pispalan sottiisi 2016

13
Kuva Harri Hinkka

Upload: jussi-kaijankangas

Post on 31-Jul-2016

229 views

Category:

Documents


5 download

DESCRIPTION

Kansantanssin Riemuvuoden Pispalan Sottiisin 2016 juhlakäsiohjelma

TRANSCRIPT

Page 1: Pispalan Sottiisi 2016

Kuva

Har

ri Hi

nkka

Page 2: Pispalan Sottiisi 2016

Kuva Kimmo Torkkeli

Kuva Inkeri Jäntti

Sottiisikaupunki Tamperel Pispalan Sottiisi on osa tamperelaista ja suomalaista kulttuuriperinnettä; hienoa, että olette taas vauhdissa. Erityisen tärkeäksi tämän vuoden tapahtuman tekee tieto, että tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta suomalaisen kansantanssiesityksen julkisesta esityksestä. Tämä on aiheesta Pispalan Sottiisissa riemuvuosi.

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Suomen itsenäistymisestä, tanssimme täällä Tampereella siis myös juhlavuoden aaton riemutunnelmissa ja onhan Pispalan Sottiisillakin vanhat perinteet, vuonna 1976 tanssitiin Tampereella ensimmäistä kertaa.

Tampere on voimakkaasti kasvava kaupunki, joka vuosi kaupunkiseudulle muuttaa noin 4000 uutta asukasta. Merkittävä vetovoimatekijä on kaupunkimme monipuolinen kulttuuritarjonta, on festivaaleja, teatteria, musiikkia ja paikallista tekemistä - Pispalan Sottiisi on yksi näistä.

Sottiisi aloittaa Tampereen kesän pirteästi. Tanssi on iloista tekemistä - oli siinä sitten katsomassa tai tanssimassa. Saamme sottiisin mukana esiintyviä ryhmiä myös kauppakeskuksiin ja puistoihin.

Kiinnostuneena seuraamme miten sujuu Pispalan Sottiisin järjestämä Suomen suurin sisäleirintäalue telttoineen Pirkkahallissa, kieltämättä hauska idea.

Tervetuloa mukavan tunnelman Tampereelle, sottiisin tahdissa tanssivaan kaupunkiin.

Anna-Kaisa IkonenTampereen pormestari

Tampere is a folk festival city

Juuri nyt tarvitaan tanssia ja riemual Tanssin riemua on haastavaa kuvailla sanoin. Yhdelle se voi olla arjesta kohottautuva, keveästi

liitävä tunne, jossa keho ja mieli nuortuvat ja aika menettää merkityksensä. Toiselle puolestaan äärimmäisen henkilökohtainen kokemus, joka jää elämään liikemuistin sopukoihin. Tans-

sin riemu on paras kokea omakohtaisesti.

Kansantanssi on juuriaan myöten kiinni maassa. Näitä perinteeseen tukevasti pureu-tuvia juuria ravitsee tanssin riemu. Mitkä sitten ovat riemun ainekset? Aito ja rehen-

telemätön kontakti toiseen ihmiseen. Mahdollisuus tanssia eri-ikäisten, kokoisten ja erilaisista kulttuureista tulevien kanssa. Katse, hymy, kosketus ja toisesta kiinni pitäminen luovat lämpöä. Me kansantanssijat tiedämme, kuinka yhdessä tans-simisen kautta voi saavuttaa voimakkaan kollektiivisen liikekokemuksen. Rie-mu kasvaa suvaitsevaisuudesta ja rohkeudesta kohdata toinen ihminen täysin tasavertaisena.

Tärkeä riemun sytyke on hetkessä elämisen taito, jotkut kutsuvat sitä läsnä-oloksi. Tanssi tapahtuu tässä ja nyt. Myös unohtumattomimmat hetket synty-vät suunnittelematta. Riemu on myös sitä, että jakaa tunteen toisille. Kertoo muulle maailmalle, kuinka hyvältä tuntuu. Olemme etuoikeutettuja saades-samme tänä kansantanssin riemuvuonna 2016 juhlia ja riemuita yhdessä. An-netaan riemun viedä pitkään ja kerrotaan näistä ainutlaatuisista kokemuksis-

ta kaikille!

Petri KauppinenTaiteellinen johtaja

l Using words to describe the joy of dance is challenging. For one it can mean a lightly gliding feeling that lifts you up from your everyday life and where body and mind are rejuvenated and time loses its mea-ning. For the other it is an extremely personal experience that will live on in the different parts of muscle memory. The joy of dance is best to be experienced personally.

Folk dance is grounded, starting from its roots. These tradition-based roots are nurtured by the joy of dance. But what are the ingredients of joy? Real and modest contact with another human being. The possi-bility to dance with people of different ages and sizes and from other cultures. A look, a smile, a touch and holding someone create war-mth. Us folk dancers know how dancing together can give us a po-werful collective experience of movement. The joy grows from tole-rance and courage to face the other person as a complete equal.

An important kindling for joy is the skill to live in the moment, that some people call presence. Dance happens here and now. Also the most unforgettable moments are born without planning. Joy is also sharing the feeling with others. Telling the world how good it feels. We are privileged to be able to celebrate the Folk Dance Jubilee Year 2016 and rejoice together.

Let’s allow joy to take us a long way and let’s tell about these unique experiences to everybody!

Petri KauppinenArtistic Director

2 3

l Pispala Schottische is part of the cultural heritage of Tampere and all of Finland. It is great to see this tradition continuing so vigorous-ly. This years’ event is even more notable than usual, as it marks the 150th anniversary of the first public Finnish folk dance performance. So this is a jubilee year for the Pispala Schottische.

2017 marks the centenary of Finland’s independence, and one of the many ways in which Tampere will be celebrating it is through dance. This is especially fitting since Pispala Schottische has become a well-established tradition since its beginnings in 1976.

Tampere City Region is growing strongly with nearly 4,000 new resi-dents each year. The diverse cultural offering includes festivals, thea-tre, music, and local activities. As part of this, Pispala Schottische has an important role in drawing people to the city.

Pispala Schottische is a joyful start to summer in Tampere, for dancers and audience alike. Participants will also be performing in shopping centres and parks.

