taku 3/2009

2 T A K U

T ä s s ä n u m e r o s s a

Kannen kuva:”Leväprinsessa” Bo Haglund

Puheenjohtajalta ...................................................................... 3

Missä menet, luova talous? ...................................................... 4Merja Isotalo

Voisiko luova talous muuttaa ajatuksiamme? ............................ 6Merja Isotalo

Kulttuuripolitiikan tutkimuksen ajankohtaisia haasteita .............. 8Sakarias Sokka

Herää luovuus ......................................................................... 9Jaana Räsänen

Mitä kuuluu kulttuuriviennille .................................................... 10Anne Mari Rautiainen

Uuden taidekäsityön kulttuurivientiä ......................................... 12Päivi Ruutiainen

Korutaiteilijan tasapainottelua .................................................. 14Päivi Ruutiainen

Kuinka välttää traagista turhautumista ...................................... 16Ari Tolvanen

Eettinen ohjeistus kulttuurituottajan työkaluna .......................... 18Taina Saarenketo

Gallup – miten parantaisit lapsen oikeutta kulttuuriin? ............... 19Noora Herranen

Panu Hämeenaho piirtää TAKU:n sarjakuvaa ............................ 20Anne Mari Rautiainen

Kolea elämä ............................................................................ 22Panu Hämeenaho

Intialainen elokuva, elokuva Intiassa ......................................... 23Anna Heinilä

Elämyksiä elokuvista Pohjois-Karjalassakin .............................. 26Marja-Liisa Ruotsalainen

Berliinin taivaan alla ................................................................. 28Ville Pajarinen, Katri Källbacka

Muutosvastarinnan vastarannan kiiski ...................................... 31Noora Herranen

Juhlat antavat voimaa kohdata arjen haasteet Egyptissä ........... 32Marja-Liisa Ruotsalainen

The End of the California Dream? ............................................. 35Päivi Hoikkala

Jäsensivut ............................................................................... 38

Seuraavassa lehdessä teemana mm. taidekasvatus. Lehdessä muka-na myös kulttuurin sekatyöläisten näkökulmaa. Lehteen voi myös tar-jota näihin teemoihin liittyviä juttuehdotuksia. Aineiston osalta dl. on 9.11.2009.

Julkaisija: Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry/ Fackorganisationen för konst- och kultursektorn rf Lehden toimituskunta: päätoimittaja Kirsi Herala p. 040 5111 200, 0201 235 393 email: [email protected]. Susanna Tommila, Noora Herranen, Merja Isotalo, Anne Mari Rautiainen, Laura Tiainen. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Julkaisuun tarkoitetuista artikkeleista ja niiden toimitusajoista on sovittavatoimituskunnan kanssa. Taitto: Kirsi Herala/Anne Punttila Paino: Painokotka Oy, Kotka ISSN 1457-7003 Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti

TAKU:n lehdessä olevat artikkelit ja niissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mieli-piteitä. Ne eivät välttämättä edusta TAKU ry:n virallista kantaa.

T A K U 3

Taantuma, lama, taloudellinen laskusuhdanne... Pelottavia sanoja, jotka kummittelevat ympärillämme mediassa, työpaikoilla ja kes-kinäisissä keskusteluissamme. Kukaan ei tällä hetkellä osaa sanoa mikä laman todellinen tilanne on tai mikä sen tulevaisuus tulee ole-maan. Arvauksia ja veikkauksia on erilaisia hieman lähteestä riip-puen. Ikävä totuus kuitenkin on, että näillä pelottavilla sanoilla on ja on ollut merkitystä meidän kaikkien elämään. Yhtenä pahimpa-na esimerkkinä ovat lisääntyneet yt-neuvottelut työpaikoilla ja ir-tisanomiset. Olemme samankaltaisessa tilanteessa kuin 90-luvul-la, jolloin useilla työpaikoilla seurattiin omalta jakkaralta, kuinka lähtöjono edessä lyheni ja lopulta osui omalle kohdalle. Tällainen tilanne on työntekijälle henkisesti erittäin raskas ja se vaikuttaa myös työmotivaatioon ja jaksamiseen. Jo pelkästään se, että yhteen työyhteisön jäseneen kohdistuu irtisanomisuhka, vaikuttaa työyh-teisön ja yksilöiden hyvinvointiin. Laman aikana huomaakin, kuin-ka kokonaisvaltainen ihminen on. Yhtäkkiä häviävät sanonnat ku-ten ”se on vain työtä” tai ”onhan elämässä muutakin kuin työ”. Vaikka kysymys onkin ”vain” työstä, on sen puuttuminen tai uhka sen puuttumisesta niin suuri, että se vaikuttaa usein yksilöön koko-naisena ihmisenä, vapaa-aikaan, perheeseen ja lähiympäristöön. Nyt jos koskaan on TAKUlaisuus ja ammattiliittoon kuuluminen tärkeää meille kaikille. Edunvalvontatyö, jota ammattijärjestöt te-kevät, tulee erityiseen tarpeeseen juuri tällaisina vaikeina aikoi-na. Työttömyys on valitettavasti kasvanut voimakkaasti ja se näkyy myös TAKUn jäsenistössä. Toisaalta se näkyy myös jäsenkasvu-na ja lisääntyvänä järjestäytymistarpeena. TAKUlaisena jäsene-nä meillä kaikilla on oikeus apuun ja edunvalvontaan, sitä täytyy vain osata itse pyytää. Olkaa siis rohkeasti yhteydessä TAKUun tai oman sektorinne lakimiehiin ja asiamiehiin, kun ja jos tarvitsette apua työtänne, työsuhdettanne jne. koskevissa asioissa.

Aurinkoista syksyä ja voimia !

Ekonomisk recession, depression, lågkonjunktur… Skrämmande ord som vi omges av i media, på arbetsplatser och i våra diskus-sioner med varandra. Ingen kan i dagens läge säga hur det verkli-gen ligger till med recessionen och hur framtiden kommer att utfor-ma sig. Ett exempel på hur de skrämmande orden redan påverkat oss är ett ökande antal samarbetsförhandlingar på arbetsplatser-na som även lett till uppsägningar. Vi befi nner oss i en liknande si-tuation som på 90-talet då man på arbetsplatsen fi ck följa med hur kön av avgående arbetskamrater blev allt kortare tills man själv blev träffad. Hotet att bli uppsagd inverkar på personen ifråga som helhet, på familjen och de närastående och på arbetsgemenskapens verksamhet. Nu om någonsin är det viktigt att höra till TAKU och fackför-bundet. Arbetslösheten har tyvärr ökat också bland TAKU-med-lemmarna, men å andra sidan har det lett till ett ökat medlemsan-tal och ett behov av att fackansluta sig. Som TAKUiter har vi alla rätt till hjälp och intressebevakning. Ta modigt kontakt med TAKU eller juristerna eller ombudsmännen inom er egen sektor vid behov av hjälp som gäller ert arbete, arbetsförhållande osv.

Soliga höstdagar och krafter!

Susanna Tommila+ 358 40 5884144e-mail:[email protected]

Kuv

a: J

ohan

nes

Wie

hn

T A K U 3

P u h e e n j o h t a j a l t a

4 T A K U

Hankkeita, strategioita, konferens-seja, seminaareja, tutkimuksia, sel-vityksiä – luova talous puhuttaa ja mietityttää, mutta pelastaako se globaalin tai kansallisen talouden, sitä emme tiedä. Vai tietääkö joku? Vastauksia etsittiin myös Luova Suomi -hankkeen päätapahtumas-sa CEB – Creative Economy and Beyond –konferenssissa, joka jär-jestettiin 9.-10.9.2009 Helsingissä Kaapelitehtaalla. Paikalla oli yli 300 eri toimialojen vaikuttajaa.

n Luova talous ja kulttuuri Suomessa

Tilastot kertovat luovasta Suomesta seuraavaa: vuonna 2006 se työllisti 102 000 henkeä, joka on yli 4 %:a työllisestä työvoimasta. Kulttuuri-työvoiman osuus on kolmanneksi suurin Suomessa verrattuna muihin

4 T A K U

T e k s t i j a k u v a t : M e r j a I s o t a l o

Euroopan maihin. Se on myös mer-kittävä osa kansantaloutta, vuonna 2006 arvonlisäys oli 4,6 miljardia, suurempi kuin alkutuotannon toi-mialojen tai massan- ja paperinval-mistuksen. Kuluttajat käyttivät kult-tuuriin ja joukkoviestintään edellä mainittuna vuonna 5,4 % kokonais-kulutusmenoistaan.

Suomalaista kulttuuritoimintaa, kult-tuuri- ja taidepalveluja aktiivisesti lähes 30 vuotta seuranneelle nämä luvut kertovat muutoksesta. Onko muutos sitten todella tapahtunut palvelujen käytössä vai vain tilas-tointitavoissa? Mielenkiintoista oli-si tietää, miten muutoksen ja luovan talouden näkevät alan ammattilaiset, erityisesti TAKUn jäsenet.

Kulttuurin, taiteen ja luovan yrit-tämisen ammattilaisia oli paikalla Kaapelitehtaallakin. Puheenjohta-ja, professori Arja Ropo totesi, että CEB-konferenssin tarkoituksena oli toimia paremman tulevaisuuden puo-lesta yhteistyössä erilaisten tahojen kanssa ja että ohjelma oli rakennet-tu rohkaisemaan ja uusia näköaloja silmällä pitäen.

n Missä luovuutta tarvitaan?

Yksi pääpuhujista, kanadalainen tut-kija, globaalin johtajuuden konsultti ja kuvataiteilija Nancy J. Adler aloitti tutulla sitaatilla: me emme peri maa-palloa, vaan se on lainassa lapsiltam-me. Hän jatkoi luettelemalla kriisejä taloudesta malariaan, nälästä rauhan puuttumiseen ja totesi, että näiden kriisien ratkaisemiseen tarvitaan nyt luovempia ratkaisuja kuin koskaan. Adlerin mukaan ihmisyys (humani-ty) on ratkaisu kriiseihin ja juuri siitä luovassa taloudessa on kysymys.

Adler peräänkuulutti bisneksen pa-lauttamista takaisin osaksi yhteis-kuntaa. Suuruus ei tuo turvaa, vaan kaikki voi romahtaa, kuten olem-me viime aikoina nähneet. Taide ja kulttuuri ovat merkityksellisiä paitsi yksilölle ja yritykselle, myös koko yhteiskunnalle. Tarvitaan kolme asi-aa: 1. rohkeus nähdä todellisuus, 2. nähdä mahdollisuudet ja 3. rohkais-ta ja innostaa ihmisiä kahteen edel-lä mainittuun.

Designin käsite oli Adlerilla laajempi kuin puheessamme tavallisesti. Kon-

Missä Missä menet, menet, luova luova talous?talous?

Steven Taylor

T A K U 5

ferenssissa puhuttiinkin paljon palvelujen designista. Ad-lerkin totesi, että epätoivoisesti etsitään designia olla yh-dessä. Taide ja design ovat keinoja ja taitoja, joilla voidaan ratkaista monia asioita. Hän kertoi esimerkin siitä, miten taidehistorian avulla tauluja katselemalla ja havainnoimal-la lääketieteen opiskelijat olivat parantaneet merkittävästi diagnoosien tekemistään vertailuryhmään verrattuna. Tai miten lapset oppivat kirjoittamaan paremmin, kun olivat päässeet kuuntelemaan vanhusten tarinointia ja kertomaan tarinoita edelleen.

n Work is changing!

Työn tekeminen on muuttumassa. Tämä tosiasia oli monen konferenssipuhujan lähtökohtana. Humantific –yrityksen perustaja GK VanPatter vertasi entistä projektia uuteen ta-paan: ennen jokainen teki vuorollaan oman osansa, mut-ta nyt kaikki työskentelevät keskenään verkostossa tuo-den oman osaamisensa projektiin. Muotoilun eri vaiheet hän jakoi siten, että 1.0-tasolla on perinteinen muotoilu, 2.0-tasolla tuote/palveludesign, 3.0-tasolla organisatorisen muuntautumisen design ja 4.0-tasolla sosiaalisen muun-tautumisen design. Hänen peruskäsitteitään ovat myös sen-semaking ja strangemaking, joiden avulla voidaan toimia yhä monimutkaistuvassa toimintaympäristössä.

Professori Chris Voss London Business Schoolista vertasi luovan talouden yritystoimintaa teatterin tekemiseen. Fyy-sinen toimintaympäristö on näyttämö, palvelun toteuttajat ovat näyttelijöitä, palvelun jakeluprosessi on käsikirjoitus, asiakkaat ovat yleisö ja ”back office support is back sta-ge”. Teatterimetaforaa hyväksikäyttäen Vossin johtamas-sa tutkimuksessa käytiin läpi erilaisten palvelujen tuotta-jien toimintaa, Karibian risteilyistä Harley Davidsoniin. Korostuneesti tuli esille kokemuksellisuus sekä asiakkai-den että palvelun toteuttajien osalta.

Teatteri tuli esille monissa muissakin esitelmissä, sekä tutkimuskohteena esimerkiksi luovasta johtamisesta että luovan yrittämisen metaforana.

Professori Steven S. Taylor on perehtynyt organisaati-oihin, niiden johtamiseen ja estetiikkaan. Ammattimai-sena näytelmäkirjailijana hänellekin teatteri ja varsinkin Stanislavskin teoriat olivat inspiraation lähteinä luovaan johtamiseen. Taylor puhui myös kasvun rajoista ja totesi, että kulutuksen hillitseminen edellyttää täysin uudenlais-ta johtamista. Luovuuden merkitystä hän korosti monin eri tavoin, samoin intohimon (passion) voimaa tavoittei-den saavuttamisessa.

n Missä siis mennään?

Paljon ajatuksia, paljon puhetta ja paljon myös tekoja löy-tyy luovan talouden nimikkeen alta. Ehkä päällimmäisek-si jäi tunne siitä, että luovilla aloilla toimivat ovat jo pit-källä, mutta koko globaalissa taloudessa yritetään edetä vielä vanhoilla konsteilla.

Ainakin tässä konferenssissa luovan talouden toimijoiden puheissa korostuivat inhimillisyyden, eettisyyden ja eko-logisuuden tavoitteet. Konferenssin puheenjohtajan tavoin tässä vaiheessa voi vain todeta, että selkeän tiivistelmän ja yhteenvedon tekeminen on mission impossible.

CEB-konferenssin materiaaleihin voi tutustua osoitteessa

Chris Voss

Nancy Adler

GK VanPatter

www.ceb.fi

6 T A K U6 T A K U

Luovasta taloudesta on puhuttu jo pit-kään. Sitä on pidetty pelastajana niin globaaliin kuin kansalliseenkin talou-teen. Monet ovat puhuneet ajattelum-me muuttumisesta, vaikka perinteiset asenteet tuntuvat vaikuttavan edelleen voimakkaasti. Myös työministeri Anni Sinnemäki on ottanut luo-van talouden agendalleen ja asetti kesällä professori Saa-ra Taalaksen selvittämään edellytykset valtakunnallisen luovien alojen kehittämistoi-mijan perustamiseksi.

Työministeri Anni Sinnemäki:

Voisiko luova talous muuttaa ajatuksiamme?

M e r j a I s o t a l o

Luovaa yritystoimintaa

Työministeri Sinnemäki toteaa, että luova talous tulee ottamaan paikkan-sa perinteisiltä aloilta, mutta uutta tulee olemaan myös se, että ne eivät toimi samalla tavalla. Tulevaisuudes-sa on entistä vaikeampi sanoa, kuka omistaa ja myy kuin aikaisemmin. Kysymys tekijänoikeuksista tulee jatkossakin olemaan tärkeä, koska luova yrittäminen on tekijänoike-uksien takana.

- Meillä on puutetta pk-yrityksistä, keskisuurista yrityksistä, jotka työl-listävät hyvin, sanoo Sinnemäki. Hänen mukaansa yhden henkilön näkemys ei ole riittävä, vaan tarvi-taan isompia yrityksiä, jotka kestävät kriisejä paremmin. Tavoitteena tu-leekin olla luovien yritysten kasvat-taminen keskisuuriksi yrityksiksi.

Sinnemäki pohtii sitä, muuttuuko ajatus taloudesta luovien yritysten ja kulttuurin vuoksi ja ottaa esille myös kysymyksen, miten muuttu-vat kuluttajien ajatukset.

Luovan yritystoiminnan tukemista

Designin ja luovien ratkaisujen mer-kitys on Sinnemäen mukaan suuri niin metalliteollisuudessa kuin pal-veluissakin. Innovatiivisten ratkai-sujen löytämisestä puhuessaan hän mainitsee Aalto-yliopiston.

Hän muistuttaa myös Helsinki World Design Capital 2012 -hankkeesta, jonka toteutumiseen hän suhtautuu toiveikkaasti.

Luovuus julkisissa palveluissa

- Julkiset kulttuuripalvelut ovat haas-teen edessä suhteessa luovaan talou-teen, toteaa työministeri Sinnemäki. Esimerkiksi ikääntyminen haastaa sosiaali- ja terveyssektorin. Kult-tuurin ja hyvinvoinnin yhteydes-tä hän huomauttaa, että kaikki ovat kuitenkin valmiita osallistumaan taiteen tekemiseen. Ei tarvita vain terveysteknologiaa, vaan elämästä nauttimista.

Työministeri Anni Sinnemäki avasi CEB Creative Economy and Beyond –konfe-renssin 9.10.2009 Helsingissä Kaape-litehtaalla.

Kuva: Merja Isotalo

6 T A K U

T A K U 7T A K U 7

Luova Talous -hanke

n Työ- ja elinkeinoministeriö aset-tama luovan talouden hanke alkoi lokakuussa 2008 ja jatkuu vuoden 2010 loppuun. Luovan talouden ulottuvuuksia katsotaan siinä kol-mesta näkökulmasta: työelämäky-symykset, yritystoiminnan kehit-täminen ja tuotekehitys. Luovien alojen yritystoiminnalla tarkoite-taan tässä tekijänoikeuksia, pa-tentteja tai tuotemerkkejä syn-nyttävää liiketoimintaa ja luovalla taloudella luovien alojen osaami-sen, tuotteiden ja palveluiden hyö-dyntämistä muilla aloilla.

Työelämäkysymysten osalta sel-vitetään mm. työn uusia muotoja, yrittäjyyttä ja osayrittäjyyttä sekä yrittämisen osaamisen lisäämistä, koulutuksen suuntaamista vastaa-maan työelämän tarpeita, kulttuu-rin ja taiteen aloilla työllistymisen esteiden poistamista sekä toimeen-tuloturvan kehittämistä.

Yritystoiminnan kehittämisessä tar-kastellaan mm. yrityspalvelujärjes-telmää, erityisesti kasvu- ja kan-sainvälistymispalveluita, verkostoja, Jalostamo-toimintaa, tuotteistami-sen ja markkinoinnin osaamista sekä rohkaisemista uuteen yritys-toimintaan.

Tuotekehityksen osalta esillä ovat mm. Tekes-ohjelmien kehittäminen, rahoituksen muokkaaminen, erityi-sesti siemen- ja riskirahoituksessa, asiantuntijapalveluiden, tietoja en-nakointiprosessin kehittäminen sekä eri toimijoiden verkottaminen alu-eellisesti, valtakunnallisesti ja kan-sainvälisesti.

Tärkeänä kehittämiskohteena on myös ennakoinnin parantaminen. Hankkeen tavoitteena on kehittää ennen kaikkea työ- ja elinkeinomi-nisteriön toimintaa luovan talouden edistämiseksi.

