proakatemian vuosikirja 2010

28
2010 VUOSIKIRJA

Upload: proakatemia-proacademy

Post on 25-Mar-2016

244 views

Category:

Documents


6 download

DESCRIPTION

Proakatemia on Tampereen ammattikorkeakoulun yrittäjyyden yksikkö ja täältä voit lukea meidän vuosikirjan vuodelta 2010.

TRANSCRIPT

Page 1: Proakatemian vuosikirja 2010

2010 VUOSIKIRJA

Page 2: Proakatemian vuosikirja 2010
Page 3: Proakatemian vuosikirja 2010

Halu hallita omaa elämää, toteuttaa itseään ja omaa arvomaailmaa on nostanut yrittämisen nuorten keskuudessa varteenotettavaksi vaih-toehdoksi. Nuorten yrittäjien vahvuus syntyy ennakkoluulottomuu-desta, aidosta ammattitaidosta ja rakkaudesta lajiin. Tiimiyrittäjyys haastaa perinteisen yksityisyrittäjyyden. Yhdessä jaettuna yrittämisen ilot ja surut on hauskempi kohdata ja vahvasti verkottuen voidaan ottaa isojakin haasteita vastaan.

Proakatemia on ollut kaksitoista vuotta eturintamassa viemässä nuoria kohti elämänsä yrittäjyyttä. Proakatemiasta valmistuneiden yrittäjänä jatkavien osuus on kivunnut viime vuosina neljänkymmenen pro-sentin paikkeille. Luku on mahtava, mutta se ei yksistään kuvaa kuin pientä osaa siitä osaamisesta, joka syntyy, kasvaa ja kehittyy opintojen aikana.

Vuosi 2010 oli tapahtumien vuosi. Muutto Uuden tehtaan ja HUB Tampereen väliin toi uudenlaista verkottumista ja pöhinää tiimeihin. Saimme kuulla monia huikeita puheenvuoroja. Proakatemiassa kävi innostusta herättämässä ja osaamistaan jakamassa muun muassa Alf Rehn, Cristina Andersson, Marinka Wieru ja Esko Reinonpoika Alanko. Nuorten Yrittäjien Voimalassa oppejaan jakoivat monet tun-netut osaajat mukaan lukien Jari Parantainen ja Lisa Sounio.

Proakatemian visio vie meitä maailmalle, ja vuosi 2010 sen konkreet-tisesti todisti. Ennätysmäärä opiskelijoita lähti vaihtoon ulkomaille. Namibian ProLearningissä aloitti toinen tiimi, ja siellä on jatkuvasti ollut mukana Proakatemian opiskelijoita. Oppeja haettiin myös ainakin Ranskasta, Itävallasta, Tanskasta, Kyprokselta, Kreikasta, Bel-giasta, Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista. Meitä on pian kaikkialla.

Työ valmentajana Proakatemiassa on eturivin paikka tulevaisuuteen. Tunsin itseni valtavan etuoikeutetuksi, kun luin Proakatemian opis-kelijan kirjaksi paisunutta ja painettua esseetä, tai kun ensimmäisessä TEDxProacademyssa käynnistettiin muutos oppimisen nykyaikasta-miseksi. Proakatemian opiskelijat ja alumnit, te teitte sen taas ja minä olen teistä valtavan ylpeä.

Veijo Hämäläinen

TiimiesittelytWeDesignVastakaikuPoikkeamaSuuntaviittaKoosteVersio

Proakatemian kuulumisetProakatemian huippuprojektit 2010Opiskelijana Proakatemialla: Myyntimyyrä Ilkka SallinenYhteistyökumppanin silmin: Aino & ReinoKansainvälinen ProakatemiaVoimala – riski rikastuaAlumnin ajatuksia: IR visual works

2468

1012

141617182224

Päävalmentajan sana

Joonas SamposaloPäätoimittaja

Tekstit, taitto,valokuvaus

Sirja PaavolainenToimittaja

Tekstit, taitto

Jenni NiemiToimitussihteeri

Tekstit, oikoluku

Valmentajien kuvat esittelyissä: Marko RämäKansien ja tiimien kuvat: Teemu Kuusimäki

Sisällysluettelo

Proa

kate

mia

n Vu

osik

irja

201

0: T

oim

itus

Page 4: Proakatemian vuosikirja 2010

Vuodenvaihteessa valmistunut WeDe-sign sai Proakatemialta evääkseen monipuolista osaamista yrittäjämäiseen tekemiseen. WeDesign on ainoa tiimi, joka vei viime vuoden projektinsa käsi-teltäväksi televisioon.

Vaikka WeDesign on osuuskuntana tullut nyt tiensä päähän, se on yhdistänyt ihmisiä jat-kamaan mielenkiinnonkohteidensa toteutta-mista myös Proakatemian jälkeen. Toimintaa jatkavat esimerkiksi Unistorm-ideointipäivät, Done n Done -yhtye ja maailman ensim-mäisen Twitter-romaanin herättämä projekti. Yli puolet WeDesignista jatkaa jollain tavalla yrittäjinä tai yrittäjämäisesti.

Suunnataan katse hetkeksi taaksepäin ja WeDesignin tiehen ”rumasta ankanpoika-sesta kyhmyjoutseneksi”, kuten tiimin jäsenet Timo Rintamäki ja Esa Nikkilä kuvailevat.

Loppukokeessa 24H-innovoinnissa marras-kuussa 2010 kiteytyi WD:n kahden ja puolen vuoden kehittyminen vaikeuksien kautta voit-toon sekä liiketoiminnallisesti että tiimihen-gellisesti. Alun kaaoksesta päästiin rohkeiden kokeilujen ja virheiden kautta kiireen siivittä-mänä lähes täydellisyyteen saakka.

Proakatemia minikoossa

WeDesign oli kuin Proakatemia minikoossa: monipuolisen osaamisen ja kiinnostuksen yhdistäjä.

- Tekemistämme ei rajoittanut yhteinen linja toimialasta, vaan ainoastaan tulosvastuu tii-mille, kertoo Esa Nikkilä. Niinpä WD kokeili-kin kaikenlaista aina lumilautailukilpailun jär-jestämisestä Tulimyrsky-yrittäjäkohtaamisen toteuttamiseen ja kahvilan pyörittämisestä musiikin tekemiseen.

- Toimintamme punainen lanka oli kova tekeminen ja runttaa läpi -asenne. Kun jotain aloitettiin, se myös vietiin loppuun, Timo sanoo.

Tavoitteetonta puuhastelua tiimissä ei hyväk-sytty; kaikessa toiminnassa piti aina olla jokin tarkoitus. WD:n arvot luottamus, intohimo kehittyä ja monialainen yhteistyö olivat lähtö-kohdat kaikkeen tekemiseen, ja ne toteutui-vatkin käytännössä kuin itsestään.

- Vaikka tiimissämme jokainen teki omia jut-tujaan, onnistuimme pysymään dynaamisena ryhmänä, jossa apua sai toisilta aina tarvitta-essa, Esa sanoo.

Verkostoja tulevaisuuteen

Parasta Proakatemialla olivat WD:n mielestä yhteisö ja yhteishenki. Sauli Rusanen, tiimin

2

Rumasta ankanpoikasesta kyhmyjoutseneksi

Takana: Timo Rintamäki, Satu Suomi, Pia Willberg, Ville Haaraoja.Edessä: Sauli Rusanen, Essi Ahonen, Annika Kosonen, Clarissa Räty, Esa Nikkilä.Kuvasta puuttuvat: Maria Haapaniemi, Katri Hakala, Elina Hartikainen, Janne Lahtinen, Ari Nupponen, Janita Saarinen.

Page 5: Proakatemian vuosikirja 2010

Maailman ensimmäinen Twitter-romaani

Kaikista Proakatemialla vuonna 2010 tehdyistä projekteista WeDesignin Twitter-romaani Todellisuudesta toiseen on saanut eniten huomiota ja julkisuutta osakseen. Maailman ensimmäinen Twitterissä kollektiivisesti kirjoitettu romaani on huomioitu niin radiossa, lehdissä kuin MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassakin. Taitaapa se olla myydyimpien suomalaisten omakustanteiden joukossakin.

- Twitter-romaanin tekemisessä hienointa oli monipuolisen, oman muista erottavan osaa-misen hyödyntäminen ja pääseminen loistamaan – sekä lopulta todellinen onnistuminen, Sauli kertoo. Kirjaa on poikien mukaan mahtava käyttää käyntikorttina ja keskustelun avaajana kaikenlaisissa tilanteissa; se todella herättää kiinnostusta erilaisuudellaan ja kek-seliäisyydellään.

- Projektissa oli opettavaista myös Proakatemian muiden tii-miyritysten osaamisen hyödyn-täminen, Esa sanoo.

Kaiken huipuksi maailman ensimmäiselle Twitter-romaa-nille on luvassa jatkoa lähi-aikoina. On aika ottaa askel eteenpäin.

business leader syksyltä 2010, kertoo jokai-sen saaneen todella paljon hyviä ystäviä ja verkostoja, joiden kanssa jatkaa yhteistyötä jatkossakin.

- Opimme ennen kaikkea kehittämään itseämme jatkuvasti: koskaan ei voi jäädä laakereilleen lepäämään, Esa sanoo. Ilman Proakatemiaa WD:n pojat eivät olisi mie-lestään oppineet myöskään hyödyntämään ammattikirjallisuutta näin luonnollisena osana oppimista.

- Tiimissä toimiessani olen saanut paljon hiljaista tietoa suurista asiakokonaisuuksista. Olen oppinut tärkeitä asioita erityisesti johta-misesta sekä viestinnän merkityksestä ja sen keinoista, Timo kertoo.

- Koska Proakatemialla oli pakko opetella työskentelemään kaikenlaisten ihmisten

kanssa, osaamme nyt myös arvostaa erilaisuutta aidosti, Esa ja Timo sanovat. Tiimissä pojat ovat oppineet katsomaan ihmisen taakse ja arvostamaan jokaisen vahvuuksia.

Proakatemialla tietoisuus uusista tren-deistä ja Internet-palveluista leviää nopeasti.

- Olemme oppineet olemaan mukana ensimmäisten joukossa kuumimmissa jutuissa aina Twitteristä MindTrekiin, Timo sanoo.

Yksi parhaista projektiopeista tiimille oli asiakastyytyväisyyteen panostaminen.

- Ei riitä, että tekee mitä lupaa, vaan pitää tehdä kaikkensa asiakkaan tyyty-väisyyden ylläpitämiseksi, Timo sanoo. n

JOHANNA RAISKIO

Mistä tulet?Olen valmistunut Proakatemialta vuonna

2002. Jatkoin opiskeluiden jälkeen yrittäjä-nä mainostoimistossa sekä ravintola-alalla.

Viisi vuotta sitten palasin mutkien kautta takaisin, tällä kertaa valmentajan rooliin.

Mistä olet kiinnostunut?Innostun, kun saan ihmiset innostumaan.

Nautin myös projekteista, jotka nipistävät vatsanpohjassa, silloin tietää joutuvansa laiittamaan itsensä likoon. Vapaa-ajalla olen suorastaan hurahtanut CrossFittiin.

