myrsky – arjesta ja elämästä

75
Mäkilä Rimpiläinen Toikka

Upload: virvamaria-toikka

Post on 31-Mar-2016

223 views

Category:

Documents


3 download

DESCRIPTION

Myrsky kertoo tarinoita 1980-luvulla syntyneiden arjesta, elämästä, kokemuksista ja kasvukivuista.

TRANSCRIPT

Page 1: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Mäkilä Rimpiläinen Toikka

Page 2: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Tekijät

Päätoimittaja: Virvamaria Toikka

Toimitussihteeri: Elina Rimpiläinen

Art Director ja kuvatoimittaja: Pi Mäkilä

Kirjoittajat: Pi Mäkilä, Pirita Männikkö, Johanna Nykopp, Elina Rimpiläinen, Eveliina Ruokolainen, Virvamaria Toikka

Kuvat ja kuvitus: Pi Mäkilä

Muut kuvaajat: Saana Karhu, Antti Kleemola, Pirita Männikkö, Elina Rimpiläinen, Juho Suomalainen, Virvamaria Toikka

Ulkoasu ja taitto: Pi Mäkilä, Elina Rimpiläinen ja Virvamaria Toikka

© Pi Mäkilä, Elina Rimpiläinen, Virvamaria Toikka, 2011

Page 3: Myrsky – Arjesta ja elämästä

SisällysVirvamaria Toikka: Enemmän, paremmin, nopeammin

Arvot

Virvamaria Toikka: Jos olisin poikaElina Rimpiläinen: Sairaan kaunis maailma

Pi Mäkilä: Leimaa jalkaan

Aika

Elina Rimpiläinen: ElegiaEveliina Ruokolainen: Himoreissaajat

Elina Rimpiläinen: Toisessa todellisuudessa

Arki

Elina Rimpiläinen: Työn tekijätVirvamaria Toikka: Muotia koko elämäEveliina Ruokolainen: Köyhä opiskelijaJohanna Nykopp: Sijoittamisen salatiede

Aikuisuus

Pirita Männikkö: Vailla työtäVirvamaria Toikka: Tähti

Pi Mäkilä: Vakiintuminen on mielentilaPi Mäkilä: Naapurintytöt

Tekijät: Jälkisanat

Page 4: Myrsky – Arjesta ja elämästä

sillä minut on kasvatettu tekemään se. Silti tuntuu, että ajan myötä mikään ei ole muuttunut. Meistä tuli niitä samo-ja lääkäreitä, virkamiehiä ja vääpeleitä kuin aiemmista sukupolvista. Emme ole luuloistamme huolimatta yhtään sen pa-rempaa väkeä.

Vaikka matkustamme edelleen Kanari-ansaarille kuten isovanhempamme, mei-dän elämämme on erilaista kuin heidän. Jos he oppivat kotona säännöstelemään ruokaa ja säästämään rahaa, meidän on kulutettava se vaikka väkisin. Meidän on otettava laina – mielellään kaksi – ja ostettava viimeisillä rahoillamme uusia merkkivaatteita.

Yhteiskunnassamme erilaiset aatteet ja radikaalit arvot ovat sallitumpia kuin en-nen. Vaadimme vapautta, mutta emme silti ole onnellisempia. Meidän suku-polvemme on olevinaan suvaitsevaisempi, erilai-sempi ja parempi kuin aiemmat. Mutta onko se sitä?

Tämä kirja kertoo 1980-luvun lapsis-ta. Se kertoo niis-tä asioista, jotka ovat meille tär-keitä ja merkityksellisiä. Se kertoo, millaisiksi me kasvoimme sekä sen, mitä meistä tuli. Lisäksi tämä tarina on tosi.

Enemmän, paremmin, nopeammin

Kun täytin seitsemän, sain lah-jaksi kasettisoittimen, vaikka silloin CD-soitin olisi ollut todella paljon siistimpi.

Meillä ei ollut 1990-luvun puolessa-välissä edes videonauhuria tai pelikonso-lia. Enkä usko olleeni ikäluokkani ainoa, jonka elämä oli reilu vuosikymmen sit-ten niin kivikautista.

Tietokone muutti kotiimme vähän sen jälkeen, kun menin kouluun, ensimmäi-set sähköpostiviestini kirjoitin neljännel-lä luokalla ja viidennellä käytin päivästä toiseen äitini ostamaa wap-puhelinta.

Nyt minulla on kaksi läppäriä, älypu-helin, mp3-soitin, langaton verkkoyh-teys, tallentava digiboksi, järjestelmäka-mera kahdella objektiivilla ja 32-tuumai-nen televisio. Elokuvateatterissa asetan nenälleni epämukavat 3D-lasit ja parilla tonnilla voin ostaa vastaavan elämyksen kotiini.

Minun sukupolveni on oppinut teks-taamaan, mesettämään, irkkaamaan, tviittaamaan ja facebookaamaan.

Olemme tottuneet informaatioäh-kyyn, jatkuvaan tavoitettavuuteen sekä käyttämään erilaisia ohjelmistoja ja lait-teita sulavasti.

Minun on helpompi virittää digitele-visio kuin nelikymppisen perheenisän,

Virvamaria Toikka

4

Page 5: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Arvot

Ensimmäinen luku

“Nuorten arvoajattelu tuntuu jakautuneen radikaalisti kahtia. Milloin Eduskuntatalon edessä heiluvat maailman rauhaa vaalivat hipit, milloin ulkomaalaisten karkottamista vaativat äärioikeistolaiset.”

Page 6: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Jos olisin poikaLapsena ilmoitin äidilleni, että haluan isona pojaksi. Nyt on aika selvittää,

millainen nuori mies minusta olisi Suomessa kasvanut.

Virvamaria Toikka

Poikavauva syntyi Helsingin naistenklinikalla sydäntalvella 1988 ja sai kut-sumanimekseen Ville. Hän asui ensimmäiset elinvuotensa Järvenpäässä ja muutti sitten Kotkaan. Peruskoulussa hän oli hyvä matematiikassa ja liikun-nassa, mutta tyttöjä huonompi äidinkielessä. Samoihin aikoihin hän tapasi

myös ystävänsä Pekka Kösterin.Vasta lukiossa Ville pärjäsi myös kielissä. Ylioppilaaksi kirjoitettuaan hän lähti mi-

nun tapaani opiskelemaan tietojenkäsittelytiedettä Helsingin yliopistoon. Ville olisi perustellut valintaansa luultavasti loistavilla tulevaisuuden näkymillä, työllistymisellä ja hyvällä palkkauksella – aivan eri syillä kuin minä aikanaan. Minulle oli tärkeämpää saada edes jokin opiskelupaikka ja päästä omilleni.

Sitten käsikirjoitus olisi poikennut suuresti nuoren naisen elämästä. Ville lykkäsi opintojen aloittamista vuodella ja meni armeijaan, koska yleinen asevelvollisuus koski häntä.

Armeijan harmaisiin astuu vuosittain noin 23 000 varusmiestä. Ville kulki massan mukana, ilman suurempaa aatteellisuutta.

Opetus- ja kulttuuriministeriön vuoden 2010 nuorisobarometrista selviää, että armeijaan mennään ennemmin isänmaallisuudesta kuin velvollisuuden tunteesta.

Maamme 30 vuotta täyttäneistä ikäluokista noin 80 prosenttia on suorittanut va-rusmiespalveluksen. Muut käyvät siviilipalveluksen, saavat vapautuksen tai ovat to-taalikieltäytyjiä. Keskeyttäneiden määrä taas on kasvanut 1980-luvulla syntyneiden keskuudessa.

6

Page 7: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Yksittäistä syytä keskeyttämiseen ei ole, mutta yhä useammin se johtuu mielen-terveyden ongelmista. Puolustusvoimien vuonna 2008 tekemän tutkimuksen mu-kaan 30 vuotta täyttävistä miehistä enää vain 65–70 prosenttia suorittaa asepalve-luksen loppuun.

Kunnianhimoisen Villen päämääränä oli reserviupseerikoulu. Itse nautin siitä lois-tosta vain iltapuvussa. Villelle RUK tarkoitti pänttäämistä, pitkiä päiviä ja huonosti nukuttuja öitä. Villen mielestä uhraus kannatti, koska se helpottaisi työnsaantia ja opettaisi johtamistaitoja.

Ville kotiutui armeijasta ystävänsä Antti Halosen ja noin 700 muun tavoin re-servin vänrikkinä. Vaikeimmilla metsäleireillä hän kadehti koulukaveriaan Pekkaa, joka vapautettiin palveluksesta terveydellisistä syistä. Nyt ajatus tuntui jo kaukaiselta.

Velvollisuus. Ville on nuorisobarometrin mukaan tyyppiesimerkki suomalaisnuo-resta. Hän ei tunne olevansa sen enempää poliittisesti oikealla tai vasemmalla, arvo-liberaali tai arvokonservatiivi.

Antti arvostaa vihreitä, liberaaleja ja humanitaarisia arvoja. Pekka taas arvottaa tärkeimmiksi rehellisyyden, positiivisen elämänasenteen ja ystävällisyyden.

Nuorten arvoajattelu tuntuu Villestä jakautuneen radikaalisti kahtia. Milloin Edus-kuntatalon edessä heiluvat maailman rauhaa vaalivat hipit, milloin ulkomaalaisten karkottamista vaativat äärioikeistolaiset.

Ville nostaa siniristilipun salkoon itsenäisyyspäivänä ja katsoo, kuinka tyttöystävä sytyttää kello kuudelta kaksi kynttilää ikkunalle. Eikä hänestä siinä ole mitään outoa.

Vapaammista arvoista huolimatta maanpuolustustahto on osa kansallista identi-teettiä.

Suomalaisten itsenäisyyden ja isänmaallisuuden rakennuspalikkana on edelleen käyty sota, jota ruokkii koulujärjestelmän lisäksi armeija, Eekku Aromaa huomioi nuorisobarometrin artikkelissaan. Aseistakieltäytyminen on aiemmin ollut hankalaa ja vapautuksen saaneita saatetaan katsoa alta kulmain.

7

Page 8: Myrsky – Arjesta ja elämästä

8

Page 9: Myrsky – Arjesta ja elämästä

”2000-luvullakin on ollut tapauksia, joissa perheet, kaiketi lähinnä itse armeijan suorittaneet isät, katkaisevat välit poikiinsa, jotka eivät asepalvelusta suorittaneet”, kirjoittaa Aromaa.

”En tunne jääneeni mistään paitsi. Olen ihan samanlainen kuin armeijan käyneet ystäväni”, Pekka pohtii.

Antille armeija tarkoitti velvollisuuden lisäksi haastetta.”En käynyt armeijaa helpoimman kautta, joten se oli testi itselleni. Ajattelin myös

sukulaisiani. Varsinkin isääni ja isoisääni, jotka olivat valinnoistani ylpeitä.”

Vapaus. Erilaisista taustoistaan huolimatta sekä Ville, Antti että Pekka syntyivät kan-sainvälistyvään Suomeen. He olivat kouluikäisiä, kun Suomi liittyi Euroopan unio-niin. Lasten elämässä tämä näkyi vain siten, että karkkipussi maksettiin markkojen sijaan euroilla.

Nyt Ville matkustaa passitta Schengen-alueella, valitsee kaupoista samoja tuotteita Euroopan eri kolkissa, työskentelee vaivattomasti ulkomailla ja soittaa ulkomaanpu-heluita kohtuulliseen hintaan. Hän näkee päivittäin myös europarlamentaarikoiden ja komissaarien vilahtelevan otsikoissa.

Silti EU tuntuu Villestä kaukaiselta. Hän ei ole poliittisesti valveutunut, mutta äänestää velvollisuudesta. Hän on arvomaailmaltaan niin konservatiivinen, että pitää äänestämistä perustuslain mukaisesti kansalaisen perusoikeutena. Hän on kuitenkin poikkeus.

Suomalaisista hädin tuskin 40 prosenttia vaivautuu vaaliuurnille europarlament-tivaaleissa. Alle kolmekymppisistä joka seitsemäs kokee äänestämisen eurovaaleissa tarpeelliseksi.

Jäsenmaiden 18–24-vuotiaista 29 prosenttia ilmoitti Euroopan parlamentin teke-mässä kyselyssä äänestäneensä vuoden 2009 vaaleissa.

Suomessa nuorten laimea äänestysinnokkuus johtuu tutkimuksen mukaan siitä, että he tietävät EU:n poliittisesta järjestelmästä muita ikäryhmiä vähemmän.

9

Page 10: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Ville uskoo nuoren keskivertoäänestäjän tavoin, että EU pystyy vaikuttamaan myönteisesti talouteen ja työllisyyteen. Hän on kasvanut aikuiseksi liittouman jä-senvaltiossa ja tyytyy osaansa. Myös Antti ja Pekka pitävät Euroopan unionia päällisin puolin onnistuneena instituutiona.

