webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · web viewpiikana 1816 maria ersdr...

95
Laatinut KESKENERÄINEN Sonja Valve Kekkurintie 1 K 15880 Hollola 044-3802460 sonja.valve(at)gmail.com 12.1.2014 KIMOLAN KYLÄ VUONNA 1806-1826 Koska say loppuu 1809, en kirjaa tästä lähtien talojen jakautumista aiemmalla tarkkuudella. Esitän henkilötiedot kuitenkin talokohtaisesti asukkaineen. Kirkonkirjoissa 1805-1815 mainitaan vihityissä vain harvoin vaimon talo josta tullut, joka vaikeuttaa puolisoiden paikantamista. Vaimon kohdalla on hämäävästi myös usein mainittuna se talo, josta mies on kotoisin. Myös tämän jakson rippikirjat ovat luettavuudeltaan heikkotasoiset. Talot olen kirjannut tästä lähtien samaan järjestykseen, kuin ne henkikirjoissa mainitaan. Tässä vuoden 1825 henkikirja järjestys. Henkikirjojen tietoihin olen lisännyt niistä puuttuvat pienimmät lapset. Olen lisännyt kursivoidusti ja harmaalla ne vuoden 1820 henkikirjatiedot, jotka ovat jaksolla päättyneet. Jos henkikirja-luettelossa isäntä on suluissa, on hän edesmennyt. Mikäli henkilö siirtynyt esitetyllä ajanjaksolla torpparista itselliseksi, olen henkilön iän laittanut oikeassa laidassa sulkuihin. Jos henkilötiedot jatkuvat vielä seuraavassa jaksossa, löytyvät he jatkossa kohdasta itselliset.

Upload: others

Post on 26-Jun-2020

19 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Laatinut KESKENERÄINENSonja Valve Kekkurintie 1 K15880 Hollola044-3802460 sonja.valve(at)gmail.com12.1.2014

KIMOLAN KYLÄ VUONNA 1806-1826

Koska say loppuu 1809, en kirjaa tästä lähtien talojen jakautumista aiemmalla tarkkuudella. Esitän henkilötiedot kuitenkin talokohtaisesti asukkaineen. Kirkonkirjoissa 1805-1815 mainitaan vihityissä vain harvoin vaimon talo josta tullut, joka vaikeuttaa puolisoiden paikantamista. Vaimon kohdalla on hämäävästi myös usein mainittuna se talo, josta mies on kotoisin. Myös tämän jakson rippikirjat ovat luettavuudeltaan heikkotasoiset.

Talot olen kirjannut tästä lähtien samaan järjestykseen, kuin ne henkikirjoissa mainitaan. Tässä vuoden 1825 henkikirja järjestys.Henkikirjojen tietoihin olen lisännyt niistä puuttuvat pienimmät lapset. Olen lisännyt kursivoidusti ja harmaalla ne vuoden 1820 henkikirjatiedot, jotka ovat jaksolla päättyneet.

Jos henkikirja-luettelossa isäntä on suluissa, on hän edesmennyt.

Mikäli henkilö siirtynyt esitetyllä ajanjaksolla torpparista itselliseksi, olen henkilön iän laittanut oikeassa laidassa sulkuihin. Jos henkilötiedot jatkuvat vielä seuraavassa jaksossa, löytyvät he jatkossa kohdasta itselliset.

KIMOLA 1 SAMBO

Page 2: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

PAJARI (ILONOJA)Pajari nimenä esiintyi hiskissä vuosina 1797,1804 ja 1805 muodoissa Bajors, Bajars ja Bojors. Ilonoja nimenä esiintyy ensimmäisen kerran hiskissä vuonna 1843.

verotila 1/4 Bengt Krook (1773-1841) 15 hlö, 10x36 kop isä Gustaf Kimolassa 1782 - 1790 Isä Gustaf Krook tullut Kimolaan vuokramieheksi. Bengt Krookin appi A.J.Rosenbröijer Bengt Kimolassa 1794 - 1840

(ilman omaa taloutta) ? gifvare Jonas Lille 1 hlö, 1x36 kop

Kantatorppa Heijala 1733sptp Takala 1816 Sigfrid Karlsson 4 hlö, vero pyyhitty 1805

Kantatorppa Huovila 1796- 1805 (Jatkuuko sama torppa, epäselvä) sptp Huovila Jokela 1820 Adam Mattsson 7 hlö, vero pyyhitty 1794

Kantatorppa Heijala 1733tp Mattila 1753 Anders Mattsson (Heijala 1.1.3) 16 hlö, 8x36 kop suku 1733 Koskenniska Heijalasta

tp Heijala 1733 Malakias Esaiasson (Heijala 1.3.2) 10 hlö, 3x36 kop suku 1733 Koskenniska Heijalasta

Kantatorppa Heijala 1733tp Iso Takala 1816 Salomon Gustafsson (Heijala 1.2.3) 13 hlö, 6x36 kop suku 1733 Koskenniska Heijalasta

Kantatorppa Heijala 1733tp Wähä Takala 1766 Johan Henriksson 8 hlö, 4x36 kop 1808

tp Ojala 1737 Matts Johansson 6hlö, 2x36 kop 1816

(tp irtolainen Ojala 1816-1820 Simon Andersson (Ojala 1.1.1.1) 4hlö, 2x36 kop,vapautettu) HK 1820 päättyy

(tp suutari Ojala 1820-1826 Israel Urman (Ojala 1.1.1.2) 3hlö, 3x36 kop) HK 1820 päättyy

Kantatorppa Ojala 1737 ?tp Tupala 1808 Isak Johansson (Sombola 1.2.1.1) 4hlö, 3x36kop suku Kimolaan 1707

tp Jokela 1798-1826 Kasper Eriksson (Sahlgren 1.1.2.2) 3hlö, 2x36kop suku Kimolaan 1721 Päättyy

KIMOLA 1 SAMBO

Page 3: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

BERGVIK eli VUORILAHTI

verotila 5/8 Adolf Johan Rosenbröijer 9hlö, 8x36 kop Kimolassa 1794-1824 (1766-1824)

Adolf Johan Rosenbröijer oli Kimolassa 1735 -1780 eläneen Gustaf Johan Bröijerin veljenpoika. Adolf Johanin tytär Eva Ulrika naimisissa Bengt Krookin kanssa.

tp kyläseppä Malin 1822 Anders Malin 9hlö, vero pyyhitty 1800

tp Jussila 1794 Matts Mattsson (Jussila 1.1) 12hlö, 6x36 kop suku 1792 Lyöttilä Majorista

tp Myllylä 1797 Anders Andersson 7hlö, 3x36kop suku 1792 Nastola Arvilasta

tp Ripatti 1794 Mårten Mattsson 3hlö, 3x36kop 1794

tp Markola 1726 Israel Påhlsson (Markola 1.1.1) 8hlö, 6x36kop suku Kimolaan viim. 1726

tp sotilas Bommala 1817 Thomas Johansson Kork 5hlö, 3x36kop 1817 Väärttistä

tp Eskola 1725 Erik Gustafsson (Eskola 1.2.1) 8hlö, 5x36kop suku 1725 Uimilan kylästä

tp Sombola 1707 Erik Mattsson 15hlö, 5x36kop vihittäessä 1820 Kausansaaresta

tp Jeriko 1815 Johan Jakobsson 6hlö, 4x36kop 1795 Niinimäki Kuuksosta

tp Haukkasuo 1805 Adam Adamsson (Taipale B1.2) 5hlö, 3x36kop suku 1787 Heinola Taipale

Kantatalo veroaputila Uimi 1703tp Jaanila 1808 Israel Mattsson (Uimi 1.2.1.1) 4hkö, 2x36kop suku Kimolassa viim. 1703

tp Kurhis II 1806 Magnus Andersson Nyland 6hlö, 4x36kop 1805 Pilkanmaalta

tp Kolmikanta 1822 Thomas Mikaelsson (Kolmikanta 1) 12hkö, 7x36kop suku 1822 Heinola Tuusjärvi

tp Kurhis 1780 Thomas Ersson (Kurhi 1.1) 9hlö, 5x36kop suku 1801 Kimola Kurhille Koskenniskalta

Kantatalo N:2 Veroaputila Uimi viim. 1703tp Sipilä 1810 (Jeremias Jakobsson) (Uimi 1.2.3.1) 7hlö, 6x36kop suku Kimolassa viim. 1703

lampuoti Sombola Alhain 1694-tp Alhain 1816 Jonas Jakobsson 5hlö, 3x36kop1813 Parolan kylästä

lampuoti Sombola Alhain 1694-tp Lambilas 1816 (Israel Mattsson) (Såmbo 1.3) 5hlö, 3x36kop suku 1764 Koskenniskalta

Mäkitupa 1792tp suutari Lindqvist / Martinniemi Erik Lindqvist 7hlö, 3x36kop 1818 Porvoosta

tp kutoja Lukander 1809 Johan Lukander 8hlö, 6x36kop 1809 Elimäeltä

Mäkitupa 1782-tp räätäli Tingander 1806 Salomon Tingander 7hlö, 5x36kop 1806

KIMOLA 1 SAMBO

Page 4: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

VANHATALO eli Forsta

kruununtila 1/16 Karl Magnus Forstadius 12hlö, 9x24ko isä Henrik Kimolassa 1756 - 1796(1764- Karl Magnus 1789-

SYVÄNOJA Perustettu aikaisintaan 1809 ja viimeistään 1819.kruununtila 1/16 (Fredrik Adolf Forstadius) 10hlö, 4x24kop Kimolassa 1793-1808

(1767-1808)

(sptp Mikael ja vaimo ? 2hlö, 2x24kop) Päättyy

tp Huhkain 1799 (Simon Johansson) (Eskola 1.1.1) 6hlö, 2x24kop suku 1725 Uimilan kylästä

tp Lahdenpää 1798 David Andersson 2hlö, 2x24kop 1801

tp Holmala 1794 Gustaf Thomasson 6hlö, 4x24kop suku 1794 Heinola Hujansalo

tp reserviläinen Malin 1801-1827 Peter Petersson Malin 3hlö, 2x18kop 1802 Kimolaan Päättyy

KIMOLA 2 SAMBOKantatalo N:2 Veroaputila Uimi viim. 1703

veroaputila Uimi 1/16 Mikael Adamsson (Taipale B1.3) 4hlö, 2x18kop suku 1787 Heinola Taipaleelta

veroaputila Uimi 1/16 Johan Johansson (Uimi 1.1.2.3) 10hlö, 5x18kop suku Kimolassa viim. 1703

veroaputila Uimi 1/16 Karl Sigfridsson (Uimi 1.1.1.2) 10hlö, 5x18kop suku Kimolassa viim. 1703

veroaputila Uimi 1/16 Mikael Eriksson 9hlö, 6x18kop 1799 Heinola Taipale Rantala

KIMOLA 3 SAMBOKantatalo N:3 Veroaputila Paljakka 1694

veroaputila Paljakka 1/12 (Johan Thomasson) (Paljakka 1.1.1.1) 12hlö, 5x18kop suku Kimolassa viim. 1694

veroaputila Paljakka 1/12 Johan Simonsson Sampa (Sampa 1.1) 7hlö, 3x18kop suku 1794 Mäntyharju Sampa

veroaputila Paljakka 1/24 Erik Simonsson Sampa (Sampa 1.2) 6hlö, 4x18kop suku 1794 Mäntyharju Sampa

Page 5: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Talo N:1 SAMBO Rusthåll Böök 1777- 26.5.1809say 1800-1809, 1815, 1820, 1825 ¼ Rusthållrk 1797-1805: sold, juinkars Bajors.

Perhetiedot edellisessä jaksossa. Appi Gustaf Johan Bröijer kuollut 11.12.1780. Böökit tulleet Kimolaan takaisin Orimattilasta 1777. Jakob Peter Böök kuoli Kimolassa 1809 vanhuuteen 93-vuotiaana. Puolisonsa Eva Margareta Bröijer oli kuollut jo aiemmin, vuonna 1804 vesipöhöön 65-vuotiaana. Pojista Gustaf Johan Böök muutti perheineen viimeistään 1.9.1808 mennessä Hollola Paimelaan. Poika Adolf Fredrik Jakobsson Böök muutti perheineen 1806 jälkeen Heinolan msrk Jyränköön.◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Talo N:1 SAMBO Rusthåll Ilonoja Bengt Krook 1782- say 1782 vuokramies, …jalot oikeudet 7.12.1759. Kaikki aatelismiehen maksut.

