VALOKUVIEN KRIITTINEN TULKITSEMINEN

MEDIALUKUTAITONA

Mediakasvatus.nyt -seminaari

”Taide mediataitojen kehittämisen tukena”

27.11.2013 @ Kiasma, Helsinki

FT Mari Pienimäki

KRIITTINEN YMMÄRRYS JA MEDIOIHIN OSALLISTUMINEN

Mediakasvatuksen tavoitteena on kehittää ihmisten kriittistä ymmärrystä medioista ja kannustaa heitä osallistumistaan medioihin aktiivisesti (Buckingham 2003).

Burn ja Durran (2007) esittävät jopa, että medialukutaidon luovan tehtävän tulisi asettua kriittisen funktion edelle.

Medioihin osallistumista ja kriittistä ymmärrystä ei tule kuitenkaan käsittää toistensa vastakohdiksi (Burn ja Durran 2007). Medioihin on kannustettava osallistuva eettisesti kestävältä pohjalta ja siten medioihin osallistuminen edellyttää parikseen kriittistä ymmärrystä.

KRIITTISYYS ON…

1. Uteliaisuutta: kiinnostusta maailmaan, ihmisiin, ympäristöön

2. Kyseenalaistavuutta: vallitsevan tiedon ja uskomusten arviointia, arkitiedon lähtökohtien tiedostamista, ennakkoluulojen hylkäämistä

3. Totuudellisuutta: syvemmän tiedon tavoittelua ja ristiriitaisten totuuksien ymmärtämistä

4. Yhteiskunnallisuutta: tiedon ja toiminnan taloudellisten ja poliittisten intressien näkemistä ja omaa toimintaa solidaarisemman tulevaisuuden puolesta

(Herkman 2007.)

Valokuvien kriittinen tulkitseminen on valppautta avoimin mielin eritellä, kyseenalaistaa, perustella ja arvioida valokuvien sisältöjä, mikä edellyttää valokuviin liittyvien tuottamisen, esittämisen ja vastaanottamisen käytäntöjen tuntemusta, - ja kriittinen tulkinta on myös osallistumista valokuvakulttuuriin, vaikkapa omin valokuvin.

Buckinghamin (2003) mukaan kieli, representaatio, tuotanto ja yleisöt ovat medialukutaidon keskeiset aspektit, joiden suunnalta kaikkia mediailmiöitä – myös valokuvien sisältöjä – voidaan tarkastella.

Valokuvien kriittinen tulkinta on ymmärtää esimerkiksi…

- miten valokuvan totuudellisuus rakennetaan- miten valokuvat voivat kuvallistaa ihanteita, myyttejä, stereotypioita ja

ideologioita - ja ylipäätään tuntea kuvallisen vallankäytön muodot- miten valokuvat voivat elämyksellisyytensä kautta välittää merkityksiä- ristiriitaisuuksia vaikkapa valokuvan ja siihen kytkeytyvien kirjoitusten

(esim. kuvatekstin, otsikon, teosnimen) välillä- miten kontekstin aspektit (esim. kulttuuri, genre, asiayhteys, diskurssi,

sosiaalinen tulkintatilanne) voivat suunnata valokuvien tulkintaa

Taidekonteksti luo otolliset puitteet harjoitella ”kriittistä osallistuvuutta”.

Bazalgetten (1992) mukaan fiktio ja viihde – ja taide – voivat inspiroida oppijoita mielikuvituksellisiin kokeiluihin ja kriittisesti tarkastelemaan erilaisia kuvallisen kommunikoinnin mahdollisuuksia.

Taiteen tekeminen voi siis innoittaa kokeilemaan toisin tekemistä eli harjoittamaan kriittistä osallistumista valokuvakulttuuriin.

Bazalgette (1992) varoittaa mediakasvattajia keskittymästä liiaksi sellaisiin teksti- ja kuva-analyyseihin, joiden tarkoituksena on vain paljastaa mediakulttuurin manipulointeja ja vääristymiä.

Buckingham (2003) esittää, että mediakasvatuksen tulee kiinnittyä oppijoiden henkilökohtaisiin mediasuhteisiin ja heidän omiin maailmankuviinsa.

