvik inlemmades snart i stadens liv. Mina föräldrar fick goda vänner. Deras dotter blev min första jämnåriga flickkamrat. Jag sattes på bussen för att leka med henne i Själevad. Den nära vänskapen varade några år tills familjen flyttade vidare. Först till Älvsjö, sedan till Kanada.

I juni 2009 återser jag Leida och Mari Peepre i Victoria på Kanadas stillahavskust. I Leida Peepres album finns bilden av männen ombord på Venus i hamn. Själv fanns hon med Mari under däck och syns inte i bild. Men jag får höra henne berätta om flykten från Estland och Finland tillsammans med Mari i famnen och i knät.

MARGARETA KLINGBERG

“Koskaan sota ei ollut minua niin lähellä”.

Illalla 27. syyskuuta 1944 suomalainen puualus Venus saapui Örnsköldsvikin satamaan. Alus havaittiin Ulvön ulkopuolella, josta se hinattiin satamaan. Aluksessa oli 842 viro-laista pakolaista, jotka olivat matkustaneet 60 tuntia Raumasta Suomesta. Matkan piti johtaa Gävleen, mutta yltyvä myrsky pakotti aluksen pohjoista kohden. Matkan aikana miehet seisoivat kannella tiiviisti yhdessä. Naiset ja lapset istuivat aluksen lastitilassa.

-Koskaan sota ei ollut minua niin lähellä. Näin sanoi isäni hänen muistellessaan juuri saapuneita pakolaisia, jotka kävelivät Storgatania pitkin.

Örnsköldsvikiin tulleet virolaiset sulautuivat nopeasti kaupungin elämään. Vanhempani saivat hyviä ystäviä. Heidän tyttärestään tuli ensimmäinen samanikäinen tyttöystäväni. Minut lähetettiin bussilla Själevadiin leikkimään hänen kanssaan. Läheistä ystävyyttä kesti pari vuotta kunnes perhe muutti edelleen. Ensin Älvsjöhön, sen jälkeen Kanadaan.

Kesäkuussa 2009 tapaan taas Leidan ja Mari Peepren Victoriassa Kanadan Tyynenmeren rannikolla. Leida Peepren albumissa on kuvia miehistä satamassa olevassa Veenuksessa. Itse hän oli Marin kanssa kannen alla eikä näy kuvassa. Mutta saan kuulla hänen kertovan paosta Virosta ja Suomesta yhdessä sylissä istuvan Marin kanssa.

bildkonstnärfödd 1942

bosatt i Stockholm och Umeå

kuvataiteilijasyntynyt 1942asuinpaikat Tukholma ja Uumaja

Margareta Klingberg med Mall och Mari Peepre / Margareta Klingberg, Mall ja Mari Peepre,Själevad/Örnsköldsvik, Sverige 1945.Foto, valokuva: Allan Klingberg

Leida och Mari Peepre / Leida ja Mari Peepre, Victoria/British Columbia, Kanada 2009.Foto, valokuva: Margareta Klingberg

”Vänterskor”

all this painfor nothing but quietus

Krigets interaktiva vänterskors strävan att upprätthålla livet.

Krig är för mig död, smärta och lidande. Har ingen egen erfarenhet av krig, så jag har relaterat till det som finns i min tillvaro. Det kom att handla om fem kvinnor nära mig. Kvinnor i krig, i strid för livet mot döden.

Källan till tankar och funderingar inför det här verket kommer från ”Kriget har inget kvinnligt ansikte”, en intervjubok av Svetlana Aleksijevitj.

”Vänterskor”, ImageOn på rispapper, betong, träskivor

”Odottajat”, ImageOn riisipaperilla / betoni, puulevyjä ANN-KRISTIN KÄLLSTRÖM

bildkonstnärfödd 1958, bosatt i Sundsvall

kuvataiteilijasyntynyt 1958, asuinpaikka Sundsvall

”Odottajat”

all this painfor nothing but quietus

Sodan interaktiivisten odottajien pyrkimys ylläpitää elämää.

Sota merkitsee minulle kuolemaa, tuskaa ja kärsimystä. Itselläni ei ole kokemuksia sodasta, joten olen suhtauttanut sen omaan elämääni. Työ kertoo viidestä minua lähellä olevasta naisesta. Naisia sodassa, taistelussa elämän puolesta kuolemaa vastaan.

Lähde ajatuksilleni ja mietteilleni ennen tätä teosta on Svetlana Aleksijevitjn haastattelukirja ”Kriget har inget kvinnligt ansikte”.

