Ilmainen lukunäyte

· · ·

Alkuteos Hägring 38Käsikirjoituksesta suomentanut

Liisa Ryömä

Kjell

Kangastus 38

helsingissä kustannusosakeyhtiö otava

3

2

Puoli tuntia lounaan jälkeen Matilda oli kir-joittanut puhtaaksi lähtevät kirjeet, pannut ne kuoriin ja varustanut postimerkeillä. Hän ko-hotti katseensa ja tähysi yli Kasarmitorin: sumu oli tiivis tynyt niin että hän hädin tuskin erotti radio talon torin toisella puolen.

Hän nousi ja aikoi koputtaa asianajajan oveen kysyäkseen saisiko lähteä jo kolmelta. Thunella oli ollut aamupäivällä monta asiakasta, hän oli ohjannut heidät tämän luo mutta muutoin tus-kin nähnyt tätä, asianajaja oli sanellut hänelle kaksi kirjettä, siinä kaikki. Kirjeet olivat lyhyitä ja sävyltään jäykkiä, lähes epäystävällisiä. Thune oli syönyt lounaansa toimistossa, pari maksamakka-ra- ja maustekurkkuvoileipää oli kääritty huoli-mattomasti voipaperiin, Matilda näki hänen ot-tavan ne salkusta jo aamulla. Voileivät näyttivät kuivilta ja nahistuneilta, hän mietti mielessään

4

mitä mies joi niiden kanssa. Ehkä kotikaljaa, sitä oli kylmäkaapissa ikkunan vierellä, hän oli näh-nyt siinä ruskeita pulloja. Hän tiesi että Thune oli vasta eronnut: ilmeisesti hän ei ollut vielä oppinut uusia rutiineja.

Ovi avautui ja aukossa näkyi asianajajan pitku-lainen melkein kalju pää. Matilda istuutui nopeasti takaisin tuolille, odotti että mies puhuttelisi hän-tä. Thune muistutti hiukan Ohukaista, Stan Lau-relia, Matilda oli havainnut sen jo työhönottohaas-tattelussa. Nyt hän nojasi olkapäällään ovenpieleen, kädet olivat housuntaskussa, hontelo hahmo näytti melkein käärmemäiseltä. Käärmemäisyys oli näköharha, Matilda ajatteli, Milja-ajatus, kangastus pään sisässä. Thunen puku istui yhtä huonosti kuin aina, tänään se oli ryppyinen ja väriltään sininen.

Hän piti Thunesta melkoisesti. Mies oli välillä kopea tajuamatta sitä itse, pukeutui huolimatto-masti ja sanoi toisinaan kummallisia asioita. Mut-ta hän oli myös ystävällinen ja vaikutti oikeuden-mukaiselta. Älykäs ja kiltti eivät olleet mikään itses-tään selvä yhdistelmä. Eivät ainakaan niissä asiak- kaissa jotka kävivät Thunen toimistossa. Matildas-

5

ta he tuntuivat meluisilta ja teennäisen lupsakoil-ta. Jotkut katsoivat suoraan hänen lävitseen kuin häntä ei olisikaan, toiset vilkuilivat hävyttömästi.

Rouva Leimu on pahasti vilustunut, Thune sa-noi ja vaikutti hermostuneelta jatkaessaan: Hän on vuoteenomana kotonaan. Minä tapaan Grön-roosin parin minuutin päästä ja Keskiviikko-kerholla on tänä iltana istunto täällä toimistossa. Olisiko rouva Wiikin mahdollista käydä hallissa ja hankkia yhtä ja toista minun laskuuni?

Rouva Leimu oli Thunen taloudenhoitajatar ja avioeron jälkeen hänelle kaikki kaikessa, ilman rouva Leimua Thune olisi hukkunut käytännön huoliinsa. Ja Leopold Grönroos oli Keskiviikko-kerhon jäseniä, heistä ehkä kaikkein vaurain. Vuokraisäntä, koroillaan eläjä, keinottelija, saituri, elostelija, Matilda oli kuullut Grönroosista kaikki nämä nimitykset, vaikka oli ollut Thunella töissä vasta puoli toista kuukautta.

