1

Pikajalka 1/2007

Pyörävanhusten äänenkannattaja

Kallen pyöräHaanpää etsi nykyaikaa polkupyörällä

Muutoin erikoinen EripuraPyöräkauppias Zachariassen

Ylientisöity Suke

1

-

2007

Hinta 5 euroa

2

Pikajalka 1/2007

Mennen tullenSuuret ikäluokat ovat tulleet muisteluikään, keräily, antiikki, kirpputorit ja huutokaupat ovat suositumpia kuin koskaan. Lasien, huonekalujen, posliinin ja automobiilien ohella myös polkupyörät ovat alkaneet kiinnostaa tavaran talteen panijoita. Pyörät eivät ole arvostettuja sijoituskohteita, mut-ta niitä voi kyllä pitää jonkinlaisena talonpoikaisantiikkina, joka liittyy useimpien suomalaisten elämänvaiheisiin.

Vanhojen polkupyörien ystävät kokoontuivat Suomessa ensi kerran Kangasalla vuonna 1994. Harrastajoukko on kasvanut ja levinnyt ympäri maan. Pyöräilyn historia on otettu myös tutkimuskohteeksi. Jo 15 vuoden ajan on jär-jestetty kansainvälisiä polkupyörähistoriallisia konferesse-ja. Tänä vuonna kokoonnutaan Tampereella, ja luvassa liki sadalle asiantuntijalle on myös uutta tietoa myös Suomen pyörien historiasta.

Vapriikissa vastikään avatussa Velomania!-näyttelyssä on esitelty pyöräilyn alkuvaiheen kehityssuuntia Velorama-pyörämuseosta Hollannista lainaan saatujen, Suomessa ennen näkemättömien pyörien avulla. Lisäksi näyttelyssä valotetaan pyörän tuloa Suomeen, Tampereen pyöräteoli-suuden kulta-aikaa, esitellään vähän kilpailuja, nojapyöriä ja tulevaisuuden mahdollisuuksiakin.

Vietämme parhaillaan valtakunnallista pyöräilyn teemavuotta, jonka tarkoituksena on innostaa ihmisiä pyöräilemään entistä enemmän. Vapriikin näyttely on pyöräilyvuoden tärkein yksittäinen tapahtuma. On hienoa että se parin vuoden uurastuksen jälkeen voidaan avata juuri Tampereella, jolla on paljon perinteitä vaalittavana niin pyöräteollisuuden, töihin pyöräilyn kuin pyöräur-heilunkin alalla.

Vanhat Velot on ollut merkittävällä panoksella mu-kana valmistelemassa näyttelyä, ja yhdistyksen puolesta toivotan kaikille antoisia hetkiä draisiinien, velosipedien, pikajalkojen, polkupyörien ja muiden haaruvälikoneiden parissa Vapriikissa!

Markku LahtinenVanhat Velot ry:n puheenjohtaja

ISSN 1457-55667. vuosikerta nro 12

JulkaisijaVanhat Velot ry

Painos 300 kpl

PainopaikkaDomus-offset, Tampere

Irtonumero 5 euroa esim. Mobiliasta, Pyörätallilta ja Vehonie-meltä.Kirjastoille ja järjestöille tilattuna 10 e/v. Jäsenille lisänumerot 4 e.

PäätoimittajaKalevi LepoVietäväntie 119, 36270 KangasalaPuh. (03) 377 3072

ToimituskuntaRisto LehtoPirkko NurminenReijo Lehtonen (talous, ilmoitukset)Markku Lahtinen (taitto)

Lehti ilmestyy seuraavan kerran2/2007 marraskuuaineiston jättö 10.10.20071/2008 huhtikuuaineiston jättö 10.3.2008

Pikkuilmoitukset maksuttomia jäsenille, takakansi 150 e, sisäkansi 80 e.

Lehti ei vastaa yksittäisten kirjoittajien näkemyksistä.

Kansi: Hauholla puoli vuosisataa sitten elä-nyt Kalle Dahlberg puisen polkupyöränsä kanssa.Takakansi: Vapriikin pyöränäyttelyssä on nähtävillä mm. englantilainen Hobby horse 1800-luvun alusta. Kuva Reetta Ter-vakangas.

Pikajalka 1/2007Pyörävanhusten äänenkannattaja

http://www.vanhatvelot.org

Hallitus puhuu

3

Pikajalka 1/2007

Sisältö

Hallitus puhuu .................................... 2

Pääkirjoitus........................................... 3

Summaries............................................ 4

Mies ja pyörä ....................................... 5

Ylientisöity Suke ..................................6

Ulkomaiden velot................................ 9

Pyöräkauppias Zachariassen .......... 12

Pinnojen välejä ................................. 14

Kokemuksia isopyöräisellä ............. 15

Satularepusta ..................................... 17

Kalevi Järvinen muistelee ............... 19

Lain koura ......................................... 22

Muuten erikoinen pyörä .................. 23

Tuhansittain varastettuja.................. 26

Kallen puinen pyörä ........................ 27

Jopo on kirjansa ansainnut ............. 29

Kerhokuulumisia ............................. 30

Pyöräpajalta ...................................... 31

Ajo-ojelma ........................................ 32

Pentti Haanpää etsi nykyaikaa........ 33

Nostalgiset pyörät ........................... 35

Vapriikin näyttely on haaste

Tampereen museokeskus Vapriikin Velomania!-näyttely on omasta mielestäni suurenmoinen. Kovin helpolla se ei kuiten-kaan katsojaansa päästä.

Olen voinut tutkia näyttelyn tähänastisia, lehdissä olleita esittelyjä ja arviointeja: varsin syvälle aiheeseen niissä ei ole ehditty mennä. Eikä ihme, kyllä näyttely vaatii paljon alan harrastajaltakin.

Kunnon perusteltu kritiikki on uskoakseni kuitenkin mer-kityksellistä niin museolle kuin harrastajille, kertyy sitä paljon tai vähän.

Miksi / miksi ei - ja miten -kysymykset ovat mielestäni tär-keimmät työkalut, joiden kanssa näyttelyyn kannattaa mennä. Termospullo ja jakkarakin voisivat olla hyvät, mutta tuskin niitä saa viedä mukaansa.

Pyörä pyörältä, yksityiskohta yksityiskohdalta, lause lauseelta pyörien maailma ja sen salat sekä mysteerit voivat avautua. Minkä pyörässä ehkä olisi voinut tehdä toisin? Minkä pyörien ja pyörätiedon esittelyssä? Tästä toivon kehittyvän ajatuksia.

Näyttelyyn tutustumiseen on varattava aikaa, paljon keskit-tymisen rauhaa, sillä toista vastaavaa näyttelyä ei maahamme ihan pian tule. Säästymme paljolta matkustamiselta. Uskon näyttelyn poikivan lehdentekijöillekin materiaalia.

Kalevi LepoPäätoimittaja

4

Pikajalka 1/2007

Summaries

Stolen bikesAfter the Second World War, in the years of poverty and regulation, there was a shortage of bicycles and bicycle spares in Finland. Lot of bicycles were also stolen; during the most active bicycle theft campaigns in the mid 1940’s more than 7000 units were stolen per year. This was a noticeable amount conside-ring the bicycle pool of that time.

In order to stop the bicycle thefts and selling of stolen bicycles, the Ministry of the Interior established a central register of stolen bicycles in the crime investigation centre in Helsinki in the beginning of 1947. Local police had to send information of all the stolen bicycles to the register.

Vittorio Giannini, an enthusiast of old bicycles from Hyvinkää, possesses a list of bicycles that were reported to be stolen bet-ween January the 1st 1946 and January the 31st 1956. This 136-page catalogue includes the serial numbers of 5700 bicycle frames, makes and the police stations concerned.

Giannini offers help to find out if the Finnish old bicycle enthusiasts possess any bicycles reported to be stolen during the period mentioned above. - See the article and pictures on page 26.

Interview of Kalevi JärvinenAn interesting view on after-war years in bi-cycle business is given on pages 19-21. Kalevi Järvinen started working for Pyörä-Tarvike in Tampere in 1945. At first they focused on bike repair, but during the after-war years they started producing own bikes under label “Rane”. They made most of the parts them-selves, like spokes and hubs. Frames were put together from Norwegian tubes.

In repair work they were using circulated parts that they got from the Army. They visited the surplus store every week. They renewed Army bikes to women’s bikes, de-livery bikes and velomobiles. Chains were bought in barrels and checked for use. Even army rucksacks were circulated for childrens seats and ski stick ties.

Pyörä-Tarvike was producing all kinds of bikes for children, boys, women and delivery. The delivery bike was better than any other, and they sold hundreds of them in Tampere.

Velomobiles were quite popular in after-war years in Tampere, and the company put together some of them on the basis of the delivery bike. Most of them were ordered beforehand, but they also produced a series of ten velomobiles for open sale.

In the late fifties Pyörä-Tarvike faded, and Kalevi Järvinen continued in metal manufacture making for instance tube furniture for the Tampere University in the sixties. He still runs his business with both modern and veteran tools and machines, at the age of 80.

Pentti Haanpää and his bikesVesa Karonen writes about a biking writer on pages 33-34. When Pentti Haapää bought his Olympia-bicycle in May 1928, he was already a famous writer. He had published two short story collections and a novel. He was living in a small village in the centre of the country, and the money he put on his bike was not little.

Haanpää wrote down his stories and diary in note book. He was going to make a bike trip to the Eastern Finland at a time when most writers were going to capitals in Europe. He biked alone, stayed over-night in barns, came to know country-side peop-le. Later he confessed to his fiancée: “I love roads and the bicycle.”

A biker was the subject in two of his short stories published in 1947. Sportbiker Sai-kansalo is famous. He is training to compete in Southern Europe in a special way. He has heated a sauna and carried the bike up to the platform, and a friend of his is throwing water to the stove thinking that”mad men are happy”. Also in the other short story the biking teacher is considered mad. It is a story from the time of the first bikes, when a biker was seen more as a witch than a magi-cian. But in both cases the bikers themselves are living their lives calm and happy. They believe that living is a cycle.

5

Pikajalka 1/2007

Mies ja pyörä

Kirjailija Osmo Soininvaara avasi Velo-mania-näyttelyn Tampereen Vapriikissa 30.3.2007.

Ensimmäinen pyöräsi?Sain ensimmäisen oman pyöräni 9-10 vuo-den ikäisenä. Se oli punaiseksi ylimaalattu kierrätyspyörä, 24-tuumaisilla renkailla. Sil-lä oli Sipossa paljon koluamista. Seuraavaksi sain täysikokoisen kolmivaihteisen pyörän, se oli jotakin pohjoismaista valmistetta. Ras-kas se oli ajaa, mutta 20 vuotta sitä käytin.

Olet tunnettu pyöräretkeilijä. Mikä pyöräretkestä tekee elä-myksen?Markku Enholm kertoi jossakin esseessään tekevänsä pitkiä pyöräretkiä ja poikkeavansa ajellessaan sukulaisten luona. Nämä luulevat hänen joutuvan pyöräilemään päästäkseen tapaamaan sukulaisia, mutta se on päin-vastoin. Hän käyttää sukulaisia tauko- ja tankkauspaikkoina voidakseen nauttia pi-tempään pyöräilyn ihanuudesta.

Enemmistö ry. järjesti pyöräretken Tanskaan joskus 1960-luvun puolivälissä, ennen varsinaisa retkipyöräbuumia. Sain Pekka Tavailalta lainaan 10-vaihteisen Peu-geotin, jossa oli 26” renkaat. Sillä ajaminen teki suunnattoman vaikutuksen. Meno oli mukavaa ja kevyttä. Kotiin tultua ostin it-

selleni heti samanlaisen. Se oli ensimmäinen pukinsarvinen pyöräni. Sen jälkeen minulla onkin ollut kolme Peugeotia. Sitten hankin 18-vaihteisen Nishiki Tourin, jossa oli myös etulaukut.

Olen pyöräillyt teltan kanssa ympäri Suomea viikko kerrallaan, yleensä yksi-nään. 1980-luvulla aloin ulottaa matkoja laajemmalle, Ruotsiin, Lappiin, Jäämerelle, sitten vielä kauemmaksi aina Alpeille asti, Zürichiin ja Italiaan. Vuoristopyöräily on huima ja palkitseva kokemus. Ylöspäin meno on hidasta ja hiostavaa, mutta kun-toa kohottavaa, sopii sydänvaivaisellekin. Ja ennen kaikkea palkintona ovat huimat näkymät yli lumihuippuisten vuorien ja purolaaksojen. Vuoripyöräily on hyvin suo-sittua. Teräsvaareja liikkuu serpentiineillä pyörineen yhtä hyvin kuin nuorempiakin.

Minun matkani kestävät tavallisesti viikon kerrallaan, ja ajan yleensä noin sata kilometriä päivässä. Pyöräretkeilyä on jat-kunut jo 30 vuotta, mutta olen siirtymässä telttamatkailusta luottokorttimatkailuun. Ensi kesänä, kun työt ovat helpottaneet, tavoitteeni on ajaa kilpapyörällä Tallinnasta Nizzaan. Nykypäivän pyöräilyvaatteet ovat niin näppäriä, että turhia vaatekertoja ei tarvitse mukana raahata, selkäreppu riittää. Paita ja housut pestään joka ilta ja pannaan kuivana ja puhtaana aamulla ylle.

TEKSTI MARKKU LAHTINEN

Pyörämalleja vuoden 1963 Peugeotin luettelosta.

