Jarno Kallio

SÄHKÖKITAROIDEN PINTAKÄSITTELY

Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Tekniikan koulutusohjelma Syyskuu 2008

TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ

Yksikkö

Tekniikka, Ylivieska

Aika

10.9.2008

Tekijä/tekijät

Jarno Kallio

Koulutusohjelma

Puutekniikan koulutusohjelma

Työn nimi

Sähkökitaran pintakäsittely

Työn ohjaaja

Kari Pieniniemi

Sivumäärä

25

Työelämäohjaaja

Työn aiheen on tutkia pintakäsittelyä sähkökitaran valmistuksessa. Työ on omakohtainen.

Työn tavoitteena on saada selville millä pintakäsittely vaihtoehdoilla kitaralle saadaan paras

mahdollinen sointi. Tavoitteisiin kuuluu myös saada näyttävä pinta kitaraan. Kitaran pinnan

tulee olla myös kestävä, joten sekin täytyy ottaa huomioon. Suurin tekijä joka kitaran sointiin

vaikuttaa, on kuitenkin puumateriaali, työssä pyrittiin käyttämään samankaltaisia puumate-

riaaleja.

Aluksi kartoitetaan pintakäsittelyä nykyään ja sen jälkeen käydään läpi hiomakoneet ja tar-

vikkeet, joilla kitaran pinta saadaan siihen kuntoon, että se voidaan pintakäsitellä. Pintakäsit-

tely vaihtoehtoja lähdetään tutkimaan kokeilun kautta. Myös teoria tietoja käytetään hyväksi.

Kestävyyttä ja kiiltoa tutkitaan siihen soveltuvilla tutkimus laitteilla. Kutakin vaihtoehtoa

kokeillaan, vaihtoehdot ovat: lakkaus, petsaus, öljyäminen, vahaus, viilutus, ranskalainen

kiillotus ja marmorointi.

Vaihtoehdoista parhaan soinnin antoi ranskalainen kiillotus, johtuen siitä että pintakäsittely

ainetta kitaran pintaan tulee ohuesti. Mitä vähemmän aineita sitä parempi sointi. Muilla

vaihtoehdoilla ei juuri vaihtelua ollut toisiinsa nähden. Kitaran runkoja arvioitiin kestävyy-

den, ulkonäön ja soinnin kannalta.

Asiasanat

Sähkökitara, pintakäsittely

ABSTRACT

CENTRAL OSTROBOTHNIA UNI-

VERSITY OF APPLIED SCIENCES

Ylivieska, technology

Date

10.9.2008

Author

Jarno Kallio

Degree programme

Wood Technology

Name of thesis

Finishing electric guitar

Instructor

Pages

25

Supervisor

Kari Pieniniemi

The subject of this thesis is to study finishing of an electric guitar. This thesis is subjective. The main

goal is to find a finishing technique that gives the best tone of sound to a guitar. In addition, the

purpose is to find a finishing technique that is also good in terms of durability and appearance. The

most important factor affecting the tone of sound is the wood used in making the guitar. In this

work the goal was to keep the wood almost the same and only change the finishing technique.

At first this thesis deals with the present state of finishing, and after that sanders and other equip-

ment needed in this work are examined. Finishing alternatives are studied by experimenting. Also

theoretical information is used. Durability and polishing are studied with equipment designed for

that purpose. The alternative finishing techniques are lacquering, staining, oiling, waxing, veneer-

ing, French polishing and swirling a guitar.

French polishing was the alternative that gave the best tone of sound, because only a thin layer of

finishing material is applied on the surface of the guitar. Applying only a small amount of substance

on the surface is better for the tone of sound of a guitar. Other alternatives did not differ from each

other so much. Guitar bodies were evaluated in terms of their tone of sound, durability and appear-

ance.

Key words

Electric guitar, finishing

TIIVISTELMÄ ABSTRACT SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 1 2. SÄHKÖKITARAN ÅINTAKÄSITTELYN TAVOITTEET 3 2.1 Pintakäsittely nykyään 3 2.2 Pintakäsittelyn vaatimuksia 4 2.3 Eri pintakäsittely vaihtoehtojen vaikutus sointiin 4 3. TYÖN KUVAUS 6 3.1 Hionta 6 3.1.1 Hiomatarvikkeet 6 3.1.2 Käsinhionta 8 3.1.3 Välihionnat 8 3.1.4 Arviointi 9 3.2 Pinnan viimeistely 9 3.2.1 Mittalaitteet 9 3.2.2 Lakkaus 11 3.2.3 Petsaus 12 3.2.4 Öljyäminen 13 3.2.5 Vahaus 14 3.2.6 Viilutus 15 3.2.7 Ranskalainen kiillotus 16 3.2.8 Marmorointi 17 4. TULOSTEN VERTAILU 18 5. LOPPUPÄÄTELMÄT 19 5.1 Akustinen sointi 19 5.2 Yhteenveto 20 5.3 Pintakäsittelyn kuvia 21 LÄHTEET 25

1

1 JOHDANTO Idea tehdä opinnäytetyö sähkökitaroiden pintakäsittelystä, lähti puhtaasti

omasta kiinnostuksesta soittamista kohtaan. Olen soittanut kitaralla n. 11

vuotta. Viime aikoina on kuitenkin mielessä ollut oman kitaran rakenta-

minen, ja ennen kaikkea sen pintakäsittely. Sillä nykyään ei juuri muita

vaihtoehtoja pintakäsittelylle ole, kuin lakkapintainen viimeistely. Jos ha-

luaa jonkin muun viimeistely tyylin, on kitara tilattava tehtaalta suoraan,

mutta se tulee maksamaan paljon enemmän kuin normaalisti.

Opinnäytetyön tärkeimpänä tavoitteena on löytää pintakäsittely mene-

telmä jolla kitaraan saa parhaan mahdollisen soinnin. Siinä sivussa tar-

kastellaan myös ulkonäköä ja kestävyyttä. Työ käsittelee myös ennen

viimeistelyä tapahtuneen hiomisen ja koneet joilla hiominen suoritetaan,

Myös välihionnan merkitys käsitellään, sillä ne antavat suunnan kitaran

ulkonäölle. Pintakäsittelyvaihtoehdoiksi valittiin lakkaus, öljyäminen, va-

haus, petsaus, viilutus, ranskalainen kiillotus sekä marmorointi. Jokaista

vaihtoehtoa kokeillaan ja jokainen vaihtoehto valmistetaan. Vaihtoeh-

doista petsaus, viilutus sekä marmorointi ovat viimeistelymenetelmiä,

joiden päälle yleensä laitetaan lakka tai öljy kerros. Näin tehtiin myös

tässä työssä, sillä ilman näillä vaihtoehdoilla ei kestävyyttä olisi juuri ol-

lenkaan, eikä myöskään ulkonäköä.

