opiskelijaesite malu aloille 2016

2
OLEMME LÄSNÄ SIELLÄ MISSÄ OPISKELET TEK tukee opiskelijakulttuuria TEK tukee ja edistää opiskelijakulttuuria ympäri Suomen sekä on mukana erityisesti opiskelijoiden työelämään liittyvissä tapahtumissa. Missä TEK, siellä parhaat kemut, hienoimmat perinteet ja villeimmät ideat Oulusta Jyväskylään ja Helsinkiin, Kuopiosta Turkuun ja Tampereelta Joensuuhun. Toivottavasti sinäkin pääset nauttimaan näistä opintojesi ohessa! Ansaitset korkeatasoista koulutusta Tavoitteenamme on, että suomalainen luonnontieteiden ja tekniikan yliopistokoulutus on laadultaan maailman huippua. Haluamme, että valmistuneet työllistyvät vaativuudeltaan koulutusta vastaaviin tehtäviin ja että jokainen voi kehittää osaamistaan läpi työuran. TEKillä on tutkimukseen perustuvaa asiantuntemusta ja parhaat verkostot alan koulutuksen kehittämiseen. Yhteistyössä yliopistojen kanssa vaikutamme poliittiseen päätöksentekoon aloitteiden, lausuntojen, työpajojen ja henkilökohtaisen vaikuttamisen avulla. Sinäkin voit vaikuttaa Opiskelijat ovat vahvasti mukana TEKin päätöksenteossa. Opiskelijajäsenenä sinulla on mahdollisuus päästä vaikuttamaan täysivaltaisena niin TEKin hallitukseen, valtuustoon kuin valiokuntiinkin. Tarjolla on näköalapaikkoja työmarkkinoihin ja yhteiskuntaan. Seuraava haku opiskelijaedustajaksi alkaa taas syksyllä! OTA YHTEYTTÄ JA SEURAA MEITÄ Me olemme sinua varten. Autamme mielellämme kaikissa työelämään ja TEKiin liittyvissä kysymyksissä. Lähes kaikista luonnontieteellisten koulutusalojen ainejärjestöistä löytyy TEK-yhdyshenkilö, joka osaa ohjata sinut oikean asiantuntijamme luo. Keneen sinä voit ottaa yhteyttä? Selvitä se osoitteesta: www.tek.fi/kampuksilla TERVETULOA TEKIN JÄSENEKSI Vastaanottaja maksaa postimaksun Mottagaren betalar portot Info Jäsen Tekniikan akateemiset TEK Tunnus 5005134 00003 VASTAUSLÄHETYS Nido kiinni Taita tästä Tekniikan akateemiset TEK Teekkarin työkirja ttkirja @TEK_akateemiset @ Tekniikan akateemiset TEK opiskelijat@tek.fi (09) 2291 2218 Lue lisää TEKistä: www.tek.fi/opiskelijat Liity netissä!

Upload: tekniikan-akateemiset-tek

Post on 03-Aug-2016

230 views

Category:

Documents


5 download

DESCRIPTION

TEKin opiskelijaesite matemaattis-luonnontieteellisille aloille

TRANSCRIPT

Page 1: Opiskelijaesite MALU aloille 2016

OLEMME LÄSNÄ SIELLÄ MISSÄ OPISKELETTEK tukee opiskelijakulttuuriaTEK tukee ja edistää opiskelijakulttuuria ympäri Suomen sekä on mukana erityisesti opiskelijoiden työelämään liittyvissä tapahtumissa. Missä TEK, siellä parhaat kemut, hienoimmat perinteet ja villeimmät ideat Oulusta Jyväskylään ja Helsinkiin, Kuopiosta Turkuun ja Tampereelta Joensuuhun. Toivottavasti sinäkin pääset nauttimaan näistä opintojesi ohessa!

Ansaitset korkeatasoista koulutustaTavoitteenamme on, että suomalainen luonnontieteiden ja tekniikan yliopistokoulutus on laadultaan maailman huippua. Haluamme, että valmistuneet työllistyvät vaativuudeltaan koulutusta vastaaviin tehtäviin ja että jokainen voi kehittää osaamistaan läpi työuran.