Grönroos: täsmälleen samaan aikaan joka viik-ko, keskiviikkoiltapäivänä kello puoli kolmel-ta. Thune ja hän istuisivat varmaan taas sisim-mässä huoneessa, Kabinetissa, ja puhuisivat pit-

6

kään ja perusteellisesti Grönroosin rahasijoituk-sista. Grönroos elehtisi välillä ärsyttävästi, hänen turpeat sormensa rummuttaisivat hermostuneesti pöytälevyä. Joka kerta kun Thune huomautti tyy-nellä äänellä vaarasta että tuotto pienenisi, Grön-roosin nenänjuuri rypistyi. Tapaamisen kestettyä tunnin verran Thune kutsuisi Matildaa ja pyytäi-si häntä noutamaan portviiniä ja viskiä ja soveli-aat lasit. Hän ehdottaisi ”pikku tujausta”, ja ensin Grönroos kieltäytyisi vedoten vuosi vuodelta pa-henevaan kihtiinsä. Mutta hän muuttaisi mielen-sä, ja kohta Thune ja hän ottaisivat sekä toista että kolmatta tujaustaan. Tässä vaiheessa he eivät enää puhuneet rahoista vaan olivat siirtyneet kestävyys-juoksijoihin ja sinfonikkoihin, ja neljännen ja vii-dennen tujauksen vaiheessa he olisivat jo humalas-sa. Tämän kaiken Matilda oli nähnyt viedessään heille kansioita ja tilikirjoja ja tarjoillessaan juo-mia. Kabinetissa oli aina pimeää, kaakeliuunissa paloi tuli, vain pieni pöytävalo oli sytytetty, Thune halusi niin. Mutta Matilda olisi voinut tarkkailla heitä huomaamatta myös voimakkaammassa va-lossa, he olivat niin syventyneitä keskusteluihinsa

7

että tuskin huomasivat hänen tulemistaan ja me-nemistään.

Hän oli pettynyt päivän saamasta käänteestä mutta kätki tunteen parhaansa mukaan. Keski-viikkokerho oli Thunen ryyppyseurue joka ko-koontui jonkun jäsenen luona joka kuukauden kolmantena keskiviikkona, juuri tämän enempää Matilda ei kerhosta tiennyt. Mutta hän ymmärsi että jos rouva Leimu oli sairas ja maaliskuun ko-kous pidettäisiin täällä toimistossa, hän ei pääsisi lähtemään varhain.

Mitä haluatte minun tuovan hallista? hän kysyi.Maksapasteijan, mielellään voimakkaasti maus-

tetun, Thune sanoi. Pari juustoa, hyvin kypsy-nyttä. Suolakeksejä, ottakaa britti läisiä. Ja vihrei-tä oliiveja, kivettömiä. Italialaisia, ei espanjalaisia. Ottakaa kaksi purkkia.

Thune työnsi silmälasit nenänpäähän ja katsoi häntä ystävällisesti: Ja minähän olen sanonut et-tei teidän tarvitse herroitella minua koko ajan. Vä-hempikin riittää.

Hän veti ryppyisen takin taskusta lompakkon-sa, selasi setelinippua ja noukki siitä viidenkympin

8

setelin. Muutti mielensä, työnsi viisikymppisen ta-kaisin ja otti sen asemesta satasen setelin:

Voisitteko käydä viinakaupankin kautta? Kak-si pulloa portviiniä ja kaksi viskiä. Kysykää myy-mälänhoitaja Lehtosta. Hän otti tilauksen vastaan, niillä ei ollut tavaraa hyllyissä.

Matilda otti setelin ja vilkaisi sitä. Etualalla oli joukko alastomia, atleettisia ihmisiä, taustal-la muutama tehtaanpiippu tuprutti paksua savua. Oliko Thune huomannut että naisella äärimmäi-senä vasemmalla oli hyvinmuodostunut takapuo-li? Kyllä varmaan oli, Matilda vastasi äänettömästi omaan kysymykseensä.

Hän muistaisi myöhemmin että tuona päivänä usva oli laadultaan savuista, melkein ystävällistä. Se ei ollut tavallista maaliskuun harmautta, ka-rua ja tylyä, jolloin sisimpien satama-altaiden yhä täysin mustassa vedessä kellui jäälauttoja ja pieniä jäälohkareita. Har maus oli lempeämpää, peitto jo-hon kietoutua. Kuten syyskuussa, kun lämpöaallot olivat ohi ja viimeiset ukonilmat laantuneet.

Kaupungin yllä lepäsi epätodellinen tunnelma.

9

Elämä kuin uni, ääriviivaton kangastus. Taas tuo sana, miksiköhän se palasi mieleen kerran toisensa jälkeen. Sitten hän muisti Konnin. Tämä oli kir-joittanut hänelle helmikuussa Turusta, missä asui ja missä Arizona oli värvätty soittamaan Hambur-ger Börsissä koko talveksi. Hän oli kertonut uusis-ta lauluista jotka oli säveltänyt, yhden nimi oli ni-menomaan Kangastus.

