talous ja yhteiskunta 4/2002

&4/2002

T a l o u sY h t e i s k u n t a

AluepolitiikkaMaaseutu

KasvukeskuksetMuuttoliike

YhdyskuntarakenneKunnat ja valtioTyöhyvinvointi




Alue-jakunta-talous

Alue-jakunta-talous

Kansi 4/02 19.11.2002, 13:041

&4/2002

T a l o u sY h t e i s k u n t a







Alue-jakunta-talous

Alue-jakunta-talous

Heikki TaimioPääkirjoitus ........................................................................................................ 1

Heikki EskelinenSaavutettavuus ja aluetaloudellinen kehitys....................................................... 2

Seppo LaaksoKasautuminen Helsingin seudulle – etuja ja ongelmia ....................................... 7

Rauli SventoOulun kehityksen ajureita .................................................................................. 13

Kari-Pekka Mäki-LohiluomaTietoyhteiskuntaa etsimässä digikuilun reunalta ............................................... 17

Jukka-Pekka Kataja – Raija VolkTalouskasvun hiipuminen hidastanut maaltamuuttoa ........................................ 22

Hannu TervoMuuttoliike ei ratkaise työttömyysongelmaa ...................................................... 26

Heikki A. Loikkanen – Antti MoisioKuntien ja väliportaan asema ja rahoitus: julkistalouden opit japohjoismainen käytäntö ..................................................................................... 30

Tuire Santamäki-VuoriKuntien tavoite säilyä hyvinä työnantajina vaatii ponnisteluja .......................... 37

Pekka SauramoKansantalous menestyi – entä kansa? ................................................................ 41

Suhdanteet yhdellä silmäyksellä ......................................................................... 43

2-KANSI 4 2002 20.11.2002, 07:271

30. vuosikerta4 numeroa vuodessa

Julkaisija:Palkansaajien tutkimuslaitosPitkänsillanranta 3 A (6. krs)00530 HelsinkiP. 09–2535 7330Fax: 09–2535 7332www.labour.fi

Toimitus:Päätoimittaja Jukka PekkarinenToimittaja Heikki TaimioP. 09–2535 [email protected]

Taitto ja tilaukset:Irmeli HonkaP. 09–2535 [email protected]

Toimitusneuvosto:Sari Aalto-MatturiUlla AittaPeter J. BoldtLea HaikalaTuomas HarpfPekka ImmeliEsa MäistiSeppo NevalainenJari Vettenranta

Tilaushinnat:Vuosikerta 18,50 € (v. 2003 20 €)Irtonumero 5,90 € (v. 2003 6,50 €)

Painopaikka:Jaarli Oy

Valokuvaus:Maarit Kytöharju

Kansi:Graafikko Markku Böök

Kannen kuvat:Aimo Hyvärinen

ISSN 1975-181X

Sain muutama päivä sitten postia Poh-jois-Karjalan TE-keskukselta. Houkut-televat muuttamaan takaisin Susirajal-le. Paluumuuttajille, etenkin yrittäjiksirupeaville on tarjolla kaikenlaista tu-kea. Kiitettävää aktiivisuutta, muttayritys on turha minun kohdallani, hen-kilökohtaisista syistä. Toinen asia on,mitä toiveita tällaiseen maallemuuttoonyleensä voisi kohdistua.

Maatalouden työpaikkoja on enäärunsaat 130 000, ja ne vähenevät tu-hansilla vuosittain. Harvassa taitavatolla ne, jotka pystyvät kehittämäänuuden pysyvän toimeentulolähteennykyajan maaseudulle, yhdistämälläesimerkiksi luomuviljelyn, matkailupal-velut ja kesämökkien rakentamisen.Sen sijaan huomattava osa kasvukes-kuksissa työskentelevistä asuisi mie-luimmin maaseutumaisessa ympäris-tössä. Tästä kertoo mm. muuttoliik-keen viimeaikainen suuntautuminensuurimpien keskusten kehyskuntiin.

Kasvukeskuksia kehyksineen on vainmuutama, eikä harvaan asutulle maa-

seudulle voida nykyteknologialla mi-tenkään rakentaa sellaista liikenne-verkkoa, että työssäkäynti kauempa-na onnistuisi. Eri kyselyjen mukaansäännöllisestä etätyöstä kiinnostuneitaon kuitenkin 20–40 % suomalaisista.Etätyöstä ei ole kunnollisia tilastoja,mutta sekään ei ole yleistynyt sillävauhdilla mitä optimistisimmissa tieto-yhteiskuntaskenaarioissa on oletettu.

Monet työt eivät sovellu tehtäviksietäällä keskuksista. Etätietotyön tek-nologia on olemassa muttei kaikkiallakohtuuhintaan. Ehkä kuitenkin etätyönsuurimmat esteet ovat yhteiskunnalli-sia. Lainsäädäntö ja sopimukset eivätole vielä sen mukaisia, ja koko työ-kulttuurissa vaadittavat muutokset ete-nevät hitaasti. Eristäytyminen ei sovikaikille. Ovatkohan etätyöstä kiinnos-tuneet todella ajatelleet, mitä heillemerkitsisi työyhteisön sosiaalisten kon-taktien menettäminen? Työnantaja-puolellakin saatetaan pelätä tästä seu-raavaa alempaa tuottavuutta ja kont-rollin menettämistä.�

Työtäetäällä

Heikki Taimio

4 2002

&Y h t e i s k u n t aT a l o u s2

Heikki EskelinenJean Monnet professoriJoensuun yliopisto

Saavutettavuus jaaluetaloudellinen

kehitys

Kysymys siitä, miten Suomen

kansantalous kokonaisuutena

sekä aluetalouksina, esimerkiksi

maakuntina ja kaupunkiseutuina,

menestyy sijaintitaloudellisessa

kilpailussa, on korostunut kansain-

välisen integraation ja globali-

saation oloissa. Tässä artikkelissa

esitetään joitakin huomioita

Suomen aluetaloudellisesta

kehityksestä ja aluepolitiikasta

sijaintitaloudellisesta näkö-

kulmasta.

Taloustieteellisessä tutkimuksessaaluetaloudelliset muutokset ja kansain-välinen kauppa ovat kytkeytyneet toi-siinsa yhä enemmän, mikä on vahvis-tanut sijaintitaloudellisten kysymysten

analyysin teoreettista perustaa. Uudes-sa aluetalousteoriassa1 aluetaloudetnähdään kauppavirtojen yhdistäminätoiminnallisina kokonaisuuksina glo-baalissa taloudessa. Niiden erikoistu-

Heikki Eskelisen tutkimus- ja opetustyön aloja ovat aluekehi-tyksen ja -politiikan kysymykset. Hän on muun muassa ES-PON (European Spatial Planning Observation Network)-oh-jelman (ks. www.espon.lu) sekä Suomen lähialueiden talous-seurannan (ks. www.hkkk.fi/ecomon) osatutkimusten vastuu-henkilö.

Kuv

a: Jo

ensu

un y

liopi

sto

&Y h t e i s k u n t aT a l o u s 3

Kuviosta 1 nähdään, että Suomenkaikkien maakuntien saavutettavuus-indeksit jäävät Euroopan unionin kes-kiarvon (=100) alapuolelle. Uusimaaon ainoa maakunta, joka pääsee sentuntumaan. Lähes koko Itä-Suomensekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaan saa-vutettavuusindeksit ovat alle 25, jotenne kuuluvat markkinapotentiaaliltaanEuroopan unionin kaikkein heikoim-man saavutettavuuden alueisiin. Ne

misen perusteita ei enää haeta ensisi-jaisesti tuotannontekijöiden kuten raa-ka-aineiden ja ammattityövoiman tar-jonnan antamasta suhteellisesta edus-ta vaan tuotannon mittakaavaetujen jaalueiden markkinapotentiaalin vuoro-vaikutuksesta.

Mittakaavaedut ovat merkittäviämonilla tuotannon aloilla, ja niistähyötyvät yritykset pyrkivät sijoittu-maan alueille, joiden markkinapoten-tiaali on suuri. Tämä ruokkii kasau-tuvaa kasvumekanismia, sillä alueenmarkkinapotentiaali kasvaa sen seu-rauksena, että mittakaavaetuja hyö-dyntävät yritykset sijoittuvat sinne.Seurauksena on aluetaloudellisenmuutoksen eriytyminen ja kasvukes-kusten kehittyminen.

Onko Suomi periferia?

Käsitteeseen periferia liittyy merkityk-siä, joita maat ja alueet eivät yleensähalua tunnistaa omikseen. Sijaintitalo-udellisesti Suomen asema on kuiten-kin kiistaton: tämä maa on periferiaEuroopan unionissa. Kuvioon 1 on tii-vistetty saavutettavuutta koskevan eu-rooppalaisen vertailun tulokset. Saa-vutettavuus kuvaa alueen suhteellistasijaintia eli sen asemaa suhteessa muillaalueilla oleviin toimintoihin tai resurs-seihin.2

Yleisesti saavutettavuus riippuu alu-eiden ominaisuuksista ja niitä yhdistä-vistä liikennejärjestelmistä. Kuvion 1kartassa esitetyt saavutettavuusindek-sit on muodostettu siten, että ensin onlaskettu kunkin NUTS 3-alueen (Suo-messa maakunnan) etäisyydet muihinNUTS 3-alueisiin3 tarkasteltavia kol-mea liikennemuotoa käyttäen, ja senjälkeen nämä etäisyydet on painotettumuiden alueiden bruttoaluetuotteilla.Tällaisten saavutettavuusindeksien voi-daan tulkita kuvaavan alueiden mark-kinapotentiaalia. Esimerkiksi Ruhrinalueen markkinapotentiaali on korkeaeli se on huomattava kysynnän keskit-tymä, koska sen bruttoaluetuote onsuuri ja se on hyvien yhteyksien pääs-sä muista samantapaisista alueista.

kuten myös niiden naapurialueet ovatbruttoaluetuotteeltaan pieniä aluetalo-uksia, jotka ovat etäällä kysynnän kes-kittymistä. Tosin tässä yhteydessä onpaikallaan mainita varauksena Pietari,jonka vaikutus on ollut jo nähtävissävarsinkin Kaakkois-Suomessa.

Saavutettavuuserot ovat aluetalouk-sien kehityksen tutkimuksen ja myösaluepolitiikan kannalta kiinnostavia.Peruskysymys koskee sitä, ovatko

Lähde: K. Spiekermann & G. Neubauer (2002), European Accessibility andPeripherality: Concepts, Models and Indicators, Nordregio Working Paper 2002:9.

Kuvio 1. Yhdistetty saavutettavuusindeksi (tie-, rautatie- ja lentoliiken-ne; EU15=100), NUTS 3-alueet vuonna 2000.

EU = 100

0< 25 25< 50 50< 75

75<100100<125125< . . .


aluetaloudet, joiden saavutettavuussuhteessa hyödyke- ja tuotannonteki-jämarkkinoihin on hyvä, kilpailukykyi-sempiä ja menestyvämpiä kuin muutalueet. Suomi on tässä suhteessa eu-rooppalaisittain kiinnostava tapaus. Sitäkoskevat havainnot antavat perusteitakaksijakoisiin johtopäätöksiin.

Suomi Euroopan unionissa,alueet Suomessa

Taloushistorialliset vertailut osoittavat,että sijaintitaloudellisesti perifeerinenSuomi on parantanut asemaansa eu-rooppalaisessa talouskilpailussa pitkälläaikavälillä. Tämä on ilman muuta vah-va vasta-argumentti maantieteellistädeterminismiä vastaan. Suomen kan-santalouden kokemukset tukevat nä-kemystä, että esimerkiksi toimivat yh-teiskunnalliset instituutiot ja investoin-nit inhimilliseen pääomaan voivat kom-pensoida heikosta saavutettavuudestajohtuvia kuljetus- ja yhteyskustannuk-sia.

Samalla on ilmeistä, että heikko saa-vutettavuus on vaikuttanut kansanta-

louden tuotannolliseen erikoistumi-seen. Metsäsektori on esimerkki tuo-tannonalasta, jolle sijainti kaukana ky-synnän keskittymistä eiole ollut ratkaiseva kil-pailuhaitta. Voidaanmyös olettaa, että saavu-tettavuuden parantami-seksi tehty teknologinenkehitystyö on eräissä ta-pauksissa myötävaikut-tanut kansantaloudenkilpailuetujen syntymi-seen. Esimerkiksi tieto-liikennevälineet, joidentuotannon merkittävä sijaintipaikkaSuomi on, ovat saavutettavuustekno-logiaa.

Toisaalta vaikka Suomen kansanta-lous kokonaisuutena näyttää sopeutu-neen varsin hyvin perifeeriseen sijain-tiinsa, maan sisäiset aluetaloudelliseterot liittyvät saavutettavuuden eroihin.Maakuntien saavutettavuusindeksien jabruttoaluetuote per capita-indeksienvälinen korrelaatio on positiivinen: len-toliikenteen osalta 0,81, ja vastaavastitieliikenteen 0,56 ja rautatieliikenteen0,33.4 Tämä suuruusjärjestys ei ole yl-

lätys. Lentoyhteyksien tarjonta voi-daan sopeuttaa nopeasti markkinapo-tentiaalin muutoksiin, kun taas tiever-

kosto ja varsinkin rauta-tieverkosto perustuvatpaljolti historiallisiin yh-teystarpeisiin.

Myös aluetaloudellisenmuutoksen keskitty-mistrendit näyttävät suo-sivan parhaiten saavutet-tavia alueita. Kuviossa 2esitetään alueiden välisennettomuuttoliikkeen jasaavutettavuuden riip-

puvuus maakunnittain Suomessa.Muuttoliikkeen ja saavutettavuuden

välillä on selkeä riippuvuussuhde. Ku-viosta 2 nähdään, että saavutettavuu-deltaan heikoimpien maakuntienmuuttotase oli eniten negatiivinen no-pean talouskasvun vuosina 1995–2000.

Aluepolitiikka ja pysyväkilpailuhaitta

Euroopan unionin aluepolitiikka on pai-nottunut Suomessa – toisin kuin esi-merkiksi Välimeren maissa – muihinasioihin kuin saavutettavuuden paran-tamiseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoi-ta sitä, että saavutettavuuteen ja yh-dyskuntarakenteen kehitykseen liitty-vät kysymykset olisivat poistuneet alue-politiikan asialistalta.

Aluekehityksen tavoiteasettelu perus-tuu nykyisin kaupunkijärjestelmään.Suomen kansallisen aluepolitiikan uusialoite, aluekeskusohjelma, on tästäkonkreettinen osoitus. Tavoitteena onyli kolmenkymmenen toiminnallisen elityössäkäyntialueita vastaavan kaupun-kiseudun verkko, jonka varassa maaneri osat kytkeytyisivät menestyksellisestikansainväliseen ja kansantalouden si-säiseen työnjakoon.

Aluekeskusohjelmaa on kritisoitu vas-takkaisista suunnista. Kritiikin perus-telut liittyvät molemmissa tapauksissasiihen, että Suomi eroaa yhdyskunta-rakenteeltaan olennaisesti Euroopanunionin keskiarvoista.

Suomi on esi-merkki suhteelli-sen hyvin menesty-neestä sijainti-taloudellisestaperiferiasta.

Kuvio 2. Nettomuuttoliike (vuosien 1995–2000 keskiarvo per 1 000asukasta) ja saavutettavuus (yhdistetty indeksi vuonna 2000, Pohjois-maiden keskiarvo = 100), NUTS3 (maakunnat).

Lähde: K. Spiekermann & G. Neubauer (2002), European Accessibility andPeripherality: Concepts, Models and Indicators, Nordregio Working Paper 2002:9.


Kilpailukykyä korostaneiden puheen-vuorojen mukaan aluekeskuksia onepärealistisen paljon. Tämä arvio pe-rustuu näkemykseen, etteivät pienten,muista erillään sijaitsevien kaupunki-seutujen resurssit riitä menestyvien tuo-tannonalojen kasvupohjaksi. Lisäksi onmaantieteellisistä syistä ilmeistä, ettäuseissa tapauksissa on mahdotonta yh-distää pieniä kaupunkiseutuja suurem-miksi päivittäisalueiksi. Tämä on hy-vin tyypillinen kehittämisstrategia sel-laisilla voimavaroiltaan ja markkinapo-tentiaaliltaan entistä suuremmilla kau-punkiseuduilla, jotka sijaitsevat Suo-mea tiheämmin asutuilla alueilla. Köö-penhaminan ja Etelä-Ruotsin yhdistä-

vä Juutinrauman sil-ta on tunnettu esi-merkki.

Aluekehityksen ta-sapainoa, eurokielel-lä koheesiota, painot-taneissa puheenvuo-roissa on todettupuolestaan se, etteisuunniteltu aluekes-kusten verkko riitäkattamaan läheskäänkoko Suomea. Vaik-ka aluekeskuksetmenestyisivätkin, nii-den väliin jää laajojaalueita, joilla asuu tu-leva isuudessak inmerkittävä määrä ih-misiä. Tästä syystäaluekeskusten kehit-täminen ei riitä valta-kunnalliseksi aluepo-litiikaksi.

Sekä kilpailukyky-että koheesioargu-menteille on hyviäperusteluja. Tässäyhteydessä niiden tii-moilta on syytä ky-syä, mitä Suomen si-jaintitaloudellisen ase-man ja yhdyskuntara-kenteen erityispiirteetmerkitsevät aluepoli-tiikan ja alueiden ke-hittämisen kannalta.

Ensiksi, jos Suomen menestymises-tä Euroopassa on otet-tavissa oppia, aluetalo-uksien tulisi erikoistuakansainvälisessä työnja-ossa niiden aseman jayhteystarpeiden edellyt-tämällä tavalla. Tämäedellyttäisi suuntautu-mista tuotannonaloihin,joilla päivittäisalueenmarkkinapotentiaali eiole tärkeimpiä kilpailu-tekijöitä. Lisäksi olisi luo-tava entistä vahvempia ja yhtenäisem-piä aluetason institutionaalisia raken-teita.

Viimeksi mainittu asia, joka on jää-nyt kuntien lukumäärästä käytävänkiistelyn jalkoihin, on näistä välittö-mimmin poliittisten päätösten varas-sa. Sen sijaan aluetalouksien erikois-tuminen ja sopeutuminen työnjakoonriippuvat paljolti markkinataloudelli-sista prosesseista. Saavutettavuudenparantaminen, käytännössä liikenne-ja tietoliikenneinfrastruktuurin kehit-täminen, vaikuttaa kuitenkin olennai-sesti siihen, mitä edellytyksiä maan erialueilla on inhimillisen pääoman vah-vistamiseen ja tuotannolliseen erikois-tumiseen suuntautuville aluekehityk-sen strategioille.

Kilpailuolosuhteet ovat muuttuneetsiten, että innovaatiotoiminnan mer-kitys korostuu suhteessa tuotannonkustannustehokkuuteen. Tämä lisääyhteystarpeita siten, että maan pää-keskuksen, Helsingin seudun, lisäksimyös muilta seuduilta tarvitaan no-peita ja luotettavia kansainvälisiä hen-kilö- ja tavaraliikenneyhteyksiä. Yh-teydet sinänsä tai kuljetuskustannuk-set eivät ole ratkaisevia, vaan nope-us, laatu ja vuorovälit ovat entistä mer-kittävämpiä sijaintitekijöitä. Päätöksetsiitä, mitkä alueet ja kaupunkiseudutkuuluvat moottoriteiden, suorien kan-sainvälisten lentoyhteyksien ja Pendo-lino-liikenteen vaikutuspiiriin, ovattästä syystä aluepoliittisesti hyvin kes-keisiä.

Edelleen on ilmeistä, että täkäläisetolosuhteet kuten harva asutus ja pit-kät etäisyydet asettavat esteitä eräi-

den infrastruktuuritek-nologioiden käytölle.Moottoriteiden verkos-toa ei voida rakentaakoko maan kattavaksi,ja ohut kysyntä rajoit-taa nopeiden junayhte-yksien edellyttämiä in-vestointeja. Vastaavaongelma koskee Suo-men asemaa Euroopanunionin saavutettavuus-kartoilla, koska vastas-

sa on maantiede: Suomi ei voi muun-tua sijaintitaloudelliseksi keskusalu-eeksi. Euroopan unionin tulevat uu-

Aluepoliittisessakeskustelussakilpailukyky jakoheesio ovatesiintyneet toisil-leen vastakkaisinatavoitteina.

Suomi ja erityisesti sen syrjäisemmät alueet kärsivät heikonsaavutettavuuden luomasta pysyvästä kilpailuhaitasta, minkävuoksi Heikki Eskelinen esittää, että EU:ssa pitäisi jakaa alue-tukia saavutettavuuden perusteella määritellyn perifeerisyydenmukaan. Tällainen aluepolitiikka suosisi Suomen kaltaisiamaita ja alueita, jotka kykenevät ratkaisemaan sijaintitalou-delliset ongelmansa tehokkaasti.

Kuv

a: Jo

ensu

un y

liopi

sto


det jäsenmaat ovat tässä suhteessakiinnostava vertailukohta. Niiden lii-kenneverkoston saattaminen ajan ta-salle tulee parantamaan niiden saavu-tettavuutta ja siten kilpailuasemaasuhteessa Suomeen. Tämän muutok-sen vaikutuksia vahvistaa se, että sa-maan aikaan nykyinen, sosioekonomi-sin perustein jaettava aluepoliittinenrahoitus on supistumassa nykyisissäjäsenmaissa.

Suomen tulevan aluekehityksen kan-nalta ydinkysymys koskee sitä, mitenvoidaan edesauttaa muidenkin aluei-den kuin suurimpien kaupunkiseutu-jen menestymistä globalisoituvassa ta-loudessa. Ne eivät lähde kilpailuunsamalta viivalta, vaan niiden rasitteenaon heikon saavutettavuuden aiheutta-ma pysyvä kilpailuhaitta. Suomen nä-kökulmasta olisi perusteltua käyttääsaavutettavuuden perusteella määritel-tyä sijaintitaloudellista perifeerisyyttä

aluepoliittisen tuenkohdentamisperustee-na Euroopan unionissa.Tämä kriteeri ei hou-kuttelisi pysymään köy-hänä, vaan se suosisiniitä, jotka kykenevätratkaisemaan sijaintita-loudellisen ongelmantehokkaasti, menesty-mään periferioina.�

VIITTEET

1 Ks. esim. M. Fujita &P. Krugman & A. Venab-les (1999), The SpatialEconomy: Cities, Re-gions, and InternationalTrade, Cambridge,Mass.: The MIT Press; B.Johansson & C. Karlsson& R.G. Stough (2002),Regional Policies andComparative Advantage,Cheltenham: Edward El-gar.

2 Dortmundin yliopis-ton IRPUD-yksikössä onlaadittu Euroopan unio-nin aluejärjestelmän ko-konaisuudessaan kattava

tietopohja saavutettavuusanalyyseja var-ten. Sitä on käytetty muun muassa Eu-roopan aluesuunnittelun tutkimusohjel-man yhteydessä (ks. M. Wegener & H.Eskelinen & F. Fürst & C. Schürmann &K. Spiekermann (2001), Criteria for theSpatial Differentiation of the EU Terri-tory: Geographical Position.Forschungen102:2. Bonn: Bundesamt für Bauwesenund Raumordnung.). Kuviossa 1 esitet-ty kartta perustuu Nordregion (Tukhol-ma) teettämään Pohjoismaita koskevaanerillistutkimukseen (K. Spiekermann &G. Neubauer (2002), European Acces-sibility and Peripherality: Concepts, Mo-dels and Indicators. WP 2002:9. Stock-holm: Nordregio.). Kiitän Nordregiotasekä Klaus Spiekermannia, joka antoi ku-vioiden 1 ja 2 aineiston käytettäväksi täs-sä artikkelissa.

