RAKENNUKSET KERTOVAT– perustietoa asukkaille

HE

LSIN

KI

Rakennukset kertovat - perustietoa asukkaille

Teksti, taitto ja kuvitus (ellei toisin mainita): Piritta Hannula ja Marja Salonen

Arkkitehtitoimisto Hannula & Salonen ky

Kansi: Valokuva: Eero Salonen, noin v. 1935

Copyright: Helsingin Kaupunginosayhdistysten Liitto ry ja tekijät, 2007

ISBN: 978-951-97063-4-4 (sid.)

978-951-97063-5-1 (PDF)

Kustantaja: Helsingin Kaupunginosayhdistysten Liitto ry

Julkaisua ovat tukeneet:

Helsingin rakennusvalvontavirasto

Rakennustietosäätiö RTS

Ympäristöministeriö

Paino: Yliopistopaino, Helsinki

Rakennukset kertovat– perustietoa asukkaille

Rakennusperinnön hyvään hoitoon kuuluu kohteiden pitäminen käytössä, niiden oikea korjaaminen ja jatkuva kunnos-sapito sekä rakennusperintöä kunnioittava täydennysrakentaminen. Hyvässä hoidossa rakennusten ja ympäristönkäyttöikä pitenee ja alueet koetaan mieluisina asuin- ja työympäristöinä. Tämä on ekologisesti, taloudellisesti, kult-tuurisesti ja sosiaalisesti kestävää kehitystä, todetaan valtioneuvoston vuonna 2001 hyväksymässä rakennusperin-töstrategiassa.

Kansalaistoiminnalla on merkittävä tehtävä rakennusperinnön yleisen arvostuksen ja tietämyksen lisäämisessä. Kau-punginosayhdistykset muodostavat vahvan paikallisen rakennusperinnön hoidon toimijaverkon. Siksi Helsingin Kaupun-ginosayhdistysten Liitto käynnisti hankkeen, jonka tarkoituksena on lisätä kansalaisten tieto- ja taitopohjaa tässä toimin-nassa. Osallistuminen ympäristöä koskevaan päätöksentekoon ja perustuslain (20§) edellyttämä vastuun kantaminenkulttuuriperinnöstä onnistuu, mikäli kansalaisilla on tarpeellista tietoa saatavilla. Käsillä oleva julkaisu pyrkii olemaanyksi tiedonlisääjä.

Työ on valmistunut ympäristöministeriön, Rakennustietosäätiön ja Helsingin rakennusvalvontaviraston tuella.

Rakennukset kertovat -aineistoon on kerätty rakentamisen eri tyylikausia edustavat esimerkkikohteet C. L. Engelinajasta nykypäivään. Kohteiden avulla sukelletaan paitsi arkkitehtuurin historiaan, myös menneeseen aikaan ja ilmiöi-hin, jotka ovat vaikuttaneet rakentamiseen eri aikoina. Yhteiskunnallista ja historiallista taustaa vasten on helpompiymmärtää rakennusten luonne ja ulkonäkö oman aikakautensa ilmentäjinä. Arkkitehtuurin tyylisidonnaisuuden ym-märtäminen avaa silmät lukuisille uusille yksityiskohdille ja näkökulmille tutussa kaupunkiympäristössä. Samalla kas-vaa tietoisuus rakennusperinnön hoidon tarpeellisuudesta ja niistä toimintatavoista, joilla omaan elinympäristöön voi-daan vaikuttaa.

Helsingissä, Kalevalan päivänä 2007

Liisa Tarjanne ja Pirjo TulikukkaHelsingin Kaupunginosayhdistysten Liitto ry

Lauri JääskeläinenHelsingin rakennusvalvontavirasto,virastopäällikkö

Rakennukset kertovat– perustietoa asukkaille

Esimerkkikohteet on valittu eri puolilta kaupunkia. Valinnassa on kiinnitetty huomiota paitsi arkkitehtoniseen laa-tuun, myös tyypillisten tyylipiirteiden esiintymiseen ja kohteen tunnistettavuuteen.Helsingin arkkitehtuuriin tutustumista voi jatkaa esimerkiksi Arvi Ilosen Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa Ark-kitehtuurioppaan avulla. Muita teoksia löytyy julkaisun lopussa olevasta lähde- ja kirjallisuusluettelosta.Tekstissä kursiivilla esiintyviä sanoja on selitetty julkaisun lopussa olevassa pienessä sanastossa.

Mistä löytyy tietoa rakennuksista?

Rakennusten rakennuslupaa varten laaditut piirustukset ja tiedot tehdyistä luvanvaraisista muutostöistä löytyvätHelsingin kaupungin rakennusvalvontaviraston arkistosta. Hyvin vanhoja rakennuspiirustuksia kannattaa kysyämyös Helsingin kaupunginarkistosta tai Suomen rakennustaiteen museon arkistosta. Vanhoja valokuvia raken-nuksista ja katunäkymistä kannattaa etsiä Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkistosta. Arkistoja voi käyttää kukatahansa ilmaiseksi niiden aukioloaikoina, aineiston kopioinnista peritään maksu.Rakennusten julkisivu- ja muita merkittäviä muutoksia valvoo Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto. Erikaupunginosien lupia hoitaviin arkkitehteihin voi ottaa yhteyttä sähköpostitse, puhelimitse tai varata käyntiajan.

Rakennusvalvontavirasto: www.rakvv.hel.fiKaupunginarkisto: www.hel2.fi/TietokeskusSuomen rakennustaiteen museo: www.mfa.fiHelsingin kaupunginmuseo: www.hel2.fi/kaumuseo

Rakennusperintö kaipaa hoitamista

Rakennusperinnön hoito on saanut viime vuosina paljon julkisuutta ja kansalaisten kiinnostus vanhoja rakennuk-sia kohtaan on kasvanut. Useita kansalaisliikkeitä on syntynyt puolustamaan purkutuomion saaneita rakennuksia.Vuoden 2000 maankäyttö- ja rakennuslain keskeisenä sisältönä on asukkaiden entistä paremmat vuorovaikutus-mahdollisuudet oman elinympäristönsä muutosten suunnitteluun. Rakennusperinnön hoidon painopisteet vaihte-levat riippuen rakennuksen iästä ja käyttötarkoituksesta.

Eri aikakausien rakennuksiin kohdistuu erilaisia muutospaineita. Empiren ja sitä vanhemman ajan rakennuksetovat yleensä hyvin suojeltuja. Useita uusrenessanssitaloja purettiin surutta etenkin 1960-luvulla, mutta nykyisin neovat arvostettuja ja julkisivuiltaan hyvin suojeltuja. Sisustuksen ja alkuperäisen huonejaon säilyttäminen ovat ajankoh-taisia haasteita uusrenessanssipalatsien kohdalla. Alkuperäinen käyttötarkoitus, useimmiten asuin- tai liikeraken-taminen, on tehnyt niistä jatkuvien muutostarpeiden vuoksi haavoittuvia.

alla: Hakaniemen ranta Fysiologiselta laitokselta, kuvaaja Eero Salonen, 1937.

Yksityiskohtien merkitys

1900-luvun alun asuinkerrostalojen hienoja yksityiskohtia on menetetty mm. pieniruutuisten ikkunoiden vaihtuessamaisemaikkunoiksi ja hissien tunkeutuessa vanhoihin porrashuoneisiin. Koristeellisia porrastaso-ovia on vaihdettutavanomaisiksi ja koristemaalauksia peitetty.

Nykyisin art nouveau -arkkitehtuuria arvostetaan ja monia pilalle korjattuja rakennuksia on palautettu alkuperäiseenasuunsa. Usein korjauksia edeltää tutkimus, jossa pyritään selvittämään rakennuksen alkuperäinen väritys sekä muutjulkisivun yksityiskohdat. Uunit, koristelistat, ovien painikkeet, komeroiden ovet ja jopa vanhat valokatkaisimet ovatosa rakennuksen ilmettä. Pienten säilyneiden yksityiskohtien varjeleminen tarpeettomilta muutoksilta onnistuu - seriippuu asukkaiden tahdosta.

Nuoremman rakennuskannan korjaaminen

Useat 1950-luvulla rakennetut kerrostalot ovat putki-, ikkuna- tai parvekeremontti-iässä. Julkisivuja ja piha-alueitakoskevien korjaustöiden yhteydessä on hyvä varjella aikakaudelle tyypillisiä ominaisuuksia: maanläheistä väritystä,vaatimattomia, mutta usein kauniita yksityiskohtia, kuten kivilaatoituksia, kaiteita ja katoksia.

Rakennustaiteellisesti arvokkaiden kohteiden suojelun ja hoidon merkitys ymmärretään nykyisin hyvin. Silti 1960-luvun ja sitä uudemman arkkitehtuurin pelkistetyttyjen linjojen arkkitehtuuria ei vielä arvosteta riittävästi. Alkuperäisinäsäilyneet ikkuna- ja ovirakenteet sekä julkisivun yksityiskohdat muodostavat usein merkittävän osan rakennuksenarkkitehtonisesta arvosta. Myös hissien lisääminen 1950- ja 60-luvuilla rakennettuihin kerrostaloihin on ajankohtainenhaaste.

1960- ja 70-luvuilla valmistuneiden rakennusten betonijulkisivuissa esiintyy paljon työn huonosta laadusta ja tietä-mättömyydestä aiheutuneita vaurioita. Vakavia puutteita on ilmennyt mm. betonin pakkasenkestävyydessä ja raudoi-tusten suojaamisessa ruostumiselta. Erilaisia korjausmenetelmiä on kokeiltu hyvin ja huonoin seurauksin. Jotkut kun-nostustoimenpiteet ovat aiheuttaneet jopa enemmän harmia kuin huollon laiminlyönti. Perusteellisen kuntotutkimuk-sen tarpeellisuutta ei voi kyllin korostaa.

Kaj Nyman, kirjassa Talojen kieli, 1998

alla: Arabianrantaa rakennetaan kevättalvella 2006.

“ Talojen kieli on sitä arkkitehtuuria, jota kaikki osaavat,äidinkielen tavoin. Arkkitehtuurin kuvilla on vastineensa

jokaisen sielussa, jokainen ymmärtää pilarin ylpeyttä, suo-jaisen tilan lämmintä syliä, kivimuurin peräänantamatto-

muutta, ison ikkunan avomielisyyttä, pienen ikkunan sala-peräisyyttä. Talot ovat kaikkien asia.”

Tasapainottelua muutospaineissa

Asumisväljyyden jatkuvan kasvun vaatimus johtaa asuinalueiden asukastiheyden vähenemiseen. Samalla alueenpalveluja saatetaan lakkauttaa tai ne siirtyvät etäämmälle. Tämä kehityskulku aiheuttaa paineita täydennysraken-tamiseen. Miten se voidaan toteuttaa tuhoamatta suhteellisen yhtenäisiä aluekokonaisuuksia?Menetelmät ympäristön elävöittämiseksi ja parantamiseksi tulisi hakea alueen omasta luonteesta, ei sille vieraistapiirteistä. Esimerkiksi vanhojen lähiöiden luonnonläheisyys syntyy paitsi niille tyypillisistä, toisistaan erilleen si-joitetuista asuinrakennuksista, myös kallioista ja metsistä.

Monet korjaamiseen ja säilyttämiseen liittyvistä ongelmista ovat kaikille rakennuksille yhteisiä niiden iästä tai tyy-listä riippumatta. Huolimattomasti toteutettu lämmöneristys tai ikkunoiden uusiminen on muuttanut ratkaisevastimonen rakennuksen ulkonäköä. Sopimattomat uudet materiaalit ovat voineet aiheuttaa pahoja vaurioita alku-peräisiin rakenteisiin. Rakennusten ominaispiirteiden säilyttäminen ja alkuperäisiä arvoja kunnioittava korjaami-nen edellyttää sekä tietoa että pätevää suunnittelua.

Asukkaat haluavat ylläpitää kiinteistöjensä taloudellista arvoa ja useimmilla on aito halu vaalia myös rakennus-taiteellisia arvoja. Aiheesta ei kuitenkaan ole ollut helposti saatavilla selkeää, kansantajuista tietoa. Tämä julkaisuon koottu edellä esitetyistä tarpeista lähtien kenen tahansa rakennusperinnöstä kiinnostuneen tai korjausrakentamis-ta miettivän avuksi, opiksi ja iloksi.

Helsinkiä esittelevän matkaoppaan kansi 1950-luvulta, Kuljen, katson kaupunkia, kirjoittanut Len-nart Sundström, 1950, Kustantamo Kuvataide,Helsinki, kannen kuva Alf Danning.

1 Empire – pohjolan valkea kaupunki syntyy1810–1840...1870 Senaatintori

arkkitehti C. L. Engel, pääosin 1820–1840

2 Kertaustyylit – kaupunkipalatsien ja huviloiden aika1840...1870–1895 Grönqvistin talo

Pohjoisesplanadi 29arkkitehti Carl Theodor Höijer, 1883

3 Art nouveau, jugend ja kansallisromantiikka – Kansallishenkeä ja uutta taidetta1895 - 1920 As Oy Olofsborg

Kauppiaankatu 7–Katajanokankatu 1arkkitehdit Gesellius, Lindgren, Saarinen, 1902

4 1920-luvun klassismi – paluu pelkistykseen ja symmetriaanPuu-Käpyläasemakaava: arkkitehdit Birger Brunila ja Otto-I. Meurmanrakennukset: arkkitehti Martti Välikangas, 1920–25

5 Funktionalismi – kansainvälinen tyyli ja töölöläinen sovellus1930-luku As Oy Kulmalinna

Topeliuksenkatu 1–Tykistönkatu 13–Runeberginkatu 46Taka-Töölöarkkitehti Jalmari Peltonen, 1937

6 Jälleenrakentaminen, romantiikka ja rationalismi1940- ja 50-luvut Koy Käärmetalo

Mäkelänkatu 86, Käpyläarkkitehti Yrjö Lindegren, 1951

7 Teollinen rationalismi – utopiaa ja järjestelmäajattelua1960-luku As Oy Keinulaudantie 7

Keinulaudantie 7, Kontulaarkkitehti Lauri Silvennoinen, 1965

8 Elementtirakentaminen ja strukturalismi1970-luku As Oy Haapaniemenkatu 16

Haapaniemenkatu 16 C, MerihakaKulutusosuuskuntien Keskusliitto ry:n asunto-osasto, 1974

9 Postmodernismi – huoletonta kulissiarkkitehtuuria1980-luku Malminkartanon terassi-, pienkerros- ja pientalot

As Oy Hopeakartano, As Oy Vaskikartano, As Oy Tinakartano,As Oy KuparikartanoMalminkartanonaukio–Puustellinpolku–Puustellinaukio–Vellikellonpolku–Parivaljakonkujaarkkitehti Ralph Erskine, 1985–87

10 1990-luvulta eteenpäin – uutta ja kierrätystäAs Oy Lauttasaaren MeritähtiVattuniemenkatu 2, LauttasaariGullichsen Vormala Arkkitehdit, 1997

Tyylikaudet / kohteet

esim

erkk

ikoht

eet

Rakennukset kertovat– perustietoa asukkaille

Empire – Pohjolan valkea kaupunki syntyyaikakausi: 1810–1840...1870

Senaatintorin ympäristö muodostaa Helsingin empire-keskustan, joka on Helsingin palon jälkeisen asemakaa-van laatijan J. A. Ehrenströmin ja arkkitehti C. L. Engelin luomus. Senaatintori on tyypillinen klassistinen aukio,jonka maamerkkiä, Nikolainkirkkoa eli nykyistä Tuomiokirkkoa, reunustavat symmetriset julkiset rakennukset:Senaatin talo ja Yliopiston päärakennus. Aukion koko on noin 165 x 100 metriä. Toiminnaltaan monumentaali-sen hallintoaukion esikuvana oli Tukholman Kustaa Adolfin tori, mahdollisesti myös Berliinin Gendarmen-marktin aukio. Aukiosommitelman varhaisena esikuvana voidaan pitää Roomassa sijaitsevaa, Michelangelonsuunnittelemaa Campidoglio-aukiota.Senaatintorin rakennuksista ensimmäiseksi rakennettiin matala Päävartio (1819), joka sijaitsi Nikolainkirkonnykyisten portaiden paikalla muodostaen jalustan kirkolle. Seuraavaksi valmistui Senaatin talo (1822) eli ny-kyinen Valtioneuvoston linna, jonka arvoa korostavat julkisivujen korinttilaisen pylväsjärjestelmän käyttö, kes-kirisaliitti ja kattokupoli sekä symmetriset sivurisaliitit.Yliopisto siirrettiin Turusta Helsinkiin Turun palon jälkeen vuonna 1828. Senaatintorin länsipuolelle, symmetrisestiSenaatin talon kanssa, suunniteltiin keisarin palatsia, mutta paikalle rakennettiin lopulta Yliopiston päärakennus(1832). Yliopiston sisäänkäynnin joonialainen pylväsjärjestelmä johdattaa sisälle huomionarvoiseen vestibyyliineli eteisaulaan. Julkisivun sivurisaliiteissa on käytetty toscanalaisia pilastereita. Klassisen arkkitehtuurin kei-noin Senaatin talo on hierarkiassa nostettu Yliopistorakennusta arvokkaammaksi.Nikolainkirkkoa rakennettaessa Senaatintorin aukion luonnetta muutettiin vastoin Engelin tahtoa purkamallaPäävartio ja rakentamalla torin puolelle portaat. Engelin kuoltua kirkkorakennukseen lisättiin arkkitehti E. B.Lohrmannin suunnitelmien mukaan neljä kupolikattoista sivutornia sekä Senaatintorin puoleiselle terassille kaksipaviljonkirakennusta, joista toisessa sijaitsevat kirkon kellot.Senaatintorin etelälaidalla sijaitsevat ruotsinvallanaikaiset kauppiastalot, mm. Bockin talo, jotka “muodistet-tiin” Sederholmin taloa lukuunottamatta empire-asuun. Näin aukiosta saatiin tyylillisesti yhtenäinen. Senaa-tintorin kokonaisuuteen kuuluu lisäksi kupolikattoinen Yliopiston kirjasto (1840). Kirjaston pääjulkisivun pyl-väikkö on sovitettu vastapäiseen Nikolainkirkon julkisivuun. Kirjastorakennuksen loisteliaat ja runsaasti koris-tellut holvikattoiset sisätilat muistuttavat tilajäsentelyltään antiikin Rooman termejä eli kylpylöitä.

oikealla:Senaatintori F. Tengströminkivipiirroksessa ennen pää-vartion purkamista, Helsinginkaupunginmuseon kuva-arkisto.Nikolainkirkon eli Tuomio-kirkon rakentaminen aloi-tettiin jo 1830, mutta sevalmistui vasta 1852.Päävartion tilalle rakennettiinportaat jo 1830-luvulla.Piirroksessa kirkko on ku-vattu Engelin suunnitelmanmukaisesti ilman sivutorneja.

Senaatintoriarkkitehti C. L. Engelpääosin 1820–1840

Harvaanasuttu, talonpoikainen Suomen suuriruhtinaskunta kuului Venäjään.Kulttuurielämään vaikuttivat Tukholma ja Pietari.Helsingistä tuli suuriruhtinaskunnan pääkaupunki vuonna 1812.

1es

imer

kkik

ohde

Osa Helsinkiä oli palanut vuonna 1808. Helsinkiläisiä oli noin 4000 henkeä, vain kolmasosa Turunväkiluvusta. Vuonna 1812 tsaari Aleksanteri I teki Helsingistä Suomen suuriruhtinaskunnan pääkau-pungin. Rakentamiseen panostettiin tarkoituksena luoda eräänlainen pieni Pietari, Venäjän “näyteikku-na” länteen. J. A. Ehrenströmin ohjeiden mukaan laadittiin uusklassismin ihanteiden mukainen ruutu-asemakaava pääkaupunkia varten. Tässä suunnitelmassa nykyinen Esplanadin puisto jakoi kaupunginuuteen pohjoiseen kivikaupunkiin ja vanhaan eteläiseen puukaupunkiin.Uusklassinen arkkitehtuuri sai meillä pietarilaisen empiren tyylipiirteet, kun Helsingin rakentajaksikutsuttiin vuonna 1816 saksalainen, Pietarissa toiminut arkkitehti C. L. Engel. Suomessa uusklassis-mi oli vallinnut jo aiemmin ruotsalaisperäisenä, kustavilaiseksi kutsuttuna tyylinä. Empireksi kut-sutaan Napoleonin keisariajalta alkavaa rikkaampaa uusklassismia.Engelin suunnitelmien myötä vaalean ilmeensä saanutta Helsinkiä on kutsuttu Itämeren helmeksi taiPohjolan valkoiseksi kaupungiksi. 1840-luvulle tultaessa Helsingin väkiluku oli jo suurempi kuinTurun ja kaupungista oli kehittynyt edustava hallintokaupunki yliopistoineen. Engel työskenteli Helsin-gissä kuolemaansa saakka vuoteen 1840. Tänä aikana hän ehti suunnitella lukuisia arvokkaita raken-nuksia, joista suurin osa on säilynyt. Empiren ajan kaupungin mittakaava on kuitenkin enää vainkuviteltavissa myöhemmän massiivisemman rakentamisen korvattua matalan, pääosin puutaloistarakentuneen kaupungin. Yhtään edustavaa empiren ajan kaupunkipuutaloa ei ole Helsingissä säilynytalkuperäisessä asussaan. Sen sijaan ns. Ruiskumestarin talo (1818, Kristianinkatu 12), edustaa samanaikakauden vaatimattomampaa asumista. Talo toimii kaupunginmuseon osana. Kaisaniemenrantaansiirrettiin vuonna 1991 kolme empiretyylistä puurakennusta. Nykyisin kahvilana toimiva talo ja toi-nen yliopistoa palveleva talo ovat peräisin Uudenmaankatu 19:sta (1830–40-luvuilta, rakennusmes-tari Gabriel Andsten). Kolmas puutalo on sijainnut Punavuorenkatu 23:ssa (1830-luvulta) ja on käytössäasuntona.Empiren uusklassismi sai sovelluksensa myös kansanrakentamisessa, jossa tietyt tyyliin kuuluvatpiirteet jäivät elämään erityisesti puurakentamisessa. Näitä ovat mm. valkoiset nurkkalaudat ja kuusi-tai kahdeksanjakoiset ikkunat.

Empiren arkkitehtuurissa käytettiin antiikinkreikkalaisia ja roomalaisia pylväsjärjestelmiäklassisen merkityssisällön mukaisesti. Pylväs-järjestelmä osoitti esimerkiksi rakennuksentarkoitusperän, karaktäärin, arvon ja hierarkiansuhteessa muihin rakennuksiin. Kreikkalaisiapylväsjärjestelmiä ovat doorilainen, joonialai-nen ja korinttilainen. Roomalaisia pylväsjär-jestelmiä ovat toscanalainen ja komposita,joka on joonialaisen ja korinttilaisen yhdis-telmä.Pelkistettyyn ja vankkarakenteiseen doorilai-seen pylväsjärjestelmään liitetään maskuliini-suus ja sotilaallisuus. Sitä käytettiin Senaatin-torilla päävartion julkisivussa. Purettu päävar-tio sijaitsi Nikolainkirkon (Tuomiokirkon) ny-kyisten portaiden paikalla. Hieman sirompaanjoonialaiseen järjestelmään liitetään tieteet,taiteet ja sivistys, siksi se sopii Yliopiston pää-rakennuksen julkisivuun. Korinttilainen järjes-telmä on kevein, siroin ja koristeellisin. Merki-tyssisällöltään se liitetään perinteisesti keisarinvaltaan. Keskinäisessä hierarkiassa korintti-lainen järjestelmä on ylin ja sopii siksi kaikkeinarvokkaimpiin rakennuksiin. Senaatintorilla ko-rinttilaiset pylväät löytyvät sekä Nikolainkirkos-ta että Senaatin talosta. Senaatti käytti Venä-jän keisarin valtaa ja kirkko edustaa ylintä val-taa eli Jumalaa. Yliopisto on alisteinen näillerakennuksille. Päävartio oli alunperin hierar-kiassa alimpana.

