Kaukon ja Marjatan Kreikanreissu 2005

Koittihan se kesäkuun ensimmäinen päivä joka oli valittu lähtöpäiväksi. Edellisenä päivänä oli pakattu tavarat valmiiksi. Laukkuina oli 2 givin 34 litraista sivulaukkua, 1 Heldin perälaukku+ rulla. Lisäksi 2 kpl vedenpitäviä 50 litraisia pusseja leiriytymistarvikkeita varten. Pussit kiinnitettiin hihnoilla sivulaukkujen päälle ja Marjatalle tuli aivan nojatuolimainen istuin. Päivä valkeni sateisena, joten ei muuta kun heti vaan kotona sadevehkeet päälle ja kohti Helsinkiä ja Tallinnan pikalauttaa. Tihkusateesta huolimatta pääsimme perille. Heti autokannelle ajettuamme meinasi tulla katastrofi. Jouduin ajamaan pyörän laivan ulkosivun viereen. Tähän tarvittiin jyrkkä käännös vasemmalle eli paapuuriin, kuten laivassa sanotaan. Täkki eli autokansi oli juuri maalattu, märkä ja siis liukas. Lisäksi täkissä oli ahteriin päin johtava kalteva luiska. Pikkuisen oli liikaa käsijarrua ja nurinhan sitä oltiin. Onneksi Hondassa oli amerikan kamaa oleva kaatumarauta ja Givin todella vahvat laukut, joten mitään sattunut. Pyörä vaan kansimiehen avustuksella pystyyn. Sitten vasta tuli varsinainen paniikki. Pyörä ei startannut. Ei vaikka lukuisia kertoja yritin. Onneksi tuli kokeneempi motoristi joka kysyi, olenko sammuttanut virran.” No, en ole” vastasin.” Teeppä niin” sanoi kaveri.Tein näin ja pyörä starttasi nöyrästi kerralla. Olin unohtanut, että pyörässä on automaattinen polttoaineen syötön katkaisu, jos pyörä kaatuu. Kaatumisen jälkeen siis pitää kuitata tämä toiminta katkaisemalla virta. Taas oli hyötyä hyvästä muistista ja huolellisesti luetusta manuaalista. Valtavat kiitokset vielä kerran tälle motoristille. Merimatka sujui rutiinilla rahaa vaihtaen ja kahvia kitaten.Tallinassa oli samanlainen keli. Sadevehkeet taas päälle ja kohti etelää.

Via Baltica oli varsin hyvässä kunnossa paitsi edelleenkin kaupunkien ja kylien kohdalla.Riikan ohitustiekin oli viimeinkin merkattu niin että myökin osattiin kerralla oikein.Baltica on itse asiassa aika tylsä ajettava. Rajamuodollisuudet ovat helpot ainakin motoristeille.Etelämpänä kelikin parani ja saimme riisua sadevehkeet pois ja ruveta nauttimaan ajamisesta.Suwalkiin päästiin illansuussa ja majoituimme vähän ennen kaupunkia rekkamiesten suosimaan paikkaan. Pikkuisen huolestutti pyörän jättäminen parkkiin oven viereen, mutta hotellityttö kertoi että partio kiertää alueella jatkuvasti ja sitä paitsi pyörä on niin näkyvällä paikalla, ettei sitä ihan helposti siitä napata koska he ovat työssä läpi yön. Pari olutta ja sandwichia naamaan, suihkuun ja nukkumaan.

Ensimmäinen pysähdys Suwalkissa

Marjatta Krakovassa

Aamulla oli tukeva aamiainen katettuna, pyörä paikallaan, aurinko paistoi ja kaikki tämä yhteensä 25 euroa. Matka Puolan läpi alkoi. Tarkoitus oli yrittää illaksi Krakovaan. Augustowista käännyimme Bialystokin tielle koska tietojemme, kiitos orggilaisten, mukaan tietyöt jatkuivat Varsovaan johtavalla tie n:o 61:llä. Tie oli kohtalaisen hyvä, tosin tälläkin tiellä oli jonkun verran tietöitä, mutta ei häiriöksi asti. Bialystokista sitten Varsovaan. Oliko tuurilla osuutta vai oliko jo kokemusta,Varsovakin selvitettiin tyylikkäästi ja päästiin ajelemaan etelän suuntaan.

