LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINNONAMMATILLISIA TULEVAISUUDENNÄKYMIÄ– OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINTI VUOSILLE 2015–2020

MONISTE 9/2008

Maria Ruuskanen

© Opetushallitus ja tekijäTaitto: Tmi Eija Högman

Moniste 9/2008ISBN 978-952-13-3765-9 (nid.)ISBN 978-952-13-3766-6 (pdf )ISSN 1237-6590

Edita Prima Oy, Helsinki 2008

3

ESIPUHE

Opetushallitus myönsi vuonna 2007 Kirkkopalvelut ry:n Sisälähetysseuran oppilaitoksel-le valtionavustuksen lapsi- ja perhetyön perustutkinnon (lastenohjaajien) tulevaisuuden osaamistarpeiden ennakointiin ja selvityksen tekemiseen. Käsillä oleva selvitys on tämän osaamistarvekartoituksen tulos. Selvitys pohjustaa ammatillisten perustutkintojen uu-distustyötä, joka tehdään porrastetusti kaikkiin ammatillisiin perustutkintoihin vuoteen 2010 mennessä. Lapsi- ja perhetyön perustutkinnon perusteiden tarkistus on aloitettu syksyllä 2007 ja työ valmistuu loppuvuonna 2008. Uudet tutkinnon perusteet tulevat voi-maan 1.8.2009.

Osaamistarpeiden ennakoinnissa käytettiin lähinnä laadullisia menetelmiä sekä aineiston keräämisessä että sen analysoinnissa. Haastateltaviksi valittiin työnantajien ja työntekijöi-den edustajia lastenohjaajien erilaisista keskeisistä työympäristöistä, kuten seurakunnan lapsi- ja perhetyöstä, kunnan päivähoidosta ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta eri puolilta Suomea. Myös alan koulutusta tarjoavien oppilaitosten ja sektorin muiden toimijoiden mielipidettä kysyttiin. Haastattelujen lisäksi aineistoa täydennettiin alan tule-vaisuutta ennakoivien asiakirjojen ja selvitysten tiedoilla.

Aineiston kokoamisen, haastattelut ja analysoinnin kuten myös raportin kirjoittamisen toteutti käytännössä yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalipsykologi Maria Ruuskanen Sisälähetysseuran oppilaitoksen toimeksiannosta.

Raportti perustuu lähinnä laadulliseen analyysiin, joten haastateltavien mielipiteiden painoarvoa ei ole kuvattu määrällisesti. Selvitys palvelee tutkinnon perusteiden uudista-mistyön lisäksi saumattomasti nuorisoalan ja muun ohjaustoiminnan koulutustoimikun-nan tehtävää. Lastenohjaajien koulutus kuuluu tämän koulutustoimikunnan toimialaan. Selvityksen tulosten pohjalta voidaan tehdä aloitteita ja ehdotuksia koulutuksen kehittä-miseksi monilla tasoilla.

Lämmin kiitos selvityksen tekijälle ja kaikille kartoitustyöhön osallistuneille!

Helsingissä 9.10.2008

Marja Pesonen Ulla AunolaNuorisoalan ja muun ohjaustoiminnan Koulutustoimikunnan sihteerikoulutustoimikunnan puheenjohtaja Opetushallitus

4

5

SISÄLLYS

1 SELVITYKSEN TAUSTA JA TOTEUTUSTAPA ………………………………… 7 1.1 Selvityksen lähtökohdat ja tavoitteet …………………………………… 7 1.2 Menetelmät ja aineisto ………………………………………………… 7

2 KASVATUSTYÖSSÄ TOIMIVIEN OSAAMISVAATIMUKSET TULEVAISUUTTA JA KASVATUSALAA KOSKEVIEN JULKAISUJEN JA ASIAKIRJOJEN VALOSSA ………………………………………………… 10

3 HAASTATTELUJEN TULOKSET ………………………………………………… 14 3.1 Tulevaisuutta ei ole ilman menneisyyttä – kasvatustoiminnan historiaa ja nykypäivän haasteita ………………………………………………… 14 3.1.1 Helpompaa vai vaikeampaa – varhaiskasvatuksen toiminta- ympäristön piirteitä …………………………………………… 14 3.1.2 Tarvitaanko ennustajia? – tulevaisuuden ennakoimisen vaikeus … 20 3.2 Lastenohjaajien työnkuva ja perusosaaminen …………………………… 20 3.3 Tulevaisuuden haasteiden heijastuminen lastenohjaajien osaamis- vaatimuksiin ……………………………………………………… 25 3.3.1 Perheiden ja lasten tukeminen ………………………………… 25 3.3.2 Työn pohjana olevat arvot ja arvo-osaaminen …………………… 39 3.3.3 Ryhmän ohjaaminen vs. yksilön ohjaaminen …………………… 43 3.3.4 Ilmaisutaidot, ilmaisutaitojen ohjaus ja menetelmätuntemus …… 44 3.3.5 Iltapäivätoiminnan haasteet ja vaatimukset osaamiselle ………… 46 3.3.6 Informaatiotulvan hallitseminen ……………………………… 48 3.3.7 Työyhteisössä toimiminen ……………………………………… 49 3.3.8 Verkostoituminen ja yhteistyö ………………………………… 52 3.3.9 Monikulttuurisuus …………………………………………… 54 3.3.10 Oman osaamisen arviointi ja ammatillinen kehittyminen ……… 55 3.3.11 Alalle hakeutuvan persoonallisuus ja asenteet – millainen on hyvä kasvatustoiminnan ammattilainen? …………………………… 58 3.3.12 Työhyvinvointi ja jaksaminen ………………………………… 60 3.3.13 Haasteelliset ja osaamista koettelevat tilanteet työssä …………… 63 3.3.14 Vastavalmistuneiden osaamisvaatimukset ……………………… 64 3.4 Seurakunnan ja muun yhteiskunnan kasvatustoiminta – eroja toiminta- ympäristöissä ja työn sisällöissä ………………………………………… 65 3.4.1 Seurakuntien työ myllerryksessä ……………………………… 65 3.4.2 Uskontokasvatus päivähoidossa ………………………………… 66 3.4.3 Kristillisen kasvatuksen osaaminen …………………………… 70 3.4.4 Ammatillinen identiteetti ……………………………………… 71 3.4.5 Palvelunäkökulma ja markkinointiosaaminen ………………… 73

6

3.5 Muita tulevaisuudessa tarvittavia työelämävalmiuksia ………………… 74 3.5.1 Talousosaaminen ……………………………………………… 74 3.5.2 Aseptinen osaaminen ja hygieniaosaaminen …………………… 74 3.5.3 Lainsäädännön tuntemus ……………………………………… 75 3.5.4 Työntekijöiden ja lasten turvallisuus …………………………… 75 3.5.5 Toimintatapojen kehittäminen työyhteisössä ja omassa työssä … 77 3.5.6 Ekologisuus ja ympäristöosaaminen …………………………… 78 3.5.7 Verkko-osaaminen ja tekstinkäsittelytaidot …………………… 78 3.6 Mikä on tärkeää tulevaisuuden kasvatustyössä? ………………………… 79

4 TULEVAISUUDEN VAATIMUKSIA LASTENOHJAAJIEN KOULUTUKSELLE ……………………………………………………………… 80 4.1 Opiskelija-aineksen haasteellisuus ……………………………………… 80 4.2 Näkemykset ja kokemukset lastenohjaajakoulutuksesta ………………… 81 4.3 Ajatuksia lastenohjaajakoulutuksen kehitettävistä sisällöistä – yhteen- vetoa haastattelujen tuloksista ………………………………………… 82 4.4 Koulutuksen ja työelämän välinen vuoropuhelu ………………………… 86

5 JOHTOPÄÄTÖKSET JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET ……………………… 87

LÄHTEET ………………………………………………………………………………… 89

LIITTEET …………………………………………………………………………………… 91 Liite 1. Selvityksen informantit …………………………………………… 91 Liite 2. Haastattelurunko ………………………………………………… 92

7

1 SELVITYKSEN TAUSTA JA TOTEUTUSTAPA

1.1 Selvityksen lähtökohdat ja tavoitteet

Lapsi- ja perhetyön ammatilliseen perustutkintoon liittyvien tulevaisuuden osaamistarpei-den selvittämisen tarkoituksena on ennakoida vuosien 2015–2020 toimintaympäristöjen tilannetta tutkintoa vastaavilla toimialoilla. Tarkoituksena on myös kartoittaa osaamis-ta, jota tutkinnon suorittaneilta henkilöiltä tulevaisuudessa edellytetään. Selvitys liittyy Opetushallituksen vuosina 2006–2010 toteuttamaan ammatillisten perustutkintojen ja opetussuunnitelman perusteiden uudistamistyöhön.

Osaamistarvekartoitus luo osaltaan peilauspintaa Lahden Diakoniasäätiön lapsi- ja per-hetyön perustutkinnon opetussuunnitelman ja näyttötutkinnon perusteiden uudista-mishankkeelle. Selvityksen käytännön toteuttamista ovat edeltäneet kommentit, joita Opetushallituksen asettama ohjausryhmä ja Lahden Diakoniasäätiön hankkeen työryhmä ovat antaneet selvityssuunnitelmasta ja haastattelukysymyksistä.

Sosiaali- ja terveysministeriön Varhaiskasvatuksen neuvottelukunnan loppuraportissa (2007) todetaan: ”Henkilöstön koulutuksen on vastattava annettavan palvelun sisältöä ja laatua, siksi varhaiskasvatuksen koulutusjärjestelmää ja koulutuksia on arvioitava varhais-kasvatuksessa esiintyvien nykyisten osaamisen haasteiden ja tarpeiden pohjalta.” Käsillä oleva selvitys vastaa omalta osaltaan tähän haasteeseen. Erilaisten selvitysten tuloksia voi toisinaan olla vaikea soveltaa koulutuksessa – ei ole aina selvää, kuinka osaamisen haasteet operationalisoidaan koulutuksen sisällöiksi. Tässä raportissa on ollut pyrkimyksenä kuvata haastatteluissa esiin tulleita asioita elämänläheisesti, käyttäen muun muassa haastatteluista poimittuja suoria lainauksia, jotta olisi mahdollisuus välittää sitä aitoa sanomaa, jota eri ta-hot ovat oman työnsä sisällöistä ja sen tulevaisuudesta tuoneet esille. Mielipiteitä ei ole lai-tettu tärkeysjärjestykseen sen mukaan, kuinka moni on tietystä asiasta puhunut. Kaikkien näkemykset ovat merkityksellisiä, koska jokainen mielipide kuvastaa kunkin varhaiskas-vatustyössä toimivan ihmisen sen hetkistä tai tulevaisuuteen suuntautunutta todellisuutta aidoimmillaan hänen omasta tehtävästään ja toimintaympäristöstään katsottuna. Näin ollen olisi väärin lähteä tekemään näkemyksistä karkeita yleistyksiä ottamalla huomioon vain ne asiat, jotka useimmat ovat maininneet.

Lastenohjaajan koulutuksen toteuttamismuotoihin tai koulutuksen historiaan ei tässä ra-portissa ole paneuduttu. Siitä saa tarvittaessa tietoa muista lähteistä (ks. esim. Sosiaali- ja terveysministeriö 2007b).

1.2 Menetelmät ja aineisto

Selvityksessä käytettiin laadullisia menetelmiä sekä aineiston keräämisessä että sen analy-soinnissa. Aineiston keruumenetelmänä oli kohdennettu haastattelu (Yin 1987), ja ana-lysoinnissa käytettiin toimintatutkimuksellisia periaatteita ja menetelmiä (Kuula 2000).

8

Aineiston keräämistä ja analysointia sekä niistä tehtyjä päätelmiä tehtiin jatkuvana proses-sina. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kootun aineiston tuloksia testataan seuraavilla sopiviksi osoittautuvilla haastateltavilla samalla, kun uudelta haastateltavalta saadaan uu-sia näkökulmia analysoitavaksi ja päätelmien pohjaksi. Näin ollen selvityksen taustalla on hermeneuttinen viitekehys ja hermeneuttiseen kehään perustuva tiedon muodostuksen idea. (Wikipedia.)

Lastenohjaajien keskeisiä työympäristöjä ovat seurakunnan lapsi- ja perhetyö, kunnan päi-vähoito sekä iltapäivätoiminta (Opetushallitus 2001). Nämä työympäristöt pyrittiin huo-mioimaan haastateltavien valinnassa. Aineisto kerättiin haastattelemalla ensinnäkin osaa-mishaasteiden kannalta ajatellen merkittäviä informantteja, toiseksi eri positioista käsin varhaiskasvatuksen kenttää hallitsevia informantteja sekä kolmanneksi eri ammattiryhmi-en informantteja. Käytännössä valittiin haastateltaviksi yhteiskunnan järjestämän päivä-hoidon ja muun kasvatustoiminnan työnantajien ja työntekijöiden edustajia eri puolilta Suomea. Lisäksi haastateltiin lapsi- ja perhetyön ammatillista peruskoulutusta tarjoavien oppilaitosten edustajia, sosiaalitoimen ja järjestöjen lastensuojelussa työskenteleviä sekä muita toimijoita, joilla oli näkemystä tutkintoa vastaavien alojen toimintaympäristöistä tulevaisuudessa (esim. järjestöjen ja ammattiliittojen edustajia). Selvitystä varten haastatel-tiin yhteensä 40:tä työnantajien, kouluttajien, työntekijöiden sekä sidosryhmien edusta-jaa. Selvityksessä pyrittiin huomioimaan sekä seurakunnan että yhteiskunnan järjestämän päivähoidon toimintaympäristöt (Ks. liite 1).

Haastattelut tehtiin helmi-maaliskuussa 2008 käyttäen aineistonkeruumenetelmänä koh-dennettua haastattelua, jossa kysymykset ovat avoimia ja haastattelu on keskustelunomai-nen. Haastattelussa käytetään konsultatiivista työotetta ja dialogisuuden periaatteita (Yin 1987). Haastateltava nähdään oman työnsä, ammattinsa, ammattialansa ja oppimisensa asiantuntijana, joka havainnoi ja kehittää omaa työtään henkilökohtaisesti värittyneestä käyttöteoriastaan käsin. Kuten Ojanen (2006) kirjoittaa: ”Dewey totesi jo 1950-luvulla, että kaikki aito oppiminen tulee kokemuksen kautta. Tieto ei ole irrotettavissa elämän kokemuksesta.” Haastattelun päätarkoitus on saada syvällistä tietoa juuri niistä asioista, joista haastateltava on saanut kokemusta ja kerännyt tietoa omassa työ- ja sidosryhmäym-päristössään. Siten haastattelusta kerätty analysoitava aineisto on haastateltavien määrään nähden moninkertainen, koska jokaisella haastateltavalla on lukuisia työ- ja/tai sidosryh-mäkumppaneita, esimerkiksi työkaverit, lasten vanhemmat tai omien lasten perhepäivä-hoitajat. Tällainen haastatteluaineiston keräämistekniikka rikastaa ymmärrystä tutkitta-vista ilmiöistä ja hyödyntää optimaalisella tavalla jokaisen informantin tuomaa lisätietoa. (Yin 1987.)

Haastattelukysymysten (ks. liite 2) pohjana ja selvityksen täydentävänä aineistona olivat kasvatusalaa koskevat julkaisut sekä eri tahojen tekemät, tulevaisuutta ennakoivat asiakir-jat ja selvitykset. Kaikissa kysymyksissä näkökulmana olivat sekä aikaisemmin tapahtuneet että odotettavissa olevat muutokset työssä. Kysymysrunko on eräänlainen tarkastuslista, jonka avulla voi arvioida, onko kaikki sellaiset aihealueet käsitelty, joista haastateltavalla osoittautuu haastattelun kuluessa olevan näkemystä. Tällainen menetelmä tarjoaa myös mahdollisuuden esittää tarkentavia ja syventäviä lisäkysymyksiä. (Yin 1987.)

Informanteiksi valituille lähetettiin sähköpostitse tiedote tekeillä olevasta selvityksestä sekä pyyntö haastatteluun osallistumisesta, minkä jälkeen heihin otettiin yhteyttä haastattelu-ajan sopimiseksi. Osittain haastateltavat valikoituivat lumipallomenetelmän avulla: haas-

9

tateltavilta kysyttiin, tuntevatko he potentiaalisia haastateltaviksi soveltuvia henkilöitä, ja näihin henkilöihin otettiin sitten yhteyttä.

Aineiston kerääminen lopetettiin siinä vaiheessa, kun haastattelut alkoivat toistaa itseään eli kyllääntyä suhteessa selvityksen tavoitteisiin. Aineistoa kerättäessä heräsi varhaiskasva-tuksen toimintaympäristöä, yhteiskunnallisia rakenteita ja lainsäädäntöä koskevia lisäky-symyksiä, joiden kannalta aineistonkeruuta olisi ollut mielenkiintoista jatkaa ja syventää. Osaaminenhan ei ole irrallaan rakenteista, joissa sitä käytetään. Lähes kaikki haastattelun antaneista kertoivat haastattelun kuluessa suorasti tai epäsuorasti antavansa tietoa mielel-lään, ja ilman haastattelijan tekemää rajaamista haastatteluajat olisivat useassa tapauksessa venähtäneet reilusti yli asetetun tavoiteajan. Jäi vaikutelma, että haastateltavat tunnistivat haastattelun kuluessa omaa, aiemmin tiedostamatonta, näkemystään oman alansa tulevai-suudesta.

10

2 KASVATUSTYÖSSÄ TOIMIVIEN OSAAMIS- VAATIMUKSET TULEVAISUUTTA JA KASVATUSALAA KOSKEVIEN JULKAISUJEN JA ASIAKIRJOJEN VALOSSA

Selvitysten tulosten perusteella yksilön selviytyminen ja siihen yhteydessä olevat tekijät eivät ole nykyajan ja tulevaisuuden maailmassa yhdentekeviä. Useat työryhmät ovat pohti-neet, kuinka lapset, nuoret ja aikuiset voivat löytää paikkansa tulevaisuuden yhteiskunnas-sa. On tarkasteltu myös sitä, minkälaista osaamista eri alojen ammattilaisilta edellytetään, ja toisaalta sitä, mitä asioita tulisi ottaa huomioon jo koulutettaessa uusia osaajia työelämän palvelukseen. Lasten hyvinvoinnin merkitys korostuu yhteiskunnan ikärakenteen muut-tuessa. Toimintakykyisiä veronmaksajia tarvitaan, mutta lapsen hyvän elämän tukemisen syyt ovat ensisijaisesti inhimilliset. (Lastensuojelun keskusliitto 2004.) Mietinnöissä, tule-vaisuusfoorumeissa ja asiakirjoissa esiin tuodut tulevaisuuden haasteet ovat kaikki hyvin sa-mansuuntaisia kuin käsillä olevassa selvityksessä haastateltujen kertomat asiat. Ennakointi on kuitenkin vaativa tehtävä muun muassa sen takia, että monimutkaiset ja nopeasti ta-pahtuvat yhteiskunnalliset muutokset vaikeuttavat trendien hahmottamista (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007b).

∆ Ihmisten hyvinvoinnin edellytysten muuttuminen ja tulevaisuuden muutostrendejä

Hämäläisen (2006) mukaan Suomessa on tapahtunut ”arjen hyvinvoinnin hiljainen mur-ros”. Sekä ihmisten resursseihin, toimintamahdollisuuksiin, arkipäivän toimintaan, roolei-hin että tarpeiden tyydytykseen liittyvissä tekijöissä on tapahtunut merkittäviä muutoksia viime vuosikymmenten aikana. Asiantuntijoiden määritellessä taloudellisen hyvinvoinnin reunaehtoja ovat kansalaisten arkielämän muutokset ja heidän kokemansa hyvinvoin-ti jääneet taka-alalle – aina ei ole muistettu tai osattu arvioida, kuinka tehdyt päätökset vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin ja elämisen edellytyksiin. Perheen ulkopuoliset tekijät määrittelevät yhä enemmän perheiden elämää, ja niillä on vaikutusta myös päivärytmiin ja perheenjäsenten väliseen vuorovaikutukseen (Lastensuojelun keskusliitto 2004). Ihmisten kokemaan, subjektiiviseen hyvinvointiin liittyviä tekijöitä ei välttämättä ymmärretä vielä kovinkaan hyvin. Aina olisi kuitenkin tarpeen pysähtyä arvioimaan toiminnan lopullista päämäärää, kansalaisten hyvinvointia. (Hämäläinen 2006.)

Yhteiskunnan jäsenten käytettävissä olevat resurssit ja toimintamahdollisuudet ovat vii-me vuosikymmeninä parantuneet, mutta samalla useat korkeaan elintasoon liittyvät sai-raudet ovat alkaneet lisääntyä. Lievätkin mielenterveysongelmat voivat aiheuttaa vakavia ongelmia tietotyössä. Vapaa-ajasta on tullut aiempaa niukempi resurssi. Aikapulaa pahen-tavat tulotason kasvu, tietotyön siirrettävyys, aikuisten ja lasten harrastusten lisääntymi-nen, pidentyneet työ-, kauppa- ja harrastusmatkat sekä lisääntynyt television katsominen. Samalla myös sosiaalisten suhteiden vaaliminen on kärsinyt muun muassa muuttoliikkeen

11

ja aikapulan pahentumisen takia. Perinteisten ihmissuhteiden rapautumisella on omat vai-kutuksensa ihmisten hyvinvointiin. Nykyajan työelämä tai harrastukset eivät pysty tarjo-amaan toivottavaa jatkuvuutta, varmuutta ja syvyyttä. Sosiaaliset suhteet ja yhteisöllisyys eivät kuitenkaan ole merkityksettömiä hyvinvoinnin kannalta, mikä tarkoittaa, että yksi-tyisen, julkisen ja kansalaissektorin toimintamalleille lankeaa kokonaan uudenlaisia haas-teita. (Hämäläinen 2006.)

Suomalaisen hyvinvoinnin kehittämiseen tulevaisuudessa tulee kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota. Tulevaisuus asettaa suuria haasteita ihmisten elämänhallinnal-le muun muassa toimintamahdollisuuksien, vapauksien ja valinnan mahdollisuuksien lisääntymisen myötä, joten uusi tilanne on tiedostettava ja on kannustettava ihmisiä vastuullisiin valintoihin ja vastuulliseen käyttäytymiseen. Ihmiset tekevät helposti pää-töksiä, jotka tyydyttävät yksilön tarpeita lyhyellä aikavälillä mutta aiheuttavat pitkällä aikavälillä ongelmia sekä ihmisille itselleen että koko yhteiskunnalle. Itsekkyys ja lyhyt-jänteisyys leimaavat tulevaisuutta, jolloin myös lastenkasvatusongelmat, avioerot, yk-sinhuoltajaperheiden köyhyys, lapsimäärän väheneminen ja ympäristön pilaantuminen ovat arkipäivää. Perheet joutuvat tasapainoilemaan perhe-elämän vaatimusten, työsuh-teiden epävakauden ja työttömyyden keskellä. Suuret tuloerot, rakenteellinen työttö-myys ja taantuvien alueiden selviytymismahdollisuuksien heikentyminen ensinnäkin pakottavat julkisen sektorin pohtimaan perinteisiä vastuita, toimintamalleja ja raken-teita ja toiseksi vaativat tehokasta työnjakoa yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin toimijoiden kesken. Kaikilla ei ole yhtäläisiä edellytyksiä selvitä uudessa toimintaym-päristössä, jossa vaaditaan yksilöltä entistä suurempaa henkilökohtaista vastuuta omien päätösten ja tekemisten seurauksista. Henkilöstön osaamisessa painottuu siten muun muassa arvo-osaaminen ja medialukutaito ja sen opettaminen myös lapsille. Lapsille on tarjottava yhteisöllisyyden, yhteisvastuullisuuden, kohtuullisuuden ja kestävän ke-hityksen arvoja. Tulevaisuudessa luonnonvarojen suojelu ja ilmastonmuutoksen torjun-ta tulevat yhä enemmän olemaan mukana ihmisten arkipäivässä. (Hämäläinen 2006; Sosiaali- ja terveysministeriö 2007a; Opetusministeriö 2007; Lastensuojelun keskusliit-to 2004; Laki lasten päivähoidosta.)

Suomen menestys sekä yksilöiden hyvinvointi perustuu tulevaisuudessa muun muassa si-vistyksen hyödyntämiseen. Sivistyksellä on merkittävä positiivinen korrelaatio terveyteen (Ojanen 2005). Sivistyksen perussisällön tulee muodostua suvaitsevaisuudesta, yhteisvas-tuusta ja korkeasta moraalista, jotka kaikki edellyttävät kulttuurin tuntemuksen lisäämistä ja suomalaisen perinteen ja arvopohjan välittämistä sukupolvelta toiselle. Aikaisemmin tämä on tapahtunut perheen ja suvun piirissä, mutta perhemallin muutos on johtanut täl-laisen siteen heikkenemiseen ja toisinaan jopa katkeamiseen. Nyky-yhteiskunnan kieltei-simpiä kehityspiirteitä ovat muun muassa juurettomuuden lisääntyminen ja yhteisöllisyy-den katoaminen. Arvot ovat tärkeä perusta terveelle yhteiskunnalle, ja vastuunkantoa ja huolenpitoa perheestä ja muista lähimmäisistä tulisi korostaa etenkin perheiden, nuorten ja lasten pahoinvoinnin lisääntyessä. (Suomi 2015.)

∆ Kasvatustyön ja ammattikasvattajien osaamisen vaatimukset

Kasvatuskaan ei ole irrallaan kulttuurista ja yhteiskunnan jatkuvasta muutoksesta, mikä tulee ottaa osaltaan huomioon varhaiskasvatuksen toteutuksen jatkuvassa arvioinnissa, tavoitteiden asettamisessa ja toteuttamisessa. Kasvatuksen tulisi olla myös proaktiivista,

12

minkä avulla voidaan edesauttaa paremman yhteiskunnan ja maailman kehittymistä ja parantaa yksilöiden hyvinvoinnin edellytyksiä. (Stakes 2005.)

Kansainvälistyminen ja liikkuvuus maiden rajojen yli sekä sitä kautta monikulttuurisuus, erilaisten ihmisten kohtaamisen sekä kaksikielisyyden tukemisen taitojen tarve lisääntyvät tulevaisuutta kohti mentäessä. Koulutusjärjestelmän tulisi kasvattaa opiskelijoita moni-kulttuurisuuteen ja suvaitsevaisuuteen, mikä edellyttää muun muassa monipuolisten ja yh-teistoiminnallisten opiskelumuotojen käyttämistä, jotta opiskelijat voivat tottua tällaiseen työskentelyyn jo koulutusaikana. Kulttuurien ja eri uskontojen välinen rakentava dialogi sekä syrjintää ehkäisevän toiminnan merkitys korostuvat tulevaisuudessa. Myös maahan-muuttajataustaisia työntekijöitä tarvitaan tulevaisuudessa nykyistä enemmän. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007a; Opetusministeriö 2007:41.) Elinikäinen itsensä kehittäminen tarvitsee toteutuakseen edellytyksiä jo opiskeluaikana. Opettajien tulisi osata tukea opis-kelijoiden lahjakkuutta ja luovuutta. (Uusikylä 2003.) Luovuus ja innovatiivisuus ovat tär-keä apu uusien toimintatapojen kehittämisessä. Merkitystä on myös kyvyllä sopeutua no-peasti muuttuviin olosuhteisiin ja käyttää erilaisia vuorovaikutuskanavia (Suomi 2015).

Paineita tuottavat tulevaisuudessa erilaiset varhaiskasvatukseen vaikuttavat muutokset, joita ovat esimerkiksi juuri monikulttuurisuuden lisääntyminen, erityisen tuen tarpeiden lisääntyminen lasten keskuudessa, tuen muotojen kehittyminen sekä perheiden moni-muotoistuminen. Pedagogisen tehtävän rinnalla korostuvat yhä enemmän perheiden tu-keminen ja yhteisöllisyyttä korostavat tehtävät. Myös palvelurakenteessa tapahtuu muu-toksia, joita ovat muun muassa perhepäivähoitajien rekrytoinnin haasteet ja heidän työnsä ammatillisen luonteen korostuminen sekä avoimien varhaiskasvatuspalveluiden laaje-neminen ja monipuolistuminen. Sekä varhaiskasvatuksen työn laajeneminen että osaa-misvaatimusten kasvaminen aiheuttavat henkilöstömäärän lisäämisen tarpeita kunnissa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007a) Kirkon henkilöstöstä huomattava osa jää eläkkeelle lähivuosina, mikä puolestaan lisää uusien lastenohjaajien tarvetta myös seurakunnan puo-lella (Kirkkohallitus 2007).

Kuntaliiton lapsipoliittisessa ohjelmassa tärkeinä lasten hyvinvointiin tulevaisuudessa vai-kuttavina asioina nähdään työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen sekä yhteiskunnan lapsikäsitys, arvot ja asenteet. Tasapainoisen kasvu- ja kehittymisympäristön luomisen keskeisiä tekijöitä ovat vanhemmuus ja sen tukeminen, yhteisöllisyys ja yhteisvastuu sekä ylipäätään niin kotien kuin yhteiskunnan palvelujenkin piirissä tarjottavan kasvatuksen laatu. Lapsen näkökulma tulee ottaa huomioon, ja tärkeään osaan tulee nostaa terveelliset elämäntavat, turvallisuus ja oppiminen kestävän kehityksen mukaiseen toimintaan. Muun muassa syrjäytymiskehityksen pysäyttämisessä tarvitaan eri tahojen yhteistyötä esimerkik-si aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisessä. (Kuntaliitto 2000.) Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen tulee muodostaa lapsen kehityksen kannalta johdonmu-kainen kokonaisuus. Lapsen kasvua ihmisyyteen ja kehittymistä eettisesti vastuukykyiseksi yhteiskunnan jäseneksi tulee tukea. Kaikkien lapsen kasvatukseen osallistuvien on tiedos-tettava oma roolinsa kasvatuksen kentässä. (Opetushallitus 2000; Stakes 2003.)

Lasten parissa työskentelevien koulutuksessa tulee painottaa tietoa lapsen oikeuksista ja niiden merkityksestä työhön (Lastensuojelun keskusliitto 2004). Varhaiskasvatuksen en-sisijainen ja tärkein tehtävä on lasten kehityksen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edis-täminen. Kasvatustyön avulla autetaan ihmisiä elämään mielekkäästi. Elämän mielekkyys ja merkityksellisyys on yhteydessä myös ihmisten hyvinvointiin. Hyvä varhaiskasvatus on

13

turvallista, yksilöllistä ja lapsen persoonallisuuden ja perhekulttuurin huomioon ottavaa, ja sille on luonteenomaista ennaltaehkäisevä työote. Lasten ja oheiskasvattajien välisiä py-syviä sekä turvallisia suhteita pitäisi pystyä vaalimaan. Varhaiskasvatus on kokonaisuus, jossa hoito, kasvatus ja opetus nivoutuvat toisiinsa ja jossa hyvä hoito on kaiken toiminnan perusta. Tulevaisuudessa asiakkaiden asiantuntemus varhaiskasvatuspalveluiden laadun suhteen korostuu, jolloin merkityksellistä on asiakaslähtöisyys ja osallisuus sekä osapuol-ten tasavertainen ja keskusteleva suhde. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007c; Stakes 2003; Kirkkohallitus 2004.)

Erilaisissa tulevaisuutta luotaavissa lähteissä peräänkuulutetaan sekä organisaatioiden että hallinnon rajat joustavammin ylittävän yhteistyön lisäämistä. Lapsiperheiden peruspalve-lujen yhdistymistä kaivataan vielä aikaisempaakin enemmän, ja useat tahot vaativat perhe-keskuksia, joista palvelut voitaisiin saada ”yhdeltä luukulta” koko perheen tarpeisiin vasta-ten sekä perhettä kokonaisuutena hoitaen ja auttaen. Tärkeää on, että moniammatillisen yhteistyön avulla riskien ja tuen tarpeen tunnistaminen parantuisi myös maahanmuutta-japerheiden osalta ja että perheiden varhaista vuorovaikutusta kyettäisiin tukemaan entistä paremmin. Henkilöstön osaamista tulisi vahvistaa tiimityötaidoissa, ryhmien ohjaamises-sa ja prosessin hallinnassa. (Karvonen 2007.) Monialainen yhteistyö ja verkostoituminen tuovat mukanaan kollektiivisen vastuun sekä jatkuvan toiminnan arvioinnin ja kehittä-misen. Varhaiskasvatuksen henkilöstön työtehtävät ovat laajentuneet ja monimutkaistu-neet, mikä lisää vaatimuksia ammatillisen osaamisen ylläpitämiselle ja kehittämiselle sekä edellyttää valmiuksia seurata alaa ja sitä sivuavaa tutkimustietoa kriittisesti. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007b). Laaja-alaisen ammattitaidon ja sen ajan tasalla pitämisen vaati-mukset edellyttävät itsestä ja omasta työkyvystä huolehtimista mutta toisaalta myös orga-nisaatioiden panostusta työntekijöiden jaksamisen turvaamiseksi (ks. mm. Lapsi- ja perhe-työn perustutkinto, kehitysnäkymiä; Sosiaali- ja terveysministeriö 2007c).

Sekä kirkon lapsi- ja perhetyössä että yhteiskunnan muissa varhaiskasvatuspalveluissa toi-mivien työssä painottuu jatkossakin kotien kanssa tehtävä yhteistyö. Yhteistyön alkaes-sa luotu toimiva ja kiinteä vuorovaikutus helpottaa mahdollisiin ongelmiin puuttumista. Seurakunnan lastenohjaajat tarvitsevat valmiuksia tukea vanhempia kristillisessä kasvatuk-sessa sekä päivähoidon henkilöstöä uskontokasvatuksen monipuolisessa toteuttamisessa. Lastenohjaajilla tulee olla yksilöllisen kohtaamisen ja ohjaamisen taitoja, joita heidän on osattava soveltaa lapsen iän ja muiden tilanteen vaatimusten mukaisesti. (Kirkkohallitus 2004.) Lastenohjaajan työssä painottuu lapsen kohtaaminen sekä yksilönä että ryhmän jä-senenä. Tärkeitä työn osa-alueita seurakunnassa ovat muun muassa kasvatuskumppanuus lasten vanhempien kanssa, varhainen ongelmiin puuttuminen sekä erityistä tukea tarvit-sevien lasten kanssa toimiminen. Moniammatillisuus ja verkostoissa toimiminen ovat ne-kin lastenohjaajan ydinosaamista, ja ilmaisullisesta sekä taiteellisesta osaamisesta on apua muun muassa kasvua tukevan toimintaympäristön rakentamisessa. (Kirkon kasvatus- ja nuorisotyö 2006; ks. myös Lastensuojelun keskusliitto 2004; Sosiaali- ja terveysministeriö 2007c.)

14

3 HAASTATTELUJEN TULOKSET

3.1 Tulevaisuutta ei ole ilman menneisyyttä – kasvatus- toiminnan historiaa ja nykypäivän haasteita

Ihmisten toiminnassa on aina mukana sekä menneisyys että tulevaisuus – edellinen muis-toina, jälkimmäinen toiveina ja odotuksina, joskus jopa pelkoina. Jotta lastenohjaajien tulevaisuuden osaamistarpeita voitaisiin ennakoida, on oltava ainakin jonkinlainen ym-märrys siitä, millainen matka tähän hetkeen on kuljettu. Menneisyyteen ei pidä juuttua, mutta silloin tällöin on hyvä pysähtyä pohtimaan, kuinka nykyhetkessä vallitseviin asiain-tiloihin on päädytty. Menneisyytensä on hyvä tuntea, jotta tapahtumista voisi ottaa opiksi tai nykyisyyttä ymmärtää. Menneisyys voi hankaloittaa toimimista, jos se unohdetaan tai sitä ei lainkaan tiedosteta. Eräs sidosryhmän edustaja totesi: ”Monesti tulee mieleen se ke-hittämisen pakko, että koko ajan kehitetään ihan hirveesti ja kun alkaa kattoo jotain vanhoja papereita ja vanhoja asioita, niin huomaa, että ahaa nyt ollaan palaamassa takaisin.” Pyörää ei siis ole tarpeen keksiä aina uudestaan.

Alla on kuvattu haastateltujen näkemyksiin perustuvia analyysin tuloksia ja johtopäätök-siä. Kuvauksessa kuljetaan kronologisesti menneisyydestä tähän päivään ja lopulta tulevai-suuden haasteisiin.

3.1.1 Helpompaa vai vaikeampaa – varhaiskasvatuksen toimintaympäristön piirteitä

∆ Yhteiskunnalliset muutokset ja perhe-elämän haasteet

Lapsuus itsessään ei muutu, mutta ympäristö, jossa lapset kasvavat, muuttuu. Kaikki va-linnat, jotka yhteiskunnassa ja perheissä tehdään, vaikuttavat aina jollain tavalla toinen toi-siinsa ja siten myös lasten elämään ja hyvinvointiin – useissa tapauksissa viiveellä. 1990-lu-vun alun laman vaikutusten satoa korjataan tänä päivänä, koska ne lapset, jotka olivat laman aikaan pieniä, alkavat perustaa perheitä. Myös valtiovallan leikkaukset lapsiperhei-den tuissa ja palveluissa ovat alkaneet ”kantaa hedelmää”: tänä päivänä ja vielä enemmän tulevaisuudessa ammattikasvattajat joutuvat vastatusten yhä moninaisempien ongelmien ja perheiden pahoinvoinnin kanssa.

”Sillon kun alettiin säästää tai leikattiin kustannuksia, niin lasten ja perheiden tuista ja heihin kohdistuvista asioista leikattiin ihan surutta kaikkialta eikä kukaan sillon selvittänyt sitä, että minkälainen tilanne voi syntyä jonkun perheen kohdalla. Nyt ihan vasta 2000-luvun puolella on alkanut tulla selvityksiä, että näin ne vaikutti ja todettiin, että aika rajusti ja aika kamalaa. Mut sillon jotenkin vaan oli tää juustohöylä, että kaikkialta vietiin ja tuntuu vähän tekopyhältä ihmetellä, kun jotenkin kun on vähän kaikki tehty, että on tilanne saatu tällaseks.” (sidosryhmän edustaja)

15

Haastatteluissa esiin tulleiden näkemysten mukaan kuilut ihmisyksilöiden ja kansojen välillä kasvavat. Yksinhuoltajavanhemmat köyhtyvät köyhtymistään, ja optioiden haali-jat jatkavat rikastumistaan. Individualismin ja muiden samanaikaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden ohella näistä saattaa seurata kansalaisille mielenterveysongelmia ja päihteiden, erityisesti huumeiden käyttöä, velkaantumista, loppuun palamista, uranluontiin liittyviä paineita, perheiden yhteisen ajan puuttumista sekä siten syrjäytymistä ja eriarvoisuutta lasten keskuudessa. Perheet ovat sekä taloudellisesti että alueellisesti eriarvoisessa asemassa. Useilta nykyajan lapsilta saattaa puuttua myös sisarustuki, sillä perhekoko on pienentynyt. Toisaalta on korostettu sitä, että pahoinvoivat perheet ja lapset ovat marginaalinen ryhmä hyvinvoivien perheiden joukossa, mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa, että yksikin vaike-uksien kanssa kamppaileva lapsi tai perhe on liikaa. Kasvatusalan ammattilaiset joutuvat tekemisiin eri tavalla oireilevien lasten ja aikuisten kanssa jopa päivittäin, jolloin tarvitaan laajaa tietoa, viisautta ja kykyä oivaltaa, jotta kyetään vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin.

Elinkeino- ja työrakenteen muutos heijastuu lasten maailmaan. Lapset laitetaan yhä var-hemmin päivähoitoon, ja oheiskasvattajien määrä lapsen elämässä saattaa olla hyvinkin suuri. Vanhemmat eivät ehdi tutustua lapseensa, ja ”vanhemmuuden kiirastuli” ja siitä seuraava onnistumisen kokemus jää kokematta. Vanhempien työelämässään kokemat paineet ovat vuosien varrella kasvaneet, eikä vaatimusten kohtuullistumista ole näkyvis-sä – olkoonkin, että jotkut perheet ovat alkaneet tehdä enemmän valintoja, jotka liittyvät muun muassa perhe-elämän rauhoittamiseen lasten ollessa pieniä. Nämä valinnat vaativat taloudellisten kompromissien tekemistä: jos haluaa järjestää lapsilleen rauhallista yhdessä olemista heidän ollessaan pieniä, se tapahtuu usein taloudellisen toimeentulon kustannuk-sella. Perheiden jaksamiseen ja lasten hyvinvointiin tulevaisuudessa vaikuttaa suuresti se, mihin suuntaan työelämä menee. Työelämässä ei vielä nykyäänkään välttämättä arvosteta sitä, että vanhemmat ottavat vastuuta jälkikasvustaan ja asettavat lasten asiat vähintään samalle viivalle oman uransa ja työelämän kanssa. Vanhempainyhdistyksen puheenjohta-jana toimiminen ei ole arvoasteikossa läheskään yhtä korkealla kuin esimerkiksi yrityksen hallituksessa vaikuttaminen. Vanhemman ei kannata myöskään kuuluttaa kovin suurella äänellä, jos poistuu töistä kesken päivän keskustelemaan lastansa koskevista asioista lapsen opettajan tai hoitajan kanssa. Kaivataan enemmän yhteiskunnallisesti kestäviä ratkaisuja työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi.

Yleensä ottaen perheiden arkipäivää värittää kiire, yhä lisääntyvät vaatimukset vanhem-muutta kohtaan sekä vanhempien jaksamattomuus. Yhteiskunta asettaa suuria paineita vanhemmuudelle, mutta vanhemmat osaavat tehdä sen myös itse. Luetaan eri alojen kir-jallisuutta, lehdet ovat pullollaan hienoja kasvatusohjeita ja neuvoja siitä, kuinka lapsista saadaan kasvatettua osaavia ja älykkäitä mallikansalaisia. Kansalaisten havainto- ja koke-musmaailma on kasvatusasioissakin yhä enemmän median eikä heidän välittömien omien kokemustensa muovaamaa (Hämäläinen 2006). Tämä on tuonut mukanaan alati kasvavan sellaisten vanhempien joukon, joka pelkää tehdä itsenäisesti lapsensa kasvatusta koskevia päätöksiä, koska ajattelee vahingoittavansa lasta tai vaarantavansa hänen hyvän kasvunsa edellytykset. Terve vanhemmuus kärsii tiedon valtavasta määrästä ja kasvatuksen tieteellis-tämisestä. Lapsen etu on alettu asettaa kaiken muun edelle yhä enenevässä määrin, mutta vanhempien epävarmuuden vuoksi myös kasvatusalan ammattilaiset joutuvat ottamaan jatkuvasti kantaa lapsen kasvatukseen ja hoitoon liittyviin asioihin. Myös uusavuttomuus kukkii – nimenomaan oman kodin ja lasten hoitoon liittyvissä asioissa. Vanhemmat eivät aina muista huolehtia esimerkiksi sään mukaisesta vaatetuksesta tai varavaatteista, eivät-kä kaikki tiedä, kuinka perunat keitetään. Nuorten aikuisten mediankäyttökompetenssit

16

sitä vastoin ylittävät monissa tapauksissa heidän vanhempiensa taidot erityisesti uusien digitaalisten viestinten käytössä (Opetusministeriö 2007). Ammattikasvattajat ovat myös panneet merkille, että joillakin nuorilla äideillä ja isillä on entistä parempi tietämys myös siitä, kuinka lasta kohtaan tulevaa informaatiotulvaa tulee kontrolloida.

Yhteiskunnan järjestämän päivähoidon ja seurakunnan toimintamuotojen ja niissä työs-kentelevien arkeen vaikuttavat erilaiset perhemuodot, joita synnyttää muun muassa viime vuosina lisääntynyt avioerojen määrä. Uusi ilmiö on pienten lasten vanhempien eroami-nen. Uusperheet, yksinhuoltajat, sukupuolivähemmistöperheet, yhteishuoltajat, ydinper-heet, sijaisperheet sekä maahanmuuttajaperheet tuovat omat haasteensa lastenohjaajien osaamiselle.

Isät ovat tulleet mukaan perheiden arkeen eri tavalla kuin aikaisemmin. Heitä on alkanut näkyä myös avoimessa päivähoitotoiminnassa ja muskareissa. Nuoret perheet ovat nyky-ään ja tulevaisuudessa tasa-arvoisempia, eli sekä äiti että isä ottavat osaa lasten asioihin ja elämään. Perheiden tasa-arvoistuminen on ollut myönteistä, mutta se on vaatinut ja vaatii myös jatkossa lapsen kasvatukseen osallistuvilta ammattilaisilta uudenlaista, isät huomi-oon ottavaa vuorovaikutusta; lasten asioista keskustellaan yhtä lailla isien kuin äitienkin (toisinaan myös isovanhempien) kanssa, isä ei ole enää vain viestinviejä.

∆ Ammatillisen varhaiskasvatuksen muuttuminen

Lapsiryhmät ovat päivähoidon puolella suuria ja haasteellisia. Varhaiskasvatuspuolella työlle on alettu asettaa vaatimuksia, jotka laajentavat entisen selkeän päiväkoti- tai ker-hotyön työnkuvaa. Liike-elämän laajeneminen ja aukioloaikojen pidentyminen lisäävät haasteita myös päivähoidon puolella. Resurssipula vaivaa jatkuvasti ja tuo haasteita työn-tekijöiden jaksamiselle. Sijaisia ei useinkaan ole, jolloin yhtä hoitajaa kohti on liikaa lap-sia silloin, kun työntekijöitä on sairaslomilla tai koulutuksissa. Aikaisemmin päivähoidon henkilökuntavajetta täydennettiin harjoittelijoilla ja työllistetyillä, eli henkilökuntaa oli tavallaan enemmän kuin nykyään. Tämä ei ollut kuitenkaan yksinomaan positiivinen asia, koska lasten kanssa toimi ihmisiä, joilla ei ollut koulutusta kyseisiin tehtäviin. On kaikki-en etu, että lasten kanssa työskentelee koulutettuja ja lapsista pitäviä alansa ammattilaisia. Oppilaitosten työssäoppimisjaksojen aikana harjoittelijoita on päivähoidon puolellakin edelleen, mutta mielenkiintoinen kysymys on, kuka heitä ohjaa niissä paikoissa, joissa he ovat lisäresurssi.

Myös institutionaalisessa varhaiskasvatuksessa on tapahtunut muutoksia. Päivähoidossa osaamisen tasoa on alennettu (mitattuna esimerkiksi eri ammattiryhmien osuudella päi-vähoidon henkilöstöstä ja heidän koulutustensa sisällöllä). Henkilöstörakenne päivähoi-dossa on muuttunut vuosien kuluessa. 1990-luvun alussa muutettiin lastentarhanopet-tajien määrää päivähoitoryhmissä siten, että kahden asemesta riitti, että ryhmää kohti oli yksi lastentarhanopettaja. Haastatteluissa kävi ilmi, että useissa päiväkodeissa lastentar-hanopettajia ei työskentele välttämättä lainkaan esimerkiksi pienimpien ryhmissä, joissa olisi vähintään yhtä suuri tarve varhaispedagogiselle osaamiselle ja korkealaatuiselle var-haiskasvatukselle kuin isompien lasten kanssa toimittaessa. Ryhmästä ovat siten vastuus-sa lastenhoitajat, jotka ovat koulutustaustaltaan sosionomeja, päivähoitajia, lastenohjaa-jia tai lähihoitajia (ja jotka kaikki eivät ole edes suuntautuneet lapsi- ja nuorisotyöhön). Haastateltujen mukaan tämä on monella tavalla yhteydessä työntekijöiden osaamisvaati-

17

muksiin ja hyvinvointiin sekä varhaiskasvatuksen laatuun. Jos ryhmästä puuttuu lastentar-hanopettaja, jolla yleensä on pedagoginen vastuu varhaiskasvatuksessa, jää suunnittelu- ja kasvatusvastuu muun muassa lastenohjaajien harteille. Toisaalta pedagogisen osaamisen oheneminen päivähoidossa on puhuttanut ja puhuttaa tulevaisuudessakin, mikä asettaa uusia haasteita myös lastenohjaajien koulutukselle.

Haastateltujen mukaan myös varhaispedagogiikan tason rapautuminen on huolestuttavaa: entisten pedagogisten teorioiden tilalle ei ole tullut muuta kuin puhe lapsikeskeisyydestä. Lisäksi Stakes on purkanut normiohjausta ja siirtynyt informaatio-ohjaukseen, jolloin tulee helposti sellainen ilmapiiri, että esimerkiksi varhaiskasvatussuunnitelmassa (Stakes 2003) esitettyjä asioita voi kärjistetysti ilmaisten tehdä tai jättää tekemättä. Kuvaavia esimerkkejä ovat päivähoidon uskontokasvatus ja monet muut varhaiskasvatussuunnitelman orientaa-tiot, jotka helposti toteutuvat sen mukaan, onko päivähoidon työntekijöillä suuntautunei-suutta, ymmärrystä, kiinnostusta ja aikaa kyseisiin asioihin vai ei. Taitava ammattilainen osaa huolehtia orientaatioiden välisestä tasapainosta osana moniammatillista työyhteisöä. Muiden orientaatioiden mukaisen toiminnan järjestämisestä yleensä huolehditaan, mutta uskontokasvatus on helppo lyödä täysin laimin tai jättää yksinomaan seurakunnan vas-tuulle. Haastateltujen mielestä tämäkin on tyhjää parempi.

