1

7.3.2013

Oulun yliopisto

Historia

Teuvo Väisänen

Suomalaisen yhteiskunnan suunnasta Vapaan Sanan, Suomen Sosialidemokraatin ja Maakansan

sivuilla käyty keskustelu vuosina 1945-1949.

Sisältö

I. Johdanto 3

2.Suomalainen lehdistö 6

3.Tutkimuksen kohde 6

4. Sanomalehdet 7

5. Sanomalehtien levikit 14

6.Tutkimustilanne 14

7. Tutkimustehtävä 17

8. Käsittelytapa 19

9.Lehdistön vapaus 24

II Keskustelu Suomen poliittisesta järjestelmästä

1. Suojamuurin murtaminen

2.Kolmen suuren yhteistyö

3.Vaalit 1945-1949

4.Sanomalehtien osallistuminen vaaleihin ja hallitus-

politiikasta käytyyn keskusteluun

5.Sisäpoliittisia kriisejä

6.Tshekkoslovakia esimerkkinä

III Väittely sosialismista ja sosialisoimisesta

2

1. Kansallistamiseen liittyneet kirjoitukset

IV Opetus

1. Tausta

2.Koululaitoksen liittyneet kirjoitukset

3.Oppikoulut

4.Oppivelvollisuuskoulut

5.Opettajien koulutus

6.Ammatilliset koulut

7.Yliopisto

8.Akatemia

V Maatalous

1.Maataloudesta käyty poliittinen keskustelu

2. Keiden maatalouspolitiikkaa ajetaan Suomessa

3. Maataloutta koskeneet kirjoitukset

VI Kolmen suuren päälehdissä käydyn poliittisen

keskustelun tulokset

VII Tilastoja

VIII Lähdeviittaukset

IX Lähteet

X Liitteet

3

Johdanto

Sanomalehdistöön liittyvä tutkimus ajoittuu mielenkiintoiseen aikaan Suomen historiassa. Takana on

juuri hävitty, mutta samalla "voitettu" sota Neuvostoliittoa vastaan. Itsenäisyys oli saatu turvattua

raskain rauhanehdoin. Suomen poliittiseen kenttään tuli rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti eräällä

tavalla useaan kertaan kielletty ja lannistaa yritetty äärimmäistä vasemmistoa edustanut

kommunistinen puolue, joka oli sisällissodan jälkeen perustettu Venäjällä. SKP:n jäsenet olivat kieltojen

aikana toimineet maan alla sekä SDP:n että SAK:n riveissä. Sotien aikana vankiloissa olleet tulivat

mukaan julkiseen toimintaan syksyllä 1944. SKP sai myös vahvistuksia NL:ssa olleista kommunisteista.

Näistä aineksista SKP:n piti muodostaa yhtenäinen poliittinen järjestö, minkä piti kyetä ottamaan

poliittinen valta Suomessa. SKP:n toimintaa hankaloitti myös organisaation rakentamiseen liittyneet

ongelmat. Sen vuoksi SKP tuli v 1945 eduskuntavaaleihin mukaan heikohkosti valmistautuneena.

Äärimmäisellä oikealla taas yksi puolue joutui kielletyksi. IKL:n julkinen toiminta lakkasi vuoden 1945

eduskuntavaaleihin. Kommunistien oikeistoon liittynyt tavoite näkyi esimerkiksi Vapaan Sanan sivuilla.

Oikeiston edustajat piti siirtää syrjään kaikilta julkisen elämän johtopaikoilta. Fasistisuus oli se sana,

mitä tässä yhteydessä pidettiin esillä.

1940-luvun lopun poliittista keskustelua hallitsivat useat Suomen kannalta tärkeät kysymykset.

Ensimmäisenä oli se, miten Suomi kykenee täyttämään välirauhan ja myöhemmin solmittavan

lopullisen rauhan ehdot. Toisena ihmisten mieliä askarrutti Suomen mahdollisuus säilyä itsenäisenä

valtiona, koska vieressä oli yksi toisen maailmansodan voittajavaltioista. Tähän liittyi myös se, miten NL

ja sen johdossa oleva kommunistinen puolue mahdollisti halusivat vaikuttaa Suomen sisä- ja

ulkopolitiikkaan aateveljiensä avulla. Suomen johdon oli myös kolmanneksi luotava uskoa kansaan

siihen, että paluu rauhanomaiseen elämään oli edelleen vaikeuksista huolimatta mahdollista. Edellisten

lisäksi ratkaistavia kysymyksiä olivat sotilaiden kotiuttamisongelmat, Karjalan evakoiden

asuttamiskysymykset ja maan jälleenrakentaminen sekä väestön elinmahdollisuuksien turvaaminen.

Näiden tavallisten ihmisten elämään liittyvien asioiden lisäksi esillä olivat Suomen hallitsemiseen

liittyneet poliittiset kysymykset. Ketkä käyttävät tai saavat käyttää Suomessa hallitusmuodossa

määriteltyä poliittista valtaa. Kansalaisille näytti tässä tilanteessa selvältä, että oikeistoa edustaneilla

ryhmittymillä tulisi olemaan varsin vähäinen vaikutus Suomen poliittisessa elämässä. Pelikenttää

hallitsisivat Maalaisliitto, Sosialidemokraatit sekä Suomen kommunistinen puolue. Kokoomukselle oli

tarjolla sivusta seuraajan ja kannustajan rooli.

Heti vuoden 1945 eduskuntavaaleista lähtien kommunistit ja sen tueksi perustettu SKDL pyrkivät

pitämään aloitteen käsissään. Muiden puolueiden tavoitteena oli estää kommunistien valtaanpääsy.

Periaatteessa sama periaate kosketti myös muita, sillä mikään puolue ei halunnut päästää toista

määräävään asemaan. Kommunistien ja kansandemokraattien tavoitteet erosivat toisista siksi, että ne

halusivat selvästi vaihtaa poliittista systeemiä. SKP:n ja SKDL:n rooli mietitytti Suomen kansaa koko

SKDL:n olemassaolon ajan. Kommunistien johtajat perustelivat SKDL:n olemassaoloa sillä, että sen

tarkoituksena oli koota yhteen kaikki Suomen demokraattiset voimat, joiden joukossa saattoi hyvinkin

olla ihmisiä, jotka eivät halunneet toimia kommunististen tunnusten alla, mutta kannattivat kuitenkin

4

Suomessa kommunistien ajamia sosialistisia tavoitteita. SKDL:ään toivottiin liittyvän myös

sosialidemokraatteja ja maalaisliittolaisia sekä sivistyneistöä ja virkamiehistöä. Kaksoisrooli oli myös

ajanmittaan hankala sekä kommunisteille että kansandemokraateille(Leppänen).

Eri puolilla mietittiin strategioita ja taktiikoita vastapuolen tavoitteiden estämiseksi tai tuhoamiseksi.

Sanomalehdistö ja radio näyttelivät merkittävää roolia puolueiden tiedonvälityksessä. SKDL:n Vapaa

Sana ja Maalaisliiton Maakansa yrittivät uusina lehtinä tukea puolueidensa ideologista taistelua

parhaan kykynsä mukaan. Myös SDP:n Suomen Sosialidemokraatin piti löytää uusi lähestymistapa

kannattajiinsa. Kyseisen ajan valtalehdet Helsingin Sanomat ja Uusi Suomi joutuivat valitsemaan

puolensa 1940-luvun lopun kiihkeässä sisäpoliittisessa taistelussa. Sanomalehtien kielenkäyttö oli

nykyajan silmin katsottuna ajoittain varsin räikeää ja yksipuolista. Lehdet viljelivät myös sotilaallisia

termiä kirjoituksissaan. Puoluelehdet lainasivat tarpeen mukaan myös ulkomaisia sanomalehtiä

korostaakseen oman sanomansa oikeudenmukaisuutta ja luotettavuutta. Yleisradio tuli niinikään

poliittisen keskustelun kohteeksi, kun sen pääjohtajaksi valittiin SKDL:ää edustanut Hella Wuolijoki.

Puolueiden kesken väittelyn kohteina olivat Suomen kannalta katsottuna monet keskeiset asiat.Kiista

siitä, miten maata aiottiin rakentaa alkoi jo syksyllä 1944. Kommunistit tiesivät omasta mielestään

parhaiten sen, mitä tietä Suomen tuli kulkea. Muille puolueille jäi näin ollen vain kaksi mahdollisuutta.

Oli hyväksyttävä se, mitä kommunistit ja kansandemokraatit esittivät. Toinen vaihtoehto oli pyrkiä eri

tavoin jarruttamaan SKP:n tavoittelemaa kehitystä Suomessa. Länsimaisen demokratian kannalla

olevien puolueiden piti todistaa Suomen kansalle vanhan järjestelmän paremmuus kommunistien

esittämään vaihtoehtoon verrattuna. Halusivatko suomalaiset mennä mukaan siihen järjestelmään,

mikä oli pikkuhiljaa rakentumassa Itä-Eurooppaan, missä huomattava osa kansalaisista uskoi NL:n

esimerkkiin.

Vapaa Sana julkaisi innostuneena vaalien jälkeen 18.7.1945 artikkelin "Marxilaisuus 100 v, jossa

käsiteltiin lyhyesti Marxin ja Engelsin ansioita dialektisen materialismin kehittäjinä. Lisäksi he

kirjoittajan mukaan loivat "sosialistisesta tulevaisuuden unelmasta eksaktisen tieteen". Kirjoittaja jatkoi

,että marxilaisuus on kehittynyt edelleen ,varsinkin Leninin ja Stalinin vaikutuksesta. Sosialismin

rakentaminen Neuvostoliitossa on käytännöllisesti todistanut, että marxilainen maailmankatsomus on

tieteellisesti oikeasti ainoa menettelytapa, joka tekee mahdolliseksi ymmärtää ei ainoastaan mennyttä

ja nykyaikaa, vaan myös suunnitella ja järjestää tulevaisuutta."Marxilaisuus on siten pettämätön

kompassi jokaisella, joka tahtoo menetellä oikein. Kun Neuvostoliitto voitti fasistisen barbarian ja

pelasti sivistyksen, johtui se suureksi osaksi siitä, että Neuvostoliiton johto ja kansa nojautuvat työssään

Marxin, Engelsin, Leninin ja Stalinin voittoisaan maailmankatsomukseen"1.Vapaa Sana käsitteli myös

kirjoituksissaan sosialismin teoriaa ja käytäntöä. Kirjoittajina oli myös muita kuin suomalaisia

kirjoittajia. Vapaan Sanan pääkirjoituksen tekijällä oli myös luja usko Neuvostoliiton

kaikkivoipaisuuteen, kun se esimerkiksi käsitteli v 1905 suurlakkoa. Siinä todettiin, että "Taantumus ja

imperialismi ovat Venäjällä ikiajoiksi tuhotut, mikään ei voi uhata NL:n valta-asemaa maailmassa.

Suomalainen taantumus on lyöty eikä löydä ulkopuolista tukea, johon se voisi nojata".2

SKP:n ongelma oli koko olemassaolonsa ajan se ,että vaikka heillä oli selvä tavoite yhteiskunnan

muuttamiseksi sosialistiseksi sosialismin periaatteiden mukaan, heidän oli kuitenkin toimittava

kapitalistisessa yhteiskunnassa sen sääntöjen ja arvojen mukaan. Tästä aiheutui ongelmia myös

1 Vapaa Sana 18.7.1945.

2 Vapaa Sana 31.10.1945

5

puolueen sisällä. Kannattajat eivät olleet aina perillä miten Suomen ajankohtaisiin ongelmiin piti

suhtautua ja mitä esityksiä niiden hoitamiseksi piti tehdä.

Historiantutkijat ovat yleensä sitä mieltä, että Marxin ja Engelsin yhteiskunnalliset teoriat olivat

ensimmäisiä yrityksiä tarkastella yhteiskunnan kehittymistä ns tieteellisten kriteerien pohjalta.

Merkantilismi ja liberalismi olivat yrittäneet luoda tiettyä loogisuutta talouselämän tapahtumien

tarkasteluun. Valtiot olivat ennen Marxia mukautuneet nousu- ja laskukausiin luonnonilmiöiden

tavoin, mitkä menivät ja tulivat ilman, että ihmiset sen kummemmin saattoivat vaikuttaa tapahtumien

kulkuun. Vapaan Sanan kirjoitukset osoittivat suomalaisille sen suunnan mihin SKP ja sen tukipuolue

SKDL halusivat Suomen kulkevan.

Sosialidemokraateille tilanne oli ideologisesti hankala, sillä sen sisällä vaikutti hyvin voimakas

sosialismia kannattava virtaus, mikä oli näkynyt jo sotavuosien aikana. Puolueen ohjelman mukaisesti

SDP:nkin piti pyrkiä edistämään sosialismia ja sosialisointia. Sosialidemokraatteja voitiin sen vuoksi

lyödä kahdelta taholta. Kommunistit saattoivat syyttää SDP:tä marxilaisen perinnön hylkäämisestä ja

toiseksi oikealla olevat puolueet syyttivät sosialidemokraatteja saman "partakallen" perillisiksi.

Sosialidemokraattien johto, joka oli SKP:n mielestä oikeistolainen, ei taipunut SKP:n esityksiin pitkälle

menevästä yhteistyöstä, minkä lopullinen tavoite olisi ollut yhteisen puolueen synnyttäminen Itä-

Euroopan kansandemokratioiden mallin mukaisesti. SDP:n pysyvä torjuva suhtautuminen yhteistyöhön

johti SDP:n SKDL:n kanssa yhteistyötä kannattaneen siiven eroamiseen puolueesta, mikä oli SDP:n

itsenäisenä säilymisen kannalta ratkaiseva voitto.

Maalaisliiton tilanne oli myös ongelmallinen. Sen kannatus lepäsi kokonaan maaseutuväestön

varassa. ML oli SDP:n tavoin ollut sotien aikana hallituksessa. Tässä mielessä se oli yhtälailla "syyllinen"

kokoomuksen ja sosialidemokraattien kanssa. ML:n oli tarkkaan mietittävä sitä, miten se turvaisi oman

asemansa Suomen poliittisessa kentässä. Tähän liittyi myös sen vetoaminen Santeri Alkioon, jota

haluttiin pitää ML:n henkisenä isänä. Maalaisliiton piti sen vuoksi miettiä oma strategiansa lähinnä

SKDL:ää ja kokoomusta vastaan.