6

Pikajalka 1/2007

TEKSTI JA KUVAT EERO HILTUNEN

Näissä ennallistamishommissahan on kolme koulukuntaa, konservointi, entisöinti ja ylientisöinti. Kerron tässä jutussa ylientisöimästäni polkupyö-rästä. Jutusta selviää myös miksi olen päätynyt tällaiseen entisöintiin.

Ylientisöity Suke

Työtoverini kertoi, että heillä on mökillä vanha miesten polkupyörä, jonka hän voisi tuoda ja antaa minulle. Ajattelin, että se on ehkä joku 60- tai 70-luvun pyörä, kun työ-toverini ei osannut tarkemmin määritellä sen ikää.

Yhtenä iltana menin sitten hakemaan pyörää, kun työtoverini oli tuonut sen mökiltään. Paikalla oli myös hänen isänsä, joka sanoi, että hän haluaa ehdottomasti nähdä miehen, joka rakentaa pyöriä heidän tuomansa romun kaltaisista aihioista.

Minun on myönnettävä, että olin itsekin hieman hämmästynyt. Pyörä tai pyörän-romu oli kauttaaltaan ruosteessa paitsi takahaarukka, joka oli sammaleen peitossa. Pyörä oli kuulemma seissyt heidän vajansa takana monta kymmentä vuotta.

Minkään väristä maalia ei ollut enää tallella. Lokasuojat olivat aivan harsona ja muut osat mm. ohjaustanko kannattimi-neen olivat aivan ruosteessa ja syöpyneet, samoin poljinveivi ja eturatas. Muita osia aihiossa ei ollutkaan. Miehinen kunniani ei

7

Pikajalka 1/2007

antanut lupaa perääntyä. Sanoin, että kyllä tästä vielä pyörä tulee.

Kotona purin aihion ja totesin, että rungon ja etuhaarukan voisi mahdollisesti käyttää. Yllätyksekseni huomasin, että ruosteen seassa oli komea valettu pyörän merkki SUKE.

Sammaleen seasta paljastui, että etu-ratas oli hangannut takahaarukkaa niin, että siihen oli tullut reikä, jota ruoste oli vielä suurentanut. Pelkäsin, että runko on ruostumisen vuoksi niin heikentynyt ettei se kestäisi aikamiehen painoani (110 kg). Testasin runkoa vääntelemällä sitä ankarasti ja hakkaamalla puukonkärjellä löytääkseni

mahdolliset pehmeät kohdat.Runko osoittautui vahvaksi, on tehty

aikanaan kunnon aineesta. Hitsasin reiän ja ryhdyin sen jälkeen ruosteenpoistoon. Rapsuttelin ruostetta puukolla, hiomapape-rilla, teräsharjalla ja lopuksi hiekkapuhalsin koko rungon.

Puhdistamisen jälkeen runko oli rupi-nen, koska siinä oli vieri vieressä pieniä ruostesyöpymiä. Pohjamaalasin rungon ensin ruosteenestopohjamaalilla ja sen jälkeen ruiskutin automaalauksessa käytet-tävää ruiskukittiä. Kittikerrosten välillä aina hioin niin kauan kunnes saatoin todeta, että kitti on täyttänyt kaikki ruostesyöpymät. Ei tarvittu kuin viisi kittiruiskutusta.

Sitten oli vuorossa pohjamaali ja sen päälle musta akryyliautomaali. Mustan maalin päälle tuli vielä kullanväriset koriste-

maalaukset. Maalasin varastostani löytyneet vanteet ja lokasuojat samalla tavoin.

Kasasin pyörän muutenkin ajan tyyliin sopivilla osilla. Ohjaustanko ja ohjaustan-gon kannatin on vanhan mallinen, samoin tarakka, ja ketjusuoja ja polkimet. Tarakassa on nerokas mekanismi, kun nostaa takim-maista pantaa, niin etummainenkin nousee. Näin on helpompi panna esim. laukku kiinni tarakkaan.

8

Pikajalka 1/2007

Satulana on vanhanmallinen Brooksin uustuotantosatula. Dynamo ja lyhty ovat niin ikään ikääntyneitä, mutta kunnos-tuksen jälkeen kunnossa. Lyhdyn sisällä on paristo ja lyhdyn takaosassa olevasta katkaisijasta voi kääntää valot päälle silloin, kun dynamo ei pyörän seistessä tuota säh-köä. Laitoin pyörään jostain rompepäiviltä hankkimani hienon nahkaisen työkalu-kotelon. Pyörän jalka on vanhanmallinen kaksihaarainen

En osaa määritellä pyörän ikää. Arvelen sen olevan 1940-luvulta, koska runko on pitkänmallinen ja siinä on edessä ja etuhaarukassa kauniit koristekohokuviot. Takahaarukka on taakse aukeava. Sekin kai kertoo jotain pyörän iästä.

Tunteeko kukaan SUKE merkkiä? Onko se suomalainen ja mikähän tehdas tai paja sitä on tehnyt? Voisiko nimen loppuosa KE tarkoittaa ”kellaria” samalla lailla kuin helsinkiläisen Fillarikellarin aikanaan ko-koomassa FILLKE-merkisessä pyörässä?

Ylientisöintini annettaneen anteeksi, koska aihion perusteella ei voinut paljon päätellä minkälainen ja –värinen pyörä on aikanaan ollut eikä minulla ollut mitään muutakaan havaintoa tämänmerkkisestä pyörästä. Nyt, kun pyörä on valmis, se on hyvä ja uljas ajettava.

9

Pikajalka 1/2007

Ulkomaiden velot

SaksaKnochenschüttler kertoo viimevuotisesta Velocipediade-tapaamisesta, joka pidettiin Bodenseen rannalla Friedrichshafenissa. Kaupunki on tunnettu Zeppelineistä, joiden tukikohtana se toimi. Ohjelmaan kuului perinteiseen tapaan huutokauppa, ajeluita päivällä ja yöllä sekä paikan erikoisuutena luento lentämisen ja pyöräilyn yhteisistä tekijöistä.

Mukana olleista pyöristä kiinnostavin oli varmaan Klaue-merkkinen pyörä, jon-ka valmistaja oli paikallinen jarrutehdas. Pyörän runko oli alumiini-pii-magnesium-lejeerinkiä. Runko muistuttaa rakenteeltaan ja ulkonäöltään erittäin paljon Jopon pro-totyyppiä, joka on parhaillaan nähtävillä Vapriikin Velomania!-näyttelyssä. Helkama käyttää puolestaan magnesiumia kehittele-missään uusissa kotelorakenteisissa pyörän rungoissa. Klaue sai patentin runkora-kenteelleen 1950, ja seuraavana vuonna pyörä esiteltiin ensi kertaa Itävallassa. Mukana ollut hyvin harvinainen pyörä oli kaiken lisäksi kaupan varastosta pelastettu ajamaton yksilö, jossa oli ajalle ominaisia lisävarusteita kuten matkamittari, kello ja kaksoisvalonheittimet. Ja tietenkin pyörässä on Klauen omat alumiiniset rumpujarrut.

KanadaOikea vastaus lähes joka kysymykseen on Kanada. Tämän kerran kysymys on: missä pidettiin vuoden 2006 ICHC eli kansain-välinen pyörähistoriallinen konferenssi. Eurooppalaisten vähäisen osanoton vuoksi Toronton konferenssin ohjelma käytiin läpi kahdessa päivässä. Mielenkiintoisten esitys-ten lisäksi tutustuttiin Mike Barryyn, joka on Kanadan viimeisiä rungonrakentajia. Hän juottaa Mariposa-rungot vielä käsipelillä. Kotiseutumuseossa järjestetyillä päätösil-lallisilla päästiin kokeilemaan englantilaisia draisiinireplikoita.

Konferenssin jälkeen saattoi matkaa jat-kaa IVCA-ralliin, joka ajettiin Ontario- ja Erie-järvien ympärillä Kohokohta oli poik-keaminen Niagaran putouksilla. Ajomatkaa kertyi yli 200 kilometriä, ja osanottajia oli noin 150. Samassa yhteydessä oli myös Yhdysvaltojen velojen eli The Wheelmenin tapaaminen. -ML

Saksa toistamiseenSaksan Velojen jäsenlehdessä Der Knochen-schüttlerissä on Walter Euhusin mielenkiin-toinen artikkeli pyörällä lentämisestä. Pyö-räilyllä on monia yhtäläisyyksiä lentämiseen, niistä tunnetuin lienee se, että ensimmäisen

Jopoko? Ei, vaan Klaue. Saksalainen pikkupyöräko-keilu 1950-luvun alusta oli aikaansa edellä niin muodoil-taan, materiaaleiltaan kuin rakenteiltaankin.

10

Pikajalka 1/2007

moottorilentokoneen tekijät Wrightin veljekset olivat polkupyöränkorjaajia. Pari viikkoa ennen Wrightin veljeksiä ilmaan ehti saksalainen kilpapyöräilijä ja korkeapyöräar-tisti Karl Katho, joka lensi kolmikulmallaan 18 metrin lennon.

1912 Peugeot-yhtiö tarjosi 10.000 frangin palkkion sille joka ensimmäisenä lihasvoimillaan 10 metriä. Kun ei kukaan näyttänyt pääsevän lähellekään vaatimusta, tavoite lyhennettiin yhteen metriin (!), ja jo samana kesänä kilpapyöräilijä Poulain ”lensi” jopa yli kolmen metrin lennon pyö-rällään, johon oli kiinnitetty huomattavan suuret siivet.

Vuonna 1959 englantilainen Henry Kre-mer lupasi 5000 puntaa sille englantilaiselle, joka lentää kahdeksikon puolen mailin päässä toisistaan olevien paalujen ympäri vähintään 3,3 metrin korkeudessa. Kun ei kahdeksan vuoden päässä kukaan ollut lä-helläkään, hän ulotti kilpailun kaikkia kos-

kevaksi ja nosti palkkion 50.000 puntaan. Vuonna 1976 japanilainen Kimura lensi pyörällään 2000 metriä, mutta ei pystynyt kaartamaan. Mutta 1976 amerikkalainen lentokoneinsinööri Paul McCready teki tempun. Hänen 35 kilon painoisen Kot-kansa siipiväli oli 29 metriä, ja se suoriutui runsaan kahden kilometrin pituisesta len-kistään 7½ minuutissa. Kone oli maailman hitain potkurikone, sillä sen nopeus oli vain 16 km/h. Konetta kuljetti kilpapyö-räilijä Bryan Allen. Sama pari sai Kremerin 100.000 palkkion v. 1979 lennettyään yli Englannin kanaalin. Tähän 36 kilometrin matkaan kului aikaa runsaat kolme tuntia, mutta matkaa oli edeltänyt päivittäinen vähintään 150 km pyörälenkki.

Amerikan arvostetuin teknillisen oppi-laitoksen MIT:n ryhmä ryhtyi rakentamaan vielä parempaa ihmisvoimin lentävää konetta. Daidalos-niminen ultrakeveistä materiaaleista rakennettu potkurikone lensi 25 km/h nopeudella seitsemän metrin korkeudessa Kreikasta Santorinin saarelle, missä tuulenpuuska hajotti juuri laskeutu-massa olleen koneen. Kuljettaja Kanellos Kanellopuolos sai kuitenkin maailmanen-nätyksen nimiinsä. -ML

Romano Prodi - vanha velo?Saapasmaan tätä nykyä varmasti kuuluisin vanha velo on pääministeri Romano Prodi. Kotiseutunsa Bolognan laakeita kumpuja tahkoava Prodi on innokas polkija.Kun median il professoriksi kutsuma Prodi täytti viime vuonna 67 vuotta, hän aloitti syntymäpäivänsä polkien. Kahden tunnin aamulenkillään päivänsankari taittoi 37 kilometriä. Ei tosin vanhalla velolla vaan uudella retkipyörällään. Näin valtakun-nallisena pyöräilyvuotena Lipposemme tai Vanhasemme voisivat ottaa mallia entisestä EU:n pääkomissaarista..Prodi ottaa kantaa myös kansan pyöräilyn puolesta. Ammattipyöräilyn maassa, jossa italianon miehuuden osa on auto. Päämi-nisterin mielestä auton vaihtaminen veloon edes kerran kuussa parantaa elämänlaatua ja ympäristön tilaa.Tosin ikuiseen kaupunkiin pääministerin esimerkki ei ole vielä ehtinyt järin vaikuttaa. Tämän saatoin tuta ,kun poljin kuukauden mittaan eräänkin kerran Roomaan sen

Pyöräily ja lentäminen ovat toisten-sa sukulaisia, aina ei edes tiedä kummasta on kysymys. ”Nojaen-keli kohtaa syklokopterin Pariisin yllä.” Etsaus ja akvatinta, Markku Lahtinen.

11

Pikajalka 1/2007

Ruotsi”Teräsvaarit” tulevat Tampereelle. Kommer du ihåg Stålfarfar - muistatko Teräsvaarin? Tällainen kysymys esitetään Ruotsin Velo-jen, CHF:n, verkkosivuilla.

Teräsvaari Nils Gustaf Håkansson, 66 vee, oli aikansa kunnon viikinki. Hän pyö-räili ja voitti kilpailun ulkopuolisena Sveri-geloppetissa 1951 kaikki muut (= mukaan hyväksytyt, 23 - 40 -vuotiaat) kumppanin-sa. Vaarilta kiellettiin korkean ikänsä vuoksi loppetiin osallistuminen, mutta hänen pyöräilemistään ei voitu estää. Kustaa kiin-nitti paitaansa numeron 0 ja polki vanhalla Kärnanillaan yötä päivää, 1800 km matkan, ja saapui maaliin vuorokautta ennen muita. Vaarin kerrotaan lausuneen, että ”kaikki, mitä tarvitaan maailman näkemiseen, on pyörä ja vahvat jalat”. Hänen kuolemastaan tulee kesällä kuluneeksi 20 vuotta.