It will be interesting to see Finland’s largest indoor camping area, which is being organized by Pispala Schottische inside the Tampere Exhibition and Sports Centre. The idea is certainly promising!

A warm welcome to Tampere and to the rhythms of the Pispala Schot-tische folk festival!

Anna-Kaisa Ikonen Mayor of Tampere

Dance and joy is needed right now

Page 3: Pispalan Sottiisi 2016

4 5

Riemuvuoden parhaat pidot!

l Folk Dance Jubilee Year celebrates 150 years of performing folk dance in Finland. The Jubilee Year’s best party will be held during Pispala Schottische, 8 June 2016 - 12 June 2016. The international event has gathered lovers and friends of folk dance and folk music in Tampere since 1970. This summer the festival is expecting 1500 participants and 20 000 visitors.

The diverse program of Pispala Schottische will naturally include folk dance concerts, dance workshops and night dances. Something new can be ex-pected as well, since Europe’s largest indoor camping site Folk Camp is built in Tampere Exhibition and Sports Center for the participants, where peo-ple have the possibility to sleep for instance in half-platoon tents. Festival

l Kansantanssin Riemuvuosi juhlistaa esitys-muotoisen kansantanssitoiminnan 150 vuot-ta Suomessa. Kansainvälinen tapahtuma on koonnut jo vuodesta 1970 alkaen kansan-tanssin ja kansanmusiikin harrastajat ja ys-tävät Tampereelle. Tänä kesänä festivaalil-le odotetaan 1 500 osanottajaa ja 20 000 kä-vijää.

Sottiisin monipuoliseen ohjelmaan kuuluu kansantanssikonsertteja, tanssitupia ja yötans-seja. Odotettavissa on myös jotain uutta, sillä Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen ra-kennetaan osanottajille Euroopan suurin sisä-leirintäalue Folk Camp, jossa saa halutessaan majoittua vaikka puolijoukkueteltoissa. Fes-tivaalikeskus on muutenkin Sottiisin sydän. Siellä järjestetään tapahtuman pääjuhla ”Rie-mua!” ja suuri osa festivaalin konserteista. Muina esiintymispaikkoina ovat mm. Tampe-re-talo, Tullikamarin Pakkahuone, Koskikes-kus, Särkänniemi ja Laikunlava Vanhan kirjas-totalon puistossa.

Pispalan Sottiisin ”Riemua!” -pääjuhlassa juhlitaan synttäreitä ja kurkistetaan suomalai-sen kansantanssin ”hämärään” menneisyy-teen pilke silmäkulmassa. Lavalla nähdään tuhatkunta tanssijaa ja sata soittajaa.

Sottiisin päätöskonsertti järjestetään Tampe-re-talossa. ”Janne ja Aino – Balladi erään sä-veltäjän elämästä” on yli 40 esiintyjän tanssi-teos. Siinä suomalainen tanssiperimä taipuu jouheasti tanssiteatterilliseen ilmaisuun ja Vil-le Ojasen säveltämä musiikki jatkaa Sibeliuk-sen melodiakielen perinteitä kansanmusii-kin keinoin.

Pispalan Sottiisin jo traditioksi muodostunut tavaramerkki ovat kansainväliset kansantans-si- ja musiikkiryhmät, joiden esityksistä ylei-sö saa nauttia pitkin festivaaliviikkoa. Tänä vuonna heitä tulee viidestä eri maasta (Liet-tua, Slovakia, Venäjä, Viro, Unkari). Upeiden tanssien ja musiikin lisäksi silmäniloa tuovat ryhmien värikkäät esiintymisasut.

Kotimainen pääesiintyjä on Pispalan Sottii-sin Vuoden Kansantanssiyhtye Polokkarit Ou-lusta. Sottiisi-sunnuntaina lavalle pelmahtavat lapset. Priimatiima-konsertissa nähdään ke-vään Tanssirallikatselmuksista valittujen lasten kansantanssiryhmien fiineimmät esitykset.

Pispalan Sottiisi 8.-12.6.2016 Lue lisää www.sottiisi.net

Jubilee Year’s Best Party!

Tanhu – tuo rakkauden testiajorata?

Sottiisin pääjuhla Riemua! on tanssijoiden, muusi-koiden ja näyttelijöiden huikea show Suomen kansan

tanssiperinteestä liitukauden polkasta Lappakatrilliin äärimmäisen huterasti faktaan pohjautuen. Syntymä-

päiviä isännöi itse viideksi hahmoksi monistettu Zacha-rias Topelius, joka johdattelee juhlavieraat suomalaisen kan-

santanssin evoluutioteorian äärelle. Lavalle pelmahtaa tuhat tanssi-jaa ympäri Suomen. Luvassa on Koiviston polskasta Purpuriin ja Kazazokis-ta Rihmarullaan. Käsikirjoitus: Johanna Keinänen, ohjaus: Petri Kauppinen, henkilöohjaus: Jyri Siimes, musiikin sävellys ja sovitus: Antti Järvelä ja Orivesi All Stars, koreografit: Petri Hoppu, Petri Kauppinen, Tuija-Liisa Leino ja Henna Liiri (Etelä- ja Pohjois-Karjala), Hannu Ni-puli (Etelä-Häme ja Uusimaa), Hanna Poikela, Antti Savilampi, Tommi Semeri ja Vilja-mi Pekkala (Lappi ja Oulun seutu), Miia ja Marika Timonen (Kaustinen).

LIPUT: 15 €/7 €/35 €, alennukset Nuorisoseuraryhmille ja K-Plussa kortilla, liput.nuorisoseurat.fi

l 1000 TANSSIJAA l 100 SOITTAJAA l 10 NÄYTTELIJÄÄ

Tampere Exhibition and Sports Center Saturday 11th of June 7 pm Main event of Pispala Schottische

“Joy” is a hilarious show built by dancers, musi-cians and actors together, where the audience gets a peek of the essence of Finnish folk dance. Birthday is hosted by Finland’s father of fairytales, Zacharias Topeli-us. 1000 folk dancers and 100 musicians come on stage to gi-ve the audience a joyful experience. Unexpected acts of joy, as-sumptions and questioning of Finnish people’s dance traditions loosely based on facts are to be expected.

center is the heart of Pispala Schottische anyway. That is where the main par-ty “Riemua!” is organized and most of the festival’s concerts. Other locations include e.g. Tampere Hall, Tullikamarin Pakkahuone, Koskikeskus, Särkän-niemi and Laikunlava in the park of Vanha kirjastotalo.

