Arki kahden kulttuurin perheessä

Sivu 5

KristAlli Nro 228.10.2010

KD Naiset / KD Kvinnorna

Lähdön ja uuteen kotoutumisen tuska

Maahanmuuttaja työllistyy hitaammin

Sivu 4 Sveska sidan 6

Sivu 7

Naistenhaasteet kahden kulttuurin välissä

2 28.10.2010

KD Naiset, naiset@kd.fiVaikuttamassa

Naisten ystävyyttä yli kulttuurirajojen

Puheenjohtajiston palsta

Maahanmuuttajien kotouttamisen onnistu-miseen tarvitaan sekä jämäkkyyttä että aitoa vuorovaikutusta kanta-suomalaisten kanssa.

Marika Visakorpi

Eräänä syksyisenä perjantai-iltana astuin bussiin Helsingin keskus-tassa. Toiselle puolelle käytävää tuli istumaan pari 4-kymppistä, siistinoloista, selvin päin olevaa miestä.

Tuskin olimme liikkeelle pääs-seet, kun toinen totesi kovaan ää-neen olevansa innokas ampumaan nimeltämainittuja kansallisuuksia edustavat maahanmuuttajat.

Katsoin pöyristyneenä miehiin, jotka jatkoivat juttua päivitellen, miten Helsingin keskustan ovat viikonloppuiltaisin vallanneet ul-komaalaistaustaiset jengit. Huolta tuntui olevan suomalaisten jäämi-sestä alakynteen ja siitä, että maa-hanmuuttajat saavat etuja ilman mitään ansiota.

Miesten reaktio oli räikeän ra-sistinen ja kerrassaan tuomittava. Mielessäni ajattelin, ettei tällaista voi kuunnella julkisella paikalla siihen puuttumatta ja sanoinkin miehille pois lähtiessäni, että tyyli oli heillä nyt väärä.

Samalla tilanne sai kuitenkin myös miettimään asiaa eri vink-

keleistä. Harvoin Helsingissä vii-konloppuiltaisin liikkuvana, olin itsekin pannut merkille, että ka-tukuvassa oli huomattavan paljon enemmän nuoria ulkomaalais-taustaisia henkilöitä kuin vaikka-pa 10 vuotta aiemmin. Tiedossa on sekin, etteivät rikokset ole val-lan tuntemattomia ilmiöitä näis-säkään porukoissa.

Yhtä totta kuitenkin on myös se, että rikosten teko sujuu monelta kantasuomalaiseltakin etenkin viikonlopun maistissa.

Suomalaisilla on myös opittavaa

Mitä jos ottaisimmekin oppia toisin päin? Olen päässyt läheltä seuraamaan ja kuulemaan elä-mänmenosta eräässä suuressa es-poolaisessa lähiössä, jonka vuok-rataloissa asuu paljon maahan-muuttajia.

Iltaisin lähiöbaarin nurkilla hoippuu porukkaa ja humalais-ten möykkää kuuluu myös talossa - kaikki tämä tyystin kotimaisin voimin.

Ääntä ja elämänmenoa saattaa toki kuulua vierasmaalaisilla ni-milläkin varustettujen ovien ta-kaa.

Mikä mielenkiintoisinta, tällä alueella kuitenkin porraskäytävän

ovet avautuvat ja autot antavat ti-laa jalankulkijoille huomattavasti paremmin kuin varakkaammalla asuinalueella. Ja asialla näyttää näissä myönteisissä tapauksissa useimmin olevan ulkomaalais-taustainen henkilö.

Kotoutuminen tärkeää

Maahanmuutosta puhuttaessa nousee toisaalta myös väistämättä esille kotoutumisen merkitys.

Molemminpuolinen vuorovai-kutus, kielen ja suomalaisen yh-teiskunnan perusperiaatteiden oppiminen sekä työllistyminen antavat jo oivalliset eväät kotoutu-miselle.

Eri kulttuurit voivat tuoda mo-nenlaista rikkautta meidän kaik-kien ulottuville. Itsekin olen saa-nut nauttia mm. kurdiystävieni herkullisista ruuista ja toisaalta viedä heitä ihmettelemään marja-metsän antimia. Vain kohtaamalla ymmärrys ja kielitaito paranevat.

Mikäli sen sijaan epäonnis-tumme tasapuolisessa oikeuksien antamisessa ja velvollisuuksien edellyttämisessä eri väestöryhmil-le, luomme maaperää sekä syrjäy-tymiselle että rasismille.

Kotoutumiseen on panostettava nyt kun maahanmuuttajien osuus

on vielä moneen muuhun maahan nähden vähäinen.

Kaikkea ei voida sallia

On myös asioita, joita ei kulttuu-riin vetoamalla voida Suomessa hyväksyä.

Tyttöjen ympärileikkaus, perhe-väkivalta ja verojen maksamatta jättäminen eivät ole sallittuja ke-nellekään.

Roskat viedään roskapönttöön, kerrostalossa ei juhlita yökausia ja koulussa käydään koulunkäynti-iässä oli kyseessä kuka tahansa.

Kimurantimmaksi asiat mene-vät, kun tullaan vaikkapa tasa-arvokysymyksiin. Mitä jos esim. islamilaisesta kulttuurista tuleva kieltää lastaan koulussa leikki-mästä toista sukupuolta olevan kanssa tai vaatii päiväkodin lasten nukkumajärjestelyjä uusittavaksi koska tytöt ja pojat eivät saa hä-nen mielestään nukkua lähekkäi-sissä pedeissä?

Tällaisia väitteitä on tullut esiin julkisuudessakin viimeisen vuo-den aikana.

Ketään ei voi toki pakottaa leikkimään toisen kanssa, mutta tämäntyyppisiin vaatimuksiin on suhtauduttava nähdäkseni varsin jämäkästi.

Suomessa tytöt ja pojat, miehet ja naiset ovat samanarvoisia eikä erottelu sukupuolen perusteella kuulu yhteiskuntaamme.

Rajanveto kulttuurin vaatimus-ten huomioon ottamisessa ei aina ole helppoa. Siksi selkeät menet-telytavat on syytä miettiä ajoissa. Molemminpuolinen kunnioitus ja tutustuminen voivat muuttaa haas-tavatkin tilanteet rikkaudeksi.

Marika Visakorpipuheenjohtaja

KD NaisetJyväskylä

KristAlli

ISSN 1797-4984

Toimitus ja kustantaja KD Naiset ry Karjalankatu 2 C, 7. krs 00520 HELSINKI naiset@kd.fi www.kdnaiset.fi

Päätoimittaja Saara Ruokonen (09) 3488 2226

Painopaikka Lehtikanta Oy, Kouvola

Muutin vuonna 1994 Pikku Huo-palahteen. Alueen rakentaminen oli vielä kesken, mutta siellä näkyi jo Helsingin kaupungin periaate: vuokra-, asumisoikeus- ja omis-tusasunnot rakennetaan limittäin ja lomittain.

Tarkoituksena oli saada alueelle monipuolinen asukaskirjo. Aluet-ta suunniteltaessa ei varmaan ku-kaan kuitenkaan arvannut, mil-laisen kirjon me asukkaat lopulta muodostaisimme.

Suomi muuttui 1990-luvun alus-sa yllättäen muuttovoittomaaksi. Silloin muuttajista suurimman osan muodostivat eri kriisipesäk-keistä tulleet pakolaiset ja turva-paikanhakijat.

Helsingissä heitä asutettiin pal-jon uusille asuinalueille valmistu-

neisiin kaupungin vuokrataloihin, siis myös Pikku Huopalahteen.

Kun katsoin kadulla ohikulke-vaa monen kirjavaa ihmisjoukkoa, niin mietin miten heihin pitäisi suhtautua. Lähialueilta muut-taneita en tietenkään pystynyt erottamaan ulkoasun perusteella, mutta heitäkin tiesin joukossa ole-van.

Ulkomaan matkoillani olin hei-tä kyllä nähnyt, mutta nyt he olivat tulleet tänne minun kotinurkilleni ja ihan pysyvästi asumaan.

Sisimmässäni heräsi ajatus, että haluan tutustua heihin ja osoittaa ystävällisyyttä.Mutta miten par-haiten saisin heihin yhteyden, eri-tyisesti naisiin?

Ratkaisu löytyikin sitten seu-rakunnasta, jossa jo tehtiin työtä

maahanmuuttajien parissa. Menin siis mukaan tähän työhön.

