päijät-sos · 2015-08-20 · vastaavanlaista tiedon tuottamisen tapaa voisi jalostaa hyvin myös...

5
SOS II –hanke on kehittänyt aikuissosiaalityötä viime syksystä alkaen. Paljon on ehtinyt tapahtua alueellisesti sekä valtakunnan tasolla. Luonnos uudesta sosiaalihuoltolaista on parhaillaan lausun- tokierroksella. Lakiluonnos painottaa sosiaalipalveluiden asiakaslähtöisyyttä, vaikuttavuutta, yh- teistyötä ja palveluiden ennaltaehkäisevyyttä. Rakenteellinen sosiaalityö on saanut myös oman py- kälän lakiin. Aikuissosiaalityön rakenteita tulee mullistamaan perustoimeentulotuen käsittelyn siirto Kelaan vuoden 2017 alussa. Siirron yhtenä tavoitteena on parantaa asiakkaan asemaa ja lisätä yh- denvertaisuutta. SOS II –hankkeen suunnitteluvaiheessa pyrittiin ottamaan huomioon tulevan lain vaatimuksia ja velvoitteita. Päijät-Hämeessä kehittämisen keskiössä ovat asiakkaiden osallisuuden vahvistaminen sekä sosiaalisen raportoinnin ja vaikuttavuuden arvioinnin mallintaminen. Seuraavana pieni kurki- tus aikuissosiaalityön kehittämiseen Päijät-Hämeessä. Muutosten tuulet puhaltavat Lahden aikuissosiaalityö ja Päijät-SOS järjestivät yhteistyötahoille suunnatun Lahden sosiaalipalve- luiden verkostopäivän 8.4.2014. Päivä oli jatkoa viime vuonna järjestetylle verkostopäivälle. Tänä vuonna aamupäivä kokosi yhteen yli 100 osallistujaa. Verkostopäivässä esiteltiin maahanmuuttajapalveluita, työhön kuntoutuksen palveluita sekä aikuis- sosiaalityön uutta toimintamallia, joka otettiin käyttöön huhtikuun 2014 alussa. Lopuksi osallistujat pohtivat uuden toimintamallin hyötyjä ja mahdollisia karikoita. Yleisesti ottaen uusi toimintamalli koettiin hyvänä uudistuksena, haasteena koettiin työntekijäresurssien riittävyys. Lahden verkostopäivä -näkyvyyttä aikuissosiaalityölle Päijät-SOS uutiskirje 2/2014 PÄIJÄT-HÄMEEN TAVOITTEET: Asiakkaan osallisuutta edistävien käytäntöjen kehittäminen Asiakassuunnitelmatyön vahvistaminen, asiakkaan osallisuutta tukevien ja vai- kuttavien työmuotojen mallintaminen Raportoinnin ja arvioinnin mallien kehittäminen Sosiaalisen raportoinnin ja vaikuttavuu- den arvioinnin mallintaminen Uusi toimintamalli suunniteltiin vuonna 2013 aikuis- sosiaalityön henkilöstön ja SOS-hankkeen yhteistyö- nä. Aikuissosiaalityön työntekijät osallistuivat viime syksyn ja talven aikana suunnittelutyöryhmiin, joissa mallia vietiin eteenpäin. Uuden toimintamallin myötä aikuissosiaalityöhön perustettiin uusien asiakkaiden tiimi sekä kaksi suunnitelmallisen sosiaalityön tiimiä (alle 30-vuotiaat ja yli 30-vuotiaat). Toimeentulotuki- hakemukset käsitellään uusien asiakkaiden tiimissä sekä toimeentulotukitiimissä. Uuden toimintamallin tavoitteena on selkeyttää asi- akkaiden ohjautumista oikean palvelun piiriin sekä vahvistaa suunnitelmallista sosiaalityötä.

