1

k u l t t u u r i y m p ä r i s t ö a r k e o l o g i a p a i k a l l i s k u l t t u u r i r a k e n n u s p e r i n t ö p e r i n n e r a k e n t a m i n e n m u s e o k u l m a k u n t a k y l ä i d e n t i t e e t t i k u l t t u u r i t a h t o

k i v i k a u s i s i l t a p u i s t o l a p i n r a u n i o k a m p a l e i m a e r ä s i j a k o e k u o p p a t u l i p e s ä k e t o r p p a k i u a s m y l l y r a j a k i v i i s k o s t y n n y r i h o l v i , l ä h d e k o t i s e u t u t a r i n a p a i k k a

P i r k a n m a a n m u s e o u u t i s e t 2 0 1 1

P i r k a n m a a n m u s e o u u t i s e t 2 0 0 8Kulttuuri-ympäristö- ja museouutisia Pirkanmaalta 2012

kulttuuriympäristö arkeologia paikalliskulttuuri rakennusperintö perinnerakentaminen museo kulmakunta kylä identiteetti kulttuuritahto kivikausi silta puisto tielapinraunio kampaleima eräsija koekuoppa tulipesäke torppa kiuas mylly rajakivi iskos tynnyriholvi lähde kotiseutu tarinapaikka kuppikivi kaivaus uhrilehto museo

2

Erilaisten puutarhojen ja kulttuuriympäristöjen lumoa meillä ja muualla

Koska aika on päättymätön suure ja vuodenkier-

to väistämätöntä, olemme jälleen alkukesässä

ja Museokellon ajassa. Jos viime vuonna tapah-

tui suuria muutoksia museokentällä, ei edellisen

lehden ilmestymisen jälkeinen aika jää lainkaan

jälkeen. Valtakunnallisesti tapahtumien keskiössä

on ollut Museovirasto irtisanomisineen, mutta

muutoksia on tapahtunut tai tapahtumassa myös

tamperelaisessa museomaailmassa. Sellaisia kuin

Ruskon keskusvaraston valmistuminen ja sen

käyttöönottoon liittyvät monenlaiset järjestelyt sekä

Tampereen kaupungin museopalveluiden museon-

johtajuutta koskevat muutokset. Muutoksia pohdi-

taan lehden tässä numerossa.

Aloitamme kuitenkin ruusuteemalla, kun pitkän

päivätyön Tampereen museoissa tehnyt kokoel-

mapäällikkö Ritva Palo-oja raottaa artikkelissaan

ruusun kiehtovaa kulttuurihistoriaa. Ruusuaihe

nivoutuu lehtemme vihreään lankaan, puutarha-

teemaan. Teeman merkeissä saamme kurkistaa

erilaisiin puutarhoihin aina Pompejin puutarhoista

apteekkarin ”salaisen” puutarhan kautta pirkan-

maalaisiin perinnepihoihin. Kerromme myös

Ikaalisissa menneen vuoden elokuussa järjestetystä

Kotimuseoseminaarista, jonka yhteydessä osanot-

tajille esiteltiin ikaalislaisia toinen toistaan viehättä-

vämpiä kotimuseoita puutarhamaisine pihoineen.

Näistä eräs on Ikaalisten Kilvakkalan kylässä sijait-

seva Ala-Soinin sukutilamuseo, jonka historiaan

saamme tutustua.

Pirkanmaan maakuntamuseon toimialueella

hautausmaiden inventointi on aloitettu reilut 20

vuotta sitten. Vuosien myötä inventoiduiksi on

saatu lähes 30 hautausmaata. Inventoinnit on

tehty pääsääntöisesti maakuntamuseon tutkimus-

työnä Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin

toimeksiannosta. Viimevuotinen inventointi tehtiin

poikkeuksellisesti käytöstä poistetulla hautausmaal-

la inventoimalla nykyisen Pyynikin kirkkopuiston

länsipäässä sijaitseva Tampereen ensimmäinen

hautausmaa. Inventointituloksia tarkastellaan tässä

lehdessä.

Viimevuotinen Pirkanmaan maakunnallinen

museopäivä järjestettiin kesän kynnyksellä 1.6. Päi-

vän ohjelmaan kuului luentojen lisäksi ryhmätöitä.

Ennakko-odotukset kumoten työryhmät keskusteli-

vat varsin innokkaasti annetuista aiheista. Kerrom-

me mm. mitä mieltä pirkanmaalainen museoväki oli

kuntaliitoksista eli ovatko ne uhka vai mahdollisuus

paikallismuseoille. Lisäksi pohdittiin mm. monen

kotiseutuyhdistyksen päivänpolttavaa kysymystä

kuinka innostaa lapset ja nuoret mukaan museotoi-

mintaan ja kuinka saada kävijämäärät nousuun.

Käsillä olevassa lehdessä sukellamme sekä Näsi-

että Pyhäjärveen, ja kerromme mitä tarkoitetaan

arkeologisella vedenalaistutkimuksella ja kuinka

Tampereen Suojeluskunta- ja Lottamuseo sai Lotta-

kuppinsa. Kurkkaamme myös maailmalle jutuissa,

joista toinen vie meidät Berliinin museosaarelle,

toisessa meitä kuljetetaan metropoleista maaseutu-

taajamiin.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 32 vuotta ensim-

mäisen Museokellon ilmestymisestä, tämän kunni-

aksi vilkaisemme kyseisen tiedotuslehtisen (kuten

sitä alkuvaiheessa kutsuttiin) historiaan. Sokerina

laarin pohjalla kurkistamme pariin Pop-up -näytte-

lyyn….

….virkistäviä lukuhetkiä!

Kirsi Kaivanto

paikallistutkija Pirkanmaan maakuntamuseo

3

Julkaisija: Tampereen museot – Pirkanmaan maakuntamuseo

Vastaava toimittaja: Tuija-Liisa Soininen

Toimittaja: Kirsi Kaivanto

Taitto: Lasse Honkanen

Etu- ja takakansi: Lasse Honkanen

Painopaikka: Hämeen Kirjapaino Oy 2012

Painos: 1100

ISSN-L: 3786-3314ISSN: 3786-3314

Sisällys

Pääkirjoitus Kirsi Kaivanto 2Ruusun hurmaa Ritva Palo-oja 4”Mutta miksi kaiken sitten pitäisi olla ihan samanlaista kuin se tavallisesti on?” Tuija-Liisa Soininen 8 ViistokaikuluotaustaRanta-Tampellan kaava-alueella Eveliina Salo 10Kotimuseo – museoalan piilossa olevat aarreaitat Kirsi Kaivanto 13Pyynikin kirkkopuisto – Tampereen ensimmäinen hautausmaa Heli Haavisto 14Neues Museum – rauniokasasta jalokiveksi Marjo-Riitta Saloniemi 16Kukkapenkissä kasvaa pala historiaa Krista Mäkelä 18Lotat – suosion aallosta pohjalle ja takaisin pinnalle Elina Linkopuu 22POP-UP –näyttelyt Vapriikissa Arja Koskinen 23Pompejilainen puutarha Samuli Simelius 24Maakunnallinen museopäivä 2011 Kirsi Kaivanto 28Ala-Soinin sukutilamuseo Seppo Ala-Soini 30Kulttuuriympäristöpalkinto Kaisa Kirkko-Jaakkolalle Miinu Mäkelä 31Apteekkarin puutarhassa Kalle Luoto 32Metropoleista maaseututaajamiin Hannele Kuitunen 34Töllinmäen puutarhan ennallistaminen Anna Lassila 38Museokellon historiaa Kirsi Kaivanto 43Martti Helinin on poissa Ritva Palo-oja 43

4

Kevään kauneimpaan aikaan, toukokuun 15 . päivänä vuonna 1971 astuin Tampereen teknillisen museon portista sisään, jännittyneenä. Ensimmäinen museoharjoittelupäiväni oli alkamassa. Nyt 41 vuot-ta myöhemmin olen lopettelemassa museouraani. Nämä vuodet ovat sisältäneet monenlaista museotyötä: käsittämättömien Juho Holmstén-Heiniön sähkövempainten luetteloinnista ja lipunmyynnis-tä erilaisten näyttelyteemojen tutkimukseen, näyttelysuunnitteluun ja kokoelmayksikön johtamiseen. Olen saanut tehdä työtä, josta olen pitänyt ja josta olen ollut innoissani. Jotakin on kuitenkin vielä tekemättä. Haluaisin suunnitella näyttelyn teemasta, joka leikkaa läpi kulttuurin ja koskettaa jokaista ihmistä. Haluaisin tehdä näyttelyn ruususta.

yksityisasunnoissa muistuttavat tästä luottamuksellisuuden peri-aatteesta. Ruusun syntytarinoitaRuusun synnystä on monta erilaista tarinaa. Siitä kerrotaan mm. hindulegendassa, arabialai-sessa tarustossa, kreikkalaisessa mytologiassa. Rooman valtakun-nan loiston aikaan ruususta tuli hekumallisuuden ja ylellisyyden symboli. Siksi kristinusko karttoi ruusua luodessaan omaa ver-tauskuvastoaan. Tälle ruusun vie-roksumiselle teki lopun kirkkoisä Ambrosius, joka julisti 300-lu-vulla, että ruusu oli lähtöisin

Ritva Palo-ojaTampereen museoiden kokoelmapäällikkö

Ruusulla on pitkät juuretRuusun historia ulottuu kauaksi menneisyyteen. Viitteitä ruusu-kasveista löytyy 40 miljoonan vuoden takaisissa fossiileissa, mm. Yhdysvaltojen Colorados-sa, Montanassa ja Oregonissa. Ruusunviljelyn jäljet johtavat Kaksoisvirtojen, Eufratin ja Tigrisin alueelle noin 5 000 vuoden päähän. Taiteeseen ruusu ilmaantui varhain. Se on kuvattu mm. Kreetalla 2600–1150 eaa. kukoistaneen minolaisen kulttuu-rin freskoihin. Kiehtovan kauneu-tensa ja tuoksunsa tähden ruusu omistettiin eri kulttuureissa kauneudelle ja rakkaudelle, Krei-kassa Afroditelle ja Roomassa Venukselle. Ruusu liittyy myös kauneudestaan kuuluun Egyptin kuningatar Kleopatraan (hallitsi-jana 51––30 eaa), joka turvautui ruusun hurmaan halutessaan tehdä vaikutuksen Rooman Caesarin lähimpään virkamie-heen, Marcus Antoniukseen.

Kreikassa Persialaissotien aikaan (500–449 eaa.) syntyi käsite ”Sub rosa” (suom. ruusun alla, joka tarkoittaa vaitiolovelvollisuutta. Kattorosetit julkisissa tiloissa ja

Ruusun hurmaa

Ruusu koristelasi-ikkunassa. Lyijylasi-teoksen suunnitteli Bruno Willy Baer Paladerin taloon 1902. Tampereen muse-oiden kokoelmat.

Reetta Tervakangas

57

Edenistä. Vedenpaisumuksessa ruusu huuhtoutui paratiisista ja se kehitti itselleen piikit selviyty-äkseen olemassaolon taistelussa. Symboliikaltaan puhdistetusta ruususta tuli kristinuskossa Kristuksen ja Neitsyt Mariankin vertauskuva. Ruusun väreille annettiin erilaiset viestit: valkoi-nen ruusu kertoi Neitsyt Marian puhtaudesta, punainen ruusu puolestaan Kristuksen ristiin-naulitsemisesta ja sovituksesta. Ruusun merkitys kristinuskolle

on havaittavissa mm. gootti-laisissa katedraaleissa, joiden ruusuikkunoiden määrä, koko ja sijainti kirkossa kertovat omaa symboliikkaansa.

Ruusu saapuu EurooppaanEurooppaan ruusu saapui Aleksanteri Suuren valta-aikana (356–323 eaa). Sen symboliik-kaan liitettiin myös sota ja valta. Ruusujen sota käytiin Englannis-sa 1400-luvulla. Ruusu ilmaan-tui heraldiikkaan. Se esiintyy sukujen ja maiden vaakunoissa ja tunnuksissa, mm. Suomen vaakunassa leijonan lisäksi on

”I have a dream!”yhdeksän heraldista ruusua. Ylhäisen aseman saanut ruusu hyväksyttiin myös ritarikuntien tunnuksiin ja kunniamerkkei-hin. Ruusu hehkui kulttuurin eri aloilla: arkkitehtuurissa, kuva-taiteessa, esittävässä taiteessa, kirjallisuudessa, runoudessa ja musiikissa.

Ruusuja kaikkialla Ruusu maallistui 1700-luvulla. Se tuli osaksi eurooppalaisten pa-latsien sisustusta, kiitos Madame de Pompadourin. Rokokoosisus-tuksissa ruusu hehkui kaikkialla, mm. seinillä, katossa, huone-kaluissa, tekstiileissä ja kattau-sastiastoissa. Vähitellen ruusu siirtyi myös poravariskoteihin ja lopulta maaseudun ja työväes-tön asumusten somistukseksi. 1800-luvulla maaseudun morsi-an saattoi saada huomenlahjaksi sulhaseltaan ruusuin koristetun kirkkovakan tai rukinlavan. Talon vaurautta osoittamaan saatettiin kutoa muodikas ruusuryijy tai asukkaiden käsi-työtaitoa osoitta-maan saatettiin kodin tekstiilejä kutoa monimut-kaisella ruusu-poljennalla.

Hajuvedet, ihovoiteet, maus-teet, viinit, kon-

Ruusun hurmaa

Yksityiskohta Tampereen tuomiokirkossa sijaitsevasta Hugo Simbergin Ruusuköynnös-freskosta, 1903–1906.

Käsityönä tehty, maalauskoristeltu rukinlapa 1800-luvulta. Koristeaiheina ruusuja ja tulppaaneja.

Reetta Tervakangas

Reetta Tervakangas

Juhani Riekkola/Vapriikin kuva-arkisto.

Muistosormus 1840/50-luvulta. Tampere-laisen kultaseppä Gustaf Mauritz Åkerblo-min valmistamassa mallissa vaaleanvihre-än kiven molemmin puolin ruusu lehtineen. Tampereen museoiden kokoelmat.

6

ditoriatuotteet käyttävät raaka-aineenaan niin ruusun kukkaa kuin juurtakin. Eri teollisuuden alat, kuten tekstiili-, lasi-, poslii-ni- ja kultasepänteollisuus ovat soveltaneet ruusun omaan mate-

Maalauskoristeltu pikkulaukku 1850/60-lu-vulta Viikin kartanosta. Lehvänoksin somistettua harppua reunustaa ruusu-lemmikkiköynnös. Tampereen museoiden kokoelmat.

Ylioppilas ruusuineen 1920/30-luvulta. Vapriikin kuva-arkisto.

Ruusu maljakossa isänpäiväksi suunni-tellussa mainosjulisteessa vuodelta 1957. Kulutusosuuskuntien Keskusliiton mainos-julisteet/Tampereen museoiden juliste-kokoelma.

Tekstiilitaitelija Dora Jung piirtää 100 ruusua -damastiliinamallia vuonna 1961.

riaaliinsa ja tekniikkaansa. Kesto-suosikkiasemastaan huolimatta ruusukin on joutunut vaihtuvien muotitrendien armoille. Mutta tänä keväänä ruusu kukkii taas runsaana niin kodintekstiileissä kuin pukeutumismuodissa.

Nykykulttuurissa ruusu on läsnä kaikkialla. Näemme sen arkkitehtuurissa, puistoissa, pihaistutuksissa. Ruusuilla muistamme niin rippinuoria, ylioppilaita, syntymäpäiväsanka-reita kuin äitejä ja isiä. Ruusuilla ja ruusukorteilla ilmaisemme monia tunteita, mm. kunnioitus-ta, iloa ja surua. Voimme käydä katsomassa Hugo Simbergin

Lasten Prinsessa Ruusunen -satukirja 1940-luvulta. Tampereen museoiden kokoelmat.

ruusuköynnöstä Tampereen tuomiokirkossa, kuunnella Irwin Goodmanin Rentun ruusua tai nostalgista Vera Teleniuksen Miljoona, miljoona, miljoona ruusua -iskelmää. Halutessamme voimme eläytyä vaikkapa Risto

Reetta Tervakangas

Reetta Tervakangas

Vapriikin kuva-arkisto

Vapriikin kuva-arkisto

7

Ruusu Pertti Palmrothin 1960-luvun lopulla suunnittelemassa Partolan Kenkä-tehdas Oy:n valmistamasta avokkaassa. Tampereen museoiden kokoelmat.

Hatanpään ruusutarha 1970-luvulla.

Millainen on ruusu? (Runoilijan va-paus), Raimo Kanerva ja Väinö Kirs-tinä (runo). Tampereen taidemuseon kokoelmat.

Juhani Riekkola/Vapriikin kuva-arkisto.

Jarvan Ruusujen aika -tieteiselo-kuvaan tai Walt Disneyn Prinses-sa Ruususen tarinaan. Ruusuja voimme ostaa ympäri vuoden ilahduttamaan tavallista arkea.

RuusutarhassaRuusulajikkeita arvellaan ole-van nykyään noin 30 000. Joka vuosi jalostetaan uusia ruusuja ja vanhoja lajikkeita katoaa. Tampere on ruusujen kaupunki. Hatanpään arboretumiin kuuluva ruusutarha rakennettiin 1970-lu-vun alussa. Nykyisin ruusutar-hassa on noin 160 ruusulajiketta. Mahtuisikohan ruusutarhaan

vielä nimikkoruusu Nottbeckeil-le? Wilhelm von Nottbeckin työ Finlaysonin ja Tampereen hyväk-si kyllä ansaitsisi sen. Kiehtova tarina kertoo, että vielä nytkin on täysin mahdollista löytää Näsin-kalliolta Nottbeckien tuoman ruu-sun villiintyneenä. Jos sellainen löytyisi, niin se ruusu kuuluisi Milavidan valtiattarelle, Olga von Nottbeckille, joka ei koskaan päässyt nauttimaan asumisesta upeassa uusbarokkityylisessä palatsissaan.

Juuri Milavidaan, nykyiseen Näsilinnaan, haluaisin tehdä kaikesta edellä esittämästäni ja paljosta muusta ruusuun liitty-västä, näyttelyn, johon kutsuisin yhteistyöhön mm. kuvataiteen, musiikin, esittävän taiteen, yritys- ja tapahtumatoiminnan, Hatanpään ruusutarhan ja kaikki ruusujen viljelijät.

Jospa antaisimme ruusujen hurmata koko Tampereen, Pirkan-maan ja kaikki turistit!

Ruusuja tekstiilitaiteilija Aini Vaarin vuonna 1962 Finlaysonille suunnitte-lemassa Salena 4 -painokankaassa. Tampereen museoiden kokoelmat.

Virpi Pekkalan suunnittelema kaksi-osainen postikortti Tulipunaruusut. Kortti on lähetetty maaliskuussa 2012. Ritva Palo-ojan yksityiskokoelma.

MILLAINEN ON RUUSU?(Runoilijan vapaus)Lehdet sahalaitaiset suikeat parittaiset,kasvi itse pensasmainen, monivuotinen esiintyy villinä kaikkialla paitsi arktisilla alueilla,kukka kerrottu, heimo rosa rosae.

Reetta Tervakangas

8

Tampereen museopalveluissa on lähdetty uudistamaan johtaja-konseptia. Museotoimenjohtajan virka lakkautettiin. Eri museotoi-mintoja, kuten Tampereen taide-museota, Vapriikkia, Pirkanmaan maakuntamuseota, Rupriikkia, Amurin työläismuseokorttelia ja kokoelmapalveluita johtaa mu-seonjohtajatiimi, johon kuuluvat tuotantojohtaja Toimi Jaatinen sekä museonjohtajat Taina Myl-lyharju ja Tuija-Liisa Soininen. Mielenkiintoiseksi kuvion tekee se, että toinen museonjohtaja on vaihtuva. Reilun vuoden johdet-tuaan ohjaimiin tarttuu vuoden vaihteen tienoilla toinen museo-päällikkö.

