loistava ystäväni

Elena

Ferrante

WSOY

L O I S T AVA Y S T AVA N I.. ..

»Elena Ferrante on aikamme suurimpia romaanikirjailijoita.» – The New York Times

elena ferrante on Italian merkittävin nykykirjailija, joka on noussut napolilaisromaaneillaan kansainväliseen suurmenestykseen. Ferrante kätkeytyy salanimen taakse, ainoastaan kustantaja tietää Napolissa syntyneen kirjailijan oikean henki-löyden. Ferrante ei esiinny julkisuu-dessa ja haastattelujakin hän myöntää äärimmäisen harvoin.

Napolilaissarjan ensimmäinen osa ilmestyi italiaksi vuonna 2011. Sarjan muut teokset ovat: Storia del nuovo cognome (2012), Storia di chi fugge e di chi resta (2013), Storia della bambina perduta (2014).

Italiassa on tekeillä romaanikvarto-logiaan perustuva televisiosarja.

Aiemmin Ferrantelta on suomen-nettu kaksi romaania: Hylkäämisen päivät (2004), ja Amalian rakkaus (2005).

»Moderni mestariteos… runsas, intensiivinen ja suurisydäminen kertomus kahdesta ystävästä, Elenasta ja Lilasta.» – London Review Bookshop

L ila on jo lapsena peloton, uhmakas ja huippu-älykäs, Elena taas epävarma tarkkailija. Mutta yhdessä tytöissä on voimaa selvitä sodanjälkeisen Napolin kurjuudessa, jossa naiset taistelevat

tilastaan ja jossa väkivalta on jokapäiväistä. Tyttöjen keski-näinen kilpailu ja kateus potkii heitä tahoillaan sosiaaliseen nousuun, mutta luja yhteenkuuluvuus ei horju koskaan. Ystävysten kautta Ferrante kuvaa koko sodanjälkeistä Italiaa ja yhteiskunnan rajua muutosta, mutta erityisesti ihmispsyyken ristiriitaisuutta ja monimutkaisuutta.

Loistava ystäväni on kansainväliseksi ilmiöksi nousseen napolilaissarjan ensimmäinen osa.päällyksen kuva Lía G. / Arcangel päällys Martti Ruokonen

»Elena Ferrante saattaa hyvinkin olla paras nykykirjailija josta et ole koskaan kuullut.»– The Economist

»Päihdyttävän raivoisa kuvaus toisiinsa ystävyyden kautta kietoutuneista Lilasta ja Elenasta, säkenöivän älykkäistä ja into-himoisista tytöistä remuisassa ja surullisen-kuuluisassa Napolissa. Ferrante kirjoittaa niin vimmaisesti ja hermostuttavasti ja psykologisen tarkkanäköisellä otteella naisten välisestä sotkuisenmutkikkaasta ystävyydestä, että häntä lukiessa todellinen maailma katoaa.» – Entertainment Weekly »Vangitseva, vahvasti omaperäinen nyky-eepos inhimillisen (ja etenkin naisen) luovuuden demonisesta voimasta, jota historian ja yhteiskunnan valtaapitävät ovat estäneet pääsemästä valloilleen.»– The Los Angeles Review of Books »Ferrante käyttää naisäänen sisäistä mono-logia tavalla joka on vertaansa vailla, siitä huokuu raivokkuus joka on järkyttävän aitoa, pelkoa herättävän suoraa.– Booklist »Ferranten ääni on intohimoinen, näkö-kulmansa kattava ja katseensa rävähtämätön basiliskin katse... Tässä on uusi tapa kuvata nykyistä elämäntyyliämme – juuri tätä me tarvitsemme, briljantisti kerrottua, naisen kertomaa.» – The New York Times Book Review

»Mitään tämän kaltaista ei ole koskaan ennen julkaistu.» – The Guardian

84.2 ISBN 978-951-0-41469-9

Elen

a Ferrante

Loistava ystavan

i .. ..

