ESA-PETRI NURMELA

JULKAISUSARJA B : Raportit

Hoitotyön rakenteinen kirjaaminen– Hankeraportti

Etelä-Pohjanmaansairaanhoitopiiri

Julkaisun tekijä:Esa-Petri Nurmela, osastonhoitaja, vastuuyksikköjohtaja

Ohjaustyöryhmä:Esa-Petri Nurmela, osastonhoitaja, vastuuyksikköjohtaja, hankevastaavaTeija Ollikainen, ylihoitaja (ad. 30.6.2017), puheenjohtajaMerja Sankelo, opetusylihoitajaAila Mäki-Rajala, ylihoitajaMaija Aho, laatupäällikköKristiina Aukeala, osastonhoitajaMarkku Stenman, tietohallintopäällikköHeli Tunturi-Kemppainen, ylihoitaja (1.8.2017 alkaen)Päivi Leikkola, ylihoitaja (ad. 30.6.2017

Julkaisuvuosi 2018JULKAISUSARJA B: Raportit

ISSN 1798-7032 (verkkojulkaisu)

Masennuspotilaiden omahoitoryhmät terveyskeskuksessa

Tutkimus pitkäaikaista masennusta sairastavien potilaiden omahoitoryhmän

vaikuttavuudesta hyvinvointiin

Ulla Kampman ja Kristiina Tähtinen 2018

Julkaisusarja: Raportit

Aikuispsykiatrian toimintayksikkö

2

TIIVISTELMÄ

KAMPMAN ULLA JA TÄHTINEN KRISTIINA:

Masennuspotilaiden omahoitoryhmät terveyskeskuksessa. Tutkimus pitkäaikaista masennusta

sairastavien potilaiden omahoitoryhmän vaikuttavuudesta hyvinvointiin

Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää, hyötyvätkö pitkäaikaisesta ja toistuvasta masennuksesta

kärsivät potilaat omahoitoryhmään osallistumisesta. Tutkimuksen avulla pyritään kehittämään

masennuksesta kärsiville henkilöille kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin vaikuttava hoitomalli, joka on

toteutettavissa psykiatristen sairaanhoitajien ja koulutettujen kokemusasiantuntijoiden ohjaamana.

Tutkimuksessa olivat mukana Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueen pitkäaikaisesta tai

toistuvasta masennuksesta kärsivät henkilöt, jotka saivat ryhmämuotoista hoitoa ja osallistuivat

omahoitoryhmiin. Työssä perehdytään seuraaviin käsitteisiin: Masennus, toistuva masennus,

pitkäaikainen masennus, ryhmäterapia, kognitiivinen käyttäytymisterapia, hyväksymis- ja

omistautumisterapia, omahoitomalli, elämänlaatu ja terveyshyötymalli. Aineiston tilastollinen

käsittely ja analyysi tehtiin SPSS-ohjelmalla. Analyysissa vertailtiin vastaajien alkutilannetta kuuden

kuukauden seurantaan nähden ja tällä tavalla tutkittiin ryhmähoidon vaikuttavuutta masennuksen

hoidossa.

Tutkimuksen päätuloksina osoitettiin, että masennuksen omahoitoryhmään osallistuneilla ei todettu

merkitsevää muutosta psyykkisessä oireilussa, mutta toimintakyvyssä todettiin merkitsevää

kohenemista. Myös aiempi itsetuhoisuus liittyi vähäisempään toimintakyvyn paranemiseen

omahoitomalliin osallistuneilla, jonka perusteella nykyistä hoitomallin sisältöä tulee kehittää siten,

että heille voitaisiin tarjota erillinen tähän ilmiöön liittyvä interventio. Mallin käyttöönottoa tulee

suosia suunniteltaessa pitkäaikaisesti masentuneille nykyisessä perusterveydenhuollossa ja tulevan

Sote-järjestelmän hyvinvointikeskuksissa järjestettävää pitkäaikaissairaiden kuntoutusta ja hoitoa.

Tämän tutkimuksen perusteella omahoitomallia voidaan alustavasti suositella osaksi

hyvinvointikeskusten psykiatrista palveluvalikoimaa. Nyt saadun vahvan hoitonäytön varmistaminen

on aiheellista laajemman potilasotoksen käsittämässä tutkimuksessa.

Asiasanat: masennus, toistuva masennus, pitkäaikainen masennus, ryhmäterapia,

kognitiivinen käyttäytymisterapia, hyväksymis- ja omistautumisterapia, omahoito,

elämänlaatu

3

ABSTRACT

The purpose of the thesis is to find out whether patients with long-term and recurrent depression

benefit from participation in the self-care groups. The aim of the research is to develop to develop a

holistic care model for people with depressive disorders that can be implemented under the guidance

of psychiatric nurses and trained recovery specialists.

The study included people from Southern Ostrobothnia Hospital District region with long-term or

recurrent depression who participated in self-help groups. The thesis deals with the following key

concepts: depression, recurrent depression, long-term depression, group therapy, cognitive behavioral

therapy, acceptance and commitment therapy, self-service model, quality of life and health benefit

model. The statistical processing and analysis of the data was done with the SPSS software. The

analysis compared the baseline status of the respondents with the six-month follow-up information

and thus evaluated the effectiveness of self-help groups in the treatment of depression.

The main results of the study showed that no significant change in psychological symptoms was

observed in the depression self-help group, but significant improvement was found in the level of

functioning. Previous suicidal behavior was also associated with a lower degree of functioning, which

should be noted in developing the content of the current treatment model so that a separate

intervention related to this phenomenon can be provided. The introduction of the model should be

favored in the long-term planning of rehabilitation and treatment of long-term illnesses in the current

primary health care and in the future welfare centers of the social and health care system. Based on

this study, the self-care model can be provisionally recommended as part of the psychiatric service

range of welfare centers. The currently found strong therapeutic effect should be warranted in a larger

patient study.

Key words: depression, recurrent depression, long term depression, group therapy, cognitive

behavioral therapy, acceptance and commitment therapy, self-help, quality of life

4

SISÄLLYS

1 JOHDANTO ................................................................................................................ 5

2 TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT ......................................................................... 7

2.1. Masennuksen ryhmäterapiana toteutettavan kognitiivisen .................................. 7

käyttäytymisterapian tuloksellisuus ............................................................................ 7

2.2 Vertaistuki ja kokemusasiantuntijuus .................................................................. 8

2.3. Vertaisryhmien käyttö masennuksen hoidossa .................................................... 9

2.4. Vertaisryhmät Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä (MATOR – hanke) ...... 10

2.5 Elämänlaatu ....................................................................................................... 11

3 TARKOITUS, ONGELMAT JA TAVOITE ............................................................ 12

4 METODOLOGISET LÄHTÖKOHDAT .................................................................. 13

4.1 Tutkimusasetelma .............................................................................................. 13

5 TOTEUTUS JA MENETELMÄT ............................................................................ 14

5.1 Tutkimusaineisto ................................................................................................ 14

5.2 Tutkimusmenetelmät ja mittarit ......................................................................... 14

5.3 Määrällisen aineiston tilastollinen käsittely ....................................................... 16

6 TULOKSET .............................................................................................................. 17

6.1 Tutkimushenkilöiden taustatiedot ...................................................................... 17

6.2 Omahoitoryhmän vaikuttavuus psyykkiseen oireiluun ja masennukseen ......... 21

6.3 Omahoitoryhmän vaikuttavuus toimintakykyyn ja elämänlaatuun ................... 21

6.4 Taustatekijöiden vaikutus .................................................................................. 22

6.5 Itsetuhoisuuden vaikutus elämänlaatuun ja toimintakykyyn ............................. 23

7 POHDINTA............................................................................................................... 25

7.1 Tulosten tarkastelu ............................................................................................. 25

7.2 Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus ............................................................... 26

7.3 Johtopäätökset ja jatkotutkimusehdotukset ....................................................... 27

LÄHTEET ....................................................................................................................... 28

5

1 JOHDANTO

Masennus on yleisin mielenterveyden häiriö, ja se on Suomessa myös yksi yleisimpiä

työkyvyttömyyden syitä. Sen yleisyydeksi Suomessa arvioidaan 5-10 % ikäluokasta ja vaikeusasteen

määrittelystä riippuen (Pirkola ym. 2005). Masennus on usein uusiutuva sairaus, ja hoidon tarpeisiin

on vaikea kyetä vastaamaan niiden potilaiden kohdalla, jotka kärsivät pitkäaikaisesta tai toistuvasta

masennuksesta. Depressiohoitajien ja psykiatristen poliklinikoiden vastaanottojen resurssit eivät ole

riittävät kaikkien potilaiden hoitamiseen eikä hoidonporrastus käytännössä toimi kaikissa

terveyskeskuksissa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2016, Arviomuistio: Mielenterveyslain ja

päihdehuoltolain palvelut.)