Positiivistakin kehitystä on onneksi näkyvissä. Yhteiskunnan varhaiskasvatusta tarjoa vien tahojen työssä palvelunäkökulma on alkanut korostua yhä enemmän. Asiakas (perhe) on tullut näkyvämmäksi, ja asiakasnäkökulma tulee jatkossa korostumaan entisestään. Myös lapsen etu on alettu ottaa huomioon yhä paremmin. Nykyään mietitään enemmän lapsen jaksamista ja lapsen kasvamista, sitä, minkä ikäisille lapsille tarjotaan mitäkin toimintaa. Lapsen edun ja näkökulman huo mioon ottaminen näkyy siinä, että takavuosien toimin-tatuokiokeskeisyydestä ja aikuislähtöisestä kasvatustavasta on siirrytty kokonaisvaltaiseen toiminnan suunnitteluun, joka perustuu pitkälti lapsen persoonallisuuden, yksilöllisyy-den ja oikea-aikaisuuden tunnistamiseen varhaiskasvatuksessa.

Päivähoitopalvelujen rakenteet ja perheille tarjottavat palvelut ovat muuttuneet. Vuonna 1996 tullut subjektiivinen päivähoito-oikeus on tuonut mukanaan sekä hyvää että huo-noa. Hyvä asia on, että jos lapsi tarvitsee tukea kasvunsa ja kehityksensä turvaamisessa, hänellä on siihen oikeus ja mahdollisuus. Toisaalta yhä useammat vanhemmat ovat alka-neet kokea, että yhteiskunnan päivähoito pystyy tarjoamaan lapsille jotain ihmeellisem-pää, suurempaa ja parempaa kuin vanhemmat itse – tämä koskee myös uskontokasvatusta – jolloin subjektiivinen päivähoito-oikeus palvelee väärällä tavalla näitä vanhempia, jotka eivät usko selviävänsä lastensa kasvatuksesta. (Väinälä 2004.) Kaikkien alle kouluikäis-ten lasten oikeus päivähoitopaikkaan vaikuttaa myös seurakuntien päiväkerhotoimintaan. Koska kunnat lisäävät vaihtoehtoisten päivähoitomuotojen tarjontaa, lapset seurakuntien päiväkerhoissa vähenevät.

∆ Seurakuntien lapsi- ja perhetyö ja kristillisten arvojen merkitys

Kirkosta eroaminen on lisääntynyt. Valtaosa kirkosta eronneista on nuoria aikuisia, jolloin jatkossa yhä useammalta puuttuu oikeus tulla vihityksi avioliittoon kirkollisesti (Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategiaa vuoteen 2015 laatineen työryhmän mietintö 2007). Haastatellut toivat esille huolta siitä, että jatkossa kastamattomien lasten määrä lisääntyy, jolloin heitä ei välttämättä saada seurakunnan toimintaan mukaan ja he saattavat jäädä

18

hengellisen kasvatuksen ulkopuolelle. Päivähoito voi tulevaisuudessa olla ainoa paikka lapsen elämässä, jossa hän törmää hengellisyyteen ja uskontoon. Siten myös seurakunta joutuu pohtimaan, mitä ovat ne toimintamuodot, joita se voi tarjota perheille, jotta lapset saisivat tulevaisuudessakin kosketuksen kristillisyyteen ja luterilaisuuteen. Seurakuntien lapsi- ja perhetyö on muutenkin ollut myllerryksessä viime aikoina muun muassa kun-ta- ja palvelurakenteen ja seurakuntarakenteiden muuttumisen myötä, ja esimerkiksi stra-tegioita uusitaan jatkuvasti. Edellä mainitut asiat vaikuttavat jatkossakin lastenohjaajien työnkuvaan. Seurakunnan vahvuudeksi nähtiinkin haastatteluissa nimenomaan lapsi- ja perhetyö. Nuorten perheiden laadukas tukeminen ja palveleminen on seurakunnan te-hokkaimpia tapoja pitää jäsenistöä kirkossa. Myös erilaiset kunnan ja seurakunnan yhteis-työmuodot lisääntynevät tulevaisuudessa.

Kristillisten arvojen merkityksestä nykypäivänä oltiin haastatteluissa montaa mieltä, mutta melko yksimielisiä oltiin siitä, että yhteiskunnan arvot ovat yleensä ottaen moni-naistuneet ja että uskonnostakin ollaan nykyään tietoisempia kuin esimerkiksi 1980-lu-vulla, jolloin ruokarukoukset ja aamuhartaudet olivat kouluissa ja päivähoidossa arkipäi-vää mutta eivät välttämättä merkinneet sen enempää kenellekään. Toisaalta uskontoon liittyvissä asioissa ollaan erittäin varovaisia, ja omista näkemyksistä ei välttämättä haluta puhua kovin suureen ääneen. Suomalaisten lasten koetaan olevan henkisen ja hengellisen ravinnon suhteen aliravittuja, mihin koetaan olevan yhteydessä sen, että tämän päivän vanhemmilla ei ole välttämättä kotoa saatua kristillisen kasvatuksen mallia. Tämä puo-lestaan lisää tarvetta sellaisille seurakunnan toiminnoille, jotka tavoittavat lasten lisäksi heidän vanhempansa.

∆ Ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin

Myönteinen asia on, että ongelmista on alettu puhua. Vanhemmatkin ovat tulleet monista asioista tietoisemmiksi ja ottaneet jopa kasvatusvastuuta takaisin itselleen. Hankalia asi-oita ei myöskään yritetä lakaista maton alle, vaan niihin pyritään puuttumaan varhaisessa vaiheessa. Perheen arvostus on muutenkin lisääntymässä, ja on alettu kiinnittää huomiota erilaisiin perheiden arkielämän laatua ja perheen jäsenten tyytyväisyyttä parantaviin asioi-hin. Jatkuvasti mietitään keinoja ja tapoja auttaa lapsia ja vanhempia, jotta ei jouduttai-si lastensuojelun viimesijaisiin toimenpiteisiin. Myös ihmisyys tulee säilymään nopeasti muuttuvassa maailmassa; aina tullaan kamppailemaan parisuhdeongelmien, väsymisen, vanhempana olemisen vaikeuden sekä syyllisyyden tunteiden kanssa. Yhteiskunnan eri ta-hojen – kaupunkien, järjestöjen ja seurakuntien – järjestämä aamu- ja iltapäivätoiminta ennaltaehkäisee tehokkaasti lasten syrjäytyneisyyttä ja ongelmien syntymistä erityisesti sil-loin, kun siinä työskentelee innostavaa, ammattitaitoista ja lasten itsenäistymistä rakasta-vassa hengessä tukevaa henkilöstöä.

∆ Maantieteellisten alueiden erityispiirteitä

Eri osissa Suomea varhaiskasvatuspalveluja käyttävät asiakkaat ovat erilaisia, samoin haas-teet, joita varhaiskasvatuksen työntekijät kohtaavat. Kaakkois-Suomelle on ominaista suuri ja kasvava venäläisten muuttoliike. Aikaisemmin Venäjältä tulleet maahanmuutta-jat alkavat käyttää seurakuntien palveluja enemmän, vaikka eivät kuuluisikaan kirkkoon. Kaakkois-Suomessa on myös rakennemuutosten paikkakuntia (kuten Hamina, Voikkaa ja

19

Anjalankoski), joissa äidin tai isän tai molempien työttömäksi jäädessä lapsia tulee seura-kunnan kerhoihin ja mukaan avoimeen päivähoitotoimintaan.

Suomessa on myös useita opiskelijakaupunkeja, kuten Jyväskylä ja Vaasa, joissa on juuret-tomuutta: monilta perheiltä puuttuvat tukiverkostot, koska omaisverkostot ovat muualla. Perheiden yksinäisyys on tosiasia myös muualla Suomessa, mutta erityisesti juuri niillä paikkakunnilla, joilla on paljon muualta muuttaneita opiskelijaperheitä. He keräävät jos-kus ympärilleen nettiverkoston erilaisilla keskustelupalstoilla vierailemalla tai vertaisver-koston, johon kuuluu esimerkiksi perhekerhoissa käyviä vanhempia. Avoimissa varhais-kasvatuspalveluissa rakennetaan uudenlaista yhteisöllisyyttä. Näille verkostoille on kui-tenkin ominaista, että niissä ei kovinkaan usein tarjota esimerkiksi vastavuoroista lasten-hoitoapua. Myös Hämäläisen (2006) mukaan yhteisöllisyyden luonne on muuttumassa. Uudenlaisten yhteisöjen (ns. uusheimoutumisen) merkitys hyvinvoinnissa kasvaa. Näihin yhteisöihin ei kuitenkaan välttämättä liity vastuuntuntoa muista yhteisöistä tai laajemmin yhteiskunnasta.

Pohjois-Suomessa työsuhteiden vaihtelevuus on arkipäivää. Työt ovat hyvin usein seson-kiluonteisia varsinkin niillä paikkakunnilla, joilla on matkailutoimintaa. Yksityisyrittäjiä on runsaasti. Esimerkiksi Kittilään tulee kymmeniä uusia yrityksiä kuukaudessa. Lisäksi kaivostoiminta tuo lapsia päivähoidon piiriin. Silloin kun töitä on, työpäivät ovat pit-kiä. Joillekin vanhemmille on kerrottava, että lapset voivat olla hoidossa vain rajallisen ajan päivää kohti. Perheiden jaksaminen, elämänrytmin kiivaus ja yhteisöllisyyden ka-toaminen huolestuttaakin oheiskasvattajia. Tämä vaikuttaa Pohjois-Suomessa lasten hoidon tarpeeseen muun muassa siten, että on tarjottava monimuotoista päivähoitoa. Vuoropäivähoidossa saattaa olla pienempien lasten lisäksi kouluikäisiä (7–8-vuotiaita). Pohdinnan alla on, tarjotaanko tulevaisuudessa päivähoitoa myös 9-vuotiaille lapsille.

Lappi tyhjenee osittain, mutta matkailuvaltaisilla paikkakunnilla väkiluku kuitenkin li-sääntyy sesonkiaikana. Syrjäytymisvaarassa olevien perheiden tukemisen lisääntymisen myötä diakoniatyyppisen työn merkitys kasvaa. Turismista tulonsa saavilla paikkakunnilla ihmiset eivät välttämättä tiedä, ketkä ovat kyläläisiä, ketkä turisteja. Pienet sivukylät kui-tenkin pysyvät edelleen kyläyhteisöinä.

Pohjois-Suomessa ja Etelä-Suomessa on runsaasti eri kulttuureista tulevia ihmisiä. Pohjois-Suomeen kaivostoiminta ja matkailu tuovat ihmisiä eri puolilta maailmaa, ja päivähoidon henkilökuntakin tarvitsee kielitaitoa – myös kehon kieltä on hyvä tuntea. Erilaisten tapo-jen tunteminen on tärkeää: esimerkiksi läheisyys ja koskettelu on monissa muissa kulttuu-reissa yleisempää kuin suomalaisessa kulttuurissa.

Uskontokasvatuksen toteuttaminen on joillakin alueilla Suomessa haasteellisempaa kuin toisilla. Esimerkiksi Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa on paljon ateisteja tai eri lahkoihin ja uskontokuntiin kuuluvia (mm. vanhoillislestadiolaisia, Jehovan todistajia, shamanisteja), jolloin päivähoidossa saattaa olla useita lapsia, jotka eivät voi osallistua uskontokasvatukseen. Tämä tekee helposti työntekijöistä varovaisia, mistä seuraa, että uskontokasvatuksen toteuttaminen rajoittuu lähinnä kirkkovuoden juhlapyhiin ja seura-kunnan pitämiin tilaisuuksiin päivähoidossa. Perheiden kanssa on käytävä tarkkaan läpi, mitä heidän uskontonsa tarkoittaa käytännössä ja miten se tulee päivähoidossa ottaa huo-mioon.

20

Verkostotyön haasteellisuus saattaa vaihdella alueittain. Pienillä paikkakunnilla yhteistyö eri tahojen välillä on helppoa, koska toiset tunnetaan ja yhteyden pitäminen on sujuvaa.

Suomessa on ainakin toistaiseksi eroja maan eri osien ilmastossa. Vuodenajat määräävät lasten kanssa tapahtuvaa toimintaa erityisesti Pohjois-Suomessa, jossa talviaikaan ollaan enemmän sisätiloissa ja ilmojen lämmetessä siirrytään ulkopuuhiin.

3.1.2 Tarvitaanko ennustajia? – tulevaisuuden ennakoimisen vaikeus

Lähes kaikki haastatellut kokivat, että tulevaisuuden ennakoiminen on viime vuosina vaikeutunut ja vaikeutuu edelleen. Tähän ovat vaikuttaneet muun muassa nopeat yhteis-kunnalliset muutokset ja ihmisten liikkuvuus sekä organisaatiomuutokset. Useilla työn osa-alueilla muutokset tapahtuvat erittäin nopeasti, toisilla taas hyvinkin hitaasti, joten mukana pysyäkseen on seurattava tarkasti ympärillä meneillään olevia asioita. Myös tule-vaisuuden ennakoimisen taitoa tarvitaan, jotta muutoksessa pysyy mukana. Haastatellut olivat sitä mieltä, että pitäisi olla itse menossa ajatuksissaan paljon pidemmällä tulevai-suudessa kuin mihin käytännössä pystyy. Useat arvelivat kykenevänsä näkemään parin vuoden, muutamat noin viiden vuoden päähän. Näkemykset ennakoinnin hankaluudesta ovat mielenkiintoisia, koska usein selvityksiä ja ennustuksia laaditaan yli kymmenen vuo-den säteellä, minne asti käsityskykymme vain vaivoin riittää. Hämäläinen (2006) toteaa, että samalla kun käytettävissä olevan informaation määrä on kasvanut nopeasti, ihmisten kyky tulkita maailman tapahtumia ja muutoksia on pysynyt ennallaan, ellei jopa heiken-tynyt.

3.2 Lastenohjaajien työnkuva ja perusosaaminen

∆ Työn sisältö

Lastenohjaajan työ tulee tulevaisuudessakin olemaan lasten perushoitoa, kasvatusta ja opetusta. Kaiken lasten kanssa työskentelyn tulee olla entistä tiedostavampaa – oman toiminnan mukauttamisen edellytys on kyky tunnistaa yhteiskunnallisia muutoksia. Seurakunnassa työskentelevän lastenohjaajan on vastattava sekä toiminnan suunnittelusta että toteuttamisesta itsenäisesti tai työparin kanssa, eikä tällainen osaamisen tarve pois-tu kunnan päivähoidonkaan puolella. Kunnan päivähoidon työntekijät saavat kuitenkin enemmän hyötyä työyhteisön moniammatillisesta tuesta. Pienten puolella yhteiskunnan tarjoamissa päivähoitopalveluissa painottuu perushoivan antaminen, mutta myös toimin-nan suunnitteluun menee aikaa (lauluhetket, voimistelu, askartelu jne.). Sekä seurakunnan työssä että erityisesti suurempien lasten parissa päivähoidossa kiinnitetään enemmän huo-miota lapsen yksilölliseen kehitykseen ja kasvuun. Lapsen psyykkinen, fyysinen ja sosiaali-nen kehitys tulee huomioida siten, että lapsen hyvinvointia tarkastellaan kokonaisuutena. Emotionaalisen kehityksen tukeminen on myös tärkeä osa-alue, mikä käytännössä tarkoit-taa muun muassa nimien antamista lapsen tuntemuksille ja olotiloille. Kaikissa niissä pai-koissa, joissa lastenohjaajat tulevaisuudessa työskentelevät, kokonaisuuksien suunnittelun osaaminen sekä toiminnan monipuolisuuden varmistaminen on yhä merkityksellisempää. Lasten kanssa työskenneltäessä on tärkeää tehdä sitä, mikä on tarpeellista, ei vain sitä, mikä itseä kiinnostaa.

21

Lastenohjaajan on työssään kohdattava vanhempia sekä kahden kesken että kaikille yhtei-sissä tilaisuuksissa. Perhekirkot ja -kerhot, vanhempainillat ja muut tapahtumat ovat tule-vaisuudessa yhä tärkeämpi osa työtä. Niissä on uskallettava esiintyä ja toimia luontevasti, vaikka paikalla on muitakin kuin lapsia. Toiminta on suunniteltava vastaamaan sekä lasten että vanhempien tarpeita. Pääosa työstä tulee kuitenkin tulevaisuudessakin olemaan lasten kanssa toimimista. Lastenohjaajien osaamisen tarpeita lisää omalta osaltaan leiritoiminta, joka laajentaa työn varhaisnuorten ja nuorten parissa tapahtuvaksi. Lasten ja vanhempien yhteiset leirit työntekijöiden on suunniteltava yhdessä, ja suunnittelun lähtökohtana on perheitä ja perheen jäseniä yhdistävän tekemisen tarpeen huomioiminen.

Riippuen siitä, missä lastenohjaaja työskentelee, hän saattaa toisinaan joutua myös opis-kelijoiden työssäoppimisen ohjaajaksi. Tässä onnistuakseen lastenohjaajan on tiedettävä jotain niistä sisältöalueista, joita kyseisen opiskelijan tutkintorakenteeseen kuuluu, löydet-tävä opiskelijalle tekemistä sekä ohjattava opiskelijaa työn tekemiseen. Työssäoppimisen ohjaamisesta selviytymiseen tarvitaan organisointitaitoja, kykyä keskittyä moneen asiaan yhtäaikaisesti ja taitoa tarkkailla työssäoppijan toimintaa. Jostain pitäisi vielä löytää aikaa, jotta voi käydä asioita läpi opiskelijan kanssa. Työssäoppijalle tulisi pystyä antamaan eväitä eteenpäin siten, että hän kykenee näkemänsä, kokemansa ja kuulemansa pohjalta kehitty-mään kohti kasvatustyön ammattilaisuutta ja pohtimaan, mikä on se työympäristö, missä hän haluaa työskennellä.

Lastenohjaajien erityisosaamista on laaja näkemys kasvatuksesta, mikä pitää sisällään teo-reettisen näkökulman ja käytännön kokemuksen erilaisista työyhteisöistä. Myös uskonto- ja kristillisen kasvatuksen osaaminen on lastenohjaajan valttikortti.

∆ Perusosaaminen

Perusosaamisen yhteys tulevaisuuden osaamiseenMetsämuuronen (2001) jakaa kvalifikaatiovaatimukset muun muassa perusosaamiseen ja tulevaisuuden osaamiseen. Perusosaaminen on ikään kuin lastenohjaajan työn kivijalka, joka ei luultavasti muutu maailman tuulissa. Perusosaaminen on tarpeellista tämän päi-vän työssä mutta myös tulevaisuudessa, niin kauan kuin asiakkaana on ihminen. Kysymys kuuluukin, mitkä ovat niitä aivan keskeisiä tietoja, taitoja ja osaamislajeja, joiden voi sanoa määrittelevän lastenohjaajan ammatin? Tämä on jo tulevaisuusajattelua sikäli, että jos täl-lainen perusosaaminen kyetään määrittämään, on se määritelmä ajallisesti hyvin vakaa ja pysyvä. Tulevaisuus on mukana niissä asioissa, jotka nähdään oman työn ytimenä, niinä taitoina, jotka ovat tarpeellisia, vaikka ympärillä tapahtuisi muutoksia. Perusosaaminen on tarpeellista nykyhetkellä – tulevaisuuden osaamista ei välttämättä kyetä ennustamaan, olkoonkin, että jos haluamme pysyä kehityksen mukana, riskejä on silloin tällöin otettava. Lohduttavaa on, että vaikka ennusteemme eivät osuisi oikeaan, emme luultavasti pysty enää kovinkaan paljoa asioita pahentamaan. Lisäksi täydennys- ja lisäkoulutuksen avulla voidaan vastata ennalta-arvaamattomiin ajankohtaisiin osaamishaasteisiin.

Useat haastateltujen perusosaamiseksi näkemistä asioista ovat myös tulevaisuuden osaa-mista, mutta siten, että niiden merkitys todennäköisesti korostuu entisestään tulevaisuu-dessa. Joistakin taidoista ja tiedoista ei haastateltujen keskuudessa vallinnut yksimielisyyt-tä siitä, onko kyseessä perusosaaminen vai tulevaisuuden osaaminen, mutta useat osaamis-vaatimuksista olivat sellaisia, jotka lähes kaikki mainitsivat perusosaamiseen kuuluviksi.

22

Arvo-osaaminen ja toiminnan lähtökohtien tiedostaminenArvo-osaaminen on kaiken työn lähtökohta. Lastenohjaajakoulutuksessa kautta aikojen painottunut kristillisten arvojen pohjalta tapahtuva työskentely korostuu entisestään tu-levaisuudessa. Lähimmäisen rakastaminen ja hyväksyminen sekä näiden asioiden opet-taminen lapsille ei ole kuntapuolella työskenneltäessä sen vähempiarvoinen lähtökohta kuin seurakunnan palveluksessa. Nämä arvot sisältävät myös suhtautumisen vammaisiin tai muulla tavalla haasteellisiin lapsiin. Lapsuus on nähtävä itsessään arvokkaaksi vaiheeksi ihmisen elämässä, ja on osattava nähdä lapsen kyky ottaa vastaan isoja, pelottavia asioita. Lapsuutta on varjeltava ja lasta suojeltava muun muassa liialta tiedolta. Pumpulissa ei las-ta tarvitse kasvattaa, mutta tervettä järkeä saa käyttää siinä, mitä lapsi kestää ja mitä ei ja minkälainen tieto on yleensä edes tarpeellista lapsen saada tietoonsa minäkin ikäkautena. Lapset ovat sopeutuvaisia, mutta nykypäivänä lapset joutuvat sopeutumaan jopa liikaa. Tärkeää on pohtia näitä asioita yhteistyössä kodin kanssa.

Työn motiivina tulisi olla rakkaus lapsiin ja halu tehdä lasten kanssa töitä, lasten ja perhei-den hyväksi. Lastenohjaajan tehtävä on auttaa lapsia loistamaan, tukea heidän kasvuaan rohkeiksi ja toiveikkaiksi. Tässä tehtävässä onnistumiseen tarvitaan sekä lahjoja että tiet-tyä maailmanparantamisen idealismia, aitoa halua tarjota jotakin hyvää pienille ja eväitä elämää varten – itseään kadottamatta. Ja kuka sen kissan hännän nostaisi, jos ei kissa itse: oman työn arvo on ainakin itse osattava nähdä, ja omaa työtään pitää kunnioittaa.

”Kun itse menin melkein lukiosta suoraan sosiaalialan oppilaitokseen ja olin sitten päiväkodissa töissä, niin olin semmonen hirveen innostunu ja kauheesti kaikkia toimintatuokioita ja isot pinot kirjoja, että niistä valmisteli ja näin. Jos mä itse olisin tänä päivänä päiväkodissa töissä, niin kyllä-hän minä olisin se syli ja minä kehusin ne lapset kuplille joka päivä, että ne saisivat täynnä itsetuntoa lähteä taas kotiin, että ne kestäis tämän maailman kovuuden. Siitähän se niinkun lähtee, että maha on täynnä ja on se turvallinen syli ja joku joka sanoo, että hei olet ainutkertaisen ihana ihminen ja yksilö.” (päivähoitaja, diakoni)

Uskontokasvatuksen ja kristillisen kasvatuksen osaaminenUskontokasvatuksen pedagoginen ja menetelmällinen osaaminen on myös lastenohjaajan perusosaamista. Jumalan sanan välittäminen ja hartaushetkien pitäminen hyvän Raamatun tuntemuksen pohjalta ei katoa jatkossakaan mihinkään. Uskonnollis-eettisessä ja kristilli-sessä kasvatuksessa arvokasta on elävästi kertomisen taito. Lastenohjaajan olisi hyvä osata puhua luontevalla tavalla Taivaan Isästä, hyvästä ja pahasta sekä eettisesti oikeasta käyttäy-tymisestä niin, että lapset jaksavat kuunnella ja omaksua asioita. On erittäin tärkeää pystyä havainnoimaan lapsia ja heidän sitoutumistaan, koska siitä saa arvokasta palautetta omasta onnistumisestaan. Perusosaamista ja työn lähtökohta seurakunnassa työskenneltäessä on kasteopetuksen ”sisäistäminen”.

Hoivan tarjoaminen ja kasvun tukeminenPerushoivan tarve ei koskaan katoa lapsilta. Tulevaisuudessakin lapset nukkuvat, syövät, heidät puetaan tai heitä autetaan pukeutumisessa ja vaipat vaihdetaan, olkoonkin, että vaippojen ulkomuoto muuttuu aika ajoin. Lapsi tarvitsee äärettömästi aikuisen syliä ny-kyajan teknistyvässä ja kiireisessä maailmassa, ja lapselle on kyettävä sekä antamaan rak-kautta että tarjoamaan turvalliset rajat. Perusrutiinit ovat lapselle tärkeitä, toiminta ei saa olla liian sekavaa, eikä sitä saa olla myöskään liikaa. On tiedostettava oma vastuunsa, koska lapsi on aina ”aikuisen armoilla”.

23

Varhaispedagoginen osaaminen, substanssiosaaminen, tieto lasten kehitysvaiheista sekä muun muassa motoriikan, moraalin ja kielen kehityksen tunteminen on tärkeää. Lapsen kehitys on tunnettava ja sitä on tuettava, lapsen kasvun ohjauksen ydinsisällöt on hal-littava. Tällöin ei lapsen kiukutteluakaan diagnosoida sairaudeksi eikä edes ongelmaksi (Hurme 2008). Kielen oppimisen tukeminen nähtiin erittäin tärkeäksi, ja sen pitäisi to-teutua jokaisessa perushoidon tai ohjatun toiminnan tilanteessa – sen tulee olla tiedostet-tua ja hyvin sisäistettyä. Lastenohjaaja tarvitsee myös psykologista silmää; hänen täytyy ymmärtää, kuinka omat ratkaisut vaikuttavat toiseen ihmiseen. Hänen on kyettävä havait-semaan arjen realiteetteja. Lastenohjaajan on työssään pystyttävä aina perustelemaan oma toimintansa ja ratkaisunsa. Jos joku millä tahansa hetkellä kysyy, miksi työntekijä toimi tietyllä tavalla esimerkiksi jonkun lapsen kanssa, hänen on kyettävä se kertomaan. Hänen on ymmärrettävä myös tekemiensä ratkaisujen ja toimintansa vaikutukset sekä perhei-den kannalta että niiden muiden ammattilaisten kannalta, jotka työskentelevät perheiden kanssa. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet on tunnettava, ja suunnitelma on ymmär-rettävä pohjaksi, jonka soveltaminen käytäntöön edellyttää omaa ajattelua ja pohdintaa – yhteistyössä työyhteisön kanssa. Haastatellut kokivat, että varhaiskasvatukseen liittyvää tietoa tulee koko ajan niin paljon, että terveen maalaisjärjen käyttäminen unohtuu toisi-naan kokonaan.

Lapsen kohtaamisen, näkemisen ja kuuntelemisen, lapsen tarpeiden havaitsemisen ja tunnistamisen sekä niihin vastaamisen merkitys ei tule vähenemään. Lapsilähtöisyys ja jokaisen lapsen yksilöllisyyden huomioon ottaminen on tärkeää. Lapsista ei saa puhua asiak kaina, eikä heitä mielellään edes ajatella asiakkaina. Heitä ei varsinkaan saa kohdella asiakkaina, koska tällöin katoaa helposti inhimillisyys ja mahdollisuus aidosti välittävään suhtautumiseen. Lastenohjaajan on työssään kunnioitettava ja arvostettava lapsen tapaa toimia, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että lapsen omat näkemykset, ajatukset ja ko-kemukset otetaan todesta. Lasta on ohjattava oma-aloitteisuuteen ja itsenäisyyteen hänen ikä- ja kehitysvaiheensa huomioon ottaen. Lasten kanssa toimivan on yritettävä päästä lapsen tasolle ja hänen maailmaansa, ja on oltava keinoja, joilla esimerkiksi vastahakoinen lapsi saadaan jäämään päivähoitoon tai seurakunnan päiväkerhoon. Aikuisen mielikuvitus ja luovuus ovat kultaakin kalliimpia. Perusedellytys alalla toimimiselle on, että vuorovai-kutus lasten kanssa toimii. Yleensä jyvät karsiutuvat akanoista hyvinkin nopeasti. Lasten kanssa toimittaessa on oltava rauhallinen, turhaa äänen käyttöä on vältettävä ja vieterin on oltava äärimmäisen pitkä – tunteet saavat näkyä, mutta lapsen pahaan oloon ei saa lähteä mukaan. Lapset vaistoavat, jos aikuinen on hermostunut tai hänellä ei ole langat käsissään. Jos menettää itsehillintänsä, on vaarassa sokeutua asioille. Jotkut haastatelluista olivat sitä mieltä, että lastenohjaajalla olisi hyvä olla muistilokeroissa pieniä juttuja, joiden avulla saa rauhoitettua esimerkiksi odotustilanteita. Toiset taas olivat sitä mieltä, että tällainen takataskupedagogiikka ei ole kovin kannatettavaa, vaan perusvuorovaikutuksella tulisi sel-vitä – lasten olisi opittava sietämään myös ”tyhjiä” hetkiä, ja heidän tulisi osata toisinaan rauhoittua. Lastenohjaajan työssä korostuu näin ollen tilannetajun vaatimus.

Leikin ohjaamisen hallitsemisen merkitys korostui haastatteluissa kautta linjan. Leikin avulla lapsi harjoittelee arkielämän taitoja ja valmistautuu kohtaamaan aikuisten maa-ilman asioita, työstää omia tunteitaan, kokemuksiaan, epäonnistumisiaan, pelkojaan ja toiveitaan, saa arvokasta kokemusta vuorovaikutuksessa olemisesta ja siitä, minkälainen toiminta on toivottavaa ja minkälainen ei. Leikin myötä kehittyy moni osa-alue lapsen elä-mässä: tutkiminen, keskittyminen, sosiaalisuus ja yhdessä oleminen. Leikin avulla harjoi-tellaan kanssakäymisen pelisääntöjä, tunnistetaan omia tunteita ja opitaan vaistoamaan ja

24

ymmärtämään, miltä toisesta tuntuu. Leikkikulttuuri välittyy parhaiten, kun ryhmässä on sekä pieniä että isoja lapsia. Tämä toteutuu erityisen hyvin perhepäivähoidossa. (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2007a). Myös päiväkodin sisarusryhmät ovat luontevan, eri-ikäisten lasten välillä tapahtuvan leikin mahdollistajia. Lasten leikkiä tukevan ympäristön suunnittelutaitoa on pohtia seuraavia kysymyksiä: Onko leikille aikaa? Onko leikkipaikka väylällä? Onko ryhmä liian suuri? Voiko leikkiä jatkaa myöhemmin? Onko tarpeeksi väli-neitä? Ovatko kaikki leikissä mukana olevat sitoutuneita leikkiin?

”Meillä on niin vähän palikoitakin useimmissa paikoissa, että ei siitä pysty mitään linnaa raken-tamaan, korkeintaan kivijalan. Lapset eivät pysty jatkamaan leikkejään, me sanotaan, että nyt ei ehdi, lähdetään ulos tai sisään puolen tunnin kuluttua, ei kannata aloittaa mitään.” (sidosryhmän edustaja)

Usein lapset tarvitsevat hedelmällisen ja mukaansa tempaavan leikin syntymisessä aikuisen läsnäoloa ja ohjausta. Haastatellut katsoivat, että leikin ohjaaminen vaatii aikuiselta sensi-tiivisyyttä, responsiivisuutta ja kykyä harkita, milloin lasta aktivoidaan ja milloin annetaan autonomiaa. Suuri merkitys leikin ohjaamisessa on vuorovaikutus- ja havainnointitaidoil-la. Rauhallisen leikin mahdollistavien olosuhteiden luominen on tärkeä osaamisen alue. Lapsi tarvitsee aikuisen aktiivista, innostunutta läsnäoloa ja aikaa. Ei ole kiellettyä toisi-naan heittäytyä lasten leikkiin mukaan, mikäli hoitaja kykenee tarvittaessa olemaan myös aikuinen, jonka auktoriteettia lapset eivät kyseenalaista heidän kasvuaan ja kehitystään turvaavissa asioissa.

Toiminnan suunnitteluLastenohjaajan on kyettävä suunnittelemaan toimintaa ja luomaan lapselle turvallinen ympäristö. On muun muassa mietittävä, millaisten tavaroiden on hyvä olla piilossa ja minkä tavaroiden taas lapselle milloin tahansa saatavilla. Työn suunnitelmallisuus tar-koittaa muun muassa sitä, että joka hetki on oltava jollain tavalla selvillä, mitä asioille voi seuraavaksi tehdä. Suunnitteleminen ei tarkoita minuuttikohtaisten suunnitelmien ra-kentamista vaan sellaisia raameja, joiden sisällä pystyy toimimaan tarvittaessa joustavasti. Haastateltavien mukaan suunnitelmat ovat tärkeitä, mutta niitä pitää osata muuttaa. Jos osaa suunnitella, osaa myös tarvittaessa mukauttaa ja muuttaa suunnitelmiaan, mikä on tärkeä taito esimerkiksi avoimissa varhaiskasvatuspalveluissa, joissa vanhemmat ja lap-set saattavat tulla ja mennä omia aikojaan eikä etukäteen voi aina tietää, mihin aikaan mitäkin kannattaa tehdä. Suunnittelussa suureksi avuksi on, jos osaa arvioida omaa ja toisten työtä. Jotta lastenohjaaja voi menestyä työssään, hänen on kyettävä hallitsemaan lapsiryhmää ja osattava ohjata ryhmää kunkin lapsen yksilöllisyyden huomioon ottavalla tavalla.

Ilmaisutaidot ja menetelmätuntemusHyvä suullinen ilmaisutaito sekä toiminnallisten ja luovien menetelmien hallitsemi-nen lapsen kasvua ja kehitystä tukevan toiminnan ohjauksessa auttaa työssä pitkälle. Haastatteluissa tuli esille, että lapsille on luonteenomaista lähteä mielellään mukaan as-karteluun, lauluihin, tanssiin yms. Näiden ohjaamiseen lastenohjaajalla ei koskaan voi olla liikaa välineitä tai osaamista. Tämä on myös yleinen toive kysyttäessä, minkälaista täydennyskoulutusta tarvitsisi työssään toimimiseen. Opiskelijoille, jotka lähtevät työssä-oppimaan esimerkiksi päiväkotiin tai seurakuntaan, on suurta hyötyä siitä, että heillä on joitakin välineitä, joiden avulla pääsee alkuun lasten kanssa.

25

Verkosto-, yhteistyö- ja vuorovaikutustaidotLastenohjaajan työssä korostuu yhteistyö työyhteisön sisällä sekä vuorovaikutus vanhem-pien ja muiden yhteistyötahojen kanssa, varsinkin erityistä tukea tarvitsevien lasten ollessa kyseessä. Yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen suvereeni hallitseminen on siten kaiken toi-minnan lähtökohta. Vanhempien ja lasten kiireetön kohtaaminen aidosti läsnä olevalla tavalla, tasa-arvoinen kohtelu, kunnioitus, suvaitsevaisuus ja erilaisuuden sietäminen ovat arvokkaita osaamisen alueita, jotka korostuvat työelämässä hyvinkin monenlaisissa eri ti-lanteissa. Lastenohjaajan on oltava ammattilainen aina perheitä kohdatessaan. Liiallinen kärsiminen ja sureminen lapsen tai perheen puolesta estää avuksi olemisen; asiat on osat-tava pistää oikeille paikoilleen. Lasta ja perhettä ei saa koskaan jättää yksin, jos lapsi tai vanhemmat ovat heikoilla, eikä vanhempia saisi koskaan syyllistää.

Perhepäivähoitajan perusosaaminenPerhepäivähoitaja tarvitsee työssään edellä mainittujen asioiden tuntemusta sekä tietoa lapsen psyykkisestä, fyysisestä sekä sosiaalisesta kehityksestä. Perustiedon on oltava is-kostettuna selkärankaan. Lisäksi merkityksellistä on oman työn kokonaishallinta ja taito suunnitella sekä toteuttaa päiväohjelmia. Perhepäivähoitajan ajasta kuluu myös iso osa ruokapuolen hoitamiseen; kaupassa käynti, ruoan valmistus sekä lasten erityisruokava-lioiden huomioiminen ottavat oman aikansa. Lapsilla on nykyään paljon allergioita ja muita ravintoainerajoituksia, jotka on otettava huomioon muun muassa ruokaa valmis-tettaessa.

3.3 Tulevaisuuden haasteiden heijastuminen lasten- ohjaajien osaamisvaatimuksiin

Lastenohjaajien tulevaisuudessa tarvitsemat taidot ovat vahvasti yhteydessä edellä perus-osaamisessa kuvattuihin työn sisältöihin ja osaamiseen. Tulevaisuudessa kuitenkin useat jo aiemmin lastenohjaajien työssä mukana olleet asiat tulevat painottumaan vielä aikaisem-paakin enemmän, jolloin myös osaamisvaatimukset kasvavat.

3.3.1 Perheiden ja lasten tukeminen

∆ Ovatko lapset muuttuneet?

Lähes jokaisen haastatellun näkemys oli, että lapset ovat nykyään keskimäärin levottomam-pia, keskittymiskyvyttömämpiä ja jaksamattomampia kuin aikaisemmin. Lapsiryhmät saattavat myös erota suuresti toisistaan. Tämä liitetään mm. perhe- ja työelämän kiireiseen ilmapiiriin, lasten ja vanhempien välisen vuorovaikutuksen toimimattomuuteen sekä suu-riin lapsiryhmiin niissä paikoissa, joissa lapsia kasvatetaan ja hoidetaan kodin ulkopuolel-la. Lapset saattavat myös väsyä harrastuksissa, joissa heitä kuljetetaan viikon aikana koulun tai hoitopäivän jälkeen. Musiikkiterapeutin mukaan ilta-aikaan pidettävät muskarit ovat haasteellisia ja raskaita sekä opettajalle että oppilaalle, koska lapset eivät yleensä jaksaisi keskittyä tultuaan jopa suoraan hoidosta musiikkileikkikouluryhmään. Tilanne on toinen niiden lasten kohdalla, jotka saavat huokaista, rauhoittua ja ruokailla kotona vanhempien kanssa ennen harrastuksiin lähtöään.

26

Lasten nähdään olevan nykyään rohkeampia ja ulospäin suuntautuneempia kuin aikai-semmin. He uskaltavat sanoa asiansa ja puhua asioista aikuisten kanssa. Lasten satuilu ja valehteleminen on haastateltujen mukaan lisääntynyt, mikä ilmenee käytännössä muun muassa siten, että toisen piikkiin laitetaan omia tekemisiä. Toisaalta on tiedossa, että tätä ovat tehneet myös aiemmat sukupolvet. Silloin sitä kutsuttiin narraamiseksi ja ”rollimi-seksi”. Eräs haastateltava kertoi tarinan lapsesta, jolla oli mielikuvitusleikkikaveri. Tämän kaverin luokse lapsi läksi kyläilemään tuntikausiksi, eikä kukaan tiedä vieläkään, missä 3-vuotias kaupunkilaislapsi nämä tunnit vietti! Tämä lapsi on nyt noin 50-vuotias luova radiotoimittaja, jolla ei ole ainakaan vielä psykiatrista sairautta. Nykyään saatetaan suh-tautua lapsen kehitykseen ja usein lasten elämään luonnollisena osana kuuluviin asioihin paljon vakavammin kuin aikaisemmin – myös niissä tilanteissa, joissa mitään huolta ei olisikaan. Haasteena onkin tietää, milloin johonkin asiaan tulee puuttua ja milloin ei.

Lastenohjaajat tarvitsevat tulevaisuudessa sellaisia ryhmän ohjaamisen taitoja, joilla lap-sen keskittymistä ja jaksamista tuetaan ja jotka auttavat käyttämään ryhmää siinä ole-vien kasvun tukemiseksi. Tarvitaan lisäksi kykyä pohtia sitä, millaisissa tilanteissa ja millä tavoilla lapsen ja vanhempien vuorovaikutusta voidaan edistää ja sen laatua parantaa. Erittäin otollinen tilaisuus tähän on niissä paikoissa, joissa lapset käyvät vanhempiensa kanssa, kuten seurakunnan perhekerhoissa tai kaupungin pitämissä avoimissa päiväko-deissa. Se, mihinkä suuntaan lasten jaksaminen ja levottomuus menee, riippuu paljon siitä, pystytäänkö heille turvaamaan pysyviä, turvallisia suhteita aikuisiin ja tarjoamaan sitä kautta vakautta. Vaikka ammattikasvattajat sitoutuisivat työhönsä, saattavat aikui-set lapsen elämässä vaihtua tiuhaankin tahtiin muun muassa lisääntyvän muuttoliikkeen vuoksi. Lapset joutuvat sopeutumaan jatkuvasti uusiin ympäristöihin ja uusien ihmisten kanssa toimimiseen. Lapsen olisi saatava riittävästi syliä ja läheisyyttä, ja hänellä tulee olla mahdollisuus vapaaseen leikkiin sekä arkisten asioiden tekemiseen tutun aikuisen seurassa.

∆ Erityistä tukea ja huolenpitoa tarvitsevat lapset

Erityistä tukea tarvitsevien lasten määrä on lisääntynyt viime vuosina riippumatta siitä, missä päin Suomea ollaan tai missä työskennellään. Haastateltujen mukaan erityistä tukea tarvitsevia lapsia on jatkuvasti enemmän niissäkin paikoissa, joissa heitä ei aikaisemmin ollut. Diagnostiikan paranemista pidetään osasyynä siihen, että erityislapsia on nykyisin enemmän; erityisen tuen tarpeita tunnistetaan paremmin. Tämän ei kuitenkaan yksin-omaan nähty selittävän erityislasten suurta määrää, vaan erilaiset ongelmat ja tuen tarpeet ovat muutenkin lisääntyneet. Erityistä huolenpitoa ja tukea tarvitsevien lasten tuen tar-peet ovat varsin moninaiset, ja samalla lapsella saattaa olla monenlaisia ongelmia käyt-täytymisensä taustalla. Myös erityislapsi-käsitteen sisällä olevien diagnoosien määrä on lisääntynyt, ja sen myötä ammattikasvattajien osaamisen tarve on kasvanut. Vaikka lasten syntyvyys on laskussa, erityistuen tarve säilyy vähintään samassa suhteessa. Yleisimmin erityistuen tarpeen aiheuttajiksi mainittiin ADHD, tunne-elämän häiriöt, käytöshäiriöt, kielen kehityksen viivästymät, Aspergerin oireyhtymä, autismi, kuulovammaisuus ja so-siaaliset syyt (lapsi on ohjattu päivähoitoon esimerkiksi alkoholismin tai perheväkivallan vuoksi). Lasten tunne-elämän ongelmien koettiin liittyvän muun muassa perheiden hekti-seen elämään, jonka pyörityksessä lapset eivät pysy mukana. Lapset eivät saa tarpeeksi syliä ja rauhaa vain olla, minkä seurauksena he saattavat masentua.

27

”Me yritämmekin vanhemmille puhua siitä, että teidän lastenne pitäisi ainakin kaksi kertaa vii-kossa sanoa, että mie en ala, minulla ei ole mitään tekemistä, ne tuskastuis siihen, että en ole tehnyt mitään. Se on merkki siitä, että sinun lapsen aivot on saanu levätä ja olla ja sitten taas jaksaa tehdä ja touhuta.” (päivähoidon ohjaaja)

Erityisesti lasten parissa työtään tekevien tulisi tietää, millainen suhtautuminen sekä mil-laiset periaatteet ja toimintatavat sopivat kaikkien lasten kanssa toimimiseen. Lisäksi jo-kaisella tulisi tulevaisuudessa olla perustietoa erilaisista kehitykseen liittyvistä ongelmis-ta ja erityistarpeista, mutta tarkempaa tietoa on tarvittaessa osattava etsiä. Työnantajakin kouluttaa tilanteen niin vaatiessa. Jotta lasten tuen tarpeita pystyisi havaitsemaan, on tun-nettava hyvin lapsen normaali, ikäkohtainen kehitys. Erityistä tukea tarvitsevien lasten kohdalla on hyvä hallita perusasiat erilaisista sairauksista tai kehitysviivästymistä, jotta on-gelmia voi havaita tai toimintaa suunnitella. Lapsen erityisen tuen tarpeiden havaitsemisen edellytyksiä ovat hyvät vuorovaikutustaidot ja kontaktin saaminen lapseen. Havaintonsa on osattava liittää isompaan kokonaisuuteen, ja aina on parempi, jos lapsen kasvuolosuh-teet ja -tausta tunnetaan hyvin. Vanhempien kanssa on oltava luottamuksellinen ja toi-miva suhde, koska joskus voi olla niin päin, että kun tuntee vanhempien vaikeudet, osaa kiinnittää huomiota lasten vointiin.

”Sitten on tämmöset vähän vanhemmat lapset, leikki-ikäiset, jotka on nähneet yhtä sun toista, polii-sit piippaa kotona vähän väliä, on perheväkivaltaa ja kaikkea muuta, niin sehän on kauheen trau-maattinen kokemus… kun se tiedetään, niin sitten pyritään ohjaamaan lapsia terapian tai muun avun pariin.” (lastensuojelun edustaja)

Lastenohjaaja tarvitsee kykyä kuunnella ja havaita asioita. Antennien pitää olla koko ajan ylhäällä, ja lapset on otettava huomioon yksilöinä. Tämä edellyttää tahtoa, halua ja kykyä paneutua asiaan sekä kuunnella juuri sitä lasta, jolla on jotakin erityistä mielen päällä. Esimerkiksi silloin, kun perhe käy läpi avioeroa, lapsi hyvin usein vetäytyy muun ryhmän toiminnasta. Lapsia on opittava lukemaan, ja on opittava havaitsemaan asioita mahdol-lisimman herkästi. On oltava aikuinen, joka osaa olla lasta lähellä. On myös osattava ja uskallettava ottaa oma huolensa puheeksi työyhteisössä ja tiedettävä, mistä apua on saa-tavissa. Erityisen tuen tarpeiden tunnistaminen ja varhainen puuttuminen ovat monissa tapauksissa tärkeää ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä.

”Siinä on ehkä se arkuus, että he eivät luota siihen ammatilliseen osaamiseensa, että he oikeesti näkevät kun näkevät tai he kuulevat kun kuulevat, että se on semmonen yks haaste.” (sidosryhmän edustaja)

Erityistä tukea tarvitsevia lapsia koskeva tietous ja erityispedagogiikka on erittäin tärkeää ni-menomaan sen takia, että ongelmiin voitaisiin puuttua hyvin varhaisessa vaiheessa. Silloin niistä ei pääsisi muodostumaan hallitsemattomia suuria möhkäleitä, joista selviytymiseen tarvitaan useiden ammattiryhmien osallistumista. Kun ongelmiin puututaan ajoissa, on asiat mahdollista saada korjaantumaan ennen kuin lapsi aloittaa koulun. Karkeasti oirei-levan lapsen ongelmien tunnistaminen on usein melko helppoa, mutta lapseen tutustu-minen edesauttaa myös hiljaisten asioiden havaitsemiseen harjaantumista. Lastenohjaajan tulisi osata pohtia niitä syitä, jotka voivat olla lapsen oudon tai levottoman käyttäytymisen taustalla. On lisäksi muistettava, että joidenkin lasten rauhallisuus voi osoittaa heidän eri-tyisen tuen tarpeensa.

28

”… että työntekijä ei tyydy siihen, että onpas tyytyväinen lapsi kun jonkun mielenterveysongelmaisen äidin lapsi voi olla äärettömän tyytyväinen, koska hän ei ole tottunut siihen, että hän olisi saanut ikinä mitään.” (lastensuojelun edustaja)

Tärkeää varhaisessa tuen tarpeen tunnistamisessa ja puuttumisessa on myös se tapa, jolla asioista viestitään vanhempiin päin – hienotunteisuutta, kunnioitusta ja tiedon välittämis-tä ei ymmärrettävästi saa unohtaa. Vaikeiden asioiden puheeksi ottaminen vanhempien kanssa koetaan haasteelliseksi: vanhemmille ei ole helppo sanoa, että on huolissaan josta-kin heille rakkaaseen lapseen liittyvästä seikasta.