International folk dance and folk music groups are the traditional trademarks of Pispala Schottische. The groups’ performances can be enjoyed throughout the festival week. This year they come from five different countries (Lithunia, Slovakia, Russia, Estonia, Hungary). In addition to fabulous dance and music the colorful costumes of the groups bring more treat for the eyes.

Main performance from Finland is the Folk Music Group of the Year of Pispa-la Schottische, Polokkarit from Oulu. Schottische Sunday welcomes kids on the stage. Concert Priimatiima presents the finest kids’ folkdance groups per-formances selected in spring’s dance review Tanssirallikatselmus.

Main event of Pispala Schottische, Riemua! – Hyppyä ja hypetystä 150 vuotta! (Joy! – Jumping And Hyping 150 Years!), is celebrating a birth-day hosted by Zacharias Topelius. The fairytale teller of Finland introduc-es the “dark” past of Finnish folk dance to the party guests with a tongue in cheek style. Around thousand dancers and hundred musicians will be seen on stage.

The final concert will be held in Tampere Hall. ”Janne ja Aino – Balla-di erään säveltäjän elämästä” (Janne and Aino – A ballad of a composer’s life) is a dance piece done by over 40 performers. In the piece Finnish dance tradition is told to the audience in the ways of dance theater and the music composed by Ville Ojanen continues the melody language of Sibelius with the means of folk music.

Read more www.sottiisi.net

RIEMUA! - hyppyä ja hypetystä 150 vuotta

JOY! - Jumping and

Hyping 150 Years!

Kuva

Har

ri Hi

nkka

Kuva

Vel

i-Jus

si L

iets

ala

Page 4: Pispalan Sottiisi 2016

l Pispalan Sottiisin päätöskonsertissa Tampere-talossa nähdään kansanballadiksi sävelletty tunnerikas tanssite-os Janne ja Aino, joka avaa raikkaalla tavalla silmiem-me eteen sarjan erään säveltäjäneron elämänkäänteitä. Saamme todistaa kuinka kovalla ja tinkimättömällä työl-lä nuoresta muusikosta kasvaa arvostettu kansainvälinen taiteilija. Jannelle musiikki on läsnä kaikkialla vaatien jatkuvia uhrauksia muilta elämänalueilta. Elämän punta-rin toisessa vaakakupissa hehkuu taltuttamaton ja kuuma rakkaus. Aino on säveltäjämiehellensä elämän suurin sin-fonia, kaikki kaikessa.

Teoksen dynaaminen ilmaisukieli syntyy tässä päivässä soivan kansanmusiikin ja energisesti virtaavan tanssin sau-mattomasta symbioosista. Suomalainen tanssiperimä tai-puu jouheasti tanssiteatterilliseen ilmaisuun ja Ville Oja-sen säveltämä musiikki jatkaa Sibeliuksen melodiakielen perinteitä kansanmusiikin keinoin. Pääosissa laulavat Timo Rautiainen ja Johanna Iivanainen. Nuorena Jannena ja Ainona nähdään Mitja Pilke ja Heidi Kultanen.

Koreografia ja ohjaus: Petri Kauppinen ja Milla Korja Säveltäjä: Ville Ojanen Käsikirjoitus: Petri Kauppinen Laulujen tekstit: Heidi Maria Paalanen Musiikin johto: Ville Ojanen Ostrobothnian Folk Orchestra, Oamkin tanssinopettajaopiskelijat

Kantaesitys Oulun musiikkijuhlat 2015.

Tuotanto Pispalan Sottiisi / Suomen Nuorisoseurat ja Tampere-talo

Liput: 28/14 €, www.tampere-talo.fi/jannejaaino tai lippu.fi (nettilippujen palvelumaksu 2,5 €. Alennukset Aamulehden kanta-asiakaskortilla

Janne ja Aino

- Balladi erään säveltäjän elämästä

Janne and Aino- A ballad of a composer’s

life

Kuva

Jus

si L

iikal

a

76

l Tampere Hall Sunday 12th of June 2 pm Final concert of Pispa-la Schottische.

The strong narration of the piece “Janne and Aino” becomes from a seamless cooperation of today’s

folkmusic and energetic danc-ing. In the piece Finnish dance tra-

dition is told to the audience in the ways of dance theater and the music composed by Ville Oja-nen continues the melody language of Sibelius with the means of folk music.

Lead performers: Timo Rautiainen and Johanna Iivanainen. Choreography and direction: Petri Kauppinen and Milla Korja

l Sottiisin kotimainen päävieras on Pispalan Sottiisin Vuoden 2016 kansantanssiyh-tyeeksi valittu Polokkarit. Vuoden kansantanssiyhtye nimitys on yksi merkittävimmistä tunnustuspalkinnoista, jonka suomalainen kansantanssiryhmä voi saada.

Ehtasti oululaisessa, omintakeisessa ryhmässä tanssii lähes 30 aikuista, kansantanssiin hurahtanutta tanssin harrastajaa. Vuonna 1995 Oulunsuun Nuorisoseurassa perustettu Polokkarit edustaa tyyliltään kansantanssin ”old school” -meininkiä, jonka ohjelmiston juuret ovat perinteessä. Polokkareitten koreografiat perustuvat niin itäiseen kuin länti-seenkin kansantanssiperinteeseen huumoria unohtamatta. Ryhmälle on tärkeää yhtei-söllisyys ja se, että tanssijat ovat kontaktissa sekä toisiinsa että yleisöönsä.

”Meillähän on meininkinä, että koko kylä tanssii!” sanoo Polokkareitten ohjaaja tans-sinopettaja Hanna Poikela. Ryhmään olisi tulijoita enemmän kuin on mahtuu ja ikä-haitari on alaikäisistä eläkeläisiin. ”Polokkareitten vetovoiman salaisuus on hersyvässä maineessa ja siinä, että uudet tanssijat otetaan aina avosylin vastaan.”