On näyttöä siitä, että depressiossa ja ahdistuneisuushäiriöissä itsehoitomallit tai harvajaksoisesti

toteutettu kognitiivinen käyttäytymisterapia olisivat tehokaita depression hoidossa (Ridgway ym.

2011). Tämän tyyppiset hoitointerventiot näyttävät olevan tuloksellisia myös sovellettuina

perusterveydenhuollossa siten, että niitä toteuttavat ammattilaiset eivät välttämättä ole saaneet

erillistä psykoterapiakoulutusta (Høifødt ym. 2011). Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on

toteutettu vuosina 2012-2014 terveyskeskuksissa omahoitoryhmiä pitkäaikaisesta tai toistuvasta

masennuksesta kärsivien potilaiden hoitoon (MATOR). Työn pohjana on Vantaalla kehitetty

toimintamalli. (Hälvä, 2011.) Tämän vuoksi on tärkeää löytää uusia tapoja ja menetelmiä vastata

pitkäaikaista masennusta sairastavien potilaiden hoitoon liittyviin ongelmiin (Sosiaali- ja

terveysministeriö 2016, Arviomuistio: Mielenterveyslain ja päihdehuoltolain palvelut).

Syrjäseutujen lääkäripula ja puutteelliset taloudelliset resurssit ovat hitaasti ratkaistavia ongelmia,

joten hoitohenkilöstön rooli tulee nousemaan keskeiseksi näiden ongelmien ratkaisussa samalla

tavalla kuin potilaiden vastuu omasta hoidostaan ja hyvinvoinnistaan. Hoitotyön koulutus on

maassamme korkeatasoista, joten vastuun siirtäminen hoitohenkilöstölle potilaiden jatkohoidosta on

mahdollista hoitomenetelmissä, joissa ei välttämättä tarvita laajaa jatkokoulutusta. Lisäksi väestön

hyvä sivistystaso mahdollistaa omahoitoryhmien toteuttamisen. (Väli-Suomen Potku2 – hanke 2014,

19-22.) Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä toteutetussa Välittäjä-mielenterveyshankkeessa

yhtenä keskeisenä tavoitteena on ollut mielenterveyspalveluiden parempi integraatio perus- ja

erikoissairaanhoidon välillä. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin aikuispsykiatrian toiminta-alue

vastaa psykiatrisen erikoissairaanhoidon toteuttamisesta alueella. Siellä on myös laitettu alulle

MATOR - hoitointervention suunnittelu ja tarjottu resurssit käytännön toteutukseen alueen

6

terveyskeskuksissa. Terveydenhuollon ammattilaisina olemme kiinnostuneita uusista tavoista hoitaa

potilasryhmiä, jotka voidaan ison potilasmääränsä perusteella lukea kansansairauksiksi. Masennus on

yksi näistä sairauksista. Sen inhimillistä kärsimystä aiheuttavat ongelmat isolle väestöryhmälle sekä

kasvavat hoitokustannukset aiheuttavat huomattavia haasteita terveydenhuoltojärjestelmälle ja koko

yhteiskunnalle.

Masennuskokemuksen ymmärtämisen merkitys on tärkeää, jotta terveyspalvelut voidaan suunnata

parhaalla tavalla masennuksesta kärsivälle potilaalle. Kun on kyse keskivaikeasta tai vaikeasta

masennustilasta, tarvitaan lääkehoidon lisäksi myös psykoterapiaa. Potilas tarvitsee kaiken

mahdollisen tuen, välittämisen ja tunteen siitä, että hänestä välitetään vaikeuksista huolimatta.

(Kampman ym. 2017.)

Jokaisen terveydenhuollon ammattilaisen keskeisiä taitoja tulevaisuudessa ovat lääketieteellisen

tiedon ja hoitotyön taitojen lisäksi taloustietoisuus. Kustannustehokkuutta vaaditaan johtavassa

asemassa olevilta, mutta myös suorittavan tason työntekijöiltä koko ajan enemmän ja enemmän. Jotta

hoitotyön ammattilaiset voivat kehittyä ja edetä urallaan tulevaisuuden hoitotyössä parhaalla tavalla,

on heidän oltava jo opiskeluvaiheessa hyvin tietoisia ympäröivän yhteiskunnan asettamista raameista

työlleen tinkimättä kuitenkaan korkeatasoisesta hoidosta. (Huttunen 2013.)

7

2 TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT

Tutkimuksessa perehdytään seuraaviin käsitteisiin: Masennus, toistuva masennus, pitkäaikainen

masennus, ryhmäterapia, kognitiivinen käyttäytymisterapia, hyväksymis- ja omistautumisterapia,

omahoitomalli, elämänlaatu ja terveyshyötymalli. Nämä toimivat laajana viitekehyksenä tehdylle

seurantatutkimukselle, jonka perusteella pyritään vahvistamaan käsitystä jo tutkitusta tiedosta liittyen

omahoitoon ja sen vaikuttavuuteen.

KUVIO 1. Toistuvan tai pitkäaikaisen masennuksen hoitoon liittyvät keskeiset käsitteet.

2.1. Masennuksen ryhmäterapiana toteutettavan kognitiivisen

käyttäytymisterapian tuloksellisuus

Ryhmäterapiana toteutettava kognitiivinen käyttäytymisterapia on todettu vaikutuskooltaan suureksi

jo kolmen kuukauden seuranta-aikana hoidon päättymisen jälkeen laajassa, 143 masennuspotilasta

käsittäneessä tutkimuksessa (Thimm ym. 2014). Noin 40% potilasta toipui kokonaan seuranta-ajan

kuluessa. Ryhmäterapia toteutettiin muun, tavanomaisen masennuksen hoidon ohessa ja sen

8

toteutettavuus oli hyvä. Kuitenkin noin 27 % potilaista keskeytti hoidon eikä tutkimuksen perusteella

löydetty keskeytymistä ennustavia tekijöitä. Vastaavan hoidon tulosten on todettu säilyvän toisen

tutkimuksen perusteella myös vuoden mittaisessa seurannassa. (Chiang ym. 2015.) Myös 32

tutkimusta käsittäneessä meta-analyysissa ryhmämuotoisen kognitiivisen käyttäytymisterapian

vaikutuksen suuruus masennusoireisiin on todettu kohtalaiseksi ja uusiutumisriskiin vähäiseksi (Feng

ym. 2012).

Kognitiivisen ja hyväksymisterapian vaikuttavuutta on selvitetty tutkimalla henkilöitä, jotka

osallistuivat runsaan kolmen kuukauden mittaiseen hoitokäsikirjaan perustuvaan ryhmäterapiaan,

joka toteutettiin hyvinvointikeskuksessa tavanomaisen masennuksen hoidon lisänä. Seurannassa

osallistujien hoitotyytyväisyys lisääntyi, masennusoireilu väheni ja elämänlaatu parani. (Hallis ym.

2017.) Kognitiivisen käyttäytymisterapian mukainen kahdeksan viikon kestoinen itseapuryhmä

(McClay ym. 2015.) sekä verkkoterapiana toteutettu kognitiivinen käyttäytymisterapia tai tukea

antava terapia on todettu tavanomaista hoitoa tehokkaammiksi erityisesti masennusta sairastavilla.