Tiet oli pääosin hyviä eikä tietyöt täällä haitanneet. Kyllä näki että Puola on maatalousmaa. Peltoa pellon perään. Välillä sikalan hajua ja välillä lehmän vastaavaa.Ilta alkoi sitten lähestyä, ja päätimme, että siirrämmekin tutustumisen Krakovaan seuraavaan päivään. Löysimme läheltä kaupunkia saman ketjun rekkahotellin kuin Suwalkissa. Sisään vaan ja samat systeemit kuin Suwalkissa. Ajomatkaa kertyi niinkin paljon kuin 692 km.Aamulla sitten varsin ruuhkaisen liikenteen sekaan ja Krakovaan. vähän aikaa kierreltyämme löysimme Vanhankaupungin. Pyörän saimme maksulliseen parkkiin. Komea oli Vanhakaupunki täälläkin. Turisteja ja turistikrääsää riitti Venetsian malliin vaikka olikin vasta kesäkuun alku.Aikamme torilla tallusteltuamme katsoimme, että nyt riitti Krakova. Ajovehkeet päälle ja etsimään Slovakiaan johtavaa tietä. Löytyihän E 77 jota pitkin matka jatkui. Nyt alkoivat maisemat muuttua.Vuoria alkoi näkyä, tie mutkistui ja myös kapeni. Olimme Karpaateilla. Slovakian raja tuli yllättäen varsin komeiden rinteiden varrella. Rajamuodollisuudet olivat täälläkin helpot. Pyörä keräsi täällä kuten monessa muussakin paikassa varsin paljon huomiota.Rahayksikkö oli täällä nimeltään koruna. niitä vaihdettiin rajalla varmuuden vuoksi. Matka jatkui. Ajoimme varsin pitkään jossakin solassa. Tie oli hyvä, luonto oli kauneimmillaan . Alue oli todella kaunista. Vanhoja maalaiskyliä tupsahteli esiin aina mutkien välillä. Pienen tuulahduksen Suomesta toivat monien kylien kohdalla olevat Rannilan mainokset. Olivatkohan paikalliset tehneet aikoinaan peltikatoistaan Skodia, kuten käsistään tunnetusti kätevät neuvostoliittolaiset joskus muinoin Viipurin peltikatoista Mosseja. Pääasia kuitenkin, että peltiä kuluu ja Rannila pärjää.Slovakia on pieni maa joten yhtäkkiä pöllähti heimokansan Unkarin raja kohdalle. Täälläkin selvittiin tyylikkäästi muodollisuuksista. Keula kohti Budapestia ja kuuluisaa Biker,s campingia.Kaupunkiin päästiin tyylikkäästi, mutta sitten alkoi ruuhka. Se oli sitä luokkaa, etten muista missään kokeneeni sellaista. Välillä pääsi auton mitan eteenpäin, välillä kaksi. Kaistaa ei voinut vaihtaa, tosin ei siihen ollut tarvettakaan, kun en tiennyt sijainnistamme muuta kun sen, että Budapestissa ollaan. Pääsimme tai jouduimme sitten Tonavan ylittävälle sillalle, jonka jälkeen ruuhka vähän helpotti. Sitten ymmärsin, että olemme väärällä puolella jokea. Pääsimme takaisin toista siltaa pitkin ja olimmekin keskustassa. Karttojen perusteella campingalue oli joen varrella aivan keskustan tuntumassa. Eihän sitä tietenkään löytynyt. Eikä heimokansa puhunut edes lähellekään tunnistettavia murteita, saatikka sitten englantia. Alkoi taas tämä Komulaisen keittoprojekti, eli kypärän sisällä keitti. Lisäksi olin nuukuuttani jättänyt vaihtamatta paikkakunnan forintteja rajalla. Trippimittari alkoi näyttää, että olisi kohta tankattava. Huoltoasema löytyi. Onneksi sen verran älysin, että varmistin, käykö Visa. Eihän se käynyt. Entä eurot? Eipä tietenkään, kuten ei zlotyt, slovakian korunat Viron krooneista puhumattakaan. Onneksi aluelta löytyi englanninkielentaitoinen , joka neuvoi hiuksiaan raastavan motoristin läheiseen ostoskeskukseen, jossa oli rahanvaihtopaikka. Kyllä helpotti. Sain forintteja, bensaa sekä kyllikseni Budapestistä.Onneksi edes tie n:o 5 oli lähellä. Sinne painettiin ja parinkymmenen kilometrin päästä tienvarsihotelliin, jossa gulassikeittoa, olutta ja unta. Hinta oli yht.30 € . Matkaa kertyi 486 km.Unkarin keski- ja etelä osat olivat tasaista ja varsin yksitoikkoista seutua. Ihmiset ainakin huoltoasemilla olivat yhtä töykeitä ja epäkohteliaita kun täällä meilläkin, joten heimokantaa ollaan.

