tehoa työhön-liite

4
EY:n asiantun- tijat ovat yritysten neuvonantajia sivu 3 Johtaja- koulutukseen uusi tutkinto sivu 3 Henkilöstö- rahasto sitouttaa ja kannustaa sivu 2 Hyvä työvoiman saanti toi Evolvitin Lahteen sivu 4 Uusi yrittäjä, uusi rata ja uudet puitteet Askonalueella sijaitseva, Lahti Karting Center tarjoaa muistorikkaat puitteet kokousten, asiakas- ja yritystilaisuuksien järjestämiseen. uusi yrittäjä Peeri Redsven on pa- rantanut kartingradan viihtyisyyä ja toimivuua sekä laajentanut ajoradan jatkumaan, sään salliessa, myös ulos. Puolen kilometrin rataosuus koukkaa hallin ovesta ulos ja toisesta sisään. Ulkorata tuo ajamiseen uudenlaista vaihtelua. – Nyt meillä on ainoana kartingra- tana Suomessa mahdollisuus ajaa sään salliessa myös piha-alueella, uusi yrit- täjä kertoo. Hän korostaa, että asiakas- palvelu ja asiakkaan kuunteleminen on nostettu tärkeään osaan. – Tilassa toimi aikaisemmin Karting- keskus, jossa olin ollut töissä sen perus- tamisesta lähtien. Ostin irtaimiston edelliseltä yrittäjältä, jonka jälkeen panostimme Lahti Karting Centerin kehittämiseen asiakkailta saatujen palautteiden perusteella. Lahti Karting Centerin lämmitystä ja valaistusta on parannettu ja sisustusta uudistettu viihtyisemmäksi. Lisäksi radan liukas betonilattia vaihdettiin asfalttiin. 10 minuutin ajoihin ei tarvitse varata ennakkoon aikaa ja ryhmille järjestyy ennakkovarauksesta GP-kisapake- tit formulatyyliin. – Aikaisempaa ajokokemusta ei vaadita eikä ajokorttia. Jokaiselle ajajalle annetaan perusteellinen ajo- ja turvakoulutus ennen kuin hänet päästetään ratin taakse. Kahvilassa on tarjolla pientä syötävää ja juotavaa; suuremmista catering-tarpeista vastaa Tolvanen Catering. Vuokrattavia kokousti- loja on käytössä kaksi sekä lisäksi tilasta löytyy aito, oikea ja tuoksuva hirsisauna,jonka lauteille mahtuu 10–15 henkeä. – Pienempään kokoustilaan mah- tuu parikymmentä henkeä. Isom- paan puolestaan 60–70. Kartingrata on kokenut melkoisen uu- distuksen sekä sisäisesti että ulkoisesti uuden yrittäjän myötä. kuva Lahti Karting Center # 1

Upload: viestintaetoimisto-mageena

Post on 24-Jul-2016

235 views

Category:

Documents


3 download

DESCRIPTION

Päijät-Hämeen Yrittäjälehden Tehoa työhön-liite.

TRANSCRIPT

Page 1: Tehoa työhön-liite

EY:n asiantun-tijat ovat yritysten

neuvonantajia

sivu 3

Johtaja- koulutukseen uusi tutkinto

sivu 3

Henkilöstö-rahasto sitouttaa

ja kannustaa

sivu 2

Hyvä työvoiman saanti

toi Evolvitin Lahteen

sivu 4

Uusi yrittäjä, uusi rata ja uudet puitteetAskonalueella sijaitseva, Lahti Karting Center tarjoaa muistorikkaat puitteet kokousten, asiakas- ja yritystilaisuuksien järjestämiseen.

uusi yrittäjä Petteri Redsven on pa-rantanut kartingradan viihtyisyyttä ja toimivuutta sekä laajentanut ajoradan jatkumaan, sään salliessa, myös ulos. Puolen kilometrin rataosuus koukkaa hallin ovesta ulos ja toisesta sisään. Ulkorata tuo ajamiseen uudenlaista vaihtelua.