Konni kirjoitti että haluaisi levyttää Kangastuk-sen Arizonan kanssa, mutta rahasta oli pulaa, hän pohti myydäkö laulun Dallapélle tai Ramblersil-le. Hän oli myynyt lauluja ennenkin, kun Arizo-nan levyt eivät menneet kaupaksi. Rakas pikkuve-li Konni. He eivät olleet tavanneet lähes vuoteen, Matildalla oli häntä ikävä. He olivat eläneet mon-ta vuotta eri tahoilla tietämättä mitä toiselle oli ta-pahtunut, silloin kun Matilda oli varttumassa ai-kuiseksi ja Konni oli vielä vain lapsi. He olivat silti läheisiä, kirjoittivat kirjeitä kun eivät voineet tava-ta. Mutta Konni kirjoitti harvoin omista tunteis-taan tai syvemmistä ajatuksistaan. Hän ja Tuulikki olivat saaneet lokakuussa yhden lapsen lisää, se oli jo kolmas, heillä oli ollut rahanpuute alusta läh-

10

tien. Välistä Matilda mietti miten Konni oikeas-taan jakseli.

Hän työnsi ajatukset veljestä syrjään ja suoritti asiansa konemaisesti. Omista suunnitelmista luo-puminen ei harmittanut. Sellaista elämä oli, har-voin kävi niin kuin oli aikonut. Hän oli tottunut sopeutumaan muiden mukaan, muun muassa sik-si hän oli työssään niin hyvä. Ja tuskin illasta olisi tullutkaan niin juhlavaa kuin hän oli suunnitellut. Palleassa ja nivusissa oli alkanut vihloa jo kun hän riensi yli Kasarmitorin. Vuoto alkaisi kohta, luulta-vasti jo tänä iltana, ja hänellä oli yleensä vatsakipuja koko ensimmäisen vuorokauden.

Alkoi sataa, äkkiä kaikkialle muodostui jonoja, ostokset kestivät odotettua pidempään, ja kun hän palasi toimistolle, Thune ja Grönroos eivät enää ol-leet kahden. Keskiviikkokerho oli saapunut, mie-henäänten kailotus kuului jo portaikkoon, sorina oli vilkasta. Vuosisadan alun talossa ei ollut hissiä, hän tallusti ylöspäin rouva Leimun pärekori toises-sa kädessä, toisessa verkkokassi jossa pullot olivat. Hän kuuli äänet nyt selvästi, miehet tungeksivat luultavasti eteisessä ja portaikon ovi oli auki. Hän

11

kuuli Thunen äänen ja Grönroosin, ja monta tun-tematonta ääntä: he puhuivat sillä lailla äänekkääs-ti ja liioitellun hyväntahtoisesti kuin miehet jotka eivät ole vähään aikaan tavanneet.

Hän jähmettyi. Hän tunnisti yhden äänen tuntemattomien

joukosta. Ensin hän ei muistanut mistä, mutta sii-tä tuli kehno olo, kohta hän jo aavisti kenen ääni oli. Ja kuullessaan miehen sanovan jotain kepeää – hän ei saanut selvää mistä oli kyse eikä keneen puhe kohdistui – ja nauravan omille sanoilleen hän tiesi. Ääni oli ehkä madaltunut hiukan, mutta nauru oli täsmälleen sama.

Miehenäänet kajahtelivat portaikossa, vyöryi-vät häntä kohti kuin pidäkkeetön virta. Hän siir-tyi toiseen aikaan. Avoin ikkuna. Kesä. Ikkunan ulkopuolella hiekkatasanne, aava, aurinkoinen, pölyinen harjoituskenttä. Kentän yksitoikkoisuu-den rikkoi vain korkea mänty, ikääntynyt honka. Kenttää sanottiin kuulemma Saharaksi. Hän voi huonosti ja kaipasi ulos. Kaipasi ulos vaikka tiesi että joka päivä joku kuoli työssä nälkään ja heik-kouteen. Hän kuuli ääniä, ne olivat samassa huo-

12

neessa ja puhuivat eri kieliä. Katse tiukasti ulos ik-kunasta, istuimen nahka liimautui reisiin, paljaita jalkoja paleli.

Hän seisoi portaikon alapäässä. Kuuli nopeita askelia, sitten yläkerran ovi suljettiin. Äänet vai-menivat mutinaksi, heikkenivät vielä kun mie-het menivät eteisestä Thunen huoneeseen. Ma-tilda seisoi hiljaa, hiljaisuus oli kumea ja jylisevä. Kylmyys levisi koko ruumiiseen. Jalat vapisivat ja tuntuivat heikoilta, kuin eivät jaksaisi enää kan-taa häntä.

Sitten hän ryhdistäytyi, tarttui tiukasti verkko-kassiin ja koriin missä oli juustot ja muut ja kiipesi ylös.