suomen somaliland kehitys ja integraatio ry · suomen somaliland kehitys ja integraatio ry

4
1 Suomen Somaliland kehitys ja integraatio ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Kokoukset Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 18.4.2014 Helsingissä, Nuorten toimintakeskus Happi (kokoustiloissa). Syyskokous pidettiin 29.marraskuuta Kallahden nuorisotalossa, Helsingissä. Kokous päätti pitää jäsenmaksut ennallaan (4 euroa/kk eli 48e vuodessa) ja hyväksyi talousarvion ja toimintasuunnitelman vuodelle 2015. Yhdistyksen hallitus Farah Gedi Suleiman, puheenjohtaja, Ismail Yusuf, varapuheenjohtaja Mohamed Mubarik, sihteeri Mustafe Yusuf, taloudenhoitaja, Sabad Abdi, jäsen Vuoden aikana yhdistyksen hallitus kokoontui 13 kertaa. Kokouksissa käsitettiin yhteensä 27 kokouslistoilla ollutta asiaa. Talous Vuoden aikana yhdistys on saanut vapaaehtoisia avustuksia jäseniltämme. Lisäksi vuoden aikana yhdistys on saanut muita erilaisia avustuksia eri viranomaisilta. Jäsenistö Toimintavuoden 2014 aikana yhdistykseen hyväksyttiin 12 uutta jäsentä. Vuoden aikana ei erotettu yhtään jäsentä yhdistyksestä. Jäsenmäärä on 387, luvussa on mukana varsinaiset - sekä kannattajajäsenet yhteensä.

Upload: others

Post on 02-Mar-2020

18 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

1

Suomen Somaliland kehitys ja integraatio ry

Toimintakertomus vuodelta 2014

Kokoukset

Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 18.4.2014 Helsingissä, Nuorten toimintakeskus

Happi (kokoustiloissa). Syyskokous pidettiin 29.marraskuuta Kallahden nuorisotalossa, Helsingissä.

Kokous päätti pitää jäsenmaksut ennallaan (4 euroa/kk eli 48e vuodessa) ja hyväksyi talousarvion ja

toimintasuunnitelman vuodelle 2015.

Yhdistyksen hallitus

Farah Gedi Suleiman, puheenjohtaja,

Ismail Yusuf, varapuheenjohtaja

Mohamed Mubarik, sihteeri

Mustafe Yusuf, taloudenhoitaja,

Sabad Abdi, jäsen

Vuoden aikana yhdistyksen hallitus kokoontui 13 kertaa.

Kokouksissa käsitettiin yhteensä 27 kokouslistoilla ollutta asiaa.

Talous

Vuoden aikana yhdistys on saanut vapaaehtoisia avustuksia jäseniltämme. Lisäksi vuoden aikana

yhdistys on saanut muita erilaisia avustuksia eri viranomaisilta.

Jäsenistö

Toimintavuoden 2014 aikana yhdistykseen hyväksyttiin 12 uutta jäsentä.

Vuoden aikana ei erotettu yhtään jäsentä yhdistyksestä. Jäsenmäärä on 387, luvussa on mukana

varsinaiset - sekä kannattajajäsenet yhteensä.

2

Tiedottaminen ja vaikuttaminen

Yhdistyksen Suradlehden toiminnasta on vastannut työryhmä - Bille Abdulkadir Abokor

(toimittaminen) ja Farah Gedi Suleiman (sisällön tuottaminen) Lehti ilmestyi 2 kertaa. Lehteä on

jaettu yhdistyksen jäsenille.

Lehti julkistettiin sekä suomen- että somalinkielisenä. Numero 1/2014 painosmäärä 60 kpl, numero

2/2014 oli kesänumero, jonka painosmäärä oli n. 60 kpl.

Nuorisotoiminta 2014

Vuoden aikana yhdistys on toteuttanut ja järjestänyt erilaisia urheilutapahtumia, harrastuksia ja

seminaareja (workshopeja) yhdistyksen nuorille. Toiminta on suunnattu lähinnä Itä-Helsingissä

asuville somalitaustaisille nuorille. Tapahtumien tarkoituksena oli järjestää nuorille liikunta- ja

muita harrastustoimintoja ja sillä tavalla tukea ja auttaa nuoria, jotta heidän elämänlaatunsa olisi

mielekästä. Lisäksi tavoitteena oli mm. parantaa nuorten ja heidän vanhempiensa välisiä suhteita,

vahvistaa nuorten identiteettiä sekä estää rikoksia ja rikoksilla hyötymistä. Tarkoituksena oli myös

saada vanhemmat entistä aktiivisemmin mukaan toimintaan.

