kansan sivistysrahasto

41
Kansan Sivistys- rahasto 2013

Upload: phungduong

Post on 11-Feb-2017

268 views

Category:

Documents


1 download

TRANSCRIPT

Page 1: Kansan Sivistysrahasto

Kansan Sivistys-rahasto

2013

Page 2: Kansan Sivistysrahasto

Kansan Sivistysrahasto 3

Tämä Kansan Sivistysrahaston esite ei kerro vain säätiön toiminnasta vuonna 2013, vaan esittelee myös yhteistyö-kumppaneitamme. Nuoret Kotkat täytti toimintavuon-na 70 vuotta ja Invalidiliitto 75 vuotta. Siksipä keski-tymme tässä julkaisussa erityisesti heidän toimintansa ja rahastojensa esittelemiseen. Lasten ja Nuorten Puolesta -rahasto jakaa apurahoja nimensä mukaisesti lasten ja nuorten sekä heidän järjestöjensä toiminnan tukemi-seen. Invalidiliiton pitkäaikaisen puheenjohtajan nimeä kantava, Aimo O. Aaltosen rahasto tukee vammaisten kansalaisten opinto- ja kulttuuritoimintaa. Yksi tuo-reimmista rahastoistamme, Suomen Wanhojen Toverien rahasto tukee työväenliikkeen perinnetutkimusta ja so-sialidemokraattisen liikkeen kulttuuritoimintaa. Vierai-limme tämän tarmokkaan väen keskuudessa Lahdessa. Erityisesti haluamme tässä julkaisussa kertoa kahdesta työväenliikkeen veteraanista. Edesmenneet Taisto Matti Pennanen ja Yrjö Hermaninpoika Tuomainen kirjasi-vat testamenttiinsa tahdon tukea Kansan Sivistysrahas-ton toimintaa. Omaan elämäntyöhön ja arvomaailmaan pohjaava toiminta jatkuu lahjoitusten tuotolla jaettujen apurahojen kautta. Esiteuudistuksemme lisäksi käynnistettiin maakuntien rahastoillat Satakunnan Porissa. Eetu Salinin rahaston järjestämä antoisa ilta kokosi yhteen alueen apurahan-saajia, lahjoittajia, poliitikkoja sekä elinkeinoelämän ja tiedotusvälineiden edustajia. Nils Robert af Ursinin

rahasto järjesti niin ikään tasokkaan aamiaistilaisuu-den Turussa Varsinais-Suomen yhteistyökumppaneille. KSR:n palkintojen jako järjestettiin mahdollisuuksien mukaan suuren yleisön edessä. Katri Valan palkinto jaet-tiin Helsingin Kirjamessuilla ja Työväen Kulttuuripal-kinto SDP:n Tampereella järjestämässä vuoden pääta-pahtumassa. Toimiston työntekijöiden toimenkuvia muutettiin vaih-tuneen henkilömäärän mukaisesti. Säätiössä teitä palve-lee toimistotyöntekijänä Raija Alhainen, taloussihteeri-nä Kirsi Tammi ja säätiön asiamiehenä Ulla Vuolanne. Viime vuonna esitteeseen liitettiin maakuntarahastojen yhteyteen maakuntakasvit. Nyt kuvien maakuntalinnut siivittävät teidät kulttuuritarinoihin.

Ulla Vuolanne PS. Oletko joskus saanut apurahaa? Nyt voit rikastut-taa julkaisujamme omalla apurahatarinallasi. Keräämme säätiön käyttöön kuvia, videoinstallaatioita, hankekuva-uksia ja tutkimusreferaatteja. Aineistoa tullaan hyödyn-tämään KSR:n esitteissä ja uusittavilla kotisivuilla.

Esite työväenliikkeen yhteiseksi julkaisuksi

Julkaisija: Kansan Sivistysrahasto KSRSiltasaarenkatu 6, 00530 Helsinki Puhelin: (09) 5868 530Faksi: (09) 5868 5330Sähköposti: [email protected]: www.sivistysrahasto.fi Toteutus: Mediataju Oy, VantaaPainopaikka: Kirjapaino Jaarli, TurenkiPainos: 4000 kplY-tunnus 0213501-3Nordea FI 85 1521 3000 0060 09

Page 3: Kansan Sivistysrahasto

4 Kansan Sivistysrahasto 5

SisällysluetteloAsiamiehen tervehdys ....................................................................... 3Säätiön tarkoitus .................................................................................. 4Vuoden 2013 palkitut ......................................................................... 6

LAHJOITUKSET KANSAN SIVISTYSRAHASTOONLahjoitukset yleisrahastoon ja erikoisrahastoihin .................... 8Merkkipäiväonnittelut yleis-, ala- ja erikoisrahastoihin ......... 8Merkkipäiväonnittelut maakuntarahastoihin ........................... 9Muiston kunnioittaminen ...............................................................10

MAAKUNTARAHASTOT .................................................................11Martta Salmela-Järvisen rahasto (Helsinki) ..............................12 Nils Robert af Ursinin rahasto (Varsinais-Suomi) ....................13Uudenmaan rahasto .........................................................................14Eetu Salinin rahasto (Satakunta) ..................................................18Hämeen rahasto .................................................................................20Väinö Voionmaan rahasto (Pirkanmaa) ......................................21Etelä-Savon rahasto ..........................................................................22Kymenlaakson rahasto .....................................................................23Antti Jussi Kososen rahasto (Pohjois-Karjala) ..........................24Minna Canthin rahasto (Pohjois-Savo) .......................................26Keski-Suomen rahasto .....................................................................27Elias Lönnrotin rahasto (Kainuu) ..................................................28Matti Lepistön rahasto (Pohjanmaa) ...........................................29Yrjö Kallisen rahasto (Pohjois-Pohjanmaa) ...............................30Lapin rahasto .......................................................................................34Uudet asiamiehet ..............................................................................38

NIMELLISRAHASTOT ......................................................................39

ALARAHASTOT .................................................................................40

NIMIKKO- JA ERIKOISRAHASTOT .............................................42

HALLINTO ............................................................................................60Valtuuskunta ........................................................................................60Hallitus ...................................................................................................61Tilintarkastajat ....................................................................................61Toimisto .................................................................................................61

TALOUDELLINEN TOIMINTA ........................................................64

KIRJEKUKAT JA ADRESSIT ...........................................................66

MITALIT .................................................................................................68

JAETUT APURAHAT .........................................................................70

PALAUTE ..............................................................................................79

Säätiön tarkoitusKansan Sivistysrahaston toiminnan tarkoituksena

on tukea apurahoin ja tunnustuspalkinnoin yhteiskunnallisestisuuntautunutta kulttuuri- ja sivistystyötä, tutkimusta,

opiskelua ja valistustoimintaa.

Rahasto jakaa hakemuksesta apurahoja tieteen ja taiteen tekijöille, opiskelijoille, harrastajille, järjestöille ja työryhmille. Apurahat haetaan aina marras-joulukuun aikana .

Apurahoja jakavia rahastoja on yli 80 ja niiden jakamien apurahojen kokonaismäärä on vuosittain 300 000 – 400 000 euroa.

Kansan Sivistysrahasto on yksityinen säätiö, joka toimii läheisessä yhteistyössä ammattiliittojen ja työväenjärjestöjen kanssa.

Kansan Sivistysrahaston apurahojen jako rahoitetaan yksityisten henkilöiden, järjestöjen ja liikeyritysten tekemin

lahjoituksin, sijoitettujen pääomien tuotoilla ja rahastontarjoamien muistamispalveluiden tuloilla.

Page 4: Kansan Sivistysrahasto

6 Kansan Sivistysrahasto 7

Tunnustusta ja kannustusta 2013

KSR:n hallitus perusteli taiteilija Seela Sellan palkitsemista hänen laaja-alaisella ja kan-taaottavalla teatteri-, opetus ja lausunta-työllään. Sella suhtautuu aina työhön kuin

työhön intohimoisesti: ”Mikä tahansa tarina kelpaa esitettäväksi, jos siihen saa kiinnostavan kaaren ja jännitteen.”

Seela Sella on taiteilija, joka suhtautuu lämmöllä ihmisiin, hän kuuntelee ja kuulee. Työläisperheeseen syntynyt taiteilija on pysy-nyt työväenliikkeen vankkumattomana kannattajana koko ikänsä.

SDP:n puoluekokouksessa vuonna 1984 Sella keskittyi puheen-vuorossaan ihmiseen ja kulttuuriin:

”Kulttuuri on voima, joka ihmisten käsissä ravitsee ja kasvattaa näitä tunnerikkaita, terveen itsetunnon omaavia ja vaistollaan toi-mivia henkilöitä. Omaehtoista kulttuurityötä, etenkin työttömien nuorten keskuudessa tuettakoon korkein mahdollisin, henkisin ja aineellisin panoksin. Se on ennalta ehkäisevää työtä ihmisen tur-haantumista ja tarpeettomuuden tunnetta vastaan. ”

Kulttuuripalkintoa on jaettu vuodesta 1982 alkaen ja sen ovat saaneet mm. Reijo Frank, Kirjailija- ja taiteilijayhdistys Kiila ry, Jani Uhlenius, Päivi Pyymäki, Marianne Haapoja ja Leena Astikainen. Pal-kinto on arvoltaan 5 000 euroa ja se myönnetään työväenkulttuurin, sivistys- ja valistustyön parissa tehdystä ansiokkaasta työstä. Palkin-nosta päättää Kansan Sivistysrahaston hallitus.

Katri Valan rahaston palkintoKSR:n Katri Valan rahaston nuorille taiteilijoille suunnattu palkinto jaettiin nyt neljännen kerran ja sen sai runoilija, kirjallisuudentutki-

ja, kääntäjä ja kriitikko Teemu Manninen kokoelmastaan Paha äiti (Poesia).

Teemu Mannisen taidokkaassa ja luovassa kokoelmassa on mo-dernin klassikon ainesta. Se on toisaalta vahva ja anarkistinen yh-teiskunnallinen puheenvuoro, toisaalta haikeutta, kaipausta, muis-tia pohtiva kokoelma.

Katri Vala -palkinnon arvo on 2 000 euroa. Sen ovat aiemmin saa-neet Johanna Venho, Kaisa Ijäs ja Sirpa Kyyrönen.

Veikko Sinisalo -palkintoNäyttelijä Eriikka Väliahde sai puolestaan KSR:n Veikko Sinisalo -palkinnon. Väliahde, joka on syntynyt vuonna 1980 Oulussa, kiinni-tettiin Tampereen Työväen Teatteriin suoraan Näty:lta vuonna 2004. Hän on tehnyt lukuisia rooleja niin musikaaleissa kuin draamoissa.

Näytäntökaudella 2012-2013 Väliahde teki vaikuttavat roolityöt musikaalin Next to Normal mielenterveysongelmista kärsivänä äiti-nä, tanssivan draaman Carmenin taiteellisesti haastavassa nimiroo-lissa sekä yhtenä riemastuttavan komedian Rakkauden vaatekaappi viidestä naisesta.

Veikko Sinisalo –palkinto on jaettu vuodesta 1990 alkaen teatte-ritaiteen piirissä osoitetusta luovasta hulluudesta ja erinomaisesta työmoraalista. Palkinnon jakaa Jenny Matinahon rahasto ja se on suuruudeltaan 3 000 euroa.

Kansan Sivistysrahaston Työväen Kulttuuripalkinto jaettiin vuonna 2013 taitelija Seela Sellalle. KSR:n kautta jaetaan useita tunnustus- ja kannustuspalkintoja tulevaisuutta tehneille ja tekeville.

Seela Sella

Eriikka Väliahde

Teemu Manninen

Page 5: Kansan Sivistysrahasto

8 Kansan Sivistysrahasto 9

Kansan Sivistysrahaston yleisrahasto, maakuntarahastot ja erikoisrahastot ovat 1.11.2012-31.12.2013 välisenä aikana vastaanottaneet seuraavat lahjoitukset:

Fortum Oyj yleisrahastoonKokkolan kaupunki Matti Lepistön rahastoonKiila ry Katri Valan rahastoonMatti Pennasen testamenttilahjoitus Antti Jussi Kososen rahastoonTTT-Teatteripalvelut Oy Jenny Matinahon rahastoonNordea Pankki Oyj yleisrahastoonTyöväen Retkeilyliitto Erkki Wikstenin rahastoonAugusta af Heurlinin Säätiö yleisrahastoonKeskinäinen Vakuutusyhtiö Eläke-Fennia yleisrahastoonKeskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma yleisrahastoon

diplomi-insinööri Matti Hirvonen Lasten ja Nuorten Puolesta -rahastoonEllen Granholm Erkki Wiksténin rahastoonSirpa Ilola Lasten ja Nuorten Puolesta rahastoonherastuomari, eläkeläinen Alli Luhti Erkki Wikstenin rahastoonpuheenjohtaja Timo Vallittu TEAM rahastoonPirjo Rautiainen Lasten ja Nuorten Puolesta rahastooneläkeläinen Tuula Raito Kansan SivistysrahastoonIlpo Rossi Lasten ja Nuorten Puolesta rahastoonkunnallisneuvos Karl Koivunen Irene ja Kalevi Sorsan rahastoonkehitys- ja yhteyspäällikkö Jarmo Punkka R.H.Oittisen rahastoonsihteeri Marja Saavalainen Elämäntapaliiton rahastoonpuheenjohtaja Pekka Tuominen Aimo O. Aaltosen rahastoontyöntekijä Juha Ahvonen Tammisaari 1918-rahastoontoimitsija Oiva Pennonen Rafael Paasion rahastoonent. raittiustoimenjohtaja Leo Autio Rafael Paasion rahastoonoikeust. maisteri Merja Vuori Työmies 100-vuotta rahastoonBenny Mannström Kansan Sivistysrahastoonjärjestötoimitsija Juha Jaatinen PAU:n rahastoonherastuomari Kaimo Koponen Tapio Rautavaaran rahastooneläkeläinen Tenho Ojala Kansan Sivistysrahastoonpresidentti Mauno Koivisto Mauno Koiviston rahastoonriipuMaton ajattelija Hannu Alanoja Wanhojen Toverien rahastoonvaltiot.maisteri Leena Burman Irene ja Kalevi Sorsan rahastoontoiminnanjohtaja Jukka Keronen Aimo O. Aaltosen rahastoonmaaneuvos Jussi-Pekka Alanen Kansan Sivistysrahastoonpäätoimittaja, puheenjohtaja Risto Kolanen Rafael Paasion rahastoonpresidentti Tarja Halonen Tarja Halosen rahastooneläkeläinen Sirkka Mäkeläinen Kansan Sivistysrahastoon

Lahjoitukset Kansan Sivistysrahastoon

merkkipäiväonnittelut Seuraavat henkilöt ja yhteisöt ohjasivat 1.11.2012-31.12.2013 merkkipäiväonnittelunsa KSR:n ala- ja erikoisrahastoihin:

eläkeläinen Vilho Oksanen Työmies 100-vuotta rahastoonIT-päällikkö Roope Sovala Lasten ja Nuorten Puolesta rahastoonhenkilöstökoordinaattori Armi Kerman Kansan Sivistysrahastooneläkeläinen Helen Katajisto Työväen Kukkasrahastooneläkeläinen Harri Raki Lasten ja Nuorten Puolesta rahastoontoimistotyöntekijä Raija Alhainen Kansan Sivistysrahastoonprofessori Arja Rimpelä Lasten ja Nuorten Puolesta rahastoonhenkilöstösihteeri, eläkeläinen Asta Heikkilä Lasten ja Nuorten Puolesta rahastoonjärjestöneuvos Jaakko Kuusela KSR:n eri rahastoihinpuheenjohtaja Matti Hellstén Matti Hellsténin rahastoonpuheenjohtaja Lauri Lyly SAK:n kulttuurirahastoonmetsät. neuvoja, emeritus Taisto Silvan Kansan Sivistysrahastooneläkeläinen, os. pääl. Veikko Wigren K.A. Fagerholmin rahastoon

puheenjohtaja Jarkko Rahkonen KSR:n eri rahastoihineläkeläinen Kerttuli Karonen Erkki Wiksténin rahastooneläkeläinen Mirja Karonen Erkki Wiksténin rahastoonRiihimäen Retkeilijät ry 25 v. Erkki Wiksténin rahastoonyhteiskuntasuhdejohtaja Ulla-Maija Rajakangasta onniteltiin Kansan Sivistysrahastoonaluesihteeri, eläkeläinen Reijo Vaarantaa onniteltiin Lasten ja Nuorten Puolesta rahastoonOlavi Luhtia onniteltiin Erkki Wiksténin rahastoon

Seuraavat henkilöt ja yhteisöt ohjasivat 1.11.2012-31.12.2013 merkkipäiväonnittelunsa KSR:n maakuntarahastoihin:

maakuntaneuvos Risto Koivisto Väinö Voionmaan rahastoonkaupunkineuvos Ilmo Paananen Yrjö Kallisen rahastoondirectos cantus, kaupan esimies Paavo A. Pulkkinen Matti Lepistön rahastoontoiminnanjohtaja Vesa Salminen Kymenlaakson rahastoonkansanedustaja Raimo Piirainen Elias Lönnrotin rahastoon

Stockmann Oyj yleisrahastoonRaideammattilaisten yhteisjärjestö Rautatieläisten rahastoonYrjö Tuomaisen testamenttilahjoitus Uudenmaan rahastoon Seinäjoen kaupunki Matti Lepistön rahastoonTimo Hurme yleisrahastoonInvalidiliiton asumispalvelut Oy Aimo O. Aaltosen rahastoon

Page 6: Kansan Sivistysrahasto

10 Kansan Sivistysrahasto 11

fil.lis., toimittaja Heikki Näreikkö Väinö Voionmaan rahastoonkaupunginjohtaja Pertti Lintunen Kymenlaakson rahastoonpuheenjohtaja Antti Rinne Toini ja Veikko Helteen rahastoonsidosryhmäjohtaja Markku J. Jääskeläinen Uudenmaan rahastoonJaakko Iljanka Kaisu ja Veikko Randellin rahastoonvaltiopäiväneuvos Mikko Elo Eetu Salinin rahastoonpaperityöläinen Rainer Lehti Eetu Salinin rahastoontoiminnanjohtaja Harri Sandell Väinö Voionmaan rahastoonVoitto Raita-aho Eetu Salinin rahastoonkunnallisneuvos Matti Mänttäri Minna Canthin rahastoonprofessori Pentti Maljojoki Antti Jussi Kososen rahastoontoimituspäällikkö Risto Kenttä Yrjö Kallisen rahastoonRaimo Koivula Antti Jussi Kososen rahastoonkunnallisneuvos Seppo Salminen Väinö Voionmaan rahastoontoimistosihteeri Merja Flink Antti Jussi Kososen rahastoonetuuspäällikkö Jari Salomaa Nils Robert af Ursinin rahastoonteatteriohjaaja, johtaja Mikko Majanlahti Väinö Voionmaan rahastoonvalt. maisteri Henrik Wulff Etelä-Savon rahastooneläkeläinen Pirkko Tahvanainen Impi ja Kalle Niemisen rahastoonaluejohtaja Ahti Ruoppila Keski-Suomen rahastoonympärivrk-hoidon johtaja Kristiina Hellstén Nils Robert af Ursinin rahastoonammatillinen opettaja Tapani Eskola Bernhard Lehtisen rahastoonliikuntapaikkojen esimies Hannu Asikainen Väinö Voionmaan rahastoonpäätoimittaja Antti Vuorenrinne Nils Robert af Ursinin rahastoon julkaisusihteeri, eläkeläinen Elna Sarkkinen Antti Jussi Kososen rahastoontoiminnanjohtaja Raimo Turunen Hämeen rahastooneläkeläinen Sarita Maja-Hellman Martta Salmela-Järvisen rahastoonaluepäällikkö Helena Tiuraniemi Lapin rahastoonapulaisrehtori Tellervo Huotari Elias Lönnrotin rahastoonkunnallisneuvos Raimo Rauhala Matti Lepistön rahastooneläkeläinen Anna Ruuska Uudenmaan rahastoonrehtori Sirkka Reko Antti Jussi Kososen rahastoonpääluottamusmies Jouko Aitonurmi Eetu Salinin rahastoonpaperityöntekijä Jari Mäki-Korte Eetu Salinin rahastoon

muiston kunnioittaminenPuutaiteilija Juhani Pekkolan muistoa kunnioitettiin Rafael Paasion rahastoon

RahastotKansan Sivistysrahasto muodostuu yli 80 erilaisesta rahastosta. Apurahoja jaetaan yleis-, erikois-,nimikko- ja maakuntarahastoista.

Testamentit, lahjoitukset ja merkkipäivänsä onnittelut voi kohdistaa haluamaansa rahastoon. Valitsemalla omiin arvoihin pohjaavan rahaston lahjoittaja vahvistaa elämäntyötään apuraha-toiminnan kautta.

MERIKOTKA (Haliaeetus albicilla) on Ahvenanmaan maakuntalintu.

Page 7: Kansan Sivistysrahasto

12 Kansan Sivistysrahasto 13

Maakuntarahastot

Martta SalMela-JärviSen rahaSto (helsinki)Hoitokunta: toiminnanjohtaja Aysu Shakir-Corbishley, johtaja Soili Hietamies, toimitusjohtaja Esko Häsä, professori Aarne Laurila, valt.maist. Tero Tuomisto, voimistelunopettaja Sirkka-Liisa Vehviläinen, valt.maist. Tiina Hiltunen ja Helsingin Työväen Lapsilaulajien edustajana Risto Lahti. Rahaston asiamiehenä on toiminutpuheenjohtaja Aleksej Fedotov sekä KSR:n edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

nilS robert af UrSinin rahaSto (varsinais-Suomi)

alarahastotKaisu ja Veikko Randellin rahastoNils Robert af Ursinin rahaston hoitokunta ja toimitusjohtaja Esko Randell.Turun Työväen Säästöpankin rahastoNils Robert af Ursinin rahaston hoitokunta ja valtiotieteen maisteri Risto Laalo.Aarne ”Ake” Keskitalon rahastoNils Robert af Ursinin rahaston hoitokunta ja toimittaja Juhani Airas.Johannes Koikkalaisen muistorahastoNils Robert af Ursinin rahaston hoitokunta sekä varanotaari Leena Koikkalainen ja Teuvo Hölttä (11.2.2013 asti).Seppo ja Kaija Lehtisen rahastoNils Robert af Ursinin rahaston hoitokunta ja sh (yamk) Maria Kumpuoja.

Hoitokunta: johtava suunnittelija Heimo Välimäki, varapuheenjohtaja aluejohtaja Outi Rannikko, oik.kand. Mikko Sedig, varanotaari Leena Koikkalainen, kaupunkineuvos Armas Lahoniitty, professori Antti Paasio, kunnallisneuvos Simo Paassilta, VM Rauni Paavola ja päätoimittaja Antti Vuorenrinne. Rahaston asiamiehenä on toiminut THM Kristiina Hellstén sekä KSR:n edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

NILS ROBERT AF URSININ RAHASTO ON JAKANUT SEURAAVATAPURAHAT VUONNA 2013:

Piikkiön Kehitys ryPiikkiön Kehitys ry:n historia

Teatteriyhdistys Tarmo ryNäytelmäproduktio Koukussa

Turun Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ryOVET -luentosarja omaishoitajille

Vainio LassiTutkimustyö: SAK ja suomalaisen korporatismin muutos

alarahastoHelsingin Työväen Lapsilaulajien rahastoMartta Salmela-Järvisen rahaston hoitokunta ja Risto Lahti.

nimellisrahastoEila ja Unto Laitilan rahasto

MARTTA SALMELA-JÄRVISEN RAHASTON JAKAMATAPURAHAT VUONNA 2013:

Böök LauraValokuvauksen lopputyö: Pakolaiset Pudasjärvellä

Nora AnnaOsallistava musiikkityöpaja lähiökouluille

Präktig PaulaOsallistavaan musiikkitoimintaan kouluttautuminen

Ryymin SaaraOmpelukoneen hankintateatteri- ja elokuva-puvustusta varten

Sagulin MichaelOsallistumiseen Limingan musiikkileirille

LAULUJOUTSEN (Cygnus cygnus) on Suomen kansallislintu. Ei ihme ollenkaan, että tämä sinistä taivasta vasten lentävävalkohohtoinen uljas lintu on valittu Suomen kansalliseksi symboliksi. Se palaa aina samalle kotijärvelleen ja on pariuskollinen koko elämänsä ajan

Laulujoutsen on inspiroinut säveltäjiämme Jean Sibeliuksesta, taidemaalareitamme Akseli Gallen-Kallelasta ja runoilijoitamme Eino Leinosta alkaen. Kalevalassa joutsenella on tärkeä rooli Tuonen virran vartijana. Äänisjärven 5000 vuotta vanhoissa kalliomaalauksissa kuvataan joutsen yhdessä auringon kanssa.

Laulujoutsen on ollut pyhä lintu karjalaisille, Siperian suomen-sukuisille kansoille ja kolttasaamelaisille. Se on puhtauden ja rehellisyyden symboli meille. Tämän tiesi Reino Helismaakin.

”Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa, ja kun lentää siivin valkein niin kuin joutsen.”

NAAKKA (Corvus monedula) on Varsinais-Suomen maakuntalintu.

Page 8: Kansan Sivistysrahasto

14 Kansan Sivistysrahasto 15

UUdenMaan rahaStoHoitokunta: pankinjohtaja Matti Louekoski,johtaja Markku J. Jääskeläinen, kirjailija Claes Andersson, projektipäällikkö Pentti Pulkkinen, pääjohtaja Aulis Pitkälä, johtaja Matti Tukiainen, toimitussihteeri Minna Räsänen, järjestötoimitsija Visa Tammi, Matti Waara, Esko Ulmanen ja lastenhoitaja Hannele Autio. Rahaston asiamies muusikko ja musiikkipedagogi AMKEmma Kuntsi sekä KSR:n edustajanasäätiön asiamies Ulla Vuolanne.

alarahastot Toini ja Veikko Helteen rahastoUudenmaan rahaston hoitokunta ja lehtori Anu Rajajärvi.Matti Louekosken rahastoImpi ja Kalle Niemisen rahastoAri Koskenoja. varapuheenjohtaja Petteri Oksa, Hannu Himanen, Jaana Nissinen, Tessa Olin.Rahaston asiamiehenä toimi järjestötoimitsija Visa Tammi sekä KSR:n edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.Bernhard Lehtisen rahastoEsko Ulmanen, pääluottamusmies Ari Nyman ja Sari Park-Björklund. Rahaston asiamiehenä toimi Ulla Vuolanne.Rauha ja Helge Tapanin rahastoUudenmaan rahaston hoitokunta ja lastenhoitaja Hannele Autio.Terttu Tammeron rahasto

UUDENMAAN RAHASTO ON JAKANUT SEURAAVATAPURAHAT VUONNA 2013:

Espoon Nuoret Kotkat Aluejärjestö ryNuorten kansalais- ja demokratiakasvatus

Itä-Vantaan musiikkikoulu Soivat Musikantit rySammon vartijat -lasten musikaalin valmistaminen

Loviisa Open Dance CompanyHäpeän raja -tanssiteoksen tuotanto

Länsi-Vantaan Rock-Musiikki RyLouhela Jam -ilmaisfestivaalin järjestäminen

Mäkinen MauriTaidekuvauksen objektiivihankinta

Porvoonseudun Parkinson-kerho-Borgånejdens ParkinsonklubbParkinsonia sairastavien kulttuuri- ja sivistyshanke

Työryhmä Pahtela & HeinonenSuomen lasten laulut ja leikit eri aikoina -kirja- ja lelunäyttely

TOINI JA VEIKKO HELTEEN RAHASTO :Juvonen ElviiraOsallistuminen musiikkileirille

Karkkilan Kulttuuriyhdistys Lyyti ryTeatteri Perän kiertävän teatteriesityksen valmistaminen

MATTI LOUEKOSKEN RAHASTO:Ruohio HeidiVäitös: Syntyperä kansainvälisesti adoptoitujen arjessa

BERNHARD LEHTISEN RAHASTO:Nyman MiroOpiskelijastipendi

Ratilainen JohannaOpiskelijastipendi

RAUHA JA HELgE TAPANIN RAHASTO :

Korson Nuoret KotkatLeiri- ja koulutustoimintaan

KSR:n Uudenmaan rahasto kiitollisena vastaanotti Yrjö Hermaninpoika Tuomaisen testamenttiinsa kirjaaman erityisjälkisäädöksen. Kirvesmies Tuomai-sen toiveen mukaan lahjoituksella mahdollistuvat apurahat suunnataan Uudenmaan alueen vähäva-raisille nuorille ja opiskelijoille.