Erityislapsen kohdalla on osattava löytää niitä väyliä, joiden avulla hän voi kehittyä. Myös hänen omatoimisuuttaan on tuettava. Erityislapsetkin ovat kuitenkin yksilöitä, jolloin on yleensä kokeiltava, mikä toimii kunkin lapsen kohdalla, eli on osattava olla herkkänä ja tunnusteltava lapsen tunnetiloja ja sitä, mikä juuri hänen kohdallaan auttaa. Lapsiryhmissä käytetään nykyään lisäksi runsaasti tukiviittomia ja kuvakieltä. Monipuoliset erityislapsen hoivaamiseen ja kasvattamiseen liittyvät taidot voinevat kehittyä vasta työkokemuksen myötä. Sen vuoksi niiden tunnistamiseksi ja kehittämiseksi tarvitaan säännöllistä täyden-nyskoulutuksen toimintamallia.

”Mä haluaisin nähdä sen varhaiskasvatuksen tärkeimmäks lähtökohdaks, että jokainen lapsi on eri-tyinen, et sen kasvattajan pitäisi nähdä jokaisen lapsen erityiset tarpeet. Mä en hirveesti haluis tätä erityislapsi-määritettä, mut et se on niin hölmöö et jotta lapsi sais puheopetusta, niin pitää olla to-dettu hänet erityislapseks, että sen pitäisi olla luonnollista, että jokaiselle lapselle taataan ne hänen tarvitsemansa kasvatuksen ja koulutuksen asiat ja siinä ei tarvittais lääkärin lausuntoja ja muita sellasta byrokraattista menettelyä jolla määritellään, että tämä lapsi on erityislapsi. Se voi leimata.” (sidosryhmän edustaja)

Erityistoimien ei koskaan tarvitse kohdistua ainoastaan yhteen lapseen, vaan ne tukevat koko ryhmää. On aina hyvä muistaa, että erityislapsi on yhtä arvokas ja ainutlaatuinen kuin muutkin lapset. Erityislapsen statusta ei tarvitse kantaa jatkuvasti mukana. Se on tär-keä ainoastaan tuen tarpeen tunnistamisen ja kuntoutussuunnitelman laatimisen aikana, muuten lapsi saa olla mikä on.

∆ Vanhemmuus

Haastatteluissa tuli vahvasti esille lasten ja perheiden kanssa työskentelevien huoli siitä, että vanhemmuus on hukassa. Tämän katsotaan liittyvän vanhempien väsymykseen, kii-reeseen sekä uskaltamattomuuteen ja kykenemättömyyteen asettaa rajoja. Lapset yritetään neuvottelemalla saada toimimaan niin kuin äiti tai isä haluaa, vanhempien kyseenalaista-maton auktoriteetti on murentunut sekä hyvässä että pahassa. Tämä tarkoittaa sitä, että auktoriteetti ei ole vain kielteinen asia, vaan se on myös lasta turvaava tekijä. Lapset pyö-rittävät vanhempiaan, ja jämäkkyys puuttuu. Vanhemmat haluaisivat olla kaverivanhem-pia, mikä ei käytännössä toimi. Kaikkea ei voi saada, on valittava jompikumpi. Perheissä kasvatusasenne on muuttunut, jolloin ammattikasvattajien on kiinnitettävä aikaisempaa enemmän huomiota esimerkiksi hyviin tapoihin sekä oikean ja väärän opettamiseen. Päivähoidossa työskenteleviä huolestuttaa muun muassa se, että hoitopäivän päätyttyä lapsen kohdalle ei välttämättä pysähdytä ja kysytä kuulumisia hoidosta hakiessa – ei edes silloin, kun ei ole kiire mihinkään. Lasta ei aina muisteta myöskään kuunnella ja ajatel-la riittävästi. Tämän asian puheeksi ottaminen vanhempien kanssa koetaan vaikeaksi, ja

29

toisinaan ongelmana on sekin, että vanhemmilla ei ole aikaa keskustella hoitajan kanssa lastansa koskevista asioista häntä hakiessaan.

Osa vanhemmista paneutuu suurella huolella ja vastuuntunnolla lastensa kasvatukseen, mutta toisessa päässä ovat vanhemmat, jotka eivät jaksa, viitsi eivätkä välttämättä osaa. Tästä seuraa, että kodin ulkopuolella on puututtava asioihin enemmän, koska jotkut asiat ovat sellaisia, joita ei voi katsoa sormien läpi. Aikuisuus, jämäkkyys ja johdonmukaisuus vaativat aikaa sekä vaivannäköä. Perheissä pohditaan, mistä lapset saisivat parhaat eväät ke-hitykselleen; virikkeitä järjestetään, mutta samalla luovutaan perusasioiden opettamisesta ja peruskasvatuksesta.

”Sellanen pelto, jota jatkuvasti muokataan, ei ikinä kasva. Sellanen ajan antaminen sille lapselle. Vaikka asioita harjoitellaan ja tehdään, niiden pitää antaa kypsyä. Ja se kiire pois. Kiire tappaa yhte-yden, erottaa meidät ihmiset toinen toisistamme.” (lähihoitaja, kunnallinen päivähoito)

Haastateltujen mukaan älykkyyttä arvostetaan. Lasten tulisi osata toimia tietokoneiden kanssa, lukea ja laskea, mutta äidin puurokoulun arvostus on kokenut inflaation. Samaan aikaan vanhemmat ovat alkaneet kyseenalaistaa entisiä, lasten hoitoon ja kasvatukseen kuuluneita asioita. Perheiden arvot ja elintavat ovat alkaneet muuttua, kasvissyönti on li-sääntynyt ja jotkut vanhemmista eivät halua lapsiaan rokotettavan.

Nuoret vanhemmat luovat omat haasteensa ja vaatimuksensa kotien ja varhaiskasvatusta tarjoavien paikkojen yhteistyölle. Vanhemmilla ei ole välttämättä riittävää tietoa lapsen-sa kasvun ja kehityksen tukemisesta, ja myös arvojen kohdalleen saamisessa saattaa olla työtä. Nykyaikaa leimaa itsekkyys ja lyhytjänteisyys – kaikki haluaisivat helppoja lapsia, jotka kulkevat hyvin mukana. Elämässä ei haluta tehdä kompromisseja ja myönnytyksiä tai lykätä omia tarpeita. Kuten aikaisemmin on mainittu, lapsen etuun on yleisesti varsin-kin ammattikasvattajien taholta alettu kiinnittää enemmän huomiota, mutta onko tämä sama ominaista kotona tapahtuvalle kasvatukselle? Toisaalta lähes kaikki myöntävät, että vanhemmuus on vaativampaa kuin aikaisemmin. Vanhempien sukupolvien ei tarvinnut vaivata päätään median vaarallisuudella tai sen rajoittamisella jälkikasvunsa elämässä, eikä työelämäkään välttämättä asettanut niin suuria vaatimuksia perheiden jaksamiselle kuin nykyään. Lasta pitää tulevaisuudessa ymmärtää rajoittaa entistä enemmän, minkä edelly-tyksenä on tieto siitä, mikä lapselle on hyväksi.

Suuri avioerojen määrä romuttaa monen näkemyksen ideaalivanhemmuudesta. Kun lap-sista vastataan useissa tapauksissa yksin, ei olekaan enää aikaa tai voimia puuttua kaikkiin niihin asioihin, joihin olisi tarpeellista puuttua. Oman elämäntilanteen käsitteleminen vie vanhemman voimavaroja, jolloin lapsen tarpeet ja tunteet jäävät helposti liian vähälle huo-miolle (Lastensuojelun keskusliitto 2004). Monet yksinhuoltajaäidit tai -isät ovat lisäksi tilanteessa, jossa omaa aikaa ei ole lainkaan, mikäli esimerkiksi isovanhemmat tai muut sukulaiset eivät asu samalla paikkakunnalla.

Aina avun pyytäminen varsinkaan ulkopuolisilta ei ole helppoa. Perheet yrittävät selviy-tyä itsenäisesti, ja apua lähdetään hakemaan vasta siinä vaiheessa, kun asiat ovat menneet jo liian pitkälle. Vanhempien on vaikea kertoa pahasta olostaan tai ongelmistaan muun muas sa siitä syystä, että nykyajan yhteiskunnassa vain vahvat ihmiset ja selviytyjät pär-jäävät ja heitä arvostetaan. Vanhemmilla voi olla myös pelko siitä, että heidän perheensä leimataan tai lastensuojelu puuttuu asioihin. Erityisesti äitien päihteiden käyttö on lisään-

30

tynyt, jolloin tarvitaan usein ulkopuolista apua avun saamiseksi ja lasten hyvinvoinnin turvaamiseksi.

∆ Kasvatuskumppanuus ja perhetyö

Mitä kasvatuskumppanuus on?Haastatellut määrittelivät kasvatuskumppanuuden seuraavaan tapaan: kas vatus kump-panuus on molemminpuolista, avointa, rohkeaa, arvostavaa ja ymmärtävää antamista, jotta lapsella olisi hyvä olla. Kasvatuskumppanuus on teoriassa kuitenkin usein huomat-tavasti helpompaa kuin todellisuudessa. Jotta kasvatusyhteistyö toimisi, on osapuolten aidosti ymmärrettävä, mitä yhteistyö käytännössä tarkoittaa, ja otettava tilanne haltuun. Tämä on haaste sekä ammattilaisille että perheille. Joissakin perheissä ei välttämättä ole edes tiedostettu, että lasta kasvatettaisiin jollakin tavalla ammattikasvattajan kanssa yh-dessä. Kärjistäen ilmaistuna joillekin vanhemmille päivähoito on vain paikka, jossa lapsi voi olla päivän vanhempien töissä ollessa, toisten mielestä taas ammattikasvattajien vas-tuulla on antaa eväät lapsen hyvälle elämälle sekä kehitykselle.

”Jotkut vanhemmat kun ne tuo lapsen, sanovat, että mä nostan kädet pystyyn, tehkää nyt tälle jota-kin. Ehkä tää kasvatuskumppanuuskeskustelu on taas vähän, että yritetään saada, että vanhemmat ottaa enempikin vastuuta siitä.” (lähihoitaja, kunnallinen päivähoito)

Yhteistyö lapsen vanhempien kanssa on lastenohjaajien perustyötä, koska haastateltujen mukaan lasta ei voi hoitaa, kasvattaa tai opettaa, mikäli ei tiedä mitään siitä elinympäris-töstä ja niistä kasvuolosuhteista, missä lapsi elää hoidon ulkopuolella. Lasta ei voi irrottaa perheestään. Myös vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö on tärkeää, jotta perustehtävästä voitaisiin selviytyä kunnialla.

”Mitä enemmän me ollaan vanhempien kanssa yhteistyössä, sitä enemmän se lapsi myöskin tulee lähelle.” (iltapäiväkerhon ohjaaja, srk)

Jos kasvatuskumppanuus unohdetaan ja irrotetaan lapsi työn kohteeksi, ei olla kontaktissa enää koko perheeseen eikä voida delegoida osaa asioista perheen hoidettavaksi. Perheen nä-keminen kokonaisuutena on tärkeää sekä yhteiskunnan varhaiskasvatustyössä että muun kasvatustoiminnan piirissä. Jos toimitaan pelkästään lapsen kanssa, on vaikeaa edistää hä-nen hyvinvointiaan, koska lapsella ei ole mahdollisuuksia ja valmiuksia tarvittavien omien kasvu- ja elinolosuhteidensa muuttamiseen (Opetusministeriö 2007). Päivähoidon henki-lökunnan ei pitäisi ainakaan omalla toiminnallaan lisätä vanhempien huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä. Tärkeää on tukea myös työelämässä olevan vanhemman päätöstä olla lapsen kanssa esimerkiksi silloin kun lapsi on sairas, vaikka työelämä ei tällaista ratkaisua kiitteli-sikään. Vanhemmat tarvitsevat toisinaan uskonvahvistusta myös tässä asiassa. Silloin, kun vanhemmat yrittävät olla hyviä vanhempia lapsilleen ja olla läsnä kun lapsi heitä eniten tarvitsee, he potevat huonoa omaatuntoa töidensä laiminlyömisestä – jos taas vanhemmat hoitavat työnsä kunnialla, heitä syytetään lapsen laiminlyömisestä.

Kasvatuskumppanuus jo käsitteenä aiheuttaa runsaasti ristiriitaisia tunteita ja mielipiteitä. Toiset ovat sitä mieltä, että se on ajatuksena loistava ja jakaa lapsen kasvatusvastuuta tasa-puolisesti vanhemmille ja varhaiskasvatuksen ammattilaisille. Toiset taas pohtivat skep-tisesti, voiko kyseessä koskaan olla aito kumppanuus, vai onko suhde ainoastaan toisen

31

osapuolen sanelua. Jotkut taas painottavat, että kaveriksi tai kumppaniksi ei voi koskaan ruveta, koska se voi hämärtää lasten hyväksi tapahtuvaa yhteistyötä esimerkiksi tapauksis-sa, joissa alkoholistiäiti tarvitsee apua. Kasvatuskumppanuus terminä on herätellyt kuiten-kin sekä vanhempia että ammattilaisia sen pohtimiseen, kenellä vastuu on. Muutamissa paikoissa, kuten joissakin esikouluissa, kasvatuskumppanuus jää ohueksi silloin, kun lapsi kulkee esikouluun itsenäisesti. Vanhempiin pitäisi kuitenkin olla näissäkin tilanteissa kes-kusteluyhteys vaikkapa puhelimen tai sähköpostin välityksellä. Jotkut haastatelluista ko-kevat ongelmaksi sen, että vanhemmat eivät välttämättä muista kysyä, mitä lapselle kuu-luu ja miten päivä on sujunut, mutta muutamat olivat sitä mieltä, että vastuun aloitteen tekemisestä tulisi olla lastenohjaajalla, mikäli vanhemmat eivät uskalla, halua tai muista keskustella asioista.

Joidenkin haastateltujen mukaan lasten kanssa toimivien ammattikasvattajien tulisi kyetä tukemaan peräti perheiden koossapysymistä. Toiset taas olivat ehdottomasti sitä mieltä, että varsinaista perhetyötä ei pitäisi esimerkiksi päivähoidossa tai -kerhossa ryhtyä teke-mään, mutta tuen tarpeita on kuitenkin pystyttävä havainnoimaan ja niihin tulee pystyä puuttumaan varhaisessa vaiheessa. On myös tiedettävä, mihin apua tarvitsevat vanhem-mat ohjataan. Haastatteluissa tuli esille, että päihdeongelmaisen hoidon polun ja avoter-veydenhuollon sekä sosiaalihuollon perustoimintarakenteiden tunteminen auttaa työn te-kemisessä. Perhettä pystyy auttamaan vain siten, että autetaan sekä lapsia että vanhempia. Lapsen ottaminen päivähoitoon sosiaalisin perustein on eräänlaista tekohengitystä, mutta ellei kotioloissa tapahdu muutosta, joudutaan lapsen kanssa tavallaan aina aloittamaan alusta. Avun etsiminen koko perheelle, jotta lapset eivät joudu kärsimään vanhempien vaikeuksista, on välillistä lastensuojelutyötä.

Yleensä ottaen perheiden kasvatusta täydentävien paikkojen henkilöstöllä tulee tulevai-suudessa olla entistä enemmän taitoa tukea vanhempia heidän kasvatustehtävässään. Perhetyön vaatimuksia tulee siis lisää, mikä on haastavaa nykyisten resurssien puitteissa. Ensisijainen tavoite olisi selvitä määrällisistä päivähoidon haasteista, jotta sisältöä pääs-täisiin kehittämään. Ammattikasvattajilla on kädet täynnä työtä, ja useissa paikoissa on pinnisteltävä, jotta lasten perushoidosta ja kasvatuksesta selviydytään kunnialla. Usein kuitenkin riittää, että vanhemmilla on joku, joka kuuntelee, näkee ja ymmärtää tai neuvoo ottamaan yhteyttä oikeaan paikkaan. Tärkeää muun muassa perhekerhoissa on vanhem-pien kohtaaminen, jolloin käytännössä yhdenkin ajatuksen vaihtaminen saattaa riittää. Hädän kuuleminen on usein haasteellista esimerkiksi päivähoidossa tai seurakunnassa, mutta avun tarjoaminen perheille kokonaisuudessaan tiivistää yhteistyötä eri työntekijöi-den ja ammattiryhmien kesken.

Kenellä on vastuu lasten kasvatuksesta?Haastatelluilla oli erilaisia näkemyksiä siitä, onko lasten kasvatusvastuu kodeilla vai oheis-kasvattajilla. Lähes kaikki olivat yhtä mieltä siinä, että vastuun tulisi olla kodeilla eikä sitä missään tapauksessa saisi ottaa pois siten, että kasvatusalan ammattilaiset omivat lasten kasvatuksen itselleen. Ammattikasvattajien tekemän työn ja kotikasvatuksen tulisi täy-dentää toisiaan, sillä ammattihenkilöstö ei pysty korvaamaan turvallista kotiympäristöä ja kodeissa tapahtuvaa varhaiskasvatusta, joka on aina ensisijainen lapselle. Haastatellut katsoivat, että kasvatusvastuu ei ole siirtynyt ammattilaisille, vaikka välillä olikin toisin. Käytännössä kuitenkin lasten ”rajattomuudesta” johtuen ammattikasvattajat joutuvat jatkuvasti puuttumaan lasten kasvatukseen, koska ryhmän kanssa työskentely ei onnistu, mikäli lapset eivät kykene toisia huomioon ottavaan käyttäytymiseen. Ammattikasvattajat

32

eivät kuitenkaan haluaisi kasvatusvastuuta itselleen. Seurakunnan työssä kotien vastuu kasvatuksessa on helpompi mieltää, koska toiminta-aika on lyhyempi kuin päivähoidon puolella, mutta useissa tapauksissa myös seurakunnan lapsi- ja perhetyössä joudutaan hoi-tamaan osa lapsen kasvatuksesta.

”Joskus mua pelottaa se, että mikä se vanhempien ja kodin merkitys on, että tuleeko se vähenemään ja vähenemään, että lapsi tavallaan on enemmän yhteiskunnan omaisuutta.” (iltapäiväkerhon oh-jaaja, srk)

Vanhempien ja ammattikasvattajien välinen vuorovaikutusLastenohjaajan on osattava puuttua oikeisiin asioihin – oma asennoituminen ja suvaitse-mattomuus eivät saa vaikuttaa siihen, kuinka turvallisena tai turvattomana lapsen kotio-lot ja kasvuympäristön näkee. Auton ulkonäkö, vuosimalli tai lapsen vaatteet eivät kerro välttämättä mitään siitä, kuinka laadukkaasti lapsen kasvua ja kehitystä kyetään kotona tukemaan tai kuinka lapset voivat.

”Enemmän minä olen vissiin huolissani tämmöisistä perheistä, jotka on niin sanottuja parempia perheitä, niiden perheiden lapsista kun niillä on joku semmonen mielenkiintoinen suojamuuri sen aseman takia ja siellä voi laps voida kauheen huonosti kaikesta huolimatta. Yhteiskunnassa on oi-keempaa tai hyväksyttävämpää puuttuu tämmösten huonompiosaisten lasten asioihin.” (lastensuo-jelun edustaja)

Kaikkien ei tarvitse myöskään elää sen mukaisesti, minkälaisia asioita lastenohjaaja itse arvostaa elämässään tai minkälainen hänen elämäntapansa on. Lastenohjaaja ei saa asettua vanhempien yläpuolelle, mutta oma ammatillisuus on kuitenkin muistettava. Tärkeä ohje-nuora on, että kumppanuudessa ihminen kohtaa ihmisen. Usein kohtaamisia jännitetään ja arastellaan puolin jos toisin, jolloin luonteva suhtautuminen on vaikeaa. Haastatellut kokivat, että usein on helpompi toimia lasten kuin vanhempien kanssa. Kommunikointia kuitenkin helpottaa, jos kumpikin osapuoli toimii rohkeasti lapsen edun ajajana. Vaikeat asiat tulee ottaa esiin lapsen tarpeiden näkökulmasta. On tunnistettava, että kyse on arjen rinnalla kulkemisesta.

Vanhempien kanssa vuorovaikutuksessa oltaessa on aina viestittävä lapsen asioista siten, että vanhemmat eivät asetu puolustuskannalle. Lapsen vahvuuksia tulee penkomalla pen-koa, ja on painotettava sitä, että lapsen ei tarvitse olla toisenlainen kuin on, vaikka joihinkin asioihin pitäisikin puuttua. Haasteet ja ”heikkoudet” eivät saa olla pääasia. Lastenohjaajan on kyettävä päivittäin keskustelemaan vanhempien kanssa edes pieni hetki. Juttutuokion tulee olla johdonmukainen ja sisältörikas, mikä edellyttää taitoa esittää vanhemmille oi-keita kysymyksiä ja kertoa lapsesta havaitsemiaan asioita totuudenmukaisesti. On tärkeää mainita, että vaikka silloin tällöin ongelmia olisikin, lapsesta ei oitis olla tekemässä erityis-lasta. Lastenohjaajan ei tarvitse antaa vanhemmille valmiita vastauksia, vaan hänen tulee tukea vanhempia löytämään itse ratkaisut ja kannustaa kasvattamiseen kyselemällä esi-merkiksi, mitä mieltä vanhemmat ovat asioista ja kertomalla, ettei itsekään välttämättä tiedä oikeaa vastausta. Usein on helpompi auttaa vanhempia, jotka kysyvät suoraan neu-voa. Tilanne, jossa näkee, että kaikki ei ole kunnossa, on huomattavasti hankalampi, kos-ka on yritettävä saada perheet huomaamaan samoja asioita ja toimimaan lapsen hyväksi. Positiivisen yhteyden luominen on avoimen keskustelun mahdollistava tekijä, eli asioista ei puhuta ainoastaan silloin, kun on jotain negatiivista sanottavaa. Tällöin voidaan saada tietoa siitä, mitä perheille oikeasti kuuluu.

33

Vanhempien kanssa tulisi pystyä luomaan luottamuksellinen ja avoin suhde, jossa äidin tai isän ei koskaan tarvitse pelätä ottaa asioita puheeksi esimerkiksi lastensuojelullis-ten toimenpiteiden pelossa. Toisinaan tarvitaan taitoa lukea rivien välistä, koska kaikkia asioita vanhempien ei ole helppo sanoa suoraan. Haastatellut mainitsivat, että työssä kohtaa nykyään ja tulevaisuudessa yhä vaikeampia asioita, joista täytyy osata keskustella vanhempien kanssa. Tämä ei useinkaan ole helppoa, koska vanhempia voi olla vaikea lähestyä. Jotkut kertoivat olevansa pidättyväisiä ja lyhytsanaisia vanhempien kanssa kes-kustellessaan, koska kokevat, että vanhemmat saattavat väännellä asioita ja ymmärtää ne väärin.

Puheeksi ottaminenUsein lapset ovat ”totuuden torvia”, jotka hyvin auliisti jakelevat tietoa oman perheensä asioista ja kertovat niistä suodattamatta. Lasten puheista voi arvailla asioiden oikeaa lai-taa, mutta on tärkeää tiedustella vanhemmilta, pitävätkö lapsen kertomat asiat paikkaan-sa, ennen kuin tekee pitkälle meneviä tulkintoja. Lasten puheiden perusteella voi toisi-naan saada kuitenkin tietoonsa asioita, joita vanhemmat eivät tule kertomaan. Lapsi on tärkeää ottaa todesta, eikä varsinkaan vakavampiin asioihin saa suhtautua välinpitämät-tömästi. Kun asioita ottaa puheeksi vanhempien kanssa, on oltava aina hienotunteinen, mikä edellyttää tilannetajua ja asioiden töksäyttelemisestä pidättäytymistä. Haastatellut kertoivat, että epäily lapsen kaltoin kohtelusta (esim. pahoinpitely, vanhempien alko-holismi yms.) on vaikea ottaa puheeksi vanhempien kanssa. Vanhemmat ovat luonnol-lisesti hyvin herkkiä omaa lastaan tai perhettään koskevissa asioissa; vaikka sanomansa muotoilisi kuinka kauniisti, toinen osapuoli saattaa loukkaantua tai suuttua. Sama pätee kuitenkin myös toisin päin: vanhemmat eivät uskalla välttämättä sanoa, jos oheiskasvat-tajan toiminnassa on jotain, mitä he eivät hyväksy, koska pelätään, kuinka ammattilainen suhtautuu asiaan.

”Puhutaan ihmistä, sitä vanhempaa kunnioittaen ja ajatellen, että hän on kuitenkin sen oman lap-sensa paras asiantuntija ja se lapsi on hänelle kaikkein tärkein. Silloin kun puhutaan siitä työnte-kijässä heränneestä huolesta, niin sillon puhutaan nimenomaan sen työntekijän huolesta, että minä olen huolissani tästä ja tästä tai minä olen seurannut nyt tätä ja tätä, onko kotona, oletteko havain-neet samanlaista. Kysytään vanhemmalta apua ja neuvoa siihen, että mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä. Minusta on kauheen hyvä keino semmonen, että asettuu itse sen asiakkaan asemaan et miet-tii, että jos minulle joku ulkopuolinen tulisi kertomaan minun lapsestani jotakin huolta, miten minä haluaisin sen asian kuulla. Ei kävellä yli.” (lastensuojelun edustaja)

Puheeksi ottaminen helpottuu, kun ymmärretään, että asioista on mahdollista puhua, ja kun kiinnitetään huomiota siihen, millä tavalla niistä puhutaan. Haastateltujen mukaan erityisesti seurakunnan lastenohjaajan on kyettävä olemaan oikeasti läsnä kohtaamistilan-teissa ilman kiirettä, koska sitä kautta eletään todeksi taustalla olevia arvoja.

Kasvatuskumppanuus ja lasten suojeleminenEnnaltaehkäisevä lastensuojelutyö on tulevaisuudessa tärkeä osa yhteiskunnan varhaiskas-vatuspalvelujen työtä, koska päivähoidossa ja seurakunnissa työskentelevillä lastenohjaajil-la on mahdollisuus saada tuntumaa siitä, minkälaisessa ympäristössä lapsi kotonaan elää. Lastensuojelulaki ohjaa toimintaa, mutta lakipykälät eivät ole aina tosielämässä tarvittavan tiedon tasolla. Työntekijän on aina yritettävä saada kontakti vanhempiin ja yritettävä tu-kea heitä tai vähentää huolta muilla keinoilla ennen kuin lähtee harkitsemaan lastensuoje-luilmoituksen tekemistä. Haastatellut korostivat, että vanhempien selän takana ei saa kos-kaan toimia, vaan omista epäilyksistään on puhuttava suoraan. Lapsen asioista viestimistä

34

helpottaa, mikäli vanhemmat ovat halukkaita tekemään yhteistyötä lapsensa hyvinvoinnin eteen. Lastenohjaajan on osattava tunnistaa asioita, joista ihmisten on vaikea puhua, eikä radikaaleilla toimenpiteillä uhkailu auta asiassa millään tavalla. Lastenohjaajan on myös aina kyettävä tunnistamaan kokonaisuus, se, mitä hänen tekemänsä ratkaisut merkitse-vät perheiden ja lasten kannalta. Lasten suojeleminen edellyttää kykyä toimia yhteistyössä muun työyhteisön kanssa, koska sooloilu ei useinkaan johda parhaaseen mahdolliseen lop-putulokseen.

Kasvatuskumppanuuden työkalut ja edellytyksetUseissa päivähoitopaikoissa on alettu laatia yhteistyössä vanhempien kanssa lapsen var-haiskasvatussuunnitelmaa tai hoito- ja kasvatussuunnitelmaa. Lapsen varhaiskasvatus-suunnitelma, vasu, alistaa kasvatusalan ammattilaisten työn vanhempien tarkemman syy-nin alaiseksi, jolloin kyseenalaistaminenkin tulee mahdollisemmaksi. Toisaalta varhais-kasvatussuunnitelmaan tutustuminen saattaa lisätä vanhempien arvostusta lapsen oheis-kasvattajia kohtaan, kun heille aukenee se maailma, missä lasten varhaiskasvatus tapahtuu silloin, kun he eivät ole vanhempiensa hoidossa. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelmasta on hyötyä kuitenkin vain, mikäli vanhemmille pystytään selittämään varhaiskasvatus-suunnitelmaan liittyvät asiat ja suunnitelman tarkoitus. Mitä enemmän lastenohjaajalla on kasvatuksen ydinosaamista, sitä helpompaa sisällön avaaminen on. Lastenohjaajan on ymmärrettävä, kuinka lapsen vasu rakentuu, ja osattava puhua asioista oikeilla termeillä. Lapsen vasu on erittäin hyvä keskustelun herättämisen väline, ja se tarjoaa puheenaiheita. Toisaalta sen käyttäminen ja täyttäminen vie aikaa, mutta vastaavasti toiminta helpot-tuu, kun lasta koskevat tärkeät asiat ovat yksissä kansissa. On kuitenkin erittäin tärkeää muistaa, että lapsen kasvua koskevat tavoitteet sovitaan sellaisiksi, että niihin voidaan pyrkiä käytännön tasolla ja että ne voivat toteutua. Lapsen vasu siirtyy hänen mukanaan hoitopaikasta toiseen ja lopulta esikouluun, ja haastatellut katsoivat, että paperilla oleviin tietoihin ei tulisi tuijottaa liikaa, jotta lapsi saisi tarvittaessa mahdollisuuden aloittaa puh-taalta pöydältä.

Haastatellut toivat esille sitä, miten jotkut vanhemmista kieltäytyvät esimerkiksi lapsen varhaiskasvatussuunnitelman täyttämisestä ja keskustelusta lastenhoitajan tai lastentar-hanopettajan kanssa. Myös seurakunnan lastenohjaajien voi olla vaikea saada kontaktia joihinkin vanhempiin, jotka eivät osallistu vanhemmille järjestettyihin tapaamisiin. On osattava miettiä niitä tapoja, joilla vanhempiin saataisiin yhteys ja mahdollistettaisiin tie-don saaminen lapsen kasvun ja kehityksen kannalta tärkeistä asioista puolin ja toisin.

”Siinä näkyy vähän tämä sama, että tavallaan sitten ne vanhemmat ei tuu näihin vanhemman vartteihin tai perheiltoihin tai vanhempainiltoihin, jotka siellä pitäs olla ja joille pitäs sitä tietoo tulla. Vähän sama ilmiö kun tuolla yhteiskunnan puolella, että se on vaikeampi sitten tavottaa heitä ja näin, mutta halua varmaan siinä mielessä on ja pääsääntösesti… se on sitten eri asia, että siinä pitäs etsiä kans uusia tapoja kun ne vanhemmat ei niihin vanhempainiltoihin niinkään tule, ajallisesti ei oo järjestettävissä, että mikä se on se riittävä kohtaamisen taso vanhempien kans-sa, että voitaisiin oikeasti puhua kasvatuskumppanuudesta ja sen toteutumisesta.” (sidosryhmän edustaja)

Kommunikoinnin tulee tapahtua sellaista kieltä käyttäen, että vanhemmat voivat ymmär-tää, mistä puhutaan. On tunnusteltava, millä tavalla vanhemmille voi sanoa asioita – joil-lekin voi puhua suoraan ja kertoa faktat, joitakin taas tulee lähestyä hienovaraisemmin. On osattava katsoa kokonaistilannetta.

35

”Jos esimerkiks on hirveen uupunu lapsen kanssa ja ei voi vyöryttää kauheesti siihen päälle, täytyy jotenkin virittäytyä siihen ja yrittää mennä pienin askelin ja antaa vähän apua ja tukea ja ymmär-rystä ja tietysti niitä samoja asioita kun tietenkin lapsen kanssa, että virittäydytään siihen lapsen tunnekokemukseen ja siihen maailmaan, niin samalla tavalla yrittää aistia sitä, että missä mennään niitten aikuisten kanssa. Miten vastaanottavaisia he on ja näin.” (sosiaalityöntekijä)

On hyvä kuitenkin muistaa, että vaikka lastenohjaaja käy vanhempainkeskusteluja, pe-rimmäinen pedagoginen vastuu on lastentarhanopettajalla ja päiväkodin johtajalla. Jotkut vanhemmista eivät suostu keskustelemaankaan muiden kuin lastentarhanopettajan kans-sa. Useat vanhemmista ovat nykyään tietoisempia kasvatusasioista, eikä heille voi puhua ”puuta heinää”. Tässä näkyy kuitenkin myös eriarvoisuus ja yhteiskunnan polarisoitumi-nen – on paljon myös niitä vanhempia, joiden kanssa asioista joutuu vääntämään enem-män ja herättelemään heidän motivaatiotaan lasta koskevissa asioissa.

”Yhteiskunnassa on tapahtunu se, että vanhempien koulutustaso on noussu. Että ei oo enää sellasta tilannetta, että nämä oheiskasvattajat välttämättä saa vanhemmissa minkäännäköstä kunnioitusta noin asemansa vuoksi, niin sillonhan sitä lähetään kattelemaan niinkun toista ihmistä.” (sidosryh-män edustaja)

Kasvatusyhteistyön arkiErityistä huolenpitoa tarvitsevien lasten kohdalla yhteistyö lastenohjaajan ja vanhempi-en välillä on ensiarvoisen tärkeää. Kaikilla osapuolilla tulee olla yhteiset kasvatuksen ja toimimisen pelisäännöt, koska lapsi tarvitsee tuttuja ja turvallisia rutiineja sekä johdon-mukaisuutta kasvatuksessa. Joskus vanhemmat on vaikea saada ymmärtämään, kuinka tärkeää on, että sekä koti että hoitopaikka sitoutuvat toimimaan sopimusten mukaises-ti. Vanhempien ja oheiskasvattajien ei tarvitse olla samanlaisia, asioista ei tarvitse ajatella samalla tavalla, mutta ammattikasvattaja voi tuoda keskusteluun omia näkökulmiaan ja kokemuksiaan esimerkiksi lapsesta ryhmän jäsenenä. Ja vaikka itse olisi asioista eri mieltä, toisen mielipiteitä ja ratkaisuja täytyy kunnioittaa.

”Pitää myöskin sallia se, että perheet järjestää sen oman elämänsä niinkun se on heille tärkeetä ja se heille sopii, omine resursseineen ja persoonallisuuksineen ja tapoineen. Semmosta suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden sietämistä siinäkin. Ja sitä, että ei oo maailmassa olemassa kovin montaa asiaa, joka olis ehdoton totuus. Asioita voi nähdä monelta kantilta ja voi olla monia hyviä vaihtoehtoja elää ja hoitaa lasta. Ja mä uskon siihen, että vanhemmat kyllä yleensä tietää kaikkein parhaiten mikä heidän lapsilleen sopii. Me ollaan sitten tietysti tukena siinä ja mitä lapsen elämä on esimerkiks ryh-mässä, mitä vanhemmat ei nää.” (iltapäiväkerhon ohjaaja, srk)

Kasvatuskumppanuus on sitä, että lasta opetellaan tuntemaan puolin ja toisin keskustelua apuna käyttäen. Perheiden kanssa ei voi toimia tietyn kaavan tai sabluunan mukaan, kos-ka jokainen perhe on omanlaisensa. Oma persoona sopii joidenkin ihmisten kemioihin paremmin kuin toisten, mutta ammatillisuus ja välimatka on aina kyettävä säilyttämään. Toisia ihmisiä on mentävä lähemmäksi kuin toisia, tilanteen mukaan. Haastatellut toi-vat esille, että toisinaan joutuu kuuntelemaan myös haukkumista ja oman ammattitaidon kyseenalaistamista. Tällaisessa tilanteessa on itse pysyttävä rauhallisena, ei pidä lähteä rii-telemään ja syyttelemään tai mennä toisen tunnekuohuun mukaan. Ihmistä on pyrittävä ymmärtämään, vaikka se ei aina onnistuisikaan. Vanhemmat hakevat tänä päivänä oikeuk-siaan enemmän kuin aikaisemmin, minkä vuoksi henkilökunnan täytyy osata perustella asioita ja osata sanoa myös oma mielipiteensä. Myös tulosvastuullisuuden odotus ammat-tikasvattajien työtä kohtaan on kasvanut.

36

Erilaiset perhemuodot ovat toisinaan haasteellisia kasvatusyhteistyön kannalta. Uusperhekuvioissa sinun, minun ja meidän lapset tuovat omat vivahteensa työn tekemi-seen niissä tapauksissa, joissa ei ole varmuutta, kenen kanssa kunkin lapsen asioista kes-kustellaan. Eroprosessin aikana lapsilla voi olla vaikeaa, koska vanhemmat eivät välttämät-tä kykene omien vaikeuksiensa keskellä olemaan täysipainoisesti lapsen saavutettavissa. Lastenohjaajakin voi joutua olemaan huolien kuuntelijana. Myös yhteishuoltajuuskuvi-oissa pitäisi vanhempia ja lapsia kyetä kuuntelemaan ja tukemaan. Yhteinen kasvatusvas-tuu lapsesta saattaa olla erittäin kuormittava sellaisissa tapauksissa, joissa äiti ja isä eivät tule toimeen keskenään eivätkä voi osallistua erilaisiin tapahtumiin yhtä aikaa. Lastenohjaaja kohtaa työssään lisäksi perheitä, joissa toinen tai molemmat vanhemmista edustavat meille vierasta kulttuuria. Toisaalta erilaiset perhekuviot alkavat olla niin luonnollinen osa yhteis-kuntaamme, että tällaisten perheiden kanssa toimiminen ei ole suvaitsevaisuutta ajatellen mikään suuri ihmetyksen aihe vastavalmistuneille.

Vanhempien ja oheiskasvattajien välillä tapahtuvassa vuorovaikutuksessa on ensiarvoi-sen tärkeää päästä samalle aaltopituudelle ja saada muodostettua hyvä keskusteluyhteys. Kaskelan ja Kekkosen (2006) mukaan kasvatuskumppanuuden rakentumisessa on tär-keää, että työntekijä kykenee erottamaan oman elämäntarinansa vanhempien lukuisista elämäntarinoista, ei vain tietoisella vaan myös tunnetasolla. Tällainen kasvatustietoisuus syventää ja vahvistaa myös työntekijän omaa ammatillista identiteettiä.

∆ Sielunhoidolliset taidot ja henkisen tukemisen osaaminen

Sielunhoidolliset ja henkisen tukemisen taidot tulevat korostumaan tulevaisuudes-sa. Lastenohjaaja kohtaa työssään myös kriisitilanteissa olevia vanhempia ja lapsia. Lastenohjaaja saattaa toimia esimerkiksi lasten sururyhmissä, joissa vanhemmat saattavat surra lapsen vakavaa sairautta. Lastenohjaaja voi olla todistamassa ihmisten elämän kään-nekohtia ja joutua olemaan kuuntelijana ja lohduttajana aivan yllättäenkin. Lastenohjaajan olisi hyödyllistä tuntea kriisin eri vaiheet ja tuntea surutyöskentelyn toimintatapoja. Hänellä tulisi olla valmiutta myös kuoleman kohtaamiseen. Omat rajansa on hyvä tun-nistaa ja ymmärtää: kovin syvälle perheiden vaikeuksien selvittämiseen ei ole mahdollis-ta mennä, koska lasten kanssa työskenteleminen on työssä pääosassa. Erään haastatellun mielestä ”kohtaamisia naulakolla” -ajatus asettaa lastenohjaajan roolin sielunhoidossa oi-keisiin mittasuhteisiin. Kuitenkin se, mitä tehdään lasten kanssa, pitäisi pystyä tekemään jollakin tasolla myös vanhempien kanssa. Eli jos lasten kanssa on osattava käydä vaikeita asioita läpi, on se pystyttävä tekemään myös vanhempien kanssa, ja toisaalta taas siinä vai-heessa, kun tarvitsee lapsen asioiden hoitamisessa jonkun toisen apua, on ohjattava myös vanhemmat saamaan apua muilta tahoilta.

”Kyllä nykyisin on äärettömän vaativaa kun pitää havaita ja huomata ja lapset voi huonommin, pitää pyrkiä tukemaan heitä eteenpäin ja pitää keskustella vanhempien kanssa.” (lastensuojelun edustaja)

Sielunhoidollista osaamista tarvitaan myös sen takia, että lapsi näkee ja kokee varhain sellai-sia asioita, mitkä eivät hänen ikäiselleen kuuluisi. Lastenohjaaja tarvitsee tietoa siitä, kuinka lapsen kanssa voi puhua kipeistä ja vaikeista asioista. Lapsilla on nykyään ja tulevaisuudes-sa huoli vanhemmistaan, mikä tuo tullessaan liian varhaisen aikuistumisen vaatimuksen. Terapeuttia ei tarvitse eikä saa leikkiä, mutta lapsen kuuleminen ja näkeminen sekä todesta

37

ottaminen on erittäin tärkeää. Sielunhoitoon liittyvää koulutusta ja ammatillista osaamista ei ole koskaan liikaa, eikä henkisen tukemisen osaaminen mene millään tavalla hukkaan, vaikka lapsella olisi kaikki hyvin. Jotta kaikessa lasten kanssa tehtävässä työssä tarvittavaa todellista läsnäoloa ja lapsen kohtaamista voisi tapahtua, tarvitaan viipymistä ja olemista sekä lapsen kanssa yhdessä ihmettelyä. On oltava varaa pysähtyä ja kuunnella. Eräs haasta-teltu kiteytti osuvasti: ”Hyvä sielunhoitaja on kuin aasi, jolla on isot korvat ja tyhmä pää, eli on kyseltävä paljon ja annettava toiselle tilaa kertoa.” Lastenohjaajalla ei ole välttämät-tä vastauksia, mutta on paljon kysymyksiä. Vanhempien kanssa toimittaessa on osattava sukeltaa kasvattajan elämysmaailmaan. Kaikilla on oma kulttuurinsa kotona. On myös hyvä kiinnittää huomiota siihen, sanotaanko asiat tuomitsevassa vai rakkauden hengessä. Erityisesti silloin, jos lastenohjaaja työskentelee seurakunnassa, sielunhoitotaidot saattavat olla tarpeellisia, koska vanhemmat puhuvat ja avautuvat seurakunnan piirissä helpommin kuin muualla. Seurakunnan lastenohjaajan työnkuvaan saattaa kuulua työskentelemistä paikoissa, joissa joutuu kasvokkain vaikeiden asioiden kanssa. Siitä, mitä henkinen tuke-minen on, tulisi olla ainakin perustietämys, jotta pystyy edes jollakin tasolla vastaamaan lasten ja vanhempien pahaan oloon, osaa lohduttaa heitä ja ohjata heitä eteenpäin.

∆ Vanhempien toiveet ja odotukset varhaiskasvatustyössä toimiville sekä heidän osaamiselleen

Sekä vanhemmat itse että kasvatusalan ammattilaiset kertoivat vanhempien ennen kaikkea odottavan, että he voivat jättää lapsensa turvallisin mielin ammattikasvattajien hoteisiin ja tietävät, että lapsi selviää hengissä päivän ajan. Muitakin vaatimuksia esimerkiksi päivähoi-tohenkilöstölle on. Odotukset kuitenkin vaihtelevat laidasta laitaan. On niitä perheitä, jot-ka eivät toivo yhtään mitään tai tyytyvät erittäin vähään ja ovat onnellisia pienimmistäkin asioista ja taas toisia, joille vain taivas on rajana. Perheiden eriarvoistuminen näkyy myös odotuksissa, joita oheiskasvattajat kohtaavat. Hyväosaiset perheet vaativat aina vain lisää, esimerkiksi erilaisia virikkeitä olisi tarjottava hoidon puitteissa yhä enemmän. Välissä ovat perusperheet, jotka tyytyvät melko vähään ja ovat tyytyväisiä, jos jotain ylipäätään tehdään lasten kanssa, ja toisessa päässä taas ne perheet, joissa on ongelmia ja tarvitaan runsaastikin apua arjesta ja kasvatusvastuusta selviämiseen. Tällöin vanhemmat eivät välttämättä ole itse lisänneet vaatimuksia, vaan esimerkiksi subjektiivinen päivähoito-oikeus on tuonut uudenlaisia haasteita työhön ja lisännyt työn kuormittavuutta.

Toiset vanhemmista kyselevät paljon ja haluavat tietää, mitä lasten kanssa tehdään, ja toiset taas eivät tiedä käytännössä mitään, mitä lasten elämässä päivän aikana tapahtuu. Lastenohjaajan olisikin hyvä olla aloitteen tekijänä ja puhua lapsen päivän aikana koke-mista asioista vanhempien kanssa. Joidenkin vanhempien mielestä keskusteluyhteys lapsen hoitajien kanssa on vähintään yhtä tärkeää kuin se, kuinka lasta hoidetaan päivän aikana. Vanhempainkeskusteluja pidetään erittäin hyödyllisinä. Eräs äiti koki, että yhteistyö nuor-ten hoitajien kanssa on hankalaa, koska on helpompi luottaa vanhempiin ja kokeneempiin hoitajiin. Toinen äiti puolestaan korosti, että on aina helpompi keskustella ja kysyä neuvoa sellaiselta, jonka kokee olevan itselleen vertainen eli jolla on esimerkiksi lapsia tai joka on suunnilleen saman ikäinen kuin itse.

Haastatellut olivat sitä mieltä, että erityisesti isompien lasten vanhemmat ovat tulleet vaa-tivammiksi. Voi olla esimerkiksi aikatauluihin liittyviä odotuksia, jolloin halutaan, että esikoulu joustaa hoitoajoissa, mikäli vanhemmat eivät pysty joustamaan tai halua joustaa

38

itse. Vanhempien epäsäännölliset työajat ovat muuttaneet lasten hoidossa viettämää ai-kaa. Myös perhepäivähoitajan on toisinaan venyttävä kohtuuttomasti hoitoajoissa, ja las-ten hoidon tarve tulevalla viikolla saatetaan tietää vain hetkeä aikaisemmin. Tämä ei ole välttämättä kiinni vanhemmista, koska hekään eivät (esimerkiksi työnantajasta johtuvista syistä) aina pysty suunnittelemaan elämää kovin pitkäksi aikaa eteenpäin.

Yleisesti toivotaan, että ammattikasvattajat huolehtivat sellaisista lapsen kasvun ja kehi-tyksen kannalta tärkeistä asioista, joita itse ei hallita tai joista ei ehditä tai jakseta huolehtia tai jotka täydentävät kotikasvatusta. Tällaisia ovat esimerkiksi lapsen taitojen kehittymi-nen musiikin, liikunnan, leikin ja käden taitojen harjoittamisen avulla. Monenlainen lap-sille järjestetty toiminta on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää, ja myös kodit järjestävät aktiviteetteja lapsille. Virikkeitä ja asioiden oppimista pidetään tärkeänä. Toisinaan odo-tukset ovat epärealistisia, ei joko tiedetä itsekään, mitä odotetaan, tai toivotaan ihmeitä. Sidosryhmien edustajat katsoivat vanhempien haluavan varhaiskasvatuspalveluilta, että siellä on joku aikuinen, joka on aidosti ja vilpittömästi kiinnostunut heidän lapsestaan sekä siitä, mikä lasta kiinnostaa. Vanhemmat toivovat, että lapsi pystyttäisiin huomioi-maan yksilöllisesti ja hoitamaan ja huomioimaan häntä kokonaisvaltaisesti. Kaikki kas-vatustoiminnan ammattilaiset eivät koe, että vanhempien odotukset olisivat välttämättä muuttuneet vuosien mittaan, mutta itse oppii vuosien myötä havaitsemaan paremmin sitä, mitä vanhemmat toivovat, ja vaistoamaan, minkälaista tietoa vanhemmat lapsiinsa liittyen tarvitsevat ja kaipaavat, vaikka eivät itse osaisikaan tulla kysymään.

Vanhemmat eivät läheskään aina ole tyytymättömiä oheiskasvattajien toimintaan vaan var-haiskasvatuspalvelujen järjestämiseen. Henkilökunnan vaihtuvuus rasittaa sekä lapsia että vanhempia, ja päivähoitopalvelut eivät välttämättä vastaa vanhempien tai lapsen tarpeita. Lapsen luottamus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen on uhattuna, jos hoidon tarvetta on vain silloin tällöin tai vastassa on aina eri hoitaja. Ammattikasvattajat taas kokevat hankalaksi sen, jos vanhemmat ovat jatkuvasti purkamassa huoliaan lastenohjaajalle esimerkiksi avio-erotilanteessa tai soittelevat jatkuvasti lasta koskevissa asioissa, vaikka varsinaista tarvetta tähän ei olisikaan.