Sitten eteemme aukeni Serbian raja. Tulimme Balkanille. Rajamuodollisuudet olivat täälläkin helpot. Nyt älysin vaihtaa Serbian dinaareita. Niitä saikin aikamoisen tukon, nollia kun riittää siinä valuutassa. Raja-alueella oli jo selvästi eksoottinen tunnelma. Monennäköistä kauppaa oli ja karvanaamaisia kauppiaita pörräsi edestakaisin puhuen käsittämättömiä kieliä.Tie läpi Serbian alkoi hyvänä pysyen sellaisena koko matkan. Sivuutimme Belgradin aika korkean vuoren rinteellä, josta oli todella upea näköala kaupunkiin. Valitettavasti kohdalla ei ollut pysähtymismahdollisuutta. Halusimme päästä mahdollisimman nopeasti Serbian läpi, koska orgissa oli jonkun verran negatiivista infoa maasta. Mitään epämiellyttävää tai vaarallista ei kuitenkaan tapahtunut. Illan suussa kuitenkin oltiin Makedonian rajalla, jossa taas muodollisuudet helpot.Tienvarsihotelliin yöksi. Hotelli oli erittäin siisti, ruoka oli hyvää ja riittoisaa. Hotelli aamiaisineen maksoi yht. 44 €, jonka saattoi maksaa euroilla. Matkaa taittui 761 km.Makedonia ajettiin läpi vaihtelevissa maisemissa. Tiet olivat hyviä ja kaikki pelasi.

Sitten tuli taas raja, ja olimme pääkohteessamme Kreikassa. Maan koilliskulma oli vuoristoista ja aika karua. Ilma oli upean aurinkoinen ja lämmin. Lähellä Thessalonikia käännyimme Volos nimiseen kaupunkiin johtavalle tielle. Volosissa oli ystäviemme mukaan erinomaiset leirintäalueet.Kaupunki löytyi ja leirintäaluekin varsin vähällä kiroamisella. Kaunista ja mukavaa oli. Ensin pari olutta, teltta pystyyn. Sitten syömään herkullista moussakaa, mustekalaa ja tietenkin ouzoa.Todella miellyttävä paikka. Valitettavasti nimi on jäänyt pois muistiinpanoista.

Seuraavana päivänä jatkettiin matkaa upeita rantateitä pitkin kohti Ateenaa. Matkalla sivuutettiin mm. Olympos-vuori, jossa muinaisen Kreikan jumalat asustelivat ja elelivät jumalallisesti. Tiet olivat hyviä, eikä joidenkin motoristien valittama asfaltin liukkaus tuntunut painavassa customissa. Ajoimme myös pari maksullista tienpätkää. Meidät kuitenkin laskettiin ilmaiseksi ulos molemmiltä pätkiltä. Liekö moottoripyöräily ilmaista vai vaikuttiko pärstäkerroin. Ainakin yritin hymyillä kauniisti. Liikenne alkoi selvästi vilkastua. Tulimme Ateenaan. Oli aika haipakkaa, kun kaikki ajoivat kuin viimeistä päivää. Opasteet olivat kaupungin alueella yllättävän hyvät ja löysin rampin Piraeukseen jossa oli tarkoitus yöpyä Skandinaavisessa Merimieskirkossa. Piraeuksen kaunista rantatietä seuraten löytyi kirkko helposti. Olin 80-luvulla käynyt Piraeuksessa laivan kanssa, ja kirkon muistin siltä ajalta. Kirkolta saimme kohtuuhintaisen yösijan. Sitten vaan bussilla maanalaisen asemalle ja Ateenan iltaelämään tutustumaan. Kaupunki ei ollut muuttunut mielestäni mitenkään. Vanhakaupunki ”Plaka” oli täynnä kuppiloita ja niissä istuskeli ihmisiä ihan sikanaan. Suomenkieltäkin kuului siellä sun täällä. Seuraavana aamuna lähdettiin tutustumaan historiaan. Akropolis-kukkula on maailman tunnetuimpia nähtävyyksiä joten sinne ensin. Paikka oli hieno eikä turistejakaan ollut tungokseen saakka kuten edellisellä kerralla siellä käydessäni. Päivä kului mukavasti kaupunkia kierrellessä.Sitten alkoi jaloissa tuntua siltä että Piraeus kutsui. Kirkon vieressä oli upea kalaravintola, jossa sain itse kylmälaatikoista valita muste-ja muut kalat sekä merenelävät. Kyllä oli loistava ateria. Vatsat venyivät äärimmilleen ja saivat maksatkin kyllä duunia, kuten myös rahapussi.