Yrjö Tuomaisen tytär, Anja Lindholm kertoo, että testamentin tahto ei yllättänyt häntä. Taitava kirves-mies oli aktiivinen ay-mies Rakennusliitossa ja toimi myös Karjaan Demareissa vaimonsa Lempi Tuomai-sen kanssa.

Lindholm kertoo, että isä jakoi eteenpäin myös ”ma-keaa rahaa”. Yrjö Tuomainen toimi nimittäin eläk-keelle jäätyään seudun mehiläishoitajana ja myi hunajaa useasti mm. Kauppatorilla.

Kalastusta, metsästystä ja hiihtoa elämänsä loppuun saakka harrastanut Tuomainen jatkaa jälkisäädök-sellä itselleen tärkeiden tavoitteiden toteuttamista. Toinen rakas kohde, Karjaan-Pinjaisten voimistelu- ja urheiluseura Ura ry sai myös testamentin myötä tu-kea toiminnalleen.

Testamentti tulevaisuudelle

MUSTARASTAS (Turdus merula) on Uudenmaan maakuntalintu. Kalevalasta tai vanhasta kansanperinteestä tästä kauniista linnusta ei runoja tai taruja löydy. Mustarastas on suhteellisen tuore muuttaja, kuten moni ihminenkin Uudellamaalla. Reilun sadan vuoden aikana se on levittäytynyt kohti pohjoista aina napapiirin korkeudelle ja ylemmäksikin asti.

Uudenmaan rehevät seka- ja lehtimetsät ovat mustarastaan tyypillisintä elinympäristöä. Se viihtyy myös ihmisen läheisyydessä, keskellä kaupunkiakin.

Mustarastas on kevään ensimmäisiä laulajia ja se kertoo iltaisin talven taittumisesta. Haikea, voimakas ja mollisointuinen laulu sopii suomalaiseen sielunmaisemaan. Ja mustarastas jaksaa laulaa aina elokuulle asti.

Tuo laulu on innoittanut säveltäjiä Ludwig van Beethovenia myöten. Mutta onpa tämä musta lintu saanut kadehtijansakin. Keskiajalla sen tumma väri ja laulu tekivät siitä synnin vertauskuvan.

n Lintukuvaukset: Jukka Halonen. Tärkein lähde: Järvinen: Maakuntalinnut (Otava 1995).

Lintukuvat: iStockphoto, Dreamstime, Mediataju

Page 9: Kansan Sivistysrahasto

16 Kansan Sivistysrahasto 17

Jenna Puurunen aloitti nyrkkeilyn Järvenpään Kehäkarhuissa 11-vuotiaana ala-asteen luokkakaverinsa kanssa. Tytöt harjoit-telivat yhdessä aina kun mahdollista.

”Veljeni harrasti nyrkkeilyä ja äitini potkunyrkkeilyä. Ajattelin, että nyrkkeily on siisti laji. Kaverini tosin lopetti muutama vuosi

myöhemmin. Jatkoin yksikseni ja treenasin vanhempieni kanssa.”Puurunen harrasti myös ratsastusta 14-vuotiaaksi asti. Viiden vuo-

den jälkeen hevostallit vaihtuivat pysyvästi nyrkkeilysaliin.”Ratsastusharrastus oli pakko lopettaa. Nyrkkeily oli ykkössijalla ja

treeneissä oli pakko käydä enemmän, jos halusi pärjätä.”

Menestystä ja tavoitteitaJenna Puurunen on myös pärjännyt. Viimeisimpänä meriittinä 19-vuotias lupaus voitti marraskuussa 2013 Työväen Urheiluliiton turnauksessa 57-kiloisten sarjan kotikaupungissaan Järvenpäässä. Kaulaan on pujotettu myös EM-hopeamitali.

Vyölle on kertynyt jo kolme peräkkäistä Suomen-mestaruutta, Pohjoismaiden mestaruus sekä Eteläisen alueen mestaruus. Puuru-nen oli myös olympiakarsinnoissa.

”Olympialaiset ovat aina se suurin juttu urheilijalle ja niihin tähdä-tään. En tiedä, siintävätkö silmissä jo Brasilian Rio de Janeiron olym-pialaiset 2016 vai vasta seuraavat. Rioon on kuitenkin vain kolme vuotta, se on tosi lyhyt aika.”

Nyrkkeilijä Jenna Puurusen tähtäin on korkealla

Karhuneiti kehässä

Lähitulevaisuus avoinna

Jenna Puurusen lähitulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä auki. Kilpailumahdollisuuksia olisi niin Suomen, Euroopan kuin maa-ilman tasolla.

”En vielä tiedä, mihin lähden treenaamaan ja kilpailemaan. Tällä hetkellä treenaan nyrkkeilysalilla viisi tai kuusi kertaa vii-kossa. Lisäksi viikko-ohjelmaan kuuluu pari kolme kertaa aa-mulenkki, kuntopyöräilyä tai uintia.”

Puurunen kertoo, että harjoituksissa treenataan ottelua, tekniikkaa, räjähtävää voimaa, erilaisia juoksuvetoja ja tie-tenkin sparria.

”Treeniohjelma riippuu vähän kaudesta. Kilpailukaudella on erilainen ohjelma kuin peruskuntokaudella. Kilpakau-della harjoittelen vähintään kymmenen tuntia viikossa, korkeintaan 15.”

Jenna Puurusen vahvuus naruneliössä on nopeus. Lisäk-si hän on hyvin tekninen nyrkkeilijä.

”Tykkään niin sanotusti otella siististi. En ole niin hyvä lähiottelussa ja tappelemisessa. Vältän sitä yleensä viimei-seen asti, mutta kun kehässä on pakko niin sitten tapellaan. Olen aina ollut aika nopea, mutta voimassa ja tappelussa pitäisi kehittyä.”

Palkinto opiskeluihinJenna Puurunen sai keväällä Kansan Sivistysrahaston vuoden 2013 Tapio Rautavaara -palkinnon. Palkinto myönnetään opiskelun tueksi nuorille lupaaville urheilijoille. Aiemmin sen ovat saaneet mm. uimari Jani Sievinen, kävelijä Valentin Kononen ja uimari Emilia Pikkarainen.

”Olen vielä niin nuori, että minun pitäisi päästä opiskelemaan jos-sain vaiheessa. Se pitäisi sovittaa lajiharrastukseen.”

Puurunen haki vuonna 2012 Vierumäelle liikunnanohjaajakoulu-tukseen, mutta opiskelupaikka ei vielä tärpännyt. Hän harkitsee uutta yritystä Vierumäelle tai vaihtoehtona ravitsemustieteiden opiskelua.

”Ravitsemustieteet kiinnostaisivat todella paljon. Jos meinaa pysyä tietyssä painoluokassa, niin pitää katsoa muutenkin mitä syö. Ruo-

kavalion tarkkailu on osa urheilijan elämää. Pitää huolehtia, että saa kaikki vitamiinit, proteiinit ja hyvät hiilihydraatit.”

Tällä hetkellä Puurunen on töissä Helsinki-Vantaan lentoase-malla aulakuormaajana, eli niin sanotusti ”laukkujen heittelijä-nä”. Hän käy aamuisin töissä ja hänellä on vapaata treeneihin asti.

”Silloin kun kävi lukiota menin aamulla treeneihin, sitten kouluun ja taas treeneihin. Se oli arkeani silloin. Koko ajan sai juosta paikasta toiseen. Nyt se on vähän rauhoittunut”, Suo-men tulevaisuuden toivo hymyilee.

Teksti ja kuvat: Antti Halonen

Järvenpään Kehäkarhujen Jenna Puurunen, 19, on lupaava nyrkkeilijä. Hän on voittanut lukuisia arvomitaleita ja nyt hän pitää tähtäimensä olympialaisissa ja opiskeluissa. Nuori urheilija sai koulutussuunnitelmiensa tueksi vuoden 2013 Tapio Rautavaara -palkinnon.

Page 10: Kansan Sivistysrahasto

18 Kansan Sivistysrahasto 19

Hoitokunta: toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijä Irma Suonpää, varapuheenjohtaja rehtori Harri Lehtonen, kulttuurisihteeri Sulo A. Savo, tutkimus- ja kehitysjohtaja Kirsti Jokiranta, toimitsija Olli Palomäki ja toimittaja Matti Hirvonen. Rahaston asiamiehenä on toiminut toimistonhoitaja Liisa Vannekari sekä KSR:n edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

eetU Salinin rahaSto (Satakunta)

alarahastot Toivo Lepistön rahastoUuden Ajan rahasto

nimellisrahastoMatti Kuusion rahasto

Maakuntailtojen avaus Salinin Satakunnassa

KUVA

T: M

atti

Hirv

onen

.

Säätiö lanseerasi maakuntien rahastoillat syksyl-lä Satakunnassa. Eetu Salin rahaston 55-vuotis-juhlatilaisuus kokosi satakunta ihmistä iloiseen iltaan.

Tilaisuudesta nauttivat paikalliset apurahan-saajat, rahaston aktiivit, lahjoittajat, alueen päät-täjät sekä elinkeinoelämän ja lehdistön edusta-jat.

EETU SALININ RAHASTO ON JAKANUT SEURAAVAT APURAHAT VUONNA 2013:

Haapaniemi Ella, Partaharjun puhallinmusiikkileiriHaapaniemi Reetta, Partaharjun puhallinmusiikkileiriHietaharju Henna, Kesäleiri USA:n MinnesotassaNuorisosoitto-kuntayhdistys ry Konserttimatka BerliiniinRauman Iltanäyttelijät ry Reteesti vaan -kesäteatteri-produktion valmistaminenRauman Työväen naiskuoro ry Kuoron 35-vuotisjuhlakonsertin laululeiriopetus

n Eetu Salinin rahaston perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja Väinö Vilponiemi

n Esiintyjien joukossa tunnelmoivat myös Porin Aluejärjestön Nuoret Kotkat.

n Juhlapuhuja Väinö Vilponiemi sekä rahaston nykyinen puheenjoh-taja Irma Suonpää ja asiamies Liisa Vannekari. Kapellimestari Heino Hänninen ja asiamies Liisa Vannekari palkittiin tilaisuudessa molem-pien pitkästä ja ansiokkaasta työstä KSR:n Tiedon avain -palkinnolla.

n Rauman kaupunginhallituksen puheenjohtaja Rainer Lehti ohjasi 60-vuotisonnittelunsa Eetu Salinin rahastolle.

SINITIAINEN (Parus caeruleus)on Satakunnan maakuntalintu.

Page 11: Kansan Sivistysrahasto

20

Hoitokunta: radiotoimittaja, YM Aarne Kauranen, toiminnanjohtaja Irja Appelroth, pankinjohtaja Kalevi Rajala, ekonomi Sinikka Laitinen, laitosmies Isto Hannula, Taisto Tuominen ja apulaisrehtori Kirsti Laatunen. Rahaston asiamiehenä on toiminuttoiminnanjohtaja Raimo Turunen sekä KSR:n edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

väinö voionMaan rahaSto (Pirkanmaa)Hoitokunta: tilaajapäällikkö Pekka Kivekäs, hallintopäällikkö Margit Eteläniemi, kunnallissihteeri, eläkeläinen Marja-Liisa Järvinen, maakuntaneuvos Risto Koivisto, toiminnanjohtaja, eläkeläinen Matti Länsiö, työnjohtaja, eläkeläinen Reino Ojala, hallintokoordinaattori Ilpo Pyymäki ja kunnallisneuvos Seppo Salminen. Rahaston asiamiehenä on toiminut suunnittelupäällikkö Anniina Tirronen sekä KSR:n edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

häMeen rahaSto

nimellisrahasto Väinö Linnan rahasto

alarahasto Kari Laitisen muistorahasto

nimellisrahasto Orimattilan sos.dem. Työväenyhdistyksen 90 v. juhlarahasto.

VÄINÖ VOIONMAAN RAHASTO ON JAKANUT SEURAAVATAPURAHAT VUONNA 2013:

Hirsivuori HannuPuunveistotaideteosten näyttely

Kivirinta Tapio Dokumenttielokuva Aili Juntusesta

Korkiamäki IinaHarjoittelu kansainvälisessä Interights -ihmisoikeusjärjestössä

Koro JoniMandariinikiinan intensiivikurssi

Lahikainen LauriVäitös: Ilmastonmuutoksen uhka ja uusliberalismin ihmiskuva

Lauri Viita -seura ryLauri Viita -museon Viita -viikko koululaisille

Mouhijärven Sosialidemokraatit ryToverihaudan muistomerkin kunnostus

Ronkainen AnttiPro gradu: Kapitalismin tasapaino - globaali talouskriisi

Shayan FatemehPaper presentation in MPSA conference Chicago

Tahmelan VesaMonen Lajin Taitajia. Tahmelan Vesa 1919-2012 -kirjahanke

Vuokola AinoValokuvanäyttely sateenkaariperheiden äideistä

VÄSTÄRÄKKI (Motacilla alba) on Pirkanmaan maakuntalintu. Tuttu loru pitää paikkansa, että västäräkistä on vähäsen kesän saapumiseen. Tosin västäräkit saapuvat usein ennen peipposta, joista pitäisi olla vielä puoli kuuta suveen. Vanhan kansanviisauden mukaan västäräkki särkee pienillä jaloillaan enemmän jäätä kuin tuhannen tuuramiestä. Sekin viittaa kevään etenemiseen.

Kantelettaren säkeissäkin muistetaan tätä siivekästä. ”Västäräkki vettä kantoi, kerkeän kesäisen päivän.” Västäräkit saattavatkin kipittää ruoan perässä rantavedessä mahaa myöten.

Intiassa västäräkit tuovat onnea, jos niitä näkee lootuskukan, norsun, lehmän, hevosen tai käärmeen lähellä. Ainuille, itäisen Venäjän ja Hokkaidon alkuperäiskansalle västäräkki on roomalaisten Amorin vastine.

Lempinimien ja paikallisnimien sana-arkku on suomenkielessä runsas. Idässä västäräkki on päistärikkö, lännessä riukuhäntä, vess’trikka ja kyntäjäinen, pohjoisessa västi. Karjalassa se on vagolindu ja Aunuksessa jääpotku. Eikä tässä suinkaan kaikki; liinahäntä, toukolintu, pisikitti, pästäräkki…

KALASÄÄSKI eli sääksi (Pandion haliaetus) on aina yhtä sykähdyttävä näky: iso petolintu kaartelee järven päällä, pysähtyy lekuttele-maan, käy syöksyyn ja nousee vedestä kala kynsissään. Tämän luonnonnäytelmän tähti on Kanta-Hämeen maakuntalintu.

Kielentutkijoiden mukaan sääksi olisi tullut Suomen kielen sanavarastoon vähintään 5000 vuotta sitten. Suomesta löytyy 17 Sääksjärveä eikä ihme, sillä viidennes Euroopan sääksistä pesii täällä koivun ja tähden alla.

Pariuskollinen kalasääski on valtakuntansa hallitsija. Siksi se valitsee pesäpaikakseen korkeimman, tukevarunkoisen, kenties vielä käkkäräisen männyn latvan suolla tai havu-metsässä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ympäri Suomenniemen: sääksä, sääskeläinen, siekso, sieksi, kalakokko, kalahaukka, kalakot-ka, kalahaukku…

HÄMEEN RAHASTO ON JAKANUT SEURAAVATAPURAHAT VUONNA 2013:

Isotalo MariYksityisnäyttelyn järjestäminen

Lahden Oma Teatteri ry Teatteri Vanhan Jukon, Teatteri Telakan ja RakvereTeaterin yhteistyöprojekti

Vanha-Similä MariaVäitös: Elämää Forssan tekstiiliteollisuudessa 1950-luvulta 2000-luvulle

Kansan Sivistysrahasto 21

Page 12: Kansan Sivistysrahasto

22

Hoitokunta: toimittaja Kalle H. Fröjd, terveydenhoitaja Airi Haatainen, toiminnanjohtaja Voitto Lyytikäinen, toiminnanjohtaja Jari Mäkinen ja toiminnanjohtaja Reijo Kutvonen. Rahaston asiamiehenä on toiminut aluesihteeri Antti Lehkonen sekä KSR:n edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

KyMenlaaKSon rahaStoHoitokunta: toimittaja Hilppa Kimpanpää, varapuheenjohtaja toiminnanjohtaja Ossi Roininen, kansanedustaja Jukka Kärnä, kaupunginjohtaja Pertti Lintunen, toiminnanjohtaja Vesa Salminen ja kasvatustieteen maisteri Minna Tuukkanen. Rahaston asiamiehenä on toiminut järjestösihteeri Riku Pirinen sekä KSR:n edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

etelä-Savon rahaSto

alarahastoAlbin ja Hilma Valjakan rahastoHoitokunta: Lauri Saukkonen, Jorma Vilhunen, Leena Varis ja Markku Himanen.

nimellisrahasto Antero Kekkosen rahasto, Pietari Salmenojan rahasto, Eero Laineen rahasto ja Eteenpäin Oy:n rahasto.

KYMENLAAKSON RAHASTOON JAKANUT SEURAAVATAPURAHAT VUONNA 2013:

Feldt MarkusKontrabassonjousen hankinta

Honkanen LauriTutkimus: 1930- ja 1940-luvun lapset sodan- ja pula-ajan Suomessa

Pekkas-ryhmä ryJorma Savikon elämänkirja

Sourander JaniVaha-animaation Nothing Occurred toteuttaminen

STM:n Karjalan piirijärjestöKotkan Säveljuhlan toteutta-minen

Tarvainen Anna-LiisaPunikin Poika -kirjahanke

ETELÄ-SAVON RAHASTOON JAKANUT SEURAAVATAPURAHAT VUONNA 2013:

Punkaharjun Eläkkeensaajat ryEläkkeensaajien Viihdelaulajien CD:n valmistus

Pyrhönen HeikkiMikkelin Työttömät ry:n 20-vuotishistoriikki

PUNATULKKU (Pyrrhula pyrrhula) on Kymenlaakson maakuntalintu. Karjalaisissa pyhäinsaduissa kerrotaan kaunis tarina. Kun Jeesus oli ristinnaulittu, linnut lensivät ristin ääreen ja aprikoivat, miten auttaa häntä. Silloin punatulkku näki, että orjantappurakruunun okaat olivat painuneet syvälle päähän ja se lensi Luojan otsalle nyhtämään niitä vahvalla nokallaan irti. Jokaisesta okaasta pirskahti verta linnun rinnalle. Siitä lähtien punatulkulla on ollut punainen rinta. Tämän syntykertomuksen eteläinen muoto on sama, mutta puna-tulkkua korvaa punarinta. Sakari Topeliuksen muistiin merkitsemäs-sä vanhassa legendassa punatulkun väri puolestaan tuli vedestä ja puolukoista, joita se oli kantanut ristiinnaulitulle. Punatulkku on englanniksi ”bullfinch”, siis härkäpeippo. Miksipä ei, se on isokokoinen, voimakasrakenteinen ja sillä on vankka nokka. Ruotsissa tämä siivekäs tunnetaan nimellä ”domherre”, josta ovat tulleet suomalaiset nimitykset tuomiherra, tuomioherra ja tuumi-herra. Länsinaapurin nimi tulee roomalaiskatolisen kirkon psalmeja laulavista papeista. Heidän kuoro-asunsa oli punainen ja ulkomuoto kenties sekin pullea.

KUHANKEITTÄJÄ (Oriolus oriolus) on Etelä-Savon maa-kuntalintu. Voisipa sanoa, että se on suorastaan kultainen outolintu! Ei ole toista niin eksoottisen värikästä siivekästä Suomen taivaankannen alla. Vaikka keltamusta kuhankeittäjä värikäs onkin, lintua ei juuri osu näkemään. Pesänsä se kirjaimellisesti kutoo riippumaan korkealle koivun, lepän tai haavan oksistoon. Latvustossa viihtyvä lintu kätkeytyy auringonvalon kimal-teluun. Tämänkin linnun nimellä on ihan järkeenkäypä selitys. Kuhankeittäjä on viimeisiä saapuvia muuttolintujamme. Se lentää Suomeen talvisilta asuinseuduiltaan Intiasta ja eteläisestä Afrikasta. Perinteisesti kalastajien himoitsema kuha alkaa tarrata pyytöihin kesäkuulla, kun vedet ovat läm-menneet tarpeeksi ja kuhankeittäjä lurittelee sointujaan. Kuhankeittäjän monipolvisesta laulusta on löydetty monta ihmiskorvaan tutulta kuulostavaa huutoa. Yksi niistä on ”kuha kiehuu!”. Toisella kuulemalla se kysyy, ”onko piialla vilu?”. Monissa muissakin maissa kuhankeittäjän laulusta on löydetty joku hokema. Varsinainen monitaituri siis.

Kansan Sivistysrahasto 23

Page 13: Kansan Sivistysrahasto

24 Kansan Sivistysrahasto 25

Hoitokunta: kunnanjohtaja Matti Tohkanen, aluejohtaja Kirsti Kuittinen varapuheenjohtajana, toiminnanjohtaja Marko Haakana,toiminnanjohtaja Seppo Eskelinen ja opiskelija Ilari Nevalainen. Rahaston asiamiehenä on toiminut HTK Matti Mikkonen sekä KSR:n edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

antti JUSSi KoSoSen rahaSto (Pohjois-Karjala)

alarahastoSeppo Eskelisen rahasto

nimellisrahastoKullervo Mikkosen rahasto

ANTTI-JUSSI KOSOSEN RAHASTO ON JAKANUT SEURAAVATAPURAHAT VUONNA 2013:

Hoffren MinnaPro gradu: Koulu-kiusaamisten käsittelyHelsingin Sanomissa ja Opettaja-lehdessä

Ihamäki AnniinaKasvatustieteiden opinnot Itä-Suomen yliopistossa

Itä-Suomen Demarinuoret ryValistus- ja koulutus-toiminnan järjestäminen

Johansson MarinaViulunsoiton opinnot

Kananen VeliPöytätietokoneen hankinta 2D- ja 3D -mallinnuksen opintoihin

Koskivirta KallePro gradu: Kuinka fani-tekstitykset noudattavat normeja ja konventioita

Kulttuuriyhdistys Louhi ryKerran vielä Niskavuori -teatteriesitys

Laukkanen HarriPro gradu: Pohjois-Karjala -lehden vaalikirjoitukset

Liperin Pelimanni-yhdistys ryKonserttisarjanjärjestäminen ja

sovitusten hankkiminen

Mäkisalo MariPro gradu: Työnantajan velvollisuus puuttua häirintään

Reponen Eveliina Petra JustiinaPro gradu: Naisten lehtien kielellinen seksismi

Ryynänen ReettaHarmonikan hankinta

Sajo EliseKansainvälisen kaupan ulkomaanvaihto Saksassa

Suvenlahden Nuoret KotkatMonikulttuurinen lapsen oikeuksien tapahtuma

Turunen AuliViestintävälineen hankinta

Pohjois-Karjalan maakuntarahasto koki upean yllätyksen. Metalli- ja konepaja-alalla toiminut, itseoppinut sijoittaja Taisto Matti Pennanen teki lähes puolen miljoonan euron testamenttilahjoituksen KSR:n Antti Jussi Kososen rahas-toon. Lahjoituksen turvin Pohjois-Karjalan kulttuuri-, opin-

to-, yhteiskunnallinen tutkimustoiminta sekä työväen-liikkeen hankkeet vahvistuvat merkittävästi.

Tämä vaatimaton mies rakasti luontoa, metsästystä ja kalastusta. Kososen rahasto haluaa apurahavalinnoil-laan kunnioittaa Taisto Matti Pennasen arvomaailmaa ja näin jatkaa hänen elämäntyötään. Taisto Matti Pen-nasen elämästä kertoo seuraavassa hänen siskonsa Jo-hanna Ropponen s. Pennanen.

”No mitäpä suuri itäinen naapuri?” Näin tapasi Kesä-lahdella 1949 syntynyt Taisto Matti Pennanen tervehtiä naapuriaan, omasta kotimökistä itään sijaitsevan isom-man tilan isäntää. Jos metsähommissa tavattiin, niin molemmat istuivat kannolle tai kivelle oman tilansa puolelle ja sitten tarinoitiin.

Aika kului huomaamatta ja yhtäkkiä havaittiin, että alkoi sataa, oli tullut ilta tai ainakin kova nälkä. Veljeni Matti oli huumorintajuinen ja mainio juttumies.

Aika ennen asevelvollisuutta Matilla meni Lappeenrannassa isän kanssa metsätöissä ja kalastellessa. Suurille ikäluokille räätälöitiin 1960-luvulla erilaista ammatillista koulutusta. Matti hankki Kesälah-della konekorjaajan pätevyyden. Siitä ei kuitenkaan tullut hänelle ammattia. Hänet hyväksyttiin oppilaaksi konepajakouluun, mutta ennen koulun alkua oli löytynyt työpaikka Nokian Kaapelitehtaalta. Koulunkäynti jäi. Tämä ratkaisu teki varmasti hänestä varakkaam-man, mutta tuskin onnellisempaa.

Koko työuransa ajan Matti oli Nokian miehiä. Hän oli kova teke-mään töitä ja innokas sijoittaja. Vaatimaton elämäntapa oli hänen tie-toinen valintansa. Vähitellen sijoitussalkkuun tuli muitakin kuin vain Nokian osakkeita.

Loma-ajat kuluivat luonnossa, kotona metsänhoitotöissä, järvel-lä veneillen, kalastellen, uiden ja saaressa telttaillen. Hän myös hiihteli ja metsästeli. Matilla oli silmää luonnonkau-neudelle. Hän ajoi joka vuosi Pielisen jäätien ja reissasi mo-neen kertaan Lapissa, Norjassa ja Ruotsin pohjoisosissa.

Matti seurasi tarkasti pörssikursseja Helsingin Sanomis-ta, Arvopaperilehdestä, Taloustaidosta ja Kauppalehdestä. Vuosikausia mahdollisuuksiaan punnittuaan hän vakuuttui siitä, että pärjäisi sijoittajana. Niinpä 1998 hän jätti kolmi-vuorotyön ja teki ison elämänmuutoksen. Uutena hankittu rivitalokaksio meni myyntiin, ja Matti hankki pienen kau-punkiasunnon Nurmeksesta. Siellä hän asusteli talven ajan, mutta koko lumeton vuodenaika meni kotimökillä. ”Muut-tolintu on palannut”, sanoivat naapurit, kun talvi ja Matti

tulivat Nurmekseen.Raveissa käynti ja totonpeluu kuuluivat myös harrastuksiin. Mainit-

tavampia voittoja ei tullut, mutta pelaaminen toi mukavaa jännitystä Matin harjoittamaan kasinotalouteen (termi, jolla hän huvitti kuuli-joitaan kertoessaan tulonmuodostuksestaan).