Upload: duongthuan

Post on 12-Oct-2018

214 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: Päijät-SOS · 2015-08-20 · Vastaavanlaista tiedon tuottamisen tapaa voisi jalostaa hyvin myös johonkin muuhun aiheeseen liittyen. Voit lukea aiheesta lisää SOS-hankkeen :

SOS II –hanke on kehittänyt aikuissosiaalityötä viime syksystä alkaen. Paljon on ehtinyt tapahtua

alueellisesti sekä valtakunnan tasolla. Luonnos uudesta sosiaalihuoltolaista on parhaillaan lausun-

tokierroksella. Lakiluonnos painottaa sosiaalipalveluiden asiakaslähtöisyyttä, vaikuttavuutta, yh-

teistyötä ja palveluiden ennaltaehkäisevyyttä. Rakenteellinen sosiaalityö on saanut myös oman py-

kälän lakiin. Aikuissosiaalityön rakenteita tulee mullistamaan perustoimeentulotuen käsittelyn siirto

Kelaan vuoden 2017 alussa. Siirron yhtenä tavoitteena on parantaa asiakkaan asemaa ja lisätä yh-

denvertaisuutta.

SOS II –hankkeen suunnitteluvaiheessa pyrittiin ottamaan huomioon tulevan lain vaatimuksia ja

velvoitteita. Päijät-Hämeessä kehittämisen keskiössä ovat asiakkaiden osallisuuden vahvistaminen

sekä sosiaalisen raportoinnin ja vaikuttavuuden arvioinnin mallintaminen. Seuraavana pieni kurki-

tus aikuissosiaalityön kehittämiseen Päijät-Hämeessä.

Muutosten tuulet puhaltavat

Lahden aikuissosiaalityö ja Päijät-SOS järjestivät yhteistyötahoille suunnatun Lahden sosiaalipalve-

luiden verkostopäivän 8.4.2014. Päivä oli jatkoa viime vuonna järjestetylle verkostopäivälle. Tänä

vuonna aamupäivä kokosi yhteen yli 100 osallistujaa.

Verkostopäivässä esiteltiin maahanmuuttajapalveluita, työhön kuntoutuksen palveluita sekä aikuis-

sosiaalityön uutta toimintamallia, joka otettiin käyttöön huhtikuun 2014 alussa. Lopuksi osallistujat

pohtivat uuden toimintamallin hyötyjä ja mahdollisia karikoita. Yleisesti ottaen uusi toimintamalli

koettiin hyvänä uudistuksena, haasteena koettiin työntekijäresurssien riittävyys.

Lahden verkostopäivä -näkyvyyttä aikuissosiaalityölle

Päijät-SOS uutiskirje 2/2014

PÄIJÄT-HÄMEEN TAVOITTEET:

Asiakkaan osallisuutta edistävien

käytäntöjen kehittäminen

Asiakassuunnitelmatyön vahvistaminen,

asiakkaan osallisuutta tukevien ja vai-

kuttavien työmuotojen mallintaminen

Raportoinnin ja arvioinnin mallien

kehittäminen

Sosiaalisen raportoinnin ja vaikuttavuu-

den arvioinnin mallintaminen

Uusi toimintamalli suunniteltiin vuonna 2013 aikuis-

sosiaalityön henkilöstön ja SOS-hankkeen yhteistyö-

nä. Aikuissosiaalityön työntekijät osallistuivat viime

syksyn ja talven aikana suunnittelutyöryhmiin, joissa

mallia vietiin eteenpäin. Uuden toimintamallin myötä

aikuissosiaalityöhön perustettiin uusien asiakkaiden

tiimi sekä kaksi suunnitelmallisen sosiaalityön tiimiä

(alle 30-vuotiaat ja yli 30-vuotiaat). Toimeentulotuki-

hakemukset käsitellään uusien asiakkaiden tiimissä

sekä toimeentulotukitiimissä.

