Työehtosopimuksen määräyksen oikeusvaikutus

sopimuksettomassa tilassa

Itä-Suomen Yliopisto

Oikeustieteidenlaitos

Pro Gradu – tutkielma, OTM

Päivämäärä: 13.4.2017

Tekijä: Matias Rintaniemi,

259586

Ohjaaja: Marjo Ylhäinen

II

SISÄLLYS

LÄHDELUETTELO .......................................................................................................... IV

LYHENTEET ...................................................................................................................... X

KUVIOT JA PIIROKSET ................................................................................................. XII

1. JOHDANTO …................................................................................................................. 1

1.1 Yleisen jälkivaikutuksen määrittely ja tausta …................................................... 1

1.2 Tutkimuskysymys ja työn rakenne …................................................................... 4

1.3 Käytetty lähdemateriaali ja tutkimusmetodi …..................................................... 7

1.4 Euroopan Unionin vaikutuksesta työoikeuteen …................................................ 8

1.4.1 Työoikeuden asemointi EU-oikeudessa …............................................. 11

1.4.2 Liikkeenluovutusdirektiivit …................................................................. 12

1.4.3 Keskeinen ratkaisukäytäntö …................................................................ 13

2. TYÖSUHTEEN SISÄLTÖ ............................................................................................. 16

2.1 Työoikeus itsenäisenä oikeudenalana …............................................................. 16

2.1.1 Arvo Sipilän perussuhdeteoria …............................................................ 16

2.1.2 Jorma Vuorion näkemys Sipilän teoriasta ….......................................... 18

2.2 Työsuhteen yleiset tunnusmerkit ........................................................................ 19

2.2.1 Työsopimussuhteen ja työsuhteen ero …................................................ 20

2.2.2 Työsopimussuhteen ja työsuhteen erottaminen oikeuskäytännössä …... 21

2.3 Yhteenveto .......................................................................................................... 23

3. TYÖEHTOSOPIMUS …................................................................................................ 25

3.1 Työehtosopimuslaki …........................................................................................ 25

3.1.1 Työehtosopimuksen osalliset ja siihen sidotut ….................................... 27

3.1.2 Työehtosopimusten solmimistavat …...................................................... 28

3.1.3 Työehtosopimuksen valtakunnallisuus ja yleissitovuus …..................... 29

3.2 Paikallinen sopiminen …..................................................................................... 32

3.2.1 Sitova sopimus vai yksipuolisesti muutettavissa oleva käytäntö …....... 35

3.2.2 Sopimusehtojen konkludenttinen muuttuminen …................................. 37

3.3 Jälkivaikutuksen kannalta keskeinen oikeuskäytäntö …..................................... 42

3.3.1 Ratkaisu KKO 1981 II 55 …................................................................... 42

3.3.2 Ratkaisu KKO 2007:55 …...................................................................... 43

3.3.3 Ratkaisu KKO 2007:65 …...................................................................... 45

III

3.4 Yhteenveto........................................................................................................... 49

4. JÄLKIVAIKUTUS …..................................................................................................... 52

4.1 Jälkivaikutuksen teoriataustasta yleisesti ............................................................ 52

4.2 Työehtosopimus normisopimuksena …............................................................... 55

4.2.1 Säännöstämiskompetenssin sisällöstä tarkemmin ….............................. 56

4.2.2 Säännöstävä vaikutus osana työsuhteen kokonaisuutta …...................... 57

4.3 Työehtosopimuksen määräys .............................................................................. 58

4.3.1 Työehtosopimuksen normimääräysten kategorisointi …........................ 59

4.3.2 Työnormien ja työolonormien erottaminen …........................................ 61

4.4 Jorma Vuorion teoria työehtosopimuksen jälkivaikutuksesta …......................... 66

4.5 Jälkivaikutus vuoden 1924 TEhtoL esitöiden mukaan ….................................... 71

4.5.1 Tukea jälkivaikutusolettamalle lainsäädännön esitöistä …..................... 73

4.5.2 Jälkivaikutusolettaman rajoituksia lainsäädännön esitöistä …............... 74

4.6 Yhteenveto ........................................................................................................... 77

5. LOPUKSI ....................................................................................................................... 79

5.1 Johtopäätös ja de lege ferenda …........................................................................ 79

IV

LÄHDELUETTELO

KIRJALLISUUS

Bergström, Svante: Kollektivavtalslagen. Studier över dess huvudprinciper, Uppsala 1948

Bruun, Niklas: Sopimusoikeuden trendit – Työsopimusoikeuden uusia kehityspiirteitä,

Edilex 2007, [www.edilex.fi] (23.6.2010)

Bruun, Niklas – Mikkola, Matti – Muona, Marianne: Selvitys eurooppalaisista

työrauhajärjestelmistä, Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 20/2011

Bruun, Niklas – Von Koskull, Anders: Työoikeuden perusteet, Helsinki 2012

Forsblom, Marjatta: Työehtosopimuksen määräysten jälkivaikutus, Oikeustieteellinen

opinnäytetyö, Helsingin yliopisto oikeustieteellinen tiedekunta, 18.4.1991

Hemmo, Mika: Sopimusoikeuden oppikirja, Helsinki 2006

Kairinen, Martti:

– Paikallinen sopiminen ja sopimukset, Edilex 2007, [www.edilex.fi] (30.7.2010)

– Työoikeuden perusteet, Turku 1991

– Työoikeus ja perussuhdeteoria, Lakimies 2/1998, s. 193 - 210

– Vastaväittäjän lausunto Jaana Paanetojan väitöskirjatutkimuksesta

”Työsuhteista työtä vai työtoimintaa?”, Oikeus 2013/4, s. 441 - 446

Kaisto, Janne – Kallio, Ilari: Työsopimuksen tunnusmerkit, Lakimiesliiton

kustannus, Helsinki 2011

Kultanen, Anna-Maija: Työsuhteen ehdot liikkeen luovutuksen jälkeen – ehtojen

määräytyminen ja vastuu niiden heikentymisestä, Oikeustieteellinen opinnäytetyö

Turun yliopisto, Edilex 2010, [www.edilex.fi] (18.8.2010)

Kröger, Tarja: Työtuomioistuin 50 vuotta, Asiantuntija-artikkeli: Yleissitovaan

työehtosopimukseen perustuvasta paikallisesta sopimisesta, Helsinki 1997, s. 99 -

114

Murto, Jari:

– Kommentoituja oikeustapauksia hovioikeudesta: Laajasti sovitut työntekijän

työtehtävät ja niiden yksipuolinen muuttaminen, Oikeustieto 5/2009, s. 8 - 11

– Ryhmänormit yrityksessä – tutkimus työntekijäryhmiä koskevien normien

V

asemasta, Helsinki 2015

Nieminen, Kimmo: Paikallinen sopiminen työelämässä – Hyötyyn ja luottamukseen

perustuvaa muutosten hallintaa, Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan

julkaisuja (toim.) 15.2.2000, Yhteistoimintalain neuvottelujärjestyksessä tehtyjen

sopimusten oikeusvaikutukset, s. 225 – 244

Paanetoja, Jaana:

– Työoikeus tutuksi, Helsinki 2002

– Työsuhteista työtä vai työtoimintaa, Oikeus 2013/4, s. 435 - 440

Repo, Paula: Työlait ja työehtosopimukset Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa ja

Britanniassa, Helsinki 1996

Riesenhuber, Karl: European Employment Law, 2012

Saarnilehto, Ari: Sopimusoikeuden perusteet, Turku 2009

Saloheimo, Jorma: Työ- ja virkaehtosopimusoikeus, Helsinki 2012

Sarkko, Kaarlo: Työehtosopimuksen määräysten oikeusvaikutukset, Helsinki 1973

Sipilä, Arvo:

– Suomen työoikeuden käsite ja järjestelmä sekä suhde sosiaaliseen lainsäädäntöön,

Helsinki 1938

– Suomen työoikeus 1, Helsinki 1946

Tiitinen, Kari-Pekka – Kröger, Tarja: Työsopimusoikeus, Helsinki 2012

Tolonen, Hannu: Juhlajulkaisu Juha Tolonen 15.4.2001 – The Problem of Law and Society

According to Otto Brusiin, Turku 2001, s. 237 - 245

Vuorio, Jorma: Työsuhteen ehtojen määrääminen, Turku 1955

Ylhäinen, Marjo:

– Pohdintaa yleissitovasta työehtosopimuksesta ja paikallisesta sopimuksesta,

Business Law Forum Helsingin Yliopiston yksityisoikeudenlaitoksen julkaisuja,

Edilex 2008, [www.edilex.fi] (2.2.2009)

– Työoikeuden kentällä, Asiantuntija-artikkeli, Oikeus 2005/2, s. 116 - 129

Äimälä, Markus: Työaikalaki, Helsinki 2012

VIRALLISLÄHTEET

HE 14/1970 vp., Hallituksen esitys eduskunnalle valtion virkamiesten palvelussuhteen

VI

ehtoja koskevaksi neuvottelu-, sopimus- ja sovittelulaisäädännöksi.

HE 34/1996 vp., Hallituksen esitys eduskunnalle työaikalaiksi ja laiksi

kotitaloustyöntekijän työsuhteesta annetun lain 9 §:n muuttamisesta.

HE 157/2000 vp., Hallituksen esitys eduskunnalle työsopimuslaiksi ja eräiksi siihen

liittyviksi laeiksi.

HE 97/2002 vp., Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun 10 §:n

muuttamisesta.

HE 238/2004 vp., Hallituksen esitys eduskunnalle vuosilomalaiksi ja eräiksi siihen

liittyviksi laeiksi.

HE 39/2016 vp., Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työntekijöiden lähettämisestä ja

eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Lvk 1921:11, Lainvalmistelukunnan ehdotus laiksi työehtosopimuksesta ynnä perustelut.

KM 1958:10: Työrauhakomitean osamietintö.

KM 1958:15: Yleisperustelut ehdotuksiin työehtosopimuslaiksi ja laiksi työriitojen

sovittelusta.

TyVM 13/2000 vp. Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnan mietintö. Hallituksen esitys

työsopimuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Euroopan Unionin oikeus

77/187/ETY, Neuvoston direktiivi, annettu 14 päivänä helmikuuta 1977, työntekijöiden

oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka liiketoiminnan osan luovutuksen

yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä.

Direktiivin nimi muutettu myöhemmin muotoon:

Neuvoston direktiivi 77/187/ETY, annettu 14 päivänä helmikuuta 1977,

työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai

liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön

lähentämisestä.

96/71/EY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi, annettu 16 päivänä joulukuuta

1996, palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä

työhön toiseen jäsenvaltioon.

98/50/EY, Neuvoston direktiivi, annettu 29 päivänä kesäkuuta 1998, työntekijöiden

VII

oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka liiketoi- minnan osan

luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä

annetun direktiivin 77/187/ETY muuttamisesta.

23/2001/EY, Neuvoston direktiivi, annettu 12 päivänä maaliskuuta 2001, työntekijöiden

oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan

luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä.

83/2014/EU, Komission asetus annettu 29 päivänä tammikuuta 2014, lentotoimintaan

liittyvistä teknisistä vaatimuksista ja hallinnollisista menettelyistä Euroopan

parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 216/2008 mukaisesti annetun

asetuksen (EU) N:o 965/2012 muuttamisesta.

INTERNET-LÄHTEET

Elinkeinoelämän keskusliitto: EK luopuu keskusjärjestösopimuksista

[https://ek.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2017/02/15/ek-luopuu

keskusjarjestosopimuksista-sopiminen-jatkuu-liittojen-toimesta/] (15.2.2017)

OIKEUSTAPAUKSET

Euroopan Unionin Tuomioistuin

26/62 N.V. Algemene Transport – en Expeditie Onderneming Van Gend en Loos v

Nederlandse administratie der belastingen (1963) ECR 1.

C-6/64 Flaminio Costa and ENEL (Ente Nazionale Energia Elettrica (National Electricity

Board), formely the Edison Volta undertaking).

C-62/81 Joined cases to following

C-63/81 SECO SA, a limited company incorporated under French law, and Etablissement

D'Assurance contre la Viellesse et L'Invalidite (Old-age and Invalidity Insurance

Institution), and between DESQUENNE & GIRAL SA, a limited company

incorporated under French law, and Etablissement D'Assurance contre la Viellesse et

L'Invalidite.

C-113-89 Rush Portuguesa Lda and Office national d'immigration (National Immigration

Office).

VIII

C-43/93 Raymond Vander Elst and Office des Migrations Internationales (OMI).

C-499/04 Hans Werhof v Freeway Traffic Systems GmbH & Co. KG.

C-328/13 Österreichischer Gewerkschaftsbund v Wirtschaftskammer Österreich –

Fachverband Autobus-, Luftfahrt- und Schifffahrtsunternehmungen.

C-680/15

C-681/15 Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus yhdistetyissä asioissa Asklepios Kliniken

Langen-Seligenstadt GmbH and Asklepios Dienstleistungsgesellschaft mbH v Ivan

Felja and Vittoria Graf, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa.

Korkein oikeus

KKO 1970 II 50

KKO 1970 II 77

KKO 1975 II 50

KKO 1977 II 8

KKO 1981 II 55

KKO 1982-II-18

KKO 1983 II 181

KKO 1984-II-23

KKO 1987:4

KKO 1989:92

KKO 1990:103

KKO 1991:174

KKO 1994:123

KKO 1995:52

KKO 2001:119

KKO 2007:55

KKO 2007:65

KKO 2009:28

KKO 2009:83

KKO 2015:41

IX

Korkein hallinto-oikeus

KHO 2016:96

Työtuomioistuin

TT 6/1952

TT 1993-95

TT 1994-50

TT 1999-56

TT 2003-5

TT 2004-1

TT 2010-126

TT 2017-28

X

LYHENNELUETTELO

EASA Euroopan lentoturvallisuusvirasto

EC European Comminity

EEC European Economic Community

EK Elinkeinoelämän Keskusliitto

ETY Euroopan talousyhteisö

EU Euroopan Unioni

EUT Euroopan Unionin Tuomioistuin

EY Euroopan Yhteisö

HE hallituksen esitys

HO hovioikeus

ICAO Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö

KHO korkein hallinto-oikeus

KKO korkein oikeus

KM komitean mietintö

Lvk lainvalmistelukunta

MeriTSL merityösopimuslaki

OikTL laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista 228/1929

OK oikeudenkäymiskaari

SAK Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö

SEU sopimus Euroopan Unionista, konsolidoitu toisinto – EYVL C 202,

7.6.2016, s. 13 – 46.

SEUT sopimus Euroopan Unionin Toiminnasta konsolidoitu toisinto – EYVL C

202 7.6.2016, s. 47 – 200.

ta työnantaja

TAL työaikalaki, 605/1996

TEhtoL työehtosopimuslaki, alkuperäinen, 436./1946

TSL työsopimuslaki, 55/2001

tt työntekijä

TT työtuomioistuin

TyVM työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnan mietintö

VlomaL vuosilomalaki 162/2005

XI

vp valtiopäivät

XII

KUVIOT JA PIIROKSET

Piirros 1. Työsopimussuhde ja työsuhde aikajanalla.

Työsopimuksen tekeminen Työntekijä aloittaa työsopimuksessa tarkoitetun työn

Piirros 2 . Kairisen havainnekuvio sopimisesta ja sopimuksen synnystä.

TYÖSOPIMUSSUHDE TYÖSUHDE

XIII

Piirros 3. TES:n määräysten jaottelusta ja määrittelystä

Sitovat vaikutukset

VELVOITEMÄÄRÄYKSET (Ei jälkivaikutusta, kun sopi-

(kohdistuvat TES:n osallisiin, muksettomassa tilassa ei ole olemassa

ennalta nimettyihin tahoihin sopimuksen osallisia)

kohdistettuja määräyksiä)

Velvoittavat vaikutukset

TES (Ei jälkivaikutusta, kun sopi-

(normisopimus) muksettomassa tilassa ei ole olemassa

sopimuksen osallisia)

Sitovat vaikutukset

NORMIMÄÄRÄYKSET (voi kohdistua tt:än tai ta:an)

(Jaetaan työnormeihin ja työolonormeihin,

jotka kohdistuvat TES:n sidottuihin ja ovat

luonteeltaan kollektiivisia normeja)

Velvoittavat vaikutukset

(voi kohdistua tt:än, ta:an tai

yhdistykseen)

1

1. JOHDANTO

1.1 Yleisen jälkivaikutuksen määrittely ja tausta

Valev Uibopuun merimieselämästä kertovan teoksen Neljä Tulta (WSOY, 1952)

kansikuvassa valtamerilaiva halkoo näennäisen tyventä vedenpintaa. Laivan lipuessa keula

rikkoo rauhan veden pinnalla, ja puolestaan laivan jäljessä jää pitkälle ulottuva pyörteiden

vana, kun vesi yrittää hakea jälleen tasapainoasemaansa häiriön aiheuttajan jäljiltä. Veden

pinnan fysiikan lakien mukainen pyörteily ja sen asettuminen ovat itselleni tuntemattomia

ilmiöitä, mutta useasti ilmasta suuria laivoja seuranneena olen todennut, että tämä laivojen

jättämä ”ura” näkyy veden pinnalla pitkän aikaa. Laivojen kulkemaa reittiä voi vaivatta

seurata kilometrien ellei jopa kymmenien kilometrien matkalta. Laivojen perään jää siis

jälkivaikutus veden pintaan, vaikka laiva sinällään ei ole ollut kyseisellä paikalla

vaikuttamassa enää pitkään aikaan.

Sen enempää meriliikennettä tässä yhteydessä romantisoimatta voidaan tästä

vertauskuvasta hyvinkin löytää yhdenmukaisuuksia tämän tutkielman aihetta eli

työehtosopimuksen (myöhemmin TES) jälkivaikutusta ajatellen. Jälkivaikutus on saanut

ajansaatossa vaihtelevia merkityksiä, mutta varsinaisen ja tässä tutkielmassa tarkoitetun

jälkivaikutuksen katsotaan alkavan, kun työehtosopimuksen määräaika tulee päätökseen ja

alkaa sopimukseton tila. Vastaavasti jälkivaikutus jatkuu enintään niin kauan, että uusi

työehtosopimus on saatu osallisten sopimusosapuolten kesken solmittua. Jälkivaikutuksella

tässä tarkoitetaan sopimuksettoman tilan aikana työehtosopimusmääräykselle annettavaa

oikeusvaikutusta, joka ei perustu erilliseen sopimukseen. Mikäli jo päättyneessä

työehtosopimuksessa taikka työsopimuksessa on sovittu työehtomääräyksen soveltamisesta

myös TES:n määräajan päätyttyä, ei jälkivaikutuksesta voida puhua.1

Näin ollen on mahdollista, että yksittäisen sopimusmääräyksen oikeusvaikutus jää siis

sopimuksen jälkeen vaikuttamaan, vaikka itse sopimus on jo ajallisesti mennyt

valtamerilaivan tavoin. Jälkivaikutus ei kuitenkaan ole riippumaton ja itseään ruokkiva

ilmiö, vaan tarvitsee olemassaololleen institutionaalista tukea muualta. Samalla tavoin

1 Tämän lisäksi tässä tutkielmassa tarkoitettuna jälkivaikutuksena ei pidetä sitäkään, että määräyksen oikeusvaikutus sopimuksettomassa tilassa perustuu sopimuksen sijaan lain säännökseen.

2

laivan jättöpyörre saa olemassaolonsa oikeutuksen ympäröivästä vesimassasta. Ilman sitä

ja sen tarjoamaa energiaa ei ole jättöpyörrettäkään.

Työehtosopimusoikeus rakentuu suurelta osin sopimusoikeuden normien ja periaatteiden

varaan. Jälkivaikutus työehtosopimuksen määräysten osalta taas on erityisen

merkityksellinen, koska työehtosopimus on normisopimus. Työehtosopimus eroaa

luonteeltaan tavanomaisista sopimuksista siinä suhteessa, että sen solmimisen

tarkoituksena on sopia sopimusosapuoliin nähden kolmansien osapuolten työsuhteissa

noudatettavista määräyksistä.2 Lähtökohtaisestihan sopimusosapuolet eivät voi tehdä

kolmansia osapuolia velvoittavia sopimuksia, mutta työehtosopimus on tästä poikkeus.

Tämän vuoksi näiden sopimusmääräysten ajallinen tai asiallinen ulottuvuus ei ole

yhdentekevä.

Velvoiteoikeudessa normisopimus määritellään sopimuksena, jonka tarkoitus on määrätä

etukäteen vastaisuudessa solmittavien sopimusten sisältöä.3 Martti Kairisen teoksessa

edellä esitetty on sanottu ytimekkäästi: »Osapuolten ”yksityistahto” muuntuu

työehtosopimuksen kautta eräänlaiseksi ”yleistahdoksi”«.4 Lisäksi verratessa

työoikeudellista järjestelmäämme muihin maihin voidaan Suomen todeta kuuluvan

pohjoisen mallin piiriin, jossa ominaista on työmarkkinajärjestöjen ja työehtosopimusten

keskeinen asema.5 Työehtosopimuslaissa6 TES määrittellään seuraavasti.

Työehtosopimus tämän lain tarkoittamassa mielessä on sopimus, jonka yksi tai useampi

työnantaja taikka rekisteröity työnantajain yhdistys tekee yhden tahi useamman rekisteröidyn

työntekijäin yhdistyksen kanssa ehdoista, joita työsopimuksissa tai työsuhteissa muuten on

noudatettava.

Oikeustieteessä harvoin puolletaan mielivaltaisia sääntörakennelmia tai sellaisia

näkemyksiä, jotka eivät perustu oikeuslähteisiin lainkaan. Jälkivaikutuksen osalta liikutaan

tässä rajamailla. Useiden tieteentekijöiden suulla on sanottu, että työehtosopimuksen

2 Sarkko, Kaarlo, Työehtosopimuksen määräysten oikeusvaikutukset, Helsinki 1973, s. 3-43 Sarkko, Helsinki 1973, s. 44 Kairinen, Martti, Työoikeuden perusteet, Turku 1991, s. 875 Kairinen, Martti, Turku 1991, s. 796 Työehtosopimuslaki, (436/1946, TEhtoL), 1 §

3

jälkivaikutus on osa tapaoikeutta, joka sittemmin on korkeimman oikeuden ja

työtuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistettu. Tapaoikeus sinällään on

oikeusjärjestyksessä tunnustettu oikeuslähde.7 Kuitenkaan siitä, mihin tämä jälkivaikutus

itsessään tosiasiallisesti perustuu, ei ole lainkaan samanlaista yksimielisyyttä kuin sen

olemassaolosta on.

Jorma Vuorio toteaa väitöskirjassaan, että jälkivaikutus on alun alkaen tullut osaksi

Suomen lainsäädäntöä Saksasta, jossa se on vaikuttanut osana kirjoitettua lakia.8 Suomessa

siitä ei kuitenkaan ole lainsäännöstä koskaan tehty. Jälkivaikutuksen oikeuttamiseksi on

esitetty teoria muuttumisopista, jonka mukaan määräaikaisen työehtosopimuksen ehdot

olisivat itsestään muuttuneet osaksi työsopimusta. Vaikka korkeimman oikeuden

ratkaisukäytännön sanamuodoista voitaisiin ajatella, että muuttumisopille on annettu

painoarvoa jopa tämän vuosituhannen puolella, on Vuorio jo 50-luvulla väitöskirjassaan

todennut, että muuttumisoppia on kritisoitu ja työehtosopimuksen normit velvoittavat

sellaisinaan, ilman yksilösopimusten välitystä.9 Asiaa käsitellään tarkemmin jäljempänä

luvussa 4.

Muuttumisopin mukainen sopimusehtojen ”hyppääminen” sopimustyypistä toiseen saa

tietysti velvoiteoikeuden yleisistä opeista ja oikeussäännöistä tietoiset oikeustieteilijät

liikehtimään levottomina. Kirjoitetun lain puuttuminen ja muuttumisopin haavoittuvuus

ovat saaneet useat jälkivaikutusta käsitelleet tieteentekijät vetoamaan oikeuspoliittisiin

seikkoihin jälkivaikutuksen puoltajina. Koska oikeustilan ennakoitavuutta ja

oikeusvarmuutta voidaan pitää sopimusyhteiskunnan tärkeinä rakennuspalikoina, ei tätä

argumenttia voi vähätellä. Ilmiöiden syitä ja seurauksia ajattelevalle oikeustieteilijälle

oikeuspoliittiset syyt eivät kuitenkaan tarjoa sillä tavalla tyydyttävää vastausta, että asian

tutkimisen voisi jättää tähän. Ensinnäkin tätä voidaan perustella sillä, että nykyaikaisen

yhteiskunnan tulisi perustua kirjoitetuille säännöille, joista asiaa ennalta tuntematonkin

henkilö voi saada helposti selon. Toiseksi sillä, että kirjoittamattomien oikeussääntöjen

tosiasiallista sisältöä ja mahdollista oikeusvaikutusta on haastavaa todentaa.

7 Oikeudenkäymiskaari, OK, 4/1734, 1:11 §8 Vuorio, Jorma: Työsuhteen ehtojen määrääminen, Turku 1955, s. 2059 Vuorio, Turku 1955, s. 208-09

4

Tätä seikkaa ajatellen Vuorio on tehnyt ratkaisevaa tutkimustyötä, jossa esimerkiksi

jälkivaikutusta pyritään perustelemaan sellaisella normirakennelmalla, joka on tieteellisesti

perusteltavissa. Vuorion väitöskirjan teesit perustuvat pitkäli aikaisempaan Arvo Sipilän

perussuhdeteoriaan, joka tarjoaa välineet ja määritelmät kehittää oikeustiedettä edelleen

induktion ja deduktion keinoin. Perussuhdeteorian työoikeudelliset määritelmät ovat

jälkivaikutuksen oikeuttamisen keskiössä. Sipilän lähtökohtana on ollut pyrkimys

muodostaa käsite, joka oikeustosiseikastona, tunnusmerkistönä, peittäisi kaikkien

työoikeuden normien soveltamisalan. Tämän vuoksi systemaattiset näkökohdat ovat

käsitteen muodostamisessa määrääviä.10 Kairisen mukaan perussuhdeteoria voidaan

ymmärtää eräiden toisiinsa liittyvien väitteiden, ajatusten ja käsitemääräysten

muodostamaksi kokonaisuudeksi. Tässä kokonaisuudessa määritellään tarkasti

työsopimuksen, työsopimussuhteen ja työsuhteen käsitteiden lisäksi myös työantajan ja

työntekijän käsitteet. Tiivistetysti perussuhdeteoriaan kuuluu ajatus, että kaikki

työoikeuden normistot soveltuvat silloin, kun työvoiman käyttötapa on sellainen, että se

toteuttaa työsuhteen käsitteen tunnusmerkit.11 Perussuhdeteoria on moniulotteinen käsite,

mutta tätä tutkielmaa ajatellen merktyksellistä on yksistään teorian käsitemäärittelyt.

Jälkivaikutuksesta ei siis Suomessa ole olemassa lainsäännöksiä, joita tässä voitaisiin

suoraan referoida, vaan se perustuu tapaoikeuteen. Tästä huolimatta jälkivaikutukseen on

otettu kantaa työoikeuden alan lainvalmistelussa. Perusteluja jälkivaikutuksen

olemassaololle on puolestaan haettu teoriasta, yleisistä opeista ja oikeuspoliittisista syistä.

Jälkivaikutuksen säännöstaustaa tullaan tutkielmassa selvittämään osin

oikeuskirjallisuuden ja merkittävissä määrin oikeuskäytännön avulla.

1.2 Tutkimuskysymys ja työn rakenne

Työehtosopimukset tehdään pääsääntöisesti muutaman vuoden mittaisiksi määräaikaisiksi

sopimuksiksi. Työntekijäpuolella olettama tietysti on, että määräajan jälkeen tuleva uusi

sopimus olisi ehdoiltaan edeltäjäänsä parempi. Työnantaja taas voi luottaa siihen, että

työrauha säilyy ainakin työehtosopimuskauden ajan. Työrauha onkin ollut alun alkaen

merkittävin syy työehtosopimusten tekemiselle. Vuoden 1924 TEhtoL:n valmistelussa on

10 Vuorio, Turku 1955, s. 16711 Kairinen, Martti: Työoikeuden perusteet, Turku 1991, s. 42 - 44

5

työehtosopimuksia kutsuttu ”työrauhan peruskirjoiksi”.12

Työmarkkinoilla olettama TES:n määräysten jatkuvuudesta on hyvin arkinen. Sitä ei voi

ihmetellä, sillä tutkimani oikeuskirjallisuuden perusteella monen tieteentekijänkään

mielestä asia ei näytä edellyttävän sen syvempää tutkimustyötä. Tutkimusmateriaaliin

tutustuttuani totesin, että yksittäisten työehtosopimusmääräysten mahdollisen

jälkivaikutuksen arviointi lienee lopulta varsin suoraviivaista ja mekaanista toimintaa.

Ilman jälkivaikutuksen taustalla vaikuttavan teorian ymmärtämistä on yksittäisen

sopimuksen määräyksistä kuitenkaan vaikea lausua mitään ainakaan tieteellisen

tutkimuksen nimissä. Näin ollen tutkielmassani selvitettäväksi tulee

työehtosopimusoikeudellisen jälkivaikutuksen oikeusteoreettinen perusta.

Opinnäytetyön tutkimuskysymys on:

Milloin ja mihin perustuen työehtosopimuksen määräyksellä on oikeusvaikutus myös

sopimuksen määräajan päättymisen jälkeen ilman, että siitä on erikseen sovittu?

Työn alussa tutustun perussuhdeteorian käsitemäärittelyihin, joiden avulla voidaan lähteä

käsittelemään muita alan kannanottoja. Olennaista käsitemäärittelyssä jälkivaikusta

koskien on työsuhteen sopimusaktien kerroksellisuuden perusteleminen. Kolmannessa

luvussa olen käsitellyt työehtosopimusta yleisellä tasolla. Merkityksellistä siinä on TES:n

normisopimusluonteen avaaminen, määräysten lajittelu ja niiden oikeusvaikutusten

erittely. Neljännessä luvussa käsittelen jälkivaikutusta. Lähden liikkeelle jälkivaikutuksen

historiasta ja sitä kautta päädyn tarkastelemaan Vuorion teoriaa, Euroopan Unionin

Tuomioistuimen jälkivaikutukseen liittyvää ratkaisukäytäntöä sekä lainsäädännön esitöissä

jälkivaikutuksesta esitettyjä kannanottoja.

Kairinen on jakanut ansiotulon eteen tehtävän työn karkeasti kolmeen luokkaan:13

1. Virkasuhde, julkisoikeudelliset virkamiehet.

2. Työsuhde, yksityisoikeudelliset työntekijät.

12 Lvk 1921:11, s. 1013 Kairinen, Turku 1991, s. 39

6

3. Erilaiset työsuhteet, yrittäjät.

Näistä luokista tätä tutkimusta ajatellen merkittävä on toinen, työsuhteita ja niiden

työehtosopimuksia koskevat suhteet. Tutkielmassa ei käsitellä virkasuhteiden työehtoja.

Virkasuhde eroaa työsopimussuhteesta esimerkiksi siten, ettei se ole sopimussuhde.

Todettakoon kuitenkin, että virkamiesten virkasuhteen ehtoja koskien on annettu

nimenomainen säännös,14 jolla palvelussuhteeseen sovellettavien määräysten

jälkivaikutuksesta on säädetty. Vastaavaa säännöstä ei työehtosopimuslakiin ole otettu.

Valtion virkaehtosopimuslain esitöiden mukaan palvelussuhteen ehdoista sopimisen

lähtökohtana on työsuhteen tavoin sopimusvapauden periaate.15 Yleisten perusteluiden

mukaan virkamiesten virkaehtojen sopimismenettely on haluttu tuoda mahdollisimman

lähelle muuta työmarkkinaa.16 Mahdollisten erimielisyyksien välttämiseksi lakiin on

kuitenkin otettu dispositiivinen ehto jälkivaikutuksesta.

Tutkimuskysymyksestä erillinen asia on myös työehtosopimuksen määräyksen

jälkivaikutus liikkeenluovutustilanteessa. Tästä aiheesta on jo aikaisemmin tehty

opinnäytetyö, enkä tutkielmassani käsittele nimenomaan liikkeenluovutustilanteita.17

Luovutustilanteita koskevaa oikeuskäytäntöä joudun kuitenkin käsittelemään sekä

kotimaisen että EUT:n osalta, koska niiden perusteluissa on otettu kantaa TES:n

jälkivaikutukseen myös yleisellä tasolla.

Tässä työssä varsinaisena tutkimuskysymyksenä tarkastellaan siis työehtosopimuksen

määräyksen jälkivaikutusta ainoastaan työsopimussuhteessa työsopimusosapuolten

säilyessä ennallaan. Työehtosopimusoikeus ja työsopimusoikeus on kuitenkin syytä

erotella toisistaan. Tutkimuskysymys on puhtaasti työehtosopimusoikeudellinen kysymys.

Koska ne normisisältönsä puolesta käytännössä vaikuttavat samassa suhteessa ja

samanaikaisesti olen tutkielman toisen luvun käyttänyt olennaisten

työsopimusoikeudellisten käsitteiden taustoittamiselle.

14 Valtion virkaehtosopimuslaki (664/1970) 2:7 §15 HE 14/1970 vp. s.316 Samalla on kuitenkin tunnustettu, että virkatehtävät ovat toisinaan sen laatuisia, ettei esimerkiksi vastaavia työtaisteluoikeuksia ole haluttu virkamiehille antaa.17 Kultanen, Anna-Maija: Työsuhteen ehdot liikkeen luovutuksen jälkeen – Ehtojen määräytyminen ja vastuu niiden heikentymisestä, Edilex 2010

7

1.3 Käytetty lähdemateriaali ja tutkimusmetodi

Ottaen huomioon kuinka suuri osa ihmisistä Suomessa työskentelee tavalla tai toisella

työehtosopimusten määräysten vaikutuspiirissä, on uskaliasta, ettei asiasta ole erikseen

säädetty laissa. Lähtökohta työehtosopimusoikeudessa on ollut sopimusvapauden periaate,

jota ei ole haluttu lainsäätäjän taholta loukata tai rajoittaa liiallisella sääntelyllä.