Tarina voisi päättyä, mutta se jatkuu:Niin, kunnioittaakseen Håkanssonin

muistoa, pieni joukko naapurimaan har-rastajia polkaisee heinäkuun loppupuolella vanhoilla resenteillään ja huksvarnoillaan saman matkan ylämäkeen, Ruotsin etelä-kärjestä Ystadista Pohjanlahden perukkaan Haaparantaan. Ryhmään kyseltiin syksyllä viittä kuutta pyöräilijää, ja jo talvella se täyttyi. Saavuttuaan perille, elokuun alussa, ryhmä vaihtaa junaan ja laskettelee Tam-pereelle, ICHC-konferenssiin kertomaan kokemastaan. -Olisihan hienoa kuulla!

Vaarien edesottamuksiin voi tutustua ja seurata niitä tarkemmin CHF:n verkko-sivuilta www.cykelhistoriska.se. Lars Erik Jonssonin kirjoittaman huikean tarinan Håkanssonista voi lukea Velocipeden-leh-destä n:o 38.

Tekniikkaa meiltä ja naapurista. Voisi luulla, ettei meidän ja Ruotsin pyörissä ja pyöräilys-sä ole paljon eroja, mutta on sentään, muun muassa teknisten ratkaisujen lukuisuudessa sekä tuotannon jalostusasteessa. Ruotsi on

tuottanut ja tuottaa karkeamman hitsaavan ym. tekniikan ohella myös hienompaa: laa-keria, jarrua, vaihteistoa, voimansiirtoa jne. Osa on ollut laadukasta ja toimivaa, osa ei.

Velocipeden-lehdissä 38 ja 39 on taas aiheesta kiinnostavia artikkeleita: Hus-qvarnasta ja sen navoista, Göta-pyörästä ym. Lisäksi Åke Stenqvist, ahkera tutkija ja kirjoittaja, valottaa tavaratelineitten ja val-keiksi maalattujen rapakaarien historiikkia. Svalan-pyöristäkin hän kirjoittaa.

Cykelhistoriska Föreningen täyttää vuosia. Yhdistys on perustettu 1997, tasakymppiä on juhlistettu vuosikokouksen yhteydessä Gustavsbergissä. Eivätköhän nuo teräsvaa-ritkin sitä juhlista retkellään? Jäseniä näyttää nyt olevan tuplasti meidän harrastajakun-taamme nähden. Aika miesvoittoista har-rastaminen Ruotsissakin on. Onnittelemme pyöräilemällä! - KL

pohjoispuolen Mazzano Romano-kylästä mennä vuonna. Colosseumille ei pääse pyöräteitä pitkin. Autoja on niin paljon, että kaupungin keskustassa pidetään autottomia päiviä saasteiden takia.

Esa Aallas

12

Pikajalka 1/2007

Pyöräkauppias Zachariassen

Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkistossa Mikkelissä säilytetään Enso-Gutzeitin Hei-nolan tehtaiden vanhoja papereita. Siellä, sekalaisten papereiden osastolla, on pieni mustakantinen vihkonen, joka on saanut nimekseen tuntemattoman polkupyörä-kauppiaan tili- ym. kirja vuodelta 1891. Tuntemattomuus on katoavaista: tilikirjasta ilmenee, että kauppias julkaisi useitakin ilmoituksia sanomalehdissä eri puolilla maata. Niistähän se nimi löytyy – Alex. Zachariassen. Kovin suuri yllätys nimi ei ole, Zachariassen oli aikanaan yksi Heinolan vaneritehtaan pääomistajista, tehdas päätyi sitten Enso-Gutzeitille.

Syyskuussa 1889 Zachariassen oli sijoit-tunut kolmanneksi Turun velosipediklubin kisoissa; matka oli 30 Venäjän virstaa (n. 32 km), sen hän ajoi isopyöräisellä bicyclellä tunnissa ja 32 minuutissa.1 Viikkoa myö-hemmin englannin peninkulma (1,6 km) taittui aikaan 3,47 – se tuotti kultamitalin. Kaksi vuotta myöhemmin harrastuksen kylkeen alkoi kehittyä liiketoimintaa. Mie-hellä oli taipumuksia siihenkin suuntaan. Hän oli Uudessakaupungissa vaikuttaneen tanskalaissyntyisen urkujenrakentaja Jens Zachariassenin poika. Isä ja poika raken-sivat paitsi urkuja myös huomattavaa teollisuus- ja laivanvarustusimperiumia. Tonnistolla mitattuna J. A. Zachariassen & Co oli 1920-luvulla maan suurin yksi-tyinen laivanvarustaja, aluksen purjehtivat Z-kirjaimen alla. Teollisuutta edustivat höyrysaha, höyrymylly, konepaja, kaksi vaneritehdasta sekä vuonna 1916 perus-tettu, hienotakeita valmistanut Excelsior Tampereella.2

Vuonna 1891 Alex Zachariassen oli vielä lukiolainen, opinahjo oli Åbo svenska klas-siska lyceum. Isä lainasi rahat ja alkutalvesta 1891 poika alkoi rakentaa myyntiverkkoa. Hän oli sopinut pyörien tuonnista englan-

TEKSTI TAPANI MAURANEN

”Etsitään uutteraa asiamiestä erin-omaiselle englantilaiselle polku-pyörätehtaalle”

13

Pikajalka 1/2007

tilaisen Bonnick & Co:n kanssa. Bonnick-merkki jäi melko lyhytikäiseksi, Coventrys-sa toiminut yritys oli tuolloin jo siirtynyt sittemmin autonvalmistajana tunnetun William Rileyn omistukseen. Bonnick-merkistä Riley luopui 1896. Ilmeisesti ainoa säilynyt Bonnick-pyörä löytyy läntisestä naapurimaastamme.3

Zachariassen myi pyöriä itse. Hän mai-nosti ”ylittämättömän vankkoja, elegant-teja, kevytkulkuisia ja varsinkin edullisia” muun muassa Åland-lehdessä sekä Turun ja Porin lehdissä. Mutta hän hankki myös jälleenmyyjiä eri puolilta maata, keinona olivat lehti-ilmoitukset. Myyjiä löytyi Vii-purista, Jyväskylästä, Kuopiosta, Raahesta, Keravalta... Tammerfors Aftonbladissa jul-kaistu ilmoitus ei kuitenkaan tuottanut tu-losta.4 Myyjille luvattiin 25 %:n provisio.

Pyöriä tuli Hullin kautta useassa erässä Turkuun, Helsinkiin, Viipuriin ja Han-koon. Ja niitä meni myös Uuteenkaupun-kiin, Vaasaan, Mustialaan, Mikkeliin, Lap-peenrantaan... Paras myyjä, viipurilainen farmaseutti Richard Marell myi ainakin kahdeksan pyörää. Muiden jälleenmyyjien joukossa oli mm. teollisuustavarakauppias, konttoristi ja puuseppä.

Kaikkiaan Zachariassen toi maahan 48 Bonnickia, joista 30 meni kaupaksi, loput jäivät odottamaan seuraavaa kautta. Mal-listo oli ajan tasalla, korkeapyöräisiä siihen ei näytä enää kuuluneen. Enimmät pyörät olivat risti- eli X-runkoisia. 17 pyörässä oli timantinmuotoinen Diamond-runko ja yksi oli ”semi-diamond, tang. wechs.” Joukkoon mahtui vielä pari 26-tuumaista Junior-pyörääkin, joista toinen kolmipyö-räinen. Pneumaattiset renkaat oli kahdessa pyörässä, joissakin oli ”cushion-” tai ”Te-leph”-renkaat”, lopuissa ¾ - 1 tuuman umpikumit. Pyörien lisäksi tarjolla oli myös tarvikkeita.

Alex. Zachariassen oli varsin tyypillinen alkuaikojen pyöräkauppias: nuori, yritys-taustainen ja sitä kautta kansainvälisiä suh-teita omannut pyöräilyn harrastaja. Tuon ajan pyöräkauppa oli vielä paljolti sitä, että harrastajat myivät pyöriä toisilleen. Zacha-riassenilta se jäi nyt taakse, loput vuonna 1891 tuomansa pyörät hän toki myi. Seu-raavana keväänä hän pääsi ylioppilaaksi ja siirtyi sitten isän urkutehtaan ja sahan isännöitsijäksi.5 Urkujenrakennusta hän oli opiskellut Saksassa. Konsuli Alexander Zachariassen kuoli 1937.

Harvinainen Bonnick-pyörä ruotsalai-sesta kokoelmasta.

14

Pikajalka 1/2007

Pinnojen välejä

MittakaavaTampereen vuoden 2000 pyöräilykartassa il-moitettiin, että sentti kartalla vastaa tuhansia elämyksiä luonnossa.

Helpompaa paikkaustaKotimatkalla Pekka ajoi polkupyörällä paremmanpuoleisten juhlien jälkeen le-pikkoon. Ennen vuoteeseen menoa hän paikkaili kylpyhuoneessa kolhiintuneita kasvojaan.Aamulla vaimo nousi tavan mukaan ensim-mäisenä ja huuteli kylpyhuoneesta: ”Miksi meidän peili on täynnä laastareita?”

Pyöräilystäkö kansanurheilu?Urheiluväen Joulun 1961 Lauri Kultin pa-risivuisesta artikkelista:”Todella toteuttamiskelpoinen ajatus. Mutta se vaatii ensiksi rahaa, toiseksi vielä rahaa ja kolmanneksi erittäin paljon rahaa.Täytyy saada ajatuksen taakse suurempia piirejä. Kyllä tällä tekniikan aikakaudella vielä sentään osataan pyöräillä. Eivät mopot ja mopedit vielä joka pojan ja tytön kulku-välineitä ole.Mainittakoon, että Ruotsissa tätä aatetta on toteutettu. Siellä toimii Pyöräilyliiton rinnalla järjestö, jolla muistaakseni on oma toiminnanjohtajakin. Sillä tavalla päästään tuloksiin. Ruotsissa avustavat pyöriä val-mistavat tehtaat myös tätä ns. kansanpyö-räilyä.Onhan meillä monella tavalla yhteistoimin saatu paljon näkyvää aikaan. Miksi ei siis pyöräilystä voisi tulla kansanurheilua.”

KorkeapyöräoppiaLiekö Eläkkeensaaja-lehden 4.10.2004 kirjoittajalla ollut omakohtaista kokemusta Velojen isopyöräsankareiden tapaan, vai perustuiko hänen tekstinsä ”Polkupyörä on myöhäinen keksintö” ainoastaan lähteiksi ilmoitettuihin tietosanakirjoihin ja Melkein toimivia keksintöjä -kirjaan? Hän kirjoittaa ”Korkea polkupyörä eli penninropo” -ai-heesta ihan asiaa. Pysähtymisestä hän tiennee enemmän kuin allekirjoittanut.”Korkean pyörän selkään nousemiseen tarvittiin joko samanlaista nousualustaa, jol-laista käytettiin hevosen selkään noustessa, tai aimo annos rohkeutta ja taitoa työntää pyörää eteenpäin, nostaa toinen jalka alhaal-la olevalle astimelle ja hypätä satulaan, kun pyörä jo lähti liikkeelle.Myös ajaminen oli hermoja raastavaa, kos-ka ajaessaan joutuu tähyilemään kuuden jalan eli vajaan parin metrin korkeudesta maanpinnan yläpuolelta, mikä tuntuu suun-nattoman korkealta. Ajon aikana korkea polkupyörä on paljon vakaampi kuin nyky-aikainen pyörä, koska suunnaton etupyörä antaa paljon pyörimisenergiaa - se on kuin suuri vauhtipyörä, jota on pyörimisen kerran alettua äärimmäisen vaikea saada pysähty-mään. Mutta jos osui pahaan muhkuraan tai kuoppaan, lensi suoraan etupyörän yli ja putosi kasvoilleen melkoisen korkealta.Myös alas tuleminen vaati taitoa. Vauhtia hiljennettiin ensin polkemalla taaksepäin!!! Noustiin satulasta, astuttiin taakse ja alas astimelle, annettiin pyörän liukua pois alta ja hypähdettiin kevyesti alas maahan - ainakin teoriassa.”

Joku raja sentään Poliisit pitivät ratsiaa iltahämärissä 1950-luvulla Oriveden-Länkipohjan maantiellä.Huhtalan Viljami tuli töistä kotiinsa päin pimeällä polkupyörällä. Poliisit, tuttuja kun olivat, ottivat miehen ja pyörän sen aikaiseen isoon ”Maijaan” ja jättivät kuljetettavansa kotiportille. Viljami lähti jonkun ajan kuluttua maan-tielle hakeakseen vielä heiniä hevosella. Ja ilman valoja tietenkin. Samat poliisit olivat palaamassa keikaltaan, pysähtyivät hevos-miehen luona ja huikkasivat: ”Jos tuut vielä kerrankin ulos pirtistäs tänä iltana ilman valoja, nin sakot saat!”