Uuden toimintamallin tavoitteena on selkeyttää asi-

akkaiden ohjautumista oikean palvelun piiriin sekä

vahvistaa suunnitelmallista sosiaalityötä.

Page 2: Päijät-SOS · 2015-08-20 · Vastaavanlaista tiedon tuottamisen tapaa voisi jalostaa hyvin myös johonkin muuhun aiheeseen liittyen. Voit lukea aiheesta lisää SOS-hankkeen :

Vuorovaikutuksella vaikuttavuutta

Päijät-SOS järjesti Vuorovaikutuksella vaikuttavuutta –

teemailtapäivän Lahdessa 8.5.2014. Iltapäivän sisältö-

jen suunnittelussa olivat tiiviisti mukana Lahdesta sosi-

aalisen luototuksen sosiaaliohjaaja Pirjo Laveri ja ai-

kuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Kaisa Huja-

nen.

Iltapäivään osallistui yhteensä reilut 50 aikuissosiaali-

työn työntekijää Päijät-Hämeen hankealueelta. Suurin

osa osallistujista työskentelee etuuskäsittelyn parissa.

Johtava sosiaalityöntekijä Kaisa johdatteli iltapäivän

aiheiden pariin ja tämän jälkeen seurasi Ohjaamon Jut-

ta Lainon alustus kohtaamisista, vuorovaikutuksesta ja

asiakaspalvelusta höystettynä erilaisilla esimerkeillä.

Iltapäivän loppuosassa osallistujat pääsivät itse asia-

kaspalvelutilanteisiin eri rooleissa. Draamallisesta osuu-

desta vastasivat teatteri Ryhmäpaine ry:n Roosa ja Jan-

ne. Palautteiden pohjalta iltapäivä herätteli pohtimaan

vuorovaikutustilanteiden, kohtaamisen ja viestinnän

merkitystä asiakaspalvelutilanteissa.

Kuva: Minkälainen olo jää, jos on tullut

kohdelluksi hyvin asiakaspalvelutilantees-

sa? Osallistujien ajatuksia 8.5.2014.

Nuorten asuminen Lahdessa -kysely työntekijöille, työpajat nuorille

Päijät-Hämeessä SOS II –hankkeen tavoitteena on ra-

kenteellisen sosiaalityön kehittäminen arvioinnin ja ra-

portoinnin tapoja mallintamalla. Uuden sosiaalihuolto-

lain luonnokseen on kirjattu pykälä, jossa säädetään

hyvinvointia koskevan tiedon keräämisestä ja välittä-

misestä. Tämä pakottaa sosiaalialaa tiedontuotannon

rakenteiden ja tapojen kehittämiseen. Sosiaalialan tie-

toa tulisi hyödyntää laajemmin hyvinvointitiedon tuot-

tamisessa.

Tietoa tarvitaan sosiaalityön vaikuttavuudesta ja sosi-

aalisista ilmiöistä, jotta voidaan tehdä näkyväksi, mikä

yhteiskunnassa, palveluissa ja omassa työssä toimii ja

mikä ei. Tietoa olisi tuotettava moniammatillisesti ja

osallistamalla mukaan myös asiakkaita sekä asukkaita.

Osallistuimme keväällä keskusteluun nuorten asunnottomuudesta Lahdessa ja siinä syntyi ajatus

tuottaa tietoa tähän teemaan liittyen. Toteutimme yhteistyössä Nuorisoasuntoliiton Nuorten asun-

nottomuuden ennaltaehkäisyhankkeen kanssa nuorten asunnottomuuteen liittyvän kyselyn huhti-

kuussa 2014. Kyselyllä kerättiin tietoa 18–30-vuotiaiden nuorten asumisen haasteista ja palvelui-

den kehittämistarpeista nuorten kanssa toimivilta tahoilta.