”Minusta liittoumat ovat hyvä asia, jos ne toimivat. EU tuo Suomelle poliittista uskottavuutta kansainvälisesti. Suomella on teoreettinen mahdollisuus vaikuttaa pää-töksiin. EU on osoittanut toimimattomuutensa päätöksenteossa ja talouden hallin-nassa, mutta on se saanut aikaan paljon hyvääkin”, Antti sanoo.

Pekka muistuttaa, että Unionin myötä Suomestakin on tullut paljon globaalimpi valtio.

”EU:n laajeneminen saa maailman tuntumaan entistä pienemmältä, mikä on hyvä asia.”

Suvaitsevaisuus. 1990-luvulle asti Suomen maahanmuuttopolitiikka oli lähes olema-tonta. Euroopan unionin jäsenyys muutti lopullisesti kaiken, sillä Suomen oli luotava ensimmäistä kertaa selkeä maahanmuutto- ja pakolaispolitiikka.

Vuonna 1990 Suomessa asui 25 000 vierasta kieltä äidinkielenään puhuvaa hen-kilöä.

Vuoden 2009 lopussa ulkomailla syntyneitä, mutta Suomessa asuvia oli Tilasto-keskuksen mukaan 233 000. Ville, Antti ja Pekka ovat tottuneet eri kulttuureihin.

10

Page 11: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Ensin maahanmuuttajat olivat inkerinsuomalaisia paluumuuttajia ja somaleja, mutta Balkanilla 1990-luvulla riehunut sota toi Pohjolan kaduille lukuisia kansoja.

Suomalaisnuoria pidetään suvaitsemattomina, mutta Antti ja Pekka ovat eri mieltä. Ainakaan heidän tuttavansa eivät ole rasisteja. Ville taas suhtautuu maahanmuuttajiin kriittisemmin kuin muutama vuosi sitten. Nuorisobarometrista selviää, että suurin osa 18–29-vuotiaista on poikien kanssa samaa mieltä.

Yhtä ehtoa jokaisen on Villen mielestä noudatettava: maassa maan tavalla – kult-tuuriperinnettä, tapoja ja kieltä kunnioittaen. Moni maahanmuuttaja on sopeutunut kylmiin oloihin ja harmaisiin kansalaisiin, mutta liian usein Ville näkee kaduilla niitä, joita Suomen lakipykälät, kieli ja tavat eivät kiinnosta.

Pekasta monikulttuurisuus rikastaa yhteiskuntaamme. ”Täällä on ollut hyvä ja turvallinen kasvaa aikuiseksi. Meillä on tilaa myös heille,

jotka eivät voi asua omassa maassaan”, Pekka pohtii.

Minä en käynyt armeijaa, mutta pidän sen suorittamista miehille itsestään selvänä. Minä olen EU:n puolestapuhuja, mutta äänestän velvollisuudesta. Olen suvaitsevai-nen, mutta arvostan omaa kulttuuriani. Tilastojen ja kasvuympäristön valossa olisin hyvin samanlainen, vaikka olisinkin poika nimeltä Ville. Paitsi, että minusta ei tullut hyvin palkattua koodaria, vaan toimittaja.

11

Page 12: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Sairaan kaunis maailmaSyömishäiriöitä, itsetunto-ongelmia, seksuaalista häirintää ja hyväksikäyttöä:

muotimaailman raakuudesta kerrotaan juorulehdissä, tv-sarjoissa ja puskaradiossa. Silti nuoret tytöt haluavat malleiksi ja misseiksi. Hinnalla millä hyvänsä.

Elina Rimpiläinen

Helsinkiläisessä kahvilassa istuu kaksi ulkonäön ammattilaista. Viivi Pum-panen, 23, on vuoden 2010 Miss Suomi, malli, juontaja ja pitkän lin-jan viihdetaiteilija. Sarita Blomqvist, 24, kruunattiin Miss Jyväskyläksi vuonna 2007. Hän on jo jättänyt mallibisneksen taakseen ja työsken-

telee nykyään toimittajana. ”Ulkonäkökeskeisyys tuli vain siinä mukana. Viihde on se, mikä minua kiinnosti.

Olin lapsimallina kahdeksanvuotiaana, kävin teatteripainotteisen lukion ja nautin tanssimisesta ja esiintymisestä. Jotenkin se kehittyi mallikeikoiksi, juontohommiksi ja lopulta missin työksi”, Pumpanen pohdiskelee.

Pumpasen ansioluettelo oli pitkä jo ennen vuotta 2010, mutta vasta Miss Suomen kruunu nosti hänet suurten yleisöjen tietoisuuteen.

”Miss Suomen titteli tuo isoa nostetta ja avaa ovia. Sillä saa näkyvyyttä ja se tarjoaa mahdollisuuksia edetä pitkälle.”

Blomqvist taas ei koskaan suunnitellut tekevänsä töitä kauneuden parissa. Hän vain lähti 14-vuotiaana saattamaan ystäväänsä mallitoimistoon ja päätyi itsekin toi-miston listoille.

”En koskaan oikein ajatellut loppuun asti, kun tähän hommaan heittäydyin”, Blomqvist huomauttaa.

”Olin sitä mieltä, etten ole tekemässä töitä ulkonäölläni, vaikka kauneusbisneksessä ollaankin. Totta kai siinä on mukana turhamaisuutta ja sitä, että nauttii esiintymisestä ja tykkää omasta äänestään, mutta ala tarjoaa myös huimia haasteita”, hän jatkaa.

12

Page 13: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Molemmat ovat yhtä mieltä siitä, että muotimaailma vie mukanaan. Kulissien taka-na tapahtuu paljon asioita, joista ei ulkopuolisille kerrota.

”Joka päivä näkee ja oppii jotain uutta ja kuulee ihan mielettömiä salaisuuk-sia”, Blomqvist kertoo.

”Päivät ovat erilaisia, vaikka homma on samaa”, Pumpanen myötäilee. ”Aloitin niin nuorena, että oikeastaan kasvoin sisään työhöni. En enää tiennyt,

miten muuten viettää vapaa-aikaa.”Mallikeikoista saatavat palkkiot motivoivat nekin jatkamaan. ”Olen työskennellyt hotellisiivoojana, ja mallintyö on huomattavasti helpompi

tapa tienata rahaa. Siitäkin huolimatta, että mallina itsestään antaa vähän enemmän ja joutuu myöhemmin todistelemaan, että olen minä muutakin”, Blomqvist perus-telee.

”Missin palkkioista on monella ihan väärä käsitys. Ei tähän pidä ryhtyä vain rahan vuoksi. Tienasin missivuotenani vähemmän, kuin mitä olisin tienannut varsinaisessa ammatissani lentokentällä. Joskus piti tehdä myös ilmaisia keikkoja, jos sitä vaadit-tiin”, Pumpanen kuvailee missitaipaleensa alkua.

13

Viivi Pumpanen ja Sarita Blomqvist tietävät, mitä mallimaailman kulissien takana tapahtuu.

Page 14: Myrsky – Arjesta ja elämästä
Page 15: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Viihdealalla näkyvyys on positiivista mainosta ja tapa rakentaa omaa brändiään.Jokainen esiintyminen auttaa luomaan uusia kontakteja ja varmistamaan, että töitä on tarjolla jatkossakin.

Joskus keikkoja kertyy niin paljon, että niiden välillä ehtii tuskin hengähtää.”En ole kuukauteen saanut pitää yhtäkään vapaapäivää. En tekisi tätä, jos en saisi

tästä jotain myös henkisesti. Tärkeintä on, että nautin työstäni ja siitä, kun saan tuo-da iloa muille. Aamuisin ei ärsytä lähteä töihin”, Pumpanen selittää.

”Minulle oli koko ajan selvää, että haluan olla jotain muuta. Siinä vaiheessa, kun homma alkoi ottaa päähän, lopetin aika nopeasti”, Blomqvist kertoo.

Muodin parissa työskentelevät aikuiset ja lapset yhdessä. Muilla aloilla nuoria työn-tekijöitä suojelevat tavallista tiukemmat sopimukset ja säännöt, mutta mallibisnekses-sä teini-ikäiset voivat tehdä yhtä pitkiä päiviä ja tienata samoja summia kuin aikuiset.

Sopimuksia ei alaikäisenä voi allekirjoittaa, mutta vanhemmilta vaaditaan muu-takin kuin puumerkki silloin tällöin. Nuoret ja kokemattomat mallit saattavat tulla huijatuksi tai joutua seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi. Siksi vanhempien tulisi olla aktiivisesti mukana lastensa elämässä.

”Lähdin tähän bisnekseen kahdeksanvuotiaana, enkä ole koskaan joutunut vaaral-lisiin tilanteisiin. Se johtuu siitä, että minulla on ollut läheiset välit vanhempiini ja turvallinen koti. Minusta on aina pidetty huolta”, Pumpanen kertoo.

Hän tuntee monia nuoria tyttöjä, joita on ahdisteltu ja käytetty hyväksi. Blomqvist kertoo samaa. Alalla saa olla varovainen.

”Olen kohdannut tilanteita, joissa olisi voinut sattua jotain. Onneksi olen itse ollut varuillani”, Blomqvist kertoo.

”Voin vannoa, ettei yksikään valokuvaaja lähentele, jos mallin vanhemmat ovat kuvauksissa mukana”, Pumpanen kuittaa.

Hyväksikäyttö- ja huijaustapausten lisäksi Blomqvist pitää nuoriin tyttöihin koh-distuvaa rajua kritiikkiä yhtenä alan pahimmista uhkista.

”Jos 14-vuotiaalla tytöllä ei ole ketään, joka sanoisi, ettei hänen ulkonäkönsä mää-ritä häntä ihmisenä, ei ole ihme, että alalla on niin paljon syömishäiriöitä. Olen itse nuoria malleja tavatessani joutunut sanomaan, että mieti nyt, onko susta tähän”, hän kertoo.

”Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikissa töissä vaaditaan tiettyjä ominaisuuksia, ja alallamme ne vain sattuvat liittymään ulkonäköön. Jos asiakas haluaa tietynlaisen kuvan, asiakkaan pitää saada siihen tietynlainen tyttö”, Pumpanen muistuttaa.

”En väitä, että se olisi oikein, mutta se vain toimii niin.”Blomqvist kertoo olleensa alusta asti hyvin tarkka siitä, mitä suostuu ulkonäkövaa-

timusten eteen tekemään. Se oli yksi syy siihen, ettei hän jatkanut alalla.”Päätin, että jos en kelpaa tällaisena, en kelpaa. En suostunut muuttamaan omaa

kauneuskäsitystäni.”

15

Page 16: Myrsky – Arjesta ja elämästä
Page 17: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Mallitoimistot ottavat malleja listoilleen erilaisin perustein. Huhujen mukaan jois-sain toimistoissa saatetaan kieltäytyä palkkaamasta alipainoisia malleja.

Pumpasen mielestä mallilla on enemmän sananvaltaa, jos hän työskentelee omana itsenään, osana omaa brändiään. Rivimallit, anonyymit vaatepuut, sen sijaan joutuvat usein tyytymään kohtaloonsa ja laihtumaan, kun käsketään, tai luopumaan hiuksis-taan, jos asiakas sitä vaatii.

”Tämä on kova ala. Jos ei halua pelata näillä säännöillä, ei pidä jäädä leikkimään”, Pumpanen sanoo.

”Muutoksen pitäisi lähteä alan sisältä. Tuntuu, ettei muotimaailman kauneuskäsi-tys vastaa kuluttajien kauneuskäsityksiä”, Blomqvist tiivistää.

Kahvilasta matka jatkuu ammattikorkeakoulun ranskan luokkaan. Pumpanen ja Blomqvist poseeraavat sinne kyhätyssä tee-se-itse-studiossa kuin missä tahansa lois-teliaassa ökyvalokuvaamossa. He ovat kameran edessä kuin kotonaan. He ovat am-mattilaisia.

17

Page 18: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Leimaa jalkaanIsovanhempamme paheksuvat niitä, vanhempamme eivät tiedä mitä ajatella – yhtäkkiä kaikilla tuntuu olevan ainakin yksi sellainen. Tatuoinnit ovat nuorten aikuisten juttu.

Tatuointiartistina 12 vuotta työskennellyt Jenni Liukkonen kertoo tatuointien laatuvaatimusten muuttuneen ja tekijämäärän

jopa viisinkertaistuneen hänen uransa aikana. ”Tatuoinnit ovat osa popkulttuuria ja eräänlaista kertakäyttötavaraa.