Kysyin maahanmuuttajatyötä johtavalta diakonilta, mitä maa-hanmuuttajanaiset kaikkein eni-ten tarvitsevat. Vastaus oli selkeä: ystävyyttä suomalaisten naisten kanssa.

Otinkin sitten tavoitteekseni

löytää muutama nainen, joiden kanssa ystävystyä. Heille minun pitäisi avata kotini ja antaa aikaa.

Jonkun ajan kuluttua syntyikin luonteva tilanne, jossa tutustuin Irakista paenneeseen kristittyyn perheesen.

Pian huomasin yllätyksekseni olevani saajapuolella, varsinkin makuhermoni. Vaimo oli taitava ruuanlaitaja ja toi milloin minkä-kinlaisia herkkuja maistiaisiksi.

Olohuoneeni marokkolaisesta matosta tuli uudelle ystävälleni kuin lentävä matto mielenmaise-miin entisestä kotimaasta. Tällä matolla istuen hän kertoi kuule-mansa surulliset uutiset, mutta muisteli myös entistä kotia ja elä-mää siellä. Minulla oli etuoikeus olla mukana näillä matkoilla.

Sain myös olla tukena perheen perehtyessä suomalaiseen yhteis-kuntaan ja samalla opin, mitä käy-tännön ongelmia siinä tulee eteen.

Saara Ruokonen

Pian huomasin yllätyksekseni

olevani saajapuo-lella, varsinkin makuhermoni.

Maahanmuuton monet kasvotSaara Ruokonen

Eri kulttuurit voivat tuoda monenlaista

rikkautta meidän kaikkien

ulottuville.

Saara Ruokonen

Marika Visakorpi

328.10.2010

Kristillisdemokraattiset Naiset ry

Naisten on mentävä rohkeasti mukaan yh-teiskunnalliseen pää-töksentekoon ja tehtävä yhteistyötä myös yli puoluerajojen.

Yhteiskunnalliset asiat ovat kiin-nostaneet minua aina, koska olen halunnut osaltani vaikuttaa sii-hen, että asiat muuttuvat parem-paan suuntaan. Tämän takia olin nuorena mukana ammattiyhdis-tystoiminnassa.

Kun muutin Joensuusta Var-kauteen vuonna 2002, niin mie-heni lähti mukaan politiikkaan Kärkkäisen Karin tukijaksi.

Lähdin sitten itsekin ehdok-kaaksi kunnallisvaaleihin 2004, kun Kari pyysi meitä molempia. Olen kasvanut kristillisessä kodis-sa, joten Kristillisdemokraatit oli luonnollinen valinta minullekin.

Pääsin varavaltuutetuksi ja myöhemmin terveyslautakuntaan. Vuoden 2008 kuntavaaleissa pää-sin edelleen varavaltuutetuksi. Olen nyt tarkastuslautakunnassa ja kaupungin omistaman yhtiön hallituksessa.

Sukupuolten tasa-arvo kodin perintönä

Olen syntynyt Etelä-Suomessa ja kotona meillä oli vain tyttöjä. Opin siksi, ettei ole väliä sillä, mitä työtä naiset ja miehet tekevät.

Vasta aikuisena ”maaseudulla” törmäsin silloin tällöin sovinis-miin, mutta kun tasa-arvoinen kasvatus oli kohdallaan, osasin antaa asenteiden olla rajoittamat-ta omaa elämääni. Olin yrittäjänä Joensuussa ja kerran eräs mies halusi tavata johtajan. Kerroin, et-tä tässä hän seisoo. Ei meinannut uskoa, että nainen voi olla yrittäjä ja johtaja.

Yrittäjänä opin ymmärtämään

hyvin taloudenhoitoa ja numeroi-ta. Se taito on hyödyllinen myös luottamustehtävissä.

En myöskään ole koskaan aja-tellut, että naiset ja miehet vaikut-taisivat yhteiskunnassa eri tavalla.

Naisten painotuksissa on usein kuitenkin tunnepuoli enemmän mukana, joten ehkä nainen pystyy näkemään ja ymmärtämään sosi-aalisia epäkohtia omakohtaisem-min.

Lähihoitajan ammatistani on uskoakseni myös hyötyä ihmisten hyvinvoinnin puolustamisessa.

Pohjois-Savon naispiirin johtoon

Pohjois-Savon naispiirin puheen-johtajaksi tulin tänä vuonna ”vä-hän vahingossa”, ikäänkuin puun takaa.

Kuopiolaiset halusivat, että var-kautelaiset ottaisivat nyt vetovas-tuun. Puheenjohtajaksi valinnan pohjana oli ehkä se, että olen ollut pitkään Varkauden paikallisosas-ton johtokunnan jäsen ja puolue-aktiivi.

Puheenjohtajaksivalinnan jäl-keen oli tulossa aika pian naisten-päivä 8.3., jonka tiimoilta Saara kannusti järjestämään jotain Var-kauteen.

Puhuin asiasta ensin Varkauden yrittäjien puheenjohtajan kanssa ja päätimme tehdä jotain. Otin sit-ten yhteyttä kaikkien puolueiden naisvaikuttajiin, jotka sitten lähti-

vätkin ideaan mukaan. Saimme sponsoreita kahvituk-

seen ja kaupunki antoi tilat. Näin saatiin tapahtuma, jossa ensin ulkoiltiin ja sitten eri puolueiden vaikuttajanaiset puhuivat mm. ta-sa-arvosta ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja sen ehkäisemisestä.

Tapahtuma oli yleisön mielestä onnistunut ja tapahtuman toivot-tiin syntyvän perinteeksi Varkau-dessa.

Kun saadaan naiset puoluee-seen ja muihin asioihin katsomat-ta tekemään yhteistyötä, näemme, että naisissa on todellista joukko-voimaa vaikuttaa yhteiskunnassa mitä erilaisimmilla tavoilla!

Joku vaikuttajanaisista kertoi, että poliittisten naisten yhteistyötä oli yritetty joskus aikaisemminkin, muttei ollut onnistunut, mutta nyt se onnistui.

Kotoutumisen aakkosetOpettajaelämäni eräs erikoisimmista työtehtävästä on ollut kotikäynti perheessä, jossa päähuomio kohdistui perheen äi-tiin ja vauvaan, ei minun omiin oppilaisiin. Neuvola koki kult-tuurien välisen keskustelun talvipakkasten lähestyessä haas-tavaksi ja pyysi apua perheen kanssa työskentelevältä opet-tajalta. Opettajatar keräsi kassit ja pussit pullolleen omasta kodista ja kavereilta löytyviä vauvan kausivaatteita pakkasta ja viimaa varten ja lähti opetusmatkalle. Kun lähtömaassa ei neuvolajärjestelmä ollut tullut tutuksi, sen käyttö ja kuunte-leminen eivät ollut aivan helppoa. Sen sijaan nuortakin opet-tajaa kuunneltiin. Käyntini jälkeen vauva kurkisteli vaunuista toppapuku päällä kerrospuettuna.

Maahanmuuttaja aloittaa monesti kulttuuriin sopeutumisen ihan alusta. Juurille, lähtömaahan on jäänyt monet toimivat käytännöt ja suomalainen yhteiskunta odottaa täysin toisen-laista käytännön toimintaa. Moneen arkiseen tapaan on ihan pätevä, paikallinen selitys – siellä ja täällä. Silti uuden omak-suminen voi ensin tuntua vaikealta.

Kuten esimerkissäni, lämpimistä olois-ta tulevalle voi olla vaikea ymmärtää, miksi vauvaa tumpataan paksuun vaip-paan ja kerrospuettaviin vaatteisiin. Rokotusohjelmien tai painonseuran-nan perinteet eivät välttämättä tunnu järkeenkäyville. Paikallinen arkikult-tuurikin tuo monia yllätyksiä. Ei siis ihme, että juurtuminen työelämään ja kansalaisvaikuttamiseen voi viedä vie-lä enemmän voimavaroja, mitä kotipe-sään kuuluvat perustoiminnot.

Työelämän merkitystä maahanmuut-tajan yhteiskuntaan sopeutumisen kannalta ei voi korostaa liikaa. Työn kautta maahanmuuttaja voi todella kokea olevansa täysipainoinen osa yhteiskuntaa. Maahanmuuttajien työelämään asettuminen vaatii kuitenkin ponnisteluja. Vaikka maahanmuuttajien työttömyysaste on jo hiukan korjaantunut, on se vielä kolminkertainen verrattu-na suomalaisiin. Naisten työllistyminen on erityisen vaikeaa, riippuen koulutuksesta, kielitaidosta ja iästä.