Suurin vaikuttaja kitaran sointiin on kuitenkin puumateriaali. Työssä pyrit-

tiin käyttämään samankaltaisia puulajeja. Ilman pintakäsittelyä kitarasta

saisi irti parhaan mahdollisen soinnin. Kestävä se ei kuitenkaan olisi, ei-

kä se ulkonäöltäänkään olisi kovin kaunis. Kitaran tulisi kuitenkin kestää

niin pitkään, kuin soittaja sitä tarvitsee, ja se aika voi olla useita kymme-

niä vuosia.

Pinnan laatua voidaan mitata mittaamalla pinnan kiiltoa, kovuutta ja kal-

von paksuutta. Kiiltomittaus kertoo kuinka kiiltävä kappaleen pinta on.

2

Kynäkovuus taas kuinka paljon täytyy kappaleen pintaan painaa että sii-

hen jää jälki. Kalvon paksuus kertoo kuinka paksu on pintakäsittelystä

tuleen aineen määrä. Sointi on hankala mitata millään laitteella, sillä kita-

roiden olisi tullut olla juuri samanlaisia ja samassa vireessä. Kitarat eivät

olleet kuitenkaan samanlaisia, niissä oli muotoeroja ja myös elektroniik-

ka osat sekä muut osat olivat välillä hyvinkin erilaisia. Joten sointia tutkit-

tiin muutaman kokeneen soittajan kesken korvakuulolta.

Pintakäsittelyvaihtoehdoista ranskalainen kiillotus nousi ylitse muiden ul-

konäkönsä ja sointinsa ansiosta. Kestävyyden kannalta se ei kuitenkaan

ollut hyvä vaihtoehto. Muut vaihtoehdot soinnillisesti antoivat samankal-

taisia tuloksia, mutta ulkonäkö ja kestävyys vaihtelivat joissain tapauk-

sissa huomattavastikin.

Työn tekemisessä ei suurempia ongelmia ollut. Ainoat ongelmat johtui-

vat materiaalien kalleudesta. Välillä meinasivat puumateriaalit jäädä

hankkimatta, ja välillä pintakäsittelymateriaalit. Työ saatiin kuitenkin pää-

tökseen, ja tulokset olivat aikalailla niin kuin olin aavistellutkin.

3

2. SÄHKÖKITARAN PINTAKÄSITTELYN TAVOITTEET 2.1 Pintakäsittely nykyään Pintakäsittely kattaa kitaran hionnan sekä kitaran viimeistelyn eli lakka-

uksen tai jonkin muun lakkaustavastaavan pintakäsittelyn. Hionta ta-

pahtuu pääasiassa käsin. Alussa voidaan käyttää konetta, jolla hiotaan

suuret pinnat tasaiseksi. Lopullinen hionta ja välihionnat hoidetaan kui-

tenkin käsin, näin saadaan paras tulos. Hionnan jälkeen siirrytään vii-

meistelyyn, jossa kitara saa lopullisen ulkonäkönsä.

Viimeistelyn voisi jakaa kahteen pääryhmään: lakkapintaisiin ja öljypin-

taisiin. Öljyllä viimeistely antaa kitaralle luonnollisen puumaisen lopputu-

loksen. Öljyllä ei kuitenkaan saada kitaraan niin kiiltävää pintaa kuin la-

kalla. Pinnasta ei myöskään saada kovin kestävää, siihen tulee helposti

naarmuja ja koloja. Öljyvaihtoehtoja on monia ja niiden ominaisuudet

vaihtelevat tuotemerkeittäin.

Lakkapintaiset kitarat ovat yleisempiä kuin öljypintaiset kitarat. Lakalla

saadaan kiiltävä ja kova pinta, joka on kestävämpi kuin öljypintainen ki-

tara. Lakan kiiltävyyden voi valita, on kiiltäviä, puolikiiltäviä, puolihim-

meitä ja himmeitä lakkoja. Yleensä kuitenkin käytetään kiiltävää lakkaa.

Lakkavaihtoehtoja on useita ja niidenkin ominaisuudet vaihtelevat pal-

jon lakan tyypin ja merkin mukaan. Muutamia esimerkkejä ovat mm.

sellulakka, akryylilakka ja 2-komponenttilakka.

4

2.2 Pintakäsittelyn vaatimuksia

Pintakäsittelyssä pitää ottaa huomioon sointi, kestävyys ja ulkonäkö.

Teollisessa mittakaavassa pintakäsittelyn tulee olla nopea ja taloudelli-

nen. Päällimmäisenä vaatimuksena on se, miten pintakäsittely vaikuttaa

sointiin. Pintakäsittely ei saa tukahduttaa puun luomaa sointia. Sointi

huononee, jos lakka tai maalikerrokset ovat liian paksuja. Toinen tärkeä

vaatimus on ulkonäkö. Puumateriaali, jota soittimeen on käytetty, ei ai-

na ole hyvännäköinen sellaisenaan. Silloin maalaus ja lakkaus auttavat

saamaan kitarasta näyttävän näköisen. Pinnan tulee olla myös kestävä,

jotta kitaran sointi ja ulkonäkö pysyvät hyvinä, ja jotta kitaraa voisi käyt-

tää useamminkin kuin kerran.

2.3 Eri pintakäsittely vaihtoehtojen vaikutus sointiin Kitaran sointiin vaikuttaa eniten puulaji. Kovat puulajit soivat kirkkaam-

min, kuin pehmeät puulajit, joilla on pehmeä sointi. Puulaji ei saa olla

liian kova eikä liian pehmeä. Pintakäsittelyllä on myös vaikutusta kitaran

sointiin. Se voi tukahduttaa sointia tai se voi terävöittää sitä. Pintakäsit-

telyvaihtoehdot joita työssä käsitellään, ovat lakkaus, petsaus, öljyämi-

nen, vahaus, viilutus, ranskalainen kiillotus ja marmorointi.

Yleisimmin käytetty pintakäsittelyn viimeistelyvaihtoehto on lakkaus.

