SDP:n PUOLUETOIMIKUNNAN JA JÄRJESTÖJEN

ESITYKSET XXIX PUOLUEKOKOUKSELLE 1.-4.6.1972

Hämeenlinna 1972 - Kirjapaino Jaarli

SISÄLLYSLUETTELO

I Kansainvälisten asiain valiokunta sivu

1. Taloudellinen yhdentyminen 15 Tuomo Saarisen (Porin Kutomatyöväen Sos.-dem. Yhdistys), Matti Ahteen (Oulun Työväenyhdistys) ja Pentti Väänäsen (Turun Sos.-dem. Ursin-Seura) esitys

2. Suomen suhde Euroopan talousyhteisöön (EEC) ja ympä­ristön suojelu 17 Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys

3. SDP:n kanta EEC:hen ja idänkauppaan 18 Opiskelijoiden Sos.-dem. Yhdistys ry:n, Tampereen Sosiali­demokraattinen Opiskelijayhdistys TASY ry:n ja Oulun Opis­kelijain Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys

4. Suomen ulkomaankauppapolitiikka 19 Turun Akateeminen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys

5. Suhteet rotusyrjintää harjoittaviin maihin 22 Turun Akateeminen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys

6. Suhtautuminen Saksan Demokraattiseen Tasavaltaan 24 Opiskelijain Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n, Tampereen Sosialidemokraattinen Opiskelijayhdistys TASY ry:n, Oulun Opiskelijoiden Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n ja Turun Akateeminen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys

7. SDP:n rauhanpoliittiseksi ohjelmaksi 25 Alppilan Sosialistiseura ry:n esitys

8. Puolustuslaitoksen tehtävien uudelleenmäärittely 28 Espoon Sosialistiseura ry:n esitys

9. Asevelvollisuusarmeijan muuttaminen palkka-armeijaksi 29 Karjaan Sos.-dem. Nuoret ry:n esitys

10. Asevelvollisuusajan lyhentäminen 29 Espoon Sosialistiseura ry:n esitys

11. Siirtotyöläisten aseman parantaminen 30 Kangasalan kk:n Ty:n esitys

II Laki- ja hallintoasiain valiokunta

12. Sosialidemokraattisen puolueen oikeusturvapoliittinen ohjelma. 31 Puoluetoimikunnan esitys

13. Perustuslakiuudistusta koskeva kannanotto 50 Puoluetoimikunnan esitys (liitteenä)

14. Puoluevaalimenetteiyyn siirtyminen ja puolueiden välisten vaaliliittojen kieltäminen yleisissä vaaleissa 50 Suomen Ruotsalaisen Työväenliiton esitys

15. Vaalijärjestelmän muuttaminen 53 Kruununhaan Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys

16. Tasa-arvoon ja julkisuuteen puolueiden ja yksityisten ehdok­kaiden vaalirahoituksessa 54 Espoon Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry:n esitys

17. Henkilökohtainen vaalimainonta valtiollisissa vaaleissa kiel­lettävä 56 Karjaan Sos.-dem. Nuoret ry:n esitys

18. Vaalimainontaa koskeva lainsäädäntö 56 Turun Sos.-dem. Ursin-Seura ry:n esitys

19. Kansanvaltaisten periaatteiden noudattamisen turvaaminen puoluetoiminnassa 58 Espoon Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry:n esitys

20. Presidentin vaalitavan muuttaminen 60 Seinäjoen Työväenyhdistys ry:n esitys Piiritoimikunnan lausunto

21. Presidentin vaali kansanäänestyksellä 60 Ylä-Kolarin Sosialistit ry:n johtokunnan esitys

22. Vallan keskittyminen 61 Espoon Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry:n esitys

23. Tasa-arvon toteuttaminen lainsäädännöllä 63 Espoon Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry:n esitys

24. Valtionhallinnon kansanvaltaistaminen 64 Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys

25. Valtiojohtoisten yritysten ja vastaavien laitosten toiminta 66 Nurmijärven seudun sos.-dem. puolueyhdistysten Kunnallis­järjestö ry:n esitys

26. Valtionyhtiöiden johdon asettaminen virkamiesasemaan 67 Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys

27. Valtion edustajat raha- ja luottolaitosten johtokuntiin 68 Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys

28. Työntekijäin edustus valtiojohtoisten yritysten ja vastaavien laitosten hallintoelimissä 69 Nurmijärven seudun sos.-dem. puolueyhdistysten Kunnallis­järjestö ry: n esitys

29. Yritysdemokratian toteuttaminen valtion omistamissa ja valtiojohtoisissa yrityksissä 70 Karjaan Sos.-dem. Nuoret ry:n esitys

30. Valtion omistamien ja valtiojohtoisten yhtiöiden eroaminen Suomen Työnantajain Keskusliitosta (STK) 70 Karjaan Sos.-dem. Nuoret ry:n esitys

31. Valtiojohtoisten yritysten erottava STK:sta 71 Nurmijärven seudun sos.-dem. puolueyhdistysten Kunnallis­järjestö ry:n esitys

III Yhdyskuntasuunnittelu- ja luonnonhoitovaliokunta

32. Sosialidemokraattisen aluepolitiikan päämäärät 73 Puoluetoimikunnan esitys

33. Matkailupolitiikan suuntaviivat 80 Puoluetoimikunnan esitys (Puolueneuvostolle)

34. SDP:n yhdyskuntasuunnittelun ohjelma 80 Puoluetoimikunnan esitys (Puolueneuvostolle)

35. Aluepoliittisen tutkimuslaitoksen perustaminen 81 Tuomo Saarisen (Porin Kutomatyöväen Sos.-dem. Yhdistys), Matti Ahteen (Oulun Työväenyhdistys) ja Pentti Väänäsen (Turun Sos.-dem. Ursin-Seura) esitys

36. Huomiota kehitysaluepolitiikkaan ja kehitysaluepoliittisen neuvottelukunnan valintaan 82 Vaasan läänin Sosialidemokraattinen Piiri ry:n piiritoimikun­nan esitys

37. Suunnittelutoimikunta ja sen alueellinen järjestely 82 Oulun Viran- ja Toimenhaltijain Sos.-dem. Kilta ry:n esitys

38. Kehitysalueiden ongelmien poistaminen 84 Lestijärven Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry:n esi­tys

39. VR:n liikennepolitiikka 85 Porin Sos.-dem. Rautatieläiset ry:n esitys

40. Ympäristönsuojelun kustannusten rahoitus 86 Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys

41. Asuntotuotantotavoitteiden toteuttaminen 88 Porin Sos.-dem. Rautatieläiset ry:n esitys

42. Vanhojen asuntojen kunnostamisen tukeminen 89 Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys

43. Omakotitalon rakentamista varten myönnettävän laina­ajan muuttaminen 91 Summan Työväenyhdistys ry:n esitys

44. Nuorten työläisten tasa-arvon toteuttaminen 91 Ulf Sundqvistin (Södra Sibbo Soc.-dem. Förening), Matti Ahteen (Oulun Työväenyhdistys), Tuomo Saarisen (Porin Kutomatyöväen Sos.-dem. Yhdistys), Erkki Liikasen (Mikke­lin Viran- ja Toimenhaltijain Sos.-dem. Yhdistys), Folke Sundmanin (Helsingfors Soc.-dem. Ungdomsklubb) ja Pentti Väänäsen (Turun Sos.-dem. Ursin-Seura) esitys

IV Talouspoliittinen valiokunta

45. Rahoitus- ja tulopoliittinen ohjelma 93 Puoluetoimikunnan esitys

46. Vakuutusalan kehittämisohjelma 107 Puoluetoimikunnan esitys

47. SDP:n työvoimapoliittinen ohjelma 109 Puoluetoimikunnan esitys

48. SDP:n kuluttajapoliittinen ohjelma 117 Puoluetoimikunnan esitys

49. Kannanotto pienen ja keskisuuren yrittäjätoiminnan toiminta­edellytysten parantamiseksi 125 Puoluetoimikunnan esitys (Puolueneuvostolle)

50. Talouspolitiikka 125 Suomen Ruotsalaisen Työväenliiton esitys

51. Maatalouspoliittinen tavoiteohjelma 135 Espoon Sosialistiseura ry:n esitys

52. Pääomien ohjauksessa käytännön toimenpiteisiin 136 Mäntän Työväenyhdistys ry:n esitys

53. Tulo- ynnä muiden erojen tasoittaminen 138 Utin seudun Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys

54. Ansioerojen kaventaminen 141 Lappeenrannan Työväenyhdistys ry:n esitys

55. SDP:n työehtosopimuspoliittinen periaate 142 Opiskelijain Sos.-dem. Yhdistys ry:n, Oulun Opiskelijain So­sialidemokraattinen Yhdistys ry:n ja Tampereen Sosialide­mokraattinen Opiskelijayhdistys TASY ry:n esitys

56. Kaikki tulot julkisiksi 143 Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys

57. Rakennusliikkeiden konkurssit ja niistä johtuvat toimenpiteet 144 Riihimäen Työväenyhdistys ry:n esitys

58. Siivoustyöntekijäin työehtojen parantaminen 146 Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys

59. Liikepankkien ja vakuutuslaitosten yhteiskunnallistaminen 147 Karjaan Sos.-dem. Nuoret ry:n esitys

V Sosiaalipoliittinen valiokunta

60. Sosiaalihuollon suuntaviivat 149 Puoluetoimikunnan esitys

61. Työsuhdepoliittinen ohjelma 158 Puoluetoimikunnan esitys

62. Perhepolitiikan suuntaviivat 169 Puoluetoimikunnan esitys (Puolueneuvostolle)

63. Lastenhuollon tavoiteohjelman laatiminen 170 Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys

64. Äitiys- ja lastensuojelutyön tehostaminen 171 Seinäjoen Rautatieläisten Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys

65. Lasten ja nuorten henkilöiden hammashoito 172 Tampereen Sosialidemokraattinen Klubi ry:n esitys

66. Minimitoimeentuloturva 173 Mutalan Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys

67. Huoltoapulain 29 §:n muuttaminen 174 Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys

VI Eläkepoliittinen valiokunta

68. Eläkepoliittinen ohjelma 177 Puoluetoimikunnan esitys

69. Eläketuloerojen tasoittaminen 193 Rahkolan Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys

70. Vähimmäiseläke ja eläkkeille katto 194 Seinäjoen Työväenyhdistys ry:n esitys Piiritoimikunnan lausunto

71. Eläkeiän tarkistaminen nykyistä alhaisemmaksi 195 Seinäjoen Työväenyhdistys ry:n esitys Piiritoimikunnan lausunto

72. Eläketulon minimi ja rintamamieseläkelaki 195 Haukiputaan Sosialidemokraatit ry:n esitys

73. Muusikkojen eläkekysymys 196 Porin Sos.-dem. Rautatieläiset ry:n esitys

74. TEL-vakuutusmaksujen haittavaikutus 197 Messukylän Työväenyhdistys ry:n esitys

75. Alaikäisille orvoille suoritettujen eläkkeiden verotus 197 Haukiputaan Sosialidemokraatit ry:n esitys

76. Ansiotyössä käyvien äitien aseman parantaminen 198 Turun Ammattiyhdistysväen Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys

77. Aloite eläkepoliittiseen ohjelmaan 199 Crichton-Vulcanin Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys

78. Työsuhde-eläkkeiden määräytymisperusteiden yhdenmukais­taminen 200 Kangasalan kk:n Ty:n esitys

VII Kulttuuri- ja koulupoliittinen valiokunta

79. Valtion ja kirkon suhteet 201 Puoluetoimikunnan esitys

80. Viestintäpoliittinen ohjelma 204 Puoluetoimikunnan esitys

81. Koulutuspoliittinen ohjelma 219 Puoluetoimikunnan esitys

82. Tiedepolitiikan suuntaviivat 257 Puoluetoimikunnan esitys

83. Taidepolitiikan suuntaviivat 266 Puoluetoimikunnan esitys

84. Vapaa-aikapolitiikan suuntaviivat 283 Puoluetoimikunnan esitys

85. Työväentalomuseo 293 Riihimäen Työväenyhdistys ry:n esitys

86. Kirkkopoliittinen ohjelma 295 Sakari Knuuttilan ja Pekka Lampisen esitys

87. Muutos SDP:n kulttuuripoliittisen ohjelman uskonnonope­tusta koskevaan kohtaan 298 Sakari Knuuttilan ja Pekka Lampisen esitys

88. Ehdotus tutkimuksen suorittamisesta työajan lyhentämisen erilaisista mahdollisuuksista 299 Maunulan Sosialidemokraatit ry:n esitys

89. Korkeakouluopiskelumahdollisuuksien täydellinen avaaminen ylioppilastutkintoa suorittamattomille 301 Tampereen Sosialidemokraattinen Opiskelijayhdistys TASY ry:n esitys

90. Korkeakouluihinpääsymahdollisuuksien laajentaminen 302 Opiskelijain Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys

91. Ammattikoulujen asema ja korkeakoulut 302 Oulun Viran- ja Toimenhaltijain sos.-dem. Kilta ry:n esitys

92. Koulutuksen suunnittelu 303 Porin Sos.-dem. Toveriseura ry:n esitys

93. Taiteilijoiden stipendien ja apurahojen jakoperusteet 303 Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys

94. Opiskelijoiden aseman saattaminen oikeudenmukaisemmaksi 304 Turun Valtionvirkailijoiden Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys

95. Radio ja televisio yleisen mielipiteen muokkaajina 305 Helsingfors Svenska Arbetarförening rf:n esitys

96. Mainostoiminta 307 Helsingfors Svenska Arbetarförening rf:n esitys

VIII Verotus- ja kunnallispoliittinen valiokunta

97. Sosialidemokraattisen puolueen kunnallispoliittinen ohjelma 309 Puoluetoimikunnan esitys

98. Veropolitiikan suuntaviivat 323 Puoluetoimikunnan esitys

99. Kunnallispoliittisen ohjelman täydentäminen 332 Kangasalan kk:n Työväenyhdistys ry:n esitys

100. Ehdotus Sosialidemokraattisen Puolueen kunnallispoliitti­seksi ohjelmaksi 334 Mankkaan Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys

101. Kuntien etuosto-oikeus rakennusmaahan 335 Seinäjoen Työväenyhdistys ry:n esitys Piiritoimikunnan lausunto

102. Maan ansiottoman arvonnousun verolle saattaminen 336 Seinäjoen Työväenyhdistys ry:n esitys Piiritoimikunnan lausunto

103. Jako- ja manttaalikuntien lopettaminen 336 Haukiputaan Sosialidemokraatit ry:n esitys

104. Kunnallisen liikenteen tekeminen maksuttomaksi 337 Turun Akateeminen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys

105. Aatteellisia yhdistyksiä koskeva verotus 338 Riihimäen Työväenyhdistys ry:n esitys

106. Fyysiseen henkilöön kohdistuvan verotuksen oikaiseminen 339 Seinäjoen Työväenyhdistys ry:n esitys Piiritoimikunnan lausunto

107. Verotuslain 60 §:n korjaaminen 340 Haukiputaan Sosialidemokraatit ry:n esitys

108. Verolain 61 §:n korjaaminen 341 Haukiputaan Sosialidemokraatit ry:n esitys

109. Asuntoedun verotuksen poistaminen 343 Seinäjoen Työväenyhdistys ry:n esitys Piiritoimikunnan lausunto

IX Järjestöasiain valiokunta

110. Järjestötoiminnan kehittämistoimikunnan nimeäminen 345 Puoluetoimikunnan esitys

111. Muutos periaateohjelmaan 346 Jyväskylän Työväenyhdistys ry:n esitys

112. Sos.-dem. presidenttiehdokas 1974 349 Satakunnan Sosialidemokraattinen Piiri ry:n piiritoimikunnan esitys

113. SDP:n erillisohjelmien toteuttaminen 350 Vallilan Sos.-dem Työväenyhdistys ry:n esitys

114. Ohjekirjanen SDP:n tavoitteista 352 Palosaaren Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry:n esi­tys

115. Puoluekokouspäätösten toteuttamisen valvonta 352 Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys

116. Puolueen järjestörakenteen uudistus 353 Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys

117. Tutkimuksen suorittaminen äänestysaktiivisuudesta 353 Herttoniemen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys

118. Kansanedustajien eduskuntatyöstä toimintaselostus myöskin puolueen piirikokouksille 354 Lielahden Sos.-dem. Toveriseura ry:n esitys

119. Sosialidemokraattiset kansanedustajat ja eduskunnan istun­not 355 Palosaaren Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry:n esi­tys

120. SDP tukemaan urheilun valtakunnallista eheyttämistä 355 Urheiluväen Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys

121. Työväen urheiluliikkeen yhtenäisyyden palauttaminen 357 Haukiputaan Sosialidemokraatit ry:n esitys

122. Työväen urheilutoiminnan yhdistäminen 358 Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys

123. Urheilutoiminnan yhtenäistäminen 358 Jyväskylän Työväenyhdistys ry:n esitys Piiritoimikunnan lausunto Piiritoimikunnan päätös

124. TUK lakkautettava 360 Espoon Sosialistiseura ry:n esitys

125. Poisto puolueen liikuntapoliittisesta ohjelmasta 360 Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys

126. Työväenliikkeen sivistysjärjestöjen yhdistäminen 360 Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys

127. Uuden osuuskauppapoliittisen ohjelman valmistaminen 362 Tampereen Sos.-dem. Toveriseura ry:n esitys

128. E-osuuskauppaliike ja kansanvalta 365 Valkeakosken Sos.-dem. Kunnallisjärjestö ry:n esitys

129. Virkamiesten ja toimihenkilöiden asioita käsittelevän yhteis­työryhmän perustaminen 367 Oulun Viran- ja Toimenhaltijain Sos.-dem. Kilta ry:n esitys

130. Vasemmiston yhteistyö 368 Tuomo Saarisen (Porin Kutomatyöväen Sos.-dem. Yhdistys), Matti Ahteen (Oulun Työväenyhdistys) ja Pentti Väänäsen (Turun Sos.-dem. Ursin-Seura) esitys

131. Työväenpuolueiden yhteinen toimintaohjelma 370 Alppilan Sosialistiseura ry:n esitys

132. Vasemmistopuolueiden yhteistyö 370 Karjaan Sos.-dem. Nuoret ry:n esitys

133. SDP ja Suomen Rauhanpuolustajat 371 Opiskelijoiden Sos.-dem. Yhdistys ry:n, Tampereen Sosiali­demokraattinen Opiskelijayhdistys TASY ry:n, Turun Akatee­minen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n ja Oulun Opiske­lijoiden Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys

134. SDP ja Suomen Rauhanpuolustajat 372 Alppilan Sosialistiseura ry:n esitys

135. SDP:n jäsenet pois porvarillisista eliittijärjestöistä 372 Tampereen Sosialidemokraattinen Opiskelijayhdistys TASY ry:n esitys

136. Tasa-arvon vastaisista arvonimistä ja ritariristeistä luovut­tava 374 Espoon Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry:n esitys

X Sääntövaliokunta

137. Sääntötoimikunta 377 Puoluetoimikunnan esitys

138. Muutokset puolueen sääntöihin 378 Puoluetoimikunnan esitys

139. Muutokset piirijärjestön sääntöihin 382 Puoluetoimikunnan esitys

140. Puolueen sääntöjen 9 §:n muuttaminen 384 Jyväskylän Työväenyhdistys ry:n esitys

141. Jäsenmaksuista vapauttaminen 385 Laukaan kk:n Työväenyhdistys ry:n esitys Piiritoimikunnan lausunto

142. Puolueen sääntöjen 10 §:n muuttaminen 386 Tampereen Sosialidemokraattinen Klubi ry:n esitys

143. Puolueen sääntöjen 14 §:n 1 momentin muuttaminen 387 Herttoniemen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys

144. Puolueen sääntöjen 14 §:n 2 momentin muuttaminen 388 Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys

145. Puolueen sääntöjen 15 §:n 1 momentin muuttaminen 389 Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys

146. Puolueen sääntöjen 29 §:n muuttaminen 390 Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys

147. Puolueen sääntöjen 39 §:n muuttaminen 391 Kuopion Sos.-dem. Keskusteluseura ry:n esitys

148. Puolueen sääntöjen 38, 39 ja 40 §§:n muuttaminen 391 Harjamäen Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys

149. Nuorten Kotkain Keskusliiton asema puoluejärjestönä 392 Terho Lehdon (Iso-Heikkilän alueen Sos.-dem. Yhdistys), Erkki Hännisen (Koivulan Sos.-dem. Yhdistys), Ilpo Rossin (Alppilan Sosialistiseura), Judith Sundmanin (Helsingfors Svenska Arbetarförening), Tenho Hovin (Helsingin Sosia­listiseura), Ossi Ronkaisen (Joensuun Työväenyhdistys),

Antero Turkan (Oulun Sos.-dem. Työväenyhdistys], Rauni K. Virtasen (Viialan Työväenyhdistys), Maria Virtasen (Tik­kurilan Työväenyhdistys), Pertti Paasion (Turun Kerttulin Sos.-dem. Yhdistys), Oiva Rakkolaisen (Vantaan Sos.-dem. Yhdistys), Onni Tuomenojan (Valkeakosken Työväenyhdis­tys), Veli Heikkilän (Ylöjärven Pohjoinen Työväenyhdistys), Tenho Tuomaisen (Kontulan Sosialidemokraatit) ja Veijo Krögerin (Simonkylän Sos.-dem. Kilta) esitys

150. Nuorten Kotkain Keskusliiton liittäminen puolueorganisaa­tioon 393 Palosaaren Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry:n esitys

151. Lisäys puolueorganisaatioon 393 Varkauden Työväenyhdistyksen esitys

152. Puolueäänestyksen tulos sitovaksi ehdokasasettelussa 394 Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys

153. Listoilleasettelu ja henkiiömainonta valtiollisissa vaaleissa 396 Perniön Nurkkilan Työväenyhdistys Runko ry:n esitys

154. Piirin ja kunnallisjärjestön sekä puolueosaston sääntöjen osittainen muuttaminen 397 Kymen läänin Sosialidemokraattinen Piiri ry:n esitys

155. Piirisihteerin valintatapa 398 Alppilan Sosialistiseura ry:n esitys

156. Puolueosaston sääntöjen muuttaminen 399 Valtion Viran- ja Toimenhaltijain Helsingin Sos.-dem. Yhdis­tys ry: n esitys

157. Sääntöjenmuutosesitys 399 Mankkaan Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys

158. Puolueosaston sääntöjen 13 ja 14 §:n muuttaminen 400 Hyvinkään Sos.-dem. Kerho ry:n esitys

159. Puolueosaston sääntöjen 13 ja 14 §:n muuttaminen 401 Salpausselän Sos.-dem. Yhdistys ry:n, Mukkulan Sos.-dem. Yhdistys ry:n, Rautatieläisten Sos.-dem. Yhdistys ry:n ja Lahden Ammatillinen Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys

160. Tarkistus kunnallispoliittiseen ohjesääntöön 402 Etelä-Vantaan Sosialidemokraatit ry:n esitys

161. Demokratian toteutuminen kunnallisjärjestöissä 403 Tampereen Sosialidemokraattinen Opiskelijayhdistys TASY ry: n esitys

162. Kunnallispoliittisen ohjesäännön tarkistaminen 403 SNK-Orimattila ry:n esitys

163. Puoluekuria koskevat sääntöjen määräykset 404 Espoon Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry:n esitys

164. Lisäysehdotus SDP:n sääntöjen 21 §:ään 406 Nummenmäen Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys

165. Sääntömuutosehdotuksia 407 Turun Teknillisten laitosten työntekijäin Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys

XI Talousasiain valiokunta

166. Puolueen jäsenmaksut 409 Puoluetoimikunnan esitys

167. Ylimääräiset puoluekokousverot 410 Karhulan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry:n esitys Piiritoimikunnan lausunto

167. Puolueen osuus jäsenmaksuista 412 Vasa Svenska Socialdemokrater rf:n esitys

169. Toimitsijan palkkaaminen Kristillisten Sosialidemokraattien Liitolle 412 Helsingin Kristillisten Sosialidemokraattien Yhdistys ry:n esitys

170. Nuorisotoiminnan tukeminen 413 Varkauden Työväenyhdistys ry:n esitys

171. Työväentalokiinteistöjen käytön tehostaminen 414 Kotkan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry:n esitys

172. Työväentalojen kokoustilojen kunnostaminen 415 Lappeenrannan Työväenyhdistys ry:n esitys

173. Lehtiyhtiöiden rakenteen muuttaminen 416 Porin Sos.-dem. Toveriseura ry:n esitys

174. T-lehdistön kokonaisuudistus 417 Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys

175. Työväenlehdistön tukeminen 419 Varkauden Työväenyhdistys ry:n esitys

176. T-lehti ja sos.-dem. luottamustoimenhaltija 420 Uudenmaan Sos.-dem. Piiritoimikunnan esitys

177. Puoluelehden ilmaisjakelu vapaajäsenille 421 Etelä-Vantaan Sosialidemokraatit ry:n esitys

178. Työväen rahalaitostoiminnan keskittäminen 421 Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys

Tässä kirjassa olevat ohjelmat, suuntaviivat ja kannanotot ovat puoluetoimikunnan esityksiä puoluekokoukselle. Ne on valmis­tettu puoluetoimikunnan asettamissa työryhmissä ja useimpia on käsitelty laajasti jo valmisteluvaiheessa puolueen perusjär­jestöissä. Esitykset perustuvat laajaan ja huolelliseen tutkimus-ja valmistelutyöhön.

Esityksissä on mukana myös sosialidemokratian ideologian mu­kaisia periaatteellisia käsityksiä, mutta erillisohjelmat eivät silti ole periaateohjelmaan rinnastettavissa, vaan lähinnä selvityksiä ja kehittämisen suuntaviivoja yhteiskunnan eri aloja varten. Yhdessä Turun puoluekokouksessa hyväksytyn vastaavan aineis­ton kanssa nämä esitykset muodostavat kokonaiskäsityksen tämän päivän yhteiskunnasta ja sen kehittämistarpeesta.

Esitykset antavat tietoja, asettavat tavoitteita ja esittävät ratkai­suvaihtoehtoja ja voivat siten olla apuvälineinä puolueen käytän­nön politiikassa. Ajallisesti ja yksityiskohtiensa osalta esitykset eivät voi olla täysin sitovia, vaan enemmän on kiinnitettävä huo­miota niiden luonteeseen yleisinä toimintaohjeina. Näitä ohjel­mia tulee voida kyllin usein tarkistaa kehityksen mukanaan tuo­mien muutosten vaatimalla tavalla.

Esitykset on tarkoitettu noudatettavaksi sitä mukaa, kuin se käytännössä osoittautuu mahdolliseksi pyrittäessä tavoitetietoi­seen ja yhtenäiseen sosialidemokraattiseen politiikkaan.

Tässä kirjassa ovat mukana myös perusjärjestöjen ja yksityisten jäsenten esitykset puoluekokoukselle. Puoluetoimikunta on osal­taan käsitellyt näitä esityksiä ja antanut niistä oman lausuntonsa. Useat näistä esityksistä käsittelevät samoja asioita kuin puolue­toimikunnan esitykset, joten niitä voidaan käsitellä samassa yhteydessä.

Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen Puoluetoimikunta

14

I

KANSAINVÄLISTEN ASIAIN VALIOKUNTA

1 TALOUDELLINEN YHDENTYMINEN

Tuomo Saarisen (Porin Kutomatyöväen Sos.-dem. Yhdistys, Matti Ahteen (Oulun Työväenyhdistys) ja Pentti Väänäsen (Turun Sos.-dem. Ursin-Seura) esitys

Kapitalismin laajentumistarpeista syntynyt taloudellinen yhdenty­miskehitys Euroopassa on nyt edennyt vaiheeseen, jossa Suomi­kin jälleen joutuu tekemään aktiivisen ratkaisun EFTA:ssa luodun vapaakauppa-alueen hajotessa.

EEC:n kanssa solmittavan vapaakauppasopimuksen kannattajat ovat yksipuolisesti esittäneet, ettei Suomella ole muita vaihto­ehtoja kuin suuntautuminen EEC:hen. Pidämme tätä virheellisenä lähtökohtana, ja mielestämme olisi päinvastoin korostettava, että kysymys on valintatilanteesta.

Kokemukset EFTA-kaudelta nykyisine, kiistatta ulkomaankaup­paamme liittyvine taloudellisine ongelmineen antavat aiheen ar­vostella sitä politiikkaa, joka johtaisi maamme nykyistä syvem-

15

pään riippuvuuteen länsieurooppalaisesta yhdentymisjärjestel-mästä.

Ulkomaankauppa ja integraatioratkaisut vaikuttavat välittömästi luokkataisteluun Suomessa. Pääomapiirit, erityisesti vientipää-oma, ovat voineet integraatiokehityksessä vahvistaa asemaansa työväenluokan kustannuksella. Viennin kilpailuedellytysten tur­vaamiseen vedoten on porvaristo voinut toteuttaa sellaista talous­politiikkaa, joka johtaa pääomatulojen osuuden kasvuun koko kan­santulossa palkkatyöläisten lukumäärän lisääntymisestä huoli­matta. Elinkustannusten välittömään nousuun johtava arvonlisä­verotus ovat uusimmat vaatimukset pääomaa suosivan talous­politiikan toteuttamisessa.

On selvää, että jo yksin teollisuustuotteiden vapaakauppaa tar­koittava kaupallinen järjestely oleellisesti lisäisi sekä sopimus­peräisiä että tosiasiallisia rajoituksia talouspolitiikan keinovali­koimaan työväenluokan vahingoksi. Yksinomaan länsikaupasta johtuva rakenteellinen maksutaseongelma tulisi varmasti pahene­maan eikä länteen avoin talous anna sen hoitamiseen muita mah­dollisuuksia kuin työväestön kulutuskykyä rajoittavan talouspoli­tiikan ja sen vaihtoehtona devalvaation.

Suomen elinkeinoelämän rakenteeseen integraatio vaikuttaa myös sikäli haitallisesti, että se suosii länsivientiin suuntautunutta pää­omavaltaista puunjalostus- ja raskasta metalliteollisuutta saattaen samalla vaikeuksiin länsituonnin kanssa kilpailevat työvaltaiset teollisuuden alat. Tällä kehityksellä oli jo EFTA-kaudella kieltei­nen vaikutus työllisyyteen. Myös työvoiman maastamuutto on oleellisesti seurausta integraatioasemastamme.

Suomen kaltainen Länsi-Euroopan kasvukeskuksiin nähden syrjäi­nen ja puoliteollistunut maa on integraatiokehityksen jatkuessa vaarassa menettää omaehtoiset kasvumahdollisuutensa ja joutua kehitysalueille tyypilliseen satelliittiasemaan suhteessa kapitalis­min keskuksiin. Näin myös aluepolitiikan toteuttamismahdollisuu­det kotimaassa jäisivät nykyistäkin vähäisemmiksi. Yhdentymi­seen liittyvät avoimet pääomamarkkinat edesauttaisivat raaka-ainelähteittemme ja tuotannollisen toimintamme mahdollisuuksia joutua ulkomaiseen omistukseen samalla kun nekin osaltaan pakottaisivat pääomamyönteiseen talouspolitiikkaan pääomakadon estämiseksi.

Emme hyväksy vapaakauppasopimusta EEC:n kanssa, vaan kat­somme, että työväenliike voi parhaiten toimia työväenluokan ase­man parantamiseksi olosuhteissa, joissa nykyistä paremmin voi­daan läntisen integraation haittavaikutuksia eliminoida.

EEC-vapaakaupan torjuminen edellyttää luonnollisesti erilaisten vaihtoehtoisten toimenpiteitten suorittamista. Ensiksi on kuiten­kin syytä huomauttaa, ettei EEC-vapaakaupan torjuminen merkitse länsikaupan katkaisemista tai sen suoranaista vähenemistä. Joka tapauksessa on edellytettävä ulkomaankaupan voimakasta kehit­tämistä muiden maiden, erityisesti pohjoismaiden ja Itä-Euroopan maiden kanssa sekä yhteistoimintaa Itä-Euroopan maiden talou-

16

deiiisen yhteistyöjärjestön SEV:in kanssa. Sosialististen maiden kanssa käytävään kauppaan ja yhteistyöhön ei sisälly lainkaan niitä haittoja, joita on läntisessä integraatiossa, vaan SEV-maiden kaupan edullisuus käy ilmi sen luonteesta mm. suhdannevapaana, maksutasetta rasittamattomana ja rakenteellisesti tasapainoisena kauppana. SEV-maiden kanssa tulisi erillisten kahdenvälisten järjestelyjen ohella pyrkiä sopimukseen ainakin seuraavista yh­teistyömuodoista:

a) Suomen liittymisestä jäseneksi SEV-maiden pankkeihin ja SEV:n eräisiin erityiskomiteoihin

b) myös muiden SEV-maiden kuin Neuvostoliiton tullidiskrimi-naation lopetamisesta.