Nuorten näkökulmasta tietoa tuotettiin osallistavilla työpajoilla, jotka toteutettiin toukokuussa

kauppakeskus Triossa ja Karismassa. Näistä jäi erityisesti mieleen Trion työpaja, jonka yhteydessä

tavoitettiin muutamassa tunnissa noin 60 nuorta. Vastaavanlaista tiedon tuottamisen tapaa voisi

jalostaa hyvin myös johonkin muuhun aiheeseen liittyen.

Voit lukea aiheesta lisää SOS-hankkeen www-sivuilta: http://sos-hanke.fi/dokumentit/paijat-hame

Page 3: Päijät-SOS · 2015-08-20 · Vastaavanlaista tiedon tuottamisen tapaa voisi jalostaa hyvin myös johonkin muuhun aiheeseen liittyen. Voit lukea aiheesta lisää SOS-hankkeen :

Kehittäjäasiakkaat arvioivat prosessia koko pilotin ajan, heiltä pyydetään säännöllisesti palautetta

ja työntekijät raportoivat omia kokemuksiaan muun muassa päiväkirjamerkintöinä. Tarkoituksena

on tuottaa tietoa asiakasprosessista asiakkaiden sekä työntekijöiden näkökulmasta. Pilotin taus-

talla on ajatus, että työntekijät ja asiakkaat toimivat yhteistyössä tasavertaisina kumppaneina,

huomioiden työntekijän ammatillisen sekä asiakkaan kokemukseen perustuvan asiantuntijuuden.

Pilotin aikana työskentelyä on suunnattu sosiaalitoimiston seinien ulkopuolelle ja asiakkaita on

tavattu entistä enemmän kotikäynneillä.

Aavan työntekijät osallistuivat ensimmäiseen sosiaalisen raportoinnin kokoukseen 4.6., jolloin

käytiin kiinnostavaa keskustelua pilotista ja kehittäjäasiakkaiden kanssa työskentelystä. Pilotin

kokemuksista voit lukea jatkossa lisää hankkeen www-sivuilta: http://sos-hanke.fi/14 (sivuja päi-

vitetään kesän aikana).

Työttömyyden kokemusasiantuntija –pilotti Nastolassa

Toimittuani vuoden Nastolan Työttömät ry:n toimistolla työttömyyden kokemusasiantuntijana eli

työttömien asioiden hoitajana, olen saanut huomata kuinka monenlaisten asioiden kanssa ihmisil-

lä on ongelmia. Nastolalaiset kokevat suureksi ongelmaksi Te-palvelujen ja Kelan palvelujen siir-

tymisen Lahteen. Rahaa kun ei ole kulkea linja-autolla, eikä puheaikaa että voisi soittaa. Kaikilla

ei ole myöskään verkkopankkitunnuksia, nettiä eikä välttämättä taitoa käyttää nettiä. Ihmisillä

tuntuu olevan todella monipuolisia ongelmia. Raha asiat voi olla sekaisin omasta syystä tai josta-

kin muusta, esimerkiksi virheellisestä työvoimapoliittisesta lausunnosta johtuen.

Työttömät todellakin tarvitsevat apua esim. asumistuen, toimeentulotuen, työttömyyspäivärahan

hakemiseen. On ollut myös runsaasti tilanteita, joissa minua on pyydetty selvittämään asioita asi-

akkaan puolesta, koska itse ei välttämättä osaa tai jaksa. Asiakkaille kerrotaan kyllä velvollisuu-

det, mutta ei oikeuksia. Esim. asumistuenlykkäys oikeudesta tai sovitellun päivärahan oikeudesta

Kela ei kerro asiakkaille. Yhteistyö sosiaalitoimen kanssa on ollut mielestäni antoisaa.

Uskon, että siitä on ollut hyötyä, sekä asiakkaille että sosiaalitoimiston työntekijöille.