Paikoissa, joissa lapsia hoidetaan, toiminta on yleensä ryhmämuotoista. Vanhempien toi-veena on tällöin, että lapsen sosiaalisuus vahvistuisi ja lisääntyisi, että hän oppisi tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja harjoittelisi oikeudenmukaisuutta ja toisten huo-mioon ottamista. Perheissä halutaan, että lapset saisivat kristillistä kasvatusta, varsinkin silloin, kun heillä itsellään ei ole valmiuksia sen tarjoamiseen kotona. Kristillisten arvojen sekä moraalisääntöjen opettamista lapsille pidetään edelleenkin erittäin tärkeänä. Myös perhekerhoissa keskustellaan paljon perusarvoista ja asenteista. Peruskristilliset periaatteet koetaan yhteiskunnan toiminnan edellytyksiksi, ja lasten tulee saada tietoa omasta uskon-nostamme, luterilaisuudesta. Vanhemmat arvostavat lastenohjaajien mukaan esimerkiksi seurakuntien iltapäiväkerhojen arvomaailmaa. Yleensä ottaen päivähoitopaikoissa toteu-tettava uskontokasvatus tai muutkaan varhaiskasvatussuunnitelman mukaiset orientaatiot toiminnassa eivät useinkaan näy vanhemmille – joulunäytelmissä ei Raamattuun välttä-mättä viitata lainkaan tai edes lauleta uskontoväritteisiä joululauluja. Ainoastaan sellaiset asiat kuin kirkossa käynti tai papin vierailu päiväkodissa kantautuvat vanhempien korviin asti. Uskontokasvatukseen liittyen vanhemmat toivovat, että lapselle ei luotaisi pelkoja, koska lapset saattavat eri ikävaiheissa olla hyvinkin herkkiä sille, kuinka asioista puhutaan tai minkälaisia asioita otetaan esille. Lastenohjaaja tarvitsee herkkyyttä vaistota, minkälai-nen asia on lapselle vielä liian vaikea tai pelottava vastaanotettavaksi.

39

Vanhemmat ovat tulevaisuudessa yhä tietoisempia erilaisista kasvatustoiminnan pohjana olevista määräyksistä ja asiakirjoista. Toisaalta lapsille varhaiskasvatuspalveluja tarjoavia tahoja koskevat asiat ja määräykset ovat monimutkaistuneet, eivätkä vanhemmat ole aina selvillä kaikesta, vaikka luulevatkin ehkä olevansa. Vanhemmat seuraavat entistä enem-män, toteutuvatko kirjoihin ja kansiin kirjatut asiat käytännössä, koska tietoa on helppo etsiä esimerkiksi internetistä. Vanhempien on mahdollista lähestyä oheiskasvattajia vaik-kapa sähköpostitse mihin aikaan päivästä tahansa sellaisissa asioissa, jotka muuten jäisivät ottamatta puheeksi. Kasvatusalalla toimivat näkevätkin, että työn vaativuuden lisääntymi-nen riippuu siitä, kuinka hyvin vanhemmat tuntevat esimerkiksi päivähoidon varhaiskas-vatussuunnitelmaa tai kuinka vaativia he ovat lapsensa hoitoon ja kasvatukseen liittyvissä asioissa.

Vanhemmat toivovat, ettei heidän toimintaansa vanhempana, joka tietää yleensä parhai-ten, mitä oma lapsi tarvitsee, kyseenalaistettaisi. Erityisesti ne äidit tai isät, joilla on itsel-lään tietoa kasvatusasioista tai kasvatusalan opintoja, kokevat loukkaavaksi, jos työnteki-jät analysoivat lapsen käyttäytymistä. Kokonaisuus tulisi osata ottaa huomioon kussakin tilanteessa. Tarvitaan hienotunteisuutta: asiantuntemusta ei saa käyttää ”vanhempien yli kävelemiseen” eikä omaa asiantuntijuuttaan pidä korostaa liikaa. Jos mistään suoranai-sesta väärinkäytöksestä tai laiminlyönnistä ei ole kysymys, tulisi varovasti keskustellen an-taa vihjeitä siten, että vanhemmat voivat oivaltaa itse asioita. Nykyään vanhempia rasittaa muun muassa se, että joka puolelta tulee ohjeita ja vaatimuksia, kuinka heidän tulisi oman lapsensa suhteen toimia. Tärkeämpää olisi tukea ja rohkaista kuin olla aina arvostelemassa tai etsimässä ongelmia ja vikoja. Jokaisen pitäisi tahollaan pysähtyä pohtimaan, mitä on riittävän hyvä vanhemmuus.

3.3.2 Työn pohjana olevat arvot ja arvo-osaaminen

Haastateltujen työssään tärkeänä pitämiä ja työn taustalla olevia arvoja ovat lähimmäi-senrakkaus, toisten ihmisten (tärkeimpänä lapsen) kunnioittaminen ja kaikkien ihmisten näkeminen samanarvoisina sekä rehellisyys. Kaikkien, jotka työskentelevät lasten kanssa, olisi tunnistettava jokaisen lapsen arvokkuus ja erityisyys sekä lapsuuden merkitys: lapsi on tärkeintä tässä maailmassa, ja se ajaa myös työn tehokkuuden ohi. Jokaista lasta tulee rakastaa ulkonäköön tai vaatteisiin katsomatta. Kaikki lapset pitäisi yrittää nähdä yksilöi-nä, jolloin on tarkkailtava sitä, jääkö joku lapsi vähemmälle ja tuleeko kaikkia kohdelluksi tasapuolisesti.

”Päivittäin ja viikoittain saa miettiä, että onko huomannu kaikki lapset. Jääkö joku tosiaan vähem-mälle minun osalta vaikka. Joku jää aina vähemmälle. On hyvä herätä aina huomaamaan, että jos joskus pystyy ottamaan jonkun lapsen, että tota mä en oo huomioinu, että sanoo jotakin. Jotkut tulevat esille räikeämmin, jotkut puhetaidoillaan, jotkut käytöksellään, jotkut iloisuudellaan, jotkut saattaa jäädä syrjään helposti tai ei jää syrjään, mutta ei saa niin paljon huomiota.” (lastenohjaaja, iltapäiväkerho)

Muutkin kuin seurakunnassa työskentelevät tekevät työtään kristillisten arvojen pohjalta (mm. Raamatun kultainen sääntö, tasa-arvoinen kohtelu, armollisuus itseä ja toisia koh-taan), vaikka eivät sitä välttämättä itse aina tunnistaisikaan. Koulutuksessa luonnollisena osana ollut kristillinen pohja kulkee mukanaan muuallekin kuin seurakuntiin hakeutu-vien työhön. Näyttäisikin siltä, että kristilliset arvot taipuvat erittäin luontevasti lasten kanssa tehtävän työn pohjaksi.

40

Kristillisyys näyttää juurtuneen syvälle yhteiskuntaamme, olkoonkin, että sitä ei välttä-mättä haluttaisi myöntääkään ja pidetään tärkeänä, ettei kenellekään tuputettaisi uskoa ja uskontoa. Jotkut olivat sitä mieltä, että ei välttämättä voida puhua moniarvoisesta vaan lä-hes arvottomasta yhteiskunnasta, jossa arvot ja ismit on riisuttu alas. Toisaalta kristillisten arvojen ja perushyveiden merkitys koettiin entistä tärkeämmäksi, ja niiden tulisi olla sisäl-lä toiminnassa ja koko työssä, koska ne eivät läheskään aina siirry kotona lapsille vaan niitä on opeteltava esimerkiksi kerhotilanteissa. Jokaisen ihmisen elämässä tulee vastaan myös karikoita, jolloin helposti tarvitaan jotain syvällisempää, jonka pohjalta käydä asioita läpi.

”Sitä tietämystä tarvitaan ja kaivataan ja jos joku tämmönen isompi hätä tai muu juttu sattuu, niin siinä vaiheessa palataan aina niihin peruskysymyksiin, niitten kautta asiat mennään siinä vaiheessa. Jos asiat menee hyvin, niin unohdetaan kaikki pois.” (päiväkodin johtaja, kolmas sektori)

Haastatellut pitävät suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä (niin perheiden kuin lastenkin suhteen), toisten arvojen kunnioittamista ja erilaisten näkemysten ymmärtämis-tä sekä arvostelemisesta pidättäytymistä kyseenalaistamattomana arvona omassa työssään lasten ja perheiden parissa. Työntekijän on ymmärrettävä, mikä on kenenkin elämää ja mikä on riittävän hyvää elämää – toisia ei voi vaatia elämään omien arvojen mukaisesti, ja se, että toisella on lähtökohtana erilaiset arvot, ei automaattisesti tarkoita, että hän olisi huono kasvattaja .

”Kyllä varmaan kannattas tästä kaikkien lasten kohtaamisesta puhua mahdollisimman paljon. Eri kulttuurien, eri arvomaailmojen kohtaamisesta. Tuntuu, että se on semmonen mistä ei koskaan oo liikaa. Vaikka olis saman kulttuurinkin, mutta tosiaan tästä arvomaailmojen kohtaamisesta.” (las-tenohjaaja, seurakunta)

Uskontokasvatuksen antaminen ja kristillisten arvojen opettaminen lapsille on osittain haasteellisempaa kuin aikaisemmin, koska pelätään, että toimitaan väärin toisiin uskon-tokuntiin kuuluvia kohtaan. Jotkut haastatelluista olivat sitä mieltä, että monikulttuu-risuuden myötä joudutaan pohtimaan yhä enemmän sitä, mitä voi puhua, mihin viedä lapsia esimerkiksi vierailulle tai kuinka tuoda esille meidän omaa uskontoamme. Toisaalta taas oltiin sitä mieltä, että maassa maan tavalla, liiallinen hienotunteisuus tulisi unohtaa ja ymmärtää pitää kiinni omastamme, koska meillä on siihen oikeus ja jopa velvollisuus. Me annamme lapsillemme sitä, mitä meillä on antaa, eli luterilaisen ja kristillisen uskon.

”Tietenkin sen pitää olla sisällöltään uskontokasvatuksen niin, että siihen sisältyy sen oman arvos-tus… koska eihän ne ole mitenkään vaihtoehtoja, niin se muiden… sen ymmärtäminen, et muut voi ajatella eri lailla. Tässä on ihan turha maahanmuuttajia syyttää, että me ollaan tehty tästä uskonnosta vaivaannuttava asia jo ennen niitä, että musta on raukkista käyttää niitä tekosyynä.” (sidosryhmän edustaja)

Paarma (2007) on huolissaan siitä, että kristillinen usko ja kristilliset arvot työnnetään li-beraalisuuden nimissä marginaaliin, koska ajatellaan, että uskonto on yksityisasia ja kukin saa vapaasti uskoa kuten haluaa. Kristinusko on tällöin vain yksi usko muiden joukossa. Edellytyksenä aidon suvaitsevaisuuden toteutumiselle olisi laaja-alainen yleissivistys ja hyvä itsetunto. Yleissivistykseen kuuluu sen näkeminen, miten koko meidän yhteiskuntamme ja sen kulttuuri ovat rakentuneet kristillisen arvomaailman perustalle. Haastateltujen mu-kaan meidän tulisi ymmärtää ja arvostaa omaa taustaamme, koska on vaikea ymmärtää toisia, ellei ole tunnistanut sitä, minkälaiselta pohjalta oma yhteiskunta ponnistaa. Meidän ei siis kuuluisi tinkiä omastamme, kun kohtaamme muista kulttuureista tulevia tai toisiin

41

uskontokuntiin kuuluvia. Suvaitsevaisuutta on se, että ymmärrämme, että maailmassa on myös muita katsantokantoja. Suvaitsevaisuutta on myös sen tunnustaminen, että jokaisel-la on oikeus omiin näkemyksiinsä. Tätä meidän tulee kunnioittaa, mutta meidän ei silti tule luopua omastamme. Omista arvoista kiinnipitäminen ei estä toisten arvojen ymmär-tämistä ja hyväksymistä. Kaikesta ei meidänkään suomalaisessa yhteiskunnassa toimies-samme tarvitse joustaa tai tinkiä esimerkiksi monikulttuurisuuden tai uskonnonvapauden edessä. Siinä vaiheessa, kun aletaan pohtia, kuinka evankelisluterilaisessa seurakunnassa tulisi ottaa huomioon muiden uskontokuntien edustajat, on ehkä syytä miettiä, olisiko itsetunnossa korjaamisen varaa. Usein muiden uskontojen edustajat eivät tätä odotakaan.

”Pitää olla tietysti aika selkeästi tiedossa se oma tausta, että siitähän kaikki lähtee, että useimmiten kaikki epävarmuus ja epäsopu syntyy siitä, että kun on itse epävarma, niin täytyy hyökätä tai vastus-taa, mutta kun mä itse tiedän, että mikä minun vakaumus on ja miltä pohjalta se lähtee, niin mulla ei oo mitään tarvetta olla kunnioittamatta sitä toisen vakaumusta ja muslimien kanssahan on sillä tavalla helppo työskennellä, että hehän arvostaa meitä suomalaisia kristittyinä sitä enemmän mitä suoraselkäsemmin me ollaan kristittyjä, että hehän ihmettelee enemmänkin sitä, että miks ihmiset ei puhu ja kerro ja ulospäin näytä sitä, että heillä on vakaumus. Jos sen joku tekee, niin he arvostaa sitä suuresti ja sillon päästään kauheen syvällisiin vuoropuheluihin ja jotenkin semmoseen aitoon dialogiin.” (diakoni)

Toisesta uskonnollisesta taustasta (esim. islam) asioita katselevat saattavat olla hyvin-kin kiinnostuneita meidän uskontoomme liittyvistä tavoista ja haluavat tutustua siihen. Automaattisesti ei kannata olettaa, että meidän tulisi varoa jollakin tavalla paljastamasta uskontoamme tai uskoamme tai peitellä niitä. Jotta voisi saada tietoa toisen asenteista, on osattava keskustella ihmisten kanssa.

”Jos mietitään jotain maahanmuuttajalapsia, niin kyllä siellä selkeästi on se, että kyllä maahan-muuttajaperheille on tosi tärkeä se, että meillä on oma uskonto, se antaa niille sen turvallisuuden tunteen siitä, koska heille se uskonto on tärkeä, että sitä kunnioitetaan ja se otetaan huomioon tässä meidän toiminnassa, niin ei se nyt oo ihan yks hailee heille se, että mikä se meidän uskonto on, vaan se on heille yhtä lailla tärkee se, että ne näkee, että meillä on myöskin oma juttumme.” (päiväkodin johtaja)

”Monet lapsetkin saattavat kysyä, että missä sä olit viikonloppuna. Mä sanon, että mä olin kirkossa. Ne sanovat, että aijaa, me oltiin koraanikoulussa ja sitten ne rupee kertoo, että mitä siellä tehdään. Vanhempien kanssa on ihan sama tai jos heillä on ollu joku iso perheen uskonnollinen juhla, niin jos sä oot kiinnostunu siitä, että kerrotko mulle vähän lisää, että mitä siellä tapahtuu, niin saattaa tulla hirveen helposti myös se, että hei onks teillä jotain vastaavaa ja sitten aletaan siitä puhua.” (diakoni, perhetyö)

Haastatellut kokivat, että lastenohjaajien työnkuvan laajenemisen myötä seurakuntien puolella saattaa yhä helpommin ja useammin törmätä siihen, että esimerkiksi vanhem-mat asettavat ohjaajan omat arvot kyseenalaisiksi. Tämä johtuu siitä, että lastenohjaaja ei toimikaan enää kirkon seinien sisäpuolella, missä ei tarvinnut puolustaa tai perustella omaa näkemystään. Tulevaisuudessa toiminnot, jotka toteutetaan yhteistyössä esimerkiksi järjestöjen tai kunnan kanssa, tuovat toimintaan perheitä, joissa kristillisyyttä ja kristillisiä arvoja ei haluta tuotavan julki lasten kanssa työskennellessä. Vanhemmille saattaa olla yllä-tys, että mukana on myös seurakunnan edustaja. Lastenohjaaja tarvitsee rohkeutta, ennak-koluuloisuuden sietämistä ja kykyä vastata ennakkoluuloihin. Perheiden erilaisten arvojen ja elämänkatsomusten kohtaamisen taito ja perinteisten uskonto- ja katsomuskasvatuksen muotojen muuttamisen ja mukauttamisen kyky korostuu tulevaisuudessa. Tärkeä taito

42

on myös valmius käynnistää arvokeskustelua, sekä vanhempien kanssa että työyhteisön sisällä. Lapselle on hankalaa, jos eri aikuiset pitävät erilaisia arvoja tärkeinä, jos aikuisten arvopohjissa on keskinäistä vaihtelua.

Seurakunnan työntekijöiden tärkeitä työn lähtökohtia ja myös jaksamista ylläpitäviä asi-oita ovat toivon näkökulma, armo, Jumalan rakkauden välittäminen toisille ihmisille ja luottamus siihen, että Luoja kantaa kaikesta huolimatta (koettiin, että tähän luottaminen on eräs edellytys seurakunnassa työskentelemiselle). Olisi tärkeää pystyä nostamaan niiden ihmisarvoa, jotka kokevat sen menettäneensä.

On turha kuvitella, että lasten kanssa työskenteleminen olisi helppoa. Helppoa se ei ole, vaikka tietoa ja kokemusta olisi. Vaikea paikka omassa työssä on se, jos omista arvoista joutuu tinkimään. Tärkeä periaate joillekin on ollut se, että lasta ei koskaan poisteta har-taudesta, mutta pakon edessä on joutunut antamaan periksi, koska on pitänyt rauhoittaa tilanne siirtämällä lapsi toiseen huoneeseen. Myös sellaiset tilanteet, joissa lapsi toimii it-selleen vahingollisesti, saattavat pistää omat arvot ja eettiset periaatteet koetukselle.

Jokaisen työntekijän täytyy punnita omat arvonsa suhteessa työyhteisön arvoihin. Arvoperustaan liittyvät tekijät ovat tärkeänä pohjana niin sanotuille työyhteisötaidoille (ks. myös kohta Alais-, työyhteisö- ja moniammatillisuusosaaminen). Vaikea paikka on se, jos huomaa, että työyhteisön arvot eroavat huomattavasti itselle tärkeistä arvoista. Tällöin on joko mukautettava omia arvoja vastaamaan työyhteisön arvoja, viritettävä arvokeskus-telua työtovereiden kanssa tai hakeuduttava töihin muualle. Useissa tapauksissa on turha olettaa, että työyhteisössä muutettaisiin arvoja sen mukaan, mitkä tulokkaan arvot ovat, ja usein se ei ole edes mahdollistakaan niissä paikoissa, joissa arvot ovat esimerkiksi tietyn järjestön olemassaolon perusta.

”Jokainen on joutunut tekemään ratkaisuja sen suhteen, että onko omissa arvoissa jotakin, että ei voi sitoutua työpaikan arvoihin, miten meidän arvot sopivat siihen omaan arvomaailmaan. Tärkeintä on oikeasti se, että jokainen miettii oman arvomaailmansa taustalta sitä työn tekemistä, millä ta-valla tekee ja millä tavalla kohtaa lapsen ja ei ne voi mennä ristiriidassa kauheesti, koska ei tähän työhön voisi silloin sitoutua.” (päiväkodin johtaja)

Surullisinta on se, jos huomaa, että työyhteisössä ei toimitakaan julkilausuttujen arvojen pohjalta – ei suhteessa työkavereihin eikä lapsiin. Esimerkiksi kirkon työpaikoilla koe-taan ristiriitoja ja työpaikkakiusaamista selvästi enemmän kuin työpaikoilla keskimäärin (Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategiaa vuoteen 2015 laatineen työryhmän mie-tintö 2007). Tämä tuli esille myös haastatteluissa. Kirkon työntekijöiden välillä lähimmäi-senrakkaus on usein hukassa, ja yhteinen näkemys työn tekemisestä saattaa puuttua.

Omia arvojaan ja eettisyyttä joutuu pohtimaan myös suhteessa konkreettiseen työhön, siihen, mitä tekee ja miten tekee. Nämä eivät voi olla kovin paljoa ristiriidassa keskenään, koska muuten työhön ei voi sitoutua. Ihmisen voi myös olla vaikea toimia työssään täysin erilaisten arvojen pohjalta kuin vapaa-ajallaan.

”On pakko omat arvot olla balanssissa työarvojen kanssa, koska se kuluttaa mua ihmisenä, jos mun pitää olla jotain muuta työssäni kuin minä itse olen. Ne kyllä on omassakin elämässäni samat arvot itselläni kuin työelämässä.” (lastenohjaaja, lapsityön ohjaaja)

43

3.3.3 Ryhmän ohjaaminen vs. yksilön ohjaaminen

Kuten aikaisemmin on mainittu, lapsiryhmän ohjaamisen osaaminen on lastenohjaajan työn perustavaa laatua olevaa ydintä. Tulevaisuudessa tämän taidon merkitys ei tule vähe-nemään, mutta enää suuren ryhmän ohjaamisen periaatteiden tunteminen ei ole lainkaan samalla viivalla sen kanssa, että osaa jakaa ryhmää ja rauhoittaa lasten hoito-, kasvatus- ja siirtymätilanteita päivän aikana. Haastateltujen mukaan lähinnä ruokailutilanteet ovat niitä, joihin on tarpeen mennä yhtenä ryhmänä, mutta kaikkea muuta toimintaa varten voidaan jakaa lapsia pienempiin ryhmiin.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että on osattava tunnistaa niitä hetkiä, jolloin on järke-vää pitää koko ryhmä kasassa, ja vastaavasti on kyettävä tietyissä tilanteissa luomaan tilaa ja aikaa pienemmissä ryhmissä toimimiselle. Nämä taidot korostuvat uskontokasvatuk-sen toteuttamisessa, erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa työskennellessä sekä lasten levottomuuden lisääntymisen myötä. Uskontokasvatuksen osalta ryhmän jakaminen on välttämätöntä erityisesti niissä tilanteissa, jolloin ryhmässä on eri uskontokuntiin kuuluvia lapsia. Jos lasta arvostetaan ja hänen yksilöllisyyttään kunnioitetaan, lapselle järjestetään mahdollisuus aidosti korvaavaan toimintaan häntä leimaamatta.

Erityistä tukea tarvitsevat lapset on hyvin usein integroitu muuhun lapsiryhmään, jolloin heidät on otettava huomioon kaikessa toiminnassa siten, etteivät he jää syrjään. Yleensä joudutaan muodostamaan pienryhmiä (elleivät ryhmät, joissa on erityislapsia, ole jo val-miiksi pienempiä), jotta erityislapset on helpompi huomioida toiminnassa ja heidän kun-toutussuunnitelmaansa on helpompi toteuttaa. Lastenohjaajan on tunnettava ryhmädyna-miikkaa ja tarkasteltava lasta yksilönä, jotta hän kykenee suunnittelemaan esimerkiksi ryh-män kokoonpanoja ja käyttämään pienryhmätyöskentelyä hedelmällisellä tavalla. Hänen on myös tunnettava ryhmän ohjaamisen menetelmiä ja erityistä tukea tarvitsevia lapsia koskevia työtapoja. Jos lastenohjaaja työskentelee sellaisessa paikassa, jossa hän ei osallistu toiminnan suunnitteluun, erityislapset ovat kuitenkin osa ryhmää, jolloin heitä hoidetaan ja heidän kasvua tuetaan siinä kuin muidenkin lasten.

”Kyl mä vahvasti ajattelen, että se pitäisi kulkea vahvasti kaikilla mukana ja perustelen sitä sillä, että monista näistä erityistukea tarvitsevien lasten, että miten heidän kanssaan toimitaan, niin ne mallit pätee kaikkien muiden lasten kanssa toimimiseen ja siihen ryhmän hallitsemiseen myös erit-täin paljon. Jos ajatellaan tällasia sanotaan joku Asperger- tai dysfasiavivahteiset jutut, niin se, että täytyy olla hyvin strukturoitu ja ohjeet pitää olla selkeet, pitää käyttää kuvakkeita ja symboleja, pitää järjestää rauhallinen ympäristö, pieniä toimintaryhmiä. Ne on kaikki semmosia asioita, jotka pätee kaikkien kanssa ja edesauttaa sen ryhmän toimimista helpommin ja sillon se pitäs nähdä, että ei koh-disteta sitä ainoastaan näihin erityistarpeisiin vaan käytetään hyödyks sitä oppia koko sen ryhmän kanssa työskentelemiseen.” (sidosryhmän edustaja)

Ryhmätilanteet ovat erityisen hyödyllisiä kasvatuksellisessa mielessä, koska erilaisia ar-kielämän asioita, kuten lasten jännitystä ja jännitykseen suhtautumista tai vaikka toisen erilaisuuden hyväksymistä, voidaan harjoitella turvallisessa ilmapiirissä esimerkiksi iltapäi-väkerhossa. Tällöin lastenohjaajan on vaistottava, minkälaiset asiat ovat lapsille suuria ja haasteellisia ja missä he tarvitsevat erityisesti tukea.

44

3.3.4 Ilmaisutaidot, ilmaisutaitojen ohjaus ja menetelmätuntemus

Taito ilmaista asioita kirjallisesti tulee korostumaan lastenohjaajan työssä. Tekstiä on tuotettava muun muassa lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaa tehtäessä sekä toiminnasta raportoitaessa tai kehittämishankkeita toteutettaessa. Työssä voi myös joutua tekemään kuvauksia lapsista esimerkiksi erityisen tuen tarpeita pohdittaessa, jolloin täytyy miettiä työtä ja lapsen tilannetta laajemmin. Myös itselle on hyödyllistä, kun joutuu pohtimaan lapsen asioita syvällisemmin. Suullinen ilmaisutaito, selkeä itseilmaisu ja rohkeus esiintyä ovat nekin yhä tärkeämpiä yhteistyötä tehtäessä ja tavattaessa vanhempia päivähoidossa tai seurakunnan tarjoamien palvelujen piirissä.

Lasten ilmaisutaitojen ohjaaminen ja tukeminen on merkittävä osa lastenohjaajan työtä. Haastatellut suhtautuivat ilmaisutaidolliseen osaamiseen ja ohjaamiseen hyvinkin vaih-televasti. Käytännön työssä toimivat näkivät ne erittäin tärkeinä taitoina, joihin liittyvää osaamista ei voi olla koskaan liikaa työn vaihtelevuudenkaan kannalta. Jotkut sidosryh-mien edustajat taas suhtautuivat ilmaisutaitoon hieman varauksellisesti ja asettivat muut asiat tärkeydessä sen edelle. Joidenkin pelko oli, että jos ilmaisutaidollinen puoli saa liian määräävän osuuden koulutuksessa, opiskelija saattaa kuvitella lastenohjaajan työn olevan ainoastaan sitä, että tehdään kaikkea kivaa. Erilaiset tuokiot ovat työntekijöiden edustaji-en mielestä todella tärkeitä (laulut, leikit, askartelu ym.). Niillä on suorastaan terapeutti-nen vaikutus, mutta ilmaisutaitojen ohjaaminen on myös paljon muuta. Haastateltujen mukaan kysymyksessä ei ole vain pakki, josta voi tempaista tarvitsemansa työkalut, vaan erilaiset menetelmät tulee ymmärtää laajemmin kasvatukselliselta kannalta. Lapsen kehi-tyksen ja kasvun tukemisessa ilmaisutaitojen ohjaamisella voi olla tärkeä osa, mutta se ei saa kilpailla koulutuksen aikana tietopuolisen opetuksen kanssa. Ilmaisutaidollisen osaa-misen tulisi kulkea opiskeluaikana muiden opintojen rinnalla työvälineenä, jolla voi tu-kea esimerkiksi lapsen tunne-elämän kehittymistä. Tiedon ja käytännön tekemisen pitäi-si liittyä kiinteästi yhteen. Kaikella vuorovaikutuksella tulee olla sisältö, ja ilmaisutaidon ohjaamisen osaaminen rakentuu kiinteässä yhteydessä tähän sisältöön ja kasvatuksellisiin tavoitteisiin. Lapsi- ja nuorisopoliittisen kehittämisohjelman mukaan ”lasten ainutlaa-tuista suhdetta luovuuteen on vaalittava ja on kannustettava lapsia ilmaisemaan itseään” (Opetusministeriö 2007).

”Muistan ite miten oli arka alkuvuosina ja saatto tehdä hirveesti töitä jonkun pikkujutun takia, että mun mielestä se pitäs olla jo alkukoulutuksessa, että siihen kiinnitettäs paljon huomiota. Että olis ih-misellä jo perusturva mennä sinne, että hallitsee jotain asioita, menetelmiä, et ne ei oo vieraita, että niitä täytyis pohtii.” (lastenohjaaja, seurakunta)

Niissä paikoissa, joissa vanhemmat käyvät lastensa kanssa, kuten perhekerhoissa, toimin-nallisia menetelmiä voi käyttää myös vanhempien hyväksi sekä vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksen parantamiseksi. Tämän ohella tarvitaan tietoa vanhemmuudesta ja van-hemmuuden tukemisesta. Usein vanhemmat saavat menetelmien avulla ohjatuista tuo-kioista jopa enemmän kuin lapset, sillä – kuten haastatellut muistuttivat – lapsille leikki on keskeinen osa kasvamista. Kuvitteellisen kompetenssin ja mielikuvituksen lisääminen ovat korvaamattomia asioita tulevaisuuden kannalta ja tärkeä osa kehittymisen tukemista, missä voidaan käyttää ilmaisutaidollisia menetelmiä hyväksi. Siten laadukas varhaispeda-gogiikka ja leikkien laatu liittyvät tiiviisti yhteen.

Lapset rakastavat musiikkia, askartelua, muovailemista, liikkumista ja muita puuhia, jot-ka tuovat päivään hauskuutta, vaihtelua ja kevennystäkin. Kaikille lapsille kuuluu oikeus

45

erilaisten ilmaisutaitojen harjoittelemiseen. Henkilökunnan ilmaisutaitojen ohjaamisen osaaminen tuo taidekasvatuksen lähemmäksi niitäkin lapsia, joilla ei ole vapaa-aikanaan mahdollisuutta siihen. Joissakin päiväkodeissa tarjotaan tilaisuuksia osallistua musiikki-leikkikouluun päivän aikana, ja lapset odottavat muskariopettajan saapumista aina yhtä suurella innolla. Kuitenkin musiikki- ja muun taidekasvatuksen tulisi olla päivähoidon sisällä osa suurempaa kokonaisuutta, jotta siitä tulisi luonnollinen osa lasten elämää. Haastateltuja huolestutti se, että taidekasvatuksen suhteen on tultu varhaiskasvatuspalve-lujen piirissä alaspäin. Aikaisemmin muun muassa lastentarhanopettajan koulutuksessa taiteellisella ilmaisulla oli suurempi paino jo pääsykoetilanteessa. Erityisosaaminen jolla-kin ilmaisun osa-alueella tuo työhön mielekkyyttä, ja myös lapset nauttivat oppiessaan keinoja ilmaista itseään.

”Siinä pitää uskaltaa heittäytyä ja nimenomaan tanssahdella vaan lasten kanssa mukana. Että siitä on ehdottomasti hyötyä. Lapsista on hauskaa kun myös aikuinen tulee täysillä mukaan, olkoon sen sitten mikä vaan juttu, vaikka hölmöilisikin välillä.” (iltapäiväkerhon ohjaaja, srk)

Ilmaisutaidollinen osaaminen ei kuitenkaan saa olla ihmisarvon tai ammattitaidon mitta, vaan yhtä tärkeää on arjen eläminen yhdessä ja aito läsnäolo lasten kanssa toimittaessa.

Yhteinen kieli maahanmuuttajalasten kanssa sellaisissa asioissa, joita on vaikea käsitellä tai joista on vaikea puhua, voi löytyä taiteen kautta. Itseilmaisu musiikin, maalaamisen tai piir-tämisen avulla on silta toisenlaisiin kulttuureihin ja yhteisiin kokemuksiin. Liikkuminen, luontoon tutustuminen ja kädentaidot ovat niitä asioita, joita voidaan jakaa ilman yhteistä kieltä, mutta jotka toisaalta edistävät kielen oppimista ja kehittymistä. Erityisiä tuokioita ei välttämättä tarvita, riittää, kun lapsille laitetaan materiaaleja esille ja annetaan mahdol-lisuus luovaan tekemiseen. Kaikkien metodien haltuunottoa ei ole mahdollista sijoittaa lastenohjaajan koulutukseen, mutta yleisiä valmiuksia ilmaisutaidon ja luovan toiminnan ohjaamiseen voidaan luoda. Erään musiikkiterapeutin mielestä lastentanssi tulisi ottaa osaksi varhaiskasvatuksen musiikkikasvatusta, koska se yhdistää liikuntalähtöisyyden, lap-sen kehollisuuden ja musiikin tärkeällä tavalla. Kirjallisuus, musiikki ja tanssi ovat välinei-tä, joilla voidaan lasten kanssa työstää asioita. Joskus pelkkä keskusteleminen ei avaa tai vie asioita eteenpäin yhtä tehokkaasti. Aina omia ajatuksiaan ja murheitaan tai ilojaan ei osaa pukea sanoiksi.

”Sitten tietty nämä taiteet. Minä hirveesti toivosin, että niitä taiteita käytettäisiin terapeuttisessa mielessä lapsityön puolella, että nähtäisiin musiikkiterapian tai kuvataideterapian mahdollisuus, tämmösiä aineksia jos pystys pikkuisen antamaan lisäoppia tämmösissä valmiuksia lastenohjaajille, sehän olisi aivan loistava. Joku sisaruksensa menettänyt lapsi vois vaikka piirtämällä tai maalaamal-la käydä sitä surutyötä läpi ihan luonnostaan vaikka kerhotilanteessa.” (päivähoitaja, diakoni)

Liikunnan on puolestaan havaittu lisäävän merkittävästi oppimisvalmiuksia ja oppimaan oppimisen taitoja (Opetushallitus 2007). Myös käsillä tekeminen on tärkeää muun muas-sa neurologisten ongelmien ehkäisyssä ja niistä kuntoutumisessa.

Työuran alussa tarvitaan tarkkoja malleja siihen, mitä lasten kanssa voi tehdä ja kuinka heitä voi ohjata. Rohkeus ja uskallus käyttää omaa luovuuttaan lisääntyy myöhemmin. Työntekijöiden edustajat tuntevat tarvitsevansa enemmän taitoja monipuoliseen toimin-nan suunnitteluun, jossa tulee ottaa huomioon lapsen kokonaisvaltaisuus. Haastatellut kaipaavat musiikillisia valmiuksia, laulukoulutusta, laululeikkien repertuaaria; yleensä luovuutta, kekseliäisyyttä ja rohkeutta kokeilla erilaisia asioita. Myös tietoa mahdollisis-

46

ta toiminnassa käytettävistä materiaaleista tarvitaan. Monenlaisissa eri ryhmissä työsken-teleminen auttaa kehittämään toimintatapoja, koska erilaisten ihmisten kanssa pystyy ja joutuu vaihtelemaan menetelmiä ja mukauttamaan omaa toimintaansa. Jokaisen lasten ja aikuisten kanssa toimivan on tehtävä töitä sen eteen, että ei aina pyörittäisi työssään samoja asioita ja käyttäisi jatkuvasti samanlaisia tapoja toimia. Uudet menetelmät antavat työhön tuoreutta ja vaihtelua.

3.3.5 Iltapäivätoiminnan haasteet ja vaatimukset osaamiselle

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta tuo mukanaan uudenlaisia vaatimuksia ja haastei-ta lastenohjaajien osaamiselle. Seuraavassa vertaillaan kuntien järjestämää iltapäivätoimin-taa pääasiassa seurakuntien päiväkerhoihin, koska seurakunnat ovat yksi merkittävimmis-tä, elleivät suurin, aamu- ja iltapäiväkerhojen tuottaja (paikkakunnittain saattaa olla isoja eroja, suurin tuottaja seurakunta on esimerkiksi Lappeenrannassa). Seurakuntien iltapäi-vätoiminnan järjestämisen haasteena on haastateltavien mielestä se, että ei myy itseään halvalla. Seurakunnan työn luonne on siis muistettava. Vaikka iltapäivätoiminta tapah-tuukin usein yhteistyössä kuntien kanssa, tämän tunnistaminen ja käytäntöön soveltami-nen on ammatillisen osaamisen uudenlaista vaatimusta. On pystyttävä säilyttämään oma näkemys eli kristillinen kasvatus mukana toiminnassa. Kristillisen kasvatuksen ja iltapäi-vätoiminnan osaamisen tuli kulkea koulutuksessa rinnakkain. Pelkkä kristillisten arvojen olemassaolo työn pohjana ei riitä seurakunnan iltapäivätoiminnassa. Haasteita työlle tulee myös sen myötä, että toinen ohjaaja saattaa olla seurakunnan työntekijä ja toinen tulla kunnan puolelta. Verkoston rakentaminen ja siinä toimiminen sekä yhteistyö kysyy eri tavalla ammatillista osaamista. Vuorovaikutus koulun ja kodin kanssa on tärkeää, jotta kai-killa on yhdenmukainen ja ajantasainen tieto lapsista, jolloin voidaan keskittyä olennaisiin asioihin kunkin lapsen kohdalla.

Osaamisvaatimukset eivät ainakaan vähene iltapäivätoiminnassa, mutta niiden laatu muuttuu. Haastateltujen vastauksissa korostui iltapäivätoiminnan haasteellisuus verrat-tuna esimerkiksi seurakunnan päiväkerhoihin. Iltapäivätyön rinnalla päiväkerho tuntuu hengähdystauolta, ja iltapäivätoiminta on usein äänekkäämpää kuin toiminta päiväker-hojen puolella. Lisäksi haastatellut mainitsivat, että päiväkerhoihin verrattuna iltapäivä-toiminta ei ole rakenteiltaan yhtä säännöllistä eikä toimintaa voida toteuttaa yhtä turval-listen rituaalien pohjalta. Iltapäivätoimintaa on ollut jo aikaisemminkin, mutta iltapäi-väkerhot ovat nykyisin enemmän esillä ja toiminnan laatuun panostetaan enemmän kuin ennen. Lapsiin ja lasten hyvinvointiin liittyvän tiedon määrä kasvaa jatkuvasti, jolloin myös iltapäivätoiminnassa tulee ottaa erilaiset lapsen kasvuun ja kehitykseen kuuluvat asiat huomioon ja toimia niiden mukaisesti. Asioista tiedottaminen vanhemmille on li-sääntynyt vuosien varrella.

Haastateltujen mukaan iltapäivätoiminnan perimmäisenä tarkoituksena on turvallisen paikan tarjoaminen lapselle koulupäivän jälkeen. On erittäin tärkeää antaa lapsille mah-dollisuus levätä ja rauhoittua. Iltapäivätoiminnassa aikuisen rooliksi ei riitä, että tämä on paikalla, vaan toimintaa on ohjattava tietoisesti ja oltava kasvattajana sekä koko ryhmäl-le että yksittäiselle lapselle. Haastatellut painottivat sitä, että iltapäivätyössä kasvatetaan enemmän kuin esimerkiksi päiväkerhossa, jolloin kasvatusvastuukin on suurempi, mutta toiminnan täytyy tapahtua aina vanhempia kunnioittaen ja heidän ensisijaisen kasvatus-vastuunsa huomioon ottaen.

47

Iltapäivätoiminnassa toimivalla on oltava tietoa niistä asioista, jotka ovat ominaisia koulu-ikäisen lapsen kehitykselle, ja hänen on osattava toimia yhteistyössä alakouluikäisen lap-sen vanhempien kanssa. Kun lapsi kasvaa, murheet ja ongelmat kasvavat, mikä tarkoittaa sitä, että haasteet lastenohjaajien osaamiselle kasvavat myös. Lastenohjaajalla tulisi olla valmiuksia ohjata vanhempia kasvatuksellisissa kysymyksissä, jotka voivat liittyä esimer-kiksi lapsen liian varhaiseen itsenäistymiseen. Lapset joutuvat usein selviämään isommista asiois ta kuin mihin heillä ikänsä puolesta on valmiuksia. Lapsia tai erityisesti heidän kans-saan työskenteleviä aikuisia pohdituttavatkin itsenäistymiseen liittyvät asiat – omista tava-roista huolehtimisesta liikkumisen turvallisuuteen ja läksyistä huolehtimiseen.

”Eilen viimeksi tuli, nyt ollaan siis helmikuussa, eilen tuli yks neiti ilman sukkia. Kun hänellä oli kastunut sukat koulussa, niin hän oli jättänyt ne sinne. Hänellä oli vain talvikengät ja paljaat var-paat eikä haitannu häntä ollenkaan.” (iltapäiväkerhon ohjaaja, srk)

Iltapäivätoiminnassa työskentelevät lastenohjaajat törmäävät eri tavalla lapsuuden lyhe-nemiseen ja lapsen huoleen kuin varhaiskasvatuksen puolella toimivat. Lapsuuden lyhe-neminen korostuu erityisesti tytöillä, mikä tarkoittaa käytännössä pukeutumispaineita sekä lihomis- ja laihtumiskysymysten käsittelemistä. Nuoreksi tulemisen paineita alkaa olla pian koulun aloittamisen jälkeen. Jo koulunsa aloittaneiden lasten kohdalla joutuu toisinaan kohtaamaan erittäin vaikeita esimerkiksi koteihin liittyviä asioita, jolloin huoli lapsen selviytymisestä on suuri.

”Ehkä sellasella pikkukerholaisella ei oo vielä mitään ongelmaa jos hän on vähän pullukka, mutta täällä on alkanu näkyy sitä, että yks sun toinen tyttö sanoo, että hän on liian lihava eikä tosiaankaan oo. Tämmösiä nuoreks tulemisen paineita alkaa aika äkkiä. Pikkukerholaiset on pumpulissa siinä mielessä.” (iltapäiväkerhon ohjaaja, srk)

Leikin tarve on edelleen suuri kouluikäisilläkin lapsilla. Leikki on usein sosiaalisempaa ja vuorovaikutuksellisempaa kuin esimerkiksi päivähoidon puolella.

Kouluikäisten toiminnan ohjaaminen on erilaista kuin aivan pienten lasten parissa tapah-tuva ohjaaminen, ja lapsen maailman ja mielen ymmärtämisenkin on oltava laadultaan erilaista. Iltapäiväkerhossa suunnitelmia saattaa joutua muuttamaan nopeastikin lasten pelmahtaessa sisälle ovesta. On oltava joustavuutta ja tilannetajua, on havainnoitava muun muassa sitä, minkälainen on yksittäisen lapsen tilanne, minkälainen on ilmapiiri ja lasten innostuneisuus tai minkälaisia tapahtumia koulupäivän aikana on ollut ja vaativatko ne kenties läpikäymistä lasten kanssa (esimerkiksi Jokelan tragedian aikaan lapsia mietitytti-vät asiat myös iltapäiväkerhossa). Kouluikäiset lapset osaavat jo ilmaista itseään paremmin ja kertoa suoraan, mikä huvittaa ja mikä ei. Heidän kanssaan on mahdollista keskustella, toisin kuin aivan pienten lasten kanssa, ja keskustelu tapahtuu eri tasolla ajattelussa ta-pahtuvien muutosten mukaisesti. Lapsille on oltava vaihtoehtoista toimintaa sen mukaan, mikä ketäkin kiinnostaa. Erityistä tukea tarvitsevat lapset ovat usein korostetusti esillä ip-toiminnassa, ja he saattavat olla iältään vanhempia kuin toiset lapset, koska ”toimintaa tulee tarjota kunnassa toimivien koulujen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityisopetukseen otetuille tai siirretyille oppilaille kunnan päättämässä laajuudessa” (Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2004).

Iltapäivätoiminnan ohjaajalle ei ole haittaa laajasta yleissivistyksestä, koska lapset kyse-levät mieltään askarruttavista asioista. Lapset haluavat puhua siitä, mitä ovat oppineet. Oppiminen on hauskaa, mutta läksyjen teossa tarvitaan usein apua. Pojat kysyvät erityises-

48

ti maantieteestä, avaruudesta ja kuolemasta. Lapselle voi mainiosti sanoa, ettei tiedä jota-kin asiaa, ja asiasta voidaan yhdessä ottaa selvää. Lastenohjaajan tulee kulkea lasten rinnalla sekä mukavissa ja helpoissa että surullisissa ja vaikeammissa asioissa. Lastenohjaaja saattaa joutua varsinkin iltapäiväkerhossa toimiessaan käsittelemään lapsen aggressiivisuutta.

Mediakasvatuksen merkitys korostuu iltapäivätoiminnan puolella, koska usein kou-luikäisillä lapsilla on jo taitoa seikkailla netissä. Televisiosta ja mediasta on tullut yksi keskeinen sosiaalistaja lapsen elämässä (Lapsi ja media päivähoidossa). Lapsi- ja nuori-sopolitiikan kehittämisohjelman mukaan lapsia tulisi opastaa järkevään ja turvalliseen median käyttöön ja mediakriittisyyteen. Lapset tarvitsevat tukea medialukutaidon op-pimisessa. (Opetusministeriö 2007.) Lapsia tulee haastateltujen mukaan opastaa tieto-määrän kontrolloinnissa ja tietokoneiden viisaassa käytössä sekä turvallisessa nettisurf-failussa.

3.3.6 Informaatiotulvan hallitseminen

Lastenohjaajaa kuormittaa sekä kaikki se tieto, mikä liittyy hänen oman työnsä hallitse-miseen, että tieto, jota lapset kohtaavat vanhempiensa, sisarustensa, kavereidensa ja tie-dotusvälineiden kautta. Osaamishaasteet linkittyvätkin sen pohtimiseen, mitä tietoa itse tarvitsee, minkälainen tieto on olennaista ja mikä tieto puolestaan lapsille on tarpeellista tai toisaalta jopa haitallista ja täysin tarpeetonta. Lapsilla on oikeus tietämättömyyteen, mikä joskus laittaa miettimään, mikä tieto on ensisijaisen tärkeää lapsille ja mikä taas jopa vaarallista.

”Kauheen monessa varhaiskasvatuksen jutussa jos joku mainitaan erikseen, niin se on sit tietotekniik-ka, et älkää unohtako tietokoneita ja tietotekniikkaa pienten lasten elämästä. Ne vois ihan kaikessa rauhassa unohtaa. Mutta kun on unohdettu kaikki muut. Noita ruutupuuhia tulee tuutin täydeltä, että jos nyt jostakin ei tartte olla huolissaan, niin siitä, että jos joku 4-vuotias on varjeltunu. Minusta ei oo mitään haittaa, jos ei oo telkkarii eikä tietokonetta siihen mennessä tavannu, siis mitään ei tapahdu. Sen sijaan jos ei siihen mennessä ole ehtinyt tajuamaan ettei ole maailman napa ja jos ei ole siihen mennessä saanu kokemuksia siitä, millaista on leikkiä toisten lasten kanssa ja aikuisten kanssa ja just kieli ja kaiken maailman muut jutut…” (sidosryhmän edustaja)

”Kyllä se lapsen maailmassa näkyy myös, että jos aatellaan tätä meidän mediaa jo pelkästään sillä kun lapset tulee kouluun niin lööpit huutaa tossa r-kioskin kulmalla ja niitä ei sillon estä mikään näkemästä ja lukemasta. Mä aattelen, että ahdistuneen lapsen maailmassa ahdistavat otsikot on sitten kyllä yks tosi surullinen puoli. Mutta kyllä sitten muutenkin, että kyllä lapset altistuu hirveelle määrälle sellasta tietoa ja uutisointia, jota niiden ei tossa iässä tarvitsisi vielä kuulla eikä nähdä. Se on musta iso kysymys.” (diakoni, perhetyö)

Lasten kanssa työskenneltäessä kohdataan se ikävä tosiasia, että lapset tietävät tulevaisuu-dessa aikuisten maailmasta todennäköisesti enemmän kuin aikuiset siitä maailmasta, jossa heidän lapsensa elävät. Jotkut lapsista ovat erittäin tietoisia monista asioista, joita heidän ei olisi tarpeen tietää. Lapsiryhmissä hankaluuksia saattaa tulla siitä, että joissakin perheissä sensuroidaan enemmän lapsille tulevaa tietoa kun taas toisissa kodeissa kaikki perheen jäsenet napottavat yhdessä katsomassa uutisia. Seuraavana päivänä lapset valistavat kaik-ki ryhmään kuuluvat riippumatta siitä, kuinka järkyttävistä asioista on milloinkin kyse. Lastenohjaajalla tulee olla taitoa käsitellä asiat yhteisesti siten, että lapsille ei synny vääriä käsityksiä tai pelkoja. On konsultoitava myös vanhempia siitä, kuinka missäkin perhees-

49

sä halutaan asioista puhuttavan. Toisinaan voi olla paikallaan herätellä vanhempia pohti-maan, minkälainen tieto on tarpeellista heidän jälkikasvulleen.

Kaikkeen mediaan liittyy vahvasti lapsen altistuminen kuluttamisen eri ilmiöille. Lapsen tulisi oppia kohtuullistamaan halunsa, missä hän tarvitsee aikuisen apua ja tukea.