9 789510414699*

Elena Ferrante

suomentanut helinä k angas

Loistava ystäväni

w er ner söder ström osa k ey htiö helsink i

suomentanut helinä k angas

Lapsuus ja nuoruus

Questo libro è stato tradotto grazie ad un contributo alla traduzione assegnato dal Ministero degli Affari Esteri Italiano.

Tämä kirja on suomennettu Italian ulkoministeriön käännöstuen avulla.

Suomentaja on saanut Alfred Kordelinin säätiön apurahan.

Säkeet J. W. Goethen Faust-näytelmästä on suomentanut Alice Martin.

Italiankielinen alkuteos L’amica geniale

Copyright © 2011 by Edizioni e/o Suomenkielinen laitos © Helinä Kangas ja WSOY 2016

ISBN 978-951-0-41469-9 Painettu EU:ssa

herra: Näyttäydy vain milloin huvittaa, voin sinun kaltaistasi kyllä sietää – hengistä niistä, jotka minut kieltää,

vähiten riesaahan on narrista. Ei mitään loppuun jaksa ihminen, vaan väsähtää ja raukeana viruu;

siks seuralaisen tarvitsee hän, ken ärsyttää, hyörii, härnää niin kuin piru.

J. W. Goethe: Faust

ROMAANISSA ESIINTYVÄT HENKILÖT:

Cerullon perhe (suutarin perhe):Fernando Cerullo, suutariNunzia Cerullo, Lilan äitiRaffaella Cerullo, jota muut sanovat Linaksi, Elena LilaksiRino Cerullo, Lilan isoveli, suutari Rino on myös Lilan esikoisen nimi Muita lapsia ——Grecon perhe (vahtimestarin perhe):Elena Greco, jota sanotaan Lenucciaksi tai Lenùksi, perheen esikoinenPeppe, Gianni ja Elisa, perheen muut lapsetIsä, vahtimestari kaupungintalolla Äiti, perheenemäntä ——Carraccin perhe (don Achillen perhe):Don Achille Carracci, hirviömäinen hahmoMaria Carracci, don Achillen vaimoStefano Carracci, don Achillen poika, kauppias perheen

elintarvikeliikkeessäPinuccia ja Alfonso Carracci, don Achillen nuoremmat lapset ——

Peluson perhe (puusepän perhe):Alfredo Peluso, puuseppäGiuseppina Peluso, Alfredon vaimoPasquale Peluso, Alfredon ja Giuseppinan vanhin poika, muurariCarmela Peluso, jota sanotaan myös Carmeniksi, Pasqualen sisar, lyhyt-

tavaraliikkeen myyjä ——Cappuccion perhe (hullun lesken perhe):Melina, Lilan äidin sukulainen, hullu leskiMelinan edesmennyt aviomies, joka työskenteli vihannestorillaAda Cappuccio, Melinan tytärAntonio Cappuccio, hänen veljensä, automekaanikkoMuita lapsia

——Sarratoren perhe (runoilija-rautatieläisen perhe):Donato Sarratore, konduktööriLidia Sarratore, Donaton vaimoNino Sarratore, vanhin Donaton ja Lidian viidestä lapsestaMarisa Sarratore, Donaton ja Lidian tytärPino, Clelia ja Ciro Sarratore, perheen nuorimmat lapset ——Scannon perhe (torikauppiaan perhe):Nicola Scanno, torikauppiasAssunta Scanno, Nicolan vaimoEnzo Scanno, Nicolan ja Assuntan poika, torikauppias Muita lapsia ——Solaran perhe (samannimisen baari-konditorian omistajan perhe):Silvio Solara, baari-konditorian isäntäManuela Solara, Silvion vaimoMarcello ja Michele Solara, Silvion ja Manuelan pojat ——

Spagnuolon perhe (kondiittorin perhe):Signor Spagnuolo, kondiittori Solaran konditoriassaRosa Spagnuolo, kondiittorin vaimoGigliola Spagnuolo, kondiittorin tytärMuita lapsia

Gino, apteekkarin poika ——Opettajat:Ferraro, kansakoulunopettaja ja kirjastonhoitajaOliviero, kansakoulunopettajaGerace, lukion alempien luokkien opettajaGaliani, lukion ylempien luokkien opettaja

Nella Incardo, maestra Olivieron Ischialla asuva serkku

PROLOGIJälkien hävittäminen

13

1.