Oikeistoa edustaneen kokoomuksen johto halusi mahdollisimman pienin vaurioin turvata oman

poliittisen tulevaisuutensa puolueena. Kokoomuksen johdon piti sen vuoksi tarkkaan harkita, mitkä

olivat sen kannalta tärkeimmät asemat, joita piti mahdollisimman hyvin puolustaa.Edistyspuolueella ja

RKP:llä ei ollut myöskään 1940-luvun lopun sisäpolitiikassa mitään suurempia vaikutusmahdollisuuksia.

Nämä huomattiin, kun tarvittiin tukea jonkin hankkeen puolesta tai sitä vastaan.

Suomessa oli sotien jälkeen henkilöitä, jotka pelkäsivät tosissaan kommunistien kostotoimia. Heidän

joukossaan oli äärioikeistoa tukeneita lapualaisia, suojeluskuntalaisia ja vuoden 1918 kostotoimiin

osallistuneita valkoisia sekä sodissa eri tehtävissä olleita upseereita. Osa näistä henkilöistä pakeni

ulkomaille ja osa vaihtoi puolta.

Tutkimuksen kannalta oli mielenkiintoista seurata eri sanomalehtien kirjoituksia ja kommentteja 1940-

luvun lopun Suomen poliittisesta kehityksestä, mikä ratkaisi hyvin pitkälle Suomen tulevaisuuden

läntisenä demokratiana, millaisena me sen tunnemme kaikkine hyvine ja huonoine puolineen.

Lähihistoriamme tärkeimmät ajanjaksot; vuoden 1918 sisällissota, lapualaiskausi sekä vuosien 1944-

1949 poliittiset tapahtumat ovat vaikuttaneet syvällisesti ja pysyvästi suomalaisten näkemyksiin

omasta lähihistoriastaan. On kuitenkin syytä muistaa, että kyseisten aikojen tapahtumista ei ole

6

suomalaisilla yhteistä näkemystä. Jokainen suomalainen tarkastelee näitä aikoja omista historiallisista

näkökohdista käsin. Ei liene olemassa yhtä oikeaa totuutta.

2.Suomalainen lehdistö

Suomessa on ollut koko 1900-luvun merkittäviä sanomalehtiä, jotka välittivät uutisia ja valistivat

ihmisiä. Suomalaiset ovat myös aina arvostaneet sivistystä, josta oli myös nähtävissä maaseudulla suuri

intoa lukea sanomalehtiä. Lukemiseen innostaminen oli papiston, sivistyneistön ja myöhemmin

työväenliikkeen johdon kannattama asia. Suomalainen sanomalehdistö oli saavuttanut jo 1930-

luvulla merkittävä jalansijan tiedonvälityksessä. Radio oli tullut kilpailijaksi jo 1920-luvulla, mutta sen

merkitys kasvoi vasta 1930-luvulta 1940-luvun lopulle radioiden yleistymisen seurauksena, mutta tästä

huolimatta lehdistön katsottiin olevan merkittävämpi tiedon levittäjä vielä 1940-luvun lopulla.

Kommunisteja kannattanut sanomalehdistö oli ollut lähes koko 1920-1940-luvun alun sensuurin

kohteena. Talvisodan jälkeen yritettiin Vapaan Sanan avulla levittää kommunistien ajatuksia Suomen

kansalle, mutta julkaisutoiminta jäi yhteen numeroon. Uusi pysyvämpi yritys tehtiin syksyllä 1944, kun

kommunistien julkinen toiminta sallittiin NL:n vaatimuksesta, mikä oli käytännössä kirjattu Pariisin

väliaikaiseen rauhansopimukseen. Sopimuksen perusteella perustettiin pian myös muita kommunistien

ajatuksia tukevia lehtiä kuten esimerkiksi Työkansan Sanomat. Äärimmäisen vasemmiston lehdistö

joutui kiireessä miettimään sitä, miten hoidetaan normaali tiedonvälitys tärkeimpien ideologisten

tavoitteiden rinnalla. Sanomalehtien toimituksilla oli edessään vaikea tehtävä. Miten pääkirjoituksissa

ja uutisissa sekä pakinoissa tuodaan esille puolueiden mielipiteet niin vakuuttavasti ja luotettavasti,

että lehden uutista ei voi vastapuoli moittia epäluotettavaksi. Näiden vuoksi etenkin puoluelehdet

joutuivat joka päivä tekemään lujasti töitä. Esimerkiksi vuoden 1949 Kemin tapahtumista saatiin

luettavaksi hyvin erilaisia tulkintoja siitä, mitä siellä oli tapahtunut ja ketkä siellä olivat olleet asialla ja

millä motiiveilla.

VS: Pk. 20.8.1949. Nyt taistellaan perusoikeudesta. Taisteluun syypäänä hallitus ja suurpääoma.

MK :Pk. 21.8.1949. Korpilakot. SKP ja SKDL lakkoliikkeen kärkeen. Uutinen: Korpilakkojen kannatus

vähenee.

SS:Pk.11.9.1949. Porvaristo kiltti jo kommunistien vallankumousalkion aikana.

3.Tutkimuksen kohde

Vuodet 1944-1949 olivat Suomen historiassa poliittisesti ehkä kaikkein kiihkeintä aikaa, jolloin taisteltiin

Suomen olemassaolosta demokraattisena valtiona. Kiihkeä poliittinen taistelu oli näkyvissä kaikkialla

julkisessa elämässä. Yleisesti voidaan sanoa, että vastakkain olivat ratkaisevissa taisteluissa

kommunistit ja muut puolueet. Kysymys oli siitä, millä tavoin ei-kommunistiset puolueet saattoivat

torjua kommunistien vyörytyksen. Yksi keino vaikuttaa ihmisiin oli lehdistö radion lisäksi. Helsingin

Sanomat teki Gallupin, jossa käsiteltiin ihmisten mielipiteitä lehdistä ja radiosta. HS totesi Gallupin

perusteella, että radio ei ole syrjäyttämässä lehdistöä tiedonvälittäjänä. Radion merkitys oli kuitenkin

yllättävän suuri ihmisten mielestä. Yleisradion rooli tiedonvälittäjänä kiinnosti lehtiä. Sen

7

tasapuolisuudesta keskusteltiin myös lehdistössä varsin kiivaasti. Luottamuksen puute johti lopulta

Hella Wuolijoen erottamiseen Yleisradion pääjohtajan paikalta. Wuolijoki oli valittu tehtäväänsä

kommunistien mandaatilla. Wuolijoki oli persoonana ristiriitainen ja valkoisen Suomen mielestä

poliittisesti liiankin epäluotettava. Kommunistit yrittivät nopeuttaa valtaanpääsyä erilaisilla

painostuskeinoilla, joita olivat mm lakot, korpilakot, lähetystöt ja erilaiset julkilausumat,

mielenosoitukset sekä vetoaminen Neuvostoliittoon ja rauhansopimuksen artikloihin , lähinnä sen

13.pykälään. Ajanjakson aikana koettiin myös virkamieslakko ja lähellä oli myös maataloustuottajien

luovutuslakko.

Tutkimukseen on otettu vuosien 1945-1949 eri puolueiden päälehdet. Näitä olivat:

Helsingin Sanomat, Uusi Suomi, Vapaa Sana, Maakansa sekä Suomen Sosialidemokraatti. Pääpaino on

kuitenkin ”kolmen suuren sanomalehdillä”, koska ne olivat hallitusvastuussa 1945-1948. HS ja US

tulevat tutkimuksen kohteeksi tilanteen niin vaatiessa. Tutkimuksessa mukana olevat kirjoitukset

koskettivat kyseisen ajan poliittisia tapahtumia, joihin kyseiset lehdet ottivat vakaumuksensa mukaan

kantaa. Vapaan Sanan osuus on merkittävä, koska hyvin usein tutkimuskohteina olleet asiat tulivat

voimakkaimmin esille juuri kyseisen lehden kautta. Muiden lehtien tehtäväksi jäi näin ollen kirjoitusten

kommentointi ja mahdollisten vastaväitteiden esittäminen. Tutkimuksen kohteena ovat näiden

lehtien pääkirjoitukset ja pakinat sekä otsikot, mikäli ne liittyvät aiheeseen. Jouni Suistola kirjoittaa

tutkimuksessaan, että kyseisinä vuosina ”maamme lehdistö käytti selvästi omia keinojaan kertoa

tosiasialliset viestinsä ja välttää rajoitukset. Ne saattoivat kirjoittaa” rivien välissä”, piiloutua ”selkien

taakse”(Saksassa liikkuu huhuja”, Daily Herald kirjoittaa). Ne osasivat käyttää ”väärää

osoitetta”(haukkua esimerkiksi Unkaria silloin, kun tosiasiassa tarkoittivatkin Neuvostoliittoa) ja valita

maamme ulkopuolelta mieleisiänsä kantoja”3

4.Sanomalehdet

Alla olevat tiedot Suistolalta:

Helsingin Sanomat oli aluksi kansanpuolueen ja edistyspuolueen lehti, josta tuli 1940-luvun lopulla

sitoutumaton porvarillinen sanomalehti. Lehti osoitti jo sotavuosien aikana halunsa olla riippumaton,

kun lehti lisäsi 1943 etusivulleen tekstin ”riippumaton”4.Helsingin Sanomien suurin omistaja oli Erkon

suku, jolla on edelleen vaikutusvaltaa suvun omistamissa lehdissä ja julkaisuissa. Lehden levikki oli

vuonna 1945 noin 149000. Lehden linjana oli puolustaa länsimaista demokratiaa 1940-luvun vaikeissa

oloissa. Erkon ja Niiniluodon yhteistyön tuloksena lehdestä kehittyi jo 1940-luvulla ylivoimainen

tiedonvälittäjä Suomen oloissa.

HS:n päätoimittajana oli Yrjö Niiniluoto vuosina 1938-1961. Merkittävin pakinoitsija oli Eero eli Lassi

Hiekkala. Hiekkala oli joutunut Lapuan liikkeen painostuksen vuoksi eroamaan Suomenmaasta ja

maalaisliitosta 1932.Suistolan mukaan lehden päälinjat määritteli Eljas Erkko, joka kävi toimiston

puolella keskustelemassa toimittajien kanssa. Näiden pohjalta toimittajat osasivat tehdä

kirjoituksensa5

3 Suistola 1994, s 137-138

4 Suistola 1994, s 22

5 Suistola 1994, s 25

8

Hufvudstadsbladet tuki ruotsinkielisiä ja ruotsalaista kulttuuria Suomessa. Ruotsalainen

kansanpuolue määräsi hyvin pitkälle lehden linjan, vaikkakaan ei virallisesti. Lehden levikki oli vuonna

1945 noin 55000. Lehden omisti Hufvudstadsbladets Förlags-och Tryckeriaktiebolag, jonka enemmistö

oli Amos Anderssonilla.6Lehden päätoimittajana oli Amos Andersson aina vuoteen 1945 asti. Torsten

Steinbyn mukaan Anderssonille oli tärkeää, että puolue(RKP) pysyi erossa lehden asioista7.Hänellä oli

lehdessään samanlainen rooli ja asema kuin Erkolla HS:ssa. Hänen jälkeensä päätoimittajaksi tuli

Egidius Ginström, joka halusi työssään välttää kärjistyksiä. Ginström kirjoitti pakinoita nimimerkillä Jack

Godeman sekä Giles. Amos Andersson ohjasi lehden toimittamista ja”Ginström totteli häntä

kuuliaisesti”8. Lehti oli tärkeä myös ruotsalaisille. Lehden kautta he saivat omalla kielellään

ajantasaista tietoa Suomen oloista. Lehdessä ja RKP:ssä oli sodan loppuvuosina merkittävä

rauhanoppositio, joiden poliittiset mielipiteet olivat Suistolan mukaan maltillisen vasemmistolaisia9.

Steinbyn mukaan Andersson oli peloissaan ja haki yhteyksiä vasemmalle10. Ruotsinkielisten päälehteä ei

käytetä tutkimuksessa missään suuressa merkityksessä. Lehteen viitataan, mikäli se on tarpeellista.

Maakansa toimi Helsingissä Maalaisliiton tukena vuodesta 1945 saakka . Lehden levikki oli vuonna

1946 noin 5000. Maakansan omisti Karjalan maakunta Oy. Sen edeltäjä oli Viipurissa ilmestynyt

Karjalan Sanomat. Sodan loppuvaiheessa lehti siirrettiin Lahteen, josta se siirrettiin Helsinkiin syksyllä

1944.Nimi muutettiin uudessa tilanteessa Maakansaksi11. Lehden linjana oli puolustaa Maalaisliiton ja

Alkion linjaa. Maalaisliiton virallinen äänenkannattaja lehdestä tuli vasta 1967. Kuitenkin lehden linjasta

on syytä huomioida, että Maalaisliitto ei lehdistöpolitiikassaan pyrkinyt liiaksi holhoamaan lehtiä12.

Lehden päätoimittajana oli alusta alkaen Pentti Sorvali(Kessu- Pekka) aina vuoteen 1974 asti.

Maalaisliiton kannalta merkittävimpiä sanomalehtiä olivat ns maakunnalliset sanomalehdet, kuten

Pohjolan Sanomat, Savon Sanomat ja Ilkka. Maakansan kansainvälinen aineisto oli suhteellisen

vaatimatonta ja lehden levikki ei noussut koskaan kovin suureksi merkittävissä kaupungeissa. Jo

pikainen tutustuminen lehteen paljastaa, että se tärkein lukijakunta oli maaseudulla.

Maakansan pääkirjoituksien enemmistö käsitteli talonpoikaisväestön kannalta merkittäviä aiheita,

kuten esimerkiksi metsätalous, pienviljelijäin ongelmat, maanviljelijöiden tulonmuodostus. Hyvin usein

esillä oli maalaisliiton taistelu muita puolueita vastaan erilaisiin maatalouteen liittyvissä kysymyksissä.

Lehti puolusti myös hyvin halukkaasti maaseutua ja sen väestöä sosialismia ja kommunismia vastaan.