Lakkausmenetelmällä saa hyvän ja kiiltävän pinnan kitaraan. Lakkauk-

sen vaikutus sointiin riippuu siitä, kuinka paljon lakkakerroksia laitetaan

kitaraan. Myös erilaisilla lakoilla on vaikutusta sointiin. Jos lakkakerrok-

sia liian monta, se tukahduttaa kitaran soinnin. Suositeltavaa olisi laittaa

kaksi- kolme kerrosta, näin sointi pysyy kirkkaana ja puhtaana. Lakka-

pinta kitarassa on myös kestävä, se säilyttää kitaran ulkonäön pitkään.

5

Petsauksella ei sointiin ole suurta vaikutusta, koska sillä haetaan vain

ulkonäköä. Öljyämisen ja vahauksen vaikutus sointiin riippuu siitä, kuin-

ka monta kerrosta sitä laitetaan. Suositeltavaa olisi laittaa kolme - neljä

kerrosta. Viilutuksen vaikutus sointiin riippuu viilun puulajista, sekä sen

paksuudesta. Sointi voi parantua, mutta se voi myös huonontua. Yleen-

sä sillä ei kuitenkaan ole vaikutusta, koska viilu on niin ohut.

Ranskalainen kiillotus on tapa, jolla pinnasta saadaan erittäin kiiltävä, ja

sointi pysyy todella hyvänä, sillä se ei luo kitaran pintaan paksua ker-

rosta ainetta. Marmorointi suoritetaan öljymaaleilla ja se luo kitaran pin-

taan erinäköisiä kuvioita. Kitaraan on jo laitettu pohjaväri, joten kuviot

tulevat pohjavärin päälle. Maalikerroksen päälle laitetaan vielä jonkin

pintakäsittelyaine esim. lakka, joka hieman heikentää kitaran sointia yh-

dessä maalin kanssa.

6

3 TYÖN KUVAUS

3.1 Hionta

3.1.1 Hiomatarvikkeet

Hionta on tärkeä vaihe pintakäsittelyssä, sillä se antaa kitaran pinnalle

lopullisen muodon ennen viimeistelyä. Jos hiontaa ei ole suoritettu kun-

nolla pinnan virheet näkyvät selvästi, kun kitara viimeistellään. Lakkaus

tai mikä tahansa viimeistelyvaihtoehto ei poista virheitä, joita hionnasta

on jäänyt, ne vain korostavat niitä. Hiomatarvikkeet, joita työssä käytet-

tiin, ovat oikotasohöylä, hiomapaperit, leveänauhahiomakone, nauha-

hiomakone ja kavahöylä.

Oikotasohöylä yhdistää kaksi tärkeää puuntyöstökonetta. Koneessa on

yksi kaksiteräinen kutteri, joka leikkaa oikohöylässä alapuolelta, ja ta-

sohöylässä yläpuolelta kappaletta. Oikotasohöylällä työstetään kappale

lähelle oikeaa paksuutta ja kokoa. Sillä myös suoristetaan epätasaiset

pinnat. Kun kappale on saatu lähelle oikeaa paksuutta ja suoraksi, siir-

rytään leveänauhahiomakoneelle. Leveänauhahiomakone jota työstöis-

sä käytetään, on kaksirumpuinen ja yksitallainen kone. Koneessa on

kaksi rumpua joissa pyörii leveät hiomanauhat. Nauhat ovat yleensä si-

joitettu siten, että edessä on karheampi ja takana hienompi hiomanau-

ha. Koneella saadaan aikaan tarkka ja siisti lopputulos. Leveänau-

hahiomakoneelta kappale menee CNC – työstöön.

CNC - työstetty kappale muodostaa kitaran rungon. Runkoon tehdään

viisteet kavahöylällä, tai CNC - koneella. Kavahöylä on pieni käsikäyt-

töinen höylä, jossa voi olla joko kaareva tai suora terä. Suorateräisellä

kavahöylällä saa tasaisemman pinnan kuin kaarevateräisellä. Viisteiden

höyläyksen jälkeen, viisteet vielä tasoitetaan nauhahiomakoneella.

Nauhahiomakone on hiontakone, jolla on nopea työstää kappaleita, ja

sillä saa nopeasti poistettua pintaa kappaleesta. Nauhahiomakone sopii

7

paremmin suurille pinnoille, mutta toimi hyvin myös tässä tarkoitukses-

sa.

Hiomapaperi on viimeisin hiomatarvike, jota käytetään. Hiomapaperit

koostuvat joustavasta alustasta (selästä), yhdestä tai useammasta kal-

vosta liimaa, ja yhdestä tai useammasta kerroksesta hiomarakeita.

Hiomarakeina käytetään luonnonmateriaaleja, ja synteettisesti valmis-

tettuja materiaaleja. Hiomanauhan tausta on yleensä paperia, kangasta

tai fiiberiä. Paperina käytetään latexpaperia tai vahvistettua paperia,

kankaat ovat polyesterikankaita ja fiiberi on vahva vulkaanikuitu.

Hiomarakeiden asettelu tapahtuu sirottelemalla. Sirottelu voidaan jakaa

avoimeen (open coat) ja suljettuun sirotteluun (close coat). Avoin sirot-

telu tarkoittaa, että rakeet ovat erillään siten, että puun hiukkasille on ti-

laa ja paperi ei tukkeennu helposti, tällainen nauha sopii pihkaisille ja

pehmeille puulajeille. Suljetussa sirottelussa rakeet ovat kiinni toisis-

saan ja jopa päällekkäin. Tällainen nauha soveltuu koville puulajeille ja

kaikkien puulajien viimeistelyhiontaan.

Hiomapapereiden karheuksia löytyy alle sadasta yli tuhanteen. Karheut-

ta kuvaava luku kertoo hiontarakeiden koon. Luvun kasvaessa rakeiden

koko pienenee, koska karheusluku tarkoittaa seulassa olevien reikien

määrää neliötuumalle. Luku 180 tarkoittaa, että seulassa on 180 reikää

neliötuuman alueella. Luvun kasvaessa reikien koko pienenee ja tästä

johtuen myös rakeiden koko pienenee. Lisäksi ovat vielä vesihiomapa-

perit. Vesihiontapaperit ovat hienoja karkeudeltaan ja jotta ne eivät tuk-

keutuisi hiottaessa, niitä käytetään yhdessä veden kanssa. Niiden kar-

keudet ovat 60 -1200. Vesihiomapaperia käytetään yleensä maalipin-

nan hiontaa. (Kurssimateriaali 2003.)