3 NUTS (Nomenclature des Unités Ter-ritoriales Statistiques) on Euroopan uni-onin käyttämä tilastoaluejako.

4 Suomen puitteissa kuvatun saavutet-tavuuden vaikutusta seutukuntien kilpai-lukykyyn ovat analysoineet J. Huovari &A. Kangasharju & A. Alanen (2001),Alueiden kilpailukyky, PTT:n tutkimuk-

Kuv

a: T

omi L

epor

inne

/Kuv

aario

sia 176. Tulokset ovat samansuuntaisiakuin tässä esitetyt.


Helsingin seutu on Suomen ainoaalue, jota kokonsa, kaupunkiraken-teensa ja taloudellisen merkityksensäpuolesta voidaan pitää suurkaupunki-na, metropolina. Helsingin seudullatarkoitetaan tässä kirjoituksessa aluet-

ta, joka koostuu pääkaupunkiseudus-ta (Helsinki, Espoo, Kauniainen jaVantaa) sekä 8 kehyskunnasta. Tälläalueella asuu 1,2 miljoonaa henkeä,neljännes Suomen väestöstä. Se onSuomessa ylivoimainen väestön ja ta-

Seppo LaaksoTutkijaKaupunkitutkimus TA Oy

KasautuminenHelsingin seudulle– etuja ja ongelmia

Helsingin seutu on kasvanut ja

kehittynyt voimakkaasti jo

pitkään. Tälle prosessille löytyy

hyviä selityksiä, mutta se on

syvästi ristiriitainen, ja useita

siihen liittyviä ongelmia on

erittäin vaikea ratkaista.

Kaupunkitutkimus TA Oy on kaupunki- ja aluetaloudelliseentutkimukseen erikoistunut yksityinen yritys. Valtiotieteen toh-tori Seppo Laakso toimii yrityksen toimitusjohtajana ja tutkija-na.


80

loudellisen toiminnan keskittymä (ku-viot 1 ja 2), väestöllä mitattuna suu-rempi kuin maan kuusi seuraavaksisuurinta kaupunkialuetta yhteensä. Siltikoko Euroopan mittakaavassa se onpienenpuoleinen, asukasmäärältäänesimerkiksi vain kymmenesosa Suur-Lontoosta.

Helsingin seutu on kasvanut kansain-välisestikin verrattuna poikkeuksellisennopeasti jo pitkälti toista sataa vuotta.Valtakunnan kasvava hallinto ja muutpääkaupunkitoiminnot laajoine inves-toineen kasvattivat Helsinkiä, muttasen ohella kaupungista kehittyi kasva-van ulkomaankaupan ja kehittyvänteollisuuden ylivoimainen keskus1800-luvun jälkipuoliskolla hyvän sa-taman ja nopeasti laajenneen rautatie-verkoston päätepisteroolin ansiosta.Sen jälkeen Helsinki on jatkuvasti ve-tänyt puoleensa valtakunnan kulloin-kin nopeimmin kasvavia toimialoja,metsäteollisuutta lukuun ottamatta.Teollisuus oli kasvun veturi 1960-lu-vulle asti, mutta sen jälkeen palvelu-alat ovat hallinneet seudun taloudenkasvua. Monilla nopeasti kasvaneillapalvelualoilla 40–60 % koko maan työ-paikoista sijaitsee nykyisin Helsinginseudulla, esimerkiksi tukkukaupassa,rahoitustoiminnassa ja monissa liike-elämän palveluissa. Ne ovat kasautu-neet Helsingin seudulle nimenomaansiksi, että se on maan suurin kaupun-kialue. Lisäksi jatkuva väestönkasvu onpitänyt yllä paikallisilla markkinoillatoimivien yritysten kasvua.

Nykyisin Helsingin seudun bruttokan-santuote asukasta kohti on suunnilleenpuolitoistakertainen koko maahan ver-rattuna. Euroopassa seutu kuuluu kym-menen tuottavimman metropolialueenjoukkoon bkt/asukas-suhteella mitattu-na.1 Alueen työllisyysaste (työlliset/työ-ikäiset) on 70 %, lähes 10 %-yksikköäkorkeampi kuin koko maassa keski-määrin. Vastaavasti työttömyysaste onnoin 5 %, lähellä tasoa jota voidaan pi-tää täystyöllisyytenä ja melkein 4 %-yksikköä alhaisempi kuin maan keski-arvo.2 Vuodesta 1995 vuoteen 2001alueen tuotanto kasvoi keskimäärin 7%, työllisyys 3,5 % ja väestö 1,4 % vuo-

dessa, kun koko maassa vastaavat lu-vut olivat 4,5 %, 1,9 % ja 0,3 %. Hel-singin seudun vaikutus koko maan kas-vulukuihin on ollut todella merkittävä.

Metropolissa suhteellisen pienellemaa-alueelle on keskittynyt erityisenpaljon asukkaita ja työpaikkoja. Kunsuuri määrä ihmisiä ja yrityksiä sijait-see maantieteellisesti lähellä toisiaan,koituu siitä merkittäviä etuja kuljetus-ten, liikkumisen, kommunikoinnin,taloudellisen toiminnan ja ihmisten

hyvinvoinnin kannalta. Tämä edistääedelleen keskittymistä ja suurten kau-punkialueiden kasvamista vielä suu-remmiksi. Toinen seuraus on, ettämaasta on niukkuutta, koska useitatoimintoja ja suuri määrä toimijoitaahtautuu samalle rajalliselle alueelle.Tähän liittyvistä ruuhkautumisilmiöis-tä sekä niukemmaksi käyvän maanarvon kohoamisesta seuraa myös mo-nenlaisia ongelmia. Ne vaikuttavatosaltaan hyvinvointiin ja sen jakautu-

Kuvio 1. Väestö Helsingissä ja Helsingin seudulla 1900–2001.

Lähde: Tilastokeskus

Kuvio 2. Työpaikat Helsingin seudulla ja koko maassa 1960–2000.



miseen, mutta ne toimivat myös jar-runa kaupunkialueen kasvulle.

Kasautumisen etuja3

Mittakaavaetujen hyödyntäminen edis-tää tuotannon keskittymistä. Kun mo-nilla aloilla tuotanto organisoidaan yhäsuurempiin tuotantolaitoksiin, syntyykasvuimpulsseja niillä alueilla, useimmi-ten kaupungeissa, joihin kyseiset tuo-tantolaitokset sijoittuvat. Tuotannonmittakaavaetuja saadaan yhtäältä yritys-ten omaa tuotantoprosessia ja toimin-taa kehittämällä ja toisaalta sitä kautta,että yritys hyödyntää sijaintialueensaresursseja ja ominaisuuksia. Saman alanyritysten alueellinen keskittyminen voiperustua mittakaavaetuihin raaka-ainei-den, välituotteiden tai palvelusten han-kinnassa. Tämä on keskeinen perustaalueellisten yritysryhmittymien kehitty-miselle ja sijoittumiselle.

Kaupunkialueen suuruudesta itsestäänsyntyy kasautumisetuja. Se on luonnol-linen markkina-alue monille yrityksilleja kokonaisille toimialoille. Mitä suu-rempi kaupunkialue on,sitä erikoistuneemmillepalveluille se tarjoaamarkkinapohjan. Senkasvu lisää paikallistenmarkkinoiden varassaelävien toimialojenmyyntiä ja houkutteleealueelle uusia yrityksiä.Tätä kautta kaupunki-alueen kasvu generoi li-sää kasvua. Markkina-alueen suurene-minen edistää tuotannon mittakaava-etujen hyödyntämistä myös paikallisillamarkkinoilla toimivissa yrityksissä lisä-ten tuotannon tehokkuutta. Kaupun-gin kasvu lisää kilpailua, koska kasvunmyötä yhä pitemmälle erikoistuneillaaloilla on enemmän keskenään kilpai-levia yrityksiä. Näin ollen kaupunginkasvu eliminoi monilta toimialoilta yk-sittäisten yritysten monopolivoimaa jalisää talouden tehokkuutta.

Kuluttajatkin hyötyvät kasvun ja ka-sautumisen myötä paranevasta kustan-nustehokkuudesta sekä kulutustavaroi-

den ja palvelujen tarjonnan moni-puolistumisesta.

Yritysten alueellinen keskittyminenedistää myös työmarkkinoiden tehok-kuutta. Alueella, jolla on paljon työ-voimaa ja runsaasti työpaikkoja, työ-voiman kysyntä ja tarjonta kohtaavattehokkaammin kuin alueella, jossasekä työpaikkoja että työn tekijöitä onvähän. Monien tutkimusten mukaanyritysten työvoiman rekrytoinnin javastaavasti myös työvoimaan kuuluvi-en työpaikan etsinnän kustannuksetalenevat kaupunkialueen koon kasva-essa. Oleellinen piirre suurkaupungintyömarkkinoilla on, että ihmiset voi-vat vaihtaa työpaikkaa ilman uudenasunnon hankintaa ja muuttoa. Tämäalentaa osaltaan työpaikan vaihtamisenkustannuksia.

Alueellisten työmarkkinoiden koollaja joustavuudella on suuri merkityserityisesti sellaisille yrityksille, joilla työ-voiman kysynnän vaihtelut ovat suu-ria kovasta kilpailusta tai tuotteidenkysynnän vaihtelualttiudesta johtuen.Pienessä yhdyskunnassa suuren yrityk-sen voimakkaat työvoiman vaihtelut ai-

heuttavat toistuvia ka-tastrofeja, kun sen sijaansuurkaupunkiympäristöpehmentää seurauksia,koska ihmiset pystyvätliikkumaan paljon jous-tavammin yritysten taitoimialojen välillä. Tämävaikuttaa tuotannon su-pistamisen ja laajentami-sen kustannuksiin yritys-

ten kannalta, joten mm. tästä syystämonet rajusti muuttuvilla markkinoil-la toimivat kansainväliset suuryrityk-set sijoittavat toimipaikkojaan ainoas-taan tiettyä rajaa suurempiin kaupun-keihin.

Alueellinen keskittyminen edistää tie-don, ideoiden, innovaatioiden ja tek-nologian leviämistä. Mitä suurempi onkaupunkialue, sitä suurempi mahdol-lisuus on saman alan ja eri alojen ih-misillä olla kosketuksissa keskenäänsekä organisoidusti että satunnaisesti.Tämä edistää tietojen ja innovaatioi-den leviämistä kunkin alan sisällä ja

myös eri alojen välillä. Tätä kommu-nikaation tehostumista pidetään yhte-nä merkittävimmistä tekijöistä, jokavaikuttaa sekä kaupunkialueiden ettäyleisemminkin kansantalouksien pitkänajan kasvuun.

Kasautumisen ongelmia

Helsingin seudun nopeaan kasvuun janykyiseen kokoon liittyy ongelmia, jot-ka voidaan karkeasti jaotella ruuhkau-tumisongelmiin ja korkeasta maan ar-vosta seuraaviin ongelmiin.4

Ruuhkautuminen

Ruuhkautumisongelmilla ei tässä yhte-ydessä tarkoiteta pelkästään liikenne-ruuhkia vaan yleisemmin ongelmia, joitaseuraa siitä, että suuri määrä asukkaitaja työpaikkoja kasautuu pienelle alueel-le. Tämä aiheuttaa mm. ympäristöon-gelmia sekä liikenteen ruuhkautumistaja liikenneonnettomuuksia.

Ilman ja vesistöjen saastumiseensekä jätehuoltoon, hygieniaan ja juo-maveteen liittyi polttavia ongelmiaHelsingissä kuten kaikissa muissakinsuurkaupungeissa teollistumisen ajallaja sen jälkeenkin viime vuosikymme-nille asti. Kaupunkialueen liikenne,teollisuus, energiantuotanto ja koti-taloudet aiheuttavat päästöjä ilmaanja vesistöön. Hengitysilma on tokiedelleen saastuneempaa Helsinginkeskustassa kuin useimmissa muissapaikoissa Suomessa, mutta silti ym-päristön laatu on monessa suhteessaparantunut radikaalisti viime vuosi-kymmenien aikana. Tämä perustuuyhteiskunnan vahvaan otteeseen kau-punkisuunnittelussa ja yhdyskuntatek-nisessä huollossa, ympäristöön liitty-vän lainsäädännön ja taloudellisenohjauksen kehittymiseen sekä yleiseentekniseen kehitykseen.

Suurkaupunki tarjoaa mittakaavaetu-ja myös vesi- ja jätevesihuollossa, ener-giantuotannossa sekä jätehuollossa.Helsingin seudulla juodaan nykyisinkorkealaatuista juomavettä. Jätevesi-päästöt alueen jokiin ja mereen ovat

Kasautumisestaon merkittäviäetuja yrityksille jatyömarkkinoidentoimivuudelle.


vähentyneet murto-osaan vuosikym-menien takaisesta. Useimmat talot läm-piävät kaukolämmöllä ja energiantuo-tannon päästöt suodatetaan tehokkaas-ti. Polttoaineiden ja autojen kehittymi-nen ovat vähentäneet pakokaasupääs-töjen haitalliset aineet murto-osaan sii-tä, mitä ne olivat esimerkiksi kaksikym-mentä vuotta sitten (taulukko 1), huo-limatta liikenteen määrän voimakkaas-ta kasvusta. Saastepäästöt ovat edel-leen merkittävä ongelma Helsinginseudulla, mutta voidaan kuitenkin sa-noa, että ilman ja veden saastuminenainakaan niistä päästöistä, joita Hel-singin seutu itse tuottaa, ei ole enääseudun asukkaiden hyvinvointia uh-kaavien tekijöiden kärkipäässä.

Kaupungin jatkuvaan kasvuun liitty-vä rakentaminen nakertaa alkuperäis-tä luontoa ja supistaa asukkaiden vir-kistykseen ja vapaa-ajan viettoon käy-tettävissä olevaa maa-aluetta. Toisaal-ta Helsingin seudulla on viime vuosi-kymmeninä kaavoitettu ja rakennettualueita entistä enemmän puistoiksi jahoidetuiksi virkistysalueiksi. Rakenne-tun ja rakentamattoman alueen väli-seen suhteeseen liittyy Helsingin seu-dulla kuten kaikissa metropoleissa jok-seenkin pysyvä intressiristiriita. Kulla-kin alueella jo asuvien kanta-asukkai-den näkökulmasta lisärakentaminensupistaa heidän virkistysalueinaan käyt-tämiä rakentamattomia alueita, mikävoi alentaa heidän hyvinvointiaan. Sa-maan aikaan uudet kotitaloudet (muu-alta muuttavat ja kantaväestön aikuis-tuvat lapset) tarvitsevat asuntoja, joita

voidaan tuottaa vain rakentamalla, jol-loin aikaisemmin rakentamattomienalueiden maankäyttö muuttuu.

Kaupunkialueen liikennejärjestelmäntoimivuus sekä liikenteeseen liittyvätvälittömät ja välilliset kustannukset ovatkeskeisiä tekijöitä yritysten ja kotitalo-uksien sijoittumisvalinnoissa sekä kau-punkialueiden välillä että niiden sisäl-lä. Näin ollen liikennejärjestelmä vai-kuttaa kaupunkialueenkasvuun ja kaupunkira-kenteen muotoutumi-seen.

Yksi suurimmista on-gelmista Helsingin seu-dulla kuten kaikissa ny-kyajan suurkaupungeis-sa on liikenteen ruuh-kautuminen, joka aihe-uttaa ihmisille ja yhteis-kunnalle valtavia kustan-nuksia. Ruuhkat piden-tävät ihmisten matka-aikoja. Niissä tuh-laantunut aika merkitsee taloudellistamenetystä ihmisille ja yritystoiminnal-le, koska se normaalisti vähentää työ-tai vapaa-aikaa. Ruuhkaliikenteeseenosallistuvat aiheuttavat kustannuksiapaitsi itselleen myös muille, sillä jokai-nen liikenneväylän lisäkäyttäjä hidas-taa myös muiden liikkumista. Ruuh-kat aiheuttavat polttoaineen lisäkulu-tusta ja lisäävät merkittävästi ilman-saasteita sekä vaikuttavat myös liiken-nemeluun ja -turvallisuuteen.

Pääkaupunkiseudun autoliikenne onkasvanut 40 vuodessa lähes viisinker-taiseksi, keskimäärin 4 % vuodessa, kun

saman aikana Helsingin seudun väestöon kasvanut 80 %, 1,5 % vuodessa.Samalla joukkoliikenteen osuus liiken-nesuoritteesta on alentunut henkilöau-toliikenteen kustannuksella. Liikenteenruuhkautuminen on lisääntynyt, muttasamalla ruuhkien painopiste on siirty-nyt kantakaupungista esikaupunkeihin,erityisesti kehäväylille sekä alueille, joissakaupungin sisääntuloväylät liittyvät ka-tuverkkoon.

Kantakaupungissa liikenneruuhkatovat viimeisten 20–30 vuoden aikanavähentyneet. Tämän positiivisen muu-toksen taustalla ovat erinomainen, sä-teittäinen joukkoliikenne keskustansuuntaan kaikkialta sekä kantakau-pungin maksullinen pysäköintijärjes-telmä. Näiden ansiosta Helsingin nie-men rajan ylittävä liikenne ei ole li-sääntynyt enää 1980-luvun alun jäl-keen. Sen sijaan työpaikkakasvunsuuntautuminen kehäväylien ja sisään-tuloväylien varteen on lisännyt auto-liikennettä ja ruuhkaisuutta näillä alu-

eilla, joita joukkoliiken-ne palvelee heikomminja joissa pysäköintipo-litiikalla ei juurikaan voi-da vaikuttaa liikenne-määriin.

Taloustieteilijöidentuottama innovaatiosuurkaupunkien pelas-tamiseksi liikenneruuh-kilta on ruuhkamaksu;liikenneväylän käyttäjil-tä peritään maksu, joka

riippuu väylän ja ajankohdan ruuhka-alttiudesta. Mm. Singaporessa maksuon osoittautunut erittäin tehokkaaksikeinoksi liikenneruuhkien hallinnassa.Ruuhkamaksujen käyttöönottoa jos-sain muodossa tutkitaan parhaillaanmonissa EU:n metropoleissa, myösHelsingissä.

Korkean maan arvon ongelmat

Julkisuudessa nostetaan usein esiinslummialueet ja niiden köyhät asuk-kaat, asunnottomuus, syrjäytyminensekä muut sosiaaliset ongelmat, joidenyleisen mielikuvan mukaan uskotaan

Taulukko 1. Autoliikenteen saastepäästöt pääkaupunkiseudulla 1998ja muutos 1993–1998.

Autoliikenteen päästöt Muutos (%)(tonnia)

Typen oksidit (NOx) 11 700 -5Hiilidioksidi (CO2) 1 106 000 -10Pienhiukkaset 700 -45Hiilimonoksidi (CO) 32 800 -27

Lähde: YTV.

Ainakaan Suomes-sa sosiaaliset on-gelmat eivät oleerityisesti keskitty-neet maan aino-alle suurkaupun-kialueelle.


keskittyvän nimenomaan suurkaupun-keihin. Osittain nämä mielikuvat pitä-vät paikkansa, osittain eivät.

Suomessa tulonjako on kansainväli-sesti verrattuna erittäin tasaista verotuk-sen, tulonsiirtojen ja julkisten peruspal-veluiden ansiosta. Tulonjakoon vaikut-tavat järjestelmät ovat oleellisesti saman-laiset koko maassa. Näin ollen aluei-den väliset, tulotasoon ja tulonjakoonvaikuttavat erot liittyvät pääasiassa työl-listymismahdollisuuksiin sekä palkkata-soon, joiden suhteen Helsingin seutuon aina poikennut ylöspäin muustamaasta. Helsinkiin on jatkuvasti muut-tanut pienituloisia ja työttömiä, muttalähes kaikkina aikoina Helsinki on tar-jonnut heille paremmat mahdollisuudettaloudelliseen nousuun kuin ne alueet,joilta he ovat muuttaneet.

Tutkimusten5 mukaan Helsingin seu-dulla on alhaisempi osuus pienituloisiakotitalouksia kuin koko maassa keski-määrin. Köyhyyden keskittymisestäHelsingin seudulle ei siis ole näyttöä.Sen sijaan seudun sisällä pienituloisuus,työttömyys ja näihin liittyvät ilmiöt ovatkohtalaisessa määrin keskittyneet tie-tyille alueille. Näitäkään alueita ei voimillään kriteerillä pitää slummeina.Myös seudun pahimmin työttömyydenkoettelemilla asuinalueilla työllisyysas-teet ovat koko maahan verrattuna koh-tuullisella tasolla. Rakennuskanta jaasuinympäristö ovat kaikilla alueilla vä-hintäänkin tyydyttävässä kunnossa jajulkiset palvelut toimivat. Yhtäkään kor-kean työttömyyden asuinaluetta ei Hel-singin seudulla ole jätetty heitteille.

Sen sijaan asumisen kalleus on Hel-singin seudulle ominainen ja jokseen-kin pysyvä ilmiö (kuvio 3), joka vai-kuttaa asukkaiden hyvinvointiin, tulo-jen ja varallisuuden jakautumiseen sekäheikoimmassa asemassa olevien asuk-kaiden elinmahdollisuuksiin.6 Keskiver-tokotitalouden asumismenot ovat noinneljänneksen korkeammat kuin kokomaassa. Toisaalta asumismenojen tulo-osuudessa ei ole oleellista eroa, sillämyös tulotaso seudulla on suunnilleenasumismenoja vastaavassa suhteessakorkeampi kuin koko maassa. Asumis-kustannusten osuus keskivertokotita-

louden käytettävissä olevista tuloista onSuomessa ja Helsingin seudulla noinneljännes. Pienituloisimpaan kym-menykseen kuuluvilla kotitalouksillaosuus on noin 40 %, josta tosin useim-pien kohdalla asumistuki kattaa huo-mattavan osan. Joka tapauksessa pie-nituloiset ovat kovilla seudun asunto-markkinoilla.

Asumisen suhteellinen kalleus Helsin-gin seudulla johtuu kolmesta perus-syystä. Ensiksikin suurkaupungissamaata on niukasti suhteessa väestönja työpaikkojen määrään, ja maa onsiitä syystä kallista. Toiseksi Helsinginseudulla keskivertokotitaloudella onhalukkuutta ja varaa maksaa asumi-sesta enemmän kuin muilla alueilla,mikä kohottaa yleistä hintatasoa. Kol-manneksi jatkuvasta nopeasta kasvus-ta ja rakennuskelpoisen maan tarjon-taongelmista johtuen asuntotuotantoon useimpina aikoina laahannut kysyn-nän kasvun perässä.

Asumisen kalleus vaikuttaa erityises-ti pieni- ja keskituloisten elämään. Hel-singin seudulla kotitalous joutuu nor-maalisti asumaan ahtaammin ja kalliim-min kuin samalla tulotasolla oleva ko-titalous muualla maassa. Tämä heijas-

tuu selvästi työmarkkinoille. Asumisenkalleuden vuoksi työntekijöiden palk-kavaatimus on korkeampi kuin muu-alla maassa. Sekä teollisuudessa ettäpalvelualoilla monien yritysten on vai-kea saada työvoimaa, koska asumis-kustannukset pitävät potentiaalisenmuualla asuvan työvoiman muutto-kynnyksen korkealla. Näin ollen asun-tomarkkinoilla on oleellinen merkityskoko seudun kasvun kannalta.

