maailma - pameko · retkellä. 1. valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista...

25
45 Kisälli Tavoitteena on, että vartiolainen tutus- tuu eri maiden kulttuureihin ja tapoihin sekä partiotoimintaan eri maissa. Pertustaidot 1. Tutustu Partiotyttöjen Maailmanjärjestöön (WAGGGS) ja Partiopoikien Maailmanliit- toon (WOSM) ja niiden merkkeihin sekä merkkien symboliikkaan. 2. Merkitse karttaan kaikki partiomaat. 3. Opettele kaksi ulkomaalaista leikkiä ja partio- laulua vieraalla kielellä. Valitse seuraavista tehtävistä (6-11) vähintään neljä. 4. Valitse vartiosi kanssa vähintään kaksi maata, joiden kulttuuriin ja partiotoimintaan haluat- te tutustua. 5. Järjestäkää toiselle vartiolle, laumalle, van- hemmille tai koko lippukunnalle ohjelmaa, jossa tutustutatte heidät valitsemiinne maihin ja niiden kulttuuriin. 6. Selvitä kuinka paljon valitsemienne maiden edustajia on Suomessa ja mikä on heidän ase- mansa täällä. 7. Tutustu valitsemienne maiden uskontoon, tapoihin, juhliin, musiikkiin ja taiteeseen. 8. Tutustu valitsemienne maiden ruokakulttuu- riin ja valmista tälle maalle tyypillinen ateria. 9. Tutustu valitsemienne maiden partiotoimin- taan ja kerro niistä lippukunnan lehdessä tai jossain lippukunnan tapahtumassa. 10. Pyydä valitsemissanne maissa asuneita tai vierailleita henkilöitä kertomaan kokemuk- sistaan. 11. Järjestä levyraati, jonka musiikki koostuu va- litsemienne maiden musiikista. Suoritusvihjeitä Samalla kun järjestätte kansainvälisyystapahtu- maa voitte myös suorittaa merkin muut kohdat. Kansainvälisyystapahtuma voi olla YK:n päivänä, muistelemispäivänä, rauhanpäivänä tai jonkin valitsemanne maan merkkipäivänä. Tapahtuman suunnitteluun käytetään useammasta kokouksesta osa, ja vartiolaisille voi jakaa myös kotona selvitet- täviä tehtäviä. Itse tapahtuman tunnelman luomi- nen alkaa jo kutsuista, pukeutumisesta, koristeista ja tietysti ohjelmasta 1. Merkeistä ja niiden symboliikasta löytyy tietoa Vartionjohtajan käsikirjasta ja Suomen Partiolaisten Kv-faktat –vihkosta 2. Merkatkaa partiomaat karttaan nuppineuloin ja laittakaa kartta kolon seinälle kaikkien nähtäville. Partiomaat voi myös tehdä itse askarreltuun maa- palloon. Puhalletun ilmapallon päälle liimataan sanomalehtisuikaleita, annetaan kuivua ja maala- taan. 3. Leikkejä löytyy SP:n kv-ryhmän sivuilta (www.partio.fi/kansainvälisyys > KV-leikkejä ja lauluja). Myös Ulkoasianministeriön nettisivuilta löytyy leikkejä kehitysmaista (global.finland.fi/ lapsille/pelit). Ulkomaisia leikkejä löytyy leikkikir- joista ja ulkomailla leireillä olleet partiolaiset tunte- vat niitä. Myös piirin kv-henkilö voi osata auttaa. 4. Maat voivat olla esimerkiksi sellaisia, joissa ko- tiseurakuntanne nimikkolähetit toimivat, jolloin seurakunnasta saa helposti materiaalia ko. maista. 5. Tämä voidaan toteuttaa esim. vartio-osaston retkellä tai lpk:n yhteisessä tapahtumassa. 9. Eri maiden partiosivuja löytää osoitteella www.partio.fi – partio maan omalla kielellä ja fi-tunnuksen tilalle maatunnus, esimerkiksi www.scout.se (Ruotsi). Maailmanjärjestöjen koti- sivuilta www.wosm.org ja www.wagggs.org löydät linkit jäsenmaiden kotisivuille. MAAILMA

Upload: others

Post on 25-Jun-2020

1 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

45

KisälliTavoitteena on, että vartiolainen tutus-tuu eri maiden kulttuureihin ja tapoihin sekä partiotoimintaan eri maissa.

Pertustaidot

1. Tutustu Partiotyttöjen Maailmanjärjestöön (WAGGGS) ja Partiopoikien Maailmanliit-toon (WOSM) ja niiden merkkeihin sekä merkkien symboliikkaan.

2. Merkitse karttaan kaikki partiomaat.

3. Opettele kaksi ulkomaalaista leikkiä ja partio-laulua vieraalla kielellä.

Valitse seuraavista tehtävistä (6-11) vähintään neljä.4. Valitse vartiosi kanssa vähintään kaksi maata,

joiden kulttuuriin ja partiotoimintaan haluat-te tutustua.

5. Järjestäkää toiselle vartiolle, laumalle, van-hemmille tai koko lippukunnalle ohjelmaa, jossa tutustutatte heidät valitsemiinne maihin ja niiden kulttuuriin.

6. Selvitä kuinka paljon valitsemienne maiden edustajia on Suomessa ja mikä on heidän ase-mansa täällä.

7. Tutustu valitsemienne maiden uskontoon, tapoihin, juhliin, musiikkiin ja taiteeseen.

8. Tutustu valitsemienne maiden ruokakulttuu-riin ja valmista tälle maalle tyypillinen ateria.

9. Tutustu valitsemienne maiden partiotoimin-taan ja kerro niistä lippukunnan lehdessä tai jossain lippukunnan tapahtumassa.

10. Pyydä valitsemissanne maissa asuneita tai vierailleita henkilöitä kertomaan kokemuk-sistaan.

11. Järjestä levyraati, jonka musiikki koostuu va-litsemienne maiden musiikista.

Suoritusvihjeitä Samalla kun järjestätte kansainvälisyystapahtu-maa voitte myös suorittaa merkin muut kohdat. Kansainvälisyystapahtuma voi olla YK:n päivänä, muistelemispäivänä, rauhanpäivänä tai jonkin valitsemanne maan merkkipäivänä. Tapahtuman suunnitteluun käytetään useammasta kokouksesta osa, ja vartiolaisille voi jakaa myös kotona selvitet-täviä tehtäviä. Itse tapahtuman tunnelman luomi-nen alkaa jo kutsuista, pukeutumisesta, koristeista ja tietysti ohjelmasta

1. Merkeistä ja niiden symboliikasta löytyy tietoa Vartionjohtajan käsikirjasta ja Suomen Partiolaisten Kv-faktat –vihkosta

2. Merkatkaa partiomaat karttaan nuppineuloin ja laittakaa kartta kolon seinälle kaikkien nähtäville. Partiomaat voi myös tehdä itse askarreltuun maa-palloon. Puhalletun ilmapallon päälle liimataan sanomalehtisuikaleita, annetaan kuivua ja maala-taan.

3. Leikkejä löytyy SP:n kv-ryhmän sivuilta (www.partio.fi/kansainvälisyys > KV-leikkejä ja lauluja). Myös Ulkoasianministeriön nettisivuilta löytyy leikkejä kehitysmaista (global.finland.fi/lapsille/pelit). Ulkomaisia leikkejä löytyy leikkikir-joista ja ulkomailla leireillä olleet partiolaiset tunte-vat niitä. Myös piirin kv-henkilö voi osata auttaa.

4. Maat voivat olla esimerkiksi sellaisia, joissa ko-tiseurakuntanne nimikkolähetit toimivat, jolloin seurakunnasta saa helposti materiaalia ko. maista.

5. Tämä voidaan toteuttaa esim. vartio-osaston retkellä tai lpk:n yhteisessä tapahtumassa.

9. Eri maiden partiosivuja löytää osoitteella www.partio.fi – partio maan omalla kielellä ja fi-tunnuksen tilalle maatunnus, esimerkiksi www.scout.se (Ruotsi). Maailmanjärjestöjen koti-sivuilta www.wosm.org ja www.wagggs.org löydät linkit jäsenmaiden kotisivuille.

MAAILMA

Page 2: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

46

MestariTavoitteena on, että vartiolainen tutus-tuu yhteen kulttuuriin ja sen edustajiin, sekä osaa huomata ja ymmärtää kult-tuurieroja.

Valitse seuraavista tehtävistä vähintään kuusi.

1. Valitse vartiosi kanssa yksi kulttuuri, johon tutustutte. Muistakaa, että kulttuuri ei usein-kaan ole sama asia kuin maa, vaan yhdessä maassa saattaa olla useita kulttuureja (esim. saamelaiset Suomessa, flaamit Belgiassa) tai yhden kulttuurin edustajia saattaa olla useissa maissa (esim. romanit, kurdit, somalit).