Marjatta Akropoliksella

Hyvin nukutun yön jälkeen matka jatkui Peloponnesoksen niemimaalle. Opasteet joissa luki Korinthos, näkyivät hienosti satamassa mutta sitten löysimme itsemme kontttisataman portilta ihmettelemässä. Onneksi tuli paikallinen motoristi apuun. Hänen perässään päästiin oikealle tielle. Käsittämätöntä, että hyvät opasteet loppuivat kerta kaikkiaan.Matka taittui upeassa kelissä hyvällä tiellä nopeasti. Korinthos on aika pieni kaupunki ja tunnettu lähinnä kivettömistä rypäleistä korinteista sekä kanavastaan. Korintista käännyimme etelään suuntana antiikin ajan merkittävä kaupunki nimeltä Sparta. Taas oli ongelmia opasteissa ja tiennumeroissa, vaikka oltiin moottoritiellä. Löytyihän se oikea tie taas kun ajettiin harhaan ja käännyttiin takaisin. Peloponnesoksen niemimaa oli kaunista ja yllättävän vehreätä seutua. Oliivilehdot, hedelmä - ja muut tarhat seurasivat toisiaan. Välillä oltiin korkealla vuoristossa ja sitten laaksoissa. Liekö vehreys keinokastelun ansiota.Piraeuksessa kalapatojen ääressä

Sparta löytyi, mutta ei siellä mitään ihmeellistä sitten ollut. Postikortit laitettiin kotimaahan ja pientä välipalaa naposteltiin

Kauko ja Honda SpartassaSeuraava etappi oli Gythion niemimaan etelärannalla. Gythion oli myös matkan kääntöpiste. Leirintäalue löytyi tällä kertaa helposti. Täällä tuli myös käytyä meressä jonka vesi oli yllättävän kylmää.Paluumatka alkoi niemimaan länsipuolta seuraten välietappina Patras. Tämä on Kreikan suurimpia kaupunkeja ja tunnettu ainakin Suomessa Patras Muscatell nimisestä makeasta viinistään, jota joskus nuorempana tuli itsekin kokeiltua.Seuraava pysähdyspaikka oli Preveza, pieni kaunis kaupunki samannimisen lahden rannalla.Täällä oli yövyttävä hotellissa, kun ei leirintäaluetta tietenkään löytynyt. Lisäksi pyörä oli jätettävä kadulle. Vähän hirvitti, mutta siinä pyörä oli aamulla paikallaan.Sitten alettiin tulla pohjois-Kreikkaan. Vuoret lisääntyivät, mutkat alkoivat olla kiperiä ja maasto alkoi olla karua. Kaupungeissa oli jatkuvasti ongelmia löytää oikea ulosmenotie. Tiestö oli muuten erinomaisessa kunnossa. Alueella oli lukuisia ydinvoimaloita, joita ei etelämmässä näkynyt lainkaan. Makedonian raja ylitettiin taas helposti. Tarkoitus oli löytää yösija Ohrid-järven rannalta samannimisestä kaupungista. Siellä oli joku konferenssi joten kaikki hotellit olivat täynnä eikä leirintäalueita tietenkään näkynyt. Ajoimme lähellä olevaan Struga nimiseen kaupunkiin josta sitten hotelli löytyi. Kaupunkiin tutustuimme jalkaisin hotellista käsin. (järkyttävä lause).Seuraavana aamuna alkoi seikkailu. Olimme lähellä Albaniaa, jonka läpi oli tarkoitus ajaa Montenegroon. Pyörä tankattiin Strugassa piripintaan. Albanian bensiinin laadusta ja saatavuudesta oli ainakin autoliiton sivuilla kirpeitä kommentteja.Saavuimme Albanian rajalle. Jouduin ajamaan ensin pyörän kuralammikon läpi. Kyseessä oli desinfiointi. Lammikon toiseen päähän ilmestyi valkotakkinen mies käsi ojossa ja sanoi: ”van juuro pliis.” Desinfiointi oli suoritettu. Olin hankkinut kansainvälisen ajokortin, jota Albania vaati ulkomaisilta kuljettajilta. Sitä ei kuitenkaan kysytty tullessa eikä lähtiessä. Paperit katsotttiin ja pyörää ihasteltiin. Viisumi maksoi 20 € per henki. Tuloselvitys oli helppo, ainoastaan härskit etuilijat hidastivat meidän tunnollisten jonottajien klaarausta. Matka Albanian läpi oli alkanut. Tie oli aluksi hyvää ja maisemat todella upeita. Raja-alueella oli edelleenkin lukuisia Onvar Hoxhan aikaisia herkkusienen mallisia tuliasemia siroteltuina sinne tänne jopa keskelle peltoja.Huomiota herätti jo alkumatkasta se, että bensiiniasemia oli lukuisa ja lisää rakennettiin koko ajan.

