kymen salpa - reserviläisliittopiirit-ja-yhdistykset.reservilaisliitto.fi/files/14353/... · 2016....

12
K S K YMEN S ALPA KYMENLAAKSON RESERVIUPSEERI- JA RESERVILÄISPIIRIEN LEHTI 28. VUOSIKERTA NRO 3, SYYSKUU 2012 Noin 350 Iitin yläasteen luki- on oppilaista muodosti valtaosan tapahtuman osallistujista. Järjestely- ja opastustehtäviin osallistui noin 50 eri järjestö- jen edustajaa. Alueella oli Puo- lustusvoimien, Reserviupseeri- en, Reserviläisten, Rauhantur- vaajien, Maanpuolustuskoulutusyhdis- tyksen ja Iitin asehistoriallisen yhdistyksen osastot. Tilaisuuden avasivat rauhan- turvaajien Markku Pakkanen, Iitin kunnanvaltuuston puheen- Nuoret Kausalan maanpuolustus- tapahtuman pääosassa K ymenlaakson maanpuolustus- ja reserviläisjärjestöt järjestivät yhdessä Puolustusvoimien kanssa iltapäivän ja illan kestävän toimin- nallisen maanpuolustustapahtuman Iitin Ravilinnassa ja sen lähiympä- ristössä tiistaina 29. päivänä touko- kuuta. johtaja Esa Lehtinen ja Kymen- laakson aluetoimiston päällik- kö, everstiluutnantti Markku Hutka. Tämän jälkeen päästiin aloittamaan toiminta kymmenel- lä rastilla yht´aikaa. Osa rasteis- ta oli esittelyä, osalla pääsi itse suoraan toimimaan. Reserviupseerit ja reserviläi- set vastasivat kymmenellä aseel- la suoritetun simulaattoriam- munnan ohjauksesta, puristus- voiman mittauksesta, käsikra- naatin heitosta sekä etäisyyden arvioinnista. Rastikierto oli ra- jallisen ajan takia nopeaa, mut- ta kaikki pääsivät kokeilemaan kaikkea. Simulaattoriammunta osoit- tautui suosituimmaksi kohteek- si. Muilla osastoilla esiteltiin Puolustusvoimien ja Rauhantur- vaajien nykykalustoa sekä maa- kuntakomppanian kohteen suo- jausta. Sotilaskoti- ja soppatyk- kirasti tarjosi hetken lepoa ja vir- kistystä. Ahvion soittokunnan Sinival- koinen konsertti päätti päätti ta- pahtumapäivän. Tapahtuma oli järjestöjen tä- Koululaiset testasivat innolla puristusvoimaansa. Opas- tajana sotilasmestari Matti Rantala. Ammuntarasti. Järjestäjät alkupuhuttelussa. män vuoden suurin yhteispon- nistus kertoa nuorille kansalai- sille vapaaehtoisen maanpuolus- tuksen asioista sekä siirtää näin myös veteraanisukupolven pe- rinnettä eteenpäin. Teksti: Jorma Uski Kuvat: Paavo Mikkonen

Upload: others

Post on 26-Jan-2021

1 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

  • K S

    KYMEN SALPAKYMENLAAKSONRESERVIUPSEERI- JA RESERVILÄISPIIRIEN LEHTI

    28. VUOSIKERTANRO 3, SYYSKUU 2012

    Noin 350 Iitin yläasteen luki-on oppilaista muodosti valtaosan tapahtuman osallistujista.

    Järjestely- ja opastustehtäviin osallistui noin 50 eri järjestö-jen edustajaa. Alueella oli Puo-lustusvoimien, Reserviupseeri-en, Reserviläisten, Rauhantur-vaajien,

    Maanpuolustuskoulutusyhdis-tyksen ja Iitin asehistoriallisen yhdistyksen osastot.

    Tilaisuuden avasivat rauhan-turvaajien Markku Pakkanen, Iitin kunnanvaltuuston puheen-

    Nuoret Kausalan maanpuolustus-tapahtuman pääosassa

    Kymenlaakson maanpuolustus- ja reser viläisjärjestöt järjestivät yhdessä Puolustusvoimien kanssa iltapäivän ja illan kestävän toimin-nallisen maanpuolustustapahtuman Iitin Ravilinnassa ja sen lähiympä-ristössä tiistaina 29. päivänä touko-kuuta.

    johtaja Esa Lehtinen ja Kymen-laakson aluetoimiston päällik-kö, everstiluutnantti Markku Hutka. Tämän jälkeen päästiin aloittamaan toiminta kymmenel-lä rastilla yht´aikaa. Osa rasteis-ta oli esittelyä, osalla pääsi itse suoraan toimimaan.

    Reserviupseerit ja reserviläi-set vastasivat kymmenellä aseel-la suoritetun simulaattoriam-munnan ohjauksesta, puristus-voiman mittauksesta, käsikra-naatin heitosta sekä etäisyyden arvioinnista. Rastikierto oli ra-jallisen ajan takia nopeaa, mut-

    ta kaikki pääsivät kokeilemaan kaikkea.

    Simulaattoriammunta osoit-tautui suosituimmaksi kohteek-si.

    Muilla osastoilla esiteltiin Puolustusvoimien ja Rauhantur-vaajien nykykalustoa sekä maa-kuntakomppanian kohteen suo-jausta. Sotilaskoti- ja soppatyk-kirasti tarjosi hetken lepoa ja vir-kistystä.

    Ahvion soittokunnan Sinival-koinen konsertti päätti päätti ta-pahtumapäivän.

    Tapahtuma oli järjestöjen tä-

    Koululaiset testasivat innolla puristusvoimaansa. Opas-tajana sotilasmestari Matti Rantala.Ammuntarasti.

    Järjestäjät alkupuhuttelussa.

    män vuoden suurin yhteispon-nistus kertoa nuorille kansalai-sille vapaaehtoisen maanpuolus-tuksen asioista sekä siirtää näin myös veteraanisukupolven pe-rinnettä eteenpäin.

    Teksti: Jorma UskiKuvat: Paavo Mikkonen

  • K S

    KYMEN SALPA 3/20122

    KYMENLAAKSON RESERVIUPSEERI- JA RESERVILÄISPIIRIEN LEHTI

    28. VUOSIKERTAJulkaisijatKymenlaakson Reserviupseeripiiri ryKymenlaakson Reserviläispiiri ry

    Lehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa.

    K S

    KYMEN SALPA Seuraava numero ilmestymispäivä aineisto 12.12.2012 30.11.2012

    PäätoimittajaPentti KiviTammenmäentie 52 B,46910 Anjalapuh. 0400 305 281, sp. [email protected]

    ToimituskuntaPentti Kivi, Kari Niemi, Jari Suni, Pasi Laari, Kimmo Kovanen, Pauli Pölönen, Toivo Harti-kainen ja Jorma Uski

    Ilmoitusmarkkinointi

    Kaarlo HirvonenVelhontie 4 F 47, 48350 Kotkapuh. (05) 228 5560, 050 570 4445

    Ilmoitushinnat

    Ilmoitustila 1,10 € pmm– nelivärilisä 10,00 € / ilmoitus

    Nimi-ilmoitukset 30,00 € / kpl 100,00 € / 4 kpl

    PankkiKSOP 575001-20174223

    Osoitteenmuutokset ja jäsenasiatRUL: Virpi Kukkonen, puh. (09) 4056 2011RES: Sara Väinölä, puh. (09) 4056 2010

    Tilaushinta 3,50 € /vuosikerta

    SivunvalmistusWestpoint, Rauma

    PainopaikkaWestpoint, Rauma

    ISSN 1797-3791

    PÄÄKIRJOITUKSET

    Kesän koitokset takana ja syksyn harjoitukset edessäTänä vuonna piirimme jäsenet ovat tehneet pitkää päivää SRA-SM kisojen kanssa.Kiitos kaikille työhön ja kilpailuun osallistuneille. On hyvä että piirim-me saa positiivista mainosta järjes-täessään reserviläisille ammunnan moniottelun Pahkajärvellä samalla haluan kiittää MPK:ta ja Karjalan Prikaatia antamastaan tuesta, jotta SRA kisa saatin vietyä läpi kesän ehkä lämpimimmissä olosuhteissa. Onneksiolkoon voittajille.

    Ne, jotka eivät ole vielä pereh-tyneet SRAn saloihin, niin ottakaa osaa SRA koulutukseen, ilman sitä ei pääse mukaan kisoihin osallistu-jana, Jari Suni esimerkiksi voi olla sinulle yhteyshenkilönä.

    ❒  ❒  ❒

    Puolustusvoimien uudistus jat-kaa vakaata etenemistään koh-ti uusia asemia. Ohjushankinnat USA:sta ovat yksi osa tätä muu-tosta. Miinojen hävitys on alkanut, ei syytä huoleen miinakalustoa tu-lee pioneerijoukoille: moderin mo-neiherätepanssarimiina. Telamiinan yhteyteen tulee raivaamisenestopa-nos. Alueelliset joukot tullaan va-

    rustamaan viuhkapanoksilla. Näin meidän armeijamme kalusto muut-tuu hiljalleen vahvan puolustuksen suuntaan. Vaikka olemme saaneet lukea, että Suomi ei varusta tekno-armeijaa niin siitä huolimatta olem-me muuttumassa välineissämme yhä teknisempään suuntaan. Mei-dän joukkojemme koko ja aseistus ovat viime hankinnat mukaanlukien Euroopan mallikkaimpia.

    PVn uudistuksen eräs huono puoli on kertausharjoitusten vähäi-syys. Näin ollen on tärkeää, että va-paaehtoisen harjoituskutsun, VEH, saaneet käyttävät annetun tilaisuu-den hyväkseen. Näistä harjoituksis-ta saadut kertausharjoituspäivät lue-taan osallistujalle hyväksi. Jos syys-tä ei voi osallistua harjoitukseen on tärkeää, että ilmoittaa siitä aluetoi-mistolle, jottei tarvitse varautua pai-kalle saapumattomiin henkilöihin. Suurimmat harjoitukset järjestetään Pahkajärvellä Kymijokiharjoitus ja Haminan lähistöllä Salpaharjoitus. Näihin harjoituksiin saadessasi kut-sun voit lukea sen kuin olisit saanut varsinaisen kertausharjoituskutsun. Tule mukaan varsinkin jos edellises-tä harjoituksesta on mennyt jo vuo-sia. Nyt näyttää siltä, että ollaan sii-

    rymässä vapaaehtoisuuden suun-taan ja samalla mielestäni mitataan maanpuolustustahtoa ihan oikeasti.

    ❒  ❒  ❒

    Maanpuolustustahtoprosenttien ollessa korkealla voisi olettaa, että se muuttuu myös toiminnaksi. Nä-mä edellämainitut harjoitukset ovat osa PVn muutosta. Siellä harjoitel-laan tämän päivän ja hieman huo-misen sodankäyntioppien mukaan.

    Liittokokouksemme ensi marras-kuun 17. päivänä Mikkelissä on tär-keä. Siellä valitaan Liittomme uusi puheenjohtaja. Kymenlaakson yh-distykset lähtekää joukolla mukaan tekemään tärkeää päätöstä.

    Itsenäisyyspäivänä on valtakun-nallinen paraati Kouvolassa. Kaik-ki yhdistykset mukaan maanpuolus-tusjärjestöjen lippulinnaan ja lipun-kantajiksi veteraanien lipuille. Nyt on hyvä mahdollisuus näyttää yhtei-nen voimamme.