Henkikirja 1815: 7x36 kopeekkaa: kruununvouti Bengt Krook 42v. 7hlö Rengit Salomon, Mikael ja Erik. Piiat Eva, Lisa ja Sophia.verotila ¼ manttaalia (alla ilman omaa taloutta) ? Anders Hermansson s.1763 1x36 kop.

Henkikirja 1820: 10x36 kopeekkaa: asessori Bengt Krook 47v ja vaimo Eva Ulrika 20v.12hlö Rengit David, Erik ja Tobias. Piat taloudenhoitaja Maria, Maria, Ester, Eva ja Eva. verotila ¼ manttaalia Vapautetut: lapset Evelina 5v ja Emelia 4kk. (alla ilman omaa taloutta) ? Anders Hermansson s.1763 1x36 kopeekkaa.

Henkikirja 1825: 10x36 kopeekkaa: asessori Bengt Krook 52v ja vaimo Eva Ulrika 25v.15hlö Rengit Matts, Karl ja Samuel. Piat Brita, Maria, Stina, Anna ja Lena.verotila ¼ manttaalia Vapautetut: lapset Evelina 8v, Emelia 5v, Bengt 4v, Karl 2v ja Selma 9kk. (alla ilman omaa taloutta) ?gifvare Jonas Lille 1x36 kopeekkaa.

1. Isäntä 1782-1790, Emäntä 1791-1807Häradsh: 1775, assess.o.häradshöfd 1789, ass. 1791, H.Assess.o. 1794.Gustaf Krook 1728 - 22.11.1790 Kimola (Regim: Auditeur 62v mätäkuume)II-Vihitty 31.7.1768 Hollola Pappila (Vive härdsh: 40v / Messilä rouva 34v)Maria Charlotta von Essen 3.7.1734 Nastola Koiskala - 23.7.1814 Kimola Ilonoja Rusthåll

Marian I-puoliso Vihitty 20.12.1759 Nastola Vänrikki Karl Henrik Palmstedt n.1727-1767 Hollola Messilä (vänrikki 40v rintapistos)Lapset:Marian I-avioliiton lapsi: Fredrika Sofia Palmstedt 23.2.1763 Hollola Kotona 1782-1788. →Hollola

1787 kersantti, 1790 vänrikki, 1793 afek vänrikkiGustaf Magnus Krook 26.8.1769 Hollola Messilä rk 1797-1805 vedetty yli 1805

1790 kersantti, 1793-1805 vääpeli Karl Henrik Krook 8.10.1771 Hollola Messilä - 3.5.1808 Kimola (og: löjtn: vid Elimäki jäg: bataill: haudattu Elimäki 37v) Kotona 1804. rk 1805-1815

Bengt Krook 26.4.1773 Hollola Messilä (seuraavalla sivulla…)

Page 6: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Åbo Allmänna Tidning 6.5.1817 nro 53 s.3

say 1807-1809 asumaan Jakob Böökin jälkeen: ¼ Rusthåll (Pajarin alue)Ylisen-Hollolan kihlakunnan kruununvouti, kollegiasessori(Benedictus) Bengt Krook 26.4.1773 Hollola Messilä - 9.7.1841 Porvoo Hollola 53Vihitty 30.3.1817 Iitti (kruununvouti herra Kimola Rusthåll 44v / neito 17v) Eva Ulrika Rosenbröijer 21.3.1800 Asikkala Kurhila Sarholm 26

Vanhemmat: kapteeni A.J.Bröijer ja Eva Kristina Wiander, oma talous Kimolassa Lapset:Evelina Charlotta Krook 24.1.1818 Kimola lk 1812-1830 9Gustafa Adolf s n. 6.1819 - 2.10.1819 Kimola (asessorin lapsi 4kk hinkuyskä)Emelia Constantia Krook 5.9.1820 Kimola lk 1812-1830 6Bengt Gustaf Adolph Krook 6.3.1822 Kimola lk 1812-1830 5Karl Edvard Krook 29.11.1823 Kimola lk 1812-1830 2Selma Amalia Krook 20.3.1825 Kimola lk 1812-1830 1v9kkNatalia Josephina Krook 17.8.1826 Kimola lk 1812-1830 4kk

► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 7: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Kantatila torppa N:6 HEIJALA 1733- Torppa N:7 PEKKOLA 1:2 1753- Torppa N:7 PEKKOLA 1:2:1 1766-

Muonatorppa TAKALA 1:2:1:2 1816-Pekkolasta 1:2:1 erotettu oma talous veljentyttärelle vuonna 1816Salomon Gustafsson ISO TAKALA (1:2:1:1) ja Anna Petersdr TAKALA (1:2:1:2)

Henkikirja 1820: 1x36 kopeekkaa: vapautettu muonatorppari Sigfrid Karlsson 39v (frivillig) vaimo Anna 31v.4hlö, Bengt Krook Vapautetut: lapset Eva Lisa 8v ja Erik 2v. Vero pyyhitty.

Henkikirja 1825: 2x36 kop: muonatorppari Sigfrid Karlsson 44v (frivillig) vapaaehtoinen ja vaimo Anna 36v.6hlö, Bengt Krook Vapautetut: lapset Eva Lisa 13v, Erik 8v, Anders 6v ja Anna Sofia 3v. Vero pyyhitty.

1. Isäntä 1816-1826Sigfrid Karlsson 1781 45

Aiemmin Sigfrid renkinä 1804-1805 Heijala Pekkola 1:2:2Vihittynä 1805-1815 itsellisinä Annan veljen taloudessa Heijala Pekkola 1:2:1

Vihitty 30.12.1806 Iitti (Kimola renki 25v / Kimola Heijala 17v)Anna Petersdr 11.8.1789 Kimola Pekkola 37

Vanhemmat: Peter Gustafsson (Heijala 1.2.2) ja Margareta AndersdrLapset:Maria 17.3.1808 Kimola Heijala Pekkola - 17.8.1811 Kimola Ukkola (lampuodin tytär 3v6kk punatauti) Salomon 1.1.1811 Kimola Heijala Pekkola - 17.8.1811 Kimola Ukkola (lampuodin poika 3v6kk punatauti) Eva Lisa Sigfridsdr 16.8.1812 Kimola Heijala Pekkola lk 1812-1830 = huononäköinen 14David 22.8.1815 - 25.8.1815 Kimola Heijala Pekkola (3pv tuntematon) Erik Sigfridsson 23.4.1818 Kimola muonatorppa Takala lk 1812-1830 = Englannin tauti, hyvin sairas 9 Salomon 23.4.1818 Kimola muonatorppa Takala lk 1812-1830 = Englannin tauti, hyvin sairas ? (tiedot päättyvät tähän)Anders Sigfridsson 24.3.1820 Kimola muonatorppa Takala lk 1812-1830 7Anna Sofia Sigfridsdr 20.5.1822 Kimola muonatorppa Takala lk 1812-1830 4

► Jatkuu 1827 ◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙Torppa HUOVILA 1796- 1805 (Jatkuuko sama torppa, epäselvä)

Muonatorppa HUOVILA JOKELA 1820- Nybygge torp = Uudistorppa, rk 1797-1805 Hofila1800-1809 under Nordström, rk 1805-1815 Nordström1800-1809 päivätöitä yksi

1. Isäntä 1796-1805 Johan Jakobsson Sandberg rakuuna2. Isäntä 1820-1840 Adam Mattsson vävy veljen kanssa Kimola Ripattiin 1794

Henkikirja 1825: 3x36 kopeekkaa: muonatorppari Adam Mattsson 54v ja vaimo Ester Maria 48v. 7hlö, Bengt Krook Poika Anders 17v. Vapautetut: Karl 14v, Adam 11v, Johan 8v ja Anna 6v. Vero pyyhitty.2. Isäntä 1820-1840Adam Mattsson 1771 55

Adam tullut Kimola Ripatin torppaan 1794 veljensä Mårtenin kanssa. Mårten oli Ripatin 1.Isäntä. Adam asui Ripatissa vihkimiseen saakka. Adam ja Ester asuivat Huovilassa itsellisinä. Muuttivat viimeistään 13.2.1802 Lyöttilä Kurttoon ja 1820 takaisin Kimola Huovila Jokelaan.

Vihitty 22.12.1799 Iitti (Kimola Ripatti torpparin poika 28v / 22v)Ester Maria Johansdr 19.8 1777 Kimola (avioton) 49

Vanhemmat: isäpuoli rakuuna Johan Jakobsson Sandberg (1.Isäntä Huovila) ja Katarina Jöransdr Hiskin mukaan isä Simon Mattsson. Esterillä mainitaan myöhemmin isäpuolen nimi.Lapset:Elias 18.5.1800 Kimola Huovila - 8.10.1808 Lyöttilä Kurtto (torpparin lapsi 8v punatauti) David Adamsson 13.2.1802 Lyöttilä Kurtto (näkyy myöhemmin Kimolassa) Anders Adamsson 17.11.1808 Lyöttilä Kurtto 18Karl Adamsson 5.4.1811 Lyöttilä Kurtto 15Adam Adamsson 5.12.1814 Lyöttilä Kurtto (isä torppari) 12Johan Adamsson 24.6.1817 Lyöttilä Kurtto 9 Anna Adamsdr 20.11.1819 Lyöttilä Kurtto (isä torppari) 7

► Jatkuu 1827 ◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 8: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Kantatila torppa N:6 HEIJALA 1733-Torppa N:6 HEIJALA (1:1) 1753-

Torppa MATTILA (1:1:1) 1766-rk 1770-1778 Heijala, 1797-1826 torppa Heijala1780-1786 under Nordström, 1787-1799 Forstadius, 1800-1804 Gustaf ja Karl Krook1791, 1800-1809 kylvöä 110 litraa ja päivätöitä kolme

Kantatilasta Heijala erotettu oma talous veljelle vuonna 1753Matts Samuelsson HEIJALA (1:1) ja Gustaf Samuelsson Heijala PEKKOLA (1:2)

Kantatilasta Heijala 1:1 erotettu oma talous veljelle vuonna 1766Matts Samuelsson Heijala MATTILA (1:1:1) ja Esaias Samuelsson HEIJALA (1:1:2)

1. Isäntä 1733-1738 Samuel Eriksson Heijala 1 Koskenniska Heijalasta 2. Isäntä 1739-1770 Matts Samuelsson Heijala 1.13. Isäntä 1771-1806 Gustaf Mattsson Heijala 1.1.14. Isäntä 1807-1817 Simon Mattsson Heijala 1.1.25. Isäntä 1818-1830 Anders Mattsson Heijala 1.1.3

1830-1839 ed. vaimo

Henkikirja 1820: 8x36 kopeekkaa: Poika Jonas 27v ja vaimo Eva 25v. Poika Karl 24v. 15hlö Veljen leski vaimo Eva Andersdr 48v. Veljenpoika Erik Simonsson 37v ja Bengt Krook vaimo Anna Maria 34v. Veljenlapset Mikael Simonsson 23v ja Helena Kristina Simonsdr 18v.

Vapautetut: sairaalloiset torppari Anders Mattsson Mattila 60v ja vaimo Anna 53v. Veljen leski vaimo Eva Mattsdr 65v. Pojantyttäret Eva Lisa Jonasdr 3v ja Maria Kristina Jonasdr 1v.Veljentytär Anna Sofia Simonsdr 7v. Veljen pojanpoika Salomon Eriksson 6v.

Henkikirja 1825: 8x36 kopeekkaa: poika Jonas 32v ja vaimo Eva 30v. Poika David 23v. 16hlö Veljen leski vaimo Eva Andersdr 53v. Veljenpoika Erik Simonsson 42v ja Bengt Krook vaimo Anna Maria 39v. Veljenpoika Mikael Simonsson 28v ja vaimo Helena Katarina 22v.

Vapautetut: sairaalloiset torppari Anders Mattsson Mattila 65v ja vaimo Anna 58v. Veljentytär Anna Sofia Simonsdr 12v. Veljen pojanpoika Salomon Eriksson 11v. Pojantyttäret Eva Lisa Jonasdr 8v ja Maria Kristina Jonasdr 6v.Veljenpojan tyttäret Maria Helena Mikaelsdr 4v ja Lisa Sofia Mikaelsdr 4kk.