Taide medialukutaidon analyysin ja tekemisen kohteena luo otolliset puitteet harjoitella valokuvien kriittistä tulkintaa myös sikäli, että erityisesti taiteeseen liittyy usein tarkoituksellinen monimerkityksisyys ja siten opetustilanteeseen syntyy spontaanisti suvaitsevainen ilmapiiri, jossa oppijat uskaltavat ehkä kertoa omakohtaisista mielipiteistään ja tulkinnoistaan sekä tehdä rohkeita taide/mediateoskokeiluja.

Merkitykset todentuvat aina kunkin yksilön tajunnassa ja ne ovat siten henkilökohtaisia. Merkitys on aina vain se, mikä se on jollekulle. (Rauhala 2009.) Näin ollen kenenkään valokuvatulkintaa ei voi koskaan sanoa vääräksi, eikä sen enempää oikeaksi.

Yksilön tulkinnat eivät kuitenkaan ole yksilöllisiä sikäli, että vaikka yksilö privaatisti kokee ja ymmärtää jonkin merkityksen, niin antaessaan vaikkapa valokuville merkityksiä hän ammentaa oppimistaan sosiokulttuurisista merkityksellistämisen käytännöistä.

Media- ja taidekasvatuksessa on aiheellista keskittyä valokuviin liittyvien sosiokulttuuristen merkityksenannon käytäntöjen tuntemiseen ja omien tulkitsemisten reflektointiin suhteessa näihin käytäntöihin - eli harjoitte-lemaan omakohtaisten tulkintojen erittelyä, kyseenalaistamista, perustelua ja arviointia kulttuuristen merkityksellistämisen käytäntöjen valossa.

Mediaesitysten ja taiteen tulkinnassa on käytetty monenlaisia lähestymis-tapoja ja metodeja, kuten formalistista, psykoanalyyttista ja historiallista lähestymistä sekä diskurssi- ja sisällönanalyyseja.

Mediakasvatuksessa on usein käytetty semiotiikkaa tulkintamenetelmänä.

Valokuvatutkimus on ammentanut lähinnä semiotiikan uranuurtajien Charles S. Peircen ja Ferdinand de Saussuren ajattelusta.

Peircen (1932) käsitteitä ikoni, indeksi ja symboli on käytetty selventämään valokuvan suhdetta todellisuuteen.

Ikonisen merkin (esim. valokuvan) ja kohteen, johon merkki viittaa (esim. valokuvan näkymän), suhde perustuu samankaltaisuuteen.

Indeksisyys tarkoittaa sitä, että merkin ja sen viittaaman kohteen välinen suhde perustuu jatkuvuuteen. Valokuvan/filmin ja sen esittämien kohteiden välillä on jopa kausaalinen eli syy-seurausyhteys.

Symbolisuus tarkoittaa siihen, että merkin jasen viittaaman kohteen välinen suhde perustuu sopimuksenvaraisuuteen.

Valokuva on ennen kaikkea symbolisuuteen perustava merkkijärjestelmä. Sopimuksenvaraista on jopa se, milloin tulkitsemme valokuvan indeksinä eli todisteena kaltaisena ja milloin ikonina eli näköisenä otoksena todellisuudesta.

Barthes (1984) esittelee valokuvatutkimukseen denotaation ja konnotaation käsitteet.

Denotaatio on käännetty esim. ”varsinaiseksi merkitykseksi” ja ”ilmimerkitykseksi”.

Denotaatio viittaa valokuvien yleisemmin hyväksyttyyn ja siten selvimpään merkitykseen (Fiske 1992). Se on kirjaimellisesti osoiteltavissa valokuvista.

Konnotaatio on käännetty esim. ”sivumerkitykseksi” ja ”miellemerkitykseksi”.

Fiske (1993) avaa, että konnotaatio ilmentää ”vuorovaikutusta, joka syntyy, kun merkki kohtaa käyttäjiensä tuntemukset ja mielenliikkeet sekä kulttuuriset arvot”.

