product katalogue 2015 fi

144
2015 TUOTE KUVASTO

Upload: gorenje-dd

Post on 22-Jul-2016

229 views

Category:

Documents

4 download

DESCRIPTION

Gorenje on valmistanut laadukkaita kodinkoneita jo yli 60 vuoden ajan. Yhtiö on sitoutunut omien teknologioiden kehittämiseen sekä tuotantoprosessiensa jatkuvaan parantamiseen. Gorenjen toiminnan lähtökohtina ovat slovenialaiset perinteet ja eurooppalaiset arvot, ja näin se onkin onnistunut säilyttämään asemansa yhtenä Euroopan johtavista kodinkoneiden valmistajista. Olemme ylpeitä jokaisesta tehtailtamme lähtevästä tuotteesta, koska tiedämme, että ne on valmistettu ja testattu tiukkojen eurooppalaisten ympäristönsuojelustandardien mukaisesti.

TRANSCRIPT

Page 1: Product katalogue 2015 fi

2015

TuoTe kuvasTo

Page 2: Product katalogue 2015 fi

2

Gorenje on valmistanut laadukkaita kodinkoneita jo yli 60 vuoden ajan. Yhtiö on sitoutunut omien teknologioiden kehittämiseen sekä tuotantoprosessiensa jatkuvaan parantamiseen. Gorenjen toiminnan lähtökohtina ovat slovenialaiset perinteet ja eurooppalaiset arvot, ja näin se onkin onnistunut säilyttämään asemansa yhtenä Euroopan johtavista kodinkoneiden valmistajista. Olemme ylpeitä jokaisesta tehtailtamme lähtevästä tuotteesta, koska tiedämme, että ne on valmistettu ja testattu tiukkojen eurooppalaisten ympäristönsuojelustandardien mukaisesti.

LaaTua Ja PeRINTeITÄ

Page 3: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

SiSältö 3

RuuaNLaITTo Kalusteisiin asennettavat uunit 34

Mikroaaltouunit 46

Keittotasot 52

Liedet 66

Liesituulettimet 76

kYLMÄLaITTeeT 90Jääkaappi/pakastimet 98

Jääkaapit 103

Pakastimet 107

Säiliöpakastin 109

Kalusteisiin asennettavat 110

Minikeittiö 111

asTIaT 112Integroitava astianpesukone 116

Kalusteisiin asennettavat 116

Pesu & kuIvaus Pesukoneet 118

Kuivausrummut 126

TekNIseT TIeDoT Piirustukset 132

Palvelulupaus 144

Mallinumeroiden hakemisto 145

MuoToILuLINJaT Gorenje Ora-Ïto 4

Gorenje Classico Collection 12

Gorenje Simplicity 18

Gorenje Retro Collection 28

Viinien säilytys 32

Page 4: Product katalogue 2015 fi

4 GORENJE ORA-ÏtO

Page 5: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

GORENJE ORA-ÏtO 5

Minimalistinen ja elegantti. täydellistä tyylikkäiden kiiltävien lasipintojen ja harjatun alumiinin sopusointua. Nykyaikaisille kuluttajille, jotka arvostavat kaunista muotoilua, teknisesti täydellisiä mutta kohtuuhintaisia ja trendikkäitä kodinkoneita.

uusI kLassIkko HuoMIseN keITTIÖIHIN

Page 6: Product katalogue 2015 fi

6 GORENJE ORA-ÏtO

eNfaNT TeRRIbLeof DesIgN

Pakastimen sulattaminen on historiaa. tuore ruoka pysyy tuoreena. NoFrost-teknologia estää huurteen muodostumisen pakastimeen, niin että vaivalloista sulattamista ei enää tarvita. Jääkaapin teknologia takaa, että ruoka pysyy aina tuoreena ja rapeana. ionAir MultiFlow 360˚ -järjestelmään yhdistettynä NoFrost luo jääkaappiin täydelliset olosuhteet ruoan parhaan mahdollisen laadun säilyttämiseksi.

induktiokeittotasot kuumenevat kaksi kertaa nopeammin kuin Hiligh-keittotasot. lisäksi ne ovat samalla kertaa sekä tehokkaampia että turvallisempia. induktiokeittotaso kuumentaa vain keittoastian pohjan lieden muiden pintojen jäädessä viileiksi ja täysin turvallisiksi koskettaa. Keittotaso reagoi välittömästi, mikä pienentää ylikiehumisen vaaraa. tämä luo täydelliset olosuhteet sulattamiselle tai muiden lämpötilaherkkien mestariteosten luomiselle.

Huippuälykäs, huippunopeaPitää huolen kylmistä ja pakastetuista

AJAttEliJA, ARKKitEHti JA SUUNNittEliJA

Wallpaper-lehden mukaan ora-ïto kuuluu maailman 40 vaikutusvaltaisimman muotoilijan joukkoon.

Ora-ïto, teollisen muotoilun enfant terrible, on kehittänyt oman muotoilufilosofiansa – sitä kutsutaan nimellä "simplexity", mikä merkitsee tyyliä, jossa yksinkertainen ulkomuoto yhdistyy monimutkaisiin toimintoihin. Ora-ïton valtteja ovat konseptuaalinen tila-ajattelu, vaikuttavat arkkitehtoniset projektit ja innovatiivinen tuotemuotoilu. Ne ovat tehneet hänestä nimen, joka on näkyvästi etualalla kaikilla muotoilun alueilla. Hän on voittanut lukuisia arvovaltaisia palkintoja. Hänen asiakkaisiinsa kuuluu lukuisia globaaleja huippubrändejä, kuten Heineken, toyota, Nike ja Guerlain. Kaikkien Ora-ïton luomustensa pohjana käytetään universaalin nykyaikaisen luksuksen koodeja, joihin on integroitu uusia, intuitiivisia teknologioita.

Page 7: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

GORENJE ORA-ÏtO 7

CrispZone-laatikon tilavuus on ruhtinaalliset 36 l ja se tarjoaa ihanteelliset olosuhteet helposti pilaantuvien hedelmien ja vihannesten säilytykselle. HumidityControl-toiminnon avulla laatikon kosteustaso voidaan asettaa liukusäätimellä tarkalleen halutulla tavalla, niin että sen olosuhteet vastaavat aina tarpeitasi.

Jos jääkaapin ovea avataan usein, sinne pääsee liikaa lämmintä ilmaa, mikä saa ruoan pilaantumaan nopeammin. Adapttech-järjestelmä muistaa käyttäjän tavat ja mukautuu älykkäästi niihin säätäen lämpötilaa vaaditulla tavalla. Se laskee jääkaapin lämpötilaa 1–2 °C aikoina, joina se olettaa ovea avattavan useammin pitäen näin tasaisesti yllä ihanteellista lämpötilaa ja estäen ruokaa pilaantumasta. Energiaa säästävä ratkaisu.

Pitää vitamiinit tyytyväisinä Pitää jääkaapin kylmänä

standardina tuoreus KyKenevät mutta hellävaraiset

jääKaappi-paKastimet

Raikkaan ilman liitäntävirKistävän hiljaiset

liesituulettimet

keittiöelämys, aina käytettävissäaiKaa ja enerGiaa

säätävät KeittOtasOt

Polttavan kuumathurmaavan älyKKäät

uunit

Page 8: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA

Energia-luokkaA

Energia-luokkaA

Energia-luokkaA

Musta

Valkoinen

Musta

Valkoinen

300931

406150

389588

300935

Kalusteisiin asennettava uuni - Pyrolyysi

Kalusteisiin asennettava uuni

Kalusteisiin asennettava uuni

Kalusteisiin asennettava uuni - Pyrolyysi

BOP88ORAX

BO73ORA-W

BO73-ORA-X

BOP88ORAW

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,87 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 3,3 kW

uuni�Monitoimiuuni - 65 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Elektroninen toimintojen ohjaus�DirectOUCH display�SilverMatte�Valo�DynamiCooling�Compact Cool Door Quadro�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti

�1 syvä emaloitu uunipannu�lihalämpömittari�Ylä - ja alalämpö,

Kiertoilma, tuuletuslämmitys, Alalämpö ja kiertoilma, Alalämpö ja puhallin, Nopea esilämmitys - 200-asteiseksi noin 6 minuutissa, Normaali grillaus, Suuri grilli, Grilli ja puhallin, Astioiden lämmitys, Pitää lämpimäna, Pyrolyysipuhdistus

Mitat (kxLxs): 59,5 × 59,7 × 54,7 cm

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,85 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 3,3 kW

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Mekaaninen ohjaus�Kosketus näyttö�Pop out vääntimet�SilverMatte�Valo�DCS - Dynamic Cooling System�CoolDoor�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�teleskooppikannakkeet -2 korkeudella�Uuniritilä

�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�Ylä - ja alalämpö,

Kiertoilma, tuuletuslämmitys, Alalämpö ja kiertoilma, Alalämpö ja puhallin, Normaali grillaus, Suuri grilli, Grilli ja puhallin, AquaClean

8 GORENJE ORA-ÏtO

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a (pieni kulutus) – G (suuri kulutus).

Page 9: Product katalogue 2015 fi

Musta

Valkoinen

Musta

Valkoinen

245496

303818

303817

265888

Mikroaaltouuni grillillä

induktio keittotaso

induktio keittotaso

Kaasutaso lasikeraamisella perustalla

GMO25ORAITO

IT641ORA-W

IT641ORA

GHS64ORAW

Yleistä�Nimellisteho: 0,001 kW�Nimelliskuorma: 7,5 kW�Kaasutyyppi: kaupunkikaasulle

keittotaso�SoftCorners�1 lisäpoltin + 1 iso poltin + 2 standar-

dipoltinta edessä vasemmalla: Ø 9 cm, 3 kW, edessä oikealla: Ø 5 cm, 1 kW, takana vasemmalla: Ø 6 cm, 1,75 kW, takana oikealla: Ø 6 cm, 1,75 kW

�Valurautaristikko�Kaasupolttimien sähköinen sytytys�liekinvarmistin

varusteet�Mukana suuttimet: Nestekaasulle�Mukana suuttimet: Kaasulle�Mukana suuttimet: Kaupunkikaasulle

Mitat (kxLxs): 10,5 × 60 × 51 cm

Yleistä�Nimellisteho: 7,4 kW�Asennusmitat viimeisenä kuvastossa

keittotaso�Viistohiottu tason reuna�4 induktiolevyä

edessä vasemmalla: Ø 21 cm, 2,3/3,7 kW, edessä oikealla: Ø 18 cm, 1,85/3 kW, takana vasemmalla: Ø 14,5 cm, 1,4/2,2 kW, takana oikealla: Ø 18 cm, 1,85/3 kW

�SuperSilent�toimintojen ohjaus: SmartControl�ExtremePower lisää induktioalueen

tehoa�PowerBoost: 4�Ajastin�StopGo, säätöjen nopea palautus�StayWarm, pitää lämpötilan +70 °C�SoftMelt, pitää lämpötilan +42 °C�BoilControl - minimoi ylikiehumisen�lapsilukko

�Ylikuumenemissuoja suojaa tason elekt-roniikkaa vaurioitumiselta

�Jälkilämmön merkkivalo

Mitat (kxLxs): 4,7 × 60 × 51 cm

�Elektroninen toimintojen ohjaus�Käyttötilavuus: 25 l�Mikron teho: 900 W�Grillin teho: 1000 W�Sulatustoiminto paino�Mikroaallot�Yhdistetty kuumennus: Mikroaallot +

grilli�Automaattiohjelmien lukumäärä: 6�tehoalueiden lukumäärä: 5�Rotating metal plate�Alustan halkaisija: 28 cm�lapsilukko�Valaistus

Mitat (kxLxs): 30,3 × 51 × 41 cm

Yleistä�Nimellisteho: 7,4 kW�Asennusmitat viimeisenä kuvastossa

keittotaso�Viistohiottu tason reuna�4 induktiolevyä

edessä vasemmalla: Ø 21 cm, 2,3/3,7 kW, edessä oikealla: Ø 18 cm, 1,85/3 kW, takana vasemmalla: Ø 14,5 cm, 1,4/2,2 kW, takana oikealla: Ø 18 cm, 1,85/3 kW

�SuperSilent�toimintojen ohjaus: SmartControl�ExtremePower lisää induktioalueen

tehoa�PowerBoost: 4�Ajastin�StopGo, säätöjen nopea palautus�StayWarm, pitää lämpötilan +70 °C�SoftMelt, pitää lämpötilan +42 °C�BoilControl - minimoi ylikiehumisen�lapsilukko

�Ylikuumenemissuoja suojaa tason elekt-roniikkaa vaurioitumiselta

�Jälkilämmön merkkivalo

Mitat (kxLxs): 4,7 × 60 × 51 cm

GORENJE ORA-ÏtO 9

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a (pieni kulutus) – G (suuri kulutus).

Page 10: Product katalogue 2015 fi

toiminnallista muotoiluaGorenjen liesituulettimet on valmistettu tarkoin valikoiduista materiaaleista, jotka tekevät niistä tyylikkäitä, kestäviä ja helposti hoidettavia Käyttämällä ruostumattoman teräksen kaltaisia materiaaleja, mahdollisesti lasiin yhdistettynä, saadaan aikaan Gorenjelle tunnusomainen ainutlaatuinen tyyli. inspiroivan muotoilun ansiosta lukuisat mallimme sopivat keittiöön kuin keittiöön.

10 GORENJE ORA-ÏtO

Musta Musta

Valkoinen

173147 173151

274961

Asennus seinään Ulosvedettävä

Asennus seinään

DKG552-ORA-S DFG602-ORA-S

DKG552-ORA-W

�Energialuokka: D�Vuosittainen energian kulutus: 142,5

kWh�leveys: 55 cm�Elektroninen�Kytkin�toiminnan merkkivalo�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�P.A.S. järjestelmä�Valaistus: Halogeeni�On/Off valokytkin�Valo: Halogeeni: 2 × 20 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 625 m³/t�äänitaso (max.): 69 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 14,9 cm�1 moottori�Rasvasuodatin alumiinia

varusteet�Metallisuodatin: 293735�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

241850

�Energialuokka: E�Vuosittainen energian kulutus: 167,9

kWh�leveys: 59,8 cm�Mekaaninen�Kytkin�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Valaistus: Halogeeni�On/Off valokytkin�Valo: Halogeeni: 2 × 28 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 400 m³/t�äänitaso (max.): 63 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 11,9 cm�2 moottoria�Rasvasuodatin alumiinia

varusteet�Metallisuodatin: 366534�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

646783

Page 11: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA++

Energia-luokkaA++

Musta

Valkoinen

438791

438792

Jääkaappi/pakastin

Jääkaappi/pakastin

NRKORA62E

NRKORA62W

Yleistä�Energialuokka1: A++�Energian kulutus/v2: 235 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 221 l�Pakastimen käyttötilavuus: 85 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 18 h�Pakastusteho kg/vrk: 5 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 42 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Elektroninen ohjaus�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Oikeakätinen�Slotin: Mahdollisuus sijoittaa laite 60 cm

levyiseen keittiösyvennykseen

Jääkaappi�ionAir: ionisoija jääkaapissa�MultiFlow 360°: 3D-ilmapuhallin�Adapttech cooling: Mukautuva älykäs

järjestelmä�FreshZone�5 lasihyllyä

�CrispZone jossa HumidityControl: tilava vetolaatikko, jossa ilmankosteuden-säätely

�BottleMat teline�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�SimpleSlide - hissihylly: 2�Juusto- ja voilokeroiden lukumäärä:

MultiBox�Muna-/jääpalalokero: 1 x 7

Pakastin�NoFrost�Automaattisulatus�FastFreeze�3 vetolaatikkoa�XXl SpaceBox

Mitat (kxLxs): 185 × 60 × 64 cm

ionAir-jääkaappeihin luodaan ihanteelliset olosuhteet, joissa tapahtuu luonnollista ionisaatiota. Negatiivisesti varautuneet ionit raikastavat ilmaa tasaisesti varmistaen, että ruoka pysyy täydellisen tuoreena pitkän aikaa. MultiFlow 360° -ilmankiertojärjestelmä jakaa ionisoidun ilman 14 tuuletusaukon kautta tasaisesti koko jääkaappiin synnyttäen tasaisen lämpötilan joka hyllylle.

lempiruokasi, täydellisessä kunnossa

GORENJE ORA-ÏtO 11

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a++ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 virrankulutus vuodessa vakioidun testin perusteella. todellinen kulutus määräytyy laitteen käytön ja asennuspaikan mukaan.

Page 12: Product katalogue 2015 fi

12 GORENJE ClASSiCO COllECtiON

Keittiö, yhdessäolon ja elämänilon pyhäkkö, on paikka, jossa luomme elämäämme herkullisia ja väärentämättömiä makuja. Koko ihmisen historian ajan keittiö on ollut paikka, jossa elämän tärkeät asiat tapahtuvat. Herkullisten ruokien huumaavat tuoksut houkuttelevat kokemaan menneiden aikojen kulinaariset tarinat uudelleen sekä luomaan omat tarinasi. Hyvä keittiö on aidon elämänilon salaisuus. Juuri tätä asennetta edustavaa Gorenje Classico Collection, jonka keittiölaitteista ovat saatavina värit norsunluu ja matta musta.

INToHIMoNa RuoaNLaITTo

Page 13: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

GORENJE ClASSiCO COllECtiON 13

Page 14: Product katalogue 2015 fi

14 GORENJE ClASSiCO COllECtiON

Gorenje Classico Collection uunien runsasta ja dynaamista muotoilua täydentää häivähdys klassisuutta. Pehmeät linjat jatkuvat saumattomina ovesta uunin sisäosiin, ja uunin kuviointi ja muotoilu muistuttavat perinteistä kaarevaa uunia. tunnusomaiset nupit, vanhan messingin värinen kahva ja perinteiseen tapaan muotoiltu elektronisesti ohjelmoitava ajastin antavan uunin täydelliselle ulkomuodolle viimeisen silauksen.

Uunit

Messinginväriset nupit ja kahva

Retronupit mahdollista-vat helpon ohjauksen

Elektronisesti ohjelmoitava ajastin analogisella näytöllä

Elektronisesti ohjelmoitavan ajastimen klassinen analoginen muotoilu on yksi sarjan ehdottomista katseenvangitsijoista. Siihen kuuluu kello ja minuuttimuistutin ja sillä voidaan myös ohjelmoida viivästetty käynnistysaika ja kypsennysajan loppuminen. Kello ilmoittaa kypsennyksen päättymisestä merkkiäänellä. Kellon klassinen muotoilu viisareineen ja vanhan messingin värisine kehyksineen täydentävät uunin muotoilun.

tunnusomaiset klassiset nupit henkivät samaa tunnelmaa kuin vanhat keraamiset edeltäjänsä edustaen samalla kuitenkin huipputason modernia tekniikkaa, joka takaa parhaan mahdollisen käyttömukavuuden. Nupit on suunniteltu ergonomisesti ja niissä on miellyttävä pinta.

Uunin hienostuneen norsunluun värinen tai matta musta muotoilu pääsee oikeuksiinsa tyylikkään messinginvärisen kahvan rinnalla. Nupit mahdollistavat uunin ja sen toimintojen ohjauksen perinteisellä tavalla. Koristeellinen kahva sopii ihanteellisesti koko malliston muotoiluun antaen uunin ulkomuodolle viimeisen silauksen ja korostaen sen perinteistä luonnetta.

WokkikaasupoltinAmmattimaisen kaasupolttimen kolmirenkainen liekki kuumentaa ruoan erittäin nopeasti ja on erityisen energiatehokas. lisävarusteena on saatavana erityinen valurautainen wokkipannutuki, joka tuo ruoanlaittoon lisää turvallisuutta, mukavuutta ja tehokkuutta.

Page 15: Product katalogue 2015 fi

GORENJE ClASSiCO COllECtiON 15

Energia-luokkaA

Energia-luokkaA

Matta musta

Norsunluu

Musta

Norsunluu

423099

470724

470722

423100

Kalusteisiin asennettava uuni

induktio keittotaso

induktio keittotaso

Kalusteisiin asennettava uuni

BO73CLB

IC634CLI

IC634CLB

BO73CLI

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,85 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 3,3 kW

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Mekaaninen ohjaus�Analogisella näytöllä�SilverMatte�Valo�DCS - Dynamic Cooling System�CoolDoor�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�teleskooppikannakkeet -2 korkeudella�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti

�1 syvä emaloitu uunipannu�Ylä - ja alalämpö,

Kiertoilma, tuuletuslämmitys, Alalämpö ja kiertoilma, Alalämpö ja puhallin, Normaali grillaus, Suuri grilli, Grilli ja puhallin, AquaClean

Mitat (kxLxs): 59,5 × 59,7 × 54,7 cm

Yleistä�Nimellisteho: 7,1 kW

keittotaso�Viistohiohiottu�4 induktiokeittoaluetta

edessä vasemmalla: Ø 18,5 cm, 1,4/2 kW, edessä oikealla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana vasemmalla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana oikealla: Ø 20,5 cm, 2/2,3 kW

�SuperSilent�ExtremePower lisää induktioalueen

tehoa�PowerBoost: 4�AllBoost�BoilControl - minimoi ylikiehumisen�Ylikuumenemissuoja suojaa tason elekt-

roniikkaa vaurioitumiselta�Jälkilämmön merkkivalo

Mitat (kxLxs): 8,6 × 60 × 51 cm

Page 16: Product katalogue 2015 fi

16 GORENJE ClASSiCO COllECtiON

Energia-luokkaA

Energia-luokkaA

Matta musta

Norsunluu

Matta musta

Norsunluu

494972

474348

474351

494956

Kaasutaso

lasikeraaminen liesi

lasikeraaminen liesi

Kaasutaso

GW65CLB

EC67CLI

EC67CLB

GW65CLI

Yleistä�Nimelliskuorma: 7,8 kW�Kaasutyyppi: G30/30

keittotaso�1 lisäpoltin + 1 suuri poltin +

1 perus poltin + 1 tripla poltin keskellä edessä: Ø 6,7 cm, 1,75 kW, takana keskellä: Ø 4,3 cm, 1 kW, Vasen: Ø 9,7 cm, 3 kW, Oikea: Ø 13,44 cm, 3,8 kW

�Wok-poltin�Valurautaristikko�Kaasupolttimien sähköinen sytytys�liekinvarmistin

varusteet�Mukana suuttimet: Kaasulle�Mukana suuttimet: Kaupunkikaasulle

Mitat (kxLxs): 8,7 × 60 × 51 cm

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,82 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 52 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 10,2 kW

keittotaso�2 Hilight-keittoaluetta + +2 kaksinker-

taista Hilight keittoaluetta edessä vasemmalla: Ø 21/12 cm, 2,2 kW, edessä oikealla: Ø 18 cm, 1,8 kW, takana vasemmalla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana oikealla: Ø 18/12 cm, 1,7 kW

�Jälkilämmön merkkivalo

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Mekaaninen ohjaus�Analogisella näytöllä

�SilverMatte�Valo�DCS - Dynamic Cooling System�tiivis 2-lasinen luukku�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�Ylä - ja alalämpö,

Kiertoilma, tuuletuslämmitys, Alalämpö ja kiertoilma, Alalämpö ja puhallin, Normaali grillaus, Suuri grilli, Grilli ja puhallin, AquaClean

Mitat (kxLxs): 90 × 60 × 60 cm

Yleistä�Nimelliskuorma: 7,8 kW�Kaasutyyppi: G30/30

keittotaso�1 lisäpoltin + 1 suuri poltin +

1 perus poltin + 1 tripla poltin keskellä edessä: Ø 6,7 cm, 1,75 kW, takana keskellä: Ø 4,3 cm, 1 kW, Vasen: Ø 9,7 cm, 3 kW, Oikea: Ø 13,44 cm, 3,8 kW

�Wok-poltin�Valurautaristikko�Kaasupolttimien sähköinen sytytys�liekinvarmistin

varusteet�Mukana suuttimet: Kaasulle�Mukana suuttimet: Kaupunkikaasulle

Mitat (kxLxs): 8,7 × 60 × 51 cm

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,82 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 46 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 10,2 kW

keittotaso�2 Hilight-keittoaluetta + +2 kaksinker-

taista Hilight keittoaluetta edessä vasemmalla: Ø 21/12 cm, 2,2 kW, edessä oikealla: Ø 18 cm, 1,8 kW, takana vasemmalla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana oikealla: Ø 18/12 cm, 1,7 kW

�Jälkilämmön merkkivalo

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Mekaaninen ohjaus�Analogisella näytöllä

�SilverMatte�Valo�tiivis 2-lasinen luukku�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�Ylä - ja alalämpö,

Kiertoilma, tuuletuslämmitys, Alalämpö ja kiertoilma, Alalämpö ja puhallin, Normaali grillaus, Suuri grilli, Grilli ja puhallin, AquaClean

Mitat (kxLxs): 90 × 60 × 60 cm

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a (pieni kulutus) – G (suuri kulutus).

Page 17: Product katalogue 2015 fi

GORENJE ClASSiCO COllECtiON 17

Matta musta

Norsunluu

434739

434738

Mikroaaltouuni grillillä

Mikroaaltouuni grillillä

MO4250CLB

MO4250CLI

�Mekaaninen ohjauspaneeli�Käyttötilavuus: 20 l�Mikron teho: 700 W�Grillin teho: 800 W�Sulatusohjelma aika/paino�tuuletin�Yhdistetty kuumennus: Mikroaallot +

grilli�tehoalueiden lukumäärä: 5�Stirrer technology�EasyClean

Mitat (kxLxs): 28,5 × 45 × 36,5 cm

492949

492947

Asennus seinään

Asennus seinään

DK63CLI

DK63CLB

�Energialuokka: D�Vuosittainen energian kulutus: 119,5

kWh�leveys: 60 cm�Mekaaninen�Ohjaus painikkeilla�toiminnan merkkivalo�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Valaistus: Halogeeni�On/Off valokytkin�Valo: Halogeeni: 2 × 20 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 545 m³/t�äänitaso (max.): 64 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Rasvasuodatin alumiinia

varusteet�Metallisuodatin: 442905�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

443072

Page 18: Product katalogue 2015 fi

18 GORENJE SiMPliCitY

Glass. Metal. Harmony. Presence. Eye candy.tHE WAY it'S DESiGNED – it’S SO ME!

Page 19: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

GORENJE SiMPliCitY 19

vaLkoINeN. MusTa.IT’s so Me!Elämänfilosofiani on yksinkertainen. Haluan juuri minun tapoihini ja toiveisiini sopivaa. Suunnittelen ja elän elämääni omalla tavallani. Valitsen talouskonemalliston, joka sopii elämäntapaani. Hienosti suunniteltu Gorenje Simplicity -mallisto on helppo integroida kotiini, mustana tai valkoisena. Se täydentää elämäntapaani ja sopeutuu minun tarpeisiini, eikä päinvastoin. Simplicity!

kaunis. Helppo. edullinen.

Page 20: Product katalogue 2015 fi

20 GORENJE SiMPliCitY

sIMPLIcITY LIfe

looginen valinta

Sopeutuva teknologia

Kestävä design

täydellinen hinta

Gorenjen Simplicity-mallistossa eniten käytetyt ja helppokäyttöisimmät asetukset ovat vain yhden napinpainalluksen päässä.

Edistyneet koneet muistavat yksilölliset valinnat ja ehdottavat niitä seuraavilla käyttökerroilla. Sinun täytyy vain vahvistaa tämä.

Puhtaat linjat, aidot materiaalit ja ergonomia mahdollistavat koneiden sijoittamiseen jokaiseen kotiin.

Edullisesti hinnoitellut koneet antavat nopeita säästöjä. lisäksi edistyksellinen teknologia varmistaa, että maksat vain siitä mitä tarvitset ja saat pitkän aikavälin säästöjä.

Page 21: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

GORENJE SiMPliCitY 21

SimpleOff on patentoitu innovaatio ainutlaatuisin ominaisuuksin. Kaasulieteen integroitu SimpleOff sulkee kaasun automaattisesti, ja mahdollistaa ajastimen säädön (aina 99 minuuttiin asti), jonka jälkeen liesi menee pois päältä automaattisesti.

SimpleOff -ajastinVarma, helppokäyttöinen ja valmis kaikkeen ajastettuun ruoanlaittoon tai lämmitykseen

Uuni muistaa lämpötilavalinnat jokaiselle esiohjelmalle ja ehdottaa viimeisintä tai suosituinta valintaa, kun käytät sitä seuraavan kerran.

Adapttech leivontaEi syytä toistaa valintojasi

Erityinen esiohjelma varmistaa, että säilykkeesi kestävät läpi sesongin ja pitkään senkin jälkeen.

Säilöntäohjelmaluotettava tapa säilöä

Kypsennysaika voidaan asettaa erikseen jokaiselle lieden alueelle. Kun aika päättyy, ajastin sammuttaa lieden automaattisesti ja aktivoi äänimerkin.