Miksi päädyit Proakatemialle?Tulin Proakatemialle sivutoimisena valmen-tajana. Tarkoitukseni oli tehdä omaa yritys-toimintaa ja siinä sivussa valmentaa tiimiä. Toisin kävi. Proakatemia tempaisi mukaan-sa ja nyt olen valmentanut päätoimisesti ja

pyörittänyt omia projekteja sivutoimisesti.

Mikä on parasta Proakatemialla?Ehdottomasti parasta on nähdä ihmisten

innostus tekemiseen. Palo ja halu tarttuvat! Tylsää täällä ei ole koskaan. Mahtavaa on

myös nähdä tiimiläisten kasvu ja kehitys.

Mitkä ovat parhaat oppisi Proakatemialta?Proakatemia on matka, joka ei pääty kos-

kaan. Täältä saa eväät elämään ja niitä voi kukin hyödyntä juuri niin paljon kuin

katsoo tarpeelliseksi. Olen myös oppinut, että ei ole oikeaa tai väärää tapaa teh-

dä asioita. Koskaan ei voi tietää, mistä saa parhaimmat opit ja tulokset.

Millainen valmentaja olet?Olen innostava ja helposti lähestyttävä

valmentaja. Luotan ihmisiin, vaadin pal-jon, mutta toisinaan annan liikaa tilaa.

Mikä on ollut paras hetki tiimisi kanssa?Parhaat muistot liittyvät yhteisiin tapah-tumiin ja illanviettoihin. Viime keväänä

olimme mökkipajassa Ikaalisissa ja töitä tehtiin pää höyryten puoleen yöhön asti.

Sitoutuminen ja innostus itsensä kehittämiseen oli valtavaa! Myös 24H oli

hetki, jolloin olin valmentajana erittäin onnellinen tiimini puolesta.

3

Valmentajan näkökulma

Esa Nikkilä, Einari Stylman ja Antti Vuento. Kuva: Joonas Samposalo

Page 6: Proakatemian vuosikirja 2010

Sotkua ja tutkimuksia

Vastakaiku on vastavalmistunut tiimi, jonka sisällä tehtiin Proakatemialla harvinainen päätös: päädyttiin toisen-kin yrityksen perustamineen. Tutki-mustoimisto Vastakaiun rinnalla toimi sosiaalisen median koulutuksia järjes-tävä Sotku Oy.

- Tiimimme muuttui matkan varrella tosi luonnollisesti. Jokainen tiimin jäsen löysi oman juttunsa ja meistä todella tuli tiimi. Kestämme katsella toisiamme Proakate-mian jälkeenkin, naurahtaa Vastakaiun talousguru Marjaana Rantanen.

- Tiimiä voisi kuvata sanalla seesteinen, eikä meillä ollut mitään vaikeuksia keske-nämme. Jakautuminen kahteen yritykseen-kin meni kivuttomasti.

- Tiimillä synkkasi tosi hyvin ja tulimme todella läheisiksi, Marjaana sanoo. Parasta tiimin toiminnassa olivat pajat, vaikka Vastakaiun toimitusjohtaja Erno Syvälahti myöntääkin niiden tason heikentyneen vii-meisinä kuukausina.

Hyvät valmiudet yritysmaailmaan

Vastakaiku keroo Proakatemia-aikana syntyneen hyvät valmiudet toimia yrityselä-mässä ja tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Marjaana toteaa olevansa paljon avoimempi ja rohkeampi nykyään.

Parhaaksi yhteiseksi kokemukseksi mainit-takoon Vastakaiun matka Pariisiin, jossa myös tehtiin ahkerasti yritysvierailuja. Verkostojen luomisesta on ollut valtavasti

hyötyä, vaikka verkostoitumista olisi voinut harrastaa enemmänkin.

- Olisimme voineet käydä vaikka Helsin-gissä vierailemassa, sinnekin on niin helppo mennä, Erno sanoo.

Aluksi tiimi keskittyi yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen ja siirtyi myöhemmin kan-nustamaan jäseniään kohti omia tavoittei-taan.

- Vasta myöhemmin olen tajunnut miten tärkeitä tavoite- ja arvokeskustelut ovat, vaikka sanattomat arvot muodostuvat aina. On tärkeää kirjoittaa ne paperille, Erno kertoo. Erno on päässyt tavoitteisiin, jotka asetettiin 2 vuotta sitten.

4

Kuvassa Antti Ikkala, Ilpo Penttala, Markus Karjalainen, Johanna Perälä, Heidi Immonen, Aleksi Rustolkarhu.Kuvasta puuttuvat: Antti Vuento, Antti Siltanen, Erno Syvälahti, Ville Kärkkäinen, Marjaana Rantanen, Emmi Nieminen.

Page 7: Proakatemian vuosikirja 2010

Sosiaalisen median vapaaottelijat – Sotku Oy

Vastakaiusta syntynyt osakeyhtiö Sotku on kasvanut hapuilevasta markkinointitoimis-tosta erittäin päteväksi koulutustoimistoksi. Valmistumisen jälkeen yritystä pyörittävät Aleksi Rustolkarhu ja Ilpo Penttala. Miten idea perustaa erillinen yritys Vastakaiun rin-nalle syntyi?

- Sotku (Antti Vuento) sen taisi keksiä Rovaniemi–Tampere-junamatkalla ja puhui poru-kan siihen mukaan, Ilpo sanoo.

- Olihan se riski erota Vastakaiusta, Aleksi pohtii. Koska osuuskunnille ei kuiten-kaan myönnetä rahoitusta, piti lähteä perustamaan osakeyhtiötä.

Mielenkiintoisin ja opettavaisin pro-jekti oli kampanja, jossa pidettiin päivä kerrallaan yrityksen paitaa päällä ja esitettiin se eri medioissa. Projekti oli vaikea eikä liiketaloudellisesti kannat-tava, mutta siitä opittiin, että sosiaalisen median koulutusta tarvitaan.

Markkinointiala ei ole helpoin tie yrityk-selle ja sosiaalisen median alalta ei juuri tiennäyttäjiä löytynyt.

- Sosiaalinen media oli lähellä sydäntä, ja liiketoiminnassa oli aukko. Ainoa kannat-tava keino oli jatkaa yritystä ja tehdä sitä mistä pitää, Aleksi sanoo.

- Asun Tampereella, olen vakituisessa työssä ja Opel on myyty, Erno hymähtää. Valmentaja Veijo Hämäläisen tavoitteena oli, että kaikki valmistuvat ajoissa – ja sekin toteutui.

Vastakaiku kokee saaneensa kokouksista ja hallitusasioista valtavasti oppia työelämää varten. Oikean pöytäkirjan pitämisen ja kokoustaidon hallitseminen ovat hyödyllisiä taitoja.

Yksi parhaista projektikokemuksista oli yhteisen tuotteen tekeminen tamperelaisen mainostoimiston kanssa.

- Meidän piti toimia yhdessä isojen firmo-jen kanssa. Opimme, miten asia voi tuntua todella hyvältä paperilla suunniteltaessa, mutta toteutus ei välttämättä onnistukaan helposti, Erno ja Marjaana sanovat.

5

Elämää valmistumisen jälkeen

Kaikki Vastakaiun jäsenet ovat nyt val-mistumisen aikoihin hakeutumassa mie-leisellensä alalle töihin. Yksi lähti Rans-kaan työharjoitteluun, toinen huolehtii yrityksen palkanlaskennasta, kolmas perheyrityksen kirjanpidosta.

Opiskeluaikana verkostoitumalla saa luo-tua itselleen potentiaalisia työpaikkoja. Ernon vaatimukset työpaikan suhteen ovat selvät.

- Haluan tulla toimeen ja olla työyhtei-sössä, jossa viihdyn. n

VEIJO HÄMÄLÄINEN

Mistä tulet?Olen alun perin matemaattisten aineiden

opettaja. Minulla on nyt meneillään viides-toista vuosi koulussa töissä – kaikki kouluas-teet peruskoulusta yliopistoon ovat tulleet tutuiksi. Proakatemialle tulin vuonna 2005.

Mistä olet kiinnostunut?Minua kiinnostaa oppiminen ja

erityisesti ihmiset. Vapaa-ajallani harrastan liikuntaa aina sählystä

hiihtoon ja suunnistukseen asti.

Miksi päädyit Proakatemialle?Tunnen Proakatemian ensimmäisen tiimin

Villivision jäsenen, joka sai mielenkiintoni heräämään koulusta, jonne opiskelijat

tulevat tekemään töitä. Päädyin tänne suunnattoman kiinnostuksen ihmisiin ja pit-

källisen hiillostuksen myötä. Silloin olimme Tiinan ja Johannan kanssa uusia valmen-

tajia Proakatemiassa, ja meistä syntyi nopeasti vahva valmentajatiimi.

Mikä on parasta Proakatemialla?Haluan tehdä työtä, jolla on tarkoitus.

Täällä vietetään pitkä aika tiiviisti samojen ihmisten kanssa, jolloin ihmisiin on helppo

vaikuttaa ja työn lopputuloksen näkee. Tiimini juuri valmistuttua

pystyi näkemään valtavan muu-toksen, joka kahden ja puolen

vuoden aikana tapahtui.

Mitkä ovat parhaat oppisi Proakatemialta?

Johtamiseen ja organisaation muutoksiin liittyvät opit, koska Proakatemian toimintatapaa

on paljon kehitetty näiden vuosien aikana.

Mikä on ollut paras hetki tiimisi kanssa?

Se, kun olimme Pariisissa ja mat-kamme venyi monta päivää tuhkapilven takia. Oli hienoa nähdä, miten aktiivisesti

ihmiset toimivat ja ottavat roolin yllättävässä tilanteessa. Nautimme

toistemme seurasta, vaikkemme päässeetkään kotiin

suunnitelmien mukaisesti.

Valmentajan näkökulma

Sotkun pojat. Kuva: Sirja Paavolainen

Page 8: Proakatemian vuosikirja 2010

Osuuskunta Poikkeama on miehityk-seltään Proakatemian suurin yritys yhdeksäntoista kolmannen vuoden tradenomiopiskelijan vahvuudellaan. Tiimillä on hyvin selkeä yhteinen visio: Poikkeama on vuoteen 2011 men-nessä monialainen taitokonserni, jonka yhteenlaskettu liikevaihto on miljoona euroa.

- Visiomme on kaksiosainen. Se kannustaa tekemään tulosta ja menemään kohti omia unelmia, kertoo Poikkeaman business leader Mikael Boström.

Poikkeaman erilaiset palvelut koostuvatkin heidän laajasta osaamisestaan: valokuvaus, leipominen, graafinen suunnittelu, talouspal-velut – ja lista vain jatkuu.

Poikkeama on myös tuotteistanut Proakate-mian 12H-innovoinnin. Palvelu on nimeltään Pilotti, ja siinä asiakas antaa toimeksiannon, johon tiimillä on kaksitoista tuntia aikaa kek-siä ratkaisu. Asiakas arvioi ratkaisun arvosa-nalla ja projektin hinta määräytyy arvosanan mukaan. Näin palvelu on sekä tulos- että tyytyväisyyssidonnainen.