Sopimusvapauden käyttäminen kuitenkin edellyttää tietoisuutta mahdollisen ongelman

olemassaolosta ja esimerkiksi teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden

työehtosopimuksessa on jälkivaikutuksesta nimenomaisesti sovittu.18 Tulisiko

työehtosopimusoikeuden laaja sopimusvapaus ymmärtää siten, ettei yleistä jälkivaikutusta

ole lainkaan, vaan TES:n määräyksellä voisi olla oikeusvaikutus sopimuksettomassa tilassa

vain erilliseen sopimukseen perustuen? Mihin perustuu yleinen luottamus

jälkivaikutukseen, jos osassa työehtosopimuksia siitä on nimenomaisesti haluttu sopia,

mutta toiset eivät ole nähneet sitä vaivan arvoiseksi?

Tutkin jälkivaikutuksen olemassaoloa oikeusdogmatiikan keinoin, eli voimassaolevaa

oikeutta tutkimalla. Tässä tapauksessa voimassaoleva oikeus koostuu lähinnä

tapaoikeudesta ja siitä annetusta oikeuskirjallisuudesta. Tavoite on löytää

oikeusteoreettinen rakennelma jälkivaikutuksen taustalla ja tässä apuna on Vuorion

väitöskirja ja sitä alustanut Sipilän teoria. Sipilä ja Vuorio eivät tarjoa valmiiksi

pureskeltua mallia jälkivaikutuksen arviointiin yksittäisissä tapauksissa. Ne kuitenkin

antavat asiaan teoreettisesti perustellun maiseman, jota vasten on käytännöllistä arvioida

myöhempiä kirjoituksia aiheesta.

Kairinen on asiantuntija-artikkelissaan todennut oikeustieteellisistä teorioista, että:

niiden keskeinen tehtävä on antaa järkevä, johdonmukainen ja oikeuslähteistä käsin tukea

saava selitys sille ilmiöjoukolle, joka on teorian kohteena. Teoriat ja opit eivät varsinaisesti

ole tosiasioiden kuvauksia - - vaan ne selvittävät ja selkeyttävät oikeudellisia asiantiloja - -

antavat - - tulkinnallisia vastauksia. Niitä ei siten voida varsinaisesti pitää oikeina tai väärinä

voimassaolevan oikeustilan kuvailuina19

Tutkielmani tarkoitus ja tavoite tulee ymmärtää samoin. Pyrin toimimaan oikeuden

18 Teknologiateollisuus ry – Ylemmät toimihenkilöt YTN ry työehtosopimus 2014 – 2016, 20 §19 Kairinen, Martti: Työoikeus ja perussuhdeteoria, Lakimies 2/1998, s. 197

8

ulkopuolisena tarkastelijana sikäli kun se on mahdollista ja antamaan jälkivaikutukselle

oikeustieteelliseen teoriaan perustuvan selityksen. Jälkivaikutus-ilmiön sekavuuden vuoksi

on perusteltua selvittää, olisiko Vuorion jälkivaikutusta koskeva teoria oikeudellisesti

hyväksyttävissä vielä nykyisin. Tutkielmassa käsitellyt Sipilän kirjoitukset ovat 30- ja 40-

luvulta ja Vuorion teos 50-luvulta. Tästä huolimatta pidän niitä edelleen tutkimisen

arvoisina siksi, että ne vastaavat vuoden 1924 TEhtoL:n esityön perusteluja. Voimassaoleva

TEhtoL puolestaan vastaa edeltäjänsä säätämistarkoitusta ja sanamuotoa, mikä osin

mahdollistaa jo verrattain ikääntyneiden argumenttien käyttämisen nykytilassa.20 On

selvää, että kohta sata vuotta vanhoja teorioita pitää tulkita nyky-yhteiskunta huomioiden.

Toisaalta viimeaikaiseen korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöön tutustuttuani en löytänyt

siitä merkittäviä ristiriitaisuuksia Sipilän ja Vuorion teorioihin nähden.

Oikeuskirjallisuudessa on herätelty lainsäätäjää tekemään jotain, jotta jälkivaikutuksesta

saataisiin aikaiseksi kirjoitettu lainsäännös.21 Valitettavan monet oikeustieteilijät kuitenkin

päätyvät teoksissaan käsittelemään jälkivaikutusta vain pinnallisesti siten, että lähinnä

todetaan sen olemassaolo ja sopimuksettomassa tilassa noudatettavat pääperiaatteet.22

Toinen asia on se, että harva tieteentekijä on edes yrittänyt Vuorion tavoin ymmärtää

lainsäätäjän alkuperäistä tarkoitusta ja avata taustaa jälkivaikutuksen takana. 23

Oikeuskäytäntöä tulen tarkastelemaan työtuomioistuimen, korkeimman oikeuden ja

Euroopan Unionin Tuomioistuimen (myöhemmin EUT) ratkaisujen osalta.

1.4 Euroopan Unionin vaikutuksesta työoikeuteen

EU:n tarkoituksena on sen perustamissopimusten mukaan ollut luoda yhteismarkkina-alue,

jolla voidaan vapaasti siirrellä palveluita, hyödykkeitä, pääomia ja ihmisiä.24 EUT on

ratkaisukäytännössään25 rinnastanut lähetetyt työntekijät nimenomaan palveluiden

tarjoamiseen26, jonka perusteella yhteisösääntelyn voidaan olettaa koskevan myös

20 Sipilän ja Vuorion teorioita voidaan pitää tutkimisenarvoisina myös siksi, että TES:n määräyksen jälkivaikutusta ei sittemmin ole perusteellisesti ja teoreettisesti juuri tutkittu.21 Sarkko, Helsinki 1973, s. 19822 Saloheimo, Jorma, Työ- ja virkaehtosopimusoikeus, Helsinki 2012, s. 152 – 153 ja Paanetoja, Jaana: Työoikeus tutuksi, Helsinki 2002, s. 16823 Sarkko, Helsinki 1973, s. 19924 Sopimus Euroopan Unionista (SEU) Artikla 325 Seco and Desquenne tapaus (1982) C-62/81 ja C-63/8126 Sopimus Euroopan Unionin toiminnasta (SEUT) Artiklat 56 ja 57 vs. Artikla 45 työntekijöiden vapaa

9

työoikeuden alaa.27 28

EU-oikeuden näkökulmasta ulkomailla tapahtuva työnteko voidaan jakaa kahteen

vaihtoehtoiseen kokonaisuuteen sen oikeusperustan puolesta.29 Ensinnäkin kyseeseen voi

tulla jäsenvaltioista toiseen liikkuva työntekijä, joka omaan lukuun siirtyy työvoiman

vapaan liikkuvuuden perusteella töihin EU:n alueella. Toiseksi kyse voi olla jo edellä

mainituista ns. lähetetyistä työntekijöistä, joihin ei sovelleta työntekijöiden vapaata

liikkuvuutta koskevaa artiklaa, vaan lähetetyt työntekijät rinnastuvat palveluiden

tarjoamiseen EU-alueella.30

Työntekemisen ehtoja säännellessään EU pyrkii edistämään vapaata liikkuvuutta. Sillä

pyritään lähtökohtaisesti sääntelemään etujen siirtymistä maasta toiseen ja estämään

kansallisista eroista johtuvien kilpailuvääristymien syntymistä. Näin ollen EU:n

työoikeuden sääntelyn käsittelemät aiheet poikkeavat olennaisesti kansallisen työoikeutta

koskevan sääntelyn sisällöstä.31 Toisaalta EU:n sisämarkkinan toiminta ylipäätään

edellyttää lainvalinnan yhdenmukaista sääntelyä sen jäsenvaltioissa.

Lainvalinnan riittävän yhdenmukaisuuden takaamiseksi on EU:n alueella ollut

välttämätöntä sopia ja myöhemmin määrätä jäsenvaltioita velvoittavasti yhteisistä

säännöistä. Työsopimussuhteissa lainvalinta tehdään Rooman yleissopimuksen32 ja

myöhemmin sen korvanneen Rooma I -asetuksen33 perusteella.34 Lainvalinta johtaa lopulta

liikkuvuus EU:n alueella27 Riesenhuber, Karl: European Employment Law, 2012, s. 198 para. 7 28 EU-oikeuden sisältö käsittää perustamissopimukset muutoksineen, valtioiden liittymissopimukset, sekundaarilainsäädännön, EUT:n ratkaisut ja niissä vahvistetut oikeusperiaatteet. Tämän lisäksi EU-oikeuteen mukaan luetaan vielä Euroopan Neuvoston ihmisoikeussopimus, jota muun muassa korkein hallinto-oikeus on suoraan käyttänyt oikeuslähteenään tapauksessa KHO 2016:96.29 Tiitinen – Kröger: Työsopimusoikeus, Helsinki 2012 s. 83430 Lähetetyistä työntekijöistä on annettu direktiivi (96/71/EY), joka säädettiin EUT:n aikaisempien ratkaisujen pohjalta [Seco & Desquenne (C-62/81 ja C-63/81), Rush Portuguesa (C-113/89) ja Vander Elst (C-43/93)]. Kuten EU:n toiminnasta tehdyssä sopimuksessa todetaan, direktiivi jättää jäsenvaltiolle harkintavaltaa siitä, missä muodossa ja millä lainsäädäntöinstrumentilla direktiivin tavoittee parhaiten pystytään toteuttamaan. Suomessa direktiivi täytäntöönpantu työntekijöiden lähettämisestä annetulla lailla (Laki työntekijöiden lähettämisestä, 447/2016), jossa on huomioitu direktiivin myöhempi muutos (HE 39/2016 vp. s. 5).31 Repo, Paula: Työlait ja työehtosopimukset Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa ja Britanniassa, Helsinki 1996, s. 132 SopS 30/199933 Parlamentin ja neuvoston asetus 593/2008/EY34 Valinta näiden kahden soveltamialan kesken tehdään sopimuksen tekopäivämäärän mukaan.

10

siihen, että tapaukseen sovelletaan tietyn jäsenvaltion kansallista lainsäädäntöä. 35

Kansainvälinen yksityisoikeus on siis lopulta kansallista oikeutta, eikä esimerkiksi

suomalaisen työnantajan ja Suomessa tavallisesti työskentelevän työntekijän välisellä

ulkomaantöitä koskevalla sopimuksella voida syrjäyttää Suomen pakottavaa

työlainsäädäntöä työntekijän etuja vähentäen.36 Tämä ainakin toistaiseksi siitä huolimatta,

että EUT:n oikeuskäytännössä on vahvistettu EU-oikeuden etusija ja mahdollisuus määrätä

EU-oikeuden asemasta suhteessa kansallisiin säädöksiin.37 Sekundaarilainsäädännössä

kysymys työsuhteen tai työsopimuksen tunnusmerkkien määrittelystä on niin ikään usein

jätetty jäsenvaltion lainsäädännön tehtäväksi.38

Kansainvälisten työsopimusten lainvalinta ei sinällään kuulu tämän tutkielman

tutkimuskysymyksen piiriin. Edellä esitetyn EU-oikeuden lainvalintasäädöksen perusteella

voidaan kuitenkin tehdä johtopäätös siitä, että mikäli työsopimukseen päädyttäisiin

lainkäyttäjän toimesta soveltamaan Suomen lakia, voitaisiin sitä soveltaa työoikeuden

alalla sellaisenaan. Näin ollen voimme tutkielmassa tarkastella jälkivaikutusta

lähtökohtaisesti kansalliset oikeuslähteet huomioiden. Huomattava kuitenkin on, että EU-

oikeuden merkitys kasvaa jatkuvasti ja liiketoiminnan luovutuksen yhteydessä on TES:n

jälkivaikutuksesta säädetty direktiivitasolla. Liikkeenluovutustilanteet on rajattu tämän

tutkielman ulkopuolelle. Tästä huolimatta tarkastelen lyhyesti liikkeenluovutusdirektiiviä

ja sen perusteella annettua EUT:n ratkaisukäytäntöä siitä näkökulmasta voitaisiinko sieltä

analogisesti tulkiten hakea vahvistusta tai vasta-argumentteja myöhemmin tarkasteltavalle

kansalliselle lainsäädännölle.

Tiivistetysti merkittävin johtopäätös seuraavista alaluvuista 1.4.1, 1.4.2 ja 1.4.3 on

direktiivien osalta se, ettei sieltä johdu esteitä tai tulkintaohjeita kansallisen lain

soveltamiselle. Lisäksi työoikeuden alan käsitemäärittelyt voidaan edelleen tehdä

35 Karl Riesenhuber on todennut EUT:n päätöksiin perustuen, että työntekijöiden lähettämistä koskevalla direktiivillä on erityislain (lex specialis) asema suhteessa Rooma I – asetukseen, vaikka SEUT-sopimus ei lähtökohtaisesti aseta sekundäärilainsäädännön instrumentteja hierarkiseen suhteeseen keskenään. Näin ollen työsopimusten, joilla on kansainvälinen liittymä, tulee työehtojen osalta täyttää direktiivissä esitetyt vähimmäisstandardit siitä huolimatta, että työsopimus olisi sellaisenaan pätevä siihen sovellettavan kansallisen lain perusteella. Riesenhuber, 2012 s. 421 para. 19 36 Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 835, 83737 Van Gend & Loos ja Costa v. ENEL38 Kaisto – Kallio: Työsopimuksen tunnusmerkit, Helsinki Lakimiesliito kustannus 2011, s. 26

11

kansallisen lainsäädännön perusteella. Tässä tutkielmassa käsitemäärittelyt tullaan

johtamaan perussuhdeteoriasta. Kokoavana tiivistyksenä ratkaisukäytännöstä todettakoon,

että EU-oikeus yleisellä tasolla mahdollistaa TES:n jälkivaikutuksen, mutta lopulta sen

voimassaolo sekä perusteet on määriteltävä kansallisessa lainsäädännössä.

1.4.1 Työoikeuden asemointi EU-oikeudessa

Työoikeus luetaan EU:ssa sosiaalipolitiikan alaan. Sosiaalipolitiikan ja työoikeuden

suhdetta on käsitellyt aikanaan myös Sipilä, joka piti sosiaalipolitiikan käsitettä tieteen

näkökulmasta liian epämääräisenä ja tavoitteiltaan yhteensopimattomana

yksityisoikeudellisen lainsäädännön kanssa.39 Ajatus EU-oikeuden jaottelun taustalla on

ollut taata yhdenmukainen työvoiman vähimmäissuojelu Unionin alueella.

EU:n työoikeuden alalla jäsenvaltioiden sääntelyä on haluttu yhdenmukaistaa nimenomaan

liikkeenluovutusta koskevissa tilanteissa. Liikkeenluovutus on kyseessä silloin, kun yritys,

liike, yhteisö tai säätiö taikka näiden toiminnallinen osa luovutetaan toiselle työnantajalle

ja luovutettu kokonaisuus pysyy samana tai samankaltaisena.40 Olennaista tässä on se, että

luovutushetkellä voimassaolleet työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät

liikkeen uudelle omistajalle tai haltialle.41

EU-sääntely on tässä tapauksessa nimenomaan vähimmäissääntelyä. Myös

jälkivaikutuksen oikeuttamisen kannalta merkityksellinen kotimainen oikeuskäytäntö

käsittelee liikkeenluovutustilannetta.42 Vastaisuudessa TSL 1:10:ää tulkittaessa tulee

huomioida siitä annettu EU-sääntely sekä EUT:n ratkaisukäytäntö. Tämän vuoksi

huomioin EU-oikeuden mutta vain siltä osin, kun siinä esitetyt tulkintakannanotot koskevat

yleistä jälkivaikutusta. Koska liikkeenluovutuksessa TES:n määräysten oikeusvaikutus

perustuu työsopimuslakiin ja direktiiviin, sitä ei pidetä jälkivaikutuksena tässä tutkielmassa

tarkoitetulla tavalla.

39 Tuolloin sosiaalipolitiikan katsottiin käsittävän toimenpiteet, joiden tarkoituksena oli jonkinlaisten yhteisöintressien huomioonottaminen. Sipilä, Helsinki 1938, s. 7 – 42, 65 - 7340 TSL 1:10 §41 Tällöin kyseenalaiseksi saattaa tulla entisten etuuksien säilymisen ajallinen ulottuvuus. EU-sääntelyä asiassa on annettu, että työsuhteen molempien osapuolten riittävä suojelutaso pystytään takaamaan. 42 Esimerkiksi KKO 2007:65 ja KKO 2009:83

12

1.4.2 Liikkeenluovutusdirektiivit

Viimeisimpään liikkeenluovutusdirektiiviin 2001/23/EY on sisällytetty aiheesta aiemmin

annettu sääntely. Näistä ensimmäinen oli neuvoston direktiivi 77/187/ETY, joka turvasi

nimenomaan työntekijöiden oikeuksia liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä.

Säännöksen johdannon mukaan jäsenvaltioissa on eroja työntekijän suojan laajuudessa ja

näitä eroja tulee vähentää, koska ne vaikuttavat yhteismarkkinan toimintaan.43

TES:n määräysten jälkivaikusta koskien direktiivin kolmannessa artiklassa on määrätty,

että luovuttajan oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät luovutuksensaajalle ja tämän on

noudatettava kollektiivisopimuksen määräyksiä kuin niitä olisi sovellettu luovuttajaan,

kunnes kollektiivinen sopimus lakkaa olemasta voimassa taikka uusi kollektiivinen

sopimus tulee voimaan tai sitä aletaan soveltaa.44 Jäsenvaltiot voivat kuitenkin rajoittaa

tällaisten määräysten ja ehtojen noudattamisaikaa siten, että se on kuitenkin vähintään yksi

vuosi. Lisäksi työntekijän oikeutta lakisääteisen sosiaaliturvajärjestelmän tason ylittäviin

lisäeläkkeisiin tai työkyvyttömyysetuuksiin on rajoitettu.45

Direktiivin sanamuodosta voidaan päätellä, että myös EU-oikeudessa on alkuperäinen

ajatus ollut se, että voimassaolevan TES:n määräyksiä noudatetaan sen voimassaoloajan ja

myös sen jälkeen sopimuksettomana aikana, mikäli sopimukseton ajanjakso seuraa TES:n

päättymistä. Työehtojen heikentyminen TES:n määräajan päätyttyä on siis mahdollista,

eikä muuttumisopin kaltaista suojarakennelmaa ole.

Ensimmäistä liikkeenluovutusdirektiiviä on muutettu neuvoston direktiivillä 98/50/EY,

joka pääasiallisen sisältönsä puolesta pysyy edeltäjänsä linjoilla.46 Sen mukaan

luovutuksensaajan on noudatettava TES:n määräyksiä ja ehtoja sellaisina kuin luovuttaja

niitä noudatti, kunnes sopimus kumotaan, sen voimassaolo päättyy taikka uusi TES tulee

voimaan tai sitä aletaan noudattaa. Olennaisin muutos aikaisempaan siis koskee

kollektiivisopimuksen täsmentämistä työehtosopimukseksi, ja vanhan TES:n vaikutus voi

43 Direktiivillä ei kuitenkaan ole haluttu estää jäsenvaltiota soveltamasta tai antamasta säännöksiä, jotka ovat työntekijälle edullisempia kuin mistä direktiivissä on säädetty. 77/187/ETY, Artikla 744 77/187/ETY Artikla 3 kohdat 1 ja 245 77/187/ETY Artikla 3 kohta 346 Siinä on kuintekin huomioitu yhteisön sosiaalisen peruskirjan hyväksyminen ja sen asettamat edellytykset työntekijöiden elintason ja työolosuhteiden parantumiseen.

13

päättyä myös sen kumoamiseen, mikä edellyttänee sopimusosapuolten sopimista.47 48

Viimeisimmässä neuvoston direktiivissä 2001/23/EY on kodifioitu aikaisemmat muutokset

samaan säädökseen, ja sen säätämistarkoitus sekä jälkivaikutussäännökset pysyvät

aikaisempiin nähden samoina. Direktiivissä on kuitenkin todettu, ettei sillä ole vaikutusta

kansalliseen lainsäädäntöön työsopimuksen tai työsuhteen määritelmän osalta.49

1.4.3 Keskeinen ratkaisukäytäntö

Edellä esitettyjen direktiivien kolmannen artiklan jälkivaikutussäännöstä on tarkemmin

määritelty ainakin EUT:n ratkaisukäytännössä. Werhof-tapauksessa50 oli kysymys sekä

liikkeenluovutusdirektiivin että Saksan kansallisen lainsäädännön soveltamisesta.

Tapauksessa liike oli luovutettu työnantajalle, joka ei ollut aikaisempaan

työehtosopimukseen osallinen tai sidottu.51

Tuomioistuin muistutti osapuolten tahdonautonomiasta, kun kyse oli järjestäytymättömistä

sopimusosapuolista, mutta myös liikkeenluovutusdirektiivin säännösten pakottavuudesta.

Pakottavuutta ei kuitenkaan voitu tulkita sanamuotoa laajemmin. Direktiivin 3. artiklan 1.

kohtaa tulkittaessa lausekkeella, jossa viitataan työehtosopimukseen, ei voi olla laajempaa

ulottuvuutta kuin työehtosopimuksella, johon siinä viitataan.52

Toisaalta työsuhteen ehdot, joita säädellään tällä työehtosopimuksella, ovat voimassa vain

47 Jälkivaikutuksen ulottumista on entisestään rajattu siten, ettei työntekijän oikeutta suojata sosiaaliturvajärjestelmään kuulumattomiin, yhtiön tai saman toimialan yhtiöiden yhteisen lisäeläkejärjestelmän mukaisiin vanhuus-, työkyvyttömyys- tai perhe-etuuksiin, mutta jäsenvaltiot voivat päätöksellään tästä pääsäännöstä poiketa. 98/50/EY Artikla 3 kohta 4a 48 TSL:n muutoksen esitöissä eläketurva on EU:n jäsenvaltioissa jaettu pakolliseen lakisääteiseen turvaan, täydentävään ammatilliseen turvaan ja muuhun turvaan. Täydentävää ammatillista turvaa voidaan kuitenkin säännellä myös lainsäädännöllä ja lakisääteisen pakollisen eläketurvan ollessa alhainen, kasvaa ammatillisen suojan merkitys. Suomessa muista jäsenvaltioista poiketen pakollisen lakisääteisen eläketurvan osuus on kuitenkin merkittävä, eikä ammatilliselle eläketurvalle olisi välttämättä annettava vastaavaa suojaa. HE 97/2002 vp. s.249 2001/23/EY Artikla 2 kohta 250 C-499/0451 Direktiivin ja kansallisen lain mukaisesti entisiä työehtoja sovellettiin työsuhteessa edelleen, kunnes ne määräajan jälkeen korvattiin työsopimuksen liitännäisellä sopimuksella. Noin kaksi ja puoli vuotta liikkeeenluovutuksen jälkeen entisen TES:n osapuolet tekivät uuden TES:n paremmilla palkkaeduilla. Aikaisemmin luovutettu työntekijä vaati, että uuden TES:n mukaisia palkan korotuksia oli noudatettava myös hänen työsuhteeseensa. Kantaja esitti, että direktiivin kolmannen artiklan 1. kohdan lauseke tietyllä alalla sovellettavista työehtosopimuksista on dynaaminen siten, että siinä viitataan myös yrityksen luovutuksen jälkeen tehtäviin työehtosopimuksiin.52 C-499/04 perustelut kohta 28

14

sen irtisanomis- tai päättymispäivään asti, tai siihen asti, kunnes toinen työehtosopimus

tulee voimaan taikka toista työehtosopimusta aletaan soveltaa. Näin ollen direktiivistä ei

mitenkään ilmene, että yhteisön lainsäätäjä olisi edellyttänyt, että työsuhteen ehtoja

muutetaan myöhemmin soveltamalla luovutuksen jälkeen tehtyä uutta työehtosopimusta. 53

Vaikka direktiivi suojelee työntekijän etuja, ei tuomioistuimen mukaan voida

luovutuksensaajan etuja jättää täysin huomiotta. Työnantajalla on esimerkiksi oikeus olla

järjestäytymätön.54 Näin ollen EUT päätyi siihen, että 3. artiklan 1. kohdan lauseketta

sovellettavista työehdoista on tulkittava staattisesti siten, ettei luovutuksen aikaan voimassa

ollutta TES:sta seuranneet TES:t tule luovutuksensaajaa sitoviksi.

Tapauksessa Gewerkschaftsbund tuli sovellettavaksi direktiivin lisäksi Itävallan

lainsäädäntö, jossa oli säädetty TES:n ehtojen soveltamisesta myös sopimuksettomana

aikana sekä liikkeenluovutuksen yhteydessä.55

EUT totesi, että liikkeenluovutusdirektiivin tarkoitus ei ole asettaa yhdenmukaista suojelun

tasoa Unionin alueella yhteisten kriteerien perusteella. Direktiivin tarkoitus ei ole

myöskään sinänsä työehtosopimuksen jatkaminen, vaan tällaisen sopimuksen määräysten

ja ehtojen soveltamisen jatkaminen. Näin ollen direktiivin 3. artiklan 3. kohdan edellytys

TES:n ehtojen noudattamisesta on ratkaisevaa, ei näiden ehtojen voimassaolon alkuperä.56

Ylipäätään työehtosopimuksella sovitut työnteon ehdot kuuluvat lähtökohtaisesti

liikkeenluovutusdirektiivin alaan, eikä niiden merkitystä poista se, että niitä sovellettaisiin

jälkivaikutussäännön nojalla.57 Jälkivaikutussäännön tarkoitus on työntekijöiden edun

vuoksi estää työsuhteita koskevien työehtosopimusoikeudellisten määräysten äkillinen

53 C-499/04 perustelut kohta 2954 C-499/04 perustelut kohdat 31 ja 3355 Emoyhtiö oli kuluja säästääkseen siirtänyt työntekijöitään työskentelemään tytäryhtiöönsä sen huonomman TES:n piiriin. Samassa yhteydessä työnantaja oli irtisanonut emoyhtiön TES:n, minkä vuoksi taas työntekijäyhdistys oli irtisanonut tytäryhtiön TES:n. Työnantajan mukaan luovutuksensaajan ei ole noudatettava emoyhtiön TES:sta, joka on irtisanottu tai jonka voimassaolo on päättynyt liikkeenluovutukseen, koska vain itse TES:lla voi olla jälkivaikutus. Näin olleen luovutettuihin työntekijöihin voitiin soveltaa tytäryhtiön TES:sta. Vastaavasti työntekijäyhdistys katsoi, ettei tytäryhtiö ole enää minkään voimassaolevan TES:n alainen, ja kaikkiin siirtyneisiin työntekijöihin on edelleen sovellettava emoyhtiön irtisanottua TES:sta. Perusteena tälle oli jo yksistään kansallisen lain jälkivaikutussäännös. Tapauksessa epäselvää oli, oliko irtisanottua TES:sta pidettävä liikkeenluovutusdirektiivin tarkoittamana työsuhteen ehtona (2001/23/EY Artikla 3 kohta 3). C-328/1356 C-328/13 perustelun kohdat 27 ja 2857 C-328/13 perustelun kohta 30

15

päättyminen.

EUT kuitenkin korosti jälkivaikutussäännön rajallisuutta siten, että päättyneen TES:n

oikeusvaikutukset pysyvät voimassa vain työsuhteissa, joita TES koski välittömästi ennen

sen irtisanomista, ja niitä sovelletaan, kunnes näihin työsuhteisiin aletaan soveltaa uutta

työehtosopimusta taikka työntekijöiden kanssa tehdään erillissopimus.

Tuomioistuin tuli siihen tulokseen, että liikkeenluovutusdirektiivin 3. artiklan 3. kohdan

tarkoittamat ”työehtosopimuksen määräykset ja ehdot” tarkoittavat sellaisia TES:lla

määrättyjä työehtoja, joilla on jäsenvaltion oikeuden nojalla jälkivaikutus työsuhteisiin.

Julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksissa asioista C-680/15 ja C-681/15 kysymys oli

kysymyksenasettelultaan pitkälti Werhof-tapauksen kaltainen ja koski niin ikään direktiivin

lisäksi Saksan lainsäädäntöä.

Tapauksessa kuitenkin täsmennetään liikkeenluovutusdirektiivin kolmannen artiklan

olemusta siten, että se pitää sisällään kaksi pääsääntöä. Yleissääntönä se, että

luovutushetkellä voimassaolevien työsopimuksesta johtuvien oikeuksien ja

velvollisuuksien on siirryttävä luovutuksen saajalle.58 Tällaiset oikeudet ja velvollisuudet

voivat perustua myös TES:n voimassaolon päätyttyä sen jälkivaikutukseen.59 Toiseksi,

luovutuksen yhteydessä noudatettavien työehtojen ajallinen ulottuvuus on rajoitettu.

Sovellettavien työehtosopimuksen ehtojen kannalta ei ole merkitystä sillä, onko niiden

noudattamisesta sovittu työsopimuksessa vai ovatko ne tulleet noudatettavaksi muusta

syystä.60

58 C-680/15 perustelut kohta 7259 C-680/15 perustelut kohta 8560 C-680/15 perustelut kohta 84

16

2. TYÖSUHTEEN SISÄLTÖ

2.1 Työoikeus itsenäisenä tieteenalana

Sipilä on merkittäviltä osin vaikuttanut siihen, että työoikeus on 1940-luvulla tunnustettu

omaksi oikeudenalakseen. Tuolloin hän esimerkiksi kehitti myöhemmin

perussuhdeteoriaksi nimetyn tieteisopin. Sipilän mukaan työoikeus on kaikkien työsuhdetta

koskevien ja siihen asiallisesti liittyvien oikeusnormien kokonaisuus ja käsitteiden

määrittelyllä päästään siihen, mitä normeja siihen katsotaan kuuluvaksi.

Itsenäisestä tieteenalasta työoikeudessa taas on kysymys, kun sillä tarkoitetaan tietyn

käsitteellisen kokonaisuuden ja sen osien järjestelmällistä tutkimista ja esittämistä.61 Niinpä

Sipilän perussuhdeteoria pitää sisällään nykyisen työoikeuden käsitejaon. Työsuhde on

tämän jaon mukaan Suomen työoikeuden peruskäsite, jonka voidaan sanoa sisältävän koko

työoikeuden rajankäynnin muita säännöstöjä vastaan.62 Työsuhde ja työsopimus on

teoriassa eritelty ja ne liittyvät läheisesti toisiinsa vain silloin, kun työsuhde perustuu

työsopimukselle.63 Perussuhdeteoria puolestaan sai nimensä siitä, kun Sipilä nimitti

työsuhdetta työoikeudelliseksi perussuhteeksi.64 Teorian tavoiteena on ollut muodostaa

käsite, joka tunnusmerkistönä peittäisi kaikkien työoikeuden normien soveltamisalan,

kuten jäljempänä selviää. Tässä tutkielmassa jälkivaikutuksen arvioinin kannalta

merkityksellistä on yksistään perussuhdeteorian käsitemäärittelyt.

2.1.1 Arvo Sipilän perussuhdeteoria

Sipilän teoria yksikertaistettuna pitää sisällään ajatuksen siitä, että kaikkien

työoikeudellisten lakien henkilöllinen tai asiallinen soveltamisala on lähtökohtaisesti sama.

Näin ollen jos kyseessä on työsuhde, siihen sovelletaan kaikkea työlainsäädäntöä, ellei

asianomaisessa työlaissa ole erikseen muuta säädetty.65 Jaana Paanetoja on

väitöskirjatutkimuksessaan tarkastellut työoikeuden piiriin kuuluvan työsuhteisen työn ja

sen ulkopuolelle jäävän työtoiminnan välistä rajankäyntiä pääasiallisena kysymyksenään

61 Sipilä, Arvo: Suomen työoikeus 1, Helsinki 1946, s. 3 ja 562 Sipilä, Arvo: Suomen työoikeuden käsite ja järjestelmä sekä suhde sosiaaliseen lainsäädäntöön, Helsinki 1938, s. 20463 Sipilä, Helsinki 1946, s. 5064 Vuorio, Turku 1955, s. 3965 Paanetoja, työoikeus tutuksi, Helsinki 2002, s. 14

17

se, millainen työ on tai tulisi olla työoikeudellisen suojan kohteena.66 Hänen mukaansa

työntekijäaseman ja siten myös työsuhteen määrittäminen on kaksivaiheinen prosessi, jossa

ensin käydään läpi työsuhteen perustunnusmerkkien täyttyminen. Mikäli ne täyttyvät,

siirrytään kokonaisarviointiin vain, jos on epäilys, ettei osapuoli ole työoikeudellisen

suojan tarpeessa. Paanetoja hylkää perussuhde- ja ristikkoteorian ja toteaa, että työsuhdetta

koskevat kysymykset voidaan ratkaista lakien soveltamisalan mukaan.67 Käytännön

esimerkki soveltamisalaan perustuvasta arvioinnista on se, että työsopimuslaki68 on

työoikeuden yleislaki, mutta merityösopimuslaki on merenkulun erityislaki, jota

sovelletaan työsopimussuhteessa suomalaisella aluksella tehtyyn työhön TSL:n sijaan.69

Kairinen on vastaväittäjänä kiinnittänyt huomiota siihen, että nykyisen työsopimuslain

esitöiden mukaan kaikissa työoikeuden normien kiperissä soveltamisalatapauksissa on

mahdollista turvautua kokonaisarviointiin työsuhteen olemassaolon päättelemiseksi.

Perussuhde- ja ristikkoteorian hylkäämisestä Kairinen kuitenkin toteaa, että yksistään

soveltamisalasäännöksien tulkinnasta saattaa seurata oikeudellinen sekamelska.70 Tiukasti

lain soveltamisalaopin mukaisesti ajateltaessa joudutaan muuttumisopin kautta selittämään

se tapa, jolla kollektiivisen TES:n normimääräykset vaikuttavat työsopimuksiin.71 Näin

ollen Sipilän ja Vuorion teorioita voidaan pitää nykypäivänäkin soveltamiskelpoisina, eikä

Paanetojan esittämää näkemystä teorioiden tarpeettomuudesta voida pitää yksimielisenä.