Yhteyshenkilönä on hankepäällikkö Petra Tarjanne (TEM).

Luovan talouden kehittämistoimija

n Kesäkuussa 2009 työministeri Anni Sinnemäki asetti professo-ri Saara Taalaksen selvittämään edellytyksiä perustaa valtakun-nallinen luovien alojen kehittä-mistoimija. Tarve on syntynyt alan jatkuvan kasvun ja siihen kohdis-tuvien odotusten vuoksi ja siksi, ettei nykyinen yrityspalvelujärjes-telmä pysty vastaamaan nopeisiin muutoksiin.

Rahoituksen tuet ovat tällä hetkellä liian raskaita ja hitaita eikä toimi-alarajat ylittävien verkostojen kehit-täminen ole ollut helppoa. Kehittä-mistoimijan tavoitteeksi on asetettu pienten luovien alojen yritysten tu-keminen esimerkiksi verkostomai-sella yhteistyöllä uusien palvelumal-lien luomisessa.

Selvitys on tarkoitus luovuttaa jo tänä syksynä.

Helsinki World Design Capital 2012

n Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Lahden yhteinen hakemus lähti viime maaliskuus-sa kansainväliselle designjärjes-tö IDAlle. World Design Capital -nimitys myönnetään joka toinen vuosi kaupungille, joka designin avulla luo uutta eloa kaupunkiin ja uudistaa kaupunkimaista ym-päristöään. Sen avulla halutaan rohkaista kaupunkeja hyödyntä-mään designia sosiaalisen, talou-dellisen ja kulttuurisen kehityksen edistämiseksi.

Kansainvälinen tuomaristo valitsee hakijoiden joukosta kolme parasta jatkoon ja tutustuu näihin kaupun-keihin paikan päällä. Voittaja julkis-tetaan Singaporessa marraskuussa. Ensimmäisen kerran titteli myönnet-tiin pilottiprojektina Torinolle vuo-deksi 2008. Virallisesti ensimmäinen designin pääkaupunki on Soul, jolle kunnia lankeaa vuonna 2010.

Valintaa tehtäessä tarkastellaan de-signia laajemmalla näkökulmalla, ja keskitytään designin vaikutukseen kaupunkitilaan, kansantalouteen ja kansalaisiin.

http://www.designhelsinki.fi / T A K U 7Kuva: Helsinkin kaupungin kuvapankki / Esko Jämsä 2007

8 T A K U

Kulttuuripolitiikka Jyväskylän yliopistossaTällä palstalla Jyväskylän yliopiston kulttuuripolitiikan tutkijat esittelevät uusinta tutkimus-tietoaan. Tarjolla on tuoreita näkökulmia kulttuuriin ja kulttuuripolitiikkaan, niiden yhteis-kunnalliseen merkitykseen ja muutokseen.

S a k a r i a s S o k k a

Kulttuuripolitiikka käsitetään Suo-messa yleisesti opetusministeri-ön hallinnonalan kautta. Näin siitä muodostuu selkeästi hahmotettava ja rajattu kuva. Mutta tutkimuksen näkökulmasta tämä ei riitä. Julkises-ti rahoitettu sektoripolitiikka – siinä kuin mikä tahansa, yksityinenkin, politiikkamalli – on tavoitehakuista ja itsessään rajoja asettavaa; poliit-tiset määrittelyt ovat vallankäyttöä, jossa osa mahdollisista sisällöistä hyväksytään mukaan ja tiettyjä sul-jetaan pois. Tutkimus ei voi ottaa näitä rajanvetoja annettuina: on syy-tä pohtia tarkasteltavan politiikan pe-rusteita ja myös muodostaa käsitys ajankohtaisista haasteista, jotka sitä arvioitaessa olisi hyvä tunnistaa.

Jyväskylän yliopiston kulttuuripo-litiikan yksikössä toimitettuun tuo-reeseen antologiaan What About Cultural Policy? (2009) on koot-tu kulttuuripolitiikan tutkimuksen ajankohtaisia aiheita. Kirjassa tode-taan, että viimeistään 1960-luvul-ta alkaen kulttuuri on politiikkaoh-jelmissakin ymmärretty laveammin kuin vain taiteena. Lisääntynyt kes-kustelu monikulttuurisuudesta ja kulttuurisesta diversiteetistä lienee ilmeisin esimerkki tästä. Kulttuu-rin tuottamisen materiaalisten eh-tojen ohella kulttuuripolitiikan tut-kimuksen keskiössä onkin kysymys

Kulttuuripolitiikan tutkimuksen ajankohtaisia haasteita

poliittisten hallintamekanismien ja kulttuurin representaatioiden (toi-sintamisten / uudistamisten julkises-sa keskustelussa) välisestä suhtees-ta. Tällöin tutkimuksen tehtävä on paitsi tarkastella niitä konkreettisen toiminnan edellytyksiä, joita valittu politiikkaa mahdollistaa, myös sel-vittää, millaiset toimintalogiikat po-litiikkaa ohjaavat.

Näin tutkimusta kiinnostaa esimer-kiksi se, pohjaako kulttuuripolitiik-ka demokraattisen osallistumisen ajatukselle, vai halutaanko osallis-tumisen arvoinen kulttuuri määritel-lä asiantuntijalähtöisesti ja keskittää kulttuurin tuki näin määriteltyihin kohteisiin? Entä ohjataanko poli-tiikkaa ensisijaisesti taloudellisten tavoitteiden ehdoilla – ja jos, miten tämä vaikuttaa yksittäisten toimijoi-den mahdollisuuksiin toteuttaa itse-ään? Tai voiko kulttuuripolitiikka perustua kiveen hakattuun kansal-liseen käsitykseen kulttuurista – ja jos, kuka silloin kelpaa jakamaan sen peruslähtökohdat? Tärkeä on myös juuri nyt ajankohtainen kysymys uusien teknologioiden vaikutukses-ta kulttuurisisältöjen jakamiseen, tekijyyden määrittymiseen ja kult-tuuripolitiikkaan. Kysymykset voi-daan ulottaa ajan ja tilan hahmotta-miseenkin: kuka päättää, ja millaisin perustein, millaista käsitystä kult-

tuurista rakennamme (tai aiemmin on rakennettu) esimerkiksi julkisin museoin, monumentein ja muisto-merkein? Kenen ehdoilla ja millai-sin mekanismein tehdään päätökset, jotka vaikuttavat yhteisen tilan ko-kemiseemme – kuinka kaavoitam-me kaupunkeja sekä kohtelemme ympäristömme kulttuurista moni-naisuutta? Entä otetaanko kulttuuri vakavasti huomioon keskusteltaessa kestävästä kehityksestä?

Ylle kuvattujen kysymysten kir-jo ilmentää hyvin kulttuuripolitii-kan tutkimuksen moniaineksisuut-ta. Kulttuuripolitiikan monialainen tutkimus hyödyntääkin monien tie-teenalojen traditioita ja erilaisia me-todeja, tutkimuskysymyksen luon-teesta riippuen.

Kirjoittaja on kulttuuripolitiikan as-sistentti Jyväskylän yliopiston yh-teiskuntatieteiden ja filosofian lai-toksella. Hän kirjoittaa väitöskirjaa suomalaisen julkisen kulttuuripoli-tiikan alkuvaiheesta ja niistä valin-noista, joiden kautta kulttuuripoli-tiikan alaa ja siihen sisällytettyjä toimintamalleja on rajattu.

T A K U 9

Jos on todella niin, että luovuus on peittyvä ominaisuus, josta 4-vuotiaalla on käytössään 90 % ja 40-vuotiaalla 20 - 25 %, on pe-ruskoululla varsin suuri vastuu luo-vuuden vaalimisessa.

Voiko luovuutta sitten oppia tai opet-taa? Ei. Aivotutkija Matti Bergströ-min mukaan meistä jokaisella on kolmet aivot: ”miesaivot” vastaavat loogisesta ajattelusta, ”naisaivot” arvojen muodostumisesta ja ”lap-siaivot” fantasian maailmasta. Luo-vuutta ei siis voi lapselle opettaa. Sen sijaan lapsen voi antaa olla luo-va, ja sitä hän on luonnostaan, jos ei kukaan estä. Lapsen on saatava op-pia oman kokemuksen, yrityksen ja erehdyksen kautta, ja oman mielen-kiinnon motivoimana. Lapsen aja-tusten aikuismainen ”sehän on vain mielikuvitusta” -vähättely on todel-linen karhunpalvelus luovuudelle.1)

Usein ajatellaan, että koulumaail-massa luovuus liittyy lähinnä tai-deaineisiin. Taito- ja taideaineiden osuus tuntijaossa on kuitenkin vain 24,8 %.2) Missä luovuus mahtaa luurata lopun ajan? Arkkitehtuuri-kasvatuksen läänintaiteilijana olen kiinnostunut erityisesti kuvataiteen 3,7 % osuudesta. Kuvataide jakau-tuu neljään opetuskokonaisuuteen, joista yksi on Ympäristöestetiikka, arkkitehtuuri ja muotoilu. Sen osuus tuntijaossa on noin 0,9 %, mikä tar-koittaa 72 oppituntia yhdeksän lu-kuvuoden aikana, 8 oppituntia eli karkeasti yhtä koulupäivää vuodes-sa. Mitä yhdeksänä päivänä sitten pi-täisi ehtiä oppia ja opettaa? Opetus-suunnitelmien perusteet määrittävät sisällöt ja tavoitteet varsin laajoiksi. Mukaan mahtuu eilisen tutkimista, tämän päivän havainnointia ja huo-misen visiointia, kaikkea mahdol-lista yksittäisistä esineistä laajoihin ympäristön kokonaisuuksiin ja nii-

HERÄÄ LUOVUUSden välisiin vuorovaikutussuhtei-siin.3) Se on hyvä. Ei voi kuitenkaan kuin ihailla niitä luokan- ja kuvatai-deopettajia, jotka suoriutuvat vel-voitteistaan saamansa koulutuksen ja käytettävissä olevien resurssien turvin.

Arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuk-sen merkitys osana taidekasvatusta korostuu entisestään nyt, kun ”il-mastonmuutosmörkö” uhkaa koko maapalloa - käytetäänhän yli 75 % maapallon energiavaroista talo-jen ja tieverkoston rakentamiseen, käyttöön ja ylläpitämiseen. Eikä ”mörkö” pysähdy, jos ei energian kulutuksen aiheuttamia päästöjä vä-hennetä. Uhkakuvien maalaileminen ja syyllistäminen eivät kuitenkaan yksin riitä yhteisen kotimme elvyttä-miseen. Tarvitaan myös myönteisiä kokemuksia ja positiivisia mieliku-via omasta elinympäristöstä. Tarvi-taan huomiseen ja omiin vaikutta-misen mahdollisuuksiinsa uskovia ihmisiä, jotka lähtevät aktiivisesti etsimään ratkaisuja ongelmiin. Tar-vitaan luovuutta!

Tänä vuonna vietetään EU:n luo-vuuden ja innovoinnin teemavuotta. Vuosi avattiin puhumalla osallistu-

LÄÄNINTAITEILIJA Jaana Räsänen

K o l u m n i s a r j a l ä ä n i n t a i t e i l i j o i s t a

misesta, elävästä vuorovaikutukses-ta, taidekasvatuksen merkityksestä, perusopetuksen tuntijaon uudistami-sesta, taiteen perusopetuksen vahvis-tamisesta sekä oppimisympäristöjen, oppimateriaalin ja opettajienkoulu-tuksen kehittämisestä. On selvää, että ei yhdellä tai kahdella taidekas-vatuksen lisätunnilla - vaikka ne oli-sivatkin tervetulleita - edistetä luo-vuutta merkittävästi. On mielenkiintoista nähdä, minkä-laisia muita ratkaisuja teemavuosi synnyttää asioiden edistämiseksi.

Uusia innovaatioita odotellessa haastan meidät kaikki taiteilijat ja taidekasvatuksen puolestapuhujat mukaan eri taiteenalojen ja oppiai-den rajoja rikkoviin luovuus- ja ym-päristötalkoisiin. Autetaan opettajia pitämään lasten luovuus hereillä!

1) Aivotutkija Matti Bergsrömin luen-to Creating the Future -arkkitehtuu-ri- ja muotoilukasvatusseminaarissa 4.9.2009.2) Kuvataide 3,7 %, käsityö 4,8 %, liikun-ta 7,9 %, musiikki 3,1 % ja koulukohtai-sesti päätettävät välystunnit 5,3 %.3) www.oph.fi/

10 T A K U10 T A K U

Mitä kuuluu kulttuuriviennille?Vastaajina Kimmo Aulake, Anne Päkkilä ja Ilmi Villac opetusministeriöstä

Matkailun tuotteistaminenl Kulttuuriviennin ohjausryhmä hyväksyi joulu-kuussa 2008 ”Kulttuurin matkailullinen tuotteis-taminen” toimintaohjelman vuosille 2009–2013. Tavoite on aktivoida ja tukea kulttuurimatkailu-tuotteita.

Kehittämistoimia on käynnistetty tiiviissä yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Konkreettisina toimina voidaan mainita seuraavat. Keväällä 2009 alkoi ESR-rahoittei-nen ”Kulttuurin ketju” -hanke, johon osallistuvat Tur-ku, Helsinki, Rovaniemi ja Mänttä sekä niiden kulttuu-rikohteet. Pyrkimys on rakentaa tuotekehitysmalli eli konkreettiset tuotekehityksen ja laadun parantamisen välineet kulttuurimatkailun toimijoille. Matkailun edistämiskeskus (MEK) on käynnistänyt kulttuuri- ja tapahtumamatkailun vahvistamiseen täh-täävän toiminnan. Kulttuurisisältöjä nostetaan näky-väksi osaksi Suomen matkailutarjontaa. Opetusminis-teriö jakoi keväällä 2009 ensimmäistä kertaa avustusta kulttuurin matkailulliseen tuotteistamiseen. Avustusta sai 20 kulttuuritoimijaa eri puolilla Suomea. Tuoteke-hitystyöllä pyritään saamaan syyskuussa 2009 avattuun VisitFinland -maaportaaliin kulttuurisisältöä ja -matkai-lupaketteja. Pohdittavana on myös tilastoinnin vahvistaminen. Käsitystä ulkomaalaisten käynneistä kulttuurikohteis-sa ja -tapahtumissa saa muun muassa Tilastokeskuksen Rajahaastattelututkimuksesta, jota pyritään kehittämään kulttuurikysymysten osalta. Vuoden 2008 tutkimuksen mukaan Suomessa kävi 6 miljoonaa ulkomaalaista vie-railijaa. Eniten heitä saapui Venäjältä, Ruotsista, Virosta, Saksasta ja Iso-Britanniasta. Reilu kolmannes ulkomaa-laisista kävi ainakin yhdessä kulttuurikohteessa, Helsin-gissä käyneistä lähes puolet. Matkailutilinpito puolestaan osoittaa, että matkailijat käyttivät kulttuuripalveluihin kaikkiaan 184 miljoonaa euroa vuonna 2007. Tästä ulkomaalaisten osuus oli 34 % eli 62 miljoonaa euroa. Kaikkiaan Suomessa kulutettiin matkailuun 11 miljoonaa euroa vuonna 2007.

Taiteen tiedotuskeskusten roolit ja resurssitl Taiteen tiedotuskeskukset ovat ministeriöiden strategisia kumppaneita kulttuurivientiä kehitettä-essä. Kansainvälinen tiedotustoiminta ja verkostoi-tuminen täydentävät luontevasti tiedotuskeskusten kansallista tiedotustyötä, joskin tiedotuskeskusten kesken on merkittäviä eroja: joillekin kansainväli-nen toiminta on ollut jo pitkään tärkein tehtävä.

Opetusministeriön näkökulmasta tiedotuskeskusten roolia tulee edelleen täsmentää. Nyt roolit ja odotuk-set ovat osin ristiriitaisiakin, koska tiedotuskeskuksilta odotetaan lähes kaikkea mahdollista. Rajallisten resurs-sien tilanteessa strategiset valinnat ovat välttämättömiä. Tavoitteena on, että tiedotuskeskukset - ja niiden vien-tistrategiat yhtenä osana perustoimintaa - koetaan ku-takin taiteenalaa kokonaisuutena edistäviksi. Opetusministeriö pyrkii myös määrätietoisesti vah-vistamaan tiedotuskeskusten resursseja, jotta huolel-la valmisteltuja strategioita voitaisiin myös toteuttaa. Tänä vuonna ministeriö myönsi 800 000 euroa eritys-avustuksina tiedotuskeskusten kulttuurivientihankkeil-le. Jatkossa pyrimme siihen, että tiedotuskeskusten ei tarvitse hakea erikseen avustusta vienti- tai muille hank-keille, vaan ministeriö myöntää tuen yhdellä päätöksellä toiminta-avustusten yhteydessä. Edelleen vuonna 2010 on tavoitteena tehdä tasokorotus tiedotuskeskusten toi-minta-avustuksiin.

10 T A K U

”Laput silmillä panostaminen yhteen kohtaan ei johda kestävään kehitykseen.”

T A K U 11T A K U 11

Mitä kuuluu kulttuuriviennille?Vastaajina Kimmo Aulake, Anne Päkkilä ja Ilmi Villac opetusministeriöstä

Kulttuuriviennin kärkihankkeetl Kärkihankkeiden tuki oli vuodesta 2006 viime vuoteen asti ainoa opetusministeriön uusi kulttuu-riviennin kehittämisen tukimuoto. Tänä vuonna avasimme haettavaksi kärkihanketuen lisäksi eril-liset vientihankkeiden tuet tiedotuskeskuksille sekä kulttuuri-instituuteille. Lisäksi haettavana ovat ol-leet avustukset kulttuurin matkailullisen tuotteista-misen kehittämiseksi ja kulttuurivientihankkeiden hankevalmisteluun.

On tärkeätä huomata, että kulttuuriviennin kehittämi-sen resursseja ei ole leikattu mistään olemassa olevista määrärahoista, vaan ministeriö on allokoinut tähän tar-koitukseen osia kasvaneesta kulttuuribudjetista. Kärkihanketuki on muiden kulttuuriviennin tukien ohella yksi opetusministeriön kilpailluimmista. Esimer-kiksi viime vuonna kärkihankkeiden tukeen oli käytettä-vissä kolmasosa haetusta summasta ja tänä vuonna noin viidesosa. Tarve näihin tukimuotoihin on siis suuri. Opetusministeriö asetti vuoden alussa kulttuurivien-nin hankkeiden arviointiryhmän. Sekä taiteen keskus-toimikunta että työ- ja elinkeinoministeriö nimesivät ryhmää kolme asiantuntijaa. Lisäksi ryhmään nimettiin ulkoministeriön edustaja. Ryhmän asettamisen tavoit-teena on tuoda monipuolinen asiantuntemus opetusmi-nisteriön käyttöön kärkihankehakemuksia arvioitaessa. Jo ensimmäinen hakukierros osoitti, että arviointiryhmä on tärkeä ja hyödyllinen väline arvioitaessa hankkeiden kulttuurista ja liiketoiminnallista kypsyyttä. Kärkihanketuen ja koko kulttuuriviennin kehittämi-sen lähtökohtana on kohdistaa tukitoimia siihen ratkai-sevan tärkeään vaiheeseen, jossa jo olemassa oleva tai valmistuva tuote tai palvelu tulee kosketuksiin yleisö-jensä kanssa. Viennin ja kansainvälistymisen lisäämi-nen edellyttää luonnollisesti vahvaa ”luovuuden ketjua” taidekasvatuksesta koulutuksen ja harrastustoiminnan kautta ammattimaiseen kulttuurin tuottamiseen ja lii-ketoimintaosaamiseen. Tämä ketju on nähtävä kokonai-suutena, jossa kaikkien osien tulee olla kunnossa; laput silmillä panostaminen yhteen kohtaan ei johda kestä-vään kehitykseen.