Kiinteänä osana ryhmää on tasokas kansanmusiikkiyhtye Nope, joka koostuu oululai-sista nuorekkaista muusikoista ja pelimanneista. Kevään 2015 valtakunnallisessa kan-santanssikatselmuksessa, Tanssimyllyssä Polokkarit nousi Valiosarjaan ja juhli samalla 20-vuotista toimintaansa.

POLOKKARITPispalan Sottiisin Vuoden Kansantanssiyhtye

Kuva Essi Pärssinen

Page 5: Pispalan Sottiisi 2016

8 9

KESKIVIIKKO 8.6.Laikunlava (Vanhan kirjastotalon puisto)18.00 – 19.30 Sottiisi irti! -Kansainvälinen puistokonserttiPispalan Sottiisin tanssilliset alkupalat. Esiintyjinä Tampereen Nuorisoseura, Alba Regia Unkarista ja Jaunimélis Liettuasta. Vapaa pääsy.

TORSTAI 9.6.Tampereen Messu- Ja urheilukeskus (Pirkkahalli) RIEMUAREENA (A-halli)10.00 – 21.00 Riemua!-harjoitukset

HESSELIKUPPILA (pääaula)17.30 – 20.45 Kisailua ja karkeloaFestivaalikeskuksen Hesselikuppilassa pääsee heti Sottiisi-tunnelmaan. Tunnelmaa luomassa 17.30 Gornitsa Venäjältä 18.15 Siepakat 20.15 Polokkarit. Vapaa pääsy.

SOTTIISISALI (Leonardo, D-halli)19.00 – 20.00 Tanssimestarin jalanjäljilläBéla Gazdágin juhlakonsertti. Bélan kasvatit esittävät tansseja mm. Székelyföldin ja Mezöségisin alueilta. Tanssijoina on entisiä ja nykyisiä Oulun tanssinopettajakoulutuksen kasvatteja, Finnish National Folklore Ensemble (FiFE) sekä tanssijoita Mateista ja Maijoista, Hannoista ja Heikeistä ja Rimpparemmista. Mukana myös Bélan oma ryhmä Alba Regia Unkarista. Liput 10/ 5€ tai Riemua!-passi.

21.00 – 22.10 Sottiisi soikoonKansainväliset ja kotimaiset vieraat pistävät jalalla koriasti. Esiintymässä Sõprus Virosta, Jaunimélis Liettuasta, Suomesta Livakat ja Sorokoska. Sorokoskan kantaesitys Motti Kaikuja. Liput 10/ 5€ tai Riemua!-passi.

22.30 – 24.00 Yhtä jalkaa -kansainvälinen tanssitupaTanssituvassa ei seisota seinäruusuna. Tule opettelemaan uusia tansseja meiltä ja muualta. Alba Regia Unkarista, Sõprus Virosta sekä Riemua!-tanssitusta. Tanssitupaan pääsee torstain iltakonserttien lipuilla.

Särkänniemi12.00 - 19.00 Riemua Särkänniemessä Särkänniemen Huvilaitteet ja Angry Birds land avoinna.

14.00 – 15.00 SottiisikaruselliSottiisin karusellikonsertissa esiintyvät lasten ja nuorten ryhmät Cifroško Slovakiasta, Karjalan Nuorten Jippo ja Tyrni sekä Kangasalan kansantanssijat.

Laikunlava (Vanhan kirjastotalon puisto)18.00 – 19.00 Sottiisi irti! -puistokonserttiPispalan Sottiisin kansantanssipyörähdyksiä kesäiltaan tuovat Ahjolan Tanhuajat ja Tampereen Työväenopisto. Vapaa pääsy.

19.00 – 22.00 Salsaa!Azúcar-kesäsalsat: Pieni tanssiopetustuokio ja vapaata tanssia karibialaisrytmein. Vapaa pääsy.

PERJANTAI 10.6.Tampereen Messu- Ja urheilukeskus (Pirkkahalli) TANSSIAREENA (D-halli)08.00 – 11.00 Riemua!-harjoitukset

RIEMUAREENA (A-halli)08.00 – 20.00 Riemua!-harjoitukset

HESSELIKUPPILA (pääaula)10.00 – 12.40 Kisailua ja karkeloa Festivaalikeskuksen Hesselikuppilassa pääsee heti Sottiisi-tunnelmaan. Tunnelmaa luomassa 10.00 Sõprus 11.15 Alba Regia 12.00 Lykky 12.10 Kangasalan Kansantanssijat 12.20 Tosi-ISOT 12.30 K´eiku. Vapaa pääsy

17.00 – 18.30 Kisailua ja karkeloa Ukulele-työpaja kaikenikäisille. Opetellaan ukulelen soiton alkeita. Ohjaajana Outi Koivuniemi. 18.15 Tampereen Ukuleleorkesterin konsertti. Vapaa pääsy.

22.00 – 22.20 Kisailua ja karkeloa Festivaalikeskuksen Hesselikuppilassa pääset heti Sottiisi-tunnelmaan. Tunnelmaa luomassa 22.00 Mattien ja Maijojen Midit 22.10 Mattien ja Maijojen Juniorit.

PISPALAN SOTTIISI 8. – 12.6.2016

OHJELMA(Muutokset mahdollisia)

FiFE. Kuva Jussi Liikala.

Kuva

Har

ri Hi

nkka

SOTTIISISALI (Leonardo, D-halli)10.30 – 13.00 ToimintatiimaToimintatiimassa tapahtuu kaiken päivää. Ilmaisun iloa! Kouluikäisten teatteri-ilmaisutyöpaja, ohjaajana Minna Pasi. Kaikenikäisten biisintekopaja, jossa luodaan oma Sottiisibiisi, ohjaamisesta vastaa Kulttuuriosuuskunta Uulu. Vapaa pääsy Riemua! -passilla

18.30 – 21.30 JunnujamitSlovakialaisen Cifroško tanssitupa ja Riemua! -diskot pienille ja isoille. Liput 5€ tai Riemua!-passi

22.00 – 00.30 Tule ja rutista –iltatanssit ja tanssitupaTanssituttaako? Täällä on kivat kuviot. Liettualaisen Jauniméliksen ja Riemua! -tanssitupa. Tanssit säestää Timo Alakotila & Kuisma Sisters. Liput 10 € tai Riemua!-passi

Monitoimitalo 13 (Satakunnankatu 13)12.00 – 19.00 Kaikille avoimet non-stop -työpajat Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden toimintakeskuksessa. Talosta löytyy tekemistä ja kokemista niin konsolipeleistä, kädentaidoista, musiikista, mediasta, teatterista kuin kahvittelusta kiinnostuneille.