Marjo Ylhäisen mukaan perussuhdeteorian ajallisella ulottuvuudella tarkoitetaan sitä, että

työlainsäädäntöä sovelletaan työsuhteen aikana ja vain silloin. Perussuhdeteorian avulla on

työoikeudessa vastattu yhteiskunnan taloudelliseen ja sosiaaliseen muutokseen, mutta

siihen on myös kohdistettu paljon kritiikkiä sen ajallisen ulottuvuuden ja tosiasiallisen

todentamattomuuden vuoksi.72 Tästä huolimatta perussuhdeteorian mukaiset käsitteet

elävät oikeuskirjallisuudessa vahvasti ja esimerkiksi työsopimuslain hallituksen esityksen

66 Tutkimustuloksen mukaan työlakien säännösten soveltamiseen ratkaisevasti vaikuttavan työsuhteen syntyminen ratkaistaan yksinomaan työsopimuslain 1 luvun 1 §:n 1 momenttia tarkastelemalla riippumatta työskentelyalasta. Paanetoja, Jaana: Työsuhteista työtä vai työtoimintaa, Edilex julkaisu 2013 s. 438 - 43967 Paanetoja, Edilex 2013, s. 44068 Työsopimuslaki (TSL, 55/2001)69 Merityösopimuslaki (MeriTSL, 756/2011)70 Kairinen, Martti: Vastaväittäjän lausunto Jaana Paanetojan väitöskirjatutkimuksesta ”Työsuhteista työtä vai työtoimintaa?”, Oikeus 2013/4, s. 44471 Kairinen, Lakimies 2/1998, s. 20272 Ylhäinen, Marjo: Työoikeuden kentällä, Asiantuntija-artikkeli Oikeus 2005/2, s. 124 - 125

18

sanamuotoon on puututtu ilmeisenä virheenä, koska se ei noudata edellä esitettyä

käsitejakoa.73 Kairinen myöntää, että perussuhdeteorian perusväitettä työsuhteen käsitteen

avulla määräytyvästä soveltamisalalähtökohdasta ei voida todentaa, mutta toteaa ettei

muilla kilpailevilla teorioilla välttämättä ole sen vahvempaa tukea. Näin ollen kysymys

tosiasiallisesta totuudesta ei teorian kohdalla ole vättämättä edes mielekäs, vaan se on

pyrkimys selittää olemassaoleva oikeudellinen ilmiö.74

2.1.2 Jorma Vuorion näkemys Sipilän teoriasta

Vuorio piti 50-luvulla valmistuneessa väitöskirjassaan Sipilän sittemmin

perussuhdeteoriaksi nimetyn teorian kehittymistä mielenkiintoisena, sillä se merkitsi

kriittistä ja eron tekevää asennetta johtavaan mannermaiseen doktriiniin.75 Mannermaisella

doktriinilla Vuorio viitannee samaan perinteeseen, jota Kairinen käsittelee roomalais-

germaanisena järjestelmänä.76 Järjestelmässä vallitsevana on perustuslakien ja

perusoikeuksien merkittävä asema, järjestäytymisaste on alhaisempi ja oikeuskäytännön

merkitys vähäinen. Järjestelmä on ollut yleisesti käytössä manner-Euroopassa eli

käytännössä Saksan ja Hollannin eteläpuolella.77 Suomi taas on lukeutunut pohjoismaiseen

malliin, jossa muun muassa järjestäytymisaste on korkea ja työehtosopimusten rooli

merkittävä. Pohjoismaille on edelleen leimallista järjestösopimiseen ja työehtosopimuksiin

perustuva työmarkkinoiden sääntely, jossa sopimuksen voimassaolo takaa työrauhan.

Manner-Euroopassa hallitukset ovat aktiivisesti mukana työmarkkinaneuvotteluissa ja

sopimusten voimassaollessa työrauhan katsotaan koskevan vain TES:lla säädeltyjä

seikkoja, ei muita työsuhteesta johtuvia riitaisuuksia.78

Sipilän teoria lähti puhtaudesta siten, että työoikeus on määriteltävä niin, että se on

riippumaton sosiaalipolitiikasta.79 Näin ollen siitä tulisi erottaa mm. työntekijöiden

suojeluaatteet.80 Viime vuosisadan alkupuoliskolla kotimainen oikeusajattelu oli pohjannut

73 Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 782 alaviite 6774 Kairinen, Lakimies 2/1998, s. 19775 Vuorio, Turku 1955, s. 3776 Kuten aikaisemmin on todettu, myös jälkivaikutus on tullut tästä mannermaisesta doktriinista. 77 Kairinen, Turku 1991, s. 7978 Bruun, Niklas – Mikkola, Matti – Muona, Marianne: Selvitys eurooppalaisista työrauhajärjestelmistä,

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 20/2011, s. 14 ja 1779 Sipilä, Helsinki 1938, s. 10 – 11, 48 – 49 ja 72 sekä Sipilä, Helsinki 1946, s. 880 Paanetoja pitää väitöskirjassaan tätä erottelua ansiokkaana, mutta nykypäivänä tarpeettomana. Paanetoja, Edilex julkaisu 2013, s. 439

19

pitkälti ulkomaiseen oikeustieteeseen, eikä ollut kaikkien keskusteluun osallistujien

puolesta niinkään tieteellistä kuin nykyään. Kuten Vuorio toisen aikalaisensa teoksesta

toteaa, ”hän lienee nähnyt työ- ja työehtosopimuksen samana asiakompleksina”. Juuri tästä

näkökulmasta Vuorio on selkeästi mielissään Sipilän tieteellisestä objektiivisuudesta, jossa

hän Suomen oikeuden legaalisista määritelmistä muodostaa mm. työsuhteen käsitteen.81

2.2 Työsuhteen yleiset tunnusmerkit

Tiitinen ja Kröger ovat luetelleet teoksessaan työsuhteen perustunnusmerkit, jotka saavat

sisältönsä TSL:n 1:1.1:stä.82 Näitä tunnusmerkkejä ovat:

1. Sopimustunnusmerkki (on olemassa sopimus työn tekemisestä)

2. Työntekemistunnusmerkki (tt sitoutuu tekemään työtä)

3. Vastikkeellisuustunnusmerkki (ta sitoutuu maksamaan palkkaa tai vastiketta)

4. Direktiotunnusmerkki (ta:lla oikeus johtaa ja valvoa työtä)

Myös Tiitinen ja Kröger tarkastelevat työsuhdetta työsopimussuhteesta erillisenä

rakennelmana perussuhdeteoriaan viittaavalla tavalla.83 Sopimuksen olemassaolon

tärkeyttä työsuhteessa on korostettu, mutta sen muoto on jätetty vapaasti sovittavaksi. Näin

ollen työsuhteen perusteena oleva sopimus voi olla kirjallinen, suullinen tai hiljaisen

hyväksynnän kautta syntynyt eli konkludenttinen.84 Työsuhteen tunnusmerkkien

täyttymistä on oikeuskäytännössä arvioitu ainakin seuraavassa tapauksessa.

Korkeimman oikeuden tapauksessa KKO 1987:4 pesäpalloliitto oli määrännyt tuomarin

pesäpallo-otteluun ottelun järjestävän seuran pyynnöstä. Tuomari oli loukkaantunut ottelun

kestäessä ja hakenut vakuutuskorvausta ottelun järjestäneen seuran työntekijöilleen

hankkimasta vakuutuksesta. Myöhemmin vakuutuskorvaus evättiin, koska seuralla ja

loukkaantuneella tuomarilla ei ollut työsuhdetta, jonka perusteella korvausta työntekijälle

81 Vuorio, Turku 1955, s. 36 - 3882 Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 983 Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 3884 TSL 1:3.1 sekä TSL 10:1 ja 3 Vaikka sopimussuhde edellä esitetyn mukaisesti edellyttää sopimista, työsopimuslakia sovelletaan myös sopimussuhteessa, jota rasittaa oikeustoimilain mukainen pätemättömyysperuste. Tällaisessa tilanteessa työsopimus pysyy voimassa työntekijän irtisanomisenvaraisena, mutta mikäli vain työsopimuksen yksittäinen ehto on pätemätön, on kyseinen ehto mitätön, mutta sopimus pysyy muilta osin voimassa.

20

olisi voinut hakea. Tapauksen perusteluissa merkitystä ei ollut sillä, että seura oli maksanut

työstä palkkaa tuomarille, vaan ratkaisevaa oli se, ettei osapuolilla keskenään ollut

sopimusta työn tekemisestä. Sopimus oli tosiasiassa syntynyt tuomarin ja pesäpalloliiton

välille.

2.2.1 Työsopimussuhteen ja työsuhteen erottaminen

Vuorio katsoi, että työsuhteella tarkoitetaan pysyvää suhdetta, joka on voimassa niin kauan

kuin työssäolo jatkuu. Näin ollen se liittyy tosiasialliseen työssä olemiseen ja alkaakin

vasta työhön ryhtymisestä eikä välttämättä sopimuksenteosta, ellei työskentelyä aloiteta

heti.85

Direktio-subordinaatiosuhteella Vuorio pyrki kuvaamaan sitä, että työoikeuden

soveltamisalalla työsuhteen tunnusmerkistön ja muun työtä koskevien sopimustyyppien

välisessä suhteessa on kysymys kaksista työ- tai siviilioikeuden normeista, jotka eivät sulje

toisiaan pois.86 Samassa työsuhteessa voi siis olla rinnakkaisia sopimusakteja

samanaikaisesti voimassa. Tutkielman myöhempää osaa ajatellen mainittakoon, että

rinnakkaisvaikutusta muistuttavasta rakennelmasta on kysymys myös TES:n määräysten

oikeusvaikutusten perustelemisessa sopimuksettomassa tilassa.87

Työsopimuslain esitöissä annetun kuvauksen mukaan työsopimuslakia on edelleen

sovellettava sopimukseen, jolla työntekijä sitoutuu tekemään henkilökohtaisesti työtä

työnantajan lukuun palkkaa tai muuta vastiketta vastaan työnantajan johdon ja valvonnan

alaisena. Tästä huolimatta työsuhteissa sovellettavat vähimmäistyöehdot määräytyisivät

edelleen yleisitovan työehtosopimuksen mukaan.88 Tämä lainsäätäjän näkemys

havainnollistaa työsuhteessa samanaikaisesti rinnakkain vaikuttavien säännöstyslähteiden

vaikutusta.89

85 Vuorio, Turku 1955, s. 15586 Vuorio, Turku 1955, s. 45 - 4687 Työsuhdetta säänneelleen normilähteen määräajan päättyessä, voivat siinä olleet määräykset saada jälkeenpäin tukea toisesta jäljelle jääneestä normilähteestä, mikäli työsuhde ylipäätään on vielä olemassa. 88 HE 157/2000 vp. s. 189 Edelleen esitöissä todetaan yleisiä säännöksiä koskien, että työsopimussuhde ja työsuhde ovat keskeisiä käsitteitä mutta niistä ole säädöksiä TSL:ssa. Työsopimussuhteen on katsottu syntyvän työsopimuksen solmimisella. Työsuhteella on puolestaan samat tunnusmerkit kuin työsopimuksella, mutta se syntyy vasta kun työtä ryhdytään tekemään ensimmäisen kerran. HE 157/2000 vp. s.3

21

Työsuhteen ehtojen määräytymisen haaste johtunee siitä, että työsuhdetta koskevia

säännöksiä ei ole yleensä vain yhdessä lähteessä, vaan sen sijaan lähteitä on useita.

Samasta asiasta voi olla säädettynä tai määrättynä laissa, työehtosopimuksessa ja

työsopimuksessa. Tässä mainittu luettelo ei ole tyhjentävä, vaan siihen oikeuskirjallisuuden

mukaan sisältyy noin kymmenen mahdollista lähdettä, jotka on asetettu hierarkiseen

etusijajärjestykseen edelleen oikeuskirjallisuuden kannanotoissa.90 Näkemys näiden

lähteiden sisällöstä ja etusijajärjestyksestä on melko yksimielinen. Työsuhteella terminä

voi kuitenkin olla kahtalainen merkitys. Ylhäinen on Vuorioon viitaten todennut sen olevan

sisällöllisesti tyhjä käsite, joka määritellään edellä lueteltujen normilähteiden avulla.

Vaihtoehtoisesti sitä voidaan pitää käsitteenä, jolla on puhtaasti systemaattinen tehtävä,

jolloin viitataan Bourdieun oikeuden kenttäteoriaan ja käsitteen käyttämiseen

analyysivälineenä.91 Tutkielmassa työsuhdetta tarkastellaan käsitteenä, joka määritellään

sen normilähteiden avulla.

2.2.2 Työsopimussuhteen ja työsuhteen erottaminen oikeuskäytännössä

Vaikka perussuhdeteorian mukainen käsitejako ei hallitse argumentaatiota tänä päivänä,

siihen viitataan työoikeuden kirjallisuudessa poikkeuksetta. Kairisen mukaan teoria

voidaan ymmärtää väitteiden ja käsitemääritysten kokonaisuudeksi, josta tämän tutkielman

kannalta merkityksellistä ovat yksistään käsitemäärittelyt.92 Näissä määrittelyissä

työsopimussuhde erotetaan työsuhteesta. Työsopimussuhde alkaa työsopimuksen

tekemisestä ja pitää sisällään työsopimuksen sisällön. Tämä suhde saa yläkategoriakseen

työsuhteen käsitteen siinä vaiheessa, kun varsinainen työteko aloitetaan työsopimuksen

mukaisessa tehtävässä.93 Toisin kuin työsopimussuhde, työsuhteen sisältö voi koostua

useista normilähteistä.

Perussuhdeteorian ajallisen ulottuvuuden mukaan työoikeuden normeja aletaan soveltaa

vasta siitä hetkestä alkaen, kun henkilö varsinaisesti aloittaa työnsä. Tiivistetysti

perussuhteen ajatus on, että kaikki työoikeuden normit yleensä soveltuvat silloin, kun

90 Vuorio, Turku 1955, 422. Bruun – von Koskull, Helsinki 2012, s. 222. Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 80491 Ylhäinen, Oikeus 2005/2, s. 12592 Kairinen, Turku 1991, s. 4293 Tätä käsitteiden keskinäistä suhdetta kuvaa piirros 1.

22

työsuhteen käsitteen tunnusmerkit toteutuvat, ei tätä ennen.94 Sipilä itse kuvaa käsitteiden

eroa seuraavasti:

Työsopimus eroaa työsuhteesta siinä, että se nimensä mukaisesti, tarkoittaa itse sopimusta,

kun taasen työsuhteella tarkoitetaan sitä oikeussuhdetta, joka syntyy sopimuksen täyttämisen

pääsuorituksen alkaessa eli silloin, kun työntekijä ryhtyy työhön. - - Työantaja puolestaan voi

aloittaa oman päävelvoitteensa täyttämisen tämän vielä merkitsemättä työsuhteen

alkamista.95

Perussuhdeteorian mukaisten käsitteiden välinen ero tulee vaihtelevasti esiin korkeimman

oikeuden käytännössä. Ratkaisussa KKO 1982 II 18 työsopimuksessa tarkoitettu työ oli

sovittu alkavaksi 1.3.1980. Työnantajan jouduttua sitä ennen konkurssiin oli

konkurssihallinto irtisanonut työsopimuksen päättymään 4.2.1980. Koska työsopimus oli

irtisanomisen johdosta päättynyt jo ennen työn sovittua alkamisajankohtaa (työsuhde ei

ollut alkanut), konkurssipesä vapautettiin irtisanomisajan palkan maksuvelvollisuudesta.

Alemmissa oikeusasteissa todettiin käsite-eron kannalta merkityksellisesti, että työntekijät

eivät olleet työsuhteessa tai enää edes työsopimussuhteessa konkurssipesään 1.- 31.3.1980.

Korkein oikeus totesi, että kun työsopimus irtisanomisen johdosta oli lakannut jo ennen

sovittua työn alkamisajankohtaa, työntekijöillä ei ollut oikeutta saada palkkaa

irtisanomisajalta.

Puolestaan ratkaisu KKO 2015:41 koski työsyrjintärikosta. Tapauksessa henkilön

johtajasopimus oli allekirjoitettu 1.9.2008, minkä perusteella työnteko oli tarkoitus aloittaa

15.12.2008. Myöhemmin työnantajalle selvinneiden seikkojen perusteella tehty sopimus

oli purettu 1.10.2008. Merkityksellistä asiassa oli yksityisyyden suoja, yhdenvertaisuus ja

syrjintä työelämässä. Eri oikeusasteiden argumentoinnista voidaan kuitenkin myös arvioida

suhtautumista perussuhdeteoriaan. Tapauksessa käräjäoikeuden ja hovioikeuden

perusteluissa toistuvasti todetaan työsuhteen tulleen puretuksi. Siitä voitaneen päätellä, että

työsopimussuhteen ja työsuhteen käsitteellistä eroa ja toisaalta niiden oikeusvaikutusten

eroa ei tässä tapauksessa pohdittu. Korkein oikeus ei omassa argumentoinnissaan ole

muutoin käyttänyt työsuhde-termiä, mutta syyksiluettavuuden osalta se toteaa, että

94 Myös työoikeudellisten säädösten soveltamisalaongelmat saadaan ratkaistua yhtä aikaa tarkastelemalla työsuhteen tunnusmerkistöä. Kairinen, Turku 1991, s. 4495 Sipilä, Helsinki 1946, s. 50

23

”Työsuhteen tosiasiallinen päättäminen on tapahtunut 29.9.2008 ja työsuhde on purettu

1.10.2008”. Näin ollen perussuhdeteorialla ja sen käsitejaolla ei välttämättä ole

käytännössä jalansijaa, vaikka käsitejaosta oikeuskirjallisuudessa on esitetty melko

yhdensuuntaisia näkemyksiä.

TSL:a sen soveltamisalan (1:1.1) mukaan sovelletaan jo sopimukseen, jolla työntekijä

sitoutuu tekemään työtä työnantajan lukuun tämän direktiovallan alla palkkaa vastaan.

Näin ollen työoikeuden normeista TSL soveltuu jo työsopimussuhteen ollessa voimassa,

vaikka varsinaista työsuhdetta ei vielä olisi muodostunut ja sen soveltaminen on

indispositiivista työsuhteen vähimmäisehtoja koskien. TSL:n oheen muut normilähteet

tulevat siis noudatettavaksi vasta työsuhteen muodostumisen myötä.

Edellä on käsitelty työsuhteelle asetettuja edellytyksiä ja sen erottamista

työsopimussuhteesta.96 Työsuhteen säännöstyslähteiden kerroksellisuus on keskeistä

myöhemmin käsiteltävän Vuorion teorian taustalla ja tämän kerroksellisuuden

havainnoinnin mahdollistaa nimenomaan työsopimussuhteen ja työsuhteen käsitteellinen

erottaminen.97

2.3 Yhteenveto

Suomen työoikeus on saanut oikeudenala-aseman toisen maailman sodan jälkeen Sipilän

kehittämän perussuhdeteorian ja siinä työoikeudelle kehittämän identiteetin kautta.

Perustana tälle identiteetille on ollut kattava käsitemäärittely, joka on tehnyt eron siihen

asti Suomessa noudatettuun työoikeuteen. Sipilän mukaan samaa käsitemäärittelyä tulee

systemaattisesti noudattaa läpi tieteenalan.

Työsopimussuhteen perustana on työntekijän ja työnantajan välinen työsopimus, johon

sovelletaan lähtökohtaisena peruslainsäädäntönä TSL:a. Tästä työsopimuksesta erillisenä

ilmiönä on varsinainen työsuhde, joka alkaa aiotun työnteon alkaessa. Toisin kuin

työsopimukseen, työsuhteeseen voivat tulla sovellettavaksi useat työoikeuden normit kuten

työehtosopimus, pakottava työlainsäädäntö, työohjeet ja työnantajan käskyt. Näitä

96 Työsopimussuhde perustuu osapuolten väliseen sopimukseen, mutta työsuhteen ehdot voivat määräytyä eri säännöstyslähteistä käsin. 97 Jatkoa ajatellen on hyvä huomata, että toisin kuin työsopimuksesta, työehtosopimuksen muodosta on laissa nimenomaisesti määrätty.

24

työsuhteeseen vaikuttavia normi- tai määräyslähteitä on oikeuskirjallisuudessa tunnistettu

kymmenkunta.

Tämän tutkielman aihe ei ole työsopimusoikeudellinen, vaan käsittelee työehtosopimuslain

tarkoittaman työehtosopimuksen määräyksen jälkivaikutusta. Sen vuoksi tämän luvun

käsitemäärittelyn jälkeen ei ole tarkoituksenmukaista käsitellä perussuhdeteoriaa enempää,

vaan keskittyä työsuhteessa sovellettaviin säännöstyslähteisiin. Vaikka tässä tutkielmassa

työehtosopimusoikeus ja työsopimusoikeus erotellaan toisistaan, on syytä korostaa, että

jaottelu on sikäli keinotekoinen, että käytännössä ne nivoutuvat työsuhteen normisisällössä

yhdeksi kokonaisuudeksi.

25

3. TYÖEHTOSOPIMUS

3.1 Työsehtosopimuslaki

Työsopimuksien tapaan myös työehtosopimuksista on säädetty omassa

työehtosopimuslaissa (myöhemmin TEhtoL).98 Laki on lyhykäinen ja pitää sisällään

säännökset muun muassa työehtosopimuksen säännöstämiskompetenssista, sopimuksen

kirjallisesta määrämuodosta, irtisanomisesta ja sopimukseen sidotuista osapuolista.

Työehtosopimuksen tahallisesta rikkomisesta on molemmille osapuolille säädetty

sanktiona sopimussakkoluonteinen hyvityssakko. Mikäli sopimusrikkomus on ollut

olennainen, voidaan työehtosopimus julistaa heti purkautuneeksi.

TEhtoL on vuodelta 1946, ja sitä edeltänyt säädös oli vuoden 1924 työehtosopimuslaki. Jo

aikaisemmassa laissa työehtosopimuksen käsite miellettiin samalla tavoin kuin nykyisin

voimassaolevassa laissa, eli työehtosopimuksella sovitaan ehdoista, joita työsopimuksissa

ja työsuhteissa on muutoin noudatettava.99 Vuoden 1924 TEhtoL:n esitöissä on todettu, että

TES on oikeudelliselta luonteeltaan kaksipuolinen oikeustoimi, jonka ainakin

työntekijöiden puolelta on käsitettävä useampia henkilöitä. Oikeustoimena sitä ei

kuitenkaan voi verrata mihinkään ennestään tunnustettuun sopimuslajiin, vaan se on uusi

omalaatuinen oikeusinstituutti.100 101

Olennaisena säännöksenä laissa on työehtosopimuksen ja työsopimuksen keskinäisen

etusijan määrääminen. Säännöstä voidaan pitää myös työsopimusosapuolten välisenä

sopimusvapauden rajoituksena. Sen mukaan työsopimuksen ollessa edes osin ristiriidassa

noudatettavan työehtosopimuksen kanssa on työsopimus näiltä osin mitätön ja

työehtosopimuksen määräyksiä on noudatettava.102 Näin ollen työsopimusta voidaan pitää

työsuhteen perustana olevana sopimuksena, mutta työsuhteen ehdoista voidaan sopia

98 Työehtosopimuslaki (TEhtoL, 436/1946)99 Sarkko, Helsinki 1973, s. 11100 Lvk 1921:11, s. 27101 Vaikka edellä on listattu TEhtoL:n säännösten sisältöä, ei työehtosopimukselle ole laissa määrätty lainkaan pakollisia aihealueita, jotka sopimuksesta tulee löytyä. Repo, Helsinki 1996, s. 17. Työehtosopimukselle laissa annetun sisältövaatimuksen katsotaan tarkoittavan, että sopimuksessa on oltava ainakin yksi palvelussuhteen ehdoksi luonnehdittava määräys, joka koskee sopimukseen sidottuja. Tämän ehdon täyttyessä sopimus voidaan katsoa työehtosopimukseksi ja siihen soveltuvaa lainsäädäntöä noudattaa. Saloheimo, Helsinki 2012, s. 27 - 28102 TEhtoL 6 §

26

työsopimuksen ohessa noudatettavalla työehtosopimuksella.103 104 105

Vaikka TEhtoL:n etusijasäännös sinällään rajoittaa osapuolten sopimusvapautta, on sitä

pidetty nimenomaan työnantajaa velvoittavana säännöksenä, koska se suojaa työntekijän

työsuhteen vähimmäisehtoja. Suomessa ei työlainsäädännössä suoraan ole vähimmäistasoa

suojaavia säännöksiä esimerkiksi vähimmäispalkasta vaan se nojaa pohjoismaisen mallin

mukaisesti työehtosopimuksiin ja niillä sopimiseen.106

Työehtosopimuksen määräys voi saada oikeusvaikutuksen myös sopimuksettomassa

tilassa. Tätä yleistä jälkivaikutusta tarkastellaan neljännessä luvussa lähemmin ja tässä

luvussa keskitytään työehtosopimukseen. Sopimuksetonta tilaa ajatellen on

työehtosopimuksesta olennaista tietää, ketkä ovat silloin oikeusvaikutusten velvoittamia tai

voiko työehtosopimuksen oikeusvaikutukset omaava määräys syntyä muutoin kuin

nimenomaisesti työehtosopimuksessa siitä sopimalla. Näitä kysymyksiä koskien tässä

luvussa käsitellään ensin työehtosopimukseen sidottuisuutta ja tapoja, joilla TES:n

velvoittavuus voi muodostua. Tämän jälkeen esittelen tapoja, joilla työsuhteessa

noudatettava ehto voi muutoin muodostua kuin työehtosopimuksessa siitä sopimalla.

Tällaisia tapoja voivat mahdollisesti olla työpaikalla vakiintunut käytäntö, hiljainen

sopiminen taikka paikallinen sopiminen. Koska viitetyöehtosopimuksessa määrätyllä

paikallisella sopimisoikeudella on erilaiset vaikutukset silloin, kun työehtosopimukseen

sidottuisuus syntyy normaalisitovuuden eikä yleissitovuuden perusteella, käsittelen luvussa

lyhyesti myös näitä käsitteitä.

103 Järjestäytymättömien työnantajien ja yleissitovien työehtosopimusten osalta vastaava säännös on annettu TSL 2:7.2:ssä104 TyVM 13/2000, (yksityiskohtaiset perustelut TSL 2:7) Pelkästään säännösten etusijaperiaatteen noudattaminen ei riitä, vaan työntekijän etu on huomioitava edullisemmuusperiaatteen mukaisesti. Noudatetaan siis sitä ehtoa, joka on työntekijän kannalta suotuisampi. 105 Vaikka jokin työsopimuksen ehto mitätöityisi työehtosopimuksen etusijan vuoksi, katsotaan työsopimus muilta osin voimassaolevaksi TSL:n 10:3 mukaisesti.106 Sarkon mukaan työehtosopimukseen sidottuisuutta on tarkasteltava toisaalta TehtoL:n mukaan ja toisaalta TSL 17 §:n (nykyisen 2:7) mukaan. Sidottuisuudella hän tarkoittaa työehtosopimukseen sidottuja henkilöitä eikä siinä yhteydessä ole lainkaan kyse siitä, mitä kaikkia velvollisuuksia tai oikeuksia kullekin sidotulle syntyy. Sarkko, Helsinki 1973, s. 26. Tästä esimerkkinä pääperiaate, jonka mukaan valtakunnallisesta työehtosopimuksesta koituu ta:lle ja tt:lle oikeuksia ja velvollisuuksia, jos he ovat molemmat siihen sidottuja. Jos taas ta ei ole sitoutunut alalla yleissitovana pidettyyn työehtosopimukseen, hänelle koituu siitä vain velvollisuuksia. Repo, Helsinki 1996, s. 23.

27

3.1.1 Työehtosopimuksen osalliset ja siihen sidotut

TEhtoL:n mukaan sopimuksen osallisilla tarkoitetaan työehtosopimuksen tehneitä

sopimusosapuolia (2.1 ja 2.2 §) ja säännöksen kolmannen momentin mukaan osalliseksi

voi edellä mainitun lisäksi tulla myös työnantaja, työnantajien yhdistys tai työntekijöiden

yhdistys jälkeenpäin sopimukseen yhtymällä. Näiden lisäksi osalliseksi voi tulla myös

työnantaja, jolle siirtyvät toisen työnantajan vastuut ja velvollisuudet, ja tämä siirtävä

työnantaja on ollut osallisena sopimukseen.107

Osallisista erotetaan TEhtoL:n 4 §:ssä sidottuisuus. Työehtosopimukseen sidottuna voi olla

ilman, että olisi sopimuksen osallinen. Säännöksen lähtökohta on, että työnantajat ja

yhdistykset, jotka ovat sopimuksen tehneet tai siihen yhtyneet, ovat sidottuja (4.1 § kohta

1). Näiden edellä mainittujen lisäksi myös niiden alayhdistyksinä olevat rekisteröidyt

yhdistykset (4.1 § kohta 2) sekä näistä erilliset työnantajat ja työntekijät, jotka ovat

sopimuksen voimassaollessa olleet siihen sidotun yhdistyksen jäseniä ovat

työehtosopimukseen sidottuja (4.1 § kohta 3).108 Lisäksi säännös velvoittaa sidottua

työnantajaa soveltamaan kyseisen sopimuksen ehtoja myös työntekijään, jota sopimus ei

sido (4.2 §).

Edellä esitetyn mukaisesti TES voi tulla työsuhteessa noudatettavaksi sopimukseen

osallisuuden tai sidottuisuuden109 perusteella. Tämän normaalisitovuuden lisäksi TES:n

velvoittavuus voi muodostua yleissitovuudella, jonka edellytyksiä täsmennettiin TSL:n

muutoksella.110 Säännöksen mukaan työnantajan on järjestäytymättömyydestä huolimatta

noudatettava vähintään asianomaisella alalla edustettavana pidettävän TES:n määräyksiä

työsuhteen ehdoista ja työoloista, jotka koskevat tehtyä tai siihen rinnastettavaa työtä.

Toisin sanoen säännös koskee kaikkia työnantajia, jotka teettävät jossakin yleissitovaksi

työehtosopimukseksi vahvistetussa työehtosopimuksessa säännöstettyä työtä.111

Lopuksi voidaan todeta, että työehtosopimuksen sitova tai velvoittava vaikutus voi

107 TEhtoL 5§108 Tässä tapauksessa sopimukseen sidottu yhdistys ei ole riippuvainen siitä, minkä asteiseen yhdistykseen työantaja tai -tekijä on kuulunut. Sarkko, Helsinki 1973, s. 30109 Osallisuuden ja sidottuisuuden yhteisnimitys on normaalisitovuus.110 TSL:ssa on järjestäytymättömien työnantajien töissä olevien työntekijöiden suojaksi säädetty työsuhteessa noudatettavista vähimmäisehdoista. TSL 2:7 ja HE 157/2000 vp.111 Sarkko, Helsinki 1973, s. 37

28

muodostua ainakin kolmella eri tavalla ja sopimuksessa olevien määräysten oikeusvaikutus

voi ulottua huomattavasti varsinaisia sopijaosapuolia laajemmalle. Kuten

työehtosopimuksista on mainittu, ne asettavat oikeuksia ja velvollisuuksia

sopimussuhteeseen nähden myös kolmansille osapuolille, mikä on poikkeus

velvoiteoikeuden yleisistä periaatteista.112 Tämä kolmansien osapuolten velvoittavuus on

sellaisenaan pakottavaa.

3.1.2 Työehtosopimusten solmimistavat

Koska työehtosopimuksen määräysten oikeusvaikutusten ulottuvuus on laaja, on

TEhtoL:ssa nimenomaisesti säädetty sopimuskelpoisista osapuolista.113 Näitä ovat:

Työantajan puolelta

1. Yksittäinen työnantaja

2. Useampi työnantaja yhdessä

3. Rekisteröity työnantajain yhdistys

4. Useampi rekisteröity työnantajain yhdistys yhdessä.

Työntekijän puolelta

1. Yksittäinen työntekijäin rekisteröity yhdistys

2. Useampi työntekijäin rekisteröity yhdistys yhdessä

Laissa säädetyistä sopijaosapuolista johtuen sopimus voidaan tehdä käytännössä kahdella

vaihtoehtoisella tavalla, joko valtakunnallisesti tai yrityskohtaisesti sopien.

Valtakunnallisissa työehtosopimuksissa sopijaosapuolina ovat työnantajien ja

työntekijöiden keskusjärjestöt taikka liittotasolla valtakunnalliset työnantaja- ja

työntekijäliitot. Suurimmat keskusjärjestöt tällä hetkellä ovat työantajien puolelta EK ja

palkansaajien osalta SAK sekä toimihenkilöiden Toimihenkilöjärjestö STTK.

Martti Kairisen esityksen mukaan työehtojen sopimismekanismi on yleistyksen tasolla

kolmiportainen siten, että keskusjärjestötasolla määritellään yleispuitteet kuten TUPO.

