vuosikirje 2014 el salvador

9
toukokuussa 2014 Vuosikirje kummilapsesi asuinalueelta Lastenkerhoissa opitaan yhteistyön voimaa Hyvä kummi, Tervehdys minunkin puolestani! Sinulle kirjoittaa tällä kertaa William Rivera. Olen kotoisin Kolumbiasta, mutta asun Suomessa ja olen töissä World Visionilla. Minusta on hienoa, että voimme yhdessä auttaa Etelä-Amerikan lapsia. Ulkomailla Peru tunnetaan herkullisesta ruuastaan ja ylellisistä alpakkavillaisista tuotteistaan. Maan sisäinen tilanne on silti yhä haastava. Sisällissodan ja epätasa-arvon seuraukset ovat raskaita. Perussa on paljon rasismia: alkuperäiskansojen edustajilla ei ole vielä elämässään samoja mahdollisuuksia kuin muihin väestönryhmiin kuuluvilla. Tässä haastavassa ympäristössä me toimimme Perun pääkaupungin Liman slummialueella. Monet tuloksistamme ovat hyviä. Olemme auttaneet parantamaan kouluopetuksen tasoa. Lasten luetunymmärtämisen taidot ovat kohentuneet. Lasten kerhoista, joita kutsumme ystävien kerhoksi (“Club de Amigos”), on tullut suosittuja. Kerhoissa lapset oppivat itsetunnon merkityksestä, suvaitsevaisuudesta, lasten oikeuksista ja saavat taitoja ajaa oikeuksiaan. Samalla he ymmärtävät, mikä merkitys on yhteistyöllä ja mitä sillä voi saada

Upload: world-vision

Post on 14-Mar-2016

215 views

Category:

Documents


0 download

DESCRIPTION

 

TRANSCRIPT

toukokuussa 2014

Vuosikirje kummilapsesi asuinalueelta

Lastenkerhoissa opitaan yhteistyön voimaa Hyvä kummi,

Tervehdys minunkin puolestani! Sinulle kirjoittaa tällä kertaa William Rivera. Olen kotoisin Kolumbiasta, mutta asun Suomessa ja olen töissä World Visionilla. Minusta on hienoa, että voimme yhdessä auttaa Etelä-Amerikan lapsia.

Ulkomailla Peru tunnetaan herkullisesta ruuastaan ja ylellisistä alpakkavillaisista tuotteistaan. Maan sisäinen tilanne on silti yhä haastava. Sisällissodan ja epätasa-arvon seuraukset ovat raskaita. Perussa on paljon rasismia: alkuperäiskansojen edustajilla ei ole vielä elämässään samoja mahdollisuuksia kuin muihin väestönryhmiin kuuluvilla.

Tässä haastavassa ympäristössä me toimimme Perun pääkaupungin Liman slummialueella. Monet tuloksistamme ovat hyviä. Olemme auttaneet parantamaan kouluopetuksen tasoa. Lasten luetunymmärtämisen taidot ovat kohentuneet.

Lasten kerhoista, joita kutsumme ystävien kerhoksi (“Club de Amigos”), on tullut suosittuja. Kerhoissa lapset oppivat itsetunnon merkityksestä, suvaitsevaisuudesta, lasten oikeuksista ja saavat taitoja ajaa oikeuksiaan. Samalla he ymmärtävät, mikä merkitys on yhteistyöllä ja mitä sillä voi saada

aikaan. Tarkoituksemme on, että kerhot kehittyvät yhdistyksiksi, joiden avulla nuoret voivat vaikuttaa heille tärkeisiin asioihin.

Vuoden aikana olemme tukeneet ruohonjuuritason ryhmien ja yhteisöjen vetäjiä, jotta he voivat seurata alueemme lasten hyvinvointia. Kun ryhmien vapaaehtoiset kohtaavat lapsia, joilla on vakavia terveysongelmia, joita pahoinpidellään tai käytetään seksuaalisesti hyväksi, he osaavat puuttua asioihin, tehdä lastensuojeluilmoituksen ja ohjata avun pariin.

Osallistuimme yhdessä paikallisten järjestöjen kanssa kahden terveysaseman rakentamiseen. Terveysasemia tarvitaan, koska alueen sairaala on hyvin kaukana ja sinne liikkuminen on vaikeaa. Terveysasemat ovat avoinna kahdesti viikossa. Lääkärit ja hoitajat ovat kunnan palkkaamia. Kaikki alueen asukkaat voivat käydä terveysasemilla, mutta etusijalla hoidon saannissa ovat lapset ja odottavat äidit. Jatkohoitoa tarvitsevat potilaat ohjataan sairaalaan.

Tänä vuonna pureudumme myös köyhyyden kierteen katkaisemiseen ja aloitamme toimintoja, jotka parantavat perheiden aikuisten toimeentulokeinoja.

On monia asioita, joissa meillä on vielä haasteita. Tavoitteenamme on, että alueen asukkaat voimaantuvat olemaan aloitteellisia ja ajamaan omia asioitaan. Vain siten muutoksesta tulee kestävää. Toinen asia, jonka kanssa kamppailemme jatkuvasti, on lasten aliravitsemus ja anemia. Perun valtio on perustanut ravitsemusohjelmia, jotka tähtäävät aliravitsemuksen kitkemiseen koko maasta. Huolehdimme, että ne lapset, jotka tarvitsevat eniten apua, tulevat sitä myös valtiolta saamaan.

Haluamme myös vaikuttaa ympäristön tilaan. Siihen tarvitsemme kuitenkin yhteistyöapua paikallishallinnosta ja muilta järjestöiltä.

El Salvadorin alueen ihmiset kiittävät sinua lämpimästi kaikesta tuestasi. Kummiutesi auttaa koko yhteisöä. Sinun kättesi jäljet näkyvät heidän elämässään!