Kymmenen vuoden kuluttua tilanne voi olla toinen. Ehkä kukaan ei enää halua tatuointeja tai ne katoavat takaisin alakulttuureihin.”

Pi Mäkilä

Kirsi Pirskanen, 27”En päässyt hyvästelemään entistä kissaani sen kuol-lessa, joten otin tämän tatuoinnin sen muistoksi. Innostukseni tatuointeihin lähti muusikoista, joita ihannoin pienenä. Heillä oli hienoja tatuointeja. Ajattelin, että jokainen tekee iholleen mitä tykkää.

Srilankalaissyntyisen äitini on kulttuurierojen vuoksi ollut vaikea hyväksyä tatuointejani. Ehkä tämä onkin jonkinlaista kapinaa häntä kohtaan.”

18

Page 19: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Tiia Honkanen, 25”Olin vaihto-oppilaana Japanissa ja halusin mat-kasta jonkin muiston itselleni. Päädyin tähän, sillä löysin japaninkielisen fraasin, joka kuvastaa minua. Ensimmäisen tatuointini otin 18-vuotiaana, sillä halusin tatuoinnin kuvastavan itseäni.

On paljon sellaisia ihmisiä, jotka harrastavat kehonmuokkausta ja sitten taas sellaisia, jotka ottavat tatuoinnin vain, koska se on trendikästä. En halua tuomita kumpaakaan, tatuointi on kuitenkin jokaisen oma juttu. Tatuointien kautta on helppo kertoa itsestään ja niillä on erilaisia merkityksiä eri ihmisille.”

Page 20: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Kirsti Puronen, 26”Hevonen on kelttiläinen ystävyyden symboli. Otimme muutama vuosi sitten kaveriporukassani kaikki saman-tyyppiset tatuoinnit, tosin erivärisenä. Ympäröivän kuvion halusin mukaan myöhemmin, jotta tatuointi ei näyttäisi niin irralliselta. Otin ensimmäisen ta-tuointini noin 20-vuotiaana, sillä olin aina halunnut sellaisen. Jäin tavallaan juttuun koukkuun ja aloin heti miettiä, minkä kuvan ottaisin seuraavaksi.

Nykyään tuntuu, että jokaisella on tatuointi. Eniten ärsyttää sellainen, että tatuointi otetaan hetken mielijohteesta. Minusta tatuoinnin pitää olla uniikki, enkä halua, että kenelläkään muulla on samanlaista. Tatuointi on kuitenkin aina henkilökohtainen.”

Antti Savin, 28”Halusin jalkaani samurain, käärmeen ja apinoita, koska niillä kaikilla on eri symbolinen merkitys. Tatuoija sai päät-tää loput, luotin hänen tyylitajuunsa. Kiinnostuin tatuoinneista, kun niitä al-koi ilmestyä kaveripiiriini. Ajattelin, että ne ovat hienon näköisiä, ja innostuin japanilaistyylisistä tatuoinneista.

En näe tatuointeja välttämättä tämän-hetkisenä ilmiönä, sillä niitä on ollut eri kulttuureissa läpi historian. Toki tatuoinnit ovat kulttuurissamme nyt suositumpia kuin vielä muutama vuosi-kymmen sitten. Jossain vaiheessa suosio tulee laskemaan, sillä mikään trendi ei kestä ikuisesti.”

20

Page 21: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Mikko Meriläinen, 29, Helsinki”Hankin Darth Vader -tatuoinnin, sillä halusin yhdistää nörttiy-den ja katu-uskottavuuden. Nörtteyttä häpeillään, vaikka kaikki meidän ikäiset ovat pelanneet paljon ja ovat tietyllä tavalla nört-tejä. Tatuointini on vastareaktio sille – siinä näkyy scifi-pahisten pyhä kolminaisuus. Tatuointi-innostukseni lähti liikkeelle yh-destä pienestä kuviosta. Pian tuli sellainen fiilis, että näitä täytyy saada lisää. Vanhempieni mielestä tatuointeja on vain vangeilla ja merimiehillä. Pian hekin huomasivat, ettei se ihan niinkään ole. On tosi siistiä, että näitä on nykyisin niin monella. ”

Page 22: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Aika“Helsinki on suurimman osan vuodesta harmaa, eikä siellä paista aurinko. Silloin jopa linnut, joiden aivot ovat herneen kokoiset, tajuavat lähteä etelään.”

Toinen luku:

Page 23: Myrsky – Arjesta ja elämästä

pohtineeksi, millaista elämä olisi jonain toisena. Hienompaa. Ja jännittävämpää. Jos vain voisi kokeilla.

Mikään ei pönkitä cityihmisen egoa kuin vanha kunnon kitinä. Jos minä sai-sin päättää, kaikki olisi paremmin! Jos mi-nulta olisi kysytty, minulla olisi aina ki-vaa, eikä kukaan hidastelisi kassajonossa!

Valittaminen on välttämätöntä kaiken älyllisen kehityksen kannalta. Yksikään maailmaan ja elämäänsä tyytyväinen ih-misolento ei ole tehnyt mitään mullis-tavaa.

Parempi maailma syntyy tyytymättö-myydestä ja turhautumisesta asioiden ankeaan tilaan. Einsteinia jurppi maa-ilman suhteettomuus, joten hän otti ja kehitti suhteellisuusteorian.

Toivoa siis sopii, ettei koskaan olekaan hyvä. Elämästään alati kitisevien ihmis-polojen joukosta saattaa hyvinkin nous-ta muutamia yksilöitä, jotka eivät tyydy vain valittamaan, vaan keksi-vät kanssapolojensa riemuksi jotakin uutta ja repäisevää.

Jotain, josta voi jo parin viikon lyhyen alkuinnos-tuksen jälkeen osoitella vikoja ja virheitä. Jotain, jonka vuoksi voi taas puhista paheksuvasti.

Koskaan ei ole hyvä. Elämäs-tään alati kitiseviä ihmispo-loja kohtaa tuhatpäin, meni minne tahansa. Milloin on

liian vähän töitä, milloin liikaa. On rasittavia naapureita, nenäkkäitä

sukulaisia, epäkohteliaita bussikuskeja ja naapurin huonosti koulutettu koira, joka taas tänä aamuna alkoi räkyttää en-nen kukonlaulua.

Jos elämällä olisi vaihto-oikeus, saa-taisiin valittajien riveihin vipinää. Ra-sittavan naapurin voisi vaihtaa uuteen, uudella tavalla rasittavaan naapuriin. Sukulaiset olisivat yhä nenäkkäitä, mutta eri tavalla kuin ennen. Ja juuri, kun uusi elämä alkaisi kyllästyttää, voisi sen viedä takaisin vaihtopisteeseen ja ottaa tilalle uuden, eri tavalla pitkästyttävän.

Elämiään vaihtelevat valittajat huo-maisivat nopeasti, ettei pihanurmi hoh-da smaragdinvihreänä naapurissakaan. Ruohonkorret kohoavatkin samanlaisi-na auringon ruskettamina rankoina kuin omalla takapihalla, ja arki on arkea, vaik-ka sen kostuttaisi samppanjassa.

Valittaminen kuuluu modernin ih-misen perusluonteeseen. Tieto siitä, että kuka tahansa voi olla mitä tahansa, jos vain jaksaa vaivautua, riepoo seestei-sintäkin ihmisolentoa. Väkisinkin tulee

Elegia

Elina Rimpiläinen

23

Page 24: Myrsky – Arjesta ja elämästä

HimoreissaajatSuomessa sataa, on kallista ja harmaata. Suomi on tylsä ja ilmeetön.

Siksi välillä on pakko päästä pois.

Eveliina Ruokolainen

Laos. Aurinko nousee hmong-heimon kylän ylle Aasian vuoristossa. Kello on viisi aamulla, vaikkei sitä kukaan tiedäkään. Kylän herättää aurinko.Sähköä ei juuri ole. Vain rikkailla on puuhuonekaluja tai lautamaja, muuten kaikki on bambua.

Päivä kuluu lentopalloa pelaten, henkiä palvoen ja rentoutuen. Illalla kylän miehet juovat yhdessä riisipontikkaa ja humaltuvat. Muut menevät nukkumaan auringon laskiessa. Miesten juhlissa on mukana myös 27-vuotias vantaalainen Antti Klemola.

Eikä siinä ole mitään kummallista.

Suomalaisnuoret matkustavat yhä enemmän. Vuonna 2010 Suomesta tehtiin lähes neljä miljoonaa yöpymisen sisältänyttä ulkomaanmatkaa, niistä 15–34-vuotiaiden tekemiä oli reilusti yli miljoona.

Voidaan myös todeta, että matkustelu on yleistynyt etenkin nuorten korkeakou-luopiskelijoiden keskuudessa. He lähtevät, koska haluavat treenata kielitaitoaan. Toisaalta moni lähtee opiskelemaan tai luomaan uraa. Siihen selviöt loppuvatkin. Muuten nuorten matkustamisessa ei mikään ole selvää.

”Mitään kaavaa ei ole. Nuoret matkustelevat mitä moninaisimmista syistä, milloin ja mihin vain”, kertoo Lapin yliopiston matkailualan tutkimuksen kehitysjohtaja Seppo Aho.

Tähän sekalaiseen ryhmään kuuluvat ne, jotka eivät varsinaisesti opiskele, luo uraa tai suunnittele tarkkaan reissujaan. He matkustavat matkustamisen takia. Lähtevät,

24

Page 25: Myrsky – Arjesta ja elämästä

menevät johonkin, ovat siellä jonkin aikaa ja vaihtavat maisemaa. Koskaan ei tiedä, milloin he tulevat takaisin. Moni matkustaa yksin. Heitä on vaikea tilastoida.

He ovat himoreissaajia, travellereita.

Lokakuussa 2011 Antti Klemola oli Perthissä, Australiassa. Sitä ennen hän oli Venä-jällä, Mongoliassa, Kiinassa, hmong-heimon luona Laosissa, Thaimaassa, Burmassa, Kambodzhassa, Malesiassa, Singaporessa ja Indonesiassa.

Huomisesta hän ei tiedä.”Minulla ei ole mitään varsinaista suunnitelmaa Suomeen palaamisesta. Jos fiilis

lopahtaa totaalisesti, tulen heti. Rahaa on vielä jäljellä, joten katsotaan, kuinka tässä käy”, Klemola kertoo lokakuisessa sähköpostiviestissään.

Hän on ollut matkallaan kohta kaksi vuotta ja harkitsee palaavansa Suomeen seu-raavan vuoden aikana. Matkansa varrella hän tekee töitä rahoittaakseen reissuaan. Australiassa hommia löytyi muun muassa sementtitehtaalta ja hedelmäviljelyksiltä.

Aikaisempina vuosina hän on reissannut ympäri Eurooppaa, Afrikassa Malawilla, Tansaniassa ja Sambiassa sekä Etelä-Amerikassa Chilessä, Boliviassa ja Perussa. Hän kertoo rakastavansa karttoja. Ehkä hän osaa perustella, mikä matkustelussa kiehtoo.

25

Antti Klemola tulee Suomeen vasta, kun reissaaminen alkaa kyllästyttää.Antti Klemola

Page 26: Myrsky – Arjesta ja elämästä

”Haluan kokea mahdollisimman paljon uutta, uusia ihmisiä ja kulttuureja. Toi-sekseen Helsinki on suurimman osan vuodesta harmaa, eikä siellä paista aurinko. Silloin jopa linnut, joiden aivot ovat herneen kokoiset, tajuavat lähteä etelään. Ehkä Pohjolan ilmastossa ei voi olla onnellinen”, Klemola sanoo.

”Lisäksi monessa maassa on niin halpaa, että pienilläkin säästöillä elää ja matkus-telee mukavasti. Se mahdollistaa työn tekemisen minimoinnin. Suomessa olisi pakko käydä koko ajan töissä”, hän jatkaa.

Klemolaa ei harmita, vaikka hän ei suorita korkeakoulututkintoa tavoiteajassa tai osta omaa asuntoa alle kolmekymppisenä. Hän käy töissä australialaisessa sement-titehtaassa, mutta voi lopettaa sen homman milloin vain ja lähteä muualle. Hän on vapaa ja siksi onnellinen.

Pölyinen bussi kiemurtelee Kuuban vuoristossa. Ilmasto on trooppinen, ilmastoin-tia ei ole.

Viereisellä penkillä pulska mies hikoilee lakkaamatta. Paidan selkämys on märkä. Lattian tasolta nousee homehtuneen juuston käry. Siitä 25-vuotias Pipsa Tilli tietää, että mies hikoilee myös varpaillaan. Hän yrittää olla hengittämättä. Kuusitoistatun-tisesta matkasta on jäljellä enää puolet.