Kielitaidon merkitys on erityisen tärkeä kaiken kotoutumisen osalta. Pelkkä puhuttu kieli, sanojen ja sääntöjen täyteläinen osaaminen ei riitä. Kulttuuri ja tavat kielen takana avaavat suomalaisen elämäntavan ja auttavat juurtumaan paikalliseen arkeen.

Oman opettajaelämäni aikana kohtasin monia muualta kii-reellä lähteneitä perheitä. Autioituvalla maaseudulla ajelles-sani olen miettinyt, miksi näitä maahan muuttaneita viljeli-jäperheitä ei asuteta suomalaiselle maaseudulle, sinne, missä vielä on väkeä, missä on toisaalta mahdollisuus viljellä ja myös yhteisöjä, joissa eri-ikäinen suomalainen väki elää arkeaan.

Sari Palm, kansanedustaja ja KD:n varapuheenjohtaja, Kouvola

Puun takaa naispiirin johtoon

KD Naisten liittokokousKD Naisten ylin päättävä elin on liitto-kokous, joka kokoon-tuu kerran vuodessa. Naispiirit valitsevat sinne viralliset edus-tajansa.

Vuoden 2010 liittokokous pidettiin Jyväskylän kristillisellä opistolla lokakuun alussa. Runsaan koulu-tuksen takia sinne kutsuttiin myös muitakin jäseniä. Paikalla olikin yli 50 naista eri puolilta maata.

Vuoden 2011 toimintasuun-nitelmassa ja budjetissa näkyy eduskuntavaalit perustoimintojen lisäksi.

Kokouksessa vieraillut puo-luesihteeri Peter Östman ker-toi naisjärjestön merkityksestä KD:ssä. Lisäväriä toivat Ruotsin KD Naisten puheenjohtaja Maria Fälth ja varapuheenjohtaja Britt-Mari Berensson.

Koulutusosion aiheina olivat maahanmuuttajien kotoutuminen ja ikäihmisten tarvitsemien pal-veuluiden turvaaminen.

Työssä jaksamista tuettava

Liittokokous hyväksyi julkilausu-man työssäjaksamisen tukemisesta:

Viime eläkeuudistuksessa on heikennetty osa-aikaeläkkeen mahdollisuutta. Joustava kunnon mukaan rakentuva työelämän lop-pukaari on kuitenkin merkittävä keino saada jatkamaan työuria. Lisäksi yksilöllisesti rakennettu työelämän ja eläkkeen vuorottelu tukee vajaakuntoisten mahdolli-suutta osallistua työelämään.

Työhyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että Kela rahoittaa riittä-västi työkykyä ylläpitävää kuntou-tusta.

Varhainen puuttuminen ris-keihin terveystarkastusten yhte-ydessä ja yksilölliset kuntoutus-suunnitelmat tulee mahdollistaa kaikille työikäisille riippumatta

siitä, kuuluuko työterveyshuollon piiriin. Työterveyshuollon järjes-täminen ja siihen liittyvät pal-velut ovat epätasaisia riippuen työnantajasta. Osa suurista työn-antajista on ymmärtänyt työter-

veyshuollon tuotannollisesta nä-kökulmasta.

Työilmapiiri, johtaminen sekä ammattitaidon kehittäminen ovat tärkeät perustat jaksamiselle. Työssäuupumis- ja työpaikkakiu-

saamistilanteissa työnantajaa ja työterveyshuoltoa tulee velvoittaa tekemään suunnitelma siitä, millä keinoin työntekijän työssäjaksa-mista tuetaan.

Saara Ruokonen

EduskunnastaSari Palm

Tarja Silden-Reiss

Pohjois-Savon naispiirin puheenjohtaja

VaravaltuutettuVarkaus

Naisissa on todel-lista joukkovoimaa

vaikuttaa yhteis-kunnassa mitä erilaisimmilla

tavoilla!

Heikki Sipola

4 28.10.2010

KD Naiset, naiset@kd.fiNaisten elämästä

Arki kahden kulttuurin perheessäKahden kulttuurin perheillä on omat haas-teensa, mutta niistä sel-vitään yhdessä sopien ja sopeutuen.

Eeva-Liisa Osamitsu Vantaalta avioitui japanilaisen miehen kans-sa vuonna 1974. He tutustuivat toisiinsa Tokiossa, kun Eeva-Liisa oli mennyt töihin Suomen Japanin suurlähetystön kaupallisen sihtee-rin perheeseen.

Eeva-Liisa jatkoi Japanissa eng-lanninkielen opiskelua ja sai työn-antajansa suhteiden kautta yksi-tyisopettajaksi nuoren miehen.

- Tämä oli päättänyt olla minul-le, rohkealle tytölle turvan antaja, sillä olihan Tokio suurkaupunki. Niin siinä sitten kävi, että englan-nintunnit muuttuivatkin seuruste-luksi, joka johti vuoden kuluttua kihlaukseen.

- Mieheni tahtoi tulla kristityk-si, että hän ymmärtäisi paremmin minua, ja koska Suomi on kristitty maa. Kristinuskoon hän oli saanut kosketuksen jo lapsena käytyään katolista leikkikoulua. Hän tahtoi myös pitää kristilliset häät, joten tuleva mieheni meni kastekou-luun, jonka jälkeen hänet kastet-tiin.

Kun Eeva-Liisan kahden vuo-den työsopimus Japanissa päättyi, he matkustivat yhdessä Suomeen. Häät pidettiin vanhassa puisessa maalaiskirkossa.

Kahden kulttuurin perhe – otetaan hyvät puolet kummastakin

- Olemme eläneet aivan tavallista perhe-elämää, Eeva-Liisa Osamit-su toteaa. Kulttuurien erilaisuus tuotti toki alkuun hankaluuksia, koska moni asia minkä saattoi tehdä Japanissa, ei ollutkaan tääl-lä Suomessa mahdollista.

Japanilainen perheenisä tah-too ohjailla perheen elämää. Siksi Eeva-Liisan miehen oli alkuun

vaikea hyväksyä sitä, että vaimolla voi olla oma mielipide.

- Kun on kasvanut erilaisessa kulttuurissa ja jo ”äidin maidossa” omaksunut roolimallit, niin vaikea niistä on päästä eroon. Mieheni on pitänyt siksi opetella meidän ta-vat elää, niin että voimme yhdessä suunnitella ja toteuttaa toiveitam-me, Eeva-Liisa kertoo.

Aviomies on kuitenkin myös hyö-tynyt suomalaisesta kulttuurista.

- Japanissa yleensä nainen lait-taa ruuat. Me taas syömme japa-nilaisittain, koska mieheni nauttii ruuanlaitosta ja hän kokkaa hyvää japanilaista ruokaa. Mutta kyllä miehelleni ja lapsillemme maistu-vat myös minun tekemät suoma-laiset herkut, kuten karjalanpaisti, lihapullat ja perunamuusi sekä perinteiset jouluruuat, Eeva-Liisa vakuuttaa.

Joidenkin suomalaisten suhtau-

tuminen ja ennakkoluulo ulko-maalaisia kohtaa ihmetyttää Ee-va-Liisaa. Kansainväliset perheet joutuvat etsimään itselleen oman-laisensa tavan elää suomalaisessa kulttuurissa. Molempien kulttuu-reista otetaan se, mikä sopii juu-ri meidän perheeseen. Pitää olla vahva ja kestää ulkoapäin tulevat arvostelut.

Kansainvälisyys on elämän rikkautta

Eeva-Liisa Osamitsun mielestä kansainvälisyys ja monikulttuu-risuus ovat rikkautta. Ne antavat laajemman näkökulman asioihin ja siinä oppii ymmärtämään elä-mää monipuolisemmin ja avaram-min.

- Kaksi lastamme ovat kasva-neet suvaitsevaisiksi toisia ihmisiä kohtaan. Heille on helpompaa hy-väksyä erilaisuus, kuin jos olisim-me suomalainen perhe.

- Oma perheeni ja sukuni toi-vottivat mieheni tervetulleeksi sukuun. Anopin ja vävyn välit ovat olleet kaiken aikaa hyvät, Eeva-Liisa toteaa hyvillä mielin. Myös minun appivanhempani olivat ys-tävällisiä minua kohtaan ja koin, että he hyväksyivät minut sukuun.