Lisäksi vuonna 2014 yhdistys antoi maahanmuuttajanuorille neuvontaa ja tietopalvelua päivittäin.

Tämän toiminnan tavoitteena oli tukea ja auttaa nuoria elämään mielekästä arkea. Järjestettiin myös

somalikulttuuriin liittyviä tapahtumia, tuimme jalkapallo-, koripallo- ja muiden urheilulajien

harrastamista sekä autoimme harjoittelupaikkojen hankkimisessa.

Muu toiminta

Yhdistys järjesti 8.3.2014 Helsingissä Maailman Naispäivään liittyvän juhlan. Tilaisuuteen

osallistui n. 63 naispuolista osanottajaa, sekä jäseniä että yhteistyökumppaneita.

Naisille (kotiäideille) järjestettiin myös uintivuoroja Itäkeskuksen uimahalliin.

Vuoden aikana jatkettiin omien kotisivujen ylläpitämistä ja kehittämistä (http://www.sski.fi/ ).

Vuonna 2014 yhdistys järjesti neljä suomen peruskurssia ja kaksi atk alkeiskurssia kohderyhminä

olivat pitkäaika työttömiä sekä vähän aikaa Suomessa asuneet.

Vuoden 2014 aikana yhdistyksen hallituksen jäsenet ovat osallistuneet erilaisiin kokouksiin

infotilaisuuksiin, workshopeihin ja seminaareihin..

3

Vuoden 2014 aikana järjestimme useita seminaareja, joiden kohderyhminä oli nuoria, vanhempia,

sekä työttömiä ihmisiä.

Yhdistyksen puheenjohtaja on osallistunnut avustusinfoon monikulttuurisuuden edistämisen ja

rasismin vastaisen toiminnan avustuksista 25.11.2014.

Vuonna 2014 yhdistys on järjestänyt 4 päivää koulutusta yhdistyksen työpajojen, rakenteiden ja

suunnitelmallisen työtavan kehittämiseksi. Koulutus toteutettiin Helsingissä, toukokuu -

marraskuun 2014 välisenä aikana. Koulutukseen osallistui naisia ja miehiä yhteensä 33 henkilöä.

Kouluttajina toimivat asiantuntijat Ali Yonis ja Saheed Gabagasi. Järjestön toimijat hyötyivät

koulutuksesta ja heidän osaamisensa parani huomattavasti.

Lisäksi, olemme osallistuneet vuonna 2014 Helsingin kaupungin maahanmuutto-osaston

järjestämiin erilaisiin seminaareihin. Olemme myös osallistuneet Järjestöhautomon seminaareihin ja

tilaisuuksiin.

Vuonna 2014 toimistossamme vieraili monia virkamiehiä, mm:

Erikoissuunnittelija Mikko Cortés Téllez opetusministeriöltä. Hänen kanssaan keskustelimme

avustusten hakemisesta. Myös Tuulia Saves nuorisoasiankeskuksesta. Hänen kanssaan

keskustelimme nuorille järjestettävästä toiminnasta ja avustusten hakemisesta.

Työkokeilu/harjoittelupaikat

Vuoden 2014 aikana yhdistys on työllistänyt kaksi harjoittelijaa.

Harjoittelun tarkoituksena on se, että yhdistys pyrkii avustamaan työllistämisessä sekä somalialaisia

että mahdollisuuksien mukaan myös muita maahanmuuttajia. Vuoden aikana yhdistyksen

tavoitteena oli edistää omalta osaltaan työllistämistä, edistää omatoimisuutta sekä opastaa

työnhaku-menettelyssä.

Kesäleiri

Vuoden aikana järjestettiin kesäleiri 18 – 20.7.2014. Leiri oli Tuusulan kunnassa. Leirille osallistui

58 henkilöä, aikuisia sekä nuoria. Leirin ajatus oli tarjota maahanmuuttajien perheille mahdollisuus

tutustua usein suomalaiseen maaseutuun. Maahanmuuttajilta puuttuu lähes kokonaan mahdollisuus

viettää aikaa maalla.

4