26

Page 27: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Pipsa Tilli matkus-taa seuraavaksi

Etelä-Amerikkaan.

Page 28: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Nyt Tilli istuu helsinkiläisessä baarissa. Hän tunnustaa kaipaavansa takaisin kuu-balaiseen bussiin. Seuraavan kerran hän lähtee Etelä-Amerikkaan parin kuukauden päästä, ehkä vain kahdeksi kuukaudeksi. Sillä reissulla hänen on aivan pakko päästä käymään ainakin Guatemalassa, Kolumbiassa ja Meksikossa.

”Meksikosta on pakko nähdä ainakin Jukatanin niemimaa, etelän sademetsiä ja maya-temppeleitä”, hän suunnittelee.

Aikaisemmin hän on käynyt Thaimaassa, Meksikossa, Argentiinassa, Uruguayssa, Brasiliassa, Puerto Ricossa ja Dominikaanisessa tasavallassa, Italiassa ja Bulgariassa sekä kolmetoista kertaa Espanjassa.

Tillille matkailu on muutakin kuin lomailua. Reissuun on lähdettävä aina uudestaan ja uudestaan.

”En koskaan matkusta vain sen takia, että pääsisin lämpimään. Sittenhän voisin ottaa jonkun pakettimatkan Kanarialle. Matkustan siksi, että näen jotakin sellaista, mitä en ole vielä nähnyt.”

Tilli uskoo Klemolan tavoin, että uusiin kulttuureihin ja ihmisiin tutustuminen kannattaa. Onko se jotain hienompaa kuin normaali arki?

”No ei, se on niin kuin normielämää, mitä tavoittelen. Vaikka lähtisin lomalle ja pitäisin hauskaa, niin samalla lähden sinne asumaan.”

Tilli haluaa nähdä nimenomaan sellaista, mitä matkatoimistojen esitteissä ei ole. Hän ei asu hienoissa hotelleissa, vaan hostelleissa, eikä vietä päiviään samoilla turis-tikadulla. Hän kysyy paikallisilta, missä kannattaa käydä. Strategiaan kuuluu myös se, ettei aina ole kivaa.

”Sä näet köyhyyttä ja pultsareita. Ihmisiä tapetaan siellä, missä olit edellisyönä bilettämässä. Se ei ole kivaa, mutta se on todellista. En matkustele vain siksi, että näkisin jotain valkoista hiekkaa ja sinistä vettä.”

”Kun näkee kaikkien paratiisisaarten huonot puolet, tuntuu Suomikin parem-malta. Niin oppii arvostamaan sitä, mitä meillä on.”

On vielä yksi piirre, jonka voi yleistää kaikkiin suomalaisiin nuoriin ja siihen, miksi moni heistä reissaa niin paljon: raha.

”Ensinnäkin, lentämisestä on tullut halpaa. Matka Riikaan tai Hondurasiin maksaa absoluuttisesti vähemmän kuin viisitoista vuotta sitten”, kehitysjohtaja Aho kertoo.

Aho keksii tästä myös esimerkin. Jos asuu Rovaniemellä, viikonloppu Euroopassa houkuttelee ehkä enemmän kuin viikonloppu Helsingissä. Lento on nopeampi ja halvempi kuin junamatka. Loppujen lopuksi ihmiset matkustavat, koska heillä on varaa siihen.

”Viimeisten parin vuosikymmenen aikana suomalaisten varallisuustaso on tup-laantunut”, Aho toteaa.

Niin. Himoreissaajat ovat varakkaampia, vapaampia ja heillä on enemmän mah-dollisuuksia kuin heidän vanhemmillaan saman ikäisenä. Heillä on varaa lähteä.

28

Page 29: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Toisessa todellisuudessaPsyykelääkkeitä syö yhä useampi 1980-luvulla syntynyt. Ikäluokastamme joka

viidennellä on mielenterveysongelmia. Yksi heistä kertoo, millaista se on.

Elina Rimpiläinen

Harhoja on kahdenlaisia. Toisessa on utuinen, helmeilevä vesivärimies, joka uhkailee, pilkkaa ja lannistaa minua. Joskus vain kuulen hänet. Ve-riharhat ovat kokonaisvaltaisempia. Näen, kuinka ovista ja ikkunoista tihkuu verta ja tunnen, kuinka se putoilee iholleni. Se tuntuu niin to-

delliselta, etten saa itse ravistettua itseäni todellisuuteen. Olin 14, kun sairastuin. Oli syksy. Olin kiusaamisen ja syrjinnän takia pahasti

masentunut, ja lähisukulaisen kuolema järkytti minua entisestään. Aloin kuulla naurua ja puhetta hiljaisessa luokkahuoneessa. Epäilin jonkun myr-

kyttäneen ruokani. Pelkäsin bussien räjähtävän. Nyt nuo vainoharhat tuntuvat mel-kein naurettavilta, mutta silloin ne olivat kammottavia.

Kerran ääni käski minun kävellä keskelle katua. Olin jäädä bussin alle.

Diagnoosini oli kaksisuuntainen mielialahäiriö, sillä niin nuorelle ei mielellään diag-nosoida skitsofreniaa. Vasta muutama vuosi sitten diagnoosiani tarkennettiin – se on nyt määrittelemätön skitsoaffektiivinen häiriö.

Diagnoosi oli helpotus. Tiesin, että kaikki johtui sairaudesta, jota on mahdollista hoitaa. Syön päivittäin lääkkeitä, jotka auttavat oireisiini. Käyn terapiassa kerran viikossa ja minulla on tukihenkilö, jolle voin pahan paikan tullen soittaa.

Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja vietän päivisin aikaa mielenterveyskuntoutujien yhteisissä kerhotiloissa. Siellä tanssin, maalaan ja harrastan yhdessä muiden saman-kaltaisissa elämäntilanteissa olevien kanssa.

29

Page 30: Myrsky – Arjesta ja elämästä
Page 31: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Sairastumisestani on kulunut kymmenen vuotta. Viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet vähän helpompia, eikä harhoja ole enää niin usein.

Vuoristorata on paras vertauskuva sairaudelleni. Joskus on pitkiä hyviä jaksoja, jos-kus voin niin huonosti, että vain sairaalahoito auttaa. Yleensä syksyt ovat pahimpia, koska ne muistuttavat sairastumisestani. Viimeksi, kun olin sairaalassa, oli kuitenkin kesä.

Joskus ahdistus estää lähtemästä kotoa. Silloin on tärkeää, että minulla on joku, joka tsemppaa nousemaan sängystä ja lähtemään ulos.

Olen avoliitossa ja minulla on kissa ja koira. Koiran ulkoiluttaminen on hyvä tapa saada itsensä liikkeelle, vaikka kuinka ahdistaisi. Koiran pitää päästä ulos.

Minulla on ollut nyt kolme viikkoa maaninen vaihe. En nuku tarpeeksi, saatan käyttää rahaa miten sattuu ja tunnen itseni voittajaksi. En tarvitse unta ollakseni virkeä. Toisaalta tiedän, että jos menee liian lujaa, vuoristoradan alamäki harhoineen on tulossa.

Yritän rauhoittua erilaisten rentoutusharjoitusten avulla. Jos ne eivät tehoa riittä-vän hyvin, lääkitystäni pitää lisätä. Vaikka tuntisin oloni hyväksi, ei ole terveellistä nukkua vain neljän tunnin yöunia.

Skitsofrenia-alttius on meissä kaikissa – geenit ja ympäristö vaikuttavat siihen, sairastuuko. Parantuminen on mahdollista, mutta se, kuinka kauan paraneminen kestää, riippuu täysin ihmisestä. Se voi viedä vuosikausia.

Sairauden kanssa voi elää kuin kuka tahansa, kunhan tukiverkko on kunnossa ja hoito kohdallaan.”

31

Juttu on kirjoitettu haastattelun pohjalta. Haastateltava haluaa pysyä nimettömänä.

Page 32: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Arki

Kolmas luku

”Oikiksessa huomasin, etten tiedä laista mitään. Kaiken olin oppinut Aku Ankasta ja yhdysvaltalaisista oikeussa-lidraamoista, eikä sillä ole mitään tekemistä todellisuu-den kanssa.”

Page 33: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Työn tekijätMe teemme pätkätöitä ja valmistumme työttömiksi. Joukossamme on kuitenkin vielä

niitä, jotka tekevevät juuri sitä, mitä ovat aina halunneet.

Teksti ja kuvat: Elina Rimpiläinen

Jenny Savtchenko, 27, ympäristöasiantuntija”Pienenä halusin heppatallin omistajaksi, eikä minulla ollut mitään sen kummempia suun-nitelmia.

Lukion lopulla kävin amma-tinvalintapsykologilla, koska en tiennyt, mitä ryhtyisin opis-kelemaan. Tein paljon erilaisia testejä, ja yhdessä niistä mainit-tiin ympäristönsuojelupäällikkö ja ympäristönsuojelusihteeri. Sitä ennen en edes tiennyt, että sellaiseksi voisi opiskella.

Olen töissä oikealla alalla, mutta haluaisin tehdä vähän käytännönläheisempiä töitä ja saada kädet kunnolla likaisiksi. Toimistotyö tuntuu joskus vähän kuivalta.”

33

Page 34: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Mio Mäkijärvi, 22, kuvittaja”Pienenä halusin varmaankin astronautiksi tai cowboyksi. Hain Helsinkiin taidelukioon, koska olisin muuten jäänyt jumiin pikkukaupunkiin. Pääsin sisään, vaikka en ollut vielä kummoinen piirtäjä. Olisin varmaan töissä jossain selluteh-taassa, jos en olisi lähtenyt. Taide pelasti minut Heinolalta.

Olen tehnyt kuvittajan töitä freelancerina ja päätynyt töihin mainosfirmaan. Pidän luovasta työstä, mutta joskus tuntuu, että olisi sittenkin kannattanut ryhtyä ahtaajaksi. ”

34

Page 35: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Jutta Sarhimaa, 26, elokuvakriitikko”Olen aina ollut leffafriikki ja elokuvista kirjoit-taminen vain ruokkii innostustani. Teen tätä harrastusmielessä ja haluaisin tulevaisuudessa tehdä jotain, jossa elokuvatietous voisi olla poh-jana. Jokin kulttuuripoliittinen tehtävä, jossa saisi tukea elokuvantekijöitä, olisi ihan mahta-va. Ensimmäisinä lukiovuosinani sain kirjoittaa elokuva-aiheisia kolumneja paikallislehteen, ja viimeisenä keväänä kolumnit vaihtuivat elokuva-arvioiksi. En koskaan halunnut vain toimittajaksi, enkä siksi lähtenyt opiskelemaan tiedotusoppia tai viestintää. Esimieheni kehotti opiskelemaan sitä, mikä minua kiinnostaa, joten valitsin käytännöllisen filosofian.”

35

Page 36: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Jussi Kari, 27, lakimies”Oikiksessa huomasin, etten tiedä laista mitään. Olin oppinut kaiken Aku Ankasta ja yhdys-valtalaisista oikeussalidraamoista, eikä sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Finreactor-vertaisverkkosivustoa vastaan käytyä oikeudenkäyntiä seuratessani tajusin, etteivät edes tapauksen edustajat tienneet alasta riittävästi. Olin kiinnostunut immateriaalioikeu-desta ja päätin erikoistua siihen.

Minusta piti tulla poliisi, mutta 15-vuotiaa-na ymmärsin, millaiset palkkaerot yksityisellä ja julkisella sektorilla on. Ja sen, että poliisina joutuisi tekemään jotain fyysistä. Laki kuitenkin kiinnosti, joten päädyin oikeustieteelliseen.”

36

Page 37: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Siellä, missä kuppilat seuraavat toistaan ja laitapuolen kulkijat ovat osa maise-maa, on myös putiikki, johon astuessa tuntuu kuin aika pysähtyisi. Tum-masävyiset vaatteet, värikkäät kuosit ja kirkkaat valot ovat tuulahdus siitä muotimaailman loistosta, joka on vaatesuunnittelijalle vain työtä.

Aivan Kallion sydämessä sijaitsevan fem. boutiquen ikkunaan piirretyt sanat muis-tuttavat meneillään olevasta alennusmyynnistä. Valkoiset kirjaimet suorastaan vaati-vat ohikulkijaa pistäytymään liikkeessä.

Perjantaina ennen sulkemisaikaa liikkeessä ei enää ole asiakkaita. Tiskin takana is-tuu töihinsä uppoutunut mustaan tunikaan ja sinapinvärisiin sukkahousuihin puke-utunut vaatesuunnittelija Mirkka Metsola.

”Kesällä käy eniten asiakkaita, syksyn lähestyessä hiljenee”, hän kertoo ja näppäilee puhelintaan.

