Taiteellinen työskentely kokemuksen ja teorian tulkintana

Saana Murtti

Taiteen maisterin opinnäytetyö / 2012

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Taiteen laitos

Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma, muuntokoulutus

Ohjaaja: Soile Niiniskorpi

Taiteellinen työskentely kokemuksen ja teorian tulkintana

Sisällys

Johdanto Tutkimustehtävä ja tutkimuskysymys 7 Ihmisen kuvaaminen taiteellisen työskentelyn aiheena 9Tutkimuksen yhteys taidekasvatuksen kenttään 10

Teoreettinen taustaFenomenologian käsite 11Subjektiivinen kokeminen Edmund Husserlin ajattelussa 11Luonnollisen asenteen kumoaminen ja fenomenologinen reduktio 12Dialogisuuden käsite Martin Buberin ajattelussa 13Yhteenveto fenomenologisesta asenteesta 14

MenetelmäDialoginen suuntautuminen taiteellisessa työskentelyssä 16

TyöskentelyprosessiIhmisen kuvaamisen hahmottaminen 18

Kasvot 19Dualistinen ihmiskäsitys modernissa ajattelussa 21Kartesiolainen ihmiskäsitys ja kehon ulkopuolisuus 21

EsineVieraus ja toiseus, viittauksia Emmanuel Levinasin ajatteluun 23Toinen ja aika, taiteellinen työskentely suhteena toiseen 27

Häivyttäminen 29

Katoaminen 32Poissaolon ja läsnäolon kuvaaminen ja kokeminen 34Savi toisena 35Katoamisia 37

Tulkinta ja johtopäätökset 42Lopuksi taidekasvatuksesta 46

Lähteet 48

Aineiston teostiedot 50

7

Johdanto

Aloitin taiteen maisterin muuntokoulutuksen Taideteollisessa korkeakoulussa, nykyisessä Aalto-yliopistossa, vuonna 2005. Tätä ennen olen valmistunut keramiikka-alan taiteen maiste-riksi vuonna 2002 Iso-Britanniassa (University of Wales Insti-tute, Cardiff). Iso-Britanniaan hain alun perin opiskelemaan, koska halusin oppia hahmottamaan ja ymmärtämään parem-min taiteelliseen työskentelyyn liittyviä sisällöllisiä merkityk-siä keramiikkataiteen näkökulmasta.

Iso-Britanniassa opiskeluni aikana sekä myöhemmin oman taiteellisen työskentelyni yhteydessä aloin kiinnittää huomi-ota taiteellisen työskentelyn prosessiin ja siihen, mikä omalla kohdallani ylläpitää työskentelyn jatkuvuutta ja tekee siitä vi-suaalisen hahmottamisen ja ajattelemisen muodon. Tätä pro-sessia hahmottaessani esille nousi muutamia tekijöitä, joiden välisestä suhteesta ja vuorovaikutuksesta kiinnostuin. Ensim-mäinen tekijä oli subjektiivinen näkökulma. Subjektiivisessa näkökulmassa omien henkilökohtaisten kokemusten käsittely siirtyy taiteellisen työskentelyn tasolle. Tämä muodostaa tär-keän lähtökohdan työskentelylleni. Subjektiivinen näkökulma ja työskentelytapa voi loppua kuitenkin ennen pitkää, tai sen

varassa työskentely alkaa toistaa itseään tavalla, josta puuttuu vuorovaikutus ja ajatuksen eteneminen. Toinen tärkeä tekijä on ollut vuorovaikutuksen etsiminen, jota kautta olen pääty-nyt teoreettisten lähteiden äärelle. Teorioiden tai filosofisen ajattelun tulkinnasta olen löytänyt vuoropuhelun tavan, josta on muodostunut taiteellista työskentelyä ylläpitävän prosessin perusta.

Tutkimustehtävä ja tutkimuskysymys

Taiteen maisterin opinnäytetyöni tarkastelee taiteellista työs-kentelyä prosessina, jossa kokemuksen ja teorian tulkinta ra-kentaa vuoropuhelua sekä visuaalisella että ajatuksellisella tasolla. Opinnäytetyö kokonaisuudessaan muodostuu taiteelli-sesta osasta ja kirjallisesta osasta. Taiteelliseen osaan liittyvät teokset ovat keramiikkaveistoksia ja veistossarjoja, joiden pää-asiallinen materiaali on posliini ja paperisaviposliini. Taiteel-liseen osaan liittyvä näyttely oli esillä mediakeskus Lumeen galleriassa, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkea-koulun tiloissa Helsingissä tammikuussa 2012, ja se koostui kahdesta veistossarjasta ja yhdestä veistoksesta. Näyttelyssä esillä olleet teokset ovat syntyneet vuosien 2011 – 2012 aika-

8

na. Opinnäytetyön kirjalliseen osaan liittyvä tutkimusaineisto muodostuu näyttelyssä esillä olleiden uusien teosten lisäksi vanhemmista keramiikkaveistoksista ja veistossarjoista, jotka ovat peräisin pidemmältä ajanjaksolta alkaen vuodesta 2005. Tutkimusaineistoni on opintojeni mittainen ja se kuvastaa sitä taiteellisen työskentelyn jaksoa, joka on kehittynyt opintojeni kanssa rinnakkain.

Martin Buberin (1878 – 1965), Emmanuel Levinasin (1906 – 1995) ja Edmund Husserlin (1859 – 1938) ajatteluun perehty-minen on johdattanut minua fenomenologiseen ajattelutapaan ja dialogisuuden käsitteen hahmottamiseen yhdistyen sekä ajatuksen että taiteellisen työskentelyn tasoilla. Tutkimukseni kannalta tärkeimpiä lähdekirjoja ovat olleet Martin Buberin Minä ja Sinä, Edmund Husserlin Fenomenologian idea, sekä Emmanuel Levinasin Etiikka ja äärettömyys. Keskusteluja Philippe Nemon kanssa. Fenomenologian ja dialogisuuden kä-sitteiden tarkastelussa tärkeitä lähdekirjoja ovat lisäksi olleet Jukka Hankamäen Dialoginen filosofia sekä Timo Miettisen, Simo Pulkkisen ja Joona Taipaleen toimittama Fenomenologi-an ydinkysymyksiä.

Tutkimustehtäväni on tarkastella taiteellisen työskentelyn prosessia fenomenologisen asenteen ja dialogisuuden näkö-

kulmista. Tutkimuskysymykseni on, miten kokemuksen ja teoreettisen tarkastelun välinen vuorovaikutus rakentaa visu-aalisen ajattelun prosessia taiteellisen työskentelyn muodossa.

Opinnäytetyöni kirjallisessa osassa tarkastelen aluksi fenome-nologian käsitettä ja fenomenologisen asenteen piirteitä. Seu-raavaksi tarkastelen Martin Buberin ajattelun pohjalta kaksita-hoisen kommunikoinnin, esineellistävän ja dialogisesti suun-tautuneen asennoitumistavan muodostumista vuorovaikutuk-sen- ja suuntautumisen tapana. Fenomenologisen asenteen ja dialogisen suuntautumisen kautta hahmottuu tutkimuksen rakenne ja menetelmä. Taiteellisen työskentelyprosessin ku-vauksessa ihmisen kuvaamista hahmotellaan subjektiivisten kokemusten ja teoreettisten vaikutteiden välisen vuorovaiku-tuksen kautta. Taiteellisen työskentelyn prosessissa dialoginen suuntautuminen toimii merkitysten rakentajana. Taiteellisen työskentelyn prosessia kuvataan keramiikkateoksista otettujen valokuvien, päiväkirjamerkintöjen sekä teoreettisen tarkaste-lun kautta.

9

Ihmisen kuvaaminen taiteellisen työskentelyn aiheena

Tutkimusaineistonani toimivien keramiikkaveistosten ja veis-tossarjojen aihe liittyy ihmisen kuvaamiseen. Tätä aihetta olen käsitellyt jo Taideteollisessa korkeakoulussa 2007 valmistu-neessa taiteen kandidaatin tutkielmassani Ihmisen esittäminen keramiikkataiteen keinoin. Taiteellisen työskentelyn tasolla ai-heen käsittely ulottuu vielä pidemmälle, vuoteen 2005 saakka. Taiteen kandidaatin tutkielmani aiheena oli pohtia taiteellisen työskentelyn aiheita ja sisältöjä kahden itselleni merkityksel-lisen keramiikkataiteilijan teosten kautta. Claire Curneen ja Natasha Mayo työskentelevät molemmat Iso-Britanniassa ja molemmat kuvaavat keramiikkaveistoksissaan ihmisenä ole-misen kokemusta. Toisten taiteilijoiden teosten pohtiminen avasi taiteen kandidaatin tutkielman kautta uusia sisältöjä ja näkökulmia myös omaan taiteelliseen työskentelyyni sekä sel-vensi käsitystäni siitä, miten taideteosten taustalla vaikuttavia aiheita ja sisältöjä voi pohtia ja hahmotella kirjallisessa muo-dossa.

Taiteen maisterin opinnäytetyöni aineistona toimivien kera-miikkaveistosten yhteisenä aiheena oleva ihmisen kuvaami-

nen lähtee liikkeelle kasvojen kuvaamisesta ja päättyy ihmis-hahmon katoamisen kuvaamiseen. Työskentelyprosessi kasvo-jen kuvaamisesta ihmishahmon katoamisen kuvaamiseen on ollut myös tutkimusmatka subjektiviteetin rakentumisen hah-mottumiseen fenomenologisen asenteen kautta ymmärrettynä kokonaisuutena.

Käsillä olevassa opinnäytetyön kirjallisessa osassa kuvataan prosessia, joka hahmottelee ihmisen kuvaamista subjektii-visten kokemusten ja teoreettisten lähteiden muodostaman vuorovaikutuksen kautta. Tämän prosessikuvauksen kautta ilmennän sitä, miten subjektiivinen näkökulma ja teoreettiset lähteet vaikuttavat ja rakentavat taiteellista ilmaisua ja ihmi-sen kuvaamisen aiheen kehittymistä. Prosessin mielenkiin-toisinta antia itselleni taiteilijana on juuri se, miten työskentely ja teoreettinen tulkinta vaikuttavat toisiinsa, ja mitä tästä vai-kutuksesta syntyy. Opinnäytetyötä tehdessäni olen liikkunut sekä taiteellisessa työskentelyssäni että kirjoitustyössäni kohti itselleni ennalta määrittelemätöntä ilmaisua ja aiheen käsitte-lyä, en kuitenkaan sattumanvaraisesti tai mielivaltaisesti, vaan vuorovaikutuksen kautta hahmotellen.

10

Tutkimuksen yhteys taidekasvatuksen kenttään

Kiinnostuin taiteen opettamisesta taiteen maisterin opintojeni aikana Iso-Britanniassa 2000 luvun alussa. Kiinnostus ja ar-vostus taiteen opettamista kohtaan sai alkunsa niistä taiteen opettamisen tavoista, joita Iso-Britanniassa käytettiin. Opetus perustui keskusteluun ja vuorovaikutukseen opettajien ja opis-kelijoiden välillä. Keskustelu liikkui aina pääasiassa työsken-telyn ja työskentelystä syntyvien teosten sisällöissä ja niiden merkityksissä. Keskusteluun, kysymiseen ja vastaamiseen liit-tyvä opettamisen tapa muistutti dialogia, joka kehittyi koko ajan ja vaikutti työskentelystä syntyvien teosten sisältöihin. Työskentelyn ensisijaisena päämääränä ei ollut taideobjektien tuottaminen, vaan ajattelun ja työskentelyn yhteen kietoutu-minen, josta käsin teosten merkitykset kehittyivät. Tämä ase-telma oli oikeastaan päinvastainen siihen opettamisen tapaan verrattuna, jota olin läpikäynyt kanditason taideopintojeni yh-teydessä Suomessa ja Saksassa opiskellessani. Suomessa ja Saksassa opiskellessani opettamisen kulttuurissa hallitsevas-sa asemassa olivat tekninen taito sekä esimerkiksi muotojen kauneuteen liittyvät käsitykset. Omassa taidenäkemyksessäni kaikilla edellä mainitsemillani opetuksen alueeseen kuuluvilla osa-alueilla on tärkeä merkitys. Tekninen taito ja havaintoon

pohjautuva muotojen tutkiminen ovat tärkeitä taiteen oppimi-sen muotoja. Itseilmaisun kehittyminen tuo taiteelliseen teke-miseen henkilökohtaisuuden ulottuvuuden ja kasvattaa kykyä omien ajatusten ja mielipiteiden esille tuomiseen. Merkityksis-tä keskustelu, kysyminen ja vastausten etsiminen on kuitenkin oman näkemykseni mukaan taiteellisen työskentelyn tärkeintä aluetta. Ilman sitä työskentely saattaa jäädä vaille merkitystä.