KOONNUT RISTO LEHTO

15

Pikajalka 1/2007

Kokemuksia korkeapyöräisellä ajamisesta TEKSTI REIJO LEHTONEN JA KUMPPANIT

Meistä seitsemästä Tapio ja Ilmo Suutarin pyörät ovat vielä kesken. Muilta viideltä sain seuraavia vastauksia:

Reijo Lehtonen: - Eli allekirjoittaneen pyörälle kävi siten, että parin ajokerran jälkeen museo Vapriikki Tampereelta osti pyörän näytöspyöräksi, on pyöränäyttelyssä esillä. Uuden ohjaustangon tein 16 mm ruostumattomasta teräksestä. Ohuempi alkuperäinen antoi hieman periksi, taipui.

Ajelen toistaiseksi vanhalla alkuperäisellä 1890-luvun pyörälläni.

Ajattelin kysellä uusien isopyöräisten omis-tajilta, kuinka ajelut ovat lähteneet käyntiin. Onko tullut mukkuja tai kuhmuja harjoituksis-sa, lähinnä siis syksyn ja kevään ajokaudella? Joitakin hienosäätöjä jokainen on varmaan joutunut tekemään parhaan ajomukavuuden saavuttamiseksi?

7 rohkeaa miestä, osa 3

Risto Lehto harjoituslenkillä kotikadulla.

16

Pikajalka 1/2007

Mikko Råberg: - Olimme Reijonlaisella Turun kokoontumisajoissa. Mika ajoi reitin isopyöräisellä. Turun kaupunkisuunnittelul-le terveisiä, jotta jokivarren pyöräteiden tun-neleita tulisi korottaa, ettei pää osu kattoon (sama muuten on täällä Tampereella vikana). Nyt tuli kyllä harjoiteltua pysähtymistä ja lähtemistä joka tunnelin kohdalla.

Kävimme ajamassa myöskin Tappu-ri-tapahtumassa Nakkilassa. Ajoin itse muutaman kerran näytösajoja Vaasan automuseolla Veteraaniautokerhon tilai-suuksissa. Ajaminen sujuu meillä molem-milla veljeksillä, ja missä vain ajammekin, huomiota piisaa.

Olli Lehto: - Koeajossa Pispalan Haulitor-nilla totesin, että pyörä oli kuta kuinkin ajettavassa kunnossa. Pientä hienosäätöä toki oli. Etupyörän haarukkaa piti kallistaa taaksepäin, jotta kaatumista ohjaustangon yli kyytiin hypätessä ei tarvitsisi varoa. Sen tehtyäni tuli toinen ongelma. Längelmäellä suoritetussa ajelussa ilmeni, että samalla piteni jalkojen matka polkimille. Täytynee pistää etupyöräkin jokusen tuuman pienem-mäksi ajomukavuuden parantamiseksi. Oh-jaustankoon kohdistuu melkoinen vääntö. Vahvistin sitä tulppahitsatulla putkella, nyt ei anna periksi.

Ajelut ovat varsinaisesti jääneet vielä vähiin, mutta eivät jää tähän, kunhan kevät koittaa.

Risto Lehto: - Pispalan koeajoissa jouduin heti hätätilanteeseen. Pysäköidyn auton takia, olisin tarvinnut pienempää kääntösä-dettä. Etuhaarukan yläpään aukko, johon runko liittyy, oli hieman liian kapea, pyörän kääntösäde liian iso. Hyppäsin pyörältä ja annoin sen kaatua. Poljinkampi hieman taipui, mutta se oikaistiin heti Reijon pajalla. Samalla pienennettiin kääntösädettä isonta-malla ohjausputken aukkoa.

Ajoharjoitus Ollin kanssa Längelmäellä sujui hyvin, ihmetteleviä autoilijoita pysäh-tyi hiljaisella metsätielläkin. Ollin pihassa kaaduin syksyllä irtohiekassa liian pienessä tilassa harjoitellessani kiveen. Kyynärpää on vieläkin kipeä.

Kotona Kangasalla ajelin pitkin syksyä paljonkin 50 metristä 4:ään kilometriin lenkkejä. Tämän vuoden aloitin jo tam-

mikuulla, kun tie kotiportilla oli hetken sulana.

Etujarrumekanismia pyörässäni ei vielä ole ollut, joten ennakointi liikenteessä on tärkeää, tosin polkimillakin voi jarruttaa tehokkaasti. Niin kuin velimies Ollillakin, satulan ja polkimien väli saisi olla hieman pienempi. Satulan asentoa trimmaamalla olen päässyt aika optimi mittaan, mutta vieläkin satulan kärki on liian ylhäällä.

Pyörälle nousu ja siltä laskeutuminen sujuu mainiosti, mutta pidemmässä ajossa joutuu korjaamaan asentoa usein. Pirkan pyöräilyyn ei tällä satulan asetuksella voisi lähteä, osallistuminen saa toistaiseksi jäädä Reijon tehtäväksi.

Kalevi Lepo: - 1800-luvulta olevia taulukoita tutkimalla sekä Reijon originaalia kokeile-malla päädyin porukassamme korkeimpaan pyörään. Nyt olen sen päällä istunut (en vielä ajanut): tuumaakaan korkeampi ei olisi saanut olla. Polkimia voin vähän siirtää navan suuntaan, mutta samalla ajorasitus kasvaa. Erityiseksi ongelmaksi tapauksessani voi muodostua pyörän päälle pääseminen. Pitäisi ehkä hankkia tikkaat tai hitsata run-koon lisäaskelma.

Pyörä on merkin kiinnittämistä vaille valmis. Kun merkki on kiinni, Reijonlaiseni kastetaan ehkä vielä jollekin lisänimelle. Pinnoja säädin hiukan, tasaten vielä pyörän kulkua.

Olen ajatellut rakentaa ajon (= pääl-le nousun ja laskun) harjoittelemiseksi telineen, jollaisen yksi ratkaisumalli on tsekkiläisen Mesicekin verkkosivuilla. Kun olen 500 kertaa pömppinyt satulaan ja alas, niin että hallitsen sen unissanikin, arvelen voivani ryhtyä ajelemaan.

Välillä jo epäilin, mihin tuli ryhdyttyä, mutta kyllä nyt tuntuu mukavalta. Sivun 3 kuva näyttää ajoharjoitteluni tilanteen. Jos pyörä kippaa, kippaa petäjäkin!

”Lehtemme on harvinainen linnunpoika tässä häkkilin-tujen maailmassa. Se on va-paaksi syntynyt ja rakastaa vapautta.”Helvi Sinervo, Runoili-jan talossa. Hämeenlinna 2004. (Häme-Karjalan ensimmäisestä numerosta 1954.)

17

Pikajalka 1/2007

SatularepustaIVCA RallyeTämän vuoden International Veteran Cycle Associationin kokoontuminen järjestetään Oirschotissa Hollannissa kesäkuun 6.-10. päivinä. Ajamiseen, kilpailuihin, kirppu-toriin ja illanviettoihin painottuva IVCA-ralli on kansainvälinen kokoontumisajo, jollaisia järjestetään vuosittain eri puolilla maailmaa.

Tapahtuma on monipäiväinen, ja sen aikana ajetaan yleensä sadan kilometrin lenkki ja pidetään kilpailuja eri-ikäisillä ajopeleillä. Välillä soitetaan, tanssitaan ja pidetään hauskaa. Osia ja kirjallisuutta vaihdellaan rompetorilla. -ML

VelomaniaVanhoista veloista varmaan useimmat jo ovat käyneet Vapriikissa katsomassa Velomania!-näyttelyä, joka kertoo polkupyörän alkuvai-heista maailmalla, pyörän tulosta Suomeen ja suomalaisesta pyöräteollisuudesta ja pyöräilyn yhteiskunnallisesta merkitykses-tä. Näyttelyyn on saatu lainaan maailman hienoimpia 1800-luvun kaksi-, kolmi- ja jopa nelipyöräisiä polkupyöriä, jotka erin-omaisella tavalla valottavat pyöriin liittyviä kehityslinjoja ja innovaatioita.

Näyttelyn esillepano on tyylikäs, oheis-materiaali kiinnostavaa ja nähtäville asetetut elokuvat ja videot hauskoja ja opettavia. Näyttely kiinnostaa muitakin kuin pyöräi-lyentusiasteja. Näyttely on auki helmikuun loppuun 2008. Oheisohjelmasta saa lisätie-toja näyttelyn kotisivuilla xx. -ML

Antiikkiajelulla JyväskylässäKeski-Suomen Opiskelija-asuntosäätiön Roninmäen kohteen asukkaat ovat järjestä-neet antiikkipolkupyöräajelun Jyväskylän ympäri 15.7.2006. Ajot alulle puuhanneen kanadalaisen opiskelijan ja antiikkipyörien harrastajan Ronald Ferlandin mukaan niihin on osallistunut parisenkymmentä kuljetta-jaa. Heidän käyttöönsä on ollut tarjolla yhtä monta Ferlandin itsensä kunnostamaa, vuo-silta 1920-70 olevaa polkupyörää. Ferland on tehnyt ajoista videokuvaa. - KL

Nostalgiset vanhat pyörät Kustannusyhtiö Alfamer julkaisee lop-pukesällä kirjan, jolla on mielenkiintoa herättävä nimi: ”Nostalgiset polkupyörät”. Yritys on tuttu muun muassa ajoneuvoja esittelevien mutta myös useiden harrastus-muotojen ja vaikkapa rakentamisen teosten kustantajana.

Kirjan tekijä on Vesa Rohila, vapaa toi-mittaja, joka alkuperäiseltä ammatiltaan on raskaan kaluston asentaja. Rohilalta on vuonna 2005 ilmestynyt ”Eilispäivän trak-toreita” ja viime vuonna ”Wanhat rakkaat koneet” -nimiset kirjat.

Teoksen aikajänne alkaa draisiinista ja ulottuu noin vuoteen 1975, mutta esi-merkiksi myös Tunturin kotimaisuuden päättyminen käsitellään. Kirjan painopiste on kotimaisissa valmistajissa, valmistuksessa ja merkeissä, pieneltä osin myös huollossa, mutta myös ulkomaiset, tänne ulottuneet vaikutukset ja ilmiöt pyritään huomioi-maan.

Pyörän historiallinen rakenne kehittyy pääpiirteissään tekstin mukana; sen sijaan vaikkapa pyöräilyä, kauppaa ja alan järjes-tötoimintaa voidaan valottaa vain ohessa, esimerkiksi ilmoitusten muodossa. Vesa Rohila kertoo, ettei kirjoittaminen ole ol-lut helppoa: esimerkiksi Merilästä on ollut vaikea saada luotettavaa tietoa, lähteet usein lyövät toisiaan korville.

Vesa Rohilan mielestä polkupyöräkin voi olla taltioimisen ja esillepanon arvoi-nen kulkuväline. Rohila tarjoaa vanhoille veloille mahdollisuutta pyöräharrastuksen ja sen syntyvaiheiden lyhyelle kirjalliselle esittelylle. - KL

18

Pikajalka 1/2007

Raja 1918 – pyöriä kyselläänVanha pyörä pääsee taas elokuvaan. Vuoden lopulla tulee teattereihin Jörn Donnerin ja Jarkko Hentulan tuottama ja Aleksi Bardyn käsikirjoittama Raja 1918 -elokuva. Kuva-uksia on kevään kuluessa tehty Pietarissa ja ne jatkuvat myöhemmin Pälkäneen Laitik-kalassa. Kun kyseessä ovat kansalaissodan jälkeiset tapahtumat, kyllä polkupyöräkin roolin saa. Elokuvan ohjaaja on Lauri Tör-hönen.

Raja 1918 on historiallinen rakkaus-draama von Munck -nimisestä kapteenista. Hänet lähetetään kansalaissodan jälkeen keväällä 1918 pieneen Rajajoen kylään perustamaan Suomen ja Neuvostoliiton vä-listä rajaa. Joella maat erottaa vain yksi silta. Munck rakastuu paikalliseen opettajaan, joka on salaa kihloissa etsintäkuulutetun punakapinallisen kanssa. Tilanne ajautuu kaaokseen, kun kylään alkaa tulvia satoja Neuvostoliiton aloittamia puhdistuksia pakenevia ihmisiä.

Tämän esittelyntapaisen kirjoittaja on aina pitänyt Lauri Törhösen elokuvista. Muun muassa Hylätyt talot – autiot pihat (vuodelta 2000; ollakseen Laila Hietamie-hen romaanista) on aivan upea. Odotukseni Raja 1918 -elokuvaa kohtaan ovat myös suuret. Pyörämme olivat 1950-luvun al-kupuolelle saakka lähes samanlaisia kuin kansalaissodan aikana, silti onneksi sen aikaisiakin ajoneuvoja vielä löytyy. - KL

ICHC on terävöittänyt pyörätutki-musta Tekniikan Waiheita -lehdessä 4/2006 on Mikko Kylliäisen kirjoittama polkupyö-rien kehityskulusta ja sen tutkimisesta kertova laaja artikkeli ”Juoksukoneita ja

velomobiileita: polkupyörän historiogra-fia”. Kylliäinen on tekniikan lisensiaatti ja muun muassa Vanhat Velot ry:n sekä lehteä julkaisevan Tekniikan Historian Seura ry:n hallituksen jäsen.

Mikko Kylliäinen kirjoittaa, että pol-kupyörän varhaisempi historiankirjoitus on suureksi osaksi lähtöisin harrastajien keskuudesta ja myös suunnattu harrastajien luettavaksi. Hän myös arvioi tämän syitä.

Niinkin myöhään kuin 1990-luvun alus-sa tilanne alkoi muuttua. Englantilainen Nick Clayton kutsui koolle ensimmäisen kansainvälisen polkupyörähistorian konfe-renssin, ICHC:n. Kokoussarja on jatkunut, ja sen esitelmistä on koottu julkaisut, jotka sisältävät aiempaan nähden pyörähistorial-lista uutta. Clayton myös toimittaa brittien Velojen, Veteran-Cycle Clubin, julkaisemaa arvostettua The Boneshaker -lehteä.