Asumisen kalleus liittyy oleellisestimyös asunnottomuuteen. Helsinginseudulla heikkolaatuisimmankin asun-non markkinoilla määräytyvä vuokra-taso on korkea suhteutettuna pienitu-loisimman väestön maksukykyyn.Tämä johtaa siihen, että yhteiskunnantukitoimista huolimatta osa väestöstäjoutuu kokonaan asuntomarkkinoidenulkopuolelle, pahimmillaan asunnot-tomaksi, asumaan ulkona, erilaisessatilapäismajoituksessa tai sukulaisten jatuttavien luona. Asunnottomuus liittyykiinteästi köyhyyteen sekä mielenter-veydellisiin ja muihin sosiaalisiin ongel-miin.

Kaikissa maissa asunnottomuus kes-kittyy suurkaupunkeihin. Yli puoletSuomen asunnottomista elää pääkau-

Asumisen kalleus on Helsingin seudun keskeisimpiä ongelmia. Seppo Laakson mielestä sitähelpottaisi ennen muuta rakennuskelpoisen tonttimaan kaavoittaminen.


punkiseudulla, jossa heitä on noin7 000. Asunnottomien määrä on su-pistunut 1980-luvulta lähtien lähinnäsosiaali- ja asuntopoliittisten erityistoi-mien ansiosta. Paradoksaalista on, ettäasunnottomuus väheni myös lamavuo-sina mutta kääntyi nousuun sen jäl-keen, kun talous kääntyi uudelleenkasvuun ja seudun asuntomarkkinatalkoivat jälleen kiristyä.

Korkea maan arvo, joka osaltaan se-littää asumisen korkeaa hintaa, onHelsingin seudun pysyvä rakenteelli-nen ominaisuus, joka ei ole milläänyksinkertaisella toimenpiteellä muutet-tavissa. Sen sijaan siltä osin kuin asu-

misen kalleus liittyy kysynnän ja tar-jonnan tilapäiseen epätasapainoon on-gelman ratkaisuna pitäisi olla tarjon-nan perusedellytysten parantaminen,siis rakennuskelpoisen, kaavoitetuntonttimaan lisääminen. Teoriassa tämäon yksinkertaista, käytännössä äärim-mäisen ongelmallista.

Kasautumishyötyjen jahaittojen paradoksi

Kasautumisen hyötyjen ja haittojenvälinen yhteys on omalla tavallaan pa-radoksaalinen. Kasautumisen haitat

toimivat luonnollisena jarruna metro-polien kasvulle. Kun kasautumisestaaiheutuvia ongelmia pystytään lieven-tämään tai ratkaisemaan, metropolitulee entistä houkuttelevammaksi jakasvaa entisestään. Tämä puolestaansynnyttää uusia ruuhkautumisongel-mia sekä kohottaa maan hintaa. Sa-malla metropolien kasvu saattaa vie-dä elinvoimaa muilta alueilta, joistaväestö ja työpaikat muuttavat metro-poleihin.�

VIITTEET

1 Ks. European Economic Researchand Advisory Consortium (ERECO)(2002), European Regional Prospects.

2 Työllisyysastetta ja työttömyyttä kos-kevat tiedot perustuvat Tilastokeskuksentyössäkäyntitilaston keskiarvolukuihinajanjaksolta 7/2001–6/2002.

3 Ks. S. Laakso & H. A. Loikkanen(2000), Yritysten sijoittuminen, asukkai-den liikkuvuus ja kaupunkialueiden vuo-rovaikutus, Kaupunkipolitiikan yhteistyö-ryhmän julkaisu 1/00.

4 Ks. S. Laakso & H. A. Loikkanen,Kaupunkitalous, kirja ilmestyy lähiaikoi-na.

5 Ks. H. A. Loikkanen & M. Riihelä &R. Sullström (2002), Regional incomeconvergence and inequality in boom andbust. Results from micro data in Finland1971–1998, and especially during the1990s. A paper prepared for the mee-ting of the ESRC Urban and RegionalEconomics Seminar Group, 1–3 July,2002 at the University of Central Lan-cashire in Preston, UK.

6 Ks. S. Laakso & H.A. Loikkanen(2001), Kaupunkialueen asuntomarkki-nat, Ympäristöministeriö, Suomen ym-päristö 464.

Kuvio 3. Asuntojen hintataso Suomen suurilla kaupunkialueilla, muil-la alueilla ja koko maassa 1999.

Huom. Hinnat kuvaavat koko seutukunnan hintatasoa, eivät keskuskaupunkia.Kuvio perustuu Tilastokeskuksen asuntojen hintaindeksin pohjalta tehtyynlaskelmaan.


Oulunkehityksenajureita

Oulu on parissakymmenessä vuodes-sa onnistunut kehittämään informaa-tioteknologiasta huomattavan työllis-täjän. Kuten alla oleva taulukko osoit-taa informaatioteknologia- eli IT-alantyöpaikat kasvoivat vuosina 1990–2000 lähes sata prosenttia. Voimak-kainta kasvu oli laitteistojen valmis-tuksessa ja ohjelmistotuotannossa. Eri-tyisesti ohjelmistotuotannon kasvu-odotukset ovat edelleen erittäin kor-keat.

Nokian merkitys Oulun kehityksenkannalta on ollut kiistaton. Usein nä-kee väitettävän, että korkean teknolo-gian tuotantotoiminta olisi alueellisen

kehityksen kannalta sikäli epäedullis-ta, että hankinnat esimerkiksi kompo-nenttien ostojen muodossa suuntautu-vat ulkomaille. Tutkimustemme1 mu-kaan väite ei pidä paikkaansa. Oulunseudun korkean teknologian yritystoi-minnan hankinnoista noin puolet suun-tautuu samalle seudulle. Korkean tek-nologian kokonaistyöllisyysvaikutusvuonna 1997 oli 13 600 työpaikkaa,joista välillisiä oli 5 600. Korkean tek-nologian alihankintaketjun työllisyys-vaikutus oli 2 500 työpaikkaa. Tällähetkellä voidaan sanoa yli 30 000 ou-lulaisen saavan elantonsa informaatio-teknologian piiristä.

Rauli SventoProfessori, dekaaniOulun yliopisto

Oulu on suomalainen korkean

teknologian menestystarina.

Artikkelissa käsitellään siihen

johtaneita tekijöitä ja uusia

keinoja, joilla pyritään jatkamaan

myönteistä kehitystä.

Kansantaloustieteen professori Rauli Svento toimii myös Ou-lun yliopiston Taloustieteiden tiedekunnan dekaanina.


Dynaamisten alueidenkehityskuva

Metropolien ulkopuolisten menesty-vien alueiden tutkimus on ollut var-sin runsasta viime vuosina. Dynaamis-ten alueiden kehitystä on teoretisoituja käsitteellistetty; puhutaan esimer-kiksi innovatiivisista miljöistä (Portu-gali: Centro; Irlanti: Limerick; Espan-ja: Valencia, Murcia, Andalucia; Ita-lia: Arbuzzi, Molise, Puglia, Sisilia;Kreikka: Itä- ja Keski-Makedonia),teollisuusalueista (Pohjois-Italia), yrit-täjyysalueista (Gnosjö/AndertorpRuotsissa, Pohjanmaa Suomessa jaSunnmöre Norjassa), tai high-techalueista (Silicon Valley ja Route 128USA:ssa).

Tutkimusten perusteella2 voidaan löy-tää eräitä kehittyville alueille yhteisiäpiirteitä :

– Kehittyviä alueita luonnehtii endo-geeninen maailmankuva. Tämä toteu-tuu uskona omiin mahdollisuuksiin sensijaan, että kehitys nähtäisiin yksipuo-lisesti ulkopuolisten tahojen tahdostariippuvaksi. Samaan aikaan on kuiten-kin välttämätöntä, ettei maailmanku-va ole sisäänpäin kääntynyt ehkäistenmaailmalle hakeutumista.

– Näillä alueilla on omintakeista, eri-tyisesti yrittäjyyttä ja innovatiivisuuttakorostavaa paikallista kulttuuria. Inno-vatiivisuus voi ilmetä monin eri tavoin,yhtä lailla aitojen uusien tuotteidenkuin oivaltavien prosessien ja toimin-tatapojen muodossa.

– Usein dynaamisilla alueilla on iden-tifioitavissa paikallista erityisosaamista,joka yhdistyy määrättyyn liiketoimin-taan tai teknologiaan.

– Yritystoiminta on klusteroitunuttasiten, että yhteistyön avulla voitetaanmittakaavaetujen puutetta, edistetääninformaation ja teknolo-gian nopeaa siirtoa sekävoimistetaan työnjaolli-sia etuja.

– Voimakas yhteistyö javerkottuminen ei kui-tenkaan dynaamisillaalueilla polje alleen ke-hityksen kannalta välttä-mätöntä kilpailullisuutta.

Teknologiakeskukset kasvunmoottoreina

Science Parkin eli tiedepuiston käsitevoidaan määritellä monin eri tavoin.Yhden virallisen, UKSPAn3 käyttämänmääritelmän mukaan teknologiakeskuson organisaatio, jolla on virallisia jaoperationaalisia linkkejä yliopiston,muiden korkeamman asteen oppilai-toksen tai tutkimuskeskuksen kanssaja joka edistää tietointensiivisten alo-jen yritystoimintaa.

Tiedepuiston käsite otettiin Yhdysval-loissa käyttöön jo 1950-luvun alkupuo-lella, kun Stanford Research Park jaResearch Triangle Park perustettiin.Heriot-Watt Research Park perustet-tiin Edinburghiin vuonna 1965, ja vie-

lä vuonna 1970 tiedepuistoja oli kaik-kiaankin vain 21.4 Pohjoismaiden en-simmäinen teknologiakylä perustettiinOuluun vuonna 1982. Vuonna 1990teknologiakeskuksia oli perustettu jo270, ja viidensadan raja lähestyy nytnopeasti.

Teknologiakeskusten menestystä se-littävistä yksittäisistä tekijöistä nouseeuseimmin esiin myönteinen imago,joka korostui etenkin tutkittaessa me-nestyneitä eurooppalaisia tiedekeskuk-sia.5 Myönteisen imagon rakentaminenon erityisen haasteellista metropolienulkopuolelle perustetuissa teknologia-keskuksissa. Menestyviä keskuksia onkuitenkin onnistuttu perustamaanmyös alueille, joissa korkean teknolo-gian nopeaa kehittymistä ei olosuhtei-den perusteella pidetty erityisen toden-näköisenä. Tällaisia menestystarinoitaovat esimerkiksi Ronneby Soft Cen-ter Ruotsissa ja Oulun Technopolis

Oyj. Edellinen käynnis-tyi vuonna 1987 pitkältiEU:n rakennerahastora-hoituksen turvin alueel-le, jossa ei ollut kor-keamman asteen oppi-laitoksia. Itse asiassaSoft Centerin perusta-misen voidaan ajatellakäynnistäneen myöskoulutuksellisen kehi-

tyksen Karlskronan alueella, perustet-tiinhan University College of Karlskro-na/Ronneby vuonna 1989. Oulun yli-opistolla on luonnollisesti ollut keskei-nen rooli Technopoliksen – alkujaanOulun teknologiakylän – kehitykses-sä.

Teknologiakeskusten perustaminenmerkittävien keskusten ulkopuolisilleuusille alueille ei kuitenkaan aina oleonnistunut erityisen hyvin. EsimerkiksiJapanin Technopolis –konsepti, jonkamukaan korkean teknologian keskuk-sia oli tarkoitus perustaa sikäläisenkauppa- ja teollisuusministeriön eliMITI:n avustuksella useille Japaninmittakaavassa pienemmille paikkakun-nille ei ole saavuttanut sille asetettujatavoitteita.6 Perustettuihin teknopolik-siin on hakeutunut etupäässä rutiini-

Imagotekijät ovattärkeitä selitettä-essä teknologia-keskusten menes-tystä.

1990 1995 2000

Laitteistot 4 038 6 032 9 210Teleliikenne 625 541 661Ohjelmistot 344 403 1 315Sisältö 830 737 872Muut palvelut 368 337 504T&K 639 486 628Yhteensä 6 844 8 536 13 190

Lähde: V. Mustonen (2002), ICT Cluster Study – Oulu Region, MUTEIS– Macro-Economic and Urban Trends in Europe´s Information Society.

Taulukko. IT-alan työpaikkojen kehitys Oulussa 1990–2000.


luonteisia toimintoja varsinaisen tuo-tekehityksen ja pääkonttoreiden kes-kittyessä edelleen metropoleihin. Cas-tellsin ja Hallin7 mukaan teknopolis-konseptin keskeisin tulema onkin ol-lut Tokion, Jokohaman ja muidensuurkaupunkien entistä voimakkaam-pi kasvu.

Suomessa Iin Micropolis voidaanmyös luokitella niiden maaseutualuei-den teknologiakeskusten joukkoon, joi-den kehitys ei ole ollut odotusten mu-kaista.8 Micropoliksen ongelmaksi onnäyttänyt muodostuvan etäisyys Ou-lusta, joka on sittenkin niin pitkä (40km), etteivät EU:n tavoiteohjelmien ra-hoitukselliset edut riitä kompensoi-maan kriittisen massan pienenemisenhaittoja. Yhteistyö Oulun korkean tek-nologian yritysten kanssa ei ole vas-tannut odotuksia, toisin kuin esimer-kiksi Haukiputaalla (etäisyys Oulusta20 km) – Iin etäisyys Oulusta näyt-tääkin sattuvan juuri Oulun ”varjon”lankeamisvyöhykkeelle. On tokimyönnettävä, että Micropoliksen ke-hitys on vauhdittunut aivan viime ai-koina.

Ylinenpää9 on tehnyt mielenkiintoi-sen vertailun Oulun Technopoliksen jaMadison University Science Parkinvälillä. Tutkimuksen mukaan MUScience Park on suuntautunut selke-ästi hautomotoimintaan ja sen myötäpyrkinyt omaehtoisen endogeenisenkasvun uralle. Oulun Technopolis puo-lestaan on panostanut Oulun houkut-televuuteen sijoittumiskohteena. Tä-mänkaltaiset luokittelut ovat luonnol-lisesti suuntaa antavia, mutta totta on,että Oulussa on panostettu esimerkiksivarsin laajaan Locate in Oulu-kam-panjaan. Myös Micropoliksen perus-taminen Tavoite 1-alueelle voidaannähdä sijoittumishakuisena toimenpi-teenä. Micropoliksen toistaiseksi mer-kittävin yritys (Detection Oy) onkinEspoosta lähtöisin. Toki Oulussakin onsyntynyt merkittäviä yrityksiä paikal-listen keksintöjen ympärille – esimer-kiksi Polar Electro ja Buscom – muttatosiaankin Pohjois-Pohjanmaalla syn-tyy kaiken kaikkiaan yllättävän vähänuutta yritystoimintaa.10

Triple helix-ilmiö

Keskeisenä piirteenä Oulun menestys-tarinassa voidaan pitää nk. triple he-lix- eli kolmoiskierreilmiötä. Tällä vii-tataan korkean asteen oppilaitosten,viranomaisten ja elinkeinoelämän tii-viiseen yhteistyöhön. Kolmoiskierreil-miön olemassaolo ja voimakkuus ovatvaikeasti todennettavissa, mutta mo-nia sen todenperäisyyteen viittaaviaseikkoja on kuitenkin nähtävissä. Alunalkaenkin, jo ennen Oulun teknologia-kylän perustamista esitettiin elinkeino-elämän taholta voimakkaita puheen-vuoroja auki olleen teknologiamomen-tumin hyväksikäyttämisestä. Samaanaikaan myös yliopistolla tehtiin selkei-tä päätöksiä sähkötekniikan tutkimuk-sen suuntaamisesta radioaaltojen roo-liin viestintätekniikassa. Oulun kau-punki puolestaan käynnisti ”Teknolo-giakaupunki Oulu”-ohjelman vuonna1984 ja oli Oulun teknologiakylän kes-keisiä perustajia vuonna 1982. Oulunteknologiakylä oli tuolloin ensimmäi-nen Pohjoismaissa.

Teknologiakylän alkutaipaleella erityi-sesti Oulun kaupungin elinkeinotoi-men henkilöstö edisti asiaa erittäinaktiivisesti. Teknologiakylän toimitus-

johtajilla on aina ollut vankka yliopis-totausta, ja niin yliopiston hallinnonkuin tutkijakunnankin piirissä on oltuvarsin aktiivisia Teknologiakylän jaTechnopoliksen kehittämisessä. Monetoululaiset menestystarinat ovat saaneetalkunsa sähkötekniikan professorienkeksinnöistä.

Kolmoiskierrettä on pyritty edistä-mään myös kiinteitä toimintamuotojasynnyttämällä. Kuvaavin esimerkki onMobile Forum Oulu (MFO), jonkapiirissä toimii aktiivisia yritysten, viran-omaistahojen ja oppilaitosten henkilöi-tä. Heidän yhteisessä intressissään onaikaansaada laajoja ja vaikuttavia tut-kimus- ja kehittämishankkeita erityi-sesti mobiilin informaationvälityksenalalla. MFO:n puitteissa on käynnis-tynyt useita merkittäviä Tekes-hank-keita. Huomionarvoista on, ettäMFO-hankkeissa myös taloustieteel-lisellä osaamisella on selkeä rooli.

Tekemämme tutkimukset11 osoitta-vat selvästi Oulun seudun yritysten ar-vostavan ja tavoittelevan kolmoiskier-teen mukaista yhteistyötä. Ongelma-na on, että tähän asti yhteistyötä onvoitu rakentaa lähinnä vain Nokiankansainvälisen menestyksen imussa.Nähtäväksi jää, kuinka yhteistyön ar-

Rauli Svento näkee uuden kasvusopimuksen keskeisenä avaimena Oulun seudun kehityk-sen jatkumiseen.


vot ja tavoitteet jaksavat kantaa vaike-uksien koittaessa.

Oulun tulevaisuudennäkymiä

Kykeneekö Oulu ylläpitämään myön-teistä kehitystään? Monessa suhteessaOulu elää erittäin tärkeää etsikkoaikaa.Oulu on tällä rakennerahastokaudellaTavoite 2-ohjelman piirissä, ja ilmeis-tä on, ettei tämä asiaintila tulee seu-raavalla kaudella jatkumaan.

Mahdollisimman suuren vaikuttavuu-den saavuttamiseksi ovat Oulun kau-punki, yliopisto ja Oulunseudun osaamiskes-kusohjelma hyväksyneetyhteisen kasvusopimuk-sen.12 Siihen kuuluu viisiklusteria eli yritys- ja yh-teisörypästä sekä kaksitukiohjelmaa. Klustereitayhdistää muutama tärkeäseikka: ne hyödyntävätlangattomuutta, yhdistä-vät osaamista uudella ta-valla, ovat kansainvälisestiverkottuneita, soveltavatteknologiaa arkisiin tar-peisiin ja tarjoavat Oulun seudulle mah-dollisuuden toimia edelläkävijänä tek-nologian hyödyntämisessä.

Kasvusopimuksen avulla Oulu tavoit-telee uutta loikkaa eteen- ja ylöspäin.Tarkoitus on kerätä alueen voimat yh-teiseen ponnistukseen, jolla voitaisiinsaavuttaa entistä parempi, monipuoli-sempi, kilpailukykyisempi ja muka-vampi teknologiakaupunki.

Kasvusopimuksessa on mukana viisihuipputekniikan kasvualaa – tietotek-niikka, ympäristöala, biotekniikka,hyvinvointitekniikka sekä sisältötuotan-to ja media – sekä niiden parissa työs-kentelevät yritykset ja muut yhteisöt.Sopimuksen osapuolet sitoutuvat yh-teistyöhön ja voimavarojen kohdista-miseen siten, että Oulu nousee senkattamilla aloilla ehdottomaan kansain-väliseen kärkijoukkoon. Sopimuksenmerkityksestä ja mittaluokasta kertoosen toteuttamiseen käytettävä raha-määrä: pelkästään kasvusopimuksen

kärkihankkeiden arvo on yhteensänoin 300 miljoonaa euroa.

Kasvusopimuksen avulla tietoteknii-kasta saatuja kokemuksia sovelletaannyt myös muiden toimialojen hyväksija autetaan niitäkin nousemaan maail-man valiosarjaan. Samalla huipputek-niikka saa Oulussa nykyistä paljon mo-nipuolisemman ja myös pehmeämmänsisällön, tuleehan mukaan mm. hyvin-vointialaa ja kulttuurituotantoa.

Sopimuksen avulla kiihdytetään yri-tysten kasvua ja uusien yritysten syn-tymistä. Locate in Oulu-ajattelu nä-kyy myös selvästi kasvusopimuksessa

– yrityksiä pyritään hou-kuttelemaan muualtaOuluun entistäkin . Ta-voitteen saavuttamiseksiyritysten toimintaedelly-tykset luvataan rakentaakansainvälisen huippu-tason mukaisiksi.

Klustereiden ja yritys-ten kasvua tukevat kas-vusopimukseen liitetytyrityskehitys- ja logis-tiikkaohjelmat. Edelli-nen parantaa monin eritavoin yritysten toimin-

taedellytyksiä, jälkimmäinen puolestaankehittää kuljetuksia niin, että maantie-teellisen sijainnin merkitys vähenee.

Klusterit vastaavat Oulun yliopistonpainoaloja, ja Oulun osaamiskeskusoh-jelma on käynnistänyt vastaavat foo-rumit, joihin kootaan yrityksiä, joillaon keskeinen ja aktiivinen rooli toimin-nan kehittämisessä. Lisäksi yliopistol-linen liiketoimintaosaamisen täyden-nyskoulutus on tarkoitus suunnata vas-taamaan erityisesti klustereista ja foo-rumeista nousevaa globaalin taloudenja kansainvälistymisen tarvetta.�

VIITTEET

1 J. Erkkilä & J. Simonen & R. Svento(2000), Regional effects of the high techno-logy industry in Finland, Faculty of Econo-mics and Industrial Management, Univer-sity of Oulu, Research Reports No. 42.

2 Esim. R.P. Camagni (1995), The Con-cept of Innovative Milieu and its Relevan-

Suotuisassa kol-moiskierreilmiös-sä korkean asteenoppilaitokset,viranomaiset jaelinkeinoelämäharjoittavat tiivis-tä yhteistyötä.

ce for Public Policies in European LaggingRegions, Papers in Regional Science, Vol.74 (4); A. Saxenian (1985), Silicon Val-ley and Route 128: Regional Prototypes orHistoric Exceptions? Urban Affairs An-nual Reviews, 28, 81–105; A. Saxenian(1994), Regional Advantage, Cambridge,Mass.: Harvard University Press; M. Por-ter (1990), The Competitive Advantageof Nations, Harvard Business Review,March-April, 73–93; B. Johannison(1994), Lokal företagsamhet för globaltbruk, teoksessa ERU, Framtidens regio-nala politik kräver nya grepp, ERU-reportNo. 82; S. Brusco (1995), Global Sys-tems and local systems, paper presentedat OECD Seminar in Paris, June 1–2; H.Ylinenpää (2001), Science Parks as leversfor regional development, Rural Area De-velopment With Advanced Technology,Final Report 2000–2001, 18–31.