2. Selvitä kuinka paljon va-litsemaanne kulttuurin edustajia on Suomessa ja mikä on heidän aseman-sa täällä.

3. Tutustu valitsemanne kulttuurin historiaan sekä kulttuurin ja sen edustajien asemaan maailmassa ja mieti mistä kulttuurin asema johtuu.

4. Tutustu valitsemaasi kulttuurin uskontoon, tapoihin, juhliin, musiikkiin ja taiteeseen.

5. Tutustu valitsemanne kulttuurin ruokakult-tuuriin ja valmistakaa vartiosi kanssa sen mu-kainen ateria.

6. Valmista valitsemallenne kulttuurille tyypilli-nen käsityö tai esine tai opettele kulttuurille tyypillinen taito.

7. Osallistu Jamboree-on-the-Air (JOTA) tai Jamboree-on-the-Internet (JOTI) tapahtu-maan. Keskustele sen aikana valitsemanne kulttuurin edustajien kanssa heidän partio-toiminnastaan ja esittele heille suomalaista partiotoimintaa.

8. Seuraa valitsemanne kulttuurin tai sen edusta-jien näkymistä lehdissä, televisiossa ja radiossa sekä mieti syitä tapoihin, joilla kulttuuri tai sen edustajat niissä esitetään.

Suoritusvihjeitä 7. JOTA- ja JOTI-tapahtumat järjestetään saman aikaisesti aina kerran vuodessa lokakuun kolman-tena viikonloppuna. Lisätietoa JOTI-tapahtumasta löytyy www-sivuilta http://joti.partio.net, http://scoutlink.net ja http://joti.org. Osoitteesta http://joti.partio.net löytyy JOTI-ABC sekä järjestä-misopas.

Page 3: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

47

MestariTavoitteena on, että vartiolainen tutus-tuu toisen maan partiotoimintaan ja osaa kertoa Suomesta ja suomalaisesta partiotoiminnasta ulkomaalaiselle parti-olaiselle.

Suorita tehtävät 1–8, jos olet lähdössä ulkomaille suuntautuvalle partiomatkalle tai partiopurjeh-dukselle.1. Tee matkasuunnitelma (aikataulu, vierailu-

kohteet, varusteet, majoitus, lentovaraukset yms.).

2. Selvitä tarvitsetko rokotuksia tai viisumia ja hanki ne tarvittaessa.

3. Tutustu maan kulttuuriin, tapoihin, ruokaan, uskontoon, valuuttaan, ilmastoon ja nähtä-vyyksiin.

4. Tutustu tavallisimpiin turistitauteihin ja -sai-rauksiin (ripuli, malaria, auringonpolttamat, nestehukka, hyönteisten puremat) ja tiedä miten niitä ennaltaehkäistään ja hoidetaan.

5. Tee passipussi, jossa voit säilyttää turvallisesti rahaa ja tärkeitä matkapapereita.

6. Opettele partiosanastoa ja tervehtiminen maan kielellä.

7. Valmistaudu kertomaan ja näyttämään kuvia sekä Suomesta että suomalaisesta partiotoi-minnasta ulkomaalaiselle partiolaiselle ja isäntäperheelle.

8. Järjestä matkan jälkeen maasta ja partiomat-kastasi kertova ilta ja lähetä kiitoskirje isäntä-perheellesi.

MAAILMANMATKAAJA

Suorita tehtävät 9–16, jos osallistut suomalaiselle partioleirille tai partiopurjehdukselle, jonne on tulossa ulkomaalaisia partiolaisia.9. Ota yhteyttä Suomeen tuleviin partiolaisiin

etukäteen ja seuraa heidän valmistautumis-taan partioleirille.

10. Tutustu partiotoimintaan Suomeen tule-vien ulkomaalaisten kotimaassa.

11. Tutustu Suomeen tulevien partiolaisten kotimaan kulttuuriin, tapoihin, ruokaan ja us-kontoon.

12. Kerro Suomeen tuleville partiolaisille etukäteen Suomen ilmastosta, kulttuurista ja tavoista, ja auta heitä valmistautu-maan oikein partioleiriä varten.

13. Opettele partiosanastoa ja tervehtiminen tar-vittavalla kielellä.

14. Valmistaudu kertomaan ja näyttämään kuvia sekä Suomesta että suomalaisesta partiotoi-minnasta ulkomaalaiselle partiolaiselle.

15. Ole mukana järjestämässä ohjelmaa Suomeen tuleville partiolaisille partioleirillä, sitä ennen tai sen jälkeen.

16. Toimi isäntäperheenä Suomeen tuleville par-tiolaisille.

Suoritusvihjeitä Lisätietoja löytyy Partiomatkailijan Oppaasta.

Page 4: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

48

KisälliTavoitteena on, että vartiolainen osaa meloa kanootilla tai kajakilla turvalli-sesti helpoissa olosuhteissa sekä tuntee tärkeimmät melontavarusteet.

Perustaidot

1. Opettele uimaan yhtäjaksoisesti vähintään 200m.

2. Opettele käyttämään me-lontaliivejä oikeaoppisesti ja harjoittele uimista nii-den kanssa.

3. Tutustu erilaisiin kajakki- ja kanoottimalleihin ja meloihin.

4. Tutustu kajakin tai ka-nootin kellukkeisiin, tyhjentämisvälineisiin, tartuntakahvoihin ja/tai kansiköysiin.

Tositoimet

5. Opettele astumaan kanoottiin tai kajakkiin ja poistumaan kanootista tai kajakista oikein. Kajakissa opettele kiinnittämään ja irrotta-maan aukkopeite oikein.

6. Opettele lähtemään vesille ja palaamaan takai-sin rantaan sekä luonnonrannassa että laituris-sa.

7. Harjoittele erilaisia melanvetoja ja kanootin tai kajakin ohjaamista ja melo merkitty me-lontataitorata.

8. Osallistu päivän kestävälle ohjatulle melonta-retkelle.

MELONTA

Suoritusvihjeitä Tietoa melonnasta löytyy Internetistä

www.kanoottiliitto.fi sekä kirjoista Antero Rautio: Melontareittiopas, Pekka Kuha: Opi melomaan – ka-jakkimelonta, Markku Soikkeli: Retkimelonta, Esa Paakkinen: Melo turvallisesti ja Karin Mentzing: Långfärdskajak.

7. Tehkää melontataitorata suojaisaan paikkaan lähelle rantaa. Rata voi olla merkitty esim. poijuin. Harjoitelkaa radalla erilaisia melontatekniikoita: melokaa suoraan eteenpäin ja taaksepäin, opetel-kaa kaartamaan oikealle ja vasemmalle, harjoitel-kaa melomaan sivuttain, opetelkaa pysäyttämään kanootti tai kajakki vauhdista ja kääntämään se ympäri paikallaan. Intiaanikanootissa tai kajak-kikaksikossa melokaa vuorotellen sekä edessä että takana.

MestariTavoitteena on, että vartiolainen osaa ohjata ja huoltaa kanoottia tai kajak-kia, osaa toimia oikein ja turvallisesti kaatumistilanteessa, ja osallistuu yön yli kestävälle melontaretkelle.

Perustiedot

1. Tutustu Melontaturvallisuuden neuvotte-lukunnan Melonnan turvallisuusohjeeseen ja Suomen Partiolaisten julkaisemaan Turval-lisuusmääräyksiä ja -ohjeita partiotoimintaan vesillä.

2. Opettele pakkaamaan varusteet melontaretkeä varten.

3. Opettele hallitsemaan ja huoltamaan sekä ka-nootti että kajakki.

Page 5: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

49

Tositoimet

4. Osallistu ohjattuun kanootin- tai kajakinkaa-tokokeeseen ja harjoittele kanootin tai kajakin tyhjentämistä veden varassa.

5. Opettele nousemaan vedestä takaisin kanoot-tiin tai kajakkiin toisen melojan avustamana. Toimi vuorollasi sekä pelastajana että pelastet-tavana.

6. Osallistu yön yli kestävälle ohjatulle melonta-retkelle.

Suoritusvihjeitä Tietoa melonnasta löytyy netistä

www.kanoottiliitto.fi sekä kirjoista Antero Rautio: Melontareittiopas, Pekka Kuha: Opi melomaan – kajakkimelonta, Markku Soikkeli: Retkimelonta, Esa Paakkinen: Melo turvallisesti ja Karin Ment-zing: Långfärdskajak.

2. Miettikää mitä tarvitsette, miten varusteet pakataan vesitiiviisti ja miten sijoitatte varusteet kanoottiin/kajakkiin oikein.