Suunnittelijakollektiivi aloitti toimintansa jo kymmenen vuotta sitten Flemingin-kadulla, mutta Metsolalle, 30, tila on tuttu vieläkin pidemmältä ajalta.

”Tämä oli ennen äitini konttori. Jo opiskeluaikana minulla oli pieni nurkkaus takahuoneessa, jossa tein omia projektejani öisin ja viikonloppuisin”, hän kertaa.

Vaatesuunnittelijaäitiä seuratessaan Metsola innostui ja aloitti ompelutyön jo var-hain. Metsola lähestulkoon asuu liikkeessään, jonka yhteydessä hänellä edelleen on työhuone. Vaatesuunnittelijan arki ei ole ainoastaan kokkareita ja julkkareita, vaan myös sähköpostien selaamista, neuvotteluja ja ympäripyöreitä päiviä.

Muotia koko elämäVaatesuunnittelija-yrittäjä Mirkka Metsola elää työlleen. Ja nauttii siitä.

Virvamaria Toikka

37

Page 38: Myrsky – Arjesta ja elämästä
Page 39: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Enää Metsola ei juuri ompele, vaikka hän on toiselta ammatiltaan pukuompelija. Hän keskittää luovuutensa suunnitteluun.

”Olen niin tarkka laadusta, että itse en pystyisi vaatimaani jälkeen. Monet käyttämäni materiaalit ovat niin vaikeita, että annan vastuun luotto-ompelijoilleni.”

Vuodessa ilmestyy kaksi mallistoa, joihin kumpaiseenkin Metsola suunnittelee ne-lisenkymmentä vaatetta ja asustetta. Sen lisäksi Metsola suunnittelee mittatilaustyönä muutamia hää- ja juhlapukuja. Neulaan ja lankaan hän tarttuu silloin, kun varastojen ylijäämäkankaista tehdään yksittäisiä tuotteita suoraan myyntiin.

Suunnittelutyön hän aloittaa etsimällä materiaaleja kangasmessujen valikoimista. Tärkeintä on rakentaa tarina malliston ympärille.

”Sellainen syntyy, kun näen jotain tosi siistiä, esimerkiksi hienon valokuvan. Tarinan voi luoda myös yksittäinen printtikuvio.”

Metsola uskoo, että hänen luomuksistaan löytyy mallistosta riippumatta yhteisiä tekijöitä. Jos ei muuta, niin joka mallistossa on mustia vaatteita. Metsola pitää myös nahasta ja käyttää sitä mielellään asuissaan.

”Etsin tasapainoa yhdistelemällä materiaaleja ja kontrasteja. Rakastan päähineiden suunnittelua. Niillä voi viimeistellä arkisen asun niin, että se huomataan.”

39

Page 40: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Vaatesuunnittelijan on oltava kekseliäs ja jatkuvasti muita askeleen edellä. Inspi-raatiota Metsola etsii musiikista, elokuvista ja taiteesta.

Viimeiset viikot ennen malliston valmistumista ovat Metsolalle aina työntäytei-siä. Suunnittelijan päivät alkavat aamuvarhaisella ja loppuvat vasta myöhään yöllä. Metsola pitelee käsissään valtavaa määrää lankoja. Kiireestä huolimatta hän hallitsee hermonsa.

”Siihen on jotenkin tottunut”, hän kuittaa.

Euroopan suuret pääkaupungit vilahtelevat Metsolan puheessa vähän väliä. Mil-loin hän on vieraillut Pietarissa, milloin Kööpenhaminassa, Lontoossa ja Brysselissä. Viimeksi hän kävi Pariisissa. Matkustaminen on vaatesuunnittelijan arkipäivää ja kuljeskelu suurkaupunkien kaduilla on luonut selkeän käsityksen kaupunkien muo-dista.

Suunnittelija osaa myös edustaa; niissä tapahtumissa, joissa vieraat siemailevat samppanjaa samalla, kun mallit kulkevat catwalkilla.

”En voi sanoin kuvata, kuinka tärkeää muoti minulle on. Seuraan sitä työni ja itseni takia. Oman tyylin kautta tuon esille omaa persoonaani.”

40

Page 41: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Suomessa vaatesuunnittelijoiden arvostus on noussut vuosien mittaan huomatta-vasti, mikä on lisännyt kilpailua. Oman merkin perustaminen on lähes välttämät-tömyys.

Lopullisen läpimurron takaa asiakaskunta ulkomailla. Sinne Metsolakin haluaa. Rimaa hän ei ole asettanut taivaisiin, vaan kulkee urallaan etappi etapilta.

”Haluan nauttia jokaisesta saavutuksesta edes hetken aikaa, siksi menen eteenpäin harppauksittain.”

Kuten kaikkien yrittäjien, myös Metsolan on otettava riskejä. Metsolan mukaan vaatesuunnittelija elää työlleen helposti kaiken valveillaoloaikansa – ja joskus myös unissaan.

”Seurasin äidin työtä niin läheltä, ettei minulla mitään pilvilinnoja tästä ammatista ollut. Kyllä tällä itsensä elättää.”

Kellon viisarit osoittavat puolta seitsemää ja ilta alkaa hämärtää. Metsola istuu edel-leen tiskin takana ja näppäilee tällä kertaa tietokonettaan. Ennen liikkeen sulkemista on hoidettava vielä muutamia työasioita. Metsolalla ei ole kiire mihinkään. Miksi olisikaan, hänhän on jo kotona.

41

Page 42: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Köyhä opiskelijaOpiskelija elää nuudeleilla ja viettää vapaa-aikansa hanttihommissa.

Hän valvoo yönsä ja masentuu, sillä hän on köyhä.

Eveliina Ruokolainen

Kassakone piippasi äänekkäästi jokaisen tuotteen kohdalla. Viisi paket-tia nuudeleita, tonnikalaa vedessä ja näkkileipää, yhteensä neljä ja vii-sikymmentäkaksi. Kaupan täti otti Visa Electronini vastaan hymyillen. Oli maanantai ja olin ensimmäistä päivää korkeakouluopiskelija. Se tun-

tui hienolta. Edellisenä iltana olin laskenut kuukausibudjettini.Joka kuukausi saisin Kelan maksamat korkeakouluopiskelijan maksimituet, 298

euroa opintorahaa ja 201,60 euroa asumislisää. Helsinkiläislähiön kimppakämpän vuokran, matkakortin, puhelinlaskun ja verojen

jälkeen niistä jäisi noin 150 euroa, viisi euroa kuukauden jokaiselle päivälle.Olin paremmassa tilanteessa kuin moni muu. Keskimäärin korkeakouluopiskelija

maksaa asumiskustannuksistaan 400 euroa kuussa. Silloin matkakorttiin, laskuihin ja ruokaan jää kuukausittain vain 99 euroa ja 60 senttiä. Verojen jälkeen ei sitäkään.

Ehkä siksi vitonen ei tuntunut pahalta. Ajattelin, etteivät huhut opiskelijoiden köyhyydestä olisi totta. Uskoin, että säästämällä selviäisin.

Olin väärässä.

Keinoja säästää on monia. Itse satsasin halpaan ruokaan. Söin koulussa kerran päi-vässä parilla eurolla, kotiin ostin nuudeleita, puuroa, riisiä ja tonnikalaa.

Hätätilanteessa korvasin hammastahnan suolalla. Hiukset pesin muutaman kerran palasaippualla, hoitoaineen hylkäsin viikoiksi. Kaupasta en ostanut koskaan muovi-kassia, kuljetin tarkasti valitut ruokani ilmaisissa hedelmäpusseissa tai vanhassa

42

Page 43: Myrsky – Arjesta ja elämästä

kangaskassissa. Mutta kun hajuvesi ja deodorantti loppuivat samaan aikaan, olin pulassa. Netissä säästövinkkejä esittelevällä sivustolla neuvottiin kävelemään metsään. Kuusen tummanvihreitä neulasia voisi kerätä taskuun. Kun niitä hieroisi kainaloihin, saisi ilmaisen ja luonnollisen hajusteen.

En halunnut haista metsältä. Soitin äidilleni. Äiti klikkasi itsensä verkkopankkiin ja siirsi tililleni viisikymppiä.

Kävelin kauppaan. Matkalla suosin rappusia hissin ja rullaportaiden sijaan. Sain ilmaista liikuntaa. Kaikilla ei ole äitiä, joka antaisi rahaa. Silti moni yrittää sinnitellä.

Korkeakouluopiskelijoiden tiukkaakin tiukempi talous tunnetaan myös Opiskeli-jajärjestöjen tutkimussäätiö Otuksessa.

”Perusarki on jatkuvaa puntarointia, että voikohan ostaa tuon tai tuon. Moni opis-kelija pitää itseään pienituloisena tai köyhänä”, tutkija Elina Lavikainen kertoo.

Vuonna 2010 julkaistun Opetus- ja kulttuuriministeriön teettämän tutkimuksen mukaan ammattikorkeakouluopiskelijoista 53 prosenttia ja yliopisto-opiskelijoista 40 prosenttia kokee olevansa köyhiä.

Yhteensä yli 80 000 opiskelijaa ajattelee, ettei heillä ole tarpeeksi rahaa elämiseen.Opintorahan ja asumislisän lisäksi voi saada valtion takaamaa opintolainaa kolme-

sataa euroa kuussa, mutta se ei useinkaan kiinnosta nuoria.

43

Page 44: Myrsky – Arjesta ja elämästä

”Opiskelijat eivät halua velkaantua. He haluavat tulla toimeen vain omilla rahoil-laan”, Lavikainen sanoo.

Lavikaisen mukaan vain 15 prosenttia nostaa opintolainaa kuukausittaisia meno-jaan varten, yleisempää on pyytää rahaa vanhemmilta tai sukulaisilta.

Vihreä paita roikkui vaaterekin päässä. Se oli ihana. Puhdas, ei yhtään hikitahraa, ei nukkaa, ei reikää. Vaatteista vasemmalla oli pitkä rivi uusia talvisaappaita, ryhdikkäitä ja kauniita.

Kaksi talvea vanhat keinonahkasaappaani näyttivät säälittäviltä.Ensimmäinen opiskeluvuosi oli takana ja olin jo ymmärtänyt, ettei sadallaviidellä-

kymmenellä eurolla elä. Myös äitini oli huomannut sen, ja laittoi tililleni muutaman kympin viikon tai kahden välein.

Todellisuudessa elin siis noin kahdella ja puolella sadalla eurolla. Siinä oli jo satasen verran lainaa, eikä se tuntunut kovin itsenäiseltä.

Silti rahat olivat aina loppu, koskaan ei voinut ostaa mitään ylimääräistä. Sillä kertaa ostin sekä paidan että kamalan kalliit kengät. En välittänyt. En jaksanut enää kitkuttaa. Päätin mennä töihin.

Työnteko on opiskelijoiden yleisin selviytymiskeino. Pääkaupunkiseudulla töitä tekee säännöllisesti 40 prosenttia korkeakouluopiskelijoista, muualla Suomessa 25 prosenttia.

44

Page 45: Myrsky – Arjesta ja elämästä
Page 46: Myrsky – Arjesta ja elämästä

”Noin kaksi prosenttia saa toimeentulotukea. Osa myös hakee ruoka-apua, tekee pimeitä töitä, pelaa rahapelejä tai nostaa kulutusluottoa”, tutkija Lavikainen sanoo.

Kun lisäansiot lasketaan mukaan, korkeakouluopiskelijan keskimääräiset tulot ovat 821 euroa kuukaudessa.

Niskassani napsahti. Jokin vääntyi väärään asentoon ja painui lukkoon. Pääni ei enää kääntynyt vasemmalle, ja kipu säteili syvältä selän lihaksista käsiin ja takarai-voon. Neljä päivää myöhemmin tapasin terveyskeskuksen keski-ikäisen naislääkärin.

Hän näytti ymmärtäväiseltä ja arveli, että niskani oli jumittunut liiallisesta istumi-sesta. Istumatyö yhdistettynä istumaopiskeluun olisi ihan okei, kunhan se sisältäisi taukojumppaa tunnin välein ja säännöllistä liikuntaa useamman kerran viikossa.

Ääneen en sanonut mitään, mutta mielessäni ihmettelin. Entä jos ei ole aikaa? Entä jos ehtii juuri ja juuri nukkua?

Lääkäri määräsi kahden viikon tulehduskipulääkekuurin. Lisäksi hän kirjoitti lä-hetteen fysioterapeutille. Hän muistutti sen maksavan parikymppiä.

Se ei haitannut. Nyt kun kävin töissä, tuloni olivat lähes tuplaantuneet. Sitten hän kysyi, tarvitsisinko sairaslomaa. Mitä? En.