William Rivera ohjelmakoordinaattori, Peru

Lähetä meille voimassa oleva sähköpostiosoitteesi, niin saat vuosikirjeet ja muut tiedotteet jatkossa sähköisinä. Samalla haluaisimme myös kuulla palautettasi tästä vuosikirjeestä: [email protected]

Suomen World Vision • puh. 096 818 300 (pvm.) • [email protected]

Lönnrotinkatu 20, 00120 Helsinki Asiakaspalvelu avoinna arkisin klo 8.30–16, torstaisin klo 8.30–18

worldvision.fi • facebook.com/SuomenWorldVision

Tutustu paikallisiin ihmisiin ja heidän kertomaansa oheisten kuvien kautta:

Slummialueella väkivaltaa on usein sekä perheenjäsenten kesken että jengien välillä. ”Väkivalta on onneksi vähenemässä. Aikaisemmin se oli ihan arkea eikä täällä oikein uskaltanut edes kävellä”, María Luz (vas.) toteaa. Myös alkoholista johtuvat ongelmat ovat vähentyneet, koska nuorempi polvi ei enää toimi samoin kuin vanhempansa. María Luz, Paulina ja Manonga ovat World Visionin vapaaehtoisia. He ovat saaneet koulutuksen ja neuvovat naapureitaan terveysasioissa ja ravitsemuksessa. Nyt kolmikko tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.

Seuraamme alueen lasten kasvua. Jos kasvu on hidastunutta, se voi merkitä, että lapsi on aliravittu. Aliravitsemus ja anemia ovat yhä yleisiä. Sen takia keskitymme työskentelemään alueilla, joilta on erityisen vaikea kulkea terveyspalveluiden ääreen.

Varhaiskasvatuskeskuksissa lapset harjoittelevat sosiaalisia ja motorisia taitojaan. Osalla keskuksissa vierailevista lapsista on ollut vakavia viivästymiä puheen tai kävelemisen oppimisessa. Keskuksissa vanhemmille näytetään, millaisia harjoituksia he voivat tehdä lapsiensa kanssa. Useat lapset ovatkin saavuttaneet ikänsä mukaista kehitystasoa.

El Salvadorin ja Maria del Triunfon alueilla kodit sijaitsevat usein jyrkillä rinteillä eikä kaikkialle pääse esimerkiksi autolla. Asuntoihin ei tule vettä ja vain harvassa on vessa. Monet odottavat, että valtio lahjoittaisi tontit, joilla kodit sijaitsevat, asukkaille. Sen jälkeen asukkaat uskaltaisivat panostaa koteihinsa enemmän.

Kaduilla ajelehtii paljon roskia. Täydet roskasäkit jätetään katujen varsille odottamaan kerran viikossa tulevaa jäteautoa. Kulkukoirat rikkovat säkit ruokaa etsiessään ja roskat jäävät leviämään kaduille rottien iloksi. Etsimme ratkaisuja näihin ongelmiin yhdessä kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa.

Myös koulut sijaitsevat rinteillä. Tämän koulun oppilaat leikkivät ja pelaavat liikuntatunneilla koulun viereisellä pienellä tasaisella alueella.

Kielioppitunnin jälkeen lapset pakkaavat innokkaina reppunsa ja ja kiirehtivät luokkaan, joka sijaitsee korkeammalla rinteessä. Seuraavaksi onkin kotitaloustunti.

Kotitaloustunnilla lapset pääsevät harjoittelemaan ruuanvalmistuksen lisäksi monia tärkeitä asioita: hyvää hygieniaa, laskemista ja mittaamista, keskittymistä ja mielenmalttia. Opettajat ohjeistavat lapsia hauskasti ja luovasti. ”Pidämme kokkaamisesta ja haluamme auttaa äitiä keittiössä”, kertovat lapset.

Nämä koululaiset harjoittelevat tanssiesitystä, jota vanhemmat tulevat katsomaan. Kyseessä on alkuperäiskansojen perinteinen tanssi Amazonasin alueelta Perusta.

Lasten kerhoissa “Club de amigos” rakennetaan lasten itsetuntoa ja aktiivisuutta leikein, pelein ja harjoituksin. Kerhoissa lapset oppivat myös, miten he voivat yhdessä vaikuttaa heille tärkeiden asioiden puolesta.

Suomen World Visionin lähettiläs Paola Suhonen vieraili syksyllä lasten kerhossa. Kun lapset kuulivat Paolan työskentelevän muodin parissa, pieni Ashley-tyttö suunnitteli hänelle mekon, määritteli sen värin sekä materiaalin, joka oli silkki. "Tuleehan siitä varmasti oikea vaate", Ashley varmisteli. Paola lupasi käyttää hienoa piirustusta vähintään inspiraation lähteenä tulevassa mallistossaan. Slummin lasten kerhoissa käy rohkeita lapsia, joita ei ujostuta kysyä, haastaa tai vitsailla - edes ulkomaalaisten vieraiden läsnä ollessa.

Lasten kerhon seinälle on liimattu kartta, josta näkee Perun ja kaukaisen Suomen sijainnin. Sen avulla on helppo kertoa lapsille, miksi esimerkiksi joulukortteja tehdään jo lokakuussa. Postin kulku kummeille ja kummeilta kestää puolisen vuotta eli odottamiseen on totuttava molemmin puolin.

Näin El Salvadorin aluekehitysohjelma etenee perusteellisesta alkukartoituksesta täyden vastuun siirtämiseen paikallisille. Pitkäkestoisella työllään World Vision tekee itsensä tarpeettomaksi ohjelma-alueellaan.

Tässä olemme nyt