Testamentissaan hän muisti itselleen tärkeitä yhteisöjä. Luonnossa hän viihtyi, koulutusta hän arvosti ja kotikylän ihmiset olivat lähei-siä. Maisemista rakkain oli Kiteen Pyhäjärvi. Sinne hän toivoi testa-menttinsa varoilla istutettavan arvokalaa. Veljestäni puheen ollen voi täydellä syyllä sanoa: ”Mies lähti Karjalasta, mutta Karjala ei lähtenyt miehestä”.

Johanna Ropponen s. Pennanen

Lahjakas Karjalan poika lahjoittajana

KÄKI (Cuculus canorus)on Pohjois-Karjalan maakuntalintu.

Page 14: Kansan Sivistysrahasto

26 Kansan Sivistysrahasto 27

Hoitokunta: puheenjohtaja, talousneuvos Matti Ojala, toimitusjohtaja Aimo Ekonen, yht.kand Seppo Patrikainen, aluejohtaja Sirpa Moilanen, järjestösihteeri Ulla Perämäki, kunnallisneuvos Helena Pihlajasaari ja maakuntaneuvos Simo Salmelin. Rahaston Asiamiehenä on toiminut toiminnanjohtaja Jari Blom sekä KSR:n edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

KeSKi-SUoMen rahaSto KESKI-SUOMEN RAHASTOON JAKANUT SEURAAVATAPURAHAT VUONNA 2013:

Hinkkanen LasseEdvard Valpas - elämäkerta

Monikko ryMonikulttuurisen toiminnan kehittäminen

Pekkinen TainaValokuva- ja käsityönäyttely

Sivonen OutiPro gradu: Osuuskunta-muotoinen kirjan-kustannustoiminta

AHTI JA SIRKKA LAHTISEN RAHASTO:

Jyväskylän Rintama-veteraanit ryJyväskylän Rintama-veteraanit ry:n 50-vuotis-historiikki

alarahastoAhti ja Sirkka Lahtisen rahasto

Hoitokunta: FM Outi Vuorikari, Ilkka Iso-Pahkala ja Sari Hannele Hyvärinen. Rahaston asiamiehenä on toiminut tiedottaja Martti Ruokolainen sekä KSR:n edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

Minna Canthin rahaSto (Pohjois-Savo)

nimellisrahastotYrjö Nurmen rahasto, Edit Terästön koulutusrahasto

MINNA CANTHIN RAHASTO ON JAKANUT SEURAAVATAPURAHAT VUONNA 2013 Männistön kävyt ryKalevalankoulun oppimis-keskuksen ja kirjaston hankinnat

Turunen Jenni, Näyttelyiden järjestäminen

Turunen KariPyöräillen henkistä ja fyysistä kuntoa -pyörävaellus Hongkongista Pekingiin

KUIKKA (Gavia arctica) on Pohjois-Savon maakunta-lintu. Sen kaihoisa, villi ja alkuvoimainen kutsu kuu-luu järvellä kilometrien päähän. ”Kuuik-ko, kuuik-ko”, se huutaa omaa nimeään.

Kuikat ovat Euraasian alkukantaisimpia lintuja, peräisin lintuevoluution alkuportailta. Niiden pituus on pienin suhteessa painoon. Kävellä ne eivät osaa, lentokin on kiikkaista, mutta vedessä ne ovat ele-mentissään. Siellä ne viettävätkin suurimman osan elämästään. Kuikat pystyvät sukeltamaan yli puolen kilometrin matkan ja olemaan veden alla viisikin minuuttia.

Kuikka on aina kiehtonut ihmismieltä. Monien suo-mensukuisten heimojen luomiskertomuksissa sillä on tärkeä rooli. Kuikan kuulemisesta tai näkemisestä on tehty monenlaisia ennustuksia, siitä on tehty sa-nanparsia, se on antanut nimensä lahdille, niemille, soille, vaaroille ja lammille. Sukunimenäkin Kuikka on yli tuhannella suomalaisella.

Kuikan eli tohottajan nimi on ollut kielessämme jo ainakin 4000 vuotta. Suomen Birdlifen järjestämäs-sä äänestyksessä kuikka sai ylivoimaisen suosion kesämökkiläisten rakkaimpana lintuna.

METSO (Tetrao urogallus) on Keski-Suomen maa-kuntalintu.

Page 15: Kansan Sivistysrahasto

Kansan Sivistysrahasto 29

Matti lePiStön rahaSto (Pohjanmaa)Hoitokunta: VM, ulkoasiansihteeri Juha Mustonen, sosiaalityöntekijä Eila Pohjonen, yrittäjä Manu Kumpulainen, osastonhoitaja Ulla-Riitta Harju, eläkeläinen Terttu Järvenlanti, käyttöpäivystäjä Jaakko Lepistö ja eläkeläinen Aimo Pukkila. Rahaston asiamiehenä on toiminut filosofian tohtori Rainer Smedman sekä KSR:n edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

alarahastoPirjo ja Kari Urpilaisen rahastoMatti Lepistön rahaston hoitokunta ja Pirjo Urpilainen.

MATTI LEPISTÖN RAHASTO ON JAKANUT SEURAAVAT APURAHAT VUONNA 2013:

Jääskeläinen AnttiKansanrunoilija Oskari Laitalaisen runojen kokoamiseen

Kallio PenttiTopografit metsäpoluilta tietoraitille -kirja

Pellet palvelutaloissaKiertävä klovneriaesitys vanhainkoteihin

eliaS lönnrotin rahaSto (Kainuu)

Hoitokunta: apulaisrehtori Tellervo Huotari, kunnallisneuvos Aarno von Bell varapuheen-johtajana, opetusneuvos Matti Väisänen, toimistosihteeri Leena Törrö ja koulutuspäällikkö Lasse Lyytikäinen. Rahaston asiamiehenä on toiminut toimitusjohtaja Pekka Ovaska sekä KSR:n edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

28

KUOVI (Numenius arquata) on Pohjanmaan maakuntalintu. ”Kun sä kuulet kuovin äänen, älä mene järven jäälle”, neuvoo sananlasku Vehkalahdelta. Toisen kansanparren mukaan ”Kun kuovi kuikahtaa, niin lumikin luikahtaa”. Viisaita ovat esi-isät olleet, sillä kun kuovi palaa muutoltaan huhtikuussa, jäät eivät enää kanna. Tämä suurin kahlaajalintumme näkyy ja kuuluu. Sillä on silmiinpis-tävän pitkä nokka ja kimakka ääni. Kaiken lisäksi se viihtyy avarilla mailla. Kuoviin on yhdistetty kansanperinteessä epäonni ja murhe. Se jakaa tuon kohtalon muiden isoäänisten lintujen, kuten käen, kurjen tai riekon kanssa. Nämä ”pilaajalinnut” aiheuttivat nähtynä tai kuultuna kaikenlaista harmia sairauksista alkaen. Virossa uskottiin, että ikänei-dot muuttuivat kuoltuaan kuoveiksi. Kuovilla on lukuisia lempinimiä, kuten kuiri, vilulintu, kuori, jouhinok-ka, suokurki tai suokuikka.

ELIAS LÖNNROTIN RAHASTO ON JAKANUT VUODEN 2013 SEURAAVAN APURAHAN:

Härkönen MinnaEsikoisrunokokoelma

KUUKKELI (Perisoreus infaustus) on Kainuun maakunta-lintu. Se on kaunis, touhukas ja salaperäinen vaeltajan siipiveikko. Välillä tämä velikulta ilmestyy kuusikosta utelemaan nuotiolle pysähtyneen eränkävijän tekemisiä, lehahtaen nopeita pyrähdyksiä savun ympärillä. Välillä sitä taas ei löydy hakemallakaan.

Kuukkeli tervehtii matkalaista monenlaisilla naukuvilla ja kitisevillä äänillään. Kirjailija Yrjö Kokko kuvaili, että tämä ruosteenharmaa siivekäs ”ääntelee kuin soittaisi metsänpeikko poronluista huiluaan”.

Suomensukuisten kansojen ikiaikaiset tarinat kertovat, että metsästäjien sielut asettuvat kuukkeleihin. Se myös selitti, miksi nämä sielulinnut ovat niin kesyjä. Aarnio-metsä, kuukkelimaa, oli pyhä!

Pohjoisessa kuukkeli on ollut myös onnenlintu. Pal-tamossa sanotaan, että jos kuukkeli ”alakaa asustella työpaekolla, saapi siitä silloin hyvästi tienata”.

Page 16: Kansan Sivistysrahasto

Kansan Sivistysrahasto 31

yrJö KalliSen rahaSto (Pohjois-Pohjanmaa)Hoitokunta: Matti Ahde, rehtori, eläk. Tapio Karjalainen, aluepäällikkö, eläk. Ritva Kitinoja ja asianajaja, eläk. Martti Turkka. Rahaston asiamiehenä on toiminut aluepäällikkö Saila Pirnes sekä KSR:n edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

YRJÖ KALLISEN RAHASTO ON JAKANUT SEURAAVAT APURAHAT VUONNA 2013:Kaveri Osmo EnsioElämäni laulut -konsertti

Oulun SähkötyöntekijäinAmmattiosasto N:o 1 ryOulun sähkötyöntekijöiden historiankirja

30

Oulujoen rannalla syntyi 15.kesäkuuta 1886 neljäs lapsi Jo-hanna ja Heikki Kallisen perheeseen. Puralan tilaa asutta-neessa perheessä oli ennestään jo kolme tytärtä. Nyt syn-tyi poika, jonka rovasti Isak Björklund kastoi Yrjö Henrikiksi.

Tuolloin odotusarvoista oli, että tämä poika joskus viljelisi Puralan peltoja. Niin ei kuitenkaan käynyt, sillä tilukset menivät isän taattua liian suuren lainan sukulaiselleen. Isä Heikki vei perheensä Ouluun ja sai työpaikan Åströmin nahkatehtaalta, jonka kautta järjestyi myös vuokra-asunto Intiöstä.

Kun Yrjö Kallinen sai 1898 todistuksen kansakoulun käymises-tä, keskiarvo oli 6,53. Uskonto ja äidinkielen lukeminen olivat kyllä kymppejä, mutta ”muoto-opissa sekä pintain ja kappalten mittaa-misessa” ja kaunokirjoituksissa tuli arvosanaksi vain 5 ja laulu arvioi-

tiin nelosen arvoiseksi.Kansakoulun jälkeen 13-vuotias Yrjö lähti sitten hakemaan töi-

tä. Ensimmäinen pesti löytyi tiilipoikana rakennukselta, mutta se oli heiveröiselle miehenalulle liian rankkaa. Hän paiski töitä mm. kirjapainossa ja hinaajan lämmittäjänä, kunnes 19-vuotiaana pääsi rautateiden palvelukseen Oulussa. Valtion leipä tiedettiin jo silloin kapeaksi, mutta pitkäksi.

Jos ruokaa oli nuoruuden ruokapöydissä niukalti, sitä ahkeram-min Yrjö Kallinen ahmi kirjallisuutta. Hän itseopiskeli monia tieteen-aloja, kuten psykologiaa ja uskontotieteitä. Hän opetteli esperanton ja englannin kielen, joka ei siihen aikaan ollut kovinkaan tavallista. Kallinen kävi kovin tutuksi Oulun Työväenopistossa.

Kallinen innostui ammattiyhdistystoiminnasta ja oli perustamas-

Kuolemaan tuomitustakansan valistajaksi

Opetusneuvos Yrjö Kallinen kävi elämässään vain kansakoulun, mutta opiskeli itsensä valistajaksi ja puhujaksi vailla vertaa.

KURKI (Grus grus) on Pohjois-Pohjanmaan maakuntalintu. Ylipäätään se on niin suoma-lainen lintu kuin olla ja voi – asustaahan se suolla. Väinö Linnalta unohtui mainita, että siellä missä Pohjantähden Koskelan Jussi aloit-ti suon kuokkimisen pelloksi, oli tapahtuman todistajina luultavasti kurkia. Kurki kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen sanastoon ja nimi ulottuu lukuisiin paikkoihin ja yhteyksiin Kalevalaa myöten. Kun seitsemän veljestä palasi Impivaarasta Jukolaan, niin ta-pahtumaan todisti Aleksis Kiven sanoin ”kurki, tuo viisaasti, närkisti katseleva lintu, jonka jylhä kirkuna kajahtelee ympäri Pohjolan rämeitä…” Meillä kasvaa kurjenmiekkaa, kurjenkelloa, kurjenpolvea, kurjenkanervaa ja monia muita kaimakasveja. Suomesta löytyy kahdeksan Kurki –nimistä paikkaa, yhtä monta Kurkisuo-ta, viisi Kurkijärveä ja peräti 17 Kurkelaa.

Page 17: Kansan Sivistysrahasto

32 Kansan Sivistysrahasto 33

Oulun huonosti aseistettu ja täysin kouluttamaton punakaarti päätti taistella.

Kallinen poistui kokouksesta surullisena kotiinsa. Seuraavana päi-vänä valkoiset olivat Oulussa ja Kallinen vangittiin. Siitä alkoi tutki-musten, tuomioiden ja kuritushuoneen aika, jota kesti neljä vuotta.

Kallinen ei siis ollut koskenut lainkaan aseisiin eikä koskaan liit-tynyt punakaartiin, vaan yrittänyt ainoastaan neuvotella ve-renvuodatuksen välttämiseksi. Viiden kuukauden aikana hän

kuitenkin ehti saada kolme kuolemantuomiota. Neljännen antoi val-tiorikosoikeus heinäkuussa 1918.

Vaikka Kallinen sai puolustavia puheenvuoroja jopa Oulun porva-ristoltakin, hänet tuomittiin siitä, että ”hän oli toiminut Oulun puna-kaartin todellisena johtomiehenä, vaikka ei nimellisenä päällikkönä”.

Luettuaan kuolemantuomion oikeuden puheenjohtaja Vihtori Po-ropudas kysyi, oliko tuomitulla tähän mitään sanottavaa.

”Jos herrat katsovat, että en ole kelvollinen elämään, niin voin il-moittaa omasta puolestani olevani täysin valmis kuolemaan.”

Tuomion tullessa julki monet valkoisetkin vaativat Kallista vapau-tettavaksi ja olivat valmiita takuuseen oman vapautensa, jopa hen-kensä hinnalla. Ainoana tuomituista Kallinen ei suostunut anomaan armoa. Hänen tuomionsa alistettiin silti valtiorikosylioikeuteen. Vaik-ka uutta todistusaineistoa oli kertynyt runsaasti, niitä ei käsitelty. Tuo-mio kuitenkin muutettiin 9.8.1918. Kallinen ei ollut syyllistynyt maan-petokseen, vaan ”ainoastaan” valtiopetokseen. Se tiesi elinkautista.

Kallinen ehti istua Oulun lääninvankilassa, Helsingin Isosaaressa ja Suomenlinnassa. Vuoden 1919 alussa hänet siirrettiin Turkuun. Sinne sai jo lähettää ruokapaketteja.

Senaattori Kyösti Kallio oli kantanut huolta Kallisen tuomiosta alus-ta alkaen. Hän keskusteli presidentti K.J. Ståhlbergin kanssa Kallisen armahtamisesta. Ståhlberg suostui tähän mielihyvin. Ainoa ongelma vain oli, että Kallisen oli lain mukaan ensin sitä anottava. Vastaus yl-lätti.

”En milloinkaan enkä missään muodossa pyydä itselleni erikoisva-pautusta. Vaikka luuni valkenisivat piikkilanka-aitauksen sisällä, en huoli erikoisarmahdusta.”

Keväällä 1920 tuli siirto Lappeenrantaan. Siellä Kallinen paitsi teki pakkotyötään kirjansitojana, luki ja opiskeli, kirjoitti salaisia reittejä pitkin kertomuksia vankilaelämästä Viipurissa ilmestyvään Kansan Työhön. Kevättalvella 1921 tuli jälleen siirto, nyt Tammisaareen.

Tammisaaressa hän jatkoi opintojaan ja toimi myös muiden vanki-

en opiskelun organisoijana ja ohjaajana. Tammisaari jäi Kallisen vii-meiseksi vankilaksi. Yleinen armahdus joulukuussa 1921 toi hänelle vapautuspassin, lähes neljän vuoden väärän tuomion jälkeen. Yrjö Kallinen pääsi Ouluun ehdonalaiseen ja hän oli 37-vuotias.

Yrjö Kallisen elämä oli ehtinyt olla monta kertaa liipaisimella, mutta kohtalo oli suonut sen jatkua. Kallinen aloitti vuonna 1924 uuden uran edistysmieliseen osuuskauppaliikkeeseen

kuuluneen Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (KK) palveluksessa. En-simmäiset kolme vuotta hän toimi kiertävänä valistuspuhujana levit-tämässä tietoutta osuuskauppatoiminnasta.

Vuonna 1927 hänet nimitettiin KK:n valistusosaston hoitajaksi ja päälliköksi, ja hän hoiti tätä tehtävää aina vuoteen 1955 asti. Kallinen opittiin tuntemaan mestarillisena puhujana, jossa taidossa yhdistyi-vät viisaus, paatos, elämys ja tietämys.

Vaikka Kallinen tunnettiin erityisesti loistavista puhelahjoistaan, hän ehti siirtää tekstiään myös painettavaan asuun. Hän kirjoitti neljä teosta varsinaisen työnsä osuustoimintaliikkeen ja kansanvalistus-työn ympäriltä. Lisäksi hän kirjoitti neljä merkittävää elämän- ja maa-ilmankatsomuksellista kirjaa, joista pääteoksena pidetään vuonna 1971 julkaistua teosta ”Elämmekö unessa”.

Kallinen ehti pitkän elämänsä aikana pitää tuhansittain puheita ja esitelmiä. Hän kirjoitti satamäärin lehtiartikkeleita.

Kallinen jätti jälkensä myös valtakunnan politiikkaan. Hänet valittiin ”lupaa kysymättä” SDP:n kansanedustajaksi vuoden 1945 eduskuntavaaleissa. Seuraavana vuonna hänet kutsuttiin

Mauno Pekkalan hallituksen puolustusministeriksi. Neljä kertaa kuo-lemantuomion saaneesta pasifistista Yrjö Kallisesta tuli puolustusmi-nisteri. Hän oli hyvä hahmo vakuuttamaan Neuvostoliitto Suomen rauhantahtoisesta puolustuspolitiikasta. Kallinen suostui tehtävään ehdolla, että puolustusvoimien sotilaalliset tehtävät siirrettiin päämi-nisterin alaisiksi.

Kallinen oli 1946–1948 puolustusministeriyden ohella myös minis-teri valtioneuvoston kansliassa. Lisäksi hän toimi SDP:n eduskunta-ryhmän puheenjohtajana. Oman tiensä kulkijana hän ei kuitenkaan viihtynyt päivänpolitiikassa. Kallinen oli vankka vakaumuksellinen sosialidemokraatti, mutta liian itsenäinen puolueen viralliseksi sotu-riksi.

Teksti: Jukka Halonen

sa Rautatieläisten Liiton Oulun osastoa 1906. Sosialismin jalot aatteet olivat tuttuja jo kotoa, ja ay-toiminta kietoi hänet työväenliikkeeseen. Tämä saattoi hidastaa urakehitystä rautateillä, mutta pätevyyttä se ei vienyt.

Työväenliikkeen sarastuksen aikoihin mukana oleminen ei ollut aina helppoa. Raitis ja ahkera isäkin sai Åströmiltä lopputilin vain sik-si, että oli mukana järjestötoiminnassa. Hänelle sanottiin, että ”täällä ei tarvita Kurikan juoksupoikia eikä sosialisteja”.

Venäjän vallankumous ja Suomen itsenäistyminen 1917 ulotti-vat vaikutuksensa myös pohjoisen valkeaan kaupunkiin. Tsaa-rinaikainen poliisilaitos menetti valtansa ja järjestyskaarteja

perustettiin ympäri maata. Ouluun perustettiin Työväenneuvosto, jota johti Yrjö Mäkelin ja jonka sihteerinä oli 30-vuotias Kallinen.

Yrjö Kallinen oli jo nuorena omaksunut pasifistisen aatemaailman. Harkitsevana ja neuvottelevana persoonana tunnettu Kallinen valit-tiin työväen edustajana poliisilaitoksen johtoryhmään, poliisitarkas-tajaksi. Siitä pestistä ei todellakaan tullut helppo.

Oulussa toimi poliisi ja aseeton järjestyskaarti. Kun kansakunta kul-ki kohti kulminaatiopistettään, Kallinenkaan ei sitä voinut pysäyttää.

Hän tosin sai pahimmat mellakat rauhoitetuksi arvovallallaan, mutta ennen pitkää osa järjestyskaartista sanoutui irti Työväenneuvoston hallinnasta ja julistautui punakaartiksi.

Kallinen oli nyt mahdottoman edessä. Hän sai osakseen arvostelua niin tervaporvareilta kuin työväestöltä. Kun sitten tammikuun lopus-sa sisällissota roihahti liekkeihin, oululaiset vedettiin siihen mukaan. Yhteydet Helsinkiin katkesivat.

Oulun suojeluskunta yritti neuvotella venäläistä varuskuntaa pois-tumaan Suomesta. Se hanke kuitenkin tyrehtyi. Tilanne oli kuitenkin sikäli erikoinen, että punakaartilaisetkaan eivät luottaneet venäläi-siin.

Epävarmoissa ja sekavissa tunnelmissa Oulussa kuultiin 31.1.1918 uutinen, että valkoisten joukkoja oli tulossa etelästä junarataa pitkin Ouluun. Kallinen lähti kahden muun kanssa neuvottele-

maan Ruukkiin rauhanomaisesta tilanteen laukaisemisesta.Kallinen teki Ruukkiin isommalla porukalla vielä toisenkin matkan,

mutta Oulussa pidetyssä kokouksessa radikaali aines voitti. Kaksi vuorokautta sopua nukkumatta hakenut Kallinen haukuttiin kaval-tajaksi ja työväenluokan petturiksi, jos toki puoltoääniäkin kuului.

n Oulun kaupun-kikuvaa Åströmin nahkatehtaan tornista kuvattuna vuonna 1906.

Page 18: Kansan Sivistysrahasto

34 Kansan Sivistysrahasto 35

laPin rahaStoHoitokunta: kunnallisneuvos Esko J. Ojala, toimistonhoitaja Liisa Kuntsi, aluepäällikkö Onni Nahkiaisoja ja sairaanhoitaja Kimmo Niukkanen. Rahaston asiamiehenä on toiminut opiskelija Maria-Riitta Mällinen sekä KSR:n edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

LAPIN RAHASTOT OVAT JAKANEET SEURAAVAT APURAHAT VUONNA 2013 Rovaniemen nuorisoasunnot ryMediakasvatus lapsille ja nuorille

alarahastoMatias Kourilan rahasto

Jaakko Kuusela 70 vuotta:

Kuuselan Jaska täytti viime vuonna 70 vuotta. Kansan Sivis-tysrahaston entistä asiamiestä ei tarvitse paljon esitellä. Hän on tuttu työväenliikkeen riennoista

useilta vuosikymmeniltä ja vielä useam-milta rintamilta.

Merkkipäivänään Kuusela ohjasi edellis-ten täyskymmeniensä tapaan onnittelun-sa Kansan Sivistysrahaston tilille kunnioi-tuksesta vanhaa työnantajaa kohtaan.

”Onnittelut menivät kolmeen osaan. Eläkkeensaajien päiväkonsertin onnittelut menivät kuorolle, sukulaiseni ja tuttavani kokoontuivat juhlimaan teatteriin ja ra-hat menivät teatterille. Kaikki muu meni KSR:lle. Ratkaisu ei ollut vaikea.”

Kuusela on ollut nyt kymmenen vuot-ta eläkkeellä. Hän aloitti KSR:ssä vuonna 1987.

”Olen saanut tehdä tärkeää työtä”

SINIRINTA (Luscinia svecica) on Lapin maa-kuntalintu. Sen rinnan värit hohtavat kuin Lapin yöttömän yön ensihämärän kajastus. Sinirinnassa yhdistyvät ulkoinen ja sisäinen kauneus. Syystä sitä kutsutaan myös Lapin satakieleksi.

Sinirinta on todellinen lauluntaitaja. Se helisyttää omia sointujaan, mutta matkii myös kymmenien eri lauluja nokikanasta haarapääskyyn. Ainoana lintuna se käyttää matkimiseen myös toisten siivekkäiden varoitusääniä. Saamen kielellä sinirinta on giellavaelgu, joka tarkoittaa kielenlainaajaa.

Kirkkaimpana sinirinnan laulu soi Lapinmaan lyhyessä kesässä, kun on pesänrakentami-sen ja muninnan aika. Ja tuo sävel soi niin Tunturi-Lapin koivikoissa kuin soiden ja vesien rantapajukoissa.

Sinirinnan laulu on soinut myös noitarum-mun tahdissa. Siitä kerrotaan Siperian tshukt-shien shamaanirunossa.”Harmaa pikkulintu, pieni sinirinta, laulaa ontolla oksalla ja kutsuu henkiään tanssiin, visertää shamaanilaulujaan.”

Page 19: Kansan Sivistysrahasto

36 Kansan Sivistysrahasto 37

”Kuusitoista vuotta on pitkä taival. KSR oli työmaana sikäli hyvä, että se antoi mahdollisuuden yhteiskunnalliseen osallistumiseen kenties jaloimmassa muodossa.”

Kirjekukkien kehittäjäKansan Sivistysrahaston kirjekukat ovat Jaakko Kuuselan ensimmäi-siä ideoita asiamiehenä 1980-luvun lopulla. Ajatus sai alkunsa Kuuse-lan ystävän 50-vuotisjuhlissa Joensuussa. Pöydällä oli Kalevi Sorsan lähettämä sähkösanoma.

”Ajattelin, että meillä on adressit, muttei kevyempää tuotetta. Se kiusasi minua. Asuin siihen aikaan Lauttasaaressa ja kävelin rannassa. Ajatus jäi itämään ja uimarannan kohdalla keksin tämän kirjekukka -nimen. Se on yksi huimimpia ideoitani.”

Kuusela on ollut toteuttamassa presidenttien juhlapäiväkeräyksiä. Kuuselan mukaan monet olivat sitä mieltä, että ”vähän parempien ihmisten” tulisi mennä vähän ”arvokkaimpiin” rahastoihin. Työväen presidentit huomioivat, että ne pitäisi jakaa kaikkien kesken.

”Se oli aikamoinen voitto KSR:lle. Edeltäjäni Olavi Hurri organisoi Mauno Koiviston ensimmäisen keräyksen ja ne ovat jatkuneet siitä lähtien. Se on ollut merkittävä polunaukaisija.”

Vuonna 2001 Kuusela ja KSR mahdollistivat Toholammin kunnassa Matti Lepistön muistomerkin paljastamisen. Tuona vuonna tuli ku-luneeksi sata vuotta miehen syntymästä.