Kokemusasiantuntijan kynästä:

Peruspalvelukeskus Aavan alueella järjestettiin vuonna 2012 kehittäjäasiakasryhmät SOS-

hankkeeseen liittyen. Ryhmän jälkeen pohdittiin, miten toimintaa voisi jatkaa ja jalostaa. Aavan

alueella koettiin tärkeäksi asiakkaiden osallisuuden vahvistaminen. Keskusteluissa oli mukana

Aavan aikuissosiaalityön väkeä, ryhmään osallistunut kehittäjäasiakas sekä SOS-hankkeen työn-

tekijät. Yhteisten pohdintojen seurauksena syntyi ajatus työttömyyden kokemusasiantuntijasta,

joka toimisi Nastolan Työttömät ry:n tiloissa. Tavoitteena oli järjestää vertaistuellista ohjausta ja

neuvontaa työttömyyteen liittyvissä asioissa. Työttömyyden kokemusasiantuntijana on toiminut

vuoden ajan Juha Ritsilä. Nyt pilotointi on tullut päätökseensä ja kokemuksen perusteella tämän-

kaltaiselle matalan kynnyksen palvelulle on selkeästi tarvetta.

Peruspalvelukeskus Aava: Uutta Suuntaa –pilotti

Peruspalvelukeskus Aavan aikuissosiaalityön ke-

hittäminen kytkeytyy Uutta Suuntaa –pilottiin,

joka alkoi huhtikuussa 2014 ja kestää kuusi kuu-

kautta. Sosiaalityöntekijät rekrytoivat kevään ai-

kana pilottiin kehittäjäasiakkaita. Uutta Suuntaa

– pilotin tavoitteina on vahvistaa suunnitelmallis-

ta sosiaalityötä ja asiakkaiden osallisuutta sekä

mallintaa sosiaalista raportointia ja vaikuttavuu-

den arviointia. Kehittäjäasiakkaiden kanssa mal-

linnetaan suunnitelmallista sosiaalityötä heidän

omien asiakasprosessien pohjalta.

Page 4: Päijät-SOS · 2015-08-20 · Vastaavanlaista tiedon tuottamisen tapaa voisi jalostaa hyvin myös johonkin muuhun aiheeseen liittyen. Voit lukea aiheesta lisää SOS-hankkeen :

Arkihaaste –kampanja on käynnissä!

Sivu 2

Aikuissosiaalityön lokakuu 2014 –sosiaalityötä näkyväksi!

SOS II –hanke haastaa aikuissosiaalityön työntekijät ja

asiakkaat valokuvaamaan arkeaan. Valokuvat ja kuva-

tekstit kootaan valokuvanäyttelyksi Aikuissosiaalityön lo-

kakuun 2014 aikana.

Valokuvat ja kuvatekstit tulee lähettää sähköpostitse pro-

jektikoordinaattori Maarit Pastolle 31.8.2014 mennessä

([email protected]). Tarkemmat ohjeet löydät SOS

II –hankkeen www-sivuilta: http://sos-hanke.fi/16

Tehdään yhdessä aikuissosiaalityötä näkyväksi!

SOS II –hanke järjestää lokakuussa viestintätempauksen, jonka tarkoituksena on tehdä sosiaali-

työtä ja sen sisältöjä näkyväksi. SOS II –hanke innostaa mukaan hankekuntia, sidosryhmiä ja

yhteistyötahoja. Suunnitteilla on muun muassa valokuvanäyttely, sosiaalityön onnistumiset ja

tilaisuudet kuntien päättäjille. Hankkeessa mukana olevilla alueilla on suunnitteilla myös omia

alueellisia tempauksia. Tietoja viestintätempauksesta päivitetään SOS II –hankkeen www-

sivuille: http://sos-hanke.fi/15

Peruspalvelukeskus Oiva: Nuorten ääni –kysely

Kyselyn avulla kartoitettiin nuorten ajatuksia ja toiveita palveluista. Kysely lähetettiin yli 300:lle

nuorelle ja sitä on jaettu aikuissosiaalityön sekä nuorisopalveluiden kautta. Vastausprosentiksi

muodostui 13 %. Tavoitteena oli, että kyselyn kautta saataisiin jatkossa osallistujia Nuorten ääni

– ryhmään ja vastaajat ovat voineet jättää halutessaan yhteystietonsa. Muutama nuori ilmoitti

kiinnostuksestaan ryhmää kohtaan.