Rino soitti minulle aamulla, luulin että hän pyytäisi taas rahaa ja valmistauduin sanomaan ei. Mutta hänellä olikin toisenlaista asiaa: hänen äitinsä oli kadonnut.

”Milloin?””Kaksi viikkoa sitten.””Ja sinä soitat minulle vasta nyt?”Ilmeisesti kuulostin vihaiselta, vaikka en ollut vihainen enkä

loukkaantunut, äänessäni oli vain hieman sarkasmia. Rino yritti vaivautuneena puolustautua, puhui sekavasti välillä murteella, välillä yleiskielellä. Hän sanoi olevansa varma, että hänen äitinsä vaelteli tavalliseen tapaansa Napolin kaduilla.

”Öisinkin?””Sinähän tiedät, millainen hän on.””Niin, mutta onko kahden viikon poissaolo sinusta normaa-

lia?””On. Et ole nähnyt äitiä vähään aikaan, hän on mennyt

pahempaan suuntaan: ei saa unta, tulee ja menee, tekee mitä lystää.”

Mutta lopulta hänkin oli alkanut huolestua. Hän oli kysel-lyt kaikilta, kiertänyt sairaalat, käynyt jopa poliisin pakeilla. Turhaan, äitiä ei löytynyt mistään. Rino oli oikea toivepoika: iso nelikymppinen mies, joka ei ollut koskaan tehnyt muuta

14

kuin epämääräisiä hommia ja tuhlannut. Saatoin vain kuvitella, kuinka hän oli etsinnät hoitanut. Huonosti. Hänellä ei ollut aivoja eikä sydämeen mahtunut kuin hän itse.

”Ei kai hän ole siellä sinun luonasi?” Rino kysyi yhtäkkiä.Hänen äitinsäkö täällä Torinossa? Hän tiesi hyvin, ettei ollut,

ja puhui vain puhuakseen. Rino itse matkusteli mielellään, oli käynyt minunkin luonani kymmenkunta kertaa, kutsumatta. Hänen äitinsä, jonka taas olisin ottanut ilomielin vastaan, ei ollut koko elämänsä aikana poistunut Napolista. Vastasin:

”Ei, hän ei ole täällä.””Eikö varmasti?””Rino, älä viitsi: minähän sanoin jo, että hän ei ole täällä.””No minne hän sitten on mennyt?”Rino purskahti itkuun ja annoin hänen purkaa epätoivoaan,

kuuntelin nyyhkytyksiä, jotka alkoivat teeskenneltyinä mutta muuttuivat aidoiksi. Kun hän oli lopettanut, sanoin:

”Ole kiltti ja käyttäydy kerrankin niin kuin äitisi toivoisi: älä etsi häntä.”

”Mitä sinä tarkoitat?””Sitä mitä sanoin. Se on turhaa. Opettele elämään omaa elä-

määsi äläkä ota enää yhteyttä edes minuun.”Suljin puhelimen.

2.

Rinon äidin nimi on Raffaella Cerullo, mutta kaikki ovat aina kutsuneet häntä Linaksi. Kaikki paitsi minä, joka en ole koskaan käyttänyt kumpaakaan nimeä. Minulle hän on jo yli kuusikymmentä vuotta ollut Lila. Jos yhtäkkiä alkaisin sanoa

15

häntä Linaksi tai Raffaellaksi, hän luulisi että ystävyytemme on lopussa.