8

3.1.2 Käsihionta

Käsihionta kitaran pintakäsittelyssä on yksi tärkeimmistä vaiheista. Kä-

sinhionta viimeistelee kitaran pinnan sileäksi ja tasaiseksi. Jos pintaan

jää pienikin kolo tai naarmu, se näkyy korostetusti, kun kitara on pinta-

käsitelty.

Hionta aloitetaan karhealla hiomapaperilla, koska pintaa on jo hiottu ko-

neellisesti, aloitetaan 120 karkeusasteisella paperilla. Kitaran runko hio-

taan kauttaaltaan. Jokainen epätasaisuus ja huono kohta hiotaan kun-

toon, näin kitaraan ei jää minkäänlaisia ylimääräisiä koloja. Tämän jäl-

keen hiotaan hienommalla paperilla. Paperi voi olla 180 karheusasteen

paperi. Jälleen kerran kitara hiotaan kauttaaltaan ja tarkasti. Tämä hion-

ta tasoittaa edellisen hiomapaperin jättämät urat, ja näin ollen tekee hi-

onta tuloksesta vieläkin sileämmän. Kitaran voi vielä hioa hienommalla

paperilla jolloin pinnasta tulee todella sileä, mutta tämä ei ole välttämä-

töntä.

3.1.3 Välihionnat

Välihionta tehdään pinnankäsittelykertojen välillä parhaan pinnanlaadun

saamiseksi. Tämä hionta tasoittaa pintakäsittely aineen johdosta nous-

seet puunsyyt ja karheuden, jota yleensä tapahtuu ensimmäisen pinta-

käsittely kerran jälkeen. Välihionnan tarkoitus on hioa ainoastaan pinta-

käsittelyaineita, ei puuainesta. Välihionta tulisi suorittaa yhtä monta ker-

taa kuin pintakäsittely kerroksia on, tai niin monta kertaa, että pinta on

hyvä. Tällä menetelmällä kitaran rungon pinta saadaan todella kiiltäväk-

si ja näyttäväksi, eikä siihen jää mitään epätasaisuuksia.

9

3.1.4 Arviointi

Hionta ennen runkojen pintakäsittelyä onnistui ilman minkäänlaisia on-

gelmia. Rungot ajettiin yksi kerrallaan leveänauhahiomakoneen läpi.

Leveänauhahiomakoneessa hiomapapereiden karheudet olivat 80 ja

120, siten että 80 nauha oli ensin ja sitten 120. Tämän jälkeen rungot

hiottiin vielä käsin, koska leveänauhahiomakone hioo vain suuret tasai-

set pinnat. Käsihionta tapahtui aluksi 120 hiomapaperilla ja tämän jäl-

keen 180 hiomapaperilla. Runkojen pinnat olivat tasaisia, eikä niihin

jäänyt minkäänlaisia epäkohtia, näin oli aika siirtyä pinnoittamaan run-

got.

Pinnoituskertojen välissä suoritettiin välihionnat. Välihiontojenkaan osal-

ta ei suurempia ongelmia ollut. Välihionnat suoritettiin 320 vesihioma-

paperilla. Pintakäsittelyaineesta riippuen välihionta kertoja oli kolmesta

viiteen. Viimeisin hionta kerta suoritettiin 1200 vesihiomapapereilla, ja

tämän jälkeen suoritettiin kiillotus. Välihiontojen tekeminen oli välillä ko-

vinkin raskasta, sillä käsin hiominen puuduttaa kättä todella paljon. Vä-

lihionnassa käytetty hiomapaperi oli niin hienoa, että sillä sai hioa todel-

la kauan, ennekuin tulos alkoi näkyä. Välihionnoilla rungon pintaan saa-

tiin hyvä ja sileä pinta.

3.2 Pinnan viimeistely

3.2.1 Mittalaitteet

Viimeistellyistä pinnoista mitattiin kiilto, kestävyys ja pinnanpaksuus.

Jokaisesta pinnasta otettiin viisi näytettä kullakin mittalaitteella. Viidestä

tuloksesta korkein ja pienin arvo jätettiin pois ja lopuista laskettiin kes-

kiarvo. Mittaukset suoritettiin puulaboratoriossa olevien mittausohjeiden

mukaan. Laboratoriossa olevat mittausohjeet perustuvat vastaaviin SFS

- standardeihin. Työssä käytetyt mittalaitteet olivat, Erichsen Hardeness

10

test Rod Model 318 (kestävyys), Erichsen Picogloss 500MC (Kiilto) ja

Erichsen paint borer 518 (pinnanpaksuus).

Kestävyys eli kynäkovuusmittari toimii siten, että siinä on kolme jousta

joilla on eri jäykkyys. SFS standardi, SFS – EN ISO 15184. Aina 0-20 N

(Newton) asti. Löysin jousi toimii 0-3N alueella, seuraava 0-10 ja kol-

mas 0-20 alueella. Kynässä on säätö, jolla säädetään sitä kuinka lujaa

kynää täytyy painaa, jotta pintaan jäisi jälki. Kynällä vedetään kappa-

leen pintaan senttimetrin mittainen viiva sekunnissa. Jos Jälkeä ei jää

säädetään kynää siten, että sitä joutuu painamaan kovemmin, ja tarvit-

taessa vaihdetaan jousta.

Kiillon mittaus tapahtuu siten, että mittari laitetaan kappaleen pinnalle ja

se ilmoittaa tuloksen. SFS standardi, SFS – EN ISO 2813. Mittaus pe-

rustuu pinnan heijastumiseen. Eli kuinka paljon kappaleen pinta heijas-

taa valoa. Tulokset voidaan ilmoittaa 20, 60 tai 85 asteisena, eli missä

kulmassa kiilto kappaleen pinnasta mitataan. Tässä työssä mittaukset

on tehty 60 asteen kulmassa, sekä puun syysuunnassa. Viisi näytettä

otettiin eripuolilta kappaletta.

Pinnanpaksuuden mittaus tapahtui siten, että mittalaitteella pintaan po-

rattiin kolo, joka oli juuri puuaineen ja pinnoiteaineen rajalla. SFS –

standardi, SFS – EN Iso 2808. Porauksen jälkeen katsottiin koneessa

olevalla linssillä minkä paksuinen pinta oli. Linssissä itsessään oli mitta-

taulukko, jonka yksikkö on mikrometri (µm). Kaikki viisi näytettä otettiin

eripuolilta kappaletta. Mittalaitteen geometriasta johtuen pinnan pak-

suus saadaan mittaustuloksesta kertomalla se viidellä.