    Jäsenhankintaan kannattaa näin sykyllä panostaa, koska silloin han-kittu jäsen saa loppuvuoden lehdet ilmaiseksi. Sukupolvenvaihdos jä-senyydessä on todella kiitettävää

    reserviläisyyttä. Jos kuitenkin vart-tunut jäsenemme haluaa jatkaa tätä tärkeää isänmaallista toimintaa niin aina voi perheestä olla useampi jä-sen, joista jotkut ovat perhejäseniä eli tukijäseniä, ei tule lehteä ja toi-set varsinaisia jäseniä, jotka saavat lehden. Näin lehti ei tule samaan ta-louteen useampaan kertaan. Siispä nuoremmat myös mukaan toimin-taan.

    Reipasta syksyä toivottaen

    Pentti KiviKymenlaakson Reserviläispiirin

    puheenjohtaja

    Hyvät reserviupseeritKiitän piirin jäseniä, yhdistyksiä

    ja yhteistyökumppaneita maanpuo-lustuksen hyväksi yhdessä tehdys-tä työstä.

    Hyvää juhlavuotta!

    Pasi Laarikapteeni

    Kymenlaakson Reserviupseeripiirin

    puheenjohtaja

    Suomen Reserviupseeriliit-to RUL:n kiertokirje nro 4 / 26.4.1952 kehotti reser-viupseerikerhoja järjestäy-tymään ja perustamaan yhteys- ja johtoelimeksi piiritoimikunnan. Tä-hän perustuen kotkalainen luutnantti Pertti Immonen, joka oli valittu sa-mana vuonna RUL:n hallituksen jä-seneksi, kutsui läänin kerhojen edus-tajat piirin perustavaan kokoukseen 8.10.1952. Kokous pidettiin Hotelli Kymen Hovissa Kouvolassa.

    Kokouksessa päätettiin yksimie-lisesti perustaa Suomen Reserviup-seeriliiton Kymen piiri, jonka koti-paikaksi tuli Kotkan kaupunki ja toi-minta-alueeksi Kymen lääni. Läänin alueella toimi tällöin 13 reserviup-seerikerhoa, joissa oli yhteensä noin 1000 jäsentä. Kiinnostus maanpuo-lustustyötä kohtaan oli elpymässä siitä lamaannustilasta, jossa se soti-en jälkeen oli ollut.

    Vuonna 2011 piirillä oli 14 kerhoa ja yhteensä 1444 jäsentä.

    Piirin jäsenmäärä oli huipussaan vuoden 1987 lopulla jolloin jäsen-määrä oli 1967.

    ❒  ❒  ❒

    Saavuttaakseen 60 vuoden iän, piirin on pystyttävä muuttumaan maailman mukana. Kymenlaakson reserviupseeripiiri on tähän pysty-nyt. Monet asiat ja arvot, joita aikai-semmin on pidetty itsestään selvinä, joutuvat kritiikin kohteeksi. Tämä kaikki näkyy suhtautumisessa maan-puolustusasioihin, ja muutos heijas-tuu myös vapaaehtoiseen maanpuo-lustustyöhön. Reserviupseeritoimin-ta toimii vapaassa kilpailussa mui-den harrasteryhmien kanssa. Toimin-nan tulee olla kiinnostavaa ja moti-voivaa, jotta jäsenten mielenkiintoa pidetään yllä.

    On turha kuvitella, että toimin-taympäristömme muutos on päätty-nyt ja muutos pysähtyisi tähän. Mei-dän on tiedostettava, että toimintaym-päristö muuttuu jatkossakin vähin-täänkin samaan tahtiin kuin tähän mennessä. On varauduttava siihen, että toimintaa on pystyttävä paran-tamaan samalla kun taloudelliset re-surssit jopa laskevat. Piirin toimin-tatapojen on oltava kunnossa, ja toi-mihenkilöiden ammattitaitoa ja mo-tivaatiotasoa on ylläpidettävä.

    ❒  ❒  ❒

    Vanhoihin toimintamalleihin ei saa jäädä kiinni, vaan mieli on pidettä-vä avoinna uusille tavoille tehdä työ-tä ja toimia. Vanhat, tutut toiminta-tavat saattavat tuntua turvallisilta ja muutos pelottavalta hypyltä tunte-mattomaan. Pitkällä aikavälillä muut-tumattomuus muodostuu kuitenkin toiminnan jatkon kannalta suurim-maksi uhaksi.

  • K S

    KYMEN SALPA 33/2012

    Kuoleman kohtaaminen

    Istuessani Haminan Bastio-nissa veteraani- ja perinnekuoro-jen konsertissa jouduin jälleen pohtimaan sodan kokeneiden miesten kuoleman kohtaamista. Miesten lähtiessä sotaan ja so-dassa taistelujen keskellä he jou-tuivat kohtaamaan kuoleman sil-mästä silmään. Entä jos en palaa-kaan enää kotiin rakkaitteni luo?

    Tämä pakotti kysymään itsel-tään, mitä tulee kuoleman jäl-keen. Vastauksia oli varmaan monenlaisia. Yksi uskoi, että täs-sä ajallisessa elämässä on kaik-ki - mihin puu kaatuu siihen se maatuu. Toinen oli vakuuttunut, että kuoleman jälkeen tulee tyh-jyys. Kaikki raukeaa ja jäljelle jäi vain sankarivainajan muis-to. Kolmas arveli, että edessä on

    ikuinen kiertokulku, jälleensyn-tyminen. Jos olet elänyt hyvin, seuraava elämä on nykyistä pa-rempi.

    Useimmat taistelivat kuiten-kin kristillisen uskonnon puo-lesta ja heillä oli kristityn toivo siitä, että kuoleman jälkeen pääs-tään iankaikkiseen elämään, Tai-vaan kotiin, Jumalan luokse. Se antoi jopa valtavia voimia tais-telun keskellä. Heille, jotka sel-visivät sodasta takaisin kotiin on jäänyt kiitollinen mieli varjeluk-sesta. Sen voin aistia siitä hen-gestä mikä huokui tässäkin kon-sertissa Haminan Bastionissa.

    Markku Ruokonenhengellisen toimikunnan jäsen

    Ajankohtaista Kymenlaaksonaluetoimistosta

    Kymenlaakson reserviläis-piirien ja puolustusvoimi-en välisen vuosisuunnitel-man mukaisesti toteutettiin uu-sina yhteistoimintatapahtumina Karjalan tykistörykmentin kova-panosammuntojen seuraaminen 8.5 Pahkajärvellä ja maanpuolus-tustapahtuma 29.5 Iitissä. Molem-mat tapahtumat onnistuivat erin-omaisesti. Reserviläispiirien vas-tuu erityisesti maanpuolustusta-pahtuman valmistelussa ja toteu-tuksessa oli merkittävä. Onnistu-neet ja runsaasti osallistujia vetä-neet tapahtumat tulevat varmasti olemaan myös tulevien vuosien tapahtumakalentereissa.

    Olemme pyrkineet kehittä-mään yhdessä reserviläispiirien ja maanpuolustuskoulutusyhdis-tyksen kanssa myös reserviläis-ten fyysistä kuntoa kehittäviä ta-pahtumia. Kymijoki-viesti juostiin ensimmäistä kertaa 9.6 Kouvolas-ta Haminaan. Valitettavasti reser-viläispiireistä ei saatu joukkuei-ta juoksemaan hienoissa Kymijo-en maisemissa. Maanpuolustus-koulutusyhdistys järjestää Hami-nassa 12.-13.10.2012 sotilaspar-tiosuunnistuskilpailun kolmihen-kisin joukkuein. Kilpailu sisältää yö- ja päiväsuunnistuksen, käsi-kranaatinheiton ja rynnäkkökivää-riammunnan. Toivon, että reservi-läisyhdistyksistä saadaan joukku-eita mukaan tähän uuteen Kymen-laaksolaiseen tapahtumaan.

    Reserviläispiirien toiminnan tukemisen tehostamiseksi laadit-tiin viime syksynä vuosille 2012-2015 ulottuva yhteistoimintasuun-nitelma, joka antaa perusteet vuo-sisuunnitelmille ja yhteistoimin-nan pitkäjänteiselle kehittämisel-le. Tällä hetkellä viimeistellään

    ensi vuoden yhteisiä tapahtumia. Jokaisella reserviläisellä on aito mahdollisuus vaikuttaa tapahtu-mien ja toiminnan sisältöön tuo-malla esityksiä oman yhdistyk-sen kautta reserviläispiirien joh-don tietoon. Käsittelemme yhteis-toiminta-asioita myös yhdistysten puheenjohtajien ja aluetoimiston vuosittaisessa yhteistoimintatilai-suudessa lokakuussa. Näin saam-me yhdessä piirien kanssa kehitet-tyä hyvällä tasolla olevaa yhteis-toimintaa edelleen.

    Aluetoimiston yhtenä tehtävänä on valmistella reservin ylennyk-set Kymenlaaksossa. Reserviläisiä ylennetään pääsääntöisesti kaksi kertaa vuodessa, 4.6 ja 6.12. Alue-toimistosta kysytään usein ylen-nykseen liittyviä asioita. Seuraa-vassa kertaan muutaman keskei-sen asian ylennysperusteista. Re-serviin tai varareserviin kuuluvan asevelvollisen ylentämisen tarkoi-tuksena on puolustusvoimien so-dan ajan joukkojen sotilasarvoi-hin perustuvan esimiesjärjestel-män luominen ja ylläpitäminen.

    Ylentämisen perusteina on saatu koulutus, sopivuus tehtävään sekä virka-ase-ma. Ylentämisen edellytykse-nä on, että ylennettävä on saanut ylemmän sotilasarvon mukaista tehtävää vastaavan koulutuksen ja että hän on muutenkin ominai-suuksiltaan ylennettäväksi sopiva. Ylentäminen edellyttää pääsään-töisesti asianomaisen sijoittamis-ta sotilasarvoaan vastaavaan sodan ajan puolustusvoimien tehtävään tai että hänet on varattu poikke-usolojen muuhun vaativaan tehtä-vään (henkilövaraus/VAP). Ylen-tämisen edellytyksenä on lisäk-si, että ylentämisestä nykyiseen

    sotilasarvoon on kulunut vähin-tään viisi vuotta ja ylennettäväk-si esitettävä on edellisen ylennyk-sen jälkeen osallistunut puolustus-voimien johtamaan sotilaalliseen reservin koulutustapahtumaan jo-ko kertausharjoitukseen tai vapaa-ehtoiseen harjoitukseen, joka ke-hittää valmiuksia omaan sa-tehtä-vään liittyen.

    Erityisissä tapauksissa, vaik-ka koulutus- ja osaamisvaa-timukset eivät täyttyisikään, voidaan reserviläinen ylentää maanpuolustuksen edistämiseen liittyvien lisäansioiden perusteel-la. Sama lisäansioperuste voidaan katsoa ylentämisperusteeksi vain kerran. Ylentämispäätökseen vai-kuttavina lisäansioina voidaan pi-tää muun muassa, että henkilö on- palvellut puolustusvoimissa tai rajavartiolaitoksessa - suorittanut upseerin tai opistoup-seerin tutkinnon tai toimiupseerin alemman virkatutkinnon- osallistunut aktiivisesti Maan-puolustuskoulutusyhdistyksen toi-mintaan- toiminut erityisen ansiokkaasti maanpuolustuksen hyväksi.

    Ansiokkaaksi toiminnaksi maanpuolustuksen hyväksi lue-taan esimerkiksi:- pitkäaikainen, huomattavan ak-tiivinen ja tuloksellinen toiminta maanpuolustusjärjestöissä- valtioneuvoston, turvallisuus- ja puolustusasiainkomitean, edus-kunnan puolustusvaliokunnan tai eduskunnan ulkoasiainvaliokun-nan jäsenyys- kokonaismaanpuolustuksen kan-nalta merkittävien tehtävien hoi-taminen eri ministeriöissä ja kes-kusvirastoissa sekä talouselämän piirissä

    - maanpuolustusta tukeva tutki-mustoiminta sekä toimiminen kansalaisjärjestöissä maanpuo-lustusta edistävällä tavalla.