Konnotaatiota on vaikea ellei mahdotonta paikantaa valokuvasta.

de Saussuren ajattelusta periytyvät käsitteet paradigma ja syntagma toimivat valokuvien kriittisen tulkinnan välineinä.

Rossi (2003) kuvailee kirjassaan Heterotehdas, että hän tarkastelee mainoksissa tehtyjä paradigmaattisia valintoja – kuten millaisia naisia ja miehiä mainoksiin on valittu. Lisäksi hän tutkii syntagmaattisia operaatioita eli miten nämä valinnat esitetään yhdessä. Esimerkiksi, miten yhdistämällä samaan kuvaan nainen, mies, tyttö, poika ja koira saavutetaan ydinperhe, jopa ihanneperhe-esitys.

Paradigman ja syntagman käsitteet ovatkin oivallisia välineitä purkamaan esimerkiksi valokuvien ilmentämiä ideologioita, ihanteita ja stereotypioita.

Monet de Saussuren ajattelusta periytyvät käsitteet ja jäsennykset valaisevat valokuvien representationaalista puolta, siis esityskäytäntöjä (eikä niinkään valokuvien kieltä).

Sosiosemiotiikka avaa kokemuksellista suhdettamme (valo)kuviin. Kuvallista sosiosemiotiikka ovat kehittäneet eritoten Gunther Kress ja Theo van Leeuwen (esim. Reading Images -teos, 1996).

Messariksen (1994) mukaan pystysuuntaisten kuvakulmien vahvuutta ja heikkoutta korostava piirre perustuu siihen, että arjen sosiaalisissa tilanteissa vahvempia ihmisiä katsotaan yleensä alhaalta ylöspäin ja itseä heikompia ylhäältä alaspäin. Tällaiset kokemukset toistuvat varsinkin lapsuudessa.

Kun arjessa tiettyjen katselu/kuvakulmien yhteydessä syntyy jatkuvasti samanlaisia kokemuksia, kiinnittyvät nämä kuvakulmat ja kokemukset toisiinsa.

Messaris (1994) esittää, että tällaiset ehdollistumat tai vaivihkaiset oppimiset kertautuvat valokuvien äärellä. Esimerkiksi, kun katsomme alakuvakulmasta otettua ihmiskuvaa, tulkitsemme kuvan ihmiset esim. vahvoina, itsevarmoina tai auktoriteetteina – elleivät kuvan muut tekijät ehkäise tällaisen tulkinnan syntymistä.

Vaikka kuvakulmien tuottamat kokemukset voivat todentua yksilössä spontaanisti, tajuamatta ja pohtimatta voi jäädä, mitä on koettu, mitkä tekijät tuottivat tämän kokemuksen ja miksi tämä kokemus on tuotettu. Messaris pitääkin kuvien tulkinnan spontaania oppimista problemaattisena.

Messariksen ajattelua voi tosin kritisoida siitä, että hän väheksyy kuvien tulkinnan konventionaalisuutta. Lisäksi, nykypäivänä on vaikea sanoa, millaisissa tilanteissa lapsi oppii esimerkiksi ylä- ja alakuvakulmien merkitykset. Kenties nämä merkitykset tai kokemukset opitaankin medioiden parissa toimiessa eikä pelkästään arjen sosiaalisissa tilanteissa – ja itse asiassa medioissa toiminen on myös arkea.

Toisaalta riippumatta siitä missä tai milloin esimerkiksi kuvakulmien tuottamat merkitykset tai kokemukset opitaan, ne voidaan varmasti oppia vaivihkaa, tiedostamattomasti.

Mediakasvatuksessa on aiheellista tarkastella edellä kuvaillun kaltaisia implisiittisiä tulkitsemisia. Kriittinen tulkitseminen onkin myös tulemista tietoiseksi omista implisiittisistä tulkitsemisista. (Pienimäki 2013a; 2013b.)

Teoksessaan Reading Images Kress ja van Leeuwen (1996) rakentavat kuvien kielioppia: he purkavat (valo)kuvien osarakenteita ja tutkivat myös näiden rakenteiden merkityksiä.