MestariTavoitteena on, että vartiolainen kehit-tää kädentaitojaan valmistamalla hyö-dyllisen käyttöesineen sekä tuntee tar-vittavat työkalut ja osaa käyttää niitä.

Valitse seuraavista tehtävistä vähintään (1–5) kolme.1. Veistele kirvesvarsi ja varresta kirves.

2. Tee vartiosi kanssa erilaisia linnunpönttöjä.

3. Suunnittele ja valmista tavara-arkku tai kulje-tuslaatikko yhdessä vartiosi kanssa.

4. Tee leirijakkara tai jäänaskalit.

5. Osallistu talviteltan salkosarjan valmistami-seen.

NIKKARI

Suoritusvihjeitä 3. Nikkarin taidot näkyvät siisteissä liitoksissa, jotka liittävät yhteen arkun sivut ja pohjan. Myös saranat ja lukko on syytä tehdä huolella ja ainutlaatuiseksi arkun tekevät tekijän omat koristelut, nimikoinnit, kai-verrukset ja maalaukset.

4. Leirijakkaran istuinosan voi tehdä nahasta tai vahvasta purjehduskankaasta. Muiden istuinten joukosta tunnistat omasi jalkojen kaiverrusten tai polttokoristeiden perusteella.

Ohjeita löytyy Olli Aulion Suuresta retkeilykirjasta.

Partiotaitokilpailuiden yörastitehtävien joukosta löytyy paljon valmiita kätevyysohjeita, joilla voi korvata minkä tahansa tehtävän tai sitten niitä voi käyttää ohjeina. Näitä tehtäviä voi kysellä omasta piirintoimistolta tai piirin kilpailuryhmältä.

Page 6: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

50

MestariTavoitteena on, että vartiolainen tuntee Itämeren, sen eläimistön, kasvillisuuden ja tilan sekä osallistuu Nodu-projektiin.

1. Tutustu Nodu-vihkoon.

2. Tutustu Itämereen, sen eläimistöön ja kasvilli-suuteen.

3. Selvitä Itämeren saas-tumiseen ja rehevöi-tymiseen vaikuttavat tekijät ja mieti keinoja Itämeren tilan paranta-miseksi.

4. Osallistu Nodu-toimin-taan:

• Mittaa pintaveden lämpötilaa.

• Valmista secchi-levy ohjeiden mukaan.

• Mittaa secchi-levyllä näkyvyyttä.

• Tee havaintoja sini-, rakko- ja rihmalevistä.

• Opettele täyttämään havaintokaavake.

NODU

• Tutustu Noduun Merentutkimuslaitoksen sivuilla www.itameriportaali.fi,

www2.fimr.fi/fi/itamerikanta/ymparistokas-vatus.html ja

jolly.firm.fi/scout/Scout.nsf?OpenDatabase.

• Lähetä raportti internetin välityksellä tai tekstiviestillä.

5. Seuraa yhden kevään ja kesän aikana Itämerta käsitteleviä lehtileikkeitä ja mieti miten meren tila vaihtelee.

Suoritusvihjeitä Lisätietoa Nodusta saa Nodu-vihkosta, jota voi tila-ta Partiotalosta. Linkki sähköiseen versioon löytyy osoitteesta www.partio.fi/meripartio.

Nodu-havaintoja voi tehdä niin merellä kuin sisä-vesilläkin sekä myös soutuveneestä käsin.

1.–3. Merkin suorittamiseen tarvittavaan taustatie-toon kannattaa tutustua jo keväällä. Tiedon kerää-mistä varten kannattaa heti alussa varata kansio.

4. Käytännön tehtävät voi suorittaa joko kau-kopurjehduksella tai perustamalla pari–kolme havaintopistettä, jotka kierretään kerran viikossa. Merkin voi suorittaa meren rannalla järjestettävällä kesäleirillä.

Page 7: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

51

MestariTavoitteena on, että vartiolainen osaa suunnitella ja johtaa iltanuotion vartion retkellä.

1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus.

2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti.

3. Rakenna näyttävä nuotio, esimerkiksi pagodi.

4. Suunnittele ja juonna nuotioilta, jossa on aloitusrituaali, lauluja, leikkejä, esitettäviä ohjelmia ja iltahartaus.

5. Valitse nuotioillan teemaan sopivia lauluja, leikkejä ja huutoja sekä vedä ne.

6. Suunnittele ja esitä iltanuotiolla sketsi tai muu esitys.

7. Etsi ja kerro iltanuotion päätteeksi opettavai-nen nuotiotarina tai muu iltahartaus.

NUOTIOMESTARI

Valitse seuraavista tehtävistä (8–10) vähintään yksi.8. Harjoittele jokin näyttävä tapa sytyttää nuo-

tio.

9. Valmista itsellesi tuluspussi eli tulipussi, ja kerää sinne varmoja sytytyskikkoja.

10. Valmista itsellesi iltanuotioviitta.

Suoritusvihjeitä 1. Älä tee nuotiota kalliolle tai turvemaalle ja muista noudattaa jokamiehenoi-keuksia.

2. Iltanuotiolle voi johdat-taa esimerkiksi tuikkujen ja heijastimien avulla.

3. Erilaisia nuotiotyyppejä löytyy Olli Aulion Suuresta retkeilykirjasta.

5. Voit valita iltanuotion teemaksi myös meriaiheen ja tutustua lauluihin, leikkeihin ja huutoihin, jotka kuuluvat meripartio-perinteeseen ja merimiesaiheeseen.

7. Hyviä illan päätöksiä löytyy esimerkiksi Par-tiokirjan julkaisemasta kirjasta Kärppä-vartion tarinoita.

7. Valmiita hartauksia löytyy SP:n kotisivuilta www.partio.fi/julkaisut > toiminnan materiaalit.

8.–10. Tiedot löytyvät mm. Olli Aulion Suuresta retkeilykirjasta.

Page 8: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

52

MestariTavoitteena on, että vartiolainen osaa toimia tulipalotilanteissa.

1. Tutustu tulen aiheuttamiin vaaratilanteisiin retkellä ja harjoittele näiden tilanteiden eh-käisemistä.

2. Tutustu ruohikko- ja metsäpalojen syttymisen syihin sekä leviämista-poihin.

3. Opettele tunnistamaan ja varastoimaan oikein syttymisherkkiä aineita, ja harjoittele niiden aiheuttamien palojen sammuttamista.

4. Opettele käyttämään erilaisia sammutustapoja (vesi, jauhesammutin, vaahtosammutin, sam-mutuspeite, tukahduttaminen sekä tunnista-maan tilanteet missä niitä tulee käyttää.

5. Harjoittele auttamaan ihmistä, jonka vaatteet ovat tulessa.

6. Mieti miten pitää toimia tulipalon sattuessa kotona, kololla tai lippukunnan kämpällä.

7. Tutustu yleisimpiin sammutusmenetelmiin ja -taktiikoihin sekä harjoittele toimintaa tulipa-lotilanteessa.

PALO

Page 9: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

53

KisälliTavoitteena on, että vartiolainen osaa uusia lauluja ja leikkejä, jotka sopivat eri tilanteisiin.

Valitse Laulut ja Leikit -kohdista molemmista vähintään kolme tehtävää.

Laulut

1. Osallistu erilaisten partiohenkisten laulujen laulamiseen ja opettele vähintään kaksi uutta laulua.

2. Opettele vähintään kaksi laululeikkiä.

3. Osallistu lauluesityksen tai laulushown val-mistamiseen ja esittämiseen tai osallistu juma-lanpalveluksessa kuoroon.

4. Osallistu tutun partiolaulun uudelleen sanoit-tamiseen ja esittämiseen.

Leikit

5. Leiki kahta erilaista hippa- ja sokkoleikkiä.

6. Leiki kahta erilaista heitto- ja palloleikkiä.

7. Leiki kahta erilaista viestileikkiä.

8. Leiki kahta erilaista maastoleikkiä (kymmenen tikkua laudalla, kirkonrotta, lipunryöstö).

Suoritusvihjeitä 3. Partiomessun laulujen sanat ja nuotit löytyvät SP:n julkaisemasta vihkosta Meille aurinko paistaa, meille hymyilee kuu.