Kognitiivisen käyttäytymisterapian verkkoterapiaa saaneiden laadulliset palautteet osoittivat, että

hoitoon osallistuneet henkilöt, jotka eivät halunneet osallistua kasvotusten tapahtuvaan terapiaan,

hyötyivät ryhmämuotoisesta verkkoterapiasta (Sethi ym. 2010). Myös ajatusten uudelleen

määrittelyn valmennukseen perustuva ryhmäterapia on osoittautunut erityisen hyödylliseksi

nimenomaan masennuksen hoidossa verrattuna saman hoitomallin hyötyä ahdistuneisuushäiriöissä

(Wang ym. 2011). Masennuksen hoitoon kehitetty kahdeksan tapaamisen ryhmämuotoinen

elämäntaitojen hallintaohjelma on osoitettu olevan helposti omaksuttava ja ohjelmaan osallistuneet

ovat olleet tyytyväisiä ohjelman sisältöön (McClay ym. 2015).

Pitkäaikaiseen masennukseen usein liittyvien liitännäishäiriöiden, kuten sosiaalisen

ahdistuneisuushäiriön hoidossa jo lyhytkestoinenkin, 12 tapaamisen mittainen nimenomaan

ahdistusoireistoon kohdennettu kognitiivisen käyttäytymisterapiamallin mukainen ryhmäterapia, on

osoitettu tuloksekkaaksi (LeMoult ym. 2014). Masennuksen terapiaryhmiä ohjanneet sairaanhoitajat

kokivat kasvaneensa henkilökohtaisesti ja ammatillisesti (Nance, 2012).

2.2 Vertaistuki ja kokemusasiantuntijuus

Vertaistuki määritellään yleisesti samassa elämäntilanteessa olevien yhteisölliseksi tueksi.

Samanlaiset elämänkokemukset auttavat kuntoutumisessa ja kehittävät yhteisöllisyyttä. Psyykkinen

sairaus ja siihen liittyvä oireilu voivat tuntua leimaavalta sekä sairastuneesta, että omaisista.

9

Vertaistentuki helpottaa leimatuksi tulemisen pelkoa ja yksinäisyyden tunnetta. (Mielenterveyden

keskusliitto 2018.) Raskaassa elämäntilanteessa toisten selviytymistarinoiden kuuleminen helpottaa

ymmärtämään omaa menneisyyttä, sitoutumaan nykyhetkeen ja lisätä toiveikkuutta tulevaisuuden

suhteen. Vertaisten kesken jaetut kokemukset lievittävät ahdistusta ja pelkoja. (Mielenterveystalo.fi

2018.) Vertaistuessa tulee näkyväksi sekä ihmisten elämäntilanteiden samankaltaisuus, että niiden

ainutlaatuisuus. Omaan tilanteeseen voi avautua yllättäviä uusia näkökulmia vertaistuen avulla.

Vertaissuhde on tasa-arvoinen ja se voi olla samaan aikaan sekä tuen vastaanottamista, että sen

antamista. Vertaistuki ja ammattiapu ovat eri asioita, mutta ne voivat parhaimmillaan lisätä toistensa

vaikutuksia toimiessaan rinnakkain. Vertaistuki on arvostavassa ilmapiirissä tapahtuvaa kokemusten

vaihtoa ja vastavuoroista tukemista. Vertaistuen tavoitteita ovat yksilön voimaantuminen ja alkava

muutosprosessi, jossa henkilö alkaa kantaa vastuuta elämästään, tunnistettuaan omat voimavaransa

ja vahvuutensa. Vertaistukea voidaan toteuttaa eritavoin. Vertaistukiryhmän ohjaajana voi toimia

vertainen, vapaaehtoinen toimija tai ammattihenkilö. Vertaistuki voi tapahtua myös verkossa, jolloin

se voi olla kahdenkeskistä tai ryhmämuotoista. Terveydenhuoltoa järjestävät organisaatiot voivat

järjestää vertaistoimintaa, joka liittyy tärkeänä osana potilaan hoitoon ja kuntoutumiseen. (THL

2018.)

Vertaistukeen liittyy läheisesti kokemusasiantuntijuus. Kokemusasiantuntijalla on omakohtaista

kokemusta terveyteen liittyvistä ongelmista. Kokemusasiantuntija voi olla joko sairastunut,

kuntoutuva, palveluiden käyttäjä tai sairastuneen omainen. Kokemusasiantuntija on henkilö, jolla on

omakohtaista kokemukseen perustuvaa tietoa sairaudesta, sairastamisesta sekä hoidoista, että

kuntoutuksesta. Hänellä on hyvä käsitys siitä, mitkä asiat ovat häntä auttaneet ja mitkä tekijät ovat

vaikuttaneet hänen ja hänen läheistensä selviämiseen. Kokemusasiantuntijalla on halu kehittää

terveydenhuollon palveluita ja auttaa muita omaan kokemukseensa perustuen.

Kokemusasiantuntijana toimiminen vaatii henkilöltä kokemusasiantuntijakoulutuksen lisäksi hyvin

edennyttä kuntoutumista, kykyä keskustella kokemuksistaan ja käyttää niitä työvälineenään. (Falk,

Kurki, Rissanen, Kankaanpää, Sinkkonen 2013.) Kokemusasiantuntija voi toimia itsenäisesti tai

ammattilaisten kanssa yhteistyössä. Tehtäväkenttänä voivat olla esimerkiksi toimiminen

oppilaitoksissa ja erilaisissa järjestetyissä potilastilaisuuksissa. (THL 2018.)

2.3. Vertaisryhmien käyttö masennuksen hoidossa

Vertaisryhmistä saatua hyötyä masennuksesta kärsivillä on tutkittu kymmenissä tutkimuksissa ja 23

tutkimusta käsittäneen meta-analyysin perusteella vertaisryhmien vaikuttavuuskoko

10

masennusoireiden lievittymisessä on suuri ja verrattavissa asiantuntijaohjaukseen perustuviin

ryhmiin. Suurin hyöty saavutetaan ryhmillä, jotka sisältävät koulutuksellisia ja taitovalmennusosioita

verrattuna tukea antavin ryhmiin. (Bryan ym. 2015.) Vertaisryhmät on todettu masennuspotilaita

koskevassa, seitsemän tutkimusta käsittävässä meta-analyysissa toisaalta tehokkaammaksi kuin

masennuksen tavanomainen hoito ja yhtä tehokkaaksi kuin ryhmämuotoinen kognitiivinen

käyttäytymisterapia (Pfeiffer ym. 2011). Tutkittaessa vertaisryhmän hyötyjä kaksisuuntaista

mielialahäiriötä sairastavilla osallistujien todettiin pystyvän aikaisempaa paremmin tunnistamaan

sairautensa vaihtelua, noudattamaan suositeltuja hoitoja ja toimivan aktiivisemmin oman

hyvinvointinsa edistämiseksi (Behler, 2015). Myös pitkäaikaista tai hoitoresistenssiä masennusta

sairastaville potilaille kehitettyjen vertaistukiryhmien on todettu sisältävän tekijöitä, jotka soveltuvat

hyvin pitkäaikaissairauden ja toipumisnäkökulman mukaisiin hoitomalleihin (Roeder ym. 2011).

Tärkeää vertaisryhmään osallistumisen kannalta näyttää olevan sisäinen motivaatio, eli koettu tarve

osallistua ryhmään (Van Voorhees ym. 2013). Verkkopohjaisena sovelluksena toteutettavien

masennuksen tukiryhmien on todettu vähentävän masennuksen oireilua vuoden seurannassa

(Griffiths ym. 2012).

2.4. Vertaisryhmät Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä (MATOR – hanke)

MATOR – tutkimus (Masennuspotilaiden terveyskeskusten omahoitoryhmät) on psykiatrisille

potilaille räätälöity seurantatutkimus, joka on osa valtakunnallista POTKU-hanketta. Niiden

tavoitteena on kehittää ja tarjota suunnitelmallista, tarpeenmukaista ja terveyshyötyä tuottavia

palveluja pitkäaikaissairauksien lisääntyvään tarpeeseen. Siinä keskeisenä osana on kehittää

potilaiden omaa osallistumista, vastuunottoa ja omahoidon tukemista. Tutkimuksen avulla halutaan

parantaa psykiatristen sairaanhoitajien terveyskeskuksissa antamaa hoitoa pitkäaikaisesta tai

toistuvasta depressiosta kärsiville henkilöille. Tutkimuksella etsitään hoitajille uusia mahdollisuuksia

ja toimintatapoja auttaa näitä henkilöitä. Tutkimuksen aikana henkilöille tarjotaan omahoitoon

tukeva/opastava/ohjaava/kannustava ryhmäohjelma, jossa psykiatriaan erikoistuneet sairaanhoitajat

auttavat osallistujia löytämään tapoja parantaa omaa kokonaisvaltaista hyvinvointiaan.

Kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan ja koulutukselliseen näkökulmaan perustuva MATOR -

hankkeen omahoitomalli, jota on alettu toteuttaa alueen terveyskeskuksissa vuonna 2012, koostuu

kymmenestä ryhmäistunnosta, jotka toteutetaan kerran kuukaudessa. Kukin istunto kestää 90

minuuttia. MATOR - hankkeessa on laadittu istuntokohtainen hoitokäsikirja, jossa on

yksityiskohtaisesti kuvattu kullekin istunnolle ohjaajan tehtävät sekä näihin liittyvät mahdolliset

11

kotiharjoitteet, joita on osassa tapaamiskertoja. Ryhmien ohjaajina ovat toimineet työpareina

psykiatrinen sairaanhoitaja ja koulutettu kokemusasiantuntija. (EPSHP 2012.)

2.5 Elämänlaatu

Elämänlaatu on monitahoinen käsite, johon voidaan liittää neljä eri ulottuvuutta. Niitä ovat

tyytyväisyys omaan elämäänsä, minäkäsitys, oma terveys ja toimintakyky, sekä oma

sosioekonominen asema. Terveystutkimusten keskeisiä tutkimuskohteita on ollut yksilön

terveydentilaan liittyvän elämänlaadun arvioiminen. (Koskinen ym. 2009, 196.) Ihmiset kokevat

elämänlaatunsa hyvin eri tavoin. Kysymys on filosofisesta ongelmasta, jossa haetaan vastausta

kysymykseen, mitä on elämänlaatu? Kysymys on eettinen peruskysymys, jonka avulla voidaan

määritellä hyvä elämä. Hyvä elämä voidaan ajatella koostuvan positiivisista kokemuksista, onnen

tunteista ja mielihyvän kokemisesta. (Saarni & Pirkola 2010.) Elämänlaatututkimusta on tehty jo

kauan, mutta elämänlaadulle ei ole kyetty luomaan yksiselitteistä määritelmää tai yhtä teoria-alustaa.

Määritelmä riippuu tutkimusnäkökulmasta tai tutkimusperinteestä. Aiheen tutkijat ovat suhteellisen

yksimielisiä siitä, mitkä perustekijät vaikuttavat elämänlaadun kokemiseen. Kokonaisvaltaisissa

elämänlaatuteorioissa pyritään huomioimaan sekä objektiivista että subjektiivista näkökulmaa

hyvinvointiin ja koettuun elämänlaatuun. Nämä tekijät ovat keskeisiä yksilön toimintakyvyn,

osallisuuden, yhteisöön kuulumisen ja mielekkään elämän kannalta. (Vaarama ym. 2014, 22.)

12

3 TARKOITUS, ONGELMAT JA TAVOITE

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, hyötyvätkö pitkäaikaisesta ja toistuvasta masennuksesta

kärsivät potilaat omahoitoryhmään osallistumisesta.

Tutkimuksen tehtävänä on vastata seuraaviin kysymyksiin:

1. Millainen yhteys osallistujien sosiodemografisilla tekijöillä (sukupuoli, ikä, asumismuoto,

koulutustaso, työtilanne, kotitaloudessa asuvien lukumäärä, kotitalouden yhteenlasketut tulot)

on potilaiden kliiniseen tilaan hoidon alussa?

2. Miten omahoitoryhmään osallistuminen vaikuttaa potilaiden masennusoireiluun, psyykkiseen

kuormittuneisuuteen, toimintakykyyn ja elämänlaatuun puolen vuoden seuranta-aikana?

3. Millaiset potilaan tausta- ja kliiniseen tilaan liittyvät tekijät (yksinasuminen, työttömyys,

parisuhde, sukupuoli, ikä ja itsetuhoisuus) ovat yhteydessä hoidon tuloksellisuuteen?

Tutkimuksessa testataan hoitokäsikirjaan perustuvaa ryhmämuotoista omahoitomallia pitkäaikaista

tai toistuvaa masennusta sairastavan potilaan hoidossa. Saadun tiedon pohjalta pyritään kehittämään

vaikuttava hoitomalli, joka on toteutettavissa psykiatristen sairaanhoitajien ja koulutettujen

kokemusasiantuntijoiden ohjaamana. Lisäksi pyritään kehittämään psykiatristen sairaanhoitajien

terveyskeskuksissa antamaa hoitoa pitkäaikaisesta tai toistuvasta masennuksesta kärsiville

henkilöille, jotta he voisivat paremmin löytää tapoja parantaa itse omaa kokonaisvaltaista

hyvinvointiaan.

13

4 METODOLOGISET LÄHTÖKOHDAT

4.1 Tutkimusasetelma

Tutkimus on interventiotutkimus, jossa tarkastellaan omahoitoryhmän vaikuttavuutta osallistujien

hoidossa. Tutkimusdata on koottu haastattelujen avulla. Tässä raportissa tarkasteltavan

pilottiaineiston tutkimusryhmän potilaat on haastateltu tutkimuksen alussa ja uudelleen kuuden

kuukauden kuluttua. Haastattelujen välillä potilaille tarjottiin kerran kuukaudessa toimivat

omahoitoryhmät. Ryhmäohjelman sisältö koostui kymmenestä, kerran kuussa kokoontuvasta 90

minuutin mittaisesta ryhmäistunnosta. Ryhmässä sovellettiin kognitiivisen käyttäytymisterapian ja

koulutuksellisen (psykoedukatiivisen) hoitoajattelun menetelmiä, jotka on osoitettu vaikuttaviksi

monissa vaikeissa ja pitkäaikaisissa mielenterveyden häiriöissä masennustila mukaan lukien

(Ridgway ym. 2011).

Ryhmähoitojen käynnistämisvaiheessa ryhmien ohjaajina toimivat Etelä-Pohjanmaan

sairaanhoitopiirin psykiatrian toiminta-alueen psykiatriset hoitajat kokemusasiantuntijoiden lisäksi.

Tutkimusryhmä koostui pitkäaikaisesta tai toistuvasta psykiatrista hoitoa vaativasta depressiosta

kärsivistä 18–65 vuotiaista potilaista, jotka osallistuvat kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan

painottuvaan ryhmämuotoiseen omahoito-ohjelmaan vuoden ajan.

14

5 TOTEUTUS JA MENETELMÄT

5.1 Tutkimusaineisto

Tutkimukseen liittyvä tiedonkeruu tapahtui kyselylomakkeilla. Tutkimuksessa olivat mukana Etelä-

Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella hoidettavana olevat pitkäaikaisesta tai toistuvasta

depressiosta kärsivät henkilöt, jotka saivat ryhmämuotoista hoitoa ja osallistuivat omahoitoryhmiin.

Ryhmät kokoontuivat terveyskeskusten tiloissa seuraavilla paikkakunnilla: Alajärvi, Isokyrö,

Kauhajoki, Kauhava ja Seinäjoki. Tutkimusta varten tiedot kerättiin 18 ryhmiin osallistuneelta

(n=18). Tutkittavat täyttivät kyselylomakkeet tutkimuksen alussa ja uudelleen kuuden kuukauden

jälkeen. Aineiston keruu tapahtui vuosina 2012 - 2014.

5.2 Tutkimusmenetelmät ja mittarit

Tutkimuksessa vastaajilta kerättiin taustatietoja, jotka olivat sukupuoli, ikä, diagnoosi, siviilisääty,

koulutus, asuminen, työtilanne, tupakointi, lääkitys ja perheen mielenterveystilanne. Lisäksi

käytettiin seuraavia kysely- tai haastattelumittareita:

AUDIT Alcohol Use Disorders Identification Test

BDI-21 Beck Depression Inventory

GHQ-12 12-item General Health Questionnaire

15D 15-dimensional measure of HRQOL (health-related quality of life)

SOFAS Social and Occupational Functioning Assessment Scale

Taulukossa 1 kuvataan käytettyjä mittareita ja niiden ominaisuuksia (Terveyden ja hyvinvoinnin

laitos).