Pylväsjärjestelmät Senaatintorilla

oikealla ja alla:Empiren ajan kartanoarkki-tehtuuri on säilynyt kaupun-kikeskustoja paremmin.Kuvien huvimajat ovattodennäköisesti Engelinsuunnittelemat, Herttonie-men kartanon puisto.

Korinttilainenpylväsjärjestelmä

Joonialainenpylväsjärjestelmä

Doorilainenpylväsjärjestelmä

Toscanalainenpylväsjärjestelmä

ympäristö

talotyypitEmpiren klassistisista rakennuksista voidaan löytää piirteitä renessanssiajankaupunkipalatseista ja jäljittää aiheet yhä pidemmälle, antiikin ajan rakenta-miseen. Arvorakennusten loggiat ja portiikit, rustikoitu alin kerros, pylväs-järjestelmät ja reliefit ovat antiikin rakennustaiteen kierrätystä.Empiren ajan yleisin rakennustyyppi kaupungissa oli kustannussyistä yksi-kerroksinen vaakavuorattu hirsitalo. Kaupunkipuutalo erosi perinteisestämaalaistalosta mm. siten, että runko oli syvempi ja sokkeli korkeampi.Ulkoasultaan puurakenteiset asuintalot olivat vaatimattomampia kuin julki-set rakennukset, mutta julkisivuja jäsenneltiin silti samaan tapaan kiviraken-nuksia jäljitellen. Yleisin kattomuoto oli 1800-luvun alussa loiva aumakattoja myöhemmin satulakatto.

Aikakautta edustavia arkkitehteja:Carl Ludvig Engel, Charles Bassi,Pehr Granstedt, Intendentinkonttori

Tyypillisiä rakennuskohteita:Uuden pääkaupungin julkisetkivirakennukset

Aikakauden rakennuksiaHelsingissä:Yliopiston päärakennus(C. L. Engel, 1832)Nikolainkirkko, nyk. Tuomiokirkko(C. L. Engel, 1830–52),Senaatin talo (C. L. Engel, 1822)Yliopiston kirjasto (C. L. Engel, 1840)Heidenstrauchin talo, nyk. presidentin-linna (P. Granstedt, C. L. Engel,1820)Seurahuone nyk. kaupungintalo(C. L. Engel, 1832)Sundmanin talo (Eteläranta 16,C. L. Engel, 1818)Vanha kirkko (Lönnrotinkatu 6,C. L. Engel, 1827)Lapinlahden sairaala(C. L. Engel, 1841)Kaartin kasarmi (Kasarmitori,C. L. Engel, 1818–40)Sinebrychoffin toimisto (Bulevardi 40,suunnittelija tuntematon, siirrettynykyiselle paikalle 1823)Kasvitieteellisen puutarhan päära-kennus, nyk. puutarhurien asunto(Unioninkatu 44, C. L. Engel, 1833)Ravintola Kaisaniemi(Kaisaniementie 6, suunnittelijatuntematon, 1836)Donnerin talon piharakennus(Pohjoisranta 12, suunnittelija tunte-maton, 1839)Herttoniemen kartano(P. Granstedt, 1820, kartanonhuvimajat C. L. Engel)

Empiren ajan asemakaavat laadittiin klassisen suorakulmaisen ruutukaavanmuotoon, mistä Helsingin vanha keskusta on hyvä esimerkki. Puukaupun-ginosia kaavoitettaessa kiinnitettiin huomiota paloturvallisuuteen leventä-mällä katuja ja istuttamalla kadunvarsille puita. Katutila oli matala ja leveä.Tärkeimmät aukiot ja pääkadut haluttiin ympäröidä kivirakennuksilla. Kort-telissa oli yleensä 4-6 suorakaiteen muotoista tonttia, jotka erotettiin toisis-taan palokujilla.Puutalot olivat matalia, portein ja aidoin rajatut tontit muodostivat yhtenäi-sen kadunvarsimaiseman. Asuinrakennukset sijoitettiin pitkittäin kiinni ka-tulinjaan ja tonttia reunustivat pihan puolella talousrakennukset: tallit, vajatja ulkohuoneet. Keskelle jäi väljä puutarha.Arvokkaimmatkaan keskustan kivitalot eivät olleet yli kolmikerroksisia.Kaupungin maamerkki, Nikolainkirkko, kohosi jalustallaan yksinään mui-den rakennusten keskeltä korkeuksiin.

materiaalitKivirakenteiset talot rakennettiin paksujen kantavien tiiliseinien varaan.Yleisimmin seinät rapattiin ja maalattiin kalkkimaalilla. Rakennustekniikankehittyminen mahdollisti pilareiden muuraamisen tiilestä, palkistot osattiintukea raudoituksin. Välipohjat tehtiin puurakenteisina.Pääosa kaupungin rakennuskannasta oli edelleen puutaloja, joissa kivestärakennettua oli vain sokkeli ja tulisijat. Höylätty, usein avosaumainen lau-taverhoilu peitti lyhytnurkkasalvokselliset hirsiseinät ja muistutti harkko-rapattua kivitaloa. Kattomateriaalina tervattu lauta vaihtui 1800-luvun ku-luessa yleisimmin peltiin.

ylinnä: Senaatintori, Nikolainkirkko eli Tuomiokirkkovasemmalla: Vanha kirkko (kuva: Jaakko Isosomppi)

väritys

detaljit

ylinnä: Sofiankatuayllä: Helsingin yliopiston julkisivuaalla: Ikkuna C. L. Engelin suunnittelemasta kartanostaTässä 6-ruutuisen ikkunan päällä on kolmiopäädynsijaan puolipyöreä lunetti-ikkuna.alla vasemmalla: Detalji Sundmanin talon ovesta

Helsingissä empire ei toteutunut yhtä värikkäänä kuin Pietarissa.Suosituimmat julkisivuvärit olivat Ruotsin vallan aikanakin ylei-sesti käytetyt keltainen ja harmaa. Keltaisesta käytettiin enitenokraan vivahtavia lämpimiä sävyjä. Harmaista käytettiin kimröö-kistä sekoitettua sinertävää vaaleaa harmaata ja savunharmaata.Koristeiden ja listojen värinä oli yleisesti valkoinen. Antiikki näh-tiin valkoisena, kuten jäljellä olevat antiikin rauniot, vaikkaarkeologiset tutkimukset olivat jo tuolloin osoittaneet toisin.Kivirakennusten julkisivuissa jäljiteltiin aitoja kivimateriaalejamaalaamalla, puuosat ootrattiin. Ikkunat ja ovet maalattiin ohues-ti ja kuultavasti öljymaalilla, usein harmaaksi. Piharakennustenyleisin väri oli punamulta. Peltikatto maalattiin usein mustaksi taivihreäksi.Sisätilojen värityksessä käytettiin voimakkaita keltaisia, punaisia,vihreitä ja sinisiä. Listat ja ovet maalattiin hyvin vaaleilla har-mailla.

Empiren ikkuna oli yleisimmin 6-ruutuinen ja ristikarmillinen,päällä oli usein kolmiopääty. Empiren arkkitehtuurin koristeaiheetpoimittiin antiikista ja niitä käytettiin paitsi rakennusten julki-sivuissa myös sisustuksessa. Sisätiloissa kipsikattoon saattoi liit-tyä runsas ornamentiikka. Myös kaakeliuuneissa näkyivät an-tiikista peräisin olevat koristeaiheet.Antiikin pylväsjärjestelmiä käytettiin klassisen merkityssisällönmukaisesti.

Kertaustyylit– kaupunkipalatsien ja huviloiden aika

Krimin sota 1854–56, suuret nälkävuodet 1867–68, 1890-luvulla talouslama.Teollistuminen ja kaupankäynti kasvoivat merkittävästi.Ensimmäiset rautatiet rakennettiin 1860-luvulta alkaen.

Liikemies, alkujaan satulaseppä ja myöhemmin kunnallisneuvos F. W. Grönqvist rakennutti Esplanadin varrellePohjoismaiden suurimman, puolen korttelin kokoisen ja 193 vuokra-asuntoa käsittäneen asuintalon, ”Grön-qvistin kivimuurin”, sekä muutaman vuoden sisällä sen naapurikorttelin Hotelli Kämpin (1887) ja ns. Catanintalon (1890). Kaikki olivat arkkitehti Höijerin uusrenessanssityyliin suunnittelemia. Uudet kaupunkipalatsitolivat jättiläisiä, jotka täyttivät tontit lähes kokonaan ja heittivät varjonsa matalan puukaupungin päälle.Grönqvistin talon pohjakerros käsitti pelkästään liiketiloja, mikä kertoi uudenlaisesta kaupunkikulttuurista jakatukuvan muuttumisesta kaupallisemmaksi. Valmistuttuaan hyvin uudenaikaisessa, viisikerroksisessa raken-nuksessa oli kaikki mukavuudet: kaksi hissiä, vesijohdot kaikissa keittiöissä ja isoissa asunnoissa jopa useitakylpyhuoneita. Suurimmat asunnot käsittivät peräti 12 huonetta sekä eteisen ja keittiön.Vesiklosetit olivat aluksikunkin kerroksen herrasväelle yhteiset, palvelusväki käytti piharakennuksen yhteiskäymälää. Sähkövalo saatiinasuntoihin pian valmistumisen jälkeen.Grönqvistin talon julkisivuille antavat luonnetta kulmatornit ja voimakkaasti listoituksilla korostettu kerros-jako, joka huipentuu ylimmän kerroksen pyörökaari-ikkunoihin ja monimuotoiseen kattomaisemaan. Esplanadinpuoleinen pitkä julkisivu jäsentyy keskiosan kahden ulkonevan risaliitin ja niitä yhdistävän kattomuodon avul-la. Renessanssityylin mukaisesti eri kerrokset on käsitelty yksilöllisesti. Julkisivun rustikointi ja aukotukseenliittyvät koristeaiheet kevenevät ylöspäin mentäessä. Korkeita T-mallisia ikkunoita on tiheästi. Yleisilmeeltäänkoristeellisten katujulkisivujen runsaat yksityiskohdat toteutettiin kipsistä, kun pylväät ja harkotukset tehtiinrappaamalla tiilimuurauksen päälle. Höijerin sanotaan olleen reliefien ja ornamenttien mestari. Isoja kaupunki-taloja tarkastellaan usein katumiljöössä lähietäisyydeltä, jolloin esiin tulee voimakkaimmin juuri julkisivujenkolmiulotteisuus.

Grönqvistin talo

Pohjoisesplanadi 29arkkitehti Carl Theodor Höijer, 1883

2es

imer

kkik

ohde

”Tämä meidän oloissamme jättiläismäinen rakennus tulee sisältämään noin 400 tulisijalla varustettua huo-netta. Alimmassa kerroksessa tulee olemaan ei vähemmän kuin 25 myymälää ja voidaan kuvitella, minkä kau-niin näyn tämä kerros valaistuna ja korkeista ikkunoista virtaava valojen meri tulevat tarjoamaan kävijöillesyysillan hämärässä.”- Helsingfors Dagbladet Grönqvistin rakenteilla olevasta talostakuva: Grönqvistin talo Esplanadin puistosta nähtynä, vasemmalla Hotel Kämp. Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto.

aikakausi: 1840...1870–1895

1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla teollistuminen pääsi Suomessa vauhtiin. Ensimmäinen rautatieyhteys välilleHelsinki-Hämeenlinna avattiin vuonna 1862. Työväestöä muutti maalta kaupunkeihin uusien elinkeinojen tarjoami-en työpaikkojen myötä. 1860- ja 1870-luvuilla Helsinkiä rakennettiin vilkkaammin kuin koskaan aikaisemmin ylei-sen vaurastumisen, teollisuuden kasvun ja liikenneolojen parantumisen myötä. Rakentamisesta tuli grynderitoimintaa,suurten kaupunkikerrostalojen rakennuttaminen tapahtui lainojen avulla tavoitteena rahallinen voitto vuokratuloilla.Uudenaikaisiin, tyylikkäisiin vuokra-asuntoihin muutti useimmiten vaurastunutta porvaristoa.Tyypillistä aikakauden rakentamista edustavat vuokratalojen lisäksi erilaiset yhteiskunnalliset laitokset. Hoitolaitok-sia, kouluja ja vankiloita rakennettiin yleensä varioitaviin tyyppiratkaisuihin perustuen. Kertaustyylit vallitsivat uudessaarkkitehtuurissa koko Euroopassa 1800-luvun puolivälistä alkaen. Kertaustyyleillä tarkoitetaan suuria historiallisiatyylikausia, gotiikkaa, renessanssia, barokkia, rokokoota ja uusklassismia esikuvanaan pitävää soveltavaa ja yhdis-televää arkkitehtuuria. Kertaustyylit erotetaan esikuvistaan uus-etuliitteellä. Ajalle oli tyypillistä eklektismi kaikellatasolla: Piirteitä ja ideoita ammennettiin menneisyydestä ja eri tyyleistä poimittiin sopivimmat palat. Rakennuksentuli ilmentää käyttötarkoitusta; harras uusgotiikka sopi parhaiten kirkkoihin, näyttävä uusbarokki teattereihin ja uus-renessanssi liikepalatseihin. Klassismin arkkitehtuurin sääntöjä rikottiin, mutta tietynlainen sopivuus otettiin huomioon,esimerkiksi oppikoulu suunniteltiin monumentaalisemmaksi kuin kansakoulu.Uusrenessanssi vaikutti merkittävästi Helsingin katukuvaan keskustaan nousevien toinen toistaan komeampien kivi-palatsien kautta. On erotettavissa italialaista renessanssia jäljittelevä tyyli, sekä pohjoinen, paljon punatiiltä käyttävätyyli. 1880-luvun aikana rakennusten julkisivuista suunniteltiin yhä koristeellisempia. Uusrenessanssissa päämääränäei ollut niinkään renessanssin henkiin herättäminen vaan tarkoituksenmukaisten ja edustavien tilojen luominen por-variluokan uusiin tarpeisiin. Eniten panostettiin paitsi julkisivuihin, myös asuntojen, juhlasalien ja juhlavien por-rashuoneiden sisustukseen. Kertaustyylien aikakausi hiipui vähitellen 1890-luvun talouslamaan.Uusrenessanssi vaikutti myös puutaloarkkitehtuuriin. Ruotsista saapuneen arkkitehti Chiewitzin suunnittelemat puu-rakennukset edustivat ns. sveitsiläistyyliä, josta yhdessä uusrenessanssin ja kotimaisen puurakennusperinteen kanssamuotoutui omaleimainen ns. nikkarityyli. Koristeellinen ja nimensä mukaisesti rakennustaitoa vaativa tyyli levisihuviloiden, kansakoulujen ja rautatieasemien rakentamisen myötä ympäri maata. Huviloiden puuarkkitehtuuria edus-tavat esimerkiksi Espoon puolella Karhusaaressa sijaitseva uusrenessanssityylinen Villa Björnholm (1890), jonkaarkkitehti Karl August Wrede suunnitteli Nicolas Sinebrychoffin perheen kesähuvilaksi ja Meilahdessa sijaitsevaarkkitehti Gustav Nyströmin oma huvila Tomtebo (Tamminiementie 1, 1890).Ensimmäiset työväestölle tarkoitetut vuokrakasarmit ja asunto-osakeyhtiöt sekä asunto-osuuskunnat perustettiin 1800-luvun lopulla. Hyvä, osittain säilynyt esimerkki on Ruoholahdessa ns. Sadan markan villat, yksikerroksisista rivita-loasunnoista koostuva asunto-osakeyhtiö.

ylhäällä oikealla:Helsingin paloaseman, nykyisen Erottajan paloasemantornin on katsottu muistuttavan Firenzen tuomiokirkonkellotornia. Räystäsfriisit noudattavat goottilaista linna-arkkitehtuuria.oikealla:Aino Acktén huvilana tunnettu uusrenessanssityylinenhuvila (arkkit. Th. Decker) Tullisaaren puistossa Laaja-salossa on alunperin suunniteltu kauppaneuvos Borg-strömille v.1877.

ympäristö

talotyypit

Aikakautta edustavia arkkitehteja:G. Th. Chiewitz, E. B. Lohrmann,C. A. Edelfelt, C. Th. Höijer,F. A. Sjöström, G. Nyström

Tyypillisiä rakennuskohteita:Keskustan asuin- ja liikepalatsit,tehdasrakennukset, rautatieasematympäri Suomen, sairaalat, oppikoulut

Aikakauden rakennuksiaHelsingissä:Yliopiston geologian laitos(Snellmaninkatu 3–5, C. A. Edelfelt,1869)Polyteknillinen opisto (Hietalahdentori,F. A. Sjöström, 1878)Suomen Pankki (Snellmaninkatu 6,Ludwig Bohnstedt, 1882)Säätytalo (Snellmaninkatu 9–11,Gustav Nyström, 1890)Ateneum (C. Th. Höijer, 1887)Ritarihuone (Hallituskatu 2,G. Th. Chiewitz, 1862)Helsingin paloasema nyk. Erottajanpaloasema (Korkeavuorenkatu 26,C. Th. Höijer, 1890)As Oy Alku eli ”Sadan markan villat”(Lastenkodinkatu 2–4, C. Kiseleff,1879)Cygnaeuksen galleria (Kalliolinnantie,J. W. Mieritz, 1870)Linnunlaulun ja Eläintarhan huvilatMeilahden huvilat

Helsingin kivikeskusta alkoi hitaasti laajentua ja uusien rakennusten kor-keus kasvoi. Puutalokaupunki kaatui 4–5-kerroksisten mannermaista esiku-vaa noudattavien kivitalojen tieltä. Kontrasti empiren matalaan ja väljään,puutarhamaiseen kaupunkiin, oli suuri. Esplanadin ympäristö kasvoi tyylik-kääksi kaupunkimiljööksi uusrenessanssitaloineen ja katukahviloineen. Uu-det kaupunginosat Katajanokka, Punavuori ja Ullanlinna kaavoitettiin (ra-kentaminen tapahtui pääosin vasta myöhemmin). Korttelikoko suureni jaasemakaava sovitettiin jo alueilla olemassaolevaan rakenteeseen. Uusissakaavoissa otettiin huomioon mm. hygienian ja kunnallistekniikan vaatimuk-set. Monikerroksisen kivirakentamisen osuus kaikesta rakentamisesta oliedelleen hyvin pieni, vuonna 1880 Helsingin rakennuskannasta oli vieläkolme neljännestä yksikerroksisia rakennuksia. Kivikeskustan ulkopuolella,työväestön asuinalueilla Töölössä, Alppiharjussa ja Kalliossa, jatkui puura-kentaminen.

Kerrostalojen kehittyminen oli yhteydessä vaikutusvaltaisen porvariluokankasvuun kaupungeissa. Rakentamiselle oli tyypillistä ahne tontin käyttö, ta-lorungot olivat jopa yli 20 m syviä ja tonttien pihat täyttyivät apurakennuk-sista. Syvä runko vaati kaksoissydänmuurin, joka tuotti talon keskelle pi-meitä tiloja. Kerroskorkeus oli vähintään neljä metriä. Porrastasannetta koh-ti oli tavallisesti vain kaksi vuokra-asuntoa, joissa oli 5–6 huonetta ja pinta-alaa 150...200 m2. Keittiön yhteydessä oli usein palvelijaa varten makuual-kovi tai pieni huone. Pihan puoleisista portaista hoidettiin arkiaskareet.Vaatimattomampi väki asui ahtaasti pihojen siipirakennuksissa. Yhteisetkäymälät, pesutilat, hevostallit, kaivo tai vesiposti sijaitsivat pääsääntöisestipihoilla. Herrasväki saattoi käyttää asunnossaan kuivakäymälää, jonkatyhjennyksestä palvelusväki huolehti. Vesijohtojen asennus oli mahdollistaHelsingissä v. 1876 alkaen. Helsingissä työväestön asuinalueilla oli 1880-luvulla suosittu rakennustyyppi kaksikerroksinen talo, jonka pohjakerros olitiilirakenteinen ja toinen kerros puuta. Kokonaan uusi asuntotyyppiSuomessa oli villa eli huvila, ensin varakkaiden kesähuvilana, myöhemminporvariston ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettuna esikaupunkihuvilana.Huvila-arkkitehtuuri toi mukanaan lasikuistit ja parvekkeet.

kaupunkirakenne:Esplanadin ympäristön ruutukaavankorttelit ovat pihoja myöten täyteenrakennettuja.vasemmalla:As Oy Alku eli ns. Sadan markanvillat Ruoholahdessa: säilynyt osamuodostaa nykyään pienenkeidasmaisen yhteisön myöhemmänkaupunkirakenteen puristuksessa.alla vasemmalla:Grönqvistin taloa korostavat koristeel-liset kulmatornit.

materiaalitKivirakennuksen paksut kantavat seinät muurattiin tiilistä, joita kuljetettiinjoskus kaukaakin rautateitse. Perustus tehtiin luonnonkivestä. Välipohjatolivat puiset, paitsi kellarikerroksessa, jossa oli ratakiskojen varaan muurat-tu tiiliholvi. Rakenteiden mitoitus tapahtui kokeneiden mestareiden toimestasilmämääräisesti. Julkisivujen tavallisin pintamateriaali oli sileä rappaus,mutta myös roiskerappausta kokeiltiin. Puhtaaksimuurattu punatiili yleistyimuissakin kuin teollisuusrakennuksissa. Aitoa luonnonkiveä käytettiin jon-kin verran. Koristeosat tehtiin sarjatuotantona kipsistä ja maalattiin öljymaa-lilla. 1800-luvun lopun uutuudet, kuten rauta- ja lasirakenteet levisivät no-peasti kansainvälisten maailmannäyttelyiden välityksellä ja niitä nähtiinmyös meillä esimerkiksi Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Uusimateriaali oli myös Portland-sementti. Detaljoinniltaan rikkaan puuarkki-tehtuurin mahdollisti teollisesti sahattu ja höylätty puutavara sekä teollisestituotetut naulat. Kattomateriaalina suosituin oli maalattu pelti.

väritys

detaljit

Uusrenessanssin aikana käytettyjä värejä oli paljon, mutta väriensävyerot olivat hillittyjä. Tärkeimpiä julkisivujen väritysperiaat-teita oli aitojen materiaalien värityksen jäljittely maalaamalla.Suosittuja olivat hiekkakiveä ja marmoria imitoivat vaaleat puner-tavat, okrat ja ruskeat, umbra, keltamulta, toisaalta punatiilen vä-riset terrat. Punatiilen ja rappauspinnan vaihtelu oli myös suosit-tua. Sisustuksen väreinä käytettiin syviä punaisia, sinisiä ja tum-mia vihreitä sekä ruskeita. Kuviomaalausten lisäksi sisustuksessakäytettiin paljon tapetteja, joiden hinnat laskivat teollisen tuotan-non kasvaessa.Ensimmäistä kertaa rakennusten listat ja ornamentit olivat julkisi-vua tummemmat. Puutaloissa tummaksi maalattu puu pyrki jäljit-telemään jalopuuta. Myös kuultovärejä ja oliivinvihreää väriäkäytettiin. Ensimmäinen siniseksi maalattu talo ilmestyi Suomen-linnaan, sinisen sävyt kuuluvat venäläiseen perinteeseen.