8. Partiopojan kirjasta löytyy paljon hyviä perintei-siä maastoleikkejä

PARTIOLAULUT JA LEIKIT

Kirjastosta löytyy paljon leikkikirjoja kuten Olli Aulio: Suuri leikkikirja ja partiolauluja löytyy Suomen Partiolaisten julkaisemasta Laululuvas-ta. Leikkejä löytyy myös SP:n Ympäristöleikit –vihkosta. Vihko löytyy partiolaisten kotisivuilta (www.partio.fi/julkaisut > Toiminnan materiaalit > Lisää eri aiheista), ja sitä voi tilata Suomen Partio-laisten keskustoimistosta

Leikkejä eri maista löydätte esimerkiksi SP:n kansainvälisyysryhmän sivuilta (www.partio.fi/kansainvalisyys) sekä seuraavilta kotisivuilta: www.kansainvalisyyskasvatus.net, www.ykliitto.fi, www.yhteinenmaailmamme.net (Kirkon Ulko-maanapu), www.mission.fi (Suomen Lähetysseu-ra), www.global.finland.fi/lapsille/pelit (Ulkoasi-ainministeriö)

MestariTavoitteena on, että vartiolainen osaa eri tilanteisiin sopivia partiolauluja ja voi toimia leikinjohtajana oman vartion kokousta isommassa tilaisuudessa.

Valitse Laulut ja Leikit -kohdista molemmista vähintään kolme tehtävää.

Laulut

1. Opettele vähintään kymmenen uutta partio-aiheista laulua, joista ainakin kaksi on alkupe-räiskielellä.

2. Keksi jostakin laulusta leikki leikittäväksi ja koekäytä sitä vartion kokouksessa.

3. Osallistu uuden partiolaulun säveltämiseen ja sanoittamiseen.

Page 10: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

54

4. Tee jonkin partiolaulun sanoista sketsi, ja osal-listu sen esittämiseen.

Leikit

5. Opettele toimimaan hyvänä leikinjohtajana, ja johda yhteisleikki jossakin lippukunnan tilaisuudessa.

6. Harjoittele jakamaan leikkijöitä ryhmiin vä-hintään kolmella eri tavalla.

7. Suunnittele ja opeta johonkin suoritukseen kuuluva asia leikin avulla.

8. Valmista vartiosi kanssa pelivälineet johonkin peliin ja pelatkaa peliä (muistipeli, lautapeli, minigolf, kyykkä).

9. Valmistele ja johda jokin maastoleikki.

Suoritusvihjeitä 1. Partiomessun laulut sopivat tähän. Meille aurin-ko paistaa, meille hymyilee kuu –vihkosta löytyy Partiomessun kulku ja laulut nuotteineen. Vihkoa voi tilata Suomen Partiolaisten keskustoimistosta.

Kirjastosta löytyy paljon leikkikirjoja kuten Olli Aulio: Suuri leikkikirja ja partiolauluja löytyy Laululuvasta. Leikkejä löytyy myös Ympäristöleikit –vihkosta. Vihko löytyy partiolaisten kotisivuilta www.partio.fi/julkaisut > Toiminnan materiaalit > Lisää eri aiheista.

5. Hyvä leikinjohtaja selittää leikin säännöt selke-ästi ja ymmärrettävästi ja lopettaa leikin silloin kun on kaikkein hauskinta.

6. Leikkijöitä voi jakaa ryhmiin palapelien, erilais-ten parien, Hassujen perheiden, eläinäänien, väri-en, ulkonäön ja monen muun asian avulla. Vain mielikuvitus on rajana.

Page 11: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

55

KisälliTavoitteena on, että vartiolainen osal-listuu lippukunnan tai piirin oranssin tai vihreän sarjan partiotaitokilpailuun ja tietää kuinka partiotaitokilpailuihin valmistaudutaan.

Tositoimet

1. Ota osaa partiotaitokilpailuun.

Peruskisailut

2. Tutustu huolella kisan ennakko-ohjeisiin.

3. Laadi yhdessä kisavartiosi kanssa varustelista kisaa varten. Suunnitelkaa ja toteuttakaa yh-dessä tavaroiden oikea pakkaaminen.

4. Käykää varustelista kisan jälkeen uudelleen läpi. Miettikää, mitä tuli otettua turhaan mu-kaan ja mitä varusteita puuttui.

5. Käykää kilpailun jälkeen läpi niiden tehtävien taitoja, joita ette kilpailussa osanneet.

Suoritusvihjeitä 1. Pt-kisat voivat olla esimerkiksi lippukuntasi, alueesi/lippukuntaryhmittymäsi tai piirisi kisa. Tietoa piirin kisoista löydät piirisi lehdestä ja pii-ritoimistosta.

Vinkkejä kisoihin löydät Kisavartion oppaasta ja osoitteesta www.partio.fi/kilpailu.

5. Ainakin piirin ja SM-kisoissa oikeat vastaukset ovat yleensä maalissa nähtävissä.

Kerratkaa vartiosi kanssa suunnistamista metsässä, yksin tai yhdessä. Voitte osallistua esimerkiksi kun-tanne kuntosuunnistusrasteille tai johonkin suun-nistustapahtumaan. Lisävinkkejä suunnistukseen saatte suunnistustaitomerkin suoritusvihjeistä.

PARTIOTAITOKISA

MestariTavoitteena on, että vartiolainen osallis-tuu erilaisiin partiotaitokilpailuihin ja on mukana suunnittelemassa lippukunnan partiotaitokilpailuiden rastia sekä osaa arvostella tehtävän.

Tositoimet

1. Ota osaa piirin partiotai-tokilpailuun.

2. Suunnittele kaverisi kanssa rasti PT-kisoihin (tehtävä, arvostelu, rastin toiminta ja tarvittavat varusteet).

Peruskisailut

3. Tutustu huolella kisan ennakko-ohjeisiin, ja koeta päätellä tehtävä- ja pisteluettelon perusteella kisan tehtäviä enna-kolta.

4. Selvitä missä ja milloin järjestetään seuraavat partiotaitojen SM-kisat, joihin vartiosi voisi osallistua.

5. Kertaa tehtävät joita et kisassa osannut.

Suoritusvihjeitä 1. Partio-lehdestä löydät tulevien kisojen kisakut-sut, ja piirin kisoista tietoa löytyy piirin lehdestä.

2. Apua löytyy esimerkiksi lippukuntakisapaketti Myrskystä. Se on lähetetty jokaiseen lippukuntaan ja löytyy myös SP:n kotisivuilta (www.partio.fi/julkaisut). Voitte testata toistenne tehtäviä koko-uksessa tai retkellä.

3. Harjoittele näitä partiotaitoja ennen kisaa.

4. tietoa tulevista SM kisoista löytyy www.partio.fi/kilpailu ja Partio-lehdestä.

Vinkkejä kisoihin löydät SP:n julkaisemasta Kisavartion oppaasta (löytyy myös internetistä www.partio.fi/julkaisut) ja kysymällä vanhoilta kisaajilta.

Page 12: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

56

MestariTavoitteena on, että vartiolainen tu-tustuu vapaaehtoisen pelastuspalvelun periaatteisiin, ja osaa toimia oikein vaaratilanteissa.

1. Ota selvää mitkä ovat vapaaehtoisen pelastus-palvelun periaatteet, ja miten partiolaiset ovat

tai voivat olla siinä mukana.

2. Opettele valtakunnallinen hätänumero ja poliisin, lääkärin ja myrkytyskes-kuksen puhelinnumerot, ja harjoittele hätäilmoi-tuksen antamista. Muis-ta, että hätäilmoituksen harjoitteleminen viestin-tävälineitä käyttäen on ehdottomasti kielletty!

3. Tunne yleinen vaaramerkki ja harjoittele toi-menpiteitä, jotka se aiheuttaa eri tilanteissa (kaasu, säteily).

4. Selvitä missä sijaitsevat kotia, koulua ja koloa lähinnä olevat väestönsuojat. Tutustu niitä koskeviin suunnitelmiin, esimerkiksi kuinka nopeasti suoja voidaan tyhjentää ylimääräises-tä kalustosta ja mitä varusteita suojassa tulisi olla.

Valitse seuraavista tehtävistä (5-10) vähintään kolme.5. Osallistu kalustosuunnitelman tekemiseen

lippukunnan vapaaehtoista pelastuspalvelu-ryhmää varten.

6. Osallistu vartion tai lippukunnan hälytys-kaavion suunnitteluun ja puhelinhälytyksen harjoitteluun.

PELASTUSPALVELU

7. Ilmoittaudu vartiosi kansa vapaaehtoisiksi paikalliseen pelastuspalveluryhmään ja osallis-tu sen toimintaan.

8. Osallistu lippukunnan yhteiseen etsintähar-joitukseen ja toimi joko viesti-, ensiapu-, etsintä- tai huoltotehtävissä.

9. Harjoittele ympäristöonnettomuuksilta suo-jautumista asiantuntijan opastuksella.

10. Osallistu tutustumiskäyntiin Meripelastusseu-raan (www.meripelastus.fi), rajavartiolaitok-sen (www.rvl.fi) merivartiostoon tai öljyntor-juntayksikköön.