- Mieheni on 36 vuoden aikana sopeutunut hyvin suomalaiseen elämään. Hän on Suomen kansa-lainen ja oppinut hyvin suomen kielen. Työelämässäkin hän oli pi-

detty työtoveri. Mieheni sanookin, että on sydämeltään enemmän suomalainen kuin japanilainen. Suomen talveen sopeutuminen oli kuitenkin hänelle alussa vaikeaa.

Yhteisöllisyys on tärkeää japani-laisille. Yhteydenpito omaan koti-maahan oli alkuvuosina tiivistä, kun aviomiehen vanhemmat vielä elivät. Sieltä tuli paketteja useaan kertaan vuodessa. Osamitsut ovat myös perheenä vierailleet Japanis-sa ja sieltä ovat sukulaiset käyneet Suomessa.

Lapsille perheen kaksi kulttuu-ria ovat olleet positiivinen ja iloi-nen asia. On kaksi kotimaata ja kaksi kieltä, se on rikkautta. Heillä on jo omat perheet. He ovat myös mukana japanilais-suomalaisten nuorten perustamassa yhdistyk-sessä, joka järjestää tapahtumia ja yhdessäoloa yhteisten asioiden merkeissä.

- Olen saanut elää rikasta elä-mää perheeni kanssa ja siitä saan kiittää Taivaan Isää, että Hän on johdattanut elämääni näin, Eeva-Liisa kiteyttää onnellisena.

Saara Ruokonen

Ruotsin KD Naisten raportti maahanmuutosta

Saara Ruokonen

Eeva-Liisa tulevan miehensä kanssa kukkivan kirsikkapuun alla Tokiossa vuonna 1973.

Puut ja vesi ovat tärkeitä japanilai-sille, samoin Eeva-Liisa Osamitsulle ja hänen japanilaiselle miehelleen.

Maahanmuuton ja kotouttamisen hoitami-sessa tarvitaan naisnä-kökulmaa.

Maahanmuuttajanaisten tarpeet ovat erilaisia kuin maahanmuut-tajamiesten. Siksi maahanmuut-tajanaiset tarvitsevat ohjaajik-seen ja tulkeikseen naisia. Nämä pystyvät paremmin samaistu-maan naisten asemaan ja saavut-tamaan kotoutuvien naisten luot-tamuksen.

Maahanmuuttajanaiset tulevat myös usein maista, joissa naiset ovat alistetussa asemassa. Siksi kotoutumisessa tarvitaan kärsi-vällisyyttä kulttuurierojen takia, sillä esimerkiksi sukupuolten tasa-arvoisuuden sisäistäminen

vaatii aikaa.Nämä olivat keskeiset tulokset

Ruotsin KD Naiset tammikuus-sa 2010 julkaistussa raportissa ”Maahanmuutto ja kotoutumi-nen naisten näkökulmasta”. Sii-nä osoitetaan, että naisten ja miesten turvapaikanhaku- ja kotoutumisprosessit tapahtuvat erilailla.

Tärkeää näissä prosesseissa on tunnistaa, että jo naisten lähtö-tilanne on miehiä heikompi. Sik-si naiset tarvitsevat enemmän ja toisenlaista huomiota kotoutu-misvaiheessa.

Esimerkiksi nuoret perheelli-set naiset saavat lapsia ja tämä estää heitä osallistumasta täy-sipainoisesti tai ollenkaan kie-likoulutukseen, neuvontaan ja muihin kotoutumispalveluihin määräajan kuluessa.

Naiset tarvitsevat myös roh-kaisua ja malleja tullakseen it-senäisiksi toimijoiksi uudessa yhteiskunnassa. Näin he pysty-vät paremmin tukemaan myös lastensa kotoutumista.

Tiivis informaatiopaketti

Raportin tarkoituksena oli luoda pohjaa poliittiselle keskustelulle ja tukea kristillisdemokraattisen po-litiikan kehittämistä. Se on myös tietopaketti, joka antaa välineitä yhteiskunnassa käytävään keskus-teluun maahanmuutosta. Se ei siis ole suoraan poliittinen ohjelma Suomen KD:n tapaan.

Raportissa on kuitenkin esitetty myös lista poliittisia toimenpide-ehdotuksia, joilla ajetaan tarvitta-via muutoksia.

Saara Ruokonen Ruotsin KD Naisten puheenjohtaja Maria Fälth kertoi terveiset Ruotsista ja vastasi suomalaisten kysymyksiin, tulkkina Niklan Andersson.

Kansainväliset perheet joutuvat

etsimään itselleen omanlaisensa

tavan elää suo-malaisessa kult-

tuurissa.

Heikki Sipola

528.10.2010

Kristillisdemokraattiset Naiset ry

Kotouttamisen onnistu-minen on tärkeää sekä maahanmuuttajille että suomalaiselle yhteis-kunnalle.

Jyväskylän maahanmuuttajapal-veluiden johtaja Kati Turtiainen piti KD Naisten liittokokouksessa lokakuun alussa katsauksen maa-hanmuuttajien kotouttamista oh-jaavasta lainsäädännöstä ja kotou-tumisen haasteista kunnissa.

Kotouttamislakia ja ulkomaa-laislakia ollaan parhaillaan uudis-tamassa. Jo nykyisessä laissa kun-nat velvoitetaan laatimaan kotout-tamissuunnitelma, mutta kaikki eivät sitä ole vielä tehneet.

Hyvinvointiin panostettava

Turtiainen esitteli pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden hyvinvoin-tiin vaikuttavia tekijöitä. Suoraan vaikuttavia ovat mm. olosuhteet ennen Suomeen tuloa sekä millai-sista olosuhteista he tulevat ja mil-laisia menetyksiä kokeneet.

Myös ikä, sukupuoli, koulutus ja kansallisuus vaikuttavat sekä olosuhteet Suomeen tulon jälkeen. Ero perheestä ja yhteyksien puut-tuminen oman kulttuurin jäseniin sekä mahdollinen muukalaisvihan kokeminen ja työttömyys heikentä-vät kotoutumista ja hyvinvointia.

Stressitekijöitä pehmentävät muuttajan henkilökohtaiset re-surssit, kuten kestävyys, hyvä itse-tunto ja terve ylpeys juuristaan.

Sosiaaliset ja taloudelliset re-surssit ovat myös taärkeitä. Näitä ovat mm. läheiset perhesuhteet, oman yhteisön sosiaalinen tuki, yhteiskunnan sosiaalinen tuki se-kä työ ja omat tulot.

Jyväskylän kotouttamismalli

Pakolaisille ja maahanmuutta-jille tehdään psykososiaalinen alkukartoitus ja perheen kotou-tumisen seuranta. Alkuvastaan-otto tehdään yhdessä yhdistysten kanssa, joilla on omia kotoutu-miseen liittyviä hankkeita ja toi-mintoja.

Myös työvoiman ulkopuolella oleva kotiäidit ja eläkeläiset huo-mioidaan.

Saara Ruokonen

Kuntien vastuu kotouttamisessa

Lähdön ja uuteen kotoutumisen tuskaLähtöpäätöksen teko ja uuteen kotimaahan kotoutuminen koette-levat koko perhettä.

Saara Ruokonen

Espoolaisen Lala Zakarianin per-heen tilanne oli Armeniassa 1988 tapahtuneen suuren maanjäris-tyksen jälkeen niin hankala ja toi-voton, että vanhemmat päättivät lähteä etsimään lapsilleen parem-paa tulevaisuutta.

Zakarianit tulivat Suomeen 1995 tavallisella viisumilla ja menivät Ruotsiin etsiäkseen sieltä työtä. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska viisumi oli Suomeen.

Suomeen palattuaan perhe haki täältä sitten turvapaikkaa. Oleske-luluvan saamiseen meni kuitenkin kokonaista viisi vuotta ja se oli raskasta aikaa varsinkin vanhem-mille.

Elämää vastaanottokeskuksessa

Zakarianit asuivat aluksi Ruukin vastaanottokeskuksessa Raahen lähellä. Talo oli syrjässä metsän keskellä ja siellä asui viisi perhet-tä, jokaisella käytössään yksi huo-ne. Keittiö ja yksi kylpyhuone oli-vat yhteisessä käytössä.

- Alkuun meidän oli todella vai-keaa sopeutua Suomessa oloon, mitä epävarmuus tulevaisuudesta vielä lisäsi, Lala huokaa. Toimeen-tulotuella perhe osti ruokatarpeet ja muut elämiseen tarvittavat. Myöhemmin Zakarianit pääsi-vät muuttamaan Ruukin kunnan asuntoon.