Mitä etua järjestelyistä sitten on ja kuinka systeemi on toiminut? Tuotantojohtaja vastaa museo-palveluiden yhteisistä, suurista tila-asioista ja laajoista näytte-lyhankkeista. Hän vetää myös museopalveluiden yhteistä johtoryhmää, jossa tarvittaessa päätetään, kuka mistäkin vastaa. Etuna on se, että taidemuseon ja historiallisten museoiden toi-minta ei pääse liikaa eriytymään. Vaihtuvan museonjohtajan etujen mukaista on, että tuo-tantojohtaja pysyy hyvin selvillä hankkeista ja pystyy välittämään vaihtuville alaisilleen välttä-mättömät tiedot. Tämä takaa jatkuvuutta ja pysyviä linjoja. Vaihtuvasta museonjohtajasta taas hyötyy aluksi eniten asian-omainen museonjohtaja itse. Hän kehittää vuoden aikana ke-

Mutta miksi kaiken sitten pitäisi olla ihan samanlaista kuin se tavallisesti on?” sanoi Muumimamma

Vt. museojohtaja Tuija- Liisa Soininen ja tuotantojohtaja Toimi Jaatinen.

Tuija-Liisa SoininenKirjoittaja on Tampereen museoiden

vt. museonjohtaja

”

Reetta Tervakangas

9

TulevaisuusTampereen museopalveluissa ta-voitteena on madaltaa yksikköra-joja tulevaisuudessakin niin, että esimerkiksi Vapriikin ja historial-listen museoiden sekä taidemu-seon rajat eivät olisi korkealla. Vapriikista vastaava museonjoh-taja voi vetää taideprojekteja ja taidemuseonjohtaja voisi vaikka ennakkoluulottomasti edistää hyvää arkkitehtuuria ja kulttuu-riympäristön vaalimista koko maakunnassa. Ehkä tulevaisuu-dessa luovutaan jollakin tasolla museopalveluistakin organisaa-tiona. Ajatus voi olla pelottava, mutta tärkeintähän on työ, mitä tehdään, eikä organisaatio, joka kertoo sen tekevänsä.

Jalkapallopeli Museohuuhkajat vs. Kanta-Hämeen maakuntamuseo pelattiin 6.6.2011 Pyynikin kentällä Tampereella.

tapoja tehdä työtä tai vähintään delegoinnin oppiminen. Vaih-tuvan museonjohtajan missiot eivät voi olla kovin henkilökoh-taisia. Tavoitteita pitää olla, mutta ne on asetettava aidossa yhteis-työssä koko työyhteisön kanssa. Muuten saattaa tulla hosuneeksi vuoden verran aivan turhaan.

TehtäväkiertolaisetTampereella kaupunki kannustaa tehtäväkiertoon. Organisaatiot eivät tulevaisuudessakaan ole kovin stabiileja ja työnantajan etu on, että työnkuvat eivät jäykisty. Monille tehtävien laaja-alaisuus ja vaihtelu ovat myös työhyvinvointia edistävä tekijä. Kaikki eivät voi hypätä uusiin tehtäviin tai lisätä entisiä tehtä-viään ottamalla jonkun toisen tehtävät hoitaakseen – eikä se ole pidemmällä tähtäimellä ter-veellistäkään. Jokainen voi kui-tenkin toivoa voivansa laajentaa tehtäväkuvaansa ja neuvotella edes ajoittaisia muutoksia työnsä vuosikiertoon.

hittämis- ja johtamistaitojaan ja perehtyy syvällisesti kaupungin toimintaympäristöön ja työpro-sesseihin. Palatessaan takaisin alkuperäiseen päällikkötehtä-väänsä, hänellä on runsaasti ko-kemusta, mikä auttaa päällikkö-tiimejä ratkaisemaan ongelmia. Toisaalta hän voi toimia uuden museonjohtajan tukena.

Toisaalta tuntuu siltä, että vuosi on kaikkeen lyhyt aika. Henkilöstöjohtaminen pääsee käyntiin, mutta kohta kehitys-prosessia vetääkin joku toinen. Tavoitteet, jotka määriteltiin sinun kanssasi, tarkistaa toteutu-misen osalta seuraajasi. Muutos koettelee paitsi asianomaista museonjohtajaa, myös koko hen-kilökuntaa. Muutos voi toisaalta myös virkistää. Museonjohtaja saa uusia haasteita ja joutuu kehittymään. Jos hän ei onnistu polttamaan itseään loppuun tuo-na lyhyenä aikana hoitaessaan samalla perusvirkaansa ja mu-seonjohtajan töitä, tuloksena on todennäköisesti uusia, tehokkaita

Outi Penninkangas

10

viistokaikuluodattavan alueen ulkopuolelle.

Tampellan historiallinen ympäristöKaavamuutosalueen läheisyy-dessä sijaitseva Tampellan alue on kulttuurihistoriallisesti mer-kittävä ympäristö, jonka historia periytyy 1840-luvulla toimintansa aloittaneeseen masuuniin ja siitä jatkuneeseen teollisen toimin-nan laajenemiseen. Teollisen toiminnan mahdollisesti Näsijär-ven rantaan jättämät jäljet ovat peittyneet alueen aikaisempien täyttövaiheiden yhteydessä. Sen sijaan Naistenlahden ja Tampel-lan välinen höyryjohtosilta on jättänyt jälkensä maisemaan, muun muassa Naistenlahden sataman betonisen jalustan muodossa.

Näsijärven ranta on alun perin ollut kallioista, pienten saarien ja niemien rikkomaa maisemaa. Saarten ja niemien välit on kuitenkin vähitellen täytetty, eikä luonnollista rantaviivaa enää juu-ri ole jäljellä. Tampellan alueella sijainneet kalliot on suurimmaksi osaksi louhittu ja tasoitettu alu-een teollisuuden tarpeiden mu-kaan. Kosken varren teollisuus on hyödyntänyt vähitellen täytet-

tyjä ranta-alueita jo 1800-luvulla. 1940-luvulla Varkaanlahti ja Sou-kanlahti ulottuivat vielä rautatien ja Armonkallion alueen reunaan. Veden syvyys on noin 20 metriä jo 50 metrin päässä rantavii-vasta, eli ranta syvenee nope-asti. Pohjakerros on pehmeä ja kalliopinnat vaihtelevia. Pohjassa on savi- ja silttikerroksen päällä paksu liejukerros, jonka poistoa uuden täytön alta suunnitellaan. Virtaukset vesialueella kiertävät ensin kohti Naistenlahtea ja sit-ten Näsiselälle, josta vesi laskee edelleen Tammerkoskeen.

Ranta-Tampellan aluetta ei ole vesistöhistoriallisesta näkökul-masta tutkittu ennen tätä hanket-ta. Kaavamuutosalueen läheisyy-destä tunnetaan kuitenkin useita vedenalaisia muinaisjäännöksiä. Mustalahden alueella on kolme ja Särkänniemen pohjoispuolella kaksi puista aluksen hylkyä.

Tutkimuksen tuloksetLuotauksessa löydettiin 11 kap-paletta kiinnostavia anomalioita. Tutkimusalueen länsipäässä, rautatiesillan kupeessa, havaittiin neliskulmainen 8 x 3 metrin ko-koinen kohde, johon vaikuttaisi kiinnittyvän kaapeli tai ketju. Ar-kistolähteiden perusteella sen arvioitiin olevan 1800-luvulla kivistä kasatun väylämerkin perustuksen jäänne. Itse väy-lämerkki on purettu jo ilmei-sesti useita kymmeniä vuosia sitten. Vesiliikenteeseen liit-tyvä rakenne tai väylämerkki on kiinteä muinaisjäännös, jos se on yli sata vuotta vanha. Tämän kyseisen perustuk-

Kun vedenalaisinventointia Näsijärven rannalle Tampellaan suunnitel-tiin, tokaisi satamamestari, että me olemme noin 60 vuotta myöhäs-sä. Ja tottahan se on! Tampellan rantaa on täytetty huomattavia määriä aikojen saatossa, jolloin alkuperäisen rantaviivan tuntumassa olleet ihmisen toiminnan merkit ovat kadonneet näkyvistä. Vedenalaisinven-tointi ulottui kuitenkin noin 22 hehtaarin alueelle, johon voi mahtua monenlaista tavaraa, jota aikojen saatossa on ”kadotettu” veden alle näkymättömiin.

Aurinkoinen ja tyyni elokuun päivä oli sään puolesta täy-

dellinen viistokaikuluotaukseen. Tutkimusryhmä Museoviraston Arkeologisista kenttäpalveluis-ta eli tutkija FM Eveliina Salo, apulaistutkija HuK Eeva Vakkari ja suunnittelija Vesa Hautsa-lo, pakkasi luotaimen autoon Helsingissä ja ajeli Tampereelle keskustan palolaitoksen pihaan. Virka-avuksi oli pyydetty pelas-tuslaitokselta vene, öljyntorjun-ta-alus Oili, ja sille kippariksi palomies Jari Järvinen. Arkeolo-ginen inventointi tehtiin, koska Tampereen Ranta-Tampellan kaavamuutosalueelle suunnitel-laan maanläjitystä vesistöalueel-le. Kenttätyöosuus suoritettiin 25.–26.8.2011. Kaavamuutosalue vaikutusalueineen viistokaiku-luodattiin ja rantoja tarkastettiin osittain jalan viistokaikuanoma-lioiden, eli viistokaikukuvassa näkyvien, tavanomaisesta poik-keavien pohjanmuodostelmien, tulkitsemiseksi. Ranta-Tampellan täyttöalue luodattiin kattavasti Naistenlahden ja Porin radan rautatiesillan väliseltä alueelta. Viistokaikuluodatun vesialu-een laajuus on 21,77 hehtaaria. Naistenlahden pienvenesataman allas ja Koskenniska rajattiin

Eveliina SaloKirjoittaja on Museoviraston tutkija

Viistokaikuluotausta Ranta-Tampellan kaava-alueella

8

10

117

Eveliina SaloKirjoittaja on Museoviraston tutkija

Viistokaikuluotausta Ranta-Tampellan kaava-alueella

Tutkimusalue on rajattu karttaan punaisella ja tärkeimmät anomaliat merkitty kirjaimin A-K.

sen kulttuurihistoriallinen arvo ei ole niin merkittävä, että se olisi aiheuttanut estettä täyttöhank-keelle. Lisäksi se ilmeisesti tulee jäämään itse täyttöalueen ulko-puolelle, mutta on todennäköis-tä, että se ainakin osittain peittyy täytön yhteydessä Tammerkos-ken virtaaman aiheuttaman maa-aineksen liikkumisen vuoksi. Vap-riikin kuva-arkistossa on alueesta runsaasti historiallista valoku-vamateriaalia, johon anomalian sijaintia on voitu verrata. Tämän perusteella vaikuttaa siltä, että kyseessä saattaa olla jo vuon-na 1895 otetussa valokuvassa näkyvän väylämerkin kivinen pe-rustus. Täyttä varmuutta pelkän viistokaikuluotausmateriaalin perusteella ei voida saada, vaan asian tarkempi selvittäminen

vaatisi vedenalaisia tutkimuksia. Museovirasto ei kuitenkaan edel-lyttänyt vedenalaisia tutkimuksia tämän kohteen varmaksi identifi-oimiseksi.

Tutkimusalueen itäpään, ano-maliat liittyvät ilmeisesti paikalla sijainneeseen höyryputkeen ja siihen liittyvään riippusiltaan. Naistenlahden Tampellan puo-leisen aallonmurtajan läheisyy-dessä havaittiin suorakulmainen, kehikkomainen kohde, joka on kooltaan noin 5 x 8 metriä. Sen länsipuolella havaittiin noin 70 metriä pitkä kiskoparinomainen anomalia, joka on karkeasti poh-jois-eteläsuuntainen, ja ulottuu lähes rantaan asti. Havaitut ano-maliat liittyvät todennäköisesti Naistenlahden ylittäneeseen riip-pusiltaan, joka rakennettiin vuon-

na 1959 Lapinniemen tehtaalle vedettävää höyryputkea varten. Höyryputken ja sillan rakennus-töistä on Tampereen museoiden kuva-arkistossa runsaasti his-toriallista valokuvamateriaalia, jonka perusteella voidaan todeta kehikkomaisen anomalian koon ja sijainnin vastaavan melko tar-kasti sillan Tampellan puoleisen pilarin kokoa ja paikkaa. Myös ”kiskot” saattavat liittyä siltaan ja höyryputkeen, vaikka niiden linjaus poikkeaakin lievästi sillan linjauksesta. Todennäköisesti myös pienemmät anomaliat Naistenlahden läheisyydessä liittyvät höyryputkeen ja siltaan. Höyryputkisilta on purettu 1980-luvulla, eivätkä siitä jääneet vedenalaiset rakenteet siten ole luokiteltavissa suojeltaviksi mui-

11

128

naisjäännöksiksi.Juuri täyttöalueen vaikutus-

alueen ulkopuolelta havaittiin pienehkö, 5 x 2 m, anomalia, joka vaikuttaa veneeltä. Viisto-kaikumateriaalin perusteella ei kuitenkaan ole mahdollista saada täyttä varmuutta kohteen luonteesta, eikä siitä sen vuoksi myöskään voida antaa ajoitusar-viota. Kohde sijaitsee kuitenkin täyttöalueen ulkopuolella, joten ei ole osoitettavissa lisätutkimus-tarvetta. Täyttöalueen vaikutus-alueen ulkopuolelta havaittiin myös toinen, hieman suurempi, 16 x 6 metrin anomalia, joka myös vaikuttaa aluksen hylyltä. Tästäkään kohteesta ei voida sanoa mitään tarkempaa teh-dyn tutkimuksen valossa, mutta

mikäli sille ei aiheudu vahinkoa täyttötyöstä, ei lisätutkimuksille ole tarvetta.

Lisäksi tarkastettiin vaikutus-alueen lähellä sijaitseva, en-nestään tunnettu vedenalainen muinaisjäännös, hylky Särkän-niemi 1, jonka sijaintitiedot olivat epävarmat. Hylyt nimetään yleen-sä maantieteellisten alueiden tai paikkojen nimien mukaan, jos niitä ei tunneta nimeltä. Kohde saatiin viistokaikuluodattua ja paikka määriteltyä tarkasti. Hylky jää maantäytön vaikutusalueen ulkopuolelle, eikä aiheuta lisätoi-menpiteitä. Tutkimuksen lopputu-los on se, että tutkittu täyttöalue on vapaa maankäytölle.

Jos hylyistä kiinnostuneilla harrastajasukeltajilla on innos-

Vesa Hautsalo säätelee luotaimen syvyyttä pohjanmuotojen mukaan kaapelia pidentämällä ja lyhentämällä. Samalla tarkkaillaan näytöstä pohjassa näkyviä muodostelmia ja veden syvyyttä..

Museovirasto/Eveliina Salo

tusta käydä katsomassa tutki-muksessa havaittuja viistokaiku-anomalioita ja raportoida siitä Museovirastoon, tieto otetaan kiitollisena vastaan! Kohteiden koordinaatit ovat saatavilla Mu-seovirastosta.

Mitäpä olisi meriarkeologin elämä ilman pientä jännitystä, jota tällä reissulla tarjosi viisto-kaikuluotaimen takertuminen merkitsemättömään rapumer-taan. Miehistön roikkuessa kalliin luotaimen kaapelissa kiinni kalastimme ilmeisesti laittoman mertalinjan ylös järvestä juna-ratasillan alla. Siinä olisi ollut rapujuhlille antimia, mutta sydä-men tykytyksestä selvittyämme muljautimme merrat tietenkin takaisin järveen.

12

13

Ikaalinen-Seura järjesti viime vuoden elokuun 13. päivä Kotimuseoseminaarin n. 15 kilo-metriä Ikaalisten keskustasta sijaitsevassa Kilvakkalan kylässä. Seminaarin pitopaikka oli Wanha Maja ja sen hyvin hoidetussa pihapiirissä sijaitseva viehättävä päärakennus. Loppukesäisen lämpimään seminaaripäivään osallistui parisenkymmentä paikallista kotimuseoharrastajaa.

Maamme on tunnetusti lukemattomien museoiden

maa. Lisäksi virallisen museo-kentän ulkopuolella on vuosi-kymmenten myötä hiljakseen kasvanut monenkirjava kotimu-seoiden ja -kokoelmien joukko. Ne koostuvat aihepiiriltään joko jonkun tietyn ilmiön tai esineryh-män keräilyyn tai oman suvun/talon käytöstä pois jääneen esineistön keräämiseen. Kotimu-seoille on ymmärrettävistä syistä ominaista, että museoharrastus on pysynyt hyvin yksityisenä vaikkakin osa on avannut oven-sa kävijöille. Tästä huolimatta kotimuseot ovat pääsääntöisesti jääneet paitsi museoammatillista neuvontaa ja rahallisia avustuk-sia sekä yhteyksiä muuhun museokenttään.

Ikaalisten seudulla, Luoteis-Pirkanmaalla, on erityisen lukuisa määrä agraarikulttuuriperinteen vaalijoita, jotka ovat jär-jestäneet kokoelmansa esille johonkin kotitilan-sa aiemmasta käytöstä poistettuun rakennuk-

KOTIMUSEOT – museoalan piilossa olevat aarreaitat

seen. Viimevuotisen Ikaalinen-Seuran järjestämän Kotimu-seoseminaarin tavoitteena oli antaa näille perinteen vaalijoille mahdollisuus tavata muita paikal-lisia museoharrastajia. Seminaa-ripäivän ohjelmaan kuului kaksi luentoa. Ensimmäisen piti Mu-seoviraston projektikoordinaattori Marianne Koski. Hänen luentonsa käsitteli käynnissä ollutta viraston paikallismuseoiden nykytilan-netta kartoittavaa kyselyä. Tätä mittavaa kyselyä lähestyttiin kotimuseoiden näkökulmasta. Päivän toisena luennoitsijana oli allekirjoittanut ja esityksen aiheena se monivaiheinen polku kuinka esineestä tulee museoesi-ne eli museokielellä ilmaistuna objektien dokumentointi.

Loppupäivän aikana semi-

Seminaaripäivään osallistuneet Wanhan Majan edustalla

Wanhan-Majan isäntä Markku-Uusi Salava puhuu museokokoelmastaan.

Terhi Palonen

Terh

i Pal

onen

naarin osallistujat saivat vierailla muutamassa lähiseudun toinen toistaan kiehtovimmiksi aarreai-toiksi osoittautuneessa kotimu-seossa. Riitta ja Markku Uusi-Salavan Wanhan Majan lisäksi saimme tutustua Maire ja Antti Kivitalon Tenkoolin talomuseon riiheen koottuihin esineisiin ja sykähdyttäviin runoesityksiin, joita isäntäväki esitti vanhanaikaisiin asuihin pukeutuneina. Seuraavana tutustumiskohteena oli Ala-Soinin sukutilamuseo, josta kertoo tässä lehdessä talon nykyinen isäntä Seppo Alasoini. Päivän viimeinen kohde oli Vanhan Suojasen piha-piiri ja sen arvokkaasti harmaantu-neet hirsirakennukset.

Toivotaan tämän elokuisen paahteisen päivän kypsyttäneen paikallisten kotimuseoharrastaji-en välille aloitussilmukan, josta paikallista verkostoitumista ja yh-teistyötä museoasioissa on hyvä jatkaa. Ja aina on hyvä muistaa, että Pirkanmaan maakuntamu-seo tarjoaa myös kotimuseoille paikalliskulttuuritutkijan ja perin-nerakennusmestarin maksutonta neuvontaa. Lisäksi kotimuseoiden on mahdollisuus saada kokoelmal-lensa näkyvyyttä maakuntamuse-on ylläpitämässä, kaikille pirkan-

maalaisille museoille yhteisessä verkkoportaalissa, joka löytyy osoitteesta www. museokompassi.fi.

Kirsi Kaivanto

14

Pyynikin kirkkopuisto eli Tampe-reen vanha hautausmaa on Tam-pereen kaupungin asukkaiden ensimmäinen lepopaikka. Vanha hautausmaa on ollut käytössä lähes kaupungin perustamises-ta lähtien, vuosina 1785-1880. Kalevankankaan hautausmaan tullessa käyttöön hautaukset vanhaan kirkkomaahan päättyi-vät. Aleksanterin kirkon vieressä sijaitseva kirkkopuisto vanhoine muistomerkkeineen muistuttaa edelleen ohikulkijoita kaupun-gin historiasta ja ensimmäisistä asukkaista.