15

MITTARI MITÄ MITATAAN

Alcohol Use Disorders

Identification Test

AUDIT

Alcohol Use Disorders Identification Test on mittari, jonka

tarkoitus on tunnistaa alkoholin riskikäyttöä. Sen avulla voidaan

myös arvioida alkoholinkäyttöön liittyviä ongelmia ja

seurauksia. Mittarilla selvitetään psyykkistä toimintakykyä,

sosiaalista toimintakykyä ja kognitiivistä toimintakykyä. Mittari

sopii mielenterveyspotilaiden alkoholinkäytön arvioon. Sen

avulla voidaan hyvin tunnistaa henkilöt, joilla on alkoholin

riskikäyttöä ja jättää tunnistamatta henkilöt, joilla sitä ei ole.

Beck Depression Inventory

BDI-21

Beck Depression Inventory on mittari, jolla määritetään

masennusoireiden vaikeusastetta ja psyykkistä toimintakykyä.

Mittari sopii masennusoireiden seurantaan ja hoitovasteen tai

muun muutoksen seurantaan.

12-item General Health

Questionnaire

GHQ-12

12-item General Health Questionnaire mittarilla voidaan

selvittää psyykkistä oireilua erityisesti masennus ja ahdistus

tilanteissa. Mittari kuvaa myös tutkittavan psyykkisestä

toimintakyvystä ja kartoittaa miten psyykkinen

kuormittuneisuus aiheuttaa ongelmia normaaleista toiminnoista

suoriutumisessa. Mittari keskittyy havainnoimaan eri

tilanteissa tapahtuneita muutoksia. Mittarin avulla kartoitetaan

masentuneisuutta, ahdistuneisuutta, sosiaalista kanssakäymistä

ja itseluottamusta. Mittarin antama pistemäärä antaa tietoa

vastaajan psyykkisestä toimintakyvystä. Asteikko vaihtelee

välillä 0 - 36 ja mitä suurempi pistemäärä on, sitä enemmän

vastaajalla on psyykkistä oireilua.

15-dimensional measure of

HRQOL (health-related

quality of life)

15D

15-dimensional measure of HRQOL (health-related quality of

life) on elämänlaatua ja terveydentilaa arvioiva mittari. Sillä

mitataan viittätoista eri ulottuvuutta, kuten liikuntakykyä,

näkökykyä, kuuloa, hengitystä, nukkumista, syömistä,

puhumista, eritystoimintaa, tavanomaisia toimintoja, henkisiä

toimintoja/mielenterveyttä, häiritseviä oireita,

masentuneisuutta, ahdistuneisuutta,

energisyyttä/elinvoimaisuutta ja

sukupuolielämää/seksuaalisuutta. Mittaria voidaan käyttää, kun

arvioidaan toimenpiteiden/hoitojen vaikuttavuutta.

Social and Occupational

Functioning Assessment

Scale

SOFAS

Social and Occupational Functioning Assessment Scale mittari

selvittää sosiaalista ja ammatillista toimintakykyä, psyykkistä

toimintakykyä, työkykyä ja sosiaalista toimintakykyä. Siinä

tehdään kokonaisarviota sosiaalisesta ja ammatillisesta

toimintakyvystä. Arvioinnissa tarkastellaan neljää

toimintakyvyn kannalta keskeistä aluetta, vapaa-aikaa, työtä tai

opiskelua, perhe-elämää ja ihmissuhteita sekä itsestä

huolehtimista. Tutkimuksessa voidaan painottaa eri osa-alueita

tutkimukseen soveltuvin osin. Tätä mittaria suositellaan

käytettäväksi mielialahäiriöpotilaiden toimintakyvyn

kuvaamisessa. ja se sopii toistuvaan arviointiin. Mittarin

pistemäärä vaihtelee numeroasteikolla 0 - 100, jossa arvo 80-

90 kuvaa normaalia hyvää toimintakykyä, pistemäärä 50 tai

alle taas merkitsee toimintakyvyn vakavaa heikentymistä.

TAULUKKO 1. Tutkimuksessa käytetyt mittarit ja niiden ominaisuudet. (THL 2018)

16

5.3 Määrällisen aineiston tilastollinen käsittely

Aineiston tilastollinen käsittely ja analyysi tehtiin SPSS ohjelmalla. Analyysissä haluttiin vertailla

vastaajien alkutilannetta lopputilanteeseen ja tällä tavalla haluttiin tutkia ryhmähoidon vaikuttavuutta

masennuksen hoidossa.

Aineiston kuvailua varten selvitettiin taustatekijöitä ja lähtötilanteen oire- ja hyvinvointimittareilla

saatuja tuloksia. Tunnuslukuina käytettiin keskiarvoja (ka), keskihajontaa (Std.dev) ja frekvenssejä.

Lähtötilanteen ja kuuden kuukauden oire- ja hyvinvointiarviointeja verrattiin käyttäen toistettujen

mittausten t-testiä. Merkitsevyyttä arvioitiin p-arvon avulla. Vaikuttavuuden rajaksi mittarien suhteen

määritettiin efektikoko 0,3 (Cohenin d-arvo). Taustamuuttujien suhteen luotujen alaryhmien välillä

tehdyt tulosmuuttujavertailut analysoitiin Mann-Whitneyn U-testillä. Eri muuttujien välistä

riippuvuutta tarkasteltiin korrelaatioiden avulla. Useamman taustamuuttujan samanaikaista

vaikutusta elämänlaatumittariin selvitettiin tarkemmin lineaarisen regressiomallin avulla.

17

6 TULOKSET

6.1 Tutkimushenkilöiden taustatiedot

Aineiston analyyseissä selvitettiin tutkimukseen osallistuneiden taustatietoja. Kaikki tutkimukseen

osallistuneet henkilöt olivat naisia ja heitä oli 18 (n=18). Heidän ikänsä vaihteli 38 vuodesta 62

vuoteen ja keskiarvo oli 54,2 vuotta. Valtaosa henkilöistä (n=11, 61 %) oli naimisissa tai avoliitossa.

Enemmistö vastaajista (n=13, 72%) asui yhden tai useamman henkilön kanssa samassa taloudessa.

Yksinasujia oli 5 henkilöä (28%).

KUVIO 2. Asujien määrä henkilöiden taloudessa.

Yli puolella vastaajista oli keski- tai peruskoulutason ja opistotason koulutusta (n=10, 56%). Vain

yhdellä vastaajista oli korkeakoulututkinto.

18

KUVIO 3. Vastaajien koulutustaso.

Alustavassa analyysissä haluttiin myös tarkastella vastaajien sosioekonomista tilannetta.

Työelämässä vastaajista oli alle puolet (n=8,44%). Eläkkeellä oli 6 henkilöä (33%).

KUVIO 4. Vastaajien sosioekonominen tilanne.

Tutkimuksen alussa haluttiin myös selvittää, onko vastaajien vanhemmilla tai sisaruksilla ollut hoitoa

vaatinut masennus. Kävi ilmi, että yli puolella vastaajista (n=10,56%) perheen jäsenillä oli ollut

hoitoa vaativaa masennusta.

19

KUVIO 5. Vanhempien tai sisarusten hoitoa vaatinut masennus.

Vastaajista selvitettiin täyttääkö vastaajien kokemat häiriöt vakavan masennusjakson kriteerit

(ajankohtainen tai elinaikainen) tai pitkäaikaisen masennuksen kriteerit (ajankohtainen tai

elinaikainen). Viidellä vastaajalla täyttyivät vakavan masennuksen kriteerit ja viidellä vastaajalla

täyttyivät pitkäaikaisen masennuksen kriteerit (kuvio 6 ja kuvio 7).

KUVIO 6. Vakavan masennusjakson kriteerien täyttyminen.

20

KUVIO 7. Pitkäaikaisen masennuksen kriteerien täyttyminen.