11

Teoreettinen tausta

Fenomenologian käsite

Fenomenologia on ilmiöiden oppia, jossa tarkastellaan todel-lisuuden ilmenemistä kokemusmaailmassa. Fenomenologista perinnettä määrittää kiinnostus elettyyn todellisuuteen, inhi-milliseen elämismaailmaan ja sen rakenteisiin (Miettinen ym. 2010, 9). Fenomenologiaa voidaan pitää filosofian menetel-mällisenä asenteena, jossa maailmaa tarkastellaan eletyn to-dellisuuden näkökulmasta. Tämän asenteen lähtökohtiin liit-tyy valmiiksi konstruoidun maailman, erilaisten luokittelujen ja kategorioiden hylkääminen. (Mt. 28 – 31.)

Fenomenologisessa asenteessa lähdetään liikkeelle elämis-maailmasta ja arkisen kokemuksen lähtökohdasta, mutta sa-malla fenomenologisen asenteen tarkoituksena on toimia me-netelmänä, joka yltää arkikokemuksen ylittävään, kyseenalais-tavaan ja kriittiseen havainnoimisen tapaan. Kyseenalaistavan ja ihmettelevän havainnoinnin tai näkemistavan kautta feno-menologisen asenteen on tarkoitus ottaa etäisyyttä jokapäi-väiseen kokemukseen ja muodostaa siihen uudenlainen suhde. (Mt. 11.)

Subjektiivinen kokeminen Edmund Husserlin ajattelussa

´´Käsite ´ilmiö´ sisältää olennaisen viittauksen kokijaan – il-miöt eivät ole koskaan irrallaan siitä tarkastelijasta tai havait-sijasta, jolle ne ilmenevät´´ (Miettinen ym. 2010, 10). Subjek-tiivisuus ja subjektiivinen kokeminen ovat fenomenologian keskeisiä lähtökohtia. Juha Himanka kirjoittaa Husserlin Fe-nomenologian idean esipuheessa, että fenomenologian pe-rustaja Edmund Husserl perusti fenomenologian alun perin vastaamaan juuri kysymykseen subjektiivisuuden alueesta, jonka hän katsoi sivuutetuksi sekä filosofian että tieteen alu-eilla. Subjektiivisuuden alueeseen Husserl katsoi kuuluvaksi esimerkiksi tunteet ja aistimukset, jotka tähän asti oli luettu psykologian alueelle kuuluviksi. Husserl oli tyytymätön psy-kologian tapaan lähestyä subjektiivisuutta valmiiksi määritel-lyn objektiivisuuden asenteen kautta. Objektiivisuus merkit-see jo olemassa olevaa, pysyvää ja valmiiksi määriteltyä tilaa, kun subjektiivisuus taas on perusolemukseltaan toisenlainen. Subjektiivisuuden toisenlaisuus tarkoittaa ennen kaikkea sen toiminnallisuutta yksinkertaisen pysyvyyden sijaan. Fenome-nologisessa asenteessa ilmenevää maailmaa tarkastellaan juuri subjektiivisen kokemuksen lähtökohdasta, mutta asettamatta kohdattavaa maailmaa jo valmiiksi olevaksi tai ennalta tiede-tyksi. (Himanka 1995, 16.)

12

Kohdattavan maailman ennalta tietämistä Husserl nimittää ar-kiasenteeksi tai luonnolliseksi asenteeksi. Luonnollisen asen-teen kyseenalaistaminen ja kumoaminen on Husserlin ajatte-lun mukaan edellytyksenä fenomenologisen asenteen toteutu-miselle. (Miettinen ym. 2010, 29, 31.)

Luonnollisen asenteen kumoaminen ja

fenomenologinen reduktio

Luonnollinen asenne tarkoittaa Husserlin ajattelua tulkiten sellaista asennetta, jossa maailma nähdään objektivoivan ja jo valmiiksi määritellyn, tietävän asenteen kautta. Juha Hi-manka kirjoittaa, että luonnollisessa asenteessa maailma ote-taan vastaan luonnollisena kokonaisuutena, eikä sen ilmiöihin kiinnitetä erityistä huomiota. Himanka jatkaa että, Husserl viittaa luonnolliseen asenteeseen tapana, joka haittaa olemus-ten tavoittamista ja estää oikeastaan näkemästä husserlilaises-sa mielessä. (Himanka 1995, 19 - 20.) Valmiiksi annettujen määritelmien ja päämäärien takana on kuitenkin mahdollisuus kiinnostua ilmiöistä, ihmetellä asioita, luopua valmiista tavas-ta nähdä ja kokea maailmaa. Himanka jatkaa, että luonnollinen asenne ei ole tavanomaista tiedettä edeltävää luonnollista elä-

mänkokemista, jonka jo pelkkä tieteeseen astuminen ylittäisi. Kyseessä on itse asiassa teoreettinen asenne, joka käsitetään vasta ankaran tieteellisessä tarkastelussa, fenomenologiassa. (Mt. 20.) Ilmiöitä ja niiden olemusta voidaan husserlilaises-sa mielessä tarkastella vasta silloin, jos pystytään luopumaan luonnollisesta, kaiken jo olevaksi asettavasta asenteesta. Hi-mangan mukaan tätä kautta subjektiivinen toiminta tavoite-taan objektiivista olevaa perustavampana. (Mt. 21.)

Luonnollinen asenne on siis Husserlin ajattelua tulkiten esi-neellistävää ja epäluonnollista elämänkokemista, joka voidaan ylittää kyseenalaistavan asennemuutoksen kautta. Husserl on nimennyt tämän asennemuutoksen fenomenologiseksi redukti-oksi (Husserl 1995, 63 - 64). Reduktion kautta on mahdollista tarkastella, miten maailma todellistuu kokemuksessa. Reduk-tio toteutuu epokhén käsitteen avulla, jonka Husserl on lainan-nut antiikin skeptikoilta. Epokhé tarkoittaa arvostelusta pidät-tymistä. (Mt. 45.)

Fenomenologiassa epokhésta käytetään myös vastinetta sul-keistaminen (Miettinen ym. 2010, 31). Se merkitsee sitä, että pidättäydytään asettamasta kokemuksen kohdetta ennalta määritellysti olemassa olevaksi. Sulkeistamisen voi ymmärtää tietynlaisena neutraaliutena ja intressittömyytenä, jossa kohde

13

tai maailma otetaan olemassa olevan ja itsenäisen tosiasian si-jasta vain ilmiönä. Sulkeistamisen tarkoituksena ei ole sulkea maailmaa tutkimuksen ulkopuolelle, vaan se jää tutkimuksen kohteeksi ´´sulkeiden sisällä´´ eli juuri vain siinä hahmossa, jossa se kokemuksessa ilmenee. (Mt. 31- 32.) Sulkeistamises-sa on kyse tietoisesta pyrkimyksestä ennakko-oletuksettomaan asennoitumiseen. Sen kautta on mahdollista nähdä tai kokea maailmaa uudesta näkökulmasta kyseenalaistamalla luonnol-liselle asenteelle ominainen tapa hyväksyä maailma itsestään selvänä. Sulkeistamisen kautta avautuu myös mahdollisuus tarkastella uudella tavalla maailman hahmottumista kokemuk-sessa, koska subjektiviteetti paljastuu kokemuksen rakentee-seen kuuluvaksi. (Himanka 1995, 21.)

Dialogisuuden käsite Martin Buberin ajattelussa

Martin Buberin dialogisuusfilosofia kuuluu fenomenologiseen ajatteluperinteeseen, ja se on saanut vaikutteita esimerkiksi Husserlin ajattelusta. Husserlin luonnollisen asenteen ja tätä kyseenalaistavan fenomenologisen reduktion kuvauksesta löy-tyy yhtymäkohtia Buberin dialogisuusfilosofiaan, jonka lähtö-kohtana on ihmisen kahdella tavalla suuntautunut olemisen

ja kommunikoinnin luonne. (Hankamäki 2008, 54.) Buberin dialogisuusfilosofian kautta fenomenologista asennoitumista käsitellään uudesta näkökulmasta.

Dialogisuusajattelussa lähdetään liikkeelle ihmisten välisen suhteen laadusta käsin, ja se laajenee koskemaan ihmisen suhdetta ympäröivään maailmaan, esineisiin ja teoksiin. Bu-berin dialogisuus filosofiassa hahmotellaan dialogisen suhteen luonnetta ihmisten välisenä tapahtumana, jossa osapuolet ovat toisiinsa nähden tietynlaisessa suhteessa. Lähtökohtana on ih-misen dualistisesti suuntautunut olemassaolon luonne. Buber pohtii kirjassaan Minä ja Sinä dualistisesti suuntautuneen ole-massaolon ilmenemistä kommunikoinnin tasolla, ja nimittää sitä kommunikoinnin kaksitahoisuudeksi. Kommunikoinnin kaksitahoisuus ilmenee kaksijakoisesti suuntautuneena maail-massa olemisen tapana; ihmisen suhteessa toisiin ihmisiin sekä laajemmin, ihmisen suhteessa kohdattuun maailmaan. Buber kuvaa tätä kaksitahoista suuntautumista Minä–Sinä -suhteena ja Minä–Se -suhteena ja toteaa, että molemmat kuuluvat ihmi-sen olemassaolon luonteeseen. (Buber 1999.)

Ihmisen maailma on kaksitahoinen hänen kaksitahoisen kommunikointinsa mukaisesti. Ihmisen kommunikointi on kaksitahoista niiden perussanojen kaksitahoisuuden mukai-

14

sesti, jotka hän voi sanoa. Perussanat eivät ole yksittäissa-noja, vaan sanapareja. Ensimmäinen perussana on sanapari Minä–Sinä. Toinen perussana on sanapari Minä–Se; jolloin perussanan muuttumatta Se-sanan tilalla voi olla myös sana Hän. Siten myös ihmisen Minä on kaksitahoinen. Sillä pe-russanan Minä–Sinä Minä on toinen kuin perussanan Minä–Se Minä. (Buber 1999, 25.)

Buberin ajattelua tulkiten Minä–Se -suhde edustaa ihmisen esineellistävää ja kategorisoivaa taipumusta suhteessa toiseen ihmiseen ja kohdattuun maailmaan. Minä–Se -suhde on inten-tionaalinen suhde, joka lähtee subjektista ja kohdistuu objek-tiin. Se-suhteessa toinen on ikään kuin objekti, jota subjekti havainnoi ja analysoi omien ennakkokäsitystensä mukaisesti. Minä–Sinä -suhde puolestaan aikaansaa tasavertaisen kohtaa-misen mahdollisuuden ja luo mahdollisuuden dialogisuuteen. Minä–Sinä -suhteessa toista ihmistä tai maailmaa ei määritellä subjektin omista lähtökohdista käsin, vaan toinen kohdataan minän määrittelykyvyn ulkopuolisena, itselle tuntemattomana toisena. Minä–Sinä -suhde on subjektin ja subjektin välinen suhde, jossa toisen subjektin ominaisuuksia ei voida analysoi-da lankeamatta takaisin Se-suhteeseen. Buberin ajattelua tulki-ten ei ole olemassa mitään valmista Minää sellaisenaan, vaan Minä määräytyy aina tietynlaisen suhteen kautta. (Buber 1999, 26.)