Lala Zakarian on fysiikan mais-teri ja erityispedagogi ja hänen miehensä venäjän ja armenian

kielen opettaja. He toimivat va-paaehtoisina Ruukin lukion venä-jänopettajan avustajina.

Lisäksi Lala siivosi vastaanotto-keskuksen ja työskenteli kahtena päivänä viikossa sen päiväkodissa. Palkka oli 200 mk (n. 33 euroa) kuukaudessa.

- Näin saimme edes jotain toi-mintaa odotuksen keskelle ja hyö-dynnettyä omaa ammattitaitoa sekä myös pienen lisän talouden ylläpitoon, Lala toteaa.

Yhteydet paikalliseen väestöön

olivat vähäisiä. Vastaanottokeskus järjesti välillä joitakin yhteisiä ti-laisuuksia.

Armenialaisilla on oma kirkko, joka on lähellä ortodoksikirkkoa. Zakarianit pääsivätkin muutaman kerran käymään Oulun ortodoksi-kirkossa ja se tuntui hyvältä.

Kotoutuminen on haasteellista

Kun oleskelulupa vihdoin myön-nettiin, Zakarianit muuttivat Raa-heen, jossa vanhemmat menivät suomenkielen kurssille. Työmah-dollisuuksia Raahessa ei kuiten-kan ollut, mutta työharjoitteluun Lala pääsi Raahen luterilaiseen seurakuntaan.

- Vuonna 2001 muutimme Es-pooseen ja löysin itse töitä koulun-käyntiavustajana, Lala toteaa.

Vanhemmat läpäisivät Suomen kansalaisuuden saamiseen vaadi-tun kielitestin ja kansalaisuuden Zakarianit saivat vuonna 2006.

Saadakseen oman alansa töitä olisi Lalan pitänyt pyytää opetus-hallitukselta todistus tutkintonsa vastavuudesta ja hankkia tarvitta-va lisäkoulutus pätevyyden saami-seksi Suomessa.

Elämäntilanteen vihdoin rau-hoituttua vuosia kestänyt paine purkautui hänellä kuitenkin ma-sennuksena. Mieskin sairastui va-kavasti ja hän on sairaseläkkeellä. Lala tekee nyt paljon vapaaehtois-työtä ja elää työmarkkinatuella.

Lapset pääsivät helpommin kiinni suomalaiseen elämään

Turvapaikkahakemuksen käsitte-lyn aikana 12-vuotias poika sai en-sin kaksi kuukautta kieliopetusta-ja meni sen jälkeen peruskouluun normaalille luokalle. Hän menes-tyi hyvin koulussa ja pääsi yliop-pilaaksi. Tytär, 17 v, pääsi opiske-lemaan Raahen ammattikoulun keittiö- ja ravintolalinjalle.

- Lapset ovat kotoutuneet erit-täin hyvin Suomen. Kaipaus Ar-meniaan heillä kyllä on ja poika vieraili siellä jokin aika sitten, La-la kertoo.

Tytär opiskeli vielä lähihoitajak-si ja on nyt työssä päiväkodissa.

Hänkin asuu perheineen Espoos-sa. Poika kävi armeijan ylioppi-laaksitulon jälkeen ja on työssä, koska ei ole vielä päässyt opiske-lemaan.

Lähdön tuskaa

Vuoden 1988 maanjäristyksessä Zakarianien kotikaupungin raken-nuksista tuhoutui 80 prosenttia

Vaikka heidän kotitalonsa sääs-tyi, niin siinä ei ollut turvallista asua. Ensin perhe asui sotilastel-tassa ja sen jälkeen junanvaunussa kaksi vuotta. Lopulta he muuttivat takaisin omaan asuntoon sen ris-kit tietäen. Mutta sielläkään ei ol-lut sähköä eikä vettä.

Armenian itsenäistymisen myö-tä tuli maassa vaikeat ajat ja myös sota naapurimaan kanssa. Zaka-rianit halusivat parempaa työtä ja lapsille turvatumman tulevaisuu-den.

Lala uskoo, että jokaisen on vaikea lähteä pois maasta, jossa juuret on. Mutta jos olosuhteet tulevat tosi vaikeiksi, niin äidinkin

pitää taipua siihen, että lasten ta-kia on lähdettävä.

Armeniassa Lala on käynyt läh-dön jälkeen kaksi kertaa. Paluu Suomeen oli aina vaikeaa ja tämän sanoessaan Lala painuu kumaraan ja ääni hiljenee.

Zakarianit käyvät ortodoksikir-kossa Tapiolassa, mutta myös lute-rilaisessa kirkossa. Siellä Lala jär-jesti viime keväänä armenialaisen äitienpäivälounaan, jonka tuotto käytettiin Haitin lasten auttami-seksi. Lala tiesi, mitä elämä on maanjäristyksen jälkeen.

Lalan mielestä jokaisen, joka vaihtaa maata, on sopeuduttava siihen maahan, jossa asuu. Selviy-tymisessä auttavat usko, perhe ja suomalaiset ystävät.

Mutta on tuotava myös hyvää omasta kulttuuristaan.

- Jos suomalaiset ei puhu, niin minä aloitan puhumisen, Lala naurahtaa iloisesti.

- Haluan kiittää kaikkia ys-täviä, jotka ovat olleet meidän perheen tukena, Lala päättää haastattelun.

KD Naisilla koulutusta liittokokouksessa

Saara Ruokonen

Lala Zakarian lähti perheineen Armeniasta lasten paremman tulevaisuu-den tähden.

Eristäytyneisyys ja verkostojen • puuteLiian suuret tunne-elämän vaati-• mukset perheenjäsenten välilläPerhehierarkian mullistus• Naisille uusi rooli - usein myön-• teinenMiehille uusi rooli - usein statuk-• sen menetysIsän roolin arvo putoaa• Mies menettää elämäntehtä-• vänsäLapselle kaksoisrooleja, lojali-• teettiristiriitojaLapset eivät saa käydä läpi • traumaattisia kokemuksiaanRajojenasettamisongelmia• Perhesalaisuudet•

Turtiainen,lähde Young & Stenmark

Pakolaisperheen haasteita kotoutumisessa

Jyväskylän maahanmuuttajapalveluiden johtaja Kati Turtiainen

Armenia otti kristinuskon viralliseksi uskonnoksi vuonna 301, ensimmäi-senä maana maailmassa. Tatevin luostaria alettiin rakentaa 800-luvulla.

Lala uskoo, että jokaisen on vaikea lähteä pois maasta,

jossa juuret on.

Heikki Sipola

6 28.10.2010

KD Naiset, naiset@kd.fiPå svenska KD Kvinnorna, naiset@kd.fi

ABC i integrationSom lärare har ett av mina mest speciella arbetsuppdrag varit ett hembesök hos en familj där föremål för observa-tion var mamman och ett litet barn som inte var min elev. Rådgivningen upplevde det som svårt att kommunicera över kulturgränserna och när vinterns kalla väder närmade sig, bad man läraren som jobbade med familjen om hjälp. Lärarinnan samlade kassar och påsar och fyllde dem med varma babykläder som fanns hemma och hos bekanta och gav sig iväg på studieresa. Eftersom man inte hade haft rådgivningstjänster i det land man kom ifrån, var det inte lätt att använda sig av tjänsterna eller lyssna på vad man rådde. Men en ung lärarinna lyssnade man på. Efter mitt besök tittade en liten, lager på lager- klädd bebis ut från sin stoppade dräkt, där hon låg i sin vagn.

En invandrare börjar ofta helt från början när det gäl-ler att anpassa sig till en ny kultur. Många fungerande sätt och metoder har blivit kvar i hemlandet och det finländ-ska samhället förväntar sig helt andra sätt att fungera. Det finns helt logiska förklaringar för de flesta vardagliga vanort – både här och där. Trots det kan det först kännas svårt att omfatta det nya.

Som i mitt exempel kan det först vara svårt att förstå var-för man stoppar om en bebis i tjocka blöjor och flera lager kläder. Det kanske inte känns vettigt att vara med i vacci-neringsprogram eller att följa upp barnets vikt. Det är inte konstigt att det kan ta ännu mer kraft än vad det finns i hemmet, för att komma in i arbetsliv eller att påverka som medborgare i ett samhälle.

Man kan inte nog betona betydelsen av arbetslivet för en invandrare och hans eller hennes integration i samhället. Genom arbete kan invandraren verkligen känna sig som en fullvärdig del av samhället.