Samoin muitakin rakennuksia oli rakenteilla aivan valta

vasti. Kauko korkealla matkalla Tiranaan Tulimme Elbasan nimiseen kaupunkiin, joka on kartan mukaan Albanian suurimpia kaupunkeja.Nyt alkoi rytyytys. Kadut olivat aivan järkyttävässä kunnossa. Onneksi pääsimme ohi kaupungin ja tie taas parani. Sitten oli kyltti: ”Tirana.” Sinne käännyttiin ja kipuaminen valtavan vuoren laelle alkoi. Tie kapeni ja huononi ollen kuitenkin päällystetty. Tie kiemurteli pitkin rinnettä aina vaan ylöspäin. Lopulta pääsimme topille. Siellä meinasi tulla kakka housuun. Matala kaide joka reunusti osia mutkista, oli n. 20 m matkalta pois ja vuoren harja oli hätäisesti tien levyinen. Jyrkkä monen sadan metrin pudotus alkoi aivan kapean tien vierestä molemmilla puolilla. Olen käynyt Empre

State Buildingissa, Tokyo Towerissa, Euromastossa, jotka ovat korkeita paikkoja, mutta tämä kokemus oli sellainen, että huh huh. Onneksi lasku alkoi ja tien vieressä alkoi olla maatakin.Saavuimme Tiranaan jossa oli tarkoitus yöpyä. Olihan kaupungissa vilske. Autoja oli kaikki paikat täynnä ja millaisia autoja. Oli mersuja, bemareita, audeja. Osa uusia, uudehkoja ja keski-ikäsisiä.Vanhoja rotteloita ei ollut kuin nimeksi. liikenne oli infernaalista jota se ei maastossa niinkään ollut. Kadut olivat järkyttävässä kunnossa. Kestopäällystettä oli siellä sun täällä. Isoja kuoppia ja pään kokoisia kiviä oli aivan keskustassa.Hotelli löytyi. Pyörä saatiin pihalle aidan sisäpuolelle. Huone oli siisti ja tilava, mutta niin oli hintakin. 140 €. Hintaan kuului hyvä aamiainen. Lisäksi huoneen sai maksaa American Expressillä.Kotiutumisen jälkeen lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Ihmiset olivat siististi pukeutuneita, eikä ryysyläisiä eikä kerjäläisiä näkynyt. Varsinkin nuoriso oli aivan länsimaisesti pukeutunut lävistyksiä ja tatuointeja myöten. Keskustasta löytyi todella upea monikerroksinen tavaratalo. Hinnat olivat siellä kuitenkin sitä luokkaa, että olimme Marjatan kanssa ainoat ihmiset koko kaupassa myyjiä lukuun ottamatta. Eniten herätti huomiotamme kaupungissa vallitseva suunnaton epäsiisteys. Roskaa ja paskaa oli joka paikka täysi, mm. eräs tyhjä tontti aivan hotellin lähellä keskellä kaupunkia oli täynnä tutunnäköisiä täysiä sinisiä roskapusseja. Käsittämätöntä.

Poliisin hiillostama Albanialainen motoristi.