3. Isäntä 1771-1806HEIJALA 1.1.1Gustaf Mattsson 1748 Kimola Heijala - 25.2.1811 Kimola Heijala (63v hengenahdistus) Vihitty 1.11.1772 Iitti (Kimola Heijala torpparin poika 24v / Kimola 17v) Eva Mattsdr 1755 - 29.2.1824 Kimola Heijala (torpparin leski 69v vanhuus)

Jatkuu seuraavalla sivulla…

Page 9: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

4. Isäntä 1807-1817HEIJALA 1.1.2Simon Mattsson 24.2.1755 Kimola Heijala - 1817 Kimola Heijala (62v)I-Vihitty 26.12.1780 Anna Henriksdr 1758 - 14.2.1792 Kimola Heijala (32v mätäkuume)II-Vihitty 1793 Iitti (Kimola torppari leski 38v / Kimola 21v) Eva Andersdr 12.8.1772 Kimola Ojala - 14.11.1839 Jaala nro1 Fuortti (talollisen leski rintapistos 67v) 54

→leski Eva muutti pojan mukana 1830 Jaala nro1 Fuortti s.55.Vanhemmat: Anders Johansson (Ojala 1.1.1) ja Anna Henriksdr Lapset:Erik Simonsson 25.4.1783 Kimola Heijala lk 1790-1812 43Vihitty 16.12.1807 Iitti (Kimola Heijala torpparin poika 24v / kirkonkylä torpparin tytär 21v) Anna Maria Ersdr 1786 / 1783 40

Oletus Vanhemmat: Erik Gustafsson 1755 Vihitty 17.12.1780 Iitti (Mäkelä talollisen poika / Siikakoski piika) Walborg Nilsdr 1760Lapset:Anders 30.11.1808 Kimola Heijala - 17.7.1811 Kimola Heijala (torpparin poika 3v punatauti) Salomon Eriksson 15.7.1814 Kimola Heijala lk 1812-1830 12

Tobias Simonsson (Heijala 1.1.2.1) 3.4.1791 Kimola Heijala lk 1790-1812 →1812 KoriaVihitty 26.12.1814 ► Kimola Taipale C1 →1820 Jaala Pyörylä 4 Puolakka

Mikael Simonsson 30.9.1797 Kimola Heijala - 1856 Jaala nro 1 Fuortti (isäntä 59v) 29 lk 1812-1830 (rk 1827-1837 lägermål=salavuoteus)

Vihitty 30.9.1821 Iitti (Kimola torpparin poika 24v / Kimola lampuodin tytär 21v) →1829 Jaala nro 1 Fuortti s.55 Helena Katarina Johansdr 19.12.1799 Kimola Toija - 19.4.1861 Jaala nro 1 Fuortti (leski 62v) 23

Vanhemmat: Johan Simonsson Sampa (Sampa 1.1) ja Katarina Jöransdr Lapset:Maria Helena Mikaelsdr 12.11.1821 Kimola Ojala - 28.7.1858 Kuusaniemi Mäenpää (37v) 5

Ripille 12.11.1837=16v. Kotona Fuorttissa 1838-1840. Vihitty 26.12.1840 Iitti (Vuolenkoski 12 Mustila s.372 talollisen poika leski / Jaala Fuortti talollisen tytär) Samuel Mårtensson 1807. Elossa 1858 Kuusaniemi nro 2 Mäenpää s.579.

Lisa Sofia Mikaelsdr 2.8.1825 Kimola. Elossa Jaala nro 1 Fuortti 1866=41v. 1

Ripille 22.4.1842=17v. Kotona Fuorttissa 1842-1848.Vihitty 12.6.1848 Iitti (Keltti Skyttälä talollisen poika / Jaala Fuortti talollisen tytär) Erik Jeremiasson 19.5.1820 Keltti Skyttälä. Elossa Jaala s.183 nro 1 Fuortti 1866=46v.

Helena Kristina Simonsdr 11.1.1802 Kimola Heijala Vihitty 17.2.1822 →Kimola Paljakka 1:2:2Ripille 1818=16v. Kotona 1821=19v.

Anna Sofia Simonsdr 14.1.1814 Kimola Heijala lk 1812-1830 13

5. Isäntä 1818-1830, emäntä 1830-1839HEIJALA 1.1.3Anders Mattsson 5.10.1760 Kimola Heijala Ojala 66Vihitty 16.11.1791 Iitti (Kimola torppari 31v / Kimola 24v) Anna Karlsdr 1767 Kimola Jussila 59

Vanhemmat: Karl Ersson (2. Isäntä Jussila) ja Maria Johansdr Lapset:Jonas Andersson 2.2.1793 Kimola Heijala lk 1790-1812 33Vihitty 26.12.1816 Iitti (Kimola Heijala torpparin poika 23v / lampuodin tytär 21v)Eva Johansdr 1795 Kimola Toija 31

Vanhemmat: Johan Simonsson Sampa (Sampa 1.1) ja Katarina Jöransdr Lapset: Eva Lisa Jonasdr 20.2.1818 vain lk 1812-1830 9Maria Kristina Jonasdr 21.3.1820 Kimola Heijala lk 1812-1830 7

Karl Andersson 22.12.1796 Kimola lk 1790-1812 Kotona 1820=24v. (tiedot päättyvät tähän)

David Andersson 16.1.1802 Kimola Heijala - 9.11.1878 Valkeala Ruottula nro 12 Juhola s.570 (leski yhtiömies 76v)Ripille 1818=16v. →17.12.1825 Valkeala.

Vihitty 26.12.1826 Valkeala (Iitti torpparin poika 24v / →Valkeala Ruotsula nro 12 Juhola talollisen tytär 18v)

Page 10: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Katarina Mattsdr 4.9.1808 - 13.6.1869 Valkeala Ruottula nro 12 Juhola (61v)► Jatkuu 1827 ◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙Kantatila torppa N:6 HEIJALA 1733- Torppa N:6 HEIJALA 1:1 1753-

Torppa HEIJALA 1:1:2 1766-1780 under Nordström, 1781 Forstadius, 1782-1783 Nordström, 1784-1788 Forstadius, 1789-1799 Nordström, 1800-1804 under Gustaf ja Karl Krook1791, 1798-1809 kylvöä 110 litraa

Kantatilasta Heijala 1:1 erotettu oma talous veljelle vuonna 1766Matts Samuelsson Heijala MATTILA (1:1:1) ja Esaias Samuelsson HEIJALA (1:1:2)

Viimeisen say:n 1800-1809 mukaan, kun Erik Esaiasson muutti pois, paikalle itsellisiksi siirtyi Ojalasta Anders Johansson 25.11.1749 Kimola Ojala (Ojala 1.1.1) Perhetiedot esitetty Ojalassa. Vastaavasti Heijalan Malakias Esaiasson muutti Ojala 1:2:n tyhjentyneeseen torppaan. Loppu perhetiedot heistä esitän kuitenkin tässä. Nuo paikkaveivaukset itselle epäselviä.

Oskari Koskenheimo kirjoittaa muistitietona, että suomen sodan 1808-1809 aikana sotavenäläiset polttivat Heijalan talon.

1. Isäntä 1766-1791 Esaias Samuelsson Heijala 1.3 Suku Koskenniska Heijalasta 17332. Isäntä 1792-1804 Erik Esaiasson Heijala 1.3.13. Isäntä 1805- 1845 Malakias Esaiasson Heijala 1.3.2

Henkikirja 1820: 3x36 kopeekkaa: renki Henrik 41v ja vaimo Eva 33v. Tytär Eva Malakiasdr 18v.10hlö Vapautetut: sairaalloiset torppari Malakias Esaiasson Heijala 45v Bengt Krook ja vaimo Elisabet 46v. Lapset Jonas 13v ja Lena Kaisa 12v.

Henrikin lapset Israel 8v ja Salomon 3v. Isoäiti Anna Påhlsdr 80v.

Henkikirja 1825: 3x36 kopeekkaa: renki Henrik 46v ja vaimo Eva 38v. 10hlö Poika Jonas Malakiasson 18v. Bengt Krook Vapautetut: sairaalloiset torppari Malakias Esaiasson Heijala 50v

ja vaimo Elisabet 51v. Lapsi Lena Kaisa 17v.Henrikin lapset Salomon 8v, David 2v ja Eva 2v. Isoäiti Anna Påhlsdr 85v.

3. Isäntä 1805-1845 HEIJALA 1.3.2Malakias Esaiasson 5.11.1775 Kimola Heijala 51Vihitty 26.12.1796 Iitti (Kimola torpparin poika 21v / Kimola 22v) Elisabet Johansdr 1774 52

Lapset:Anna Malakiasdr 1799 Kimola Heijala. Kotona 1814=15v. (tiedot päättyvät tähän)

Eva Malakiasdr 10.11.1802 Kimola Heijala. Elossa Vuolenkoski nro 15 Aunela 1866=64v.Ripille 1818=16v. Kotona 1820=18v.

Vihitty 8.2.1824 Iitti (→Vuolenkoski nro 15 Aunela isäntä leski s.85 / Kimola 22v) Mikael Eliasson 11.3.1792 Vuolenkoski Aunela - 20.5.1838 Vuolenkoski Aunela (isäntä 46v rintapistos)

I-Vihitty 17.12.1817 Iitti (Vuolenkoski Aunela isäntä / talollisen tytär) Anna Gustafsdr 1796 - 20.8.1823 Vuolenkoski Aunela (27v synnytys) Vanhemmat: Elias Karlsson 1760 - 15.2.1800 Vuolenkoski Aunela ja Karin Johansdr 1769

Jonas Malakiasson 21.3.1807 Kimola Heijala Ripille 1822=15v. 19Lena Kaisa Malakiasdr 2.12.1808 Kimola Heijala Ripille 6.6.1824=16v. 18

Svarmor? Anna Påhlsdr 1740 - 23.2.1829 Kimola (torpparin leski 89v vanhuus) 86rk 1797 ei merkintöjä, näkyy 1816 alkaen

Renkinä 1820-1829 →leskenä 1829 ElimäkiSAHLGREN 1.1.2.3 Henrik Eriksson Sahlgren 4.2.1779 Kimola Keikki 47

Aiemmin veljen luona, viimeistään 1805-1809 Kimola Jokela, Heijala, 1821-1824 Lyöttilä Rauhamäki. Vihitty 31.12.1805 Iitti (Lyöttilä lampuodin poika 26v / Kurjala torpparin tytär 18v) Eva Gustafsdr 1787 - 27.2.1824 Lyöttilä (torpparin vaimo 37v synnytys)

Lapset: Maria 27.8.1810 Kimola Heijala - 9.9.1811 Kimola Heijala (bb 1v punatauti) Israel Henriksson 1.8.1812 Kimola Heijala lk 1812-1830 isä tp näkyy hk1820=8v (tiedot päättyvät tähän)Salomon Henriksson Sahlgren 24.4.1817 Kimola lk 1812-1830 isä tp 9David Henriksson Sahlgren 24.2.1824 Lyöttilä 4

Page 11: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Eva Lisa Henriksdr Sahlgren 24.2.1824 Lyöttilä 4

Itsellisenä 1815-1816 leski Kaisa Ersdr 1786 →Kimola Toija Renkinä 1822 Johan Anderssson 14.6.1803 Ripille 2.6.1822→Jaala Braskila →Kimolaan takaisin?Piikana? Johanna Ester Bom 1794 rk 1816-1826 ei merkintöjä. →Koskenniska såg► Jatkuu 1827 ◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙ Kantatila torppa N:6 HEIJALA 1733-Torppa N:7 PEKKOLA 1:2 1753-Torppa N:7 PEKKOLA 1:2:1 1766-

Torppa ISO TAKALA 1:2:1:1 1806-rk 1770-1785 Pekkola, rk 1786-1797 Heijala, rk 1816-1826 torppa Heijala1780 under Forstadius 1781-1783 Nordström, 1784-1788 Forstadius, 1789-1799 Nordström,1800-1804 Gustaf ja Karl Krook1794, 1797-1809 kylvöä 110 litraa ja päivätöitä kolme

Kantatilasta Heijala erotettu oma talous veljelle vuonna 1753 Matts Samuelsson HEIJALA (1:1) ja Gustaf Samuelsson Heijala PEKKOLA (1:2)

Pekkolasta 1:2 erotettu oma talous veljelle vuonna 1766Gustaf Samuelsson PEKKOLA (1:2:1) ja Peter Samuelsson PEKKOLA / WÄHÄ TAKALA (1:2:2)

Pekkolasta 1:2:1 erotettu oma talous veljentyttärelle vuonna 1816Salomon Gustafsson ISO TAKALA (1:2:1:1) ja Anna Petersdr TAKALA (1:2:1:2)

1. Isäntä 1753-1770 Gustaf Samuelsson Heijala 1.2 Suku Koskenniska Heijalasta 17332. Isäntä 1771-1784 Erik Gustafsson Heijala 1.2.13. Isäntä 1785-1807 Peter Gustafsson Heijala 1.2.24. Isäntä 1808-n.1815 Samuel Gustafsson Heijala 1.2.45. Isäntä 1816-1828 Salomon Gustafsson Heijala 1.2.3

Henkikirja 1820: 6x36 kopeekkaa: torppari Salomon Gustafsson Iso Takala 58v. 10hlö Veljentytär Maria Elisabet Petersdr 27v ja puoliso Erik 32v. Bengt Krook Veljentytär Karin Petersdr 20v. Veljenpoika Joel Samuelsson 20v.