3.3.7 Työyhteisössä toimiminen

∆ Alais-, työyhteisö- ja moniammatillisuusosaaminen

Katriina Rehnbäckin mukaan työntekijällä on useita keinoja vaikuttaa työpaikan ilmapiiriin ja johtamiseen. Taitava alainen hoitaa työnsä ja kehittää sitä, auttaa työkavereita, kuuntelee muita, antaa palautetta esimiehillekin eikä purnaa takanapäin. (Työturvallisuuskeskus.) Työyhteisö- ja alaistaitojen hallitseminen (yleiset työelämävalmiudet) ovat työllistymisen kannalta ensiarvoisen tärkeitä, koska useat organisaatiot rekrytoivat vuorovaikutustaitoi-sia työnhakijoita luottaen siihen, että tällainen työntekijä omaksuu helposti tehtävässään vaadittavat taidot.

Alaistaitoihin (tai työyhteisötaitoihin) kuuluu haastateltujen mukaan halu ja taito kol-lektiiviseen työtapaan. Lisäksi on oltava uskallusta ottaa ongelmia puheeksi työyhteisös-sä (esim. työkaverin jatkuvan myöhästelyn aiheuttama toiminnan hankaloituminen). Esimiehelle pitää pystyä puhumaan asioista suoraan, esimieheen on luotettava, ja on olta-va myös itse hänen luottamuksensa arvoinen. Sujuva yhteistoiminta esimiehen ja työkave-reiden kanssa edellyttää joustavuutta, rehellisyyttä ja avoimuutta. Hyväntuulisuudesta ja sosiaalisuudestakaan ei ole haittaa. Palautetta ja rakentavaa kritiikkiä tulisi osata antaa sekä vastaanottaa puolin ja toisin. Tärkeää on tunneäly: täytyy osata lukea hetkiä ja tapahtumia oikein, jotta ymmärtää, mitä niissä on viestitetty tai tarkoitettu. Jos epäselvyyttä on, tulee osata kysyä mieluummin kuin vetää hätäisiä johtopäätöksiä.

”Ja joka kerta kun sinä sanot jollekin ihmiselle kolmannesta henkilöstä jotakin, niin se toinen henki-lö on velvollinen heti kysymään siltä työntekijältä, että onko näin tapahtunut. Niin johan on kum-ma jos se ei lopu se sinun juoruilu. Ne pitää tämmöset… näillä mie tarkotan korrekti käytös, mitä se on. On turha puida ja puntaroida semmosia tyhjänpäiväsiä asioita ja mässätä ja tehdä asioista isoja ja ongelmallisia, jos siihen ei ole aihetta. Tämmönen miten olen työyhteisön jäsen, miten pysyn työyhteisön hyvänä jäsenenä. Sitä mie tarkotan sillä korrektilla käytöksellä, että mie pidän yhtä, meillä on yhteinen juttu ja tähän pitää sitoutua ja jos tuntuu pahalta, siitä pitää puhua ääneen.” (päivähoidon ohjaaja)

Erään haastatellun mukaan parempi termi alaistaidoille olisi työpaikkakäyttäytyminen, joka tarkoittaa käytännössä muun muassa sen ymmärtämistä, minkälaista on reilu työn tekeminen.

Perinteisesti varhaiskasvatusta tarjoavat paikat ovat olleet moniammatillisia yhteisöjä, jotka muodostuvat moninaisten ammattien, ammattinimikkeiden ja koulutustaustojen edustajista (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007c). Näin on yhä edelleenkin, mutta eri am-mattiryhmien tehtäväkuvien rajat ovat alkaneet hämärtyä. Keskeistä on, kenellä katsotaan olevan perimmäinen vastuu lapsista ja ryhmästä. Joillakin työpaikoilla pohditaan yhdes-sä henkilöstön kanssa, mitä erityisosaamista kullakin ammattiryhmällä on ja mitkä ovat kenenkin tehtävät työyhteisössä. Olisi aina tarkoituksenmukaista sopia, mitkä tehtävät

50

kuuluvat kenellekin. Esimerkiksi esiopetuksen puolella rajanveto eri ammattilaisten työn-kuvien välillä on tärkeää, koska lastentarhanopettajan tulee olla vastuussa siitä, että tavoit-teet saavutetaan. Esiopetuksessa lastenohjaajakin on ohjaamassa ja opettamassa eikä vain hoitamassa lapsia.

”Kaikki ei tee kaikkea, koska se ei ole tarkoituksenmukaista. Se on jaksamisenkin kannalta mukava, että työntekijä hahmottaa itse, että tämän jutun minä osaan ja tämä onkin se minun tehtäväkenttä, tämä on se minun työ, mitä minä teen, tuo osaa tuon jutun ja sille kuuluu tämä. Esimerkkinä vaikka joku hoito- ja kasvatussuunnitelma pienten lasten ryhmässä. Sen voi oikein hyvin tehdä lastenhoitaja vanhempien kanssa.” (päivähoidon ohjaaja)

Hyvät sopimukset eivät käytännössä aina päde muun muassa poissaolojen takia, jolloin si-jaisjärjestelyjen toimimattomuuden vuoksi se työntekijä, joka on paikalla, tekee toisenkin työkenttään kuuluvia tehtäviä.

Seurakunnissakaan ei lastenohjaaja toimi välttämättä enää vain toisten lastenohjaajien kanssa, vaan työparina saattaa olla diakoni, kunnan työntekijä, iltapäiväkerhon ohjaaja tai toisen seurakunnan edustaja aluetyötä tehtäessä. Tavoitteena olisi, että jokaisella lastenoh-jaajalla olisi työpari, mutta jotkut lastenohjaajat tekevät työtä pitkälti ylhäisessä yksinäisyy-dessä, jolloin työyhteisön tuki saattaa puuttua lähes tyystin. Moniammatillinen yhteistyö on kuitenkin jokaiselle erittäin tarpeellista, kun haetaan vastauksia mieltä askarruttaviin asioihin.

Tiimit ovat osa nykypäivän työn tekemistä, ja haastateltujen mukaan tiimit ovat hyvä välivaihe uuteen, mutta jatkuva tiimeissä työskenteleminen koetaan toisinaan raskaaksi. Seurakunnan työntekijöiden mukaan tiimityö on kuitenkin tuonut työhön mielekkyyt-tä. Tarpeellista on osata toimia tarvittaessa yhdessä, vaihtaa kokemuksia ja näkemyksiä, minkä jälkeen palataan taas omaan ryhmään. Toisinaan työt tehdään päivähoidon puo-lella jatkuvasti tiiminä, jolloin yhden tiimin muodostavat esimerkiksi lastentarhanopet-taja, lastenohjaaja ja lähihoitaja. Eri koulutustaustan omaavilla voi olla erilaista, toisiaan täydentävää tietoa lasten varhaiskasvatuksesta, jolloin yhdessä keskustelemalla päästään lapsen ja perheen kannalta todennäköisesti parempaan lopputulokseen kuin asioita yksin pohtimalla.

”Se on se luottamus nimenomaan. Tämä on meidän tiimi ja kenenkään ei tarvitse tehdä töitä yk-sin. Kun sen hoksaa, niin se on aivan ihana juttu, mutta se pitää saada iskostumaan, että kaikkien kunnioitus toisia kohtaan, ei lähe niinkun siitä, että olis yksi, joka osaa kaiken, tekee kaiken, uhrau-tuu… oikein paha asia, jos joku uhrautuu… kukaan ei ole yksin hyvä.” (päivähoidon ohjaaja)

Tärkeänä ohjenuorana työssä on haastateltujen mukaan se, että toisia työntekijöitä ei jä-tetä yksin. Jos vanhempien kanssa tulee erimielisyyksiä, on hyvä, että työntekijällä on työ-yhteisön tuki takanaan eivätkä työyhteisön jäsenet toimi ainakaan toisiaan vastaan vaan huolehtivat lapsen edun toteutumisesta. Usein esimerkiksi lastentarhanopettaja käy eri-tyislapsia koskevat keskustelut vanhempien kanssa.

Jos lastenohjaajalla on huolta jostain lapsesta, kaiken A ja O on, että ohjaajalla on valmiuk-sia käydä keskustelua omassa työyhteisössään ja jakaa huoltaan. Työyhteisöstä saa tukea ja erilaisia näkökulmia lasta koskevissa asioissa sekä apua asioiden puheeksi ottamiseen perheiden kanssa. Puheeksi ottaminen ja varhainen puuttuminen ovat aina työyhteisön tai tiimin yhteisiä asioita: kenenkään ei tarvitse toimia yksin ilman työyhteisön tukea ja

51

yhteistä keskustelua asioista. On tärkeää kysyä, näkevätkö toiset saman, mitä itse näkee, ja omille ratkaisuille on oltava työyhteisön tuki. Kun perheet kohdataan työtiimeinä, yksi työntekijä ei joudu liian koville lapsen tai perheen kanssa. Toisinaan voi hetkeksi istua alas ja miettiä, kuinka suuri oma huoli on. Tässä on haastateltujen mielestä hyvänä apuväli-neenä huolen vyöhykkeistön tunteminen ja taito soveltaa sitä omassa työssään. Huolen vyöhykkeistön avulla työntekijä voi jäsentää lapsesta ja hänen perheestään kokemaansa huolen astetta, omien auttamismahdollisuuksiensa riittävyyttä sekä lisävoimavarojen tar-vetta (Huolen vyöhykkeistö, Stakes).

Erityislapset tarvitsevat usein erityisen paljon sylissä pitämistä ja huomioimista, jota kuka vaan lapsiryhmän kanssa työskentelevä voi tarjota. Myös perhepäivähoitajilla on nykyään erityistä tukea tarvitsevia lapsia ryhmässään, mikä ei välttämättä pitemmän päälle ole ko-vin hyvä asia, koska perhepäivähoitajalta puuttuu työyhteisön tuki ja hänen on tehtävä työtään ainoastaan sen tuen varassa, mitä hän saa kiertävältä erityislastentarhanopettajalta, psykologilta tai perhepäivähoidon ohjaajalta. Koska integraatio näyttää olevan arkipäivää tulevaisuudessakin, tuo se mukaan ryhmiin toisinaan myös lasten henkilökohtaiset avus-tajat, joiden kanssa on osattava toimia.

Moniammatillisen yhteistyön tekeminen ei vähennä omaa osaamista, vaan osaamista jae-taan toisten kanssa. Oman erityisosaamisen tunnistaminen on tärkeää. Moniammatillisuus ei saa myöskään vähentää työntekijän uskoa omaan itseensä tai luottamusta omiin taitoi-hinsa. Moniammatillisuuteen ei kuulu vapaamatkustajuus, vaan kaikkien tiedot ja taidot ovat yhtä tärkeitä työn tekemisen kannalta. Karila ja Nummenmaa (2001) painottavat, että moniammatillisuus ei merkitse oman ammatillisen peruskoulutuksen ja sen pohjal-ta rakentuneen osaamisen mukanaan tuoman perspektiivin häivyttämistä. Pikemminkin kyse on oman erityisosaamisen kirkastamisesta siten, että se on mahdollista tuoda osaksi moniammatillisen ryhmän yhteisen osaamisen rakentamista. Moniammatillisuuden olen-nainen piirre on se, että asioista keskustellaan ja että työskennellään tasavertaisina kump-paneina toisen osaamista ja tietämystä kunnioittaen. Tällöin saadaan uusia näkökulmia ja voidaan saada työtä helpottavia oivalluksia. Jotta hedelmällistä kanssakäymistä voi tapah-tua työyhteisön jäsenten välillä, on pystyttävä luottamaan toisin ihmisiin ja oltava toisten luottamuksen arvoinen. On osattava kertoa omat mielipiteet toisia loukkaamatta ja annet-tava muille mahdollisuus näkemystensä ilmaisemiseen.

Moniammatillinen toimintatapa kärsii hyvin usein kateudesta ja reviiritaisteluista. Tällöin voi auttaa, jos kykenee katsomaan asioita siltä kantilta, että on hyvä asia, jos kenenkään ei tarvitse tehdä töitä yksin; yhden ei tarvitse osata, tehdä tai tietää kaikkea. Silloin, kun kysymys on aidosta yhdessä toimimisesta, kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja toiminta suunnitellaan yhdessä eikä esimerkiksi siten, että lastentarhanopettaja suunnittelee ja las-tenohjaaja toteuttaa tai että seurakunnan puolella diakoni hoitaa lähes kaiken muun, mut-ta lastenohjaaja on lasten viihdyttäjänä perhekerhoissa. Usein ryhmän tulos on parempi kuin yhden yksilön aikaansaannos. Toisen ammattilaisuuden ja työn kunnioittaminen ei ole itseltä pois.

Tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän sektorirajat ylittävää yhteistyötä, jotta pystyttäi-siin palvelemaan lapsia ja perheitä heidän tarpeitaan vastaavalla tavalla. Verkostoituminen kokoaa entistä laajemman joukon eri alojen ammattilaisia toimimaan yhdessä.

52

3.3.8 Verkostoituminen ja yhteistyö

Erityistä tukea tarvitsevat lapset lisäävät ja edellyttävätkin omalta osaltaan eri tahojen verkostoitumista. Näin ollen yhteistyön määrä ja vuorovaikutustaitojen merkitys ei tule haastateltujen mukaan ainakaan vähenemään tulevaisuudessa. Lastenohjaajan on osatta-va havainnoida ja huomata asioita ja ottaa hyvinkin helposti yhteyttä muihin tahoihin. Hänen on myös osattava kysyä, jos jokin asia epäilyttää. Yhteyden ottamiseen ei saisi olla kynnystä. Kaikkea ei tarvitse tietää itse, eikä tarvitse osata tehdä esimerkiksi kielen, mo-toriikan tai tunne-elämän kehityshäiriöihin liittyviä diagnooseja. Koulutuksessakaan ei voida tehdä kolmessa vuodessa lastenohjaajista kaikkitietäviä erityislastenohjaajia, joten yhdessä toimimisen taidot ja jonkin asteiset palveluohjauksen taidot ovat lastenohjaajana työskentelemisen ehdoton edellytys. Eri alojen osaajat ovat henkilökunnan omien resurs-sien vahvistajia.

Kenen kanssa lastenohjaaja tekee tai voisi tehdä yhteistyötä? Tähän on helppo vastata: vain taivas on rajana. On käytettävä mielikuvitusta, jotta voi tavoittaa kaikki ne tahot, joiden asi-antuntemusta tarvitsee oman työn täydentäjinä tai jotka voivat tarvita lastenohjaajan tietä-mystä. Verkostoitumisen myötä työympäristöstä on tullut monimutkaisempi, koska enää ei voi keskittyä pelkästään lasten kanssa olemiseen. Yhteydenotot voivat koskea joko lasten ja perheiden ongelmia tai ihan vaan uudenlaisten toimintatapojen virittelyä, jotta lapset saisivat eväitä elämälleen ja perheidenkin ongelmia voitaisiin ennaltaehkäistä. Haastatellut kertoivat, että yhteistyötä tehdään muun muassa seuraavien tahojen kanssa: neuvola, las-tensuojelu, koulu, perhepalvelukeskus, ensi- ja turvakodit, lasten psykiatrian poliklinikka, perheet, oppilaitokset, päiväkodit, seurakunta, perhepäivähoitajat, erityisopetus, toimin-taterapeutit, puheterapeutit, musiikkiterapeutit, kuntoutusohjaajat, järjestöt (esim. MLL, kansanterveysjärjestöt) jne. Jos on avoin yhteistyölle, yhteistyökumppaneita kyllä löytyy. On hyvä olla tietoa erilaisista projekteista, joiden piiriin lapsia ja perheitä voi ohjata.

Verkostojen luominen ja niissä toimiminen vaatii rohkeutta, avoimuutta, välittömyyt-tä ja sosiaalisuutta. Haastateltujen mukaan henkilökemioiden toimivuus on tärkeää. Seurakunnan edustajat painottivat, että on oltava rohkeasti oman ”firman” edustaja, eli on uskallettava pitää omaa taustaa esillä ja käydä dialogia sen pohjalta. Yhteistyön edellytykse-nä on kaikilla verkoston toimijoilla hyvä itsetuntemus, myönteinen asenne ja oman työn-saran arvostaminen, aina toisten hyväksi toimien. Vastoinkäymisiä tulee väistämättä, ja niitäkin on opittava sietämään. Lastensuojelukuvioiden tunteminen on tärkeää, ja muun muassa seurakunnan lastenohjaajat saattavat jatkossa olla mukana lastensuojelun kartoi-tustilanteissa perheiden kotona (tämä esimerkiksi siitä syystä, että perheiden tilannetta helpottaa, jos ovesta ei tupsahda ainoastaan sosiaalityöntekijä tietokoneensa kanssa).

Yhteistyössä on tärkeää luoda win-win-suhde, jossa molemmat ovat saavana osapuolena. Jonkin verran esiintyy haastateltujen mukaan sitä, että pidetään kiinni omista toimintata-voista ja oikeuksista, ei olla valmiita jakamaan asioita toisen osapuolen kanssa. Ihmisten egoistisuuden on nähty lisääntyvän tulevaisuudessa, mikä vaatii lisäulottuvuutta taidossa kohdata verkostokumppani. Lastenohjaajan tulee osata antaa lapsille välineitä ja malli yh-dessä tekemiseen, koska nyky-yhteiskunta tuottaa yhä enemmän ihmisiä, jotka haluavat toimia ja selviytyä yksin. Jotta toisten kanssa toimiminen voi onnistua, on osattava neuvo-tella ja keskustella asioista sekä ottaa huomioon toisen osapuolen näkemykset. On myös kuunneltava tarkasti, mitä toinen haluaa, ja ilmaistava samalla oma kantansa selkeästi. Myönnytyksien tekeminen puolin ja toisin on erittäin tarpeellista. Erityisesti toiminnassa,

53

jota suunnitellaan yhdessä toisen tahon kanssa, molemmilla osapuolilla tulee olla mah-dollisuus tuoda mukaan jotain omaa. Toisen ammattilaisuuden kunnioittamista ei saisi unohtaa, vaikka näkemyseroja olisikin. Vuorovaikutuksen onnistumisen edellytyksenä on yhteinen käsitys siitä, miksi yhdessä toimitaan: tavoitellaan lapsen ja perheen etua. Lapset ovat seurakunnan, päiväkodin ja vanhempien sekä kaikkien auttavien tahojen yhteisiä, jo-kaisen tulisi ajaa samaa asiaa. Jotta yhteinen näkemys saadaan aikaan, kaikkien havaintoja tarvitaan eikä kenenkään yli pidä kävellä. Yhteistyön tulee aina lähteä asiakkaiden tarpeis-ta.

”Jotenkin toivois, että kaikki lapsityössä olevat ihmiset vois hyödyntää omia taitojaan ja jakaa omia taitojaan enemmän toistensa kanssa niinkun kaikkien lasten hyväksi.” (lastenohjaaja, seurakunta)

Vaitiolovelvollisuus hankaloittaa usein kohtuuttomasti toisten kanssa yhteistyössä toimi-mista. Päivähoidon on yleisesti ottaen mahdotonta saada lasta tai perhettä koskevaa tietoa esimerkiksi neuvolasta tai sosiaalityöntekijöiltä, mutta päivähoidon on luovutettava tietoa muualle. Päivähoito ottaa usein yhteyttä eri tahoihin, mutta päivähoitoon otetaan yhteyt-tä harvemmin. Tällöin tulee päivähoidon ja seurakunnankin työntekijöillä olla tietoa siitä, minkälaisia asioista heillä on lupa kertoa. On tiedettävä, mitkä asiat kuuluvat salassapidon piiriin. Arnkil, Eriksson ja Saikku (2003) pohtivat vaitiolovelvollisuuden ja lastensuojelu-lain mukaisen ilmoitusvelvollisuuden ristiriitaisuutta. Toisinaan työntekijä joutuu tilan-teeseen, jossa hän on huolissaan lapsesta tai perheestä ja yrittää tukea heitä, mutta oma tuki ei tunnu riittävän. Toisaalta työntekijä ei vielä haluaisi tehdä lastensuojeluilmoitusta-kaan. Tällaista tilannetta kutsutaan huolen harmaaksi vyöhykkeeksi.

Haastateltujen mielestä lasten edun pitäisi aina olla ensisijainen ja vaitiolovelvollisuuden pitäisi tulla vasta toisella sijalla. Nykyisessä tilanteessa päivähoidon ja seurakunnan las-tenohjaajien on itse kaiveltava tiedot vanhemmilta, mikä tuo mukanaan turhaa työtä, jos tiedot ovat jo jossain olemassa. Perheeltä voi tarvittaessa pyytää luvan tietojen luovuttami-seen puolin ja toisin.

Tietoverkossa toimimisen ja tietokoneella työskentelyn hallitsemisen vaatimukset lisään-tyvät jatkuvasti. Sähköposti on korvaamaton työväline eri paikoissa olevien kumppani-en kanssa kommunikoinnissa. Tietokone on myös oivallinen apuväline muun muassa toiminnan suunnittelussa, jolloin internetistä voi etsiä eri aihepiireihin liittyvää tietoa. Tekstinkäsittelyn taidot ovat välttämättömiä esimerkiksi raportoinnissa. Työhön tuo mo-nipuolisuutta se, että siirtää lapsista otettuja kuvia tietokoneelle ja internetiin, jossa vaikka vanhemmat voivat niitä käydä katselemassa. Yhteistyössä toimimista hankaloittavat verk-ko-osaamisen puutteet, ja vaikka lastenohjaajilla olisi tähän liittyvä osaaminen ajan tasalla, aina löytyy yhteistyökumppaneista sellaisia, jotka eivät kykene verkossa tapahtuvaan tie-don vaihtoon. Tulevaisuudessa tämän kaltaiset ongelmat tulevat vielä lisääntymään.

Ennakkoluulot ja väärät käsitykset toisen työstä saattavat estää yhteistyötä. Pelkkä sähkö-postitse tai puhelimitse kommunikoiminen ei aina auta, vaan toisen kasvojen olisi tultava tutuksi, ihmisten välillä olisi oltava henkilökohtainen suhde, jotta yhteydenotto ja -pito helpottuu. Erityisesti sosiaali- ja perhetyöntekijöihin päin kaivataan toimivia suhteita. Verkostoitumisen onnistumisen haasteena voi olla myös organisaatiokumppanin erilainen arvopohja. Tästä aihepiiristä on lisää selvityksen tuloksia luvussa Työn pohjana olevat ar-vot ja arvo-osaaminen.

54

3.3.9 Monikulttuurisuus

Monikulttuurisuus näkyy kasvatusalan työssä etelästä pohjoiseen. Se ilmenee kuitenkin vaihtelevasti: jopa saman kunnan sisällä saattaa olla suurta alueellista vaihtelua palvelu-ja käyttävien maahanmuuttajien määrässä. Kirkon piirissä monikulttuurisuus ei ole vie-lä niin voimakkaasti esillä kuin päivähoidon puolella, mutta odotettavissa on, että tule-vaisuudessa myös maahanmuuttajat löytävät tiensä kirkon palveluihin, erityisesti uusien toimintamuotojen pariin, esimerkkinä MLL:n ja kunnan järjestämä avoin toiminta yh-teistyössä seurakunnan kanssa. Vaikka perhekerhoissa käyvä vanhempi olisi suomalainen, monikulttuurisuuden haasteet lapsen kasvatuksessa saattavat tulla hänen kauttaan esille vanhempien välisissä keskusteluissa. Yhä useampi työntekijäkin saattaa olla eri kulttuuri-taustan omaava.

Oman yhteiskunnan arvot ja historia tulee tuntea, jotta toisen arvopohjaa voi kunnioittaa (ks. luku Työn pohjana olevat arvot ja arvo-osaaminen). Kun olemme sinut omien arvo-jemme kanssa, pystymme ymmärtämään toisten arvomaailmaa ja kunnioittamaan sitä. Lapsillekin voidaan näin opettaa suvaitsevaisuutta. Tilanne on otollinen kulttuurien vä-lisen yhteyden luomiseen ja toisten hyväksymisen opettamiseen kaikissa niissä paikoissa, joissa on läsnä lapsia, joilla on erilaiset kulttuuritaustat.

”Ja nimenomaan tän korostaminen, että monikulttuurisuus ei oo meille uhka, että se on myöskin rikkaus kun se nähdään oikein ja että meidän tehtävä on vaalia lasten kohdalla heidän omaa uskon-nollista identiteettiä ja antaa siihen materiaalia ja vasupohjaa, mutta se ei oo uhka sitten jos me ol-laan dialogissa myöskin muualta uskontokentältä tulevien lasten tai heidän vanhempiensa kanssa.” (sidosryhmän edustaja)

”Aikuisethan minun mielestä tekee tämän eriarvoisuuden, ei lapsi itsessään sitä tee, vaan lähellä olevat aikuiset sen tekee.” (lastenohjaaja, seurakunta)

Jotta lastenohjaaja voi käsitellä lasten kanssa eri kansallisuuksiin ja kulttuureihin liit-tyviä asioita tai tehdä kasvatusyhteistyötä maahanmuuttajalasten vanhempien kanssa, hänellä itsellään on oltava riittävästi tietoa. Asioista on osattava ottaa selvää ja on oltava itsekin kiinnostunut siitä, miten muista kulttuureista tulevat ihmiset ajattelevat meille itsestään selvistä asioista. Monikulttuurisuuden kohtaaminen vaatii suvaitsevaisuutta, ja suvaitsevaisuuden edellytyksenä on juuri tieto sekä omasta kulttuurista ja sen arvoista että toisen kulttuurille ominaisista asioista. Hämäläinen (2006) kuitenkin painottaa, että pelkkä suvaitsevaisuus ei riitä, vaan maahanmuuttajilta pitää vaatia yhteiskunnan keskeisten pelisääntöjen noudattamista. Tähän kuuluu myös meidän yhteiskuntamme arvojen kunnioittaminen. Samalla meillä on kuitenkin velvollisuus tukea maahanmuut-tajien yhteisöllisyyden, arvostuksen, itsensä toteuttamisen ja yhteiskunnallisen osalli-suuden tarpeita.

”Meillekin tuli romanityttö, äiti ja isä vaatteita myöten romani, on hyvin vahva romanikulttuuri… niin ajattelin, että miten tulee vaikuttamaan. Tyttö kun alkoi hoidon, äiti oli koko ajan lapsen mu-kana ja mietittiin, että millä me nyt saataisiin sanottua äidille, että kyllähän täälläkin saa olla, mut-ta ihan niinkun viikkotolkulla, että olisi kiva jos lapsi vaikka jäis yksinkin kokeilemaan. Sitten täyty vaan miettiä, että samanlainen ihminenhän hänkin on, äiti, että niinhän me muillekin sanotaan, että mitä tässä turhaan…” (lastenhoitaja, kunnallinen päivähoito)

55

Moninaisuuden ymmärtäminen kulttuurisessa mielessä on kenelle tahansa suuri haaste muun muassa monikulttuurisuuden laajan kirjon vuoksi (maahanmuuttajat, kahden kult-tuurin lapset jne.).

Maahanmuuttajaperheiden vanhemmat eivät tunne sitä maailmaa, johon heidän lapsensa kasvavat, jolloin vanhemmille jäävät vieraiksi ne tavat ja ympäristöt, joissa lapset elävät. Erilaiset yhteiskunnan tapahtumat voivat tuoda esille vanhoja traumoja. Lapsen hoitajilta ja vanhemmilta saattaa lisäksi puuttua yhteinen kieli. Lapsen yhteiskunnallisen osallisuuden kokemus kärsii suunnattomasti siitä, että häntä ei kieliongelmien vuoksi välttämättä ym-märretä. Jokainen voi yrittää asettautua lapsen asemaan tilanteessa, jossa kukaan päivähoi-dossa ei puhu lapsen omaa kieltä – hän ei ymmärrä toisia eivätkä toiset ymmärrä häntä.

”Meillä on ollu varahoidossa yksi venäläinen poika. Poika ei osannut suomea ja meistä kukaan ei osannut venäjää. Kun tulee yllättäen jotain tämmösiä…” (lastenhoitaja, kunnallinen päivähoito)

Lastenohjaajien kielitaitovaatimukset korostuvat tulevaisuudessa. Lastenohjaajakaan ei voi hallita kaikkia maailman kieliä, mutta jokaisen tulee hallita elekieli ja tietää, mistä tar-vittaessa saadaan tulkkipalveluja. Ulkomailta adoptoiduilla lapsilla saattaa olla hyvinkin monenlaista taustaa, mikä näkyy erityisesti päivähoidossa ja realisoituu toisinaan erityisen tuen tarpeina.

3.3.10 Oman osaamisen arviointi ja ammatillinen kehittyminen

Tulevaisuuden osaamisessa oman työn arviointi ja elinikäinen oppiminen, toisin sanoen oppimaan oppimisen taidot, ovat merkityksellisiä. Oppimista tapahtuu erityisesti yhteis-toiminnassa työyhteisön jäsenten ja organisaation ulkopuolisten tahojen kanssa (esim. vanhemmat, lastensuojelu, seurakunta tai päiväkoti), jolloin hiljaista tietoa siirtyy työn-tekijältä toiselle ja kokonaisuuden näkeminen mahdollistuu. Usein oppiminen tapahtuu tehokkaasti yhteisissä toimintatilanteissa ja omia näkemyksiä sekä toimintatapoja toisten näkemyksistä peilaten. Yhteistyö ja moniammatillisuus mahdollistavat yhteisymmärryk-sen syntymisen ja sitä kautta myös toiminnan laadun paranemisen. Siten sosiaaliset taidot ja yhteistyössä toimimisen taidot ovat sitä perusosaamista, jota ilman ei todellinen asian-tuntijuus pääse kehittymään tämän päivän työssä ja vielä vähemmän tulevaisuudessa, jossa vaaditaan verkostoitumista.

Työssä kasvamisen ja kehittymisen pyrkimys tähtää ammatillisen minän löytämiseen. Oman työskentelyn tarkastelu edellyttää avointa mieltä sekä halua tutkia oman alan kehit-tymissuuntia. Tulee olla taitoa tavoittaa ajankohtaista tutkimustietoa ja taitoa poimia sieltä oman työn kannalta merkityksellistä tietoa. Suuri osa haastatelluista painotti, että oman työskentelyn arviointi on työstä selviytymisen ehto. Omaa toimintaansa tulisi kyseenalais-taa riippumatta siitä, onko ongelmia tullut vastaan vai ei. Huolimatta siitä, että kaikki tun-tuu menevän hyvin, voi olla aiheellista pysähtyä ja pohtia yhdessä, ovatko toimintatavat kaikkien näkökulmasta katsottuna tyydyttäviä.

”Itsensä tutkiskelu on erityisen tärkeää, sitä ei voi koskaan olla koulussakaan liikaa, auttaa tunnis-tamaan omassa työssä tärkeitä asioita, koska työssä ei pärjää, jos ei osaa analysoida ja pohtia omaa toimintaansa ja kokemuksiaan ja tunteitaan kasvattajana. Omaan työn tekemisen tapaan tulee jat-kuvasti kiinnittää huomiota, ja sitä tulee tarkkailla.” (lastenohjaaja, esiopetus)

56

Opiskelijan ammatillisen kasvun kannalta suuri merkitys on työssäoppimisella, jolloin voi saada kokemuksia niistä asioista, jotka mietityttävät eniten tai joissa tarvitsee vielä har-jaantumista ja varmuutta. Parityöskentely opiskeluaikana ja työelämässä on hedelmällis-tä kaikkien kannalta. Työn sisällöistä ja tekemisen tavoista kannattaa keskustella yhdessä. Jo koulutuksen aikana on sangen tarpeellista miettiä omaa suhtautumistaan kasvatukseen sekä omia velvollisuuksiaan ja oikeuksiaan työyhteisössä, kuten myös omaa vakaumus-taan. Itselleen voi esittää muun muassa seuraavia kysymyksiä: Millainen työntekijä olen? Mitkä minun valintani ovat? Miksi toimin näin? Onko lapsilla hyvä olla seurassani? Mitkä ovat omat työn tekemisen motiivini? Oman kasvattajuutensa ja kasvatuslähtökohtiensa pohtiminen ei hyödytä ainoastaan itseä vaan myös työkavereita ja lapsia. Ammatillisen kehittymisprosessin päämääränä tulisi olla ammatillinen lapsikeskeisyys, joka sisältää lapsen huomioon ottamisen, kasvatustietoisuuden ja -vastuun sekä toiminnallisuuden (Ahteenmäki-Pelkonen 1993).

Oman työn reflektoinnin merkitys ja taajuus näyttää haastattelujen perusteella olevan yh-teydessä työntekijän ikään. Nuoremmat työntekijät tekevät töitä suurella innolla asioita sen enempää kyseenalaistamatta, kun taas pitkään työelämässä olleet pohtivat lähes päi-vittäin omaa tapaansa toimia lasten ja vanhempien kanssa. Nuoret liittävät kehittymisen uusiin toteutustapoihin ja ideoihin vastakohtana paikoilleen jämähtämiselle, ja omaa työ-tä reflektoidaan vasta sitten, kun tulee ongelmia. Alalla pitkään toimineet pohtivat omaa toimintaansa kasvattajina, omia kokemuksiaan ja tunteitaan sekä omaa riittävyyttään ja vastuutaan. Työstä on useiden mielestä tullut vuosien varrella vaativampaa, ja omaa työn hallintaa joutuu miettimään entistä enemmän.

”Minä olen huomannut, että mitä enemmän ikää tulee, niin sitä vähemmän on valmista vastausta. Semmosta nöyryyttä ja kyselyä, että toiminko minä oikein. Keskustella ja kuunnella toisia ja kuun-nella asiakkaita ja heidän mielipiteitään ja pohtia eikä niinkun jyrätä heitä allensa ja sanoa, että näin tämä asia on. Se välittäminen siitä asiakkaasta, tietenkään ei me saada tehdä kaikkea pelkällä tunteella, ei se ole oikein, mutta että tämä kuitenkin tämä välittäminen ja tämä empatiakyky…” (perhepäivähoitaja)

On täysin ymmärrettävää, että uran alussa opetellaan työn tekemistä ja lasten kanssa toi-mimista, mikä sekin vaatii aluksi ponnistelua. Myöhemmin, ammattitaidon parantues-sa, reflektointi ja omien vahvuuksien ja kehittymistä vaativien osa-alueiden etsiminen ja löytäminen lisääntyy ja oman työn pohtimisesta tulee luonnollinen osa työn tekemistä. On helpottavaa havaita ja myöntää, että ei tiedä kaikkea eikä osaa kaikkea. Lapset ja per-heet ovat erilaisia, ja työ heidän parissaan on haasteellista riippumatta siitä, kuinka kauan työtä on tehnyt. On turha kuvitella, että joskus olisi ”valmis”, sillä aina voi toimia parem-min ja eri tavalla. Tarvitaan uteliaisuutta ja mielenkiintoa uusia ja erilaisia asioita koh-taan. Ammatissa kehittymisen kannalta suuri rikkaus ovat työyhteisön eri-ikäiset ihmiset. Nuoruuskaan ei ole aina yksinomaan huono asia, vaan nuori työntekijä voi parhaimmil-laan olla työyhteisön piristysruiske.

Ilman rakentavaa palautetta ammatillinen kasvu jää unelmaksi. Palautetta tulee itsekin uskaltaa pyytää, vaikkapa vanhemmilta ja työkavereilta tai opiskelukavereilta, ja on kyet-tävä vastaanottamaan sekä negatiivista että positiivista palautetta. Työntekijät voivat tehdä arviointia sekä itsestään että toisistaan ja tarkastella, vastaavatko arvioinnit toisiaan. Myös lapsia tarkkailemalla voi saada toiminnastaan palautetta. Jos esimerkiksi oma interventio tyrehdyttää lapsen leikin, voi olla aika varma siitä, että jotain meni pieleen. On kyettävä erottamaan, johtuuko lapsen käyttäytyminen itsestä vai jostakin muusta tekijästä. On tun-

57

nistettava, mihin itse tarvitsee tukea tai missä asioissa tarvitsee lisätietoa. Hyvä apuväline voivat olla osaamiskartoitukset. Yhtä tärkeää kuin pohtia omia epäonnistumisiaan on käy-dä läpi myös niitä tilanteita, joissa on kokenut onnistuneensa. Itselleen on oltava rehelli-nen sekä hyvässä että pahassa.

Työelämään siirtyminen ei ole yksinkertaista kenellekään. Jo opiskeluaikana voi luoda hyviä käytäntöjä, joista yksi on mentorisuhde nuoremman ja vanhemman työntekijän välillä. Periaate on sama kuin tapauksessa, jossa taloon otetaan koiravanhuksen kaveriksi pentukoira ajatellen, että aikaisemmin talossa ollut opettaa kuin huomaamatta viimeiseksi tullutta. Tällöin kaikkea ei tarvitse oppia kantapään kautta, ja pehmeämpi lasku töihin mahdollistuu.

Liiallinen kiire tappaa mahdollisuuden kasvuun, ja siksi välillä on pysähdyttävä. Haastateltujen mielestä työelämää, myös varhaiskasvatustyötä, vaivaa liiallinen kiire. Jokaisen on toisinaan tarpeellista pysähtyä miettimään, mikä on oikeaa kiirettä ja mikä luotua kiirettä. Joissakin paikoissa ollaan suurista lapsiryhmistä ja rajallisista resursseista huolimatta oikeasti ja läsnäolevasti lasten kanssa. Toisinaan ihmiset siis tekevät itse kii-reen, jolloin kyse on asennoitumisesta. Oman perustehtävän pohtiminen ja ymmärtämi-nen auttaa olennaisen tavoittamisessa. On tärkeää myös ymmärtää, että kiireisyys työssä ei ole kriteeri sille, kuinka tärkeää työtä tekee tai kuinka tehokkaasti, koska lasten kanssa oltaessa hitauden tulisi olla itseisarvo. Kierroksensa tulee pystyä laskemaan lasten kans-sa työskenneltäessä, jotta ei siirrä omaa levottomuuttaan ja kiireisyyden tuntua lapsiin. Hiljentyminen on tärkeää, samoin oman hengellisyyden hoitaminen. Ne luovat pitkäjän-teisyyttä ammatillisen identiteetin löytymiselle sekä armollisuudelle itseään ja toisia koh-taan. Niiden merkitys kasvaa työkokemuksen lisääntyessä, ja siten hengellisyyden hoita-minen kuuluu erityisesti lisä- ja täydennyskoulutuksen piiriin.

”Lähinnä ajattelen lastenohjaajakoulutuksen kannalta, että sitä kirjatietoa kyllä toki tarvitaan, mutta tällaisia kokemuksia kun hiljaisuuden retriitti tai yhteinen matka tai retki jonnekin erä-maamökille, se voi avata ihan eri tavalla sitä elämysmaailmaa kuitenkin. Se oma hengellinen kasvu tapahtuu siinä yhtä aikaa.” (päivähoitaja, diakoni)

Ammatillinen kehittyminen ei ole irrallaan muista elämän alueista, joten myös ihmisenä kasvun kanssa on tehtävä töitä. Lastenohjaaja tekee työtä haastateltujen mukaan nimen-omaan omalla persoonallaan, joten ei ole yhdentekevää, kuinka itsensä kanssa tulee toi-meen. Oma persoona ja itsensä hyväksyminen määrittää myös lasten kohtelua.

”Se kuitenkin kääntyy vahvuudeksi jos uskaltaa ne omat elämän matkanvarrella olleet kriisit käsi-tellä loppuun asti, koska se voi olla esteenä, jos ihminen jostain kipeästä asiasta alkaa puhua, niin työntekijä ei kestä kuulla sitä, jos on itse keskeneräinen. Sen takia osoittaa suurta ammatillisuutta jos itse nöyrtyy hakemaan apua oman elämän asioissa.” (päivähoitaja, diakoni)

Tilanteet, joissa omat arvot ovat kyseenalaistettuna, laittavat tehokkaasti aivot töihin. Asioiden edessä tarvitaan nöyryyttä, koska liiallinen itseriittoisuus katkaisee yhteyden lap-siin, vanhempiin ja yhteistyötahoihin.

(Ks. myös luku 4.3. Ajatuksia lastenohjaajakoulutuksen kehitettävistä sisällöistä.)

58

3.3.11 Alalle hakeutuvan persoonallisuus ja asenteet – millainen on hyvä kasvatustoiminnan ammattilainen?

Lasten hoito- ja kasvatustyöhön hakeutuvilla tulee olla joitakin edellytyksiä, jotka liitty-vät ihmisen persoonallisuuteen tai yleensä asennoitumiseen toisiin ihmisiin, lapsiin ja elä-mään. Näitä asioita voi olla vaikea opettaa koulutuksessa, jos ihmisellä ei ole niistä häiväh-dystäkään koulutukseen hakeutuessaan. Toisaalta joitakin asioita voi kehittää ja opettaa hyvinkin opiskeluvuosien aikana. Toiset ovat kuin luotuja alalle ja toimivat luonnostaan-kin taitavasti, joidenkin kohdalla taas ei auta, vaikka lukisi kaikki mahdolliset kasvatus-ta käsittelevät opukset. Myös työ opettaa tekijäänsä, ja parhaaseen kukoistukseen joiden-kin vaatimusten osalta pääsee vasta toimittuaan useita vuosia lasten ja perheiden parissa. Monet niistä ominaisuuksista ja vaatimuksista, jotka haastatellut liittivät ammattikasvat-tajaan, sivuavat läheisesti niitä arvoja, joiden pohjalta työtä tehdään.

Lähtökohtana on, että lasten kanssa toimivan on oltava ennen kaikkea joustava. Tulevaisuudessa sekä työtehtävät että tilanteet päivän aikana saattavat vaihdella nopeasti-kin, jolloin on pystyttävä muuntautumaan ja mukauttamaan toimintaansa sekä hyväksy-mään tilanne ja toimimaan sen mukaan, mitä milloinkin tarvitaan. Alalle hakeutuvan on pidettävä lapsista, ei haittaa jos jopa rakastaa heitä; merkityksellistä on rakkaus yleensä ih-misiä kohtaan ja läsnä olemisen taito. Alalle hakeutuvan olisi hyvä olla ihminen, joka viih-tyy lasten kanssa ja jonka seurassa lapset viihtyvät, mutta joka silti omaa auktoriteettia ja perusjämäkkyyttä. Aikuisuus oli tärkeimpiä haastatteluissa esiin tulleita kasvatustyötä te-kevään liitettyjä kriteereitä. Työntekijällä tulisi olla taito nähdä lapsissa oleva hyvä. Lisäksi tarvitaan pitkää pinnaa. Lempeys, tyyneys ja rauhallisuus ovat valttina erityisesti oireile-vien lasten kohdalla. Lastenohjaajaksi haluavan on oltava toisia huomioiva, kuunteleva, empaattinen, suvaitsevainen ja luotettava. On turha kuvitellakaan, että työssään kohtaa nykypäivänä tai tulevaisuudessa vain suomalaisia, hyvinvoivia ydinperheitä tai perheitä, joiden lapsilla ei ole mitään ongelmia. Toista ihmistä pitää pystyä kunnioittamaan ja hänet pitää hyväksyä, vaikka hänestä ei pitäisikään, jokaiselle ihmiselle on kyettävä antamaan arvo. Toisaalta koulutuksessa saadut tiedot ovat omiaan vähentämään ennakkoluuloja ja edistämään suvaitsevaisuutta toisia ihmisiä kohtaan.

Lastenohjaajan on hyvä tulla ihmisten kanssa toimeen, eikä hän voi olla kovin ujo ja si-säänpäin kääntynyt. Työstään on kyettävä nauttimaan riippumatta siitä, toimiiko lapsen vai vanhemman kanssa. Lapset huomaavat, jos heidän kanssaan ei ole koko sydämellään mukana. Se, että on aidosti kiinnostunut lapsista ja pitää heistä, saattaa paikata kasvatus-pedagogiikan osaamisessa olevia aukkoja.

”Muistan oman pojan perhepäivähoitajan, joka sano meille kerran, että mie en näistä kasvatuksen kotkotuksista mitään ymmärrä, mutta kun mie näitä lapsia rakastan niin kovasti. Ja hän on ollu taitavin ja paras hoitaja mitä hänellä koskaan oli, semmonen vanhan kansan ihminen.” (sidosryh-män edustaja)

”Ole ihminen, äläkä mee tutkinnon taakse. Kyllä pitää kunnioittaa sitä omaa tietotaitoaan ja sitä koulutustaan ja muuta, mutta se on tietoa, että ensisijaisesti ollaan ihmisiä. Sitten on niitä avuja, tietoja, taitoja, jotka voi antaa asiakkaan käyttöön ja hyödyks.” (perhepäivähoitaja)

Työntekijältä vaaditaan nöyryyttä, koska liiallinen itsevarmuus ja vanhempien yläpuolelle asettuminen ei synnytä hedelmällistä yhteistyösuhdetta. On myös aina muistettava, että vaikka lapsen vanhempien arvot ja käsitykset eroaisivat lastenohjaajan näkemyksistä, ei

59

se saa muuttaa omaa suhtautumista lapseen. Sosiaalinen kypsyys on vuorovaikutuksessa toimimisen edellytys.

Hyvä apu on ”järjettömät määrät huumorintajua”, elämänmyönteisyys, positiivisuus, valoi-suus ja iloisuus. Työssä tulee usein vastaan tilanteita, joista ei selviä, jos ei pysty katsomaan toiveikkaasti eteenpäin ja luottamaan siihen, että asiat järjestyvät. Reippaus, avoimuus ja jonkinasteiset vuorovaikutustaidot jo koulutuksen alkuvaiheessa ovat myöhemmin suu-reksi helpotukseksi työyhteisössä toimittaessa ja yhteistyötahojen kanssa työskenneltäes-sä. Tulee olla halua sitoutua työhönsä pitkäjänteisesti ja uskallusta olla läsnä, sillä lapset tarvitsevat pysyviä ja vakaita suhteita aikuisiin kaiken kiireen ja levottomuuden keskellä. Heidän on vaikea oppia luottamaan asioiden tai ihmissuhteiden pysyvyyteen, mikäli lasta hoitavat aikuiset vaihtuvat jatkuvasti.

Lasten hoito- ja kasvatustyö koetaan kutsumusammatiksi. Seurakunnan palveluksessa työskentelevät olivat sitä mieltä, että kutsumus ja kristillinen vakaumus liittyvät toisiinsa. Opiskeluaikana olisi tärkeää uteliaisuus kristinuskoa kohtaan. Oman vakaumuksen ei tar-vitse olla vielä selvillä, mutta kristillisyyteen ei saisi olla ainakaan kielteinen suhtautumi-nen. Kristillinen näkemys ei haastateltujen mukaan ole välttämättä kovin vahva nuorilla lastenohjaajilla. Alalla työskentelevällä tulisi olla peruskäsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, yleensäkin perusmoraalitaju on ehdoton asia. Työnantajan edustajat painottivat työmoraalin olemassaoloa, mikä ei heidän mukaansa ole aina itsestään selvää nuoremmilla työntekijöillä, varsinkaan päivähoidon puolella.

Varhaiskasvatuksen ammattilaisen tulee huolehtia siitä, että lapset voivat hyvin ja että oma ammattitaito on riittävä ja ajan tasalla. On tiedettävä tarvittavat asiat ja oltava halukas päi-vittämään osaamistaan sekä tekemään yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Se, että on laa-jasti kiinnostunut erilaisista yhteiskuntaamme tai yleensä luomakuntaamme liittyvistä asi-oista, ei ole huono asia, koska lasten kanssa toimittaessa on aina parempi, mitä enemmän tietää ja tuntee erilaisia ilmiöitä. Tiedonhalu ja -nälkä sekä tutkiva ote työhön lisää myös työn mielekkyyttä ja parantaa motivaatiota. Itseään on osattava ilmaista selkeästi. Tämä on tärkeää sekä vanhempien kanssa toimittaessa että lapsen kielen kehityksen kannalta. On äärimmäisen hyvä, jos kykenee oivaltamaan asioita.

Toimintaa tulisi osata ja haluta kehittää yhteistyössä lasten kanssa sälyttämättä kuitenkaan vastuuta heille. On osattava ennen kaikkea huolehtia turvallisuustekijöistä. Lapsilla on ol-tava turvallinen olo päivän aikana, ja heidän vanhemmillaan tulee olla turvallinen olo, kun he jättävät lapsensa oheiskasvattajien hoiviin. Jos perusasiat eivät ole kunnossa, on aivan sama, mitä tehdään. Pahaa oloa tunteva lapsi ei pysty ottamaan vastaan mitään ylimääräis-tä.

Kaikkien lasten kanssa työskentelevien ei tarvitse olla samanlaisia. Erilaisuus on tässäkin tapauksessa rikkaus, ja lapset voivat oppia eri ihmisiltä erilaisia tapoja olla vuorovaikutuk-sessa toisten kanssa. On erittäin tärkeää, että kykenee ohjaamaan lapsia mahdollisuuksien äärelle ja luomaan ilmapiirin, jossa lapset voivat kokea oppimisen iloa. Lapsen pitää antaa olla lapsi, eikä häneltä pidä vaatia liikaa. Myös aikuisen leikkimielisyys ja mukaan lähtemi-nen innostaa lapsia.