Pyörän kehittymisen monia varhais-vaiheita ei kuitenkaan – lähteiden ollessa puutteellisia ja osin ristiriitaisia – enää näytä olevan mahdollista selvittää ja näin uskottavasti oikoakaan. Toisaalta, Kylliäi-nen kirjoittaa, kokonaiskuva polkupyörän historiasta 1900-luvulla ja sen yhteiskun-nallisista vaikutuksista on luomatta.

Tekniikan Waiheita -lehteä julkaisee Tekniikan Historian Seura THS ry. Sen sisällön uskottavuutta lisää, että lehti kattaa kaikki tekniikan alat ja että sen artikkelit tarkastetaan vertaisarvioinnilla. Lehdellä vaikuttaa olevan tieteellinen näkökulma. Se ilmestyy neljästi vuodessa; siinä voita-neen käydä myös argumentoitua, kriittistä keskustelua.

Pyörän kehityshistorian ja varsinkin sen tutkimisen ja tutkimusmenetelmien kehit-tymisen näkökulmasta Mikko Kylliäisen artikkeli on sangen kiinnostava. - KL

Lukeeko joku lehteäsi?Pankin käyttö on muuttunut. Yhä useammat unohtavat hoitaa maksunsa, kun pankkisiirtola-pun kanssa ei tarvitse mennä pankkineidin luukulle. Monet ovat unohtaneet maksaa myös Vanhojen Velojen jäsenmaksun. Jos olet epävarma oletko muistanut maksaa, varmista tilane rahastonhoitajalta, puh. (03)212 0468. Jäsenmaksu 20 euroa. Tili 800016-70851881. Jäsenmaksulla varmistat Pikajalan ilmestymisen postilaatikkoosi toisenkin kerran tänä vuonna. Valitettavasti jäsenmaksunsa laiminlyövät aiheuttavat kuluja ja vaarantavat yhdistyksen talouden ja Pikajalan julkaisemisen. Mikäli haluat erota jäsenyydestä, ilmoita siitä!

19

Pikajalka 1/2007

Kalevi Järvinen muistelee

Kalevi Järvinen johtaa korkeasta iästään huolimatta edelleen täysin voimin metallialan yritys-tään Tampereen Lielahdessa. Tietokoneohjatujen sorvien vieressä pyöritetään vielä monia kokenutta 1930-luvun hihnavetoista sorvia, joka on omalla tavallaan edelleen korvaamaton.

Pyörä-Tarvike ja Metalli-Pyörä

20

Pikajalka 1/2007

Kalevi Järvinen tuli v. 1945 töihin Pyörä-Tarvikkeeseen, jonka perustivat Mauno Soro ja Rauno Mäkelä Tampereelle 1939.Yhtiön ensimmäiset verstaat sijaitsivat Pin-ninkadulla. Toinen tunnettu pyörämies, Ka-levi Saarinen, joka sittemmin piti Lapintiellä Keskus-Pyörä –nimistä pyöräkauppaa tuli firman palvelukseen 1955. Hänen veljensä Seppo oli aloittanut jo 1940-luvun lopulla.

Aluksi yhtiön toimintaan kuului pyörien korjaaminen, sotien jälkeen myös pyörien kasaaminen osista omalla tuotemerkillä ”Rane”. Firmassa oli Kone ja Terän ohella kaupungin parhaat laitteet mm. polttouu-ni, putkentaivutuskone ja Ranskasta tuotu pinnankierteenväännin. Osia valmistet-tiinkin itse hyvin paljon. Parhaimmillaan metallisosista vain taotut ostettiin, pinnat, ohjaustangot, satulaputket ja laakerinpesät-kin tehtiin itse. Rungot hitsattiin messinki-juotoksella norjalaisista runkoputkista. Mä-kelä kehuikin itseään Euroopan parhaaksi hitsariksi, mutta hopeajuotoksen tekniikkaa hän ei myöhemmin oppinut kunnolla.

Kalevi Järvinen meni armeijaan 1949, ja hänet passitettiin hetimiten polkupyöräkor-jaamolle panemaan sotilaspyöriä kuntoon. Hänelle maksettiintyöstä palkkana pin-noja, joita sitten sai käyttää oman firman tuotantoon.

Sodan jälkeen oli kova pula materiaalista, ja kierrätystavaraa käytettiin etenkin korja-uksissa. Armeijan varikolta käytiin ostamas-sa tavaraa viikoittain, niin kokonaisia pyöriä kuin osiakin. Pyöriä käytetiin aihioina, joista tarvittaessa muotoiltiin uusia, esim. naistenpyöriä tai käytettiin tavarapyörien ja kinnerien valmistamiseen. Ketjuja ostettiin tynnyrikaupalla, lyötiin oikoisiksi ja katsot-tiin päästä riiputtamalla oliko kettinki vielä käyttökelpoinen vai oliko se niin venynyt, että jouti poisheitettäväksi. Usein rikkou-tuneet kammen päät korjattiin hitsaamalla uudet kierrepalaset katkaistuihin kampiin.

Armeijan reputkin pantiin kierrätykseen: teräsosat käytettiin naisten pyörien lastente-lineiksi, nahkaosat sauvojen hihnoiksi.

Pyörä-Tarvike valmisti monenlaisia pyöriä, miesten ja naisten mallien lisäksi nuorisolle sopivaa kokoa, myös rodeotyylis-tä pitkäsatulamallia, rullaluistimen pyöriä, lastenpyöriä ja –kottikärryjä, pyörätelineitä, kinnereitä ja tavarapyöriä, joista tulisi varsi-nainen suosikki. Tavrapyörien kysyntä ylitti tuntuvasti tuotannon. Rane-tavarapyörä oli kilpailijoistaan poiketen nivelöity etupyö-rän akselien kohdalta, ei keskeltä runkoa niin kuin kilpailijat. Tämä teki pyörästä turvallisemman ja kaarteista helpommin hallittavan. Liika kuorma oli kuitenkin pa-hasta. Järvinen oli kerran viemässä firmansa

Pyörä-Tarvikkeen tuotan-toa, Rane-tavarapyörä ja pyöräteline. Yhtiön ensimämäinen toimipaikka Pinninkadulla (oik. alh.)

TEKSTI JA KUVA MARKKU LAHTINEN

ARKISTOKUVAT KALEVI JÄRVISEN KOKOEL-MASTA

21

Pikajalka 1/2007

valmistamia silitysrautoja jälkikäsittelyyn Papinkadulta alas hallituskatua, kun lasti alkoi viedä pyörää, eikä mies lastia. Hä-meenpuiston ylittäminen 50-luvulla oli kuitenkin suhteellisen vaaratonta, sillä liik-keellä oli lähinnä vain hevoskulkuneuvoja.

Kinnereitä valmistettiin 1949-1955 muutamia yksittäiskappaleita tilauksesta sekä yksi noin 10 kappaleen sarja. Osa myy-tiin kilpapyöräilijöille harjoitusvälineiksi. Pyörä-Pojille tehtiin myös yksi kahden istuttava malli, joka kulki lujaa. Se tapasi kohtalonsa Hämeenpuiston lehmuksen kyljessä Pyynikiltä laskun päätteeksi.

Kinnerien alustana oli tavarapyörästä tuttu yksiputkinen runko, jossa oli tavalli-nen, joskin hyvin matalalle sijoitettu satula. Lentokonevanerista tehdyn katteen runko oli rakennettu huonekaluputkesta. Kinne-rit maalattiin hopeavärillä ja koristeltiin raidoituksin. Pyörät olivat tavarapyörästä tuttua tekniikkaa, 28-tuumaiset. Takapyörä oli tavallista paksumpi. Kinnerissä oli kilpa-pyörästä tutut ketjuvaihteet kahdella kes-kiörattaalla, 2x4 vaihdetta. Takakapassa oli jarru ja edessä vannejarrut. Kilpapyöräilijät harjoittelivat kinnereillä reittiä Pyynikinto-ri-Sarkkila-Mihari-Siuro-Pyynikintori.

Omien tuotteiden lisäksi Hallituskatu 21 toimineessa myymälässä myytiin rans-kalaisia Peugeot-mopoja ja jämijärveläisiä

suksia. Hallituskadun myymälä lopetti toi-mintansa 1950-luvun lopulla, kun Mäkelä osti Rautatienkadulta toisen pyöräliikkeen, jota piti jonkin aikaa.

Metalli-Pyörä Oy perustettiin Pyörä-Tar-vikkeen rinnalle tuotantoyhtiöksi vuonna 1950. Kalevi Järvinen sai v. 2006 Lielahden Yrittäjiltä kunniakirjan 40 v. yrittäjänä, hänestä oli tullut yhtiön omistaja 1966. Edellä mainittujen pyörien ohella yhtiö on valmistanut mm. Tampereen Yliopiston päärakennuksen metallikalusteet yhdessä Höyrypuuseppä Oy:n kanssa, armeijan varikon noin 30 m korkuisen savupiipun Oriveden varikolle ja Takon tehtaiden n. 25 metrin mittaiset öljysäiliöt.

Kalevi Järvisen haastattelu 27.2.2007

Pyörä-Tarvikkeen myymälä 1950-luvun lopulla.

Pyörä-Tarvikkeen rakentamat kinnerit näyttivät kilpa-autoil-ta, vaikka olivatkin vaneria ja vanhoja pyöränosia.

22

Pikajalka 1/2007

Eräällä keskikesän pyöräreisulla Kangasalan Saarikylissä tuli Seppälän Paulin kanssa puheeksi polkupyöräilijöiden käyttäyty-minen liikenteessä noin yleensä, meidät itsemme toki poislukien. Tuumailimme myös viranomaisten, etupäässä kai poliisin, puuttumisia ja ratkaisuja, jos se on todennut pyöräilyihmisen toimineen odotusten ja säännösten mukaisesti, tai sitten ei.

Pauli muisti yhden oman varhaisen kokemuksensa aiheesta. Hän asui siihen aikaan mummunsa luona Tyrväällä ja kävi töissä VR:n topparoikassa. Maaliskuun 30. päivän aamuna 1962 hän polki pyörällään Vammalan kauppalaan. Aivan kuntien rajan tuntumassa Varikonkadulla kaksi poliisia, ilmeisesti ”lentäviä”, kuten tavattiin liikkuvasta poliisista sanoa, pysäytti nuoren miehen koruttomin menoin. Pyörässä oli valovehkeet, mutta matkan tekoa hait-taava dynamo ei karrannut sillä hetkellä rengasta. Siispä kamalan rikoksen tekijä oli tavattu verekseltään itse teon tekemisen tarkoituksessa. Selitykset eivät auttaneet.

Lain koura ja pimeä polku-pyörä

Viranomaisten pikainen ratkaisu oli selkeä: Ajo pyörällä pimeän aikana ilman valoja – ajajalle sakkoa 3000 markkaa.

Pauli jatkoi synkkänä työmatkaansa. Pyörä ei näyttänyt synkältä. Siinä paloivat valot.

Päivä oli pilalla. Onneksi niitä tuli aina uusia. Mutta rahaa sakon maksuun ei tahto-nut löytyä, periaatteestakin. Vihdoin tuttu ulosottoapulainen Elmer Mattsson kuittasi sakon suoritetuksi 22.9.1962 ja antoi siitä vielä tositteenkin, joka on säilynyt Paulilla näihin päiviin asti.

Niin paljon tuosta keskustelusta jäi asianomaiselle mielenpohjalle, että hän poikkesi vaimonsa kanssa loppukesästä Vammalan suunnalla käydessään ”pyhiinva-ellusmatkalla” rikospaikalla. Eipä tahtonut löytyä Varikonkadulta Liuksialan taloa, jonka läheisyydessä tuo harmitus aikanaan sattui. Tapaamansa vanhan miehen avulla Pauli tunnisti paikan, jolla saattoi ottaa nostalgiset valokuvat ja elää pienen muis-teluhetken.

TEKSTI RISTO LEHTO

Pauli muistoissaaan Vammalassa.

23

Pikajalka 1/2007

Tässä esitellään nyt noin 15-vuotias pyörä, Eripura, joka kuitenkin käy vanhastakin, sillä se todella on erikoinen. Pyörä liittyy myös Vanhojen Velojen syntytarinaan.

Ajatus Eripurasta syntyyHelsinkiläinen Matti Välttilä näki 1990-luvun alussa lentoasemalla jenkkiläisen polkupyörän, jossa kahdesta samanlaisesta pyörästä oli koottu yksi asettamalla ne vastakkain. Hän halusi rakentaa melkein samanlaisen.

Omasta ja vaimonsa Riitan pyörästä sekä konepaja P. Suomen peräkärrystä hän ideoi tandemin, jonka ystävineen toteutti. Pyörän perusosat ovat 60-luvun alkupuolelta. Osan materiaaleista ja tarvikkeista, muun muassa renkaat, Matti sai sponsoreilta myymällä pyörään mainostilaa.

Pyörä rakennettiin Kyläsaaressa CSF:n konttikorjaamolla, jossa ”Vällyn” lähin ystävä Olli Rautasola oli töissä. Pyörään ideoitiin kaikenlaista rekvisiittaa, ja, koska sitä ajetaan selät vastakkain, kastettiin se

Eestaas Eripura Kaapinpaikka Tandem Special vm. 59-64:

Muuten erikoinen pyörä

TEKSTI JA KUVAT KALEVI LEPO

Mikä on vanha polkupyörä? Tätä usein kysellään pyöri-en harrastajilta. On ollut tarpeen luonnostella määrittely: ”Ainakin kokoontumisajoissa vanha polkupyörä voi olla vanha, vanhalta edes näyttävä, muuten erikoinen tai ainakin kuljettajaansa iäkkäämpi pyörä.”