    Yksi tapa kehittää omaa soti-laallista suorituskykyä on osal-listua vapaaehtoiseen Maanpuo-lustuskoulutusyhdistyksen tarjo-amaan koulutukseen, jonka Ky-menlaakson koulutus- ja tukiyk-sikön toteuttaa. Puolustusvoimien Maanpuolustuskoulutusyhdistyk-seltä tilaaman koulutuksen määrä tulee ensi vuonna lisääntymään. Pääosa koulutuksesta kerryttää kertausharjoitusvuorokausia.

    Kymenlaakson reserviläis-pirit tekevät vuosittain esi-tyksiä jäsentensä ylentä-miseksi. Järjestely on toimiva. Mi-käli sinä et tiedä omaa sodan ajan tehtävääsi tai haluat tietää omista

    ylennysperusteistasi niin ota yh-teyttä Kymenlaakson aluetoimis-ton asiakaspalveluun.

    Kymenlaakson aluetoimiston viidennen toimintavuoden käänty-essä lopuilleen vaihtuu myös alue-toimiston päällikkö. Siirryn 1.11 Maavoimien esikuntaan Mikke-liin. Seuraajani nimi ei tätä artik-kelia kirjoitettaessa ole vielä sel-villä. Sotilaan on hyvä toimia tääl-lä Kymenlaaksossa kaltaistenne maanpuolustajien kanssa. Kiitän reserviläispiirien ja yhdistysten puheenjohtajia sekä kaikkia yh-distysten jäseniä hienosta yhteis-työstä ja toivotan teille menestys-tä tulevaisuuteen.

    Kymenlaakson aluetoimistonpäällikkö

    Everstiluutnantti Markku Hutka

    Ryhmä Kouvolan sotaveteraa-nien ja sotainvalidien tukihenki-löitä teki matkan Tyrin Kukka-markkinoille 18. – 21.5.2012. Matkan aikana oli kaatuneiden muistopäivä Suomessa. Ryhmä kunnioitti elämänsä Suomen va-paudelle uhranneita asettamalla kukat Viron vapaussodassa kaatu-neiden muistomerkille Pärnussa.

    Teksti ja kuva: Roope Nieminen

    Ryhmän edustajat (oikealta) Ant-ti Jokinen, sotaveteraanit, sotaor-vot; Matti Romppanen sotainvali-dit; Kalevi Saarinen matkan johta-ja ja Toini Väänänen, Lottana sodan aikana työskennellyt rouva.

    Kaatuneiden muistopäivä Pärnussa

  • K S

    KYMEN SALPA 3/20124

    Valkmusan maisemia ihailemassa Liisa Setälä (oik.), Reetta Nopa-nen, Sinikka Sarkeala ja Marjatta Hänninen. Osa joukosta vielä hie-man perässäpäin.

    KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRI RY

    TAPAHTUMAKALENTERI 2012Kymen Salpa nro 3/2012 ilmestyy 19.9.2012Kessupäivä, VEH, Hamina 22.9.2012Piirihallitus, kokous ABC 25.9.2012Puolustus- ja turvallisuusmessu 2012, LahtiPiiriretki 29.9.2012Ampumakilpailu Kymenlaakson res/Viron Algutase Malev, Tyrri 29.9.2012Rk- ja sarjakilpailujen palkintojenjako, Kouvola 1.10.2012

    Lokakuu

    PIIRIN SYYSKOKOUS, Hamina 29.10.2012

    MarraskuuRES, Syyskokous, Savonlinna 17.-18.11.2012PYT/Kymen Salpa lehtitoimikunnan kokous 19.11.2012Sotilaskilpailijoiden palkitsemistilaisuus 23.11.2012Talvisodan alkamisen muistotilaisuudet paikkakuntakohtaisesti 30.11.2012Aineistopäivä Kymen Salpa 30.11.2012Piirihallituksen järjestäytymiskokous, Keltakankaan ABC 3.12.2012

    JoulukuuItsenäisyyspäivä, Valtakunnan paraati Kouvola 6.12.2012Kymen Salpa nro 4/2012 ilmestyy 12.12.2012Joulutulet ja adventtihartaudet viikko 50Jouluaaton hartaudet ja kunniakäynnit paikkakuntakohtaisesti 24.12.2012Prosenttiammunta päättyy 31.12.2012Huom! muutokset mahdollisia

    KYMENLAAKSON RESERVIUPSEERIPIIRI

    TOIMINTAKALENTERI LOPPUVUODELLE 2012SyyskuuPe-su 14.-16.9. RESUL:n syysjotos JurvaLa 15.9. Nuorten upseerien päivä (Vänskäpäivä) HaminaLa 15.9. KarPr/ YT-päivä VekaranjärviKe 19.9. Kymen Salpa 3/ 2012 ilmestyyLa-su 22.-23.9. RESUL:n Maastokilpailu PadasjokiTo-la 27.-29.9 Turvallisuus- ja puolustus- messut LahtiLa 29.9. PiiriretkiPe 28.9. Liittohallituksen kokous 3/2012 LahtiLa 29.9. Liiton neuvottelukunnan kokous LahtiLa 29.9. Piiriretki messuille LokakuuMa 1.10. Rk-ammunnan ja sarjakilpailujen Kouvola palkintojen jakoPe 12.10. Arvoseminaari MPKK Viikko 42 Rahanjako III / 2012Viikko 42 Kiertokirje 5 / 2012La 20.10. Piirin 60-v juhla KouvolaMa 22.10 Piirihallituksen kokous 4/ 2012 ABC- AnjalankoskiMarraskuuKe 7.11. Piirin syyskokous InkeroinenPe-la 16.-17.11. Liittohallituksen ja -valtuuston yhteiskokousMa 19.11. PYT PiiritoimistoPe 23.11. Palkitsemistilaisuus (sotilaskilpailijat)Pe 30.11. Kymen Salpa, aineistopäivä

    JoulukuuTo 6.12. Itsenäisyyspäivän tilaisuudet Valtakunnallinen paraati KouvolaViikko 49 Isoympyrän viesti Hamina Viikko 50 Rahanjako IV / 2012Viikko 50 Kiertokirje 6 / 2012Viikko 50 Joulutulet ja adventtihartaudetMa 10.12. Piirihallituksen kokous 1/ 2013 ABC- AnjalankoskiKe 12.12. Kymen Salpa 4/ 2012 ilmestyyMa 24.12. Jouluaaton hartaustilaisuudet

    TAPAHTUMAKALENTERIT

    KOUVOLAN RESERVILÄISET RY

    TARJOTAAN VUOKRALLE

    Tarjoamme vuokralle touko-lokakuun välisenä aikana piirin reserviläisyh-distyksille kokouksia, saunailtoja ja muita tapahtumia varten Valkealan Ra-pojärvellä sijaitsevaa Veteraanimajaa. Kouvolan keskustasta majalle on matkaa 23 km. Laajalla rantatontilla on päärakennuksen lisäksi suuri ”pavil-jonki” grilleineen sekä majoitusrakennus, jonka kapasiteetti n. 10 henkilöä.

    Tiedustelut ja varaukset:majaisäntä Jukka Koste puh. 0400 988 487 taipuheenjohtaja Kari Haapanen puh. 040 550 4094

    TV-RADIO-VIDEOHUOLTO• Antenniasennukset• Huollettavien nouto

    • Käyt. laitteiden myyntiTEKO Karhula

    Karjalantie 6, puh. 226 4776www.tvhuoltoteko.fi

    Maanpuolustusnaisten Liiton tämänvuotista teemaa ”toimin ja liikun” toteutetaan aktiivises-ti myös Kymenlaaksossa. Syksyn toiminta käynnistyi retkellä Valk-musan kansallispuistoon Pyhtääl-le. Pitkospuureitillä mukana olivat emäntäyhdistys Pyhtään lisäksi Haminan ja Karhulan yhdistykset.

    Taukopaikalla luontotornin juu-rella nautittiin eväät ja kuultiin kuulumiset kesän harjoituksista. Piirin varapuheenjohtaja Satu Au-rala kertoi Naisten Valmiusliiton Ilimatar 2012 NASTA-harjoituk-sesta, joka pidettiin 3.-5.8. Siilin-järvellä. Harjoituksen kurssien ai-heet olivat Turvallisesti vesillä, Il-mapuolustus, Maastotaidot, Sovit-telu – riidoista ratkaisuihin, Sel-viytyminen sähköttä sekä Vies-tintä kriisitilanteissa, johon Aura-la osallistui.

    Pyhtään Maanpuolustusnaisten puheenjohtaja Eija Pekkola ker-toi liiton Harakka-jotoksesta, jo-

    Maanpuolustusnaiset toimivat ja liikkuvat

    ka pidettiin 5.-6.5. Jämijärvellä. Tällä kertaa Jospan lauma –jouk-kueen tulos oli 28. sija kaikkiaan 46 joukkueen joukossa. ”Jospa” on Pekkolan tyttären Elinan koira, joka on osallistunut jo useampaan jotokseen naisten kanssa.

    Kymenlaakson maanpuolus-tusnaisten syksyn toiminta jatkuu 10.10. Karhulan Korsussa. Illan aikana muistutellaan mieleen ko-koustekniikan perusteita. Koulu-

    tus on osa liiton tämän vuoden koulutustoimintaa.

    Syyskokoukseen kokoonnutaan 14.11. Karhulan Korsuun. Sinne saadaan terveiset liiton syysko-kouksesta Lappeenrannasta 27.–28.10. Liittokokouksessa valitaan liiton puheenjohtajisto kahdeksi seuraavaksi vuodeksi.

    Teksti ja kuva:Mervi Liimatainen

  • K S

    KYMEN SALPA 53/2012

    ISSLn rk-ammuntaItä-Suomen Sotilas läänin rynnäkkökivääriammun-ta reserviläisille ns. Komentajan kisa ammuttiin Haminan Lupinmäellä lauantaina 1. syyskuuta. Kisan suosio on palaamassa kohti vanhoja hyviä aikoja. Yksittäisissä osallistujissa päästiin jälleen sadan paremmalle puolelle. Joukkuekisaan osal-listui 18 joukkuetta.

    Henkilökohtaisen kisan voittaja Hannu Lahtinen.

    Kilpailun johtajan kapteeni Anders Grönmanin kilpailupuhuttelu

    Kaikki eivät välttämättä am-mu voitosta, vaan osallistuminen on kunnioitus arvostettua kilpai-lua kohtaan.

    Henkilökohtaisen kisan voitti tänä vuonna Hannu Lahtinen Iitin Reserviupseerikerhosta. Joukkue-voitto meni viimevuotiseen tapaan Autokillan 1. joukkueelle. Jouk-kueessa ampuivat Kai Lampi, Te-ro Wallin, Veli-Pekka Muona, Mat-ti Ahtiainen ja Teemu Vinnikka.

    Reserviläisten fyysisen kunnon testaaminen MyllykoskellaTotuttuun varmaan osaamiseen perustuva vuosittainen reserviläisten kenttäkelpoisuustesti toteutettiin Myllykoskella Saviniemen urheiluken-tällä 8.8.2012. Testin järjestäjinä toimivat Myllykosken reserviupseerit ja Reserviläiset.