Laikunlava (Vanhan kirjastotalon puisto)13.00 – 14.00 Folkpiknik -lasten kansantanssikonserttiPispalan Sottiisin luomu vitamiinipiriste. Esiintyjinä Motoran Kipakat, Alavuden Nuorisoseuran Hippulat ja Säpäkät, Nuorisoseura Vilikkaan Hyrrä ja Oulunsalon Nuorisoseuran Kepposet. Vapaa pääsy.

15.00 – 16.00 Pispalan Sottiisin 2016 AvajaisetSottiisin huikeat avajaiset. Lavalle pelmahtavat kaikki kansainväliset vieraat ja kotimainen pääesiintyjä: Cifroško Slovakiasta, Jaunimélis Liettuasta, Alba Regia Unkarista, Sõprus Virosta ja Gornitsa Venäjältä sekä Pispalan Sottiisin vuoden 2016 kansantanssiyhtye Polokkarit Oulusta. Vapaa pääsy.

19.00 – 21.00 Keinu kanssani -tanssi-iltaFoksia opettaa ja tanssittaa Tanssiseura Hurmion Riikka Kangasmäki. Ensimmäinen tunti opetellaan ja toinen tanssataan levyjen parissa. Järjestäjänä kulttuuripalvelut. Vapaa pääsy.

Tullikamarin Pakkahuone19.00 – 21.00 Pispalan Sottiisin Vuoden 2016 Kansantanssiyhtye PolokkaritJuhlakonsertissa esiintyvät Gornitsa Venäjältä, Jaunimélis Liettuasta, Siepakat Rovaniemeltä, Motoran Pelmakat Joensuusta, sekä tietysti Polokkarit Oulusta. Liput 18/8 € tai Riemua!-passi.

Page 6: Pispalan Sottiisi 2016

1110

LAUANTAI 11.6.Tampereen Messu- Ja urheilukeskus (Pirkkahalli) RIEMUAREENA (A-halli)08.00 – 16.00 Riemua!-harjoitukset

TANSSIAREENA (D-halli)09.00 – 13.00 Riemua!-harjoitukset

SOTTIISISALI (Leonardo, D-halli)09.00 – 12.15 ToimintatiimaToimintatiimassa tapahtuu pitkin päivää. KiddieJam -tanssipaja, ohjaajana Riina Hosio. Ilmaisun iloa -ilmaisutyöpaja, ohjaajana Minna Pasi. Mestarin jalanjäljillä, ohjaajana Antti Savilampi.

17.00 – 18.00 ToimintatiimaIlmaisun hurmaa, Viimehetken ilmaisuvinkit ennen pääjuhlaa. Ohjaajana Minna Pasi.

HESSELIKUPPILA (pääaula)9.45 – 13.00 Kisailua ja karkeloa Festivaalikeskuksen Hesselikuppilassa pääsee heti Sottiisi-tunnelmaan. Tunnelmaa luomassa 9.45 Cifroško Slovakiasta 11.00 Jaunimélis Liettuasta 12.15 Gornitsa Venäjältä. Vapaa pääsy.

17.30 – 18.45 Kisailua ja karkeloa17.30 Duo Äänenmurros 18.15 Kangasalan Balladipelimannit. Vapaa pääsy.

PÄÄAULA17.00 – 22.00 Pispalan Sottiisin FolkmessutMikä on nyt pinnalla? Kaikille avoin Folkmessu -tapahtuma. Messuilla mukana mm.: Haapavesi Folk, Kansalaisfoorumi, Karjalainen Nuorisoliitto, Kaustinen Folk Music Festival, Kulttuuriosuuskunta Uulu, Oulun ammattikorkeakoulu, Sata-Häme Soi, Suomen Kansanmusiikkiliitto, Suomen Nuorisoseurat, Tampereen Työväen Teatteri. Vapaa pääsy.

PISPALAN SOTTIISI 8. – 12.6.2016

OHJELMA(Muutokset mahdollisia)

SOTTIISISALI (Leonardo, D-halli)22.00 – 22.45 KiitosgaalaKiitokset Riemua! -tekijöille ja ryhmien ohjaajille. Kansainvälisten ryhmien esiintymiset ja kiitokset. Riemua!-konserttilippu tai Riemua!-passi.

22.45 – 00.45 Sottiisin päätöstanssitGornitsan tanssitupa. Kansanmusiikkiyhtyeet Rälläkkä Joensuusta ja Häävi Kaustiselta tanssittavat. Illan päätteeksi Huutokatrilli, huutajana kansantanssimestari Antti Savilampi. Riemua!-konserttilippu tai Riemua!-passi.

Koskikeskus13.00 – 14.00 Tanssiva Sottiisi 1Pispalan Sottiisin tanssitervehdys. Esiintyjinä Alba Regia Unkarista, Cifroško Slovakiasta ja Helkanuoret. Vapaa pääsy.

15.00 – 16.00 Tanssiva Sottiisi 2Pispalan Sottiisin tanssitervehdys. Esiintyjinä Jaunimélis Liettuasta, Gornitsa Venäjältä ja Kangasalan balladipelimannit. Vapaa pääsy

SUNNUNTAI 12.6.Tuomiokirkko10.00-12.00 KansanmusiikkimessuSottiisihartaus. Esiintyjinä Alba Regian musiikkiryhmä Unkarista, Koiranen kollektion ja Ikaalisten viulupelimannit. Vapaa pääsy.