Vapautetut: sairaalloinen vaimo Eva 47v. Veli Peter Gustafsson 69v, sairaalloinen leski Ester Sigfridsdr 55v.Veli Samuel Gustafsson 51v ja vaimo Anna 46v sairaalloiset.

Henkikirja 1825: 6x36 kopeekkaa: torppari Salomon Gustafsson Iso Takala 63v. 13hlö Veljentytär Maria Elisabet Petersdr 32v ja puoliso Erik 37v. Bengt Krook Veljentytär Karin Petersdr 25v ja puoliso Erik 35v.

Veljenpoika Joel Samuelsson 25v ja vaimo Lisa 22v.Vapautetut: sairaalloinen vaimo Eva 52v. sairaalloinen leski Ester Sigfridsdr 60v.Veli Samuel Gustafsson 56v ja vaimo Anna 51v sairaalloiset.Lapset Lisa Sophia Joelsdr 1v ja Anna Maja Eriksdr 2v.

1. Isäntä 1753-1770 HEIJALA 1.2Gustaf Samuelsson 22.3.1722 Koskenniska - 11.10.1794 Kimola Heijala (72v vesipöhö)II-Vihitty 3.12.1749 Iitti (Kimola torppari 27v / Kauramaa 13v) Johanna Samuelsdr 8.12.1736 Kauramaa Berttula - 6.4.1808 Kimola Heijala (leski 72v vanhuus) Vanhemmat: Samuel Bengtsson 1687 - 39.6.1736 Kauramaa Berttola (49v) Vihitty 1728 Iitti (Kauramaa / Kusa)

Sophia Johansdr 1700 - 9.9.1769 Kauramaa Berttula (hms emäntä leski 69v rintapistos)Lapset:

Jatkuu seuraavalla sivulla…

Page 12: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

3. Isäntä 1785-1807, itsellinenHEIJALA 1.2.2Peter Gustafsson 26.2.1751 Kimola Heijala Pekkola - 8.8.1820 Kimola (itsellinen leski 69v vanhuus)Vihitty 26.12.1784 Iitti (Kimola Heijala torpparin poika 33v / Kimola Yrjölä 24v)Margareta Andersdr 24.4.1760 Kimola Yrjölä - 9.7.1815 Kimola Heijala (55v vesipöhö) Vanhemmat: Anders Nilsson (2. Isäntä Yrjölä) ja Karin Jöransdr

Lapset:Anna Petersdr 11.8.1789 Kimola Pekkola lk 1790-1812 Vihitty 30.12.1806 →uusi muonatorppa 1816 Takala

Vihitty 30.12.1806 Iitti (Kimola renki 25v / Kimola Heijala 17v) Sigfrid Karlsson 1781

Maria Elisabet Petersdr 23.7.1793 Kimola Heijala lk 1790-1812 33Vihitty 20.12.1812 Iitti (Kimola renki 24v / torpparin tytär 19v) →1830 ? Erik Mattsson 1788 / 1784,1783 38

Lapsi:Eva 21.8.1813 Kimola Heijala - 7.6.1814 Kimola Heijala (torpparin tytär 1v isorokko) lk 1812-1830

Karin Petersdr 15.3.1800 Kimola Heijala. Ripille 1812=12v. 26 Vihitty 4.1.1821 Iitti (Kimola renki 31v / Kimola torpparin tytär 21v) Erik Thomasson 1790 36

Aiemmin Erik renkinä 1818-1820 Rusthåll Bengt KrookLapset:Eva 21.11.1821 Kimola - 23.6.1822 Kimola (itsellisen tytär 7kk isorokko) Anna Maja Eriksdr 1.11.1823 Kimola IsoTakala lk 1812-1839 3

5. Isäntä 1816-1828HEIJALA 1.2.3Salomon Gustafsson 17.3.1762 Kimola Pekkola - 27.2.1828 Kimola (torppari 66v rintapistos) (ei lapsia) 64Vihitty 1794 Iitti (Kimola tp 32v / Jaala 21v) Eva Sigfridsdr 2.12.1773 Jaala Lanski - 13.3.1849 Erävesala Mäkelä (kirkonvaivainen leski 76v rintapistos) 53

Vanhemmat: Sigfrid Jöransson Vihitty 28.12.1761 Iitti (Jaala / Jaala) Maria JöransdrSisar leski Ester Sigfridsdr 1765 - 18.6.1845 Erävesala (ruotuvaivainen leski 80v vanhuus) 61 Haudattu Mäntysaareen. →1830-1833 leski Eva ja sisarensa Ester muuttivat itsellisiksi Jaala nro 1 Lanski s.82 ja 1834-1849 itsellisinä Erä Vesala Mäkelä s.362.

4. Isäntä 1808-n.1815HEIJALA 1.2.4Samuel Gustafsson Stor Takala (1808) 1769 Kimola Pekkola 57Vihitty 26.12.1797 Iitti (Kimola torpparin poika 28v / Kimola 23v) Anna Andersdr 28.8.1774 Kimola Ojala 52

Vanhemmat: Anders Johansson Ojala (Ojala 1.1.1) ja Anna Larsdr Lapset:Maria Gustafa Samuelsdr 1798. Kotona 1814=16v. (tiedot päättyvät tähän)

Joel Samuelsson 9.12.1800 Kimola Heijala lk 1790-1812, 1812-1830 26Vihitty 31.12.1823 Iitti (Kimola torpparin poika 23v / Lyöttilä Skinnari talollisen tytär 20v) Lisa Esaiasdr 7.12.1800 Lyöttilä Skinnari 26

Vanhemmat: Esaias Johansson 18.2.1772 Lyöttilä Skinnari Vihitty 27.12.1801 Iitti (Lyöttilä Skinnari talollisen poika / Lyöttilä Skinnari) Anna Elisabet Ersdr 1.9.1783 Lyöttilä SkinnariLapset:Lisa Sophia Joelsdr 18.11.1824 Kimola lk 1812-1830 2Maja Stina Joelsdr 13.11.1826 Kimola Ojala lk 1812-1830 2kk

Renkinä Isak Johansson 19.1.1784 Kimola Sombola (isä Sombola 1.2.1)Renkinä 1825 Johan Andersson 15.6.1803 Koskenniska sotilaan torppa. Ripille 9.6.1822

Vanhemmat: sotilas Anders Skön ja Anna Andersdr► Jatkuu 1827

Page 13: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Kantatila torppa N:6 HEIJALA 1733-Torppa N:7 PEKKOLA (1:2) 1753-

Torppa WÄHÄ TAKALA (1:2:2) 1766-rk 1770-1785 Pekkola, 1786-1797 Heijala, 1805-1815 Pekkola, 1816-1826 torppa Heijala1780 under Nordström, 1781 Forstadius, 1782-1783 Nordström, 1784-1799 Forstadius,1800-1804 Gustaf ja Karl Krook1800-1809 kylvöä 110 litraa ja päivätöitä kaksi

Pekkolasta (1:2) erotettu oma talous veljelle vuonna 1766Gustaf Samuelsson PEKKOLA (1:2:1) ja Peter Samuelsson PEKKOLA / WÄHÄ TAKALA (1:2:2)

1. Isäntä 1766-1795 Peter Samuelsson Heijala 1.4 Suku Koskenniska Heijalasta 17332. Isäntä 1796-1811 Malakias Petersson Heijala 1.4.13. Isäntä 1812-1836-1842 Johan Henriksson vävy / leski

Henkikirja 1820: 4x36 kopeekkaa: torppari Johan Henriksson Wähätakala 34v ja vaimo Eva 31v.6hlö Vaimon sisar Anna Malakiasdr 23v ja vaimon veli David Malakiasson 20v.Bengt Krook Vapautetut: sairaalloinen anoppi Brita Thomasdr 52v. Lapsi Anders 5v.

Henkikirja 1825: 4x36 kopeekkaa: torppari Johan Henriksson Wähä Takala 39v ja vaimo Eva 36v.8hlö Vaimon sisar Anna Malakiasdr 28v ja vaimon veli David Malakiasson 25v.Bengt Krook Vapautetut: sairaaloinen anoppi Brita Thomasdr 57v. Lapset Anders 10v, Eva Lisa 4v ja Jonas 2v.

2. Isäntä 1796-1811HEIJALA 1.4.1 Malakias Petersson 29.7.1761 Kimola Pekkola - 12.5.1811 Kimola Heijala (49v hukkui) Vihitty 26.12.1786 Iitti (Kimola Heijala torpparin poika 25v / Väärtti Tuomala 18v) Brita Thomasdr 1768 - 21.3.1834 Jaala Jankkeri (torpparin leski 66v rintapistos) 58

→Leskenä 1829 Jaala nro 3 Erkkilä s.6. Vanhemmat: Thomas Eskelsson 1722 Vihitty 16.12.1764 Iitti (Väärtti talollinen leski / Perheniemi leski) Maria Jöransdr 1728 Lapset:Eva Malakiasdr 17.6.1789 Kimola Heijala lk 1790-1812 37Vihitty 2.10.1808 Iitti (Kimola renki 22v / Rusthåll torpparin tytär 19v)3. Isäntä 1812-1836, emäntä 1836-1842Johan Henriksson 1786 40

Lapset:Erik 19.3.1809 Kimola Heijala - 2.9.1811 Kimola Heijala (1v punatauti) Thomas 26.4.1811 Kimola Pekkola - 29.5.1812 Kimola Heijala (torpparin poika 1v tuntematon) Maria 2.6.1813 Kimola Ojala - 17.8.1815 Kimola (torpparin tytär 2v tuntematon) Anders Johansson 21.4.1815 Kimola Heijala lk 1812-1830 11David 27.5.1818 Kimola Pekkola - 30.6.1818 Kimola Heijala (torpparin poika 1kk tuntematon) Salomon 27.5.1818 Kimola Pekkola - 8.7.1818 Kimola (torpparin poika 5vko tuntematon) Eva Lisa Johansdr 1821 5Jonas Johansson 29.4.1823 Kimola lk 1812-1830 3Matts 24.4.1826 Kimola - 27.6.1826 Kimola Heijala (torpparin poika 2kk tuntematon)

Elisabet Malakiasdr 5.3.1792 Kimola Ojala (say 1807 Elisabet pieni) Kotona 1816=24v. Elossa Erkkilä 1848=55v.Vihitty 26.12.1816 Iitti (→Jaala nro 3 Erkkilä lampuodin poika 24v / torpparin tytär 24v) Simon Simonsson 9.8.1792 Jaala Erkkilä. Elossa Jaala nro 3 Erkkilä 1848=56v.

Vanhemmat: Simon Jöransson kuollut ennen 1827 Vihitty 26.12.1789 Iitti (Jaala Jankkeri talollisen poika / Jaala) Elisabet Samuelsdr 1758 - 23.2.1841 Jaala Erkkilä (talollisen leski 83v vesipöhö)

Anna Malakiasdr 5.4.1797 Kimola Heijala lk 1812-1830 Vihitty n.1826 →Kimola muonatorppa Ojala David Malakiasson (Heijala 1.4.1.1) 24.4.1800 Kimola Heijala lk 1812-1830 26

Page 14: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Ester 13.9.1805 Kimola Heijala - 10.5.1806 Kimola Heijala (torpparin tytär 1v6kk tuntematon) lk 1790-1812 Jonas Malakiasson 28.8.1807 Kimola Heijala. Ripille 11.11.1822=15v. (tiedot päättyvät tähän)

► Jatkuu 1827 ◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙Kantatorppa N:8 OJALA 1737-

Torppa OJALA (1:2) 1794-1800-1804 under Böök → 1807-18091794 kylvöä 36 litraa, 1795, 1800-1809 kylvöä 110 litraa ja päivätöitä kaksi

1. Isäntä 1794-1804 Thomas Mårtensson Ojala 1.2.1 Suku Koskenniska Keisarista 17442. Isäntä 1805-1820 Magnus Andersson Nyland vävy Pilkanmaalta3. Isäntä 1820-1839 Matts Johansson muonatorppari /torppari ?