Eivät opiskelijat sairasta. Jos sairastaisivat, he voisivat menettää vuokratyöntekijän paikkansa. Lisäksi he joutuisivat tenttimään kaikki aineensa yhtenä uusintatenttipäi-vänä. Jos se ei onnistuisi, Kela voisi periä opintotukensa takaisin.

Ammattikorkeakouluopiskelijat käyttävät opiskeluun keskimäärin 35 tuntia vii-kossa ja yliopisto-opiskelijat 29 tuntia. Opiskelijoista 28 prosenttia on töissä 20 tun-tia viikossa, neljä prosenttia yli 40 tuntia. AMK:ssa 18 prosenttia työskentelee yli 20 tuntia viikossa.

Ehkä siksi kaikista korkeakouluopiskelijoista 39 prosenttia tuntee itsensä jatkuvasti ylirasittuneeksi. Hieman pienempi määrä tuntee itsensä masentuneeksi. Yhdeksän-toista prosenttia arvioi nukkuvansa tuskin koskaan riittävästi. Yleisimpiin terveyson-gelmiin kuuluvat niskavaivat ja stressi.

”Kun rahaa ei ole, on pakko käydä töissä. Kun käy töissä, on koko ajan kiire. Se on sellainen paletti, jota on vaikea pyörittää”, tutkija Lavikainen kuvailee.

”Jos korkeakouluista valmistuu joukko jo valmiiksi kuormittuneita nuoria aikuisia, voidaan kysyä, millainen työkyky heillä on. Kuinka he jaksavat jatkaa?”

Hyvin. Tai huonosti. Välttämättä sillä ei ole väliä. Kaikille ei edes riitä töitä.Mustaa keltaisella pohjalla, suuraakkosia, lööppejä. KORKEASTI KOULUTET-

TUJEN TYÖTTÖMYYS PAHENEE. TOHTORIT EIVÄT SAA TÖITÄ. KATSO, MISTÄ ET TYÖLLISTY.

Työmarkkinakeskusjärjestö Akavan mukaan alemman tai ylemmän korkeakoulu-tutkinnon suorittaneita on nyt työttömänä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, 36 000. Minä valmistun ensi vuonna puoli vuotta myöhässä. Toivottavasti en köy-häksi työttömäksi.

46

Page 47: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Sijoittamisen salatiedeUsko tai älä, pienistäkin säästöistä voi ajan kuluessa kasvaa suuria summia.

Näin se on mahdollista.

Johanna Nykopp

47

1. Sijoita vain säästöjäSijoittamisen aloittaminen ei vaadi lottovoittoa. Satakin euroa riittää aloittami-seen. Esimerkiksi yksi Nokian osake maksaa tällä hetkellä noin neljä euroa. Sijoita kuitenkin vain säästöjäsi. Älä koskaan sijoita rahaa, jota tarvitset laskujen ja vuokran maksamiseen.

2. Pohdi luonnettasiVarovaiset laittavat rahansa rahastoon, jossa sijoituspäätöksis-tä huolehtivat alan asiantuntijat. Osakesalkku sen sijaan sopii omatoimisten ja kylmähermoisten käteen. Ota rauhallisesti, vaikka osakkeittesi arvo laskisikin. Älä siis myy heti ensim-mäisessä alamäessä, vaan seuraa tilanteen kehittymistä maltil-lisesti.

3. Ole kärsivällinenVoittoa kertyy tilille todennäköisemmin pitkällä kuin lyhyellä aikavälillä. Älä sijoita sellaisia rahoja, joita saatat tarvita käyttöösi lyhyellä varoitusajalla. Rahan tarve ei tottele kurssikäyriä, ja saatat joutua myymään osakkeesi tappiolla.

Page 48: Myrsky – Arjesta ja elämästä

4. Hajauta rahasiSijoita säästösi moneen eri kohteeseen. Jos yksi sijoituskoh-teesi tekee konkurssin, et menetä kaikkia rahojasi. Tuhat euroa kannattaa hajauttaa vaikkapa neljään eri yritykseen, riippuen osakkeiden hinnasta.

5. Muista veroilmoitusSijoituksista saatavista voitoista peritään 28 prosenttia pääomatuloveroa. Tuhannen euron myyntivoitosta verokarhu kahmaisee itselleen siis 280 euroa. Häviöllä myydyt sijoi-tukset verottaja jättää rauhaan.

6. Laske vain voitotMahdolliseen opintotukeen vaikuttavat vain voitollisesti myydyt sijoitukset. Muista kuitenkin myyntitilanteessa ottaa huomioon opintotukesi. Jos saat paljon voittoa, opintotukirajat saattavat ylittyä ja joudut maksamaan tukia takaisin. Mieti, onko voittosumma niin suuri, että opintotukien takaisinmaksu kannattaa.

7. Etsi hyvä välikäsiEt voi ostaa osakkeita suoraan yritykseltä. Ota yhteyttä välittäjään, kuten pankkiin tai pankkiiriliikkeeseen. Eri välittäjien tilien käyttömaksut ovat hyvin erilaisia. Tee hintavertailuja! Muista, että sijoitusneuvojan tehtävä on neuvoa. Kysy rohkeasti ja vaadi selvennyksiä. Älä koskaan suostu mihinkään, mitä et ymmärrä.

8. Ole kriittinenVoit valita sijoituskohteesi neuvojen, aatteidesi tai rahavainusi perusteella. Interne-tissä on rajattomasti sijoitusvinkkejä. Älä usko kaikkea lukemaasi. Selvitä itse, ket-kä omistavat firman ja mikä pankki hoitaa yrityksen rahaliikenteen. Muista Win-capita – sijoitusklubia epäillään Suomen historian suurimmaksi talousrikokseksi. Valuuttakaupalla rikastumista lupaillut klubi keräsi ihmisiltä lähes sata miljoonaa euroa, josta vain osa palautui jäsenille takaisin.

Asiantuntijat: Finanssialan keskusliiton rahoitusasiantuntija Ulla Halonen ja Kelan suunnittelija Jouni Parkkonen. Lähteet: Pörssisäätiö, Finanssialan keskusliitto, Sijoittajan vero-opas 2010 ja Kari Narsin kirja: Miten miljoonia hui-jataan. Suurpetkuttajan värikäs historia.

48

Page 49: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Aikuisuus

Neljäs luku

”Luulin nuorempana, että vastuullisuus, rauhallisuus ja viisaus tulevat itsestään. Nyt huomaan, että aikuis-tumiseen ei riitä aika, vaan kohdalle osuneet elämän-tilanteet.”

Page 50: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Elokuussa 2011 Suomessa oli 177 000 työtöntä. Heistä työttöminä työn-hakijoina työ- ja elinkeinotoimistoissa oli 30 000 alle 25-vuotiasta.

24-vuotias Jaakko kuuluu tähän joukkoon. Jaakko muutti Loviisasta Hel-sinkiin syksyllä 2009. Sen jälkeen hän on ollut työtön, yhtä neljän kuukau-den työelämävalmennusta lukuunottamatta.

”Mun työttömyys johtuu siitä, että on niin vaikea saada asioita tehtyä. Ei oikein tiedä, mihin suuntaan haluais viedä itteään. Olis siistiä tehdä jotain, mitä tykkää tehdä, eikä mennä duuniin vain sen takia, että on pakko.”

Teksti ja kuvat: Pirita Männikkö

Vailla työtä

Page 51: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Toukokuu. Koko Suomi juhlii jääkiekon MM-kultaa.Niin Jaakkokin, kotia vastapäätä olevassa baarissa.

50

Page 52: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Kesäkuu. Jaakko ei täytä kesäpäiviään työnhaulla, vaan erilaisilla harrastuk-silla. Hän muun muassa rullalautailee ja soittaa useassa eri bändissä.

51

Page 53: Myrsky – Arjesta ja elämästä

”Kun on työtön, on aikaa harrastaa tai ottaa lunkisti. On aikaa ittelleen, aikaa miettiä mitä haluaa tehdä. Voi säätää projekteja, vaikka musiikkiprojekteja tai skeittitapahtumia johonkin. Suosit-telen. Tosin pidemmän päälle päivät tahtoo välistä mennä silleen, ettei oikein tee mitään.”

52

Page 54: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Heinäkuu. Edessä on viikonloppumatka Baltiaan. Elektroniikka-asentajaksi valmistuneella ja alan töitä tehneellä Jaakolla on perustyötön-tä enemmän rahaa käytössään, sillä hän on ansiosidonnai-sella.

Page 55: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Matkalla on hintansa: tällä kertaa päivän ateriana on vegaaninenpurkkihernekeitto.

”Olen valmis teke-mään hanttihommiakin. Ehkä sitten kun rahat loppuu.”

Page 56: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Työttömänä ehtii nähdä paljon kavereita, varsinkin niitä, jotka ovat sa-massa elämäntilanteessa. Jaakon ja hänen kämppäkaverinsa luona käy usein vieraita.

55

Page 57: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Elokuu. Tulevaisuus mietityttää. Kahden vuoden aikana Jaakko on hakenut eri korkeakouluihin media-alan koulutuksiin, mutta toistaiseksi ei ole lykästänyt.

”Mä olen ajatellut, että tässä talven mittaan haen jotain töitä. Jos ei muuta niin varastohommia.”

56

Page 58: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Syyskuu. Jaakko saa töitä ravintolan tiskaajana. Työsopimus on alle vuoden mittai-nen, ja keväällä on mietittävä tulevaisuuden kuvioita uudelleen.

”Mähän olen hakenut kouluihin ja se on ollut mun ensisijainen tavoite. Mun nykyisellä koulutuksella ei pääse kuin helpdesk-hommiin, ja ne ei ole kyllä ihmisen hommia.”

57

Page 59: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Vuoden 2008 nuorisobarometrin mukaan aiempaa suurempi osa nuoris-ta suhtautuu hyväksyvästi työttömyy-teen, vaikka nuoret myös arvostavat työntekoa. Tutkimuksen mukaan työn rinnalle on ehkä tulossa muita tärkeitä asioita.

”Nyt on hyvä fiilis, kun tietää, että saa rahaa, ja kun on päivärutiini. Viihdyn ihan hyvin nykyisessä elä-mäntilanteessa. Syksyn pimeä aika menee nopeammin ohi, kun on jotain tekemistä.”

Page 60: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Lippalakkiin, valkoiseen t-paitaan ja mustaan liiviin sonnustautunut pikkupoi-ka laulaa kirkkaalla äänellä Kirkan ikisuosikkeihin kuuluvaa Daa-da daa-daa. Kanssakilpailijoihinsa nähden poika on erilainen, sillä hän ei tunnu jännittä-vän yleisöä, kameroita tai esiintymistä.

Eletään vuotta 1994. Meneillään on Tenavatähti-laulukilpailun finaali, ja poika on kymmenenvuotias Konsta Hietanen. Suomen kamaralla harvinaisuus ja kummajai-nen, sillä hän on lapsitähti. Ensimmäinen todellinen sellainen sitten Lasse Pöystin.

”Tenavatähti oli mun juttu, sillä tykkäsin esiintyä, näytellä ja laulaa. Muista Te-navatähdistä ei tullut julkkiksia, joten sitä kilpailua ei voi katsoa mustavalkoisesti. Kaikki meni aina minun ehdoillani ja sitten, kun homma ei enää kiinnostanut, se loppui”, Hietanen muistelee.

Tenavatähteyttä seurasi vuosien kierre, jonka aikana nuori poika nähtiin mainok-sissa, nimikkotelevisiosarjassa ja kymmenillä keikoilla pitkin Suomenniemeä. Hän sai jopa omaa nimeään kantavan sämpyläpussin kauppojen hyllyille. Uran kruunasi päärooli Poika ja ilves -elokuvassa.

Nyt, yli 10 vuotta myöhemmin, lahtelaisessa ravintolassa istuu aikuistunut, elämän hyviin ja huonoihin puoliin tutustunut Konsta. Nuori mies, jonka piirteistä on edel-leen tunnistettavissa se eloisa ja rohkea poika, joka näytti nauttivan esiintymisestä isoilla areenoilla. Yhtä nopeasti kuin Hietasesta tuli kuuluisuus, hän myös katosi julki-suudesta. Se oli pitkään harkittu teko, jota edelsi vaihe, jolloin mikään ei kiinnostanut.

TähtiHän on näyttelijä, muusikko, jalkapalloilija, isä ja aviomies.

Hän on Konsta Hietanen, ja tämä on hänen tarinansa.

Virvamaria Toikka

60

Page 61: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Viimeksi Hietanen on nähty televisiossa, kun hän esiintyi Ylen nuorten draama-sarjassa vuonna 2005.

