Pyörävanhusten äänenkannattaja

22222_____

20022002200220022002

HintaHintaHintaHintaHinta

5 eur5 eur5 eur5 eur5 euroaoaoaoaoa

KarbidilamppuKarbidilamppuKarbidilamppuKarbidilamppuKarbidilamppuja muitaja muitaja muitaja muitaja muitavvvvvekekekekekottimiaottimiaottimiaottimiaottimia

IsopIsopIsopIsopIsopyyyyyöröröröröräinenäinenäinenäinenäinenvm. 1881vm. 1881vm. 1881vm. 1881vm. 1881

OlOlOlOlOlympia-ympia-ympia-ympia-ympia-pppppyyyyyöröröröröräilijääilijääilijääilijääilijäAimo JAimo JAimo JAimo JAimo Joki-oki-oki-oki-oki-nennennennennen

Minä ajoinMinä ajoinMinä ajoinMinä ajoinMinä ajoinLujaaLujaaLujaaLujaaLujaa

PAREMPI RUOSTEESSA KUIN PULEERATTUNA?

Pikajalka 2/2002Pyörävanhusten äänenkannattajahttp://www.narva.sci.fi/museo/velot/velosel.htmlISSN 1457-55662. vuosikerta nro 3

JulkaisijaVanhat Velot

Painos300 kpl

PainopaikkaTTKK-paino, Tampere

Irtonumero5,- euroa, esim. Mobiliasta, WanhoistaArabia-astioista tai Vehoniemeltä.Muut kuin jäsentilaukset 10 e/vuosi.

PäätoimittajaKalevi LepoVietäväntie 119, 36270 KangasalaPuh. (03)3773072

ToimituskuntaMikko KylliäinenMarkku Lahtinen (grafiikka, taitto)Reijo Lehtonen (talous, ilmoitukset)Risto Lehto

Lehti ilmestyy seuraavan kerran

1/2003 huhtikuuaineiston jättö 15.3.20032/2003 marraskuuaineiston jättö 15.10.2003

Pikkuilmoituksetmaksuttomia Velojen jäsenille,isommissa yhteys Reijo Lehtoseen

Lehti ei vastaa yksittäisten kirjoittajiennäkemyksistä.

Kansi:Kuva

PuheenjohtajaltaPuheenjohtajaltaPuheenjohtajaltaPuheenjohtajaltaPuheenjohtajalta

Pikajalka 2/20022

Missä on vanhan tavaran arvo? Onko sepatinassa, ruosteessa, kolhuissa? Onko pyöränarvo kitisevissä navoissa, hapsottavissasatuloissa ja rämisevissä ketjusuojissa?

Vanhoja autoja harsitaan kokoon kuusenjuurelta löytyneestä syyläristä, navetan ylisillämaanneesta moottorista ja hevosenrattaisiinkäytetyistä pyöristä. Peltiosista on jostakin löy-tynyt ruosteisia fragmentteja, muttaistuinnahoista, mittareista tai sähköjohdoista eilöydy palaa edes vaarin miljoonalaatikosta.Mobilistin on kasattava autonsa monesti tyh-jästä, tai ainakin rekonstruoitava paljon koko-naan puttuvia osia, jotta autosta saisi toimivatyksilön.

Polkupyörissä on paljon vähemmän osia,eikä sen moottoria ole voitu käyttääruohonleikkuriin eikä istuinta konttorituoliksi.Pyörä joko on tallella tai sitten se on viskattukaatopaikalle. Mikäli se on tallella se on lähestoimintakuntoinen. Sillä on antikvaarista arvoasellaisenaan.

Vanhojen pyörien lumo on sen historiassa,muistoissa jotka siihen liittyvät ja patinassa, jokasiitä kuvastuu: ei muuteta ja museoida sitä mikäon toimivaa ja käyttökelpoista, vaan käytetäänja ajellaan, pidetään huolta ja puunataan. Hy-vää esimerkkiä näyttävät muiden muassa neisopyöräisten harrastajat, jotka herättävät häm-mennystä näyttäytymällä uljailla ajopeleilläänkaupungilla. Toimivat ja pyörivät pyörät ovatparasta mainosta meidän harrastuksellemme. Jaolivathan isopyöräiset toimivia: ensimmäisetmaailmanympäripyöräilyt tehtiin jo 1870-luvul-la!

Ottakaa talteen vanhat käyttökuntoiset pyö-rät. Peskää ja rasvatkaa niitä, pitäkää sateen-suojassa. Ajelkaa niillä. Mutta harkitkaa pitkäänennen kuin hiekkapuhallatte, väännätte uusiaosia, maalaatte ja kromaatte, sillä siitä pyörästäpuuttuu menneitten aikojen taika. Uskokaaminua, sillä minä olen kaikki nämä virheet teh-nyt.

Markku LahtinenVanhat Velotpuheenjohtaja

Pikajalka 2/20023

Sisällysluettelo

Se pyörii sittenkin..............2Draisiinista polkupyörään..3Mummoni ja Jaguar..........6Eka kerta..........................8Avustaisitko lehteä?............9Satularepusta...................10Lukijakilpailu..................11Polkupyörä hyödyn ja huwinwälineenä........................12Kööpenhaminassa.............13Ulkomailta......................14Pinnojen välejä................15Svea-pyörä – vaihtoehtoketjuvedolle.....................16Yhden miehenkokoontumisajo...............18Vanhojen Velojen ajo-ohjelmakaudelle 2002.................19G. A. Karlsson, polkupyörienerikoisliike.......................20Veloristikko......................25Kerhokuulumisia.............26Painavaa puhetta.............27Pyöräpajalta ................28Herculeksen muodonmuu-tos..................................29Kokoontumisajojen jär jestämi-nen................................31

PääkirPääkirPääkirPääkirPääkirjoitusjoitusjoitusjoitusjoitus

Pikajalka 2/20024

Ajokauden vaihtuessa

Lämmin Kiitos lehden teossa avustaneille, myös ja erityisesti Teille, joidenka nimiä ei ole lehdessäedes mainittu. Hyvää Joulua sekä Antoisaa Uutta Vuotta kaikille lukijoillemme ja avustajille.Toimituskunta

SUMMARIES OF THE MAINARTICLES IN THIS ISSUE

Pikajalka 2/20025

MINÄ AJOIN LUJAA

Koti-yhtiö oli lapsuudenkotini keskellä Tam-peretta Näsilinnankadun ja Satamakadun kul-massa. Tontilla oli Satamadun puolella kivi-muuri, joka jatkui yläosastaan puisenaNäsilinnankadulle. Taloyhtiön virallinen nimi,As Oy Koti Ab, oli 1970-luvulle asti luettavissatalon päädystä. Kivimuurin lisäksi yhtiössä olikahden asunnon ja kuuden asunnon puutalot,joista isommassa me asuimme.

Piharakennuksista jännittävin oli kaksiker-roksinen huussi, joka oli paikoillaan, vaikka ta-loihin oli jo lisätty mukavuuksia. Pihalla oli hyväleikkiä vinkkiä ja porttikongissa puukengätkopisivat mukavasti.

Isäni luopui taksiautostaan sodan jälkeen, jameni postille töihin postiautonkuljettajaksi.Samoihin aikoihin hän osti polkupyörän. Pyö-rä oli naisten Luja, joka kai oli käytetty meilletullessaan. Pyörässä oli kuitenkin renkaat, vaik-ka niistä oli silloin pulaa.

Postin varikko oli noihin aikoihin Viinikassa.Vaikka pyörä oli naisten mallia, ahkerin pyöräi-

lijä oli isä, joka ajoi sillä työmatkansa. Äidin enmuista koskaan ajaneen pyörällä, taluttaneenkyllä, jos oli painavampaa kuljetettavaa niin kuinmattopyykille Nalkalan rantaan mennessä.

Isä opetti minua ajamaan pitämällä tarakastakiinni. Mutta siitä ei kuulemma tahtonut tullamitään. Kumpikin hermostui.

Sitten äiti ja isä lähtivät kylään ja silloin minäpäätin, että nyt minä ajan! Pyörää pidettiin ta-lon kivijalassa keittiön alla olevassa liiterissä,jonne oli paha kulkea. Olin niin pieni, että tar-vitsin kaverini Tuijan avuksi. Liiterin ovellelaskeuduttiin ensin ulkona kulkevia portaita.Sisään mentiin matalasta ovesta, ja sisäpuolellaportaat jatkuivat. Sinne me laskeuduimme.Oviaukko oli niin pieni, että pyörä piti tuodasiitä vinottain. Vielä portaat ylös meraahasimme pyörän pihalle ja niin se onnistui.Minä opin ajamaan.

Ja minä ajoin, kun äiti ja isä tulivat kylästä.Niin ällistyneitä olivat kumpikin, ettänuhteitakaan ei kuulunut.

TEKSTI SIRKKA-LIISA KYLLIÄINENKirjoittajan isä Tuure Ahlforskoeajaa työkaverinsa vaihde-pyörää 1950-luvulla postinvarikolla.

Pikajalka 2/20026

TEKSTI RISTO LEHTO

Veljelläni Olli Lehdolla jaallekirjoittaneella oli mieluisatilaisuus viime kesänä tavatatamperelainen liikuntamies AimoJokinen, jolla on kokemusta mm.pyöräilystä aina olympiaedustus-ja tehdasajajatasolla.

Aimo kävi syntymässä 1931 Eräjärvellä, jostaisän suku on lähtöisin.

Lapsuutensa ja nuorukaisikänsä Aimo asuiTampereen Nekalassa, jossa innostui urheilus-ta muiden mukana. Pojat perustivat äskettäinarkkitehtinä kuolleen Aarne Heinon johdollaoman rekisteröimättömän urheiluseurankinMusturin Urheilijat 1943. Sen riveistä lähtiJokisen lisäksi monta muuta myöhemmin ni-mekästä urheilijaa ja muuta osaajaa. Oli mm.Pullia, Rassaa, Mansikkaa, em. Heinoa, Väli-mäkeä, Acre Karia jne. Varttuneemman väentukea saatiin erilaisina urheiluväline- ym.tarvikelahjoituksina, sekä saatiin kaupungiltalupa oman jääradan jäädyttämiselle.

Aimo itse oli monipuolinen urheilija. Hänsijoittui mm. Pirkka-Hämeen Sotilaspoikien jär-jestämissä maastojuoksun Suomen mestaruus-kilpailuissa poikien sarjassa kolmena vuonnamitaleille.

Pyörällä ajon opeteltiin sotatalvena 9-10-

vuotiaana Eräjärven Kuivasilla navetan vintilläkumittomilla vanteilla.

Innostus pyöräilyyn urheilu- ja kilpailu-mielessä syntyi, kun Aimo oli postilla pikakirje-itä jakamassa. Autonkuljettaja Pentti Hietanenneuvoi urheilijapoikaa pyöräharrastuksen pariinja lainasi ennen sotia hankkimaansakorkearunkoista 3-vaihteista Crescent-pyörään-sä, jonka myöhemmin sitten myikin Aimolle.Hietanen antoi neuvoja ja kehotti kuuntele-maan vanhempien ajajien puheita, mutta kriit-tisesti.

Ensimmäisen, Aino-merkkisen retkeily-pyörän Aimo korjasi itselleen iltatöinään 1946.Lähialueen suutari luovutti ”aihion” hänelleehdolla, että Aimo juuri ammattikoulunjalkinepuolen käyneenä kertoisi koulussa saa-miaan alan tietoja.

KilpailemaanKäytettynä ostetun 3-vaihteisen kilpapyöränkanssa kävi kehnosti. Avauskilpailuissa se sor-tui Kaukajärven kohdalla käyttökelvottomak-si.

Ensimmäinen uusi kilpailupyörä oli 8-vaihteinen Crescent. Sen Aimo kävi ostamas-sa 1950 omilla rahoillaan Turusta A.F. Aalto-selta. Tarjolla olisi ollut myös kalliimpi Raleighja vanhemmat olisivat tulleet mukaan kustan-nuksiin, mutta itsenäinen nuorimies teki omanratkaisunsa.

Varsinaista valmentajaa ei ollut Helsinginolympialaisiin 1952 mennessä. Vanhemmatpyöräilijät panttasivat selkeästi tietojaan. Aimorakensi omat harjoitusohjelmansa, joiden to-teutuksesta piti tarkkaa kirjaa. Omia saavutuk-sia ja tuntemuksia seuraten sai palautetta siitä,

AAAAAIMOIMOIMOIMOIMO J J J J JOKINENOKINENOKINENOKINENOKINEN

OLYMPIAPYÖRÄILIJÄ

Englantilainen ClaudeButler oli Aimon ensimmäi-nen ratapyörä, muttaRaleigh ei häntä innostanut.

Pikajalka 2/20027

oliko oikeilla jäljillä. Tänäänkin Aimo pitää itselaadittua ohjelmaa hyvänä. Sitä toteuttaa, niinkuin itse on päättänyt. Toisen laatimasta on hel-pompi tinkiä.

Jotain kirjallista materiaalia oli saatavilla. Mm.Paavo Nurmen ohjelmia. Viimeksi mainitut ei-vät olleet enää 1940-50-luvunkaan pyöräilijöilleriittävän kovia.

Harjoitusajoa tarvittiin muiden harjoitteidenlisäksi paljon. Paul Nymanin kanssa, joka olisiihen aikaan samantasoinen pyöräilijä Tampe-reella, ajettiin sunnuntaisin Poriin, Hämeenlin-nan, tai Lahteen. Arkisin poljettiin työn jälkeenlenkkejä iltamyöhään Tampereen ympäristössä.Talvella vuorattiin etupuoli vartalosta sanoma-lehdillä, mutta jalkoja suojasivat vainkoripallotossut.

Kun saavutusten myötä Aimolle järjestyi vä-hän väljempi työpaikka, tavallinen ”päiväannos”pyöräilyä oli 50 kilometriä ennen töiden alkua,pidennetyllä lounastauolla 50 kilometriä ja töi-den jälkeen 100-140 kilometriä. ” Hyväkuntoise-na se sujui, ja sehän oli vapaaehtoista”, toteaa

Aimo tänäpäivänäkin. Vuo-tuinen ajomääräoli reilut 20.000k i l o m e t r i ä ,kovimpina vuosi-na 30.000 kilo-metriä

Vauhti kiihtyyJämtin nuorukai-sen itsekuria ja

kunnianhimoakin vaatinut harjoittelu tuotti tu-losta. Ensimmäinen nuorten piirinmestaruus ir-tosi 1949. Työväen Urheiluliiton alle 20-vuotiaiden Suomen mestaruuden 50 kilometrinmaantiepyöräilyssä Aimo ajoi 1950 Helsingissäjuuri hankitulla Crescentillä.

Ennen armeijaa Aimo hyväksyttiin vuoden1952 olympiaryhmään ja hänelle hankittiin liitontoimesta rata-ajoon ensimmäinen tehdaspyörä,joka oli ruotsalainen Monark. Siinä oli vielä yh-tenäinen Fauberin kampi.

Kahdeksien karsintojen jälkeen Aimo valit-tiin olympiaedustajaksi 4 kilometrin takaa-ajo-joukkueeseen, jossa muut kilpailijat olivat PaulNyman, Nils Henriksson ja Urho Siren.

Olympiaedustuksesta oli vähitellen kehittynytnuoren pyöräilijän yksi päämäärä. Nyt se oli saa-vutettu. Kokemus on tänä päivänäkin Aimon(ja muidenkin) mielestä mahtava juttu.

Harmillista, että Henriksson kaatui itse kil-pailussa. Joukkue sijoittui ajan perusteella 15:ksi.

Olympiareissu kesti kaksi viikkoa. Asusteina

saatiin ”talon puolesta” Suomi- verryttelyasuja siihen liittyvät tossut, miehillä edustuspukusiihen liittyvine tykötarpeineen ja nyrkkeilijäElis Askin verstaassa mitoilla valmistetutnahkakengät, jotka avajaissateessa liottuaaneivät sitten enää jalkaan mahtuneetkaan. Kil-pailua varten tietenkin asianmukaiset asusteetja välineeksi jokaiselle mittatilaustyönä Eng-lannissa tehty Claude Butler -ratapyörä.Maantiepyöräilijät ajoivat Monarkeilla.

Aimo lahjoitti pyöränsä seuransa, Tampe-reen Yrityksen, nuorille. Hän on kysellyt jäl-keenpäin sen kohtaloa. Jos se löytyisi, voisiajatella vaikka sen lahjoittamista VanhojenVelojen säilytykseen.