Lehti niputti tarpeen niin vaatiessa sosialistit ja kommunistit yhteen. Vakavan tilanteen vallitessa

sosialidemokraatit ja kommunistit kuitenkin erotettiin toisistaan ja sosialidemokraatit tunnustettiin

6 Suistola 1994, s 22

7 Suistola 1994, s 22

8 Suistola 1994, s 26

9 Suistola 1994, s 23

10 Suistola 1995, s 23 sen sijaan voimakkaammin lehden toimintaan alkuvuodesta 1945, kun sosialidemokraatit

halusivat erilleen vasemmisto-oppositiostaan. Katsottiin, että” lehdeltä oli kokonaan puuttunut välttämätön

taisteluhenki”. Päinvastoin se oli suorastaan Suistolan mukaan tukenut vastustajia 10

Lehden levikki oli vuonna 1945

noin 28000. Vuosina 1931-1945 lehden päätoimittajana oli Eino Kilpi, joka erotettiin vuonna 1945 ja tilalle valittiin

Atte Pohjanmaa. Vuodesta 1947 lehteä johti Unto Varjonen ja hänen tilalleen valittiin seuraavana vuonna Penna Tervo,

joka luovutti paikkansa uudelleen valitulle Atte Pohjanmaalle vuonna 1952. Suomen Sosialidemokraatti oli hyvin

puoluesidonnainen sanomalehti. SDP:n puoluetoimikunta vaikutti merkittävästi lehden linjaan ja toimittajan valintoihin.

Lehden kannanotot eivät aina vastanneet puolueen linjaa, mutta poikkeamiset hyväksyttiin vapaan tiedonvälityksen

nimissä. Lehden päätoimittaja edustivat ns asevelisiipeä, jota voitaisiin kutsua tannerilaiseksi oikeisto-

sosialidemokratiaksi. Ulkopolitiikassa lehti oli Paasikiven linjoilla, mutta kommunisteihin suhtautuminen oli jyrkkää.

Tämä 11

Suistola 1994, s 20-21. 12

Suistola 1994, s 21

9

länsimaisen demokratian kannattajiksi. Lehti ja sen edustama Maalaisliitto kävivät mielellään taistelua

pienviljelijöiden puolesta ja torjuivat voimakkaasti vasemmiston pyrkimykset todistaa maalaisliitto

suurviljelijöiden kannattajaksi.

Suomen Sosialidemokraatti oli julkaisuissaan sidoksissa sosialidemokraattiseen puolueeseen. Lehti oli

puolueen pää-äänenkannattaja, jonka omisti Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta. Näin SDP:n

puoluetoimikunnan kannanotoilla oli tietty painoarvo13.Puolueen painoarvo näkyi varsin selvästi

Jahvetin (Yrjo Kilpeläinen) pakinoissa, jotka puolestaan aiheuttivat toisinaan hyvin voimakkaita

vastareaktioita muissa sanomalehdissä14.Muita pakinoitsijoita oli mm nimimerkki Muste-Maalari eli

Ano Airisto.

Uusi Suomi oli Kokoomuksen äänenkannattaja, vaikka puolue ei aina pyrkinyt määräämään

sanatarkasti lehden sisältöä. Suistolan mukaan kokoomuksen puoluehallitus, tai työvaliokunta eivät

puuttunet lehden linjoihin15. Lehden levikki oli vuonna 1945 noin 90000.Uuden Suomen

päätoimittajana toimi vuodesta 1940 aina vuoteen 1956 saakka Lauri Aho. Uuden Suomen tärkein

pakinoitsija oli Timo eli J.W. Tuura. Maltillinen Aho toimi tarvittaessa linkkinä Paasikiven ja muun

oikeiston välillä. Uudessa Suomessa oli myös kansaa sivistäviä artikkeleita. Kuitenkin koko ajan lehden

poliittinen toimitus nojasi oikeistolaiseen maailmankuvaan, joka kävi ajoittain kiivasta taistelua

kommunisteja vastaan, kuten esimerkiksi Timon pakinat osoittavat.

Vapaa Sana oli Suomen Kansan Demokraattisen Liiton pää-äänenkannattaja. Lehden levikki oli vuonna

1945 noin 50000.Lehti oli perustettu jo 1940 niin sanottujen kuutosten toimesta. Jatkosodan aikana

lehti oli lakkautettuna. Lehden omisti Kustannusosakeyhtiö Vapaa Sana ja se oli SKDL:n pää-

äänenkannattaja, mutta isännän valtaa käytti SKP:n poliittinen toimikunta Suistolan tutkimuksen

mukaan16. SKDL:n valistusjaosto laati muistion 1945,ja siinä todettiin, että” lehtien jokapäiväisenä

tehtävänä on iskeä takaisin taantumuksellisten lehtien hyökkäykset”17. Suistolan mukaan SKP ei ottanut

yksityiskohtaista kantaa lehden kirjoitteluun ennen vuotta 194818. Lehden päätoimittajana oli aluksi

Väinö Meltti(1944-1945 ja Cay Sundström(1945) . Raoul Palmgrenistä tuli pysyvämpi päätoimittaja

vuosille 1945-1952. Pakinoissaan hän käytti nimimerkkiä Hapan, joskus Hapanta. Palmgrenin

kirjoituksia luettiin varsin tarkkaan kommunistien vastapuolella. Palmgren määräsi tiukasti lehden

linjasta, joka ei kuitenkaan voinut suuresti poiketa SKDL:n ja SKP:n linjasta tai kannanotoista. Vapaa

Sana arvosteli ajoittain hyvin voimakkaasti poliittisia vastustajiaan, olivatpa ne sosialidemokraatteja tai

oikeistolaisia. Lehden jyrkkä linja vei toimittajat toisinaan raastupaan. SKP:n toisena lehtenä oli

Työkansan Sanomat, jota poliittiset vastustajat kutsuivat ”Yökansan Sanomiksi”. Äärimmäisen

vasemmiston yksi erikoispiirre oli niiden antama varaukseton tuki Neuvostoliitolle ja sen liittolaisille.

Suistola on eri tutkimuslähteitä apuna käyttäen todennut, ”että 1940-luku muodosti sen historiassa

omaleimaisen jakson, joka eroaa selvästi sekä edeltävästä että seuranneesta ajasta”. Hän lainaa myös

Vuoristoa, joka ”puolestaan kutsuu sattuvasti sodanjälkeisiä vuosia lehdistön” barrikaaditaistelun”

13

Suistola 1994, s 21 .Suistolan mukaan puolue-elimet eivät silti ainakaan pöytäkirjatasolla puuttuneet lehden

kirjoitteluun. 14

Wikipedia, Yrjö Kilpeläinen(Jahvetti) keksi kommunistien vuonna 1945 perustamalle sanomalehdelle” Työkansan

Sanomat” irvailevan nimen” Yökansan Sanomat”, jota sitten kommunistien poliittiset vastustajat ryhtyivät yleisemmin

käyttämään. 15

Suistola 1994, s20 16

Suistola 1994, s 21 17

Suistola 1994,s 22 18

Suistola 1994,s 22

10

ajaksi19. Vapaa Sana sai lokakuussa 1945 ”Kirjeenvaihtajia Euroopan joka kulmalle” INB:n kautta, mikä

oli Skandinavian maiden kommunistisen lehdistön yhteinen tietotoimisto20. Yhteistoiminta osoitti, että

jo ensimmäisenä rauhan vuonna kommunisteilla oli merkittävä yhteistyökanava kansainvälistä

uutistarjontaa varten. Vapaan Sanan pääkirjoitus 6.11.1945 korosti lehden osuutta siitä,” mikä

merkitys on lehdellä, joka palvelee totuutta, edistystä, kansaa”21 .

Samassa numerossa kerrotaan myös siitä, kuinka merkittävää oli oman lehden saaminen julkiseksi.

”Sattui usein, että joku mökin mies lähti varta vasten Helsinkiin kiittämään, että olimme tällaisen

lehden panneet pystyyn”(Meltti). Lehden toimitukseen ”tultiin valittamaan vankilaepäkohdista,

kysymään neuvoja metsäkaartilaisten asioissa, lainopillista apua, kertomaan korjausta vaativista

seikoista”. ”Olimme suorastaan hukkua kansansuosioon ja lehden levikki kiipesi äkkiarvaamatta

hirmuisiin korkeuksiin- Vapaa Sana oli vihdoinkin vapaa!”.

Edellinen kirjoitus osoittaa VS:n toimittajien ja kannattajien uskoa oman sanomalehtensä

mahdollisuuksiin. Kirjoitus kuvaa hyvin myös sitä kuinka sorretuksi tuntenut väestönosa iloitsi oman

poliittisen vakaumuksen laillistamisen puolesta. Ne. jotka iloitsivat Vapaan Sanan puolesta, kuuluivat

äärimmäisen vasemmiston kannattajiin. Heitä oli kaupunkien työläiskortteleissa ja maaseudun

pienviljelijätiloilla sekä maa- ja metsätaloustyöntekijöiden keskuudessa. Nämä ihmiset muodostivat

Vapaan Sanan ja muiden SKP:n ja SKDL:n lehtien pääasiallisen lukijajoukon, joka halusi nyt lukea

omasta lehdestä oman ideologiansa mukaisesti tehtyjä uutisia.

Äärivasemmiston mielestä Suomessa oli tuolloin 1940-luvun lopulla runsaasti parannettavaa, joiden

korjaamisessa lehti ja sosialismi voisivat auttaa.

Huoli levikistä

SKP:llä oli suuri huoli omien lehtien levikistä. Leppäsen saaman tiedon mukaan Kommunistin tilaajia oli

pääkaupunkiseudulla 1182, ja pää-äänenkannattajaa Työkansan Sanomien levikki oli vain 4181

kappaletta. Itä-Helsingin osasto ehdotti kampanjointia lehden tilaamiseksi ”ruokaloihin, ravintoloihin,

parturi- ja kampaamoliikkeisiin” sekä osastojen haastetilauksia ”varattomille työläisille ja

maataloustyöläisille”. Luokkatietoisten työläisten tuli niin ikään ”karttaa elokuvaliikkeitä, jotka eivät

ilmoita Työkansan Sanomissa”.(Leppänen, s 267).

SKP:n johdon ja työläisten mielestä puolueen lehdistö ei osannut hoitaa kunnolla tehtäviään. Sitä

pidettiin esimerkiksi vuoden 1947 kunnallisvaalien jälkeen liiaksi ”nalkuttavana”. Myös

kuljetuskommunistit kyselivät vaalikritiikissään ”onko sanomalehdistöstämme, samoin kuin muustakin

valistustyöstämme heijastumassa epäkansallinen kuva, jota paisuttamalla vastustaja vetää

ennakkoluuloista äänestäjäjoukkoa omaan nuottaansa”. (SKP:n H:gin kulj. työntekijäin os:n

kuukausikokous 15.12.1947 KA, Leppänen , s 342). Kuljetustyöntekijät eivät tunnistaneet omakseen

sitä Suomea, mitä innokkaimmat äärivasemmiston kannattajat olivat maahan suunnittelemassa ja

rakentamassa. Aika oli lisäksi levoton, minkä vuoksi SKP:tä tukeneillakaan ei ollut täyttä varmuutta

tulevaisuudesta.

19

Suistola 1994, s 25. 20

Vapaa Sana 13.10.1945 21

Vapaa Sana 6.11.1945

11

Kekkonen seurasi myös tarkkaan kommunistilehtien levikkejä ja tiedotti niistä presidentti Paasikivelle,

joka oli ilmeisen ilahtunut laskevista levikkiluvuista. Levikkitiedot kertoivat poliitikoille sen, että

todennäköisesti äärivasemmiston kannatus olisi saavuttanut huippunsa. Paasikivi luki myös itsenäisesti

Vapaata Sanaa ja kommentoi lehden uutisia. Tästä esimerkki vuodelta 1945. Paasikivi 15.6.1945: Vapaa

Sana katsoo, että fasisteilla ja toisinajattelijoilla ei saa olla sananvapautta.22Mielenkiintoista on Aimo

Ruususen väitöskirjassaan esittämä näkemys kansandemokraattisen lehtimiehen ongelmista toimia

Neuvostoliitto- journalismin rajapinnan tulkkina vuosina 1964-1973.Hän kirjoittaa ”Lehtien

propagandistinen ja agitoiva luonne tuntuu yleisesti hyväksytyltä, sillä vakavaa pohdintaa

kansandemokraattisen lehdistön uutistehtävästä esitti julkisesti oikeastaan vain Vapaan Sanan

päätoimittajana kesästä 1945 vuoden 1952 loppuun toiminut Raoul Palmgren”.23

Aimo Ruusunen lainaa myös Kauko Pietilää, joka esitti ajatuksen ”työväenlehdestä lukijan äänenä”.

”Lehti ei ole vain propagandisti, agitaattori ja organisaattori, vaan sillä on merkitystä myös toisin päin

niin, että se tarttuu vastaanottajiin ja muodostaa näistä aina jonkinlaisen yhteiskunnallisen

ryhmittymän ulospäin yhteiskuntaan niin, että lehden lukijakunta tulee yhteiskunnalliseksi voimaksi

juuri sitä kautta, että se lehdessä saa itselleen äänen ja puhekyvyn, siis ainakin tietynlaisen

yhteiskunnallisen toimintakyvyn, jota sillä ei olisi ilman lehteään”.24

Ruusunen kirjoittaa työväenlehtien levikin laskun johtuneen siitä, että muu lehdistö suuntautui yhä

enemmän ” ns sitoutumattomaan universaaliin tiedonvälitykseen”. ja sen vuoksi ”lukijakunta ei enää

kokenut sellaista yhteyttä keskenään kuin aikaisemmin”.25SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen sanoi

Ruususen mukaan, että kun NL:sta puhuttiin tai kirjoitettiin , hänen aikanaan tietty tabu oli väistynyt ja

uskallettiin sanoa, että ”Myös NKP voi erehtyä”. Kuitenkin osa kommunisteista katsoi vielä 1960-1970-

luvulla,että ”erehtymisen mahdollisuudesta puhuminen oli petturuutta, eikä sitä voitu sietää myöskään

kd-lehtien sivuilla”.26

Mikä on oikea tapa julkaista uutisia ?

Lehdistöä tutkineet tietävät varsin hyvin milloin uutinen on uutinen ja milloin se varsinainen uutinen

on luettava rivien välistä tai muutoin lehden sivuilta. Neuvostoliiton puoluelehtien uutiset olivat hyvin

tarkkaan harkittuja NKP:n valvomissa lehdissä. Kommunistiset ja kansandemokraattiset lehtimiehet

olivat perillä Neuvostoliiton lehtien uutisoinnin periaatteista, mutta Suomessa vastaavanlaiseen

kirjoitteluun ei ollut mitään mahdollisuuksia, vaikka joillakin olisi ollut siihen halua. Suomessa

länsimaisena valtiona oli hyväksyttävä suhteellisen avoin tiedotuskulttuuri. Äärivasemmiston omatkin

kannattajat kritisoivat omia lehtiään mm sanomalla, että ne välittävät ”epäkansallista kuvaa”

yhteiskunnasta.