2. Isäntä vävy 1805-1820 ► Perhe muutti 1820 Kimola KurhisMagnus Andersson Nyland 1776 Vihitty 15.9.1805 Iitti (Pilkanmaa jääkäri Magnus Nyland 29v / Salonsaari torpparin leski 39v)Anna Maria Andersdr 1766

I-Vihitty Thomas Mårtensson (Ojala 1.2.1). Leskeksi 8.4.1804Vanhemmat: Anders Andersson 1738 - 1777 Salonsaari Anttila (38v halvaus) Vihitty 21.12.1764 Iitti (Salonsaari Anttila / Perillinen) Johanna Mattsdr 1744Lapset:Eva Thomasdr 5.12.1789 Kimola Ojala lk 1790-1812 Kotona 1805 =16v. Vihitty 26.12.1808 Iitti (→Kuukso Tomala talollisen poika / 19v) Erik Mattsson (oletus)

Helena Thomasdr 10.4.1793 Kimola Ojala →1820 Kimola Kurhis

Elisabet Thomasdr 14.5.1797 Kimola Ojala lk 1790-1812, lk 1812-1830. Elossa Urbain 1824=27v.rk 1805-1815 ei merkintöjä. Kotona 1817-1819.

Vihitty 3.4.1820 Iitti (→Huhdasjärvi nro 4 Urbain s.277 yhtiömies / Kimola 23v) Thomas Simonsson 1771 - 19.4.1824 Huhdasjärvi (talollisen poika 53v vesipöhö)

Anders Thomasson 27.9.1799 Kimola Ojala→ 1820 Kimola Kurhis

Joel Magnusson 3.11.1805 Kimola Ojala - 18.4.1806 Kimola Ojala (torpparin poika 5kk tuntematon) Maja Stina Magnusdr / Anna Maria 13.8.1807 Kimola Ojala - 27.11.1807 Kimola Ojala (torpparin tytär 3kk tuntematon) Erik Magnusson Nyland 1810 vain lk ? (tiedot päättyvät tähän)

◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙ Uudet asukkaat…

Henkikirja 1820: 2x36 kopeekkaa: muonatorppari Matts Johansson 24v ja vaimo Anna Sofia 31v.5hlö Vapautetut: lapset Anders 7v, Anna Lovisa 5, Maria Kristina 3v.vero pyyhitty / Krook

Henkikirja 1825: 2x36 kopeekkaa: torppari Matts Johansson Ojala 29v ja vaimo Anna Sofia 36v.6hlö Vapautetut: lapset Anders 12v, Anna Lovisa 10, Maria Kristina 8v ja Salomon 3v.Bengt Krook

3. Isäntä 1820-1839Aiemmin Matts ja Anna Sofia näkyvät renkinä ja piikana 1816-1819 Rusthåll Bengt KrookMatts Johansson 1796 30I-Vihitty 19.3.1817 Iitti (Kimola Rusthåll renki 21v / Rusthåll suutarin tytär 28v) Anna Sofia Johansdr 1789 - 1825 Kimola Ojala (36v)II-Vihitty n. 1826 (leski 30v / 29v)Anna Malakiasdr 5.4.1797 Kimola Heijala 29

Vanhemmat: Malakias Petersson (Heijala 1.4.1) ja Brita ThomasdrAnna Sofian aviottomat lapset:Anders Johan Annasson 4.1.1814 Kimola Ilonoja (avioton) 13Anna Lovisa Annasdr 19.1.1816 Kimola Ilonoja (avioton) 11I-avioliiton lapset:Maria Kristina Mattsdr 8.11.1817 Kimola Rusthåll Ilonoja 9Salomon Mattsson 1822 Kimola Ojala 4

Page 15: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Renkinä 1826 Thomas Staffansson Wilberg 28.9.1810 Lyöttilä Paavola (Vihitään 1833 Kimola) 16► Jatkuu 1827 ◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Kantatorppa N:8 OJALA 1737-Kantatorppa OJALA ÄIJÄLÄ 1:1 1794-1807

Torppa Tupala 1808-say 1800-1809 Äijälä, rk 1805-1815 torppa Ojala1780-1783 under Nordström, 1784-1788 Forstadius, 1789-1799 Nordström, 1800-1804 under Böök → 1807-1809 Bengt Krook 1790, 1794 kylvöä 110 litraa, 1798, 1800-1809 kylvöä 73 litraa ja päivätöitä yksi

Kantatorpasta Ojala erotettu oma talous serkulle vuonna 1794Anders Johansson Ojala Äijälä (1:1) ja Thomas Mårtensson 1.2.1 Ojala (1:2)

Viimeisen say:n 1800-1809 mukaan perhe muuttanut 1808 torppaan nro 9, Heijala 1:1:2. Epäselvä.Poika Simon jatkoi torpparina ja isäntänä. Esitetään perhetiedot loppuun tässä.1800-1804 under Gustaf ja Karl Krook

1. Isäntä 1737-1739 Jakob Jöransson Paljakka 1.2.1 Suku Kimolassa viimeistään 1712 2. Isäntä 1741-1742 Johan Ersson vävy Jaala Heikkilästä3. Isäntä 1744-1790 Johan Sakariasson Ojala 1.1 Koskenniska Keisarista 17444. Isäntä 1791-1806 Anders Johansson Ojala 1.1.15. Isäntä 1807-1815 Simon Andersson Ojala 1.1.1.16. Isäntä 1816-1826- Isak Johansson Sombola 1.2.1.1 Suku Kimolassa viimeistään 1707

Henkikirja 1820: 3x36 kopeekkaa: torppari Isak Tupala 36v ja vaimo Karin 39v. Renki Isak.6hlö, Bengt Krook Vapautetut: Isakin äiti Maria Jeremiasdr 73v. Lapset Abraham 11 ja Anna 6.

Henkikirja 1825: 3x36 kopeekkaa: torppari Isak Tupala 41v ja vaimo Karin 44v. Renki Matts.4hlö, Bengt Krook Vapautetut: lapsi Anna 11.

6. Isäntä 1816-1826-SOMBOLA 1.2.1.1Aiemmin renkinä Kimola Pekkola 1:2:1, 1797 jälkeen Sitikkalaan. Kotona Sombolassa 1800, rk 1805-1813.Isak Johansson 19.1.1784 Kimola Sombola lk 1790-1812 42

Vanhemmat: Johan Samuelsson (Sombola 1.2.1) ja Maria Jeremiasdr 14.3.1747 Lyöttilä Majori - 3.2.1823 Kimola Ojala Tupala (tp leski 76v vanhuus) Äiti muutti pojan mukana vuonna 1816 Ojala Tupalaan.

Vihitty 14.12.1806 Iitti (Kimola torpparin poika 22v / Sombola 25v)Karin Johansdr Perling 29.10.1781 Perheniemi 45

Vanhemmat: rakuuna Johan Perling ja Karin Mattsdr Lapset: Maria Elisabet 6.6.1807 Kimola Sombola - 31.7.1807 Kimola Sombola (torpparin tytär 2kk tuntematon) Abraham 3.11.1808 Kimola Sombola - 5.2.1823 Kimola (torpparin poika 14v lavantauti) lk 1812-1830 Anna Sofia Isaksdr 22.5.1813 Kimola Sombo lk 1812-1830 ä 1789 isä lampuoti 12(Johannes) Johan 15.6.1820 Kimola Ojala - 11.3.1822 Kimola Ojala (torpparin poika 1v9kk tuntematon) lk 1812-1830

Piikana rk 1816-1826 Eva Lisa Johansdr 1780 Rusthåll Krook ja torppa Ojala Äijälä. Lägrad 1822. Här gifar. Malakias Esaiasson Renkinä vuonna 1816 Israel Mikaelsson 9.5.1796 Kimola SipiläRenkinä 1819-1826 Karl Samuelsson 1799 27

Renkinä Ojalassa 1823-1826 . Kimolassa itsellisinä 1827-1832. Viimeistään 1839 Evan kotiin Kimola Holmalaan.Eva näkyy 1832 alkaen kotona Holmalassa. Erik itsellisenä Holmalassa, ei rippimerkintöjä. MYLLYLÄ 1.1.1Erikin viimeinen merkintä Myllylässä 1824. Palaa Kimolaan Kärkölästä.Erik Mikaelsson 12.6.1801 Kimola Myllylä 25Vihitty 24.10.1824 Iitti (Kimola renki 23v / Kimola torpparin tytär 24v)Eva Elisabet Gustafsdr Holm 27.1.1800 Kimola Holmala 26

Vanhemmat: Gustaf Thomasson Holm (Holmala 1.1) ja Maria JohansdrLapset:Mikael Eriksson 28.9.1822 (Vihitään 1844)Lena Stina Eriksdr 26.4.1823 Kimola avioton lk 1812-1830 isä renki Erik Mikaelsson 4

◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 16: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Seuraavalla sivulla loput poistuneista Ojalan torpan asukkaista…

OJALA 1.1 Johan Sakariasson 1720 - 28.10.1790 Kimola Ojala (70v mätäkuume)Vihitty 30.11.1748 Iitti (Kimola 28v / Kauramaa 21v) Maria Jöransdr 1727 - 1809 jälkeen Kimola Ojala (82v)Lapsi:4. Isäntä 1791-1806, itsellinen rk 1816-1826OJALA 1.1.1Anders Johansson Ojala, Äijälä (1800) (say 1807=raihnas) vuonna 1826 itsellisissä =77v25.11.1749 Kimola Ojala - 20.4.1829 Kimola (kirkonvaivainen 80v vanhuus) I-Vihitty 28.12.1769 Iitti (Kimola Ojala torpparin poika 20v / Lyöttilä Viskari 24v)Anna Henriksdr 1745 - 14.10.1785 Kimola Ojala (40v rintapistos)II-Vihitty 5.2.1786 Iitti (Kimola Ojala torppari leski 37v / Vesala Kokkola 20v) Anna Larsdr 1766 - 6.5.1829 Kimola (itsellinen leski 59v vanhuus) vuonna 1826 itsellisissä =60v

Lapset:

Henkikirja 1820: 2x36 kopeekkaa: irtolainen Simon Andersson 40v ja vaimo 42v.4hlö henkikirjassa puolisot merkitty rengin ja piian asemaan.Vero pyyhitty, Rosenbröijer Vapautetut: lapset Maria 11v ja Anna 8v.

5. Isäntä 1807-1815, rk 1816-1819 itsellinen →1820 jälkeen Kumia Valkeala ?OJALA 1.1.1.1Simon Andersson Äijälä (1807) 19.8.1780 Kimola OjalaVihitty 27.12.1801 Iitti (Kimola Ojala tp 21v / Lyöttilä Fiskari talollisen tytär 23v) Susanna Adamsdr 26.12.1778 Lyöttilä Fiskari

Vanhemmat: Adam Mattsson Vihitty 17.10.1773 Iitti (Lyöttilä Fiskari talollinen leski / Pappila piika) Karin MikaelsdrLapset:OJALA 1.1.1.1.1Erik Simonsson 25.5.1803 Kimola Ojala lk 1790-1812, 1812-1830 Kotona 1817=14v. ►Kimola KurhisMaria Simonsdr 30.6.1809 Kimola Ojala lk 1812-1830 (näkyy hk 1820=11v) (tiedot päättyvät tähän)Anna Sophia Simonsdr 25.6.1812 Kimola Ojala lk 1812-1830 (näkyy hk 1820=8v)→Kymi LalluElisabet Simonsdr 25.9.1817 Kimola Heijala? (tiedot päättyvät tähän)

Henkikirja 1820: 3x36 kopeekkaa: suutari Israel Urman 25v ja vaimo Eva Lisa 23v. 3hlö, Bengt Krook Renki David.

OJALA 1.1.1.2 →Viimeistään 2.1.1826 Jaala nro 8 Siikava Israel Andersson Urman (1818) 13.3.1795 Kimola Ojala. Elossa leski entinen suutari 1866=71v

lk 1790-1812, lk 1812-1830 Kotona 1807=12v. rk 1805-1815 ei rippimerkintöjä. för givar. 1812 = 17-vuotiaana suutari Lönberillä oppipoikana.