Det krävs ändå att man jobbar för att invandrarna kan komma in i arbetslivet. Trots att arbetslöshetsgraden har svängt en aning mot det bättre, är den ännu tredubbel jäm-fört med för finländare. För kvinnor är det extra svårt att komma in i arbetslivet, beroende på utbildning, språkkun-skaper och ålder.

Språkkunskaperna är speciellt viktiga för all integration. Bara ett talat språk där man vet hur man ska rada ord efter varandra räcker inte. Kulturen och seden öppnar den fin-ländska livsstilen och hjälper till att rotas i en lokal vardag.

Under mitt lärarliv fick jag möta många familjer som hade lämnat sin hemtrakt i brådska. När jag har kört bil på en allt ödsligare lands-bygd har jag tänkt på varför man inte för jordbrukarfamiljer för att bo på den finländska landsbygden, till orter som ännu har invånare och där det ännu finns möjlighet att odla och där det ännu finns ge-menskap med finsk vardag i olika åldrar.

Kolumnen

Som följd av den ekonomiska krisen har arbetslöshet och so-ciala motgångar ökat ytterligare i många EU-medlemsländer. Det här har gjort att tonen mot i in-vandrardiskussionen har gett till-växtmöjligheter för olika extrem-organisationer. Samtidigt har man ändå vaknat till att fundera på vad som gått fel i invandringspolitiken, när resultatet är växande segrega-tion och ghettolika områden med invandrare ökar. T.ex. Tysklands förbundskansler Angela Merkel konstaterade att man under tidiga-re årtionden sett invandrarna som ”inflyttade arbetare” som senare skulle flytta tillbaka, och att man inte ens strävade till att integrera dem i det Tyska samhället.

Också i Finland kom invandrar-diskussionen upp på den politiska agendan med besked. Ännu har

vi långt under medeltalet med in-vandrare jämfört med resten av Europa, men vår tillväxt har hu-vudsakligen skett under de senaste 10-15 åren. I Finland har invand-ringspolitiken och ansvaret för in-tegrationen varit splittrad under olika ministerier och många prak-tiska åtgärder har förts över på kommunerna. Det är svårt att ska-pa sig en helhetsbild över situatio-nen trots att det finns riktgivande statistik till förfogande.

I en färsk undersökning som Helsingfors stad publicerade har man följt med ungefär 10 000 in-vandrares sysselsättning under de senaste 15 åren. Sysselsättnings-graden för de som följdes upp var 58 % och arbetslösa var 14 %. Det beskriver invandrarnas arbetssi-tuation i bredare grad, på samma sätt som att de som är utanför ar-

betslivet, t.ex. hemmamammor, är 28 %. Sysselsättningsgraden efter tio år har inte påverkats av varifrån invandrarna kommer, de som kommit som flyktingar steg till samma arbetslöshetsnivå som andra invandrare.

Varför sysselsätts den ena med-an den andra inte lyckas trots för-sök? Undersökningen kommer inte med någon ny information eller svar på den frågan, snarare understryker den de faktorer som varit kända redan tidigare. Språk-kunskaperna, en finsk yrkesut-bildning och praktisk kunskap om det finländska arbetslivet gör sys-selsättningen snabbare. Ibland är det bara frågan om timing; under hökkonjunktur är det lättare att få jobb, annars svårare. I Helsingfors finns det redan många yrkesgrup-per som får en anmärkningsvärd

insats av invandrarnas jobb, t.ex. busschaufförer, städare och servi-törer.

Det är alltså alldeles centralt i integrationsåtgärderna att syssel-sätta och sysselsättning i sin tur är det bästa skyddet för segregation. Det är också klart att invandrar-kvinnornas språkkunskaper och sysselsättning kräver speciella åt-gärder, för utbildningsnivån är of-ta mycket svagare än hos männen. Trots detta så funderar man på helt andra saker i den finländska invandrarpolitiken. Man kunde tro att landet som fått höga poäng i pi-sa-undersökningarna också kunde ordna kvalitativ vuxenutbildning. Utbildning, språkkunskaper och arbetserfarenhet är nycklar till ar-betslivet och det här borde synas i integrationspolitikens tyngpunkts-områden.

Invandrare sysselsätts långsammare

Sari EssayahEuroparlamentariker

sari.essayah@europarl.europa.eu

Sari Palm

Behoven är olika för invandrande kvinnor som för män. Kvinnor behöver kvinnor som handledare och kul-turskillnaderna kräver tålamod i processen.

Sveriges KD:s Kvinnoförbund har jobbat med invandrarfrågor och gav tidigare i år ut en rapport som heter ”kvinnor i migration och in-tegration”. Rapporten behandlar invandring ur ett kvinnoperspek-tiv. Man visar på att asyl- och in-tegrationsprocessen ser olika ut för kvinnor och män. Viktiga po-änger är att kvinnor generellt sätt har sämre utgångsläge än männen och därför kräver mer och annor-lunda uppmärksamhet i integra-tionsprocessen.

- Många kvinnor som kommer till Sverige missar introduktio-nen exempelvis på grund av att de får barn under första tiden här. Att dessa kvinnor sedan inte får möjlighet till introduktion i efter-hand, vilket exempelvis är fallet i Stockholms län, måste betraktas som problematiskt men också möjligt att lösa, säger Maria Fälth, förbundsordförande i Kristdemo-kratiska kvinnoförbundet.

Trettiofem förslag

Kvinnoförbundet gör en rad poli-tiska förslag i sin rapport. Rappor-ten är ett digert informationspaket på över trettio sidor. Målet med att göra upp rapporter är att skapa grund för politisk debatt och bidra till att utveckla den Kristdemokra-tiska politiken. Man har inte på samma sätt som i Finland valt att göra ett direkt politiskt program, vilket i sin tur har lett till att man varit friare i sina förslag. Först i andra hand ska rapporten leda till åtgärder, men samtidigt är målet att bidra till samhället med kun-skap om ämnet.

- I dag tar det längre tid för ny-anlända kvinnor att få ett arbete än för nyanlända män, säger Ma-ria Fälth.

Kvinnor ska bemötas av kvinnor

- En annan viktig fråga gäller rättsväsendets och asylutreda-res bemötande av kvinnor som kommer till Sverige. Det kan va-ra svårt att prata om eventuella övergrepp som har skett, och som skulle kunna utgöra skäl för asyl, inför en främmande handläggare. Det borde därför vara en själv-klarhet att nyanlända kvinnor exempelvis alltid får möjlighet att välja en kvinnlig handläggare och tolk. Det behövs ytterligare utbildning kring bemötande och

kvinnors asylskäl, avslutar Maria Fälth.

Trots att rapporten är skriven för svenska förhållanden, är den mycket aktuell också i Finland. Förslag som egen brottsrubrice-ring för barn- och tvångsäkten-skap och att avskaffa dispensmöj-ligheten för äktenskap under 18 år, separata asylutredningar där kvinnan hörs skilt och specialrik-tade kurser för kvinnor är behov som också kan kännas vid i Fin-land.

Läs hela rapporten och alla trettiofem politiska förslag på adressen:

http://kvinnor.kristdemokraterna.se/Rapporter/migrationintegration

Niklas Andersson

KD Kvinnoförbundet i Sverige om migration och integration

Kvinnoperspektiv behövs i asyl och integration

EPP-ryhmä

Kvinnoförbundets ordförande Maria Fälth var gäst på KD Kvinnornas kongress i Jyväskylä.

Heikki Sipola

728.10.2010

Kristillisdemokraattiset Naiset ry

Afganistanin naisten tukena

Uskallusta auttaa

Naiset maailmalla

Maahanmuuttaja työllistyy hitaamminTalouskriisin seurauksena työttömyys ja sosiaaliset vas-toinkäymiset lisääntyvät edelleen monissa EU-jäsenmais-sa. Tämä on koventanut äänenpainoja maahanmuuttokes-kustelussa ja antanut kasvualustaa erilaisille ääriliikkeille.

Samalla on kuitenkin herätty pohtimaan, mikä on men-nyt pieleen maahanmuuttopolitiikassa, kun tuloksena on kasvava syrjäytyneiden ja ghettoutuneiden maahanmuut-tajien joukko. Esimerkiksi Saksassa liitokansleri Merkel totesi, että takavuosikymmenten aikana maahanmuuttajat nähtiin kotimaihinsa palaavina ”siirtotyöläisinä”, joita ei edes pyritty integroimaan saksalaiseen yhteiskuntaan.