Suoritusvihjeitä 1. Lisätietoa löydät vapaaehtoisen pelastuspalelun kotisivuilta (www.vapepa.fi).

2. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön nettisivuil-ta www.spek.fi > turvatietoa löytyy Nou Hätä! –materiaalia ja Toimi näin hätätilanteessa –tietoa.

3. Yleinen vaaramerkki ja toimintaohjeet eri tilan-teisiin löytyvät esim. puhelinluetteloiden alkuleh-diltä.

4. Jokaisella väestönsuojalla on nimetty hoitaja. Voit pyytää häntä esittelemään esimerkiksi kolosi lähellä olevaa väestönsuojaa. Apua voi myös pyytää Pelastusalan Keskusjärjestöstä (www.spek.fi).

8. Etsintäharjoituksen tulisi olla riittävän vaativa, esim. 1–2 tuntia kestävä. Ainoastaan harjoittele-malla eri etsintämuotoja ja -tapoja erilaisissa maas-toissa voit oppia, miten etsintätilanteessa tulee toi-mia. Maastoetsintää opettamaan voi pyytää jonkun vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa jo kauemmin mukana olleen.

8. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön SPEKin nettisivuilta löytyy Eksyksissä-verkkoharjoitus (www.spek.fi/eksyksissa).

9. Öljykatastrofiharjoitus löytyy Tärppihieveristä s. 41, vinkki tulee löytymään myös SP:n sivuilta (www.partio.fi) ja Linkkarista (www.linkkari.net).

Page 13: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

57

KisälliTavoitteena on, että vartiolainen osal-listuu pyöräretkelle, osaa liikkua tur-vallisesti pyörällä liikenteen seassa ja korjata pienet viat pyöräretken aikana.

Perustaidot

1. Selvitä pyöräilijää koskevat liikennesäännöt ja harjoittele oikeaa toimintaa vaaratilanteiden (äkkijarrutus, kaatuminen, kolari) varalta.

2. Pese pyöräsi ja tee sille kevät- tai syyshuolto.

3. Harjoittele renkaan paikkausta ja irronneiden ketjujen paikalleen laittoa.

4. Merkitytä pyöräsi varkauden varalta ja mieti miten varkauksia voidaan ehkäistä.

Tositoimet

5. Rakenna taitorata vartiosi kanssa ja harjoittele pyörän hallitsemista erilaisissa tilanteissa.

6. Osallistu pyöräretken suunnitteluun ja toteu-tukseen.

Suoritusvihjeitä 1. Pyöräilijän liikennesäännöt löytyvät netistä www.pyorailyuutiset.net sekä www.pohjola.fi/Turvatori/Liikenneturvallisuus. Liikennesääntöjä voi harjoitella ja vaaratilanteita lavastaa liikenne-maton avulla.

2. Rasvatkaa ketjut, säätäkää satulan ja ohjaus-tangon korkeus sopivaksi, tarkistaa valaisimet, täyttäkää renkaat ja kiristäkää löysällä olevat ruuvit. Varmistakaa, että heijastimet ovat ehjiä ja paikoillaan.

PYÖRÄILY

3. Pyörän huoltoa koskevissa asioissa voi apua pyy-tää vanhemmilta ja pyöräliikkeistä.

4. Taitoradalla voi olla kapeita lankkuja, pujottelua, tiukkoja käännöksiä, äkkijarrutuksia, epätasaista tietä, siis ihan mitä tahansa.

5. Pyöriä merkitään poliisilaitoksella, mistä saa myös vinkkejä varkauksien ehkäisemiseksi.

6. Miettikää mukaan otettavia tavaroita sekä niiden järkevää pakkaamista. Suunnitelkaa kaikille sopi-van pituinen ja haasteellinen reitti lähiseudulle. Yöpyä voitte teltassa tai jonkun mökillä. Muistakaa turvallisuus ajettaessa tiensivussa isolla porukalla!

Apua saa myös kirjasta Hämäläinen-Elo-Kananoja: Fillarikirja.

Suomen Pyöräilyunionista (www.pyoraily.fi) voi tilata ilmaisen fillaripäivämateriaalin, josta löytyy ideoita ja valmiita työkaluja polkupyöräilypäivän tai –tuntien toteuttamiseen. Sivulta löytyy myös ohjeita pyöräretken suunnitteluun ja toteutukseen.

MestariTavoitteena on, että vartiolainen osallistuu vähintään yli yön kestävälle pyöräretkelle, osaa liikkua turvallisesti pyörällä sekä liikenteen seassa että maastossa ja huoltaa pyörää.

1. Harjoittele jarrujen korjaamista ja rikkoontu-neen polkimen vaihtamista.

2. Kisällihuollon lisäksi tarkista renkaiden kunto ja kokeile kaikkien ruuvien ja muttereiden tiukkuus.

Page 14: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

58

3. Osallistu taitoradan tekoon ja harjoittele pyö-rän hallitsemista erilaisissa tilanteissa.

4. Harjoittele pyörän hallitsemista erilaisessa maastossa.

5. Osallistu pyöräretken suunnitteluun ja toteu-tukseen.

Suoritusvihjeitä 2. Rasvatkaa ketjut, säätäkää satulan ja ohjaustan-gon korkeus sopivaksi, tarkistakaa valaisimet, täyt-täkää renkaat ja kiristäkää löysällä olevat ruuvit.

1.–2.Pyörän huoltoa koskevissa asioissa voi apua pyytää vanhemmilta. Kumin paikkausohjeet löy-tyvät mm. Partiolaisen kirjasta s. 77.

3. Taitoradalla voi olla kapeita lankkuja, pujottelua, tiukkoja käännöksiä, äkkijarru-tuksia, epätasaista tietä, siis ihan mitä tahansa.

4. Selvittäkää onko lähiseudulla valmista maasto-pyöräreittiä, jolla voitte harjoitella. Harjoitelkaa selviytymään puunjuurista, isoista kivistä, epätasai-sista poluista ja jyrkistä mäistä kaatumatta. Muista-kaa, että kansallispuistoissa pyöräily on kielletty.

5. Miettikää mukaan otettavia tavaroita ja niiden järkevää pakkaamista. Suunnitelkaa kaikille sopi-van pituinen ja haasteellinen reitti lähiseudulle ja ottakaa mukaan teltta, yöpymisvarusteet ja hyvää ruokaa. Muistakaa turvallisuus ajettaessa tiensivus-sa isolla porukalla!

Apua saa myös kirjasta Hämäläinen-Elo-Kananoja: Fillarikirja.

Suomen Pyöräilyunionista (www.pyoraily.fi), voi tilata ilmaisen fillaripäivämateriaalin, josta löytyy ideoita ja valmiita työkaluja polkupyöräilypäivän tai -tuntien toteuttamiseen. Sivulta löytyy myös ohjeita pyöräretken suunnitteluun ja toteutukseen.

Page 15: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

59

KisälliTavoitteena on, että vartiolainen tutus-tuu Raamattuun ja osaa käyttää sitä.

1. Hanki käyttöösi Raamattu ja tutustu Vanhan ja Uuden Testamentin syntyyn.

2. Selvitä mitkä Raamatun kirjat ovat evanke-liumeja, lakikirjoja, opetuskirjeitä, profetaali-sia kirjoja, runokirjoja ja historiankirjoja.

3. Etsi Raamatusta kaksi sankaria (esimerkiksi Daavid, Eeva, Jeesus, Maria, Martta, Nooa, Paavali, Salomo) ja tutustu heihin ja heidän elämäänsä.

4. Osallistu näytelmän tekoon jostakin Raama-tun kertomuksesta (esimerkiksi jouluevan-keliumi Luuk.2, Vedenpaisumus 1 Moos. 7, laupias samarialainen Luuk. 10:25–37) ja esit-täkää se partiolaisten kirkkopyhässä, leiriju-malanpalveluksessa tai muussa tilaisuudessa.

5. Lue Raamatusta yksi kertomus Vanhasta Testamentista ja yksi kertomus Uudesta Tes-tamentista sekä piirrä niistä sarjakuva.

Suoritusvihjeitä 1. Jos Raamattua ei löydy, voi sen lainata lähiseu-rakunnasta.

4.–5. Voitte tutustua vaikka seuraaviin kertomuk-siin: Luomiskertomus 1. Moos. 1: 1–2:4, Nooan arkki 1. Moos. 6:9–8:22, Israelilaisten kärsimys Egyptissä 2. Moos. 1:1–14, Mooseksen syntymä

RAAMATTU

2. Moos. 1:22–2:10, Israelilaisten pako Egyptistä 2. Moos. 6:1–8, 14:5–13, Jeesuksen kärsimystie Luuk. 19:28–40, 22:14–23, 22:47–54, Mark. 15:1–15, 15:22–47, Simson Tuom.15:1–20, Daavid 2. Sam. 5:1–12. Lisää kiinnostavia kertomuksia ja raamatunkohtia voi kysyä omalta uskonnonopetta-jalta tai oman seurakunnan nuorisopapilta.