Muistomerkkien tarinoita – keitä he olivat?Pyynikin kirkkopuistoon on hau-dattu useita Tampereen kaupun-gin varhaisvuosien merkittäviä henkilöitä ja sukuja sekä tavalli-sia työläisperheitä. Muistomerkit kertovat paljon kaupunkilaisten arkielämästä, ammateista ja perheistä. Kirkkopuistossa jäljellä olevissa hautakivissä on usein

mainittu menehtyneen ammatti. Kivien teksteistä löytyy muun muassa talonomistaja, värjäri, karvari, puuvillatehtaan työmies, puuvillatehtaan koulun opettaja, vaimo, äiti, kauppias, tehtaan työnjohtaja ja pormestari. Kato-vuosien 1867–1868 suuri kuol-leisuus käy selvästi ilmi etenkin lapsikuolleisuutena. Kivissä on koskettavia luetteloita perheen kaikkien lasten menehtymises-tä muutaman vuoden sisällä. Erilaiset taudit levisivät nopeasti kaupungissa ja veivät useimmi-ten juuri perheen nuorimmat.

Eräs aikansa nimekkäimpiä porvareita, jonka hautapaikka löytyy kirkkopuistosta, on kaup-pias Gustaf Lundahl (1783–1846). Venäjän keisari Aleksanteri I vieraili Tampereella 1819 ja majoittui seurueineen Lun-dahlien luona. Lundahlit olivat kiinnostuneita kaupungin ja sen kulttuurielämän kehittämisestä. Gustafin vaimo Anna Charlotta perusti yhdessä äitinsä kanssa Tampereen ensimmäisen naisop-pilaitoksen. Heidän poikansa Carl ja Gustaf etenivät lääketieteen ja tähtitieteen alalla. Tytär Augusta Lundahl oli eräs Suomen ensim-mäisiä naisrunoilijoita. Gustaf Lundahlin, hänen vaimonsa ja poikansa muistomerkkeinä on

Pyynikin kirkkopuisto – Tampereen ensimmäinen hautausmaa

Heli HaavistoKirjoittaja on toiminut tutkijana Pirkanmaan

maakuntamuseossa

kaksi näyttävää rautaristiä kirk-kopuiston länsiosassa kävelytien varrella.

Kirkkopuiston pohjoisreu-nalla, Pirkankadun lähellä, on opettajatar Maria Hydenin muis-tomerkki. Lohtajalla syntynyt Maria Charlotta Hyden valmistui opettajaksi Tukholmassa. Neiti Hydenin elämä muuttui merkittä-västi hänen menettäessä nuoren sulhasensa onnettomuudessa. Tämän jälkeen hän koki uskon-nollisen herätyksen ja kiinnostui erityisesti lähetystyöstä. Elämä ei kuitenkaan vienyt neiti Hyd-eniä Afrikkaan tai Kaukoitään, vaan Tampereelle Finlaysonin pienten lasten koulun opettajaksi 1840. Koulumatkalla Näsikalli-on ylitse lapset juoksivat usein pidetyn opettajan matkassa ja kyselivät päivän tapahtumista. Lähetystyö pysyi neiti Hydenin kiinnostuksen kohteena koko hänen elämänsä ajan. Hän luki aiheeseen liittyviä lehtiä, keräsi lähetyskolehtia ja toimi puhujana tilaisuuksissa. Hän jopa hankki koululle pienen tummaihoisen nuken, jonka avulla kertoi lap-sille kaukaisista maista ja niiden asukkaista.

Gustaf (1808–1874) ja Jo-hanna Orellin (1811–1870) muistomerkkinä hautausmaan länsiosiossa on kivinen paasi ja risti. Johanna oli tamperelaisen maalari Ahlstenin tytär. Hän avioitui porilaisen kauppias Karl Anton Thurmanin kanssa. Les-keksi jäätyään Johanna Thurman palasi Tampereelle ja avasi täällä muotiliikkeen vuonna 1850. Hän oli ensimmäinen nainen, joka

Maria Charlotta Hyden (1805-1868) työs-kenteli Finlaysonin koulun opettajana 28 vuotta. Hänen muistomerkissään on kos-kettava teksti: ”Herran pelvossa, Pienten parvessa, Jakoi oppia, neuvoi lapsia Jeesuksen luo. Ruumis vaipui, monelle suruks’, Sielunsa saapui Enkelein iloks’ Jeesuksen luo”.

Heli Haavisto

15

perusti oman kauppaliikkeen Tampereella. Asia herätti kovaa kohua miespuolisten porvarien keskuudessa. He tekivät kauppa-oikeudesta valituksen senaattiin asti. Huolena oli, että kaupan jälkeen tulee vielä sellainenkin aika, jolloin ”hameella varus-tetusta porvaristosta” valitaan ruiskumestari ja raatimiehet ”ha-meessa ja aamuröijyssä” astuvat maistraattiin. Johanna sai kui-tenkin pitää kauppansa. Kaupun-ginvaltuustossa ja maistraatissa pukeudutaan nykyään harvoin aamuröijyihin, hameeseen kylläkin. Myöhemmin Johanna avioitui kauppias Gustaf Orellin kanssa.

Tehtaiden, aukioiden ja katu-jen nimissä säilyneet varhaisten kaupunkilaisten nimet löytyvät myös kirkkopuiston puiden varjoista. Puiston länsireunal-la on Kehräsaaren tehtailijan, värjärimestari Henrik Liljeroosin (1828–1873) viimeinen lepo-paikka. Kangasalta Tampereelle muuttanut Liljeroos osti Tam-merkosken alaputouksen lähellä sijaitsevan Neulasaaren 1871. Saari oli nimetty siellä olleen neuloja valmistavan Renforsin konepajan mukaan. Liljeroos perusti konepajan rakennuk-siin kehruu- ja kutomotehtaan. Saaresta tuli Kehräsaari, kun Liljeroosin pojan Villankehruu- ja värjäystehdas aloitti siellä teolli-sen kehräämisen vuonna 1890. Henrik Liljeroosin haudalla on kaunis lehtikuvioin koristeltu ki-

vipaasi. Muistokiven päällä ollut risti on ajan kuluessa pudonnut maahan ja odottaa korjausta.

Pyynikin kirkkopuisto on har-vinaisuus hautausmaaksi. Toisin kun monet kasvavien kaupun-kien lähellä sijaitsevat vanhat hautausmaat, se on säilynyt rakennusten, teiden ja kaupun-gin arkisen elämän keskellä. Muistomerkit kertovat edelleen tarinoitaan kaupunkilaisille, jotka malttavat niitä pysähtyä kuunte-lemaan.

Pyynikin kirkkopuisto tänään Ensimmäinen kirkkopuistoon haudattu vainaja oli yhdeksän-vuotias Ulrika, joka menehtyi vuoden 1784 lopulla. Kirkkopuis-ton vanhinta kerrostumaa edus-taneet yksinkertaiset puiset ristit

ja nimilaudat ovat aikaa sitten hävinneet. Kiviset muistomerkit alkoivat yleistyä väestön vauras-tuessa ja hautakiviteollisuuden ke-hittyessä. Pyynikin kirkkopuiston vanhimmat säilyneet muistomer-kit ovat kivipaasia 1830-luvulta. Suurin osa hautamuistomerkeistä on 1860–70-luvuilta. Säilyneiden joukossa on erilaisia kivipaasia, rautaristejä ja muutama harvinai-nen muistomerkkilehti. Joitakin hautapaikkoja ympäröi koristeel-linen rauta-aita tai nurkkakiviin kiinnitetyt rautaketjut.

Kirkkopuistossa tehtiin syksyllä 2011 Pirkanmaan maakuntamu-seon toimesta hautamuistomerk-kien inventointi. Muistomerkit käytiin läpi yksitellen, valokuvat-tiin ja selvitettiin rikkoutuneiden muistomerkkien kunnostustarve. Inventoinnissa oli poikkeuksel-lisesti mukana myös arkeologi tutkimassa maankäytön vaiku-tuksia kirkkopuiston läheisyy-dessä. Tutkimuksen perusteella maakuntamuseossa laadittiin alkuvuodesta 2012 kirkkopuiston muistomerkkien huoltoa ja niiden kuntoa ylläpitäviä toimenpiteitä koskeva, asteittain toteutettava kunnostussuunnitelma, Sen poh-jalta kunnostus- ja huoltotoimet tehdään alkaen akuuteimmista kuten kaatuneiden muistomerk-kien pystyyn nostamisesta ja rautaristien irrallaan olevien osien kiinnittämisestä. Työt toteutetaan Tampereen kaupungin vihersuun-nittelun toimesta alkaen mahdolli-sesti tulevana kesäkautena.

Toivotaan, että tulevaisuudessa näemme kaupungin ensimmäisis-tä asukkaista kertovat muistomer-kit arvoisessaan asussa Pyynikin kirkkopuistossa ja että myös kaikki siellä kulkevat osaavat arvostaa tätä hienoa kulttuuriympäristöä!

Värjärimestari Henrik Liljeroosin, hänen vaimonsa ja viiden lapsensa muisto-merkki kaipaa kunnostusta.

Eräs kirkkopuiston kauneimmista muis-tomerkeistä on katovuonna 1867 meneh-tyneiden Cecilian ja hänen tyttärensä Lovisan haudalla.

Heli HaavistoHeli Haavisto

16

Aikoinaan monet Euroopan hallitsijat kokosivat mui-

naismuistoja aarrekamareihinsa, Kunstkammereihin. Preussin kuningas Fredrik Wilhelm IV rakennutti kokoelmilleen museon Spree-joen saarelle, linnaansa vastapäätä. Se täyttyi pian ja vanhan, Altes Museumin taakse kohosi vuosina 1841–1859 uusi, Neues Museum arkkitehti Fried-rich August Stülerin laatimien suunnitelmien mukaan.

Uusinta tekniikkaaMuseo puhutti saksalaisia avau-tuessaan lokakuussa 2009, mutta niin se teki myös 150 vuotta sitten valmistuessaan. Rakentamisessa hyödynnettiin viimeisimpiä tek-nisiä innovaatioita. Berliiniläisten ihmetykseksi höyrykone junttasi perustusten puupaalut soiseen maahan. Stüler kevensi raken-

nuksen painoa hyödyntämällä teollisuusrakentamisen uusinta uutta, valurautaisia tukirakenteita, kaaria ja palkkeja. Ne piilotettiin näkyvistä tarkoin, mutta joskus ne jätettiin ne tarkoituksella esiin, sisustuksen osaksi.

Sisätilat koristeltiin loisteli-aasti. Kuuluisan, kaikki kolme kerrosta läpäisevän pääporras-hallin valtavat stereokromaattiset historiamaalaukset tavoittelivat kolmiulotteisuuden illuusiota; ne olivat aikansa 3D-tekniikkaa. Mu-seon kaikkia gallerioita somistivat didaktiset maalaussarjat, jotka loivat esineille ”oikean” historial-lisen ympäristön. Näistä kuuluisin oli egyptiläinen piha, tarkka kopio Ramses II:n hautamonumentista. Egyptin aarteiden lisäksi museo esitteli yleisölle papyruskokoel-man, klassista antiikkia ja esihis-toriaa.

Maailmansodan kynnyksellä 1939 kokoelmat evakuoitiin. Ras-kaimmat egyptiläiset esineet jou-duttiin jättämään rakennukseen ja suojaamaan paikoilleen. Onni ei ollut myötä ja pommit murjoivat rakennusta vuosina 1943 ja 1945. Saksan jakauduttua museosaari Pergamon-alttareineen ja muine aarteineen jäi muurin itäpuolelle. Muut museot avattiin yleisölle, mutta Neues Museum sai rap-peutua rauhassa kaikki Itä-Saksan vuosikymmenet. Itse näin nämä pajukkoa kasvavat rauniot kesällä 1988, juuri kun DDR:n hallitus oli päättänyt rakennuksen kunnostaa. Eikä vain kunnostaa, vaan restau-roida täysin entiseen loistoonsa. Työt aloitettiin, mutta sitten kaatui Berliinin muuri.

JälleenrakennusUudessa tilanteessa Berliinin museoiden ja erityisesti muse-osaaren tulevaisuudesta käytiin kiivasta keskustelua. Yhdistyneen Saksan pääkaupungissa alkoi valtava kokoelmien yhdistä-mistyö ja koko museolaitoksen uudelleenorganisointi. Aikanaan evakuoidut, sittemmin länteen jääneet museosaaren kokoelmat palautettaisiin takaisin. Niinpä Charlottenburgin linnaan näytteil-le päätynyt Nefertitin rintakuvakin palaisi juurilleen, koska myös Neues Museum rakennettaisiin nyt uudelleen.

Monien värikkäiden vaiheiden ja kiihkeän julkisen sekä poliittisen debatin jälkeen museon kunnos-

Neues Museum – rauniokasasta jalokiveksi

Berliinissä sijaitseva Neues Museum tuhoutui pahoin toisessa maailmasodassa. Suuri yleisö tunsi tämän kauneudestaan kuulun uusklassinen rakennuksen kuningatar Nefertitin kotimuseona. Nyt, vuosikymmenien rappion jälkeen on raunioista noussut yksi Euroopan hienoimmista museoista. Rahaa uudelleen rakentamiseen kului 295 miljoona euroa.

Marjo-Riitta SaloniemiKirjoittaja on Vapriikin näyttelypäällikkö

Neus Museumin sisäänkäynnin uusklas-sinen fasadi kärsi vain vähän vahinkoja toisessa maailmansodassa.

Staatlich

e Mu

seen zu

Berlin

17

tustyöt alkoivat 1997. Kilpailussa oli mukana myös maailmankuulu vau-arkkitehti Frank Gehry, mutta lopulta voiton vei brittiläinen Da-vid Chipperfield.

Chipperfieldin suunnitelma noudatteli ns. Venetsian perus-säännön periaatteita. Vanhoja rakenteita ei purettu. Uutta tehtiin, jos koko alkuperäinen rakenne oli tuhoutunut, kuten esimerkiksi museon luoteissiipi. Tyystin hävin-neet arkkitehtoniset sisustuksen yksityiskohdat voitiin palauttaa, jos se oli historiallisesti perustel-tavissa. Korjausten ja lisäysten tuli kuitenkin erottua selkeästi alkupe-räisestä niin muotokieleltään kuin materiaaleiltaan.

Kadonneita rappauksia ei lähdetty palauttamaan, rakenteet saivat jäädä näkyviin sellaisinaan. Alkuperäinen huonejärjestys säily-tettiin. Säilyneet seinämaalaukset konservoitiin tarkoin, mutta niitä ei lähdetty restauroimaan. Kaikki-ne arpineen ne välittävät parhai-ten tietoa rakennuksen kohtalosta. Täysin oma lukunsa on ollut nykymuseon vaatima valaistus- ja ilmastointitekniikka sovittaminen näkymättömästi historialliseen rakennukseen.

Vaikein pähkinä purtavaksi oli täysin tuhoutuneen pääporras-hallin uudelleen rakentaminen. DDR:n isät halusivat palauttaa sen ja koko rakennuksen täy-sin entiselleen, mikä mielestäni

olisi tuhonnut museon toiseen kertaan. Miten säilyttää Stülerin tila-ajatus ja soveltaa siihen uusia ajatuksia ja modernia rakentamis-ta? Chipperfieldin henkeäsalpaa-van hieno, moderni ratkaisu ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Se paljastaa ensi silmäyksellä mistä on kysymys ja haastaa kävijän perehtymään museon dramaatti-seen historiaan niin tutkimalla ra-kennuksen yksityiskohtia kuin sen upeita kokoelmiakin. Tutustumi-nen Neues Museumiin oli ainakin minulle yksi sävähdyttävimmistä museokokemuksistani.

Historialla on väliäMuurin kaaduttua virisi Saksassa ja erityisesti Berliinissä kiivas keskustelu oikeasta ja väärästä historiasta. Museot olivat siinä tärkeässä asemassa, tekiväthän ne historiaa näkyväksi. Museum-sinsel, museosaari onkin monella tavalla mielenkiintoinen kohde, koska sen rakennusten kautta voi helposti tarkastella Saksan lähi-historiaa kaikkine käänteineen. Museosaaren kunnostusprojekti saadaan päätökseen vuonna 2015 kun Pergamon-museonkin perus-korjaus vihdoin valmistuu. Koko projekti tulee maksamaan arviolta puolitoista miljardia euroa.

Samaan aikaan vireillä on vieläkin megalomaanisempi historiaprojekti. Sodassa vaurioi-tunut Preussin kuninkaiden linna

purettiin vasta 1950-luvulla. Tilalle kohosi DDR:n keskeinen hallin-torakennus, tasavallan palatsi, myös Erichin lamppukauppana tunnettu. Aikojen muututtua siitä haluttiin eroon ja nyt tilalle raken-netaan kuninkaanlinnan kopiota. Tänne tulevat muuttamaan enti-seen lähteen, Dahlemin museo-kompleksiin sijoitetut kokoelmat. Tähän liittyvät myös kansal-liskirjaston- ja uuden arkiston rakentaminen. Tässä hankkeessa keskustellaan jo kymmenistä miljardeista euroista. Kuka vielä väittää, että historialla ei olisi väliä? Radio Jerevanin sanoin: ”Tulevaisuudesta voimme jotain tietää, mutta menneisyydestä emme mitään, koska se muuttuu kaiken aikaa.”

Preussin kuningas Fredrik Wilhelm IV alkoi rakennuttaa kokoelmilleen museoita Berliiniin, Spree-joen saarelle.

Osa museosta tuhoutui pommi-tuksissa täysin ja rakennettiin uudelleen David Chipperfieldin suunnitelmien mukaan.

Staatlich

e Mu

seen zu

Berlin

17

Staatlich

e Mu

seen zu

Berlin

18

”Mutta antaa kasvitarha, sen hedelmäpuut, sen pensaat ja kukkaset muutakin nautintoa, eikä vaan hyötyä. Sen vihannat puut ja pensaat kaunistavat kotimme; siellä löytää elämän vaivoista väsynyt hen-kemme päivän helteessä ja illan viileydessä miellyttävän ja rauhaisan tyyssijan; sillä on kukkasia tarjottavana elämän ilohetkinä ja surun synkkinä päivinä; se on meidän kotionnemme suloinen ystävä ja pikkulastemme paratiisi.” Eräs kasvitarhan ystävä (H.A. Printz) 1896

Kukkapenkissä kasvaa pala historiaa

Krista MäkeläKirjoittaja toimii opettajana

Ahlmanin opistossa

Millaisia muistoja sinulla on perinnekasveista?

Minulle ukonhatut ja akileijat tuovat mieleen lapsuuden ja ke-sät mummolassa. Kukkien kieh-tovat muodot, silkkiset teräleh-det ja upeat värit hyödynnettiin tarkasti tikku-ukkojen juhlapu-kuina. Kukista tuli tuttuja samal-la tavalla itsestään selvästi, kuin vaikkapa koivusta ja kuusesta. Uskon, että en ole kokemuksine-ni yksin. Perinnekasveihin liittyy muistoja menneestä ja muistu-mia eletyistä hetkistä.

Perinnekasvit ovat arvokkaita vielä nykyäänkin. Vanhat kasvi-kannat ovat yleensä kestäviä ja helppohoitoisia, toisin sanoen nykyaikaisen pihanhoitajan unelmakasveja. Perinnekasvien avulla uusiinkin puutarhoihin saadaan tuotua pala historiaa: tämä aaprotti kasvoi ennen mummolan rappusten pielessä ja mummolla oli tapana ohikul-keissaan hipaista sitä vapaut-taakseen sen tuoksun; tämän leimukukan isotäti toi kartanos-ta ollessaan siellä piikana.

Kasvit ovat aikoinaan kulkeu-tuneet talosta toiseen pistok-kaina, juurenpaloina tai sieme-ninä. Kauneimmista yksilöistä on pyydetty jakopaloja, jolloin levitykseen ovat valikoituneet edustavimmat muunnokset. Näin kasvit ovat valinnan kautta jalostuneet ja parhaimmat yksi-löt ovat selvinneet läpi ankarien talvien ja kuivien kesien. Perin-nekasvit ovat vuosikymmenien kokeilujen tuloksena todistetusti ilmastoomme sopeutuneita. Tällaisilla kasveilla on suuri

Akileija

Krista M

äkelä

19

merkitys myös muuttuvissa ilmasto-oloissa.

Tämän ajan puutarhatrendejä ovat markkinatutkijoiden mukaan elämyksellisyys, rauha ja onnel-lisuus, yhdessä tekeminen ja yh-teisöllisyys, tarinat ja sukupolvien ketju, sekä luonnon monimuotoi-suus ja puutarha kokonaisvaltaise-na elämäntapana. Perinnekasvien käyttäminen puutarhoissa voi olla vastaus näihin toiveisiin.