SmartControl helppokäyttöisyyttäYksinkertaista ja ohjattua ruoanvalmistusta

Page 22: Product katalogue 2015 fi

22 GORENJE SiMPliCitY

Energia-luokkaA

Energia-luokkaA

Musta

Musta

Musta

Valkoinen

423441

428867

428870

423442

Kalusteisiin asennettava uuni

Mikroaaltouuni grillillä

Mikroaaltouuni grillillä

Kalusteisiin asennettava uuni

BO75SY2B

MO6240SY2W

MO6240SY2B

BO75SY2W

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,85 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 3,3 kW

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Elektroninen toimintojen ohjaus�Adapttech leivonta - älykäs tallentava

ohjelma�SilverMatte�Valo�DCS - Dynamic Cooling System�CoolDoor�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�GentleClose�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan

�teleskooppikannakkeet -2 korkeudella�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�Ylä - ja alalämpö,

Kiertoilma, tuuletuslämmitys, Alalämpö ja kiertoilma, Alalämpö ja puhallin, Nopea esilämmitys - 200-asteiseksi noin 6 minuutissa, Normaali grillaus, Suuri grilli, Grilli ja puhallin, AquaClean, Säilöntäohjelma luotettava tapa säilöä

Mitat (kxLxs): 59,5 × 59,7 × 54,7 cm

�Elektroninen toimintojen ohjaus�Käyttötilavuus: 23 l�Mikron teho: 900 W�Grillin teho: 1000 W�Sulatusohjelma aika/paino�Yhdistetty kuumennus: Mikroaallot +

grilli�Automaattiohjelmien lukumäärä: 8�tehoalueiden lukumäärä: 4�Pyörivä alusta�Alustan halkaisija: 27 cm�lapsilukko

Mitat (kxLxs): 28 × 48 × 39 cm

Page 23: Product katalogue 2015 fi

GORENJE SiMPliCitY 23

Musta

Valkoinen

Musta

Valkoinen

423498

494990

494979

423499

induktio keittotaso

Kaasutaso lasikeraamisella perustalla

Kaasutaso lasikeraamisella perustalla

induktio keittotaso

IT612SY2B

GKTG6SY2W

GKTG6SY2B

IT612SY2W

Yleistä�Nimellisteho: 7,1 kW

keittotaso�Viistohiohiottu�4 induktiokeittoaluetta

edessä vasemmalla: Ø 18,5 cm, 1,4/2 kW, edessä oikealla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana vasemmalla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana oikealla: Ø 20,5 cm, 2/2,3 kW

�SuperSilent�toimintojen ohjaus: Sensor touch

control�touch control�SmartControl�ExtremePower lisää induktioalueen

tehoa�PowerBoost: 4�AllBoost�Ajastin�Jälkilämmön merkkivalo

Mitat (kxLxs): 5,6 × 60 × 51 cm

Yleistä�Nimelliskuorma: 7,5 kW�Kaasutyyppi: G30/30

keittotaso�3 lämpövastusta + 2 peruspoltinta +

säästöpoltin edessä vasemmalla: Ø 10,3 cm, 3,3 kW, edessä oikealla: Ø 4,3 cm, 1 kW, takana vasemmalla: Ø 6,7 cm, 1,75 kW, takana oikealla: Ø 6,7 cm, 1,75 kW

�Wok-poltin�Valurautaristikko�Kaasupolttimien sähköinen sytytys�liekinvarmistin�SimpleOff timer�Ajastin

varusteet�Mukana suuttimet: Kaasulle�Mukana suuttimet: Kaupunkikaasulle

Mitat (kxLxs): 9,6 × 58,5 × 51 cm

Page 24: Product katalogue 2015 fi

24 GORENJE SiMPliCitY

Musta

Alumiininvärinen

Musta

Alumiininvärinen

312566

312567

312565

312568

Asennus seinään

Asennus seinään

Asennus seinään

Asennus seinään

DT9SY2B

DT6SY2W

DT6SY2B

DT9SY2W

�Energialuokka: D�Vuosittainen energian kulutus: 126,3

kWh�leveys: 90 cm�Mekaaninen�Simplicity helppo ohjaus�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Valaistus: Halogeeni�On/Off valokytkin�Valo: Halogeeni: 2 × 20 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 618 m³/t�äänitaso (max.): 61 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Rasvasuodatin alumiinia

varusteet�Metallisuodatin: 419740�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

428642

�Energialuokka: D�Vuosittainen energian kulutus: 126,3

kWh�leveys: 60 cm�Mekaaninen�Simplicity helppo ohjaus�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Valaistus: Halogeeni�On/Off valokytkin�Valo: Halogeeni: 2 × 20 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 618 m³/t�äänitaso (max.): 61 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Rasvasuodatin alumiinia

varusteet�Metallisuodatin: 419740�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

428642

�Energialuokka: D�Vuosittainen energian kulutus: 126,3

kWh�leveys: 90 cm�Mekaaninen�Simplicity helppo ohjaus�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Valaistus: Halogeeni�On/Off valokytkin�Valo: Halogeeni: 2 × 20 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 618 m³/t�äänitaso (max.): 61 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Rasvasuodatin alumiinia

varusteet�Metallisuodatin: 419740�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

428642

�Energialuokka: D�Vuosittainen energian kulutus: 126,3

kWh�leveys: 60 cm�Mekaaninen�Simplicity helppo ohjaus�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Valaistus: Halogeeni�On/Off valokytkin�Valo: Halogeeni: 2 × 20 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 617 m³/t�äänitaso (max.): 61 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Rasvasuodatin alumiinia

varusteet�Metallisuodatin: 419740�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

428642

Page 25: Product katalogue 2015 fi

GORENJE SiMPliCitY 25

Energia-luokkaA++

Energia-luokkaA++

Musta

Valkoinen

429566

427949

Jääkaappi/pakastin

Jääkaappi/pakastin

RK62FSY2B

RK62FSY2W

Yleistä�Energialuokka1: A++�Energian kulutus/v2: 232 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 227 l�Pakastimen käyttötilavuus: 95 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 30 h�Pakastusteho kg/vrk: 4,5 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 40 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa�Slotin: Mahdollisuus sijoittaa laite 60 cm

levyiseen keittiösyvennykseen

Jääkaappi�ionAir: ionisoija jääkaapissa�DynamiCooling�FreshZone�4 lasihyllyä�CrispZone jossa HumidityControl: tilava

vetolaatikko, jossa ilmankosteuden-säätely

�BottleMat teline�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�SimpleSlide - hissihylly: 2�Juusto- ja voilokeroiden lukumäärä:

MultiBox�Muna-/jääpalalokero: 1 x 7

Pakastin�Frostless: Jääkaappiin muodostuu

vähemmän jäätä�1 vetolaatikko�2 pakastuslaatikkoa�XXl SpaceBox

Mitat (kxLxs): 185 × 60 × 64 cm

Yleistä�Energialuokka1: A++�Energian kulutus/v2: 232 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 227 l�Pakastimen käyttötilavuus: 95 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 30 h�Pakastusteho kg/vrk: 4,5 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 40 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa�Slotin: Mahdollisuus sijoittaa laite 60 cm

levyiseen keittiösyvennykseen

Jääkaappi�ionAir: ionisoija jääkaapissa�DynamiCooling�FreshZone�5 lasihyllyä�CrispZone jossa HumidityControl: tilava

vetolaatikko, jossa ilmankosteuden-säätely

�BottleMat teline�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�SimpleSlide - hissihylly: 2�Juusto- ja voilokeroiden lukumäärä:

MultiBox�Muna-/jääpalalokero: 1 x 7

Pakastin�Frostless: Jääkaappiin muodostuu

vähemmän jäätä�1 vetolaatikko�2 pakastuslaatikkoa�XXl SpaceBox

Mitat (kxLxs): 185 × 60 × 64 cm

Jääkaapin ionit eliminoivat jopa 95% bakteereista,viruksista ja hajuista ja varmistavat, että jääkaapin ilma pysyyraikkaana. DynamiCooling on ilmastointijärjestelmä, joka takaajääkaapin jatkuvan tasaisen viileyden.

ionAir DynamiCoolingillaPitää ruoan tuoreena ja maukkaana jopa 10 päivääpidempään.

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a++ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 virrankulutus vuodessa vakioidun testin perusteella. todellinen kulutus määräytyy laitteen käytön ja asennuspaikan mukaan.

Helposti puhdistettavat suodattimetHelpompi hoito ja pidempi elinkaari. liesituuletinten metalli-suodattimet poistavat rasvapartikkeleita ja ovat helppoja irrottaa ja puhdistaa. Ne voidaan pestä käsin tai astianpesukoneessa, käyttäen herkille astioille sopivaa ohjelmaa.

Page 26: Product katalogue 2015 fi

26 GORENJE SiMPliCitY

7

34cm

7

7

7

34cm

Kuivaus-tulosBEnergia-

luokkaA+++

Energia-luokkaA++

Energia-luokkaA++

Kuivaus-tulosBEnergia-

luokkaA+++

Musta

Valkoinen

Musta

Valkoinen

431130

431038

431037

431034

Pesukone

Kondensoiva kuivausrumpu

Kondensoiva kuivausrumpu

Pesukone

WA74SY2B

D76SY2W

D76SY2B

WA74SY2W

Yleistä�Energialuokka1: A+++�Kuivaustulos3: B�Jäännöskosteus5: 53 %�linkousnopeus: 1400 kierrosta�täyttömäärä (puuvilla): 7 kg�Pesuaika: 181 min�Energian kulutus/v2: 166 kWh�Vuosittain vedenkulutus: 9586 l�Suuri oviaukko: 34 cm

ohjelmat�16 ohjelma�Käsinpesu, Mix, Puuvilla, Pikaohjelma�Mahdollisuus luoda omia ohjelmia:

Muistaa viimeksi käytetyt ohjelmat

ominaisuudet�Adapttech pesu - älykäs tallentava

ohjelma�SensoriQ�SpaDrum�totalWeight�Hiljainen�Näyttö: lED-näyttö

�lapsilukko�Pesuajan esivalinta�Allas polykarbonaattia�Osittainen AquaStop�Ylivuotosuojaus�DuraHeat�ECO-järjestelmä

Toiminnot�Painike�Esipesu�lisähuuhtelu�Steriltub�linkousnopeuden valinta

Mitat (kxLxs): 85 × 60 × 60 cm

Yleistä�Energialuokka1: A++�täyttömäärä (puuvilla): 7 kg�Rummun tilavuus: 117 l�Kuivausaika: 155 min�Energian kulutus/v2: 199 kWh�Kuivausrumputyyppi: Kondensoiva�Vaihtuva pyörimissuunta�Suuri oviaukko: 35 cm�Oven avauskulma: 180 °�teräs rumpu

ohjelmat�7 ohjelmaa�Puuvilla�Synteettiset kuidut�Villa

ominaisuudet�Adapttech kuivaus - älykäs tallentava

ohjelma�FiltrationSupreme�Rypistymisenestotoiminto�Rummun valaistus�Pesuajan esivalinta

�Näyttö: lED-näyttö�Kuivausvaiheen osoitus�lämpöpumppu�Sisäänrakennettu kondenssivesisäiliö

(4,95 l)�Varoitus täyttyneestä kondenssivesi-

säiliöstä�Kosteus sensori�Automaattinen poiskytkentä luukun

ollessa auki�Ylilämpösuoja�Huoltotarpeen osoitus�twinAir

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 arvioitu sähkön ja veden vuosikulutus 4-henkisessä perheessä (200 pesukertaa 60-asteisessa puuvillan normaaliohjelmassa). 3 pesu- ja linkoustulos asteikolla a (erinomainen) – G (huono). jos pyykki kuivataan kuivausrummussa, huomaa, että jos pesukoneella on a-linkoustulos, kuivausrumpu kuluttaa puolet vähemmän virtaa kuin G-linkoustuloksen saaneella pesukoneella lingottua pyykkiä kuivattaessa. 5 vesijäämä linkoamisen jälkeen suhteessa kuivaan pyykkiin. 2 arvioitu vuosikulutus 4-henkisessä perheessä, jossa käytetään tavallisesti kuivausrumpua.

Page 27: Product katalogue 2015 fi

Sensorit monitoroivat jatkuvasti pesuprosessia. Se ohjaa pesua automaattisesti valitun ohjelman, pyykin tyypin ja painon mukaan.

Pesukone muistaa eri ohjelmien linkoukselle sekä muille ominaisuuksille tallentamasi asetukset. Viimeisimpiä asetuksia ehdotetaan, kun käytät samaa ohjelmaa uudelleen.

Adapttech pesuEi tarvetta toistaa asetuksia

SensoriQ -sensoriteknologiaOptimaaliset tulokset sähköä, vettä ja aikaa säästäen

Kuivausrumpu muistaa käyttämäsi ExtraDry -toiminnon, alemman kuivauslämpötilan, raikastustoiminnon tai rypynestotoiminnon valitsemallesi ohjelmalle. Viimeisimpiä asetuksia ehdotetaan kun käytät samaa ohjelmaa uudelleen.

Adapttech kuivaus Ei tarvetta toistaa asetuksia

tasaisesti kuivunut pyykki. lämpöpumpulla varustetuissa kondensoivissa kuivausrum-muissa on ainutlaatuinen puhallus-järjestelmä. Kaksisuuntaisen kierron aikana rumpuun virtaa tasaisesti lämmintä, kuivaa ilmaa molempien ilmakanavien kautta.

twinAirtehokasta pyykin kuivausta

GORENJE SiMPliCitY 27

Page 28: Product katalogue 2015 fi

28 GORENJE REtRO COllECtiON

Page 29: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

GORENJE REtRO COllECtiON 29

Ajattoman muotoilun alta löytyy inspiroivan kätevä kylmälaite. Perinteikkään muotoilun ja kattavan, elämää sykkivän värivalikoiman yhdistelmä tekee tästä jääkaapista tervetulleen kohokohdan keittiösi sisustukseen. Upean muotoilunsa ansiosta se voidaan sijoittaa myös olohuoneeseen, mikä on erityisen kätevää pienissä urbaaneissa asunnoissa, mutta erinomainen mahdollisuus myös moderneissa avoimissa elinympäristöissä. Retro-jääkaappimme hurmaa käyttäjänsä optimaalisella tilankäytöllään, elegantilla luonteellaan sekä lukuisilla hyödyllisillä ominaisuuksillaan. Se on joko rohkean limetinvihreä, nostalgisen samppanjanvärinen, viettelevän punainen tai mikä tahansa värikäs persoonallisuus. Modernit ikonimme tekevät vaikutuksen - aina ja joka paikassa.

kYLMÄsTÄ TuLee HuRMaavaN cooL

Page 30: Product katalogue 2015 fi

30 GORENJE REtRO COllECtiON

3838942604140

3838942604263

3838942899430

3838942899591

3838942899447

3838942899584

3838942899423

3838942899577

3838942899317

3838942899508

3838942899348

3838942899539

3838942899331

3838942899546

3838942603143

3838942604096

3838942898570

3838942898778

3838942898631

3838942898860

3838942898624

3838942898853

3838942898600

3838942898839

3838942897344

RK60359

RB60299

444688 - Oikeakätinen

444702 - Vasenkätinen

462114 - Oikeakätinen

462111 - Vasenkätinen

444687 - Oikeakätinen

444703 - Vasenkätinen

444689 - Oikeakätinen

444704 - Vasenkätinen

444693 - Oikeakätinen

444712 - Vasenkätinen

444692 - Oikeakätinen

444713 - Vasenkätinen

444696 - Oikeakätinen

444715 - Vasenkätinen

444913 - Vasenkätinen

444769 - Oikeakätinen

444790 - Vasenkätinen

444761 - Oikeakätinen

444785 - Vasenkätinen

444763 - Oikeakätinen

444787 - Vasenkätinen

462088 - Oikeakätinen

462087 - Vasenkätinen

444760 - Oikeakätinen

444784 - Vasenkätinen

RF60309

cHIc - vINTage - fuNkY

bor

deau

xb

orde

aux

Lim

e g

reen

fire

Red

bor

deau

xg

rey

gre

yc

ham

pagn

ec

ham

pagn

ec

ham

pagn

eb

lack

bla

ckb

lack

Energia-luokkaA++

Energia-luokkaA++

Grey metallic

Grey metallic

462111

462114

Jääkaappi/pakastin

Jääkaappi/pakastin

RK60359OX-L

RK60359OX

Yleistä�Energialuokka1: A++�Energian kulutus/v2: 229 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 229 l�Pakastimen käyttötilavuus: 92 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 21 h�Pakastusteho kg/vrk: 4 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 41 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Jäähdytyspuhallin�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Vasenkätinen

Jääkaappi�SuperCool�Syvä 2-osainen pullohylly�4 lasihyllyä�1 vihanneslaatikko�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Pulloteline�Munakotelo: 1×12�1 maitohylly

Pakastin�1 jääpalamuotti�1 vetolaatikko�2 pakastuslaatikkoa

Mitat (kxLxs): 188,7 × 60 × 64 cm

Yleistä�Energialuokka1: A++�Energian kulutus/v2: 229 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 229 l�Pakastimen käyttötilavuus: 92 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 21 h�Pakastusteho kg/vrk: 4 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 41 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Jäähdytyspuhallin�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Oikeakätinen

Jääkaappi�SuperCool�Syvä 2-osainen pullohylly�4 lasihyllyä�1 vihanneslaatikko�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Pulloteline�Munakotelo: 1×12�1 maitohylly

Pakastin�1 jääpalamuotti�1 vetolaatikko�2 pakastuslaatikkoa

Mitat (kxLxs): 188,7 × 60 × 64 cm

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a++ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 virrankulutus vuodessa vakioidun testin perusteella. todellinen kulutus määräytyy laitteen käytön ja asennuspaikan mukaan.

Page 31: Product katalogue 2015 fi

GORENJE REtRO COllECtiON 31

Energia-luokkaA++

Energia-luokkaA++

Energia-luokkaA++

Energia-luokkaA++

Bordeaux

Lime Green

Lime Green

Bordeaux

444692

444787

444763

444713

Jääkaappi/pakastin

Jääkaappi

Jääkaappi

Jääkaappi/pakastin

RF60309OR

RB60299OGR-L

RB60299OGR

RF60309OR-L

Yleistä�Energialuokka1: A++�Energian kulutus/v2: 213 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 229 l�Pakastimen käyttötilavuus: 65 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 22 h�Pakastusteho kg/vrk: 4,5 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 38 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Jäähdytyspuhallin�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Vasenkätinen

Jääkaappi�SuperCool�Syvä 2-osainen pullohylly�4 lasihyllyä�1 vihanneslaatikko�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Pulloteline�Munakotelo: 1×12�1 maitohylly

Pakastin�Kytkin pikapakastusta varten�1 jääpalamuotti�1 ritilähylly�1 luukullinen pakastehylly

Mitat (kxLxs): 173,4 × 60 × 64 cm

Yleistä�Energialuokka1: A++�Energian kulutus/v2: 196 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 255 l�Pakastimen käyttötilavuus: 26 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 18 h�Pakastusteho kg/vrk: 2 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 42 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Jäähdytyspuhallin�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Vasenkätinen

Jääkaappi�SuperCool�Syvä 2-osainen pullohylly�4 lasihyllyä�1 vihanneslaatikko�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Pulloteline�Munakotelo: 1×12�1 maitohylly

Pakastin�1 jääpalamuotti�1 luukullinen pakastehylly

Mitat (kxLxs): 152,4 × 60 × 64 cm

Yleistä�Energialuokka1: A++�Energian kulutus/v2: 213 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 229 l�Pakastimen käyttötilavuus: 65 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 22 h�Pakastusteho kg/vrk: 4,5 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 38 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Jäähdytyspuhallin�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Oikeakätinen

Jääkaappi�SuperCool�Syvä 2-osainen pullohylly�4 lasihyllyä�1 vihanneslaatikko�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Pulloteline�Munakotelo: 1×12�1 maitohylly

Pakastin�Kytkin pikapakastusta varten�1 jääpalamuotti�1 ritilähylly�1 luukullinen pakastehylly

Mitat (kxLxs): 173,4 × 60 × 64 cm

Yleistä�Energialuokka1: A++�Energian kulutus/v2: 196 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 255 l�Pakastimen käyttötilavuus: 26 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 18 h�Pakastusteho kg/vrk: 2 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 42 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Jäähdytyspuhallin�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Oikeakätinen

Jääkaappi�SuperCool�Syvä 2-osainen pullohylly�4 lasihyllyä�1 vihanneslaatikko�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Pulloteline�Munakotelo: 1×12�1 maitohylly

Pakastin�1 jääpalamuotti�1 luukullinen pakastehylly

Mitat (kxLxs): 152,4 × 60 × 64 cm

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a++ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 virrankulutus vuodessa vakioidun testin perusteella. todellinen kulutus määräytyy laitteen käytön ja asennuspaikan mukaan.

Page 32: Product katalogue 2015 fi

32 ViiNiKAAPPi

Page 33: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

MonarqueMusta

374134ViinikaappiXWC660E

�Energialuokka: B�Säilyttää viinin oikeassa lämpötilassa�Bruttotilavuus/käyttötilavuus: 156 / 155 l�Kapasiteetti: 48 pulloa (0,75 l)�Jäähdytyspuhallin

�5 isoa ulosvedettävää hyllyä�2 pientä ulosvedettävää hyllyä�Sisävalaistus katossa�Ei kansilevyä

Mitat (kxLxs): 87 × 60 × 60 cm

Viinikaapin ulkomuoto henkii laatua; muotoilu on ergonominen, mikä tekee laitteesta helppokäyttöisen. tasaiset metalli- ja lasipinnat luovat suoraviivaisen muodon, jota korostetaan paikoittain viistetyillä reunoilla. Yksinkertainen ja huomaamaton muotoilu tarjoaa hienostunutta, klassista tyylikkyyttä; koko koostumuksen harmonia luo rentouttavan ilmapiirin moderniin elämänmenoon.

aINuTLaaTuIsIsTa esINeIsTÄ TuLee aJaN MYÖTÄ aRvokkaITa aaRTeITaskaTTeviinikaappi

ViiNiKAAPPi 33

Page 34: Product katalogue 2015 fi

uunitGorenjen uunit tarjoavat inspiroivan käyttäjäkokemuksen. Helppokäyttöisinä ja minimaalista huoltoa vaativina ne on suunniteltu monitoimityökaluiksi, joita voidaan käyttää paistamiseen, kuumennukseen ja kypsennykseen. Esittelemme sinulle kattavan valikoiman vakiouuneja, kompakteja uuneja, mikroaaltouuneja ja yhdistelmämikroaaltouuneja.

LIsÄÄ TILaa Ja PaReMPI PaIsToTuLos

34 UUNit

Page 35: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

UUNit 35

Page 36: Product katalogue 2015 fi

Gorenje-uunien perinteinen pyöreä muoto on edelleen yksi hyödyllisimmistä ominaisuuksista. Entisaikojen puu-uunien tavoin kuuma ilma pääsee kiertämään siinä vapaasti. Kun kuuma ilma kiertää vapaasti, se myös jakautuu tasaisesti ja ympäröi ruoan joka puolelta. Kun ruoka kuumennetaan tasaisesti ja

tehokkaasti kaikilta puolilta, lopputulos on aina täydellinen: rapea ulkopuolelta ja mehevä sisäpuolelta. Erityiseen MultiFlow 360˚ -ilmankiertojärjestelmään yhdistettynä se tarjoaa aivan ainutlaatuisen ominaisuuden – mahdollisuuden paistaa kaikilla 5 tasolla.

HomeMade-muotoKaikki puu-uunien paisto-ominaisuudet

36 UUNit

oma tehdas täydelliseen makuunJokainen Gorenje-uuni on pieni, ihmeitä valmistava tehdas. Siinä tapahtuu tuhat fysikaalista prosessia, joita kaikkia valvotaan ja koordinoidaan saumattomasti lopputulokseen - herkulliseen ruokaan - saakka. Vuosien kunnianhimoinen tutkimus paistamisen ja grillaamisen fysiikassa on johtanut lukuisiin eri ominaisuuksiin ja toimintoihin, jotka tekevät ruoanlaitosta ainutlaatuisen kokemuksen. Nämä uunit ovat hyödyllisiä keittiöavustajia eikä niistä puutu yksityiskohtia: innovatiivinen muoto jakaa kuuman ilman tasaisesti. Valittavana on useita kiinnostavia kokoonpanoja, jotka kaikki ovat poikkeuksellisen käyttäjäystävällisiä.

Page 37: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

SuperSize-paistotilaXXl-pellit sopivat kaikkiin uuneihin

Huomattavasti suuremmassa paistotilassa voit kypsentää suurempia määriä ruokaa – koska ilma kiertää tasaisesti kaikilla tasoilla ja 46 cm:n levyiset uunipellit ovat käytettävissä sekä vakiouuneissa että kompakteissa uuneissa. innovatiiviset ratkaisut mahdollistavat suuremman sisäosan ja uunin koko leveyden hyväksikäytön. Jokaisella uunipellillä on enemmän tilaa ja edistyksellinen teknologia takaa, että ruoka kypsyy tasaisesti kaikilla tasoilla.

Uuden sukupolven Gorenje-uunien yläosa kätkee sisäänsä tilan. Nyt optimoitu ilmavirtaus kiertää sisäpuolella entistäkin tehokkaammin ja täysin vapaasti. lisääntynyt tilavuus mahdollistaa suurempien uunipeltien käytön ja suuremmat ruokamäärät, kun samalla ulkomitat ovat pysyneet samoina.

Erityisen tilava BigSpace-uuniEnemmän tilaa, lisää vapautta ruoanlaittoon

UUNit 37

MultiFlow 360˚ varmistaa lämmön tai höyryn optimaalisen kierron uunissa. Huolellisesti harkiten sijoitetut MultiFlow 360°:n aukot takaseinässä ja ainutlaatuinen HomeMade-muoto huolehtivat ilman ja höyryn tasaisesta jakautumisesta uunissa. tuulettimen avulla kuuma ilma pääsee uunin joka nurkkaan, jolloin ruoka paistuu täydellisesti joka puolelta.

MultiFlow 360O

Kaikki puolet ovat hyviä puolia

MultiFlow 360˚:n ja HomeMade-muodon yhdistelmä auttaa saavuttamaan haastavimmankin tavoitteen: viiden uunipellin käyttö samanaikaisesti. Hyvä uutinen: maut ja tuoksut eivät sekoitu. Superior-malleissa uunipellit voidaan työntää viidelle eri tasolle. älykäs ilman jakautuminen varmistaa, että ruoka paistuu tasaisesti jokaisella tasolla. Koska uunin tilavuus on suurempi, myös näkyvyys on erinomainen.

Monitasoinen paistoUseita ruokalajeja yhdellä kerralla

Page 38: Product katalogue 2015 fi

Gorenjen uunit on varustettu täysautomaattisella kypsennysohjelmalla ja yli 80 reseptillä - ihanteellinen aloitteleville kokeille. Automaattisen tilan salaisuus on varsin yksinkertainen - kaikki parametrit (kuten aika, lämpötila, lämpövastukset)

asetetaan automaattisesti. Käyttäjän tarvitsee vain valita ruokalaji ja paino sekä painaa käynnistyspainiketta. Uuni huolehtii kaikesta muusta.

Automaattiset ohjelmatMyös lapset osaavat laittaa ruokaa

Vaihe vaiheeltatäydellinen ruoka 2 tai 3 vaiheessa

Vedellä on taipumus höyrystyä ruoasta erittäin korkeassa lämpötilassa, jolloin ruoasta tulee kuivaa. tarvitsemme paljon tietoa ja kokemusta ihanteellisista lämpötiloista saadaksemme lämpötilan vaihtelemaan oikein paistoprosessin aikana. Vaihetila mahdollistaa täysin automaattisen ohjelmoinnin jopa kolmelle valitun kypsennysprosessin vaiheelle. tuloksena on mehevä

ruoka, täydellinen kosteus ja optimaalinen paistotulos. luukkua ei tarvitse avata minkään kypsennysprosessin vaiheen aikana - näin säästetään energiaa. Sopii ihanteellisesti kokeneemmille käyttäjille ja lämpötilan vaihtelua vaativien ruokien, kuten lasagnen tai leivän, kypsennykseen.

38 UUNit

Page 39: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

icontouch mahdollistaa uunin käyttämisen näyttöä koskettamalla ja ergonomisesti muotoiltuja painikkeita painamalla.

icontouch

MeatProbe- lihalämpömittariAina täydellinen paistotulos

lihan sisälämpötilaa valvova MeatProbe-lihalämpömittari huolehtii koko prosessista ja kytkee lisäksi päälle hälytyksen oikeaan aikaan.

FastPreheat - nopea esilämmitys Miellyttävän nopea, säästää aikaa ja energiaa

PerfectGrill- lämpövastuksetKaksoisinfrapunavastus tekee ruoasta rapeaa

Nopea esilämmitystoiminto kuumentaa uunin 200 ˚C:seen vain kuudessa minuutissa ja säästää näin 30 % aikaa. tämä toiminto on käytännöllinen, kun valmistetaan esilämmitettyä uunia vaativaa ruokaa. Valo- ja äänimerkki kertovat, kun lämpötila on sopiva.

Gorenjen kalusteisiin asennettavat uunit saavuttavat parhaat paistotulokset 3D-lämpövastuksien avulla. Suuri lämpövastus on ulkopuolella ja pieni lämpövastus sisäpuolella. Advanced-mallit on varustettu säädettävällä lämpövastuksella. Sen avulla ruoka voidaan paistaa pienellä, sisäisellä lämpövastuksella tai molempia lämpövastuksia käyttäen. lämmön jakautuminen varmistaa aina täydelliset paistotulokset - ruoan ulkopuoli on rapea ja sisäpuoli pehmeä.

UUNit 39

Page 40: Product katalogue 2015 fi

SlowBake-paistotoiminto paistaa ruokaa alhaisissa lämpötiloissa jopa 6 tunnin ajan. Pitkät valmistusajat tekevät lihasta ja kalasta pehmeää ja säilyttävät samalla niiden mehukkuuden, aromit ja ravintoaineet.

SlowBake-paistotoimintoHidas tie täydellisyyteen

JogurttiHelppo tie terveelliseen ruokaan

Et ehkä vielä tiedä, että jogurttiakin voi valmistaa uunissa. Käsintehty jogurtti valmistetaan 40 ˚C asteen lämpötilassa noin 3 tunnin ajan.

KuivausMainiota ruokaa, aina käden ulottuvilla

lihaa, hedelmiä, kasviksia ja yrttejä voidaan kuivata kotona todella nopeasti. Kuivaus on mahdollista jopa viidellä tasolla samanaikaisesti.

AutoRoast - automaattinen paistotilaPaistoaika 30 minuuttia eikä sekuntiakaan kauemmin

AutoRoast-toiminto kuumentaa uunin ensin 230 °C:seen. Ruokaa paistetaan 30 minuuttia ja sitten lämpötila laskee automaattisesti asetetulle tasolle. tämä toiminto on erittäin hyödyllinen – liha on rapea ja kypsä ulkopuolelta sekä täydellisen pehmeä sisäpuolelta.

DynamiCooling-järjestelmä jäähdyttää tehokkaasti uunin ulkopuolen (ulkokuoren) estäen näin korkeista lämpötiloista aiheutuvat vauriot. DynamiCooling+-järjestelmällä varustettujen uunien lämpöanturit säätelevät uunin ulkoseinien jäähdytystä, kunnes ne ovat saavuttaneet 60 °C:n lämpötilan. tämä on erityisen kätevää pyrolyysipuhdistustoiminnolla varustetuissa uuneissa, koska toiminnossa käytetään erittäin korkeita lämpötiloja.

DC+-järjestelmä

Kaikissa ruostumattomasta teräksestä valmistetuissa pinnoissa on erityinen touchFree-pinnoitus, joka estää sormenjälkien tarttumisen niihin, niin että pinnat ovat aina kiiltävät ja puhdistaminen on paljon helpompaa.

touchFree-pinnoitus

40 UUNit

Page 41: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

kokonaan ulosvedettävät teleskooppikiskot kolmessa tasossa (242140)Pehmeästi liikkuvien teleskooppikiskojen avulla kaikkien tasojen prosesseja voidaan tarkkailla vaivattomasti. tyhjennys

ja puhdistus sujuvat turvallisemmin ja helpommin. Gorenjen Superior-malliston uunit on varustettu täysin ulosvedettävillä, kolmella tasolla olevilla kiskoilla. Pyrolyyttisen puhdistuksen ajaksi ne tulee poistaa uunista.

teleskooppikiskotAvulias liukutoiminto

Monipuolisen Cool-valikoiman kaikilla ovilla on sama ominaisuus – niiden koskettaminen on turvallista.

CoolDoortehty koskettavaksi - aina tai koska tahansa

luukku voidaan sulkea kevyesti koskettamalla, pehmeästi ja äänettömästi, uuden saranarakenteen ansiosta.

GentleClosetodella helppo ja hiljainen

UUNit 41

Ylä- ja alalämpö

Alavastus

Ylävastus

Kiertoilma ja alalämpö

Kiertoilma

iso grilli

Puhallin ja iso grilli

Puhallin ja alalämpö

Puhallin ja ylä- ja alalämpö

WarmPlate - lautasten lämmitys

Page 42: Product katalogue 2015 fi

SilverMatteäärimmäisen kestävä, äärimmäisen sileä pinta

Emalin laatu ja tyyppi ovat poikkeuksellisen tärkeitä uunin ja sen toiminnan kannalta. SilverMatte on erittäin kestävä ja vahva materiaali, joka sietää äärimmäistä kuumuutta ja 500 asteen pyrolyyttisen puhdistuksen.

Pinnoitteessa ei ole mikrohuokosia ja sillä käsitellyt uunin pinnat ja uunipellit kestävät korkeimpia lämpötiloja, mikroaaltoja ja höyryä. Sisäosan kolminkertainen pinnoite parantaa lämmön jakautumista sekä toimii lisäeristeenä. Aktiivinen pinta mahdollistaa

likajäämien palamisen korkeammassa lämpötilassa, mikä myös hävittää mahdolliset mikro-organismit ja pitää näin uunin sisätilan steriilinä ja turvallisena.

PyroCleanHuippuluokan itsepuhdistustoiminto

Pyrolyyttinen puhdistus on tehokkain ja edistynein tapa puhdistaa uuni. Korkea puhdistuslämpötila (jopa 500 ˚C) jättää uunin täysin puhtaaksi, ilman merkkiäkään rasvasta tai muista jäämistä. Hellävarainen puhdistus kestää 90 minuuttia,

keskitason puhdistus 120 minuuttia ja suurtehopuhdistus vain 150 minuuttia, teho riippuu kestoajasta. Gorenje-uunien parhaiden mallien pyrolyyttisessa puhdistuksessa käytettävänä on maksimikestoaika ja -teho 150 minuutin

ajan. lopuksi jäljellä on vain tuhka, joka pyyhitään pois. Mikä tärkeintä, uunin puhdistamiseen ei tarvita puhdistusaineita.

AquaCleanYksinkertainen ja kätevä puhdistus

Koska kaikkien uusien Gorenje-uunimallien emalipinnoite on uusittu, myös AquaClean-toimintoa on kehitetty merkittävästi. AquaClean on mainio apu uunin sisätilan puhdistuksessa. Kaada puoli litraa vettä uunipellille ja kytke AquaClean-toiminto päälle. tulokset näkyvät jo 30 minuutin kuluttua koko uunin pinnalla ja uunipelleillä. tahrat ja rasvat pehmenevät ja ne voidaan pyyhkiä pois helposti.