11

Taulukko1. Mittatulokset ja keskiarvot(Kynäkovuus: N = newton, pin-

nanpaksuus: µm = mikrometri)

3.2.2 Lakkaus

Lakkaaminen on pintakäsittelyä aineilla, joilla liuotettu kiinteä aine levi-

tetään kappaleen pinnalle nestemäisenä. Liuottimen haihtuessa jää

pinnalle kerros kiinteää ainetta, tasaisesti levittyneenä. Uusissa 2-

komponenttilakoissa tapahtuu reaktio joka tekee kappaleen pinnasta

muovimaisen (soitinrakentajatAMF 2005). Pinta on jo kosketuskuiva jo

parin tunnin kuluttua käsittelystä, mutta saavuttaa lopullisen kovuutensa

vasta 21 päivän kuluttua(Plektra trading 2008). Tällöin pinta on niin ko-

va, että se kestää alkoholin, spriin, liuottimien sekä kiehuvan veden vai-

kutuksen täysin. 2-komponenttilakan alkukuivuminen on hyvin nopeaa,

näin ollen pienenee pölyn kertymisen riski lähes kokonaan(Plektra tra-

Ranskalainen kiillo-tus Keskiarvo

Kynäkovuus 0,4 0,3 0,5 0,6 0,6 0,5N

Kiilto 88,3 85,7 88 84,6 88,7 87,333

Pinnanpaksuus 20*5 15*5 14*5 15*5 18*5 80 µm

Lakka

Kynäkövuus 2,5 4 3 3,5 2,5 3N

Kiilto 18,3 17,7 21,3 16,2 18,5 18,166

Pinnanpaksuus 29*5 28*5 29*5 31*5 29*5 146 µm

Öljy

Kynäkövuus 0,7 0,9 1 1,2 1,1 1N

Kiilto 40,6 45 45,2 44,3 44,8 44,7

Pinnanpaksuus 40*5 45*5 42*5 38*5 37*5 200 µm

Vaha

Kynäkövuus 0,6 0,7 0,9 1,2 0,8 0,8N

Kiilto 18,9 28,2 36,1 34,7 24,1 29

Pinnanpaksuus 32*5 36*5 31*5 32*5 35*5 165 µm

12

ding 2008). Lakkaus voi tapahtua ruiskuttamalla tai siveltimellä levittä-

en. Ruiskuttamalla lakkapinnasta saa kuitenkin tasaisemman, eikä sii-

hen jää siveltimen jälkiä, ja ruiskutus on myös nopeampi vaihtoehto.

Pintakäsittelyvaihtoehdoista lakka on kestävin ja näin ollen hyvin suosit-

tu.

Lakkaaminen suoritettiin ruiskulla ja 2-komponenttilakalla. 2-

komponenttilakalla on kahta eri laatua kirkas ja himmeä. Lakaksi valittiin

himmeä lakka ja näin saatiin kitaralle erilainen ulkomuoto kuin yleensä.

Kitaran runko lakattiin kahdessa osassa siten, että ensin lakattiin kan-

siosa ja sen jälkeen alapuoli. Kun kansi oli lakattu, se vietiin kuivumaan.

Tämän jälkeen kansiosa hiottiin ja puhdistettiin ja sen jälkeen lakattiin

alapuoli. Tämä toimenpide suoritettiin kolme kertaa ja pinta alkoikin

näyttää hyvältä. Lakan kuivumisen suhteen täytyi olla kärsivällinen, sillä

pintaa ei voi alkaa hiomaan liian aikaisin, muutoin se menee pilalle.

Lakka oli kosketuskuiva pari tuntia sen jälkeen, kun se oli laitettu kitaran

pintaan. Lakka saavuttaa lopullisen kovuutensa kuitenkin vasta noin

kahden viikon kuivumisen jälkeen.

Lakkapinnasta mitattiin kynäkovuus, ja tulokseksi saatiin 3 N. Kiiltomit-

taus antoi tulokseksi 19.633. Kiilto on alhainen, koska kitara oli lakattu

mattalakalla. Pinnan paksuus 146 mikrometriä.

Lakan alla oli musta Mastonin, ksyleeni ohenteinen maali. Lakan ja

maalin yhteensopivuus testattiin, ennen kuin lakkaa laitettiin kitaraan,

eivätkä ne reagoineet keskenään. Kitara lakattiin ja laitettiin kuivumaan,

mutta ilmeisesti sen ei annettu kuivua tarpeeksi kauaa, koska pintaan

ilmestyi halkeamia kasauksen jälkeen.

3.2.3 Petsaus

Petsaus on puun värjäämistä siten, että sen syykuvio jää näkyviin (Pro

puu ry 2004). Helpoin ja varmin petsi on vesipetsi. Se valmistetaan se-

13

koittamalla lämpimään veteen petsijauhetta, jota saa rautakaupoista.

Vesiohenteisella petsillä on kuitenkin taipumus nostaa puunsyiden päät

pystyyn, jolloin pinta jää hiukan karheaksi, siksi kitara on hiottava todel-

la hyvin ennen petsausta. Muita petsivaihtoehtoja ovat öljy- ja liuotin-

petsit.

Ennen petsausta kappale kostutetaan vedellä ja annetaan kuivaa. Ve-

sipetsi levitetään siveltimellä, mutta sen voi myös ruiskuttaa kappaleen

pintaan. Petsin värisävyä voi säädellä vedenmäärällä, mitä vähemmän

vettä, sitä tummempi on sävy. Koska petsi ei tarjoa kitaralle minkään-

laista suojaa, pitää kitara vielä lakata tai öljytä ennen, kuin se on käyttö-

valmis. (Pro puu ry 2004.)

Petsaus suoritettiin vesipetsillä. Väristä haluttiin hiukan tummempi, jo-

ten vettä ei laitettu kovinkaan paljoa. Petsaus suoritettiin pensselillä,

jonka jälkeen siihen lisättiin vielä lakka. Petsaus onnistui ilman min-

käänlaisia ongelmia, ja pinnasta tuli näyttävän näköinen.

3.2.4 Öljyäminen

Öljyäminen on yksi vanhimmista pintakäsittely menetelmistä. Öljyjä pys-

tyy säilyttämään helposti, ja siksi siitä onkin tullut suosittu pintakäsittely

menetelmä. Öljy ei ole yhtä kestävä kuin lakka, ja sen pintaan tulee

helposti jälkiä.(Crump 1999, 70.)