Tullikamarin Pakkahuone11.00-13.00 Priimatiima – Lasten kansantanssikonserttiMakupaloja Tanssirallikatselmuksista. Konsertissa julkistetaan raatien valitsemat Timanttiesitykset, kunniamaininnat sekä ryhmien yleiset ja kirjalliset palautteet. Esiintyjinä Melske, Vinhat, Jippo, Siepakat jr, Viirkantti, Kimara, Motoran Kipakat, Pisarat, Hyrrä, Juniori Ottoset sekä kansainvälisenä vieraana lasten ja nuorten kansantanssiryhmä Cifroško Slovakiasta. Liput 10/5 € tai Riemua!-passi

Tampere-talo Iso sali14.00-16.00 Janne ja Aino – Balladi erään säveltäjän elämästä, Pispalan Sottiisin päätöskonserttiSuomalainen tanssiperimä taipuu jouheasti tanssiteatterilliseen ilmaisuun ja Ville Ojasen säveltämä musiikki jatkaa Sibeliuksen melodiakieltä kansanmusiikin keinoin. Pääosissa Timo Rautiainen ja Johanna Iivanainen. Liput 28/14 € www.tampere-talo.fi/jannejaaino

RIEMUAREENA (A-halli)19.00 – 21.30 RIEMUA! – HYPPYÄ JA HYPETYSTÄ 150-VUOTTA! Pääjuhla 1000 tanssijaa, 100 soittajaa, 10 näyttelijää. Tanssijoiden muusikoiden ja näyttelijöiden yhdessä rakentama hulvattoman hauska show. Ennennäkemätöntä ilottelua Suomen kansan tanssiperinteestä. Liput 15/7 €, perhelippu 35 € tai Riemua!-passi. K-plussa-kortilla 12/5/25 €. Lipulla pääsee myös illan muihin tilaisuuksiin.

HESSELIKUPPILA (pääaula)21.30 – 23.30 Kisailua ja karkeloa Festivaalikeskuksen Hesselikuppilassa pääsee heti Sottiisi-tunnelmaan. Tunnelmaa luomassa 21.30 Irjala 22.10 Juntu 22.20 Kimurantti 22.30 Kirjavat 22.40 Mattien ja Maijojen Juniorit 23.00 Jaunimélis. Vapaa pääsy.

Kuva

Jus

si L

iikal

a

Kuvat Petri Kivinen

Page 7: Pispalan Sottiisi 2016

4

5

6

3

7

2

1

8

Särkänniemi, Laiturikatu 1Tuomiokirkko, Tuomiokirkonkatu 2

Monitoimitalo13,Satakunnankatu 13

Tampere-talo, Yliopistonkatu 55

9 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Ilmailunkatu 20

Laikunlava, Puutarhakatu 1 Keskustori,Keskustori 2Koskikeskus, Hatanpään valtatie 1Tullikamarin Pakkahuone,Tullikamarinaukio 2

Pirkkahalli

HelsinkiTurku

PoriRauma

OuluVaasa

Jyväs-

Lahti

kylä

4

5

6

3

7

2

1

8

9

© Kaupunkimittaus Tampere 2016 0 500

Page 8: Pispalan Sottiisi 2016

1514

l The international folk dance and folk music groups are the traditional trademarks of Pispala Schottische. The groups’ performances can be enjoyed throughout the festival week for instance in Laikunlava and Tampere Exhibi-tion and Sports Center. In addition to fabulous dance and music the colorful costumes of the groups bring more treat for the eyes.

Sõprus arrives from Estonia, which is one of the country’s oldest folk dance group. At the moment the big dance family includes eight different dance groups. The Russian visitor is the expert of folk traditions, dance group Gor-nitsa, founded in 1987 by ballet master Viola Malm that performs traditional dances of Karelian, Veps, Finnish, Ingria and Russian people.

Hungarian Alba Regia Folk Ensemble Senior group brings various folk tra-

ditions from different sides of their country and from the areas of Slovakia and Romania inhabited by Hungarians. Latvia brings us a folk dance and folk music group Jaunimélis from the university of Vilnius. Their dances and music include ambiences from different eras and different parts of Lithua-nia. International guest from Slovakia is the kids dance group Cifroško, that was founded 2003 at first to give children the opportunity to get to know their country’s culture heritage. Today the group is an important part of city Vranov nad Toplou’s life and one of the international guests of Pispala Schot-tische.

Come to the best party of the Jubilee Year! Pispala Schottische, Tampere8 June 2016 - 12 June 2016 www.sottiisi.net

Sottiisin kansainvälisiä vieraita viidestä eri maastal Pispalan Sottiisin jo traditioksi muodostunut tavaramerkki ovat kansainväliset kansantanssi- ja musiikkiryhmät, joiden esityksistä yleisö saa nauttia pitkin festivaaliviikkoa muun muassa Laikun lavalla ja Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Upeiden tanssien ja kansanmusiikin lisäksi silmäniloa antavat ryhmien värikkäät esiintymisasut ja upeat kansallispuvut.

Virosta saapuu yksi maan vanhimmista kansantanssiryhmistä Sõprus, jonka suureen tanssiperheeseen kuuluu tällä hetkellä kahdeksan eri tanssiryhmää. Venäjältä saadaan vieraaksi kansanperinteen asiantuntijan, balettimestari Viola Malmin 1987 perustama tanssiteatteriryhmä Gornitsa, joka esittää karjalaisten, vepsäläisten, suomalaisten, inkeriläisten ja venäläisten perinteisiä tansseja.

Unkarilainen Alba Regia Folk Ensemble Senior group tuo tullessaan kirjavaa kansanperinnettä eri puolilta maataan sekä unkarilaisten asuttamilta alueilta Slovakiasta ja Romaniasta. Vilnan yliopistosta saapuu kansantanssi ja -musiikkiryhmä Jaunimélis, jonka tanssit ja musiikki sisältävät tunnelmia eri aikakausilta ja eri puolilta Liettuaa. Slovakialainen kansainvälinen vieras on lasten ja nuorten kansantanssiryhmä Cifroško, joka perustettiin 2003 aluksi tarjoamaan lapsille mahdollisuuksia tutustua oman maansa kulttuuriperintöön. Tänä päivänä ryhmä on tärkeä osa Vranov nad Toploun kaupungin elämää ja yksi Sottiisin kansainvälisistä vieraista.

International guests of Pispala Schottische from five different countries

Kuva kansantanssi ja musiikkiryhmä Alba Regia Folk Ensemble

Senior Group Unkarista.

Kuva lasten ja nuorten kansantanssiryhmä

Cifroško Slovakiasta.