Kasvu, kipinä ja selkäranka

- Arvomme kasvu, kipinä ja selkäranka sekä tavoitteet ohjaavat tiimimme jäseniä enem-män kuin minä, Mikael naurahtaa.

Poikkeama on yhtenäinen tiimi, jossa on pal-jon tiimikeskeisiä ajattelijoita. Parhaita oppeja Proakatemialta ovatkin ilman muuta sosiaali-set taidot. Proakatemialla oppii esiintymistai-toja sekä tulemaan tuntemattomien ihmisten kanssa sinuiksi.

6

Takana: Arno Suhonen, Elisa Suutari, Tiia Suokas, Ilkka Sallinen, Sonja Jaakkola, Elina Törmä, Katriina Tikkala, Meri Kallio, Marika Aimonen,Teea Pöysti, Laura Tiainen, Suvi-Tuuli Heiskanen.Edessä: Ilpo Ryynänen, Juha Viherväs, Mikael Boström, Toni Halonen, Juuso Kauppinen.Kuvasta puuttuvat: Aki Vainio, Minna Vanne.

Poikkea eduksesi!

Page 9: Proakatemian vuosikirja 2010

Poikkeama on tuloskeskeinen yritys. Viime-vuotinen tulos on nyt jo tuplattu, ja liike-vaihto kasvaa jatkuvasti kovaa vauhtia.

Tiimin kasvua on vaikea mitata, mutta muu-toksen huomaa silmissä. Luottamus toisiin ja tiimiin on kasvanut, sekä asiakkaiden kanssa toimimisen kautta esiintyminen ja myyntitai-dot.

”Vaikka et liittyisikään, kävelemme silti Tampereelta Turkuun”

Proakatemian Tiimidiili-kisassa vuonna 2010 oli tarkoitus tehdä mahdollisimman paljon tuottoa 500 eurolla. Rahat sai käyttää haluamallaan tavalla. Poikkeama voitti kisan.

- Poikkeama lähti Tiimidiiliin riskillä. Päätimme lähteä tekemään lipunmyyntiä Hämeen-linnan Jäähallilla. Homma ei oikein luonnistunut, ja lopulta päädyimme miinuksen puo-lelle, sanovat Elina Törmä ja Marika Aimonen.

Osan poikkeamalaisista hyöriessä rautatieasemalla, toiset kävivät kontaktejaan läpi yrit-täen saada projektia päiväksi. Naamiohuveille ja Megazonelle tehtiinkin sissimarkkinointi-kampanjat saman päivän aikana.

Soittelijat alkoivat käydä epätoivoisiksi ja päättivät soitella julkkiksia läpi. Jethro Rostedt oli autossa matkalla Jyväskylästä Turkuun ja vastasi puhelimeen. Hän lupasi järjestää projektin Poikkeamalle ja ottikin hetken kuluttua yhteyttä Poikkeamaan, tarjoten omituista ideaa – Poikkeama kävelisi Aninkaisten kiinteistövälityksen banderollin kanssa Tampe-reelta Turkuun, ja Jethro sponsoroisi heitä.

Poikkeama lähti projektiin mukaan, sopimustakin päästiin kirjoittamaan saman päivän aikana. Niin edessä oli 160 kilometriä kävelyä neljässä päivässä. Varsinainen kävelyosuus vaati sisukkuutta ja hyvää tiimihenkeä. Mukana oli huoltoauto ja matkaa taivallettiin vuorotellen. Kävelijöiden mielestä Tiimidiili 2010 on ilman muuta Poikkeaman parhaita projekteja, jo siinä olleen loistavan tiimihengen takia.

Projekti toi Poikkeamalle valtavasti uusia kontakteja ja medianäkyvyyttä. Tampere–Turku-kävelyä käsiteltiin muun muassa Aamulehdessä,Kauppalehdessä sekä Turku TV:ssä.

ELINA MERVIÖ

Mistä tulet? Olen ennen TAMK:n uraani ollut muun

muassa pankissa ja urheilujärjestössä töissä. Proakatemialle tulin Kuntokadul-ta, missä toimin taloushallinnon, rahoi-

tuksen ja kansantalouden opena.

Mistä olet kiinnostunut? Vapaa-aikani menee erilaisten liikunta-

harrastusten parissa.

Miksi päädyit Proakatemialle? Uskon yrittäjyyteen ja tiimioppimiseen

valmentamisen kautta.

Mikä on parasta Proakatemialla? Yrittäjyys sekä kasvamisen ja

kehittymisen henki.

Mitkä ovat parhaat oppisiProakatemialla? Luota prosessiin!

Millaisia tavoitteita sinulla onProakatemialla?

Haluan valmentaa yrittäjiä.

Millainen valmentaja olet? Vaativa.

Mitkä ovat tiimisi parhaat puolet? Tiimillä on hyviä ideoita ja

paljon osaamista.

Mikä on ollut paras hetki tiimisi kanssa? Vision synnytys sekä

12H-innovoinnit ja Pilotit.

Valmentajan näkökulma

7

- Pystymme tekemään haastavampia asioita ja saamme koko ajan haastavampia tehtä-viä, miettii Poikkeaman verkostoituja Ilkka Sallinen.

Poikkeama pyrkii olemaan ulospäin suun-tautunut yritys. Tiimistä löytyy useita ahkeria bloggaajia, ja Poikkeaman blogeja voi seurata osoitteessa www.kohtimiljoonaa.fi/miljoonablogi. n

Ankkojen keräämistä Ankkarallissa. Kuva: Elisa Suutari

Lähtövalm

isteluja keskustorilla.

Kuva: Elisa Suutari

Page 10: Proakatemian vuosikirja 2010

Suuntaviitta on omien sanojensa mukaan Proakatemian kiertävä sirkus, jossa jokaisen tavoite on kehittyä par-haaksi oman kiinnostuksensa alueella. Suuntaviitta on kasvanut naiivista koheltajasta rohkeaksi tekijäksi.

- Tiimimme on täynnä vahvoja persoonia, jotka esiintyvät samassa show’ssa mutta eivät ole samaan aikaan lavalla. Tiimimme tukee yksilön vapautta, sanoo Einari Stylman, Suuntaviitan business leader vuodelta 2010.

Suuntaviitta on keskittynyt markkinointiin, viestintään ja tapahtumien järjestämiseen. Se on esimerkiksi toteuttanut erään lehden uuden yritysilmeen lanseerauskampanjan sekä tehnyt nettisivuja, graafista suunnittelua ja monenlaisia kampanjoita. Jokainen tiimin jäsen voi tuotteistaa oman osaamisensa.

Aallonpohjalta aallonharjalle

- Vuosi 2010 oli raskain ja opettavaisin vuosi ikinä. Saimme huomata, että onnistuminen vaatii paljon työtä. Tärkeintä viime vuodessa oli, että lähdimme suunnistamaan hyvään suuntaan vaikeuksien jälkeen, Einari kertoo.

- Toimintamme oli rehellisesti sanottuna vähän jopa naiivia koheltamista alussa. Ha-lusimme olla oikeassa kaikesta ja luulimme olevamme rohkeita. Nyt rohkeus on oikeasti tullut sanoista teoiksi. Rohkeus näkyy pienis-säkin asioissa – esimerkiksi siinä, millaisiin projekteihin uskaltaa lähteä.

Suuntaviitta haluaa toiminnassaan viedä luovuutta käytäntöön. Tärkeä oppi on ollut, että hyvä idea ei riitä. Tarvitaan konkreettista hyötyä ja rohkeutta kaupallistaa luovuutensa.

- Hyviä ideoita on kaikilla, mutta niillä on merkitystä vasta, kun ne on viety käytäntöön, lisää tiimin jäsen Juho Tolvanen.

Hyvästä parhaaksi

Poikien mielestä Proakatemialla hienoa on yhdessä oppiminen. Molemmat kertovat op-pineensa suvaitsevaisemmiksi sekä avoimiksi uusille asioille ja mielipiteille.

- On mahtavaa huomata, kuinka paljon muilta voi oppia, Juho sanoo. Arvokkaimmat opit ovat muitakin kuin kovia bisnesoppeja.

- Parasta Proakatemialla on ehdottomasti oppimaan oppiminen ja vapaus oppia, mitä haluaa. Olen sisäistänyt jatkuvan oppimisen merkityksen ja aloittanut henkilökohtaisen kasvun vapaaksi ihmiseksi, Einari kertoo.

8

Takana: Juho Tolvanen, Ville Mäenpää, Einari Stylman, Juuso Palander, Heidi Kuivajärvi.Edessä: Kalle Heltonen, Hanna Tirri, Janika Kuirinlahti, Vilhelmiina Jalovaara, Suvi Kyyrönen, Aini Homma, Iida Kesti.Kuvasta puuttuvat: Marianne Kankaisto, Maiju Narkilahti, Arttu Partanen.

Luovaa hulluutta

Page 11: Proakatemian vuosikirja 2010

- Olen huomannut, että täällä tapahtuu oikeaa oppimista, koska opiskelu todella haastaa minut. Vaikka olen aina pärjännyt koulussa, se ei ole koskaan aiemmin oikein kiinnostanut. Nyt on pakko laittaa kaikkensa peliin, jos haluaa projektien menestyvän, Juho sanoo.

Sekä Juholle että Einarille merkittävin oppi Proakatemialla on ollut ymmärtää, mitä menestyminen vaatii ja miten tavoitteisiin pääsee. - Täällä on vapaus kehittää omia vahvuuk-siaan. Massasta eivät erotu hyvät, vaan parhaat. Aina voi oppia lisää, ihminen ei ole koskaan valmis, Juho sanoo.

9

Suuntaviitan tavoite opiskeluajalle on, että jokainen löytää suunnan elämälleen ja käsi-tyksen siitä, mitä haluaa tehdä. Tiimi toivoo, että kaikki valmistuisivat suoraan unelmiensa työpaikkaan – oli se sitten oma yritys tai mitä tahansa.

- Luova hulluus erottaa meidät muista, Einari sanoo. Suuntaviitta on yksilöllinen ja innovatiivinen porukka, joka osaa toimia tiimissä. Juho pohtii Suuntaviitan tuoneen moniin projekteihin sellaista fiilistä, jota tuskin olisi muualta saanut.

- Uudistuneilta nettisivuiltamme näkee esimerkkejä palvelutarjonnastamme, pojat vinkkaavat. n

Visio 2010 -ideakilpailu

Akatemian perinteinen Visio-ideakilpailu järjestettiin vuonna 2010 yhdeksättä kertaa entistä isompana. Nyt mukana oli ennätysmäärä korkeakouluopiskelijoita ympäri Suomea, peräti 31 neljän hengen tiimiä. Proakatemian metodeista kertovaan opettajakoulutukseen ilmoit-tautui 11 opettajaa. Lisäksi tänä vuonna oli kaksi toimeksiantajaa, Veikkaus ja Finnmatkat.