”Matti Lepistö oli kansanedustaja, ministeri ja pitkäaikainen työ-väenliikkeen vaikuttaja. KSR:n Pohjanmaan rahasto kantaa hänen nimeään. Muistomerkki on paikallishistoriallisesti merkittävä ja nosti Lepistön hänelle kuuluvaan asemaan synnyinkunnassaan.”

”Minulla on ollut kysyntää”Kun Jaakko Kuusela aloitti Kansan Sivistysrahastossa, se oli omassa säätiöluokassaan vielä vaatimaton. Iso kehitys alkoi vasta 1980-luvun alussa.

”KSR pysyi tavallaan Kustannus Oy Tammen pöytälaatikossa siihen asti, kunnes Olavi Hurri alkoi pohtia, että pitäisikö se ottaa sieltä pois. Päätimme ottaa. Hurri rupesi asiamieheksi ja minä hallituksen pu-heenjohtajaksi.”

Kuuselan mukaan merkittävin tekijä kehityksessä oli se, että KSR tuotiin esiin, siitä puhuttiin ja sille etsittiin käyttötarkoitusta. Hurri ja Kuusela lähtivät ajamaan ja avaamaan Kansan Sivistysrahastoa ra-hastoksi muitten rahastojen joukkoon.

Työväenliike on antanut Kuuselalle leivän pöytään, mutta hän ker-too myös tykänneensä aina työstään.

”Olen ollut siinä onnellisessa asemassa, että olen saanut tehdä työ-tä, minkä olen kokenut tärkeäksi. Olen tykännyt kaikesta työstä, mikä minulle on annettu. Moni joutuu tekemään vain jotain duunia koko ikänsä leivän pitimiksi.”

Jaakko Kuusela on ollut kymmenen vuotta eläkkeellä. Hän kertoo, että töihin ei ole tehnyt mieli palata kertaakaan.

”Siinä ei ole mitään negatiivista entisiä työnantajiani suuntaan. Oma tontti on hoidettu ja olen vihdoin voinut antaa aikaa myös har-rastuksilleni.”

Vesiurheilua ja matkusteluaKuusela on aktiivisesti mukana vesiurheiluseura Uppotukeissa. Suu-rin osa ryhmän noin 30 jäsenestä on eläkeläisiä. Ryhmä kokoontuu joka arkiaamu kymmentä vaille kuusi Järvenpään uimahallin ovella.

”Taistelemme hukkumista vastaan puoli tuntia. Kilometrillisiä saa-vutuksia tai tavoitteita ei ole. Sen jälkeen juomme kahvit ja paran-namme maailmaa. Se on minulle joka-aamuinen ja tärkeä yhteisö.”

Kuusela harrastaa myös matkustelua. Ulkomailla kuluu pari kuu-kautta vuodessa. Hänellä on kaverinsa kanssa mökki Unkarissa, ja Kuusela järjestää maahan ryhmämatkoja.

”Pohjois-Karjala on minulle toinen tärkeä alue. Loukkaamatta tääl-lä asuvia kavereita voisi sanoa, että parhaat kaverini ovat sieltä. Itse olen paljasjalkainen järvenpääläinen, mutta sen verran vaurastunut, että on kengät jalassa.”

Järjestötoimintaa Kuusela ei sentään kokonaan ole jättänyt. Hän on muun muassa Kivipuiston palvelukotisäätiön hallituksen puheen-johtaja.

”Järjestöihmisenä minulla on kysyntää vieläkin”, sanoo Kuuselan Jaska, tuttu kaikille.

Teksti: Antti HalonenKuvat: Antti Halonen, Jaakko Kuuselan arkisto

”Apurahapolitiikan on oltava sellaista, että lahjoitukset tunnetaan mielekkäiksi. Kansan Sivistysrahastoon kertyvän rahan pitää palvella sen lahjoittajien arvomaailman keskeisten näkemysten edistämistä.”

Kun Olavi Hurri sitten jäi asiamiehen tehtävästä ansaitulle eläk-keelle 80-luvun lopussa, päättävät tahot halusivat Kuuselan hänen seuraajakseen.

”Minulla on ollut kysyntää ja olen sattunut osumaan oikeaan paik-kaan oikealla hetkellä. Se on ihmiselle kohtalon kysymys. Hänellä on tietyn aikaa kysyntää, ja kun se loppuu, hän jää eläkkeelle. Minulle kävi juuri niin”, Kuusela naurahtaa.

Työ josta tykätäJaakko Kuusela on ehtinyt tehdä työväenliikkeessä pitkän päivätyön jo tähän mennessä. Hän tuli liikkeeseen mukaan nuorena miehenä vuonna 1962, ennen armeijaa.

Ennen työtään Kansan Sivistysrahastossa hän ehti työskennellä niin Nuorissa Kotkissa, nuorisoliitossa, puolueessa, Työväen kunto-liitossa kuin Kultareunassa. Sivuhommina hoituivat yhtä lailla presi-dentti Mauno Koiviston suurten vaalikiertueiden vetovastuut 1982 ja 1988 tai Eero Heinäluoman ja Maarit Feldt-Rannan vaalityöryhmi-en vetämiset eduskuntavaaleissa.

”Olen ollut melkein kaikkialla muualla paitsi naisliitossa. Olen vä-hän uhkaillut, että tekisin siitä tasa-arvovaltuutetulle valituksen”, Kuusela sanoo pilke silmäkulmassa.

n Väinö Tannerin 100-vuotisjuhlaa ja patsasta valmisteleva toimikunta palaverissa eduskunnassa. Oikealta KSR:n valtuus-kunnan puheenjohtaja Erkki Ranne, pääjohtaja Ylermi Runko, ministeri Veikko Helle, kuvanveistäjä Kari Juva, KSR:n puheen-johtaja Jaakko Kuusela ja asiamies Olavi Hurri.

n Juhlakeräyksen suunnitelmaa esiteltiin presidentti Martti Ahtisaarelle vuonna 1994. Presidentin vasemmalla puolella ovat keräysvaltuuskunnan puheenjohtaja Pertti Voutilainen , KSR:n hallituksen puheenjohtaja Yrjö-Olavi Aav ja asiamies Jaakko Kuusela sekä oikealla Tiedon avain -pienoisveistoksen tekijä kuvanveistäjä Heikki Häiväoja

n Nummelan työväentalon pihalle pystytettiin ministeri Veikko Hellen muistomerkki. Paljastusjuhlaa kunnioitti läsnäolollaan tasavallan presidentti Tarja Halonen.Hänen ympärillään vasemmalta kivenveistäjä Kari Laine, Jaakko Kuusela, työväenyhdistyksen puheenjohtaja Anu Rajajärvi sekä patsaan suunnitellut Erkki Kannosto.

Page 20: Kansan Sivistysrahasto

38 Kansan Sivistysrahasto 39

UUSia aSiaMiehiäMaaKUntarahaStoille

NimellisrahastotVoitto Ahlgrenin rahastoArvo Ahosen rahastoJätkän KulttuurirahastoLempi ja Edvard Kuparisen rahastoJohannes Rautsialan rahastoAy-opiston toveriliiton opintorahastoPekka Aron rahastoOlavi Hurrin rahasto

Aleksej FedotovHelsinkiläinen Aleksej Fedotov, 22, on uusi Martta Salmela-Järvisen rahaston asiamies. Hän toimii Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto –SAKKI ry:n puheenjohtajana. Vuoden työskentely on osoittanut, että KSR:n perhe on hyvin suuri ja monipuolinen.

”Meillä tehdään tärkeätä työtä, jolla pystyy muuttamaan yksilöiden ja suurempien ryhmi-en elämänsuuntia. Toivoisin, että toimintaan saataisiin monipuolisemmin mukaan myös nuorempien sukupolvien vaikuttajia, jotka tie-tyllä aikavälillä toisivat lisää uuden ajan potkua toimintaan.”

Fedotov sanoo, että KSR:n tärkein tehtävä on yhdistää sukupolvia sekä luoda heikoista taustoista tuleville aidosti uusia mahdolli-suuksia elämään. Siksi hän toivoo, että tieto rahaston tarjoamista mahdollisuuksista kiirisi yhä laajenevan yleisön tietoisuuteen.

Aleksejn motto on peräisin hänen edesmen-neeltä vaariltaan. Hän sanoo saaneensa tästä ensimmäiset kipinänsä aktivismiin ja taistele-miseen epäoikeidenmukaisuutta vastaan.

”Ihmisten kanssa pitää elää – niin pahassa kuin hyvässä.”

Emma KuntsiVantaalainen muusikko ja musiikkipedagogi Emma Kuntsi, 29, on Uudenmaan rahaston uusi asiamies. Hän luonnehtii, että KSR on työväenliikkeen yhdistävä tekijä.

”Se yhdistää erilaiset toimijat ja järjestöt; en-tiset ja nykyiset tukijat, rahastojen toimikunnat ja toimiston työntekijät sekä tietysti apuraho-jen saajat etelästä pohjoiseen, harrastajista ammattilaisiin, pikkumusikanteista tohtorin väitöskirjan tekijöihin.”

Emma Kuntsi korostaa, että näkyminen ja kuuluminen erilaisilla foorumeilla on tärkeää, jotta säätiö tunnettaisiin mahdollisimman laajasti. Sen tärkein tehtävä on kulttuurin, tie-teen ja taiteen tukeminen – erityisesti uran tai harrastuksen alkutaipaleella oleville. Emman motto sopii KSR:n pirtaan.

”Jos en ylety, nousen varpailleni ja yritän uudelleen.”

Maria-Riitta MällinenRovaniemeläinen opiskelija Maria-Riitta Mällinen, 27, on Lapin rahaston uusi asiamies. Ensimmäinen toimintavuosi asiamiehenä on teroittanut rahaston toiminnan ja avustusten merkitystä. KSR:n toiminta on valtakunnallises-ti laajaa ja monipuolista, ja sen avulla tuetaan ja autetaan monia ihmisiä ja järjestöjä.

”Tulevaisuudessa vuorovaikutuksen lisäämi-nen eri rahastojen välillä olisi hyödyllistä. Tämä voisi toteutua esimerkiksi kaikkien rahastojen edustajien yhteisillä tapaamisilla kerran tai kaksi vuodessa.”

KSR:n toiminnan ydin on ihmisten auttami-sessa ja tuen antamisessa, mahdollisuuksien tarjoamisessa. Sitä ajatusta tukee hänen mottonsakin.

”Elämä on mahdollisuus.”

”Oi, oppi ottakaatte joutsenista!Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.On meidän rannoillamme rauhallistaja turvaisa on rinne tunturin.”- Eino Leino

Vuosi 2013 toi mukanaan kolme uutta aluerahastojen asiamiestä. Tässä heidän esittelynsä.

Page 21: Kansan Sivistysrahasto

40 Kansan Sivistysrahasto 41

ahti ja anni Fredrikssonin rahastoVammaisten nuorten yksilöllinen koulutus- ja opintotoiminta

eeva ja martti ahtisaaren rahasto Suomalaiskansallisen henkisen ja taloudellisen viljelyn vaaliminen

jaakko oksasen rahastoVähävaraisten nuorten opiskelu, yhteiskuntaan suuntautuva tutkimus ja kulttuuritoiminta

jani ja terttu uhleniuksen rahastoMuusikko, säveltäjä Jani UhleniusKansanläheisen viihdekulttuurin piiriin kuuluva toiminta sekä sivistys- ja kulttuurityöRahaston omistama viulu on lainassa Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston oppilaalla Jasmin Hietarannalla.

kalle päätalon rahastoAloittelevien nuorten kirjoittajien työ ja heidän kouluttamiseksi järjestettävä toiminta

keijo liinamaan rahasto Työmarkkinoihin kohdistuva tieteellinen tutkimus- ja koulutustyö

kiljusten rahastoTiedottaja Rauha Kiljunen-RuotsalainenAfrikan naisten koulutus sekä kansalaisten ja yhteisöjentätä toimintaa varten suorittama toiminta

leena simosen rahastoVTM Leena SimonenTutkimus- ja kulttuuritoiminta kuluttajatutkimuksen ja työväenperinteen säilyttämisen alueella

mauno koiviston rahastoNuorten ja aikuisten opinto- ja kulttuuriharrastukset

olavi lindblomin rahasto Asuntopolitiikkaan, työmarkkinatoimintaan ja yhteiskunnalliseen uudistustyöhön liittyvät tutkimukset

päivi ja paavo lipposen rahastoFT, kansanedustaja Päivi Lipponen Nuorten taiteilijoiden tukeminen ja kouluttautuminen sekä tutkimus- ja kulttuuritoiminta

tarja halosen rahasto Kotimaan työn johtaja Sanna Viitanen Suomalainen moniarvoinen kulttuuri, vähemmistöjen perus- ja ihmisoikeudet, demokratiaa edistävä tieteellinenja taiteellinen toiminta

tauno Yliruusin rahasto Suomalaisen näytelmäkirjallisuuden kääntäminen - rahastolla kirjailijaresidenssi Savonrannassa

viola järvisen rahastoYmpäristöpäällikkö Sinikka Salonen-SaxénKotitalous-, ravitsemus- tai kuluttaja-alan opiskelijoidenja tutkimustoiminnan tukeminen

väinö tannerin rahasto Fil. maist., toimittaja Riikka TannerLahjakkaiden vähävaraisten opiskelijoiden tukeminen

AlarahastotYleisrahaston yhteydessä on alarahastoja, joiden hoitokuntana toimii KSR:n hallitus ja luettelossa mainitut

Turussa vuonna 1923 syntynyt presidentti Mauno Henrik Koivisto saavutti kunnioitettavat 90 ikä-vuotta 25. marraskuuta. Presidentti Koivisto vietti

syntymäpäiväänsä lähipiirissä ilman virallista ohjelmaa.Presidentin toivomuksesta muistamiset osoitettiin

tutkimus-, opinto- ja kulttuuritoimintaa tukevien sääti-öiden kautta. Kansan Sivistysrahasto oli mukana yhte-nä kolmesta säätiöstä.

Presidentti Tarja Halonen täytti 24. joulukuuta 70 vuotta. Hänen syntymäpäivänsä kunniaksi pidettiin juhlaseminaari kestävästä kehityksestä ja Itämeren suojelusta. Erkki Tuomiojan puheenjohtajamassa, tilaisuuden ensimmäisessä paneelissa olivat mukana mm. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin puheenjohtaja Rajendra Pachauri ja entinen EU-komissaari Margot Wallström. Toisen paneelin veti ympäristöministeri Ville Niinistö.

Kansan Sivistysrahasto oli mukana järjestämässä presidentti Halosen kunniaksi kansalaispäivällisiä 13. joulukuuta Helsinki Congress Paasitornin juhlasalissa. Tilaisuuteen olivat kutsuttuina niin työtoverit, ystävät ja kuin yhteistyökumppanit.

Myös presidentti Halonen toivoi muistamisten ta-pahtuvat KSR:n kautta. Varsinaisen syntymäpäivänsä hän vietti miehensä Pentti Arajärven, kissansa ja kil-pikonniensa kanssa.

Presidenttien juhlaaVuonna 2013 tasavalta vietti tuplajuhlia. Presidentti Mauno Koivisto täytti 90 vuotta ja presidentti Tarja Halonen 70 vuotta. Molempia voi onnitella Kansan Sivistysrahaston kautta.

n Juhlatilaisuu-teen osallistui myös 90 vuotta itse samana vuonna täyttänyt presidenttiMauno Koivis-to sekä rouva Tellervo Koivisto, juttuseuranaan työministeri Lauri Ihalainen.

n Presidentti Tarja Halonen täytti joulukuussa 70 vuotta. Ystävät ja yhteistyökumppanit juhli-vat merkkipäivää kansalaispäivällisillä.

Page 22: Kansan Sivistysrahasto

42 Kansan Sivistysrahasto 43

Nimikko- ja erikoisrahastot

aimo o. aaltosen rahastoVammaisten kansalaisten elämään ja vammaispolitiikkaankohdistuva tieteellinen tutkimus, yksityisten vammaisten opinto-,koulutus- ja kulttuuritoimintaPuheenjohtaja Pekka Tuominen, liittohallituksen varapuheenjohtaja Pekka Hätinen, toiminnanjohtaja Jukka Keronen, säätiön asiamies Ulla Vuolanne. Rahaston asiamiehenä on toiminut toiminnanjohtaja Raimo Lindberg.

Työväen Opintorahaston hallitus, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

irene ja kalevi sorsan rahasto Harvinaisten kielten kääntäminen ja kansainvälinensolidaarisuustyö - rahasto myöntää Irene ja Kalevi SorsankääntäjäpalkinnonToimittaja Antero Kekkonen, suomentaja Kristiina Rikman, FM Irene Sorsa, kirjailija Torsti Lehtinen, toiminnanjohtaja Helena Laukko, koulutuspäällikkö Mervi Ylitalo, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

jennY matinahon rahastoTeatterintekijöiden taiteellinen ja koulutuksellinen toiminta,kansalaisten sivistys- ja kulttuurityö sekä teatteriin liittyvätutkimustoiminta - rahasto myöntää Veikko Sinisalon jaKosti Elon nimikkopalkinnotNimikkorahasto: Kosti Elon rahasto.Toimitusjohtaja Kai Hintsanen, näyttelijä Riku Suokas, näyttelijä Auvo Vihro, teatterineuvos Eila Roine, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

jhl:n helsinGin Yhteisjärjestön opinto- ja kulttuurirahastoJHL:n Helsingin jäsenten opinto- ja kulttuuritoimintaSähköasentaja Ari Lehtinen, vastaanottoavustaja Pirjo Kortelainen, lastenhoitaja Raija Mulari, erikoiskirjastovirkailija Marjasirkka Paaso, rakennustyömies Risto Saarinen, osastonhoitaja Tero Strand, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

jhl:n tutkimus- ja kehittämisrahastoJulkisesti rahoitettujen palvelujen alueella tehtävä työ,työyhteisöjen kehittäminen ja kansainvälinen solidaarisuustyöPuheenjohtaja Jarkko Eloranta, toimialajohtaja Päivi Niemi-Laine, kehittämispäällikkö Jari Vettenranta, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

k.a. FaGerholms studieFondHjälpa och stöda arbetarrörelsens studie- och kulturverksamhet,mindrebemedlande studeranden inom arbetarrörelsen samtvetenskaplig forskning arbetarrörelsen till frommaTyöväen Sivistysliiton ruotsinkielisen sihteeristön hallitus, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

katri valan rahastoNuorten taiteilijoiden, runoilijoiden ja kirjailijoiden työskentely - rahasto myöntää Katri Vala -tunnustuspalkinnonToimittaja Arvo Ahlroos, käsikirjoittaja Timo Kallio, runoilija Heikki Reivilä,, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

duunarinuorten musiikkirahasto Nuorten palkansaajien kevyen musiikin harrastustoimintaPuheenjohtaja Ann Selin, asiamies Ulla Vuolanne.

elämäntapaliiton rahasto Työväen raittiusliikkeen historian sekä päihdehaittoja janiiden ehkäisyä koskeva tutkimus- ja julkaisutoimintaJärjestöneuvos Jaakko Kuusela, Sakari Lehtinen, eläkeläinen Matti Siltanen, Pirjo Mohamed, Hanna Immonen, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

erkki Wikstenin muistorahastoTyöväen Retkeilyliiton jäsenjärjestöihin kuuluvien nuorten retkeilytoimintaTRL:n hallituksen jäsen Tuula Touru,tiedottaja Hilkka Laitinen, säätiön asiamiesUlla Vuolanne.

hannes juutilaisen rahasto Lappeenrannan seudulla asuvien nuorten opiskeluErityisopettaja Anu Paalanen, henkilöstön käytön suunnittelija Veikko Malinen, ja pääluottamusmies Martta Hirvikallio, säätiön asiamies Ulla Vuolanne. Rahaston asiamiehenä on toimi-nut toiminnanjohtaja Päivi Kukkonen.

huGo l. mäkisen 100-vuotisrahastoNuorten koulutus ja opiskelu sekä kulttuuri- ja liikuntatoimintaSäätiön hallitus, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

ilmari lavonsalon rahastoTyöväenliikkeen pankki- ja yritystoimintaan kohdistuva tutkimus- ja koulutustoiminta

n Aimo O. Aaltosen rahaston asiamies Raimo Lindberg, puheenjohtaja Pekka Tuominen ja varapuheenjohtaja Pekka Hätinen.

akt:n kulttuurirahasto AKT:n jäsenyhdistysten ja jäsenien omaehtoinenharrastus- ja kulttuuritoiminta, alan tutkimustyöAKT:n valtuuston puheenjohtaja Pertti Varjokumpu, liittosihteeri Arto Sorvali, hallintopäällikkö Kati Wallin, järjestö- ja koulutussihteeri Esa Tuominen, asiamiehenä säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

Page 23: Kansan Sivistysrahasto

44 Kansan Sivistysrahasto 45

Uudenmaan CP-yhdistyksen teatterikerho Elämäntaiteilijat täytti kymmenen vuotta

Uudenmaan CP-yhdistyksen teatterikerho Elämäntaitei-lijat tarjoaa CP-vammaisille aikuisille mahdollisuuden teatteri-ilmaisuun ja esiintymiseen näytelmien muo-dossa. Vuosi 2013 oli juhlavuosi, sillä ryhmä perustettiin jäsenten omasta aloitteesta kymmenen vuotta sitten.

”Halusimme, että juhlanäytelmässä on riittävän suuri ja tärkeä aihe. Näytelmässä Kaiken se kestää on vammaisuuden lisäksi rak-kausteema”, kertoi ryhmän ohjaaja Laura Toikander.

Esityksiä oli yhteensä neljä. Kaksi oli Vuosaaren Nordsjö lågstadies-kolanin tanssisalissa, toinen niistä oli Uudenmaan CP-yhdistyksen 50-vuotisjuhla. Harjoitustiloissa Helsingin Invalidiyhdistyksen tilois-sa oli yksi esitys ja neljäs esitettiin CP-liiton päivätoiminnassa.

Näytelmää harjoiteltiin puolitoista vuotta Helsingin Invalidien yhdistys ry:n tiloissa. Vuoden 2013 projektilla oli Kansan Sivistysra-hastolta 700 euron tuki. Toikander kertoi olevansa hankkeen loppu-tulokseen äärettömän tyytyväinen. Fiilikset olivat kiitolliset ja liikut-tuneet.

”Ryhmäläiset tuottivat näytelmään itse sisältöä, ja siitä tuli hyvin heidän näköisensä. Heidän ide-ansa olivat persoonalliset ja erilaiset, mutta ne saatiin nivottua hienosti yhteen. Olen iloinen, että yleisö oli vaikuttunut niistä asioista, mitä halusimme tuoda esille.”

Ryhmän tulevaisuus näyttää valoisalta. Toikander sanoo, että vanhat ryhmäläiset ovat harrastukseen motivoituneita ja ryh-mään on tulossa kolme uutta jäsentäkin.

”Koska kyse on vammaisryhmästä, avustajat ovat haaste. Nykyi-set avustajat lopettavat, joten tarvitsemme vammaisavustajia, jotka avustavat yleisesti myös teatteritoimintaa ja koko ryhmää. Olemme niin tahdonvoimaisia, että oikeat henkilöt ja resurssit löytyvät.”

Jokainen on tuonut osansa palapeliinMirja-Leena ”Titta” Sormunen on ollut teatteriryhmässä mukana alusta lähtien. Tänä vuonna hän esiintyi ja puhui itse ilman tulkin apua.

”Tykkään esiintyä, enkä ujostele. Rakkaus on kaikkein tärkeintä, se on tärkeä aihe ja siksi se valittiin teemaksi.”

Susan ”Suski” Koskiselle Kaiken se kestää oli kolmas projekti. Hän kuvailee näytelmää muuten antoisaksi, joskin yksi esitys meni hänel-tä pilalle ruusun takia.

”Muuten olen tykännyt kauheasti. Mulla oli niin hyvä roolihenkilö, että kaikki kaverit sanoivat, että olin kuin luotu siihen. Kek-

simme itse omat roolinimet ja -hahmot ja kehitimme omia ajatuksia vuorosanojen suhteen.”

Jykä Pietinen komppaa ja sanoo, että näytelmä on tavallaan näyttelijöiden itse luoma palapeli-kokonaisuus. Sormusen lailla Pietinen on ollut ryhmässä mukana kaikki kymmenen vuotta.

”Jokainen on tehnyt siihen osansa. Ensin on paljon itsenäistä työskentelyä ja sitten palapeli kootaan yhteen.”

Ihmiset nauttivat lauluosuuksistaSonja Pauhakari kertoo, että inspiraatiota näytelmään on löytynyt muun muassa maailman musiikista ja kirjallisuudesta.

”Kahdella meistä oli lauluosuus. Itse lauloin Cats -musikaalista suo-menkielisen kappaleen Muisto. Se on ollut minulle tärkeä jo lapsesta asti, ja olen aina halunnut päästä sen esittämään.”

Pauhakari kuvailee, että hän halusi käsitellä dramaattisia asioita roolissaan. Pauhakari esitti sodan kokenutta maahanmuuttajaa. So-dan kokemukset olivat ikäviä, mutta kaikki kääntyi paremmaksi, kun henkilö pääsi sotaympäristöstä pois.

Irmeli ”Irkku” Toikkanen esitti katulaulajaa ja lauloi Katri Helenan kappaleen Vain hieman rauhaa. Toikkanen on ollut mukana yhdek-sän vuotta.

”Se oli todella palkitsevaa laulaa. Ihmiset tykkäsivät erityisesti itse tekemästämme yhteiskappaleesta Ota minut tosissaan. Esitys lop-puu siihen biisiin.”

Itsevarmuutta ja ilmaisutaitoaNiin ikään alkuperäisjäsen Tuula Koivula esitti näytelmässä kaksi Tommy Tabermannin runoa; Et sä sille mitään voi ja Kaikkea saa teh-dä, kaikkea pitää tehdä.

Koivula kertoo, että hän halusi tuoda panoksen todellisesta elä-mästä. CP-lehdessä oli juttu CP-vammaisesta pariskunnasta, joka ei saa lasta. Heiltä on käytännössä kielletty hedelmöityshoito.

”Olemme ensimmäisessä kohtauksessa Jykän kanssa ruokapöy-dässä ja keskustelemme siitä, onko vammaisilla oikeutta lapseen.”

Koivula kertoo, että hänellä on useita luottamustehtäviä. Hän saa näyttelemisestä sekä itsevarmuutta että itseilmaisutaitoa.

”Menen ihan puihin, jos multa kysytään jotain. Tänä vuonna oli ensimmäistä kertaa ensi-illassa todella uskomaton tunne, että kaikki replat meni ihan tuosta vain. Yleisökin kai näki, että nautin siitä.”

Teksti: Antti Halonen

n Näyttelijät Tuula Koivula ja Jykä Pietinen vakuuttivat, että kaiken se kestää.

”Vaikka mun käsi on käyrä, askel horjuvaa.

Vaikka puhe epäselvää, liike hapuilevaa.

Niin tunne sua kohtaan on satavarmaa.

Ota minut tosissaan.”

Leena Toikanderin laulusta Ota minut tosissaan

n Ohjaaja ja tuottaja Leena Toikander oli äärimmäisen tyytyväi-nen lopputulokseen.