Hän on puhunut ainakin kolmekymmentä vuotta siitä, että haluaisi kadota kuin tuhka tuuleen, ja minä olen ainoa joka tietää mitä se tarkoittaa. Ei hän ole koskaan karkaamista tai henkilöllisyyden vaihtamista suunnitellut, unelmoinut uuden elämän aloittamisesta jossain muualla. Eikä hän ole ikinä har-kinnut itsemurhaa, sillä häntä inhottaa ajatus, että Rino jou-tuisi huolehtimaan hänen kuolleesta ruumiistaan. Hänellä oli mielessä jotakin aivan muuta: hän halusi haihtua, hävittää joka ikisen solunsakin, niin että hänestä ei löydettäisi enää mitään. Ja koska tunnen hänet hyvin, tai ainakin luulen tuntevani, olen varma että hän on keksinyt keinon kadota jättämättä tähän maailmaan hiuskarvaakaan.

3.

Kului päiviä. Tarkastin postini, sähköpostini, mutta toivo-matta liikoja. Minä kirjoitin hänelle usein, hän vastasi ani har-voin: niin oli aina ollut. Hän käytti mieluummin puhelinta, tai sitten juttelimme yöt läpeensä silloin kun kävin Napolissa.

Avasin pöytälaatikkoni ja metallirasiat, joissa säilytän seka-laisia tavaroita. En löytänyt juuri mitään. Olen heittänyt paljon pois, erityisesti sellaista mikä koskee Lilaa, ja hän tietää sen. Tajusin, että minulla ei ollut mitään häneen liittyvää, ei kuvaa, ei kirjelappusta, ei pikku lahjaa. Oikein yllätyin. Oliko mah-dollista, ettei hän kaikkina näinä vuosina ollut jättänyt minulle itsestään yhtään mitään, tai mikä pahempaa, etten minä ollut halunnut säilyttää hänestä yhtään mitään? Kyllä se oli.

16

Tällä kertaa soitin Rinolle itse, joskin hyvin vastahakoisesti. Hän ei vastannut kotipuhelimeen eikä matkapuhelimeen vaan soitti minulle takaisin illalla paremmalla ajalla. Hän puhui äänellä, jota hän käytti yrittäessään herättää sääliä.

”Näin, että olit soittanut. Onko sinulla jotakin kerrottavaa?””Ei. Entä sinulla?””Ei mitään.”Hän puhui kaikenlaista sekavaa. Hän aikoi mennä televi-

sioon, lähetykseen jossa etsitään kadonneita ihmisiä, ja esit-tää ruudussa vetoomuksen, pyytää äidiltään kaikkea anteeksi, rukoilla tätä palaamaan.

Kuuntelin kärsivällisenä ja kysyin sitten:”Katsoitko äitisi vaatekaappiin?””Miksi?”Tietysti kaikkein luonnollisin asia ei ollut tullut hänelle edes

mieleen.”Mene katsomaan.”Hän kävi ja näki, että kaapissa ei ollut mitään, ei yhtä ainutta

äidin vaatetta, ei kesäistä eikä talvista, vain vanhoja henkareita. Käskin hänen tutkia koko asunnon. Kengät olivat poissa. Vähät kirjat poissa. Kaikki valokuvat poissa. Kaitafilmit poissa. Poissa olivat myös hänen tietokoneensa, entisaikaiset disketit, kaikki, joka ikinen tavara jota hän oli tarvinnut alettuaan jo kuusikym-mentäluvun lopulla, reikäkorttien aikakaudella, tutustua tieto-koneisiin ja kehittää itseään elektroniikan taituriksi. Rino oli äimistynyt. Sanoin hänelle:

”Etsi kaikessa rauhassa ja soita minulle, jos löydät vaikka vain hiusneulankin, joka on hänen.”

Hän soitti seuraavana päivänä hyvin kiihtyneenä.”Mitään ei löydy.””Ei yhtään mitään?”

17

”Ei. Hän on leikannut itsensä pois kaikista valokuvistakin, joissa olemme yhdessä, myös niistä joissa olen vielä lapsi.”