Luova ala, kansantalous ja tilastotl Tilastokeskus on laatinut opetusministeriön toi-meksiannosta kulttuurin taloutta mittavaan tilinpi-tojärjestelmän. Järjestelmä mittaa kulttuurin toimi-alojen tuottamaa arvonlisäystä osana koko talouden arvonlisäystä, toimialojen yritysten tuotosta, työlli-syyttä, kulttuurituotteiden ja -palveluiden tuontia ja vientiä sekä kulttuurin kulutusta.

Toimialojen tuottama arvonlisäys on yli 3 % koko ta-louden arvonlisäyksestä, mikä on enemmän kuin esi-merkiksi massan ja paperin jalostuksen tai alkutuotan-non toimialojen arvonlisäys. Yritysten yhteenlaskettu tuotos on yli 10 miljardia euroa ja ala työllistää 4,25 % kaikista työllisistä. Suomen kauppatase on selvästä ali-jäämäinen kulttuurituotteiden ja -palveluiden osalta. Erityisesti kulttuurin yksityinen kulutus on Suomessa EU-maiden huippua, elintarvikkeiden jälkeen suurin yli 7 % osuudellaan. Tärkeimmät johtopäätökset näistä tiedoista ovat, että kulttuurin merkitys kansantaloudessa on huomat-tava, vaikka kulttuurin kansantaloudellisen merkityk-sen vahvistaminen ei ole ollut kulttuuripolitiikan eri-tyinen tavoite. Alan tuottavuus on kuitenkin vaatimaton, mitä osoit-taa se, että alan työllisyys on suhteessa merkittävästi suurempi kuin tuotos ja arvonlisäys. Tämä tarkoittaa mitä ilmeisimmin sitä, että esimerkiksi alan palkat ovat keskimääräisiä palkkoja alempia. Lisäksi on huomatta-va, että suurin osa arvonlisäyksestä ja tuotoksesta tulee sanoma- ja aikakauslehdistä, muusta painamisesta ja siihen liittyvästä toiminnasta sekä arkkitehti- ja taide-teollisuussuunnittelusta. Varsinaisten taidetoimialojen arvonlisäys ja tuotos ovat näitä selvästi pienempiä. Korkean yksityisen kulutuksen kääntöpuolena on se, että kulttuurin kansantaloudellisen merkityksen edelleen lisääminen edellyttää pääsyä kansainvälisille markkinoille. Tätä kulttuuriviennin kehittämisohjelma pyrkii tukemaan.

T A K U 11

”Laput silmillä panostaminen yhteen kohtaan ei johda kestävään kehitykseen.”


Uuden taidekäsityönP ä i v i R u u t i a i n e n

kirjoittaja on HUMAKin lehtori

12 T A K U

T A K U 13

Suomalaisen uuden taidekäsityön esittely-paikka on helsinkiläinen Galleria Norsu. Se on myös pyrkinyt tekemään pitkäjänteistä työtä sen eteen, että suomalainen taide tuli-si tunnetuksi ulkomailla. Yksi osa tätä työtä on osallistuminen alan merkittäviin tapahtu-miin. Collect on vuosittain Lontoossa järjes-tettävä tapahtuma, jonka nimi on englanniksi The Fine Art Fair for Contemporary Objects. Kyseessä on siis taidemessut, jossa myy-dään esineitä. Aiempina vuosina tapahtuma on ollut Victoria & Albert-museossa, mutta tällä kertaa se oli Saatchi-galleriassa. Tapah-tuma on suurin nykytaidekäsityötä esittele-vä tapahtuma Euroopassa. Tänä vuonna 37 galleriaa tai yhdistystä eri puolilta maailmaa esitteli osaamistaan.

Pohjoismaat pyrkivät tänä vuonna yhteiseen näkymiseen. Valitettavas-ti aiemmista vuosista poiketen ei Ruotsista ollut mukana osastoa, ra-hapulan vuoksi. Galleri Format esit-teli norjalaista taidekäsityötä, Galleri Montan tanskalaista uutta hopease-päntyötä ja Kunst1 norjalaista osaa-mista. Galleria Norsu esitteli tällä kertaa keramiikkaa ja nykykorua. Suomalaisista keramiikkaa käyttä-vistä tekijöistä erityisesti Kim Si-monssen kiinnosti tänä vuonna os-tajia. Norsun osasto on vain suppea katsaus suomalaiseen taidekäsityö-hön, jonka laajoja esittelyjä näkee kovin harvoin kotimaassa.

Hibernate-ryhmä edusti suomalaista nykykorua. Korutaiteilijat Eija Mus-tonen, Helena Lehtinen ja Tarja Tuu-panen ovat vakiinnuttaneet asemansa kansainvälisissä piireissä. Suoma-laista nykykorua näki myös muilla osastoilla: italialainen Alternatives Gallery myi Janna Syvänojan töi-tä. Amsterdamilainen Galleria Rob Koudijisilla oli esillä useita Sari Liimatan koruja. Hollantilaiset gal-leriat Louise Smit ja Galleria Mar-zee esittelevät ja edustavat suoma-laisia tekijöitä.

Norsun galleristi Katarina Siltavuori pitää tärkeänä sitä, että suomalaisen taidekäsityön vientiä tuetaan pitkä-kestoisesti. Ei riitä se, että galleria käy kerran tällaisessa tapahtumas-sa, painottaa Siltavuori. Asiakkaiden ja uusien sidosryhmien löytämisen takia pitää galleria jäädä ihmisten mieleen, että he osaavat tulla kat-somaan seuraavanakin vuonna. Ai-empien vuosien ja myös Chicagossa vuosittain pidettävän SOFA-mes-sujen perusteella voi nähdä tapah-tuneen monenlaista hyvää suoma-laisen kulttuuriviennin tuloksena, summaa Siltavuori. -Ulkomaiset kuraattorit osaavat tulla kysymään taiteilijoita, joita he eivät ole nähneet, kun on vertailukohtaa sille, millaisena suomalainen taide-kasityö näyttäytyy.

Kulttuuriviennin edistäminen on viime vuosien ajan ollut kuuma pu-heenaihe. Suomalaista taidetta on tehty tunnetuksi ulkomailla eri ta-voin, mutta samalla taiteesta on tul-lut taloudellisesti merkittävää toi-mintaa. Erityisesti nykykoru on ollut sellainen taidemuoto, joka on ollut vuosia hyvin kansainvälinen, ilman kulttuurivientitukea. Kaikki kulttuu-rivienti ei saa tukea, mutta ei myös-kään tarvitse suuria rahoja.

Suomalaisille nykykoru on vielä var-sin vieras ja harvinainen keräilykoh-de, jota tunnetaan huonosti. Muualla suomalaisia tekijöitä tunnetaan var-sin hyvin. Tänä vuonna esillä ollut Hibernate-ryhmä on pitänyt niin yh-dessä kuin yksilöinä näyttelyitä eri puolilla maailmaa. Viime vuonna Norsun esittelemä Amazing Animal-ryhmä koostuu Kati Nulpposesta, Maria Nuutisesta ja Mervi Kurvises-ta. Korutaiteilijat osallistuvat aktiivi-sesti kansainvälisiin näyttelyihin ja tapahtumiin. Tänä vuonna näkyi Sch-muckissa suomalaisia korutaiteilijoi-ta niin eri gallerioiden kokoelmissa kuin tapahtuman näyttelyissä.

Collectiin osallistuu niin yhdistysten omistamia kuin täysin kaupallises-ti toimivia gallerioita. Tapahtuman merkitys on suuri, koska se saattaa yhteen keräilijöitä, museoita ja myös tavallista yleisöä. Messujen pääasial-linen tarkoitus ei ole siis vain myy-dä, vaan myös hankkia ja saada uusia kontakteja kuraattoreihin ja museoi-hin. Merkittävää suomalaiselle tai-dekäsityölle on ollut se, että teoksia on ostettu Victoria & Albert-museon kokoelmiin. Näin suomalainen tai-dekäsityö on saanut sekä arvostusta että huomiota.

kulttuurivientiäUuden taidekäsityön

14 T A K U

Korutaideyhdistys ry:n puheenjoh-taja on tarmokas korutaiteilija Tar-ja Tuupanen. Muutaman vuoden ikäinen pienehkö yhdistys on ehti-nyt järjestää muutamia luentotilai-suuksia, kerätä ja esitellä omia ko-koelmiaan, tehdä oman kokoelman ja järjestää näyttelyitä.

l Mikä korutaiteilija on?Korutaideyhdistyksen jäsenet ovat sellaisia tekijöitä, jotka tekevät ko-rua taiteena, jolloin sitä kutsutaan nykykoruksi. Osa tekee myös muo-toilua tämän rinnalla. Tuupasen mukaan sekavuutta lisää se, että nimikettä korutaiteilija voi käyttää melkein kuka tahansa.

l Mikä ihmeen nykykoru?Suomalaiset tuntevat Kalevala Ko-runsa ja Lapponia Jewelleryn, mut-ta mikä on nykykoru? Tätä nimitys-tä on käytetty muutaman kymmenen viime vuoden aikana ja sillä viita-taan aikalaistaiteeseen. Sisällölli-sesti tyypillistä on se, että koruissa idea on lähtökohtana, ja että koru-taiteilijat ovat irtaantuneet mate-riaalisidonnaisuudesta. Tuupanen luettelee pitkän listan erilaisia ma-

teriaaleja, joita yhdistyksen jäsenet käyttävät: jalometallit, hammaslää-kärin kipsi, erilaiset kivet, orgaani-set materiaalit, kuten simpukan kuo-ri, kangas, nahka, luu.

l Mitä nämä materiaalit kertovat korusta?Nykykoru on irtaantunut perinteisen korun kauneudesta. Kun koru on teh-ty jääkiekosta, ei se kanna enää vain materiaalin arvoja. Toisaalta koru voi olla myös jotain muuta kuin vain kannettava fyysinen esine. Tuupasen mukaan tällaiset asiat ihmetyttävät tavallista katsojaa. Korutaideyhdistyksen jäsenten puheissa vilahtavat erilaisten gal-leristien ja tapahtumien nimet. Ga-lerie Louise Smit, Gallerie Marzee ja Rob Koudijis ovat hollantilaisia gallerioita. Tuupanen korostaa sitä, että Suomessa ei ole niin pitkää ko-rutraditiota kuin vaikka Hollannis-sa. Muutamat suomalaiset tekijät ovatkin joidenkin hollantilaisten ja

muunmaalaisten galleristien tal-lissa. Näiden gallerioiden kautta myydään suomalaisia nykykoruja, enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Esimerkiksi Collect-tapahtumassa Lontoossa myytiin Tuupaselta kolme ja Helena Lehtiseltä yksi koru. Suomalaisten tekijöiden koruja voi ostaa Galleria Norsusta Helsin-gissä ja joistain näyttelyistä. Lap-

tasapainottelua

P ä i v i R u u t i a i n e n

kirjoittaja on HUMAKin lehtori,joka on tekemässä väitöskirjaa nykykorusta.

T A K U 15

tasapainottelua

l Mitkä ovat korutaitelijan huippuhetkiä?Korutaiteilijoilla on vähän mah-dollisuuksia pitää yksityisnäytte-lyitä Suomessa, koska varsinaisia korualan gallerioita ei ole. Siksi Tuupasenkin huippuhetkiä ovat ol-leet Amsterdamissa Galeria Loui-se Smithissä, Göteborgissa Galerie Hnossissa ja Galleria Rantapajassa pidetyt näyttelyt. Toinen ero nyky-taiteeseen on se, että hyvin harvas-ta korutaitelijasta on tehty painettu luettelo. Sen sijaan useimmat koru-taiteilijat ylläpitävät hyviä veppisi-vustoja, joilta saa tietoa.

l Entä yhdistyksen huippuhetkiä?Tuupasen mukaan korutaideyhdistys on tehnyt perustyötä sen eteen, että nykykorua tunnettaisiin. Kulttuuri-en museossa parasta aikaa oleva

näyttely Miten niin kaukaa? on yksi osoitus työn hedelmistä. Oulun tai-demuseossa on vuonna 2011 jurytet-ty näyttely, jossa esitellään korua ja vaatteita. Korutaideyhdistys on vie-nyt näyttelyitä sinne, missä niitä ei ole ollut. Merikontissa esiteltiin ko-ruja sekä Lappeenrannan kauppa-torilla vuonna 2006 että Helsingis-sä Foorumin kulmilla 2007. Korutaiteesta kiinnostuneelle tämä vuosi on hyvä koruvuosi, kos-ka syksyllä avautuu Designmuseos-sa Suomalainen koru-näyttely, joka esittelee korua pitkältä ajalta. Imat-ran taidemuseossa kansainvälinen KORU3 on jurytetty katselmus Itä-meren alueen nykykorusta. Tuupa-senkin töitä on siellä esillä.

l Miten suomalainen nykykoru asemoituu kansainvälisellä kentällä?Tuupaselle ja hän opiskelijoilleen kansainvälisyys on arkipäivää, kos-ka koulussa on jatkuvasti vaihto-opiskelijoita, mutta myös alalla pit-kään toimineita tekijöitä. Opiskelijat kasvavat siihen, että taidemarkkinat ovat pääasiallisesti muualla kuin Suomessa. Opettajia käy eri mais-ta ja suomalaiset käyvät opettamas-sa muualla. Korutaiteilija Tuupasen loma on kulunut osittain kiveä hiomas-sa ja näyttelyyn valmistautuessa. Arkea on apurahojen hakeminen niin omaan työskentelyyn kuin yh-distykselle.

Lisätietoja Korutaideyhdistyksestä sivustolta www.korutaideyhdistys.fi

peenrantalainen Galleria Ranta-paja esittelee kesäisin nykykorua. Nykykoru olisi hyvä keräilykohde nyt, koska kerääjiä on niin vähän, vinkkaa Tuupanen. Hinnat ovat huo-mattavasti matalampia kuin nykytai-teessa, eivätkä korut yleensä vie niin paljon tilaa. Korun voi laittaa sei-nällekin, silloin kun sitä ei pidä. Korutaiteilijan arki ei poikkea ta-vallisen taiteilijan arjesta: vain hy-vin harva tekijöistä, jos kukaan elää teosmyynneillä. Tuupanenkin opet-taa Saimaan ammattikorkeakoulus-sa (ent. EKAMK) korutaidetta ja hä-nen erikoisalaansa on kiven käsittely. Tämä ammattikorkeakoulu on otta-nut suuren askeleen, kun korukou-lutus on siirtynyt osaksi kuvataiteen koulutusta. Vuonna 2009 Tarja Tuupaselle myönnettiin valtion muotoilun 3-vuo-tinen apuraha.


Tänä vuonna on juhlittu Charles Darwinia (1809-1882). Tähän liitty-en olemme päässeet seuraamaan te-levisiosta monenlaisia dokumentteja tutkijan vaikutuksesta käsityksiim-me elämän olemuksesta. Näkökulma on ollut lähes aina luonnontieteel-linen. Evoluutioteoriaa on perin-teisesti karsastettu ihmisyhteisöjen ja kulttuurin tutkimuksessa. Osa-selitys asiantilaan lienee surullisen kuuluisalla sosiaalidarvinismilla, joka oli pikemminkin oman aikan-sa poliittinen julistus kuin tieteelli-nen teoria.

Viime vuosina evoluutioteoriaa on kuitenkin yhä enemmän alettu so-veltaa myös kulttuuri- ja sosiaalitut-kimuksessa. Kiinnostavasti evoluu-tio- ja systeemiteorioita käsitellään mm. Markku Sotaraudan ja Jasmin Kososen toimittamassa Yksilö, kult-tuuri ja innovaatioympäristö kirjas-sa. Näkökulma on nyt kuitenkin yhteisöjen tasolla. Sotarauta hakee vastausta muun muassa siihen, mik-si toiset yhteisöt selviytyvät ja toiset eivät tai miksi jotkut alueet pärjäävät paremmin kuin toiset. Mikä on tie-toisen ohjauksen ja johtamisen tulos-ta, mikä taas on prosesseista yllättä-

Kuinka välttää traagista turhautumistaeli ajatelmia ja epäortodoksisia tulkintoja evoluutio- ja systeemiteorioista kulttuurin kentällä

en ja spontaanisti syntyvää, alempiin tasoihin palautumatonta (emergent-tiä) uutta?

Evoluutio ja systeemi

Erilaiset kehittämishankkeet ja strategiat ovat perinteisesti olleet ohjelmalähtöisiä. Ne ovat pitkäl-ti muotoutuneet ylhäältä hallinnon tarpeiden ja kontrolliajattelun mu-kaan. Luontaiset kehityskulut ovat jääneet taka-alalle. Evoluutioajatte-lussa tulevaisuutta ei nähdä etukä-teen määriteltynä. Se on seurausta eri toimijoiden omien roolien mu-kaisista yksittäisistä liikkeistä. Täl-löin esimerkiksi aluekehittämisstra-tegioiden merkitys on pikemminkin luoda suotuisia toimintaympäristöjä kilpailulle, yhteistyölle ja innovaati-oiden synnylle kuin tavoitella ennal-ta määriteltyjä tiloja.

Kommunikaatio ja kulttuuri

Luonnontieteissä evoluution kes-keiset lähtökohdat muuntelu, va-linta ja periytyminen ovat kiistatto-mia. Kulttuuriin siirryttäessä on jo mutkikkaampaa. Valinta ja muun-telu ovat tietysti myös sosiaalisel-

la kentällä osa kaikkea kehittymistä ja muutosta. Ilman niitä kaikki py-syy ennallaan. Entä periytyminen? Vaikka esimerkiksi musikaalisuus osin onkin geneettistä perua, niin pääsääntöisesti kulttuuri ei siirry geenien kautta tai ohjaamana kuten silmien väri. Useimmiten siirtovä-lineeksi tarjotaan monensuuntais-ta kommunikaatiota. Kommunikaa-tio johdattaakin em. teoksen toiseen tukijalkaan – Pirjo Ståhlen esittele-mään systeemiteoriaan.

Myös systeemiajattelu on tuntunut suurimalle osalle humanisteja vie-raalta. Sen alkujuuret ovat enemmän viimevuosisadan alun insinöörimaa-ilmassa. Vanhemmista lukijoista mo-net muistanevat kuitenkin 1960–70 –lukujen kybernetiikan. Tuolloin mm. Yrjö Ahmavaara (s. 1927) ja Pertti ”Lande” Lindfors (1927-2007) alkoivat soveltaa systeemiajattelua laajemminkin yhteiskuntatutkimuk-seen. Suunnan ehkä tunnetuin edus-taja Euroopassa on ollut Niklas Luh-mann (1927-1998). Hän hahmottaa järjestelmien olemassaolon ja uu-distumisen nimenomaan kommuni-kaation kautta. Systeemin vaikutta-vuuden ratkaisee sen kyky sisäiseen ja ulkoiseen kommunikaatioon sekä vuorovaikutukseen.