Sisäpoliittisina toimenpiteinä on edellytettävä mm. ulkomaan­kaupan yhteiskunnallistamista ja teollisuuden ohjaamista yksi­tyiskohtaiseen kaupalliseen ja teknologiseen yhteistyöhön SEV-maiden yritysten kanssa.

Edelliseen viitaten ehdotamme,

— että puoluekokous vastustaa maamme sitomista EEC: hen suunnitteilla olevan vapaakauppasopimuksen kaltai­silla toimenpiteillä, — että puolue toimii aktiivisesti ulkomaankaupan lisäämi­seksi SEV:n maiden kanssa, — että puolue toimii aktiivisesti solidaarisen ulkomaan­kauppapolitiikan puolesta kehitysmaiden suhteen, ja — että pohjoismaista taloudellista yhteistyötä kehitetään etenkin, mikäli pohjoismaat jäävät EEC:n ulkopuolelle.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta viittaa esitykseensä puoluekokouksen ulkopoliittiseksi kannanotoksi.

2 SUOMEN SUHDE EUROOPAN TALOUSYHTEISÖÖN (EEC) JA YMPÄRISTÖNSUOJELU

Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys

Taloudelliseen yhdentymiseen liittyy erityisesti Euroopan talous­yhteisön eli EEC:n taholla voimakas pyrkimys päästä keskitetysti hallitsemaan sekä varsinaisten jäsenmaiden että talousyhteisöön tavalla tai toisella vapaakauppajärjestelyin sidottujen maiden luon­nonvaroja ja niiden käyttöä. Liittyminen Euroopan talousyhtei­söön tai vapaakauppasopimuksen tekeminen sen kanssa merkit­see pienelle maalle sitä, että luonnonvarojen käyttöä koskeva päätöksenteko yhä enemmän siirtyy Euroopan talousyhteisön päättäville elimille. Esimerkiksi Suomen osalta olisi seurauksena, että metsävarojemme käytöstä, hoidosta ja suojelusta päättämi-

2 17

nen ei enää olisi omissa käsissämme, mikä saattaisi johtaa Suo­men muuttumiseen puuraaka-aineen tuottajaksi. Vapaakauppaso­pimus avaisi ylikansallisille suuryhtiöille entistä suuremmat mah­dollisuudet tunkeutua Suomen elinkeinoelämään ja määrätä mm. teollisuuden ympäristönsuojelutoimenpiteiden suunnasta. Vapaa­kauppasopimus estäisi tehokkaasti kaikki toimenpiteet, joilla yri­tettäisiin puuttua talousyhteisömaista peräisin olevien, ympäris­tölle haitallisten tarvikkeiden maahantuontiin ja kauppaan. Mikä tahansa sopimusjärjestely Euroopan talousyhteisön kanssa ai­heuttaisi painetta Suomen lainsäädännön muuttamiseen talousyh­teisöinään jäsenmaiden lainsäädännön kaltaiseksi.

Norjan liittyminen Euroopan talousyhteisöön johtaisi siihen, että yksi niistä Pohjoismaista (Norja, Ruotsi, Suomi), joissa on voi­massa ns. jokamiehen oikeus, tulisi täysin avoimeksi Euroopan talousyhteisöön kuuluvien Keski-Euroopan maiden kansalaisille. Koska liikkuminen maasta toiseen on Pohjoismaissa käytännölli­sesti katsoen esteetöntä muidenkin maiden kuin pohjoismaiden kansalaisille, tulisivat Euroopan talousyhteisön jäsenmaiden kan­salaiset Norjan liittyessä talousyhteisöön osallisiksi Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa voimassaolevasta jokamiehen oikeudesta luonnossa liikkumiseen, oleskeluun ja tilapäiseen leiriytymiseen. Tämä saattaisi jopa tehdä jokamiehen oikeuden vaaranalaiseksi.

Suur-Helsingin Sosialistiseura esittää,

että puoluekokous päättäisi velvoittaa puoluetoimikunnan sekä puolueen eduskuntaryhmän ja hallitusryhmän otta­maan edellämainitut näkökohdat huomioon käsiteltäessä Suomen suhdetta Euroopan talousyhteisöön ja sen jäseni­nä oleviin Pohjoismaihin.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta viittaa esitykseensä puoluekokouksen ulkopoliittiseksi kannanotoksi.

3 SDP:N KANTA EEC:HEN JA IDÄNKAUPPAAN

Opiskelijoiden Sos.-dem. Yhdistys ry:n, Tampereen Sosialidemokraattinen Opiskelijayhdistys TASY ry:n ja Oulun Opiskelijain Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys

Kapitalistinen integraatio on voimistunut viime aikoina Länsi-Eu-roopassa. Samalla kun kapitalistinen integraatio aiheuttaa raken­teellista eriarvoisuutta kapitalististen maiden välillä ja sisällä se muodostaa kasvavia esteitä näiden epäkohtien poistamiselle. Pää­omat kasautuvat johtaviin teollisuusmaihin ja niissä harvojen yritysten käsiin. Monopolisoitumistendenssien vaikutuksesta ns. monikansallisten yritysten koko on kasvanut huomattavasti mikä on merkinnyt työväenluokalle poliittisten vaikutusmahdollisuuk­sien pienenemistä sekä taloudellista turvattomuutta.

18

Tullisuojan poistaminen Suomen kaltaisen puoliksi teollistuneen maan teollisuudelta aiheuttaisi maallemme vakavia sopeutumis­vaikeuksia niin teollisuuden rakenteen kuin kauppataseen tasa­painonkin suhteen. Sen vastapainoksi, että Suomi voisi viedä tullitta suhteellisen harvoja, etupäässä paperiteollisuuden tuot­teitaan EEC-maihin, nämä maat pystyisivät tuomaan Suomeen satoja tuotteita, jotka olisivat halpoja suuren yrityskoon ja laajo­jen sarjojen ansiosta. Tämä puolestaan asettaisi varsinkin työ­voimavaltaisen kotimarkkinateollisuuden ylivoimaisen kilpailuti­lanteen eteen, josta seurauksena olisi yrityskuolemia ja työttö­myyttä. Tästä selvänä esimerkkinä on EFTA-kauden suuret työt­tömyysluvut, joiden todellista suuruutta on pienentänyt työvoi­man joukkomuutto Ruotsiin.

Yhdentyminen läntisen talousyhteisön kanssa muodostaisi myös suuren uhan puolueettomuuspolitiikallemme. Taloudelliset sopi­mukset tuovat mukanaan aina myös poliittista sitoutumista var­sinkin jos sopimuskumppanina on useiden NATO-maiden muodos­tama talousliitto.

Lisäksi EEC:n kanssa solmittu vapaakauppasopimus merkitsisi sosialististen maiden kanssa käydyn kaupan suhteellisen vähene­misen jatkumista, joka sai alkunsa jo EFTA-tullien aikana. Kauppa sosialististen maiden kanssa on sen sijaan edullista maamme kauppataseen tasapainottamiselle sekä talouselämän suhdanne­herkkyyden vähentämiselle.

Ehdotamme,

että työväenluokan etujen vuoksi SDP ottaisi kielteisen kannan EEC:n kanssa mahdollisesti sovittavaan vapaa­kauppasopimukseen ja pyrkisi kaikin käytettävissä olevin keinoin estämään tämän suunnitteilla olevan, Suomelle vahingollisen sopimuksen solmimisen. Sen sijaan SDP:n tulisi voimakkaasti ajaa Neuvostoliiton ja muiden sosialis­tisten maiden kanssa käytävän kaupan kehittämistä.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta viittaa esitykseensä puoluekokouksen ulkopoliittiseksi kannanotoksi.

4 SUOMEN ULKOMAANKAUPPAPOLITIIKKA Idänkauppa

Turun Akateeminen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys

Suomen kauppa SEV-maiden kanssa on viimeisen kymmenen vuo­den aikana osoittanut lievää suhteellisen osuuden laskua, vaikka kaupan volyymi onkin koko ajan noussut. Tämä suhteellisen osuu-

19

den lasku on koitunut kokonaan EEC- ja EFTA-maiden hyväksi. Näihin taloudellisiin liittoutumiin kuulumattomien maiden kanssa käytävä kauppa on melko vähäistä ja pysynyt suhteelliselta osuu­delta ennallaan.

Idänkaupan olennainen piirre on sen bilaterisuus. Tästä johtuen kauppa ei aiheuta maksutasevaikeuksia, ja sen takia myös maksu­taseen hoitamisesta johtuvat poliittiset toimet, jotka raskaimmin koskettavat työväenluokkaa, eivät aiheudu idänkaupasta.

Idänkauppaa käydään monivuotisen suunnitelman puitteissa, mikä takaa Suomen teollisuudelle tietyn perustuotannon jatkuvuuden ja siten myös osalle työväestöä työn jatkumisen. Pitkällä täh­täimellä tapahtuvan kaupan osuuden kasvattaminen parantaisi siis työväestön aseman turvallisuutta.

SEV-maiden talouden suunnitelmallisuudesta johtuen suhdanteet eivät vaikuta haitallisesti yhteiskunnalliseen kehitykseen. Koska Suomen bruttokansantuotteesta noin kolmannes muodostuu ulko­maankaupasta, jonka suurin osa suuntautuu EEC- ja EFTA-maihin, on selvää, että näin myös kauppakumppanien suhdannevaihtelut heijastuvat Suomeen. Pitkällä tähtäimellä suunnitellun kaupan osuuden kasvattaminen vähentäisi taloutemme suhdanneherk­kyyttä.

Vientimarkkinoiden laajentamismahdollisuudet SEV-maihin ovat resurssimme huomioon ottaen lähes rajattomat. Jos vientimme suuntautumista näihin maihin lisättäisiin, toisi tämä bilateraali­suudesta ja suunnitelmallisuudesta johtuen kasvavaa turvallisuut­ta ja tasaista kehitystä talouselämäämme, mikä olisi ennen kaik­kea työväenluokan etujen mukaista, koska taloudellisista heilahte­luista kärsii ennen kaikkea se yhteiskuntaluokka, jonka asema on marginaalisin.

Tuontimahdollisuuksia voitaisiin myös huomattavasti laajentaa SEV-maista, ennen kaikkea investointitavaroiden ja elintarvikkei­den kohdalla. Erityisesti investointitavaroiden tuonti SEV-maista olisi edullista, koska niiden tuonti nykyisessä laajuudessa EEC-ja EFTA-maista, etenkin Länsi-Saksasta, rasittaa huomattavasti maksutasettamme. Toisaalta investointitavaroiden tuonti on vält­tämätöntä teollisuuden laajentamiseksi.

Länsikauppa

Länsikaupassa Suomea sitovat varsin voimakkaasti GATTn ja EFTAn säännökset, jotka perustuvat vapaan kilpailun ja kaupan ihanteelle. Näiden nojalla on länsikauppamme multilateraalista, joka puolestaan suunnitelmallisuuden puutteesta johtuen aiheut­taa maksutasevaikeuksia. GATTn ja EFTAn säädökset rajoittavat myös huomattavasti itsenäisen tullipolitiikan harjoittamista, jota maamme suurelta osalta heikosti kehittynyt teollisuus tarvitsisi. Suomi on liiaksi sitoutunut muutamiin voimakkaisiin kauppa­maihin, jotka puolestaan tarvitsevat hyvin vähäisessä määrin

20

suomalaista kauppaa. Tästä seuraa, että Suomen teollisuus on suhteellisen turvattomassa asemassa, jos sen vientimahdollisuu­det yhteen suuntaan äkkiä katkaistaisiin. Tuotannon laantumisen aiheuttamat haitat saisi työväenluokka ensimmäisenä kokea.

Vapaasta kaupankäynnistä saatava hyöty rationaalisimmin har­joitetun tuotannon muodossa on selviö, mutta tärkeämpää onkin tietää, kenelle näin saatava hyöty koituu! Suomen EFTA-kauden aikaiset kokemukset osoittavat selvästi, että valtiovallalla ei ole riittäviä talouspoliittisia aseita jakaa saatavaa hyötyä tasaisesti. Aina ei ole edes ollut poliittista tahtoa, mikä näkyy esimerkiksi maatalouspolitiikan kehnossa hoidossa.

Asetettavat tavoitteet

Suomen työväenluokan kannalta on edullista suunnata kauppaa entistä enemmän SEV-maihin vieden sinne sellaisia tavaroita, joiden menekki länsimaiden suhdanneherkillä markkinoilla on epä­säännöllistä, ja tuoden sellaisia tavaroita, joiden kohdalla länsi-tuonti johtaa pahimpiin maksutaseongelmiin ja jotka ovat niin korkealaatuisia, että pystyvät hyvin kilpailemaan länsituonnin kanssa. Tällaisia ovat ennen kaikkea investointitavarat ja elin­tarvikkeet.

Maksutaseongelmien ratkaiseminen tapahtuu parhaiten lisäämällä voimakkaasti bilateraalisen kaupan osuutta kokonaiskauppavaih-dossamme. Yleensä tämä edellyttää myös nykyistä laajempaa taloudellista suunnittelua!

Länsimaihin, laajenevaan EEC:hen ja hajoavaan EFTAan suuntau­tuvan kaupan kokonaistaloudellinen hyöty on tarkasti laskettava, ja löydettävä ne edellytykset, joiden vallitessa mahdollinen hyöty voidaan jakaa tasaisesti sekä alueellisesti että yhteiskuntaluo-kittain. Tämä edellyttää valtiovallan talouspoliittisten aseiden määrän ja tehokkuuden lisäämistä niin, että työllisyys-, tulonjako-, kehitysalue- ja maksutasepolitiikka voidaan hoitaa työväenluokan etujen mukaisesti. Tällöin kokonaistaloudellisen suunnittelun on tultava myös tiukasti yksityisiä pääomapiirejä sitovaksi.

Ilman tällaisten edellytysten toteuttamista ei SDP voi hyväksyä tullisopimusta EECn kanssa, koska silloin Suomi joutuisi valmis­tautumattomana vastaanottamaan EEC:n voimakkaan ja kilpailu­kykyisen tuonnin ja kokonaistaloudellisen hyödyn menemisen pelkästään kapitalisteille. Työväenluokan kannalta on kuitenkin valtion talouspoliittisten aseiden voimistaminen tärkeämpää kuin mikään sopimus EECn kanssa. Jos nämä kaksi tavoitetta ovat ristiriidassa, on SDPn tuettava valtion talouspolitiikan tehosta­mista ja samalla siis vastustettava minkäänlaisen sopimuksen solmimista EEC:n kanssa.

Asetetut edellytykset sulkevat kokonaan pois mahdollisuudet pää­oman ja työvoiman liikkumisen täydelliseen vapauttamiseen. Edellä esitetyn perusteella SDP katsoo,

21

— että tullisopimus tai muut kaupalliset erityisjärjestelyt EECn kanssa voidaan hyväksyä ainoastaan siinä tapauk­sessa, että valtiovallalle taataan ehdottomat mahdollisuu­det harjoittaa tehokasta työväenluokan etujen mukaista talouspolitiikkaa;

— että pääomien liikkumista Suomeen ja Suomesta on nykyistä tiukemmin valvottava, ja estettävä ulkomaisen pääoman soluttautuminen Suomen talouselämään; ja

— että idänkaupan osuutta on Suomen kauppavaihdossa voimakkaasti lisättävä, koska sillä on huomattava talous­elämäämme tasapainottava ja suunnitelmallisuutta edel­lyttävä vaikutus, mikä puolestaan turvaa mahdollisuudet työväenluokan elinehtojen parantamiselle.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta viittaa esitykseensä puoluekokouksen ulkopoliittiseksi kannanotoksi.

5 SUHTEET ROTUSYRJINTÄÄ HARJOITTAVIIN MAIHIN

Turun Akateeminen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys

Rodulliseen eriarvoisuuteen perustuvaa luokkasortopolitiikkaa har­joitetaan yhä eteläisessä Afrikassa: Etelä-Afrikan Tasavallassa, Rhodesiassa sekä Portugalin siirtomaissa Mosambikissa, Ango­lassa ja Portugalin Guineassa, joista viimeksimainittu sijaitsee erillään Länsi-Afrikassa. Tämä politiikka perustuu 1800-luvun siirtomaa-ajatteluun, ja on täydellisesti ristiriidassa nykyisin ylei­sesti hyväksytyn periaatteen kanssa, että kansallinen itsemää­räämisoikeus tulee kuulua kaikille maailman kansoille.

Rotusortopolitiikka on saanut maailman yleisen mielipiteen käy­tännöllisesti katsoen yksimielisen tuomion. Tämän tuomion seu­rausta ovat Yhdistyneiden Kansakuntien Turvallisuusneuvoston päätöslauselmat vv. 1963 ja 1964 Etelä-Afrikan Tasavallan ase-saarrosta sekä Ison-Britannian hallituksen v. 1965 julistama Rho­desian kauppasaarto. Näiden toimenpiteiden tarkoituksena on ollut painostaa ko. maiden hallituksia myönnytyksiin afrikkalai­sen väestön oikeuksien lisäämiseksi.

Mainitut kansainväliset sanktiot ovat kuitenkin jääneet tehotto­miksi, mikä johtuu pääasiallisesti ulkovaltojen välinpitämättö­myydestä sekä haluttomuudesta luopua taloudellisista eduista, jotka ainakaan kehittyneille teollisuusvalloille eivät ole millään

22

tavoin elintärkeitä. Vaikka kauppasaarto aiheuttikin Rhodesian ulkomaankaupassa vähennyksen, niin että maan ulkomaankauppa vasta tällä hetkellä on saavuttamassa entisen tasonsa, aiheutui siitä esim. maan teollisuustuotannolle vain lyhyt taantuma. Etelä-Afrikan Tasavalta on koko 1960-luvun ajan kiihtyvässä tahdissa lisännyt sotilaallista varustautumistaan niin, että siitä on tullut koko ko. aluetta dominoiva valta.

Eteläisessä Afrikassa on 1960-luvulla noussut esiin laajaa kanna­tusta nauttivia afrikkalaisia poliittisia järjestöjä. On ilmeistä, et­tä ainoastaan nämä kansalliset joukkojärjestöt voivat kumota maittensa rasistisen järjestelmän. Kuitenkin nämä joukkoliikkeet tarvitsevat myös ulkopuolista tukea. Koska rasistista järjestel­mää pidetään yllä kansainvälisen kapitaismin ja imperialismin avulla, on läntisessä maailmassa nimenomaan työväenliikkeen tunnettava tämän tuen antaminen velvollisuudekseen.

Suomen ulkoasiainhallinnollisissa suhteissa eteläiseen Afrikkaan tulee kyllä ilmi viileähkö suhtautuminen harjoitettuun politiikkaan: Etelä-Afrikan Tasavallan kanssa diplomaattisia suhteita hoide­taan asiainhoitajatasolla (lähetystö) eikä suurlähettilästasolla. Toisaalta on Suomella ko. maassa suhteellisen vahva kaupalli­nen edustus peräisin ajalta, jolloin tämä lähes yksinään edusti itsenäistä valtiota Afrikassa. Suomi käy myös kauppaa kaikkien sikäläisten hallituksien kanssa.

Edellä esitetyn nojalla ehdotamme, että Suomen Sosialide­mokraattinen Puolue pyrkisi siihen, että Suomen hallitus joko yksinään toimien tai yhteistoiminnassa muiden hal­litusten, erityisesti muiden Pohjoismaiden hallitusten kans­sa lopettaa kauppasuhteet Etelä-Afrikan Tasavaltaan, Rho­desiaan ja Portugalin siirtomaihin. Suomen edustajien on myös erityisesti YK:n yhteydessä pyrittävä aikaansaamaan pitävä kansainvälinen kauppasaarto eteläistä Afrikkaa vas­taan. Tähän tulee Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen pyrkiä myös Sosialistisen Internationaalin yhteydessä.

Suomen hallituksen on myös ryhdyttävä toimenpiteisiin ulkoasiainhallinnon edustuksen näkyväksi supistamiseksi Etelä-Afrikan Tasavallassa siten, että ainakin diplomaatti­set suhteet katkaistaan. Myös kansainvälisissä yhteyk­sissä Suomen on pyrittävä edistämään Etelä-Afrikan Ta­savallan diplomaattista eristämistä.

Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen on pyrittävä suun­taamaan Suomen hallituksen taloudellinen ja humanitaa­rinen tuki eteläisen Afrikan kansallisille vapautusjärjes-töille.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta viittaa esitykseensä puoluekokouksen ulkopoliittiseksi kannanotoksi.

23

6 SUHTAUTUMINEN SAKSAN DEMOKRAATTISEEN TASAVALTAAN

Opiskelijoiden Sos.-dem. Yhdistys ry:n,

Tampereen Sosialidemokraattinen Opiskelijayhdistys TASY ry:n,

Oulun Opiskelijoiden Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n ja

Turun Akateeminen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys

Saksojen kysymys on erittäin oleellinen Euroopan turvallisuuden kannalta. Suomen kantana on ollut, että jaettuja valtioita ei tun­nusteta. Vuonna 1971 kanta muuttui ja Suomi ryhtyi valmistele­maan virallisten suhteiden solmimista molempiin Saksoihin. On lähdettävä siitä, että on olemassa kaksi Saksan valtiota, Saksan liittotasavalta ja Saksan demokraattinen tasavalta.

Saksan demokraattinen tasavalta, DDR on itsenäinen ja suveree­ninen valtio, joka olemassaolonsa aikana on pyrkinyt hyviin ja luottamuksellisiin suhteisiin kaikkien valtioiden kanssa. On luon­nollista että Suomi Euroopan turvallisuutta edistävän polueetto-muuspolitiikkansa mukaan solmii diplomaattiset suhteet DDR:ään. DDR:lle on suotava mahdollisuus toimia täysivaltaisena jäsenenä kansainvälisissä järjestöissä, kuten Yhdistyneissä Kansakunnissa ja kaikissa sen alaisissa elimissä ja järjestöissä.

Suomen syyskuussa 1971 jättämän aloitteen pohjalta eivät neu­vottelut ole päässeet käyntiin. Pääsyynä tähän on ollut Saksan liittotasavallan välttelevä kanta. Niinpä Suomen hallituksen olisi tutkittava mahdollisuuksia neuvotteluvalmiin osapuolen, Saksan demokraattisen tasavallan tunnustamiseksi liittotasavallan kan­nasta riippumatta.

Ehdotamme,

että Suomen Sosialidemokraattinen Puolue toimisi siten, että Suomi solmisi diplomaattiset suhteet Saksan demo­kraattiseen tasavaltaan

että Saksan demokraattinen tasavalta hyväksytään Yhdis­tyneiden kansakuntien ja sen alajärjestöjen täysivaltaiseksi jäseneksi.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta viittaa esitykseensä puoluekokouksen ulkopoliittiseksi kannanotoksi.

24

7 SDP:N RAUHANPOLIiTTISEKSI OHJELMAKSI

Alppilan Sosialistiseura ry:n esitys

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue on esittänyt käsityksensä kansainvälisestä politiikasta ja rauhanpolitiikasta sekä yhteis­työn lisäämisestä kansojen välillä paitsi periaateohjelmassaan myös puoluekokouksessa 1969 hyväksytyissä kannanotoissa ul­kopolitiikkaan, kehitysmaa- ja YK-politiikkaan sekä turvallisuus-ja puolustuspolitiikkaan.

Rauhanpolitiikan tarkoituksena ei ole pelkästään ylläpitää nega­tiivista rauhantilaa, jossa valtioiden välisiä aseellisia selkkauksia ei esiinny. Tavoitteena on pitkällä tähtäimellä positiivinen rau­hantila, jossa vallitsee kansojen välinen tasa-arvo, yhteistyö ja luottamus, ja jossa ei esiinny riistoa ja sortoa kansallisella eikä kansainvälisellä tasolla.

Rauhanpolitiikka pyrkii viime kädessä yksilön — ei valtion — turvallisuuden suojelemiseen. Yksilön turvallisuutta voidaan uha­ta ja kaventaa sekä valtion sisä- että ulkopuolelta. Valtioiden väliset, ääritapauksessa sotaan johtavat selkkaukset uhkaavat aina yksilön turvallisuutta. Aseellista taistelua yksilön turvalli­suuden puolustusmekanismina ei siksi saa korostaa. Rauhanpo­litiikka laajassa mielessä — sekä negatiivisen että positiivisen rauhantilan säilyttäminen — takaa parhaiten yksilön turvallisuu­den.

Sosialidemokraattinen Puolue näkee tehtäväkseen työskentelyn taloudellisten, sosiaalisten ja poliittisten vastakohtaisuuksien tasoittamiseksi eri maiden välillä päämääränään valtioiden väli­nen täydellinen tasa-arvoisuus. Turvallisuus ja rauha eivät ole taattuja maailmassa, jossa kansainvälisellä tasolla työn ja pää­oman välillä vallitsee sovittamaton ristiriita ja jossa teollistu­neet kapitalistiset maat estävät kehitysmaita saamasta niille oikeudenmukaisesti kuuluvaa osuutta maailman varallisuudesta.

Vahvistaakseen positiivista rauhantilaa SDP tukee kehitysmaissa niitä voimia, joiden tavoitteena on kansanvaltainen yhteiskunta­järjestelmä, sosialismi. Kansainvälisessä politiikassa SDP tu­kee sellaisia kaupallisia sopimusjärjestelyjä, jotka muuttavat ke­hitysmaille edullisemmaksi näiden ja teollistuneiden maiden kau­pan suuntaa ja rakennetta. SDP edellyttää, että Suomi omassa talouspolitiikassaan pyrkii kehitysmaiden vientiä rajoittavien tul­lien ja kulutusverojen poistamiseen.

Euroopan maiden välisissä suhteissa Suomi tukee sellaisia jär­jestelyjä, jotka sen ohella että ne lieventävät jännitystä ja vä­hentävät aseellisen selkkauksen uhkaa edistävät yleiseurooppa­laista yhteistyötä ja positiivista rauhantilaa yleensäkin. Sen vuok­si Suomi toimii aktiivisesti Euroopan yhteistyö- ja turvallisuus­konferenssin hyväksi, jossa voidaan luoda mahdollisuuksia laa­jan, tehokkaan ja oikeudenmukaisen eurooppalaisen yhteistyö­järjestelmän syntymiselle. SDP:n käsityksen mukaan Suomen

25

suhtautumisen Euroopan taloudelliseen yhdentymiseen tulee sa­moin määräytyä edellä mainittujen perusteiden mukaan.

Aseellisten selkkausten välttäminen Euroopassa on Suomen kan­nalta turvallisuuden pääedellytys. Tähän tavoitteeseen tähtää myös Suomen puolueettomuuspolitiikka. Se pyrkii sellaisten rauhanjärjestelyjen aikaansaamiseen, jotka vähentävät asevarus­telun tarvetta. Varmemmin kuin asevarustelujen lisääminen Suo­messa takaa SDP:n käsityksen mukaan suomalaisten turvallisuut­ta yleiseurooppalainen rauhantila. Jos taas tämä rauhantila rik­koutuu, ei suomalaisten turvallisuutta lisää se, että Suomi ny­kyistä enemmän on käyttänyt varoja sotavarusteluun.

Sotatarvikkeiden vienti ei ole sopusoinnussa Suomen rauhanpo-liittisen tehtävän vuoksi. Sen vuoksi se olisi lopetettava koko­naan.

Neuvostoliiton kanssa solmittu yya-sopimus on Suomen aktiivi­sen ja rauhantahtoisen puolueettomuuspolitiikan perusta. Sopi­mus ilmaisee Suomen ja Neuvostoliiton turvallisuusetujen sa­mansuuntaisuuden ja luo puitteet Suomen aktiivisille ponniste­luille puolueettomuusasemasta käsin rauhanomaisen kehityksen hyväksi.

Suhtautuminen Suomen omaan puolustuslaitokseen on johdetta­va rauhantahtoisesta, yya-sopimukseen perustuvasta puolueetto­muuspolitiikasta. Yya-sopimuksen ydin on Suomen ja Neuvos­toliiton yhteistyö- ja luottamussuhde eikä Suomen sotilaallinen voima. Sopimuksen puitteissa pysyen ja niin kauan kuin suur­vallat ylläpitävät turvallisuuttaan aseellisin voimin, ei Suomella tosin ole mahdollisuutta kokonaan luopua omasta sotalaitokses­ta, mutta jo Pariisin rauhansopimus asettaa Suomen sotalaitok­selle tietyt rajat. Liioin ei yya-sopimusta ole oikein tulkita siten, että se pakottaisi Suomen nostamaan nykyistä sotavarustelun astettaan. Päinvastoin: jos Suomi supistaisi omaa sotilasko-neistoaan, sillä olisi myönteinen vaikutus rauhantilan säilymi­seen Pohjois-Euroopassa yya-sopimuksen hengen mukaisesti.

Rauhanpolitiikan harjoittaminen edellyttää SDP:n mielestä, että Suomi aseellisen puolustuksen suunnittelussa suuntautuu pois nykyisestä massa-armeija-ajattelusta kohti puolueettomuuden val­vontaan tehokkaasti ja joustavasti soveltuvaa sotalaitosta. Sa­manaikaisesti on edellytettävä, että puolustussuunnittelun paino­pistettä siirretään siviilisektorille ja ryhdytään valmistelemaan siviilivastarintajärjestelyjä. Sitä aseellista voimaa, jonka Suomi vastaisuudessa tulee ylläpitämään, tarvitaan paitsi puolueetto­muuden valvontaan, kansainvälisiin tehtäviin YK:n piirissä. Täl­laisiin tehtäviin soveltuu parhaiten hyvin koulutettu ja tehok­kaasti varustettu hyvin ammattitaitoinen asevoima. Asevoiman suuruus pitäisi ensisijaisesti mitoittaa niiden tarpeiden mukaan, jotka syntyvät kansainvälisen rauhantilan turvaamiseksi. Asevel-vollisuusaikaa voidaan yleisesti lyhentää ja porrastaa sekä kou­lutusta eriyttää.

26

Yleisen asevelvollisuuden ja siihen perustuvan laajan armeijan olemassaolo on omiaan ylläpitämään kansalaisissa käsityksiä sii­tä, että ristiriitojen ensisijainen ratkaisukeino on väkivallan käyt­tö. Rauhanpolitiikka pyrkii tällaisten asenteiden poistamiseen. Kun nykyinen varsin itsenäinen puolustuslaitos tehokkaasti siir­tää myös koulutuksessaan henkilökuntaansa ja varusmiehiin tä­mänsuuntaisia asenteita, on puolustuslaitos jo tämänkin vuoksi pyrittävä saamaan nykyistä tehokkaammin parlamentaariseen valvontaan, Samalla hankitaan takeita siitä, ettei puolustuslaitos kriisin aikana itsenäisesti ja ilman poliittisten elinten päätöksiä pääse laajentamaan mahdollista asevoiman käyttöä yli sen, mi­kä kansalaisten edun kannalta on tarkoituksenmukaista. SDP edel­lyttää, että valtiosääntöuudistuksen yhteydessä puolustuslaitos siirretään puolustusministerin välittömään alaisuuteen ja sitä kautta parlamentaariseen valvontaan. Jo sitä ennen on esittely-järjestystä muuttamalla puolustusministeri saatettava poliittiseen vastuuseen tasavallan presidentin tekemistä puolustuslaitosta koskevista ratkaisuista.

Puolustuslaitoksen tehtävään puolueettomuusvalvonnan hoitaja­na ei pidä yhdistää laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolusta­mista. Jos näin tehdään — kuten nykyisin on laita — luodaan yhteiskuntaan epävarmuustekijä, ja on pelättävissä, että kansan­valtaisesi päätettyjen uudistusten toimeenpanoa tai työväenluo­kan lakko- ja kokoontumisvapauden käyttöä tullaan ehkäisemään puolustuslaitoksen avulla. Tämä ei ole sopusoinnussa niiden pyrkimysten kanssa, joiden tavoitteena on positiivinen rauhan­tila. SDP vaatii lainsäädäntöä muutettavaksi siten, että säännök­set puolustuslaitoksen valtionsisäisestä tehtävästä poistetaan.