Uusrenessanssille oli tyypillistä detaljien runsaus, värikkyys jakolmiulotteisuus. Yksityiskohdissa suosittiin myös voimakkaitatehostevärejä. Julkisivuissa käytettiin runsaasti kasettirappausta,listoja, klassisia aiheita esittäviä kipsikoristeita ja jopa kiillotettuagraniittia.Nikkarityylisten puurakennusten julkisivuja jäsenneltiin vaaka- japystypaneloinneilla, viistetyillä kulmikkailla pilastereilla, klassi-silla päätykolmioilla ja ornamenteilla. Tyypillisiä olivat myös pit-kät, taidokkaasti kuvioleikatuin konsolein kannatetut räystäät.Seurustelutilojen edustavuus oli asunnon tärkein ominaisuus.Ruokasali sisustettiin puisin seinäpaneloinnein ja kasettikatolla.Kadunpuoleisissa, edustavissa porrashuoneissa oli usein ootrattutai marmoroitu ”panelointi”, sementtimosaiikkilattiat ja koristeel-liset valurautakaiteet. Katto- ja seinämaalauksia saatettiin tehdämyös asuntojen edustustiloihin. Koristeaiheet olivat usein tyyli-teltyjä kasviornamentteja, mutta myös antiikista lainattuja aiheitakäytettiin. Lämmitysjärjestelmään kuuluvat kaakeliuunit suunni-teltiin myös tyyliin sopiviksi puolipylväineen ja päätykolmioi-neen. Ikkunan koko kasvoi huonekorkeuden mukaan. Yleisinikkunatyyppi oli T-karmi (ks. kuva).

yllä: Ikkuna Aino Acktén huvilastaalla: Grönqvistin talon ikkuna, jossa tyypillinenT-kirjaimen muotoinen karmi

Art nouveau, jugend ja kansallisromantiikka– kansallishenkeä ja uutta taidettaaikakausi: 1895...1920-luvun klassismiin

Sortokaudet 1899–1905 ja 1908–1917, suurlakko 1905, kansallisaatteen nousu jakielikysymys, Venäjän alaisesta suuriruhtinaskunnasta itsenäiseksi kansakunnaksi 1917,taiteen kultakausi: Gallen-Kallela, Järnefelt, Edelfelt, Halonen,I maailmansota 1914–1918, Venäjän vallankumous 1917.

Asunto-osakeyhtiö Olofsborg valmistui Katajanokallevuonna 1902 suunnittelijoinaan maineikas arkkiteh-tikolmikko: Herman Gesellius, Armas Lindgren jaEliel Saarinen. Nuoret suunnittelijat olivat kohonneetmaineeseen muutamaa vuotta aiemmin suunniteltuaanPariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljongin jasaatuaan tämän jälkeen huomattavan määrän toimek-siantoja.Rakennus on linnamainen. Korkea, karkeapiirteinengraniittisokkeli korostaa sen jykevyyttä ja tuntuu kiin-nittävän sen tiukasti maahan. Kokonaisuus ei ole kui-tenkaan raskas. Vaaleat rapatut pinnat ja suuret ikkuna-aukot keventävät ilmettä. Julkisivun vaihtelevat muo-dot ja yllätykselliset yksityiskohdat tuovat raken-nukseen pienimittakaavaisuutta, lähes huvilamai-suutta. Erkkerit ja ulokkeet on sijoiteltu epäsymmet-risesti kuin ne olisi lisätty eri aikakausina toisistaanriippumatta. Julkisivua hallitsee katon ylle nousevapyöreä tiilikatteinen torni. Alun perin kaikki kattopin-nat erkkerit mukaan lukien olivat tiilipintaisia. Torni-en huiput oli verhoiltu kuparilla. Suuret ikkunat ovattyypillisiä ajalleen. Niiden alaosa koostuu suuremmis-ta yhtenäisistä lasipinnoista ja yläosa on pieniruutuista.Julkisivun koristelu on maltillista. Vain muutamathammaslistat jäsentävät yhtenäistä julkisivupintaa.Asunnot ovat melko väljiä. Suurimmat yli 240 neliö-metrin asunnot on sijoitettu rakennuksen kulmaan jane käsittävät kuusi huonetta, keittiön, palvelijanhuo-neen sekä ikkunallisen hallin. Sisätilojen tunnelmalli-suutta ja kodikkuutta on luotu ruokasalien seinien pa-neloinneilla sekä ikkunoiden eteen suunnitelluillakiinteillä kalusteilla. Erityinen merkitys on ollut tuli-sijoilla. Olofsborgista löytyy niin luonnonkivisiä tak-koja kuin kaakeliuuneja, joista viisi mallia suunnitel-tiin yksinomaan tätä kohdetta varten.Rakennus nimettiin Olofsborgiksi jo varhaisessa ko-kouksessa suunnittelutyön ollessa vasta aluillaan. Su-kulaisuus Olavinlinnaan, erityisesti sen pyöreisiin tor-neihin, on selvästi aistittavissa. Nimenvalinnassa olikeskiajan ihannoinnin ohella vaikuttimena myöspoliittinen ilmapiiri. Kiinteistöosakeyhtiön perustaja-jäsenet olivat venäjävastaisia ja Olavinlinna miellet-tiin puolustuslinnaksi nimenomaan itää vastaan.

yllä: Elämää Katajanokalla 1900-luvun alussa, As Oy Olofsborgnäkyy taustalla, kuva Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Talon ensimmäiset osakkaat olivat ruotsinkielisiä, ylem-pää keskiluokkaa tai säätyläisiä. Silti asukkaiden suurinsosiaalinen ryhmä olivat työläiset. Tämä selittyy poh-jakerroksen pienillä asunnoilla sekä palvelusväen suh-teellisen suurella määrällä. Asukasrakenteeltaan talo olityypillinen omalle kaupunginosalleen. Olofsborg varus-tettiin monilla ajan mukavuuksilla. Asunnoissa oli vesi-johdot, wc:t ja kylpyhuoneet. Sen sijaan keskuslämmi-tystä taloon ei asennettu ennen 1950-luvun alkua. Asuk-kaat pitivät kaakeliuuneilla lämmittämistä terveellisem-pänä ja tunnelmallisempana. Olofsborg varustettiin his-seillä 1930-luvun alkupuolella. Porrashuoneet eivät tästäjohtuen ole alkuperäisessä asussaan, vaan portaita onjouduttu kaventamaan.

Asunto-osakeyhtiö Olofsborg

Kauppiaankatu 7–Katajanokankatu 1arkkitehdit Gesellius, Lindgren ja Saarinen,1902

3es

imer

kkik

ohde

1800–1900-luvun vaihteessa toisiaan seuranneiden kertaustyylien jatkumo katkesi. Klassinen pylväsjärjestelmä jaantiikista periytyvät koristeaiheet jäivät hetkeksi pois muodista, ja arkkitehdit pyrkivät tietoisesti luomaan uutta.Aikaisemmin suunnittelu oli lähtenyt tyylistä, nyt sitä ohjasivat käyttötarkoitus ja yksilöllisyys.Eurooppalainen art nouveau sulautui osaksi kansallista arkkitehtuuria. Esikuvia haettiin Yhdysvalloista ja Englannistasekä Keski-Euroopasta. Samoihin aikoihin mielenkiinto kohdistettiin myös omiin juuriin. 1890-luvun kielipolitiikkaja Venäjän hallinnon vastustus loivat otolliset olosuhteet erityisen suomalaisen kulttuurin luomiselle. Perinteinenkansanomainen rakentaminen ja Itä-Karjalan omaleimainen ornamentiikka herättivät kiinnostusta. Arkkitehtuurissaalkoi näkyä muistumia suomalaisten keskiaikaisten kirkkojen ja linnojen muodoista.Vuosisadan vaihteen arkkitehtuurista käytetään useita eri nimityksiä. Termit art nouveau ja jugend esiintyvät toisten-sa vastineina ranskan- ja saksankielisissä maissa.

ylimpänä:Karhureliefi kuuluu kansallisromanttiseenkuvastoon (Etu-Töölö, myöhäisjugendia).yllä oikealla:As Oy Torilinna Kasarmitoriltapiirrokset yllä ja kuva oikealla:As Oy Olofsborg

ympäristö

talotyypit1800–1900-lukujen vaihteessa tonttien hinnat ja asuntojen vuokrat alkoivatnousta Helsingissä. Puute hyvätasoisista uusista asunnoista oli erityisensuurta keskiluokkaan kuuluvien virkamiesten keskuudessa. Voimien ja va-rojen yhdistäminen oli hyvä keino saavuttaa toivottu asumistaso. Yksityis-ten omistamien kiinteistöjen rinnalle alkoi nousta Olofsborgin kaltaisia osa-keyhtiöiden rakennuttamia asuinkerrostaloja. Omistusasunnot alkoivatyleistyä. Kodikkuus, tarkoituksenmukaisuus ja terveellisyys ohjasivat suun-nittelua. Rakennusrungoista tehtiin aikaisempaa kapeampia. Näin asuntoi-hin saatiin enemmän valoa ja väljyyden tuntua. Huoneiston sijasta suunni-teltiin koti, edustavuuden sijasta ratkaisevaa oli viihtyisyys. Ero 1800-luvuntyypillisiin porvariskoteihin ei kuitenkaan ollut merkittävä. Keittiötä ei vie-lä sijoitettu ruokailutilan välittömään läheisyyteen, käytävät ja välittäväthallitilat erottivat yhä palvelijat herrasväestä. Paraatiportaan lisäksi raken-nukset varustettiin tavallisesti myös vaatimattomammilla keittiöportailla,joiden kautta kuljetettiin muun muassa halot ja jätteet. Korkeat ullakot sopi-vat pyykin kuivaukseen.Symmetrinen julkisivujäsentely oli pitkään ollut tärkein suunnittelua ohjaa-va perusperiaate. Nyt rakennusten suunnittelu lähti pohjakaavasta ja julkisi-vusommitelma seurasi sitä. Ikkunoiden tasaisesta ryhmittelystä julkisivussaluovuttiin. Parvekkeet ja erkkerit sijoitettiin vapaasti huonetilan kannaltaparhaisiin paikkoihin. Rakennukset olivat muodoiltaan vaihtelevia, erilaisetulkonemat ja sisäänvedot, poikkipäädyt, frontonit, tornit ja vesikaton muo-dot loivat kaupunkikuvaan vaihtelevuutta. Kunnallistekniikka kehittyi.Helsinkiin alettiin rakentaa sähkö- ja kaasulaitoksia. Monet paremminvarustellut rakennukset saivat vesijohdot, viemärit, kylpyhuoneet javesiklosetit sekä keskuslämmityksen. Hissit yleistyivät Helsingissä 1910-luvulla.

Aikakautta edustavia arkkitehteja:Onni Törnqvist (myöh Tarjanne),Selim A. Lindqvist, Usko Nyström,Lars Sonck, Wivi Lönn, Eliel Saarinen,Herman Gesellius, Armas Lindgren,Karl Lindahl, Valter Jung,Sigurd Frosterus

Tyypillisiä rakennuskohteita:Kaupunkien asuinkerrostalot,liikerakennukset, vakuutusyhtiöiden,pankkien ja yhdistysten toimitilat,kirkot, museot, koulut

Aikakauden alueita ja rakennuksiaHelsingissä:KatajanokkaHuvilakatuKallion kirkko (Lars Sonck, 1912)Helsingin rautatieasema (ElielSaarinen, 1909, 1914–1919)Kansallismuseo (Gesellius, Lindgren,Saarinen, 1910)Kansallisteatteri(Onni Törnqvist, 1902)Vakuutusyhtiö Pohjolan talo(Aleksanterinkatu 44, Gesellius,Lindgren, Saarinen, 1901)Helsingin Puhelinyhdistyksen talo(Korkeavuorenkatu 35, Lars Sonck,1905)Kustannusyhtiö Otavan talo(Uudenmaankatu 8–12, Valter Thoméja Karl Lindahl, 1906)Polyteknikkojen yhdistyksen talo(Lönnrotinkatu 29, Valter Thomé jaKarl Lindahl 1903)

Helsingissä on useita yhtenäisiä art nouveau -alueita. Katajanokan pääosinv. 1903–1906 välisenä aikana rakennettu kokonaisuus on näistä huomat-tavin esimerkki. Myös Eirassa on laaja yhtenäisten korttelien alue. Pie-nempiä rakennusryhmiä löytyy muun muassa Kulosaaresta ja Töölöstä.Ote kaupunkisuunnitteluun muuttui ratkaisevasti vuosisadan vaihteessa.Kaavoitustyöt olivat pitkään olleet insinöörien tehtäviä, mutta nyt alan val-tasivat arkkitehdit. Alettiin puhua kaupunkirakennustaiteesta. Ympäristö japaikka erityisine luonnonmuotoineen toimivat suunnittelun lähtökohtana.Tavoitteena oli luoda romanttisia ja maalauksellisia näkymiä, vaihteleviakatutiloja, joissa on aistittavissa viittauksia keskiaikaisiin kaupunkeihin.Uutena ilmiönä tulivat asemakaavakilpailut, joista ensimmäinen järjestettiinvuonna 1899 Etu-Töölön suunnittelemiseksi. Kaksivaiheisen kilpailun tu-loksena päädyttiin kompromissiin, jossa kaava tilattiin Gustaf Nyströmiltäja Lars Sonckilta. Kilpailun lennokkaimmat ajatukset karsiutuivat suunnit-teluprosessissa, eikä keskiajan ihailusta ja pittoreskin kaupunkikuvan ta-voittelusta jäänyt toteutuksessa muistuttamaan kuin vain muutama mutkit-televa kadunpätkä. Myös Eliel Saarisen suurisuuntainen Munkkiniemi-Haaga -suunnitelma (v. 1915) jäi lähes täysin toteutumatta.

kaupunkirakenne:Etu-Töölön asemakaavaedustaa jugendia, suurin osarakennuksista kuitenkinmyöhäisjugendia tai 1920-luvun klassismia.vasemmalla:Groteski hahmo kannatteleeharteillaan erkkeriä,Agronomitalo Kasarmitorilla.vasemmalla alla:Villa Johanna Laivurinkadulla

väritys

detaljit

ylinnä: Mainos Arkkitehti-lehdestä vuodelta 1905.Kaasuliedet yleistyivät.yllä: Lepakkoaihe Nylands Nation -talosta (Kasarmikatu 40)alla: Vaatimaton ikkunaesimerkki As Oy Olofsborgista.Ikkunoiden korkeus kasvoi jugendin aikakaudella.Ikkunan yläosa jaettiin pieniin ruutuihin usein paljonkoristeellisemmin kuin esimerkissä. Ikkunan yläosaansaattoi liittyä myös suippokaari kuten As Oy Olofs-borgin porttikäytävän oviaukoissa.Asuinkerrostalojen koristelu oli vaatimatonta verrattuna edellisten

vuosikymmenien kertaustyyleihin. Rapattuja julkisivuja jäsensi-vät toisinaan kaakelilaatat, yksinkertaiset listat tai reliefit sekäkivestä veistetyt koristeet. Art nouveaulle tyypillisiä muotoja oli-vat sirot kaarevat linjat (nk. joutsenkaulaviiva) ja tyylitellyt kas-viaiheet. Joskus käytössä olivat kansallisromanttiset aiheet, suosi-tuimpina karhu, orava, käpy ja havut.Ikkuna- ja oviaukot olivat vaihtelevan kokoisia ja muotoisia,usein tasalakisia, mutta yläosastaan hiukan kapenevia. Tavallinenikkunajako perustui T-karmiin. Ikkunan alaosa oli jaettu kahtia jayläosa välipuitteilla kuuteen, kahdeksaan tai useampaankin pie-neen ruutuun.1910-luvulla rakennusten muotokieli alkoi pelkistyä ja koristeai-heet muuttua ilmeeltään klassisemmiksi ja symmetrisemmiksi.Muutokset ennakoivat siirtymää 1920-luvun klassismiin.

materiaalitUseat julkiset rakennukset verhoiltiin kokonaan luonnonkivellä.Asuinkerrostalojen julkisivut olivat pääosin rapattuja. Sileän rap-pauksen lisäksi käytettiin erilaisia karkeita roso- tai roiskerap-pauksia. Rapattujen julkisivujen sokkelit olivat tavallisesti har-maata graniittia. Pehmeästä vuolukivestä taas veistettiin koriste-listoja ja ornamentteja. Punatiiltä käytettiin jonkin verran julkisi-vuissa, mutta Suomessa valmistettuja tiiliä ei pidetty korkealaatui-sina ja tuontitiili oli kallista, joten rappaamattomat julkisivut jäi-vät suhteellisen harvinaisiksi. Katoissa tiiliä käytettiin enemmän.Muita katemateriaaleja olivat kupari- ja sinkkilaatat sekä pelti jatoisinaan jopa liuskekivi. Maaseudulle rakennetuissa huviloissakäytettiin puuta, kansallisromantiikan tunnelmissa paanukattoisis-ta pyöröhirsirakennuksista tuli suosittuja. Rautabetoniksi aluksikutsuttu teräsbetoni alkoi yleistyä 1900-luvun alussa perustuksis-sa, välipohjissa ja kantavissa pilareissa. Rakennusten paloturvalli-suus parani.Sisätiloissa suosittiin maalaamatonta puuta ovissa, paneloinneissaja listoissa. Porrashuoneita elävöitettiin koriste- ja lasimaalauksinsekä metallikoristein.

Rapattujen kivitalojen värit olivat vaaleita ja keveitä, usein sävyi-nä olivat valkoista lähenevät keltaiset, erilaiset ruskeat, roosa jakeveät vihreän vivahteet. Julkisivut olivat lähes yksivärisiä, mah-dollisia koristeaiheita oli maalattu taitetulla valkoisella. Ikkunoi-den puuosat olivat ruskeita, harmaita tai vihreitä.

1920-luvun klassismi– paluu pelkistykseen ja symmetriaan

Valtiollisten olojen vakiinnuttaminen itsenäisyyden ensimmäisellävuosikymmenellä, vuosikymmenen alun asuntopula kaupungeissa,1919–1932 yleinen kieltolaki, työväen asuntokysymys.

4es

imer

kkik

ohde

Puu-Käpylä

asemakaava: arkkitehdit Birger Brunila ja Otto-I. Meurman,rakennussuunnittelu: arkkitehti Martti Välikangas, 1920–1925

Käpylän yhtenäinen puutaloalue on paitsi edustava esimerkki vivahteikkaasta 1920-luvun klassismista, myösajalleen ominaisesta sosiaalisesta rakentamisesta. Asuntopulan korjaamiseksi oli jo vuonna 1917 perustettu puo-liksi kunnallinen osakeyhtiö Helsingin kansanasunnot, jolle osuuskuntien Käpy ja Käpylä ohella kaupunki vuokra-si maata. Asemakaavan laativat Birger Brunila ja Otto-I. Meurman. Kaikki alueen asuintalot suunnitteli MarttiVälikangas ja puutarhasuunnittelijana toimi Helsingin puutarhakonsulentti Elisabeth Koch. Alue rakennettiinvuosina 1920–1925. Rakentamisen kustannuksia piti kurissa ratkaisujen yksinkertaisuus. Alueelle pystytettiintehdas, jossa tuotettiin standardoituja seinärakenteita. Aluksi neljänperheentaloissa oli kaksi eri huoneistotyyppiä:huone ja keittö tai kaksi huonetta ja keittiö. Suunnittelutyön edetessä asuntoja muunneltiin ja alueen valmistut-tua asuntotyyppien variaatioita oli jo enemmän. Jokaisesta asunnosta oli järjestetty käynti suoraan pihalle jaasuntokohtaiselle puutarhapalstalle. Asuinrakennuksia täydentämään rakennettiin korttelikohtaiset piha-rakennukset, joissa olivat saunat ja pesutilat. Syntyi puutarhakaupunginosa, jonka mittakaava ja katutila muis-tuttavat vanhoista suomalaisista empireajan puukaupungeista. Alueella voi nähdä myös kaukaisempia viitteitäniin englantilaisiin puutarhakaupunkeihin kuin Italiaan.Puu-Käpylän katutila vaihtelee Pohjolankadun suorasta ja leveähköstä puistokadusta maaston muotojen mu-kaan kevyesti kaartuvaan Pellervontiehen ja aina pieniin pihakatumaisiin kujiin. Rakennuksien pitkä sivu taipääty on kadun suuntainen ja tavallisesti lähes kiinni katulinjassa. Katutilaa rajaavat myös korkeat puiset aidat.Rakennukset ovat ryhdikkäitä, harjakattoisia kappaleita, joko yksi- tai kaksikerroksisia. Niiden muoto ja mitta-kaava tuovat jossain määrin mieleen ns. pohjalaistalot. Useimpien rakennusten pystylaudoitettuja julkisivujakoristavat puusta veistetyt valkoisiksi maalatut koristeet.Puu-Käpylän säilyminen oli pitkään vaakalaudalla. Vuonna 1960 järjestettiin asemakaavakilpailu, jolla pyrittiinsaamaan alueelle tehokkaampaa rakentamista. Rakennusten purkamista perusteltiin muun muassa niiden hata-ruudella sekä vesi- ja viemäriverkoston kuluneisuudella. Kaupunki piti parempana koko alueen hävittämistä jauudelleenrakentamista. Kilpailu johti kiivaaseen keskusteluun ja lopulta suojelupäätökseen vuonna 1971. Ra-kennuksia on kunnostettu 1970-luvun alkupuolelta lähtien.

yllä: pihanäkymä Puu-Käpylästävasemmalla: julkisivupiirroksia Pohjolankatu 23, Puu-Käpylä

aikakausi: 1920-luku

1920-luvun suomalaista rakennustaidetta kutsutaan tavallisesti 20-luvun klassismiksi tai pohjoismaiseksi klassis-miksi. Itsenäistymisen jälkeisiä vuosia leimasi pyrkimys erottautua entisestä emämaasta Venäjästä ja korostaa poh-joismaista yhteenkuuluvuutta. Arkkitehtuurin tyylisuunnaksi tuli pelkistetty klassismi. Selkeäpiirteinen arkkitehtuurimuodosti vastakohdan jugendin runsaudelle, koristeellisuudelle ja orgaanisuudelle. Siirtymä tyylikaudesta toiseen eikuitenkaan tapahtunut kerralla. 1910-luvun jälkipuoliskon myöhäisjugendia olivat jo leimanneet klassiset piirteet.Kehitys kulki kohti symmetriaa.Taloudellinen tilanne oli vasta itsenäistyneessä Suomessa suhteellisen niukka. 1920-luvun alussa kaupungeissa kär-sittiin maailmansodan jälkeisestä asuntopulasta. Asuntotuotanto kasvoi voimakkasti vuosina 1925–28, mutta laantuijälleen vuoden 1930 lamaan. Sosiaaliset rakennustehtävät saivat korostetun aseman ja työväenasuntojen ja vuokrata-lojen suunnittelusta tuli arkkitehdeille merkittävä työsarka. Asuntosuunnittelusta ja asemakaavoituksesta tuli aikai-sempaa järjestelmällisempää. Asuntotuotantoa tehostivat myös uudet standardisoimistavoitteet. Suunnittelulla pyrit-tiin tarkoituksenmukaisuuteen ja hyviin vakioratkaisuihin. Mallipiirustuksilla ja julkisivukaavioilla luotiin tehok-kuutta, mutta myös tasapainoista ja yhtenäistä kaupunkikuvaa. Koristeaiheet pelkistyivät osin taloudellisen niukkuu-den vuoksi, osin vallalla olleen arkkitehtuurin lähtökohdista ja ihanteista johtuen.

oikealla:Mäkelänkatu 37–43vasemmalla: Högforsinmainos Arkkitehti-lehdessä vuonna 1927

yllä: JulkisivukaaviotVallilan Mäkelänkadultaalla:Etu-Töölöä Museokadulta

ympäristö

talotyypitKlassistinen rakennus on selkeä ja yksinkertainen. Suunnittelu ei lähtenytasuntojen sisäisistä tarpeista, yksilöllisistä kodeista erkkereineen ja erikokoi-sine ikkunoineen, vaan yhtenäisestä kaupunkikuvasta ja julkisivulinjoista.Yksittäiset rakennukset ja asuinkerrostalot muodostavat yhtenäisiä suurkort-teleita. Rakennus on tavallisesti pohjaltaan suorakaiteen muotoinen ja harja-kattoinen. Seiniä ei ole rikottu ulokkeilla tai sisäänvedoilla. Räystäiden linjaon yhtenäinen. Usein jopa savupiiput on piilotettu pihan puolelle. Julkisivu-ja hallitsee kurinalainen symmetria ja toistuvuus. Julkisivu ei paljasta, minkäkokoisia asunnot ovat, eikä ikkunasta voi päätellä, mihin huoneeseen seavautuu. Yleisilme on kevyt, ikkunat ovat lähellä julkisivupintaa, jolloin ul-koseinän paksuus ja raskaus ei korostu.Asuntojen kokoerot tasaantuivat 1920-luvulla aiempaan verrattuna. Silti esi-merkiksi Etu-Töölössä asunnot olivat huomattavasti isompia kuin Vallilantyöväestön yhden huoneen ja keittiön asunnot. Kerrostalojen erillisistä keit-tiönportaista luovuttiin, mutta toisinaan rakennus saatettiin varustaa ajan uu-tuudella, keskuskeittiöllä ruokahisseineen. Rakennusrunko kapeni, sillä pie-nistäkin asunnoista pyrittiin tekemään valoisia ja läpituuletettavia.