Lasten kanssa työskentelevän on oltava ehjä ihminen, mikä tarkoittaa peruseheyttä ja hyvää mielenterveyttä sekä itsensä kanssa sovussa olemista ja itsensä hyväksymistä, mikä

60

on edellytys myös toisten hyväksymiselle (”ei voi kauhalla antaa, jos on lusikalla saanut”). Jokainen ihminen voi olla särkyvä ja on aina mahdollista rakentua uudelleen, mutta riit-tävää mentaalihygieniaa sekä itsensä kokemista arvokkaaksi ja ainutlaatuiseksi tarvitaan. Työntekijän on ymmärrettävä ammattinsa tärkeys ja merkityksellisyys lasten hyvinvoin-nin kannalta. Itseään ei saa koskaan aliarvioida – lapset eivät sitä ainakaan tee.

3.3.12 Työhyvinvointi ja jaksaminen

Useissa varhaiskasvatustyötä toteuttavissa paikoissa joudutaan vastatusten kiireen, työn-tekijöiden vähyyden, suurien lapsiryhmien, nopeiden muutosten ja näköalattomuuden kanssa. Nämä ovat tekijöitä, jotka haastavat työntekijöiden työhyvinvoinnin jopa päivit-täin ja saavat jotkut hakeutumaan muulle alalle tai toisiin tehtäviin. Muutoksessa ja mur-roksessa jokaisella työntekijällä on vastuu omasta itsestään sekä omasta hyvinvoinnistaan ja toimintakykyisyydestään ihmisenä, mutta työnantajienkin on omalta osaltaan huoleh-dittava henkilöstöstään. Työnantajien edustajien mukaan nuoret lastenohjaajat eivät vält-tämättä jaksa työelämän pyörityksessä yhtä hyvin kuin jo kauemmin työtä tehneet.

”Mä ajattelen vaan, että sellanen laaja-alaisuus lastenohjaajan työssä ja henkinen suostuminen sii-hen jatkuvaan muutokseen. Sitä tämä kirkon lapsi- ja perhetyö on. Tehdään verkostoissa töitä, erilai-silla menetelmillä, joutuu kouluttamaankin itseään, ei ole koskaan valmis. Että semmonen jatkuva oppimisen, kehittämisen näkökulma on hirveän hyvä pitää mielessä.” (lapsityön johtaja)

Maailman ja muutoksen mukana pysyminen ei tarkoita kuitenkaan sitä, että kaikesta tu-tusta ja turvallisesta pitäisi luopua. Joistakin hyviksi havaituista asioista ja toimintatavoista on tärkeää pitää kiinni – uuteen voi yrittää liittää vanhoja, hyviä malleja ja työskentelyn pohjana olevia arvoja. Kaikkeen uuteen ei ole aina hyväkään lähteä mukaan varsinkaan silloin, jos samalla unohtuvat vanhat hyvät asiat. Ennen tärkeänä pidetty ei pysy itsestään tai välity lapsille ilman vaivannäköä.

Myöskään seurakunnan työntekijät eivät ole säästyneet yhteiskuntaa vaivaavalta kiireel-tä, vaikka voisi kuvitella, että seurakunnan päiväkerhot jos mitkä ovat rauhan tyyssijoja. Itse kerhotilanteet pystytäänkin haastateltujen mukaan yleensä rauhoittamaan, mutta las-tenohjaajien työtä värittää kuitenkin hektisyys – päiväkerhojen eri ryhmien välillä olevat ajat ovat lyhyitä, ja jotkut lastenohjaajat joutuvat siirtymään päivän aikana kerhopaikasta toiseen. Vanhempien kanssa keskustelemiseen ei ole riittävästi aikaa. Suunnitteluakin jou-dutaan tekemään hyvin usein omalla ajalla sekä päivähoidon että seurakunnan puolella. Suunnitteluun käytetään aikaa useimmiten noin 1–1,5 tuntia päivässä.

”Kyllä se nyt menee ja aika ei tahdo riittää siihen, koska sähköpostiakin pitää lukee, niinkun minä-kin kun teen kolmea työtä eli perhekerho, päiväkerho, ip ja kaikki jotka ollaan ip:ssä, meillä ei ole sinänsä taukoja. Me yritetään johonkin väliin nettikin, yleensä ruokatauolla ja suunnittelutyöt jää vapaa-ajalle sitten.” (lastenohjaaja, srk)

Joissakin seurakunnissa lastenohjaajien työ on viety äärirajoilleen, eikä heillä ole välttämät-tä aikaa keskustella vanhempien kanssa. Haastatellut kuitenkin totesivat, että seurakunnan työ on rauhallista päivähoidossa työskentelyyn verrattuna ja että toisaalta työn monipuo-listuminen tuo sisältöä ja mielenkiintoa työhön. Uupumista ehkäisee, että ollaan tarpeeksi ajoissa tuntosarvet pystyssä ja kuulostellaan itseä, työympäristöä sekä omaa ja työyhteisön tapoja toimia. Riittämättömyyden tunne syntyy nykyaikana helposti, koska on niin paljon

61

kaikkea, mitä pitäisi tietää, mihin puuttua ja mitä osata. Myös sen miettiminen, mikä olisi oikea tapa toteuttaa asioita tai olisiko joku toinen tapa kenties sopivampi – yleensä suureen vastuuseen havahtuminen – kuormittaa jaksamista. Ammatillisuus työn tekemisessä olisi väsymyksestä huolimatta kyettävä säilyttämään. Väsymystään ei saa kaataa vanhempien tai lasten niskaan.

Sekä kunnan varhaiskasvatuspalveluissa että seurakunnan puolella työskenteleviä rasittaa hankaluus vastata lasten ja perheiden tarpeisiin. Asiakasaine vaikeutuu jatkuvasti, ja sa-malla kunnan rahat kuitenkin vähenevät. Heikot mahdollisuudet ohjata eteenpäin jois-sakin paikoissa tekevät olon avuttomaksi jaksamisen edellytyksenä onkin, että kykenee ymmärtämään, ettei kenenkään ole yksinään mahdollista parantaa perheen elämää. On vaikeaa katsoa vierestä, kun lapsi tai perhe kärsii, ja erittäin surullinen on tilanne, jossa joutuu kohtaamaan lapsen sijoituksen lastenkotiin tai hänen kuolemansa.

”Kun sä lähetät täältä sen lapsen, jolla on hätä ja huoli, niin hätä ja huoli tulee usein sun mukaan, koska sä joudut lähettämään sen lapsen takasin siihen arkeen, missä se ei itse voi vaikuttaa niihin asi-oihin välttämättä. Sitä sä kannat sitten mukanasi. Selviääkö se ja oisko mun pitäny tehä enemmän ja niin edespäin. Se on mun mielestä sellanen problematiikka, että sitä on hyvä pohtia jo koulutuksen aikana niitä omia tuntemuksiaan ja semmosta.” (diakoni, perhetyö)

Erityislapset vaativat työntekijältä paljon, samoin raskas ryhmä, jossa ryhmäytyminen ei ole onnistunut tietyssä ajassa toivotulla tavalla tai meteli on niin kovaa, ettei omia aja-tuksiaan saati lasten puhetta kuule. Sijaisten puute kasvattaa työntekijöiden työmäärää kohtuuttomasti, ja usein lapsille luvattuja asioita ei haluta perua, vaikka työkaveri olisi-kin poissa. Työssä selviytymisestä saattaa tulla taistelua, jolloin unohtaa, millaisia lapset oikeasti ovat. Asioihin pitää saada välillä etäisyyttä, jotta jaksaa taas nähdä lapset lapsina. Yksilö- tai ryhmätyönohjaus ovat erittäin tärkeitä jaksamisen kannalta. Niihin osallistumi-nen tukee ja lujittaa omaa ammatillista kasvua. Läheskään kaikki lastenohjaajat eivät ole haastateltujen mukaan osallistuneet työnohjaukseen. Myös uudenlaiset laajennukset työn sisältöön vievät aikaa ja voimia.

”Kaikki tää byrokratia on valitettavan syvälle juurtunut tuonne päivähoidon arkeen, että henkilö-kunta joutuu ihan mielettömästi tekemään tilastoja ja pitämään kirjaa ja käymään kasvatuskes-kusteluja ja kirjaamaan kaikki ylös. Välillä on huolissaan siitä, että kuka ehtii olla lasten kanssa kun koko ajan joku on tekemässä jotain muuta. Ja se on heidän omakin huoli, että he menee ihan piippuun siinä. Ei heitä tätä varten koulutettu tätä työtä tekemään ja sen takia mä kunnioitan heitä todella syvästi, koska lapset hoidetaan ihan älyttömän hyvin siihen nähden, mitä on kapasiteettia. Kyllä on tiukentunu ihan hirveesti.” (diakoni)

Hämäläisen (2006) mukaan työn tietovaltaisuuden kasvu ja sosiaalisen kanssakäymisen lisääntyminen muun muassa verkostoitumisen ja sähköpostin määrän lisääntymisen seu-rauksena kasvattaa työelämän kognitiivista ja emotionaalista kuormittavuutta sekä lisää työstä johtuvia mielenterveysongelmia.

Lastenohjaajakaan ei jaksa ainoastaan ”Pyhän Hengen varassa”, vaan jaksamisesta täytyy huolehtia monella eri tavalla. Jo koulutuksen aikana on saatava tietoa niistä asioista, joiden on havaittu edistävän työhyvinvointia – olkoonkin, että tietoisuus omasta vakaumuksesta on tärkeä jaksamista ylläpitävä asia. Useiden haastateltujen jaksamista edistävät oma us-konnollinen vakaumus ja kristilliset arvot.

62

”Koulussa tulisi pohtia, mitkä on ne mun välineet, paikat ja tietotaito, mitä mä tarviin siihen, että mä ylipäänsä selviän hengissä. Se on musta semmonen iso asia, mitä koulutuksen aikana pitää jollakin tavalla miettiä. Jos mä katson lapsi- ja perhetyöntekijöitä ja varsinkin lapsityöntekijöitä seurakunnan arjessa esimerkiks, niin hyvin harvan lastenohjaajan tunnen, joka kävis esimerkiks työnohjauksessa ja se on musta hirveen iso ongelma, koska lastenohjaajathan tekee tuntityötä. Siihen ei lasketa jotenkin tätä oman kunnon hoitamista, niin se on musta yks semmonen hirveen iso viesti sinnepäin.” (diakoni, perhetyö)

Aina kun kuvittelee, ettei tee työssään tarpeeksi, auttaa seurakunnan työntekijöiden mie-lestä se, että pitää mielessään peruslähtökohdan: Jeesus rakastaa lapsia ja ihmistä ja antaa anteeksi. Oma asennoituminen elämään, toiveikkuus, luottamus Jumalaan ja siihen, että elämä kantaa, on tärkeä voimavara.

Työhyvinvointiin on yhteydessä myös se, miten työntekijää kohdellaan työpaikalla ja työyhteisössä, ja se, tunteeko omaa työtään ja osaamistaan arvostettavan työyhteisössä. Johtamisen laatu sekä vastuun antaminen (esim. osallistuminen lapsen vasun tekemiseen) ja luottamuksen osoittaminen edesauttavat työhyvinvoinnin säilymistä. Lastenohjaajilla on runsaasti osaamista, jota he voisivat käyttää laajasti hyväkseen esimerkiksi seurakunnan lastenohjaajana toimiessaan. Aivan toinen kysymys onkin, käytetäänkö seurakunnissa hei-dän osaamistaan täysivaltaisesti tai osoitetaanko heidän olevan tasa-arvoisia työyhteisön jäseniä. Usein lastenohjaajilla ei ole mahdollisuutta osallistua edes henkilökunnan yhtei-siin palavereihin, koska kerhotoiminta sattuu niiden kanssa päällekkäin. Toisinaan seura-kunnan työntekijät, lastenohjaajat mukaan lukien, joutuvat puolustamaan omaa työtään ja perustelemaan työnsä tärkeyttä seurakunnissa, kun virkoja vähennetään tai uusia toi-mintamuotoja kehitellään. Seurakunnassa toimivat selvitykseen osallistuneet lastenohjaa-jat kokevat, että mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön on rajallista, että työn teolla on tiukemmat raamit kuin aikaisemmin. Usein asiat sanellaan ylhäältä päin, mutta resurssit eivät ole tasapainossa vaatimusten kanssa. Seurakuntatyön tulosvastuullisuus sotii haasta-teltujen mukaan työn taustalla olevia arvoja vastaan. Toisaalta erilaisiin tapahtumiin osal-listuminen aiempaa enemmän on tuonut työhön uutta sisältöä ja mielenkiintoa.

Useille työn mielekkyys sekä jaksamisen edellytys ovat lapset, perheet ja heidän kanssaan tapahtuva vuorovaikutus. Lasten kanssa työskentelyn ihanuus antaa virtaa. On tärkeää, että näkee pystyneensä auttamaan jotakin perhettä ja saa perheiltä silloin tällöin positii-vista palautetta. Hyvä työyhteisö, johon kuuluvat myös lasten henkilökohtaiset avustajat, on korvaamaton asia. Tiimeissä toimiminen vähentää toivottomuuden tunnetta, kun ke-nenkään ei tarvitse selvitä kaikesta yksin. Muita voimavaroja ovat huumori (auttaa mm. silloin, kun osaaminen ei riitä), työskenteleminen työparin kanssa sekä oman luovuuden käyttämisen mahdollisuus työssä. Se, että saa itse suunnitella ja saa ryhmät toimimaan, auttaa eteenpäin pyrkimisessä, samoin se, että saa ihmisiin kontaktin ja keskustelua aikai-seksi ja vanhemmat toimimaan hedelmällisesti yhdessä lasten kanssa.

Lastenohjaajien jaksamisen kannalta on tärkeää pystyä hahmottamaan se laajempi kon-teksti, jonka osana itse töitään tekee. Kun ymmärtää laajemmat yhteiskunnalliset yhteydet, jotka liittyvät omiin toimintamahdollisuuksiin, pystyy ymmärtämään myös sen, mihin it-sellä on mahdollisuus vaikuttaa ja mille asioille ei mahda mitään. Myös varhaiskasvatuksen toteuttamista ohjaavien asetusten ja säädösten tunteminen on sekä toiminnan laadun että oman työhyvinvoinnin kannalta tärkeää.

63

3.3.13 Haasteelliset ja osaamista koettelevat tilanteet työssä Haasteet on haastateltujen mukaan tehty voitettaviksi, mutta on tärkeää tunnistaa, minkä-laiset asiat ovat niitä, jotka koettelevat eniten jaksamista ja joissa tuntee tarvitsevansa lisä-koulutusta. Kun hallitsee perusasiat suvereenisti, ongelmatilanteet voi kokea ennen kaik-kea haasteina, jotka pistävät miettimään ja katselemaan asioita eri näkökulmista. Trendit lasten kasvatuksessa muuttuvat jatkuvasti, ja varhaiskasvatusta koskeva tutkimustieto li-sääntyy entisestään. Työntekijöillä on helposti epäselvyyttä siitä, minkälainen toiminta las-ten kanssa on hyväksyttyä milloinkin. Tarvitaan taitoa seurata yhteiskunnassa tapahtuvaa varhaiskasvatuksesta käytyä keskustelua sekä poimia olennaisia asioita siitä tutkimustie-dosta, mikä kulloinkin on relevanttia. Myös keskustelua työyhteisön sisällä tarvitaan, jotta kaikilla olisi yhtenäinen linja lasten kanssa toimittaessa.

”Tuntuu, että kyllä niistä aina koulussakin puhutaan, mutta olisi hyvä päivittää näitä asioita, että miten käsitellään kun jossain vaiheessa oli, että istutetaan penkillä ja pidetään siellä ja nyt ei istuteta, nyt se ei ookaan hyväksi… se on tämmöstä päivittämistä koko ajan. Meilläkin yks esimerkki on ollu, että on ajateltu, että kaikki lelut pitää olla lapsille näkyvillä ja että ne on saatavissa ja nyt tuli ihan uus, että kaikki pitää olla oven takana, muuten se tuo levottomuutta. Pari vuotta sitten piti ottaa kaikki ovet pois, tänään on tämmösiä. Välillä olisi hyvä päästä kuuntelemaan, että missä mennään.” (lastenhoitaja, kunnallinen päivähoito)

Erityistä tukea tarvitseviin lapsiin liittyvä problematiikka puhuttaa erityisesti sekä vie voi-mia ja huomiota pois muulta työltä. Vahvaa osaamista tarvitaan varhaisessa tuen tarpeen tunnistamisessa. Perheet eivät välttämättä kerro avioerotilanteesta tai muista vaikeuksis-taan, vaikka lapsi oireilee kerhossa tai päivähoidossa. Olisi siis hyvä oppia tunnistamaan lapsessa näkyvät merkit, koska haastatellut ovat havainneet lasten oireilevan hyvin saman-suuntaisesti esimerkiksi avioerotilanteissa. Perheväkivallan havaitseminen on myös tärke-ää, mutta haasteellista. Lapset tarvitsevat lämmintä suhtautumista ja turvallisen aikuisen läheisyyttä, mutta lapsen surun kohtaaminen on joskus vaikeaa. Sosiaalisin perustein hoi-toon ohjattujen lasten kanssa työskentelyssä tarvitaan lasten ongelmiin puuttumista siten, ettei itse mene liian syvälle – tämä unohtuu helposti, kun vastassa on kärsivä lapsi. Erään haastatellun mukaan lastensuojelullisista syistä tarjotut päivähoitopaikat ovat hyvä asia, mutta toisaalta tällä tavoin saatetaan liiaksi pitkittää lapsen olemista vaurioittavissa olo-suhteissa. Vuorovaikutus lapsen vanhempien kanssa on lisäksi suuri haaste. Tukiperheitä tarvittaisiin enemmän, mutta niitä on vaikea löytää.

Jotkut haastatelluista joutuvat patistamaan itseään ottamaan huolen puheeksi erityisesti vanhempien kanssa. Vaikeimpia ovat ne tilanteet, joissa vanhemmat eivät halua nähdä tilannetta tai kieltävät kokonaan, että heidän lapsensa tarvitsee apua. Vuorovaikutus vie kohtuuttomasti voimia, jos vanhempien kanssa ei ajatella asioista samalla tavalla tai heidän kanssaan on käsiteltävä vaikeita asioita. Tarvitaan työyhteisön sisäistä keskustelua ja koh-taamisen taitoja. Ammattikasvattajat tiedostavat, että lapselle, perheelle ja yhteiskunnalle tulee kalliiksi, jos asioihin ei puututa.

Lasten väsymys ja rauhattomuus lisääntyy yleensä iltapäivän aikana, ja esiopetuksen il-tapäiväryhmä ja iltapäiväkerhot ovatkin hyvin haasteellisia työkenttiä lastenohjaajalle. Ryhmissä on usein myös mukana ylivilkkaita lapsia. Erityisyyden tukeminen itsessään on haasteellista. Lastenohjaaja voi joutua toimimaan toisinaan lastentarhanopettajan sijaisena esikoulussa, mikä saattaa tuottaa päänvaivaa. Verkosto- ja tiimityöskentely ovat asettaneet lastenohjaajat uudenlaisen haasteen eteen. Tarvitaan rohkeutta ja usein myös sinnikkyyttä

64

sekä uskallusta ottaa asioita esille. Erilaisiin kehittämishankkeisiin liittyvien papereiden täyttäminenkään ei ole aina aivan yksinkertainen asia.

Useinkaan ongelma ei ole siinä, ettei tietoa olisi, mutta tiedon soveltaminen käytännön työhön erilaisissa yhteyksissä ja esimerkiksi lastensuojelullisen näkökulman huomioon ot-taminen ovat suuria kompastuskiviä. Lapsiryhmän ohjaaminen saattaa olla teoriassa erit-täin helppoa, mutta käytännössä ei aina niinkään. Hankaluuksia voi tulla esimerkiksi siitä, että yrittää toteuttaa jotain asiaa liian suuren ryhmän kanssa pyytämättä mukaan muita työntekijöitä. Myös erilaisten perheiden kohtaaminen saattaa aiheuttaa käytännön ongel-mia – joskus on esimerkiksi vaikea tietää, kenelle on lupa tiedottaa lasta koskevissa asioissa uusperheissä tai lapsen vanhempien asuessa erillään. Moniongelmaiset perheet eivät tee työstä ainakaan helpompaa.

Maahanmuuttajalasten kielellisen kehityksen viivästymät voi olla erittäin vaikea huoma-ta, koska käytössä ei ole heidän omalla kielellään olevia testejä. Kieliongelmat saattavat tuoda mukanaan myös tunne-elämän häiriöitä. Monikulttuurisuuden kohtaaminen on toisinaan vaikea asia eikä vähiten seurakunnassa, jossa maahanmuuttajat alkavat vasta nyt tulla mukaan toimintaan.

Haastatellut esittivät toiveen lasten tunnetaitoihin liittyvästä koulutuksesta sekä lapsen tunnepuolen ja käyttäytymisen kuvioihin ja erityistä tukea tarvitsevien lasten problema-tiikkaan liittyvästä koulutuksesta. Tietoa erilaisista oppijoista tarvitaan. Perheiden jatku-vat kriisit sekä eron ja surun kohtaaminen lasten kanssa aiheuttavat lisäkoulutustarvetta. Myös työntekijöiden tunnetaitoihin ja tunneälyyn sekä muutosvalmiuksiin liittyvä kou-lutus olisi tarpeellista – erityisesti seurakunnissa. Myös sitä pohditaan, mitä lasten kaste- ja ehtoollisopetus merkitsee käytännössä ja kuinka päivähoidon uskontokasvatusta voidaan tukea. Valmiuksia lapsen itsetunnon tukemiseen pidetään tärkeinä, ja Kehu lapsi kerran päivässä -tyylisiä koulutuksia kaivataan. Oman kehittymisen ja jaksamisen tueksi tarvittai-siin tietoa ja välineitä. Täydennyskoulutusmahdollisuuksia on toki tarjolla, mutta tärkeä taito on se, että oppii vetämään rajan johonkin ja tunnistaa, mikä on olennaisinta tietoa, mitä työssään tarvitsee.

3.3.14 Vastavalmistuneiden osaamisvaatimukset

Kun työnantajilta kysyttiin, mitkä ovat niitä asioita, joissa vastavalmistuneet tarvitsevat parantamista ja kehittymistä, he mainitsivat muun muassa perheiden kanssa tehtävän yh-teistyön ja vaikeiden asioiden puheeksi ottamisen. Myös tilanteet, joissa on ison lapsiryh-män ohjaamista ja sisältöjen eteenpäin viemistä, saattavat tuottaa hankaluuksia. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma on hyvä työkalu, mutta aina ei ole välttämättä selvää, mitä sinne kirjataan ja miten kirjataan, ja täyttäminen saattaa viedä turhan paljon aikaa. Jotta lapsen vasua pystyy käyttämään hyödykseen työssään, täytyy tietää, mitä kasvatus on, ja tietoa täytyy osata soveltaa käytäntöön. Täytyy osata havainnoida lasta, sitä, kuinka lapsi toimii ryhmässä ja mitkä hänen perustaitonsa ovat. Haastatellut olivat sitä mieltä, että val-mius vanhempien kanssa työskentelemiseen tulee siitä, että osaa keskustella ensin muun työyhteisön kanssa. Yleensä yhteistyö- tai kommunikaatiotaidoissa saattaa olla puutteita tai niiden käyttämisessä epävarmuutta. Koulutuksessa ei välttämättä pystytä paneutumaan tarpeeksi vuorovaikutukseen vanhempien kanssa, eikä sitä ehditä työssäoppimisjaksojen aikana harjoitella riittävästi käytännössä. Työelämä onneksi kouluttaa työntekijäänsä.

65

Joissakin asioissa ei auta muu kuin iän ja kokemuksen karttuminen. Työssäoppimisjaksoilla ja koulutuksessa on tärkeää harjoitella yhteistoimintaa, jotta kukaan ei sooloile siirtyessään työelämään. Lastenohjaajan työ on nimenomaan yhteistyötä – kukaan ei voi tehdä enää nykyään eikä ainakaan tulevaisuudessa työtä ylhäisessä yksinäisyydessä. On tärkeää ym-märtää, että tutkinnon suorittaminen ei tarkoita sitä, että on valmis, vaan silloin voi alkaa harjoitella työn tekemistä.

3.4 Seurakunnan ja muun yhteiskunnan kasvatus- toiminta – eroja toimintaympäristöissä ja työn sisällöissä

3.4.1 Seurakuntien työ myllerryksessä

Kirkko käy läpi valtavaa rakennemuutosta, mikä tarkoittaa, että lapsi- ja perhetyössä-kin joudutaan suunnittelemaan toimintarakenne uusiksi. Joitakin haastateltuja mietityt-tää kirkon ja valtion suhde tulevaisuudessa ja kuinka se tulee vaikuttamaan omaan työn tekemiseen. Seurakuntien lastenohjaajien työ on nykyään ja tulevaisuudessa yhä laaja-alaisempaa, ja perinteinen kerhotädin stereotypia ei vastaa kovinkaan hyvin sitä, mitä lastenohjaajan työ on seurakuntien palveluksessa toimittaessa tulevaisuudessa. Enää ei odoteta, että ihmiset tulevat kirkon piiriin oma-aloitteisesti, vaan kirkko menee ihmisten luokse. Resurssien turvaamiseksi ja toiminnan jatkuvuuden takaamiseksi kirkko joutuu etsimään uusia yhteistyömuotoja seurakuntien, kuntien ja muiden yhteistyökumppanei-den kanssa. Myös sitä, kuinka varhaisnuoret kohdataan, tulee miettiä. (Lapsi- ja nuori-sotyön missio ja visio sekä strategia 2010.) Voisi kuvitella, että valmistuvat lastenohjaajat alkavat kiinnostua yhä enemmän myös seurakunnan palvelukseen hakeutumisesta, koska työ ei tapahdu enää suljettujen seinien sisällä. Sen sijaan yhteyksiä luodaan hyvin moniin eri tahoihin, ja usein esimerkiksi erilaiset tilaisuudet ja kerhot toteutetaan moniammatil-lisessa yhteistyössä. Vanhempienkin kanssa ollaan tiiviimmin vuorovaikutuksessa kuin aikaisemmin. Samalla arvostus lastenohjaajien työtä kohtaan kasvaa. (Kirkkohallitus 2007.) Seurakunnan lastenohjaajan työ on laajentunut yhä enemmän lapsen kasvua ja kehittymistä tukevaksi, eikä työn ainoa sisältö ole uskontokasvatuksen ja kristillisen kas-vatuksen antaminen.

”Jotenkin työnkuva on mun mielestä tänä päivänä sitä, että me ei mennä enää pelkästään kerhoo pitämään vaan me mennään auttaan näitä lapsia.” (lastenohjaaja, avoin päiväkoti ja seurakunnan perhekerho)

Kirkkokaan ei ole voinut sulkea silmiään perheiden ongelmilta. Työstä tulee todennäköi-sesti moninaisempaa, ja se saattaa käsittää esimerkiksi parisuhdekursseilla, eroryhmissä tai yksinhuoltajien keskusteluryhmissä toimimista tai muuta muun muassa diakonisen per-hetyön kanssa yhteistyössä toteutettavaa toimintaa. Diakoniatyö hukkuu ongelmiin, ja olisi tärkeää rakentaa siltaa lapsidiakonian puolelle. Joustavuutta ja näkökulman laajenta-mista tarvitaan; yleensä sen ymmärtämistä, mitä kaikkea perhetyö pitää sisällään. Kirkon työntekijät peräänkuuluttavat ”yhteisen unen” näkemisen tärkeyttä: ei minun työni vaan meidän työmme, ei minun lapseni vaan meidän lapsemme. Uusien työmuotojen kehitte-leminen on tärkeää, jotta myös kirkon piirissä voidaan vastata yhteiskunnalliseen muutok-seen. Seurakunnissa tulisi haastateltujen mukaan toimintamuotoja suunniteltaessa ottaa

66

erityislapset paremmin huomioon. Erityislapsityötä pitäisi olla samalla tavalla kuin on eri-tyisdiakoniaa. Myös leiritoimintaa tulisi kehittää monenlaisissa tilanteissa olevia lapsia ja perheitä tukevaksi.

∆ Leiritoiminta

Useiden lastenohjaajien työhön kuuluu muiden tehtävien ohella leireillä työskentelemi-nen. Leirejä ovat muun muassa perheleirit, lasten ja varhaisnuorten leirit sekä rippileirit. Usein leireillä työskenteleminen on nimenomaan seurakuntien lastenohjaajien työnku-vaan kuuluva asia, mutta lastenohjaaja voi työskennellä myös muiden tahojen järjestämillä leireillä.

Leiritoiminta poikkeaa haastateltujen lastenohjaajien mukaan päivätyöstä siinä, että lei-reillä lapsiryhmät ovat suurempia ja lapset usein myös vanhempia (7–15 vuotiaita). Leirit ovat lyhytkestoisempia kuin esimerkiksi iltapäivä- tai päiväkerhot, joten niihin asennoi-tuu eri tavalla. Ympäristö on erilainen, mikä vaatii erilaista suunnittelua, ja leiritoiminnan suunnittelussa on usein mukana työntekijöitä, joiden kanssa ei välttämättä ole aiemmin toiminut yhteistyössä. Olisi tärkeää pystyä kehittelemään toimintaa, jossa vanhemmat ja lapset pystyvät saamaan kokemuksia yhdessä tekemisen hauskuudesta. Leirejä varten tar-vitaan lapsista tarkat taustatiedot, ja muun muassa heidän terveydentilaansa koskevat tie-dot on kerättävä ja käytävä läpi.

Leirit ovat haastateltujen mukaan vilkkaita ja usein väsyttäviä. Lapsilla saattaa olla koti-ikävää, ja ohjaajat käyvät ikävää läpi lasten kanssa ja lohduttavat heitä. Toisinaan lastenoh-jaaja voi toimia leirin vastuuhenkilönä, jolloin on huolehdittava vastuupaperien täyttämi-sestä ja mietittävä tarkkaan, kuinka käytännössä toimitaan. Leiripaikkaan on silloin tutus-tuttava etukäteen ja on pohdittava muun muassa leiritoiminnan turvallisuuden kannalta tärkeitä sääntöjä.

3.4.2 Uskontokasvatus päivähoidossa

∆ Lapsen osallistuminen uskontokasvatukseen

Haastatellut kertoivat, että vanhemmat hyvin harvoin kieltävät lapseltaan osallistumisen päivähoidon uskontokasvatukseen, vaikka eivät itse kuuluisikaan kirkkoon. Useat van-hemmat näkevät tärkeäksi sen, että päivähoidossa lapselle puhutaan muun ohella uskon-toomme liittyvistä asioista ja opetetaan kristillisiä arvoja: toisten huomioon ottamista, su-vaitsevaisuutta, jokaisen ainutlaatuisuutta ja tärkeyttä.

Siinäkin on varmaan tullu se, että kun on tullu vähän monikulttuurisemmaks Suomikin, niin mi-nusta me mennään liikaakin sillai, ettei vaan nyt ketään loukata tai näitä omia uskonnollisia asioi-tamme edistä liikaa. Et kyl mun mielestä se on sillai, että me ollaan luterilaisia ja se saa näkyä, koska se ei Suomessa näy jos nyt verrataan islamilaiseen maahan tai siihen kulttuuriin, niin se on aivan murto-osa, mitä arkielämässä törmää uskonnollisuuteen kun mitä esimerkiks jossain islamilaisessa maassa. Ehkä vähän liikaakin varovaisuutta siinä, että miten täällä nyt uskaltaa kaikkia uskonto-kuntia edustaville lapsille esittää. (2- ja 4-vuotiaiden poikien äiti)

67

”Se on nimenomaan myös tätä meidän kulttuurikasvatusta, että mä näen sen siinä mielessä tärkeeks, että se on olemassa jokaisessa varhaiskasvatusyksikössä, että ei me voida huomista kohti, jos ei tiedetä, että mikä perinne ja mistä arvoista meidän yhteiskunta on rakentunu. Se on tärkee osa kuitenkin. Ei voida kokonaan unohtaa.” (sidosryhmän edustaja)

Jotkut vanhemmat taas kokevat, että uskontokasvatuksen puuttumisesta esimerkiksi päi-vähoidossa ei ole mitään haittaa – lapsi voi osallistua uskontokasvatukseen, jos sellaista on tarjolla, mutta ellei ole, lapsi tuskin jää mistään paitsi. Toisten arvostamisen, kunnioitta-misen ja huomioon ottamisen opettamista lapsille pidetään tärkeinä, mutta niitä ei tunnis-teta tai tunnusteta aina kristillisiksi arvoiksi, vaan yleensä inhimillisyyteen tai ihmisyyteen kuuluviksi.

∆ Kenellä on vastuu uskonnollis-katsomuksellisesta kasvatuksesta?

Saarisen (2002) mukaan päivähoidossa vastuu uskontokasvatuksesta saatetaan jättää sille työntekijälle, joka on yksityiselämässään sitoutunut ”kirkkoon”. Tämä johtuu siitä, että uskontokasvatusta pidetään vaikeana ja sen toteuttamista estää riittämättömyyden ja ar-kuuden tunne sekä epävarmuus siitä, mitä uskontokasvatus on käytännössä, mitä sen pi-täisi olla ja mitä toisaalta se ei voi olla päivähoidon puolella.

”Sillon se pitäs olla sellasena kiertävänä uskontokasvatuksen toteuttajana, että sieltä ei oteta tosiaan jotain siivoojaa, joka on seurakunnassa, että sitä pidetään kristittynä siellä ja sille annetaan, vaan se olis niin siinä arjessa, että se vois olla sellanen, että kaikki siihen sitoutuu.” (nuorisotyöntekijä, diakoni, perhekerho)

Päivähoidossa voi olla lisäksi vanhakantainen ajattelutapa uskontokasvatuksesta ja pelko siitä, että ei tiedä oikeita vastauksia. Tällöin uskonto saatetaan erottaa muusta kasvatuk-sesta eikä se ole luonteva osa päivähoidon arkea. Näin ollen ei riitä, että lastenohjaajalla on valmiudet toteuttaa uskontokasvatusta päivähoidossa, vaan hänellä on hyvä olla myös valmiuksia ottaa uskonnolliseen ja eettiseen kasvatukseen liittyvät asiat puheeksi omassa työyhteisössään, erityisesti niissä tilanteissa, kun vastuu uhkaa jäädä yksin lastenohjaajan harteille. Muutamat työnantajapuolen edustajista eivät pitäneet pahana, vaikka jollakin työntekijällä olisi uskontokasvatukseen liittyvää erityisosaamista ja hän olisi vastuussa sen käytännön toteuttamisesta. Tällöin on kuitenkin vaarana se, että suuntautuminen mää-rittää sisältöä, mikä puolestaan ei ole hyvä asia. Sama koskee myös muita varhaiskasva-tussuunnitelman orientaatioita. Päivähoidossa työskentelevät saattavat ajatella hyvinkin eri tavalla uskontokasvatuksen toteuttamisesta, jolloin on tärkeää löytää sellainen kaik-kia osapuolia tyydyttävä kompromissi, jossa otetaan huomioon varhaiskasvatussuunni-telman ohjeet päivähoidon sisällöistä. Uskontokasvatuksen luonne ymmärretään oikein vasta silloin, kun sitä tarkastellaan osana päivähoidon kasvatustoiminnan kokonaisuutta (Ahteenmäki-Pelkonen 1993).

Niissä tapauksissa, joissa nähdään, ettei työyhteisössä ole uskontokasvatuksen toteuttami-seen tarvittavaa osaamista, kutsutaan tavallisesti seurakunnan työntekijät paikalle. Tällöin uskontokasvatus toteutuu erilaisten hartauksien muodossa, pyhäkouluna tms. Tämä taas on ristiriidassa sen vaatimuksen kanssa, että päivähoidon uskontokasvatus ei voi olla tun-nustuksellista ja että uskontokasvatuksen tulisi olla päivähoidon omaa toimintaa, koko-naiskasvatuksen periaatteen mukaisesti. Seurakunnan toteuttama kristillinen kasvatus on eri asia kuin päivähoidon uskontokasvatus. Haastatellut kokivat huonoksi asiaksi sen, jos

68

uskontokasvatus jää lapsen elämässä irralliseksi osioksi, sillä monien mielestä se, että lapsi oppii tuntemaan myös omaa uskontoaan, on tärkeä osa lapsen hyvinvointia, kasvua ja kehitystä.

”Seurakunnan työntekijä ei välttämättä tunne lapsia ja sitä hyvää toimintatapaa ja esimerkiks tulee pelkoja lapsille tai uskonto jää irralliseksi lasten elämänpiiristä kun se täti tulee silloin tällöin, eikä se ole elämässä kaikessa moninaisuudessa mukana niin kuin sen pitäisi olla.” (lastenohjaaja, srk)

Seurakunnan työntekijöiden tulisi olla tukemassa päivähoidon henkilökuntaa uskontokas-vatuksen antamisessa (kuten usein nykyään tapahtuukin) ja siirtää pikkuhiljaa osa suunnit-teluvastuusta päivähoidon henkilökunnalle itselleen. Haastatellut korostivat, että päivähoi-don puolella tulee miettiä nykyistä tarkemmin uskontokasvatuksen sisältöjä ja sitä, kuinka vapaaehtoisuus lasten uskontokasvatukseen osallistumisessa huomioidaan. Päivähoidossa on tunnettava vanhempien opetusmallia eli minkälaisista asioista kotona puhutaan tai min-kälaisista asioista vanhemmat haluavat lapselle puhuttavan päivähoidossa.

∆ Uskontokasvatuksen toteuttaminen päivähoidossa

Uskontokasvatuksen toteuttaminen vaihtelee hyvin paljon. Ei-tunnustuksellisuuden ja tunnustuksellisuuden raja on erittäin häilyvä monessa paikassa nykyään, koska uskonto-kasvatus on jätetty niiden huoleksi, joilla on oma kristillinen vakaumus. Uskontokasvatus on useassa päivähoitopalveluja tarjoavassa yksikössä pääasiassa juhlapyhien huomioimista, mikä näkyy askarteluissa, lauluissa ja leikeissä. Myös elämänkaareen liittyviä uskonnollisia tapahtumia käsitellään joissakin paikoissa.

”Helposti päiväkodit jättää siihen, että he käyvät joulukirkossa ja pääsiäiskirkossa ja se on siinä…mä olen sanonut, että se on paljon muutakin kuin syntyminen ja kuoleminen. Yritämme pyrkiä siihen, että se ois enemmän tätä mentoripuolta, että päiväkodin sisältä olisi joku joka niitä pitäisi, mutta ennen sitä mä näen tärkeäksi, että meillä on luonteva, hyvä yhteistyö ja se tulee sitä kautta, että siellä käydään aluksi itse.” (lastenohjaaja, srk)

Päivähoidon työntekijät saattavat pitää pyhäkoulua, ja lasten kanssa lauletaan heidän toi-vomiaan hengellisiä lauluja. Tavallinen puhe uskosta ja uskonnosta koetaan tarpeelliseksi, samoin sen ymmärtäminen, että uskonnolle ei ole olemassa omaa kieltä. Lapsille pyri-tään välittämään pyhän ja kauneuden kokemusta, ja muun muassa laulujen sekä yleensä musiikin kautta luodaan hengellisyyttä. Useat päivähoidon työntekijöistä puhuvat asi-oista myös oman näkemyksensä perusteella (esimerkiksi onko suojelusenkeleitä vai ei). Merkityksellistä haastateltujen mukaan on rauhallisuus ja pysähtyminen lasten kanssa, mitä voidaan edesauttaa rauhallisella ja hiljaisella äänellä juttelemalla. Lasten kanssa ru-koileminen oli aikaisemmin osa päivähoitojen arkea, mutta nykyään rukoillaan lähinnä vuorohoidossa olevien lasten kanssa illalla ennen nukkumaan menoa. Uskontokasvatus koettaisiin päivähoidossa tärkeäksi erityisesti tulevaisuudessa, koska perheissä tapahtuu monenlaisia asioita, joista lasten kanssa on osattava keskustella. Päivähoidon uskontokas-vatus antaa omalta osaltaan mahdollisuuksia lapsen kasvun ja ihmisenä olemisen tukemi-seen (Saarinen 2002).

Tärkeää on ottaa asioita esille luonnollisissa tilanteissa silloin, kun lapsi on vastaanotta-vainen tai kyselee itse. Jos työntekijän lapsuuden kodissa on suhtauduttu näihin asioihin luontevasti, on hänen helpompi puhua niistä myös muiden kanssa. Perhepäivähoidossa

69

tilanne on toisinaan vielä vaikeampi kuin kunnan päivähoidossa, koska työntekijöitä on vain yksi. Ellei perhepäivähoitaja puhu lapsille luterilaisuudesta, ei sitä tee kukaan hänen puolestaan.

Kaikkien työyhteisön jäsenten pitäisi pystyä yhdessä puhumaan siitä, kuinka muista kult-tuureista tulevat lapset voidaan ottaa huomioon uskonnollis-katsomuksellisen kasvatuk-sen asioissa. Päivähoidossa tulee tarjota tietoa muihin uskontoihin kuuluvista tavoista ja verrata vaikka eri uskontoihin kuuluvia toimituksia (esim. kastetta) meidän uskonnollem-me ominaisiin vastaaviin tapoihin. Haastatellut mainitsivat, että muita uskontoja edusta-vat ovat suvaitsevaisia, jos pysytään tiedon jakamisen tasolla. Suvaitsevaisuus ja rauhan-omainen elo syntyy siitä, että ollaan riittävän tietoisia muista kulttuureista ja uskonnoista. Asennoitumisemme perustuu tällöin tietoon eikä luuloon tai pahimmillaan ennakkoluu-loihin.

Uskontokasvatuksessa nähdään tärkeäksi kertomuksien ja kerronnallisuuden käyttäminen oma persoonallisuus mukaan ottaen. Taito kertoa asioista itselle ominaisella tavalla on to-della hieno asia. Lasten mielentilan vaistoaminen on haasteellista, mutta tärkeää. On ky-ettävä tunnistamaan, minkälainen tapa kertoa asioista puree minäkin päivänä. Etukäteen tarkasti lukkoon lyöty toimintatapa ei välttämättä tunnukaan oikealta sen jälkeen kun on huomannut, minkälainen ilmapiiri lasten keskuudessa vallitsee ja mitä he kulloinkin tarvit-sevat. Lapsilähtöinen toimintatapa on uskontokasvatuksessakin paras lähtökohta. Lasten tulee myös saada osallistua eikä olla vain kuuntelijoina. Uskontokasvatuskin on vuoro-vaikutusta, ja on oltava kiinnostunut siitä, millä tavalla lapset oppivat asioita parhaiten ja kuinka oppimisesta tehdään lapsille mieluinen asia. Konkreettisuuden, kuten nukketeat-terin tai lattiakuvien käytön on todettu toimivan käytännössä parhaiten. Tarvitaan lisäksi rohkeutta ja mielikuvitusta, jotta osaa kuvittaa kertomukset oikein ja ymmärrettävästi. Ahteenmäki-Pelkosen (1993) mukaan päivähoidon uskonnollisen kasvatuksen ammatilli-nen toteuttaminen edellyttää kykyä tarkastella asioita samanaikaisesti lapsen, oppisisällön ja kasvattajan välisen vuorovaikutuksen näkökulmasta. Tuohon vuorovaikutukseen kyt-keytyvät myös lasten vanhemmat, muut kasvattajatahot sekä ympäröivä yhteiskunta.

Uskonnollis-katsomuksellisen kasvatuksen toteuttamisessa on apuna seurakunta, josta lainataan materiaaleja ja jonka työntekijöiden kanssa kierrätetään ideoita ja vaihdetaan ajatuksia. Keskustelua seurakunnan lastenohjaajien kanssa pidetään tärkeänä, koska us-kontokasvatuksen antamisen edellytyksenä on muun muassa se, että tietää mistä puhuu. Riittävä taustatieto ja teoriatietämys sekä uusien menetelmien opetteleminen parantaa us-kontokasvatuksen laatua. Päivähoidon uskontovastaavat kokevat hyväksi, että seurakunta ottaa heidät mukaan uskontokasvatuspäiviinsä tai pyhäkoulusymposiumiin tai muihin ammattitaitoa edistäviin tapahtumiin. Jotkut uskontovastaavista käyvät pyhäkouluopet-tajien tapaamisissa. Kaikki päivähoidon työntekijät eivät kuitenkaan huoli tai osaa ottaa vastaan apua seurakunnan taholta.

∆ Päivähoidon uskontokasvatuksen mentorointi

Lastenohjaajien työnkuvaan tullee tulevaisuudessa yhä enemmän kuulumaan päivähoi-don uskontokasvatuksen tukeminen. Seurakunnissa työn painoa siirretään päiväkodeissa toteutettavista toiminnoista mentoroinnin suuntaan, joten koulutuksen tulisi antaa val-miuksia tällaiseen työskentelytapaan. Tavoitteena on, että päivähoidossa alettaisiin entistä

70

enemmän huolehtia itsenäisesti uskontokasvatuksesta sen sijaan, että se sälytetään seura-kunnille. Kuten edellä mainittiin, olisi tärkeää mieltää, että seurakuntien työntekijöiden pitämät hartaudet ja pyhäkoulut eivät ole vasun tarkoittamaa uskonnollis-katsomukselli-sen orientaation mukaista toimintaa.

Käytännössä mentorointi edellyttää, että päivähoidon kanssa yhteistyötä tekevä seurakun-nan työntekijä kykenee näkemään, minkälaista yhteistyötä päiväkodissa kaivataan ja tarvi-taan. On siis osattava arvioida, onko henkilökunta jo valmis mentorointiin vai tarvitaanko vielä erityisten hetkien pitämistä lapsille. Useiden haastateltujen mielipide oli, että siirty-misen mentorimaiseen tapaan toimia tulisi tapahtua vähitellen. Jotta mentorointia voidaan toteuttaa syvällisemmin, on rakennettava hyvä ja luottamuksellinen suhde päivähoidon henkilökuntaan. Yhteistyön kannalta on tärkeää, että lastenohjaaja tietää, mistä puhuu, ja että hän osaa neuvoa, millä tavalla kannattaa puhua esimerkiksi Raamatun kertomuksista ja miten niitä voi työstää. Lastenohjaajan on osattava tukea päiväkoteja sekä antaa välineitä ja vinkkejä. Hänen on myös kyettävä pohtimaan asioita yhdessä päiväkodin väen kanssa. Oma työ on hallittava hyvin, ja oman suhteen uskontoon on oltava kunnossa.

Haastatellut painottivat, että juuri valmistuneen, nuoren lastenohjaajan ei välttämättä pysty heti työuransa alussa toimimaan uskontokasvatuksen mentorina, mutta perusval-miudet mentorina toimimiseen olisi hyvä olla, jotta muualla voitaisiin keskittyä jatko- ja syventävään koulutukseen. Koulutuksessa olisi ehkä mahdollista tutkia mentoroinnin nä-kökulmaa ja haltuun ottamista työssäoppimisjaksojen aikanakin. Haastatellut myös koki-vat, että lastenohjaajakoulutuksessa tulee jo nykyisellään paljon sellaista tietoa, että valmis-tuvilla lastenohjaajilla on perusvalmiudet toimia mentorina päivähoidon puolella.

3.4.3 Kristillisen kasvatuksen osaaminen

Seurakunnan lastenohjaajan työn pääsisältönä on kristillisen kasvatuksen antaminen lap-sille. Työn lähtökohtana pidetään kirkon kasteopetusta ja sen tärkeyttä. Tehtävänä on tu-kea kodeissa tapahtuvaa kristillistä kasvatusta ja lasten hengellistä kasvua. Tätä sanomaa lastenohjaajat välittävät muun muassa pitämällä hartauksia, joihin kuuluu lauluja, ruko-uksia, kynttilöitä ja hiljentymistä. Kirkkovuoden tapahtumia ja Raamatun kertomuksia tulee tuoda esille rikkaalla ja monipuolisella tavalla, mihin kuuluu kristinuskon sanoman havainnollistaminen lapsille siten, että heidän on se mahdollista ymmärtää. Tässä tehtä-vässä onnistumiseen vaaditaan haastateltujen mukaan omaa näkemystä, vakaumusta, mie-lenkiintoa asioita kohtaan, Raamatun tuntemusta ja taitoa olla tekemättä kristillisestä kas-vatuksesta liian raskasta lapsille.