Esiintymisen ja ilmaisutaidon palapeli

Page 24: Kansan Sivistysrahasto

46 Kansan Sivistysrahasto 47

kustannusosakeYhtiö tammen rahastoTyöväenkysymyksiä koskeva tieteellinen tutkimus sekä tieto- ja kaunokirjallisuuden edistäminenKustannusjohtaja Tuija Nurmiranta, johtaja Outi Mäkinen, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

lasten ja nuorten puolesta rahasto Lasten ja nuorten sekä heidän järjestöjensä omatoiminen kulttuuri- ja vapaa-ajan harrastustoiminta sekä lasten ja nuorten kulttuuria kehittävä tieteellinen tutkimusNuorisotoimenjohtaja Martti Pöysälä, viestintä- ja yhteiskunta-suhdevastaava Heta Välimäki, toiminnanjohtaja Heli Tynkyn-niemi, toiminnanjohtaja Timo Katajamäki, toiminnanjohtaja Esa Kaskimo, kassanhoitaja Mia Holmberg, poliittinen sihteeri Arto J. Virtanen, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

matti ja hilkka ahteen rahastoNuorison liikunta- ja kulttuuriharrastus, menestyksellinen opiskelu sekä kansalaisten ja yhteisöjen tutkimus- ja kulttuuritoimintaMatti Ahde, viestintäpäällikkö Hilkka Ahde, avustaja Katri Söder, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

matti hellsténin rahasto Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTOn jäsenten ja yhteisöjen suorittama kulttuuri- ja koulutustoiminta, alaan liittyvä tutkimustoimintaPuheenjohtaja Juri Aaltonen, toimistopäällikkö Reija Koskinen, hallintopäällikkö Pirkkoliisa Meincke, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

matti ja lYYli elorannan rahastoPohjois-Kymenlaakson alueella asuvan nuorison jatko-opiskelu, asuinympäristön parantamiseen liittyvä tutkimus ja menestykselli-nen vähävaraisten nuorten opiskelu sekä kansalaisten koulutus- ja kulttuuritoimintaMatti Eloranta, Mirja Manki, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

metallitYöväen rahasto Työväen- ja ammattiyhdistysliikkeen oppilaitoksissa opiskelevien sekä kansainvälisten järjestöjen koulutukseen osallistuvien Metallityöväen Liiton jäsenien tukeminen Puheenjohtaja Riku Aalto, liiton sihteeri Matti Mäkelä, pääluottamusmies Pentti Mäkinen, nosturinkuljettaja Päivi Ahonen, teelmänkäsittelijä Petri Kajander, hitsaaja Juha Kapiai-nen, säätiön asiamies Ulla Vuolanne. Rahaston asiamiehenä on toiminut talouspäällikkö Kari Sairo.

osuuskunta tradeka-YhtYmän rahastoOsuustoiminnallinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen koulutus- ja tutkimustoiminta sekä kansalaisten yhteisöjen harjoittama sivistys- ja kulttuuritoimintaToimitusjohtaja Juha Laisaari, toimitusjohtaja Perttu Puro, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

pamin rahasto Palvelualojen ammattiliiton jäsenten ammatillinen ja yhteiskunnallinen opiskelu sekä heidän ja liiton jäsenjärjestöjen kulttuuri- ja vapaa-ajan harrastustoimintaKoulutussihteeri Irene Korimäki, Joonas Tuomivaara, päätoimittaja Auli Kivenmaa, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

n ”Parantuneesta koulutusjärjestelmästä huolimatta ns. vapaalla sivistystyöllä on suuri merkitys maassamme. KSR:n rahastot antavat merkittävän tukensa kansalaisten kulttuurin harrastukselle, järjestökoulutukselle, jatko-opinnoille sekä esimerkiksi ammattiyhdistysaktiivien osaamisen lisäämiselle. Siksi ohjasin syntymäpäivä onnitteluni Kansan Sivistysrahas-ton PAU:n opintorahastoon”, kertoi 50 vuotta täyttänyt Juha Jaatinen. Onnitteluvuorossa eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma. Kuva: Miina Jaatinen.

mikko ampujan rahastoTyöläiskirjailijoiden ja työväenliikkeen historian tutkijoiden kirjallinen työskentelyPääsihteeri Jorma Turunen, kehittämispäällikkö Ari Myllyvii-ta, toiminnanjohtaja Jorma Pikkarainen, asiamiehenä säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

paun rahastoPostiliiton jäsenjärjestöjen ja niiden jäsenten opinto-,kulttuuri- ja harrastustoimintaKoulutussihteeri Päivi Vuovirta, taloussihteeri Katriina Turu-nen ja säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

puu- ja eritYisalojen liiton rahasto Puu- ja erityisalojen liiton alaan liittyvä koulutus ja alan arvos-tuksen ylläpitämiseen tähtäävä tutkimus- ja tiedotustoimintaJärjestösihteeri Pekka Juusola, talouspäällikkö Olli Peltola, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

Page 25: Kansan Sivistysrahasto

48 Kansan Sivistysrahasto 49

Nuorten Kotkien vuosi 2013 oli todella tiivis. Varhais-nuorisojärjestön puheenjohtaja Päivi Lipponen ker-too, että vapaaehtoiset tekivät pitkää päivää, jotta vuosi saatiin kunnialla läpi.

”Olen vaikuttunut ja iloinen, että meillä on näin paljon vapaa-ehtoisia tekijöitä ja toimijoita. Heitä on kiittäminen siitä, että he antavat järjestötoiminnalle lomaansa ja vapaa-aikaansa. He sitoutuvat ja ottavat vastuuta, joka mahdollistaa lapsille viikko-, kerho- ja kesäleiritoiminnan.”

Lipponen sanoo, että Nuorten Kotkien toiminta on SDP:n elin-voimaisinta toimintaa.

”Meillä on niin paljon lapsiperheitä, nuoria ja vanhempia mu-kana, että tänä vuonna rikottiin ennätyksiä osallistujamäärissä. Vuosi huipentui 70-vuotisjuhlatilaisuuteen. Yhteishenki oli mah-tava.”

Suurleiri SauvossaToinen Kotkien juhlavuoden kohokohta oli Kamu 2013, Kansain-välinen Kotkaleiri Sauvossa 23.7.-1.8. Leirin teemana oli ystävyys ja osallisuus. Suurleiri järjestetään aina viiden vuoden välein. Sauvon Ahtelan nuorisoleirikeskuksen telttakylään saapui osal-

Nuoret Kotkat 70 vuotta

Vapaaehtoisvoimin nuorten puolesta

Vuosi 2013 oli Nuorille Kotkille todellinen juhlavuosi. Elokuussa Kotkat nauttivat kansainvälisestä yhdessäolosta KAMU-leirillä Sauvossa ja lokakuussa täyttyi 70 toimintavuotta.

listujia 16 eri maasta. Kaukaisimmat vieraat saapuivat Boli-viasta ja Indonesiasta.

”Kaikki olivat kavereita keskenään ja jokainen leiriläinen huomioitiin. Kukaan ei joutunut olemaan yksin”, Nuorten Kotkien toiminnanjohtaja Lea Väänänen kertoi leiritun-nelmista.

Leirille osallistui noin 550 ihmistä. Talkoolaisia oli noin 50. He avustivat niin tekniikassa, ruokahuollossa kuin en-siavussa.

”Osallistujina oli kaikenikäisiä, välillä 0-70 ikävuotta. Valtaosa leiri-läisistä oli tietenkin parhaassa kotkaiässä eli 10-17-vuotiaita.”

Pajatoimintaa ja urheiluaLeirillä vietettiin aikaa vaikkapa sumopainin tai korikiipeilyn merkeis-sä. Juhlavuoden kunniaksi järjestettiin myös olympialaiset, yhtenä tärkeänä osana maastojuoksu.

”Ensimmäisen kerran Nuorten Kotkien Suurleirin maas-tojuoksu järjestettiin 30 vuotta sitten. Halusimme tuoda juhlavuoden leiriin mukaan juttuja vuosien varrelta. Aika-tauluun jätettiin myös vapaa-aikaa ja nuorten leirineuvos-to sai itse suunnitella tasavertaisesti ohjelmaa ja tekemistä leirille.”

Kotkaleiriin kuului myös työ- ja askartelupajoja, joita jär-jestivät muun muassa Ehyt ry ja Demarinuoret. Työpajoilla pureuduttiin leikkien ja toiminnan kautta ihmisoikeuksiin,

ehkäisevään päihdetyöhön sekä kiusaamisen kitkemiseen KIPU-pro-jektin kautta.

”Hyödynsimme jo olemassa olevia järjestöjä, emmekä yrittäneet keksiä pyörää uudelleen. Samalla järjestöt tulivat leiriläisille tutuiksi. ”

Leirillä järjestettiin avoimien ovien päivä ja erillinen kutsutilaisuus kaikille kotkaliikkeessä mukana olleille kautta aikain. Paikalle saapui puolensataa veteraanikotkaa. Ilmassa oli yhtä lailla suuren juhlan tunnelmaa kuin historian kotkansiipien havinaa.

n Päivi Lipponenn Esityksiä

n Leikkejä

n Leirielämää

Page 26: Kansan Sivistysrahasto

50 Kansan Sivistysrahasto 51

raFael paasion rahastoTyöväenliikkeen opistoissa tapahtuva opintotoiminta, sosiali-demokraattisen puolueen yhteydessä tapahtuva kulttuuritoiminta, korkeakouluopinnot ja työväenliikettä koskeva tutkimustoimintaMinisteri Pertti Paasio, toimittaja Antero Kekkonen, puhemies Eero Heinäluoma, entinen pääministeri Paavo Lipponen, toi-mitusjohtaja Risto Salonen, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

rautatieläisten liiton rahasto Rautatieläisten liiton jäsenten opinnot, sivistys- kulttuuri- ja harrastustoiminta sekä jäsenkuntaa palveleva tutkimus-, valistus- ja tiedotustoimintaJärjestötoimitsija Visa Tammi, konduktööri Niko Pelho, asentaja Juho Annala, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

r.h. oittisen rahastoOmaehtoinen sivistystyö ja luova aatteellinen toiminta sekä työväenliikkeeseen ja yhteiskuntaan kohdistuva tieteellinen tutkimus, lähinnä Työväen Sivistysliiton ja siihen yhtyneentyöväenliikkeen piirissäPääjohtaja Sakari Kiuru, osastonjohtaja Veli Lehtinen, toiminnanjohtaja Päivö Puhakainen, pääsihteeri Jorma Turunen, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

rita aron rahasto Vähävaraisten nuorten opiskelu ja tieteellinen tutkimus sekä kansalaisten ja yhteisöjen kulttuuritoimintaProjektikoordinaattori Anu Juvonen, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

sak:n kulttuurirahastoJärjestäytyneiden palkansaajien sivistys- ja kulttuuripyrkimykset, yleinen yhteiskunnallinen tutkimustoiminta sekä työelämän kehittämishankkeetKoulutuspäällikkö Vesa Holappa, kehittämisjohtaja Markku Liljeström varapuheenjohtajana, säätiön asiamies Ulla Vuolanne. Rahaston asiamiehenä on toiminut koulutusasiantuntija Merja Lehmussaari.

n Valtiotieteen tohtori Marjaliisa Hentilän kirjoittama kirja Sovitteli-ja kertoo Matti Paasivuoren elämästä. Köyhistä oloista puolue- ja ay-johtajaksi sekä kansanedustajaksi ja ministeriksi noussut Paasivuori tunnetaan sovittelevana persoonana, tasavaltaisena parlamentaa-rikkona ja ihmisoikeuksien puolustajana. Kansan Sivistysrahasto tuki apurahalla historiahanketta.

sos.dem. lehtimiesten ja tiedotustYöntekijäin rahasto Suomalaisten ja erityisesti sosialidemokraattisten lehtimiesten ammatillinen ja yleissivistävä opiskelu sekä opintomatkat - rahasto myöntää MustemaalaripalkinnonViestintäpäällikkö Miriikka Laakkonen, päätoimittaja Tuomo Lilja, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

suomen Wanhojen toverien rahasto Työväenliikkeen historia- ja perinnetutkimus sekä sosiali-demokraattisen liikkeen sivistys-, valistus- ja kulttuuritoimintaArja Ilola, Heikki Kehälinna, Pekka Lahtinen † 2013 ja Maila Viro † 2013.

sähköalojen opintorahastoTyöväenliikkeen oppilaitoksissa opiskelevien sähköalojen työnteki-jöiden sekä heidän järjestöjensä harjoittama sivistys- ja kulttuurityöPuheenjohtaja Martti Alakoski, järjestöpäällikkö Reijo Salmi, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

tammisaari 1918-rahastoTyöväenperinteen tutkimus ja perinteen säilyttäminen sekä kansa-laisten ja järjestöjen harjoittama sivistys- ja kulttuurityöVaatetustyöläinen Leena Ruusunen, työnjohtaja Bengt Lindholm Sten Holmberg, Markku Hopia, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

tapio rautavaaran rahastoUrheilullisesti tai taiteellisesti lahjakkaiden Työväen Urheiluliiton nuorten jäsenten valmentautuminen, koulutus ja opiskeluPääsihteeri Janne Ollikainen, sihteeri Outi Havia, päätoimittaja Mikko Karlsson, diplomi-insinööri Timo Tilli, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

team-rahasto TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton jäsenten ja jäsenyhteisöjen tuki ja harrastusluonteinen kulttuuritoiminta, kansalaisten ja kan-

salaisjärjestöjen sivistys-, kulttuuri-, tutkimus- ja opintotoimintaPuheenjohtaja Timo Vallittu, varapuheenjohtaja luottamusmies Juha Grönmark, järjestöpäällikkö Heikki Helkavuori, neuvottelupäällikkö Irene Hämäläinen, kehittämispäällikkö Hannu Siltala, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

teräsmiesten opintorahastoTyöväenliikkeen oppilaitoksissa opiskelevien metallityöläisten tukeminen sekä heidän ja heidän järjestöjensä harjoittama sivistys- ja kulttuurityöYliasentaja Ari Salonen, eläkeläinen Unto Huhtala, jäsenhan-kintasihteeri Aslak Haarahiltunen, eläkeläinen Voitto Salmi-nen, asiamiehenä säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

n Monille tutuksi tullut, edesmennyt puuseppä Juha-ni Pekkola oli KSR:n ystävä. Syntymäpäiviensä onnittelut hän halusi osoittaa aina Rafael Paasion rahastoon, puoluetyön tukemiseksi. Myös Juhani Pekkolan muis-toa kunnioitettiin rahaston kautta.

Page 27: Kansan Sivistysrahasto

52 Kansan Sivistysrahasto 53

tolkis arbetarFondFondens syfte är att i enlighet med Folkets Kulturfonds bildnings-strävanden med understöd, stipendier och pris stöda historieforsk-ningen om den svenskspråkiga arbetarrörelsen i Tolkis och Borgå och annan samhällsforskning kring arbetarbefolkningens liv i Tolkis och Borgå samt regionens ungdomars och arbetarbefolkningens studier och kultur- och bildningsverksamhetAnita Spring, varapuheenjohtaja Michaela Öberg-Westerlund, Fjalar Sjölund, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

turvan 100-vuotta rahastoVakuuttamiseen ja turvallisuuteen sekä vahinkoriskien vähentämiseen liittyvä tutkimustoimintaJohtaja Janne Mäkinen, liittomarkkinointipäällikkö Tiina Neuvonen ja korvauskäsittelijä Kerttu Kailio,KSR:n edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

tYömies 100-vuotta rahastoYhteiskunnalliseen tiedottamiseen kohdistuva tieteellinen tutkimus ja toiminta sekä kansalaisten ja järjestöjen opinto-, koulutus- ja kulttuuritoimintaToimitusjohtaja Risto Salonen, päätoimittaja Juha Peltonen, toimitusjohtaja Heikki Nykänen, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

tYöväen kukkasrahastoTyöväenliikkeen yhteiskunnalliset ja sivistykselliset pyrkimykset, erityisesti lapsia, nuoria, naisia ja perheitä koskeva tieteellinen tutkimustyö sekä opiskelu ja kansalaisjärjestöjen toiminta. nimellisrahasto: Suoma ja Fiinu Palmun rahasto Pääjohtaja Vappu Taipale, talouspäällikkö Kirsti Kaleva, hallinto-ja järjestösihteeri Tessa Olin, yrittäjä Kirsti Heinilä, päivähoidon asiantuntija, lastentarhanopettaja Irma Marttila, toiminnanjohtaja Marja-Liisa Kunnas, toiminnanjohtaja Esa Kaskimo, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

Ursula Oy:n hallituksessa on rahaston edustajana toiminuttoiminnanjohtaja Marja-Liisa Kunnas.

tYöväen musiikkirahastoUuden musiikin luominen, musiikin opiskelu ja esittäminen, tutki-mus- ja taltiointitoiminta sekä työväen musiikkiharrastus Työväen Musiikkiliiton toiminta-ajatuksen mukaisestinimellisrahastot: S.B. Frederik ja Vendla Lundelinin rahasto, Frans Rauharinteen rahasto.Tuotantopäällikkö Matti Vilen, emäntä Liisi Aartelo, autonasentaja Mikko Toijala, veturinasentaja Raimo Valkama, säätiön asiamies Ulla Vuolanne, asiamiehenä toiminnanjohtaja Sanna-Mari Hiekka

tYöväen näYttämörahasto Työväen Näyttämöiden Liiton kurssitoiminta ja luova teatteriharrastusKansanedustaja Tarja Filatov, toiminnanjohtaja Matti Länsiö, näyttelijä Antti Majanlahti, draamakasvatuksen opettaja Satu Olkkonen, säätiön asiamies Ulla Vuolanne, asiamiehenä Eeva-Sisko Artell.

Wanhojen tovereiden juuret ulottuvat vuoteen 1971, jolloin Helsinkiin perustettiin samanniminen ker-ho. Alussa toiminta oli vaatimatonta, kunnes ruo-riin tarttui opetusneuvos Olavi Hurri, joka alkoi

agiteerata mukaan jäseniä ympäri Suomen.Wanhojen tovereiden ensimmäinen valtakunnallinen yhteis-

tilaisuus järjestettiin 1993 Valkeakoskella Työväen musiikkita-pahtuman yhteydessä. Silloinkin ohjelma oli vielä pienimuo-toista, jos toki puhujana oli tuore SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen.

Vielä seuraavanakin vuonna 1994 Tampereella kokoonnuttiin

Wanhoilla Tovereillariittää vielä wirtaaSuomen Wanhat Toverit on iältään nuori lukuisien Suomen työväenliikkeen yhdistysten joukossa. Jäsenet taas ovat suorastaan ikinuoria.

matalalla profiililla, mutta väkeä saapui jo parisataa ja SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Pertti Paasio loihti sanoillaan aatteen ja toiminnan paloa senioridemareiden joukkoon.

Vuosittaiset retkeilypäivät

Kun Wanhat toverit kokoontuivat seuraavan kerran Lappeen-rannassa 1995, nyt ohjelmaa riitti jo kahdelle päivälle, tunnelma oli tiivis ja innostunut. Olivathan paikalla pitkän päivätyön sosi-alidemokraattisessa liikkeessä tehneet veteraanit. Olavi Hurrista tuli virallisestikin yhdistyksen asiamies.

tYöväentalo-rahasto Työväentaloihin liittyvä yhteiskunnallinen tutkimus, kulttuuri- ja sivistystoiminta sekä harrastustoimintaPuheenjohtaja toiminnanjohtaja Rainer Grannas, toiminnanjohtaja Anssi Leskelä, toiminnanjohtaja Pekka Salmi, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

Page 28: Kansan Sivistysrahasto

54 Kansan Sivistysrahasto 55

Retkeilypäivistä tehtiin vuosittainen perinne. Uusia paikallis-kerhoja syntyi vauhdilla. Kun Hurri luonnehti 1998 Jyväskylässä wanhoja tovereita puolueen uusiutuvaksi luonnonvaraksi, niin juhlapuhujana ollut valtiomies Kalevi Sorsa pisti vielä parem-maksi. Hän hehkutti, että wanhat toverit ovat sosialidemokraat-tisen puolueen energisin jäsenryhmä.

Eräs yhdistyksen tähtihetki osui vuoteen 2000 Porissa. Vuotta aiemmin Turussa Wanhat toverit olivat luvanneet VPK:n talolla soittaa Tarja Haloselle Porilaisten marssin, kun hänet valittai-siin presidentiksi. Presidentti Halonen saapui seuraavan kesän retkeilypäiville – ja Porilaisten marssi soitettiin.

Wanhoille Tovereille oma rahastoKansan Sivistysrahaston yhteydessä toimii Suomen Wanhojen To-verien rahasto. Sen tarkoituksena on tukea apurahoin, stipendein ja palkinnoin työväenliikkeen historia- ja perinnetutkimusta sekä sosialidemokraattisen liikkeen sivistys-, valistus- ja kulttuuritoi-mintaa.

Ajatus rahaston perustamisesta lähti liikkeelle Wanhat Toverit ry:stä sen toivoessa merkkipäivien yms. muistamiseen tuttua, oman liikkeen aatteellista toimintaa tukevaa vaihtoehtoa. Rahas-to voi ottaa vastaan myös lahjoituksia, testamentteja sekä merk-kipäiväkeräysten tuottoja. Rahaston toimintaa johtaa hoitokunta, jonka nimittää KSR:n hallitus Wanhat Toverit ry:n esityksestä.

Merkkipäiväkeräykset ja lahjoitukset

Suomen Wanhojen Toverien rahastolle voi ohjata esimerkiksi merkkipäiväonnittelunsa. Se onnistuu ottamalla yhtettä Kansan Sivistysrahastoon. Näin saa pankkitilinumero, jonka maksusuori-tukseen merkitään tiedoksiantokohtaan merkkipäivänviettäjän nimi. KSR toimittaa päivänsankarille kauniin adressin, jossa onnit-telijoiden nimet jäävät pysyväksi muistoksi merkkipäivästä.

Rahastolle voi tehdä myös suoraan lahjoituksen KSR:n tilille FI 85 1521 3000 0060 09. Tällöin tiedonannot kohtaan tulee mer-kintä: Suomen Wanhojen Tovereiden rahasto.

Lahjoituksen ja merkkipäivälahjoituksen voi tehdä myös KSR:n www-sivuilla www.sivistysrahasto.fi, jos käytössäsi on verkko-pankkitunnukset.

Kokemus siirrettävä uusille sukupolvilleYhdistyksen toimintaperiaatteet elävät edelleen vahvoina. Suo-men Wanhat toverit ry kokoaa sosialidemokraattisessa Puolu-eessa, ammattiyhdistys-, osuustoiminta-, sivistys- ja urheiluliik-keessä sekä työväenliikkeen liikelaitoksissa tai yhteiskunnallisissa tehtävissä toimineet puolueen veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä.

Nyt jäsenkerhoja löytyy jo 60 ympäri Suomea. Toiminta on kaikkialla millä mittarilla tahansa mitaten aktiivista. Vuonna 2013 kokoonnuttiin retkeilypäiville Lahteen, ja ohjelmassa oli ”menneiden muistelua ja maailman parantamista riemukkais-sa tunnelmissa”, kuten veteraaniporukan puheenjohtaja Matti Louekoski luonnehti.

Sosialidemokraattisen puolueen tilanne on aina konkareiden arvioitavana, niin nytkin. Louekoski korostaakin, että vanhem-pien tovereiden vuosikymmenten aikana hankittu tietotaito on osattava siirtää nuorempien polvien käyttöön.

”Emme ole tyrkyttämässä väkisin omaa asiaamme, vaan yri-

tämme keksiä keinoja, joilla yrityksen ja erehdyksen kautta ke-räämämme kokemukset saataisiin puolueen käyttöön”, Loue-koski tiivistää.

n”Politiikan arkipäi-vässä kokemus tuo syvyyttä, samalla kun nuoruus tuo avarakatseisuutta”, juhlapuhuja Pertti Paasio linjasi.

n Kansan SIvistys-rahaston asiamies Ulla Vuolanne toi tervehdyksen tuvan täydelle väelle.

n Monikertainen ministeri ja pitkä-aikainen kansan-edustaja Matti Louekoski johtaa Wanhoja tovereita.

n Torvisoitto edustaa suomalaisen työväenliikkeen juhlien parhaita perinteitä. Riihimäen TY:n soittokunta puhalsi henkeä SIbeliustalolla.

Page 29: Kansan Sivistysrahasto

56 Kansan Sivistysrahasto 57

Unelmani kävivät toteen, kun sain kuulla saaneeni Savonrannassa sijaitsevan Ruusintorpan käyt-tööni kesäksi 2013. Olin jo vuosia työskennellyt Tampereen kaupunkiasunnossa kesäisinkin ja

Ruusintorppa sijaitsee lisäksi lähellä niitä maisemia, joissa vietin lapsuuteni ja nuoruuteni kesät ja jonne sydämeni on

jäänyt, niin paljasjalkainen stadilainen kuin olenkin. Nyt sain tilaisuuden sekä lomailla, että tehdä käännös-

työtä nostalgisissa maisemissa ja ilmapiirissä, jossa kirjailija Tauno Yliruusi on laajaa tuotantoaan luonut. Hänen luova henkensä huokuu Ruusintorpan vahvoista hirsiseinistä ja tarttuu siellä oleilevaan.

ElämääRuusintorpallakesällä 2013

Runoja Holapan juhlamatineassaKulttuuridemareista koostuva Uusi kudelma –työryhmä järjesti runoilija, kirjailija Pentti Holapan juhlamatinean Helsingin Paasi-tornissa syyskuussa 2013.

”Vuokralla täällä” –matineassa kuultiin yli 30 Holapan runoa. Rafael Paasion hallituksen kulttuuriministerinäkin 1972 toimineen Holapan tuotanto ulottuu proosasta ja runoudesta esseisiin, ko-lumneihin ja käännöksiin. Hän sai 1998 Finlandia-palkinnon ro-maanistaan Ystävän muotokuva.

Tapahtuma oli menestys. Holappa itse lausui runonsa Aleksan-teri (Savun hajua), jonka jälkeen hänen tuotantoaan elävästi esit-tivät Jarmo Heikkinen, Tuukka Vasama, Arvo Ahlroos ja Leevi Lehto.

Harri Saksala esitti juhlamatineaan varta vasten säveltämän-sä Holapan runon Syyskuu alkaa (Sormenjälkiä tyhjästä). Yrjänä Sauros vastasi omintakeisesta siirtymämusiikista.

Matineaa tukivat Kansan Sivistysrahasto, Työväen Sivistysliitto ja WSOY.

varkauden tYöväenrahastoVarkautelaisen työväenliikkeen historiantutkimus ja muu Varkauden työväestön elämään liittyvä yhteiskuntatutkimus sekä alueen nuorten opiskelu, kulttuuri- ja sivistystoimintaSosiaalineuvos Aaro Monthan, toimistonhoitaja Leena Immonen, kirvesmies Taisto Kaukonen, talouspääl-likkö Pirkko Janhunen, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

veljeYsrahastoKristillissosiaalisten arvojen edistämiseksi tehtävä valistustyö, tieteellinen ja taiteellinen toiminta ja opiskeluKSR:n hallitus, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

viestintäalan rahastoGraafisen alan ja viestinnän piirissä tapahtuva työelämän kehittäminen, kansallinen ja kansainvälinen rauhantyöJohtaja Elina Nissi, toiminnanjohtaja Pekka Teinilä, neuvottelupäällikkö Irene Hämäläinen, edunvalvontajohtaja Petri Savolainen, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

vvo:n rahastoAsumiseen, rakentamiseen ja asuinympäristöön liittyvä tutkimus- ja koulutustoiminta sekä kansalaisten ja järjestöjen asuinympäristön kehittämistä edistävä toimintaTalousjohtaja Raimo Vehkaluoto, Ossi Paukku, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

Yleinen lehtimiesliiton opintorahasto Journalistien ja muiden media-aloilla toimivien ammattitaidonkehittäminen, alaan liittyvä tutkimus- ja julkaisutoiminta sekämedia-alan opinnot - rahastosta myönnetään Yleinen Lehti-miesliitto ry:n journalistipalkintoEläkeläinen Juha Saarinen, varapuheenjohtajana tiedottaja Eliisa Alatalo, talouspäällikkö Maarit Miettinen, päätoimit-taja Jouko Joentausta, eläkeläinen Markku Vainio, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

Ohjaaja ja dramaturgi Kristiina Repo vietti kesän 2013 käännöstöitä tehden Ruusintorpassa.