Systeemiteorian uusi tuleminen liit-tyy toiminta- ja työtapojen moni-muotoistumiseen, kompleksisuu-teen. Usean toimijan verkostoissa osapuolet joutuvat linjaamaan jat-kuvasti omaa rooliaan suhteessa ta-voitteisiin ja toisiin pelaajiin. Elämä muuttuvassa ympäristössä on jatku-vaa tasapainon ja kaaoksen vuorot-telua. Systeemin eloonjäämisen rat-kaisee silloin kyky itseohjautuvaan uudistumiseen. Miten se tapahtuu, on uusimpien systeemiteorioidenkin keskeinen kysymys. Siten ne kytkey-tyvät sujuvasti evoluutioajatteluun. Itse asiassa systeemiteoreetikko ajat-telee kaaoksen normaalitilaksi ja or-ganisoitumisen olevan keino vähen-tää sekamelskaa.

Informaatio vaikuttaa systeemiin

Uljaita teorioita ei voi lehtijutussa kuvata kaikessa komeudessaan. Ta-

A r i T o l v a n e n

Helsingin kulttuurikeskus

Niklas Luhmann on soveltanut systee-

miajattelua Euroo-passa kulttuuriin ja

sosiologiaan.


voite on lähinnä herätellä mielen-kiintoa lukijoissa omakohtaiseen syvempään perehtymiseen. Teori-at voivat olla väline oman työn ja muunkin toiminnan kehittämiselle – vaikka niitä ei aukottoman tieteelli-sesti aina ymmärtäisikään. Luhman-nista informaatiota on vasta se, mikä vaikuttaa systeemiin! Silloin on usein mukana kokemusta ja tulkin-taa. Myös systeemin yhteiset merki-tykset ja identiteetti rakentuvat tässä prosessissa. Siten pelkkä yksisuun-tainen viestintä, vaikkapa vaikutuk-seton lehtikirjoittelu, ei sitä vielä ole. Viestiin täytyy reagoida.

Saako esimerkiksi tämä kirjoitus ai-kaan mitään reaktiota? Tuskin jos se jää näin abstraktille tasolle, korkein-taan kirjanoppineita oikaisuja. Ehkä tilanne muuttuu jos teorioita peila-taan johonkin tuttuun.

Ay-toiminta systeeminä

Systeemi on aina suhteiden verkos-to. Jotta ymmärtäisi kokonaisuuden, on siihen osallistuttava. Jos oletam-me systeemiksi vaikka ammattijär-jestö Taku ry:n niin hyvin olennaista on se, miten jäsenet hahmottavat or-ganisaation ja ovat siinä vaihdantaa lisäävinä yksilöinä mukana. Toden-näköisesti tarpeet ja osallistumisen tasot hajoavat. Osalle riittää edus-tuksellinen edunvalvonta ja työttö-myysvakuutus, osa hakee syvempää kanssakäymistä ja verkottumista ke-hittyäkseen työssään. Järjestön ke-hittäminen systeeminä edellyttää aina kommunikaation parantamista. Se on pohja itseohjautuvuudelle.

Näin ajatellen järjestön hallituk-sen vastuulla on vuorovaikutuksen välineiden kehittäminen. Mutta jä-senistö vastaa itse siitä, millaisek-si systeemiksi organisaatio loppu-peleissä muodostuu. Sitä vastuuta ei voi ulkoistaa. Mitä toimivampi systeemi, sitä enemmän siellä liik-kuu informaatiota ja sitä paremmin sitä osataan hallita. Järjestön luotta-mushenkilöt ja työntekijät ovat toki keskeisiä tiedon tuottajia mutta ei-vät riittäviä.

Systeemi resonoi rakenteillaan

Luhmannin peruskäsitteitä ovat yh-teiskunnan funktiojärjestelmät, ta-lous, politiikka, oikeus, tiede,uskonto ja kasvatus. Ne ovat kehittyneet evo-luutiossa itseensä viittaaviksi mut-ta myös toisistaan riippuviksi sys-

teemeiksi, joilla on omat koodit ja ohjelmat, tavat resonoida ulkoa tu-leviin ärsykkeisiin. Funktiojärjestel-mät ovat yhteiskunnan tapa organi-soida kaaosta. Tämän saman voisi epäortodoksimaisesti ajatella koske-van myös ammattijärjestöä. Järjestö on sisäisen tietämyksensä ja histori-allisesti kehittyneiden merkitysten ja reagointitapojensa varassa ajan vir-rassa. Organisaatiokin resonoi vain siihen minkä se tunnistaa.

Resonanssia tarvitaan ulkoa vyöry-vään informaation suodatukseen ja kilpailuun vastaamiseen. Informaa-tio luo kaaosta, siksi se vaatii työs-tämistä. Mitä aktiivisempia jäsenet ovat, sitä herkemmin ja paremmin systeemi voi reagoida ärsykkeisiin. Turhaa informaatiota on karsittava, toisin sanoen systeemin on ajoittain kohdennettava ja rajattava toimin-taansa. Teoria puhuu bifurkaatiopis-teistä, joissa systeemi tekee peruutta-mattomia päätöksiä toiminnastaan.Rajauksilla systeemi sanan mukai-sesti luo rajojaan ja erottuu muis-ta kilpailijoista. Evoluutioateria ei tosin näe kilpailua mustavalkoisin lasein. Yhteistyö ja kilpailu voivat olla myös rinnan. Takunkin lähiym-päristö koostuu muun muassa muis-ta liitoista. Ne ovat useimmiten liit-tolaisia etutaistelussa mutta samalla joskus myös kilpailijoita esimerkik-si jäsenistä.

Kulttuurin vaikuttavuudesta

Luhmann kritisoi ympäristöliikkei-den tapaa ajaa asiaansa pintapuo-liseksi maailmanparantamiseksi. Tosiasiallisia muutoksia yhteiskun-nassa ei saada aikaiseksi, ellei tun-neta eri funktiojärjestelmien logiik-kaa ja kieltä. Syntyy vain julistuksia ja traagista turhautumista.

Kulttuuri ei ole Luhmannilla oma funktiojärjestelmänsä. Ekologian tavoin sen voi ajatella lävistävän ne kaikki. Ei voi välttyä kiusaukselta rinnastaa Luhmannin tapaa käsitel-lä ekologialiikkeitä myös kulttuuri-kenttään. Jos kulttuurin myönteisiä vaikutuksia halutaan manifestoida, niin tarvitaan konkreettisuutta ja ikävä kyllä myös näyttöä kulttuu-rin vaikuttavuudesta eri elämänalu-eilla. Pitää osoittaa kuinka kulttuuri liittyy yhteiskunnan eri sektorei-hin. Pelkät uskomuksenomaiset ar-vohokemat ”kulttuuri tekee hyvää” tai ”kaikkea ei voi mitata” – tyyliin eivät kyllä riitä. Itseisarvoja ei ole?

Vai onko? Hyvään suuntaan onkin menty. Esimerkiksi käy vaikka Uu-denmaan kulttuuristrategia 2015 jos-sa kulttuuria käsitellään kattavasti toimeentulon ja viihtyvyyden nä-kökulmista.

Lopuksi

Takun jäsenmäärä on viime vuosina kasvanut hurjasti. Jäsenistön rakenne on myös muuttunut, ammattinimik-keet ovat aivan toisia kuin kymme-nen vuotta sitten. Tapa tehdä työtä kentällä on myös muuttunut. Tulok-sellinen kulttuurityö vaatii nykyään monitasoista luovimista yhteiskun-nassa, oli kyse sitten pienemmistä paikallisista hankkeista tai laajoista suuralueiden viritelmistä. Takussa muutokset on havaittu ja niihin on alettu myös reagoida. Olemme aina osasia elävistä systeemeistä. Systee-mien kanssa toimitaan päivittäin. Teoriat ovat karttoja tässä maastos-sa etenemiselle, ymmärryksen kas-vulle. Ainakin itselleni ne ovat olleet myös elämyksiä ja välineitä välttää ajoittain vaanivaa ”traagista turhau-tumista”.

PS. Parhaillaan on käynnistymässä valtion uusi aluekehittämisohjelma KOKO (Koheesio ja kilpailukyky). Siinä yhtenä keskeisenä teema-alueena on luovat alat ja kulttuu-ri. KOKO –ohjelman (2010-2013) tausta-ajatuksina ovat olleet Arto Sotaraudan ja Pirjo Ståhlen alueke-hitykseen sovelletut systeemiset nä-kemykset. Uuteen aluekehitysohjel-maan haki 321 kuntaa.

LuettavaaMarkku Sotarauta & Jasmin Kosonen (toim.): Yksilö, kulttuuri ja innovaatioympäristö. Avauk-sia aluekehittämisen näkymättömään dynamiikkaan (Tampere University Press 2004)

Pirjo Ståhle: Itseuudistumisen dynamiikka. Edellä mainittuun teokseen sisältyvä artikkeli löytyy myös osoitteesta:www.stahle.fi /itseuudistumisen_dynamiikka.pdf

Niklas Luhmann:Ekologinen kommunikaatio. Tampere 2004

Milla Peltoniemi, Simo Isoaho,Timo Hämäläinen, Pauliina Nurmi ja Esa Nummela: KATSAUS SYSTEEMITEORIOIHIN – JÄRJESTELMÄAJATTELU www.tse.fi /FI/yksikot/erillislaitokset/tutu/Documents/etu/etu_7.pdfUudenmaan kulttuuristrategia 2015 www.uudenmaanliitto.fi /fi les/1551/Uudenmaankulttuuristrategia.pdf

KOKO – ohjelman kotisivut www.tem.fi /koko

18 T A K U

T a i n a S a a r e n k e t o

Kulttuurituottaja kohtaa työssään jatkuvasti tilanteita, joissa hän jou-tuu pohtimaan oman toimintan-sa etiikkaa. Yksiselitteisiä kulttuu-rialalle suunnattuja eettisiä ohjeita on kuitenkin alan monimuotoisuu-den vuoksi vaikea löytää ja laatia. Ohjeistus riippuu pitkälti siitä, mil-lä tavoin tuottajuus ymmärretään. Hallintoon suuntautuneen mana-geristisen tuottajan ohjeistus vaa-tii enemmän ohjeita, jotka koskevat esimerkiksi johtajuutta. Toiminnan tason tuottaja taas tarvitsee ohjeita erilaisten ihmisten ja konfl iktitilan-teiden kohtaamiseen.

Ihmisyyttä kunnioittaen Tuottaja kohtaa toimissaan kult-tuurialalla monien eri alojen am-mattilaisia, asiakkaita, taiteilijoita ja hänellä on mahdollisesti alaisia. Kaikkiin kohtaamiinsa ihmisiin tuot-tajan tulisi suhtautua kunnioittaen. Työssään tuottajan on osattava kun-nioittaa myös omaa ihmisyyttään. Harkintakyky, delegointitaito ja omien resurssien tunteminen autta-vat kaikki tekemään tuottajan työstä helpompaa.

Koulutusta ja kokemusta kunnioittaenHyvä kulttuurituottaja kunnioittaa alan koulutusta ja kokemusta. Alaa opiskeleville tulisi maksaa työhar-joitteluista asianmukainen palkka. Eettisesti ei ole oikein teettää täysi-päiväisesti töitä harjoittelijalla, jos muille toimijoille maksetaan täsmäl-leen saman työn tekemisestä kunnol-

lista palkkaa. Kun kentällä on toimi-joita, jotka luottavat siihen, että aina joku tulee tekemään työn ilmaisek-si, jää moni koulutettu ja kokemusta kartuttanut vaille töitä. Niin kauan, kun tarjolla on ilmaista työvoimaa, sitä myös käytetään.

Lakeja ja asetuksia noudattaenLakien ja asetusten tunteminen on osa ammattitaitoa, sillä ne ohjaavat tuottajaa toimimaan eettisesti oi-kein. Silloin, kun erilaiset säännök-set ovat tuottajan muistissa ja hal-linnassa, ei niihin tarvitse keskittyä tuotannon aikana ja ne muuttuvat automaatioiksi. Yleisötilaisuuksissa erilaisten lakien noudattaminen on erityisen tärkeää, koska säännökset toimivat yleisön turvallisuuden ta-kaamiseksi.

Asiakasta arvostaenTuottajan tulee aina ajatella asiak-kaan parasta. Asiakaslähtöinen tuo-tantotapa takaa sen, että tuotanto näyttäytyy sen kaikille osapuolille laadukkaana ja ammattimaisena. Hyvä tuottaja tuntee kohderyhmän-sä. Mikäli tuottaja tuottaa kaikille kohderyhmille tapahtumia täsmäl-leen samalla kaavalla, tapahtumat eivät palvele ketään. Kohderyhmi-en erityispiirteiden tuntemus pitää huolta siitä, että asiakkaille tarjot-tavat tuotteet ovat tasokkaita, eivät asiakasta aliarvioivia.

Kenttää tuntienTuottajan ammattitaitoon kuuluu kulttuurikentän laaja-alainen tunte-minen. Vaikka tuottaja olisikin kes-

kittynyt vain tiettyyn kulttuurin osa-alueeseen, tulisi hänen tuntea jonkin verran myös muuta kulttuurikenttää ja omata hyvät tiedonhankintataidot. Kaikkea ei tarvitse osata ja tietää itse, mutta perustietämys kulttuurin eri osa-alueista on tarpeen. Tuotta-jan tulee pystyä työskentelemään myös itselleen vieraammissa toi-mintaympäristöissä. Tässäkin kentän tunteminen on tärkeää, jotta tuotta-ja pysyy vaihtelevan työnsä tasalla. Myös alan muiden toimijoiden ja eri sektoreiden toimintatapojen tunte-minen on tuottajan ammattietiikan kannalta tärkeää.

Ammattitaitoa ylläpitäenAmmattilainen on velvollinen pitä-mään ammattitaitonsa ajantasaisena kaiken aikaa. Alan jatkuva seuraami-nen, lisäkoulutukset ja erilaiset jul-kaisut auttavat tuottajaa pysymään jatkuvasti kiinni ajassaan. Erityisen tärkeää on oman työn refl ektointi. Itsearviointi, palautteen keräämi-nen asiakkailta ja tuotantoraport-tien kirjoittaminen takaa sen, että tuottaja saa työstään riittävästi pa-lautetta, joka auttaa häntä kehitty-mään. Ammattitaidon päivittämistä parhaimmillaan on omien tuotanto-jensa sudenkuoppien löytäminen, niiden analysoiminen ja korjaami-nen. Itsekritiikki on tuottajan tärkeä työväline.

Eettinen ohjeistus kulttuurituottajan työvälineenä

T A K U 19

Nimi: Laura Kivimäkiammatti: Kotiäitipaikkakunta: Seinäjoki

- Avainasemassa ovat kunnat/val-tio. Hieno ratkaisu on, että lasten-kulttuuri ei kuluta kulttuurin vaan sosiaalipuolen määrärahoja. Varo-ja tulisi ohjata enemmän kulttuu-rityötä tekeville yhdistyksille, niin että nämä yhdistykset pystyisivät pitämään osallistumismaksut ker-hoihin, tapahtumiin ym. pieninä. Ja että nämä yhdistykset pystyisivät yli-päänsä toimimaan. - Pitäisi muistaa, että meille (kult-tuurityötä tekevät) pieneltä tuntuva summa voi olla hyvinkin suuri. (Jos vaikka verrataan katujen kunnostus-ta, yhdellä kadunpätkällä yhdistyk-semme toimisi helposti vuoden. Tai jotkut patsashankkeet ym.) - Henkilökohtaisesti itse voin pa-rantaa oikeutta jaksamalla uskoa tä-hän asiaan, vaikka se usko joskus onkin koetuksella. Voin hakea apu-rahoja loputtomiin ja toivoa, että joskus tärppäisi isosti. Voin toimia kerhonohjaajana pienellä palkal-la ja tehdä omalla ajallani lastenta-pahtumaa.

Nimi: Sanna Karimäki-Nuutinenammatti: vs. kulttuurisihteeripaikkakunta. Seinäjoki

- Kehittäisin lapsiperheille suun-nattuja, helposti lähestyttäviä kult-tuuripalveluja. Lapset osallistuvat, jos vanhemmat osallistuvat. Mik-sei kulttuurin keinoja voisi käyttää vaikkapa lastenneuvolatyössä tai perhetyössä. - Lisäksi avartaisin kulttuurin kä-sitettä. Kulttuuri antaa henkisiä eväi-tä arjessa jaksamiseen, ja siitä pitäisi saada pois elitistinen leima.

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Seinäjoella 19.9. jär-jestetty Kakarootten parahaksi - lasten-kulttuurin ja perheiden hyvinvoinnin semi-naari tutki lapsen oikeutta kulttuuriin ja sitä kautta hyvinvointiin. Seminaarin puuha-poppoona toiminut seinäjokinen Kulttuuri-yhdistys Kurpitsa ry haluaa antaa lapselle kulttuurin kautta äänen. TAKUn gallup kävi kyselemässä, mitä Kurpitsalaiset tekisivät oikeuksien parantamiseksi.

gallupMiten sinä parantaisit lapsen oikeutta kulttuuriin?

Nimi: Anna Granlundammatti: Kulttuurituottaja, työssä 4H-toiminnanjohtajanapaikkakunta: Seinäjoki - Lapsen oikeutta kulttuuriin lisätään parhaiten tarjoamalla monipuolisesti edullisia mahdollisuuksia harrastaa ja kokea kulttuuria. Tarvitaan sekä pitkäjänteisesti toimivia kerhoja että lyhyemmällä ajalla toimivia pajoja ja kursseja. - Lapsen oikeus kulttuuriin ei to-teudu tällä hetkellä esimerkiksi pe-rusopetuksen opetussuunnitelmassa, jossa on jatkuvasti leikattu taideai-neiden määrää. Myös tähän epäkoh-taan tulisi puuttua ja selvittää myös kolmannen sektorin mahdollisuutta tarjota taide ja kulttuurikokemuksia

Kakarootten parahaksi –seminaaris-sa esiintyi myös Louhimon Hyvä hyöty-suhde –bändi.

kouluissa (kerhot ja iltapäiväkerhot). Koulu on kuitenkin se paikka, jos-sa lapsi viettää arkipäivästään ison osan. Uskon että koulussa viihdyt-täisiin paremmin jos kulttuuritar-jontaa lisättäisiin. Lapsen oikeus kulttuuriin vaatii siis poikkihallin-nollista ja rajoja rikkovaa ammatil-lista yhteistyötä.

20 T A K U

Kun omaa elämäänsä katselee taaksepäin, löy-

tyy aikanaan sekavilta tuntuneista reiteistä yllättä-

vää johdonmukaisuutta. Panu Hämeenahon polut

näyttävät kulkeneen sarjakuvan ehdoilla. Piirtä-

miselle ei kuitenkaan aina ole ollut elämässä ti-

laa – nyt taas on.

– Liitin sarjakuvaan julkaisemisen jo pikkupoika-na, kertoo Panu Hämeenaho. Mallit löytyivät villin lännen sarjakuvista ja sanomalehdistä, suomalai-sia sarjakuvalehtiä ei 70-80-lukujen taitteessa esi-kuviksi ollut. Ensimmäinen oma julkaisu oli Tom Colorado -ni-minen sarjakuvalehti, joka ilmestyi kerran kuussa. Tilaajana oli oma äiti. – Seurasin malleja niin uskollisesti, että piirsin jo-kaiseen lehteen aina myös kysymyspalstan, tilausku-pongin ja postimerkin paikankin, naurahtaa Panu. Suomen sarjakuvaseura sai hänestä siihen mennessä nuorimman jäsenensä, jolta ei intoa puuttunut. – Sarjainfo-lehdistä sain myös ensimmäisen teo-reettisen ulottuvuuden sarjakuvaan.