Vihitty 22.11.1818 Iitti (Kimola suutarin oppipoika 23v / Lyöttilä Rauhamaa 21v) Eva Lisa Mattsdr 1797 - 6.5.1861 Jaala nro 8 Siikava (64v)

David Andersson 18.8.1800 Kimola Ojala Kotona 1808=8v. lk 1812-1830 →Pitterburg

Eva Lisa Andersdr 29.1.1807 Kimola Ojala. Elossa veljen luona itsellisenä Jaala nro 8 Siikava 1866=59v. lk 1812-1830. Kotona Ojalassa 1826=19v.→Piikana 1832-1833 Sääksjärvi Heikkilä s.365, piikana 1834 Rusthåll Sticht, lägrad 1833, itsellinen veljensä luona Jaala Siikava 1835-1837 s.125,127, piikana 1838 Rusthåll Sticht s.153, 1838-1839 Rusthåll Ilonoja Krook s.150, piikana 1839-1840 Kimola Tupala,itsellisissä 1840-1841, itsellinen veljen luona 1841-1848 s.145 Jaala Siikava.

► Jatkuu 1827 ◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 17: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Torppa JOKELA 1798-Nybygge torp = Uudistorppa. lk 1782-1812 Jokela, rk 1797-1815 Jokela1800-1809 under Gustaf ja Karl Böök1800-1809 päivätöitä yksi

say:n mukaan Yrjölän torppa tyhjillään 1785-1797. Tilalle Jokelan torppa. Vuoteen 1790 saakka Yrjölässä kuitenkin asui itsellisiä. 1. Isäntä 1798-1803 Johan Eriksson Sahlgren 1.1.2.1 Suku Kimolaan viimeistään 1721 Ruotsista 2. Isäntä 1804-1826 Kasper Eriksson Sahlgren 1.1.2.2

Henkikirja 1820: 1x36 kopeekkaa: torppari Kasper Eriksson Jokela 44v.4hlö, Bengt Krook Vapautetut: sairaalloinen vaimo Maria 44v. Lapset Tobias 15v ja Eva 7v.

Henkikirja 1825: 2x36 kopeekkaa: torppari Kasper Eriksson Jokela 49v ja vaimo Maria 49v.3hlö, Bengt Krook Vapautetut: lapsi Eva 12v.

2. Isäntä 1804-1826, itsellinenSAHLGREN 1.1.2.2Kasper Eriksson Sahlgren, Jokela (1804) 28.9.1776 Kimola Keikki - 25.5.1829 Kimola (itsellinen 53v kuume) 50Vihitty 9.11.1800 Iitti (torpparin poika 24v / torpparin tytär Kimola 24v)Maria Andersdr 17.9.1776 Kimola Ojala - 31.3.1847 Kimola (kirkonvaivainen leski 71v rintapistos) 50

→Leski Maria ja tytär Eva jatkuvat Kimola itsellisissä.Vanhemmat: Anders Johansson Ojala (Ojala 1.1.1) ja Anna HenriksdrLapset:Tobias Kaspersson 22.12.1805 Kimola Jokela. Elossa muonatorpparina Jaala nro 4 Rastas 1866=61v.

Ripille 11.11.1822=17v. Kausalaan, renki 1832-1835 Kausansaari nro 2 Anttila s.30,29. Kimolaan takaisin. Kimolassa itsellisinä 1836 -1848 →itsellinen, muonatorppari Jaala nro 4 Rastas s.89.

Vihitty 8.11.1835 Iitti (Kausala renki 30v / Kausala talollisen leski 39v) Susanna Andersdr 1796 - 24.1.1866 Jaala nro 4 Rastas (70v)

I-Vihitty 5.3.1820 Iitti (Kausala talollisen poika / Jaala talollisen tytär) Tobias Davidsson 1788 - 4.10.1832 KausalaLapset:Anna Maria Tobiasdr 23.1.1836 Kimola itsellisetAnders Tobiasson 4.10.1837 Kimola itselliset lk 1839-1849

Eva Kaspersdr 30.1.1813 Kimola Jokela lk 1812-1830 13

Henrik veli asui noin 1805-1809 veljensä luona. Perhetiedot Kimola Heijalassa.SAHLGREN 1.1.2.3Henrik Eriksson Sahlgren 4.2.1779 Kimola KeikkiVihitty 31.12.1805 Iitti (Lyöttilä torpparin poika 26v / Kurjala torpparin tytär 18v) Eva Gustafsdr 1787 - 27.2.1824 Lyöttilä (torpparin vaimo 37v synnytys)► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 18: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Talo N:1 SAMBO Rusthåll Vuorilahti Nordströmit Kimolassa 1767- 3.4.1815say 1781 3/8 rusthåll, 1791 1/2 rusthåll

2.Isäntä 1793-1815Anders Gustaf Abrahamsson Nordström (1768 - 28.4.1819) Perhetiedot edellisessä jaksossa.Muutti perheineen 3.4.1815 Luhankaan muuttokirjalla nro 6.

Andersin isä (1.Isäntä) Abraham Henriksson Nordström (1722 - 1796) ◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Talo N:1 SAMBO Rusthåll Vuorilahti Adolf Johan Rosenbröijer n.1794 - 16.3.1824

Henkikirja 1820: 8x36 kopeekkaa: entinen majuri A. J. Bröijer 54v (vaimo ei näy)7hlö Rengit Karl ja Tobias. neito Angherus. Piiat Wendla, Ester, Sofia ja Anna.kruunu ½ manttaalia

Henkikirja 1825: 8x36 kopeekkaa: (entinen majuri A. J. Bröijer)9hlö 3 renkiä ja 4 piikaa. Itsellisenä sokea Påhl. Yksi vapautettu.verotila 5/8 manttaalia

Adolf Johan Rosenbröijer 1766 - 16.3.1824 Kimola (Major o. Ridd: af Kongl: Svenska Svärds Orden 58v kuume) Vihitty Eva Kristiina Viander 4.2.1780(Adolf Johan Rosenbröijer oli Kustaa Johan Bröijerin veljenpoika.Näkyy say 1794=21v Viitattu 5.3.2014 http://www.kansallisbiografia.fi/kenraalit/?gid=232

◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 19: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Kyläsepän torppa Malin n.1822-Maria Forstadiuksella ja Ander Malinilla oli oma talous osana Sambo rusthållia. 1800-1801 är ägare af ¼ i Uimi augment.1802-1809 1/32 augmenttia. say 1809 1/16 innehafres af Taipale ? bönder.

Henkikirja 1820: 4x18 kopeekkaa: lampuoti Anders Mattsson Malin 46v ja vaimo Ulrika 32v. 6hlö Pojat Karl 23v ja Gustaf 19v. 2. Uimi augmentti Vapautetut: lapset Johan 8v ja Henrik 7v.verotila 1/16 manttaalia, Forstadius

Henkikirja 1825: 4x18 kopeekkaa: seppä Anders Mattsson Malin 51v ja vaimo Ulrika 37v. 9hlö Poika Gustaf 24v. Renki Malakias.vero pyyhitty, Rosenbröijer Vapautetut: lapset Johan 13v ja Henrik 11v, Herman 7v, Karl 4v ja Fredrika 2v.

1. Isäntä 1822-Seppä Anders Mattsson Malin 1774 52

I-Puoliso Vih. 16.3.1800 Iitti (seppä Hemman br. 26v / leski Kimola 26v) Maria Katarina Forstadius 1774 -1808Marian I-Vihitty 25.9.1796 Nastola (isäntärenki 23v / neito 22v)seppä Henrik Frostman 10.8.1765 Nastola Jokelan talo - 16.6.1799 Kimola Taipale (isäntä 34v turvotus)

II-Vihitty 30.10.1808 Iitti (Kimola Uimi seppä bd leski 34v / 20v)Ulrika Mattsdr Wiik 1788 38

Lapset:Marian I-avioliiton lapsi:Karl Henrik Henriksson Frostman 15.9.1797 Kimola

→ 11-vuotiaana orpona, muutti enonsa Karl Magnus Forstadiuksen talouteen. 1820 isäpuolen luona.Andersin ja Marian lapsi:Gustaf Andersson Malin 17.1.1801 Kimola sepäntalo lk 1790-1812, 1812-1830 (tiedot päättyvät tähän) 25Andersin ja Ulrikan lapset:Johan Kristian Andersson Malin 3.7.1812 Kimola rk 1812-1830 14Henrik Gabriel Andersson Malin 25.3.1814 Kimola Taipale lk 1812-1830 12Herman Andersson Malin 13.12.1818 Kimola lk 1812-1830 8Karl Andersson Malin 9.3.1822 Kimola Uimi lk 1812-1830 5Fredrika Andersdr Malin 4.4.1824 Kimola lk 1812-1830 3Johan Andersson Malin 8.9.1826 Kimola 4kkMaria Andersdr Malin 8.9.1826 Kimola 4kk

Malinilla renkinä 1805-1806 Matts Mattsson ? 1787Renkinä 1806-1809 Johan Ersson 1779 Renkinä 1823 Tobias Andersson 1803 →Hartola Vähänikkilä Lisäksi 2 muuta riviä ?

Oppipoikana Israel Johansson Löfgren 1791 II-Vihitty 4.11.1815 Iitti (Kimola sepän oppipoika 24v / leski 31v) Maria Kristina Mattsson Wiik 1786

I-puoliso Abraham Pendolin, leskeksi 1809Lapset:Maria Ulrika Abrahamsdr Pendolin 3.2.1809 Lyöttilä

► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 20: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Torppa JUSSILA 1754-1798 Nybygge tp = Uudistorppa rk 1797-1805 Jussila1780-1784 under Rosenbröijer, 1785-1799 Böök, 1801-1809 Nordström1791 kylvöä 55 litraa, 1800-1809 kylvöä 73 litraa. 1801 päivätöitä kaksi, 1802-1809 päivätöitä kolme

1. Isäntä 1754-1755 Mikael Jussila ?2. Isäntä 1756-1793 Karl Eriksson vävy Kimolasta? 3. Isäntä 1794-1807 Matts Johansson Jussila 1 Lyöttilästä 17924. Isäntä 1808-1826- Matts Mattsson Jussila 1.1

Henkikirja 1820: 5x36 kopeekkaa: torppari Matts Mattsson Jussila 44v ja vaimo Anna 55v.7hlö Tytär Katarina 25v ja vävy Salomon 32v. Poika Elias 18v.Rosenbröijer Vapautetut: tyttären lapset Eva Stina Salomonsdr 5v ja Maria Salomonsdr 3v.

Henkikirja 1825: 6x36 kopeekkaa: torppari Matts Mattsson Jussila 49v ja vaimo Anna 60v.12hlö Tytär Katarina 30v ja vävy Salomon 37v. Poika Elias 23v ja vaimo Sofia 29v. Rosenbröijer Vapautetut: tyttären lapset Eva Stina Salomonsdr 10v ja Maria Salomonsdr 8v,

Eva Elisabet Salomonsdr 5v, Anna Sophia Salomonsdr 2v.pojan lapset Anna Lena Eliasdr 5v ja David Eliasson 1v.

3. Isäntä 1794-1807JUSSILA 1Matts Johansson Jussila (1794) 1753 - 13.11.1807 Kimola Jussila (torppari 54v lavantauti)Vihitty 13.10.1776 Iitti (Lyöttilä Majori renki 23v / Lyöttilä Majori 23v)Elisabet Mattsdr 1753 - 1819 Kimola Jussila (66v) (say 1807 Elisabet sairaalloinen)Lapsi:4. Isäntä 1808-1826-JUSSILA 1.1Matts Mattsson 26.12.1776 Lyöttilä Majori 50Vihitty 18.12.1794 Iitti (Kimola tp 18v / Kimola 29v) Anna Kristina Sigfridsdr 1765 61

Anna aiemmin palveluksessa 1784-1794 Rusthåll Nordström Lapset: Eva Elisabet Mattsdr 17.12.1792 Kimola Jussila (avioton) lk 1790-1812

Kotona 1809=17v. Vihitty 26.4.1812 →Kimola Sombola

Katarina Mattsdr 13.11.1795 Kimola Jussila lk 1812-1830 31Vihitty 26.12.1812 Iitti (Kimola renki 21v / torpparin tytär 17v)HEIJALA 1.3.1.1 (oletus)Salomon Eriksson 19.3.1788 Kimola Heijala 38

Oletus vanhemmat: Erik Esaiasson (Heijala 1.3.1) ja Elisabet Johansdr Lapset:Eva Stina Salomonsdr 31.1.1815 Kimola Jussila lk 1812-1830 isä tp 11Maria Salomonsdr 27.6.1817 Kimola Jussila lk 1812-1830 9Eva Elisabet Salomonsdr 28.9.1820 Kimola Jussila lk 1812-1830 isä tp 6Anna Sophia Salomonsdr 22.6.1823 Kimola lk 1812-1830 3 (Johannes) Johan Salomonsson 8.9.1826 Kimola lk 1812-1830 isä tp 4kk