42 UUNit

Page 43: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA

Energia-luokkaA

Energia-luokkaA

Energia-luokkaA

Advanced LineInox

Superior LineInox

Essential LineInox

Superior LineInox

469777

472889

473812

472942

Kalusteisiin asennettava uuni - Pyrolyysi

Kalusteisiin asennettava uuni - Pyrolyysi

Kalusteisiin asennettava uuni - Pyrolyysi

Kalusteisiin asennettava uuni - Pyrolyysi

BOP647A13XG

BOP747S32X

BOP637E14XG

BOP799S51X

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,91 kWh (kiertoilmalla), 0,94 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 3,4 kW

uuni�Monitoimiuuni - 73 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Elektroninen toimintojen ohjaus�HomeChef, elektroninen ohjelmamoduuli�SilverMatte�Kaksoisvalaistus�DynamiCooling�Nelinkertainen lasiovi kaksinkertaisella

eristyksellä (UltraCoolDoorQuadro)�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�GentleClose�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan

�teleskooppikannakkeet - 3 korkeudella�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�lihalämpömittari�PerfectGrill�Pyrolyysi�Jogurtti�Kuivaustoiminto�AutoRoast�SlowBake

Mitat (kxLxs): 59,5 × 59,5 × 54,6 cm

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,91 kWh (kiertoilmalla), 0,94 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 3,4 kW

uuni�Monitoimiuuni - 73 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Elektroninen toimintojen ohjaus�icontouch�SilverMatte�Valaistus�DynamiCooling�Compact Cool Door Quadro�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�teleskooppikiskot - 2 tasoa�Uuniritilä

�1 emaloitu leivinpelti�matala alumiininen paistopelti�lihalämpömittari�PerfectGrill�Pyrolyysi

Mitat (kxLxs): 45,5 × 59,5 × 54,6 cm

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,87 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 3,3 kW

uuni�Monitoimiuuni - 65 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Elektroninen toimintojen ohjaus�icontouch�Pop out vääntimet�Nuppien valaisu�SilverMatte�Valo�DynamiCooling�Nelinkertainen lasiovi kaksinkertaisella

eristyksellä (UltraCoolDoorQuadro)�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�GentleClose�lapsilukko

�Paisto usealla korkeudella samaan aikaan

�Uuniritilä�Emaloitu pyrolyyttinen uunipannu�Syvä emaloitu pyrolyyttinen pannu�lihalämpömittari�PerfectGrill�Pyrolyysi

Mitat (kxLxs): 59,5 × 59,7 × 54,7 cm

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,87 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 3,3 kW

uuni�Monitoimiuuni - 65 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Mekaaninen ohjaus�iconled�Pop out vääntimet�SilverMatte�Valo�DynamiCooling�Nelinkertainen lasiovi kaksinkertaisella

eristyksellä (UltraCoolDoorQuadro)�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�GentleClose�lapsilukko

�Paisto usealla korkeudella samaan aikaan

�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�PerfectGrill�Pyrolyysi

Mitat (kxLxs): 59,5 × 59,7 × 54,7 cm

UUNit 43

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a (pieni kulutus) – G (suuri kulutus).

Page 44: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA

Energia-luokkaA

Energia-luokkaA

Energia-luokkaA

Advanced LineInox

Superior LineInox

Essential LineInox

Essential LineInox

473815

472887

473811

493843

Kalusteisiin asennettava uuni

Kalusteisiin asennettava uuni

Kalusteisiin asennettava uuni

Kalusteisiin asennettava uuni - Pyrolyysi

BO647A21XG

BO747S30X

BO637E14X

BOP637E17X

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,87 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 3,3 kW

uuni�Monitoimiuuni - 65 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Mekaaninen ohjaus�iconled�Pop out vääntimet�SilverMatte�Valo�DynamiCooling�Nelinkertainen lasiovi kaksinkertaisella

eristyksellä (UltraCoolDoorQuadro)�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�Uuniritilä

�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�PerfectGrill�Pyrolyysi

Mitat (kxLxs): 59,5 × 59,7 × 54,7 cm

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,85 kWh (kiertoilmalla), 0,94 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 3,4 kW

uuni�Monitoimiuuni - 75 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Elektroninen toimintojen ohjaus�icontouch�SilverMatte�Valaistus�DynamiCooling�UCD-uuninluukku�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�GentleClose�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�teleskooppikiskot - 2 tasoa

�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�lihalämpömittari�taitettava grillivastus helppoa puhdis-

tusta varten�PerfectGrill

Mitat (kxLxs): 59,5 × 59,5 × 54,6 cm

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,85 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 3,3 kW

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Elektroninen toimintojen ohjaus�icontouch�Pop out vääntimet�Nuppien valaisu�SilverMatte�Valo�DynamiCooling�CoolDoor�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�GentleClose�lapsilukko

�Paisto usealla korkeudella samaan aikaan

�teleskooppikannattimet�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�lihalämpömittari�PerfectGrill

Mitat (kxLxs): 59,5 × 59,7 × 54,7 cm

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,85 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 3,3 kW

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Mekaaninen ohjaus�iconled�Pop out vääntimet�SilverMatte�Valo�DynamiCooling�tiivis 2-lasinen luukku�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�GentleClose�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan

�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�PerfectGrill

Mitat (kxLxs): 59,5 × 59,7 × 54,7 cm

44 UUNit

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a (pieni kulutus) – G (suuri kulutus).

Page 45: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA

Energia-luokkaA

Energia-luokkaA

Energia-luokkaA

Essential LineInox

Essential LineValkoinen

Essential LineInox

Essential LineMusta

493833

493838

493840

493836

Kalusteisiin asennettava uuni

Kalusteisiin asennettava uuni

Kalusteisiin asennettava uuni

Kalusteisiin asennettava uuni

BO617E17X

BO637E14W

BO615E17X

BO637E14B

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,85 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 3,3 kW

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Mekaaninen ohjaus�iconled�Pop out vääntimet�SilverMatte�Valo�DynamiCooling�CoolDoor�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�GentleClose�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan

�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�PerfectGrill

Mitat (kxLxs): 59,5 × 59,7 × 54,7 cm

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,85 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 3,3 kW

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Mekaaninen ohjaus�iconled�Pop out vääntimet�SilverMatte�Valo�DynamiCooling�CoolDoor�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�GentleClose�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan

�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�PerfectGrill

Mitat (kxLxs): 59,5 × 59,7 × 54,7 cm

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,85 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 3,3 kW

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Mekaaninen ohjaus�Pop out vääntimet�SilverMatte�Valo�DCS - Dynamic Cooling System�CoolDoor�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti

�1 syvä emaloitu uunipannu�PerfectGrill

Mitat (kxLxs): 59,5 × 59,7 × 54,7 cm

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,86 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 2,7 kW

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Mekaaninen ohjaus�Pop out vääntimet�SilverMatte�Valo�DCS - Dynamic Cooling System�CoolDoor�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu

�PerfectGrill

Mitat (kxLxs): 59,5 × 59,7 × 54,7 cm

UUNit 45

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a (pieni kulutus) – G (suuri kulutus).

Page 46: Product katalogue 2015 fi

46 MiKROAAltOUUNit

mikroaaltouunitMikroaaltouuni on korvaamaton apuväline jokaisessa modernissa keittiössä. Sen avulla voit valmistaa maukasta ja terveellistä nopeasti, niin kuin kiireiseen elämäntyyliin sopiikin. Kehittynyt teknologia varmistaa, että ruoka sulaa tai kuumenee tasaisesti. Mikroaaltokypsennyksen lisäksi laitteilla voi myös kypsentää ruokaa grillitoiminnolla tai kuumalla ilmalla.

Näin kalusteisiin asennettavaa mikroaaltouunia voidaan käyttää myös perinteisenä uunina. Sanomattakin on selvää, että uunien ulkopuoli on yhtä vakuuttava kuin niiden sisäpuolikin. Ne on suunniteltu sopimaan täydellisesti yhteen muiden Gorenjen kalusteisiin asennettavien laitteiden kanssa.

HaRvINaIseN MoNIPuoLINeN uuNI

Page 47: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

MiKROAAltOUUNit 47

Page 48: Product katalogue 2015 fi

invertteritekniikkaHellävarainen käsittely tekee ruoasta maukkaampaa

invertteritekniikka jakaa energian tasaisesti, ei pulsseina. tuloksena on, että ruoan alkuperäinen rakenne, vitamiinit, kivennäisaineet ja kuidut säilyvät. Energian tasaisesta jakautumisesta on erityisesti hyötyä uudelleenlämmityksessä,

sulatuksessa sekä nesteiden keittämisessä. Kokonais-mikroaaltoaika on lyhyempi, minkä seurauksena myös energiankulutus pienenee.

Sekoitinteknologia mahdollistaa vakiokokoisen uunipellin käytön mikroaaltouunissa. Uunin koko leveyttä käytetään hyväksi ja voit heittää hyvästit vanhanaikaisille pyörölautasille ja epätasaiselle lämpenemiselle. Kehittynyt mikroaaltojen jakautumisjärjestelmä lämmittää ruoan kauttaaltaan tasaisesti. Sekoitinteknologia on saatavana sekä yhdistelmä- että vakiomikroaaltouuneissa.

SekoitinteknologiaKaikenkokoiset pellit ovat tervetulleita

48 MiKROAAltOUUNit

Page 49: Product katalogue 2015 fi

Inox

Superior LineInox

Superior LineInox

470712

452090472885

Kalusteisiin asennettava mikroaaltouuni

Kompakti sisäänrakennettu uuni

BM171E2X

UWD1400XBCM547S12X

Yleistä�äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 3,4 kW

uuni�Mikro-yhdistelmäuunit - 50 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Elektroninen toimintojen ohjaus�icontouch�invertteritekniikka�Sekoitinteknologia�SilverMatte�Valaistus�DynamiCooling�3-kerros lasi heijastamaton kerros�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti

Mitat (kxLxs): 45,5 × 59,5 × 54,6 cm Mitat (kxLxs): 45,5 × 59,5 × 54,6 cm

�Valaistu virtanappula�tilavuus: tilaa 6 kattaukselle tai 20

lautaselle (28 cm läpimitta) tai 80 kahvi-kupille tai 40 teekupille

�lämpötila 30-85 C�Ulosvedettävät kiskot�Viileä etuosa

�Mekaaninen ohjauspaneeli�Käyttötilavuus: 17 l�Mikron teho: 700 W�Grillin teho: 1000 W�Yhdistetty kuumennus: Mikroaallot +

grilli�tehoalueiden lukumäärä: 6�Pyörivä alusta�Alustan halkaisija: 24,5 cm

Mitat (kxLxs): 39 × 59,5 × 31,9 cm

MiKROAAltOUUNit 49

Musta

470348Kalusteisiin asennettava mikroaaltouuniBM171E2XG

�Mekaaninen ohjauspaneeli�Käyttötilavuus: 17 l�Mikron teho: 700 W�Grillin teho: 1000 W�Yhdistetty kuumennus: Mikroaallot +

grilli�tehoalueiden lukumäärä: 6�Pyörivä alusta�Alustan halkaisija: 24,5 cm

Mitat (kxLxs): 38,8 × 59,5 × 32 cm

Page 50: Product katalogue 2015 fi

Valkoinen

Musta

Valkoinen

Inox

474782

488967

474783

474786

Mikroaaltouuni

Mikroaaltouuni

Mikroaaltouuni

Mikroaaltouuni

MMO20DWII

MMO20DBII

MMO20MWII

MMO20DEII

�Elektroninen toimintojen ohjaus�Käyttötilavuus: 20 l�Mikron teho: 800 W�Pika- ja automaattisulatus (ajan ja pai-

non mukaan)�Yhdistetty kuumennus: Mikroaallot�Automaattiohjelmien lukumäärä: 8�tehoalueiden lukumäärä: 7�Pyörivä alusta�Alustan halkaisija: 24,5 cm�lapsilukko

Mitat (kxLxs): 25,7 × 43,9 × 36 cm

�Elektroninen toimintojen ohjaus�Käyttötilavuus: 20 l�Mikron teho: 800 W�Pika- ja automaattisulatus (ajan ja pai-

non mukaan)�Yhdistetty kuumennus: Mikroaallot�Automaattiohjelmien lukumäärä: 8�tehoalueiden lukumäärä: 5�Pyörivä alusta�Alustan halkaisija: 24,5 cm�lapsilukko

Mitat (kxLxs): 25,7 × 43,9 × 35 cm

Mitat (kxLxs): 25,7 × 43,9 × 33,5 cm

�Mekaaninen ohjauspaneeli�Käyttötilavuus: 20 l�Mikron teho: 800 W�Sulatusohjelma aika/paino�Yhdistetty kuumennus: Mikroaallot�tehoalueiden lukumäärä: 5�Pyörivä alusta�Alustan halkaisija: 24,5 cm

Mitat (kxLxs): 25,7 × 43,9 × 35 cm

50 MiKROAAltOUUNit

Page 51: Product katalogue 2015 fi

ValkoinenHopean värinen

Valkoinen

258619258620

323712

MonitoimiuuniMonitoimiuuni

Mikroaaltouuni

MI281WMI281SL

MO20MW

�Mekaaninen ohjauspaneeli�Käyttötilavuus: 20 l�Mikron teho: 700 W�Sulatusohjelma aika/paino�Mikroaallot�Yhdistetty kuumennus: Mikroaallot�tehoalueiden lukumäärä: 6�Pyörivä alusta�Alustan halkaisija: 24,5 cm�Valaistus

Mitat (kxLxs): 26,2 × 45,2 × 33,5 cm

�Elektroninen toimintojen ohjaus�Käyttötilavuus: 28 l�Mikron teho: 900 W�Grillin teho: 1250 W�Kiertoilmauunin teho: 1250 W�Sulatusohjelma�Yhdistetty kuumennus: mikroaallot +

kuuma ilma�Automaattiohjelmien lukumäärä: 5�tehoalueiden lukumäärä: 10�Kello�Pyörivä alusta�Alustan halkaisija: 30 cm�lapsilukko�Valaistus

Mitat (kxLxs): 31,1 × 51,3 × 40,1 cm

MiKROAAltOUUNit 51

Yhdistetty ohjelma

Konvektio

Grilli

Mikroaallot

Sulatus

Automaatti sulatus

Automaatti ohjelmat

Page 52: Product katalogue 2015 fi

Keittotasot

ÄLYkkÄITÄ IDeoITa vaIvaTToMaaN RuoaN-LaITTooN

52 | KEittOtASOt

Kaikki eivät ole harjaantuneita kokkeja. Gorenje on vastannut tähän haasteeseen ja kehittänyt valikoiman innovatiivisia ruoanlaittovälineitä. Ne auttavat saavuttamaan paljon enemmän vähäisilläkin tiedoilla, nopeammin ja huomattavasti alhaisemmalla energiankulutuksella:

Page 53: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

KEittOtASOt | 53

Page 54: Product katalogue 2015 fi

iQ-anturin ja iQcook-induktiokeittotason alaosassa olevan anturin yhteistoiminta mahdollistaa täysin automaattisen ruoanlaiton.langaton tiedonsiirto keittoastian ja keittotason välillä huolehtii prosessista ja täysautomaattisesta kypsennyksestä. Varmasti.

IQcook-induktiokeittotasoälykästä ruoanlaittoa

Kypsennys pienessä vesimäärässä säilyttää kasvisten vitamiinit, kivennäisaineet ja luonnollisen värin. Usko tai älä, 1 kg kasviksia voidaan kypsentää 0,5 desilitrassa vettä.

iQsteamVitamiinit säilyvät

40%vähemmänenergiaa

100%terveellisiäaterioita

100%anturein valvottu

100% autom-aattinen

kypsennys

80%nopeampi

54 | KEittOtASOt

Page 55: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

iQpoachtäsmälleen oikea lämpötila

iQproRuoanlaittomaraton, joka sujuu leikiten

iQpoach estää liiallisen kypsennyksen pitämällä lämpötilan 71 ja 85 °C:n välillä. Ruoan luonnollinen väri, mehukkuus ja maku säilyvät. Vihdoinkin voit valmistaa täydellisiä Benedictin munia kotona.

iQpro tarjoaa helpon tavan valmistaa aterioita, jotka vaativat pidemmän kypsennysajan hitaalla kuumennuksella tai kypsennyksen matalammassa, tasaisessa lämpötilassa. Sopii ihanteellisesti esim. gulassin valmistukseen.

iQboilKeittoastiasta ei kiehu pisaraakaan yli

Nopea veden keittäminen tasaisessa lämpötilassa on mahdollista ilman, että pisaraakaan kiehuu yli. Voit rauhassa katsoa televisiota ja rentoutua - keittiössä ei ole mitään hätää.

iQgrillGrillaaminen

Et ole koskaan maistanut näin maukasta ja terveellistä grillattua ruokaa.

Verkkosivuiltamme löydät lisätietoja ja videoita iQcook-toiminnon käytöstä.

KEittOtASOt | 55

Page 56: Product katalogue 2015 fi

Nopea ja taloudellinenAika 2 litran vesimäärän kuumentamiseksi 15 °C:sta 90° C:seen.

Gorenjen induktiokeit-totaso PowerBoost Supreme -toiminnolla

4,2 min

Gorenjen induktiokeittotaso PowerBoost-toiminnolla 5,7 min

induktio 7,1 min

Hilight 10 min

induktiokeittotasot kuumenevat kaksi kertaa Hilight-keittotasoja nopeammin, mikä tekee niistä huomattavasti taloudellisempia ja turvallisempia. induktioliesi kuumentaa vain keittoastian pohjan lieden muiden pintojen jäädessä viileiksi ja täysin turvallisiksi koskettaa. lämpötila muuttuu yhdellä kosketuksella välittömästi, mikä vähentää ylikiehumisen vaaraa. tämän keittotason avulla suklaan sulattaminen ja monimutkaisten kastikkeiden tai muiden lämpötilaherkkien mestariteosten valmistaminen sujuu todella helposti.

PowerBoost Supreme kuumentaa kattilan äärimmäisen tehokkaasti ja lyhentää huomattavasti odotusaikaa. 2 litraa vettä alkaa kiehua 4,2 minuutissa, mikä tarkoittaa todellista ajan säästöä. Kaikki Gorenjen induktiokeittotasojen Superior-mallit on varustettu tällä toiminnolla.

PowerBoost Supremeälä kanna huolta kiireestä

INDukTIo-keITToTasoT

56 | KEittOtASOt

Page 57: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

XpandZone mahdollistaa ruoanlaiton lähes induktiotason koko pintaa käyttäen. Kun XpandZone-tila on aktivoituna, keittotason vasemman- tai oikeanpuoleiset keittoalueet yhdistetään yhdeksi suureksi keittoalueeksi. Yhdistetyt keittoalueet tuovat enemmän tilaa ja lisää vapautta ruoanlaittoon. Ne mahdollistavat suurempien keittoastioiden tai useampien pienempien keittoastioiden käytön, jotka voidaan sijoittaa mihin tahansa kohtaan yhdistettyä keittoaluetta.

XpandZoneXXl-pinta erityisen kookkaille padoille ja pannuille

BridgeZonetaso erityisen isoille keittoastioille

induktiokeittotaso, jonka kaksi yhdistettävää aluetta helpottavat ruoanvalmistusta suurissa keittoastioissa. Kaksi erillistä keittoaluetta yhdistetään yhdellä kosketuksella, niin että ne muodostavat yhden suuren keittoalueen. täydellinen toiminto suurikokoisten ruokien kypsennykseen, sekä kypsennykseen eri puolilla samanaikaisesti.

KEittOtASOt | 57

Page 58: Product katalogue 2015 fi

Välitön reagointi sormen kosketuksella Uuden sukupolven keittotasoissa olennaisia toimintoja käytetään sormenpäillä. Erilaiset ohjauskonseptit erilaisiin ruoanlaittotapoihin.

Me kaikki haluamme kokata ammattilaistason ruokaa, tehdä vaikutuksen vieraisiimme ja tarjoilla terveellistä ruokaa perheellemme. Yleensä tämä vaatii joko erityistaitoja tai ammattilaisvälineitä. Gorenjen liesitasot ovat suunniteltu helppokäyttöisiksi joilla jokainen voi onnistua ruuan laitossa.

ÄLYkÄs keITTIÖaPu, Joka oDoTTaa oHJeITasI

Ajastimen ajaksi voidaan asettaa korkeintaan 99 minuuttia. Jos tiedät kokemuksesta jonkin tietyn ruokalajin ihanteellisen kypsennysajan, voit määrittää ajastimen kytkemään lieden pois päältä automaattisesti haluamasi ajan kuluttua. äänimerkki ilmoittaa ruoan olevan valmista.

Ajastin

Stop&Go-toiminto lopettaa kypsennyksen ja jatkaa samoilla asetuksilla, kun se aktivoidaan jälleen.

Stop&Go

58 | KEittOtASOt

Page 59: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

Childlock-ominaisuus on erinomainen valinta lapsiperheille. lasten jättäminen valvomatta keittiöön ei ole koskaan ollut näin turvallista - tämä ominaisuus estää kaikkien parametrien muuttamisen.

Säätää automaattisesti kypsennystehoa. Keittotaso aloittaa toimintansa suurimmalla teholla ja säilyttää tämän jälkeen vaaditun lämpötilan estäen ruoan ylikiehumisen tai ylikypsymisen.

SoftMelt-toiminto sulattaa suklaan tai voin tasaisessa 42 ˚C:n lämpötilassa luoden näin täydelliset olosuhteet sulatukselle ilman palamista.

BoilControl StayWarm-toiminto pitää ruoan lämpötilan tasaisesti 70 ˚C:ssa, kunnes on aika tarjoilla ateria. Ruoan maku ja lämpötila säilyvät siihen asti, kun se tarjoillaan.

StayWarm

Childlock SoftMelt

KEittOtASOt | 59

Page 60: Product katalogue 2015 fi

Advanced LineMusta

Advanced LineMusta

Advanced LineMusta

Advanced LineMusta

465890

465893

465889

464533

induktiotaso

induktiotaso

induktiotaso

induktiotaso

IS656USC

IS756USC

IS656SC

IQ634USC

Yleistä�Nimellisteho: 7,1 kW

keittotaso�Viistohiohiottu�4 induktiokeittoaluetta

edessä vasemmalla: Ø 18,5 cm, 1,4/2 kW, edessä oikealla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana vasemmalla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana oikealla: Ø 20,5 cm, 2/2,3 kW

�SuperSilent�toimintojen ohjaus: Slider control�Slidertouch�PowerBoostSupreme�ExtremePower lisää induktioalueen

tehoa�PowerBoost: 4�Sisältää sensorit: 1�iQboil, iQgrill, iQpoach, iQpro, iQsteam�iQsteam, höyrykeittäminen�iQpro, hidas keittäminen�iQgrill, grillaus�iQpoach

�iQboil, keittäminen runsaassa vedessä�Ajastin�Jälkilämmön merkkivalo

Mitat (kxLxs): 5,6 × 60 × 51 cm

Yleistä�Nimellisteho: 7,2 kW

keittotaso�Viistohiohiottu�4 induktio keittoaluetta

edessä vasemmalla: Ø 20×20 cm, 1,8/3 kW, edessä oikealla: Ø 20×20 cm, 1,8/3 kW, takana vasemmalla: Ø 20×20 cm, 1,8/3 kW, takana oikealla: Ø 20×20 cm, 1,8/3 kW

�toimintojen ohjaus: Slider control�Slidertouch�PowerBoostSupreme�ExtremePower lisää induktioalueen

tehoa�XpandZone�PowerBoost: 4�PowerBoost Supreme�Ajastin�StayWarm, pitää lämpötilan +70 °C�lapsilukko

Mitat (kxLxs): 6 × 75 × 51 cm

Mitat (kxLxs): 6 × 60 × 51 cm

Yleistä�Nimellisteho: 7,2 kW

keittotaso�SoftCorners�Suoraleikatut sivut�4 induktio keittoaluetta

edessä vasemmalla: Ø 20×20 cm, 1,8/3 kW, edessä oikealla: Ø 20×20 cm, 1,8/3 kW, takana vasemmalla: Ø 20×20 cm, 1,8/3 kW, takana oikealla: Ø 20×20 cm, 1,8/3 kW

�toimintojen ohjaus: Slider control�Slidertouch�PowerBoostSupreme�ExtremePower lisää induktioalueen

tehoa�XpandZone�PowerBoost: 4�PowerBoost Supreme�Ajastin�StayWarm, pitää lämpötilan +70 °C�lapsilukko

Mitat (kxLxs): 6 × 59,5 × 51 cm

60 | KEittOtASOt

Page 61: Product katalogue 2015 fi

Essential LineMusta

Advanced LineMusta

Essential LineMusta

Essential LineMusta

463046

463047

463045

464632

induktio keittotaso

induktio keittotaso

induktio keittotaso

induktio keittotaso

IT614CSC

IT635SC

IT614SC

IT734CSC

Yleistä�Nimellisteho: 7,1 kW

keittotaso�Viistohiohiottu�4 induktiokeittoaluetta

edessä vasemmalla: Ø 18,5 cm, 1,4/2 kW, edessä oikealla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana vasemmalla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana oikealla: Ø 20,5 cm, 2/2,3 kW

�SuperSilent�Sensor touch control�touch control�ExtremePower lisää induktioalueen

tehoa�PowerBoost: 4�Ajastin�Jälkilämmön merkkivalo

Mitat (kxLxs): 5,5 × 75 × 51 cm

Yleistä�Nimellisteho: 7,1 kW

keittotaso�SoftCorners�Suoraleikatut sivut�4 induktiokeittoaluetta

edessä vasemmalla: Ø 18,5 cm, 1,4/2 kW, edessä oikealla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana vasemmalla: Ø 18,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana oikealla: Ø 20,5 cm, 2/2,3 kW

�BridgeZone�SuperSilent�Sensor touch control�touch control�PowerBoostSupreme�ExtremePower lisää induktioalueen

tehoa�PowerBoost: 4�PowerBoost Supreme�Ajastin�Jälkilämmön merkkivalo

Mitat (kxLxs): 5,6 × 59,5 × 51 cm

Yleistä�Nimellisteho: 6,8 kW

keittotaso�Viistohiohiottu�4 induktiokeittoaluetta

edessä vasemmalla: Ø 18,5 cm, 1,4/1,9 kW, edessä oikealla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana vasemmalla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana oikealla: Ø 20,5 cm, 1,9/2,1 kW

�SuperSilent�Sensor touch control�touch control�ExtremePower lisää induktioalueen

tehoa�PowerBoost: 4�Ajastin�Jälkilämmön merkkivalo

Mitat (kxLxs): 5,5 × 59,5 × 51 cm

Yleistä�Nimellisteho: 6,8 kW

keittotaso�SoftCorners�Suoraleikatut sivut�4 induktiokeittoaluetta

edessä vasemmalla: Ø 18,5 cm, 1,4/1,9 kW, edessä oikealla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana vasemmalla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana oikealla: Ø 20,5 cm, 1,9/2,1 kW

�SuperSilent�Sensor touch control�touch control�ExtremePower lisää induktioalueen

tehoa�PowerBoost: 4�Ajastin�Jälkilämmön merkkivalo

Mitat (kxLxs): 5,5 × 59,5 × 51 cm

KEittOtASOt | 61

Page 62: Product katalogue 2015 fi

Essential LineMusta

Essential LineMusta

Essential LineMusta

464537

468659464518

Keraaminen keittotaso

Keraaminen keittotasoKeraaminen keittotaso

ECT610SC

ECT620CSCECT620X

Yleistä�Nimellisteho: 7 kW

keittotaso�Ruostumaton kehys�Hilight kaksinkertainen keittoalue +

2 Hiligt lämpöaluetta + Hilight Oval lämpöalue edessä vasemmalla: Ø 21/12 cm, 2,2 kW, edessä oikealla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana vasemmalla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana oikealla: Ø 26,5×17 cm, 2,4 kW

�Sensor touch control�touch control�Ajastin�StopGo, säätöjen nopea palautus�StayWarm, pitää lämpötilan +70 °C�BoilControl - minimoi ylikiehumisen�lapsilukko�Ylikuumenemissuoja suojaa tason elekt-

roniikkaa vaurioitumiselta�Jälkilämmön merkkivalo

Mitat (kxLxs): 5,6 × 60 × 51 cm

Yleistä�Nimellisteho: 7 kW

keittotaso�Viistohiohiottu�Hilight kaksinkertainen keittoalue +

2 Hiligt lämpöaluetta + Hilight Oval lämpöalue edessä vasemmalla: Ø 21/12 cm, 2,2 kW, edessä oikealla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana vasemmalla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana oikealla: Ø 26,5×17 cm, 2,4 kW

�Sensor touch control�touch control�Ajastin�StopGo, säätöjen nopea palautus�StayWarm, pitää lämpötilan +70 °C�BoilControl - minimoi ylikiehumisen�lapsilukko�Ylikuumenemissuoja suojaa tason elekt-

roniikkaa vaurioitumiselta�Jälkilämmön merkkivalo

Mitat (kxLxs): 5,4 × 59,5 × 51 cm

Yleistä�Nimellisteho: 6,5 kW

keittotaso�SoftCorners�Suoraleikatut sivut�4 Hilight-keittoaluetta

edessä vasemmalla: Ø 21 cm, 2,3 kW, edessä oikealla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana vasemmalla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana oikealla: Ø 18 cm, 1,8 kW

�Sensor touch control�touch control�BoilControl - minimoi ylikiehumisen�lapsilukko�Ylikuumenemissuoja suojaa tason elekt-

roniikkaa vaurioitumiselta�Jälkilämmön merkkivalo

Mitat (kxLxs): 5,4 × 59,5 × 51 cm

62 | KEittOtASOt

Monipuoliset keittoalueetSopiva keittoalue jokaiselle pannulle

Sekä ovaalin- että kahden renkaan muotoiset induktio-keittoalueet mahdollistavat miltei minkä tahansa kokoisen ja muotoisen keittoastian käytön. Ovaalinmuotoinen alue sopii erityisesti suurille paisteille ja kaloille.

Page 63: Product katalogue 2015 fi

MustaMusta

465888344598Keraaminen keittotasoinduktiotasoECT330CSCIT332CSC

Yleistä�Nimellisteho: 3,65 kW

keittotaso�Viistohiohiottu�2 keittoalueet

edessä: Ø 16 cm, 1,4 kW, takana: Ø 20 cm, 2,3/3 kW

�Sensor touch control�touch control�Ajastin�lapsilukko�Jälkilämmön merkkivalo

Mitat (kxLxs): 7,2 × 30 × 51 cm

Yleistä�Nimellisteho: 2,9 kW

keittotaso�Viistohiohiottu�1 Hilight kuumennusalue + 1 Hilight

kaksilevyinen kuumennusalue edessä: Ø 18/12 cm, 1,7 kW, takana: Ø 14,5 cm, 1,2 kW

�Sensor touch control�touch control�BoilControl - minimoi ylikiehumisen�lapsilukko�Ylikuumenemissuoja suojaa tason elekt-

roniikkaa vaurioitumiselta�Jälkilämmön merkkivalo

Mitat (kxLxs): 6,6 × 30 × 51 cm

KEittOtASOt | 63

Page 64: Product katalogue 2015 fi

kaasuTasoTGorenje-kaasutasojen nerokkaasti muotoillut polttimet optimoivat liekin muodon, mikä nopeuttaa ruoan valmistumista ja tehostaa kaasun käyttöä. ilman ja kaasun sekoitussuhde on ihanteellisempi kuin tähän saakka käytössä olleissa tavallisissa polttimissa, kaasun käyttö on taloudellisempaa ja liekkiä voi hallita tehokkaammin.

Wokkipolttimet saavuttavat korkean lämpötilan erittäin nopeasti. Siten aasialaistyyppisten ruokien ja suurissa keittoastioissa kypsennettävien aterioiden valmistaminen on helppoa.

WokBurnerAitoja aasialaisia makuja kotona

Korkeatehoiset polttimetEnemmän tehoa kaasulle

Huomattavasti parannetut kaasupolttimet mahdollistavat jopa 10 % tehokkaamman kaasunkulutuksen.