Maahanmuuton hoitamisen vastuut hajallan eri thahoilla

Suomessakin maahanmuuttokeskustelu on tullut ryminäl-lä poliittiselle agendalle. Meillä maahanmuuttajien määrä on edelleen reilusti alle eurooppalaista keskitasoa, mutta kasvu on tapahtunut pääasiallisesti viimeisen 10–15 vuo-den aikana. Suomessa maahanmuuttopolitiikka ja vastuu erilaista kotouttamistoimista on hajallaan useassa minis-teriössä ja monet käytännön toimet taas on sälytetty kun-nille. Kokonaisuus on vaikeasti hahmotettavissa, vaikka suuntaa antavaa tilastotietoa on käytettävissä.

Vast´íkään Helsingin kaupungin tietokeskuksen julkaise-ma Maahanmuuttajien työmarkkinaintegraatio-tutkimus seurasi noin 10 000 maahanmuuttajan työllistymistä vii-meksi kuluneen 15 vuoden aikana. Seurantaryhmän työlli-syysaste 58 prosenttia ja työttömyys 14 prosenttia kuvaavat maahanmuuttajien työllisyystilannetta yleisemminkin, sa-moin kuin työvoiman ulkopuolella olevien, esimerkiksi ko-tiäitien, määrä 28 prosenttia. Myöskään maahantulon syy tai alkuperä maa eivät juuri vaikuttaneet työllistymiseen 10 vuoden jälkeen; pakolaisina maahan tulleiden työllisyys nousi samalle tasolle joskin muita ryhmiä hitaammin.

Kielitaito ja työelämän käytänteiden oppiminen tärkeitä

Miksi sitten toinen työllistyy ja toinen ei yrityksistä huo-limatta siinä onnistu? Tutkimus ei tässä suhteessa kerro mitään uutta ja mullistavaa, pikemminkin alleviivaa jo ai-emmin tiedossa olleita tekijöitä. Kielitaidon kehittyminen, kouluttautuminen ammattiin Suomessa ja suomalaisen työelämän käytänteiden oppiminen vauhdittivat työllis-tymistä. Työllistymisessäkin on joskus kysymys puhtaasta ajoituksesta; nousukaudella työnsaanti lykästää, muulloin takkuaa. Helsingissä on jo runsaasti ammattialoja mm. bussikuskit, siivoojat ja tarjoilijat, joilla maahanmuuttaji-en työpanos on merkittävä.

Kotouttamistoimet ovat siis aivan keskeisessä asemassa työllistymisessä ja työllistyminen puolestaan parasta syr-jäytymisen ehkäisemistä. Selvää myös on, että maahan-muuttajanaisten kielitaitoon ja työllistymiseen on panos-tettava erityisiä toimenpiteitä, sillä koulutustaso on usein heikompi kuin miehillä. Tästä huolimatta suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa askarrellaan aivan muissa asi-oissa kuin esim. kieli- ja ammatillisen koulutuksen kehit-tämisessä. Luulisi pisa-tutkimuksen huippumaan pystyvän järjestämään myös laadukasta aikuiskoulutusta. Koulutus, kielitaito ja työkokemus ovat työelämän avaimet, ja tämän tulisi näkyä myös kotouttamispolitiikan painotuksissa.

Lääkäri Leena Kaar-tinen on toteuttanut jo lapsena saamansa kutsun auttaa kehi-tysmaiden asukkaita paikanpäällä autta-maan itseään.

Leena Kaartinen Lahdesta on tullut tunnetuksi toiminnastaan lääkärinä Afganistanissa.

Leena oli neljävuotiaana nukeil-la leikkiessään todennut, että hä-nestä tulee mustien lasten lääkäri. Sen takia hän lähti opiskelemaan lääketiedettä ja erikoistui myö-hemmin työkausien välillä lasten-lääkäriksi.

Syksyllä 1971 työkentäksi tuli Keski-Afganistanin vuoristoseutu hasaraheimon parissa. Maassa ta-pahtui kuitenkin vallankumous ja kuningas syöstiin vallasta. Työ syr-jäisellä vuoristoseudulla lopetet-tiin ja Leena Kaartinenkin joutui lähtemään vuonna 1974.

Ensimmäisellä työkaudella Lee-na Kaartinen työskenteli sairaala- ja terveyskeskusoloissa yleislääkä-rinä. Kun ovet Afganistaniin sul-keutuivat, Leena Kaartinen meni lääkäriksi Etiopiaan, jossa myös tarvittiin lääkäriä. Hän myös eri-koistui Suomessa lastenlääkäriksi.

Takaisin Afganistaniin

Kaipuu Afganistaniin säilyi kui-tenkin ja toive toteutui vuonna

1985. Neuvostoliitto oli miehit-tänyt Afganistanin vuonna 1979 ja maassa oli sen takia levotonta miehityksen vastustajien taistel-lessa miehittäjiä vastaan.

Pääkaupunkiin Kabuliin perus-tettiin äiti-lapsi-klinikka. Siellä koulutettiin sairaanhoitajiksi ja lääkäreiksi opiskelevia hoitamaan lapsia ja äitejä. Myöhemmin tuli myös valmiita lääkäreitä.

Kabulin klinikka sai toimia myös taleban-hallinnon aikana, sillä siellä työskenteli vain naisia. Kaupungissa oli muitakin äiti-lap-siklinikoita, ja runsaasti erilaisia järjestöjä työskentelemässä äitien ja lasten terveyden kohentamisek-si. Siksipä Leenan aloittama kli-nikka lopetettiin, kun katseet al-koivat kääntyä maaseudulle, missä terveydenhuolto oli retuperällä.

Miehitys loppui 1989 Neuvos-toliiton vetäytyessä, mutta se ei tuonut rauhaa Afganistaniin. Sota jatkui nyt eri ryhmittymien kesken ja paheni 1992 niin, että lopulta Kabulin rakennuksista puolet ha-josi raunioiksi.

Pääkaupungissa oli aiemmin noin miljoona asukasta, mut-ta suurin osa heistä pakeni joko muualle maahan tai naapurimai-hin. Alimmillaan Kabulissa oli noin 300 000 asukasta.

Klinikka pidettiin kuitenkin au-ki koko ajan. Se oli myös paikka, jossa äidit voivat purkaa kokemi-aan kauheuksia toisilleen ja myös henkilökunnalle.

Äidit olivat kuitenkin optimisti-

sia. Kun on yksi vuosi selvitty, niin kyllä seuraavastakin selvitään. Haluttiin katsoa tilanne loppuun saakka.

Perheet asuivat talojensa kella-reissa pommeja paossa ja yrittivät sinnitellä hoitaen arjen askareita. Sotaa käytiin yleensä öisin, joten päivällä pystyttiin tekemään os-toksia.

Vuonna 1992 Leena Kaartinen työskenteli kuusi viikko pakolais-leirillä Pohjois-Afganistanissa. Pakolaiset oli asutettu kouluihin ja mistä vain löytyi katto pään päälle.

Leirillä Leena tapasi paljon sa-moja naisia, joita hän oli aiemmin hoitanut Kabulissa. Naiset olivat aika toivottomia, sillä tulevaisuus oli epävarma.

Maaseudulle

Vuonna 1996 Leena Kaartinen lähti työhön Keski-Afganistanin vuorille. Sinne perustettiin sai-raala ja tehtiin paljon kylätyötä niiden kehittämiseksi. Leenan pe-riaate auttaa ihmisiä paikanpäällä auttamaan itseään toteutui.

Kun Leena Kaartinen eläkkeel-le jäätyään on käynyt siellä kaksi kertaa kesätöissä, hän näki, miten toiminta on nyt paikallisen järjes-tön johdossa.

Työhön kuuluu koulutusta hy-gienian ja saniteetin hoitamisessa, neuvontaa kasvisten viljelystä ja perusterveydenhuoltoa.

Naisten asemasta

Vuoristoalueella Talebaanit eivät koskaan päässeet valtaan, joten siellä naiset kävivät töissä ja tytöt koulussa. Pukeutuminenkin oli oman perinteen mukaista.

Naisten asema riippuu myös heimosta. Joissakin naiset ovat vapaita kuten vuoristossa. Naisia kuunnellaan ja heillä on sananval-taa. Naiset ja miehet osallistuvat yhdessä kyläkokouksiin ja yhdessä kylässä oli jopa nainen kyläpääl-likkönä.