Olympiaedustajille kuului täyden ylös-pidon lisäksi vapaalippu kaikkiin kilpailuihinkisoissa, maksuttomat matkat yleisissäkulkuneuvoissa, sekä vapaa pääsy mm. Lin-nanmäen huvipuistoon.

Nyt jo vanhentuneena vilppinä voi kai ker-toa, että Aimon jalkapalloilijaveli pääsi naut-timaan joistain näistä eduista tämän kisa-passilla. Asianomainen kun itse tunnistettiinetuoikeutetuksi myös Suomi-verryttelyasustaan.

Olympialaisista ei jäänyt myöhemmin yh-teydessä olleita kansainvälisiä tuttuja, vaikkaAimo oli mm. japanilaisten pyöräilijöiden op-paana.

Lujaa menee mutta menköönOlympialaisten jälkeen miestä alettiin viedälujaa pyörällä, lentokoneella, junalla ja autol-la.

Tehdasajajaksi siirryttyään Aimo ajoi pää-osin ulkomailla ja kilpailuja kertyi satamäärinkymmenkunnassa maassa.

Hän ajoi ruotsalaiselle Monarkille, tanska-laiselle Continentalille, suomalaiselleHelkamalle ja ranskalaiselle Ballis´lle. Eritehtaille useampaankin otteeseen. Enää eiollut välineistä pulaa.

Jokinen velodromin nurkallauuden Crescentinsä kanssa1950. Tuloksena oli TUL:n 50km SM alle 20 vuotiaidensarjassa. (vas.)

Olympiaurheilijoita Eläintar-han kentällä 1952. KeskelläJamaican Herb McKinley, 100m hopeamies ja viestijuoksunhäikäisevä mestari. Suomalaisetvas. Nils Henriksson, RubenForsblom ja Aimo Jokinen.

Pikajalka 2/20028

Yhdessä vaiheessa Aimo harkitsi muuttamis-ta vakinaisesti Tanskaan, jossa paljon ajoi, muttamuun perheen vuoksi ajatus haudattiin.

Palkinnoista esimerkkinä Aimo kertoi, ettäTanskassa voittaja saattoi illassa (5 rata-ajo-lähtöä) hankkia 500 silloista markkaa, kun suo-malaisen tavallisen virkamiehen kuukausipalk-ka oli 200 markkaa. Praha-Varsova-Berlinmaantieajossa etappivoittaja sai BMW-auton jamuut kärkeen sijoittuneet moottoripyörät.

Ollessaan huhtikuussa 1953 Bratislavassaleirillä, Aimo osallistui 1.5. alkaneeseen em. noin2.200 kilometrin pituiseen kilpailuun. Kaatu-misen aiheuttama reiden ruhjevamma, jokavaati hoitoa kotimaassakin, kuittasi pahastileirityksen merkitystä.

Zurichin rata-ajon MM-kisat järjestettiinsamana vuonna. Ongelmatonta ei suomalai-sille ollutkilpaileminen näinkorkealla. Henkilö-kohtaisessa 4 kilomet-rin takaa-ajossa PaulNyman sijoittui 16:ksija Aimo 17:ksi.

M a a n t i e a j o s s aKeski-Euroopassa olimäkiin kyllä totuttava.Aimo kertoi esimerk-kinä erään 1955 aje-tun kansainvälisen170 kilometrin kilpai-lun (oma sijoitus IV), joka alkoi 48 kilometrin yhtäjaksoisella nou-sulla. Laskut olivat tietenkin oma lukunsa.

Kysymykseen piristeiden käytöstä, Aimototesi, että todennäköisesti täysammattilaistenkeskuudessa sellaisia liikkui. Suomalaisten osal-ta ne rajoittuivat kofeiini-, suola- jahedelmäsokeritabletteihin.

VapaavaihdeKilpailemisen Aimo lopetti kertaheitolla 1960.Etukäteen ajatellut ikävuodet täyttyivät ja piti-

hän elämässä olla muutakin, kuin kilpapyöräily.Seuransa pyöräilyjaostoa hän veti vuoden ja

oli toisen vuoden seuran sihteerinä.Saman verran hän toimi valmentajana, kun

kilpailupuoli toiminnassa kiinnosti kuitenkinenemmän. Kun valmennettavat eivät pysyneetharjoitteissa vetäjän vauhdissa, tuntui turhautta-valta. Sama aika kuluisi vaikka itse vielä kilpai-lisi. Siksi Aimo luopui tehtävästä.

Tarjouksia valmentajan pestistä siihen liit-tyvine työpaikkoineen tuli useammaltakin suun-nalta, mutta Aimon päätös oli tehty.

Liikuntaa ja pyöräilyä Aimo ei toki jättänyt.Harjoituskilometrejä kertyi edelleen vuosittainjopa 8.000, joista puolet pyörällä, toinen puolihiihtäen ja juosten.

Vakava sydänvaiva pysäytti sitten miehenjopa kalassakäynneiltä noinseitsemäksi vuodeksi.Vuonna 1999 suoritetunleikkauksen jälkeen Aimoon kuntoutunut jatkamaanpitämiään liikunta-harrastuksia.

Muistot vain jääKysymykseen kannattiko15 vuoden keskittyminenkilpapyöräilyyn, Aimopohdiskellen toteaa, ettäasiaa on vaikea määritellä,kun näkökulmia on niinmonia.

Miehelle, joka ottaa asiat, joihin tarttuu to-sissaan ja toimii viimeisen päälle, antoi aikatyydytystä ja se oli hauskaakin. Jos oli kovilla,saattoi todeta, että tämän tekee omasta tahdos-taan ja elämää tämä vain on. Sai nähdä maail-maa aikana, jolloin opettajan kuuli bussissa ker-tovan toiselle ensimmäisestä ulkomaan matkas-taan, kansipaikalla Tukholmaan. Itse kun oli16 kertaa lentänyt sen kautta. Ympäristön, eri-tyisesti oman perheen kannalta täytyy myösasiaa tarkastella. Paljoista poissaoloista kotoaAimo lohkaisi pilke silmäkulmassa myönteise-nä puolena sen, ettei ollut silloin ainakaanriitelemässä.

Jos saisi uudelleen valita, ryhtyisikö urakkaan,Aimo toteaa, että ehkä harkitsisi asiaa.

Aimo on ajat sitten luovuttanut poisharjoituskirjansa, kilpailuaikaiset välineensä japalkintonsa. Vaimo on ottanut talteen muuta-man Suomen mestaruusmitalin, valokuvan jalehtileikkeen.

Aimo itse toteaa, että nuo kaikki ovat vainrihkamaa, jota on turha kuljetella mukanaan.

Mahtavat muistot hän säilyttää.

Helsingin olympiakisojen 50-vuotisjuhlissa 19.7.2002mm. pyöräilijälegendat (vas.)Paul Nyman ja AimoJokinen.

SATULAREPUSTA

Teuvan Pyörätalli on saanut kokoelmiinsaharvinaisuuden: ketjuvetoisen turvallisuus-pyörän toissa vuosisadalta. Pyörässä on kiinteävälitys; etupyörän koko on 30 ja takapyörän 26tuumaa. Viime kesänä pyörä oli jo esillä – tule-vina kesinä sitä päästäneen ihailemaan kun-nostettuna.

Kone ja Terä Oy oli 1950-luvulla Suomen suu-rin pyörätehdas. Seuraavalla vuosikymmenelläpyöräalalla meni yleisesti huonosti ja Kone jaTerä Oy:kin ajautui konkurssiin. Yrityksen ar-kisto on säilynyt: se käsittää noin 20 hyllymet-riä asiakirjoja. Arkisto on talletettu Jyväskylänmaakunta-arkistoon, jossa se on vapaastipyöräharrastajienkin tutkittavissa.

Tampereen Teatterikesässä vieraili tutkija-ryhmä Vladivostokin yliopistosta. Tutkijat oli-vat saapuneet Tampereelle polkupyörillä. Voisikuvitella, että matka Siperian takaa kestäisi pyö-rällä varsin kauan. Tutkijaryhmälle tämä ei ol-lut kuitenkaan minkäänlainen probleema, silläsen johtaja, professori Andrei Karamazov, onkehittänyt valoa nopeammin kulkevan polku-pyörän. Tavallisen polkupyörän lamppu näyt-tää tunnetusti valoa eteenpäin, mutta profes-sori oli keksinyt kiinnittää lampun takaloka-suojaan näyttämään valoa taaksepäin. Tällöinvalo tulee pyörän jäljessä, joten pyörä siis liik-kuu valoa nopeammin.

Syksyn nettivinkki onwww.cyclemyseum.org.uk. Osoite vieWalesissa sijaitsevaan polkupyörämuseoon,joka vaikuttaa kulttuuriselta anniltaan hyvinmonipuoliselta. Sivustoilta saa hyvän kuvanpyörän kehityksestä ja näyttelyistä. Kuvitus-rekvisiitta on erinomaista, ja selvitykset mu-seon tarjonnasta nautittavia.

Erikoisen ansiokkaasti museossa on paneu-duttu pyörätaiteeseen. Taideosan takana onmm. Scottford Lawrence, joka onopinnäytteensä pohjalta laatimassa kansain-välistä kortistoa pyöräilyaiheisista maalauksis-ta.

Sivuilta löytyy myös ansiokas galleria sa-dan vuoden takaisia pyöräilyaiheisa piirustuk-sia. Ne on piirtänyt Frank Patterson. Patter-son oli jo nuorena hyvin lahjakas kuvittaja, jahänen kiinnostuksensa pyöräilyyn johti hänetCycling-lehden leipiin 1890-luvulla. Vuosi-kymmeniä hänen piirroksensa kuvittivat lä-hes joka lehteä. 1925 hän rupesi kuvittamaanmyös pyörämatkailukerhon lehteä.

Pikajalka 2/20029

Kilpailu pyö-rämerkeistäjatkuu

Pikajalan numerossa 1/2002 julistettiin lukija-kilpailu pyörämerkeistä.Kilpailun tavoitteena onedistää yhdistyksen hankettaSuomen pyörämerkkienmäärän selvittämiseksi.Toinen tavoite on helpottaavanhojen polkupyörienajoittamista. Toistaiseksivastauksia kilpailuun ontullut kolme – lukijoidenansiosta Vanhat Velot ry:lläon nyt tietoja yli 260pyörämerkistä.Osa pyörämerkkienkeräilijöistä on säikähtänyttavoitettamme saada tietojapyörämerkkien valmistus-ajasta ja valmistajistamahdollisimman kattavasti.Tämä on tavoite: kaikkisuomalaisia pyörämerkkejäkoskeva, vaikkavajavainenkin tieto ontervetullutta, sillä tätä työtäei kukaan muu tee, elleivätpyöräharrastajat itse.Kilpailu jatkuu vielä ensivuoden puolelle niin, ettävastausten toivotaansaapuvan 15.3.2003mennessä yhdistyksensihteerille osoitteeseen

Mikko KylliäinenLindforsinkatu 10 B 2033720 Tampere

akinaakinaakinaakinaakina

PPPPPakinaakinaakinaakinaakina

Pikajalka 2/200210

FILLARIFRAGMENTTEJA

TEKSTI ANTTI LEHTINEN

Puuvillatehtaankatu 14 kellarissa olihöyläpenkki, höyliä ja iso valikoima muita työ-kaluja. Ne jäivät aikanaan isälle hänen isä-puolensa peruina. Harvoin hän niillä mitäänvärkkäsi; ison, kömpelön kuorma-auton minullekuitenkin. Työkalujen joukossa ajelehti puu- japahvirasioita, joissa säilytettiin nauloja, ruuve-ja, saranoita ja muuta pienempää tilpehööriä.

Eräs pahviaski oli täynnä omituisia muttayhteenkuuluvan näköisiä osia. Niistä erottuiselvästi kaksi punasärmäistä linssiä. – Rikkinäi-nen karbidilamppu, isä sanoi, jo kauan pois käy-töstä. Aivan ilmeisesti pyöräily oli ennen ollutkiehtovampaa.

Amurilainen sisäpiha käsitti puoli korttelia.Sitä kutsuttiin Kuralaksi korttelia jakavan pit-kän osakeittiötalon mukaan. Lääniä ajo-opette-luun riitti. Nenä tuskin ulottui äidin mustanHusqvarnan ohjaustankoon. En silti muistakaataneeni ketään pihan lukuisistaeläkemummoista tai sotkeutuneeni tolppienvälissä alituisesti liehuviin lakanapyykkeihin.

Niemelän Karin äiti tosin väitti myöhemmin,että säikäytin usein koko rapun väen käyttämäl-lä seinää jarruna. Muutaman kymmenen met-rin matka tuntui nuoresta miehestä jo silloin lii-an pitkältä käveltäväksi.

Etenin vaativissa alakouluopinnoissa äidinhankkiessa työkaveriltaan pienen tummanpunai-sen Pioneerin, siskoa varten ehkä, mutta minäsitä enimmäkseen käytin. Sisko ei tainnut aluk-si edes ylettyä satulaan.

Itäsaksalainen velosipedi oli kovinkevytrakenteinen vaan silti hyvätapainen. Pomo-miehen poikana Paasion Pekka sai samoihinaikoihin paljon näyttävämmän siniharmaanlänsipyörän. Kateeksi kävi, vaikka vauhdissa eijuuri havaittu eroja.

Kaikenlaiset lastenpyörät olivat tosinAmurissa harvinaisia 50-luvun puolivälissä.Kolusimme pyörinemme muitakin kaupungin-osia. Lamminpää oli yksi etäisimmistä, ja sielläeräs retki keskeytyi Pioneerin kumin puhkea-miseen. Pekka päätti nopeasti, että hänellä onkiire kotiin. Kurkku karvastellen tuupin

yksikseni viatonta Pioneeria Amurin suuntaan.Olo alkoi helpottaa Pispalan valtatienmuuntautuessa keskustaa kohden myötämäeksi.

Menestyminen oppikoulun pääsykokeessahellytti isän siinä määrin, että tuli asiaa Pyynikin-torin laidalle Pajusen Roopen liikkeeseen.Roopen suositus ja omat ajatukseni osuivatkummasti yksiin. Mukaan lähti punakeltainenkolmivaihteinen Comet. Isä ei koskaan tinki-nyt, mutta Roope taisi tutunkauppaa silti antaapienen alennuksen.

Kuralassa ei kellään muulla ollut Cometinveroista ajopeliä. Olin siitä vähän vaivaantunut,vaikka olisin toisaalta voinut vaikka nukkuapyörän kanssa. Tilanne helpottui tuota pikaa,kun Niemelän Kari polki pihaan allaan sininensamanlainen. Kohta Kari lisäksi hommasiomaansa suoran ohjaustangon ja nopeus-mittarin.

Comet oli vain kahden kolmen vuoden vä-häisessä iässä lumettoman pakkassyksynjäätäessä Näsijärven yhtenäiseksi luistinradaksi.Ankat vyössä liu’uimme tutkimusmatkoillepohjoiseen kuten Reuhariin, Pallosaareen japroomujen talvehtimispaikallePimeäänsalmeen. Myös järvipyöräilyä harjoitet-tiin.

Vongahtelevalta jäälakeudelta palattiin hä-märissä, ja onni oli sillä kertaa parempi kuinLamminpäässä. Punainen kulkijani sai äkistijousituksen. Cometin rungon etummainenviistoputki oli sanonut sopimuksen irti Mustan-lahden satama-altaassa. Isän tuttava hitsasi put-ken ounastellen uutta murtumaa hitsauskohdanviereen.

Paikkavärillä peitetty katkos jäi mielestäniniin rum aksi, että päätin maalata muutoin vie-lä siistin kulkijan kokonaan uudestaan.Cometista tuli entistä kirkkaamman punainenvalkoisin koristeraidoin. Maalipinta ei pensselinjäljiltä täyttänyt odotuksia. Maalarinteipin avullarajat kuitenkin onnistuivat kohtalaisesti ja olintulokseen sittenkin aika tyytyväinen.

Toisen vuosikymmenen puolivälissä tunsinyhä ankarampaa vetoa vastakkaiseen sukupuo-

Pikajalka 2/200211

leen, mutta olin kovin saamaton. LomailimmeTeiskon Kämmenniemessä vanhassa idyllisessämuonamiehen mökissä. Comet kulki Teiskonja Amurin väliä.

Saman maatilan toisessa rakennuksessa viettikesäänsä Meeme, pari vuotta minuanuorempanakin jo täysi kaunotar. Toiveenipersonoituivat nopeasti Meemeen. Mielessänipyörteili huikeita ja vähän vaatimattomampiaehdotuksia ja toimenpiteitä, jotka harvoinakahdenkeskisinä tuokioina tukahtuivatsydämentykytykseen ja kylmään hikoiluun.