”Katsoitko tarkasti?””Joka paikasta.””Kellaristakin?””Joka paikasta, minähän sanoin. Täällä ei ole edes sitä laatik-

koa, jossa hän säilytti papereitaan, vanhoja syntymätodistuksia, puhelinsopimuksia, laskuja. Mitä tämä tarkoittaa? Onko joku varastanut kaiken? Mitä he etsivät? Mitä he haluavat äidistä ja minusta?”

Rauhoittelin häntä, sanoin että hänen oli turha olla huolis-saan. Tuskin kukaan ainakaan häneltä mitään halusi.

”Voinko tulla sinun luoksesi joksikin aikaa?””Et.””Ole kiltti, en saa yöllä unta.””Rino, keksi jotakin, minkä minä sille mahdan.”Suljin puhelimen enkä vastannut, kun hän soitti uudestaan.

Istuin kirjoituspöytäni ääreen.Lila liioittelee tapansa mukaan, ajattelin.Hän paisutti jälkien hävittämisen suunnattomiin mittasuh-

teisiin. Hänelle ei riittänyt, että hän nyt kuusikymmentäkuu-sivuotiaana katosi, vaan hän halusi pyyhkiä pois koko entisen elämänsä.

Olin todella vihainen.Katsotaan, kuka tällä kertaa vetää pidemmän korren, sanoin

itselleni. Käynnistin tietokoneen ja aloin kirjoittaa meidän tarinaamme muistiin, kaikkia yksityiskohtia mitä minulle on jäänyt mieleen.

LAPSUUSDon Achillen tarina

21

1.

Lilan ja minun ystävyys alkoi sinä päivänä, kun päätimme mennä pimeään portaikkoon, joka johti askelma askelmalta, kerros kerrokselta, don Achillen kotiin.

Muistan pihan sinipunervan valon, lämpimän kevätillan tuoksut. Äidit laittoivat ruokaa, oli aika mennä kotiin, mutta me viivyttelimme haastaen toisiamme, sanaakaan sanomatta, erilaisiin rohkeuskokeisiin. Jo pitemmän aikaa olimme tehneet vain sitä niin koulussa kuin pihassakin. Lila sujautti kätensä ja sitten koko käsivartensa viemärin mustaan aukkoon, ja minä tein saman perässä sydän pamppaillen, toivoen etteivät rotat purisi tai torakat vilistäisi käsivarttani pitkin. Lila kiipesi ensimmäisessä kerroksessa asuvan signora Spagnuolon ikku-naan, heittäytyi riippumaan rautatangosta johon pyykkinaru oli kiinnitetty, keinui siinä hetken edestakaisin ja hyppäsi alas jalkakäytävälle, ja minä matkin häntä, vaikka pelkäsin putoa-vani ja satuttavani itseni. Lila työnsi ihoonsa ruosteisen haka-neulan, jonka oli löytänyt kadulta ja kantanut sitä taskussaan kuin haltijattaren lahjaa; katsoin kun neulan kärki kaivoi hänen kämmeneensä vaalean tunnelin, ja kun hän veti neulan pois ja antoi sen minulle, tein saman perässä.

Yhtäkkiä hän katsoi minua tiukasti silmät viiruina, kuten hänellä oli tapana, ja lähti astelemaan kohti kerrostaloa, jossa don Achille asui. Jähmetyin pelosta. Don Achille oli meille kuin satujen jättimäinen hirviö ja vanhempani olivat ehdottomasti kieltäneet minua menemästä hänen lähelleen, puhumasta