Page 30: Kansan Sivistysrahasto

58 Kansan Sivistysrahasto 59

Ihamaniemessä, jossa lapsuuteni kesiä olin viettänyt. Katsastimme Valamon Luostarin, Heinäveden korkealla mäellä sijaitsevan kirkon kauas siintävine järvinäkymineen, seikkailimme lähellä sijaitsevan Koloveden kansallispuistossa ja Kerimäen maailman suurimpaan puukirkkoon satuimme juuri, kun Lomarauhan julistus alkoi kesä-kuun puolivälissä. Savonlinnan tori ja Olavinlinna oli tietysti esiteltä-vä myös lapsenlapselle, joka matkusti Savoon ensi kertaa.

Vaikka Ruusintorppa sijaitsee kylän laidalla, on se kuitenkin kuin maaseudun rauhassa. Naapurit tulevat apuun, jos tarve on, mutta muuten siellä saa olla aivan omassa rauhassaan.

Vapauttavaa kalastustaKun päätyökseen istuu tietokoneen ääressä ja kirjoittaa, on tärkeää päästä välillä tekemään jotakin fyysistä. Puutarhanhoito olisi aivoja vapauttavaa toimintaa, mutta marjojen poimiminen, sienestys, sou-taminen ja kalastus sopivat myös hyvin tähän tarkoitukseen. Eikä haittaa vaikka tuulisi kovemminkin, sitä tehokkaampaa on hartioihin syntyneiden jännitysten laukaiseminen. Soutaessa ja onkea heitel-lessä tai verkoilla kalastaessa mieli vapautuu ja aivot tuulettuvat.

Vakituiseksi kalastuspaikaksemme muodostui Koskilammen ja Kai-tajärven välinen salmensuu, josta saimme niin runsaasti ahvenia sekä onkimalla että katiskalla, että oli opeteltava valmistamaan ahvenkuk-ko oikein savolaiseen tapaan. Aika monta kukkoa ehdin tehdä kesän aikana ja mökillä vierailleille sukulaisille ja ystäville ne olivat aina ter-vetullut makuelämys.

Luonto näytti kaikki ulottuvuutensa. Koettiin rajuja ukonilmoja, jotka ropistelivat lepänkäpyjä tupien kattoon aiheuttaen sopivaa jännitystä öisin, nähtiin Koskilammen lainehtivan tyrskyissä, nautit-tiin lempeistä sateista ja leppeän tuulisista ilmoista, puhumattakaan runsaista helteistä, joita luonto tänä kesänä meille soi.

Heinäkuussa kävin seuraamassa Savonrannan näytelmäryhmän harjoituksia ja esityksiä kesänäytelmän Kirjavoo väkkee parissa Säi-menen myllyllä. Keskustelimme näyttelijäntyöstä ja näytelmien käsi-kirjoittamisesta paikallisten harrastajien kanssa.

Työtä ja avartavaa ajatteluaSuomensin kesän aikana venäläisen näyttelijän, pedagogin ja teatte-riteoreetikon Konstantin Stanislavskin näyttelijän työtä käsittelevän teossarjan kolmatta osaa, aikaisemmin suomentamatonta teosta Roolin työstäminen. Kesän edetessä työ alkoi sujua yhä kevyemmin, suomenkieli kulki ja käännöstyö eteni jouhevasti.

Rauha, äänettömyys ja runsas ulkoilmassa oleilu hyväilee sielua ja ruumista. Se avartaa aivoja seilailemaan niillä monilla tasoilla, joilla käännöstyössä pitää vaeltaa: yhtäältä olet tässä hetkessä, suomalai-sen lukijakuntasi edessä, välittämässä 80 vuotta sitten kirjoitettua viestiä heille nykyteatterin metodeiksi. Toisaalta, kirjoittajaa ymmär-tääksesi, samastut siihen tilanteeseen, missä Stanislavski on ajatuk-siaan luonut: 1920-30-luvun Venäjälle, teatterityöntekijän kannalta poliittisesti ristiriitaiseen tilanteeseen. Mutta hänen ajatuksensa ovat ikuisia, niitä ei ole sidottu mihinkään poliittiseen järjestelmään, eivät-kä ne sitoudu niihin vaikka Neuvostoliitossa oli aika, jolloin sitä voi-mallisesti yritettiin. Nyt vääristymät on oiottu ja hänen ajatuksensa ovat nousseet maailmanlaajuisesti uudestaan esiin. Minun tehtäväni on välittää ne suomalaisille näyttämötaiteen alalla toimiville.

Sydämeni vavahteli joka kerta kun syyskuun edetessä loppuaan kohti sain yhden paikan Ruusintorpan alueelta siivotuksi tulevia asuk-kaita varten. Jätin pitkät jäähyväiset, sillä tähän paikkaan rakastuu, sen hirsiseiniin, ihoa hyväilevään saunaan, Koskilammen virkistävän kyl-mään veteen, alati vaihtelevaan valoon ja elokuun myötä pimeneviin iltoihin, kuunsiltoihin, sorsaperheeseen ja kuikanhuutoihin.

n Kristiina Repo on tamperelainen ohjaaja, dramaturgi ja kääntäjä. Hän sai 2013 tietokirjan suomennoksesta jaettavan J.A. Hollon palkinnon. Tunnustus myönnettiin Konstantin Stanislavskin teoksen Näyttelijän työ (Tammi) käännöksestä. Teatteritaiteen klassikon suomennosta luonnehdittiin sekä kulttuuriteoksi että antoisaksi lukuelämykseksi.

Hengen ja ruumiin ravintoaTulimme Savonrantaan kesäkuun alussa yhdessä ystäväni, lapsen-lapseni ja kissani Joen kanssa. Juhannukseen asti olimme päättäneet vain oleilla, tutustua lähiseutuihin ja kalastella ja sen jälkeen pikkuhil-jaa tarttua kumpikin omiin töihimme.

Kun saavuimme, oli helle, emmekä viikkoon purkaneet edes ta-varoitamme, ihmettelimme vain miten suloisen lämmin ja kaunis Suomen kesä voi olla. Helteiden vastapainoksi Ingantuvan terassia varjostavat suuret tervalepät soivat vilpoisan varjon kun sitä tarvitsi.

Veden heijastusten välke ja vihreän sanoin kuvaamattomien sävyjen väreily tervaleppien lehvistössä oli näky, johon ei kyllästynyt. Siinä meditoi tahattomasti, sitä sen enempää ajattelematta.

Teimme monia retkiä lähiseuduille ja vähän kauemmaksikin, koska halusin tuntumaa niihin jylhiin maisemiin, joita lapsena olin luullut Suomen olevan täynnä. Ei, ne ovat ominaisia Savon seutuville, saa-ret, joihin ei veneellä pysty rantautumaan, korkeat harjut, kummut ja vaarat… Kävimme Oravissa ja Linnasaaren kansallispuistossa ajeluil-la vanhalla puuveneellä ystäviemme opastamana. Onnistuimme nä-kemään norpan pariinkin kertaan. Ajelimme Enonkoskella ja tietysti

Kirjailija Tauno Yliruusi (1927-1994) ja Ingeborg Yliruusi lahjoittivat Savonrannalla sijaitsevan kesäpaikkansa Kansan Sivistysrahastolle. Torppa toimi Yliruusin museona vuodesta 1991 ja keväästä 2010 alkaen Ruusintorppa on toiminut kirjai-lijaresidenssinä.

Kansan Sivistysrahasto luovuttaa Ruusintorpan hakemuksesta kesäksi yhden kirjailijan tai kääntäjän käyttöön.

Page 31: Kansan Sivistysrahasto

60 Kansan Sivistysrahasto 61

valtuuskuntaKansan Sivistysrahaston valtuuskuntaan ovat toimintavuoden 2013 aikana kuuluneet:

Suomen Sosialidemokraattinen puolue rpministeri Pertti Paasio puheenjohtajanavarajäsen toimitusjohtaja Hilkka Halonen

Finlands Svenska Socialdemokrater rfeläkeläinen Elisabeth Helandervarajäsen Anita Spring

Kustannusosakeyhtiö Tammikustannusjohtaja Tuija Nurmirantavarajäsen kustantaja Outi Mäkinen

Sosialidemokraattiset Naiset rypäivähoidon asiantuntija, lastentarhanopettaja Irma Marttilavarajäsen toiminnanjohtaja Merja-Hannele Vuohelainen

Suomen Sos.dem Sanomalehtimiesliitto SSSL ryviestintäpäällikkö Marja-Leena Jylhä varajäsen, toimittaja Seppo Saari

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ryhallintojohtaja Marja-Leena Lehtimäkivarajäsen toiminnanjohtaja Timo Kokko

Työväen Arkistoarkistonjohtaja Petri Tanskanenvarajäsen erikoistutkija Mikko Kosunen

Osuuskunta Tradeka-yhtymävaltiopäiväneuvos Markus Aaltonenvarajäsen toimitusjohtaja Juha Laisaari

Valtuuskunta piti toimintavuoden aikana kaksi kokousta. Kevätkokouksessa 26. päivänä helmikuuta 2013 valtuuskunta hyväksyi rahaston toiminta- ja tilikertomukset toimintavuodelta 1.11.2011- 31.10.2012.

Syyskokouksessa 30. päivänä lokakuuta 2013 vahvistettiin rahaston toimintasuunnitelma ajalle 1.11.2013 - 31.10.2014 sekä siihen liittyvä talousarvio.

hallitusRahaston hallitukseen ovat kertomusvuoden aikana kuuluneet:puheenjohtajana toimittaja Antero Kekkonenvarapuheenjohtajana toimitusjohtaja Perttu Purojäseninäanalyytikko Niko Korteerityisavustaja Merja Leskinenstrategia- ja hallintojohtaja Eija Hietanen

tilintarkastajat Rahaston tilintarkastajayhteisönä on toiminut Tilintarkastus-rengas Oy vastuullisina tarkastajinaan HTM Kai Salmivuori ja HTM Lotta Kauppila sekä varatilintarkastajina HTM Martti Haapakoski ja KHM Osmo Immonen.

toimistoRahaston toimisto sijaitsee osoitteessa Siltasaarenkatu 6, 7. krs, Helsinki. Säätiön asiamiehenä toimi Ulla Vuolanne, taloussihteeri Kirsi Tammi ja toimistotyöntekijänä Raija Alhainen.

Hallinto

n Säätiön pitkäaikainen toimistotyöntekijä Raija Alhainen täytti 60 vuotta. Merkkipäivää juhlittiin toimistolla huhtikuussa. ”Onnittelujeni ohjaaminen KSR:n yleisrahastoon, oli minulle luonnollinen valinta, koska se on päärahastomme ja tukee valtakunnallisesti mahdollisimman monenlaisia, hienoja hankkeita.”

Palkansaajasäätiötoimitusjohtaja Tuomas Harpfvarajäsen toiminnanjohtaja Vertti Kiukas

Työväen Näyttämöiden Liitto rytoiminnanjohtaja Eeva-Sisko Artellvarajäsen toiminnanjohtaja Leena Tiuri

Suomen Työväen Musiikkiliitto STM ryliittosihteeri yksikön johtaja Risto Lahtivarajäsen sähköautomaatioasentaja Sami Hietaharju

Työväen Sivistysliitto TSL rykoulutustoimitsija Maila Tikkanenvarajäsen hallintojohtaja Jouko Muuri

Työväenlehdistö rypäätoimittaja Juha Peltonenvarajäsen päätoimittaja Antti Vuorenrinne

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK rykehittämisjohtaja Markku Liljeströmvarajäsen järjestöpäällikkö Eija Harjula

Suomen Työväen Urheiluliitto TUL rylehtori Anu Rajajärvi varapuheenjohtajanavarajäsen kuntoliikuntapäällikkö Veli-Tapio Kangasluoma

Vasemmistoliitto rpnaispoliittinen sihteeri Lena Pajuvarajäsen toiminnanjohtaja Jorma Pikkarainen

Page 32: Kansan Sivistysrahasto

62 Kansan Sivistysrahasto 63

Kanslianeuvos Risto Laakkonen jäi vuoden 2004 alussa eläkkeelle työministeriöstä ja jätti myöhemmin eläkkeellä ollessaan Kansan Sivistysrahaston valtuuskunnan varapu-heenjohtajan tehtävät. Laakkonen on puhunut, kirjoittanut ja luennoinut pehmeiden arvojen puolesta yli 40 vuotta.

Risto Laakkosta voisi kai luonnehtia maahanmuuttajien Suomen lähettilääksi. Hän on ollut tärkeässä roolissa edistämässä ulkomaa-laisten sopeutumista, kotouttamista Suomeen. Hän on vastustanut syrjintää, halunnut yhteensovittaa erilaisista taustoista tulleita ih-misiä ja kulttuureja. Laakkosen tärkeimpään sanavarastoon kuuluu yhdenvertaisuus.

Virkansa puolesta Laakkosella oli merkittävä rooli sisäasiainminis-teriön alaisen Etnisten suhteiden neuvottelukunnan perustamisessa. Kulttuurien kohtaaminen on ollut hänelle ykkösasia myös Kansan Si-vistysrahaston valtuuskunnassa toimiessaan.

”Monikulttuurisuuden edistämisessä olen onnistunut. Ei riitä, että maahanmuuttajat oppivat suomea. Suomalaistenkin pitää sopeutua kansainvälisempään Suomeen. Se on vaikea kynnys monille. Olen kir-joittanut ja keskustellut tästä aiheesta 40 vuotta ja saanut kuonoon-kin välillä”.

Laakkonen huomauttaa, että maailmalla on 1,4 miljoonaa suoma-laista. Jokaisella on joku lähiomainen tai serkku ulkomailla.

”Sitten sanotaan, että tänne ei saa kukaan tulla. Monella suomalai-sella on ikävinä piirteinä itsekkyys, julmuus ja tietämättömyys maa-ilmasta.”

Ay-liikkeestä kaikki alkoiRisto Laakkonen aloitti pitkän uransa työväenliikkeessä 21-vuotiaa-na. Hän työskenteli metallityömiehenä karjaalaisessa autotehtaassa ja hänet valittiin pääluottamusmieheksi. Sitä kautta tie vei myös kau-punginvaltuustoon.

”Ammattiyhdistysliike oli minulle poliittinen yliopisto nuorena.”Laakkonen rekrytoitiin nopeasti

SAK:hon. Aluksi hän työskenteli nuori-sosihteerinä, mutta siirtyi pian vastaa-maan kansainvälisistä asioista.

”Minut lähetettiin Ruotsiin lähetys-neuvokseksi Suomen suurlähetystöön vuonna 1972. Ruotsin ammattiyhdis-tysliike ja SAK edellyttivät, että Suo-mella on edustaja, joka tietää työelä-mästä, voi neuvotella ruotsalaisten kanssa ja pystyy vaikuttamaan suoma-laisten aseman parantamiseen.”

Laakkonen huomauttaa, että Ruot-sissa on puoli miljoonaa suomalais-taustaista ihmistä. Suomen väestö väheni 1960-luvun taitteessa suuren maastamuuton takia. Kun Laakkonen aloitti työnsä, Ruotsiin oli hiljattain muuttanut pienen ajan sisällä parisa-taatuhatta suomalaista.

”He eivät niinkään paenneet työttömyyttä, vaikka lehdet niin vie-läkin vääristelevät. Se johtui maaseudun ja alkutuotannon supistu-misesta. Peltoja pantiin pakettiin ja maatiloilla oli usein aika paljon lapsia. Tilaa ei voinut jatkaa kuin yksi, joten monet lähtivät Ruotsiin.”

Norjan öljyteollisuus pelkäsi, että Suomesta muuttaa ammattimie-hiä töihin. Laakkonen sivuakkreditoitiin vastaamaan myös Norjan asioista. Hän muutti Norjaan, kun pesti vaihtui Pohjoismaiden minis-terineuvostoon Osloon.

Pohjoismaiden hallitusten yhteistyöelimessä Laakkosesta leivot-tiin työ- ja sosiaaliosaston päällikkö. Vuonna 1985 hän palasi Suo-

meen työ- ja elinkeinoministeriöön töihin. Elämäntaipaleeseen mahtui välillä myös työskentely Ranskassa Strasbourgissa Euroopan neuvostossa.

Ainutlaatuinen tehtäväkenttä

Risto Laakkonen toimi Kansan Sivistysrahaston valtuuskunnan vara-puheenjohtajana yli 20 vuotta. Laakkosen pitkä pesti alkoi vuonna 1986.

”Olin varapuheenjohtajana melkein koko sen ajan, kun Veikko Si-nisalo oli puheenjohtaja. Kalevi Sorsan aikana hoidin oman osuu-

teni kokouksista, kun Sinisalo ei pystynyt niitä pitämään”, Laakkonen muistelee.

Laakkonen sanoo, että hän tulee ikä-vöimään KSR:n tuomaa maankattavaa verkostoa.

”Vuosien varrella sai tavata KSR:n kaut-ta kulttuurivaikuttajia ja työväenliikkeen parhaimmistoa. Kontakteja sai minne ha-lusi. Olihan se ainutlaatuista saada tehdä töitä vaikkapa Sorsan ja Sinisalon kanssa.”

Laakkonen sanoo yhä olevansa huo-lissaan Suomen arvomaailman muutok-sesta. Kovat arvot ovat ottaneet sellaisen yliotteen, jota Laakkonen ei olisi vielä 20 vuotta sitten uskonut mahdolliseksi.

”Puhutaan hyvinvointivaltion puolus-tamisesta, vaikka kodittomuus on lisään-tynyt, itsemurhafrekvenssi on korkealla ja meillä on todellista köyhyyttä ja hätää.

Olen vähän pettynyt myös itseeni, kun en reagoinut ajassa. Tässä mielessä KSR:llä tulee olemaan koko ajan tehtäviä, ihmisyyden ja hy-vien arvojen edistämisessä.”

Laakkonen iloitsee, että KSR on voimissaan ja ylipäätään pystys-sä, kun työväen vanhat liikelaitokset ovat menneet vuosien varrella nurin.

”KSR on hyvissä käsissä, vaikka sitä pienillä resursseilla pyöritetään.”

Teksti: Antti HalonenKuvat: Antti Halonen, Risto Laakkosen arkisto

Risto Laakkosen pitkä pesti päätökseen

”KSR:llä riittää tehtävää”n Suomen itsenäisyyspäivän vastaanotto Tukhol-man suurlähetystössä 1977. Lähetystöneuvos Risto Laakkosen (keskellä) seurueessa Olof Palme, minis-terineuvos Berg Isacsson, kirjailija-historioitsija Arvo Ylärakkola sekä säveltäjä, värmlanninsuomalainen Gunnar Turesson.

Kuva: Juhani Jaakkonen

Page 33: Kansan Sivistysrahasto

64 Kansan Sivistysrahasto 65

Tuottojen esittely 2013

Talouden tunnusluvut

Taloudellinen toimintaympäristö

Asunto-osakevarallisuuden lisäksi Kansan Sivistysrahaston si-joitusvarallisuus on sijoitettuna Nordea Investment Manage-ment -yrityksen kautta. Valtakirjasalkun tuotto oli tilikauden aikana 11,74%.

Valtakirjasalkussa ylipainotettiin kohtuudella osakesijoituk-sia sekä riskisempiä korkosijoituksia, mikä osoittautui oikeaksi strategiaksi. Erityisen hyvin tilikauden aikana kehittyivät osa-kesijoitukset. Myös korkosijoituksissa tilikauden tuotto oli hyvä. Riskisempien alemman luottoluokituksen yrityslainojen tuotto nousi 10% tasolle ja paremman luottoluokituksen yrityslainat sekä valtionlainat ylsivät nekin noin 5 prosentin tuottotasoon.

Erityisen heikko kehitys oli kehittyvien markkinoiden sijoi-tuksissa osake- ja korkopuolella. Spekulaatio korkojen noususta, valuuttojen heikentyminen sekä tiettyjen kehittyvien talouksien krooninen vaihtotaseen alijäämä vaikutti negatiivisesti tuottoi-hin ja sijoittajien luottamukseen kehittyviä markkinoita kohtaan. Alkukesän sijoitusmarkkinoilla näkyneen epävarmuuden jälkeen FED syksyllä ilmoitti jatkavansa elvyttävää rahapolitiikkaa ja markkinat vahvistuivat koko syksyn jatkuneella kurssinousulla.

Rahaston tulos oli tilikaudella 430 387,22 (488 411,84). Kahden vuoden hyvät tulokset ovat johtuneet pääosin sää-tiölle tulleista testamenteista. Taseen loppusumma on 11 286 062,16 (10 825 853,91) euroa, josta oman pääoman osuus on 11 038 170,33 (10 607 783,11) euroa.

Testamenttilahjoitukset

Tilikauden aikana säätiö vastaanotti Taisto Matti Pennasen ja Yrjö Hermaninpoika Tuomaisen testamentteihin kirjatut legaa-tit. Rita Aron testamentilla säätiölle tulleista neljästä Espanjan loma-asunnosta, kolmas myytiin tilikauden aikana.

KANSAN SIVISTYSRAHASTOTilikausi 1.11.2012 – 31.10.2013

Helsingissä 8.1.2014

KANSAN SIVISTYSRAHASTO

Hallitus

Antero Kekkonen Perttu PuroEija Hietanen Niko KorteJouko Muuri Ulla Vuolanne

Apurahojen ja palkintojen jako

Apurahoja jaettiin yhteensä 337 240,00 (317 385,00) euroa. Apurahojen määrä on 3,1 (3,0) prosenttia omasta pääomasta. Apurahahakemuksia kertyi 1 411 (1 694) kappaletta ja apura-hoja jaettiin 240 (235) kohteeseen. Keskimääräinen apuraha on suuruudeltaan noin 1 500 euroa.

Veikko Sinisalo –palkinto jaettiin luovasta hulluudesta ja erin-omaisesta työmoraalista Eriikka Väliahde-Palomaalle, Tapio Rautavaaran rahaston palkintostipendi nuorelle nyrkkeilijälle Jenna Puuruselle, Työväen Kulttuuripalkinto ansiokkaasta sivis-tys- ja kulttuurityöstä Seela Sellalle sekä Katri Vala –palkinto Teemu Manniselle kokoelmastaan Paha äiti (Poesia).

LuottamustoimetSäätiön asiamies toimi Voionmaan säätiön ja Voionmaanranta Oy:n hallituksen jäsenenä sekä Työväenmuseo Werstaan halli-tuksen puheenjohtajana.

Ursula Oy:n hallituksessa KSR:oa edusti Marja-Liisa Kun-nas, toimien yhtiön hallituksen puheenjohtajana.

0

2 000 000

4 000 000

6 000 000

8 000 000

10 000 000

12 000 000

1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Oma pääoma 1999-2013

-500 000

0

500 000

1 000 000

1 500 000

2 000 000

2 500 000

1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Tilikauden tulos 1999-2013Oma pääoma 1999-2013 Tilikauden tulos 1999-2013

0 20000 40000 60000 80000 100000 120000 140000

Tiede

Taide

Harrastus

Opiskelu

Apurahat aihealueittain 2013

Apurahat aihealueittain 2013

Opiskelu

Taide

Tiede

Harrastus

0 20000 40000 60000 80000 100000 120000 140000

2 500 000

2 000 000

1 500 000

1 000 000

500 000

0

-500 000

1999

2000

2001

2002

2003

2004

2005

2006

2007

2008

2009

2010

2011

2012

2013

1999

2000

2001

2002

2003

2004

2005

2006

2007

2008

2009

2010

2011

2012

2013

0

50 000

100 000

150 000

200 000

250 000

300 000

350 000

400 000

450 000

1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Jaetut apurahat 1999-2013

Yleisrahasto Erikoisrahastot Maakuntarahastot

0

500 000

1 000 000

1 500 000

2 000 000

2 500 000

3 000 000

3 500 000

1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Varainhankinta 1999-2013 Lahjoitukset, myyntivoitot, korot ja osingot, merkkipäivätuotot,

myyntituotot ja vuokrat.

Jaetut apurahat 1999-2013

Varainhankinta 1999-20133 500 000

3 000 000

2 500 000

2 000 000

1 500 000

1 000 000

500 000

0

400 000

350 000

300 000

250 000

200 000

150 000

100 000

50 000

0

1999

2000

2001

2002

2003

2004

2005

2006

2007

2008

2009

2010

2011

2012

2013

n Yleisrahasto n Erikoisrahastot n Maakuntarahastot

12 000 000

10 000 000

8 000 000

6 000 000

4 000 000

2 000 000

0

1999

2000

2001

2002

2003

2004

2005

2006

2007

2008

2009

2010

2011

2012

2013

Tuottojen esittely 2013

Lahjoitukset 58 %

Sijoitustuotot 33 %

Myyntituotot 5 %Merkkipäivät

5 %

Vuokra-tuotot 11 %

Page 34: Kansan Sivistysrahasto

66 Kansan Sivistysrahasto 67

Yhdistysten jäsenten onnittelutYhdistykset voivat toimittaa KSR:lle listan onniteltavista jäse-nistään, KSR toimittaa merk-kipäiväonnittelut toiveittenne mukaisesti perille. KSR:n adressi tai kirjekukka tuo onnitteluun lisäarvoa, kun saaja tietää sillä tuetun yleishyödyllisiä tarkoi-tuksia.

Lahjoitukset jatestamentitTestamenttilahjoituksen myötä lahjoittaja voi tukea tulevia suku-polvia sivistys- ja kulttuurityössä. Omaa nimeä kantavan rahaston kautta on mahdollisuus vahvis-taa ja jatkaa elämäntyötä omiin arvoihin pohjaavilla apurahoilla.

Kirjekukat osanottoon

LummeLiljatMaisema Tähkät

Kirjekukat onnitteluun

Kranssi Bileet Ruusunnuppu

Köynnösruusu KukkaketoRuusu

LumpeenkukkaAdressit osanottoon

PilvetKansan

Sivistysrahasto

IkkunaLasten ja Nuorten Puolesta rahasto

Työväenkukkasrahasto

KultapuuKansan

Sivistysrahasto

Adressit onnitteluun

RuusuLasten ja Nuorten Puolesta rahasto

Rafael Paasionrahasto

Työväenkukkasrahasto

K.A.Fagerholmsstudiefond

LinnutKansan

Sivistysrahasto

LASTEN JA NUORTEN PUOLESTA RAHASTO Kuva: Jarmo Mustonen

Siltasaarenkatu 6, 7 krs. Puhelin (09) 5868 530 Nordea 152130-6009 IBAN: FI85 1521 3000 0060 09 BIC: NDEAFIHH00530 Helsinki Fax (09) 5868 5330 OKO-Pankki 554128-51042 IBAN: FI27 5541 2850 0010 42 BIC: OKOYFIHHwww.sivistysrahasto.fi Sampo Pankki 800019-707002 IBAN: FI88 8000 1900 7070 02 BIC: DABAFIHH Y-tunnus 0213501-3

KANSANSIVISTYSRAHASTO

AuringonlaskuTyöväen

kukkasrahasto

Adressit ja kirjekukat Onnitteluadressi merkkipäivänä ja suruadressi osan-oton ilmaisemiseksi on lämmin tapa muistaa ystäviä ja omaisia. Erityistä juhlavuutta adressiin lisäävät valikoi-miimme kuuluvat pellava-, sametti- tai nahkakannet.