– Nyt meillä on ainoana kartingra-tana Suomessa mahdollisuus ajaa sään salliessa myös piha-alueella, uusi yrit-täjä kertoo. Hän korostaa, että asiakas-palvelu ja asiakkaan kuunteleminen on nostettu tärkeään osaan.

– Tilassa toimi aikaisemmin Karting- keskus, jossa olin ollut töissä sen perus-tamisesta lähtien. Ostin irtaimiston edelliseltä yrittäjältä, jonka jälkeen panostimme Lahti Karting Centerin kehittämiseen asiakkailta saatujen palautteiden perusteella.

Lahti Karting Centerin lämmitystä ja valaistusta on parannettu ja sisustusta uudistettu viihtyisemmäksi. Lisäksi radan liukas betonilattia vaihdettiin asfalttiin.

10 minuutin ajoihin ei tarvitse varata ennakkoon aikaa ja ryhmille järjestyy

ennakkovarauksesta GP-kisapake-tit formulatyyliin.

– Aikaisempaa ajokokemusta ei vaadita eikä ajokorttia. Jokaiselle ajajalle annetaan perusteellinen ajo- ja turvakoulutus ennen kuin hänet päästetään ratin taakse.

Kahvilassa on tarjolla pientä syötävää ja juotavaa; suuremmista catering-tarpeista vastaa Tolvanen Catering. Vuokrattavia kokousti-loja on käytössä kaksi sekä lisäksi tilasta löytyy aito, oikea ja tuoksuva hirsisauna,jonka lauteille mahtuu 10–15 henkeä.

– Pienempään kokoustilaan mah-tuu parikymmentä henkeä. Isom-paan puolestaan 60–70.

Kartingrata on kokenut melkoisen uu-distuksen sekä sisäisesti että ulkoisesti uuden yrittäjän myötä.

kuva Lahti Karting Center

#1

Page 2: Tehoa työhön-liite

Henkilöstörahastopalvelut Oy:n toimitusjohtaja Timo Wallenius kehottaa yrityksiä perustamaan henkilöstörahastoja. – Rahasto sitouttaa ja motivoi henkilöstöä.

HRP• Henkilöstörahastopalvelut Oy (HRP) on Suomen ainoa henkilöstörahastojen (hr) omistama yhtiö.

• HRP:n omistajat ovat OP hr, Finnair hr, Lahti Energia hr, LähiTapiola hr, Elisa hr ja TeliaSonera hr.

Henkilöstörahasto on edullinen tapa palkita henkilöstöä

henkilöstörahasto on erinomainen palkit-semisen väline. Se mahdollistaa koko henkilös-tön palkitsemisen hyvästä tuloksesta. Samalla se sitouttaa ja kannustaa henkilöstöä puhalta-maan yhteen hiileen.

– Yrityksissä, joissa on henkilöstörahastoja omistajat, johto ja työntekijät ovat helposti samassa veneessä. Rahaston menestyminen on kaikkien etu, Timo Wallenius sanoo.

Apua perustamiseenHenkilöstörahastopalvelut Oy on henkilöstöra-hastojen omistama yhtiö, joka tuottaa palveluja henkilöstörahastoille. Se myös auttaa yrityksiä rahaston perustamisessa.

Timo Wallenius kertoo, että koska hen- kilörahaston omistaa aina yrityksen hen-kilöstö, tarvitaan sen perustamiseen sekä henkilöstön että johdon ja yrityksen omis-tajien päätös.

– Henkilöstö myös hallinnoi rahastoon ker-tyneitä varoja ja niiden sijoittamisesta saa-tuja tuottoja.

Rahaston perustaminen edellyttää, että yritys ottaa käyttöön palkkiojärjestelmän, jossa henkilöstölle jaetaan rahaa hyvästä tuloksesta.

Yritys voi itse määritellä millainen palk- kiojärjestelmä yrityksessä otetaan käyttöön. Walleniuksen mukaan se voi olla niinkin yksinkertainen, kuin 10 prosenttia voitosta.

– Oleellista on, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet saada osuus ja että jakope-ruste on kaikilla sama, esimerkiksi tehdyt tunnit tai maksetut palkat.