22

hänelle, katselemasta, seuraamasta häntä; minun piti olla kuin don Achillea ja perhettään ei olisi olemassakaan. Kotonamme, mutta myös muissa perheissä, don Achille herätti pelkoa ja vihaa, joiden alkuperää en tiennyt. Isäni puheiden perusteella kuvittelin hänet valtavaksi mieheksi, jonka iho oli täynnä sini-punaisia rakkuloita, raivokkaaksi huolimatta kun nioitt avasta puhuttelusanasta ”don”, jonka yhdistin tyyneen arvovaltaan. Hän koostui ties mistä aineesta, raudasta, lasista, nokkosista, mutta oli silti elävä, erittäin elävä olento, jonka nenästä ja suusta lehahti kuumaa hengitystä. Olin varma, että jos hän näkisi minut vaikka vain kaukaa, hän sinkoaisi silmiini jotakin kirvelevää ja polttavaa. Ja jos olisin niin hullu, että uskaltaisin lähestyä hänen kotioveaan, hän tappaisi minut.

Odotin hetken nähdäkseni muuttaisiko Lila mieltään ja palaisi takaisin. Tiesin, mitä hänellä oli mielessä, ja toivoin että hän jättäisi asian sikseen, mutta turhaan. Katulamppuja ei ollut vielä sytytetty, ei myöskään rappukäytävien valoja. Asun-noista kuului riitaista puhetta. Seuratakseni Lilaa minun piti astua pihan sinertävästä valosta pimeään rappukäytävään. Kun lopulta rohkaistuin ja menin perässä, en aluksi nähnyt mitään, haistoin vain vanhan roinan ja ddt:n hajun. Sitten totuin pi meään ja näin Lilan istuvan rappujen alimmalla askelmalla. Hän nousi seisomaan ja aloimme kiivetä portaita ylös.

Pysyttelimme lähellä seinää, Lila edellä, minä pari askel-maa hänen takanaan miettien, kuroako välimatka umpeen vai antaako sen kasvaa. Muistan yhä, kuinka olkapääni hipoi loh-keilevaa seinää ja kuinka korkeilta raput tuntuivat, korkeam-milta kuin meidän talossamme. Tärisin. Jokainen kuulemani askel, ääni, oli don Achille joka hiipi takanamme tai tuli meitä vastaan kädessään pitkä veitsi, jollaisilla kanojen rintoja viillet-tiin auki. Ilmassa leijui paistetun valkosipulin haju. Maria, don

23

Achillen vaimo, heittäisi minut kiehuvaan öljykattilaan, hänen lapsensa söisivät minut, ja don Achille imisi päästäni mehua niin kuin isäni mulloista.

Pysähtelimme tämän tästä, ja joka kerta toivoin että Lila päättäisi kääntyä takaisin. Olin yltä päältä hiessä, Lilasta en osannut sanoa. Aina välillä hän katsoi ylös, en tiennyt mitä, minä näin vain ikkunoiden harmaan heijastuksen joka por-rastasanteella. Yhtäkkiä valot syttyivät, mutta himmeinä ja pölyisinä jättäen varjoon laajoja alueita, joissa vaarat vaanivat. Odotimme tajutaksemme, oliko don Achille kääntänyt katkai-sijasta, mutta emme kuulleet askelia tai oven kolahdusta. Lila jatkoi kapuamista, ja minä perässä.

Hän oli mielestään oikealla ja tarpeellisella asialla, mutta minä olin jo unohtanut kaikki järkisyyt ja pysyin mukana vain hänen takiaan. Kiipesimme hitaasti kohti lapsuusaikamme kauhuista suurinta, menimme altistamaan itsemme pelolle, ottamaan siitä selvää.

Vähän ennen neljättä kerrosta Lila teki jotakin yllättävää. Hän pysähtyi odottamaan minua, ja kun olin päässyt hänen rinnalleen, hän tarttui käteeni. Se ele muutti kaiken välillämme ainiaaksi.

2.

Kaikki oli hänen syytään. Hiljattain – kymmenen päi-vää, kuukausi sitten, kuka tietää, meillä ei ollut ajantajua – hän oli ottanut ja heittänyt nukkeni alas kellariin. Nyt me kiipe-simme ylös kohti pelkoa, silloin meidän oli pitänyt laskeutua kiireen vilkkaa alas kohti tuntematonta. Ylös tai alas, tuntui

Elena

Ferrante

WSOY

L O I S T AVA Y S T AVA N I.. ..