Kirjekukka on sähkeenomainen, pysyvä muisto onnitteluun ja osanottoon. Kirjekukan voi tilata myös kansilla varustettuna. Toimitamme adressit ja kirjekukat tilauksestanne suoraan päivänsankarille tai omaisille.

Page 35: Kansan Sivistysrahasto

68 Kansan Sivistysrahasto 69

KSR:n mitalit ovat arvokas tapa muistaa työväenliikkeen tehtä-vissä ansioituneita henkilöitä. Mitalit toimitetaan postiennakolla ja hintaan lisätään toimituskulut. Tilauksen voi tehdä puhelimitse, kirjeitse tai sähköpostilla. Hakemuksesta myönnettävien mitalien osalta tarvitsemme vapaamuotoisen kirjallisen hakemuksen.

Tammisaari 1918 -mitaliTaidegraafikko Markku Laitakarin suunnittelema

pronssiin lyöty mitali, joka on tarkoitettu lahjaksi ja tun-nustukseksi ihmisoikeus- ja solidaarisuustyössä tai työ- ja

järjestöelämässä ansioituneille.Hopeaan lyötynä mitali on erityisenä tunnustuksena

myönnetty Mauno Koivistolle, Tarja Haloselle, Reijo Frankille ja Tapani Brotherukselle.

Halkaisija 70 mmPaino 240 g

Työväenliike –mitaliKuvanveistäjä Raimo

Heinon suunnittelema pronssiin lyöty mitali, joka

soveltuu lahjaksi ja tunnus-tukseksi ay-aktiivisuudesta tai muusta järjestötyöstä.

Halkaisija 70 mmPaino 277 g

Huominen kasvaa tänään –mitali

Kuvanveistäjä Matti Peltokan-kaan suunnittelema pronssiin lyöty mitali, joka sopii lahjaksi ja tunnustukseksi nuorten ja

kulttuurin parissa ansioituneille henkilöille.

Halkaisija 70 mmPaino 301 g

Rafael Paasio –mitali ja rintamerkki

Kuvanveistäjä Heikki Häiväojan suunnittelema pronssiin lyöty

mitali. Mitali myönnetään hake-muksesta SDP:n puolueosastojen, kunnallis- ja piirijärjestöjen ansi-

oituneille ja varttuneille aktiivi- ja rivijäsenille. Mitalia ei myydä

keräilijöille.Halkaisija 70 mm

Paino 498 g

Väinö Voionmaan -mitaliKuvanveistäjä Erkki Kannoston suun-

nittelema pronssiin lyöty numeroitu mitali. Myönnetään TSL:n opinto-, piiri- tai jäsenjärjestön hakemuksesta kiitok-sena ja tunnustuksena pitkäaikaisesta TSL-työstä sekä ansioista sivistykselli-sen tasa-arvon edistämiseksi. Mitalia myydään numeroimatta keräilijöille.

Halkaisija 70 mmPaino 346 g

MerkkipäiväpalvelutKansan Sivistysrahasto julkaisee merkkipäi-väluetteloa. Merkkipäivätietojen julkaisemi-nen luettelossa on maksutonta.

Järjestämme merkkipäiväkeräyksiä, joiden avulla merkkipäivän viettäjä voi ohjata on-nittelunsa haluamansa rahaston välityksellä apurahoiksi opiskelijoille, tutkijoille ja tai-teilijoille. Merkkipäivän viettäjälle kootaan lahjoittajien nimet sisältävä adressi pysyväksi muistoksi.

Lisätiedot ja tilauksetKansan Sivistysrahasto Siltasaarenkatu 6, 7. krs00530 Helsinkipuh. (09) 5868530sähköposti [email protected]

KANSAN SIVISTYSRAHASTON MUISTAMISPALVELUTHinnasto

KORTIT Joulukortti .........................................1,00 € Ruusukortti .......................................1,00 €

KIRJEKUKAT Kirjekukka ..........................................8,50 € Kirjekukka kannella ..................... 11,00 €

ADRESSITAdressi ............................................. 17,50 € samettikannet ............................... 25,50 € samettikannet (ruusu) .............. 27,00 € tekonahkakannet ........................ 13,60 € nahkakannet ................................. 37,00 € pellavakannet ............................... 25,50 € (kirjekukkien ja adressien hinnat sisältävät tekstauksen ja postituksen)

MITALIT (pronssia)Työväenliikemitali ....................... 65,00 € Väinö Voionmaa -mitali, hakemuksesta .............................100,00 € Rafael Paasio –mitali (sisältää rintaneulan),hakemuksesta .............................110,00 € tammikotelo .......................... 45,00 € (mitalit toimitetaan postiennakolla, mitalien hinnat eivät sisällä postimaksua)

Mitalit

Page 36: Kansan Sivistysrahasto

70 Kansan Sivistysrahasto 71

NIMI ............................................................ TARKOITUS ................................................................................................. APURAHA.......... KOTIPAIKKA ......RAHASTOJyväskylän Rintamaveteraanit ry ................ Jyväskylän Rintamaveteraanit ry:n 50-vuotishistoriikki ......................................2000.......... Jyväskylä ...........Ahti ja Sirkka Lahtisen rahastoHeimala Mari .............................................. Luovan kirjoittamisen opiskelu ..............................................................................500.......... Parainen ............Aimo O. Aaltosen rahastoKoivisto Anja Tellervo .................................. Taiteen opinnot ja tietokoneen hankinta ...............................................................400.......... Ylöjärvi ..............Aimo O. Aaltosen rahastoLaine Ritva .................................................. Ohjatun allasjumpan käyntikustannukset .............................................................100.......... Oulu ..................Aimo O. Aaltosen rahastoMäkäräinen Eija .......................................... Opinnot Pohjantähtiopiston Arjen eväät linjalla ....................................................500.......... Kemi ..................Aimo O. Aaltosen rahastoNäkövammaiset Kulttuurin Ystävät, NÄKY ry .......................................... Kulttuuriharrastukset -kulttuurista voimaa näkövammaisten arkeen ...................700.......... Helsinki .............Aimo O. Aaltosen rahastoUudenmaan CP-yhdistys ry ......................... Elämäntaitelijat 10-vuotisjuhlavuoden teatterihanke ...........................................700.......... Helsinki .............Aimo O. Aaltosen rahastoSavolainen Seija .......................................... Tuo pieni rahastajatyttö -kirjan kustannukset .......................................................500.......... Lappeenranta ....AKT:n kulttuurirahastoHoffren Minna ............................................. Pro gradu: Koulukiusaamisten käsittely Helsingin Sanomissa ja Opettaja-lehdessä ............................................................500.......... Joensuu .............Antti Jussi Kososen rahastoIhamäki Anniina .......................................... Kasvatustieteiden opinnot Itä-Suomen yliopistossa ..............................................500.......... Joensuu .............Antti Jussi Kososen rahastoItä-Suomen Demarinuoret ry ...................... Valistus- ja koulutustoiminnan järjestäminen .......................................................500.......... Joensuu .............Antti Jussi Kososen rahastoJohansson Marina ....................................... Viulunsoiton opinnot .............................................................................................500.......... Joensuu .............Antti Jussi Kososen rahastoKananen Veli ............................................... Pöytätietokoneen hankinta 2D- ja 3D -mallinnuksen opintoihin ...........................500.......... Lieksa ................Antti Jussi Kososen rahastoKoskivirta Kalle ........................................... Pro gradu: Kuinka fanitekstitykset noudattavat normeja ja konventioita ..............500.......... Joensuu .............Antti Jussi Kososen rahastoKulttuuriyhdistys Louhi ry ........................... Kerran vielä Niskavuori -teatteriesitys .................................................................1000.......... Joensuu .............Antti Jussi Kososen rahastoLaukkanen Harri .......................................... Pro gradu: Pohjois-Karjala -lehden vaalikirjoitukset ..............................................500.......... Joensuu .............Antti Jussi Kososen rahastoLiperin Pelimanniyhdistys ry ....................... Konserttisarjan järjestäminen ja sovitusten hankkiminen ...................................1000.......... Liperi .................Antti Jussi Kososen rahastoMäkisalo Mari.............................................. Pro gradu: Työnantajan velvollisuus puuttua häirintään ........................................500.......... Joensuu .............Antti Jussi Kososen rahastoReponen Eveliina Petra Justiina................... Pro gradu: Naisten lehtien kielellinen seksismi .....................................................500.......... Joensuu .............Antti Jussi Kososen rahastoRyynänen Reetta ......................................... Harmonikan hankinta ...........................................................................................500.......... Lehmo ...............Antti Jussi Kososen rahastoSajo Elise ..................................................... Kansainvälisen kaupan ulkomaanvaihto Saksassa .................................................500.......... Joensuu .............Antti Jussi Kososen rahastoSuvenlahden Nuoret Kotkat ........................ Monikulttuurinen lapsen oikeuksien tapahtuma .................................................1000.......... Joensuu .............Antti Jussi Kososen rahastoTurunen Auli ................................................ Viestintävälineen hankinta ....................................................................................700.......... Joensuu .............Antti Jussi Kososen rahastoNyman Miro ................................................ Opiskelijastipendi ..................................................................................................150.....................................Bernhard Lehtisen rahastoRatilainen Johanna ..................................... Opiskelijastipendi ..................................................................................................150.....................................Bernhard Lehtisen rahastoHaapaniemi Ella .......................................... Partaharjun puhallinmusiikkileiri ..........................................................................500.......... Pori ...................Eetu Salinin rahastotHaapaniemi Reetta ..................................... Partaharjun puhallinmusiikkileiri ..........................................................................500.......... Pori ...................Eetu Salinin rahastotHietaharju Henna ........................................ Kesäleiri USA:n Minnesotassa ................................................................................700.......... Pori ...................Eetu Salinin rahastot Porin Nuorisosoitto-kuntayhdistys ry .......... Konserttimatka Berliiniin ....................................................................................2000.......... Pori ...................Eetu Salinin rahastotRauman Iltanäyttelijät ry ............................ Reteesti vaan -kesäteatteriproduktion valmistaminen ........................................1500.......... Rauma ..............Eetu Salinin rahastotRauman Työväen naiskuoro ry. .................... Kuoron 35-vuotisjuhlakonsertin laululeiriopetus ..................................................800.......... Rauma ..............Eetu Salinin rahastotHärkönen Minna ......................................... Esikoisrunokokoelma .............................................................................................500.......... Kajaani ..............Elias Lönnrotin rahastoPunkaharjun Eläkkeensaajat ry ................... Eläkkeensaajien Viihdelaulajien CD:n valmistus ....................................................500.......... Punkaharju .......Etelä Savon rahastotPyrhönen Heikki .......................................... Mikkelin Työttömät ry:n 20-vuotishistoriikki .........................................................500.......... Mikkeli ..............Etelä Savon rahastotIsotalo Mari ................................................. Yksityisnäyttelyn järjestäminen ............................................................................500.......... Hämeenlinna ....Hämeen rahastotLahden Oma Teatteri ry / Teatteri Vanha Juko Teatteri Vanhan Jukon, Teatteri Telakan ja Rakvere Teaterin yhteistyöprojekti .....1000.......... Lahti ..................Hämeen rahastotVanha-Similä Maria..................................... Väitös: Elämää Forssan tekstiiliteollisuudessa 1950-luvulta 2000-luvulle .............500.......... Forssa ................Hämeen rahastot

Myönnetyt apurahat 2013 Janatuinen Mari .......................................... Euroopan radikalisoitumista pohtivan romaanin käännöstyö ..............................1000.......... Helsinki .............Irene ja Kalevi Sorsan rahastoLeppäkorpi Mervi ........................................ Sarjakuvakirjan Miguel. 15 años en la calle käännöstyö ......................................1000.......... Helsinki .............Irene ja Kalevi Sorsan rahastoMäntylä Jorma ............................................ Tutkimus: Friedrich Engelsin teoksesta Työväenluokan asema Englannissa .........1000.......... Kangasala .........Irene ja Kalevi Sorsan rahastoRassi Mika ................................................... Venäläisten kauhu- ja mystiikkaklassikoiden suomentaminen............................1000.......... Tampere ............Irene ja Kalevi Sorsan rahastoLintu Mika ................................................... Sampo Lappalainen -näytelmä Petroskoin teatterissa .........................................1500.......... Tampere ............Jenny Matinahon rahastoOsuuskunta DraamaRäätälit ........................ Teatteriesitys Hiljaisuus ei vastaa - surun kokemusta ..........................................2500.......... Helsinki .............Jenny Matinahon rahastoVäliahde Eriikka........................................... Veikko Sinisalo -palkinto .....................................................................................3000.......... Tampere ............Jenny Matinahon rahastoYli-Viikari Outi ............................................. Tanssin ammattilaiskurssi ja verkostoituminen Pariisissa ....................................1400.......... Tampere ............Jenny Matinahon rahastoYliaho Sari Mia-Pia ...................................... Översättning av fackavdelningens 114 material från finska till svenska ................900.......... Pedersöre ..........K-A Fagerholmin rahastoHalonen Jukka ............................................ Liekkejä laulumailla -näytelmäkäsikirjoitus ........................................................1000.......... Vantaa ...............Kalle Päätalon rahastoMöttönen Jouko .......................................... kolmiosainen historiallinen romaani ...................................................................1000.......... Helsinki .............Kalle Päätalon rahastoHinkkanen Lasse ......................................... Edvard Valpas - elämäkerta .................................................................................1500.......... Jyväskylä ...........Keski-Suomen rahastotMonikko ry .................................................. Monikulttuurisen toiminnan kehittäminen .........................................................1000.......... Jyväskylä ...........Keski-Suomen rahastotPekkinen Taina ............................................ Valokuva- ja käsityönäyttely .................................................................................500.......... Petäjävesi ..........Keski-Suomen rahastotSivonen Outi................................................ Pro gradu: Osuuskuntamuotoinen kirjankustannustoiminta .................................500.......... Jyväskylä ...........Keski-Suomen rahastotFeldt Markus ............................................... Kontrabassonjousen hankinta ...............................................................................500.......... Kotka .................Kymenlaakson rahastot Honkanen Lauri ........................................... Tutkimus: 1930- ja 1940-luvun lapset sodan- ja pula-ajan Suomessa ...................250.......... Kotka .................Kymenlaakson rahastotPekkas-ryhmä ry ......................................... Jorma Savikon elämänkirja .................................................................................3000.......... Kotka .................Kymenlaakson rahastotSourander Jani ............................................ Vaha-animaation Nothing Occurred toteuttaminen ..............................................500.......... Kouvola .............Kymenlaakson rahastotSTM:n Karjalan piirijärjestö ......................... Kotkan Säveljuhlan toteuttaminen ......................................................................1000.......... Kotka .................Kymenlaakson rahastotTarvainen Anna-Liisa................................... Punikin Poika -kirjahanke ......................................................................................250.......... Imatra ...............Kymenlaakson rahastotRovaniemen nuorisoasunnot ry .................. Mediakasvatus lapsille ja nuorille ..........................................................................200.......... Rovaniemi .........Lapin rahastotArab Karim .................................................. Jalkapalloharrastus ...............................................................................................500.......... Helsinki .............Lasten ja Nuorten Puolesta rahastoKujala Marja-Liisa ....................................... Nukketeatterinäytelmän valmistaminen ...............................................................500.......... Vähäkyrö ...........Lasten ja Nuorten Puolesta rahastoNuorten Kotkien Keskusliitto ....................... Nuorten Kotkien 70-vuotisjuhlabussikiertue .......................................................3000.......... Helsinki .............Lasten ja Nuorten Puolesta rahastoNurmi Aaron ............................................... Jalkapalloharrastus ...............................................................................................500.......... Tampere ............Lasten ja Nuorten Puolesta rahastoBöök Laura .................................................. Valokuvauksen lopputyö: Pakolaiset Pudasjärvellä .............................................1500.......... Helsinki .............Martta Salmela-Järvisen rahastotNora Anna ................................................... Osallistava musiikkityöpaja lähiökouluille ...........................................................3500.......... Helsinki .............Martta Salmela-Järvisen rahastotPräktig Paula ............................................... Osallistavaan musiikkitoimintaan kouluttautuminen ............................................300.......... Helsinki .............Martta Salmela-Järvisen rahastotRyymin Saara .............................................. Ompelukoneen hankinta teatteri- ja elokuvapuvustusta varten ..........................1000.......... Helsinki .............Martta Salmela-Järvisen rahastotSagulin Michael .......................................... Osallistumiseen Limingan musiikkileirille .............................................................570.......... Helsinki .............Martta Salmela-Järvisen rahastotJääskeläinen Antti ....................................... Kansanrunoilija Oskari Laitalaisen runojen kokoaminen .......................................500.......... Kotka .................Matti Lepistön rahastoKallio Pentti ................................................ Topografit metsäpoluilta tietoraitille -kirja ...........................................................500.......... Seinäjoki ...........Matti Lepistön rahastoPellet palvelutaloissa .................................. Kiertävä klovneriaesitys vanhainkoteihin ..............................................................300.......... Kokkola .............Matti Lepistön rahastoRuohio Heidi ............................................... Väitös: Syntyperä kansainvälisesti adoptoitujen arjessa ........................................500.......... Espoo ................Matti Louekosken rahastoKoskinen Kaisa ............................................ Tutkimus: Työnohjauksen suuntaaminen yksinyrittäjille .....................................1000.......... Helsinki .............Mauno Koiviston rahastoLipponen Elisa ............................................. Pro gradu: Maakaappaukset esimerkkinä sekä finanssoitumisesta että yhtenä globaalin ruokakriisin taustatekijänä ......................................................1000.......... Helsinki .............Mauno Koiviston rahastoTirronen Anniina ......................................... Väitös: Tulosperusteinen hankinta julkisella sektorilla .........................................2500.......... Tampere ............Mauno Koiviston rahastoAllahyari Majid ............................................ Talkoomatka Nepaliin ..........................................................................................1500.......... Jyväskylä ...........Metallityöväen rahastoKock Viktor .................................................. Deltagande i genèveskolan .................................................................................2500.......... Pedersöre ..........Metallityöväen rahastoMännistön kävyt ry ..................................... Kalevalankoulun oppimiskeskuksen ja kirjaston hankinnat ...................................800.......... Kuopio ...............Minna Canthin rahastotTurunen Jenni ............................................. Näyttelyiden järjestäminen .................................................................................1000.......... Kuopio ...............Minna Canthin rahastotTurunen Kari ................................................ Pyöräillen henkistä ja fyysistä kuntoa -pyörävaellus Hongkongista Pekingiin .....1000.......... Kuopio ...............Minna Canthin rahastot

Page 37: Kansan Sivistysrahasto

72 Kansan Sivistysrahasto 73

Kottelin Thor ............................................... Pro gradu: Pakkokeinojen käyttö tietomurtorikosten esitutkinnassa .....................810.......... Helsinki .............Sos. dem. sanomalehtimiesliiton rahastoHilvo Sami ................................................... Romaanin kirjoittamiseen. ..................................................................................2000.......... Helsinki .............Kustannusosakeyhtiö Tammen rahastoJalonen Riitta .............................................. Romaanin kirjoittamiseen. ..................................................................................2000.....................................Kustannusosakeyhtiö Tammen rahastoKaarnakari Ville ........................................... Asiaproosaan: Suomalaisen vapaaehtoisen vaiheet Saksassa 1941-1943 ............2000.......... Espoo ................Kustannusosakeyhtiö Tammen rahastoKorpiola Lilly Maria Hannele ....................... Asiaproosaan: Pitkä tie äidiksi, kirja adoptiosta ...................................................4500.......... Helsinki .............Kustannusosakeyhtiö Tammen rahastoKummu Essi ................................................ Romaanin viimeistelyyn ja lastenkirjan työstämiseen .........................................2500.......... Oulu ..................Kustannusosakeyhtiö Tammen rahastoLahden kansainvälinen kirjailijakokous ry ... Lahden kansainvälinen kirjailijakokous kesällä 2013, kirjallisuustapahtumaan ..2000.......... Lahti ..................Kustannusosakeyhtiö Tammen rahastoVanhatalo Pauliina ...................................... Romaanin kirjoittamiseen ...................................................................................2500.......... Oulu ..................Kustannusosakeyhtiö Tammen rahastoVuorinen Minna .......................................... Historiallisen romaanin Kehräpuu kirjoittamiseen ..............................................7500.......... Järvenpää .........Kustannusosakeyhtiö Tammen rahastoPihlajaniemi Noona ..................................... Pro gradu: Liikunta-aktiivisuuden yhteys nuorten kehonkuvaan ja itsetuntoon ....400.......... Seinäjoki ...........Tapio Rautavaaran rahastoPuurunen Jenna .......................................... Tapio Rautavaara -palkinto ....................................................................................500.....................................Tapio Rautavaaran rahastoBegum Shahnaj........................................... Väitös: Ikääntyneiden haasteet arktisella alueella ihmisoikeusnäkökulmasta .....1000.......... Rovaniemi .........Tarja Halosen rahastoVilla Karon ystävät ry................................... Monikulttuurisen ympäristökasvatusnäyttelyn verkkodokumentointi ................1000.......... Helsinki .............Tarja Halosen rahastoEurooppalaisen filosofian yhdistys ry .......... Niin & näin -lehden artikkelitietokannan kehittämishanke .................................1000.......... Tampere ............Tauno Yliruusin rahastoFrisk Helvi.................................................... Runot ja pakinat kirjaksi ........................................................................................700.......... Helsinki .............Tauno Yliruusin rahastoKallioniemi-Säätiö / Päätalo-instituutti ...... Möllärimestari -omakustannekilpailun järjestäminen ........................................2000.......... Taivalkoski .........Tauno Yliruusin rahastoKeski-Suomen sanataideyhdistys Rapina Ry Projekti: Sanataiteella osaksi yhteisöä .................................................................1300.......... Jyväskylä ...........Tauno Yliruusin rahastoKiuru Sakari ................................................. Mielikuvademokratia -kirja .................................................................................1000.......... Helsinki .............Tauno Yliruusin rahastoSalo Matti.................................................... ASA - LOVE X -levyn kappaleiden kirjoittaminen .................................................1000.......... helsinki .............Tauno Yliruusin rahastoSippola Miira ............................................... Esikoisromaanin ja näytelmän kirjoittaminen .....................................................3000.......... Helsinki .............Tauno Yliruusin rahastoTaipale Ilkka ................................................ Teräsmies - J.E. Pukanderin elämä ja työ -kirjahanke ..........................................1000.......... Helsinki .............Tauno Yliruusin rahastoTyöväen Näyttämöiden Liitto ry .................. Nuori Näyttämö -nuorten hyvinvointihankkeen toteuttaminen ..........................7000.......... Helsinki .............Tauno Yliruusin rahastoTyöväenkirjallisuuden päivän työryhmä ...... Työväenkirjallisuuden päivä -tapahtuma ja kirjoituskilpailu ................................2000.......... Tampere ............Tauno Yliruusin rahastoHietaharju Sami .......................................... Puhallinmusiikin harrastaminen ...........................................................................800.......... Pori ...................TEAM-rahastoLuosujärvi Asko ........................................... Keramiikkateosten näyttely ...................................................................................400.......... Rovaniemi .........TEAM-rahastoNokian kumityöväen ammattiosasto ry 228 Nokian kumityöväen historiahanke .....................................................................2500.......... Nokia .................TEAM-rahastoTalvi Taina ................................................... Vanhusten kuvakirja palvelulaitoksiin .................................................................1000.......... Oulainen ...........TEAM-rahastoPyöräpaja ry ................................................ Pyöräpaja ry:n työkalut ja kurssitoiminta ..............................................................900.......... Helsinki .............Teräsmiesten opintorahastoRummakko Janne ....................................... SASK järjestämä talkoomatka Nepaliin..................................................................500.......... Jyväskylä ...........Teräsmiesten opintorahastoJuvonen Elviira ............................................ Osallistuminen musiikkileirille ..............................................................................200.......... Lohja .................Toini ja Veikko Helteen rahastoKarkkilan Kulttuuriyhdistys Lyyti ry............. Teatteri Perän kiertävän teatteriesityksen valmistaminen .....................................800.......... Karkkila .............Toini ja Veikko Helteen rahastoRajala Pertti ................................................ Selkokirja maailman historian merkkihenkilöistä ................................................1000.......... Pori ...................Toivo Lepistön rahastoSirén Jukka .................................................. Selonteko julkisen terveydenhuollon osuuskuntamallista ja sen johtamisesta ....8000.......... Kaarina ..............Tradeka-yhtymän rahastoKustannus Oy Demari .................................. Toimittajien koulutusmatkat ...............................................................................2000.......... Helsinki .............Työmies 100-vuotta rahastoPeltoniemi Seppo ........................................ Thunder Bayn suomalaisasutus ja Vapaa Sana -lehti ...........................................3000.......... Vantaa ...............Työmies 100-vuotta rahastoHaltiainen Kaisa .......................................... Opinnot Tampereen yliopistossa ..........................................................................1500.......... Tampere ............Työväen KukkasrahastoHeiskanen Anu ............................................ Väitös: Saksaan 1944 lähteneet suomalaiset naiset.............................................2000.......... Helsinki .............Työväen KukkasrahastoMarttila Irma ............................................... Runoja vaalien jälkeen -runokirja ........................................................................1500.......... Helsinki .............Työväen KukkasrahastoSalmela Anu ................................................ Väitös: Kuolemaa kutsuvat - Naisen itsemurha Suomessa 1869-1910 .................3000.......... Turku .................Työväen KukkasrahastoTuomaala Martta Helena ............................. Siivoojien asemaa käsittelevän dokumentaarisen teoksen työstäminen .............1000.......... Helsinki .............Työväen Kukkasrahasto Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry .. Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta valistava kampanja ..............................4000.......... Helsinki .............Työväen KukkasrahastoIkonen Janne ............................................... Musiikin säveltäminen alkeispuhallinorkesterille ..................................................500.......... Rantasalmi ........Työväen MusiikkirahastoJärvinen Saku .............................................. Puhallinmusiikin säveltäminen .............................................................................500.......... Helsinki .............Työväen MusiikkirahastoMathildedalin Työväenyhdistys ry ............... Mathildedalin työväentalon 100 -vuotisjuhla......................................................1000.....................................Työväentalorahasto