Vastaajilta kysyttiin myös tuntemuksia itsetuhoisuudesta. Tutkimuksen alussa viidellä henkilöllä oli

itsetuhoisia ajatuksia.

KUVIO 8. Itsetuhoisten ajatusten esiintyminen.

21

6.2 Omahoitoryhmän vaikuttavuus psyykkiseen oireiluun ja masennukseen

Tutkimuksessa haluttiin selvittää vastaajien psyykkistä oireilua ja masennusta ennen

omahoitoryhmän aloitusta ja 6 kk kuluttua ryhmän aloituksen jälkeen. Analyyseihin käytettiin

GHQ12- ja BDI-mittareita.

Parittaisten otosten t-testillä analysoitiin GHQ12-pistemäärä tutkimuksen alussa ja 6 kuukauden

kohdalla. Pistemäärät olivat alussa 29,1 (Std.dev=7,2) ja 6 kk kohdalla 26,8 (Std.dev=8,4), n=16.

Keskiarvojen ero oli 2,3 (Std.dev=5,5) pistettä, p=0,12. Pistemäärässä oli siis tapahtunut laskua,

mutta muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä (kuvio 9).

KUVIO 9. GHQ-12 pistemäärät tutkimuksen alussa ja 6 kuukauden kuluttua.

BDI-pistemäärä tutkimuksen alussa oli keskimäärin18,8 (Std.dev=12,5) ja 6 kuukauden kuluttua 17,3

(Std.dev=13,4). Ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p=0,30).

6.3 Omahoitoryhmän vaikuttavuus toimintakykyyn ja elämänlaatuun

SOFAS-mittarin avulla selvitettiin omahoitoryhmän vaikutusta vastaajien toimintakykyyn.

T-testillä analysoitiin SOFAS pistemäärää alussa ja lopussa. Alussa pistemäärä oli 70,4

(Std.dev=12,3) ja lopussa 77,8 (Std.dev=10,5). Keskiarvojen ero oli -7,3 pistettä (Std.dev=8,2;

22

p=0,01; d=0,89). Pistemäärän osoitti vastaajien kokeneen toimintakyvyssään paranemista ja muutos

oli tilastollisesti merkitsevä (kuvio 10).

KUVIO 10. SOFAS-pistemäärät tutkimuksen alussa ja 6 kuukauden kuluttua.

15D-pistemäärä tutkimuksen alussa oli keskimäärin 0,7887 (Std.dev.=0,1110) ja 6 kuukauden

kuluttua 0,8040 (Std.dev.=0,1293). Ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p=0,46).

6.4 Taustatekijöiden vaikutus

Analyyseissa haluttiin selvittää taustatekijöiden vaikutusta eri mittareilla mitattuun elämänlaatuun ja

toimintakykyyn. Taustatekijöistä tutkittiin asumisen, siviilisäädyn ja työssäkäynnin merkitystä ja

näiden suhteen analysoitiin alaryhmien välisiä eroja GHQ-12-, BDI-, SOFAS- ja 15D-mittareilla

tutkimuksen alussa.

Asumisen suhteen vastaajat luokiteltiin kahteen eri luokkaan, yksinasuviin ja niihin, jotka asuivat

vähintään yhden henkilön kanssa. Mann-Whitney U-testillä tutkittiin pistemääriä yllä mainituilla

mittareilla mitattuna ja todettiin pistemäärissä pientä eroa yksinasuvien ja muiden välillä, mutta p

arvoja tutkimalla nähtiin, että erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä (p=0,40-0,82).

Siviilisäädyn kohdalla vastaajat luokiteltiin kahteen luokkaan, naimisissa oleviin ja muihin. Mann-

Whitney U-testillä tehtiin samanlainen tarkastelu kuin asumisen kohdalla, eikä tässäkään

tarkastelussa saatu tilastollisesti merkitsevää eroa naimisissa olevien ja muiden välillä (p=0,25-0,96).

23

Työssäkäyntiä tutkittiin jakamalla vastaajat työssäkäyviin ja muihin. Vastaava tarkastelu Mann-

Whitney U-testin avulla osoitti, että työssä käynnilläkään ei ollut merkitsevää yhteyttä psyykkiseen

oireiluun tai toimintakykyyn (p=0,18-0.94).

6.5 Itsetuhoisuuden vaikutus elämänlaatuun ja toimintakykyyn

Aiemmin esiintyneen itsetuhoisuuden merkitystä hoidon aikana tapahtuneelle muutokselle

elämänlaadussa ja toimintakyvyssä analysoitiin korrelaatioiden avulla. 15D pistemäärän ja

itsetuhoisuuden välinen korrelaatio todettiin kohtalaiseksi (r= -0,491, p=0,063). Niillä vastaajilla,

joilla oli esiintynyt aiempaa itsetuhoisuutta 15D pistemäärät olivat alhaisemmat (eli koettu

elämänlaatu oli huonompi) sekä tutkimuksen alussa (ei itsetuhoisuutta, n=10, ka.=0,8311; aiempaa

itsetuhoisuutta, n=5, ka.=0,7039; p=0,055, Mann-Whitney U-testi) että kuuden kuukauden jälkeen

(ei itsetuhoisuutta, n=10, ka.=0,8509; aiempaa itsetuhoisuutta, n=5, ka.=0,7102; p=0,075, Mann-

Whitney U-testi) verrattuna niihin vastaajiin, joilla ei ollut esiintynyt itsetuhoisuutta (kuvio 11). Myös

SOFAS-pistemäärän muutoksella todettiin olevan kohtalainen korrelaatio aiemmin esiintyneeseen

itsetuhoisuuteen (r= -0,540, p=0,07).

KUVIO 11. Alussa ilmoitetun itsetuhoisuuden yhteys elämänlaatuun 15D-mittarilla arvioituna

hoidon alussa ja 6 kuukauden kohdalla.

24

Itsetuhoisuuden itsenäistä vaikutusta toimintakyvyn muutokseen hoidon aikana tarkasteltiin

lineaarisella regressiomallilla, jossa SOFAS-pistemäärän muutos oli selitettävä muuttuja ja aiempi

itsetuhoisuus selittävä muuttuja. Mallissa vakioitiin ikä ja lähtötilanteen SOFAS-pistemäärä. Mallilla

pystyttiin selittämään 59,5% SOFAS-pistemäärän muutoksesta. Itsetuhoisuuden vaikutus mallissa oli

lähellä merkitsevää (p=0,058) siten, että niiden potilaiden, joilla oli esiintynyt aiempaa

itsetuhoisuutta, SOFAS pistemäärä lasku oli 8,58 pistettä suurempi kuin muilla potilailla (Taulukko

4). Mallin perusteella itsetuhoisuus oli itsenäinen hoidon aikaista toimintakyvyn muutosta ennustava

tekijä.

Koko malli R2 Adjustoitu R2 F p

0,85 0,60 5,90 0,025

Aiempi itsetuhoisuus B β t

-8,58 -0,48 -2,26 0,058

TAULUKKO 2. SOFAS-toimintakykymittarin pistemäärän muutosta selittävän lineaarisen

regressiomallin tulokset. Mallissa vakioitiin potilaiden ikä ja lähtötilanteen SOFAS-pistemäärä.

25

7 POHDINTA

7.1 Tulosten tarkastelu

Tutkimuksen päätuloksina osoitettiin, että masennuksen omahoitoryhmään osallistuneilla ei todettu

merkitsevää muutosta psyykkisessä oireilussa mitattuna yleisillä oireilla tai masennusoireilla

erikseen. Sen sijaan toimintakyvyssä todettiin merkitsevä koheneminen ja elämänlaadussa suuntaa-

antava paraneminen, joka ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Tutkimuksen puolen vuoden seuranta-

aikana todettiin sekä GHQ-12- mittarin että BDI:n pistemäärissä vähäistä laskua, joka ei ollut

kuitenkaan tilastollisesti merkitsevää. Pitkäaikaiseen tai toistuvaan masennukseen liittyy usein

oireiden vaihtelua. Tutkimusaineiston potilaat olivat valikoituneet tutkimukseen aiemmin

erikoissairaanhoidon palveluita käyttäneiden potilaiden joukosta. Voidaan olettaa, että heidän

psyykkisessä tilassaan esiintyy merkittävää vaihtelua, johon omahoitoryhmällä ei pystytä

vaikuttamaan ainakaan lyhyen seuranta-ajan puitteissa.