MestariTavoitteena on, että vartiolainen tuntee Raamat-tua, osaa käyttää sitä ja on miet-tinyt joidenkin tekstien sisältöjä.

1. Selvitä Raamatun vaiku-tus kulttuuriimme.

2. Selvitä mitkä Raamatun kirjat ovat evanke-liumeja, lakikirjoja, opetuskirjeitä, profetaali-sia kirjoja, runokirjoja ja historiankirjoja.

3. Järjestä raamattuaiheinen kynttiläpolku tai iltahartaus.

4. Etsi Raamatusta ja opettele ulkoa Isä Meidän -rukous, kultainen sääntö ja Herran siunaus.

5. Lue Raamatusta evankeliumi, Laulujen laulu tai Psalmien kirjaa ja mieti mitä se kohta tar-koittaa.

6. Tutustu kirkkovuoden teksteihin valitsemasi viikon ajan.

Page 16: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

60

KisälliTavoitteena on, että vartiolainen osaa valmistaa ruokaa retkellä ja toimii ret-ken ajan kokin apulaisena.

1. Osallistu vartion retken ruokien suunnitte-luun ja hankintaan.

2. Toimi kokin apulaisena retkellä ja osallistu ruuan valmistamiseen, tarjoile-miseen ja keittiön siivoa-miseen.

3. Valmista lämmin ruoka retkikeittimellä perusruo-ka-aineista (ei pussi- tai tölkkiruuista).

4. Valmista ruokaa nuotiol-la.

5. Keksi ruokalaulu tai -huuto.

Suoritusvihjeitä Käyttäkää ruuanvalmistuksessa mahdollisimman ympäristöystävällisiä ruoka-aineita, suosikaa suo-malaisia tuotteita ja luomutuotteita sekä valitkaa ruoka-aineita, jotka on pakattu ympäristöystäväl-lisesti.

1. Käyttäkää apuna esimerkiksi Maa- ja metsä-talousministeriön kustantamaa Retkiruokaopasta, SP:n julkaisemaa Leirikokki Keittokirjaa sekä Nalle Coranderin kirjaa Retkeilijän erätaidot osa 2.

1. Muistakaa ottaa huomioon kaikkien erityisruo-kavaliot ja allergiat.

4. Voitte valmistaa kasviksia foliossa, nuotioperu-noita, suklaabanaaneja, paistaa pihvit, loimuttaa kalaa tai tehdä nuotiokalaa. Erilaisia keittonuotio-tyyppejä löytyy N. Coranderin kirjasta Retkeilijän Erätaidot I.

RETKIKOKKI

MestariTavoitteena on, että vartiolainen osaa toimia kokkina vartion retkellä.

1. Suunnittele vartion retken ruokalista ja laske tarvittavat ruokamäärät.

2. Kuivaa jauhelihaa, hedelmiä tai muita ruoka-aineita etukäteen.

3. Opettele erilaisia tapoja maustaa ruokaa ja kokoa maustelajitelma.

4. Toimi retken kokkina.

5. Valmista ateria nuotiolla, hiilloksella, veturilla tai vartaassa.

6. Kokoa eräretkeilyyn sopivia ruokaohjeita ja tee keittokirja.

Suoritusvihjeitä Käytä ruuanvalmistuksessa mahdollisimman ym-päristöystävällisiä ruoka-aineita, suosi suomalaisia tuotteita ja luomutuotteita sekä valitse ruoka-ainei-ta, jotka on pakattu ympäristöystävällisesti.

1. Käytä apuna esimerkiksi Maa- ja metsätalous-ministeriön kustantamaa Retkiruokaopasta, SP:n julkaisemaa Leirikokki Keittokirjaa sekä N. Coran-derin kirjaa Retkeilijän erätaidot osa 2.

1. Muista ottaa huomioon kaikki ruoka-allergiat ja erityisruokavaliot.

2. Hedelmistä voi kokeilla omenan, banaanin, ana-naksen ja mangon kuivaamista. Tietoa jauhelihan ja hedelmien kuivattamisesta löytyy Olli Aulion Suuresta retkeilykirjasta. Kuivureita voi kysyä paik-kakunnan martoilta tai maa- ja kotitalousnaisilta.

5. Voit valmistaa kasviksia foliossa, nuotioperunoi-ta, suklaabanaaneja, paistaa pihvit, loimuttaa kalaa tai tehdä nuotiokalaa.

Lisätietoja löytyy Nalle Coranderin kirjasta Retkei-lijän erätaidot osa 2.

Page 17: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

61

KisälliTavoitteena on, että vartiolainen osaa tarkkailla ympäristöään ja käyttää eri-laisia ongelmanratkaisutapoja.

Valitse seuraavista tehtävistä (1–8) vähintään seitsemän.1. Harjoittele tunnistamaan eri aineita hajun ja

maun perusteella.

2. Harjoittele tunnistamaan erilaisia tapahtumia äänen perusteella.

3. Harjoittele tekemään päätelmiä (synnyin-paikka, tunnetila, ikä, sukupuoli, koulutus) ihmisen äänen ja puhetavan perusteella tai harjoittele jäljittämistä.

4. Harjoittele tuntomerkkien huomioimista.

5. Harjoittele sormenjälkien ottamista ja tunnis-tamista.

6. Tee kipsivalos jalanjäljestä tai renkaanjäljestä.

7. Käytä jotakin salakirjoitusta ja lähetä sekä vas-taanota sillä kirjoitettu viesti.

8. Kokeile erilaisia ”näkymättömiä musteita” ja lähetä sekä vastaanota jollakin niistä kirjoitet-tu viesti.

SALAPOLIISI

Suoritusvihjeitä Salapoliisi-taitomerkin ympärille voi rakentaa rikoskertomuksen, jota ratkottaessa tulevat kaikki tehtävät suoritetuiksi. Kertomus voi vaikka alkaa nauhalla tulevilla äänillä, joiden perusteella vartiolaisten pitää päätellä mitä oikein on tapahtunut. Tämän jälkeen lisä-vihjeitä syyllisestä saadaan aina tekemällä uusi tehtävä. Koko ratkaisun avain voi olla kirjoi-tettu salakirjoituksella, josta vartiolaiset saavat osia jokaisen tehtävän jälkeen.

1. Makutunnistuksessa täytyy ottaa huomioon mahdolliset ruoka-allergiat.

5. Sormenjälkien ottaminen onnistuu taval-lisella mustetyynyllä, joita saa kirjakaupoista. Vartiolaiset voivat verrata toistensa sormen-jälkiä ja sormenjäljistä voidaan koota kortisto.

6. Ohjeet kipsivaloksen tekemiseen löytyy Suomen Partiolaisten julkaisemasta Tärppi-hieveristä s. 28. Kipsivaloksen tekeminen ei onnistu talvella tai kostealla säällä.

7. Salakirjoitusta voi olla takaperin kirjoitta-minen, tavuittain takaperin kirjoittaminen, kirjaimien numerokoodaus, joka toinen kirjain ylimääräinen, erilaiset piirroskuviot ja morsetus. Lisää salasanomista löydät Partiolai-sen Käsikirjasta.

Page 18: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

62

8. ”Näkymätöntä mustetta” saa kirjoittamalla valkoisella kynttilällä valkoiselle paperille, jolloin kirjoituksen saa esiin värittämällä koko paperin vesiväreillä, tai kirjoittamalla paperille sitruunamehulla, jolloin kirjoituksen saa esille vedellä, tai kirjoittamalla paperille maitoon kastetulla tikulla, jolloin kirjoituksen saa esiin varovasti paperia kuumentamalla.

MestariTavoitteena on, että vartiolainen osaa käyttää päättelykykyä ongelmanratkai-sutilanteessa.

Valitse seuraavista tehtävistä (1–4) vähintään kaksi.1. Osallistu salapoliisikilpai-

luun, esimerkiksi Hiipi-vään Haamuun.

2. Selvitä mitä tarkoittaa lodjaus ja osallistu lodjun piilottamiseen tai etsimi-seen.

3. Osallistu salapoliisikil-pailun suunnitteluun ja järjestämiseen.

4. Osallistu salapoliisikuunnelman tai salapoliisi-videon suunnitteluun ja toteutukseen.

Suoritusvihjeitä 1. Hiipivä Haamu on leikkimielinen kaupun-kikilpailu, joka mittaa kaupunkituntemusta ja salapoliisitaitoja. Hiipivä Haamu järjestetään joka vuosi pyhäinpäivän viikonloppuna Helsingissä. Lisätietoja Hiipivästä Haamusta saa osoitteesta www.ilvesveikot.fi/hh/.