22

Paasikiven päiväkirjat, s 60-64 23

Aimo Ruusunen 2008, s 42. Ruusunen lainasi Palmgrenia ”Hänen mukaansa kapitalististen maiden kommunistinen

lehdistö on sosialististen maiden lehtien tapaan ensisijaisesti aate- ja valistuslehdistöä…. voidakseen kilpailla

kapitalististen lehtien kanssa ”sen täytyy samalla olla ensiluokkaista uutislehdistöä ja enemmän tai vähemmän noudattaa

käytännössä olevaa efektiivistä taitto- ja otsikkotekniikkaa”… Palmgren korosti uutisten paikkansapitävyyttä ja torjui”

detaljivääristelyn”. 24

Aimo Ruusunen 2008, s 43 ja Pietilä 1986, s 78. 25

Aimo Ruusunen 2008, s 43. Pietilä katsoi, että työväenliike ja työväenlehdistö rakentuivat aikanaan saman

”maailmankatsomuksen varaan”(Pietilä 1986,s 80) 26

Aimo Ruusunen 2008, s 43-44.

12

Vapaan Sanan toimitus oli tietyssä mielessä omaksunut Työkansan Sanomiin verrattuna

itsenäisemmän linjan työhönsä. Tämä ei aina miellyttänyt SKP:n johtoa ja päätoimittaja Raoul Palmgren

oli periaatteessa kahden tulen välissä, toisaalta piti noudattaa puolueen linjaa, mutta toisaalta hän

halusi osoittaa olevansa kykenevä myös itsenäiseen ajatteluun.

Pertti Hemanus lehdistön tutkijana asetti pohdinnoissaan kyseenalaiseksi ”järjestelmälle vastakkaisen

tiedonvälityksen mahdollisuuden vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen ja hegemoniaan”.27Hemanus lainaa

myös Kaarle Nordenstrengin analyysiä siitä, että ”Erilaiset kulttuuri-instituutiot, tiedotusvälineet muun

muassa, rakentavat kansalaisten ympärille yhteiskuntajärjestelmää tukevaa ”suojamuuria”.28

Suomessa tämän ”suojamuurin ”tarjosivat voimakkaat porvarilliset lehdet sosialidemokraattisen

lehdistön lisäksi.

Puolueen lehdille ongelmia aiheutti myös suhtautuminen Kominformiin ja Jugoslavian erottamiseen

Kominformista. Leppänen kirjoittaa, että ”pesän puhdistaminen kävi helpommin, kun oli osoittaa yksi

omakin titolainen- Raoul Palmgren, Vapaan Sanan päätoimittaja. Hän oli 4.7.1948 otsikoinut

pääkirjoituksensa Kominformin eikä Jugoslavian kriisiksi, niin kuin olisi pitänyt. Samaten hän oli

päästänyt palstoille Arvo Turtiaisen myönteisiä ”matkakirjeitä Jugoslaviasta”. Palmgren jäi ajatuksineen

yksin ja ”ei luopunut oikeina pitämistään näkemyksistä”. Palmgren halusi olla aina objektiivinen

kirjoittaessaan Vapaan Sanan pääkirjoituksia("Objektiivisuus on virhe, josta tulen pitämään kiinni"). Hän

ei hyväksynyt myöskään Jugoslavian tuomitsemista harhaoppisena, koska se oli ainoa, "joka NL:n

puolueen rinnalla on ainoa, joka itse on ottanut vallan käsiinsä. Omin voimin saavuttanut

voiton.”Palmgrenin mielestä "on se hävytöntä, kun lyödään rintoihin ja tuomitaan puolue". Kiista johti

Palmgrenin eroon 1952.29

Työkansan Sanomat osallistui myös innokkaasti keskusteluun sosialismista ja siirtymisestä

proletariaatin diktatuuriin. Vuoden 1948 edustajakokouksen jälkeen puolueen jäsenistö vaihtoi kiivaasti

mielipiteitä siitä, oliko TKS vuonna 1946 kieltänyt proletariaatin diktatuurin ja kannattanut

parlamentaarista tietä. Äikiä myönsi ,että vuoden 1946 TKS: artikkeli oli ”osittain virheellinen, mutta

toisaalta näitä asioita ei ole saatu valmiiksi ”ainoassakaan maassa, ei edes NL:ssa”. Äikiä(palasi

Suomen 1947) kuitenkin totesi, että nyt 1949 oli jo ”tunnettua, että kansandemokratia on

proletariaatin diktatuurin eräs muoto”. Äikiä arvosteli joulukuussa 1948 myös Palmgrenia Jean-Paul

Sartren ”Likaiset kädet”- näytelmän liiasta ymmärtämisestä ja vikalausunnon antamista

tukholmalaiselle Expressenille. SKP:lle oli myös tärkeää, että sen oma lehti ohitti Helsingissä Vapaan

Sanan levikin. SKP:n menestys oli tärkeämpää kuin SKDL:n .Talvella 1949 TKS:n levikki oli 6000 kpl,

vastaavasti VS:n levikki oli tuolloin 54000 kpl.

Äikiän tapa toimia Suomessa ei saavuttanut suurta suosiota kenttäväen keskuudessa. Äikiä oli saanut

Neuvostoliitossa ollessaan lujan puoluekoulutuksen ja hänen ei ollut mitenkään helppo sopeutua

Suomen oloihin, joissa hänen edustamansa puolue oli vähemmistönä. Kysymys oli myös toiseksi siitä,

27

Aimo Ruusunen 2008, s 41 ja Pertti Hemanus 1976, s 20-21. Tähän liittyy myös ajatus, että”porvarillisessa

yhteiskunnassa yksilöä ei voi käännyttää sosialistiseksi indoktrinaation eikä ylipäätään manipulaation keinoin: prosessi

voi kyllä alkaa tällä tavalla, mutta ”tietyssä vaiheessa yksilö tiedostaa mielipiteidensä, asenteidensa ja arvojensa

muuttumisen”.( Aimo Ruusunen 2008.s 41 ja Pertti Hemanus 1976,s 154-155.Hemanus ”toteaa, että hegemonian

vastainen indokrtinaatio yleensä tiedostetaan, jolloin se muuttuukin vastaanottajan kannalta propagandaksi”.(Pertti

Hemanus 1976, s 22-23). 28

Aimo Ruusunen 2008, s 40 ja Pertti Hemanus 1976, s 14 29

Leppänen, 435-436,510,513,622

13

minkälaisella strategialla ja taktiikalla tämä tilanne aiottiin korjata kommunisteille myönteisemmäksi.

Äikiä osoitti oman linjansa epärealistisuutta puuttumalla myös erääseen Helsingissä esitettyyn

näytelmään, joka hänen mielestään loukkasi niitä arvoja, joita hän oli Neuvostoliitossa oppinut

kunnioittamaan. Kommunistien yritykset painostaa työläisiä ja yrityksiä eivät onnistuneet ja tilauksien

määrä väheni alkuinnostuksen jälkeen. SKP:n oli myös taivuttava siihen, että sen lehdistö ei voinut

julkaista kaikkea puoluekohtaisten etujen pohjalta, koska kansalaiset eivät hyväksyneet tai tottuneet

äärimmäisen vasemmiston lehtien kirjoittelutapaan, joka tuntui suomalaisittain vieraalta ”heidän

suussaan”.

Tiedonvälityksen ja uutisten toimitustapa

Jokaisessa sanomalehdessä on tietty etukäteen sovittu toimintamalli, minkä mukaan toimitaan

päivittäisessä toimitustyössä. Suuremmat linjat on päätetty lehden omistajien taholta, olipa se

yksityinen henkilö , tietyt poliittiset puolueet , osakeyhtiöt tai osuuskunnat. Toimittajille jäi lehdestä

riippuen journalistinen vapaus uutismateriaalin käsittelyyn. Ruusunen kuvailee väitöskirjassaan

esimerkkinä NL-journalismiin vaikuttavia tekijöitä kd-lehdistössä seuraavasti:

Neuvostoliitto

NL 1

NL Suomalainen yhteiskunta

NL 2

NL 3

Ruususen mukaan ”Kansandemokraattisten toimittajien todellisuuskuva Neuvostoliitosta on”NL”.

Siihen vaikutti kolme asiaa: NL:n omien toimijoiden luoma kehys(NL1),Suomen julkisuudessa

Neuvostoliittona asioista luotu kehys(NL2) sekä tiedotusvälineiden kautta syntynyt, mutta osaksi

kuviteltu käsitys siitä, mitä ”muualla”(lähinnä lännessä mutta myös muissa sosialistissa maissa)

ajateltiin Neuvostoliitosta(NL 3).30Jos ajatellaan 1940-luvun lopun tapahtumia ja sen kiihkeää poliittista

elämää sekä Suomessa että Euroopassa, voidaan mielestäni kuvailla kyseisen ajan uutisvirtaa pääosin

samalla tavalla.

Tästä esimerkki Tshekkoslovakiasta

NL:n uutisointi( ei tutkimuksen kohde)

Tshekkoslovakiassa Vapaan Sanan välittämä tieto

tapahtunut asia Sosialidemokraatin esittämä uutinen

Porvarillisen lehdistön mielipiteet

Se, miten lehdistö käsitteli uutisia, riippui myös uutisten julkaisemisen ajankohdasta eli siitä, miten

vaikea Suomen asema oli sekä ulkopoliittisesti että sisäpoliittisesti uutisen julkaisuaikana. NL:n paikalle

voidaan laittaa myös tässä tarkastelussa SKP.

30

Aimo Ruusunen 2008,s 35.

14

5.Sanomalehtien levikit 194831:

Helsingin Sanomat 160000

Uusi Suomi 104700

Hufvudstadsbladet 72500

Suomen Sosialidemokraatti 42500

Vapaa Sana 31200( v 1945 80000 ? )

Maakansa 13400

Tutkimuksen apuna ovat kyseistä aikakautta käsitelleet tutkimukset, muistelmat, arkistolähteet.

Leppänen sanoi tutkimuksessaan Vapaan Sanan levikin olleen 60000-75000:n välillä(Leppänen, s 49) .

Puolueen sanomaa yritti levittää myös Kommunisti-lehti, joka aloitti ilmestymisen 16.11.1944, mutta

sen tehoa haittasi levikin vähäisyys(Leppänen , s 49). SDP:n Sosialidemokraatti ei juurikaan julkaissut

SKP:hen liittyviä uutisia. SKP patisti jo syksystä 1944 alkaen kokouksia lähettämään lauselmia ja

kokousselostuksia Vapaaseen Sanaan ja muihin lehtiin(Leppänen, s 51).

Vuoden 1948 vaalitaistelun aikana puolueen lehtiä jälleen moitittiin SKP:ssä. Sulo Suvanto esimerkiksi

vaati, että ”Työkansan Sanomien kielen on oltava toisenlaista, piti puhua asioista eikä asettaa

päätehtäväksi karkeata panettelua”(Leppänen, s 425 ja SKP:n H:gin ptmk 15.6.1948 KA).

6.Tutkimustilanne

Kyseinen ajanjakso eli vuodet 1944-1949 olivat kiihkeän poliittisen toiminnan aikaa sekä meillä

Suomessa että Euroopassa. Suomessa oli ratkaistavana suuri joukko kysymyksiä, joista yksikään ei ollut

vähäpätöinen. Kaikilla ongelmilla oli jonkinlainen yhteys sotiin ja niistä johtuviin ongelmiin. Suomen

ulkopoliittinen asema oli varsin heikko aina lopulliseen rauhaan saakka vuonna 1947. Hyvin usealla ei-

kommunistilla oli vaikeuksia löytää sopiva lähestymistapa kommunisteihin ja ennen kaikkea myös

Neuvostoliittoon, jonka edustajia tuli maahan heti sodan päättymisen jälkeen mm valvontakomission

johtavina jäseninä. Toisen maailmansodan päättyminen toukokuussa 1945 toi mukanaan uusia

ongelmia voitetuille ja hävinneille. Millaisin ehdoin tehdään rauhat hävinneiden kanssa. Mitä

sotakorvauksia maksatetaan. Millaisia ovat rajamuutokset. Ennen kaikkea mikä valtio tai mitkä valtiot

saavat hallita Eurooppaa. Tapahtumien kirjo oli hyvin laaja sekä Suomessa että muualla maailmassa. On

huomioitava, että 1940-luvun poliittinen kehitys vakiinnutti suurvaltasuhteet aina 1990-luvulle asti,

jolloin kommunistien johtama järjestelmä romahti Itä-Euroopassa.

SKP:n entinen puheenjohtaja Jouko Kajanoja lainasi Ruususen mukaan ”nimetöntä vuorineuvosta, joka

sanoi kommunistien olevan osapuolina kaikissa neuvottelupöydissä, ja jopa niissä joissa he eivät ole

fyysisesti läsnä”. Ruusunen kirjoittaa, että ”Tämä oli hieman suuruudenhullua kuvittelua, mutta

toisaalta ihan oikea muistutus siitä, että SKP oli voimatekijä- omaan hajoamiseensa saakka”.32

31

Suistola 1994, s 25. Suistolan saamien tietojen mukaan (esim. Perkolta) Vapaan Sanan levikkilukuihin tulee

suhtautua kriittisesti. 32

Aimo Ruusunen 2008. s 20.

15

Suomen sanomalehdet käsittelivät tämän ajanjakson tapahtumia pääosin kahdella tavalla. Tapahtumat

uutisoitiin todellisina ja toiseksi lehden poliittisesta kannasta riippuen niihin liitettiin sopivat otsikot ja

kommentit.

Tutkimuksen pohjana ovat sanomalehdissä olleet kirjoitukset, jotka käsittelivät 1940-luvun lopun

tärkeitä poliittisia tapahtumia pääosin Suomessa. Pääpaino on Suomen sisäpolitiikassa.1940-luvun

loppupuoli on kiinnostanut monia historian tutkijoita. Syitä tähän kiinnostukseen ei tarvitse kaukaa

hakea, sillä Suomi ja sen kansa elivät oman historiansa yhtä vaikeinta kautta. Voi sanoa, että tuolloin

oltiin ehkä vaarassa menettää lähes kaikki, mikä liittyi itsenäisen valtion olemassaoloon. Sanomalehtien

lisäksi ko ajalta on runsaasti arkistotietoa, muistelmia ja ennen kaikkea ansiokkaita tutkimuksia, jotka

ovat pyrkineet valottamaan todellisten tapahtumien taustoja. Käytössä on myös eduskunnan ja muiden

valtiollisten elinten arkistoja.