Eripuraksi. Matin tuttava Käpylästä maalasi pyörän. Pyörän rakenne ja rekvisiittaMatti Välttilälle Eripuralla pyöräileminen oli ”fiilis-juttu”. Pyörään hankittiin tunnelmaa nostattavaa varustelua.

Kaapinpaikalla peräkärryssä oli pyykki-kori, isännällä edessään kaljakori. Leipä-laukkukin oli yleensä isännällä, kukkakori

emännällä. Joissain ajeluissa pyykkikori vaihdettiin saunaan, muun muassa Tampe-reella syksyllä -94, täällä saunottiinkin.

Reilut kymmenen vuotta sitten edesmennyt saunamajuri Matti Välttilä ohjastaa kuvassa Eripuraa nuoren avustajansa kanssa. Matti pursui erilaisuutta ja uskallusta. Hänen mielestään maailman ei pitänyt olla turhan vakava paikka. Hän tahtoi tuottaa pientä iloa ihmisille. Matti toteutti periaatet-taan paitsi polkupyörän, myös erilaisten saunaprojektiensa avulla. Pyörän ja saunojen ohella hän tavallaan kustomoi itsensäkin. Mattia kutsuttiin joskus lempini-mellä ”Käpylän Kylähullu Välly”. Foto Soile Kallion mainoskuvassa peräkärryllä, pyykkikorissa on golf-varusteet.

24

Pikajalka 1/2007

Muuta asiaan kuuluvaa rekvisiittaa pyö-rässä olivat pyykkilauta ja pyykit, Suomen lippu, työkalulaukku (= asekotelo), käheä-ääninen torvi, radio, tärkeänoloinen salkku, viipperät Matin pipossa.

Pyörän rakenne yksityiskohtineen selviää parhaiten kuvista. Normaalin jalkajarrun lisäksi Eripurassa on käsijarru sekä 3-vaih-teinen kappa, mutta vain 2. vaihde yleensä pelaa.

Eräässä tapahtumassa, 90-luvun puoli-välin Helsingissä, Tšekin presidentti Václav Havel kirjoitti Kaapinpaikan satulaan ni-mensä. Nimi on jo hinkkaantunut pois.

Eripuraa on käytetty säästeliäästiMatti Välttilä ja Olli Rautasola halusivat pyöräillä säästeliäästi, vain merkittävissä tapahtumissa. Radio Cityn 10-vuotisjuhlat ja Raisu Lumous ry:n Terässikakisa olivat sellaisia. Lähiseudun kouluilla pyörä on käynyt esittelyssä. Naisten Pyörähdys -ta-pahtumassakin se oli mukana.

Erikoispyöräkilpailuissa Eripura ei oi-kein menestynyt, mitä Välttilä murehti, samoin kuin ystävänsä Ollin menehtymistä sairauskohtaukseen puoli toista vuotta hän-tä itseään aiemmin. Pyörään innostutaan sen ollessa ajossa, ei niinkään kun se seisoo kentällä. Kerran Matti on ajanut pyörällään tv-toimittajanaisen kanssa kuperkeikan.

Saunamajuri-instituutioYleisurheilun EM-kisojen yhteydessä 1994 järjestettiin Helsinkiin Auroran kentälle Liikuteltavien saunojen jamboree. Matti Välttilällä kumppaneineen oli paikalla pari omaa saunaa. Kun sauna on esillä, pitää siinä olla lämmittäjäkin, saunamajuri, Sm.

Instituutio on ymmärrettävästi sisäpiiri-juttu. Alkuperäisiä majureita olivat Välttilä, Rautasola ja Kari Knutsson. Kun Matti (ke-väällä 96) ja Olli olivat lähteneet, jäi jäljelle Kari sekä hänen poikansa Henri; Henri eli Hemppa ylennettiin majuriksi maailman ensimmäisen lumilinnan avajaisissa Kemis-sä 1995. Matti ja Kari poikineen rakensivat linnaan toimivan saunan.

Ison, pyörillä kulkevan vankkurisaunan-sa lisäksi Olli ja Välly rakensivat myös maa-ilman pienimmän saunan (kottikärryyn!), se on säilytyksessä Espoon Automuseossa. Saunatouhuista huolimatta pyörä ja sillä

Kaapinpaikka, emännän puoli.

Eestaas, mystinen meka-nismi kaikessa yksinker-taisuudessaan. Ketjun päälläpysymisessä on ollut ongelmia: ohjureissa olisi parannettavaa. Ketju on erikoisvahvaa tekoa.

Eripuraksi kutsutaan paitsi koko pyörää, myös sen miehistä etuosaa.

Tandem, sen keskellä mainosalusta-levy. Matti tarjosi levystä mainostilaa sponsoreille ja tapahtumi-en järjestäjille. Eripuraa voi ohjastaa yksinkin. Kaapinpaikalta yksin ajaminen on hankalam-paa. Naisten runkoa olisi tarpeen jäykistää.

25

Pikajalka 1/2007

pyöräileminen olivat Matille pääasia. Jos eläisivät, olisivat kumppanukset nyt kuu-sikymppisiä.

Syntyi Vanhat VelotKun Välttilä sai kuulla, että Kangasalla jär-jestetään vanhojen polkupyörien kokoon-tumisajot, hän halusi ehdottomasti tulla mukaan. Ajot järjestivät Tiihalan kylätoi-mikunta ja Kangasalan Latu kesäkuun alussa 1994, ne olivat maassamme ensimmäiset tunnetut lajissaan. Yli 30 polkijan joukossa - kuinka ollakin - Eripura palkittiin erikoi-simman ajoneuvon tittelillä.

Ajoissa kaapinpaikan sekä mekaanikon tehtävän sai Ari Juntunen. Ari ei kuulunut saunamajureihin, mutta tarvittaessa hänet kutsuttiin mukaan. Hän oli tempuntekijä, käveli käsilläänkin. Vaikka kaljakori ei vajautunut, näytteli hän humaltunutta - paremmin kuin uskottavasti. Kuohun harjulla hän kierähti alas penkereeltä niin että väki kohahti.

Ajojen järjestäjät olivat kaavailleet ta-pahtuman uusimista mahdollisesti vuonna 2000. Ajatus kuitenkin muuttui, kun Vältti-lä kutsui porukan yleisurheilun EM-kisojen aikana pidettäviin Wanhojen polkupyörien näytösajoihin Helsinkiin.

Matti innostui Kangasalla: ”Tehän olette vanhoja veloja, järjestäytykää!” Saman vuo-den syksyllä pidettiin Tampereella, Itäisen ohikulkutien avajaisissa, Väärän kuninkaan (ei siis autojen) ajot. Välttilä, Knutsson ja parisenkymmentä muuta paleli pyöräil-lessään räntäsateessa, mutta myös saunoi

pyöräsaunassaan Karkuvuoren tunnelissa ja avasi moottoritietä. Tielaitos kutsui mukaan, mutta ajojen järjestäjänä voi pitää Vanhoja Veloja.

Vällyn, Ollin ja Karin pyörä asuu Knuts-sonin Karin luona Espoossa. Tarina jat-kuu.

Harjoittelua vapun viettoa varten keväällä 2007 Espoossa: Eripura, neiti X (Seija Rantanen), Sm Knutsson.

Kertomus nojautuu paljossa keskusteluun Kari Knutssonin kanssa.

Special on pitkä ajo-neuvo. Emännälle on varusteena pyykkikori, isännälle kaljakori. Ko-rin paikalla peräkärrys-sä on väliin kulkenut sauna.

26

Pikajalka 1/2007

Tuhansittain varastettuja pyöriäSotien jälkeisinä puutteen ja säännöstelyn vuosina polkupyöristä ja niiden osista val-litsi ankara pula. Pyöriä myös varastettiin ahkerasti, pahimpina vuosina useita tuhansia kappaleita.

Saadakseen sulun varkauksille ja va-rastettujen pyörien kaupittelulle perusti sisäasiainministeriö vuoden 1947 alussa Helsinkiin rikostutkimuskeskukseen varas-tettujen polkupyörien keskusrekisterin.

Aamulehden 8.1.1947 mukaan jokaisen pyöränomistajan oli siitä lähtien tiedettävä polkupyöränsä rungon numero. Paikalliset poliisiviranomaiset lähettivät rekisteriin tiedot kaikista varastetuista pyöristä.

Pyörien numeron ja muiden tietojen kirjaamiseksi ja tallentamiseksi niiden omistajille jaettiin erityisiä pyöräkortteja, joiden tietoja ja säilyttämistä viranomaiset saattoivat myös kontrolloida.

Rekisteriä ylläpidettiin tuossa muodos-saan ainakin vuoden 1956 alkupuolelle saakka – jutun tarpeiksi ei tullut selvite-tyksi, jatkuiko pito sen jälkeenkin. Tuskin rekisteri paljon hillitsi varastelua. Pyörien hankinta oli helpottunut. Ehkä mopot ja sittemmin autot nousivat tärkeämmiksi kirjattaviksi.

Onko pyöräsi varastettu?Hyvinkääläinen vanhojen polkupyörien harrastaja ja vanha velo Vittorio Giannini on divarista onnistunut hankkimaan 1.1.1946 - 31.1.1956 välisen ajan varastetuiksi il-moitettujen polkupyörien luettelon. Onko ”ainoastaan virkakäyttöön” tarkoitetussa luettelossa pyörää, joka nyt on pyörien harrastajilla ja joka aikanaan on ilmoitettu varastetuksi?

Oman aikansa kuuluimmat hevosvarkaat ovat nykyään sukututkimuksen kiinnosta-via ja kaivattujakin kohteita. Voiko aikansa taitava pyörävaras nousta yhteisössään merkittäväksi persoonaksi? Vittorio tarjoaa apuaan jonkun jäsenkunnastamme ehkä halutessa tietää, onko hänen pyöränsä va-rastettujen listalla. Vittorion yhteystiedot, myös sähköpostiosoite, löytyvät jäsenluet-telosta.

Yhteensä luettelossa eli hakemistossa on 136 sivua ja noin 5700 pyörää, pääasiassa miesten. Miesten pyöriä oli enemmän - miehet kai pyöriä varastelivat? Luettelo on runkonumeron mukaan järjestynyt, eli etsintä perustuu siihen. Ehkä me harrastajat löydämme hakemistosta muutaman uuden nimen Vanhat Velot ry:n pyörämerkkirekis-teriinkin. - KL

Pikajalka 1/2007

27

Pikajalka 1/2007

Kallen puinen polkupyörä

Perheensä mukana Kalle päätyi Hauholle. Pikkuruinen mökki, jossa hänen vanhem-pansa ja sisaruksensa asuivat, on pystyssä vieläkin. Jostakin syystä, jota ei voi saada tie-toon, tämä poika siirrettiin lastenkotiin alle 10-vuotiaana ja sieltä vaivaistaloon, aivan laillisesti sen ajan lainsäädännön mukaan. Kalle teki laitoksessa töitä niin paljon kuin voimia oli: hänen toimenaan oli päivittäin hakea käsirattailla meijeriltä talon tarvitse-mat maidot, piimät, kermat ja voit. Matka oli melkein kaksi kilometriä suuntaansa sil-loisia teitä myöten, ja kuorman kanssa kotiin tullessa oli aina vastassa korkea mäki. Kalle

TEKSTI SALME POHJOLAKUVAT OMISTAA HELLÄ SALO

Kalle Dahlberg oli syntynyt Pälkäneellä kauan sitten, 1800-luvun viimeisillä vuosi-kymmenillä. Liian monta vuosikymmentä liian aikaisin, jotta hänen henkiset lahjansa olisi ymmärretty. Päinvastoin, häntä pidettiin jo lapsena omituisena ja outona. Fyysisesti hänestä tuli vahva ja voimakas. Hänen syr-jään vetäytyvä luonteensa säilyi.

oli aina itsestäänselvyytenä paikalla kun ta-lossa tarvittiin kantajaa johonkin tehtävään. Talossa oli hoidettavana muuan nuorehko liikuntakyvytön mies, jonka Kalle talon kolmannesta kerroksesta kantoi alakerran ruokasaliin ja takaisin, monta kertaa päivässä usean vuoden ajan. Vasta monien vuosien jälkeen Mäntykotoon rakennettiin hissi.

Kalle ei ollut kovin seurallinen henkilö, keksijät harvemmin ovat. Kaiket vapaa-aikansa ja iltansa hän rakenteli puusta mil-loin mitäkin, ja varmaankin yksitoikkoisia työtehtäviään hoitaessaan suunnitteli niitä. Hän teki mm. myllyn, joka toimi ja jossa

Pyörä vanhainkodin takapihalla vähäisen lumipeitteen alla.

28

Pikajalka 1/2007

hän jauhoi sahanpurua vain nähdäkseen että mylly toimi. Mutta muuan aate hänen päässään pyöri pitkään: hän halusi tehdä polkupyörän. Ja teki myös. Kukaan ei tiedä, millä tavalla Kalle järkeili pyörän toiminta-tekniikan niin että sillä pystyisi ajelemaan. Tiedossa ei ole, millaisia työvälineitä hä-nellä oli käytettävissä. Jätelautaa sentään löytyi laitoksen varastoista. Ja jonkinlainen työtila.