Teak - ja Danish - öljyt kuivuvat nopeasti ja ne ovatkin helpoimpia puun

pintakäsittely menetelmiä (Crump 1999, 72). Öljy levitetään ruiskulla tai

kangasrievulla kappaleen pintaan. Öljyt imeytyvät puun avoimeen pin-

tasolukkoon samalla tavalla kuin vahat. Näin puun pinnalle ei muodostu

pinnoitetta, vaan puuhun jää erittäin ohut kerros ainetta24h (Pro puu ry

2004)µ. Kuivausaika näilläkin kuitenkin on. Kerroksia tulisi olla kolmesta

neljään, mutta kannattaa katsoa miltä pinta näyttää, voi olla että se tar-

vitsee vielä lisää öljyä neljänkin kerroksen jälkeen

14

Öljyäminen aloitettiin repimällä sopivan kokoisia kangasriepuja, joilla öl-

jyä levitetään kitaran pinnalle. Työssä käytettiin Liberonin öljyä. Kangas

rievut kostutettiin öljyssä. Öljyisillä rievuilla hierottiin kitaran pintaan ohut

kerros, sen jälkeen se vietiin kuivumaan. Öljykerros kuivasi aina päivän

verran. Purkin kyljessä on kuivumisajaksi merkattu 12 h, tämän takia

kuivaus venähti aina vuorokauden mittaiseksi. Seuraavana päivänä lai-

tettiin taas uusi kerros. Loppujen lopuksi kerroksia tuli viisi kappaletta.

Jokaisen kerroksen väliin tuli tietysti välihionnat.

Öljylle kynäkovuusmittaus antoi tulokseksi 1 N. Kiiltomittauksen tulok-

seksi tuli 65,333. Kalvon paksuusmittaus antoi tulokseksi 200 mikromet-

riä. Mikä on paksuin kaikista mittauksista.

3.2.5 Vahaus

Värillistä vahaa käytetään korostamaan puun luonnollista rakennetta ja

sävyä, ja siksi se korostaa myös mahdollisia virheitä. Vaha on levitettä-

vä puun syyn suuntaisesti. Vahattu pinta on kaunis ja se on myös mu-

kava koskettaa, vaha antaa pinnalle samettisen tunnun. Vaha on erit-

täin hengittävää, mutta se ei kestä korkeita lämpötiloja. Vahat imeytyvät

puun avoimeen pintasolukkoon.

Vahat eivät muodosta puun pinnalle erityistä pinnoitetta, puuhun jää ai-

netta vain hyvin ohut kerros. Kestävyyden kannalta olennainen ero lak-

kaan verrattuna on se, että vaha on täysin joustava materiaali, joka mu-

kautuu puun elämiseen, vahapinta ei siis säröile tai murru kuten lakattu.

Jos vahapintaan käytön seurauksena syntyy naarmuja, osittainen paik-

kaaminen on mahdollista toisin kuin lakkapinnassa. Samaa vahaa voi-

daan levittää naarmuuntuneelle alueelle kevyesti vaikkapa talouspape-

rilla. (Pro puu ry 2004.)

15

Vahana käytettiin Liberon antiikkivahaa, sillä vaha laitettiin öljytyn pin-

nan päälle, ja öljy oli merkiltään Liberon. Näin vaha ja öljy sopivat yh-

teen. Vahaa levitettiin samalla lailla kuin öljyäkin, palalla kangasta. Va-

haa ei tullut kuin yksi kerros, sillä se ei anna kitaralle muuta kuin ulko-

näköä. Antiikkivahan kuivamisaika oli 4 tuntia. Vaha laitettiin öljyn pääl-

le, koska kumpikaan öljy, eikä vaha kestä kovinkaan paljoa kulutusta.

Koska pinnalla on vaha sitä voi uudelleen ja uudelleen vahata, ja vaikka

vain yhdestä kohtaan.

Kynäkovuusmittaus vahalle antoi tulokseksi 0,8N. Kiilto mittaus antoi tu-

lokseksi 41,766. Kalvonpaksuusmittaus antoi tulokseksi 165 mikromet-

riä.

3.2.6 Viilutus

Viilun voi leikata tai sorvata irti puusta. Yleisimmät paksuudet viilutuk-

sessa ovat n 0,4 - 0,6 mm paksuja. Viilutuksella tarkoitetaan sitä, että

puuviilu liimataan toisen puun päälle levynä. Viiluttamalla saadaan kau-

nis ja laadultaan paras puuaines näkyviin rungon pintaan. Puuviiluja voi

tehdä lähes jokaisesta puulajista.(Pro puu ry 2004.)

Viilutus tehtiin Padouk puun viilusta. Padouk on erittäin kova puulaji. Ki-

tarasta viilutettiin vain kansiosa, koska viilua ei ollut tarpeeksi, ja muu-

toinkin tuntui turhalta viiluttaa koko kitara. Kaksi viilunpalasta teipattiin

toisiinsa yhteen, ja tämän jälkeen viilu liimattiin kitaraan kiinni. Liiman

kuivuttua ylimääräiset viilut leikattiin pois, ja viilu muotoiltiin muotoonsa.

Viilua hiottiin tasaiseksi, ja kun toivottuun tulokseen oli päästy, ruvettiin

puunsyistä johtuvia rakoja täyttämään. Reiät peitettiin Grain filler nimi-

sellä aineella, joka toimii täyteaineena. Se täyttää puussa olevat syyt ja

saa näin aikaan tasaisen pinnan. Syiden täytön jälkeen pintaa hiottiin

hiukan, mutta kuitenkin siten että aine ei lähde pois. Viilu tarvitsee pääl-

lensä jonkin suojakerroksen, vaikka kova puu onkin, joten se lakattiin.

16

3.2.7 Ranskalainen kiillotus

Ranskalainen kiillotus eli sellakkakiillotus on vanha ja hieno pintakäsit-

telymenetelmä. Sen tarkoituksena on muodostaa kiiltävä pinta. Ranska-

laista kiillotusta pidetään erittäin vaikeana menetelmänä ja aloittelijoille

melkeinpä mahdottomana. Kiillotuksesta vaikean tekee se, että lakka

kerroksia tulee todella monta, jopa satoja. Sellakkapitoinen lakka levite-

tään kankaanpalasella (puuvilla), jonka sisällä on pumpulituppo.