Aikakautta edustavia arkkitehteja:Martti Välikangas, Väinö Vähäkallio,Erik Bryggman, Hilding Ekelund,Ole Gripenberg

Tyypillisiä rakennuskohteita:työväen asunnot, koulut,suojeluskuntatalot

Aikakauden alueita ja rakennuksiaHelsingissä:Etu-TöölöVallila (Mäkelän- ja Sturenkadunristeys)Taidehalli (Nervanderinkatu 3,Hilding Ekelund, Jarl Eklund, 1928)Töölön kirkko (Hilding Ekelund, 1930)Eduskuntatalo (J. S. Sirén, 1931,Työväenopisto (Helsinginkatu 26,Gunnar Taucher, 1927)Yrjönkadun uimahalli (Yrjönkatu 21 b,Väinö Vähäkallio, 1928)As Oy Sammonkatu 1 Etu-Töölössä,(Borg, Sirén, Åberg, 1924)

1920-luvun klassismissa yhtenäinen kaupunkikuva säilyi keskeisenä raken-nustaiteen tavoitteena. Talot rajaavat katua ikäänkuin muodostaen sille sei-nät. Seinämäisyyttä korostavat usein rakennuksesta toiseen samalla kor-keudella kulkeva räystäslinja, sokkeli ja ikkunat. 1920-luvun klassisminyleisilmettä hallitsevat säännönmukaisuus ja selkeys.Yhtenäisyyttä säädeltiin myös kunnan taholta. Helsingin kaupunki pyrkivahvistamaan asemakaavojen yhteydessä kortteleille julkisivukaaviot. Kaa-viot jäivät pois käytöstä 1930-luvun jälkipuolella. Taka-Töölössä sijaitsevans. Gripenbergin kortteli (Mannerheimintie, Savilankatu, Urheilukatu, Sal-linkatu) on edustava esimerkki poikkeuksellisen yhtenäisestä korttelista.Arkkitehti Ole Gripenberg laati julkisivukaaviot ja suunnitteli myös kaikkikorttelin rakennukset.Yhtenä 1920-luvun kaupunkirakenteen tavoitteena oli luoda yhtenäisiä istu-tettuja korttelipihoja. Suurpihakortteleiden tunnetuimpiin toteutuksiin kuulu-vat arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema nk. Sonckin kortteli Etu-Töölössä(Mechelininkatu, Eteläinen Hesperiankatu, Runeberginkatu, Museokatu) se-kä arkkitehti Armas Lindgrenin Vallilaan suunnittelema Kone- ja Sillan työ-väenasuntokortteli (Somerontie, Kangasalantie, Sammatintie, Anjalantie).Helsingin yhtenäisimmät 1920-luvun asuinkerrostaloalueet sijaitsevat Etu-Töölössä Temppeliaukion kirkon ja Sammonpuistikon ympäristössä sekäVallilassa Mäkelänkadun ja Sturenkadun risteyksen tuntumassa. Etu-Töölönrakennusten hallitseva materiaali on punatiili, kun taas Vallilan talot on pää-osin rapattu vaaleiksi.

kaupunkirakenne:Vallilan puutalo- jasuurkortteleitavasemmalla:Näkymä TemppeliaukioltaSammonkadun suuntaan.vasemmalla alla:Puu-Käpylä

väritys

detaljitKoristeaiheita käytettiin säästeliäästi. Tavallisesti ne keskitettiinsisäänkäynnin yhteyteen tai kehystämään ikkunoita. Tyypillisinäkoristeaiheina käytettiin klassisia elementtejä: pylväitä, pilasterei-ta, koristelistoja, medaljonkeja, frontoneita ja reliefejä. Koristeettehtiin rappaamalla tai puusta veistämällä.Pitkään käytössä ollut T-karmillinen ikkuna väistyi. Venäläisenäpidetyn mallin sijasta alettiin jälleen suosia perinteistä, tasakokoi-sista ruuduista sommiteltua ikkunatyyppiä.Niukka taloudellinen tilanne suosi omalta osaltaan pieniruutuisiaikkunoita. Hinnan määräsi tuohon aikaan vielä lasiruudun koko, eikäsityötä vaativat puitteet. Tavallisesti ikkunat olivat 4–6-ruutui-sia, kaupungeissa 8-ruutuisiakin. Ullakkojen ikkunat saattoivattoisinaan olla pieniä puolikaarenmuotoisia lunetti-ikkunoita.Usein ovea korostettiin katoksella tai sitä kehysti kahden kerrok-sen korkuinen pylväs- tai pilasteriaihe. Myös rakennuksen kulmiakorostettiin. Kattojen koristeena esiintyi toisinaan spiiroja.

materiaalit1920-luvulla rakennusmateriaalien valikoima lisääntyi, kun tiiltäkorvaamaan etsittiin edullisempia vaihtoehtoja. Betonia alettiinyleisesti käyttää välipohjien kantavana rakenteena. Julkisivuissayleisimmät käsittelyt olivat rappaus tai puhtaaksimuurattu puna-tiili. Rapatut julkisivut olivat tavallisesti sileitä, mutta toisinaanpinnoista tehtiin elävämpiä käyttämällä hierrettyjä rappauksia se-kä tekemällä kauhalla aaltomaisia painanteita. Puuta käytettiin jul-kisivuissa lähinnä pystylaudoituksena. Yleisin kattomateriaali olimustaksi maalattu pelti. Ensimmäiset sileät vaneriovet tulivatmarkkinoille. Koristelistoja käytettiin varsin maltillisesti. Listatolivat kapeita ja niiden profilointi oli matalaa.

Rapattujen julkisivujen yleisimpiä värejä olivat lämpimät keltaisetja punaiset, vaaleat harmaat ja siniset. Värit olivat murrettuja. Ta-vallisimmin käytettiin kuultavaa kalkkimaalia. Koristeet ja ikku-nanpuitteet olivat yleensä valkoiset. Puurakennuksissa suosittiinpuna- ja keltamultaa.Sisätiloissa yleisilme oli vaalea. Seinät verhoiltiin usein pienikuvi-oisella tapetilla. Sisustuksen muuntelu kävi helposti, koska huone-kalut olivat keveitä.

ylinnä: Taidehalliylinnä vasemmalla: Kunnallistekniikkaa mainostettiinrakennusalan lehdissä, Arkkitehti-lehti vuonna 1927.yllä: Korostettu sisäänkäynti Mäkelänkadullaalla: ikkuna Puu-Käpylästä

Funktionalismi– kansainvälinen tyyli ja töölöläinen sovellusaikakausi: 1930-luku

Uusi moderni elämäntapa elokuvineen ja mainoksineen tavoitti erityisestikaupunkilaiset. 1920–30-luvun vaihdetta hiljensi lama, mutta rakennustoimintaelpyi nopeasti ja jatkui vilkkaana aina talvisotaan asti (1939–40).

Asunto-osakeyhtiö Kulmalinna muodostaa visuaalisesti komean päätteen Runeberginkadulle ennen sen kaartumis-ta koilliseen. Keulamaisena kohti risteystä työntyvä julkisivu johdattaa ajatukset valtamerilaivaan. Vaikutelmaatukevat kattokerroksen komentosiltoja muistuttavat korotukset kaiteineen ja lipputankoineen. Funktionalismil-le oli ominaista liikkeen ja virtaviivaisuuden korostaminen. Teemoja ammennettiin autojen, lentokoneiden jalaivojen maailmasta.Kulmalinnan yleisilme eroaa kansainvälisestä valkoisesta funktionalismista (funkiksesta), jota muun muassaAlvar Aallon ja Erik Bryggmanin 1920–30-luvun taitteen työt edustavat. “Töölöläisfunkis” muodostaa omansivujuonensa suomalaisen funktionalismin perinteeseen. Omaperäinen arkkitehtuuri syntyi uuden rakennus-suunnittelun ja vanhan umpikortteliasemakaavan törmäyksestä. Rakentamisvaihe oli nopea, eikä vanhaa funk-tionalismiin huonosti sopivaa asemakaavaa ollut aikaa käydä muuttamaan. Kansainväliseen tyyliin kuuluvatlennokkaat ulokkeet, tasakatot ja nauhaikkunat jäivät toteutumatta myös vielä yleisesti käytetyn täystiilirungonasettamien rajoitusten vuoksi. Betonirakenteet alkoivat vasta vähitellen yleistyä kantavina pystyrakenteina.Kulmalinnan talossa on kolme porrasta. Pienimmät kahden huoneen ja keittokomeron asunnot avautuvat kadulle.Loput asunnoista ulottuvat läpi talon ja ovat isoja, joissakin on jopa 6–7 huonetta ja keittiö. Isoimmissa asun-noissa on vielä perinteiseen tapaan keittiön vieressä palvelijanhuone ja hallitiloissa tulisijat.Rakennuksen sokkelikerros on graniittia ja julkisivut rapatut. Ikkunat ovat aikakaudelleen tyypillisesti kaksi-tai kolmiosaiset. Kulmaikkunat, erkkerit ja kukkalaatikot elävöittävät pelkistettyä julkisivua. Julkisivun ja poh-japiirroksen välillä vallitsee kiinnostava ristiriita. Eteläjulkisivu on kaupunkikuvallisista syistä symmetrinen,mutta asunnot sen takana eivät. Funktionalismin pyrkimys rehellisyyteen on tulkittu väljästi ja epäsymmetrisentontin lähtökohdat huomioiden.Kulmalinnan arkkitehti Jalmari Peltonen oli erittäin tuottelias ja suunnitteli Helsinkiin yhteensä 40 asuinkerros-taloa, valtaosan näistä Taka-Töölöön. Kulmalinnan valmistumisvuosi 1937 oli Taka-Töölön rakentamisessaehdoton huippu. Rakennuksia valmistui tuolloin yli kolminkertaisesti verrattuna esmerkiksi vuoteen 1935 japeräti kymmenkertaisesti verrattuna vuosikymmenen alun lamavuosiin.Taka-Töölön eteläosien kortteleista jäivät usein viimeisinä rakennettaviksi vaikeimmat kulmatontit. Funktiona-lismin vaatimukset kapeasta rakennusrungosta ja valoisista läpituuletettavista asunnoista jäivät näissä vainhaaveiksi ja antoivat aihetta arvosteluun. Töölöläistalojen runkosyvyys vaihtelee 13 ja 19 metrin välillä, mikä onhuomattavasti enemmän kuin uusissa lamellitaloissa. Syvä runko johti ikkunattoman hallitilan muodostumi-seen asunnon keskelle.

Asunto-Osakeyhtiö Kulmalinna

Topeliuksenkatu 1–Tykistönkatu 13–Runeberginkatu 46, Taka-Töölöarkkitehti Jalmari Peltonen, 1937

5es

imer

kkik

ohde

1920-luvun klassistinen arkkitehtuuri pelkistyi vuosikymmenen loppua kohden. Koristeaiheita karsittiinja suunnitelmista tuli entistä yksinkertaisempia ja asiallisempia. Kehitys ennakoi modernia funktio-nalistista arkkitehtuuria, joka löi itsensä Suomessa läpi nopeasti. Modernismi korosti nykyhetkeä,omasta ajasta nousevaa suunnittelua vailla viittauksia historiallisiin rakennustyyleihin. Nuoret suun-nittelijat omaksuivat funktionalismin kilpailuehdotuksiinsa jo 1920-luvun viimeisinä vuosina. AlvarAallon ehdotus voitti Paimion parantolan arkkitehtuurikilpailun vuonna 1929. Samana vuonna val-mistui niin ikään Aallon suunnitelema Turun Sanomien toimitalo. Hohtavan vaaleina ja virtaviivaisenlinjakkaina rakennukset henkivät uutta aikaa. Rakennustekniikan kehitys mahdollisti suuret lasipin-nat, nauhaikkunat, avoimet terassit ja rohkeasti ulkonevat parvekkeet. Julkisivujäsentely muistuttiabstraktin kuvataiteen epäsymmetristä sommittelua.Funktionalistisia rakennuksia alkoi ilmestyä katukuvaan laajemmin vasta 1930-luvun jälkipuolella.Syynä viiveeseen oli 1930-luvun alkua koetellut syvä lama. Vuosikymmenen puolivälissä asuntotuo-tanto jälleen vilkastui ja myönteinen kehitys jatkui aina talvisotaan saakka. Monet 1930-luvunrakennustekniikan uudistuksista otettiin laajemmin käyttöön vasta sotaa seuranneen pula-ajan jäl-keen.Asunto ja sen toiminnot tulivat arkkitehtuurin sisäiseksi lähtökohdaksi klassismin yhtenäisen kau-punkikuvan sijaan. Funktionalistien tunnus oli Louis Sullivanin lause “Form follows function” (va-paasti suomentaen: “Muoto seuraa tarkoitusta”).Aikakautta leimasivat kiihkeä kehitys ja uusi moderni elämäntapa. Puhelin ja radio yleistyivät, eloku-vat ja matkailu avarsivat näköaloja. Suurkaupunkien tunnelma, vilkas liikenne ja sykkivät valomai-nokset kiehtoivat. Sen sijaan kaupunkien liiallista tiiviyttä ja tunkkaisuutta käytiin vastustamaan isku-sanoina hygieenisyys ja terveellisyys. Voimisteluun ja ruumiillisesta kunnosta huolehtimiseen kan-nustettiin rakentamalla urheilulaitoksia ja uimaloita.

ylinnä oikealla: Lasipalatsin aukioyllä: Uimastadion edustaa 30-luvun lopunfunktionalismia. Se valmistui kuitenkinvasta olympiavuodeksi 1952.oikealla:Mannerheimintietä Lasipalatsin valmis-tumisen aikoihin, kuva Eero Salonenalla: As Oy Kulmalinnan pohjapiirros

Birger Brunila kirjoitti Uudessa Suomessa vuonna 1928:“Runsaasti valoa ja ilmaa on päämäärä, johon on pyrittävä.”“Pohjois-Töölössä ja muualla laitakaupungin osissa koetetaansupistaa kerroslukua ja saada riittävästi valoa ja ilmaa asukkaille jasitä periaatetta tullaan yleensä tästedes noudattamaan uusissakaupunginosissa.”

ympäristö

talotyypitFunktionalistiset rakennukset olivat pelkistetyimmillään tasakattoisia val-koisia kuutioita, abstrakteja ja perinteisistä rakennusmuodoista poikkeavia.Moderni ajattelu heijastui vapaampana tilaratkaisuna pohjapiirroksissa. Ai-kaisemmin kantavat seinät rajoittivat huomattavasti tilojen suunnittelua,mutta 1930-luvulla yleistynyt sekarunko ja erityisesti betonipilarirunko tar-josivat suunnittelulle vapaammat lähtökohdat. Myös julkisivun aukotuksetvoitiin sommitella vapaasti, kun kantava rakenne oli erotettu julkisivusta.Asuntojen tilaratkaisut heijastivat lisääntyvää tasa-arvoa. Sääty-yhteiskun-taan perustuva herrasväen ja palvelusväen erottelu hävisi, ja erilliset oleske-lutilat, salit, kirjastot, hallit ja tarjoiluväliköt pyrittiin kokoamaan yhtenäi-seksi olohuoneeksi. Palvelijoista luopuminen ja naisten yleistyvä työskente-ly kotien ulkopuolella edellyttivät asuntojen varustetason parantamista.Kaasu- ja myöhemmin sähköliedet, jääkaapit ja käytännölliset keittiökaapis-tot pesupöytineen lisäsivät asumismukavuutta. Usein taloihin rakennettiinrikkakuilu, joka johti kellariin sijoitettuun jätehuoneeseen. Myös pesutuvathelpottivat arkielämää kerrostaloissa. Hygieniaa tavoiteltiin suunnittelemallaasunto läpituuletettavaksi, pinnat valoa heijastaviksi ja helposti puhdistetta-viksi. Usein asunnot varustettiin parvekkeilla ja toisinaan katoille rakennet-tiin terasseja.

Aikakautta edustavia arkkitehteja:Alvar Aalto, Erik Bryggman,P. E. Blomstedt, Hilding Ekelund,Martti Välikangas, Väinö Vähäkallio,Erkki Huttunen

Tyypillisiä rakennuskohteita:sairaalat, kaupan keskusliikkeidenmyymälät ja keskusvarastot,puolustusvoimain rakennukset,urheilulaitokset, elokuvateatterit,teollisuuslaitokset ja niidentyöntekijöiden asuinalueet

Aikakauden alueita ja rakennuksiaHelsingissä:Olympiakylä, KäpyläTaka-Töölö, esim. RajasaarentienympäristöVilla Aalto (Riihitie 20, Aino ja AlvarAalto, 1936)Lasipalatsi (Niilo Kokko, Viljo Revell,Heimo Riihimäki, 1936)Olympiastadion (Yrjö Lindegren jaToivo Jäntti,1938)SOK:n tuotantolaitokset (Sturenkatu17, Erkki Huttunen, 1934–38)Autokomppanian kasarmi (Kaartinpataljoona, Mechelininkatu 32,Martta Martikainen-Ypyä, 1935)Keskussotilassairaala(Tilkka, Mannerheimintie 164, OlaviSortta, 1936)Malmin lentoasema (Dag Englund jaVera Rosendahl, 1938)Töölön Helmi (As Oy PohjoinenHesperiankatu 21, Kaarlo Borg, 1932)

1930-luvulla esitettiin kritiikkiä umpikortteleita muodostavaa asemakaavaakohtaan. Euroopassa vannottiin jo funktionalistisen aluesuunnittelunnimeen. Funktionalismin kaupunkisuunnittelun ideat pohjautuivat puutarha-kaupunkiaatteelle. Asuntojen runkosyvyys putosi uusissa asemakaavoissa10–11 metriin. Rakennukset ryhmiteltiin väljästi yhdensuuntaisiksi ryhmiksija niiden korkeus sekä etäisyys toisiinsa säädeltiin niin, että valokulma olivähintään 45 astetta. Lamellitalojen väljällä sijoittelulla saatiin aikaan ihan-teelliset olosuhteet; auringonvaloa ja raikasta ilmaa, joita tarvittiin myöskansantaudin, tuberkuloosin, voittamiseen. Kerrosluku pyrittiin pitämäänkohtuullisen pienenä. Avoin korttelirakenne johti selkeän rakennusten rajaa-man katutilan häviämiseen.Asuinkerrostalojen rakentaminen ei Suomessa ollut pääasiassa kunnallistavaan yksityistä liiketoimintaa. Tästä syystä ei laajempia yhtenäisiä funktio-nalistisia alueita rakennettu muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Raken-taminen oli noususuhdanteessa vilkasta, mutta kaavoitus tapahtui vielä van-hojen esikuvien mukaisesti. Ympäristökokonaisuuksista ei tullut leimalli-sesti funktionalistisia.Hilding Ekelundin ja Martti Välikankaan 1930-luvun lopulla Käpyläänsuunnittelema Olympiakylä on myöhäisestä rakentamisajankohdastaan huo-limatta puhtaimpia esimerkkejä funktionalistisen kaupunkisuunnittelun to-teutuksista. Suomalaisen ”siedlungin” yhtenäinen asemakaava ja osuustoi-minnallisen pohjan mukaan rakennettu kokonaisuus on hienovaraisesti sovi-tettu vaihtelevaan maastoon.

kaupunkirakenne:Olympiakylävasemmalla:Puolustusvoimien palveluksessa työskentelimyös monta naisarkkitehtia. Autokomppaniankasarmin Töölössä suunnitteli arkkitehtiMartta Martikainen-Ypyä.vasemmalla alla:Töölöläisfunkista Töölönkadulla

väritys

materiaalit

Valkoinen oli vallitseva julkisivujen väri, jota käytettiin niin puhtaanakuin keltaisella ja harmaalla taitettuna. Myös vaalea roosa, keltainenja vihreä olivat käytössä. Rappaukseen saatettiin lisätä kiiltävää lasi-murskaa. Töölöläisfunkikselle ominaiset sävyt olivat aavistuksentummempia.Väreinä esiintyivät usein harmaan eri sävyt, ruskeat,vaaleankeltaiset ja vihreät. Yleisimmin voimakkaita värejä ja kiiltäviäpintoja käytettiin porrashuoneissa, mutta myös muita sisätilojen yksi-tyiskohtia saatettiin korostaa tehosteväreillä. Teräsulko-ovet maalat-tiin usein tummilla sävyillä, esim. sinisellä.

detaljitFunktionalismin johtoajatuksiin kuului rehellisyys. Kantavia raken-teita ei piilotettu. Klassismille ominaiset ”päälleliimatut” koristeai-heet ja listat karisivat pois. Pinnat olivat selkeitä, tasaisia ja yhtenäi-siä. Aikakauden uutuus oli epäsymmetria myös ikkunoissa, joidentoiseen sivuun tehtiin erillinen kapea tuuletusikkuna. Ikkunat olivatisoruutuisia, kaksi- tai kolmijakoisia. Olohuoneen ikkuna oli tavalli-sesti muita isompi. Matalilla nauhaikkunoilla korostettiin horisontaa-lisuutta.Töölöläisfunkikselle antoivat omaperäisen leimansa leveät kattolistat,suorakaiteen muotoiset erkkerit, rappauslistoin kehystetyt ikkunat jakirkkaat tehostevärit. Kulmatalojen nurkkia saatettiin pyöristää. Huo-neiden sijoitus näkyi julkisivuissa siten, että olohuoneen ikkuna oliusein isompi ja suorakaiteen muotoisena erkkerinä ulkoneva. Funkik-selle tunnusomaisia kulmaikkunoita rakennettiin tekniikan sallimallatavalla. Asuntojen oleskeluparvekkeet tehtiin ulokkeina, kaiteet olivatsileiksi rapattuja, puurimoitettuja tai putkirakenteisia ja usein päistäkaarevia. Ulko-ovien ja näyteikkunoiden detaljointiin kiinnitettiinerityistä huomiota. Suuret lasipinnat ja kromatut, näyttävät vetimetolivat funkikselle tyypillisiä.

