omin jaloin helena sipiläinen

21
Omin Jaloin työryhmä 1/2011

Upload: sarilvonen

Post on 26-May-2015

685 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: Omin jaloin Helena Sipiläinen

Omin Jaloin työryhmä 1/2011

Page 2: Omin jaloin Helena Sipiläinen

Omin Jaloin toiminnan synty

2007 keväällä yhteydenottoalueellisesta nuorisotyöstä. 3 poikaatarvitsevat tukea, omat keinot eivätenää riitä.Viikon aivoriihi –lomakkeet syntyvätIdea havaitaan hyväksi ja toiminnankypsyttely alkaa.Syksyllä 2007 ensimmäisetsosiaalitoimen asiakkaat.

Page 3: Omin jaloin Helena Sipiläinen

Omien valintojen vaikutus nykyhetkeen jatulevaisuuteen.

Viisi tapaamiskertaa12-17 –vuotiaatKirjalliset puolistrukturoidut tehtävätMatalan kynnyksen palvelu

Kartoitetaan suojaavat ja riskitekijätTyöntekijä, nuori itse ja huoltajat saavatselkeän kuvan nuoren tilanteesta.

Tukea ja peilauspintaa

Omin Jaloin toiminnan tarkoitus

Page 4: Omin jaloin Helena Sipiläinen

Yhdeksän elämän eri osa-aluetta

Yleisesti ajatellaan, että nuori onsyrjäytymisvaarassa, mikäli nuorenkoulunkäynti kärsii ja hän tippuu poiskoulusta.Omin Jaloin toiminnassa on havaittunuoren syrjäytymisvaaran saattavanalkaa muualtakin kuin koulusta.Riskitekijät on havaittavissa jo aiemminpienissä asioissa, joissa nuori tunteeepävarmuutta, tai tarvitsee tukea.

Page 5: Omin jaloin Helena Sipiläinen

Asiakasohjausmalli LohjallaVarhainen puuttuminen

Ylisektoroitunut yhteistyö sosiaalitoimen kanssa

Tuki ja velvoite nuorisolaistaNuorisolaki 7 c §”Myös muu kuin edellä tässä pykälässä tarkoitettuviranomainen voi salassapitosäännösten estämättäluovuttaa nuoren kotikunnalle etsivää nuorisotyötävarten nuoren yksilöinti- ja yhteystiedot, josviranomainen arvioi viranomaisena saamiensa tietojenpohjalta sekä nuoren tilanne ja tuen tarvekokonaisuudessaan huomioon otettuna nuorentarvitsevan viipymättä tukea päästäkseen palvelujenja muun tuen piiriin. ”

Page 6: Omin jaloin Helena Sipiläinen

NUORI

HUOLTAJA

SOSIAALITYÖNTEKIJÄ

OMIN JALOINTYÖNTEKIJÄ

A iheuttaa huolta aikuisessa

Saa lastensuojeluilmoituksenlapsesta

Päättää täyttyvätkö lapsi- japerhekohtaisen lastensuojelun

kriteerit

Lastensuojelunasiakkuus syntyy

KYLLÄ

O hjaa nuoren perheineenO min jaloin -tapaamisiin

EI

Tapaavat noin vi isikertaa, ja kartoittavat

yhdessä nuoren riskejä jasuojaav ia tek ijöitä

Tapaavat yhdessä jakäyvät läpi O minJaloin toiminnassanousseita asioita, japohtiv at mahdollisiajatkotoimenpiteitä

Ty öntekij ä kirjoittaa koosteen ja pohtiionko tarv etta lapsi- ja perhekohtaiselle

lastensuojelulle

Prosessi päättyy

Tekee uudenlastensuojeluilmoituksen

KYLLÄ

Käynnistäälastensuojelun

tarpeen kartoituksen

EI

Page 7: Omin jaloin Helena Sipiläinen

Muita asiakasohjaustahoja

Oppilashuoltokuraattorit, terveydenhoitajat

Alueellinen nuorisotyöEtsivän nuorisotyön työntekijätNuorten psykiatrian poliklinikkaNuoren sosiaalinen verkosto

Huoltajat, muut läheiset aikuiset,vertaisverkosto

Page 8: Omin jaloin Helena Sipiläinen

Nuori rakentaa elämästääntulevaisuudenkuvan viiden vuodenpäähän.

Nuoren kuva omistatulevaisuuden tavoitteista, joihinpeilata nykyhetkeä, konkretisoituu.

Tulevaisuuden muistelu

Page 9: Omin jaloin Helena Sipiläinen

Nuori pohtii omaa perhettään ja perheensisäisiä vuorovaikutussuhteita.

Perheen jäseniä, tapoja, sääntöjä, rooleja.Nuori nimeää perheen vahvuudet jakehittymisen tarpeet.