Piikkiön Kehitys ry ....................................... Piikkiön Kehitys ry:n historia ...............................................................................2000.......... Kaarina ..............Nils Robert af Ursinin rahastot Teatteriyhdistys Tarmo ry ............................ Näytelmäproduktio Koukussa ..............................................................................1500.......... Turku .................Nils Robert af Ursinin rahastotTurun Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry . OVET -luentosarja omaishoitajille........................................................................1000.......... Turku .................Nils Robert af Ursinin rahastotVainio Lassi ................................................. Tutkimustyö: SAK ja suomalaisen korporatismin muutos ......................................500.......... Turku .................Nils Robert af Ursinin rahastotLall Mirja-Liisa ............................................ Maalaustarvikehankinnat .....................................................................................500.......... Helsinki .............PAMin rahastoLehto Mirja .................................................. Järjestelmäkameran ja lisälaitteiden hankinta ......................................................500.......... Vantaa ...............PAMin rahastoMolander Tiina ............................................ Aquamaniaa -sarjakuvateos ..................................................................................500.......... Oulu ..................PAMin rahastoPuu- ja erityisalojen opiskelijastipendit ...... Koululaisstipendit 102 kpl ...................................................................................8160.....................................Puu- ja eritysialojen liiton rahastoRyhänen Timo ............................................. Taidehankinta: The Moment of Clarity 2013 ........................................................2500.....................................Päivi ja Paavo Lipposen rahastoTyöväen Sivistysliitto TSL ry ......................... R.H. Oittisen Seminaari- ja kirjahanke .................................................................3000.......... Helsinki .............R. H. Oittisen rahastoEKL-Werkkoviestijät ry ................................ EKL-Werkkoviestijäin 10-vuotishistoriikki ..............................................................700.......... Helsinki .............Rafael Paasion rahastoKiiskinen Oona ............................................ Opinnot, kansainvälisen ulottuvuuden tukeminen ................................................700.......... Joensuu .............Rafael Paasion rahastoSmedman Rainer ........................................ SKP:n arkiston tutkiminen (Moskova) Oskari Tokoi bibliografiaa varten ..............1100.......... Kokkola .............Rafael Paasion rahastoTuovinen Timo ............................................. Punaviesti 40 vuotta juhlakonsertit .....................................................................3500.......... Vantaa ...............Rafael Paasion rahastoKorson Nuoret Kotkat .................................. Leiri- ja vertaisohjaajakoulutus ...........................................................................1800.......... Vantaa ...............Rauha ja Helge Tapanin rahastoStipendit 25 kpl ........................................... Rautatieläisten liiton rahaston alan opintostipendit ...........................................3760.....................................Rautatieläisten liiton rahastoAnttila Harri ................................................ Perinteisen puukontekokulttuurin harrastus .........................................................500.......... Rovaniemi .........SAK:n KulttuurirahastoHantula Sami .............................................. Poliittinen retoriikka kirja ......................................................................................800.......... Helsinki .............SAK:n KulttuurirahastoHäkkinen Lars ............................................. Moottoripyörällä Pohjois-Norjassa -näyttely .........................................................600.......... kotka .................SAK:n KulttuurirahastoHämäläinen Reijo ........................................ Jorma Savikon elämänkirja ...................................................................................600.......... Kotka .................SAK:n KulttuurirahastoKauppinen Markus ...................................... Valokuvanäyttely ...................................................................................................300.......... Hämeenlinna ....SAK:n KulttuurirahastoKoivisto Kari ................................................ Tähtivalokuvauskameran hankinta ........................................................................700.......... Lahti ..................SAK:n KulttuurirahastoKosonen Leila .............................................. Taidenäyttelyn järjestäminen ................................................................................800.......... Kouvola .............SAK:n KulttuurirahastoKärki Kukka-Maaria ..................................... Valokuvanäyttely ...................................................................................................700.......... Pukkila ..............SAK:n KulttuurirahastoLaasonen-Häggkvist Marjatta ..................... Lasteni piirustuksia ommeltuina -näyttely ............................................................800.......... Lahti ..................SAK:n KulttuurirahastoLaulelmaduo Suuntaviiva-Työryhmä ........... Laulelmaduo Suuntaviivan 30-vuotisjuhlakonsertti ............................................1000.......... Turku .................SAK:n KulttuurirahastoLähde Joni ................................................... Äänentoistolaitteet, imitaattori-keikkojen kehittäminen ......................................650.......... Loppi .................SAK:n KulttuurirahastoMäntysaari Sirkka ....................................... Lauluharrastus ......................................................................................................300.......... Tampere ............SAK:n KulttuurirahastoPehkonen Minna ......................................... Taidekäsitöiden materiaalikulut ............................................................................500.......... Kuopio ...............SAK:n KulttuurirahastoPensola Aino ............................................... Kitaransoittoharrastus ...........................................................................................850.......... Kotka .................SAK:n KulttuurirahastoPäijät-Hämeen Elintarviketyöntekijät Ao.047 ...................... Kulttuurillisen kurssiviikonlopun järjestäminen ..................................................1000.......... Lahti ..................SAK:n KulttuurirahastoRautiainen Sinikka ...................................... Kiertävän karaoke-laitteen hankinta ...................................................................1000.......... Äänekoski ..........SAK:n KulttuurirahastoRöpelinen Riitta .......................................... Kriittisen korkeakoulun kuvataidekurssi ................................................................350.......... Helsinki .............SAK:n KulttuurirahastoSaarinen Ari ................................................ Suomen kansallispuistoista otettujen kuvien näyttely ..........................................300.......... Hamina .............SAK:n KulttuurirahastoSalvinen Marko ........................................... Valokuvausharrastus .............................................................................................600.......... Naantali ............SAK:n KulttuurirahastoSurvo Reijo .................................................. Mikrofonin hankinta ..............................................................................................800.......... Lappeenranta ....SAK:n KulttuurirahastoTolvanen Kirsi .............................................. Valokuvaustapahtuman kilpailumatka ..................................................................900.......... Joensuu .............SAK:n KulttuurirahastoVilhonen Leena ........................................... Esikoisromaanin kirjoittaminen .............................................................................500.......... Salo ...................SAK:n KulttuurirahastoVirtanen Jukka Tapio ................................... Propellerhead Reason musiikkiohjelmiston päivittäminen ...................................500.......... Forssa ................SAK:n KulttuurirahastoVirtanen Tommi .......................................... Laulumikrofonin hankinta .....................................................................................500.......... Eura ...................SAK:n KulttuurirahastoVähäkangas Kirsti Elina Lea ......................... Naamatuttuja -Raahe-aiheinen kirjahanke ...........................................................700.......... Raahe ................SAK:n KulttuurirahastoÅkerman Henri ............................................ Järjestelmäkameran hankinta ...............................................................................750.......... Äänekoski ..........SAK:n Kulttuurirahasto

Page 38: Kansan Sivistysrahasto

74 Kansan Sivistysrahasto 75

Eerola Jouni ................................................. Tutkimus: Hollolan puuseppäteollisuus osana .................................................................... Lahden puuteollisuuden kehitysta ennen v.1918 ................................................2000.......... Espoo ................YleisrahastoFlander Jukka-Pekka ................................... Yksinäisten Suomi -valokuvanäyttely ..................................................................1500.......... Helsinki .............YleisrahastoHaanpää Markku ......................................... Taiteellinen työskentely, kurssitoiminnan kehittäminen .....................................1000.......... Loimaa ..............YleisrahastoHuotari Juhani ............................................ Attila Csernokin muistelmat ................................................................................7000.......... Vantaa ...............Yleisrahasto Hyökki Paavo ............................................... Uuden kamarikuoron taiteellinen johtaminen ....................................................2000.......... Espoo ................YleisrahastoIjäs, taiteilijanimi Kaunismaa Maija ............ Kun kyyhkyset katosivat -näytelmän sävellystyö .................................................1000.......... Helsinki .............YleisrahastoJokinen Ahti ................................................ Unta ja totta -Reino Helismaan 100-vuotisjuhlakonsertti ...................................1500.......... Tampere ............YleisrahastoJuutilainen Aino .......................................... Musiikin maisteriopinnot ....................................................................................1500.......... Kuopio ...............YleisrahastoKokko Jani Tapani ........................................ Väitös: Yhdysvaltain presidenttien puheiden tarkastelu ......................................5000.......... Muurame ..........YleisrahastoKorhonen Olli .............................................. Väitös: Eurooppa-ryhmien linjat ja toiminta ennen Suomen EU-jäsenyyttä ........2000.......... Turku .................YleisrahastoLaitila Kaisa ................................................. Pro gradu: Peacebuilding and women agency in post-war Bosnia Herzegovina ..1500.......... Helsinki .............YleisrahastoLaunonen Reima ......................................... Väitös: Omaisuuden oikeudenmukaisen jaon perusteet ......................................2000.......... Helsinki .............YleisrahastoMaailmantango ry ...................................... Kaj Chydeniuksen tangokonsertti - Maailmantango-festivaalilla ........................1500.......... Tampere ............YleisrahastoManderoos Sirpa ......................................... Väitös: Ketteryyden merkitys keski-ikäisten ja .................................................................... ikääntyneiden henkilöiden toimintakykyyn ........................................................2000.......... Lieto ..................YleisrahastoMatilainen Mira Heidi Katriina .................... Näyttelyprojekti: Valokuvia ja haastatteluja hoitajista .........................................2500.......... Vihti ..................YleisrahastoOlin Tessa .................................................... Poliittisen korkeakoulun työharjoittelumatka Afrikkaan .......................................500.......... Vantaa ...............YleisrahastoPeltoniemi Johanna .................................... Väitös: Maastamuuton vaikutukset ulkosuomalaisten .................................................................... kansalliseen identiteettiin ja poliittiseen osallistumiseen ...................................3000.......... Helsinki .............YleisrahastoPäivärinta Reijo ........................................... SAK:n koulutiedotus opinto-ohjaajille .................................................................3000.......... Kärkölä ..............YleisrahastoRuuskanen Maija......................................... Lehmän lauluja -lastenlevyn masternauhakuluihin ............................................1000.......... Helsinki .............YleisrahastoSainio Mari Johanna .................................... Royal College of Music:in maisteriopinnot ...........................................................1500.......... Helsinki .............YleisrahastoSaksala Harri ............................................... Kokoelma-cd:n kokoaminen ................................................................................1500.......... Helsinki .............YleisrahastoSinisalo Samuli ............................................ Taloustieteen opinnot Hollannissa ......................................................................1000.......... Tampere ............YleisrahastoSosialidemokraattiset Naiset ....................... Sosialidemokraattiset Naiset - puhetta ja tekoja .................................................2500.......... Helsinki .............YleisrahastoSuomen Ammattiin Opis-kelevien Liitto - SAKKI ry ..................... AMIS 3.1 -valokuvanäyttely .................................................................................2000.......... Helsinki .............YleisrahastoSuomen Sadankomitea ry ........................... Sadankomitean 50-juhlavuoden toteuttaminen .................................................1500.......... Helsinki .............YleisrahastoTyöryhmä Uusi Kudelma ............................. Pentti Holapan 85-vuotisjuhlamatinea ...............................................................3000.......... Helsinki .............YleisrahastoTyöryhmä: Tero Kartas-tenpää & Jani Timonen ........................................... Provo-opas -tietokirjahanke ................................................................................2000.......... Helsinki .............YleisrahastoTyöttömien ay-jäsenten tukiyhdistys ry ...... Tartu valtaan! -pitkäaikaistyöttömien kurssi .......................................................2000.......... Helsinki .............Yleisrahasto Työväen Arkiston Säätiö .............................. Kulutusosuuskuntien Keskusliiton viimeiset päivät -haastatteluprojekti .............3000.......... Helsinki .............YleisrahastoTyöväen sivistysliitto TSL ry ......................... Reino Helismaa -konsertti ...................................................................................2000.......... Helsinki .............YleisrahastoTyöväenperinne - Arbetartradition ry .......... Koskelankylän työväenyhdistys Walon kirjakokoelman luettelointi .....................2000.......... Helsinki .............YleisrahastoTyöväenperinteen Tutkimus ry .................... Museoesineiden luettelointi ja tallennustyö .......................................................1500.......... Riihimäki ...........YleisrahastoViipurin Työväen Soittajat ry........................ Puhallinorkesteri Wiipurin 80-vuotisjuhlahanke .................................................1500.......... Helsinki .............YleisrahastoWikström Sonja ........................................... Barnmorskestudiernas praktik ..............................................................................800.......... Vasa ..................YleisrahastoKaveri Osmo Ensio ....................................... Elämäni laulut -konsertti .......................................................................................800.......... Oulunsalo ..........Yrjö Kallisen rahastoOulun Sähkötyöntekijäin Ammattiosasto N:o 1 ry .............................. Oulun sähkötyöntekijöiden historiankirja ..............................................................500.......... Oulu ..................Yrjö Kallisen rahasto

Sauvon Työväenyhdistys ry .......................... Työväenyhdistyksen lipun uusiminen, näyttämön yläverhojen hankinta ............1000.....................................TyöväentalorahastoEspoon Nuoret Kotkat Aluejärjestö ry .......... Nuorten kansalais- ja demokratiakasvatus ..........................................................1300.......... Vantaa ...............Uudenmaan rahastotItä-Vantaan musiikkikoulu Soivat Musikantit ry .................................... Sammon vartijat -lasten musikaalin valmistaminen .............................................600.......... Vantaa ...............Uudenmaan rahastotLoviisa Open Dance Company ...................... Häpeän raja -tanssiteoksen tuotanto ....................................................................800.......... Helsinki .............Uudenmaan rahastotLänsi-Vantaan Rock-Musiiki Ry ................... Louhela Jam -ilmaisfestivaalin järjestäminen .......................................................900.......... Vantaa ...............Uudenmaan rahastotMäkinen Mauri ............................................ Taidekuvauksen objektiivihankinta .......................................................................300.......... Tuusula ..............Uudenmaan rahastotPorvoonseudun Parkinson-kerho-Borgånejdens Parkinsonklubb ..................... Parkinsonia sairastavien kulttuuri- ja sivistyshanke ..............................................400.......... Sipoo .................Uudenmaan rahastotTyöryhmä Pahtela & Heinonen .................... Suomen lasten laulut ja leikit eri aikoina -kirja- ja lelunäyttely .............................700.......... Kerava ...............Uudenmaan rahastotKuusela Tuija ............................................... Kulutusosuuskuntien myymäläjulisteet 1949-1957 -näyttely .............................6000.......... Helsinki .............Viola Järvisen rahastoAsuntotuotanto Nousuun- työryhmä .......... Kohtuuhintainen asuntotuotanto nousuun Helsingissä -selvitys .........................1500.......... Helsinki .............VVO:n rahastoAskola Riitta ................................................ Väitös: Syytteenalainen teko oikeuspsykiatrisen potilaan elämässä ....................3000.......... Helsinki .............Väinö Tannerin rahastoHakala Kimmo ............................................ Lukio-opinnot Voionmaan lukiossa .......................................................................800.......... Jyväskylä ...........Väinö Tannerin rahastoHelminen Taina ........................................... Valokuvauksen varustehankinnat ..........................................................................500.......... Helsinki .............Väinö Tannerin rahastoIlmajoen Työväenyhdistys ry ....................... “Missä suomalainen punapääoma - tutkimus .....................................................2000.......... Ilmajoki .............Väinö Tannerin rahastoJuvonen Karoliina ........................................ Pianonsoiton opinnot ............................................................................................800.......... Lohja .................Väinö Tannerin rahastoKaikkonen Riina .......................................... geotieteiden vaihto-opiskelu Islannissa ................................................................800.......... Oulu ..................Väinö Tannerin rahastoKalliola Elisa ................................................ Opinnot Turun Kauppakorkeakoulussa ..................................................................800.......... Turku .................Väinö Tannerin rahasto Kupiainen Mari ............................................ Väitös: Sukupuoli asiantuntijatyön ja osaamisen määrittelyissä ..........................5000.......... Helsinki .............Väinö Tannerin rahastoMalila Päivi ................................................. Opinnot Otavan Opistossa .....................................................................................600.......... Loviisa ...............Väinö Tannerin rahastoNevalainen Terhi.......................................... Väitös: Nuorten naisten uudentyyppisen viihdekirjallisuuden merkitykset .........3000.......... Joensuu .............Väinö Tannerin rahastoPekkonen Maria .......................................... Väitös: Asumisterveys sosiaalisesta näkökulmasta ..............................................4000.......... Kuopio ...............Väinö Tannerin rahastoSmedman Joakim ....................................... Europeiskt magisterprogram i Frankrike ................................................................800.......... Korsholm ...........Väinö Tannerin rahastoTautinen media -kirjatyöryhmä................... Tautinen media -tietokirjan kirjoittaminen .........................................................2500.......... Halikko ..............Väinö Tannerin rahastoTevajärvi Ville .............................................. Lukio-opinnot .......................................................................................................800.......... Helsinki .............Väinö Tannerin rahastoUggeldahl Kennet ....................................... Ympäristötaloustieteelliset opinnot Kööpenhaminassa ........................................800.......... Kööpenhamina ..Väinö Tannerin rahastoHirsivuori Hannu ......................................... Puunveistotaideteosten näyttely ...........................................................................300.......... Tampere ............Väinö Voionmaan rahastoKivirinta Tapio ............................................. Dokumenttielokuva Aili Juntusesta .......................................................................700.......... Ylöjärvi ..............Väinö Voionmaan rahastoKorkiamäki Iina ........................................... Harjoittelu kansainvälisessä Interights -ihmisoikeusjärjestössä ............................800.......... Nokia .................Väinö Voionmaan rahastoKoro Joni ..................................................... Mandariinikiinan intensiivikurssi ...........................................................................500.......... Tampere ............Väinö Voionmaan rahastoLahikainen Lauri ......................................... Väitös: Ilmastonmuutoksen uhka ja uusliberalismin ihmiskuva ............................800.......... Tampere ............Väinö Voionmaan rahastoLauri Viita -seura ry ..................................... Lauri Viita -museon Viita -viikko koululaisille ........................................................500.......... Tampere ............Väinö Voionmaan rahastoMouhijärven Sosialidemokraatit ry ............. Toverihaudan muistomerkin kunnostus ................................................................800.....................................Väinö Voionmaan rahastoRonkainen Antti .......................................... Pro gradu: Kapitalismin tasapaino - globaali talouskriisi .......................................500.......... Tampere ............Väinö Voionmaan rahastoShayan Fatemeh.......................................... Paper presentation in MPSA conference Chicago ...................................................600.......... Tampere ............Väinö Voionmaan rahastoTahmelan Vesa ............................................ Monen Lajin Taitajia. Tahmelan Vesa 1919-2012 -kirjahanke ................................700.......... Tampere ............Väinö Voionmaan rahastoVuokola Aino ............................................... Valokuvanäyttely sateenkaariperheiden äideistä ..................................................300.......... Tampere ............Väinö Voionmaan rahastoAaltio Elina .................................................. Minsky Summer -seminaari ................................................................................1000.......... Helsinki .............YleisrahastoAmmattiliitto PRO ....................................... Vuokratyöoppaan käännöstyö .............................................................................2000.....................................YleisrahastoAttac ry ....................................................... Veroparatiisivapaat kunnat-kampanjamateriaali ................................................2000.......... Helsinki .............YleisrahastoBaltzar Dimitri ............................................. Kuvataidetyöskentely ..........................................................................................1000.......... Helsinki .............YleisrahastoBaran Nelli .................................................. Poliittisen korkeakoulun työharjoittelumatka Afrikkaan .......................................500.......... Turku .................Yleisrahasto

Page 39: Kansan Sivistysrahasto

76 Kansan Sivistysrahasto 77

Everstiluutnantti Jussi Turtolan johtama Ryhmä J ylitti rajalin-jan Kuusamon korkeudella 1.7.1941 yöllä, tehtävänään edetä itään. Siitä alkoi sotaretki, jossa syntyivät jatkosodan hyökkä-ysvaiheen suhteellisesti suurimmat tappiot. Tästä tosiasiasta

huolimatta Kiestinki on huonosti kansakunnan muistissa.Kiestinki oli alun perin tarkoitettu Uhtuan hyökkäyksen tueksi,

joka sekin oli kartalla sivuoperaatio. Sattuma muutti Kiestingin kui-tenkin koko Pohjois-Suomen tärkeimmäksi etenemissuunnaksi.

Syy tähän ilmeni Turtolan joukoille heti rajan toisella puolella. Siellä ei ollut teitä. Oli olemassa vain surkea polku, jota pitkin vie-nankarjalaiset laukkuryssät olivat kulkeneet Suomeen ja suomalai-set Muurmannin radalle töihin. Suomalaisten oli tehtävä itselleen tietä yli soiden pitkospuiden avulla.

Tuntematon sota Kiestingin sotatapahtumat ovat jääneet Karjalan varjoon.

Kun maasto oli niin hankalaa, vastaavasti siellä ei ollut vahvaa vi-hollismiehitystä. Joukot saivat 11. heinäkuuta Kananaisen kylään uuden käskyn, joka määräsi jatkamaan suoraan eteenpäin kohti Kies-tinkiä, katkaisemaan Muurmannin rata Louhen kohdalta.

Kiestingin ristiretki oli ennen muuta pohjoissuomalaisten sota. Siellä taistelivat Kuusamon, Taivalkosken, Pudasjärven ja Ou-lun seudun miehet. Yhtenä joukossa oli alikersantti Kalle Pääta-

lo. Hän toimi panssaritorjuntakomppanian muonittajana. Teos ”Liek-kejä laulumailla” kertoo Kiestingin sotatapahtumista.

Päätalon piti alun perin päästä varusmiespalveluksesta siviiliin kesäkuun alussa, kunnes käsky ylimääräisestä kertausharjoituksesta kokosi kaikki riviin.

Suomalaisten tie mutkistui Sohjanalla, joka virtaa vuolaana Tuop-pajärven ja Pääjärven välissä. Kosken itärannalla oli vahva miehitys, ja puna-armeijan sotilaat olivat saaneet käskyn taistella viimeiseen mieheen asti.

Tähän mennessä suomalaisten tueksi olivat tulleet saksalaiset ase-veljet. Yhteinen komentokieli kuitenkin puuttui monessakin mieles-sä, ja Sohjana värjäytyi verestä punaiseksi 31. heinäkuuta. Yli kuiten-kin päästiin.

Tämän jälkeen vihollinen oli edessä toistuvasti. Saksalaisista ei ol-lut odotettua suurta apua. Päätalon porukoissa oli puhuttu, kuinka saksalaiset osasivat jopa tehdä vedestä synteettistä bensiiniä. Tämä ei ollut ainoa asia, johon suomalaiset tulivat pettymään. Saksalainen panssariarmeija tukkeutui Kiestingin korvessa ainoalle ja kapealle tielle.

Kartalla piste 144.2. tarkoitti pientä kukkulaa, mutta suoma-laisille sotilaille se jäi mieleen. Vihollinen oli miehittänyt sen vahvasti, ja sitä yritettiin vallata useassa hyökkäyksessä. Suo-

malaisia kaatui 300 ja saksalaisia kaksinkertainen määrä. Sodan pa-radokseihin kuuluu, että lopulta vihollinen vetäytyi sieltä taistelutta. Kiestinki saavutettiin 8. elokuuta.

Suomalaiset olivat edenneet pysähtymättä jo yli kuukauden ajan. Neljännes joukkojen vahvuudesta oli jäänyt matkalle. Suurin osa miehistä oli samoissa vaatteissa kuin lähdettäessä. Huono huoltotie oli pitänyt hyökkääjiä suoranaisessa nälässä. Lisäksi joukkojen kes-

kuudessa riehui punatautiepidemia.Niin suomalaiset kuin saksalaiset lääkärit vaativat loppuunajetuille

joukoille lepoa, mutta suomalaiset ja saksalaiset kenraalit määräsivät jatkamaan. Päämäärä Louhi oli enää 70 kilometrin päässä. Näin kun-nianhimo ajoi suomalaisen Jalkaväkirykmentti 53:n mottiin.

n Suomalaisia sotilaita korsun edessä Kananaisissa 1942. Kuva lietolaisen Eero Lempiäisen arkistoista.

Page 40: Kansan Sivistysrahasto

78

Mielelläni vastaanotan lisätietoja Kansan Sivistysrahaston

o Apurahatoiminnasta

o Kirjekukka- ja adressivälityksestä

o Myytävistä mitaleista

o Merkkipäiväonnittelujen ohjaamisesta rahastoon

o Lahjoitus- ja testamenttivaihtoehdoista

o Oman rahaston perustamisesta

o Muusta, mistä?

Vast

aan-

otta

jam

aksa

apo

sti-

mak

sun

KIITOS YHTEYDENOTOSTANNE, PALAAMME ASIAAN.

Nimi:

Osoite:

Sähköposti:

Puhelinnumero:

KAN

SAN

SIV

ISTY

SRA

HA

STO

Tunn

us 5

0055

42

0000

3 VA

STAU

SLÄ

HET

YS

Kiestingissä tilanne oli sikäli uusi, että sieltä johti sentään tie Lou-heen. Samoin sinne oli ratayhteys. Näin uskottiin vihdoin saksalai-seen salamasotaan – väärin. Suomalaiset lähtivät etenemään pitkin rataa, saksalaisten matka tietä pitkin tyssäsi alkukilometreille.

Puna-armeija oli pystynyt koko ajan vahvistamaan Kiestingin rin-tamasuuntaa. Muurmannin rata helpotti joukkojen siirtämistä aina sinne, missä tilanne joukkoja vaati. Tuoreet divisioonat saarsivat suo-malaiset, eikä sodanjohto myöntänyt virhettään. Perääntyä ei saanut.

Jalkaväkirykmentti 53 oli lähtenyt kuivamuonan varassa, ilman raskasta aseistusta. Satoi, säät viilenivät ja yöt pimenivät. Kaa-tuneet kerättiin radanvarteen, haavoittuneet valittivat JSP:llä.

Vienan korvessa avautui suomalaisten helvetti. Rykmentti ei saanut perääntymislupaa, vaikka everstiluutnantti Turtola sitä toistamiseen pyysi. Viimeisellä soittokerralla 29.8. kenraali Hjalmar Siilasvuo hauk-kui lopulta alaisensa pelkuriksi. Turtola kaatui samana päivänä.

Kun Kiestingin mottiin oli marssinut 2 800 miehen jalkaväkiryk-mentti, omin jaloin soita pitkin sieltä palasi 800 miestä 4. syyskuuta. Alikersantti Kalle Päätalo haavoittui kahteen kertaan yhdessä motin epätoivoisista vastahyökkäyksistä, mutta hänet ehdittiin vielä siirtää rataa pitkin Kiestinkiin ja edelleen Kuusamon kautta Ouluun hoitoon.

Miksi Kiestingin sota siis on jäänyt vähälle julkiselle huomiolle? Syi-

tä tähän löytyy ainakin kolme. Samaan aikaan hyökättiin Kar-jalassa, ja niin kotirintaman kuin propagandakoneiston suurin huomio oli siellä. Toisekseen, sodan jälkeen ei haluttu oikein muistella, että Kiestingissä taisteltiin rinta rinnan saksalaisten kanssa.

Tänä päivänä kolmas seikka liittyy ensimmäiseen. Suunta kiinnostaa vain Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Tietoja kai-vataan sieltä, missä omat ja naapurin pojat taistelivat. Lisäksi Kiestingin rintamavastuu luovutettiin kokonaisuudessaan sak-salaisille kesällä 1942. Loppurytäkkää ei suomalaisille tullut siellä.

Viimeinen tekijä on itse taistelun tulos. Kokonainen rykment-ti ajettiin puna-armeijan piiritykseen. Sodanjohdon väärät, jää-räpäiset ratkaisut alistivat satoja ihmiskohtaloita onnettomaan loppuunsa.

Teksti: Jukka Halonen

Kirjoittaja tekee Taivalkosken näyttämöllä teatterikäsikirjoi-tuksesta Kalle Päätalon kirjasta ”Liekkejä laulumailla”. Tähän kirjoitustyöhön on myönnetty KSR:n apuraha.

n Sohjanan ylitys 1941 maksoi paljon ihmisverta. Kuva Eero Lempiäisen arkistoista.

Page 41: Kansan Sivistysrahasto