64 | KEittOtASOt

Page 65: Product katalogue 2015 fi

Teräs

Musta

Essential LineTeräs

Musta

450420

426152

474534

466747

Kaasutaso

Kaasutaso lasikeraamisella perustalla

Kaasutaso

Kaasutaso lasikeraamisella perustalla

GW761UX

GTW641UB

GW6N41IX

GTW761UB

Yleistä�Sulakekoko: 15 amp�Nimelliskuorma: 11,3 kW�Kaasutyyppi: G30/30

keittotaso�3 lämpövastusta + säästöpoltin +

2 peruspoltinta + suuri poltin edessä vasemmalla: Ø 13,44 cm, 3,8 kW, keskellä edessä: Ø 4,3 cm, 1 kW, edessä oikealla: Ø 6,7 cm, 1,75 kW, takana keskellä: Ø 6,7 cm, 1,75 kW, takana oikealla: Ø 9,7 cm, 3 kW

�Wok-poltin�Valurautaristikko�Kaasupolttimien sähköinen sytytys�liekinvarmistin

varusteet�Mukana suuttimet: Kaasulle�Mukana suuttimet: Kaupunkikaasu

Mitat (kxLxs): 9,6 × 75 × 51 cm

Yleistä�Sulakekoko: 10 amp�Nimelliskuorma: 7,8 kW�Kaasutyyppi: G30/30

keittotaso�3 lämpövastusta + säästöpoltin +

2 peruspoltinta edessä vasemmalla: Ø 10,3 cm, 3,3 kW, edessä oikealla: Ø 4,3 cm, 1 kW, takana vasemmalla: Ø 6,7 cm, 1,75 kW, takana oikealla: Ø 6,7 cm, 1,75 kW

�Wok-poltin�Valurautaristikko�Kaasupolttimien sähköinen sytytys�liekinvarmistin

varusteet�Mukana suuttimet: Kaasulle�Mukana suuttimet: Kaupunkikaasu

Mitat (kxLxs): 4 × 58 × 51 cm

Yleistä�Sulakekoko: 15 amp�Nimelliskuorma: 11,3 kW�Kaasutyyppi: G30/30

keittotaso�3 lämpövastusta + säästöpoltin +

2 peruspoltinta + suuri poltin edessä vasemmalla: Ø 13,44 cm, 3,8 kW, keskellä edessä: Ø 4,3 cm, 1 kW, edessä oikealla: Ø 6,7 cm, 1,75 kW, takana keskellä: Ø 6,7 cm, 1,75 kW, takana oikealla: Ø 9,7 cm, 3 kW

�Wok-poltin�Valurautaristikko�Kaasupolttimien sähköinen sytytys�liekinvarmistin

varusteet�Mukana suuttimet: Kaasulle�Mukana suuttimet: Kaupunkikaasulle

Mitat (kxLxs): 5,5 × 75 × 51 cm

Yleistä�Nimellisteho: 0,001 kW�Nimelliskuorma: 8,3 kW�Kaasutyyppi: G30/30

keittotaso�2 peruspoltinta + säästöpoltin +

suuri poltin edessä vasemmalla: Ø 6,9 cm, 1,9 kW, edessä oikealla: Ø 4,4 cm, 1 kW, takana vasemmalla: Ø 6,9 cm, 1,9 kW, takana oikealla: Ø 13,2 cm, 3,5 kW

�Wok-poltin�Valurautaristikko�Kaasupolttimien sähköinen sytytys�liekinvarmistin

varusteet�Mukana suuttimet: Kaasulle�Mukana suuttimet: Kaupunkikaasulle

Mitat (kxLxs): 10,7 × 58 × 51 cm

KEittOtASOt | 65

Page 66: Product katalogue 2015 fi

66 liEDEt

Page 67: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

liedetParas ruoka on tuoretta, kotona tehtyä ja terveellistä. Jos olet samaa mieltä, Gorenjen liesi on ihanteellinen valinta. äärimmäisen tehokas keittotaso on yhdistetty uuniin, joka tarjoaa kaikki perinteisten puulämmitteisten uunien edut - kaikki tämä yhdessä ja samassa laitteessa. lisäksi nämä monilahjakkuudet sulautuvat täydellisesti kaikenlaisten keittiöiden sisustukseen. Gorenjen liedet ovat korvaamaton apuväline kesämökille ja täydellinen valinta jokaiselle, joka haluaa korostaa keittiönsä kodikasta tunnelmaa.

RuoaNLaIToNYLeIsTaITuRI

liEDEt 67

Page 68: Product katalogue 2015 fi

Useimmissa liesissä on mukava vetolaatikko, joka tarjoaa runsaasti tilaa paistopelleille ja muille ruoanlaittovälineille.

SäilytyslokeroJoissakin liesimalleissa on erityisen tilava ja syvä vetolaatikko, johon mahtuvat myös suuremmat keittoastiat ja -välineet. laatikko on asennettu teleskooppikiskoille, jotka mahdollistavat sen helpon ja vaivattoman käsittelyn.

XXl-säilytyslaatikko

Childlock-ominaisuus on erinomainen valinta lapsiperheille. lasten jättäminen valvomatta keittiöön ei ole koskaan ollut näin turvallista - tämä ominaisuus estää kaikkien parametrien muuttamisen.

Helposti irrotettavassa uunin luukussa ei ole uria tai nurkkia, joihin lika voisi tarttua, niin että puhdistaminen sujuu nopeasti ja helposti.

lapsilukko

Sileä uuninluukku

liedet mahdollistavat pienten leivonnaisten paistamisen kolmella tasolla yhtä aikaa. tehokas ilmankierto takaa erinomaiset paistamistulokset samalla kun aikaa ja energiaa säästyy.

tämän SilverMatte-emalilla pinnoitetun erityisen syvän paistopellin korkeat reunat estävät rasvaa roiskumasta ja palamasta kiinni uunin seiniin.

Kypsennys useammalla tasolla yhtä aikaa

XXl-paistopelti

68 liEDEt

Kaasu-uuni

Sulatus

Ylä- ja alalämpö

Puhallin ja alalämpö

Puhallin ylä- ja alalämmöllä

Kiertoilma ja alalämpö

Kiertoilma

iso grilli

Puhallin ja iso grilli

StayWarm - ruoan lämpimänäpito uunissa

WarmPlate - lautasten lämmitys

Pizza-ohjelma

Page 69: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA

Energia-luokkaA

Energia-luokkaA

Energia-luokkaA

Essential LineInox

Advanced LineValkoinen

Essential LineValkoinen

Advanced LineInox

475748

496936

475747

496934

induktioliesi

induktioliesi

induktioliesi

induktioliesi

EI617E14XK2

EI647A21W2

EI617E14WK2

EI647A21X

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,88 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 52 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 10,4 kW

keittotaso�4 induktiokeittoaluetta

edessä vasemmalla: Ø 18,5 cm, 1,4/2 kW, edessä oikealla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana vasemmalla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana oikealla: Ø 20,5 cm, 2/2,3 kW

�SuperSilent�ExtremePower lisää induktioalueen

tehoa�PowerBoost: 4�BoilControl - minimoi ylikiehumisen�Ylikuumenemissuoja suojaa tason elekt-

roniikkaa vaurioitumiselta�Jälkilämmön merkkivalo

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Elektroninen toimintojen ohjaus�icontouch�SilverMatte�Valo�DynamiCooling�CoolDoor�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�GentleClose�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�teleskooppikannattimet�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�lihalämpömittari�PerfectGrill�XXl-säilytyslaatikko

�äänitaso: 52 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 10,4 kW keittotaso�4 induktiokeittoaluetta

edessä vasemmalla: Ø 18,5 cm, 1,4/2 kW, edessä oikealla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana vasemmalla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana oikealla: Ø 20,5 cm, 2/2,3 kW

�SuperSilent�ExtremePower lisää induktioalueen

tehoa�PowerBoost: 4�BoilControl - minimoi ylikiehumisen�Ylikuumenemissuoja suojaa tason elekt-

roniikkaa vaurioitumiselta�Jälkilämmön merkkivalo

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Mekaaninen ohjaus�SilverMatte�Valo�DCS - Dynamic Cooling System�CoolDoor�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�GentleClose�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�PerfectGrill�XXl-säilytyslaatikko

liEDEt 69

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a (pieni kulutus) – G (suuri kulutus).

Page 70: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA

Energia-luokkaAEnergia-

luokkaA

Essential LineInox

Advanced LineValkoinen

Advanced LineInox

471273

475746471274

lasikeraaminen liesi

lasikeraaminen liesilasikeraaminen liesi

EC637E14XX

EC647A21WVEC647A21XV

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,82 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 46 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 10,3 kW

keittotaso�Hilight kaksinkertainen keittoalue +

2 Hilight lämpöaluetta + Hi light Oval lämpöalue edessä vasemmalla: Ø 21/12 cm, 2,2 kW, edessä oikealla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana vasemmalla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana oikealla: Ø 26,5×17 cm, 2,4 kW

�Jälkilämmön merkkivalo

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Elektroninen toimintojen ohjaus

�icontouch�SilverMatte�Valo�DynamiCooling�CoolDoor�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�GentleClose�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�teleskooppikannattimet�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�lihalämpömittari�PerfectGrill�XXl-säilytyslaatikko

Mitat (kxLxs): 90 × 60 × 60 cm

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,82 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 46 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 10,3 kW

keittotaso�Hilight kaksinkertainen keittoalue +

2 Hilight lämpöaluetta + Hi light Oval lämpöalue edessä vasemmalla: Ø 21/12 cm, 2,2 kW, edessä oikealla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana vasemmalla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana oikealla: Ø 26,5×17 cm, 2,4 kW

�Jälkilämmön merkkivalo

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Mekaaninen ohjaus

�icontouch�Pop out vääntimet�SilverMatte�Valo�CoolDoor�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�GentleClose�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�teleskooppikannattimet�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�lihalämpömittari�PerfectGrill�XXl-säilytyslaatikko

Mitat (kxLxs): 90 × 60 × 60 cm

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,82 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 46 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 10,2 kW

keittotaso�2 Hilight-keittoaluetta +

2 kaksinkertaista Hilight keittoaluetta�Hilight keittoaluetta

edessä vasemmalla: Ø 21/12 cm, 2,2 kW, edessä oikealla: Ø 18 cm, 1,8 kW, takana vasemmalla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana oikealla: Ø 18/12 cm, 1,7 kW

�Jälkilämmön merkkivalo

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Mekaaninen ohjaus

�iconled�SilverMatte�Valo�DynamiCooling�CoolDoor�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�GentleClose�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�PerfectGrill�XXl-säilytyslaatikko

Mitat (kxLxs): 90 × 60 × 60 cm

Energia-luokkaAEssential Line

Inox

471272lasikeraaminen liesiEC617E17XKX

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,82 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 46 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 10,2 kW

keittotaso�2 Hilight-keittoaluetta + 2 Double

Hilight-keittoaluetta edessä vasemmalla: Ø 21/12 cm, 2,2 kW, edessä oikealla: Ø 18 cm, 1,8 kW, takana vasemmalla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana oikealla: Ø 18/12 cm, 1,7 kW

�Jälkilämmön merkkivalo

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Mekaaninen ohjaus�SilverMatte

�Valo�DCS - Dynamic Cooling System�CoolDoor�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�PerfectGrill�Säilytyslokero

Mitat (kxLxs): 90 × 60 × 60 cm

70 liEDEt

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a (pieni kulutus) – G (suuri kulutus).

475745EC637E14WX

475744EC617E17WKX

Page 71: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA Energia-

luokkaAEssential LineValkoinen

Essential LineValkoinen

475742 496900lasikeraaminen liesi lasikeraaminen liesiEC615E17WKT EC611E17WKT

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,88 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 46 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 9,7 kW

keittotaso�4 Hilight-keittoaluetta

edessä vasemmalla: Ø 21 cm, 2,3 kW, edessä oikealla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana vasemmalla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana oikealla: Ø 18 cm, 1,8 kW

�Jälkilämmön merkkivalo

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Mekaaninen ohjaus�SilverMatte�Valo�CoolDoor

�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�PerfectGrill�Säilytyslokero

Mitat (kxLxs): 90 × 60 × 60 cm

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus: 0,88 kWh (ylä- ja ala-

lämmöllä)�äänitaso: 33 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 8,7 kW

keittotaso�4 Hilight-keittoaluetta

edessä vasemmalla: Ø 21 cm, 2,3 kW, edessä oikealla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana vasemmalla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana oikealla: Ø 18 cm, 1,8 kW

�Jälkilämmön merkkivalo

uuni�Perinteinen - 72 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Mekaaninen ohjaus�SilverMatte�Valo�CoolDoor�lapsilukko

�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�Säilytyslokero

Mitat (kxLxs): 90 × 60 × 60 cm

liEDEt 71

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a (pieni kulutus) – G (suuri kulutus).

Energia-luokkaAEnergia-

luokkaA Essential LineValkoinen

Essential LineValkoinen

471271475743Perinteinen liesiPerinteinen liesiE613E17WKEE617E17WKA

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,82 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 46 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 10,3 kW

keittotaso�3 nopeaa keittolevyä + 1 tavallinen

keittolevy lämpötilanrajoittimella�lämpötilanrajoittimella

edessä vasemmalla: Ø 22 cm, 2 kW, edessä oikealla: Ø 14,5 cm, 1,5 kW, takana vasemmalla: Ø 14,5 cm, 1,5 kW, takana oikealla: Ø 18 cm, 2 kW

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Mekaaninen ohjaus�SilverMatte�Valo

�CoolDoor�Uuninluukun sisäosa on kokonaan lasia�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�PerfectGrill�Säilytyslokero

Mitat (kxLxs): 90 × 60 × 60 cm

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus: 0,88 kWh (ylä- ja ala-

lämmöllä)�äänitaso: 33 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 8,2 kW

keittotaso�1 nopea keittolevy +

3 tavallista keittolevyä edessä vasemmalla: Ø 18 cm, 2 kW, edessä oikealla: Ø 14,5 cm, 1 kW, takana vasemmalla: Ø 14,5 cm, 1 kW, takana oikealla: Ø 18 cm, 1,5 kW

uuni�Perinteinen - 72 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Mekaaninen ohjaus�SilverMatte�Valo�CoolDoor�lapsilukko

�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�PerfectGrill�Säilytyslokero

Mitat (kxLxs): 90 × 60 × 60 cm

Page 72: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA Energia-

luokkaAEssential LineInox

Essential LineValkoinen

494876 494877Kaasuliesi sähköuunilla Kaasuliesi sähköuunillaK637E14XKE K637E14WKE

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,82 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 46 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 3,3 kW�Nimelliskuorma: 8,3 kW�Kaasutyyppi: G110/8 kaupunkikaasu

keittotaso�3 lämpövastusta + 2 peruspoltinta +

säästöpoltin edessä vasemmalla: Ø 6,9 cm, 1,9 kW, edessä oikealla: Ø 13,2 cm, 3,5 kW, takana vasemmalla: Ø 6,9 cm, 1,9 kW, takana oikealla: Ø 4,6 cm, 1 kW

�Wok-poltin�Kaasupolttimien sähköinen sytytys�liekinvarmistin

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala

�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin puulämmitteisiin leivinuuneihin

�Mekaaninen ohjaus�iconled�SilverMatte�Valo�DCS - Dynamic Cooling System�tiivis 2-lasinen luukku�GentleClose�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�PerfectGrill�Säilytyslokero

varusteet�Mukana suuttimet: Nestekaasulle�Mukana suuttimet: Kaasulle

Mitat (kxLxs): 90 × 60 × 60 cm

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,82 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 46 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 3,3 kW�Nimelliskuorma: 8,3 kW�Kaasutyyppi: G110/8 kaupunkikaasu

keittotaso�3 lämpövastusta + 2 peruspoltinta +

säästöpoltin edessä vasemmalla: Ø 6,9 cm, 1,9 kW, edessä oikealla: Ø 13,2 cm, 3,5 kW, takana vasemmalla: Ø 6,9 cm, 1,9 kW, takana oikealla: Ø 4,6 cm, 1 kW

�Wok-poltin�Kaasupolttimien sähköinen sytytys�liekinvarmistin

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala

�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin puulämmitteisiin leivinuuneihin

�Mekaaninen ohjaus�iconled�SilverMatte�Valo�DCS - Dynamic Cooling System�tiivis 2-lasinen luukku�GentleClose�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�PerfectGrill�Säilytyslokero

varusteet�Mukana suuttimet: Nestekaasulle�Mukana suuttimet: Kaasulle

Mitat (kxLxs): 90 × 60 × 60 cm

Energia-luokkaAEnergia-

luokkaA Essential LineValkoinen

Essential LineInox

494874494875Kaasuliesi sähköuunillaKaasuliesi sähköuunillaK617E14WKDK617E14XKD

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,82 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 46 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 3,3 kW�Nimelliskuorma: 7,8 kW�Kaasutyyppi: G110/8 kaupunkikaasu

keittotaso�1 lisäpoltin + 1 iso poltin +

2 standardipoltinta edessä vasemmalla: Ø 6,9 cm, 1,9 kW, edessä oikealla: Ø 9,4 cm, 3 kW, takana vasemmalla: Ø 6,9 cm, 1,9 kW, takana oikealla: Ø 4,6 cm, 1 kW

�Kaasupolttimien sähköinen sytytys�liekinvarmistin

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin

�Mekaaninen ohjaus�SilverMatte�Valo�DynamiCooling�tiivis 2-lasinen luukku�GentleClose�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�PerfectGrill�Säilytyslokero

varusteet�Mukana suuttimet: Nestekaasulle�Mukana suuttimet: Kaasulle

Mitat (kxLxs): 90 × 60 × 60 cm

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,82 kWh (kiertoilmalla), 0,92 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 46 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 3,3 kW�Nimelliskuorma: 7,8 kW�Kaasutyyppi: G110/8 kaupunkikaasu

keittotaso�1 lisäpoltin + 1 iso poltin +

2 standardipoltinta edessä vasemmalla: Ø 6,9 cm, 1,9 kW, edessä oikealla: Ø 9,4 cm, 3 kW, takana vasemmalla: Ø 6,9 cm, 1,9 kW, takana oikealla: Ø 4,6 cm, 1 kW

�Kaasupolttimien sähköinen sytytys�liekinvarmistin

uuni�Monitoimiuuni - 67 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin

�Mekaaninen ohjaus�SilverMatte�Valo�tiivis 2-lasinen luukku�GentleClose�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�PerfectGrill�Säilytyslokero

varusteet�Mukana suuttimet: Nestekaasulle�Mukana suuttimet: Kaasulle

Mitat (kxLxs): 90 × 60 × 60 cm

72 liEDEt

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a (pieni kulutus) – G (suuri kulutus).

Page 73: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA Energia-

luokkaAEssential LineValkoinen

Essential LineValkoinen

494873 494872Kaasuliesi sähköuunilla Kaasuliesi kaasu-uunillaK613E17WKD G611E17WKA

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus: 0,88 kWh (ylä- ja ala-

lämmöllä)�äänitaso: 33 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 2,7 kW�Nimelliskuorma: 7,8 kW�Kaasutyyppi: G110/8 kaupunkikaasu

keittotaso�1 lisäpoltin + 1 iso poltin +

2 standardipoltinta edessä vasemmalla: Ø 6,9 cm, 1,9 kW, edessä oikealla: Ø 9,4 cm, 3 kW, takana vasemmalla: Ø 6,9 cm, 1,9 kW, takana oikealla: Ø 4,6 cm, 1 kW

�Kaasupolttimien sähköinen sytytys�liekinvarmistin

uuni�Perinteinen - 72 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Mekaaninen ohjaus

�SilverMatte�Valo�tiivis 2-lasinen luukku�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�PerfectGrill�Säilytyslokero

varusteet�Mukana suuttimet: Nestekaasulle�Mukana suuttimet: Kaasulle

Mitat (kxLxs): 90 × 60 × 60 cm

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus: 1,69 kWh (ylä- ja ala-

lämmöllä)�Nimellisteho: 0,03 kW�Nimelliskuorma: 11,3 kW�Kaasutyyppi: G110/8 kaupunkikaasu

keittotaso�1 lisäpoltin + 1 iso poltin +

2 standardipoltinta edessä vasemmalla: Ø 6,9 cm, 1,9 kW, edessä oikealla: Ø 9,4 cm, 3 kW, takana vasemmalla: Ø 6,9 cm, 1,9 kW, takana oikealla: Ø 4,6 cm, 1 kW

�Kaasupolttimien sähköinen sytytys�liekinvarmistin

uuni�Kaasu-uuni - 57 l

Erittäin suuri paistopinta-ala�HomeMADE® pohjautuu perinteisiin

puulämmitteisiin leivinuuneihin�Mekaaninen ohjaus�SilverMatte

�Valo�tiivis 2-lasinen luukku�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�termostaattinen uunipoltin,

AquaClean�Säilytyslokero

varusteet�Mukana suuttimet: Nestekaasulle�Mukana suuttimet: Kaasulle

Mitat (kxLxs): 90 × 60 × 60 cm

liEDEt 73

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a (pieni kulutus) – G (suuri kulutus).

Energia-luokkaAEnergia-

luokkaA Essential LineValkoinen

Essential LineTeräs

375285375286induktioliesiinduktioliesiEI57166AWEI57166AX

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,83 kWh (kiertoilmalla), 0,95 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 53 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 10,5 kW

keittotaso�4 induktiokeittoaluetta

edessä vasemmalla: Ø 18,5 cm, 1,4/2 kW, edessä oikealla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana vasemmalla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana oikealla: Ø 20,5 cm, 2/2,3 kW

�SuperSilent�ExtremePower lisää induktioalueen

tehoa�PowerBoost: 4�BoilControl - minimoi ylikiehumisen�Ylikuumenemissuoja suojaa tason elekt-

roniikkaa vaurioitumiselta�Jälkilämmön merkkivalo

uuni�Monitoimiuuni - 59 l�Mekaaninen ohjaus�SilverMatte�Valo�DCS - Dynamic Cooling System�CoolDoor�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�Ylä - ja alalämpö,

Grilli, Kiertoilma, tuuletuslämmitys, Grilli ja puhallin, Alalämpö ja kiertoilma, Alalämpö ja puhallin, Pitää lämpimäna, AquaClean, Pizza toiminto

�Säilytyslokero

Mitat (kxLxs): 90 × 50 × 60 cm

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,83 kWh (kiertoilmalla), 0,95 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 53 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 10,5 kW

keittotaso�4 induktiokeittoaluetta

edessä vasemmalla: Ø 18,5 cm, 1,4/2 kW, edessä oikealla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana vasemmalla: Ø 16,5 cm, 1,2/1,4 kW, takana oikealla: Ø 20,5 cm, 2/2,3 kW

�SuperSilent�ExtremePower lisää induktioalueen

tehoa�PowerBoost: 4�BoilControl - minimoi ylikiehumisen�Ylikuumenemissuoja suojaa tason elekt-

roniikkaa vaurioitumiselta�Jälkilämmön merkkivalo

uuni�Monitoimiuuni - 59 l�Mekaaninen ohjaus�SilverMatte�Valo�DCS - Dynamic Cooling System�tiivis 2-lasinen luukku�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�Ylä - ja alalämpö,

Grilli, Kiertoilma, tuuletuslämmitys, Grilli ja puhallin, Alalämpö ja kiertoilma, Alalämpö ja puhallin, Pitää lämpimäna, AquaClean, Pizza toiminto

�Säilytyslokero

Mitat (kxLxs): 90 × 50 × 60 cm

Page 74: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA

Energia-luokkaA

Essential LineValkoinen

Essential LineValkoinen

337285

337287

lasikeraaminen liesi

Perinteinen liesi

EC57366AW

E52166AW

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,83 kWh (kiertoilmalla), 0,95 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 50 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 9,6 kW

keittotaso�3 Hilight-lämpöaluetta +

1 Hilight Oval lämpöalue edessä vasemmalla: Ø 18 cm, 1,8 kW, edessä oikealla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana vasemmalla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana oikealla: Ø 25×14 cm, 2 kW

�Jälkilämmön merkkivalo

uuni�Monitoimiuuni - 59 l�Mekaaninen ohjaus�Elektroninen ajastin�SilverMatte�Valo�tiivis 2-lasinen luukku�lapsilukko

�Paisto usealla korkeudella samaan aikaan

�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�Ylä - ja alalämpö,

Grilli, Kiertoilma, tuuletuslämmitys, Grilli ja puhallin, Alalämpö ja kiertoilma, Alalämpö ja puhallin, Pitää lämpimäna, AquaClean, Pizza toiminto

�Säilytyslokero

Mitat (kxLxs): 90 × 50 × 60 cm

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus: 0,86 kWh (ylä- ja ala-

lämmöllä)�Nimellisteho: 7,5 kW

keittotaso�1 salamalevy + 2 vakiolevyä +

1 vakiolevy ylilämpösuojalla edessä vasemmalla: Ø 18 cm, 2 kW, edessä oikealla: Ø 14,5 cm, 1 kW, takana vasemmalla: Ø 14,5 cm, 1 kW, takana oikealla: Ø 18 cm, 1,5 kW

uuni�Perinteinen - 65 l�Mekaaninen ohjaus�SilverMatte�Valo�tiivis 2-lasinen luukku�lapsilukko�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu

�Ylä - ja alalämpö, Alalämpö, Ylälämpö, Grilli, AquaClean

�Säilytyslokero

Mitat (kxLxs): 90 × 50 × 60 cm

74 liEDEt

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a (pieni kulutus) – G (suuri kulutus).

Energia-luokkaA

Energia-luokkaA

Valkoinen

Teräs

241540

241541

lasikeraaminen liesi

lasikeraaminen liesi

EC55320AW

EC55320AX

Yleistä�Energialuokka1: A�äänitaso: 46 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 7,8 kWkeittotaso�4 Hilight-keittoaluetta

edessä vasemmalla: Ø 18 cm, 1,7 kW, edessä oikealla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana vasemmalla: Ø 14,5 cm, 1,2 kW, takana oikealla: Ø 18 cm, 1,7 kW

�Jälkilämmön merkkivalo

uuni�Monitoimiuuni�Mekaaninen ohjaus�Elektroninen ajastin�Korkealaatuinen emali�Valo�tiivis 2-lasinen luukku�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu

�Ylä - ja alalämpö, Grilli, Grilli ja puhallin, Kiertoilma, Pitää lämpimäna, AquaClean, Pizza toiminto

�Säilytyslokero

Tuotteen mitat (kxLxs): 85 × 50 × 60,5 cm

Page 75: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaBEssential Line

Valkoinen

337288Kaasuliesi sähköuunillaK55166AW

Yleistä�Energialuokka1: B�Energiankulutus:

0,88 kWh (kiertoilmalla), 0,95 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 50 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 2 kW�Nimelliskuorma: 7,8 kW�Kaasutyyppi: G110/8 kaupunkikaasu�Muunnettavissa maakaasulle tai nes-

tekaasulle

keittotaso�1 lisäpoltin + 1 iso poltin +

2 standardipoltinta edessä vasemmalla: Ø 6,9 cm, 1,9 kW, edessä oikealla: Ø 9,4 cm, 3 kW, takana vasemmalla: Ø 6,9 cm, 1,9 kW, takana oikealla: Ø 4,6 cm, 1 kW

�Kaasupolttimien sähköinen sytytys�liekinvarmistin

uuni�Monitoimiuuni - 59 l�Mekaaninen ohjaus

�SilverMatte�Valo�tiivis 2-lasinen luukku�lapsilukko�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�Ylä - ja alalämpö,

Grilli, Grilli ja puhallin, Kiertoilma, Pitää lämpimäna, AquaClean, Pizza toiminto

�Säilytyslokero

varusteet�Mukana suuttimet: Nestekaasulle�Mukana suuttimet: Kaasulle�Mukana suuttimet: Kaupunkikaasu

Mitat (kxLxs): 90 × 50 × 60 cm

Energia-luokkaA

Energia-luokkaA

Energia-luokkaB

Valkoinen

Teräs

Essential LineValkoinen

344504

344505

337290Kaasuliesi sähköuunilla

Kaasuliesi sähköuunilla

Kaasuliesi kaasu-uunillaK55320AW

K55320AS

G51124AW

Yleistä�Energialuokka1: A�Energiankulutus:

0,8 kWh (kiertoilmalla), 0,83 kWh (ylä- ja alalämmöllä)

�äänitaso: 46 dB(A)re 1 pW�Nimellisteho: 2 kW�Nimelliskuorma: 7,84 kW�Kaasutyyppi: G20/20 maakaasu

keittotaso�1 lisäpoltin + 1 iso poltin +

2 standardipoltinta edessä vasemmalla: Ø 5,5 cm, 1 kW, edessä oikealla: Ø 7,5 cm, 1,75 kW, takana vasemmalla: Ø 7,5 cm, 1,75 kW, takana oikealla: Ø 10 cm, 2,7 kW

�Kaasupolttimien sähköinen sytytys�liekinvarmistin

uuni�Monitoimiuuni - 48 l�Mekaaninen ohjaus�Elektroninen ajastin�SilverMatte

�Valo�tiivis 2-lasinen luukku�Paisto usealla korkeudella samaan

aikaan�Uuniritilä�1 emaloitu leivinpelti�1 syvä emaloitu uunipannu�Ylä - ja alalämpö,

Kiertoilma, Suuri grilli, Grilli ja puhallin, AquaClean

�Säilytyslokero

Mitat (kxLxs): 85 × 50 × 60,5 cm

Yleistä�Energialuokka1: B�Energiankulutus: 1,8 kWh (ylä- ja ala-

lämmöllä)�Nimellisteho: 0,03 kW�Nimelliskuorma: 11,3 kW�Kaasutyyppi: G110/8 city gas�Johto pistokkeella�Muunnettavissa maakaasulle tai nes-

tekaasulle

keittotaso�1 lisäpoltin + 1 iso poltin +

2 standardipoltinta edessä vasemmalla: Ø 6,9 cm, 1,9 kW, edessä oikealla: Ø 9,4 cm, 3 kW, takana vasemmalla: Ø 6,9 cm, 1,9 kW, takana oikealla: Ø 4,6 cm, 1 kW

�liekinvarmistin

uuni�Kaasu-uuni - 51 l�Mekaaninen ohjaus�SilverMatte�Valo

�tiivis 2-lasinen luukku�Uuniritilä�1 syvä emaloitu uunipannu�matala alumiininen paistopelti�termostaattinen uunipoltin�Säilytyslokero

varusteet�Mukana suuttimet: Nestekaasulle�Mukana suuttimet: Kaasulle

Mitat (kxLxs): 90 × 50 × 60 cm

liEDEt 75

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a (pieni kulutus) – G (suuri kulutus).

Page 76: Product katalogue 2015 fi

liesituulettimetGorenjen liesituulettimet tarjoavat kaksi ominaisuutta yhdessä laitteessa - ne ovat upeasti muotoiltuja ja teknisesti edistyksellisiä laitteita. ihanteellinen kumppani moderniin elämäntapaan – tekee asuinympäristöstä terveellisemmän, poistaa tehokkaasti pahat hajut ja toimii hiljaisesti ja luotettavasti. Gorenjen liesituulettimet on valmistettu korkealaatuisista materiaaleista ja ne takaavat parhaan käyttäjäkokemuksen niin liesituuletinta käytettäessä kuin puhdistettaessa.

auTTava kÄsI YLHÄÄLTÄ

76 | liESitUUlEttiMEt

Page 77: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

liESitUUlEttiMEt | 77

Page 78: Product katalogue 2015 fi

AdaptAirEi hajua. Vain ilmaa.

Patenttikäsittelyssä oleva AdaptAir-teknologia varmistaa täysin tasaisen ilmanimun koko liesituulettimen pintaa käyttäen. Höyryä, hajuja ja epäpuhtauksia ei enää pääse keittiöön.

78 | liESitUUlEttiMEt

Page 79: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

SuodattimetPolyuretaanivaahdon edut

SlidertouchHelppo hallinta

Erityinen, innovatiivinen liukusäädin mahdollistaa helpon ja nopean vaihtamisen eri tehotasojen ja valaistusvoimakkuuksien välillä.

Ainutlaatuista AdaptAir-toimintoa ja alumiinisia rasvasuodattimia on täydennetty erityisellä polyuretaanivaahdolla, joka eliminoi jopa 98 % kaikista rasvahiukkasista ja muista epäpuhtauksista. Samalla liesituuletin säilyttää luokan A imutehon.