Tietämättään Meeme aiheutti minulle yhdenensimmäisistä lemmenhaavoista valitettuaanhuonoa oloa. Huolestuin ja halusin olla avuksi.Meeme oli melkein kiusaantunut. Hän puhuijotakin sisarensa kanssa, ja he kävivät yhdessäsisällä ja huusissa.

Kävelin vastaan ja katselin kysyvästi kalpeaatyttöä. - Mitäs siinä tölläät, hän tokaisi. Isosis-ko oivalsi tilanteen ja selitti tyhmälle. Teoriassaolin kyllä riittävästi selvillä moisesta ajoittaisestaluonnonilmiöstä. Kotona ne asiat hoidettiinvain niin huomaamattomasti, että käytännöntuntuma oli puutteellinen.

Meeme oli elokuussa kesäapulaisenaKaukajärven leikkipuistossa tai lastentarhassa.Aurinkoisina päivinä lapset vietiin tiettyyn ai-kaan uimaan. Sain sovituksi treffit uimarannal-le. Tunsin kuitenkin Kaukajärven tienoota huo-nosti. Messukylän kohdalla olin täysin vakuut-tunut, että jos laskeudun Cometillani kirkoltaetelään, löydän Kaukajärven etenemällä laak-son pohjaa päättäväisesti itään. Näin menette-lin. Itään johtava soratie muuttui aina huonom-maksi eikä järveä näkynyt. Jatkoin vielä poluksikavenneella reitillä ja jouduin lopulta ottamaanCometin olkapäälle.

Vaistosin vettä ja etenin sitkeästi yhäkosteammaksi käyvässä pusikossa. Uuvuttavantarpomisen jälkeen tulin pienen mutalammen

rantaan. Hiki valui valtoimenaan ja jalat olivatpuolisääreen liejussa. Kannoin Cometin takai-sin tielle ja poljin synkässä yksityispilvessä ta-kaisin Amuriin. Cometkin sai osansa syyllisyy-destä.

Uin Kaukajärvessä vasta useita vuosia myö-hemmin asuessani Messukylässä. Meemen näinainoan kerran vähän aikaisemmin joissakinopiskelijabileissä. Kaunis hän oli edelleen.Cometille annoin pian anteeksi ja suhde jatkuikiinteänä.

Comet palveli puoli-invalidina paremminkuin uutena. Runko katkesi toisen kerran vastaopiskeluvuosina. Koska ajoin paljonlaisesti japainoni lisääntyi korjauksen jälkeen varmaanpuolitoistakertaiseksi, korjaus lienee vähentä-nyt alunperin viallisen rungon jännityksiä.

Ostin tilalle punaisen Jopon. Ohjaustankoonhankin lastenistuimen, jossa kuljetin ensimmäis-tä tytärtäni Messukylästä keskustan päiväkotiin.Silloin riitti luottamusta liikennetaitoihin, myösmuiden.

Jopo oli pääajoneuvoni 15 vuotta, kunnesjoku enemmän tarvitseva vei sen Keravanrautatieasemalta. Hankin alennusmyynnistäurheilullisen Kulkurin, sinisen, koska punaisiaei ollut tarjolla. Ajoasento kävi vähin erin nis-kan päälle, joten luovutin laitteenpriimakuntoisena aikuisen kokoa lähenevällepojalleni. Hän romutti sen runsaassa vuodes-sa.

Kulkuria seuraava ja samalla nykyinenvelosipedini on kolmivaihteinen mustaPappanopsa. Olen – vihdoin velattomana -harkinnut vakavasti laadukasta mutta yksinker-taista customtyyppistä ajoneuvoa, mieluumminpunaista. Nopsa toimii moitteettomasti, jotenei hätää, ja olisi se ehkä pahoillaankin moisestaostoksesta.

EDWARD WALLENIUS,

KENKÄTEHTAILJA

Pikajalka 2/200212

TEKSTI XXXX KUVAT XXXXX

Kenkäteollisuuden unohdettuuranuurtaja.Edward Wallenius syntyi Orivedellä 1869 japääsi poikasena nahkurin oppiin TampereelleKoskisen verstaaseen. Suoritettuaan

kisällitutkinnonneljässä vuodes-sa, hän lähti ajantavan mukaanharjoittelemaanruotsalaisiin jas a k s a l a i s i i nnahkatehtaisiin.Kisällireissultaanpalattuaan hänrakennutti uu-d e n a i k a i s e nn a h k a t e h t a a nvuonna 1894Korkeakoskelle,joka on nytJuupajoen kun-

nan keskus.

Suomen ensimmäinen koneellinenkenkätehdasKolme vuotta myöhemmin Wallenius aloittiteollisen kengänvalmistuksen. KorkeakoskenWallenius valitsi koskivoiman ja Pohjanmaanrautatien ansiosta. Innovatiivinen ja haasteitaottanut Edward Wallenius oli tutustunut ken-kien teolliseen valmistukseen kisällimatkoillaan,nahka- ja kenkätehtaat olivat keskittyneet sa-

moille seuduille. Kenkätehtaan ensimmäisetkoneetkin hankittiin Saksasta, josta myös tuliuseita alan ammattimiehiä ja työnjohtajia tuo-tantoa aloittamaan. Korkeakoskelle Walleniushaki jalkinetyöntekijöitä ilmoituksilla, joissa lu-vattiin pitkäaikainen työpaikka ja hyvä palkka.

Ensimmäisessä lehtimainoksessa helmikuus-sa 1898 Wallenius kertoi “tehtaan olevan va-rustettu kaikkein uusimmilla ja parhaimmillapatenteeratuilla koneilla, joilla voitiin valmiste-taan päivittäin 300 kenkäparia ja tarvittaessajopa 500 paria. Kun nahka muokattiin itse jamaahantuonti-tulli koski kaikkia ulkomaisiajalkinetavaroita, niin tehdas totesi pystyvänsäkilpailemaan ulkomaalaisten kenkätehtaittenkanssa.”

Aamulehden kirjoituksesta kesällä 1898 il-menee, että kenkätehdasta varten oli rakennet-tu 760 neliömetriä käsittävä tehdas, työkoneitaoli 80, joista 24 erilaatuista ja korkuistaneulomakonetta. Eniten huomiota herätti mo-nimutkainen pingoituskone, mutta nerokkaanapidettiin myös pohjien neulomiskonetta japuunaulauskonetta. Työvaiheiden moninaisuut-ta ihmeteltiin kun naisten kengätkin kiersivätkolmenkymmenen henkilön käsissä ennenmarkkinoille pääsyään. Vaikka tehdas oli ollutvähän aikaa käynnissä, kävi työnteko nokkelas-ti ja varmasti, vaikka työntekijäin joukossa oli-kin entisiä suutareita, jotka olivat tottuneet elä-mään vapaudessa.

Huvfudstadsbladet kutsui Walleniusta 1899selfmade-mieheksi ja kertoi “erämaahan” nous-seessa tehtaassa olevan käytössä jo Singerinautomaattiompelukoneita ja kaksi mahtavaapohjanneulomakonetta. Korkeakosken tehtaallaoli alkuaikoina omat kenkäliikkeet Helsingissä,Tampereella ja Kuopiossa. Jalkineet oli saatavakaupaksi, kenkäkaupat olivat silloin harvinaisiaja suutarinliikkeet eivät niitä myyneet eivätkäsuostuneet edes korjaamaan.

Vuoden 1899 alussa Wallenius muutti teh-taansa osakeyhtiöksi, jonka nimeksi tuli FinskaSko- och Läderfabriks Aktie-bolag SuomenKenkä- ja Nahkatehdasosakeyhtiö.

Korkeakoskella oli vuosisadan vaihtuessanahka- ja kenkätehdas, sähkölaitos, raitiotie ja

Korkeakosken putouksesta alkava Juupajoen rotko onJuupajoen tunnetuin luonnonnähtävyys, jääkauden myötäsyntynyt syvä raviini on mahtavan kosken alapuolella aivanvanhan teollisuus- ja kulttuurimiljöön sydämessä. Rotkoon arvokas luontokohde myös kasvillisuutensa ja geologi-ansa vuoksi. Putouksessa on vuodesta 1895 toiminutvoimalaitos ja keväisin ja loma-aikana koski saattaa vieläkuohuakin. Korkeakoski kahlittiin saman vuonna kuinNiagara

Korkeakosken tehdas koskenpartaalla. Vanha ilmakuva.

puhelimet sekä asuntoja puolelletoistasadalletyöntekijälle. Kenkätehdas ja rautatie olivat var-maan syy siihen, että Juupajoen kunta itsenäis-tyi vuonna 1913.

Edward Walleniuksen oli tarkoitus hankkiaitselleen yrityksen osake-enemmistö, mutta seei onnistunut ja pääomien puutteessa hän jou-tuikin luopumaan tehtaistaan vuosisadan vaih-teessa.

Wallenius kaukomaillaEdward Wallenius jatkoi yrittäjänä vielä myö-hemmin Venäjällä, jossa hänellä oli ensinVladivostokin lähellä nahka- ja kenkätehdas javallankumouksen alkaessa 1917 nahkatehdasNovosibirskissa.

Wallenius pakeni Kiinaan ja harjoitti liike-toimintaa siellä vuoteen 1932. Ja sen jälkeenSyyriassa, tosin kengän tekeminen oli vaihtu-nut lakritsin tai oikeastaan lakritsiextraktin val-mistukseen. Edward Wallenius kuoli 1943 jahänet on haudattu Aleppon kristitylle hautaus-maalle.

Suomen Kenkä- ja Nahkatehdas selvisipankkinsa, Suomen Maanviljelys- ja Teollisuus-pankin konkurssista vuonna 1902. Tarmokkaaneversti Otto Ehrströmin tultua tehtaan johtoon,alkoi pitkään jatkunut kasvukausi, ensimmäi-nen maailmansotakin toi vielä Venäjän armei-jan saapastilauksia.

Vasta 1920-luvun alussa alkoivat tappiolli-set vuodet ja ehkä siitä syystä yhtiön osakkaatmyivät tehtaansa Emil Aaltoselle vuonna 1926ja Korkeakosken Kenkätehdas jatkoi toimin-taansa Aaltos-yhtymän osana 1980-luvun alku-puolelle. Nykyään linnamaista tehdasrakennustaja voimalaitosta isännöi L-Fashion Groupiinkuuluva Big-L.

Edward Wallenius ja hänen merkittävä vai-kutuksensa teollisen kengänvalmistuksen alku-vaiheisiin Suomessa oli ollut pitkään unohduk-sissa Koskenjalan Kenkä- ja Nahkamuseonaloittaessa toimintansa vuonna 1985Korkeakoskella. Museon tutkimusten ja näyt-telyiden ansiosta Edward Wallenius on palau-tettu hänelle kuuluvaan arvoon.

Walleniuksen pyörätAlkukesästä joukko vanhoja veloja kokoontui ajelemaan Juupajoen kulttuurimaisemiin. Kunnankeskustasta, Kopsamolta ajettiin Korkeakoskelle, missä tutustuttiin Koskenjalan museoon, ken-käteollisuuden historiaan ja Juupajoen rotkoon.

Walleniuksen ajatus hankkia työnjohtajilleen pyörät herätti ihastusta. Valitettavasti näitä ole-tettavasti amerikkalaisia Crescentejä saatiin ihailla vain kauniista ryhmäkuvasta. TehtaanjohtajanaWallenius näytti kuitenkin ymmärtäneen käyttää hyväkseen kulkuvälinettä tärkeimpien työnteki-jöidensä sitouttamiseen tehtaan strategiaan ja prosessiin.

Pikajalka 2/200213

Edward Walleniuksen työn-johtajat esittelevät vastasaamiaan polkupyöriä.

Vanhat Velot kevätretkelläKorkeakosken kirkon edustalla.Kuva vasemmala.

Pikajalka 2/200214

Pikajalka 2/200215

Pikajalka 2/200216

Ennen vanhaanEnnen vanhaanEnnen vanhaanEnnen vanhaanEnnen vanhaan

TEKSTI K. LEPO

SOKEA KUUROMYKKÄ

PYÖRÄNVALMISTAJANA

“Jokainen sana, kielimuoto jakäsite on hänen raskaalla työllä jamuistin ponnistuksella opittava”

Vuonna 1913 painetussa kirjas-sa “Juhlajulkaisu piispa HenrikRåberghille omistettu” on artik-keleita Porvoon hiippakunnanalueelta. Eräässä niistä, HuugoNybergin kirjoittamassa “Vähä-sen Suomen kuuromykistä”,kerrotaan parista esimerkistä jahenkilöstä, joissa kuuromykkienkoulutuksessa, yhdessä oppilaanuutteruuden kanssa, on päästyilahuttaviin - kuten Nybergtoteaa - tuloksiin. Juvalla synty-neen Agneta Halosen ohellaHuugo Nyberg kertoopietarsaarelaisesta FransLejonista, mutta tulkoonpa tässälainauksessamme esiin myöshänen pohdintojansakuuromykkien elämästä yleensä.

Frans Lejon on sokea kuuromykkä mies Pie-tarsaaressa. Lapsena pääsi hän nauttimaan tun-netun, jalosydämisen ja taitavan opettajan, Pie-tarsaaren kuuromykkäinkoulun silloisenjohtajattaren, neiti Anna Heikelin opetusta.Harvinaisen suuria tuloksia uhrautuva opettajasaavutti lahjakkaan oppilaansa suhteen. FransLejon osaa lukea sokeain kirjoja, kirjoittaasokeain kirjoitusta, puhua kuuromykkäin kir-jaimilla; hänelle voi puhua kuuromykkäin

Pikajalka 2/200217

Frans Lejonia opetetaan.Kuva piispa HenrikRåberghin juhlajulkaisusta..

Saimme langanpäähän Rautateollisuus Oy Pyrkijän toimitusjohtajan Gunnar Wahlströmin:- Mitä uutta pyörämaailmoista?- Yhtä ja toista, vastasi hra Wahlström. Voitte kertoa lehdessä, että polkupyörä tulee yhä enem-män kotimaiseksi. Niinpä on alettu vaatia myöskin Nokian ulkokumeja, ja kun vaaditaan, niinselväähän on, että niitä hankitaan. Meidän Pyrkivä-pyörämme alkaakin olla jo varsin suuressamäärin kotimainen, muutenkin nimittäin kuin vain kokoonpanoonsa nähden. Niiden osien luku-määrä, jotka edelleen on tuotettava ulkomailta, vähenee yhä.- Hinnat?- Laskeneet pikkuisen.- Minkälainen pitää olla hyvän pyörän?- Siinä pitää olla vahva runko ja mahdollisimman kevyt kulku ja sen pitää olla siro ja siisti. Ja nämäerilaiset ominaisuudet on pystytty erittäin onnistuneesti ja luotettavasti liittämään yhteen. Meidänpyörissämme ei muuten tänä keväänä ole tehty minkälaisia muutoksia. Hämeen Sanomat 1931

Pyrkijä

viittomilla. Henkeään pystyy hän ainakin osit-tain elättämään sorvaustöillään. Sekä puustaettä metallista sorvaa hän varsin sieviä jakäytännöllisiä esineitä herkkätuntoisilla sormil-laan. Pystyypä hän vaativiinkin tehtäviin. Ku-vassa näemme hänen ajavan itsevalmistamallaan polkupyörällä. Näkevä poikakonetta ohjaa, rakentaja itse sitä polkee.

Pyörät vain ja muutamat muut osat on Lejonvalmiina ostanut. Muun kaiken on hän itse sor-vannut ja takonut sekä kokoonpannut.

Kuuromykän, kouluakäyneenkin, on pakkoelää sangen eristettyä elämää. Varsinkin on hänhenkisesti eristetty ympäristöstänsä. Useissa ta-pauksissa on hänen miltei kokonaan mahdo-ton käyttää hyväkseen niitä tilaisuuksia, joitakuulevilla ihmisillä on henkisen elämänsä ke-hittämiseksi. Kuuromykkä ei voi hyötyä esim.esitelmistä eikä luentotilaisuuksista. Ei hän saaosaa saarnasta eikä yhteisestä jumalan-palveluksesta seurakunnan kirkossa.

Kirjallisuudestakaan ei hän useimmissa ta-pauksissa voi hyötyä. Hän ei tajua siinä esiinty-vää kieltä eikä ajatuksia. Kouluakäyneenkinkuuromykän kielitaito on näet sangen ahdas.Jokainen sana, jokainen kielimuoto ja käsite onhänen raskaalla työllä ja muistin ponnistuksellaopittava opettajansa johdolla kouluaikanaan. Jatämä näin opittu kielivarasto on helposti unoh-tumisen vaarassa kouluajan loputtua, joskuuromykällä ei ole tilaisuutta seurustella jo-kapäiväisessä elämässä henkilöitten kanssa, jot-ka hänen kielitaitoansa ylläpitävät ja kehittävät.Puhemetoodilla opetettu, huulten liikkeestäpuhetta ymmärtävä kuuromykkä on tässä suh-teessa toki onnellisemmassa asemassa kuinviittoma- ja kirjoituskoulun käynyt.