Toimintakykyä kuvaavassa SOFAS-mittarissa todettiin tilastollisesti merkitsevä muutos, joka osoitti

potilaiden toimintakyvyn parantuneen. Muutos oli vaikutuskooltaan suuri. Masennus on erityisesti

pitkittyessään tai toistuvana voimakkaasti toimintakykyä lamauttava sairaus (Kampman ym. 2017).

Tämä näkyy esimerkiksi siten, että masennus on yksi tärkeimpiä työkyvyttömyyden syitä. Potilaiden

toimintakyvyn paraneminen jo puolen vuoden seuranta-aikana on löydöksenä rohkaiseva ja vahvistaa

aiempaa tutkimuslöydöstä, jonka mukaan aktivaatioon perustuvat masennuksen hoitomallit on

osoitettu tehokkaiksi nimenomaan toimintakyvyn tukemisessa. (Kanter ym. 2010.)

Tutkimusaineistossa osalla potilaista esiintynyt aiempi itsetuhoinen käyttäytyminen oli yhteydessä

heikompaan elämänlaatuun sekä tutkimuksen alussa että suuntaa antavasti seuranta-ajan jälkeen.

Koko tutkimusaineistossa myös SOFAS-toimintakykymittarin muutoksella seuranta-aikana todettiin

olevan yhteys itsetuhoisuuteen. Toimintakyvyn muutoksen ja aiemman itsetuhoisen käyttäytymisen

välistä yhteyttä tarkasteltiin vielä erikseen lineaarisen regressiomallin avulla. Tämän mallin tulos

osoitti selvästi aiemman itsetuhoisuuden liittyvän vähäisempään toimintakyvyn paranemiseen

omahoitomalliin osallistuneilla puolen vuoden seurannassa. Tämä löydös edellyttää hoitomallin

sisällön tarkastelua ja kehittämistä siten, että jatkossa niille ryhmään osallistujille, joilla on esiintynyt

itsetuhoista käyttäytymistä, voitaisiin tarjota erillinen tähän ilmiöön liittyvä interventio.

26

7.2 Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus

Tutkimuksen aihe valittiin Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin psykiatrian toiminta-alueen

Masennuksen hoidossa käytettävät terveyskeskuksen omahoitoryhmät (MATOR) – hankkeen

tarpeesta lähtien. Tutkimustyössä on noudatettu kaikilta osin hyvää tutkimustapaa, joka perustuu

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (2012) hyviin tieteellisiin käytäntöihin koskeviin ohjeisiin, jotka

pitävät sisällään vain tutkittuun tietoon perustuvan tiedonhaun, rehellisyyden noudattamisen, yleisen

huolellisuuden ja tarkkuuden sekä tiedon läpinäkyvyyden ja toistettavuuden. Tutkimuksessa

käytettävä hoitointerventio perustuu aiemmissa tutkimuksissa vaikuttaviksi todettuihin menetelmiin.

Tutkimukseen osallistuminen perustuu suulliseen ja kirjallisen tiedon pohjalta annettuun kirjalliseen

tietoiseen suostumukseen. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin eettinen toimikunta on antanut

tutkimussuunnitelmasta puoltavan lausunnon 24.1.2012. Tutkimusasiakirjojen perusteella on haettu

ja saatu asianmukainen tutkimuslupa tutkimusyksiköstä. Tutkimuksesta kootusta datasta on laadittu

rekisteriseloste, jossa kuvataan tutkimusaineistoa käsittelevät henkilöt ja aineiston tallennustapa.

Luotettavuutta tarkastellaan validiteetin ja reliabiliteetin avulla.

Tutkimuksen tueksi tehtiin systemaattinen kirjallisuuskatsaus, jolla arvioitiin erilaisten

psykososiaalisten menetelmien vaikuttavuutta toistuvassa tai pitkäaikaisessa masennuksessa.

Tutkimus toteutettiin pilottihankkeena, jonka tarkoitus oli arvioida omahoitoryhmien vaikutuskokoa

käyttämällä eri tyyppisiä tulosmuuttujia. Pilottitutkimukseen tarvittava aineistokoko arvioitiin voima-

analyysin perusteella. Tutkimukselle haettiin ja saatiin Tampereen yliopistollisen keskussairaalan

eettisen toimikunnan puoltolausunto. Tutkimukseen osallistujille annettiin kattava suullinen ja

kirjallinen tieto tutkimuksen kulusta ja heidän osallistumisensa perustui kirjalliseen vapaaehtoiseen

suostumukseen. Tutkimus toteutettiin avoimena asetelmana, jolloin kaikki osallistujat saivat

vaikuttavaksi oletettavaa hoitoa.

Tutkimuksessa käytetyt arviointimittarit ovat kaikki systemaattisen luotettavuusanalyysin

läpikäyneitä ja niillä kaikilla on toteutettu runsaasti kansainvälisissä lehdissä julkaistuja tutkimuksia.

Taustatietoja kokoavat kyselylomakkeet perustuivat aiempiin suomalaisiin väestö- ja

kohorttitutkimuksiin. Haastattelijat oli erikseen koulutettu tutkimuksessa täytettävien lomakkeiden ja

mittareiden käyttöön. Resurssipulan tutkimuksen tiedonkeruuaikaa jouduttiin lyhentämään

alkuperäisestä kahdesta vuodesta, mitä voidaan pitää selkeänä rajoitteena tutkimustulosten

luotettavuutta arvioitaessa.

27

Tutkimukseen osallistuneet henkilöt valikoituvat tutkimukseen ryhmiin osallistumishalukkuuden

perusteella. Tutkimuksessa ei käytetty erityisiä poissulkukriteereitä. Tutkimukseen osallistuneiden

voidaan katsoa suhteellisen hyvin edustavan pitkäaikaista tai toistuvaa masennusta sairastavien

potilaiden joukkoa, lukuun ottamatta sitä tosiasiaa, että yhtään miestä ei ilmoittautunut tutkimukseen

osallistujaksi. Toisaalta pitkäaikaista tai toistuvaa masennusta sairastavista lähes kolme neljäsosaa on

naisia (Mielenterveyden keskusliitto 2018).

Tutkimusdatan tausta- ja tulosmuuttujat käytiin huolellisesti läpi ja näiden osoittamien jakaumien ja

taustamuuttujien perusteella luotujen alaryhmien tarkastelun jälkeen valittiin lopullisesti aineistolle

sopivat tilastolliset menetelmät. Tehdyt analyysit perustuivat pääosin ennalta muotoiltuihin

tutkimuskysymyksiin. Jatkoanalyysien yhteydessä arvioitiin tapauskohtaisesti aineiston riittävyys

kyseistä analyysiä varten. Osa jatkoanalyysistä jätettiin tekemättä pienen aineistokoon takia. Tässä

pilottitutkimuksessa saatuja tuloksia voidaan pitää tilastollisesti pätevinä, mutta omahoitomallin

lopullista vaikuttavuutta koskevat johtopäätökset on mahdollista tehdä vasta selvästi laajemmalla,

vähintään sata potilasta käsittävällä tutkimuksella saatujen tulosten perusteella.

7.3 Johtopäätökset ja jatkotutkimusehdotukset

Terveyskeskuksessa toteutetut masennuksen omahoitoryhmät paransivat pitkäaikaista tai toistuvaa

masennusta sairastavien toimintakykyä huomattavasti puolen vuoden seurannan kuluessa. Hyöty oli

suurin niillä osallistujilla, joilla ei ollut esiintynyt itsetuhoista käyttäytymistä ennen hoidon alkamista.

Havaittu merkittävä toimintakyvyn koheneminen on linjassa aiemman tiedon kanssa, jonka

perusteella aktivoivaan työotteeseen perustuvilla hoitomalleilla on voitu parantaa masentuneiden

toimintakykyä.

Osin vertaisohjauksella ja hoitohenkilökunnan tuella toteutettua ryhmämuotoista omahoitomallia

tulee vielä sisällöllisesti kehittää siten, että aiempi itsetuhoinen käyttäytyminen otetaan huomioon.