P.A.S.-järjestelmäälykäs, kohdistettu poistoimu vähemmällä melulla

AdapttechAutomaattinen tuuletintoiminto

innovatiivinen perimetrinen imujärjestelmä ei ime ilmaa pelkästään keskiosasta, vaan suuntaa imutehoa myös reunoille. Näin vähennetään energiankulutusta ja melua. tuloksena on parempi poistoimuteho.

Erityinen anturi tunnistaa automaattitilassa epäpuhtauksien, höyryn ja kaasujen tason ja reagoi sopivalla tavalla. tuulettimen nopeus säädetään automaattisesti tai tuuletin sammutetaan, kun sitä ei enää tarvita.

Ajastin ja ilmanpuhdistusAina raikas ja täsmällinen

Uusien Gorenje-liesituulettimien etuihin kuuluu automaattinen poiskytkentäajastus (10, 20 tai 30 minuuttia) sekä joka tunti aktivoituva ilmanpuhdistustoiminto, joka puhdistaa ilmaaviiden minuutin ajan.

liESitUUlEttiMEt | 79

Moottori leveys

Page 80: Product katalogue 2015 fi

80 | liESitUUlEttiMEt

Essential LineInox

Essential LineInox

Superior LineInox

474612

474614474648

Asennus seinään

Asennus seinäänSaareketuuletin

WHT621E5X

WHT921E5XIHT961S2X

�Energialuokka: A�Vuosittainen energian kulutus: 54,2 kWh�leveys: 89,8 cm�Elektroninen�touch control on metal�toiminnan merkkivalo�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Adapttech ilmastointi - älykäs tallenta-

va ohjelma�touchFree inox�Jatkuva ilmastointi ReFresh�Ajastin�PowerBoost toimintoja: 2�AirFlow boost position (PowerBoost 2):

729 m³/t�Valaistus: lED�Himmennin�Valo: 2 × 7 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 400 m³/t�äänitaso (max.): 62 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Suodattimen merkkivalo ilmoittaa,

milloin on aika puhdistaa suodatin tai

vaihtaa aktiivihiilisuodatin�AdaptAir

varusteet�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

415601

�Energialuokka: C�Vuosittainen energian kulutus: 102,5

kWh�leveys: 89,8 cm�Mekaaninen�Ohjaus painikkeilla�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�touchFree inox�Valaistus: Halogeeni�On/Off valokytkin�Valo: Halogeeni: 2 × 20 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 559 m³/t�äänitaso (max.): 67 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Pestävä alumiini polyuretaanilla

varusteet�Metallisuodatin: 513045�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

273828

�Energialuokka: C�Vuosittainen energian kulutus: 102,5

kWh�leveys: 59,8 cm�Mekaaninen�Ohjaus painikkeilla�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�touchFree inox�Valaistus: Halogeeni�On/Off valokytkin�Valo: Halogeeni: 2 × 20 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 559 m³/t�äänitaso (max.): 67 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Pestävä alumiini polyuretaanilla

varusteet�Metallisuodatin: 513044�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

273828

Page 81: Product katalogue 2015 fi

liESitUUlEttiMEt | 81

Advanced LineRuostumaton teräs ja musta lasi

Superior LineRuostumaton teräs ja musta lasi

Advanced LineRuostumaton teräs ja musta lasi

Superior LineRuostumaton teräs ja musta lasi

474621

474623

474619

474624

Asennus seinään

Asennus seinään

Asennus seinään

Asennus seinään

WHT941A2XBG

WHT651S1XBG

WHT641A2XBG

WHT951S1XBG

�Energialuokka: A�Vuosittainen energian kulutus: 45,8 kWh�leveys: 89,8 cm�Elektroninen�Slidertouch�toiminnan merkkivalo�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Adapttech ilmastointi - älykäs tallenta-

va ohjelma�touchFree inox�Jatkuva ilmastointi ReFresh�Ajastin�PowerBoost toimintoja: 2�AirFlow boost position (PowerBoost 2):

669 m³/t�P.A.S. järjestelmä�Valaistus: lED�Portaaton säätö�Valo: 1 × 7 W�tuuletustehojen lukumäärä: 9�imuteho max.: 448 m³/t�äänitaso (max.): 62 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Moottorityyppi: invertterimoottori

�Suodattimen merkkivalo ilmoittaa, milloin on aika puhdistaa suodatin tai vaihtaa aktiivihiilisuodatin

�Pestävä alumiini polyuretaanilla

varusteet�Metallisuodatin: 496904�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

273828

�Energialuokka: A�Vuosittainen energian kulutus: 45,8 kWh�leveys: 59,8 cm�Elektroninen�Slidertouch�toiminnan merkkivalo�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Adapttech ilmastointi - älykäs tallentava

ohjelma�touchFree inox�Jatkuva ilmastointi ReFresh�Ajastin�PowerBoost toimintoja: 2�AirFlow boost position (PowerBoost 2):

669 m³/t�P.A.S. järjestelmä�Valaistus: lED�Portaaton säätö�Valo: 1 × 7 W�tuuletustehojen lukumäärä: 9�imuteho max.: 448 m³/t�äänitaso (max.): 62 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Moottorityyppi: invertterimoottori

�Suodattimen merkkivalo ilmoittaa, milloin on aika puhdistaa suodatin tai vaihtaa aktiivihiilisuodatin

�Pestävä alumiini polyuretaanilla

varusteet�Metallisuodatin: 496904�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

273828

�Energialuokka: B�Vuosittainen energian kulutus: 77,7 kWh�leveys: 89,8 cm�Elektroninen�touch Control�toiminnan merkkivalo�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Adapttech ilmastointi - älykäs tallentava

ohjelma�touchFree inox�Jatkuva ilmastointi ReFresh�Ajastin�PowerBoost toimintoja: 2�AirFlow boost position (PowerBoost 2):

735 m³/t�Valaistus: lED�Himmennin�Valo: lED-valaistus: 2 × 2 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 464 m³/t�äänitaso (max.): 62 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Suodattimen merkkivalo ilmoittaa,

milloin on aika puhdistaa suodatin tai

vaihtaa aktiivihiilisuodatin�AdaptAir

varusteet�Metallisuodatin: 513043�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

273828

�Energialuokka: B�Vuosittainen energian kulutus: 77,7 kWh�leveys: 59,8 cm�Elektroninen�touch Control�toiminnan merkkivalo�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Adapttech ilmastointi - älykäs tallenta-

va ohjelma�touchFree inox�Jatkuva ilmastointi ReFresh�Ajastin�PowerBoost toimintoja: 2�AirFlow boost position (PowerBoost 2):

735 m³/t�Valaistus: lED�Himmennin�Valo: lED-valaistus: 2 × 2 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 464 m³/t�äänitaso (max.): 63 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Suodattimen merkkivalo ilmoittaa,

milloin on aika puhdistaa suodatin tai

vaihtaa aktiivihiilisuodatin�AdaptAir

varusteet�Metallisuodatin: 513042�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

273828

Page 82: Product katalogue 2015 fi

82 | liESitUUlEttiMEt

Superior LineRuostumaton teräs ja musta lasi

Superior LineRuostumaton teräs ja valkoinen lasi

Superior LineRuostumaton teräs ja valkoinen lasi

Superior LineRuostumaton teräs ja musta lasi

474643

491963

491962

474644

Asennus seinään

Asennus seinään

Asennus seinään

Asennus seinään

WHI651S1XGB

WHI951S1XGW

WHI651S1XGW

WHI951S1XGB

�Energialuokka: A+�Vuosittainen energian kulutus: 47,1 kWh�leveys: 89,8 cm�Elektroninen�Slidertouch�toiminnan merkkivalo�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Adapttech ilmastointi - älykäs tallenta-

va ohjelma�touchFree inox�Jatkuva ilmastointi ReFresh�Ajastin�PowerBoost toimintoja: 2�AirFlow boost position (PowerBoost 2):

713 m³/t�P.A.S. järjestelmä�Valaistus: lED�Portaaton säätö�Valo: 1 × 7 W�tuuletustehojen lukumäärä: 9�imuteho max.: 480 m³/t�äänitaso (max.): 60 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Moottorityyppi: invertterimoottori

�Suodattimen merkkivalo ilmoittaa, milloin on aika puhdistaa suodatin tai vaihtaa aktiivihiilisuodatin

�Pestävä alumiini polyuretaanilla

varusteet�Metallisuodatin: 496904�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

415601

�Energialuokka: A+�Vuosittainen energian kulutus: 47,1 kWh�leveys: 89,8 cm�Elektroninen�Slidertouch�toiminnan merkkivalo�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Adapttech ilmastointi - älykäs tallentava

ohjelma�touchFree inox�Jatkuva ilmastointi ReFresh�Ajastin�PowerBoost toimintoja: 2�AirFlow boost position (PowerBoost 2):

713 m³/t�P.A.S. järjestelmä�Valaistus: lED�Portaaton säätö�Valo: 1 × 7 W�tuuletustehojen lukumäärä: 9�imuteho max.: 480 m³/t�äänitaso (max.): 60 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Moottorityyppi: invertterimoottori

�Suodattimen merkkivalo ilmoittaa, milloin on aika puhdistaa suodatin tai vaihtaa aktiivihiilisuodatin

�Pestävä alumiini polyuretaanilla

varusteet�Metallisuodatin: 496904�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

415601

�Energialuokka: A+�Vuosittainen energian kulutus: 47,1 kWh�leveys: 59,5 cm�Elektroninen�Slidertouch�toiminnan merkkivalo�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Adapttech ilmastointi - älykäs tallentava

ohjelma�touchFree inox�Jatkuva ilmastointi ReFresh�Ajastin�PowerBoost toimintoja: 2�AirFlow boost position (PowerBoost 2):

713 m³/t�P.A.S. järjestelmä�Valaistus: lED�Portaaton säätö�Valo: 1 × 7 W�tuuletustehojen lukumäärä: 9�imuteho max.: 480 m³/t�äänitaso (max.): 60 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Moottorityyppi: invertterimoottori

�Suodattimen merkkivalo ilmoittaa, milloin on aika puhdistaa suodatin tai vaihtaa aktiivihiilisuodatin

�Pestävä alumiini polyuretaanilla

varusteet�Metallisuodatin: 496904�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

415601

�Energialuokka: A+�Vuosittainen energian kulutus: 47,1 kWh�leveys: 59,5 cm�Elektroninen�Slidertouch�toiminnan merkkivalo�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Adapttech ilmastointi - älykäs tallenta-

va ohjelma�touchFree inox�Jatkuva ilmastointi ReFresh�Ajastin�PowerBoost toimintoja: 2�AirFlow boost position (PowerBoost 2):

713 m³/t�P.A.S. järjestelmä�Valaistus: lED�Portaaton säätö�Valo: 1 × 7 W�tuuletustehojen lukumäärä: 9�imuteho max.: 480 m³/t�äänitaso (max.): 60 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Moottorityyppi: invertterimoottori

�Suodattimen merkkivalo ilmoittaa, milloin on aika puhdistaa suodatin tai vaihtaa aktiivihiilisuodatin

�Pestävä alumiini polyuretaanilla

varusteet�Metallisuodatin: 496904�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

415601

Page 83: Product katalogue 2015 fi

liESitUUlEttiMEt | 83

Inox

Musta

Ruostumaton teräs ja musta lasi

Musta

238608

396449

396358

396458

Saareketuuletin

Asennus seinään

Asennus seinään

Asennus seinään

IDR4545X

DVG6540BI

DR4440X

DVG9540BI

�Energialuokka: C�Vuosittainen energian kulutus: 103,6

kWh�leveys: 90 cm�Elektroninen�touch Control�toiminnan merkkivalo�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Ajastin�PowerBoost toimintoja: 1�P.A.S. järjestelmä�Valaistus: lED�On/Off valokytkin�Valo: lED-valaistus: 2 × 3 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 489 m³/t�äänitaso (max.): 59 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Rasvasuodatin alumiinia

varusteet�Metallisuodatin: 409702�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

180178

�Energialuokka: C�Vuosittainen energian kulutus: 102,7

kWh�leveys: 60 cm�Elektroninen�touch Control�toiminnan merkkivalo�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Ajastin�PowerBoost toimintoja: 1�P.A.S. järjestelmä�Valaistus: lED�On/Off valokytkin�Valo: lED-valaistus: 2 × 3 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 496 m³/t�äänitaso (max.): 58 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Rasvasuodatin alumiinia

varusteet�Metallisuodatin: 409702�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

180178

�Energialuokka: E�Vuosittainen energian kulutus: 175,6

kWh�leveys: 39 cm�Elektroninen�touch Control�toiminnan merkkivalo�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Ajastin�P.A.S. järjestelmä�Valaistus: Halogeeni�On/Off valokytkin�Valo: Halogeeni: 4 × 20 W�tuuletustehojen lukumäärä: 4�imuteho max.: 576 m³/t�äänitaso (max.): 45 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Rasvasuodatin alumiinia

varusteet�Metallisuodatin: 187926�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

180178

�Energialuokka: E�Vuosittainen energian kulutus: 178,8

kWh�leveys: 38 cm�Elektroninen�touch Control�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Ajastin�P.A.S. järjestelmä�Valaistus: Halogeeni�On/Off valokytkin�Valo: Halogeeni: 4 × 20 W�tuuletustehojen lukumäärä: 4�imuteho max.: 578 m³/t�äänitaso (max.): 67 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Rasvasuodatin alumiinia

varusteet�Metallisuodatin: 187926�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

180178

Page 84: Product katalogue 2015 fi

84 | liESitUUlEttiMEt

Ruostumaton teräs/lasi

Ruostumaton teräs/lasi

Ruostumaton teräs/lasi

Ruostumaton teräs/lasi

182937

185989

182936

187002

Asennus seinään

Saareketuuletin

Asennus seinään

Saareketuuletin

DKG9545E

IDKG9545E

DKG6545E

IDKG9545EX

�Energialuokka: D�Vuosittainen energian kulutus: 166,5

kWh�leveys: 90 cm�Elektroninen�touch Control�toiminnan merkkivalo�tuuletus ilman imutoiminnolla�Ajastin�Valaistus: Halogeeni�On/Off valokytkin�Valo: Halogeeni: 4 × 20 W�tuuletustehojen lukumäärä: 4�imuteho max.: 640 m³/t�Poistoputken läpimitta: 15 cm�Moottori tulee sijoittaa katolle�Moottori tulee tuulettimen mukana�1 moottori�Rasvasuodatin alumiinia

varusteet�Metallisuodatin: 187926�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

180178

�Energialuokka: D�Vuosittainen energian kulutus: 166,3

kWh�leveys: 90 cm�Elektroninen�touch Control�toiminnan merkkivalo�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Ajastin�Valaistus: Halogeeni�On/Off valokytkin�Valo: Halogeeni: 4 × 20 W�tuuletustehojen lukumäärä: 4�imuteho max.: 643 m³/t�äänitaso (max.): 65 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Rasvasuodatin alumiinia

varusteet�Metallisuodatin: 187926�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

180178

�Energialuokka: D�Vuosittainen energian kulutus: 136,7

kWh�leveys: 90 cm�Elektroninen�touch Control�toiminnan merkkivalo�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Ajastin�PowerBoost toimintoja: 1�Valaistus: Halogeeni�On/Off valokytkin�Valo: Halogeeni: 2 × 20 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 480 m³/t�äänitaso (max.): 58 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Rasvasuodatin alumiinia

varusteet�Metallisuodatin: 187926�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

180178

�Energialuokka: D�Vuosittainen energian kulutus: 125,6

kWh�leveys: 60 cm�Elektroninen�touch Control�toiminnan merkkivalo�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Ajastin�Valaistus: Halogeeni�On/Off valokytkin�Valo: Halogeeni: 2 × 20 W�tuuletustehojen lukumäärä: 4�imuteho max.: 587 m³/t�äänitaso (max.): 68 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Rasvasuodatin alumiinia

varusteet�Metallisuodatin: 184756�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

182183

Page 85: Product katalogue 2015 fi

liESitUUlEttiMEt | 85

Inox Valkoinen

Ruostumaton teräs/lasi

662749 662791

182958

Asennus seinään Asennus seinään

Asennus seinään

DK450E DK600W

DKG6335E

�Energialuokka: D�Vuosittainen energian kulutus: 110 kWh�leveys: 60 cm�Mekaaninen�Ohjaus painikkeilla�toiminnan merkkivalo�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Valaistus: Halogeeni�On/Off valokytkin�Valo: Halogeeni: 2 × 20 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 394 m³/t�äänitaso (max.): 60 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Rasvasuodatin alumiinia

varusteet�Metallisuodatin: 181471�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

182192

�Energialuokka: E�Vuosittainen energian kulutus: 126 kWh�leveys: 60 cm�Mekaaninen�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Valo: 2 × 28 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 320 m³/t�äänitaso (max.): 69 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Rasvasuodatin ruostumatonta terästä

varusteet�Metallisuodatin: 127016�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

127029

�leveys: 60 cm�Mekaaninen�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Valo: 2 × 40 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 450 m³/t�äänitaso (max.): 58 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Rasvasuodatin ruostumatonta terästä

varusteet�Metallisuodatin: 127016�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

127029

Page 86: Product katalogue 2015 fi

86 | liESitUUlEttiMEt

Inox

Metallinväri

Valkoinen

Inox

101775

396447

101774

663041

Ulosvedettävä liesituuletin

Ulosvedettävä liesituuletin

Ulosvedettävä liesituuletin

Asennus seinään

DF615E

DF6130X

DF615W

DAH550E

�leveys: 50 cm�Mekaaninen�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Valo: 2 × 40 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 450 m³/t�äänitaso (max.): 55 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 12 cm�1 moottori�Rasvasuodatin ruostumatonta terästä

varusteet�Metallisuodatin: 127018�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

127031

�Energialuokka: D�Vuosittainen energian kulutus: 116,7

kWh�leveys: 60 cm�Mekaaninen�Kytkin�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Valaistus: Halogeeni�On/Off valokytkin�Valo: Halogeeni: 2 × 28 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 618 m³/t�äänitaso (max.): 68 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Rasvasuodatin alumiinia

varusteet�Metallisuodatin: 407750�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

258691

�Energialuokka: F�Vuosittainen energian kulutus: 156,3

kWh�leveys: 60 cm�Mekaaninen�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Valo: 2 × 40 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 320 m³/t�äänitaso (max.): 64 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 11 cm�2 moottoria�Rasvasuodatin ruostumatonta terästä

varusteet�Metallisuodatin: 110576�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

110575

Page 87: Product katalogue 2015 fi

liESitUUlEttiMEt | 87

Valkoinen

Valkoinen

Inox

Ruostumaton teräs

662700

406156

663091

406155

Ulosvedettävä liesituuletin

Ulosvedettävä liesituuletin

Upotettava

Ulosvedettävä liesituuletin

DAH510W

DF6315W

DK410E

DF6315X

�Energialuokka: E�Vuosittainen energian kulutus: 98,7 kWh�leveys: 59,8 cm�Mekaaninen�Ohjaus painikkeilla�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Valaistus: Halogeeni�On/Off valokytkin�Valo: Halogeeni: 2 × 28 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 240 m³/t�äänitaso (max.): 57 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 12 cm�1 moottori�Rasvasuodatin alumiinia

varusteet�Metallisuodatin: 415600�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

416912

�leveys: 50 cm�Mekaaninen�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Valo: 1 × 40 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 310 m³/t�äänitaso (max.): 51 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 12 cm�1 moottori�Rasvasuodatin ruostumatonta terästä

varusteet�Metallisuodatin: 262335�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

415261

�leveys: 50 cm�Mekaaninen�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Valaistus: Halogeeni�Valo: Halogeeni: 2 × 40 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 450 m³/t�äänitaso (max.): 58 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 15 cm�1 moottori�Rasvasuodatin ruostumatonta terästä

varusteet�Metallisuodatin: 127016�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

127029

Page 88: Product katalogue 2015 fi

88 | liESitUUlEttiMEt

Valkoinen

Valkoinen

Valkoinen

Inox

230766

527999

662701

602000

Asennus seinään

Asennus seinään

Asennus seinään

Asennus seinään

DU601W

DAH302HV

DAH500W

DAH302RF

�Energialuokka: F�Vuosittainen energian kulutus: 185,6

kWh�leveys: 60 cm�Mekaaninen�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Valo: 2 × 40 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 288 m³/t�äänitaso (max.): 68 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 12,5 cm�2 moottoria�Rasvasuodatin ruostumatonta terästä

varusteet�Metallisuodatin: 127052�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

127024

�Energialuokka: F�Vuosittainen energian kulutus: 181,8

kWh�leveys: 60 cm�Mekaaninen�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Valo: 2 × 40 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 288 m³/t�äänitaso (max.): 68 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 12,5 cm�2 moottoria�Rasvasuodatin ruostumatonta terästä

varusteet�Metallisuodatin: 127052�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

127024

�Energialuokka: E�Vuosittainen energian kulutus: 99,8 kWh�leveys: 60 cm�Mekaaninen�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Valo: 1 × 0 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 145 m³/t�äänitaso (max.): 65 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 12 cm�1 moottori�Rasvasuodatin alumiinia

varusteet�Metallisuodatin: 231823�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

127033

�Energialuokka: E�Vuosittainen energian kulutus: 84,9 kWh�leveys: 50 cm�Mekaaninen�tuuletus ilman imutoiminnolla�Valo: 1 × 40 W�tuuletustehojen lukumäärä: 3�imuteho max.: 135 m³/t�äänitaso (max.): 60 dB(A)re 1 pW�Poistoputken läpimitta: 12 cm�1 moottori�Synteettinen

varusteet�Metallisuodatin: 419297�Hiilisuodatin (tuote ostetaan erikseen):

646779

Page 89: Product katalogue 2015 fi

liESitUUlEttiMEt | 89

ValkoinenAluminium

Inox

396441278295

396357

Ulosvedettävä liesituuletin, kerrostalokupuAsennus seinään, kerrostalokupu

Asennus seinään, kerrostalokupu

DF6710WDC201E

DK6710X

�leveys: 59,9 cm�Mekaaninen�Ohjaus painikkeilla�Valaistus: Halogeeni�On/Off valokytkin�Valo: Halogeeni: 2 × 20 W�Poistoputken läpimitta: 12,5 cm�Rasvasuodatin alumiinia

varusteet�Metallisuodatin: 318327

�Energialuokka: A+�Mekaaninen�Kytkin�tuuletus ilman imutoiminnolla�Jatkuva ilmastointi ReFresh�Kerrostalokupu (ei moottorin ohjausta)�Valaistus: Halogeeni�On/Off valokytkin�Valo: Halogeeni: 2 × 20 W�Poistoputken läpimitta: 12 cm�Synteettinen

varusteet�Metallisuodatin: 127059

�leveys: 59,9 cm�Mekaaninen�Kytkin�Valaistus: Halogeeni�On/Off valokytkin�Valo: Halogeeni: 2 × 28 W�Poistoputken läpimitta: 12,5 cm�Rasvasuodatin ruostumatonta terästä

varusteet�Metallisuodatin: 408885

Inox

396405Asennus seinään, kerrostalokupuDKG6710X

�leveys: 59,8 cm�Mekaaninen�Ohjaus painikkeilla�Hormiinliitäntä tai aktiivihiilisuodatin�Valaistus: Halogeeni�On/Off valokytkin�Valo: Halogeeni: 0 × 40 W�Poistoputken läpimitta: 12 cm�Rasvasuodatin alumiinia

varusteet�Metallisuodatin: 318327

Page 90: Product katalogue 2015 fi

90 KYlMälAittEEt

Page 91: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

jääkaapitVaikka niitä ei käytetäkään ruoanlaittoon, Gorenjen jääkaapit muodostavat jokaisen keittiön keskipisteen. Niiden tehtävä on yksinkertainen – varmistaa, että lempiruokasi on aina saatavilla. Mutta Gorenjen jääkaapit osaavat paljon enemmän. Ne on varustettu älykkäillä teknologioilla, jotka jäljittelevät luonnossa vallitsevia olosuhteita pitääkseen ruokasi pidempään tuoreena, maistuvana ja täynnä terveellisiä ravintoaineita. Jääkaappien sisäosa on suunniteltu huolellisesti takaamaan käyttäjälle paras mahdollinen näkyvyys sekä runsaasti tilaa suurempienkin ruokamäärien säilytykseen. Niiden ulkopuolen ensiluokkainen muotoilu puolestaan on tervetullut visuaalinen kohokohta joka kotiin. Ja mikä parasta, Gorenjen jääkaapit ovat tunnettuja hiljaisesta ja taloudellisesta toiminnastaan sekä vakuuttavasta kestävyydestään.

vITaMIINeIN suoJeLIJaT

KYlMälAittEEt 91

Page 92: Product katalogue 2015 fi

ionAir MultiFlow 360° -toiminnollaihanteellinen mikroilmasto joka hyllyllä

Gorenjen jääkaappien kehittynyt tekniikka jäljittelee luonnollista mikroilmastoa pitääkseen ruoan pidempään tuoreena. luonnollinen ionisaatioprosessi estää haitallisten mikro-organismien, homeen ja bakteerien kehittymisen jopa 95-prosenttisesti. ionisoitu, raikas ilma kiertää koko jääkaapissa pitäen sen lämpötilan tasaisena.

luonnollinen mikroilmasto jääkaapissa ruoan väärä säilytys

92 KYlMälAittEEt

Page 93: Product katalogue 2015 fi

9˚C

8˚C

7˚C

6˚C

5˚C

4˚C

3˚C

2˚C

1˚C

www.gorenje.fi

AdapttechJääkaappi, joka oppii tuntemaan tapasi

tämä älykäs järjestelmä on suunniteltu pitämään jääkaapin lämpötila optimaalisena riippumatta siitä, kuinka usein sen ovi avataan. Kun jääkaapin ovi avataan, sen lämpötila nousee yllättäen ja jääkaapissa oleva ruoka altistuu lämpöshokille, mikä puolestaan saa sen pilaantumaan nopeammin. Jääkaappi

seuraa ja analysoi jatkuvasti, miten käytät sitä. Siten se pystyy ennustamaan, koska avaat jääkaapin oven ja laskee lämpötilaa 1 tai 2 °C juuri ennen kuin teet sen, varmistaakseen lämpötilan pysymisen tasaisena ja pitääkseen ruoan tuoreena ja ravinteikkaana.

lämpötila [ ˚C ]

Perinteisen jääkaapin lämpötilan heilahtelukäyrä

Adapttech technology -säädöllä varustetun jääkaapin lämpötilan heilahtelukäyrä

Oven avaamistiheys

Aika [h]

14 15 16 17 18 19 20 21 22 23

Jääkaapit on varustettu erittäin tehokkaalla lED-valaistuksella. lED-valojen käyttöikä on kolmekymmentä kertaa pidempi kuin perinteisten hehkulamppujen ja ne säästävät jopa kymmenen kertaa enemmän sähköä.

tehokas jäähdytystoiminto laskee jääkaapin lämpötilan 3 °C:seen, mikä on lähes puolet normaalia vähemmän. Yhdessä jääkaapin suuren tilavuuden kanssa tämä lämpötila on ihanteellinen ruokien nopeaan jäähdytykseen suurten ruokaostosten jälkeen. Kuuden tunnin kuluttua toiminto kytkeytyy automaattisesti pois päältä ja jääkaapin lämpötila palautuu alkuperäiseen.

Kaikki Gorenjen jääkaapit ovat äärimmäisen energiatehokkaita. Erinomainen lämpöeristys ja ovien tiivistykset, sekä elektroninen tai mekaaninen ohjaus alentavat tehokkaasti sähkönkulutusta. Energiatehokkuusluokan A+++ jääkaapit kuluttavat 60 % vähemmän sähköä kuin energialuokan A laitteet.

Jos olet pidempään poissa kotoa, jääkaappi voidaan asettaa virransäästötilaan, koska ovi pysyy suljettuna koko ajan.

A+++led-valo

SuperCool EcoMode

KYlMälAittEEt 93

Page 94: Product katalogue 2015 fi

ConvertActive-jääkaappiJuhlat voivat alkaa

ConvertActive-jääkaapissa yksi napin painallus riittää pakastinosaston muuttamiseksi jääkaappiosastoksi, niin että saat runsaasti tilaa naposteltavien ja juomien säilytykseen.

Juhlat voivatalkaa

tämä laatikko on ihanteellinen lihan, kalan ja äyriäisten säilytykseen.Sen lämpötila on muutaman asteen muuta jääkaappia alhaisempi, mikä pitää ruoan huomattavasti pidempään tuoreena.

Erityisellä Vitalight-valolla varustettu hedelmä- ja vihanneslaatikko pitää ruoan pidempään tuoreena. laatikossa palava oranssi valospektri hidastaa hedelmien ja vihannesten luonnollista kypsymisprosessia säilyttäen niiden vitamiinit ja kivennäisaineet.

CrispActive-laatikko jossa palaa Vitalight FreshActive-laatikko

94 KYlMälAittEEt

Page 95: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

tämä laatikon lämpötila pysyy aina noin 0 °C:ssa, joten se soveltuu ihanteellisesti tuoreen tai marinoidun lihan, kalan ja äyriäisten säilyttämiseen. Se pitää herkät ruoka-aineet pidempään tuoreina säilyttäen niiden luonnollisen mehukkuuden ja ravintoaineet.

ZeroZone-laatikko tuoretta kuin suoraan merestä

CrispZone on yksi markkinoiden suurimmista hedelmä- ja vihanneslaatikoista. Alhainen lämpötila ja mahdollisuus säätää kosteutta pitävät tuotteesi pidempään tuoreina.

CrispZone-laatikko HumidityControl-toiminnollaKuin suoraan puutarhasta

Jääkaapin oven korkeussäädettäviä hyllyjä voidaan siirtää helposti ylös- tai alaspäin, niin että hyllyille saadaan mahtumaan jopa 5 kiloa eri muotoisia ja kokoisia ruokatavaroita.

toiminto takaa, että jääkaapin ovet aukeavat aina oikeassa kulmassa, niin että kaikki hyllyt ja lokerot voidaan vetää täysin ulos. Ratkaisu on ihanteellinen etenkin seinän, työtason tai muiden laitteiden viereen tai alle sijoitettujen jääkaappien kohdalla.

Ulosvedettäville kiskoille asennettujen hyllyjen ansiosta myös jääkaapin takaosassa olevat elintarvikkeet ovat helposti käden ulottuvilla. Karkaistusta lasista valmistetut hyllyt ovat erittäin kestävät ja niille voidaan sijoittaa jopa 22 kiloa ruokaa.

Jääkaapin ovessa sijaitsevaa monikäyttöistä, kannellista lokeroa voidaan käyttää juuston, sipulin ja muiden voimakkaasti tuoksuvien ruokien säilytykseen. lokero pitää ruoan tuoreena ja suojaa sitä kuivumiselta, samalla kun sen silikonikantta voidaan käyttää myös kananmuna- tai jääpalalokerona.

PullOut-hyllyt

Slotin

MultiBox

SimpleSlide-hyllyt

KYlMälAittEEt 95

Page 96: Product katalogue 2015 fi

RUOAN TYYPPI AIKA

hedelmät, naudanliha 10 - 12 kuukautta

vihannekset, vasikanliha, linnunliha 8 - 10 kuukautta

riista 6 - 8 kuukautta

sianliha 4 - 6 kuukautta

jauheliha, lihasuikaleet 4 kuukautta

leipä, pasteijat, valmiit ateriat, rasvaton kala 3 kuukautta

sisäelimet 2 kuukautta

savumakkarat, rasvainen kala 1 kuukausi

Suositeltu säilytysaika pakastimessa

Suurin laatikko soveltuu ihanteellisesti suurten ruokatavaroiden, kuten kokonaisen kalkkunan, useampien pizzojen tai vaikka kakkujen säilytykseen.

XXl SpaceBoxRiittävästi tilaa XXl-kalkkunalle

NoFrost Ei enää rasittavaa sulattamista

Voimakkaasti kiertävä kylmä ilma poistaa kosteuden sekä pakastimesta että jääkaapista. tämä ehkäisee huurteen kertymistä ruokaan ja jään kertymistä sisäseiniin pitäen samalla sähkökulutuksen alhaisena. Näin säilytystila on tehokkaasti käytössä ja pakastimen sulattaminen ja puhdistus ovat historiaa. Pakkaukset tai pakasteet eivät enää tartu kiinni toisiinsa ja pakastin pysyy siistinä ja järjestyksessä.