Poliittisesti kyseistä aikaa tutkineita

Poliittisesti aikaa tutkineet tuovat julkisuuteen todennettua tietoa 1940-luvun tapahtumista.

Kimmo Rentolan tutkimus v 1937-1945 suomalaisesta kommunismista vuosilta 1937-1945 antaa

hyvän kuvan siitä, miten Suomen sisäpoliittinen tilanne kehittyi sotavuosien aikana. Tutkimuksen

kannalta oli merkittävä tieto, että SKP suunnitteli Vapaan Sanan perustamista yhdessä "kuutosten

kanssa. Näiden kanssa oli sovittu jo "uuden puolueen perustamisesta, jota ajoi myös SDP:n oppositio.

Nimeksi sovittiin Kansan Demokraattinen liitto. Toinen tutkimustieto koski SKP:n ja SKDL:n suhdetta.

Syksyn 1944 kokouksessa esitettiin, että SKP:stä ei tule "joukkojärjestöä legaalisuudesta huolimatta".

Puolueen puhtautta varjelemaan perustettiin valvontakomitea, minkä tehtävä oli estää "ettei riveihin

pääse luokkavieraita aineksia".(Kimmo Rentola 1993"Kenen joukoissa seisot", Suomalainen

kommunismi ja sota 1937-1945).

Jouni Suistolan tutkimuksessa käsitellään suomalaisten valtalehtien avulla "kylmän sodan

"käynnistymisprosessia. Suistolan tutkimus antaa tietoa siitä, miten lehti muodosti oman käsityksensä

asioiden tärkeysjärjestyksestä ja "kirjoittaa niistä sitten sen mukaisesti joko paljon tai vähän". Lehdellä

voi olla "joitakin tavoitteita jakaessaan informaatiota". Suistolan mukaan lehti "voi pyrkiä vaikuttamaan

lukijoidensa asenteisiin tai poliittisiin kantoihin". Hän katsoi, että lehdillä oli "tuntuma" tai niillä oli

taustalla mahdollisesti "lukijatutkimus", mistä he tiesivät lukijoiden kiinnostuksen tiettyihin aiheisiin.

Suistola tuli siihen tulokseen, että Vapaa Sana ja Uusi Suomi sekä Helsingin Sanomat Suomen

Sosialidemokraattia ja Maakansaa enemmän ulkomaiden asioiden käsittelyyn. Molemmat jälkimmäiset

lehdet ajattelivat, että heidän lukijansa ovat enemmän kiinnostuneita Suomen asioista.(Jouni Suistiola

1994 "Kylmä sota paleltaa").

Veli-Pekka Leppäsen kirjasta käy selville se, miten vasemmiston keskinäistä valtataistelua käytiin

Helsingissä. Leppäsen ansio on siinä, että hän tuo vakuuttavasti esille ne taustatekijät, mitkä vaikuttivat

tapahtumien taustalla. Tärkein Leppäsen antama tieto on siinä, miten paljon SKP yritti vaikuttaa ay-

liikkeen toimintaan.(Veli-Pekka Leppänen 1994"Ohranasta oppositioon, kommunistit Helsingissä 1945-

1951").

Seppo Kääriäisen tutkimuksen olennaisin tieto liittyy ML:n organisaatioon ja siihen, minkälaisia

erilaisia mielipideryhmiä toimi puolueen sisällä. Maalaisliitto oli yhteen aikaan huolestunut oman

kenttäorganisaationsa riittävyydestä. MK kävi tästä keskustelua Vapaan Sanan kanssa. Kummallakin

16

lehdellä oli omien tietojen mukaan "oikeita "lukuja vastapuolen jäsenmääristä. Vasemmistoa

edustaneet lehdet olivat kiukuissaan ML:n "agitaattoreiden" disinformaatiosta, mitä ne levittivät

vaalien alla.(Seppo Kääriäinen2002"Sitä niittää, mitä kylvää, Keskustan strategiset valinnat 1964-

2001").

Mikko Majanderin kirjassa esitetty tieto ay-liikkeen ja SDP:n toiminnasta 1940-luvun lopun vuosina

täydentää Leppäsen antamaa kuvaa vasemmistopuolueiden toiminnasta, kun ne kamppailivat

työväenliikkeen herruudesta.(Mikko Majander 2007 "Demokratiaa dollareilla")

Aimo Ruususen teos ajoittuu myöhäisemmälle ajalle, mutta se kertoo kansandemokraattisten lehtien

toimintakulttuurista NL:n aikana. Ruususen mukaan NL oli aina olemassa taustalla ja sitä ei voinut olla

huomioimatta.(Aimo Ruusunen 2008"Todeksi uskottua, Kansandemokraattinen Neuvostoliitto-

journalismi rajapinnan tulkkina vuosina 1964-1973").

Tauno Saarelan painava tutkimus suomalaisista kommunisteista 1920-luvulla luo lisävaloa

äärimmäisen vasemmiston suhtautumisesta koulutukseen. Saarelan mukaan vasemmiston piirissä

tunnettiin tiettyä epäluuloa porvarilliseen kouluun, mutta sille ei kuitenkaan nähty vaihtoehtoa, koska

koulua oli käytävä. Perusasenne ei ollut kuitenkaan muuttunut 1940-luvulla, mutta poliittisen tilanteen

muutos antoi vasemmistolle mahdollisuuden uudistaa koulua, jonka suunnasta sanomalehdet esittivät

omia näkemyksiään.(Tauno Saarela 2008 "Suomalainen kommunismi ja vallankumous 1923-1930").

Sanomalehtitutkimusta tehneet

Perälän ja Lohen sekä Jouni Suistolan tutkimukset antavat taustatietoa tutkimusmenetelmistä.

Kumpikin tutkija on löytänyt sanomalehdistä uutta tutkimustietoa, jotka valottavat jopa

yksityiskohtaisesti valittujen ajankohtien tapahtumia. Perälän tutkimus ajoittuu lapualaisten aikaan,

jolloin demokratia oli uhattuna äärimmäisen oikeiston taholta. (Reijo Perälä 1998 "Lapuan liike ja sanan

mahti").Lohen tutkimus käsittelee kekkoskuvaa suomalaisessa lehdistössä. Kekkonen tulee esille myös

1940-luvun lehdistössä ristiriitaisena persoonana, joka on arvostelun kohteena sekä oikealta että

vasemmalta.(T. Lohi 2003 "Totu sitä sallimahan, mik ei parkuen parane").

Jouni Suistolan teos käsittelee kylmän sodan alkua suomalaisessa lehdistössä. Hänen tutkimuksensa

tavoite oli vastata kysymyksiin: "miten ja paljonko lehdet kirjoittivat" tietystä kylmän sodan alkamiseen

liittyneistä aiheista. Sen lisäksi oli tarkoitus katsoa miten kriisit "heijastivat suurvaltojen välisiä suhteita

yleisemmällä tasolla". Tutkittavilla lehdillä oli" sama lähtökohta kylmään sotaan". Suistolan mielestä

lehtien perusmateriaali oli lähes sama, mutta ne saattoivat kriisien tulkinnassa välittää lukijoilleen

erilaisen kuvan. Tutkijan tehtävä on selvittää se, miksi lehtien kommentit poikkesivat toisistaan ja "mitä

oli muutoksien ja poikkeamien taustalla". Suistola lainaa Onni Rantalaa kirjoittaessaan poliittisten

lehtien kannanotoista. Lukijan ja tutkijan on tiedettävä, että "puolueet pyrkivät holhoamaan" omia pää-

äänenkannattajiaan.(Jouni Suistola 1994"Kylmä sota paleltaa").

Tutkimusta tukevat kirjat, jotka antavat taustatietoa 1940-luvun lopun tapahtumille. Väitöskirjat ja

muut tieteelliseksi kirjoituksiksi luettavat kirjat tuovat esille sen tarpeellisen lisätiedon, mikä auttaa

lehdissä olevien tietojen käsittelyä. Muistelmat täydentävät tätä tietoa, mutta eivät välttämättä anna

täyttä kuvaa tapahtumien kulusta. Esimerkiksi kevään 1948 vallankaappaushuhuja käsitellään vältellen

17

ja lähes kaikki torjuvat ajatuksen kommunistien vallankaappausaikeista, vaikka aihetta käsitellään

hyvinkin laajasti lehdistössä ja jopa valtion päämiestasolla.

Kommunisteja tutkineita käytän hyväkseni niin, että otan heiltä tarvittaessa lehdissä ilmestyneisiin

kirjoituksiin heidän tutkimansa faktat, jotka kertovat puolueen sisäisistä keskusteluista ja päätöksistä

kussakin tilanteessa. Lehtien kirjoitukset jättävät myös tiettyjä aukkoja tapahtumien taustoihin. Näitä

on täydennetty tutkimustiedoilla.

Sosialidemokraattiset muistelmien kirjoittajat kertovat ajoittain jopa ihastelevaan sävyyn puolueensa

onnistuneesta taistelusta vasemmalla olevia ”veljiä” vastaan.

Maalaisliiton johtomiehiin liittyvä muistelma- ja muu kirjallisuus antaa hyvän ajankuvan maalaisliiton

vaikeuksista 1940-luvun lopun Suomessa, kun heidän piti puolustaa sekä maataloutta että

kansanvaltaista demokratiaa. Maakansaa lukiessa saa sen sivuilta käsityksen, että lehden pääpaino oli

maaseudun ja maaseutuelinkeinojen puolustamisessa. Kokoomuksen(oikeistolaisten) kannanotot

välittyvät hyvin Uuden Suomen sivuilta. Tilastoja olen ottanut tarkoituksella yleisistä historiaan

liittyvistä teoksista, jotka ovat lähellä tutkimusaikaa.

7.Tutkimustehtävä

Tutkimuksen pääaiheena on käsitellä kolmen suuren puolueen päälehtien kirjoituksia, jotka liittyvät

tutkimusajankohdan vaaleihin ja lehdissä käynnissä olleisiin keskusteluihin, jotka liittyivät

sosialisoimiseen, koulutuspolitiikkaan ja maatalouteen. Keskeisiä taistelupareja olivat Vapaa Sana-

Suomen Sosialidemokraatti, Vapaa Sana- Maalaisliitto ja Sosialidemokraatti- Maakansa. Helsingin

Sanomat ja Uusi Suomi ovat mukana silloin, kun se on katsottu tarpeelliseksi näkökulman laajentamisen

vuoksi. Luetun perusteella voidaan sanoa, että keskustelun aloittajina olivat useimmin vasemmiston

sanomalehdet.

Seikko Eskolan mielestä lehdistö on poliittisen historian tutkimukselle merkittävä lähde kolmesta

syystä. Ensimmäiseksi poliittiset lehdet omaavat merkittävän poliittisen voiman. Toiseksi lehdet ovat

tärkeä vaikuttaja kansalaisten elämässä. Kolmanneksi ne osoittavat jälkimaailmalle kyseisen ajan

poliittisen ilmapiirin ja myöskin eräällä tavalla ajan kuvan ihmisten elämästä ja asenteista ja

arvostuksista.331940-luvun lopun päälehdet välittävät juuri tässä mielessä hyvin perusteellisesti sen

ajan tunnelmia ja poliittista elämää. Toisaalta koulussa ollessani varoitin oppilaita yksisilmäisyydestä eli

vain yhden lehden lukemisesta. Tästä oli klassinen esimerkki Korean sodasta 1950-luvun alussa. Radio

tuli myös entistä enemmän 1940-luvun lopulta lähtien yhdeksi tärkeimmäksi uutisten ym tiedon

välittäjäksi. Radioon liittyviä uutisia käydään läpi, vain mikäli ne liittyvät asiaan.

33

Seikko Eskola 1967, s 44.Joukkotiedotusvälineet historian tutkimuksen kohteena. H:ki 1967

18

Keskeinen kysymys:

Miksi suomalaiset torjuivat SKDL:n ja SKP:n ajaman onnenmaan ?.

Kautta aikojen uskonnolliset ja poliittiset johtajat ovat yrittäneet vakuuttaa kansalle, että juuri heidän

toimestaan on maalle tulossa kultainen aika, jolloin kaikilla on erikoisen hyvä olla tässä valtiossa ja se

saattaa kestää jopa 1000 vuotta. Kansaa on yritetty saada valtaan pyrkivien taakse milloin uskonnolla,

milloin ideologialla, milloin henkilön karismaattisilla puheilla ja lupauksilla. Suomessakin kristinuskon

menestymisen perustaksi haettiin myytti piispa Henrikistä ja Lallista. Piispa Henrikkiin liittyneet

ihmeteot kuvastivat kristinuskon voimaa, jota vastaan ei käynyt kapinoiminen, varsinkin kun pakanoita

pakotettiin uuteen uskoon miekkalähetyksen voimalla. Uskonnollisille ja poliittisille liikkeille on myös

ollut menestymisen vuoksi tärkeää löytää henkilöitä, jotka olivat valmiit uhraamaan henkensä

aatteensa puolesta. Hitlerin Saksalla oli omat marttyyrinsä, joiden nimeen vannottiin kommunismin

vastaisessa taistelussa. Neuvostoliitossa oli vastaavasti runsaasti kommunistisia sota- ja työnsankareita,

jotka olivat näyttäneet omalla toiminnallaan tietä kommunismiin.

Se miten hyvin entiset yksinvaltiaat ja heidän puolueensa olivat tehneet propagandansa, näkyy

edelleen tänä päivänä, sillä Venäjällä, Saksassa ja Italiassa ja yllättäen Unkarissakin on vielä ihmisiä,

jotka lujasti vannovat joko tahallaan tai hirmuteot unohtaen entisten johtajiensa nimiin.