Tapahtuman pituuttakin oli lisätty: ensimmäisenä iltana järjestettiin innovointikoulutus Vasta-kaiun Antti Vuennon vetämänä. Opiskelijatiimit saivat toimeksiannot ratkaistavakseen ensim-mäisenä iltana, ja opiskelijoilla oli (yö mukaan lukien) 20 tuntia aikaa ideoida ratkaisunsa. Seuraavana iltapäivänä tuotokset palautettiin ja raati pääsi arvioimaan tuotoksia Idols-hen-kisesti. Iltajuhla käynnistyi buffetilla, jonka jälkeen Elina Ruuskasen esiintymiskoulutuksen saattelemana kolme parasta tiimiä pääsi esittämään tuotoksensa muiden eteen.

- Lopulta toimeksiantajat paljastivat voittajat, ja riemuksemme voitto tuli niin sanotusti kotiin molemmista kategorioista. Finnmatkojen toimeksiannon voitti TAMK:in IB-tiimi ja Veikka-uksen toimeksiannon voitti Akatemian tiimi! Hyvä me! Loppuyö bailattiin Done n Donen tahtiin, kertoo Marianne Kankaisto.

- Melkein vuoden palkitseva rutistus on ohi ja nyt innolla odotamme tämän vuoden tapahtu-maa, sillä nyt on 10-vuotisjuhlavuosi!

Valmentajan näkökulma

MILJA VALTONEN

Mistä tulet? Olen kotoisin Porista ja kauppatieteiden

maisteriksi opiskelin Jyväskylässä pää-aineenani markkinointi. Lähimenneisyy-dessäni olen ollut TAMK:n ohella töissä

henkilöstöalalla.

Mistä olet kiinnostunut? Olen kiinnostunut yrittäjyydestä, matkai-

lusta, laskettelusta sekä vanhan talon remontoinnista.

Miksi päädyit Proakatemialle? Päädyin tänne, koska epäuskoni “perin-teiseen” opettajajohtoiseen oppimiseen

kasvoi. Uskon vankasti Proakatemian malliin.

Mikä on parasta Proakatemialla? Mahtava henki, toisten tukeminen,

tekemisen meininki ja opiskelijoiden onnistumisen hetket.

Mitkä ovat parhaat oppisi Proakatemialla? Mikään ei ole mahdotonta!

Millaisia tavoitteita sinulla on Proakatemialla?

Haluan kasvaa ja oppia valmentajana koko ajan uutta sekä osallistua Proakate-

mian kansainvälistämiseen.

Mikä sinusta tulee isona? Onneksi en tiedä vielä!

Millainen valmentaja olet? Luotan tiimiin ja uskon, että ihminen

ylittää itsensä, jos siihen vain annetaan mahdollisuus.

Mitkä ovat tiimisi parhaat puolet? Parasta on asenne tekemiseen, erilaiset

persoonat ja osaaminen, ennakkoluulotto-muus, suoruus.

Mikä on ollut paras hetki tiimisi kanssa? Parasta on ollut saada seurata, miten he

löytävät vähitellen omia juttujaan ja kehit-tyvät niissä. Parhaita hetkiä on aina, kun näkee porukan innostuvan - oli se sitten

projektin teko tai hyvä pajakeskustelu.

Opiskelijoita Visio 2010 -tapahtumassa. Kuva: Marko Rämä

Page 12: Proakatemian vuosikirja 2010

Kuusitoista nuorta etsii omaa alaansa muskettisotureiden jalanjäljillä. Polte ja jatkuva kehittyminen ohjaavat Koos-tetta tiimiyrityksen tohinassa. Koostelaiset ovat aloittaneet tradenomin opintonsa vuonna 2009 ja Proakatemialla 2010. Kyse on siis uudesta tiimiyrityksestä, joka ei ole vielä kauaa ehtinyt toimia yh-dessä. Puoli vuotta voi tuntua lyhyeltä ajalta, mutta Proakatemialta on ehtinyt jo oppia paljon.

- Henkilökohtaisesti tämä on ollut elämäni opettavaisin syksy, kertoo syksyn 2010 busi-ness leader Jenni Niemi.

Koosteen arvot, muskettisoturit ja polte, ovat syntyneet tiimin tähänastisista kokemuksista yhdessä. Muskettisotureiden toverillisuus ja yhteen henkeen puhaltaminen sekä innok-kuus toteuttaa projekteja kuvaavat hyvin tämänhetkistä Koostetta. Muuten näin eri-laisista ihmisistä koostuvaa tiimiä on vaikea kuvailla.

- Olemme hyvin heterogeeninen porukka, niin kuin varmaan muutkin tiimit akate-mialla, sanoo Teemu Kuusimäki, Kooste osuuskunnan business leader. Kaikki ovat innokkaita kokeilemaan erilaisia projekteja, sillä monelle se intohimo yhteen tiettyyn asiaan ei ole vielä herännyt. Joillakin saattaa

olla aavistus siitä, mitä tehdä valmistumisen jälkeen, ja muutama pohtii oman yrityksen perustamista.

Enemmän tekoja, vähemmän puhetta

- Proakatemialla vain taivas on rajana. Saa vapaasti kehittää itseään, kaikki on omasta motivaatiosta kiinni, Teemu sanoo. Käytän-nönläheisiä asioita on jo opittu. Rohkeutta pitää kehittää; projektit eivät tipu toimistoon itsestään. Tähän mennessä projekteja on ollut paljon erilaisia: osakkeiden myymistä, tapahtuman järjestämistä, messut ja markki-nointitutkimuksia.

10

10

Rikastuttavia ratkaisuja!

Takana: Sami Perälä, Teemu Kuusimäki, Joona Kapanen, Joonas Marila, Enni Jaatinen, Erno Malinen, Anne Airosto, Juho Pelttari.Keskellä: Jenni Niemi, Toni Mäkinen, Anna Koivuniemi, Sirja Paavolainen, Tellervo Kettunen, Maria Inha.Edessä: Terhi Salonen, Juuso Saastamoinen, Ekku Ristilä.

Page 13: Proakatemian vuosikirja 2010

We Were Strangers - Tuoreita ääniä, elokuvia ja ilmiötä

We Were Strangers on uuden taiteen esittelyyn kehitetty konsepti, joka on saanut nimensä John Hustonin klassikkoelokuvasta. We Were Strangers -tapahtumia järjestetään Tampereen Klubilla joka kuukauden toinen tiistai. Jokainen trapahtuma koostuu erilaisesta uudesta tai-teesta. Illasta riippuen esillä voi olla taideteoksia, valokuvia, lyhytelokuvia ja uusia bändejä.

Ensimmäiselle, 11.1.2011 järjestetylle tapahtumalle haettiin näkyvyyttä radiosta, ja Face-book-ryhmä keräsi ennakkoon 264 osallistujaa. Tapahtuman jälkeen lehdet täyttyivät ylistä-vistä arvosteluista.

- Koko tapahtuma lähti projektipäällikkö Juho Pelttarin päästä. Helsingissä ja Turussa järjestetään vastaavanlaisia tapahtumia, mutta miksei Tam-pereella? Juho lähti rohkeasti ottamaan yhteyttä Klubiin, ja sitten jo puhuttiinkin Luovan Tampe-reen kanssa, kertoo projektiryhmän jäsen Terhi Salonen. - Kaikki on mennyt loistavasti. Jos minulle olisi vuosi sitten sanottu, että olen mukana järjestä-mässä tapahtumaa, joka vetää tiistai-iltana Klubin täyteen, olisin ollut aika äimänä. Suurin oppi Koosteelle projektista tähän mennessä on, että isojakaan projekteja ei pidä pelätä.

Tulevia We Were Strangers -tapahtumia voi seu-rata sen Facebook-sivulta.

Jatkuva kehittyminen on Koosteelle tärkeää. Tiimin jäsenten itsenäisyys ja oma-aloittei-suus ovat kasvaneet sitä mukaa, kun oma rooli tiimissä on varmistunut.

- Tiimin suurin oppi on, että enemmän tekoja ja vähemmän puhetta, Jenni toteaa.

Tärkeää on ollut huomata, että tiimi pysyy koossa, vaikkei ihan kaikkea tehtäisikään yhdessä. Business leaderillä oli suuri vastuu syksyllä aloittaa vetämään tiimiä, jonka jä-senet eivät vielä kunnolla tunteneet toisiaan.

Teemu antaa puheenvuoron Jennille, joka toimi Koosteen business leaderinä ensim-mäisen puoliskon ensimmäisestä vuodesta.

11

LIISA HEINONEN

Mistä tulet? Olen ”paljasjalkainen” tamperelainen ja kasvanut yrittäjäperheessä. Markkinoin-

nin opiskelujen jälkeen olen työskennellyt pankissa ja IT-yrityksessä esimies- ja mark-

kinointitehtävissä. Työni on aina liittynyt keskeisesti yrityksiin ja niille tarjottaviin

palveluihin.

Mistä olet kiinnostunut?Olen hyvin innostunut valmennuksesta

ja tästä Proakatemian oppimisme-netelmästä. Sain juuri viime jouluna

suoritettua opettajaopinnot ja arvostan kovasti sitä, että pääsen työskentelemään

tällä uudella mallilla. Vapaa-aikanani nautin matkustelusta ja mökkeilystä ja

olen myös jo pitkään harrastanut golfia.

Miksi päädyit Proakatemialle?Uskon tähän oppimisen malliin

ja olin hyvin onnekas päästessäni Proakatemialle!

Mikä on parasta Proakatemialla?Ihmiset, ilmapiiri, tekemisen meininki,

asenne ja itsellisyys!

Mitkä ovat parhaat oppisi Proakatemialla?

Parhaat oppini ovat varmaan vasta tu-lossa. Tähän mennessä saatujen kokemus-

ten perusteella ymmärrän, että tarvitsen paljon lisää aikaa ja oppia, että voisin

isona tulla oikeaksi valmentajaksi.

Millaisia tavoitteita sinulla on Proakatemialla?

Tavoitteeni on oppia lisää valmentamises-ta ja sen myötä omasta tiimistä ja itsestä.

Millainen valmentaja olet?

Olen ainakin hyvin kiinnostunut tiimini opiskelijoista ja heidän tekemisistään.

Toivoisin osaavani sparrata heitä oikealla tavalla niin, että he pystyisivät saa-

maan mahdollisimman paljon irti tästä Proakatemia-ajastaan.

Mikä on ollut paras hetki tiimisi kanssa?

Mökkipaja ja siellä käydyt keskustelut!

Valmentajan näkökulma

Jenni on ylpeä siitä, että tiimiytyminen onnistui lopulta helposti.

- Tiimin johtaja koettaa saada tiimin toi-mimaan yhdessä mahdollisimman tehok-kaasti, Jenni pohtii.

- Onneksi Proakatemialla on kokeneempia johtajia, joilta kysyä apua. Tulevaisuu-dessakin johtajuustaidoista on varmasti hyötyä, siksi olen hakeutunut myös Tiimimestarit-koulutukseen. Sieltä saatuja oppeja jaetaan sitten muille.