Perinnekasveja ikävä kyllä harvemmin löytyy taimimyymä-löistä tai puutarhakaupoista. Ja jos löytyykin, kasvit saattavat edus-taa vain ohutta siivua siitä lajien, lajikkeiden ja muunnosten kirjosta, mikä pihoilla kukoistaa. Suurin osa kukintojen, värisävyjen ja tuoksu-jen monipuolisuutta edustavista kasveista kasvavaakin edelleen yksittäisinä kasvustoina yksityis-pihoilla, missä niitä saattaa uhata unohduksen ohella rakentaminen ja pihojen uudistaminen. Näiden kasvien arvo olisikin tärkeää tehdä näkyväksi ja samalla kerätä talteen perinnekasvien parhaimmisto gee-nipankiksi tulevaisuutta varten.

Tarinat elävät perinnekasveissaAkileijaa (lehtoakileija, Aquilegia vulgaris) on kasvatettu Suomes-sa lääkinnällisiin tarkoituksiin jo keskiajalla. Kasvupaikan suhteen vaatimaton, kauniisti ja uskollisesti kukkiva akileija nousi koristekasvina suosioon 1800- ja 1900 – luvun taitteessa. Rakkaal-la lapsella on useita nimiä, niin myös akileijalla, jota on kutsuttu mm. kotkankäpäläksi, mam-sellinmyssyksi, kirppukukaksi,

kanakukkaseksi tai apleijaksi ja akleijaksi.

Kuten akileijalla, lähes kaikil-la muillakin perinnekasveilla on ollut useita nimityksiä. Niitä on käytetty paikallisesti tai alueel-lisesti, jopa niin, että perheen keksimä nimi on kulkenut suku-polvelta toiselle kasvin ainoana nimenä. Vasta taimimyymäläs-sä on saatettu havahtua siihen tosiasiaan, että vaikkapa ”nei-don silmäripsiä” ei ole yleisesti tarjolla, eikä myyjänä toimiva puutarhuri ole moisesta kasvis-ta koskaan kuullutkaan.

Sen lisäksi, että on tärkeää saada talteen perinnekasvien parhaimmiston geeniperimä, on tärkeää tallentaa myös kasvien mukana kulkevat nimet ja tarinat. Nimet kertovat siitä, millaisena kasvi on nähty; onko sillä ollut jokin hyötykäyttö ja mitä huomionarvoisia ominai-suuksia sillä on ollut. Esimer-kiksi akileijasta käytetty nimitys kotkankäpälä viittaa kukinnon kynsimäisiin muotoihin, kun taas kirppukukka kertoo, että kasvi tekee valtavan määrän pieniä, kirppumaisia siemeniä.

Kasveihin liittyvät tarinat tallentavat paikallishistoriaa. Perennoihin liittyvät tarinat eivät ole aina niin juhlavia, kuin vaikkapa karsikko- ja muisto-puihin liittyvät kertomukset elämästä ja kuolemasta. Tarinat kertovat usein arjesta ja ihmi-sistä; miten on piristetty päivää kukkien tuoksulla tai pihistetty kartanosta upea koristekasvi torpan pihan kaunistukseksi.

Syreenileimu

Krista M

äkelä

19

20

Perinnekasvit ja niihin liittyvät tarinat talteen PirkanmaaltaPerinnekasveiksi määritellään sellaiset kasvit, jotka on tuotu Suomeen ennen kaupallisen taimitarhatuotannon yleistymis-tä ja jotka ovat levinneet pihalta toiselle pistokkaina, siemeninä ja juurenpaloina. Tällaiset kasvit ovat vaarassa jäädä uudemman lajiston varjoon ja niihin liit-tyvät tarinat alkavat hiljalleen unohtua. Tästä syystä kasveja on alettu järjestelmällisesti kerätä talteen.

Yksi perinnekasveja kerää-vä taho on Ahlmanin koulun Säätiön hallinnoima Pirkanmaan perinnepiha oppimisympäristö -projekti, jonka tavoitteena on kerätä talteen pirkanmaalaisten perinnekasvien parhaimmisto

sekä kasveihin liittyvät tarinat. Projektissa rakennetaan Ahlma-nille Tampereelle kaikille avoin oppimisympäristön perinne-kasveista ja niiden käytöstä niin perinteisissä pihapiireissä kuin nykyaikaisillakin pihoilla.

Pirkanmaan liitto on myöntä-nyt rahoitusta hankkeen toteut-tamiseen Euroopan aluekehi-tysrahastosta. Myös Tampereen kaupunki osallistuu rahoituk-seen. Hanke on alkanut 1.1.2011 ja päättyy 31.12.2013.

Intohimoiset kasviharrastajat tiedonvälittäjinäProjekti aloitettiin tekemällä esiselvitys pirkanmaalaisen puu-tarhakulttuurin erityispiirteistä ja niistä reiteistä, joita pitkin kasvit ovat maakunnassa kulkeutuneet. Selvityksen tekijä Pauliina Ristola

joutui kuitenkin toteamaan, että pirkanmaalaisen puutarha- ja pihaperinteen ominaispiirteitä on hankala löytää. Tyylit ja muoti-virtaukset ovat kulkeneet läpi Suomen ja varsinkin suurempien kaupunkien alueilla ”paremman väen” pihapiirit ovat muotoutu-neet samoja periaatteita seurail-len saman yhteiskuntaluokan sisällä.

Uutena näkökulmana pää-dyttiinkin lähestymään puutar-hakulttuurin pirkanmaalaisuutta täällä vaikuttaneiden puutar-haharrastajien kautta. Perin-nekasvit eivät useinkaan ole alkuperäisesti pirkanmaalaisia, vaan niitä on saatettu tuoda kaukaakin, jopa ympäri pohjoista pallonpuoliskoa suuntautuneilta kasvienkeruumatkoilta. Pirkan-maalaiseksi kasvin tekee se, että

Ahlmanin perinnepiha

Krista M

äkelä

21

se on kokeiltu ja hyväksi havaittu pirkanmaalaisilla pihoilla. Lisäksi kasvi on osunut pirkanmaalai-seen kauneuskäsitykseen niin vahvasti, että sitä on haluttu levittää pihalta toiselle.

Puutarha-aatteen levittäjiä yhdistää intohimo puutarhaan ja kasveihin, ei niinkään koulu-tustausta tai yhteiskunnallinen asema. Tällaisia pirkanmaalaisia puutarhaharrastajia, niin sanot-tuja kansanbotanisteja, löytyi pir-kanmaalaisen puutarhakulttuurin esiselvityksessä muutamia. Yksi heistä on hämeenkyröläinen Herman Adolf Prinz.

Prinz (1849–1923) teki päivä-työnsä Kyröskosken paperiteh-taan paperimestarina, mutta hä-nen saavutuksenaan mainitaan myös Kyröskosken kasvinviljelyn ja puutarhanhoidon edistämi-nen. Hän mm. suunnitteli teh-taan oman puutarhan ja istututti hankkimiaan hedelmäpuiden taimia työläisten pihoille. Omas-sa puutarhassaan Kukkasmaassa hän kokeili harvinaisia kasvilajeja eri puolilta maailmaa. Konk-reettinen näyttö Prinzin laaja-alaisesta puutarhatuntemuksesta on Hämeenkyrön ja Viljakkalan Maataloudellisen yhdistyksen julkaisema kirja Kasvi- ja puutar-hahoidosta (1896). Nimimerkillä ”Eräs kasvitarhan ystävä” kirjoi-tetun kirjan ohjeet ovat edelleen käyttökelpoisia. Kirjassa tuodaan esiin mm. jälleen ajankohtaisia neuvoja luonnonmukaiseen puu-tarhanhoitoon.

Hämeenkyrössä on samoihin aikoihin elänyt toinenkin kan-sanbotanisti, Kalle Linnusmäki, joka vaihtoi tiiviisti ajatuksia ja kasveja Prinzin kanssa. Hä-meenkyröläisillä oli yhteys myös samaan aikaan Nokialla puutar-ha-asioissakin vaikuttaneeseen Pitkäniemen sairaalan ylilääkä-riin Emil Hougbergiin. Puutar-haharrastajien verkostoja löytyi myös Oriveden ja Valkeakosken

jempaakin käyttöön. Perinnekas-veja on onnistuneesti kerätty tal-teen esimerkiksi Yläneellä, missä kotiseutumuseon pihalle on kylältä löytyneitä kasveja käyttä-en perustettu paikallisen kasvi-harrastaja Anton Korvan mukaan nimetty Korvan kasvitarha.

Ahlmanin perinnepihalle saadaan toivottavasti kerättyä kattava valikoima perinnekasveja talteen ja perinnepiha tulee aika-naan toimimaan pirkanmaalaise-na perinnekasvitietokeskuksena. Kasveja kannattaa kerätä talteen myös alueellisesti, mikäli vaik-kapa paikallismuseossa löytyy tähän innostusta ja resursseja. Kannattaa kuitenkin muistaa H.A. Prinzin aikoinaan kasvitarhan perustajalle antama ohje:

”Ensiksi tahdon mainita, että se, joka alkaa kasvitarhaa raken-tamaan, tekee viisaasti, jos hän ei tee sitä suuremmaksi, kuin voi hyvin hoitaa, sopiihan sitä joskus jatkaa, jos niin tahtoo.”

Käsitteistöä• Maatiaiskasvi: Lajike, joka on ollut viljelyssä jo ennen tieteellistä kasvin jalostusta. Kantojen sisäinen vaihtelu on runsasta.• Isoäidin kasvit, vanhanajan kasvit: korostetaan kulttuurihistoriallista näkökulmaa.• Alkuperäiskasvi: Luonnonkasvi, joka on tullut Suomeen jääkauden jälkeen.• Muinaistulokas: Kasvi, joka on kulkeutunut Suomeen ihmisen myötä ennen 1600-lukua.

KasvikuulutusOnko sinulla tiedossasi vanhoja perinnekasveja pirkanmaalaisilta pihoilta ja puutarhoista? Anna meille vinkki vanhoista kasvikannoista, niin pääset mukaan perinnepihan luomiseen.Kasvit voivat olla koristekasveja tai hyötykasveja; yrttejä, perennoita, pensaita tai vaikkapa yksivuotisia kesäkukkia, joiden siemenet ovat säilyneet suku-polvelta toiselle. Kerro meille myös perinnekasveihin liittyvät tarinasi. Mitä muistoja kasvi herättää? Miten kasvi on kulkeutunut pihallesi, keneltä ja mistä se on lähtöisin? Mitä sattumuksia kasvi on päässyt todistamaan? Kuinka se on menestynyt ja millaista hoitoa vaatinut?Kasvivinkkisi voit ilmoittaa Krista Mäkelällekrista.makela@ahlman.figsm. 043 824 3287Lisätietoja: http://www.ahlman.fi/perinnepiha

väliltä. Visavuorelle upean puu-tarhan perustanut kuvanveistäjä Emil Wikström oli tarkka kirjanpi-täjä ja hänen muistiinpanoistaan löytyy mm. maininta siementen-vaihdosta Orivedellä vaikutta-neen Hugo Hörtsänän kanssa.

Tällaisia kasviharrastajia on varmasti ollut enemmänkin ja heitä löytyy keskuudestamme edelleen. Yksi Pirkanmaan perin-nepihaprojektin tavoitteista onkin löytää näitä kasviharrastajia ja seurata heidän muodostamaan-sa kasvien- ja tiedonvälitysver-kostoa.

Kasvienkeruun työkalujaPerinnekasveja kerättäessä on tärkeää ottaa huomioon muu-tama asia: missä kerätyt kasvit tulevat kasvamaan, kuka niitä hoitaa, sekä miten kasvien tiedot saadaan talteen. Tietojen tallen-tamiseksi Maa- ja elintarviketa-louden tutkimuskeskuksella on kehitetty kasvikeruulomaketta, joka toivottavasti saadaan laa-

22

Käytännössä maakuntamuseo on tarjonnut paikallismuse-

oille kuukauden mittaista koko-elmien digitointijaksoa. Työtä on rahoitettu valtionavustuksella, jonka Opetus- ja kulttuuriminis-teriö on myöntänyt alle 30-vuo-tiaiden työllistämiseksi tarkoite-tusta määrärahasta käytettäväksi pirkanmaalaisten paikallismuse-oiden esine- ja kuvakokoelmien digitointiin Siiri tietokantaan.

Vuoden 2012 loppuun men-nessä Siiri -tietokannan tulee ottaneeksi käyttöönsä 14 pirkan-maalaista paikallismuseota, joista yksi on Tampereen Suojeluskun-ta- ja Lottamuseo. Tampereen keskustassa, Tammelassa sijaitse-va Tampereen Suojeluskunta- ja Lottamuseon kokoelmia digitoitiin vuoden 2011 lopussa Siiri-tieto-kantaan. Museon kokoelmassa

on suojeluskuntiin ja Lotta Svärd -yhdistykseen liittyvää esineistöä kuten lotta- ja suojeluskuntapu-kuja, mitaleita sekä arkistoma-teriaalia. Väriltään harmaiden pukujen lisäksi lottiin liittyvistä esineistä tunnetuimpia ovat valkoiset, sinisin painatuksin koristellut lottakupit.

Tampereen Suojeluskunta - ja Lottamuseossa on tiettävästi Suomen laajin lottakuppiko-koelma. Sen on kerännyt rouva Hilkka Salovaara. Lottakupit ovat valkoisia Arabia -posliinitehtaan kahvikuppeja, joihin on painet-tu sininen Lotta Svärd -tunnus ja paikkakunnan tai osaston nimi. Lotta Svärd-yhdistyksen jokaisella paikallisosastolla oli oma kahviastiasto. Lottakuppeja käytettiin mm. Lottakanttiineissa ja -kahviloissa, joiden toiminnal-la kerättiin rahaa yhdistykselle. Lisäksi kahvikuppeja käytettiin yhdistystoiminnassa, kahvituk-sissa tai juhlissa. Lotta-astiasto-jen tarkoituksena oli myös lisätä yhteenkuuluvuutta yhdistyksen sisällä. Rauhan solmimisen jäl-keen vuonna 1944 rauhanehtojen mukaan suojeluskunnat ja Lotta Svärd -yhdistys lakkautettiin, jonka jälkeen suojeluskunta- ja lottamateriaalia, esimerkiksi kahviastiastoja, lottapukuja ja jäsenkirjoja, hävitettiin tai

piilotettiin. Lakkauttamisen jälkeen suojeluskuntien ja lottien toiminnasta tuli vaiettu asia ja kipeä asia. Myöhemmin lotta- ja suojeluskuntamateriaaleja on löydetty vinteiltä, seinien välistä tai järvistä.

Vuonna 2009 tamperelainen sukellusryhmä oli dyykillä eli hupisukelluksella Pyhäjärvessä Pirkkalassa. Sukelluksen tarkoi-tuksena oli löytää järveen pudon-nut avain. Dyykki muuttuikin et-sintäsukelluksesta löytöretkeksi, kun sukeltajat löysivät sukelluk-sen aikana järvestä vaaleita pos-liiniesineitä, jotka olivat pienellä alueella järven pohjassa vain parin metrin syvyydessä. Kui-valla maalla mutaiset valkoiset astiat osoittautuivat Tampereen Lotta Svärd -osaston astiastoksi: ruokalautasiksi, kahvikupeiksi sekä aluslautasiksi. Sukeltajat nostivat pienissä erissä pinnalle astioita, jotka olivat olleet järven syvyyksissä yli 60 vuotta. Muu-tamia astioita oli rikkoutunut kivikkoisen rannan kiviin, mutta valtaosa astiastosta oli pysynyt ehjinä järven pohjassa. Sukelta-

LOTAT −suosion aallosta pohjalle ja takaisin pinnalle Elina Linkopuu

Kirjoittaja on toiminut apulaistutkijana

Pirkanmaan maakuntamuseossa

Pirkanmaan maakuntamuseon Museot verkossa – Pirkanmaan museoportaali -nimisen hankkeen yhteydessä luotiin Paikallis-museoiden Siiri-digitointi hanke, jonka tavoitteena on tarjota paikallismuseoille mahdollisuutta ottaa käyttöön Siiri-tietokannan kokoelmiensa luettelointivälineeksi.

Juh

a Ve

sara

nta

Tässä ei ole kyse huonosta tiskauksesta, vaan kuppi on sukellettu Pyhäjärvesta.

Piila V

iitanen

23

jat päättivät lahjoittaa kahvikup-peja ja aluslautasia Tampereen Suojeluskunta- ja Lottamuse-olle. Järven pohjasta löytyneet lottakupit kertovat lottien tarinan suosiosta unohdukseen painumi-sesta sekä viime vuosikymmen-ten aikana uudestaan lottien työn arvostuksen nousemisesta.

Järjestin Vapriikin tekstiilikonser-

vointiosastolla kaksi pientä POP-

UP -näyttelyä, yhden kesällä ja toisen

syksyllä. Kyseiset näyttelyt olivat auki

kolmen tunnin ajan edeltä ilmoitettuina

päivinä. Näyttelyiden ensisijaisena tar-

koituksena oli tehdä museokokoelmaa

tutuksi museon omalle henkilökun-

nalle, sillä monet museon työntekijät

eivät koskaan pääse tutustumaan

museokokoelmaan niin läheltä kuin

konservaattorit. Esineiden näkeminen

läheltä ja koskettaminen on etuoikeus,

joka useimmiten suodaan vain meille

konservaattoreille. Niinpä tarkastaessa-

ni museokokoelmia ajattelin, että olisi

mukavaa jos muutkin museolaiset

edes näkisivät samat esineet.

Ensimmäisessä näyttelyssä esillä

oli museon merkkausliinakokoelmaa.

Se on osa Tampereen museoiden

vanhinta ns. Hämeen Museon kokoel-

maa. Merkkausliinat ovat nuorten alle

20-vuotiaiden tyttöjen tekemiä käsityö-

näytteitä, joihin on tehty kirjontapis-

toharjoituksia, esimerkiksi aakkosia,

numeroita ja kirkollisia aiheita. Museo-

kokoelmassa olevat merkkausliinat on

saatu eripuolilta Pirkanmaata eli ne

eivät ole vain pienen ryhmän tekemiä.

Arja KoskinenKirjoittaja on Tampereen museoiden

konservaattori

POP-UP - näyttelyt VapriikissaHetkellisesti näytteillä olevat POP-UP -tempaukset ovat saaneet osakseen paljon huomiota sekä Suomessa että muualla maailmalla. POP-UP -ravintolat ja -taidegalleriat taitavat olla niiden yleisimpiä ilmentymiä. Otin osaa ilmiöön omalla panoksellani kaksi kertaa vuoden 2011 aikana.

Pyhäjärven pohjasta nostettuja lottakuppeja.

Suojeluskunta (1918–1944) oli vapaaehtoinen maanpuolustus-järjestö, joka toimi myös virka-vallan apuna sekä sen osana.

Lotta Svärd -yhdistys (1920 – 1944) muistetaan lottien vapaaehtoisista maanpuolus-tustehtävistä kuten sotasai-raanhoidosta, muonituksesta sekä ilmavalvonnasta talvi- ja jatkosodan aikana.

Suurin osa kokoelman merkkausliinois-

ta on tehty 1800-luvulla, vanhin niistä

on 1700-luvun lopulta.

Toisessa näyttelyssä laitoin esille

osan museokokoelman epoleteista.

Kokoelmassa on epoletteja tsaarin

ajalta pitkälle itsenäisyyden ajalle

saakka. Vaikka suurin osa epoleteista

on kuulunut sotilaiden virkapukuihin,

on joukossa myös laivojen kapteenien

virkapukuihin kuuluneita. Epoletit ovat

sotilas- tai ammattiarvojen tunnuksia,

jotka kiinnitetään virkapukujen kauluk-

siin, olkapäille ja rannekkeisiin.

Tampereen museoiden konservointi-

laitokset muuttavat vuoden 2012 aikana

uuteen Kokoelmakeskukseen Ruskoon.

Esineiden näyttäminen museon hen-

kilökunnalle ja POP-UP -näyttelyiden

järjestäminen vaikeutuu huomattavasti,

mutta myönteisen palautteen rohkai-

semana yritän jatkaa 1–3 esineen POP-

UP:ien tekoa jatkossakin.

Juh

a Ve

sara

nta

Arja K

oskin

en

Kapteenin epoletti 1800-luvulta.

Merkkausliina vuodelta 1832.

Arja K

oskin

en

2424

Lähteet ja metoditSelitin eräälle kirjallisuustieteili-jälle, mitä tutkin. Hän kysyi oikeu-tetusti: ”Miten niitä puutarhoja tutkitaan, kun eihän niitä enää ole olemassa?”