Herman 10.8.1798 Kimola Jussila - 7.6.1810 Kimola Jussila (torpparin poika 12v punatauti) lk 1790-1812

Elias Mattsson 19.4.1802 Kimola Jussila lk 1790-1812, 1812-1830 24Vihitty 22.6.1821 Iitti (Kimola torpparin poika 19v / Kausala Yrjölä talollisen tytär 25v) Sofia Mattsdr 14.8.1796 Kausala 30

Vanhemmat: Matts Pehrsson Vihitty 26.12.1779 Iitti (Kausala Junkkeri talollisen poika / Keltti Haarala) Susanna Mattsdr

Page 21: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Lapset:Anna Lena Eliasdr 1.7.1822 Kimola lk 1812-1830 isä tp 6David Eliasson 18.11.1824 Kimola lk 1812-1830 isä tp 2

Vuonna 1808 Anna Kaisa Jöransdr 1762 lös qr. →1807 Kymi Kymmene. Piikana 1825 Maria Johansdr 1795 →Valkeala► Jatkuu 1827 ◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Torppa MYLLYLÄ 1797-Nybygge torp = Uudistorppark 1797-1815 under Nordström1800-1809 kylvöä 72 litraa

1. Isäntä 1797-1803 Matts Henriksson Myllylä 1 Valkealasta2. Isäntä 1804-1809 Mikael Mattsson Myllylä 1.1 3. isäntä 1812-1835 Anders Andersson Nastola Arvila

Henkikirja 1820: 4x36 kopeekkaa: torppari Anders Myllylä 51v ja vaimo Helena 61v. 4hlö Poika Salomon 26v ja tytär Johanna 26v.Rosenbröijer

Henkikirja 1825: 3x36 kopeekkaa: Poika Salomon 31v ja vaimo Maria 27v. Tytär Johanna 31v.7hlö Vapautetut: sairaalloinen torppari Anders Myllylä 56v ja vaimo Helena 66v.Rosenbröijer Pojan lapset Eva Sophia 5v ja Maja Stina Salomonsdr 1v.

3. Isäntä 1812-1835Anders Andersson 19.6.1769 Nastola Nyby Arvila 57

Vanhemmat: Anders Johansson 1740 ja Walborg Henriksdr 17443. Isäntä Kimola Paljakalla. Itsellinen 1794. Näkyvät 1812-1815 Myllylässä.

Vihitty 23.2.1794 Iitti (Kimola Bs 25v / leski Jaala Braskila 35v) Helena Gustafsdr 9.1.1759 Kimola torppa nro 7 Pekkola 67

Vanhemmat: Gustaf Samuelsson (Heijala 1.2) ja Johanna SamuelsdrI-Vihitty 26.12.1781 Matts Påhlsson Jaala Braskila. Leskeksi 4.11.1790.Lapset:Salomon Andersson 15.12.1794 Jaala Braskila lk 1790-1812 32 Vihitty 10.10.1821 Iitti (Kimola Myllylä torpparin poika 27v / Kimola torpparin tytär 23v) Maria Johansdr 26.3.1798 Kimola Sombola 28

Vanhemmat: Johan Jakobsson ja Beata JohansdrLapset:Eva Sophia Salomonsdr 4.10.1820 Kimola lk 1812-1830 isä tp 6Erik Johan 12.1.1823 Kimola - 31.5.1823 Kimola (torpparin poika 9kk tulirokko) lk 1812-1830Maja Stina Salomonsdr 15.8.1824 Kimola lk 1812-1830 isä tp 2

Johanna Andersdr 15.12.1794 Jaala Braskila lk 1790-1812 32

Anders Andersson 13.11.1796 Jaala Braskila lk 1812-1830 Vihitty 15.10.1815 Iitti (Kimola Myllylä torpparin poika 19v / torpparin tytär 16v) →1817 AnjalaMaria Johansdr Polack 3.2.1799 Lyöttilä Vanhemmat: sotilas Johan Polack ja Anna Sigismundsdr 1768

Maria Andersdr 8.1.1775 Nastola Nyby Arvila Vihitty 5.11.1809 →Kimola Paljakka Toija, 1841 takaisin Myllylä► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 22: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Torppa RIPATTI 1794-Nybygge torp = Uudistorppa1800-1815 under Nordström1800-1809 päivätöitä kaksi 1. Isäntä 1794-1829 Mårten Mattsson vävy? appi (Uimi 1.2.1)

Henkikirja 1820: 4x36 kopeekkaa: torppari Mårten Mattsson Ripatti 51v ja vaimo Johanna 54v. 6hlö Poika Johan 22v, piikana sisar Helena Mattsdr 33v. Rosenbröijer Vapautetut: kaatumatautinen sisar Lisa Mattsdr 29v ja sisarenpoika Salomon 3v.

Henkikirja 1825: 3x36 kopeekkaa: torppari Mårten Mattsson Ripatti 56v ja vaimo Johanna 59v. 3hlö Poika Johan 27v. Rosenbröijer

1. Isäntä 1794-1829Mårten Mattsson Ripatti (1795) 1769 - 1829 Kimola Ripatti (60v) 57Vihitty 1795 Iitti (Kimola tp 26v / Kimola 29v) Johanna Mattsdr 1766 Kimola Uimi Jaakkola →16.1.1830 Nastola Ahtiala Ohrapää 60

Vanhemmat: Matts Jakobsson (Uimi 1.2.1) ja Maria ThomasdrLapset:Johan Mårtensson 13.10.1798 Kimola. Elossa Nastola Ahtiala Ohrapää 1852= 54v. 28

lk 1790-1812, 1812-1830 →1826 Nastola Ahtiala OhrapääVihitty 24.6.1829 Nastola (Kimola torpparin poika 31v / Ahtiala Ohrapää talollisen tytär 20v) Eva Elisabet Adamsdr 1809. Elossa Nastola Ahtiala Ohrapää 1852=43v.

Vanhemmat: Adam Simonsson 1777 - 24.6.1846 Nastola Ahtiala Ohrapää (isäntä 69v vesipöhö) Anna Lisa Hansdr 3.10.1781 Nastola Ahtiala Ohrapää - 8.5.1824 Nastola Ahtiala Ohrapää (emäntä 43v vesipöhö)

Walborg Mattsdr 1785 lk 1790-1812 →1808 Fredriksham? Lapsi: Maria Emmanuelsdr 15.9.1804 Lyöttilä Marlebeck avioton - 2.11.1804 Kimola Ripatti itsellinen (7kk hinkuyskä) (isä lifl. Emmanuel) ä 1785

Helena Mattsdr 1787 lk 1790-1812 piikana rk 1797-1805, 1812 Kimola Uimi Jaakkola 1:2:1 Kotona 1820=33v. Salomon Helenasson 13.8.1817 Väärtti avioton lk 1812-1830 Vihitty 16.3.1843 Iitti (Sääskjärvi Kauppila renki 26v / Sääksjärvi Storby itsellinen qv 35v) Eva Jakobsdr 1808

Lisa Mattsdr 1791 - 26.1.1822 Kimola (itsellinen 31v rintapistos) lk 1790-1812 rk=höperö (dålic stållig)

Renkinä 1805-1809 David 1779Piikana 1816 Margareta Esaiasdr 1770Piikana 1817-1818 Susanna Sigfridsdr 1793 Piikana 1817-1819 Lena ► Jatkuu 1827 uusilla asukkailla ◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 23: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Torppa MARKOLA 1726- 1780-1784 under Bröijer, 1785-1799 Böök, 1800-1809 Nordström1791 kylvöä 55 litraa, 1800-1809 kylvöä 73 litraa ja päivätöitä kaksi

1. Isäntä 1726-1742 Markus Mattsson Markola 1 Suku Kimolaan viimeistään 17262. Isäntä 1743-1790 Elias Jakobsson vävy Uimi 1.3 Suku Kimolassa viimeistään 17033. Isäntä 1791-1834 Israel Påhlsson Markola 1.1.1

Henkikirja 1820: 6x36 kopeekkaa: torppari Israel Påhlsson Markola 52v ja vaimo Elisabet 48v.8hlö Poika Johan 27v ja vaimo Maria 26v. Tytär Maria 27v. Renki veli Johan 47v.Rosenbröijer Vapautetut: lapset Eva Israelsdr 11v ja pojan tytär Eva Kristina Johansdr 3v.

Henkikirja 1825: 6x36 kopeekkaa: torppari Israel Påhlsson Markola 57v ja vaimo Elisabet 53v.8hlö Poika Johan 32v ja vaimo Maria 31v. Veli Johan 52v. Tytär Eva 16v.Rosenbröijer Vapautetut: pojan lapset Eva Kristina Johansdr 8v ja Anna Sophia Johansdr 2v.

3. Isäntä 1791-1834 MARKOLA 1.1.1Israel Påhlsson Markula (1791) 1768 Kimola Markola 58Vihitty 1791 Iitti (Kimola Markola torppari 23v / Kimola Uimi 19v) Elisabet Mattsdr 27.7.1772 Kimola Uimi Jaakkola 54

Vanhemmat: Matts Jakobsson (Uimi 1.2.1) ja Maria ThomasdrLapset:Johan Israelsson 14.2.1793 Kimola Markola lk 1790-1812 33Vihitty 26.12.1816 Iitti (Kimola Markola torpparin poika 23v / torpparin tytär 22v)Maria Ersdr 1794 32

Lapset:Eva Kristina Johansdr 8.11.1817 Kimola Markola 9(Johannes) Johan 17.12.1820 Kimola Markola - 27.5.1822 Kimola Markola

(torpparin poika 1v5kk tuntematon) lk 1816-1826 Anna Sophia Johansdr 20.12.1823 Kimola 1816-1826 3

Maria Israelsdr 14.2.1793 Kimola Markola lk 1790-1812 Kotona 1809=16v ja 1820=27v. (tiedot päättyvät tähän)

Lena Stina Israelsdr 17.2.1804 Kimola Markola lk 1790-1812, 1816-1826 Vihitty 26.12.1823 →Kimola Uimi Jaakkola 1:2:3

Eva Israelsdr 12.6.1809 Kimola Sombola Ripille 5.6.1825=16v. 17

Johan Påhlsson 3.6.1773 Kimola Markola 53say oletus: vaimo vuonna 1790, näkyy rk 1827-1848 leskenä ► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 24: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Torppa BOMMALA 1817-1. Isäntä 1817-1832 Thomas Johansson Kork Väärtti

Henkikirja 1820: 3x36 kopeekkaa: torppari Thomas Bommala 48v ja vaimo Maria 47v. 5hlö, Forstadius Poika Johan 15v. Vapautetut: lapset Susanna 10v ja Simon 4v.

Henkikirja 1825: 3x36 kopeekkaa: torppari Thomas Bommala 53v ja vaimo Maria 52v. 5hlö, Rosenbröijer Poika Johan 20v. Vapautetut: lapset Susanna 15v ja Simon 9v.

jääkäri (1805), torppari, itsellinen (1827) Thomas Johansson Kork 1772 54 Vihitty 16.12.1804 Iitti (Väärtti sotilas 32v / Bernilä 31v)Maria Mikaelsdr 6.7.1773 Väärtti Bernilä 53

oletus Vanhemmat: Mikael Berndtsson ja Lena Ersdr Lapset:Johan Thomasson Kork 25.1.1805 Väärtti lk 1812-1830 21

Ripille 23.9.1821=16v. Renkinä 1822-1823 Sitikkala Seppälä s.21. Takaisin kotiin.Vihitty 6.11.1825 Iitti (Kimola torpparin poika 20v / Saaroinen 24v) Eva Mikaelsdr 1801 25

Lapsi:David Johansson 20.11.1826 Kimola lk 1812-1830 isä tp 2kk

Susanna Thomasdr Kork 12.7.1810 Väärtti Bernilä. Ripille 5.11.1826=16v 16 Simon Thomasson Kork 21.3.1817 Kimola lk 1812-1830 10

► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 25: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Torppa ESKOLA 1725-1800-1809 under Nordström1801-1809 kylvöä 73 litraa ja päivätöitä kaksi

1. Isäntä 1725-1748 Krister Markusson Eskola 1 Uimilan kylästä2. Isäntä 1749-1781-1795 Johan Kristersson / leski Eskola 1.13. Isäntä 1796-1800 Simon Johansson Eskola 1.1.14. Isäntä 1801-1833- Erik Gustafsson Eskola 1.2.1

Henkikirja 1820: 4x36 kopeekkaa: torppari Erik Gustafsson Eskola 48v ja vaimo Eva 45v.7hlö Poika Matts 20v ja poika Erik 16v.Rosenbröijer Vapautetut: lapsi Abraham 7v.