Piirtäminen etusijalla

Osa elantoa sarjakuvasta tuli nuorena miehenä. Kir-jallisuuden ja kirjoittamisen opinnoista Orivedellä ja Jyväskylässä oli jo kertynyt kandidaatintutkinto – ja sitä seurasi hetki, jolloin opintotuki katkesi. – Piti miettiä, mitä sellaista osaan tehdä, mis-tä voi saada rahaa. Aloin piirtää ja innostuin hy-vin paljon. Jyväskylän paikallisten julkaisujen ohella Panun sarjakuvia ilmestyi muun muassa Ilta-Sanomien ko-timaisen sarjakuvan yllätyssivulla ja Kymen Lehti-median viikonloppuliitteessä. – Kaikesta silloin julkaistusta en ole ylpeä, sanoo Panu. – Mutta yhden tärkeän mahdollisuuden sain: Kymen lehdissä oli mahdollisuus käyttää värejä. Ny-kyinen vesiväritekniikkani on sen tulosta.

Panu Hämeenaho piirtää TAKU:n sarjakuvaa

T e k s t i j a k u v a : A n n e M a r i R a u t i a i n e n

20 T A K U

T A K U 21

Opettamisesta tuli ammatti

Oli aikoja, jolloin piirtäminen ei mahtunut elämän arkeen. – Myöhäisteini-iässä päätin ruve-ta kirjailijaksi. Piirtäminen jäi ja tie kulki Ori-veden opiston kautta Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden laitoksel-le. Kirjoittamisen oppiaine oli juu-ri alkanut, ja siitä löytyi sopiva si-vuaine. – Suhteeni kirjallisuuteen näkyy myös suhteessani sarjakuvaan: kuvat ovat minulle piirrettyä tekstiä. Myös opettajan ura alkoi luontevas-ti sarjakuvasta: – Ensimmäinen opetuskeikkani oli viikonlopun sarjakuvakurssi Ori-veden opistolla. Kun yksi kirjoittamisen opiskeli-ja Jyväskylän yliopiston avoimesta yliopistosta kaipasi asiantuntijapa-lautetta sarjakuvakäsikirjoitukses-taan, avautui ovi opettajaksi kirjoit-tamisen oppiaineeseen. – Huomasin, että opettaminen sopi minulle hyvin. Aika nopeas-ti siitä tuli työnä tärkeämpää kuin piirtämisestä. Samoihin aikoihin Panu muutti

Ouluun ja sai tilaisuuden käynnis-tää kirjoittajalinjan Oulun Taide-kouluun. Piirtämiselle ei enää ol-lut aikaa.

Sarjakuvan tutkimusta

Sarjakuva on ollut myös opinnäy-tetöiden aihe, ensin proseminaarin, sitten pro gradun. Gradu oli yksi syy palata Jyväskylään. – Kirjoittamisen maisteriohjel-massa sain mahdollisuuden yhdis-tää sekä kirjallisuustiedettä että omia kokemuksiani sarjakuvatutkimuk-seen. Tutkin gradussani kirjallisuus-adaptaatiota ja sarjakuvakerrontaa tekijän näkökulmasta. Tutkimuksen teko vei aikaa, sillä kirjallisuuden ja kirjoittamisen opet-tajana Panu on ollut kysytty Jyväs-kylän ohella oppilaitoksissa eri puo-lilla Suomea. Lisäksi Panu oli perustamassa Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapinaa. Sielläkin hänen erityis-alansa on luonnollisesti ollut sar-jakuva. Rapinasta puolestaan johti polku Keski-Suomen Kirjailijoiden johtokuntaan.

Opettajana ja piirtäjänä

Vihdoin tänä vuonna piirtäminen ja opettaminen ovat jotakuinkin tasa-painossa. Säännöllinen, mutta osa-aikainen työ avoimessa yliopistos-sa mahdollistaa työajan löytämisen myös sarjakuvalle. – Halu tehdä on nyt kova. Piirrän päivittäin yhdestä viiteen tuntiin jak-samisen ja ehtimisen mukaan. Piir-tämistyylini vie tuhottomasti aikaa, tunti ei oikein riitä mihinkään. Olen huomannut myös, että säännöllisyys on tärkeää: kynä ei tahdo pysyä kä-dessä, jos tulee pitempi tauko. Entä miten syntyivät TAKU:n sarja-kuvan pingviinit? – Harkittiin kerran parin kave-rin kanssa omakustanne-sarjaku-valehteä. Ideoidessani lyhyempää sarjakuvaa nousi mieleen vahva sommitelma jäätiköstä ja parista pingviinistä sitä vasten. Nyt idea sai paikan toteutua, kertoo Panu. – Ja olen piirtänyt jääkenttiä jos-kus ennenkin – niitä on ollut haus-ka piirtää!

johtokuntaan.

22 T A K U

BOLLYWOOD


Kulttuuri heijastaa ympäröivää todel-lisuutta, siitä am-mentaen ja sitä tulkiten. On univer-saalia kulttuuria ja

taiteen ikuiset teemat, kuten rakka-us ja kuolema. Alueellisesti kulttuu-rista on löydettävissä yhteiskunnan tärkeimmät aiheet, haasteet ja pa-radoksit, toiveet ja uhat.

Intialaisessa kulttuurissa on aina ollut merkityksellisessä asemassa uskonnot ja vanhojen perinteiden mukaiset tarinat, jotka toistuvat eri-laisissa muodoissa. Muinaisia veda-tarinoitakin heijasteleva eeppinen kirjallisuus, mm. Mahabharata-ee-pos, on kertomus, jonka jokainen in-tialainen pääpiirteissään tuntee - silti siitä kuulee yhtä monta versiota, kuin siitä on kertojaakin. Monet eeppiset tarut muistuttavat fantasiakirjallisuutta, mutta niiden opettavainen ote muodostaa myös pohjaa intialaisen sisäänrakennetul-le eettiselle ajatusmaailmalle. Usein

tarinan opetukseen päädytään vasta monimutkaistenkin käänteiden kaut-ta ja ratkaisu voi länsimaalaisesta tuntua yllättävältä. Ominaista intialaiselle asenteelle on jonkinasteinen kyseenalaistamat-tomuus. Tässä on nähtävissä tiettyjä yhtäläisyyksiä suomalaiseen ajatte-lukuvioon. Meillä tämä näkyy ehkä eniten auktoriteettien pelonsekaisena kunnioittamisena, mutta myös ylei-senä toimintatapana, jossa isommis-takaan ongelmista ei viitsitä ”nuris-ta” ja jokainen hoitaa omat asiansa itse, kantaa omat taakkansa. Intiassa uhrautuvaisuus tuo oman lisämausteensa alistumiseen taipu-vaiseen elämänasenteeseen. Ilmei-simpänä esimerkkinä tästä esille voi-si nostaa järjestetyt avioliitot, jotka ovat ehdottomasti yleisin tapa yhdis-tää kaksi perhettä Intiassa edelleen. Teema on erittäin käsitelty esimer-kiksi intialaisessa elokuvataiteessa ja kirjallisuudessa. Monesti asetelmana on, että toi-nen tai molemmat osapuolet olisivat halunneet avioon jonkun muun kans-sa, mutta se ei ole, syystä tai toises-ta, ollut mahdollista. Usein kuitenkin

käy niin, etta lopulta tuore aviopari, opittuaan tuntemaan toisensa huo-maa, että ihan hyvinhän tässä kävi – kenties jopa rakkaus leimahtaa ajan myötä. Tai ainakin kumppanuus. Ta-rinan opetus on kompromissi. Usein henkilöhahmoihin kuuluu myos ikävä sukulainen, klassikko-vaihtoehtona anoppi (miespääosan äiti), joka ei hyväksy miniäänsä ja yrittää kaikin tavoin tehdä tämän elämästä mahdollisimman hankalaa. Miniä tottelee, täyttää hirmuanopin vähäisimmätkin vaatimukset ja elää tämän mielivaltaisten oikkujen mu-kaan nöyränä, vailla vastaväitteitä, eikä koskaan sano pahaa sanaa mie-helleen tämän rakkaasta äidistä. Lopulta anoppi väsyy, miniä on ansainnut paikkansa. Länsimaises-sa kirjallisuudessa (vrt. esim. Grim-min veljekset) käytetään negatiivis-ten asioiden ruumiillistumana usein pahaa äitipuolta.

Supersankari – yhteiskunnan ongelmien ratkaisija

Koska taiteen keinoin voi onneksi käsitellä asioita myös näkökulmas-

T e k s t i j a k u v a t : A n n a H e i n i l ä

BOLLYWOOD- opettaja, terapeutti, sosiaalityöntekijä, taide-elämysIntialainen elokuva,Intialainen elokuva,Intialainen elokuva,BOLLYWOODIntialainen elokuva,BOLLYWOODIntialainen elokuva,BOLLYWOODIntialainen elokuva,BOLLYWOOD

elokuva Intiassaelokuva Intiassaelokuva IntiassaBOLLYWOODelokuva IntiassaBOLLYWOODelokuva IntiassaBOLLYWOODelokuva IntiassaBOLLYWOOD

T A K U 23

24 T A K U24 T A K U24 T A K U

BOLLYWOODvien yhdenasianliikkeiden elokuvat saavat aikaan suuria reaktioita. Muutama vuosi sitten ilmeste-nyt elokuva Rang de Basanti herätti valtaisaa huomiota mediassa ja sai aikaan mielenosoituksia ja liikeh-dintää erityisesti nuorison ja opis-kelijoiden keskuudessa. Elokuvas-sa nuori Intian armeijan lentäjä saa surmansa halvalla ostetussa huono-kuntoisessa hävittäjässä. Laajemmin tapaus käsitettiin kritisoimaan intia-laista (turvallisuus)politiikkaa. Kaikella kunnioituksella, vertailu-kohtana voisi esittää esimerkiksi In-tian maaseudulla asuvat köyhät, joi-ta puhtaan veden puutteessa kuolee massoittain joka päivä (vaikka pai-kallinen poliitikko on luvannut jär-jestää asian ja polkupyörät kyläläisil-le lahjoittamalla kerännyt tarpeeksi ääniä päästäkseen valtuustoon).

Elokuva on kulttuuri on elokuva

Tämän artikkelin oli alunperin tar-koitus esitellä intialaisen kulttuurin nykytilannetta taidealoittain. Kos-ka elokuva on Intiassa niin monin tavoin merkityksellisessä asemas-sa, yhdistäen itseasiassa suurimman osan eri taidemuodoista, keskittyy artikkeli elokuvan maailmaan, ja yleisesti intialaisen nykykulttuurin tyyliin ja tematiikkaan taiteessa. Elokuvat voidaan nähdä koko kansan kulttuurina. Intialaisella elo-kuvalla onkin erittäin tärkeä rooli kansakunnan sivistäjänä, vaikeiden, askarruttavien teemojen käsitteli-jänä, ja tietenkin myös viihteenä, joka on usein rakennettu niin, että jokainen saa irti jotakin elokuvaelä-myksestä. Tanssikohtaukset kuuluvat perin-teiseen intialaiseen elokuvaan sau-mattomasti, ja jos jossakin vähän kokeellisemmassa elokuvassa on tanssikohtaukset jätetty pois, sen huomaa – elokuva mitä todennäköi-simmin fl oppaa. Intialainen nykymusiikki on pal-jolti juuri elokuvia varten tuotet-tua. Sydäntäsärkevät rakkauslaulut sekä vauhdikkaat tanssipopit ovat useimmiten korkeatasoisia, ammen-taen intialaisesta musiikkiperintees-tä, reippaasti lainaten ja yhdistellen länsimaista ja maailmanmusiikkia meneväksi ja tarttuvaksi hittimate-riaaliksi. Elokuvateatteriin meno on Intias-sa suosituin ja harrastetuin kulttuurin muoto. Se on samalla tapa viettää ai-kaa perheen tai ystävien kanssa. Elo-kuvateatterinäytännöissä on aina vä-liaika, mikä onkin hyvä, sillä harva elokuva jää paljon kolmesta - neljäs-tä tunnista kokonaiskestoltaan. Teat-tereissa on myynnissä paukkumais-sin ja karkin lisäksi ruokaa, teetä ja kahvia. Ulkona voi käydä tupakalla ja soittaa läpi missatut puhelut, jos on malttanut elokuvan ajaksi laittaa luurin äänettömälle. Moni ei malta. Elokuvaa eletään mukana sen edetessä, ja jos valkokankaalla suu-dellaan, aiheuttaa se edelleenkin huutomyrskyn yleisössä. Yleensä pusuttelut ja muut hellyydenosoi-tukset korvataankin elokuvasymbo-liikan mukaisesti jollakin samaa asi-aa tarkoittavalla kuvavihjeellä, kuten täyteen loistoonsa puhkeavalla ku-kalla, junalla, joka syöksyy tunne-liin, villillä vesiputouksella tai muul-la vastaavalla.

ta, joka ei ehkä ole kovin todennä-köinen mutta sitäkin toivotumpi, on vaihtoehtoisia juonia runsaasti. Joskus päähenkilö kuolee su-ruun täyttymättömästä rakkaudes-ta, tai vähintään sairastuu vaka-vasti. Armollisempi vaihtoehto, sairastuminen, antaa lähipiirille vie-lä mahdollisuuden tajuta virheensä pakkoavioliittoon painostamisesta ja kenties yrittää pelastaa tilanteen. Kuolema on kuolema, idässäkin, sillä mahdollinen sielunvaellus on arpapeliä, varmuudella ei voi tietää mihin seuraavassa elämässä päätyy ja missä hahmossa. Sitäpaitsi, hin-dulaisessa hääseremoniassa ei luva-ta olla yhdessä vain tämän elämän vaan niiden kaikkien seuraavienkin loppuun asti. Elokuvat ovat tärkeä ja monelle ainoa tai lähes ainoa foorumi, jossa käsitellään vaikeitakin asioita ja tar-jotaan toisenlaisia ratkaisuja. Tyylilajiksi muodostuu joskus suoranainen fantasia yliluonnollisi-ne supersankareineen – kaikkivoi-pa sankari ratkaisee yhteiskunnassa vallitsevat ongelmat, kuten suvaitse-mattomuuden, korruption ja kankean byrokratian. Tavallisella kansalaisel-la on todellisuudessa melko vähäiset vaikuttamismahdollisuudet, eloku-vassa on kerrankin toisin ja kaunii-seen satuun on lohdullista uskoa (pe-lastajaa odotellessa!). Intialaisessa kulttuurissa on run-saasti fatalistisia piirteitä. Kävi mi-ten kävi, niin oli tapahtuva. Koh-talonusko, usein masentava, ei ole lainkaan niin kaukaahaettua kuin äkkiseltään voisi ajatella. Kastijär-jestelmään perustuvat lainalaisuu-det määrittävät intialaisen ihmisen mahdollisuuksia vielä tänäkin päivä-nä voimakkaasti ja satunnaisia tuh-kimotarinoita lukuunottamatta on itseään toteuttava ennuste suurelle osalle väestöä.

Epäkohtiin puututaan taiteen keinoin

Vaikka Intiassa on käsinkosketelta-va tilaus suurelle muutokselle, jota usein toivotaan tapahtuvaksi jonkin konkreettisen, henkilöityneen sanka-rin kautta, ei aikaa, puhtia tai energi-aa riitä aktiiviseen kapinaan. Päiväs-tä toiseen selviämisessä on monelle taistelua enemmän kuin tarpeeksi. Yhteiskuntaan pesiytyneet ongel-mat ovat usein niin rakenteellisia, monimutkaisia ja jopa abstrakteja, että niihin on vaikea puuttua konk-reettisesti. Kenties siksi monet ns. pienempiä ongelmakohtia käsittele-

Yhdenasianliikkeet ovat Intiassa tavallisia, niiden ollessa helpommin hahmotettavissa kuin kokonaisval-taisten muutossuunnitelmien ja ken-ties myös historiallis-kulttuuristen syiden ansiosta – hindulaisuudessa jumalia riittää, mutta useimmiten niistä valitaan vain yksi tai kaksi, joita pääasiassa palvotaan. Niin suurkaupungeissa kuin maa-seudulla ja pienemmissä kaupun-geissakin elokuva voi saada aikaan varsinaisia kansannousuja. Eloku-vateattereita voidaan vaikka polttaa maan tasalle protestina elokuvava-linnalle. Näin kävi mm. Mumbais-sa ja Delhissä, kun intialaissyntyisen kanadalaisen elokuvantekijä Deepa Mehtan naisten välisestä rakkaudes-ta kertova elokuva Fire (1996) esitet-tiin paikallisissa leffateattereissa. Mehtan oli lopulta kuvattava Ele-mentti-trilogiansa kolmas osa (Wa-ter, 2005) Intian sijaan Sri Lankassa synnyinmaassaan vallinneen väki-valtaisen vastarinnan takia. Vasta nyt ohjaajan elokuvia uskaltaa kysellä vaivihkaa elokuvaliikkeistä, ja jos niitä tiskin alta löytyykin, ei myyn-titapahtumasta tehdä numeroa.

T A K U 25T A K U 25T A K U 25

BOLLYWOODOmavaraisuus vs. vaikutteiden haku

Elokuviin liittyvä koneisto on huima ja elokuvan markkinointi aloitetaan usein kuukausia ennen ensi-iltaa tai edes elokuvan valmistumista. Elo-kuvan soundtrack on valmis jo var-hain, ja sitä soitetaan radiossa rut-kasti ennen h-hetkeä. Suuri(n) osa radiosta soitettavista kappaleista on-kin peräisin yksinomaan elokuvista. Markkinoinnissa laadun ja uraauur-tavuuden korvaa ehdottomasti mää-rä ja taaja toisto. Julkista tukea taiteelle ei voi sa-noa olevan, valtiollisen ja kunnalli-sen tukiverkon harsoisuus on fakta muillakin yhteiskunnan osa-alueil-la. Veroja kyllä maksetaan, mutta mihin rahat menevät, siitä ei ole ta-vallisella pulliaisella käsitystä, ei ainakaan julkisiin palveluihin saati infrastruktuuriin. Elokuvien rahoittaminen olikin Intiassa aiemmin melko riskialtis-ta ja paljolti alamaailman vallassa. Pankit eivät saaneet myöntää lainaa elokuvaproduktiota varten. Sittem-min elokuvateollisuus tunnustettiin omaksi vankaksi teollisuudenalak-seen ja rahoittajia löytyy jo yksityis-ten lisäksi yrityksistä ja jopa valtion laitoksista. Yksityiset sijoittajat, me-senaatit, instituutit ja oppilaitosten kanssa yhteistyötä tekevät organi-saatiot ovat aktiivisia toimijoita kult-tuurin kentällä yleisesti. Intialainen elokuva kiinnostaa myös maailmalla ja kansainvälisiä yhteisproduktioita tehdään nykyään runsaasti. On sanottu, että Bollywoodin suurimpia ansioita on se, että Hol-lywood ei ole oikein koskaan saa-

nut kunnon jalansijaa Intiassa. Bol-lywood-elokuvatarjonnasta löytyy lukuisia leffoja, jotka ovat ”saaneet inspiraationsa” eli ovat usein lähes suoria kopioita Hollywood-hiteistä. Tämänkaltainen ajattelu kiteyttää jotakin hyvin olennaista intialaisesta yhteiskunnasta. Ovet on avattu län-teen, ok, mutta sieltä käytetään vain mitä halutaan ja muokataan se omia tarpeita vastaavaksi. Valitettavasti elämä ei ole niin yksinkertaista. Uu-den hyvän mukana seuraavat väistä-mättä myös uudet ongelmat ja haas-teet – ”länsimainen hapatus”.