Kysymys herätti minut mietti-mään, sillä olin jo niin uppoutu-nut omaan tutkimusaiheeseeni, etten edes huomannut eroa muuhun rakennusarkeologiaan, jossa tutkimuskohteesta on mah-dollisesti säilynyt huomattavasti enemmän. Puutarhojen useat tärkeät elementit, kuten kasvit, ovat monesti hävinneet.

Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton. Antiikin puutarhojen kasvillisuutta voidaan tutkia uusilla menetelmillä, kuten maa-

Pompejilainen puutarhaSamuli SimeliusKirjoittaja on Helsingin yliopiston

jatko-opiskelija, joka tekee väitöskirjaa

Pompejin peristyylipuutarhoista

näytteillä ja siitepölyanalyyseillä, joilla saadaan selville puutarhan kasvustoa. Arkeologisessa kaiva-uksessa nähdään maakerrosten muodoista ja väreistä istutusten muodot sekä kasvien paikat. Pompeji on arkeologinen poik-keus myös puutarhojen suhteen. Siellä voidaan soveltaa muualle sopimattomia metodeita puutar-hatutkimuksessa. Vesuviuksen purkaus jätti alleen hiiltyneitä he-delmiä, siemeniä ja puuta. Niistä pystytään rekonstruoimaan puu-tarhan kasvillisuutta. Säilyneiden seinämaalausten perusteella voidaan myös päätellä antiikin puutarhoissa olleita kasveja. Toi-saalta on hyvä muistaa, etteivät taideteokset aina välttämättä

kuvaa tarkasti todellisuutta.Jokainen Pompejissa käy-

nyt on varmasti törmännyt kipsimuotteihin hautautuneista ihmisistä. Samaa menetelmää voidaan soveltaa suurten kasvien juuriin. Kun tuhkan ja laavakiven alle jäänyt orgaaninen aines hä-viää, syntyy onkalo. Kolo täyte-tään rautalangoilla sekä kipsillä ja annetaan kuivua. Lopuksi maa poistetaan kipsimuotin ympäriltä. Kipsivalosta verrataan modernien kasvien juuriin ja täs-tä voidaan parhaassa tapaukses-sa päätellä, mikä puu tai pensas puutarhassa on ollut.

Arkeologian lisäksi myös kirjalliset lähteet kertovat antiikin puutarhoista, kasveista sekä puu-tarhassa tapahtuneista toimista, joita ei juurikaan arkeologisista lähteistä voisi selvittää. Esimer-kiksi Plinius nuorempi mainitsee työskentelevänsä mielellään peristyylipuutarhassa. Pliniuksen

Vuonna 79 Vesuviuksen purkaus hautasi roomalaisen kaupungin Pompejin. Purkauksen alle jäi korvaamatonta tietoa pompejilaisten elämästä, jota nykyajan arkeologit tutkivat. Pompejilaisessa yksityis-talossa oli monesti puutarha. Se saattoi olla ympäröity pylväskäytä-villä eli peristyylillä .

Pompejin kartta ja julkiset puutarhat. Sininen = palestrat, punainen = kolmikulmainen forum, oranssi = amfiteatterin viereinen puisto, violetti = kylpylöiden palestrat, vihreä = alue, jossa suuria puutarhoja ja viljelyalueita, musta = Helsingin yliopiston EPUH-projektin (Expeditio Pompeiana Universitatis Helsingiensis) tutkimuskortteli. EPUH

25

Pompejilainen puutarhalisäksi merkittäviä tietoja puu-tarhoista antavat hänen enonsa Plinius vanhempi, arkkitehti Vitruvius sekä maatalousoppai-den laatijat Cato vanhempi, Varro ja Columella. Heidän lisäkseen monet antiikin kirjailijat mainitse-vat usein mielenkiintoisia asioita puutarhoihin liittyen.

Antiikin puutarhaPuutarha esiintyy jo myyteissä, kuten Raamatun Edenin puu-tarha. Puutarha voidaan näh-dä symbolina ihmisen halulle kontrolloida luontoa. Toisaalta se on myös maaseudun kaipuuta kaupungistuvassa yhteiskunnas-sa. Varhaisimmat tekstimaininnat puutarhoista löytyvät sumereilta, ja puutarhat olivat tärkeä osa Lähi-idän korkeakulttuureita. Merkittävimpänä esimerkkinä ovat Babylonin roikkuvat puutar-hat. Egyptissä puutarhoja esiintyy temppelien ja palatsien yhteydes-sä. Kuivassa maassa puutarha on osa ylellistä elämää, luksusta.

Kreikassa puutarhat olivat yleensä julkisia lehtoja, jotka olivat säilyttäneet osaksi luon-

nonmukaisuutensa. Taloissa puutarhoja oli harvemmin. Aleksanteri Suuren (356–323 eaa.) sotaretket tuovat itäiset vaikutteet Kreikkaan hellenistisel-lä kaudella. Puutarhojen osalta mallia otetaan persialaisesta Paradeisos-puutarhasta, joka oli suljettu muureilla ja suunnitel-tu yläluokan huvituksia varten. Siellä oli vesipisteitä ja katoksia oleskelua varten, ja sinne saatet-tiin jopa tuoda villieläimiä met-sästettäväksi. Idästä koristepuu-tarhat saapuivat hellenististen hallitsijoiden palatseihin, joista ne omaksuttiin myös tavallisiin koteihin. Samaan aikaan talon keskukseksi muodostui pyl-väskäytävin ympäröity keskuspi-ha eli peristyyli.

Roomalaisille niin peristyyli kuin puutarhakin välittyivät helle-nistisestä maailmasta. Rooma-laiseen talon keskus oli atrium, eteishalli, ja talon perällä oli puutarha, hortus. Roomalaisena piirteenä on pidetty hortuksen yhdistämistä peristyyliin eli puu-tarha ympäröitiin pylväskäytävin.

Tämä kehitys alkoi kolmannella vuosisadalla eaa. Roomalaiseen taloon ja yksityisarkkitehtuuriin vaikuttivat suuresti roomalais-ten huvilat, villat, joista myös peristyylipuutarha todennäköi-sesti levisi yksityistaloihin.

Pompejilainen puutarhaVesuviuksen alueen maa ja il-masto ovat tulivuoren ansiosta hedelmällistä ja hyvää viljelys-maata. Pompejista on kaivettu esiin noin kaksi kolmannesta, ja tästä alueesta noin 17,7 prosent-tia on ollut puutarha- tai viljely-käytössä. Antiikin kaupungiksi se on suhteellisen suuri määrä, sillä viljely- ja puutarhatoimin-ta tapahtui suureksi osaksi kaupungin muurin ulkopuolella. Pompejista on löydetty noin 450 puutarhaa, joista reilut 200 on peristyylipuutarhoja ja niistä 168 on yksityistaloissa. Yhdessä talossa niitä saattoi olla yhdestä neljään kappaletta.

Pompejissa ei ole juurikaan julkisiapuutarhoja, toisin kuin Roomassa. Pompejin

25

Lasse Ho

nkan

en

Julius Polybiuksen talon peristyyli.

Sam

uli S

imeliu

s /EP

UH

26

muuria on saattanut ympäröidä suuri puistoalue; ainakin osa kaupungin ulkopuolella olleista haudoista oli koristeltu pienel-lä puutarhalla. Pompejissa on kaksi julkista palestraa teatte-rin lähellä ja yksi amfiteatterin vieressä. Niiden keskustassa on ollut kasveja. Kolmikulmainen forum ja amfiteatterin ympäris-tö ovat ilmeisesti myös olleet puistomaisia. Lisäksi kaupungin kylpylöiden palestroissa on ollut puutarhat. Temppeleistä vain kaupungin muurin sisällä sijait-sevalla Isiksen temppelillä on ollut pieni puutarha.

Pompejin kaakkoisosassa oli useita lähestulkoon pelkästään pienimuotoiseen maanviljelyk-seen varattuja alueita. Niissä oli usein myös ulkotriclinium eli kolmen leposohvan muodos-tama Π-kirjaimen muotoinen ruokailuryhmä, jonka keskellä oli yleensä pöytä. Triclinium voitiin suojata pergolalla tai katoksella. Ulkotricliniumien takia on arvi-oitu, että nämä suuret puutarhat olisivat olleet ravintoloita, mutta tricliniumeja löytyy myös yksi-tyistalojen puutarhoista. Puu-tarha oli hyvä tila monenlaiselle toiminnalle, joten työskentely tapahtui usein siellä. Puutarhoja ovat hyödyntäneet niin leipomot, värjäämöt, kutoma- ja nahkate-ollisuus, marmori- ja kivenveis-tämöt kuin korusepänpajakin.

Myös hotellien, majatalojen ja ravintoloiden yhteydessä oli lä-hes aina puutarha. Yhdessä Pom-pejin peristyylipuutarhassa on ollut lintutarha, ja eräs puutarha on toiminut taimitarhana kau-pungissa. Puutarhoja hyödynnet-tiin siis liike-elämässäkin.

Suuri osa Pompejin puutar-hoista sijaitsi yksityistaloissa. Roomalainen ja pompejilainen talo avautuu sisäänpäin ja on ulkoapäin suljettu. Keskeisimmät tilat atrium ja peristyyli olivat tärkeitä liikkumisen, mutta myös valon saannin kannalta. Lisäksi niissä oli usein mahdollisuus kerätä sadevesi talteen. Useim-miten talo rakentuu ovelta puu-tarhan perälle kulkevan akselin ympärille. Tällä akselilla olivat yleensä tärkeimmät julkiset tilat: fauces eli eteinen, atrium, tablinum eli työhuone ja peristyylipuutar-ha. Nämä tilat olivat periaattees-sa avoimia vierailijoille ja muut huoneet yksityisiä. Akselin on arvioitu olleen avoin mahdollis-taen talon ihailun ovelta. Uusin tutkimus muun muassa väliovis-ta on kyseenalaistanut näköakse-lin avoimuuden. Roomalaisessa yhteiskunnassa tärkeä rooli oli salutatiolla eli tervehdyskäynnillä, jossa klientit vierailivat isäntän-sä talossa aamuisin. Salutatio tapahtui talon julkisissa osissa, ja siksi niiden koristelulla pyrittiin näyttämään talon isännän varak-

kuutta ja sosiaalista asemaa.Sosiaalisen funktion lisäksi

puutarhaan vaikuttivat myös henkilökohtainen maku ja fyysi-set rajat. Siksi puutarhojen välillä on suuriakin eroja Pompejissa. Pienimmät puutarhat ovat vain runsaat kymmenen neliömetriä kun suurimmat ylittävät helposti 600 neliömetrin pinta-alan.

Portiikki ja pylväät olivat antiikissa ylellisyyden merkki. Täydellisessä peristyylissä on jokaisella neljällä sivulla pyl-väskäytävä, mutta Pompejissa on useita puutarhoja, joissa on vain kaksi tai kolme pylväskäytävää, joskus vain yksi. Pylväiden tyyli ja koko vaihteli laidasta laitaan. Suosituin on kuitenkin punainen alaosa ja valkoinen yläosa. Yleen-sä pylväät oli muurattu tiilistä ja kivistä. Marmoripylväitä ei yksi-tyistaloista ole löytynyt, mutta niitä pyrittiin imitoimaan laastilla ja maalilla.

Vesi on tärkeä elementti puutarhassa jo kasvienkin takia. Peristyyli keräsi veden katolta maassa kulkeneeseen kouruun, josta se ohjattiin talon alla olevaan vesisäiliöön. Sen suu oli usein peristyylipuutarhassa, josta vettä voitiin hakea kodin tarpeisiin. Aukko oli suojattu kivestä valmistetulla kaivon-renkaalla. Keisari Augustuksen ajalla (27 eaa.–14 jaa.) Pompejiin rakennettiin akvedukti, joka toi vettä kaupunkiin. Se lisäsi veden-käyttömahdollisuuksia, ja suihku-lähteet puutarhoissa yleistyivät. Esimerkiksi veistoksiin voitiin liittää vesisuihku. Puutarhan keskikohdassa suosittiin monesti

EPUH:in tutkimuskortteli IX, 3, johon on merkitty kahden talon julkiset tilat fauces atrium tablinum puutarha

Maija H

olap

pa ja S

amu

li Sim

elius / E

PU

H.

27

matalia vesialtaita, joiden keskel-lä oli vesisuihku. Muunkinlaisia altaita löytyy Pompejin puutar-hoista. Yleensä niiden sisäosa oli maalattu siniseksi. Altaissa voitiin pitää myös kaloja.

Vesielementtien lisäksi puu-tarhoja koristeltiin veistoksin. Ne olivat pieniä ja tyyliltään useim-miten hellenistisiä, luultavasti Napolin alueella tehtyjä kopioita. Yleensä veistoksia on löytynyt puutarhoista vain muutama, mutta joissain taloissa kuten Marcus Lucretiuksen talon puu-tarhassa on ollut jopa 18 veistos-ta. Jumalista selvästi suosituin veistosten aihe oli viininjumala Dionysos, joka oli puutarhojen suojelija. Toiseksi suosituin on toinen puutarhojen suojelija ja Pompejin kaupungin suojelus-jumalatar Venus, joka tunnetaan rakkauden jumalattarena. Puu-tarha on ollut roomalaisille pyhä alue ja yksi talon tiloista, jossa on voinut sijaita larariumin eli koti-jumalien larien kulttipaikka.

Kasveista suosittiin puita. Ne loivat varjoa ja suojaa. Pompe-jissa kasvoi plataaneja, laake-reita, myrttipuita ja -pensaita, taatelipalmuja, granaattiomena-, villiomena-, ja kirsikkapuita sekä muita hedelmä- ja pähkinäpuita. Myös puut saattoivat olla pyhiä. Talossa VII.vi.28 on löydetty alttarin viereltä puunjuuret, joten kyseessä on todennäköisesti ollut pyhä puu. Augustuksen ajasta lähtien yleistyivät muo-toon leikatut puutarhat. Puutar-hat olivat pääosin vihreitä, mutta

vuodenajan mukaan kukat toivat niihin väriä. Pompejissa kukkivat muun muassa muratti, myrtti, heisi, krysanteemi, madonnan-lilja, orvokki, oleanteri ja ruusu. Campanian ruusut olivat kuului-sia jo antiikin aikana. Peristyy-lipuutarhoja koristeltiin myös ruukkukasveilla. Puutarhoissa oli myös pieniä palstoja yrttejä ja ruokakasveja varten. Joissain tapauksissa ruoan valmistus tapahtui puutarhassa tai ainakin usein talon keittiö on puutarhan lähellä, koska näin savu pääsi ulos puutarhan kautta.

Peristyylipuutarhoissa oli pöytiä, joita voitiin käyttää muun muassa työskentelyyn tai ruo-kailuun. Kolmesta peristyylistä on löytynyt aurinkokello. Se on avoimena tilana luonnollinen valinta kellon paikalle. Aurinko-

kellot ovat kuitenkin harvinaisia, ja luultavasti suurin osa asuk-kaista on hyödyntänyt kaupungin julkisilla paikoilla olleita aurinko-kelloja. Peristyyliä voitiin käyttää myös varastointiin, koska siellä oli runsaasti tilaa. Amforoita on löytynyt paristakymmenestä peristyylipuutarhasta ja suuria dolium-säilytysastioita viidestä. Luultavasti niitä on ollut myös useammassa peristyylissä, mutta näiden esineiden löytöpaikko-ja ei ole merkitty hyvin talteen 1800-luvun ja 1900-luvun alku-puoliskon kaivauksissa. Lamppu-jen, joilla puutarhaa on valaistu pimeällä, kohtalo on ollut sama. Ne on voitu asettaa seinillä ollei-siin pieniin syvennyksiin.

Koska peristyylipuutarha oli rajattu seinillä ja se oli tärkeä osa talon julkista puolta, seinät voi-tiin koristella seinämaalauksilla. Pompejilaiset koristivat puutar-han seiniä mielellään puutarha-aiheilla. Näin syntyi illuusio puutarhan jatkumisesta seinän toisella puolella. Lisäksi eläin- ja metsästysaiheet olivat suosittuja. Mytologiset aiheet, egyptiläiset teemat ja sakraali-idylliset mai-semat saattoivat myös koristaa peristyylejä.

Marcus Lucretiuksen talon puutarha veistoksineen. Talo on EPUH-projektin korttelin suurin ja koristelluin.

H. Vään

änen

/ EP

UH

Lararium EPUH-korttelin talossa IX, 3, 15.

Tiina Tuukkanen / EP

UH

2828

Viimevuotinen maakunnan paikallismuseoille suunnattu museopäivä järjestettiin kesän korvalla 1.6. tuttuun tapaan mu-seokeskus Vapriikin auditoriossa. Paikan päälle saapui kohtuulli-sen mukavasti pirkanmaalaista museoväkeä, luennoitsijat olivat Vapriikissa työskentelevien lisäk-si Museovirastosta.

Luentojen kokoavaksi teemak-si oli muotoutunut ”Museon

kehittäjän työkalupakki”. Pakki koostui koordinaattori Marianna Kosken ja projektitutkija Juha Hirvilammen yhteiskatsauksesta koskien Museoviraston valtakun-nallista paikallismuseoiden ke-hittämishanketta. Tämän jälkeen tutkijat Miia Hinnerichsen, Miinu Mäkelä ja Kirsi Kaivanto kertoi-vat Museot verkossa -hankkeen ja siihen sisältyvän Siiri-tietokan-nan kuulumisista. Vielä ennen lounastaukoa valokuvaaja Reetta Tervakangas antoi ohjeistusta

Maakunnallinen museopäivä 2011Katsaus päivän ohjelmaan ja ryhmäkeskustelujen tuloksiin

museoesineiden valokuvaami-seen ja museoamanuenssi Tiina Paavola selvitti mitä kokoelmien kansainvälinen liikkuvuus edel-lyttää museolta eli mitä museon on hyvä tietää, kun sen kokoel-mia esitellään esim. netissä.

Lounastauon jälkeen päivän loppuosa käytettiin ryhmäkes-kusteluihin. Osanottajat jaettiin viiteen ryhmään, joista kukin keskusteli yhdestä paikallismu-seotoimintaan liittyvästä aihees-ta. Lisäksi oli yksi aihe kaikkien ryhmien pohdittavaksi. Keskuste-luaiheita olivat:1. Kuntaliitokset: uhka vai mahdollisuus?2. Paikallismuseo kohtaamis- paikkana3. Lapset ja nuoret mukaan museotoimintaan4. Kävijämäärät nousuun5. Toiminnan laajentaminen museon ulkopuolelleKaikki ryhmät: Maakuntamuse-on ja paikallismuseon yhteistyö

Keskustelua annetuista aiheista käytiin ilahduttavan vilkkaas-ti. Seuraavassa yhteenvetoa ryhmien kirjaamista keskuste-lutuloksista. Aiheesta ”Kuntalii-tokset: uhka vai mahdollisuus?” kirjattiin: museoiden toiminnalle osoitettujen resurssien mah-dollinen heikentyminen, virko-jen yhdistämisen seurauksena museotyölle ei osoiteta omaa vi-ranhaltijaa eikä museorakennus-ten kunnostukseen riitä rahaa. Lisäksi uhkana koettiin liitoksista aiheutuvat epäselvyydet mikä asia kenellekin viranhaltijalle kunnassa kuuluu, sekä erilaisten hallintokulttuurien yhteen tör-

Kirsi Kaivanto

Stina Riikonen

Vapriikin valokuvaaja Reetta Terva-kangas esitelmöi museoesineiden kuvauksesta.

Elin

a Karp

pin

en

29

Maakunnallinen museopäivä 2011

määminen ja henkilökohtaisten kontaktien katkeaminen. Kunta-liitosten mahdollisuutena nähtiin paikallisuuteen liittyvä voima, jota voitaisiin hyödyntää monen-laisessa yhteistyössä.

”Paikallismuseo kohtaamis-paikkana” -aihetta pohtinut ryh-mä piti museokahviota eräänä mahdollisena kohtaamispaikka-na. Museota pidettiin sopivana teematapahtumien ja tutus-tumispäivien järjestämispaikka-na erityisryhmille esimerkkeinä erilaiset yhdistykset ja paikka-kunnalle juuri muuttaneet. Myös muiden yhteisöjen mahdolli-suutta järjestää tilaisuuksiaan paikallismuseossa ja museon piha-alueen käyttöä aukioloajan ulkopuolella ikään kuin yhteisenä olohuoneena (esim. piknikillä käynti) esitettiin mahdollisuuksi-na, joiden myötä museosta voisi muodostua kohtaamispaikka. Ongelmiksi mainittiin muun mu-assa museorakennusten puutteet (lämmitys, wc- ja keittiötilat) ylei-sötilaisuuksien järjestämiseen sekä tilaisuuksien mahdollisesti aiheuttamat vauriot museoesi-neille.