112 Normivaikutuksella taas tarkoitetaan, että osallisten sopimat määräykset vaikuttavat ulkopuolisten, joskin sopijaosapuoliin jäsensuhteessa olevien oikeusasemaan. Saloheimo, Helsinki 2012, s. 91113 TEhtoL 1 §

29

Keskusjärjestösopimuksista kuitenkin todennäköisesti luovutaan nykyisten sopimusten

määräaikojen päättyessä.114 Valtakunnallisten liittojen tasolla sovitaan sopimusalakohtaiset

palkkataulukot, keskeiset työnteon ehdot ja työrauha. Paikallisen sopimisen varaan jää

tilanne-, ryhmä- ja yksilökohtaisesti kullekin kuuluvat edut ja mahdollisesti käytävät

yhteistoimintaneuvottelut. Työsopimukset ovat puhtaasti työntekijäkohtaiset

yksilötasolla.115 Mikäli sopimusmekanismia noudatetaan tällaisenaan, eivät keskusjärjestöt

tule lainkaan mahdolliseen työehtosopimukseen sidotuiksi ja liittotason sopimusten

merkitys kasvaa tulevaisuudessa.116

Liittotason työehtosopimusten ulottuvuus ja yksityiskohtaisuus vaihtelevat, mutta

perinteisestikin ne ovat olleet kaikkein merkityksellisimpiä.117 Syy tähän on se, että

valtakunnallisilla sopijaosapuolilla on mahdollisuus semidispositiivisten lainsäännösten

kohdalla tarvittaessa poiketa laissa säädetystä. Näin on esimerkiksi työaikalain118 40 §:n

kohdalla, mikä mahdollistaa valtakunnallisille sopijapuolille poikkeamisen muunmuassa

sinällään pakottavasta varallaoloa ja siitä sopimista koskevasta säännöksestä.119

3.1.3 Työehtosopimuksen valtakunnallisuus ja yleissitovuus

Valtakunnallisten osapuolten välinen TES ei automaattisesti tarkoita sopimuksen

yleissitovuutta. Voidaan kuitenkin todeta, että TSL 2:7.1:n perusteella TES:n

valtakunnallisuus on yleissitovuuden yksi edellytys. Säännöksen sisällön mukaan

työnantajan on noudatettava vähintään valtakunnallisen, asianomaisella alalla edustavana

pidettävän työehtosopimuksen (yleissitova työehtosopimus) määräyksiä työsuhteen

ehdoista ja työoloista.120 Käsittelen yleissitovuutta lyhyesti siksi, että yleinen jälkivaikutus

114 EK:n 15.2.2017 antaman tiedotteen mukaan EK luopuu nykyisistä keskusjärjestösopimuksista ja jatkossa tämänkaltaisista asioista sopiminen siirtyy liittotasolle. Keskusjärjestösopimuksia noudatetaan kuitenkin työehtosopimuskauden loppuun ja määrällisesti ilmoituksella irtisanottavia sopimuksia on 22. https://ek.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2017/02/15/ek-luopuu-keskusjarjestosopimuksista-sopiminen-jatkuu-liittojen-toimesta/ 115 Kairinen, Martti: Paikallinen sopiminen ja sopimukset, Edilex 2007, s. 157116 Huomattava on, että vaikka keskusjärjestöt ovat kelpoisia tekemään sopimuksia TEhtoL:n mukaisin vaikutuksin, ne tekevät käytännössä vain raamisopimuksia, jotka edellyttävät näiden järjestöjen osallisina olevien liittojen keskinäisiä sopimuksia saadakseen TES:n vaikutukset. Niinpä keskusjärjestöjen sellaisenaan ei ole tarkoitus laatia työehtosopimuksia. 117 Saloheimo, Helsinki 2012, s. 11 - 14118 Työaikalaki, (605/1996, TAL)119 TAL 5§120 TSL:ssa on käsitteiden eroa täsmennetty muun muassa siten, että on säädetty, mistä TSL:n säännöksistä valtakunnalliset järjestöt voivat sopimuksella poiketa (TSL 13:7), mutta heti perään on todettu rajoitetut edellytykset, joilla yleissitovaan TES:een sidottu ta voi näitä poikkeavia sopimusehtoja noudattaa (TSL 13:8).

30

voi syntyä myös yleissitovan TES:n velvoittavuuden seurauksena. Lisäksi yleissitovuutta

koskevassa oikeuskäytännössä on tullut esiin myös työehtosopimusoikeudellisia käsitteitä,

joita voin hyödyntää myöhemmin Vuorion teoriaa käsiteltäessä.

Yleissitovuussäännös on syntynyt alunperin sosiaalivaliokunnassa, joka piti tarpeellisena

suitsia järjestäytymättömien työnantajien palkkaa koskevia työehtoja.121 Lopulta silloisen

työsopimuslain 17 §:n säännös käsitti yleissitovuuden koskevan myös muita työsuhteen

ehtoja kuin palkkausta. Oikeuskäytännön (KKO 2001:119) perusteella yleissitovina on

yleisesti pidetty työnormeja ja työsuojelua koskevia työolonormeja.122 Jako työnormeihin

ja työolonormeihin on olennainen myös TES:n jälkivaikutuksen kannalta ja termejä

avataan jäljempänä tarkemmin.

Paula Repo esittää teoksessaan, että korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöön perustuen

työehtosopimuksesta tulee alalla sitova, jos valtakunnalliseen työehtosopimukseen

sidottujen työantajien palveluksessa on noin 50 % alan palkansaajista.123 Argumentti ei

kuitenkaan enää ole voimassaolevan lain mukainen. Aikaisemmasta oikeustilasta poiketen

uudessa TSL:ssa124 otettiin lakiin säännös yleissitovuuden nimenomaisesta vahvistamisesta

(TSL 2:8). Lisäksi saman esityön pohjalta on annettu myös kokonaan uusi

työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislaki.125 Lainsäätäjän tarkoitus on ollut, että

TES:n yleissitovuudesta ja yleissitovan TES:n edellytysten kriteereistä säädetään TSL:ssa

mutta vahvistamiseen liittyvistä menettelytavoista säädetään erillisellä vahvistamislailla.

Vahvistamislain mukaan työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunta

vahvistaa päätöksellään, onko sille toimitettu valtakunnallinen TES työsopimuslain 2:7.1

kohdassa tarkoitetulla tavalla edustava soveltamislallaan.126

121 SosVM 33/1969122 Ratkaisunsa tueksi tuomioistuin on viitannut aikaisempaan ratkaisukäytäntöönsä. Ratkaisussa KKO 1983-II-181 TES:n yleissitovuus koski myös keskusjärjestöjen irtisanomissuojasopimuksen määräyksiä ja ratkaisussa KKO 1991:174 TES:n yleissitovuuden perusteella luottamusmies oli oikeutettu TES:n mukaisiin luottamusmieskorvauksiin.123 Repo, Helsinki 1996, s. 23124 HE 157/2000 vp.125 Laki työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamisesta, (Vahvistamislaki, 56/2001)126 Lautakunnan on annettava päätöksensä myös siitä, mikäli toimitettua TES:sta ei voida pitää yleissitovuuden edellyttämällä tavalla edustavana. Tätä on pidetty välttämättömänä muun muassa siksi, että järjestäytymättömät työnantajat olisivat selvillä siitä, mitkä valtakunnalliset työehtosopimukset ovat yleissitovia. Ennen lautakunnan olemassaoloa asia edellytti Repon esittämällä tavalla korkeimman oikeuden kannanottoa, mitä ei voitu pitää sujuvana käytäntönä. Lautakunnan päätökseen voi hakea muutosta työtuomioistuimelta, jonka päätös asiassa on lopullinen. Vahvistamislaki (56/2001) 9 §

31

Työtuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella yleissitovuutta ratkaistaessa TES:n

soveltamisalaa arvioidaan yhtenä kokonaisuutena.127 Sen lisäksi, että yleissitovalta

työehtosopimukselta edellytetään valtakunnallisuutta, on lain esitöissä katsottu, että

edustavuuden kriteeri pitäisi pystyä perustamaan merkitykselliseen tosiasia-aineistoon eli

tilastotiedoilla laskettavaan edustavuuteen.128 Näin voitaisiin päästä luotettavaan

lopputulokseen myös silloin, kun alan tilanne on vakiintumaton tai vaihteleva.129

Valtakunnallisuuden vaatimuksesta Sarkko on todennut, ettei ole riittävää, että TES on

valtakunnallisten työmarkkinajärjestöjen solmima. Edellytyksenä on pidettävä myös

tosiasiallista soveltamisalaa, eli että TES:n soveltamisala ulottuu koko Suomeen.130 Tähän

liittyen Sarkko on todennut, että milloin alalla on vain yksi merkittävä yritys, myös

tällaisen yrityksen TES voi olla valtakunnallinen. Sittemmin TSL:n esitöissä on katsottu,

ettei yhtä yritystä koskeva TES voi milloinkaan olla valtakunnallinen.

Tiitinen ja Kröger ovat sittemmin olleet Sarkon kanssa samoilla linjoilla. He katsovat, että

valtakunnallinen sopimuskelpoisuus on valtakunnallisilla työnantaja- ja

työntekijäyhdistyksillä, joiden sekä sääntömääräisenä että tosiallisena toiminta-alueena on

koko maa.131 Työaikalain esitöissä on niin ikään todettu, että työehtosopimukseen osallisten

tulee yleensä olla yhdistyksiä, joiden toimintapiiri käsittää koko maan, mutta TES:n

alueellinen soveltamisala voi olla rajoitettu koskemaan vain yhtä yritystä. 132

Näin ollen voidaan todeta, että näkemykset eroavat toisistaan kun verrataan TSL:n esitöitä,

Sarkkoa sekä Tiitisen ja Krögerin argumentteja. Kahden viimeksi mainitun tulkinta on

kuitenkin lain sanamuodon mukainen ja samalla vahvistaa Sarkon epäilyn siitä, että

127 TT 2010-126, TES:sta ei voida vahvistaa yleissitovaksi tai sitä vailla olevaksi vain joidenkin sen soveltamisalaan kuuluvien toimialojen osalta. Esimerkiksi mainitussa tapauksessa alalla oli jo yleissitova TES.128 Sarkko, Helsinki 1973, s. 47 Hän pitää ainoana käytännöllisenä tapana kilpailevien TES:sten piiriin kuuluvien työntekijämäärien vertaamista keskenään. Suuremman kattavuuden TES on yleisempi. Tämä ei kuitenkaan vielä yksin riitä yleissitovuuden edellyttämään edustettavuuteen lain esitöiden mukaan.129 Selvänä kuitenkin pidetään, että jos TES:n piiriin kuuluu noin puolet alan työntekijöistä, TES:sta on pidettävä edustavana yleissitovuuden edellyttämällä tavalla. HE 157/2000 vp. Yksityiskohtaiset perustelut 2:7.1130 Sarkko, Helsinki 1973, s.46131 Merkittävänä huomiona he esittävät, että TSL 13:7 mukaan on riittävää, että sopijapuolet ovat edellä kuvatulla tavalla valtakunnallisia. Tästä huolimatta heidän välisen TES:n ei tarvitse olla valtakunnallinen, vaan esimerkiksi yrityskohtainen sopimus riittää. Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 71132 HE 34/1996 vp., s. 22. Nykytilan yleisperustelut

32

valtakunnallisen sopimuksen oikeusvaikutukset voivat rajatapauksessa ulottua myös

yrityskohtaiseen työehtosopimukseen. Olen edellä käsitellyt TES:n olemusta, sen

solmimista ja siihen sidottuisuutta. Seuraavaksi käsittelen työehtosopimuksen määräykseen

mahdollisesti rinnastuvia muita tapoja, joilla työsuhteen ehdoista voidaan sopia.

3.2 Paikallinen sopiminen

Sen lisäksi, että yleinen jälkivaikutus voi koskea normaalisitovan tai edellä käsitellyn

yleissitovan TES:n määräystä, saattaa jollakin työsuhteessa noudatettavalla ehdolla olla

oikeusvaikutus sopimuksettomassa tilassa, vaikka kyseisestä ehdosta ei ole sovittu

nimenomaisesti työehtosopimuksessa. Tällöin edellytys on, että viitetyöehtosopimuksessa

on erikseen määräämällä mahdollistettu paikallinen sopiminen tietyssä asiassa.

Ajatus paikallisen sopimisen taustalla on se, että työehtosopimukseen osallisille kuuluva

säännöstämiskompetenssi on siirretty sopimukseen sidotuille osapuolille.133

Työehtosopimuksella säännöstämistä käsitellään jäljempänä tarkemmin, mutta yleisesti

sillä on tarkoitettu sopimuksen osallisille annettua valtaa määrätä työsuhteessa

noudatettavista ehdoista. Näin ollen paikallisen sopimisen tulee lähtökohtaisesti perustua

siihen kelpuuttavaan tai velvoittavaan TES:n määräykseen ja se solmitaan

työehtosopimuksen jo voimassaollessa.

Edellä esitetystä huolimatta yleissitovaa työehtosopimusta noudattavalla työnantajalla ja

hänen työntekijöillään tai näiden edustajilla ei ole kelpoisuutta tehdä työehtosopimuksessa

tarkoitettuja paikallisia sopimuksia, joilla vähennettäisiin työntekijöille pakottavassa laissa

säädettyjä etuja. Tällainen sopimus on mitätön.134

Puhekielessä paikalliseen sopimiseen harvoin kiinnitetään huomiota, mutta sillä voi olla

kahtalainen merkitys. Paikallinen sopiminen voidaan ymmärtää tietynlaisena

sopimismenettelynä tai vaihtoehtoisesti sopimusmuotona.135 Tätä tutkielmaa ajatellen

133 Ylhäinen, Marjo: Pohdintaa yleissitovasta työehtosopimuksesta ja paikallisesta sopimuksesta, Business Law Forum Helsingin Yliopiston yksityisoikeudenlaitoksen julkaisuja 2008, Edilex 2009, s. 214134 Asia todetaan TSL:n 13:8:ssa, jonka mukaan ainoastaan TES:en sidottu tai osallinen osapuoli voi noudattaa TES:n paikallisen sopimisen määräyksiä. Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 796135 Murto, Jari: Ryhmänormit yrityksessä – tutkimus työntekijäryhmiä koskevien normien asemasta, Helsinki 2015, s.112

33

olennaista on käsitellä paikallista sopimista sopimusmuotona. Paikallisesta sopimisesta

sopimismenettelynä kuitenkin mainittakoon, että tällaisen muotoseikan ohittaminen saattaa

johtaa kyseisen sopimuksen pätemättömyyteen. Tästä esimerkkinä tietotekniikan alaa

koskeva yleissitova TES:n määräys, jossa on ensinnäkin tyhjentävä luettelo asioista, joista

paikallisesti voidaan sopia. Lisäksi sopimuksen liitteenä on erillinen sopimus paikallisen

sopimisen osapuolista ja siinä noudatettavasta menettelystä.136 Muulla tavoin ei tämän

työehtosopimuksen vaikutuspiirissä voi tehokasta paikallista sopimusta tehdä.137 Asiaa

selventää työtuomioistuimen tuore ratkaisu, jossa paikallisen sopimuksen tekemiseen ei

työehtosopimuksessa ollut selkeää valtuutusta eikä sopimus siten tullut TES:n osaksi.

Aikaisemmasta oikeuskäytännöstä tuomiossa todetaan, että:

Työtuomioistuimen oikeuskäytännössä on edellytetty selkeää valtuutusta tai velvoitusta

paikallisen sopimuksen tekemiseen, jotta sopimus tulisi viitetyöehtosopimuksen osaksi (ks.

esim. TT 1994:77, TT 1997:41, TT 2006:40 ja TT 2013:61).

Krögerin mukaan paikallinen sopiminen on yleistynyt vasta 90-luvulla ja tyypillisesti näin

sovitaan työaikaa koskevista asioista.138 Hänen mukaansa valtakunnallisten

työehtosopimusten paikalliseen sopimiseen kelpuuttavat ehdot koskevat lähtökohtaisesti

vain normaalisitovia sopimuksia.139 Täytyy kuitenkin huomioida, että artikkeli on

kirjoitettu ennen kuin yleissitovuuden vahvistamista koskeva laki on annettu ja esimerkiksi

hänen yleissitovuutta koskevat määritelmänsä ovat siten vanhentuneita.140

Paikallinen sopiminen sopimusmuotona voidaan tulkita laajasti tai suppeasti. Kairisen

mukaan suppeassa tulkinnassa on kyse valtakunnallisen työehtosopimusmääräyksen

tarkoittamasta mahdollisuudesta sopia tietystä asiasisällöstä tai tietyistä aihealueista toisin

kuin mitä kyseisessä viitetyöehtosopimuksessa on sovittu. Laajassa tulkinnassa puolestaan

paikalliseen sopimiseen on luettu edellä mainitun lisäksi myös muiden sopimisvaltuuksien

136 Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus 1.11.2013 – 31.10.2016, 25 § ja sopimusliite I 137 TES:n tulkintaa koskien Murto toteaa, että työsopimuksen ehtojen merkitystä arvioitaessa tulisi huomiota kiinnittää enemmän sovittavien asioiden luonteeseen. Hänen mielestään on syytä kysyä, ovatko ehdot sellaisia, joista voidaan sopia vain kyseisen tt:n työsopimuksessa. Vai ovatko ehdot sellaisia, joista voitaisiin sopia tt:n työsopimuksessa, mutta sääntelykohde tai asian luonne edellyttävät kollektiivista sopimista. Murto, Helsinki 2015, s. 306138 Kröger, Tarja: Työtuomiosituin 50 vuotta, Helsinki 1997, s. 99139 Kröger, Helsinki 1997, s. 99140 56/2001

34

puitteissa tehdyt sopimukset. Sellaisia sattavat olla henkilöstöä koskevat asiat, joista ei ole

laissa säännöksiä tai työehtosopimuksessa määräyksiä, taikka jo solmitun työsopimuksen

muutossopimukset.141 Paikallisessa sopimuksessa sopijaosapuolina voivat olla:

1. Yksittäinen työntekijä,

2. Vapaamuotoinen työntekijäryhmä

3. Yhteistoimintalaissa tarkoitettu henkilöstöryhmä

4. TSL 13:3:ssa tarkoitettu luottamusvaltuutettu

5. Luottamusmies tai pääluottamusmies

6. Työsuojeluvaltuutettu142

Viidestä paikallisen sopimisen muodosta yksi on työsopimuksen muutossopimukset.143

Nämä muutossopimukset voivat muodostua esimerkiksi sopimuksen veroisena käytäntönä,

mutta niistä voidaan sopia myös nimenomaisesti. Tässä kohtaa työsopimusoikeus ja

työehtosopimusoikeus menevät jälleen ristikkäin, sillä lähtökohtaisesti paikallinen

sopiminen edellyttää viitetyöehtosopimuksen valtuutusta, mutta työehtosopimus yksistään

voi tosiasiassa muuttaa vain työsuhteen sisältöä, ei työsopimuksen sisältöä.144 Paikalliset

sopimukset ovat tutkielman kysymyksenasettelua koskien merkittäviä, koska

jälkivaikutuksen saatetaan katsoa ulottuvan myös niihin. Nimenomaan jälkivaikutusta

ajatellen on olennaista tunnistaa milloin kyseessä on sitova sopimus eikä esimerkiksi

paikallinen sovellutus.

Jotta jälkivaikutus voi ylipäätään tulla kyseeseen, tulee paikallisen sopimisen ensinnäkin

perustua TES:n määräykseen, joka velvoittaa tai kelpuuttaa sopimisen. Toiseksi paikallisen

sopimuksen täytyy tulla TES:n osaksi tai sen täytyy olla itsenäinen TES,145 kuten

tapauksessa KKO 2007:55 oli paikallisesti sovittu palkanlisistä. Paikallisten sopimusten

jälkivaikutus riippuu siis siitä, minkä tasoisesta sopimisesta on kyse.

141 Kairinen, Edilex 2007, s. 159142 Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 787143 Murto, Helsinki 2015, s. 112144 Aiemmin oikeuskäytännössä jälkivaikutuksen oikeuttamiseen käytetty muuttumisoppi ja työsopimuksen muutossopimukset muistuttavat toisiaan. Koska jälkivaikutuksesta ei nimenomaisesti ole laissa säädetty, on oikeustila jäänyt oikeuskäytännön varaan ja korkein oikeus on aikaisemmin hyväksynyt jälkivaikutuksen, kun työsuhteen ehtona noudatetun määräyksen on katsottu muuttuneen työntekijän työsopimuksen ehdoksi. Murto, Helsinki 2015, s. 49145 Ylhäinen, Marjo,Edilex 2009, s. 210 - 211

35

Tiitinen ja Kröger toteavat tiivistetysti, että paikallisissa sopimuksissa sopijaosapuolina

voivat olla työnantajan edustajan lisäksi joko luottamusmies tai yksittäinen työntekijä

taikka työntekijäryhmä. Milloin sopimuksen on tehnyt luottamusmies, sopimuksesta tulee

oikeusvaikutuksiltaan työehtosopimuksen osa, kunhan se on kirjallinen.146 Tällöin

sopimusmääräys voi saada oikeusvaikutuksen myös sopimuksettomassa tilassa. Mikäli

sopimuksen on tehnyt työntekijä, työehtosopimuksen kelpuuttavaan määräykseen

perustuva, työehtosopimusmääräyksestä poikkeava sopimus saattaa tulla TES:n osaksi

mutta ei poikkeuksetta.147 148

Myös Saloheimo huomauttaa paikallisiin työehtosopimuksiin liittyen, että mikäli toisena

osapuolena on yksittäinen työntekijä, sopimusta ei voitane noudattaa

työehtosopimusvaikutuksin, vaan sen on katsottava olevan työsopimustasoinen järjestely.149

Tämän tutkielman mukainen jälkivaikutus voi tulla kyseeseen vain TES:n määräyksiin

rinnastuvien sopimusten kohdalla.

Käsitteitä työsopimuksentasoisuus tai työsopimuksentasoinen ehto käytetään Murron

mukaan usein paikallisten sopimusten yhteydessä. Käytännössä työsopimustasoinen

sopiminen liittyy yleensä aiheisiin, joista voitaisiin sopia myös työehtosopimuksessa.

TES:n määräyksen jälkivaikutusta ajatellen suuri merkitys on sillä, onko paikallisella

sopimuksella tarkoitettu sopia nimenomaan työsopimustasoisesti vai TES:n

olemassaolevaan määräykseen liittyen.150

3.2.1 Sitova sopimus vai yksipuolisesti muutettavissa oleva käytäntö

Sopimusta ja sen mahdollista sitovuutta ajatellen on olennaista tunnistaa sen synnyn

146 Ylhäinen on artikkelissaan Krögeriin viitaten katsonut (1997, 106), ettei yleissitovan työehtospimuksen perusteella tapahtuvan paikalliseen sopimisen oikeutuksen voida katsoa ulottuvan työnantajaan silloin, kun työntekijöitä edustaa luottamusmies. Ylhäinen, Edilex 2009, s. 211147 Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 797148 Käytännössä paikallinen sopimus tarkoittaa joko työnantajan ja työntekijän välistä yksilötason sopimusta taikka luottamusmiehen ja työntajan edustajan välistä, luonteeltaan kollektiivista sopimusta. Kröger, Helsinki 1997, s. 106149 Saloheimo, Helsinki 2012, s. 46150 Paikallisen sopimisen sopimusinstrumentteina Kairinen luettelee 1. Yritys- tai toimipaikkakohtaisen oman työehtosopimuksen, 2. Valtakunnallisen TES:n määräysten mukaisen paikallisen sopimuksen, 3. Yhteistoimintamenettelyssä syntyvän sopimuksen, 4. Työsopimuksen ehtojen muuttamissopimuksen, 5. Velvoiteoikeudellinen sopimus henkilöstöasioista. Kairinen, Edilex 2007, s. 158.

36

vaiheet ja syntytavat.151 Kuten todettua, on sopimuksen tärkein tehtävä sen osapuolten

sitominen ja jälkivaikutusta ajatellen taas on merkityksellistä tunnistaa tilanteet, joissa

työsuhteessa noudatettavan ehdon voidaan katsoa syntyneen tai muuttuneen. Tämän vuoksi

ennen jälkivaikutusta ja sitä koskevaa oikeuskäytäntöä käsittelen lyhyesti vakiintunutta

käytäntöä ja konkludenttista sopimussyntyä nimenomaan työsuhteen näkökulmasta.

Jari Murto käsittelee teoksessaan yrityskohtaista vakiintunutta käytäntöä, eli milloin tietty

toimintatapa voi olla vakiintunut siinä määrin, että se voisi olla oikeudellisesti pätevä ja

tulla viitetyöehtosopimuksen osaksi.152 Vakiintunutta käytäntöä voidaan arvioida suhteessa

muiden säännöstyskeinojen tai ryhmänormien osin tai kokonaan normittamiin asioihin.

Työsuhteen ehtoina vaikuttaneiden ”määräysten” ei välttämättä tarvitse olla osapuolten

välisen sopimisen tulosta, vaan vakiintumiseen on vedottu ja vakiintumista on katsottu

tapahtuneen myös työntantajan yksipuolisesti käyttöön ottamien ”määräysten” kohdalla.

Jotta tapaa voidaan pitää oikeudellisesti merkityksellisenä, seuraavien tunnusmerkkien

tulee täyttyä:

1. Vakiintuminen, käytännön on tullut kestää pitkän aikaa,

2. Eriytyminen, sisällön oltava yksiselitteinen,

3. Tehokkuus, käytäntöä noudatettu ilman poikkeuksia,

4. Hyväksyminen, osapuolet mieltäneet noudatetun käytännön sitovaksi

oikeusohjeeksi.153

Vakiintunutta käytäntöä koskien Murto täsmentää, että asia on kaksijakoinen. Voi olla

”talon tapa” eli käytäntö, miten tietty asia hoidetaan. Vaihtoehtoisesti voi olla kyse

sopimuksen veroisesta vakiintuneesta käytännöstä, joka rinnastuu sitovuudeltaan

sopimukseen.154 Ero näiden välille tulee siitä, että jälkimmäistä ei voi vain yksipuolisesti

ilmoittamalla muuttaa.

151 Asiaa täsmentää piirros 2.152 Vakiintunut käytäntö voi siis koskea sekä työsopimussuhdetta, että työehtosopimussuhdetta eikä käytännön ja kirjallisesti sovittujen ehtojen välinen suhde ei ole täysin selvä.153 Murto, Helsinki 2015, s. 242 - 243154 Ensimmäisen alle luetaan suostumukset ja yhteisymmärrykset, joista työnantaja on vain informoinut henkilöstöä ja käsitellyt niitä työntekijöiden kanssa mutta tehnyt noudattamispäätöksen yksipuolisesti. Murto, Helsinki 2015, s. 245

37

Varsinaisesta sopimuksesta tai sen tavoittelusta tulee erottaa muunlaiset neuvottelut, joilla

ei edes välttämättä pyritä yhteisymmärrykseen tai suostumuksen antamiseen.155 Kyse voisi

olla tosiasiassa tiedottamisesta ja työntekijäpuolelle varatusta mahdollisuudesta esittää

näkemyksiään asiassa. Yksi esimerkki tällaisesta neuvotelusta voisi olla yhteistoimintalain

mukainen menettely, jossa on säädetty neuvotteluvelvoitteesta, ei sopimisvelvoitteesta.

Lopullinen päätösvalta tässä tapauksessa on yksin työnantajalla, mikä ei vastaa

sopimusneuvottelua perinteisessä mielessä.156 Murto on myös aikaisemmin käsitellyt

työnantajan direktiovallan käyttöä ja ilmoitusmenettelyllä muutettuja työsopimuksen

ehtoja.157 Johtopäätöksen mukaan pitkäaikainenkaan direktio-oikeuden käyttämättä

jättäminen ei voi vakiintua niin, että oikeus sen käyttämiseen kumoutuisi.158

Työoikeudellisena ilmiönä sopimuksen veroinen vakiintunut käytäntö on vahvasti

työsopimusopillinen ja Murron mukaan erittäin lähellä tapaoikeutta. Tämä sopimuksen

erityinen syntytapa on syytä erottaa muuttumisopin mukaisesta jälkivaikutuksesta. Korkein

oikeus on hyväksynyt sopimuksen veroisen käytännön muodostumisen työoikeudessa

erityisesti palkkaehtojen osalta.159 Vakiintuneeseen käytäntöön tai hiljaiseen hyväksyntään

perustuva sopimuksen syntytapa on siis edelleen oikeudellisesti relevantti, vaikka

muuttumisoppia ei oikeuskäytännössä enää sovelletakaan.160

3.2.2 Sopimuksen konkludenttinen muuttuminen

Työsuhde tai työsopimussuhde ovat molemmat osapuolten väliseen sopimiseen perustuvia

kaksipuolisia sopimussuhteita. Mikäli osapuoli rikkoo sopimuksesta johtuvia

velvoitteitaan, voi toinen osapuoli vaatia sopimuksen täyttämistä tarvittaessa

155 Kairinen, Edilex 2007, s. 160156 Laki yhteistoiminnasta yrityksissä, 334/2007, 1:1 ja 4:25 ja 6:38157 Murto, Jari: Laajasti sovitut työntekijän työtehtävät ja niiden yksipuolinen muuttaminen, Edilex julkaisu,

Oikeus 5/2009158 Esimerkiksi tiettyjen työtehtävien vakiintuminen sopimuksen veroiseksi käytännöksi edellyttää jonkinasteisen sitoutumiselementin mukana olemista. Murto, Oikeus 5/2009, s. 11159 KKO:1970 II 77, KKO:1975 II 50, KKO:1977 II 8, KKO 1990:103160 KKO 2007:55, KKO 2007:65. Oikeuskäytännön perusteella voidaan päätellä, että kirjalliset sopimukset eivät perusta sellaista käytäntöä, jota ei voitaisi myöhemmin uudella kirjallisella sopimuksella muuttaa. Toisaalta, mikäli jollakin vakiintuneella käytännöllä on pitkäaikaisesti poikettu kirjallisesta sopimuksesta, saattaa käytäntöön perustuva sopimusmuutos tulla sitovana noudatettavaksi. Riitaisissa asioissa käytäntöön perustuvan sopimusmuutoksen tosiasiallisen sisällön osoittaminen on hankalaa. Erityisen hankalaa on tällaisen sopimusmuutoksen jälkivaikutuksen arviointi, jos asiasta olisi voitu sopia sekä työsopimuksessa että työehtosopimuksessa. Mikäli varsinaisen sopimuksen voidaan katsoa syntyneen, on konkludenttisen sopimuksen myöhempää muuttamista tapauksessa KKO 1994:123 tulkittu työntekijän eduksi.

38

viranomaisavun tuella.161

Työsuhteessa noudatettavat ehdot ja toisaalta työsopimussuhteen ehdot on eroteltava,

koska vain työsuhteen määräysten kohdalla voidaan puhua yleisestä jälkivaikutuksesta.

Vastaavasti TEhtoL:n mukaan työehtosopimuksen tulee olla kirjallinen, joten

lähtökohtaisesti muunlaiset muutokset siihen eivät ole mahdollisia. Jälkivaikutusta

ajatellen konkludenttinen sopimussynty tai vakiintunut käytäntö voivat kuitenkin olla

merkityksellisiä. Korkein oikeus on tapauksessa KKO 2010:93 vahvistanut

konkludenttisen sopimuksen syntymekanismin myös työsuhteen etuja koskien. Tästä

voitaneen päätellä, että myös työehtosopimuksella sovittavat asiat saattavat tulla

muutetuiksi ilman kirjallista sopimusta. Lähtökohtana on kuitenkin pidettävä sitä, ettei

työoikeuden alallakaan sopimusta voi yksipuolisesti muuttaa kuin poikkeuksellisesti.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1984 II 23 on työnantaja maksanut työsopimuksen

perusteella eri työtehtävissä käyttämälleen työntekijälle työehtosopimusten mukaisilla

korotuksilla korotettua palkkaa, joka ei ole ollut sidoksissa tehtyihin työtehtäviin.

Viimeisen tehtävävaihdoksen yhteydessä työnantaja laski palkkaa vedoten

työehtosopimuksen määräykseen. Työnantaja velvoitettiin maksamaan työntekijälle

aikaisemman käytännön mukaista korotettua palkkaa ensinnäkin edullisemmuussäännön

perusteella, mutta myös siksi, että palkkauksessa noudatettu menettely oli muodostunut

sellaiseksi työnantajaa sitovaksi sopimuksen veroiseksi käytännöksi, jota työntaja ei saanut

yksipuolisesti muuttaa.162

Konkludenttinen sopimussynty ei ole tutkimuskysymyksen tavoin

työehtosopimusoikeudellinen seikka. Sen käsittely on tässä yhteydessä yleisellä tasolla

kuitenkin tarpeen, koska tutkielman tavoite on arvioida yleisen jäkivaikutuksen oikeuttavaa

oikeusteoriaa. Juuri tähän liittyen konkludenttinen sopimussynty muistuttaa läheisesti

muuttumisoppia, jolla yleistä jälkivaikutusta on aikaisemmin perusteltu.

Sopimuksen konkludenttisella syntymisellä tarkoitetaan oikeuskirjallisuuden mukaan sitä,

161 Saarnilehto, Ari: Sopimusoikeuden perusteet, Turku 2009, s. 5 – 8, 161 - 163 162 Edullisemmuussääntö on siis työntekijää suojaava sääntö, jonka perusteella aiemmin mainittu työsuhteeseen vaikutavien normien ja aktien hierarkinen järjestys voidaan ohittaa. Koska tämä sääntö ei ole olennainen tutkielman kannalta, keskitymme tässä ainoastaan sopimuksen veroiseen käytäntöön.

39

että osapuolet menettelevät pitkäaikaisesti tai toistuvasti sopimuksen alkuperäisestä

sisällöstä poiketen.163 Tällainen tilanne saattaisi olla käsillä silloin, kun osapuolet ovat

sopimuksessa sopineet tietyn asiasisällön, mutta tästä huolimatta asiassa on toimittu

molempien osapuolten tieten vakiintuneesti toisin. Merkityksellinen asia on silloin, kun

muutostilanteessa halutaan varmistaa tietyn käytännön jatkuvuus.164 Juuri edellä sanottuun

Murto viittaa teoksessaan näin:

Tällaista ajattelutapaa on tukenut työoikeuden toteuttamisjärjestelmä. Usein kanteessa

väitetään, että työsuhteen ulkopuolisesta normista on tullut työsopimuksen veroinen käytäntö

tai se on muuttunut sellaiseksi, minkä johdosta yksipuolisten muutosten tekeminen ei ole

mahdollista. Tämä liittyy oppiin työsopimuksesta työsuhteen ehtojen toteuttajana. Korkein

oikeus on kuitenkin uudemmassa oikeuskäytönnössään suhtautunut torjuvasti yleiseen

muuttumisoppiin. Havainnollisesti tämä käy ilmi korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO

2009:83, jonka mukaan ”Sammon työnantajana järjestämä lisäeläketurva on kuulunut

Sammon työntekijöiden työsuhteissa yleisesti noudatettuun käytäntöön. Tämän vakiintuneen

käytännön perusteella lisäeläkeoikeudesta on tullut myös A:n työsuhteen ehto.” Korkein

oikeus ei siis katsonut lisäeläketurvan vakiintuneen työntekijän työsopimuksen veroiseksi

käytännöksi.165

Mielestäni Murto on edellä siinä mielessä oikeassa, että korkein oikeus ei ole viime

aikaisissa ratkaisujen perusteluissa käyttänyt muuttumisoppiin viittaavia sanamuotoja.166

Kyseenalaista on kuitenkin se, onko tapauksesta tehtävissä johtopäätöksiä muuttumisopin

olemassaolosta ylipäätään. Kuten jo mainittu, konkludenttisen sopimusehdon ja

muuttumisopin erottaminen on olennaista jälkivaikutuksen arvioinnin kannalta.