Nuoren käsitys perheen merkityksestä jaitsestään osana perhettä lisääntyy.Perheen vaikutus suojaaviin- jariskitekijöihin konkretisoituu.

Perhe

Page 10: Omin jaloin Helena Sipiläinen

Nuori kartoittaa omat vahvuutensa jakompastuskivensä.

Kavereiden, koulun, vapaa-ajan ja seurustelunsuhteen.

Nuori pohtii millaisia merkityksiä kullakin osa-alueella on hänelle nyt ja tulevaisuudessa.

Nuori oppii tunnistamaan ihmissuhteidenerilaiset merkitykset eri toimintaympäristöissä.Suojaavat ja riskitekijät nousevat esiin useastaeri näkökulmasta.

Sosiaaliset toimintaympäristöt

Page 11: Omin jaloin Helena Sipiläinen

Nuori miettii ADSUME -mittarin avullapäihteiden käyttöään määrällisesti jaosana elintapojaan.Nuori pohtii päihteidenkäyttönsäsosiaalisia vaikutuksia.

Nuoren tieto päihteidenkäytönvaikutuksista ja riskeistä kertakäytön,sekä pitkäaikaisen käytönnäkökulmasta lisääntyy.

Päihdekartoitus

Page 12: Omin jaloin Helena Sipiläinen

Keskustellaan terveellistenelämäntapojen, sekä fyysisen japsyykkisen hyvinvoinninvaikutuksista terveyteen jatulevaisuuteen.

Nuoren mielikuva hyvinvointiinvaikuttavista tekijöistä selkiytyy.

Terveys ja hyvinvointi

Page 13: Omin jaloin Helena Sipiläinen

Nuori konkretisoi kaikkien eri osa-alueiden kautta, mistä hän saarahaa ja mihin hän kuluttaa rahaa.

Nuori ja huoltaja saavat realistisenkäsityksen nuoren rahankäytöstä.

Raha

Page 14: Omin jaloin Helena Sipiläinen

Rikkeet kolmesta näkökulmasta.Tekijä, näkijä vai uhri.

Rikkeisiin liittyvät seuraukset.Korvaukset, sakot, sovittelu ja tuomiot.

Nuori hahmottaa oman elinympäristönsäsuhteessa rikkeisiin.Nuori saa käsityksen mitkä teot ovatrikoksia, sekä niiden tuomat vastuut javaikutukset tulevaan.

Rikkeet ja rikokset

Page 15: Omin jaloin Helena Sipiläinen

Nuori itse nimeää elämänsävoimavarat ja riskitekijät kaikiltakäsiteltäviltä osa-alueilta.

Peilaus tulevaisuuden suunnitelmaan.

Nuori suunnittelee muutokseentarvittavia toimenpiteitä yhdessätyöntekijän kanssa.

Vahvuudet ja kehittymissuunnitelma

Page 16: Omin jaloin Helena Sipiläinen

Nuori pohtii mikä on hänelle tärkeää.Nuori miettii millaisia arvoja hänellä onelämässään.

Nuoren oma arvojärjestys tulee esiin.Nuori löytää elämäänsä tukevia ihmisiä jaasioita pelin kautta.

Arvopeli

Page 17: Omin jaloin Helena Sipiläinen

Tehtävien kokonaisuus

Page 18: Omin jaloin Helena Sipiläinen

Nuori ja työntekijä kertovat huoltajilletapaamisten sisällöistä, tehtävistä ja esiinnousseista asioista.Jokainen ilmaisee oman näkemyksensä eriosa-alueiden nykytilanteesta huolimato-tehtävän avulla.

Huoltajan käsitys lapsensaelämäntilanteesta vahvistuu.Vahvistetaan jo olemassa olevia hyviärakenteita perheessä ja nuoren elämässä.Mahdollinen huoli määritellään ja sovitaantarvittaessa jatkotoimenpiteistä.

Huoltajan tapaaminenHuolimato

Page 19: Omin jaloin Helena Sipiläinen

Minne Omin Jaloin -toiminnankautta voi ohjautua Lohjalla?

Page 20: Omin jaloin Helena Sipiläinen

Havaitsemalla eri osa-alueidenriskitekijät ja tukemalla muutostavoidaan syrjäytymistä ehkäistävarhaisessa vaiheessa.

Syrjäytymisen riskitekijöitä voi ollayhdellä tai useammalla elämän osa-alueella.

Riskitekijöiden havaitseminen

Page 21: Omin jaloin Helena Sipiläinen

KIITOS!Omin Jaloin työryhmä:

Maikki ArolaKati Blomqvist

Jonna FarinSari Lehmuskallio

www.lohja.fi>Asukas >Nuorisotoimi >Omin Jaloin