96 KYlMälAittEEt

Kaappipakastimet ja pakastearkutKiireinen elämäntyyli ja toivomus saada laadukasta ruokaa koska tahansa vaativat kaappipakastimelta tai pakastearkulta huomattavasti enemmän kuin vain kylmää säilytystilaa. Gorenjella on ratkaisu tähän. Gorenjen kaappipakastimissa ja pakastearkuissa käytetty älykäs teknologia varmistaa, että pakastamisen yhteydessä syntyneet mikrokristallit eivät vahingoita ruoan solurakennetta. Näin ruoka säilyttää

vitamiininsa, kivennäisaineena ja - mikä tärkeintä - makunsa. Näin kesällä poimitut mansikat maistuvat yhtä makeilta vielä talvellakin ja etukäteen valmistettu lounas odottaa sinua pakastamisesta huolimatta herkullisena ja parhaassa kunnossa, kun sitä tarvitset. Pakastimen sisäosa on suunniteltu huolellisesti suurten ruokamäärien näppärään säilytykseen.

oIkeIN PakasTeTTu

Kun tämä toiminto on käytössä, pakastimen erikoislaatikkoon sijoitettu ruoka pakastetaan puolet tavallista nopeammin. Nopea pakastus erittäin alhaisissa, alle -30 °C:n, lämpötiloissa johtaa mikrokiteiden muodostumiseen, mikä ei vahingoita ruoan solurakennetta, toisin kuin hidas pakastus. Shokkipakastus säilyttää näin kaikki ruoan ravintoaineet ja maun. Kuuden tunnin kuluttua toiminto kytkeytyy automaattisesti pois päältä ja laatikon lämpötila palautuu alkuperäiseen.

XtremeFreeze-laatikko Salamannopea pakastus

Page 97: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

FastFreeze Nopea pakastus

FastFreeze-toiminto pakastaa ruoan -24 °C:ssa säilyttäen suurimman osan sen sisältämistä kivennäisaineista. Kuuden tunnin kuluttua toiminto kytkeytyy automaattisesti pois päältä ja pakastimen lämpötila palautuu alkuperäiseen.

Pakastearkun kanteen harkitusti sijoitettu valo näyttää sisällön selvästi ja siirrettävien korien ansiosta pääset helposti käsiksi kaikkiin ruokatavaroihin. tukeva jousikuormitteinen metallisarana pitää kannen osittain tai kokonaan auki, niin että sinun ei tarvitse

pitää siitä kiinni kädelläsi. Kehittynyt tekniikka tasaa paineen kannen sulkemisen jälkeen estäen alipaineen muodostumisen, niin että pystyt avaamaan pakastearkun tarvittaessa heti uudelleen sulkemisen jälkeen.

SimpleUsetaattua käyttömukavuutta

FrostlessVähemmän jäätä, vähemmän ongelmia

Pakastearkussa käytetty paremman eristyksen ja kehittyneen teknologian yhdistelmä vähentää tehokkaasti huurteen kertymistä ruokaan ja jään kertymistä pakastimen sisäosiin. tämä merkitsee sulatustöiden vähenemistä ja halvempaa sähkölaskua.

Parannettu jäähdytysjärjestelmä tarjoaa erinomaiset edellytykset saavuttaa huipputason energiatehokkuus.

Mekaaninen ohjausyksikkö on sijoitettu pakastearkun etusivun alaosaan. lämpötilan säädintä ja FastFreeze-toiminnon kytkintä täydentää kaksi merkkivaloa sekä korkean lämpötilan hälytysvalo.

Ohjaus ja turvallisuus A+

KYlMälAittEEt 97

Page 98: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA++

Energia-luokkaA++

Energia-luokkaA++

Energia-luokkaA++

Essential LineValkoinen

Advanced LineValkoinen

Superior LineTeräs

Advanced LineTeräs

443783

444363

457743

458556

Jääkaappi/pakastin

Jääkaappi/pakastin

Jääkaappi/pakastin

Jääkaappi/pakastin

RK6202EW

NRK6202JW

NRC6192TX

NRK6202JX

Yleistä�Energialuokka1: A++�Energian kulutus/v2: 244 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 253 l�Pakastimen käyttötilavuus: 85 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 18 h�Pakastusteho kg/vrk: 5 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 42 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Elektroninen ohjaus�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa�Slotin: Mahdollisuus sijoittaa laite 60 cm

levyiseen keittiösyvennykseen

Jääkaappi�ionAir: ionisoija jääkaapissa�MultiFlow 360°: 3D-ilmapuhallin�Adapttech cooling: Mukautuva älykäs

järjestelmä�FreshZone�5 lasihyllyä

�CrispZone jossa HumidityControl: tilava vetolaatikko, jossa ilmankosteuden-säätely

�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Pulloteline�SimpleSlide - hissihylly: 3�MultiBox�Muna-/jääpalalokero: 1 x 7

Pakastin�NoFrost�Automaattisulatus�FastFreeze�3 vetolaatikkoa�XXl SpaceBox

Mitat (kxLxs): 200 × 60 × 64 cm

Yleistä�Energialuokka1: A++�Energian kulutus/v2: 241 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 257 l�Pakastimen käyttötilavuus: 95 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 30 h�Pakastusteho kg/vrk: 4,5 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 40 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa�Slotin: Mahdollisuus sijoittaa laite 60 cm

levyiseen keittiösyvennykseen

Jääkaappi�FreshZone�5 lasihyllyä�CrispZone jossa HumidityControl: tilava

vetolaatikko, jossa ilmankosteuden-säätely

�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Pulloteline

�SimpleSlide - hissihylly: 3�Muna-/jääpalalokero: 1 x 7

Pakastin�Frostless: Jääkaappiin muodostuu

vähemmän jäätä�1 vetolaatikko�2 pakastuslaatikkoa�XXl SpaceBox

Mitat (kxLxs): 200 × 60 × 64 cm

Yleistä�Energialuokka1: A++�Energian kulutus/v2: 235 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 222 l�Pakastimen käyttötilavuus: 85 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 18 h�Pakastusteho kg/vrk: 12 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 42 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Elektroninen ohjaus�EcoMode�Näyttö: lED-näyttö�Valaisin tyyppi: lED-valo�Hälytysääni oven jäädessä auki�ConvertActive: Muunna pakastin jää-

kaapiksi�Pyörät takana�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa�Slotin: Mahdollisuus sijoittaa laite 60 cm

levyiseen keittiösyvennykseen

Jääkaappi�ionAir: ionisoija jääkaapissa

�MultiFlow 360°: 3D-ilmapuhallin�Adapttech cooling: Mukautuva älykäs

järjestelmä�CrispActive-laatikko jossa palaa

Vitalight jossa HumidityControl�SuperCool�FreshActive -vetolaatikko�4 lasihyllyä�ZeroZone�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä, Pulloteline�SimpleSlide - hissihylly: 2�MultiBox�Muna-/jääpalalokero: 1 x 7

Pakastin�NoFrost�Automaattisulatus�FastFreeze�XtremeFreeze: Erittäin tehokas pakastus

ylimmässä pakastinlaatikossa�3 vetolaatikkoa�XXl SpaceBox

Mitat (kxLxs): 185 × 60 × 64 cm

98 KYlMälAittEEt

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a++ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 virrankulutus vuodessa vakioidun testin perusteella. todellinen kulutus määräytyy laitteen käytön ja asennuspaikan mukaan.

Page 99: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA++

Energia-luokkaA++

Energia-luokkaA++

Energia-luokkaA++

Advanced LineTeräs

Superior LineValkoinen

Advanced LineValkoinen

Superior LineValkoinen

419618

412833

412832

488907

Jääkaappi/pakastin

Jääkaappi/pakastin

Jääkaappi/pakastin

Jääkaappi/pakastin

NRK6192JX

NRK6192TW

NRK6192JW

NRC6192TW

Yleistä�Energialuokka1: A++�Energian kulutus/v2: 235 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 222 l�Pakastimen käyttötilavuus: 85 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 18 h�Pakastusteho kg/vrk: 12 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 42 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Elektroninen ohjaus�EcoMode�Näyttö: lED-näyttö�Valaisin tyyppi: lED-valo�Hälytysääni oven jäädessä auki�ConvertActive: Muunna pakastin jää-

kaapiksi�Pyörät takana�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa�Slotin: Mahdollisuus sijoittaa laite 60 cm

levyiseen keittiösyvennykseen

Jääkaappi�ionAir: ionisoija jääkaapissa

�MultiFlow 360°: 3D-ilmapuhallin�Adapttech cooling: Mukautuva älykäs

järjestelmä�CrispActive-laatikko jossa palaa

Vitalight jossa HumidityControl�SuperCool�FreshActive -vetolaatikko�4 lasihyllyä�ZeroZone�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä, Pulloteline�SimpleSlide - hissihylly: 2�MultiBox�Muna-/jääpalalokero: 1 x 7

Pakastin�NoFrost�Automaattisulatus�FastFreeze�XtremeFreeze: Erittäin tehokas pakastus

ylimmässä pakastinlaatikossa�3 vetolaatikkoa�XXl SpaceBox

Mitat (kxLxs): 185 × 60 × 64 cm

Yleistä�Energialuokka1: A++�Energian kulutus/v2: 235 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 222 l�Pakastimen käyttötilavuus: 85 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 18 h�Pakastusteho kg/vrk: 12 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 42 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Elektroninen ohjaus�EcoMode�Näyttö: lED-näyttö�Valaisin tyyppi: lED-valo�Hälytysääni oven jäädessä auki�Pyörät takana�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa�Slotin: Mahdollisuus sijoittaa laite 60 cm

levyiseen keittiösyvennykseen

Jääkaappi�ionAir: ionisoija jääkaapissa�MultiFlow 360°: 3D-ilmapuhallin

�Adapttech cooling: Mukautuva älykäs järjestelmä

�SuperCool�4 lasihyllyä�ZeroZone�CrispZone jossa HumidityControl: tilava

vetolaatikko, jossa ilmankosteuden-säätely

�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä, Pulloteline�SimpleSlide - hissihylly: 2�MultiBox�Muna-/jääpalalokero: 1 x 7

Pakastin�NoFrost�Automaattisulatus�FastFreeze�XtremeFreeze: Erittäin tehokas pakastus

ylimmässä pakastinlaatikossa�3 vetolaatikkoa�XXl SpaceBox

Mitat (kxLxs): 185 × 60 × 64 cm

Yleistä�Energialuokka1: A++�Energian kulutus/v2: 235 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 221 l�Pakastimen käyttötilavuus: 85 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 18 h�Pakastusteho kg/vrk: 5 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 42 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Elektroninen ohjaus�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa�Slotin: Mahdollisuus sijoittaa laite 60 cm

levyiseen keittiösyvennykseen

Jääkaappi�ionAir: ionisoija jääkaapissa�MultiFlow 360°: 3D-ilmapuhallin�Adapttech cooling: Mukautuva älykäs

järjestelmä�FreshZone�4 lasihyllyä

�CrispZone jossa HumidityControl: tilava vetolaatikko, jossa ilmankosteuden-säätely

�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä, Pulloteline�SimpleSlide - hissihylly: 2�MultiBox�Muna-/jääpalalokero: 1 x 7

Pakastin�NoFrost�Automaattisulatus�FastFreeze�3 vetolaatikkoa�XXl SpaceBox

Mitat (kxLxs): 185 × 60 × 64 cm

Yleistä�Energialuokka1: A++�Energian kulutus/v2: 235 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 221 l�Pakastimen käyttötilavuus: 85 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 18 h�Pakastusteho kg/vrk: 5 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 42 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Elektroninen ohjaus�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa�Slotin: Mahdollisuus sijoittaa laite 60 cm

levyiseen keittiösyvennykseen

Jääkaappi�ionAir: ionisoija jääkaapissa�MultiFlow 360°: 3D-ilmapuhallin�Adapttech cooling: Mukautuva älykäs

järjestelmä�FreshZone�4 lasihyllyä

�CrispZone jossa HumidityControl: tilava vetolaatikko, jossa ilmankosteuden-säätely

�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä, Pulloteline�SimpleSlide - hissihylly: 2�MultiBox�Muna-/jääpalalokero: 1 x 7

Pakastin�NoFrost�Automaattisulatus�FastFreeze�3 vetolaatikkoa�XXl SpaceBox

Mitat (kxLxs): 185 × 60 × 64 cm

KYlMälAittEEt 99

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a++ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 virrankulutus vuodessa vakioidun testin perusteella. todellinen kulutus määräytyy laitteen käytön ja asennuspaikan mukaan.

Page 100: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA+++

Energia-luokkaA+

Energia-luokkaA++

Energia-luokkaA+

Advanced LineTeräs

Essential LineValkoinen

Advanced LineTeräs

Essential LineTeräs

419564

419601

419566

467828

Jääkaappi/pakastin

Jääkaappi/pakastin

Jääkaappi/pakastin

Jääkaappi/pakastin

RK6193KX

NRK6191CW

RK6192KX

NRK6191CX

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 299 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 222 l�Pakastimen käyttötilavuus: 85 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 21 h�Pakastusteho kg/vrk: 5 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 42 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Elektroninen ohjaus�EcoMode�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa�Slotin: Mahdollisuus sijoittaa laite 60 cm

levyiseen keittiösyvennykseen

Jääkaappi�ionAir: ionisoija jääkaapissa�MultiFlow 360°: 3D-ilmapuhallin�4 lasihyllyä�CrispZone jossa HumidityControl: tilava

vetolaatikko, jossa ilmankosteuden-säätely

�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Pulloteline�SimpleSlide - hissihylly: 2�Muna-/jääpalalokero: 1 x 7

Pakastin�NoFrost�Automaattisulatus�FastFreeze�3 vetolaatikkoa�XXl SpaceBox

Mitat (kxLxs): 185 × 60 × 64 cm

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 299 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 222 l�Pakastimen käyttötilavuus: 85 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 21 h�Pakastusteho kg/vrk: 5 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 42 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Elektroninen ohjaus�EcoMode�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa�Slotin: Mahdollisuus sijoittaa laite 60 cm

levyiseen keittiösyvennykseen

Jääkaappi�ionAir: ionisoija jääkaapissa�MultiFlow 360°: 3D-ilmapuhallin�4 lasihyllyä�CrispZone jossa HumidityControl: tilava

vetolaatikko, jossa ilmankosteuden-säätely

�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Pulloteline�SimpleSlide - hissihylly: 2�Muna-/jääpalalokero: 1 x 7

Pakastin�NoFrost�Automaattisulatus�FastFreeze�3 vetolaatikkoa�XXl SpaceBox

Mitat (kxLxs): 185 × 60 × 64 cm

Yleistä�Energialuokka1: A+++�Energian kulutus/v2: 154 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 227 l�Pakastimen käyttötilavuus: 95 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 30 h�Pakastusteho kg/vrk: 4,5 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 40 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Elektroninen ohjaus�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa�Slotin: Mahdollisuus sijoittaa laite 60 cm

levyiseen keittiösyvennykseen

Jääkaappi�ionAir: ionisoija jääkaapissa�DynamiCooling�Adapttech cooling: Mukautuva älykäs

järjestelmä�FreshZone�4 lasihyllyä�CrispZone jossa HumidityControl: tilava

vetolaatikko, jossa ilmankosteuden-säätely

�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Pulloteline�SimpleSlide - hissihylly: 2�MultiBox�Muna-/jääpalalokero: 1 x 7

Pakastin�Frostless: Jääkaappiin muodostuu

vähemmän jäätä�FastFreeze�1 vetolaatikko�2 pakastuslaatikkoa�XXl SpaceBox

Mitat (kxLxs): 185 × 60 × 64 cm

Yleistä�Energialuokka1: A++�Energian kulutus/v2: 232 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 227 l�Pakastimen käyttötilavuus: 95 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 30 h�Pakastusteho kg/vrk: 4,5 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 40 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Elektroninen ohjaus�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

100 KYlMälAittEEt

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a++ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 virrankulutus vuodessa vakioidun testin perusteella. todellinen kulutus määräytyy laitteen käytön ja asennuspaikan mukaan.

Page 101: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA+

Energia-luokkaA+

Energia-luokkaA+

Energia-luokkaA++

Essential LineValkoinen

Essential LineTeräs

Essential LineTeräs

Advanced LineValkoinen

419477

467150

354886

412830

Jääkaappi/pakastin

Jääkaappi/pakastin

Jääkaappi/pakastin

Jääkaappi/pakastin

RK6191AW

RK6191AX

RK4181AX

RK6192KW

Yleistä�Energialuokka1: A++�Energian kulutus/v2: 232 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 227 l�Pakastimen käyttötilavuus: 95 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 30 h�Pakastusteho kg/vrk: 4,5 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 40 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Elektroninen ohjaus�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa�Slotin: Mahdollisuus sijoittaa laite 60 cm

levyiseen keittiösyvennykseen

Jääkaappi�ionAir: ionisoija jääkaapissa�DynamiCooling�Adapttech cooling: Mukautuva älykäs

järjestelmä�FreshZone�4 lasihyllyä

�CrispZone jossa HumidityControl: tilava vetolaatikko, jossa ilmankosteuden-säätely

�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä, Pulloteline�SimpleSlide - hissihylly: 2�MultiBox�Muna-/jääpalalokero: 1 x 7

Pakastin�Frostless: Jääkaappiin muodostuu

vähemmän jäätä�FastFreeze�1 vetolaatikko�2 pakastuslaatikkoa�XXl SpaceBox

Mitat (kxLxs): 185 × 60 × 64 cm

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 296 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 229 l�Pakastimen käyttötilavuus: 97 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 30 h�Pakastusteho kg/vrk: 4,5 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 40 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa�Slotin: Mahdollisuus sijoittaa laite 60 cm

levyiseen keittiösyvennykseen

Jääkaappi�4 lasihyllyä�CrispZone jossa HumidityControl: tilava

vetolaatikko, jossa ilmankosteuden-säätely

�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Pulloteline�SimpleSlide - hissihylly: 2

�Muna-/jääpalalokero: 1 x 7

Pakastin�Frostless: Jääkaappiin muodostuu

vähemmän jäätä�1 vetolaatikko�2 pakastuslaatikkoa�XXl SpaceBox

Mitat (kxLxs): 185 × 60 × 64 cm

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 296 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 229 l�Pakastimen käyttötilavuus: 97 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 30 h�Pakastusteho kg/vrk: 4,5 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 40 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa�Slotin: Mahdollisuus sijoittaa laite 60 cm

levyiseen keittiösyvennykseen

Jääkaappi�4 lasihyllyä�CrispZone jossa HumidityControl: tilava

vetolaatikko, jossa ilmankosteuden-säätely

�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä, �Pulloteline�SimpleSlide - hissihylly: 2

�Muna-/jääpalalokero: 1 x 7

Pakastin�Frostless: Jääkaappiin muodostuu

vähemmän jäätä�1 vetolaatikko�2 pakastuslaatikkoa�XXl SpaceBox

Mitat (kxLxs): 185 × 60 × 64 cm

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 265 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 223 l�Pakastimen käyttötilavuus: 61 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 15 h�Pakastusteho kg/vrk: 5 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 40 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa

Jääkaappi�1 lasihylly�2 siirreltävät lasihyllyt�1 jaettava hylly�2 vihannesvetolaatikkoa�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Pulloteline

Pakastin�1 jääpalamuotti�1 vetolaatikko

�2 pakastuslaatikkoa

Mitat (kxLxs): 179,5 × 54 × 60 cm

KYlMälAittEEt 101

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a++ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 virrankulutus vuodessa vakioidun testin perusteella. todellinen kulutus määräytyy laitteen käytön ja asennuspaikan mukaan.

Page 102: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA+

Energia-luokkaA+

Energia-luokkaA+

Energia-luokkaA+

Valkoinen

Valkoinen

Valkoinen

Essential LineValkoinen

367196

388587

367194

328776

Jääkaappi/pakastin

Jääkaappi/pakastin

Jääkaappi/pakastin

Jääkaappi/pakastin

RF4141AW

RK4151AW

RF4121AW

RK4181AW

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 265 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 223 l�Pakastimen käyttötilavuus: 61 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 15 h�Pakastusteho kg/vrk: 5 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 40 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa

Jääkaappi�1 lasihylly�2 siirreltävät lasihyllyt�1 jaettava hylly�2 vihannesvetolaatikkoa�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Pulloteline

Pakastin�1 jääpalamuotti�1 vetolaatikko

�2 pakastuslaatikkoa

Mitat (kxLxs): 179,5 × 54 × 60 cm

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 212 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 164 l�Pakastimen käyttötilavuus: 45 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 14 h�Pakastusteho kg/vrk: 9 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 39 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa

Jääkaappi�4 lasihyllyä�2 vihannesvetolaatikkoa�Pullohylly siirreltävällä pidikkeellä�Pulloteline�Munakotelo: 2×6�1 maitohylly

Pakastin�Kytkin pikapakastusta varten�1 jääpalamuotti

�1 vetolaatikko�1 pakastuslaatikko

Mitat (kxLxs): 146,1 × 54 × 60 cm

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 230 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 183 l�Pakastimen käyttötilavuus: 49 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 16 h�Pakastusteho kg/vrk: 2,5 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 41 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa

Jääkaappi�4 lasihyllyä�2 vihannesvetolaatikkoa�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Munakotelo: 1×6

Pakastin�Kytkin pikapakastusta varten�1 jääpalamuotti�1 ritilähylly�1 luukullinen pakastehylly

Mitat (kxLxs): 144 × 54 × 56,5 cm

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 216 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 145 l�Pakastimen käyttötilavuus: 48 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 16 h�Pakastusteho kg/vrk: 2,5 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 40 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa

Jääkaappi�4 lasihyllyä�2 vihannesvetolaatikkoa�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Munakotelo: 2×6�2 maitohyllyä

Pakastin�Kytkin pikapakastusta varten�1 jääpalamuotti�1 ritilähylly

�1 luukullinen pakastehylly

Mitat (kxLxs): 123 × 54 × 58 cm

102 KYlMälAittEEt

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a++ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 virrankulutus vuodessa vakioidun testin perusteella. todellinen kulutus määräytyy laitteen käytön ja asennuspaikan mukaan.

Page 103: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA++

Energia-luokkaA++

Energia-luokkaA++

Energia-luokkaA+

Colour EditionMusta

Advanced LineTeräs

Advanced LineValkoinen

Valkoinen

461946

457931

452063

373978

Jääkaappi

Jääkaappi

Jääkaappi

Jääkaappi/pakastin

R6192KB

R6192KX

R6192KW

RF3111AW

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 203 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 134 l�Pakastimen käyttötilavuus: 36 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 14 h�Pakastusteho kg/vrk: 2,5 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 40 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa

Jääkaappi�4 lasihyllyä�1 vihanneslaatikko�Pullohylly

Pakastin�1 ritilähylly�1 luukullinen pakastehylly

Mitat (kxLxs): 113 × 50 × 60 cm

Yleistä�Energialuokka1: A++�Energian kulutus/v2: 114 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 368 l�äänitaso: 38 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Elektroninen ohjaus�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa�Slotin: Mahdollisuus sijoittaa laite 60 cm

levyiseen keittiösyvennykseen

Jääkaappi�ionAir: ionisoija jääkaapissa�DynamiCooling�Adapttech cooling: Mukautuva älykäs

järjestelmä�CrispZone jossa HumidityControl: tilava

vetolaatikko, jossa ilmankosteuden-säätely

�CrispZone: vihanneslaatikko�SuperCool�FreshZone�7 lasihyllyä

�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Pullohylly�Pulloteline�SimpleSlide - hissihylly: 3�MultiBox�Muna-/jääpalalokero: 1 x 7

KYlMälAittEEt 103

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a++ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 virrankulutus vuodessa vakioidun testin perusteella. todellinen kulutus määräytyy laitteen käytön ja asennuspaikan mukaan.

Page 104: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA+

Energia-luokkaA++

Energia-luokkaA+

Energia-luokkaA++

Essential LineValkoinen

Essential LineValkoinen

Essential LineTeräs

Essential LineTeräs

452061

452060

385458

461949

Jääkaappi

Jääkaappi

Jääkaappi

Jääkaappi

R6191FW

R6192FW

R4121CX

R6192FX

Yleistä�Energialuokka1: A++�Energian kulutus/v2: 114 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 368 l�äänitaso: 38 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa�Slotin: Mahdollisuus sijoittaa laite 60 cm

levyiseen keittiösyvennykseen

Jääkaappi�ionAir: ionisoija jääkaapissa�DynamiCooling�CrispZone jossa HumidityControl: tilava

vetolaatikko, jossa ilmankosteuden-säätely

�CrispZone: vihanneslaatikko�SuperCool�FreshZone�7 lasihyllyä�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Pullohylly

�Pulloteline�SimpleSlide - hissihylly: 3�Muna-/jääpalalokero: 1 x 7

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 145 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 368 l�äänitaso: 38 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa�Slotin: Mahdollisuus sijoittaa laite 60 cm

levyiseen keittiösyvennykseen

Jääkaappi�ionAir: ionisoija jääkaapissa�DynamiCooling�CrispZone jossa HumidityControl: tilava

vetolaatikko, jossa ilmankosteuden-säätely

�CrispZone: vihanneslaatikko�SuperCool�FreshZone�7 lasihyllyä�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Pullohylly

�Pulloteline�SimpleSlide - hissihylly: 3�Muna-/jääpalalokero: 1 x 7

Mitat (kxLxs): 185 × 60 × 64 cm

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 128 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 217 l�äänitaso: 40 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Elektroninen ohjaus Sensotech�Eco -ohjelma säätää säilytyslämpötilan

pakasteille sopivaksi ja säästää sähköä�Näyttö: lED-näyttö�Hälytysääni oven jäädessä auki�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa

Jääkaappi�SuperCool�6 lasihyllyä�3 siirreltävää lasihyllyä�2 puolikasta lasihyllyä�1 vihanneslaatikko�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Pulloteline

Mitat (kxLxs): 124,5 × 54 × 60 cm

104 KYlMälAittEEt

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a++ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 virrankulutus vuodessa vakioidun testin perusteella. todellinen kulutus määräytyy laitteen käytön ja asennuspaikan mukaan.

Page 105: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA+

Energia-luokkaA+

Energia-luokkaA+

Valkoinen

Valkoinen

Valkoinen

382823

382874

385460Jääkaappi

Jääkaappi

Jääkaappi

R4101AW

RB4101AW

R4121AW

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 125 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 213 l�äänitaso: 41 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa

Jääkaappi�5 lasihyllyä�2 vihannesvetolaatikkoa�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Munakotelo: 2×6�2 maitohyllyä

Mitat (kxLxs): 123 × 54 × 58 cm

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 118 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 149 l�äänitaso: 39 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa

Jääkaappi�4 lasihyllyä�1 vihanneslaatikko�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Munakotelo: 2×6�2 maitohyllyä

Mitat (kxLxs): 103,5 × 54 × 58 cm

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 183 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 120 l�Pakastimen käyttötilavuus: 17 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 12 h�Pakastusteho kg/vrk: 2 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 39 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa

Jääkaappi�3 lasihyllyä�1 vihanneslaatikko�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Munakotelo: 2×6�2 maitohyllyä

Pakastin�1 jääpalamuotti�1 luukullinen pakastehylly

Mitat (kxLxs): 103,5 × 54 × 58 cm

KYlMälAittEEt 105

Energia-luokkaA+

Valkoinen

393548JääkaappiR40914AW

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 120 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 106 l�äänitaso: 41 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa

Jääkaappi�2 lasihyllyä�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Munakotelo: 1

Mitat (kxLxs): 83,8 × 54 × 59,5 cm

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a++ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 virrankulutus vuodessa vakioidun testin perusteella. todellinen kulutus määräytyy laitteen käytön ja asennuspaikan mukaan.

Page 106: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA+

Energia-luokkaA+ Energia-

luokkaA+

Valkoinen

Valkoinen Valkoinen

367180

393545 393489

Jääkaappi

Jääkaappi Jääkaappi

RB4061AW

RB40914AW R30914AW

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 179 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 105 l�Pakastimen käyttötilavuus: 12 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 10 h�Pakastusteho kg/vrk: 2 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 41 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Ohjauspaneeli�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa

Jääkaappi�1 lasihylly�Pullohylly�Munakotelo: 1

Pakastin�1 jääpalamuotti

Mitat (kxLxs): 83,8 × 54 × 59,5 cm

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 111 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 88 l�äänitaso: 38 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa

Jääkaappi�1 lasihylly�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Munakotelo: 1×6

Mitat (kxLxs): 60,5 × 54 × 58 cm

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 117 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 82 l�äänitaso: 41 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa

Jääkaappi�2 lasihyllyä�Munakotelo: 1

Mitat (kxLxs): 83,8 × 48 × 56 cm

Energia-luokkaA+

Valkoinen

393488JääkaappiRB30914AW

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 128 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 73 l�Pakastimen käyttötilavuus: 8 l�luokitus-: 2�äänitaso: 41 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Ohjauspaneeli�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa

Jääkaappi�1 lasihylly�Pullohylly�Munakotelo: 1

Pakastin�1 jääpalamuotti

Mitat (kxLxs): 83,8 × 48 × 56 cm

106 KYlMälAittEEt

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a++ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 virrankulutus vuodessa vakioidun testin perusteella. todellinen kulutus määräytyy laitteen käytön ja asennuspaikan mukaan.

Page 107: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA++

Energia-luokkaA++

Energia-luokkaA++Colour Edition

Musta

Advanced LineTeräs

Advanced LineValkoinen

461947

458678

458657Pakastinkaappi

Pakastinkaappi

PakastinkaappiFN6192OB

FN6192OX

FN6192OW

Yleistä�Energialuokka1: A++�Energian kulutus/v2: 237 kWh�Pakastimen käyttötilavuus: 243 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 15 h�Pakastusteho kg/vrk: 18 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 42 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Elektroninen ohjaus�Pakastelokeron valaistus: led valo�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa�Slotin: Mahdollisuus sijoittaa laite 60 cm

levyiseen keittiösyvennykseen

Pakastin�Automaattisulatus�NoFrost�FastFreeze�1 vetolaatikko�1 luukullinen pakastehylly�5 vetolaatikko

KYlMälAittEEt 107

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a++ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 virrankulutus vuodessa vakioidun testin perusteella. todellinen kulutus määräytyy laitteen käytön ja asennuspaikan mukaan.

Page 108: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA+Energia-

luokkaA+ Essential LineValkoinen

Essential LineTeräs

458587458588PakastinkaappiPakastinkaappiFN6191CWFN6191CX

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 302 kWh�Pakastimen käyttötilavuus: 243 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 15 h�Pakastusteho kg/vrk: 18 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 42 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Elektroninen ohjaus�EcoMode�Pakastelokeron valaistus: led valo�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa�Slotin: Mahdollisuus sijoittaa laite 60 cm

levyiseen keittiösyvennykseen

Jääkaappi�Muna-/jääpalalokero: 1 x 7

Pakastin�Automaattisulatus�NoFrost�FastFreeze�1 vetolaatikko

�1 luukullinen pakastehylly�5 vetolaatikko

108 KYlMälAittEEt

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a++ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 virrankulutus vuodessa vakioidun testin perusteella. todellinen kulutus määräytyy laitteen käytön ja asennuspaikan mukaan.