Satulan tekeminen aiheutti hänelle tavallista enemmän päänvaivaa. Onneksi Kirkonkylässä oli polkupyöräliike ja sillä suopea omistaja, joka antoi Kallen omassa rauhassaan tutkia myytävänä olleiden pol-kupyörän satularakenteita. Kalle ei kertonut liikkeen omistajalle mitään aikeistaan, oli vain ja katseli, ei vastannut kysymyksiin eikä itse kysellyt mitään. Koska hän ei aiheuttanut liikkeessä mitään häiriötä, niin liikkeenharjoittaja antoi hänen olla ja katsella. Viimein käynnit loppuivat, kun Kalle oivalsi, kuinka pyörään saadaan tehdyksi satula.

Pyörä toimi hyvinPolkupyörä valmistui aikanaan. Se oli ko-konaan puusta rakennettu ja toimi hyvin, ja iloisena Kalle lasketteli vanhainkodin mäkeä alas kylätielle. Silloin ei vielä ollut muita kaavateitä eikä autoliikennettä ollenkaan tai ainakin hyvin satunnaisesti. Mäkeä ylös hän ei jaksanut yksin työntää pyöräänsä, vaan pari hoitajaa toisinaan kävi Kallen apuna lykkäämässä pyörän mäen päälle. Ja kylän pikkupojat olivat innolla mukana katsele-massa ja kokeilemassa Kallen keksintöjä ja lykkäämässä pyörää mäkeä ylös.

Aika kului, Kalle ikääntyi ja viimein nukkui pois. Polkupyörä ja mylly sekä lu-kuisat muut hänen valmistamansa esineet valitettavasti hävitettiin talon nurkista pois. Onneksi Kalle viimeisinä elinpäivinään oli ehtinyt luovuttaa ainoat aarteensa, muuta-man valokuvan, läheisimmäksi kokemal-leen hoitajalle. Tällä tavoin Kalle, yksinäi-nen ihminen ilman yhtäkään omaista, jäi polkupyörineen historian muistiin.

Asuin Kallen naapurina vuosikymmen-ten ajan ja tulin hänet tuntemaan sekä työtehtävissä että naapurina. Pari asiaa jäi harmittamaan: Se, että tämä erityislaa-tuinen kulkuneuvo ja myös muut hänen tavaransa hävitettiin. Ja toinen asia oli se, että kun Kalle kuoli aikanaan, niin hänen ainoa kotinsa ei pitänyt tarpeellisena laittaa lippua puolitankoon.

Kirjoittaja on hauholainen paikallishistorian harrastaja. Lähteinä hän on käyttänyt omia sekä Kallen hoitaja Hellä Salon henkilökohtaisia muistoja.

Kalle Dahlberg puisen polkupyöränsä edessä. Apupyörältä näyttävä laite keskellä on ratas, johon polkimet on kiinnitetty. Kalle on itse tehnyt tupakkiaskin kannesta, neljästä kehystikusta ja ompelulangasta kuvalleen kehykset.

29

Pikajalka 1/2007

Helkaman Jopo-polkupyörät ovat ilmiö. Ne ovat kätevästi muunneltavia, kasvavat ajajansa koon mukaan. Niissä on hyvä välityssuhde, ne ovat kestäviä, helppoja korjatakin ja huoltaa.

Ne eivät kerskaa eivätkä nöyristele, silti ne huomataan. Ne ovat käytännöllisiä ym-päri vuoden, suhteellisen kevyitä, persoo-nallisia, kauniita, suorastaan symppiksiä. Niitä voi polkea ”protestiksi” ja ajaa silkkaa tarvettaan. Tämän tiedäm(me), sillä 25 vuotta olemme olleet kolmen Jopon, ei kun jopon, loukussa. Tosin se Vihreä on yhä kateissa.

Jopojen huono ominaisuus on, että niitä kähvelletään. Niiden renkaat ovat suhteelli-sen kalliita, ja ketjua uusittaessa sitä menee hukkaan. Ohjaustangon ja satulan pika-avain on aina kateissa. Tosin sen kuuluukin olla, se on osa ilmiötä.

Jopoista, jopo-ilmiöstä, on nyt ilmestynyt ”Miten Joposta tuli jopo - jokaisen polku-

pyörä” -niminen kirja. Pieni j-kirjain nimes-sä on oikeutettu: yleisnimihän jopo on.

Kirjan toimittaja on taiteiden maisteri Iris Helkama, Helkaman teollisuussuvun jäsen. Kirjan valokuvaaja on Anteeksi-kollektiivin Janne Suhonen. Iris Helkama on Jopon ”isän”, Eero Helkaman tytär. Tekstien kirjoittajina on useita tavallisia ja melkein tavallisia jopoilijoita, mutta on myös merkittävämpiä persoonia.

Tekstit viestivät paljolti jopoiluun liitty-västä nostalgiasta, ja kuvatkin ilmentävät tätä. Ne kertovat myös muotoilusta ja mai-nonnasta, historiasta, Jopon valmistuksesta ja käytöstä.

Kirja on helppolukuinen, selkeäkuvai-nen ja pelkistävä kuin jopo - osuu ilmiön ytimeen. Se on nopeastikin katseltavissa, mutta voi myös pysähdyttää mietiskele-mään. Kokonaisuus näyttää melkeinpä häthätää tekaistulta, ei kaunistele koreasti, ei tavoittele täydellistä. Tietenkin roso voi olla – tai siis se on – tarkoituksellista.

Jopon idea kehittyi maamme pyöräteol-lisuuden pahimman ahdingon aikaan.

Mallia pyörälle haettiin maailmalta. Idea kypsyi, proto rakentui, valmistus alkoi. Pyöriä tehtiin vuosina 1965 - 75 neljännes miljoonaa kappaletta.

Jopo on kirjansa ansainnutHangon tehtaalla tehtiin aluksi kaksi

vuotta pelkästään Jopoa. Tänä aikana uusi tehdaskin valmistui 1968. Mutta, miten niin monet asiat, nimen keksimistä myöten, saatiin natsaamaan yhteen Jopon luomises-sa? Viereiseen kuvaan liittyvä kirjan tarina on opettava.

Meidän perheessämme jopoilla aje-leminen, hyöty- ja huvipyöräily

maaseudun oloissa, alkoi vasta 1980-luvun alkupuolella, eikä se ole vielä päättynyt. Kirja esittelee myös Helkaman putkirunkoisen uuden Jopon. Sekin vaikuttaa ajettavalta. Ei pyörän käyttökelpoisuus voi olla kiinni run-komuutoksesta, mutta. Toki tyyliseikoilla on tällekin tuotteelle merkitystä.

Kesken kirjan lukemisen lähdimme etsimään talomme nurkista yhtä vanhaa jopon runkoa. Vain joitakin Nopsa Kombin ja Tunturi Ponin runkoja löytyi. ”Aitoon Jopoon voitte luottaa”, on Helkama joskus mainostanut.

Jopo-kirja on sen verran kiinnostava ja liittyy kovaa vauhtia osaksi ilmiötä, että

pitäisi kai varalta perustaa varastettujen jopokirjojen luettelo. Polkupyöristä – myös Jopoista – luettelo meillä on.

TEKSTI KALEVI (JA MARKETTA) LEPO

LuettuaIris Helkama (toim.), Jopo: Miten Joposta tuli jopo - jokaisen polkupyörä. Jyväsky-lä 2007.

30

Pikajalka 1/2007

Kerhokuulumisia

Mikä on ollut polkupyöräilyn merkitys kir-jailija Pentti Haanpäälle? Aiheesta esitelmöi kirjallisuustutkija, toimittaja Vesa Karonen 9.12.2006 Vanhojen Velojen syyskokouk-sessa Hyvinkäällä.

Karosen esitelmän ydinasiat ovat toi-saalla lehdessämme. Päähenkilönä pyöräi-lijä esiintyy kahdessa Haanpään novellissa. Polkupyörä on jutuissa vain taustalla. Pyörä itsessään oli kirjailijan kulkuväline ja yksi hänen urheiluvälineistään. Innoituksen antajakin se oli. Haanpää pyöräili retkillään yksin. Karonen arveli hänen pyöräilleen myös pelihimoaan ja alkoholin käyttöään vastaan.

Erityistä hohtoa Hyvinkään Rauta-tiemuseolla pidettyyn tilaisuuteen toivat paikkakunnalla asuvat Haanpään sukulaiset ja tuttavat. Yhdellä heistä oli kerrottavanaan omia muistikuvia Pentti Haanpäästä. Toi-sen isä oli ollut Pentin luokkatoveri.

Pyörä vastaan veturiKokouksen ja esitelmän jälkeen kokousväki saattoi tutustua Suomen Rautatiemuseon pääasiassa - tässä yhteydessä - raskaaseen kalustoon. Museo on valtakunnallinen rautatieliikenteen erikoismuseo ja esittelee historiaa aidossa miljöössään.

Juna ja veturi ovat kulkuvälineitä siinä kuin polkupyöräkin. Mittakaavaero veturin ja pyörän välillä on parhaimmillaan aivan hurja. Rautateissä ja junissa on paljon suo-malaista niin kuin pyörissäkin. Molempiin törmää usein kirjallisuudessa. Rautatiemu-seon kokoelmien helmi on ainutlaatuinen Venäjän keisarien juna.

Kiitokset paikalliselle velolleSyyskokouksen päätöksiin ei sisältynyt uutta, ei yllättävää. Saman vanhan halli-tuksenkin annamme aina vain jatkaa. Ei ole välttämättä hyvä asia.

Kokoukseen ja muuhun ohjelmaan sen sijaan osallistui ennätyksellisen paljon väkeä. Tästä voi kiittää paikallista vanhaa veloa, Vittorio Gianninia. Hän oli tehnyt esimerkillistä työtä tilaisuuden mainosta-miseksi.

Vittorio oli tuonut paikalle hyvin säi-lyneen hyvinkääläisen Esa-pyörän, uuden Esa-merkin ja muuta rekvisiittaa. Hän kertoilikin niistä sekä hyvinkääläisestä pyörähistoriasta sytyttävästi. – KL

Kymmenen vuotta sittenKansainvälisen liikennekongressin avajais-kavalkadissa 23.6.1997 Helsingin Senaa-tintorilla. Liikenneministeriön kutsua nou-dattaen, velot vasemmalta: Reijo Lehtonen, Jaakko Hätönen, Kari Knutsson, Kristian Salokannel.

Vittorio Giannini kertoo pyöris-tään Vanhojen Velojen kokouk-sessa Rautatiemuseolla.

Pentti Haanpää, Esa ja rautatiet syyskokouksessa

31

Pikajalka 1/2007

Pyöräpajalta

Tule mukaan seminaariin!ICHC on kansainvälinen pyöräilyhistorial-linen konferenssi, jossa tapaavat tekniikan historian tutkijat ja harrastajat.

Tämän vuoden International Cycling History Conference on pyöräilyvuoden 2007 näkyvimpiä tapahtumia Suomessa. Tilaisuus järjestetään Vapriikissa elokuun 1.-4. päivinä, joiden aikana kuullaan kym-meniä yksityiskohtiin paneutuvia alustuksia eri maiden pyöräilyn historiasta. Mukaan odotetaan noin 60-80 asiantuntijaa ja har-rastajaa Euroopasta, Amerikasta, Australi-asta ja Aasiasta. Mukaan voi ilmoittautua joko VV:n puheenjohtajalle tai sihteerille. Osallistumismaksu 200 € kattaa esitelmät ja kaikki iltatilaisuudet ohjelmineen ja tarjoiluineen.

MyydäänMyytävänä Vanhojen Velojen kerhopaitoja hintaan 20 euroa/kappale. Aito, pitkä flanel-lipaita, jossa rinnassa kirjailu ”Vanhat Velot ry”. Saatavilla kokoja 52-56. Tarvittaessa tilataan muitakin kokoja. Markku Lahtinen puh. (03) 377 1169.

Pikajalkojen vanhoja numeroita lähes kaik-kia vielä saatavilla. Nyt erikoistarjouksena 4 €/kpl, 10 €/3 kpl Velomania!-näyttelyssä Vapriikissa.

Vanhoja Naisten ja Miesten polkupyöriä. Jaakko Hätönen, puh. (03) 3645794.

Polkupyörän korjausteline 250 euroa. Rih-tauspukki 150 euroa. Vanhojen polkupyöri-en uusia osia lähes mitä vain! Poljinkumeja, käytettyjä satuloita, vanteita, lokasuojia, etu- ja takanapoja, kissansilmiä, kädensijoja, merkkejä, etuhaarukoita, kampia, rattaita, ketjuja, pakettitelineitä, käytettyjä lyhtyjä ja dynamoita ym. Uusi miestenpyörän runko Pyrkijä v. 1937 ja uusi miestenpyörän runko Tunturi 1930-luvulta 170 euroa kappale. Hannu Mattila, p. 09 / 4209080.

Hanki uusi jäsen!Jotta saisimme Pikajalasta entistä paremman niin sisällöltään kuin ulkoasultaankin, tarvitsemme lisää jäseniä. Kerro muillekin vanhoista ajoneuvoista ja pyöräilystä kiinnostuneille tiedoista ja huvituksista, joita VV:n jäsenyys tarjoaa. Markkinoinnin helpottamiseksi yhdistys on painattanut lisää esitteitä, joita voi noutaa Velomania!-näyttelystä tai tilata puheenjohtajalta.