Pumpulituppo kostutetaan sellakassa, ja sen jälkeen kangas taivutel-

laan sen päälle, sillä hiotaan kappaleen pintaa pyörivin liikkein niin kau-

an, että pinnasta tulee liian tahmea jatkettavaksi. Tämän jälkeen tup-

poon lisätään sellakkaa, ja aloitetaan homma uudestaan. Tätä jatketaan

niin kauan että pinta on tarpeeksi kiiltävä. (Crump 1999, 58 – 62.)

Ranskalainen kiillotus ei tarjoa kitaralle juurikaan suojaa ja kestävyyttä,

mutta ulkomuotoa senkin edestä. Se on kuitenkin helppo korjata, ja jopa

pestä kokonaan pois. (SoitinrakentajatAMF 2005).

Ranskalainen kiillotus aloitettiin, sekoittamalla sellakkahileet alkoholiin.

Sellakan liuettua kunnolla aloitettiin itse kiillotus. Pumpulituppo käärittiin

puuvillakankaan sisään, pumpuli kostutettiin sellakkaliuoksella. Kan-

kaan kostuttua aloitettiin pinnan kiillotus. Sellakka laitettiin kitaran pin-

taan pyörivin liikkein. Kun tuppo alkoi olla kuiva, ja liian raskas jatketta-

vaksi, niin lisättiin sellakkaa sisään ja kiillotusta jatkettiin.

Ranskalainen kiillotus on todellakin vaikea aloittelijalle. Pintaa ei mei-

nannut saada millään kiiltämään, niin kuin sen pitäisi kiiltää. Mutta kun

sellakkaa pintaan hieroi tarpeeksi, rupesi se kiiltämään kokoajan

enemmän. Lopulta pintaan saatiin miellyttävä kiilto.

Kuten sanottua sellakka ei ole kovinkaan kestävä, ja sen todistivat

myös mittaukset, joita sille tehtiin. Kynäkovuus mittaus antoi tulokseksi

17

0,5 N. Kiilloltaan se on kuitenkin paras. Kiillon mittaus antoi tulokseksi

87,333. Pinnan paksuus mitattiin myös ja se antoi tulokseksi 80 mikro-

metriä.

3.2.8 Marmorointi

Marmorointi on pinnoitusmenetelmä, jossa käytetään öljymaaleja. Tarvi-

taan myös iso saavi, johon laitetaan vettä. Astian ollessa täynnä vettä

siihen kaadetaan booraksi - kemikaalia. Booraksia käytetään rikkomaan

veden pintajännitystä, ja näin maali levittyy pinnalle tasaisesti. Tämän

jälkeen veteen voidaan lisätä öljymaalit. Maaleja pyöräytetään vedessä

ja sitten upotetaan kappale veteen. Kun kappaletta nostetaan vedestä,

on syytä puhallella öljymaalit kappaleen ympäriltä pois, muuten kuvio

menee pilalle. Kun runko on nostettu vedestä, kannattaa puhaltaa vedet

pois kitaran pinnalta mahdollisimman nopeasti, koska se voi juoksuttaa

maalit mukanaan pois. Kappaleen tulee kuivua 24h, ennen kuin sille voi

tehdä muuta. (Calvert 1997.)

Kitara oli maalattu valkealla pohjamaalilla, ja tarkoitus oli saada siihen

mustia kierrekuvioita. Suuressa vesisaavissa oli vettä johon oli kaadettu

booraksia. Veteen laitettiin mustaa öljymaalia jota pyöriteltiin veden

päällä, jotta kitaran pintaan tulisi hienot kuviot. Kitara upotettiin saaviin,

ja maaleja yritettiin siirrellä pois edestä, jotta kitara saataisiin vedettyä

pois saavista. Kun kitara oli saatu ylös saavista, siitä kuivattiin ylimää-

räiset vedet pois, jonka jälkeen se vietiin kuivumaan. Kitaran kuivuttua

suoritettiin välihionta. Tämän jälkeen kitara vielä lakattiin.

18

4. TULOSTEN VERTAILU

Mittauksilla saavutettuja tuloksia vertaillessa, saadaan aika ennalta ar-

vattavia tuloksia. Kiiltomittaukset olivat juuri sitä mitä odottaa saattoi.

Ranskalainen kiillotus oli kiiltävin vaihtoehto, sen jälkeen öljy, sitten va-

haus ja viimeiseksi lakkaus. Lakka oli viimeinen vain, siksi että se oli

mattalakka, jos lakka olisi ollut täysikiiltävä, se olisi ollut öljytyn kitaran

kanssa samalla tasolla.

Kynäkovuusmittaus ei myöskään yllätyksiä aiheuttanut. Lakattu kitara

oli kestävin sen jälkeen kaukana takana öljy, vaha ja viimeisenä ranska-

lainen kiillotus. Kynäkovuusmittauksessakin vaikuttaa alla oleva puulaji

tulokseen, siten että mitä kovempi puulaji, sitä kovemmin kynällä saa

pintaan painaa, että siihen jäisi jälki. Kalvon paksuus sen sijaan aiheutti

pieniä yllätyksiä. Sillä lakalla kalvo oli ohuempi kuin öljyllä ja vahalla.

Järjestys siis oli öljy paksuin sitten vaha, lakka ja viimeisenä ranskalai-

nen kiillotus. Kalvon paksuudella on merkitystä kitaran sointiin. Nämä

tulokset pitivätkin melko hyvin paikkaansa, kun testattiin kitaroiden

akustista sointia. Viilutuksesta, petsauksesta ja marmoroinnista ei tehty

minkäänlaisia mittauksia. Tämä siksi koska nämä jäivät kitaroissa öljyn,

lakan tai vahan alle.

19

5 LOPPUPÄÄTELMÄT

5.1 Akustinen sointi

Akustisen soinnin tutkinta suoritettiin korvakuulolta, muutaman muusi-

kon kesken. Sillä kitaran soinnin tutkiminen jollain laitteella vaatisi todel-

la tarkat säädöt kitaroihin joita testataan. Kitaroiden tulisi olla juuri sa-

manlaisia muodoltaan ja elektronisilta osiltaan. Kitarat joihin pintakäsit-

telyt tehtiin, eivät olleet samanlaisia, eikä niissä kaikissa ollut sama puu-

lajikaan kyseessä.