Pikajalka 2/200218

UlkUlkUlkUlkUlkomaiden vomaiden vomaiden vomaiden vomaiden velotelotelotelotelot

Ruotsi

Cykelhistoriska föreningenin (CHF)Velocipeden-lehdessä 9/02 on asiaa 1800-lu-vun lopun ruotsalaisista pyöräilykerhoista. Si-sältö on monella tapaa mielenkiintoinen.

Ruotsalainen keskusjärjestö on ollut nimel-tään Hjulförbundet, se on perustettu 1888. Sanahjul (englanniksi wheel) tarkoittaa pyörää, ja onkiinnostavaa, että sitä on käytetty enemmänkinkaksipyöräistä ja “pikajalkaa” tarkoittavienbicycle, cykel ja velociped -sanojen asemasta. –

Suomessa muuten ilmestyi vuosina 1895-1898 Hjulsporten -niminen lehti. Lehdenesittelemästä noin 85 pyöräkerhosta vanhin onperustettu 1882 ja nuorin 1908. Yksin Tukhol-massa on tuohon aikaan ollut 16 alan yhdistys-tä. Pelkästään naisille yhdistyksiä on ollut kak-si, samoin absolutisteille.

Kielellisesti kiinnostavaa nykypäivänäkin on,että kerhojen nimissä esiintyy useita paitsi ruot-sin-, myös muunkielisiä muotoja:velocipedsällskap, cykelklubb, cyklist-klubb,hjulsällskap, bicycleklubb, bicycel clubb,cykleklubb, hjulsportförening, klubbencyclisten, welocipedklubb, hjulryttareafdelning,kappryttareklubb. sanat kirjoitettuina yhteen jaerikseen, väliviivalla ja ilman, eri taivutus-muodoin, isoin ja pienin alkukirjaimin, perässäklubb, sällskap tai förening, cykel kirjoitettunamyös cyckel, cycle.

Jostain syystä englanti, muttei esimerkiksisilloin myös vahva pyörämaa Saksa, on vetä-nyt 1800-luvun lopun ruotsi-pyöräilijöitä ko-vin puoleensa. Vuosi sitten ilmestyneenÄlskade cykel -teoksen kirjoittaja GertEkström listaa sekä pahoittelee lehdessä kir-jansa lukuisia (tähänastisia, kuten hän sanoo)virheitä.

CHF:n puheenjohtaja Lars-Åke Fredbergaloittelee juttua vuoden 2007 IVCA-rallin jär-jestämisestä. Kadehdittavan rentoon tyyliinlänsinaapureilla on vielä rallin pitopaikkakinhaussa. IVCA-järjestö myönsi tapahtumanjärjestämisoikeuden CHF:lle Roeselaren koko-uksessaan toukokuussa; CHF on nyt liittynytIVCAn jäseneksi. Lehden lopussa Åke Sten-qvist aiheellisesti muistuttaa vanhoihin jauudempiinkin lehtiin, mainosjulkaisuihin ym.,useammin kuin arvaisi, kätkeytyvistäepätarkkuuksista ja puolitotuuksista.

Saksa

Saksan velojen uusin jäsenlehtiKnochenschuttler käsittelee mm. Haef-merkkisiä pyöriä 1910-luvulta. Taas tulee mie-

leen että kaikki on jo kertaalleen keksitty.Kirjoittaja on kunnostanut vanhan Haefin

– vain ketjusuoja puuttuu. Mikäli sellainen löy-tyy ongelmaksi jää, kiinnitetäänkö se rungonetu- vai takaosaan – jousituksen takia nimittäinkeskiön kohdalla on nivel.

Kunnostettu pyörä oli löydettäessäkehnohkossa kunnossa. Kunnostuksen vaihto-ehdot olivat joko alkuperäisasun palauttaminenosia ja pinnoituksia uusimalla tai konservointiajo- ja näyttelytarkoituksiin.

Koska kirjoittajan kokoelmissa on lukuisiavalmiita tai keskeneräisiä restauroituja pyöriä,Haef päätyi ylläpitokorjaukseen. Sen pinnatpestiin monin ainein, muttei maalattu uudel-leen. Navat ja laakerit puhdistettiin ja rasvattiin.Jouset käännettiin ylösalaisin, pinnat uusittiinja pyörien päälle pantiin 75-vuotiaat valkoisetrenkaat. Aikakauden mukaiset satula, kahvat jakissansilmä täydensivät kunnostuksen. Uusiaosia pyörään pantiin vain pinnat, laakerikuulat,öljy ja vaha. Kyllä kelpaa näytellä!

Baijerissa sijaitsevaan Bad Bruckenauhun pe-rustetaan Saksan polkupyörämuseo. SteffiBuchmann ja Ivan Sojc ovat löytäneetkokoelmilleen kiinteistön ja esillepanolleyhteistyökumppanin: sikäläisen Vanhat Velot(Historische Fahrräder e.V).

Yhdistykselle on tästä etuna kiinteä osoite,säilytystila ja kohtaamispaikka. Myös sihteerinpalveluja toivotaan. Nyt kun ensi askeleet lä-hestymisessä on otettu, jäämme odottelemaantoteutusta. Kehittymistä voi seurata osoittees-sa www.deutsches-fahrradmuseum.de.

Itävalta

Wienin teknisessä museossa on avoinna laajapolkupyörän historiaa valottava erikoisnäyttely8.11.2002-13.4.2003. Siinä esitellään kokokehityskaari draisiinista tämän päivän hitec-pyörään. koska Wienin tekniseen museoon ontalletettu muutenkin tavattoman mielenkiintoi-sia polkupyöriä, voi kävijä varautuasykähdyttäviin hetkiin.

Wien on muutoinkin mielenkiintoinen kau-punki. Teknisen korkeakoulun liikenne-professorina toimii Herman Knopflacher, jotavoidaan pitää nykyajan tärkeimpänäpolkupyöräliikenteen puolestapuhujana. Wie-nissä hän on onnistunut järjestämiensä mielen-osoitusten ja kokeilujan avulla saamaan läpi aja-tuksiaan, ja pyöräilyn osuuskulkumuotojakaumasta on viidentoista vuodenaikana moninkertaistunut.

Myös Hollannin sisar-seuran lehdessä De OudeFiets tutkaillaan vanhojakeksintöjä. Nyt ontarkasteltavana erityisestitoteutumattomia ideoita.Myös täältä löytyy mielen-kiintoinen jousitus-tutkielma vuodelta 1949.Silloin on patenttia haettujousitetulle satulavarrelle.Suunnittelijaksi mainitaanW. van Tooren Haagista.Simplex valmisti ideastaprototyypin v. 1953, muttapitemmälle ei tällä ideallapäästy.

Maastopyöräilyn kauttapikkupoikien unelmaksikohonnut täysjoustopyörä onliki 100 vuotta vanha ideasekin. Myös jousitettujasatulatolppia valmistettiin1910-luvulla ihan kuinnykyäänkin. KuvaKnochenschuttler-lehdestä.

Pikajalka 2/200219

PINNOJEN VÄLEJÄ

KOONNNUT RISTO LEHTO

Miehen ”Apollo”-polkupyöräwarastettiin t.k. 5 p:ää vasten yöllä Humppilanmajatalon werannalta. – Pyörän tuntomerkitowat: runko musta raudoitettu, kehykset jasuojukset punaset mustilla raidoilla,keskuskappa ilman raswareikää (kellolaakerit),kumit pienenlaiset hieman murtuneetalumiinivanteen rajasta, etumainen kahdestakohden wähän laajentunut, ”kuttaperkaiset”tummanruskeat kädensijat, ja pyörä yleensäuuden näköinen. - Palkintoa wastaan pyyde-tään ilmoittamaan poliisikonstaapeliK.W.Baleius’elle os. Humppila, tai allekirjoitta-neelle. Omistaja W.K.Harju, Urjala, Saviniemi.Hämeen Snaomat 10.7.1915

Kirkkomieheltä varastettiinpolkupyörä UrjalassaViime sunnuntaina varastettiin UrjalanLaukeelan kylässä kirkkoaidan vierestä miehenpolkupyörä. Eräs kirkkomies oli tullut kirkkoonja jättänyt sen jumalanpalveluksen ajaksi kirkko-aidan viereen, josta se sitten varas oli tuonaaikana ottanut. Kuten näkyy, käyvät pyörä-varkaat yhä rohkeammiksi, joten yleisön onheitä syytä varoa ja lukita aina pyöränsä.Hämeen Sanomat 21.6.1932

Pinnallista

Joku on väittänyt, että pyöräily on pinnallistakulttuuria. Lieko osin oikeassakin.

Kapitalistin onneaNiittylän Veikko, “Niittysveska”, sai 50-luvulla”irti” ensimmäisen polkupyöränsä,”Svenskvauperin”. Hän oli siitä aika leuhkaa.Kun pyörä oli nojosellaan osuuskaupanhevospuomin pylvästä vasten, pojat ihailivat sitäVekan mielestä ihan liian läheltä. Tällöin hän

omistajan oikeudella ärähti: ”Älkää menkö hy-vin likelle, se on köyhille vihanen.”

Niin kuljettiinPyöräilystä kun oli kotona kerran puhe, vaimomuisteli, kuinka kuljetukset kulki hänen äitinsähankkiessa hammaslääkärin kauttatekohamapaita Kuhmoisissa 1952.

Perheen ainoa pyörä, miestenpyörä, nostet-tiin aamulla maitoauton lavalle kotikylässäLeppäkoskella. Siellä maitotonkien päällä istui-vat matkustajatkin mutkaisen, kuoppaisen jahirveästi pöllyävän Korpelan ja Kylämän sora-tien kirkolle, jonne matkaa kertyi reippaat 25kilometriä. Aikaakin kului, kun joka maito-pöydällä pysähdytiin ja yritettiin sovitella mat-kustajia lisääntyvän tonkkakuorman sekaan.

Hammaslääkärissä käynin ja muiden asioi-den hoitamisen jälkeen seuraavaa lastaan odot-tava äiti nousi polkupyörälle ja ajoi yhtä mäkistäja soraista tietä, mutta vähän tulomatkaalyhyempää reittiä kotiin. Matkaa kesti siltipyöräiltäväksi 17 kilometriä.

Pari viimeistä kilometriä piti kuljettaa vieläkyydissä vastaan kävellyttä, syksyllä koulunsaaloittavaa vanhinta tytärtä, joka oli jättänyt”peränkatsottavansa” nuoremmat sisaruksetyksin kotiin. Tyttö sai toruja tästäajattelemattomuudestaan, mutta myös luvatun,hirvittävän hienon tekonahkaisen koululaukun.

Ehroon tahroonPyödiä ei saa vierä hautausmaalle. (Kyltti taka-vuosina Ylistaron hautausmaan kupeella.)

Pimeän aikaan polkupyörässä tulee edessä ollavalkeavaloinen lyhty sekä takana punainenheijastinlasi ns. kissansilmä. Näin sanotaanasetuksessa 25/1929, joka on ensimmäinen pol-kupyöriä koskeva säädös Suomessa.Liikennejärjestyssäännössä 490/1937 säädettiinlisäksi takalokasuojasta, jonka alareunassa tuliolla valkoiseksi maalattu alue.

Määräykset ovat heijastumia pyö-räilyn kasvamisesta 1920-luvun lo-pulla sekä myös mannermaisista vir-tauksista. Berliinin järjestyssääntöönliikennevälineiden valaistussäännötolivat tulleet jo vuonna 1837 noin50 vuotta ennen tehokkaan pyöräi-lyn alkamista.

Ruotsiin vastaavat säännöt tulivat1920-luvun alussa, ja ensimmäisetpolkimiin sijoitetut heijastimet tuli-vat Tanskan kautta Monark-pyöriin1939; sittemmin ne ovat tulleet Sak-sassa (1955) ja meilläkin pakollisik-

si. Säädöksistä riippumatta ei ole paljoa tietoavalaisinlaitteiden käytöstä. Nykyiset suomalaisetmääräykset ovat asetuksessa ajoneuvojen raken-teesta ja varusteista 4.12.1992/1256.

Aina polkupyöriin on ollut valaisimiaValaisinlaitteiden historia on - kulunutta sanon-taa käyttäen - yhtä vanha kuin sivistyneen ihmi-sen historia. Ainakin se on vanhempi kuin pol-kupyörän historia. Tuulen, tärinän ja sateenvuoksi soihtua ja pärevaloa ei kuitenkaan voinutpolkupyörissä käyttää, mutta steariinista taiparafiinista tehdyn kynttilän sisältävä kotelo osat-tiin jo varhain kiinnittää pyöriin ja näin täyttääainakin kaupunkien järjestyssääntöjen näkymi-sen vaatimukset.

Kynttilä kuitenkin nokesi valaisimen lasia,joten sen apu pyöräilijän näkemiselle jäi heikok-si. Seuraava varsinainen keksintö tai kehitelmä,tavallinen säädettävällä sydämellä varustettu öljy-lamppu, ei valaissut paljoa kynttilää kirkkaam-min, mutta oli se ainakin tätä varmempi vala-isin.

Heijastimet ja linssit kehittyivät vähitellenparantamaan valaisinten tehoa. Varsinaisestikalsiumkarbidista synnytettävä asetyleeni vastasai valotehon kehittymään toiselle tasolle.

Asetyleenivalaisin eli karbidilamppu hyväksyt-tiin Berliinissä käytettäväksi - aluksi sitä pahek-suttiin, koska se häikäisi jalankulkijaa - vuonna1897; varsinaisesti sen käyttö mannermaallaajoittui ensimmäisen maailmansodan molem-mille puolille ja ehkä Suomessa maailmansoti-en väliseen aikaan.

Viimeiset karbidilamput ovat olleet turkulai-sen Merilän luettelossa v. 1938. Valtion Rauta-teillä karbidivalaisimia on käytetty myöhemmin-kin.

Karbidia löytyy, ja sen saa palamaanyhäMuutama ajokausi sitten, keväällä 1999, pienenantiikkiliikkeen kellarissa Tampereen Pispalassavallitsi tunnelmaa tihkuva odotus. Kauppias japyöräilijä Reijo Lehtonen oli jostakin onnistu-nut hankkimaan karbidia, jota nyt harrastaja-piirissä kokoonnuttiin sytyttelemään.

Karbidilampun rakenteen opiskelun, ihmet-telyn ja kunnon tarkastuksen jälkeen senheijastinosa otettiin irti, samoin vesisäiliö ja täy-tettiin vedellä. Lampussa vesisäiliön alla olevakarbidisäiliö irrotettiin, puhdistettiin, kuivattiinja täytettiin karbidilla.

Jos veden kulku (se oli kokeiltava) ja kaasunvirtaus (testattava) olivat kunnossa, vesihananvoi avata. Vettä alkoi tippua karbidiin jakäynnistyneen kemiallisen reaktion seuraukse-na syntyä asetyleeniä. Jännityksen huippu: tikunraapaisu, raap!, suuttimen kautta ulos virtaavakaasu, tuh!, palamaan. Koska minkäänlaistaräjähdystä ei tullut, etulasi nopsasti vain kiinni;tikut, rievut, karbidiastia ja vesipullo mukaan,ja ei kun pyöräilemään.

Vaikka karbidivalaisimen valovoima esimer-kiksi kynttilään verrattuna on 10.20 -kertainen,tilaisuuden läsnäolijoissa saattoi havaita pienenpettymyksen: sittenkin suhteellisen helpoltavaikuttanut homma eikä lopputuloskaan juurisen kummempi kuin sähkövalo sytytettynäkatkaisijasta.

Siskon silmäneuloille oli käyttöä

KARBIDIJA MUITA VPolkupyörien valaisinlaitteet sa ei ole kehittynyt niiden käy

Suomalaisista polkupyöräilijöistä kolme neljäsosaa eikäytä pimeän aikaan valoja. Laki vaatii käyttämäänpimeän aikaan valoja. Valaisinlaitteiden kehittyminentai kehittymättömyys ei ole syynä käytön vähäisyyteen.Tässä artikkelissa tutkiskellaan, millaisia laitteita eriaikoina on ollut käytettävissä.