Riidatonta on jo tapauksessa KKO 2007:55 ollut se, että jälkivaikutuksessa sopimuksen

päättymisen jälkeen niin sanottuna sopimuksettomana aikana ja työnteon jatkuessa

työsuhteen ehdot muun muassa palkkausta koskien määräytyvät edelleen päättyneen

työehtosopimuksen mukaisesti.167

163 Hemmo, Mika: Sopimusoikeuden oppikirja, Helsinki 2006, s. 366164 Tällaiseen sopimuksen veroiseen käytäntöön vedotaan helposti, kun kyse on sellaisesta sopimisenvaraisesta asiasta, jota ei voida yksipuolisesti muuttaa ilman sopimuskumppanin suostumusta. Murto, Helsinki 2015, s. 314 - 315165 Murto, Helsinki 2015, s. 315166 Lisäksi Murton viittaamasta tapauksesta on eriteltävissä työsuhteen ja työsopimuksen käsitteellinen ero. 167 KKO 2007:55, Perustelut kohta 10

40

Saman tapauksen perusteluissa tuomioistuin toteaa, että työehtosopimusten määräysten

vaikutukset työsuhteessa noudatettaviin palkkaa koskeviin ehtoihin eivät riipu siitä, onko

yrityskohtainen työehtosopimuskäytäntö ollut pitkäaikainen ja vakiintunut vai ei.168 Toisin

sanoen työehtosopimusten noudattaminen perustuu lakiin, ja niiden ehtoja voidaan uusilla

sopimuksilla myös heikentää. Keskeistä asiassa on se, että konkludenttinen

sopimusmuutos on vain yksi sopimuksen syntytapa, ei sinällään jälkivaikutuksen

olemassaoloa oikeuttava konstruktio. Näin ollen Murto ei mielestäni voi viittaamansa

tapauksen argumentaation perusteella tehdä johtopäätöstä muuttumisopin olemassaolon

puolesta tai vastaan.

Korkein oikeus on asian ytimessä tapauksen KKO 2009:28 kysymyksenasettelussa, jossa

se toteaa, että työehtosopimuksen määräys ei tule työsopimuksen ehdoksi, elleivät

työnantaja ja työntekijä ole siitä erikseen sopineet tai ellei työnantajan voida katsoa

muutoin sitoutuneen noudattamaan työehtosopimuksen määräyksiä työsopimuksen

ehtoina.169 Tässä tapauksessa on siis kysymys siitä, onko asiassa syntynyt sopimusta vai ei.

Jälkivaikutukseen itsessään ei oteta kantaa. Niklas Bruun on korkeimman oikeuden

ratkaisua KKO 2007:55 koskien osuvasti tiivistänyt tässä Murtoa kohtaan esittämäni

kritiikin perusidean.

Tuomioistuimen pääviesti on, ettei sen jälkeen muuttumisoppi riitä perusteeksi vaatia entisiä

etuja, asiasta tulee joko sopia tai sitten asiassa tulee olla ”työnantajan sopimusveroinen

käytäntö”.170

Täsmälleen samasta käsiteltävien asioiden erosta on kyse Murron viittaamassa tapauksessa

KKO 2009:83. Eli tuomioistuin ei ole ottanut asiassa kantaa jälkivaikutukseen eikä

kyseessä ole ollut sopimukseton tila, vaan sopimusoikeudelliseen sopimuksen syntytapaan.

Sopimuksen on katsottu syntyneen konkludenttisesti yleisesti noudatetun käytännön

perusteella. Kokonaan eri asia on, miksi tätä syntynyttä sopimusta tulisi noudattaa myös

työehtosopimuksen määräajan päättyessä.171 Edellä esitetty on erinomainen esimerkki siitä,

168 KKO 2007:55, Perustelut kohta 12169 Perustelut kohta 3170 Bruun, sopimusoikeuden trendit – työsopimusoikeuden uusia kehityspiirteitä, s. 30171 Tapauksessa työntekijän ja työnantajan välillä ei ole ollut lainkaan kirjallista työsopimusta. Perusteluissa

41

miten työehtosopimusoikeus ja työsopimusoikeus käytännössä linkittyvät toisiinsa, vaikka

ne teoriaa käsiteltäessä pyritään pitämään erillään.

Saman suuntaisesti asiaa käsitellään niinikään Murron viittaamassa tapauksessa KKO

2010:93, jossa tuomioistuin toteaa yleisluontoisesti, että vakiintunut käytäntö voi muuttaa

ja täydentää työsopimuksessa sovittuja taikka työsuhteessa muuten noudatettavia ehtoja.

Lisäksi työnantajan ja työntekijän yhteisesti noudattama menettely voi muodostua

sitovaksi sopimuksen veroiseksi käytännöksi työsopimussuhteessa. Erityisesti

perusteluissa täsmennetään, että myös työnantajan yksipuolisesti myöntämä etuus voi

vakiintua työsuhteen sitovaksi ehdoksi.172 Tällöin vakiintunut käytäntö on huomioitava

myös yleisen jälkivaikutuksen kannalta.

Näissäkin perusteluissa otetaan kantaa sopimuksen konkludenttiseen syntymekanismiin.

Jälkivaikutusta ajatellen merkityksellistä on ratkaisun sanamuodoissa käytetty ero

työsopimussuhteen ja työsuhteen välillä. Tapauksessa on vahvistettu, että vakiintunut

käytäntö voi muuttaa työsuhteessa muuten noudatettavia ehtoja. Mikäli vakiitunut käytäntö

on tällöin koskenut TES:n määräystä, voi se ainakin periaatteessa saada myös

jälkivaikutuksen.173

Aivan kuten Bruun artikkelissaan täsmentää, muuttumisoppi ja konkludenttinen sopimus

ovat lähellä toisiaan mutta eri asioita. Muuttumisopissa on kyse siitä, että tietyn

sopimuksen sopimusehdot siirtyvät osaksi toista sopimusta, konkludenttisessa

sopimussynnyssä taas siitä, että voimassa oleva sopimus yksistään174 muuttuu tai

ylipäätään syntyy. Mielestäni Murron ei pitäisi käsitellä näitä asioita samanaikaisesti, eikä

niistä voi tehdä johtopäätöksiä ristiin.175

todetaan, että työntekijän lisäeläkeoikeudessa on kysymys - - nimenomaisesta työsuhteen yksilöllisestä tai kollektiivisesta ehdosta - - Työsuhteeseen liittyvä lisäeläketurva on työntekijän kannalta yleensä merkittävä etuus. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella on voitu päätellä, että Sammon työntekijöiden työsuhteissa lisäeläketurva on ollut yleisesti noudatettu käytäntö. Tällä perusteella sen on katsottu tulleen myös kyseisen työntekijän työsuhteen ehdoksi. Tästä voidaan päätellä, että korkein oikeus on tapauksessa katsonut työsuhteen kestäessä noudatetun käytännön muuttuneen työsuhteen ehdoksi. Sopimuksen on esitetty syntyneen konkludenttisesti. Jälkivaikutukseen tapauksessa ei oteta kantaa. KKO 2009:83, perustelun kohdat 18, 19 ja 20172 Perustelut kohta 7173 Jos taas käytäntö on muuttanut työsopimussuhteen ehtoa, ei jälkivaikutuksesta voida puhua, koska se ei ole työsehtoopimusoikeudellinen ilmiö.174 Ilman toisen sopimuksen olemassaoloa.175 Konkludenttisesta työsopimuksesta erillisenä asiana mainittakoon, että konkludenttisesti syntyneen

42

3.3 Jälkivaikutuksen kannalta keskeinen oikeuskäytäntö

Seuraavissa alaluvuissa on yksityiskohtaisesti esitetty kolme korkeimman oikeuden

ratkaisua, joista ensimmäinen (alaluku 3.3.1) kuvastaa perinteistä muuttumisoppiin

perustuvaa argumentaatiota TES:n määräyksen jälkivaikutuksen oikeuttajana. Jälkimmäiset

kaksi (alaluvut 3.3.2 ja 3.3.3) taas kuvaavat tapauksia, joilla muuttumisopista luopumista

on oikeuskirjallisuudessa perusteltu.

Alla olevista oikeustapauksista ensimmäinen (KKO 1981 II 55) käsittelee jälkivaikutusta

siinä merkityksessä, mikä tässä tutkielmassa on asetettu tutkimuskysymykseksi. Asiallisesti

vastaavia tapauksia ja niin ikään palkkausta koskevia ratkaisuja ovat muun muassa KKO

1970 II 77, KKO 1977 II 8, joita en käy tässä yksityiskohtaisesti läpi niiden

samankaltaisuuden vuoksi. Puolestaan tapauksessa KKO 1975 II 50 oli kyse TES:ssa

sovitun irtisanomisajan noudattamisesta TES:n voimassaolon päättymisen jälkeen, mutta

edellisten tapausten tavoin siinäkin oli kyseisen ehdon katsottu tulleen työsopimuksen

osaksi. Hieman näistä poikkeava on tapaus KKO 1990:103, jossa vahvistettiin pitkään

jatkuneen palkanlisän suorittamisen muodostuminen sopimuksen veroiseksi käytännöksi.

Se koskee siis sopimuksen syntytapaa, ei varsinaisesti jälkivaikutusta. Viimeksi mainittua

tapausta lukuunottamatta merkittävää tapauksissa on se, että jälkivaikutusta ei vahvisteta

TES:n määräyksiin kokonaisuudessaan, vaan vain tiettyä palkka- tai irtisanomisehtoa

koskien.

3.3.1 Ratkaisu KKO 1981 II 55

Ratkaisussa KKO 1981 II 55 on kysymys työntekijän suojasta edullisemmuussäännön

perusteella, kun aiemmin sovelletun TES:n ehtojen oli katsottu tulleen työsopimuksen

ehdoiksi ja olevan näin työsuhteessa velvoittavia myös sopimuksettomana aikana.

Tapauksessa työntekijä oli sairastunut pian TES:n voimassaolon päättymisen jälkeen.

Sairausaika kokonaisuudessaan oli sijoittunut sopimuksettomalle ajalle. Tällä perusteella

työnantaja ei ollut suorittanut työntekijälle sairausajan palkkaa edeltäneen TES:n

mukaisesti, vaan silloisen TSL:n säännösten mukaan. Näin ollen työntekijä oli saanut

vähemmän palkkaa kuin TES:ssa oli määrätty.

työnteon ehdon muuttumiseen sisällöltään toiseksi on oikeuskäytännössä suhtauduttu kielteisesti ja ehtoa on tulkittu työntekijän hyväksi. KKO 1994:123

43

Raastuvanoikeus oli katsonut selvitetyksi, että työehtosopimuksen sairausajan palkkaa

koskeva ehto oli tullut työntekijän työsopimuksen osana sen sisällöksi ja oli TES:n

päättymisestä huolimatta velvoittava, koska sitä ei oltu työsopimuksella kumottu.

Hovioikeus totesi, että työehtosopimuksen jälkivaikutussäännön mukaisesti ja koska se oli

edullisemmuussäännön perusteella työntekijälle suotuisampi kuin TSL:n mukainen palkka,

työntekijällä oli oikeus TES:n sairausajan palkkaan. Tuomioistuin vahvisti

raastuvanoikeuden päätöksen.

Korkein oikeus vahvisti hovioikeuden tuomion. Sen esittämistä perusteluista koskien

TES:n palkkaehtoa mainitaan seuraavaa.

Vaikka yhtiö ja A eivät olleet nimenomaisesti sopineet työehtosopimuksen määräysten

noudattamisesta työehtosopimuksen - - lakkaamisen jälkeen uuden työehtosopimuksen

voimaantuloon asti, KKO katsoi, että ne työehtosopimuksen määräykset, - - olivat tulleet

työehtosopimuksen voimassa ollessa tehdyn A:n työsopimuksen ehdoiksi ja että näitä ehtoja

oli A:n työsuhteessa noudatettava työehtosopimuksettomana aikana.

3.3.2 Ratkaisu KKO 2007:55

Ratkaisu ei käsittele jälkivaikutusta siinä merkityksessä, mikä tässä tutkimuksessa on

asetettu tutkimuskysymykseksi. Tämän tapauksen sekä seuraavan alaluvun tapauksen

yksityiskohtaisempi läpikäynti on kuitenkin tarpeen, sillä niillä on oikeuskirjallisuudessa

perusteltu aikaisemmin oikeuskäytännössäkin sovelletun muuttumisopin kumoamista.

Tapauksessa oli liikenteenharjoittajan palveluksessa oleviin sovellettu rinnakkain sekä

valtakunnallista TES:sta että sen lisäksi tehtyä yrityskohtaista TES:sta tietyistä

palkanlisistä, joka takasi työntekijöille korkeamman palkkatason. Alkuvuonna 2000

päättyivät molemmat sovellettavaksi tulleet työehtosopimukset. Yrityskohtaista TES:ta ei

enää uusittu, vaan tuon jälkeen noudatettiin yksinomaan huhtikuussa 2000 solmittua

valtakunnallista TES:ta. Tämän vuoksi työntekijöiden palkkataso laski.

44

Asiassa oli siis kysymys siitä, että työntekijöiden palkkaus perustui valtakunnalliseen

TES:een, mutta yhtiö oli sen lisäksi maksanut lisiä paikallisen TES:n perusteella. Oliko

yhtiö aikaisemman yrityskohtaisen palkanlisiä koskevan TES:n perusteella edelleen

velvollinen maksamaan päättyneen sopimuksen lisät, vaikka se ei enää suostunut tekemään

uutta sopimusta?

Yritysjärjestelyiden seurauksena työnantajasta oli ajan kuluessa tullut työnantajaliiton

jäsen ja näin ollen myös valtakunnalliseen työehtosopimukseen sidottu TEhtoL:n 4 §:n

normaalisitovuuden perusteella. Valtakunnallisen TES:n tultua uudelleen solmituksi

huhtikuussa 2000 työnantaja ilmoitti ryhtyvänsä noudattamaan yksistään sitä ja ettei

yrityskohtaisesta työehtosopimuksesta enää neuvoteltaisi.

Kantajana olleet työntekijät perustelivat vaatimuksiaan sillä, että työehtosopimuksen

voimassaoloajan päättyessä sen palkkausperusteet jäivät voimaan työsopimusten nojalla,

jollei niiden muuttamisesta sovittu TES:lla tai työsopimuksella. Näin ollen työnantaja ei

voinut yksipuolisella päätöksellä muuttaa palkkausperusteita, koska ne olivat tulleet TES:n

voimassaoloaikana työsopimusten osana niiden sisällöksi. Käytäntö on vahvistettu

oikeuskäytännössä tapauksessa KKO 1970 II 77.

Käräjäoikeus totesi, että tapauksessa riidanalaisista lisistä oli aina sovittu yrityskohtaisella

TES:lla eikä valtakunnallisesta työehtosopimuksesta selvinnyt, että sillä olisi ollut tarkoitus

lakkauttaa kyseiset lisät. Lisäksi tuomioistuin totesi, että asian aikaisempi oikeuskäytäntö

koski sopimuksetonta tilaa, mikä ei tässä tapauksessa ollut kyseessä. Koska työnantaja olisi

voinut vastaavat palkanlisäsopimukset tehdä työntekijöiden kanssa ilman

työehtosopimustakin, ja ne olisivat tuolloin tulleet pitkäaikaisena käytäntönä työsuhteen

ehdoiksi, ei TES:n käyttäminen sopimusinstrumenttina voinut johtaa työntekijöiden

kannalta huonompaan tulokseen.

Näin ollen käräjäoikeus totesi palkanlisien olevan voimassa, kunnes niistä toisin sovitaan.

Hovioikeus vahvisti alemman oikeusasteen tuomion.

Korkein oikeus totesi ensinnäkin, että tapauksessa ei ole kyse sopimuksettoman tilan

45

jälkivaikutuksesta kuten tapauksissa KKO 1975 II 50, KKO 1977 II 8 tai KKO 1981 II 55,

koska jälkivaikutuksessa on kysymys siitä, että sopimuksettomana aikana työnteon

jatkuessa työsuhteessa, muun muassa palkkausta koskevat ehdot määräytyvät päättyneen

sopimuksen mukaan kunnes uusi sopimus tulee voimaan. Alla olevin perustein

tuomioistuin katsoi, ettei yhtiö ollut velvollinen enää sopimuksettoman tilan päätyttyä

2.4.2000 maksamaan palkanlisiä alkuvuonna päättyneen yrityskohtaisen TES:n perusteella.

8. Asiassa on riidatonta, että valtakunnallisissa työehtosopimuksissa ei ole ollut lipunmyynti-

ja kolarittomuuspalkkioita koskevia määräyksiä. Asiassa esitetystä selvityksestä - - ei ilmene,

että noista palkkioista olisi 2.4.2000 solmitun työehtosopimuksen osapuolten kesken edes

neuvoteltu. Muutoinkaan ei ole perusteita katsoa, että eri sopimusosapuolten kesken solmittu

uusi valtakunnallinen työehtosopimus sinänsä osoittaisi, että yrityskohtaiseen

työehtosopimukseen perustuneiden palkkioiden olisi sovittu korvautuneen uuden

valtakunnallisen työehtosopimuksen määräyksillä.

11. Tässä tapauksessa työntekijäpuoli ei ole tarkoittanut luopua yrityskohtaisella

työehtosopimuksella sovituista palkanlisistä. Connex Vantaa Oy ei ole kuitenkaan enää

suostunut niistä sopimaan vaan on pitäytynyt siinä, että linja-autonkuljettajien palkkaus

määräytyy pelkästään valtakunnallisen työehtosopimuksen mukaan.

12. Korkein oikeus toteaa, että kanteessa tarkoitettujen palkanlisien maksaminen yhtiössä on

perustunut kulloinkin voimassa olleen yrityskohtaisen työehtosopimuksen määräyksiin tai

näiden määräysten jälkivaikutukseen sopimuksettomana aikana. Näiden työehtosopimusten

määräysten vaikutukset työsuhteessa noudatettaviin palkkaa koskeviin ehtoihin eivät riipu

siitä, onko yrityskohtainen työehtosopimuskäytäntö ollut pitkäaikainen ja vakiintunut vai ei.

Palkanlisistä ei ole sovittu kantajien työsopimuksissa eikä niiden maksaminen ole myöskään

perustunut työnantajan noudattamaan sopimuksenveroiseen käytäntöön. Kun ei ole osoitettu

muutakaan perustetta katsoa, että palkanlisien maksaminen olisi muodostunut työntekijöiden

työsopimusten ehdoiksi, työnantaja ei voi olla maksuvelvollinen tällä alempien oikeuksien

lausumalla perusteella.

3.3.3 Ratkaisu KKO 2007:65

Oikeuskirjallisuudessa on tämänkin ratkaisun perusteella tehty johtopäätös muuttumisopin

merkityksestä luopumisesta, mutta tässäkään ratkaisussa ei varsinaisesti ole kysymys

46

sopimuksettomasta tilasta.

Tapauksessa on työntekijöihin sovellettava TES vaihtunut toiseen liikkeenluovutuksen

seurauksena. Liikeen luovuttajan soveltama TES on taannut työntekijöille paremmat

työehdot vuosiloman osalta kuin luovutuksen saajan noudattama TES. Luovutuksen saaja

on ryhtynyt soveltamaan uutta työehtosopimusta luovuttajan soveltaman

työehtosopimuskauden päätyttyä.

Asiassa on lopulta kysymys siitä, oliko työntekijällä oikeus säilyttää aikaisemman TES:n

mukainen, hänelle edullisempi vuosilomaehto, vaikka työsuhteeseen sovellettava TES

vaihtui uuteen.

Kantajana olevat työntekijät perustelivat vaatimustaan ensinnäkin sillä, että heille oli

vanhoina työntekijöinä siirtyessään luvattu tai annettu yhtiön taholta käsitys ansaittujen

lomaetuuksien säilymisestä, toiseksi sillä, ettei uudella työehtosopimuksella voitu

edullisemmuussäännöstä johtuen sopia aikaisempaa huonommista vuosilomista ilman

työntekijän suostumusta.

Vastaajana ollut yhtiö totesi, että luovutuksessa noudatettavat työehtosopimukset olivat

määräytyneet tuolloin voimassaolleen TSL:n mukaisesti.176 Työntekijöiden päivitetyissä

työsopimuksissa ei sovittu aikaisemman TES:n mukaisista vuosilomista, eikä sellaista ollut

luvattu. Uudella TES:lla voitiin muuttaa aikaisempia ehtoja työntekijän kannalta myös

huonommiksi, eikä työntekijöiden kohdalla ollut muodostunut käytäntöä muista ehdoista

kuin mistä luovutuksen saajan TES:ssa oli sovittu.

Käräjäoikeus totesi jääneen näyttämättä, että parempien vuosilomaehtojen säilymisestä

sopimuskauden jälkeen olisi sovittu. Lisäksi työnantaja oli noudattanut kulloinkin

voimassaolleita TES:n määräyksiä. Näin ollen ei ollut sellaista vakiintunutta käytäntöä,

joka olisi voinut muodostua työsuhteen ehdoksi, eivätkä kantajien vaatimukset

menestyneet käräjäoikeudessa.

176 TSL (320/1970)

47

Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden päätöksen käytännössä samoilla perusteilla kuin alempi

oikeusaste.

Merkityksellistä on, että korkein oikeus ei katsonut, että entisen TES:n ehdot olisivat

yleisellä tasolla muuttuneet työsuhteen ehdoiksi, eikä ottanut tällaiseen seikkaan kantaa.

Sen sijaan oikeus päätyi tarkastelemaan työntekijäkohtaisella tasolla sitä, mitä

vuosilomaehdosta on kunkin kohdalla sovittu, katsottava sovitun tai minkä sisältöiseksi

ehdon on katsottava muodostuneen käytännössä. Seuraavilla perusteilla tuomioistuin katsoi

ehdon pysyneen voimassa.

3. Korkein oikeus toteaa, että työsopimuslain - -, työehtosopimuslain - - ja niin kutsutun

liikkeenluovutusdirektiivin - - mukaan luovutuksensaaja on velvollinen noudattamaan

luovuttajaa sitovan työehtosopimuksen määräyksiä ja ehtoja työehtosopimuksen

voimassaolon päättymiseen asti, ja sen jälkeen sitä työehtosopimusta, johon se on - - sidottu.

- - luovutuksensaajan palvelukseen siirtyvien työntekijöiden lomaoikeus ei voi sanotun

siirtymäajan jälkeen perustua luovuttajaa sitoneen työehtosopimuksen niin sanottuun

jälkivaikutukseen, jolla oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa tarkoitetaan

työehtosopimuksen eräiden määräysten yleistä jälkivaikutusta sopimuksettoman tilan

vallitessa. On siten mahdollista, että luovutuksensaajan palvelukseen siirtyneen työntekijän

työsuhteessa noudatettavat työehdot niihin sovellettavan työehtosopimuksen vaihtuessa

heikentyvät.

5. Työehtosopimuksen estämättä luovutuksensaaja ja työntekijä ovat kuitenkin voineet

työsopimuksella sopia työehtosopimuksessa määrättyä paremmista työehdoista.

9. A:n 1.9.1998 allekirjoittamassa työsopimuksessa on todettu muun muassa:

"MUUT EHDOT

Määräytyvät PT:n työnantajaliitto ry:n ja Postiliitto ry:n tekemän jakelu-, käsittely- ja

kuljetustyötä koskevan työehtosopimuksen mukaan. Ravintoetu säilyy 15.1.2000 saakka.

Liite"

10. Työsopimuksen liitteen mukaan:

"VUOSILOMA

Vuosiloma PT:n työnantajaliitto ry:n ja Postiliitto ry:n tekemän jakelu-, käsittely- ja

48

kuljetustyötä koskevan työehtosopimuksen mukaan. 15 vuotta palvelleet tällä hetkellä 45

arkipäivää."

14. Korkein oikeus toteaa, että A:n 1.9.1998 allekirjoittamassa työsopimuksessa ja sen

liitteessä mainitaan kummassakin yhtiötä sitonut ja työsuhteessa 16.1.2000 jälkeen

sovellettavaksi tullut yhtiön työehtosopimus. Niissä ei sen sijaan mainita liikkeen luovuttajaa

sitonutta Postipankin työehtosopimusta. Työsopimuksen ja sen liitteen sanamuodon

perusteella yllättävä tulkinta olisi se, että maininnalla "tällä hetkellä 45 arkipäivää" olisi

tarkoitettu viitata Leoniaa sitoneeseen työehtosopimukseen.

16. Sopimuksen tulkinnassa on perusteltua pyrkiä vahvistamaan sopimukselle muutoinkin

sellainen sisältö, että se kokonaisuutena on johdonmukainen ja mielekäs. A:n työsopimuksen

tulkinnassa on siksi aihetta ottaa huomioon myös se, että työsopimukseen sisältyy erillinen

maininta, jonka mukaan "ravintoetu säilyy 15.1.2000 saakka". Toisin kuin Postipankin,

yhtiön työehtosopimus ei sisältänyt määräystä ateriaedusta. Vastaavaa selkeää ajallista

rajoitusta vuosilomaoikeuden osalta ei työsopimuksessa tai sen liitteessä ole. Tämän vuoksi

sopimus jäisi sisäisesti ristiriitaiseksi, jos sitä tulkittaisiin yhtiön esittämällä tavalla.

19. Toisen osapuolen toimesta laaditun sopimuksen epäselviä ehtoja on yleensäkin tulkittava

sopimuksen laatineen osapuolen vahingoksi. Työsopimus 1.9.1998 liitteineen ja työsopimus

11.1.2000 ovat yhtiön työnantajana laatimia. Yhtiö kantaa sen vuoksi riskin siitä, että ehdot

edellä kuvatuin tavoin ovat jääneet epäselviksi ja että niitä voidaan tulkita A:n käsittämällä

tavalla.

Oikeuskirjallisuudessa on viitattu muuttumisopin syrjäytymiseen myös tapauksen KKO

2009:28 perusteluiden osalta. Koska kyseinen tapaus edellä käsitellyn tavoin koskee

liikkeenluovutustilannetta ja sen ratkaisuun merkittävissä määrin vaikuttaa

liikkeenluovutusdirektiivin tulkinta luovutustilanteessa, en näe tapauksen käsittelemistä

yksityiskohtaisesti perusteltuna. Liiketoiminnan luovutuksen yhteydessä sovellettavaksi

tulevat työehdot perustuvat lain säännökseen, eikä yleisestä jälkivaikutuksesta ole kyse.177

Tutkielma käsittelee nimenomaan TES:n määräysten yleistä jälkivaikutusta

sopimuksettomassa tilassa.

177 TSL 1:10.2

49

3.4 Yhteenveto

Työehtosopimuksesta on säädetty TEhtoL:lla, jossa on muun muassa määritelty,

minkälaisista asioista työehtosopimuksella voidaan sopia, sekä työehtosopimuksen etusija

työsopimukseen nähden. Jotta työehtosopimuksesta voidaan ylipäätään puhua ja sitä

koskeva lainsäädäntö voi tulla sovellettavaksi, on sopimuksessa oltava vähintään yksi

työsuhteen työskentelyehtoja koskeva määräys ja sen on oltava muodoltaan kirjallinen.

TEhtoL:n soveltamisalan kanssa vähintään yhtä olennainen seikka on se, ketä sopimuksen

voidaan katsoa koskevan. Edellä on esitetty, että työehtosopimus voi tulla sovellettavaksi

kahdella tapaa. Se voi olla sitova TEhtoL:n mukaisen osallisuuden tai sidottuisuuden

kautta normaalisitovana taikka yleissitovana TSL:n velvoituksen perusteella. Erään

kansanedustajan sanakäänteitä hieman lainaten ja muokaten voidaan todeta, että kaikki

yleissitovat työehtosopimukset ovat valtakunnallisia, mutta kaikki valtakunnalliset

työehtosopimukset eivät ole yleissitovia. Vastoin TSL:n esitöitä on oikeuskirjallisuudessa

katsottu, että myös yrityskohtainen työehtosopimus voi olla yleissitova, kunhan sen

sopijapuolet ovat valtakunnallisia.

Paikallista sopimista voidaan suppeasti pitää vain yleissitovan TES:n sallimissa rajoissa ja

yksittäisissä asioissa tapahtuvana sopimisena. Laajan tulkinnan mukaan sen alle voidaan

laittaa käytännössä kaikki TES:n ulkopuolelle jäävä henkilöstön sopimustoiminta ja

työsopimusten muutossopimukset. Näistä viimeksi mainittu voi olla merkittävä

jälkivaikutuksen arviointia ajatellen. Korkein oikeus on vahvistanut, että työsuhteen aikana

sovellettu käytäntö tai myönnetty etuus voi muodostua työsuhteen ehdoksi, jolloin

kyseinen ehto voi saada osakseen myös jälkivaikutuksen. Paikallisessa sopimisessa on

kuitenkin eroteltava tilanteet, joissa todella on kyse sopimuksesta eikä esimerkiksi

neuvottelusta asiassa, joka on yksinomaan työnantajan työnjohtovallan alla. Luku

kokonaisuudessaan osoittaa miten työehtosopimus- ja työsopimusoikeus vaikuttavat

rinnakkain. Yleisen jälkivaikutuksen osalta merkittäviä ovat paikallinen sopiminen,

vakiintunut käytäntö ja konkludenttinen sopimussynty, koska näillä tavoin voidaan antaa

määräyksiä, jotka saavat oikeusvaikutuksen sopimuksettomassa tilassa kunhan ne

sääntelevät työehtosopimusoikeudellista seikkaa. Näin ollen oikeuskäytännön tulkinnassa

huomiota tulee laittaa siihen, onko siinä käsitelty työsopimusoikeudellista vai

50

työehtosopimusoikeudellista seikkaa.

Luvussa on kritisoitu Jari Murtoa käytäntöön perustuvan sopimusmuodon ja

muuttumisopin vertaamisesta toisiinsa. Nämä kaksi asiaa ovat toisistaan erilliset, eikä

oikeuskäytännössä arvioidusta sopimuksen syntymekanismista voida tehdä johtopäätöksiä

siitä, pidetäänkö muuttumisoppia yhä voimassaolevana oppina jälkivaikutusta koskien.

Työehtosopimusoikeutta ajatellen luvun johtopäätöksenä voidaan pitää sitä, että

työehtosopimuksen määräyksiä voidaan muuttaa työntekijän kannalta aikaisempaan

nähden paremmiksi tai huonommiksi siitä sopimalla. Olennaista on nimenomaan

varsinaisen sopimuksen tai siihen verrattavan käytännön syntyminen. Oikeuskäytännössä

on näiltä osin keskitytty näyttöseikkoihin. Työehtosopimuksen määräykseen rinnastuva

työsuhteessa noudatettava ehto voi saada jälkivaikutuksen osakseen onpa se syntynyt

paikallisesti sopien, hiljaisesti tai vakiintuneen käytännön kautta.

Vanhemman ja tuoreemman oikeuskäytännön jälkivaikutusta koskevista eroista

todettakoon, ettei se teoreettisessa mielessä ole lopulta suuri. Muuttumisopin käyttäminen

jälkivaikutuksen oikeuttamiseen johti siihen, ettei työsuhteen olemassaoloa tunnistettu,

vaan oikeutus perustui yksin työsopimukselle. Näin ollen yleinen jälkivaikutus ei tuolloin

ollut työehtosopimusoikeudellinen ilmiö. Muuttumisopin soveltamisesta huolimatta

jälkivaikutuksen ei tuolloinkaan katsottu koskevan työehtosopimuksen määräyksiä

kokonaisuudessaan, vain sen yksittäisiä määräyksiä. Tästä yksittäisten määräysten

mahdollisesta eroavaisuudesta jälkivaikutuksen suhteen on hyvänä esimerkkinä ratkaisu

KKO 2001:72, jossa lisäeläketurva asetettiin eri asemaan kuin muut työsuhteeseen liittyvät

etuudet. Toisaalta pian sen jälkeen ryhdyttiin lain muutostöihin lisäeläketurvan

suojelemiseksi.178

Sittemmin oikeuskäytännöstä on ainakin paikoin tunnistettavissa perussuhdeteorian

käsitejaon mukaisia ominaisuuksia. Jokin vakiintunut käytäntö on saattanut tulla

työsuhteen ehdoksi, jos siitä on katsottu nimenomaisesti sovitun. Huomio kohdistuu siis

sopimuksen olemassaolon tarkasteluun.

178 HE 97/2002 vp.

51

Sitä täsmällistä perustetta, jolla jälkivaikutuksen on katsottu ulottuvan sopimuksettomaan

aikaan, ei tutkimastani oikeuskäytännöstä selviä. Huomattava kuitenkin on, että

jälkivaikutuksen ei muuttumisopista luopumisen jälkeenkään ole oikeuskäytännössä

vahvistettu kattavan työehtosopimusta kokonaisuudessaan. Oikeuskäytäntö ei niin ikään

sulje pois Vuorion esittämää teoriaa jälkivaikutuksen oikeuttajana taikka puolusta

oikeuspoliittisia syitä ainoana mahdollisena jälkivaikutuksen perusteena. Tarkemmin

jälkivaikutuksen olemusta ja sen oikeusperustaa käsitellään seuraavassa luvussa.