    Piirin urheilu-upseeri Topi Suo-malainen huolehti urheilutoimin-nan vahvasta tiedottamisesta saa-den jopa maakuntalehden paikal-le tekemään tapahtumasta uutista. Pohjois-Kymen maakuntakomp-panian päällikkö Jouni Laurikai-nen oli käynyt pitkän kuntotestaa-jan kurssin tuoden terveiset uusi-tusta testistä. Tämän vuotuinen kenttäkelpoisuustesti toteutettiin uusitun ohjeen mukaisesti. Mik-si sitten fyysistä kuntoa tulee tes-tata? Fyysisen toimintakyvyn yl-läpitäminen ja kehittäminen pe-rustuvat niihin vaatimuksiin, joi-ta joukon suorituskyky kullekin omassa sodan ajan tehtävässään asettaa. Lisäksi liikunnan har-rastaminen on tärkeä osa terveitä elämäntapoja. Hyvällä fyysisellä kunnolla on useissa tutkimuksissa todettu olevan positiivinen yhteys yksilön terveyteen ja sen ylläpitä-miseen. Hyvän fyysisen kunnon omaavalla henkilöllä on edelly-tykset jaksaa työssään. Liikunta-kipinän sytyttäminen toiseen edel-lyttää omaa esimerkkiä sekä po-sitiivista asennoitumista liikuntaa ja aktiivista elämäntapaa kohtaan.

    Jouni Laurikainen kertoi testin kulusta ja testin yhteydessä teh-tävästä ennakkokyselystä kunto-testausta varten. Kaikilla toimil-la taataan turvallinen lopputulos. Puolustusvoimien Kuntotestaajan Käsikirja sisältää fyysisen toimin-takyvyn ja terveyskunnon seuran-taan liittyviä käsitteitä, testisisäl-töjä, tulosten käsittelyyn, palaut-teen antamiseen, harjoittelun oh-

    jelmointiin sekä motivointiin ja turvallisuuteen liittyviä ohjeita.

    Eväät ensi vuoden testaamiselle ovat olemassa. Keskusteluissa tu-li ilmi jopa ”tuotteistaa” kenttäkel-poisuustesti yrityksille talouden tuliprojektina. Niin ja vielä ver-rattiin kerhojen välistä osallistu-misaktiivisuutta. Kilpailun voitti Kouvolan Reserviupseerikerho ry.

    Teksti ja kuvat: Eero Mattila

    Sekä henkilökohtaiset että jouk-kuetulokset oheisessa taulukossa.

    Palkintojen jako suoritetaan Kouvolan upseerikerholla maa-nantaina 1.lokakuuta 2012 klo 18.

    Henkilökohtaisessa kisassa pal-kitaan kuusi (6) parasta kilpailijaa ja joukkuekisassa kolme (3) paras-ta joukkuetta.

    Teksti: Jorma UskiKuvat: Kari Ylönen ja

    Hannu Lahtinen

    Henkilökohtaiset tulokset: 1 Lahtinen Hannu 1872 Pousi Marko Haminan res 1853 Vinnikka Teemu 184 9x10, 7x9, 3x8, 1x74 Virtanen Juha 184 9x10, 6x9, 5x85 Leisti Olli 1816 Westman Jani 179 4x10, 11x9, 5x87 Muona Veli-Pekka 179 3x10, 13x9, 4x88 Laasonen Aki 1789 Ahonen Terho 17810 Rämä Mika 17811 Väänänen Juhani 17812 Itkonen Valtteri 17713 Pakkanen Antti 17714 Wallin Tero 17715 Ahtiainen Matti 17716 Koistinen Markku 17717 Ylönen Kari 17618 Sihvola Sami I 17619 Telkkinen Jukka 17620 Koste Juhani 17621 Hyvönen Ari 17422 Kivistö Heimo 17323 Ruotsalainen Risto 17324 Aurala Lasse 17325 Rintala Ville 17226 Kalle Kangas 17227 Tiihonen Tommi 17128 Nuorivuori Pertti 17129 Lavonen Hannu 17030 Lampi Kai 17031 Sihvola Sami JA 17032 Rajajärvi Petri 16933 Leporanta Markku 16934 Pölönen Pauli 16835 Tulilahti Pasi Myllykoski res 16836 Hölttä Vesa 16837 Kuisma Tapani 16738 Mattila Esko 16739 Suhonen Santtu Kvla res 16740 Heino Kaarlo 166

    41 Kukkola Petteri Kuusankoski res 16542 Korkkula Reijo 16443 Launiainen Martti Kotkan seudun res 16444 Lantta Into 16445 Siekkinen Olli 16346 Kiiveri Teemu 16347 Auvinen Heikki 16348 Kantanen Timo 16249 Kokkola Kimmo 16250 Peräkasari Vesa 16251 Kurki Anssi 16152 Launiainen Mika Kotkan seudun res 15953 Laari Pasi 15954 Talja Johannes 15955 Ruopsa Erik 15856 Anttila Teemu 15857 Karjalainen Pekka-Juhani 15758 Hyppänen Ahti 15459 Pajula Ahti Haminan res 15460 Färlin Mika 15461 Strömberg Tuomas 15462 Pasanen Timo 15263 Huusari Pasi 15164 Mäntynen Juha 15065 Seppälä Ville 15066 Sippu Teemu 14867 Manninen Lari Haminan res 14868 Niemi Martti 14869 Mattila Viktor 148

    70 Niittymaa Jarkko 14671 Taavitsainen Pasi 14372 Pasi Olli Kouvola resups 14273 Huusari Esa 14174 Aspila Antti 14075 Laakso Martti 13876 Honni Lauri 13877 Aho Tuure 13678 Eskola Simopekka 13679 Leisti Mika 13580 Laiho Olli 13581 Anttila Marko Kotkan seudun res 13382 Anttila Juha 13183 Pajula Pekka 13184 Salmikoski Jari 13085 Anttila Jari 12686 Pekonen Leo 125

    87 Mäenpää Vesa 12488 Takala Teemu 12389 Hiltunen Mikko 12190 Pykälä Tuomo 11691 Sinisalo Olavi 11492 Lahtela Sauli 10993 Kriktilä Eero 9194 Hilakari Ilkka 8895 Siljander Jani 8796 Puonti Janne Kouvola resups 8797 Verho Juhani 8498 Bruun Göran 7499 Rikkola Erkki 71100 Jokela Kim 65101 Roimola Juhana Virolahti-Miehikkälä 60102 Hallikas Harri 49103 Salmela Hannu 29 Joukkueet:1 Autokilta 1 8872 Kouvolan res 8533 Iitin resups 843 29x104 Kouvolan resups 1 843 24x105 Myllykosken res 8226 Inkeroinen 1 8187 Iitti 8058 Kymenlaakson Rauhanturvaajat 7989 KarPr Kilta 790

    10 Kotkan Seudun res 1 77111 Virolahden ja Miehihikkälän Resupskerho 76512 Haminan resups 75213 Autokilta 2 68214 Kouvolan resups 2 65915 Sekalaiset 64316 Kouvolan resups 3 61817 Kotkan Seudun res 2 59318 Inkeroinen 2 520

    KUTSU palkintojenjako-

    tilaisuuteen

    ISSLn rk-ammunnan ja sar-jakilpailujen palkintojenjako Kouvolan Upseerikerholla maanantaina 1.10.2012 klo 18. Kahvitarjoilu klo 17.30.

    Kymenlaakson aluetoimisto

    Piirien ampumatoimikunta

  • K S

    KYMEN SALPA 3/20126

    Kymenlaakson aluetoimiston järjestämään tilaisuuteen Haminan Raatihuoneelle oli kut-suttu kaikki Kymenlaaksossa 4.6.2012 ylen-netyt reserviläiset ja reservin upseerit. Lisäksi tilaisuudessa luovutettiin Reserviupseeriliiton kultaiset ansiomitalit soljen kera sekä kultaiset ansiomitalit. Samoin MPK palkitsi ansioituneita reserviläisiä Jalkaväen ristillä

    Reservin ylennys- ja palkitsemistilaisuus 4.6.2012

    Kapteeni Pentti Forsell (oikealla) palkittiin RUL: kultaisella ansiomitalilla soljen kera, Jarkko Ylä-Kotola ylen-nettiin kapteeniksi.

    Paikalla oli noin 50 henki-löä. Tilaisuuden isäntänä toimi aluetoimiston pääl-likkö, everstiluutnantti Markku Hutka, avustajanaan kapteeni Ari Surakka. Musiikista vastasi Hami-nan soittokunta johtajanaan Juha-ni Leinonen.

    Ylennettyjen ja palkittujen puolesta puheenvuoron käytti ma-juri, Kouvolan kaupungin sivis-tysjohtaja, Ismo Korhonen. Soti-lasläänin komentaja oli ylentänyt sotilasmestariksi viisi reserviläis-

    Sotilasmestarit Timo Kitunen vas. ja Ari Heikkilä saivat Jalkaväen ristin. Ristit luovutti Kymenlaakson Koulutus ja tukiyksikön päällikkö Tapio La-kela. Oikealla aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Markku Hutka.

    tä; Timo Ahlgren, Juha Alm, Ari Heikkilä, Timo Kitunenja Petri Jussila,joista Heikkilä ja Kitunen saivat myös Jalkaväen ristin.

    RUL:n kultainen ansiomita-li soljen kera luovutettiin kaptee-ni Pentti Forsellille ja RUL:n kul-tainen ansiomitali kapteeni Toivo Hartikaiselle, kapteeni Pasi Laa-rille sekä yliluutnantti Tage West-manille.

    Teksti: Jorma UskiKuvat: Petteri Widemark Majuri Ismo Korhonen käytti ylennettyjen ja palkittujen puheenvuoron.

    Suomen itsenäisyyden 95-vuotisjuhlaparaati

    Kouvolassa 6.12.2012Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati pidetään tänä vuonna Kouvolassa.

    Päivän tilaisuudet alkavat reserviläisten ylennystilai-suudella Kouvolan upseerikerholla klo 9.

    Jumalanpalvelus on keskuskirkossa klo 10 ja seppe-leenlasku Kymen Lukolla klo 11.20.

    Paraatikatselmus pidetään pesäpallostadionilla klo 12 ja ohimarssi alkaa Salpausselänkadulla klo 13. Vastaanottopaikka on Kymen Lukon kohdalla.

    Paraatijoukkoihin kuuluu myös maanpuolustusjär-jestöjen lippulinna, johon pyritään saamaan jokai-sen reserviläisyhdistyksen sekä reserviupseeriker-hon lippu kantajineen. Lipunkantajat marssivat sivii-livarusteissa, tumma päällystakki.

    Ilmoittautumiset toiminnanjohtajalle.

    SRA-SM 2012 PahkajärvelläKymenlaakson reserviläispiiri

    järjesti SRA-SM kilpailut Veka-ranjärven varuskunnan ampuma-alueella Pahkajärvellä 23.-29.hei-näkuuta 2012. Kisat järjestettiin kokeiluluonteisesti ensimmäistä kertaa MPK:n kursseina. Toimit-sijakurssi kesti koko viikon maa-nantaiaamusta sunnuntai-iltaan. Huoltokurssi astui kuvaan per-

    jantaina ja jatkui sunnuntaihin kil-pailun loppuun asti. Kilpailijat il-moittautuivat myös MPK:n kurs-sijärjestelmän kautta lauantain ja sunnuntain kestävään kisaan. Ta-pahtumaan osallistui yli 200 hen-kilöä.

    Kilpailun johtajan toimi Mika Kuoppamäki ja ratamestarina Tero Liiri. Karjalan Prikaatin komenta-

    ja prikaatikenraali Timo Kivinen toimi kilpailun suojelijana ja pri-kaatin mittavasta käytännön tues-ta vastasivat mm. majuri Hannu Laine ja kapteeni Hannes Mänty-ranta.

    Ponnistus oli kaikin puolin mit-tava ja kilpailijoilta sekä kutsuvie-rasyleisöltä saatu palaute oli erit-täin positiivista. Kilpailutapahtu-ma on varsin laaja ja vaatii kisa-paikalta ja ampumarastien turva-alueilta laajuutta, jota vain harvas-sa paikassa koko Suomessa on tar-jolla.