”Minusta pitää tietää semmoset perusasiat, tärkeät asiat ja sitten tajuta myöskin se, että tämä kris-tillinen kasvatus, se ei ole mitään hirvittävän semmosta ilmassa liitävää, teologista, vaikeasti tavo-teltavaa asiaa vaan se on hyvin lähellä elämää mun mielestä. Mä olen ajatellut niin, että kun taju-aa sen, että miten lähellä elämää, toisesta välittäminen, toisen huomioiminen, pyhän kokeminen, tämmösten asioitten merkitysten tarjoaminen lapsille, että antaa tämmösiä mahdollisuuksia kokea erilaisia asioita ja sitten se näkyy niin monessa asiassa. Minusta se arki tarjoaa hirveästi lapsille ja meille mahdollisuuksia puhua kaikenlaisista asioista. Kristillisyys ja kristillinen kasvatus on minun mielestäni hyvin paljon muutakin kuin Raamatun esim. kertomusten käsittelemistä lasten kanssa. Minusta se on just sitä elämää, miten me kohdataan toisiamme ja miten ajatellaan, mikä on pyhää.” (iltapäiväkerhon ohjaaja, srk)

71

Kristillisen kasvatuksen haasteellisuus kumpuaa lasten kuuntelemisesta, heidän esittämis-tään kysymyksistä ja niihin vastaamisesta, toisin sanoen siitä, kuinka esimerkiksi hartauk-sista tehdään vastavuoroinen tapahtuma, jossa lapsi ei ole ainoastaan saavana ja vastaanot-tavana vaan myös antavana osapuolena.

”Niinkun tänään otettiin just Sakkeus-kertomusta ihan taas semmosella tavalla millä en ole kos-kaan, mutta joka tuntui, että tänään puri hyvin. Tuntui, että tänään lapset olivat siinä semmosessa mielentilassa, että ne tykkäs avata aina jonkun uuden asian ja minä aina vaan kysyin, että mitä-hän sitten tapahtuikaan… oltiin lattialla ja kaikki tuli konkreettisesti mukaan ja puhuttiin tästä anteeksiantamisesta ja -pyytämisestä, että kun Jeesus meni Sakkeuksen kotiin vaikka ei ollu… se tavotti kaikki lapset jotenkin se tapa. Vaikka olisi suunnitellut toimintatapoja, niin tänään se ei välttämättä menekään niin, ilmapiiri on nyt tällainen, että muistaa vaan sen oman persoonan sii-hen liittää, että se kertomus ei ole niinkun ulkopuolinen.” (lastenohjaaja, srk, päiväkerho ja avoin päiväkoti)

Uusia haasteita tulee lisäksi perhekerhoissa käyvien vanhempien huomioon ottamisesta. On tarpeellista pohtia, millä tavalla Raamatun tuntemusta ja kristillistä kasvatusta viedään aikuisten parissa eteenpäin, kuinka voidaan palvella yhtä aikaa sekä lapsia että vanhempia. Haastatellut näkivät tärkeäksi, että sisältö tehdään tavallisen elämän asiaksi ja yksinkertai-seksi, jotta vanhemmat eivät ajattele, että kyse on jostain ihmeellisestä ja vaikeasta asiasta.

Hartaudet ovat haastateltujen mielestä laaja-alaistuneet työn moninaistumisen myötä muun muassa siten, että kuulijoita saattaa avoimessa päiväkodissa olla läsnä monin ver-roin enemmän kuin vaikkapa päiväkerhon puolella työskenneltäessä. Kristilliseen kasva-tukseen saa välineitä muun muassa oman lahjakkuuden kautta: esimerkiksi laulutaito ja rohkeus laulaa helpottavat hartauden pitämistä. Uusien hengellisten laulujen oppiminen pitää omaa motivaatiota yllä ja antaa työlle sisältöä.

Haastateltujen käsitys on, että yhteiskunnassamme ollaan hyvin varovaisia kristillisten asi-oiden esiin ottamisessa. Kristillistä kasvatusta kohtaan esitetyt kriittiset kannanotot muun muassa vanhempien taholta lisääntyvät erityisesti kirkon tehtävissä niissä toiminnoissa, jotka toteutetaan yhdessä muiden tahojen kanssa. Jo nykyään ollaan usein varpaillaan jos-kus turhankin takia. Suomalaiset ovat niin hienotunteista kansaa, että yritämme kunnioit-taa toisista kulttuureista tulevien tai toiseen uskontokuntaan kuuluvien vakaumusta tinki-mällä omamme esiintuomisesta tai luopumalla siitä kokonaan.

”Vaikka kirkkomusiikki kuuluu meidän kulttuuriperinteeseen, mutta ei muskareissa uskalla, että joulunakin lauletaan Joulupuu on rakennettu, niin pitää pieni tauko pitää, että lähteekö ihmiset laulamaan: kiitos sulle Jeesuksemme.” (musiikkiterapeutti)

3.4.4 Ammatillinen identiteetti

Haastatellut kokivat, että seurakunnan lastenohjaajan on vaikea toimia työssään, mikäli hänellä ei ole kristillistä vakaumusta. Opiskeluaikana ei ole kovin vaarallista, jos oman va-kaumuksen suhteen on epäselvyyttä, kunhan on positiivinen asenne kristillisyyttä kohtaan ja perusarvot kunnossa. Työelämään siirryttäessä rasittaa jaksamista, jos tekee päivittäin työtä, jonka perusperiaatteiden kanssa ei ole itse samalla linjalla.

72

”Tännehän tulee melkein ihan pystystä metästä kaveri ja sitten se on vain sen koulutuksen käyny eikä se oo ikinä ollu kiinnostunu mistään seurakunnan toiminnasta, että tavallaan tämä vakaumus myös siihen, että sä oot kirkon työntekijä ja ne kirkon työn arvot ja nää tärkeet asiat, että mihin tää perustuu, että me tätä kristillistä kasvatusta annetaan ja se sitoutuminen siihen, että sitten kun mä lähdenkin tästä työstä tonne oven ulkopuolelle, niin mä olen sittenkin sitä samaa.” (nuorisotyönteki-jä, diakoni, perhekerhon ohjaaja)

Seurakunnan työntekijän ammatillisen identiteetin kehittymisessä omalla vakaumuksella on suuri merkitys. Kirkon työntekijän arvot eivät jää työpaikalle, vaan ne seuraavat mu-kana vapaa-ajalle ja työn ulkopuolelle. Kirkon työntekijä on kirkon työntekijä kokonais-valtaisesti. Oma vakaumus saattaa toisinaan tuoda vastaan vaikeita tilanteita. Vaikeaan tilanteeseen joutuu esimerkiksi jo pitkään työssä ollut lastenohjaaja, joka päivittää omaa osaamistaan ja joutuu antamaan näytön päivähoidossa, jolloin hänen on pohdittava sitä, kuinka osaa toteuttaa uskontokasvatusta ei-tunnustuksellisesti.

Haastatteluissa tuli esille, että jos uskontokasvatuksesta ja uskonasioista puhuminen on vaikeaa päivähoidon puolella, ei se ole aina sen helpompaa seurakuntaan siirryttäessä. Seurakunnan työntekijöillä pitäisi olla rohkeutta puhua uskonnosta, kristillisestä kasva-tuksesta ja omasta uskosta. Ei ole lainkaan itsestäänselvyys, että seurakunnassa työskente-levät puhuvat keskenään omasta vakaumuksestaan. Tämä voisi haastateltujen mukaan olla kuitenkin työskentelyn kannalta hedelmällistä.

Yhteiskunnan muussa kasvatustoiminnassa työskentelevän lastenohjaajan on täysin mah-dollista tehdä työtä menestyksekkäästi, vaikka omaa kristillistä vakaumusta ei olisikaan. Päivähoidon uskontokasvatus ei ole tunnustuksellista, joten sitä pystyy toteuttamaan, mi-käli asiat hallitsee teoreettisella tasolla ja osaa esittää ne lapsille uskottavasti ja ymmärrettä-västi. Asioiden uskottavasti esittäminen voi kuitenkin olla haasteellista, koska haastatellut olivat sitä mieltä, että lapset vaistoavat hyvin herkästi, jos ajatukset ja puheet eivät ole sopusoinnussa keskenään.

Ammatillisen identiteetin kehittymisen pohjana ovat hyvä itsetunto sekä elämänhallinnan taidot. Koulutuksen aikana tulee tukea opiskelijoiden kasvua ja kehittymistä siten, että terve ammatillinen itsetunto voi kehittyä. Tuki on yhtä tärkeää myös aikuisopiskelijoille, koska esimerkiksi oppimista kohtaan voi olla erilaisia pelkoja sekä epäilyksiä siitä, ettei ole riittävän hyvä. Muutamien haastateltujen mukaan lastenohjaajien tulisi seurakun-nissa toimiessaan pitää ääntä itsestään ja tuoda osaamistaan esille enemmän, mutta ku-kaan ei voi yksin saavuttaa jalansijaa työyhteisössään, mikäli työpaikan rakenteet eivät tue kaikkien työntekijöiden yhtäläistä osallistumista ja arvostuksen saavuttamista. Joissakin seurakunnissa tulisi nostaa lastenohjaajien työn arvostamista ja ottamista mukaan muun seurakunnan toimintaa, mikäli niissä halutaan saada nuoria, ammattitaitoisia ihmisiä las-tenohjaajiksi. Ammatillista rohkaisua tarvitaan myös ylätasolta. Muutamat haastatellut si-dosryhmien edustajat peräänkuuluttivat myös pedagogisen johtajuuden tason nostamisen tärkeyttä varhaiskasvatuspalvelujen työnantajatasolla. Lastenohjaajien ammatillinen pro-fiili on ammattikoulutuksen tason paranemisen myötä alkanut muutamissa seurakunnissa nousta, ja lastenohjaajien asema seurakuntatyön hierarkiassa on alkanut parantua. Tämän myötä lastenohjaaja pystyy tunnistamaan itsensä paremmin osaksi lapsi- ja perhetyön am-mattilaisten joukkoa.

Kuntien päivähoitopalveluissa vaatimusten ja resurssien välinen kuilu kasvaa haastatel-tujen mukaan tulevaisuudessakin. Työntekijän voi olla ajoittain vaikea hahmottaa omaa

73

rooliaan ja sitä, tuleeko työn pääsisältönä olla lasten tarpeisiin vastaaminen vai lisääntyviin perhetyön vaatimuksiin taipuminen. Ammatillinen identiteetti pohjautuu ammattiylpey-delle. Työhön sitoutuminen paranee, kun kokee voivansa olla ylpeä, iloinen ja onnellinen siitä, mitä tekee. Ammattiylpeys ja itseluottamus kasvaa saadun positiivisen palautteen kautta, ja hyvin hoidettu työ on mainosta kaikille lastenohjaajille. Haastatellut kokivat, että lapsi- ja perhetyön perustutkinto tarjoaa erittäin hyvät lähtökohdat laadukkaalle var-haiskasvatustyölle.

3.4.5 Palvelunäkökulma ja markkinointiosaaminen

Asiakkaiden tarpeiden tunnistaminen ja palvelunäkökulma korostuvat tulevaisuuden työssä myös varhaiskasvatuksessa. Asiakkaan kunnioittaminen lisääntyy, mikä ei tarkoita sitä, ettei hankalistakin asioista voisi ja pitäisi edelleen puhua. Myös seurakunnan eri toi-mintoja tulee kehittää pitäen silmällä sitä, minkälaista toimintaa vanhemmat kaipaavat. Eräs haastatelluista vanhemmista korosti, että jos esimerkiksi seurakunnan perhekerhossa äidillä ei ole hyvä olla, etsitään jokin muu paikka, minne lapsen kanssa hakeudutaan. Siten erilaisia avoimia kerhoja järjestävien tahojen on erittäin tärkeää pohtia sitä, mitkä ovat niitä asioita, joiden avulla pystytään edesauttamaan sekä lasten että vanhempien tarpeiden täyttymistä ja viihtyvyyden syntymistä.

”Siinä on tämä, että mitä ne ihmiset haluaa ja mitä ne tarvii, jos lähtee sieltä niistä ihmisistä niin se toimii. Ja täällä toimii kaikki sellaset, mitkä on lähteny niistä ihmisistä. Mutta jos mä täällä keksin pääni puhki ja sanon, että nyt alkaa tällanen ja tuollanen, niin en mä sinne niitä ihmisiä saa.” (nuo-risotyöntekijä, diakoni, perhekerho)

Tutkintorakenteita suunniteltaessa on huolehdittava siitä, että opiskelijat saavat valmiuk-sia asiakkaiden palvelemiseen ja niihin asioihin, joilla vanhempien toiveet voidaan ensin-näkin saada tietoon ja toiseksi toteuttaa. Päivähoidon puolella, varsinkaan kunnan jär-jestämässä päivähoidossa, ei ole katastrofaalista, vaikka vanhemmat eivät olisikaan aina täysin tyytyväisiä, koska ainakaan kovin nopeasti lapselle ei lähdetä etsimään uutta päivä-hoitopaikkaa. Tämä ei kuitenkaan vapauta velvollisuudesta tarjota laadukasta päivähoitoa. Hämäläisen (2006) mukaan suomalaisyritykset joutuvat tulevaisuudessa ottamaan käyt-täjien erityistarpeet ja mieltymykset aiempaa tarkemmin huomioon markkinoinnissa ja organisaatioiden toimintamalleissa. Tämä koskee haastattelujen mukaan siis myös muita kuin yritysten perheille tarjoamia palveluja. Väestön tarpeet ja mieltymykset ovat tulevai-suudessa aiempaa eriytyneempiä ja individualistisempia (näin on varsinkin yhteiskunnan hyväosaisimpien keskuudessa).

Yksityisellä puolella työskenteleminen vaatii lastenohjaajalta hyvin laajaa tietämys-tä ja osaamista sekä valmiutta tarttua jopa soppakauhaan keittäjän poissa ollessa. Vuorosuunnittelustakin huolehtii jokainen tarpeen tullen; on huolehdittava, että kai-kissa vuoroissa on tarpeeksi ihmisiä. Kaikkien on osattava tiedottaa, jos huomaa, että jotkut vuorot eivät toimi niin kuin pitäisi. Pienessä talossa kaikkien tulee hallita työt monipuolisesti, jolloin toisaalta on myös helppo kysyä neuvoa, jos jotain ei tiedä tai osaa. Sisäisen yrittäjyyden mukaisen asenteen omaksuminen auttaa yksityisellä puolella työskenteleviä.

74

3.5 Muita tulevaisuudessa tarvittavia työelämävalmiuksia

Seuraavia asioita ei otettu ensisijaisesti esille haastatteluissa. Monet muut asiat siis nousivat niiden yläpuolelle. On tietysti mahdollista, että kyseiset asiat ovat niin itsestään selvästi mukana työssä, ettei niitä enää tule edes ajatelleeksi tai niiden merkitys jää vähäisemmäksi muiden asioiden rinnalla.

3.5.1 Talousosaaminen

Kaikkien organisaatioiden toiminta on muuttunut entistä tulosvastuullisemmaksi myös talouden näkökulmasta. Talousosaaminen on vahvasti kytköksissä ekologiseen osaa-miseen – kierrätysmateriaalit ovat olleet jo perinteisesti haluttuja askartelumateriaaleja, samoin kuin entisöintiliikkeiden kangasmallit ja sisutusliikkeiden tapettinäytekansiot. Seurakuntien ja kuntien talouden kiristyessä on kaikkien työntekijöiden haasteena ym-märtää budjettisuunnittelun ja talouden seurannan periaatteet.

Haastateltujen mukaan lastenohjaajan tulee osata lukea kunnan talousarviota ja ottaa bud-jetti huomioon tilauksia tehdessään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että täytyy osata vilkaista, onko rahaa käytettävissä. Tähän riittäisi lyhyt orientaatio talousarvion tarkaste-lemisesta pintatasolla, koska lastenohjaajan ei tarvitse osata laatia budjetteja. Päivähoidon puolella lastenohjaajan on yhdessä muun henkilökunnan kanssa suunniteltava seuraavan vuoden materiaalitilauksia ja hankintoja ja sisällytettävä ne talousarvioon. Myös seurakun-nan puolella isompien hankintojen tarve on esitettävä siinä vaiheessa, kun budjettia laa-ditaan. Joissakin paikoissa lastenohjaajat suunnittelevat seuraavan vuoden henkilöstöra-kennetta muiden työntekijöiden kanssa. Lastenohjaajat saavat siis olla vaikuttamassa työn tekemisen edellytyksiin, mikä lisää oman työn mielekkyyttä.

Kehittämishankkeiden osalta päivähoidon johto huolehtii yleensä budjeteista, mutta mah-dottomia eivät ole nekään tilanteet, joissa henkilöstö tekee kehittämisprojektin budjetin. Seurakunnissa lastenohjaajat tekevät pieniä hankintoja ja tilittävät käteisrahat taloustoi-mistoon.

Perhepäivähoitajana työskennellessä tulee laskuttaa kuukausittain toteutuneet ateriakulut, joista saa ateriakorvauksen. Ateriakorvaus saattaa pitää sisällään myös askartelutarvikeku-lut, jolloin perhepäivähoitajan on pohdittava, minkälaisia askartelutarvikkeita on mah-dollista hankkia. Hyvin monilla kaupungeilla ja kunnilla ei ole varattuna rahaa esimerkiksi retkien tekemiseen, jolloin tarvittavat rahat on perittävä vanhemmilta (on varattava kul-jetukset ja laskettava summat lasta kohti, mutta varsinaisesti budjettiasioiden hallinnan osaamista tms. ei tarvita).

Yksityisellä puolella joudutaan keräämään varoja retkiä varten joko erilaisilla tempauksilla tai pyytämällä vanhemmilta. Lastenohjaajakin voi joutua vaikkapa hankkimaan ilmapal-loja tapahtumiin tai järjestämään ohjelmaa.

3.5.2 Aseptinen osaaminen ja hygieniaosaaminen

Haastateltujen mukaan hygieniaosaaminen on tärkeää lasten kanssa toimittaessa. Usein se on kuitenkin niin luonnollinen ja automaattinen osa toimintaa, että siihen ei välttämättä

75

kiinnitetä suurempaa huomiota. Alla on lueteltu niitä asioita, joita haastatteluissa tuli esil-le aseptiikkaan ja hygieniaan liittyen:

– hygieniapassi vaaditaan useissa yhteiskunnan varhaiskasvatusta tarjoavissa paikoissa– jokainen lapsiryhmien kanssa työskentelevä tarvitsee tietoa esimerkiksi tarttuvista

taudeista, täistä, kihomadoista sekä edellä mainittujen ennaltaehkäisystä– puhtaudesta huolehtiminen, käsien peseminen ensiarvoisen tärkeää– haavojen puhdistaminen.

Useita puhtautta edistäviä asioita ja tautien ennaltaehkäisemistä helpottavia keinoja ei voi olla oppimatta viimeistään työelämään siirryttäessä, koska ne tulevat toistuvasti vastaan arjen työssä. Toisinaan käy jopa niin, että lapset tietävät ja muistavat esimerkiksi käsien pesun tarpeellisuuden paremmin kuin aikuiset.

3.5.3 Lainsäädännön tuntemus

Lastenohjaaja kohtaa työssään tilanteita, joista selviytyäkseen hänen on erittäin tärkeää tun-tea ne lait, jotka ohjaavat varhaiskasvatusalalla työskentelevien toimintaa. Lainsäädännön tunteminen ei ole merkityksellistä ainoastaan asiakkaiden oikeuksien toteutumisen kan-nalta, vaan se turvaa monissa tapauksissa myös työntekijää itseään. Haastatellut mainitsi-vat muun muassa seuraavia työn kannalta tärkeitä lakeja ja sopimuksia, joihin tulee kiin-nittää huomiota jo koulutuksen aikana:

– päivähoitolaki (mm. aikuisten ja lasten suhdeluku)– lastensuojelulaki (osattava unissaan), täytyy myös tuntea reitit, joiden kautta toimi-

taan– laki iltapäivätoiminnasta– työaikalainsäädäntö– työsuojelulaki– työsuhdeasiat (esimerkiksi sairauslomat, mitä tarkoittaa työsuhteessa oleminen,

mitä on työaika ja mitä se ei ole)– eroperheet ja heidän kanssaan toimiminen (kenelle lapsen saa antaa mukaan, päivä-

hoitomaksut yhden huoltajan perheissä, kenellä oikeus saada lasta koskevaa tietoa tai tietoa päivähoidon tapahtumista yms.)

– lainsäädännön tuntemus tärkeää myös niissä tapauksissa, joissa vanhemmat perää-vät oikeuksiaan

– lapsen oikeudet– yksityisen päivähoidon valvontaan liittyvät asiat– salassapitoasiat, vaitiolovelvollisuus (on tiedettävä työntekijän oikeudet ja velvolli-

suudet)– työehtosopimus.

Kaikkia yllä lueteltujen lakien ja asiakirjojen sisältöjä tai muita toiminnan kannalta tärkeitä seikkoja voi olla vaikea tai jopa mahdotonta omaksua opiskeluaikana. Tärkeää onkin oppia tietämään, mistä tietoa voi tarvittaessa etsiä.

3.5.4 Työntekijöiden ja lasten turvallisuus

Työntekijän fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen työturvallisuus ovat työsuojelun lähtökoh-tia. Työntekijällä tulisi kaikilla mainituilla osa-alueilla olla sellaiset työn tekemisen puitteet,

76

että hän pystyy tekemään työtä ja jaksaa työssään. Lastenohjaajan fyysiseen työturvallisuu-teen liittyy hyvin vahvasti ergonomia, työasennot, joihin hän joutuu päivän mittaan taipu-maan lasten kanssa työskennellessään. Useat paikat on suunniteltu lapsia ajatellen, ja lasten kanssa työskentelevät saavat istuskella liian pienillä tuoleilla ja askarrella sekä pelata pöytien ääressä, joiden alle jalat eivät kunnolla sovi. Lasten nostelu ja pukeminen ovat niitä asioita, joiden ei usko työuran alussa kipeyttävän omaa kroppaa, mutta mielipide muuttuu yleensä siinä vaiheessa, kun ikää tulee lisää eikä asioille voikaan enää välttämättä tehdä mitään. Siten jo nuorilla työntekijöillä tulisi olla tietoa siitä, kuinka työskennellään omia niveliä säästäen. Lastenohjaajien työympäristö on lähes poikkeuksetta erittäin meluisa, mikä voi aiheuttaa ellei aivan kuulovaurioita niin ainakin väsymystä ja hermostuneisuutta. Haastatellut koke-vat, että lapsiryhmät ovat tänä päivänä äänekkäämpiä kuin aikaisemmin.

Lastenohjaajien tulee tunnistaa työpaikan ympäristössä olevia vaaroja. Useilla alueilla on varmistettava, että ovet ovat lukossa, jotta esimerkiksi päihtyneet ohikulkijat eivät pääse sisälle. On myös tiedettävä, miten toimitaan ja kuinka suojellaan itseä ja lapsia tilanteissa, joissa on väkivallan uhkaa. Turvallisuusohjeet, kuten paloturvallisuusohjeet, saattavat sotia lasten ja työntekijöiden turvallisuutta vastaan, sillä paloturvallisuuden vuoksi ovet tulisi pitää auki mutta rauhattomalla alueella sijaitsevassa päiväkodissa, iltapäivä- tai päiväker-hossa tämä on riski. Aina väkivallan uhkaa eivät aiheuta ulkopuoliset, vaan esimerkiksi joissakin iltapäiväkerhoissa lapset saattavat käyttäytyä väkivaltaisesti lastenohjaajaa koh-taan. Pienemmillä paikkakunnilla turvallisuutta lisää se, että yleensä lapset ja vanhemmat tunnetaan jo pidemmältä ajalta.

Yhtä tärkeää kuin huolehtia omasta työturvallisuudestaan on huolehtia lasten turvallisuu-desta päivän aikana. Lapset ovat alttiita tapaturmille, ja on ensiarvoisen tärkeää miettiä, kuinka tapaturmia voidaan ennaltaehkäistä. Erityisiä vaaran paikkoja ovat pihalla leik-kiminen, uloslähtötilanteet, putoamiset ja sisällä juokseminen (jopa saksia heilutellen). Myös leikkivälineiden ja tilojen turvallisuudesta tulee huolehtia. Hyvästä suunnittelusta ja varovaisuudesta huolimatta vahinkoja kuitenkin sattuu, joten ensiaputaidot ovat vält-tämättömät. Myös lääkinnällinen osaaminen on tärkeää, koska nykyään lapsilla on en-tistä enemmän erilaisia sairauksia, kuten diabetesta, astmaa ja epilepsiaa. Turvallisuuden kannalta on merkitystä myös sillä, että seurakunnankin lastenohjaajilla on puhelin aina saatavilla (näin ei välttämättä aina ole, jos työpari on sairastunut ja hänellä on kerhon ai-noa puhelin mukanaan kotona). Ryhmäkoko on yksi tekijä, joka vaikuttaa siihen, kuinka turvallisesti voidaan toimia. Yksin työskenteleminen on toisinaan turvallisuusriski, var-sinkin öisin muun muassa kunnan vuoropäiväkodissa. Jokaisen tulisi olla tietoinen siitä, minkälaisia riskejä työhön voi sisältyä. Mikäli yleistä tietämystä riskeistä ei ole, tapahtumia ja tilanteita ei pysty ennakoimaan eikä toimimaan niiden sattuessa rauhallisesti, vaan vaa-ratilanteet tulevat yllättäen ja täysin ennalta arvaamatta.

Lastenohjaajan on tunnettava retki- ja leiritoiminnan turvallisuusohjeet sekä yleensä seu-rakuntatoiminnan turvallisuusohjeet. Koska kasvaminen ammattiin ja ammatillisuuteen alkaa jo opiskeluvaiheessa, on mainitut turvallisuusohjeet sisäistettävä ja niihin on saa-tava valmiudet jo koulutuksessa. Työturvallisuuteen liittyvä lainsäädäntö on tunnettava. Johtavilla työntekijöillä on tieto työpaikkakohtaisista työturvallisuusohjeista, ja he pereh-dyttävät muita niiden mukaan toimimiseen, mutta lastenohjaajien on tunnettava perus-asiat. On myös ymmärrettävä, mikä on pelastautumis- ja turvallisuussuunnitelma. Tieto turvallisuusriskeistä korostuu perhepäivähoidossa, koska kodeissa on paljon sellaisia vaara-paikkoja, jotka päiväkoteja tai kerhopaikkoja suunniteltaessa on pystytty poistamaan.

77

Haastateltujen mukaan suuri merkitys työturvallisuuden kannalta on sillä, että osaa kysyä asioita, sanoa mielipiteitään ja toimia työyhteisössä rakentavasti. Hyvin yhteen pelaava työyhteisö on turvallisen työskentelyn perusta. Jos työyhteisössä esiintyy kiusaamista, oli-si jokaisella oltava tieto siitä, kuinka tulee edetä. Olisi hyvä osata myös tarkkailla omaa psyykkistä kuormittuneisuuttaan, jota saattaa pahentaa esimerkiksi työn pakkotahtisuus, lapsiryhmien suuruus tai se, ettei asioihin pysty aina itse vaikuttamaan (ks. myös luku Työhyvinvointi ja jaksaminen).

Turvallisuuden varmistamisella sekä kodeissa että kodin ulkopuolella on myös kääntöpuo-lensa. Lasten ympäristöstä on tehty hygieeninen siinä mielessä, että on karsittu kaikki tur-vallisuutta uhkaavat tekijät pois, jolloin samalla saatetaan menettää omaehtoisen liikkumi-sen tuomat hyödyt. Esimerkiksi metsässä seikkaileminen ei ole välttämättä niin turvallista kuin hiekkalaatikolla leikkiminen, mutta se tuo runsaasti iloa ja nautintoa sekä kehitty-mistä tukevia elementtejä lapsen elämään.

”Suorituspainotteisuus ja tietopainotteisuus on vieny sellaisen liikkumisen ilon ja tällaisen vapaan toiminnan riemun pois, että mä itse ainakin uskon, että monia oppimisvaikeuksiakin voitais en tiedä estää, mutta liikunta on aika merkittävässä osassa tällaisen… mä käytän sanaa, että liikunta hieroo aivoja, että sillä tavalla se vaikuttaa myös tällaisena oppimisvaikeuksia ennaltaehkäisevänä tai joissakin tapauksissa hoitavanakin asiana. Mä ainakin nään, että meidän lapset tänä päivänä liikkuu aivan liian vähän ja nimenomaan vapaata liikkumisen riemua ja luonnossa liikkumista tarvittaisiin enemmän.” (sidosryhmän edustaja)

3.5.5 Toimintatapojen kehittäminen työyhteisössä ja omassa työssä

Kunnan päivähoidossa työskentelevä ei voi olla törmäämättä kehittämisprojekteihin tai -hankkeisiin, työskentelipä missä päin Suomea tahansa. Usein hankkeet koetaan irralli-siksi omasta perustyöstä. Jotta kehittämisen kohteena olevat toimintatavat tai käytännöt jäisivät osaksi työyhteisön arkea, tulisi jokaisella työntekijällä olla kehittävä työote. Tällä tarkoitetaan sitä, että ajatellaan jatkuvan toiminnan tarkastelemisen ja kehittämisen ole-van olennainen osa työn tekemistä. Toimintatapoja kehitetään yhteistyössä työyhteisöön kuuluvien, yhteistyötahojen tai vanhempien kanssa. Kehittämisprojektit ovat oivallinen tilaisuus virittää keskustelua työpaikalla, mutta niihin osallistuminen ei saa lisätä kohtuut-tomasti työtaakkaa. Työnantajan on siis tarjottava puitteet yhteiselle keskustelulle ja työn kehittämiselle. Erilaiset kehittämishankkeet ovat lasten kanssa työskentelevien arkea myös tulevaisuudessa (ks. Kuntaliitto 2000).

Kehittämishankkeet liittyvät työyhteisön arvojen tarkastelemiseen, yksikön varhaiskas-vatussuunnitelman laatimiseen ja muuhun sellaiseen, joten on pystyttävä käynnistämään arvokeskustelua sekä kyseenalaistamaan ja luomaan yhteisiä arvoja. On ehkä tarpeen myös osata soveltaa varhaiskasvatussuunnitelman perusteita ja kunnan varhaiskasvatussuunni-telmaa käytännön työhön – tai kuten usein käytännössä tapahtuu, vääntää omat toimin-tatavat vasun kielelle. Usein työyhteisössä on yksi tai kaksi ihmistä, jotka ovat innokkai-ta lähtemään mukaan erilaisiin omaa työtä kehittäviin projekteihin. Tällöin he joutuvat toisinaan keksimään, kuinka toiset saadaan motivoitua mukaan. Tavallisesti työpaikalta nimetään vastuuhenkilö, joka käy projektin tapaamisissa ja tuo tietoa muille työntekijöil-le. Kaikkien on kuitenkin osallistuttava kehittämiseen. Lastenohjaajallakin tulisi olla roh-keutta lähteä mukaan hankkeisiin. Haastateltujen mukaan kommenttejaan esittävät usein

78

vain lastentarhanopettajat, mutta muillakin on varmasti tärkeitä näkökulmia ja tietämystä – on vain uskallettava avata suunsa ja luotettava omaan osaamiseensa.

Tulevaisuudessa jokaisella on oikeus ja velvollisuus ainakin yrittää vaikuttaa siihen, mitä tehdään ja kuinka tehdään. Toimintatapojen ja oman työskentelyn kehittäminen antaa lisää motivaatiota työn tekemiseen sekä ehkäisee kaavoihin kangistumista ja kyynisty-mistä. Työskentelyn mielekkyyden kannalta on tärkeää ymmärtää se laajempi konteksti ja puitteet, joiden osana itse toimii. Esimerkiksi seurakunnan lastenohjaajalla on hyvä olla perustiedot kirkon hallinnosta. Lisäksi jatkuvasti pohditaan, minkälaiset toiminta-tavat ja palvelut palvelisivat parhaiten lapsia ja perheitä. Vaatii vahvaa eri tahojen yhteis-toimintaa sekä halua, mielikuvitusta ja osaamista olla luomassa näitä uusia tapoja tehdä työtä.

3.5.6 Ekologisuus ja ympäristöosaaminen

Lastenohjaajan työnkuvaan kuuluu tulevaisuudessa myös ekologisten arvojen välittämi-nen lapsille. Haastateltujen mukaan ekologisten asioiden korostuminen työssä tulee muut-tamaan lastenohjaajilta vaadittavan yleissivistyksen sisältöä. Luontoon liittyvien asioiden tunteminen on tärkeää, jotta lapsille voi opettaa luonnossa liikkumista sekä luonnon kun-nioittamista ja tuntemista, ympäristön suojelua yleensä. Perusta kestävien kulutus- ja toi-mintatapojen omaksumiselle luodaan kodin ohella muun muassa varhaiskasvatuksen pii-rissä (Opetushallitus 2007). Luontoa ja elinympäristöä voi käyttää avuksi leikeissä ja luo-vuuteen kannustamisessa erityisesti niillä alueilla, joilla päiväkerho tai päiväkoti sijaitsee luonnon helmassa. Useissa paikoissa apuna on Suomen Latu ry:n kehittämä Metsämörri-satuhahmo, joka tutustuttaa lapsia luonnon ihmeisiin.

Kestävän kehityksen periaatteiden omaksuminen ei ole helppo asia kenellekään, mutta haastateltujen mukaan muna opettaa usein kanaa ekologisuudessa, eli nuoret ovat ottaneet nämä asiat paremmin haltuunsa kuin vanhempien ikäluokkien ihmiset. Lasten kanssa toi-mimista hankaloittaa se, että yhteiskunta ei aina tue kestävän kehityksen mukaista toimin-taa: päiväkodin jätteiden lajittelua ei ole läheskään kaikissa paikoissa mahdollistettu.

3.5.7 Verkko-osaaminen ja tekstinkäsittelytaidot

Tiedonhallintaosaamisen tai verkko-osaamisen merkitys kasvaa tulevaisuudessa. Lastenohjaajat pitävät yhteyttä sekä vanhempiin että yhteistyökumppaneihin sähköpos-tilla. Jos osaamista on, voi työssään saada tehtäväkseen vaikkapa päiväkodin kotisivujen päivittämisen ja lapsista otettujen kuvien käsittelemisen sekä niiden lisäämisen interne-tiin tai lähettämisen vanhemmille. Nämä ovat kuitenkin yleensä työntekijän harrastunei-suuteen liittyviä asioita, mutta jokainen työntekijä joutuu käyttämään tekstinkäsittelyoh-jelmaa ja muita tietokoneella olevia lomakepohjia toiminnan raportointiin. Valmistuvilla lastenohjaajilla on haastateltujen mukaan hyvät valmiudet tietokoneiden kanssa toimi-miseen.

Internet on tärkeä yhteiskunnallisen keskustelun areena. Netissä käydään keskustelua, joka vaikuttaa muun muassa arvoihin. Ammattikasvattajien on hyvä tietää, miten sillä foorumilla voi vaikuttaa. Internetistä saa myös runsaasti tietoa ajankohtaisesta varhaiskas-

79

vatustutkimuksesta ja kasvatustrendeistä sekä tulevista projekteista ja tapahtumista, jotka ovat hyödyllisiä omaa ammattitaitoa ajatellen.

Suuria haasteita työlle aiheuttaa se, jos työntekijöille ei anneta aikaa verkossa työskente-lemiselle. Ajan saaminen on kiinni muun muassa siitä, pidetäänkö verkossa toimimista samanarvoisena työnä kuin lasten kanssa toimimista. Tällä hetkellä tilanne on usein se, että tietokonetta työn tekemisen välineenä voi käyttää, jos aikaa muulta työltä jää – toinen vaihtoehto on jättää sähköinen yhteydenpito vapaa-ajalle.

3.6 Mikä on tärkeää tulevaisuuden kasvatustyössä?

Lasten ja perheiden kanssa työskentelyn merkitys ei haastateltujen mukaan tule vähene-mään tulevaisuudessa, päinvastoin. Koneet eivät tässä työssä voi koskaan korvata ihmisiä, ja kasvatusalan ammattilaiset vain paranevat vanhetessaan. Lapsuudessa ihmisen elämä on vasta alussa, ja silloin voidaan ja on tärkeää tarjota lapselle mahdollisuus kokea itsensä hyväksytyksi sellaisena kuin hän on. Vähintään yhtä merkityksellistä on tukea lapsen it-seluottamuksen rakentumista sen kautta, että lapsi tuntee olevansa pidetty ja että hänestä välitetään.

Haastatellut kaipaavat varhaiskasvatukseen lisää toiminnallisuutta, jonka avulla vanhem-pia sekä lapsen ja aikuisen varhaista vuorovaikutusta voidaan tukea ja näin tarjota mah-dollisuuksia jaksaa ottaa lapsi huomioon ja rakastaa häntä. Työn ydin on kuitenkin am-mattikasvattajan ja lapsen välisessä kohtaamisessa, jolle antaa perussävyn aito välittämisen ilmapiiri. Varhaiskasvatustyötä tekevien merkitys on perheiden tukemisessa, varhaisessa havainnoinnissa ja puuttumisessa äärettömän tärkeä, koska he työskentelevät lasten kanssa päivittäin ja pystyvät näkemään mahdollisia kehitysongelmia ja sitä kautta ehkäisemään niiden pahenemista.

Myös tulevaisuudessa lapsen saamaan tukeen ja kehitysmahdollisuuksiin yhteiskunnan varhaiskasvatuspalvelujen piirissä vaikuttaa henkilökunnan osaaminen, motivoituneisuus, ammattietiikka sekä jaksaminen. Lasta ei saisi nähdä vain työn kohteena, vaan häntä tulee pitää oman työn tärkeimpänä voimavarana – lapset ovat meidän kalleimpia aarteitamme. Lastenohjaajan motivaatiota pitää yllä ja parantaa vahva tulevaisuusorientaatio ja ajatus, että itsellä on mahdollisuus olla vaikuttamassa tulevaisuuteen ja lasten hyvinvointiin. Työn kannalta on tärkeää yhä voimistuva avoimuuden ja keskustelevuuden lisääntyminen kaik-kien toimijoiden keskuudessa. Työskentelyn kannalta tärkeitä asioita ovat yhteisöllisyys, vertaisryhmät, aito kohtaaminen ja rohkea yhteistyö sekä työyhteisöjen sisällä että eri ta-hojen välillä.

80

4 TULEVAISUUDEN VAATIMUKSIA LASTEN- OHJAAJIEN KOULUTUKSELLE

4.1 Opiskelija-aineksen haasteellisuus

Haastateltujen mukaan opiskelija-aines on muuttunut ja muuttuu edelleen haasteellisem-maksi. Opintojen parissa on paljon nuoria, jotka eivät välttämättä kykene siihen vuoro-vaikutukseen, jota kasvatustyössä tarvitaan. Pakkohaku on tuonut tullessaan opiskelijat, joilta motivaatio on hukassa ja joiden motivoimiseksi tarvitaan keinoja. Onko oikein tai järkevää, jos opettajien ajasta osa menee opiskelijoiden motivaation herättelemiseen? Tämä kaikki aika on poissa siltä tärkeältä työltä, jolla opiskelijoita valmistetaan lisäänty-viin työelämän haasteisiin. Opiskelijarekrytointiin on haastateltujen mukaan kiinnitettä-vä erityistä huomiota, koska lasten kanssa työskenteleviltä vaaditaan tulevaisuudessa vielä nykyistäkin enemmän. Alalle aikovilla on oltava hyvä psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen toimintakyky sekä opintojen päätyttyä syvälle selkäytimeen juurtunut varhaiskasvatuksen tuntemus.

Toisin sanoen lastenohjaajia kouluttavilla oppilaitoksilla on tulevaisuudessa kaksi mah-dollisuutta: ne voivat kiinnittää erityistä huomiota oppilaitoksiin valittavien nuorten edel-lytyksiin valmistua lastenohjaajiksi ja valmiuksiin tehdä laadukasta varhaiskasvatustyötä lasten parissa, tai jos oppilaitokset haluavat edelleen antaa kaikkien kukkien kukkia, mikä joidenkin mukaan liittyy osittain kansanopistojen luonteeseen, on huolehdittava siitä, että opiskelijoille luodaan mahdollisuuksia eheytyä ja hoitaa itseään. Opiskelijoiden on tär-keää käydä omat taustansa ja asiansa läpi ennen valmistumistaan sekä saada valmiuksia ja välineitä huolehtia henkisestä hyvinvoinnistaan myös tulevaisuudessa. Se, että itsellä on ollut vaikeuksia lapsuudessa, ei saisi olla ainoana syynä alalle hakeutumiseen ja alan koulu-tukseen pääsemiseen. Opettajilla on tärkeä rooli mielenterveyskuntoutuksessa, mikä tar-koittaa vähimmillään sitä, että opiskelijoiden vaikeuksia tunnistetaan ja niihin reagoidaan mahdollisimman varhain.

Haastatellut painottivat, että lastenohjaajat tekevät työtä omalla persoonallaan, minkä takia on hyvä kiinnittää huomiota siihen, minkälaisia ihmisiä alalle valmistuu. Jotkut haastatelluista pohtivat myös sitä, tarvittaisiinko lastenohjaajakoulutukseen korkeampi alaikäraja, koska suoraan peruskoulusta tulleet nuoret eivät välttämättä saa irti koulutuk-sesta niin paljon kuin ne, joilla on jo vähän enemmän iän tuomaa kypsyyttä, varmuutta ja uskottavuutta esimerkiksi vanhempien silmissä. Haastatellut kaipaavat alalle myös mie-hiä. Vuonna 2007 lastenohjaajista 99 % oli naisia, ja Kirkkohallituksen koulutusraportin (2007) mukaan miesten rekrytointiin alalle tuleekin kiinnittää huomiota. Vaikka naisten tarjoama varhaiskasvatus on laadukasta, on heidän joissakin asioissa mahdotonta korvata miehistä otetta lasten kanssa tehtävään työhön. Erityisesti miehiä tarvitaan alalle, koska avioerojen seurauksena useilta pieniltä pojilta puuttuu miehen malli – eikä miehen läsnä-olo tyttöjenkään elämässä ole huonompi asia.

81

Arjen kristillisyyden, toisten huomioon ottamisen ja arvostamisen, tulee edelleen olla luonnollisena osana lastenohjaajan koulutusta. Näiden asioiden painottuminen koulu-tuksen pohjana tulee tehdä tiettäväksi jo oppilaitoksiin hakeville valintakokeiden aikana, koska kaikille hakijoille ei ole selvää, mitä kristillisessä opistossa opiskeleminen merkitsee.

Opetuksen järjestämisessä on otettava huomioon monikulttuurisuus. Joustavuutta kai-vataan tulevaisuutta ajatellen lisää muun muassa näyttöjen suhteen. Näytön antaminen seurakunnassa pitäisi haastateltujen mukaan tehdä valinnaiseksi esimerkiksi toiseen us-kontokuntaan kuuluville opiskelijoille. Monikulttuurisuus on kuitenkin oppilaitoksissa rikkaus, koska sitä kautta saadaan luonnollisesti opetukseen mukaan käytännön työn kan-nalta tarpeellisia näkökulmia siihen, minkälaista on toimia toisista kulttuureista tulevien kanssa. Myös niillä opiskelijoilla, joilla ei ole kristillistä vakaumusta, tulisi olla mahdolli-suus valmistua lastenohjaajaksi esimerkiksi kunnan palvelukseen. Eräs haastatelluista pai-nottikin sitä, että kasvun ohjauksen kokonaisuuden ei pitäisi säilyä entisellään tulevassa tutkintorakenteessa. Jotta voitaisiin ennakoida tulevaisuutta, on lastenohjaajakoulutuk-sessa otettava huomioon nekin, jotka eivät aio suuntautua seurakunnan työtehtäviin ja kristilliseen kasvatukseen. Ovet tulisi avata myös maahanmuuttajataustaisille ja kirkkoon kuulumattomille opiskelijoille ottamalla heidän taustansa paremmin huomioon tutkinto-rakenteessa ja näytöissä, kuitenkin siten, että kaikkien opinnoissa säilyisi jatkossakin us-kontokasvatuksen osa.

4.2 Näkemykset ja kokemukset lastenohjaaja- koulutuksesta

Useat sekä kasvatusalan sidosryhmien, työnantajien että työntekijöiden edustajista pitävät lapsi- ja perhetyön perustutkintoa laadukkaana ja erittäin hyvänä ja kautta linjan parem-pana nimenomaan varhaiskasvatuksen tehtävissä toimimiseen kuin lähihoitajatutkintoa. Lastenohjaajan koulutus on vastannut melko hyvin työelämän vaatimuksia. Koulutuksen kautta on saatu välineitä erityisesti uskontokasvatuksen toteuttamiseen niin, että lapsi voi ymmärtää opetetut asiat. Uskontokasvatukseen liittyvät asiat ovat monilla painuneet taka-raivoon siten, että he kokevat niiden olevan omaa erityisosaamistaan.

”Ehkä ollu uskalluksesta kiinni ja muusta, että se on hyvin sellainen vaikea asia ainakin ennemmin ollu ohjata tai vetää toimintoja lapsille, että sain kyllä eväitä koulusta siihen uskontokasvatukseen lähinnä eniten.” (lastenohjaaja, yrittäjä, yksityinen päiväkoti)

”Lasten toiminnan ohjaamista tuli koulutuksessa tosi paljon, ei ollu mitään hankaluutta. Koulutuksen jälkeen on oikeestaan pystynyt ex tempore vetämään mimmosen tuokion vaan. Sitä oli meidän koulutuksessa tosi hyvin. (lastenohjaaja, yksityinen päiväkoti)

”Suunnitteluosaamista tarvitaan ja sitä oli koulussa paljon, minkä olen kokenut hyväksi. Yleensä suunnitelmiin joutuu tekemään muutoksia, mutta on hyvä, jos osaa tehdä pohjan ja yleislinjaukset.” (lastenohjaaja, esiopetus)

”Silloin kun opiskelin lastenohjaajaksi, meillä oli paljon etäopiskelua. Tietenkin se opettaa paljon itse etsimällä ja tekemällä. Mitä mä koin, että mitä mä sain, niin mä sain työharjottelusta kun mä me-nin seurakuntaan työharjotteluun, niin se opetti ja siellä sai tehdä, mutta koulusta olisin kaivannut enemmän valmiuksia, ihan konkreettista. Et kumminkin se on hirveen tärkeetä nämä hiljentymiset ja lapsi ja hartaus -aihealueena, että siihen olisin kaivannut enemmän panosta… mutta paljon oli tätä, että annettiin etätehtäviä ja sillä kuitattiin. Se on ihan erilaista kirjasta etsiä kirjatietoa kun se, että käytännössä pääsee tekemään, koska sitä lastenohjaajat työssä tekee.” (lastenohjaaja, srk)

82

”Itte oon omasta mielestäni yhdessä parhaista opiskellu ja saanu parhaan opetuksen, täytyy sanoa, että oon kyllä tyytyväinen.” (lastenohjaaja, yksityinen päiväkoti)

Ongelmana on kuitenkin se, että lastenohjaajien valmiutta työskennellä esimerkik-si kunnallisessa päivähoidossa ei ole tunnistettu tai tunnustettu monissakaan paikoissa. Haastatellut painottivat sitä, että lastenohjaajakoulutuksen tulee vastata yhtä lailla yhteis-kunnan tarpeisiin, ei pelkästään kirkon työllisyyden tarpeisiin. Lastenohjaajakoulutuksella ja siitä valmistuvilla lastenohjaajilla on tärkeä osa yhteiskunnan päivähoidon varhaiskas-vatuksen pedagogisen osaamisen tason nostamisessa. Kuntien päivähoidon palvelukseen haluavien mahdollisuuksia työllistyä tulisi edistää panostamalla nykyistä merkittävästi enemmän tiedottamiseen ja markkinointiin. Kaupunkeihin ja kuntiin päin on suunnat-tava runsaasti markkinointia ja tiedottamista lapsi- ja perhetyön perustutkinnosta ja sen antamista valmiuksista työskennellä yhteiskunnan varhaiskasvatuksen tehtävissä. Tämä on tärkeää myös syystä, jota muutamat haastatelluista pohtivat: estääkö lastenohjaajien työllistymistä kuntien varhaiskasvatuspalveluihin työnantajien mahdollinen harhaluulo, ettei kansanopistoista valmistuisi yhtä päteviä työntekijöitä kuin muista oppilaitoksista?

4.3 Ajatuksia lastenohjaajakoulutuksen kehitettävistä sisällöistä – yhteenvetoa haastattelujen tuloksista

Tulevaisuudessa työvoimaa tarvitaan sekä kuntien päivähoidossa että yhteiskunnan muus-sa varhaiskasvatustoiminnassa seurakunnissa ja järjestöissä. Näin ollen muun muassa työssäoppimisjaksot seurakunnissa ovat erittäin tärkeitä, jotta seurakuntatyön imagoa opiskelijoiden keskuudessa saataisiin nostettua. Haastatellut ovat huomanneet, että usein stereotypiat ja luulot siitä, mitä seurakunnissa työskenteleminen on, muuttuvat positiivi-sesti työssäoppimisjaksojen aikana. Suuri haaste kuitenkin on se, kuinka valmistuneiden sitoutumista työhön saataisiin lisättyä tai kirkollista identiteettiä luotua jo opiskeluaikana. Tutkinnossa nähdään runsaasti elementtejä, joiden kautta voidaan luovasti rakentaa uusia toimintatapoja ja valmiuksia toimintaympäristön vaatimusten mukaisesti (esim. avoin ker-hotoiminta). Työssäoppimisjaksot iltapäivätoiminnan puolella ovat ensiarvoisen tärkeitä, koska toisinaan esimerkiksi seurakunnan lastenohjaajat ovat haastateltujen mukaan halut-tomia työskentelemään iltapäiväkerhoissa niiden raskauden ja haasteellisuuden takia.