”Lapset ja nuoret mukaan museotoimintaan” -haasteen avainsanana pidettiin toiminnal-lisuutta. Esimerkkeinä esitettiin museossa/museon piha-alueella järjestettävät työpajat, pelit, van-hat leikit, näytelmät sekä erilaiset elämykset kuten maalaisrauha ja kiireettömyys. ”Kävijämäärät nousuun” -teemaa pohtinut ryh-mä esitti lähes edellisen kaltaisia vastauksia museoiden suosion kasvattamiseen avainsanana

aktiviteetit (esim. työnäytökset, kurssien järjestäminen). Lisäksi ryhmä piti tärkeänä panostusta opastuksen järjestämiseen, opas-teiden tuottamiseen ja medias-sa näkymiseen sekä erilaisten kohderyhmien huomioimiseen museokävijöinä.

Ryhmä, joka mietti ”Toimin-nan laajentaminen museon ulkopuolelle”, ehdotti vastauk-ses-saan yhteistyötä muiden paikallisten toimijoiden kanssa: ”museo menee vanhainkotiin/kouluun/päiväkotiin”. Yhteistyö-kumppaneiksi esitettiin työväen-opistoa, urheiluseuroja, Marttoja, Lions clubia ja partiota. Kaikille ryhmille tarkoitetun aiheen ”Maakuntamuseon ja paikal-lismuseon välinen yhteistyö” -vastauksissa ehdotettiin muun muassa, että maakuntamuseosta tehtäisiin joka vuosi asiantun-tijavierailu kaikkiin alueemme paikallismuseoihin ja että muse-opäiviä järjestettäisiin useampia vuosittain. Nykyisen touko-ke-säkuun vaihteessa järjestettävän maakunnallisen museopäivän ajankohtaa ehdotettiin aikaistet-tavan. Lisäksi maakuntamuseon toivottiin tekevän neuvontakäyn-tejä paikallismuseoihin sekä an-tavan niille apua (esim. avustus-ten hakeminen) ja museotyötä

koskevaa perustietoa (esim. viisi faktaa museotyöstä eli mitä pitää ehdottomasti tietää ja tehdä).

Lopuksi pari kommenttia kos-kien ”Maakuntamuseon ja pai-kallismuseon välisen yhteistyön” vastauksia. Ajatus, että maa-kuntamuseosta tehtäisiin joka vuosi käynti jokaiseen pirkan-maalaiseen paikallismuseoon on lämpimästi kannatettava. Totuus on kuitenkin kaunista ajatusta ka-rumpi, sillä kaikissa maakunnan noin sadassa museossa vierailu vuosittain ei ajankäytöllisesti ole mahdollista. Tämä puolestaan johtuu maakuntamme museoti-heydestä, joka on toisella sijalla maamme muiden maakuntamu-seoiden alueisiin verrattuna. Sen sijaan teemme tarpeen mukaan neuvontakäyntejä maakunnan museoihin, sekä isoihin että pieniin. Neuvoja voi pyytää pai-kalliskulttuuritutkijan lisäksi niin perinnerakennusmestarilta kuin konservaattoreiltakin.

Ja vielä, on hyvä muistaa kuten ryhmäkeskustelussa todettiin: paikallisuudessa on voimaa!

Kuokkalan museoraitin lautapeli on mainio tapa herättää kiinnostusta ja esitellä koko museoalue.

30

Soinin kantatila esiintyy jo Ikaalisten ensimmäisessä

maakirjassa vuodelta 1540, mutta sen tiedetään olevan sitäkin vanhempi, minkä merkkinä sukuviirissä on kotkanpää. Soinin ensimmäisenä kirjattuna isän-tänä mainitaan Mats Soini, joka oli myös eränkävijä. Eräsijoja ja niittyjä oli mm. Kankaanpään Petkeleen kylässä ja Jämijärvellä. Alun perin Soinin ensimmäinen asukas on ollut Ruotsin kunin-kaan asemies eli soini, joka on aikanaan asettunut asumaan Kil-vakkalan luonnonkauniiseen jär-vimaisemaan. Heimokannaltaan Soinit ja kilvakkalalaiset yleensä ovat hämäläistäkin hämäläisem-piä, jotka kiintyvät syvästi omaan synnyinseutuunsa. Luonteen-omaista on myös raikas huumori ja vaikeuksien edessä talttuma-

ton elämänasenne. Soinin talo jaettiin jakolain

voimaantultua vuonna 1758 Yli-Soiniksi ja Ala-Soiniksi, joista Ala-Soini on säilynyt saman suvun hallussa jo ainakin 500 vuotta. Olen järjestyksessä talon neljäs-toista isäntä. Täyttäessäni viisi-kymmentä vuotta vuonna 1997 loin katseen menneisyyteen ja päätin tallentaa Ala-Soinin tilaan ja Kilvakkalan kyläänkin liittyvää perinnetietoa ja vanhaa esineistöä Sukutilamuseon muodossa. Jo isäni, Matias Oskari (s. 1910), oli tallentanut erilaista menneen ajan asiakirja-aineistoa ja vanhoja työ-kaluja sekä kertonut omaa muis-titietoa läheisilleen. Tältä pohjalta oli suorastaan velvollisuus jatkaa perinteitten vaalimista.

Ala-Soinin Sukutilamuseon tal-lenteet on luetteloitu ja numeroitu

esineluetteloon 21: een osastoon. Esineet ja asiakirjat on kerätty talon vanhaan 1700-luvun lopulla rakennettuun pakarirakennukseen ja vuonna 1902 valmistuneeseen kivinavettaan. Navettaan on kerät-ty lähinnä vanhojen puuvartisten kirveitten ja vasaroitten kokoel-maa, joka on kasvanut jo lähes seitsemäänsataan kappaleeseen. Sukutilamuseossa on kaikkiaan lähes neljätuhatta tallennetta, jota ovat pääosin tilan omia jo vähin-täänkin ikäkuluja käyttöesineitä ja alkuperäistä kirjallista materiaalia. Esineitä kertyy kaiken aikaa lisää etenkin laatimieni perinnejulkai-sujen muodossa, julkaisuja on jo yli kolmenkymmenen. Vuonna 2008 ensimmäisen kerran jul-kaistussa Suukopua -murresana-kirjassani on nyt yli neljätuhatta ikaalilaisittain murrettua menneen ajan sanuetta ja lisää tulee ”ku rämpsämämmiä”. Näin ollen mu-seo elää, ”museum vivere”.

Kauniiksi lopuksi toivon, että Ala-Soinin Sukutilamuseon vaati-maton ja hiljaisesti oloaan sätei-levä esineistö täydentää sopivasti paikallista kulttuuriantia. Kylä ja talo, joka ei tunne historiaansa, on kuin muistinsa menettänyt mies maailmanrannan rantakivillä.

Seppo Ala-Soini Ala-Soinin isäntä

Ala-Soinin vanha kanta-, suku- ja perintötila sijaitsee historiallisessa Ylisessä-Satakunnassa Ikaalisten pitäjän Kilvakkalan maarekisteriky-lässä. Kylässä on jo rautakaudella ollut 12 kantatilaa, joista Soini oli rekisterinumeroltaan No 3 ja myöhemmin No 5. Talot olivat sijoittuneet ensin sarkajaon aikaan nauhakyläksi Kyrösjärven rantatöyräälle ns. Vanhaankylään, josta ne isonjaon yhteydessä 1700-luvun lopulla siirrettiin ylemmäksi Kilavakkalanharjulle. Isojaon täydennyksessä eli ns. uusjaossa osa kylän taloista siirrettiin laajemmalle kyläalueelle peltojen uudelleenjärjestelyn yhteydessä. Talot, joissa oli kivinavetot, jäivät entisille paikoilleen.

Muistinvaraisesti 1960–70-luvulla piirretty asemakartta Kilvakkalan kylästä ennen uusjakoa 1920-luvun alussa. Piirtäjä Seppo Ala-Soinin täti Fanny Ala-Soini (s. 1901)

Matti Heikkilä

3131

Seppo Ala-Soini Ala-Soinin isäntä

Pirkanmaan kulttuuriympäris-töpalkinto jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Palkinnon sai Nokian kaupungin vapaa-aikapalvelujohtaja Kaisa Kirk-ko-Jaakkola. Palkinnon jakaa Pirkanmaan maakuntamuseon Kulttuuriympäristöyksikkö, palkittavan valinnassa tehdään yhteistyötä mm. Pirkanmaan ELY-keskuksen kanssa.

Pirkanmaan maakuntamuseo haluaa kulttuuriympäristöpal-

kinnolla nostaa esiin pirkanmaa-laisen kulttuuriympäristötyön te-koja ja tekijöitä. Parhaimmillaan kulttuuriympäristö ja sen mer-kitykset ovat osa kansalaisten jokapäiväistä elämää, arkeamme ja ympäristöämme rikastava ja identiteettiämme rakentava tekijä. Ammattimaisessa työssä, vapaaehtoistoiminnassa ja niitä yhdistämällä kulttuuriympäristöl-le saadaan huomiota, nostetaan tietoisuuteen korjattavia epä-kohtia tai ylipäänsä herätetään huomiota omaan kulttuuriym-päristöön ja siitä nauttimiseen. Kulttuuriympäristöä voidaan arvostaa, säilyttää ja käyttää hyvin monilla eri tavoilla.

Kulttuuriympäristöpalkinto on ideoitu herättämään myönteistä huomiota kulttuuriympäristöön ja sen parissa toimiviin. Palkin-non antaminen on tunnustus ja kannustus. Ansioituneita kulttuu-

riympäristöaktiiveja on Pirkan-maalla paljon. Palkinto jaetaan jatkossa vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on tuloksekkaas-ti, esimerkillisesti ja pitkäjäntei-sesti toiminut pirkanmaalaisen kulttuuriympäristön hyväksi. Valintakriteerien painotukset tulevat vaihtelemaan eri vuosina, koska toimijoiden lähtökohdat ovat erilaisia ja aktiivisuus moni-muotoista.

Kaisa Kirkko-Jaakkola on toiminut pitkään ja monipuoli-sesti Nokian kulttuuriympäris-tön hyväksi. Nokialle erityisen leiman luovat vesistöt koskineen. Kokemäenjoen vesistön ran-noilla on asuttu, kuljettu, käyty kauppaa ja harjoitettu muita elinkeinoja kivikaudelta lähtien. Nykyisessä ympäristössä näky-vät voimakkaasti Nokianvirran ja Siuron koskien ympärille synty-neen teollisuuden jäljet. Kaisa Kirkko-Jaakkolan pitkäjänteises-sä työssä nokialainen kulttuuri-ympäristö on suunnitelmallisesti ja monipuolisesti yhdistynyt kulttuurin parissa tehtävään pe-rustyöhön. Kaisan aloitteesta No-kialla on säännöllisesti nostettu esille realistisia ja samalla hyvin luontevia kulttuuriympäristön vaalimisen toimintatapoja. No-kialla on toteutettu arkeologisia tutkimuksia esimerkiksi Nokian kartanon ja kappelin alueella, tehty useita arkeologisia inven-

tointeja, laadittu Pirkanmaan ensimmäinen kulttuuriympäris-töohjelma ja tarjottu koululaisille erikoiskursseja heidän lähiym-päristönsä kulttuurisista kerros-tumista. Kulttuuriympäristöpal-kinnon saaminen vaatii erityistä panostusta ja tarmoa yhteisen ympäristön vaalimiseen. Kaisan toiminta on erinomainen osoitus siitä, että tällainen toimintatapa on mahdollinen ja tuloksekas myös osana kaupungin viranhal-tijan työtehtäviä.

Palkinto on uniikki valoku-vateos palkinnon saajan työ-kenttään kuuluvasta aiheesta. Ensimmäinen kulttuuriympäris-töpalkinto on valokuvaaja Reetta Tervakankaan kuva Siuronkosken voimalaitoksen alueelta.

Kulttuuriympäristöpalkinto Kaisa Kirkko-Jaakkolalle

Miinu MäkeläKirjoittaja on tutkija Pirkanmaan

maakuntamuseossa

Pirkanmaan kulttuuriympäristöpalkinnon saaja Kaisa Kirkko-Jaakkola puhuu palkin-non julkistamistilaisuudessa. Palkintoteosta pitelee vt. museotoimenjohtaja Tuija-Liisa Soininen.

Reetta Tervakangas

32

Saavuttuaan Kuopiosta Tampereelle Långhjelm teki

anomuksen, että tontin ja kosken rannan välinen kaavoittamaton, vapaa maa annettaisiin hänelle ”ikuisiksi ajoiksi” lääkekasvien viljelytarkoituksiin. Apteekkari sai koko koskenrannan puutarhak-seen sillä perusteella, että hän viljelisi siellä tärkeitä lääkekasve-ja ’Kemiallis Farmaseuttista La-boratoriota’’ varten. Vuonna 1802 tonttia laajennettiin itään aina Tammerkosken rantaan saakka. Långhjelmin ja hänen poikansa aloittamaa apteekkitoimintaa kaupungissa jatkoi vuodesta 1820 alkaen apteekkari Anders Vilhelm Tennberg. Apteekin lisäksi hän sai haltuunsa tontin ja siihen liitetyn laajan, lääkekas-veille tarkoitetun ranta-alueen. Apteekkarin kasvimaiden osal-ta noudatettiin puistossa ajan kaupunkikaavoituksen ihannetta, alueen jakoa selkeisiin ruutuihin. Ilmeisesti jo 1800-luvun alkupuo-lella apteekkari Tennberg avasi tontillaan sijainneen kasvimaan ja puutarhan kaakkoisosan kau-punkilaisten käyttöön julkiseksi puistoksi. Vanhan kirjastotalon ympäristössä sijainnut viheralue muodosti yhdessä Vanhan kirkon tontille vuonna 1835 istutettujen vaahteroiden kanssa Tampereen

Kalle LuotoKirjoittaja on Pirkanmaan maakunta-

museossa toiminut arkeologi

ensimmäisen puiston.Apteekkareiden Långhjelm ja

Tennberg rakennukset keskittyivät tontin alkuperäisen rajauksen mu-kaisesti Kirkkokadun puoleiseen päähän. Apteekkarin tontin kaksi-kerroksiset rakennukset yhdessä kirkon ja vastapäisen värjäri-raatimies Liljelundin rakennusten kanssa muodostivat kaupungin edustavimman katujulkisivun. Apteekkarin rakennusten pohjois-puolella oli lisäksi C.L. Engelin suunnittelema paperitehtaan johtajan asuinrakennus. Puutar-hakadun puolelle apteekkarin tonttia pystytettiin rakennuksia. Alueella sijaitsi apteekkarilta ni-mensä saanut ”Temperi”-niminen rakennus ja sen jatkeena oleva lämmitettävä kasvihuone, joka oli myöhemmin varastokäytössä.

Apteekin oikeudet ja puutar-ha siirtyivät vuonna 1858 G. A. Serlachiuselle, joka sittemmin tuli tunnetuksi suomalaisen puunja-lostusteollisuuden pioneerina. Kaupungin kasvaessa ja kehit-tyessä ensimmäiselle apteekka-rille myönnetty tontin laajennus lääkekasvien viljelyn vuoksi, alkoi menettää merkitystä. Hiljalleen osa apteekkarin puutarhasta muuttui 1800-luvun kuluessa osaksi Frenckellin tehdasaluet-ta. Tontin teollinen käyttö lähti

liikkeelle Tammerkosken rannasta apteekkari Tennbergin 1840-lu-vulla perustamasta pienestä pellavaöljypuristamosta. Peri-kunnan hallinnassa mylly pyöri aina vuoteen 1873 saakka, jolloin paperitehdas osti laitoksen. Puu-tarhan muuttuminen teollisuus-alueeksi liittyy paperin kysynnän ja tuotantomäärien kasvuun, jonka seurauksena Frenckellin teollisuusalue laajeni kosken län-sirannan tuntumassa kohti etelää. Frenckellin tehtaan toiminta jatkui vuoteen 1928 saakka. Seuraavana vuonna tehdasalue siirtyi kaupun-gin omistukseen.

Teollisesta perinnöstä on puistoalueella säilynyt maamerk-kinä pidettävä Frenckellin pape-ritehtaan kahdeksankulmainen savupiippu ja lehtienlukusalina toimiva entinen lämpökeskus eli pannuhuone. Piippu on säilynyt osana puistoa muistuttamassa alueen teollisesta menneisyy-destä, vaikka sellutehdas, johon se aikanaan kuului, on kadonnut Tammerkosken rannasta jo aikaa sitten. Yksinäisessä, puistossa seisovassa piipussa voidaan näh-dä 1900-luvun aikana tapahtunut kehitys, jonka tuloksena teollisuus alkoi etsiä toiminnalleen sopivam-pia tuotantoalueita kaupungin keskustan ulkopuolelta. Puistossa on säilynyt myös muita tehtaa-seen kuuluneita jäännöksiä, mutta ainakin toistaiseksi ne sijaitsevat näkymättömissä nurmen alapuo-lella maanalaisissa kerrostumissa. Paperitehtaan rakennuskantaa on purettu huomattavasti vuoden 1929 jälkeen, erityisesti tehdasalu-een etelä- ja länsiosasta. Kehi-

Kirjastonpuisto on osa Tampereen vanhinta kaupunkihistoriallista ydin-tä. Historiansa aikana Tammerkosken länsiranta on muuttunut useaan otteeseen kun vanhoja rakennuksia on purettu ja uusia rakennettu. Kaupungin perustamisen jälkeen, 1800-luvun alkupuolella, oli nykyisen Kirjastonpuiston paikalla kirkkopuisto ja apteekkarin hyötypuutarha. Puutarha sai alkunsa 1700-luvun lopussa, kun apteekkari Johan Henrik Långhjelm sai haltuunsa tontin numero 2 nykyisen Vanhan kirkon itäpuolelta.

Apteekkarin puutarhassaApteekkarin puutarhassa

33

Villa Varala nykyasussaan.

Tammerkoski-lehdessä (1938/1) perustellaan näkökantaa mm. seuraavalla tavalla: ”Tampere ny-kyisessä kehitysvaiheessaan on siinä määrin oma itsensä, oma aineellisen ja henkisen kulttuu-rin luoma, ettei sen vertaamista johonkin toiseen meille vieraa-seen kaupunkiin voida pitää enää asiallisena”. Kuitenkin teollisuus lyö vielä nykyäänkin voimakkaan leimansa mielikuviin nykypäivän Tampereesta, mikä tuli ilmi myös puistossa tehtyjen maastotöiden aikana. Todennäköisesti Kirjas-tonpuiston tutkimushanke oli tärkeä kaikille siihen osallistuneil-le tahoille, tamperelaisille sekä teolliselle menneisyydelle ja sen ymmärtämiselle. Kirjastonpuiston historia ”ikuisena” apteekkarin puutarhana sekä sen pinnanalle kätkeytyvä teollinen perintö ovat molemmat tärkeitä osia Tampe-reen kaupungin ja Kirjastonpuis-ton menneisyyttä.

Ote Tampereen asemakartasta vuodelta 1882. Keskustori eli Kauppatori vasemmal-la alhaalla ja Tammerkoski oikealla. Kirk-koon liittynyt puisto on laajentunut rantaan saakka ja apteekkarin tontin Puutarhaka-dun varrella olevat osat ovat rakennettuja. Paperitehtaan uudet tehdasrakennukset ovat jo valmistuneet Tammerkosken rannalle.

tyksen seurauksena Frenckellin vanhan tehtaan ja kaupungin yhdistävät alueet ovat muutet-tu puistoksi ja parkkipaikoiksi. Kirjastotalon valmistuttua vuonna 1926 silloisen teollisuusalueen kupeeseen Vanhan kirkon puisto uudistettiin ja se nimettiin Kirjas-tonpuistoksi. Tehtaan toiminnan päätyttyä Kirjastonpuiston ranta uudistettiin 1930-luvulla. Purku-, peitto- ja puistotöiden seuraukse-na Frenckellin tehtaan asema on muuttunut huomattavasti suhtees-sa sitä ympäröivään kaupunkira-kenteeseen.