Pikajalka 2/200220

Pikajalka 2/200221

Helppous oli (ja on) kuitenkin enemmän kuinnäennäistä. Karbidivalaisinten vakituisessa käy-tössä on ollut huomattavan paljon hankaluuk-sia, eikä ole ihme, että ne sähköistenvalolähteitten yleistyttyä nopeasti alkoivat jää-dä pois käytöstä.

Seuraava, saksalaisesta Radmarkt-lehdestä1954 (2) poimittu tarina kuvaa osan noista han-kaluuksista: Tarinamme pojalla oli pyörässään(Adler vuodelta 1909, poika peri sen isältään1921) öljylamppu. Kavereilla ei ollut valoja lain-kaan, he eivät ajaneet yöllä. Tyttöystävä asui 12kilometrin päässä.

Suhde, kuinka ollakin, oli latautunut ja kiih-keä. Tunteita ja samalla pyöräilynhaluja ei hil-linnyt edes lampun heikko näyttö, se kunuudenkuun aikaan näytti tuskin muuta kuinhyttysiä.

Mutta sitten poika onnistui - vaihtoehtonaolisi ollut riiaaminen vain kuutamolla - hankki-maan karbidivalaisimen. Vesi läiskyi, lamppu

tärisi.Tuuli ja

s a d eahdistel ivatl i e k k i ä ,pakokaasuttulvahtelivatk a s v o i l l e .Lampun täyt-tö, sytytys,puhdistus jakuivaus veivätaikaa. Muttaei tässä kaikki,vaan perhekinsai osansa.Äiti potim i g r e e n i ä

aamuyöksi kuistille jätetyn lampun hajuista, si-sar ihmetteli silmäneulojensa vähenemistä(tukkeentuvien suuttimien vuoksi). Ladattavankarbidin määrää ei ollut helppo arvioida, eikäyhtä säiliöllistä voinut sytyttää kuin kerran.Mutta pääasia: lamppu valaisi hyvin eikä se -

öljylampun tapaan - noennut lasiakaan.Erääksi jouluksi koetti uusi aikakausi äidin

päänsärylle, silmäneuloille ja pojan suhteelle.Öljyjalosteita polttavien lamppujen aika loppui,alkoi sähköisten. Vaikka nuorukaisemme ensinoli pettynyt saamansa uuden sähkövalaisimen(jonka tyyppiä tarina ei kerro) heikompaan valo-tehoon, pettymys lientyi sen käyttövarmuuden,helppouden ja huollettavuuden ansiosta. Siihenastisista valaisin oli paras,eikä sen paremmista ei olluttietoakaan.

Sähkö on sosialismia,julisti V.I. LeninSähköisen valaisinlaitteentulo kytkeytyy sähkön ja ylei-sesti valaisinten kehitykseen.Ensimmäisiä kokeilujahehkulampuilla tehtiin vuon-na 1880. Yhä käytettävämetallielektrodi tuli markki-noille noin vuonna 1900.

Virtalähteillä: akuilla,paristoilla ja dynamoilla onoma historiansa. Dynamonkehittyminen alkoi belgialai-sen Grammen (1873) keksin-nöstä. Boschin dynamo syn-tyi noin vuonna 1900 ja en-simmäinen varsinainenpyörädynamo Berko Light1908.

Tunnettuja merkkejä sittemmin ovat olleetmuiden muassa Siemens ja Asea.Helppoudestaan huolimatta dynamojen suosi-ota rajoitti pitkälle 1920-luvulle asti niiden kal-leus. Mutta kun ilmeisesti valmistusmenetelmi-en kehittymisen ansiosta kustannukset alenivat1920- ja 1930-luvuilla, dynamo syrjäytti nope-asti kilpailijansa.

Turkulaisen Merilän tehtaantarvikekuvastoista on luettavissa kehityksen ete-neminen. Porvoolainen Hellberg kertoo mai-nion pateettisessa Pyöräily -teoksessaan (1937)innostuneena uudesta dynamotyypistä, “5Wattin hirmutekijästä”.

Dynamot, vaikka ovatkin toimintavarmoja,verottavat kuitenkin osan liike-energiasta, eivätauta pysähdyttäessä ja ovat lisäksi (etukappaansijoitettua napadynamoa lukuun ottamatta)hankalia talvella. Rinnan niiden kanssa kehit-tyivät näin ollen myös akut (nekin hankalia) sekäkertakäyttöiset tavalliset ja myöhemminladattavat paristot. Rinnan etuvalaisinten kanssaon kehitetty takavaloa (alkaen 1909) ja kissan-silmää, joka meillä on ollut pakollinen vuodes-ta 1929. Tänään dynamot, vaikka ovatkin ke-

jatkuu sivulla 28

ILAMPPUJA

VEKOTTIMIAkehittyvät - samassa suhtees-äyttäminen

hittyneet, ovat ilmeisesti jääneet kisassaparistoille.

Jalankulkijan ohi, ei yliNykyaikaisella satavuotiaalla polkupyörällä onollut mullistava vaikutus yhteiskuntaan meilläja muualla. Valaisinlaitteilla sen sijaan on ollutvain mariginaalinen vaikutus.

Käytettäisiinkö valoja enemmän, jos niitäsaataisiin kehitettyä paremmiksi? Voisiko seedistää pyöräilyä? Sallittakoon henkilökohtai-nen näkemys: parhaat olosuhteet päivänpais-teen jälkeen saa aikaan kuutamo ja sitten - esi-merkiksi kotikylässäni Kangasalla - isoista kasvi-huoneista sumupilvien kautta ympäristöön hei-jastuva valo. Seuraavaksi parhaaseen valo-lähteeseen on matkaa, ja ainakin itse asettaisinnäkymisen näkemisen tarpeen edelle.

Minun polkupyörässäni tulisi olla helpostiirrotettava, 20.30 euroa maksava, ladattavallaja myös kertakäyttöisellä paristolla toimiva valo.Näitähän on, ja näiden tulisi näyttää eteen sekätaa. Mutta onko näitä: valon tulisi syttyä auto-maattisesti muun muassa äkisti syvenneen hä-märän sekä eteen tulevan ihmisen vuoksi - il-man, että valo kuitenkaan häikäisee vastaantu-lijaa.?

Pyöräillessäni usein on tullut mieleen, ettäminulle hyvin tärkeä valon paikka onkinjalankulkijassa. Toivoa sopii, että valo voisi syt-tyä automaattisesti pyöräilijän tullessa eteen.

jatkoa sivulta 21

Pikajalka 2/200222

KKKKKokokokokokouskutsuouskutsuouskutsuouskutsuouskutsu

P Y Ö R Ä T I E ISO

AKAA

LJY

TERÄS

P TKELLO

E T U

T U K H O M A S AE VD

NLOP

Y

TIÖ

P O J NASA

J

GUARITON

T A K KJ OL E O

LSILMÄ

UNE

P N A T

P

OANYDP

RKIJÄ

M E I LA K U P R I N S

R EE

GAS

MIINI

V L T Y STAVIOL

LO

OTKO

KO

IAOL

Y

ISYÄTTH

L I K

D

AVE

OT

TAHNAV

TOKTETE Ä

R E X

S

ÄTORDI

ET

OKKAM T

MRIA AVON

I LUJA

I O NR

IK O E

NIA

O AP A

A U R A TUMPU

K U I TAPPA

U

VÄYLÄ

TÄÄLLÄ TEHTIIN VANKKAA

-VETO

RUNGON MATERIAALI

LAMPPUUN JAKETJUUN

PITÄÄÄÄNTÄ

HURJAPYÖRÄ-MERKKITAMPE-REELTA

TURKULAINENPYÖRÄMERKKI,MYÖS YRITYS

FAARI, JOLLAEI OLE POLKU-PYÖRÄÄ

TEKI TÄRKEÄNKEKSINNÖNIRLANNISSA1800-LUVUNLOPULLA

-STJERNANADAM, JOKATEKI AUTOJAKIN

PEDAALI

MOBILIAAJOHTAVAKIMMO

SUKKELAN KOTIKAUPUNKI

EUROOPANMASTARUUS

KISSAN

TARA-KALLA

NAISELLINENPYÖRÄMERKKIRAUMALTA

KUKKAIS-LASTEN PYÖRÄ

EVÄS

MUUANVANHA VELO

JÄYKISTÄVÄTVANTEEN

TURKULAISIAPYÖRIÄ

KIILTÄVÄ-KELI KETJU-

SUOJISSA

VELOAJAN AUTOMERKKI

SAKSALAINENVAPAAHERRA,PYÖRÄN ISÄ

TÄYNNÄ ILMAA

PYÖRÄTURUSTA,MYÖSKUNINKAAN POIKA

SUOJAT ESTÄVÄTTÄTÄ LENTÄMÄSTÄ

OSUUS-KUNTA

OSUUS-KUNTA

TIE, JOKALYHEN-TÄÄMATKAA

-SUOJA

TÄMÄNRASKAUS

RIIPPUURATTAISTA

TARPEENSYKSYLLÄ

HELPOS-TI POL-JETTAVIAMÄKIÄ

OSKARI TUOMENSUOMENRUOTSA-LAINEN MERKKI

ENGLANTILAINENMERKKI I _ _ _ L

VALAISTUSTAVARTEN

ANTAA VIRTAA

PYÖRÄTEHTAILIJAKUSTAA

KONEJA

KUNINKAALLINENPYÖRÄMERKKITEKEE POLTTIMOITA

OSKARITUOMENKUULUMERKKI

HALPA MERKKI TAMPEREELTA

PYÖRÄMERKKI,MYÖS ENNÄTYS

PYÖRÄRETKIÄ

VANHA RENGAS-MERKKI, MYÖSSHAKESPEARENJOKI

HALPAKAPPA

VÄINÖNIHASTUS

PAPPAMALLINPYÖRÄ 1980-LUVULTA

TAKA-JA ETU-

JA TERÄ

JARRUTON

TÄSTÄ TEHTIINENNEN VANTEITA

HYVÄNTUULINENPYÖRÄMERKKI

KESTÄVÄ

RENGAS-JA PYÖRÄ-MERKKI

PYÖRIÄ TURUSTA

NAPA

NAPA

RENKAAT

LAMPPU

HAKEA

KONE JATERÄNUUSINMERKKI

Mik

ko K

ylliä

inen

Veloristikon ratkaisu

Pikajalan numerossa 1/2002 ollut Veloristikko oli ehkähiukan vaikea – moneen ruutuun olisi kuitenkin löytynytvastaus tutkimalla ilmestyneitä lehtiä. Vastauksia saapuikaksi, joista toinen oli melkein ja toinen täysin oikea. Pal-kintoa ei siis tarvinnut arpoa, mutta se on toimitetturistikon oikein ratkaisseelle.

VANHAT VELOT RY:N SYYSKOKOUS

Vanhat Velot ry:n hallitus kutsuu jäsenet sääntömääräiseen syyskokoukseenTampereen Vanhalle kirjastotalolle 14.12. klo 14 alkaen. Kokous pidetäänkirjastotalon ensimmäisen kerroksen luentosalissa. Esityslista on sääntöjenmukaisesti

1. Kokouksen avaus2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksipöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys5. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, jäsenmaksujensuuruudet sekä tulo- ja menoarvio seuraavalle kalenteri-vuodelle6. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet7. Valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille vara-tilintarkastajat sekä päätetään tilintarkastajien palkkiosta8. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Kokouksen jälkeen Mikko Kylliäinen esitelmöi aiheesta ”Kuin-ka polkupyörä tuli Suomeen?”. Yhdistys tarjoaa kokoukseenosallistujille kokouskahvit. Kokouksen yhteydessä jäsenillä onmahdollisuus tutustua ulkomaisten sisarjärjestöjemmejulkaisemiin lehtiin.

Tuo on päämääristä suurin,tämä välineistä. (MarkkuEnvall, Samurai nukkuu.Porvoo 1989.)

Pikajalka 2/200223

VANHAT VELOT ELOKUVISSA

VITTORIO DE SICA:POLKUPYÖRÄVARAS.ITALIA 1948.

JACQUES TATI: LYSTIKÄS

KIRJEENKANTAJA. RANS-KA 1949.

GEORGE ROY HIILL:BUTCH JA KID - AURIN-GONLASKUN RATSASTA-JAT. USA 1969.

NähtyNähtyNähtyNähtyNähtyäääää

Pikajalka 2/200224

TEKSTI MARKKU LAHTINEN

Jacques Tati kirjeenkantajanaajaa amerikkalaiseen tapaan.

Polkupyörä on tietenkin esiinty-nyt ties kuinka monessa eloku-vassa, mutta harvassa se on ollutnimi- tai pääosassa. Joitakinihastuttavia esimerkkejä silti onarkistojen aarteissa.

Lystikäs kirjeenkantaja

Ranskalainen Jaques Tati on tehnyt vain muu-taman elokuvan, mutta sitä huolellisemmin hänon aiheensa työstänyt, viimeistä piirtoa myö-ten valmiiksi kokonaisuudeksi, joissa kuva jaääni ovat yhtä merkittävässä osassa. Vielä si-ten että äänessä ei sanoilla ole juurkaan merki-tystä, vaan Tati käyttää taustaääniä, äänensävyjä,musiikkia, ryminää ja pamahduksia asiaansaesittäessään.

”Lystikäs kirjeenkantaja” (Jour de fete) vuo-delta 1949 oli Tatin ensimmäinen elokuva. Seon mustavalkoinen – mutta trikolori on ainaväritetty filmille käsin, kun se kuvassa liehuu.

Elokuva kertoo maalaiskirjeenkantajasta,jota ohjaaja itse esittää. Hän on luonnoltaanperin juurin ranskalainen, pohdiskeleva ja rau-hallinen. Työmatkalla on aina aikaa pysähtyäjutustelemaan kyläläisten kanssa, voi pistäytyäbaariin lasilliselle ja jatkaa taas matkaa.

Kun kylään tulee markkinat karuselleineenja elokuvatelttoineen, kirjeenkantaja joutuu asi-akkaidensa hömpöttämäksi ja alkaa toimittaapostia amerikkalaiseen tapaan – vauhdikkaastiläpi tulen ja yli mäkien, ihan niin kuin mainos-elokuvassa oli näytetty.

Tati ajaa pystyselkäisenä pyörällänsä posti-laukku olkapäällään, toimittaa kir jeensäuskomattomalla tarkkuudella oikeaan osoittee-seen, leimaa lähetykset ajaessaan ja singahtaakokonaisen pyöräkilpailujoukon ohi. Usko-mattomalla kekseliäisyydellä ja ajoituksen tajullaohjaaja saa yksinkertaisesta toimesta irti hyvän-tahtoista ja syvää riemua. Tatissa on samaahioituneisuutta ja ilmeettömyyttä kuin BusterKeatonissa, samaa vauhtia ja sulavuutta kuinChaplinissa.

Polkupyörävaras

Vittorio de Sica ohjasi 1950-luvun taitteessahienon sarjan vähäosaisia kuvaavia elokuvia:Milanon ihme, Polkupyörävaras ja Umberto D.Hän on Roberto Rossellinin ja Giorgio diSantisin ohella neorealistisen elokuvan suurianimiä.

”Polkupyörävaras” (Ladri di biciclette) onuseissa kriitikkoäänestyksissä valittu maailmankymmenen parhaan elokuvan joukkoon. Sennäyttelijät olivat amatöörejä, jotka esiintyväthyvin vakuuttavasti. Elokuvassa ei olenäytelmällisyyttä, se on elämää.

Polkupyörävarkaassa on kyse taistelusta jamenettämisestä. Isä panttaa perheen lakanat,hankkii plkupyörän saadakseen töitä, ja liimaaelokuvajulisteita pitin Roomaa. Kun pyörävarastetaan kesken kaiken, maailma tuntuu kaa-tuvan. Isän takaa-ajo on epätoivoinen, viran-omaisilta ei saa apua, ja varkaan naapurit tun-tuvat säälistä asettuvan varkaan puolelle. Isätarttuu viimeiseen oljenkorteen ja varastaa it-selleen pyörän. Sillä on kohtalokkaat seurauk-set: paitsi että joutuu välittömästi kiinni, hänmyös menettää poikansa kunnioituksen.

”Polkupyörävaras” valmistui samana suure-na vuonna 1948, jona Gino Bartali voitti Rans-kan ympäriajon. Elokuva antaa pyörälle samantaianomaisen arvon kuin suuri kilpailuvoitto. Il-man pyörää ei ole työtä, ei toimeentuloa, ei elä-mää. Pyörän avulla taas saa kaiken. Bartali nou-see kansallissankariksi, elokuvan isä voittaa ase-mansa yhteiskunnassa. Hän voittaa myös per-heensä luottamuksen,saavuttaa sen arvonmikä perheen päällä tu-lee olla.