52

4. JÄLKIVAIKUTUS

4.1 Jälkivaikutuksen teoriataustasta yleisesti

Tutkielman aikaisemmista luvuista on jo saattanut saada käsityksen, että Suomessa

yleisesti katsotaan TES:n määräysten saavan jälkivaikutuksen sopimuskauden päätyttyä ja

että tämän vaikutuksen olemassaolo perustuu kirjoittamattomaan tapaoikeuteen, elleivät

sopimusosapuolet ole TES:ssa jälkivaikutuksesta nimenomaisesti sopineet. Paradoksaalista

on se, että mikäli sopijaosapuolet ovat sopineet TES:n määräysten noudattamisesta myös

sopimuskauden määräajan päätyttyä taikka tämä perustuu lain säännökseen, ei tässä

tapauksessa voida yleisestä jälkivaikutuksesta puhua sen varsinaisessa merkityksessä.179

Vuorio ei ylipäätään ole pitänyt tällaista erillistä sopimusmääräystä ”jälkivaikutuksesta”

mielekkäänä, koska se hänen mukaansa poistaa työehtosopimuksen määräaikaisuuden

merkityksen kokonaisuudessaan.180

Jälkivaikutus voi kattaa vain niin sanotun sopimuksettoman ajan, jolloin edellisen TES:n

voimassaolo on päättynyt ja seuraavan TES:n sisällöstä vasta neuvotellaan. Vaikka

jälkivaikutuksen olemassaolosta on yleinen yksimielisyys, sen oikeusperusta on yhä

epäselvä. Tästä epäselvyydestä johtuu se, että oikeuskirjallisuudessa on esitetty

vaihtoehtoisia näkemyksiä siitä, mihin työehtosopimuksen määräyksiin jälkivaikutuksen

tulisi katsoa ulottuvan. Jälkivaikutuksen teoreettisen perustan Vuorio on Sipilän teorian

pohjalta vienyt oikeustieteilijöistä pisimmälle kuitenkin sillä lopputuloksella, että hänen ja

Sipilän näkemyksen mukaan jälkivaikutuksen kattamien TES:n määräysten ala on kaikkein

suppein.181

Myöhemmät oikeustieteilijät taas ovat lähinnä lainanneet jo tehtyjä kirjoituksia ja

pääasiassa oikeuspoliittisin perustein katsoneet jälkivaikutuksen vaikutusalan laajemmaksi

kuin Vuorio.

Edellä on jo varsin paljon palstatilaa saanut muuttumisoppi, jolla työehtosopimuksen

179 Yleisellä jälkivaikutuksella tarkoitetaan vain ilman erillistä sopimusta annettavaa oikeusvaikutusta TES:n määräykselle sopimuksettoman tilan aikana. 180 Todistettavasti tällaisia sopimusehtoja kuitenkin useilla aloilla on ja esimerkiksi Sarkko puolusti kyseisiä sopimusehtoja niiden tuoman ennakoitavuuden vuoksi.181 Vuorion teoriaa käsitellään yksityiskohtaisesti alaluvussa 4.4.

53

jälkivaikutusta on aikaisemmin perusteltu. Ajatusrakennelma opin taustalla on ollut se, että

TES:n määräykset muuttuisivat tai välittyisivät ilman osapuolten toimenpiteitä osaksi

työntekijän henkilökohtaista työsopimusta, vaikka itse työsopimuksessa ei tosiasiassa

näistä määräyksistä mitään lukisikaan.

Muuttumisoppi on Vuorion mukaan niin ikään saksalainen normirakennelma tai

tieteisoppi. Opin kehittämisen taustalla oli sen perustavaa laatua olevan ongelman

tiedostaminen, että työsopimukset ovat työntekijäkohtaisia sopimuksia mutta

työehtosopimuksilla taas on kollektiivinen luonne. Jostakin oli kehitettävä perusteet, jolla

nämä pääasiassa yhdistysten tekemät työehtosopimukset saataisiin velvoittaviksi myös

työntekijätasolla. Vuorion teoksessa erilaisina vaihtoehtoisina teorioina tämän sillan

rakentamiseksi on esitetty: 1. Kauppatapa-teoria, 2. Sopimus kolmannen hyväksi, 3.

Edustusteoria ja 4. Yhdistysteoria (Suomen lainsäädännön taustalla).182

Koska yhdistysteoriassa TES:n laatineet yhdistykset tulevat sopimuksen sitomiksi mutta

yhdistyksen varsinaiset jäsenet jäävät sitovan vaikutuksen ulkopuolelle, on muuttumisoppi

ollut käytännöllinen tapa muuttaa kollektiivinormit osaksi yksilösopimusten ehtoja ja näin

myös yksilöitä suoraan velvoittaviksi määräyksiksi.183 Näin TES tuli automaattisesti

yksilösopimuksen ainesosaksi ja mahdollisesti muutti toisen sisältöiset tahdonilmaisut

pätemättömiksi.184

Muuttumisopin soveltamisesta on yleisesti luovuttu oikeuskirjallisuudessa, missä näkemys

perustetaan korkeimman oikeuden oikeuskäytännön sanamuotoihin ratkaisuissa KKO

2007:55 ja KKO 2007:65. Huolimatta opin hylkäämisestä työehtosopimuksen

jälkivaikutuksesta ei suinkaan ole luovuttu, ja sitä on pyritty oikeuttamaan erilaisin

keinoin. Tässä tutkielmassa jälkivaikutusilmiö pyritään perustelemaan Vuorion nimeämän

perussuhdeteorian käsitemäärittelyillä ja hänen sen pohjalta luomalla normirakennelmalla,

jossa induktion ja deduktion keinoin määritellään jälkivaikutuksen oikeusvaikutuksia ja

182 Vuorio, Turku 1955, s. 195 - 200183 Opin mukaan työehtosopimusten säännöstäväksi tehtäväksi katsottiin, että normit muuttivat alaistensa yksilösopimusten sisällön oman sisältönsä mukaisiksi.184 Vuorio, Turku 1955, s. 195 – 199 ja 206 – 207. Muuttumisoppi sinällään ei ole estänyt työehtojen muuttamista myöhemmin työntekijän kannalta huonommiksi, vaan näissä tapauksissa aikaisemman tason säilyttämistä on vaihtelevalla menestyksellä pyritty perustelemaan edullisemmuussäännöllä.

54

ajallista ulottuvuutta. Tämän teorian mukaan TES:n määräyksen jälkivaikutus oikeutetaan

työsuhteen säännöstyslähteiden kerroksellisuuteen perustuen.185

Jo Vuorion väitöskirjassa on esitetty Bergströmin kritiikki tuolloin vallalla ollutta

roomalais-germaanista muuttumisoppia kohtaan. Kritiikin perusidea oli se, että

pohjoismaisessa oikeudessa työehtosopimuksen normit velvoittavat sellaisinaan ilman

yksilösopimusten välitystä.186 Näin ollen muuttumisoppi olisi ollut tarpeeton. Vuorion

teoria ei täsmällisesti noudata Bergströmin ajatusta, vaan perustaa sopimuksettomassa

tilassa TES:n määräysten oikeusvaikutukset nimenomaan yksilösopimusten eli

työsopimusten oikeusvaikutuksiin ilman, että näistä jälkivaikutuksesta nauttivista TES:n

määräyksistä olisi tullut osa työsopimusta. Vuorio tekee siis eron sekä muuttumisoppiin,

että kollektiivisopimusten suoraan velvoittavuuteen Bergströmin teorian mukaisesti.

Edellytys tälle Vuorion normirakennelman kuvaamiselle on työsuhteessa vaikuttavien

normien jaottelu analyyttisen oikeustieteen keinoin.

Vuorio näkee työsuhteen ”tyhjänä” astiana, jonka normisisällys voi koostua

työehtosopimusten normimääräyksistä, työsääntöjen määräyksistä ja työlakien

säännöksistä. Edellä luetellut määrittävät työsuhteen sisällön, mutta eivät työsopimuksen

sisältöä. Eron näiden normilähteiden kesken tekee se, että kunkin näistä lähteistä säätävät

tai sopivat eri tahot keskenään. Yhdistävä tekijä puolestaan on se, että niitä kaikkia

sovelletaan työsuhteessa samanaikaisesti mutta kerroksittain.187 Kerrosten keskinäistä

hierarkiaa on oikeuskirjallisuudessa kutsuttu etusijaperiaatteeksi.188

Kerroksellisuus puolestaan mahdollistaa sen, että kun yhden säännöstyslähteen

voimassaolo päättyy mutta työsuhde jatkuu, päättyneen sopimusaktin ehdot voivat saada

tukea työsuhteen toisesta säännöstyslähteestä. Näin jälkivaikutus syntyy ilman, että sen

apuna tarvitaan muuttumisoppia tai yksilösopimusten ehtojen syrjäytymistä

työehtosopimuksen tieltä. Tässä tapauksessa jälkivaikutus ei myöskään toteudu

185 Viimeaikaisissa korkeimman oikeuden oikeuskäytännön perusteluissa ei oteta kantaa siihen, sovelletaanko jälkivaikutusta todellisuudessa laajemmin kuin Vuorion tai Sipilän mielestä olisi suotavaa. 186 Bergström, Svante: Kollektivavtalslagen. Studier över dess huvudprinciper, Uppsala 1948, s. 68187 Lisäksi eri normilähteissä on tai voisi olla säännöksiä samasta asiasta. 188 Vuorio, Turku 1955, s. 422 tai Bruun – von Koskull, Helsinki 2012, s. 222 sekä Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 804. Tästä normihierarkisesta järjestyksestä voidaan poiketa vain työntekijän edun niin vaatiessa. (Edullisemmuussääntö)

55

Bergströmin teorian mukaisesti yksistään TES:n määräysten pakottavuudesta yksilötasolla.

Vuorio katsoi, ettei päättynyt sopimus sellaisenaan voi perustaa kenellekään oikeuksia tai

velvollisuuksia, vaan se tarvitsee tuekseen jotain muuta.

Systemaattisista syistä Vuorio erottaa työsopimuksen sisällön työsuhteen sisällöstä.189

Aivan kuten korkein oikeus on tehnyt esimerkiksi ratkaisussaan KKO 2009:83. Tässä

erottelussa Vuorio on käyttänyt apunaan TES:n määräysten luokittelua niiden vaikutusten

mukaan. Seuraavaksi tarkastellaan työehtosopimusta ja sen jälkeen työsuhteessa

vaikuttavien määräysten luokittelua ja vaikutuksia päätyäksemme lopulta tarkastelemaan

Vuorion teoriaa lähemmin alaluvussa 4.4.

4.2 Työehtosopimus normisopimuksena

On selvää, että jokainen voi tehdä oikeustoimia omasta puolestaan tai valtakirjan

perusteella sen suomissa puitteissa. Työehtosopimuksen kohdalla ei kuitenkaan ole näistä

kummastakaan tapauksesta kyse, joten sen velvoittavaan ja oikeuttavaan vaikutukseen on

suhtauduttava pidättyvästi varsinkin silloin, kun sopimus tai siihen sidottuisuus ei enää

mahdu TEhtoL:n soveltamisalaan.190 Yleisellä tasolla voidaan kysyä, millaisista asioista

saatetaan työehtosopimuksella pätevästi sopia, jotta määräys saa oikeusvaikutuksen sen

vaikutuspiirin kolmansiin osapuoliin, ja toisaalta millainen on tuon oikeusvaikutuksen

ajallinen ulottuvuus. Vuorio on vastauksen tähän antanut säännöstämis- ja

velvoittautumiskompetenssin avulla.191

TEhtoL:n 1.1 §:n määräyksestä ja laissa käytetystä termistä ”sidottu” on johdettu yleinen

noudattamisvelvollisuus työehtosopimuksen kaikkia määräyksiä kohtaan. Vuorio on tästä

kuitenkin eri mieltä. Hän pitäytyy Sipilän suppeammassa ”sidotun” määritelmässä, jonka

mukaan sen katsotaan tarkoittavan vain lain soveltamisalan piirissä olevia.192 Ero näiden

kahden määritelmän välillä on se, että Sipilän mallissa todetaan vain keneen TEhtoL:a on

sovellettava. Siinä ei mainita lainkaan sitä, mitä sen nojalla on nimenomaisesti

189 Vuorio, Turku 1955, s. 184 - 185190 Vuorio, Turku 1955, s. 302 – 304. Tästä tilanteesta on kysymys sopimuksettomassa tilassa, joka ei kuulu enää TEhtoL:n soveltamisalan piiriin.191 Molemmat vastaavat samaan kysymykseen, kun käsitellään normi- ja velvoitemääräysten oikeudellisia rajoja. 192 Vuorio, Turku 1955, s. 306 – 307 ja TEhtoL 4 §

56

noudatettava.

Yleisesti ottaen väitöskirjan valmistumisen aikaan säännöstämiskompetenssin on katsottu

sisältävän ensinnäkin sen, että se koskee kaikkia työehtosopimukseen sidottuja. Toisaalta

sen pakottavana perusteena on ollut laissa käytetty sanamuoto ”on noudatettava”.

Kolmantena säännöstämiskompetenssin ulottuvuutena on ollut se, että se koskee TEhtoL:n

1.1 §:n mukaisia normimääräyksiä. Näistä elementeistä saadaan lauseke, jonka mukaan

kaikkien työehtosopimukseen sidottujen on välttämättä noudatettava kaikkia TES:n

normimääräyksiä.

Se, mitä taas näihin normimääräyksiin pitäisi katsoa sisältyvän, herättää erimielisyyttä.

Vuorion mukaan asia tulee ratkaista kyseisten määräysten oikeusvaikutusten kautta.

Oikeusvaikutukset puolestaan käyvät selville vasta tarkasteltaessa seurauksia, kun

määräystä ei jostain syystä noudateta.193

4.2.1 Säännöstämiskompetenssin sisällöstä tarkemmin

Säännöstämiskompetenssi rajaa siis sitä, mistä asioista ja ketä koskien työehtosopimuksella

voidaan määrätä. Säännöstämiskompetenssin myötä voidaan siis sopia sidottujen

työntekijöiden ja työnantajien välisistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Vuorion

väitöskirjassa näiden säännöstämiskompetenssin alaan kuuluvien määräysten vaikutuksia

on kuvailtu erikseen sekä sitovina, että velvoittavina.194

Sitovalla vaikutuksella on väitöksen mukaan automaattinen ja pakottava vaikutus.195

Velvoittava vaikutus puolestaan viittaa sanktioituun käyttäytymiseen tai antaa oikeuttavan

vaikutuksen.196 Vaikutusten jaottelu liittyy normien jakamiseen työ- ja työolonormeihin,

mitä on pidettävä havainnollisena mutta jota ainakin Saloheimo kritisoi. Saloheimon

mukaan normimääräyksen sitovuuden on yleensä ymmärretty ulottuvan sellaisiin

työehtojen aineellista sisältöä tai menettelytapoja koskeviin määräyksiin, jotka liittyvät

193 TES:n säännöstävä vaikutus koskee sopimuksen osallisyhdistyksen jäseniä eli sidottuja. Vuorio, Turku 1955, s. 309 - 311194 Tässä on huomoitava myös pakottava lainsäädäntö. Saloheimo, Helsinki 2012, s. 92, 94195 Sitovalla vaikutuksella on tarkoitettu myös Zittingin opin yhteydessä kelpuuttavaa tai kompetenssivaikutusta.196 Vuorio, Turku 1955, s. 194 ja 63 - 64

57

keskeisiin työsuhteen ehtoihin.197 Näitä määräyksiä on nimitetty myös

käyttäytymisnormeiksi. Velvoittavan vaikutuksen omaavia määräyksiä on nimitetty

kompetenssinormeiksi, ja ne on lähinnä liitetty TES:n määräyksiin, jotka nimenomaisesti

kelpuuttavat joko työantaja- tai työntekijäpuolta.198

4.2.2 Säännöstävä vaikutus osana työsuhteen kokonaisuutta

Simo Zittingin esittämän teorian mukaisesti myös Vuorio jakaa väitöskirjassaan

työehtosopimuksen täyttämistä koskevat normit käyttäytymis- ja kompetenssinormeihin.199

Vuorio ei kuitenkaan tyytynyt tarkastelemaan yksistään säännöstämiskompetenssin

puitteissa annettujen normimääräysten jakoa, vaan on lähtenyt liikkeelle koko

säännöstävän vaikutuksen rakenteen tarkastelusta. Syy tarkastelulle on yksinkertaisesti

työsopimus- ja työsuhteen rinnakkaisvaikutus. Jos tyydyttäisiin tarkastelemaan vain

käyttäytymis- ja kompetenssinormeja200, keskityttäisiin ainoastaan työsuhteen sääntelyn

tarkasteluun ja työsopimussuhde unohtuisi.

Vuorio tarkastelee työsuhteen ja työsopimussuhteen eroa dynaamisen ja staattisen

oikeussuojan välityksellä.201 Työsopimus eli yksilösopimus sisältää normit, jotka antavat

oikeutuksen esittää vaatimuksia sopimussuhteessa.202 Sen sijaan työehtosopimus pitää

sisällään sisältönormit, joista selviää, minkä sisältöisiä vaatimuksia yksilösopimuksen

perusteella voidaan esittää.203

Tämän teoreettisesti edellä esitetyn eron työsopimuksen ja työehtosopimuksen välillä on

Bergström omassa teoriassaan ilmaisut kansankielisesti siten, ettei samojen kysymysten

osalta voida olla sidottuja sekä työehto- ja työsopimukseen. Työsuhteen osapuolet ovat

työnteon ehtojen osalta sidotut suoraan eli ilman yksilösopimuksen välitystä

työehtosopimukseen, muilta osin taas keskinäiseen työsopimukseensa.204

197 Kuten palkan suuruus, työajan pituus tai ta:n velvoite antaa luottamusmiehelle tietoja. Käytetty myös nimitystä työnormi. Saloheimo, Helsinki 2012, s. 93198 Esimerkiksi neuvottelumääräykset tai sopimiseen kelpuuttavat lausekkeet. Käytetty myös nimitystä työolonormi. Saloheimo, Helsinki 2012, s. 93199 Vuorio, Turku 1955, s. 185 ja 60 - 62200 Eli työnormeja ja työolonormeja201 Vastaavia oikeussuojan käsitteitä käytetään esimerkiksi EUT:n jälkivaikutusta koskevassa

ratkaisukäytännössä.202 staattinen oikeussuoja203 Vuorio, Turku 1955, s. 210 - 211204 Bergström, Uppsala 1948, s. 63 - 70

58

Vuorion näkemys kuitenkin eroaa edellisestä ja hän esittää asiassa aiheellisen kysymyksen:

miksi sitten sisältönormeihin tarvitaan yksilösopimuksen täyttämiseen velvoittava

käyttäytymisnormi? Esitetyn vastauksen mukaan sisältönormit vain muotoavat toiseen

normiin perustuvia oikeuksia ja velvollisuuksia.205

Edellä esitetystä voidaan tiivistetysti sanoa, että Vuorion mukaan TES:n määräyksen

oikeusvaikutus edellyttää sekä työsopimusta että työehtosopimusta. Yleensä ensin mainittu

sopimus perustaa sen oikeussuhteen, jonka perusteella viimeksi mainitun määräykset ovat

tehokkaita. Seuraavaksi keskitytään tarkastelemaan työehtosopimusmääräyksiä.

4.3 Työehtosopimuksen määräys

Kuten jo tutkielman johdannossa on todettu, TES on kolmansille osapuolille velvoitteita

asettava normisopimus, jonka vaikutuksia voidaan kuvata dualistisiksi. Dualismissa

sopimuksen määräykset jaetaan edelleen vaikutuksiltaan velvoitemääräyksiin ja

normimääräyksiin.206

Normimääräyksille luonteenomaista on kollektiivinen luonne, eli niillä ei ole yksilöityä

kohdetta, vaan yleinen ja vastaisuuteen nähden avoin soveltamisala. Nämä kollektiiviset

määräykset on tehty kolmannen osapuolen hyväksi eikä tämä kolmas osapuoli voi näistä

oikeuksistaan luopua.207 Velvoitemääräyksillä ei ole kollektiivista luonnetta ja niiden

oikeusvaikutukset on kohdistettu suoraan TES:n osapuoliin, eikä niistä siten voi johtaa

velvoitteita työehtosopimukseen sidotuille.

Määräysten erottelu velvoite- ja normimääräyksiin on merkityksellistä jälkivaikutuksen

vuoksi, koska TES:n määräyksen jälkivaikutus Vuorion teorian mukaan edellyttää tukea

työsuhteen muista säännöstyskerroksista.208 Näin ollen jälkivaikutusta ajatellen

205 Vuorio, Turku 1955, s. 242206 Nämä määräykset erottaa toisistaan siten, että velvoitemääräykset kohdistuvat TES:n sopijapuoliin eli osallisiin. Normimääräykset puolestaan TES:n sitomiin sivullisiin eli sidottuihin. Vuorio, Turku 1955, s. 229, 231, 233207 Yhdistysteorian mukaisesti Vuorio toteaa, ettei tämä sitova vaikutus ulottuisi yhdistyksen ei-jäseniin ja näin ollen määräyksillä ei olisi järjestäytymättömiin työntekijöihin nähden pakottavaa vaikutusta. Vuorio, Turku 1955, s. 234 - 237208 Normimääräykset ovat suoraan osallisyhdistysten jäseniin kohdistuvia mahdollisesti sanktiouhkaisia määräyksiä oikeuksista ja velvollisuuksista työsuhteessa. Koska velvoitemääräyksillä ei tällaisia oikeusvaiktuksia ole ja ne velvoittavat vain osallisia, ei niiden jälkivaikutus voi tulla kyseeseen.

59

kiinnostavia ovat vain normimääräykset ja niiden mahdolliset oikeusvaikutukset, koska

vain ne voivat saada sopimuksettomassa tilassa tukea työntekijäkohtaisen työsuhteen

muista normikerroksista.209

4.3.1 Työehtosopimuksen normimääräysten kategorisointi

TEhtoL:n 1.1 §:n mukaan TES on sopimus ehdoista, joita työsopimuksissa tai työsuhteissa

muuten on noudatettava. Vuorion väitöskirjassa nämä ehdot on jaoteltu nykyistä lakia

edeltäneen vuoden 1924 työehtosopimuslain esitöiden perusteella individuaali- ja

solidaarinormeihin.210

Ensin mainitut pitävät sisällään henkilökohtaisen ulottuvuuden omaavia yksilönormeja,

työsopimuksen ehdoiksi tarkoitettuja määräyksiä, jotka ovat TEhtoL:n etusijan mukaan

pakottavia.211 Näitä kutsutaan myös myöhemmässä oikeuskirjallisuudessa yleisesti

työnormeiksi.212

Jälkimmäiset taas koskevat työoloja kollektiivisessa mielessä ja ne koskevat vain

yksittäisen työntekijän työyhteisöä.213 Tälle yhteisölle työantaja on ikään kuin velkaa

muun muassa yleisten työskentelyolosuhteiden luomisessa ja turvallisuuden takaamisessa.

Niinpä näitä solidaarinormeja kutsutaankin työolonormeiksi.214 Työnormit ja työolonormit

eroavat siis esimerkiksi sen perusteella, kenelle ne luovat oikeuksia ja näin ollen myös

siinä, kuka voi toimia kyseistä normia koskevan laiminlyönnin sattuessa asian kantajana.215

TEhtoL:n ensimmäisen pykälän sanamuodon on ymmärretty tarkoittavan työnormeja

209 Edellä kerrottua TES:n määräysten jaottelua normi- ja velvoitemääräyksiin on kuvattu piiroksessa 3210 Lainvalmistelukunnan ehdotuksessa on individuaalinormit eroteltu solidaarinormeista. Niiden voimassaolon lähteistä on todettu, että individuaalinormien rikkomiset esiintyvät yksityisten työsopimusten rikkomisina, mutta solidaarinormien rikkomisen osalta rikotaan nimenomaan työehtosopimusta. Sen vuoksi lakiin on otettu rangaistussäännös koskien solidaarinormien rikkomista. Lvk 1921:11, s. 26211 Individuaalinormeja ovat ehdot koskien palkkaa, työaikaa, lepoaikoja, loma-ajan käyttöönottoa, palkan maksuaikaa, työjohtoa, eläkettä, sairausapua, työsopimuksen muotoa, purkamista sekä työssä tehtyjä rikkomuksia.212 Käytetty myös nimitystä käyttäytymisnormi riippuen jaottelun tarkoituksesta. 213 Solidaarinormeja ovat ehdot koskien työoloja (laitteet, ruokailutilat) ja työsuojelua.214 Käytetty myös nimitystä kompetenssinormi riippuen jaottelun tarkoituksesta. 215 Kolmantena TES:n normiryhmänä tunnistetaan vielä sopimukseen osallisten välisiä suhteita koskeavat määräykset, jotka pitävät sisällään esimerkiksi määräykset TES:n irtisanomisesta, soveltamisalasta ja sovittelusta sekä työsääntöjen laatimisesta. Kuten todettua, ne koskevat sopimukseen osallisia, joiden kohdalla jälkivaikutus ei sellaisenaan tule kyseeseen. Tutkielman kannalta merkityksellisiä ovat näin ollen työehtosopimuksen työnormit ja työolonormit.

60

sikäli, kun siinä mainitaan työsopimuksissa noudatettavat ehdot, ja työolonormeja, kun

siinä mainitaan työsuhteissa muuten noudatettavat ehdot.216 Myös Tiitinen ja Kröger ovat

myöhemmin tulkinneet TEhtoL:n normien jaottelun edellä kuvatulla tavalla.217 Vuorion

mukaan näiden kahden normiryhmän välillä ei ole eroa, jos tarkastellaan niiden

velvoittavaa tai sitovaa vaikutusta.218 Sen sijaan eron tekee se, mistä työsuhteen

säännöstyslähteestä ne saavat oikeusperustansa.

Työnormien täyttäminen perustuu varsinaisesti työsopimukseen ja vain epäolennaisesti

työehtosopimukseen. Työolonormien kohdalla viimeksimainittu on sen sijaan ainoa peruste.

Siitä mm. johtuu sekin, että työolonormeista johtuvat kanteet voidaan käsitellä vain TT:ssa.

Vahingonkorvaus ei ole niihin nähden liioin mahdollinen, ja kaikki muutkin työsopimukseen

liittyvät oikeusvaikutukset jäävät pois.219

Kun pidetään mielessä, että jälkivaikutuksen oikeutus perustetaan työsuhteen

kerrokselliseen rakenteeseen, on edellä sanottu erittäin merkityksellinen TES:n määräysten

jälkivaikutusta koskien. Tutkielmassa aikaisemmin kerrotun perusteella on syytä olettaa,

että TES on olemassa vain työsopimuksen ehtojen sisällön tarkemmaksi ilmaisemiseksi ja

muotoamiseksi. Näin ollen voitaisiin edellä lainatusta päätellä, ettei työolonormeillle ole

TES:n voimassaolon päätyttyä johdettavissa tukea ainakaan työsopimuksesta.

Mikäli TES:n määräykset saavat oikeutuksensa yksistään työsopimuksella sovittavista

asioista, olisi tästä loogisen syllogismin mukainen johtopäätös se, että TES:n voimassaolon

päättyessä päättyvät myös työolonormien oikeusvaikutukset. Koska työnormien

täyttäminen perustuu sen sijaan työsopimukseen, sen voimassaolon jatkuessa ovat

päättyneen TES:n työnormit edelleen tehokkaita.

Tätä olettamaa voidaan argumentoida sillä, että työnormit koskevat keskeisiä työnteon

ehtoja. Mikäli niitä ei enää olisi eikä niitä näin ollen myöskään täytettäisi, eivät työsuhteen

perustunnusmerkitkään enää täyttyisi. Tämä johtaisi työsuhteen olemassaolon päättymiseen

työehtosopimuksen määräajan päättymisen myötä. Tätä voitaisiin pitää vähintäänkin

216 Vuorio, Turku 1955, s. 247217 Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 780 ja 782218 Käsitelty edellä alaluvussa 4.2.2 säännöstävän vaikutuksen yhteydessä219 Vuorio, Turku 1955, s. 296

61

kohtuuttomana seurauksena työehtosopimukseen kolmansina osapuolina sidotuille tahoille

eikä se vastaisi lainsäätäjän tarkoitusta.

4.3.2 Työnormien ja työolonormien erottaminen

Kuten perussuhde- ja ristikkoteoria, myös työ- ja työolonormien jako on herättänyt

kritiikkiä. Myöhemmässä oikeuskirjallisuudessa Vuorio ja Sipilä on jätetty teorioineen

yksin. Muun muassa Sarkko on todennut työnormien ja työolonormien erottamisen

epämääräiseksi siten, ettei voida pitää perusteltuna jättää työolonormeja jälkivaikutuksen

ulkopuolelle.220

Jorma Saloheimon mukaan jaottelun takana on TSL:n 1:1.1 §:n sanamuoto ja sen

tarkoituksena on tuoda esiin normien erilaiset oikeusvaikutukset. Saloheimon kritiikki

kohdistuu jaottelun vanhanaikaisuuteen ja siihen, ettei esimerkiksi TEhtoL:n säännöksissä

erotella normimääräyksiä toisistaan poikkeavaan asemaan.221 Yksimielisyyttä

näkemyksestä ei ole, koska esimerkiksi Tiitinen ja Kröger ovat tulkinneet TEhtoL:n 1.1

§:n sanamuodon ”työsopimuksissa” tarkoittavan työnormeja ja ”työsuhteissa muuten”

termin viittaavan työolonormeihin. Vastaavasti TSL:n 1:1.1:n selkeämpää sanamuotoa he

käyttävät nimenomaisena perusteena ja tukena edellä olevalle tulkinnalleen TEhtoL:n

sanamuodosta.222

Saloheimo päätyy Vuorion tavoin tarkastelemaan TES:n määräysten jaottelua niiden

rikkomisen näkökulmasta. Eron näiden välille tekee kuitenkin se, että Vuorio keskittyi

asiavaltuuteen, jos tiettyä normia on rikottu. Saloheimo taas keskittyy siihen, mitä normin

rikkomisesta voi seurata eli oikeusvaikutukseen.223 Saloheimo toteaa, ettei

oikeuskäytännössä säännöstämiskompetenssin alaa ole tulkittu normijakoon tukeutuen.

Tästä esimerkkinä esittämissään tapauksissa huomattavaa on se, että molemmissa on kyse

voimassaolevan TES:n soveltamisesta.224 Tapauksessa TT 1994-50 on nimenomaisesti

vahvistettu työ- ja työolonormijaon pätevyys, mutta todettu, ettei jaolla ole lainkaan

220 Sarkko, Helsinki 1973, s. 199221 Saloheimo, Helsinki 2012, s. 94 - 95222 Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 780 ja 782223 Hänen mielestään normien oikeusvaikutukset ovat monitahoisempi kysymys kuin vain pelkkä kahtiajako työ- tai työolonormeihin antaa ymmärtää, Saloheimo, Helsinki 2012, s. 95 - 96224 TT 1994-50 ja TT 1993-95

62

merkitystä voimassaolevan TES:n tulkinnassa. Vasta-argumenttina Saloheimolle voidaan

todeta, että Vuorio käytti normijakoa TES:n jälkivaikutuksen arvioinnissa, ei

voimassaolevan TES:n tulkinnassa.

Saloheimon mukaan oikeuskäytännössä TES:n jälkivaikutusta on sovellettu silloinkin, kun

kyseessä ei ole ollut työsopimuksella järjestettävä asia. Tällä hän viittaa siihen, että yleisen

jälkivaikutuksen olisi katsottu ulottuvan myös työolonormeihin. Argumenttinsa tueksi hän

viittaa työtuomioistuimen ratkaisuun TT 2003:5.225 Tapauksessa oli muun muassa kysymys

luottamusmiehen työtunneista ja siitä, miten tämän aseman tulisi määräytyä

sopimuksettomana aikana. Näiltä osin tapauksessa käsitelty kysymys kohdistuu lopulta

TES:n työnormiin, joka ei yksistään ratkaise jälkivaikutuksen ulottumista työolonormeihin.

Lisäksi TT:n ratkaisussa todetaan vain suurpiirteisesti, että ”vakiintuneen käytännön

mukaan luottamusmieheksi valitun asema säilyy työehtosopimusten välisenä

sopimuksettomana kautena”. Näin ollen lopultakin jää epäselväksi mitä on pidettävä

tuomiossa mainittuna ”vakiintuneena käytäntönä”.