Kirjastonpuiston arkeologisen tutkimusprojektin alkoi vuonna 2008 lyhyellä tutkimuksella, jonka perusteella heräsi epäilys, että puiston maanalaisissa kerrostu-missa olisi säilynyt merkittäviä kerrostumia. Teollisuushistorialli-sesti tärkeiksi miellettyjä kohteita ja alueita paljastui seuraavien kesien tutkimusten yhteydessä useita. Kesän 2010 koetutkimus- ja do-kumentointitöissä kaivettiin esiin kadonneen teollisuuspihan jään-nökset, jotka kirvoittivat kaupun-kilaisten mielipiteitä niin tutki-mushankkeen puolesta kuin sitä vastaan ja ajoittain paikalla olleista arkeologeista tuntuikin siltä, että käynnissä oli performanssi Tampe-reen historiasta, jossa tärkeää osaa näytteli töiden yhteydessä hiljalleen paljastuva teollisuusperinnöstä kertova jäännös. Tutkimusten yhte-ydessä tulikin selkeästi esiin, kuinka arkeologisiin kohteisiin, siis myös puistoalueella sijaitseviin teollisuus-historiallisiin kohteisiin, voi sisältyä potentiaalisen tiedon lisäksi symbo-li-, identiteetti- ja nähtävyysmerki-

tyksiä. Kaivauksen aikana yleisöstä tehtyjen havaintojen perusteella Tampereen ja Tammerkosken teollisuusmaiseman osana Frenck-ellin tehtaalla ja sen maanalaisilla jäännöksillä on mitä suurimmassa määrin edellä mainittuja arvoja, vaikka niistä kaikki eivät olekaan joka päivä näkyvissä.

Tampereen teollinen perintö on myös osa kaupunkilaisten identiteettiä. Tammerkoski tun-netaan yhtenä Suomen kansal-lismaisemista ja Hämeensillalta avautuva näkymä on useiden suomalaisten tuntema kuva Tampereesta. Tunnetuin ja vanhin Suomen kaupunkien iskulauseista lienee Tampereen nimitys ”Suo-men Manchester” tai ”Manse”, jolla tarkoitetaan kaupunkimme merkitystä Suomen teollisuuden keskuspaikkana. Lempinimi on ollut tunnettu jo pitkään, sillä jo 1930-luvulla epäiltiin lausetta jo aikansa eläneeksi. Muun muassa

34

Suomeen halutaan siis taaja-mia väljän hajarakentamisen

sijaan. Historialliset kylämme ja kaupunkimme ovat muutos-ten kourissa tulevina vuosina. Kuntien välille syntyy kilpailua, jossa ei riitä, että yhdyskuntara-kenne on ekologisesti kestävä ja toimiva. Tarvitaan myös vetovoi-maa. Onkin tarpeen miettiä mistä taajamien ja kaupunkikeskustojen vetovoima syntyy ja voiko histo-ria olla yksi vetovoimaisuuden rakennusaine. Muutos, vetovoima ja karismaSuomen kuntakartta on muu-toksessa. Kestävän kehityksen periaatteet johtavat eheyttämään yhdyskuntarakennetta ja raken-tamaan tiiviimmin ja kaupunki-maisemmin. Myös Tampereen kaupunkiseutu, yksi maamme merkittävimmistä kasvualueista, on muutoksessa. Kaupunki-seudun rakennemallin mukaan Tampereella ja lähikunnissa asuu vuonna 2030 435 000 asukasta eli 90 000 enemmän kuin nyt. Asukkaat ohjataan Tampereen lisäksi erityisesti kunta- ja alue-keskuksiin Kangasalle, Ylöjärvelle, Vesilahdelle, Nokialle, Orivedelle, Lempäälään ja Pirkkalaan. Näissä pikkukunnissa keskustamuutokset tulevat olemaan suuria ja siihen varautuminen on jo aloitettu me-neillään olevissa lukuisissa kes-kustojen osayleiskaavahankkeis-sa. Keskustat tulevat kilpailemaan

Metropoleista maaseututaajamiin

asukkaista ja kilpailussa yhtenä keinona on houkutella asukkaita erilaisin vetovoimatekijöin. Pal-velut ja terveellinen, hyvä elin-ympäristö ovat itsestään selviä houkuttimia, mutta mistä muusta paikkojen ja paikkakuntien veto-voima syntyy? Voiko joku paikka olla toista puoleensavetävämpi? Voiko paikoilla siis olla karismaa?

Karismaattisuus liitetään yleensä ihmisiin, mutta käsitettä voi laajentaa lisäksi koskemaan myös ympäristöä kuten arkkitehti Panu Lehtovuori tekee puhues-saan rakennusten karismasta. Hänen mukaansa karisma syntyy kun historiallinen rakennus ja luova toiminta kohtaavat. Leh-tovuoren ajatukset innoittavat

pohtimaan voiko myös paikoille syntyä karisma samalla tavoin. Maailman metropolit ovat esimerkkejä karismaattisista pai-koista ja tunnettuja yli maiden ja maanosien rajojen. Kaikki meistä tietävät jotakin Los Angelesista, mutta kuinka moni pirkanmaa-lainen tuntee Kurun? Kesällä 2011 tekemäni tutkimusretket valtameren taakse Kaliforniaan ja aivan toisaalle Itä-Suomeen herättivät pohtimaan paikkojen vetovoimaa kulttuuriympäristön ja kulttuurihistoriallisten ominai-suuksien näkökulmasta.

Los AngelesEspanjalaisten vuonna 1771 perustama Los Angeles liitet-tiin osaksi Yhdysvaltoja vuonna 1848. Keskeisimmät kaupungin kasvun ja kukoistuksen syyt liitty-vät luonnonvaroihin: alueelta löydettiin kullan lisäksi öljyä ja

Hannele Kuitunen

Maakuntamuseon rakennustutkija

Los Angelesin Venice Beach on tunnettu boheemista ilmapiiristään ja rantakadun mielenkiintoisesta arkkitehtuurista.

Eheyttämistä voidaan pitää yhdyskuntasuunnittelun yhtenä 2000-lu-vun keskeisimmistä trendeistä. Sillä tarkoitetaan yleensä yhdyskun-tarakenteen tiivistämistä ekologisten syiden, esimerkiksi liikenteen aiheuttaman energiankulutuksen ja päästöjen pienentämisen vuoksi.

Han

nele K

uitu

nen

3535

Metropoleista maaseututaajamiin

tyvän äärettömiin. Osa-alueiden, kaupunkien, keskustat erottuvat toisistaan selvästi. Santa Moni-cassa rantaelämä, Hollywoodissa glamour, Los Angelesin keskus-tassa toimistopilvenpiirtäjät tai Chinatownissa vilkas katuelämä tekevät paikoista itsensä näköi-siä ja erilaisia kuin muut paikat. Niin sanottua wau-arkkitehtuuria on käytetty luomassa paikoille erityisluonnetta ja kiintopisteitä, vaikka todellisuudessa Los An-gelesin erityisyys syntyy aivan muista tekijöistä kuin kulttuu-rimonumenttien näyttävästä arkkitehtuurista. Frank Gehryn työpöydällä syntynyt, Down Townin ytimessä, pilvenpiirtäjien merkkaaman bisneskeskustan reunalla sijaitseva Walt Disneyn konserttitalo on nähtävyys. Tyh-jän oloisena, mutta tyylikkäänä seisova konserttitalo ei kuiten-kaan voita kokemusta, jonka kult-tuurien, ihmisten ja elämän koko kirjo synnyttää esimerkiksi Venice Beachin rantakadulla. Tämä on helppo ymmärtää kun muistaa, että tällä kaupunkialueella asuu 140:n eri kansallisuuden edusta-jia, jotka puhuvat yli 220 eri kiel-tä. Los Angeles hehkuu karismaa vaikka sen historia ei kovin pit-källe menneisyyteen ulotukaan. Miksi se siis on niin vetovoimai-nen ja karismaattinen? Paikkojen

erityisyys ja vahva identiteetti yhdistettynä kulttuuriseen rikkau-teen ovat varmasti merkittävin syy karismaattisen Los Angelesin syntymiseen. On aivan ilmeistä, että kaupunkilaiset tarvitsevat myös keskustoja kohdatakseen toisiaan ja saadakseen aikaan luovaa toimintaa.

MikkeliMikkeli on Etelä-Savon maakun-nan keskus, vuonna 1838 läänin hallinnolliseksi pääkaupungiksi perustettu pikkukaupunki, joka oli aikanaan tunnettu myös monipuolisesta teollisuudestaan. Kaupunki uinahti rakennemuu-toksen myötä hiljaisten taantu-vien kaupunkien sarjaan kunnes 2000-luvulla rohkeni ottaa aske-leen kohti uutta, asukaslähtöistä ja luovaa kehityssuuntaa. Yhtenä toimenpiteenä käynnistettiin keskustan kehittämisprojekti, joka monelta osin koski valtakun-nallisesti arvokkaaksi määriteltyä kaupungin hallitustoria ympä-ristöineen. Torin alle rakennet-tiin parkkihalli ja vanhat Martti Välikankaan linja-autoasema vuodelta 1934 sekä siihen liitty-vät Arne Ekmanin vuonna 1930 suunnittelemat porttirakennukset sidottiin osaksi kävelykeskustaa. Mikkelin keskustarakentamisen pohjana on ollut intendentin-konttorin arkkitehti C.L. Engelin kaava vuodelta 1837. Engelin kaupunkikeskusta ja sen kaupun-kitilallinen ja -kuvallinen akseli kirkkopuiston ja kaupungintalon välillä hävisi uuden kauppakes-kuksen lasisen laajennusosan alle. Historialliset kaupunkitilan

Arkkitehti Frank Gehryn suunnitteleman Walt Disney- konserttitalon sisäpihan kaarevat muodot yhdistettynä harkit-tuihin viheristutuksiin tekevät pihasta oivan paikan rauhoittua suurkaupungin melskeessä.

kaupunkiin rakennettiin mittava vesihuoltojärjestelmä. Eloku-va- ja ilmailuteollisuus asettui kaupunkiin 1920-luvulla. Los Angeles koostuu osa-alueista, itsenäisistä hallinnollisista kau-pungeista, joita jättiläismäinen, mutta toimiva moottoritieverkos-to yhdistää. Jokainen kaupunki omaa oman, vahvan identiteet-tinsä osana suur-Los Angelesin kaupunkialuetta. Tämä Pirkan-maan kokoinen metropolialue on kulttuurien sulatusuuni, espanja-lais- ja meksikolaisvaikutteinen matalien kaupunkikortteleiden ja leveiden katujen muodostama urbaani verkko, joka tuntuu levit-

Han

nele K

uitu

nen

36

elementit alistettiin uudisrakenta-miselle ja ennen kaikille avoimes-ta aukiosta tuli osa kaupallista tilaa. Suunnitelman aiheuttamaa muutosta perusteltiin sillä, että lasiseinien läpi voi edelleen nähdä tämän arvokkaan kaupun-kitilallisen yhteyden. Mutta voiko oikeasti? Niin tai näin; yleisestä arvostuksesta hanketta kohtaan kertoo kuitenkin valtakunnallisen Elävä Keskusta ry:n tänä vuonna Mikkelille myöntämä Vuoden paras keskusta -palkinto.

Keskustamuutos huipentui kun kävelykadulle tuotiin rivi pal-muja kesällä 2011. Palmut herätti-vät vilkasta keskustelua. Keskus-telu yhdisti kaupunkilaisia, aktivoi heitä ottamaan kantaa ja ylipään-sä havainnoimaan ympäristöään. Palmuja kauhisteltiin ja ihastel-tiin. Sekö olikin lopulta tarkoitus? Ei kai kukaan oikeasti kuvitellut, että suomalainen pikkukaupun-ki on kesällä viihtyisämpi kun siellä on palmuja kadun varres-sa? Keskustan kehittäminen toi mikkeliläiset keskustaan. Käve-lykatu näyttää trendikkäältä ja nuorekkaalta ja ihmiset tapaavat sen terasseilla toisiaan. Vain torin reunalla lääninhallituksen talon edustalla seisova Mannerheimin patsas muistuttaa 1970-luvun pikkukaupungista, paikasta, jossa kukaan ei kohdannut ketään, ainakaan trendikkäästi. Ainoa paikka tavata muita oli istuskella torin graniittisen kiviaidan päällä. Sen saattoi tehdä vapaasti eikä tarvinnut ostaa mitään. Jollakin tavalla tuo muistikuva tuntuu nyt hyvältä. Tarvitsemme keskustoi-hin siis myös ei-kaupallista tilaa.

TampereTampere sijoittuu jonnekin Los Angelesin ja Mikkelin välimaas-toon. Tampere on tarpeeksi iso ollakseen kaupunki ja pieni ollak-seen olematta metropoli. Kau-pungin historiallisessa ytimessä sijaitsevan Kirjastonpuiston kunnostuksen yhteydessä käytiin tiukkaa keskustelua maan alta löytyneen Frenckellin tehtaanpi-han kenttäkiveyksen kohtalosta. Kiveys määriteltiin muinaisjään-nökseksi, joka luonnollisesti tuli suurelta osin säilyttää. Suunnit-telijat eivät kuitenkaan pitäneet mahdollisena kiveyksen jättä-mistä näkyviin. Kiveystä pidet-tiin epäsiistinä eikä sen katsottu sopivan geometrisen viimeistel-

lyn puistoarkkitehtuurin ideaan. Aika ei tainnut olla vielä kypsä uskaltaa suhtautua luovasti ja rohkeasti historiaan? Mielen-kiintoisen vertailukohdan edellä kuvatulle hankkeelle synnytti Tammerkosken tyhjentäminen vedestä loppukesästä 2011. Kau-punkilaiset laskeutuivat kuiva-tun uoman pohjalle ihailemaan normaalisti ulottumattomissam-me olevaa kaupunkitilaa. Vesi peittää normaalisti alleen mo-nenlaisia patojen, vesirännien ja silta- sekä pengerrakenteiden jäänteitä. Kosken pohjalla on konkreettisesti pohjaan kirjoitet-tuna pala Tampereen historiaa. Radan päälle tavoitellaan nimek-kään arkkitehdin suunnitelmien

Tammerkosken pohjalta Takon edustalta löytyi ilmeisesti patorakenteisiin liittyneen rakennuksen pohja.

Palmut, taidokkaasti korjatut porttiraken-nukset torin reunalla sekä kesäterassit ovat Mikkelin keskustan kehittämishank-keiden tulosta. Työmaan metalliaidat kerto-vat meneillään olevasta Sokos-tavaratalon laajentamisesta kesällä 2011.

Han

nele K

uitu

nen

Han

nele K

uitu

nen

37

Näyteikkuna paljastaa kuinka Ruoveden keskustassa perinteinen ja moderni arkki-tehtuuri kohtaavat kyläraitilla.

siivittämänä rypästä wau -arkki-tehtuuria, mutta epäilys herää, että kosken pohjalla kävely pohjasta paljastuvia aarteita yhdessä muiden kaupunkilais-ten kanssa tutkien olisi kuiten-kin ollut suurempi elämys kuin mikään muodikas tornitalo tulee olemaan. Haluamme siis lisää kuivattuja koskenpohjia; muiden kanssa jaettuja paikkakokemuk-sia yhteisen historiamme äärellä.

MaaseututaajamatOn helppoa määritellä vanhim-pien kaupunkiemme keskustojen historiasta kumpuavia vetovoi-matekijöitä, mutta entäpä kun kyse on vaikkapa Kurusta tai Parkanosta? Tiivistäminen ja keskusten välinen kilpailu koskee myös maaseutujen taajamia ja pikkukaupunkeja, entisiä kirkon-kyliämme. Arkipäivän arkista ympäristöä on syytä tutkia myös historiallisten kaupunkien ulko-puolella. Maaseututaajamista kasvaa kuntiensa ja myöhemmin kuntaliitosten jälkeen osa-aluei-densa keskuksia, paikkoja, joihin asiointi suuntautuu ja jossa ihmiset kohtaavat. Sotien jälkei-sen modernisaation runtelemat perinteiset kirkonkylämiljööt ovat vakiinnuttaneet paikkansa suomalaisten kulttuuriympäris-töjen kuvastossa. Leveät kadut, asfaltoidut parkkikentät ja pellon reunalle viskatut betonikerros-talot tuntuvat kuuluvan maise-maan. On tarpeen pohtia miten näitä alueita pitäisi kehittää ja miten tiivistäminen sopii väljästi rakennettuihin toisen maailman-sodan jälkeisiin, autokaupunki-

ajattelun innoittamina syntynei-siin ympäristöihin. Autokaupunki Los Angeles on mielenkiintoi-nen, mutta sama idea suodatet-tuna suomalaisiin olosuhteisiin ei tunnu ollenkaan samalta. Maaseudun taajamat ovat kuva maamme modernisoitumisesta, kasvusta ja tulevaisuudenuskos-ta ja siten niihin liittyy yhtä lailla kulttuurihistoriallisia arvoja kuin vaikkapa historiallisiin maakirja-kyliimmekin tai kaupunkeihim-me.

Miten karismaattisuutta luodaanJotta alussa mainitut karis-maattisuuden rakennusaineet: luovuus ja rakennetun ympä-ristön historia kohtaisivat, tulee ympäristön erityisyyttä ymmär-tää. Arkkitehtuurin historian professori Olli-Paavo Koponen tutki väitöskirjassaan ”Täyden-nysrakentaminen. Arkkitehtuuri, historia ja paikan erityisyys” täy-dennysrakentamisen historiaa ja määritteli uusia täydennysraken-tamisen suunnitteluperusteita. Koponen esitti yhtenä metodina paikan luennan. Luenta on Kopo-sen mukaan menetelmä, jolla pyritään tavoittamaan paikka-kunnan identiteettiin ja arvoihin keskeisesti vaikuttavia tekijöitä, niin tietoja kuin konkreettisia fyy-sisen ympäristön ominaisuuk-siakin. Luentaa seuraa tulkinta, jossa luennassa tunnistettujen nykyisten arvojen, ongelmien ja tarpeiden keskinäiset suhteet analysoidaan. Sen yhteydessä pohditaan olemassa olevan ympäristön arvoja, säilyttämis-tarvetta ja kehittämistä. Koponen

painottaa paikkojen erityisyyttä suurten tarinoiden ja hierarkkis-ten ajatusrakennelmien sijaan. Hän katsoo, että katse tulee suunnata suurista järjestelmistä pienempään mittakaavaan ja lähemmäs ihmisen kokemus-maailmaa. Luemme siis paikan mikrohistoriaa. Koposen mukaan pelkästään rakennuksia suoje-lemalla ei synny hyvää ja ker-roksellista kaupunkiympäristöä vaan on luotava prosessi, jossa paikallinen väestö itse sitoutuu työstämään ja aktiivisesti säilyt-tämään sekä kehittämään omaa ympäristöään. Historiallisen ympäristön tulee muuttua osaksi ihmisten arkipäivän elämää ja kulttuuria.

Tätä kirjoittaessa tamperelai-set ovat palanneet pitkän talven jälkeen kaupungin kaduille. Mu-siikki siivittää elämää Hämeenka-dulla ja kevätvalo leikkaa pölyis-tä maisemaa. On helppo yhtyä Koposen ajatuksiin ja todeta, että ympäristön fyysiset piir-teet ovat kehys ja raami, olevat rakennukset vallitseva olosuhde ja tilanne, johon ihmiset tuovat sisällön ja toiminnan. On tärkeää varjella ympäristön historiallisia piirteitä, mutta samalla rakentaa tilaa, jossa kaupunkilaiset voivat toimia luovasti ja kohdata toisi-aan sattumanvaraisesti, ilman taloudellisia velvoitteita. Niin saamme aikaan karismaattisen keskustan.

Han

nele K

uitu

nen

38

”Tuo mökki oli kotinani koko nuoren-miehen aikani. Saavuin sinne uutuuden täsmällinen ylioppilaslakki päässäni eräänä kesäkuun iltana 1908 koivikon ollessa vehmaimmillaan ja tuhan-sien ruohojen kukkiessa mökkien vaiheilla.” (F. E. Sillanpää: Töllinmäki)

Tutustuin ensimmäisen ker-ran Töllinmäen puutarhaan

kesällä 2001. Tuolloin oli Hä-meenkyrössä Kansallismaiseman hoitohanke, jossa työskentelin ja olin saanut tehtäväkseni laatia Töllinmäkeen hoitosuunnitelman.

Kauniisti kukkivat juhannus-ruusut harmaata hirsiseinää vasten, ajaton pysähtynyt tunnel-ma, sammaloitunut kaivo puiden katveessa ja siellä täällä joitakin perennaistutuksia pienehkössä pistoaidalla aidatussa pihassa. Mitä tälle pitäisi tehdä ja miten hoitaa? Kaikkihan oli kunnossa. No hoitosuunnitelma oli laaditta-va, joten ryhdyin toimeen.