Kuten edellä on tullut esille, varhaiskasvatuksen pedagogisen osaamisen merkitys tulee lisääntymään tulevaisuudessa. Toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa jokainen las-tenohjaaja tarvitsee tietoa lapsen kasvusta ja kehityksestä, vaikka päävastuu olisikin esimer-kiksi lastentarhanopettajalla. Normaaliin lapsen kehitykseen liittyvät tiedot ovat ”oman työn tekemisen perusturvallisuuskysymys” (lastenohjaaja, srk). Kasvatustyössä tärkeitä asioita tulisi koulutuksen aikana painottaa kerta toisensa jälkeen, mutta jokaisella tulee olla lisäksi valmiuksia tiedon etsimiseen ja oman tietämyksensä lisäämiseen.

Tärkeää koulutuksessa on keskittyä siihen, mikä työssä on oikeasti merkityksellistä, eli lasten ja vanhempien kohtaamiseen. Lapsen kunnioittamisen tärkeyttä tulee korostaa koulutuksessa. Vanhemmat ovat avainhenkilöitä lasten hyvinvointiin ja heidän huo-mioimisensa ja heidän näkemyksensä ymmärtäminen on erittäin tärkeää lastenohjaajien työssä. Vanhempien kohtaaminen erityisesti silloin, kun ollaan lapseen liittyvien huolien äärellä, on useimpien mielestä erittäin haasteellista. Lastenohjaajien on tärkeää osata myös jakaa osaamistaan työyhteisössä kaikkien niiden hyväksi, jotka toimivat lasten ja perhei-

83

den kanssa, ja toisaalta pyytää apua niissä asioissa, joista itsellä ei ole täyttä varmuutta. Moniammatillista yhteistyötä ja verkostoissa toimimista ajatellen koulutuksessa tulisi kiinnittää paljon huomiota lastenohjaajien taitoihin ja rohkeuteen olla vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kanssa; ryhmätyöt sekä projektien suunnittelu ja toteuttaminen luovat sitä pohjaa, joka on aikanaan työelämässä selviämisen edellytys. Myös yhteiskunnallisen orientaation on hyvä tulla koulutuksessa selkeästi esille, eli on ymmärrettävä, missä maa-ilmassa eletään ja missä ovat ihmiset, joiden puoleen voi kääntyä. Tulevaisuudessa on yhä enemmän pystyttävä tukemaan vanhempia kasvatuksessa, ja avoimissa varhaiskasvatuspal-veluissa työskennellessään saattaa törmätä kodinhoitoakin koskeviin kysymyksiin.

Erityistä tukea tarvitsevia lapsia koskevien asioiden käsitteleminen koulutuksessa antaa tukea työhön sekä rohkaisua ongelmiin puuttumiseen ja vanhempien sekä työtoverei-den ja yhteistyötahojen kanssa asioiden esille ottamiseen ja asioiden viemiseen eteenpäin. Tietojen ja taitojen erityistä tukea tarvitsevien lasten ohjaamisesta pitäisi kulkea muka-na vahvasti kaikille yhteisenä opintoina (tätä mieltä olivat sekä seurakunnan että muun kasvatustoiminnan informantit). Omaa työtä ja lasten elämää helpottaa, jos osaa käyttää viittomia kielen tukena. Tärkeäksi haastatteluissa nähtiin, että koulutuksessa olisi parin kuukauden mittainen työssäoppimisjakso erityistä tukea tarvitsevien lasten parissa, minkä aikana näkisi, mikä kuntoutussuunnitelma on, mitä sinne kirjataan ja kuinka sitä arvioi-daan. Haastatellut kaipasivat tietoa erityisesti ADHD:stä, Aspergerin syndroomasta, yli-vilkkaista lapsista ja siitä, kuinka lasta voi ohjata ja tukea oikeasti ja kuinka lapsen saa ryh-män toimintaan mukaan. Lastenohjaajan ei tarvitse olla erityislasten suhteen asiantuntija, mutta hän tarvitsee perustietämyksen siitä, mitä erityistarpeita lapsilla voi olla, jotta hänen on helpompi etsiä työssä toimiessaan lisätietoa. Lastenohjaajat ovat kelpoisia työskentele-mään myös kuntien lastensuojelun tehtävissä (Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annettu laki (272/2005, 8 §), jolloin on kyettävä tunnistamaan erityistä tukea tarvitseviin lapsiin liittyvää problematiikkaa. Oman työssä kehittymisen sekä toiminnan suunnittelun kannalta on tärkeää osata havainnoida lapsia ja lasten si-toutuneisuuden astetta. On ymmärrettävä, mitä lapsilähtöisyys aidoimmillaan tarkoittaa. Myös erilaisten varhaista puuttumista vaativien asioiden tunnistaminen helpottuu, kun lasten havainnoiminen tulee luonnolliseksi osaksi omaa työtä.

Useiden haasteltujen näkemys oli, että lastensuojelulaki ja lastensuojelun kuviot on tun-nettava kuin omat taskunsa. Yhteiskunnan tarjoamissa varhaiskasvatuspalveluissa tai seu-rakuntien lapsi- ja perhetyössä työskentelevät tekevät merkittävää ennaltaehkäisevää lasten-suojelutyötä – mutta vain silloin, kun heillä on riittävät edellytykset varhaisen tuen tarpeen tunnistamiseen, puheeksi ottamiseen sekä lasten ja perheiden ohjaamiseen eteenpäin, mikä edellyttää tietoa esimerkiksi kunnan perhetyöntekijöistä ja uskallusta ottaa heihin yhteyttä. Haastatellut kokivat, että lastenohjaajakoulutuksella on todella paljon annettavaa sekä las-ten ja perheiden pahoinvoinnin vähentämisen että lastensuojelun ja perhetyön suhteen.

Pienryhmien ohjaamisen hallinta tulee olemaan yhä tärkeämpää. Lapsiryhmien koko kasvaa edelleen, jolloin lapsen yksilöllisistä tarpeista lähtevän toiminnan suunnittelun ja toteuttamisen edellytys tulevaisuudessa on, että kykenee jakamaan lapsia pienryhmiin, jolloin on mahdollista antaa huomiota kullekin lapselle yksilöllisemmin ja rauhoittaa las-ten ja aikuisten päivää. Tällöin helpottuu myös lapsen henkilökohtaisten tarpeiden ha-vaitseminen. Pienryhmät palvelevat lisäksi erityistä tukea tarvitsevien lasten kehittymistä. Ryhmien toiminnan kannalta merkittävässä roolissa ovat turvallisen ilmapiirin luomisen taidot.

84

Kestävään kehitykseen ja ekologisuuteen liittyvistä asioista tunnettiin monella taholla huonoa omaatuntoa. Haastatellut tiedostavat asiat, mutta niiden huomioon ottaminen käytännössä ei ole aina helppoa ja saattaa rajoittua lähinnä jätteiden kierrätyksen opetta-miseen lapsille tai luonnon tarkkailemiseen ja kunnioittamisen harjoittelemiseen. Alalle valmistuvilla tulee olla hyvät tiedot siitä, mitkä kaikki asiat edesauttavat maapallomme säilymistä tuleville sukupolville. Tärkeää on esimerkiksi pohtia, kuinka askartelutarvik-keiden valinnassa voidaan suojella luontoa, ja tarvitaan mielikuvitusta, jotta löydetään ympäristön kannalta parhaimmat ratkaisut. Käytettyjä materiaaleja voi hyödyntää hyvin monella tavalla lasten kanssa toimiessa, ja opiskelijat tarvitsevatkin kannustusta muun muassa kauppojen jätepahvien ”kerjäämiseen”. Se, mikä toisille on jätettä, voi olla oikea aarre lasten kanssa työskenteleville.

Useat haastatelluista kokivat, että koulutuksessa on liian vähän raamattuopetusta. Uskontokasvatus ja kristillinen kasvatus perustuvat raamatun opetuksiin, jolloin puut-teellinen Raamatun tuntemus pudottaa pohjan pois lastenohjaajan työhön keskeisesti kuuluvilta sisällöiltä. Raamatun hyvä tuntemus lievittää myös sitä jännitystä, mikä liittyy hartauden pitämiseen vanhempien ollessa paikalla esimerkiksi perhekerhoissa. On myös joitakin jaksoja, jotka on tärkeä toteuttaa lähiopetusjaksoina, kuten lapsi ja hartaus -jakso sekä Raamatun kertomusten kertomisen harjoitteleminen pienryhmissä sekä myös hiljen-tymisen harjoitteleminen ja niiden asioiden pohtiminen, joilla edesautetaan lapsen kykyä hiljentyä. Kristillisen kasvatuksen ja uskontokasvatuksen asiat tulee aina käsitellä opiskeli-joiden kanssa kahdesta näkökulmasta: mitä ne tarkoittavat yhteiskunnan varhaiskasvatus-palvelujen puolella, mitä taas seurakunnan työssä.

Laulujen ja leikkien ohjaamista kaivataan paljon, jopa enemmän kuin koulutuksiin tällä hetkellä sisältyy. Seurakuntien lastenohjaajat pitävät tärkeänä sitä, että lasten virret ovat tuttuja. Musiikkileikkiopetuksen, johon yhdistyy myös lasten liikkuminen ja kehollisuus, tuntemusta tarvitaan enemmän. Toivoipa eräs haastatelluista, että koulutuksen aikana voi-si opetella soittamaan jotain instrumenttia, koska lasten ja perheiden kanssa työskenneltä-essä tuo lisävarmuutta, jos pystyy lisäämään väriä toimintaan esimerkiksi soittimen avulla. Kaikki ilmaisutaitoihin liittyvä opetus menee haastateltujen mukaan perille parhaiten, kun omaksuttavia asioita saa harjoitella runsaasti käytännössä, esiintyä toisille opiskelijoille tai edes seurata sivusta. Liikunnan suunnittelemista ja ohjaamista sekä lasten aktiivisuutta edistävän toimintaympäristön suunnittelemisen taitoja tarvitaan myös.

Monikulttuurisuus ja sen tuomien haasteiden kanssa selviytyminen edellyttää taustatietoa eri kulttuureista ja uskonnoista sekä tietoa yleensä maahanmuuttajien kohtaamisesta, dia-logisuudesta ja suvaitsevaisuudesta, siitä, kuinka eri kulttuuritaustoista tulevien sopeutu-mista meidän yhteiskuntaamme voidaan helpottaa. On kyettävä asettumaan jollain tasolla esimerkiksi maahanmuuttajalasten vanhempien asemaan.

Verkostoissa työskenteleminen – joko kasvokkain tai bittiavaruudessa – on olennainen osa lastenohjaajan työtä tulevaisuudessa. Opintojen aikana onkin tärkeää luoda näkökul-maa työn tekemiseen verkon kautta. Jokaisen tulisi hallita ainakin sähköpostin käyttö, tiedonhaku internetistä sekä tekstinkäsittelyohjelma (usein Word).Tekstinkäsittelytaidot ja yleensä tekstin tuottaminen on alati kasvava osa lastenohjaajankin työtä. Tähän vai-kuttavat esimerkiksi lisääntyvä raportoinnin määrä päivähoidossa ja seurakunnan lapsi- ja perhetyössä sekä lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen päivähoidossa. Kaikesta ei suinkaan ole mahdollista selvitä suullisesti, vaikka suullinen ilmaisutaito on tärkeää sekä

85

lasten että aikuisten kanssa toimittaessa. Verkostoituminen on myös seurakunnan lasten-oh jaajien työssä tärkeää, erityisesti silloin, kun etsitään sellaisia uusia toimintatapoja, joi-den avulla saadaan yhteys perheisiin ja lapsiin.

Työnantajat painottivat, että työntekijästä, joka kykenee analysoimaan omaa ammatillista kasvuaan tai jolla on kykyä pohtia yhdessä esimiehen tai työkavereiden kanssa työn te-kemisen tapojaan, tulee huippukasvattaja. Itsetutkiskelun opetteleminen auttaa tunnis-tamaan omassa työssä tärkeitä asioita. Itsearvioinnin syvällisyyden saavuttaminen voi olla opiskeluaikana vaikeaa. Ei riitä, että kertoo, mitä on tehnyt tai mitä ei ole tehnyt työssäop-pimisjakson aikana. Kaikki haastatellut lastenohjaajat eivät kyenneet muistamaan, oliko opiskeluaikana saatu valmiuksia oman toiminnan tarkasteluun ja arviointiin, vaikka opin-not eivät olleet vielä kovinkaan kaukana menneisyydessä. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö koulutuksessa asioista olisi puhuttu, mutta niitä tulisi haastateltujen näkemyksen mukaan käsitellä eri yhteyksissä uudelleen ja uudelleen, jotta kyseiset taidot voivat siirtyä osaksi omaa työn tekemisen tapaa. Opiskelijoiden tulee pystyä tarkastelemaan asioita ko-konaisvaltaisesti ja soveltamaan tietojaan ja taitojaan eri yhteyksissä, mikä on haastateltu-jen mukaan vaikeaa monille.

Ammatillisen kehittymisen tulisi olla prosessinomaisena mukana koulutuksessa, alkaen siitä, kun opiskelija laatii HOPS:n. Yleisesti koettiin, että näytöt ovat lisänneet tarvetta itsearvioinnin ja reflektoinnin hallitsemiseen ja ne ovat myös herkullisia tilanteita harjoi-tella näitä taitoja käytännössä. Toisaalta kuitenkin nähtiin, että aikuiskoulutuksen suo-rittaminen irrallisina kokonaisuuksina on ristiriidassa ammatillisen kehittymisen kanssa (samoin se, jos koulutuksessa on paljon etäopintoina suoritettavia jaksoja). Yleensä niitä asioita, jotka auttavat jäsentymään työyhteisöön, on tärkeää miettiä koulutuksenkin aika-na. Työnantajat hakevat työntekijää, joka kykenee sitoutumaan työyhteisöön, ottamaan vastuuta itsenäisesti, mutta tekemään myös yhteistyötä ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Sooloilija ei menesty työssään tulevaisuudessakaan.

Lastenohjaajat tarvitsevat yleistason tuntemusta talousasioista, samoin kuin tietoa työ-turvallisuudesta, hygieniasta ja aseptiikasta, mutta kussakin työyhteisössä sovitaan vielä käytännön pelisäännöt ja käydään läpi esimerkiksi turvallisuussuunnitelma työsuhteen al-kaessa. Työntekijöiltä vaaditaan lähes poikkeuksetta hygieniapassi, ja ensiapu I:n on oltava voimassa. Yksityisellä puolella työskenneltäessä tarvitaan tietoa byrokratiasta, joka liittyy muun muassa kaupunkien yksityistä päivähoitoa koskeviin valvontatoimenpiteisiin (kuin-ka paljon ja mitä kaikkea valvoo, aluevastaavan käynneistä: miksi käy ja mitä kaikkea haluaa tietää käynneillään, erilaisten lomakkeiden täyttäminen yms.). Tietoa kaivataan myös siitä, voiko yksityinen päiväkoti järjestää esiopetusta. Yksityisellä puolella työskentelemisessä pai-nottuu yrittäjyysnäkökulma sekä päivähoidon markkinointi ja siihen vaikuttavat asiat.

Jo koulutuksen aikana on tärkeää käsitellä työn hyviä ja huonoja puolia, kuormittavia asioi ta ja myös niitä asioita, joiden avulla yhä haastavammaksi muuttuvassa työssä voi jak-saa. Opiskelujen aikana on ensiarvoisen tärkeää saada tietoa ja erityisesti kokemuksia it-sensä hoitamisen tavoista ja työssä kohdattavien tuskallisten asioiden käsittelyn keinoista. Työnohjauksen tärkeyttä painottavat keskustelut opiskeluaikana eivät mene hukkaan ke-nenkään kohdalla, ja on hyvä kannustaa opiskelijoita sekä yksilö- että ryhmätyönohjauk-sen vaatimiseen työelämässäkin. Sellaista, mitä ei tiedä, on vaikea vaatia. Ei olisi haitallista, vaikka asioita käytäisiin opiskelijoiden kanssa läpi työnohjauksellisesti jo opiskeluaikana, jolloin tuntumaa tämänkaltaiseen asioiden työstämiseen saisi jo ennen työelämään siirty-

86

mistä. Vaikeiden ja jaksamista koettelevien asioiden käsittelemisen laiminlyöminen ram-pauttaa ja tekee työntekijöistä ruutitynnyreitä, jotka eivät työssään kykene täysipainoisesti ottamaan huomioon lapsia tai perheitä.

4.4 Koulutuksen ja työelämän välinen vuoropuhelu

Opiskelija on joissakin tapauksissa viestinviejä työelämälle, koska hän saattaa työssäoppi-mispaikassa tai ensimmäisessä työpaikassaan kiinnittää huomiota sellaisiin koulutuksessa oppimiinsa asioihin, joihin työpaikalla ei ole vielä herätty. Esimerkkinä tällaisesta on yk-sikkökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja niiden yhteys käytännön työn tekemiseen sekä niiden käyttö suunnittelun pohjana on ymmärrettävä läpikotaisin. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteita täytyy osata lukea kriittisesti ja soveltaa, jotta suunnitelma palvelisi yhtenä laadukkaan varhais-kasvatustoiminnan toteutumisen edellytyksenä päivähoidon puolella – sen yhtenä tarkoi-tuksena on virittää keskustelua työyhteisön jäsenten välillä ja vanhempien kanssa. Vasu on aikuisen työväline, joka auttaa lapsen kasvuympäristön rikastuttamisessa ja valmiuksien luomisessa lapselle. Vasua apuna käyttäen voidaan pohtia, mitä tietoja ja taitoja lapsi tulee tulevaisuudessa tarvitsemaan.

Haastateltujen mukaan opettajien työelämäjaksot ovat puolestaan ehdoton edellytys laa-dukkaan opetuksen toteutumiselle. Jos opettaja toimii työssään pääsääntöisesti siten, että hänen lähes ainoa yhteytensä työelämään ovat opiskelijoiden työssäoppimisjaksot, käy helposti niin, että opetushenkilöstö vain kuvittelee tietävänsä, mitä työelämässä tapahtuu – tai vaikka tietäisikin suuntaviivat, ei pysty tuomaan opetukseen mukaan tunnetta, jonka voi saavuttaa vain omakohtaisen kokemuksen kautta. Lasten ja perheiden tarpeet ja hätä tai uskontokasvatuksen tai kasvatuskumppanuuden haasteellisuus tulevat käsin kosketel-taviksi vasta, kun niiden kanssa joutuu kasvotusten. Haastatteluissa tuli esille, että opetta-jilla saattaa olla epärealistisia käsityksiä lastenohjaajien työn sisällöistä työelämässä (kuten käsitys, että lastenohjaajan ei tarvitsisi laatia itsenäisesti lapsen varhaiskasvatussuunnitel-maa yhteistyössä vanhempien kanssa tai käydä kasvatuskeskusteluja), jolloin opiskelijoille saattaa välittyä vääränlainen kuva siitä, minkälaista työ tulee olemaan käytännössä. Jotkut asiois ta saattavat olla sellaisia, jotka eivät oikeasti kuuluisikaan lastenohjaajalle, mutta kaut-ta linjan he kuitenkin joutuvat työssään sekä nykyään että tulevaisuudessa kyseisiä asioita tekemään. Tilanne voidaan ratkaista joko kehittämällä toimintaympäristöä vastaamaan paremmin lastenohjaajien osaamista tai pitämällä lastenohjaajien osaaminen toimintaym-päristön vaatimusten tasolla. Lisää tietoa tarvittaisiin siitä, mitkä tehtävät missäkin paikas-sa käsitetään lastenohjaajan työnkuvaan kuuluviksi.

Kysymykseen muiden kuin kristillisten opistojen mahdollisuudesta tarjota lastenohjaaja-koulutusta haastatellut vastasivat varsin epäillen. Mikäli mikä tahansa muu taho kuin kris-tilliset opistot kouluttaisi lastenohjaajia, kirkko joutuisi todennäköisesti suunnittelemaan oman tutkinnon, koska seurakunnissa työskenteleminen siirtyisi luultavasti erikoistumis-opintoihin, jolloin lastenohjaajien ammatilliselta identiteetiltä putoaisi pohja pois. Lisäksi iltapäivätoiminta lisääntyy myös seurakunnan piirissä, ja lapsi- ja perhetyön perustutkinto antaa hyvät valmiudet siinä työskentelemiseen. Ongelmaksi nähtiin siis erityisesti se, että jos kristillinen kasvatus ei ole mukana koulutuksessa koko tutkinnon matkalla, se jää irral-liseksi, ja näin pelätään tapahtuvan, jos lastenohjaajakoulutus tulee osaksi muidenkin kuin kristillisten opistojen koulutustarjontaa.

87

5 JOHTOPÄÄTÖKSET JA KEHITTÄMIS- EHDOTUKSET

Yhteenvetona haastatteluista ja analyysin johtopäätöksinä esitetään alla ehdotuksia lapsi- ja perhetyön perustutkinnon kehittämisen pohjaksi.

Kasvatustyöhön ei esitetty suuria muutoksia tai lisäelementtejä, mutta joidenkin asioiden merkitys tulee kasvamaan tulevaisuudessa, ja niitä tulisi painottaa koulutuksessa enem-män. Varsinkin erityistä tukea tarvitsevien lasten määrän lisääntyminen yhteiskunnan tar-joamien palveluiden piirissä tulee ottaa huomioon tutkinnon perusteita uudistettaessa. Myös monikulttuurisuus ja monimuotoisuus, lapsiryhmien haasteellisuus, yhteistyön li-sääntyminen eri toimijoiden välillä sekä lapsille ja perheille suunnatut uudet toimintamuo-dot lisäävät vaatimuksia työssä tarvittavalle osaamiselle ja oman jaksamisen edellytysten tunnistamiselle. Koska opiskelija-aines on viime vuosina muuttunut haasteellisemmaksi, olisi tarpeen löytää niitä välineitä, joiden avulla voidaan tunnistaa aikaisempaa paremmin hakijoiden joukosta ne, joilla ei ole sopivia luonteenominaisuuksia tai perusvalmiuksia vaativaan lapsi- ja perhetyöhön tai riittävää opiskeluaikana ja työelämässä tarvittavaa toi-mintakykyä sekä elämänhallintaa. Olisi myös pystyttävä auttamaan niitä opiskelijoita, joi-den ongelmat syntyvät tai tulevat esille vasta opiskeluaikana, sekä löydettävä ratkaisuja ti-lanteisiin, joissa opiskelijan oikeus opintoihin ja lapsen oikeus tasapainoiseen, turvalliseen aikuiseen ovat ristiriidassa keskenään.

Lastenohjaajat ja yleensäkin kasvatustyötä tekevät ovat yhä haasteellisemman työn edessä. Pitäisi hallita erinomaisesti lasten kehitykseen ja kasvuun sekä hoitoon ja ohjaukseen liit-tyvät asiat, mutta samanaikaisesti pidettävä mielessä vanhemmat ja yhteistyö heidän kans-saan sekä sitä kautta tunnistettava lapsen kasvuympäristön piirteitä. On myös pidettävä suhteita yllä erilaisiin sidosryhmiin, kuten lastensuojeluun, sosiaalityöhön, neuvoloihin ja kouluihin. Kasvatuskumppanuus ja yhteistyö eri tahojen kanssa on tärkeää, mutta on muistettava, mitä varten työtä tehdään – lapset ovat pääasia, ja heidän kanssaan käytettä-västä ajasta ei saa varastaa suhteettomasti muihin toimintoihin. Lasten kanssa toimimisen tärkeyttä eli lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyvän tiedon merkitystä ei saa unohtaa – muuten mennään pahasti metsään.

Lastentarhanopettajien puuttuminen tai vähäisyys päivähoidossa sekä lastenohjaajien työnkuvan laajeneminen esimerkiksi seurakunnissa lisää lastenohjaajien osaamisvaatimuk-sia. Lastenohjaajien ammattitaitovaatimuksia lisää se, että he ovat monesti ”tasavertaisina” muiden työntekijöiden rinnalla suunnittelemassa toimintaa ja tekemässä tiivistä yhteistyö-tä vanhempien kanssa. Lastenohjaajat saattavat kantaa yhtä suurta vastuuta muun muas-sa toiminnan suunnittelusta ja lasten toiminnan ohjaamisesta kuin lastentarhanopettajat. He käyvät keskusteluja vanhempien kanssa lapsen varhaiskasvatussuunnitelman pohjalta, huolehtivat lapsen perushoidosta, havainnoivat lapsia ja tarkkailevat kehitysviivästymiä tai muita erityisen tuen tarpeita, ottavat asioita puheeksi vanhempien kanssa, ohjaavat heitä eri palveluiden piiriin sekä tekevät yhteistyötä eri tahojen kanssa riippuen siitä, minkä-laista tukea ja apua milloinkin tarvitaan. Lastenohjaajat ohjaavat lasten leikkiä, toimivat

88

uskontovastaavina päivähoidossa, seurakunnan puolella toimiessaan yrittävät ohjata päi-vähoidon henkilökuntaa omatoimisuuteen uskontokasvatuksessa, vetävät perhekerhoja tai toimivat erilaisilla diakonisen perhetyön kursseilla – tehtävien ketju on loputon.

Lastenohjaajien työhön saattaa siten kuulua tehtäviä, joiden hallintaa ei omaksuta kou-lutuksen aikana, kuten esiopetuksessa lastentarhanopettajan sijaisena toimiminen. Tarvitaanko siis tarkempaa valvontaa valtion taholta, täydennyskoulutusta vai perustut-kintoon uusia tai laajempia sisältöjä (jotka jo nyt ovat useiden mukaan erittäin laajoja toisen asteen koulutusta ajatellen), jotta lasten oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ja opetukseen ei vaarannu? Opiskelijoiden tulee koulutuksen aikana saada tietoa myös sii-tä, minkälaisia töitä heidän ei ole tarpeen tehdä tai joita he eivät saa tehdä – mistä asioista tulee jonkun toisen huolehtia.

Opiskelijoiden on tärkeää tietää, mitä työelämä tuo tullessaan. Näihin asioihin saa kos-ketusta työssäoppimisjaksoilla, yhteiskunnan lapsia sivuavaa keskustelua ja kirjoittelua seuraamalla sekä olemalla vuorovaikutuksessa työelämässä toimivien kanssa. Koulutuksen sisällä tulee pohtia sitä, kuinka nuoret opiskelijat ja jo pitkään työssä olleet aikuiset saa-daan vuoropuheluun koulutuksen aikana. Eräs näkökulma on päivähoidon uskontokas-vatuksen mentorointi, minkä suuntaan seurakuntakin lastenohjaajien työtä ohjaa. Mikäli se järjestettäisiin jo perustutkinnon yhteydessä, kuten muutamat haastatellut esittivät, mukaan ryhmiin olisi kenties mahdollista ottaa seurakunnan lastenohjaajia, joilla on ha-lukkuutta suorittaa mentorointikoulutus. Tällöin saataisiin toivon mukaan syntymään hedelmällistä keskustelua, ja nuorilla lastenohjaajaopiskelijoilla olisi oivallinen tilaisuus saada realistista tietoa työelämän käytännön asioista ja ongelmista. Tämä edistäisi jokaisen osallistujan omaa ammatillista kehittymistä. Jos oppilaitoksilla on mahdollisuus tarjota perusopetuksen opintojaksoja täydennyskoulutuksena jo alalla toimiville, ei synny tilan-netta, jossa opiskelijat pohtivat asioita keskenään, ilman luonnollista yhteyttä kenttään. Myös pienimuotoiset työelämäprojektit opintojen aikana valmistaisivat tavoitehakuiseen suunnitteluun ja oman työn kehittämiseen itsenäisesti sekä yhdessä muiden kanssa. Ne auttaisivat lisäksi pohtimaan asioita työelämän sekä lasten ja vanhempien tarpeiden poh-jalta. Käytännön työn kosketuspintaa koulutukseen tuovat omalta osaltaan osaamistarve-kartoitukset, joissa opetussuunnitelmia kehitetään työelämän edustajien näkemysten poh-jalta. Haastatellut olivat otettuja siitä, että heiltä kysytään mielipiteitä tutkintorakenteita uudistettaessa, ja lisäksi toivottiin, että näin toimittaisiin jatkossakin. Oppilaitosten on huolehdittava niin pitkälle ja niin hyvin kuin pystyvät opiskelijoiden valmiuksista selviytyä työelämässä, mutta sen jälkeen on luotettava siihen, että elämä ja työ opettavat valmistuneita. Esimerkki on usein paras opettaja, joten oppilaitoksissa opis-kelijoiden arvoihin ja ammattitaidon kehittymiseen vaikuttaa se, kuinka opettajat heihin suhtautuvat. Välittävä suhtautuminen siirtynee edelleen lastenohjaajan ja lapsen väliseen suhteeseen.

Vahva ammatti-identiteetti sekä syvällinen oman työn hallinta ja kehittämisen osaaminen voivat syntyä vasta kertyneen työkokemuksen myötä. Näin ollen on tärkeää kehittää lapsi- ja perhetyön perustutkinnon ohella myös lisä- ja täydennyskoulutusta.

89

LÄHTEET

Ahteenmäki-Pelkonen, L. 1993. Päivähoidon uskontokasvatus. Karisto Oy.Hämäläinen, T. 2006. Kohti hyvinvoivaa ja kilpailukykyistä yhteiskuntaa. Kansallisen en-

nakointiverkoston näkemyksiä Suomen tulevaisuudesta. Sitra.Karila, K. & Nummenmaa, A. R. 2001. Matkalla moniammatillisuuteen. Kuvauskohteena

päiväkoti. WSOY.Kaskela, M. & Kekkonen, M. 2006. Kasvatuskumppanuus kannattelee lasta. Stakesin op-

paita nro 63. Helsinki.Kuula, A. 2000. Toimintatutkimus. Kenttätyötä ja muutospyrkimyksiä. Tampere:

Vastapaino.Metsämuuronen, J. 2001. Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuutta etsimässä. International

Methelp Ky.Ojanen, M. 2005. Elämän mieli ja merkitys. Kirjapaja.Ojanen, S. 2006. Ohjauksesta oivallukseen – ohjausteorian kehittelyä. Palmenia-sarja.

Helsingin yliopisto.Opetushallitus 2000. Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Yliopistopaino.Opetushallitus 2001. Lapsi- ja perhetyön perustutkinto. Ammatillisen peruskoulutuksen

opetussuunnitelman ja näyttötutkinnon perusteet. Helsinki: Hakapaino Oy.Opetushallitus 2004. Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet.Opetusministeriö 2007. Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2007–2011.

Opetusministeriön julkaisuja 2007:41.Saarinen, S. 2002. Uskontokasvatuksen arkea ja juhlaa. Teoksessa: Saarinen, S. (toim.),

Kaikille tilaa riittää. Päivähoidon uskontokasvatus. Lasten keskus. Helsinki.Sosiaali- ja terveysministeriö 2007a. Perhepäivähoidon kehittämisen suuntia. Selvityksiä

2007:5. Helsinki.Sosiaali- ja terveysministeriö 2007b. Varhaiskasvatuksen henkilöstön koulutus ja osaami-

nen. Nykytila ja kehittämistarpeet. Selvityksiä 2007:7. Helsinki.Sosiaali- ja terveysministeriö 2007c. Varhaiskasvatus vuoteen 2020. Varhaiskasvatuksen

neuvottelukunnan loppuraportti. Selvityksiä 2007:72. Helsinki 2008.Stakes 2003. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Oppaita 56. 2. tarkistettu painos

2005. Gummerus.Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategiaa vuoteen 2015 laatineen työryhmän mie-

tintö. Meidän kirkko. Osallisuuden yhteisö. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kes-kushallinto. Sarja C 2007: 10.

Suomi 2015. Suomen tulevaisuuden menestystekijät ja haasteet. Suomi 2015 -kurssin 4. loppuraportti. Sitra 2002.

Kirkkohallitus 2004. Jumala on. Elämä on nyt. Rakkaus liikuttaa. Suomen evankelis-lute-rilaisen kirkon lapsi- ja nuorisotyön missio ja visio sekä strategia 2010.

Uusikylä, K. 2003. Oppiminen ja lahjakkuus. Teoksessa Allén, T. (toim.), Askelmerkit tulevaisuuteen. Suomi 2015 -ohjelman loppuraportti. Sitran raportteja 34. Helsinki.

90

Väinälä, A. 2004. Selvitys kotona olevien vanhempien lasten päivähoitotilanteesta, syys-kuu 2004. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita 2004:16. Sosiaali- ja ter-veysministeriö ja Suomen Kuntaliitto.

Yin, R. K. 1987. Case Study Research. Design and Methods. Applied Social Research Methods Series. Beverly Hills: Sage Publications, Inc.

Internet- ja painamattomat lähteetArnkil, T. E. & Eriksson, E. & Saikku, P. 2003. Huolen harmaa vyöhyke. Opiskelijakirjaston

verkkojulkaisu. Helsingin yliopisto. (www.opiskelijakirjasto.lib.helsinki.fi)Hermeneuttinen kehä (http://fi.wikipedia.org)Huolen vyöhykkeistö (http://info.stakes.fi/verkostomenetelmat)Hurme, V. (toim.) 2008. Kiukkukirja: opi suhtautumaan lapsen raivoon viisaasti.

Nettiesittely (http://www.vaestoliitto.fi)Karvonen, T. 2007. Napero-hanke. Loppuraportti. Rovaniemi. (www.rovaniemi.fi)Kirkkohallitus, lastenohjaajien koulutuksen seurantaryhmä. Koulutusraportti vuodelta

2007.Kirkon kasvatus- ja nuorisotyö KKN 2006. Seurakunnan lastenohjaajan ydinosaamisku-

vaus. Lastenohjaajakoulutuksen seurantaryhmä.Kuntaliitto 2000. Lapsipoliittinen ohjelma ”Eläköön lapset”. (http://www.kunnat.net)Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 29.4.2005

(272/2005)(http://www.finlex.fi)Laki lasten päivähoidosta 19.1.1973/36. (http://www.finlex.fi)Lapsi ja media päivähoidossa (www.mediamuffinssi.fi)Lapsi- ja perhetyön perustutkinto, kehitysnäkymiä (http://www.edu.fi)Lastensuojelun keskusliitto 2004. Lapsen hyvä elämä 2015. Toimintalinjaus.Paarma J. Suvaitsevaisuus ja suvaitsemattomuus kirkossa, yhteiskunnassa ja uskontojen

kesken. Esitelmä Perustan teologisilla opintopäivillä Kauniaisissa 9.1.2007. (http://www.evl.fi/arkkipiispa/Suvaitsevaisuus09012007.htm)

Työturvallisuuskeskus (http://www.tyoturva.fi)

91

LIITTEET

Liite 1. Selvityksen informantit

YKSI

TYIN

EN (

4 kp

l)–

mus

iikki

tera

peut

ti–

laste

nohj

aaja

– pä

iväk

odin

joht

aja/

laste

nohj

aaja

– pä

iväk

odin

joht

aja

(järje

stö)

SID

OSR

YHM

ÄT

(15

kpl)

– va

nhem

mat

– ko

ulut

usta

tarjo

avie

n op

pila

itoste

n ed

usta

jat

– La

stens

uoje

lun

kesk

uslii

tto–

Suom

en La

stenh

oito

alan

Liitt

o ry

– Yk

sinh

uolta

jien

ja y

htei

shuo

ltajie

n lii

tto–

ylio

pisto

– So

siaa

liala

n os

aam

iske

skus

– Pe

lasta

kaa

Laps

et ry

– Su

omen

van

hem

pain

liitto

– Se

urak

untie

n La

psity

ön K

esku

s ry

– M

LL–

Kirk

koha

llitu

s–

Ope

tush

allit

us

SEU

RAKU

NTA

(9 k

pl)

– la

steno

hjaa

ja (i

pk, a

pk,

perh

eker

ho, p

äivä

kerh

o)–

laps

ityön

joht

aja

– la

psity

ön o

hjaa

ja–

perh

esih

teer

i–

diak

oni

– nu

oris

otyö

nohj

aaja

– ilt

apäi

väke

rhon

joht

aja

– hi

ippa

kunt

asih

teer

i

KUN

TA/K

AU

PUN

KI (1

2 kp

l)–

päiv

ähoi

don

joht

aja

– pä

iväh

oido

n ko

ordi

naat

tori

– pä

iväh

oido

n oh

jaaj

a–

päiv

äkod

in jo

htaj

a–

laste

ntar

hano

petta

ja–

lähi

hoita

ja (p

k)–

laste

nhoi

taja

– la

steno

hjaa

ja (e

siop

etus

)–

perh

epäi

väho

itaja

– pe

rhek

esku

ksen

joht

aja

HA

AST

ATTE

LUT

(40

kpl,

kesto

kesk

im. 4

5 m

in.)

Siili

njär

viM

ikke

li

Savo

nlin

na

Oul

u

Hel

sink

iHam

ina

Kuop

io

Kitti

lä

Tam

pere

Kauh

ajok

i

Ylito

rnio

Imat

raJä

rven

pää

Turk

u

Kouv

olaVa

asa

Jyvä

skyl

ä

Piek

säm

äkiJoen

suu

Hol

lola

92

Liite 2. Haastattelurunko

HAASTATTELURUNKO/Työntekijät (näistä kysymyksistä on johdettu sidosryhmien, työnantajien ja vanhempien haastattelurungot)

1) MIHIN ASTI PYSTYT ENNAKOIMAAN TULEVAISUUTTA?

2) TYÖN SISÄLTÖ

– Työn ydintoiminnot ja tehtävät, päivittäiset toiminnot. – Mikä on muuttunut vuosien varrella, mihin suuntaan ollaan menossa? – Tuleeko oman roolin merkitys kasvattajana ja ohjaajana muuttumaan

tulevaisuudessa, onko muuttunut suuntaan tai toiseen vuosien varrella? – Uskonnollis-katsomuksellisuus ohjaustyössä? – Mikä on yllättänyt, minkä ajattelet yllättävän? – Mitä muuttaisit omassa työssäsi, jos voisit?

3) TIEDOT JA TAIDOT / OSAAMINEN

– Mitä tietoja ja taitoja tarvitset? – Minkälaiset taidot ovat olleet tärkeimpiä, minkälaisia taitoja tarvitset päivittäin?

Minkälaisia taitoja ilman et selviäisi työstä? – Taitojen vähimmäisvaatimukset – perusosaaminen? – Tulevaisuusosaaminen? – Tilanteita, jolloin taidot tai tiedot eivät ole riittäneet? – Onko riittävästi tietoa lapsen kasvusta ja kehityksestä? – Mitkä asiat painottuvat omassa työssä? – Ovatko koulutuksessa saadut tiedot ja taidot vastanneet työelämän vaatimuksia? – Työyhteisössä tarvittavat taidot? – Omat toimintatavat, mikä on merkityksellisintä? – Mikä on lastenohjaajien erityisosaamista, erityinen vahvuus (esim.

moniammatillisuutta pohdittaessa)? – Vaatimukset työskentelylle ja osaamiselle, ovatko vaatimukset muuttuneet/

lisääntyneet/vähentyneet, miten arvelet olevan tulevaisuudessa? – Tarvitaanko lastenohjaajaa aloitteen tekijänä, lasten mielikuvitus ja luovuus? – Valmiudet ohjaamiseen, ohjaamismenetelmien hallitseminen, ovatko olleet riittävät,

kasvaako näiden taitojen tarve tulevaisuudessa? – Tarvitaanko työturvallisuusasioiden tuntemusta? – Tarvitaanko ergonomiaosaamista? – Tarvitaanko aseptiikan tuntemusta – hygieniaosaaminen? – Tarvitaanko lainsäädännön tuntemusta? – Voivatko lapset hyvin, onko lasten tilanne muuttunut tai muuttuuko tulevaisuudessa? – Tarvitsevatko lapset enemmän rohkaisua ja tukea, onko huoli lapsista kasvanut? – Kuinka voit edistää lasten hyvinvointia? – Oman luovuuden käyttämisen mahdollisuus ja tarve? – Miten erilaiset perheet näkyvät omassa työssä, onko tilanne muuttunut ja muuttuuko

tulevaisuudessa, minkälaisia vaatimuksia asettaa omalle työlle? – Varhaiskasvatussuunnitelman laatimisen merkitys ja edellytykset sekä taidot

laatimiseen?

93

– Erityistä tukea tarvitsevat lapset? – Lasten erilaiset kulttuuritaustat, monikulttuurisuus omassa työssä, tarvittavat taidot,

ovatko omat taidot riittäviä? – Onko itsellä keinoja puuttua epäkohtiin ja ongelmiin (esim. lasten käyttäytyminen,

kasvatustavat ym.). Minkälaisia taitoja tulisi olla? Mitä ylipäätään pitäisi tehdä? – Informaatiotulva omassa työssä? Kuinka näkyy omassa työssä ja minkälaisia

valmiuksia tarvitaan? – Uutiset ja media yleensä, kuinka vaikuttavat oman työn tekemiseen ja lasten

elämään? – Verkko-osaamisen tarve omassa työssä? – Suomalaisen yhteiskunnan arvojen välittäminen? Onko merkitystä? – Kuinka uskontokasvatusta toteutetaan? Uskontokasvatus ja kristillinen kasvatus

tulevaisuudessa? – Minkälaiset asiat vaikuttavat uskontokasvatuksen toteutumiseen käytännössä? – Uskontokasvatus ja monikulttuurisuus? – Kenelle uskontokasvatuksen ja eettisten arvojen opettaminen kuuluu? Mitä taitoja ja

edellytyksiä tarvitaan uskontokasvatusta antavalta? (Edellytykset keskustella lasten kanssa, kysymyksiin vastaaminen, omat arvot ja ihmiskäsitys.)

– Onko uskontokasvatuksen antaminen enemmän lastenohjaajakoulutuksen käyneiden vastuulla?

4) PERHETYÖ/KASVATUSKUMPPANUUS

– Mitä perhetyö on? – Kuinka perhetyön näkökulma tai kasvatuskumppanuus näkyy omassa työssäsi? Onko

muuttunut vuosien varrella? – Minkälaista on yhteistyö kodin kanssa? – Kasvatuskumppanuuden haasteellisuus? – Minkälaista on kohdata vanhempia ja perheitä, minkälaisia taitoja tarvitset? – Erityistä tukea tarvitsevien lasten perheiden kohtaaminen ja tarvittavat taidot? Entä

tulevaisuus? – Varhaiskasvatussuunnitelma perhetyön työvälineenä? – Onko lapselle tärkeiden ihmisten merkitys tai määrä muuttunut (lisääntynyt/

vähentynyt, mihin suuntaan ollaan menossa)? – Yhteisöllisyys, ovatko perheet yksin? Kuinka näkyy omassa työssä? – Onko kasvatuksen painopiste siirtynyt jompaankumpaan suuntaan (vanhemmat/

ammattilaiset)? – Kuinka näet kasvatuskumppanuuden ja sen merkityksen tulevaisuudessa? – Mikä merkitys on lapsen kasvuolosuhteiden ja -ympäristön tuntemisella, ja

minkälaisia taitoja tarvitaan em. ymmärtämiseksi ja selville saamiseksi? – Kuinka vanhempien mielipide otetaan huomioon uskontokasvatuksen antamisessa –

mitä taitoja vaatii työntekijältä ottaa vanhempien katsomus ja toiveet huomioon? – Mitä vanhemmat odottavat?

5) PUITTEET/RESURSSIT/TYÖYMPÄRISTÖ

– Onko mahdollisuutta ottaa huomioon lapsen tarpeita? – Onko mahdollisuus ottaa huomioon lapsi yksilönä? – Millainen on työympäristö? – Mikä merkitys ympäristöllä ja puitteilla on omassa työssä? – Minkälaisia taitoja tarvitaan kehitystä ja oppimista tukevan ympäristön

suunnittelemiseen tulevaisuudessa? – Mitkä ovat niitä toimintaympäristön ja yhteiskunnallisen ympäristön piirteitä, jotka

asettavat tulevaisuudessa haasteita kasvatustyölle?

94

6) YHTEISTYÖ/MONIAMMATILLISUUS

– Onko yhteistyötä, kenen kanssa (yhteistyötahot)? – Minkälaisissa asioissa teet yhteistyötä eri tahojen kanssa? – Onko yhteistyön määrä eri tahojen välillä muuttunut? – Pitäisikö yhteistyötä lisätä tai kehittää? – Mikä edistää tai vaikeuttaa yhteistyössä toimimista? – Minkälaisia taitoja tarvitset yhteistyössä toimiessasi? – Lasten varhaisen tuen vaatimukset (henkilöstön yhteistyö)? – Työn kehittäminen työyhteisössä? – Moniammatillisen yhteistyön edellytykset? – Keskustellaanko työyhteisössä uskonnollisen ja kristillisen kasvatuksen toteuttamisesta

sekä eettisestä kasvatuksesta? – Tarvitseeko kasvatustyössä taitoja vaikuttaa laajemmin yhteiskunnallisiin asioihin? – Minkälainen yhteistyö tulee painottumaan tulevaisuudessa, minkälaista yhteistyötä

tarvitaan? – Mikä merkitys on yhteiskunnan perhetyön eri toimintamuotojen tuntemisella? – Eri ammattiryhmien osaamisvaatimukset, toimiminen rinnakkain, ovatko osaamiset

toisiaan täydentäviä, päällekkäisiä tms., onko kaikilla tarvittava osaaminen? – Yhteistyö oppilaitosten kanssa? – Päivähoidon mentorointi, minkälaisia haasteita tuo, minkälaisia taitoja pitäisi olla?

7) AMMATILLINEN KEHITTYMINEN JA KASVU

– Minkälainen on hyvä kasvatustoiminnan ammattilainen? – Omat arvot ja eettiset periaatteet (ovatko muuttuneet, mikä on arvokasta työssä,

ovatko arvot samat kuin asiakasperheillä ja muilla toimijoilla, mitä asioita arvostat, mitkä asiat ohjaavat toimintaa, joutuuko toimimaan arvojensa vastaisesti)?

– Lastenohjaajien kristillinen arvopohja työssä, onko mahdollisuus toimia arvojensa mukaisesti varhaiskasvatustyössä?

– Oman työn arviointi, kuinka tapahtuu käytännössä? – Mikä edistää omassa työssä kehittymistä, omaa ammatillista kasvua? – Kuinka huolehdit oppimisestasi ja kehittymisestäsi? – Minkälaisena näet oman työsi merkityksen lasten elämässä? – Mitä haluaisit kehittää työssäsi? – Kehittämisosaaminen? – Alaistaidot? – Talousosaaminen?

8) TYÖHYVINVOINTI JA JAKSAMINEN

– Työn kuormittavuus, vaatimukset omalle terveydelle? – Henkiset ja fyysiset vaatimukset? – Tilanteet, jotka kuormittavat ja stressaavat? – Mikä auttaa jaksamaan? – Tarvitsetko tukea, saatko tukea? – Eri tahoilta tulevat vaatimukset, kuormittaako jaksamista? – Mikä tekee työn mielekkääksi? – Kuinka jaksat omassa työssäsi?

9) KOULUTUS

– Kuinka tutkinnon antamat tiedot ja taidot ovat vastanneet työn vaatimuksia? – Oliko opiskelun päätyttyä helppoa vai vaikeaa siirtyä työelämään? Miksi? – Terveiset koulutuksen järjestäjille (mikä hyvää, mitä pitäisi sisällyttää jne.).

95

10) ALAN TULEVAISUUS

– Mitä lapsuus merkitsee (vrt. lapsuus nykyään ja tulevaisuudessa)? – Minkälaisia haasteita ajattelet tulevaisuuden tuovan työhösi? – Tuleeko työstä vaativampaa? – Työn muuttumisen nopeus? – Mikä tulee olemaan merkittävintä kasvatustyössä tulevaisuudessa? – Mikä on kasvatustyössä toimivien merkitys tulevaisuudessa? – Kehittämishankkeet (kuinka näkyvät omassa työssä ja vaikuttavat omaan työhön,

mitä odotettavissa)? – Millainen osaaminen tulee korostumaan tulevaisuudessa? – Millaisen osaamisen merkitys vähenee? – Mitkä ovat keskeisimmät näköpiirissä olevat muutokset työtavoissa? – Kestävä kehitys, ympäristöasioiden huomioon ottaminen? – Palvelurakenne- ja kuntauudistus? – Minkälaisia taitoja tarvitaan, jotta varhaiskasvatuksessa toimivat voivat omalta

osaltaan ehkäistä ongelmia? – Kuinka ongelmat näkyvät omassa työssä, minkälaisia ongelmia on? – Tärkeimmät kehittämisalueet – minkälaista osaamista tarvitaan?