Suomessa oli käyty vuonna 1918 valkoisten voittoon päättynyt sisällissota, jonka seurauksena osa

punaisten johtajista oli joko kuollut tai paennut Venäjälle. Näistä ei kuitenkaan ollut saatavissa sellaisia

ihanteita, kuin ehkä toivottiin. Samoin oli laita vankilassa istuneiden osalta. Ainoat, jotka saattoivat

sankarinviittaa asettaa päälleen olivat Otto Ville Kuusinen ja hänen tyttärensä Hertta Kuusinen. Hertan

isä ei kuitenkaan saavuttanut Suomen kansan jakamatonta tukea, koska hänellä oli suomalaisten

kannalta katsottuna ”verinen menneisyys”. Muu kommunistien johto oli tullut turvasäilöistä, SDP:stä ja

Neuvostoliitosta. Näilläkään ansioilla ei saavutettu suuren yleisön suosiota, sillä suomalaiset kärsivät

1940-luvulla sodan aiheuttamista traumoista ja menetyksistä. Näin esimerkkejä oli pakko hakea

Neuvostoliitosta ja Itä-Euroopan kansandemokratioista.

Kemissä vuonna 1949 tapahtuneet ampumiset , joissa kuoli kaksi kommunismia kannattanutta työläistä

näyttivät tarjoavan mahdollisuuden marttyyrien käytölle, mutta näiden poliittinen voima ei kestänyt

pitemmälle, koska tapahtumien kulusta annettiin ristiriitaisia tietoja, jotka eivät välttämättä olleet

äärimmäiselle vasemmistolle eduksi. Kommunistien ja kansandemokraattien oli näin ollen

turvauduttava normaaliin politikointiin, mikä ei lopulta johtanut heidän toivomaansa tulokseen, vaikka

tukea haettiin myöskin epädemokraattisista keinoista.

Pyrin tutkimaan sitä, miten onnenmaata yritettiin myydä suomalaisille ja mikä oli tässä lehdistön rooli.

Toinen yhtä merkittävä tekijä on se. miten sanomalehdistä näkyi SKP:n poliittisen toiminnan tavoitteet

kussakin Suomen sisäpoliittisessa tilanteessa. Onnenmaa on sillä tavalla omalaatuinen nimitys, että

kaikille sen saavuttaminen on tavoiteltava asia, mutta mitä se onnenmaa pitää sisällään, siitä voi

ihmisillä olla täysin erilainen käsitys. Onnenmaa-nimitystä käyttivät ensimmäisen kerran

kansandemokraatit valmistuessaan vuoden 1945 kunnallisvaaleihin. Nimitys jäi elämään, sillä Uusi

Suomi esimerkiksi jaksoi siitä muistuttaa myöhempinä vuosina.

19

Tutkimuskohteet

Tutkimuksen pääkohteena on tavoite löytää VS:n, SS:n ja MK:n kirjoitusten pohjalta vastauksia siihen,

miten lehdet auttoivat puolueita niiden poliittisten tavoitteiden saavuttamiseks. Kysymys oli

periaatteessa siitä, millä tavalla kommunistiset ja kansandemokraattiset sanomalehdet yrittivät

vakuuttaa , että heidän poliittiset tavoitteensa ovat tähdätyt Suomen kansan parhaaksi, vaikka se

tarkoitti poliittisen järjestelmän muuttamista. Tutkimuksen kannalta on tärkeää myös tuoda esille

Sosialidemokraatin ja Maakansan näkemykset niistä perusteluista, millä ne torjuivat

kansandemokraattien toiveet. Tarkastelun kohteeksi on syytä ottaa Tshekkoslovakia. Miksi se oli hyvä

esimerkki sekä SKDL:lle että muille puolueille.

Alla olevat kysymykset täydentävät tutkimuksen käsittelyä

1.1. Mitä eri asioita SS ja VS ja Maakansa painottivat keskinäisessä taistelussaan ?. 1.2. Miten Helsingin Sanomat ja Uusi Suomi toimivat porvarillisen Suomen hyväksi ?. 1. Miten sanomalehtien uutiset kertoivat Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan tapahtumista ? 3. Saadaanko sanomalehdistä tietoa uutisten tausta-tekijöistä?.

8.Käsittelytapa

Pyrin käsittelemään tapahtumia kronologisesti tarvittaessa eri sanomalehtiä vertailemalla. Tutkimuksen

sisällä on myös tematiikkaa aiheista riippuen. Tutkimukseen liitetään tietoja vaaleista ja tärkeimmistä

poliittisista tapahtumista, joilla oli yleispoliittista vaikutusta Suomessa.

Pyrin tutkimaan lehtien pääkirjoituksia ja teen niistä tarvittaessa yhteenvetoja. Koska poliittinen

taistelukenttä oli 1940-luvun lopulla hyvin laaja, keskityn kolmeen pääsektoriin, joita ovat 1)Keskustelu

sosialismista ja sosialisoimisesta(poliittisen järjestelmän muuttamisesta). 2) Väittely Suomen

koululaitoksen uudistamisesta 3) Kinastelu Suomen maatalouspolitiikasta.

Kaikki kolme edellä mainittua ovat tärkeitä mille tahansa maalle. Tutkimuksen paisumisen vuoksi en

käsittele muita sinänsä tärkeitä aiheita.

Tutkimuksen ”punaisena lankana” on koko ajan se, miten a) Tutkimuksen kohteena olevat lehdet

esittelivät puolueensa tavoitteita kyseisessä asiassa ja b) Miten lehdet reagoivat vastapuolten lehtien

kirjoituksiin. Lehtien sisältö-tutkimuksessa käytän kahta menetelmää: historiallis-kvalitatiivista ja

kvantitatiivista tutkimusmenetelmää. Kvalitatiivinen menetelmä on etusijalla. Lehtien artikkeleita

käytetään dokumenttien tapaan osoittamaan kiinnostuksen merkittävyyttä tiettyyn asiaan tai

ongelmaan, mikä oli julkisessa keskustelussa tullut esille.

Kvantitatiivista menetelmää voidaan käyttää esimerkiksi siinä, miten paljon lehdet kirjoittivat

maataloudesta, koululaitoksesta ja sosialismista. Tällä tavalla tutkin kolmen päälehden Vapaan Sanan,

Sosialidemokraatin ja Maakansan pääkirjoitukset ja tarvittaessa pakinat , etusivut ja alakerrat, jos

niistäkin ilmenee ao lehden mielipide. Lehtien etusivujen ja pääotsikoiden tekstien sanamuodot

heijastavat jo sinällään lehden mielipiteitä. Luettujen lehtien perusteella kvantitatiivinen tarkastelu ei

20

ole kannattavaa, koska tutkimuksen kohteina olevien aiheiden käsittely lehdistössä ei ole ”palvellut

historian tutkimusta” siksi, että aiheiden käsittely ei ole ollut jatkuvaa. Tutkimusaiheista on kirjoitettu

silloin, kun se on ollut lehdille ajankohtaista. Taulukot osoittavat, miten tietyt asiat painottuivat eri

vuosina. Kvalitatiivinen tarkastelu osoittaa sen, mitä todellisia asioita oli lehtien kirjoittelun taustalla.

Tutkimuksen kohteena ovat pääkirjoitukset, pakinat ja artikkelit. Lisätukena ovat uutiset ja niiden

otsikoinnit ja muut tutkimuskohteisiin liittyneet kirjoitukset. Kun kysymyksessä ovat puoluelehdet,

niiden kirjoittelu ajankohtaisista asioista ei perustunut sattumanvaraisuuteen, vaan taustalla olivat

pääsääntöisesti poliittisen perusteiden mukaan valittujen päätoimittajien ja toimittajien mielipiteet,

joiden tehtävä oli tuoda esille omistajan, instituution näkemys ajankohtaisista asioista.

Historiantutkimuksessa on aina oleellinen kysymys se, miten asiakirjat, artikkelit ja erilaiset kirjoitukset

pohtivat sitä Eskolan mukaan "missä määrin on mahdollista ja oikeus tutkia ja esittää toteutumattomia

vaihtoehtoja. Hänen mielestään "jokaisessa päätöksentekotilanteessahan ratkaisun tekijä joutuu

pohtimaan eri vaihtoehtoja, joista sitten joku valitaan".

Eskolaa mukaillen voidaan tarkastella 1940-luvun lopun tapahtumia niin, että sen poliittisesta

kehityksestä oli vastakkain useita todennäköisyyksiä, joita ihmiset miettivät.

Äärimmäisen vasemmiston kannattajien keskuudessa oli ilmeisen luja usko siihen, että he ovat

voittajien puolella Suomessa. Tästä sanoi Iin työväentalon vahtimestari Antti Tuurin kirjassa "ettei hän

ottanut vastaan määräyksiä fasisteilta, vaan Suomen kommunistiselta puolueelta". Osa vastapuolesta

oli kahden vaiheilla. Hypätäkö kommunistien kelkkaan vai pyrkiä estämään äärimmäisen vasemmiston

valtaannousu. Tämän tien valitsi enemmistö suomalaisista, jotka vuoden 1945 eduskuntavaalien aikana

ja sen jälkeen uskoivat tehneensä oikean päätöksen. Seikkolaa mukaillen Suomen johtajat tekivät

päätöksensä "niitten tietojen varassa, joita heillä oli ja niitten arvostusten varassa, jotka ohjasivat

heidän mieltään".

Seikkola kirjoittaa, että "ihmiset toimivat ja tekevät ratkaisunsa sen informaation varassa", mikä heillä

oli sillä hetkellä käytettävänään. Lehdessä esitetään tiedot sellaisena kuin ne "esitetään". Hänen

mielestään "virheellisetkin tiedot ja huhut ovat realiteetteja". 1940-luvun lopun ihmisten mielenkiintoa

herättivät useat huhut, olivatko ne totta vai ei. Heti välirauhan jälkeen levisi Suomessa huhu, että NL

aikoo miehittää maan. Toinen yhtä merkittävä huhu liittyi v 1948 alkuvuoden tapahtumiin

Tshekkoslovakiassa ja Suomessa. Hertta Kuusisen väitettiin sanoneen" että Tshekkoslovakian tie on

myöskin meidän tiemme". Näin jälkikäteen voi arvioida sitä, mitä vaikutusta niillä oli suomalaisiin ja

miten ne vaikuttivat suomalaisten poliittisiin valintoihin vaaleissa. Kolmen suuren puolueen päälehdet

joutuivat myös miettimään lähes viikoittain sitä, miten poliittinen tilanne kehittyy Suomessa. Onko

jokin kysymys, mikä nousee ratkaisevasti esille joko puolueen tai Suomen kannalta asiaa katsottuna.

Pyrin huomioimaan pääkirjoituksista ja muista tärkeistä artikkeleista niiden taustatekijät. Mitkä syyt

pakottivat lehdet kirjoittamaan jostakin aiheesta tai tapahtumasta niin kuin ne kirjoittivat . Oliko

kirjoituksen taustalla oman puolueen tekemä päätös, mitä piti puolustaa, vai oliko lehdessä huomattu,

että jokin ulkomainen taho toivoi Suomen tekevän poliittisia päätöksiä heidän toivomaansa suuntaan .

Toiseksi oliko lehden toimitus kokonaan puolueen linjoilla. Oliko jokin toimittaja, joka oman

ideologiansa mukaisesti kirjoitti lehden omistajia vastaan.

21

Tutkimuksen tukena käytän tarvittaessa lehtien pääpakinoitsijoita, jotka osallistuivat voimakkaasti

tarvittaessa omien puolueidensa näkökohtien perustelemiseen ja puolustamiseen. Vapaan Sanan

pääpakinoitsijat vaihtelivat useammin kuin MK:n ja SS:n vastaavat kirjoittajat.

Pääpakinoitsijoiden rinnalla esiintyi vaalien alla erilaisia nimimerkkejä, joiden avulla haluttiin tehostaa

oman puolueen poliittista sanomaa. Pakinoitsijoiden sävy kirjoittaa oli vapaampi ja joskus

hyökkäävämpi kuin normaaleissa pääkirjoituksissa. Pakinoitsijat saattoivat mennä myös

henkilökohtaisuuksiin halutessaan osoittaa vastapuolen pätemättömäksi hoitamaan asioita. Ne

kielikuvat, jotka pakinoissa ja pääkirjoituksissa esiintyivät, olivat ajankohtaan sopivia letkautuksia.

Lehdet käyttivät myös ulkomaisia sanomalehtiä oman sanomansa vahvistamiseksi.

Tutkimuksen tueksi otan aiheeseen sopivia kirjoituksia ulkomaisista lehdistä. Sanomalehdet käyttivät

myös apunaan erilaisia asiantuntijoita, joiden avulla pyrittiin puolustamaan lehden omia näkemyksiä

esimerkiksi sosialismista ja koulutuksesta. Näitä kirjoituksia käsitellään sopivissa asiakokonaisuuksissa.

Otsikoiden avulla voitiin luoda heti poliittisia jännitteitä poliittisia vastustajia kohtaan. Niiden avulla

voitiin seurata sitä, miten lehden asenne muuttui tapahtumien edetessä. Otsikon sävy saattoi

muuttua, kun oli saatu varmuus siitä, mikä oli puolueen kanta. Lehti jäi myös tarvittaessa odottamaan

sitä, mikä osapuoli oli mahdollisesti voittamassa jossakin selkkauksessa. Puoluelehtien tehtävä oli

kuitenkin joka tapauksessa pyrittävä vakuuttamaan lukijansa siitä, että heidän edustajansa olivat

tehneet oikeat päätökset, jota vastustajat eivät voineet millään perusteluilla kumota. Tutkimuksen

tueksi olen pyrkinyt käyttämään normaalia enemmän asianomaisen lehden suoraa tekstiä, koska se

antaa paremman kuvan lehden tai kirjoittajan mielipiteestä. Tekstiin on liitetty tutkijan kommentti

mahdollisista taustatekijöistä, jotka ovat kirjoitukseen vaikuttaneet.

Tutkimuksessa olen jättänyt pois tarkemmat analyysit asenteista, koska ne näkyvät selvästi lehtien

pääkirjoituksissa , pakinoissa ja artikkeleissa. Vapaan Sanan kirjoituksissa ei ollut yhtään sosialisointia

tuomitsevia kirjoituksia. Sosialidemokraatin sosialisointia koskevat myönteiset kirjoitukset ajoittuivat

vuosille 1944-1947. Maakansasta ei puolestaan löytynyt kuin muutama kirjoitus, joka edes jossain

määrin oli tulkittavissa myönteiseksi sosialisoinnille. Koulutuspolitiikassa olivat myös selvät rintamajaot.