Jukka Pietilä kirjoittaa artikkelissa Martin Buber – ääriviivo-ja, että vaikka Buberin mukaan jokaisessa ihmisessä vaikuttaa sekä esineellistävästi että dialogisesti kohtaava puoli, on hä-nen mukaansa kuitenkin oleellista, kumpi puoli ihmisessä on vallitsevana. Pietilä jatkaa, että Buberin mukaan ihminen voi itse vaikuttaa siihen tapaan, jolla hän kohtaa toisen ihmisen ja maailman. Kiinnittämällä huomiota esineellistämiskokemuk-siinsa ja siihen tapaan, jolla hän itse asioita kohtaa, ihmisen on mahdollista vaikuttaa dialogisen asenteen tai esineellistävän asenteen vahvistumiseen itsessään. (Pietilä 1999, 15 - 16.)

Yhteenveto fenomenologisesta asenteesta

Tutkimustehtäväni on tarkastella taiteellisen työskentelyn pro-sessia fenomenologisen asenteen ja dialogisuuden näkökul-mista. Husserlin ajatteluun viitaten fenomenologinen suuntau-tuminen tapahtuu reduktion eli sulkeistamisen kautta. Sulkeis-tamisen prosessissa on kyse tietynlaisesta suhtautumistavasta suhteessa kohdattuun maailmaan. Sen tarkoituksena on kiertää

´luonnollinen´ ja ennalta valmiiksi määritelty tapa katsoa asioi-ta. Kyse on tietynlaisesta ennakkoluulottomuudesta tai halusta olla hyväksymättä asioita itsestään selvinä tosiasioina. Feno-

15

menologisen suuntautumisen taustalla vaikuttaa ihmettely ja kysyminen. Buberin ajattelussa dialoginen suhtautuminen toi-siin ihmisiin ja kohdattuun maailmaan on jatkoa Husserlin ke-hittämälle fenomenologiselle suuntautumiselle ja reduktiolle. Reduktion ja dialogisuuden välillä voi nähdä jatkumon ja kä-sitteet liittyvät sisällöllisesti toisiinsa. Ne ovat tapahtumina sa-mankaltaisia. Perustan dialogisen suuntautumisen taiteellisen työskentelyni prosessissa fenomenologiseen lähestymistapaan ja asenteeseen, jota Husserl kuvaa reduktion käsitteen kautta. Tätä taustaa vasten dialoginen suuntautuminen taiteellisessa työskentelyssä näyttäytyy pyrkimyksenä hahmotella asioita valmiiden määritelmien ulkopuolelta katsottuna.

16

Menetelmä

Dialoginen suuntautuminen taiteellisessa työskentelyssä

Juha Varto kirjoittaa artikkelissaan Taiteellisesta ajattelemi-sesta, että ajattelemisessa on kyse maailman ilmaantumisen aktiivisesta vastaanottamisesta. Varton mukaan ajattelemises-sa ei ole kyse tavoitehakuisesta toiminnasta, vaan pikemmin-kin ihmettelemisestä tai yrityksestä avata mieltä jollekin, josta ei tiedä, kuinka sille pitäisi mieli avata. (Varto 2008, 64.)

Kun Buber puhuu dialogisesta ja esineellistävästä asenteesta suhteessa kohdattuun maailmaan, hän tarkoittaa myös esimer-kiksi luontoa ja erilaisia esineitä. (Buber 1999, 156.) Taiteel-lisen työskentelynsä kautta taiteilija on suhteessa maailmaan oman taidemuotonsa välityksellä, ja tätä tapahtumaa voi aja-tella määrittyväksi Minä–Sinä tai Minä–Se -suhteen laadun näkökulmista. Minä–Sinä -suhde taiteellisessa työskentelyssä näyttäytyy aktuaalisuutena. Taiteilija on vastaanottavassa suh-teessa esimerkiksi käsittelemiinsä aiheisiin ja käyttämäänsä materiaaliin. Taiteilija voi oman suhtautumisensa kautta antaa ajatuksensa ikään kuin kiertää esimerkiksi käyttämänsä mate-

riaalin kautta, ja vastaanottavan asennoitumisen myötä, olla valmis ottamaan vastaan jokin uudella tavalla muotoutunut ilmaus, jossa on läsnä omaa ajatusta, mutta lisäksi jotain muu-ta tai jotain uutta, itsellekin yllätyksellistä, materiaalin kautta kiertäneessä muodossa.

Varton mukaan taiteellisessa ajattelemisessa virittäydytään ta-valla, joka ei ole jokapäiväistä. Taiteellisessa ajattelemisessa tullaan valppaaksi omalle passiivisuudelle, aistisuudelle ja ke-hollisuudelle, tälle kolminaisuudelle, joka tekee mahdollisek-si antautua, avautua ja ottaa vastaan. (Varto 2008, 65.) Buber pohtii dialogista suhdetta esimerkiksi esineisiin Minä ja Sinä

-teoksensa jälkipuheessa. Jälkipuhe on kirjoitettu teoksen il-mestymisen jälkeen selventämään niitä ajatuksia, joita hän on esittänyt varsinaisessa teoksessaan. Buber toteaa, että ihmisen oma asennoituminen esimerkiksi luonnossa kohdattua puuta kohtaan vaikuttaa siihen, miten puu hänelle näyttäytyy.

Tuo puun elävä kokonaisuus ja ykseys, joka kieltää itsensä tarkimmaltakin pelkästään tutkivalta silmältä ja avautuu sil-le, joka sanoo Sinä, on läsnä silloin, kun hän on läsnä, hän luo puulle tilaisuuden manifestoitua, ja nyt manifestoituu puu, joka on. Ajattelutottumuksemme tekevät meille vai-keaksi nähdä, että tässä jokin herää meidän asenteestamme

17

ja liekehtii meitä vastassa siitä käsin, mikä on. Tällä alueella on kyse siitä, että me avoimin mielin teemme oikeutta ak-tuaalisuudelle, joka avautuu edessämme. (Buber 1999, 157-158.)

Buberin dialogisuusfilosofiaa tulkiten ihminen voi omalla asennoitumisellaan vaikuttaa siihen ja vahvistaa sitä, minkälai-sessa suhteessa hän on maailmaan ja toisiin ihmisiin. Taiteel-lisessa työskentelyssä asennoitumisen tapa ilmenee suhteessa työskentelytapoihin, teosten aiheisiin ja niiden käsittelytapaan. Työskentelyn eteneminen ja työskentelystä syntyvät teokset muotoutuvat tietynlaisiksi juuri vallitsevan asennoitumistavan

myötä.

Buberin mukaan taide syntyy kohtaamisen tapahtumasta ja voi toimia kohtaamisen välineenä. Siksi myös taiteelli-sen tekemisen ja tutkimisen kautta tapahtuva dialogi vastaa tarkoin sitä liikettä, vuorottelua ja jännitettä, joka persoo-nanmuodostuksessamme vallitsee Minä–Sinä-yhteyden ja Minä–Se-objektivoituman välillä. (Hankamäki 2008, 244.)

18

Kiinnostus yksityisen ja yleisen väliseen suhteeseen heräsi alun perin teoksistani saamani palautteen kautta. Joku tunnisti teoksessani hänen oman kokemuksensa; olin kuvannut visuaa-lisessa muodossa jonkun toisen ihmisen sisäistä kokemusmaa-ilmaa. Lisäksi aloin löytää valmiista teoksistani merkityksiä, joille pystyin löytämään yhtymäkohtia tai vastaavuutta eri fi-losofien ajattelusta. Kun käännyin teoreettisten lähteiden puo-leen ja aloin tutkimaan eri filosofien kirjoituksia itseäni puhut-televista aiheista, subjektiivinen ilmaisutapani alkoi muuttua. Työskentelyni alkoi kulkea suuntaan, jossa subjektiivisen ko-kemuksen käsittely ja teoreettinen tulkinta muodostavat vuo-rovaikutusprosessin, jota taiteellinen ilmaisu ja siitä syntyvät teokset ilmentävät. Vuorovaikutusprosessin tarkastelu ja ihmi-sen kuvaamisen aihe ovat vaikuttaneet prosessin kuluessa toi-siinsa, ja jollain tavalla myös kietoutuneet toisiinsa; ihmisen kuvaaminen aiheena on toisin sanoen johdattanut myös osal-taan vuorovaikutuksen hahmottamiseen.

Työskentelyprosessi

Ihmisen kuvaamisen hahmottaminen

Ajatteleminen on merkityksellisen hahmottamista, kurot-tamista kohti rakentuvaa merkitystä, josta ei vielä voi olla aivan varma (Varto 2008, 64).

Kun vuosia sitten kiinnostuin ihmisen kuvaamisesta taiteelli-sen työskentelyni kautta, lähtökohtanani oli halu kuvata ihmis-tä sisäisten kokemusten kautta hahmoteltuna kokonaisuutena. Lähdin liikkeelle ajatuksesta, jonka mukaan ulkoisten, näkyvi-en piirteiden kuvaaminen toimisi sisäisen kokemusmaailman kuvaamisen rakentajana. Subjektiivisen ja henkilökohtaisen kokemusmaailman kuvaamisen lisäksi kiinnostuin pian henki-lökohtaisen kokemuksen yleisistä merkityksistä, yksityisen ja

yleisen välisestä suhteesta.

Taide antaa mahdollisuuden siirtyä minän ulkopuolelle tähän maailmassa olemiseen itseensä, ja etäisyyden pääs-tä ymmärtää, mitä merkitsee olla minä tässä maailmassa, ja kääntäen, mitä merkitsee maailman oleminen minussa (Marleau-Ponty 2006, 93).

19

Kasvot

Ensimmäinen ihmisen kuvaamista hahmotteleva teossarjani kuvaa kasvoja. Neljäosainen kokonaisuus on kuva yhdestä ihmisestä. Teossarjan lähtökohtana oli ihmisen kuvaaminen tietynlaisen sisäisen kokemuksen kautta ymmärrettynä, mo-nimerkityksellisenä olentona. Kokemus, jota kautta ihmisen kuvaaminen teossarjassani konkretisoitui, kiteytti ihmisenä olemisesta jotain mielestäni merkityksellistä ja tärkeää. Miten kuvata ihmisenä olemista niin kuin se näyttäytyy suhteessa toisiin ihmisiin? Teossarjassa olen päätynyt kuvaamaan ihmis-tä moniosaisen muutoksen kautta rakentuvana kokonaisuute-na. Moniosaisen kuvaamistavan kautta pystyin vastaamaan itselleni kysymykseen siitä, miten ihminen voi olla tai kokee olevansa suhteessa toisiin ihmisiin.

Monikollisuuden ja erilaisten puolien esille tuominen oli tär-keää. Teoksessa kuvattu muutoksen kokemus liittyi oman kokemukseni mukaan esimerkiksi sosiaalisen vuorovaiku-tustilanteen kokemiseen, jossa yksityinen minä ja julkinen tai sosiaalinen minä näyttäytyvät erilaisina olemisen puolina. Työskentelypäiväkirjassani on merkintä, että selkeäpiirteiset kasvot kuvaavat yksityisen minän kokemusta ja epätarkat kas-

vot kuvaavat julkista, epäpersoonallista ja naamiomaista mi-nän kokemusta, jossa kasvojen piirteet ovat peittyneet. Teos-sarjaan liittyvät ajatukset ovat lähtökohtaisesti peräisin omista kokemuksistani tai omista havainnoistani liittyen ihmisten vä-lisiin suhteisiin. Teossarjaa tehdessäni en ollut vielä tutustunut teoreettisiin lähteisiin, mutta sen valmistumisen myötä aloin etsiä filosofista lähdekirjallisuutta, joka käsitteli teossarjaani liittyviä aiheita.