Kahden kiven vahvuisen täystiiliseinän sijasta yleisimmäksi kerros-talon ulkoseinärakenteeksi vakiintui puolentoista kiven tiilimuuri.Seinissä käytettiin monireikäistä tiiltä, joka oli täystiiltä paremminlämpöä eristävä. Uutena runkotyyppinä yleistyi ns. sekarunko, jossakeskirungon alueella käytettiin kantavien seinien sijasta teräsbetoni-pilareita. Välipohjat tehtiin tavallisesti alalaattapalkistona. Julkisivutrapattiin.

ylinnä: Pienet parvekkeet rytmittävät Humalis-tonkadun pelkistettyjä julkisivuja.yllä: Kiiltäväksi hiottua tummaa kiveä, lasia jaterästä näyttävässä sisäänkäynnissäMesseniuksenkadulla.alla: Kaupan keskusliikkeet rakennuttivat 1930-luvulla ahkerasti. SOK:n arkkitehti Erkki Hut-tunen suunnitteli Sturenkadulle virtaviivaisillanauhaikkunoilla varustetun laajennuksen (ku-vassa oikealla).alla vasemmalla: Töölöläisfunkis sai kulmaikku-noiden sijaan tunnusomaiseksi ikkunamalliksisuorakaiteen muotoisen erkkerin.

Jälleenrakentaminen, romantiikka ja rationalismiaikakausi: 1940- ja 1950-luku

Talvisota 1939–40, jatkosota 1941–44, pula-aika,jälleenrakentaminen, sotakorvauksien luoma teollisuus,kaupungistuminen ja elinkeinorakenteen muutos alkaa.

Kiinteistö Oy Käärmetalo

Mäkelänkatu 86, Käpyläarkkitehti Yrjö Lindegren, 1951

Kuvaavasti Käärmetaloksi nimetty, 300 metriä pitkäja kiemurteleva kolmen asuintalon ryhmä on hyväesimerkki sodanjälkeisestä arkkitehtuurista, joka yh-distää funktionalismin, romantiikan ja rationalismin.Asuinkerrostalot sijoittuvat pitkälle ja kapealle ton-tille herkästi säilyttäen pihan luonnonympäristöä.Luonnonkivimuuri rajaa tontin Mäkelänkatuun.Sisätiloissa asuinhuoneet ovat suorakulmaisia, por-taat, keittiöt ja kylpyhuoneet sijoittuvat vinoihinnivelosiin. Rakennuksen mutkittelulla on saatu avat-tua asuntojen näköaloja parempiin ilmansuuntiin japiha-alueille on muodostettu suojaisempia osia. Jul-kisivua rytmittävät kantavien runkorakenteidenmuodostamat pystyjaot, jotka tuovat esiin rakennuk-sessa piilevän rationalismin.Rapattu julkisivu on tyypillisen nöyrä 50-luvun esi-merkki, mutta poikkeuksen tekee rakennuksen ta-sakatto, joka muistuttaa funktionalismista. Alunpe-rin Käärmetalossa oli 190 kaupungin vuokra-asun-toa. Se oli ensimmäisten ARAVA-lainoitettujenhelsinkiläisten kerrostalojen joukossa.

ylinnä: Käärmetalon portaikossa on nähtävissä funktionalis-tisia piirteitä mm. metallikaiteiden koristeaiheessa.yllä: Pihatila muodostuu kiemurtelevan rakennusmassanansiosta suojaisaksi.oikealla: Pohjapiirros kahdesta Käärmetalon asuinportaas-ta. Vinot tilat muodostuvat porrashuoneisiin, keittiöihin ja apu-tiloihin, varsinaiset asuinhuoneet ovat suorakulmaisia.alla: Käärmetalossa on 50-luvun rakennukselle poikkeuksel-linen tasakatto. Kantavien seinien pystyjaot rytmittävät julki-sivuja.

6es

imer

kkik

ohde

Kansainvälisen modernistisen arkkitehtuurin ihailu vaimeni Suomessa sotien jälkeen. Rakentamistasääteli materiaalipula ja suomalaisen rakennusalan käsityövaltaisuus. Suunnittelulla pyrittiin luomaanlämpöä ja kodikkuutta ympäristöön. 1940- ja 50-lukujen arkkitehtuuria leimasivat funktionalisminohella romanttiset ainekset: luonnonmateriaalien kekseliäs käyttö, asuntojen luonnonläheisyys, ih-misläheinen mittakaava - ja samalla myös yleinen vaatimattomuus, tarkoituksenmukaisuus ja käytän-nöllisyys. Vaatimuksia suunnittelulle asetti myös pula rakennusmateriaaleista ja jälleenrakentamisenkiireinen aikataulu. Aikakautta voidaan silti pitää suorana jatkumona ja kypsymiskautena 1930-lu-vulta alkaneelle funktionalismille ja samalla myös esiteollisen rationalismin alkuna.

Jälleenrakentaminen ja väestön uudelleenasuttaminen edellytti nopeaa uutta asuntotuotantoa. Raken-tamista alettiin entistä enemmän ohjeistaa ja standardisoida. 1940- ja 50-luvuilla laajalti käyttöönomaksutulla ns. rintamamiestalona tunnetulla tyyppiomakotitalolla oli hyvin tärkeä rooli jälleenra-kennuksessa. Näitä nopeasti ja edullisesti rakennettavia koteja nousi paitsi maaseudulle, myöskokonaisiksi uusiksi kaupunginosiksi. Asuinolojen parantamista edistettiin valtion halvoilla lainoillaja verohelpotuksilla.1940-luvun lopulla kehitettiin ARAVA-järjestelmä rakentamisen painopisteensiirtyessä maaseudulta kaupunkeihin. Helsingissä tehtyjen alueliitosten myötä siirryttiin ensimmäistäkertaa aluerakentamiseen. Syntyivät ensimmäiset nukkumalähiöt. Rakennusurakointiliikkeet yleis-tyivät.Aikakauden arkkitehtonisesti merkittävin aluekokonaisuus Helsingin seudulla on Tapiolan puutar-hakaupunki, jonne monet eturivin arkkitehdit suunnittelivat vaihtelevista rakennustyypeistä muo-dostuvan puistomaisen kaupunginosan.

Sodasta oli selvitty ja 1950-luvulla elettiin suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun voimakasta nou-sua. Ajanjaksoa voidaan pitää yhtenä parhaista suomalaisessa rakennustaiteessa. Modernismi oli palan-nut, mutta selvästi sota-ajan läpikäyneenä. Romanttiset ja rationalistiset tavoitteet lomittuivat toisiin-sa. Rationalismin ja uuden aikakauden merkkipaaluna pidetään Palacen taloa Etelärannassa. AlvarAallon nk. humanistinen arkkitehtuuri nousi 1950-luvun aikana kukoistukseen ja kansainväliseenmaineeseen.

”Rakennusalan kysymykset ovat maan kansallisen kulttuuri- jatalouselämän peruskysymyksiä, jotka suoranaisesti ja välillisesti sivuavatjokaisen kansalaisen elämää...kaikki umpimähkäinen, suunnittelematonvain hetkellisen tarpeen tyydyttämiseksi suoritettu rakennustyö merkitseemeillä kansantaloudellista tuhlausta, johon meillä ei ole varaa.”- Jälleenrakennustoimiston julkaisusta Rakennustaide ja standardisointi, kirjoittanutMika Waltari

ylhäällä ja alla: Kodikasta 50-luvun kerros- ja rivitalorakentamistaHerttoniemessä. Luonteenomaista asuintaloille on luonnonläheinenvärimaailma ja luonnonkiven tai tiilen käyttö yksityiskohdissa.vasemmalla:Sokoksen tavaratalon mainos 50-luvulta. Rakennus edustaa funktio-nalistista arkkitehtuuria. Se on suunniteltu 1930-luvun lopulla, muttavalmistuminen lykkääntyi olympiavuoteen 1952.

1940-luku oli kaavoituksessa teorioiden kypsymisen ja kehittämisen aikaa.Kaupunkien hajakeskitys, satelliittikaupungit ja asumalähiöt olivat uusiaaatteita. Kaupunkia laajennettiin muodostaen uusia sateliittimaisia keskitty-miä hyvien kulkuyhteyksien päähän keskustan palveluista ja työpaikka-alueista.Uudet alueet rakennettiin väljästi, avoimissa kaavoissa vaihtelevat rivi- taikerrostalolamellit sekä pistekerrostalot myötäillen luonnonmuotoja. Syntyins. suomalainen metsälähiö vastakohtana urbaanin kaupungin likaisuudelle,ahtaudelle, pimeydelle ja ruuhkaisuudelle. Herkkä luontosuhde säilyi suo-malaisessa arkkitehtuurissa aina 1960-luvun lopulle saakka, kunnes massa-tuotanto työnsi sen syrjään.Rintamamiestalojen alueille oli tyypillistä iso tonttikoko ja alhainen tehok-kuus, mikä on ongelmallista alueen kunnallistekniikan ja julkisten palvelui-den kannalta. Nämä alueet syntyivät usein silloisen kaupungin ulkolaidoille,mutta ovat asutuksen kasvun myötä yhä keskeisemmällä paikalla kaupun-geissa.

ympäristö

talotyypitUusiin lähiöihin rakennettiin ennätysmäärä kerrostaloja. Uutena talotyyppi-nä alettiin suosia myös rivitaloja. Asunnot suunniteltiin käytännöllisiksi jakodikkaiksi, keittiöt mitoitettiin isommiksi kuin aiemmin ja asuntoihinsuunniteltiin erillinen ruokailutila. Avotakka ja parveke eivät enää olleetedustusasuntojen yksinoikeuksia vaan niitä rakennettiin jo keskitasoisiinsuurehkoihin kerrostalokoteihin. Pohjaratkaisut saivat kehittyä esimerkiksimukailemaan maaston muotoja. Myös esiteollinen aika alkoi näkyä 1950-luvulla asuntojen rationalisoitumisena.Rintamamiestalon niukkuuden ehdoilla suunnitellussa tilaratkaisussa huo-neet kiertyvät yhden savupiipun ympärille, koska näin säästettiin rakennus-materiaaleja. Kokonaispinta-alaa säätelivät asuntolainaehdot ja yksittäisethuoneet olivat usein pieniä. Nopean rakentamisen ideana oli rakentaa ensinkaksion kokoinen alakerta ja laajentaa asuintiloja myöhemmin ullakolle jakellariin. Näissä tyypillisesti puolitoistakerroksisissa taloissa oli harjakatto,julkisivuissa usein vaakalaudoitus tai karkea rappaus. Tontin koko oli iso,jotta puutarhassa pystyttiin viljelemään hyötykasveja omiksi tarpeiksi.

Aikakautta edustavia arkkitehteja:Aarne Ervi, Kaj Englund,Erik Bryggman, Yrjö Lindegren,Toivo Jäntti, Aulis Blomstedt,Aino ja Alvar Aalto,Viljo Revell, Hilding Ekelund,Kaija ja Heikki Siren,Martta Martikainen-Ypyä ja RagnarYpyä, Elsi Borg

Tyypillisiä rakennuskohteita:Rintamamiestalot, ensimmäisetasumalähiöt kerros- ja rivitaloineen,lukuisat koulurakennukset

Aikakauden alueita ja rakennuksiaHelsingissä:Maunula (nk. Puu-Maunula),Helsingin suurimpia heti sodanjälkeisiä hankkeitaPirkkola (nk. Ruotsalaiskylä 1940,jonne pystytettiin lähes 160lahjoitustaloa Ruotsista.Aluerakentamiskohteet Etelä-Haaga,Länsi-Herttoniemi, RuskeasuoLastenlinnan sairaala(Lastenlinnantie 2, Elsi Borg, OttoFlodin, Olavi Sortta, 1948)Kauppakorkeakoulu (Runeberginkatu14–16, Hugo Harmia ja WoldemarBaeckman, 1950)KELA:n pääkonttori (Nordenskiöldin-katu 12, Alvar Aalto, 1956)Teollisuuskeskus eli Palacen talo(Eteläranta 10, Viljo Revell, KeijoPetäjä, 1952)Porthania(Yliopistonkatu 3, Aarne Ervi, 1957)Kulttuuritalo( Sturenkatu 4, Alvar Aalto, 1958)

vasemmalla ylhäällä:Kiinteistö Oy Karhulinna Herttoniemessä on ehjä 50-luvunalun asuinkorttelikokonaisuus päiväkotirakennuksineen.vasemmalla: Kulttuuritalon kaarevaa seinäpintaa

kaupunkirakenne:Länsi-Herttoniemen (ns. VanhanHerttoniemen) kaavassa on sekäpientalo- että kerrostaloalueita janiiden välimaastoon sijoitettujarivitaloketjuja.

Rakennustarvikkeiden säännöstely loppui v.1949, mutta puutettamateriaaleista oli vielä 1950-luvun alussa. Vuosikymmenen kulu-essa heräsi kiinnostus uusia teollisia tuotantomenetelmiä kohtaanja tehtiin elementtikokeiluja. Ensimmäinen suuri rakennus, jossakäytettiin edistyksellistä elementtitekniikkaa oli Helsingin yliopis-ton Porthania.Kerrostalojen julkisivuissa oli yleistä karkea eläväpintainen rois-kerappaus, ns. papurappausta ei ollut välttämätöntä edes maalata.Luonnonmateriaaleja, erityisesti liuskekiveä, käytettiin runsaasti.Punatiili palasi erityisesti julkisten rakennusten julkisivuihin1950-luvulla.Rintamamiestalojen myötä yleistyi nopeasti ja vähällä puutavaral-la tehtävä puurankarakentaminen. Puuta oli pula-aikana saatavissasilloinkin, kun kaikista muista rakennustarvikkeista oli puutetta.

väritys

detaljit

Funkiksen aikakaudesta siirryttiin hieman tummempiin ja maanlä-heisempiin väreihin, ruskeisiin, keltaisiin, punertaviin ja vihrei-siin. Rintamamiestalojen julkisivujen värityksessä oli käytössävaalea väriskaala; tyypillisesti vaaleat ruskeat, lähes valkoiset,vaaleat kellertävät, vihreät ja roosat.

1940- ja 50-luvun arkkitehtuurissa romantiikka oli materiaalien jayksityiskohtien romantiikkaa. Asuintalojen muuten vaatimatontaja tarkoituksenmukaista ulkoasua rikastettiin periaatteella ”kau-neutta arkeen”. Puhtaaksimuuratun tiilen ja rappauspinnan vaihte-lu julkisivuissa oli ajan hengen mukaista. Sisäänkäynnin tiili-,laatta- tai luonnonkiviverhoilu ja koristeelliset yksityiskohdatparveke- ja porraskaiteissa antoivat romanttista ilmettä kerros-taloille. Liuskekiven käyttö oli suosittua sokkeleissa, pihapäällys-teissä, muureissa ja jopa sisustuksessa. Rivi- ja omakotitaloihinsaatiin kodikkuutta esimerkiksi puurakenteisilla sisäänkäyntika-toksilla ja kaiteilla.

ylinnä vasemmalla: Ikkunoita 50-luvun asuinkerros-talossaylinnä oikealla: Oy Teollisuuskeskus Ab (Palacentalo) merkitsi paluuta 40-luvun romanttisesta vai-heesta funktionalistiseen arkkitehtuuriin.yllä: Erään ns. rintamamiestalon pohjapiirustuksetalla: Tiilimuurauksella korostettu erkkeri-ikkuna As OyKarhulinnassa

materiaalit

Teollinen rationalismi– utopiaa ja järjestelmäajatteluaaikakausi: 1960-luku

Elinkeinorakenteen muutos nopeutti kaupungistumista ja autoistumista.Yhteiskunta muuttui tasa-arvoisemmaksi ja epämuodolliseksi,sinuttelu yleistyi.

Asunto-osakeyhtiöKeinulaudantie 7

Keinulaudantie 7, Kontulaarkkitehti Lauri Silvennoinen, 1965

Kontulan päärakennuttajina olivat yleishyödylliset rakennusliikkeet Helsingin Asuntokeskuskunta Haka ja Hel-singin Sato Oy. Kolme kokoojakatujen jakamaa osa-aluetta kaavoitettiin arkkitehti Pentti Aholan toimistossavuosina 1963-66. Kontulassa rakennusten veistoksellinen sommittelu yhdistyy tiukkaan järjestelmäajatteluun.Alue tarjoaa havainnollisen esimerkin 1960-luvun asemakaavoituksen periaatteista.Saton rakennuttamat ARAVA-lainoitetut Keinulaudantien talot valmistuivat vuosina 1965–67. Arkkitehti LauriSilvennoisen suunnittelema rakennuskokonaisuus koostuu 3–4-kerroksisista sekä 8–9-kerroksisista lamellita-loista (osoitteissa Keinulaudantie 1, 4, 5, ja 7). Talot ovat hallittuja esimerkkejä 1960-luvun elementtitekniikkaanperustuvasta suunnittelusta. Niissä on selkeät suhteet ja pelkistetty ilme.Keinulaudantie 7 koostuu kahdesta kapearunkoisesta korkeasta ja pitkästä asuinrakennuksesta. Harmaaksimaalattu peltipintainen ullakkokerros on osa julkisivun porrastettua hahmoa. Julkisivun betonielementtien pintaon harjattu pystysuuntaisesti ja maalattu valkoiseksi. Sokkelikerros on puhtaaksivalettua mustanharmaaksimaalattua betonia. Päädyt ovat ikkunattomat. Idän puolella julkisivua jäsentävät matalat ikkunanauhat, jotkaantavat julkisivulle korostuneen vaakasuuntaisen ilmeen. Lännen puoleinen julkisivu muodostuu jatkuvasta ken-nomaisesta parvekekentästä. Isoissa asunnoissa on kaksi parveketta, joista toiseen on käynti olohuoneesta jatoiseen makuuhuoneesta. Julkisivussa on nähty viitteitä ”etelän rantahotelleihin”. Keinulaudantien rakennuksis-sa käytettiin silloista uutuutta, Polar-liukuikkunaa. Nauhaikkunoiden pystyjaosta saatiin näin hyvin siro. Hankalanpestävyyden vuoksi on liukuikkunat myöhemmin korvattu tavallisilla puiteikkunoilla, jolloin ikkunoihin ontehty lisää pystyjakoja. Myös parvekkeiden musta verkkokaide on korvattu umpinaisella levykaiteella. Keinu-laudantie 5:n rakennukset ovat massoittelultaan ja julkisivuiltaan vastaavat kuin numero 7:n rakennukset. Lä-heisissä matalammissa Keinulaudantie 4:n rakennuksissa erikoisuutena ovat ranskalaiset parvekkeet, jotka jä-sentävät nauhajulkisivua. Kontulan ja Pihlajamäen alueet olivat Helsingin ensimmäisiä lähiöitä, joissa käytettiintäyselementtijärjestelmää. Kontula oli 1960-luvulla Suomen suurin yhtenäisesti suunniteltu ja rakennettu asuin-alue. Nykyisin pienipiirteinen, tiivis ja matala ovat yhdyskuntasuunnittelun avainsanoja, mutta 1960-luvullasuuri mittakaava oli tietoinen valinta.

7es

imer

kkik

ohde

1960-lukua leimasi nopea kaupungistuminen. Työt maa- ja metsätaloudessa vähenivät, kun taas teollisuus- ja palve-lualojen kasvu houkutteli ihmisiä muuttamaan kaupunkeihin ja asutuskeskuksiin. Samoihin aikoihin suuret ikäluokatalkoivat tarvita asuntoja. Kaupunkien liepeille rakennettavat lähiöt olivat nopea vastaus asuntopulaan. Käytännötasuntotuotannossa vaihtelivat paikkakunnittain. Maaseudulla ja pikkukaupungeissa oli tavallista, että urakoitsijathankkivat maa-alueen, kaavoittivat ja rakensivat sen laatien kunnan kanssa aluerakentamissopimuksen. Helsingissäkaupunki hoiti kaavoituksen ja tavallisesti myös kunnallistekniikan rakentamisen. Pääkaupungin vanhanaikainenmenettely hidasti jonkin verran alueiden toteutusta, millä saattoi olla myönteisiä vaikutuksia rakentamisen laatuun.Betonielementtitekniikka valloitti asuntorakentamisen 1960-luvulla. Oikeastaan vasta nyt toteutui laajemminfunktionalismin idea valkoisista julkisivuista nauhaikkunoineen. Arkkitehdit ottivat elementtirakentamisen aluksiinnostuneesti vastaan. Vuosikymmenen alussa paikallarakentaminen oli vielä hyvin yleistä. Siitä huolimattarakennuksille haettiin järjestelmällistä ilmettä ja joskus julkisivut jopa varustettiin valesaumoin, jotta rakennuksellesaatiin muodikas elementtirakenteisen talon ilme.Elintason nousu, kertakäyttökulttuuri ja avaruuden valloitus valoivat uskoa jatkuvaan kasvuun, eikä ekokatastrofintai energiakriisin uhka ollut vielä todellisuutta. Uudet materiaalit, erityisesti muovit antoivat suunnittelijoille uusiamahdollisuuksia. Syntyi joukko avaruusajan muotoilusta ilmeensä ammentavia suunnitelmia. Tunnetuimpiintoteutuksiin kuuluu Matti Suurosen suunnittelema “lentävää lautasta” muistuttava Futuro-talo (1968), joka saavuttimyös kansainvälistä kiinnostusta.Uuden ihannoinnin kielteinen piirre oli piittaamattomuus vanhasta. Monet maaseudun kylänraitteja reunustaneetpuutalot purettiin ja tilalle ilmestyivät usein mittakaavaltaan sopimattomat uudet rakennukset, leveät autotiet japysäköintialueet. Helsingin keskustassa purkaminen kohdistui erityisen rajusti uusrenessanssitaloihin. Massiivinenpurkuaalto herätti pian vastustusta. Muun muassa Puu-Käpylä saatiin pelastettua.1960-luvulla arkkitehdin roolia ei haluttu korostaa, vaan tavoitteena oli yleispätevyys. Yhdenmukaisuudenkorostaminen oli pyrkimys myös esteettisessä mielessä. Arkkitehtien kiinnostuksen kohteena olivat modulijärjes-telmät, minimalismi ja japanilainen arkkitehtuuri. Tuloksena syntyi pelkistettyä arkkitehtuuria, jonka ominaisilmesyntyi kauniista suhteista ja yksinkertaisista detaljeista. Aikakauden yhtenä arkkitehtuurin ilmiönä on mainittavakonstruktivismi, rakenteellista kurinalaisuutta korostanut järjestelmällinen suunnitteluote. Konstruktivistisen raken-nuksen tunnuspiirteiksi vakiintuivat suorakulmaisuus, avoin pohjaratkaisu, pilari-palkkijärjestelmä, tasakatto, kevyetseinärakenteet sekä suuret lasipinnat.

yllä: parveke Keinulaudantieltä Kontulastayllä oikealla: Piha Vuosaaresta

vasemmalla: Keinulaudantie 7oikealla: Jatkuvasti lisääntyvä ajo-neuvoliikenne johti Helsingissä1960-luvun lopulla liikennetutki-mukseen. Tulokseksi saatiin ohei-sessa kartassa esitetty Vironniementieverkoston suunnitelma, jossamonikaistaiset väylät, eritasoliit-tymät, rampit ja tunnelit ympäröivätja halkovat Helsingin ydinkeskustaa.Suunnitelma jäi toteuttamatta, jaliikenteen rajoittamiseen pyrittiinmuilla maankäytön keinoilla, kutenkeskittämällä työpaikkoja keskustanulkopuolelle.lähde: Arkkitehti-lehti v. 1970.

ympäristö

talotyypitLähiöiden asuinkerrostaloissa tavoitteena oli mahdollisimman pitkälle vietystandardisointi ja tavallisesti hyvin suuret toistettavat yksiköt. Uudet teolli-set rakennusmenetelmät ohjasivat omalta osaltaan suunnittelua. Perustalo-tyyppejä olivat matalat hissittömät lamellikerrostalot, korkeat lamellikerros-talot sekä pistetalot. Asuntopohjat olivat selkeitä, toimivia ja isohkojen ik-kunoiden ansiosta valoisia. Asuintalojen päädyt olivat tavallisesti ikkunatto-mia. Maanpäällinen kellarikerros sisäänkäyntikerroksena oli tavallinen rat-kaisu. Varsinainen tasakatto ei ollut vielä yleinen, mutta kattokulma oliusein loiva. Toisinaan rakennettin valetasakattoja, joissa räystään yli nostet-tu päätyseinä peittää katon todellisen muodon. Myös porrastetut harja- japulpettikatot olivat yleisiä. Ilmanvaihtojärjestelmissä alkoi painovoimaisenjärjestelmän ohella tulla käyttöön yhä enenevissä määrin koneellinen ilman-poisto.Suurten betonirakennusten ohella suunniteltiin myös joukko puurakenteisiakonstruktivistisia pientaloja. Monet näistä jäivät kokeellisiksi, vaikka ta-voitteena oli suunnitella myös sarjatuotantoon sopivia talojärjestelmiä.