Lekar och spel

En lek hette ”Dränk”. Man sam ut till där man inte längre bottnade och började sedan trycka ner varandras huvuden under vattenytan. Ibland lekte vi ”Mest fast”. Arenan var ute, på ängar, i skogen men ibland i någons hölada. Deltagandet, reglerna, bedömningen och vem eller vilka som skulle bedöma var oklara och föränderliga.Det var en kamp där segraren, blev den som var minst fast i dom andra och förlorarna dom som var mest fast. Man ”frös” kampen med jämna mellanrum för att domarna skulle kunna se, räkna och bedöma. Oftast var allt tillåtet och jag förlorade alltjämt.

Arbetet ”Mest fast” börjar i en grop, en av platserna för leken.

KARIN LAAJA”Mest fast”, skiss, blandteknik 2009 / ”Eniten kiinni”, piirros, sekatekniikka 2009

Leikkejä ja pelejä

Yhden leikin nimi oli ”Upota”. Uitiin ulos paikkaan, jossa ei enää pohjattu ja alettiin sen jälkeen painaa toistemme päät veden pinnan alle. Joskus leikittiin ”Eniten kiinni”. Näyttämö oli ulkona, niityillä, metsässä mutta joskus myös jonkun heinäladossa. Osallistuminen, säännöt, arvostelu ja kuka tai ketkä arvostelisivat, oli epäselvää ja vaihteli.Se oli taistelu, jossa voittaja, tavallisesti voimakkain ja suurin, oli se, joka oli vähiten kiinni toisissa ja häviäjät, ne jotka olivat eniten kiinni. Tasaisin välein taistelu ”jäädytettiin”, jotta tuomarit voisivat nähdä, laskea ja arvostella. Useimmiten kaikki oli sallittua ja minä hävisin alituisesti.

Työ ”Eniten kiinni” alkaa kuopassa, jota kutsun pommikuopaksi, yksi leikin paikoista.



Hösten 2009 möter jag palestinska familjer i Jerusalem. Jag besöker familjen Al Ghawi som bor i tält på gatan med trafikbuller och avgaser. Israeliska bosättare tog deras hus. Jag tar en bild ”Liten flicka i Sheikh Jarrah”. Att ockuperas av främmande makt, få sitt hem raserat, inte ha tillgång till rent vatten, inte kunna resa till släktingar och vänner, inte kunna åka till sjukhus för att föda barn eller få vård. Det är en palestinsk kvinnas vardag. Kvinnor är mest utsatta eftersom deras uppgift är att sörja för sina familjer med mat, kläder och god hälsa. Jag möter israeliska kvinnor som berättar om sin syn på konflikten och hur de arbetar för att skapa goda relationer med palestinierna. En sjuksyster i Yad Hanna säger: ”Ta bort all israelisk militär från de ockuperade områdena. Ta bort alla militärer, då blir det fred”.”Att finna kärlekens vatten”, har en känsla av vattnets darrande rörlighet. Solidaritetsaktionen Ship to Gaza, och sången om en kvinna i Gaza, kan ha inspirerat mig. En kvinna går utför en trappa. Det jag uppfattar under ett ögonblick, är hennes rygg och dörren som stängs, men hennes liv av kamp och smärta berättas av en annan kvinna. Jag blir berörd. ”Till kvinnan i Noor Shams camp” växer fram.

GUNNEL OLDENMARK

“To the woman in Noor Shams camp”

skulptur, 100 x 85 cm, blandteknik

veistos, 100 x 85 cm, sekatekniikka

Matkustan Länsirannalle ja Israeliin kohtaamaan miehityksen alla olevia ja sotaselkkauksessa eläviä naisia. Jerusalemissa kohtaan syksyllä 2009 kodeistaan häädettyjä palestiinalaisperheitä. Israelilaiset asuttajat ottivat heidän talonsa. Vierailen Al Ghawin perheen luona, joka nyt asuu teltassa kadulla. Liikenne, pakokaasut ja teltassa nukkuva pieni tyttö. Vieraan vallan miehittämä, koti hajotettu, maa anastettu tai pääsy omalle maatilalle estetty, ei puhdasta vettä saatavilla, ei mahdollisuutta matkustaa sukulaisten ja ystävien luo, ei mahdollisuutta mennä sairaalaan synnyttämään tai saamaan hoitoa. Sitä sotatoimille altistuminen tarkoittaa. Tämä on palestiinalaisnaisen arkipäivää. Naiset alitustuvat eniten, koska heidän tehtävänään on ruokkia ja vaatettaa perheitään ja huolehtia hyvästä terveydestä. Israelilaisnaisten miehet, isät ja pojat suorittavat näitä sotatoimia. Kohtaan israelilaisnaisia, jotka kertovat omasta näkemyksestään konfliktista ja kuinka he työskentelevät luodakseen hyviä suhteita palestiinalaisiin. Sairaanhoitaja Yad Hanna sanoo: ”Ota pois kaikki israelilaiset sotilaat miehitetyiltä alueilta. Ota pois kaikki sotilaat niin rauha tulee”. “To find the water of love”, on veistos, joka antaa tunteen kelluvasta aluksesta ja veden värisevästä liikkuvuudesta. Tukitoiminta Ship to Gaza, ja laulu gazalaisesta naisesta, ovat innoittaneet minua. Nainen kulkee portaita alas, hetkessä käsittämäni, on hänen selkänsä ja sulkeutuva ovi, mutta hänen elämästään, joka on taistelua ja tuskaa, kertoo toinen nainen ja liikutun. Veistos To the woman in Noor Shams camp muodostua.