2. Lodjaus on arvoitusten ratkaisua, suunnistusta, aarteenetsintää ja keräilyä sekä myös taidetta ja kädentaitoja leimasimia tehdessä. Ja myös sellais-ten paikkojen löytämistä, joita ei muuten ehkä tulisi hoksattua. Lodju eli laatikko on piilotettu hienoon, kaukaiseen tai muuten mielenkiintoiseen paikkaan ja sen paikka kerrotaan johtolankana, joka voi olla kinkkinen arvoitus tai vain koordi-naatit. Lodjussa on vieraskirja ja leimasin, ja kun joku löytää lodjun, hän leimaa vieraskirjaan omalla leimasimellaan ja omaan kirjaansa lodjun leima-simella. Lisätietoa lodjauksesta ja jo piilotetuista lodjuista löytyy www-sivuilta partio.fi/lodjaus ja maailmanlaajuisesti www.letterboxing.org.

3. Salapoliisiseikkailua järjestäessänne voitte käyttää apuna Salapoliisi-taitomerkin kisällitason tehtäviä.

4. Apua välineiden lainaamiseen voi kysyä kunnan nuorisotoimistosta.

Page 19: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

63

KisälliTavoitteena on, että vartiolainen tu-tustuu omaan kotiseurakuntaansa ja osallistuu sen toimintaan.

1. Tutustu kotiseurakuntasi varhaisnuoriso-työhön ja osallistu yhteen sen tapahtumista.

2. Tutustu lippukuntasi asioita hoitavaan seu-rakunnan työntekijään ja hänen työhönsä tai vieraile kotikirkossasi, saaristokirkossa tai Merimieskirkossa.

3. Osallistu johonkin erikoisjumalanpalveluk-seen, kuten Tuomasmessuun, Meidän mes-suun, Partiomessuun, jonkin herätysliikkeen kesäjuhlaan, nuorten ekumeeniseen tilaisuu-teen tai jumalanpalvelukseen saaristossa pur-jehduksen aikana.

4. Osallistu partiolaisten kirkkopyhän viettoon esimerkiksi toimimalla kolehdinkantajana tai tekstin lukijana.

5. Opettele ja laula lasten virsiä tai nuorten vei-suja.

SEURAKUNTA

MestariTavoitteena on, että vartio tutustuu omaan kotiseurakuntaansa ja osallistuu sen toimintaan.

1. Tutustu oman kotiseurakuntasi lähetystyön kohteisiin ja nimikkolähetteihin, lähetä heille kirje tai osallistu seurakuntanne lähetystyötä tukevaan toimintaan.

2. Osallistu partiolaisten kirkkopyhän suunnite-luun ja toteutukseen.

3. Harjoittele kanttorin tai muun säestystaitoisen johdolla partiomessun tai muun erikoisjuma-lanpalveluksen lauluja.

4. Osallistu sellaiseen ju-malanpalvelukseen, jossa lauluja käytetään.

5. Tutustu kirkkovuoteen ja sen liturgisiin värei-hin.

6. Tutustu kotiseurakuntanne diakoniatyöhön ja osallistu vanhainkotiin tehtävään retkeen, jolla esitätte ohjelmaa tai autatte iltapalan tarjoilussa tai ulkoilussa.

Page 20: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

64

KisälliTavoitteena on, että vartiolainen tietää mitä sisupartiointi tarkoittaa ja tutustuu sellaisen ihmisen elämään, jolla on jokin vamma.

1. Selvitä mitä sisupartiotoiminta tarkoittaa, ja onko omassa partiopiirissänne sisutoimintaa.

2. Etsi tietoa jostain vammaisuuden muodosta.

3. Tutustu sellaisen ihmiseen elämään, jolla on jokin vamma. Selvitä millaisia apuvälineitä hän käyttää jokapäiväisessä elämässään.

4. Kokeile käytännössä miten erilaiset vammat vaikuttavat jokapäiväiseen elämään.

Valitse seuraavista tehtävistä (5–8) vähintään kaksi. 5. Tutustu vähintään yhteen puhetta tukevaan

tai korvaavaan menetelmään, kuten bliss-sym-boleihin, esinekommunikaatioon, pictoihin, tukiviittomiin tai pistekirjoitukseen.

6. Opettele viittomaan jokin laulu tai viesti.

7. Luo taidetta ilman käsiä eli piirrä kynä suussa tai varpaiden välissä.

8. Leiki Kim-leikkiä haistellen, maistellen, tun-nustellen tai kuunnellen.

SISU

Suoritusvihjeitä 1. Tietoa sisupartioinnista saat SP:n Sisupartio-op-paasta ja sisupartiolippukunnista. Sisupartiolippu-kuntien yhteystietoja saat oman piirisi piiritoimis-tolta ja Suomen Partiolaisilta.

2. Tietoa löytyy internetistä esimerkiksi hakusanoil-la ”kehitysvammaisuus” tai ”liikuntavammaisuus” sekä vammaisjärjestöjen kotisivuilta esimerkiksi Suomen Kuurosokeat (www.kuurosokeat.fi), Nä-kövammaisten keskusliitto (www.nkl.fi), Kuuro-jen liitto (www.kl-deaf.fi) tai Kehitysvammaisten tukiliitto (www.kvtl.fi) sekä Anna-Liisa Salmisen Apuvälinekirjasta.

4. Sopikaa kokouksen alussa jokaiselle jokin vam-ma, josta ei saa luopua koko iltana. Kokouksen lopuksi käykää keskustelua kokemuksistanne.

4. Valmistakaa yhdessä ruokaa, pystyttäkää laavu tai tehkää luontoretki osan vartiosta ollessa silmät peitettyinä, toinen käsi sidottuna, kintaat kädessä, pyörätuolissa tai puhekyvyttöminä.

8. Kim-leikissä tunnistetaan ja muistetaan esineitä ja asioita silmät sidottuina haju-, maku-, tunto- ja kuuloaistin avulla. Muista ottaa huomioon ruoka-aineallergiat makukokeessa!

8. Kim-leikki kuunnellen voidaan toteuttaa niin, että suorittaa verhon takana tai muiden silmät si-dottuina erilaisia toimintoja kuten kynän teroitus, hernepussin heittely, tulitikun raapaisu, paperin leikkaaminen jne. Muut muistelevat mitä kuulivat. Tai ilman Kim-leikkiä vain arvaavat mitä tapahtui.

Tee kololle toimintapisteitä, joita vartiolaiset kiertävät. Esimerkiksi pistekirjoitus, viittomakieli, piirtäminen silmät kiinni, kynä suussa, tunnista partiopaidan merkkejä tuntoaistien avulla.

Page 21: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

65

MestariTavoitteena on, että vartiolainen tutus-tuu sisupartiolaiseen tai vammaiseen, ja osaa auttaa häntä oikein erilaisissa tilan-teissa sekä suhtautuu vammaisuuteen luonnollisesti.

1. Selvitä mistä Downin syndrooma johtuu ja kuinka se vaikuttaa ihmisen elämään, tai tu-tustu muuten kehitysvammaisuuteen ja sen vaikutuksiin jokapäiväisessä elämässä.

2. Vieraile sisuvartion kokouksessa tai vammais-ten yhdistyksessä, kerhossa, toimintakeskuk-sessa, asuntolassa, erityisluokalla tai -koulus-sa.

3. Kokeile erilaisia erityisryhmille sovellettuja tai sopivia pelejä, esimerkiksi istumalentopalloa, pyörätuolitanssia, maalipalloa, puhallustikkaa tai bocciaa, ja keksi hyvä tapa pelata tuttua peliä vammaisille sovelletuin säännöin.

4. Valitse jokin vartiolaisten suoritus ja suunnit-tele sen toteutus sisupartiolaiselle sopivaksi.

5. Osallistu vammaisille henkilöille tarkoitettuun tapahtumaan avustajana tai toimi sisuvartiossa apulaisena.

Valitse seuraavista tehtävistä (6–8) vähintään kaksi.6. Tee päivän hyvä työ yhdessä sisupartiolaisen

tai vammaisen henkilön kanssa.

7. Kerro muille sisupartiotoiminnasta. Esittele tuntemasi sisuvartio tai vammaisryhmä ja kerro sen toiminnasta.

8. Tutustu vammaisen henkilön apuvälineisiin. Apuvälineitä ovat mm. pyörätuoli, valkoinen keppi ja rollaattori.

Suoritusvihjeitä 2. Lippukuntien, joilla on sisupartiolaisia, yhteys-tietoja saat oman piirisi piiritoimistolta ja Suomen Partiolaisilta. Muun muas-sa seurakunnat ja kunnat järjestävät erityisryhmille suunnattua toimintaa.