Aikakautta edustavia arkkitehteja:mm. Aarno Ruusuvuori, PekkaPitkänen, Kaija ja Heikki Siren,Raili ja Reima Pietilä, Bengt Lundsten,Osmo Lappo, Niilo Kokko,Lauri Silvennoinen

Tyypillisiä rakennuskohteita:lähiöiden kerrostalot,kulttuurirakennukset, teatterit

Aikakauden alueita ja rakennuksiaHelsingissä ja lähiympäristössäHelsingissä arvostetuimpiin 1960-luvunaluekokonaisuuksiin kuuluvan Pihlaja-mäen ensimmäinen vaihe valmistui1962. Pihlajamäen asemakaava heijas-tui suoraan hiukan myöhemmin kaavoi-tettuihin Kontulan ja Myllypuron lähi-öihin. Myös Keski-Vuosaari ja Lehtisaariedustavat hienosti 1960-luvun pelkistet-tyä kaupunkisuunnittelua. 1960–70-lukujen vaihteeseen ajoittuu Siltamäki,joka matalana ja kauniisti luontoon so-vitettuna tarjoaa myös onnistuneen esi-merkin aikakauden asuinalueesta.

City-kortteli, ”Makkaratalo”(Viljo Revell ja Heikki Castrén, 1967)Dipoli (Espoon Otaniemi, Raili jaReima Pietilä, 1966)Tapiolan kirkko(Espoo, Aarno Ruusuvuori, 1965)Temppeliaukion kirkko(Timo ja Tuomo Suomalainen, 1969)

1960-luvulla uusien rakennusten mittakaava oli usein massiivinen. Yksittäi-sen rakennuksen julkisivun leveys vastasi useaa normaalikokoista kaupunki-kerrostaloa ja monet liiketalot täyttivät kokonaisen korttelin. Lähiöideanjuuret ovat 1930-luvun funktionalismin auringonvaloa ja raikasta ilmaa ta-voitelleissa kaupunkisuunnitelmissa. Suuret rakennusmassat ryhmiteltiinmaastoon väljästi. Paikoitellen tavoitettiinkin idea tilasta, valosta sekä avoi-mista ja vaihtelevista näkymistä. Pitkillä lamellitaloilla pyrittiin jättämäänmahdollisimman paljon luontoa koskemattomaksi ja toisaalta säästämäänrakennuskustannuksissa, kun rakennuksen ulkovaipan ala suhteessa neliöi-hin pieneni. Tekniset ja tuotannolliset lähtökohdat korostuivat vuosikymme-nen loppua kohti. Rakennusten sijoittelussa huomioitiin rakennustyössäkäytettyjen nosturiratojen vaatima mitoitus. Paikoitellen tulosta ei voi pitääonnistuneena. Ympäristö vaikuttaa mittakaavattomalta ja erityisesti tasaises-sa maastossa maisemat ovat yksitoikkoisia, autopaikat ja ylileveät katutilatkorostuvat. Usein myös julkisen ja yksityisen ulkoalueen raja on häilyvä.Uusien alueiden suunnitelmissa päädyttiin usein ulkosyöttöiseen liikennejär-jestelmään. Ajoneuvoliikenne ja kevyt liikenne erotettiin toisistaan. Lähi-öiden palvelut keskitettiin ostoskeskuksiin. Työssäkäyvät asukkaat tarvitsi-vat autoa ja kerrostalojen välit täyttyivät paikoituskentistä. Liikenteen kasvuheijastui myös kaupunkien keskustoihin.

alla: Keinulaudantien talojen takapihan julki-sivu rytmittyy nauhaikkunoiden mukaan.

kaupunkirakenne:Pihlajamäen kaavamuodostuu pitkistälamellitaloista ja korkeistapistetaloista.vasemmalla:Metsälähiötä parhaimmillaan:nauhajulkisivuja männikössä,Vuosaari

materiaalitAikakautta hallitseva materiaali oli betoni sekä puhtaaksivalettuna että ele-mentteinä. 1960-luvun alusta lähtien asuinkerrostalojen perustyyppi olisandwich-elementeillä toteutettu osaelementtitalo. 1960-luvun alussa ele-menttirakentaminen oli luovan kokeilevaa. Kehitettiin yksilöllisiä elementti-ja liitosratkaisuja. Julkisivut tehtiin usein tiilestä muurattuina tai paikallateh-tyinä rapattuina kevytbetonijulkisivuina, tai ne verhottiin asbestisementtile-vyillä. Elementtien ulkokuoren betoni käsiteltiin maalaamalla, harjaamallatai muuten kuvioimalla. Parvekekaiteet olivat betonia, asbestisementtilevyätai terästä, joskus myös läpinäkyvää akryylia.

väritys

detaljitNauhaikkunat nähtiin uudenaikaisina, vastakohtana 1950-luvunaukkojulkisivuille. Julkisivujen sommittelu oli korostetun vaaka-suuntaista. Tummien ikkunanauhojen ja valkoisten seinänauhojenvuorottelu pelkisti arkkitehtuurin äärimmilleen. Alumiiniset ikku-narakenteet ja umpiolasien kehittyminen mahdollistivat entistäsuuremmat ikkunakoot. Keveyttä korostettiin tummalla ja useinsisäänvedetyllä sokkelikerroksella, joka visuaalisesti irrotti vaale-an rakennuksen maasta. Parvekkeiden varjojen ja nauhajulkisi-vujen muodostama reliefi antoi valtaviin julkisivukenttiin rytmiä.Teollistuminen vaikutti elementtitekniikan kehittymisenä. Siltivaltaosa rakentamisesta oli yhä käsityövaltaista, yksityiskohdatsuunniteltiin sekä toteutettiin tavallisesti huolella.

Usein julkisivujen betonipinnat olivat maalattuja. Valkoinen olihallitseva väri. Puuikkunat siveltiin tavallisesti tummasävyiselläkyllästysaineella, yleisimmin ikkunoiden väri oli tummanruskea.Sokkelikerros maalattiin tumman harmaaksi tai lähes mustaksi.Sisätiloissa tehosteväreinä suosittiin orassia, voimakkaita punaisiaja tummaa ruskeaa. Pääasiassa sisätilojen väritys oli kuitenkinmelko hillittyä. Näin muodikkaat voimakkaan väriset huonekalutpääsivät oikeuksiinsa.

Tavallisissa kerrostaloissa asuntojen sisätiloihin ei juuri panostet-tu. Seinät olivat maalatut, lattian päällysteenä oli tavallisesti muo-vimatto. Oleskelutiloissa saatettiin käyttää tehosteena voimak-kaan väristä maalattua seinää, kuvioitua vinyylitapettia tai kan-gaspintaista huokoista kuitulevyä. Huonetiloja madalsivat useinalaslasketut katot, joihin oli upotettu valaisimet. Korkeatasoisissasisätiloissa suosittiin jalopuuovia. Tilojen jatkuvuutta korostivatkynnyksettömät liukuovet.

yllä: Tapiolan kirkko, ylinnä kirkon takaseinääalla: Huonekaludesignia 60-luvulta: Eero Aarnionpallotuoli (1966). Tuoli on edelleen tuotannossa,kuvauspaikka Aero.alinna: 60-luvun nauhaikkunaa

Elementtirakentaminen ja strukturalismiaikakausi: 1970-luku

Hyvinvointivaltion kehittyminen, kulttuuritaistolaisuus,elintason nousu, matkailun lisääntyminen,energiakriisi v. 1973, luonnonsuojelusta kiinnostuminen.

Asunto-osakeyhtiö Haapaniemenkatu 16

Haapaniemenkatu 16 C, MerihakaKulutusosuuskuntien Keskusliitto ry:n asunto-osasto,arkkitehdit Peter Bieber, Arvi Ilonen ja Sulo Savolainen, 1974

Merihaan alueen rakennukset valmistuivat pääosin 1970-luvun kuluessa. Lama katkaisi rakennustyöt muutamak-si vuodeksi, mutta vuonna 1978 ne käynnistyivät jälleen. Merihakaa ei voi pitää tyypillisenä 70-luvun asuin-alueena. Määrällisesti merkittävimmän osan tämän ajan rakentamisesta muodostavat etäämmälle kaupungin kes-kustasta nousseet asuinalueet, jotka ikäänkuin jatkoivat metsälähiöiden perinnettä. Kaupunkirakenne tosin muut-tui suorakulmaisemmaksi ja talotyyppinä yleistyivät täyselementtitalot, joiden julkisivut olivat pesubetonipintaisiaruutuelementtejä. Vaikka Merihaka ei ole ajalleen kaikkein tyypillisin alue, tarjoaa se kiinnostavan esimerkin 60-ja 70-luvun vaihteen arkkitehtuurin ideoista ja tiiviistä eritasoliikenteeseen perustuvasta kaupunkirakenteesta.Nykyinen Merihaka on rakennettu lähes täysin täyttömaan päälle. Alun perin paikalla on ollut vain pieni luoto,Pannukakku. Myöhemmin alueelle levittäytyi Sörnäisten teollisuutta. 1960-luvun lopulla Helsingin Asuntokeskus-kunta Haka osti maa-alueen tarkoituksena käyttää valtaosa rakennusoikeudesta asuntoihin. Hakan mukaan asun-tojen sijoittamista puolsivat mahdollisuus rakentaa tiiviisti korkeatasoiselle alueelle meren välittömässä lä-heisyydessä. Hanke ei edennyt aivan kitkattomasti, vaan kaupunki edellytti Hakalta selvityksiä mm. ilmansaasteistasekä siitä, miten asunnot eristettäisiin liikennemelulta ja kuinka ranta-alueiden yhteiskäyttö varmistettaisiin. Epäi-lyksiä herättivät erityisesti lähialueen teollisuuslaitoksien, Hanasaaren voimalaitoksen ja Sörnäisten rantatienliikenteen aiheuttamat ilman epäpuhtaudet.Merihaan alue käsittää vain kaksi korttelia, joissa on yhteensä 16 tonttia. Rakennukset ovat kooltaan massiivisia.Haapaniemenkatu 16 on kolmen tornitalon kokonaisuus. Asuintalot ovat lähes identtisiä, tunnistettavuutta onhaettu mm. sisäänkäyntikerroksen vaihtelevalla värityksellä. Tarkasteltavana on C-talo, joka sijaitsee lähimpänärantaa. Rakennuksessa on kolme kellarikerrosta, joista kaksi sijoittuu kansirakenteen alapuolelle. Ylin kellarikerrostoimii sisäänkäyntitasona. Asuinkerroksia on yhteensä 14. Ylimpänä on sisäänvedetty ullakkokerros, jossa sijaitseesaunaosasto. Arkkitehtisuunnittelusta vastannut Kulutusosuuskuntien Keskusliitto oli selvityksissään testannutalueelle erilaisia malleja, joista eräissä asuinrakennukset olivat nousseet lähes 30 kerroksen korkeuteen. Näistäkuitenkin luovuttiin, ja lopullinen korkeus määräytyi Kallion harjanteen räystäskorkeuksien mukaan. VaikkaMerihaka antaa mielikuvan itseriittoisena ja muusta kaupungista piittaamattomana alueena, on sen suunnittelussaainakin jossain määrin pohdittu kaupunkikuvaan sovittamista.

vasemmalla:Merihaka Tervasaaren suunnalta katsottunaalla: Haapaniemenkatu 16, julkisivupiirros itään

8es

imer

kkik

ohde

1960- ja 70-lukujen rakentaminen oli määrällisesti valtavaa. Suomessa valmistui vuosien 1957–1978 välisenä aikanamiljoona uutta asuntoa, jotka muodostivat kaksi kolmasosaa koko maan asuntokannasta. Rakentaminen saavutti huip-punsa vuonna 1974, jonka jälkeen tuotanto alkoi hiljalleen supistua.1970-luvulla valmistuneet aluekokonaisuudet on usein leimattu ankeiksi. Keskeisimpänä syynä ikävään lopputulok-seen oli nopeasti muuttunut rakentamistapa. Yksityiskohtia myöten suunniteltu ja harkittu rakentaminen oli muuttu-nut liiketoiminnaksi ja tehokkaaksi talotuotannoksi. Arkkitehtien ote suunnittelusta alkoi 1960-luvun loppupuoleltalähtien käydä yhä heikommaksi, kun rakennusliikkeet ja aluerakentajat hallitsivat koko rakentamisprosessia. Suun-nittelijan liikkumavapaus oli pahimmillaan hyvin vaatimatonta, kun torninosturien liikeradat ja elementtitekniikkasanelivat rakennuksen muodon ja kustannussäästöt määrittelivät keittiöiden ja kylpyhuoneiden sijainnin. Vähäinenvaikutusmahdollisuus rajoittui pintamateriaaleihin ja värityksiin. Ympäristön laatuun ei kiinnitetty suurta huomiota.Lopputuloksen ei kaikilta osin ollut tarkoituskaan kestää muutamaa vuosikymmentä kauempaa.

yllä oikealla: Merihaka. Betoniset kansirakenteet ja portaatovat 70-luvulle tyypillisiä pihajärjestelyjä.oikealla: Haapaniemenkatu 16 C pohjapiirrosalla: Myllypuron ateljeetalotalla oikealla: yksityiskohta Merihaasta

Lähes koko Merihaan alueelle on rakennettu betonikansi, joka erottaa ajoneuvoliikenteen ja kevyen liikenteen toisistaan.Autopaikat on sijoitettu paikoitustaloihin ja kävelykannen alle talojen väliin. Meri ympäröi aluetta idästä ja etelästä,ja rakennukset ovat alttiita ankarille sääolosuhteille. Betoni on julkisivujen hallitseva materiaali, päädyissä sekäpitkien julkisivujen umpiosissa sitä on käytetty diagonaalisesti uritettuna. Parvekekaiteet ovat alumiinia.Merihakaa on arvosteltu paljon. Suurimpina epäkohtina on pidetty luonnonympäristön puuttumista sekä mittakaa-vattomiksi ja tylyiksi koettuja rakennuksia. Myös avointa eritasojärjestelmää on moitittu ilkivaltaan houkuttelevaksi.Toisaalta monet alueen asukkaista ovat ylistäneet kaupunginosaansa rauhallisena, rakennusten ääneneristävyyttäliikennettä vastaan hyvänä, eritasoratkaisua turvallisena ja keskustan läheisyyttä myönteisenä. Merihaalla olivalmistuessaan eräänlainen ”paremman väen” asuinpaikan maine, alueelle muutti muun muassa toistakymmentäkansanedustajaa.

”Kompaktikaupunki on kontakti-kaupunki.”Tavoitteet tiivistyivät paljon käytettyyniskulauseeseen.

ympäristö

talotyypitAjalleen tyypillinen rakennus oli yksinkertainen ja helposti teollisesti toteu-tettavissa. Toisto vietiin äärimmilleen paitsi talotyypeissä, myös rakennuk-sien julkisivuissa. Kadun- ja pihan puolia ei erotettu toisistaan, eikä julkisi-vuille annettu erilaista luonnetta ilmansuuntien tai huonetilojen järjestelynvuoksi. Julkisivun ruutuelementeistä saattoi lukea huoneiden määrän, sillätavallisin ratkaisu oli yksi ikkuna yhtä huonetta ja yhtä julkisivuelementtiäkohden. Tasakatto oli kerrostalojen vallitseva kattomuoto. Käyttöullakkojaei enää juuri rakennettu. Tasakatolta nousivat laatikkoina hissien konehuo-neet. Talotekniikan merkittävimmät uudistukset liittyivät ilmanvaihtoon, jos-ta nyt tuli koneellinen sekä tulo- että poistoilman osalta.1960-luvulla alkanut konstruktivististen pientalojen rakentaminen jatkuivielä 1970-luvun puolella. Nämä tyylikkäät, tasakattoiset ja suurilla maise-maikkunoilla varustetut rakennukset ovat muuttuneet jo harvinaisuuksiksi.

Tyypillisiä rakennuskohteita:lähiöiden kerrostalot, pientalot,keskussairaalat

Aikakauden alueita ja rakennuksiaHelsingissä:Merihaan ohella merkittävin 1970-luvul-la valmistunut alue Helsingissä on Itä-Pasila, jonka suunnittelu heijastaa vielä1960-luvun lopun henkeä. Itä-Pasilas-sa työpaikat, asuminen ja kulttuuriraken-nukset lomittuivat. Tiivis rakenne ja eri-tasoliikenne tekivät alueesta urbaanin.Alkuperäisiin suunnitelmiin kuuluivatpääjalankulkuvälien kattaminen ja il-mastoiminen sekä varustaminen liuku-hihnoilla. Toteutusvaiheessa nämä ide-at karsiutuivat pois. Syntynyt ympäristökertoo myös havainnollisesti suunnitel-mien ja toteutuksen välisestä räikeästäristiriidasta 70-luvulla. Vaikka suunnit-telijoiden tavoitteena oli laadukas kes-kusta-asuminen, tuotti rakennusliikkei-den toteutus jotain muuta.Pihlajisto rakennettiin Pihlajamäen 60-luvulla rakennetun lähiön kylkeen.

Finlandia-talo (Alvar Aalto, 1971, 1975)Ateljeetalot (Myllypadontie 5, Myllypuro,Jan Söderlund ja Erkki Valovirta, 1974)Valion pääkonttori(Meijeritie 6, Matti K. Mäkinen jaKaarina Löfström, 1978)Hanasaaren voimalaitos(Timo Penttilä, 1974, 1976)Marimekon tehdasrakennus(Sorvaajankatu 10–14, Herttoniemi,Erkki Kairamo ja Reijo Lahtinen, 1974)

Kritiikkiä 60-luvun nukkumalähiöitä kohtaan alkoi esiintyä heti niiden val-mistuttua. Alueiden väljyyttä ja yksipuolista rakennetta moitittiin. Alettiinvaatia sosiaalisesti rikkaampia aluekokonaisuuksia ja korostaa jälleen kau-punkimaisen ympäristön arvoja. Ruutukaava palasi ympäristön suunnittelunperuselementiksi. Ruutukaavan ohella strukturalismi leimasi aikakaudensuunnittelua. Se merkitsi ympäristön suunnittelussa eräänlaista avointa ruu-dukkomallia. Karkeimmillaan tällaista yleispätevää kaupunkirakennetta käy-tettiin piittaamatta mitenkään maaston muodoista tai muista paikan erityis-piirteistä. Havainnollisena esimerkkinä tästä on Pihlajisto, jossa kallioiseenpolveilevaan maastoon runnottiin suorakulmainen ruutukaava. Turvallisuut-ta pyrittiin monilla uusilla alueilla parantamaan erottamalla autot ja kevytliikenne omille tasoilleen. Myönteisestä tavoitteesta huolimatta lopputulosoli usein epäinhimillinen. Betonisiltojen ja ramppien hallitsema katutilatuotti epämääräisen ympäristön, jossa oli vaikea suunnistaa. Aluesuunnitte-lun metodit uudistuivat. Erilaiset taustatutkimukset sekä sosiologien ottami-nen mukaan suunnittelutyöryhmiin muuttivat kaavoitusprosessia.Kerrostalovaltainen asuntotuotanto kääntyi vuosikymmenen puolivälissälaskuun ja omakoti- tai rivitaloista tuli suositumpia rakennuskohteita.

kaupunkirakenne:Itä-Pasilan ruutukaavaan perustuvaaaluerakennettavasemmalla: Finlandia-talovasemmalla alla: Marimekon tehdas

materiaalitBetonielementtijärjestelmien tutkimustyö alkoi saada laajemmin käytännönsovelluksia mm. pilari-laattajärjestelminä. Käytännössä betoniseinäinen kir-jahyllyrunko oli silti 1970-luvun asuinkerrostaloissa yleisin runkotyyppi.Koska rakenne perustui kantaviin betonisiin väliseiniin, mentiin kehitykses-sä tavallaan askel taaksepäin. Asuntojen muunneltavuus oli tällaisessa ra-kennejärjestelmässä erittäin vaikeaa.Materiaalien huoltovapaus oli päivän sana. Ikuiseksi luultu pesubetonipintatuli vallitsevaksi. Julkisivuja päällystettiin myös tiililaattoilla ja klinkkereil-lä. Pientaloissa suosittu julkisivumateriaali oli tummanruskea tiili. Maalattu-ja ja ajoittaista huoltoa vaativia pintoja sen sijaan vältettiin. Muovit yleistyi-vät niin rakennusten eristeissä ja höyrynsuluissa kuin sisätilojen tapeteissaja lattioissa. Myös kokolattiamatot olivat suosittuja.

väritys

detaljit1970-luvulla arkkitehtuuri köyhtyi. Virasto-, liike- ja asuintalojenjäsentely ja yksityiskohdat alkoivat lähestyä toisiaan. Rakennuk-sen ulkonäöstä oli vaikea päätellä sen käyttötarkoitusta.Siirryttäessä käsityövaltaisesta rakennustavasta yhä kattavamminelementtirakentamiseen lisääntyivät myös virheiden mahdollisuu-det. Uusi tekniikka toi mukanaan uudet yksityiskohdat, joiden te-kemistä ei vielä hallittu riittävän hyvin.Arkkitehtien suosima nauhaikkuna oli käsityötä vaativa detalji.Säästöä hakevat aluerakentajat painostivat suunnittelijoita ruutu-elementtiin. Energiakriisi pienensi ikkunat entisestään ja pimensiasunnot. Pientalojen sisätiloihin saatiin lisää valoa, kun akryylisetkattokuvut alkoivat yleistyä. Ulko-ovissa käytettiin paljon väril-listä, kuvioitua lasia. Ikkunat varustettiin usein erillisellä puuriti-län peittämällä tuuletusikkunalla. Parvekkeet toteutettiin tavalli-sesti raskaan näköisillä ulkonevilla pieliseinillä. Kaiteet olivatpääasiassa betonia.Omaleimaisuutta saatiin pyöristetyillä yksityiskohdilla, esimer-kiksi toimistotaloissa saatettiin käyttää kulmistaan pyöristettyjäikkunoita. Avaruusajan virtaviivaisilla muodoilla sekä ilmanvaih-tokanavien ja muun talotekniikan näkyvällä esittelemisellä tavoi-teltiin muodikasta high tech -ilmettä.