Etuja henkilöstölle ja yritykselleYritykselle henkilöstörahasto on edullinen tapa jakaa voittoja, sillä yritys ei maksa ra-hastoiduista palkkioista sivukuluja. Palkkiot vähentävät myös tulosta ja näin ollen pienen-tävät veroja.

Myös työntekijä saa rahastosta vero-etuja. Työntekijä voi nostaa vuosittain 15 prosent-tia osuudestaan. Tästä osuudesta 20 prosent-tia on verovapaata tuloa.

– Säännöissä voidaan määrätä, että voitto-palkkio-osuus voidaan halutessa nostaa koko-naan käteisenä, mutta silloin se on normaalia veronalaista palkkaa, Wallenius kertoo.

Rahastolla on hallitus, jonka tärkein teh-tävä on sijoittaa varat tuottavalla tavalla.

– Henkilöstörahasto on työnantajan ja työntekijän kannalta muita tulospalkkaus- muotoja selvästi edullisempi palkitsemistapa, sanoo Henkilöstörahastopalvelut Oy:n toimitusjohtaja Timo Wallenius.

Työntekijän osuutta kasvattavat varainhoi-dosta saatavat tuotot, jotka saattavat kasvaa merkittävästikin alkuperäisiä palkkioita suu-remmiksi. Henkilöstörahasto ei ole vero-velvollinen, joten myös jäsenet hyötyvät rahaston sijoitustoiminnan veroeduista.

Jos henkilö lähtee työpaikasta, hän saa mukaansa koko osuutensa rahastosta vii-meistään puolentoista vuoden kuluessa. Kuolemantapauksissa osuus menee perikun-nalle. Eläkkeelle siirtyvien ja irtisanottujen on mahdollista jaksottaa osuuden nosto nel-jälle vuodelle.

– Se, että ensimmäisinä eläkevuosina saa lisää tuloa, voi olla monelle henkilökohtai-nen motivaattori. Myös lomautusten aikana rahasto voi toimia turvatekijänä.

Motivoi ja sitouttaaKonkreettisten hyötyjen lisäksi rahaston pe-rustaminen vaikuttaa motivaation, sitoutu-miseen, henkilöstön pysyvyyteen. Se myös luo myönteistä mielikuvaa työnantajasta.

– Rahasto on henkilöstön yhteinen asia. Yri-tyksissä, joissa on henkilöstörahasto, henki-löstö ymmärtää hyvin, miten oma ja toisten työ vaikuttaa tulokseen, ja myös toimii sen mukaisesti.

Eniten henkilöstörahastot lisääntyvät pk-sektorilla perhe- ja kasvuyrityksissä.

Henkilöstörahasto voidaan perustaa, jos henkilöstön määrä on vähintään kymmenen ja yrityksen liikevaihto vähintään 200 000 euroa.

30 % sivukuluhyöty, 20 % verovapaus, veroprosentti 30, % ei tuotto- odotusta rahastolle.

Palkkio palkkana vs. rahaston kautta

1200

Palkkioon käytettävissä

Palkkana Rahaston kautta

1000

800

600

400

200

0

1000

525

760

www.hr-palvelut.com

tekstit Sane Keskiaho kuvat Jenni Ahonen

Page 3: Tehoa työhön-liite

EY:n asiantuntijat ovat yritysten neuvonantajia

Johtajakoulutukseen uusi tutkinto

Tilintarkastuksen lisäksi asiantuntijayritys EY tarjoaa Lahdessa vero- ja arvolisäveroasiantuntijoiden ja liikejuristien palveluja. – Olemme yrittäjän tukena koko yritystoiminnan elinkaaren,

Lahden toimiston vetäjä KHT Jari Havukainen kertoo.