Martin Buberin ajatteluun viitaten ihmisen kaksitahoinen suuntautuminen toisiin ihmisiin ja kohdattuun maailmaan tapahtuu kaksitahoisen kommunikoinnin vuorottelun kautta. Minä–Se -suhtautumisen kautta ihminen suuntautuu toisia ih-misiä ja maailmaa kohti esineellistävästi. Minä–Sinä -suhtau-tumisen kautta ihmisen suuntautuminen luo mahdollisuuden dialogisen asenteen toteutumiselle. Tämä Buberin ajatteluun liittyvä kaksitahoisen kommunikoinnin dualistinen kokemus oli jollain tasolla läsnä siinä ajattelu- ja kokemusmaailmassa, joka itsessäni vallitsi silloin kuin suunnittelin ja toteutin teos-sarjaani Yksityisen ja julkisen minän välinen ero. Tässä vai-heessa en ollut kuitenkaan vielä tutustunut Buberin ajatteluun. Teossarjan toteuttaminen herättikin aluksi kiinnostukseni dua-lismin käsitteen tarkasteluun.

20

Yksityisen ja julkisen minän välinen ero, vuosi: 2005, materiaali: posliinipaperisavi

21

Ihmisen kuvaamisen hahmottaminen taiteellisen työskentely-ni kautta oli nostanut esiin dualistisen olemisen kokemuksen. Dualistiseen ihmiskäsitykseen perehtymisen kautta kaksija-koisuuden kokeminen itsessä ei näyttäytynyt enää ainoastaan henkilökohtaisena kokemuksena, vaan yleisesti vallitsevana ja vaikuttavana rakenteena. Dualistisen asetelman pohtimi-nen yleisellä tasolla, sen historiallisen aikakauden rakenteisiin juurtuneena ilmiönä, joka sijoittuu modernin ja jälkimodernin aikakauden välimaastoon, valaisi dualismin kokemuksen ylei-siä piirteitä ja samalla alkoi purkaa dualismin kokemisen hen-

kilökohtaisina näyttäytyneitä lähtökohtia.

Dualistinen ihmiskäsitys modernissa ajattelussa

Modernissa ajattelussa ihmiskäsitys on rakentunut kategori-sointiin, jossa ihmistä ja hänen olemistaan on totuttu ajattele-maan dualistisesti erilaisten vastakohtien kautta: julkinen–yk-sityinen, keho–mieli, sivistynyt–alkukantainen, tuttu–vieras. Nämä ovat esimerkkejä kahtiajaosta, jollaista on totuttu käyt-tämään ihmisen olemista tai ominaispiirteitä määriteltäessä. Modernissa ajattelussa autenttisen ykseyden korostaminen yhdistettynä dualistiseen rakenteeseen on synnyttänyt moder-

nille ajattelulle ominaisen mallin, jossa jompikumpi toisilleen vastakkaisina nähdyistä pareista ymmärretään hallitsevana ja ihmistä määrittelevänä piirteenä tai olemisen tapana.

Kartesiolainen ihmiskäsitys ja kehon ulkopuolisuus

Moderniin ajatteluperinteeseen liittyvä dualistinen ihmiskäsi-tys voidaan nähdä vakiintuneen länsimaiseen ajatteluun René Descartesin filosofisen ajattelun kautta. Descartesin ajattelussa ihmisen olemassaolo on määritelty mielen ja ajattelun kautta; keho ymmärretään ajattelusta erillisenä ja samalla kehollisuus on arvioitu alempiarvoiseksi, koneen tai automaatin tavalla toimivaksi objektiksi, joka ei määrittele olemassaoloa, vaan kuuluu pikemminkin olemassaolon ulkopuolelle.

Päättelen aivan oikein että olemukseeni sisältyy vain että olen jotain ajattelevaa eli substanssi, jonka koko olemus eli luonto on vain ajattelemista. Ja jos minulla ehkä tai oi-keammin varmasti, kuten aivan pian sanon, onkin ruumis johon olen hyvin lujasti kiinnittynyt, on kuitenkin varmaa, että minä, toisin sanoen sieluni, joka tekee minusta sen joka olen, olen kokonaan ja todella toista kuin ruumiini ja voin

22

olla olemassa ilman ruumista. Tiedän tämän siitä, että mi-nulla on toisaalta selvä ja tarkka idea itsestäni jonakin vain ajattelevana eikä ulottuvaisena, ja toisaalta tarkka idea ruu-miista vain ulottuvana eikä ajattelevana oliona. (Descartes 1956, 140 -141.)

Kartesiolaisen ajattelun ykseys syntyy mielen ja kehon tietyn-laisesta suhteesta toisiinsa: mieli on olemassaoloa määrittelevä ydin, ja keho sen ulkopuolinen objekti. Kehon ulkopuolisuus on nimenomaan mielen ja ajattelun olemassaolon edellytys. Ajattelun ja kehollisuuden – subjektin ja objektin erottaminen toisistaan on jakanut ihmisen olemista kahtia, ja samalla se on rakentanut eroa esimerkiksi käsitteellisen todellisuuden ja ele-tyn, kehollisesti kohdattavan maailman välille. Kartesiolaisen ajattelun paradoksaalisuus liittyy siihen, että vaikka olemas-saolo on jaettu kahtia dualismin kautta, niin olemassaolo ym-märretään kuitenkin ykseytenä, mielen ja ajattelun ylivaltana. Tästä on seurannut asetelma, jonka mukaan ihminen ajattelun-sa ja järkensä avulla hallitsee ja määrittelee kehollista, alempi-arvoista aistitodellisuutta, ja tämän esineellistävän asennoitu-misen kautta luo siihen välimatkaa ja etäisyyttä.

Dualismin käsitteen tarkastelun lähtökohta oli yksityisen ja julkisen minän välisen eron kokeminen, ja halu ymmärtää tä-

män kokemuksen alkuperää. Vaikka dualismin kokemus alun perin näyttäytyi henkilökohtaisena, sen yleisten piirteiden tar-kastelu ja ymmärtäminen oikeastaan purki kokemuksen hen-kilökohtaisuutta ja samalla vahvisti ymmärrystä siitä, miten henkilökohtaisille kokemuksille voi löytää yleisiä, kulttuuri-sia piirteitä. Tätä taustaa vasten tuntuu myös ymmärrettävältä, että taideteokset voivat toimia ihmisten henkilökohtaistenkin kokemusten yhteisinä välittäjinä taustalta löytyvien yleisten piirteiden kautta. Artikkelissaan Taiteellisesta ajattelemisesta Juha Varto pohtii henkilökohtaisen kokemuksen suhdetta ylei-seen.

Maailma on ilmeisen rikas ja moninainen, vaikuttaa meihin tuhansin tavoin, ja tästä kaikesta seuraa se sisäinen elämä, jota kutsumme ajattelemiseksi ja minuudeksi. Jokaisella on oma sisäinen elämänsä ja ajattelemisensa, jokainen on yksittäinen mutta saman maailman aiheuttama. (Varto 2008, 63.)

23

Esine

Kartesiolaisen ihmiskäsityksen mukaan keho ja kehollisuus on esineellistetty ja asetettu olemisen ulkopuolelle. Ajattelu on nostettu ihmisen olemassaoloa määrittäväksi puoleksi. ´´Ajat-telen siis olen´´ (Descartes 1956, 34), on Descartesin tunnetuin lause.

Dualistisesti hahmottuneen ihmiskuvan kautta aloin miettiä ja työstää kartesiolaisen ajattelun mukaista mielen ja kehon välistä erotettua suhdetta ihmisen kuvaamiseen liittyvänä il-maisuna.

Kuvasin ihmistä edelleen moniosaisena sarjana, mutta aloin rinnastaa kehoa ja ihoa kankaaseen ja nostin esille esineelli-syyden elementin osana ihmistä ja ihmisen kuvaamista. Työs-kentelyni yhteydessä aloin pohtimaan myös tuttuuden ja vie-rauden käsitteitä. Jos dualistisesti rakentunut ihmiskäsitys ja olemisen tapa on osa sitä ymmärrystä, jonka kautta käsitämme itsemme ihmisinä, tietynlainen kehon esineellisyys ja subjek-tiviteettiin kuulumattomuus on muodostunut meille tutuksi tavaksi ymmärtää ja kokea ihmisenä olemista ainakin tiedol-lisen käsittämisen tasolla. Toisaalta aistikokemusten tasoilla kehollisuus ei kuitenkaan näyttäydy esineellisenä vaan pikem-

minkin ´ajattelevana´ substanssina. Iho ja keho hengittävät ja muodostavat ympäristön kanssa jatkuvaa vuorovaikutusta, josta käsin ihmisenä olemisen kokonaisuus vasta muodostuu. Myös taiteellinen työskentely itsessään on esimerkki siitä, mi-ten teokset syntyvät mielen ja kehon välisen työn kautta. Eten-kin saven kanssa työskennellessä kehollisella tekemisellä on tärkeä ja keskeinen asema.

Vieraus ja toiseus, viittauksia Emmanuel Levinasin ajatteluun

Taiteellisessa työskentelyssäni esineellisyyden elementin liit-täminen osaksi ihmisen kuvaamista näytti aluksi yhä enemmän korostavan kartesiolaisen ihmiskäsityksen mukaista dualistista ja esineellistävää ajattelutapaa. Kasvottomat, puoliksi esinet-tä ja puoliksi ihmistä muistuttavat teokset näyttivät vierailta. Teossarjani Objektivoitu ja Tutuksi objektivoitu saivat aikaan kaksitahoisuuden ja vierauden vaikutelman sekä teoksina että työskentelyprosessini mielekkyyden horjumisena. Teoksistani kuvastui vieraus ja toiseus tavalla, joka aiheutti hämmennystä.

24

Objektivoitu, vuosi: 2005, materiaali: posliinipaperisavi ja väripigmentit

25

tenkaan varma, oliko työskentelysuuntani oikea, koska koin niin suurta epävarmuutta ja epämääräisyyttä. Ja vaikka suunta olisikin ollut oikea tarkastelemani aiheen kannalta, mietin ha-luanko itse tekijänä lähteä mukaan tähän suuntaan. Levinas kuvaa ja lähestyy toiseuden ja vierauden käsitteitä toisen ih-misen kasvojen kohtaamisen kautta.

Kun näette nenän, silmät, otsan tai leuan ja kun voitte ku-vailla ne, suhtaudutte toiseen kuten objektiin. Paras tapa kohdata toinen on olla edes huomaamatta hänen silmiensä väriä! Kun tarkkaillaan toisen silmien väriä, hänen kanssaan ei olla sosiaalisessa suhteessa. Havainnointi voi toki hallita suhdetta kasvoihin, mutta se, mitä kasvot erityisesti ovat, ei palaudu havaintoon. (Levinas 1996, 73.)

Olen ymmärtänyt Levinasin kirjoituksia lukiessani, että hänen mukaansa toisen ihmisen kohtaaminen ja arvioiminen subjektin omista lähtökohdista käsin on luonteeltaan toiseutta tuhoavaa. Le-vinasin ajattelussa Husserlin luonnollista ajattelua kyseenalaista-va sulkeistaminen eli määrittelystä pidättäytyminen sekä Buberin ajattelussa esille tuleva, dialogisuutta avaava Minä–Sinä -suhtau-tumisen tapa, ymmärretään Levinasin ajattelussa toiseuden ja vie-rauden käsitteiden kautta.