Kauko Tiranassa

Nälkä rupesi vaivaamaan ja etsittyämme löytyikin ruokapaikka. Tilasimme lammasvartaat ja paikallista olutta. Annokset olivat valtavan suuria ja todella erinomaisia eikä olutkaan ollut hassumpaa. Lisäksi hinta oli yhteensä vain n. 10 €. Ruoan jälkeen alkoi ramaista. Otettiin vielä jälkiruokaespressot keskustassa olevassa keilahallin ravintolassa. Tämä näkyi olevan nuorison suosima tapaamispaikka. Rakennus oli valtavan iso uusi lasikolossi, jossa oli keilailun lisäksi ravintola, elokuvia, pelihelvetti ja suihkulähteitä pihapuistikossa. Kyllä maahan on jostakin rahaa tullut. Aamu valkeni kauniina mutta tunnelmaa himmensi tuo hotellilasku, joka oli selvästi ylimitoitettu. Matkasuuntana oli 40 km päässä oleva Durres, Albanian tärkein satamakaupunki. Kun selvisimme keskustan kaaoksesta, huomasimme olevamme maan ainoalla moottoritiellä. Tie oli hyvä ja huoltoasemia oli täälläkin runsaasti. Saavuimme Durresiin. Vilske täälläkin oli aivan huima. Samoin kadut olivat yhtä järkyttävässä kunnossa kuin muissakin kaupungeissa. Teimme pienen lenkin keskustassa ja tulimme siihen johtopäätökseen, että Durres on nähty. Päätökseen vaikutti sekin, että aivan keskellä vilkasta katua oli siisti pyöreä reikä jonka halkaisija oli n. 1 metri. Minkäänlaisia varoitusmerkkejä tai suojakaiteita ei ollut. Onneksi havaitsin sen ajoissa.Lisäksi reiästä kohosi suorastaan saatanallinen huuru, joka tuntui limakalvoilla vielä pitkään.Nähtävästi kokonainen viemärikaivo oli sortunut.Pääsimme takaisin moottoritielle josta sitten piti kääntyä pohjoiseen kohti Skroder nimistä kaupunkia. Liittymä löytyikin. Sitten alkoi sellainen tie, että Tiranat ja Durresit olivat leikintekoa tähän tiehen verrattuna. Luulin ensin että ajoimme harhaan. Kääntyminen oli mahdotonta koska liikenne, vaikka se sujui vaan kävelyvauhtia, oli niin vilkasta, että oli vaan mentävä mukana.En olisi uskonut että iso VTX selviää mokomasta rytkytyksestä ehjin nahoin kuskista puhumattakaan. Tie oli huono jopa endurolle.(Tai sitten hyvä). Onneksi tätä ei kestänyt kuin kymmenkunta kilometriä niin pääsimme varsinaiselle Skroderin tielle. Tie oli hyvä, mutta juuri sinä päivänä oli joku pirun maantiepolkupyöräkisa juuri tällä tiellä. Taas ajettiin kävelyvauhtia. Välillä sai kiihdytettyä sitten 60.-70 nopeuteen, kun taas joku näytti hidastuslätkää. Onneksi ei ollut kiire. Saavuimme viimein Skroderiin. Täällä oli selvästi itämainen tunnelma. Kadut olivat samassa kunnosssa kuin muissakin kaupungeissa. Opasteet loppuivat totaalisesti. Lampaita teurastettiin keskustan jalkakäytävillä. Paska ja muut aromit leijuivat ilmassa. Nyt alkoi Albanian osuus olla finaalissa. Oli vaan löydettävä ulos kaupungista. Pysäytin pyörän bussipysäkin kohdalla, katsoin paikallisia kysyvästi ja lausuin ”Podgoriga”.?? Hirvittävä möly syntyi joukossa ja joku osasi sen verran lontoota että vastasi ”jees”. Tein pari kolme tällaista pysähdystä ja pääsimme sitten oikealle tielle ainakin siitä päätellen, että tulimme Albanian ja Montenegron väliselle raja-asemalle.Rajamuodollisuudet olivat taas helpot. Taivalta Albanian alueella tuli n.350 km. Jälkeenpäin voi sanoa että upea kokemus, mutta välillä meinasi tulla äitiä ikävä. En kuitenkaan ehdoin tahdoin aio tähän maahan aivan pian tulla. Albania on muuten kiinnostunut EU:n jäsenyydestä. Tiranassa löytyi jopa EU:n residenssi. Että lisää eurooppalaisia!!!!Montenegron puolella tie parani melkein heti selvästi. Alkoi tulla siistejä pieniä kyliä ja kaupunkeja. Montenegrossa nähtävästi oli tapeltu oikein olantakaa. Paljon oli vielä raunioita jäljellä, mutta remontin alla olevia taloja oli myös runsaasti. Samoin hautausmaita oli lukuisia tien varrella. Niillä kiinnitti huomiota valtavat hautamuistomerkit ja patsaat. Niihin oli käytetty varoja säästelemättä. Nähtävästi maan tapa. Podgorigassa, jonka vanha nimi oli Titograd rupesimme etsimään Dalmatian rantatietä. Tie löytyi pienen hakemisen ja kyselyn jälkeen. Nyt alkoi odotettu jakso matkalla. Ajoimme Tivalskin lahdelle. Tällä alueella sijaitsee mm. Kotor niminen paikka joka on esillä aina kun puhutaan Dalmatian matkailusta. Tivalskin lahtea kiertäessä rupesi löytymään yösijoja. Lomasesonki ei ollut vielä alkanut joten kylttejä jossa luki zimmer, rooms,oli vaikka kuinka paljon. Pysähdyimme erääseen. Saimme siistin huoneen suihkulla ja keittomahdollisuudella. Hinta oli vain yht. 20 €. Aivan lähistöllä oli ruokakauppa, josta haimme sapuskaa ja viiniä. Kaupassa kävivät eurot. Oli hienoa istuskella terassilla, nauttia antimista ja siitä että oltiin hengissä.Seuraavana aamuna lähdimme virkeinä jatkamaan matkaa. Kiersimme koko Tivalskin lahden, vaikka sen olisi voinut ylittää lautalla. Maisemat olivat todella upeat. Vanha tie kiemurteli aivan rannan tuntumassa. Seuraava etappi oli sitten Dubrovnik Kroatiassa. Vanhan kaupungin alue oli niin mäkinen ja täysi, ettemme löytäneet pyörälle kunnon parkkia, joten tämä kaupunki jätettiin muiden turistien haltuun. Matka jatkui välillä vuorien rinteillä, välillä aivan rannassa. Täällä tunsi ajamisen nautinnon todella konkreettisesti. Välillä koukkasimme Bosnia Herzegovinan puolella. Mitään ongelmia rajoilla ei ollut. Päivä alkoi taittua iltaan. Leirintäalue aivan Adrian meren rannalla löytyi kerrankin helposti. Teltta pystyyn, suihkuun, ruokakauppaan ja nauttimaan. Matkaa oli kertynyt päivässä n. 390 km.