Kulttuurin kuluttamiseen kätketty sanoma

Joidenkin näkemysten mukaan Inti-assa luetaan kirjallisuutta nyt enem-män kuin koskaan, huolimatta eri-laisten medioiden sirpaloitumisesta ja mm. television ja internetin val-latessa alaa yhä enemmän. Syiksi on esitetty luontevasti lukutaitopro-sentin kasvu sekä se, että rahaa os-taa kirjoja on nyt monilla enemmän. Keskiluokan, varsinkin ylemmän keskiluokan, suhteellinen vaurastu-minen näkyy kulttuurin kuluttami-sessakin tilastoina. Yhtenä tekijänä voidaan kuiten-kin nähdä myös yleisesti se, että tar-ve tietää oman välittömän elinpiirin ulkopuolisista asioista koetaan tär-keänä. Ajan hermolla pysyminen on elinehto kiristyvillä työmarkkinoil-la ja statusta (tässä lukeneisuutta) on hyvä päästä ilmaisemaan, osoitta-maan esimerkiksi puolivirallistenkin illalliskeskustelujen lomassa. Sosiaalinen status, eli ihmisen asema (tai mielikuva siitä) ja arvo-

valta, on tärkeää Intiassa, jonka ra-kenteellisena osana on kastijärjes-telmä. Pelkästään ammatti, kasti tai uskontakaan, eivät enää yksin mää-ritä statusta, vaan myös yksilön har-rastuksilla sekä sivistyksen tasolla on merkitystä. Yhtälailla taiteeseen sijoittaminen on intialaisten uusrikkaiden sofi sti-koitunut tapa osoittaa varallisuuten-sa ja statuksensa. Tasokasta nykytai-detta Intiasta toki löytyykin, ja vielä jonkin aikaa on taidekeräilijän mark-kinat, kunnes hinnat kohoavat liian korkeiksi. Nyt ostettu nimekkään tai-teilijan teos monikertaistaa arvonsa muutamassa vuodessa. Juomissa viini on nyt pinnalla, ja korvannut pitkään ykkösasemassa paistatelleen viskin. Klassinen esi-merkki punjabilaisista nousukkais-ta on tilata ”ravintolan kalleinta vis-kiä” ja sekoittaa se sitten lasilliseen kokista ja jäitä. Brändit ovat niinikään Intiassa tär-keitä, paradoksaalista kyllä, ja luk-sustuotteet kelloista käsilaukkuihin myyvät hyvin luomiensa mieliku-vien ansiosta. Kännykät, sylimikrot ja ipodit kuuluvat keskiluokkaisen kaupunkilaisnuoren elämään, siinä missä sosiaaliset mediat, kuten Fa-cebook, Twitter ja vastaavat. Intialaisen kurta-pyjama on hohta-van valkoinen vielä illallakin. Tähän voi tietysti olla myös kemiallinen se-litys (supertehokas pyykinpesuai-ne?), mutta symboliikka on osuvaa – vaikka asu olisi kantajansa ainoa, ainakin se säihkyy!

Sarjan päätösosassa kirjoittaja ker-too omista kokemuksistaan Intiassa sekä vertailee intialaista ja suoma-laista yhteiskuntaa paluumuuttajan näkökulmasta.


Kesällä 2009 kuvattiin Ilomantsis-sa saksalaiseen Tatort-poliisisar-jaan kuuluva jakso “Borowskin Tan-go”. Tatort-elokuvilla on Saksassa vuosikymmenien perinne, jakso-ja on tehty 1970-luvulta lähtien jo noin 700. Tango für Borowskille povataan 8-12 miljoonaa katsojaa Saksassa ja varmasti tämä kysei-nen jakso tullaan näkemään myös Suomessa. Kesällä Joensuussa tehtiin myös suurin osa dokumen-taristinina mainetta niittäneen oh-jaaja Arto Halosen ensimmäisen fi ktiivisen elokuvan Prinsessa ku-vauksista.

Edellä mainitut ovat tuoreimpia esi-merkkejä elokuvista, joita on kuvat-tu iloisessa Itä-Suomessa. Tuotan-toyhtiöt tulevat Joensuun lähistölle tietysti ensi sijassa sopivien kuvaus-paikkojen innoittamina, mutta mer-kitystä on myös toimivalla tuo-tantoympäristöllä ja -palveluilla. Pohjois-Karjalassa on panostettu hanketoiminnalla sekä kansallisilla että EU:n ohjelmillakin elämykselli-seen tuotantotoimintaan jo kymmen-kunta vuotta ja tulokset ovat nähtä-villä niin valkokankaalla kuin tv- ja internet -jakelualustoilta. Kansain-väliset yhteistyöproduktiot todis-tavat kehittämistoimien hyödylli-syyden. Tuotantopäätöksien tekijät arvostavat alueen av-ammattilaisten osaamistasoa, tuotantojen rahoitus-mahdollisuuksia sekä karjalaista vie-raanvaraisuutta, joka ilmenee sillä että käytännön asiat sujuvat.

Maakunnassa on runsas kirjo aktiivi-sia toimijoita, jotka tekevät kulttuuri-perusteista työtään yhä ammattimai-semmin ja yritystoiminnallisemmin palvellen näin esimerkiksi elokuva-teollisuuden tarpeita sisällöllisesti. Pohjois-Karjalassa on moninaiset mahdollisuudet korkeakoulututkin-non suorittamiseen kulttuurialoil-la, joissa huomioidaan myös luovan alan teknologiakehityksen edellyttä-mä taidollinen osaaminen ja liiketa-loudellinen näkökulma.

noin 700. Tango für Borowskille povataan 8-12 miljoonaa katsojaa Saksassa ja varmasti tämä kysei-nen jakso tullaan näkemään myös Suomessa. Kesällä Joensuussa tehtiin myös suurin osa dokumen-taristinina mainetta niittäneen oh-jaaja Arto Halosen ensimmäisen fi ktiivisen elokuvan Prinsessa ku-vauksista.

Edellä mainitut ovat tuoreimpia esi-

Elämyksiä elokuvista Pohjois-Karjalassakin

T e k s t i : M a r j a - L i i s a R u o t s a l a i n e nK u v a t : M a r i a N e v a l a i n e n

26 T A K U Kuvat ovat Ilonen talo -elokuvatuotannosta vuodelta 2006.


misiä avustajiksi, joiden rekrytoi-miseen tarvitaan oma resurssinsa hyvistä esiintyjärekistereistä huo-limatta. Koko tuotantoryhmän hy-vinvoinnin takaamiseksi käytetään merkittävästi ateria- ja majoituspal-veluita. Jälkituotannossakin hyö-dynnetään usein pohjoiskarjalalaista osaamista sekä studiotekniikkaa niin ääni- kuin kuvankäsittelyissä, jotka mahdollistavat myös tietokonegra-fi ikalla tehdyt animaatioelokuvat. Lopputuotteena esiteltävä elokuva-elämys on koettavissa Joensuussa-kin jo 3D-efektein ja dolby digital –äänimaailmassa, jotka ovat vaati-neet elokuvateatterilta investoinnit, ja me innokkaat leffafriikit tuomme viimeisen liiketoiminnan euron tä-hän luovan talouden kehään maksa-malla ilolla elokuvalippumme.

Luova talous on mahdollisuus kulttuuriyrittäjyydelle

Luovaa alaa pidetään yleisesti yh-tenä globaalina kasvualana. Kasvu liittyy ihmisten kulutustottumusten muutoksiin, teknologiseen kehi-tykseen, ihmisten elämyshakuisuu-den voimistumiseen sekä palvelu-ammattien kasvuun. Viime vuosina

Taloudellista merkitystä seutukunnalle

Aluevaikuttavuuden näkökulmasta elokuva-ala on innostava esimerk-ki luovan alan mahdollisuuksista. Kulttuurisisällöstä lähtevän tarinan saattamiseksi ensi-iltaan on koko-naisuutena tuotteistettavissa tai kon-septoitavissa oleva palvelu, joka voi-daan pääosin toteuttaa jonkin toisen produktion puitteissa. Käytännön toteutukseen kuluu usein reilusti henkilötyövuosia, joten verotulojen hyöty maakunnan muihin elinkeino-palveluihin jää vaikuttamaan. Perin-teisen näytelmäelokuvan kohdalla jo ennen kuvausten alkua hyödynne-tään muun muassa logistiikkapal-veluita kuvauspaikkoja kartoitetta-essa. Varsinainen elokuvatuotanto tarvitsee infrastruktuurin, jossa ku-vaukset toteutetaan. Harvoin jokin interiööri on sopiva ilman rakennus-ammattilaisia ja käytännön toteu-tuksessa tarvitaan teknistä kalustoa, jonka vuokraus alueen yrittäjiltä on järkevämpää kuin rahtikuljetus muu-alta Suomesta.

Usein nimekkäiden päänäyttelijöi-den lisäksi tarvitaan paikallisia ih-

Suomessakin eri ministeriöt (OPM, TEM) ovat tehneet luovan talouden kehittämisohjelmia, jotka tukevat alan kehittämistä, kasvua ja kansain-välistymistä. Yksi keskeisimmistä kehittämisalueista on yritysten kil-pailukyvyn ja kannattavuuden pa-rantaminen. Myös alueelliset vaikut-tajaorganisaatiot (lääninhallitukset, maakuntaliitot, elinkeinoyhtiöt) ovat joissakin määrin huomioineet jo alan potentiaalin omissa strategia-töissään sekä aloittaneet hankkeiden kautta käytännön toteutuksen, joista esimerkkejä löytyy kaikkialta Suo-mesta. Luovan alan kasvu ei ole ol-lut kattavaa, vaan nimenomaan tietyt luoviksi aloiksi tai kulttuurialoiksi luokitellut alat ovat kasvaneet kan-sainvälisesti kasvaneet. Näitä ovat elokuva ja audiovisuaalinen tuotan-to ja jakelu, musiikki, tietokonepe-lit ja urheiluteollisuus.

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) määritelmän mukaisesti Luovilla aloilla tarkoitetaan liiketoimintaa, joka synnyttää aineetonta arvoa, esi-merkiksi tuotemerkkejä, patentteja tai tekijänoikeuksia. Luovien alojen merkitystä Suomen kansataloudelle voidaan tarkastella kolmella linjauk-sella: 1) luovan osaamisen perustalle syntyy uutta itsenäistä liiketoimin-taa, 2) luova osaaminen auttaa muita toimialoja parantamaan tuotteitaan ja palveluitaan, 3) luovan osaamisen parempi hyödyntäminen lisää Suo-men kilpailukykyä.

Suurimmassa määrin alueellinen han-ketyö Pohjois-Karjalassakin rahoi-tetaan EU:n rakennerahastoista ja se noudattaa myös kansallisten tavoit-teiden ja painopisteiden linjauksia. Tapauskohtaisesti rahoittajaviran-omaisen näkemykset tekevät kulle-kin hankkeelle ja sen toteutukseen omat raamit, jotka säätelevät toteu-tuksen lopullista muotoa. Elinkeino-poliittisesta näkökulmasta tavoitteina on toimintaympäristön vetovoiman kehittäminen ja erityisesti luovien alojen yritystoiminnan edellytysten parantaminen.

Omalla ammatillisella osaamisel-lani haluan olla myötävaikuttamas-sa toimintamahdollisuuksiin, jotta Pohjois-Karjalassa on tulevaisuu-dessakin ’luovaa pöhinää’, asuk-kailla realistiset mahdollisuudet työllistymiseen ja yrittäjyyden kan-nattamiseen tässä ’slow life -maa-kunnassa’.

T A K U 27

28 T A K U

Gallerioiden kaupunki

2000-luvun buumi alkoi oikeastaan rakentua jo muurin murtumisen jäl-keen varhaisella 90-luvulla, jolloin joukko galleristeja perusti näyttely-tilansa entisen Itä-Berliinin puolelle, Mitten kaupunginosassa sijaitsevan Auguststrassen ympäristöön. Nykyi-sin MoMAn kuraattorina toimivan Klaus Biesenbachin vanhaan mar-gariinitehtaaseen ystävineen perusta-ma taidekeskus KW – Kunst-Werke oli yksi tärkeimmistä suunnannäyt-

Nuorin uusista galleriakeskitty-mistä sijaitsee lähellä Hauptbahn-hofia, Berliinin uutta päärauta-tieasemaa. Asemaa reunustavalle joutomaalle on parin vuoden sisään avattu usean kansainvälisen galleri-an Berliinin toimipisteet. Yksi mie-lenkiintoisimmista on Heidestrassel-la sijaitseva lontoolainen Haunch of Venison. Muutaman kadunkulman päästä, aivan Hamburger Bahnhof -museon takaa, löytyy kunnostettu varastorakennus Halle am Wasser (’Halli veden äärellä’), jonka ka-ton alla majailee tällä hetkellä kuu-si taidegalleriaa. Niistä mainittakoon tanskalaisen Andersen S Contempo-raryn Berliinin fi liaali sekä galleria Arndt&Partner, joka edustaa lukui-sia kansainvälisesti menestyneitä tai-teilijoita, mm. Sophie Callea ja Vik Munizia sekä nyttemmin suomalais-tunutta skottia, Charles Sandisonia. Gallerioiden lisäksi keskuksesta löy-tyy Prauth (Praxis für Austellungen und Theorie) – taidehistorioitsijan, fi losofi n ja kulttuurihistorioitsijan muodostama ”kuraattoritoimisto”, joka ideoi ja järjestää tieteiden ja tai-teiden välisiä näyttelyitä erilaisissa

Berliinin taivaan alla – satoja gallerioita ja tuhansittain taiteilijoita

V i l l e P a j a r i n e n j a K a t r i K ä l l b a c k a

Lukuisista mahtavista museoistaan huolimatta Berliinissä ei ole mo-nia kansainvälisesti merkittäviä nykytaiteen instituutioita. Yksi maailman suurimmista galleriatiheyksistä ja lukuisat taiteilijavetoiset projektit teke-vät kaupungista silti yhden tämän hetken houkuttelevimmista nykytaiteen metropoleista. Kunstmagazin Berlin -lehden laskelmien mukaan kaupun-gissa on jo yli kuusisataa näyttelytilaa ja määrä on ollut jatkuvassa kas-vussa aina syyskuun 2008 talouskriisiin asti. Samaan aikaan kaupunkiin on virrannut taiteilijoita, kuraattoreita ja välittäjiä kaikista maailman kol-kista. Vieläkö tämä taiteen mekka säilyttää vetovoimaisuutensa, kun pal-jon ’hypetetty’ taidebuumi tuntuu vihdoin olevan ohi?

täjistä. Tänään lähiseudun ovat val-lanneet Starbucksit ja kansainväiset muotimerkit. Ajat, jolloin galleris-ti saattoi perustaa oman tilansa vain lyömällä lukon sopivaksi katsoman-sa hylätyn teollisuuskiinteistön tai ra-pistuneen virastorakennuksen oveen, tuntuvat nyt olevan peruuttamatto-masti ohi. Vaikka Auguststrassella on edelleen mahdollista nähdä hyvää tai-detta (mm. galleria EIGEN + ART on jäänyt aloilleen), on Mitten vuokrien noustua Berliinin taide-elämä hajaan-tunut eri puolille kaupunkia.

T A K U 29

viereiseen, hieman rähjääntyneen ja unohdetun oloiseen Kreuzbergin kaupunginosaan. Kansainvälisten gallerioiden ryn-täys Berliiniin pysähtyi vuoden 2008 lopulla alkaneeseen talouden taantu-maan. Sen myötä useita gallerioita on joutunut lopettamaan toimintan-sa. Suuremmista nimistä lopettaiden joukkoon on liittynyt muun muassa newyorkilainen Goff + Rosenthal trendikkäältä Brunnenstrasselta sekä paljon kiinnostusta herättänyt intia-laisen nykytaiteen kärkeä esitellyt Bodhi Art Halle am Wasserista. Toi-saalta Berliiniin on myös koko ajan avattu uusia gallerioita, vaikka tahti ei aivan entisenlainen olekaan. Vii-me vuoden lopulla Oranienburger-strassella starttasi Sprüth Magersin monikerroksinen näyttelytila. En-tisen Itä-Berliiinin paraatikadulla Karl Marx Alleella puolestaan avau-tui kahden saksalais-amerikkalaisen galleristin yhteisprojekti Capitain Petzel. Valtava näyttelytila renovoi-tiin vaikuttavaan, 1300 neliömetriä kattavaan sosialismin aikaiseen la-sipaviljonkiin. Lama ei tunnu huo-lettavan kaikkia.

Loistava tilaisuus nähdä monta galleriaa ja paljon taidetta samalla kertaa tarjoutuu, kun suuntaa Berlii-niin vapun tienoilla. Vuodesta 2005 järjestetty Gallery Weekend Berlin kutsuu yhteen kolmisenkymmen-tä eturivin berliiniläistä galleriaa. Kolmen päivän ja illan ajan kaikis-sa gallerioissa avautuu samanaikai-sesti uusia näyttelyitä. Tapahtumassa mukana olevien gallerioiden määrä on kasvanut hiljalleen alle kolmesta-kymmenestä lähemmäs neljääkym-mentä. GWB tarjoaa silti miellyttä-vämmän vaihtoehdon syksyn alussa järjestettävän suuren kansainvälisen taidemessun, Art Forum Berlinin tungokselle ja markkinahumulle. Berliinin kiinnostavuutta nykytai-dekohteena kasvattaa edelleen vii-me vuonna Schlossplatzille, lähelle Museumsinseliä avattu Temporäre Kunsthalle. Taidehallin on määrä toimia paikallaan ainoastaan kak-si vuotta. Mutta olisiko nykytaiteen keskus kuitenkaan mikään keskus il-man biennaalia? KW – Kunstwerken organisoima Berlin Biennale järjes-tetään ensi vuonna kuudetta kertaa. Tapahtuma on alusta alkaen koetel-

paikoissa aina Dresdenin hygienia-museosta Berliinin juutalaismuse-oon. GoArt! Berlin puolestaan tarjo-aa konsultointipalveluja yrityksille, järjestää teemoitettuja ja erikseen räätälöityjä kierroksia Berliinissä (teemoina kaikkea nykytaiteesta ka-tutaiteeseen) sekä matkoja kansain-välisiin taidetapahtumiin. Toinen merkittävä uusi galleria-keskittymä on syntynyt Checkpoint Charlien, itäisen ja läntisen Berliinin entisen rajavyöhykkeen läheisyy-teen. Vielä hetki sitten siellä sijaitsi myös toinen Arndt&Partnerin kah-desta Berliinin näyttelytilasta. Isojen nimien mukana on seurannut monia pienempiä, ja usein mielenkiintoi-sempiakin gallerioita. Esimerkiksi Leipziger Strassen vanhalla ostos-kadulla, eräässä sodan yli säilyneistä liikerakennuksista, sijaitsee Galerie Thomas Schulten kanssa kiinteistön jakava projektitila COMA (Centre for Opinions in Music and Art). Ni-mensä mukaisesti COMA tarjoaa tilan multimediaalisille kokeiluille visuaalisen ja akustisen ilmaisun yh-tymäkohdissa. Monet pienemmistä toimijoista ovat levittäyneet edelleen

Kuvat: Merja Isotalo

30 T A K U

lut biennaaliformaatin rajoja ja he-rättänyt vuosi vuodelta yhä enem-män huomiota niin kansainvälisessä kuin saksalaisessa mediassa.