Ensi vuonna Koulutuskeskus Salpaukses-sa starttaava lähiesimiestyön ammatti-tutkinto tuo kaivatun väliportaan johta-jakoulutukseen. – Ammattitutkinto on osoitus osaami-

sesta, opettaja Ari Nieminen toteaa.

kuva Ernst & Young

ernst & young aloitti toimintansa Lahdessa 30 vuotta sitten kahden tilintarkastajan voimin. Tänä päivänä EY:n Lahden toimistossa on yli 20 asiantuntijaa ja yritys työllistää Suomessa yli 700 asiantuntijaa. Globaali verkosto toimii 170

ensi keväänä ensimmäistä kertaa alkava lä-hiesimiestyön ammattitutkinto ei ole sidottu mihinkään toimialaan. Se soveltuu erittäin hyvin tämän päivän työelämään, sillä koko-naisuus räätälöidään aina opiskelijan ja orga-nisaation tarpeisiin.

– Lähiesimiestyön kehittämiselle on iso tarve. Siksi odotammekin tutkinnolta paljon. Koulutuksessa on kyse siitä, miten esimiehet saadaan johtamaan ihmisiä parhaalla tavalla.

– Tutkinto muodostuu kolmesta eri modu-lista. Pakollisen lähiesimiehenä toimiminen

-modulin lisäksi opiskelija valitsee kaksi valin-naista tutkinnon osaa, Ari Nieminen kertoo.

Valinnaiset tutkinnon osat ovat asiakassuhtei-den hoito, toiminnan kannattavuus, henki-löstötyö ja kehittämis-suunnitelma.

– Yhä useampi yritys kansainvälistyy ja tekee kauppaa Suomen rajojen ulkopuolelle. Tämä tarkoittaa, että asiantuntijaorganisaation on tunnettava myös kohdemaan verotusta ja juri-diikkaa, veroasiantuntija Jouko Rekola toteaa.

Yritysten ja yrittäjien kannattaa käyttää aikansa ja energiansa ydinosaamiseen ja hyödyntää asiantuntijoiden osaamista esi-merkiksi sukupolvenvaihdoksissa, yrityskau-poissa ja sopimuksien tekemisessä.

– Asiantuntijoiden käyttäminen on riskien-hallintaa. Meidän tehtävänämme on tunnistaa riskit ennakolta ja varjella asiakkaita kalliilta virheiltä ja muilta sudenkuopilta. Jos riski kui-tenkin realisoituu, tehtävänämme on auttaa asiakasta tilanteen selvittämisessä ja vahin-kojen minimoimisessa, lakimies Perttu Ryy-nänen toteaa.

Parempaa palveluaMitä tiiviimpi ja pidempi yhteistyö EY:n ja yrittäjän välillä on, sitä parempaan lopputu-lokseen päästään.

– Jatkuvuus on tässä työssä olennaista. Mitä paremmin tunnemme asiakkaan ja hänen yritystoimintansa, sitä paremmin pystymme häntä palvelemaan, Havukainen sanoo.

EY on tilintarkastuksen ja liikkeenjohdon neuvontapalveluiden markkinajohtaja Suo-messa. Toimistoja on 22 paikkakunnalla ympäri maan. Pääkonttori sijaitsee Helsingissä ja Lah-den toimisto on Suomen aluetoimistoverkos-ton suurimpia.

– Olemme suuri ja kan- sainvälinen yritys, mut- ta palvelemme paikalli- sesti. Asiakkaan käytös- sä on tarvittaessa koko ketjun osaaminen.

Veroasiantuntija Jouko Rekola, Partner, KHT Jari Havukainen, lakimies Perttu Ryynänen ja arvolisäveroasiantuntija Eija Tannila.

"Asiantuntijoiden käyttäminen on riskienhallintaa."

maassa 200 000 asiantuntijan voimin.– Globalisaation ja maailman moninaistu-

misen myötä myös tilintarkastusyhteisöt ovat miettineet palvelukonseptejaan uuteen uskoon. Olemme asiantuntijaorganisaatio ja tilintar-

kastuksen rinnalla tarjoamme asiantuntijapal-veluita koko yritystoiminnan elinkaaren ajan, Jari Havukainen kertoo.

Kysyntä yrityksen neuvonta- ja kehittämis-palveluille on tullut asiakkailta.