Puolueettomuuden valvontaa asevoimin on täydennettävä koko maan kattavalla siviilivastarintajärjestelmällä. Vaikka siviilivas­tarinnalla kansallisena puolustusjärjestelmänä ei kyetä estämään miehitystä, voidaan sillä estää vastustajaa saavuttamasta poliit­tisia, taloudellisia tai sotilaallisia tavoitteitaan, vähentää miehi­tyksestä koituvia etuja ja lisätä siitä aiheutuvia kustannuksia. SDP korostaa, että siviilivastarinta ei edusta negatiivista uhkaa, eikä ylläpidä harhaisia käsityksiä naapurimaista tai kansainvälisten suhteiden luonteesta taikka kansainvälisten ristiriitojen ratkai­sutavoista. Siviilivastarintajärjestelmä kykenee ennakolta eh­käisemään ristiriitoja ja rakentamaan aseellista puolustusta pa­remmin yhteistyöhön perustuvan positiivisen rauhan edellytyk­siä. Sen vaatimat ihmisuhrit ja aineelliset vahingot ovat mo­lemmin puolin vähäisemmät kuin tuhoavassa joukkosodassa.

SDP edellyttää,

että ryhdytään pikaisesti seuraaviin konkreettisiin rauhanpoliitti-siin toimiin:

— valtioneuvosto asettaa työryhmän suunnittelemaan siviilivas-tarintajärjestelyjä,

— asevelvollisuusaikaa yleisesti lyhennetään,

27

— ulkoasiainministeriöön perustetaan aseriisunta- ja rauhanky­symysten toimisto,

— rauhantutkimuksen toimintaedellytyksiä ja asemaa maassa parannetaan,

— oppilaitoksissa ja puolustuslaitoksessa tehostetaan opetusta aseriisuntaan, rauhantutkimukseen, siviilivastarintaan, kehitys­maihin ja yleensä ulkopolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä,

— Rauhanjärjestöjen ja rauhankysymystä käsittelevien julkaisu­jen taloudellista tukea lisätään huomattavasti,

— sotatarvikkeiden vienti ulkomaille lopetetaan kokonaan.

Puoluetoimikunnan lausunto: Puoluetoimikunta viittaa esitykseensä puoluekokouksen ulkopoliittiseksi kannanotoksi.

3 PUOLUSTUSLAITOKSEN TEHTÄVIEN UUDELLEENMÄÄRITTELY

Espoon Sosialistiseura ry:n esitys

Suomen puolustuslaitoksen erääksi tehtäväksi on asetuksella määrätty valtakunnan sisäisen kurin ja järjestyksen ylläpitäminen. Tämä epämääräinen tehtävänmäärittely antaa mahdollisuuden käyttää puolustusvoimia jossakin yhteiskunnallisessa tilanteessa työväkeä ja sen pyrkimyksiä vastaan. Yhteiskunnan rauhallisen ja demokraattisen kehityksen kannalta on tärkeää, että työväen­luokkaa vastaan suunnatut sisäiset tehtävänmäärittelyt poiste­taan puolustuslaitokselta.

Ehdotamme,

että puoluekokous velvoittaa jäsenistön toimimaan siten, että puolustuslaitoksen tehtävät määritellään uudelleen koskemaan toimintaa vain ulkonaisen vaaran uhatessa.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta katsoo, että esityksessä mainittu näkö­kohta on vakavasti otettava harkittavaksi siinä vaiheessa, kun parlamentaarisen puolustuskomitean ehdotuksen mu­kaisesti ryhdytään kehittämään puolustuslaitosta koskevaa lainsäädäntöä sekä demokratisoimaan sitä koskevaa pää­töksentekoa.

Samalla on myös suoritettava puolustuslaitoksen luonteen uudelleenarviointi sekä vakavasti harkittava mahdollisuuk­sia asevelvollisuusajan lyhentämiseksi.

Puoluetoimikunta viittaa edelleen puoluekokoukselle esitet­tyyn uiko- ja turvallisuuspoliittiseen kannanottoon, jossa suoritetaan turvallisuuspoliittisen tilanteen yleisarviointi.

28

9 ASEVELVOLLISUUSARMEIJAN MUUTTAMINEN PALKKA-ARMEIJAKSI

Karjaan Sos-dem. Nuoret ry:n esitys

Puolustuslaitoksesta sekä sen kehittämisestä on viime aikoina keskusteltu runsaasti. Eräänä puolustuslaitoksemme kehittämis­suuntana on mainittu palkka-armeija, ts. sellainen armeija, johon sotilaat värvättäisiin sekä jossa asevelvolliset nostettaisiin sa­maan ryhmään nykyisten kantahenkilökuntaan kuuluvien kanssa. Palkka-armeijaan siirtyminen olisi välttämätöntä mm. seuraavista syistä:

1.) Pienen maan puolustuslaitokselle ei ole välttämätöntä mah­dollisimman suuri miesvahvuus, vaan mahdollisimman korkea koulutustaso sekä teknisesti korkeatasoinen kalusto.

2) Sotilaiden jatkokoulutus olisi tehokkaampaa sekä helpompaa, koska sotilaat olisivat jatkuvasti aktiivipalveluksessa aina eläk­keelle siirtymiseensä asti.

3) Palkka-armeijan sotilaita olisi nykyistä huomattavasti hel­pompi käyttää yhteiskunnan muissa tehtävissä. Esim. suurten pelastusoperaatioiden yhteydessä olisi valmiiksi koulutettua mie­histöä.

4) Yhteiskunnalle tulisi palkka-armeija nykyistä asevelvollisuus-armeijaa huomattavasti edullisemmaksi vaihtoehdoksi. Edellä olevaan perustuen esittävät Karjaan Sos.-dem. Nuoret, että

SDP:n XXIX puoluekokous velvoittaisi puolueen eduskun­taryhmän valmistelemaan lakiesityksen, jossa nykyinen asevelvollisuuteen perustuva armeija esitettäisiin muutet­tavaksi yhteiskuntaa palvelevaksi värvätyksi palkka-armei­jaksi.

Puoluetoimikunnan lausunto: Puoluetoimikunta viittaa esityksestä n:o 8 antamaansa lausuntoon.

10 ASEVELVOLLISUUSAJAN LYHENTÄMINEN

Espoon Sosialistiseura ry:n esitys

Nykyisellään on varusmiesten kouluttamisessa puolustusvoimis­sa havaittavissa paljon hyödytöntä ajanhaaskausta, tarpeetonta byrokratiaa ja tehottomuutta. Jos koulutusta rationalisoitaisiin ja luovuttaisiin toisarvoisista tehtävistä, kuten sisä- ja huoltopalve­lusta, vartiopalveluksesta, sulkeisjärjestyksen harjoittelusta ja helposti omaksuttavien asioiden tarpeettomasta kertaamisesta voitaisiin asevelvollisuusaikaa huomattavasti lyhentää koulutus­tason kärsimättä.

29

Edellämainitulla perusteella ehdotamme,

että puolue velvoittaa jäsenistönsä toimimaan siten, että asevelvollisuusaika lyhennetään 4 kuukauteen.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta viittaa esityksestä n:o 8 antamaansa lausuntoon.

11 SIIRTOTYÖLÄISTEN ASEMAN PARANTAMINEN

Kangasalan kk:n työväenyhdistyksen esitys

Tuntien Ruotsissa työskentelevien suomalaisten siirtotyöläisten ja varsinkin heidän lastensa vaikean aseman ja tietäen, että Eu­roopassa on muissakin maissa siirtotyöläisiä toisarvoisessa ase­massa ja että eräissä Euroopan maissa on maiden omia kielelli­siä vähemmistöjä, jotka eivät pääse muiden tavoin osallisiksi taloudellisen hyvinvoinnin eduista eivätkä voi saada omalla kielel­länsä sitä koulutusta, joka saattaisi heidät tasa-arvoiseen ase­maan muun väestön kanssa, ehdotamme, että SDP:n vuoden 1972 puoluekokous esittää laajempaan julkilausumaan sisällytettynä tai täysin itsenäisenä julkilausumanaan seuraavaa:

Vakavasti huolestuneena eurooppalaisen teollisuuden siir­totyöläisten ja eri maiden kielellisten vähemmistöjen ase­masta Suomen sosialidemokraattinen puolue vetoaa kaik­kien näiden maiden hallituksiin ja sosialidemokraattisiin puolueisiin, että viipymättä ryhdytään toimenpiteisiin, joilla siirtotyöläisille ja kielellisille vähemmistöille taataan mah­dollisuus omalla kielellään annetulla koulutuksella saavut­taa samat taloudelliset, sivistykselliset ja omaleimaisen kulttuurin edut, mitkä ao. maan muulla väestöllä on.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta yhtyy esitykseen ja toteaa, että asiasta on keskusteltu pohjoismaisten sos-dem. puolueiden kes­ken ja erityisesti SDP:n ja Ruotsin sos-dem. puolueen välillä on ryhdytty yhteistoimintaan Ruotsissa työskentele­vien suomalaisten aseman turvaamiseksi.

30

II

LAKI- JA HALLINTOASIAIN VALIOKUNTA

12 SOSIALIDEMOKRAATTISEN PUOLUEEN OIKEUSTURVA-POLIITTINEN OHJELMA

Viime aikojen yhteiskunnallisessa keskustelussa on yhä voi­makkaammin tuotu esille kansalaisen oikeusturvan puutteita. Keskustelu on saanut pontta tutkimustuloksista, joiden mukaan selvä enemmistö kansasta ei luota oikeudenkäytön tasapuolisuu­teen. Pikemminkin luottamus on aikaisempiin vuosiin verrattuna heikkenemässä. Samalla on entistä painokkaammin kiinnitetty huomiota keskeisten lakien, kuten rikoslain, oikeudenkäymiskaa­ren ja holhouslain vanhentuneisuuteen. Oikeusturva on myös havaittu puutteelliseksi monilla tärkeillä elämänaloilla, esimer­kiksi työsuhteessa, kuluttajan asemassa, oppilaitoksissa ja vuok­rasuhteessa.

SDP ja oikeusturva

Tasa-arvo ja turvallisuus ovat SDP:n aatteellisia yleistavoitteita. Työväenliike tähtää yhteiskunnallisten epäoikeudenmukaisuuksien

31

ja vääryyksien poistamiseen. Näihin tavoitteisiin sisältyy johdon­mukaisesti yhtäläisen oikeusturvan toteuttaminen. Siihen on päästävä kaikilla elämän aloilla eikä vain suhteessa oikeuslaitok­seen, kuten vanhan oikeusturvakäsityksen mukaan tähdennettiin. Yksilön oikeusturvan on ulotuttava koko hänen arkipäiväiseen elä­määnsä. Sen on oltava riittävä koulussa, kotona, työpaikalla, liik­keiden asiakkaana ja eri laitoksissa. Esimerkiksi aiheeton ja väärä irtisanominen koskee ihmistä ja hänen tärkeimpiä etujaan huomattavasti enemmän kuin hänen sadetakkinsa varastaminen.

Yksilön oikeusturva merkitsee sitä, että häntä kohtaan voidaan ryhtyä vain sellaisiin toimenpiteisiin, jotka perustuvat voimassa olevaan lakiin. Tähän liittyy kansalaisten yhdenvertaisuus lain edessä. Se merkitsee, että samanlaisissa tilanteissa heidän asi­oitaan käsitellään samalla tavoin. Siten oikeusturva on mielival­lan vastakohta. Oikeusturvan toteuttaminen edellyttää tehok­kaan oikeusturvakoneiston luomista. Sen avulla on kyettävä valvomaan ja suojaamaan kansalaisten oikeuksia kaikilla elämän aloilla.

Oikeusturvan perimmäisenä tehtävänä on yksilön suojeleminen vallanpitäjien mielivaltaa vastaan. Tämä on välttämätöntä niin kauan, kuin vallanpitäjät muodostavat kansalaisista erillisen ryh­män. Kysymys oikeusturvan laajuudesta ja sisällöstä liittyy sen vuoksi yhteiskunnan konkreettisiin valtasuhteisiin. Yhteiskun­nallista valtaa on tällä hetkellä toisaalta poliittisella, byrokraatti­sella ja oikeudellisella, toisaalta taloudellisella valtaryhmällä. Oi­keusturva tähtää näiden ryhmien vallan käytön rajoittamiseen ja takaamaan yksityiselle kansalaiselle mahdollisuudet suojautua näiden mielivaltaa vastaan. Viime kädessä oikeusturvaongelmat voidaan kuitenkin ratkaista ainoastaan koko yhteiskunnan perin­pohjaisella demokratisoinnilla.

Poliittinen, byrokraattinen ja oikeudellinen valtarakenne on säi­lynyt 1800-luvulta lähtien peruspiirteiltään muuttumattomana. Sen sijaan yhteiskunnan taloudellisella alalla on tapahtunut voimakas muutos, jonka seurauksena yhä suurempi osa kansasta on entis­tä riippuvaisempi talouselämän valtaryhmistä. Teollisen kehityk­sen seurauksena palkkatyöväen osuus on lisääntynyt itsenäisten yrittäjien osuuden kustannuksella. Nykyisessä yhteiskunnassa kotitaloudet tuottavat entistä vähäisemmän osuuden tarvitsemis­taan hyödykkeistä ja ovat näin ollen entistä enemmän kuluttajina riippuvaisia liike-elämästä. Näiden muutosten seurauksena työ­elämän ja kuluttajan oikeusturvakysymykset ovat muodostuneet entistä keskeisemmiksi.

Taloudellisen toiminnan alueellinen keskittyminen on johtanut voimakkaaaseen kaupungistumiseen, jonka seurauksena puoles­taan vuokra-asuminen on yleistynyt. Näin myös vuokralaisen oikeusturvaongelmien lisääntyminen on selvästi nähtävissä ta­louselämän rakenteessa tapahtuneiden muutosten seurauksena.

Yhä ilmeisemmäksi on käynyt se, että taloudellinen valta ja sen ylikorostunut perustuslain suoja muodostavat keskeisen es-

32

teen kansalaisten valtaenemmistön oikeusturvan laajamittaiselle toteuttamiselle. Vääryyksiä ja epäoikeudenmukaisuuksia ei pys­tytäkään poistamaan yksinomaan yksilön oikeusturvaa kehittä­mällä. Siihen tarvitaan työväenliikkeen johtamaa tasa-arvoon tähtäävää yhteiskunnallista uudistuspolitiikkaa, jonka tavoitteena on demokraattinen sosialismi.

Oikeusturvan puutteet

Valtaosa kansasta kokee oikeusturvan toteuttamisessa selviä puutteita. Tämän vahvistaa väitöskirja, jossa tutkittiin luotta­musta oikeudenkäytön tasapuolisuuteen. Tutkimuksen mukaan 82 % väestöstä katsoi yhteiskunnallisen aseman, varallisuuden ja sosiaalisten suhteiden vaikuttavan saatuihin tuomioihin. Sa­masta tutkimuksesta ilmenee, että 95 % vastaajista piti yhden­vertaisuutta lain edessä tärkeänä, kun sitä vastoin vain 36 % vastaajista katsoi sen käytännössä toteutetuksi. Työläiskodeista lähtöisin olevat ja vasemmistoon samaistuvat luottavat muita vähemmän oikeuslaitokseen. Heikointa luottamus on työväen­luokassa. Tulokset osoittavat, miten voimakkaasti sosiaalinen eriarvoisuus koetaan oikeusturvan toteuttamisessa.

Gallup-tutkimukset osoittavat, että luottamus oikeuslaitoksen tasapuolisuuteen on ollut koko ajan vähenemässä. Vuonna 1947 luotti oikeudenkäytön tasapuolisuuteen 64 % maamme asukkaista. Vuonna 1966 luottavien määrä oli laskenut 50 %:iin, vuonna 1968 luottavien osuus oli enää 36 %.

Kansalaisten käsityksiä tukevat eräät tällä alalla tehdyt tutki­mukset. Tutkittaessa epäillyn henkilön sosiaaliryhmän vaiku­tusta pääkaupungin poliisi- ja syyttäjäviranomaisiin sekä tuomio­istuinten toimintaan havaittiin, että kansalaisen varallisuusasema vaikuttaa näiden elinten toimintaan.

Tutkimus, joka käsitteli nuorten helsinkiläispoikien sosiaalista taustaa ja rikollisuutta, vahvistaa käsitystä kansalaisten oikeudel­lisesta eriarvoisuudesta. Sen mukaan eri yhteiskuntaluokkien tosiasiallisessa rikollisuudessa ei ole selviä eroja. Siitä huoli­matta ylemmistä sosiaaliryhmistä lähtöisin olevilla ja paljon kou­luja käyneillä on pienempi todennäköisyys joutua vastuuseen teoistaan.

Oikeudenkäytön eroja on käsitelty myös tutkimuksessa, jossa vertailtiin Helsingin raastuvanoikeuden eri osastojen samanlai­sissa tapauksissa antamia tuomioita. Niiden todettiin selvästi poikkeavan toisistaan. Tämä johtuu siitä, että tuomarien arvos­tukset ja henkilökohtaiset mielipiteet voivat ratkaisevasti vaikut­taa tuomioiden sisältöön. Verrattaessa eri paikkakuntien tuomio­istuimien ratkaisuja voidaan havaita vieläkin suurempia eroja.

Tuomareiden arvostuksiin vaikuttaa eräänä tekijänä heidän so­siaalinen taustansa. Selvitys, jossa luokittelun perustana on isän ammatti, kertoo, että lakimieskunnan sosiaalinen tausta poikkeaa

3 33

huomattavasti muun väestön luokkarakenteesta. Vuonna 1958 oli 80 % maan kaikista lakimiehistä lähtöisin ylä- tai keskiluokan ko­deista. Työväenluokasta oli samaan aikaan lähtöisin vain 7 %. Tilanne ei ole sanottavasti muuttunut tämän jälkeen.

Vanhentunut lainsäädäntö

Monet oikeusturvapoliittisesti keskeisistä laeistamme ovat van­hentuneita. Osa tuomioistuimia ja niissä tapahtuvaa menettelyä koskevista säännöksistä on peräisin jopa 1700-luvulta. Rikoslaki on suureksi osaksi vuodelta 1889. Säännökset rikoksen esitut­kinnasta ovat pahasti vanhentuneet eivätkä läheskään vastaa YK:n ihmisoikeuksien julistuksen edellyttämiä periaatteita eivät­kä YK:n yleissopimusta kansalaisoikeuksista ja poliittisista oi­keuksista (16.8. 1966).

Näillä perinteellisillä oikeusturva-aloilla on kuitenkin hajanaisin uudistusyrityksin pyritty korjaamaan pahimpia puutteita. Sen sijaan uusi, laajempi oikeusturvakäsitys ei ole juuri lainkaan päässyt vaikuttamaan lainsäädäntöömme. Esimerkiksi työlain­säädännössä ei yksilön asemaa ja oikeusturvanäkökohtia ole sa­nottavasti otettu huomioon. Ammattientarkastuslaki on peräisin 1920-luvulta. Niinpä työntekijöitä suojaava työturvallisuuden val­vonta onkin täysin puutteellista. Sama pätee monilla muilla tär­keillä aloilla, kuten kuluttajan asemassa. Esimerkiksi virheellisen kauppatavaran palauttamista koskevat säännökset ovat vuodelta 1734. Näiden epäkohtien vuoksi työntekijä tai kuluttaja usein jää­kin sangen turvattomaan asemaan.

Oikeusturvan lisääminen

Yleisenä lähtökohtana oikeusturvan lisäämiselle on, että lakien ja oikeudenkäytön tehtävää yhteiskunnassa muutetaan. Tällä het­kellä säännökset tai niiden puuttuminen tekevät mahdolliseksi sen, että lakia ja oikeudenkäyttöä käytetään yhteiskunnallisten eriarvoisuuksien ja toisten kansalaisten epäoikeudenmukaisen hyväksikäyttämisen välineinä. Jotta oikeusturva voitaisiin taata kaikille kansalaisille, lakien ja oikeudenkäytön tulee olla yhtä­läisenä suojana kaikille kansalaisille sekä keino yhteiskunnallis­ten eriarvoisuuksien kaventamisessa.

Tähän liittyy läheisesti oikeudellisen päätöksenteon saattami­nen kansanvaltaiseksi. Yhteiskunnan alayksiköissä eri muodois­sa tapahtuva lainkäyttö on saatettava demokraattiselle pohjalle. Tämä on tärkeätä myös kansalaisten luottamuksen saavuttami­seksi. Tämän periaatteen toteuttaminen edellyttää rakenteellisia muutoksia niissä elimissä, jotka suorittavat oikeudellista päätök­sentekoa.

Oikeusturvan kehittämiseksi on kansalaisten oikeuksia monilla aloilla laajennettava tuntuvasti nykyisestä. Hallitusmuodon takaa-

34

miin perusoikeuksiin on lisättävä ainakin oikeus työhön ja toi­meentuloon, koulutukseen, terveyteen, lepoon, virkistykseen ja saastumattomaan elinympäristöön. Myös kansalaisten mahdolli­suuksia osallistua heitä läheisesti koskevien päätösten tekoon on huomattavasti laajennettava.

On lisäksi käytännössä huolehdittava siitä, että kansalaisilla on käytettävissään riittäviä keinoja oikeuksiensa turvaamiseksi. Siksi on kehitettävä oikeusturvakoneistoa ja laajennettava niitä järjestelyjä, joiden avulla yksityinen kansalainen voi valvoa oi­keusasemaansa. Kansalaisten ulottuvilla olevia oikeusturvapalve-luja, kuten lainopillista ohjausta ja neuvontaa sekä varsinaista oikeusavustusta, tulee olla kaikkien saatavilla joko maksutta tai kohtuullista, hakijan varallisuuden mukaista korvausta vastaan. Tavoitteena on, että mahdollisimman monissa yhteiskunnan tilan­teissa toteutuvat oikeusturvan keskeiset tekijät, joina voidaan pitää kansalaisten yhdenvertaisuutta, päätöksenteon ennustetta­vuutta ja kansalaisten valvontamahdollisuuksia tehtyihin ratkai­suihin. Näihin pääsemiseksi on luotava sellaisia oikeusturvata-keita, jotka estävät mielivaltaisen vallankäytön. Tällaisia takeita ovat ainakin sen henkilön kuuleminen, jota asia koskee, menet­telyn julkisuus, päätöksenteon tehokas julkinen valvonta päätös­ten perusteleminen ja muutoksenhakumahdollisuus puolueetto­maan elimeen. Nämä periaatteet pätevät hyvinkin erilaisilla elämän alueilla.

SDP:n oikeusturvapolitiikan tavoitteet

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue katsoo, että maamme hallitusmuodossa lausuttu periaate Suomen kansalaisten yhden­vertaisuudesta lain edessä on jokaisella yhteiskunnallisen elämän alalla toteutettava myös käytännössä.

Puolue toteaa, ettei yksilön oikeusturva ole tämän päivän Suomessa läheskään riittävä. Puutteellisin oikeusturva on usein niillä aloilla, jotka ovat ihmiselle kaikkein oleellisimpia hänen sosiaalisen onnistumisensa kannalta, kuten työelämässä, vuokra­markkinoilla ja liikemaailman asiakkaana.

Yksilön oikeusturvaa ei voida nykyajan maailmassa turvata ilman määrätietoista poliittista tahtoa. SDP tulee määrätietoisesti työskentelemään yksilön oikeusturvan lisäämiseksi tässä ohjel­massa lausuttujen periaatteiden mukaisesti.

Oikeusturva työpaikalla

Kapitalistisessa yhteiskunnassa teollistuminen ja kaupungistu­minen merkitsevät muutosta, jossa yhä suurempi osa väestöstä luovuttaa työvoimansa pääomaa omistavan luokan käyttöön. Tämä merkitsee sitä, että jatkuvasti suureneva osa väestöstä tulee

35

omistavan luokan vallankäytön alaiseksi. Työntekijän aseman järjestäminen tulee näin ollen yhä keskeisemmäksi kysymykseksi.

Työntekijän oikeusturva on tällä hetkellä riippuvainen hänen jär-jestövoimastaan. Oikeusturva on heikko varsinkin pienillä ja sel­laisilla työpaikoilla, joissa järjestäytyminen on vähäistä. Työn­antaja saattaa asettaa esteitä työntekijäin järjestäytymiselle. On sellaisiakin työpaikkoja, joissa ammattiosastojen toiminta ja työn­tekijäin järjestäytyminen on kielletty kokonaan.

Maamme työlainsäädäntö on monelta kohdaltaan vanhentunut­ta ja suosii enemmän työnantajaa kuin työntekijää. Työlakien noudattamista valvova koneisto on jäänyt tehottomaksi. Vaikka työturvallisuusmääräyksiä voidaankin pitää melko tiukkoina, ta­pahtuu maassamme siitä huolimatta 190.000 työtapaturmaa vuo­dessa. Tämä merkitsee sitä, että 13 tapaturmaa sattuu sataa työntekijää kohden. Työtapaturmista 350 johtaa vuosittain kuole­maan ja 1.800 pysyvään invaliditeettiin. Maassamme ilmenee tilastojen mukaan vuosittain yli 1.200 ammattitautitapausta, mutta todellisuudessa niitä on paljon enemmän. Työntekijäin turvalli­suuden vaarantaminen puutteellisilla työvälineillä ja vastaavat törkeät rikokset on saatettava riittävän ankarien rikosoikeudellis­ten säännösten alaisuuteen.

Ammattientarkastusta koskeva laki on vuodelta 1927. Ammat­tientarkastuksen käytössä ei ole riittävää työlainsäädännöllistä asiantuntemusta. Ammattientarkastuksen käytössä ei ole myös­kään lääketieteellistä asiantuntemusta työpaikan terveydenhoi­dossa havaittujen puutteellisuuksien tutkimiseksi ja korjaami­seksi.

Työntekijän oikeusturva perustuu ennen kaikkea siihen, missä määrin hän voi vaikuttaa itseään ja työtään koskeviin päätöksiin. Tämän takia SDP pitää tavoitteenaan sitä, että yhteiskunnassa vallitseva työn ja pääoman ristiriita poistetaan ja että demokratia toteutetaan myös yrityksissä ja työpaikoilla.

Työntekijöiden järjestäytymistä on edistettävä ja ammattiosas­tojen toimintamahdollisuudet työpaikalla on turvattava. Lainsää­dännöllä on turvattava tähänastista paremmin myös luottamus­miesten asema ja toimintamahdollisuudet.

Työntekijällä on oltava valitusoikeus kaikissa häntä koskevissa asioissa, ilman että hän joutuu painostamisen kohteeksi.

Ammattientarkastuslaitos on uudistettava. Ammattientarkastus-laitoksen yhteyteen on järjestettävä lainopillista asiantuntemusta etenkin niitä työpaikkoja varten, joissa työntekijöillä ja näiden järjestöillä ei itsellään ole käytettävissään tämän alan asiantun­temusta. Samoin on kiireellisesti lisättävä lääketieteellistä asian­tuntemusta.

Työtuomioistuimien kokoonpanoa on kehitettävä myös työn­tekijäpuolen intressejä tasapuolisesti edustavaksi. Työtuomiois­tuimien toimintamahdollisuuksia on tehostettava palkkaamalla riittävästi vakinaista henkilökuntaa.

36

Oikeusturva asumisessa

Lähes puolet suomalaisista asuu vuokralla. Vaikka vuoden 1971 alusta voimaan tulleet huoneenvuokralain muutokset ovat olen­naisesti parantaneet vuokralaisten asumisturvaa, on vuokralais­ten asema monessa suhteessa korjauksen tarpeessa.

Paras keino vuokralaisten aseman turvaamiseksi on vuokra-asuntojen tuotannon lisääminen niin, että vuokra-asuntopula pois­tuu. Voimakkaan muuttoliikkeen vuoksi pula näyttää kuitenkin jatkuvan vielä pitkään. Sen vuoksi on tärkeää kiinnittää edelleen huomiota asuntopulan vallitessa vuokralaisten asemaa turvaavien toimenpiteitten kehittämiseen.

Vaikeimpia epäkohtia aiheuttavat tällä hetkellä vuokra-asunto­jen välityksen heikko taso, asumisriitojen selvittelyn kankeus, asumisdemokratian puuttuminen sekä vuokralaisten tiedonpuute turvatekijöistä.

Lisäksi asuminen tulee monessa tapauksessa kohtuuttoman kalliiksi korkean huoneenvuokran tai asuntomaanvuokran takia, mikä osaltaan on tulosta epäoikeudenmukaisista maanomistus­oloista ja tonttikeinottelusta.

Tehokas tie poistaa vuokra-asuntojen välitystoiminnassa vallit­sevat karkeat vääristymät ja väärinkäytökset on välitystoimen siirtäminen kuntien hoidettavaksi.

Oikeuksiensa turvaamiseksi vuokralainen ei helposti vetoa yleiseen tuomioistuimeen, koska se palvelee penseästi ja on kantajallekin vieraudessaan pelottava instituutti. Sitä paitsi tuo­mioistuin toimii hitaasti ja maksaa liikaa. Asumisriitoja selvitte­lemään tarvitaan näin ollen joustava, palveluhenkinen ja vuokra­laiselle maksuton asuntotuomioistuin, jonka jäsenistössä myös vuokralaisten näkökannat ovat asiantuntevasti edustettuina.

Nykyisen lainsäädönnön mukaan vuokralaisella ei ole valtaa vaikuttaa hänen asumistaan välittömästi koskeviin päätöksiin. Niinpä asunto-osakeyhtiöissä kaikki päätösvalta talon hallinnoi­misen suhteen kuuluu osakkeenomistajille eli vuokranantajille. Tämä ei ole oikein. Vuokralaisen tulee saada vaikuttaa asumis­olosuhteitaan läheisesti koskevaan päätöksentekoon.

Vuokralainen, joka ei tiedä oikeuksistaan, ei niitä myöskään käytä. Usein hän ei arvaa edes kysyä neuvoa tahi pysty neuvosta maksamaan. Vuokralaisen auttamiseksi on käytettävissä monta­kin tietä. Eräs tehokkaimpia tapoja on järjestää vuokrakäytän­töön sellainen vuokrasopimuslomake, jossa on selkeästi ilmaistu vuokralaiselle tärkeät asiat, neuvoja erilaisten häiriötilanteiden varalta ja vuokra-asumista koskeva lakiteksti kokonaisuudessaan. Toinen tarkoituksenmukainen keino tukea vuokralaista on liittää kunnallisen asunnonvälityksen yhteyteen kunnallinen asuntoneu-vota, josta vuokralainen voi hakea tarvitsemaansa opastusta.

Erittäin tärkeää vuokralaisten oikeusturvan kannalta on tehokas järjestäytyminen. Vuokralaisten joukkovoima on varteen otettava

37

realiteetti yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, kunhan järjestäy­tymisaste kohoaa riittävästi. Voimakas keskusjärjestö saattaisi vähitellen pyrkiä vuokramarkkinasopimuksiin, jotka ohjaisivat jul­kisen vuokra-asuntotuotannon ulkopuolelle jäävää osaa vuokra­markkinoista. Edellytyksenä tälle tietysti on, että myös vuokran­antajien puolella tapahtuu järjestäytymistä. Järjestäytymistä puo­lin ja toisin edistäisi, jos vuokramarkkinain keskusjärjestöille olisi vuosittain lähetettävä kiinteistökohtainen luettelo talon vuokra­laisista ja vuokranantajista.

Uusien asuntoalueiden rakentaminen on lähes kokonaan yksi­tyisten yritysten varassa. Tämän vuoksi yksityisellä asunnontar­vitsijalla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa asuntoalueen eikä tule­van asuntonsa suunnitteluun ja rakentamiseen. Koska pientalo­rakentaminen ei takaa riittäviä voittoja yksityisen pääoman va­rassa toimiville rakennusliikkeille, niiden edun mukaista on ollut pyrkiä rajoittamaan pientaloasutuksen leviämistä ja alueiden kaa­voittamista niitä varten. Epäkohtana on myös se, että omakoti­taloalueita uudelleen kaavoitettaessa niiden asukkaiden kannet­tavaksi asetetaan usein varsin ankaria rasituksia. On lisäksi osoittautunut, että asunto-osakkeen ostajan oikeudellinen asema on varsin heikosti suojattu.

Asumisen oikeusturvan kehittämiseksi jokaisella tulisi olla mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa asuntonsa ja asuma-alueensa suunnitteluun ja rakentamiseen. Kuntien olisi käytettävä kaa-voitusmonopoliaan pientaloasutukseen tarkoitettujen riittävien alueiden varaamiseksi. Asemakaavoituksen yhteydessä olisi huo­lehdittava siitä, että jo olemassa olevan pientaloasutuksen kan­nettavaksi ei aseteta kohtuuttomia rasituksia. Kaavoitusta kos­kevien muistutusten ja valitusten kohdalla olisi menettelyä kehi­tettävä yksinkertaisemmaksi ja oikeusturvan vaatimuksia parem­min vastaavaksi. Samoin olisi lisättävä kuntien tiedotusvelvolli­suuksia kaavasuunnitelmistaan. Asunto-osakkeen ostajalle on lailla taattava tehokas suoja.