bildkonstnärfödd 1942

bosatt i Härnösand

kuvataiteilijasyntynyt 1942asuinpaikka Härnösand

”Srebrenicas mödrar”

Jag har själv levt i fyra år under ett krig. Det var kriget i Bosnien och Hercegovina, mellan 1992 och 1995. Under denna tid har jag upplevt mycket av det som man kan uppleva i ett sådant blodigt krig!

En symbol för elände, smärta, rädsla, och längtan efter rättvisa och frihet är vårat största, djupaste sår: SREBRENICA! Srebrenica blev ett naturligt val för mig att tänka på, när jag fick uppdraget att, som konstnär, betrakta temat: KVINNOR OCH KRIG.I Srebrenica dödades över 8000 män och pojkar under bara två dagar. Mödrarna, systrarna, fruarna… blev kvar att minns och vittna…(Många av dem var våldtagna och misshandlade, men de lever.)De lever och försöker hitta deras döda kroppar, försöker öppna ögonen för många som inte vet nånting om kriget, försöker skicka budskapet om frihet och kärlek. Men de är samtidigt fjättrade med tunga kedjor vid sina smärtsamma minnen, och med våld ”begravda” i världens smuts, som täcker ögon och hjärtan på många makt människor, från FN:s till Europas politiker. De är frustrerade även av de många medier som skymmer, döljer sanningen om Srebrenica.

LEJLA POROVIC

”Srebrenicas mödrar”

installation med videoprojektion

”Srebrenican äidit”

installaatio videoprojektiolla

”Srebrenican äidit”

Olen itse elänyt neljä vuotta sodan alla. Kyseessä oli Bosnian ja Hercegovinan välinen sota vuosina 1992 ja 1995. Tänä aikana olen kokenut paljon sellaisia asioita, joita tällaisen verisen sodan aikana voi kokea!

Kurjuuden, tuskan ja oikeuden ja vapauden kaipuun symboli SREBRENICA! on suurin, syvin haavamme. Srebrenica oli luonnollinen valinta minulle, kun sain tehtävän taiteilijana tarkastella teemaa: NAISET JA SOTA.

Srebrenicassa tapettiin yli 8000 miestä ja poikaa pelkästään kahden päivän aikana. Äidit, siskot, rouvat… jäivät jäljelle muistamaan ja todistamaan… (Heistä useat olivat raiskattuja ja pahoinpideltyjä, mutta he elävät). He elävät ja yrittävät löytää kuolleet ruumiit, yrittävät avata monien silmät, jotka eivät tiedä mitään sodasta, yrittävät välittää vapauden ja rakkauden sanomaa. Mutta samanaikaisesti raskaat ketjut kahlitsevat heidät tuskallisiin muistoihin ja maailman likaan ”hautautuneeseen” väkivaltaan, joka peittää useiden mahtimiesten silmät ja sydämet, YK:n poliitikoista Euroopan poliitikoihin. He ovat turhautuneita myös moniin tiedotusvälineisiin, jotka peittelevät, salaavat totuuden Srebrenicasta.

bildkonstnärfödd 1971, bosatt i Sundsvall

kuvataiteilijasyntynyt 1971, asuinpaikka Sundsvall

Rummet

Det vardagliga och avgränsade reviret i det stora livet.Mina skulpturer är förankrade i ett konkret material, närvarande liksom vi själva. Ett tredimensionellt stilleben som lågmält viskar hemliga ord till var och en av oss. Med ökande ålder har mitt tidsperspektiv till de finska krigen krympt. Än i dag finns krigsänkor och kvinnor i vårt land som förlorat sina män, pappor, bröder eller nära släktingar i kriget. Människor har olika förutsättningar att bära förluster och motgångar. Vissa går obrutna vidare men för en del är kriget fortfarande aktuellt och närvarande. Hur bearbetar man förlusten av mänskoliv genom det slumpmässiga och meningslösa dödandet som kriget förorsakat. Kompenseras förlusten på det emotionella planet av det vi vann? På individnivå lever konsekvenserna av kriget kvar. Mina installationer är gjorda för de kvinnor som levt ett liv med oläkt och smärtsam sorg.