”Näyttelemiseen en missään vaiheessa kyllästynyt, mutta siihen ei vain enää riit-tänyt aikaa. Julkisuudesta irtautuminen ei ollut mikään nopea päätös, mutta lopulta ymmärsin haluavani keskittyä vain jalkapalloon.”

Potkupallon pyörteisiin Hietanen tutustui vaahtosammuttimen kokoisena isän korttelipelejä seuratessaan ja liittyi nappulaliigaan. A-nuorten SM-kultaa hän juhli 19-vuotiaana ja ensiesiintymisensä Veikkausliigassa Hietanen teki pari vuotta myö-hemmin.

Kun opiskelu lukion ja armeijan jälkeen ei kiinnostanut, rakas harrastus muuttui työksi. Se oli hänelle helppo vaihtoehto. Eikä Hietanen muita töitä ole tehnytkään, jos lyhyttä visiittiä kouluavustajana ei lasketa.

Hietasen uran toistaiseksi paras kausi oli vuonna 2008, jolloin hän joukkueineen saavutti kauden päätteeksi pronssisen mitalin.

Sen jälkeen urheilija on tutustunut loukkaantumiskierteen myötä paremmin jal-kapalloilun raadolliseen puoleen.

”Jalkapallo on tylsä aihe. Mihinkään ei vain mennä ja sopimuksia ei vain tehdä. Paikka joukkueessa ja peliaika kentällä täytyy ansaita”, hän huokaa.

61

Page 62: Myrsky – Arjesta ja elämästä
Page 63: Myrsky – Arjesta ja elämästä

”Jalkapallo ei ole kyynistänyt mua, vaan tykkään pelailla työn ulkopuolellakin. Huippu-urheilijan ura on raskas. Kyllä jalkapallosta aika paljon saa tykätä, että tästä tekee ammatin.”

Työnsä huonoista puolista huolimatta Hietanen kokee olevansa etuoikeutetussa asemassa. Hän tekee tasan tarkkaan sitä, mitä on aina halunnutkin.

Vaikka Hietanen ei ole tehnyt keikkoja pitkään aikaan, musiikkia hän ei ole koskaan jättänyt. Hietasen saattaa edelleen bongata lahtelaisesta karaokebaarista laulamasta Simple mania.

Julkisuusähky alkaa hiljalleen helpottaa, sillä jalkapallon lisäksi Hietanen voisi nähdä itsensä luomassa uraa muusikkona. Pelkästään omaksi huvikseen hän ei enää musisoi, sillä pöytälaatikosta löytyy jopa jokunen oma sanoitus. Kaipuu musiikkila-voille on jälleen syttynyt.

”Voisi keikkoja heittää enemmänkin, jos kiinnostuneita löytyy”, kitaralla ja pia-nolla itseään säestävä Hietanen miettii.

Vaikka Hietaselle musiikki on tärkeää, hän ei liputa uskollisesti vain yhden artistin nimeen.

Hänen levyhyllystään löytyy musiikkia lähes joka makuun, sillä levylautasella soi niin Cheek, Eminem, Leevi and the Leavings, Topi Sorsakoski, System of a Down kuin Beetho-venkin. Parhaillaan Hietasella on menossa Foo Fighters -kausi. Parin kuukauden päästä se on joku muu, sillä Hietasen lempibändit vaihtuvat yhtä usein kuin hänen hiustyylinsäkin.

63

Page 64: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Nykyisin 27-vuotias Hietanen viihtyy parhaiten oman kodin pihamaalla lastensa kanssa telmien ja puutöiden parissa. Kahden lapsen isä ei tunne kasvaneensa vielä aikuiseksi.

”Kun pystyy huolehtimaan itsestään ja toisista hyvin, on aikuinen. Minä pys-tyn huolehtimaan muista, mutta itseni kohdalla on vielä opeteltavaa. Tällä hetkellä luulen, että olen aikuinen nelikymppisenä”, Hietanen pohtii siemaillessaan kahvia kupistaan.

Perheen perustaminen on ollut yksi Hietasen haaveista pikkupojasta asti. Silti hä-nestä tuli isä paljon luultua aiemmin. Naimisissa hän on ehtinyt olla jo useamman vuoden.

”Ajattelin joskus, että normaalin aikuisen jutut osuisivat minun kohdalleni paljon myöhemmin. Luulin nuorempana, että vastuullisuus, rauhallisuus ja viisaus tulevat itsestään. Nyt huomaan, että aikuistumiseen ei riitä aika, vaan kohdalle osuneet elä-mäntilanteet.”

Vaimo, lapset, jalkapallo, musiikki ja näytteleminen. Hietasen elämä on kuin perjantai-illan Hollywood-elokuvasta. Hänellä on kaikkea, mistä moni tavallinen ihminen vain haaveilee. Hietasen jo lapsena tekemää käsikirjoitusta ei ole tarvinnut muutella. Moni olisi matkan varrella kadonnut pilvilinnoihinsa, mutta Hietanen pitää jalat tukevasti maanpinnalla.

”Joskus teininä olin varmasti tosi ärsyttävä. Olen oppinut, ettei muiden kehuja kannata liikaa kuunnella”, hän virkkoo. Eikä hän ole ylpistynyt saavutuksistaan.

64

Page 65: Myrsky – Arjesta ja elämästä

”Minulla oli normaali lapsuus aina kymmenenvuotiaaksi asti. Sen jälkeen se oli menoa. Vaikka poikani haluaisivatkin osallistua Tenavatähteen, en antaisi heille sii-hen lupaa. Ei lapsen kuulu olla julkkis. Muilta ihmisiltä saatu huomio on ainut huono muistoni niiltä ajoilta.”

Jalkapallon vuoksi Hietanen on pysynyt lapsena löydetyillä areenoilla, mutta siellä hän saa olla rauhassa. Suuri yleisö on unohtanut hänet.

”Tuolla otettiin meidän hääkuva”, Hietanen osoittaa hymyillen kaarisiltaa Pikku-Vesijärven laitamilla, aivan Lahden urheilupuiston kupeessa.

Jos Hietasen pitää lähteä kotoa jonnekin, täältä hänet saattaa löytää. Alueen lenk-kipoluille hän on ainakin onnistunut jättämään jälkensä. Takana on kymmeniä, ellei satoja alkuverryttelylenkkejä puistossa. Kesäiltaisin lahtelainen taas saattaa istua lä-heisillä terasseilla oluttuoppi kourassaan.

”Nyt pitää rientää auttamaan vaimoa”, Hietanen hymyilee ja hyppää pyörän sel-kään, jonka tarakalla keikkuu oranssi lastenistuin.

Kaikesta päätellen maailma on kohdellut Hietasta hyvin. Ja sitä mieltä hän on itsekin.

”Olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, mitä olen saanut aikaan. Tiedän sen, kun istun aamupalapöytään kolmen muun perheenjäseneni kanssa. Siitä on aina hyvä lähteä.”

65

Page 66: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Pi Mäkilä

Vakiintuminenon mielentila

Omistusasunto, lapsi, mies ja koira. Siinä yhtälö, joka oli-si kuulostanut teini-ikäisen minäni korvissa taantu-

mukselliselta ja lopulliselta elämänilon tukahduttamiselta. Vitsailimme ystävä-ni kanssa omakotitalosta, 1,7 lapsesta, makkaraa syövästä miehestä, kultaisesta noutajasta ja siitä, ettemme moiseen alis-tuisi. Kymmenen vuotta myöhemmin olen onnellisesti tuon pelätyn yhtälön osa – sillä erotuksella, että omakotitalo on vaihtunut kerrostalokolmioksi, lapsia on vain yksi ja koira on eri rotua.

Aikuistumisen merkkipaalut ovat muuttuneet painajaismaisiksi uhkaku-viksi. Moni kolmikymppinen taistelee viimeiseen saakka, ettei olisi yksi ”niistä”.

Vakiintuminen on mörkö, jota läh-detään mieluusti karkuun. 2000-luvun Peter Panit kilpailevat Facebookissa siitä, kuka on katsonut viikonlopun aikana eniten Hopeanuolta, ja mikä kaupungin bilepaikoista on coolein tulevalla viikolla.

Keskiluokkaisesta yhtälöstäni huoli-matta koen enemmän yhteenkuuluvuut-ta reppureissaajan ja animefanin kuin ikäiseni äidin kanssa. Mielikuvissani kun perheenäiti ravaa vuoropäivin vauvahie-ronnassa ja taaperotanssissa, eikä ehdi kampaajalle kuin kerran vuodessa.

Ikäluokkani pelonaiheeksi muodostu-nut vakiintuminen on mielentila. Tais-telua jatkaville voin kertoa, ettei elämä lopu asuntolainaan tai lapsen syntymään – se muuttaa muotoaan juuri sen verran kuin sen antaa.

Yhtälöstä on sitä paitsi paljon hupia. Keskiluokkaistumisvitsien laukomisen

lisäksi voin muutaman vuoden kuluttua matkustaa lapseni kanssa maailman ää-riin ja katsoa Hopeanuolta niin paljon kuin sielu sietää. Asuntolainani ansiosta voin maalata kolmiomme seinät millä värillä haluan ja syödä Peppi Pitkätos-sun tapaan pää tuolilla ja jalat pöydällä – vuokraisäntä ei valita. Keskustan bile-paikoissa olen rällästänyt teininä loppu-elämäni tarpeiksi, mutta jos tanssijalka joskus alkaa vipattaa, ei mikään estä il-lanviettoa.

Teini-ikäisenä vannoimme ystävä-ni kanssa muuttavamme Siperiaan, jos joskus vakiinnumme ja aikuistumme. Olemme sittemmin vaihtaneet lausera-kennetta. Siperia kutsuu, jos uraudumme ja tylsistymme.

66Juho Suomalainen

Page 67: Myrsky – Arjesta ja elämästä

NaapurintytötVuonna 1995 Rosa, Mette, Katri ja minä juoksimme yhdessä koulusta kotiin,

leikimme playmobileilla ja huolestuimme kasvihuoneilmiöstä. Mitä meistä sitten tuli?

Pi Mäkilä

Y hdeksänkymmentäluvun puolivälissä lama oli jo ohitse, Mika Häkkinen kaahasi McLarenillaan ja IT-alalla puhalsi lujaa. Microsoft julkaisi Win-dows 95 -käyttöjärjestelmänsä ja Nokia luopui kumiteollisuudesta ja kes-kittyi matkapuhelimiin. Pikkusiskoni pitkä odotus palkittiin, kun edellis-

vuonna katsomamme suuren vaikutuksen tehnyt Disneyn Leijonakuningas julkaistiin VHS-kasetilla. Leluhyllymme pursusivat playmobil-paloautoista ja barbienukeista plyysipäällysteisine hevosineen.

Meillä oli leluja enemmän, kuin isovanhemmillamme koskaan, ja kerran viikossa karkkipäivä, jolloin kaupasta sai sadan gramman pantteripussin tai viinikumeja. Parin vuoden takainen lama näyttäytyi meille kylän ainoan lelukaupan lakkauttamisena, muuta sitä emme muista. Ulkomaanmatka tarkoitti kerran vuodessa tehtävää risteilyä Tukholmaan ja takaisin.

Muutaman vuoden kuluttua meillä kaikilla olisi oma kännykkä, mp3-soitin ja säh-köpostiosoite.

Nyt Internetin keskustelupalstat täyttyvät kommenteista, joissa sukupolveamme ruodittaan laiskaksi pullamössöksi, joka ei ole kovaa työtä nähnytkään. Tutkimusten mukaan odotamme työnteon olevan hauskaa, eikä mikä tahansa työ kelpaa.

Toisaalta työntekoon kannattaakin suhtautua huumorilla. Olemme pätkätyösuku-polvi ja harva meistä työllistyy vakituiseen työsuhteeseen. Nuorisobarometrin mukaan arvomme ovat melko konservatiivisia: pidämme työtä, koulutusta ja perhettä tärkeinä.

67

Page 68: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Arvotutkimukset eivät yllätä, sillä lama-aikaa lukuun ottamatta kasvoimme menes-tyvässä hyvinvointivaltiossa, jossa taloudellinen kasvu ja usko tulevaisuuteen oli suuri.

Aikuisuus on meille valintakysymys: yhä useampi meistä lykkää naimisiinmenon, asuntolainan ja perheenlisäyksen hamaan tulevaisuuteen konservatiivisista arvoistaan huolimatta. Vanhempi sukupolvi paheksuu: ottakaa jo vastuuta!

Palataan hetkeksi vajaat parikymmentä vuotta ajassa taaksepäin. On vuosi 1995 ja olen juuri täyttänyt kymmenen vuotta. Asun vihreässä 1940-luvulla rakennetussa puutalossa Sipoon Martinkylässä peltoaukean reunalla. ”Leikisti maalla”, kuten äitini sanoo, sillä Helsingin keskustaan ajaa kotioveltamme puolessa tunnissa.