Emmanuel Levinasin ajattelussa lähestytään toiseuden ja vie-rauden käsitteitä, jotka liittyvät läheisesti toisiinsa. Levinasin ajattelun mukaan länsimaisessa filosofiassa on ollut pyrkimys, jonka mukaan toiseus ja siihen liittyvä vieraus on haluttu pa-lauttaa ymmärtämisen piiriin kuuluvaksi käsitteeksi, tietävän subjektin objektiksi kuten kartesiolaisestakin ajattelusta kävi ilmi. Levinas asettuu ajattelullaan tätä filosofista perinnettä vastaan. (Jokinen 1997.) Jukka Hankamäki kirjoittaa kirjassa Dialoginen filosofia, että Levinasin mukaan moderneja filo-sofioita leimaa se, että niissä subjekti määrittää aina kohteen, mutta kohde ei juuri koskaan määritä subjektia (Hankamäki 2008, 89). Levinasin ajatteluun viitaten tämä asetelma on ih-misen olemassaolon merkityksen mitätöimistä ja sitä kautta subjektiviteetin mitätöimistä. Toiseuden ja vierauden kohtaa-minen ja ymmärtäminen subjektia rakentavana on Levinasin ajattelun mukaan keskeistä vaikka se tuo mukanaan perustan puuttumisen ja kaksiarvoisuuden kokemuksen. Levinasin mu-kaan subjektiviteetti vasta määrittyy toiseuden kautta; subjek-tiviteetti on suhteessa johonkin itsensä ulkopuolella olevaan, vieraaseen. (Levinas 1996.)

Levinasin ajatuksia pohtien oma vierauden ja epämääräisyy-den kokemukseni suhteessa esineellisyyttä tarkasteleviin teok-siini näyttäytyi jollain tavalla ymmärrettävänä. En ollut kui-

26

Tutuksi objektivoitu, vuosi: 2005, materiaali: posliinipaperisavi, väripigmentit ja värimetallioksidit

27

oma, minästä erillinen ajallisuutensa – ajallisuus, joka ei ole syntetisoitavissa osaksi minän aikaa. (Pönni 1996, 15.)

Levinasin ajattelussa aikaa tarkastellaan moninaisuuden näkö-kulmasta. Levinasin ajattelua tulkiten ei ole olemassa mitään yhtä ja yhteistä aikaa tai ainakaan tällainen yhteinen aikakä-sitys ei ole ensisijainen lähtökohta, vaan pikemminkin sopi-mukseen perustuva käytännön sanelema asetelma. Yhteisen ja sopimuksenvaraisen aikakäsityksen pohjalta ei voida lähestyä toiseutta. Toisen aika on Levinasin mukaan diakronista eli eriaikaista. Yhteys yksilöiden välille ei Levinasin mukaan synny samaksi tekemisen lähtökohdasta, vaan toiseuden ja toisen ajan kautta. Yhteys voi syntyä vain läheisyydestä ja kasvokkain olemisesta, jossa ei ole kysymys ymmärtämisestä tai haltuun ottamisesta. (Levinas 1996, 58 – 59.) Levinasin toi-seuden käsitteen kautta aloin ajatella taiteellisen työskentelyn prosessia uudelleen Buberin ja Levinasin ajatuksia pohtien.

Buberin ajattelussa ihmisen kaksitahoista suuntautumista maailmaa kohtaan kuvataan esineellistävän Minä–Se -suh-teen ja yhteyttä rakentavan Minä–Sinä -suhteen kautta. Minä–Sinä -suhteessa maailmaa ei määritellä omista lähtökohdista käsin, vaan kohdataan Minän määrittelykyvyn ulkopuolisena, itselle tuntemattomana toisena. Tämän Buberin ajatuskuvion

Riikka Jokinen on kirjoittanut kirjassa Tietämättömyyden etiik-ka, että toinen kohdataan sosiaalisessa suhteessa puhtaana toi-seutena, ei erilaisena vaan toiseuden itsensä edustajana. Toi-nen ei ole vain toinen minuus vaan hän on mitä minä en ole. (Jokinen 1997, 63.) ´´Toisen ihmisen kohtaamiseksi on minuus Levinasin mielestä transsendoitava eli siirrettävä syrjään, ja on asetuttava tietoisesti omien näennäisten lakien ja rajoitusten ulkopuolelle´´ (Hankamäki 2008, 98). Toisen ihmisen kautta kohdattu toiseus ja vieraus avaa Levinasin ajattelua tulkiten ih-miselle mahdollisuuden toiseuden kohtaamiseen tapahtumana ja olemisen toteutumisen muotona. Toiseus ja vieraus, niiden kohtaaminen tapahtumana on ymmärrettävissä subjektiviteetin rakenteeseen kuuluvana.

Toinen ja aika, taiteellinen työskentely suhteena toiseen

Toisen ihmisen kasvojen kautta kohdattava toiseus ja vieraus on Levinasin ajattelua tulkiten ymmärrettävissä ajan käsitteen kautta. Antti Pönni kirjoittaa artikkelissa Lähtökohtia Emma-nuel Levinasin ajatteluun, että Levinas esittää, että minä löy-tää ajan tullessaan tekemisiin sellaisen toisen kanssa, jolla on

28

kautta taiteellisen työskentelyn prosessi näyttäytyi jonkinlai-sena vuorotteluna Minä–Se ja Minä–Sinä -suhteiden välisen liikkeen muodossa. Subjektiivisen kokemuksen ja teoreettisen tulkinnan välisen vuoropuhelun kautta tapahtuva työskentely oli luonteeltaan epävarmuutta tuottavaa, koin olevani väliti-lassa. Levinasin ajatteluun perehtymisen kautta aloin miettiä työskentelyä suhteessa olemisena; itsen ja toiseuden välisenä tapahtumana. Savi oli toinen. Toiseuden ja vierauden käsitteen pohtiminen avasi myös vähitellen suhteen epävarmuuden ja määrittelemättömyyden sietämiseen osana työskentelypro-sessia. Epävarmuus toimi kuitenkin myös varoitusmerkkinä siitä, miten työskentely saattaisi luisua kokonaan teoreettis-ten pohdintojen suuntaan, kadottaen subjektiivisen otteen ja oikeutuksen. Työskentelyssä tuntui olevan kyse jonkinlaisesta välillisyyden tilasta, kurottamisesta ja kiinnostuksesta kohti merkityksiä, joita ei kuitenkaan pysty täysin tavoittamaan tie-tämisen kautta.

Jos ihminen tietää, mitä hän tahtoo, ja odottaa jotain, jonka jo tietää, hän on tekemisissä peittämisen kanssa: hänen fan-tasiansa peittää maailman. Maailman leikki ei pelaa hänen kanssaan, koska hän uskoo jo löytäneensä totuuden. (Varto 2008, 67.)

29

Häivyttäminen

Esineellisyyden tarkastelu ihmisen kuvaamisen yhteydessä oli tietyllä tavalla avannut ymmärrystäni aiheen esiintymisestä sekä todellisella, kokemuksellisella tasolla että teoreettisella tasolla. Työskentelyprosessi ja tapa, jolla käsittelin tätä aihetta, alkoi myös tuntua esineellistävältä. Olin löytänyt Buberin ja Levinasin ajattelusta piirteitä, jotka vahvistivat omaa kykyäni ymmärtää dialogisuuden luonnetta sekä käsitteenä että tapah-tumana. Tätä kautta yritin verrata omia käsityksiäni siitä, mikä on esineellistävää ja mikä dialogisuuden mahdollisuutta avaa-vaa suhtautumistapaa taiteellisen työskentelyn yhteydessä.

Kun jatkoin työskentelyprosessiani, koin olevani yhä enemmän vastuussa siitä, miten kuvaan ihmistä teosteni kautta. Vaikka olin tietoinen siitä, että teokseni olivat saaneet paljon vaikut-teita teoreettisen tarkastelutavan kautta syntyneistä tulkinnois-ta, eivätkä siten olleet ensisijaisesti itseilmaisua korostavia, en voinut suhtautua teoksiini mitenkään objektiivisesti. Olin itse henkilökohtaisesti toiminut aiheeni tulkitsijana ja ilmaisijana. Halusin löytää hienovaraisemman ja henkilökohtaisemman ih-misen kuvaamisen tavan, sellaisen, joka jättäisi aiheen joten-kin rauhaan, mutta sisällyttäisi sen läsnä olevaksi. Fenomeno-

logiassa epokhésta käytetään vastinetta sulkeistaminen ja se merkitsee sitä, että pidättäydytään asettamasta kokemuksen kohdetta ennalta määritellysti olemassa olevaksi. Levinasin ajattelussa Husserlilta alun perin peräisin oleva sulkeistami-nen tapahtuu luonnollisen asenteen hylkäämisenä, ja ´kohteen´ ymmärtämisenä toiseuden käsitteen kautta. Sulkeistamisessa on kyse tietoisesta pyrkimyksestä ennakko-oletuksettomaan asennoitumiseen. Sen kautta on mahdollista nähdä tai kokea maailmaa uudesta näkökulmasta kyseenalaistamalla luonnol-liselle asenteelle ominainen tapa hyväksyä maailma itsestään selvänä. Sulkeistamisen kautta avautuu myös mahdollisuus tarkastella uudella tavalla maailman hahmottumista kokemuk-sessa, koska subjektiviteetti paljastuu kokemuksen rakentee-seen kuuluvaksi.

Sulkeistaminen ainakin osittain tiedostavana tekona tai suh-tautumistapana liittyi osaksi työskentelyprosessiani. Jälkikä-teen ajateltuna näyttää melkein huvittavalta, että sulkeistami-nen alkoi konkreettisesti tapahtua ihmishahmon kutistamisen kautta. Työskentelin valamalla ihmishahmon kipsiin. Kipsistä tuli pääasiallinen työskentelymateriaalini. Kipsi on pölyävää jauhetta, joka sekoitetaan kädenlämpöiseen veteen tietyssä suhteessa. Sekoituksesta syntyvä liemi täytyy valaa melko no-peasti haluttuun muotoon ennen kuin se alkaa kovettua. Kove-

30

Luonnos, joka kuvaa ihmishahmon pienentymistä, vuosi: 2006 - 2007, materiaali: kivitavara savi

31

tuttuaan kipsi on niin kovaa materiaalia, että sitä täytyy työstää sahalla ja höylällä. Savi taas on pehmeää ja se taipuu helposti erilaisiin muotoihin. Omassa työskentelyssäni olen käyttänyt paperisavea. Vaikka paperin lisääminen saveen onkin aikaa vaativa prosessi, se muuttaa saven ominaisuuksia niin, että sitä on vielä helpompi työstää. Paperisavi ei halkea niin helposti kuin tavallinen savi ja se taipuu myös monimutkaisempiin, ta-valliselle savelle epäluonnollisiinkin muotoihin. Vaikka saven kanssa työskentelykin on varsin hidasta tekemistä, on kipsin työstäminen todella hidasta ja raskasta.

Kun ihmisen muotoinen kipsimuotti oli valmis, painelin sen sisään savisen seinämän, josta syntyi kipsivaloksen kanssa identtinen, savinen ihminen. Kipsimuotista syntynyt uusi savi-nen ihmishahmo kutistui kuivuessaan vähän. Keramiikan polt-toprosessin kautta kutistuminen jatkui ja oli lopulta yhteensä noin 10 %. Polton jälkeen valmistin keramiikkaihmisestä uu-den kipsimuotin ja muotin avulla taas uuden savisen hahmon, joka oli taas edellistä vähän pienempi. Jatkoin prosessia sa-malla tavalla ja tuloksena syntyi sarja ihmishahmoja, joiden piirteet pysyivät ennallaan, mutta koko muuttui vähitellen pie-nemmäksi. Ihmisen esittämisen aihe alkoi kadota pienentymi-sen kautta.