Väritystä käytettiin usein rakennusten merkitsemisessä. Muutoinsamankaltaisille taloille haettiin tunnistettavuutta maalaamalla nii-den detaljit eri väreillä. Suosittiin voimakkaita ja melko raskaitaoransseja, keltaisia, tummia ruskeita ja vihreitä.

ylinnä: IKI-levyn mainos, Arkkitehti-lehti 6/1970yllä: Merihaka, Haapaniemenkatu 16 C julkisivuaalla: Ruutuelementti-ikkuna: Elementti oli tavallisestiyhden huoneen kokoinen ja siinä oli keskellä yksiikkuna-aukko. Ikkunaan liittyi usein tuuletusikkuna,jota peitti puurimasäleikkö.

Postmodernismi eli jälkimodernismi– huoletonta kulissiarkkitehtuuriaaikakausi: noin 1980-luku

Talouden nousukausi, kaupallisuudenkorostuminen, pinnallisuus,tietoyhteiskunnan alku.

Malminkartanon terassi-, pienkerros- japientaloalueAs Oy Hopeakartano, As Oy Vaskikartano, As OyTinakartano, As Oy KuparikartanoMalminkartanonaukio–Puustellinpolku–Puustellinaukio–Vellikellonpolku–Parivaljakonkujaarkkitehti Ralph Erskine, 1985–87

Malminkartanon asemakaava perustuu jo vuosina 1972–73 käytyyn suunnittelukilpailuun. Kaavassa voi nähdävastareaktion aiempaan, 1960- ja 70-lukujen aluerakentamiseen. Junaradan varteen rakentuva n. 9500:n asuk-kaan lähiö suunniteltiin alusta alkaen nukkumalähiöistä poiketen sekä asuin- että työpaikka-alueeksi. Pienteol-lisuus ja palvelut sekoittuvat asuinrakentamiseen. Kartanonkaarelle rakennettiin 1980-luvun alkupuolella koeta-loja, joiden suunnittelijoina olivat mm. Raili ja Reima Pietilä. Malminkartanolle persoonallisen leiman antavarakennuskokonaisuus on kuitenkin englantilais-ruotsalaisen arkkitehdin Ralph Erskinen suunnittelema terassi-ja pienkerrostaloalue juna-aseman tuntumassa. Suunnitelmia tehdessään Erskine sai Helsingin kaupungilta melkovapaat kädet.Ralph Erskine nousi 1970-luvulla kansainväliseen maineeseen ihmisläheisellä suunnittelullaan, jolle tunnusomais-ta oli mm. inhimillinen, kylämiljöönomainen mittakaava, ympäristöstä ja paikallisuudesta lähtevä suunnittelusekä asukkaiden toiveiden huomioonottaminen asuntojen suunnittelussa. Rakennusten ulkoarkkitehtuurissaErskine yhdisteli ennakkoluulottomasti eri materiaaleja ja suosi aina edullisia vaihtoehtoja. Huoleton väritys jajäsentely tuotti iloista ja hyväntuulista arkkitehtuuria. 1970-luvulla elementtirakentamisen ollessa ankeimmil-laan Erskinen opit luonnehdittiin modernismin antiteeseiksi. Samoja ajatuksia oli ns. postmodernistisen arkkiteh-tuurin synnyn taustalla.Malminkartanon pystyraidallisen terassitalon porrastuva hahmo toimii maamerkkinä junaradan suuntaan. Toimin-nallisesti rakennukset kuitenkin kääntävät selkänsä radalle ja alue avautuu monimuotoisena länteen. Erskine olitutkinut muissa töissään arktista asumista ja sovelsi samoja suojautumisen periaatteita myös Malminkartanonsuunnitelmissaan. Pienilmaston luominen, energiansäästö ja ekologia tulivat esille useissa Erskinen töissä osa-na paikallisten olosuhteiden huomioimista.Terassi- ja pienkerrostalojen julkisivuissa on käytetty pesubetonia ja maalattua peltiä, mutta myös paljon puutaverhoiluina, kaiteina ja aitoina. Materiaalien kirjosta tulee elävä ja maanläheinen vaikutelma, jota kesällä rikas-tuttavat runsaat istutukset. Pientalot ja pienkerrostalot ryhmittyvät muodostaen yllätyksellisiä näkymiä, pienimit-takaavaisia aukioita ja kodikkaita piha-alueita.

9es

imer

kkik

ohde

”Luottakaa itseenne ja varokaajäljittelemästä kansainvälisiä muote-ja. Ne ovat tehneet arkkitehtuuristapakkausteollisuutta.”–Ralph Erskine v. 1989 Helsingissä.

Jotkut postmodernistiset detaljit tuntuvatteennäisiltä tai liioittelulta, jotkut vilpittömästiilahduttavat.

oikealla yllä:Sisäänkäyntikatos Malminkartanostaalla ja oikealla: Asuinkerrostalojen sisään-käyntejä ja pihanäkymiä Pikku Huopalahdessa

Valtakunnallisessa asunto-ohjelmassa asetettiin asuinrakentamiselle vuosille 1976–1985 uudet laadulliset tavoitteet.1980-luvun taloudellinen nousukausi vaikutti asuinolojen paranemiseen. Asuntorakentaminen muuttui vähitellen pie-nimuotoisemmaksi ja painopiste siirtyi olemassaolevaa yhteiskuntarakennetta täydentäväksi edellisten vuosikym-menten aluerakentamiskohteiden sijaan.Ankeaksi ja yksitoikkoiseksi koetun 1970-luvun elementtirakentamisen jälkeen asuntojen ulkopuoliseen arkkitehtuuriinkaivattiin muutosta kohti runsaampaa, värikkäämpää ja monimuotoisempaa ilmaisua. Kritiikistä modernistisen arkki-tehtuurin puhdasoppineisuutta, elitismiä ja persoonattomuutta kohtaan oli syntynyt jo 1970-luvun aikana USA:ssapostmodernismiksi kutsuttu tyyli. Postmodernismissa pyrittiin kansantajuisuuteen, demokratiaan elitismin sijaan,paikallisuuteen kansainvälisyyden sijaan. Tunnusomaista tyylille oli eklektismi, näyttämömäisyys ja monumentaali-suus. Suomessa postmodernismi toteutui ilman pahoja ylilyöntejä, ehkä lähinnä pyrkimyksenä päästä pois vaiheesta,johon teollinen elementtirakentaminen oli ajautunut rakennusliikkeiden puristuksessa ja arkkitehtien vaikutusvallanhuvetessa.Postmodernismissa teollisesta rakentamisesta haluttiin irrottautua suoranaisella tekniikan vastaisuudella, korostamallarakennuksen epärationaalisia osia ja palaamalla koristeellisuuteen. Kun modernistinen arkkitehtuuri vältti symmet-riaa, ornamenttia, klassisia aiheita ja sisältöviitteitä, postmodernismi kumosi sen ja otti johtotähdekseen ”kansaanmenevän runsauden”. Nousukauden tuoma materialisoituminen näkyi koko yhteiskunnassa ja myös arkkitehtuurissakaupallisuuden korostumisena. Postmodernistinen tyyli liittyy edelleen kiinteästi kauppakeskusten, liikerakennusten,pikaruokaloiden ja huoltoasemien arkkitehtuuriin.

“Modernismi etsii ’ainoaa oikeaa’ratkaisua, viimeistä rajaa, joka eikuitenkaan koskaan osoittaudu lopul-liseksi. ’Postmodernismi’ olisi erilai-suuden, epätodennäköisen etsimistä.”- Kaj Nyman, kirjassa Talojen kieli, 1998

ympäristö

talotyypit

Tyypillisiä rakennuskohteita:kauppakeskuksia, taajamien liike- jahallintorakennuksia, huoltoasemia japikaruokaravintoloita,asuntorakentamista

Aikakauden alueita ja rakennuksiaHelsingissä:Malminkartano (ks. kohdeteksti),Länsi-PasilaPikku-Huopalahti:Pikku Huopalahden kaava laadittiin1980-luvun aikana, rakentaminen ta-pahtui vasta 1990-luvulla. Arkkitehtuu-riltaan se on postmodernistinen kaupun-ginosa, jossa on selkeät julkiset kau-punkitilat rantatoreineen. Kaupunkiku-va on monikerroksinen ja romanttinen,kortteleiden mittakaava on inhimillinen.Kaavoittajalla oli ajatus maailman rik-kaudesta ja monipuolisuudesta, kau-punginosasta, jossa kaikki paikat ovatkeskenään erilaisia ja rikasmuotoinenympäristö toimii sosiaalisesti sallivam-pana kuin pelkistetty. Tavoitteena olisaada aikaan iloinen, rehevä ja värikäsasuinalue. Alueen kaduilla on kullakinoma päävärinsä.

Itäkeskus, kauppakeskuksenensimmäinen vaihe (1984) jaItäkeskuksen maamerkki (ErkkiKairamo ja Heikki Mäkinen, 1987)Mikaelinkirkko (Kontula, Käpy ja SimoPaavilainen, 1988)Yhtyneiden kuvalehtien toimitalo,(Länsi-Pasila, Ilmo Valjakka, 1987)

Tavoitteellinen monimuotoisuus, monikerroksi-suus ja romanttisuus loivat täysin erilaista ympä-ristöä kuin aiemmat, totiset, yksitoikkoiset metsälä-hiöt. Paitsi arkkitehtuurista, myös ympäristön toimin-noista pyrittiin tekemään monipuolisia, sekoitettiinasumista, palveluita, työpaikkoja – ja ihmisiä.Kaupallisuus kuului ajan henkeen ja tuli näkyväksi osak-si ympäristöä. Pahimmillaan ympäristöstä tuli kaoottista,räikeää ja vaikeasti hahmotettavaa. Monimuotoisuutta oli vaikea luoda tyh-jästä. Kaikkien ympäristön rakennusosien olemassaoloa ei tarvinnut perus-tella käytännön syillä. Taloihin ilmeistyi vinoja seiniä, ulokkeita ja lisukkei-ta, joiden ainoa tarkoitus oli välttää ympäristön yksitoikkoisuutta.

Asuinkerrostalojen pohjaratkaisuissa ei muutamia poikkeuksellisia hankkei-ta lukuun ottamatta tapahtunut suuria muutoksia. Huoneistosaunat yleistyi-vät pienissäkin kerrostaloasunnoissa, samalla asukkaiden yhteistilat väheni-vät. Ulkohahmoltaan sen sijaan kerrostalojenkin massat saivat rikkaampiamuotoja, legotalomaisia torneja ja esimerkiksi ylisuuria katoksia. Joillainalueilla, kuten Pikku Huopalahdessa, ei monistettu talotyyppejä ollenkaan,vaan jokaisen asuintalon tuli olla pohjapiirustuksia myöten erilainen.

Materiaalien kirjo löydettiin uudelleen 1970-luvun äärimmilleen pelkistetty-jen betonielementtijulkisivujen jälkeen. Värityksessä ja monimuotoisuudes-sa mentiin joissakin kohteissa jopa liioittelun puolelle. Paljon käytetyksi jatunnusomaiseksi julkisivumateriaaliksi tuli kaakelilaatta, joka toteutettiintehdasvalmiina elementtipintana. Laattojen irtoaminen on aiheuttanut joissa-kin kohteissa merkittävän teknisen ongelman.

materiaalit

väritysJulkisivujen pastellisävyinen väritys, etenkin vaaleansinisen värin käyttö,toimii erinomaisena tunnistimena 1980-luvun rakentamiselle. Myös puna-tiilen väri ja tiililaattapinta olivat paljon käytettyjä. Silti enää ei voi nimetätiettyjä aikakaudelle tunnusomaisia värejä, koska esimerkiksi Pikku Huopa-lahden kaupunginosassa värityksen perustana on juuri värien kirjo.

kaupunkirakenne:Pikku Huopalahden kaavassatavoitellaan monimuotoisuutta.vasemmalla:Malminkartanon terassitalokorttelinpihalla on pienimuotoisempiaasuintaloja.vasemmalla alhaalla:Asuintalo Malminkartanosta

detaljitPostmodernismi höllensi modernismin perusajatuksiin kuuluvaaaitouden ja tarkoituksenmukaisuuden vaatimusta ja jopa kapinoielitistisiksi leimattuja sääntöjä vastaan. Se salli päälleliimatun ko-risteen, historialliset viittaukset ja rakennusten lavastemaisuuden.Pyöreä ikkuna on esimerkki suositusta detaljista, joka löysi paik-kansa yhtä hyvin kauppakeskuksessa kuin pientalossa. Hyvä post-modernistinen yksityiskohta rakennuksessa tuottaa iloa ohikulki-jalle, vaikka sillä ei välttämättä olisi muuta käyttötarkoitusta.

ylinnä: Luhtitaloja Malminkartanostayllä: Materiaalien kirjoa Malminkartanostavasemmalla: Postmodernistinen ikkuna PikkuHuopalahdestaalla: Pyöreät ikkunat olivat erittäin suosittuja.Ikkuna Pikku Huopalahdesta

1990-luvulta eteenpäin– uutta ja kierrätystäaikakausi: 1990–2006...

1990-luvun alussa syvä talouslama, talouden elpyminen,tietoyhteiskuntaan siirtyminen.

As Oy Lauttasaaren Meritähti

Vattuniemenkatu 2, LauttasaariGullichsen Vormala Arkkitehdit Ky,arkkitehdit Timo Vormala,Susanna Raitanen ja Jukka Linko, 1997

Lauttasaaren eteläkärkeen, puiston ja avomerenäärelle sijoittuvan kolmen torni- eli pistetalon ja yh-den rivitalon asunto-osakeyhtiö oli laaja vapaarahoit-teinen rakennuskohde, jonka suunnittelu aloitettiinvuonna 1994. Asuntojen suunnittelussa pyrittiinlaadukkaisiin ja asukkaan toiveiden mukaan jousta-viin ratkaisuihin. Pohjaltaan neliömäisten tornitalo-jen ulkonurkkiin on leikattu kaikkiin samanlaiset, kah-teen suuntaan avautuvat, lasitetut parvekkeet.Tornitalojen kukin kerros oli suunnitteluvaiheessajaettavissa neljään 55-137 m2:n asuntoon. Tavoittee-na oli määrittää ennakkomarkkinoinnilla asunnonkoko ostajan tarpeen mukaan ja sijoittaa räätälöityasunto mihin tahansa asukkaan toivomaan tornitalonkerrokseen ja ilmansuuntaan.Lähes kaikista tornitalojen ylimpien kerrosten asun-noista on merinäköala. Rakennusten julkisivuissaesiintyy vaihtelua riippuen kerrostasolle sijoitettujenasuntojen koosta ja huonejaosta. Tornitalojen neliö-mäisen pohjaratkaisun ja syvän rakennusrungonseurauksena syntyvää ikkunatonta porrashuonetta onvalaistu lasilankkurakenteisella valokuilulla, jonkayläosan lyhty näkyy katolla. Sisäänvedettyihin ylim-piin kerroksiin, ”komentosillalle”, sijoittuu kuhunkintornitaloon kaksi erikoisasuntoa laajoine terasseineen.Yhteisellä kattoterassilla pääsevät alimpienkin ker-rosten asukkaat nauttimaan merinäköalasta. Talojenyksityiskohdat toistavat merihenkisyyden teemaa.Parvekkeiden kaiteet muistuttavat laivojen reelinke-jä ja katoilla kohoavat mastomaiset lipputangot. Piha-aluetta erottaa julkisesta kadusta ja puistosta muurija katos. Asuintalojen pysäköintipaikat on sijoitettu pihatasonalle. Kolmitasoinen meren suuntaan avautuva rivita-lo rajaa tonttia ja maastoutuu viherkaton alle varjos-tamatta pihaa.

10es

imer

kkik

ohde

yllä oikealla: Asuinkerrostaloja Arabianrannassaalla: Asuinkerrostalo Herttoniemenrannassa

”Ismien” määrittely ja tyylisuuntien lokerointi tapahtuu usein jälkijättöisesti. Siksi 1990-luvun tai uudemman ark-kitehtuurin osalta jää nähtäväksi, mitä jälkipolvet pitävät tyypillisenä, mitä arvokkaana tai mitä virheellisenä aikalais-temme kättenjäljessä. Entä miten jälkipolvet nimeävät nykyarkkitehtuurin tyylin? 1990-luvun alussa syvä talouslama hiljensi 1980-luvun lopun kiivaan rakentamistahdin. Katukuvassa se näkyi eri-tyisesti liiketilojen tyhjenemisenä. Talous elpyi vuosikymmenen loppua kohden, mutta rakentamista ohjasi entistävahvemmin kiinteistötalouden näkökulma. Harvoista tarjolla olevista keskeisten alueiden tonteista kilpailivat useattahot. Pääkaupunkiseudulla asuntopula ja noususuhdanne nostivat vanhojen ja uusien rakennettujen neliöiden hinto-ja, eikä etenkään kohtuuhintaisia asuntoja rakennettu riittävästi.Ihmisten vapaa-ajan lisääntyminen ja elämänlaadun jatkuva paraneminen näkyvät uudemmassa asuntoarkkitehtuurissa.Asumisen paikallista luonnetta ja yksilöllisyyttä arvostetaan yhä enemmän. Silti Suomessa on onnistuttu välttämäänasuinalueiden merkittävä sosiaalinen eriytyminen.Uutena mahdollisuutena on suunnitella asunnot yhä tarkemman käyttäjäprofiilin mukaan. Rakennetaan asuntoja esi-merkiksi erityisesti vanhuksille, näkövammaisille tai liikuntaesteisille. Asunnon ostajille markkinoidaan vielärakentamattomia kohteita, joiden ratkaisuihin ostaja saa ennalta vaikuttaa. Muunneltavana elementtinä voi olla esi-merkiksi asunnon väritys ja pintamateriaalit. Jopa asunnon pohjaratkaisussa saattaa olla valintamahdollisuuksia.1970-luvun kestämättömän rakentamisen ongelmien välttämiseksi on haettu ratkaisua niin rakentamisen ohjauksenlisäämisestä, betonielementtitekniikan kehittämisestä, puurakentamisen lisäämisestä kuin elinkaariajattelusta. Koeta-loina on rakennettu ensimmäisiä puurakenteisia kerrostaloja. Ympäristöasiat ovat tulleet kokonaisuudessaan tärkeäm-miksi niin rakentamisessa kuin monilla muillakin elämänaloilla. On rakennettu kokonaisia ekotehokkaiksi suunnitel-tuja asuinalueita.High techiksi kutsuttu arkkitehtuuri on tuonut mukanaan näkyvissä olevat lasi-teräsrakenteet erityisesti toimistota-loihin. Näistä näkyvimpiä esimerkkejä on Helsingin keskustaan vuonna 1999 valmistunut Sanomatalo. Avoimestilasiseinän läpi näkyvällä toimistolla halutaan luoda mielikuvaa myös liiketoiminnan läpinäkyvyydestä.Täydellisenä vastakohtana high techille on eräänlainen uustraditionalismi. Viime vuosina ovat nauttineet suurta kansan-suosiota talotehtaiden “perinteisinä talomalleina” markkinoidut omakotitalot. Kokeiluluontoisesti on rakennettu myösisompia asuntokohteita, joissa talotyyppejä on haettu esimerkiksi kapeista ja monikerroksisista rivitaloista tai 1920-30-lukujen klassistisista kerrostaloista, esimerkkinä Vantaan Kartanonkoski.

ympäristö

talotyypit

Tyypillisiä rakennuskohteita:Uudet asuinkerrostaloalueet,isot toimistorakennukset,kauppakeskukset, isot urheiluareenat

Aikakauden alueita ja rakennuksiaHelsingissä:

materiaalit

Ruoholahti rakentuu kanavan ympärilleja rajautuu mereen. Suuren korttelikoonruutukaavaan on sovitettu tehokkaastirakennettu, mutta toiminnallisesti ja so-siaalisesti monipuolinen kaupunginosa.Korttelit sisäpihoineen ovat kantakau-punkimaisia. Ruoholahdessa on Helsin-gin korkean teknologian keskittymä.Alueen asuntorakentaminen alkoi 1991ja toimistojen 1997. Rakentaminen jat-kuu Länsisatamassa.

Herttoniemenranta on merellinen kau-punginosa, jonka useat talot avautuvatisojen lasiterassien kautta merelle. Kort-teleiden mittakaava on suurehko ja osit-tain kantakaupunkimainen. Asuinraken-nusten julkisivuissa on käytetty paljonkuultorappausta ja hillityn pelkistettyäväriskaalaa.

Arabianrannan asemakaavan (1998)mukaan alueen U-muotoiset asuinkort-telit avautuvat merelle. Rakennustenmassoittelulla on pyritty saamaan ai-kaan monimuotoisia katutiloja ja auki-oita. Alueen rakennushankkeiden rahoi-tuksesta 1-2%:n osuus on osoitettu ym-päristötaiteelle.

Viikkiin on rakennettu uutta yliopistokau-punginosaa ja luonnonläheistä puutar-hakaupunkia. Asuntorakentamisessa ontoteutettu ekologisia ja kestävän kehi-tyksen periaatteita mm. puurakentami-sessa ja veden kierrätyksessä.

Vuosaaren vanhan osan jatkeeksi on ra-kennettu Meri-Rastila ja Kallahti entisenhiekkasataman alueelle.Viimeiseksi Vuosaarta on täydennettyAurinkolahden asuinalueella.

Sanomatalo (Antti-Matti Siikala jaJan Söderlund, 1999)Kiasma (Steven Holl, 1999)Eduskunnan lisärakennus(Helin & CO Arkkitehdit, 2004)

Helsingissä on ollut meneillään sama muutosprosessi kuin Länsi-Euroopanmonissa suurkaupungeissa. Savupiipputeollisuus on vähitellen kadonnutkeskustasta ja satama-, teollisuus- ja varastoalueita on muutettu asuinalueik-si. Nykyaikainen teollisuus on sijoittunut kaupungin ulkolaidalle. Kaupunki-rakennetta on pyritty tiivistämään kaavoittamalla väljästi rakennettuja aluei-ta uudelleen.Uusien kaupunkimaisten kerrostaloalueiden kadut ja aukiot ovat huolellises-ti jäsenneltyjä ja suunniteltuja. Matala ja tiivis, kaupunkimainen asuinalueon ollut tavoitteena useissa uusissa asemakaavoissa. Pientaloalueita on myöspyritty tiivistämään voimakkaasti. Kaupunkipientalojen alueille on haettuuutta, perinteistä poikkeavaa muotoa.