Kokeilevaa kehittämistä Lahdessa

Lahden aikuissosiaalityössä on suunniteltu matalan kynnyksen pistettä, jota on tarkoitus kokeilla

Aikuissosiaalityön lokakuun aikana. Sosiaalipiste tulee olemaan palvelupiste, josta saa ohjausta

ja neuvontaa ilman ajanvarausta erilaisiin elämäntilanteisiin, palveluihin ja etuuksiin liittyen.

Etsimme tarinoita: sosiaalityön onnistumiset esiin!

SOS II –hanke etsii onnistumisen tarinoita Aikuissosiaalityön lokakuu –tempaukseen liittyen. Tar-

koituksena on tuoda näkyväksi sosiaalityön onnistumisia. Jos sinulla on mielessä tarina asi-

akkaasta, joka on selviytynyt vaikeasta tilanteesta parempaan suuntaan elämässään,

kerro se meille sähköpostitse 19.6. mennessä! HUOM. tarinan ei tarvitse olla tässä vaihees-

sa vielä valmis.

Tarinat toimitetaan nimettöminä ja muokkaamme ne edelleen niin, että henkilö niiden

takana ei ole tunnistettavissa. Asiakkaalta on tästä huolimatta hyvä pyytää lupa tarinan käyt-

tämiseen.

Page 5: Päijät-SOS · 2015-08-20 · Vastaavanlaista tiedon tuottamisen tapaa voisi jalostaa hyvin myös johonkin muuhun aiheeseen liittyen. Voit lukea aiheesta lisää SOS-hankkeen :

Sanna Keskikylä Tanja Mäkelä

projektipäällikkö, YTM projektisuunnittelija, YTM

p. 044 729 7991 p. 044 729 7990

[email protected] [email protected]

Sosiaalialan osaamiskeskus Verso

Saimaankatu 18 B, 2 krs.

15140 LAHTI

Sivu 3

SOS II: tulevat tapahtumat

Rakenteellisen sosiaalityön

koulutus:

seminaaripäivä 15.9.2014

Tampere (yhteinen koko

Väli-Suomen alueelle)

työpajat Päijät-

Hämeessä: 8.10.14,

26.11.14, 14.1.15 (alustavat

aikataulut)

HUOM! Tiedotamme lisää asioiden

tarkentuessa.

SOS-klubi 30.9.2014 (alustava)

Aikuissosiaalityön lokakuu

2014 –viestintätempaus

Teemapäivä 12.2.2015

Hyvää kesää!

Lomailemme:

Sanna: 30.6.-3.8.

Tanja: 7.7.-3.8.

SOS II verkossa: http://sos-hanke.fi/

SOS II Facebookissa: https://fi-

fi.facebook.com/pages/SOS-II-hanke/280908885276559

Ajankohtaisia julkaisuja

Minna Zechner (toim.) (2014) Hyvinvointitieto - kokemuksellista, hallinnollista ja

päätöksentekoa tukevaa? Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja A. Tutkimuksia 15.

ISBN 978-952-5863-67-3. Sisältää Raija Väisäsen artikkelin hyvinvointitiedosta. Teos on saata-

villa sähköisenä: http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/74697/A15.pdf?sequence=1

oSallisuus-hanke Sallin Osallisuuden jäljillä –artikkelikokoelma on julkaistu: http://

www.jelli.fi/lataukset/2014/05/oSallisuuden-j%C3%A4ljill%C3%A4-verkkoversio-pakattuna-

16052014.pdf

Päijät-SOS -tiimi