Oikeusturva verotuksessa

Palkansaajan oikeusturvaa rajoittaa ensinnä verolainsäädännön vaikeaselkoisuus, joka käytännössä tekee melkein mahdottomaksi oman edun valvomisen. Veroviranomaisiin kohdistuvaa valvon­taa, joka on oikeusturvan välttämätön ehto, vaikeuttaa veron­maksajien verotuspäätöksestä saama vähäinen informaatio. Myös korkeimpaan hallinto-oikeuteen tehtävää valitusta koskevat rajoi­tukset kaventavat oikeusturvaa.

Oikeusturvan lisäämiseksi on palkansaajien verotusta yksin­kertaistettava. Tämä lisäisi mahdollisuuksia kansalaisten suorit­tamaan verotuksen valvontaan. Samaan suuntaan vaikuttaisi vero­viranomaisten tiedottamisvelvollisuuden laajentaminen niissä ta­pauksissa, joissa verotuspäätös poikkeaa veroilmoituksesta. Olisi päästävä siihen, että aina kun veroilmoituksesta poiketaan, vero-

38

lippuun olisi liitettävä tieto poikkeamisen syystä. Pienituloisten mahdollisuuteen saattaa asiansa tutkittavaksi kaikissa valitusas­teissa olisi suhtauduttava nykyistä myönteisemmin. Pienituloi­sille olisi tarjottava mahdollisuus käyttää asiantuntevaa apua oikeutensa valvomisessa maksuttoman oikeudenkäynnin tapaan.

Yhteiskunta menettää vuosittain verorikosten kautta huomat­tavasti tuloja. On ilmeistä, että verotusjärjestelmän takia tulo­jen salaaminen on tuntuvasti laajempaa elinkeino- ja pääomatulo­jen kuin palkkatulojen kohdalla. Niinpä palkansaaja joutuu tällä hetkellä maksamaan osan niistä julkisista kustannuksista, jotka lain mukaan kuuluisi kattaa pääoma- ja elinkeinotulojen verotuk­sella.

Verovilpin vähentämiseksi on tuntuvasti tehostettava verotuk­sen tarkastustoimintaa. Nykyinen vähättelevä suhtautuminen ve­rorikoksiin on saatava muuttumaan. Veronkavaltaminen on yhteis­kunnalta anastamista, joka kohdistuu välittömästi muihin veron maksajiin. Verorikokset on saatettava muiden rikosten kanssa samanveroiseen asemaan sekä valvonnan ja selvittämisen että rangaistusten määrien puolesta.

Lapsen oikeusturva

Yhteiskunnassamme käyttää valtaa aikuisväestö. Siksi päätök­senteossa turvataan ensi sijassa tämän ryhmän oikeudet. Kuiten­kin alaikäisiä on noin kolmasosa koko väestöstä. Tämä yhteis­kunnallisen kehityksen kannalta tärkeä väestöryhmä ei ole lähes­kään tasa-arvoinen muuhun väestöön verrattuna. Eräänä seu­rauksena lapsen oikeuksien laiminlyömisestä yhdyskuntasuunnit­telussa ovat suuret tapaturmaluvut. Vuonna 1968 joutui maas­samme runsaat 2.000 alle 14-vuotiasta lasta liikennetapaturman uhriksi.

Lasten oikeusturvan heikkous johtuu etupäässä siitä, että hol­hoojalle on maassamme annettu lähes rajattomat oikeudet. Lasta pidetään holhoojan tai huoltajan omaisuutena. Kasvatusilmapiiri suosii autoritaarisuutta ja hyväksyy kasvatusmenetelminä fyysi­sen ja psyykkisen väkivallan käytön.

Tärkeimmät lainsäännökset alalla ovat vanhentuneita. Holhous­laki on vuodelta 1898. Siinä on oikeastaan pyritty turvaamaan vain lapsen oikeus omaisuuteen. Sen sijaan holhooja voi lähes mielivaltaisesti rajoittaa lapsen sanan- ja uskonnonvapautta, koti­rauhaa, kunniaa ja henkilökohtaista vapautta. Näitä väärinkäytök­siä on vallitsevan suljetun perhekäsityksen vuoksi lähes mahdo­tonta valvoa. Sama pätee vuodelta 1936 olevaan lastensuojelu­lakiin. Erityisiä oikeusturvaongelmia tämä laki aiheuttaa lasten laitoshuollon yhteydessä.

Lasten oikeusturvan kehittämiseksi on alan lainsäädäntöä, ensi sijassa holhouslaki ja lastensuojelulaki, pikaisesti uudistettava. Lähtökohtana on pidettävä sitä, että lapsille turvataan samat inhi-

39

milliset perusoikeudet kuin muillekin kansalaisille. Erityisesti on lapsen oikeudet pyrittävä turvaamaan kaikessa yhdyskunta­suunnittelussa. Ruumiillinen kuritus on nimenomaisesti laissa kiellettävä.

Koululaisen oikeusturva

Koululaisen oikeusturva riippuu varsin sattumanvaraisista teki­jöistä. Säännökset ovat vanhentuneita, esim. oppikouluissa ne ovat peräisin vuodelta 1872. Niiden ansiosta koulujemme toi­minta on suuressa määrin laitosvaltaista, ja samalla ne antavat koulujen johtajille ja opettajille mahdollisuudet melko suureen mielivaltaan. Säännökset, joiden perusteella rikkomuksista ran­gaistaan, sekä menettely, jossa rangaistukset määrätään, eivät täytä oikeusturvalle asetettavia yleisiä vaatimuksia.

Koululaisen oikeusturvaa on lisättävä siten, että toiminta kou­luissa järjestetään samanlaisten periaatteiden mukaisesti, kuin oikeusturva muussakin yhteiskunnassa edellyttää. On päästävä eroon käsityksestä, jonka mukaan koulu ikään kuin holhoojan ase­massa jatkaa epämääräisin oikeuksin kodin kasvatustehtävää. Koulun rangaistusvalta ei saa ulottua koulutoiminnan ulkopuo­lelle eikä sellaisiin tekoihin, joita yleiset oikeusviranomaiset kä­sittelevät. Rangaistusvaatimukset on käsiteltävä kollektiivisessa elimessä, jossa myös oppilailla tulee olla riittävä edustus. Opin­näytteiden arvostelu tulee perustella ja palauttaa oppilaalle. Oppi­laalla on oltava oikeus saattaa arvosana joko kollektiivisen eli­men tai kouluhallituksen tarkastettavaksi.

Oppilaille on koulussa taattava sanan-, yhdistys- ja kokoontu­misvapaus. Oppilaiden muodostamille kerhoille ja yhdistyksille on turvattava itsenäinen toimivalta.

Oppilaan rankaisemisessa tulee ehdottomasti välttää sellaisia menettelymuotoja tai seuraamuksia, jotka oleellisesti vaikeuttavat hänen opiskeluaan.

Koululaisten oikeusturvaa tulee tasapuolisesti kehittää kaik­kien erilaisten koululaitosten kohdalla.

Opiskelijan oikeusturva

Koulun jälkeisissä jatko-opinnoissa joutuu opiskelija yhtä lailla varsin oikeudettomaan asemaan ja autoritaarisen vallankäytön kohteeksi kuin kodin ja koulun piirissä. Opisto- ja korkeakoulu­tason oppilaitoksia koskevat säännökset eivät suo opiskelijalle läheskään samoja oikeuksia, kuin hänellä on esim. koko yhteis­kuntaa koskevassa päätöksenteossa.

Keskeinen puute opiskelijan oikeudellisessa asemassa on se, että hänellä ei ole mahdollisuutta osallistumalla oppilaitoksensa päätöksentekoon parantaa tai valvoa oikeusasemaansa. Hallinto

40

on järjestettävä henkilö ja ääni -periaatteella. Opiskelijoiden oi­keusturvaa vähentää myös tutkintovaatimusten ja muiden vastaa­vien ohjeiden epäselvä tiedottaminen sekä kontrolloimattomasta arvostelusta johtuva sattumanvaraisuus.

Opiskelijan oikeusturvaa on lisättävä nykyistä selkeämmillä työ­ohjeilla sekä tarjoamalla riittävästi ja kohtuullisesti oppikirjoja ja muita työvälineitä. Opinnäytteiden arvostelua varten on luota­va yleiset oikeusturvaperiaatteet huomioon ottava kontrolliko-neisto. Oppilaitokselle ei ole tarpeen myöntää kurinpitovaltaa.

Asevelvollisen oikeusturva

Vaikutusvallan ja oikeusturvan puute ilmenee yhteiskunnas­samme ehkä selvimmin puolustuslaitoksessa. Oikeusturvan puu­te on seurausta pitkälle viedystä vallan keskittämisestä, ehdot­toman käskyvallan periaatteesta ja tiukasta tehokkuusajattelusta. Tämä tarjoaa esimies—alainen-suhteessa runsaasti mahdollisuuk­sia mielivallalle.

Oikeusturvan kehittämiseksi puolustusvoimat on nivellettävä muuhun yhteiskuntaan siten, että ne toteuttavat samoja oikeus­periaatteita. Puolustusvoimien on myös oltava mukana yhteis-ku nnan yleisessä demokratisoitumiskehityksessä. Oikeusturvan lisäämiseksi on laajennettava mahdollisuuksia puolustusvoimien ulkopuolelta tulevaan kontrolliin.

Sotaväen rikoslaki on liitettävä yleiseen rikoslakiin. Samoin on sotilasrikosten käsittely ainakin rauhan aikana siirrettävä erikoistuomioistuimista yleisiin tuomioistuimiin. Niissä sotilas-rikosasiat on käsiteltävä yleisen okeudenkäyntijärjestyksen mu­kaan. Syytetyn oikeusturva on taattava samoin kuin muissa rikos­asioissa.

Sotatilannetta varten laadittavat erityissäännökset, jotka vähen­tävät oikeusturvaa, on rajoitettava välttämättömiin.

Varusmiesten ja kantahenkilökunnan osallistuminen poliittisten järjestöjen toimintaan sekä julkiseen yhteiskunnalliseen keskus­teluun on sallittava.

Määrättäessä järjestysrangaistuksia on menettelyssä noudatet­tava sellaisia muotoja, jotka takaavat nykyistä tuntuvasti parem­min syytetyn oikeusturvan. Arestin tai vastaavan vapaudenriiston käyttöä järjestysrangaistuksena on huomattavasti vähennettävä. Kuolemanrangaistuksen käytöstä on luovuttava myös sodan ai­kana.

Poliisi ja kansalaisen oikeusturva

Poliisin päätehtäviä on yleisen järjestyksen ja turvallisuuden voimassa pitäminen. Työssään poliisi joutuu useasti tekemisiin yksityisen kansalaisen kanssa. V. 1968 poliisi kuulusteli kansa-

41

laisia noin 260.000 rikosilmoituksen johdosta. V. 1967 pidätettiin rikoksesta epäiltynä lähes 45.000 henkilöä. Samana vuonna oli juopumuspidätyksiä yli 150.000.

Rikosten esitutkinnasta ei ole yhtenäistä lainsäädäntöä. Mer­kittävimmät epäkohdat esitutkintamenettelyssä aiheutuvat siitä, että poliisi toimii esitutkinnassa paitsi tutkijana myös lähes yksin­omaisena päätöksentekijänä. Esitutkinnan yhteydessä käytetään meillä erittäin yleisesti vapaudenriistoa tutkintavankeuden muo­dossa. Tutkintavankien asemaa koskevat säännökset ja heidän tosiasiallinen asemansa eivät ole kansainvälisen vertailun kestä­vällä tasolla. Poliisitutkinnassa pidätettynä oleva ei yleensä saa käyttää avustajaa tai avustajan käyttäminen on käytännössä mah-dontonta. Tutkittavalla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa esitutkin­nan kulkuun.

Oikeusturvan kehittämiseksi on rikosprosessilain uudistukseen liitettävä yhtenäisen esitutkintaa koskevan lainsäädännön aikaan­saaminen. Erityisesti pakkokeinoja koskeva päätösvalta on esi­tutkinnassa siirrettävä tuomioistuimelle tai ainakin olisi pakko­keinojen käyttöä koskevat päätökset mahdollisimman nopeasti saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi. Epäillylle on myönnet­tävä oikeus käyttää avustajaa esitutkinnan yhteydessä. Molem­milla on oltava oikeus tehdä kysymyksiä esitutkinnassa kuulta­ville henkilöille. Poliisilainsäädäntö on uudistettava pohjoismais­ta käytäntöä vastaavaksi. Erityisesti on pyrittävä täsmentämään poliisin valtuudet ja voimakeinojen käytön edellytykset.

Oikeusturva riippuu paitsi säännöksistä myös niitä soveltavista henkilöistä. Siksi on oikeusturvan takaamiseksi jatkuvasti kiin­nitettävä huomiota poliisikoulutuksen ajanmukaisuuteen. Samoin on huolehdittava poliisin teknillisen toimintavälineistön riittä­vyydestä. Tämä on tärkeätä sen vuoksi, etteivät teknilliset puut­teet anna mahdollisuuksia järjestäytyneen ja muun vastaavan vaarallisen rikollisuuden lisääntymiselle.

Suojelupoliisiin suhtaudutaan maassamme epäluuloisesti ku­ten sen edeltäjiinkin. Kun 1960-luvulla tuomittiin vain 19 henkeä maanpetoksesta eikä ketään valtiopetoksesta, on suojelupoliisin arkistossa julkisuudessa esiintyneiden tietojen mukaan kuitenkin tietoja yli 100.000 henkilöstä. Suojelupoliisi suorittaa ammatti­yhdistysliikkeen, kansalaisjärjestöjen ja mielenosoitusten valvon­taa, mitä ei voida pitää demokraattisen yhteiskunnan periaattei­den mukaisena. Erillinen suojelupoliisi on lakkautettava ja sen nykyisestä toiminnasta tarpeellinen osa, kuten valtiovieraiden turvallisuuden takaaminen, rajaselkkausten tutkiminen ja valtio­petosten selvittely, on siirrettävä muille poliisiviranomaisille.

Oikeusturva tuomioistuimessa

Tuomioistuinlaitoksella on merkittävä yhteiskunnallinen palve­lutehtävä. ' Sen on ratkaistava oikeudelliset riita-asiat sekä mää­rättävä rikosten seuraamukset. Varsinaisen oikeudellisen vallan-

42

käytön ohella tuomioistuimet huolehtivat esimerkiksi avioliiton purkamiseen, lainhuudatukseen ja kiinnitykseen liittyvistä tehtä­vistä. Toiminnan laajuutta kuvaa se, että vuonna 1968 käsiteltiin alioikeuksissa 425.000 asiaa, joista oli riitajuttuja noin 23.000, rikosjuttuja 222.000 ja muita juttuja 180.000.

Tuomioistuinlaitoksen rakenne ja toiminnan pääperiaatteet pe­riytyvät vuosisatojen takaa. Mielipidetutkimusten osoittama ylei­sen luottamuksen väheneminen on selvä näyttö tuomioistuinlai­toksen vieraantumisesta kansasta.

Yleisten alioikeuksien jakoa raastuvan- ja kihlakunnanoikeuk­siin ei voi enää pitää perusteltuna. Lisäksi kihlakunnanoikeuksiin liittyy oikeusturvan kannalta nykymuodossaan vaaralliseksi to­dettu nuorten lakimiesten auskultointi- ja koulutusjärjestelmä. Oikeusavun saamisessa varattomat henkilöt ovat muita huonom­massa asemassa maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain kapean sovellutusalan takia.

Juttujen käsittelyn viivästyminen aiheuttaa kansalaisille tuntu­vasti epävarmuutta ja tarpeettomia kärsimyksiä. Riita-asiat lyk­kääntyvät usein sen vuoksi, että ne on valmisteltu oikeudenkäyn­t iä varten puutteellisesti. Rikosjuttujen käsittely viivästyy, koska asiat ruuhkautuvat tuomioistuimiin. Tuomioistuinten ratkaisut laaditaan kielellä, josta tavallisen kansalaisen on vaikea saada selkoa. Lisäksi ne perusteellaan etenkin todistuskysymysten osal­ta aivan riittämättömästi. Pelkästään kirjallinen menettely hovi­oikeuksissa uhkaa kansalaisten oikeusturvaa, koska näyttökysy-mysten ratkaisu tällä tavoin on lähes poikkeuksetta epävarmem­paa kuin suullisen todistusmenettelyn avulla.

Oikeuslaitoksen kehittäminen on aloitettava alioikeuksien yhte­näistämisestä. Samalla on muiden kuin lakimiesten osuutta tuo­mioistuimissa tuntuvasti lisättävä. On ilmeistä, ettei pelkkä lau­takuntana toimiva maallikkoedustus riitä tämän tavoitteen saa­vuttamiseksi. Siksi onkin vakavasti harkittava mahdollisuuksia siirtyä sellaiseen järjestelmään, jossa kolmijäsenisessä tuomio­istuimessa vain puheenjohtaja on saanut lakimieskoulutuksen, kun sitävastoin muut jäsenet valittaisiin yhteiskunnallisen koke­muksen perusteella. Tämä johtaisi osaltaan tuomioistuinlaitoksen demokratisoitumiseen ja samalla sitä kohtaan tunnetun luottamuk­sen lisääntymiseen.

Tuomioistuinten palvelutehtävän korostaminen edellyttää myös välttämättä sellaista nimityspolitiikkaa, että näiden elinten jäse­net kaikissa oikeusasteissa edustavat erilaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä. Pitkää virkauraa tuomioistuinlaitoksessa ei tällöin pidettäisi ainoana meriittinä kuten nykyään. Tämän vaatimuksen toteuttaminen käytännössä merkitsee, että nimenomaan vasem­mistolaista yhteiskunnallista näkemystä edustavien henkilöiden osuutta tuomioistuimissa nykyisestä tuntuvasti lisätään. Puolueet­tomuus yksittäistapausten ratkaisemisessa olisi turvattava ja säi­lytettävä tuomioistuinten riippumattomuus siinä mielessä, ettei-

43

vät ulkopuoliset viranomaiset, yhteisöt tai yksityishenkilöt yksit­täistapauksissa pääse vaikuttamaan ratkaisun lopputulokseen. Tuomareiden erottamista ja eläkeikää koskevat säännökset olisi muutettava samanlaisiksi, kuin muidenkin valtion palveluksessa olevien kohdalla on voimassa. Tuomareitten virkasivutulojärjes-telmä olisi välittömästi poistettava ja siirryttävä kokonaispalk-kausjärjestelmään.

Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden tulisi toimia kansalaisten perusoikeuksia koskevissa asioissa nykyisen järjestelmän kehittäjänä eikä vain säilyttäjänä. Tämä on välttä­mätöntä, koska yhteiskunnan monimutkaistuminen on merkinnyt tosiasiallisen oikeudellisen päätösvallan siirtymistä lainsäätä­jältä lainkäyttäjälle. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallin­to-oikeuden asema ennakkopäätösten tekijöinä ja lainsäätäjän työn jatkajina edellyttää, että nimitysoikeus niiden jäsenten valinnassa siirretään eduskunnalle.

Oikeudenkäyntimenettelyä on pyrittävä yksinkertaistamaan. Tä­mä on välttämätöntä, jotta kansalaiset nykyistä paremmin voisi­vat valvoa oikeuksiaan. Tuomioistuinlaitoksen yleisönpalvelua, erityisesti neuvovaa toimintaa, olisi tietoisesti kehitettävä. Mah­dollisuutta käyttää oikeudenkäyntiasiamiestä tai oikeusavustajaa on lisättävä sosiaalisen eriarvoisuuden vähentämiseksi. Tärkeä­tä olisi nopeasti laajentaa oikeusaputoimintaa siten, että kansa­laiset saisivat erilaista lainopillista neuvontaa aina sitä tarvites­saan. Tämän vuoksi olisi valtion tuella perustettava oikeusapu-toimintakeskuksia kuntiin. Näin voidaan kansalaiset saattaa oi­keusavun suhteen tasa-arvoiseen asemaan.

Oikeudenkäyntien viivästymisten estämiseksi olisi riita-asioille määrättävä pakollinen esivalmistelu. Tuomioistuinten olisi suh­tauduttava kielteisesti asianosaisten asiamiesten pyrkimyksiin tarpeettomasti pitkittää oikeudenkäyntiä. Rikosjuttujen ruuh­kaantuminen voidaan selvittää juttuja vähentämällä. Niinpä olisi selvitettävä mahdollisuuksia siirtää yksinkertaisia jutturyhmiä ratkaistavaksi rangaistusmääräysmenettelyssä tai muussa yksin­kertaistetussa menettelyssä. Liikennevahinkojuttujen käsittelyn rationalisointia on jatkettava. Lisäksi on tutkittava mahdolli­suuksia asettaa yleisesti sellainen lyhyt määräaika, jonka ku­luessa jutut alioikeudessa on otettava esille ja ratkaistava. Myös muutoksenhakuasteissa on estettävä asioiden viivästyminen.

Hallinnollisen lainkäytön merkitys on lisääntymässä. Sen pii­rissä ratkaistaan esimerkiksi sosiaalihuoltoon, verotukseen ja rakentamiseen liittyviä asioita. Hallinnollisen lainkäytön alalla oikeudenkäyntimenettelyä koskevat säännökset ovat niukkoja ja sisältyvät eri lakeihin. Vähäisten ja hajanaisten säännösten ta­kia oikeusturvan valvominen on vaikeaa jopa menettelystä jon­kin verran perillä olevalle henkilölle, saati sitten yksityiselle kansalaiselle. Tämän vuoksi erityisen hallinnollista lainkäyttöä koskevan oikeudenkäyntilain säätäminen on merkittävä tavoite, joka olisi pyrittävä saavuttamaan mahdollisimman pian.

44

Rikoksen uhrin oikeusturva

Rikoksen uhriksi joutuminen ei ole tutkimusten valossa täysin sattumanvaraista. Esimerkiksi huomattava osa törkeimmistä vä­kivaltarikoksista liittyy alkoholin väärinkäyttötilanteisiin, joissa ei ole ollut etukäteen selvää, kuka ristiriitatilanteessa joutuu uh­riksi, kuka rikoksentekijäksi. Monesti törkeä rikos kuitenkin kohdistuu täysin sivulliseen, viattomaan henkilöön. Varsinkin täysin omatta syyttään rikoksen kohteiksi joutuneiden kannalta on kohtuutonta, ettei heidän asemaansa vieläkään ole yhteis­kunnan toimesta riittävästi turvattu.

Rikoksen uhrin oikeusturvan merkittävimmät puutteet kohdis­tuvat mahdollisuuteen saada korvausta rikoksen aiheuttamista vahingoista. Koko ajan on tietysti kaikin mahdollisin keinoin pyrittävä estämään esimerkiksi juuri täysin sivullisiin henkilöihin kohdistuvien rikosten esiintymistä. Yhteiskunnassa esiintyvän kokonaisväkivallan vähentämistä ajatellen tosin on syytä todeta, että mahdollisuus joutua väkivallan kohteeksi rikoksen kautta on nykyisin olennaisesti pienempi kuin esimerkiksi liikenneon­nettomuuden tai työtapaturman yhteydessä.

Periaatteessa rikokseen syyllinen aina velvoitetaan suoritta­maan korvaus kaikesta aiheuttamastaan vahingosta. Käytännös­sä tällä tuomioistuimen päätökseen sisältyvällä velvoituksella ei ole kuitenkaan merkitystä, jos rikoksentekijä on kykenemätön suorittamaan vahingonkorvausta. Korvausta ei tällöin saada edes pakkotoimin perityksi.

Rikoksista aiheutuvien vahinkojen korvaamista on pyrittävä kehittämään siten, että korvauksen saaminen yhä vähemmän jää riippumaan rikoksentekijän maksukyvystä. Osaksi tähän voidaan päästä kehittämällä vakuutusjärjestelmää siten, että riskialttiille omaisuudelle aiheutuvat vahingot ensisijaisesti jaetaan kaikkien omaisuudenhaltijain kesken vakuutusjärjestelmää kehittämällä. Sosiaalisista syistä on omaisuusrikoksen kohteeksi joutuvan mah­dollisuus vahingonkorvauksen saamiseen turvattava silloinkin, kun asianomainen ei ole turvannut asemaansa vakuutuksen avul­la. Osaksi on tutkittava, miten henkeen tai terveyteen kohdistu­vista rikoksista aiheutuvat henkilövahingot ja ansionmenetykset kaikissa tapauksissa voitaisiin korvata. Lähinnä tällöin tulee kysymykseen korvausturvan järjestäminen sosiaalivakuutusla­kien tai erityisen tätä tarkoitusta varten asetettavan määrärahan puitteissa. Erityisen tärkeänä on pidettävä perheen toimeen­tulon turvaamista silloin, kun perheen huoltaja on joutunut ri­koksen uhriksi.

Oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies

Oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies harjoittavat lail­lisuusvalvontaa, jonka tehtävänä on ensi sijassa suojata yksityi­siä kansalaisia oikeudenvastaisilta virkatoimilta. Oikeuskansleri

45

on lisäksi valtioneuvoston lainopillinen neuvonantaja sekä maan ylin syyttäjäviranomainen.

Käytännössä oikeuskansleri on pääasiassa toiminut valtioneu­voston juristina, ja sen lisäksi hänen virastonsa toimesta on suoritettu rutiininomaisia joukkotutkimuksia viranomaisten, lä­hinnä tuomioistuinten toiminnasta. Oma-aloitteista laillisuusval­vontaa hän ei ole juurikaan harjoittanut, vaan on lähinnä tutki­nut vain satunnaisten kantelujen esiintuomat tapaukset. Myös­kään oikeusasiamiehen suorittama laillisuusvalvonta ei ole ollut täysitehoista, koska hänen toimintaedeiiytyksensä ovat olleet riittämättömät lähinnä työvoiman vähyyden vuoksi.

Kansalaisen oikeusturvan lisäämiseksi olisi laillisuusvalvonta keskitettävä oikeusasiamiehelle, jolloin oikeuskanslerin tehtäväk­si jäisi vain hallituksen lainopillisena neuvonantajana ja syyttäjä­laitoksen esimiehenä toimiminen. Samalla olisi oikeusasiamie­hen viraston toimintaedellytyksiä oleellisesti kehitettävä. Tämä edellyttää paitsi esittelijä- ja kansliatyövoiman lisäämistä myös päätöksentekijöiden määrän vahvistamista. Oikeusasiamiehen tehtävät olisi jaettava kahdelle rinnakkain toimivalle oikeusasia­miehelle, ja tarpeen mukaan olisi lisäksi perustettava apulaisoi-keusasiamiesten virkoja.

Oikeusasiamiehen tehtäviä ja toimivaltaa olisi lisättävä. Hä­nelle olisi suotava mahdollisuus vaatia oikaisua kaikkien virka­miesten lainvastaisiin virkatoimiin. Lisäksi hänelle olisi myön­nettävä oikeus käyttää ylimääräisiä muutoksenhakukeinoja ta­pauksissa, joissa lainvoimainen päätös on lainvastainen tai riit­tämättömästi perusteltu.

Oikeusasiamiehen toimintaa olisi tehtävä tunnetuksi kansa­laisten keskuudessa. Tässä tarvitaan yhteistyötä julkisen sanan kanssa. Se on tarpeen myös kehitettäessä edelleen ja tehostet­taessa oikeusasiamiehen asioihin puuttumista julkisen sanan antamien viitteiden pohjalta.

Oikeusturva ja tiedotusvälineet

Tiedotusvälineiden valtavan kehityksen johdosta on yksilön yksityiselämän suojasta tullut eräs keskeisimmistä oikeusturva­ongelmista. Tietynlaisen, lähinnä sensaatioita tavoittelevan leh-tityypin ansiosta mahdollisuudet yksilön yksityiselämän loukkaa­miseen ovat entisestään lisääntyneet. Toisaalta sopivien keino­jen löytäminen yksilön suojaamiseksi ilman että samanaikaisesti joitetaan sanan- ja painovapautta, on havaittu vaikeaksi.

Painovapauslain mukaisen oikeussuojajärjestelmän ehkä pahin puute on, että sen perusteella voi vaatia korvauksia lehtikirjoi­tuksen aiheuttamista taloudellisista vahingoista, mutta ei usein sangen suurista henkisistä kärsimyksistä. Yleisradiotoimintaa säätelevän vanhentuneen radiolainsäädännön suurin epäkohta taas on erityisen vastuulainsäädännön puuttuminen. Rikosoi-

46

keudellista vastuuta koskeva radiovastuulaki on alku tämän lain­säädännön kehittämiselle.

Kansalaisen oikeusturvan parantamiseksi olisi henkiset kärsi­mykset otettava tuomioistuimissa korvauskäytännön piiriin. Sa­moin olisi tiedotusvälineiden omassa piirissä pyrittävä luomaan takeet yksityiselämän suojaamiselle. Julkisen Sanan Neuvoston käytettävissä olevia seuraamuksia olisi tehostettava, mutta sen toiminta ei saisi kuitenkaan olla vaihtoehtoista tuomioistuimien kanssa. Loukatulla pitäisi aina olla oikeus saattaa asia oikeuden tutkittavaksi neuvoston päätöksestä huolimatta.

Tiedotusvälineiden on itsensä tehokkaasti informoitava yleisöä tiedotustoiminnan eettisistä säännöistä ja siitä, miten oikeuden oikeudenloukkauksiin voidaan vaatia oikaisu.

Oikeusturva ja luettelointi

Kansalaisia rekisteröidään monella tavalla. Eri rekistereistä saattaa ilmetä kansalaisten poliittinen kanta, taloudellinen ase­ma, rikokset tai asosiaalinen elämäntapa. Yksilön oikeusturvan kannalta tällaiset rekisterit ovat erittäin arveluttavia, sillä niihin sisältyy usein sellaisia tietoja, jotka pitkänkin ajan kuluttua voi­vat vaikuttaa haitallisesti rekisteröidyn elämään.

Rikosrekisteri ja poliisirekisteri on luotu palvelemaan ensisi­jaisesti oikeudenhoitoa ja rikosten selvittämistä. Kuitenkin niis­tä annetaan tietoja mm. valtion viranomaisille työhön pyrkijöistä. On myös lukuisia yksityisiä yrityksiä, jotka keräävät tietoja ih­misten poliittisista kannoista tai taloudellisista olosuhteista ja myyvät niitä edelleen. Nämä rekisterit ovat yleensä salaisia, jo­ten kukaan ei varmuudella voi tietää, onko hänestä olemassa tie­toja. Näin ollen hänellä ei ole mahdollisuutta tarkistaa tietojen todenmukaisuutta eikä oikaista vääriä tietoja. Koska on mahdo­tonta tietää, ketkä tietoja käyttävät ja milloin ne ovat aiheutta­neet oikeudenmenetyksiä, ei kansalaisella ole myöskään mah­dollisuutta vaatia korvausta ilmenneistä vahingoista.

Yksilön oikeusturva luettelointia vastaan voidaan taata ainoas­taan rajoittamalla rekisterien määrää ja niiden käyttöä. Yksityis­ten yritysten suorittama rekisteröinti ja tietojen myynti pitäisi tarkoin säännöstellä. Yksityisellä kansalaisella tulisi aina olla oikeus tarkistaa häntä itseään koskevat tiedot ainakin niiden luetteloiden osalta, joita voidaan luovuttaa ulkopuolisten käyt­töön. Luetteloiden pitäminen työntekijöiden poliittisista mieli­piteistä on lailla kiellettävä työntekijöiden turvallisuuden lisää­miseksi. Lisäksi rikos- ja poliisirekistereiden käyttö pitäisi ra­joittaa ainoastaan lainkäytön ja rikosten selvittämisen piiriin.

Potilaan oikeusturva

Potilaan oikeusturvan kannalta oleellisin asia on oikeus tervey­teen. Käytännössä tätä ei ole meillä kuitenkaan kyetty takaa-

47

maan. Esteenä on ollut taloudellisen tasa-arvon puute, palve­lusten epätasainen jakaantuminen ja niiden kalleus.

Tiedot potilaan terveydestä ja sairaudesta kuuluvat hänelle it­selleen. Hän ei kuitenkaan saa nykyään riittävästi näitä tietoja. Sairaskertomuksen on oltava hänelle avoin ja siitä on annettava hänelle yhteenveto hoidon päättyessä.

Keskeinen asia potilaan oikeusturvan kannalta on valitusoikeu­den kehittäminen. Lääkintöhallituksen yhteyteen on perustet­tava erillinen lääkintöoikeus tai vastaava elin käsittelemään va­lituksia. Lääkintäoikeudelle tulisi kuulua myös abortti- ja steri-lointiasioiden sekä eräiden muiden oikeuslääketieteellisten ky­symysten käsittely.