3 UKSPA = The United KingdomScience Park Association on brittiläinenteknologiakeskusorganisaatio – ks. http://www.ukspa.org.uk.

4 Ks. B. Haxton (1998), Science ParksAround the World, Faculty ManagementJournal, March/April, Commentary, Vol.23, No. 3, 19–24.

5 Ks. IASP (1998), European Survey –Science & Technology Parks: the te-nants´ point of view, IASP European Di-vision.

6 S. Tatsuna (1991), Building the Japa-nese Techno-State, teoksessa U. Hilpert(toim.), Regional Innovation and De-centralisation, London: Routledge, 219–236; T. Özelci (1999), TechnologicalDistricts Experiences: Institutional Issu-es, Proceedings of IASP European Con-ference on Science and Technology Parks,Malaga, Spain, June 9–11, 191–205.

7 M. Castells & P. Hall (1994), Techno-poles of the World: The Making of the1st Century Industrial Complex, Lon-don: Routledge.

8 Ks. M. Harmaala (2001), Microelec-tronics and rural areas: The MicropolisCase, Rural Area Development WithAdvanced Technology, Final Report2000–2001, 33–55.

9 H. Ylinenpää (2001), emt.10 Ks. J. Erkkilä (1997), Uusien yritys-

ten syntymisen edellytykset Oulun seu-tukunnassa, Oulu.

11 T. Koivumäki & M. Harmaala & R.Svento (2002), Development of Strate-gic Business Network for Local TravelIndustry, julkaisematon käsikirjoitus; V.Mustonen (2002), ICT Cluster Study –Oulu Region, MUTEIS – Macro-Eco-nomic and Urban Trends in Europe´sInformation Society, julkaisematon kä-sikirjoitus.

12 Ks. http://ouka.fi/kasvusopimus.


Yleisessä keskustelussa mielipiteet suo-malaisesta tietoyhteiskunnasta ja senkehittämisestä jakaantuvat voimak-kaasti. Tulevaisuuden yhteiskuntapo-liittiset linjaukset näyttävät olevan hä-märän peitossa. Nokian ”imussa”olemme paistatelleet viime vuodet tie-toyhteiskuntakehityksen mallimaanvalokeilassa, mutta kuulummeko to-dellakin kiistattomiin edelläkävijöihin?Kriittisimmät arviot kuvaavat kehitys-tämme vain pienen sisäpiirin menes-

tykseksi, joka ei ole ulottunut suuriinväestöryhmiin. Varovaisemmatkin asi-antuntijat muistuttavat, että voimmemenettää edelläkävijän aseman hyvinnopeasti. Oireena tästä on nähty si-joittumisemme julkishallinnon kansain-välisessä eGoverment-kehittyneisyys-vertailussa mukana olleiden maiden ns.kakkosryhmään.

Tutkijoiden arvioinneissa ovat herät-täneet huolta havainnot, että eri vä-estöryhmät, esimerkiksi työttömät,

Kari-Pekka Mäki-LohiluomaProjektijohtajaSitra

Tietoyhteiskuntaaetsimässä digi-kuilun reunalta

Suomi on ollut edel-

läkävijä tietoja

viestintäteknologian

tuotannossa, mutta

sen käyttämisessä

on vielä paljon

parantamisen varaa.

Erityisesti kasvu-

keskusten ulkopuoli-

set taantuvat alueet

ja monet väestö-

ryhmät uhkaavat

jäädä tietoyhteis-

kuntakehityksen

ulkopuolelle.

Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma johtaa Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Oppivat seutu-kunnat-projektia.


vähän koulutetut ja vanhukset jäävätsivuun tietoyhteiskunnan kehitykses-tä. Tätä ilmiötä kuvaavaksi vakiintu-neeksi käsitteeksi on muodostunut di-gikuilu, joka jakaa eri alueet ja väes-töryhmät tietoyhteiskuntakehityksenvoittajiin ja häviäjiin.

Yleisessä keskustelus-sa on kuitenkin viitattuyllättävän vähän väes-töryhmät jakavan digi-kuilun uhkaan. Kes-kustelua on pikemmin-kin leimannut vahvaakateemisuus, joka se-littynee sillä, että taval-linen suomalainen tie-tää tietoyhteiskuntake-hityksestä varsin vä-hän. Sen ei nähdä kos-kettavan ihmisten arkipäivää, eikä sitäsiksi pidetä kovinkaan kiinnostavana.Silti käyttöömme tarjotaan lähes päi-vittäin uusia insinööritieteiden saavu-tuksia, jotka muuttavat totuttuja toi-mintatapojamme lopullisen tuntuises-ti.

Verkkopalveluja on rakennettu tek-nologiavetoisesti laajakaistahuumassa,mutta usein on unohdettu, että ihmis-ten käyttäytyminen muuttuu paljon hi-taammin. Tietoyhteiskunnan palvelutmerkitsevät tavalliselle ihmiselle jotainvain, jos hän tietää niiden tarjoamistauusista mahdollisuuksista. Palvelujentulee myös olla hänen saavutettavis-saan, ja niistä on oltava hänelle jotainhyötyä. Ihan oma haasteensa on ta-vallisten suomalaisten tietoverkkojakohtaan tunteman luottamuksen ko-hottaminen näinä bugbearin ja loveletterin aikoina.

Sitra julkaisi vuonna 1998 kansalli-sen tietoyhteiskuntastrategiansa, jossanimettiin joitakin keskeisiä kärkihank-keita. Sittemmin nämä kärkihankkeetovat muuttaneet muotoaan ja laajen-tuneet toiminnaltaan ja näkökulmaltaantietoyhteiskuntaa laajasti peilaaviksiteema-alueiksi.

Yksi Sitran alkuperäisen strategiankantavista teema-alueista koski paikal-lista ja seudullista tietoyhteiskuntake-hitystä. Miten rakennetaan globalisoi-

tuneen maailman rinnalle paikallisestitoimiva, ihmisiä palveleva ja heitä yh-distävä tietoverkko? Aihetta lähdettiinpilotoimaan sittemmin paljon julkisuut-ta saaneessa Oppiva Ylä-Karjala-pro-jektissa (OYK), joka toteutettiin Nur-

meksen, Juuan ja Valti-mon muodostamassaseutukunnassa. Vuoden2000 alussa päättyneenprojektin myönteiset ko-kemukset antoivat pe-rusteet käynnistää vas-taavia hankkeita uusillaalueilla.

Seuraavassa vaiheessalähdettiin soveltamaanOYK:n kokemuksia jatoimintatapaa kahdek-salla uudella alueella eri

puolilla Suomea. Alueet valittiin Op-pivat Seutukunnat-projektiin (OSKU)siten, että ne edustavat erilaisia toi-mintaympäristöjä ja väestöryhmiä.Keskeinen tavoite oli löytää selviyty-misstrategia kasvukeskusten ulko-puolisille taantuville alueille, joidenlähtökohdat matkalla suomalaiseen tie-toyhteiskuntaan ovat muita heikom-mat. Tähän piti pyrkiä etsimällä kah-deksan uuden pilottialueen avulla tie-totekniikan uusia paikallisia sovelluk-sia ja hyödyntämismahdollisuuksiasekä keräämällä kokemuksia paikal-lisesta verkkotoiminnasta. Tarkoituk-sena oli rakentaa toimivia, käytännöl-lisiä ja vilkkaita kansalaisverkkoja sekävälittää niistä saadut kokemukset

muiden alueiden käyttöön. Tavoittee-na oli niinikään kyseenalaistaa vallit-sevat trendit ja pyrkiä löytämään tie-toyhteiskunnan kehittämisen valtavir-ran taivealueita sekä kartoittaa uusiailmiöitä. Taulukossa 1 on kuvattu hy-vin yleisellä tasolla OSKU-projektinulottuvuuksia ja taustaoletuksia.

Vuoden 2000 lopussa käynnistynytprojektin toinen vaihe on nyt puolivä-lissä. Alusta asti painopiste on ollutkansalaisten tietoyhteiskuntavalmiuk-sien parantamisessa. Marja-Liisa Vi-herää1 mukaillen hanke pyrkii luomaankaikille kansalaisille yhteyden, osaami-sen ja motivaation käyttää hyväkseentietoyhteiskunnan uusia mahdollisuuk-sia. Ilmaiset kioskipisteet sekä helppo-käyttöinen ja helposti ylläpidettävä pai-kallisverkko ovat projektin avaintee-moja (kuvio 1). Leimaa antavaa juurionkin paikallisten ratkaisujen korosta-minen viestintävalmiuksien luomises-sa.

Koulutuspanokset vanhem-piin ikäluokkiin

Koulutus on avainasemassa, kun py-ritään luomaan eri väestöryhmät kat-tava paikallinen “kansalaisverkko”.OSKUssa tietoyhteiskunnan rakenta-jina toimivat ns. vertaisoppaat. Heovat alueen työttömistä palkattuja jaerillisen atk-koulutusohjelman läpi-käyneitä maallikkoja, jotka eivät vält-tämättä ole saaneet mitään aikaisem-

Digikuilu jakaakansalaiset niihin,joilla on osaa-mista ja mahdol-lisuuksia käyttäätietotekniikkaaja niihin, joillanäin ei ole.

Taulukko 1. Tietoyhteiskuntakehityksen “valtavirta” vs. Sitran OppivatSeutukunnat-pilottiprojekti.

VALTAVIRTA OSKU

Globaali < = > PaikallinenAnonyymi < = > Tunnistus

Standardoitu < = > Räätälöity/yksilöllinenHuvi < = > Hyöty

Tarjonta < = > KysyntäKaupallisuus < = > Yhteisöllisyys

Professionaalinen koulutus < = > VertaisopastusLiittymä osalle väestöä < = > Liittymä kaikille


paa it-koulutusta. Heidän tehtävänäänon houkutella ja opastaa seutukunnanväestöä käyttämään verkkopalveluja,sähköpostia ja parhaimmillaan tuot-tamaan itse sisältöjä paikalliseen verk-koon.

Vaikka Pohjolan ja Kiisken tutkimuk-sen2 mukaan käyttökustannukset se-littävät koulutusta paremmin interne-tin käyttöä, niin projektin tulokset tu-kevat vahvasti myös Tilastokeskuk-sen tutkijoiden päätelmiä siitä, ettämissä tietokoneita oli ylipäätään ko-keiltu3, siellä tietokoneen käyttö oliuseammin myös säännöllisintä. En-simmäisen askeleen ottaminen tiedonvaltateille näyttäisi olevan suuri haas-te erityisesti ikääntyneelle väestölle.Kerran mukaan houkuteltu jää useinmyös pysyväksi käyttäjäksi. Tilanneon päinvastainen nuoremmissa ikä-

luokissa, joissa suhteellisesti suurem-pi osuus on verkkojen satunnaiskäyt-täjiä ja kiinnostus painottuu enemmänpelaamiseen.

Sukupolvien välinen digikuilu on to-dellinen haaste koko yhteiskunnalle.Tilastokeskuksen tutkimuksessa tämäkonkretisoituu selvinälukuina. Tietokonetta olikäyttänyt yli 90 prosent-tia alle 45-vuotiaistamutta 45 vuotta täyttä-neistä vain vähän ylipuolet. Tulosten perus-teella on hyvin selvää,että yhteiskunnan yhtei-set panokset kannattaakoulutuksessa suunnatanimenomaan vanhem-piin ikäluokkiin.

Koulutus ja nettikioskitkehityksen moottoreina

OSKU-projekti pyrkii hyödyntämääntoiminnassaan sosiaalisia verkostoja.Vertaisoppaat tuntevat alueen väestönja organisaatiot. He suunnittelevatkoulutuksen ryhmien mukaan ja pyr-kivät aktiivisesti löytämään uusia yh-

teisöjä mukaan koulutukseen. Toistai-seksi parhaat kokemukset ovat kou-lutuksesta, joka kytketään osaksi ole-massa olevaa toimintaa. Hyvä esimerk-ki on urheiluseuran johtokunta, jokasaa kuukausikokouksen yhteydessäopastusta myös tietokoneen käytön pe-

rustaidoissa. Haluttaes-sa heidät ohjataan ra-kentamaan ja ylläpitä-mään seuran verkkosi-vuja sekä hyödyntämäänverkon viestintämahdol-lisuuksia.

Kotiliittymäkaupan kil-pailu käy operaattorienkesken kiivaana. Suuretpuhelinoperaattoritmyyvät isoin mainoksinlaajakaistaista internet-

yhteyttä kotitalouksille noin 50 euronkuukausihintaan. Vaikka kotitalouksi-en tietoliikennekustannukset ovat las-keneet vuosi vuodelta, ovat ne nyky-hinnoittelulla monien ulottumattomis-sa. Projektin yksi keskeinen tavoite onkokeilla, miten ilmainen tai kohtuuhin-tainen liittymä vaikuttaa eri väestöryh-mien käyttäytymiseen. Helsingin Net-timaunulassa taloyhtiöt ovat hankkineetprojektin tukemana omin toimin kiin-

Ilmaiset netti-kioskit ovattärkeitä tieto-yhteiskunnanpalvelukeskuksiaerityisesti haja-asutusalueilla.

Oppivat seutukunnat pähkinänkuo-ressa

OSKUn projektialueella asuu 180 000henkilöä 36:ssa eri kunnassa. Hank-keen budjetti on noin 12 miljoonaaeuroa. Projekti käynnistyi syksyllä2000 ja kestää vuoden 2003 loppuun.OSKUun kuuluu kahdeksan aluepro-jektia ja kuusi verkkosisältöjen kehit-tämisprojektia. Alueprojektit ovatPohjois-Lappi, Kainuu, PiiSavo, ePäi-jänne, Kehä5 (Itä-Uusimaa), Netti-maunula (Helsinki), Itä-Turku ja Tu-runmaan saaristo. Sisältöprojekteihinkuuluvat JUHA (Julkisen hallinnonverkkopalveluiden kehittämisprojek-ti), Vilma (Mannerheimin Lastensuo-jeluliiton koordinoima kolmannensektorin verkkoviestintään keskittyväprojekti), pk-yrittäjien it-polkuja kar-toittava asukaspalvelukeskus-projek-ti ePäijänteen alueella, LIMPPU(Kehä 5:n seurakuntien viestintääsekä verkon kautta tapahtuvia palve-luita kehittävä hanke), MATKA (Maa-hanmuuttajien tietoyhteiskuntataito-jen kehittämisprojekti Itä-Turussa) jaMaunulan Kotikirkko-projekti, jokatoteutetaan yhteistyössä Helsinginseurakuntayhtymän kanssa. Lisäksiprojektiin liittyy laajaa arviointi- jatutkimustoimintaa. Yhteystiedot,alustavat kokemukset ja tutkimustie-dot löytyvät projektin verkkosivultawww.oskut.fi .

Kuvio 1. Kansalaisten viestintävalmiuksien edellytykset ja projektinmallit toteuttaa ko. tavoitteita.

Lähde: M-L. Viherä (1999), Ihminen tietoyhteiskunnassa - kansalaisten viestintä-valmiudet kansalaisyhteiskunnan mahdollistajana, Turun Kauppakorkeakoulu, SarjaA- l.


teän verkkoyhteyden asukkailleen seit-semällä eurolla kuukaudessa.

Muualla on rakennettu yli 200 ilmai-sen nettikioskin verkosto, jossa verk-kopalveluja voi käyttää projektin aika-na ilmaiseksi. Tietokoneet on hankit-tu yhteistyössä paikallisten kauppiai-den, kuntien tms. toimijoiden kanssa.Projektissa on maksettu vain nettikios-kien liikennöintiyhteydet, ja nettikios-kien ylläpitäjät ovat vastanneet muistakustannuksista. Näin haja-asutusalueil-le kauppojen tms. yhteyteen on pys-tytty palauttamaan esimerkiksi osapankkipalveluista ja tehty mahdolliseksiuusien paikallisten verkkopalvelujenkäyttö.

Edellä mainittu Tilastokeskuksentutkimus nostaa esille myös ilmaistennettikioskien merkityksen oppimisenja tietokoneen käytön edistämisessä.Hankkeen pilottialueella Ylä-Karjalas-sa nettikioskien käyttäjiä on enemmänkuin muualla Suomessa. Ilmaistennettikioskien merkitystä nuorille onkorostanut myös Päivi Kurikka4 omis-sa arvioinneissaan. Erilaiset ilmaispai-kat ovat merkittäviä tietotekniikankäytön mahdollistajia. Vaikka ilmai-nen nettikioski on ensisijainen verk-kopalvelujen käyttöpaikka vain osallenuoria, on se 18–26-vuotiaiden ikä-ryhmässä kahden tärkeimmän paikanjoukossa (taulukko 2).

Yllättävän monen nuoren kohdallapassiivikäyttö johtui siitä, että käyttööntarvittavaa tietokonetta ei ollut tai esi-merkiksi internetin käyttö oli liian kal-lista. Nämä nuoret suhtautuvat kuiten-kin usein myönteisesti tietoyhteiskun-taan ja ovat siten ”potentiaalisia aktiivi-käyttäjiä”. Tämän kaltaisille nuorille tie-tokoneen käytön mahdollistavien ilmais-paikkojen merkitys on hyvin suuri.

Projektin kokemukset myös muistaväestöryhmistä ovat samansuuntaisia.

Tietoyhteiskunnasta näyttäisivät syrjäy-tyvän muita useammin ne, joilla ei oletaloudellisia edellytyksiä hankkia omaatietokonetta ja verkkoyhteyttä. Mikälihalutaan turvata kaikkien väestöryh-mien verkkopalvelut, näyttelevät ilmai-set nettikioskit kehityksessä varmastimerkittävää roolia.

Mitä on opittu?

Nurmeksessa ja sen ympäristökunnis-sa liittyi kahdessa vuodessa 25 % vä-estöstä paikallisen kansalaisverkonkäyttäjiksi. Neljän toimintavuoden jäl-keen käyttäjien määrä on vakiintunut27–29 prosenttiin. Vaikka kokemuk-set uusilta pilottialueilta ovat saman-suuntaisia, on selvästi havaittavissa, ettäkehitys kulkee monilta osiltaan eri pol-kuja OYK:n verrattuna.

Paikallisten ammattiryhmien ja orga-nisaatioiden vastustus on myös yllät-tänyt tietoyhteiskunnan rakentajat. Uu-det mahdollisuudet muuttavat ja uu-distavat totuttuja toimintatapoja ja mal-leja. Muutosvastarinta näyttäisi olevanvahvinta siellä, missä uudet välineetkoetaan uhkana eikä uusien mahdolli-suuksien luojana. Asenneilmastonmuokkaaminen myönteiseksi uusien

Kuvio 2. Kansalaisverkkoon rekisteröityneiden määrä suhteessa asukas-lukuun 2001/viikko 37–2002/viikko 42.

Lähde: P. Kurikka (2002), Kahden kerroksen kännykkäkansaa. Nuorten tietotek-niikan käyttö ja asenteet tietoyhteiskuntaa kohtaan Nuorten Suomi 2001 tutki-muksessa, http://www.sitra.fi/Julkaisut/osku1.pdf.

Taulukko 2. Pääsääntöisimmin kotona, opiskelupaikalla, työpaikalla taiilmaispaikassa Internetiä tai sähköpostia käyttävien nuorten (18–26 v.)muut käyttöpaikat.

Käyttää Internetiä 1. tärkein muu 2. tärkein muu 3. tärkein muuja sähköpostia paikka paikka paikkapääsääntöisimmin

Koti Ilmaispaikka Koulu TyöKoulu tai opiskelupaikka Ilmaispaikka Koti TyöTyöpaikka Ilmaispaikka Koti KouluIlmaispaikka Koulu Työ Koti

37/0

1

40/0

1

43/0

1

46/0

1

49/0

1

52/0

1

03/0

2

06/0

2

09/0

2

12/0

2

15/0

2

18/0

2

21/0

2

24/0

2

27/0

2

30/0

2

33/0

2

36/0

2

39/0

2

42/0

2


välineiden käytölle on aikaa vievä sa-votta.

Paikallisten tietoyhteiskunnan raken-tajien saaminen yhteiseen pöytäänsuunnittelemaan yhdessä seudullistakansalaisverkkoa vaatii suuria ponnis-tuksia. Useimmille tietoyhteiskuntake-hitys on hieman vieras asia tai se eikuulu työtehtäviin eikä -vastuuseen.Yleisesti voisi todeta, että seudullisettietoyhteiskuntahankkeet etenevät par-haiten siellä, missä on jo rakentunutyhteinen seudullinen tai paikallinen nä-kemys uusien mahdollisuuksien hyö-dyntämisestä.

Ensimmäiset epäviralliset arvioinnitantavat myös vahvoja viitteitä siitä, ettätietoyhteiskuntakehitys etenee eri seu-duilla ja eri kunnissa hyvin eri tahtiin

(kuvio). Pohjois-Lapinkehitys ei ole verran-nollinen Helsingin lähi-öön, vaikka monia sa-moja piirteitä löytyy-kin. Asenneilmastonmuokkaaminen toi-minnalle myönteiseksivoi olla liian suurihaaste osassa Suomea,kun taas toisaalla uu-den teknologian suo-mat mahdollisuudet ei-vät näytä riittävänkaikkein hurjimpiensuunnitelmien toteut-tamiseksi.

Kansalaisten tietoyh-teiskuntamotivaatioi-den tutkimus on jäänytvalitettavan niukallehuomiolle. Tiedämmeperin vähän siitä, mikäkansalaisia tietover-koissa kiinnostaa jamitkä ovat ne kehitys-kulut ja prosessit, joil-la eri väestöryhmät läh-tevät hyödyntämäänteknologian uusia mah-dollisuuksia.

Toinen yhteinen ni-mittäjä kaikilla alueil-la on verkon ylläpitä-miseen liittyvät haas-

teet. Vaikka projektissa on pystytty tur-vaamaan kaikille kansalaisille toimivayhteys ja tietokoneen käyttötaito, näyt-tää uusien välineiden hyödyntäminenolevan vasta pitkän tien alussa. Jo täs-sä vaiheessa on selvää, että markkinateivät toimi näissä kysymyksissä yhteis-kunnan kokonaisedun suuntaisesti,vaan tarvitaan yhteiskunnallista näke-mystä siitä, miten Suomen teknologiankehittämisen etumatka siirretään myösteknologian hyödyntämisen etumat-kaksi.

Tulevaisuudessa tietotekniikkaosaa-minen ja mahdollisuudet käyttää tie-totekniikkaa ovat avainasemassa, kunverkkojen kautta tarjottavat palvelutja vaikuttamisen mahdollisuudet li-sääntyvät. Tietoyhteiskunnassa on

tärkeää huolehtia siitä, että kaikillaväestöryhmillä on tasavertaiset mah-dollisuudet käyttää tietotekniikkaa jaoppia sen hyödyntämiseen tarvittavattaidot.�

VIITTEET

1 M-L. Viherä (1999), Ihminen tieto-yhteiskunnassa – kansalaisten viestintä-valmiudet kansalaisyhteiskunnan mah-dollistajana, Turun Kauppakorkeakoulu,Sarja A- l.

2 S. Kiiski & M.Pohjola (2001), Diffu-sion of the Internet, WIDER DiscussionPaper 2001/11

3 J. Nurmela & S. Öörni & R. Nyberg& P. Hokka (2002), Matkalla kansalais-ten tietoyhteiskuntaan? – Raportti asuk-kaiden suhteutumisesta tietoja viestin-tätekniikan käyttöön OSKU-alueilla syk-syllä 2001, OSKU Katsauksia 2002/3,http://www.sitra.fi/Julkaisut/osku2.pdf.