    Varsinainen kisamenestys mi-talien muodossa karttoi tällä ker-taa kymenlaaksolaiskilpailijoita.

    Tulokset löytyvät parhaiten RE-SULn nettisivuilta.

    Kisa vaatii mittavaa rastien suunnittelua ja raken-tamista. Kuvissa kotkalaisia reserviläisiä rakenta-massa omaa tehtäväänsä.

    Kuvat: Pia Houni

  • K S

    KYMEN SALPA 73/2012

    Joskus on helppo olla tapah-tuman järjestäjänä. Tällainen helppo nakki oli toukokuun alussa järjestetty Karjalan Tykistö-rykmentin kovapanosammuntojen seuraaminen Pahkajärvellä. Varo-vainen ennakkoarvio osallistujista oli noin 30 henkilöä, mutta lopul-ta paikalla oli kaksi linja-autollis-ta reserviläisiä ympäri maakuntaa.

    Yliluutnantti Jari Parviainen otti vieraat vastaan ja johdatti joukon Pahkajärven sotilaskotiin alue-toimiston tarjoamille kahveille. Kaille jaettiin kypärät, minkä jäl-keen KarTR:n komentaja, evers-tiluutnantti Pasi Pasivirta selosti ammuntojen kulun. Joukko pääsi

    Tuliasematyöskentelyä

    Everstiluutnantti Pasi Pasivirta se-losti ammuntojen kulun.

    Kaikille jaettiin turvavarusteet.

    Osumat olivat vaikuttava näky.

    seuraamaan tykistötulta sekä tu-lenjohtopaikalta että tuliasemas-ta. Olimme paikalla päivää ennen kuin tasavallan presidentti Sauli Niinistö seurasi samoja ammunto-ja. Kohdistus oli kunnossa.

    Osallistujat pitivät kaksituntis-ta rupeamaa onnistuneena tapah-tumana ja yleinen toive olikin; li-sää tällaista.

    Moni ei ollut nähnyt vastaavaa koskaan aiemmin.

    Teksti: Jorma Uski

    Kuvat: Terho Ahonen, Göran Bruun, Jorma Uski

  • K S

    KYMEN SALPA 3/20128

    Reserviläiset Viron voitonpäivän paraatissaKymenlaakson Reserviläiset tekivät pikavierailun Itä-Virunmaan voitonpäi-vän paraatiin Jöhviin.

    sa paikalliset sytyttivät juhannus-kokon Jöhvistä tuodulla soihdulla.

    Sunnuntaina ajo Tallinnaan ja edelleen kotiin. Lyhyydestään huolimatta erittäin onnistunut ja uskoa virolaisten maanpuolustus-tahtoon antanut matka.

    Matkaan osallistuivat vääpeli

    Kari Haapasen johdolla, yliluut-nantti Tomi Kitunen, sotilasmesta-ri Hannu Loikala, ylivääpeli. Erk-ki Rika, vääpeli Jari Suni, yliker-santti Måns Löf ja kersantti Tuija-maija Erämies.

    ”Toimittajana” mukana Roope Nieminen.

    Tuijamaija sai kunnian kantaa Suomen lippua paraatissa

    KESÄN TAPAHTUMIA

    Reserviläisjärjestöt ovat kesän aikana osallistuneet usei-siin yleisötapahtumiin yhdessä Kymenlaakson aluetoi-miston kanssa. Aluetoimiston tarjoamassa teltassa on esitelty järjestöjen toimintaa mm. Salpavaelluksen, Hamina Tattoon ja Kouvolan viranomaispäivän yhteydessä. Menet-tely on osa vakiintuneesta puolustusvoimien tukimuodosta reserviläisjärjestöille.Salpavaelluksella ja viranomaispäivässä esillä oltiin muuta-mia tunteja, mutta Tattoo kesti useita päiviä Haminan Ter-vasaaressa.

    Osaston muoto vakiintui kesän mittaan.

    Viranomaispäivä keräsi runsaasti yleisöä.

    Kaakon Rakennus OySiltakatu 2 A, 49400 Hamina

    Puh. 0400 652 260

    LEIPOMO- JA KONDITORIAPALVELUT

    TÄYTEKAKUT,VOILEIPÄKAKUT JAMUUT LEIVONNAISET

    Ark. 6-17, la 6-12Vanha Sutelantie 47, 48410 Kotka, puh. 260 1040

    Piiritoimistovarmimmin avoinna torstai-

    iltapäivisin ja perjantai-aamupäivisin.

    Muulloin puhelinvarmistus.040 530 8088

    Suomi-Viro ampumatapahtumalauantaina 29.9.2012 Tyrrissä.Kymenlaakson reserviläiset ja Algutase Malev Viro.Perinteinen tapahtuma.

    Patruunat ovat lahjoittaneet KT-Sport Kuusankoski ja Aseliike Markus RemesVirotoimikunta kiittää lahjoittajia etukäteen.

    YK:n kansainvälinen rauhan-päivä on 21.9. Maailman Vete-raanijärjestön aloitteesta vuon-na 2008 aloitettua YK:n rauhan-päivän kävely- ja liikuntaperin-nettä jatketaan tänäkin vuonna ympäri maata. Tavoite on ylittää viimevuotinen 7546 osanottajan määrä.

    Tilaisuuksia järjestetään ai-nakin 20 paikkakunnalla pääasi-assa sunnuntaina 23.9. Tapahtu-man suojelijana on Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö.

    Viidennen kerran järjestettä-vien kansainvälisten rauhankä-velyjen valtakunnallinen pääta-

    pahtuma Suomessa on Kouvo-lassa Kauppatorilla sunnuntai-na 23. syyskuuta klo 12-14. Ky-menlaakson alueellinen tapahtu-ma järjestetään Kotkan Sapokas-sa samaan aikaan.

    Tilaisuuden Kouvolassa avaa Suomen Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja Paavo Kiljunen kenr.ltn. evp. Torilla on järjestet-ty oheisohjelmaa ja tapahtuman musiikista vastaan Faitterit-soit-tokunta. Lapsille on omaa ohjel-maa. Paikalla on myös Utin Soti-laskoti. Varusmiehet toimivat kä-velyoppaina veteraaneille.

    Koululaiset voivat koulutyö-

    Haaste - YK:n rauhanpäivän kävelyyn Kouvolassa ja Kotkassa 23.9.2012

    hön liittyen osallistua myös 17.9. tai 24.9. alkavilla viikoilla.

    Kansa kävelmään -tapahtu-ma on kaikille avoin vauvas-ta vaariin -tempaus, jonka pää-määrä on innostaa mahdollisim-man moni eri-ikäinen suoma-lainen ulkoilemaan hyvän asi-an puolesta. Samalla vastataan YK:n ja Maailman Veteraani-järjestön haasteeseen ulkoilla maailmanrauhan puolesta YK:n rauhanpäivänä. Osallistujat palkitaan pinssillä.

    Mikko Räinä Kymenlaakson Rauhanturvaajat

    Juhannuspäivän aamuna ani-varahin laivalla Tallinnaan ja ajo Jöhviin. Puoliltapäivin paraa-ti seppeleenlaskuineen kaupun-gintalon edessä perinteisin me-noin. Välittömästi tämän jälkeen oli maahera/everstin vastaanotto, johon kaikki suomalaiset osallis-tuivat. Tilaisuudessa Kymenlaak-son Reserviläisille ja henkilökoh-taisesti vääpeli Kari Haapselle ja ylivääpeli Erkki Rikalle luovutet-tiin ”kunniakirjat”, jonka suomen-taminen ei kieltä taitamattomalta onnistunut.

    Poikkeuksen edellisen vuoden paraatiin oli vapauden tulen lä-hettäminen. Tuli oli sytytetty tänä vuonna Pärnussa, josta se tuli Jöh-viin siten, että maaherra jakoi sen vasta klo 16.00 kunttiin.

    Illaksi siirryimme Toilaan, jos-

  • K S

    KYMEN SALPA 93/2012

    Ampumasuunnistuksen RESU-Lin mestaruuskilpailut pidettiin tämän vuoden toukokuussa Val-keakoskella. Osanottajia oli mu-kana kaikkiaan 68. Ammunta suo-ritettiin pienoiskiväärillä sisältä-en kaksi makuu- ja kaksi pysty-ammuntaa. Lähdön jälkeen juos-tiin lenkki, ammuttiin makuuam-munta, toinen lenkki, toinen ma-kuu ja sen jälkeen suunnistamaan. Pystyammunnat olivat vastaavat suunnistuksen jälkeen. Ohilauka-uksesta tuli minuutin aikasakko. Suunnistusmatkat olivat kahdes-ta vajaaseen seitsemään kilomet-riin sarjasta riippuen.

    Järjestäjät olivat halunneet saa-da mukaan myös nuoria kilpaili-joita ja järjestivät nuorille avoi-men sarjan kilpailun. Päätös oli hyvä, sillä olisi lajin kannalta hie-noa, jos nuoret ammuntaa, suun-nistusta tai vaikka ampumahiih-toa harrastavat saisivat mahdolli-suuden kokeilla myös ampuma-suunnistusta.

    Kymenlaakson kannalta kil-pailuista on sekä hyvää että huo-noa kerrottavaa. Hyvää oli se, et-tä kaikki kymenlaaksolaiset olivat

    Ampumasuunnistus – reserviläis-urheilua parhaimmillaan

    hopealla omassa sarjassaan! Huo-noa oli taas se, että meitä oli mu-kana vain kaksi – H60-sarjassa Keijo Heijari ja H45-sarjassa al-lekirjoittanut.

    Tapahtumana kilpailu oli hie-no. Sää suosi, järjestelyt olivat hyvät, ampumapaikka moitteeton ja suunnistusrata sopivan vaikea verrattuna kokonaisuuteen. Am-pumasuunnistuksessa järjestäji-en kannalta suurin haaste on teh-dä suunnistusradan vaikeusaste oi-kealle tasolle. Ammunnan ja suun-nistuksen merkitys lopputuloksiin tulisi olla tasapainossa, jotta kil-pailijat kokisivat kilpailun oikeu-denmukaiseksi. Sekä minun että monen muun paikalla olleen mie-lestä ratamestari oli onnistunut tässä tasapainoilussa hyvin.

    Itse olen suunnistustaustainen ja ammunta on selvästi vieraampi laji. Pääsin kokeilemaan ammun-taa kevään aikana muutaman ker-ran ja täytyy myöntää, että nöyrä-nä piti. Vaikka harjoituksissa il-man rasitusta tuleekin onnistumi-sia, on kilpailutilanteessa hengäs-tyneenä kaikkien silmien edessä ampuminen jo ihan toinen juttu.

    Itse ammuin ensimmäisessä ma-kuupaikassa kolme sakkoa ja toi-sessa kaksi. Olin aivan alkupään lähtijöitä, joten kuuluttajalla ei ol-lut ehkä käsitystä tyypillisestä tu-loksesta. Kun minun makuusakot olivat selvillä, kuuluttaja totesi, et-tä ”… siinä menee KY metsään ja kasassa on jo viisi sakkominuut-tia…” Muuten ok, mutta tuo sana jo jäi kaivelemaan…

    Suunnistus oli suunnilleen pe-ruskauraa. Radan vaikeusaste oli noin sama kuin iltarastien A-sar-jassa. Pystyammunnassa onnis-tuin saamaan ensimmäisen osan jopa nollille pienenä vastalausee-na kuuluttajalle. Toisessa pysty-ammunnassa palasin sakkojen tielle. Yhteistulos seitsemän sak-kominuuttia oli tässä kilpailussa aika tyypillinen tulos, mutta mi-nulle henkilökohtaisesti keski-määräistä parempi tulos. Ammuin Keijon laina-aseella, joka vaikutti istuvan hyvin minun käteeni. Kii-tos Keijolle.