Kuva Kansantanssi- ja musiikkiryhmä Sõprus Virosta.

Page 9: Pispalan Sottiisi 2016

1716

l Suomen Nuorisoseurat tarjoaa kaikenikäisille mahtavia harrastuksia, kuten tanssia, teatteria, musiikkia, sirkusta ja liikuntaa. Seitsemässäsa-dassa jäsenseurassa voi harrastaa mitä vain: on rottinkimiekkailua, nuk-kekotien askartelua, vihtojen tekemistä, burleskia tai letityskursseja – tu-le näihin mukaan tai keksi itse lisää!

Nuorisoseurat järjestää upeita tapahtumia, valtakunnallisista suurta-pahtumista, kuten Sottiisi, Folklandia ja Teatterilaiva, paikallisten seuro-jen helmiin, kuten sadat teatteriensi-illat, Kulttuurikahviot tai Valehtelun suomenmestaruuskisat.

Nuorisoseuroissa jokaisella lapsella, nuorella ja aikuisella on mahdolli-suus harrastaa kulttuuria, kasvaa aktiiviseksi yhteisön jäseneksi ja kokea tekemisen riemua!

Tule mukaan! www.nuorisoseurat.fi/tulemukaan

TEKEMISTÄ VAILLA?

Ohjattuja työpajoja

Pispalan Sottiisin osanottajille to-la 9.-11.6.

Tilataidetta ja interaktiivista

toimintaa!

Festivaalin aikana järjestetään useita erilaisia toiminnallisia ja tanssillisia työpajoja kaikenikäisille sekä mahdollisuus tekemiseen ilman aikatauluja, oman kiinnostuksen mukaan. Pirkkahallissa on lainattavissa myös pelejä ja välineitä (Mölkky, Kyykkä, lautapelejä, frisbeitä jne.).

Työpajojen yksityiskohtaiset tiedot löytyvät osoitteesta sottiisi.net

Kuva

Pet

ri Ki

vine

n

Kuva

Jus

si K

aija

nkan

gas

Kuva

Pet

ri Ki

vine

n

PERJANTAI 10.6. Tampereen Messu- Ja urheilukeskus (Pirkkahalli)

SOTTIISISALI JA HESSELIKUPPILA 10.30 – 17.00 Toimintatiima Toimintatiimassa tapahtuu pitkin päivää. 10.30 Ilmaisun iloa! Kouluikäisten ilmaisutyöpaja. Ohjaajana Minna Pasi (Sottiisisali). 12.00 Kaikenikäisten biisintekopaja. Tehdään oma Sottiisibiisi. Ohjauksesta vastaa Kulttuuriosuuskunta Uulu (Sottiisisali). 17.00 Ukulele-työpaja kaikenikäisille. 40 ensimmäiselle ukulele lainaksi. Voit osallistua myös oman ukulelen kanssa. Ohjaajana Outi Koivuniemi (Hesselikuppila). Pajoihin vapaa pääsy Riemua!-passilla.

Monitoimitalo 13 (Satakunnankatu 13) 12.00-19.00 Kaikille avoimet non-stop työpajat Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden toimintakeskuksessa. Tekemistä löytyy konsolipeleistä, kädentaidoista, musiikista ja mediasta kiinnostuneille. Vapaa pääsy.

LAUANTAI 11.6. Tampereen Messu- Ja urheilukeskus (Pirkkahalli)

SOTTIISISALI JA TANSSIAREENA 9.00 – 18.00 Toimintatiima Toimintatiimassa tapahtuu pitkin päivää. 09.00 KiddieJam® Uutta jammailua kouluikäisille lapsille. Ohjaajana Riina Hosio (Sottiisisali). 10.15 Ilmaisun iloa! Ilmaisutyöpaja pienimpien makuun. Ohjaajana Minna Pasi (Sottiisisali). 11.30 Mestarin jalanjäljillä. Suomalaista kansantanssia aikuiseen makuun. Ohjaajana Antti Savilampi (Sottiisisali). 17.00 Ilmaisun hurmaa! Viimehetken ilmaisuvinkit ennen pääjuhlaa kaikenikäisille. Ohjaajana Minna Pasi (Tanssiareena). Pajoihin vapaa pääsy Riemua!-passilla.

Näyttelyssä mm. vuoden 1866 esitykseen liittyvästä va-lokuvasta (kuva siv. 18) tehty tintamareski, valokuva-sarja Riemua!-produktiosta ympäri Suomea, tanhuai-heisia selfieitä, tanssilaulusäkeistöjen sepittämistä ja salaperäisiä askelkuvioita. Tule, tutki ja osallistu!

Page 10: Pispalan Sottiisi 2016

1918

TAPAHTUMATOIMISTOTampereen Messu- ja Urheilukeskus (Pirkkahalli), Ilmailunkatu 20puh. 03 212 2147Avoinna to 10–20, pe 8–20, la 8–20, su 9–12Tapahtumatoimisto vastaa yleisön ja osanottajien palveluista sekä ennakkolipunmyynnistä.

JULKINEN LIIKENNETampereen joukkoliikenteen linja 14 liikennöi Messu- ja Urheilukes-kukseen puolen tunnin välein. Ajoaika Keskustorilta on noin 15 mi-nuuttia. Myös linjat 1 ja 26 liikennöivät läheltä Messukeskusta.

LIPUNMYYNTITapahtuman ennakkolippuja myy Nuorisoseurojen lippukauppa (li-put.nuorisoseurat.fi). Sunnuntain Tampere-talon Janne ja Aino -kon-serttiin lippuja myy Tampere-talon lipputoimisto (tampere-talo.fi/jan-nejaaino tai lippu.fi). Lippuja myydään tapahtumapaikoilla tuntia en-nen tilaisuuksien alkua.