Mielisairaaloihin toimitetaan edelleen lähes puolet tapauksista pakkoon perustuen. Vapaudenriistoa on kiireesti vähennettävä kehittämällä tehokas avohoitokoneisto, vähentämällä vapauden­riistoon oikeuttavan lääkärintodistuksen voimassaoloaikaa ja luomalla yhteiskuntaan läheisemmin liittyviä sairaaloita.

Mielentilatutkimusjärjestelmässä on olennaisia puutteita. On luotava mahdollisuus polikliinisiin mielentilatutkimuksiin ja tut­kimuskäytäntöä on yhtenäistettävä. Vähentyneesti syyntakeis-ten luokka olisi rikoslaista poistettava. Syyntakeettomina tuomit­sematta jätettyjen eristämisessä olisi noudatettava ohjeellisia kattoaikoja, jonka jälkeen päätettäisiin, mihin potilas siirretään.

Kuluttajan oikeusturva

Kuluttajan oikeusturvasta ei tällä hetkellä huolehdi oikeastaan kukaan. Osa kuluttajan taloutta ja terveyttä varjelevasta lain­säädännöstä on vanhentunutta eikä vastaa tarkoitustaan, osa on uudempaa, mutta jäänyt vain kirjaimeksi valvonnan puuttuessa.

Valtioneuvosto asetti 1965 Kuluttajaneuvoston kuluttajapoli­tiikan ohjaajaksi, tutkijaksi ja toteuttajaksi. Kokoonpanonsa ta­kia neuvosto on harvoin voinut ottaa selvää kantaa sellaisissa kysymyksissä, joissa toisaalta kuluttajan ja toisaalta kaupan, teol­lisuuden tai maatalouden edut ovat vastakkaisia. Neuvoston otettua selvän kuluttajaa suojelevan kannan johonkin kysymyk­seen eivät päättävät viranomaiset ole yleensä piitanneet neuvos­ton lausunnosta. Neuvoston tehtävät on määrättävä asetuksella, se on tehtävä oikeustoimikelpoiseksi ja sen kokoonpano on muu­tettava todella kuluttajia edustavaksi. Varsinaisen kaupan ohel­la myös erilaisten palvelusten myynti olisi saatettava tehokkaan, puolueettoman valvonnan piiriin.

Mainontaan uhrattujen varojen määrässä asukasta kohti Suomi on maailman johtavia maita. Mainonta houkuttelee kuluttajaa hyödykkeiden hankkimiseen muillakin kuin asiallisilla perusteilla ja pyrkii muovaamaan kuluttajan arvomaailmaa ja tarpeita. Teol­lisuuden ja kaupan sekä kuluttajan välille tarvitaan tiedotuska-

48

nava, jollaisena mainonta nyt epätyydyttäväsi toimii. Koska muuta keinoa ei ole käytettävissä, ei mainontaa voida vielä kiel­tää, mutta sen epäkohtia tulee poistaa ja liiallisia vaikutusmah­dollisuuksia rajoittaa.

Mainonnan ja markkinoinnin menetelmiä olisi rajoitettava. Kyl­kiäisten käyttö on kiellettävä. Televisiomainonta on pyrittävä mahdollisimman pian lopettamaan. Turhan ja liiallisen mainon­nan vähentämiseksi on mainoskulujen poisto-oikeus verotuksessa lopetettava. Kuluttajaa harhaan johtava mainonta on saatettava yleisen syyteen alaiseksi rikokseksi ja samalla luotava riittävä valvonta.

Suomessa on elinkeinonharjoittajien välistä kilpailua pyritty edistämään lainsäädäntöteitse. Todellisen kilpailun säilymisen mahdollisuudet ovat talouskehityksemme nykyisessä vaiheessa joka tapauksessa verraten niukat. Kuluttajan suojan kannalta olisikin päähuomio kiinnitettävä elinkeinonharjoittajien keski­näisten suhteiden asemasta tehokkaan kuluttajasuojelulainsää-dännön luomiseen. Sen osina voisivat olla osamaksukauppaa, jakelukauppaa sekä kuluttaja-asiamiestä koskevat säännöstöt. Erityisen tärkeää on, että kuluttaja-asiamies, jonka tehtävänä olisi toisaalta elinkeinonharjoittajien toiminnan ja toisaalta ku­luttajasuojelua hoitavien viranomaisten valvonta, saa voimakkaan aseman ja riittävän henkilökunnan käyttöönsä.

Kuluttajaneuvoston teettämän selvityksen mukaan oli osamak­sukaupan korko televisiokaupassa keskimäärin 38 prosenttia kor­keimman tavatun koron kiivetessä 130 prosenttiin. Lakia osa­maksukaupasta olisi muutettava siten, että kuluttaja aina voi varmuudella tietää, mitä hän joutuu maksamaan tuotteesta kä­teiskaupassa, mitä osamaksulla ostaessaan.

Osamaksukaupan rahoittajien velvollisuudeksi olisi asetettava sen valvominen, ettei kuluttajalta osamaksukaupassa peritä yli­määräisiä lisiä. Mikäli nämä eivät pysty valvontaa tehokkaasti järjestämään, olisi osamaksukaupan rahoitus otettava yhteiskun­nan haltuun. Pitkällä maksuajalla toimiva korottomaksi ilmoitet­tu osamaksukauppa olisi kuluttajaa harhaan johtavana kiellettävä. Tällaisessa tapauksessa osallistuvat osamaksukaupan kustan­nuksiin myös käteisostajat. Osamaksukauppa olisi sallittava ainoastaan kalliimpien kestokulutushyödykkeiden kohdalla.

Hevoskaupassa on kuluttajalla vuonna 1734 säädetyn kauppa­kaaren 1 luvun 1 §:n mukaan kolmen vuorokauden katumisaika, jonka kuluessa hän voi perua tekemänsä kaupan. Oikeutta kau­pan purkamiseen olisi eri suhteissa laajennettava. Samalla on välttämättä tehostettava kuluttajan mahdollisuuksia saada tieto oikeuksistaan kaupan kohteen osoittautuessa virheelliseksi, so­pimattomaksi tai hintaansa vastaamattomaksi.

Kuluttajan turvallisuuden kannalta on merkittävää, että kulut­taja tietää, mitä hänelle milloinkin syötetään. Tämän vuoksi on kaikki elintarvikkeiden lisäaineet saatettava ilmoituspakon alai­siksi. Lisäaineluetteloa laadittaessa on ensisijaisesti otettava

4 49

huomioon kuluttajan terveys eikä elintarviketeollisuuden valmis­tusprosessin helpottaminen tai nopeuttaminen. Lisäaineiden määrää on voimakkaasti supistettava.

Elintarvikevalvonta on riittävän valvontakoneiston puuttuessa nimellistä. Elintarviketutkimusta ja -valvontaa on kuluttajan suo­jaamiseksi huomattavasti tehostettava.

13 PERUSTUSLAKIUUDISTUSTA KOSKEVA KANNANOTTO

Puoluetoimikunnan esitys (liitteenä)

14 PUOLUEVAALIMENETTELYYN SIIRTYMINEN JA PUOLUEIDEN VÄLISTEN VAALILIITTOJEN KIELTÄMINEN YLEISISSÄ VAALEISSA

Suomen Ruotsalaisen Työväenliiton esitys

Henkilövaalit vai puoluevaalit

Tänään käytössä oleva henkilövaalimenettely yleisissä vaaleissa on monessa mielessä arveluttava. Ensinnä, on osoittautunut, että puolueilla on taipumus ehdokasasettelussa ottaa huomioon politiikan kannalta toisarvoisia tekijöitä ja asettaa ehdokkaikseen radio-, tv-, urheilu- ja vastaavista yhteyksistä tunnettuja henkilöitä. Heitä ei ole otettu ehdokkaiksi poliittisten näkemystensä ja koke­mustensa perusteella, vaan koska he ovat yleisesti tunnettuja. Tämä ei ole koitunut poliittisten puolueiden eduksi. Toiseksi hen­kilövaalimenettely tuo esille ehdokkaat puolueiden kustannuk­sella. Henkilövaalimenettelyssä paino asettuu ehdokkaiden hen­kilökohtaiselle, ei puolueen poliittiselle profiilille. Tämäkään ei ole vahvistanut puolueiden asemaa. Kolmanneksi henkilö­vaalimenettely suosii niitä ehdokkaita, joiden taloudellinen asema on hyvä tai joilla on mahdollisuuksia saada kulissientakaisilta ryhmiltä taloudellista tukea. Tällaista sosialidemokraattinen puo­lue ei voi hyväksyä.

Lopuksi henkilövaalimenettely on omiaan edistämään erilaisten ryhmäkuntien syntymistä poliittisten puolueiden sisällä. Menet­tely enemmän tai vähemmän pakottaa yksityiset ehdokkaat muo­toilemaan omia, muista ehdokkaista poikkeavia poliittisia linjoja. Tämä on johtanut keinotekoisten, lopuksi vain henkilökohtaisten vastakohtien varaan rakentuneiden ryhmäkuntien syntymiseen suomalaisten poliittisten puolueiden sisällä.

Monet seikat puhuvat toisin sanoen nykyistä henkilövaalimenet-telyä vastaan. Vaihtoehtoisena ratkaisuna Ruotsalainen Työväen-

50

l i itto esittää siirtymistä puoluevaalimenettelyyn, jossa poliittiset puolueet itse ratkaisevat, missä järjestyksessä ne haluavat, että ehdokkaat valitaan. Sellaisen menettelyn avulla henkilövaali-menettelyn haittapuolet poistuisivat. Puolueiden asema koros­tuisi yksityisten ehdokkaiden aseman kustannuksella, ja heikom­massa taloudellisessa asemassa olevat saisivat samat mahdolli­suudet tulla valituiksi kuin paremmassa taloudellisessa asemassa olevat. Ryhmäkuntien syntymiseen johtavaa kehitystä jarrutet­taisiin ainakin jossain määrin.

Esimerkkinä puoluevaalimenettelystä Ruotsalainen Työväenliitto haluaa mainita mm. Ruotsissa käytössä olevan pitkien listojen käyttämisen. Sen mukaan on jokaisella puolueella oikeus aset­taa jokaisessa vaalipiirissä yhden tai joitakin harvoja listoja ehdolle. Näillä listoilla ehdokkaat on sijoitettu haluttuun jär­jestykseen, niin että ne ehdokkaat, jotka puolue mieluimmin näkisi valittuina, ovat listan kärjessä, niiden ehdokkaiden, jotka puolueen näkemyksen mukaisesti eivät ole poliittisesti yhtä mer­kittäviä, ollessa sijoitettuina listan keski- tai jälkivaiheille.

Sosialidemokraattisen puolueen osalta siirtyminen ehdotettuun menettelyyn merkitsisi eduskuntavaaleissa seuraavaa: Perus­järjestöt asettaisivat ehdokkaat, kuten nyt. Piiritoimikunnat vah­vistaisivat puolueäänestyksen tulokset sekä laatisivat esitykset vaalien ehdokaslistoiksi, joihin ehdokkaat olisi sijoitettu halut­tuun järjestykseen. Piirikokoukset vahvistaisivat listojen lopulli­sen muodon; ehdokkaiden etu- ja haittapuolet käsiteltäisiin piiri-kokouksissa.

Näin puolueen jäsenille jäisi mahdollisuus vaikuttaa vaalien loppu­tulokseen puolueen kannalta hyödylliseen suuntaan. Kun piiri-kokouksien enemmistö ratkaisisi ehdokkaiden sijoituksen lis­toilla, poistettaisiin samalla poliittiselle elämällemme varsin tyypillisestä ryhmäkuntaisuudesta ainakin osa. Tämä ei kuiten­kaan tarkoita, että vähemmistöjen ääni vaimennettaisiin: On aina annettava puoluevähemmistölle myös tällaisessa vaalimenette-lyssä mahdollisuus saada jollekulle tai joillekuille ehdokkaille hyvä sijoitus listoilla.

Teknisten vaaliliittojen kieltäminen

Nykyisen vaalilainsäädännön määräykset, jotka sallivat kahden tai useamman puolueen väliset tekniset vaaliliitot, ovat monessa mielessä arveluttavat. Sellaiset tekniset vaaliliitot suosivat pien­puolueiden syntymistä. Kristillisten liitto ei esim. viime edus­kuntavaaleissa olisi saanut ainuttakaan mandaattia, jos vaalilain­säädäntö olisi kieltänyt puolueiden väliset vaaliliitot. Samanaikai­sesti olisi Maaseudun puolue menettänyt yhden mandaatin, kun taas vasemmisto olisi voittanut kolme mandaattia enemmän, kuin se nyt voitt i .

Ei ole edullista parlamentaarisen hallitustavan kannalta, että syn­tyy joukko pienpuolueita. Pienpuolueiden syntyminen vaikeut-

51

taa pysyvien parlamentaaristen enemmistöjen aikaansaamista ja siten myös pitempiaikaisten hallitusten aikaansaamista. Niin kauan kun hallitusmuodossamme on sääntöjä, joiden mukaan vaa­ditaan määräenemmistöjä tiettyihin päätöksiin, saavat pienpuo­lueet liian suuria mahdollisuuksia jarruttaa uudistuspolitiikkaa lainsäädännön alalla; useissa tapauksissa riittää kolmasosa edus­kunnan äänistä kaatamaan tärkeitä uudistusehdotuksia. Valitsijoiden kannalta ovat vaaliliitot harhaanjohtavia. Valitsijat eivät etukäteen tiedä, minkä puolueen ehdokkaan läpimenon tur­vaksi hän äänensä antaa. Valituksi voi hyvin tulla toisen puo­lueen ehdokas. Vaaliliittoja vastaan on näin ollen painavia demo­kraattisia näkökohtia.

Sosialidemokraattisen kannan kannalta ei vaaliliittomenettelyä voi puolustaa. Se suosii pieniä ja heikkoja porvarillisia puolueita, mutta vaikeuttaa voimakkaiden vasemmistopuolueiden toimintaa.

Prosenttikynnys pienpuolueille

Samat näkökohdat, jotka puhuvat vaaliliittojen kieltämisen puo­lesta, vaikuttavat myös pienpuolueiden prosenttikynnyksen puo­lesta maassamme. Pienpuolueiden syntyminen vain heikentää parlamentaarista hallitusmuotoa. Sen vuoksi olisi laissa määrät­tävä, ettei sellaisen puolueen, joka ei saa määrättyä osaa kaikista maassa annetuista äänistä, ehdokkaita tule ottaa huomioon edus­tajapaikkoja jaettaessa. Ruotsissa tämä kynnys on 4 prosenttia, ja myös Suomessa on Ruotsalaisen Työväenliiton mielestä pai­navia syitä avata keskustelu samanlaisen kynnyksen käyttöön ottamisesta myös meillä.

Vähemmän valtaa byrokratialle

Tyypillistä suomalaiselle vaalilainsäädännölle on, että valtiolli­sella virkakoneistolla on varsin suuret valtuudet. Eräässä nyt ajankohtaisessa vaalilakimietinnössä esitetään, että puolueiden jäsenet, jotka eivät ole tyytyväisiä puolueen ehdokasasetteluun yleisissä vaaleissa, voisivat valittaa keskusvaalilautakuntaan vaalipiirissään. Näin annettaisiin siis valtiollisille elimille oikeus valvoa, että puoluedemokratia toimii, eikä puolueille itselleen. Tämä on itse asiassa porvarillisen, puolueita ja puoluedemokra­tiaa väheksyvän katsomustavan ilmaus. Ruotsalaisen Työväenliiton mielestä on turhaa vaalilakiin sisäl­lyttää määräyksiä ehdokasasettelun menettelytavasta. Puolueilla tulee Suomessa — kuten muissa maissa •— olla oikeus hoitaa tämä asia omien sääntöjensä mukaisesti.

Vaatimus

Edellä olevaan viitaten Suomen Ruotsalainen Työväenliitto esittää, että puoluekokous antaisi puoluetoimikunnalle tehtäväksi tulevassa vaalilain uudistamisessa toimia siten,

52

— että nykyinen henkilövaalimenettely korvataan puolue-vaalimenettelyllä, joka mahdollisesti rakentuisi ns. pitkien listojen varaan;

— että tulevaan vaalilakiin sisällytetään puolueiden väli­set vaaliliitot kieltävä määräys;

— että säädetään pienpuolueita varten prosenttikynnys;

— että puolueiden säännöistä jää riippumaan ehdokas­asettelun menettely ja että valtiollisten viranomaisten oi­keudet tarkastaa ehdokasasettelumenettelyä rajoitetaan muodollisia kysymyksiä koskeviksi.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta toteaa, että vaalit ovat yhä enemmän muuttuneet henkilövaaleiksi, joissa äänestäjien mahdolli­suudet suorittaa valitansa todella erilaisten yhteiskunnal­listen suuntausten välillä ovat heikentyneet. Erot ehdok­kaiden varallisuudessa ovat tulleet kohtuuttomina esille, eikä ole löydetty käytännössä toimivia keinoja ehdokkaiden mainosvarojen rajoittamiseksi. Poliittisen elämän tunte­muksen kannalta täysin toisarvoisilla aloilla hankittu kan­sansuosio on myös kohtuuttomasti korostunut.

Edellä olevan perusteella puoluetoimikunta esittää, että

— puoluekokous velvottaisi puoluetoimikunnan ryhty­mään toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on edellä esi­tettyjen ja muiden aloitteessa mainittujen epäkohtien pois­taminen vaalilainsäädännöstä.

15 VAALIJÄRJESTELMÄN MUUTTAMINEN

Kruununhaan Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys

Sosialidemokraattisen järjestöväen keskuudessa on jo useiden vuosien ajan kohdistettu terävää arvostelua eduskunta- ja kun­nallisvaaleissa käytännössä olevaa ns. yhden henkilön listan jär­jestelmää kohtaan. Vaalijärjestelmän uudistus, jonka tarkoituk­sena lienee ollut demokratian kehittäminen ja valitsijain vaihto­ehtojen lisääminen, on johtanut osittain aivan päinvastaisiin tu­loksiin. Kruununhaan Sos.-dem. yhdistys on pitänyt tilannetta siinä määrin vakavana, että se haluaa saattaa asian sos.-dem. puoluekokouksen käsiteltäväksi.

Ainakin eduskuntavaalien osalta on todettavissa, että nykyisen menettelyn vallitessa vaaliliittojen ehdokkaat eivät ole läheskään tasa-arvoisessa asemassa keskenään. Vaalitaisteluajan yleensä pidentyessä myös ehdokkaitten rahankäyttö vaalityöhön on li­sääntynyt. Runsaimmin varoja omaavat tai ulkopuolisten talou­dellista tukea saavat ehdokkaat ovat muita paremmassa asemas-

53

sa. Julkisuus ja muut varsinaisen politiikan ulkopuoliset ansiot ja edut ovat myös usein ratkaisevampia kuin poliittisen elämän tuntemus. Voimakkaasti henkilöpitoinen mainonta korostaa hen­kilövaaleja jättäen puoleet, aatteet ja asiat taka-alalle. Rahan­käytön epäsuhteen vuoksi työväenliike on tällaisessa järjestel­mässä jatkuvasti porvarillisia puolueita heikommassa asemassa. Lukuisista muistakin tässä mainitsemattomista syistä johtuen olisi välttämättä tavoiteltava vaalijärjestelmän uudistamista.

Kruununhaan Sos.-dem. yhdistyksen mielestä nyt, kun poliitti­set puolueet on lainsäändännössäkin virallisesti tunnustettu, oli­si tähdättävä siihen, että puolueet asettavat ainakin eduskunta­vaaleihin yhtenäisen ehdokaslistan sisäisen puolueäänestyksen mukaisessa ehdokasjärjestyksessä. Tämä menettely on käy­tössä mm. Ruotsissa, eikä järjestelyä kohtaan siellä ole esitetty merkittävää kritiikkiä.

Edellä olevan perusteella Kruununhaan Sos.-dem. yhdistys esit­tää,

että puoluekokous kehottaisi sos.-dem. puoluetoimikuntaa ja sos.-dem. eduskuntaryhmää toimenpiteisiin nykyisen vaalijärjestelmän siten muuttamiseksi että ainakin edus­kuntavaaleissa nykyisestä yhden henkilön listajärjestel-mästä siirryttäisiin puolueitten laatimiin yhtenäisiin vaali­listoihin.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta viittaa esityksestä n:o 14 antamaansa lausuntoon.

16 TASA-ARVOON JA JULKISUUTEEN PUOLUEIDEN JA YKSITYISTEN EHDOKKAIDEN VAALIRAHOITUKSESSA

Espoon Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry:n esitys

Kansanvaltaisessa valtiollisessa toiminnassa olisi pyrittävä sii­hen, että kaikki kansalaiset voisivat ei vain muodollisesti vaan myös asiallisesti mahdollisimman yhdenvertaisina vaikuttaa po­liittisiin ratkaisuihin. Tähän ei kuitenkaan vie pelkästään ylei­nen, yhtäläinen ja salainen äänioikeus. Poliittisessa elämässä vaarantaa tasa-arvoisuutta erilaisuus varallisuuteen nähden. Niil­lä puolueilla ja ehdokkailla, joilla on mahdollisuus käyttää vaa­leissa runsaammin omia tai muita varoja on kohtuuton etumatka. Raha vaikuttaa harvainvaltaa lisäävästi erikoisesti silloin, kun ei ole olemassa lakisääteistä tai muuta riittävää julkisuutta varo­jen lähteistä ja käytöstä vaali- ym. poliittisessa toiminnassa.

Vuodesta 1967 lähtien valtion varoista maksetun puoluetukimää-rärahan tulisi antaa mahdollisuuksia rajoittaa muista rahalähteistä saatavan poliittisen rahoituksen merkitystä. Ko. tuki on kui-

54

tenkin vain osaratkaisu. Olisi aihetta tutkia, eikö niin puoluei­den kuin yksityisten ehdokkaidenkin vaali- ym. poliittista toimin­taa varten saadut tulot ja suoritetut menot olennaiselta osaltaan tulisi julkistaa, kuten hyvin monissa valtioissa lainsäädännölli­sesti tai muuten on tehty. Ko. maissa aloitteet asiassa on teh­ty useimmiten sosialidemokraattiselta tai radikaaliselta taholta.

Puolueiden säännöllinen toiminta yleensä ja erikoisesti vaaleissa on välttämätön kansanvaltaiselle järjestelmälle. Juuri tämän joh­dosta on monissa maissa hyväksytty suoranainen rahallinen puo­luetuki, joka tosin usein on pyritty ohjaamaan nimenomaan vaa-litoimintaan mm. määräämällä tuki suuremmaksi vaalivuosina. Myöskin on useissa maissa annettu kaikille vaaliehdokkaille ja puolueille tasapuolisesti ilmaiseksi käytettäväksi yleisiä viestin­tävälineitä, kuten mahdollisuus lähettää korvauksetta rajoitettu määrä vaalikirjeitä kullekin äänioikeutetulle, lähetysaikaa tasa-arvoisesti yleisradiossa ja televisiossa jne. Monissa maissa puut­tuvat kokonaan sellaiset määräykset, jotka meillä rajoittavat kou­lu- ym. huoneistojen käyttöä poliittisiin tarkoituksiin.

Puolueiden ja vaaliehdokkaiden kuluja on suuremman tasa-arvoi-suuden saavuttamiseksi menestyksellisesti rajoitettu mm. Eng­lannissa. Eräissä maissa luonnon- ja maisemansuojelulainsää-däntöön ei ole jätetty sellaista aukkoa, joka sallii vaaliaikana jo nyt vanhentuneeksi katsottavan julistemainonnan kaikkialla. Mm. pohjoismaissa valtiovalta tukee paljon auliimmin vapaiden kan­sansivistysjärjestöjen sellaistakin koulutustyötä, mikä nimen­omaan tähtää kansalaisten yleisen valtiollisen ja yhteiskunnal­lisen tietouden kohottamiseen, jolloin puolueet voivat ohjata varansa varsinaiseen poliittiseen järjestö- ja vaalitoimintaan.

Edellä esitettyyn viitaten ehdotamme, että puoluekokous päät­täisi

kehottaa puoluetoimikuntaa ryhtymään toimenpiteisiin tar­peellisen selvityksen aikaansaamiseksi siitä, olisiko sekä missä määrin ja miten aihetta lisätä julkisuutta puoluei­den talouteen sekä erittäinkin niin puolueiden kuin yksi­tyistenkin ehdokkaiden vaalirahoitukseen nähden ja

olisiko missä määrin ja miten lisättävä julkisten yhdyskun­tien taholta tasapuolisesti välillisiä helpotuksia poliittisten järjestöjen toiminnalle (huoneistot poliittisia kokouksia ja vaalitilaisuuksia varten, lentolehtisten postijakelu, televi­sion ja yleisradion nykyistä laajempi käyttö jne.) sekä oli­siko ja missä määrin ja miten pyrittävä supistamaan tai rajoittamaan puolueiden ja ehdokkaiden liiallisia vaaliku-luja (määrälliset rajoitukset, luonnonsuojelulain mainos-kiellon ulottaminen myös vaaliaikaa koskevaksi jne.).

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta viittaa esityksestä n:o 14 antamaansa lausuntoon sekä kunnallispoliittiseen ohjelmaluonnokseen.

55

17 HENKILÖKOHTAINEN VAALIMAINONTA VALTIOLLISISSA VAALEISSA KIELLETTÄVÄ

Karjaan Sos.-dem. Nuoret ry:n esitys

Maamme lehdistö on ideologiselta pohjaltaan erientoitunut n. 90-prosenttisesti oikealle. Porvareilla on rahaa. Tämä suo heille mahdollisuuden käyttää vaalimainonnassaan lehdistönsä lisäksi kaikkia teknologian viimeisimpiä saavutuksia. Tämänkaltainen vinosuuntaus on torjuttava. Valtiollisissa vaaleissa käyvät puo­lueiden lisäksi vaalikamppailua yksityiset henkilöt. Tällaisten kansanedustajaehdokkaiden vaalimainonnassaan käyttämät rahat liikkuvat mielikuvituksellisissa summissa. Henkilökohtaisen vaa­limainonnan tulos on siis samanlainen kuin puolueidenkin vaali­mainonnan tulos, elikä siitä hyötyvät vain suurituloisimmat sekä rikkaimmat ehdokkaat.

Viimeisissä valtiollisissa vaaleissa ei yksityisten sosialidemo­kraattisten ehdokkaiden mainoksia näkynyt lainkaan ulkona mm. uudenmaan piirissä. Tämä johtui siitä, että Uudenmaan Sos.-dem. Piirin piirikokous kielsi vaalipiirinsä ehdokkailta ulkomainonnan. Tästä huolimatta saavutti sosialidemokratia huomattavan voiton. Vaalipiirin lisäpaikka tuli sos.-dem. puolueelle.

Koska puolueemme menestys ei riipu henkilökohtaisesta vaali­mainonnasta, niin Karjaan Sos.-dem. Nuoret esittävät: että

1) SDP:n XXIX puoluekokous tekisi päätöksen, jolla puo­lueen jäsenten henkilökohtainen vaalimainonta valtiollisis­sa vaaleissa kiellettäisiin sekä kaikkiin julkisuuteen levi­tettäviin vaalimainoksiin, puoluemainosten lisäksi, tulisi laatia lyhyt, asiallinen ja kuvalla varustettu selostus vaali­piirin sos.-dem. ehdokkaista.

2) Puoluekokous velvoittaisi puolueen eduskuntaryhmän laatimaan lakialoitteen, jolla kaikilta valtiollisissa vaaleis­sa olevilta ehdokkailta kielletään henkilökohtainen vaali­mainonta.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta viittaa esityksestä n:o 14 antamaansa lausuntoon.

18 VAALIMAINONTAA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ

Turun Sos.-dem. Ursin-Seura ry:n esitys

Kansanedustuslaitos luotiin Suomeen työväenliikkeen taistelun tuloksena. Kansanedustuslaitos edustaa hallitusmuotomme mu­kaan Suomen kansaa. Demokratia eduskuntalaitoksessa toteu­tuu siten, että sen jäsenet valitaan yleisillä vaaleilla. Koska de-

56

mokratian laajentaminen on sosialistisen työväenliikkeen kes­keinen päämäärä, ovat sosialidemokraatit aina suhtautuneet kun­nioittavasti kansanedustuslaitokseen sinänsä ja pitäneet tärkeä­nä sen kehittämistä ja vallan lisäämistä kaikilla yhteiskunnan alueilla.

Kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä estää demokratian toteutu­misen talouselämässä, ja sitä kautta kierouttaa demokratiaa kai­killa muilla yhteiskunnan aloilla. Kapitalistien taloudellinen val­ta heikentää monella tavalla kansanvallan toteutumista myös kansanedustusaitoksessa. Eräs tapa on se, että oikeistolaiset ehdokkaat voivat käyttää eduskuntavaalikampanjoissaan kymme­niä, jopa satoja tuhansia markkoja. On selvää, että tällainen val­tava rahankäyttö: joka yleensä tapahtuu rikkaiden porvarien jul­kisuudesta salassa annettavalla avustuksella, asettaa heidät työ­väenliikkeen ehdokkaita edullisempaan asemaan.

Eräissä maissa, mm. Iso-Britanniassa sekä monissa muissa Brit­tiläisen Kansanyhteisön maissa on säädetty lakeja, jotka julkis­tavat vaalimainonnan rahoituksen ja pyrkivät asettamaan ehdok­kaat ja puolueet tasavertaiseen asemaan. Myös Suomessa on tehty tähän tähtääviä aloitteita, mm. eräiden sosialidemokraat­tien toimesta, mutta ne eivät ole johtaneet tulokseen.

Tällainen lainsäädäntö olisi saatava aikaan Suomessa. Lailla oli­si taattava, että puoleet ja ehdokkaat ovat varallisuudestaan riip­pumatta tasavertaisessa asemassa vaalitaistelussa, eivätkä rik­kaat voisi käyttää varallisuuttaan hyväkseen joko ehdokkaina, tai kuten yleensä, tukemalla rahallisesti kannattamiaan ehdokkaita tai puolueita. Tällaista salakähmäistä rahoitusta, johon lisäksi saattaa liittyä poliittista sidonnaisuutta, voidaan pitää jopa po­liittisena lahjontana. Se on muutenkin erittäin vaarallista demo­kratian kannalta.

Myös valtion tulisi voida osallistua vaalimainontaan jakamalla puolueetonta informaatiota ja aktivoimalla äänestäjiä. Mitä kor­keampi on äänestysaktiivisuus, sitä paremmin eduskunnan ko­koonpano vastaa kansan tahtoa.

Yllä olevaan viitaten ehdotamme, että puoluekokous velvoittaisi sosialidemokraatit asiaan kuuluvissa elimissä työskentelemään siten, että Suomessa saataisiin aikaan lainsäädäntö, jonka tar­koituksena on

1. Määrätä korkein sallittu rahasumma, jonka yksityinen ehdokas ja kukin vaaleissa mukana oleva puolue saa käyt­tää vaalimainontaansa.

2. Tehdä vaalimainonnan rahoitus kokonaisuudessaan jul­kiseksi. Jokaisen ehdokkaan ja puolueen on valtion viran­omaisille annettava tositteineen selvitys siitä, mistä mai­nontaan käytetyt rahat on saatu, ja miten ne on käytetty.

3. Velvoittaa valtio harjoittamaan vaaleihin liittyvän asial­lisen informaation jakamista, jonka tarkoituksena on tiedon

57

jakaminen ja äänestäjien aktivoiminen. Tällainen toiminta tulee sallia myös kunnille.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta viittaa esityksestä n:o 14 antamaansa lausuntoon.

19 KANSANVALTAISTEN PERIAATTEIDEN NOUDATTAMISEN TURVAAMINEN PUOLUETOIMINNASSA

Espoon Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry:n esitys

Eduskunnassa joulukuussa 1968 hyväksytyn puoluelain 2 §:ssä säädetään:

2 §

»Puolueena rekisteröidään kirjallisesta hakemuksesta yh­distys,

3) jonka säännöt turvaavat kansanvaltaisten periaatteiden noudattamisen yhdistyksen päätöksenteossa ja toiminnas­sa ja

SDP on puolueistamme parhaiten jo kauan sekä säännöissään et­tä toiminnassaan noudattanut näitä nyt lainsäädäntöömme sisäl­tyviä periaatteita. Menneisyyden kokemukset ja valtiollisen elämän asettamat kasvavat vaatimukset huomioon ottaen on kui­tenkin monessa kohdin aihetta SDP:ssä tehostaa kansanvaltais­ten periaatteiden noudattamista kehittämällä puolueen sääntöjä ja menettelytapaohjeita sekä korostamalla kansanvallan ja tasa-arvon periaatteita kaikessa puolueen sisäisessäkin toiminnassa.