Elämisen laadun ja elämäntavan muutokset ovat tuoneet muutoksia myösasuntojen pohjaratkaisuihin. Pesutilojen ja kodinhoitotilojen suhteellinenosuus on kasvanut. Yhä useammin erillisen keittiön sijaan rakennetaan tupa-keittiö, jossa oleskelu ja ruuanlaitto yhdistyvät. Lisääntynyt liikuntaesteistenhuomioiminen on leventänyt ja väljentänyt esimerkiksi kylpyhuone- ja kul-kutiloja paitsi asunnoissa myös julkisissa tiloissa. Asuntojen ikkunat ja par-vekkeet ovat vaihtuneet lasikaiteisille ja lasitetuille terasseille avautuviksilasiseiniksi, joiden kautta maisema – oli se sitten urbaani kaupunkinäkymätai avoin luonto – on enemmän läsnä. Toisaalta myös asuminen tulee asun-tojen ulkotilojen kautta enemmän näkyville katutilaan. Yhteisöllisyys ontehnyt paluutaan asuinrakentamiseen erilaisten yhteisiä tiloja käsittävienkorttelitalojen muodossa.

Suurin osa asuinkerrostaloista on edelleen rakennettu betonielementeistä.Perinteisen sandwich-elementin sijaan on tarjolla monenlaisia elementtirat-kaisuja, jotka mahdollistavat esimerkiksi vapaamman elementtisaumojensommitelman julkisivuissa. Julkisivuelementeissä on käytetty myös läpivär-jättyä betonia erillisen pintamateriaalin tai -käsittelyn sijaan.Laatua on haettu lisäksi muuraamalla julkisivut paikalla rakentaen. Tiilipintaon esimerkiksi rapattu kuultorappauksella. Erityisesti toimistorakennuksissaon yleistynyt teräksestä ja lasista konstruoitu ns. kaksoiskuorijulkisivu.Puu on kokenut uuden tulemisen paitsi perinteiseen tapaan pientalojen ra-kennusmateriaalina, myös erilaisina kokeiluna kerrostaloissa ja julkisissarakennuksissa.Talopakettien ja tehdasvalmisteisten valmistalojen osuus pientalorakentami-sesta on kasvanut nopeasti. Vuonna 2005 70 % koko maan uusista pienta-loista kuului edellä mainittuihin.

kaupunkirakenne:Ruoholahdenasemakaava perustuuruutukaavaan jamuodostaakantakaupunkimaisiakortteleita.vasemmalla:AsuinkerrostalojaArabianrannasta.

väritys

detaljit

oikealla ylinnä: Sanomatalon lasijulkisivun heijastuksiaoikealla yllä: Julkisivua Herttoniemenrannan asuinkerrostalossaoikealla: Julkisivun parvekevyöhykettä Arabianrannassa

Postmodernismin väri-iloittelut laantuivat 90-luvulla asialliseen,mutta vaihtelevaan ilmaisuun. Isot lasipinnat antavat monilleasuinrakennuksillekin tummahkon sävyn. Hyvin tummia, jopamustia seinäpintoja on myös käytetty rohkeasti. Materiaalien ai-toutta ja omaa väriä kunnioitetaan. Tarkoituksenmukaisella käy-töllä pyritään tuomaan materiaalin luonne esiin.Puujulkisivujen käsittelyssä yhä suuremman suosion ovat saaneetperinnemaalit, joiden värivalikoimassa korostuvat luonnonlähei-syys ja traditiot.Talopakettimallistojen omakotitalojen hankkijat suosivat omaaväripalettia: valkoisen ohella keltaisia, vaaleansinisiä ja vaalean-vihreitä. Myös vaalea tiili yhdistettynä vaaleaan puuverhoukseenon paljon käytetty yhdistelmä.

Muodikas julkisivu verhottiin 1990-luvulla puurimasäleiköllä niinkesämökissä kuin suurlähetystössäkin. Myös erilaisia metallisä-leikköjä käytettiin erityisesti lasijulkisivuun yhdistettynä.Parvekelasituksesta on tullut standardi ja lasitukseen liittyvät yhäuseammin kokolasiset parvekekaiteet. Parvekkeiden koko on kas-vanut terassimaiseksi etenkin kovan rahan rakennuskohteissa jasamalla parvekkeesta on tullut toiminnallisesti tärkeä osa lähesjokaista uutta rakennettavaa asuntoa. Asuinrakennusten julkisivu-jen yksityiskohdat keskittyvät yhä enemmän parvekevyöhykkei-siin.Koristeellisuutta ei sinänsä hyväksytä nykyarkkitehtuurissa. De-taljien suunnittelu verhotaan toiminnallisuuteen. Usein pergolat,säleiköt ym. aiheet ovat lähinnä asumisviihtyisyyttä lisääviä.

pien

i san

asto

Abstrakti (kuvataide): esittävän vastakohta, käsitteellinenAlalaattapalkisto: kaukalomainen välipohjarakenne, jokakoostuu sileästä rautabetonilaatastaAntiikin klassismi (arkkitehtuurissa): kreikkalais-roomalainen muinaisaika ja sen rakennustaide; arkaainen,klassinen, hellenistinen ja roomalainen rakennustaideAntiteesi: käsitteen tai väitteen (teesin) vastakohtaARAVA: ARAVA-asunnot ovat valtion myöntämällähalpakorkoisella lainalla rahoitettuja omistus- tai vuokra-asuntoja. ARAVA-lainan ehtoihin on liittynyt rajoituksia mm.rakennettavien huoneistojen pinta-aloista.Aumakatto: vesikaton muoto = nelilapekatto, päistä viistettyharjakattoEklektismi: kreikan valikoimista tarkoittava sana;arkkitehtuurissa historiallisten tyylien yhdistelyä ja käyttöäirrotettuna alkuperäisestä asiayhteydestä. Rakentamisessahistoriallisia tyylipiirteitä voitiin käyttää joko puhtaastirakennustaiteellisessa mielessä tai myös tarkoituksellisestiedustamassa alkuperäiseen tyyliin liittyviä moraalisia tms.merkityksiä.Elementtirakentaminen, elementtitekniikka:(betoni)elementtien valmistus ja niistä rakentaminenEmpire: “keisarityyli”, keisari Napoleon I:n ajan antiikkiajäljitellyt uusklassismiErkkeri: ulkoseinän ikkunallinen ulokeEsiteollinen rationalismi: rationalismi = järkiperäisyys,arkkitehtuurissa säännönmukaisuus ja systemaattisuus,esiteollinen = tässä käsityövaltainen rakentamistapa, eielementtipohjainenFriisi: seinää kiertävä kapeahko koristepinta, ornamentein,veistoksin tai maalauksin koristettuFrontoni: temppelin pääty tai vastaava kolmiomuoto,käytetty usein esimerkiksi ovien tai ikkunoiden päälläFunktionalismi, funkis: funktio = käyttötarkoitus,toiminnallisuutta korostanut ja koristeellisuutta vastustanutsuuntaus, Pohjoismaissa vakiintunut nimitys kansainväliselletyylille eli modernismilleGrynderitoiminta, gryndaus: perustajaurakointi, itsenäinen(usein keinotteleva) asuntotuotantoHarkkorappaus: kivestä tehtyä harkkomuurausta jäljittelevärappaus, kasettirappausHammaslista: lista, jonka alapinnan koristeet muistuttavatkuutiomaisia hampaita, jäljittelee parrujen päitäHigh tech: “korkean teknologian” rakentaminen, johon liittyypitkälti koneistettuja toimintoja ja automatiikkaa. Vastakohta“Low tech”, jolla tarkoitetaan esim. luonnonmukaistarakentamista ja painovoimaista ilmanvaihtoaHistorialliset tyylit:gotiikka: keskiaikainen suippokaarityylirenessanssi: n. 1400–1500-l, taiteen ja kulttuurinkukoistuskausi, arkkitehtuurissa antiikki herätettiin henkiin,puhtaat geometriset muodot, Brunelleschi, Alberti,Michelangelo, Palladiobarokki: n. 1600-l, barrocco = epämuodostunut helmi(portug.), rikkaasti koristeltuja, muodoiltaan voimakkaandynaamisia tiloja, eurooppalaisten itsevaltiaidenmahtipontinen tyyli, Borrominirokokoo: erityisesti sisustustyyli, n. 1700-l alkupuoli,rocaille = simpukankuorien ja simpukkamuotojenturhanpäiväinen sekoitus, barokin muodot kevenivätleikillisiksi, aistillisiksi ja herkiksi, arkkitehtuurissa kaarevataaltoilevat muodotuusklassismi: n. 1750–1800-l alkupuoli, antiikin muodotuuteen valoon, “jalo yksinkertaisuus”, Boullée, Ledoux

Intendentinkonttori: “valtiollinen arkkitehtitoimisto”, jonkajohtaja oli ylin rakennusalan viranomainenJulkisivukaavio: asemakaavoituksen yhteydessä laadittukaaviomainen julkisivupiirustus koko korttelista. Kaaviollamääriteltiin sokkelin ja räystään linja sekä ikkunoidenlikimääräinen sijaintiKaksoissydänmuuri: syvärunkoisen rakennuksen välipohjiaei voitu tehdä kovin pitkällä jännevälillä. Kantavienulkoseinien lisäksi rakenne edellytti kantavia pitkittäisiäseinämuureja eli sydänmuureja, kaksoissydänmuurissa niitäoli kaksi, jolloin syntyi talon keskelle pimeitä käytävä- jahallitiloja.Kansainvälinen tyyli: ks. funktionalismi ja modernismi,suomennos amerikkalaisten käyttämästä nimityksestä“international style”Kasettikatto: lat. cassa “rasia”; koristeellinen katonalapinta, jossa syvennettyjä kenttiäKertaustyylit: historiallisten tyylien jäljittely, tarkoitetaan1800-luvun jälkimmäisen puoliskon uusgotiikkaa,uusrenessanssia, uusbarokkia jne.Kevytbetoni: esim. Siporex, valmistusvaiheessahöyrykarkaistu betoni, joka on kevyttä ja huokoistaKirjahyllyrunko: kantavat teräsbetoniväliseinät ovatkohtisuorassa pitkää julkisivua vasten, pitkien sivujenseinillä ei kantavaa tehtävää, rakennuksen kantava runkomuodostaa kuin tyhjän kirjahyllylokerikonKlassistinen: uusklassismin mukainen vrt. klassinen, jollaviitataan antiikin klassismiinKlinkkeri: kovaksi poltettu keraaminen laattaKokoojakatu: pienemmiltä kaduilta liikennettä kokoavapääväyläKonsoli: lat. konsolare “kannattaa, tukea”; ulkoneva,esimerkiksi räystästä tai parveketta kannattava rakenneosaKonstruktivismi: rakenteellisuutta korostava arkkitehtuuri-ilmiö, kantava ja kannatettava rakenne erottuvat,rakenteellinen runko korostuu, ks. osa 7, 1960-luku.Kulmaikkuna: talon kulman ympäri jatkuva ikkuna.Kustavilainen tyyli: pohjoismainen antiikkia jäljitellytuusklassismi Kustaa III:n aikana, noin v.1775–1810Kuultorappaus: tiiliseinä kuultaa rappauspinnan altaLamellitalo: lamelli = yhden kerrostalon porrashuoneen jasiihen liittyvien asuntojen muodostama yksikkö,lamellitalossa yksiköt kytkeytyvät toisiinsa riviksiLoggia: pylväiden reunustama katettu ulkotilaLyhytnurkkasalvos: hirsirakennuksen rakennustapa, jossaulkonurkka rakennetaan ilman ulkonevia hirren päitäLäpituuletettava asunto: läpi talon jatkuva asunto,tuuletettavuus viittasi aikakaudelle tyypilliseen hygienianlisääntymiseen.Läpivärjätty betoni: väriaine on koko betonimassassa, eivain pinnassa. Pinnan kuluessa väri pysyy.Medaljonki: pyöreä ornamentti tai kehysMetsälähiö: luonnonläheinen, väljästi rakennettu lähiö,yleistyi 60-luvulla, ks. osa 7, 1960-lukuModernismi: moderni = nykyaikainen, uudenaikainen,kulttuurivaikutus, jonka murros ajoittui Euroopassa 1900-luvun alkuvuosiin ja näyttäytyi eri tavoin eri taidemuodoissa,arkkitehtuurissa kansainvälinen tyyli, uusasiallisuus,funktionalismi, pelkistetty koristeita kaihtava tyyliModernistinen arkkitehtuuri: funktionalistinen arkkitehtuuriModulijärjestelmä: moduli = rakennuksen mittasuhteidenmäärittämisessä perusmittana käytettävä mittayksikköNauhaikkuna: ikkunarivi, jota kantavat ulkoseinänpätkäteivät katkaise, vrt perinteinen ikkuna julkisivun aukossaNikkarityyli: “kansanomainen” tulkinta sveitsiläistyylistä

Nukkumalähiö: lähiö, jossa on pelkästään asuntoja ja jostakäydään töissä muuallaOotraus: jäljitelmämaalaus, jalopuun syykuvioiden jäljittelymaalaamallaOrgaanisuus (arkkitehtuurissa): orgaaninen = elimellinen,arkkitehtuurissa vapaat “luonnonmuodot” vastakohtanageometrisuusOrnamentti: koristemuoto, koristekuvioPergola: palkiston kattama, köynnöskasvien koristamapylväskäytäväPesubetoni: kivirouhepintainen betoni, betonin pinnasta“pesty” kiviaines näkyviinPienilmasto: paikallinen ilmasto, esim. korttelin sisäinensuojattu piha muodostaa oman pienilmastonPilasteri: seinästä lievästi ulkoneva, seinässä kiinni oleva”pilarin kuva”Pistetalo: yhden porrashuoneen käsittävä taloPortiikki: rakennuksen sisäänkäynnin edessä oleva katettupylväikköPortland-sementti: hienojakoinen sementti, jostavalmistettiin betonia, valmistus Suomessa alkoi jo 1870-luvullaPostmodernismi: jälkimodernismi, ks. kohde 9, 1980-lukuProfilointi: profiili = leikkaus tai sivukuvana näkyvätääriviivat esimerkiksi listassaPuhtaaksimuurattu tiili: käsittelemätön, rappaamattomaksijätetty tiilipintaPuhtaaksivalettu betoni: betonin pintaa ei ole tasoitettuvalamisen jälkeen, etenkin 1960-luvulla tunnusomaistalautamuotin jättämä karkea pintakuvioPulpettikatto: vesikaton “pulpettimainen” muoto, katto onkalteva yhteen suuntaanPuurankarakentaminen: rakenne, joka on edelleentavanomainen puutaloissa, muodostuu kotelomaisestikantavasta puurungosta, lämmöneristeestä ja sisä- jaulkoverhouksesta, vrt. hirsirakennePuutarhakaupunkiaate: vihreää puutarhamaistaasuinympäristöä tavoitellut esikaupunkiaate, joka syntyialunperin vastustamaan 1800-luvun lopun ahtaita jasaastuneita suurkaupunkejaReliefi: kohokuva, kuvio, joka nousee pinnastaRisaliitti: lievästi ulkoneva, koko julkisivun korkuinen osaRoiskerappaus, papurappaus: rosopintainen karkearappausRomantiikka (arkkitehtuurissa): mielikuvitusta ja tunteitakorostanut taidesuunta, arkkitehtuurissa tunnusomaistaluonnonmateriaalit ja pehmeät muodotRunkosyvyys: rakennusrungon syvyysmitta ulkoseinästäulkoseinään mitattuna.Rustikointi: karkea harkkoseinä tai useimminharkkomuurausta jäljittelevä rappaus, kasettirappausRuutuelementti: yleensä huoneen kokoinenjulkisivuelementti, jossa on ikkuna-aukko.Ruutukaava: kaupunkirakenne, jossa katuverkosto rajaasuorakaiteen muotoisia kortteleitaSandwich-elementti: elementin muodostavat kaksi toisiinsaliitettyä betonilevyä, joiden välissä on lämmöneriste.Elementin osat liitetään toisiinsa jo elementtitehtaalla.Satelliittikaupunki: lähiö: keskustan ulkopuolelle hyvienyhteyksien päähän muodostettu erillinen asuinalueSatulakatto: vesikaton muoto = harjakattoSekarunko: (betonipilarirunko) esim. kerrostalossaulkoseinät ovat tiiltä, keskirungon kantavat pilarit ovatalemmissa kerroksissa rautabetonia ja ylimmässä tiiltä,välipohjissa on rautabetoninen alalaattapalkisto

Siedlung: saksalaisten nimitys uusille funktionalistisilleasuinalueille, jotka olivat alunperin sosiaalistaasuntotuotantoa ja tarkoitettu työväen asuinolojenparantamiseksiSosiaalinen rakentaminen: yhteiskunnan tai yhteisön“poliittisen ohjelman” säätelemää asuntotuotantoaSpiira: katolla oleva tornin ”huippupiikki”, viirintanko,salkomainen koristeStandardisointi, standardi: normi, mallityyppi.Yhdenmukaistamalla rakennusosien mittoja ja muotoja onpyritty kehittämään sarjatuotantoon sopivia tuotteitaStrukturalismi: (struktuuri = rakenne) arkkitehtuurissarakenteiden merkitystä korostava katsomus, enemmänmetodi tai prosessi kuin tyyliSveitsiläistyyli: puurakenteinen uusrenessanssi, mm.kesähuviloiden ja puurakenteisten rautatieasemienkoristeellinen tyyli, “pitsihuvilat”Umpikortteli(asema)kaava: kaupunkirakenne, jossarakennukset rajaavat yhtenäisenä rintamana sisäänsä piha-alueenUustraditionalismi: vanhojen muoto- ja koristeaiheiden käyttöuudessa rakentamisessa. Perinteet ovat kuitenkin pelkkääsilmänlumetta, sisätilat ja rakennusmateriaalit ovat yleensätäysin nykyaikaisia.Tehdasvalmis elementtipinta: julkisivun pinta esim. laattakiinnitetään jo tehtaalla julkisivuelementtiinTerassitalo: rakennus, joka porrastuu, yleensä siten, ettäalemman kerroksen katto toimii ylemmän kerroksenterassinaT-karmi: T-kirjaimen muotoinen ikkunan karmi, alaosa jaettupystykarmilla kahteen osaan, yläikkuna leveäTontin tehokkuus: rakennettujen neliöiden määräsuhteessa tontin pinta-alaanTäyselementtijärjestelmä: kokonaan elementeistätoteutettava rakennustapaTäystiilirunko: Kokonaan tiilestä rakennettu kantavaulkoseinä ja muut kantavat pystyrakenteetUlkosyöttöinen liikenne: liikenneverkko, jossa suuremmatliikennemäärät alueen reunoilla ja pienemmät keskelläValokulma: auringon valon tulokulma talojen välissä, ts.lasketaan, että talot eivät varjosta toisiaan ja koko piha-aluetta, kuten tiiviisti rakennetuissa kaupunginosissaVapaarahoitteinen: asuntojen hintatasoa ei ole säädeltyvaan se määräytyy kysynnän mukaan, yleensä ns. kovanrahan rakennuskohteetViherkatto: ” turvekatto”, ruohokatto, istutuksin maisemoitukatto

Sanaston lähteinä on käytetty lähdeluettelon kirjallisuutta,internetiä sekä painamattomia lähteitä.

Arkkitehti-lehti 7/1978 ss.34–35, Ilonen, Arvi, Puhdasoppineisuuden antiteesi / Ralph Erskine.Arkkitehti-lehti 5/1988 ss.80–81, Salokorpi, Asko, Puheenvuoro: Hajoava modernismi.Arkkitehti-lehti 1/1987 ss.66–76, Pallasmaa, Juhani, Arkkitehtuuri ja kulttuurin todellisuus.Arkkitehti-lehti 3 /1998, Asuinrakennukset.Carl Ludvig Engel 1778–1840, näyttely Helsingin Tuomiokirkon kryptassa 7.8.–14.9.1990,näyttelyluettelo, Helsingin kaupunki, Opetusministeriö, Suomen rakennustaiteen museo, 1990.Heikkinen, Maire & al., 1989, Talo kautta aikojen, kiinteän sisustuksen historia,Rakentajain Kustannus Oy.Halonen, Tero, 2002, Olofsborg. Katajanokan jugendlinnan vuosisata, Plataani Oy.Heinonen, Raija-Liisa, 1986, Funktionalismin läpimurto Suomessa, Suomen rakennustaiteen museo.Helamaa, Erkki, 1983, 40-luku, korsujen ja jälleenrakentamisen vuosikymmen,Suomen rakennustaiteen museo, Helsinki, Alvar Aalto Museo, Jyväskylä.Helander, Vilhelm ja Rista, Simo, 1989, Suomalainen rakennustaide, KirjayhtymäHelsingin kaupungin rakennusjärjestys, 2000, www.rakvv.hel.fi/RakennusjärjestysHonour, Hugh ja Fleming, John, 1994, Maailman taiteen historia, Otava.Kahri, Esko ja Pyykönen, Hannu, 1994, Asuntoarkkitehtuuri ja -suunnittelu, Rakennustieto Oy.Ilonen, Arvi, 2000, Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa arkkitehtuuriopas, Otava.Kaila, Panu & al., 1987, Talo kautta aikojen, julkisivujen historia, Rakentajain Kustannus Oy.Kontula aluerakentamisen mallikohteena - Selvitys Kontulan rakennetusta ympäristöstä, 1995,Kuokkanen-Suomi, Liisa ja Salastie, Riitta, Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisuja 12/1995.Krohn, Aarni, 1982, Grönqvistin kivitalo, Yksisarvisen ylpeys 1881–1981, Aktiebolaget F.W.Grönqvist.Lehtovuori, Olli, 1999, Suomalaisen asuntoarkkitehtuurin tarina, Ympäristöministeriö,Rakennustieto Oy.Lindh, Tommi, 2002, lisensiaatintutkimus, Töölöläisfunktionalismin neljä vaihettaLuukko, Unto, 2000, Rakentajan elämänkaari – Helsingin Hakan noususta Haka-konsernin tuhoon1938–1994, Otava.Merihaka -raportti, toim. Merja Helin & al., Helsingin yliopisto, Sosiaalipolitiikan laitos,Tutkimuksia 4/1981.Mäkiö, Erkki & al., 2002, Kerrostalot 1880–1940, Rakennuskirja Oy.Mäkiö, Erkki & al., 1989, Kerrostalot 1940–1960, Rakennuskirja Oy.Mäkiö, Erkki & al., 1994, Kerrostalot 1960–1975, Rakennustietosäätiö ja Rakennustieto Oy.Nikula Riitta, “Rakennustaiteen 1920- ja 1930-luku”, Ars Suomen taide, osa 5, toim. Salme Sarajas-Korte & al., Weilin+Göös.Nyman, Kaj, 1998, Talojen kieli, Rakennusalan Kustantajat RAK, Kustantajat Sarmala Oy.Pihlajamäen arvot ja aatteet – suojelun viitekehystä hakemassa, toim. Riitta Salastie, Helsinginkaupunkisuunnitteluviraston julkaisu 2003:5.Tomminen, Hannu, 1984, Helsingin värikaava, Helsingin kaupunki, Rakennusvalvontavirasto,Kaupunkikuvatoimisto.Salokorpi, Asko, “Arkkitehtuuri vuoden 1940 jälkeen”, Ars Suomen taide, osa 6, toim. Salme Sarajas-Korte & al., Weilin+Göös.Wäre, Ritva, “Arkkitehtuuri vuosisadan vaihteessa”, Ars Suomen taide, osa 4, toim. Salme Sarajas-Korte & al., Weilin+Göös.

kirja

llisu

us ja

läht

eet