Kairinen pitää Vuorion esittämää käsitystä normimääräysten jaottelusta loogisena ja

soveliaana TEhtoL:a ajatellen. Rajoitetun jälkivaikutusopin mukaisesti TES:n työnormit

ovat edelleen sopimuksettomassa tilassa voimassa, mutta nyt vain työsopimustasoisina

määräyksinä, kunnes uusi TES tulee voimaan. Hän kuitenkin toteaa, että työolonormien

jälkivaikutus olisi konstruoitavissa siten, että ne säilyisivät voimassa jonkinlaisina tapaa tai

käytäntöä koskevina.226 Ymmärtämällä kaikki työnantajaan liittyvät työsuhteet

kollektiivisena ”työsuhdeklusterina”, voitaisiin antaa luonteva selitys työehtosopimuksesta

ja muista säännöstyskeinoista johtuville solidaarinormeille.227

Perusteellisimman vastauksen normimääräysten oikeusvaikutuksille tarjoavat Tiitinen ja

Kröger. Heidän mukaansa oikeuskirjallisuudessa on yksimielisyys työnormien

jälkivaikutuksesta, mutta työolonormeista on esitetty eriäviä kantoja.228

Oikeuskirjallisuuden ja työsuojelun valvontakäytännön perusteella he kuitenkin katsovat,

että työnormien tavoin jälkivaikutuksen saavat sellaiset työolonormit, jotka koskevat

225 Saloheimo, Helsinki 2012, s. 152 - 153226 ja näin säännöstyskeinon luonteisina.227 Kairinen, Lakimies 2/1998, s. 203228 Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 780 - 781

63

työpaikan työsuojelua yleisesti.229 Työolonormeista jälkivaikutuksen ulkopuolelle jäävät

työehtosopimuksen toteuttamista tarkoittavat sopimusehdot, joita ovat esimerkiksi TES:n

normaalisitovuuden perusteella sidotun työnantajan velvollisuus tiedottaa etukäteen

ulkopuolisen työvoiman käyttämisestä.230

Jälkimmäisten työolomääräysten jättämistä jälkivaikutuksen ulkopuolelle he perustelevat

Vuorion tavoin yksinomaan järjestöintressiin kohdistuvalla asiavaltuudella mutta toteavat,

että oikeuskäytännössä näitäkin TES:n määräyksiä on noudatettu jälkivaikutuksen

perusteella.231 Painavimpana argumenttina työolonormien jälkivaikutuksesta he toteavat,

että yleissitovilla työehtosopimuksen määräyksillä on jälkivaikutus samassa suhteessa kuin

normaalisitovilla määräyksillä. Koska TSL:n 2:7.1:ssä todetaan näiden yleissitovien

määräysten käsittävän ”työsuhteen ehdot ja työolot”, tulee jälkivaikutuksen ulottua myös

työolonormeihin.232

Sanamuodon mukaisena tulkintana argumentti on perusteltu. Väite on kuitenkin

epäjohdonmukainen siten, että ensin todetaan yleissitovien määräysten jälkivaikutus

samassa suhteessa kuin edellä on esitetty normaalisitovien määräysten kohdalla. Toisin

sanoen yleissitovan TES:n määräykset saavat samanlaiset oikeusvaikutukset

sopimuksettomassa tilassa kuin mitä normaalisitoville määräyksille on annettu. Tästä

huolimatta he ovat valmiita laajentamaan normaalisitovien määräysten oikeusvaikutuksia

yleissitovia määräyksiä koskevalla TSL:n tulkinnalla, mikä on vastakohta juuri esitetylle.

Tulkintansa merkittävimmän epäjohdonmukaisuuden he kuitenkin myöntävät itsekin.

Mikäli työolonormeille myönnetään jälkivaikutus, miten työsopimusosapuolet voisivat

myöhemmin niitä keskinäisin sopimuksin muuttaa, kun niistä ei voida työsopimuksella

sopia? Tähän asiaan on lainsäätäjän toimesta otettu jo aikaisemmin kantaa.

Työrauhakomitean osamietinnön mukaan TES:n päättyessä työsuhteiden ehdot jatkuvat

229 Näitä ovat esimerkiksi työpaikan yleinen valaistus, ilmastointi, työhygienia kuten pukeutumis- ja peseytymistilat, oppilasolot ja muut ehdot, jotka koskevat yksilöä jäsenenä yhteisössä.

230 Tähän ryhmään kuulunevat myös määräys työnantajan velvollisuudesta periä ammattiyhdistyksen jäsenmaksu työntekijän palkasta ja tilittää se yhdistykselle. Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 781231 Oikeuskäytännöstä esimerkkinä he tarjoavat edellä Saloheimon mainitseman työtuomioistuimen ratkaisun. 232 Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 782

64

ennallaan niin kauan kuin niitä muutetaan.233 Muuttamista on vielä täsmennetty siten, että

sillä tarkoitetaan työsuhteen ehtojen muuttamista siinä järjestyksessä kuin TSL säätää.234

Edellä mainitusta voidaan melko turvallisin mielin tehdä johtopäätös, että TES:n

määräyksellä on jälkivaikutus, jos siitä voidaan TSL:n puitteissa sopia, ja jälkivaikutuksen

tulee jatkua niin kauan kuin määräystä tosiasiassa muutetaan.235 Tämän perusteella

lainsäätäjän tarkoituksena ei ole ollut johtaa jälkivaikutusta työolonormeille.

Edellä mainittuun liittyen työolonormien yleistä jälkivaikutusta voidaan pitää haastavana

myös siksi, että monet työnantajan liikkeenjohtovaltaan ja näin myös päätöksentekovaltaan

kuuluvat asiat lukeutuvat työolonormeihin. Tätä direktiovaltaa käyttämällä luodaan

yritystoiminan rajat ja puitteet, joissa työskennellään.236 Jälkivaikutustilanteessa työnantaja

yksin voisi direktiovallan puitteissa päättää myös tällaisten ehtojen jatkuvuudesta.

Työnormien ja työolonormien erottaminen tai sen mahdollistava menettely jakaa siis

mielipiteitä huomattavasti. Lopulta niiden välinen ero riippuu käsiteltävän TES:n

määräyksen sanamuodosta.237 Kuten todettu, esimerkiksi Sarkko pitää näiden

määräysryhmien välistä eroa liian epäselvänä, jotta teorian kehittelyä voitaisiin jatkaa tästä

eteenpäin koskien jälkivaikutuksen ulottuvuutta.238 Ilman tieteellisiä perusteita hän pitää

asiallisena ulottaa TES:n jälkivaikutuksen koskemaan molempia, työnormeja ja

työolonormeja. Perusteita tälle tieteelliselle laiskuudelle Sarkko esittää kolme. Ensinnäkin

puhtaan käytännöllisistä syistä jälkivaikutus olisi ulotettava molempiin normiryhmiin.

Toiseksi työnormien jälkivaikutusta voitaisiin muuttaa sopimuksettomassa tilassa yksistään

työsopimuksen ehtoja muuttamalla, mikä hänen mielestään on ilmeisesti kestämätöntä.

Kolmanneksi hän pitää asian käytännön merkitystä vähäisenä.

Tähän Sarkon kritiikkiin pyrin vastaamaan alaluvussa 4.4 Vuorion ja Sipilän kirjallisuuden

233 KM 1958:10 s. 12234 KM 1958:10 s. 13235 Työrauhakomitean osamietinnössä on säädöstämiskompetenssia koskien TES:n määräykset jaettu työnormeihin ja muihin mahdollisiin määräyksiin. Normimääräyksiin on sen mukaan luettava kaikki määräykset, joiden oikeusvaikutukset eivät rajoitu vain niihiin, jotka sopimuksen ovat tehneet.236 Nieminen, Kimmo: Paikallinen sopiminen työelämässä – Yhteistoimintalain neuvottelujärjestyksessä

tehtyjen sopimusten oikeusvaikutukset, s. 225 – 244, Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja, s. 236

237 Eli siitä, ketä kyseisessä määräyksessä velvoitetaan tai oikeutetaan ja toisaalta myös siitä, mitä aihetta määräys koskee.238 Sarkko, Helsinki 1973, s. 199

65

avulla. Selvyytenä mainittakoon, että myös Vuorio on tunnistanut määräysten jaottelun

rajankäyntiongelman. Hänen mukaansa niitä ei voida ongelmitta määrittää vain sen avulla,

koskevatko määräykset koko työyhteisöä vai yksittäistä työsuhdetta. Hänen mukaan

määräysten jaottelu ja asiavaltuus kulkevat rinnakkain. Näin ollen seikat, jotka

työsopimuksen alaan kuuluvina ovat työsuhteen osapuolen asiavaltuuden puitteissa,

kuuluvat työnormeihin. Puolestaan ne seikat, joissa yksittäisellä työsuhteen osapuolella ei

ole asiavaltuutta, kuuluvat työolonormeihin.239

Työolonormien ja työnormien erottelua lienee syytä katsoa myös yleissitovuutta koskevan

oikeuskäytännön näkökulmasta, jota on käsitelty korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO

2001:119. Tapauksen yleissitovuutta ei voida sinällään rinnastaa jälkivaikutustilanteeseen,

koska yleissitovuutta käsiteltäessä TES:n määräaika ei ole päättynyt, eikä työnormien ja

työolonormien erottelua tehdä niiden mahdollisen sopimuksettoman tilan

oikeusvaikutuksen vuoksi. Tästä huolimatta niiden erottelua on ratkaisussa perusteltu näin.

Oikeuskirjallisuudessa on yleisesti katsottu yleissitovuuden perusteella työnantajaa

velvoittaviksi sellaiset työehtosopimusten työnormeiksi kutsutut määräykset, joissa

säännöstellään työsuoritukseen ja siitä maksettavaan vastikkeeseen liittyviä kysymyksiä.

Paitsi palkkaa, työaikaa ja vuosilomaa koskevia määräyksiä tähän ryhmään on luettu

kuuluviksi esimerkiksi myös työsuhteen päättymistä ja työntekijän lomauttamista koskevat

määräykset. Tällaiselta määräykseltä on edellytetty sitä, että se on mielekkäällä tavalla

toteutettavissa juuri työnantajan ja yksityisen työntekijän välisessä suhteessa.

Yleissitovuuden piiriin on lisäksi katsottu kuuluvan osa työolonormeiksi kutsutuista

työehtosopimusten määräyksistä. Näistä yleissitovina on pidetty erityisesti työsuojeluun

liittyviä määräyksiä.

Ratkaisussaan 1991:174 Korkein oikeus on todennut, että järjestäytymätön työnantaja - - on

yleissitovuussäännöksen nojalla velvollinen suorittamaan luottamusmiehelle alan

työehtosopimuksen - - luottamusmieskorvaukset.

239 Teoreettisessa mielessä tämän Vuorion erotusmenettelyn ongelma lienee se, että TES:n yksittäisen määräyksen jaottelu työnormiksi tai työolonormiksi selviää viime kädessä vasta tuomioistuimen kannanotossa, mitä ei voida pitää kovinkaan käytännöllisenä menettelytapana. Toisaalta, esitetty ”asiavaltuusjaottelu” lienee jo siinä määrin selkeä jakoperuste, että Sarkkoa lainatakseni sen lopullisella toteuttamistavalla ei liene suurtakaan käytännön merkitystä.

66

Puheena oleva luottamusmiessopimuksen määräys koskee luottamusmiehen työsuhdeturvaa.

Se vaikuttaa ja on toteutettavissa työnantajan ja luottamusmiehen välisessä suhteessa.

Kysymyksessä on siten sellainen työehtosopimuksen määräys, jollaisia edellä todetuin tavoin

lainopissa ja aikaisemmassa oikeuskäytännössä on pidetty yleissitovuuden piiriin kuuluvina.

Edellä sanotun perusteella Korkein oikeus katsoo, että - - työehtosopimuksen yleissitovuus

ulottuu myös sen osana olevan luottamusmiessopimuksen niihin määräyksiin, jotka koskevat

luottamusmiehen työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä suoritettavaa korvausta.

Edellä Vuorion esittämän teorian ja oikeuskäytännön perusteella määräysten jaottelua

voidaan pitää vakiintuneena. Vuorion jaottelun perusteeksi esittämiä tunnusmerkkejä

saattaisi pitää selkeinä muttei kuitenkaan yksiselitteisinä silloin, jos määräyksen

asiavaltuus jakaantuisi useammalle kuin yhdelle osapuolelle. Tällainen tilanne voisi olla

käsillä Murron esittämässä tapauksessa silloin, jos asiasta voitaisiin sopia työntekijän

työsopimuksessa, mutta on päädytty ryhmäkohtaiseen sopimiseen.

4.4 Jorma Vuorion teoria työehtosopimuksen jälkivaikutuksesta

Vuorion väitöskirjassaan esittämä tutkimustyö perustui hänen nimeämän perussuhdeteorian

käsitemäärittelylle, johon hän otti vaikutteita myös muilta tieteentekijöiltä.

Käsitemäärittelyiden lisäksi hän edellä esitetyllä tavalla piti työoikeuden alaan kuuluvien

käsitteiden systematisointia tärkeänä tieteen kehittämiseksi edelleen induktion ja deduktion

keinoin. Näillä systematisoitavilla käsitteillä hän tarkoitti esimerkiksi työsuhteen

velvoitteiden erottamista työsopimussuhteen velvoitteista.

Systematisoinnin ja jaottelun perusteella Vuorio pääsi siihen teoreettiseen lähtökohtaan,

että TES:n velvoitemääräykset jäävät automaattisesti sopimuksettoman tilan

jälkivaikutuksen ulkopuolelle, koska ne koskevat suoraan sopimuksen osallisia, joita ei

enää sopimuksettomassa tilassa ole olemassa.

Myös edellisessä luvussa käsiteltyjen normimääräysten osalta lähtökohtaisena olettamana

täytyi pitää sitä, etteivät oikeusjärjestykseen sisältyvät normit itsestään jatka

voimassaoloaan. TES antaa tukensa normimääräyksilleen ainoastaan voimassaolonsa

ajaksi ja normien tehokkuuden tulee tämän jälkeen perustua muuhun oikeuden luovaan

67

lähteeseen.240 Pakottavasta lainsäädännöstä tällaista lähdettä ei löytynyt, eikä löydy

vieläkään.

Vuorio pitää haastavana jo yksistään sitä lähtökohtaa, että TES:n osalliset ovat sopineet

normimääräysten oikeusvaikutusten jatkamisesta vielä työehtosopimuskauden päättymisen

jälkeen. Vuorio katsoo, ettei TES:n päättymisen jälkeen tällaiset määräykset voi saada

TEhtoL:n mukaisia vaikutuksia, koska sopimuskompetenssi puuttuu.241 Niinpä TES:n

määräyksiin olisi sen määräajan jälkeen sovellettava vain yleisiä sopimusoikeuden

periaatteita.

Tätä tulkintaa on pidettävä sikäli onnistuneena, että työehtosopimuksen luonne

ulkopuolisille velvoitteita luovana sopimuksena on poikkeuksellinen. Asemansa sopimus

saa TEhtoL:sta, mutta tuota poikkeuksellisen vahvan aseman soveltamisalaa ei voitane

perustellusti laajentaa enää TEhtoL:n soveltamisalan ulkopuolelle. Sen vuoksi TES:n

määräysten oikeusvaikutusten täytynee loppua sen voimassaolon päättymiseen.242

Koska TEhtoL:n ulkopuolella ei ole mahdollista tehdä kolmansia osapuolia velvoittavia

sopimuksia, eivät myöskään sopimuksetonta aikaa sääntelevät TES:n määräykset ole

oikeudellisesti perusteltavissa.243 Mielestäni näkemys on edelleen teoriaan nähden

loogisesti perusteltu. Osapuolten sopimuskompetenssia ei ole TEhtoL:n soveltamisalan

ulkopuolella.

Jälkivaikutusteoriassaan määräysten sitovan ja velvoittavan vaikutuksen Vuorio perustaa

oikeuslauseopilliseen eroon.244 Kun TES:n voimassaolo päättyy, se ei voi enää luoda

oikeuksia kompetenssinormien tavoin tai säännellä TES:n määräysten täyttämistä.245

Tällöin normimääräykset voivat velvoittaa ainoastaan työsopimuksen velvoittavan

vaikutuksen antaman tuen varassa, sikäli kun sellaista vielä on.246

240 Vuorio, Turku 1955, s. 315241 Eikä sellaisia ole otettu työtuomioistuimeen tutkittaviksi.242 Näkemystä puoltaa myös se, että jälkivaikutusta koskeva oikeuskäytäntö on annettu korkeimman oikeuden eikä työtuomioistuimen toimesta.243 Vuorio, Turku 1955, s. 316, 303244 Asiaa on jo käsitelty luvussa 4.3.1.245 Lisäksi TES:n normivaikutus ulottuu edellä kuvatulla tavalla vain sen voimassaolon ajalle.246 Toisin sanoen, onko työsuhde vielä voimassa.

68

Koska aikaisemmin esitetyn mukaisesti työnormien ja työolonormien ero paljastuu

viimeistään määräyksen asiavaltuuden kautta, voidaan työnormeille johtaa velvoittava

jälkivaikutus työsopimuksesta, jossa niistä voitaisiin myös sopia. Työehtosopimuksen

määräyksellä voi siis olla oikeusvaikutus sopimuksettomassa tilassa työsopimuksen

olemassaolon ja sen velvoittavuuden vuoksi.247 Yksilösopimus voimassa ollessaan tukee

sen soveltamisalaan kuuluvia määräyksiä ja tällaisia määräyksiä ovat yleensä työnormit,

joiden katsotaan vastaavan TEhtoL:n 1.1 §:n säännöksen sanamuotoa työsopimuksissa

noudatettavista ehdoista. Sen sijaan työolonormeille ei vastaavaa tukea löydy, koska ne

eivät ole luonteeltaan työntekijäkohtaisia, eikä niistä ole mahdollista sopia

työsopimuksella.248

Bruun toteaa korkeimman oikeuden muuttumisopin kumonneen ratkaisun249 perusteluita

koskevassa artikkelissaan: ”Muuttumisoppi on kuollut, eläköön jälkivaikutus”. Kirjoitusta

hän perustelee siten, ettei tapauksen perusteluissa jää muuttumisopin hylkäämisestä

epäselvyyttä, kun vihdoin päädytään siihen, ettei oppi jälkivaikutuksesta perustu

muutumisoppiin, vaan oikeuspoliittisiin näkökohtiin.250 Huomattakoon, että tässä

tapauksessa oikeuspoliittiset näkökohdat ovat artikkelin kirjoittajan oma päätelmä

tuomioistuimen jätettyä ottamatta kantaa jälkivaikutuksen perusteisiin.

Lienee jossain määrin perusteltua, että jälkivaikutusta voidaan puoltaa myös

oikeuspoliittisilla syillä, koska sopimusyhteiskunnassa sopimusvelvoitteiden

oikeusvaikutusten ennakoitavuuden merkitystä ei voi väheksyä. Merkittävää Bruunin

artikkelissa on se, että siinä jälkivaikutusta puolletaan oikeuspolitiikalla, mutta ei kiistetä,

etteikö sille olisi löydettävissä perusteita myös oikeustieteellisestä teoriasta.

Kaarlo Sarkko puolestaan esitti oikeuspoliittisin perustein jälkivaikutuksen ulottamista

myös työolonormeihin, jolloin siirrytään oikeusvaltion näkökulmasta arvaamattomalle

maaperälle. Nimenomaan sopimusten seurausten ennakoitavuutta ajatellen on vähintäänkin

arveluttavaa johtaa oikeusohjeita yksitään poliittisiin syihin perustuen. Poliittisilla

247 Toisin sanoen, kaikki päättyneen TES:n määräykset lakkaavat, ellei kyseisestä ehdosta olisi voitu sopia myös työsopimuksella. Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 780248 Vuorio, Turku 1955, s. 318249 KKO 2007:55250 Bruun, Edilex 2007, s. 32

69

päätöksillä kun harvoin on sellaista pysyvyyttä, mitä oikeuslähteiltä mielellään odotetaan.

Samassa artikkelissa Bruun syyttää muuttumisopin yhteydessä oikeuspoliittisia perusteita

karttavia oikeustieteilijöitä turvautumisesta oikeudellisiin näennäisargumentteihin.251

Mikäli argumentilla viitataan muuttumisopin kannattajiin, voidaan sitä pitää sikäli osuvana,

että muuttumisoppi ei teoriana ole noudattanut tyypillisiä sopimusoikeudellisia

lainalaisuuksia eikä sitä näin voida pitää loogisena. Bruunin näkemys on kuitenkin sikäli

pelkistetty, että joku saattaisi sen perusteella käsittää yleisen jälkivaikutuksen mahdollisiksi

perusteiksi vain joko muuttumisopin tai vaihtoehtoisesti oikeuspoliittiset syyt.

Sipilän taustoittamana Vuorio on esittänyt asiasta varsin perustellun ja yksityiskohtaisen

teorian, joka kannustaa työsopimusosapuolia sopimusvapautensa perusteella ennalta

sopimaan työehtojen jälkivaikutuksesta. Vuorion teoria on tieteellisesti kestävä ja se tekee

ratkaisevan eron muuttumisoppiin. Mikäli Bruun katsoo Vuorion normirakennelman

näennäisargumentiksi, täytyy huomauttaa, ettei olemassaoleva oikeuskäytäntö ole teorian

kanssa ristiriidassa.252

Oikeuspoliittiset perustelut eivät koskaan voi antaa täysin yhdensuuntaista todistusta siitä,

mitä on pidettävä oikeana tai asioiden todellisena tilana. Näin ollen oikeuspoliittiselle

perustelulle lienee paikallaan esittää oikeuspoliittinen vasta-argumentti. Mikäli lainsäätäjä

puoltaisi Sarkon ja Bruunin näkemyksiä jälkivaikutuksen yleiskattavasta luonteesta, olisi

työsopimuslakiin todennäköisesti otettu valtion virkaehtosopimuslain 7 §:ää vastaava

säännös jälkivaikutuksesta.253 Tätä argumenttia puoltaa se, että jälkivaikutusta on kattavasti

käsittely lainvalmistelukunnan vuoden 1921 ehdotuksessa, mutta tästä huolimatta säännös

on jätetty säätämättä.254

Saattaa olla jopa niin, että tulkinta muuttumisopin kuoppaamisesta tapauksen KKO

251 Näin todetessaan hän viittaa omaan väitöskirjaansa sekä Martti Virtasen julkaisemattomaan lisensiaattityöhön. Bruun, Edilex 2007, s. 32252 Lisäksi Bruunin artikkelissaan käsittelemät tapaukset eivät koske jälkivaikutusta sanan varsinaisessa merkityksessä. 253 Jälkivaikutussäännöksen perusteluna virkaehtoja koskevan lain esitöissä on haluttu korostaa nimenomaan viranomaisen rajoitetumpaa sopimusvapautta virkaehdoista (HE 14/1970 vp.).254 Oikeustieteilijöiden ei tulisi ottaa lainsäätäjän roolia itselleen, vaan pyrkiä tulkitsemaan voimassaolevaa oikeutta sen tosiasiallisen sisällön ja tarkoituksen mukaan.

70

2007:55 perusteella on ennenaikainen ja liioiteltu. Oikeuskirjallisuudessa

jälkivaikutuksella tarkoitetaan nimenomaan sopimuksetonta aikaa ja näkemus on

vahvistettu myös oikeuskäytännössä.255 Tapauksessa oikeuden perusteluissa kuitenkin

todetaan, ettei asiassa ole aikaisemman oikeuskäytännön mukaisesti kysymys

sopimuksettomasta tilasta eikä näin ollen myöskään varsinaisesta

jälkivaikutustilanteesta.256

Kuten edellä on todettu, sopimuksen tärkein tehtävä on sitoa sen osapuolet kyseisen

sopimuksen velvoitteisiin. Mikäli mikä tahansa muu sopimus kuin TES on tehty

määräaikaisena, ei sen voimassaoloaikaa lähtökohtaisesti kyseenalaisteta, vaan on katsottu

osapuolten halunneen rajata sopimuksen oikeusvaikutukset tiettyyn aikaan. Miksi sitten

työehtosopimuksen kohdalla, ilman lainmukaisia perusteita, halutaan välttämättä toimia

toisin?

Sarkko kritisoi Vuoriota myös sillä perusteella, ettei hänen jälkivaikutusteoriansa ole

tukevalla pohjalla, koska työnormien jälkivaikutusta voidaan muuttaa yksinkertaisesti

työsopimusta muuttamalla. Toisin sanoen määräyksen jälkivaikutus on

työehtosopimukseen sidottujen yhdessä hallittavissa. Mielestäni argumentti on niin ikään

sopimusyhteiskuntaa ja sopimusvapautta ajatellen erikoinen. Mikäli TES:n voimassaolo on

päättynyt eikä sen mukaista säännöstämiskompetenssia enää ole, on täysin loogista ja

välttämätöntä, että sopimussuhteen hallinnointi annetaan jollekin taholle. Muussa

tapauksessa sopimussuhde jää ajelehtimaan tuuliajolle.

Vaikka säännöstämiskompetenssi siirtyy työsopimusosapuolille ei tämä ainakaan teoriassa

mahdollista kummankaan osapuolen yksinvaltaa. Sopimuksettomassa tilassa suoja toisen

osapuolen mielivaltaa vastaan johtuu sopimusoikeuden yleisistä periaatteista, joita on

sopimuksettomassa tilassa työsuhteen ehtoihin sovellettava. Lähtökohtaisesti sopimusta

voidaan muuttaa vain osapuolten välisellä sopimisella taikka irtisanomalla sopimus sen

ehtojen mukaisesti. Työnantaja ja työntekijä voivat yhdessä sopien muuttaa työsopimuksen

ehtoja tai työnantaja voi niitä yksipuolisesti ilmoittamalla muuttaa, mikäli sillä on TSL:n

255 Ratkaisu KKO 2007:65, perustelut kohta 3.256 Tapauksen tuomiossa aikaisemmin päättyneen TES:n vaikutuksen on katsottu päättyneen uuden TES:n voimaantuloon, ei sopimuksettoman tilan alkuun.

71

irtisanomisperusteesta johtuva syy. Näin voidaan siis vaikuttaa myös työnormien

oikeusvaikutuksiin sopimuksettoman tilan aikana.257

4.5 Jälkivaikutus vuoden 1924 TEhtoL esitöiden mukaan

Vuoden 1921 lainvalmistelukunnan ehdotuksessa on todettu, että mikäli

työehtosopimuksella halutaan käytännössä tuloksia saavuttaa, on sille tuleva ehdoton

sitovaisuus ja automaattinen oikeusvaikutus kaikissa niissä työsopimuksissa, joita

työehtosopimukseen sidottu työnantaja sen soveltamisalalla ja -alueella tekee.258 Vaikka

ehdotus on jo verraten ikääntynyt, sen sisältö jälkivaikutusta koskien on lainsäätäjän

alkuperäistä tarkoitusta ajatellen ajankohtainen, koska TEhtoL on pysynyt tähän päivään

asti samansisältöisenä. Lisäksi ehdotuksessa on kattavasti kuvattu sitä olosuhdetta, jossa

TEhtoL:n säätämiseen on päädytty.259 Esimerkiksi 1920- ja 1930-luvuilla ei poliittisista

syistä johtuen sanottavasti solmittu työehtosopimuksia kuin hyvin rajatuilla aloilla.

Sopimishalukkuudessa talvisota on ollut käännekohta.260

Vuoden 1924 TEhtoL:n ehdotuksessa ei ole otettu suoraan kantaa työehtojen

sovellettavuuteen sopimuksettoman tilan aikana, mutta siinä otetaan perusteellisesti kantaa

TES:n enimmäismääräajan kestoon ja sen mahdollisen sääntelyn perusteisiin. Lähtökohta

on se, ettei TES:n enimmäiskestoa tulisi rajoittaa niin ahtaaksi, että sen työsuhteita

vakauttava vaikutus siitä kärsisi. Toisaalta jonkinlaisen enimmäismääräajan säätäminen on

katsottu perustelluksi, ettei kumpikaan osapuoli joutuisi olosuhteiden muuttuessa

kärsimään kohtuuttomista työehdoista.261 Verrattaessa ulkomaiseen sääntelyyn

ehdotuksessa todetaan, että tavallisesti enimmäiskestoksi on säädetty kolmen tai viiden

vuoden määräaika. Tässä yhteydessä on alaviitteessä viitattu Saksan tuoreeseen

lainsäädäntöön, josta todetaan:

Saksan uusi ehdotus, joka säätää kolme vuotta pisimmäksi absoluuttiseksi sopimusajaksi,

sisältää lisäksi seuraavan työehtosopimuksen vaikutuksen jatkuvaisuutta koskevan

257 Arvaamaton tilanne olisi, mikäli työsopimuksen osapuolet eivät sopimuksettomassa tilassakaan pystyisi vaikuttamaan keskinäisen sopimussuhteensa sisältöön. 258 Lvk 1921:11, s. 20259 Näin ollen myös sitä, mikä on ollut lainsäätäjän alkuperäinen ajatus esimerkiksi työehtojen jälkivaikutusta ajatellen. 260 KM 1958:15, s. 2, 6261 Lvk 1921:11, s. 30

72

säännöksen: »Jos työehtosopimus lakkaa eikä uusi astu voimaan, niin vanha jää määrääväksi

työsopimusten sisältöön nähden kunnes työsopimukset tulevat toisin järjestetyksi«.262

Marjatta Forsblom on käsitellyt asiaa opinnäytetyössään ja tehnyt edellä lainatusta

lainvalmistelukunnan ehdotuksesta johtopäätöksen, ettei se olisi puoltanut tai kieltänyt

jälkivaikutuksen olemassaoloa.263 Tulkintaa voidaan pitää siinä mielessä perusteltuna, ettei

jälkivaikutusta koskaan otettu TEhtoL:n osaksi eikä jälkivaikutukseen edellä mainittua

Saksan lainsäädännön lainausta suoremmin viitattu. Pohdinta, jota jälkivaikutusta koskien

on lainvalmistelussa esitetty, ei kuitenkaan kokonaisuutena puolla Forsblomin tulkintaa

asiasta.

Edellä lainatun kohdan johdanto kuuluu, että samoin kuin sen ajankohdan, josta alkaen

työehtosopimus on käyvä noudatettavaksi, jättävät useimmat lainsäädännöt sopimuksen

voimassaoloajankin osapuolten määrättäväksi.264 Nimenomaan tästä yleisestä linjasta

poikkeuksena on alaviitteessä esitetty Saksan tuore kirjoitetun lain säännös.

Johtopäätöksenä samassa kohdassa myöhemmin todetaan, että ”Pisin absoluuttinen

sopimusaika tulisi sen mukaan olemaan kolme vuotta, mutta muuten jäisivät

aikamääräykset asianosaisten itsensä sopimuksen varaan”. Näin ollen lainsäätäjä ei ole

alunperin tarkoittanut pakottavasti säätää työehtojen jälkivaikutuksesta, vaan se on jätetty

tahdonvaltaiseksi asiaksi. Sanamuoto ”pisin absoluuttinen sopimusaika” on perusteltua

ymmärtää siten, että sen jälkeen osapuolet ja muut sidotut vapautuvat sopimuksen

velvoitteista.

Tätä näkemystä tukee lakiehdotuksen rakenteessa noudatetun menetelmän kuvaus, jonka

mukaan:

- - työehtosopimus - - pyrkiii palvelemaan myöskin yleisiä yhteiskuntapoliittisia

tarkoitusperiä ja sisältää muutenkin runsaissa määrin julkisoikeudellisia aineksia, niin seuraa

siitä, että tätä oikeusinstituuttia säännöstelevien lakimääräysten tulee olla ehdottomasti

sitovaa, ”pakottavaa” oikeutta. - - Milloin jollekin säännökselle on tarkoitettu antaa vain

dispositiivinen - - vaikutus, on se itse laissa nimenomaan ilmilausuttu, tavallisesti sanoilla

262 Lvk 1921:11, s. 30263 Forsblom, Marjatta: Työehtosopimuksen määräysten jälkivaikutus, Helsingin Yliopisto 1991, s. 8-9264 Lvk 1921:11, s. 30

73

”ellei toisin ole sovittu”.265

Alkuperäisen lainvalmisteluaineiston perusteella voidaan perustellusti olettaa, että

lainsäätäjä on ollut tietoinen sopimuksettomaan tilaan liittyvistä ongelmista ja toisaalta

mahdollisista säännöksistä, joilla se voidaan kiertää.266 Tähän ei kuitenkaan ole ryhdytty.

Lainvalmistelun pitkähkössä johdannossa on kuvattu yhteiskuntapoliittista tilannetta, jossa

työrauha sopimusajalle on tärkeää turvata, mutta tuon määräajan ulkopuolella ei

työehtosopimukselle tai sen vaikutuksille tulisi painoarvoa antaa. TES:n

määräaikaisuudella on haluttu suojella molempia osapuolia kohtuuttomilta ehdoilta, ja

mikäli TES:n määräysten jälkivaikutus olisi tarkoitettu asettaa, olisi se kaikkiaan poistanut

merkityksen määräaikaisuuden enimmäiskestolta.267

4.5.1 Tukea jälkivaikutusolettamalle lainsäädännön esitöistä

TES:n määräysten jälkivaikutukseen on sittemmin otettu kantaa työoikeuden lakien

esitöissä. Työaikalain (TAL, 605/1996) lainvalmisteluaineiston mukaan TES:n

voimassaolon päätyttyä on ainakin kyseisen työsuhteen työsopimuksissa noudatettavia

ehtoja sovellettava edelleen sopimuksettomassa tilassa. Työehtosopimusmääräysten

jälkivaikutus on siis esitöiden mukaan oikeudellisesti perusteltu työsopimuksen täyttämistä

koskevaan normiin.268 Huomattavaa säädöksen perusteluissa on se, ettei jälkivaikutuksen

oikeudellisissa perusteissa mainita lainkaan oikeuspoliittisia perusteita ja jälkivaikutuksen

ulottuvuus on katsottu nimenomaan työsopimusperusteiseksi. Toisin sanoen yleinen

jälkivaikutus rajoitetaan siis työnormeihin. Uutena näkökulmana pakottavaan työoikeuteen

ja sen jälkivaikutukseen on esitöissä tuotu argumentti siitä, ettei pakottavasta

lainsäädännöstä työntekijän haitaksi poikkeavia TES:n määräyksiä saisi noudattaa enää

TES:n voimassaolon lakattua.

Tiitinen ja Kröger ovat katsoneet asiaa samansuuntaisesti toteamalla, että työsuhteessa

työsopimustasoisena noudatettavana normina yleisen jälkivaikutuksen nojalla (päättynyt)

työehtosopimusmääräys syrjäyttää lain dispositiivisen säännöksen siinäkin tapauksessa,

265 Lvk 1921:11, s. 28266 Kuten on tehty virkasuhteiden kohdalla.267 Jo olemassaoleva sopimus voi muodostua kohtuuttomaksi esimerkiksi OikTL (228/1929) 36.1 §:n tarkoittamalla tavalla, mikäli olosuhteet muuttuvat oikeustoimen tekemisen jälkeen.268 HE 34/1996, s. 23

74

että viimeksi mainittu olisi työntekijälle edullisempi kuin vastaava työsopimusmääräys.