Vasemmisto puolusti ja porvaristo suhtautui epäillen. Maatalouspoliittisessa keskustelussa pelikenttää

hallitsi ML, joka tyrmäsi lähes kaikki vasemmiston maatalouspoliittiset esitykset.

Uuden Suomi ja Helsingin Sanomat tulivat mukaan, kun oli kysymys niille tärkeistä poliittisista ja

taloudellisista eduista tai tapahtumista.

Edelliseen liittyen pyrin myös selvittämään sen, miksi jokin asia tai tapahtuma oli lehtien mielenkiinnon

kohteena niin, että useimmat lehdet kirjoittivat siitä . Tästä ovat hyviä esimerkkejä

Tshekkoslovakian(1948) ja Kemin tapahtumat( 1949). Tutkimuksen kannalta tärkeät kirjoitukset on

liitetty mukaan eräänlaisina dokumentteina, koska ne kuvaavat hyvin lehdessä olleiden kirjoittajien

mielipiteitä ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä. Taistelu siitä, millainen Suomi olisi

tulevaisuudessa oli oikeastaan alkanut jo vuonna 1918, jolloin osa hävinneistä punaisista vetäytyi

kuoreensa ja kävi sisäistä keskustelua Suomesta pääosin NL:n tukemana. Äärimmäinen oikeisto yritti

1930-luvulla kääntää talouslaman ja ulkomaisten esikuvien avulla poliittisen suunnan kansanvaltaisesta

parlamentarismista yhden henkilön ja puolueen johtamaan Suomeen.

22

Maltillisen oikeiston ja maalaisliiton sekä sosialidemokraattien yhteistyöllä tämä suuntaus torjuttiin,

mutta toisen maailmansodan aikana sille olisi ollut tilaus, jos Saksa olisi voittanut, koska Suomessa oli

johtoasemissa runsaasti henkilöitä, joille natsien ideologia ei tuntunut kovin vieraalta. Runsaat 25

vuotta syrjässä Suomen poliittisesta elämästä olleet kommunistit tunsivat hetkensä koittaneen

välirauhan solmimisen jälkeen. Tämä oli selvästi nähtävissä luettaessa äärivasemmiston sanomalehtiä,

jotka nyt vihdoin saivat toimia vapaasti. Osa jyrkän linjan kannattajista oli odottanut tätä

vuosikymmeniä ja kun vihdoin viimein saatiin lukea oman ideologian mukaisia uutisia omista lehdistä,

oli monilla aatteen miehillä kyyneleet silmissä, kun kädessä oli valmiina luettavissa oma lehti.

Vastaavasti Suomen puoluekentän oikealla laidalla oltiin hämillään ja vähän pelokkaina siitä, mitä

tulevaisuus olisi heille tuova. Osa ei tätä kestänyt, vaan pakeni ulkomaille ja osa vaihtoi puolta

pelastaakseen edes jotain entisestä asemasta.

Sosialismi oli suurelle osalle vasemmistoa se taikasana, jonka avulla Suomen vaikeudet ja ongelmat

luvattiin nopeasti ratkaista. Muiden puolueiden oli mietittävä tähän pikaisesti vastaus, muuten oltiin

vaarassa menettää aloite. Keskustelu Suomen poliittisen järjestelmän tulevaisuudesta vaihteli vuosien

kuluessa. Sosialismi, sosialisointi tai kansallistaminen herättivät 1940-luvun lopulla voimakkaita tunteita

suomalaisten keskuudessa. Sanomalehdet pitivät omalta osaltaan yllä tätä keskustelua.

Keskustelu koululaitoksen uudistamisesta liittyi olennaisesti uuden demokratia-käsitteen opettamiseen

opettajille ja nuorille. Yhtä tärkeä ellei tärkeämpi asia olivat puhtaasti koulutuspolitiikkaan liittyvät

kysymykset. Puolueet ja kouluväki olivat kiinnostuneita koulutuksen uudistamisesta. Yleisesti oltiin

koululaitoksen uudistamisen kannalla. Erimielisyyttä oli siitä kuinka syvällinen ja monipuolinen

uudistuksen pitäisi olla. Taustalla oli myös kolmen suuren puolueen hallitussopimuksessa periaatteessa

tehty päätös puhdistaa virkakoneisto ja siinä sivussa myöskin koululaitos ja yliopisto ”vanhan vallan

kannattajista”. Kommunistit ajoivat tätä asiaa innokkaimmin. Uuden demokratian kannattajien

vastapuoli suhtautui epäluuloisesti kommunistien ja kansandemokraattien esityksiin. Mietittiin sitä,

mitkä olivat ne todelliset syyt, jotka olivat uudistusvaatimuksien taustalla.

Väittely maatalouden suunnasta oli erikoisen tärkeä maalaisliitolle ja kansandemokraateille, koska

molempien puolueiden kannattajien joukossa oli runsaasti maaseutuväkeä. Toisaalta myös

sosialidemokraateilla oli kannattajia pienviljelijöiden joukossa, joita ei voinut jättää mitenkään

huomioimatta. Tutkimuksessani keskityn siis näihin kolmeen päälinjaan, joissa eräällä tavalla ratkaistiin

nykyisen Suomen poliittinen tulevaisuus demokraattisena länsimaisen valtiona. VS:n ja muiden lehtien

kirjoitukset tulevat käsittelyyn Suomen 1940-luvun lopun tapahtumien kautta. Jokaisen tapahtuman

kohdalla pyrin pohtimaan sitä, miten kirjoitukset liittyvät puolueiden poliittisiin tavoitteisiin.

Sanomalehtiä tutkittaessa kävi selvästi ilmi, että mikään tutkimuksen kohteena oleva aihe ei ollut

jatkuvasti esillä. Aiheet esiintyivät sanomalehdissä syklittäin. Poikkeuksena oli Maakansa. jota saattaisi

hyvällä syyllä kutsua toiseksi Maaseudun Tulevaisuudeksi. koska joka viikko lehdessä 2-3 kirjoitusta,

mitkä käsittelivät maaseudun ja maatalouden ongelmia. Tutkimuksessa ei kuitenkaan käsitellä

normaaliin maaseudun elämään kuuluvia kysymyksiä, koska ne eivät kuulu tutkimukseen.

Vapaa Sana nosti alkuvuosina 1944-1946 esille SKDL:n esittelyn mahdollisimman myönteisessä valossa.

Siihen liittyi myös tavoite houkutella uusia kannattajia työläisten, sivistyneistön, keskiluokan ja

23

maaseudun väestön keskuudesta. VS oli alkuvuosien aikana huolissaan myös koulutuksen ja

kansanopetuksen uudistamisesta. Suomen Sosialidemokraatti keskittyi ajamaan 1945-1946 sosialismia,

puolustamaan itsenäisyyttään, turvaamaan asemansa ay-liikkeessä sekä lisätäkseen kannatusta

maaseudulla. Maakansa tuli mukaan vasta syksyllä 1945. Tärkeimmät lehden ajamat asiat kohdistuivat

maaseutuun ja sen pitämiseen ML:lle myötämielisenä. MK:n suhtautuminen SKDL:ään ja

sosialisoimiseen oli aluksi varovaisen myönteistä puheissa poliittisesta tilanteesta riippuen.

Vuosina 1947-1949 VS:aa työllistivät rauhansopimukseen, kansallistamiseen, kansandemokratioihin ja

YYA-sopimukseen sekä ay-liikkeeseen liittyneet kirjoitukset. SS halusi kirjoituksillaan ”varmistaa”

vuoden 1947 aikana lopullisesti SDP:n aseman suurimpana työväenpuolueena, jonka käsissä oli myös

ay-liike. MK voimisti arvostelua sosialismia ja sosialisteja vastaan olojen rauhoittua v 1947 aikana.

Vuosina 1948-1949 MK:n voimavarat keskittyivät hallitustilanteen ratkettua maaseudun

puolustamiseen, porvarillisen hallituspohjan tukemiseen ja SDP:n vähemmistöhallituksen toimien

arvosteluun. Vuosi 1948 oli käännevuosi monessakin mielessä. Suomen ulkopoliittinen asema varmistui

YYA-sopimuksella ja toiseksi kolmen suuren hallitusyhteistyö katkesi SKDL:n vaalitappioon, mikä

mahdollisti uudentyyppiset hallitukset.

Koska tutkimuksen pääaiheet vaihtelivat vuosien aikana, olen sen vuoksi ottanut esille vain ne

ajankohdat, milloin keskustelu oli kiivainta. Hallituspolitiikan käsittely vei lehtien päähuomion joka

vuosi. Pakinoitsijoita olen sijoittanut tekstiin ajankohtien mukaan.

Taustan tueksi olen käyttänyt runsaasti tutkimustietoa ja muistelmia, jotta en joutuisi väärille poluille

arvioidessani kyseisen ajan sanomalehtien sanomaa. Lainaan tässä yhteydessä Ruususta ja arvostettua

Kalelaa, ”jonka mukaan historian ja sen tutkimuksen voi hyvinkin ajatella syntyneen reaktioksi niihin

kysymyksiin, joita ihmisen ja koko ihmiskunnan toiminnan jättämät jäljet meissä luonnostaan

herättävät. Historia on ikään kuin vastauksia joihinkin peruskysymyksiin”.34

Aiheeseen liittyen Kari Palonen kirjoittaa ”toteaa(että) tutkimuksessa ei ole olennaista ero tiedon ja ei-

tiedon välillä vaan jo ymmärrettyjen asioiden tilan ja niiden paremman ymmärtämisen välillä”.35

Tutkimuksessa on kolme päälukua. Tutkimuksen tiedot perustuvat v 1944-1949 lehtien kirjoituksiin

.Ensimmäisessä käsitellään Suomen poliittista järjestelmää, missä aluksi tarkastellaan Suomen

puolustusmuurin kestävyyttä. K.Nordenstrengin mielestä jokaisella valtiolla oli

"yhteiskuntajärjestelmää tukeva "suojamuuri", mikä Suomen tapauksessa tarkoitti sitä, että maassa oli

länsimaiseen demokratiaan pohjautuva HM, minkä pohjalta Suomen hallinto oli järjestetty. Muutoksia

haluavat puolueet saattoivat vaikuttaa hallituspolitiikkaan vain vaalien kautta. Länsimainen demokratia

antoi myös periaatteessa mahdollisuuden vaihtaa poliittista järjestelmää, jos kansan enemmistö sitä

halusi. 1940-luvun lopulla oli kysymys siitä, miten Suomen HM:n pohjalta rakennettu hallinto halusi tai

kykeni turvaamaan kansalaisten elinolot äärimmäisen vasemmiston esittämää mallia paremmin.

Puolueiden yksityiskohtainen käsittely jää pois. Niitä käsitellään tarvittaessa vaalien aikana. Vaalit, jotka

ovat tutkimuksen kohteina ovat: v. 1945 eduskuntavaalit,v .1945 kunnallisvaalit, v.1947 kunnallisvaalit,

34

Aimo Ruusunen 2008, s 26 ja Kalela 2000,s 24. Ruusunen ei hyväksy Jukka Seppisen(2006) työskentelytapaa,

”jolla hän leimaa tutkijoiden johtopäätöksiä käyttäen perusteena heidän poliittisia lähtökohtiaan. Tosiasioista ja niistä

tehtävistä tehtäviä johtopäätöksiä pitää arvioida muidenkin tekijöiden kuin poliittisten sympatioiden tai antipatioiden

perusteella”. 35

Aimo Ruusunen 2008, s 28. ja Kari Palonen, 1988, s 15-16. Heidän mukaansa ”jokainen tutkinta( ja siis myös

jokainen tutkimus) on kiistettävissä”.

24

v.1948 eduskuntavaalit sekä v 1950 presidentinvaalit. Tarkastelussa ovat myös kyseisen ajankohdan

hallitusneuvottelut.

Toisessa luvussa paneudutaan sosialisointiin, mistä Hertta Kuusinen halusi käyttää nimitystä

"kansallistaminen". Tutkimuksessa käydään läpi kolmen suuren puolueen lehtien esittämät näkemykset

siitä, mitä sosialisointi tarkoitti ja mihin sillä pyrittiin. Mielenkiinto kohdistuu myös sitä vastustavien

lehtien kirjoituksiin, joissa esiteltiin perusteluja kansallistamista vastaan.

Kolmannessa luvussa käydään läpi koulutuspolitiikkaa.1940-luvun lopun tärkein koulutuspoliittinen

kysymys oli kansan opetuksen uudistaminen yhtenäiskoululla. Koulutuksen uudistamisesta käydyn

keskustelun taustalla oli yleinen mielipide siitä, että kansakoulu ja lukio olivat jääneet jälkeen yleisestä

yhteiskunnallisesta kehityksestä. Keskustelun ydin oli siinä, kenen ehdoilla uudistuksia toteutettaisiin.

Viimeisessä luvussa tutkitaan kolmen suuren puolueen maatalouspoliittisia näkemyksiä ja syitä ML:n

ylivaltaan maatalouspoliittisten asioiden käsittelyssä. Maaseudun väestö oli vielä 1940-luvun lopulla

suurin väestöryhmä, joten ei ollut yhdentekevää millekään puolueelle se, kuka tai ketkä saavat

maaseudun väestön äänet. Maaseudulla oli myös monia ongelmia, jotka eivät aina johtuneet

pelkästään puoluetaisteluista. Talonpoikien elämisen mahdollisuuksia vaikeuttivat katovuodet,

elintarvikkeiden säännöstely ja maiden jakamiseen liittyneet ongelmat. Tärkeä kysymys koski myös

maatalouden tuottavuuden parantamista, mistä puolueilla oli erilaisia näkemyksiä. Näiden taustalla

vaikuttivat ideologiset syyt. Lähimenneisyyden tutkiminen voi tuntua ongelmattomalta, koska on

olemassa runsaasti erilaista lähdemateriaalia, joita voi käyttää tutkimuksen apuna. Siinä on kuitenkin se

vaara, että innostunut tutkija uppoaa sinne. Tutkimuksen alkuvaiheessa oli mukana myös kolme

suurinta puoluetta, joiden käsittely jätettiin pois, koska se olisi laajentanut liikaa tutkimusta.

Johdannon alussa oli myös erittäin laaja kirjoihin perustunut lähdemateriaali, minkä tarkoituksena oli

valottaa tutkimusaikaa eri henkilöiden tutkimuksien ja muistelmien avulla. Tutkimukseen on liitetty

näistä joitakin kohtia valottamaan jotakin tapahtumaa, jos lehdistä ei löydy tai löytyy erittäin vähän

kyseistä tapahtumaa koskettavaa taustatietoa.