- Yhteisöllisyys on hyvä asia, voi koko ajan ottaa oppia muilta ja jakaa oppimaansa, Jenni sanoo. n

Kuva: Teemu Kuusimäki

Kuva: Teemu KuusimäkiWe Were Strangers.

Page 14: Proakatemian vuosikirja 2010

Leppoisan tiukasti kohti tavoitteita

Versio on ”leppoisan tiukka tiimi, jolla on tavoitteet korkealla ja hommia tehdään kovaa”. Ensimmäinen syksy lähti vauhdikkaasti käyntiin rohkeiden tavoitteiden ansiosta.

Versio on toinen syksyllä 2010 aloittaneista tiimiyrityksistä. Versio kuvailee olevansa projektitoimisto, jossa hyödynnetään jokaisen omaa osaamista ja oppimista muilta. Tiimi tekee esimerkiksi myyntiä, markkinointia, nettisivuja, valokuvausta ja taloushallintoa.

- Olemme leppoisan tiukka tiimi, jolla on tavoitteet korkealla. Hommia tehdään kovaa, sanoo Anna Sällylä, Version business leader syksyltä 2010. Versiolaiset kannustavat toisi-aan haaveidensa toteuttamiseen.

- Kannustamme tiimiläisiä tekemään myös sellaisia asioita, joista he eivät välttämättä tykkää. Kun lähtee pois mukavuusalueelta, oppii monesti eniten, pohtii Jonne Välilä, Version uusi business leader.

Rohkeasti bisnesten kimppuun

Versio kertoo ensimmäisten kuukausien men-neen pitkälti oman paikkansa hakemisessa. Liiketoiminta lähti vauhdikkaasti käyntiin.

- Haalimme paljon projekteja ensimmäiselle syksylle; emme halunneet kieltäytyä mistään. Teimme muun muassa myynti- ja markki-nointiprojekteja sekä olimme järjestämässä paria tapahtumaa, Visiota ja Tulimyrskyä, Anna kertoo.

Ensimmäisestä syksystä Versio kertoo saa-neensa rohkeutta uskoa siihen, että se pystyy mihin vaan. Version mielestä kiinnostuksen ja rohkeuden ollessa kohdillaan haastavatkin projektit selätetään voitoiksi.

Rohkeus siivittänee Version yli tavoitteensa; liikevaihtotavoite on 100 000 euroa ensim-mäisenä vuonna. Tiimi haluaa myös tehdä jotain liiketoimintaa ulkomailla Proakatemia-aikana.

- Aiomme päästä tavoitteisiimme kannusta-malla toisiamme ja riemuitsemalla yhdessä onnistumisista, Anna sanoo.

Versio on lyönyt lukkoon myös oppimista-voitteet. Jokaisella tiimin jäsenellä on kaksi

10

12

Takana: Miia Maijala, Juuso Sandberg, Saara-Kaisa Tenhunen, Thomas Toikka, Salla Viitanen, Pekka Ylikojola, Elina Viikari, Jonne Välilä,Sami Lehto, Johannes Tuominen, Juuso Uusitalo, Anna Sällylä.Edessä: Marko Rämä, Samu Tuppurainen, Riikka Välimaa, Joonas Samposalo.Kuvasta puuttuu: Matti Tiensuu.

Page 15: Proakatemian vuosikirja 2010

henkilökohtaista tavoitetta siitä, mitä haluaa Proakatemialla oppia, ja tiimi auttaa niiden saavuttamisessa.

- Proakatemialla parasta on kannustava ilma-piiri ja se, että saa toteuttaa itseään. Täällä voin itse päättää, mitä haluan opetella, Anna sanoo.

Käytäntö kunniaan

Proakatemian arvot luottamus, rohkeus, teot, oppiminen ja menestys ohjaavat Version toimintaa. Tiimin tarkoituksena onkin toteut-taa arvoja kaikessa toiminnassaan ja kiivetä arvopolku alun luottamuksen saavuttamisesta aina oikeaan menestykseen saakka.

Markkinointiprojekti Reino & Aino Oy:lle Version mielestä heidän syksyn hienoin projektinsa oli Reinolle & Ainolle toteutettu laaja markkinointi- ja promootioprojekti, jossa toteutettiin esimerkiksi printti- ja tv-mainontaa, sosiaalisen median strategian sekä sissimarkkinointia.

- Kuinkahan moni yritys tekee samassa projektissa itse kaikkea mainoksista flashmob-tapahtuman kautta mak-karamyyntiin? Hienointa projektissa oli nähdä tv:stä tekemämme mainos! Jonne hehkuttaa.

- Jokainen versiolainen sai kädenjäl-kensä projektiin jollain tavalla, ja se toi potkua toimintaamme, Anna sanoo.

Kuvassa tuliteatteri Flamman esitys tapahtumassa. (Kuva: Marko Rämä)

TIMO NEVALAINEN

Mistä tulet?Olen koulutukseltani englannin opettaja.

Olen esimerkiksi opettanut insinööriopiske-lijoille englantia ja International Business

-opiskelijoille tietojenkäsittelyn perusteita. Siitä jotenkin lipsahdin tietojenkäsittelyn

valmentajaksi pariksi vuodeksi ja sen jäl-keen tulinkin tänne Proakatemialle.

Mistä olet kiinnostunut?Olen hirvittävän kiinnostunut käytäntöön

liittyvästä oppimisesta. Sen takia opiskelen-kin tällä hetkellä yliopistossa ammattikas-vatusta. Ehdottomasti rakkain harrastuk-

seni on lukeminen; viimeksi luin Alf Rehnin Vaaralliset ideat -kirjan ruotsiksi.

Miksi päädyit Proakatemialle?Kuulin Proakatemiasta jo ennen kuin tulin

edes opettajaksi Tampereen ammattikor-keakoululle. Ajattelin heti, että tämä on

hyvä tapa oppia tekemään. Tulin tänne siis heti, kun sain siihen tilaisuuden.

Mikä on parasta Proakatemialla?Mielestäni akatemialla on parasta oma oppiminen ja se, että oppii uusia asioita

ihmisistä. Täällä ihmisiin ei suhtauduta massana.

Millaisia tavoitteita sinulla on Proakatemialla?

Haluan laajentaa erilaista ajattelua Proakatemialla. Täällä on monesti taipu-

mus alkaa ajatella samanlailla asioista; haluan rikkoa sen. Myös kansainvälisyyden

lisääminen on lähellä sydäntäni.

Millainen valmentaja olet?Olen tutkiva valmentaja, joka havainnoi,

mitä ryhmä tekee. Pyrin havaintojeni perusteella tuomaan tiimille asioita, jotka

veisivät sitä eteenpäin.

Mikä on ollut paras hetki tiimisi kanssa?Parasta tähän saakka on ollut ylivenäh-

täneet oppimissopimuskeskustelut. Niissä todella huomasin, kuinka vähän tiedän ih-misistä ja kuinka paljon tulee oletettua. Oli

hienoa käydä ihmisten historioita, tavoittei-ta ja fiiliksiä läpi perusteellisesti. Sellaiseen

harvoin on aikaa.

Valmentajan näkökulma

- Meidän on ollut pakko opetella päätöksen-teon ja ajankäytön tehokkuutta. Projekteissa täytyy ymmärtää, mikä on oleellista. Johon-kin tarkoitukseen käytetty aika on jostain toisesta pois. Olemme todella käytäntöä rakastava tiimi, ja tavoitteemme onkin tehdä koko ajan jotain, eikä vain pyöriä toimistolla innovoimassa, Jonne kertoo.

- Kaiken kaikkiaan olemme ahkeria ja moni-puolisia. Jos Versio jotain lupaa, sen Versio myös tekee. Ja yleensä jotain extraakin, Jonne ja Anna tiivistävät. n

13

Tulimyrsky-seminaari.Kuva: Marko Rämä

Page 16: Proakatemian vuosikirja 2010

TEDx Proacademy Kaliforniassa alkunsa saanut TED (Technology, Entertainment, Design) tapahtuma on tänä päivänä maailman-laajuinen konsepti, joka tuo erilaiset ihmiset yhteen jakamaan ideoita kes-kenään. Osuuskunta Poikkeaman Ilpo Ryynänen lähti kehittämään TEDx-Proacademy -tapahtumaa idean inspi-roimana.

- Kuulin Vastakaiku-tiimistä valmistu-neelta Villeltä hänen katsoneen videoita, joita pystyy töllöttämään useita tunteja yhteen putkeen. Hän kertoi inspiroi-tuneensa niistä ja saaneensa ideoita. Olihan se pakko mennä tarkastamaan, mitä nämä videot olivat ja siten löysin TED:in. Huomasin helmikuussa 2010, että TEDimäisen tapahtuman pystyy järjestämään itsekin. Siitä se sitten lähti, Ilpo kertoo

TedxProacademyn tavoitteena oli muut-taa opiskelua modernimpaan suuntaan ja samalla kertoa Proakatemialla toimi-vasa hienosta opiskelumallista. Taltioidut puheet tapahtumasta voi käydä katsomassa osoitteesta:

www.tedxproacademy.com

Proakatemian huippuprojekteja2010

14

Unistorm

Unistorm on korkeakouluopiskelijoille suunnattu kilpailuluontoinen inno-vointipäivä, joka on täynnä toimintaa ja uusia työskentelytapoja. Jokaisessa tapahtumassa on mukana yrityksiä, jotka antavat toimeksiannot opiskeli-jatiimeille. Tiimeillä on noin 10 tuntia aikaa työskennellä toimeksiantojen parissa ja ratkaista ne parhaalla mah-dollisella tavalla. Jokaista tiimiä val-mentaa ja sparraa Unistorm-valmen-taja. Tiimit kilpailevat sekä aikaa, että toisiaan vastaan.

Unistorm huipentuu päivän päätteeksi tiimien presentaatioihin sekä parhai-den tiimien palkitsemiseen. Unistormin idea on viedä Proakatemian metodeita, kuten innovointityökaluja, tiimityös-kentelyä ja 12H-konseptia, muihinkin oppilaitoksiin.

Idea Unistorm-innovointipäivistä lähti WeDesignin pajassa syksyllä 2008, ja siitä kehittyi suurta osaa tiimistä työllis-tävä projekti. Unistorm-pilotti järjestet-tiin TAMKissa keväällä 2009 ja tämän jälkeen innovointipäiviä on järjestetty ympäri Suomea. Vaikka WeDesign- tiimi valmistui jouluna 2010, Unistorm pyörii edelleen. Tiimistä valmistuneet Janita Saarinen ja Maria Haapaniemi perustivat Idema Oy:n, jonka tuote Unistorm nykyään on.

Janita Saarinen

Page 17: Proakatemian vuosikirja 2010

15

Sotku Oy

Idea Sotku Oy:n sosiaalisen median koulutuksiin syntyi aikaisemman tuot-teemme – sosiaalisen median markki-nointikampanjoiden - kautta. Myyn-nissä huomasimme, että sosiaalinen media oli täysi mysteeri suurimmalle osalle yrityksistä.