32

Katoaminen

Ihmishahmon kutistamisprosessin yhteydessä aloin vähitellen luopua ihmisen piirteiden kuvaamisesta kokonaan. Siirryin käyttämään työskentelyssäni ihmistä lähellä olevia esineitä kuten kenkiä sellaisen ilmaisutavan löytämiseksi, joka ei mää-rittelisi tarkastelemaani aihetta niin selkeästi ja ennalta määrä-tysti. Kenkien kautta pystyin tarkastelemaan ihmisen kuvaa-mista lähietäisyydeltä, sopivan epäsuorasti mutta kuitenkin aiheessani pysyen. Olen merkinnyt työskentelypäiväkirjaani, että kenkä on kuin ulompi iho, se muovautuu ihmisen fyysisen painon alla tietynlaiseksi. Ihminen kokonaisuutena, mielen johdattamana liikkujana ja kehollisena olentona, muovautuu ja tallentuu kenkien olemukseen, niiden kuluneisuuteen ja as-kelten jättämän painon jälkeen.

Ihmisen kuvaaminen ilman ihmisen hahmoa ja piirteitä tuntui mielekkäältä ja mielenkiintoiselta tarkastelutavalta. Se etään-nytti aihetta sopivan välimatkan päähän. Koin pääseväni työs-kentelyprosessissani eteenpäin kun ´visuaalinen sanavarasto´ laajeni ja löysin uutta ilmaisutapaa. Välimatkan kautta ihmi-nen katosi, mutta jäi aiheena läsnä olevaksi. Sulkeiden sisällä ihmisen kuvaaminen oli edelleen teosteni sisältö.

Vincent Van Gogh on sanonut olleensa kiinnostunut ihmisten luonteiden kuvaamisesta kenkien perusteella. Van Goghin tai-teellisesta tuotannosta löytyy useita kenkiä kuvaavia maala-uksia. Yksi esimerkki on Van Goghin maalaus Maalaisnaisen kengät vuodelta 1886. Maalauksen kenkien kuluneisuus ker-too kenkien käyttäjän olemisen tavasta tai luonteesta jotenkin sisältä päin ymmärrettynä. Kengissä näkyy fyysisen todelli-suuden ja aistien kautta koetun maailman luonne, ja tätä kaut-ta ne paljastavat maalaisnaisen tai yleensä ihmisen olemisen luonteesta jotain merkityksellistä. Martin Heidegger käyttää Van Goghin maalausta esimerkkinä pohtiessaan taideteoksen alkuperää ja sitä prosessia, jota kautta taideteos syntyy. Hei-degger pohtii, kuinka taiteilija antaa teoksensa kautta olevan tulla esiin ulkomuodostaan käsin läsnäoloonsa (Heidegger 1998, 62). Heideggerin näkökulma taideteoksen kyvystä tai mahdollisuudesta toimia olemistavan tai olemuksen esille tuo-jana liittyy myös omaan käsitykseeni siitä, kuinka taiteilija dialogisesti suuntautuneen asenteensa kautta voi tuoda esille, paljastaa olemuksia. Tämä fenomenologisesti suuntautunut asennoituminen maailmaan poikkeaa kartesiolaisesta asennoi-tumisesta, jossa maailmaa tarkastellaan ulkopuolelta katsoen, subjekti-objekti -erottelun kautta. Heidegger kirjoittaa tästä aiheesta teoksessaan Oleminen ja aika.

33

Katoaminen, vuosi: 2010 - 2011, materiaali: posliinivalusavi

34

Descartes ei salli maailmansisäisen olevan olemistavan tul-la esiin olevasta itsestään, vaan hän sanelee, että maailman ikään kuin ´todellinen´ oleminen lepää sellaisen olemiside-an (oleminen = pysyvä esilläolevuus) varassa, jonka alkupe-rä ei ole paljastunut, ja jota ei ole todistettu oikein (Heideg-ger 2000, 129).

Oman työskentelyprosessini yhteydessä ajattelin, että ulkois-ten esineiden kautta pääsen tarkastelemaan ja kuvaamaan ai-hettani jotenkin sisältäpäin hahmottaen. Teossarja Katoaminen on valmis teos, mutta samalla se on ainakin minulle henkilö-kohtaisesti myös prosessikuvaus, jossa ihmisen kuvaaminen siirtyy esineiden muotoon. Kutistuvassa kenkäsarjassa näkyy edelleen itse häivyttämisen ja kadottamisen prosessi; sama, jota käytin kutistuvan ihmishahmon työstämisessä.

Poissaolon ja läsnäolon kuvaaminen ja

kokeminen

Martin Buberin ajatteluun viitaten ihmisen maailma on kak-sitahoinen hänen kaksitahoisen kommunikointinsa mukaisesti. Minä–Sinä ja Minä–Se -suhteen vuorottelun kautta ihmisen

maailmassa olemisen tapa määräytyy tietynlaiseksi, esineel-listävän ja vuorovaikutusta luovan suuntautumisen kautta.

Buberin ajatteluun viitaten Se-suhtautumisen kautta muodos-tuva esineellistävä olemisen tapa aikaansaa välimatkan, joka oman kokemukseni mukaan tulkittuna luo pitkittyessään pois-saolon ja umpikujan kokemuksia. Dialogin mahdollisuutta avaavan Sinä-suhtautumisen kautta maailmassa olemisen kokemus muodostuu läsnäolon kokemukseksi. Antti Pönni kirjoittaa artikkelissa Lähtökohtia Emmanuel Levinasin ajat-teluun toiseuden ja ajallisuuden merkityksistä. Pönni kirjoittaa, että toisen ajallisuuden tunnistaminen siirtää myös subjektin itsensä pois ajattoman tai pysähtyneen olemisen tilastaan ja tekee sen tietoiseksi omasta, tulevaisuuteen suuntautuvasta ajallisuudestaan (Pönni 1996, 16).

Katoaminen-teossarjani kautta olin edennyt samaan aikaan työskentelyprosessissani kohti dialogisemmin suuntautunut-ta ilmaisutapaa luopumalla suorasta ihmisen kuvaamisesta ja ikään kuin asettamalla aiheeni, ihmisen kuvaamisen, sulkei-den sisään. Katoaminen-teossarjan aihe toisaalta kuvaa poissa-oloa tyhjien kenkien kautta ja kenkien pienentyminen korostaa katoamisen tapahtumaa. Ihmisen olemus tai jälki on kuitenkin läsnä kenkiin painautuneiden ryppyjen ja jälkien muodossa.

35

Savi toisena

Olen merkinnyt työskentelypäiväkirjaani, että Katoaminen-teoksen valmistaminen kesti melkein vuoden. Teos valmistui vuosien 2010 - 2011 aikana. Valmistin teoksen syntymiseksi 28 erilaista ja erikokoista kipsimuottia, joista jokainen ´kenkä-pari´ oli edellistä vähän pienempi. Jokainen kenkäpari vaati ai-kaa kuivumiseen ja keramiikan polttoprosessin läpikäymiseen, joka kestää kerralla n. 12 tuntia. Vasta polttamisen jälkeen, kun savi oli muuttunut keramiikaksi, pystyin valmistamaan uuden, edellistä pienemmän kenkäparin. Lopuksi kun kaikki kipsimuotit olivat valmiita, valoin posliinivalusavesta 14 ken-käparia jotka raakapoltin, lasitin ja poltin uudestaan lasitus-poltossa. Teoksen toteuttamiseen liittyi pitkä työskentelyjakso, jonka aikana ajattelin usein teoksen valmistumisen päämäärää. Omat ajatukseni liikkuivat nopeasti, mutta työskentely kipsin ja saven ehdoilla oli erityisen hidasta. Savella ja kipsillä oli eri aika kuin minulla, ja kohtasin sen konkreettisesti työskennel-lessäni.

Opetustyön yhteydessä olen kuullut oppilaideni usein kerto-van siitä, kuinka keramiikan tekemisessä heitä kiehtoo juuri työskentelyprosessin hitaus. Se on vastapainoa arjen kiireelli-syydelle ja katkonaisuudelle. Keramiikan työskentelyproses-

sin hitaus auttaa keskittymään ja sitä kautta saavutettu rauhan tunne voi kestää pitkään. Keramiikan kautta työskennellessä voi oppia hitautta ja sitä kautta arkinen elämäkin voi näyttäy-tyä uudesta näkökulmasta. Arkisesti ilmaistuna olen kuullut, että keramiikan tekemistä kutsutaan joskus terapeuttiseksi. Keramiikan kanssa työskentely voi vaikuttaa ihmisen ole-misen tapaan ja olemisen toteutumiseen tietyllä tavalla juuri työskentelyprosessin hitauden kautta. Kun keramiikan kans-sa työskentely muuttuu päätoimiseksi työksi, suhtautuminen työskentelyprosessin hitauteen saattaa muuttua.

Toiseuden ja toisen ajan käsitteen kautta ymmärrettynä työs-kentelyyn tapahtumana liittyi toiseuden kohtaamista ja tätä kautta ymmärrettynä työskentely oli subjektiviteetin toteutu-mista. Subjektiviteetti toteutuu Levinasin ajatteluun viitaten suhteessa toiseuteen. Savi oli Sinä.

Myös Juha Varto kirjoittaa artikkelissaan Taiteellisesta ajatte-lemisesta, että taiteelliseen ajattelemiseen ei ole pikatietä vain omien ajatusten ja oman ajan sisällä (Varto 2008, 59). Toisen ajan kohtaaminen pätee suhteessa taiteelliseen työskentelyyn, siihen erityiseen suhteessa olemiseen, joka työskentelyn muo-dossa toteutuu.

36

Saviluonnoksia, vuosi: 2011, materiaali: posliinipaperisavi

37

Katoamisia

Katoaminen-teoksen syntymisen jälkeen työskentelyssä seura-si kokeiluvaihe, jonka aikana yritin esimerkiksi yhdistää ken-kiä ja ihmishahmoa. Kun ihmishahmon konkreettinen palaut-taminen tuntui huonolta ratkaisulta, aloin peittää sitä kangasta muistuttavilla savilevyillä. Peittämisestä syntyi muumiomai-nen hahmo, jonka sisään ihminen oli kääritty. Syntyi myös kangaskasan tai vaatekasan alle hautautunut ihminen. Työs-kentely tuntui paljastamisen ja peittämisen väliseltä vuoropu-helulta.

Muumiomaisten vieraiden hahmojen kautta kiinnostuin kan-gasta muistuttavista savilevyistä ja niiden työstämisestä. Vä-rien käyttäminen pelkän valkoisen rinnalla toi työskentelyyn tuttuuden elementtejä. Lisäsin väripigmenttejä ja värimetalli-oksideja suoraan saven sekaan, jolloin väri oli ikään kuin sa-ven ´sisällä´. Käytin apuna suurten savilevyjen työstämiseen ja käsittelemiseen oikeita kankaita, joiden avulla savilevyjä oli helpompi siirtää ja muokata. Kankaista painautui savile-vyjen pintaan erilaisia kuvioita. Valoin uudet saviset kengät ja aloin kasata erivärisiä ja tutun oloisia ´savikankaita´ kenkien päälle. Värikkäiden ´savikankaiden´ käyttäminen vahvisti tie-tynlaista tuttuuden ilmaisua, ja teki työskentelystä mielekästä.

Polttoprosessin kautta saviset ´kankaat´ muuttuivat kovaksi keramiikaksi; ne säilyttivät tuttuuden ulkonäössään mutta ki-veksi poltettu `kangas` aikaansai myös kovuuden ja vierauden vaikutelman. Olin taas kasvokkain kaksiarvoisuuden kanssa.