Lähellämme oli hollantilaisten eläkeläisten leiri. Monta matkailuautoa oli koottu yhteen vähän samalla lailla kun villissä lännessä vankkurit. Hollantilaiset aijänkäppyrät kävivät vähän väliä mulkoilemassa pyörää ja pyörittelemässä päätään. Istuimme leirijakkaroillamme kaikessa rauhassa, kun eräs vanhempi hollantilainen rouva tuli luoksemme mukanaan kanavartaita, joita he nähtävästi olivat leirissään grillanneet. Rouva oli vähän anteeksipyytävän näkoinen ja kertoi että heiltä jäi tätä sapuskaa yli ja he olisivat kiitollisia jos me ottaisimme nämä vastaan. Kyllähän meille vartaat kelpasivat. Kiitimme kauniisti ja imuroimme vartaat tuulen suojaan.Matka jatkui loistavassa säässä. Seuraava etappi olikin jo Pula Istrian niemimaalla. Split ja Rijeka, Kroatian suurin satamakaupunki ohitetttiin sovinnolla. Saavuimme Istrian niemimaalle. Samalla alkoi tihkusade, joka ei kuitenkaan juuri haitannut matkantekoa. Pulassa oli tarkoitus yöpyä, mutta emmehän sieltä majapaikkaa löytäneet, joten keula kohti Italian ja Slovenian rajaa. Rajalla pohdittiin, mennäänkö Italiaan pastalle, vai Sloveniaan syömään jotakin muuta. Mieleen tuli Berlusconin hourupäiset arviot suomalaisesta ruoasta ja päätimme, että emme Italiaan rahojamme vie.Sloveniasta löytyi melkein heti siisti hotelli, jonka omistaja oli entinen motoristi. Hän kertoi että vanhassa Jugoslaviassa poliisien käyttämät moottoripyörät olivat pääasiassa Harrikoita ja Indian merkkisiä. Sodan aikana sitten amerikkalaiset Naton sotilaat kärräsivät kaikki mahdolliset pyörät joita kiinni saivat, takaisin Usaan. Hotellin vieressä oli kalaravintola, josta saimme suorastaan loistavat äyriäisannokset ja viinit, totta kai.