Uudenlaista koulutustaLähiesimiestyön ammattitutkintoon järjestettävä valmennusohjelma kestää vuoden. Sinä aikana opiske-lijoille järjestetään 9 kohtaamista. Nieminen ei puhu koulutuspäivistä, sillä kohtaamisissa hyödynnetään useita erilaisia tapoja opiskella.

– Tarkoituksena on tuottaa koulu-tusta ajasta ja paikasta riippumatta. Valmennusohjelmaan voi perin-teisen lähikoulutuspäivän lisäksi sisältyä verkossa tai videon kautta

opiskelua sekä erilaisissa ryhmissä opiskelua. Tarkoituksena on myös järjestää leirejä erilai-siin paikkoihin ja olosuhteisiin.

Osa opiskelusta tapahtuu Salpauksen Be a better boss -pelimaailmassa. Siellä esimies rat-kaisee erilaisia johtamiseen liittyviä ongelmia ja tehtäviä.

Lähiesimiestyön valmennusohjelma sovel-tuu niin isoihin organisaatioihin kuin pie-niin yrityksiinkin. Räätälöitävyyden ansiosta yrittäjä voi yhdessä esimiesopiskelijan kanssa

miettiä, mitä vahvuuksia juuri hänessä halu-taan kehittää ja miten esimiestyön kehitty-misellä saadaan koko yrityksen toimintaa ja tuottavuutta tehostettua. Valmennukseen osal-listutaan työn ohessa.

"Koulutuksessa on kyse siitä, miten esimiehet

saadaan johtamaan ihmisiä parhaalla tavalla."

– Johtajakoulutuk-seen on vihdoinkin saatu erikoisammatti-tutkinnon lisäksi myös ammattitutkinto, opettaja Ari Nieminen sanoo tyytyväisenä.

Page 4: Tehoa työhön-liite

Kuvassa Evolvitin Lahden toimipisteen ve-täjä Teemu Vainio ja myyntijohtaja Samu Koskinen sekä Miika Laakso LADECista.

Hyvä työvoiman saanti toi Evolvitin Lahteen

kolmen hengen kokoonpanolla aloittanut toimipiste aikoo kasvaa tulevaisuudessa jopa 40 hengen yksiköksi. Kasvun vauhdittajina toimivat Lahteen sijoittumisessa avittanut Lahden Seudun Kehitys LADEC sekä Lahden ammattikorkeakoulu, josta valmistuvat oh-jelmistotekniikan insinöörit ovat Evolvitin himoitsemaa työvoimaa.

Yhteensä 90 henkeä työllistävän Evolvitin toimipisteet sijaitsevat Lahden lisäksi Tam-pereella ja Espoossa. Kaikki Lahden toimipis-teeseen tähän asti palkatut työntekijät ovat valmistuneet Lahden ammattikorkeakoulusta. Myyntijohtaja Samu Koskinen sekä Lahden toimipisteen vetäjä Teemu Vainio myös asu-vat Lahdessa.

Evolvitin toimitilat sijaitsevat kaupungin keskustassa, osoitteessa Aleksanterinkatu 17. Rautatieasemalle on muutama sata metriä ja Toriparkkiin vain kivenheitto.

– Sijoittuminen Lahteen oli monesta näkö-kulmasta katsottuna viisas veto. Lahdessa on korkeatasoista koulutusta, joka takaa työvoi-man hyvän saatavuuden. Edullisten liiketilojen lisäksi täällä on myös runsaasti teollisuusalan yrityksiä, joille Evolvitillä on paljon annetta-vaa, Vainio toteaa.

Luotettavaa tietoaMuun muassa finanssi- ja energia-aloilla kan-nuksensa hankkineen Evolvitin liiketoiminta perustuu tiedon älykkääseen hallintaan.