Mallin käyttöönottoa tulee suosia suunniteltaessa pitkäaikaisesti masentuneille nykyisessä

perusterveydenhuollossa ja tulevan Sote-järjestelmän hyvinvointikeskuksissa järjestettävää

pitkäaikaissairaiden kuntoutusta ja hoitoa. Tämän tutkimuksen perusteella omahoitomallia voidaan

alustavasti suositella osaksi hyvinvointikeskusten psykiatrista palveluvalikoimaa. Nyt saadun vahvan

hoitonäytön varmistaminen on aiheellista laajemman potilasotoksen käsittämässä tutkimuksessa.

28

LÄHTEET

Behler, JJ. 2015. Depression/bipolar peer support groups: Managing symptoms or promoting

recovery. The Sciences and Engineering 76(1-B).

Bryan, A-EB. & Arkowitz, H. 2015. Meta-analysis of the effects of peer-administered psychosocial

interventions on symptoms of depression. American Journal of Community Psychology 55(3-4), 455-

471.

Chiang, KJ., Chen, TH., Hsieh, HT., Tsai, JC., Ou, KL. & Chou, KR. 2015. One-Year Follow-Up of

the Effectiveness of Cognitive Behavioral Group Therapy for Patients' Depression: Journal article.

The Scientific World Journal.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, psykiatrian toiminta-alue. 2012. Masennuksen

terveyskeskuksessa toimivien omahoitoryhmien hoitokäsikirja (MATOR). 32 sivua.

http://www.epshp.fi/files/6268/MATOR_potilaan_istuntolomakkeet_ja_ohjelma.pdf

Falk,H., Kurki, M., Rissanen, P., Kankaanpää, S. & Sinkkonen, N. 2013. Kuntoutujasta toimijaksi–

kokemus asiantuntijuudeksi. THL julkaisut. 14.

Feng, CY., Chu, H., Chen, CH., Chang, YS., Chen, TH., Chou, YH., Chang, YC. & Chou, KR. 2012.

The effect of cognitive behavioral group therapy for depression. Worldviews on Evidence-Based

Nursing 9(1), 2-17.

Griffiths, KM., Mackinnon, AJ., Crisp, DA., Christensen, H., Bennett, K. & Farrer, L.

2012. The effectiveness of an online support group for members of the community with depression.

PLoS ONE (Electronic Resource) 7(12).

Hallis, L., Cameli, L., Bekkouche, NS. & Knauper, B. 2017. Combining cognitive therapy with

acceptance and commitment therapy for depression: A group therapy feasibility study. Journal of

Cognitive Psychotherapy 31(3), 171-190.

Huttunen, P. 2013. Hoitotyön johtamisosaaminen erikoissairaanhoidossa nyt ja tulevaisuudessa. Pro

gradu-tutkielma. Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta. Hoitotieteen laitos.

Høifødt, RS., Strøm, C., Kolstrup, N., Eisemann, M. & Waterloo, K. 2011. Effectiveness of

cognitive behavioural therapy in primary health care: a review. Family Practice.

28(5). 489-504.

29

Hälvä, J. 2011. Pitkäaikaisen masennuksen hoitomalli Vantaalla. Puheenvuoro Mielenterveys- ja

päihdetyön kehittämisseminaarissa Helsingissä 23.8.2011.

Kampman, O., Heiskanen, T., Holi, M., Huttunen, M. & Tuulari, J. (toim.) 2017. Masennus.

Kustannus oy Duodecim.

Kankkunen, P. & Vehviläinen-Julkunen, K. 2013. Tutkimus hoitotieteessä. 3. painos. Helsinki:

Sanoma Pro Oy.

Kanter, JW., Rachel C. Manos, RC., Bowe, WM., Baruch,DE., Busch, AM. & Rusch, LC. 2010.

What is behavioral activation? A review of the empirical literature. Clinical Psychology Review.

30(6). 608-620.

Koskinen, S., Talo, S., Hikkinen, E-M., Paltamaa, J. & Musikka-Siirtola, M. 2009. Nel-jän

elämänlaatumittarin sisältöanalyysi ICF-luokituksen viitekehyksessä. Sosiaalilääke-tieteellinen

aikakauslehti. 46 (3), 196-207.

LeMoult, J., Rowa, K., Antony, MM., Chudzik, S. & McCabe, RE. 2014. Effect of comorbid

depression on cognitive behavioural group therapy for social anxiety disorder. Behaviour Change

31(1), 53-64.

McClay, CA., Collins, K., Matthews, L., Haig, C., McConnachie, A., Morrison, J., Lynch, P., Waters,

L., Day, I., McAnee, G. & Williams, C. 2015. A community-based pilot randomised controlled study

of life skills classes for individuals with low mood and depression. BMC Psychiatry 15(17).

Mielenterveyden keskusliitto (MTKL ry)

Mielenterveystalo.fi

Nance, DC.2012. Pains, joys, and secrets: nurse-led group therapy for older adults with depression.

Issues in Mental Health Nursing 33(2), 89-95.

Pfeiffer, PN., Heisler, M., Piette, JD., Rogers, MA. & Valenstein, M. 2011. Efficacy of peer support

interventions for depression. General Hospital Psychiatry 33(1), 29-36.

Pirkola, SP., Isometsä, E., Suvisaari, J. ym. 2005. DSM-IV mood-, anxiety- and alcohol use

disorders and their comorbidity in the Finnish general population-results from the Health 2000

Study. Social Psychiatry and Psychiatric Epidemiology 40, 1-10.

30

Ridgway, N. & Williams, C. 2011. Cognitive behavioural therapy self-help for depression: An

overview. Journal of Mental Health. 20(6), 593-603.

Roeder, K., Travis, J., Walters, H., Stano, C., Valenstein, M. & Pfeiffer, P. 2011. Treatment resistant

depression: A roadmap for effective care. (Expanding services for patients with treatment resistant

depression: The role of peer support, 273-291). American Psychiatric Publishing.

https://books.google.fi/books?hl=en&lr=&id=t31_1AngO0UC&oi=fnd&pg=PA273&ots=kcCtvelR

5u&sig=9KXYNP-uZFjU91ujoLVhv7l3pNg&redir_esc=y#v=onepage&q&f=false

Saarni, SI. & Pirkola, S. 2010. Psykiatristen potilaiden elämänlaatu. Lääketieteellinen aikakauskirja

Duodecim 126 (19), 2265-2273.

Sethi, S., Campbell, AJ. & Ellis, LA. 2010. The Use of Computerized Self-Help Packages to Treat

Adolescent Depression and Anxiety. Journal of Technology in Human Services 28(3), 144-160.

Sosiaali- ja terveysministeriö 18.1.2016, Arviomuistio: Mielenterveyslain ja päihdehuoltolain

palvelut. 4-7.

Thimm, JC. & Antonsen, L. 2014. Effectiveness of cognitive behavioral group therapy for depression

in routine practice: a review. BMC Psychiatry 14(292).

THL.fi. 2018. Käsikirjat. Vertaistuki.

Vaarama, M., Karvonen, S., Kestilä, L., Moisio, P. & Muuri, A. (toim.) 2014. Suoma-laisten

hyvinvointi 2014. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Van Voorhees, BW., Hsiung, RC., Marko-Holguin, M., Houston, TK., Fogel, J., Lee, R. & Ford, DE.

2013. Internal versus external motivation in referral of primary care patients with depression to an

internet support group: randomized controlled trial. Journal of Medical Internet Research 15(3), 42.

Väli-Suomen Potku2 – hanke, loppuraportti. 1.11.2012 – 31.10.2014. 19-22.

Wang, C., Zhang, J., Li, J., Zhang, N. & Zhang, Y. 2011. Attribution retraining group therapy for

outpatients with major depression disorder, generalized anxiety disorder, and obsessive-compulsive

disorder. Journal of Biomedical Research 25(5), 348-355.

Julkaisutilaukset: Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriHuhtalantie 53, 60220 Seinäjokipuh. 06 415 4111/tiedottaja

Etelä-Pohjanmaansairaanhoitopiiri

Etelä-Pohjanmaansairaanhoitopiiriwww.epshp.fi