TEKillä on tutkimukseen perustuvaa asiantuntemusta ja parhaat verkostot alan koulutuksen kehittämiseen. Yhteistyössä yliopistojen kanssa vaikutamme poliittiseen päätöksentekoon aloitteiden, lausuntojen, työpajojen ja henkilökohtaisen vaikuttamisen avulla.

Sinäkin voit vaikuttaaOpiskelijat ovat vahvasti mukana TEKin päätöksenteossa. Opiskelijajäsenenä sinulla on mahdollisuus päästä vaikuttamaan täysivaltaisena niin TEKin hallitukseen, valtuustoon kuin valiokuntiinkin. Tarjolla on näköalapaikkoja työmarkkinoihin ja yhteiskuntaan. Seuraava haku opiskelijaedustajaksi alkaa taas syksyllä!

OTA YHTEYTTÄ JA SEURAA MEITÄMe olemme sinua varten. Autamme mielellämme kaikissa työelämään ja TEKiin liittyvissä kysymyksissä. Lähes kaikista luonnontieteellisten koulutusalojen ainejärjestöistä löytyy TEK-yhdyshenkilö, joka osaa ohjata sinut oikean asiantuntijamme luo. Keneen sinä voit ottaa yhteyttä? Selvitä se osoitteesta: www.tek.fi/kampuksilla

TERVETULOA TEKIN JÄSENEKSI

Vastaanottajamaksaa

postimaksun

Mottagarenbetalar portot

Info JäsenTekniikan akateemiset TEK

Tunnus 500513400003 VASTAUSLÄHETYS

Nido kiinni

Taita tästä

Tekniikan akateemiset TEKTeekkarin työkirja

ttkirja

@TEK_akateemiset

@

Tekniikan akateemiset TEK

[email protected]

(09) 2291 2218

Lue lisää TEKistä: www.tek.fi/opiskelijat

Liity netissä!

Page 2: Opiskelijaesite MALU aloille 2016

MIKÄ IHMEEN TEK?Tekniikan akateemiset TEK on diplomi-insinöörien, arkkitehtien, matemaatikkojen, fyysikkojen ja tietojenkäsittelytieteilijöiden sekä näiden alojen opiskelijoiden etu- ja palvelujärjestö. TEKissä on noin 70 000 jäsentä, joista lähes 20 000 on opiskelijoita. Opiskelijat ovat mukana TEKin päätöksenteossa. TEKin jäsenenä valmistaudut työelämään jo opiskeluaikana ja saat TEKin edut ja palvelut maksutta. Tervetuloa yhteisöömme!

TOP 5 SYYTÄ LIITTYÄ TEKIIN!Autamme sinua urasi kaikissa vaiheissa

TEKistä saat parhaat neuvot työnhakuun. CV, LinkedIn-profiili ja työhakemus kuntoon, pieni treeni työhaastattelusimulaattorilla ja unelmiesi kesäduuni voi olla sinun! Tsekkaa myös harjoittelijapalkkasuositukset nettisivuiltamme.

www.teekkarintyokirja.fi – Parhaat vinkit työnhakuun!

www.tek.fi/palkkasuositukset – Paljonko palkkaa kesätöistä?

Luemme lakia puolestasiTEKin jäsenenä saat maksutta neuvontaa ja apua työhösi liittyvissä oikeudellisissa asioissa TEKin lakimiehiltä. Lakimiehet hoitavat työsuhderiitoja, tarkistavat työsopimuksia ja neuvovat yrittäjiä sekä ulkomaille lähteviä jäseniä. Jos mokaat töissä, sinulla on TEKin jäsenenä

kattava oikeusturva- ja vastuuvakuutus oikeudenkäyntien varalta.

www.tek.fi/lakitieto – Runsaasti tietoa työsuhteista

Puolustamme etujasi työmarkkinoillaTeemme töitä sen eteen, että jäsenillämme on hyvä ja kannustava työelämä. Tuemme jäsentemme kilpailukykyä työelämässä tarjoamalla tietoa, turvaa ja urapalveluita, sekä neuvottelemalla ja puolustamalla tekniikan akateemisten asemaa työmarkkinoilla. Suomalainen työelämä

nojaa vahvasti sopimiseen, missä TEK yhdessä muiden akavalaisten liittojen kanssa neuvottelee puolestasi työelämän pelisäännöistä.