Laitoimme markkinointipalvelumme jäihin ja keskityimme täysillä tuotteista-maan sosiaalisen median koulutuksia. Proakatemia tarjosi tuotteistamiselle ja pilotin testaukselle erinomaiset puitteet, joten koulutuksista tulikin pian päätuot-teemme. Myöhemmin koulutukset laa-jenivat oppilaitoksille tarjottaviksi sosi-aalisen median kursseiksi. Haastavinta on pitää palvelumme sisällöt tuoreina, sillä sosiaalinen media kehittyy valta-valla nopeudella.

Tänään Sotku Oy jatkaa edelleen sosi-aalisen median koulutusten ja konsul-toinnin parissa. Myynti on edelleen haastavaa, mutta hyvin rakennettu tuote helpottaa sitä huomattavasti. Työsken-telemme HUB Tampereen tiloissa, joka on luonnollinen työympäristö akatemi-alta valmistuneille yrittäjille. Verkostoi-tuminen, yrittäjähenkisyys ja kansain-välisyys ovat joka päivä läsnä.

Aleksi Rustholkarhu

Tulimyrsky

Yrittäjien kohtaus- ja koulutustapah-tuma Tulimyrsky järjestetään yhteis-työssä Jyväskylän Tiimiakatemian kanssa. Tulimyrsky on erityisesti pk-yrittäjille tarkoitettu uuden tiedon ja uusien kontaktien kohtaamispaikka, jota järjestetään sekä Jyväskylässä (4 kertaa vuodessa) että Tampereella (2 kertaa vuodessa). Jyväskylässä tapah-tumaa järjestävät tiimiakatemialaiset sekä Tampereen päädyssä proakatemi-alaiset.

- Poikkeama otti kopin tapahtumasta 2009 ja järjesti sitä kasvavalla menes-tyksellä kolmesti: syksy 2009 yhteis-työssä Ylöjärven nuorkauppakamarin kanssa, kevät 2010 täysin itse, syksy 2010 yhteistyössä Versio Osk:n kanssa, kertoo Juha Viherväs.Tavoitteena on tapahtumanjärjestä-misen kannalta tietysti menestyksekäs tapahtuma, joka sujuu hyvin ja on kävi-jöiden mieleen.

- Ensimmäisessä meidän järjestämäs-sämme Tulimyrskyssä toimitimme halu-tuille yhteistyökumppaneille pöllin, jossa oli kirves kiinni ja erikoistarjous osallistumisesta. Tässä projektissa on mahdollista testata erilaisia lähestymis-tapoja vieläpä erittäin kustannustehok-kaasti. Konseptin kehittäminen on myös aina tervetullutta.

Tulevia tapahtumia voi seurata osoit-teessa:

www.tulimyrsky.net

Ankkaralli

Poikkeama opiskelijayhdistys ry järjesti 17.7.2010 Tammerfestien yhteydessä Ankkaralli-tapahtuman, jossa Tammer-koskeen tiputettiin 4000 kumiankkaa, joiden menestystä kilparadalla tuli seu-raamaan joukoittain ihmisiä. Menes-tyneiden ankkojen ostajille oli luvassa hienoja palkintoja.

Poikkeama osuuskunnan oli perustet-tava yhdistys tapahtuman järjestystä varten sekä täytettävä kasoittain lupa-lomakkeita aina kalastusluvista veden-käyttö- ja sähkölaitoksen lupiin asti. Yhteistyökumppaneita oli myös saa-tava, ja muun muassa järjestysmiehet sekä nosturi saatiinkin järjestettyä ilmai-seksi.

- Ensimmäinen reaktio idean kerrottu-amme oli nauruun repeäminen, mutta sitten yritykset lähtivät mukaan, Ank-karallin projektipäällikkö Tiia Suokas kertoo.

Kaikesta vaikeinta projektissa oli ank-kojen myynti. Projektia suunniteltiin yli puoli vuotta, mutta ankkojen myynti aloitettiin liian myöhään. Toisaalta ank-koja ei voinut myydä ennen kuin lupa-asiat olivat kunnossa.

Kaiken kaikkiaan Ankkaralli toi Poikke-amalle paljon julkisuutta. Aamulehden uutisen keskusteluissa joku muistikin yrityksen samaksi, joka käveli Tampe-reelta Turkuun.

Kuva: Elisa Suutari

Proakatemian huippuprojekteja2010

Page 18: Proakatemian vuosikirja 2010

16

Ilkka Sallinen voitti Proakatemian Vuoden 2010 Myyntimyyrä -palkin-non. Ilkka toimi Poikkeaman ensimmäisenä business leaderinä ja on tärkeä osa Poikkeaman myyntitiimiä.

Ilkan tavoitteena on saavuttaa ammattinimike Verkostoituja.

Miksi verkostoituja?

Se mahdollistaa. Verkostoituminen antaa mahdollisuuksia tehdä hyvin erilaisia projekteja. Jos omistaa laajan kontaktiverkoston, pystyy teke-mään laajempia projekteja. Kun opiskelun jälkeen jatkaa yrittäjänä tai palkkatöissä, käteen jää nimenomaan verkostot. Työmarkkinoilla on näin parempi mahdollisuus.

On aika hienoa olla asiakkaiden kanssa tekemisissä; siinä oppii asioita joita ei voi oppia istumalla toimistossa. Proakatemialta pitäisi läh-teä mahdollisimman paljon ulos tutustumaan erilaisiin yrityksiin ja yrittäjiin. On rohkeudesta ja aktiivisuudesta kiinni, onnistuuko siinä. Sen olen tajunnut, että mitä enemmän autan ihmisiä, sen enemmän ympärillä on ihmisiä, jotka auttavat minua.

Poikkeamalta löytyy aktiivisia bloggaajia, sinunkin kirjoitta-miasi tekstejä voi lukea sieltä. Entä ura bloggauksen saralla?

Blogi lähtee ideoista – jos saan jonkun siistin bloggausidean, se on kiva laittaa julkiseksi. Bloggauksesta seuraa monesti hyviä asioita: ihmiset voivat kiinnostua Poikkeamasta tai Ilkasta blogin seurauksena. Siinä on myös hyvä harjoitella kirjoitustaitoa.

Toivoisin, että Proakatemialla blogattaisiinkin enemmän niitä ajatuk-sia, mitä on. En ole mikään kynävirtuoosi, keskusteleminen on paljon mukavampaa. Toisaalta sitä haluaa kehittää itseään jatkuvasti.

Mikä on roolisi tiimissäsi? Entä Proakatemialla?

Poikkeamassa keskityn asiakkuuksien rakentamiseen ja ylläpitoon. Pajoissa olen muuttunut puhujasta enemmän sivustakatsojaksi. Minua on kuvailtu kissan pöydälle nostajaksi. Kuuntelen ihmisiä paljon enemmän, en ole koko ajan äänessä niin kuin alussa.

Alussa business leaderinä opin henkilökohtaamisen merkityksen hyvin konkreettisesti, koska se oli oma heikkouteni. Lähdin asiajohtamiseen, kun olisi pitänyt johtaa ihmisiä.

Suuntauksen löytäminen on ollut yksi muutos. Ensimmäisenä vuonna halusin tehdä ihan kaikkea, mutta nyt olen löytänyt sen, mihin kes-kittyä. Aluksi olin kiinnostunut etenkin yhteistyöstä urheiluseurojen kanssa. Myös johtaminen kiinnosti. Nykyään mielenkiinnonkohteita ovat verkostoituminen, asiakkuuksien rakentaminen ja asiakassuhtei-den ylläpito. Johtamisen puolella muutos on mennyt itsensä johtami-sen puoleen: miten saan motivoitua itseäni?

Mikä on ollut paras oppi akatemialta?

Kaikkea hienoa pääsee tekemään, jos siihen on valmis uhraamaan aikaa sekä verta, hikeä ja kyyneleitä. Se, että saadaan hyvä idea, ei pelkästään riitä. Se on vasta starttivaihetta. Ideat on myös vietävä käytäntöön. Kun on vienyt ideoita käytäntöön, oppiikin enemmän. Olen myös nähnyt myynnin merkityksen yrityksissä – sieltä ne projek-tit tulevat.

Tiimiltä oppii tuen merkityksen, kun tajuaa sen, kuinka yhdessä saa enemmän aikaan. Proakatemialla opiskelu on välillä tosi raskasta ja vaikeaakin. Tiimiltä saatu tuki auttaa siihen, että jaksaa. Tue muita ja muut tukevat sinua.

Mitä aiot Proakatemian jälkeen?

Jos pitäisi sanoa yksi paikka, jonne voisin mennä Proakatemian jäl-keen, niin Uudelle Tehtaalle työskentelemään asiakkuuksien rakenta-misen parissa. Teen opinnäytetyötä Uudelle Tehtaalle. Mikäli sen teen hyvin, voi olla, että työmatka lyhenee, jos siirrynkin kerrosta alemmas.

Opiskelijana ProakatemiallaIlkka Sallinen – Myyntimyyrä

Kuva: Leena Männistö

”Kun opiskelun jälkeen jatkaa yrittäjänä tai palkkatöissä,

käteen jää nimenomaan verkostot.”

Page 19: Proakatemian vuosikirja 2010

Yhteistyökumppanin silminReino & Aino

Reino & Ainon toimitusjohtaja Arto Huhtinen kertoo:

Reino & Aino Oy on perustettu vuonna 1930. Vuosi 2010 oli siis Reinojen ja Ainojen kahdeksaskymmenes juhlavuosi. Ensimmäiset Reinot tehtiin Tampereella aikaan, kun lattiat olivat vielä kylmiä. Ruskea Reino-kotikenkä sekä punainen Aino-kotikenkä ovat pysyneet kahdeksankymmentä vuotta lähes muuttumattomina.

Reinot ja Ainot omisti aikoinaan Suomen kumitehdas ja myöhemmin No-kian jalkineet, joilta ostimme brändin vuonna 2004. Siihen aikaan Reinot tehtiin vielä Tsekeissä. Olimme tekijäihmisiä ja tuotanto siirrettiin takaisin Suomeen heti tammikuussa 2005. Tuotteen suosio oli tuolloin hiipunut.

Samaan aikaan tuotannon siirtämisen Suomeen kanssa Reino ja Aino koki varsinaisen uudelleentulemisen. Asiaa auttoi Reinojen löytyminen useiden suomalaisten artistien jaloista. Jostain syystä muusikot ja taiteilijat ottivat kengät omakseen. Olihan Reinoilla mukava ajaa ja matkustaa. Nimekkäim-piin käyttäjiin lukeutuvat muun muassa Juice Leskinen, Kari Tapio sekä Ville Valo.

Yhteistyötä Proakatemian kanssa jo vuodesta 2009

Ensimmäinen yhteistyöprojekti Proakatemian kanssa oli syksyllä 2009, kun Proakatemia järjesti 24 tunnin kestoisen loppukokeen valmistuville tii-meille. Ideareaktori ja Seepramedia saivat toimeksiantona Reino & Ainolta järjestää Tampereen Finlaysonilla sijaitsevassa Reinokaupassa pikkujoulut. Päivä oli menestys ja siihen mennessä kaupan asiakaskäynneiltään paras. Mainontakeinot pitivät sisällään esimerkiksi flyereitä sekä sisäänheittoa. Tiimit saivat tehtäväkseen myös hankkia kävijöitä Reinojen ja Ainojen nettikauppaan. Mainonta puri, ja käyntejä oli moninkertainen määrä taval-liseen päivään verrattuna.