Kansanvalta kuitenkin edellyttää sen noudattamista kaikkien puo­lueiden toiminnassa. Erityisesti sen jälkeen kun puolueet kol­me vuotta sitten saivat korostetun julkisoikeudellisen aseman sekä yksinoikeuden nimetä ehdokkaita valtiollisissa vaaleissa on tämä välttämätöntä. Myöskin puoluelain mukaisesti maksettava julkinen puoluetuki vaatii täydennyksenään julkisen edun, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden turvaamista entistä paremmin lain­säädännön ja vahvistettujen sääntöjen perusteella kaikessa po­liittisessa toiminnassa.

Keskeisinä ovat tällöin täsmälliset kaikkia puolueita velvoittavat määräykset ehdokkaiden nimeämisestä kansanvaltaisella puolue-äänestyksellä. Tämä tulisi sisällyttää puoluelakiin ja sen perus­teella annettavaan asetukseen. Laissa tulisi lisäksi velvoittaa puolueet hyväksymään yksityiskohtaiset säännöt, joissa voidaan ottaa huomioon ao. puolueen oma järjestörakenne. Ne tulisi kui­tenkin alistaa valtion viranomaisen tarkistettavaksi sen seikan toteamiseksi, että ne eivät ole ristiriidassa lainsäädännön kanssa.

58

Ehdokkaiden nimeäminen puolueiden yksinoikeudella on tosiasial­lisesti esivaali. Näissä esivaaleissa tulisi saattaa lainsäädän­nöllä voimaan maassamme vaaleissa jo kaun noudatetut peri­aatteet yhdenvertaisuudesta sekä ehdokkaisiin että ennen kaik­kea äänestäjiin nähden. Säännöillä tulisi myös täsmentää takeet siitä, että vaalisalaisuus ehdottomasti säilyy ja että kaikessa muussakin noudatetaan lakia ja oikeutta. Ne tulisi laatia siten, että ne samalla helpottavat puolueäänestykseen osallistumista. Helsingin sos.-dem. piirin käytäntöön ottama pidennetty äänes­tysaika sekä äänestyspaikkojen järjestäminen keskeisille pai­koille kaupungissa kaikille puolueosastoille yhteisinä on hyvä esimerkki seurattavaksi ainakin kaupungeissa ja kauppaloissa. Yhdistyksemme viime vuonna tehdystä esityksestä on Espoon kaupungissa otettu sama tapa käytäntöön 1972.

Muutkin tärkeimmät kansalaisten yhdenvertaisuuden ja oikeus­turvan kannalta keskeiset puoluetoimintaa koskevat määräykset tulisi sisällyttää puoluelainsäädäntöön kuten useissa maissa, joi­den puolueiainsäädäntö on kehittyneempi kuin meidän. Näitä ovat mm. jääviyssäännöt. Kenenkään ei tulisi puoluetoiminnas­sa saada osallistua päätöksentekoon häntä itseään koskevassa asiassa tai asiassa, jossa asianomaisella on itsellä välittömästi tai välillisesti jonkin taloudellisen yhteisön johtotehtävissä ole­vana henkilökohtaista etua.

Puoluelainsäädäntöä ja puolueemme sääntöjä uudistettaessa on pidettävä kiireellisenä asiana tasa-arvon turvaamista vaalitoimin-nan rahoituksessa, mistä on tehty sos.-dem. eduskunta-aloite no 9/66 ja yhdistyksemme puoluekokousesitys no 27 v. 1968. Puoluetoimikunta suhtautui myönteisesti esitykseen, joka ei kui­tenkaan johtanut päätökseen eikä muihinkaan toimenpiteisiin. Yhdistyksemme on nyt erillisenä yksityiskohtaisempana uudista­nut esityksen samoin kuin kiireellisenä pitämänsä esityksen vuo­delta 1968 no 211 sovinto-oikeusmenettelystä puolueessamme.

Edelläolevaan viitaten esitämme puoluekokoukselle,

että se velvoittaisi puoluetoimikunnan ryhtymään toimen­piteisiin puoluelainsäädännön täydentämiseksi tasa-arvon, kansanvallan sekä lakien ja oikeusperiaatteiden toteutta­miseksi puoluetoiminnassa sekä

siltä osin kun lainsäädäntöä ei riittävän nopeasti ja te­hokkaasti saada uudistetuksi ryhtymään toimenpiteisiin puolueen sääntöjen uudistamiseksi edellä viitattujen tasa-arvon, kansanvallan ja oikeusturvan periaatteita seuraten.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta toteaa, että koko Sos.-dem. Puolueen olemassaolon ajan on puolueen säännöissä pyritty toteut­tamaan käytännössä kansanvallan periaatteita. Sääntöjä koskevalta osalta puoluetoimikunta viittaa sääntöjen muu-

59

toksia koskeviin esityksiin ja vaalilainsäädännön osalta puoluetoimikunta esittää, että puoluekokous

— kehottaisi puolueen edustajia vaalilainsäädönnön uu­distamisen yhteydessä ottamaan huomioon tasa-arvon, kan­sanvallan sekä lakien ja oikeusperiaatteiden toteuttamisen puoluetoiminnassa.

20 PRESIDENTIN VAALITAVAN MUUTTAMINEN

Seinäjoen Työväenyhdistys ry:n esitys

Presidentin vaalitavan muuttamisesta on puhuttu eri yhteyksissä. Asia oli esillä mm. viimeisessä puoluekokouksessamme, jossa siitä annettiin välittömään kansanvaaliin perustuva kannanmää-rittely. Kun asia ei kuitenkaan ole kulkenut eteenpäin toivotulla tavalla, pidämme välttämättömänä, että siitä keskustellaan tässä­kin puoluekokouksessa.

Asian ratkaisemiseksi on mielestämme vain kaksi vaihtoehtoa. Yhtenä vaihtoehtona on valinnan siirtäminen eduskunnalle, jolla menettelyllä on omat hyvät puolensa, joten sitäkin mahdollisuut­ta on syytä tutkia. Toinen ja varmasti kansanvaltaisempi vaali­tapa on suoraan kansanvaaliin perustuva valinta. Tässä yhtey­dessä ei ole välttämätöntä päättää siitä, kumpi menettely on parempi. Tärkeintä mielestämme on se, että asia otetaan julki­sen keskustelun piiriin ja että periaatteessa hyväksytään muu­toksen tarpeellisuus.

Edelläesitettyyn viitaten esitämme XXIX Puoluekokoukselle,

että se ottaisi käsiteltäväkseen tämän asian ja tekisi siitä periaatteellisluontoisen päätösehdotuksen ja velvoittaisi puolueen päätäntäelimiä hoitamaan asian päätökseen.

Piiritoimikunta yhtyy esitykseen.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta viittaa perustuslakiuudistusta koskevaan kannanottoon.

21 PRESIDENTIN VAALI KANSANÄÄNESTYKSELLÄ

Ylä-Kolarin Sosialistit ry:n johtokunnan esitys

Päätettiin esittää puoluekokoukselle,

että presidentin vaalit suoritettaisiin suoralla kansanäänes­tyksellä.

60

Puolueen olisi nimettävä presidenttiehdokas mahdollisim­man aikaisessa vaiheessa.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta viittaa presidentin vaalitapaa koskevan aloitteen osalta perustuslakiuudistuksesta tekemäänsä esi­tykseen ja presidenttiehdokkaan nimeämistä koskevalta osalta antamaansa lausuntoon n:o 112.

22 VALLAN KESKITTYMINEN

Espoon Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry:n esitys

Kansanvallan toteuttamisessa tasavallassamme on suuria auk­koja valtiollisesti puhumattakaan taloudellisesta ja yhteiskunnal­lisesta eriarvoisuudesta ja epätasaisesta vallanjaosta. Sekä valtakunnallisella tasolla että kunnallishallinnossa on valtaa se­kä tehty mahdolliseksi keskittää että myöskin käytännössä kes­kitetty harvoille paljon suuremmassa määrin kuin monissa muis­sa kansanvaltaisissa maissa. Näissä maissa joko perustuslakien määräykset tai vakiintuneet kansanvaltaiset perinteet ovat tur­vanneet vallan jakamista laajemmalle.

Suomessa toisin kuin miltei kaikkialla muualla valtion virkako­neistossa johtavimmissa tehtävissä olevat voivat samanaikaisesti olla eduskunnan jäseniä. Suurin epäkohta ei tässä yhteydessä ole yleisen mielipiteen oudoksuma tulojen kasautuminen tehtä­vistä, joita molempia on pidettävä päätoimisina ja täyden työpa­noksen vaativina. Muualla kansanvaltaisessa maailmassa joh­tavan virkamiehen valinta eduskuntaan joko lainkaan ei tule ky­symykseen tai johtaa heti täydelliseen ja täysin palkattomaan virkavapauteen. Vielä paljon haitallisempana seurauksena teh­tävien ja vallan kasaamisesta harvoille on virkavaltaisen hallin­tokoneiston sekaantuminen valtion ylimpään poliittiseen johtoon ja lainsäädäntötyöhön. Tästä asioiden hoito kärsii sekä lainsää­dännössä että hallinnossa.

Myöskin voidaan perustellusti asettaa kyseenalaiseksi, onko valtakunnassa ja kunnissa hallituksen ja kunnallishallitusten jä­senten samanaikainen jäsenyys päättävissä elimissä eduskun­nassa ja valtuustoissa paikallaan. Lukuisissa maissa ei voida samanaikaisesti olla jäsenenä toimeenpanevassa elimessä, joka on vastuu- ja tilivelvollinen päättävälle elimelle ja samalla ker­taa päättävän elimen jäsenenä. Virkatehtävien, vallan ja tulojen kasaantuminen samoille henkilöille on uhkana kansanvaltamme terveydelle ja jopa valtaa, vastuuta ja työtä moninkertaiseksi taakakseen ottaneiden henkilöiden omalle terveydelle. Vaikka ei velvoitettaisi toimeenpanevan elimen jäseniä tultuaan nimi­tetyksi tai valituksi ko. johtotehtävään lainsäädännöllä kokonaan eroamaan päättävän elimen jäsenyydestä kuten useissa maissa on asianlaita, ei ainakaan mitään kohtuuttomuutta ole siitä, jos

61

valtuuston tai eduskunnan jäsen astuessaan kunnallishallitukseen tai maan hallitukseen siksi aikaa jättäisi tehtävänsä päättävässä elimessä varajäsenelle.

Meillä toisin kuin vakiintuneemman kansanvaltaisen perinteen omaavissa maissa kansanedustajat samanaikaisesti usein ovat muissakin valtion tai kuntien päätoimisissa viroissa tai vastaa­vasti suurten taloudellisten yhteisöjen johtajina. Lainsäädännös­sä tulisi määrätä ainakin valtion viroista täydellinen ja pakolli­nen virkavapaus kansanedustajille luonnollisestikin säilyttäen ao. ikälisä- ym. edut. Mikäli katsotaan, että valtio ei suoranaisesti voi puuttua taloudellisten yhteisöjen päätöksiin pitää kansan­edustajia palkkalistoillaan, on katsottava vähimmäisvaatimuksek­si, että muualta saadulla paikkamäärällä vähennetään kansan­edustajan palkkaa. Tällöin kansanedustajan palkka olennaisesti muuttuisi korvaukseksi menetetystä työansiosta. Päätoiminen työ eduskunnan ulkopuolella estää tehokkaasti osallistumasta eduskuntatyöhön. Eduskunnan arvovallalle on eduksi, ettei ku­kaan voi ajatella jonkun kansanedustajan olevan palkalla tai palk­kiolla sidottu johonkin taloudelliseen yhteisöön. Yhden vertaisuus edellyttää, että milloin kansanedustajalla on elinkei­notoiminnasta tai ammatin harjoittamisesta vastaavasti tuloja tämäkin otetaan palkkaetuja määrättäessä huomioon. Tällainen ammattityö itsenäisenäkin eduskunnan ulkopuolella on omiaan vähentämään mahdollisuuksia tehokkaaseen eduskuntatyöhön, vaikka siihen ei liitykään niin monia epäkohtia kuin palkan nosta­miseen valtion virasta tai yksityiseltä yhteisöltä.

Tasa-arvoisuus ja samanveroisten toimintamahdollisuuksien ta­kaaminen kaikille eduskuntatyöhön osallistuville toisaalta edel­lyttää, että samalla tavoin turvataan virka-, toimi- tai tavallisessa työsuhteessa olleen eduskuntaan valitun kohtuullinen mahdolli­suus palata entiseen työhönsä. Tässä suhteessa tehdas- ym. työstä kansanedustajiksi valitut ovat olleet täysin kohtuuttomas­sa asemassa verrattuna virkamiehiin, jotka ovat voineet säilyttää eduskunta-aikana palkkansa suurimmaksi osaksi ja saaneet li­sää ikälisä-, eläke- ym. etuja.

Harvojen valtaa suosivaa ja kansanvaltaa kaventavaa virkavaltai-suutta esiintyy sen laajuuden huomioon ottaen ehkä kaikkein eni­ten valtiossamme hallintokoneistossa. Juridisesti tai ainakin to­siasiallisesti elinikäisiksi nimitetyt johtavat virkamiehet käyttä­vät maassamme tehokkaasti asemaansa lainsäädännön, talousar­vion ja kaiken talouspolitiikan suunnittelussa tavalla, joka tosi­asiassa siirtää heille erittäin paljon valtaa. Sen lisäksi varsi­naista päätäntävaltaa on meillä niin valtakunnassa kuin kunnis­sakin annettu elinikäisiksi nimitetyille virkamiehille. Kaikkialla niin valtakunnassa kuin kunnissakin tulisi poliittista valtaa antaa vain määräaikaisiksi valituille tai nimetyille virkamiehille, kuten demokraattisissa maissa muualla on asianlaita.

Vallan tasaisempi jako ja demokratian lisääminen on myös tar­peen läänitasolla. Samoin mm. keskusvirastoissa on toteutetta­va vastaavia uudistuksia. Toimenpiteinä tulevat kysymykseen

62

poliittisten voimasuhteiden mukaan valittavat määräaikaiset kol­legiaaliset elimet, joissa luottamushenkilöt voivat vaikuttaa asioi­hin samalla kuin johtavat virat muuttuvat vastaavasti määräaikai­siksi.

Edellä esitettyyn viitaten ehdotamme, että puoluekokous päät­täisi

— kehottaa puoluetoimikuntaa huolehtimaan siitä, että lainsäädäntöämme siten kehitetään, että valtakunnallisissa johtavissa poliittisissa ja muissa johtavissa virkatehtävis­sä ei kukaan ole samanaikaisesti kahdessa päätoimisessa luottamus- tai virkatehtävässä eikä päättävän elimen, edus­kunnan tai kunnallisvaltuuston jäsen samanaikaisesti ole hallituksen tai kunnallishallituksen jäsen sekä että

— eduskunnan jäsenen palkkiosta vähennetään hänen pää­toimisesta vakinaisesta työstään saamansa palkka tai pal­kan osa samalla kuin lainsäädännöllä turvataan kaikille kansanedustajille kohtuullinen mahdollisuus palata enti­seen tehtäväänsä sekä että

— valtion ja kuntien hallinnoissa kaikki johtavat tehtävät annetaan vain sopimuspalkkaisina korkeintaan nelivuotis­kaudeksi kerrallaan niissä tapauksissa, joissa johtavassa asemassa oleva virkamies käyttää poliittista päätösvaltaa tai joissa hänellä on tosiasiallinen merkittävä osuus poliit­tiseen päätöksentekoon esittelevänä tai johtavana toimeen­panevana virkamiehenä.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta yhtyy esityksen virkojen määräaikaisuut­ta koskevaan osaan viitaten samalla kunnallispoliittiseen ohjelmaluonnokseen ja muilta osin viittaa perustuslain uudistamista koskevaan esitykseensä.

23 TASA-ARVOON TOTEUTTAMINEN LAINSÄÄDÄNNÖLLÄ

Espoon Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry:n esitys

HM:n 6 § 2 mom:n mukaan kansalaisten työvoima on valtakun­nan erikoisessa suojeluksessa. Perustuslakimme sisältävät pal­jon puutteellisemmin yleiset ihmis- ja kansalaisoikeudet, kuin mitä YK:n ja lukuisten muiden maiden hyväksymät oikeudet ovat. Vaikka HM:n 5 §:n mukaan Suomen kansalaiset ovat yhdenver­taiset lain edessä, ei tämän periaatteen toteuttaminen ole monil­la aloilla paljoa alkuvaihetta pitemmällä. Puolueemme yksimieli­sesti koko olemassaolonsa ajan hyväksymä tasa-arvon periaate, jota viime vuosina on entistä enemmän pyritty tekemään todeksi tulisi aste asteelta ulottaa yhä laajemmalle. Huomattava osa toiminnasta tasa-arvon hyväksi on puolueen välittömän toiminta-

63

kentän ulkopuolella ainakin osaksi. Siten yhtenäisellä ja kansan­valtaisella ammattiyhdistysliikkeellä on keskeinen asema pyrit­täessä solidaarisella palkkapolitiikalla lisäämään tasa-arvoa. Täl­lainen tulopoliittinen toiminta edellyttää myös pontevaa tukea puolueeltamme poliittisella tasolla.

Työväestön ja siihen verrattavissa olevan laajan kansanosan kan­nalta on erittäin tärkeätä pyrkiä tasa-arvoon lukuisissa kohdin, joissa räikeätäkin eriarvoisuutta vallitsee. Koko yhteiskunnassa tulisi kartoittaa epäkohdat. Käynnissä olevan perustuslakiuudis­tuksen valmistelun tulisi kartoittaa tasa-arvon puutteet valtiol­lisella alalla ja esittää niihin tehokkaat korjauskeinot. Peruskou­lu-uudistus ja muut koko koulutointa koskevat muutosehdotukset tulevat aikanaan lisäämään tasa-arvoa sivistyselämässä. Sen si­jaan sosiaali- ja terveydenhoitopolitiikan alalla ei ole edes täs­säkään määrin huolehdittu tasa-arvosta.

Esimerkkeinä tästä on mm. työaikaa koskevat määräykset maas­samme. Muualla niin markkinatalouden maissa kuin sosialisti­sissakin maissa sovelletaan niin teollisuuden kuin muidenkin elinkeinojen piirissä sekä valtion ja kuntien virastoissa yleisesti samanpituista työpäivää. Suuren yhtymän pääjohtajat, tehtaan isännöitsijä, johtava virkamies muissa pohjoismaissa ja suurissa teollisuusmaissa ei voisi edes ymmärtää meillä käytössä olevaa järjestelmää, että työaika hyvin valaistuissa ja tuuletetuissa joh­toportaan työtiloissa on lyhempi kuin usein melun, tuotannosta johtuvien saasteiden ym. seikkojen takia epäterveeilisimmissä tehdassaleissa. Muualla maailmassa poikkeuksia saman pituises­ta työajasta tehdään vuorotyössä, maan alla, yleensä rasittavissa työoloissa olevien hyväksi.

Eläkkeeseen nähden meillä on myös poikkeuksellinen eriarvoi­suus ei vain eläkkeen suhteelliseenkin määrään nähden, mikä saattaa korkeimpien virkamiesten kohdalla ylittää asianomaisen korkeimman palkan, vaan oikeus täyteen eläkkeeseen saadaan lukuisissa erittäin rasittavissa töissä myöhemmin kuin monissa vain henkisiä ponnistuksia vaativissa.

Erot ovat suuret ei vain työläisten ja valtion virkamiesten etujen välillä, vaan eriasteisten virkamiesten sekä erilaisen juridisen aseman omaavien viran- ja toimenhaltijoiden kesken. Toiset saa­vat kuukausipalkkansa etukäteen. Tuntipalkkainen jää ilman mo­nena arkipyhänä. Rakennustyöläinen jää ilman palkkaa pakkasel­la. Sairausajan, lomien ym. seikkojen suhteen on edelleen ih­misten ryhmittely ilman perusteita.

Irtisanomissuoja on joidenkin kohdalla niin hyvä, että suurim­man osan työkykyään menettänyt saa pitää ei vain palkkansa, mi­tä voitaisiin pitää ymmärrettävämpänä, vaan myös korkean vir­kapaikkansa, miltä hän voi kyvyttömyydellään jarruttaa taloudel­lista ja yhteiskunnallista kehitystä. Työläisten kohdalla vähäisis­täkin seikoista voidaan hyvin pitkäaikainen työsuhde katkaista.

Lainsäädäntöön ovat nämä lukuisat ja räikeätkin eriarvoisuudet osittain jääneet menneiden vuosisatojen sääty-yhteiskunnan pe-

64

rinteenä, osittain syntyneet viime vuosikymmenien vailla koko­naisnäkemystä suoritetun sosiaalipoliittisen lainsäädännön tu­loksena. Laki on suojellut pääasiassa omia laatijoitaan ja lait ovat meillä tosiasiallisesti kirjoitettuja johtavissa viroissa ole­vien lakimiesten kynällä, jotka ymmärrettävästi eivät ole unoh­taneet asemaansa valtarakenteen huipulla.

Nyt tulisi kiireellisesti hankkia kokonaisselvitys siitä, mitä perus­teettomia poikkeamisia tasa-arvoisuudesta on olemassa työai­kaan, palkanmaksutapaan, palkanmaksuperusteisiin, eläkeikään, sairaus- ja työkyvyttömyyskorvausten yleisiin periaatteisiin näh­den. Tämä selvitys tulisi suorittaa siten, että ne ryhmät, jotka ovat nyt eniten syrjittyjä, saisivat selvityselimessä voimakkaam­man edustuksen. Yhtenäisen ammattiyhdistysliikkeen asiantun­temusta selvityselimen jäseninä tulisi keskeisenä ottaa huo­mioon. Kokonaisselvityksessä ei tulisi mitään lainsäädännön alaa sinänsä sivuuttaa, joskin voitaisiin ne lainsäädännön alat, joissa riittävä uudistusselvitys on käynnissä, jättää yksityiskoh­taisen työn ulkopuolelle.

Edellä esitettyyn viitaten ehdotamme, että puoluekokous päät­täisi

kehottaa puoluetoimikuntaa huolehtimaan siitä, että val­tion toimesta suoritetaan kokonaisselvitys ja tehdään tar­peelliset uudistusehdotukset suuremman tasa-arvon to­teuttamiseksi lainsäädännössä, mikä koskee työaikaa, pal-kanmaksutapaa, palkanmaksuaikaa, eläkeikää ym. eläke-etuja, irtisanomissuojaa sekä muita niihin verrattavia ylei­siä yhteiskunnallisia oikeuksia.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta viittaa työsuhdepoliittiseen ohjelmaan.

24 VALTIONHALLINNON KANSANVALTAISTAMINEN

Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys

Hallitusmuodon 2 §:n mukaan valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Vuosien kuluessa varsin suuri osa todellisesta valtiollisen vallan käyttöön kuulu­vasta päätöksenteosta on siirtynyt eduskunnan ulkopuolelle, vaik­kakin muodollinen päätöksentekovalta on edelleenkin eduskun­nan käsissä. Muodollista päätäntävaltaa tärkeämmäksi on kui­tenkin osoittautunut se suunnittelu- ja esittelyvalta, joka valtion­hallinnossa on kansanvaltaisen valvonnan ulkopuolella toimivan virkamiehistön käsissä.

Valtionhallinnon suunnittelukoneistoa on pyritty viime vuosina määrätietoisesti kehittämään perustamalla tutkimus- ja suunnit­telutyöhön erikoistuneita yksiköitä, lisäämällä johdon koulutusta

5 65

suunnittelutehtäviin ja pidentämällä suunnittelun aikaväliä lähin­nä taloussuunnittelun osalta. Perustutkimuksen ja pitkäjäntei­sen suunnittelun virittäminen valtionhallinnossa on sinänsä jär­kevää. Mikäli tehostuva suunnitteluvalta kuitenkin jätetään yk­sinomaan »epäpoliittisen» virkamiehistön käsiin, tulevat poliit­tisten päätöksentekijöiden ratkaisut entistä sidotummiksi virka­miehistön valintoihin.

Suur-Helsingin Sosialistiseura esittää puoluekokoukselle, että se velvoittaisi puolueen edustajat eduskunnassa ja valtioneuvostos­sa toimimaan siten, että

lainsäädännölliset esteet suunnittelun julkisuudelta pois­tetaan,

keskusvirastojen ja lääninhallitusten johtavien virkamies­ten virat tehdään määräaikaisiksi,

keskusvirastoihin ja lääninhallituksiin perustetaan kansan­valtaa edustavia kunnallisiin lautakuntiin rinnastettavia luottamusmieselimiä valvomaan valmistelu- ja suunnitte­luvaiheissa suoritettavia ratkaisuja,

eduskunnassa käydään määräajoin päämäärä- ja tavoitekes­kustelua hallinnonaloittain (vrt. oikeuslaitoskeskustelu) ja kansanedustajien aloiteoikeutta lisätään.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta yhtyy esitykseen ja viittaa osittain väli­asteen hallintoa ja osittain valtiosäännön uudistamista kos­keviin esityksiinsä.

25 VALTIOJOHTOISTEN YRITYSTEN JA VASTAAVIEN LAITOSTEN TOIMINTA

Nurmijärven Seudun Sos.-dem. Puolueyhdistysten Kunnallisjär­jestö r.y:n esitys

Allekirjoittanut kunnallisjärjestö esittää 13.1. 1972 pidetyssä edustajiston kokouksessa tehdyn yksimielisen päätöksen mu­kaan puoluekokouksen päätettäväksi,

että puoluetoimikunta ja puolueen eduskuntaryhmä velvoi­tetaan heti ryhtymään toimenpiteisiin valtiojohtoisten yri­tysten ja vastaavien laitosten tulevan toiminnan koordi­nointia, suunnittelua ja tuotantoa ohjailevan yhteisen, par-lamentaalisesti valvotun ja demokraattisesti valitun elimen muodostamiseksi.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta yhtyy esitykseen, viittaa rahoitus- ja tu­lopoliittiseen ohjelmaan ja toteaa lisäksi, että valtion yri-

66

tystoimintaa on käsitelty useissa puoluetoimikunnan erii-lisohjelmaluonnoksissa ja puoluekokousaloitteissa. Tämän perusteella puoluetoimikunta pitää tarpeellisena, että puo­luekokous velvoittaisi puoluetoimikunnan kiireellisesti laa­timaan puolueneuvostolle ohjelmaluontoisen esityksen val­tion yritystoiminnan kehittämistarpeesta.

26 VALTIONYHTIÖIDEN JOHDON ASETTAMINEN VIRKAMIES-ASEMAAN

Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys

Valtion osuus yritystoiminnasta on jatkuvasti lisääntynyt. Yh­teiskunnan mahdollisuudet vaikuttaa maassa harjoitetun talous­politiikan suuntaan eivät kuitenkaan ole vastaavasti parantuneet. Valtionyhtiöt ovat työnantajaliittojen jäseniä. Mm. tästä syystä on työntekijän asema valtion yrityksessä sama kuin yksityisessä­kin yrityksessä. Vuoden 1969 puoluekokoukselle tehdyissä aloit­teissa todettiin, että työntekijäin asema valtion yrityksessä saat­taa olla jopa huonompi kuin yksityisessä. Tilanne on tuskin rat­kaisevasti tästä muuttunut.

Toistaiseksi vain harvoissa tapauksissa ovat muut kuin puhtaasti liiketaloudelliset näkökohdat päässeet vaikuttamaan valtionyh­tiöiden tuotantolaitosten sijoitukseen. Piittaamattomuus ympär ristönsuojelun vaatimuksista näyttää valtionyhtiöissä olevan yh­tä yleistä kuin yksityisissäkin yrityksissä, joskin valtionyhtiöihin on tässä suhteessa myös kiinnitetty enemmän huomiota kuin yk­sityiseen elinkeinoelämään, mikä tietenkin johtuu porvarillisen lehdistön kielteisestä asennoitumisesta valtion yritystoimintaan.

Edellisen, vuonna 1969 pidetyn puoluekokouksen hyväksymässä ohjelmassa »Talouspolitiikan kehityslinjat» todetaan, että val­tionyhtiöiden kansanvaltaista valvontaa on kehitettävä. Tässä suh­teessa tuskin kuitenkaan on kehitystä tapahtunut. Valtio omis­taa valtionyhtiöiden osakkeet tai osake-enemmistön, valtionyhtiöi­den johtokunnassa on tavallisesti yksi asianomaisen ministeriön edustaja, hallintoneuvostolla on enemmän tai vähemmän parla­mentaarinen kokoonpano ja yhtiökokouksessa edustaa valtiota valtioneuvoston määräämä edustaja. Tästä huolimatta valtionyh­tiöt toimivat yksityisen pääoman omistamien yritysten tavoin. Etenkin valtionyhtiöiden tytäryhtiöt ja säätiöt ovat etäällä kan­sanvaltaa edustavista elimistä. Asiantilaan tuskin saadaan muu­tosta puuttumatta valtionyhtiöiden hallintojärjestelmään.

Valtionyhtiöiden hallintojärjestelmää on muutettava. Valtion yri­tystoiminnan kansanvaltaisen valvonnan kehittäminen edellyttää mm. yritysjohdon aseman ja vastuusuhteiden tarkistamista siten, että valtionyhtiöiden johto rinnastetaan valtion virkamiehiin.

67

Edellä olevan perusteella Suur-Helsingin Sosialistiseura esittää, että

puoluekokous päättäisi ottaa puolueen tavoitteeksi valtion­yhtiöiden johtoon kuuluvien henkilöiden saattamisen vir-kamiesvastuun alaisiksi,

puoluekokous velvoittaisi puoluetoimikunnan sekä puo­lueen eduskuntaryhmän ja puolueen hallitusryhmän viipy­mättä ryhtymään toimenpiteisiin tavoitteen toteuttami­seksi.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta viittaa rahoitus- ja tulopoliittiseen ohjel­maan (esitys n:o 45).

27 VALTION EDUSTAJAT RAHA- JA LUOTTOLAITOSTEN JOHTOKUNTIIN

Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys

Sosialistinen työväenliike on aina arvostellut sitä porvarillista käsitystä, että vapaa markkinatalous ohjaa käytettävissä olevat pääomat yhteiskunnan kannalta oikealla tavalla. Jos tulonmuo­dostus olisi maassamme tasaisempi ja talouselämässä vallitsisi jokseenkin täydellinen kilpailu, saattaisi siten aika pitkälle ta­pahtuakin. Kun kuitenkin tulonmuodostus on meillä räikeän epä­tasaista, käy käytännössä niin, että hyvätuloisten kysyntä ohjaa aivan liian suuressa määrin tuotannollisten voimavarojen suun­tautumista. Samaan aikaan voimavaroja ei riitä koko yhteiskun­nan kannalta tärkeiden pyrkimysten toteuttamiseen.

Sosialistinen kehitys on epäilemättä edennyt maassamme, vaik­kei se juuri näykään suoranaisissa omistussuhteiden muutoksis­sa. Yrittäjän toimintavapautta on pienennetty työntekijöiden ja yhteiskunnan hyväksi. Valtiovallan merkitys on kasvanut sekä varsinaisessa tuotannossa että yhä laajentuvien tulonsiirtojen toimeenpanijana. Kapitalistinen ote talouselämässämme ja sitä kautta koko yhteiskunnassamme on silti edelleen niin huomatta­va, että eri alojen kehityksen kannalta tarpeellinen yhteiskun­nallinen luottamus ja vähimmäisyhteiskuntarauha ovat alati vaa­rassa. Erityisen häiritsevä ja vahingollinen tämä kapitalistinen ote on raha- ja luottojärjestelmän alueella.

Selväpiirteisin, järkevin ja oikeudenmukaisin ratkaisu olisi koko raha- ja luottojärjestelmän saattaminen valtion omistukseen. Tä­män ratkaisun puolesta olisi sosialidemokraattien kaikissa mah­dollisissa yhteyksissä puhuttava ja toimittava. Lähiajan tavoit­teena eivät työväenliikkeen voimat kuitenkaan riitä sen toteut­tamiseen. On pakko tyytyä vähempään. Sopiva ja tarkoituksen­mukainen tällainen »vähempi» olisi valtiovallan edustajien saa-

68

minen kaikkien raha- ja luottolaitosten johtokuntiin. Se ei tie­tysti asiaa ratkaisisi, mutta sen periaatteellinen merkitys valtio­vallan oikeuksien tunnustajana pääomavirtojen ohjaamisessa olisi huomattava.