4 P. Kurikka (2002), Kahden kerrok-sen kännykkäkansaa. Nuorten tietotek-niikan käyttö ja asenteet tietoyhteiskun-taa kohtaan Nuorten Suomi 2001 -tut-kimuksessa, http://www.sitra.fi/Julkai-sut/osku1.pdf.Olemme ehkä maailman parhaita kehittämään uutta tie-

to- ja viestintäteknologiaa, mutta sen hyödyntämisessä si-joitumme kansakuntien kilpailussa keskikastiin. Suoma-laisen tietoyhteiskunnan kohtalonkysymys tulee olemaanse, miten laajasti pystymme siirtämään kaikkien kansalais-ten arkipäivään uuden teknologian saavutukset, kertoo Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.


Viime vuodet hyvin voimakkaana jat-kunut muuttoliike on muuttanut muo-toaan talouskasvun hidastuessa. Vuon-na 2002 muuttojen määrä on pysynytedelleen korkeana, mutta alueittaiseterot muuttoliikkeessä ovat tasoittuneet.Selvimmin tämä näkyy Helsingin ja

Oulun muuttovoiton kääntymisessämuuttotappioksi ja muuttovirtojensuuntautumisessa niiden kehyskuntiin.Maaseutualueiden muuttotappio onkokonaisuudessaan pienentynyt, muttaalueiden väliset sisäiset erot maan eriosissa ovat edelleen merkittävät.

Muuttoliike ei ole

vielä tyhjentämässä

Suomen maaseutua

vaan on hiljene-

mässä ja suuntau-

tuu entistä enem-

män suurten

kaupunkien kehys-

kuntiin. Artikkelis-

sa tarkastellaan

muuttoliikkeeseen

vaikuttavia tekijöitä

ja sen tulevaisuu-

dennäkymiä.

Talouskasvunhiipuminenhidastanut

maaltamuuttoaJukka-Pekka KatajaTutkijaRaija VolkTutkimusjohtajaPellervon taloudellinentutkimuslaitos

Jukka-Pekka Kataja ja Raija Volk ovat seuranneet tiiviisti Suomen maaseudun kehitystä jasiihen oleellisesti vaikuttavaa muuttoliikettä.


Muuttoliikkeen suuntamuuttunut jo monta vuotta

Yleinen mielikuva muuttoliikkeestä lie-nee, että se on jatkunut muuttumat-tomana laman jälkeisen ajan. Näin eikuitenkaan ole, vaan muuttoliikkeensuunnassa on tapahtunut tasoittumis-ta jo viiden vuoden ajan (kuvio 1).Kaupunkiseutujen keskuskuntienmuuttovoitto on pienentynyt ja vastaa-vasti on suunnattu enemmän kaupun-kien läheiselle maaseudulle ja muihinkaupunkikeskuksiin.

Maaseutukunnissa ei vuoden 2001loppuun mennessä ollut sen sijaan ta-pahtunut muutosta, vaan väestön me-netys pysyi edelleen suurena. Vuoden2002 alkupuolen tiedot viittaavat sii-hen, että nyt tuotannon kasvun hidas-tuttua ja työllisyyden kasvun lähes py-sähdyttyä myös ydinmaaseudun osal-ta palattaisiin lähes pitkän aikavälintrendille tai jopa sitä positiivisempaantilanteeseen.

IT-alan kasvun pysähtyminennäkyy muuttoliikkeessä

Talouskasvun hiljenemisen vaikutusnäkyy vuoden 2002 ensimmäisen vuo-sipuoliskon2 muuttoluvuissa selkeim-min niillä alueilla, joilla it-sektorinosuus tuotannosta kasvoi nopeasti1990-luvun loppuvuosina. Nyt näidenkuntien imuvoima on pienentynyt, jakun samaan aikaan niistä hakeudutaanyhä enenevästi lähiseutujen maaseutu-maisempiin kuntiin, on muuttovoittokääntynyt muuttotappioksi. Uudella-maalla Vihti, Kirkkonummi ja Nurmi-järvi kasvavat edelleen vahvasti, ja Itä-Uudellamaalla Porvoo ja Sipoo jatka-vat vakaata kasvua. Sen sijaan radan-varsikunnista Keravan ja Järvenpäänmuuttovoitto on hieman pienentynyt.Oulun seudulla kasvu kohdistuu nytkaupungin asemasta Kiiminkiin, Kem-peleelle, Haukiputaaseen ja Limin-kaan. Huolimatta siitä, että kokonai-suudessaan kaupunkien läheiset maa-seutualueet ovat lisänneet muuttovoit-toaan, alueellisia eroja on kehitykses-

sä olemassa, mm. Etelä-Savossa Mik-kelin seudulla muuttotappio jatkuukorkeana.

Maaseutualueiden erotkasvaneet

Ydinmaaseuduksi ja harvaan asutuksimaaseuduksi luokitelluissa kunnissaasuu runsaat 1,4 miljoonaa asukasta.Maaseutualueen muut-totappio on vähentynytvuodesta 2000 vuoteen2002 merkittävästi.Maakunnittain maaseu-tualueiden muuttotap-pio on pienentynyt Poh-jois-Karjalaa lukuun ot-tamatta kaikkialla (tau-lukko 2). Muuttovoitol-lisiksi ovat kääntyneetVarsinais-Suomen, Itä-Uusimaan ja Pohjan-maan maaseutualueet.Päijät-Hämeessä muut-tovoitto on lisääntynyt. Tappiotaan ovatpienentäneet eniten Keski-Suomen,Lapin, Kainuun ja Pohjois-Savon maa-seutualueet. Pohjois-Karjalassa muut-

totappio on lisääntynyt, ja Etelä-Poh-janmaalla tappio on pysynyt edelleenmelko korkeana.

Viikate niittää

Maaseudun muuttotappion pienenemi-nen ei valitettavasti juurikaan muutamaaseutualueiden väestökehityksen ko-konaiskuvaa, sillä monilla alueilla luon-

taisen väestökehityksenmerkitys on muuttoliiket-tä suurempi. Pohjois- jaKeski-Pohjanmaata lu-kuun ottamatta syntyvyyson kuolleisuutta alhai-sempi kaikkialla maaseu-dulla. Maan itäisillä maa-seutualueilla väestö vähe-nee luontaista tietä noin0,5–0,7 prosentin vuosi-vauhtia (taulukko 2). Jat-kossa luontainen kehitysvaikuttaa kuntien väestö-määrään yhä vahvem-

min, sillä se vähitellen vain kiihtyy, jasamaan aikaan muuttoherkimpien nuor-ten ikäluokkien koko pienenee. Vaikkaon olemassa heikkoja merkkejä muu-

Luontainenväestökehitysvaikuttaa monillaalueilla muutto-liikettä voimak-kaammin maa-seudulla asuvienmäärään.

Kuvio 1. Nettomuutto kuntatyypeittäin 1975–2001.

Lähde: Tilastokeskus.


tamilla alueilla maaseudulle muuton vah-vistumisesta, tämä muuttovoitto maa-seutualueille koostuu yleisemmin vastayli 50-vuotiaiden ryhmästä. Tässä ryh-mässä muuttajien määrä on kuitenkinnuoriin verrattuna melko pieni, ja väes-tön luontaisen kehityksen suuntaanhanhe eivät enää pysty vaikuttamaan.

Jatkuuko muuttoliikkeensuunnan muutos?

Jatkuuko alkanut, hieman tasapainoi-sempi kehitys pidempään, vai liittyy-kö se vain talouskasvun tilapäiseen hi-dastumiseen? Bruttokansantuotteenja työllisyyden viivästetty kasvu selit-tää muuttoliikkeen vaihteluita pitem-mälläkin aikavälillä hyvin etenkin har-vaan asutun maaseudun ja kaupunki-keskusten osalta. Kun bruttokansan-tuote kasvaa nopeasti, työllisyys pa-ranee pienellä viiveellä, ja tämä lisäämuuttoliikettä etenkin harvaan asutul-ta maaseudulta (kuvio 2). Kun työlli-syys laskee, nettomuutto maalta pie-nentyy, vaikkakaan se ei ole tässä tar-kastelussa käytetyllä ajanjaksolla1975–2002 ollut yhtään kertaa posi-tiivinen. Oman alueen työpaikkake-hityksellä näyttää olevan heikompiyhteys muuttoon kuin koko maankehityksellä. Syynä tähän on toden-näköisesti se, että harvaan asutullamaaseudulla työpaikkoja on hyvinä-kin aikoina syntynyt vähän suhteessatyövoiman määrään.

Ydinmaaseudun osalta yhteys BKT:nja työllisyyden kehitykseen ei ollut yhtäselvä varsinkaan 1980-luvulla. Myös-kään kaupunkiseutujen ja kaupunkienläheisen maaseudun osalta muuttoliik-keen yhteys tuotannon ja työllisyyden

kasvuun ei ole aivan systemaattinen,joskin sitä näyttää ajoittain selvästi ole-van. Työllisyyden kasvun ollessa kii-vaimmillaan kaupunkikeskukset näyt-tävät kasvattavan muuttovoittoaan,mutta yhteys ei ole kovin pitkäaikai-nen. Tuotannon ja työpaikkojen kas-vu on siis kiinteässä yhteydessä muut-toliikkeen voimakkuuteen, mutta muu-ton suuntaan vaikuttavat olennaisestimyös muut tekijät.

Nyt muuttojen määrä on pysynytmelko korkeana huolimatta talouskas-vun hidastumisesta, mutta todennäköi-sesti muuttovilkkaus tulee laskemaan,mikäli talouskasvu pysyy edelleen hy-vin heikkona. Talouskasvun voimis-tuminen taas pitää muuttovilkkaudenkorkealla, mutta tuskin se enää vauh-dittaa sitä kovin paljon nykytasosta.Muuttoliikkeen suuntautumiseen ta-louskasvun elpymisen vaikutus on epä-

Taulukko 1. Nettomuutto kuntatyypeittäin1 tammi-kesäkuussa 2000 ja2002.


Kuntatyyppi (kuntien lkm) Nettomuutto Nettomuutto2000 I–VI 2002 I–VI

Kaupunkiseutujen keskukset (38) 290 -2 580Muut kaupungit (18) 515 416Kaupunkien läheinen maaseutu (86) 2 158 2 964Ydinmaaseutu (180) -1 359 66Harvaan asuttu maaseutu (129) -1 604 -866

Taulukko 2. Ydin- ja harvaan asutun maaseudun kuntien (309 kuntaa)nettomuutto alkuvuosina 2000 ja 2002 sekä luontainen väestönmuu-tos 2001.


Maakunta Nettomuutto Nettomuutto Luontainen Luontainen2000 I–VI 2002 I–VI väestönmuutos väestönmuutos,

2001, henkilöä % väestöstä

Keski-Pohjanmaa -107 -55 76 0,25Pohjois-Pohjanmaa -484 -221 348 0,21Ahvenanmaa 4 46 -1 -0,01Uusimaa 128 154 -27 -0,09Pohjanmaa -54 77 -77 -0,1Etelä-Pohjanmaa -472 -342 -191 -0,13Satakunta -173 -112 -206 -0,23Lappi -528 -239 -198 -0,26Keski-Suomi -311 -59 -350 -0,28Pirkanmaa -91 -16 -313 -0,29Varsinais-Suomi -176 120 -314 -0,3Itä-Uusimaa -7 39 -50 -0,33Päijät-Häme 51 153 -150 -0,34Kymenlaakso 61 75 -166 -0,4Pohjois-Savo -347 -122 -446 -0,47Kainuu -250 -92 -261 -0,5Häme 18 42 -121 -0,55Pohjois-Karjala -115 -275 -542 -0,56Etelä-Savo -54 54 -373 -0,59Etelä-Karjala -56 -27 -169 -0,73Yhteensä -2 963 -800 -3 531 -0,25


varmempaa. Ne alueet, joiden talou-den rakenne painottuu kasvaville aloil-le, saattavat jälleen olla tulomuutonkohteina kasvun kiihtyessä. Samallaniistä kuitenkin muutetaan yhä enem-män myös lähialueille.

Maaseudun työvoimapula eivielä ajankohtainen

Maaseutualueiden väestökato on jat-kunut vuosikymmeniä. Tulevaisuudennäkymistä keskusteltaessa on aina sil-loin tällöin esitetty, että väestön ja työ-voiman ikääntyessä näitä alueita uh-kaa työvoimapula, kun suuret ikäluo-kat siirtyvät eläkkeelle. Useissa yhte-yksissä on tullut esiin se, että julkisellasektorilla ja erityisesti sosiaali- ja ter-veyssektorilla työntekijät ovat vanhem-pia kuin yksityisellä puolella. Etenkinmaaseutukunnissa julkisen sektorinosuus työpaikoista on merkittävä. Li-säksi työntekijöiden keski-ikä on syr-jäisillä seuduilla korkeampi kuin ma-talan työttömyyden alueilla.

Työntekijöiden korkea keski-ikä onkuitenkin puutteellinen mittari eläk-keelle siirtymisen nopeuden eroille eri

alueilla. Työssäkäyvistä yli 50-vuotiai-den osuus on pienin Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa. Osuus onkeskimääräistä pienempi kuitenkinmyös perinteisissä kehitysaluemaakun-

nissa eli Kainuussa, Lapissa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa. Näilläalueilla työttömyys on keskimääräistäkorkeampaa, ja erityisesti vanhempi-en ikäluokkien työllistyminen on ollutvaikeaa. Samoin eri syistä näillä alu-eilla osa vanhemmasta väestöstä onsiirtynyt kokonaan työvoiman ulkopuo-lelle. Suurimmat poistumat eläkkeettapahtuvat syrjäisillä alueilla siis vastasilloin, kun nykyiset 40–50-vuotiaatlähtevät eläkkeelle.

Yli 50-vuotiaiden osuus on puoles-taan suurin Ahvenanmaan, Itä-Uu-denmaan ja Etelä-Karjalan maakun-nissa. Ahvenanmaalla ja jossain mää-rin myös Itä-Uudellamaalla tämä se-littyy sillä, että työura jatkuu keski-määrin pitempään kuin muissa maa-kunnissa. Työntekijöiden keski-ikäänvaikuttaa se, että maaseudulla ja kor-kean työttömyyden alueilla alle 35-vuotiaiden osuus on pieni. Työllistenpainopiste on siis 40–54-vuotiaissa.Näiden siirtyessä eläkeikään seuraa-van 10–15 vuoden aikana avautuumerkittävästi työpaikkoja. Jos muut-toliike jatkuu siihen saakka vilkkaa-na, saattaa pidemmällä aikavälillä

Jukka-Pekka Katajan ja Raija Volkin mielestä on selvää, että monet suomalaiset haluavatasua maaseutumaisessa ympäristössä, joten tarvittaisiin maallemuuttoa edistäviä toimen-piteitä.

Kuvio 2. Koko maan työllisyyden kasvu ja nettomuutto harvaan asutultamaaseudulta vuosina 1975–2001.



taantuvia maaseutualueita uhata työ-voimapula.

Työvoiman erilainen ikärakenne maa-seutualueilla vaikuttaa näiden alueidenkehitykseen jatkossa muutakin kauttakuin eläkkeelle poistumisena. Niissämaakunnissa, joissa työvoima on nuo-rinta, eli lähinnä maan länsi ja etelä-osissa, ovat myös elinkeinotoiminnankehittämisedellytykset parhaat ja työ-paikkojen lisäys suurinta.

Maaseudulla asumistaedistettävä

Kaupunkien läheisten maaseutualuei-den hyvä kehitys kertoo, että suoma-laiset haluavat asua maaseudulla jayleensä maaseutumaisessa asuinympä-ristössä. Tämän vuoksi on hyvin yllät-tävää, että koko ajan julkisuuteen tu-lee uusia seikkoja, jotka vaikeuttavatihmisten muuttamista maaseudulle.Parasta maaseudun kehittämispolitiik-ka olisi, jos Suomessa ryhdyttäisiin sel-keästi kannustamaan asukkaita muut-tamaan maaseudulle ja edistämään kai-kin keinoin esimerkiksi nykyisten ke-säasuntojen muuttamista vakituisiksiasunnoiksi. Nyt kuitenkin suuntaus onpäinvastainen eli hallinnon ja kansalais-ten näkökulmat eivät lainkaan kohtaanäissä kysymyksissä. Suomessa on ti-laa riittävästi eikä pitäisi olla mitäänongelmia sovittaa ympäristönäkökoh-tia maaseudulla asumiseen, jos hyväätahtoa vain löytyy.�

VIITTEET

1 Ks. H. Keränen & P. Malinen & O.Aulaskari (2000), Suomen maaseutu-tyypit, Suomen Aluetutkimus FAR, Sel-vityksiä 20; Maaseututyypittelyn vuoden2001 päivitys-muistio (julkaisematon).

2 Alkuvuodesta muuttajissa on mukanavain vähän opiskelijoita. Opiskelijoidenmuutto painottuu loppuvuoteen, jotenalueelliset erot eivät koko vuoden osaltatule tasapainottumaan alkuvuoden tavoin.Tämä alkuvuoden tarkastelu antaa kui-tenkin kuvaa muuttoliikkeessä tapahtu-neista rakenteellisista muutoksista.

Suomi on käynyt läpi mielenkiintoi-sen kymmenvuotisperiodin myösaluekehityksen kannalta. 1990-luvunalun lama pyyhkäisi useimmilla alu-eilla altaan noin viidenneksen työpai-koista – alueet olivat tässä hyvin sa-manarvoisia. Laman jälkeinen talous-kasvu näkyi hitaasti työmarkkinoilla– uusia työpaikkoja kyllä syntyi, mut-ta rakenteellinen työttömyys pysyi sit-keänä. Kehitys kohteli alueita hyvin

Hannu TervoProfessoriJyväskylän yliopisto

Muuttoliikeei ratkaisetyöttömyys-ongelmaa1

Yleisen käsityksen mukaan alueelliset

työttömyyserot tasoittuvat, kun ihmiset

muuttavat työn perässä. Näin ei Suomessa

viime vuosina kuitenkaan ole käynyt.

Miksi?


epätasa-arvoisesti. Kansantaloudenkasvu haettiin panostamalla osaami-seen ja vientiin, ja uudet työpaikatsyntyivät etupäässä muutamalle uudenajan kasvualueelle.

Talouden kehitys heijastui maan si-säiseen muuttoliikkeeseen. Laman ai-kana muuttoliike pysyi hiljaisena, mut-ta talouden kasvun alettua se kiihtyinopeasti. Työllisyyskehitys näkyi myösmuuttovirtojen suunnissa. Vain kasva-vat alueet olivat muuttovoittoisia, jamuut alueet kokivat tappioita. Kasvunkeskittyessä muuttovoittoisia seutu-kuntia oli vain muutamia.

Käänne muuttovirroissa?

Muuttoliikekehitys on huolestuttanutmonia. Useat alueet ovat menettäneet

väkeä, kun taas eri-tyisesti pääkaupun-kiseutu on ponnis-tellut väestön liiannopean kasvun jasen aiheuttamienongelmien kanssa.

Tämän vuoden ti-lastojen tutkiminenherättää kysymyk-sen, onko muutto-liikkeessä tapahtu-massa käänne. Väes-tönmuutosten en-nakkotilastot ensim-mäisen vuosipuolis-kon osalta kertovatkyllä edelleen, ettäUusimaa on saanutmuuttovoittoa ja esi-merkiksi Kainuu jaLappi muuttotappi-oita maan sisäisessämuuttoliikkeessä.Viime vuosiin verrat-tuna voitot ja tappi-ot ovat kuitenkin ta-saantuneet (kuvio1). Uudenmaanmuuttovoitto onenää puolet viimevuoden vastaavanajankohdan muutto-

voitosta. Myös Kainuun muuttotappioon lähes puolittunut viime vuoteen näh-den. Kaikissa muissakin muuttotappiol-lisissa maakunnissa tappiot ovat vä-hentyneet.

Uudenmaan osalta erityisen mielen-kiintoista on, että pääkaupunkiseutu onkokenut vuoden alkupuoliskollamuuttotappiota (-113 henkeä), kunesimerkiksi viime vuoden ensimmäi-sellä puoliskolla sen muuttovoitto oliselvästi positiivinen (+1 447 henkeä).Nettomuuton negatiivisuus johtuu en-nen kaikkea Helsingin kokemastamuuttotappiosta.

Myös muilla voimakkaammanmuuttovoiton alueilla kuten Tampe-reen, Oulun, Turun ja Jyväskylän seu-tukunnissa voitot ovat pienentyneet.Näiden seutukuntien yhteinen muut-tovoitto oli vuoden alkupuoliskolla

+1 591, kun vastaava luku viime vuo-den osalta oli +2 653. Kokonaisuu-dessaan muuttotappio ja -voittoaluei-den jakauma on tasoittunut. Suomen82 seutukunnasta jo 32 sai muutto-voittoa vuoden alkupuoliskolla, kunviime ja edellisenä vuonna vastaavamäärä oli 18.

Väestökehityksen alueellinen tasaan-tuminen johtunee ennen kaikkea ta-louden taantumasta – muuttoliike tyy-pillisesti hiljenee taantuman aikana jakiihtyy nousun aikana. Tärkeä kysy-mys kuitenkin on, miten muuttoliik-keen suunnat kehittyvät kasvun alka-essa uudelleen voimistua. Maalla tulisiolla malttia vaurastua useampien alu-eidensa kautta kuin 1990-luvun lamanjälkeisessä kehityksessä.

Alueelliset työttömyyserotkasvussa

Alueellisten työmarkkinoiden tilaa hei-jastavan työttömyysasteen tarkasteluvahvistaa kuvaa alue-erojen kasvusta1990-luvun alun syvän laman jälkei-sessä kehityksessä. Lamasta toivutta-essa työttömyyden alue-erot kasvoivat,mitattiinpa niitä miten vain (kuvio 2).Tämä tosiasia on jäänyt yleisen työt-tömyysongelman varjoon.

Työvoimatutkimuksen tietojen mu-kaan Kainuun työttömyysprosentti olitämän vuoden ensimmäisellä neljän-neksellä 18,9 %, kun Uudenmaantyöttömyysprosentti oli 5,8 %. Työt-tömyysaste oli lähes 3,3 kertaa kor-keampi Kainuussa kuin Uudellamaal-la. Koko maan työttömyyden ollessakorkeimmillaan 1994 Kainuun työt-tömyys oli 20,7 % ja Uudenmaan13,9 %. Ero oli tuolloin vain puoli-toistakertainen. Tosin Kainuun työt-tömyys ei ollut vielä 1994 korkeim-millaan vaan vasta 1997, jolloin Uu-denmaan työttömyysaste oli tippunutjo alle kymmeneen.

Mainitut luvut osoittavat kehityksenolleen hyvin erilaista alueellisilla työ-markkinoilla. Kuitenkin työvoimaa onsiirtynyt ennätysmäisesti alueelta toi-selle. Miksi työttömyyserot eivät ole

Hannu Tervo on johtanut Suomen Akatemian tutkimusprojektia”Muuttoliike, työmarkkinoiden sopeutuminen ja konvergenssi”,jonka tuloksiin oheinen artikkeli perustuu.