”Sanat, joilla merkitään vuotta ja kuukautta, ovat jo muuttuneet pölyksi kielellä, kun muistot ja kaipaus vielä tunkeutuvat elävinä, mieluisina vieraina huoneisiin. Kuinka monta kertaa mennyt pitää elää uudelleen? Kuinka monta kerta hyvästellä suru?“ (Aronen, 2005)

MALIN SIMONS”Saknadens rum”, installation med möbler och textiler

”Kaipuun huone”, huonekalu- ja tekstiili-installaatio

Huone

Arkinen ja rajattu reviiri suuressa elämässä. Veistokseni on ankkuroitu konkreettiseen materiaaliin, läsnä niin kuin me itse. Kolmiulotteinen asetelma, joka hiljaa kuiskaa salaisia sanoja jokaiselle meistä. Lisääntyvän iän myötä aikaperspektiivini Suomen sotiin on kutistunut. Vielä tänäkin päivänä maassamme on sotaleskiä ja naisia, jotka ovat menettäneet miehensä, isänsä, veljensä tai lähiomaisensa sodassa. Ihmisillä on eri edellytykset kantaa menetyksiä ja vastoinkäymisiä. Jotkut kulkevat taipumattomasti eteenpäin mutta joillekin sota on edelleen ajankohtainen ja läsnä. Kuinka ihminen työstää ihmishenkien menetyksen sodan aiheuttaman sattumanvaraisen ja tarkoituksettoman tappamisen kautta. Korvaako voittomme menetykset tunnetasolla? Yksilötasolla sodan seuraukset elävät yhä. Installaationi olen tehnyt naisille, jotka ovat eläneet parantumattoman ja tuskallisen surun kanssa. ”Sanat, joilla merkitään vuotta ja kuukautta, ovat jo muuttuneet pölyksi kielellä, kun muistot ja kaipaus vielä tunkeutuvat elävinä, mieluisina vieraina huoneisiin. Kuinka monta kertaa mennyt pitää elää uudelleen? Kuinka monta kerta hyvästellä suru?“ (Aronen, 2005)

bildkonstnärfödd 1967, bosatt i Jakobstad

kuvataiteilijasyntynyt 1967, asuinpaikka Pietarsaari

Stig Dagerman skrev en artikel på femtiotalet som heter ”Vårt behov av tröst är omättligt”. Den handlar inte direkt om krig utan mer om frihetens betingelser och svårigheter. Men titeln fastnade i mig och får klä den känsla av hjälplöshet inför krig som drabbar oss i denna mediala tid där vi serveras grymheter som frukostunderhållning. Ord som solidaritet verkar vara bort-glömda, eller åtminstone bespottade och förhånade som patetiska. Ändå är det sådana begrepp som jag vill stå fast vid: solidaritet och tröst, i ömsesidighet.

ANNA ULFF“Hanteras varsamt”, mixed media

“Käsitellään varoen”, mixed media

Stig Dagerman kirjoitti 50-luvulla artikkelin, jonka nimi oli ”Vårt behov av tröst är omättligt”. Se ei suoraan kerro sodasta, vaan enemmän vapauden edellytyksistä ja vaikeudesta. Mutta nimi jäi mieleeni ja saa pukea sanoiksi sodan synnyttämän avuttomuuden tunteen, joka koskettaa meitä tänä tiedottamisen aikana, jossa meille tarjoillaan hirveyksiä aamiaisviihteenä. Sana kuten solidaarisuus vaikuttaa olevan unohtunut, tai ainakin pilkattu pateettisena. Kuitenkin se on sellainen käsite, josta haluan pitää kiinni: solidariteetti ja lohtu, keskinäisyydessä.

bildkonstnärfödd 1963, bosatt i Karleby

kuvataiteilijasyntynyt 1963, asuinpaikka Kokkola

Tack till Karleby Yrkesskolas elavdelning och speciellt Teijo Kivineva!Kiitos Kokkolan Ammattiopiston sähköosastolle ja erityisesti Teijo Kivinevalle!

Västerbottens museum, Umeå Västerbottenin museo, Uumaja

Tobaksmagasinet, JakobstadTupakkamakasiini, Pietarsaari

Härnösands konsthall, HärnösandHärnösandin Taidehalli

ett samarbetsprojekt mellan finland och sverige, där ... · om krigets nödvändighet, om kriget...

Documents