Taiteilijoiden eldorado

Vielä näyttelytilojakin enemmän Berliinissä on taiteilijoita. Ammat-tiliitto ver.din tutkimuksen mukaan vain murto-osalla ammattitaiteilijois-ta on häntä edustava galleria. Toisaal-ta 70-90% näistä taiteilijoista tuottaa ja markkinoi itse itseään. On luon-nollisesti selvää, ettei kaikista val-mistuvista taitelijoista voi tullakaan kansainvälisesti menestyviä tähtiä. Suurimman osan on sinniteltävä toi-meen vähemmällä. Saksalaisen tai-teilijoiden eläkekassan, Künstlerso-zialkassen mukaan taiteilija ansaitsee keskimäärin vain noin 900-1500 eu-roa kuussa. Mikä sitten Berliinissä vetää luovi-en alojen ihmisiä puoleensa? Ja mi-ten kaupungin monituhatpäisen tai-teilijajoukon käy nyt, kun Berliinin taidebuumi on kansainvälisen talous-taantuman myötä osoittamassa hiipu-misen merkkejä? Pysähtyykö virta viimein? Vastaus on mitä todennä-köisimmin: ei pysähdy, eikä useim-mille käy juuri mitenkään. Berliinin vetovoima nimittäin selittyy osittain juuri sen heikolla taloustilanteella. Berliini oli köyhä kaupunki jo en-nen nykyistä taantumaa – kasvu oli pysähtynyt, työttömyysluvut kor-kealla ja suuret suunnitelmat uuden pääkaupungin rakentamiseksi jäissä. Vuokrat, ruoka ja eläminen ylipää-tään on Berliinissä edelleen muihin suurkaupunkeihin verrattuna halpaa

ja tilaa on kaikille. Nämä lähtökoh-dat tarjoavat tilaisuuksia yritteliäi-syyteen ja kokeiluihin, jotka eivät muissa miljoonakaupungeissa olisi mahdollisia. 1990-luvun alun Berliini vallattui-ne taloineen ja maanalaisine teknobi-leineen saattaa olla jo pitkälti kadon-nut, mutta jotain sen anarkistisesta ja tee-se-itse-optimismin sävyttämästä hengestä on edelleen jäljellä. Ilmapii-ri on avoin ja rento. Berliinissä taitei-lijoilla on aikaa keskustella taiteesta, ei ainoastaan ruokkia markkinoiden tarvetta saada jatkuvasti uutta myytä-vää. Kaupungissa on uskaliaisuutta ja yrittäjähenkeä, oli kyse sitten pienis-tä muotimerkeistä, vaihtoehtoeloku-van festivaaleista tai vilkkaasta klu-bielämästä. Kaupallisten gallerioiden lisäksi Berliinissä on myös paljon vä-liaikaisia projektitiloja sekä taitei-lijavetoisia gallerioita. Siinä missä suomalainen taiteilijoiden ylläpitä-mä näyttelytila kuten Galleria Huuto toimii talkootyövoimin, palkkaa sak-salainen taiteilijakollektiivi näyttely-tilan vetäjäksi useimmiten kuraatto-rin, taidehistorioitsijan tai muun alan ammattilaisen vastaamaan käytän-nön asioiden hoitamisesta. Tällaisia tiloja kutsutaan nimellä produzen-tengallerie. Mallin mukaisesti ope-roivien gallerioiden on yleensä tar-koitus toimia määrätyn ajan (noin 2-3 vuotta), jonka jälkeen ryhmä ha-jaantuu taas omille tahoilleen. Osa menestyneimmistä ’tuottajagalle-rioista’, kuten Amerika (nykyisin Klemm’s) ja Diskus (nyk. Galerie Birgit Ostermeier) Brunnenstras-sella, on kuitenkin jatkanut toimin-taansa kaupallisemmassa muodossa.

Brunnenstrasse on muutenkin taitei-lijoiden ylläpitämien projektitilojen suosiossa ja sieltä löytyvät edellisten lisäksi vielä muun muuassa galleriat montanaberlin sekä Komet. Buumi tai ei, Berliini on aina ol-lut pikemminkin taiteen tuotannon kuin sen keräilyn paikka. Vaikka tai-demarkkinoiden painopiste Saksas-sa on siirtynyt Kölnistä Berliiniin, ei kaupungissa ole juurikaan mer-kittäviä keräilijöitä eikä montaakaan taideinstituutiota, joka hankkisi ko-koelmiinsa nykytaidetta. Messut ja suurimmat galleriat pohjaavat pit-kälti kansainvälisille markkinoille ja juuri siksi talouskriisi koettelee-kin enemmän näitä toimijoita (jos-kin Art Forum Berlin ilmoitti vuoden 2008 messujen sujuneen yli odotus-ten). Brittiläisen Guardian-lehden mukaan taantumalla voi olla myös positiivisia vaikutuksia. Syyskuuta 2008 edeltänyt taidemarkkinoiden ylikuumeneminen ja käsistä karan-nut hinnoilla keinottelu on nyt men-nyttä aikaa. Berliiniläisen galleris-tin Jette Rudolphin mielestä tämän voi ottaa kutsuna olla aikaisempaa kokeellisempia. Toisen galleristin, Michael Schultzin mukaan etenkin pienemmillä keräilijöillä on nyt eri-tyisen hyvät ajat, sillä nousevien ja lahjakkaiden taiteilijoiden töitä on saatavilla kohtuullisin hinnoin. Ti-lanne buumin laannuttua suosii pie-nempiä ja kokeellisluontoisempia ti-loja ja projekteja, toisin sanoen juuri sitä henkeä ja ilmapiiriä, josta Ber-liini on maineensa nykytaiteen ta-pahtumapaikkana alun perin raken-tanutkin.

Lähteet ja linkit

http://kunstmagazinberlin.de/magazin/0806/www.guardian.co.uk/artanddesign/2009/mar/26/berlin-art-scene-marketwww.kw-berlin.dewww.eigen-art.comwww.haunchofvenison.comwww.halleamwasser.dewww.arndt-partner.dewww.galeriethomasschulte.dewww.coma-berlin.comhttp://spruethmagers.netwww.capitainpetzel.dewww.gallery-weekend-berlin.dehttp://art-forum-berlin.comwww.kunsthalle-berlin.com/www.berlinbiennale.de/www.klemms-berlin.com/www.birgitostermeier.com/www.montanaberlin.de/www.komet-berlin.de/

T A K U 31

Muutos huonompaan on tietysti per-seestä. Mutta mistäs pirusta tietää, miten hyvä uudesta voi tulla, jos vas-tustaa täysillä jo ennen kuin homma on edes suunniteltu loppuun. Voisi kuvitella, että meissä kulttuurilai-sissa nimenomaan olisi se muutok-sen käsittelyyn tarvittava luovuuden voima vireillä jatkuvasti. Vai kiikas-taako homma joskus siitä, että luovi-taan ja ideoidaan jonkun toisen teke-missä tiukoissa raameissa? Muutosmyönteisyyteni ei ole vie-lä kummemmin heilahtanut, vaikka suuria summia on pitänyt säästää ja

Muutosvastarinnan vastarannan kiiski

Kuntakenttä ja siinä samassa kuntien kulttuuripalvelut ovat kunnon myl-lerryksessä paras-hankkeen kuntaliitosten ja taloustilanteen tähden. Li-säksi moni uusi yhteenliittymä haluaa aloittaa yhdessä puhtaalta pöydäl-tä ja pistää kerralla kaikki uusiksi. Moinen möyhintä aiheuttaa väistämättä muutosvastarintaa, varmasti myös kuntien kulttuuriduunareiden piirissä. Huomaan usein olevani muutosvastarinnan keskellä se, joka soutaa kun muut huopaavat.

toimintoja lakkauttaa? Olenko vaan kokematon idealisti, joka ei ymmär-rä vastustaa typeryyksiä? Vai olenko vaan tottunut lapsesta asti siihen, että kaikki muuttuu kummiskin koko-ajan? Pitäisi kai myös erottaa, mikä ”huono” on tulosta taloustilanteesta ja mikä organisaatiomuutoksesta.. Toisaalta homman voisi selittää sillä, että olen pomo. Eikös ne aina kannata idioottimaisia uudistuksia, vastusta tarpeellisia uudistuksia ja mieti kaikkea hallinnon ja tuottavuu-den näkökulmasta eivätkä ymmärrä sisällön turvaamisen päälle. No ko-

N o o r a H e r r a n e n

kemusta johtajuudesta on vasta sen verran vähän, ettei senkään piikkiin tätä oikein voi pistää. Ehkä se sitten johtuu siitä, että meillä Hämeenlinnassa organisaa-tiomuutos ja kuntaliitos on teh-ty pirun hyvin. Toisaalta ajattelen, että näistä rakenteista pitää nyt ot-taa kaikki ilo irti, oli ne sitten hyvät tai huonot raamit. Toisaalta ainut asia, mitä on ottanut Hämeenlin-nan organisaatiomuutoksen arjes-sa välillä päähän, on se, ettei mei-hin yksikkötason esimiehiin oikein luoteta henkilöstöpoliittisissa asi-oissa tai tuottavuuden aikaansaami-sessa. Näin ollen todellinen tuotta-vuus palvelujen tasolla jää joskus saavuttamatta. Mutta mutta… en oikeastaan ih-mettele, miksi moista luottamusta ei synny. Moni kunnan kulttuuritoi-mi voisi varmaan allekirjoittaa tuh-laavansa vuoden lopussa viimeiset määrärahansa johonkin, ettei nii-tä vaan siirretä jollekin rahnaa sil-lä hetkellä enemmän tarvitsevalle kuntaorganisaation osalle jne. Omaa nahkaahan kaikki luonnollisesti pe-lastavat. Mutta saadakseen kaiken mahdollisen hyödyn omalle orga-nisaation osalleen muutoksessa pi-tääkin ehkä ajatella hetken yleisem-pää hyötyä. Tämänhetkisestä muutosmyön-teisyydestäni huolimatta uskon, että minussakin asuu pieni muutosvasta-rinnan siemen, josta tulevien vuosien tai ainakin vuosikymmenten puurta-misen myötä kasvaa oikein kunnon jarru. Sitä odotellessa painetaan mal-tillisesti kaasua.

32 T A K U

Egyptin muslimien tärkeimmät vuo-sijuhlat ovat ramadan –paastokuu-kauden päättävä Id Al- Fitr –juhla sekä pyhiinvaelluskuukauden päättä-vä uhrijuhla Id Al-Adha. Id Al-Fitr –juhlaa on monesti verrattu kristit-tyjen jouluun, joskin näiden juhli-en ainoana yhtäläisyytenä on ajan viettäminen yhdessä perheen, su-vun ja ystävien kanssa sekä lahjo-jen antaminen. Id Al-Fitr on myös monelle egyp-tiläiselle ainoa ajankohta, jolloin ostetaan uusia vaatteita. Etenkin köyhemmälle kansanosalle kolmi-päiväisen juhlan tärkeänä sisältönä on näyttäytyä ulkona uusissa vaat-teissa. Kairolaiset kansoittavat Id Al-Fitrinä Niilin rantakadut niin te-

Juhlat antavat voimaa kohdata arjen haasteet Egyptissä

Egyptiläistä kalenterivuotta värittävät niin uskonnolliset kuin jo faaraoiden ajoista periytyvät juhlat. Juhlapäivät ovat merkityk-sellisiä sekä uskonnon että yhteisön näkökulmasta. Egyptiläi-seen juhlaperinteeseen kuuluu juhlasta riippumatta vahva so-siaalinen lataus; juhlaa vietetään joko perheen ja suvun kanssa tai laajemmin ystäväpiirin kesken. Egyptiläisjuhlilla on myös tärkeä funktio kulttuuritradition siirtäjinä sukupolvilta toiselle.

hokkaasti, että poliisit joutuvat val-taamaan puomein aitaamalla ajo-väyliltä lisätilaa jalankulkijoille. Ramadan –paastokuukauden viet-täminen on yksi muslimin viides-tä uskonnollisesta velvollisuudesta. Paastoamisella tarkoitetaan ruuas-ta, juomasta ja nautinnoista kuten tupakasta mutta myös seksuaalises-ta kanssakäymisestä pidättäytymis-tä auringonnousun ja laskun välise-nä aikana. Paaston tarkoituksena on myötätunnon oppiminen vähäosai-sia kohtaan. Egyptissä paasto näyttäytyy kui-tenkin juhla-aikana, jolloin päivä ja yö vaihtavat paikkoja. Päivän en-simmäinen ateria, iftar, syödään heti auringon laskettua ja moni jat-

kaa ruokanautintoja myöhään yö-hön ja herää ennen auringonnousua tankkaamaan vatsansa täyteen ”il-lallisella” eli suhur –aterialla. Ho-tellit ja ravintolat tarjoavat erityisiä koko yön kestäviä ruoka- ja viihde-paketteja. Ramadan on myös hyväntekeväi-syyden aikaa. Id Al-Fitr –juhlan alla on tapana antaa työntekijöille yli-määräinen rahalahja ja paastokuu-kauden jokaisena päivänä on tarjolla kaduille katetuilla pöydillä ilmaisa-terioita köyhimmille.

Uhrijuhla tahraa kadut vereen

Pyhiinvaelluskuukauden päättävää uhrijuhlaa Id Al-Adhaa voisi kutsua myös teurastusjuhlaksi. Juhlapäi-vän aamuna Kairossa teurastetaan miljoonia eläimiä, lähinnä lampai-ta mutta myös kameleita ja härkiä. Juhlan juuret ulottuvat Vanhasta tes-tamentista tuttuun kertomukseen, jossa Aabraham oli aikeissa uhra-ta Jumalalle poikansa Iisakin, jon-ka hengen Jumala viime hetkel-lä säästi.

T e k s t i j a k u v a t : P ä i v i A r v o n e n

T A K U 33

Islamin sääntöjen mukaisesti eläin on aina teurastettava katkaisemal-la kaula ja antamalla veren valua eläimestä pois. Oikein tehtynä tämä teurastustapa ei liene eläimelle aina-kaan paljoa tuskallisempi kuin säh-köiskun odottaminen teurastamon liukuhihnalla. Id Al-Ahda –juhlassa teurastuk-sesta tulee usein kansanhuvia, sillä perheet kokoontuvat nuorimpia lap-sia myöten katsomaan perheen osta-man eläimen tai eläinten teurastusta. Perheenpää saattaa myös itse halu-ta teurastaa eläimen, vaikka hänellä ei olisi siitä juurikaan aiempaa ko-kemusta. Uhrijuhla on myös hyväntekeväi-syysjuhla, sillä jokaisesta teuraste-tusta eläimestä kolmasosa jaetaan köyhille ja toinen kolmannes palve-lusväelle. Myös teuraseläimen ve-rellä on tärkeä funktio. Tuoreeseen vereen kastetutuilla kämmenillä us-kotaan olevan tehokkaasti pahaa kar-kottava vaikutus ja sillä voidaan siu-nata ja suojella etenkin rakennuksia ja ajoneuvoja.

Egyptiläislapsesta tulee yhteisön jäsen seitsenpäiväisenä

Egyptiläislapsen ensimmäinen juhla on viikko lapsen syntymästä vietet-tävä subua –juhla, jossa lapsi otetaan suvun ja ystävien ilonpidon kera yh-teisön jäseneksi. Subua –juhlan pe-rinteet ulottuvat faaraoiden aikaan, ja nykyään sitä viettävät sekä kristityt että muslimit. Nimi subua tulee ara-biankielen seitsemää tarkoittavasta sanasta, sillä juhlaa vietetään lapsen ollessa seitsemän päivän ikäinen. Subua –juhlalla ei ole vakiintu-nutta kaavaa. Yhteistä on kuitenkin lasta tervehtimään tuleva sukulai-sista, naapureista ja ystävistä koos-tuva vierasjoukko ja ruokatarjoilu-na etenkin popcorn, jota on tapana heittää juhlaväen päälle onnea tuo-maan. Juhlaan saattaa kuulua myös suitsuttaminen, jonka tarkoituksena on suojella lasta ja karkottaa paha hänen elämästään. Vaikka subua –juhlalla ei ole mi-tään tekemistä uskonnon kanssa, su-bua -juhlarekvisiittaan kuuluu myös Koraani tai Raamattu. Alkuperäises-

sä muodossaan subua –juhlassa on rukoiltu siunausta jumalilta, mut-ta ensisijaisesti kommunikoitu de-monien kanssa ja pyritty pitämään nämä poissa lapsen elämästä. Kes-keinen elementti riehakkaassa su-bua –juhlassa on äänekäs metelöinti kattilankansia ja metallisia mortte-leita kalistelemalla, jotta pahat hen-get pelästyvät ja pysyvät poissa lap-sen elämästä. Subua –juhlarekvisiitaksi hanki-taan yleensä harsokankain somis-tettu subua –nukke, jonka ytimen muodostaa punainen saviruukku. Saviruukun malli on säilynyt muut-tumattomana faaraoiden ajoista. Tyttöjen ja poikien ruukkuja erottaa toisistaan ainoastaan pojan ruukun ylimääräinen uloke. Ruukkua säi-lytetään huolella, sillä sen uskotaan tuovan lapsen elämään siunausta.

Juhlat antavat voimaa arkeen

Juhlien valmistelu ja odotus sekä juhlien mukavat muistot tuovat elä-mään turvallisen rytmin ja auttavat jaksamaan raskaiden taloudellisten haasteiden keskellä. Etenkin egyp-tiläisnaisille häät ovat elämän mer-kittävin juhla, joiden muistoa vaa-litaan vuosia tai vuosikymmeniä. Näyttävän hääjuhlan järjestäminen ja nuorenparin kodin hankinta on yleensä sulhasen ja sulhasen suvun harteilla. Monet vanhemmat aloitta-vatkin hääkustannusten säästämisen jo lapsen syntymästä. Myös pankit tarjoavat erityisiä säästöohjelmapa-ketteja pienten lasten vanhemmille tulevien hääjuhlakustannusten kat-tamiseen. Egyptiläiset osaavat myös tehdä arjesta juhlan. Arjen juhlahetkeen riittää vaikkapa vain ystävän tai su-kulaisen tapaaminen vesipiipun tai teelasin äärellä. Voimakkaasti het-kessä elävät ja avoimen rehevästi tunteensa näyttävät egyptiläiset tun-tuvat kunnioittavan ystävien ja suvun tapaamisia juhlahetkenä – olipa edel-lisestä tapaamisesta kulunut viikkoja, kuukausia tai vaikkapa vain pari päi-vää. Jokainen juhla, jokainen päivä ja jokainen kohtaaminen on egyptiläi-selle Jumalan lahja, josta osoitetaan kiitollisuutta myös sanallisesti ”Il Hamdulillah”, Jumalalle kiitos!.

Päivi Arvosen valokuvanäyttely ”Arkea ja juhlaa Egyptissä” Helsingissä Kulttuurikeskus

Caisan Galleriassa 28.10. -19.11. 2009arkisin ma-pe 10-18

34 T A K U

n Apurahalla työskentelevät taiteili-jat ja tutkijat saivat kuluvan vuoden alussa lakisääteisen eläke- ja tapa-turmavakuutusturvan. Apurahan-saajat ovat odottaneet sosiaalitur-vauudistusta pitkään. He ovat olleet viimeinen työntekijäryhmä ilman kunnollista sosiaaliturvaa.

Etenkin uransa alkuvaiheessa olevat tutkijat ovat saattaneet työskennel-lä apurahoilla pitkiä pätkiä. Työelä-keturvaan on jäänyt näiltä jaksoilta ammottava aukko. Osa apurahansaa-jista on tähän asti paikannut eläke-turvaansa vapaaehtoisella eläkeva-kuutuksella, mutta vain harvat ovat sen tehneet. Vapaaehtoinen eläke-vakuutus on myös ollut lakisääteis-tä vakuutusta kalliimpi.