Kuv

a: T

arja

Vän

skä-

Kau

hane

n


tasaantuneet vaan päinvastoin kasva-neet? Pitäähän taloustieteen perintei-nen teoria työvoiman alueellista liik-kuvuutta eräänä keskeisenä mekanis-mina sekä alueellisten työttömyysero-jen pienentämisen että kokonaistyöt-tömyyden rakenteellisen osan alas pai-namisen kannalta.

Miten työttömyys vaikuttaamuuttamiseen?

Tarkastelen seuraavassa olemassa ole-van tutkimustiedon avulla sitä, mitätyövoiman muuttoliike merkitsee työ-markkinoiden alueellisen kehityksenkannalta. Tarkastelu kilpistyy kahteentärkeään kysymykseen: ensinnäkin,miten työttömyys vaikuttaa muuttami-seen, ja toiseksi, miten muuttaminenvaikuttaa työllistymiseen.

Työttömyys voi vaikuttaa muuttoliik-keeseen kolmella tasolla: talouden ko-konaistyöttömyys, aluetalouden omatyöttömyys sekä henkilökohtainentyöttömyys kukin voi vaikuttaa yksi-lön muuttopäätökseen. Koko talou-den työttömyyden vaikutuksesta alu-eelliseen liikkuvuuteen kertoo hyvinSuomen 1990-luvun ja sen jälkeinen

kehitys. Korkea työttömyys ja erityi-sesti sen kasvu vähentää yksilön altti-utta muuttaa. Tällöin uusia työpaik-koja syntyy vähän, ja töissä olevat ha-luavat pitää kiinni työpaikoistaan. Ta-loudellisen kasvun synnyttämät uudettyöpaikat alentavat työttömyyttä, jol-loin myös alueellinen liikkuvuus kas-vaa. Suomessa liikkuvuuden nopeaan

kasvuun 1990-luvulla vaikuttivatmyös laman aikana syntyneet patou-mat.

Toinen reitti työttömyydestä muut-toliikkeeseen kulkee alueellisen työt-tömyyden kautta. Korkea alueellinentyöttömyys heijastaa heikkoja tulevai-suuden näkymiä ja aiheuttaa työntöäalueelta pois. Töissä olevilla on suu-rempi riski joutua työttömäksi, ja jotyöttöminä olevilla on huonommatmahdollisuudet työllistyä kuin alhaisentyöttömyyden alueella asuvilla. Eri tut-kimukset kertovatkin aluetyöttömyy-den vaikuttavan Suomessa merkittä-västi muuttoalttiuteen.

Kolmas reitti työttömyydestä muut-toliikkeeseen kulkee omakohtaisentyöttömyyden kautta. Uusi työpaikkaon helpompi saada, jos sitä etsitäänlaajemmin kuin vain kotiseudulta.Myös muuttamisen kustannukset ovatpienempiä työttömälle kuin töissä ole-valle sikäli, että siihen ei (enää) liitytyöpaikan menetystä. Tutkimuksetosoittavatkin henkilökohtaisen työttö-myyden lisäävän yksilön muuttoaltti-utta. Vaikutus ei ole kuitenkaan Suo-messa niin suuri kuin monissa muissamaissa, joissa taas aluetyöttömyydelleei ole löydetty selvää vaikutussuhdettamuuttoliikkeeseen.

Kuvio 1. Nettomuutto eräillä alueilla (promillea väestöstä) vuosien 2001ja 2002 kahdella ensimmäisellä neljänneksellä.


Kuvio 2. Työttömyysasteen kehitys eräillä alueilla 1990–2002, I.

Lähde: Työvoimatutkimus.


Suomen osalta saadut tutkimustulok-set siis kertovat myös alueellisella työt-tömyydellä – ei vain omakohtaisellatyöttömyydellä – olevan suuri merki-tys muuttopäätöksiin. Sekä työssä ole-via että työttömiä muuttaa pois työt-tömyysalueilta, jolloin näiden alueidentyöttömyys ei juuri laske. Työmarkki-noiden sopeutumisenkannalta tämä merkitseehidasta alueellista tasa-painottumista muutto-liikkeen kautta.

Se, että myös työllisiäja työmarkkinoille tule-via muuttaa pois työttö-myysalueilta, johtaa sa-malla voimakkaisiin alu-eellisiin kasvueroihin.Tämän olemme voineethavaita Suomen alueellisessa kehityk-sessä: alueet kasvavat eritahtisesti, jatyövoiman voimakkaasta muuttoliik-keestä huolimatta alueelliset työttö-myyserot säilyvät ja pyrkivät kasva-maankin.

varsinaisesti aiheuta työllistymistä.Muuttajat työllistyvät, koska heillä onsellaisia ominaisuuksia, jotka tekevätheidät paitsi liikkuvammiksi myös hel-posti työllistyviksi. Ominaisuudet ovatsekä selkeästi havaittavissa olevia ku-ten koulutus että sellaisia havaitsemat-tomia ominaisuuksia tai luonteenpiir-teitä, joita ei rekisteröidä tai tilastoi-da.

Siten muuttoliikkeen kiihdyttäminenei ratkaise työttömyysongelmaa.Muuttajat ovat valikoitunutta joukkoa,jonka osalta tuloksia esimerkiksi työl-listymisen suhteen ei voida yleistää. Tu-lokset viittaavat myös siihen, ettämuuttajat olisivat työllistyneet lähtöalu-eellaankin. Muuttaessaan kasvukes-kuksiin he synnyttävät työpaikat sinnesen sijaan, että ne syntyisivät menettä-ville alueille.

Aluekehityksen vahva kierre

Työvoiman joustavaa liikkumista alu-eelta toiselle tarvitaan. Näyttää kuiten-kin siltä, että Suomessa korkea alue-työttömyys on työntänyt valikoivastiosaavia ja yritteliäitä ihmisiä liikkeelle,jotka ovat myös työllistyneet hyvin tu-loalueillaan.

Muuttoliike kääntyy haitalliseksi, josse synnyttää ongelmia sekä lähtö- ettätuloalueella. Näin käy, jos tuloalue eikykene tarjoamaan asuntoja ja palve-luita tulokkaille, ja lähtöalueella taasasuntoja ja palveluita jää käyttämättö-miksi. Vielä ongelmallisempaa on, jossuuret lähtövirrat murentavat menet-tävien alueiden taloutta ja johtavat lo-pulta autioitumiseen.

Muuttoliikkeellä on alueellista kehi-tystä epätasapainottava vaikutuksensamyös sen valikoivuudesta johtuen, kunennen kaikkea nuoret, koulutetut jaylipäätään kyvykkäät jättävät työttö-myysalueet. Väestön menetys yhdessäinhimillisen pääoman heikkenemisenkanssa asettaa työvoimaa luovuttavatalueet helposti noidankehämäiseenkierteeseen.

Kierre on vahva. Ihmiset muuttavattyöpaikkojen äärelle ja työpaikat syn-

Alueiden työttö-myysasteet eivätalene, kun sekätyössä olevia ettätyöttömiä muuttaaniiltä pois.

Muuttoliikkeen vaikutustyöllisyyteen

Alueellisten työmarkkinoiden tasapai-nottumisen kannalta toinen keskeinenkysymys on käänteinen edelliselle: mi-ten muuttaminen vaikuttaa työllisyy-teen. Muuttoliikkeen merkitystä työt-

tömyyden kehityksenkannalta voidaan arvioi-da lopullisesti vasta, kuntiedetään, miten muutta-jat työllistyvät tuloalueil-laan.

Yksinkertaiset tilastoin-nit muuttajien ja ei-muuttajien työmarkki-na-aseman kehityksestäkertovat, että muuttami-nen edistää työllistymis-

tä ja vähentää työttömyyttä. Erityisestityömarkkinoille tulevien ja työttömienkohdalla muuttaminen näyttäisi edis-tävän työpaikan saantia.

Saadut tutkimustulokset osoittavatkuitenkin, että itse muuttaminen ei

Hannu Tervon tutkimusprojektin tulokset viittaavat siihen, että korkea aluetyöttömyyson saanut nuoria ja osaavia ihmisiä muuttamaan töihin kasvukeskuksiin, mutta heolisivat työllistyneet lähtöalueillaankin. Useamman kasvukeskuksen edistäminen tasa-painottaisi alueellisia työmarkkinoita.

Kuva: Tarja Vänskä-Kauhanen


tyvät sinne, missä ihmiset ovat. Ta-louden kehitykseen kuuluu väistämättäalueellinen keskittyminen, mutta se voitoteutua myös tiheämmällä seulallakuin 1990-luvun laman jälkeisessä ke-hityksessä Suomessa. Kasvua levittä-mällä entistä useammista alueista voitulla houkuttavia keskuksia nuorilleosaajille. Työpaikat seuraisivat ihmisiämyös näille alueille.�

VIITE

1 Artikkelin taustalla on johtamani Suo-men Akatemian tutkimus ”Muuttoliike,työmarkkinoiden sopeutuminen ja kon-vergenssi”, jonka tuloksia on julkaistumm. seuraavissa artikkeleissa: H. Tervo(2000), Migration and labour marketadjustment; empirical evidence fromFinland 1985–90, International Reviewof Applied Economics 14:343–360; H.Tervo (2000), Post-migratory emplo-yment prospects: evidence from Finland,Labour 14: 331–349; M. Kauhanen &H. Tervo (2002), Who moves to depres-sed regions? An analysis of migrationstreams in Finland in the 1990s, Inter-national Regional Science Review 25:200–218; S. Pekkala & H. Tervo (2002),Unemployment and migration: doesmoving help? The Scandinavian Jour-nal of Economics 104: 621–639 (pai-nossa). Projektin tuloksia on luettavissamyös kahdesta väitöskirjasta: S. Pekka-la (2000), Regional convergence andmigration in Finland 1960–95, Univer-sity of Jyväskylä, Jyväskylä Studies InBusiness and Economics 4; J. Ritsilä(2001), Studies on the spatial concent-ration of human capital, University ofJyväskylä, Jyväskylä Studies In Businessand Economics 7.

Suomessa kunnat ja kuntayhtymätvastaavat kahdesta kolmasosasta kai-kista julkisista kulutus- ja investointi-menoista. Paikallistason keskeinen roo-li palvelutuotannossa on yhteistä kai-kille Pohjoismaille, joissa se toteuttaa

Heikki A. LoikkanenProfessoriHelsingin yliopistoAntti MoisioEkonomistiVATT

Kuntien ja väli-portaan asemaja rahoitus:julkistalouden opit japohjoismainen käytäntö

Julkistalouden teorian valtavirtanäkemyksenmukainen perinteinen työnjakomalli esittää,mitkä julkisen sektorin päätehtävät tulisikeskittää ja mitkä hajauttaa alueellisesti(osavaltioille, väliportaille ja kunnille) jatoisaalta miten eri aluekokonaisuuksien tulisirahoittaa tehtävien hoidosta aiheutuvat menot.Artikkelissa verrataan Suomen kuntien tehtäviäja rahoitusta muiden Pohjoismaiden tilanteeseenja näitä kaikkia suhteessa työnjakomallinrahoitusta koskevaan näkemykseen.


mm. opetukseen, sosiaali- ja tervey-denhuoltoon ja infrastruktuuriin liitty-vien peruspalvelutehtävien lisäksi val-takunnallisia ohjelmia, jotka liittyvättulonjakoon ja jopa talouden vakaut-tamiseen. Pohjoismaat eroavatkin täs-sä selvästi esimerkiksi Keski- ja Etelä-Euroopan EU-maista, joissa alue- jakuntatason tehtävät ovat suppeampia.Myös paikallistason rahoitus poikkeaamuista EU-maista. Pohjoismaissa näetpääosa verotuloista koostuu ansiove-rotuloista, kun taas useimmissa muis-sa EU-maissa pääosa rahoituksestaperustuu valtionapuihin ja käyttäjämak-suihin tai (anglosaksisissa maissa) kiin-teistöverotukseen.

Yhteiskuntien samankaltaisuudestajohtuen Pohjoismaat ovat Suomellekohtuullisen hyvä vertailukohta, mut-ta näidenkin maiden välillä on merkit-täviä paikallisen julkisen sektorin ra-kenteeseen ja rahoitukseen liittyviä ero-ja. Suomessa kuntien vastuu on laa-jin, koska Tanskassa, Ruotsissa jaNorjassa tehtäviä on jaettu kahdenpaikallishallintotason (kunnat ja maa-kunnat) kesken.

Julkisen sektorin tehtäväjakoja paikallistason rahoitus-järjestelmä

Vakiintuneen musgravelaisen näke-myksen1 mukaan julkisella sektorilla onkolme perustehtävää: kansantaloudenvakauden takaaminen (stabilisaatio),tulonjako (redistribuu-tio) ja voimavarojenkohdentaminen (allo-kaatio). Vakaudestahuolehtimisen ja tulon-jaon katsotaan kuuluvanyksinomaan keskusval-lan tehtäviksi. Sekä pai-kallis- että keskustasol-le sopiviksi on katsottuvoimavarojen kohdentu-miseen liittyvät tehtäväteli tuotannon ja kulutuk-sen rakenteeseen sekäinvestointeihin vaikutta-minen.

Varsinaisten palvelutehtävien lisäksipaikallistaso täydentää Pohjoismaissakuitenkin jossain määrin myös keskus-vallan harjoittamia vakauttamistoimen-

piteitä. Esimerkiksi toimeentulotukijär-jestelmä toimii ns. automaattisena va-kauttajana paikallistasolla. Toisaaltakunnat ovat toteuttaneet työllisyydenedistämistoimia siten, että valtio onosallistunut niiden rahoittamiseen.Alue- ja paikallistasolle hajautettu, va-kauttamiseen tähtäävä finanssipolitiik-ka – budjettien meno- ja tuloperustei-den muuttaminen – on kuitenkin ver-rattain tehotonta: esimerkiksi kunta-kohtaisten veronalennusten käyttötaantumissa vaikuttaa vain vähäisessämäärin paikallistalouteen, kun alueenkulutuksen kasvu johtaa pääasiassatuonnin ja vähemmässä määrin paikal-lisen tuotannon kasvuun.

Pohjoismaissa paikallishallinto vaikut-taa tulonjakoon maksamalla asukkail-le jossain määrin kunnittain vaihtele-via tukia kuten esimerkiksi lasten ko-tihoidon kuntalisiä. Lisäksi ainakinSuomessa osa kuntien perimistä pal-velumaksuista on tulosidonnaisia. Näis-sä tehtävissä kuntien mahdollisuudettoimia itsenäisesti ovat tosin vähäiset,koska valtio säätelee useimpia tukia jamaksuja. Pääosin tulonjakoon vaiku-tetaankin valtakunnallisella vero- jatulonsiirtopolitiikalla, jolloin tähtäimes-sä ei ole erityisesti jonkun alueen sisäi-nen tulonjako.

Kun vakauttamis- ja tulonjakotehtä-vät ovat keskitettäviä, alueille ja kun-

nille sopiviksi hajautet-taviksi tehtäviksi jää pai-kallisten julkishyödyk-keiden (kovan infra-struktuurin) ja hyvin-vointipalvelujen (peh-meän infrastruktuurin)tarjonnasta huolehtimi-nen. Niihin kohdistuvakysyntä riippuu väestö-määrästä ja sen raken-teesta, tulokehityksestäsekä ko. palvelujen hin-nasta (käyttäjämaksuinaja veroina). Tämä ky-syntä vaihtelee vähem-

män kuin voimakkaasti suhdanneriip-puvien tehtävien (erityisesti työttömyy-den) hoito. Jos paikallishallinnon tulotkehittyvät suhteellisen vakaasti, myös

Heikki Loikkasen ja Antti Moision mielestä kuntien rahoitusjärjestelmiä ja reformeja kannat-taa ainakin peilata julkistalouden teoriaa vasten, vaikkei kaikkia sen suosituksia omaksuisi-kaan. Selvää on ainakin se, että kuntien talouden vakaus riippuu paitsi rahoitusjärjestelmästämyös valtion toimenpiteistä. Tulisi siis välttää jatkuvia uudistuksia toisensa perään.

Paikallisten julkis-hyödykkeiden jahyvinvointipalvelu-jen tarjoaminen onsopivaa hajauttaakunnille samallakun niiden tuloke-hitys pidetäänvakaana.


rahoituksen vakaa kehitys ja suhteel-lisen tasapainoisen budjetin ylläpito onmahdollista. Niinpä julkistaloutta kä-sittelevässä kirjallisuudessa hyvän pai-kallishallinnon rahoitusjärjestelmänkeskeisenä periaatteena pidetäänkinverotulojen vakautta ja ennustettavuut-ta. Epävakaat tulo- ja menoerät samoinkuin suuret budjetin yli- ja alijäämät

sekä niihin liittyvän jul-kisen velan hoito sopivatparemmin keskitettävik-si valtiolle.

Julkistalouden teorianperinteisen valtavirtanä-kemyksen mukaan pai-kallistasolle parhaina ra-hoitusmuotoina pidetäänasuin-, liike-, teollisuus-ym. kiinteistöille määrät-tyjä kiinteistöveroja sekäerilaisia hyötyyn ja kus-tannusvastaavuuteen pe-rustuvia maksuja. Kiin-teistöveroja perustellaanmm. sillä, että kunnanpalvelutarjonnan kasva-essa kiinteistöjen arvotnousevat ja että ko. vero-muoto tehostaa kiinteis-tömarkkinoiden toimin-taa. Kansainvälisesti onnähtävissä kiinteistöve-ron käytön laajentumi-nen, mutta trendi ei olekovin voi-m a k a s .Va l t i on -osuuksiaperustel-laan sillä,

että alueellinen hyötyjämaksaa-periaate ei to-teudu esimerkiksi kou-lutuspalvelujen kohdal-la muuttoliikkeen vuok-si. Jotteivät ylikunnalliset ”vuodot” joh-taisi ali-investointeihin koulutuksessa,tarvitaan valtionosuuksia paikallisen ra-hoituksen tueksi.

Kiinteistövero on ehkä vakain vero-tulojen lähde, koska kiinteistöjen ve-rotusarvo määritellään yleensä harvoin.Henkilöiden tulojen verotuksen – eten-kään kunnallisesti eriytetyn ja progres-siivisuudeltaan vaihtelevan paikallisentuloveron – ei katsota sopivan paikal-listasolle varsinkaan silloin, kun kun-tia on paljon ja siirtyminen toiseen kun-taan on vaivatonta, esimerkiksi samallatyössäkäyntialueella. Liikevaihto- tai ar-vonlisäveron alueellisen eriyttämisenkatsotaan myös kannustavan tehotto-maan ostokäyttäytymiseen ja johtavankilpailun vääristymiseen. Yhteisöveronja henkilöiden tuloverotuksesta aina-kin sen progressiivisen osan katsotaanjulkistalouden valtavirtanäkemyksenmukaan olevan keskitettäviä verotuk-sen muotoja vastapainona suhdanne-riippuville menoille. Niiden avulla kor-keasuhdanteissa syntyvät ylijäämät ovattaantumissa syntyvien alijäämien rahoi-tuksen pohjana.

Useimmissa maissa pidetään tavoit-teena valtakunnallisen tulonjakopolitii-

kan rinnalla keskeistenhyvinvointipalvelujen ver-raten yhtäläistä ja edul-lista (subventoitua) saa-tavuutta maan kaikissaosissa niiden taloudellisis-ta edellytyksistä riippu-matta. Valtionosuuksienrinnalla alueellisesti tasoi-tetun palvelutarjonnanrahoituksen sopivina vä-

lineinä pidetään alueellisia veropohjantasausmekanismeja.

Paikallishallinnon rakenne,tehtävät ja rahoitus Pohjois-maissa

Suomea lukuun ottamatta Pohjoismais-sa on käytössä kolmen hallintotasonjärjestelmä, jossa keskusvalta tuottaavaltakunnallista merkitystä omaavatpalvelut, välitaso (maakunta) useidenkuntien alueella vaikuttavat palvelut jakuntataso selvemmin paikalliset palve-lut. Kaikilla tasoilla on verotusoikeus.Kaksitasoisessa järjestelmässä kuten

Suomessa kuntienlukumäärä onpienentynytvähiten kaikistaPohjoismaista.

Taulukko 1. Kuntien lukumäärän muutos Pohjoismaissa 1950–1999.

Lähde: S. Laakso & H.A. Loikkanen, Kaupunkitalous (tulossa).

Maa 1950 1999 Absoluuttinen muutos Suhteellinen muutos,prosenttia

Suomi 547 452 -95 -17Ruotsi 2 281 289 -1992 -87Norja 744 435 -309 -42Tanska 1 387 275 -1 112 -80

Antti Moision väitöskirja kuntien taloudesta tarkastetaan30.11. Jyväskylän yliopistossa, ja se ilmestyy VATT:n tutki-muksia-sarjassa.


Suomessa kuntien vastuulla on enem-män palveluja, ja kuntien välinen yh-teistyö pyrkii ainakin osittain kompen-soimaan väliportaan puuttumista.

Pohjoismaiden kuntarakenne muut-tui merkittävästi 1900-luvun jälkipuo-liskolla (taulukko 1). Ruotsissa kunti-en lukumäärä väheni peräti 87 %,Tanskassa 80 % ja Norjassa 42 %.Suomessa kuntien lukumäärä laskivarsin vähän vuosien 1950 ja 1999 vä-lisenä aikana (17 %). Kuntien nykyi-nen lukumäärä on selvästi suurempija keskimääräinen kuntakoko väkilu-vulla mitattuna olennaisesti pienempikuin Ruotsissa ja Tanskassa, vaikkaniissä on väliporras.

Pohjoismaissa palvelujen järjestämis-vastuu hallinnon eri tasoilla vaihtelee.Koulutuksen osalta erot ovat tosinmelko pieniä. Kuntatasolla peruskou-lutus järjestetään kaikissa Pohjoismaissamutta lukiokoulutus vain Suomessa jaRuotsissa. Ammatillinen koulutus jär-jestetään Norjaa lukuun ottamatta kun-tatasolla. Kaiken kaikkiaan Suomessaja Ruotsissa kunnat vastaavat koulu-tuksesta kaikkein kattavimmin.

Enemmän eroja Pohjoismaiden vä-liltä löytyy terveydenhuoltopalveluidenjärjestämisessä. Ruotsissa näet kunnateivät hoida mitään terveyspalveluja,vaan ne kuuluvat välitason tehtäviin,kun taas muissa Pohjoismaissa perus-terveydenhuolto on kuntien vastuulla.Sairaalatason palveluja hoitavat useim-min välitaso ja valtio, mutta kunnat

ovat Suomessa mukana näissäkin pal-veluissa. Kunnat hoitavat yleensä sosi-aalipalvelut yhdessä välihallinnon kans-sa, tai tehtävät on jaettu. Ruotsissa jaTanskassa kunnat vastaavat käytännös-sä kokonaan sosiaalipuolen tehtävistäja tuista, vaikka rahoitustukiin tuleekin valtaosinvaltiolta. Suomessa kun-tien rooli ulottuu palve-lupuolen lisäksi myös toi-meentulo- ym. tukiin.