Katoamisia sarjaan kuuluvat teokset kuvaavat sitä, kuinka olen liikkunut poissaolon kuvaamisen kautta kohti läsnäolon kuvaamista, ja liikkunut samalla tuttuuden ja vierauden raja-pinnalla. Ihminen on Katoamisia-sarjan teoksissa samanai-kaisesti läsnäoleva ja poissaoleva. Kovaksi poltetun kankaan olemuksessa on samanaikaisesti läsnä tuttuuden ja vierauden puolet toisiinsa kietoutuneina. Ihmishahmon puuttuminen luo vaikutelman, jossa ihminen on ikään kuin kadonnut paikalta, mutta toisaalta ihmisen läsnäolon voi kokea vaatteiden ja ken-kien olemuksen kautta.

38

Sarjasta: Katoamisia, vuosi: 2011, materiaali: posliinipaperisavi, väripigmentit ja värimetallioksidit

39

Sarjasta: Katoamisia, vuosi: 2011, materiaali: posliinipaperisavi, väripigmentit ja värimetallioksidit

40

Sarjasta: Katoamisia, vuosi: 2012, materiaali: posliinivalusavi, posliinipaperisavi, väripigmentit ja värimetallioksidit

41

Sarjasta: Katoamisia, vuosi: 2012, materiaali: posliinivalusavi, posliinipaperisavi, mustasavi, väripigmentit ja värimetallioksidit

42

sen tekemisen kautta. Varto kirjoittaa tutkimusmenetelmien kontekstisidonnaisuudesta. Hänen mukaan laadullisessa tutki-muksessa menetelmien kelvollisuus on suoraan riippuvainen tavasta, jolla ne liittyvät tutkittaviin merkitysyhteyksiin. Mil-lään menetelmällä ei ole muodollista pätevyyttä, vaan jokaista yksittäistä tutkimusta varten on luotava omat menetelmänsä, jotka syntyvät tematisoinnista ja aineiston alustavasta erittele-misestä (mt. 158).

Taiteellisen työskentelyn prosessissani olen luonut ja tarkas-tellut merkityksiä taiteellisen toiminnan ja ajattelun kautta. Taiteellisessa työskentelyssäni ja tutkimuksessani olen kiinnit-tänyt erityistä huomiota siihen tekemisen ja asennoitumisen tapaan, jolla merkityksiä taiteellisen toimintani kautta on muo-dostettu, koska asennoitumisen tapa itsessään vaikuttaa merki-tysten muotoutumiseen tietynlaisiksi. Omassa tutkimuksessa-ni tärkeää oli juuri sen tarkastelutavan eli menetelmän esille nostaminen, jonka kautta merkityksiä muodostui, eli dialogi-sen suuntautumisen laatu taiteellisen työskentelyn yhteydessä.

Tutkimuskysymykseni oli, miten kokemuksen ja teoreettisen tarkastelun välinen vuorovaikutus rakentaa visuaalisen ajatte-lun prosessia taiteellisen työskentelyn muodossa. Tutkimukse-ni rakentui taiteellisen työskentelyn ja teoreettisen tarkastelun

Tulkinta ja johtopäätökset

Olen taiteellisen työskentelyni ja tutkimukseni kautta hah-mottanut fenomenologista asennoitumisen tapaa ja dialogista suuntautumista menetelmänä. Prosessi kokonaisuudessaan on tapahtunut taiteellisen työskentelyn, teoreettisen tarkastelun ja tutkimuksen kokonaisuutena.

Taiteellisen työskentelyn prosessia tarkasteleva tutkimus si-joittuu lähinnä laadullisen tutkimuksen perinteen yhteyteen, koska tutkimuksessa tarkastellaan merkitysten muodostumista elämismaailman lähtökohdasta. Elämismaailma tarkoittaa ih-misen kokemustodellisuutta. Juha Varto kirjoittaa Laadullisen tutkimuksen metodologiassa, että laadullisessa tutkimuksessa elämismaailmaa tarkastellaan merkitysten maailmana. Mikään elämismaailman ilmiöistä ei ole riippumaton ihmisestä, sillä merkitykset voivat syntyä vain ihmisen kautta (Varto 2005, 29). Fenomenologiseen lähestymistapaan liittyy ajatus siitä, että ihmisen tietämisen kyky on yhteydessä elämismaailmaan ja kokemismaailmaan. Fenomenologinen asenne tutkimuksen tekemisen yhteydessä korostaa sitä, että tutkimisen tapaa eli menetelmää ei valita sattumanvaraisesti jo olemassa olevien menetelmien joukosta, vaan menetelmä muotoutuu tutkimuk-

43

välisyydestä. Teoreettisen tarkastelun kautta subjektiivisen kokemusmaailman huomioihin alkoi kiinnittyä merkityksiä, joiden kautta ajatuksen eteneminen ja käsitteiden hahmottu-minen nousi yleisemmälle tasolle. Taiteellisen työskentelyn ja teoreettisen tarkastelun välille kehittyi vuorovaikutussuhde, ja tämän vuorovaikutuksen muodostumisen kautta taiteellinen työskentely näyttäytyi potentiaalisena ajattelemisen muotona. Varton mukaan käsitteellinen yleinen eli yleiskäsite on tärkeä ajattelun väline, joka luonnehtii hyvin ihmisen tapaa ajatel-la: vaikka me olemme konkreettisesti tekemisissä ainoastaan yksittäisten tapahtumisten, ilmiöiden ja olioiden kanssa, me pystymme näkemään näissä tapahtumissa, ilmiöissä ja oliois-sa samankaltaisuutta, jonka avulla on mahdollista tunnistaa toisia tapahtumisia, ilmiöitä ja olioita. Varto jatkaa, että mi-käli tämä kyky puuttuisi, jokainen tapahtuminen, ilmiö ja olio olisi kokemuksessa täydellisesti ainutlaatuinen, täysin uusi ja tunnistamaton (Varto 2005, 119). Varton mukaan laadullises-sa tutkimuksessa on kyse yleisen erityistapauksesta, laadusta. Tutkimus pyrkii selvittämään, mitä laadut kulloinkin ovat ja kuinka ne voidaan käsittää merkityksinä. Koska laadullisessa tutkimuksessa tutkimuskohteet ovat yksittäisiä, yleistäminen edellyttää, että kohteissa itsessään on jotain sellaista, jossa on jo yleistä tai johon nähden yleisellä voi olla merkitys. (Mt. 121).

Taiteellisessa työskentelyssäni lähdin liikkeelle yksittäisis-tä subjektiivisista kokemuksista ja aloin verrata tai rinnastaa niitä eri filosofien ajatusten kautta yleisiin käsitteisiin. Yk-sittäiset, subjektiivisina näyttäytyneet kokemukset sisälsivät yleisiä piirteitä, ja nämä yleiset piirteet alkoivat tulla esille taiteellisen työskentelyprosessin kautta syntyneiden teos-ten muodossa. Prosessin edetessä teosten kautta syntyneiden esille tulemisten ja tarkastelemieni filosofien ajatusten välille syntyi vuorovaikutusta, joka johti lopulta siihen, että päädyin tarkastelemaan työskentelyprosessia vuorovaikutusprosessina. Vuorovaikutusprosessin tarkastelusta nousi esille tietynlainen kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen muodostumisen malli.

Buberin kaksitahoisesti ymmärretty kommunikointi luo tietyn-laista vuorovaikutusta esineellistävän ja dialogisesti suuntau-tuneen asennoitumisen kautta. Esineellistävästi suuntautunut ja dialogisesti suuntautunut vuorovaikutus käsitteinä nousivat tutkimukseni kautta esille. Aloin tarkastella taiteellista työs-kentelyäni Buberin kaksitahoisen vuorovaikutuksen mallin kautta. Kiinnityin tarkastelemaan dialogisesti suuntautunutta asennoitumisen tapaa ja tunnistin sen itselleni merkitykselli-seksi taiteellisen työskentelyn suuntautumisen tavaksi. Dialo-

44

näkökulmia, jotka eivät kumpua ainoastaan ihmisen ajattelu-maailmasta. Kehollisuus ja aistien kautta koettava todellisuus, elämismaailma saa merkityksiä, koska itse tekeminenkin ta-pahtuu osin fyysisen toiminnan kautta. Tätä kautta pelkkä ajat-telemisen kautta tapahtuva ´ajatteleminen´ kyseenalaistuu ja saattaa osoittautua ennakkoluulojen täyttämäksi maailmaksi. Fyysisen tekemisen kautta ajattelumaailmasta tutut käsitykset voivat kyseenalaistua ja asioita voi oivaltaa uudesta näkökul-masta käsin.

Katoamisia-sarjan teoksia voi pitää taiteellisen tutkimuspro-sessin eräänlaisina tuloksina. Niissä on läsnä jotain siitä vuo-rovaikutusprosessin kaksijakoisuudesta, joka on rakentunut esineellistävän ja dialogisuutta avaavan prosessin tarkastelun kautta. Tutkimuksessa kokonaisuudessaan esillä olevaa ihmi-sen kuvaamisen prosessia voi tarkastella visuaalisen ajattelun tasolla muutosprosessina, jossa läpikäydään ihmisen kuvaami-sen aihetta tämän tietyllä tavalla rajatun viitekehyksen puit-teissa.

Taiteellisen työskentelyn ja tutkimusprosessin tuloksena voi myös pitää sitä tutkimisen tapaa, jossa olen asettanut taiteelli-sen työskentelyn vuorovaikutusprosessiin teoreettisen tarkas-telun ja teoreettisten vaikutteiden kanssa.

gisesti suuntautunutta asennoitumisen tapaa luonnehtii ennak-ko-oletuksettomuus, valmiista määritelmistä pidättäytyminen.

Dialogisesti suuntautunut asennoitumisen tapa taiteellisen työskentelyn yhteydessä voi tuoda esille ilmiöitä, jotka saat-tavat arkiajattelussa jäädä huomaamatta. Esimerkiksi ihmi-senä olemisen kuvaamista ei välttämättä tavoiteta ainoastaan ulkoisia piirteitä havainnoimalla. Sisäisen kokemusmaailman, ilmiöiden esille tuominen saattaa nostaa ihmisenä olemisen kokemisesta esille todellisia piirteitä. Tätä kautta ajateltuna dialogisuus tuo taiteellisen työskentelyn kautta teoksiin ja itse työskentelyprosessiin tapahtumana merkityksiä.

Fenomenologiassa ja dialogisessa asennoitumisessa tärkeä lähtökohta on ennakko-oletuksettomuus, valmiiden määritel-mien välttäminen. Fenomenologisen menetelmän yhteydessä esitetään, että tutkijan olisi palattava ennakkoluulottomaan havainnoimiseen. Ennakkoluulottoman havainnoimisen läh-tökohdasta päästään fenomenologisessa menetelmässä ilmiöi-den merkitysten tulkintaan. Varto nimittää ennakko-oletuksista irtautumista Oivaltavaksi havainnoimiseksi (Varto 2005, 136). Tutkimukseni kautta ilmennän sitä, että taiteellinen työskente-ly voi toimia ennakko-oletuksettoman havainnoimisen tapana. Fyysisen tekemisen kautta asioiden tarkasteluun muodostuu

45

Tutkimustuloksena on myös syntynyt tietynlainen ymmärrys, joka koskee subjektiviteetin rakentumista suhteessa taiteelli-seen työskentelyyn. Taiteellinen työskentely hahmottuu tutki-mukseni etenemisen kautta tietynlaisena suhteessa olemisen tapana, maailmassa olemisen tapana, jossa subjektiviteetti määrittyy toiseuden kanssa kasvokkain olemisena. Taiteelli-sen työskentelyn voi tutkimuksen kautta ymmärtää dialogises-ti suuntautuneen olemistavan toteutumisena.

Saven kanssa työskentely oli minulle tuttua ennen tutkimuk-sen aloittamista. Uutta sen sijaan on ollut se tapa, jonka kautta oma taiteellinen työskentely on asetettu tutkimisen yhteyteen ja sen muodoksi. Tutkimus ja siitä syntynyt prosessi toimii mielestäni eräänlaisena esimerkkinä siitä, miten taiteellinen työskentely voi rakentua, kun se asetetaan tutkimuksen yhtey-teen. Prosessi kertoo minkälaisia piirteitä ja merkityksiä työs-kentelyprosessista voi nousta esille.