9. Lehdistön vapaus

Lehdistön vapaa kirjoitusoikeus puhutti samalla tavalla lehdistöä kuin yleisradiotakin. Lehdissä oli

ainakin kaksi toisilleen vastakkaista kantaa siitä, mitä tarkoitti lehdistön vapaus. Lehdistön kannanotto

sananvapauteen sai aina ideologisen sävyn. Puoluelehdissä ei juuri kehuttu vastapuolen lehtiä ellei ollut

menossa jokin poliittinen kuvio, minkä vuoksi toivottiin saatavan tukea vastapuolelta hankkeen tai

tavoitteen läpiviemiseksi. Vielä 1994-1945 kommunistit ja kansandemokraatit suhtautuivat

myötämielisesti SDP:hen ja Maalaisliittoon, koska oli tiettyä toiveikkuutta saada heidät mukaan

yhteiseen työtätekevien rintamaan omistajaluokkaa vastaan. VS:n ja TKS:n sävy koveni, kun kävi ilmi,

että molemmat puolueet eivät olleet halukkaita tulemaan ”yhteiseen karsinaan ”SKDL:n ja SKP:n

kanssa.

Äärimmäisen vasemmiston kirjoittelun kohteena oli pääasiassa sosialidemokraattinen lehdistö, jota

arvosteltiin monella tavalla. SS oli esimerkiksi VS:n Makian mielestä Uuden Suomen uskollinen aseveli.

VS katsoi myös aina tarpeen tullen SS:n tukevan porvarillista rintamaa, johon yhdistettiin

taantumuksellisuus. SDP oli myöskin ajan mittaan ”pikkuporvarillinen” ja ”noskelainen” ja lopulta

25

myöskin sosialismin petturi ja vasemmistoon kuulumaton puolue. Varmemmaksi vakuudeksi VS osoitti

sosialidemokraatit ”sosialismin haudankaivajaksi”, kun ne eivät tukeneet SKP:n sosialisointiohjelmaa.36

VS:n mielestä oli ollut myöskin suuri virhe tukea sotasyyllisiä. Tanneria ei olisi saanut missään

tapauksessa puolustaa. Vielä v 1949 VS julkaisi neuvostoliittolaisen Literaturnaja Gazetan kirjoituksen,

missä Tanneria moitittiin ”revanshiaikeista” NL:a kohtaan.37Samoin Oskari Tokoi oli ollut vähemmän

toivottu vieras, kun hän kävi USA:sta Suomessa.38Vapaa Sana kirjoitti useaan otteeseen siitä, mitä

sananvapaus heidän mielestään oikein tarkoitti. Myös sosialidemokraattien mielestä VS(SKDL:n lehti) ja

TKS(SKP:n lehti) olivat heidän päävastustajiaan. SS pakinoitsijat väänsivät kummankin lehden nimiä

pakinoissaan uuteen kuosiiin. Vapaasta Sanasta tuli Vihan Sana ja Työkansan Sanomista sai nimen

Yökansan Sanomat.

SS muistutti myös kokoomukselle siitä, että sillä ei ole mitään arvosteluoikeutta sosialidemokraatteja

kohtaan, koska ovat itse olleet pahimpaan aikaan ”pää pensaassa.39”Vastineeksi loukkauksista kyseisiä

lehtiä kohtaan Vapaassa Sanassa esiintyi vaatimuksia poliittisten vastustajien lehtien

lakkauttamisista(SS+ porvarillisia lehtiä). Täydellinen sananvapaus saattoi toteutua vasta sitten, kun

fasismi oli lopullisesti kukistettu Suomessa. VS kutsui tuekseen myös tshekkiläisen lehtimiehen, jonka

tehtävä oli kertoa, miten hyvin sananvapaus oli toteutunut Tshekkoslovakiassa.

Myöskään Suomessa vierailleet neuvostoliittolaiset lehtimiehet eivät nähneet mitään ongelmia NL:n

lehtien sananvapaudessa. VS huomioi 9.4.1948 ihmisten lukijatutkimuksen. Sen mukaan 90% lukijoista

valikoi uutisia NL:sta ja USA:sta. Taustalla oli luetun tekstin luotettavuus. Samoihin aikoihin VS julkisti

uutisia Itä-Euroopasta, joissa kerrottiin Tshekkoslovakian pääministeri Gottwaldin hallituksen nojaavan

parlamentin enemmistön tukeen ja toiseksi sanottiin Unkarin murskanneen feodalismin ja byrokratian

sekä rahavallan.40

VS käytti myös avukseen NL:a ja sen lehtimiehiä. Hapan torjui Zaslavskin(neuvostoliittolainen lehtimies)

suulla sen, että NL ei saa Suomesta oikeaa tietoa, kun ne lukevat ja tulkitsevat Suomen asioita

pelkästään kansandemokraattisten ja kommunististen lehtien avulla.41Zaslavskin mielestä oikeaa tietoa

tulee vasemmiston(SKL ja SKP) lehtien sekä Tassin välityksellä. Kysymys sananvapaudesta tuli erikoisen

voimakkaasti esille v 1949 Kemin tapahtumien yhteydessä.

Sekä Uusi Suomi että Helsingin Sanomat nähtiin porvarillisina lehtinä kapitalistisen järjestelmän

tukijoina ja puolesta puhujina. Uutta Suomea muistutettiin mielellään lapualaisajoista, joiden aikana

vasemmisto oli joutunut myös kirjallisesti lehden sivuilla tuomituksi moneen kertaan. VS:n mielestä US

oli sen vuoksi menettänyt arvosteluoikeuden vasemmistoa kohtaan. Myöskin HS oli sortunut VS:n

mielestä epäasialliseen kirjoitteluun vasemmistoa kohtaan.42VS:ssa oli kirjoitus, missä asetettiin

kyseenalaiseksi HS:n ja tukholmalaisten lehtien sananvapaus, koska näiden sananvapaus perustui

36

VS 24.11.1947. Vuoden 1947 kunnallisvaalien aikaan VS levitti vielä huhua,että sosialidemokraatit ja kokoomus

olisivat vaaliliitossa Oulussa(VS 2.12.1947). 37

VS 27.9.1949 38

SS 13.7.1949 39

SS 17.1.1948.Ked. V. Käkelä muistutti vielä, että teollisuuspiirit olivat v 1944 ”lamaantuneita ja olettivat,että

yksityisyritteliäisyys on elänyt aikansa” 40

VS 6.3.1948,7.3.1948, 13.3.1948 ja 9.4.1948 41

VS 27.11.1949,18.12.1949 42

VS 21.3.1945 Taantumuslehdistö syyttää vasemmistoa. VS 27.10.1946 Porvarillinen lehdistö. VS 19.5.1949

Porvarillinen lehdistörintama. VS 25.11.1949 Taantumuksellinen lehdistö ajaa uutta lopettamista vasemmistolehdille.

26

yksityiseen omistukseen, mikä VS:n mukaan olennaisesti rajoitti ko lehtien sananvapautta. VS muisti

myös moittia sosialidemokraatteja siitä, kun ne erottivat Kilven SS:n päätoimittajan paikalta, että SS ei

halunnut enää puolustaa päätoimittajaa, joka oli uhmannut SDP:n näkemyksiä poliittisissa

kirjoituksissaan.

VS:n Hapan eli R. Palmgren koki itse saman kohtalon v 1950, kun hän joutui jättämään VS:n

päätoimittajan tehtävät joutuessaan erimielisyyksiin puolueen johdon kanssa. Myös SS:n Jahvettia

ärsytti HS:n Eeron pakinoiden kirjoitustapa yhdistää sos.demit ja kommunistit ”Sama päämäärä,

sosialistinen pakkovaltio ja yhden puolueen diktatuuri”. Jahvetti haukkui vastaavasti Eeron

kommunistien myötäilijäksi esimerkkien avulla. Eero oli tukenut yliopiston itsehallinnon lakkauttamista.

Hän oli sulkenut suunsa sotasyyllisyyskysymyksissä. Kolmanneksi Eero oli myötäillyt kommunisteja

yleisradion hallinnon muuttamisessa43.SS oli myös huomannut sen, että kommunistit olivat jättäneet

porvarit rauhaan ja keskittyneet sosialidemokraattien haukkumiseen44.

HS:n Eeron ja sitä kautta lehden kirjoitustapa vaikeissa asioissa herätti oikeutettuja kysymyksiä

lehden linjasta. Keskustelu siitä, kuka määrää kulloisenkin lehden linjasta, on tietyssä mielessä

toisarvoinen kysymys, sillä lehden toimituksen takaa löytyy aina jokin määräävä taho, mikä voi olla

lehden yksityinen omistaja, puolue tai etujärjestö, mikä viime kädessä sanelee merkittävissä asioissa

lehden kannanoton. VS:n Hapan ei voinut jatkaa vastoin puolueen linjaa. Samoin kävi SKDL:ään

siirtyneelle Kilvelle SS:ssa. HS:n ja muiden yksityisten lehtien poliittinen kanta oli riippuvainen lehden

omistajan näkemyksistä. Yksityinen lehti ei voinut toimia ellei sen tarjoama tapa toimittaa ja

kommentoida uutisia tyydyttänyt lehden lukijoita.

VS:n näkemyksen mukaan SDP ei kuulunut vasemmistoon, ellei lehti sitä erikseen maininnut.

Sosialidemokraattien ei pitänyt myöskään puhua sosialisoimisesta, koska se tapahtui kommunistisen

ideologian mukaan, kuten Hertta Kuusinen opetti, vain niissä maissa, joissa sosialismi oli voittanut.

Suomessa sen sijaan oli oikeampi tapa puhua kansallistamisesta ja yhteiskunnallistuttamisesta, koska

Suomi ei ollut vielä siirtynyt sosialismiin. MK huomasi tietysti tämän ja kirjoitti vasemmiston piilottavan

tämän tärkeän tavoitteensa vähemmän vaarallisen termin alle. SS:n Mustemaalari torjui 22.12.1946

voimakkaasti yhtäläisyydet VS:n ja SS:n välillä. MM:n mielestä ”erilainen ideologia erottaa puolueet

”jyrkästi toisistaan”. Kommunistit pitää torikokouksia, joista sosialidemokraatit ovat erillään. SDP ei ole

myöskään vaatinut vastustajien vangitsemista, lehtien lakkauttamisia. Jos SDP lähtisi rähjäämisen tielle,

se tulisi aina sen häviämään.45

Maakansa, joka edusti maalaisliittoa, sai lievempää kohtelua VS:n sivuilla. Maakansa puolusti koko

ajan raivokkaasti maaseudun elinkeinoja ja sen väestöä ja pyrki osoittamaan, että muilla ei ollut asiaa

maaseudulle. Toisaalta MK ei myöskään suoranaisesti halunnut esiintyä kaupunkiväestön ja

teollisuustyöväestön etujen ajajana. MK halusi antaa tämän tehtävän sosialidemokraateille, kunhan ne

pysyvät pois maalta.

43

SS 12.12.1947 HS:n Eeron innokas hyökkäys sosialisointia vastaan asetti myös sosialidemokraatit puolustuskannalle.

Mustemaalari kirjoitti 9.1.1947,että sosialisointia ei voi verrata silloiseen säänöstelytalouteen, vaikka Eero väitti siinä

olevan ”sosialisoinnin esimakua”. Mustemaalari kyseli Eerolta, että ovatko rautatiet, kuntien kaasulaitokset ja

sähkölaitokset tehty pakolla kansan tahdon vastaisesti ?. 44

SS 3.8.1947. SS:n mielestä kommunistilehdet olivat ottaneet oppia Uudesta Suomesta kirjoituksissaan. Haukkumisten

suhteen myöskään SS ei ollut omasta mielestään viaton(8.9.1947) 45

SS 22.12.1946

27

Sosialidemokraatin ja MK:n välillä oli myös mielipide-eroavuuksia siitä, kumpi oli enemmän

kumartanut kommunisteille. Kessu-Pekka kirjoitti, että ML myöntää v 1944-1946 virheensä ja että

myös sosialidemokraattien tuli tunnustaa omansa.

Sekä ML että sosialidemokraatit suhtautuivat vähättelevästi oikeistoon. Se oli tietyllä tavalla

ymmärrettävä monistakin syistä johtuen. Jatkosota saatettiin halutessa tulkita ainakin osittain oikeiston

tappioksi, mistä oli hyvä tarvittaessa pitää omat kädet puhtaana. Toinen tekijä oli ulkopoliittinen.

Neuvostoliitolle haluttiin osoittaa, että ne eivät ole enää missään sidoksissa kokoomukseen ja

oikeistoon. Tätä kautta näille puolueille tuli enemmän toimintavapautta Suomen asioihin. SS:ssa

julistettiin SKDL:n lehtien tavoin oikeiston vaipuvan historian hämäryyteen, mistä ei ollut enää paluuta

Suomen poliittiseen elämään. Osa oikeistosta itsekin uskoi tähän, mikä näkyi mm pakolaisuutena ja

pyrkimyksinä lähestyä SKDL:ää ja sen taustalla vaikuttanutta SKP:ta.

Mustemaalari kävi ajoittain väittelyä myös Uuden Suomen Timon kanssa sosialisoimisesta. Timo oli

väittänyt, että sosialisointi oli uskon(taikauskon) asia. MM vastasi, että Suomi oli tosiasiassa jo

sosialisoinut aika paljon ja porvarit olisivat halutessaan voineet sen estää, mutta eivät ole tehneet ja

näin ollen taikausko elää.46Presidentti J.K. Paasikivi pidettiin erossa näistä keskusteluista aina v 1948

eduskuntavaaleihin saakka. Suomen sanomalehdistössä oli periaatteessa sisäpoliittisesti täysi vapaus

kirjoittaa mistä aiheesta tahansa melkein mitä tahansa. Ulkopoliittisesti arkoihin aiheisiin puututtiin

tosiasioiden avulla. Jämäkkyyttä tapahtumiin saatiin otsikoiden avulla. Yleisesti voitiin sanoa, että

lehdistön kirjoittamisen vapautta rajoitti lehdistön itsesensuuri, johon presidentti Paasikivi oli

"ystävällisesti "lehdistöä ohjaillut.

II Keskustelu Suomen poliittisesta järjestelmästä

46

SS 17.4.1946