»Elena Ferrante on aikamme suurimpia romaanikirjailijoita.» – The New York Times

elena ferrante on Italian merkittävin nykykirjailija, joka on noussut napolilaisromaaneillaan kansainväliseen suurmenestykseen. Ferrante kätkeytyy salanimen taakse, ainoastaan kustantaja tietää Napolissa syntyneen kirjailijan oikean henki-löyden. Ferrante ei esiinny julkisuu-dessa ja haastattelujakin hän myöntää äärimmäisen harvoin.

Napolilaissarjan ensimmäinen osa ilmestyi italiaksi vuonna 2011. Sarjan muut teokset ovat: Storia del nuovo cognome (2012), Storia di chi fugge e di chi resta (2013), Storia della bambina perduta (2014).

Italiassa on tekeillä romaanikvarto-logiaan perustuva televisiosarja.

Aiemmin Ferrantelta on suomen-nettu kaksi romaania: Hylkäämisen päivät (2004), ja Amalian rakkaus (2005).

»Moderni mestariteos… runsas, intensiivinen ja suurisydäminen kertomus kahdesta ystävästä, Elenasta ja Lilasta.» – London Review Bookshop

L ila on jo lapsena peloton, uhmakas ja huippu-älykäs, Elena taas epävarma tarkkailija. Mutta yhdessä tytöissä on voimaa selvitä sodanjälkeisen Napolin kurjuudessa, jossa naiset taistelevat

tilastaan ja jossa väkivalta on jokapäiväistä. Tyttöjen keski-näinen kilpailu ja kateus potkii heitä tahoillaan sosiaaliseen nousuun, mutta luja yhteenkuuluvuus ei horju koskaan. Ystävysten kautta Ferrante kuvaa koko sodanjälkeistä Italiaa ja yhteiskunnan rajua muutosta, mutta erityisesti ihmispsyyken ristiriitaisuutta ja monimutkaisuutta.

Loistava ystäväni on kansainväliseksi ilmiöksi nousseen napolilaissarjan ensimmäinen osa.päällyksen kuva Lía G. / Arcangel päällys Martti Ruokonen

»Elena Ferrante saattaa hyvinkin olla paras nykykirjailija josta et ole koskaan kuullut.»– The Economist

»Päihdyttävän raivoisa kuvaus toisiinsa ystävyyden kautta kietoutuneista Lilasta ja Elenasta, säkenöivän älykkäistä ja into-himoisista tytöistä remuisassa ja surullisen-kuuluisassa Napolissa. Ferrante kirjoittaa niin vimmaisesti ja hermostuttavasti ja psykologisen tarkkanäköisellä otteella naisten välisestä sotkuisenmutkikkaasta ystävyydestä, että häntä lukiessa todellinen maailma katoaa.» – Entertainment Weekly »Vangitseva, vahvasti omaperäinen nyky-eepos inhimillisen (ja etenkin naisen) luovuuden demonisesta voimasta, jota historian ja yhteiskunnan valtaapitävät ovat estäneet pääsemästä valloilleen.»– The Los Angeles Review of Books »Ferrante käyttää naisäänen sisäistä mono-logia tavalla joka on vertaansa vailla, siitä huokuu raivokkuus joka on järkyttävän aitoa, pelkoa herättävän suoraa.– Booklist »Ferranten ääni on intohimoinen, näkö-kulmansa kattava ja katseensa rävähtämätön basiliskin katse... Tässä on uusi tapa kuvata nykyistä elämäntyyliämme – juuri tätä me tarvitsemme, briljantisti kerrottua, naisen kertomaa.» – The New York Times Book Review

»Mitään tämän kaltaista ei ole koskaan ennen julkaistu.» – The Guardian

84.2 ISBN 978-951-0-41469-9

Elen

a Ferrante

Loistava ystavan

i .. ..

9 789510414699*