8. Tietoa apuvälineistä saa terveyskeskuksesta ja internetistä esimerkiksi hakusanoilla ”kehitysvam-maisuus” tai ”liikuntavammaisuus” ja www-sivuilta Suomen Kuurosokeat (www.kuurosokeat.fi) ja Näkövammaisten keskusliitto (www.nkl.fi) sekä Anna-Liisa Salmisen Apuvälinekirjasta.

Page 22: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

66

MestariTavoitteena on, että vartiolainen osaa käyttää räpylöitä, maskia ja snorkkelia sekä sukeltaa matalassa vedessä.

Perustaidot

1. Selvitä mitkä ovat hyvän maskin, snorkkelin ja räpylöiden ominaisuudet.

2. Selvitä miten syntyvät nenän onteloiden, keuhkojen ja korvan painevammat sekä miten veden kylmyys vaikuttaa sukeltajaan.

3. Harjoittele snorkkelin tyhjentämistä nostamat-ta päätä pinnan yläpuo-lelle sekä maskin tyhjen-tämistä pinnan alla.

SNORKKELI

4. Harjoittele pintaan tuloa ja välikorvan pai-neen tasausta.

Tositoimet

5. Harjoittele pintasukellusta ja tee 100 metrin pintasukellus perusvälineillä (räpylät, maski, snorkkeli) kasvot koko ajan pinnan alapuolel-la.

6. Nouda 1,5 metrin syvyydestä kolme esinettä yhdellä sukelluksella.

7. Harjoittele delfiiniuintia perusvälineillä (räpy-lät, maski, snorkkeli).

8. Harjoittele linkkuveitsikäännöstä ja liukua pinnan alle.

Page 23: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

67

KisälliTavoitteena on, että vartiolainen osaa lukea karttaa, käyttää kompassia ja liik-kua lähimaastossa kartan avulla.

Perustaidot ja tositoimet

1. Harjoittele muuttamaan eri mittakaavoissa oleviin karttoihin merkitty matka matkaksi maastossa.

2. Mittaa kuinka monta askelparia otat sadan metrin matkalla tiellä ja metsässä.

3. Opettele peruskartan karttamerkit.

4. Partiolaiset liikkuvat yleensä metsässä perus-kartan tai suunnistuskartan kanssa. Vertaile niiden karttamerkkejä.

5. Opettele kartan suunnastaminen ja suunnan otto kompassin avulla.

6. Suunnistusta voi harjoitella monin eri tavoin, osallistu reittiviiva-, rastireitti- tai tavalliseen suunnistukseen.

SUUNNISTUS

Kikkailut

7. Tee kartan perusteella pienoismalli maastosta

Suoritusvihjeitä 1. Kartta on pienoiskuva maastosta. Mittakaava kertoo pienennyssuhteen, siksi mittakaavamuun-nos on hyödyllinen osata.

2. Askelparien avulla voit arvioida kuljettua mat-kaa. Mitatkaa sekä pitkiä että lyhyitä matkoja ensi askelparien avulla ja tarkastakaa arviot lopuksi esimerkiksi langan avulla. Kuka arvioi lähemmäksi oikeata matkaa? Harjoitelkaa erityisesti matkan arvioimista vaihtelevassa tai vaikeakulkuisessa maastossa.

3. Valmistakaa muisti- tai dominopeli karttamer-keistä.

6. Reittiviivasuunnistuksessa kuljetaan siimaa pit-kin ja eteen tulleet rastit merkitään karttaan puu-värillä sekä neulan reiällä. 1 millimetrin virheestä tulee tietyn verran aikasakkoa. Rastireittisuunnis-tuksessa on reitti rasteineen merkitty myös siimalla, mutta jos osaa oikaista polkujen tai muiden avulla, on reitti lyhyempi.

6. Paikallisten suunnistusseurojen iltarastien paikkoja ja päivämääriä löytyy osoitteesta www.suunnistus.net/vss/pr/seurat2.html, josta va-litaan oikea suunnistusalue ja sitten harraste.

7. Pihan hiekkalaatikosta voi hyvin tehdä pienois-mallin.

Page 24: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

68

MestariTavoitteena on, että vartiolainen osaa kulkea kartan ja kompassin avulla vie-raassa maastossa, ja yksin lähimaastossa kartan ja kompassin avulla.

Perustaidot ja tositoimet

1. Osallistu piirisi tai SP:n järjestämiin suunnis-tuskilpailuihin, kotiseutusi suunnistusseuran kuntorasteille tai johonkin vastaavaan suun-nistustapahtumaan.

2. Tutustu kuvallisiin rastimääritteisiin.

3. Piirrä kartta lippukuntasi, piirisi tai muun kämpän ympäristöstä esim. mittakaavassa 1: 2 000.

4. Opettele koordinaattien määrittäminen kartta-pisteelle ja koordinaatti-pisteen paikantaminen kartalta.

5. Selvitä mikä on eranto ja laske sen aiheuttama virhe määränpäässä 1 kilometrin matkalla.

7. Kulje maastossa pelkän kartan avulla 1 km.

8. Suunnista yksin.

Kikkailut

9. Kokeile jotain tavallisuudesta poikkeavaa: suunnista pienimittakaavaisella (esim. 1 :

50 000) kartalla tai hiihtosuunnistuskartalla tai osallistu polkupyöräsuunnistukseen.

Suoritusvihjeitä Maastokarttoja voi ostaa useimmista kirjakaupoista tai tilata maanmittauslaitokselta. Näitä löytyy myös kirjastoista. Suunnistuskarttoja saa paikalli-silta suunnistusseuroilta.

Lisätietoja SP:n kilpailuryhmän sivuilta www.partio.fi/kilpailu ja Maanmittauslaitoksen

karttapaikasta www.karttapaikka.nls.fi.

2. Suomen Suunnistusliitosta (www.ssl.fi) voit tila-ta rastimääritteet

9. Puhelinluettelon kartta soveltuu hyvin pyöräi-lyyn, mutta kunnan matkailutoimistosta saattaa löytyä karttoja, joihin pyörätiet on erikseen mer-kitty. Matkailutoimistoista ja kuntien liikuntaviras-toista löytyy myös muita erikoiskarttoja.

Page 25: MAAILMA - PaMeKo · retkellä. 1. Valitse ohjelmalliselle iltanuotiolle sopiva paikka ja varmista tulenteon turvallisuus. 2. Valmista nuotiolle saapumista varten erityinen kulkureitti

69

MestariTavoitteena on, että vartiolainen tuntee säähän vaikuttavat ilmiöt ja osaa käyttää niitä hyväkseen ennustaessaan säätä.

1. Harjoittele tuulen suunnan määrittämistä kostealla sormelle ja tuulen nopeuden arvioi-mista puiden, aaltojen tai lumen lentämisen avulla.

2. Valmista tuulimittari.

3. Harjoittele tunnistamaan taivaalta hattarapil-vet (cumulus) ja kerrospilvet (stratus) ja selvitä millaista säätä ne tuovat tullessaan.

4. Tutustu ukkospilven vaiheisiin (kehitysvaihe, kypsyysvaihe, hajoamisvaihe) ja arvioi milloin sadekuuro alkaa.

5. Mittaa lämpötila auringossa ja varjossa yhden päivän ajan ja tutki tuloksia.

6. Tarkkaile ilmapuntaria eri säätilojen vallitessa ja seuraa sään vaikutusta ilmapuntariin.

SÄÄNTUNTIJA

7. Ennusta säätä muutaman päivän ajan ja käytä apuna tuulta, pilviä, lämpötilaa, ilmanpainet-ta ja luonnonmerkkejä.

Suoritusvihjeitä 2. Ompele kevyestä kankaasta (sukkahousut sopi-vat) sukan mallinen pussi, jonka päässä on pieni il-mareikä. Kiinnitä pussin suuhun rengas, joka pitää sen auki. Kiinnitä tuulipussi renkaasta aukealle paikalle keppiin siten, että se pääsee helposti pyörimään.

5. Piirrä koordinaatisto, jossa vaakatasossa on aika (tunnit) ja pystytasossa lämpötila (asteet) ja merk-kaa joka tunnin kohdalle piste mittaamiesi oikeiden lämpötilojen kohdalle (au-rinko ja varjo eri väreillä). Lopuksi yhdistä saman väriset pisteet toisiinsa.

Lisätietoja tähän taitomerkkiin löytyy Ilmatieteen laitoksen kotisivuilta (www.fmi.fi > kysymyksiä ja vastauksia) sekä Olli Aulion Suuresta retkeilykir-jasta.