    Ampumasuunnistuksen harras-tajalle toukokuu on yleensä seson-kia, koska sekä Sotilasurheilulii-ton, Reserviläisurheiluliiton että

    Puolustusvoimien mestaruuskil-pailut järjestetään toukokuun ai-kana. Puolustusvoimien kisoihin myös reserviläisten on mahdollis-ta osallistua, mutta valitettavasti 30 reserviläisen kiintiö on vain yleisessä sarjassa. Valkeakosken kilpailuissa yleisen sarjan kilpaili-joita oli vain yksi suurimman sar-jan ollessa tällä kertaa H60. Nuo-ria tulisi saada lisää mukaan!

    Ensi vuonna ampumasuunnis-tuksen RESULin mestaruudet rat-kotaan Kymenlaaksossa. Kotkan Laajakoskella ampumahiihtos-tadionilla sattuu ja tapahtuu lau-antaina 18.5.2013. Jos sinun laji-si on suunnistus tai ammunta tai muu reserviläisliikunta, laita päi-vämäärä kalenteriin ja tule mu-kaan. Vaikka sinulle ei olisikaan omaa asetta, ei se ole ongelma, sil-lä niitä saadaan varmaan järjestet-tyä paikalle lainakäyttöön. Kotka-laiset ovat luvanneet tiedottaa kil-pailusta lisää ensi kevään aikana.

    Kari Ylönen

    MIKON MALJA-kilpailun tuloksetOjakorpi 15.8.2012: (Sarja, Tarkkuusosa, Pikaosa,Yhteensä)

    Yleinen Eskola Kari Kuusankosken Reserviläiset ry 277 285 562 Tani Jarno Iitin Seudun Reserviläiset ry 250 283 533 Kukkola Petteri Kuusankosken Reserviläiset ry 263 263 526 Talja Johannes Kouvolann Reserviläiset ry 253 258 511 Salonen Jouni Myllykosken Reserviläiset ry 244 247 491 Lehtoluoma Tapani Valkealan Reservinaliupseerit ry 202 238 440 Yli 50 v Hellstèn Matti Inkeroisten Seudun Reserviläiset ry 283 279 562 Heino Kaarlo Inkeroisten Seudun Reserviläiset ry 278 279 557 Hallikas Harri Inkeroisten Seudun Reserviläiset ry 272 283 555 Hyvönen Ari Kouvolan Reserviupseerikerho ry 276 278 554 Haimi Hannu Valkealan Reservinaliupseerit ry 256 261 517 Anttolainen Veikko Haminan Seudun Reserviläiset ry 256 260 516 Koste Juhani Kouvolan Reserviläiset ry 245 268 513 Niemi Kari Valkealan Reservinaliupseerit ry 260 235 495 Joutjärvi Tapani Voikkaan Seudun Reservin- aliupseerit ry 240 233 473 Yli 60 v Pitkäkangas Heino Haminan Seudun Reserviläiset ry 286 278 564 Seppä Hannu Karhula-Kymin Reservin- aliupseerit ry 277 267 544 Saarainen Matti Haminan Seudun Reserviläiset ry 268 272 540 Kuisma Tapani Kouvolan Reserviläiset ry 261 269 530 Westman Paavo Voikkaan Seudun Reservin- aliupseerit ry 267 250 517 Pulsa Olavi Kuusankosken Reserviläiset ry 259 247 506 Elg Pertti Voikkaan Seudun Reservin- aliupseerit ry 215 250 465 Pärssinen Pekka Kuusankosken Reserviläiset ry 223 203 426 Yli 70 v Hämäläinen Kosti Kuusankosken Reserviläiset ry 252 265 517 Hasu Simo Myllykosken Reserviläiser ry 251 249 500 Karjalainen Pekka Kouvolan Reserviupseerikerho ry 249 246 495 Korhonen Jorma Kouvolan Reserviupseerikerho ry 247 213 460 Joukkue Kuusankoski Eskola Kari, Kukkola Petteri, Hämäläinen Kosti, Pulsa Olavi 2111 Kouvola Hyvönen Ari, Kuisma Tapani, Koste Juhani, Talja Johannes 2108

    KSUE:n hirven-juoksukilpailut Kotkan Laajakoskella

    M 1) Tero Tura 1067 2) Jan-Erik Liljegvist 1008 3) Timo Kyn-täjä 986 4) Juha Valjus 928.

    M 50 1) Heikki Rautio1066 2) Tuomo Valjus 1014 3) Ari Suihko 1004 4) Petri Kanerva 927.

    M 60 1) Teuvo Lonka 1020 2) Touko Partti 1018 3) Hannu Jau-hiainen 991 4) Matti Vanhala 990 5) Keijo Heijari 940 6) Olli Poh-jola 801.

    M 70 1) Vilppu Grönlund 1035 2) Juha Auvinen 932 3) Reijo Val-jus 887 4) Tapio Taipale 832.

    Naiset 1) Eila Väisänen 1032.M 20 1) Ville Kyntäjä 892.Kävely 1) Kari Lahti 1028 2)

    Antero Puhakka 1020 3) Matti Ve-näläinen 998 4) Markku Piensa-lo 978.

    KSUE:n pistooli-ampumajuoksut Kotkan Laajakoskella

    M 1) Juha Valjus 22.00 2) Ti-mo Kyntäjä 26.02 3) Lari Manni-nen 26.25.

    M 50v 1) Matti Kunnas 25.35 2) Keijo Heijari 27.03 3) Ari Suih-ko 29.06.

    M 60v 1) Olli Pohjola 30.12 2) Mauri Heino 35.00 3) Hannu Jau-hiainen 36.35

    M 70v 1) Pertti Sormunen 28.20 2) Reijo Valjus 30.35 3) Vilppu Grönlund 24.30.

    Nuoret 1) Ville Kyntäjä 22.50.

    Inkeroisten Seudun Reserviläisten pistoolikisa

    suoritettiin 23.7. Inkerois-ten ampumaradalla. Pikalla oli 5 osaanottajia ja 2 toimitsijaa.

    Tuloksia:1. Matti Hellsten 551 2. Kaarlo

    Heino 547, 3. Harri Hallikas 547, 4. Esko Mattila 465 ja 5. Jouko Mäkelä 444. Toimitsijoina Heik-ki Saku ja Pentti Kivi.

    Ammunnat jatkuivat saman vii-kon kesäisenä torstai iltana, 26.7., Inkeroisten ampumaradalla suori-tettiin kiertopalkintokilpailu Inke-roisten reserviupseerien ja Inke-roiten Seudun Reserviläisten vä-lillä. Pistintaulu kiertopalkintona jäi edelleen Reserviläisten kaap-piin tuloksella 142 vastaan Upsee-rien 105.

    Hyvä ampumisilma oli saanut väen liikkeelle niin että ampuma-radalla oli 17 alan harrastuksen vaalijaa paikalla.

    Henkilökohtaisia tuloksia:Ukkola Lasse 49, Mattila Vik-

    tor 48, Mattila Esko 47, Aurala Lasse 47, Hölttä Riku 47, Kanta-nen Timo 46, Kivi Pentti 36, Salon Markku 32, Rika Erkki 31, Ala-puro Vesa 24 ja kisaaan osallistui myös Stolt Niko ja Salmela Han-nu sekä pistooli miehinä Kaarlo Heino ja Mäkelä Jouko.

    Toimitsijana Heikki Saku. Ammunnan jälkeen nautitiin

    pientä ilta palaa jota Matti Nie-minen ja Kari Hämäläinen järjes-tivät.

    Kymenlaakson Reservinupseeripiiri ry:n ja Kymenlaakson Reserviläispiiri ry piirienmestaruuskilpailu

    Sota-ajan lauluiltaKuusankosken seurakuntakeskuksessa

    torstaina 4.10.2012 klo 18

    Tervetuloa!

    Ekokaari 5046860 KELTAKANGASPuh. (05) 744 3400

    www.kymenlaaksonjate.fi

    Ekokaari 5046860 KELTAKANGASPuh. (05) 744 3400

    www.kymenlaaksonjate.fiKYMENLAAKSONJÄTE OY

    reserviläiskivääriammunta RA-7

    Tyrrin ampumakeskus, 150 rata

    Sarja H: 1) Jarno Tani Iitin Res, 2) Vesa Peräkasari Inkeroisten Res, 3) Jani Siljander Kouvolan Res, 4) Matti Ahtiainen Elimäen ResAU, 5) Kari Ylönen Kouvolan RU, 6) Johannes Talja Kouvolan Res.

    Sarja H50: 1) Juhani Väänänen Kouvolan Res, 2) Hannu Lahti-nen Iitin RU, 3) Veli-Pekka Muo-na Kouvolan Res, 4) Markku Le-poranta Kouvolan RU, 5) Tapa-ni Kuisma Kouvolan Res, 6) Pa-si Laari Kouvolan Ru, 7) Juhani Koste Kouvolan Res.Joukkueet: 1) Kouvola (Väänänen 158, Muona 149, Siljander 135, Leporanta 128) 570.

    RES ampumamestaruuskilpailut 18.-19.8. Onttolassa

    Eikä tyhjin käsin tarvinnut pa-lata Pohjois-Karjalastakaan; piirin ampujat saavuttivat yhden jouk-kuemestaruuden ja yhden henki-lökohtaisen mestaruuden. Jouk-kuevoitto tuli 25m Pistooli pi-ka-ammunnassa 3x20ls sarja Y ja henkilökohtaisen mestaruuden voitti jääkäri Jarno Tani rynnäk-kökivääri 6+6+6ls sarja Y. Lisäk-

    si saavutettiin yksi muu joukkue-mitali ja kaksi muuta henkilökoh-taista mitalisijaa.

    Kisoihin osallistuivat ylik Han-nu Seppä, ylik Tapani Kuisma, kers Juhani Koste, alik Risto Tani, jääk Jarno Tani ja jääk Olli Paren.

    Kummankin kilpailun täydelli-set tulokset RESUL:n nettisivuilla.

  • K S

    KYMEN SALPA 3/201210

    Kymenla

    akson Re

    serviups

    eeripiiri r

    y:llä

    on kunn

    ia kutsua

    Teidät

    60-vuotisj

    uhlaansa

    Kouvola

    n kaupu

    ngintalol

    le

    lauantain

    a 20. lok

    akuuta 20

    12

    Juhlapä

    ivän tilai

    suudet:

    Klo 11.00

    Seppel

    eenlasku

    Kaatune

    itten pats

    aalle

    äninpuis

    tossa.

    Ku

    nniavarti

    o: Kouvol

    an Reser

    viupseer

    i-

    ke

    rho ry.

    Klo 11.30

    Onnitte

    lujen vas

    taanotto

    ja kahvita

    rjoilu

    - 12.45

    Kouvol

    an kaupu

    ngintalol

    la.