Harrastan viulunsoittoa ja ratsastusta, ensimmäistä enemmän vanhempieni toi-veesta, jälkimmäistä, koska hevoset ovat mielestäni ihmeellisiä. Kuvaamataito ja luon-nontieteet ovat suosikkiaineitani, ja haaveammattini vaihtuu viikoittain.

Tämän pidemmälle en kymmenenvuotiaana tulevaisuuttani suunnitellut. Ala-asteemme, 70-luvulla rakennettu ja tuskin kertaakaan sen jälkeen remontoitu neli-luokkainen laatikkotalo oli turvallinen ja jopa tylsä paikka.

Mieleen painunein asia oli opettajan eräänä päivänä kertoma tarina kasvihuoneilmi-östä ja hiilidioksidipäästöistä, jotka saattaisivat jonain päivänä koitua suureksiongelmaksi.

68

Katri, Rosa ja minä hiekkalaatikolla 1990-luvun alussa. Kuva kotialbumista.

Page 69: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Juoksimme tuolloin kotiin parhaan ystäväni Mette Mäkisen kanssa suu vaahdossa. Eikö Suomessa asuminen olisikaan enää verrattavissa lottovoittoon? Lämpenisikö ilmasto oikeasti niin paljon, että siitä pitäisi huolestua, ihan oikeasti?Lukioaikana halusin laajentaa maailmankatsomustani, joten pidensin koulutaivaltani vaihto-oppilasvuodella Yhdysvalloissa.

Tuhansien muiden vastavalmistuneiden tavoin vietin välivuoden paistellen hoda-reita paikallisella huoltoasemalla. Käteen jäävät rahat käytin matkusteluun Intiassa ja Euroopassa, kunnes päädyin taidekouluun opiskelemaan grafiikkaa, muutin Hel-sinkiin ja tapasin tulevan mieheni.

Parivuotinen tutkinto käytännössä työttömällä alalla ei lujittanut uskoani tulevai-suuteen, joten hain ammattikorkeakouluun opiskelemaan journalismia. Siinä sivussa hankin asuntolainan, koiran ja lapsen.

Kaikilla ei mene yhtä ruusuisesti: ikäluokkassamme on valtavasti väliinputoajia, jotka eivät ole peruskoulun jälkeen päässeet kiinni opiskeluun – työelämästä puhu-mattakaan.

Uskon, että painin 26-vuotiaana samojen asioiden kanssa kuin lukuisat muutkin ikätoverini. Pian kahdesta koulusta valmistuneena, maailmaa hiukan nähneenä ja perheen jo perustaneena en edelleenkään osaa vastata siihen samaan kysymykseen, jota kysytään jokaisen kymmenvuotiaan ystäväkirjassa: Mikä sinusta tulee isona?

69

Mette ja minä huolestuimme ilmastonmuutoksesta ala-asteella. Kuva kotialbumista.

Page 70: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Leikkiessäni siskoni Rosa Mäkilän kanssa vuonna 1995 olimme varmoja vain yh-destä asiasta: meistä ei tulisi ainakaan yhtä tylsiä kuin edellisistä sukupolvista. Ikäluok-kamme on keskimäärin koulutetumpi kuin aikaisemmat – vuonna 1975 vain puolet alle 34-vuotiaista oli suorittanut peruskoulun jälkeisen tutkinnon, vuonna 2005 vain vajaa kuudennes ei ollut.

Rosa syntyi reilut kolme vuotta minua myöhemmin ja kantoi aina mukanaan virt-tynyttä, vaaleanpunaiseen frakkiin puettua pehmoeläinsammakkoa, Samppia. Kuten asiaan kuuluu, leikimme ja riitelimme paljon keskenämme.

”Oltiin tosi normaali perhe. Kiusasin isosiskoa, isä oli töissä koko ajan ja äiti opis-keli jotain, mutta oli kuitenkin paljon kotona”, Rosa, nyt 23, muistelee.

Kun Rosa aloitti koulun, kännykät eivät kuuluneet lapsille, sillä ne olivat aikuisten tarkoin varjeltua omaisuutta ja painoivatkin niin paljon, ettei matopelin pelaaminen olisi ollut mielekästä. Muuten koulun aloitus tuskin erosi nykypilttien elämästä juuri laisinkaan.

”Kouluun meno oli tosi jännää, koska meitä oli luokalla vain kaksi tyttöä. Oltiin niin cooleja, ettei leikitty enää barbeilla, saati poikien tai tarhakavereiden kanssa.”

Varsinaista haaveammattia Rosalla ei koskaan ollut. ”Jossain vaiheessa halusin kuu-mailmapalloksi, koska siinä näkisi maailmaa”, hän sanoo.

70

Rosa Mäkilä, 23, asuuyksiössä Helsingissä ja suunnittelee matkustavansa jouluksi Balille.

Page 71: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Kuva: Saana Karhu

Leikki luonnistuu vielä kuudentoista vuoden jälkeen. Tosin kangerrellen.

Page 72: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Toisin kuin vanhempiemme nuoruudessa, myös Rosan kirjoittaessa ylioppilaaksi välivuosi tuntui mielekkäältä ratkaisulta. Vuosi venyi lopulta lähes kahdeksi vuodeksi huoltoaseman kassalla, kunnes irtiotto arjesta houkutteli niin paljon, että muutaman kuukauden kielimatkahaaveesta Havaijille tuli totta. Omatoimimatkailusta innostu-neena Rosa löysi pian itsensä opiskelemasta matkailualaa ammattikorkeakoulussa, eikä aikaakaan, kun maailmanvalloitus oli käynnissä.

Rosan ikäluokkaan mahtuu väliinputoajia: ylioppilastutkintouudistus ja koulujen opintosuunnitelmamuutokset hankaloittivat monen koulutaivalta.

”Kyllä se vähän sekoitti asioita, vaikkei vaikuttanutkaan elämääni mitenkään. Ny-kyisessä koulussani muuttui äsken opetussuunnitelma. Se ärsyttää nyt enemmän, kuin lukiossa.”

Yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä seikkailunhaluisille siskoksille riitti teke-mistä ihan pihapiirissäkin. Erityisen kiinnostava oli naapuritaloon pari vuotta ai-emmin muuttaneen Metten valtava kaksikerroksinen talo, entinen kyläkoulu, jossa vietimme monta iltapäivää odottaessamme vanhempiamme kotiin.

Isossa sokkeloisessa talossa oli valtavasti seikkailupaikkoja ja salakäytäviä, joihin piiloutua ja joissa kehitellä mitä eriskummallisimpia hevostallileikkejä. Maalaismaisema tarjosi vantaalaislähiöstä pari vuotta aiemmin muuttaneelle kymmenvuotiaalle Mettelle valtavia muutoksia.

71

Mette Mäkinen, 26, asuu lapsuudenmaisemissaan ja haaveilee ikiomasta talosta.

Page 73: Myrsky – Arjesta ja elämästä

”Tänne oli ihana muuttaa, ennen kaikkea siksi, että täällä oli niin rauhallista. Länsimäessä meinasin saada kerran pullosta pää-häni, kun kävelin kotitalomme vieressä. Sipoossa sellaista ei tarvinnut pelätä.”

Mette ymmärsi uusperheensä poikkeavan tavallisesta vasta vietettyään paljon aikaa koulukavereidensa kanssa – isossa

vanhassa talossa elettiin värikästä taiteilijaelämää, jonka erikoisuut-ta kymmenvuotias ei vielä täysin käsittänyt. Muiden vanhemmat kävivät töissä, eivätkä juhlineet keskellä viikkoa aamuun saakka.

”Luokkakavereihini tutustuttuani huomasin, ettei meidän elä-mä ollut ihan tavallista”, Mette, nyt 26 vuotta, muistelee.

Kuvaamataidosta ja käsitöistä pitävä tyttö haaveili satulasepän ammatista – aina siihen saakka, kun hevosinnostus lopahti ala-asteen loppumetreillä. Kiinnostus käsi-töihin kuitenkin säilyi.

Lukioaikana Mette muutti poikaystävänsä luokse asumaan, mutta paluu isoon sipoolaistaloon siinsi jo mielessä.

Kun minä lähdin Helsinkiin, Mette muutti Vantaalta poikaystävänsä kanssa takai-sin lapsuudenkotiinsa ja opiskeli pukuompelijaksi.

”Ihan päähänpistosta. En olisi vielä lukioaikoina uskonut alkavani ompelijaksi, ennemminkin näin itseni suunnittelijana. Seuraavaksi haluaisin muuttaa ihan omaan asuntoon, toivottavasti jo tämän vuoden puolella,” hän kertoo.

Iso valkoinen puutalo ei ole muuttunut. Keittiön suuren pöydän ääressä Mette tarjoilee minulle teetä, ja puhumme ala-asteen luokanopettajastamme samaan sävyyn kuin ennenkin. Saman pöydän ympärillä piirsimme kilpaa hevosia ja kuuntelimme Queenia lähes kuusitoista vuotta aiemmin.

Talossa on aina ollut tilaa monenlaiseen menoon. Ennen kuin Metten perhe muutti siihen, se toimi kyläläisten yhteisenä kuntosalina ja naapurin, meitä pari vuotta vanhemman, Katri Wallénin mummolana.

Katrin kanssa juoksimme yhdessä koulusta kotiin, kasasim-me playmobilet olohuoneen pöydälle ja vertailimme koulu-ruokakokemuksiamme. Nyt 30-vuotiaana Katri muistaa 1990-luvun alusta lähinnä puissa kiipeilyn, käsipyyhkei-den katoamisen koulusta sekä tärkeimpänä vanhempiensa avioeron.

”Tuntui, ettei kenenkään muun vanhemmat eronneet ja vain minulle kävi niin. Olin helpottunut, kun Mette muutti naapu-riin, ja oli samassa tilanteessa. Kun kuulin myös sinun ja Rosan vanhempien erosta, ei siinä enää ollut mitään outoa”, vuosi sitten itsekin eronnut Katri kertoo.

72

Page 74: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Avioerojen määrä on ollut nousussa jo useamman vuosikymmenen ajan, joten ei ihme, että se tuntuu meistä enemmän säännöltä kuin poikkeukselta.

Kun Katri kirjoitti ylioppilaaksi, emme enää olleet yhteyksissä. Pieni paikkakun-ta kävi liian pieneksi ja vanhempammekin muuttivat kotikujaltamme pois. Poliisin ammatista haaveillut Katri tapasi tulevan miehensä netissä, muutti Helsinkiin ja huo-masi pian odottavansa ensimmäistä lastaan.

Poliisikouluhaaveet vaihtuivat lähihoitajaopinnoiksi, mutta toisen lapsen ilmoit-taessaan tulostaan Katri päätti jäädä kotiäidiksi. Tilastokeskuksen mukaan hän ei ole yksin: viitisen prosenttia meistä jättää tutkintoon johtavan koulutuksen kesken vuosittain. Opetushallituksen tutkimuksen mukaan heitä on vaikea profiloida.

Nyt Katri tekee vuorotyötä marketin kassalla ja saa lapset luokseen joka toinen viikko. Haave oikeasta ammatista siintää kuitenkin mielessä.

”Viimeistään sitten, kun nuorin lapseni aloittaa koulun, haluan takaisin opiskele-maan. Vanhustyö olisi minusta todella mielenkiintoinen ala”, hän kertoo.

Playmobilet on kasattu ja barbiehevoset ovat valmiina lähtöön. Kasvihuonekaasut ovat jo ilmassa, ja lamasta puhutaan taas.

Missä olemme parinkymmenen vuoden kuluttua? Mitä lapsistamme tulee isona? Varmaa on vain se, että heidän silmissään me olemme pian niitä markoista ja Com-

modore 64:stä puhuvia kalkkiksia, joiden kaltaisia ei ainkaan haluta olla.

73

Katri Wallén, 30,asuu lastensakanssa Keravalla.

Page 75: Myrsky – Arjesta ja elämästä

Jälkisanat

75

Onneksi olkoon, olet selviytynyt Myrskystä!

Tätä kirjoittaessamme ensimmäisistä Myrskyn merkeistä on ehtinyt vierähtää jo kymmenen kuukautta. Nyt kevät-, kesä- ja syysmyrskyt kestänyt hengentuotteem-me on vihdoin valmis.

Kuukausien saatossa on ollut selvää, että Myrsky on nimensä veroinen projekti. Se on sekoittanut suunnitelmia ja pakottanut ajattelemaan monia asioita uudes-taan. Se on opettanut, ettei kaikkea voi oppia koulussa, ja että usein käytäntö on paras opettaja.