Eri heimojen välillä ei kuiten-kaan liiemmin ole yhteistyötä, jo-ten naisten asemaa tukevat hyvät käytänteet eivät leviä. Muutoksen on kuitenkin tultava yhteisön si-sältä.

Saara Ruokonen

Sari EssayahEuroopan parlamentin jäsen

sari.essayah@europarl.europa.euÄidit lapsineen odottavat vuoroaan lääkärin vastaanotolle Keski-Afga-nistanin vuoristoalueella.

Leena Kaartinen (vas.) matkalla kylävierailulle yhdessä työtoveriensa kanssa.

EPP-ryhmä

8 28.10.2010

KD Naiset, naiset@kd.fiArjen asioitaMaassa maan tavalla

Kulttuuri vai ihmiset törmäyskurssilla?

On uskomatonta, miten pieneen ti-laan biojäte kutis-tuu maatuessaan.

Oman kulttuurin, sen tapojen ja arvojen ymmärtämin aut-taa tunnistamaan ja kunnioittamaan sekä omaa että toisten kulttuuria.

On sanottu, että kaikki, mikä voi mennä pieleen, menee pieleen, varsinkin toisilleen vieraiden ih-misten kohdatessa. Erityisen han-kalaksi kohtaaminen voi muuttua, jos ihmisten taustakulttuurit ovat erilaisia. Tämän opin jo nuorena tyttönä kantapään kautta.

Museokäynti meni pilalle, kun Istanbulin aarteita ihaillessani sain perääni rahaa tyrkyttävän pukumiehen. Turkinkurssi lop-pui, kun viereen änkesi afganis-tanilainen lääketieteen opiskelija, joka tekstasi aapiseeni: Will you marry me?

Joskus pohdin, mitä ajatteli ja-panilainen professori, jota terveh-tiessäni tapitin tiukasti silmiin. Ja mitä minä, jolle äiti pienestä opetti, että silmiin katsominen on rehtiyden merkki, päättelen kat-settani välttävästä henkilöstä?

”Älä silmä pieni katso mitä vain…”

Katsominen voi aiheuttaa väärin-käsityksiä ja pilata kohtaamisti-lanteen, koska katse tulkitaan eri maissa eri tavoin. Istanbulin pu-kumies ja afganistanilainen opis-kelijapoika ymmärsivät katseeni kutsuksi lähempään tuttavuuteen. Heidän maissaan naiset kun eivät vilkuile miehiä.

Tokiolaisprofessori ei julkeutta-ni paheksunut, koska tunsi länsi-maisia tapoja. Silti Japanissakaan alempiarvoinen ei katso ylempää silmiin.

Vieraan läheisyyskin voi häi-ritä, koska ihmisillä on ympäril-lään jonkinlaiset näkymättömät reviirit, joiden rajoja ei saa ylittää. Jos joku tulee iholle, haluan astua taaksepäin.

Lähelle päästän vain puolisoni, lapsen, kampaajan tai lääkärin ja tietysti koirani. Ne saavat tulla lä-helle ilman epämukavuuden tun-netta. Hississä säilytän etäisyyden välttämällä keskustelua ja tuijot-tamalla numerotaulua.

Puolityhjässä bussissa istun eri penkissä kuin toinen suoma-

lainen. Muualla mennään toisen viereen. Käsitykset normaalista vaihtelevat kulttuureittain.

On kulttuuria ja kulttuuria

Olen käyttänyt monesti sanaa kulttuuri ja puhunut sen aiheut-tamista ongelmista. Nyt kerron, mitä se tarkoittaa. Kulttuuria ovat ihmisten hienoimmat saavutuk-set, urheilu, tiede, taide, kirjalli-suus ja ooppera.

Mutta sana kulttuuri voi viitata myös jonkun kansan, esimerkiksi suomalaisten, japanilaisten, af-gaanien tai somalien kulttuuriin. Silloin sillä tarkoitetaan jonkun ihmisryhmän tapaa olla ja ajatel-la. Jossakin maassa voi elää monta kansaa ja olla monta kulttuuria.

Kulttuuri tarkoittaa myös yhtei-siä käsityksiä oikeasta ja väärästä

sekä tietoa siitä, miten ”meillä on tapana toimia”.

Vieras ei tapojamme tunne, koska hän on oppinut toisenlaiset tavat. Tätä ei aina muisteta muu-kalaisia kohdattaessa. Ongelmia syntyy silloin, jos vieraassa maas-sa ongelmia kohdatessa turvau-tuu oman kulttuurinsa toiminta-tapoihin.

Oma kulttuurikin muuttuu ajan myötä ja muutokseen on sopeu-duttava. Toiseen maahan muu-tettaessa on elettävä sen maan tavalla.

Kulttuurin silmälasit muuttavat näkymää

Ongelmia voi syntyä myös siitä, jos toimitaan omassa kulttuurissa oikeana pidetyllä tavalla, mutta ei huomata, että se toisessa kulttuu-

rissa voikin olla hassua, moraali-tonta tai jopa rikos.

Yksi rikokseksi katsottava asia Suomessa on esimerkiksi tyttöjen ympärileikkaus, joka taas poh-joisafrikkalaisissa ja arabikulttuu-reissa on vielä yleistä.

Kulttuuri on kuin silmälasit. Se värittää kaikkea nähtyä ja ko-ettua. Oma kulttuuri myös toimii mittatikkuna silloin, kun arvioi-daan toisten tekosia. Toiset taas näkevät meille tutut asiat omien silmälasiensa lävitse. Eriväristen silmälasien läpi katsottuna sama asia näyttää ihan erilaiselta.

Tieto ei aina lisääkään tuskaa

Suomalaiseen kulttuuriin kuulu-vat yhteiset käsitykset vaikkapa demokratiasta ja mielipiteen va-paudesta, naisten ja miesten tasa-

arvosta ja siitä, että eläke kuuluu kaikille. Meillä poliisia ei tarvitse pelätä, lapsia ei saa lyödä eikä kunniamurhia tehdä.

Kulttuuria on sekin, että ihmi-set ymmärtävät sanojen merki-tykset samalla tavalla ja osaavat lukea toistensa ilmeitä ja eleitä.

Yhteinen uskontokin on kult-tuuria, samoin väittely siitä, mikä on arvokasta ja mikä ei. Tällöin puhutaan arvoista. Arvot näky-vät valinnoissa. Jos valitaan esi-merkiksi peruskoulu eliittikoulun sijaan, pidetään peruskoulua ar-vokkaampana.

Suomalaiset arvostavat rehelli-syyttä ja kovaa työtä. Rehellisyys

on meillä sitä, että sanotaan, mi-tä ajatellaan ja tarkoitetaan mitä sanotaan.

Suoruus voi loukata henkilöä, joka ei ole tottunut sanomaan asioita niin suoraan. Hän saattaa pitää suomalaista ihmisenä, jolta puuttuu hienotunteisuus ja fines-sien taju.

Suomalainen taas ei ymmärrä kiertelevää puhetta. Hän voi aja-tella toisen olevan epärehellinen ja kiero.

Suomessa työ on arvossaan ja omalla työllä ansaittu leipä kun-niakasta. Kerjäämistä pidetään häpeällisenä, koska se ei ole työtä. Siksi ehkä kerjäläisetkin haluttai-siin pois silmistä.

Omia arvoja pidetään itsestään selvinä ja oikeina, mutta erilai-suus voi mullistaa vakiintuneet käsitykset.

Toiseuden kohtaaminen saattaa pelottaa. Pelko tuottaa vihaa. Se leimaa oudon huonoksi ja muu-kalaisen vaaralliseksi saaden ai-kaan välttelyä ja ulos sulkemista.

Jokaisella on oikeus olla ylpeä kulttuuristaan, mutta sama oike-us on suotava myös toisille. Kaik-kea ei voi eikä tarvitse hyväksyä, mutta lisätiedon hankkiminen muukalaisesta voi lieventää pa-himpia törmäilyjä.

Terttu HarakkaVaasa

Naisten sopivaan ja sopimatto-maan käyttäytymiseen liittyvä väitöskirja esitarkastuksessa.

Tutkinut kulttuurien välistä vies-tintää Pro gradu -työssään.

Terttu Harakka on perehtynyt kulttuurien väliseen viestintään.

Suomalaiseen kulttuuriin kuulu-vat yhteiset käsi-tykset vaikkapa demokratiasta ja

mielipiteen vapau-desta.

Jokaisella on kui-tenkin oikeus olla ylpeä kulttuuris-

taan, jos sama oikeus suodaan

myös toisille.