Paikallistason rahoitus-rakenteesta voidaan to-deta, että Pohjoismaissaverotulojen merkityskuntien tulonlähteenä onNorjaa lukuun ottamat-ta jatkuvasti kasvanut(taulukko 2). Ruotsissaverotulojen osuus koko-naistuloista on suurin, lä-hes kolme neljäsosaa.Norjaa lukuun ottamat-ta kaikissa Pohjoismais-sa valtionosuuksien mer-kitys paikallistason rahoi-tuslähteenä on pienenty-nyt. Kaikissa Pohjois-maissa on 1990-luvullasiirrytty korvamerkitse-mättömiin könttäsum-ma-valtionapuihin, joskinniiden rinnalla lähinnäkoulutussektorilla onsuoritemääriin perustu-via valtionosuuksia. Täl-

tä osin on siirrytty pois julkistaloudenvaltavirtanäkemyksen suosittelemistasektorikohtaisista valtionosuuksista,joita motivoitiin hyvinvointipalvelujenylikunnallisilla vaikutuksilla. KaikissaPohjoismaissa on myös erillinen vero-tulotasaus, jolla tasoitetaan kuntienvälisiä eroja tulopohjassa. Tässä sekävaltionapujärjestelmissä on kuitenkineroja maiden välillä mm. siksi, että por-taiden lukumäärä vaihtelee.

Pohjoismaissa paikallis- ja välitasonverotulot painottuvat voimakkaastiansiotuloveroihin, joiden osuus on li-säksi Norjaa lukuun ottamatta kasva-nut vuoden 1980 jälkeen (taulukko 3).Kun tämä kehitys ei vastaa julkistalou-den valtavirtanäkemystä, lienee niin,että alueellista veropohjan liikkuvuut-ta ei ole koettu merkittäväksi ongel-maksi Pohjoismaissa.3 Sekä valtio ettäkunnat verottavat ansiotuloja. Valtiomäärää veropohjan, ja erityisesti sen

Taulukko 2. Paikallistason tulorakenteen kehitys Pohjoismaissa (luvuttulojen prosenttiosuuksia kaikista tuloista).

Lähde: OECD Revenue Statistics 1994, 1999 ja 2001.* Tilastointimuutoksista johtuen vuoden 1998 luvut eivät ole täysin vertailukelpoi-sia aiempien vuosien kanssa.

Maa Verotulot Valtionavut Muut tulot

1980 1990 1998* 1980 1990 1998* 1980 1990 1998*

Suomi 45,1 46,5 55,0 32,6 35,1 22,7 22,3 18,5 22,4Ruotsi 57,0 66,0 74,4 25,3 19,7 20,4 17,7 14,3 5,3Norja 54,0 47,3 43,7 38,0 40,2 38,0 8,0 12,5 18,3Tanska 38,8 47,0 50,9 51,8 42,8 40,3 9,3 10,2 8,8

Heikki Loikkanen on useissa kirjoituksissaan esitellyt ta-loustieteilijöiden perusnäkemyksiä kuntien tehtävistä jarahoituksesta ja vertaillut eri maiden järjestelmiä.


määrittelemät vähennykset tekevätmyös kuntien ansiotuloverotuksestaprogressiivisen. Julkistalouden valtavir-tanäkemyksen suosittelemalla kiinteis-töverotuksella on verraten pieni mer-kitys Pohjoismaissa, ääripäänä Ruotsi,missä kunnat ja välitaso verottavat ai-noastaan ansiotuloja. Näin Ruotsi onNorjan ohella ”puhdasoppinen” sikä-li, että siellä ei yhteisöverotus ole käy-tössä paikallistasolla, toisin kuin Tans-kassa ja Suomessa, missä aiempi ver-raten vakaa mutta osin mielivaltainen,paljolti harkintaverotukseen perustu-va kunnallinen yhteisöverotus korvat-tiin 1993 nykyisellä kuntien yhteisö-vero-osuusjärjestelmällä. KaikkiaanPohjoismaissa yhteenlasketut ansio- jayhteisöverotulot muodostavat yli 90%paikallistason verotuloista.

Eroja Pohjoismaiden kesken on myöskokonaisverotulojen jakautumisessavaltion ja paikallistason välillä. Suo-messa ja Norjassa kaikista verotulois-ta paikallishallinto kerää noin viiden-neksen, kun Ruotsissa ja Tanskassavastaava osuus on kolmasosa. Yhteis-tä kaikille Pohjoismaille on, että valtiokerää suurimman osan verotuloista si-ten, että suurin osuus on Tanskassa(64 prosenttia) ja pienin Suomessa (53prosenttia). Sosiaaliturvarahastojenosuus on puolestaan Suomessa suurin(25 prosenttia) ja pienin Tanskassa (4prosenttia).

Ehkä suurimmat Pohjoismaiden vä-liset erot paikallistason rahoituksessaliittyvät itsemääräämisoikeuteen vero-tuksessa. Vaikka ansiotulojen verotus

on aivan keskeisessä asemassa kaikis-sa Pohjoismaissa, ne poikkeavat sekäkiinteistöveron (Ruotsissa valtion,muualla kuntien vero) että yhteisöve-rotuksen (käytössä vain Suomessa jaTanskassa) suhteen. Ansiotulovero-pohjan määrittää kaikissa maissa val-tio, mutta kunnat ja välitaso voivat ai-nakin periaatteessa itsenäisesti päättääveroprosenteistaan. Suomi on ainoaPohjoismaa, jossa valtio ei ole millääntavalla puuttunut kuntien tuloveropro-sentin määräytymiseen. Ruotsissa

1990-luvulla valtio usein rajoitti tätäoikeutta tilapäisin määräyksin, Norjas-sa valtio määrää tuloveroprosenteilleylärajat, Tanskassa niitä koskeva pää-töksenteko on sidoksissa paikallishal-linnon ja valtion neuvottelumenette-lyyn, jossa sovitaan julkisen taloudenkokonaiskehyksistä, ja Suomessa val-tio päättää vähennyksistä.

Kiinteistövero on Ruotsissa valtionvero. Norjassa kiinteistöveroa saavatkerätä kaupunkialueet, mutta tällöinvaltio määrää ylärajan. Tanskassa jaSuomessa valtio määrää kiinteistöve-roille ylä- ja alarajat.

Suomen kuntien tulojakaumakuntatyypeittäin

Suomessa meno- ja tulorakenteet ero-avat sekä samantyyppisten kuntienkesken että kuntatyyppien välillä. Seu-raavassa annetaan peruskuva siitä,miten kuntien ja kuntayhtymien tulo-puolen pääkomponentit poikkeavaterityyppisissä kunnissa, kun ne luoki-tellaan kaupunkimaisuuden perusteella

Maa Ansiotulo Yhteisö Kiinteistö Hyödykkeet ja Yleiset verot Muu palvelut

Suomi 78,2 17,3 4,3 – – 0,1Ruotsi 100,0 0,0 0,0 – – 0,0Norja 90,6 0,0 7,6 – – 1,8Tanska 90,6 2,1 6,6 – – 0,7

Taulukko 3. Verotulojen jakautuminen vuonna 1999, prosenttia vero-tuloista.

Lähde: OECD Revenue Statistics 2001.

Kuvio 1. Kuntien verotulot asukasta kohti kuntatyypin mukaan 2000.

Lähde: Tilastokeskus, Kuntien talous ja toiminta 2000, ennakkotilasto; SuomenKuntaliiton tunnuslukutiedosto.


toisena ääripäänä Helsinki ja toisenaääripäänä harvaan asuttu maaseutu.4

Helsinki ja koko Helsingin seutu saa-vat asukasta kohti laskettuna kaikkiaverotulotyyppejä muita enemmän (ku-vio 1). Omien verotulojen suhteen hei-koimmassa asemassa ovat harvaanasuttu maaseutu ja pienet palvelukes-kukset. Eniten suhdanteisiin sidottukomponentti on yhteisövero-osuudentuotto, joka oli vuonna 2000 taloudenvoimakkaassa nousussa merkittävä japainottui erityisesti Helsingin ja ym-päristökuntien suuntaan. Suhdanne-käyttäytymiseltään toista ääripäätä vas-taavan kiinteistöveron osuus on pieni.

Kuntien veropohjien eroja tasataanverotulontasauksella, joka siirtää vero-tuloa Helsingin seudulta ja muilta kas-vukeskuksilta veropohjaltaan heikoim-massa asemassa olevien suuntaan (ku-vio 2). Toinen tasaava elementti ovatvaltionavut5, jotka sektorikohtaisestamääräytymistavastaan huolimatta jae-taan pääsääntöisesti yhteenlaskettunakönttäsummana kunnille käyttötarkoi-tukseen sitomattomina tulonsiirtoina.Valtionavut asukasta kohti ovat har-vaan asutulla maaseudulla kaksinker-

taisia pääkaupunkiseutuun verrattuna.Kun verotulontasaus otetaan lisäksihuomioon, tasaavien elementtien net-

tovaikutus on maksimissaan 10 000mk/asukas ja minimissään 2 000 mk/asukas.

Kun verotulot ja tasaavat elementitotetaan molemmat huomioon, päädy-tään asetelmaan (kuvio 3), jossa suu-rimmat kokonaisresurssit ovat pääkau-punkiseudulla. Harvaan asuttu maa-seutu on tasaavien elementtien tulok-sena muita kuntaryhmiä paremmassaasemassa ennen kaikkea saamiensavaltionapujen tuloksena, joiden määräheijastaa sekä ko. kuntien väestönmenotarpeita että osin palvelutuotan-non korkeaa asukaskohtaista kustan-nustasoa haja-asutusalueilla.

Käytäntö ei vastaa julkis-talouden oppeja

Aiempi OECD-maat kattava tarkaste-lu6 osoitti, että erot Pohjoismaita laa-jemmassa maajoukossa ovat vielä suu-remmat sekä paikallistason tehtävienlaajuuden että niiden rahoituksen osal-ta. Oli vaikea osoittaa mitään selväälähentymistä eri maiden järjestelmien

Kuvio 2. Valtionavut asukasta kohti kuntatyypin mukaan 2000.

Lähde: Tilastokeskus, Kuntien talous ja toiminta 2000, ennakkotilasto; SuomenKuntaliiton tunnuslukutiedosto; Verotulotasausten lähde on sisäministeriö.

Kuvio 3. Kuntien tulopohja verotuksen, valtionapujen ja verotulotasauk-sen jälkeen kuntatyypeittäin 2000.

Lähde: Tilastokeskus, Kuntien talous ja toiminta 2000, ennakkotilasto; SuomenKuntaliiton tunnuslukutiedosto; Verotulotasausten lähde on sisäministeriö.


välillä. Historia näyttää hallitsevan ra-kenteita, esimerkkinä anglosaksistenmaiden pysyminen kiinteistöveropoh-jaisissa järjestelmissä ja muiden mai-den vain vähäinen muutos samaansuuntaan. Toisaalta eri maiden paikal-lisen julkistalouden rahoitusjärjestelmi-en ei voi sanoa vastaavan julkistalou-den valtavirtanäkemyksen periaatteitakovinkaan suuressa määrin, ja muu-tos niiden omaksumisen suuntaan onparhaimmillaankin ollutlievää tai suunta on ol-lut peräti vastakkainen.Esimerkiksi sopii val-tionapujärjestelmä, jon-ka tapauksessa kaikkiPohjoismaat ovat men-neet könttäsummatuki-en suuntaan, vaikka val-tavirtanäkemyksen mu-kaan sektorikohtaisetsuoriteperustaiset (eikäaiemmat kustannuspe-rustaiset), ylikunnallisia ulkoisvaiku-tuksia korjaavat valtionosuudet ovathyvin perusteltavissa.

Historiariippuvuudestaan huolimattaeri maiden paikallistason palvelu- jarahoitusjärjestelmissä tapahtuu myösmuutoksia, joita on helpointa saadatoteutetuksi kriisiajankohtina. Nämämuutokset ja niiden seuraamuksetovat osin sellaisen epävakauden aihe-uttajia, että paikallisen julkistaloudentoiminnalle tärkeä (suhteellinen) vakausjää toteutumatta.

Suomessa kunnat ovat 1990-luvullajoutuneet sopeutumaan moniin muu-toksiin ja uudistuksiin. Tällaisia ovatolleet jo edellä mainittujen valtion-osuusjärjestelmän uudistusten lisäksimm. valtionosuuksien leikkaukset vuo-sina 1993–1998, kuntalain uudistus v.1995, kuntien kirjanpitojärjestelmänuudistus v. 1997 ja yhteisöverotuksenuudistukset v. 1993 ja v. 1999. Jatku-vat uudistukset ovat aiheuttaneet kun-tatalouteen epävarmuutta. Siten val-tion toimenpiteet ja kuntien tuloraken-ne aiheuttavat yhdessä tilanteen, jon-ka ei voi sanoa täyttävän paikallista-loudelle tavoiteltavaa vakaata tulopoh-jaa ja toimintaympäristöä.�

VIITTEET

1 Esimerkiksi useimmat paikallistasonjulkistaloutta käsittelevät oppikirjat läh-tevät liikkeelle tästä alun perin RichardMusgraven vuonna 1959 esittelemästäasetelmasta. Ks, esim. S. Bailey (1999),Local Government Economics: Princip-les and Practice, Basingstoke: PalgraveMacmillan; R. Fisher (1996), State andLocal Public Finance, Second edition,Chicago: Richard D. Irwin; D. King

(1984), Fiscal Tiers: TheEconomics of Multi-LevelGovernment, London andBoston: G. Allen & Un-win; ja D. Wildasin(1986), Urban Public Fi-nance, New York: Har-wood.

2 Ks. L. Oulasvirta(2000), Kommunernasinkomst- och kostnadsut-jämningssystem i Sverige,Finland, Norge och Dan-mark, Stockholms stad:USK.

3 Ks. myös L. Söder-ström (1998), Fiscal Federalism: TheNordic Way, teoksessa J. Rattsø (toim.),Fiscal Federalism and State-Local Finan-ce. The Scandinavian Perspective, Chel-tenham: Edward Elgar.

4 Kuviot 1–3 perustuva S. Laakson jaH.A. Loikkasen tulossa olevan Kaupun-kitalous -kirjan esitykseen. Vastaavaaaluejakoa, mutta ilman Helsinkiä eril-lään, koskevia tietoja on esitetty tutki-muksessa A. Moisio & A. Kangasharju& S-A. Ahtonen (2002), Menestyksenmitta? Vaihtoehtoisia mittareita alueta-louden kehitykselle, VATT-tutkimuksia84.

5 Valtionavut sisältävät tässä tehtäväs-sä tarkastelussa työllistämistuet ja muutvaltion maksamat tuet ja avustukset.

6 S. Kurri & H.A. Loikkanen (1998),Kuntien rahoitus: periaatteita ja kansain-välinen vertailu, VATT Keskustelualoit-teita 177.

Valtioavut javerotulojen tasaushuomioon ottaen-kin kuntien koko-naistulopohja onkorkein pääkau-punkiseudulla.


Huolet kuntatyön houkuttelevuudestaja kuntatyönantajan kilpailukykyisyy-destä ovat lyhyessä ajassa nousseetyhteiskunnallisen keskustelun pinnal-le. Kunnallisen henkilöstön keski-ikäon korkeampi kuin muilla työnantaja-sektoreilla. Siksi ikääntymiseen ja hen-kilöstön nopeaan eläköitymiseen liit-tyvät haasteet kohdataan erityisen voi-makkaina juuri kunnissa.

Perinteisesti kuntatyö on ollut halut-tua, vaihtuvuus on ollut vähäistä, eikä

henkilöstöpolitiikka ole vaatinut erityistähuomiota. Kunnallisalan kehittämissää-tiön Ilmapuntari-kyselyn1 mukaan kan-salaisten mielissä kunnilla on edelleenverrattain hyvä maine työnantajina,vaikka arvostus onkin ajan myötä hei-kentynyt. Parhaan arvosanan kunta-alasaa päivittäisen työajan pituudesta, hen-kilöstön ammattitaidosta ja lomaeduis-ta. Myös työolosuhteet yleensä sekätyöpaikkojen pysyvyys ja varmuus ar-vioidaan huomattavan laajasti hyviksi.

Tuire Santamäki-VuoriPuheenjohtajaKunta-alan ammattiliitto KTV

Kuntien tavoitesäilyä hyvinätyönantajinavaatii ponnisteluja

Erilaiset selvitykset

osoittavat, että kunta-

sektorilla on selviä

ongelmia niin työn

houkuttelevuuden

kuin työhyvin-

voinninkin suhteen.

Miten voidaan turvata

laadukkaat kunnalliset

palvelut samalla kun

henkilöstö ikääntyy

ja sen vaihtuvuus

kasvaa?

Tuire Santamäki-Vuori siirtyi huhtikuussa 1999 PT:n tutkimusjohtajan paikalta KTV:n2. puheenjohtajaksi ja on johtanut liittoa kesäkuusta 2002 lähtien. Hän toimii myösSAK:n valtuuston puheenjohtajana. Syyskuussa hänet valittiin Julkisalojen kansainvä-lisen liiton PSI:n kongressissa järjestön Euroopan alueen puheenjohtajaksi. Lisäksi häntoimii PSI:n hallituksen varapuheenjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä.


Kansalaisilla epäileviä näke-myksiä kuntien kyvystä hou-kutella henkilöstöä

Konkreettisempi vetovoimamitta, kun-tien kyky houkutella henkilöstöä pal-velukseensa, kääntää kuitenkin ilma-puntarikyselyn viisarin pakkaselle: asian-tilan huonoksi näkevien osuus (50 %)ylittää sen hyväksi näkevien osuuden(44 %). Niin palkkausta, työpaikanhenkeä kuin urakehitystäkin koskevatarviot jäävät vaisuiksi niitä koskeviinodotuksiin nähden. Töiden mielenkiin-toisuutta kuten myös vaihtelevuutta jamonipuolisuutta, itsenäisyyttä sekä hen-kistä palkitsevuutta kansalaiset arvioi-vat verraten valjuiksi. Työpaikkojenpysyvyys ja varmuus nousevat kuiten-kin edelleen kuntien vahvuuksiksi, vaik-ka kokonaisuutena kunta jää kansalais-ten arvioissa pahasti alakynteen yksityi-seen työnantajaan verrattuna.

Kohennusta kaipaavina tekijöinä kun-tien vetovoiman lisäämiseksi painote-taan erityisesti palkkatason kohottamis-ta sekä hyvästä työsuorituksesta pal-kitsemista. Ilmapuntarikyselyn mu-kaan muita selvästi kohennusta kaipaa-via tekijöitä ovat työuralla eteneminen,ammattitaidon kehittäminen ja työ-paikkojen henkinen ilmapiiri. Näke-mykset leimaavat niin aikuisten kuinnuortenkin ajattelua sillä erotuksella,että nuoret painottavat työtehtävienmielenkiintoisuutta selvästi aikuisiaenemmän (kuvio).

Kansalaismielipiteessä korostuneetkuntien palkkaus- ja palkitsemisongel-mat ovat helposti todennettavia. Kun-nallisen työmarkkinalaitoksen ja kaik-kien kunta-alan pääsopijajärjestöjenyhteisesti rahoittaman KUNPAS-palk-kaselvityksen2 mukaan kuntahenkilös-tön palkat olivat vuoden 1998 lopussakeskimäärin 7–8 prosenttia jäljessä ver-rattuna vastaavasta työtehtävästä muu-alla työmarkkinoilla maksettavaanpalkkaan. Jälkeenjääneisyys on viimevuosina entisestään kasvanut. Kyse eiole vain palkkauksen tasosta vaan myöspalkitsemisen oikeudenmukaisuudes-ta ja eri henkilöstöryhmien tasapuoli-sesta kohtelusta. Johtavien viranhalti-

joiden huomattavat palkankorotuksetovat loukanneet kunnissa muun hen-kilöstön oikeudentuntoa ja aiheuttaneetsuurta vihastusta.

Muihin työnantajasektoreihin verrat-tuna tulospalkkioiden käyttö on niinikään edelleen vähäistä. Tulospalkki-oiden piirissä on nykyisin noin viisiprosenttia kuntien ja kuntayksiköiden

palkansaajista, ja viime vuonna palk-kioita maksettiin vain 0,1 prosenttiaalan palkkasummasta.

Myönteinen käsitys kunnallisen pal-velussuhteen turvallisuudesta lienee va-kinaisen henkilöstön osalta kiistaton.Sen sijaan määräaikaisten käyttö onkunnissa keskimääräistä yleisempää.Lokakuussa 2001 määräaikaisia oli 25%

Kuvio 1. Mitä kuntien työnantajakuvan osa-alueita pitäisi erityisestiparantaa (koko väestö, %).

Lähde: Kunnallisalan kehittämissäätiö (2002), Kansalaismielipide ja kunnat –Ilmapuntari 2001, Polemia-sarja nro 43.


koko kunnallisesta henkilöstöstä, vaik-ka virkoja ja toimia on vakinaistettuerityisesti siellä, missä kilpailu työvoi-masta on kasvanut. Määräaikaistenkohdalla turvallisuus ja jatkuvuus ovatyhtenään katkolla työnantajan uuttaarviointia varten. Heidän kohdallaankokemukset syrjinnästä ja eriarvoisestakohtelusta ovat työolobarometrin mu-kaan kuntatyöpaikoilla erityisen kärjis-tyneitä.3 Pätkätöillä keinottelun ei pi-täisi antaa tärvellä sitä mainetta ja vah-vuutta, joka kunnilla on pitkään ollutturvallisten työsuhteiden tarjoajana.

Hälyttäviä viestejätyöyhteisöjen sisältä

Henkilöstön jaksaminen ja työkykyovat kuntatyöpaikoilla vakavasti hei-kentyneet. Työkyvyttömyys- ja osa-ai-kaeläkehakemusten määrät ovat kas-vaneet selvästi sekä viime vuoteen ettäennakoituun verrattuna. Pitkään jat-kunut työn kuormittavuus sekä palve-lutuotannon moninaisten muutoshank-keiden – mm. liikelaitostamiset, yhti-öittämiset, kilpailuttamiset ja seutukun-tayhteistyö – aiheuttama epävarmuusheikentävät hälyttävästi henkilöstönhyvinvointia työpaikoilla.

Ihmisten turvallisuushakuisuus ja epä-varmuuden haitalliset vaikutukset ovattosiasioita, joita ei voi sivuuttaa. Sen si-jaan, että epävarmuus synnyttäisi työ-yhteisössä hyödyllistä kilvoittelua, se vievoimia, joita muutoin voitaisiin käyttääitse työhön. Työsuhteen uhanalaisuus onmerkittävä terveysriski, ja henkilöstö-supistukset heikentävät myös työpaik-kansa säilyttäneiden työn tuottavuutta.

Kunta-alalla liian vähäisestä henkilös-tömäärästä johtuva kuormittuneisuusja työtahdin kiristyminen ovat pahim-pia ongelmia. Uusimman, syksyllä2001 kerätyn työolobarometrin mu-kaan yli puolet kuntien palkansaajistaarvioi kiireen ja työtahdin edelleen li-sääntyneen, ja vain pari prosenttia ar-vioi kiireen vähentyneen. Kiireen kans-sa samansuuntainen kehitys näkyytyön henkisen rasittavuuden kasvussa.Vaikka kielteinen kehitys onkin hidas-

tunut, kunta-ala poikkeaa epäedukseenmuista työmarkkinasektoreista.