F. E. Sillanpään nuoruuden-koti, Hämeenkyrön Heinijärven kylässä sijaitseva Töllinmäki on toiminut museona vuodesta 1978 lähtien. F. E. Sillanpään seura osti sen vuonna 1976 ja vastaa edelleen paikan hoidosta. Mu-seo on auki kesäisin vierailijoille. Sillanpään vanhemmat Miina ja Pransu asuivat Töllinmäessä vuosina 1907–1920 ja F. E. Sillan-pää palasi sinne vanhempiensa luokse vuonna 1913 sen jälkeen kun hän oli keskeyttänyt opinton-sa Helsingissä. Siellä hän myös kirjoitti esikoisromaaninsa Elämä ja aurinko.

Mitä tuosta lähes sadan vuo-den takaisesta ajasta oli jäänyt jäljelle nykyiseen pihapiiriin? Sitä lähdin selvittämään. Kuvia ei tuolta ajalta ollut käytettävissä, mutta kirjallisia lähteitä sitäkin enemmän. Sillanpäähän oli opiskellut kasvitiedettä jonkin aikaa ja oli muutenkin kiinnos-tunut luonnonkuvailusta. Hänen teoksistaan löytyy lajitarkkoja kuvauksia aikakauden pihoista ja kasveista myös Töllinmäestä. Sillanpään vanhempien saapu-essa paikalle ei ollut oikeata puu-tarhaa vaan karjan hamuamaa pihamaata. Sillanpään äiti oli kiinnostunut puutarhanhoidosta ja vähitellen syntyi pihapiiriin oikea puutarha koristekasvei-neen, -puineen ja -pensaineen.

Selvitin puutarhan kasvilajis-toa ja sen alkuperää. Pieni, ensi-vaikutelmaltaan hillitty puutarha kätkikin sisälleen melkoisen kasviaarteiston. Hyöty- ja koriste-pensaita sekä luonnonvaraisiakin puuvartisia lajeja, jotka kuiten-kin lienee tuotu varta vasten pihaan kasvamaan kuten kiven kupeessa viihtyvä lehtokuusama. Monivuotisia koristekasveja sekä koristekasvien tapaan käytetty-jä luonnonlajeja löytyi noin 40 eri lajia. Puuvartisia kasveja oli parisenkymmentä eri lajia luon-nonvaraiset lajit mukaan lukien. Pihanurmea oli niitetty viikat-teella ja siinä viihtyi hyvä joukko niittykasveja.

Kyselyjen avulla selvitin kas-vien alkuperää. Onneksi pihan hoitoon perehtyneet yhdistyksen jäsenet olivat tavoitettavissa ja kertoivat pihan vaiheista. Joi-

takin kasveja oli tuotu pihaan myöhemmin ja istutettu kukka-penkkeihin ja kasvimaahan. Val-taosa pihan lajeista oli kuitenkin ilmeisen vanhaa alkuperää ja ne olivatkin villiintyneet ja levin-neet pihapiiriin mm. harjanei-likka, varsankello, lehtoakileija, puistolemmikki, mukulaleinikki, komealupiini, varjolilja. Monia lajeja oli vastaavasti vain muuta-mia yksilöitä kuten kevätesikko, lehtosinilatva, lehtoukonhattu, tarhaukonhattu, illakko, syysas-teri, komeakärsämö. Löytyipä pihasta muutamia erikoisuuksia kuten tämän kasvupaikan mu-kaan nimetyt taatankurjenmiekka ja taatanpihlaja. Pihasta löytyy myös ilmeisesti paikkakunnalla samaan aikaan vaikuttaneen innokkaan kasviharrastajan Kalle Linnusmäen puutarhasta peräisin olevia erikoisempia lajeja kuten karhunjuuri ja lehtoukonhattu.

Hoitosuunnitelmaan kirjasin ylös että pihan monipuolinen ja runsas kasvilajisto tulee pyrkiä säilyttämään ja erityisesti tulee huolehtia pihan alkuperäisistä lajeista. Uusia lajeja ei pihaan ole tarpeen tuoda. Erikoishuolen-pitoa tarvitsevat ne lajit, joita on vain muutamia yksilöitä. Niitä voi lisätä siemenistä tai rönsyistä kuten komeakärsämön kohdalla sitten tehtiinkin, kun siitä istutet-tiin muutama rönsy kasvimaa-han.

Hoitotyöt kesällä 2011 Kymmenen vuoden jälkeen palasin Töllinmäkeen. Pihan ilme oli huhtikuisena päivänä karun oloinen. Vuorenkilvet olivat val-

Anna Lassila FM Kirjoittaja on perehtynyt museopihojen

ja vanhojen puutarhojen hoitoon

Töllinmäen puutarhan ennallistaminen

39

lanneet varsinaisen kukkapenkin alleen, villiintyneistä kukkamais-ta näkyi vain aavistus, jos niitä osasi etsiä, töllin oven vierei-nen kukkapenkki oli kadonnut kokonaan… Pihaa oli hoidettu talkoilla. Sukupolven vaihdoksen koittaessa ei ilmeisesti ollutkaan niin helppoa löytää hoitotyö-hön sitoutuneita henkilöitä. Nyt pihaa pitäisi kunnostaa, mutta mitä tehdä? Onneksi minulla oli 10 vuotta sitten mahdollisuus perehtyä pihaan perusteellises-ti. Ilman tuota tietoa olisi pihan kunnostaminen ollut nyt paljon vaikeampaa.

Yhdistyksen edustajat eh-dottivat että pihasta tehdään kasvi-inventaario ja niin tehtiin. Verrattuna kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen oli kadok-sissa aika monta lajia. Inventaa-rio tehtiin kesäkuun alkupuolella, minkä jälkeen ilmaantui vielä lajeja, joten tilanne ei lopulta ollut niin huono miltä se aluk-si vaikutti. Kai se oli kuitenkin muistutus siitä että vanhakin piha tarvitsee hoitoa.

Ensimmäinen työ oli raivata

vuorenkilven peittämä kukka-maa, poistamalla suurin osa vuo-renkilvistä. Näin saivat maassa vielä mahdollisesti säilyneet muut kasvit mahdollisuuden tulla esille kesän aikana. Keväällä otin myös rönsyjä ja lisäysmate-riaalia muutamista lajeista kuten mm. harjaneilikasta sekä vuoren-kilven alta löytyneistä taatankur-jenmiekan juurakoista. Ruukutin ne niin, että niistä kesän aikana ehti kasvaa kunnon taimia syk-syn istutuksia varten.

Elokuun lopulla käynnistyi varsinainen kunnostustyö F.S. Sillanpään seuran talkoilla. Pi-hasta poistettiin juurineen pieniä puiden taimia, raivaussahalla ja siimaleikkurilla leikattiin useam-pivuotinen heinäkasvusto ja se haravoitiin tarkasti. Tämän perus-siistimisen jälkeen piha näytti jo huomattavasti paremmalta.

Keväällä raivattuun kuk-kapenkkiin oli kesän aikana ilmaantunut eloa; karhunjuuri, taatankurjenmiekka, jalopähkä-mö ja suopayrtti olivat säilyneet vahvan juurakkonsa avulla vuo-renkilven lehtien peitossa. Pihan

kasvuolosuhteiltaan parhaalla paikalla olevaan kukkapenkkiin siirrettiin lisäksi lajeja pihan puustoisemmalta puolelta. Siellä portin pielessa kasvoi sinnikkääs-ti muutamia yksilöitä eri lajeista, mutta ne olivat vaarassa lopulli-sesti kadota puiden juurakoidan väleihin. Sieltä siirsin penkkiin syysasteria, illakkoa, harjaneilik-kaa, kaikki siis pihan alkuperäisiä lajeja. Iloinen yllätys monen vuoden jälkeen oli se, että kasvi-maahan siirretty koreakärsämö oli lisääntynyt ja levinnyt niin, että sitä voitiin myös jakaa use-ampaan kasvupaikkaan pihassa. Töllin sisäänkäynnin vieressä ollut kukkapenkki perustettiin uu-destaan. Lehtosinilatvaa, lehtoa-kileijaa ja puna-ailakkia siirrettiin muualta pihasta ja kirjoukonhat-tua saatiin Sillanpään toisesta puutarhasta Myllykolusta. Ainoa uupumaan jäävä laji oli siinä aikaisemmin kasvanut tarhau-konhattu. Vanhat omenapuut leikattiin karsimalla kuivia oksia pois. Muitakin koristepensaita leikattiin ja juurelle laitettiin hyvin maatunutta hevosenlanta-

Töllinmäen piha juhannuksena 2001.

Lasse Ho

nkan

en

40

Reetta Tervakan

gas

Pihan sisäänkäynnin luona oleva kukkamaa on todennäköi-sesti pihan alkuperäinen kukkamaa. Se on kuitenkin jäänyt suuriksi kasvaneiden puiden varjoon. Esimerkiksi harjanei-likka on levittäytynyt rönsyineen koko alueelle mutta ei kuki liian kuivassa ja varjoisassa paikassa.

Vanhan kukkamaan alueelta poistettiin aggressiivisesti leviä-viä lajeja; vuohenputkea, voikukkaa, juolavehnää. Pinnalle lisättiin kompostimultaa ja penkin reuna rajattiin. Maata varottiin kääntämästä ja ensi kesä näyttää ilmestyykö siihen vielä joitakin ”hävinneitä” lajeja.

Töllin sisäänkäynnin viereen perustettiin uudelleen siinä aikaisemmin ollut kukkapenkki. Kesän aikana ruukuissa hyvin kasvaneet ja juurtuneet taimet oli helppo istuttaa penkkiin.

Kirjoukonhattu oli kadonnut Töllinmäestä mutta sitä saatiin takaisin Sillanpään toisesta puutarhasta Myllykolusta.

kompostia. Kunnostuksessa tehtiin niitä tavanomaisia

hoitotöitä, joita puutarhassa tehdään yleensä vuosittain, haravointia, puiden vesojen raivausta, kalkitusta, kompostimullan lisäystä, kukkapenkkien kitkemistä jne. Lisäksi erityistä huomiota kiinnitet-tiin siihen, että pihassa vielä olevat lajit voisivat taas lähteä kasvamaan. Villiintyneiltä alueilta kit-kettiin voikukkia, lupiinia, vuohenputkea ja muita aggressiivisesti leviäviä lajeja. Puustoisemmalla alueella olevan vanhan kukkamaan aluetta varot-tiin kuitenkin liikaa kääntämästä niin, että siinä vielä mahdollisesti olevilla taimilla ja siemenillä on vielä mahdollisuus lähteä kasvamaan. Tätä varten aluetta olisi ensi kesänä hyvä kastella ja erityisesti seurata mitä siihen ilmaantuu.

Lähtötilanteesta huolimatta oli piha aherruk-sen jälkeen taas herännyt henkiin. Hoitotyö jatkuu keväällä 2012 ja toivottavasti myös sen jälkeen. Töl-linmäen puutarha on edelleen lajirunsas ja alkupe-räisellä paikallaan säilynyt puutarha, jossa kasvaa useita vanhoja, arvokkaita kasvikantoja puitteiltaan ajanmukaisessa ympäristössä.

An

na Lassila

An

na Lassila

An

na Lassila

An

na Lassila

41

Reetta Tervakan

gas

Sisäänkäynnin vieressä olevan juhannusruusun alusta kitkettiin…

... siihen istutettiin pihassa kasvavia lajeja. Etualalla valkoisena kukkiva koreakärsämö.

Kukkamaa kunnostuksen jälkeen. Siihen on paikalla säilynei-den lajien lisäksi istutettu pihan puustoisemmalta puolelta lajeja kuten illakkoa ja syysasteria, niin että niillä on parem-mat edellytykset säilyä hengissä.

Vuorenkilpi on vallannut koko kukkamaan. Huhtikuu 2011. Kukkamaa raivaamisen jälkeen. Etualalla näkyy maassa säilyneitä taatankurjenmiekan juurakoita. Huhtikuu 2011.

Kukkamaa raivaamista seuraavana syksynä. Kesän aikana siihen on kasvanut ne lajit jotka ovat säilyneet paikalla juurakkonsa avulla mm. suopayrtti ja jalopähkämö.

An

na Lassila

An

na Lassila

An

na Lassila

An

na Lassila

An

na Lassila

An

na Lassila

42

Suomenkielinen nimi Tieteellinen nimi Alkuperä

siperianpihta Abies sibirica Pransun istuttama metsävaahtera Acer platanoides hieskoivu Betula pubescens osa istutettuja pirkkalankoivu Betula pendula f. bircalensis istutettu n. 35 v. sitten siperianhernepensas Caragana arborescens pensaskanukka Cornus alba euroopanlehtikuusi/ siperianlehtikuusi Larix decidua / L. ”Sibirica” Pransun istuttama lehtokuusama Lonicera xylosteum Sillanpään istuttama tarhomenapuu Malus domestica Miina ja Pransu mustaherukka Ribes nigrum Miina ja Pransu punaherukka Ribes rubrum-ryhmä Miina ja Pransu karviainen Ribes uva-crispa Miina ja Pransu juhannusruusu Rosa pimpinellifolia ‘Plena’ taatanpihlaja S. x thuringiaca Sillanpään tuoma terttuselja Sambucus racemosa Miina ja Pransu idänvirpiangervo Spiraea chamaedryfolia pajuangervo Spiraea sp. pihasyreeni Syringa vulgaris koiranheisi Viburnum opulus

Uudet lajit henrinlehtikuusi Larix x marschlinsii istutettu v.2001 jälkeen

Suomenkielinen nimi Tieteellinen nimi Suomenkielinen nimi Tieteellinen nimi

siankärsämö Achillea millefolium särmäkuisma Hypericum maculatumvuohenputki Aegopodium podagraria päivänkakkara Leucanthemum vulgarepoimulehti Alchemills sp. ketunleipä Oxalis acetosellanurmipuntarpää Alopecurus pratensis piharatamo Plantago majorvalkovuokko Anemone nemorosa sananjalka Pteridium aquilinumkarhunputki Angelica sylvestris niittyleinikki Ranunculus acriskoiranputki Anthriscus sylvestris kevätleinikki Ranunculus auricomuspujo Artemisia vulgaris rönsyleinikki Ranunculus repenspeltokanankaali Barbarea vulgaris puna-ailakki Silene dioicakurjenkello Campanula persicifolia mäkitervakko Silene viscariakielo Convallaria majalis kultapiisku Solidago virgaureakivikkoalvejuuri Dryopteris filix -mas voikukka Taraxacum sp.aitovirna Ficia sepium puna-apila Trifolium pratenseahomansikka Fragaria vesca valkoapila Trifolium repensmetsäkurjenpolvi Geranium sylvaticum nokkonen Urtica dioicamaahumala Glechoma hederacea nurmitädyke Veronica chamaedryskeltano Hieracium sp.

Töllinmäen puut ja pensaat sekä niiden alkuperä

Töllinmäen pihaniityn kasveja kesällä 2001

43

TiedotuslehtinenTänä vuonna tulee kuluneeksi kunnioitettavat 32 vuotta Pirkanmaan maakuntamuseon tiedotuslehden ensim-mäisen numeron ilmestymisestä. Museokello -nimen saanut tiedotuslehtinen, oli alkuvaiheessa, neljälle A4-paperille kirjoitettuna ja kopiokoneella monistettu-na, ulkoasultaan perin vaatimaton. Toimittajana toimi museon pitkäaikainen, nykyisin eläkkeellä oleva amanu-enssi Leena Willberg. Ensimmäisessä numerossa (1980) kerrotaan silloisen museotoimenjohtaja Martti Helinin pääkirjoituksen lisäksi muun muassa, että Museovirasto oli myöntänyt Tampereen kaupungin museoille maakun-tamuseon oikeudet saman vuoden tammikuun viimei-senä päivänä.

Mikä kello?Alkuaikojen Museokellossa ainoa kuva oli sen ensim-mäiselle sivulle museokello-sanan viereen sijoitettu piirroskuva kellosta. Kello on sananmukaisesti museo-kello, sillä kyseessä on 1800-luvun lopulla valmistettu, 40 cm korkea, rokokootyylinen pöytäkello. Kello on os-tettu museon kokoelmiin 1910. Se on kirjattu numerolla 586 pääkirjaan, jossa kerrotaan, että tämän ”tyylikkään kullatun kellon” kuva on samaisena vuonna painetussa oppaassa.

Myöhemmässä, vuonna 1937 julkaistussa Julius Ailion kirjoittamassa ja Gabriel Engbergin kuvittamassa Hämeen museon opaskirjassa mainitaan: ”Pöytäkello, pieni ja tyylikäs, kullattu”. Lisäksi kerrotaan pöytäkellon sijoituspaikan olleen museon näyttelyhuoneessa 4, johon on ”asetettu ylempäin säätyjen elämän eri aloja kuvastavia kokoelmia uudelta ajalta”.

Kuka piirsi?Hämeen museon opaslehtisen kirjoittaja Julius Ailio oli muun muassa Hämeen museoseuran (per.1908) perustajajäsen. Mutta kuka oli opaslehtisen kuvittaja Gabriel Engberg? Hän oli koristemaalarina aloittanut taidemaalari ja aikansa keskeinen taide- ja kulttuurielä-män vaikuttaja Tampereella. Engberg oli muun muassa Tampereen Taideyhdistyksen (per. 1898) perustajajäsen ja puheenjohtaja 1926-46, lisäksi hän toimi Hämeen mu-seon museonhoitajana vuodesta 1908 vuoteen 1952.

Lopuksi, lainaten ensimmäisen tiedotuslehtisen alkusanoja: ”Niin kuin kello museossa, toivottavasti tä-mäkin uhkaa aikaa, kestää ja jaksaa” – ja onhan Museo-kello tehnyt kaikkea tätä!

Museokellon historiaa

Martti Helin on poissa

Martti Helin tuli Tampereen kaupungin ensim-mäiseksi museotoimen johtajaksi vuonna

1969. Hän loi modernin keskitetyn toimintamallin museokokonaisuudelle, johon liitettiin aikaisemmin erillään toimineet Hämeen museo, Luonnontieteel-linen museo ja Suomen koulumuseo sekä uudistet-tava Tampereen teknillinen museo ja perustettava Kaupunginmuseo. Toimialue laajeni, kun Tampereen museoista tuli 1980-luvun alussa maakunnallinen keskusmuseo.

Martti Helinillä oli museotoiminnasta uudenlai-nen missio ja visio. Hän ravisteli konservatiivista museomaailmaa suuntaamalla museon huomion kansatieteellisestä ja vanhoillisesta lähestymista-vasta urbaanin kulttuuriin, sen ymmärtämiseen, tal-lentamiseen ja esittämiseen. Hän näki yhteiskunnan laaja-alaiset ilmiöt, joiden esittäminen museossa ei saanut rajoittua vain menneeseen vaan sen tuli avata näköalat tästä päivästä tulevaan.

Helin nosti kokoelmatallennuksen keskiöön uudet aiheet, kuten tavallisen ihmisen elämänpiirin ja suomalaisen nykypäivän. Kokoelmien runsas kar-tuttaminen toi hänelle lisänimen ”Romu”. Teollisuu-den tallentamisessa hän siirsi painopisteen teknii-kasta ja valmistusprosesseista itse tuotteeseen ja työntekijän arkeen. Hänen ansiostaan Tampereen museoiden kokoelmiin tallennettiin ainutkertaiset teolliset kokoelmat.

Martti Helinin jäädessä eläkkeelle vuonna 1990, Tampereen museot oli saavuttanut merkittävän statuksen Suomen museomaailmassa. Martti Helinin luomalle perustalle rakentuvat mm. Amurin työläismuseokorttelin, Vapriikin Kenkämuseon ja Tekstiiliteollisuusmuseon kokoelmaesittelyiltään korkeatasoiset näyttelyt.

Martti Helin oli edelläkävijä ja uudistaja. Tampe-reen museoissa hänet muistetaan mm. tampere-laisen elämänpiirin, kädentaitojen ja teollisuuden tallentajana. Tunnetuksi hän tuli ennenkaikkea pirkanmaalaisen kulttuurin ja identiteetin rakentaja-na ja vaalijana.

Museotoimen johtaja Martti Helin avaa Suomalainen puukko -näyttelyn Hämeen museossa Näsilinnan näyttely-salissa 26.2.1987.

Raija N

urm

i

Kirsi Kaivanto

Ritva Palo-oja

44