Olisin ehkä voinut valita tutkimuksen toteuttamistavan toisin. Siihen olisi ehkä sopinut myös jokin itselleni tuntemattomam-pi taiteen tekemisen muoto kuten valokuvan tai videon käyttä-minen. Silloin tutkimuksen rakenne ja sisältö olisi varmaankin saanut toisenlaisia merkityksiä. Tutkimuksen aiheen valin-nanvapauden suhteen olen kuitenkin sitä mieltä, etten välttä-

mättä olisi voinut valita sitä toisin. En koe taiteen tekemistä projektinomaisena toimintana, jossa tarkasteltavan aiheen voi vapaasti valita. Taiteen tekemisen aiheet kumpuavat kokemus-maailman kysymyksistä tai ihmettelystä ja halusta tarkastella

näitä kohtaamiaan asioita.

46

Lopuksi taidekasvatuksesta

Kun olen muuntokoulutuksen aikana rakentanut käsitystä it-sestäni taidekasvattajana sekä tekemisen että ajattelun tasoilla, minua vastaan on tullut valtava määrä uutta, opettamiseen ja taidekasvatukseen liittyvää opittavaa. Kuvataidekasvatuksen tuntisuunnitelmien tekeminen ja erilaisten opetettavien taide-aineiden mukanaan tuomat tekniset haasteet ovat opintojeni aikana vieneet suurimman osan käytettävissä olevasta ajasta.

Opinnäytetyöni aihe valikoitui jo opintojeni alkuvaiheessa. Kai-ken uuden, taidekasvatuksen osa-alueisiin liittyvän paljouden keskellä halusin pitää kiinni niistä merkityksistä, joiden ansiosta alun perin kiinnostuin opettamisesta. Keskusteleva ja dialogi-suuteen pohjautuva asenne sekä oman taiteellisen työskentelyn että opettamisen yhteydessä on minulle tärkeää. Opinnäytetyön tekeminen on tarjonnut riittävän laajan mahdollisuuden astua prosessiin, jonka kautta on ollut mahdollista syventyä tärkeiden merkitysten äärelle omakohtaisesti.

Opinnäytetyöhöni liittyy näkökulma, jonka kautta haluan tuo-da esille vuorovaikutuksen ja dialogisen asenteen merkityksen taidekasvatuksen yhteydessä. Dialogisuus asenteena merkitsee

tilan antamista toiselle. Se liittyy taiteellisen tekemisen yhtey-dessä prosessiin, suhteessa käsiteltäviin aiheisiin, käytettyihin materiaaleihin ja ilmaisutapojen kehittymiseen. Opetustyössä dialoginen asenne on myös ihmisten kohtaamisen tapa, jossa otetaan huomioon toisen subjektiivinen kokemus- ja elämis-maailma. Opetustyössä toiseuden kohtaamisen toteutumiselle täytyy antaa riittävästi tilaa ja mahdollisuuksia.

47

48

Lähteet

Buber, Martin 1999. Minä ja Sinä (suom. Jukka Pietilä). Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY.(Alkuteos Ich und Du. 1923.)

Descartes, Rene 1956. Teoksia ja kirjeitä (suom. J.A Hollo). 1956. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY.

Hankamäki, Jukka 2008. Dialoginen filosofia, teoria, metodi ja politiikka. Helsinki: Books on Demand GmbH. Toinen uudistettu painos. Ensimmäinen painos. 2003. Helsinki: Yliopistopaino.

Heidegger, Martin 2000. Oleminen ja aika (suom. Reijo Kupiainen). Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. ( Alkuteos Sein und Zeit. 1926.)

Heidegger, Martin 1998. Taideteoksen alkuperä (suom. Hannu Sivenius). Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Taide. ( Alkuteos Der Ursprung des Kunstwerkes. 1950.)

Himanka, Juha 1995. Esipuhe. Teoksessa Husserl, Edmund: Fenomenologian idea (suom. Juha Himanka & Janita Hämäläinen & Hannu Sivenius). Helsinki: Loki-Kirjat. (Alkuteos Die Idee der Phänomenologie 1950.)

Husserl, Edmund 1995. Fenomenologian idea (suom. Juha Himanka & Janita Hämäläinen & Hannu Sivenius). Helsinki: Loki-Kirjat. (Alkuteos Die Idee der Phänomenologie. 1950.)

Jokinen, Riikka 1997. Tietämättömyyden etiikka. Emmanuel Levinas, modernin subjektin tuolla puolen. Jyväskylä: Yliopistopaino.

49

Levinas, Emmanuel 1996. Etiikka ja äärettömyys. Keskusteluja Philippe Nemon kanssa (suom. Antti Pönni). Tampere: Gaudeamus Kirja. (Alkuteos Ethique et infini. 1982.) Merleau-Ponty, Maurice 2006. Silmä ja mieli (suom. Kimmo Pasanen). Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Taide. (Alkuteos L´CEil et l´Esprit. 1964.)

Miettinen Timo, Pulkkinen Simo ja Taipale Joona (toim.) 2010. Fenomenologian ydinkysymyksiä. Helsinki: Gaudeamus. Pietilä, Jukka 1999. Martin Buber – ääriviivoja. Teoksessa Buber, Martin: Minä ja Sinä (suom. Jukka Pietilä). Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY. (Alkuteos Ich und Du. 1923.)

Pönni, Antti 1996. Lähtökohtia Emmanuel Levinasin ajatteluun. Teoksessa Levinas, Emmanuel: Etiikka ja äärettömyys. Keskusteluja Philippe Nemon kanssa (suom. Antti Pönni). Tampere: Gaudeamus Kirja. (Alkuteos Ethique et infini. 1982.)

Varto, Juha 2005. Laadullisen tutkimuksen metodologia. Taiteen verkkolehti Synnyt / Origins. http://arted.uiah.fi/synnyt/kirjat/varto_laadullisen_tutkimuksen_metodologia.pdf (9.8.2012)

Varto, Juha 2008. Taiteellisesta ajattelemisesta. Taiteen verkkolehti Synnyt / Origins 3/2008, 46-68.

http://arted.uiah.fi/synnyt/index.php?page=3_2008 (2.3.2012)

50

Aineiston teostiedot

Yksityisen ja julkisen minän välinen ero

Vuosi: 2005Teoksen mitat: päät 30x18 cm, teoksen pituus 130 cmTekniikka: valaminen ja käsin rakentaminenMateriaali: posliini paperisaviValokuvaaja: Johnny Korkman

Näyttelyt:2005 Arabian museon galleria, Helsinki2006 Galleria Elverket, Tammisaari2007 Ahvenanmaan taidemuseo

Arvostelut: Helsingin Sanomat, Jukka Yli-Lassila, Muutoksia iholla ja pinnoilla 29.1.2005Hbl, Åsa Hellman, Lera som andas 17.2.2005Västra Nyland 3.11.2006Ålands Tidning 18.10.2007Nya Åland 20.10.2007

Objektivoitu

Vuosi: 2005Teoksen mitat: päät 30x18 cm, teoksen pituus 90 cm

Tekniikka: valaminen ja käsin rakentaminenMateriaali: posliini paperisavi ja väripigmentitValokuvaaja: Johnny Korkman

Näyttelyt: 2005 Arabian museon galleria, Helsinki2006 Galleria Elverket, Tammisaari

Arvostelut: Helsingin Sanomat, Jukka Yli-Lassila, Muutoksia iholla ja pinnoilla 29.1.2005Hbl, Åsa Hellman, Lera som andas 17.2.2005Västra Nyland 3.11.2006

Tutuksi objektivoitu

Vuosi: 2005Teoksen mitat: päät 25x13 cm, teoksen pituus 85 cmTekniikka: valaminen ja käsin rakentaminenMateriaali: posliini paperisavi, väripigmentit ja värimetalliok-siditValokuvaaja: Johnny Korkman

Näyttelyt: 2005 Arabian museon galleria, Helsinki2006 Galleria Elverket, Tammisaari2006 Galleria Sinne, Helsinki2007 Ahvenanmaan Taidemuseo

51

Arvostelut: Helsingin Sanomat, Jukka Yli-Lassila, Muutoksia iholla ja pinnoilla 29.1.2005Hbl, Åsa Hellman, Lera som andas 17.2.2005Västra Nyland 3.11.2006Ålands Tidning 18.10.2007Nya Åland 20.10.2007

Luonnos, joka kuvaa ihmishahmon pienentymistä

Vuosi: 2006 - 2007 Teoksen mitat: ihmishahmon pituus ensimmäisessä valoksessa 174 cm, viimeisessä valoksessa 60 cmTekniikka: valaminen ja käsin rakentaminen Materiaali: kivitavara saviValokuvaaja: Saana Murtti

Katoaminen

Vuosi: 2010 - 2011Teoksen mitat: kenkien koko vaihtelee välillä 3x0,5-27x16 cmTekniikka: valaminenMateriaali: posliiniValokuvaaja: Johnny Korkman

Näyttelyt:2011 Galleria Maaret Finnberg, Turku (ryhmänäyttely: Korin, Matikainen, Murtti)2012 Galleria Lume, Helsinki

Arvostelut:Turun Sanomat, Sinikka Eskola, Kenkiä, kuplia ja kielikukka-sia 6.7.2011 Turun Sanomat, Nina Suni, Pehmeää kuin äidin syli 12.7.2011

Saviluonnoksia

Vuosi: 2011 Teosten mitat: molemmat luonnokset ovat 60 cm korkeitaTekniikka: valaminen, käsin rakentaminen käärimällä ja pino-amallaMateriaali: posliinipaperisavi (polttamaton)Valokuvaaja: Saana Murtti

Sarjasta: Katoamisia

Vuosi: 2011Teoksen mitat: 27x21x22 cmMateriaali: posliinipaperisavi, väripigmentit ja värimetalliok-siditValokuvaaja: Johnny KorkmanSuomen valtion omistuksessa

52

Näyttelyt:2011 Galleria Maaret Finnberg, Turku (ryhmänäyttely: Korin, Matikainen, Murtti)2012 Galleria Lume, Helsinki

Arvostelut:Turun Sanomat, Sinikka Eskola, Kenkiä, kuplia ja kielikukka-sia 6.7.2011 Turun Sanomat, Nina Suni, Pehmeää kuin äidin syli 12.7.2011

Sarjasta: Katoamisia

Vuosi: 2011 Teoksen mitat: 27x22x29 cmMateriaali: posliinipaperisavi, väripigmentit ja värimetalliok-siditValokuvaaja: Saana MurttiSuomen taideyhdistyksen omistuksessa

Näyttelyt:2011 Galleria Maaret Finnberg, Turku (ryhmänäyttely: Korin, Matikainen, Murtti)

Arvostelut:Turun Sanomat, Sinikka Eskola, Kenkiä, kuplia ja kielikukka-sia 6.7.2011 Turun Sanomat, Nina Suni, Pehmeää kuin äidin syli 12.7.2011

Sarjasta: Katoamisia

Vuosi: 2012Teoksen mitat: koot vaihtelevat välillä 2x3 cm – 28x32 cm Materiaali: posliinivalusavi, posliinipaperisavi, väripigmentit ja värimetallioksiditValokuvaaja: Johnny Korkman

Näyttelyt: Galleria Lume, Helsinki

Sarjasta: Katoamisia

Vuosi: 2012 Teoksen mitat: koot vaihtelevat 5x6 cm – 50x32 cmMateriaali: posliinivalusavi, posliinipaperisavi, mustasavi, väripigmentit ja värimetallioksidit Valokuvaaja: Johnny Korkman