    Klo 13.0

    0 60-vu

    otisjuhla

    • Kutsu kahdelle• Tumma- tai paraatipuku ja kunniamerkit• Mahdolliset muistamiset toivotaan osoitettavan piirin toiminnan tukemiseen. Tili: FI 86 57500120174223

    Vp. 8.10.2012 mennessä:Jorma Uski 040-5308088 / [email protected]

    OHJELMA

    Fanfare & Flourishes, säv. James Curnow Rakuunasoittokunta - johtaa musmaj Jyrki Koskinen Tervehdyssanat Kymenlaakson Reserviupseeripiiri ry:n puheenjohtaja, kapt Pasi Laari Alla Marcia, säv. Jean Sibelius Rakuunasoittokunta Juhlapuhe Itä-Suomen Sotilasläänin komentaja, kenrmaj Jukka Pennanen Yö meren rannalla, säv. Heino Kaski Johanna Hasu, piano Tervehdykset Suomen Reserviupseeriliitto ry. - Puheenjohtaja, maj Mika Hannula Kouvolan kaupunki - Kaupunginhallituksen puheenjohtaja, ylil Jari Suomela Kouvolan seurakuntayhtymä -Pastori Olavi Mäki-Patola Illalle, säv. Jean Sibelius, san. August Koskimies Suvi Suokas, sopraano & Johanna Hasu, piano Huomionosoitukset Jääkärimarssi, säv. Jean Sibelius Rakuunasoittokunta Päätössanat Kymenlaakson Reserviupseeripiiri ry:n kunniapuheenjohtaja, maj Paavo Mikkonen Maamme Yleisö ja Rakuunasoittokunta

    SYYSKOKOUSKUTSU

    Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n syyskokous pide-tään maanantaina 29.10.2012 klo.18.00 Haminassa, Sotilaskodin yläsalissa

    KOKOUSOHJELMA:

    Klo 17.30 Kahvitarjoilu ja valtakirjojen tarkastus

    1. Kokouksen avaus

    Klo 18.00 Reserviläispiirin puheenjohtaja Pentti Kivi

    2. Huomionosoitukset 3. Kokousesitelmä komentaja Juha-Antero Puistola

    Klo 19.00 Varsinainen kokous

    ESITYSLISTA:

    4. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, 2 pöytäkirjan tarkastajaa ja 2 ääntenlaskijaa. 5. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltai- suus sekä osanottajat (viralliset) 6. Hyväksytään kokouksen työjärjestys 7. Vahvistetaan piirin toimintasuunnitelma 2013 8. Vahvistetaan piirin vuoden 2013 jäsenmaksu 9. Vahvistetaan piirin talousarvio vuodelle 2013 10. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varamie- het tilikaudelle 2013 11. Päätetään piirihallituksen lukumäärästä seu- raavaksi toimikaudeksi sääntöjen 10 §:n mää- räämissä rajoissa. 12. Valitaan piirille puheenjohtaja kaudeksi 2013- 2014 13. Valitaan piirihallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle 14. Valitaan piirin edustajat Reserviläisliitto - Reser- vin Aliupseerien Liitto ry:n liittohallitukseen – muut piirin mahdolliset edustajat – vaalivalio- kunnan jäsen 15. Käsitellään muut hallituksen esittämät tai jäsen- ten vähintään seitsemän (7) vuorokautta ennen kokousta hallitukselle kirjallisesti esittämät asiat, ei kuitenkaan yhdistyslain 24 §:ssä mai- nittuja, ellei niistä ole kokouskutsussa mainittu 16. Kokouksen päättäminen

    Piirihallitus

    Jäsenyhdistykset saavat lähettää virallisia edustajia (1 jokais-ta alkavaa satalukua kohti ) seuraavasti: 4: Hamina, 2: Kouvola, Elimäki, Iitti, Karhula-Kymi, Kotka, Myl-lykoski, Valkeala, Inkeroinen, 1:Jaala, Kaakonkulma, Kuusan-koski, Pyhtää, Sippola, VoikkaaHuom! Yhdistysten tulee nimetä henkilökohtaiset varamie-het 10 §:n mukaisesti.

    KOKOUSKUTSU 22.10.2012

    Kymenlaakson Reserviupseeripiiri ry:n sääntömää-räinen syyskokous pidetään keskiviikkona mar-raskuun 7. päivänä 2012 klo 18.00 Kymenlaak-

    son kansanopistolla, osoitteessa Marintie 9, Inkeroinen.

    Kokouksen esityslista/työjärjestysKlo 17.30 Kahvitarjoilu ja valtakirjojen tarkastusKlo 18.00 Kokouksen avaus, puheenjohtaja Pasi Laari Tervehdykset Huomionosoitukset

    Kokousesitelmä: komentaja Juha-Antero Puistola

    Klo 19.00 Varsinainen kokous

    1. Valitaan kokoukselle - puheenjohtaja - sihteeri - 2 pöytäkirjan tarkastajaa - 2 ääntenlaskijaa 2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Hyväksytään kokouksen työjärjestys. 4. Valitaan piirihallituksen (piirin) puheenjohtaja sekä ensimmäinen ja toinen varapuheen- johtaja vuodeksi 2013 5. Valitaan piirihallituksen muut jäsenet v 2013 (yksi jäsen alkavaa 200-jäsenlukua kohti) sekä kullekin henkilökohtainen varamies. 6. Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille va- ramiehet v. 2013 7. Valitaan Suomen Reserviupseeriliiton sääntö- jen edellyttämä ehdokas liittohallitukseen. 8. Päätetään Suomen Reserviupseeriliiton sään- töjen edellyttämien edustajien valitsemisesta liittokokoukseen 9. Vahvistetaan piirin toimintasuunnitelma v. 2013 10. Vahvistetaan piirin jäsenmaksu v. 2013 11. Vahvistetaan piirin talousarvio v. 2013 12. Käsitellään muut piirihallituksen esittämät se- kä jäsenyhdistysten vähintään (7) päivää ennen kokousta piirihallitukselle kirjallisesti pii- rin kokouksen käsiteltäväksi esittämät asiat, ei kuitenkaan yhdistyslain 23. §:ssä mainittuja, ellei niitä ole kokouskutsussa mainittu. 13. Kokouksen päättäminen. Piirin kokouksessa on jäsenyhdistyksellä yksi ( 1 ) ääni jokais-ta jäsenmääränsä alkavaa satalukua kohti.

    Piirihallitus

    KOKOUSKUTSUKouvolan Reserviläiset ry:n sääntömääräinen syysko-kous pidetään torstaina 27.9.2012 klo 18 Veteraa-nimajalla, os. Miettulantie 149, Valkeala (opastus Kip-parilantieltä). Kokoukses-sa käsitellään yhdistyksen sääntöjen määräämät asiat.

    Tervetuloa!Johtokunta

    Inkeroisten Seudun Reserviläisten

    SYYSKOKOUSpidetään tiistaina 16.10. klo 19.00 Inkeroisten VPK:n ta-lossa, Terholantie 5, Inkeroi-nen. Kahvitarjoilu.Tervetuloa!

    Johtokunta

    RESERVIN YLENNYSTILAISUUSKouvolan upseerikerholla

    itsenäisyyspäivänä 6. joulu-kuuta klo 9.

    RUL 2012 ampuma-mestaruuskilpailut 18.-19.8.Salossa

    Kymenlaaksosta oli jälleen ker-ran liikkeellä vahva 10-miehinen joukkue. Tuliaisina oli yleismes-taruus ja kuusi (6) joukkuemesta-ruutta. Pienoispistoolin sarjan H 30+30ls joukkuetulos 1687 on uu-si kisaennätys.

    Joukkueeseen kuuluivat: kapt Ari Meinander, kapt Juha Virta-nen ja ltn Kalle Kangas.

    Henkilökohtaisia mestaruuksia saavutettiin neljä (4) ja lisäksi 11 muuta mitalisijaa.

    Mestaruudet: Isopistooli 25m sarja H ja 25m Pistooli pika-am-munta 3x20ls sarja H: kapt Ari Meinander, Rynnäkkökivääri 6+6+6ls sarja H: vänr Tommi Tii-honen, Kenttäammunta 10+10ls sarja H50: ylil Jarmo Järvelä

    Kisoihin osallistuivat ylil Sa-kari Ahola , kapt Ari Meinan-der, kapt Juha Virtanen, kapt Tuo-mas Strömberg, ltn Kalle Kangas, vänr Tommi Tiihonen, kapt Kari Ylönen, kapt Teemu Anttila, ylil Jarmo Järvelä, kapt Tauno Lind-ström, ja kapt Kalevi Leppäviita.

    Joukkueenjohtaja Sakari Ahola pa-lauttaa Kymenlaakson reserviup-seeripiirin lahjoittaman kiertopal-kinnon, Salpa Leijonan, piirin pu-heenjohtaja Pasi Laarille. Kuva: Paavo Mikkonen

  • K S

    KYMEN SALPA 113/2012

    YHTEINEN BUSSIRETKI Lahteen Puolustus ja Turvallisuus 2012 messuille lauantaina 29.syyskuuta.

    Sisäänpääsy on ilmainen, mutta bussikyydistä veloitetaan 10 euroa/henkilö.

    Bussireitti on:

    7.50 Miehikkälä, Lunnikuoppa 8.00 Virojoki, linja-autoasema 8.30 Hamina, linja-autoasema 8.40 Leikari, piha 9.00 Inkeroinen, linja-autoasema 9.15 Myllykoski, Shell 9.30 Kouvola, matkakeskus 9.40 Koria, ABC 10.00 Kausala, ABC 10.30 Lahti Paluu samaa reittiä. Lähtö Lahdesta klo 15.00.Ilmoittautumiset toiminnanjohtajalle [email protected], puh. 040 530 8088.

    SÄHKöT POIKKI -koulutus 24.11.2012Reserviläisliitto tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden osallistua Sähköt poik-ki -koulutukseen. Ympäri Suomen järjestettävät kurssit ovat liiton ja Maan-puolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) yhdessä järjestämiä. Maksuton säh-köt poikki -koulutus on ensisijaisesti tarkoitettu Reserviläisliiton jäsenille. Koulutustilaisuudet sisältävät sekä luentoja että käytännön harjoituksia, joiden aikana käydään läpi mm. varavoimakoneiden käyttöä, kodinkoneiden uudelleen

    käynnistämistä ja sähköturvallisuuden varmistamista. Myös sähkökatkoihin varautumiseen paneudutaan kurssien aikana.

    Kaakkois-Suomen maanpuolustuspiirin alueella koulutuksen järjestää Kymenlaakson koulu-tus- ja tukiyksikkö 24.11.2012. Karjalan prikaatissa, Vekaranjärvellä. Kurssin yhteydessä tu-tustutaan prikaatin panssarikalustoon.

    Tarkemmat tiedot ohjelmasta ja ilmoittautuminen kurssille osoitteessa: www.mpk.fi à Kou-lutuskalenteri à Valitse alue >> Kymenlaakso à Sähköt poikki -kurssi 0800 12 130012 >>Il-moittaudu

    MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYS

    SOTILASPARTIOSUUNNISTUSKILPAILU Kymenlaakson koulutus- ja tukiyksikkö järjestää sotilaspartiosuunnistus-kilpailun 12.–13.10.2012 Haminassa. Kilpailu on tarkoitettu kolmihenkisille partioille, jotka edustavat maakuntakomppanioita, koulutus- ja tukiyksiköi-tä tai alueen reserviläisjärjestöjä. Kilpailu toteutetaan vapaaehtoisena har-joituksena.

    Kilpailu käsittää seuraavat osiot:yö- ja päiväsuunnistuksenRK- ammunnankäsikranaatin heiton

    Tarkemmat tiedot ohjelmasta ja ilmoittautuminen kurssille osoitteessa: www.mpk.fi àKoulutuskalenteri à Valitse alue >> Kymenlaakso à Sotilaspartio-suunnistuskilpailu MAAKK 0800 12 11012 >> Ilmoittaudu

    MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYS

    JALKAMARSSI UTISSA 12.-14.10.2012 UTISSAReserviläisten kenttäkelpoisuuteen kuuluva jalkamarssi järjestetään Sotilasurheiluliiton ja Kouvolan Varuskunnan Urheilijoiden järjestämän 6. Kaukopartiomarssin yhteydessä 12.-14.10.2012.

    Marssia koskevat yksityiskohtaiset tiedot ja kilpailukutsu löytyvät nettisivulta www.kouvu.fi.