461944linking Kit CFS-AR029

Mitat (kxLxs): 182,5 × 2,5 × 2,5 cm

Page 109: Product katalogue 2015 fi

Valkoinen

ValkoinenValkoinen

335514

335099335100

Säiliöpakastin

SäiliöpakastinSäiliöpakastin

FH211W

FH331WFH401W

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 314 kWh�Pakastimen käyttötilavuus: 380 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 38 h�Pakastusteho kg/vrk: 26 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 43 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Elektroninen ohjaus Sensotech�Varoitusvalo liian korkeaa pakastustilan

lämpötilaa varten�Pakastelokeron valaistus: Sisävalo

kannessa

Pakastin�FastFreeze�2 koria

Mitat (kxLxs): 85 × 130 × 70 cm

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 276 kWh�Pakastimen käyttötilavuus: 307 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 35 h�Pakastusteho kg/vrk: 19 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 42 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Elektroninen ohjaus Sensotech�Varoitusvalo liian korkeaa pakastustilan

lämpötilaa varten�Pakastelokeron valaistus: Sisävalo

kannessa

Pakastin�FastFreeze�2 koria

Mitat (kxLxs): 85 × 110 × 70 cm

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 221 kWh�Pakastimen käyttötilavuus: 198 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 34 h�Pakastusteho kg/vrk: 14 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 41 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Elektroninen ohjaus Sensotech�Varoitusvalo liian korkeaa pakastustilan

lämpötilaa varten�Pakastelokeron valaistus: Sisävalo

kannessa

Pakastin�FastFreeze�1 kori

Mitat (kxLxs): 85 × 80 × 70 cm

KYlMälAittEEt 109

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a++ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 virrankulutus vuodessa vakioidun testin perusteella. todellinen kulutus määräytyy laitteen käytön ja asennuspaikan mukaan.

Page 110: Product katalogue 2015 fi

Energia-luokkaA+

Energia-luokkaA+Energia-

luokkaA+

Essential LineValkoinen

Essential LineValkoinen

Essential LineValkoinen

325467

325562325549

Kalusteisiin asennettava jääkaappi-pakastin

Kalusteisiin asennettava jääkaappiKalusteisiin asennettava jääkaappi-pakastin

RKI4181AW

RI4181AWNRKI4181CW

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 280 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 202 l�Pakastimen käyttötilavuus: 60 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 13 h�Pakastusteho kg/vrk: 3 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 42 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Elektroninen ohjaus Sensotech�Eco -ohjelma säätää säilytyslämpötilan

pakasteille sopivaksi ja säästää sähköä�Valaisin tyyppi: lED-valo�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa

Jääkaappi�5 lasihyllyä�2 siirreltävät lasihyllyt�2 puolikasta lasihyllyä�2 vihannesvetolaatikkoa�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Pulloteline�1 maitohylly

Pakastin�NoFrost DualAdvance�FastFreeze�1 jääpalamuotti�1 luukullinen pakastehylly�2 pakastuslaatikkoa

Mitat (kxLxs): 177,5 × 54 × 54,5 cm

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 144 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 326 l�äänitaso: 40 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa

Jääkaappi�1 lasihylly�4 siirreltävät lasihyllyt�1 jaettava hylly�2 vihannesvetolaatikkoa�CrispZone jossa HumidityControl: tilava

vetolaatikko, jossa ilmankosteuden-säätely

�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Pulloteline

Mitat (kxLxs): 177,5 × 54 × 54,5 cm

Yleistä�Energialuokka1: A+�Energian kulutus/v2: 293 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 223 l�Pakastimen käyttötilavuus: 61 l�luokitus-: 4�lämpötilan nousuaika: 15 h�Pakastusteho kg/vrk: 5 kg/vuoro-kausi�äänitaso: 40 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa

Jääkaappi�1 lasihylly�2 siirreltävät lasihyllyt�1 jaettava hylly�2 vihannesvetolaatikkoa�Pullohylly kiinteillä pidikkeillä�Pulloteline�1 maitohylly

Pakastin�1 jääpalamuotti

�1 vetolaatikko�2 pakastuslaatikkoa

Mitat (kxLxs): 177,5 × 54 × 54,5 cm

110 KYlMälAittEEt

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a++ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 virrankulutus vuodessa vakioidun testin perusteella. todellinen kulutus määräytyy laitteen käytön ja asennuspaikan mukaan.

Energia-luokkaA++

Valkoinen

492823Kalusteisiin asennettava jääkaappiRI4122AW

Yleistä�Energialuokka1: A++�Energian kulutus/v2: 104 kWh�Jääkaapin käyttötilavuus: 213 l�äänitaso: 41 dB(A)re 1 pW�Kompressorien lukumäärä: 1�Mekaaninen ohjaus�Oven kätisyyden vaihto: Kätisyys vaih-

dettavissa

Jääkaappi�5 lasihyllyä�1 vihanneslaatikko�Pullohylly siirreltävällä pidikkeellä�Munakotelo: 2×6�1 maitohylly

Mitat (kxLxs): 122,5 × 54 × 54,5 cm

Page 111: Product katalogue 2015 fi

403303403301MinikeittiöMinikeittiöMK100S-R4T-1MK100S-L4T-1

keittoalue�2 pikalevyä�Etukeittoalueen kuumennusteho: 1500

W�Etukeittoalueen tyyppi: nopea keittolevy�Edessä: 145 mm�takakeittoalueen kuumennusteho:

2000 W�takakeittoalueen tyyppi: nopea keit-

tolevy�takana: 180 mm�Nimellisteho: 3500 W�Sulake: 16 amp

Jääkaappi�Jääkaapin voi ostaa erikseen

RB3138MKR - 274389�Rakennetyyppi: Vapaasti sijoitettava

Jääkaapin toiminnot�luokitus-: 4�1 kompressori�ilmastoluokka St (+18°C - +38°C)�ilmastoluokka N (+16°C - +32°C)

Jääkaapin puhtaus�Käyttötilavuus: 118 l�Käyttötilavuus: 121 l

Tekniset tiedot�Energialuokka: A�Nimelliskuorma: 70 W�Sähköliitäntä: 230 V�Nimellissulake: 10 amp

Tekniset ominaisuudet / mitat�Mitat (lxKxS): 100 × 87,5 × 60 cm�Edessä: 145 mm, 1,5 kW, nopea keit-

tolevy�takana: 180 mm, 2 kW, nopea keit-

tolevy�Sulakekoko: 16 amp

Mitat (kxLxs): 87,5 × 100 × 60 cm

keittoalue�2 pikalevyä�Etukeittoalueen kuumennusteho: 1500

W�Etukeittoalueen tyyppi: nopea keittolevy�Edessä: 145 mm�takakeittoalueen kuumennusteho:

2000 W�takakeittoalueen tyyppi: nopea keit-

tolevy�takana: 180 mm�Nimellisteho: 3500 W�Sulake: 16 amp

Jääkaappi�Jääkaapin voi ostaa erikseen:

RB3138MKl - 274388�Rakennetyyppi: Vapaasti sijoitettava

Jääkaapin toiminnot�luokitus-: 4�1 kompressori�ilmastoluokka St (+18°C - +38°C)�ilmastoluokka N (+16°C - +32°C)

Jääkaapin puhtaus�Käyttötilavuus: 118 l�Käyttötilavuus: 121 l

Tekniset tiedot�Energialuokka: A�Nimelliskuorma: 70 W�Sähköliitäntä: 230 V�Nimellissulake: 10 amp

Tekniset ominaisuudet / mitat�Mitat (lxKxS): 100 × 87,5 × 60 cm�Edessä: 145 mm, 1,5 kW, nopea keit-

tolevy�takana: 180 mm, 2 kW, nopea keit-

tolevy�Sulakekoko: 16 amp

Mitat (kxLxs): 87,5 × 100 × 60 cm

KYlMälAittEEt 111

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a++ (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 virrankulutus vuodessa vakioidun testin perusteella. todellinen kulutus määräytyy laitteen käytön ja asennuspaikan mukaan.

Page 112: Product katalogue 2015 fi

112 AStiANPESUKONEEt

Page 113: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

AStiANPESUKONEEt 113

astianpesukoneetRuoanlaitto ja ruokailu perheen tai ystävien kanssa on mukavaa - astioiden pesu ei niinkään. Gorenjen astianpesukoneet auttavat sinua tässä ikävässä urakassa, niin että sinulle jää enemmän aikaa miellyttäville asioille. Astioistasi tulee tahrattoman puhtaita, vaikka ruoanjäämät olisivat kuivuneet tai pinttyneet niihin kiinni. Astianpesukoneiden sisäosa on suunniteltu siten, että niihin mahtuu mahdollisimman paljon astioita. Sanomattakin on selvää, että Gorenjen astianpesukoneet ovat myös ystävällisiä niin ympäristölle kuin perheesi taloudellekin.

HoHTavaN PuHTaaT asTIaT vaIvaTToMasTI

Page 114: Product katalogue 2015 fi

Kätevä kolmas kori mahdollistaa jopa 14 kattauksen pesemisen yhdellä kertaa. Se tarjoaa runsaasti tilaa niin lyhyille ja pitkille ruokailuvälineille kuin suurikokoisille astioillekin. Eri elementtien optimaalinen sijoittelu takaa paremmat pesutulokset ja helpon käytön hyödyntäen koko astianpesukoneen pesupintaa.

SpaceDeluxErityisen tilava malli

Säädettävät koritasot tilaa kaikenkokoisille ja -muotoisille astioille

Ylä- ja alakoria voidaan säätää, niin että koneeseen saadaan mahtumaan kaikenmuotoisia ja -kokoisia astioita. Alakorin lautaspidike voidaan taittaa kokoon, niin että saadaan enemmän tilaa suurille astioille. Alakorissa on myös erityinen ruokailuvälinekori. Yläkorin korkeutta voidaan säätää ja siellä voidaan pestä myös helposti särkyviä pikareita.

ClickClack- järjestelmä Sopiva korkeus joka astialle

Yläkorin korkeutta voidaan säätää usealle tasolle. tämä tekee suurten kattiloiden, pannujen, lautasten tai lasien pesemisestä helppoa.

Pitkät ruokailuvälineetEi korin lävitse putoilua

Kehittyneiden mallien yläkorissa on erityinen tuki pitkiä ruokailuvälineitä varten.

114 AStiANPESUKONEEt

Page 115: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

QuickintensiveNopea päivittäinen pesu

tämä 65 °C:n lämpötilaa käyttävä pesuohjelma lyhentää huomattavasti päivittäisen astianpesun kestoa.

AStiANPESUKONEEt 115

Automaattinen ohjelmaJärjestitpä juhlat kahdelle tai kahdelletoista henkilölle -astioista tulee aina tahrattoman puhtaat

tämä ohjelma on tarkoitettu päivittäiseen astianpesuun. tunnistimet tarkkailevat veden puhtausastetta optimoiden veden, sähkön ja ajan kulutuksen tarpeen mukaan.

toiset astianpesukonemallit mahdollistavat pesun käynnistyksen viivästämisen jopa 24 tunnilla. Näin voit hyödyntää vaikkapa edullista yösähköä.

Viivästetty käynnistys

Page 116: Product katalogue 2015 fi

116 AStiANPESUKONEEt

Automaattinen suodattimen puhdistusjärjestelmä pesee ruoanjätteet suodattimesta estäen sen tukkeutumisen, ja siten myös tukkeutumisesta mahdollisesti seuraavat ongelmat tai häiriöt.

Vuodon sattuessa totalAquaStop-turvajärjestelmä katkaisee automaattisesti vedensyötön letkuun ja koneeseen ja pumppu pumppaa astianpesukoneen putkistossa olevan veden viemäriin. Näin astianpesukone voidaan jättää toimimaan yöllä tai kun kukaan ei ole kotona, ilman vesivahingon pelkoa.

teknisesti kehittyneet astianpesukoneemme ovat erittäin energiatehokkaita ja näin myös taloudellisia. Huippumallien energialuokka on A++, mikä merkitsee sitä, että niiden sähkönkulutus 40 % alhaisempi kuin A-luokan mallien.

Kehittyneet astianpesukonemallit eivät ole kovaäänisempiä kuin hiljainen keskustelu. Niiden nimellisäänitaso on 45 dB.

A++

ExtremeSilence

totalAquaStop

itsepuhdistuva suodatin

Kuivaus-tulosAPesutu-

losAEnergia-luokkaA++Kuivaus-

tulosAPesutu-losAEnergia-

luokkaA++ ExclusiveValkoinen

ExclusiveValkoinen

481550479755integroitava astianpesukoneintegroitava astianpesukoneGV62315GV64315

�Energialuokka1: A++

Yleisohjelmaa käytettäessä�Energiankulutus kWh/ohjelma4: 0,93

kWh�Pesutulos3: A�Kuivaustulos3: A�Kattausta: 14�Vedenkulutus: 10 l�Normaaliohjelman kesto: 175 min�Energian kulutus/v2: 266 kWh�Vedenkulutus/v2: 2800 l�äänitaso: 45 dB(A)re 1 pW

Yleistä�Pesulämpötilat: 40, 50, 55, 60, 65 °C�Ohjelmien lukumäärä: 8�Pikapesu�Esihuuhtelu�Ohjelma herkille astioille�Ekopesu�tehopesu�Quickintensive�Jäljellä olevan ajan ilmaisin�Ohjelman loppumisen merkkivalo

�Viivästetty käynnistys 24 tuntiin asti�itsepuhdistuva suodatin�Huoltodiagnostiikka�Puhdasvesisensori�täydellinen ylivuotosuoja�Allas ruostumatonta terästä�Suihkuvarsien lukumäärä: 3�Pesukorien lukumäärä: 3�Yläkorin korkeus säädettävissä�Kahva pesukorissa�Korkeuden säätö edestä: Korkeuden

säätö edestä�Astianpesukone toimitetaan ilman kuvan

etulevyä

Mitat (kxLxs): 81,5 × 59,8 × 55 cm

�Energialuokka1: A++

Yleisohjelmaa käytettäessä�Energiankulutus kWh/ohjelma4: 0,93

kWh�Pesutulos3: A�Kuivaustulos3: A�Kattausta: 12�Vedenkulutus: 11 l�Normaaliohjelman kesto: 185 min�Energian kulutus/v2: 266 kWh�Vedenkulutus/v2: 3080 l�äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW

Yleistä�Pesulämpötilat: 40, 50, 55, 60, 65 °C�Ohjelmien lukumäärä: 8�Pikapesu�Esihuuhtelu�Ohjelma herkille astioille�Ekopesu�tehopesu�Quickintensive�Jäljellä olevan ajan ilmaisin�Ohjelman loppumisen merkkivalo

�Viivästetty käynnistys 24 tuntiin asti�itsepuhdistuva suodatin�Huoltodiagnostiikka�Puhdasvesisensori�täydellinen ylivuotosuoja�Allas ruostumatonta terästä�Suihkuvarsien lukumäärä: 2�Pesukorien lukumäärä: 2�Yläkorin korkeus säädettävissä�Kahva pesukorissa�Korkeuden säätö edestä: Korkeuden

säätö edestä�Astianpesukone toimitetaan ilman kuvan

etulevyä

Mitat (kxLxs): 81,5 × 59,8 × 55 cm

Astianpesukoneen sisäosa on valmistettu ruostumattomasta teräksestä, mikä helpottaa sen huoltoa ja pidentää käyttöikää.

Veden laadun tunnistin tarkkailee veden puhtautta, kunnes se on täysin puhdasta. tämä pienentää huomattavasti vedenkulutusta kevyesti likaantuneita astioita pestäessä, astioiden puhtauden kärsimättä.

Sisusta ruostumatonta terästä

Veden puhtauden tunnistin

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 arvioitu vuotuinen kulutus (220 pesukertaa). 3 pesu- ja kuivaustulos asteikolla a (erinomainen) – G (huono). 4 energiankulutus pesukertaa kohden käytettäessä vakiotestiä ja normaaliohjelmaa sekä koneen ollessa yhdistettynä kylmävesiliitäntään. todellinen kulutus määräytyy laitteen käytön mukaan.

Page 117: Product katalogue 2015 fi

AStiANPESUKONEEt 117

Kuivaus-tulosAPesutu-

losAEnergia-luokkaA+ Kuivaus-

tulosAPesutu-losAEnergia-

luokkaA++Classic LineValkoinen

Classic LineValkoinen

373773 479756integroitava astianpesukone integroitava astianpesukoneGV61214 GV53315

�Energialuokka1: A+

Yleisohjelmaa käytettäessä�Energiankulutus kWh/ohjelma4: 1,02

kWh�Pesutulos3: A�Kuivaustulos3: A�Kattausta: 12�Vedenkulutus: 12 l�Normaaliohjelman kesto: 170 min�Energian kulutus/v2: 291 kWh�Vedenkulutus/v2: 3360 l�äänitaso: 49 dB(A)re 1 pW

Yleistä�Pesulämpötilat: 40, 50, 62, 65 °C�Ohjelmien lukumäärä: 6�Pikapesu�Ohjelma herkille astioille�Ekopesu�tehopesu�Quickintensive�Ohjelman loppumisen merkkivalo�Säädettävä, jopa 3/6/9 tunnin käynnis-

tysviive

�itsepuhdistuva suodatin�Huoltodiagnostiikka�täydellinen ylivuotosuoja�Allas ruostumatonta terästä�Suihkuvarsien lukumäärä: 2�Pesukorien lukumäärä: 2�Yläkorin korkeus säädettävissä�Kahva pesukorissa�Korkeus säädettävissä: 60 mm�Astianpesukone toimitetaan ilman kuvan

etulevyä

Mitat (kxLxs): 81,8 × 59,8 × 55 cm

�Energialuokka1: A++

Yleisohjelmaa käytettäessä�Energiankulutus kWh/ohjelma4: 0,75

kWh�Pesutulos3: A�Kuivaustulos3: A�Kattausta: 10�Vedenkulutus: 8,5 l�Normaaliohjelman kesto: 170 min�Energian kulutus/v2: 211 kWh�Vedenkulutus/v2: 2380 l�äänitaso: 47 dB(A)re 1 pW

Yleistä�Pesulämpötilat: 40, 50, 55, 60, 65 °C�Ohjelmien lukumäärä: 8�Pikapesu�Ohjelma herkille astioille�Ekopesu�tehopesu�Quickintensive�Jäljellä olevan ajan ilmaisin�Ohjelman loppumisen merkkivalo�Viivästetty käynnistys 24 tuntiin asti

�itsepuhdistuva suodatin�Huoltodiagnostiikka�Puhdasvesisensori�täydellinen ylivuotosuoja�Allas ruostumatonta terästä�Suihkuvarsien lukumäärä: 3�Pesukorien lukumäärä: 3�Yläkorin korkeus säädettävissä�Kahva pesukorissa�Korkeuden säätö edestä: Korkeuden

säätö edestä

Mitat (kxLxs): 81,5 × 44,8 × 55 cm

Kuivaus-tulosAPesutu-

losAEnergia-luokkaA++Classic Line

Valkoinen

498160Kalusteisiin asennettavaGU62215W

�Energialuokka1: A++Yleisohjelmaa käytettäessä�Energiankulutus kWh/ohjelma4: 0,91

kWh�Pesutulos3: A�Kuivaustulos3: A�Kattausta: 12�Vedenkulutus: 11 l�Normaaliohjelman kesto: 190 min�Energian kulutus/v2: 258 kWh�Vedenkulutus/v2: 3080 l�äänitaso: 49 dB(A)re 1 pW

Yleistä�Pesulämpötilat: 40, 45, 55, 60 °C�Ohjelmien lukumäärä: 7�Pikapesu�Esihuuhtelu�Ohjelma herkille astioille�Ekopesu�tehopesu

�Ohjelman loppumisen merkkivalo�Viivästetty käynnistys 2, 4, 6 tai 8 tuntia�itsepuhdistuva suodatin

�Huoltodiagnostiikka�täydellinen ylivuotosuoja

�Allas ruostumatonta terästä�Suihkuvarsien lukumäärä: 2�Pesukorien lukumäärä: 2�Yläkorin korkeus säädettävissä�Kahva pesukorissa

�Korkeus säädettävissä: 50 mm

Mitat (kxLxs): 81,5 × 59,8 × 57 cm

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 arvioitu vuotuinen kulutus (220 pesukertaa). 3 pesu- ja kuivaustulos asteikolla a (erinomainen) – G (huono). 4 energiankulutus pesukertaa kohden käytettäessä vakiotestiä ja normaaliohjelmaa sekä koneen ollessa yhdistettynä kylmävesiliitäntään. todellinen kulutus määräytyy laitteen käytön mukaan.

Automaattiohjelma

Quickintensive - intensiivinen pikaohjelma

Clear water sensor - seuraa veden puhtautta

Paikka-asetusten vakiolukumäärä

3 in 1 - automaattinen astianpesuaineen tunnistus

Viivästetty käynnistys- 24 tuntiin asti

Page 118: Product katalogue 2015 fi

118 PESUKONEEt

pesukoneetGorenjen pesukone on luotettava kumppani päivittäisessä pyykkihuollossa. Se ymmärtää ajanpuutteemme sekä mieltymyksemme käteviin pikku yksityiskohtiin. tästä syystä se tarjoaa ohjelmia, jotka sopivat täydellisesti erilaisiin elämäntyyleihin tarjoten jokaiselle käyttäjälle hänen haluamansa toiminnot. Se osaa pestä nopeasti, se osaa pestä ympäristöystävällisesti. Se osaa olla hiljainen, mutta se osaa olla myös äärettömän perusteellinen. Valitsitpa minkä pesuohjelman tahansa pyykkisi pestään aina hellävaraisesti hoitaen. Kankaat pysyvät raikkaina ja joustavina, ja värit säilyttävät kirkkautensa.

PesukoNe, JoLLa oNHeLLÄ sYDÄN

Page 119: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

PESUKONEEt 119

Page 120: Product katalogue 2015 fi

sensocareSensoCare-teknologia varmistaa, että kaikentyyppiset tekstiilit pestään parhaalla mahdollisella tavalla. Se takaa, että pesukone käyttää aina parasta mahdollista lämpötilan, vesimäärän, ajan ja pyörimisnopeuden yhdistelmää. Jos vaatteesi kuitenkin tarvitsevat aivan erityistä huolenpitoa, puuvillan ja synteettisten kuitujen pesuohjelmia voidaan täydentää ylimääräisillä tiloilla

ja toiminnoilla. NormalCare pesee vaatteesi kaikkien neljän parametrin parasta mahdollista yhdistelmää käyttäen. Herkille tekstiileille on valittavana erikoisohjelmia: timeCare, AllergyCare ja EcoCare. Näin pesu voi olla nopeampi, taloudellisempi tai perusteellisempi ylimääräisten huuhtelukertojen ansiosta.

pyykinpesun täydellistymä

EcoCare60 % energiansäästö*

AllergyCaretehokas huuhtelu*

Perusteellinen huuhtelu poistaa tehokkaammin pesuaineen jäämät ja siten allergeenit, jotka voivat aiheuttaa epämiellyttävän tunteen iholla.

Nopea ja tehokas pesu vähemmän likaiselle pyykille ja pienille pyykkimäärille.

Pesu kestää hieman kauemmin, mutta kuluttaa vähemmän vettä ja sähköä.

timeCare40 % nopeampi pesu*

120 PESUKONEEt

* Suhteessa NormalCARE-pesutilaan.

QuickWash 17’

SportWash

Synteettiset kuidut, silkki ja nailon vahingoittuvat helposti konepesussa tästä syystä olemme kehittäneet erityisen ohjelman, joka pesee pyykin alhaisemmassa lämpötilassa säilyttäen herkkien tekstiilien laadun. Hellävarainen linkous ja suurempi vesimäärä takaa hohtavan valkoisen pyykin jo 30 °C:ssa. Raikkaimmat lopputulokset saat käyttämällä ohjelmaa varten erityisesti kehitettyjä pesuaineita.

Erityinen pesuohjelma kaikentyyppisille mustille tekstiileille pesee pyykin tehokkaasti, mutta hellävaraisesti vain 30 °C:ssa. Kovaa linkousta ja voimakkaita pesuaineita, jotka saavat pyykin värit haalistumaan, ei tarvita. Suosittelemme käyttämään erityisesti mustalle pyykille tarkoitettuja pesuaineita.

PerfectBlackOn olemassa vain yksi musta

UltraWhiteValkoinen, joka ei milloinkaan harmaannu

Pyykin hellävarainen pesu runsaalla vedellä 30 - 40 °C:ssa on ihanteellinen tapa hoitaa synteettisiä kuituja. Näin urheiluvaatteesi pysyvät aina raikkaina ja hyväntuoksuisina, valmiina uusiin koitoksiin.

Vähemmän likainen pyykki on helppo raikastaa 17 minuutin pikapesulla 30 °C:ssa. Näin seuraava asusi on aina käyttövalmis.

täydellinen ratkaisu kaikille, jotka käyttävät orgaanisia pesuaineita, kuten pyykkipalloja tai pesupähkinöitä. Suuremman vesimäärän, jopa 90 °C:n lämpötilojen sekä nopean rummun liikkeen yhdistelmä takaa orgaanisten pesuaineiden parhaan mahdollisen hyödyntämisen ja puhtaan pyykin.

Pyykki voidaan pestä myös helposti ja lähes äänettömästi yöllä. Rumpu pyörii hitaammin ja hellävaraisemmin, mutta vastapainona tälle pesuohjelma kestää hieman kauemmin, niin että tuloksena on täydellisen puhdas pyykki.

Pesukoneesi muistaa helposti lempiohjelmasi tai useiten käyttämäsi ohjelmat, niin että ne ovat aina nopeasti käytettävissä. Se muistaa myös kaikki ylimääräiset asetuksesi, kuten muutetun pesulämpötilan, linkousnopeuden tai esipesun.

NightWash

BioWash

MyFavourite

Page 121: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

spaDrumSensoCare-teknologiaan perustuva pesukoneen rumpu on valmistettu parhaan laatuisesta ruostumattomasta teräksestä ja sen pinta on poikkeuksellisen sileä. Näin se pesee, huuhtelee ja linkoaa pyykin huolellisesti, aiheuttamatta pienintäkään vahinkoa.

täydellistä hoitoa pyykillesi

Rei'itysVesi suihkuaa hellävaraisesti rumpuun

3D-olakkeetPyykin aaltomainen liike

Kalteva 4D-luukkuAina oikealla reitillä

Pesukoneen parannettu, patentoitu lasinen luukku on suunniteltu takaamaan pyykin aktiivinen 4-suuntainen liike kohti rummun keskiosaa, missä se saa parhaan mahdollisen kohtelun ja suojan. Pyykki pestään paremmin ja se rypistyy vähemmän, samalla kun pesukone käy hiljaisemmin ja kestää pidempään.

Ensin aaltomaiset olakkeet ohjaavat pyykin hellävaraisesti rummun takaosaa kohden ja nostavat sen sieltä edelleen rummun yläosaan. tämä parantaa pyykin jakautumista rummussa hieroen sen samalla hellävaraisesti puhtaaksi. Olakkeiden pinnassa olevista aukoista suihkutetaan rumpuun ylimääräistä vettä liotusvaikutuksen parantamiseksi.

Pienten reikien halkaisija on vain 3 millimetriä ja ne kohtelevat pyykkiäsi erityisesti hellävaraisesti. Sen lisäksi, että ne takaavat tehokkaan pesun, linkouksen ja huuhtelun, ne myös estävät pyykkisi vahingoittumisen. lisäksi rummun rei'ityksen koko, muoto ja sijoittelu vähentää sähkön ja veden kulutusta.

PESUKONEEt 121

Page 122: Product katalogue 2015 fi

lED-näyttö

SensoCARE - tarpeisiisi räätälöidyt pesutavat

totalWeight - pyykin painon automaattinen tunnistus

OptiDrum - innovatiivinen rummun muotoilu

ColdWash - program til vask ved 15 oC

Carbotech - allas Carbotech-materiaalia

Fibertech - allas Fibertech-materiaalia

122 PESUKONEEt

Gorenjen pesukoneet on varustettu ympäristöystävällisellä suojakerroksella, joka hylkii ruostetta ja pidentää laitteen käyttöikää.

Vuodon sattuessa turvajärjestelmä katkaisee automaattisesti vedensyötön letkuun ja koneeseen vesivahinkojen ehkäisemiseksi. Pumppu pumppaa automaattisesti rummussa olevan veden poistoletkuun. Näin pesukoneen voi jättää huoletta toimimaan ilman valvontaa, eikä tarvitse pelätä vesivahinkoa. Huippumalleissa pesukoneen pohjaan on asennettu erityinen anturi. Vuodon sattuessa anturi katkaisee välittömästi vedensyötön laitteeseen.

luukku pysyy lukittuna pesun aikana estäen uteliaimpiakin lapsia avaamasta sitä. Suojausta voidaan parantaa entisestään lukitsemalla ohjauspaneeli tiettyä näppäinyhdistelmää käyttäen, niin että asetuksia on mahdoton muuttaa vahingossa.

laadukas voimansiirtojärjestelmä ja eristys mahdollistavat SensoCare-pesukoneiden hiljaisen toiminnan. Edes voimakkaimman linkouksen aikana koneen ääni ei ole normaalia keskustelua kovempi. Huippumallit vakuuttavat vieläkin hiljaisemmalla toiminnallaan.

Kaikki pesukoneemme ovat äärimmäisen energiatehokkaita.

tämä ohjelma varmistaa, että pesukoneen sisäosa pysyy täydellisen puhtaana ja steriilinä, niin että tuloksena on miellyttävästi tuoksuva pyykki. Kun pyykkiä pestään pesujauhetta käyttäen alemmissa lämpötiloissa, seurauksena voi olla bakteereiden kannalta ihanteellisten olosuhteiden kehittyminen, mikä puolestaan voi aiheuttaa pyykkiin epämiellyttävän hajun. Steriltub-ohjelmaa käytetään rummun ollessa tyhjä ja se poistaa bakteerit pesukoneen sisäosista.

lapsilukko

Sinkkipäällysteinen pinta

AquaStop

SuperSilent

A+++ -10 %

Steriltub

totalWeightControlEnsiluokkaiset pesutulokset pyykin määrästä riippumatta

Anturi säätää kaikki pesuparametrit vastaamaan rummussa olevan pyykin määrää. tuloksena on optimaalinen veden ja sähkön kulutus, lyhyemmät pesuohjelmat ja huomattavasti hiljaisempi toiminta. Olipa pyykkikasa sitten suuri tai pieni, pyykistä tulee puhdasta ja miellyttävän tuoksuista.

tehokas moottori on harjaton, jolloin siinä ei synny mekaanista jännitystä, hankausta tai kulumista. Pesutulokset ovat paremmat, virransäästö huomattava ja pesuprosessi selkeästi hiljaisempi. Myös pesukoneen käyttöikä kasvaa.

inverterPowerDriveHuomattava teho, erinomainen hyötysuhde

DuraHeatturvallinen ja kestävä

Uusittu ja parannettu lämpövastus on varustettu ylikuumenemissuojalla. tämä pidentää sen käyttöikää ja tekee pesukoneen toiminnasta turvallisemman.

Page 123: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

PESUKONEEt 123

Kuinka paljon vettä

tarvitaan perusteelliseen

pesuun?

Jakautuuko pyykki hyvin rummussa?

Huuhdel-laanko pyykki kauttaaltaan huolellisesti?

Onko veden

lämpötila korkea?Kuinka

paljon pyykki

painaa?

Onko olemassa

vesivahingon vaara?

Onko luukku lukittu?

Onko moottorin

pyörimisnopeus sopeutettu

pyykkimäärään?

Anturijärjestelmä ohjaa pesuprosessia varmistaen, että kaikki toimii täydellisesti. älykäs teknologia säätää vesimäärän ja pesuajan valitun ohjelman sekä pyykin tyypin ja painon mukaan.

tuloksena on erinomaisesti pesty pyykki, alhaisempi virran- ja vedenkulutus sekä lyhyempi pesuaika.