www.tek.fi/edunvalvonta - Joukossa on voimaa

Etuja ja alennuksia tulvii ovista ja ikkunoistaHyödynnä lukuisat tarjoukset liittyen muun muassa matkoihin, harrastuksiin, pukeutumiseen tai elektroniikkaan. Lisäksi vakuutusyhtiöt tarjoavat merkittäviä alennuksia TEKin jäsenille. Jäsenetuna saat myös ammattilehtiä – lue TEK-lehdestä, mitä tekniikan ammattilaisten

työelämään kuuluu ja pysy ajan tasalla maailman menosta Talouselämä- ja Tekniikka&Talous-digilehtien avulla.

www.jasenedut.fi – Tarjouksia ja alennuksia

lehti.tek.fi – Verkkolehdessä ajankohtaista luettavaa!

Yhdessä eteenpäin!TEK kokoaa tekniikan alan ammattilaiset yhteen työelämässä, kuten ainejärjestösi nyt opiskeluaikana. Haluamme olla mukanasi fuksivuoden temmellyksistä aina eläkeikään asti. Osallistumalla tapahtumiimme ja toimintaamme opit uutta ja pääset verkostoitumaan. Liity tekniikan

osaajien yhteisöön – yhdessä kehitämme tulevaisuutta, osaamista ja työelämää!

www.tek.fi/tapahtumat – Tutustu TEKin tapahtumatarjontaan!

14

2 5

3

Etunimet (kutsumanimi alleviivattuna) Sukunimi

Sähköposti Henkilötunnus

Lähiosoite Puhelin

Postinumero- ja toimipaikka Yliopisto

Koulutusohjelma Opintojen aloitus kk / vuosi

Paikka ja aika Allekirjoitus

Täytä kaikki kohdat selvästi painokirjaimin. Henkilötunnus tarvitaan TEKin verkkosivujen sähköisiä palveluja sekä jäsenen tunnistamista varten. Henkilötunnus kerätään henkilötietolain 13 § perusteella.

TEKin opiskelijajäseneksi voi liittyä jokainen ensimmäistä yliopistollista tutkintoa diplomi-insinööriksi, arkkitehdiksi tai vastaavaa luonnontieteellistä tutkintoa opiskeleva henkilö. Vaikka kuuluisit johonkin toiseen ammattiliittoon, voit liittyä myös TEKin opiskelijajäseneksi.

Voit liittyä myös netissä: www.tek.fi/liityopiskelija

LIITY YHTEISÖÖMME!

Liityn TEKin opiskelijajäseneksi.

kandivaihemaisterivaihe

Oletko matemaattis-luonnontieteellisten alojen opiskelija tai ruotsinkielinen? Liity maksutta kaksoisjäseneksi! Lue lisää viereiseltä sivulta.

Liityn myös Matemaattis-luonnontieteellisten alojen akateemiset (MAL) ry:n opiskelijajäseneksi (TEKin kerho luonnontieteilijöille)

Liityn TFiF-TEK -opiskelijajäseneksi (Tekniska Föreningen i Finland TFiF, ruotsinkielisille)

KaksoisjäsenyydetOletko matemaattis-luonnontieteellisten alojen opiskelija tai ruotsinkielinen? Liity maksutta kaksoisjäseneksi, niin saat molempien liittojen edut ja palvelut!

MAL eli Matemaattis-luonnontieteellisten alojen akateemiset ry on

TEKin alainen yhdistys, joka tuo yhteen akateemiset matemaatikot, fyysikot ja tietojenkäsittelytieteilijät erilaisten tilaisuuksien ja tutustumiskäyntien kautta. www.mal-liitto.fi

Tekniska Föreningen i Finland (TFiF) on noin 4 500

jäsenellään ainoa Suomessa asuvien ruotsinkielisten diplomi-insinöörien ja arkkitehtien järjestö. Jäsenistä noin 1 000 on teekkareita ja matemaattis-luonnontieteellisten alojen opiskelijoita. www.tfif.fi

Opiskelija-

jäsenyys on

maksuton!