OstetaanOstan Heteka-mallisen polkupyörän rekis-terikilven. Kilpi kootaan kuvan mukaisesti kahdesta päällekkäin asetettavasta metal-lilevystä. Tee tarjous. K.Lepo, puh. 0400 505809.

Menoa ja meininkiäTervetuloa Turkuun! Tarkoituksemme on jatkaa täällä harrastepolkupyörien ja mope-dien kokoontumisia kesäkuukausina. Ko-koontumispaikka on vanha tuttu Suuri Tori vanhassa ydinkeskustassa. Ensimmäisen kerran kokoonnumme ma 11.6. Seuraavat kokoontumiset ovat 9.7., 13.8. ja 10.9. Ko-koontumisaika on klo 19.00-21.00.Lisäksi tarkoituksemme on ajaa ”Pyrkijä polkupyöräajo” la 11.8. Kokoontuminen on Vanhalla Suurtorilla klo 11.00. Reitti kulkee Turun vanhassa ydinkeskustassa, jotta suuri yleisö voi ihailla menopelejämme. Voimme järjestää yhteisruokailun, jos se katsotaan tarpeelliseksi. Myös Mobiilimäessä voim-me käydä. Turun Seudun Mobilistit, Juha Kaitanen p. 050-3714025.

Velomania!-kirja julkaistaan Vapriikissa ke 20.6.2007 klo 17, katso Velojen ajo-ohjelma. Kangasalan-Tampereen suunnan velojen on tarkoitus körötellä tilaisuuteen vanhoilla polkupyörillä. Lähtö Huutijärven Teboililta klo 15.15, Kangasalan torilta 15.30, Pikkolan kiertoliittymältä 15.40, Nattarin marketilta 16.15. Tied. K.Lepo puh. 0400 505809.

Kysytään, vastataanTällä kertaa kysymme: Mikä on kuvan esit-tämä ohut kaareva esine?

Vastaamme: Viime Pikajalassa esitellyn polkupyörän takakapan merkki on The New Departure. Legendaarisen (näin voinee sanoa) pyöränavan, ”Reparttuuren”, histori-aan pääsee kuukkelin avulla ao. hakusanoilla useiden englanninkielisten verkkosivujen, esimerkiksi http://nbhaa.com, kautta.

Ostetaan rekisterikilpi!

32

Pikajalka 1/2007

Vuoden 2007 ajo-ohjelmaOhjelmassa on perinteiseen tapaan pieni-muotoinen kurssi sekä kokoontumisajot. Täyteläisen kesäohjelman vuoksi emme tänä vuonna järjestä syysretkeä.

Ke 20.6. Konservaattori Hanna Tuokila kertoo veloille pyörähistoriallisten esinei-den konservoinnista. Paikka on Tampereen museokeskus Vapriikki, Tampellan alueella osoitteessa Veturiaukio 4. Tilaisuuden alka-jaisiksi, klo 17, museo julkistaa pyöränäyt-telyyn liittyvän Velomania!-kirjan.

Su 5.8. Vanhojen polkupyörien kokoon-tumisajot Tampereella. Kokoontuminen klo 16 Nalkalan torilla Maa- ja metsätalon parkkipaikalla, Näsilinnankatu 48. Lyhyen

liikenneturvallisuus- ja reittiselvityksen jälkeen klo 16.30 nousemme pyörille ja ajamme opastetusti Pirkkalaan, Pyhäjärven rannalla Haikanniemen kärjessä olevalle tanssilavalle, reilun 10 km matkan. Lavalla soittaa Kalle Isolan orkesteri solistinaan Essi Leppäkoski. Haikasta palaamme takaisin yksittäin tai ryhminä, kuitenkin sovitusti, omien mielihalujemme mukaan.

Tapahtuma on tarkoitettu kaikille, myös kansainvälisen polkupyörähistorial-lisen konferenssin ICHC:n osanottajille. Tarvitessasi voit tiedustella pyörää lainaksi Tampereen seudun harrastajilta. Muista va-lot ja heijastimet, jos suunnittelet viipyväsi parketilla pitempään.

Tiedustelut Arvo Uotila p. 0400 626103, Markku Lahtinen p. (03) 3771169. Terve-tuloa Pyhäjärven rannoille.

Ohjeita kokoontumisajoihin osallistumi-sesta ja niiden järjestämisestä on Pikajalan 1/2002 Huoneentaulussa. Katso myös Ajankohtaista-otsikon alta, Velojen veppi-sivuilta, mahdollisia lisätietoja. Tilaisuudet ovat avoimia muillekin kuin jäsenille. Jäsen-merkit mukaan tapahtumiin!

Kurssin ja ajojen lisäksi järjestetään sääntömääräiset kevät- (on jo pidetty) ja syyskokoukset esitelmineen. Vanhojen pol-kupyörien harrastajien toivotaan ulkoilut-tavan pyöriään myös erilaisissa paikallisissa tapahtumissa; tällaisia löytyy esimerkiksi Pyöräilykuntien verkosto ry:n interneto-soitteesta www.poljin.fi sekä tämän lehden Mennään eikä meinata -palstalta.

Haikan lava odottelee vanho-ja veloja ja velottaria.

Auto- ja tiemuseo Mobilian sekä sen useiden yhteistyökumppaneiden aloit-teesta ja toimesta maassamme vietetään la 9.6.2007 järjestyksessään toista kansallis-ta Museoajoneuvopäivää monin näytte-lyin, ajeluin ja juhallisuuksin.

Päivään voi osallistua omalla kotipaik-kakunnallaan, omalla kotipihallaankin, turuilla ja toreilla. Alueellisesti pyritään järjestämään tapahtumia muun muassa eri paikkakuntien ajoneuvomuseoilla. Yksi val-takunnallisista tapahtumista on Mobiliassa Kangasalla.

Vanhojen polkupyörien omistajien, harrastajien ja vanhojen velojen toivotaan osallistuvan päivän viettoon. Voit selvittää oman kotiseutusi tapahtumapaikan esimer-kiksi seudun lehdistä tai Mobilian verk-kosivuilta, www.mobilia.fi, ajankohtaista. Sitten - ei kun voitelet pelisi ja polkaiset mukaan!

Tampereen tienoon vanhat velot suun-nittelevat oman ”standin” pystyttämistä Mobilian piha-alueelle, minne kyllä sopii tulla kauempaakin. Tiedustelut Reijo Leh-tonen, puh. 050 5317473.

Vanhat Velot

KonservointiaVapriikissa

20.6.

Velotanssit Haikan lavalla

5.8.

Museoajoneuvo-päivä Suomessa

9.6.

Osallistu Museoajoneuvopäivään

33

Pikajalka 1/2007

Pentti Haanpää etsi nykyaikaa polkupyörällä

Haanpään esikoisnovellikokoelma Maantie-tä pitkin oli vuonna 1925 ollut iso tapaus, ja vuonna 1927 ilmestyneet romaani Kolmen Töräpään tarina ja novellikokoelma Tuuli käy heidän ylitseen samoin.

Kirjailijan tulot olivat 1927 yli 30000 markkaa, mutta Olympiakin maksoi 1250:- markkaa. Se oli suuri raha Pohjois-Pohjan-maalla, Piippolassa, Leskelän kylässä.

”Aikomukseni on lähteä ajelemaan Savonmaan teille”, Haanpää merkitsi päi-väkirjaansa 22. toukokuuta 1928. Siihen aikaan nuorten suomalaisten kirjailijoiden, ”tulenkantajien” kirjoituksissa vilahtelivat

Pariisi, Berliini, Lontoo, jopa Moskova. Olavi Paavolainen julkaisi kirjan Nykyaikaa etsimässä. Ylistettiin lentokonetta, junaa ja autoa. Tunnuslauseeksi tuli: Ikkunat auki Eurooppaan!

Haanpää avasi pyöränsä selässä ikkunat Savoon

Kesä 1928 oli sateinen. Alkuun Haan-pää nimitteli itseään ”maantien ritariksi”, mutta hymähti pian: ”Matkapyöräilijä on kuumana päivänä tahi sääskien syötävänä ja sateen alla koomillinen ilmiö.” Useita

”Kun Pentti Haanpää osti Olympia-polkupyörän toukokuussa 1928, hän oli jo kuuluisa kirjailija.”

Osallistu Museoajoneuvopäivään Kirjallisuustutkija, toimit-taja Vesa Karonen kertoo Haanpään pyöristä Velojen syyskokouksessa Rautatie-museossa.

34

Pikajalka 1/2007

pyörämatkoja hän kuitenkin teki Pohjois-Pohjanmaalla tai sieltä itään suunnaten.

Hän pyöräili retkillään yksin.Piippolan maisemat olivat tasaisia mutta

etäisyydet pitkiä. Kun kieltolaki oli kumot-tu 1932, hän polki viinakauppaan Raaheen tai Kajaaniin, peninkulmien päähän. ”Sata, tuhat, monta tuhatta polkaisua pullojen so-lahdellessa kumpaisellakin tavaratelineellä” hän merkitsi muistiin.

Polkupyörä oli yksi Haanpään urhei-luvälineistä. Hän hiihti ja luisteli, meloi kanootillaan ja urheili ruumiillisella työllä, esimerkiksi kuokkien.

Pyörän kera Haanpää hoiti myös riijaus-asioita. Leskelään muuttaneelle meijerikkö Aili Karjalaiselle hän kirjoitti toukokuussa 1937 ”asianmukaisen rakkauskirjeen”, jo-hon sisältyi rakkaudentunnustus: ”rakastan maanteitä ja polkupyörää”. Avioliitto Aili Karjalaisen kanssa solmittiin vihkilomalla talvisodan taistelujen lomassa 1940.

Haanpään novelleissa, jutuissa, polku-pyörä on taustalla. Mitään polkupyörällä liikkuvaa ”ritaria” hänen kirjoissaan ei esiinny.

Päähenkilönä pyöräilijä on kahdessa no-vellissa, jotka ilmestyivät novellikokoelmas-sa Heta Rahko korkeassa iässä 1947. Niistä Pyöräurheilija Saikansalo on tunnetumpi. Maan paras kilpapyöräilijä harjoittelee kuumien etelänmaiden kilpailuihin pol-kemalla pyörää kuumassa saunassa. Löylyä heittävä kaveri tuumii, että ”hulluna on hyvä elää…”.

Saikansalon taustalla lienee todellinen suururheilija, ”Pohjanmaan pyörähirmuna” 1900-luvun alussa tunnettu Juho Jaakon-aho. Haanpää oli kuullut kotiseutujensa pyöräurheilijasta varmasti, tosin dokument-teja asiasta ei ole.

Toinen novelli, Lehtorin pyöräretki, takautuu aikaan, jolloin ”polkupyörä, pikajalka oli niillä teillä aivan uusi asia”. Urheiluintoinen lehtori kauhistuttaa pik-kukaupungin akkoja: ”Hänen toimeliaat polvensa kuvastelivat muijien silmissä pitkinä kuin heinäsirkalla, hetkittäin pään yli vilahtelevina.”

Maaseudun ukot puolestaan julistavat lehtorille, että ”köytten vähyyden takia olet irti!”

Molemmissa novelleissa pyöräurheilijat nähdään hulluina, mutta toisaalta ”salai-sesti kadehtien”. He osaavat elää täydesti ja uskovat että ”elämä on liikettä”. Sellainen on Pentti Haanpään näkemys elämästä, jota hän monimielisesti nimitti ”elämän-urheiluksi”.

P.S. Pentti Haanpään Olympia oli oululai-sen Merilän polkupyöräliikkeen tekoa. On kerrottu Olympian olleen raskas polkea, ja sen kestävyyttäkin on arvosteltu. Haan-päältä katkesi poljin kesällä 1930 ponti-kanhakumatkalla. Piippolassa Leskelän kylätoimikunta ja Pentti Haanpään seura etsivät sitkeästi Haanpään polkupyörää tai sen jäännöksiä.

Haanpään viinakortti. Kirjailija koivun alla. Kuvat Haanpää-seuran kotisivuilta.

Vesa Karonen

35

Pikajalka 1/2007

TULOSSA

ELOKUUSSA

UUTUUSKIRJANostalgiset polkupyörät

alfam

er

Nostalgiset polkupyörät on jokaisen vanhoista polkupyöristä kiinnostuneen toivekirja. Se kertoo aluksi korkeapyöräisistä velosipeedeista, joita nähtiin ensi kerran Suomessa vuonna 1869. Ne saivat kuitenkin pian väistyä, kun 1880-luvun puolivälissä polkupyörä sai nykyisen muotonsa: ketjuvedon, vapaanavan ja yhtä suuret pyörät edessä ja takana.

Kirjassa perehdytään tunnettujen kotimaisten tehtaiden, muun muassa Suomen Polkupyörä- ja Konetehtaan, Tunturi-pyörän, Helkaman sekä Kone ja Terä Oy:n pyörämerkkeihin. Teoksessa kerrotaan myös Rauman Polkupyörätehtaan mielenkiintoinen tarina.

Alfamerin uutuuskirja sisältää tietoa eri puolilla maata kootuista polkupyörämerkeistä. Meillä tiedetään valmistetun pyöriä ainakin 600–700 eri merkillä. Lähes jokaisen urheiluliikkeen takahuoneessa tai kellarissa kasattiin polkupyöriä, ja nimien luomisessa vain taivas oli kattona. Suomessa on valmistettu muun muassa sellaisia polkupyöriä kuin Aamurusko, Allas, Imatra, Jaguar, Kiri, Kotka, Liito, Luja ja Reipas.

Vesa Karonen

36

Pikajalka 1/2007

Suomen Erikoisruuvi Oy Verstaankatu 4 D Tampere