Edellä sanotun perusteella esitämme, että

Puoluekokous velvoittaa puoluetoimikunnan ja eduskunta­ryhmän toimimaan niin, että valtiovallan edustajat saadaan täysivaltaisina jäseninä kaikkien raha- ja luottolaitosten johtokuntiin.

Puoluetoimikunnan lausunto: Puoluetoimikunta viittaa rahoitus- ja tulopoliittista ohjel­maa koskevaan esitykseen ja katsoo, että myös tässä esi­tetyn menettelyn tulee joutua selvityksen kohteeksi.

28 TYÖNTEKIJÄIN EDUSTUS VALTIOJOHTOISTEN YRITYSTEN JA VASTAAVIEN LAITOSTEN HALLINTOELIMISSÄ

Nurmijärven seudun sos.-dem. puolueyhdistysten Kunnallis­järjestö ry:n esitys

Allekirjoittanut kunnallisjärjestö esittää 13.1. 1972 pidetyssä edus­tajistonsa kokouksessa tehdyn yksimielisen päätöksen mukaan puoluekokouksen päätettäväksi,

että puolue tulee tästä alkaen nimittämään edustajikseen valtiojohtoisten yritysten ja vastaavien laitosten hallinto­elimiin myös mainituissa yrityksissä ja laitoksissa toimivia työntekijöitä ja toimihenkilöitä.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta toteaa, että yritysdemokratiaa kehittä­mällä voidaan parhaiten parantaa työntekijöiden asemaa myös valtiojohtoisissa yrityksissä ja laitoksissa ja esittää, että puoluekokous vahvistaisi edellisen puoluekokouksen päätöksen tästä asiasta: Puoluekokous hyväksyy ponnen, että »puoluetoimikunta valitessaan henkilöitä valtion omis­tamien ja valtiojohtoisten yritysten hallintoelimiin panisi pääpainon asiantuntemukseen ja -harrastukseen, paikal­listen olojen asiantuntemukseen ja kykyyn hoitaa vastuun­alaista tehtäväänsä.»

Lisäksi puoluetoimikunta viittaa Nurmijärven Sos.-dem. puolueyhdistysten kunnallisjärjestön aloitteesta n:o 25 antamaansa lausuntoon.

69

29 YRITYSDEMOKRATIAN TOTEUTTAMINEN VALTION OMISTA­MISSA JA VALTIOJOHTOISISSA YRITYKSISSÄ

Karjaan Sos.-dem. Nuoret r.y:n esitys >

Työelämän demokratisointi on sosialidemokratian omaksuma ta­voite, joka on kauan odottanut toteutumistaan. Viime vuosina onkin varsin voimakkaasti pyritty selvittämään yritysdemokratia-käsitettä ja yritysdemokratian toteutumismahdollisuuksia. Paa­sion hallituksen asettaman komitean mietinnössä sekä SAK:n yritysdemokratiatyöryhmän mietinnössä korostetaan valtion omien yritysten asemaa yritysdemokraattisten uudistusten toteuttamis­työssä.

Edellä esitettyyn viitaten ehdotamme,

että puolueen eduskuntaryhmä, puolueen yksityiset jäse­net valtionjohtoisten yhtiöiden hallintoelimissä ja ammatti­yhdistysliikkeessä velvoitetaan puoluepäätöksellä toimi­maan yritysdemokratian toteuttamiseksi valtion omista­missa ja valtiojohtoisissa yrityksissä.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta katsoo, että puolueen jäsenten luonnolli­nen velvollisuus on edistää yritysdemokratian toteutu­mista lähtien niistä periaatteista, jotka on tuotu esille työ-suhdepoliittisessa ohjelmaluonnoksessa.

30 VALTION OMISTAMIEN JA VALTIOJOHTOISTEN YHTIÖIDEN EROAMINEN SUOMEN TYÖNANTAJAIN KESKUSLIITON (STK) JÄSENYYDESTÄ

Karjaan Sos.-dem. Nuoret r.y:n esitys

Lähes kaikki yhteiskunnallisessa omistuksessa olevat yhtiöt kuuluvat jäseninä Suomen Työnantajain Keskusliiton (STK) jäsen­liittoihin. Tämä merkitsee käytännössä suurpääoman tukemista kansan varoilla jäsenmaksujen muodossa. Palkkatyöväestön aseman muuttaminen työväenliikkeen periaatteiden mukaiseen suuntaan ei voi olla mahdollista edes valtiojohtoisissa yrityksissä niin kauan kun niiden sisäisen demokratian kehittyminen on sidottu STK:n omaksumaan kehitysvauhtiin. Koska valtiojohtoiset yhtiöt eivät taloudellisesti tue työntekijäjärjestöjäkään ehdo­tamme,

että puoluekokouspäätöksellä velvoitetaan sosialidemo­kraattiset järjestöt ja jäsenet toimimaan aktiivisesti valtio­johtoisten yhtiöiden oman sopimusvaltuuskunnan perusta­miseksi. Sopimusvaltuuskunta olisi SAK:n luonnollinen työehtosopimuskumppani.

Lisäksi ehdotamme, että SDP:n omistuksessa tai valvon­nassa toimivat yritykset eroavat STKista.

70

Puoluetoimikunnan lausunto:

Esitys valtiojohtoisten yritysten eroamisesta työnantaja­liitosta ja sopimusvaltuuskunnan aikaansaamisesta hoita­maan valtionjohtoisten yritysten työehtosopimusosapuolta muodostamalla sopimusvaltuuskunta on perusajatuksena useassa yhteydessä ollut aikaisemmin käsiteltävänä. Aloit­teen tekijän lähtökohta, että valtionjohtoisten yhtiöiden on oltava työehtosopimuksiin sidottu, on täysin oikea. Ehdo­tus sopimusvaltuuskunnan aikaansaamisesta perustunee virkamiesten palkkauksen järjestetelyyn nähden vallitse­vaan käytäntöön. Valtiojohtoiset yritykset toimivat kuiten­kin pääasiassa teollisuusaloilla, mistä johtuu, että niiden työehtojen on pääasiassa vastattava yleistä käytäntöä. On kuitenkin ilmeisen selvää, että työntekijäin kuuluessa kukin oman alansa työntekijäliittoon toisistaan varsin suu­ressakin määrin poikkeavien työehtosopimusongelmien kä­sittelyn vieminen johonkin sopimusvaltuuskuntaan pikem­minkin vaikeuttaisi kuin helpottaisi niiden ratkaisemista. Aloitteessa esitetty ajatus, ettei valtiojohtoisten yritysten jäsenyydellä työnantajajärjestöihin saisi sitoa näiden yri­tysten edistymistä yksityisten yrittäjäin tarkoitusperien tukemiseen, on myös oikea.

Oikean ja kestävälle pohjalle rakentuvan ratkaisun aikaan­saamiseksi puoluetoimikunta ehdottaa, että kysymys tut­kitaan SAK:n ja puolueen asettaman yhteisen työryhmän toimesta.

31 VALTIOJOHTOISTEN YRITYSTEN EROTTAVA STK:STA

Nurmijärven seudun sos.-dem. puolueyhdistysten Kunnallisjärjestö ry:n esitys

Allekirjoittanut kunnallisjärjestö esittää 13.1. 1972 pidetyssä edustajistonsa kokouksessa tehdyn yksimielisen päätöksen mu­kaan puoluekokouksen päätettäväksi,

että puoluetoimikunta velvoitetaan heti ryhtymään sellaisiin toimenpiteisiin, että Suomen valtiojohtoiset yritykset saa­daan eroamaan Suomen Työnantajain Keskusliitosta mah­dollisimman nopeasti.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta viittaa esityksestä n:o 30 antamaansa lausuntoon.

71

III

YHDYSKUNTASUUNNITTELU- JA LUONNONHOITOVALIOKUNTA

32 SOSIALIDEMOKRAATTISEN ALUEPOLITIIKAN PÄÄMÄÄRÄT

Johdanto

Viisikymmenluvun ja varsinkin kuusikymmenluvun aikana ilmeni Suomessa käydyssä yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa mer­kittävää selkiintymistä. Yhteiskuntapolitiikan eri lohkoilla tapah­tuvasta irrallisesta tavoitteiden asettelusta pyrittiin pääsemään eroon ja alettiin etsiä linjoja entistä koordinoidummalle politii­kalle. Keskeisinä tavoitteena alettiin pitää voimakasta taloudel­lista kasvua, jonka katsottiin tarjoavan mahdollisuudet työllisyys­poliittisten pulmien ratkaisemiseen, tulonjaon tasoittamiseen ja sosiaalisen eriarvoisuuden vähentämiseen.

Kasvupoliittisen tarkastelun syventäminen, suunnitelmallisuuden kehittäminen ja koko yhteiskuntapolitiikan sisäisen johdonmu­kaisuuden korostaminen tapahtuivat ensi sijassa sosialidemo-

73

kraattien aloitteesta ja vaatimuksesta. Ne merkitsivät kiistä­mättömiä edistysaskeleita aiemmin vallinneeseen hataraan por­varilliseen yhteiskuntapoliittiseen ajatteluun.

Seitsemänkymmenluvun alkaessa on kuitenkin kokemuspohjai-sesti suhtauduttava kriittisesti käytettyjen kasvupoliittisten kei­nojen riittävyyteen. Kasvupolitiikka ei sellaisenaan ole osoit­tautunut siinä määrin työllisyyttä edistäväksi, tulonjakoa tasoit­tavaksi ja eriarvoisuutta vähentäväksi tekijäksi kuin aluksi näytti. Ilmeistä on, että taloudellinen kasvu nähtiin liian suora­viivaisesti useiden yhteiskunnallisten pulmien ratkaisun avai­mena.

Vaikka yhteiskuntapoliittisen suunnittelun tavoitteiden tärkeys­järjestys onkin ollut mielekkäämpi viime vuosina, ei yhteis­kunnallista kehitystä ole pystytty olennaisesti ohjaamaan toi­sella tavalla.

Tämä johtuu siitä, että julkisella vallalla on käytettävissään täy­sin riittämätön ja hidasliikkeinen yhteiskuntapoliittinen väli­neistö siihen nähden, millä tavoitetasolla yleisesti ottaen yhteis­kuntapoliittinen suunnittelu ja keskustelu liikkuvat.

Edellä sanottu koskee ennen kaikkea maamme alueellista kehi­tystä ja aluepolitiikkaa. Vaikka taloudellinen kasvu on ollut voimakasta, ovat aluepoliittiset ongelmat kärjistyneet. Teollisen Suomen ja maamme kehitysalueiden kasvu ja hyvinvointi ovat poikenneet selvästi toisistaan. Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden keskeiseksi ja pysyvälaatuiseksi tekijäksi on noussut se, että taloudellisilta kehitysedellytyksiltään heikoimpien alueiden väes­tön asema on huonontunut.

Alueelliset kehityserot yhteiskunnallisena ongelmana

Niin maailmanlaajuisella kuin kansallisellakin tasolla vaikuttavat eriarvoisuuden lähteet ovat saman markkinatalousjärjestelmässä esiintyvän kasautumis- ja supistumiskehityksen eri ilmenemis­muotoja. Näin siksi, että eri elinkeinojen piirissä toimivat talous­yksiköt pyrkivät tekemään sijoittumistaan sekä tuotantonsa laa­tua ja mitoitusta koskevat päätöksensä liiketaloudellisesti mah­dollisimman tehokkaasti. Tällöin tulevat huomioon otetuiksi vain yrityksille koituvat keskittyneisyyden ja suurtuotannon edut.

Yksityistaloudellisissa laskelmissa jäävät sen sijaan huomioon ottamatta kasautumisen yhteiskunnalle aiheuttamat moninaiset haittavaikutukset kuten sosiaalisen eriarvoisuuden syveneminen, tungos- ja autioitumisilmiöt ja niihin liittyvä erilaisten palvelu-varusteiden (asunnot, koulut, sairaalat, tiet jne.) hukkakäyttö toisaalla ja puute sekä ylikysyntä toisaalla, joista koituvat huo­mattavat kustannukset siirtyvät yhteiskunnan kannettaviksi.

Kun kehitys tapahtuu suunnittelemattomasti, ei markkinameka­nismin säätelemä työvoiman muuttoliike ratkaise ongelmia.

74

Päinvastoin se sysäyksittäin tapahtuen ja väestörakenteen vää­ristymiä aiheuttaen on yksi turvattomuutta ja eriarvoisuutta aiheuttava tekijä. Siellä, missä työvoimaa on muuttanut pois, ovat hyvinvoinnin edellytykset entisestään kaventuneet. .Siellä, minne työvoimaa on siirtynyt, ovat suhdanteiden ylikuumenemi­seen liittyvät vaarat monin paikoin lisääntyneet.

Suomen olosuhteissa, joissa työvoimapoliittinen suunnitelmalli­suus ei ole ollut riittävää, työvoiman muuttoliikkeestä onkin tullut ongelma sinänsä eikä ongelman ratkaisu.

Maassamme harjoitetun kehitysaluepolitiikan arviointia

Edellä kuvattu alueellisen kehityksen tasapainottomuus on joh­tanut Suomessa suhteellisen nopeassa ajassa kärjistyneeseen tilanteeseen. Tähän on suuresti vaikuttanut 50-luvulla ja 60-luvun alussa toteutettu yksipuolinen elinkeinopolitiikka, jonka voidaan katsoa ikään kuin säilöneen ja tiivistäneen ongelmaa.

Porvarillinen talouspolitiikka rakentui pitkään siihen uskotteluun, että kehitysalueilla asuva väestö voidaan, sen elinehdot turvaten, pysyttää paikoillaan pelkästään mittavien maatalouden tuki­toimenpiteiden, asutuspolitiikan ja yhdyskunnan palveluraken­teeseen kohdistuvien investointien avulla.

Sosialidemokraattinen puolue osoitti näihin aikoihin toistuvasti ja johdonmukaisesti tällaiseen ajatteluun perustuvat vaarat. Lopulta jouduttiin tilanteeseen, jossa oli pakko todeta, ettei harjoitettua lyhytjänteistä tekohengityspolitiikkaa voitu jatkaa. Tämän tilanteen varalle ei ollut kuitenkaan mietitty mitään pitkä­jänteisempää ja kokonaisvaltaisempaa toimenpiteiden vaihto­ehtoa.

Maassamme harjoitetun kehitysaluepolitiikan porvarillisuus on havaittavissa selvästi siinä, että alueellisen eriarvoisuuden to­dellisiin syihin ei ole puututtu, vaan on valmisteltu ja edelleen valmistellaan epäyhtenäistä joukkoa yrityksiin kohdistuvia välil­lisiä toimenpiteitä. Sen sijaan ei ole lainkaan kehitetty välittö­mästi tuotannon alueelliseen jakautumiseen vaikuttavia keinoja eikä myöskään kokonaisvaltaista kasvukeskuspolitiikkaan perus­tuvaa ja haja-asutusalueiden erityisongelmat huomioon ottavaa kehitysaluepolitiikkaa.

Sosialidemokraattisen aluepolitiikan perusteet ja suuntaviivat

Arvioitaessa aluepolitiikan nykytilaa ja mahdollisuuksia Suo­messa on sosialidemokraattisesta tarkastelukulmasta kiinnitet­tävä yhteenvetona huomiota kolmeen pääasialliseen epä­kohtaan:

75

— ensiksi siihen, että olemassa olevan lainsäädännön puit­teissa ei ole käytettävissä asetettuihin aluepoliittisiin tasa-vertaisuustavoitteisiin nähden riittävää yksityistaloudellista sek­toria koskevaa keinovälineistöä.

— toiseksi siihen, että ei ole luotu sellaista valmistelukoneis­toa, joka olisi kyennyt kytkemään aluepoliittisen näkökulman yhteiskuntapoliittiseen päätöksentekoon. Aluepolitiikkamme pe-rusheikkoudet ovat siten suurelta osin myös organisatorisia.

—• kolmanneksi siihen, että aluepoliittisella suunnittelu- ja valmistelutyöllä on porvarillinen leima; vältetään tavoitteelli­suutta ja keskeistä merkitystä omaavien yhteiskunnallisten arvo­kysymysten esille ottamista. Jo suunnittelutyössä näet pyritään sivuuttamaan kaikki sellaiset keinot ja keinoyhdistelmät, jotka merkitsisivät yhteiskunnan taloudellisen vallan lisääntymistä yk-sityistaloudellisen vallan kustannuksella.

Sosialidemokraattisen aluepolitiikan tavoitteena on muutoksen aikaansaaminen kaikissa näissä kolmessa suhteessa.

SDP:n periaateohjelman mukaisesti jokaiselle yhteiskunnan jäsenelle on turvattava oikeus työnsaantiin ja työn tulosten perusteella oikeudenmukaisiin ansioihin. Periaateohjelman mu­kaisesti nämä tavoitteet ovat pysyväisesti saavutettavissa vain siten, että talouselämä saatetaan palvelemaan yksityisten voiton-pyyteiden sijasta yhteiskunnan kokonaisetua.

Nämä tavoitteet koskevat myös alikehittyneillä alueilla asu­vaa väestöä; aluepoliittisillekin toimenpiteille antaa perustaa ja suuntaa periaateohjelman mukainen yhteiskuntaa uudistava ja muuttava edistyksellinen linja. Sosialidemokraattinen aluepoli­tiikka lähtee markkinataloudellisen järjestelmän puutteiden to­teamisesta ja asettaa tavoitteeksi yhteiskunnan taloudellisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämisen: sosialistisen suunnitelma­talouden.

Sosialidemokraattisen aluepolitiikan perusajatuksena on sellai­nen koko maan kattava kasvukeskuspolitiikka, joka antaa kehitys­alueiden väestölle nykyistä suuremmat kehitysmahdollisuudet ja joka voi antaa tiettyihin käytettävissä oleviin voimavaroihin näh­den tehokkaimman tuloksen. Tällä tavoin kyetään aikaansaa­maan tasapainoinen, taloudellista kasvua edistävä ja sosiaalista turvallisuutta sekä tasa-arvoisuutta lisäävä eikä vähentävä muuttoliike.

Kasvukeskuspolitiikka ei kuitenkaan sellaisenaan riitä, vaan sen rinnalle on saatava kehitysalueiden maaseudun aluepolitiikka. Näin siksi, että myös tulevaisuudessa maa- ja metsätalouden piiriin jää runsaasti työvoimaa. Maaseudun aluepolitiikassa eri­tyistä huomiota on kiinnitettävä maatalouden sisällä vallitsevan eriarvoisuuden poistamiseen sekä haja-asutusalueiden erikois-ongelmiin.

Lähtökohtana on pidettävä sitä, että väestön tarvitsemat perus-palvelukset on voitava turvata kaikille riippumatta heidän asuin-

76

paikastaan. Nykyisessä siirtymävaiheessa tasa-arvoisuuden peri­aate edellyttää erityisesti sitä, että vanhenevan ja osittain siir­tymään kykenemättömän väestön elinolosuhteet turvataan te­hokkain sosiaalipoliittisin toimenpitein.

HALLINNOLLISET TOIMENPITEET

Keskushallinto

On luotava sellainen aluepoliittinen suunnitteluorganisaatio, jonka suunnittelualueena on koko maa ja joka kykenee yleisten yhteiskuntapoliittisten tavoitteiden pohjalta valmistelemaan vaih­toehtoisia aluepoliittisia tavoitteita päätöksentekijöille. Suun-nitteluorganisaation tehtävänä on lisäksi koordinoida eri yhteis­kuntapolitiikan lohkoilla tehtävien päätösten aluepoliittisia vai­kutuksia. Tämän aluepoliittisen suunnittelukoneiston tulee olla keskitetyn yhteiskunnapoliittisen suunnitteluorganisaation kiin­teä osa.

Väliportaan hallinto

Lähtökohtana väliportaan hallinnon uudistamisessa on läänin­hallinnon kansanvaltaistuminen. Väliportaan suunnittelu on jär­jestettävä siten, että talouden toimintojen ja maankäytön suun­nittelu suoritetaan kokonaisvaltaisesti yhdessä elimessä kansan­valtaisen valvonnan alaisena. Tällöin taataan suunnittelun tasa­painoisuus ja suunnitelmien toteutumisen seuraaminen.

Kunnallishallinto

Kunnat ovat soveliaita kokonaisvaltaisen yhdyskuntasuunnitte­lun perusyksiköltä, mikäli ne ovat riittävän suuria sekä henki­siltä että aineellisilta voimavaroiltaan. Jotta tähän päästäisiin, on kiireellisesti toteutettava suunniteltu kuntauudistus. Kun­nan oman organisaation on huolehdittava kaikista suunnittelun eri aloista sekä toiminnallisesta, taloudellisesta että maankäytön suunnittelusta. Aluepolitiikkaa kehitettäessä on korostettava erityisesti elinkeinopoliittisen suunnittelun tärkeyttä kokonais­valtaisen kuntasuunnittelun osana.

Kunnallislainsäädäntöä uudistettaessa on lisättävä kuntien mahdollisuuksia suoranaisesti harjoittaa monipuolista yritystoi­mintaa, jolloin kunnille annetaan entistä parempi mahdollisuus toteuttaa elinkeinopoliittisia suunnitelmia.

77

ELINKEINOTOIMINTAAN KOHDISTUVAT TOIMENPITEET

Maa- ja metsätalous

Maatalouspoliittiset ongelmat on nähtävä osana muuta yhteis­kuntapolitiikkaa, jolloin maataloustuotannossa tulisi pyrkiä tuo­tantopoliittisin keinoin kansantaloudessa kysynnän ja tarjonnan tasapainoon. Tällöin on kuitenkin kiinnitettävä vakavaa huomiota maatalouden sisäiseen eriarvoisuuteen, johon on sosialidemo­kraattien toimesta voimakkaasti viime aikoina puututtu. Maa­taloudesta irtaantuvalle työvoimalle on puolestaan taattava työ­paikka muissa elinkeinoissa, sillä muutoin ongelmat vain siirtyvät muuttavan väen mukana asutuskeskuksiin.

Maatalouden tukipolitiikassa on otettava riittävästi huomioon myös alue- ja sosiaalipoliittiset näkökohdat. Kun tuki maatalou­delle pääasiassa jaetaan hintatukena, tuloksena on suurten tulo­erojen säilyminen viljelijäväestön keskuudessa tilakohtaisesti ja alueittain, mikä on selvä epäkohta. Tavoitteeksi on asetettava tuloerojen tasaaminen. Entistä suurempi osa tuesta on jaet­tava tarveharkinnan perustein, jotta kavennetaan maatalouden sisäisen tulonjaon eriarvoisuutta.

Teollisuus

On pyrittävä vaikuttamaan yksityisten teollisuusyritysten toi­mintaan siten, että yksityisen yritystoiminnan sijoittuminen ta­pahtuu tasapainoisesti ja synnyttää väestön kannalta pysyvästi edullista elinkeino- ja yhdyskuntarakennetta. Pikaisesti on ryh­dyttävä valmistelemaan sellaista lainsäädäntöä, jonka avulla yhteiskunta voi välittömästi ohjata yksityisen yritystoiminnan sijoittumispäätöksiä. Tuotantoa on ohjattava kasvukeskuspoliit-tisten periaatteiden mukaisesti, jolloin eräänä keinona tulee käyttää myös ns. keskitettyjä teollisuustiloja.

On myös pyrittävä kasvattamaan muutama voimakkaan teolli­suuden alue kehitysalueille nimenomaan perusteollisuuden ja monipuolisen suurteollisuuden sijaintipaikaksi, jonne keskitet­täisiin myös korkeamman tason julkisia palveluja.

Valtion omaa yritystoimintaa on lisättävä ja monipuolistettava. Samalla se on saatava kiinteämmin kauppa- ja teollisuusminis­teriön hallintaan, jolloin sijoittumis- ja laajentamispäätöksissä aluepoliittiset periaatteet tulee selvästi ottaa huomioon.

Asuntotuotantoa ohjaamalla on pyrittävä vaikuttamaan työ­voiman liikkuvuuteen siten, että väestökehitys muodostuu tasa­painoiseksi niin supistuvissa kuin kasvavissakin yhdyskunnissa.

Kauppa

On harkittava mahdollisuutta subventoituun tai julkiseen myy-mäläautotoimintaan niillä alueilla, joilla liiketaloudellinen kannat-

78

tamattomuus on aiheuttanut palvelutason alentumista, sekä toi­saalta subventoituun linja-auto- ja rautatieliikenteeseen. On myös tutkittava mahdollisuutta yhteistyöhön nimenomaan osuus­toiminnan ja julkisen vallan kesken.

Liikenne ja tietoliikenne

Kasvukeskuspolitiikka ja teollistuneiden ydinalueiden luominen kehitysalueille on se perusta, johon myös liikennesuunnitelmat on nivellettävä. Samalla on kuitenkin otettava huomioon tasa-arvoisuuden toteutumisen kannalta välttämätön syrjäseutujen liikennetarve. Puhelinliikenteen automatisointi on suoritettava mahdollisimman pikaisesti kehitysalueilla.

Yrityksiin suoraan vaikuttavat toimenpiteet

Maamme yritysneuvontaorganisaatiot muodostavat erittäin sekavan ja epäyhtenäisen kokonaisuuden. Lisäksi neuvonta on laajuudeltaan aivan liian vähäistä. Tämän vuoksi neuvontaa tulisi kiireellisesti tehostaa lisäämällä henkilökuntaa ja käyttö­varoja. Neuvontaa harjoittavien elinten toiminta tulee yhtenäis­tää pitemmän tähtäimen tavoitteena keskitetty valtiollinen neu­vontaorganisaatio.

Jotta yrittäjät saadaan koulutuksen piiriin, tulee kehitysalue-luottojen tai muiden yhteiskunnan myöntämien avustusten tai etuisuuksien saamisen edellytyksenä olla osallistuminen mää-rättyisin kursseihin tai neuvontatilaisuuksiin silloin kun yrittä­jien liikkeenjohdollisessa ammattitaidossa on puutteita.

Yrityksen ulkoisen rahoituksen saannin helpottaminen on kes­keinen kehitysaluepoliittinen toimintalinja. Nykyisin on toimin­nassa lukuisia julkisia ja puolijulkisia laitoksia, jotka toimivat tällä alalla. Kehitysaluerahasto harjoittaa tätä toimintaa erityi­sesti kehitysalueilla. Pitkällä tähtäyksellä tulee pyrkiä valta­kunnallisesti yhtenäiseen organisaatioon, jonka toiminnassa ote­taan huomioon myös aluepoliittiset näkökulmat.

TYÖVOIMAPOLIITTISET TOIMENPITEET

Sosialidemokraattisten työvoimapoliittisten tavoitteiden toteut­tamiseksi on talouspolitiikkaa hoidettava siten, että taataan riit­tävän voimakas ja tasainen tuotannollisen toiminnan ja työvoi­man kysynnän kokonaiskasvu koko maassa ja eri alueilla.

Kokonaisvaltaisen pitkän ajan alue- ja elinkeinopolitiikan puut­tuminen on voimakkaasti haitannut maassamme harjoitettua työ­voimapolitiikkaa. Sen vuoksi on laadittava pitkän ajan kansan-

79

talouden kehitysohjelma, jonka työvoimapoliittisen osan tulee sisältää alueittaisia ja elinkeinoittaisia kehitysarvioita ja tavoit­teita.

Pääoman ehdoilla tapahtuvaa työvoiman liikkuvuutta ei voida sallia. Alueellisten työttömyyserojen poistamiseksi on edistet­tävä kasvu- ja palvelukeskuksiin suuntautuvaa yritysten ja työ­voiman liikkuvuutta, jonka tulee ottaa huomioon inhimilliset, alue­kohtaiset ja kokonaistaloudelliset näkökohdat.

KOULUTUS- JA KULTTUURIPOLIITTISET TOIMENPITEET

Koulutus- ja kulttuuripolitiikan tavoitteena on luoda yhtenäi­nen, oikeudenmukaisuuden pohjalle rakentuva demokraattinen koulutusjärjestelmä, joka koulutettavan varallisuudesta ja asuin­paikasta riippumatta antaa tasaveroiset koulutukseen osallistu­mis- ja vaikutusmahdollisuudet.

Erityisesti ammatillisen peruskoulutuksen suhteen yhteiskun­nan jakamat palvelut ovat vuosikausia olleet kehitysalueilla täy­sin alimitoitetut. Tämä on osaltaan johtanut siihen, ettei maas­samme ole pystytty työllistämään kehitysalueiden työvoimaa, vaikka puutetta on jatkuvasti ollut nimenomaan ammattitaitoi­sesta työvoimasta. Yhteiskunnan etujen vastaista on, että kehi­tysalueilla asuvasta työvoimasta suuri osa joutuu muuttamaan Ruotsiin myöskin sen vuoksi, että siltä on puuttunut mahdolli­suus saada lahjakkuuttaan vastaavaa koulutusta ja sen jälkeen koulutustaan vastaava työpaikka. Sen tähden peruskoulu-uudis­tuksen täytäntöönpanoa on nopeutettava.

33 MATKAILUPOLITIIKAN SUUNTAVIIVAT

Puoluetoimikunnan esitys

Puoluetoimikunta ehdottaa, että puoluekokous lähettää esityksen puolueneuvoston käsiteltäväksi.

34 SDP:N YHDYSKUNTASUUNNITTELUN OHJELMA

Puoluetoimikunnan esitys

Puoluetoimikunta ehdottaa, että puoluekokous lähettää esityksen puolueneuvoston käsiteltäväksi.

80

35 ALUEPOLIITTISEN TUTKIMUSLAITOKSEN PERUSTAMINEN

Tuomo Saarisen (Porin Kutomatyöväen Sos.-dem. Yhdistys), Matti Ahteen (Oulun Työväenyhdistys) ja Pentti Väänäsen (Turun Sos.-dem. Ursin-Seura) esitys

Maassamme, suoritettua aluepoliittista tutkimusta on leimannut huomattava sekavuus ja yhtenäisen, koordinoivan linjan puuttu­minen. Tutkimukselle on ollut tyypillistä se, että tutkimuskohteet on valittu voittopuolisesti siten, että yksityisen sektorin tietojen tarve tulisi mahdollisimman hyvin tyydytetyksi. Näin ollen tä­hänastisesta selvitystyöstä on yksityinen pääoma päässyt ensi­sijaisesti hyötymään. Tosin sekään ei kovin huomattavassa mi­tassa, sillä tutkimustyötä on yleensä tehty varsin vähän.

Jossakin määrin on myös julkisen vallan investointeja sekä yleensä väestönkehitystä koskevia tutkimuksia laadittu eri seutu­kaavaliittojen, maakuntaliittojen ja tietenkin myös yliopistojen toimesta. Kuitenkin nämäkin tutkimusteemat on valittu melko summittaisesti eikä niistä saatua tietoaineistoa ole kyetty sovit­tamaan yhteen, eikä myöskään hyödyntämään suunnittelussa ja päätöksenteossa.

Sen sijaan kokonaan Suomesta on puuttunut sellainen alue­poliittinen tutkimus, jossa lähtökohdat valittaisiin ideologisin perustein. Niinpä Suomessa ei ole lainkaan suoritettu sellaista selvitystyötä, jossa tarkasteltaisiin esim. alueelliseen kehitty­mättömyyteen vaikuttavia syitä suhteessa vapaassa markkina­taloudessa yleensä esiintyviin kasautumis- ja supistumistendens-seihin. Kuitenkin juuri tämäntyyppinen tutkimus tuottaisi tietoa alueellisten ongelmien todellisista syistä ja tällaisen tiedon va­raan voisi rakentua kokonaisvaltainen aluepoliittinen suunnittelu ja edistyksellinen päätöksenteko.

Edelliseen viitaten ehdotamme,

että puoluekokous velvoittaa puoluetta toimimaan alue­poliittisen tutkimuslaitoksen aikaansaamiseksi Oulun yli­opiston yhteyteen kuitenkin sillä tavoin hallinnollisesti organisoituna, että tutkimuslaitos voi valita itsenäisesti tutkimuskohteensa. Tämän tulee merkitä sitä, että tutki­muslaitos voi omistautua myös aluepoliittiseen perustut­kimukseen, jossa tavoitteena tulee olla ideologisiin lähtö­kohtiin pohjautuva kokonaisvaltainen tutkimusote.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Esitykseen viitaten puoluetoimikunta toteaa, että yhteis­kuntapoliittisen suunnitteluorganisaation uudistamisen yh­teydessä on kiinnitettävä erityistä huomiota korkeakoulu­poliittisiin toimenpiteisiin ja korkeakoulujen työnjakoon. Puoluetoimikunta katsoo, että opetusministeriön on ryh­dyttävä toimenpiteisiin eri tutkimuslaitoksissa suoritetta­van aluepoliittisen tutkimuksen tukemiseksi ja lisäämi-

6 81

seksi siten, että parhaalla mahdollisella tavalla kokonai­suuden kannalta edistetään elinkeinoelämän ja asutuksen sijoittumista ja yhteiskunnallisten olojen kehitystä.