PISPALAN SOTTIISIN HENKILÖKUNTAToiminnanjohtaja Jukka HeinämäkiTapahtumasihteeri Päivi HoppuKulttuurituottaja Jussi KaijankangasProjektisihteeri Tiina KoskinenTapahtumakoordinaattori Sari OrtjuTiedottaja Maarit Saarelainen

PISPALAN SOTTIISISuomen Nuorisoseurat ryMonitoimitalo 13Satakunnankatu 1333100 Tamperepuh. 03 212 [email protected]@sottiisi.netwww.sottiisi.net

Riemu-areena

Bussi nro 14

keskustaan

Hesseli-kuppila

Sottiisi-sali

Ruokala

INFO

Tanssi-areena

PISPALAN SOTTIISIN FESTIVAALIKESKUS Tampereen Messu- Ja urheilukeskus (Pirkkahalli) INFO

Kuva Museovirasto / C. A. Hård 1866

Kuva Petri Kivin

en

KANSANTANSSINRIEMUVUOSI

KANSANTANSSINRIEMUVUOSI

Kansantanssia esitettiin Suomessa

estradilla ensi kerran 5.2.1866. Kuva on Suomen

Taiteilijaseuran vuosijuhlasta. Kuvassa Säkylän kansantanssiryhmä, jossa on mukana myös Zacharias Topelius. Alempi kuva vuodelta 2016. Kuvassa Polokkarit.

Page 11: Pispalan Sottiisi 2016

2120

Kuninkaallinen huippuorkesteri Lontoon sydämestä 70-vuotisjuhla-kiertueella

SUURI KANSAINVÄLINEN BALETTIGAALA

Bostonin BalettiDortmundin Baletti, mm. hittiteos Cacti

Portugalin KansallisbalettiBrnon Kansallisteatterin BalettiRuotsin Kuninkaallinen Baletti

Tsekin KansallisbalettiVierailijana pianotaiteilija

Iiro Rantala

Liput alk. 38/53/65 € Opisk. alk. 25 € (raj. määrä)Yhteistyössä Lappeenrannan Balettigaala & Tampere-talo

Kuusi

maailmankuulua

balettitaloa

samassa

gaalassa

Ma 29.8. klo 19 Ma 26.9. klo 19.30

Mendelssohn, Hebridit-alkusoittoMozart, sinfonia No. 39Brahms, sinfonia No. 1

Kapellimestari Charles DutoitKapellimestari Charles Dutoit

Liput alk. 65/77/88 € Musiikkia&Makuja-paketti alk.100/112/123 €

010 346 2000Hämeenkatu 14 BTampere

Tampere-talon Lipputoimisto0600 94500 (1,40 €/min.+pvm) tampere-talo.fi

1. Paina mobiililaitteessasi sovelluskaupan kuvaketta a. App Store iPad/iPhone-laitteille b. Google Play Android-laitteille

2. Etsi ja asenna Aamulehti-sovellus Kirjoita sovelluskaupan hakukenttään Aamulehti, valitse sovellus ja paina Asenna. Kun sovellus on asennettu älypuhelimeesi tai tablettiisi, Aamulehti-kuvake ilmestyy laitteesi näytölle. Jatkossa avaat sovelluksen vain painamalla kuvaketta.

3. Kirjaudu Aamulehti-sovellukseen kirjaudutaan sisään käyttäjätunnuksella ja salasanalla.

App Store Google Play

Lataa Aamulehden mobiilisovellus

Aamulehden mobiilisovellus vie lukukokemuksesi aivan uudelle tasolle, missä ja milloin vain! Sovellus sisältää uutisvirran, näköislehdet ja Klippi-netti-videokanavan. Sovellus toimii Android- jaiPad/iPhone-laitteilla. Maksullinen sovelluskuuluu kaikkiin Aamulehden tilauksiin.

MEILTÄ SAAT: • KAUPUNKILOMAT

• KIERTOMATKAT • KAUKOMATKAT

• JOULUTORIT • JOULUMATKAT • RANTALOMAT

• RISTEILYT • VIRON KYLPYLÄT

• TEEMAMATKAT • RYHMÄMATKAT

matkavekka.fi | lomamatkat.fi

puh. 020 120 4000

Page 12: Pispalan Sottiisi 2016

2322

Tanssikengät sutimaan su–ti!

Sunnuntaista keskiviikkoon risteilyillä keinahdellaan Meritanssien tahtiin.

Tunnetut tanssiorkesterit ja iskelmätähdet tekevät laivahauskasta parasta!

Varaa matkasi: tallink.fi/22h

Operoiva yhtiö AS Tallink Grupp.

20160515_Tallink_BQ_Pispalan Sottiisi_190x90.indd 1 12.5.2016 12.52Tanssi Tampereen konservatoriossa

Varhaiskasvatus - Taiteen laaja perusopetus Ammatillinen koulutus

tampereenkonservatorio.fi

nella.tampere.fi

aikataulut.tampere.fi

joukkoliikenne.tampere.fi

TAMPERE • KANGASALA • LEMPÄÄLÄ • NOKIA • ORIVESI • PIRKKALA • VESILAHTI • YLÖJÄRVI

Paukkula Mikkeli • paukkula.� • facebook.com/Paukkula

Vahvistaa valmiuksia opetus-, liikunta- ja hyvinvointialan opintoihin

Tule oppimaan tavoitteellista ja elämyksellistäohjaamista vaihtuvissa ympäristöissäMyös oppisopimuskoulutuksena

NUORISO- JA VAPAA-AJAN-OHJAUKSEN PERUSTUTKINTO

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSKURSSI Haku:

12.8.2016mennessä

LEIRIKOULUELÄMYS SAIMAAN RANNALLA

Paukkulan luonto- ja elämyskeskus Riuttalanhovi tarjoaa valmiin luonto-, ilmaisutaito- ja elämyspainotteisen kokonaisuuden keskellä Saimaan luonnon kauneutta.

Riuttalanhovi tarjoaa valmiin luonto-,

TAHTIAREENA.FI

Page 13: Pispalan Sottiisi 2016

Ennakkolipunmyynti: liput.nuorisoseurat.fi – www.tampere-talo.fi/jannejaaino (Janne ja Aino -tanssiteos) Lisätiedot: Pispalan Sottiisi, Suomen Nuorisoseurat, Monitoimitalo 13, Satakunnankatu 13, 33100 Tampere, puh. 03 2122 147

[email protected], www.sottiisi.net

Järjestäjä: Tukijat: Jäsenyydet:

Pääyhteistyökumppanit:

Muut yhteistyökumppanit:

Kuva

Jus

si K

aija

nkan

gas