Sosiosemiotiikka valaisee eritoten valokuvien ”kieltä”, jonka tuntemisen arvo korostuu varsinkin silloin, kun oppijat pyrkivät itse valokuvaamaan.

Kriittinen osallistuvuus edellyttää siis myös tietoa kielen aspektista

.

de Saussuren ajattelusta periytyvällä strukturalistisella ja Peircen pragmaattisella semiotiikalla on rajansa valokuvien kriittisen tulkinnan välineenä.

Esimerkiksi semiotiikan käsitteet ja erittelyt eivät liiaksi tarjoa välineitä tarkastella kontekstin aspektien (esim. genren ja sosiaalisen tulkintatilanteen) roolia valokuvien tulkinnassa.

Lisäksi semiotiikka tarjoaa rajallisesti työkaluja käsitellä valokuvien suhdetta kirjoitettuihin teksteihin, kuten kuvateksteihin, otsikoihin, iskulauseisiin ja teosnimiin.

Mediakasvatuksen lähtökohdaksi voisi jopa omaksua näkemyksen, että valokuva on multimodaalinen media eli kuvaa ja sanaa yhdistävä esitysmuoto (Pienimäki 2013a).

Kun sanat usein huomaamattomasti suuntaavat valokuvien tulkintaa (ja päinvastoin), niin kuvan ja sanan yhteispelin tarkastelu on myös keskeistä kriittisessä tulkitsemisessa.

Semioottiset käsitteet ovat sikäli toimivia kriittisen tulkinnan välineitä media-kasvatukseen, että vaikka ne avaavat omanlaisiansa tekijöitä valokuvista, ne ovat käsitteinä melko neutraaleja. Täten ne eivät välttämättä ole ristiriidassa oppijan oman maailmankuvan kanssa, kun sen sijaan esimerkiksi psyko-analyyttiseen lähestymiseen liittyy omanlaisensa ideologia, joka voi riidellä oppijan omakohtaisten näkemysten kanssa.

Mediakasvatuksessa on luontevaa ottaa tulkintanäkökulmaksi ”oma maailman-kuva”, sillä silloin opetuksesta voi muodostua oppijan henkilökohtaisten mediasuhteiden ja esimerkiksi omakohtaisten valokuvatulkintojen tarkastelua. Lisäksi, silloin oma maailmankuvakin asettuu itsetutkiskelun kohteeksi.

LÄHTEET

Bazalgette, Cary (1992) Key aspects of media education. Teoksessa A. Alvarado & O. Boyd-Barrett (toim.) Media education. An introduction. London: BFI, 199-219.

Barthes, Roland (1984/1961) Sanoma valokuvassa. Teoksessa M. Lintunen (toim.) Kuvista sanoin 2. Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo.

Buckingham, David (2003) Media education. Literacy, learning and contemporary culture. Cambridge: Polity.

Burn, Andrew & Durran, James (2007) Media literacy in schools. Practice, production and progression. London: Paul Chapman.

Fiske, John (1992/1990) Merkkien kieli. Johdatus viestinnän tutkimukseen. Tampere: Vastapaino.

Kress, Gunther & Leeuwen, Theo (1996) Reading Images. The grammar of visual design. London: Routledge.

Herkman, Juha (2007) Kriittinen mediakasvatus. Tampere: Vastapaino.

Messaris, Paul (1994) Visual literacy. Image, mind & reality. Oxford: Westview Press.

Peirce, Charles S. (1932) Collected papers of Charles Sanders Peirce. Volume II. Elements of logic. Cambridge: Harvard University Press.

Pienimäki, Mari (2013a) Valokuvien kriittinen tulkitseminen mediakasvatuksessa. Kasvatus 44: 1, 44-57.

Pienimäki, Mari (2013b) Valokuvien kriittinen tulkitseminen medialukutaitona ja lajityypittely sen kehittäjänä. Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo.

Rauhala, Lauri (2009) Henkinen ihminen. Helsinki: Gaudeamus.

Rossi, Leena-Maija (2003) Heterotehdas. Televisiomainonta sukupuolituotantona. Helsinki: Gaudeamus.