Sosiaalisen median ja muunlaisten uusmedioiden käyttö etenkin tapah-tumamarkkinoinnissa on selkeästi kasvussa. Proakatemian opiskelijoissa on paljon innostusta ja voimaa, joka on etenkin tapahtumamarkkinoinnin suuri perusta. Uskon, että muun muassa sellaisissa projekteissa tulemme tekemään yhteistyötä Proakatemian kanssa.

Kovin innovatiivistahan ei ole vain laittaa lehteen mainos. Täytyy miettiä kerrottava asia, jotta se herättäisi mielenkiintoa ja jotta se muistettaisiin.

50-vuotiaan on vaikeaa tehdä mainontaa 16-vuotiaalle. Opiskelijoiden ajattelu on luovaa, eikä sitä ole vielä yrityksen strategioilla tai kaavoilla kan-gistettu. Opiskelijoilta löytyy myös motivaatiota oppia. Toisinaan tavallisten mainostoimistojen materiaalia on jouduttu jopa korjaamaan siksi, että se on ollut liian kliinistä. Kuten Reinoissakin, niin kyllä mainosmateriaaleis-sakin on nähtävä elämän jälkiä.

17Kuva: Joonas Samposalo

Page 20: Proakatemian vuosikirja 2010

KansainvälisyysProakatemialla

Proakatemia panostaa paljon opiskelijoiden sekä valmentajien kansainvälisiin suhteisiin ja toimintaan ulkomailla. Partnerikorkeakouluja löytyy Espanjan Baskimaasta sekä Namibi-asta.

Vuoden 2010 aikana Proakatemialla kävi vieraita muun muassa Tansanian University of Dar Es Salaamista, Iso-Britannian Birming-ham City Universitystä, Saksan Saxeedista sekä Espanjan AJE Zaragozasta.

Proakatemian kanssa läheisessä yhteistyössä on ollut EIAE Academyn puolesta väkeä esimerkiksi Iso-Britanniasta, Saksasta sekä Espanjasta, tavoitteenaan eurooppalaisen yrittäjyys- ja innovaatiokoulutuksen kehittä-minen.

Proakatemialta käytiin Kreikan Larissassa hakemassa oppia projektihallinnan inten-siivikurssilta. Kreikassa käytiin myös osana Euroopan läpi pyöräillyttä Road Dream -projektia.

Syksyllä 2010 Proakatemialta osallistui kah-deksan opiskelijaa ja kaksi valmentajaa Tans-kan Odensessa Nordic and Baltic Business Innovation Networkin järjestämään Nordic and Baltic Business Week -tapahtumaan. Tapahtumassa ideoitiin Odensen kaupun-gille pyörien parkkeerausta, ja opiskelijaryh-mät kohtasivat runsaasti erilaisia käytännön ongelmanratkaisukykyä vaativia haasteita.

Itävaltalaisen Wiener Neustadtin ammattikor-keakoulun järjestämälle Leadership Labora-tory -johtajuusleirille otti Proakatemialta osaa kymmenen opiskelijaa sekä kaksi valmenta-jaa. Yhteistyö jatkuu keväällä 2011 järjestet-tävän vastavierailun merkeissä.

Syksyllä Vastakaiun Antti Vuento ja Proaka-temian päävalmentaja Veijo Hämäläinen vie-railivat Yhdysvaltojen Oklahomassa järjeste-tyssä World Creativity Forum -tapahtumassa. Antti Vuento toimi panelistina opiskelijoiden luovan ajattelun stimulointia käsittelevässä paneelissa.

18Kuva: Aki Vainio

Kuv

a: S

uvi-T

uuli

Hei

skan

enK

uva:

Mai

ju N

arki

laht

i

Kuv

a: J

elen

a K

ram

aren

ko

Page 21: Proakatemian vuosikirja 2010

Nuorten yrittäjien Namibia

Takanani on kaksi opettavaista ja mieletöntä viikkoa Namibiassa, Prolearningin opiskelijoiden luona. Prolearning on Polytechnic of Namibia -koulun alainen yrittäjyyden yksikkö, jossa opis-kellaan samojen periaatteiden mukaan kuin Proakatemialla. Ensimmäinen tiimi, Plemjive, suoritti 24H-innovointinsa 24.11. ja tiimi valmistuu ensi keväänä. Me seurasimme kameroiden kanssa Plemjive-firman jäsenten elämää kaksi viikkoa ja toivomme, että tälle projektille tulee jatkoa keväällä.

Namibia kiehtoo suomalaisia

Prolearning on ollut jo kolmen proakatemialaisneidon vaihto-paikkana. Jutta Myyryläinen oli näistä ensimmäinen ja Jutta on myös Jumping into unknown -projektin mahdollistaja. Mukana matkassa oli minun ja Jutan lisäksi tuottaja-ohjaaja Seija Hirstiö. Namibia varasti myös osan minun sydäntäni. Ihmisten energisyys ja aurinkoisuus lämmitti siellä jopa kovemmin kuin aurinko. Vas-taanotto ja asenne projektiin olivat jo alussa hyvät, mutta eniten ne näkyivät meidän lähtiessämme – meille tuli olo, että meitä oikeasti kaivataan pian takaisin! Materiaaleja läpikäydessä en voi kuin ihailla, kuinka luonnollisia ja avoimia kaikki ovat kameran edessä.

Mitä me voimme oppia heiltä?

Namibian nuorista yrittäjistä huokui asenne ja tavoitteellisuus eri tavalla kuin Suomessa. Puolet maan kansalaisista on työttömänä, joten yrittäjyys saattaa olla ainoa vaihtoehto työllistää itsensä.

Monilla lähtökohdat ovat hyvinkin vaatimattomat, silti he pystyvät ajattelemaan isosti ja pitkällä tähtäimellä. Huo-masin myös, etteivät vastoinkäymiset vaikuta motivaati-oon millään tavalla – päin vastoin silloin yritetään vielä kovemmin!

Kameran takaa uskallan sanoa, että namibialaiset heit-täytyvät tilanteeseen täysillä eivätkä pelkää epäonnistu-mista. Kun ensimmäisenä päivänä kuvasin yhtä Plemji-ven jäsenistä, Soniahia, hän sanoi, että kameran edessä häntä jännittää aivan tajuttomasti. Sitten hän alkoi laulamaan kameralle, jotta jännitys laskisi. Minä olisin luultavasti laulun sijaan laittanut käden kasvojen suojaksi ja pyytänyt kuvaajalta taukoa.

Toivon todella, että projekti jatkuu keväällä ja pääsemme takaisin näiden inspiroivien ja iloisten ihmisten pariin. Uskomme, että heidän tarinansa kiinnostavat myös muita, ja toivomme rahoitusta kokopitkälle dokumentille.

Laura Tiainen

19

Kun muistelen syksyllä 2010 Namibiassa viettämääni kolmea kuukautta, mieleeni tulevat ensimmäisenä kaunis luonto, aurinko, ihanat ja hymyilevät ihmiset, afrikkalainen kulttuuri sekä Pro-Learning. Halusin lähteä vaihtoon Afrikkaan, koska en ollut koskaan käynyt Euroopan ulkopuolella. Minua kiinnosti nähdä, miten Proakatemian ideaa toteutetaan aivan erilaisissa olosuh-teissa ja kulttuurissa, sekä onko yrittäjyydessä ja sen opiskelemi-sessa eroja Suomen ja Afrikan välillä.

ProLearningin tiimiläisten kanssa työskentely oli motivoivaa, sillä heillä riittää intoa ja paloa menestyä, ei vain oman elämänsä takia, vaan koko maan tulevaisuuden puolesta. Heidän silmis-tään loistava kipinä sai minut vakuuttumaan yhä enemmän siitä, miten loistavia tuloksia tästä ohjelmasta valmistuminen voi saada aikaan. Huomasin, että namibialaisilla nuorilla on samat toiveet ja tavoitteet tulevaisuuden suhteen kuin meillä, vaikka olemme-kin eri kulttuureista ja lähtökohdista lähteneet opiskelemaan sitä, mitä yrittäjyys on ja mitä se vaatii.

Päivistäni ProLearningilla ei puuttunut iloa ja naurua, musiikki soi, ihmiset olivat energisiä ja eläväisiä. Totesin, että Afrikassa ei toimi stressaaminen ja asioiden suunnit-telu pilkuntarkasti vaan pitää osata joustaa ja muuntau-tua hetkessä niin, että asiat tulevat kuitenkin hoidetuksi. Stressaajaluonteeni takia tämä afrikkalaiseen venyvään aikakäsitykseen totutteleminen oli melkoinen oppimisen paikka. Lopulta kuitenkin opin nauttimaan kiireettömyy-destä, osasin pysähtyä hetkeksi ja nauttia jo saavutetuista tavoitteista.

Namibia sai paikan sydämestäni, ja Afrikan aurinko houkuttelee minua vielä palaamaan sinne jonakin päi-vänä. ProLearning on mahtava ohjelma, jossa on ihania ihmisiä. Olen erittäin iloinen ja onnekas, että sain viettää siellä kolme unohtumatonta kuukautta.

Suvi-Tuuli Heiskanen

Kuva: Wikimedia Commons

BlogimerkintöjäNamibiasta

Kameran takana Namibiassa

Osana namibialaista tiimiyritystä

Page 22: Proakatemian vuosikirja 2010

Proakatemia ulkomailla

Yhdysvallat

Antti Vuento, VastakaikuVeijo Hämäläinen

Namibia

Clarissa Räty, WeDesign

Suvi-Tuuli Heiskanen, PoikkeamaLaura Tiainen, Poikkeama

Espanja

Pia Willberg, WeDesign

Heidi Kuivajärvi, SuuntaviittaSuvi Kyyrönen, Suuntaviitta

Ranska

Markus Karjalainen, VastakaikuAntti Ikkala, VastakaikuVille Kärkkäinen, VastakaikuEmmi Nieminen, VastakaikuIlpo Penttala, VastakaikuJohanna Perälä, VastakaikuMarjaana Rantanen, VastakaikuAleksi Rustholkarhu, VastakaikuAntti Siltanen, VastakaikuErno Syvälahti, VastakaikuAntti Vuento, Vastakaiku

Veijo Hämäläinen

20

Tanska

Maria Haapaniemi, WeDesignKatri Hakala, WeDesignJanita Saarinen, WeDesign

Aini Homma, SuuntaviittaVilhelmiina Jalovaara, SuuntaviittaMarianne Kankaisto, SuuntaviittaHeidi Kuivajärvi, SuuntaviittaSuvi Kyyrönen, Suuntaviitta