Ensimmäinen testattava kitara oli viilutettu ja lakattu. Kitara oli tehty le-

pästä, jolla on terävä ja täyteläinen sointi (Falbo 2004). Kun kitara viilu-

tettiin padoukilla ja sitten lakattiin 2-komponenttilakalla, sointi oli terävän

ja pehmeän välimaastosta. Kitaran sointi siis hiukan kärsi terävyyden

kannalta, mutta se edesauttoi saamaan sointiin hiukan pehmeämpää

sävyä, mikä ei ole huono asia. Kitara sai hienon ulkonäön sekä kestä-

vän viimeistelyn, sointi kitaralla oli hyvä.

Toinen testattava kitara oli vahattu. Kitara oli tehty mahongista, jonka

sointi on myös täyteläinen, mutta myös kantava ja lämmin (Falbo 2004).

Kitara öljyttiin jonka jälkeen se vahattiin. Kuten mittaukset osoittivat öljy

muodostaa kitaran pinnalle paksun kerroksen aineita. Kun siihen vielä

lisätään vaha päälle, niin kitaran sointi heikkeni huomattavasti. Soinnis-

ta tuli tunkkaisempi eikä se soinut kauaa, eli kantavuus heikkeni myös.

Seuraava kitara oli käsitelty ranskalaisella kiillotuksella. Kitara oli val-

mistettu pähkinästä. Pähkinän sointi on terävä ja kirkas, koska se on

kova puu (Falbo 2004). Ranskalaisella kiillotuksella ei ollut vaikutusta

sointiin. Kalvon paksuus joka kiillotuksesta tulee, on niin ohut että se ei

kerkeä vaikuttaa puun ominaissointiin.

Öljytty kitara oli valmistettu myös mahongista. Kuten sanottua öljy muo-

dostaa paksun kerroksen kitaran pintaan, joka ei voi olla vaikuttamatta

20

sointiin. Tässäkin tapauksessa sointi muuttui tunkkaisemmaksi, ja eikä

se jaksanut kantaa, kuten ranskalaisessa kiillotuksessa.

Petsatun kitaran päälle laitettiin lakka kuten myös marmoroidun kitaran

päälle. Molemmat kitara oli valmistettu pähkinästä, jolla on kirkkaampi

ja terävämpi sointi kuin mahongilla (Falbo 2004). Kahden kitaran soin-

neissa ei eroja havaittu, ja sointi ei muutenkaan kovin paljoa muuttunut.

Hiukan terävyys kärsi lakkakerroksesta. Mutta kuten viilutetussa lakka-

kitarassa, sointiin tuli hiukan pehmeitä sävyjä.

5.2 Yhteenveto

Ranskalainen kiillotus on antaa kitaralle upean ulkonäön, eikä se vaiku-

ta puun ominaissointiin minkään vertaa. Suojaa se ei tosin tarjoa kitaral-

le juuri lainkaan. Jos kitaraa ei käytetä keikkasoitossa ja muutenkin kita-

ran käyttö on varovaista, kannattaa se käsitellä ranskalaisella kiillotuk-

sella. Öljy antaa kitaralle luonnollisen ulkonäön, kestävyys on parempi,

mutta ei yhtä hyvä kuin lakalla. Öljy vaikuttaa kitaran sointiin jonkin ver-

ran, mutta ei häiritsevästi. Vahauksella ja öljyämisellä on melko saman-

laiset vaikutukset kitaraan. Luonnollista ulkonäköä hakevalle öljytty tai

vahattu kitara on valinta.

Paras pintakäsittelyvaihtoehto on kuitenkin lakkaus. Lakalla kitaraan

saa matta tai kiiltävän pinnan. Sen alle voi laittaa jonkin ulkonäköä kau-

nistavan pintakäsittelyn, kuten viilun, petsin tai marmoroinnin. Lakan

vaikutukset kitaran sointiin eivät ole suuret vaikka alla olisikin maaliker-

ros. Lakka kestää kovaakin käyttöä, sen päälle voi kaataa vettä, kuu-

maa sekä kylmää eikä se näy pinnassa. Se kestää myös alkoholin, jota

keikkailussa saattaa joskus kitaran päälle läikkyä. Kuten kaikki suuret

kitaran valmistajat ovat todenneet lakan parhaaksi vaihtoehdoksi, niin

myös tässä työssä todetaan lakka parhaaksi.

21

5.3 Pintakäsittelyn kuvia

KUVIO 1. Lakalla pintakäsitelty kitara jossa punainen petsi alla.

KUVIO 2. Öljytty ja vahattu kitara (vaha päällimmäisenä).

22

KUVIO 3. Viilutettu kitara jossa mattalakka.

KUVIO 4. Viilutettu kitara takaa. Lakka pintaan ilmestyneet halkeamat.

23

KUVIO 5. Öljytty kitara.

KUVIO 6. Marmoroitu kitara lakalla.

24

KUVIO 7. Ranskalainen kiillotus

25

LÄHTEET

Painetut lähteet Calvert, B. 1997. ProjectGuitar.com Where the internet goes to work on guitar. WWW dokumentti. Saatavissa http://www.projectguitar.com/ Muutettu 2007. Luettu 5.11.2007. Crump, D. 1999. The complete guide to Wood finishes & effects. Lontoo: Quarto pub-lishing inc. Falbo, F. 2004. Guitar wood types & tone. WWW dokumentti. saatavissa http://www.jemsite.com/jem/wood.htm Luettu 15.6.2008. Isomäki, O ja Koponen, H 2004. Puutuoteteollisuus. WWW dokumentti. Saatavissa http://www.edu.fi/oppimateriaalit/puutuoteteollisuus/alkutuotteiden_jalostus/pintakasittely/maalaus_ja_lakkaus.html Luettu 3.2.2008. Kurssimateriaali. 2003. Viimeistely. WWW dokumentti. Saatavissa

http://users.utu.fi/sakull/ULT13/viimeistely.htm luettu 12.1.2008.

Pro puu ry. 2004. Puun pintakäsittely. WWW dokumentti. saatavissa

http://www.puuproffa.fi/arkisto/pintakasittely.php Luettu 6.11.2007.

Plektra Trading Oy Ab. 2008. Plastic coating. WWW dokumentti. Saatavissa http://www.plektratrading.com/dir0/dir8/dir0/file8 Luettu 5.6.2008. SoitinrakentajatAMF. 2005. Kitaroiden ja muiden kielisoittimien rakentaminen; yleisiä. edellytyksiä. WWW dokumentti. Saatavissa http://www.soitinrakentajatamf.fi/ohjeet/Kitarat1.pdf Luettu 5.11.2007.