Polkupyörän mene-tys on raskas tappio, jotaei voi verrata tänä päi-vänä edes autonvarastamiseen. Pyörämerkitsee isälle työtä,elinkeinoa. Asetelma onhyvin yksinkertainen, jade Sica on ohjaajanaonnistunut esittämäänkaikki asiaan liittyvät te-kijät myötäeläytyen. Yk-sinkertainen ja rauhalli-

Pikajalka 2/200225

nen kuvakerronta antaa katsojalle tilaisuudenymmärtää draaman kehityskaaren, rikoksen jauhrille tulevan rangaistuksen. Rikollisen kohta-loon ei puututa.

Giacomo Olmo oli mm. kaksinkertainenMilano-San Remo -ajon voittaja. Hän vetäytyiradoilta ja perusti polkupyörätehtaan v. 1938.Olmon polkupyörätuotannon näkyvin osa onkilpapyöriä, mutta jo alkuvuosina luotu katumallion säilynyt tuotannossa muuttumattomana joyli 60 vuotta. Tällä kansanpyörällään Olmo sai”Polkupyörävarkaassa” elokuvan nimiosan., jase esiintyi näkyvästi lukemattomissa muissakinneorealismin ajan kuvauksissa.

Butch ja Kid

George Roy Hillin ohjaama ”Butch ja Kid –auringonlaskun ratsastajat” (Butch Cassidy andSundance Kid) on lännenelokuvan viimeisiämestariteoksia. Se on tehty samoihin aikoihin(1969) kuin Sergio Leonen maineikkaatspgettiwesternit ja itse asiassa samana vuonnakuin toinen amerikkailainen klassikko, SamPeckinpahin ”Hurja joukko”, lännen seitsemänsamuraita.

Butch (Paul Newman) ja Kid (Robert Red-ford) ovat roistoja. Heidän sankaruutensa ontoveruuden korostaminen, kaveria ei jätetä –ainakaan rahojen kanssa. Butch ja Kid ryöstä-vät pankkeja, sittemmin junia. Butch on aivot,joka keksii, että junan voi ryöstää myös paluu-matkalla, silloin kun ei kukaan enää odota. Yllä-tykset tuottavatkin hyvän saaliin, mutta saavatmyös takaa-ajajat liikkeelle. Pian kaverukset huo-maavat olevansa vainottuja minne tahansa hehevosensa suuntaavat.

Vapaus löytyy uudesta maasta, Boliviasta,minne otetaan mukaan yhteinen tyttöystävä Etta(Katherine Ross). Hommat aloitetaan uudestaanalusta. Pankkien ryöstäminen sujuu puutteelli-sesta kielitaidosta huolimatta: ”Tämä on rystö.”

Alkupuolella elokuvaa kankaalle ilmestyypyöräkauppias, joka osaa käyttää hyväkseen ti-laisuuden mainontaan, kun väkeä kootaan ros-vojen metsästykseen. ”Kohdatkaa tulevaisuus”,hän mainostaa kaksipyöräistä uutuutta ja ker-too hevosten olevan pian historiaa.

Sinänsä elokuvan juonesta lähes irrallinenkohtaus, jossa Butch ryöstää Kidin tyttöystä-vän, on elokuvahistorian kiehtovimpia pyöräily-kohtauksia. Kun kohtauksen taustalla vielä soiBurt Bacharachin elokuvaan säveltämä jaB.J.Thomasin laulama ”Raindrops Keep Fallin’On My Head”, tilanne näyttää luistavaltamusiikkivideolta.

Roistot ovat majoittuneet pikku mökkiin

laakson pohjalle. Butch herättää Kidin ja Ettankamaristaan huutamalla ”Etta, olet minunnaiseni” ja ajelemalla pyörällä edestakaisin pi-halla. Pyörä on kiehtova uuden ajan airuthevosmiesten maassa. Se on musta, kiiltelevä”safety bike”. Etta ilmestyy kuistille ja Butchhoukuttelee hänet kyytiinsä, istumaan ohjaus-tangon päälle sanomalla: ”Kohtaa tulevaisuus.”

Aamuauringon paisteessa ajellaan mäkeäalas. Etta nousee ladon ylisille katselemaanButchin menoa. Ei mikään vedä vertoja siletaitoajolle, jolla Butch hurmaa naisen. Kuinpikkupoika Butch ajaa hurmiossa edestakaisinpöyhkeillen kuin kukko kanalauman edessä,istaallaan, seisaallaan, etukenossa jatakakenossa, vaakasuuntaan vatsallaan, satulallaseisoen, yhdellä kädellä ja vallan ilman. Lopul-ta Butch päätyy kumollensa heinikkoon, pyö-rän alle. Mutta nololla lopulla ei ole enää väliä.Butch on voittanut naisen sydämen ja luotta-muksen. Ettan hoitoon siirtyvät raha-asiat, jois-sa Butch on osoittautunut taitamattomaksi.”Suittet mulle sano morsian, kun vihiltä läh-dettiin”, sanoo suomalainen sananlasku.

Olmo Viaggio,“Polkupyörävarkaan” henki jaelämä, on edelleen tuotannossaoleva pyörämalli.

Paul Newman on kohdannuttulevaisuuden “Auringonlaskunratsastajissa”.

PYÖRÄHISTORIAN HARRASTAJAT

Pikajalka 2/200226

TEKSTI JA KUVAT MIKKO KYLLIÄINEN

Pyörähistorian harrastajat ympäri maailmaakokoontuivat ensimmäisen kerran yhteen vuon-na 1990 Glasgowssa. Ajatus kansainvälisen kon-ferenssin järjestämisestä oli syntynyt, kun muu-tamat harrastajat olivat havainneet, että jo kau-emmin järjestettyjen kansainvälistenkokoontumisajojen yhteydessä syntyy mielen-kiintoisia keskusteluja, mutta niihin ei ole kos-kaan kunnolla aikaa. Ensimmäisen konferens-sin kutsui koolle brittiläisen Boneshaker-lehdenpäätoimittaja Nick Clayton. Glasgown jälkeenkonferenssi on järjestetty joka vuosi.

Tänä syksynä pyörähistorian harrastajat oli-vat koolla Münsterissä, jota pidetään Saksanpyöräilypääkaupunkina. Sen pyöräilyhistoriastakertoi konferenssin organisoinut RüdigerRabenstein Münsterissä toimivasta Westfalenin

Wilhelm-yliopistosta. Hänoli yksi harvoista ko-koukseen osallistuneista ammattitutkijoista,mutta hänellä on omaakin kokemusta pyörä-historiasta: 1970-luvulla hän oli kilpapyöräilijähollantilaisessa tallissa.

Münsterin historia tunnettuna pyöräily-kaupunkina ei ole kovin pitkä. Pyöräurheiluasiellä on kyllä harrastettu jo 120 vuotta, ja en-simmäinen velodromi rakennettiin 1898. Var-sinaisesti Münsteristä tekivät pyöräily-kaupungin kuitenkin yliopiston opiskelijat, joitanykyään on 55 000. 1970-luvulla opiskelijattoivat pyöräilyinnostuksen kaupunkiin.

Nykyisin kaupungin koko keskiaikainen kes-kusta on autoilta rauhoitettu. 1980-luvulla kau-punki ryhtyi kehittämään pyöräturismia, japyöräilypäivät järjestettiin ensi kerran 1988.Pyörän vuoksi kaupunki on saanut sijan myöshiukan nolossa tilastossa: siellä tehdään Sak-san kaupungeista suhteellisesti eniten rikoksiaFrankfurtin jälkeen. Münsterin sijoitus perus-tuu pyörävarkauksien suureen määrään.

Kaupungin ihmeellisin nähtävyyspyöräilijälle lienee pyöräasema. AiemminMünsterin rautatieaseman eteen kasautui päi-vittäin 4000 polkupyörää. Ongelma ratkaistiinmuutamia vuosia sitten rakentamalla asemaneteen maan alle pyöräasema, jossa onsäilytystilaa riittävästi.

Pyöräasemaan lasketellaan kolmion-muotoisen lasirakennelman läpi luiskaa pitkinalas. Tuhannet pyörät on saatu järjestetyiksi pie-neen tilaan kahteen kerrokseen. Aseman käyt-täjiä palvelee piste, jossa voi hankkia varaosiaja renkaita ja huollattaa pyöräänsä.

Rauhan kaupunki

Münster tunnetaan paitsi pyöräilykaupunkina,myös kolmikymmenvuotisen sodan päättäneenWestfalenin rauhan neuvottelupaikkana. Sota

Polkupyörän historia on merkityksestään huolimatta heikosti dokumentoituvaikka autoon verrattuna. Puutteen korjaamiseksi järjestettävä alan harras-tajien kansainvälinen konferenssi oli koolla syyskuussa 13. kerran. Senesitelmät kattoivat kaikki kuviteltavissa olevat pyörähistorian alat varhais-ten pyörien rakenteesta polkupyörän esiintymisiin kuvataiteessa ja kilpa-pyöräilyn vitsauksen dopingin historiaan.

Rauhansali, jossaAlankomaat ja Espanjaallekirjoittivat rauhan-sopimuksensa 1648,hämmästyttävästi säilyiensimmäisessä kerroksessa.Konferenssin osallistujatlaskettiin ihailemaanrauhansalin 1500-luvultaperäisin olevaa puusepän-työtä.

Pikajalka 2/200227

oli Euroopassa käydyistä sodista ensimmäinen,joka ei päättynyt jonkin osapuolen selväänhäviöön, vaan sodan rasittamien osapuoltenyhdessä neuvottelemaan sopimukseen. Samaanaikaan kaupungissa neuvottelivat myösAlankomaat ja Espanja 80 vuotta kestäneensotansa päättämisestä. Vuosia kestäneidenrauhanneuvottelujen katsotaan johtaneen eu-rooppalaisen diplomaattikunnan syntyyn.

Rauhanneuvottelujen aikaan oli kulunutmelkein 800 vuotta siitä, kun piispa Liudger oliperustanut luostarin nykyisen romaanisen tuo-miokirkon paikalle. Kaupungin nimi on muo-toutunut luostaria merkitsevästä latinanmonasterium-sanasta.

Hansakaupunkina Münster oli keskiajalla it-senäinen, ja kolmikymmenvuotisen sodan ai-kana se pysytteli puolueettomana. Pian 1648solmitun rauhan jälkeen Münsterin asema kui-tenkin muuttui.

Münsterlandin ruhtinaspiispa, kaupunkiaympäröivän hiippakunnan hengellinen ja maal-linen hallitsija, rakennutti kaupungin rajalle vah-van uudenaikaisen linnoituksen pakottaaksenkaupungin valtaansa. Näin tapahtui. 100 vuot-ta myöhemmin linnoitusta ei enää tarvittu, jasilloin valtaa pitänyt ruhtinaspiispa muutti senpuistoksi, jonka keskelle kohosi uusi piispan-linna. Kovin kauan piispat eivät ehtineetlinnassaan hallita, sillä Napoleonin sotien jäl-keen Münster liitettiin Preussiin.

Münsterin katuverkko muodostui keskiajal-la sellaiseksi kuin se nykyäänkin on. Kaupunkimyös näyttää vanhalta, vaikka rakennukset kes-kustassa suurimmaksi osaksi ovat melko uusia.Toisen maailmansodan loppuvaiheissaMünsteriä pommitettiin ensimmäisenä Saksansuurkaupungeista.

Saksalaiset olivat aiemmin pommittaneetEnglannissa Coventryn katedraalin maan tasal-le. Münsterin kaupunginmuseossa on esilläamerikkalaisen kenraalin käsky, joka nimeää liit-toutuneiden pommien maaliksi vastaavastiMünsterin tuomiokirkon. Sotilaallisia tavoitteitapommituksilla ei siis ollut.

Sodan jälkeen Münsterin vanha keskusta oli92-prosenttisesti raunioina. Tuomiokirkon toi-nen torni oli poikki puolivälistä ja suuri osaholveista sortunut. Raatihuone oli romahtanuttoisen kerroksen tasalle. Münsterissä päätettiinpalauttaa kaupunki sotaa edeltäneeseen asuun-

sa niin hyvin kuin mahdollista. Päätöstä arvos-teltiin aikanaan jyrkästikin, mutta myöhemminse on osoittautunut onnistuneeksi: 280 000asukkaan Münsteriä pidetään jälleen yhtenäSaksan kauneimmista kaupungeista.

Varhaisia pyöriä

Osallistujia Münsterin konferenssiin oli saapu-nut 61, kaukaisimmat Japanista, Kanadasta jaYhdysvalloista. Pääosa osallistujista oli Euroo-pasta, yksi Suomestakin. Esitelmiä kuultiin 26;niiden aikajänne ulottui 1400-luvulta 1980-lu-vulle.

Kaukaisinta historiaa käsitteli Jan KralikTsekinmaalta. Hän oli tutkinutmyöhäiskeskiaikaista taidetta. Eri puolilta Eu-

Toisen maailmansodanjälkeen Münster palautet-tiin raunioista entiselleen.Goottilainen raatihuoneoli romahtanut toisenkerroksen tasalle.

KOOLLA MÜNSTERISSÄ

Pikajalka 2/200228

rooppaa on kirkoista löydettävissämaalauksia ja veistoksia, jotka ku-vaavat kolmipyöräisen tukemanaetenevää lasta. Koska kuvia on niin-kin kaukana toisistaan sijaitsevillapaikkakunnilla kuin Praha (1490) jaBrügge (1435), tällaisella kävely-tuella on edistetty pikkulastenkävelyharjoituksia luultavasti aivanyleisesti. Keskustelussa todettiin,että polkupyörän edeltäjinä niitä eiehkä voida pitää, mutta nykyistenrollaattorien kylläkin.

Polkupyörän isä tai ainakin rat-kaisevan keksinnön, etupyörän oh-jauksen, 1817 tehnyt Karl von Draiskehitteli kulkupelejäänMannheimissä. Muutamassa vuo-dessa draisiini levisi kaikkialle maailmaan. Brit-tiläisten joukkojen mukana se oli Kalkutassa1818. Draisiini on löydetty myös PuertoRicosta. Suomeen draisiini ei ilmeisesti koskaantullut, mutta sen keksijästä kerrottiin 1830-lu-vulla joidenkin sanomalehtien palstoilla moni-en uusien kulkuneuvojen ideoitsijana.

Hans-Erhard Lessing Saksasta kertoidraisiinin tulleen Pohjois-Amerikkaan 1819.Silloin James Stewart julkaisi baltimorelaisessasanomalehdessä ilmoituksen mainostaakseenrakentamaansa Tracena-nimistä ajoneuvoa. Il-moituksen mukaan sen oli alunperin keksinytsaksalainen herra Trace - Karl von Draisiahantässä tarkoitettiin. Stewart piti itseään varsinai-sena keksijänä, sillä hän ilmoitti tehneensämonia mielestään ratkaisevia keksintöjä.

Monilla Pohjois-Amerikan paikkakunnilla,kuten Euroopassakin, draisiini tuli nopeasti niinsuosituksi, että sen vuoksi jouduttiin laatimaanliikennesääntöjä ja rajoituksia. Mannheimissadraisiinilla sai 1817 ajaa vain keskellä tietä. Viittävuotta myöhemmin ajaminen linnan puistossakiellettiin.

Draisiinin jälkeen

Draisiinin suosio ei kaikkialla jäänyt pysyväksi.Roger Street kertoi, että Englannissa taito ajaakaksipyöräisellä tasapainoillen oli 1830-luvulletultaessa unohtunut. Vuosikymmenen lopullaThomas Revis valmisti Cambridgessäkolmipyöräisen, josta hän käytti nimitystä“aellopodes”. Pyörä oli kaksipaikkainen, mut-ta sitä saattoi kuljettaa yksinkin. Pyörääpoljettiin seisaaltaan ja välitys takapyöriin olijärjestetty tangoilla. Takapyörien halkaisija olikuusi jalkaa, noin 1,8 metriä.Aellopodes oli aikalaiskuvausten mukaanCambridgessä yleisesti käytössä. Tosiasiallises-

ti niitä lienee valmistettu silti vain joitakin kym-meniä. Niin paljon niitä kuitenkin kaupungissaliikkui etenkin opiskelijoiden kuljettamina, ettäne herättivät pahennusta. Roger Street luki eläy-tyen vanhan sanomalehtikirjoituksen, jossa ar-vosteltiin Revisin pyöriä: “Ne ovat vaarallisia!Ne ovat naurettavia!”