– Yritykset tarvitsevat päätöksenteon tueksi tietoa, joka voi olla hajallaan lukuisissa eri-laisissa tietojärjestelmissä. Ennen vanhaan tietoa saatettiin kerätä johtoryhmän tai halli-tuksen kokousta varten lukuisista eri tietoläh-teistä jopa viikon ajan. Meidän ratkaisumme avulla ennakkotyön määrä vähenee merkittä-västi, kun tiedon kerääminen, yhdistäminen ja visuaalinen esittäminen voidaan automati-

”Kun pystymme osoittamaan käytännössä, miten palvelumme toimii ja kun asiakas näkee ratkaisumme edut,yhteistyötä on helppo jatkaa ja laajentaa.”

soida. Kaikki tarvittava tieto on yhden napin painalluksen päässä ja sellaisessa muodossa, että sen pohjalta voi arvioida yrityksen tilan-netta reaaliaikaisesti ja ennakoida samalla tule-vaa, Samu Koskinen kertoo.

Evolvitin tietovarasto- ja analytiikka-ratkaisut soveltuvat mm. HR-, tuotanto-, taloushallinto-, hankinta- ja toiminnanoh-jausohjelmistoissa olevan tie-don keräämiseen, analysointiin ja raportointiin. Jos kumppaneiden, Microsoftin tai Qlik-techin, tuot-teista ei löydy asiakasyritykselle sopivaa, se koodataan itse.

– Yleensä lähdemme asiakkai-demme kanssa yksi toiminto ker-rallaan eteenpäin. Kun pystymme osoittamaan käytännössä, miten palvelumme toimii ja kun asiakas näkee ratkaisumme edut, yhteis-työtä on helppo jatkaa ja laajentaa.

Vauhdikas alkuEvolvitin toiminta Lahdessa on käynnistynyt vauhdikkaasti. En-simmäinen lahtelaiselle asiakkaal-le tehty työ on laskua vaille valmis. Teemu Vainio ja Samu Koskinen kiittävät yhteen ääneen Ladecia ja Miika Laaksoa, joka työskentelee Ladecin sijoittumispalveluissa lii-ketoiminnan kehittäjänä.

– Kun päätös Lahden toimipisteen avaamisesta oli tehty, olimme heti yhteydessä Ladeciin. Saimme sieltä oman yhteyshenkilön eli Miikan, joka ehdotti meille sopivia toimiti-loja, kertoi Lahdesta ja ympäristö-kunnista bisnesympäristönä, valotti kustannuksia ja työvoiman saata-vuutta sekä neuvoi rekrytoinnissa.

– Miika kehotti meitä myös osallistumaan tapahtumiin. Heti ensimmäisessä Lahti Busi-ness Day:ssä syntyi kaupallistamisen arvoi-nen idea. Käynti todellakin kannatti, Teemu Vainio naurahtaa.

Miika Laakson mukaan Evolvitin kanssa tehty yhteistyö on vasta alkuvaiheessa.

– Palvelulupauksemme on, että asiakas saa

meiltä kaiken tarvitsemansa tiedon yrityk-sen toiminnan käynnistämisen tueksi. Mutta palvelumme ei suinkaan lopu siihen, kun toi-minta on saatu vauhtiin. Kuljemme yrityksen rinnalla ja autamme kaikissa matkan varrella eteen tulevissa asioissa.

Laakson mukaan Lahden seudulla asuva työvoima pysyy työpaikassaan pääkaupun-

kiseutua hanakammin. Työntekijöiden palkkakulut ovat aavistuksen pääkau-punkia matalammat ja tilavuokrassa yri-tys voi säästää hyvinkin pitkän pennin. Myös hyvät kulkuyhteydet ovat iso plussa: Juna kulkee Helsingin ja Lahden väliä 48 minuutissa, ja lentokentälle ajaa alle tun-nissa.

– Paikkakuntavertailussa Lahti on minkä tahansa yrityksen näkökulmasta erittäin kilpailukykyinen vaihtoehto, Laakso vakuuttaa.

Evolvit Oy• Noin 90 hengen IT-alan yritys. Seitsemän omistajaa, kaikki työskentelevät yrityksessä.

• Aiemmat toimipisteet Espoo ja Tampereella.

• Lahden toimisto Aleksante-rinkadulla. Toistaiseksi kolme työntekijää, tarkoitus kasvaa 40 hengen yksiköksi.

teksti Taru Schrodeus kuvat Petri Koivisto

IT-alan kasvuyrityksiin lukeutuva Evolvit avasi lokakuussa toimipisteen Lahteen.