Koulujen, päiväkotien, vanhusten-huollon ja sairaaloiden työssä tarvittai-siin aina täysi miehitys, mutta tilapäi-siin poissaoloihin ei saada sijaista, kuntaas asiakkaita tai potilai-ta on jatkuvasti ylipai-koilla. Päiväkodeissa lai-toshuoltajia ja keittiöhen-kilökuntaa on vähennet-ty, ja työt ovat siirtyneetlisätöiksi lastenhoitajille.Toisaalta erityisesti sosi-aali- ja terveydenhuollonaloilla työntekijöidenmahdollisuuksia toimiaentisissäkin työtehtävissäkavennetaan perusteet-tomasti niin lainsäädän-nöllä kuin työorganisaa-tioiden käytäntöjä muuttamalla. Epä-tarkoituksenmukaisen työnjaon seu-rauksena on työtyytymättömyyttä,osaamisen haaskausta sekä jäykkiä jahierarkkisia organisaatioita.

Arvostus, tunnustus ja reilukohtelu auttavat jaksamaan

Kunnallisten palvelujen säilyminen1990-luvun talouslamassa merkitsipaitsi palveluiden tehostamista myöspitkällistä tinkimistä henkilöstön työ-olosuhteista ja -ehdoista. Naisvaltai-sen kunta-alan työntekijöiltä on odo-tettu pyyteettömyyttä ja omien tarpei-den työntämistä sivummalle yhteisenedun nimissä. Sen sijaan, että tästäolisi annettu tunnustus ja ajan myötävastavuoroisesti palkittu työolosuhtei-ta ja -ehtoja kohentamalla, henkilös-tömenojen säästövaatimukset toistu-vat vuodesta toiseen yleisestä talous-kehityksestä riippumatta. Ilman väit-teiden tueksi esitettyä näyttöä kunti-en henkilöstöä päinvastoin jatkuvastisyyllistetään tehottomuudesta. Tutki-musten mukaan liian vähäinen työnpalkitsevuus suhteessa kasvaviin työnvaatimuksiin ja työn edellyttämiinponnistuksiin uhkaa sekä työmotivaa-tiota että työntekijän terveyttä.4

Nykyinen ammattien arvostus ja palk-kaus eivät tunnista erityisesti sosiaali-ja terveyspalveluille tyypillisen, toistentarpeista huolehtivan työorientaationmerkitystä. Ei varsinkaan silloin, josasiakkaan kohtaaminen vaatii kuunte-

lua, myötäelämistä taiauttamista ruumiillisistatarpeista huolehtimises-sa. Eikä silloin, jos asi-akkaan oma kyky ilmais-ta tarpeitaan on puut-teellinen tai elämänhal-linta on kadoksissa. Onsurullista, jos hoivatyönarvostuksen nostamisek-si ihmisten kohtaaminenhalutaan sulkea amma-tillistuneen työn ulko-puolelle ja korvata sitähallintotyöllä sekä tek-

nisten apuvälineiden käytöllä. Tällai-nen toimintatapa ei edistä yhteiskun-nan hyvinvointia eikä työelämässä kai-vattua toiminnallista joustavuutta. Semerkitsisi myös naisten työlle tyypilli-sen työorientaation mitätöimistä ja oli-si todellinen vastaisku tasa-arvotyölle.

Ihmiset tarvitsevat kohtuullista tur-vallisuutta, tunnustusta työstään ja ar-vostavaa, reilua kohtelua. Ennen sa-nottiin, että työ tekijäänsä kiittää. Nytkorkea työetiikka usein vain lisää riit-tämättömyyden kokemusta ja pahen-taa uupumusta siksi, että kiire ja kuor-mittavuus ovat vieneet mahdollisuudenkokea tyydytystä hyvin tehdystä työs-tä. On kohtuutonta, että juuri ne, joi-ta erityisesti tulisi palkita vahvasta si-toutumisestaan, joutuvatkin kärsimäänkorkeasta työetiikastaan.

Työssä jaksaminen vaatii voimakkai-ta työyhteisöön ja työhön kohdistuviatoimenpiteitä, ei vain yksilöihin koh-distuvia työkykytoimia. Ei riitä, ettäperäänkuulutetaan työntekijöidenomaa valppautta tunnistaa liian kuor-mituksen riskit ja hoitaa niitä. Työelä-mässä on puututtava myös työpainei-ta, turvattomuutta ja kiirettä aiheutta-viin tekijöihin. Tarvitsemme ihmisiäsäästäviä työyhteisöjä, jotka eivät tur-haan kuluttaisi työntekijöitä. Jossainmitassa epävarmuutta ja muutoksia on

Kansalaiset arvos-tavat kuntientyöaikoja, henki-löstön ammatti-taitoa, lomaetuja,työolosuhteitasekä työpaikkojenpysyvyyttä.


kuitenkin kyettävä sietämään. Työyh-teisön kykyyn hallita muutoksia voi-daan silti vaikuttaa samoilla toimilla,joilla parannetaan työhyvinvointia.

Vakuuttavaa näyttöä työhyvin-voinnin vaikutuksista

Terveille työyhteisöille ovat leimallisiahyvä työn hallinta, hyvä johtaminen jahyvä työilmapiiri. Hyvä työn hallintapitää sisällään mahdollisuuden tehdä si-sällöltään monipuolista työtä, vaikuttaatyönsä tekemisen tapaan, käyttää tie-tojaan ja taitojaan sekä osallistua työ-tään koskevaan päätöksentekoon. Yh-teistoiminnallinen kehittäminen saa työnmaistumaan. Tietojen käytön kääntö-puolena on huolehtiminen työn edel-lyttämästä ammatillisesta osaamisesta.

Hyvä johtaminen on ihmistä arvos-tavaa ja johdonmukaista. Oikeuden-mukainen palkitseminen, yhteisten ta-voitteiden kirkastaminen sekä palautesiitä, miten on onnistuttu, kuuluvat hy-vään johtamiseen.

Työpaikan hyvä sisäinen tiedonkulku,avoin vuorovaikutus sekä esimiehiltä jatyötovereilta saatava tuki edistävät hy-vää työilmapiiriä. Tärkeää on niin ikäänyhteisöllisyyden kokemus ja tunne sii-tä, että on työyhteisössä pidetty myösihmisenä, ei vain käsiparina tai ajatus-ten tuottajana.

Vakuuttavan tutkimuk-sellisen näytön perusteel-la työyhteisöjen vaikutustyöntekijöiden terveyteenon samaa suuruusluok-kaa kuin keskeisten suo-malaisten kansantautienriskitekijöiden kuten tu-pakoinnin, ylipainon, lii-kunnallisen passiivisuu-den tai runsaan alkoho-lin käytön. Oikeuden-mukaisuuden kokeminen on työorga-nisaation tuloksellisuuden ja sosiaalisenpääoman muodostumisen voimanläh-de. Se tekee mahdolliseksi tulokselli-sen työkäyttäytymisen yksilötasolla, jase on välttämätön edellytys sosiaalisenpääoman tärkeimmän ainesosan, luot-

tamuksen, syntymiselleja kehittymiselle.

Työhyvinvointi edesaut-taa sairauspoissaolojenvähentämistä, työn tulok-sellisuuden paranemista,parempaa työssä jaksa-mista sekä halua jatkaatyöelämässä nykyistä pi-tempään. Kyse on siistyöntekijöiden ja työnan-tajien yhteisestä edusta.

Henkilöstöjohta-misen kehittämi-nen ykkösasiaksi

Monet yritykset parantaakunnallista työelämääovat kaatuneet viimeistenkymmenen vuoden aika-na yhteistoiminnallisuu-den, keskinäisen luotta-muksen ja pitkäjänteisyy-den puuttumiseen. Mo-nissa kunnissa henkilös-töasioiden painoarvo onvähäinen, ja ne on vas-tuutettu henkilöille, joi-den kiinnostus ja osaami-nen eivät tue henkilöstö-asioiden hyvää hoitoa. Pienetkin kun-nat ovat työnantajina kooltaan rinnas-

teisia vähintään keskiko-koisiin yrityksiin, ja nii-hin verrattuna ero hen-kilöstöjohtamisen re-sursseissa ja laadussasaattaa olla huomattavayksityisten eduksi.

Monissa kunnissa me-neillään oleva henkilös-töstrategiatyö on oival-linen prosessi arvioidanykytilannetta ja tahto-tilaa johtamisen, uuden

henkilöstön rekrytoinnin, osaamisen,kannustavan palkitsemisen ja työhyvin-voinnin suhteen. Vaikka itse henkilös-töstrategia on poliitikkojen hyväksymäja johdon työvälineeksi tarkoitettu asia-kirja henkilöstötyön kehittämiseksi, senlaadinta ja hyväksyntä tiiviissä yhteis-

työssä henkilöstöjärjestöjen kanssa ontyön onnistumisen edellytys. Tähän ta-voitteeseen eivät valitettavasti kaikkikunnat ole yltäneet.�

VIITTEET

1 Kunnallisalan kehittämissäätiö (2001),Kansalaismielipide ja kunnat, Ilmapun-tari 2001, Polemia-sarjan julkaisu 43,Vammala.

2 Kunnallinen työmarkkinalaitos (2001),Kunta-alan palkkatasoselvitys, Helsinki.

3 Työministeriö (2001), Työolobaro-metri, Lokakuu 2001, Ennakkotietoja,Helsinki.

4 M. Kivimäki & J. Vahtera & M. Elo-vainio & M. Virtanen (2002), Rakenteel-liset muutokset ja tehostaminen, julkai-sussa J. Vahtera & M. Kivimäki & P. Vir-tanen (toim.) (2002), Työntekijöidenhyvinvointi kunnissa ja sairaaloissa: tut-kittua tietoa ja haasteita, Helsinki: Työ-terveyslaitos.

Liian vähäinenhenkilöstömääräja työtahdinkiristyminen kuor-mittavat kunta-alan työntekijöitähuolestuttavasti.

Tuire Santamäki-Vuoren mielestä paras keino parantaa kun-nallista työelämää on henkilöstöstrategioiden laatiminenyhteistyössä henkilöstöjärjestöjen kanssa.


Kansantalousmenestyi –entä kansa?

Pekka SauramoEnnustepäällikköPalkansaajien tutkimuslaitos

Suomen talouden kehitystä 1990-lu-vun lopun nousun vuosina on luon-nehdittu menestystarinaksi. NousihanSuomi maailman kilpailukykyisimpienmaiden joukkoon. Mutta miten kan-santalouden menestyminen on näky-nyt suomalaisten elinolosuhteissa?Kansantalous menestyi – entä kansa?Tähän kysymykseen etsitään vastaus-ta tuoreessa Palkansaajien tutkimuslai-toksessa tehdyssä kirjassa ”Kriisistänousuun – miten kävi kansalaisille?”1

Kysymykseen etsitään kirjassa vasta-usta analysoimalla työllisyyden, työt-tömyyden, palkkojen ja tulonjaonmuutosten keskeisiä piirteitä. Kirjanperusviesti on: kansantalous menestyimutta ei koko kansa.

Samalla kun menestystarinasta pu-huminen on oikeutettua se on myösliian yksioikoista: kirjan analyysien pe-rusteella 1990-luku muodostaa Suo-men taloushistoriassa vuosikymmenen,jolloin keskimääräiset kasvuluvut an-

Suomen 1990-luvun alun lamasta

on tehty jo paljon tutkimuksia,

mutta sen jälkeisen nousukauden

analyysia on saatu odottaa. Uusi

kirja kertoo, ketkä voittivat ja ketkä

hävisivät näinä kansantalouden

vahvan kasvun vuosina.

Pekka Sauramo esittelee keskeisiä johtopäätöksiä toimit-tamastaan kirjasta ”Kriisistä nousuun – miten kävi kansa-laisille?”


tavat poikkeuksellisen harhaanjohtavankuvan joidenkin väestöryhmien talou-dellisen aseman muutoksista.

Hyötyäkseen Suomen talouden me-nestyksestä kansalaisen oli päästävänauttimaan kasvun hedelmistä. Monetpääsivätkin nauttimaan niistä. Talou-den menestystarinan kääntöpuoli onkuitenkin se, että kohtuuttoman monijäi osattomaksi tuotannon ja kansan-tulon lisääntymisestä.

Nousukaudesta hyötyivät eniten ne,jotka pääsivät osalliseksi kansantulonkasvusta. Kansantulon kasvuun liittyi1990-luvulla yksi oleellinen erityispiir-re: se sisälsi funktiona-alisen tulonjaon voimak-kaan muutoksen palkka-tulojen tappioksi ja pää-omatulojen eduksi. Palk-kojen kansantulo-osuusaleni selvästi. Hyötyäk-seen oleellisesti kansan-tulon kasvusta kansalai-sen oli päästävä osalli-seksi kasvaneista pää-omatuloista.

Niissä kotitalouksissa,jotka saivat runsaastipääomatuloja, tulot kas-voivat huomattavastikeskimääräistä enem-män. Pääomatulojenkasvun epätasainen jakaantuminen olikeskeinen syy siihen, että tuloerot ko-titalouksien välillä kasvoivat 1990-lu-vun loppupuolella selvästi. Vaikka pää-omatulojen saajat eivät muodostakaantaustoiltaan yhtenäistä ryhmää, heidänjoukossaan on huomattavasti tavallis-ta enemmän yrittäjiä sekä muutenkinsuurituloisia, erityisesti ylempiin toimi-henkilöihin kuuluvia ihmisiä.

Niitä palkansaajia, joilla oli töitä jajoiden tulot olivat lähinnä palkkatulo-ja, ei voi pitää yksiselitteisesti voittaji-na eikä häviäjinä. Heidän reaaliansion-sa nousivat, mutta nousu jäi vaatimat-tomaksi. Keskimääräistä kehitystä ku-vaavat luvut antavat varsin edustavankuvan tavallisten palkansaajien palkka-kehityksestä. Esimerkiksi eri toimialoil-la palkkojen nousuvauhdit eivät poi-kenneet oleellisesti toisistaan – aina-

kin, jos vertailussa otetaan huomioonerittäin suuret tuottavuuden kasvuerot.

Palkkaerojen kasvu ei ollutkaan tär-keä tuloerojen kasvun syy. Tässä suh-teessa Suomi poikkeaa monista muis-ta maista, joissa palkkaerojen kasvu onollut selvästi voimakkaampaa.

Kirjassa korostetaan sitä, että 1990-luvulla yhdistyi kaksi murrosta – lamaja uuden talouden läpimurron hallit-sema talouden toimintaympäristönmuutos – tavalla, joka ruokki eriyty-mistä. Tämä näkyi selvimmin työ-markkinoilla. Ne ihmiset, ja erityisestine työttömät, jotka saivat voimakkaan

talouskasvun vuosinatyöpaikan, hyötyivätnousukaudesta. Toisaal-ta työttöminä pysyneettai työmarkkinoille tul-leet mutta ilman töitäjääneet saattoivat jäädäkokonaan osattomiksikansantalouden me-nestymisestä.

Nousun alettua kaik-kein hankalinta työpai-kan saaminen oli iäk-käille, alhaisen koulu-tuksen omaaville työttö-mille. Muuttuneissaoloissa työpaikan saa-minen olisi saattanut

edellyttää ammatin vaihtamista, mikäei ollut helppoa. Iäkkäitä, heikosti kou-lutettuja työttömiä voidaankin pitäätärkeimpänä laman vahingoittamanaikäryhmänä. Se ei ole päässyt hyöty-mään talouden noususta. Vaikka iäk-käät ovat yleensä olleet heikommassaasemassa kuin nuoret, myös nuorissaikäryhmissä alhainen koulutus on vai-keuttanut työn saantia.

Tällä hetkellä oleellisen osan vaikeastityöllistyvien työttömien kovasta ytimes-tä muodostavat iästä riippumatta nehenkilöt, joiden työuraa lama vaikeut-ti oleellisesti. Monelle laman aikanatyöttömäksi joutuneelle koko 1990-luku muodostui ankeaksi, kasvavientoimeentulo-ongelmien leimaamaksivuosikymmeneksi.

Vaikka työn saanti – ja työpaikan säi-lyttäminen – vaikutti oleellisesti eri vä-

estöryhmien taloudelliseen asemaan,myös tulonsiirtoihin tehdyt uudistuk-set ja tarkistukset saattoivat muuttaaerityisesti niiden varassa elävien elin-oloja. Koska tulonsiirrot jäivät 1990-luvulla jälkeen tulokehityksestä, niistäja etenkin erilaisista tarveharkintaisis-ta sosiaaliavustuksista riippuvaiset vä-estöryhmät eivät hyötyneet voimak-kaasta talouskasvusta. Tulonsiirtojenjälkeenjääneisyys ei kuvasta ainoastaantaloudellisia pakkoja vaan myös talo-uspoliittisiin arvostuksiin perustuviapolitiikkavalintoja.

Rikkaat rikastuivat ja köyhät köyh-tyivät – tämä luonnehdinta tiivistää1990-luvun loppupuolen kehityksenainakin, jos köyhyydellä tarkoitetaansuhteellista köyhyyttä.

Koska työttömyys oli keskeisin teki-jä, joka heikensi 1990-luvulla suurenväestöryhmän taloudellisia oloja, senvähentämisen tulee olla keskeisin ta-louspoliittinen tavoite lähivuosina. Siksikirjassa pohditaan myös keinoja työt-tömyyden vähentämiseksi.

Kirjassa korostetaan työttömyyson-gelman luonteen vaikuttavan ratkaise-vasti siihen, mitä keinoja päätöksen-tekijöiden tulisi käyttää työttömyydenalentamisessa. Koska suomalaisentyöttömyysongelman sitkeys ja raken-teellisuus kiteytyy työttömien kovaanytimeen, siihen vaikuttamisen tulisi ollatärkein tavoite. Siksi kirjassa painote-taan työvoimapoliittisten toimenpitei-den merkitystä.

Suomessa harjoitettu aktiivinen työ-voimapolitiikka ei kuitenkaan ole ollutkaikilta osiltaan onnistunutta. Se onollut liiaksi suurelle joukolle samastatuutista tarkoitettua ”bulkkihyödyket-tä”. Kirjan politiikkasuosituksissa ko-rostetaankin sitä, että työttömien ko-van ytimen aseman kohentaminenedellyttää yksilöllisten erojen huomi-oon ottamista entistä paremmin.�

VIITE

1 P. Sauramo (toim.) (2002), Kriisistänousuun – miten kävi kansalaisille?,Helsinki: Edita.

Kasvaneista pää-omatuloista osal-lisiksi päässeetolivat suurimpiavoittajia, alhaisenkoulutustasonomaavat ikään-tyneet työttömätpuolestaan suu-rimpia häviäjiä.


-30

Suhdanteet yhdellä silmäyksellä

Suhdannetilanne Suomessa barometrien mukaan1995:01–2002:10

Lähde: Teollisuus ja Työnantajat, Tilastokeskus

Korot 1997:01–2002:10

Lähde: Suomen Pankki

Kansainvälisiä suhdanneindikaattoreita1995:01–2002:10

Lähde: Conference Board, Euroopan komissio

Inflaatio Suomessa ja euroalueella1997:01–2002:09

Lähde: Eurostat, Tilastokeskus

Työttömyysaste Suomessa 1995:01–2002:09


Suomen kokonaistuotannon kuukausikuvaaja1995:01–2002:08


Tilaus 2003Tilaan Talous & Yhteiskunta -lehden vuosikerran hintaan 20 €

Tilaukseni on vuositilaus kestotilaus

Toimitusosoite Postinumero ja -toimipaikka

Laskutusosoite, jos eri kuin toimitusosoite Postinumero ja -toimipaikka

Puhelinnumero Telefax Sähköpostiosoite

Tilauskortti lähetetään osoitteeseen:Palkansaajien tutkimuslaitos / Tilaukset tai faxilla numeroon:Pitkänsillanranta 3 A, 00530 Helsinki 09–2535 7332

Nimi

Nimi

Uusi toimitusosoite Postinumero ja -toimipaikka

Uusi laskutusosoite, jos eri kuin toimitusosoite Postinumero ja -toimipaikka

Osoitteenmuutos lähetetään osoitteeseen:Palkansaajien tutkimuslaitos tai faxilla numeroon:Pitkänsillanranta 3 A, 00530 Helsinki 09–2535 7332

Puhelinnumero Telefax Sähköpostiosoite

Osoitteenmuutos

P a l k a n s a a j i e n t u t k i m u s l a i t o k s e nj u l k a i s u t

T a l o u s & Y h t e i s k u n t a- l e h t i

Talous & Yhteiskunta -lehteä julkaisee Palkansaa-jien tutkimuslaitos neljä kertaa vuodessa. Lehdentavoitteena on välittää tutkimustietoa, valottaaajankohtaisen kehityksen taustoja sekä herättääkeskustelua kansantaloudellisista ja yhteiskunnalli-sista kysymyksistä. Vuosina 1972–1993 lehtiilmestyi nimellä TTT Katsaus.Lehden toimitus p. 09-2535 7349.

Tilaukset p. 09-2535 7338.

Tu t k i m u k s i aTutkimuksia-sarjassa ilmestyvät valmiiden tutkimus-ten laajat ja perusteelliset loppuraportit. Valmistuvis-ta tutkimuksista lähetetään lehdistötiedotteet, joidenvälityksellä tutkimustuloksia esitellään tiedotusväli-neille ja suurelle yleisölle. Hinta 13,46 €.

Tilaukset: p. 09-2535 7338.

Ty ö p a p e r e i t aTyöpapereita-sarjassa esitellään meneillään olevientutkimushankkeiden väliraportteja sekä kansain-väliselle tutkijakunnalle suunnattuja keskustelu-aloitteita. Työpaperit julkaistaan kokonaisuudessaanmyös verkossa laitoksen kotisivuilla.

Tilaukset: p. 09-2535 7338.

W W W. L A B O U R . F I

Palkansaajien tutkimuslaitoksen kotisivuilla onajankohtaista tietoa laitoksen henkilökunnasta,tutkimuksista, talousennusteista ja seminaareista.Siellä julkaistaan myös Talous & Yhteiskunta-lehden pääkirjoitukset ja sisällysluettelot, laitok-sen lehdistötiedotteet sekä kuukausittain vaihtuviakolumneja. Lisäksi laitoksen tutkijat kommentoi-vat kotisivuilla ajankohtaista talouskehitystä. Laajataloustietopaketti sisältää aikasarjoja lukuina jakuvioina mm. tuotannosta, työmarkkinoista,inflaatiosta, ulkomaankaupasta, koroista ja julki-sesta taloudesta.

III-kansi 10.10.2002, 13:081

P A L K A N S A A J I E N T U T K I M U S L A I T O S

L A B O U R I N S T I T U T E

F O R E C O N O M I C R E S E A R C H

Pitkänsillanranta 3A, 6.krs 00530 Helsinki Finland

p. 09–2535 7330 (Tel. +358–9–2535 7330)fax 09–2535 7332 (Fax +358–9–2535 7332)www.labour.fi

Palkansaajien tutkimuslaitos harjoittaakansantaloudellista tutkimusta, seuraataloudellista kehitystä ja laatii sitä kos-kevia ennusteita. Laitos on perustettuvuonna 1971 Työväen taloudellisentutkimuslaitoksen (TTT) nimellä. Tutki-muksen pääalueita ovat työmarkkinat,julkinen sektori, makrotalous ja talous-politiikka. Palkansaajien tutkimus-laitosta ylläpitää kannatusyhdistys,johon kuuluvat kaikki Suomen ammatil-liset keskusjärjestöt: SAK, STTK jaAKAVA sekä näiden jäsenliittoja.

72 h

Vuosikerta 18,50 €Irtonumero 5,90 €

ISSN 1975-181X

Untitled-2 19.11.2002, 13:581

talous ja yhteiskunta 4/2002

Government & Nonprofit