    Reserviläisille suositellaan osallistumista jollekin marssireiteistä 1-3, valita voi myös pitemmät marssivaihtoehdot 50 km tai 75 km.

    Reserviläisille on osanottomaksu kilpailukutsusta poiketen 20 euroa/henkilö, mikäli ilmoittautuminen tehdään MPK:n tietojärjestelmään www.mpk.fi, kurssinumero 0800 12 12015 tai toissijaisesti Kouvolan Reserviupseerikerho / Topi Suomalainen puh. 050-514 2660 27.9.2012 mennessä.

    Lisätietoja kutsussa mainituista osoitteista ja puhelinnumeroista sekä Kouvolan Reserviupseerikerho / Markku Lähde puh. 020 615 8222.

    KOUVOLA

    Inkeroisten Seudun Reserviläisten ohjelmaa 2012Ampujien harjoitukset talvikautena: Yhteistyö In-keroisten Ampumaseuran kanssa jatkuu Myllykos-

    ken seuratalon sisäradalla tiistaisin erät alkavat klo 17.00 ja tarvittaessa 18.00. Pimeäammuntailta 30.11. klo 17.00 Inke-roisten ampumaradalla. Sarjat kiikari ja avo. Ilmoittautuminen kisapaikalla. Lisätietoja kaikista ampumatapahtumista antaa Heikki Saku, p. 0400 886 274.Tiistai 16.10. klo 19.00 yhdistyksemme syyskokous Inkerois-ten VPK:n talossa Terholantie 5.LOKAKUU kuntokuukauden kuntovihkot 2012: Anjalan kunto-radalla, Katinhäntä Huhdanniemessä, Inkeroisten ampumara-dalla, Metsäsamola Koirojantiellä, Marintiellä, Ahviossa Hirvi-järventien kuntolaatikossa ja Inkeroisten uimahallilla. Upseerit järjestävät yhteisen kerhoillan marraskuussa. To 6.12. klo 12.00 on valtakunnallinen paraati Kouvolassa ja paikalliset Kunniavartiot Karhunkankaan ja Anjalan sankari-haudoilla. Inkeroisten kirkossa on messu, josta lähetetään seppelpartiot sankarihaudoille.Ke 12.12.2012 klo 18.00 järjestämme yhteiset joulutulet Myl-lykosken, Elimäen ja Sippolan kanssa, Kymijoen Hoiva ry:n rannan puoleisella pihalla, Satamakatu, Inkeroinen. Esiintyjät: Outi Heinonen, Pentti Solje ja mahdollisesti uusi kirkkoherra.YHTEYSTIETOJA 2012Yhdistyksen sähköposti: kivipen(at)hotmail.com.Postiosoite: Tammenmäentie 52 B 46910 ANJALA.Puheenjohtaja Pentti Kivi, Anjala, 0400 305 2811.varapj. Kaarlo Heino, Inkeroinen p. 040 8268 8952.varapj. Vesa Hölttä, Inkeroinen p. 050 5291 779Sihteeri Timo Harjula, Inkeroinen p. 044 255 1937Johtokunnan jäsenet: Sami Aho, Ari Hottola, Ari Malminen, Heikki Saku, Hannu Salmela ja Ilkka TonttiAjankohtaiset tiedotteemme ovat luettavissa Reserviläisliiton si-vuilta: http://www.reservilaisliitto.fi/liitto/piirit_ja_yhdistykset/si-vustot/kymenlaakson_reservilaispiiri/yhdistykset/inkeroisten_ seudun_reservilaiset_ry Lähetämme ajankohtaisia tiedotteita sähköpostilla niille, joiden oikea osoite on tiedossa.

    JR25 KrhK:n sotaan-lähdön vuosipäivä-juhla Inkeroisissa 20.6.2012

    20.6.1941 lähti In-keroisten ampuma-majalta kranaatinhei-tinkomppania sotaan.

    Tapahtumaa muis-tettiin Inkeroisten maanpuolustusjärjes-töjen yhteisellä juhla-hetkellä. Lipun nosto, kunniavartio ja seppe-leenlasku sotaanläh-dön muistokivelle.

    Juhlavan kahviti-laisuuden tunnelmis-sa muisteltiin men-neitä.

    Musiikkia Kouvo-lan pelillä esitti Mark-ku Seppälä ja Kaarlo Pässilä lauloi.

     

    Kuva ja teksti Seppo Pietarila

  • K S

    KYMEN SALPA 3/201212RESUL:n vakiokiväärin mestaruuskilpailutTyrri, Kouvola 17.06.2012 300 m Vakiokivääri 3x20 ls, sarja H1. Antti Puhakka Kymi 5762. Samppa Astikainen Pirkanmaa 5033. Pasi Koivula Etelä-Häme 498 300 m Vakiokivääri 3x20 ls, sarja H501. Markku Haklin Varsinais-Suomi 5532. Kari Uski Kymi 5473. Jarmo Järvelä Kymi 543 300 m Vakiokivääri 3x20 ls, sarja H601. Jorma Röppänen Varsinais-Suomi 5482. Ismo Kärmeniemi Etelä-Karjala 5363. Raimo Novari Varsinais-Suomi 520 300 m Vakiokivääri 3x20 ls, sarja H701. Jussi Ruohonen Varsinais-Suomi 5132. Olli Silanto Varsinais-Suomi 5123. Tauno Lindström Kymi 491 300 m Vakiokivääri 30 ls, makuu, sarja H1. Antti Puhakka Kymi 2962. Teemu Mesiäinen Kymi 2903. Jouni Jokinen Kymi 289 300 m Vakiokivääri 30 ls, makuu, sarja H501. Markku Haklin Varsinais-Suomi 2922. Kari Uski Kymi 2873. Jarmo Järvelä Kymi 286 300 m Vakiokivääri 30 ls, makuu, sarja H601. Ismo Kärmeniemi Etelä-Karjala 2922. Jorma Röppänen Varsinais-Suomi 2883. Torsti Hellman Etelä-Häme 286 300m Vakiokivääri 30 ls, makuu, sarja H701. Tauno Lindström Kymi 2862. Jussi Ruohonen Varsinais-Suomi 2793. Olli Silanto Varsinais-Suomi 275 Joukkueet:300 m Vakiokivääri 3x20 ls joukkueet, sarja HPirkanmaa 1448 Samppa Astikainen 503, Ilkka Ahokas 489, Juha Hautamäki 456 300 m Vakiokivääri 3x20 ls joukkueet, sarja H50Varsinais-Suomi 1614 Markku Haklin 553, Jorma Röppänen 548, Jussi Ruohonen 513 Kymenlaakso 1597 Kari Uski 547, Jarmo Järvelä 543, Sakari Ahola 507Etelä-Karjala 1545 Ismo Kärmeniemi 536, Jorma Kuivanen 526, Martti Syrjäoja 483300 m Vakiokivääri makuu joukkueet, sarja HKymenlaakso 875 Antti Puhakka 296, Teemu Mesiäinen 290, Jouni Jokinen 289Etelä-Häme 842 Torsti Hellman 286, Pasi Koivula 281, Jussi Nylund 275Helsinki 810 Jani Rantanen 270, Konsta Ripatti 270, Jukka Hopeavuori 270Pirkanmaa 797 Samppa Astikainen 269, Ilkka Ahokas 267, Juha Hautamäki 261Keski-Suomi 794 Jukka Salila 285, Aimo Piispanen 273, Pentti Ihalainen 236300 m Vakiokivääri makuu joukkueet, sarja H50Varsinais-Suomi 859 24x Markku Haklin 292, Jorma Röppänen 288, Jussi Ruohonen 279Kymenlaakso 859 16x Kari Uski 287, Jarmo Järvelä 286, Tauno Lindström 286Etelä-Karjala 847 Ismo Kärmeniemi 292, Jorma Kuivanen 281, Martti Syrjäoja 274Etelä-Pohjanmaa 807 Martti Leskelä 282, Leo Arentti 271, Aarno Ala-Honkola 254Tyrrin Kotka:Kymenlaakso 2541Varsinais-Suomi 2480Etelä Karjala 2392Pirkanmaa 2203

    VIKMANIN KIVI KY

    Muistokivet ym. alan työt85 vuoden kokemuksella

    KOTKA, Tanulantie 21 · Puh. (05) 22 00 220www.vikmaninkivi.fi

    Öljy-Hetki Oy

    Pulttikatu 3, KotkaPuh. 358 8700

    Teollisuuskatu 22, HaminaPuh. 345 6789

    Vanhan Kouvolan Viitakummussa järjestettiin maanpuolustustapahtuma elokuun viimeisenä päivänä neljännen kerran. Tapahtuma, jonka järjestelyissä ei oltu pidetty ainoatakaan ko-kousta, vain muutamia puhelinsoittoja.

    Maanpuolustusjuhla asiakkaiden pyynnöstä

    Markku Pakkanen ojensi Sirpa ja Hannu Muhoselle reserviläisjärjestöjen kunniakirjan erinomaisten tapahtu-mien järjestämisestä. Tapausta seuraa Antti Nuorivuori, joka on toteuttanut asiakkaiden toiveen.

    Miten kaikki sai alkunsa?Nelisen vuotta sitten musiikki-

    mies, rauhanturvaaja, majuri Ant-

    Tapiontie 2, KouvolaPuh. (05) 375 0288www.riistamaa.fi

    Avoinna arkisin klo 1018

    ti Nuorivuori roudasi kamoja Vii-takummussa olevaan Kantri Pu-biin illan keikkaa varten. Krouva-ri Hannu Muhonen kertoi Antil-

    le asiakkaiden kyselleen miksi ei koskaan soiteta marssimusiikkia. Siitä se alkoi.

    Marsseja soittavat pääsään-

    töisesti sotilassoittokunnat, mut-ta käy se puhallinorkesteriltakin. Antti soittaa muun muassa Kou-volan Soittokunnassa. Orkeste-riakaan ei tarvinnut sen kauem-paa kysellä.

    Jotta tapahtumasta saataisiin juhla, piti ohjelmaan saada muu-takin sisältöä, kuin musiikkia. Mukaan kutsuttiin rauhanturvaa-jat ja reserviläisjärjestöt esittele-mään omaa toimintaansa. Aiem-min vierailevina esiintyjinä ovat olleet mm. poliisit. Kouvolan po-liisi kertoi työstään. Yllätyksenä järjestäjille paikalle tulleet poliisit kertoivat TV:n tekevän juuri oh-jelmaa toiminnastaan. Saisiko ta-pahtumasta ottaa pätkän eräänä työmuotona. Tapahtumasta me-ni pätkä TV:n verkkoon.

    Tämän vuoden tapahtuma al-koi kahden laskuvarjohyppääjän tulolla taivaalta vajaan viiden met-rin päähän yleisöstä. Vierailija-na oli tulli ja sen Kouvolassa ta-pahtuvan työn esittely. Vaalimal-ta tullut huumekoira löysi, kuin löysikin roskalaatikon alle kätke-tyn huumepaketin. Reserviläislii-ton puheenjohtaja Markku Pakka-nen piti pienen puheen . Kouvolan kaupungin tervehdyksen toi val-tuuston jäsen Vesa Vainio ja Kou-volan Korttelikotiyhdistyksen pu-heenjohtaja Tuomo Saarinen.

    Kouvolan Mieskuoro täydensi juhlan ohjelmaa. Reserviupseeri- ja Reserviläispiiri mittasivat tel-tassaan halukkaiden puristusvoi-maa ja kertoivat toiminnastaan.

    Tapahtuman ”viulut” maksaa aina Kantri Pub. Noin satakunta kuulijaa oli tullut Pubin piha-alu-eelle.

    Teksti ja kuva: Roope Nieminen

    Torikatu 6, Kouvola. Puh. 029 080 4000.

    www.varte.fi

    Varte rakentaaparempaa elämää