36 HUOMIOTA KEHITYSALUEPOLITIIKKAAN JA KEHITYSALUE-POLIITTISEN NEUVOTTELUKUNNAN VALINTAAN

Vaasan läänin Sosialidemokraattinen Piiri ry:n piiritoimikunnan esitys

Vasemmistoenemmistöisen eduskunnan ja Paasion ja Koiviston hallitusten määrätietoisten toimenpiteiden ansiosta saatiin kehi­tysaluepolitiikalle vauhtia. Tämän seurauksena on maa jaettu ns. kehitysaluevyöhykkeisiin, joiden mukaisesti julkisen vallan tukitoimenpiteet jakaantuvat kehitysalueiden kunnille ja elinkeino­elämälle.

Jotta kehitysaluelaista ja siihen liittyvistä muista toimenpiteistä saataisiin mahdollisimman tehokas apuväline köyhien kuntien aseman parantamiseksi ja jotta näissä toimenpiteissä kuuluisi muukin kuin Keskustapuolueen ääni, esittää piiritoimikuntamme,

että puoluekokous ottaisi yleisesti keskustelun alaiseksi kehitysaluepolitiikan kokonaisuudessaan ja kartoittaisi sen toimintalinjat tuleviksi vuosiksi. Konkreettisena ehdotuk­sena esittää piiritoimikunta kokoontuvalle puoluekokouk­selle, että se asiaa käsiteltyään päättäisi valita nykyisestä poikkeavan koko maata käsittävän kehitysalueneuvottelu-kunnan, jossa olisi mukana riittävä määrä kehitysalueiden sosialidemokraatteja.

Edellä esitettyyn viitaten piiritoimikunta esittää, että Puolue­kokous ottaa esittämämme asian käsiteltäväkseen ja tekee siitä ehdotuksemme mukaiset päätökset.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta viittaa esitykseensä aluepolitiikasta ja siihen liittyvään muistioon, mutta toteaa, että aluepolitiik­kaa käsittelevät työryhmät olisi valittava samojen peri­aatteiden mukaan kuin muutkin eri alojen työryhmät.

37 SUUNNITTELUTOIMINTA JA SEN ALUEELLINEN JÄRJESTELY

Oulun Viran ja Toimenhaltijain Sos.-dem. Kilta ry:n esitys

Monet käytännössä saadut kokemukset ovat tuoneet yhä sel­vemmin esille, että suunnittelu ja hallinto ovat läheisessä riippu­vuussuhteessa. Suunnittelun alueellisina toimintalohkoina voi-

82

daan maassamme pitää seuraavia: valtakunnansuunnittelu, läänin­suunnittelu, seutusuunnittelu ja kuntasuunnittelu. Tämän neli-jaon tulisi olla toimiva järjestelmä. Porrastuksen tulisi merkitä sitä, että valtakunnansuunnittelun tulisi antaa puitteita läänin-ja seutusuunnittelulle joiden puolestaan olisi edelleen tarjottava suunnittelun lähtötavoitteita kuntatasolle tapahtuvalle suunnitte­lulle. Toisaalta myös suunnitelmien huomioon ottamisen tulisi tapahtua päinvastaisessakin järjestyksessä ja etenkin tiedon­välityksen olisi oltava joustavaa ja kitkatonta.

Valtakunnansuunnittelua ei maassamme tällä hetkellä ole ole­massa. Sen aikaansaamiseksi tulisi sopia kiireellisesti Valta-kunnansuunnittelutoimiston, Taloudellisen suunnittelukeskuksen ja Kehitysalueiden neuvottelukunnan sihteeristön yhdistämisestä jonka jälkeen kokonaisvaltainen valtakunnan suunnittelu olisi periaatteessa mahdollinen.

Väliportaan tason suunnittelutoimi on tällä hetkellä hakemassa kokemuksia kahdella taholla: lääninsuunnittelu ja seutukaavoitus toimivat tavallaan eri aluetasolla ja osittain rajatulla suunnittelu­sektorilla, mutta syystä voitaneen todeta, että väliportaan on sekava ja epätyydyttävä. Tämä johtuu periaatteelli­sessa mielessä väliportaan yleisestä hallintokiistasta: lää­ninhallinnon uudistaminen vaiko maakuntaitsehallinto. Läänin­hallinnon uudistamisesta teki valtioneuvosto vuonna 1967 yksi­mielisen periaatepäätöksen, joka suunnittelutointa (elinkeino­asiat) lukuunottamatta onkin jo toteutunut. Lääninsuunnittelun työskentelyä haittaa kuitenkin huomattavassa määrin seutusuun­nittelun lisääntyvä halukkuus siirtyä maankäytön suunnittelusta yhä enemmän yhteiskunta- ja talouspoliittisen suunnittelun pa­riin, joka tehtävä ei niille lakisääteisesti kuulu. Siirtymishaluk­kuutta on perusteltu seutukaavoituksen suurilla käyttövaroilla ja runsaammalla henkilökunnalla kuin lääninsuunnittelulla on tällä hetkellä käytettävissään. Seutukaavoitustyötä perustellaan sen demokraattisuudella ja vastaavasti lääninsuunnittelua syytetään byrokraattisuudesta. Molemmat perusteet ovat heikkoja, sillä seu­tukaavoitus on joutunut useasti toteamaan, että demokratia esim. sijoituspäätöksiä tehtäessä on liian lähellä, päätöstä ei ole helppo tehdä. Lääninsuunnittelutyötä ohjaa läänin alueella toimivista vir­ka- ja luottamusmiehistä kokoonpantu suunnittelujaosto, jonka päätöksentekokyky ainakin toistaiseksi on ollut melko hyvä.

Eräs ratkaisu seutusuunnittelun ja lääninsuunnittelun keskeiseen suhteeseen olisi siirtää seutukaavoitus kokonaan valtion hallin­toon, sillä jo tällä hetkellä valtio suorittaa seutukaavoitus-menoista noin 5 milj. markkaa, valtiolle kuuluu lain mukaan puo­let kyseisistä menoista, samalla kun lääninsuunnitteluun käyte­tään vastaavasti vajaat 700 000 markkaa vuodessa. Uuden yhdys-kuntasuunnitteluosaston perustaminen lääninhallituksiin ja toi­saalta lääninsuunnittelutoimikunnan muodostaminen elinkeino-osastoksi lääninhallituksiin selkiinnyttäisi nykyistä suunnitteluti­lannetta, merkitsisi tuntuvaa varojen säästöä etenkin kunnille, mutta varmasti myös valtiolle ja olisi ilmeisesti asioiden hoidon kannalta ratkaiseva parannus nykyiseen käytäntöön.

83

Samalla kun olisi tarpeen ratkaista väliportaan hailintovaikeudet lääninhallintoa demokratisoimalla, olisi yhtä tärkeätä saada ai­kaan kuntauudistus, joka toteutuessaan tekisi kuntasuunnittelun mielekkääksi. Mielekkyys tässä yhteydessä merkitsisi sitä, että kunnat tämän uudistuksen jälkeen olisivat väestöpohjaltaan riit­tävän suuria itsenäisen kuntasuunnittelun ja siihen liittyvien toi­menpiteiden toteutumismahdollisuuksien kannalta. Tällöin myös väliportaan tason suunnittelutoiminta lääninhallituksissa voisi nykyistä paremmin ja keskitetymmin ottaa kuntatason suunni­telmat huomioon omia suunnitelmia laatiessaan.

Edellä esitettyyn viitaten Oulun Viran ja Toimenhaltijain Sos.-dem. Kilta r.y. esittää,

että puoluekokous velvoittaisi puoluetoimikunnan asetta­maan työryhmän, joka jatkaisi tähän mennessä suoritettua aluehallinnon uudistamiseen tähtäävää selvitystyötä erityi­sesti suunnittelutoiminnan osalta, jotta asiassa tarvittaviin uudistustoimenpiteisiin saataisiin vauhtia.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Nykyisten aluepoliittisten toimenpiteiden vaikutusten seu­raamiseen on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Jatkuvasti tulee pyrkiä selvittämään eri toimenpiteiden alueelliset vaikutukset. Tällöin menettelytuloksia tulee käyttää eri toimenpiteiden koordinointiin. Puoluetoimi­kunta viittaa aluepoliittiseen esitykseensä.

38 KEHITYSALUEIDEN ONGELMIEN POISTAMINEN

Lestijärven Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys r.y:n esitys

Tasa-arvo on toteutettava alueelliset näkökohdat huomioiden koko maassa. Siitä puhuminen riittää, tekoja tarvitaan. Sosiali­demokraattisen puolueen maan suurimpana puolueena tulisi enemmän kiinnittää huomiota kehitysalueisiin. Harvaan asutun maaseudun kehittämistä olisi suosittava oikein erikoisesti, niin että maaltamuuton paine ei enää lisääntyisi eikä syntyisi siitä johtuvia ongelmia kaupunkeihin. Puolueen pitäisi ensisijaisesti ajatella siellä asuvaa ihmistä yksilönä sosialismin periaatteiden mukaisesti. Pitäisi suosia ongelman ehkä yhtenä ratkaisuna sel­laista alihankintateollisuutta, jota voidaan hajasijoittaa eri puo­lille maaseutua.

Yhteiskunnan taholta toteutetaan parhaillaan teollisuuskylien pe­rustamista, niiden sijoittamisen pitäisi palvella nimenomaan har­vaanasuttujen seutujen työllisyyden parantamista. Tuntuu ih­meelliseltä, että Keski-Pohjanmaan teollisuuskylän sijoituspai­kaksi suunnitellaan Kaarlelaa Kokkolan välittömässä läheisyy­dessä. Kokkolassahan on jo runsaasti valtion aikaansaamaa teollisuutta.

84

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta viittaa esitykseensä aluepolitiikasta ja siihen liittyvään muistioon.

Puoluetoimikunta katsoo, että aloitteessa esitetyn kaltai­set sijoituspaikkakysymykset tulisi käsitellä piirikokouk-sessa.

39 VR:N LIIKENNEPOLITIIKKA

Porin Sos.-dem. Rautatieläiset ry:n esitys

Liikennepolitiikka on osa yhteiskuntapolitiikkaa, jossa olisi pääs­tävä pitkäjänteiseen kaikki liikennemuodot käsittävään suun­nitteluun. Nykyinen suuntaus erikoisesti Valtion Rautateiden pii­rissä ei vastaa tasa-arvon vaatimusta, eikä siten ole puolueem­me periaatteen mukaista.

Julkisten varojen käytöstä liikenteeseen hyötyvät maan varak­kaimmat alueet ja niiden asujamisto enemmän kuin harvempaan asuttujen alueiden vähempivaraiset asukkaat, joiden liikenteen käyttömahdollisuuksia on jatkuvasti heikennetty. VR:n liikenne­suunnitelmat ovat edellisen kaltaisia. Laki VR:n yleisistä perus­teista määrittelee, että sen taloutta on hoidettava terveiden liikeperiaatteiden mukaan laitoksen kannattavuutta ja maan yleis­tä etua silmälläpitäen. Rautatielaitoksen johdon taholta on voi­makkaasti korostettu sitä, että laitosta johdetaan yksinomaan kannattavuutta silmälläpitäen niin kauan kun valtiovalta ei ole määritellyt mikä on tai miten pitäisi tulkita maan yleistä etua.

Saavuttaakseen tavoitteensa VR:n johto on jatkuvasti supistanut koko rataverkossa paikallisliikennettä ja ilmoituksensa mu­kaan luvannut poistaa vuosikymmenen puoliväliin mennessä pai­kallisliikenteen muualta Suomesta, paitsi Helsingin ympäristöstä, jolloin tehdään mahdottomaksi kaukoliikenteeseen liittyvät jatko­kuljetukset ja päivittäiset matkat työpaikoille ja kouluihin.

Koska VR:n paikallisliikennepolitiikka ei mielestämme vastaa puolueemme periaatteita ja on yksinomaan ollut vähäva-raisempien asukkaiden etujen vastaista, Porin Sos.-dem. Rautatieläiset ry. ehdottaa puoluekokouksen hyväksyttäväksi:

— Sosialidemokraattinen Puolue ryhtyy toimenpiteisiin sel­laisen kokonaisvaltaisen liikennepoliittisen ohjelman laati­miseksi, jossa Valtionrautatiet otetaan huomioon valtakun­nan liikenteen runkona maan yleistä etua silmälläpitäen ja niin, että VR:n liikennepalvelukset ovat myöskin koko Suo­men asukkaiden käytettävissä.

Puoluetoimikunnan lausunto: Puoluetoimikunta yhtyy esitykseen ja toteaa, että vaikka liikenteen alalta on laadittu useita komiteamietintöjä, eivät

85

ne kuitenkaan ole johtaneet liikennepolitiikan määritte­lyyn kokonaisvaltaisten elinten toimesta. Mainittakoon vain vuoden 1954 tielaitoskomitean mietintö, valtionrauta­teiden kehittämiskomitean mietintö 1964, liikenteen koor-dinointiselvitys eli ns. Nedeco-tutkimus vuodelta 1965. Ete­lä-Suomen satamatoimikunnan mietintö vuodelta 1969 ym. TVH:n toimesta on jopa laadittu vuoden 2000 tieverkko­suunnitelmia ja vaikutettu ratkaisevasti kehitysaluepoli­tiikkaan, seutukaavoitukseen sekä kuntien yleis-, asema- ja rakennuskaavatyöhön.

Puoluetoimikunta pitääkin tarpeellisena, että liikennemi­nisteriön toimesta laaditaan liikennepolitiikan tavoitteet niin selkeästi, että niillä toteutetaan eri väestöryhmien tasavertaiset mahdollisuudet käyttää liikennepalveluksia turvallisesti ja mukavasti.

Edelleen liikenneministeriön tulee eritellä liikennepolitiikan tavoitteet myös eri liikenneryhmien, liikennemuotojen ja liikennevälineiden kannalta. Samalla tulee kartoittaa eri­laisia keinoja ja välineitä liikennepoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Liikenneministeriön tulee arvioida eri vaihtoehtojen vaatimat taloudelliset voimavarat yhteiskun­nalta ja kansalaisilta. Edelleen tulee laatia yksityiskoh­taiset toimenpideohjelmat eri hallintoyksikköjä varten sekä tarveohjelmia ja taloussuunnitelmia budjettia varten, alue­poliittisia ohjelmia, liikenneturvallisuusohjelmia ja kehittää tariffi- ja liikennelupapolitiikkaa, alan hallintoa ja lain­säädäntöä jne.

40 YMPÄRISTÖNSUOJELUN KUSTANNUSTEN RAHOITUS

Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys

Ympäristönsuojelua koskevassa keskustelussa on kysymys ym­päristönsuojelun tai ympäristön pilaantumisen aiheuttamien kus­tannusten jakamisesta nousemassa etualalle. Ympäristönsuojelu on osa yleistä yhteiskuntapolitiikkaa. Työväenliikkeen ympäristö­poliittisten tavoitteiden on oltava sopusoinnussa työväenliikkeen sosiaali- ja talouspoliittisten tavoitteiden kanssa. Tämä koskee luonnollisesti myös ympäristönsuojelun kustannusten jaossa nou­datettavia periaatteita. Periaatetta, jonka mukaan taloudellinen vastuu ympäristön pilaamisesta ja sen estämisestä eli toimen­piteistä ympäristön suojelemiseksi kuuluu kokonaan pilaajalle, kutsutaan aiheuttamisperiaatteeksi. Aiheuttamisperiaate on ylei­sesti hyväksytty mm. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen jär­jestön (OECD) piirissä.

Aiheuttamisperiatteen mukaisesti on suurin huomio kiinnitettävä teollisuuden ympäristönsuojeluun, koska teollisuus on tärkein ympäristön muuttaja ja kuormittaja; esimerkiksi puunjalostus­teollisuuden osuus vesien kokonaiskuormituksesta on suunnilleen

86

neljä viidesosaa. Aiheuttamisperiaatetta on tiukasti sovellettava kaikkeen ympäristöä muuttavaan toimintaan, joka tuottaa talou­dellista voittoa. Siten teollisuuden ympäristönsuojelutoimen­piteiden rahoituksessa on noudatettava aiheuttamisperiaatetta.

Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus edellyttää, että ympäris­tönsuojelun yhteiskunnalle aiheuttamat kustannukset jaetaan kansalaisten kesken valtionverotuksessa omaksuttua progressio-periaatetta noudattaen. Ympäristönsuojelusta yhteiskunnalle ai­heutuvien kustannusten jakaminen progressiivisesti veronmaksa­jien kesken on nimenomaan aiheuttamisperiaatteen mukaista, koska mahdollisuudet luonnonvaroja käyttämällä tapahtuvaan kulutukseen sekä luonnosta ja hyvästä ympäristöstä nauttimiseen yleensä kasvavat kasautuvasti tulojen nousun myötä. Siten yh­teiskunnalle kuuluva osuus ympäristönsuojelun kustannuksista on rahoitettava pääasiassa valtion toimesta. Kuntien ympäristön­suojelutoimenpiteiden rahoitukseen on myönnettävä valtion avustuksia ja muuta tukea. Kuntien avustamisen ja tukemisen edellytyksenä on, ettei aiheuttamisperiaatteen osittaistakaan kiertämistä sallita esimerkiksi alentamalla yrityksiin kohdistuvia kunnallisia maksuja tai korvauksia alle sen, mitä täysi kustannus-kate edellyttää.

Eräissä tapauksissa voidaan aiheuttamisperiaatetta soveltaa mää­räämällä ympäristön kannalta erityisen haitalliselle valmisteelle tai toiminnalle, joka ei kuulu välttämättömyyshyödykkeisiin, ym-päristönsuojelumaksu tai -vero.

Vesiensuojelun ja vesihuollon rahoituskomitean ehdottamaa kun­nallista jätevesimaksua ei voida toteuttaa aiheuttamisperiaatteen mukaisesti, koska jäteveden laadun riittävä huomioonottaminen ei ole mahdollista. Kunnallinen jäsevesimaksu nostaisi asumis­kustannuksia ja rasittaisi siten kohtuuttomasti vähäväkisiä kan­salaisia. Siksi vesiensuojelun ja yleensä ympäristönsuojelutoi­menpiteiden kunnille aiheuttamat kustannukset on rahoitettava pääasiassa valtion tuen avulla.

Suur-Helsingin Sosialistiseura esittää,

että puoluekokous päättäisi hyväksyä seuraavat periaatteet noudatettaviksi vuonna 1969 pidetyssä puoluekokouksessa hyväksyttyjen luonnon- ja ympäristönsuojelun kustannusten rahoituksessa:

— ympäristönsuojelun kustannusten rahoituksessa on nou­datettava aiheuttamisperiaatetta, ts. ympäristön pilaami­sesta ja sen estämisestä aiheutuvista kustannuksista vas­taaminen kuuluu ympäristön pilaajalle;

— aiheuttamisperiaatetta on teollisuuden osalta tiukasti toteutettava;

— yhteiskunnalle kuuluva osuus ympäristönsuojelun kus­tannusten rahoituksesta on jaettava oikeudenmukaisesti kansalaisten kesken, mikä edellyttää valtionverotuksessa omaksutun progressioperiaatteen soveltamista;

87

— ympäristönsuojelutoimenpiteiden kunnille aiheuttamat kustannukset on, mikäli kunnallisverotusta ei muuteta ny­kyistä oikeudenmukaisemmaksi, rahoitettava pääasiassa valtion avustuksin ja tukitoimenpitein;

— ympäristölle erityisen haitallisille, välttämättömyyshyö-dykkeisiin kuulumottamille valmisteille tai toiminnoille on määrättävä ympäristönsuojelumaksu tai -vero;

— vesiensuojelun ja vesihuollon rahoituskomitean ehdot­tamaa kunnallista jäsenvesimaksua ei tule toteuttaa, koska se johtaisi yhteiskunnallisiin epäoikeudenmukaisuuksiin.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunnan käsityksen mukaan lähiajan ympäristön­suojelun toimenpiteenä tulee olla ympäristön saastumisen ja turmeltumisen pysähdyttäminen, saastekuormituksen vähentäminen, ympäristönsuojelun organisatorisen haja­naisuuden poistaminen sekä rahoituksen toteuttaminen.

Vesiensuojelun ja vesihuollon investointitarpeen rahoitus­komitea arvioi rahoitustarpeen olevan noin 4.100 miljoonaa markkaa vuosina 1972—81. Kuntien osuus olisi 3.400 mil­joonaa markkaa, teollisuuden 600 miljoonaa markkaa ja valtion vesiensuojelutöiden 100 miljoonaa markkaa. Koko­naisinvestoinneista olisi vesihuollon osuus 1.500 miljoonaa markkaa, viemäröinnin 1.600 miljoonaa markkaa ja vesien­suojelun 1.000 miljoonaa markkaa.

Kun vain vesiensuojeluun tarvitaan näin runsaasti varoja ja aikaisempien laiminlyöntien korjaamisen välttämättö­myys vaikeuttaa osaltaan suojelutoimien kustannusten ja­koa, on rahoitus kohdistettava mahdollisuuksien rajoissa kustannusten aiheuttajille. Vesiensuojelun tarpeet tulee riittävässä määrin ottaa huomioon suunniteltaessa pysyvää suhdannevarausjärjestelmää. Valtion on entistä enemmän myönnettävä lainoja kunnille vedenhankinta- ja viemäröinti-laitteiden rakentamista varten. Subventioiden, lainojen ja korkotuen avulla tulee kannustaa saastumista aiheuttavaa teollisuutta sijoittumaan paikkaan, jossa ympäristövahingot jäävät pienimmiksi. Ympäristöä saastuttavien tuotteiden hintoihin on sisällytettävä valmistuksen ja myynnin yhtey­dessä yrityksille syntyneiden kustannusten lisäksi myös kulutuksen yhteydessä aiheutuneet yhteiskunnalliset kus­tannukset.

41 ASUNTOTUOTANTOTAVOITTEIDEN TOTEUTTAMINEN

Porin Sos.-dem. Rautatieläiset ry.

Asetettujen asuntotuotantotavoitteiden toteutuminen riippuu en­sisijaisesti rahoitusmahdollisuuksista, rakentamiskustannuksista ja maa- ja tonttipolitiikasta.

88

Vaikka valtiovalta viimevuosina on voimakkaasti lisännyt asunto-tuotantomäärärahojaan, on asuntotuotannon ns. ensisijaisrahoi-tus vaikeutunut. Ensisijaisrahoituksen niukkeneminen johtuu etupäässä valtiovallan haluttomuudesta korko-, vero- tai muilla keinoin innostaa yksityistä pääomaa sijoittamaan rahaa asuntotuotantoon. Rakennuskustannuksia rasittaa mm. rakennus­osien mittojen, standaarien ja erilaisten säännösten kirjavuus. Kuntien asuntorakennuspolitiikkaa vaikeuttavat ensisijaisesti maa- ja tonttipoliittiset kysymykset. Hintatasoltaan kohtuullisen asuntotuotannon pohjana on hyvin hoidettu tonttipolitiikka. Kun­nilla pitäisi olla riittävästi varoja maan hankintaan, jotta päästäi­siin järkevään maankäyttöön ja suunnitelmalliseen asuntojen tuottamiseen sekä vaikuttamaan maan hinnan pysymiseen koh­tuullisena.

Edellä olevaan viitaten ehdotamme puoluekokouksen hyväksyttä­väksi:

— valtiovalta ryhtyy toimenpiteisiin, joiden tuloksena yksi­tyistä pääomaa saadaan enemmän asuntotuotantoon,

— valtiovalta ryhtyy uusimaan rakentamista ja kaavoitus­ta koskevaa säännöstöä ja yhtenäistämään rakennusstan-darit, turvallisuus- ja palomääräykset muiden Pohjoismai­den kanssa,

— valtiovalta ryhtyy tukemaan kuntia siten, että kuntien maanhankintaan myönnettäisiin vuosittain valtion budjetis­ta halpakorkoisia lainoja.

Puoluetoimikunnan lausunto: Puoluetoimikunta viittaa puolueneuvoston hyväksymään asuntotuotannon rahoituksen kokonaisuudistusohjelmaan. Puoluetoimikunta pitää välttämättömänä, että valtakunnal­lisen pitkäntähtäyksen asuntotuotanto- ja rahoitusohjelman laadintaa kiirehditään. Tällöin asuntotuotannon edistämi­seksi on toteutettava keskitetty rahoitussuunnittelu, kehi­tettävä valtion lainoitustoimintaa, edistettävä asuntosääs-tämistä, tehostettava asuntokannan käyttöä ja alennettava omarahoitusosuutta.

42 VANHOJEN ASUNTOJEN KUNNOSTAMISEN TUKEMINEN

Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys

Asuntopula on maamme asutuskeskuksissa polttava. Kansanrin­tamahallitusten aikana on aloitettu yhteiskunnan tuki asunto­tuotannolle, ja sitä on vuosittain tuntuvasti lisätty. Yhteiskunnan toimenpiteet asuntokannan lisäämiseksi ovat kuitenkin rajoittu­neet yksinomaan uudisrakentamisen tukemiseen. Samalla jo olemassaolevia asuntoja jää rappeutumaan ja näin niiden käyttö­ikä alenee. Tästä johtuu, että Suomessa asuntojen käyttöikä on

89

kansainvälisesti ottaen varsin lyhyt. Myös täysin käyttökelpoisia asuntoja puretaan, jos maanomistaja voi uudisrakentamisella li sätä voittoaan.

Jokainen purettu asunto pienentää asuntojen suhteellista lisäys­tä. Kunnostamiskelpoisten asuntojen purkaminen merkitsee yh­teiskunnalle taloudellista tappiota. Viimekädessä tämän tappion joutuvat maksamaan vanhat asukkaat, joilla useimmiten ei ole varaa sijoittua uusiin asuntoihin. Vanhojen asuntojen kohtalo koskee suuria asukasmääriä. Purkamiskeinottelu, kunnostamis­kelpoisten asuntojen raivaaminen uudisrakentamisen eli »sa­neerauksen» tieltä aiheuttaa jyrkkiä sosiaalisia rakennemuutok­sia. Vanhat asukkaat joutuvat entisestään alentamaan asumista-soaan ja muuttamaan huonompaan asumisympäristöön, pidenty-neitten matkojen päähän. Osa »saneerauksen» uhreista jää tut­kimusten mukaan pysyvästi vaille asuntoa. On selvää, että näin koituvia tappioita ei voida mitata pelkästään rahassa.

Asuntokannan lisäyksen maksimointi edellyttää, että yhteiskun­nan tukea suunnataan myös vanhojen asuntojen kunnostamiseen ja uudisrakentamisella saavutettavia keinotteluetuja rajoitetaan. Uudisrakennuksen ja kunnostusvaihtoehdon välinen kustannus-erotus merkitsee pääomasäästöä, joka voidaan asettaa uudisra­kennuksen palvelukseen. Näin saadaan sekä uusia että uusittuja asuntoja. Näin voidaan myös parhaiten suojata taloudellisesti hei­kossa asemassa olevien asumisturvaa. Pelkästään uudisrakenta­misen tukeminen ohjaa yhteiskunnan voimavaroja parempitulois­ten asumistason kohottamiseen heikompituloisten kustannuk­sella.

Edellä sanotun perusteella Suur-Helsingin Sosialistiseura esittää,

että puoluekokous velvoittaa puolueen jäsenet eduskun­nassa ja valtioneuvostossa toimimaan siten,

että osa asuntotuotantoon varatuista määrärahoista suun­nataan vanhojen asuntojen kunnostuksen lainoitukseen,

että rakennuslain uudistuksessa otetaan huomioon vanho­jen asuntojen käyttöiän pidentämisen kannalta tarpeelliset näkökohdat ja asetetaan rajoja liiketaloudellisen voiton ta­voittelussa tapahtuvalle vanhojen asuntojen hävittämisel­le, sekä

että kiinteistöverotusta uudistetaan siten, että verotuksen pohjana on tontin käytetty eikä teoreettinen rakennusoi­keus.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta toteaa, että vanhojen asuntojen kunnos­tamiseen kohdistuvaa julkisen vallan lainoitustoimintaa voidaan pitää varsin tehokkaana asuntotuotannon välinee­nä. Tällä hetkellä peruskorjaus omakotitalossa hyväksy­tään valtion lainoituksen kohteeksi, kun taas useamman

90

perheen talot ovat julkisen vallan lainoituksen ulkopuolella. Siksi puoluetoimikunta esittää, että Asuntohallitus asettaa toimikunnan, jonka tehtävänä on selvittää vanhojen asun­tojen kunnostamisen tukemisen tarkoituksenmukaisuus.

43 OMAKOTITALON RAKENTAMISTA VARTEN MYÖNNETTÄVÄN LAINA-AJAN MUUTTAMINEN

Summan Työväenyhristys ry:n esitys

Summan Työväenyhdistys esittää korjausta seuraavaan epäkoh­taan.

Henkilöt, jotka ovat anoneet sekä saaneet valtiolta lainaa oma­kotirakennuksen rakentamista varten, saavat lainan nykyisin vasta elokuun aikana. On selvää, että rakentaminen pitäisi toki päästä aloittamaan jo aikaisemmin, keväällä. Esitämmekin, että k.o. lainat voitaisiin jakaa asianomaisille henkilöille viimeistään toukokuun alussa.

Näin päästäisiin rakentamaan heti kun routa on maassa sulanut ja syksyllä pakkasten alkaessa rakennuksissa saataisiin lämpö päälle sekä aloittamaan sisustustyöt.

Puoluetoimikunnan lausunto:

Puoluetoimikunta yhtyy esitykseen ja katsoo, että Asunto­hallituksen on ryhdyttävä toimenpiteisiin edellä mainitun epäkohdan poistamiseksi.

44 NUORTEN TYÖLÄISTEN TASA-ARVON TOTEUTTAMINEN

Ulf Sundqvistin (Södra Sibbo Soc.-dem. Förening), Matti Ahteen (Oulun Työväenyhdistys], Tuomo Saarisen (Porin Kutomatyöväen Sos.-dem. Yhdistys), Erkki Liikasen (Mikkelin Viran- ja Toimen-haltijain Sos.-dem. Yhdistys), Folke Sundmanin (Helsingfors Soc.-dem. Ungdomsklubb) ja Pentti Väänäsen (Turun Sos.-dem. Ursin-Seura) esitys

Työssä käyvän väestön ongelmat ovat yleisiä yhteiskunnallisia ongelmia, jotka lähes poikkeuksetta koskettavat koko työväen­luokkaa. Tosiasia on kuitenkin se, että eräät epäkohdat kohdis­tuvat poikkeuksellisen voimakkaasti juuri nuoriin työläisiin ja muutamat pelkästään nuoriin. Tällaisia epäkohtia ovat mm. työt­tömyys, asuntopula, pienten lasten hoitopaikkojen puute, työ­väen suojelun puutteet, sekä ammattiopiskelun että yhteiskun­nallisen opiskelun puutteelliset mahdollisuudet jne. Pelkästään nuoriin työläisiin kohdistuvat eräät laissa määritellyt eriarvoi­suudet mm. työttömyysturvan, irtisanomissuojan ja palkanmaksun suhteen. Yleisesti tunnettu tosiasia on myös, että harjoittelija-

91

ja jopa oppilasnimikettä voivat työnantajat käyttää väärin. Eräis­sä työehtosopimuksissa samoin kuin mm. viimeisissä tulopoliit­tisissa kokonaisratkaisuissa on nuori työläinen ikänsä perusteella jäänyt vaille sopimusturvaa samapalkkaisuuden toteuttamisen osalta.

Sosialidemokraattien periaatteiden mukaista on, että kaikki ikään perustuva syrjintä poistetaan ja nuorten työläisten tasa-arvoisuus toteutetaan. Siksi esitämmekin,

että puoluekokous velvoittaa puoluetoimikunnan sekä ay-liik-keessä ja muissa päätöksentekoelimissä toimivat puolueen jäsenet toimimaan kaikkien ikään perustuvien eriarvoi­suuksien poistamiseksi työelämässä ja nuorten työläisten tasavertaisten mahdollisuuksien turvaamiseksi.

Puoluetoimikunnan lausunto: Puoluetoimikunta yhtyy esitykseen sekä toteaa samalla, että puolue on koko olemassa olon aikansa toiminut tasa-arvon toteuttamisen puolesta.

92