Sen sijaan työehtosopimuksen määräyksellä, jolla on vähennetty työntekijän lain

pakottavaan säännökseen perustuvaa etua, ei voi olla yleistä jälkivaikutusta.269 Yleinen

jälkivaikutus on tässä ymmärretty tämän tutkielman kanssa samoin eli muuhun kuin

osapuolten väliseen sopimukseen perustuvana jälkivaikutuksena.270

4.5.2 Jälkivaikutusolettaman rajoituksia lainsäädännön esitöistä

Vuosilomalain (VlomaL, 162/2005) esitöissä ei jälkivaikutuksen taustaa ole avattu yhtä

laajasti kuin TAL:n kohdalla. Lain 3 §:ssä sen pakottavuudesta todetaan, että

valtakunnalliset järjestöt voivat lain 30 §:ssä säädetyissä aiheissa poiketa lain tasosta myös

työntekijän vahingoksi.271 Sen sijaan tuon valtuuden perusteella sovituille ehdoille ei tule

antaa yleistä jälkivaikutusta, elleivät työsopimusosapuolet ole nimenomaan

työsopimustasoisesti sopineet tällaisen ehdon soveltamisesta myös sopimuksettomana

aikana.272

VlomaL siis mahdollistaa ensinnäkin pakottavista lainsäännöksistä poikkeamisen tietyissä

aihealueissa ja toiseksi sen, että poikkeaminen voidaan tehdä myös työntekijän vahingoksi.

Tiitisen ja Krögerin mukaan säännöksestä ja sen perusteluista käy ilmi, että työnantaja saa

sopimuksettoman tilan aikana soveltaa pakottavasta laista työntekijän vahingoksi

poikkeavia työehtosopimusmääräyksiä vain, jos siitä on työntekijän ja työnantajan välillä

sovittu.273

Nähdäkseni VlomaL:ssa ja sen perusteluissa on edellä sanotulla tavalla kaksi ”erillistä”

valtuutusta, valtuutus poiketa lainsäännöksista rajatuissa asioissa sekä valtuutus poiketa

laista myös työntekijän vahingoksi.274 Lain esitöiden mukaan erityisen valtuutussäännöksen

269 Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 784270 Jos osapuolet ovat sopineet ehtojen soveltamisen jatkamisesta myös sopimuksettomana aikana, ei tällöin voida puhua yleisestä jälkivaikutuksesta, vaan TAL:n esitöiden mukaan lain erityissäännöksen nojalla tehtyyn työsopimuksen ehtoon perustuvasta järjestelystä. HE 34/1996, s. 23271 Näitä aiheita ovat mm. lomakaudesta ja talviloman sijoittamisesta, vuosilomapalkasta sekä lomakorvauksen laskemisesta ja maksamisesta sopiminen. 272 Mikäli sopimusta ei ole, sovelletaan sopimuksettoman tilan aikana päättyneen TES:n ehdon sijaan lain säännöksiä.273 Tästä esimerkkinä on aikaisemman TSL:n 28 §:ä (TSL 320/1970) koskeva ratkaisu KKO 1975 II 73, jossa vahvistettiin työntekijän oikeus lain mukaiseen sairausajan palkkaan, koska sitä huonompien TES:n mukaisten palkkaehtojen soveltamisesta sopimuksettomassa tilassa ei ollut osapuolten välillä sovittu.274 Jälkivaikutusta koskien laissa tai sen perusteluissa ei sanota, että TES:n ehdon tulisi poiketa nimenomaan työntekijän vahingoksi, ettei se saisi jälkivaikutusta ilman erillistä sopimusta.

75

perusteella tehdyn työehtosopimusmääräyksen soveltaminen sopimuksettoman tilan aikana

edellyttää sitä, että työnantaja ja työntekijä ovat sopineet työsopimuksin

työehtosopimusmääräyksen soveltamisen jatkamisesta.275 Näin ollen laintasosta poikkeava

TES:n määräys voi tosiasiassa olla joko työntekijän eduksi tai vahingoksi. Molemmissa

tapauksissa kohtelu jälkivaikutuksen suhteen on sama, eli yleisenä jälkivaikutuksena

näiden määräysten kohdalla noudatetaan lain säännöstä, ellei ole erillistä

työsopimustasoista sopimusta.

Edellä esitetty on vuosilomalain sanamuodon mukainen tulkinta ja sikäli uskalias, että se

on vastoin työntekijän suojaksi säädettyä edullisemmuussääntöä. VlomaL:n kohdalla

tulkinta on mielestäni paikallaan, koska laissa semidispositiivisiksi säädetyt aihealueet ovat

sen luonteisia, ettei niistä voi aina varmuudella sanoa, kumman osapuolen eduksi laista

poikkeaminen käy. Poikkeaminen voi olla myös molempien etu.

TSL:n esitöissä on jälkivaikutusta edelleen lähestytty aikaisemman TSL:n näkökulmasta.276

On todettu, että silloista sairausajanpalkkaa (28 §) koskevia työntekijän kannalta lain tasoa

heikompia ehtoja voidaan soveltaa sopimuksettomassa tilassa, jos siitä on

työsopimusosapuolten välillä sovittu. Esitöissä kuitenkin myös muistutetaan

oikeuskäytännöstä, jonka mukaan työnantajalla voi olla velvollisuus noudattaa

työntekijälle laissa säädettyjä edullisempia työehtosopimusmääräyksiä jälkivaikutuksen

perusteella, vaikkei siitä olisi sovittu.277 Perusteena tälle näkemykselle on ratkaisussa

käytetty muuttumisoppiin viittaavaa sanamuotoa. Toisin sanoen esitöiden mukaan

jälkivaikutus olisi laintasosta työntekijän eduksi poikkeavilla TES:n määräyksillä aina ja

työntekijän vahingoksi poiketessa vain silloin, kun määräysten jälkivaikutuksesta on

työsopimuksessa erikseen sovittu. Tällöin ei siis enää puhuta yleisestä jälkivaikutuksesta,

koska se perustuu sopimukseen.

Kokoavasti ja yleistäen työoikeuden alan säädösten esitöistä voidaan todeta, että osittainen

jälkivaikutus on niissä kaikissa tunnustettu. TAL:n esityössä on todettu yleisen

jälkivaikutuksen ulottuvan työnormeihin työsopimuksen perusteella, mutta saman

275 HE 238/2004 vp. s. 15276 HE 157/2000 vp. s. 19277 KKO 1981 II 55

76

suuntaisesti näkemystä ei kommentoida muissa alan esitöissä. Lain tasosta työntekijän

hyväksi poikkeava työnormi tulee oikeuskäytännön perusteella yleisen jälkivaikutuksen ja

edullisemmuussäännön vuoksi aina noudatettavaksi, eikä se edellytä erillistä sopimista.

Lain tasosta työntekijän vahingoksi poikkeava työnormi ei saa yleistä jälkivaikutusta,

mutta sitä voidaan noudattaa sopimuksettomana aikana, jos sen noudattamisesta on

työsopimuksella sovittu ja lain tasosta poikkeaminen on erityislain säännöksellä

mahdollistettu.

Yleistäen voidaan kuitenkin todeta, ettei yhdessäkään lainvalmistelussa ole millään muotoa

puollettu työolonormien jälkivaikutusta. Sen sijaan työnormien erityisiä

jälkivaikutussäänöksiä on löydettävissä useista säädöksistä. Tästä esimerkkinä kotimaan

liikenteessä olevien aluksien työajasta annettu laki.278 Tässäkin tapauksessa säännöksen

tosiasiallinen sisältö takaa sopijaosapuolten poikkeamisoikeuden tietyistä lain pakottavista

säännöksistä ja näiden nimenomaisten säännösten jälkivaikutuksen sopimuksettomana

aikana. Poikkeuksellista aikaisemmin lueteltuihin nähden on kuitenkin se, ettei

jälkivaikutus tässä tapauksessa edellytä erillistä työsopimusosapuolten sopimusta.

Jälkivaikutus perustuu yksistään erityislain säännökseen.

Aikaisemman perusteella on selvää, että TES:n voimassaolon päätyttyä on työsuhteen

perustunnusmerkkien edelleen täytyttävä. Näitä suoraan työsuhteeseen liittyviä TES:n

määräyksiä täytyy edelleen noudattaa, mikäli muuta ei ole sovittu. Mikäli näissä

määräyksissä on poikettu laintasosta työntekijän vahingoksi jonkin erityislain perusteella,

tulee sen jälkivaikutuksessa ottaa huomioon mahdollinen erillinen sopimisenvaraisuus sekä

se, edellyttääkö jälkivaikutus sopimista vain laintasoa heikommissa ehdoissa vai myös

laintasoa parempien määräysten kohdalla.

Muihin säädöksiin verrattuna TAL:n oma erityisyys on se, että sopimuksettoman tilan

jatkuessa pidempään, on TES:n sidotuilla oikeus irtisanoa työaikaa koskevan työnormin

jälkivaikutus. Irtisanomisoikeus syntyy, kun TES:n voimassaolon päättymisestä on kulunut

kuusi kuukautta, ja ilmoitus on tehtävä vähintään kaksi viikkoa ennen kuluvan

tasoittumisjakson päättymistä.279 Oikeuskirjallisuuden mukaan irtisanomisoikeuden

278 Laki työajasta kotimaanliikenteen aluksissa, 248/1982, 22 §279 TAL 3:9.2 §

77

sanamuodon mukaan on selvää, että irtisanomisoikeus koskee kaikkia TES:n

työaikamääräyksiä riippumatta siitä, poikkeavatko ne lain tasosta työntekijän eduksi vai

vahingoksi.280 Koska TAL:n esitöissä on työnormien jälkivaikutus tunnustettu yleisellä

tasolla, puoltaa se oikeuskirjallisuuden näkemystä siitä, että työaikaa koskevien

määräysten jälkivaikutus on kaikkiaan irtisanottavissa.

4.6 Yhteenveto

Jo ensimmäinen työehtosopimuslain lainvalmistelukunta totesi, että työehtosopimukset

ovat uusi omanlaisensa sopimusinstrumentti, joka eroaa aikaisemmin käsitetyistä. Vuorio

on tullut omassa teoriassaan kuitenkin siihen tulokseen, että vaikka TES:lla on muihin

sopimuksiin nähden poikkeuksellisia oikeusvaikutuksia, ei senkään kohdalla voida

vaikutuksia ulottaa sopimuksettomaan aikaan ilman perusteita. Sopimusten tehokkuuden

on aina perustuttava johonkin oikeuden luovaan lähteeseen. Vuorion teoriassa tehokkuuden

luova perusta on työsopimus, jonka ei voida katsoa rajoittuvan työehtosopimuksen

määräaikaan. Työsuhteesta johtuvat velvoitteet on siis täytettävä myös TES:n päätyttyä.

Vuoriokin on jakanut TES:n määräyksen jälkivaikutuksen sen mukaan, onko kyseessä työ-

vai työolonormi. Työolonormeille ei ole nähty syytä antaa oikeusvaikutuksia

sopimuksettomassa tilassa. Näkemys ei vastaa muita oikeuskirjallisuudessa esitettyjä

kantoja, joissa jälkivaikutus on usein ulotettu myös työolonormeihin. Korkeimman

oikeuden oikeuskäytännöstä ei kuitenkaan löydy tapauksia, jotka puhtaasti puoltaisivat tätä

laajempaa käsitystä jälkivaikutuksen ulottuvuudesta.

Vasta-argumentoijista lähimpänä Vuorion näkemystä ovat Tiitinen ja Kröger, jotka

niinikään tunnustavat jälkivaikutuksen työnormeille, mutta jakavat työolonormit kahteen

kategoriaan sen mukaan nauttivatko ne jälkivaikutuksesta vai eivät. Perusteena

työolonormien osittaiselle jälkivaikutukselle ovat olleet oikeuskirjallisuudessa ja

työsuojelun valvontakäytännössä esitetyt kannanotot. Vuorion teorian mukaan

työolonormien jälkivaikutus ei ole mahdollinen, koska ne eivät saa tukea tehokkuudelleen

työsopimuksesta eikä yksittäisellä työsopimusosapuolella ole asiavaltuutta työolonormeja

koskien.

280 Äimälä, Markus: Työaikalaki, Helsinki 2012, s. 86 - 87

78

Suomen työlainsäädännön esitöistä voidaan ongelmitta tehdä johtopäätös, ettei

jälkivaikutuksesta säätämättä jättäminen ole tapahtunut vahingossa tai

ajattelemattomuudesta johtuen. Työehtosopimusten voimassaoloa ja niiden vaikutusten

sääntelyä on käsitelty kattavasti vuoden 1921 lainvalmistelukunnan ehdotuksessa, jossa

pakottavan säännöksen sijaan on haluttu suojella sopimusosapuolten tahdonautonomiaa.

Näin ollen jälkivaikutuksesta olisi aina erikseen sovittava.

Huomattava kuitenkin on, että jo vuoden 1921 ehdotuksessa on tunnistettu niin

individuaali- kuin solidaarinormit ja niiden erilaiset ominaisuudet työ- tai

työehtosopimukseen perustuvana. Tähän normijakoon nojaavana Vuorion teoriaa voidaan

kokonaisuutena pitää osuvimpana tulkintana nimenomaan lainsäätäjän tarkoitusta

ajatellen.281

Vuorion teoriaa puoltavana ja vahvana argumenttina voitaneen pitää myös nykyisen

työaikalain esitöiden argumentointia työehtojen jälkivaikutuksista. Useissa muissa

säädöksissä on viittauksia sopimusperusteiseen jälkivaikutukseen. Näissä säännöksissä on

valtuutettu tietyt sopijaosapuolet sopimaan työntekijän vahingoksi laintason alittavista

työehdoista rajatuissa aiheissa. Lisäksi on säädetty ehdot, joilla näitä määräyksiä voidaan

soveltaa myös sopimuksettomassa tilassa. TAL:n esitöissä jälkivaikutus on taas kuvattu

Vuorion tavoin työsopimusperusteiseksi.

281 Tässä tulkinnassa on voimassaolevasta lainsäädännöstä pyritty Sipilän tavoin riisumaan aatteelliset suojeluperiaatteet ja tulkitsemaan oikeutta sellaisena kuin se on kirjoitettu tai sitä on sovellettu. Myöhemmässä oikeuskirjallisuudessa tulkintojen kantavana vaikuttimena on puolestaan ollut käytännöllisyys tai osapuolten perusteltujen odotusten suojaaminen.

79

5. LOPUKSI

5.1 Johtopäätös ja de lege ferenda

Tutkielmassa olen keskittynyt tarkastelemaan työehtosopimuksen määräyksen

jälkivaikutusta sopimuksettoman tilan aikana, kun työsopimusosapuolet pysyvät

muuttumattomina. Sopimukseton tila on toisiaan seuraavien työehtosopimusten välillä

yleensä ohi kiitävä hetki, jos sitä on ollenkaan, mutta mielestäni sillä seikalla ei voi

mitenkään väheksyä sitä koskevan sääntelyn merkitystä. Yleinen jälkivaikutus eroaa

sopimukseen perustuvasta jälkivaikutuksesta siinä, että ensin mainitun voidaan katsoa

olevan olemassa ilman TES:n osapuolten tai työsopimusosapuolten sopimusta taikka lain

säännöstä.

Työssä olen käsitellyt TES:n määräyksen oikeusvaikutusta sopimuksettomassa tilassa ensin

yleisenä ilmiönä. Sittemmin on pyritty löytämään jälkivaikutukselle aikaisemman

oikeuskirjallisuuden avulla oikeusteoreettinen tausta, joka sopisi yhteen myös siitä annetun

oikeuskäytännön kanssa. EU-oikeudesta ja EUT:n ratkaisukäytännöstä voidaan todeta, että

TES:n jälkivaikutus on laajasti tunnustettu ilmiö, eikä sen olemassaoloa Unionin

lainsäädännössä ole torpattu. TES:n jälkivaikutusta on EU-oikeudessa säännelty vain

liikkeenluovutuksen yhteydessä ja ratkaisukäytännössä on todettu jälkivaikutuksen olevan

mahdollinen, mikäli kyseisen jäsenvaltion lainsäädäntö sen mahdollistaa. Tämän

tutkielman tarkoitus on ollut tutkia juuri sitä, miten työehtojen jälkivaikutus on Suomen

lainsäädännössä mahdollistettu.

Luvussa kaksi olen avannut työsuhteen määritelmää ja työoikeuden käsitteitä Arvo Sipilän

teorian pohjalta. Näiden käsitteiden pohjalta on huomattavasti käytännöllisempää

tarkastella Jorma Vuorion väitöskirjaa. Vastaavasti Vuorion esittämä oikeusteoreettinen

rakennelma on siinä määrin yksityiskohtainen, että sitä vasten on hyvä arvioida

myöhemmin oikeuskirjallisuudessa esitettyjä kannanottoja.

Olennaista työoikeudellisten käsitteiden erottelussa on se, että työsuhteessa noudatettava

ehto voi saada jälkivaikutuksen osakseen, mutta työsopimussuhteessa jälkivaikutus ei ole

millään muotoa mielekäs tai mahdollinen, koska työsuhteen säännöstyslähteiden

80

kerroksittainen vaikutus perustuu niemenomaan työsopimussuhteelle. Työsuhteen

erilaisista säännöstyskeinoista johtuu se, että jälkivaikutus voidaan johtaa myös sellaiselle

työsuhteen ehdolle, josta ei ole sovittu TEhtoL:n mukaisesti kirjallisesti. Työsopimuksen

muutossopimukset, paikallinen sopiminen ja työnantajan yksipuolisesti antamat

määräykset ovat yksityiskohtaisia kysymyksiä siten, ettei niiden jälkivaikutusta voida

yleisellä tasolla ratkaista. Olennaista näissä sopimusmuodoissa on jälkivaikutusta ajatellen

se, ovatko ne yksilötasolla sitovia vai kollektiivisia sopimuksia.

Aikaisemmin TES:n määräyksen jälkivaikutuksen oikeutus on johdettu muuttumisopista.

Muuttumisoppi on siirtänyt kollektiivisesti sitovan TES:n määräyksen yksilötasolla

sitovaksi määräykseksi. Muuttumisoppi ei kuitenkaan ole oikeusteoreettisessa mielessä

ollut looginen, eikä siihen viittaavaa argumentaatiota enää korkeimman oikeuden tuoreesta

oikeuskäytännöstä löydy. Se syy, millä perusteella muuttumisopista on luovuttu ja toisaalta,

mistä oikeusteoreettisesta lähteestä jälkivaikutuksen oikeutus nyttemmin johdetaan,

edellyttää lisätutkimusta. Tässä tutkielmassa olen arvioinut jälkivaikutusta koskevaa

oikeuskäytäntöä, lainvalmistelumateriaalia ja oikeuskirjallisuutta siitä näkökulmasta,

voitaisiinko Jorma Vuorion vuonna 1955 luomaa teoriaa yhä pitää oikeudellisesti

merkittävänä.

Toisin kuin Marjatta Forsblom on jälkivaikutusta koskevassa opinnäytetyössään esittänyt,

Vuorio ei missään kohtaa väitöskirjan teoriaa ole hakenut oikeutusta normimääräysten

jälkivaikutukselle näiden luomasta vakiintuneesta käytännöstä.282 Forsblomin viittaamassa

väitöskirjan kohdassa Vuorio on käsitellyt vallalla ollutta yleistä olettamaa TES:n

määräysten oikeusvaikutusten jatkumisesta muuttumisopissa. Tämä ei ole ollut hänen

henkilökohtainen näkemyksensä. Nimenomaisesti omana näkemyksenään Vuorio on

todennut heti perään, etteivät oikeusjärjestykseen sisältyvät normit itsestään, ilman jonkin

toisen normin tukea jatka voimassaoloaan.283 Lähtökohtainen olettama Vuoriolla on ollut

kautta teoksen, ettei mikään sopimusehto jatka määräajan jälkeen olemassaoloa ilman

tukea jostain muusta voimassaolevasta normista. Tämä siis siitä huolimatta, että Vuorio on

kattavasti käsitellyt myös vaihtoehtoisen käsityksen omaavia teoriota.

282 Forsblom, Helsingin yliopisto 1991, s. 13283 Vuorio, Turku 1955, s. 314 - 315

81

Myös oikeuspoliittisiin näkökohtiin on väitöskirjassa otettu kantaa. Vuorio on Sipilää

lainaten todennut, että työehtosopimuksen lakattua syntyisi tiettyä epävarmuutta ja

kirjavuutta, jos ilman muuta palattaisiin ennen työehtosopimuksen voimaantuloa

vallinneisiin työ- ja palkkaehtoihin. Lopputulema pohdinnasta on kuitenkin se, että

mahdollisesta epämukavuudesta huolimatta jälkivaikutuskysymystä on tarkasteltava

voimassaolevien säännösten valossa. Tällöin on lähdettävä mm. siitä, että osalliset eivät

voi pätevästi määrätä TES:n määräyksiä noudatettaviksi enää sopimuksettomassa tilassa.284

Mikäli työsuhteen ehdoista halutaan sopia ennalta sopimuksetonta tilaa ajatellen, on se

tehtävä työsopimustasoisesti. Työsuhteen ehtojen soveltaminen TES:n määräajan

päättyessä on ollut edellä esitetyn työrauhakomitean mietinnön lähtökohtainen olettama.

Mietinnössä on kuitenkin samalla rajattu jälkivaikutuksen soveltamisalaa, eli mihin

määräyksiin tuota jälkivaikutusolettamaa tulisi ulottaa.

Työehtosopimuslakia koskeva valmistelumateriaali tai Vuorion teoria eivät mitenkään tue

jälkivaikutuksen ulottamista TES:n määräyksiin kokonaisuudessaan, vaikka näin on

myöhemmin oikeuskirjallisuudessa esitetty.

Kokonaisuutena arvioiden Sipilän ja Vuorion teoriat muodostavat koherentin

kokonaisuuden, joka sopii mutkattomasti yhteen Suomen ensimmäisen (vuoden 1924)

työehtosopimuslain esitöiden kanssa. Vaikka oikeuskirjallisuudessa on sittemmin

jälkivaikutusta toisinkin tulkittu, ei myöhempi työoikeuden alan lainvalmisteluaineisto

taikka korkeimman oikeuden viimeaikainen ratkaisukäytäntö ole ristiriidassa Vuorion

teorian kanssa. Toisin sanoen mikään ei viittaa siihen, etteikö työsuhteen kerroksellisesta

vaikutuksesta voitaisi johtaa jälkivaikutusta TES:n määräyksille, sikäli kun se on

johdettavissa.

Toisaalta korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntö ei ole sillä tavalla kattavaa ja

perusteellista, että sen avulla voitaisiin todeta Vuorion teorian vastaiset myöhemmän

oikeuskirjallisuuden näkemykset yksinkertaisesti vääriksi.

Tutkimusmateriaaliin tutustuttuani pidän kuitenkin perusteltuna johtopäätöksenä sitä, että

284 Vuorio, Turku 1955, s. 315 ja 316

82

työehtosopimuksen sopimuskompetenssin puitteissa annetut määräykset saavat

jälkivaikutuksen sopimuksettoman tilan aikana, mikäli niistä olisi voitu sopia myös

työsopimuksella. Näin ollen jälkivaikutus tulee tunnustaa työnormeille, joiden osalta

työsopimusosapuolilla on asiavaltuus. Työnormien määritelmistä osuvimpana on pidettävä

komitean mietinnössä esitettyä.285 Toisaalta näiden normimääräysten erottelussa

käyttökelpoisin on viime kädessä Vuorion asiavaltuuteen perustuva menetelmä, joka

suoraan viittaa komitean mietinnössä esitettyyn määritelmään. Teoriassa TES:n

määräyksen oikeusvaikutus sopimuksettomassa tilassa on perusteltavissa voimassaolevan

työsopimuksen normituella ja käytännössä sillä, että työsuhteen tunnusmerkistön on

täytyttävä myös TES:n voimassaolon päätyttyä, mikäli työsuhde jatkuu.

Vaikka myöhemmästä oikeuskirjallisuudesta voidaan saada tukea myös työolonormien

jälkivaikutukselle, ei argumentti ole mielestäni kestävä. Teoreettinen perustelu tälle on se,

ettei TES:n päättymisen jälkeen työsopimusosapuolilla ole mahdollisuutta tehokkaasti

esittää vaatimuksia toisiaan kohtaan työolonormien täyttämiseksi. Kairisen sopimusportaita

ajatellen voidaan perustellusti kysyä, muodostaako velvoittamaton sopimusehto sopimusta

lainkaan. Mika Hemmon esittämän määritelmän mukaan sopimuksen tärkein tehtävä on

osapuolten sitominen. Ellei sopimusehdolla ole tätä ominaisuutta, voiko se muodostaa

sopimustakaan? Mielestäni ei voi. Käytännön perustelu näkemykselleni on se, ettei korkein

oikeus ole ratkaisuissaan puoltanut työolonormien jälkivaikutusta. Työolonormien

jälkivaikutukselle ei yksinkertaisesti ole olemassa oikeusteoreettisia perusteita.

Työnormienkaan kohdalla jälkivaikutus ei ole itsestäänselvyys, vaan huomioon tulee

tapauskohtaisesti ottaa pakottava lainsäädäntö, sopijaosapuolten valtuudet sekä se, onko

määräysten jälkivaikutuksen osalta edellytetty erillistä sopimusta, taikka onko

sopimusehdolla poikettu työtekijän eduksi vai vahingoksi. Näin ollen yleispätevää

vastausta työnormien jälkivaikutukselle ei voida antaa, vaan se on ratkaistava

tapauskohtaisesti.

Oikeuskirjallisuudessa on useassa kohtaa esitetty, että jälkivaikutus on kokonaisuutena

sekava ilmiö ja sen ennakoitavuuden vuoksi jälkivaikutus tulisi ulottaa koskemaan TES:n

285 Työnormeina ei voida pitää sellaisia määräyksiä, jotka velvoittavat ainoastaan työehtosopimukseen osallisia. KM 1958:10, s.4

83

määräyksiä kokonaisuutena. Lisäksi lainsäätäjää on vaadittu ryhtymään toimeen

jälkivaikutuksen saattamiseksi kirjoitettuun lakiin virkamiesoikeuden tavoin.

Yleensä asiat eivät ole niin huonosti kuin ne ensi näkemältä vaikuttavan olevan ja tässäkin

tapauksessa on jälkivaikutuksen taustalla nähtävissä lainsäätäjän looginen

ajatusrakennelma. Vuoden 1921 lainvalmistelukunnan ehdotuksesta ei mitenkään ole

pääteltävissä, että jälkivaikutuksesta säätämättä jättäminen olisi ollut ajattelemattomuutta

tai vahinko. Päinvastoin asiaa on käsitelty monipuolisesti ja tultu siihen tulokseen, että

työrauha on TEhtoL:lla turvattava, mutta työehtojen määräaikaisuudella on turvattava vielä

tärkeämpänä pidettävä oikeushyvä, eli sopimusvapaus. Sopimusvapaus puolestaan takaa

sen, ettei kumpikaan sopimusosapuoli joudu tahtomattaan sidotuksi sellaisiin työehtoihin,

jotka ovat kohtuuttomia. Määräajoin erääntyvät työnteon ehdot ehkäisevät

sopimusosapuoten olosuhdemuutoksista johtuvia kohtuuttomuuksia. Virkamiesten kohdalla

jälkivaikutussäännöstä on perusteltu nimenomaan sopimusoikeuden poikkeuksena

yhteiskunnan toiminnan turvaamiseksi.

Lainsäädännössä tulee pyrkiä johdonmukaisuuteen ja siihen, että annetut säännökset

toimivat ainakin suurimmassa osassa säätämisvaiheessa kuviteltavissa olevia tilanteita.

Mikäli TES:n määräyksille olisi säädetty kaikenkattava jälkivaikutus, voitaisiin helposti

ajautua tilanteeseen, jossa kukaan ei voi vaikuttaa sovellettaviin työehtoihin. Esimerkki

tilanteesta voisi olla se, ettei TES:sta enää uusita ja sen työolonormit jäävät

oikeusvaikutuksiltaan ikuisiksi.

TEhtoL:n sisältöä ajatellen jälkivaikutusta koskeva oikeustila on perusteltu. Kun

lainsäätäjän intressit ovat tasapainoilleet sopimusvapauden ja sopimusosapuolten suojelun

välillä, on mielestäni perusteltua jättää jälkivaikutustilanteet laissa sääntelemättä. Alusta

alkaen lainsäätäjä on halunnut kannustaa työsopimusosapuolia sopimaan sovellettavista

työehdoista ja niiden mahdollisesta jälkivaikutuksesta. Tämän lisäksi on annettu

kollektiiviset työkalut tehdä riittävän suojelutason takaavia sopimuksia, joista samalla

johtuu työrauha. Eri asia on se, miten tuo oikeustila kulloinkin sopii kunkin

työmarkkinaosapuolen omiin intresseihin.

84

Viimeaikaisen oikeuskirjallisuuden ongelma on mielestäni turvallisuushakuisuus siten,

ettei haluta käyttää taikka edes myöntää TEhtoL:n sisällön tarjoamia mahdollisuuksia.

Lainsäädäntö halutaan nähdä yhteiskuntarauhan takaajana, jossa yksilötasolla tehtäville

sopimuksille ei haluta antaa osaa niiden arvaamattomuuden vuoksi. Mielestäni näin ei voi

olla ja edessä on loputon poikkeussääntöjen piennar jos voimassaolevan lainsäädännön

sisältöä ryhdytään arvioimaan sanamuodon sijaan huutoäänestyksellä tai pohtien, miten

jälkivaikutus voitaisiin vaivattomasti ratkaista. Hieman kärjistäen voidaan sanoa, että näin

asiaa on viime vuosikymmenten oikeuskirjallisuudessa käsitelty. Voidaankin kysyä,

tulisiko oikeuskirjallisuudessa esitetyt jälkivaikutuksen oikeuspoliittiset perusteet ja

vaatimukset sitä koskevien lainsäännösten antamiseen nähdä ennemminkin poliittisina

painostuskeinoina kuin ilmiön vilpittöminä oikeusteoreettisina selitysyrityksinä.

Niklas Bruun totesi jälkivaikutuksesta, että oikeuspoliittisten argumenttien vastustajat

turvautuvat näennäisargumentointiin. Mahdollisesti tällaisen myötämielisyyden

seurauksena oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on yhdistetty Helsingin yliopistoon vuoden

2015 alusta. Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun lain esitöissä on todettu

oikeuspoliittisen tutkimuksen kattavan kansalaisten oikeusongelmiin ja tuomioistuimiin

kohdistuvan tutkimuksen, jossa tarkastellaan niin sääntelyn kehityslinjoja, yksittäisten

lakien vaikutuksia, kansalaisten oikeussuhteita kuin tuomioistuimien tapoja käsitellä

oikeusongelmia ja ristiriitoja.286

Kun edellä sanottua ajatellen huomioidaan, että TES:n määräyksen jälkivaikutus ei suoraan

perustu kirjoitettuun lakiin, oikeuskirjallisuudessa sen merkitys on todettu vähäiseksi eikä

työolonormien jälkivaikutusta ole oikeuskäytännössäkään laajasti puollettu287, niin mikä on

se oikeuspoliittinen peruste, jonka mukaan jälkivaikutus tulisi yksiselitteisesti hyväksyä ja

sitä rajoittavat teoriat hylätä?

Kuten jo alun alkaen olen todennut, ei tämän tutkielman tehtävä ole osoittaa jälkivaikutusta

koskevia eri teorioita joko oikeiksi tai vääriksi ja antaa näin absoluuttista vastausta

jälkivaikutuksen olemassaoloon yksittäisessä tapauksessa. Tutkielman tarkoitus on ollut

arvioida jälkivaikutusta oikeudellisina ilmiönä ja tutkia Jorma Vuorion teorian

286 HE 104/2007, Yleisperustelut287 Poislukien ratkaisu TT 2003-5

85

soveltuvuutta jälkivaikutuksen selittämiseksi oikeusteoreettisin keinoin. Hannu Tolonen on

artikkelissaan kuvannut lainsäädännön ja sosiaalisen todellisuuden suhdetta seuraavasti:

There is another, often perhaps more hidden but central problem in legal theory (as well as in

social theory), that is, whether law (as well as social reality) must be seen as norms or

activites.288

To put it in more modern terms: legal activities are tied to the specifically juristic relevance

structure of social reality. Both conceptions indicate that we need legal schemes to make

social reality simplier and recognazible, in order to stabilize and make human behaviour

predictable.289

Edellä lainatun artikkelin mukaan aina ei voida olla varmoja muodostaako sosiaalinen

todellisuus lopulta lain sisällön vai toisinpäin. Jälkivaikutuksen kohdalla tämä on

perusteltu kysymys, sillä sen kohdalla tapaoikeus pyrkii väkevästi muokkaamaan

olemassaolevan lain tosiasiallista sisältöä. Voidaan kysyä, missä määrin jälkivaikutusta

koskeva sosiaalinen todellisuus vastaa lainsäätäjän alkuperäistä tarkoitusta.

Jälkivaikutuksen laajaa soveltamista kannattava Sarkko on jo 70-luvulla katsonut

tarpeelliseksi jälkivaikutusta koskevan säännöksen säätämisen. Oikeustieteilijöistä Sarkko

ei ole ollut ajatuksen kanssa yksin. Tähän samaan lopputulokseen on tullut myös Forsblom

opinnäytetyössään. Lainsäätäjä ei kuitenkaan tähän päivään mennessä ole siihen ryhtynyt.

Yleisen jälkivaikutuksen ulottamisella TES:n määräyksiin kokonaisuudessaan luodaan

sellaista sosiaalista todellisuutta, jota ei lainsäädännöllä voida suoraan perustella. Vaikka

jälkivaikutusta koskeva oikeustila on mielestäni lainsäätäjän taholta selkeä, tekee sitä

koskeva sosiaalinen todellisuus ilmiöstä vaikeaselkoisen siten, että lainsäätäjän

kannanottoa asiaan voitaisiin tästä syystä pitää perusteltuna.

Tämän vuoksi katson, että lainsäätäjän tulisi selkeämmin säätää

säännöstämiskompetenssin ulottuvuudesta ja sen siirtymisestä TES:n määräajan

päättyessä. Tällöin tulisi välttämättä ratkaistua myös jälkivaikutus työnormien ja

288 Tolonen, Hannu: Juhlajulkaisu Juha Tolonen 15.4.2001 – The Problem of Law and Society According to Otto Brusiin, Turku 2001, s. 237

289 Tolonen, Turku 2001, s. 239

86

työolonormien kohdalla.