Liisa HeinonenTimo Nevalainen

20 10

Portugali

Sauli Rusanen, WeDesign

Belgia

Antti Vuento, Vastakaiku

Page 23: Proakatemian vuosikirja 2010

Tansania

Johanna Raiskio

Indonesia

Arttu Partanen, SuuntaviittaThaimaa

Minna Vanne, Poikkeama

Japani

Maiju Narkilahti, Suuntaviitta

Kreikka

Annika Kosonen, WeDesign

Markus Karjalainen, VastakaikuErno Syvälahti, Vastakaiku

Itävalta

Maria Haapaniemi, WeDesign

Arno Suhonen, PoikkeamaElisa Suutari, PoikkeamaJuha Viherväs, Poikkeama

Kalle Heltonen, SuuntaviittaAini Homma, SuuntaviittaSaana Karjalainen, SuuntaviittaHeidi Kuivajärvi, SuuntaviittaSuvi Kyyrönen, SuuntaviittaKaroliina Nurmikolu, SuuntaviittaJuuso Palander, SuuntaviittaHanna Tirri, Suuntaviitta

Milja ValtonenElina Merviö

Vietnam

Aki Vainio, Poikkeama

Ruotsi

Timo Rintamäki, WeDesignTsekki

Janita Saarinen, WeDesign

21

Proakatemia ulkomailla20 10

Kambodza

Elina Hartikainen, WeDesign

Kuva: Wikimedia Commons / Joonas Samposalo

Page 24: Proakatemian vuosikirja 2010

Eihän kahdeksansataa opiskelijaa voi olla väärässä

Kaksi ja puoli vuotta sitten Pirkanmaalla aloittanut Yrittäjyyden val-mennuskeskus Voimala on tavoittanut yrittäjyysvalmennuksillaan jo yli 800 opiskelijaa. Projektista tehdyn vaikuttavuustutkimuksen mukaan Voimalasta on muodostunut pirkanmaalaisen yrittäjyyskasvatuksen kehityksen veturi, pilotti ja uranuurtaja. Voimala-hankkeen ideana on levittää Proakatemialla testattuja oppimismenetelmiä monialaisesti toiselle ja korkea-asteelle, ja siten muuttaa nuorten yrittäjyysasenteita myönteiseen suuntaan sekä kehittää myös nuorten työelämätaitoja. Tämän lisäksi Voimala tarjoaa valmennuksia myös opettajille. Jo noin 150 opettajaa on käynyt innostumassa ja tutustumassa erilaisiin opetusmetodeihin Voimalan Virta- tai Energia-leirillä. Voimalaa rahoit-tavat Euroopan sosiaalirahasto, Pirkanmaan ELY-keskus sekä Tampe-reen ammattikorkeakoulu.

Valmennettavista valmentajiksi

Proakatemian henki näkyy vahvasti opetusmenetelmiensä lisäksi Voimalan jokapäiväisessä elämässä. Voimala työllistää tällä hetkellä päätoimisesti viisi henkilöä, joista kolme ovat vanhoja jo valmistuneita Proakatemian opiskelijoita ja yksi entinen Proakatemian valmentaja. Lisäksi jokaisella valmennuksella toimii päävalmentajan kanssa yksi apuvalmentaja. Apuvalmentajat ovat kaikki Proakatemian opiskeli-joita, jotka ovat suorittaneet Voimalan järjestämän vuotuisen valmen-tajavalmennuksen. ”Olen saanut Proakatemia-aikana paljon hienoja valmentajakokemuksia leirien ja pidempien valmennuksien muo-dossa”, kertoo WeDesignin kasvatti Maria Haapaniemi. ”Valmistu-misen jälkeen perustamassa yrityksessäni hyödynnän lähes päivittäin valmennusoppejani, koska järjestämme paljon koulutuksia.”

Opiskelijat pääsevät tekemään toimeksiannon oikealle yrityk-selle

Opiskelijoiden valmennuksilla sisältö vaihtelee hieman joka kerta, mutta noin kuuden viikon mittaiset valmennukset etenevät muuten pääosin samalla kaavalla. Valmennus alkaa vuorokauden mittaisella Starttileirillä maatilamatkailukohteessa.

22Teksti: Voimala

Page 25: Proakatemian vuosikirja 2010

Starttileirillä tutustutaan, tiimiydytään ja saadaan kuulla toimeksianto. Valmentajat ovat ennen toteutuksen alkua hankkineet ryhmälleen oman, yleensä paikallisen toimeksiantajayrityksen, jolle projekti toteutetaan. Starttileirin lisäksi ryhmä tapaa kerran viikossa ja joka kerralla viedään projektia eteenpäin aina yhden teeman ympärillä. Näitä teemoja ovat esimerkiksi myynti, markkinointi, asiakaspalvelu ja tapahtuman järjestäminen. Toimeksiantajayrityksinä syksyllä 2010 toimivat Ikaalisten Matkatoimisto, Urjalan Makeistukku, Valkea-kosken Nuorkauppakamari, Studio25, Vila, Koskikeskuksen Only ja Jack&Jones, Ullan Unelma ja Poppamies.

Korkeakoululaisia varten on Business Camp

Korkeakouluopiskelijoille Voimala järjestää Business Camp -leirejä. Hiihtolomalla ja kesäloman aluksi järjestettävillä leireillä korkea-kouluopiskelijat pääsevät monialaisissa tiimeissä ideoimaan uusia liiketoimintamalleja tai kehittämään ja jalostamaan omia, jo olemassa olevia ideoitaan. Viikon mittainen Business Camp järjestetään maa-tilamatkailukohteessa. Tarjolla on liiketaloudellista ajattelua, kirjojen lukemista, asiantuntijaluentoja, tiimityöskentelyä ja tietysti myös sparrausta. ”Tulin kesän 2010 Business Campille vanhan yritysidean kanssa. Tiimin voiman, yhteisten ideointien ja keskustelujen kautta ideani muokkautui viikon aikana uudeksi, vielä paremmaksi liiketoi-mintamahdollisuudeksi”, kertoo Suuntaviitan Ville Mäenpää.

Miksi nuoret valitsevat Voimalan?

Nykyaikana yrittäjämäinen asenne on tullut työnantajan näkökul-masta entistä tärkeämmäksi ja arvostetummaksi. Valmennuksilla käy-dään joka tapaamiskerralla läpi teoriaa, mutta tärkeimmässä osassa on tietysti asenne ja oma osallistuminen. Voimalan valmennus myös poikkeaa tekemällä oppimisensa takia monista muista kursseista ja erottuu teoriapainotteisten aineiden joukosta tekijähenkisille opiskeli-joille edukseen. n

23

Kahvila Punane oli yhdeksän lukiolaisen Voimalan kanssa yhteistyössä kesällä 2010 toteutettu projekti,

jossa nuoret pystyttivät kahvilan kesän ajaksi ja tienasivat näin kesätyörahansa yrittäjinä.

Valkeakosken, Urjalan ja Lempäälän lukioporukat Starttileirillä Pappilanniemen leirikeskuksessa.

Kuva: Joonas Samposalo

Page 26: Proakatemian vuosikirja 2010

Alumnin ajatuksia

Mitkä ovat kuulumiset?

- Aika hyvin menee. Vuosi on alkanut niin, että aika paljon projekteja on päällä. Joka viikko on kuvauksia. Vuodenvaihteessa muutettiin uusiin ja parempiin tiloihin, kun palkkasimme pari uutta työntekijää. Vuosi on muutenkin ollut aikamoista muutosta.

IR visual worksin ydintiimi aloitti Proakatemialla Ideareakto-rin riveissä. Mitkä olivat päällimmäiset ajatukset aloittavana tiimiyrittäjänä?

- Alussahan me olimme ihan pihalla siitä, mikä homma oli. Leponie-men Lasse toimi meillä hyvänä johtajana, joka sai haalittua projek-teja ja loi meille tekemisen meininkiä ja auttoi meitä ymmärtämään, että on tärkeää keskittyä yhteen asiaan kunnolla. Se oli Ideareaktorin helmi. Aluksi kokeilimme kyllä kaikkea ja yhteinen päämäärä oli, että saisimme rahaa. Toiminta jakautui kuitenkin nopeasti pieniin ydin-tiimeihin. Ideat videoiden tekemisestä tuli pienellä porukalla, jonka kanssa saatiin idea jatkaa sitä myös yrittäjinä.

- Ensimmäinen asia, josta kipinä tähän työhön lähti oli, kun teimme Ideareaktorin Villen kanssa esittelyvideon Tampereen vaahtomuoville. Videon toteutus tehtiin harrastelijapohjalta fiiliksellä ja siitä tuli helmi! Ilari Peltomäki oli kuitenkin ammattimiehenä hyvä tuki tiimissä.

Mitkä olivat suurimmat ongelmat Proakatemialla ja kuinka niiden yli päästiin?

- Opiskelun aikana suurin ongelma oli lähinnä oppiminen. Villellä ja minulla meni opetteluun paljon aikaa. Ongelmana oli usein se, että luvattiin ensin ja vasta sen jälkeen mietittiin, mitenköhän asian sitten toteuttaisi. Aina ei ollut rahaa myöskään kalustoinvestointeihin, joten piti turvautua aika luoviinkin ratkaisuihin. Pitäähän se hyvin paikkansa edelleen, että kalusto ja taitotaso tuovat jatkuvasti haasteita. Vähän itseluottamuksen voimin sitä mentiin.

Mitkä olivat Proakatemian parhaat opit?

- Ongelmanratkaisukyky ja oppiminen. Proakatemialla oppi käytän-nön ongelmanratkaisukykyjä. Etenkin tilanteessa, jossa on luvannut asiakkaalle hieman enemmän. Proakatemialla oppi sen, että mikäli et tiedä jotakin asiaa, niin voit sen opiskella itsekin. Aika Proakatemialla myös avasi ajattelua etenkin yrittäjyydestä. Yrittäjyyshän on vaihto-ehto muiden rinnalla, mutta se vaatii vain paljon työtä.

Minkälaisia tulevaisuudensuunnitelmia IR visual worksilla on?

- Kasvu. Haluamme tehdä entistä siistimpiä ja luovempia videoita ja hankkia jalansijaa isojen firmojen rinnalla. Siihen on vielä vähän matkaa, mutta eiköhän parissa vuodessa referenssikanta ja osaaminen kasva sen verran, että voimme haastaa myös isompia yrityksiä!

Mitä terveisiä teillä on vuosikirjan lukijoille?

- Kannattaa tutustua Proakatemian yrityksiin. Täällä on nuorta ja osaavaa väkeä. Jos mahdollista, niin kannattaa antaa projekteja eteenpäin ja käyttää hyväksi näitä osaajia.

24

Lisää IR visual worksin kuulumisia voi lukea osoitteestahttp://www.visualworks.fi

Proakatemian tiimiyritys Ideareaktori valmistui talvella 2009-2010. Ideareaktorin AV-toiminta on jatkunut valmistumisen jälkeen nimellä IR visual works. Haastattelussa Markus Malvisalo.

Kuva: Ville Nieminen

Page 27: Proakatemian vuosikirja 2010
Page 28: Proakatemian vuosikirja 2010

Proakatemia

Väinö Linnan aukio 15, 4. krs33210 Tampere

www.proakatemia.fi