Matka oli tullut siihen vaiheeseen, että varsinainen kotimatka alkoi, koska aika oli kuitenkin rajallinen ja rahapussi vielä enemmän.Sloveniasta ajettiin suoraan Itävallan läpi. Itävaltahan on myös kaunis ja mukava paikka motoristille. Nyt oli vaan sellainen vaaratekijä, että Alpeilla oli aika sateista ja tunneleita oli paljon. Yhtään ei tiennyt satoiko vai paistoiko kun tuli tunnelista ulos. Piti vaan olla tarkkana.Sitten oli vuorossa Tsekki. Yövyimme Ceske Budejovicessa joka on maailmankuulun Budweiser oluen kotipaikka. Jenkithän tekevät omaa budweiseria joka on kuitenkin mielestäni kuin ruunan kusta. Olen sitä amerikanlinjalla ollessani sen verran juonut, että tiedän. Kyllä aito on aito.

Kauko Pilsenissä vaan ei pilsnerissä

Matka jatkui Tsekin läpi. Sitten oli vuorossa Saksa. Chemnizin luona pääsimme sitten autobahnalle ja kilometrit alkoivat trippimittarissa lisääntyä vauhdilla. Tarkoitus oli, että Berliinin kohdilla jäämme yöksi johonkin tienvarsihotelliin. Eihän niitä täällä entisen itä Saksan puolella ollut.Jatkettiin matkaa kohti Hampuria. Tankkauksen yhteydessä katselin karttaa ja huomasin että Hampuriin oli enää n. 200 km. Soitin oitis Hampurin suomalaiseen Merimieskirkkoon, ja kysyin, pääseekö yöksi.”Jos olette täällä 22.00, pääsette. ”vastattiin. Honda saikin sitten kyytiä loppumatkan. Onneksi liikenne oli aika hiljaista. Tasan 22.00 oltiin kirkon edessä ja sitten päästiin saunaan ja yöpuulle. Kilometrejä kertyi 959 kpl. Seuraavana päivänä oli vuorossa Tanska ja Kööpenhamina. Halusin ehdottomasti käydä Tivolissa ja muistella menneitä Nyhavnilla.

Näin tehtiin. Hotelli sijaitsi aivan rautatieaseman lähellä ja sillä ei ollut omaa parkkitilaa, vaan sopimus lähellä olevan parkkihallin kanssa. Ajoin pyörän sinne ja hotellin karsinaan. Puomi ei kuitenkaan auennut. Painoin mikrofoninappia ja pyysin puomia ylös. Minulla vastattiin hyvällä enganninkielellä että heidän porttinsa ei rekisteröi moottoripyöriä, viekää pyöränne pois.Ei auttanut vaikka sanoin, että olen hotellin asukas. Pyörä oli sitten hotellin pääoven vieressä koko yön. Haukuin systeemin receptionissa, mutta eivät pojat siinä mitään pystyneet tekemään. Lupasivat kyllä vahtia pyörää koko yön.Tivoli oli kiva paikka vaikka 0,75 l olutta maksoikin 150 tanskan kruunua. Kieltämättä se vähän otti koteloon. Nyhavn oli sen sijaan ihan turistirysä. Seuraavana päivänä matka jatkui siltojen yli Ruotsiin. Tie oli yksitoikkoisen hyvä. Pieni koukkaus Eskilstunan lähelle tuttujen luo ja sieltä sitten Tukholmaan ja Siljalla kotiin.

Matka kesti tasan 3 viikkoa. Kilometrejä kertyi 9285. Rahaa kului tälläkin matkalla kiitettävästi.

Ainoa negatiivinen asia oli osa Albanian teistä. Kyllä näistä autoliiton ja ulkoministeriön sivuilla varoitettiin, joten ei voi sanoa ettei olisi tiennyt. Sekin on sanottava ettei näillä sivuilla teiden huonoa kuntoa liioiteltu. Se eniten pelotti, että jos pyörä laukeaa, niin löytyykö huoltoa. Onneksi kaikki meni hienosti. Ihmisethän olivat ystävällisiä eikä näitä paljon puhuttuja roistojakaan näkynyt.

Kreikka oli upea paikka. Ainoa puute oli niin kuin monessa muussakin etelän maassa nämä opasteet tai lähinnä niiden puuttuminen. Positiivista opasteissa oli taas se että kyläteitä lukuun ottamatta teksti oli myös meikäläisten kirjaimilla.

Dalmatian rantatie oli yksi matkan odotetuista kohokohdista eikä se pettänyt. Sinne on vielä pyörän kanssä päästävä ja päästäänhän sinne jos tämä lintuflunssa ei rajoita matkailua.

Tänä kesänä Tour de France

Kauko ja Marjatta