Jacques Graber Yhdysvalloista esitteli Poh-jois-Amerikasta löytynyttä poljettavaa pyörää,jonka on valmistanut Yhdysvaltoihin 1860-lu-vulla muuttanut ranskalainen Lefèbvre. Pyöränetu- ja takapyörät ovat samankokoiset japolkimet on kiinnitetty etupyörään. On arvel-tu, että pyörä olisi tehty vuosien 1840 ja 1843välillä, mikä merkitsisi sitä, että pyörä olisivalmistusajankohtaansa nähden hyvin edistyk-sellinen - vastaava konstruktio yleistyi vasta1860-luvulla.

Lefèbvren pyörän ikää ei ole vielä onnistut-tu varmuudella todistamaan. Sitä aiotaan kui-tenkin yrittää metallurgisin menetelmin, selvit-tämällä ovatko puuosat eurooppalaista vai ame-rikkalaista puulajia ja jopa DNA-tutkimuksin.Esitys herätti vilkkaan keskustelun, jossa useim-pien puheenvuoron käyttäneiden mielestä pyö-rän rakenne viittaa 1860-lukuun - mikä ei kui-tenkaan sen arvoa varhaisena esimerkkinäpoljettavasta pyörästä vähennä lainkaan. NickClayton Englannista totesi, että pyöränvalmistusmaa selviää helpoimmin tutkimallasiinä käytettyjen ruuvien kierteet: metrisetkierteet viittaavat Ranskaan, tuumamittaiset Yh-dysvaltoihin.

Varhaisten polkupyörien rungot tehtiinpuusta, mutta 1860-luvulla teräs syrjäytti sen.Myöhemminkin puuta on kokeiltu silloin täl-löin pyörien runkomateriaalina. ItaliassaConstantine Vianzone (1859-1919) valmisti1880-luvun lopulla ketjuvetoisia turvallisuus-pyöriä puusta.

Jotkut osallistujat olivattuoneet mukanaan kokoel-miensa pyöriä: vasemmallaalankomaalainen draisiini1800-luvun toiselta vuosi-kymmeneltä; oikeallaitalialaisten Vianzonenveljesten valmistama pyörä,jossa puuta eivät ole pelkäs-tään vanteet ja lokasuojat,vaan myös runko, ohjaus-tanko ja etuhaarukka.

Pikajalka 2/200229

Hänen poikansa kehittivät 1920-luvullaoman puisen mallinsa. Pyörässä puuta olivatvanteiden ja lokasuojien lisäksi ohjaustanko,etuhaarukka ja runko. Giuseppe Genazzini ker-toi, että puuosat taivutettiin samantapaisellatekniikalla kuin Alvar Aallon huonekalut samoi-hin aikoihin.

Polkupyörä ja yhteiskunta

Polkupyörän ja pyöräilyn historian ammatti-tutkimus on kaikkialla vähäistä. Siksi polkupyö-rän historiaa ei sisälly koulujen historianopetukseenkaan, vaikka polkupyörän merkityson monissa maissa ollut pitkään suurempi kuinauton. Saksassa osa oppilaista lukee koulussatekniikan historiaa, johon sisältyy lyhyt katsauspolkupyörän kehityksen. Volker Briesen mu-kaan polkupyörän kehitysvaiheet on kuitenkinajoitettu oppikirjoissa tavallisesti väärin.

Suomessa ja Kiinassa polkupyörän historiaalkaa noin 50 vuotta myöhemmin kuin Keski-Euroopassa. Amir Moghaddass Berliinin tek-nillisestä korkeakoulusta oli löytänyt ensimmäi-nen maininnan polkupyörästä kiinalaisissa sa-nomalehdissä vuodelta 1866. Aluksi polkupyö-räilijät olivat Kiinassa lähinnä ulkomaalaisia; kii-nalaiset alkoivat pyöräillä 1890-luvulla, jolloinulkomailta palanneet opiskelijat toivat pyöriämukanaan.

Kiinalainen pyöräteollisuus perustettiin1930-luvulla, mutta vasta Kiinan kansantasa-vallan perustaminen 1949 teki Kiinastapolkupyörämaan, jollaisena se edelleen tunne-taan. Toisin kuin yleensä kuvitellaan, polkupyö-rien määrä kasvaa Kiinassa edelleen, joskin kau-punkeja nykyään suunnitellaan vain moottori-liikenteen ehdoilla. Suomen ohella kiina on yksiharvoista kielistä, joissa polkupyörää tarkoitta-va sana perustuu polkemiseen.

Britanniassa matkailuyrittäjät huomasivatpyöräilyn mahdollisuudet jo 1880-luvulla. Tuol-loin perustettiin lukuisia hotelleja, jotka erikois-tuivat pyöräilijöiden palvelemiseen. Sesonkiaikahotelleissa oli yleensä syksy; pyöräilijät saapui-vat lauantaina, lepäsivät sunnuntaina ja ajelivatkotiinsa maanantaina.

Hotellien vieraskirjat ovat säilyneet useidenvuosikymmenien ajalta, joten niiden avulla pyö-räilyn kehitystä on mahdollista seurata. Nicho-las Oddy Skotlannista oli havainnut, että aluksipyöräilijät olivat lähes pelkästään miehiä: vuo-desta 1880 vuoteen 1890 naisten osuus kasvoi0,2 prosentista 4,5 prosenttiin.

Hotellien vieraskirjoissa on taidokkaita piir-roksia pyöräilijöistä ja heidän matkoillaannäkemistään maisemista. Kuten monet muuttekniset keksinnöt, myös polkupyörä on vaikut-

tanut taiteeseen. Britanniassa on käynnissäScotford Lawrencen käynnistämä hanke, jon-ka tavoitteena on saada aikaan tietokantakuvataideteoksista, joiden aiheena on polku-pyörä.

Polkupyörä on vaikuttanut monella tavallayhteiskuntaan, mutta yhteiskunnalliset olot vai-kuttavat vastaavasti pyöräilyn suosioon.Maantiedekin vaikuttaa: vuoristoisessa SaksanSaarlandin osavaltiossa nykyisin vain 2 % lii-kenteestä on pyöräilyä. Pyörän suosio laski siellä1950-luvulla, koska Saksan talouden kohotes-sa pyöräily yhdistettiin vähävaraisuuteen.

Joskus jopa lapset onnistuivat painostamaanpyöräilystä pitävän isänsä luopumaan polkupyö-rästä perheensä maineen pelastamiseksi ja hank-kimaan moottoriajoneuvon, edes skootterin, josei autoa. Moottoriliikenteen lisääntyessäkaupunkisuunnittelu unohti pyörän, jolloinpyöräilystä tuli Thomas Fläschnerin mukaansuorastaan vaarallista.

Kilpapyöräily on viime vuosina aiheuttanutmonia doping-kohuja. Doping ei olekilpapyöräilyssä uusi ilmiö; Arndt van Bon olilöytänyt varhaisimman tiedon kemiallisten ai-neiden käytön kieltämisestä suorituskyvyn pa-rantamiseen Itävallasta vuodelta 1935. Ensim-mäinen doping-testi tehtiin Italiassa 1955.

Kansainvälisesti doping-aineet määriteltiin1964, mutta kansainvälisellä kilpapyöräilyliitollaei ollut halua ryhtyä tekemään doping-testejä.Vasta erään kilpapyöräilijän doping-aineidenaiheuttama kuolema kesken kilpailun suorassatelevisiolähetyksessä pakotti liiton aloittamaantestauksen. Testaus ei aluksi ollut erityisen te-hokasta, sillä Münchenin olympiakisoissa 2000testatusta vain seitsemän kärysi.

Münsterin rautatiease-malla päivittäinvallinnut pyörä-paljouden aiheuttamakaaos selvitettiinrakentamalla pyörä-asema 4000 polku-pyörälle. Pyöräasemavaikuttaa toimivalta –pyörän pysäköinti sujuunäppärästi, pyörät ovatsuojassa säältä jarosvoilta ja tarvittaessaniitä voi huollattaaasemalla.

Pikajalka 2/200231

Hallituksen jäsenet

tehtävineen ja yhteys-tietoineen v. 2002:

Markku Lahtinen (pu-heenjohtaja, tiedotus-vastaava)Kuohunharjuntie 234, 36270Kangasala, p. 03-377 1169,markku.lahtinen@kangasala.fi

Reijo Lehtonen (rahas-tonhoitaja)Mäkikatu 55, 33250 Tampe-re, p. 03-223 9864,wanaras@saunalahti.fi

Kalevi Lepo (varapu-heenjohtaja, ohjelma-vastaava)Vietäväntie 119, 36270 Kan-gasala, p. 03-377 3072

Jarmo Jääskeläinen (halli-tuksen varajäsen)Leppäläntie 41, 12350Turkhauta, p. 019-756 316,040-748 0961, o-j.jaaskelainen@luukku.com

Olli LehtoToikantie 2 A 6, 36240 Kan-gasala, 03-364 6135

Kristian SalokannelKanneltie 8, 36200 Kanga-sala, p. 040-816 1246

Mikko Kylliäinen (sihtee-ri)Lindforsinkatu 10 B 20,33720 Tampere, Kotipuh. jafax 03-317 5505, Työpuh.040-533 6919, S-postimikko.kylliainen@helimaki.com

Pikajalka-lehden vastuu-henkilöt tehtävineen on ker-rottu tämän lehden sivulla 2.Ajo-ohjelma 2002 on esitel-ty sivulla 19.Jäsenetuna on Pikajalka-leh-teä saatavana rajoitetusti(max. 5 kpl) hintaan 4 e/kpl,puh. (03)2239864 (ReijoLehtonen).

Pikajalka 2/2002

Tervehdys vanhimmalta jäseneltäMieko rupesin täs yhten päivän aattelemmaaet miten mie jouvuin tai pääsin tähämiellyttävvää porukkaa ko Vanhat Velot.Eihä tää sillo olt mikkää Velot vaa vanhoipyörii retkahtaneita ihmisii, hienommastsanottu ihastuneita vanhoi polku pyörii. Mieaattelin et tuoho porukkaa miunkii pittääpäässä.

Nyt mie oon Vanhojen Velojen vanhinjäsen. Tää Vanhat Velot onkii oikee rekiste-röity yhistys. Mie en tiijä oikee et kui paljomeitä on mut monta kymmentä ehkä. Miulon vanha Jaguaari mil mie aloitin ja on vielkii1940 luvull valmistettu jalkoväli kulkuneuvo.On mahottoma hyvä aijaa vaarin varsinkiiJaguaarilla. Onha miul muitakii vanhoi pyö-rii.

Tää olkii oikee hyvä asija ko saatii oma leht,voip ilmotella ostaa myyvvä ja vaihtaa pyörii japyörä ossii. Nii et hyväst männöö ko mänistälviisiikii. Eikä täs nyt muuta muljahtantkaamielee.

Pyörävanhusten ystävät Vanhat VelotVanhojen Velojen yhdeksäs ajokausi on tätäkirjoitettaessa lopullaan, ja se on sujunut ko-vasti perinteisissä, muun muassa koulutuksen,kokoontumisajojen ja syysretkeilyn merkeissä.

Reijo Lehtosen junaileman korkeapyöräisenajokorttitutkinnon suoritti toukokuullahyväksytysti neljä oppilasta, sisältyen kurssiinmyös 1700-luvun lopun mallisen, 1800-luvunlopun kiinteäkappaisen ja 1940-lukulaisenpakettipyörän opetusta.

Vanhojen polkupyörienkokoontumisajoihin, joka tänä vuonna suun-tautui Korkeakoskelle, otti osaa 13 pyöräilijää.Jo lähes perinteiselle syysretkelle Kuopioonosallistui 15 kerholaista. Näitten puoli-pakollisten ja virallisten velotapahtumien ohel-la vanhoja menopelejämme on kauden aikananähty myös ainakin TampereenKukkaisviikkojen avajaiskulkueessa sekäVehkajärvi-pyöräilyssä Luopioisissa.

Kangasalan kesärestaurantaan Vanhat Velotosallistui ensimmäistä kertaa omalla myynti-

KERHOKUULUMISIA

pisteellä. Ajo-ohjelmastamme on vielä syys-kokous (14.12.) on toteutumatta. Oheinen va-lokuva on Kuopion matkalta ja kuitin kopiomatkamme rahastajan, Olli Lehdonleimaamasta piletistä. Kuvassa retken vetäjävelo Lehto yhdessä adjutanttinsa Jaakko“Jahvetti” Hätösen kanssa kiittelee tahdon jatarmon pesää, museomestari Esko Miettistäonnistuneesta vierailusta.

Miettisen museo, tai ehkä enemmänkinajoneuvokokoelma ja näyttely eri tyyppisineajoneuvoineen ja mm. seinämaalauksineen, onsen taustat tietäen hämmästyttävä saavutus.Asiatietoa museosta ja myös vaikkapa Mietti-sen rakentamasta puuvanteidenalumiinikaulusten manklauslaitteesta löytyy -paitsi retkeläisiltä - myös Huimapyörä-lehdentämän vuoden ensimmäisestä numerosta.

Olemme nyt ry.Jäsenmäärä on tasaisessa kasvussa. Vasta (taijo) yhdeksän vuotta harrastamista - ja nyt sit-ten rekisteröityneenä yhdistyksenä! Sääntömmeon hyväksytty ja meidät rekisteröity kesän al-kajaisiksi Patentti- ja rekisterihallituksessa.

Jäsenistö on kasvanut ja on noin 60:n paik-keilla. Jossakin väkimäärän lisäys näkyy: muunmuassa kerholehtemme menekissä. Ensimmäi-nen numero on myyty loppuun ja toisenkin, 1/02 -lehden, loput irtonumerot varattu ensisi-jaisesti vielä tänä vuonna liittyville.

Jäsenanomuslomake on vepissä,www.narva.sci.fi/ museo/velot/, ja se on jaet-tu jäsenillekin keväällä sinisävyisenä esitteenä.

JAHVETTI

MOBILIATALLENTAATIELIIKENTEENHISTORIAN

Pikajalka 2/200233

TEKSTI JA KUVATINTENDENTTI KIRSI LIIMATAINEN

Mobilia on auto- ja tiealan valtakunnallinenerikoismuseo. Sen tehtävänä on suomalaisen tie-liikenteen historian tallentaminen ja tiedon vä-littäminen ja esittäminen.

Mobilia rakentaa taustayhteisöjensä, alankeskeisimpien valtakunnallisten toimijoiden,kanssa pitkäjänteistä yhteistyömallia, jossaMobilia toimii taustayhteisöjensä museona tuot-taen yhdessä sovittujen tavoitteiden mukaises-ti museopalvelut (kokoelmien säilytys- ja hoito-palvelut sekä hallinnointi ja näyttelyt).

Mobilian kokoelmat koostuvat säätiön omis-tamista ja säätiön hallinnoimista aineistoista. Pe-rinteisesti museot ovat kokoelmien omistajia,jotka näyttely ja muulla toiminnallaan etsivät

rahoituksen kokoelmiensa hoidolle. Mobiliankehittämässä kokoelmapalvelussa museo muut-tuu kokoelmien omistajasta myös tallennus-palvelujen tuottajaksi. Taustayhteisötyön kaut-ta Mobilia hoitaa myös yhteiskunnallisen teh-tävänsä alan valtakunnallisena erikoismuseona.

Mobilian kokoelmahotellintoimisto-osa

Itera. Heikkolan kokoelma.

Crescent. Heikkolan kokoelma.

Pyrkijän merkki.

Kokoelmapalvelut edellyttivät Mobilialtasen historian suurinta rakennusinvestointia.Kokoelmatilojen suunnittelu Mobilian alueel-le valmistui vuoden 2000 lopulla ja varsinai-nen rakentaminen alkoi kesäkuussa 2001. Myöstyö- ja säilytystilojen suhteen on otettavamuseologiset näkökulmat huomioon. Tila-ratkaisuissa on huomioitu eri esineryhmien tar-peet esim. kosteuden ja lämpötilojen osalta.Noin 4000 neliömetrin tilat valmistuivat maa-liskuussa 2002.

Yksi tärkeä tallennusalue ovat polkupyörätja niihin liittyvät historia. Nyt Mobiliassa ontällekin aineistolle tasokkaat säilytys jatutkimustilat. Aineistoa on tallennettu viimevuosina ja tallennus jatkuu niin arkisto-, kuva-arkisto-, kirjasto- kuin esinemateriaalinkin osal-ta.