Anturi iQSmartWash - älykäs tapa pestä

Page 124: Product katalogue 2015 fi

734cm

34cm

34cm

Kuivaus-tulosBEnergia-

luokkaA+++Kuivaus-tulosBEnergia-

luokkaA+++(-10%)

Kuivaus-tulosAEnergia-

luokkaA+++(-10%)

Essential LineValkoinen

Essential LineValkoinen

Essential LineValkoinen

392219498561

498560

PesukonePesukone

Pesukone

W7543LW8544/I

W8564P/I

Yleistä�Energialuokka1: A+++(-10%)�Kuivaustulos3: A�Jäännöskosteus5: 44 %�linkousnopeus: 1600 kierrosta�täyttömäärä (puuvilla): 8 kg�Pesuaika: 181 min�Energian kulutus/v2: 166 kWh�Vuosittain vedenkulutus: 10309 l�Suuri oviaukko: 34 cm

ohjelmat�23 ohjelmaa�Villa, Käsinpesu, Mix, Puuvilla, Pikaoh-

jelma, Siliävät/synteettiset�lisäohjelmat: BioWash, UltraWhite,

PerfectBlack, NightWash, Sport, Eco, My Favorite

ominaisuudet�SensoCARE�SensoriQ�inverter PowerDrive�SpaDrum�totalWeight

�Hiljainen�Näyttö: lED-näyttö�lapsilukko�Fibertech�Osittainen AquaStop�Ylivuotosuojaus�DuraHeat�ECO-järjestelmä

Toiminnot�Henkilökohtaiset asetukset kaikille

ohjelmille�lämpötila-asetus�Esipesu�QuickWet�lisähuuhtelu�Pump StOP�Steriltub�linkousnopeuden valinta

Mitat (kxLxs): 85 × 60 × 60 cm

Yleistä�Energialuokka1: A+++(-10%)�Kuivaustulos3: B�Jäännöskosteus5: 53 %�linkousnopeus: 1400 kierrosta�täyttömäärä (puuvilla): 8 kg�Pesuaika: 181 min�Energian kulutus/v2: 166 kWh�Vuosittain vedenkulutus: 10309 l�Suuri oviaukko: 34 cm

ohjelmat�23 ohjelmaa�Villa, Käsinpesu, Mix, Puuvilla, Pikaoh-

jelma, Siliävät/synteettiset�lisäohjelmat: BioWash, UltraWhite,

PerfectBlack, NightWash, Sport, Eco, My Favorite

ominaisuudet�SensoCARE�SensoriQ�inverter PowerDrive�SpaDrum�totalWeight

�Hiljainen�Näyttö: lED-näyttö�lapsilukko�Fibertech�Ylivuotosuojaus�DuraHeat�ECO-järjestelmä

Toiminnot�Henkilökohtaiset asetukset kaikille

ohjelmille�lämpötila-asetus�Esipesu�lisähuuhtelu�Pump StOP�Steriltub�linkousnopeuden valinta

Mitat (kxLxs): 85 × 60 × 60 cm

Yleistä�Energialuokka1: A+++�Kuivaustulos3: B�Jäännöskosteus5: 53 %�linkousnopeus: 1400 kierrosta�täyttömäärä (puuvilla): 7 kg�Pesuaika: 181 min�Energian kulutus/v2: 166 kWh�Vuosittain vedenkulutus: 9586 l�Suuri oviaukko: 34 cm

ohjelmat�23 ohjelmaa�Villa, Käsinpesu, Mix, Puuvilla, Pikaoh-

jelma, Siliävät/synteettiset�lisäohjelmat: BioWash, UltraWhite,

PerfectBlack, NightWash, Sport, Eco, My Favorite

ominaisuudet�SensoCARE�SensoriQ�SpaDrum�totalWeight�Erittäin hiljainen

�Näyttö: lED-näyttö�lapsilukko�Allas polykarbonaattia�Osittainen AquaStop�Ylivuotosuojaus�DuraHeat�ECO-järjestelmä

Toiminnot�Henkilökohtaiset asetukset kaikille

ohjelmille�lämpötila-asetus�Esipesu�lisähuuhtelu�Pump StOP�Steriltub�linkousnopeuden valinta

Mitat (kxLxs): 85 × 60 × 60 cm

124 PESUKONEEt124 PESUKONEEt

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 arvioitu sähkön ja veden vuosikulutus 4-henkisessä perheessä (200 pesukertaa 60-asteisessa puuvillan normaaliohjelmassa). 3 pesu- ja linkoustulos asteikolla a (erinomainen) – G (huono). jos pyykki kuivataan kuivausrummussa, huomaa, että jos pesukoneella on a-linkoustulos, kuivausrumpu kuluttaa puolet vähemmän virtaa kuin G-linkoustuloksen saaneella pesukoneella lingottua pyykkiä kuivattaessa. 5 vesijäämä linkoamisen jälkeen suhteessa kuivaan pyykkiin.

34cm

Kuivaus-tulosAEnergia-

luokkaA+++(-10%)Essential LineValkoinen

499566PesukoneW9564P/I

Yleistä�Energialuokka1: A+++(-10%)�Kuivaustulos3: A�Jäännöskosteus5: 44 %�linkousnopeus: 1600 kierrosta�täyttömäärä (puuvilla): 9 kg�Pesuaika: 181 min�Energian kulutus/v2: 187 kWh�Vuosittain vedenkulutus: 10780 l�Suuri oviaukko: 34 cm

ohjelmat�23 ohjelmaa�Puuvilla, Wool, Quick wash, Synthetics:

Mix 30° program, Hand wash�lisäohjelmat: Bio washing, Memory

program, Night, SuperBlack, Ultra, Sportwear

ominaisuudet�SensoCARE�SensoriQ�inverter PowerDrive�SpaDrum�totalWeight

�Hiljainen�Näyttö: lED-näyttö�lapsilukko�Fibertech�Osittainen AquaStop�Ylivuotosuojaus�DuraHeat�ECO-järjestelmä

Toiminnot�Henkilökohtaiset asetukset kaikille

ohjelmille�lämpötila-asetus�Esipesu�QuickWet�lisähuuhtelu�Pump StOP�Steriltub�linkousnopeuden valinta

Tuotteen mitat (kxLxs): 85 × 60 × 60 cm

Page 125: Product katalogue 2015 fi

734cm

Kuivaus-tulosBEnergia-

luokkaA+++Essential LineValkoinen

392225PesukoneW7523

Yleistä�Energialuokka1: A+++�Kuivaustulos3: B�Jäännöskosteus5: 55 %�linkousnopeus: 1200 kierrosta�täyttömäärä (puuvilla): 7 kg�Pesuaika: 181 min�Energian kulutus/v2: 166 kWh�Vuosittain vedenkulutus: 9586 l�Suuri oviaukko: 34 cm

ohjelmat�23 ohjelmaa�Villa, Käsinpesu, Mix, Puuvilla, Pikaoh-

jelma, Siliävät/synteettiset�lisäohjelmat: BioWash, UltraWhite,

PerfectBlack, NightWash, Sport, Eco, My Favorite

ominaisuudet�SensoCARE�SensoriQ�SpaDrum�totalWeight�Hiljainen

�Näyttö: lED-näyttö�lapsilukko�Allas polykarbonaattia�Ylivuotosuojaus�DuraHeat�ECO-järjestelmä

Toiminnot�Henkilökohtaiset asetukset kaikille

ohjelmille�lämpötila-asetus�Esipesu�lisähuuhtelu�Pump StOP�Steriltub�linkousnopeuden valinta

Mitat (kxLxs): 85 × 60 × 60 cm

6 34cm

44cm6

34cm

44cm

Kuivaus-tulosBEnergia-

luokkaA++Kuivaus-tulosBEnergia-

luokkaA+++Valkoinen

Essential LineValkoinen

434902362009PesukonePesukoneW6222/SW6443/S

Yleistä�Energialuokka1: A+++�Kuivaustulos3: B�Jäännöskosteus5: 53 %�linkousnopeus: 1400 kierrosta�täyttömäärä (puuvilla): 6 kg�Pesuaika: 181 min�Energian kulutus/v2: 149 kWh�Vuosittain vedenkulutus: 9209 l�Suuri oviaukko: 34 cm

ohjelmat�23 ohjelmaa�Villa, Käsinpesu, Mix, Puuvilla, Pikaoh-

jelma, Siliävät/synteettiset�lisäohjelmat: BioWash, UltraWhite,

PerfectBlack, NightWash, Sport, Eco, My Favorite

ominaisuudet�SensoCARE�SensoriQ�SpaDrum�totalWeight�Hiljainen

�Näyttö: lED-näyttö�lapsilukko�Allas polykarbonaattia�Ylivuotosuojaus�DuraHeat�ECO-järjestelmä

Toiminnot�Henkilökohtaiset asetukset kaikille

ohjelmille�lämpötila-asetus�Esipesu�lisähuuhtelu�Pump StOP�Steriltub�linkousnopeuden valinta

Mitat (kxLxs): 85 × 60 × 44 cm

Yleistä�Energialuokka1: A++�Kuivaustulos3: B�Jäännöskosteus5: 55 %�linkousnopeus: 1200 kierrosta�täyttömäärä (puuvilla): 6 kg�Pesuaika: 195 min�Energian kulutus/v2: 166 kWh�Vuosittain vedenkulutus: 9240 l�Suuri oviaukko: 34 cm

ohjelmat�18 ohjelmaa�Villa, Käsinpesu, Mix, Puuvilla, Pikaoh-

jelma, Siliävät/synteettiset�lisäohjelmat: UltraWhite, PerfectBlack

ominaisuudet�SensoCARE�SensoriQ�SpaDrum�Hiljainen�lapsilukko�Allas polykarbonaattia�Ylivuotosuojaus

�DuraHeat�ECO-järjestelmä

Toiminnot�Henkilökohtaiset asetukset kaikille

ohjelmille�lämpötila-asetus�Esipesu�lisähuuhtelu�Pump StOP�Steriltub�linkousnopeuden valinta

Mitat (kxLxs): 85 × 60 × 44 cm

PESUKONEEt 125

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 arvioitu sähkön ja veden vuosikulutus 4-henkisessä perheessä (200 pesukertaa 60-asteisessa puuvillan normaaliohjelmassa). 3 pesu- ja linkoustulos asteikolla a (erinomainen) – G (huono). jos pyykki kuivataan kuivausrummussa, huomaa, että jos pesukoneella on a-linkoustulos, kuivausrumpu kuluttaa puolet vähemmän virtaa kuin G-linkoustuloksen saaneella pesukoneella lingottua pyykkiä kuivattaessa. 5 vesijäämä linkoamisen jälkeen suhteessa kuivaan pyykkiin.

Page 126: Product katalogue 2015 fi

126 KUiVAUSRUMMUt

Page 127: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

KuivausrummutGorenjen kuivausrummusta voi helposti tulla paras ystäväsi, varsinkin kun sinulla on kiire. Sen rummun tuottamat negatiiviset ionit tekevät pyykistä erittäin pehmeän ja miellyttävän tuoksuisen poistaen siitä allergeenit. Se kuivaa myös pyykin tavalla, joka tekee silittämisestä erittäin helppoa, ja usein ei tarvita lainkaan. Gorenjen kuivausrummussa tekstiilit pitävät muotonsa, joustavuutensa ja jäykkyytensä. Rumpu on riittävän suuri suurellekin määrälle pyykkiä. lämpöpumpulla varustetut mallit ovat myös ihastuttavan taloudellisia virrankulutuksen suhteen.

aINaMIeLLYTTÄvÄN kuIva

KUiVAUSRUMMUt 127

Page 128: Product katalogue 2015 fi

sensocareSensoCare-teknologia varmistaa, että kaikentyyppiset tekstiilit kuivataan parhaalla mahdollisella tavalla. lämpötilan, höyryn, kuivausajan ja rummun pyörimisliikkeen oikea yhdistelmä mahdollistaa juuri kyseessä olevaa pyykkiä varten

räätälöidyt kuivausolosuhteet. NormalCare tarjoaa parannetut kuivausohjelmat kaikenlaiselle pyykille, kun taas GentleCare tarjoaa hellävaraisemman hoidon herkille tekstiileillesi.

sensaatiomaisen pehmeä pyykki

twinAirtasaisesti kuivattu pyykki - helppo silitys

Pehmeä, tasaisesti kuivattu ja vähemmän rypistynyt pyykki, jota on helppo silittää, suoraan kuivausrummusta. tämän mahdollistaa kaksisuuntainen puhallusjärjestelmä, joka säätää ilman puhallussuunnan rummun pyörimissuunnan mukaisesti erityisen puhaltimen läpän avulla.

GentleCareHerkkien tekstiilien hellävarainen kuivaus

Herkimmille pyykeille kehitetty erityinen hoito-ohjelma toimii matalalla 40 °C:n lämpötilalla. Pidempi kuivausjakso on täysin turvallinen ja luotettava sekä suojaa vaatteita venymiseltä tai vahingoittumiselta.

128 KUiVAUSRUMMUt

Page 129: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

lämpöpumppu jossa twinAirKumouksellinen kuivausteho

Kaikki lämpöpumpulla varustetut kuivausrummut ovat äärimmäisen energiatehokkaita. Sarjan huippumallien energialuokka on A+++ ja laitteiden energiansäästö on 63 % energialuokkaan A verrattuna. Gorenjen energialuokan A+++ kuivausrumpu, jonka tilavuus on 9 kg, on ainoa laatuaan markkinoilla. Optimoitu lämpöpumppu yhdessä maailman

suurimmista rummuista, tilavuus 120 litraa, tässä on yhdistelmä, joka selviytyy helposti suuristakin pyykkimääristä. tämän mahdollistavat myös leveämmät ilmakanavat. Kuivausrumpu kuivaa pyykin myös perinteisiä kuivausjärjestelmiä hellävaraisemmin. Kuivausrummun ihanteellinen lämpötila on 50 °C pyykin ylikuivumisen estämiseksi.

iontechAllergioita vastaan ionien voimin

SensoCare-kuivausrumpujen negatiivisesti varautuneet ionit kuivaavat pyykin tavalla, joka vähentää huomattavasti sen rypistymistä. ionisoija tuottaa negatiivisia ioneita, jotka poistavat tehokkaasti useimmat allergeenit, savun ja siitepölyn jäämät sekä kuivauksen aikana syntyneen sähköstaattisen varauksen. tämän seurauksena vaatteet tuoksuvat paremmalta ja ne on helpompi silittää.

Gorenjen suodatusjärjestelmä on maailman tehokkaimpia. Sen suodatusteho on 40 % parempi kuin perinteisten järjestelmien. Järjestelmään kuuluu erityinen, ennen lauhdutinyksikköä asennettu 3D-suodatin, kuivausrummun luukun suodatin sekä rummun sisällä oleva suodatin. Nämä suodattimet sieppaavat pienimmätkin pölyhiukkaset ja vaatteista irtoavan nukan. Kaksi viimeisintä suodatinta pyyhitään yksinkertaisesti puhtaiksi kuivauksen päätyttyä.

AutoDrain-poistoletkulla varustettu kondensoiva kuivausrumpu voidaan liittää viemärijärjestelmään, niin että lauhdesäiliötä ei enää tarvitse tyhjentää manuaalisesti.

AutoDrain

FiltrationSupreme

KUiVAUSRUMMUt 129

Page 130: Product katalogue 2015 fi

Voiko moottori ylikuumentua?

toimiiko lämpöpumppu

asianmukaisesti?

Onko pyykki kauttaaltaan

kuivaa?

Onko lauhdesäiliö

täynnä?

Onko ilman lämpötila sopiva?

Anturi iQSmartDry

älykäs anturitekniikka säätelee kuivausprosessia automaattisesti valitun ohjelman, pyykin tyypin ja halutun kuivaustason mukaisesti. Antureiden tehokas viestintä estää mahdolliset virheet ja pitää pyykin kuivausympäristön parhaana mahdollisena. Anturit valvovat myös kaikkia muita parametreja virrankulutuksen alentamiseksi.

130 KUiVAUSRUMMUt

täyttömäärä

Erittäin suuri rumpu 120 l

lämpöpumpputeknologia

lED-näyttö

Page 131: Product katalogue 2015 fi

7

Energia-luokkaB

Energia-luokkaA++

Essential LineValkoinen

Essential LineValkoinen

391365

476169

Kondensoiva kuivausrumpu

Kondensoiva kuivausrumpu

D754BJ

D8565N

Yleistä�Energialuokka1: A++�täyttömäärä (puuvilla): 8 kg�Rummun tilavuus: 120 l�Kuivausaika: 180 min�Energian kulutus/v2: 218 kWh�Kuivausrumputyyppi: Kondensoiva�Vaihtuva pyörimissuunta�Suuri oviaukko: 35 cm�Oven avauskulma: 180 °�teräs rumpu

ohjelmat�15 ohjelmaa�Henkilökohtaiset asetukset kaikille

ohjelmille�Puuvilla�Herkät kuidut�Mix�Synteettiset kuidut�Villa

ominaisuudet�Anti-allerginen kuivausrumpu jossa on

iontech teknologia

�Rypistymisenestotoiminto�AutoDrain�Näyttö: lED-näyttö�Kuivausvaiheen osoitus�lämpöpumppu�FiltrationSupreme�Sisäänrakennettu kondenssivesisäiliö

(4,95 l)�Varoitus täyttyneestä kondenssivesi-

säiliöstä�Kosteus sensori�Automaattinen poiskytkentä luukun

ollessa auki�Ylilämpösuoja�Huoltotarpeen osoitus�twinAir

Mitat (kxLxs): 85 × 60 × 60 cm

Yleistä�Energialuokka1: B�täyttömäärä (puuvilla): 7 kg�Rummun tilavuus: 117 l�Kuivausaika: 120 min�Energian kulutus/v2: 504 kWh�Kuivausrumputyyppi: Kondensoiva�Vaihtuva pyörimissuunta�Suuri oviaukko: 35 cm�Oven avauskulma: 180 °�teräs rumpu

ohjelmat�15 ohjelmaa�Henkilökohtaiset asetukset kaikille

ohjelmille�Puuvilla�Herkät kuidut�Mix�Synteettiset kuidut�Villa

ominaisuudet�lämpötilan valinta�Rypistymisenestotoiminto

�AutoDrain�Näyttö: lED-näyttö�Kuivausvaiheen osoitus�Elektroninen�FiltrationSupreme�Sisäänrakennettu kondenssivesisäiliö

(4,95 l)�Varoitus täyttyneestä kondenssivesi-

säiliöstä�Kosteus sensori�Automaattinen poiskytkentä luukun

ollessa auki�lämpötilan valinta�Ylilämpösuoja�Huoltotarpeen osoitus

Mitat (kxLxs): 85 × 60 × 60 cm

Energia-luokkaA++Essential Line

Valkoinen

499469Kondensoiva kuivausrumpuD9565N

Yleistä�Energialuokka1: A++�täyttömäärä (puuvilla): 9 kg�Rummun tilavuus: 120 l�Kuivausaika: 210 min�Energian kulutus/v2: 259 kWh�Kuivausrumputyyppi: Kondensoiva�Vaihtuva pyörimissuunta�Suuri oviaukko: 35 cm�Oven avauskulma: 180 °�teräs rumpu

ohjelmat�15 ohjelmaa�Henkilökohtaiset asetukset kaikille

ohjelmille�Puuvilla�Herkät kuidut�Mix�Synteettiset kuidut�Villa

ominaisuudet�Anti-allerginen kuivausrumpu jossa on

iontech teknologia

�Rypistymisenestotoiminto�AutoDrain�Näyttö: lED-näyttö�Kuivausvaiheen osoitus�lämpöpumppu�FiltrationSupreme�Sisäänrakennettu kondenssivesisäiliö

(4,95 l)�Varoitus täyttyneestä kondenssivesi-

säiliöstä�Kosteus sensori�Automaattinen poiskytkentä luukun

ollessa auki�Ylilämpösuoja�Huoltotarpeen osoitus�twinAir

Tuotteen mitat (kxLxs): 85 × 60 × 60 cm

KUiVAUSRUMMUt 131

1 suhteellinen virrankulutus asteikolla a (pieni kulutus) – G (suuri kulutus). 2 arvioitu vuosikulutus 4-henkisessä perheessä, jossa käytetään tavallisesti kuivausrumpua.

Page 132: Product katalogue 2015 fi

547597

555595

555

567

min 560

min 550

min 560

600

583-590

min 550

20

20

579

547597

555595

560

567

min 564

min 550

min 564

583-590

min 550

40

579

min 530

min 530

40

min 600

546595

579595

555

566

min 564

min 550

min 564

600

590-595

min 550

20

20

546595

579595

555

566

min 564

min 550

min 564

600

590-595

min 550

20

20

PYROlYYSi UUNitAdvanced linesEssential linesDesign lines

BOP647A13XGBOP637E14XGBOP637E17X

BOP88ORA-WBOP88ORA-X

UUNitAdvanced linesEssential linesDesign lines

BO647A21XGBO637E14XBO637E14BBO637E14WBO617E217XBO615E17X

BO73ORA-WBO73ORA-XBO73Cli BO73ClBBO75SY2WBO75SY2B

PYROlYYSi UUNitSuperior line

BOP799S51XBOP747S32X

UUNitSuperior line

BO747S30X

BM171E2XG BM171E2X

100

560-568380

min 320100

600

368

463

20300

384

595

min 320 370560-568

UWD1400X BCM547S12X

546595

446

555

566

455

min 55020

min 560

450-455

132 DRAWiNGS

Page 133: Product katalogue 2015 fi

GW65Cli GW65ClBiC634Cli iC634ClB

GHS64 ORA-W

GKtG6SY2W GKtG6SY2B

it641ORA-W it641ORA

it612SY2W it612SY2B

DRAWiNGS 133

iQ634USC iS756USC

560

min 50

min 600

490

600510

61

56

Page 134: Product katalogue 2015 fi

it614SC UPOtUSMitAt

min 50

min 600

595510

55

560 490 516

R10-12

620

6

13600560

50

min 50

min 600

595510

55

560 490 516

R10-12

620

6

13600560

50

min 50

min 600

595510

55

560 490 516

R10-12

620

6

13600560

50

iS656SC UPOtUSMitAt

min 40

min 600

595510

60

56

560 490 516

R10-12

620

6

13600560

50

min 40

min 600

595510

60

56

560 490 516

R10-12

620

6

13600560

50

min 40

min 600

595510

60

56

560 490 516

R10-12

620

6

13600560

50

it635SC it614CSC

IS656USC

60

560

min 50

min 600

490

600510

50

it734CSC

134 DRAWiNGS

Page 135: Product katalogue 2015 fi

ECt620X ECt620CSC

ECt610SC UPOtUSMitAt

min 55

min 600

595510

50

560 490 516

R10-12

620

6

13600560

50

min 55

min 600

595510

50

560 490 516

R10-12

620

6

13600560

50

min 55

min 600

595510

50

560 490 516

R10-12

620

6

13600560

50

ECt330CSCit332CSC

DRAWiNGS 135

Page 136: Product katalogue 2015 fi

136 DRAWiNGS

GtW761UB GtW641UB

GW761UX GW6N41iX

DKG552-ORA-W DKG552-ORA-S

DK63Cli DK63ClB

DFG602-ORA-S

Dt9SY2W Dt9SY2B

Page 137: Product katalogue 2015 fi

DRAWiNGS 137

Dt6SY2W Dt6SY2B iHt961S2X

59

17

606

min 856max 1200

898611

355355

Ø147

WHt921E5X WHt621E5X

WHt651S1XBG

WHt641A2XBG

WHt951S1XBG

WHt941A2XBG

Page 138: Product katalogue 2015 fi

138 DRAWiNGS

WHi951S1XGB WHi951S1XGW WHi651S1XGB WHi651S1XGW

DVG6540BiDVG9540Bi

DR4440XiDR4545X

220 237

ø 390

700 - 890

iDKG9545E iDKG9545EX DKG9545E

Page 139: Product katalogue 2015 fi

DRAWiNGS 139

DKG6335E DKG6545E

DKG6710X DK450E

850 - 1100

600250 (240)

30

220

165

500

DF615E DF615W

DK600W DAH550E

DF6130X

Page 140: Product katalogue 2015 fi

140 DRAWiNGS

DK410E

DF6315X DF6315W DAH510W

150

600

ø120

340

505

20

DAH302RF DAH302HV

DU601W DAH500W

DK6710X DC201E

Page 141: Product katalogue 2015 fi

DRAWiNGS 141

DF6710W GV64315 GV62315 GV61214

GV53315

RKi4181AW

Ri4181AW

NRKi4181CW

Ri4122AW

GU62215W

min 600

820-870

570 598

815

min 580

Page 142: Product katalogue 2015 fi

Gorenje tarjoaa laatuhuollon kaikki Gorenje-tuotteisiin. Katso lisätiedot tuotteen mukana toimitetusta laatuhuoltovihkosesta. tämä osoittaa, että luotamme teknologiaamme ja erinomaiseen

serviceGorenje-kodinkoneen omistaminen on huoletonta: jos kodinkoneessasi ilmenee poikkeuksellisesti vikaa ota yhteyttä lähimpään valtuuttamaamme huoltoliikkeeseen joiden yhteystiedot ovat kotisivuillamme www.gorenje.fi.

Huolto tarvitsee tuotteen mallinumeron (item code ) tyyppikilvestä sekä tuotteen ostopäivän.

laatuun, jota Gorenje on tarjonnut yli 60 vuoden ajan. laatu on ohjenuoramme, ja annamme siitä takuun.

Quality service

142 SERViCE

Page 143: Product katalogue 2015 fi

BCm547s12X ...................... 49

Bm171e2X ........................... 49

Bm171e2XG ........................ 49

BO73ClB ............................. 15

BO73Cli .............................. 15

BO73Ora-W .......................... 8

BO73-Ora-X ......................... 8

BO75sy2B ........................... 22

BO75sy2W .......................... 22

BO615e17X ......................... 45

BO617e17X ......................... 45

BO637e14B ......................... 45

BO637e14W ........................ 45

BO637e14X ......................... 44

BO647a21XG ...................... 44

BO747s30X ......................... 44

BOp88OraW ......................... 8

BOp88OraX .......................... 8

BOp637e14XG .................... 43

BOp637e17X ....................... 44

BOp647a13XG .................... 43

BOp747s32X ....................... 43

BOp799s51X ....................... 43

CFs-ar029 ........................ 108

D76sy2B ............................. 26

D76sy2W ............................ 26

D754Bj .............................. 131

D8565n .............................. 131

D9565n .............................. 131

Dah302hv ........................... 88

Dah302rF ........................... 88

Dah500W ............................ 88

Dah510W ............................ 87

Dah550e ............................. 86

DC201e ............................... 89

DF615e ................................ 86

DF615W ............................... 86

DF6130X .............................. 86

DF6315W ............................. 87

DF6315X .............................. 87

DF6710W ............................. 89

DFG602-Ora-s ................... 10

DK63ClB ............................. 17

DK63Cli .............................. 17

DK410e ................................ 87

DK450e ................................ 85

DK600W .............................. 85

DK6710X .............................. 89

DKG552-Ora-s ................... 10

DKG552-Ora-W .................. 10

DKG6335e ........................... 85

DKG6545e ........................... 84

DKG6710X ........................... 89

DKG9545e ........................... 84

Dr4440X .............................. 83

Dt6sy2B ............................. 24

Dt6sy2W ............................ 24

Dt9sy2B ............................. 24

Dt9sy2W ............................ 24

Du601W .............................. 88

DvG6540Bi .......................... 83

DvG9540Bi .......................... 83

e613e17WKe ....................... 71

e617e17WKa ...................... 71

e52166aW ........................... 74

eC67ClB ............................. 16

eC67Cli ............................... 16

eC611e17WKt .................... 71

eC615e17WKt .................... 71

eC617e17WKX .................... 70

eC617e17XKX ..................... 70

eC637e14WX ...................... 70

eC637e14XX ........................ 70

eC647a21Wv ...................... 70

eC647a21Xv ....................... 70

eC55320aW ........................ 74

eC55320aX .......................... 74

eC57366aW ........................ 74

eCt330CsC ......................... 63

eCt610sC ........................... 62

eCt620CsC ......................... 62

eCt620X .............................. 62

ei617e14WK2 ...................... 69

ei617e14XK2 ....................... 69

ei647a21W2 ........................ 69

ei647a21X ........................... 69

ei57166aW .......................... 73

ei57166aX ........................... 73

Fh211W ............................. 109

Fh331W ............................. 109

Fh401W ............................. 109

Fn6191CW ........................ 108

Fn6191CX ......................... 108

Fn6192OB ......................... 107

Fn6192OW ........................ 107

Fn6192OX ......................... 107

G611e17WKa ...................... 73

G51124aW .......................... 75

Ghs64OraW ........................ 9

GKtG6sy2B ........................ 23

GKtG6sy2W ....................... 23

GmO25OraitO ..................... 9

GtW641uB .......................... 65

GtW761uB .......................... 65

Gu62215W ........................ 117

Gv53315 ............................ 117

Gv61214 ............................ 117

Gv62315 ............................ 116

Gv64315 ............................ 116

GW6n41iX ........................... 65

GW65ClB ............................ 16

GW65Cli ............................. 16

GW761uX ............................ 65

iC634ClB ............................ 15

iC634Cli .............................. 15

iDKG9545e .......................... 84

iDKG9545eX ........................ 84

iDr4545X ............................. 83

iht961s2X ........................... 80

iQ634usC ............................ 60

is656sC ............................... 60

is656usC ............................ 60

is656usC .......................... 134

is756usC ............................ 60

it332CsC ............................ 63

it612sy2B ........................... 23

it612sy2W .......................... 23

it614CsC ............................ 61

it614sC ............................... 61

it635sC ............................... 61

it641Ora .............................. 9

it641Ora-W .......................... 9

it734CsC ............................ 61

K613e17WKD ...................... 73

K617e14WKD ...................... 72

K617e14XKD ....................... 72

K637e14WKe ...................... 72

K637e14XKe ........................ 72

K55166aW ........................... 75

K55320as ............................ 75

K55320aW ........................... 75

mi281sl ............................... 51

mi281W ............................... 51

mK100s-l4t-1 .................. 111

mK100s-r4t-1 .................. 111

mmO20DBii ......................... 50

mmO20Deii .......................... 50

mmO20DWii ......................... 50

mmO20mWii ........................ 50

mO20mW ............................. 51

mO4250ClB ........................ 17

mO4250Cli .......................... 17

mO6240sy2B ...................... 22

mO6240sy2W ..................... 22

nrC6192tW ........................ 99

nrC6192tX ......................... 98

nrK6191CW ..................... 100

nrK6191CX ....................... 100

nrK6192jW ........................ 99

nrK6192jX ......................... 99

nrK6192tW ........................ 99

nrK6202jW ........................ 98

nrK6202jX ......................... 98

nrKi4181CW ..................... 110

nrKOra62e ........................ 11

nrKOra62W ....................... 11

r4101aW ........................... 105

r4121aW ........................... 105

r4121CX ............................ 104

r6191FW ........................... 104

r6192FW ........................... 104

r6192FX ............................ 104

r6192KB ........................... 103

r6192KW ........................... 103

r6192KX ............................ 103

r30914aW ......................... 106

r40914aW ......................... 105

rB4061aW ........................ 106

rB4101aW ........................ 105

rB30914aW ...................... 106

rB40914aW ...................... 106

rB60299 .............................. 30

rB60299OGr ...................... 31

rB60299OGr-l ................... 31

rF3111aW ......................... 103

rF4121aW ......................... 102

rF4141aW ......................... 102

rF60309 .............................. 30

rF60309Or ......................... 31

rF60309Or-l ...................... 31

ri4122aW .......................... 110

ri4181aW .......................... 110

rK62Fsy2B ......................... 25

rK62Fsy2W ........................ 25

rK4151aW ........................ 102

rK4181aW ........................ 102

rK4181aX ......................... 101

rK6191aW ........................ 101

rK6191aX ......................... 101

rK6192KW ........................ 101

rK6192KX ......................... 100

rK6193KX ......................... 100

rK6202eW .......................... 98

rK60359 .............................. 30

rK60359OX ......................... 30

rK60359OX-l ...................... 30

rKi4181aW ....................... 110

telesKOOppiKisKOt ......... 41

uWD1400X .......................... 49

W6222/s ............................ 125

W6443/s ............................ 125

W7523 ............................... 125

W7543l ............................. 124

W8544/i ............................. 124

W8564p/i ........................... 124

W9564p/i ........................... 124

Wa74sy2B .......................... 26

Wa74sy2W ......................... 26

Whi651s1XGB ..................... 82

Whi651s1XGW .................... 82

Whi951s1XGB ..................... 82

Whi951s1XGW .................... 82

Wht621e5X ......................... 80

Wht641a2XBG ................... 81

Wht651s1XBG ................... 81

Wht921e5X ......................... 80

Wht941a2XBG ................... 81

Wht951s1XBG ................... 81

XWC660e ............................. 33

Mallinumeroiden hakemisto

MAlliNUMEROiDEN HAKEMiStO 143

Page 144: Product katalogue 2015 fi

www.gorenje.fi

5218

57_F

i_07

/201

5. O

ikeu

s pa

ino-

ja k

uvav

irhei

siin

pid

ätet

ään.