Lakisääteinen työeläkejärjestelmä tarjoaa apurahansaajille vanhuus-eläkkeen lisäksi turvaa myös työ-kyvyttömyyden ja sairauden varal-le. Omaisille työeläkejärjestelmästä maksetaan perhe-eläke ja ryhmähen-kivakuutuskorvaus. Lakisääteinen eläkevakuutus nostaa usemmiten myös Kelan maksamien korvausten, kuten äitiys- ja vanhempainpäivära-han, määrää.

Uuteen sosiaaliturvaan oikeutet-tuja tutkijoita ja taiteilijoita arvi-oidaan olevan vuosittain noin nel-jä tuhatta.

Pienikin apuraha riittää

Lakisääteisten vakuutusten piiriin pääsemisen edellytyksenä on, että apurahatyöskentely kestää vähintään neljä kuukautta ja että työskentelyyn tarkoitettu apuraha on vähintään 275 euroa kuukaudessa.

Esimerkiksi 1 500 euron kuukau-sittainen apuraha kerryttää viidessä vuodessa vanhuuseläkettä noin 110 euroa kuukaudessa. Kaupan päälle tulee muu työeläkejärjestelmän si-sältämä turva itselle ja perheelle.

Apurahansaajat pääsivät eläkeloukusta Apurahansaajan vakuutusmaksu, jonka hän itse maksaa, on noin 12 prosenttia apurahan määrästä. Va-kuutusmaksut ovat verotuksessa vä-hennyskelpoisia. Suurin osa apura-han myöntäjistä on korottanut tänä vuonna myöntämiään apurahoja va-kuutusmaksujen verran.

Tapaturmavakuutus kaupan päälle

Uudistus toi apurahataiteilijoille ja -tutkijoille myös lakisääteisen työ-tapaturmavakuutuksen. Tapaturman tai ammattitaudin kohdatessa työta-paturmavakuutuksesta maksetaan hoitokustannukset ilman ylärajaa ja omavastuuosuutta. Lisäksi tapatur-mavakuutuksen kautta saa tapatur-mapäivärahan. Myös kuntoutus kuu-luu olennaisena osana lakisääteiseen sosiaaliturvaan.

Apurahansaaja voi täydentää työ-ajan tapaturmavakuutustaan ottamal-la lisäksi lakisääteisen vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen. Näin tapa-turmavakuutus on voimassa ympäri vuorokauden ja ympäri maailman.

Apurahansaajat ja viljelijät samassa veneessä

Eduskunta päätti, että apurahansaa-jien eläke- ja tapaturmavakuutuk-set hoitaa Mela (Maatalousyrittäji-en eläkelaitos). Päätös johtuu siitä, että apurahansaajien sosiaaliturva liitettiin osaksi maatalousyrittäjän eläkelakia ja maatalousyrittäjien ta-paturmavakuutuslakia.

Apurahansaajat saattavat ihmetellä yhteyttään maatalouteen. Apurahan-saajien sosiaaliturvan ehdot kuiten-kin noudattavat pitkälti maatalous-yrittäjien sosiaaliturvan ehtoja. On sekä apurahansaajien että yhteiskun-nan kannalta toimivaa ja tehokasta hoitaa näiden kahden ryhmän asiat samassa vakuutuslaitoksessa. Tähän asti Melan asiakaskuntaan ovat kuu-luneet maatalousyrittäjät, kalastajat ja poronhoitajat. Yrittäjäasiakkaita Melalla on kaikkiaan 83 000.

Vakuutus huolehdittava itse kuntoon

Apurahansaajan pitää itse huolehtia, että eläke- ja tapaturmavakuutukset tulevat voimaan. Apurahan myöntä-jällä ei ole velvollisuutta hoitaa asi-aa. Kevään aikana apurahansaajat ovat jättäneet Melaan jo 1 500 va-kuutushakemusta.

Koska apurahansaajien vakuutukset ovat lakisääteisiä, ovat ne myös pa-kollisia, jos apurahatyöskentely täyt-tää vakuuttamisen ehdot.

Jos apurahansaaja ei tee vakuutus-hakemusta kolmen kuukauden ku-luessa työskentelyn aloittamisesta, ottaa Mela häneen yhteyttä. Jokai-sen apurahansaajan etu on, että va-kuutukset astuvat voimaan samana päivänä, kun työskentely alkaa. Sil-loin työ on alusta alkaen tapaturma-turvan piirissä.

Myös työryhmille myönnetyt apura-hat kuuluvat vakuutusvelvollisuuden piiriin. Jokainen työryhmän jäsen on velvollinen tekemään oman vakuu-tushakemuksen Melaan, mikäli hä-nen osuutensa ryhmän apurahasta täyttää vakuuttamisen ehdot.

Vuosittainen työtulo on apurahan-saajien sosiaaliturvan keskeinen kä-site. Työtulo määräytyy apurahan määrän ja keston perusteella. Työ-tulon suuruuden perusteella mää-räytyvät kaikki vakuutuksista saa-tavat etuudet.

Vanhuuseläkkeen lisäksi työtulo vaikuttaa muun muassa työkyvyt-tömyyseläkkeen, perhe-eläkkeen, osa-aikaeläkkeen, sairaus- ja tapa-turmapäivärahan sekä äitiys- ja van-hempainrahan suuruuteen.

Markku PulkkinenviestintäpäällikköMaatalousyrittäjien elä[email protected]

T A K U 35

The End of the California

Dream?

P ä i v i H o i k k a l a

Public Higher Education in Trouble

Facu

lty

mar

ch to

sav

e th

e C

SU a

t the

Cha

ncel

lor’

s O

ffice

Student protest at the CSU Chancellor’s Office

T A K U 35

36 T A K U

campuses, the CSU has 23 campus-es, and there are a total of 109 Com-munity Colleges around the state.

In the current economic crisis, this California Dream of af-

fordable higher education is elud-ing increasing numbers of eligible students. Faced with steep declines in tax revenue, states across the na-tion have reduced funding to pub-lic colleges and universities, but no state is cutting deeper than Califor-nia. The UC and CSU budgets have been slashed by 20% for the Aca-demic year 2009-2010 while the community colleges face a 6% cut. These cuts are especially devastat-ing for the CSU, traditionally more dependent on state funding than the UC, and the community colleges that are facing a surge in military veter-ans and newly unemployed workers looking for training in new fields.

The schools have responded by boosting fees, turning

away record numbers of students, ex-panding class sizes, eliminating pro-grams, laying off staff, and furlough-ing professors and other employees. CSU, which is also the nation’s larg-est four-year university system with a total of 450,000 students, plans to cut enrollment by 40,000 over the next two years. Nearly all of its 47,000 employees have agreed to take two furlough days per month, and fees for in-state undergraduates will rise 32 percent in the fall of 2009. These fee increases come in addition to several others since 2002, more than doubling the cost of at-tending the CSU schools. Although CSU officials argue that these fees are still relatively low and that the increase will be offset by expanded financial aid, the reality is that many students will not be able to afford to attend classes—or will be able to at-

For decades California has been the object of envy

for providing affordable access to first-class public higher education to its residents. The Donahoe Act, better known as the Master Plan for Higher Education, passed the state legislature in 1960, at a time of growing need and optimism about the future of the state. In effect, the Master Plan established a social con-tract to provide low-cost college ed-ucation to any eligible student. It also organized public higher educa-tion into three segments, each with different functions and admissions pools. The two-year Community Colleges offer vocational instruc-tion and associate degrees as prep-aration for transfer into the Califor-nia State University (CSU) and the University of California (UC) sys-tems. The CSU offers undergraduate and graduate instruction through the master’s degree in the liberal arts and sciences and professional education, including teacher education. Its mis-sion has traditionally been mostly in-structional whereas the UC schools serve as the state’s primary agency for research, offering both under-graduate and graduate instruction. Furthermore, the UC offers graduate education in law, medicine, dentist-ry, and veterinary medicine and doc-toral degrees in all fields.

Over the years, the Master Plan has succeeded

beyond all expectations, educating unprecedented numbers of students. It has also helped create the largest and most distinguished system of public higher education in the Unit-ed States, transforming a collection of colleges and universities into a co-herent system. Each segment excels within its particular set of responsi-bilities. The Master Plan also gave birth, for the first time anywhere, to a system that combined quality with access and low cost. This “Califor-nia Idea” has made the state’s pub-lic higher education system a model for other states and nations. Further-more, a much higher proportion of California’s population, from every ethnic group and by gender, is in college now than at the time of the passage of the Master Plan. All three segments have also grown enor-mously since 1960 in response to the steadily increasing demand for edu-cation. The UC now consists of 10

tend fewer classes, taking longer to graduate. Adding to the mixture are expected cuts in the number of class sections, and the faculty teaching classes will face pressure to take in additional students, potentially forc-ing them to lower the quality of their instruction.

This drama is unfolding against a backdrop of

growing need for affordable higher education. In an April 2009 study, the Public Policy Institute of Cali-fornia projected that the state would face a shortage of nearly one mil-lion college-educated workers by 2025 and warned that funding cuts would only worsen the skills gap. Experts agree that California’s fu-ture is at risk if fewer people earn college degrees, laid-off workers fail to develop new skills that employers demand, and universities lose their ability to recruit and retain top re-searchers. Indeed, the entire nation’s recovery could be slowed down be-cause of the crucial role California plays in the national economy. Iron-ically, too, California’s education cuts come at a time when President Barack Obama has vowed to make the United States the world leader in college graduates by 2020.

What is also at risk is the entire future of pub-

lic higher education, not just in Cal-ifornia but in the nation. Since the economic downturn of the early 1990s, trends within public higher education have pointed increasing-ly toward models of privatization. Signs of this trend include the afore-mentioned increases in student fees and tuition as state funding commit-ments decline. It also appears that the general public is less inclined to invest in education. This unwilling-ness is related to the public percep-tion of wastefulness in government, a symptom of the historically deep anti-governmental vein in American public discourse. This distrust of the government has been only fueled by the rhetoric epitomized in the elec-tion of Ronald Reagan in 1980 and the 1994 Contract with America.

As public education has adopt-ed business models of opera-

tions, faculty and student roles have changed. Students are increasingly seen as customers, and their satis-

T A K U 37

faction is measured in anonymous course evaluations. These evalua-tions threaten to drive faculty per-formance, in some cases even de-termining retention. Whereas in the past faculty could rely on tenure as protection, contingency now defines the lives of most higher education faculty in the United States. Accord-ing to an American Federation of Teachers (AFT) study in May 2009, 75% of all higher education faculty today work in contingent positions, leaving them vulnerable not only to economic forces but also to depart-mental and university politics. Fur-thermore, much of this contingent work force works in part-time posi-tions, forcing them to teach in sev-eral schools to make ends meet; con-tingent positions also pay less and often do not provide any retirement or health benefits. This trend towards contingency is symptomatic of the disinvestment in education that also characterizes public funding.

At the same time that faculty po-sitions have become contin-

gent and part time, the study notes an increase in the number of profession-al staff who provide direct student services, such as registrars, counsel-

ors and financial aid officers. Profes-sional staff grew by 50 percent from 1997 to 2007, and the vast majori-ty of these positions were full-time. Although AFT did not report on the numbers of administrators, they also seem to be on the increase. The CSU serves as an example of faculty and administrator trends. Between 2000 and 2008, faculty positions grew by 12%; furthermore, more than half of all instructional faculty are in con-tingent positions. Meanwhile, man-agerial positions throughout the sys-tem grew by 23%. In these same years, student numbers shot up by 27%, leaving the faculty with an in-creased work load while there were no salary increases in the 2002-2006 contract cycle. Although the faculty union was able to negotiate salary in-

creases for the 2006-2010 contractu-al period, these were frozen in 2008 because of the state budget crisis. Furthermore, the furloughs for aca-demic year 2009-2010 will result in a 9.23% pay reduction for faculty.

Amidst this crisis, fac-ulty morale is at

an all-time low. Many are seriously considering leaving higher educa-tion altogether or moving to another state. In the meantime, students are struggling with the increased fees and the difficulties of getting class-es they need for graduation. Many of them are unable to return to cam-pus this fall, feeling that the state has reneged on its promise to pro-vide access to the California Dream through education.

CSU students have organized to save public higher education in California

Student fees continue to inc-rease while course availability and services decline

T A K U 37

38 T A K U

Jäsensihteerit: palvelunumero 0201 235 370Jäsenrekisteri ja jäsenmaksut:Mary Luokkamäki 0201 235 348

Jäsenrekisteri ja jäsenasiat:Jaana Honni 0201 235 344

Jäsenrekisteri ja jäsenasiat:Katja Kosonen 0201 235 346

Lakimiespalvelut ja edunvalvonta: Lakimies Kari Eskolapuh. 0201 235 367 tai 040 590 5693yksityissektorin palvelualojen edunvalvontaja työsuhdeneuvonta

Lakimies Helena Lamponenpuh. 0201 235 352 tai 040 582 2843Yksityissektorin edunvalvonta ja työsuhdeneuvonta

TYÖTTÖ

MYYSKASSA

Erityiskoulutettujen työttömyyskassa

Asemamiehenkatu 2, 00520 Helsinki Puh. (09) 7206 4343 Fax (09) 272 1212 Puhelinajat: MA - PE klo 12.00 - 15.00

Ammatinharjoittajien ja Yrittäjien Työttömyyskassa AYT

Ratavartijankatu 2 C, 00520 HelsinkiPuh. 0800-9-0888 tai (09) 4763 7660

S-posti: [email protected]

www.akavanerityisalat.fi /tyottomyysturva

J Ä S E N S I V U T

JÄSENTIETOJEN PÄIVITYSHELPOSTI NETISSÄ JÄSENKANAVALLA

www.akavanerityisalat.fi

Sisään jäsenkanavalle ja sähköiseen asiointiin pääset klikkaamalla sivun oikeassa yläkulmassa

näkyvää SÄHKÖINEN ASIOINTI JÄSENILLE -painiketta. Käyttäjätunnuksena kanavalle toimii

henkilökohtainen jäsennumero, joka löytyy jäsenkortista. Ensimmäisellä

kirjautumiskerralla salasanana toimii oma syntymäaika (ppkkvv).

Lomakkeisiin pääset JÄSENYYS -valikon kautta.

Pääset sivuille myös TAKUn sivujen kautta www.taku.fi

INTERNET

Lakimies Tuire Torvelapuh. 0201 235 356 tai 0400 871 381yksityissektorin edunvalvonta, ammatinharjoittajiaja epätyypillisiä työsuhteita koskevat tehtävät,perhe- ja perintöoikeudellinen neuvonta

Asiamies Kalevi Juntunenpuh. 0201 235 351 tai 040 582 2780valtiosektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta

Asiamies Jaakko Korpisaaripuh. 0201 235 363 tai 040 777 9422kuntasektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta

Palkkaneuvonta Asiamies Arja Aholapuh. 0201 235 359 tai 040 730 7081tutkimustoiminta, palkkatilastot

Maistraatinportti 4 A, 00240 Helsinki Puh. 0201 235 340 Fax (09) 147 242S-postit: [email protected]

38 T A K U

T A K U 39

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry l Maistraatinpor tti 4 A, 00240 Helsinki l puh. 0201 235 393 l s-posti [email protected]

T A K U N H A L L I T U K S E N J Ä S E N T E N Y H T E Y S T I E D O T 2 0 0 9

Juha Isotalo Opiskelija Turun yliopisto/ kulttuurihistorian oppiaine gsm 050 531 8414 [email protected]

Piia Jaatinen Jokisivuntie 7, 38300 Kiikka gsm 044 309 9752 [email protected]

Mari Lankinen Tuottaja, Jyväskylän Kesä Puh. (014) 624 384 gsm 050 5363 231 [email protected]

Varajäsenet Petri Laakso Musiikin vastaava taideopettaja Annantalo, PL 4741 00099 Helsingin kaupunki [email protected] Puh. (09) 310 37177

Merja Isotalo Yrittäjä Tmi Kulttuuripajasto Rantapuisto 25, Forssa gsm 050 336 3253 [email protected]

Jukka-Pekka Pohjolainen Opiskelija Voionmaankatu 8 as 28 40700 Jyväskylä gsm 050 370 3276 [email protected]

Toiminnanjohtaja Kirsi Herala gsm 040 511 1200 Puh. 0201 235 393 [email protected]

Hallituksen Susanna Tommilapuheenjohtaja Maistraatinportti 4 A, 6 krs 00240 Helsinki gsm. 040 588 4144 [email protected]

Hallituksen varapj. Kirsi Lajunen Toiminnanjohtaja Imatra Big Band Festival ry Puh. 0207 479 402 faksi 0207 479 401 gsm 050 340 7176 [email protected]

Järjestösihteeri Laura Tiainen gsm. 0440 664 800 [email protected]

Hallituksen jäsenet Varsinaiset jäsenet Arja Laitinen Aluepäällikkö Taiteen keskustoimikunta Puh. (09) 1607 7067 gsm 0400 798 718 [email protected]

Matti Karhos Pääsihteeri, Sysmän Suvisoitto Tattimetsäntie 56, 19700 Sysmä gsm 040 836 6647 [email protected]

Petri Katajarinne Yrittäjä Turku gsm 040 527 3494 [email protected]

Elise Pedersen Koordinaattori Katajikonkatu 1 A 2 33820 Tampere gsm 050 553 8673 [email protected]

J Ä S E N S I V U T

40 T A K U

Kuntoremontti – aikaa itselle

Tilaa Kuntoremontin esiteTilaa Kuntoremontin esiteja lo

matu

en h

akem

us

ja lo

matu

en h

akem

us

ww

w.a

-lom

at.fi

Rentouttava ja aktiivinen Kuntoremontti on irtiotto

arjesta. Syksyllä 2009 on tarjolla laadukkaita

lomia terveyskylpylöissä, kuntoutumiskeskuksissa

tai urheiluopistoissa. Valittavana on myös

teemakuntoremonttilomia.

:: Lomalla testataan fyysinen kunto, kartoitetaan

liikunta- ja ravintotottumukset sekä liikutaan yhdessä.

Aikaa on myös lepoon ja hoitoihin.

:: Kahden vuorokauden Terveystreffeillä tarkistetaan

onnistuiko Kuntoremontti.

:: Kuntoremontin lomatuki on 350 euroa ja

Terveystreffi en tuki on 150 euroa.

A-lomat ry | Ratamestarinkatu 11 00520 Helsinki

puh. 020 111 2770 (arkisin 9–12)

faksi (09) 145 706 | [email protected]

Kuntoremontti – aikaa itselle

Tilaa Kuntoremontin esiteTilaa Kuntoremontin esiteja lo

matu

en h

akem

us

ja lo

matu

en h

akem

us

ww

w.a

-lom

at.fi

Rentouttava ja aktiivinen Kuntoremontti on irtiotto

arjesta. Syksyllä 2009 on tarjolla laadukkaita

lomia terveyskylpylöissä, kuntoutumiskeskuksissa

tai urheiluopistoissa. Valittavana on myös

teemakuntoremonttilomia.

:: Lomalla testataan fyysinen kunto, kartoitetaan

liikunta- ja ravintotottumukset sekä liikutaan yhdessä.

Aikaa on myös lepoon ja hoitoihin.

:: Kahden vuorokauden Terveystreffeillä tarkistetaan

onnistuiko Kuntoremontti.

:: Kuntoremontin lomatuki on 350 euroa ja

Terveystreffi en tuki on 150 euroa.

A-lomat ry | Ratamestarinkatu 11 00520 Helsinki

puh. 020 111 2770 (arkisin 9–12)

faksi (09) 145 706 | [email protected]