Myydään

Polkupyörän kor jausteline 250 euroa.Rihtauspukki 150 euroa. Vanhojen polkupyö-rien uusia osia lähes mitä vain! Poljinkumeja,käytettyjä satuloita, vanteita, lokasuojia, etu- jatakanapoja, kissansilmiä, kädensijoja, merkke-jä, etuhaarukoita, kampia, rattaita, ketjuja,pakettitelineitä, käytettyjä lyhtyjä ja dynamoitaym. ym. Uusi miesten pyörän runko, Pyrkijä v.1937. Uusi miesten pyörän runko, Tunturi1930-luvulta. 170 euroa kappale. Hannu Mat-tila, p. 09-420 9080. Lukupurontie 6 N 14,02200 Espoo.Tätä Pikajalka-lehden numeroa 2/02 on jäsen-etuna saatavana rajoitetusti (max. 5 kpl) hin-taan 4 euroa/lehti, puh, (03) 2239864 ReijoLehtonen. Lehti on myynnissä myös syysko-kouksessa 14.12. Tampereen Vanhalla kirjasto-talolla.

Ostetaan

Sekalaista

Onko sinulla pyörää, jonka nimenä tai ainakinnimen osana on Rekord, Record, Ennätys,Primato tai jonkin muun -kielinen, ennätystätarkoittava sana? Valmistaudu silloin osallistu-maan Rekord-pyörien missikilpailuun, jokajärjestettäneen ensi kesäkuussa vanhojen pyö-rien kokoontumisajojen yhteydessä. Kisaa val-mistelee Vanhojen Velojen ohjelmatoimikunta,puh. (03) 3773072. Vuoden 2004

PYÖRÄPAJALTA

Pikajalka 2/200234

VVVVVaihtotoriaihtotoriaihtotoriaihtotoriaihtotori

kokoontumisajoissa voisi olla vaikkapa Meriläntehtaan valmistamien polkupyörien vuoro.

Halutaan vuokrata

Etsitään varastointiin, kevyehköönremontointiin, velojen kerhokäyttöön yms. so-pivaa, pienehköä tilaa. Vanhat Velot, puh. (03)2239864.

Tarjolla

Jos joku tarvitsee kuvan esittämää uutta pyö-rän takanapaa, jossa on rattaassa teksti VilliersDe Luxe, navassa logo JQS ja jarrukilvessä(rumpujarru) Sturmey Archer England niinsellainen olisi minulla joutavana. Terveisin PetriMakkonen, puh. 050-3038162.

Pyörä ei naurata. Varsinkaan jos on hajalla.(Jalkavaivainen)

Pyörä ei naurata. Varsinkaan jos onTammerkoskessa. (Jalkavaivainen)

Pyörä ei naurata. Varsinkaan jos onlipputangossa. (Jalkavaivainen)

Eksyi tieltä. Istui kivelle. Kasvoi siihen kiinni.(Markku Envall; Kivestä,

valosta ja hyvästä teoriasta. Porvoo 1994.)

Raksuttaa, kilisee ja tärisee. (Päälle päässyt)

Vaihda isommalle, alamäki tuntuu sanovan.(Tuntematon)

Kehityksen pyörässä ketjun pituus ratkaisee.(Tuntematon)

Äsken pamahti. (Kuminkorjaaja)

ESITTELYSSÄISOPYÖRÄINEN VM. 1880TEKSTI JA KUVAT REIJO LEHTONEN

Pikajalka 2/200235

Ollessani pihatöissä eräs odotta-mani ystävä tuli vieraisille jailmoitti että nyt se vanhaisopyöräinen olisi sitten näytillä.Lähdin siitä paikasta mukaankatsomaan tätä 120-vuotiastapolkupyörää.

Siinä se maata köllötti nurmikolla. Osa pinnois-ta oli poikki ja maalikin oli vuosien saatossakulunut aika lailla. Silti kaupat lyötiin lukkoonja vanhus nostettiin pakuun. Näin olin tulluttämän pyörävanhuksen uudeksi omistajaksi.

Pyörän valmistusmaa on joko Saksa tai Eng-lanti. Sieltä se on tuotettu Virroille, josta se tuliminulle.

PuhdetöitäPyörän kunnostukseen kului seuraava talvi.Pyörä oli purettava varovasti osiin japuhdistettava osa kerrallaan. Oli tarkistettavaettä ei ole metalli-osissa murtuma-vikoja. Olikorjattava myös kuluneimmat maalipinnat.

Kummit olivat murtunutt ajokelvottomiksi,joten jouduin uusimaan niin etu- kuin

takakummitkin. Kummitsain ostettua Saksasta vaa-lean värisinä – alun perinolivat oranssinväriset.

Uusittavat pinnat tehinsaman vahvuisesta neljänmillin akseliteräksestä.Keskiöpäähän tuli neljänmillin jenka, ja vannepuoleleniitaten tehtävä kanta. Sa-moin tehin takapyöräänpinnoja.

Poljinkammet ovatkiilakiinnityksellä etupyöränakseliin ja säädettävälläliukulaakerilla sekäöljynippelillä varustettuna.Satula on ikään kuin pak-sun jousen päällesäädettävästi kiinnitetty.Etuasennossaan satulastaon paras asento polkea siis suoraan ylhäätlä alas-päin.

AjotuntumaaIsopyöräiset on valmistettu hiekan ajajan jal-kojen pituuden mukaan, etupyörien koot vaih-televat halkaisijaltaan 50-60 tuuman välillä. Jois-sakin malleisa on ohjaustangossa ikään kuinmutka ylöspäin. Se antaapolville tilaa, ettei ota kiinniohjaustankoon poljettaessa.

Kääntösäde on noin 10metriä, ja huipunopeus onnoin 32 kilometriä tunnissa.Sen jälkeen jalat ei pysy mu-kana polkimilla, koskapolkimet ovat kiinteät,navassa ei ole vapaaratasta.

Ajaminen on hiukanennakoivaa siten, että on kat-sottava noin kymmenenmetriä eteensä mahdollistapysähtymistä varten, vaikka-kin pysähtymismatka on

Ohjaus toimii säädettävänohjausputken sisällä olevankartion kautta.

Virtolainen on valmistettu1880 Englannissa taiSaksassa.

Pikajalka 2/200236

noin 2-4 metriä ajonopeudesta riippuen. Pi-sin ajomatka yhtäjaksoisesti on ollut 40 km,minkä jälkeen ei kyllä istuminen maittanutkahteen päivään.

Ajoasuna olen käyttänyt polvisukkia jatopattuja ajohousujam ne eivät mene pinnojenväliin. Isopyöräinen on noin neljä kertaa ta-vallista pyörää raskaampi poljettava, jotenharjoitellessa saa kyllä polkuvoima jalkoihin.

Lopuksi vielä tiedoksi, että uusia isopyörä-isiä voi ostaa Tsekeistä. Hinta on noin 3300

euroa.

120-vuotiaallajunankupeelle

nurinTEKSTI K.LEPO

Kesän koittaessa Reijo Lehtosen edellä kuvaa-ma kunnianarvoisa kulkuneuvo sai asiakseentoimia pyörävanhusten ystävien korkeapyörä-kurssin harjoitteluajoneuvona TampereenPispalassa. Osallistuin koulutukseen yhtenä senviidestä oppilaasta. Minulle Iso osoittautui edel-tä arvaamaani vaikeammaksi ajaa.

“Ajo-opetus käsittää kolme eri kertaa, joillaopitaan tuntemaan isopyöräisen ajo-ominai-suuksia, tasapainoa, poljinvoimaa,kääntösädettä, ajoonlähtöä, pysähtymistä, huol-toa ym.” Näin Reijo kertoo kurssia varten laa-timansa monisteen johdannossa. Opetus on jär-

Polkimet ovat puutarautaisilla säädettävilläkartiolaakereilla. Polkimenkorkeutta voi säädelläpoljinkammessa olevaahahloa pitkin mutterilla

Takapyörässä on kartio-liukulaakerit. Pinnat ovat 4mm:n akseliterästä, alapääs-sä 4 mm kierre. Yläpää onniittikantainen.

jestelmällistä ja hyvää.Opas esiintuo hyvin,

ja oma kokemus vahvis-taa, paitsi ajoon-oppimi-sen ja ajotekniikan tärke-ät, myös senriskialtteimmat asiat. Mi-nulle riskaapelein ettensanoisi jopa vaarallisinvaihe koulutuksessa johtui siitä, ettei pyörässäole vapaanapaa, etteivät pyörän edetessä senkiinteästi etuakseliin liitetyt poljinkammet saa-ta olla hiljaa.

Oli toki astinlaudalta satulaan ja sieltä poishypähtämisessäkin vaikeutensa. Jos rohkeuttaei ollut kylliksi, oli vaarassa jäädä persuksistaan,perhekalleuksistaan tai liian löysistä housuistaansatulaan kiinni. Nurinmenoa ei nyt tullut mut-ta oli lähellä tulla oppaan syystä tähdentämänliian varovaisuuden seurauksena.

Polkeminen itsessään ja tasapainon pitämi-nen eivät tuottaneet minulle vapinaa jahuteruutta suurempaa ongelmaa, poljintenrautaanniitattu pakkoliike tuotti. Kerran lähti-essä ja kerran myös pysähtyessä olin tuiskahtaanurin, kun otin jalalleni tukea ja hain “tasapai-noa”, unohtaen, että se ei kun toppaa pyöränkulun! Näytti siltä, ettei muilla oppilailla olluttätä ongelmaa. Huomasivatkohan toiset kuin-ka eräällä oli?

Korkeapyöräinen on materiaalissa vähäänpyrkivälle minimalisti-idealistille ja miksei kau-neuden etsijälle sen erinomaisen kömpelö täyt-tymys. Nyt pohtiessani tajuan, ettei sen pienes-sä takapyörässä ole jarruakaan; on vain ohjaus-putkeen kiinnitetty, etupyörää hillitsevä lusik-ka.

Kurssilla ei erityisesti opeteltu jarruttamista.Joku voisi laskea, miten monta kertaa enem-män osia ja ehkä työvaiheitakin on nykyaikai-sessa luksus-pyörässä kuin 1800-luvunWheelerissä tai Mesicekissä. Hienon,tsekkiläistä alkuperää olevan Kohut-jäljennök-sen taitaisi nyt saada alle 2.000 eurolla Saksas-ta.

Kansalaisopiston kurssiaiheeksi voisi sopia:Miten rahtaan tänne vähän käytetyn Coventry-korkeapyöräisen vähillä veroilla Euroopasta.120-vuotiaan korkeapyöräisen opetuksestapäästiin osallisiksi 105-vuotiaan Porin radan(sekä 1-vuotiaan Intercity 2 -junan) ja 95-vuo-tiaan Haulitornin välimaastossa TampereenPispalassa. Radan toisella puolen tien takanasilmissä oli 100x100-vuotias Näsijärvi jaselkäimme takana sen kanssa samanikäinenmoreeniharju. Ei siis ihan turha paikka ajo-opetuksellemme. On kannaltamme hyvä (toi-saalta on, toisaalta ei), ettei Reijo Lehtonen pidäarvokasta isopyöräistään vain museossa!

HuoneentauluHuoneentauluHuoneentauluHuoneentauluHuoneentaulu

PYÖRÄTIEDON ETSIMINEN

Pikajalka 2/200237

Kaikilla kirjastoilla on tänäpäivänä omat hie-not verkkosivunsa (alkaen vaikkapa www.kirjastot.fi), tiedonhakusysteeminsä japalvelunsa. Mutta yhä vielä voit mennä tutki-maan myös hyllyjen tarjontaa.

Kirjastosta voit löytää tietosanakirjoja, kausi-julkaisuja (mm. lehtiä, sarjajulkaisuja, vuosi-kirjoja), seminaarijulkaisuja, tilastotietoa, laki-tietoa, patenttijulkaisuja,tietoa liikennevälineistäja niiden valmistus-menetelmistä, kaunokir-jallisuutta, matka- jaurheilukirjoja, historiaa,taidetta. Teoksia laidas-ta laitaan.

Polkupyörä ei olelehdistölle eikäkirjallisuudellekaan vie-ras. Mutta osa kirjoistaon kadonnut hyllyistä, jaosa niin sanoma- kuinaikakauslehdistäkin onlakannut ilmestymästä.Onko Fiskaren-lehti il-mestynyt 1800-luvunTurussa? Onko se ker-tonut jotain pyöristä?Löytyykö tietoa viimevuosisadan alun vaasa-laisesta alanvaikuttajasta? Kirjasto voi auttaa tiedonnälässä.

Niin kuin kirjastoilla, arkistolaitoksellakin onverkkosivunsa, alkaen www.narc.fi. Arkistojentehtävänä on säilyttää, joskaan ei yleensä laina-ta, niille luovutettua asiakirjallista kulttuuria.

Arkistolaitos on laaja, alkaen Suomenkansallisarkistosta ja päättyen sukujen ja ihmis-ten yksityisiin arkistoihin. Pyörä-teeman kan-nalta mielenkiintoisia voivat olla kaikki maakun-ta-arkistot, eräät valtionapua saavatyksityisluonteiset arkistot (kuten Suomenurheiluarkisto, Työväen arkisto) sekä kotiseutu-arkistojen kastiin luettavat yhdistysten, osuus-kuntien ja liikelaitosten arkistot mm.

Maamme yli tuhannesta museosta suurella

Yleensä kirjastolaitos, arkistolaitos, museolaitos, jätelaitos jamukavuuslaitoskin ovat pyörätiedon etsimiselle sopivia tai ainakinmahdollisia paikkoja. Tässä opastetaan tiedon lähteille. Löytämiseen ei- ehkä onneksi - ole takuuvarmoja keinoja olemassa.

Muista seikkailuretkilläsitiedon lähteilleOikeus tietoon ja senmahdolliseen hyödyntämiseenon harvoja poikkeuksialukuun ottamatta kaikilla, eiainoastaan esimerkiksitieteentekijöillä ja tutkijoilla.Kun jalostat tietoa ja saatatjulkistettavaan muotoon, pyrimainitsemaan lähde, jottakuulijalla tai lukijalla olisiedes jokin mahdollisuusarvioida tiedon luotettavuut-ta. Yleensä tämä on tarpeenmyös tekijänoikeuksiennäkökulmasta.Kun löydät, merkitse lähdemuistiin. Sitä voi ollamyöhemmin vaikea ja jopamahdoton jäljittääkohtuutyöllä.Voit etsiä villisti, antaasattuman viedä. Mutta josetsit vastausta kysymykseesi,anna sen, älä lähteidenviedä. Rajaa, käytä haku-sanoja. Yleensä voit silti seotariittävästi.Muista: jokainen lähde eiautomaattisesti ole vaikkapakirjallinen, yleinen, julkinen,siisti ja säädetty, järjestetty,kotimainen, suomenkielinen,selkokielinen, vain pyörä-alalta, jossakin julkaistu jarekisteröity. Eikä se välttä-mättä ole käytettävissä.Jokainen lähde ei automaat-tisesti ole luotettava.

osalla on myös omat verkkosivunsa. Tutustu-misen voit alkaa museoliitosta(www.museoliitto.fi) tai vaikkapa osoitteestawww.jyu.fi/taidehistoria/museologia/. Museo-liiton sivuilta pääset museoihin.

Museoiden tehtävänä on esineellisen kult-tuurin säilyttäminen ja myös esitteleminen. Suu-

rimmista ja ehkä tun-netuimmista museois-ta pyöräilyyn liittyvääasiaa on mm. SuomenUrheilumuseossa Hel-singissä, MuseokeskusVapriikissa Tampereel-la, auto- ja tieliikenne-museo MobiliassaKangasalla. Suomenensimmäinen pelkäs-tään polkupyöriin kes-kittynyt museo on ol-lut 1980-luvun lopullaMäntsälässä.

Internetin haku-moottorit ovat käteviätiedonhaussa, ja ne oli-sivat ylivertaisia, joskaikki(!) tieto olisidigitalisoitavissa. On-neksi ei kuitenkaan oleeikä tule olemaan.Unohtaa ei sovi säh-

köistä viestintää: radiota, televisiota, elokuvaa.Eikä verkkomediaa, jossa kaiken sirpaletiedonohella on toki käyttökelpoistakin asiaa, on jopapyörämuseoita.

Kaikki kirjallisuus, dokumentit, aatamin-aikuiset esineet ym. Eivät kuitenkaan olekirjastoissa, arkistoissa tai museoissa, eivät edeswww:ssä On arkistoimattomia brosyyrejä,unohtuneita asioita ja piironginpohjia, kaato-paikkoja ja rompetoreja, muistavia ja tietäviäihmisiä. Arjen liikenteessä teillä ja kaduilla kul-kee arvaamaton määrä pyörätietoa.

Kiehtovinta on pohtia jotain, jonka olemas-saolosta ei kukaan käsitä tai tiedä. Unohtunut-takaan ei kukaan enää tiedä..