Itselliset, sairaalloiset Mikael Jakobsson (ent. 3.Isäntä Sipilä) 64v ja vaimo Johanna 57v .

Henkikirja 1825: 5x36 kopeekkaa: torppari Erik Gustafsson Eskola 53v ja vaimo Eva 50v.8hlö Poika Matts 25v ja vaimo Anna Sophia 23v. Poika Erik 21v.Rosenbröijer Vapautetut: lapsi Abraham 12v.

Itselliset, sairaalloiset Mikael Jakobsson 69v ja vaimo Johanna 62v.

4. Isäntä 1801-1833ESKOLA 1.2.1Erik Gustafsson Eskola (1801) 16.5.1772 Kimola Eskola 54

Saanut sakot 1849?, kirkkokuulustelu ?Vihitty 26.12.1799 Iitti (Kimola torpparin poika 27v / Kimola Eskola torpparin tytär 24v)Eva Ersdr 1775 51

Lapset:Matts Eriksson 24.5.1800 Kimola Eskola lk 1790-1812, 1812-1830 26Vihitty 17.11.1822 Iitti (Kimola torpparin poika 22v / Kimola 20v) Anna Sophia Simonsdr 1802 24 Anna aiemmin piikana 1822 Rusthåll Rosenbröijer

Erik Eriksson Eskola (1828) 17.2.1804 Kimola Eskola. Ripille 2.6.1822=18v 22Mårten 18.10.1805 Kimola Eskola - 19.12.1809 Kimola Eskola (torpparin poika 5v punatauti) lk 1790-1812 Tobias 21.5.1809 Kimola Eskola - 28.11.1814 Kimola Eskola (torpparin poika 5v6kk turvotus) lk 1790-1812 ä 1798 Jonas 10.4.1811 Kimola Eskola - 8.11.1813 Kimola Eskola (torpparin poika 2v6kk tuntematon) lk 1812-1830 ä 1772Abraham Eriksson 2.8.1813 Kimola Eskola lk 1812-1830 ä 1774 13

ESKOLA 1.2.2Mikael Gustafsson 6.9.1780 Kimola Eskola - 20.6.1807 Kimola Eskola (torppari 27v hermokuume) Vihitty 9.10.1802 Iitti (Kimola torpparin poika 22v / Eskola 26v)Johanna Mikaelsdr 1776 - 21.6.1807 Kimola Eskola (torpparin vaimo 31v lavantauti)

Lapset:Ester Maria Mikaelsdr 26.11.1803 kimola Eskola lk 1790-1812 ä 1775

(Eskolassa 1809=6v) Jäi orvoksi 4-vuotiaana. (Vihitään 18.11.1827 Kimola Töyrylä)

Tobias 6.5.1807 Kimola Eskola - 26.6.1807 Kimola Eskola (torpparin poika 3kk tuntematon)

Koskenniskalta 1789 vävyksi ja 3.Isännäksi Sipilään, siellä perhetiedot. Eskolaan vuonna 1817Itsellinen Mikael Jakobsson Sipilä 1756 70Vihitty 1.11.1789 Iitti (Koskenniska renki 33v / Kimola 26v)Johanna Sigfridsdr Sahlgren 19.1.1763 Kimola Sipilä - 4.11.1825 Kimola (itsellinen 62v vanhuus)► Jatkuu 1827 ◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 26: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

SOMBOLA viim. 1707-, lampuoti SOMBOLA viim. 1747-, Torppa SOMBOLA 1805-

Torppa SOMBOLA (1:1) 1815- rk 1758-1797 lampuoti Sombola, say lampuoti Såmbo1800-1809 under Böök, rk 1805-1815 Krook

Oletus: torpasta Sombola erotettu oma talous Johan Samuelssin (Sombola 1.2.1) tyttärelle Beatalle vuonna 1815Beatan veli Tobias Johansson SOMBOLA (1:1) ja Beata Johansdr JERIKO (1:2) 1. Isäntä 1723-1739 Mårten Bertilsson Sombola 1 Suku Kimolassa viimeistään 1707 2. Isäntä 1751-1756 Johan Mårtensson Sombola 1.1 Isäntä viimeistään 1751 3. Isäntä 1757-1791 Gustaf Trulsson Sahlgren Sahlgren 1.2 Suku Kimolaan viim. 1721 Ruotsista 4. Isäntä 1792-1795 änkans folk5. Isäntä 1796-1798 Karl Eriksson Såmbalas torppa ja vaimo 1801 → under Nordström, tiedot tässä6. Isäntä 1799-1804 Matts Påhlsson Taipaleen porukkaa Heinolasta (Perhetiedot Taipaleella)7. Isäntä 1805-1815 Johan Jakobsson vävy (oletus isännyydestä)8. Isäntä n.1815-1819 Tobias Johansson Sombola 1.2.1.2 Vielä vuonna 1813 yhtiömiehenä9. Isäntä 1820- Erik Mattsson Vihittäessä Kausansaaressa renkinä

Henkikirja 1820: 4x36 kopeekkaa: (torppari Tobias Sombolas) leski Eva Elisabet 28v.9hlö Yhtiömies Thomas Ersson 32v ja vaimo Lena 25v. Vanha renki Salomon.Rosenbröijer Vapautetut: lapset Eva Helena Tobiasdr 8v ja Salomon Tobiasson 6v.

Eva Lisa Thomasdr 8v, Helena Thomasdr 5v ja Maria Thomasdr 2v.

Henkikirja 1825: 5x36 kopeekkaa: torppari Erik Mattsson Sombola 34v ja vaimo Eva Elisabet 33v.15hlö Yhtiömies Thomas Ersson 37v ja vaimo Lena Kaisa 30v. Renki Joel.Rosenbröijer Vapautetut: Yhtiömiehen lapset Eva Lisa 13v, Helena Katarina 10v,

Maria 7v, Johan David 5v, Josef 2v ja Salomon 10kk. Eva Helena Tobiasdr 13v ja Salomon Tobiasson 11v. David Eriksson 5v ja Maja Stina Eriksdr 2v.

1805-1813 Yhtiömies, 8.Isäntä SOMBOLA 1.2.1.2Tobias Johansson 30.9.1787 Kimola Sombo - 1.3.1819 Kimola Sombo (torppari 32v kaupunki reissulla halvaus) Vihitty 26.4.1812 Iitti (Kimola torpparin poika 25v / Sombola torpparin tytär 19v)Eva Elisabet Mattsdr 17.12.1792 Kimola Jussila 34

Vanhemmat: Matts Mattsson (Jussila 1.1) ja Anna Kristina SigfridsdrII-Vihitty 16.4.1820 Iitti (Kausansaari renki 29v / Kimola tp leski 28v)9. Isäntä 1820- Erik Mattsson 1791 35

Lapset:Eva Helena Tobiasdr 15.6.1812 Kimola Sombola lk 1812-1830 ä 1790 isä tp 14 Salomon Tobiasson 3.10.1814 Kimola Sombo lk 1812-1830 ä 1793 isä lampuoti 12David Eriksson 9.10.1820 Kimola Sombo lk 1812-1830 isä tp 6Maja Stina Eriksdr 1.6.1823 jaala lk 1812-1830 3

Tobiaksen sisaret:Beata Johansdr 17.8.1775 Kimola Sombola - 13.3.1823 Kimola (torpparin vaimo 48v lavantauti) Vihitty 5.10.1794 Iitti (Kuukso bs 23v / Kimola talollisen tytär 19v)7. Isäntä vävy 1805-1815 ►1815 Kimola Jeriko Mukana lapset Eva Lisa 20v, Maria 17v ja Isak 4v.Johan Jakobsson 1771

Anna Johansdr 20.9.1778 Kimola Sombo rk 1805-1815 silmäpuoli (enögd) epäselvä. Vedetty yli 1813=35v (tiedot päättyvät)

SOMBOLA 1.2.1.1

Page 27: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Isak Johansson 19.1.1784 Kimola Sombola lk 1790-1812 Renkinä Heijala Pekkola 1:2:1 1797 jälkeen → Sitikkala. Kotona 1800=16v. rk 1805-1813) Vihitty 14.12.1806 Iitti ► 1816 6.Isäntä Kimola Ojala Äijälä 1:1

Renkinä 1818-1819 Emmanuel Ersson 1794. Sipilässä 1816-1817. →1819 Mankala Kålli Renkinä 1822-1823 Johan Augustusson 17.6.1805 Kimola rakuunan tp Yhtiömies Thomas seuraavalla sivulla…► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Yhtiömiehen torppa (Werona) 1817-Thomas yhtiömiehenä Sombolassa. Näkyy Sombolan henkikirjoissa. Thomas Ersson 1788 38 Vihitty 20.10.1811 Iitti (Alhais Werona tp 23v / 16v)Lena Kaisa Thomasdr 1795 31

Lapset: Eva Lisa Thomasdr 25.10.1812 Alhain lk 1812-1830 isä tp 14Helena Katarina Thomasdr 30.10.1815 Alhain lk 1812-1830 isä tp 11Maria Thomasdr 17.8.1818 Kimola lk 1812-1830 8Johan David Thomasson 20.9.1820 Kimola Sombo isä tp 6Josef Thomasson 1823 3Salomon Thomasson 5.3.1825 Kimola lk 1812-1830 isä tp 1v10kk

Piikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822 Eva Ersdr 1800, lanko 1822 Salomon Ersson 1804, lanko 1823-1825 Salomon Ersson 19.5.1805, itsellinen 1817-1819 Lena Sigfridsdr 1778, Maria Johansdr 1795?► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 28: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

SOMBOLA viim. 1707- lampuoti SOMBOLA viim. 1747- Torppa SOMBOLA 1805-

Torppa JERIKO 1815- 1. Isäntä 1815- Johan Jakobsson Niinimäki Kuuksosta

Henkikirja 1820: 3x36 kopeekkaa: torppari Johan Jakobsson Jeriko 49v ja vaimo Maria 23v.4hlö Lapsi Maria Johansson 22v.Rosenbröijer Vapautetut: lapsi Isak Johansson 9v.

Henkikirja 1825: 4x36 kopeekkaa: torppari Johan Jakobsson Jeriko 54v ja vaimo Maria 28v.6hlö Muonatorppari David Salomonsson 25v ja vaimo Eva 53v.Rosenbröijer Vapautetut: lapsi Isak Johansson 14v ja Anna Sofia Johansdr 1v. 1. Isäntä 1815- Oletus:aiemmin 7.Isäntä torppa Sombolassa 1805-1815Johan Jakobsson 1771 55 I-Vihitty 5.10.1794 Iitti (Niinimäki Kuukso bs 23v / Kimola talollisen tytär 19v)Beata Johansdr 17.8.1775 Kimola Sombola - 13.3.1823 Kimola (torpparin vaimo 48v lavantauti)

Vanhemmat: Johan Samuelsson (Sombola 1.2.1) ja Maria Jeremiasdr II-Vihitty 2.11.1823 Iitti (Kimola Sombula tp leski 52v / Tapola Mattila talollisen tytär 26v)Maria Eriksdr 3.11.1797 Tapola Mattila 29

Vanhemmat: Erik Mårtensson Vih 14.12.1783 Iitti (Tillola Tomala talollisen poika / Tapola Mattila) Eva Mårtensdr 1766Lapset:Eva Lisa Johansdr 8.10.1795 Kimola Sombo - 27.6.1817 Kimola Sombo (22v synnytys) lk 1790-1812 Vihitty 21.12.1816 Iitti (Kimola Rusthåll Krook (1816) renki 21v / torpparin tytär 21v) Jöran Simonsson 1795 → ?

Maria Johansdr 26.3.1798 Kimola Sombola Vihitty 10.10.1821 Iitti →Kimola Myllylälk 1790-1812, lk 1812-1830 ä 1771 Kotona 1820=22v

Kasper 22.10.1808 Kimola - 11.6.1810 Kimola Sombu (torpparin poika 2v tuntematon) ä 1775 isä tpIsak 24.9.1811 Kimola Sombo - 2.11.1826 Kimola (torpparin poika 15v jäänyt puun alle) ä 1780Anna Sophia Johansdr 30.9.1824 Kimola lk 1812-1830 isä tp 2

Muonatorppareina 1823-1826 Rakuunantorpasta David Salomonsson 1799 26Eva Andersdr 1771 54Perhetiedot rakuunantorpassa.► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 29: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Torppa HAUKKASUO 1805-rk 1805-1815 Haukkasuo

1. Isäntä 1805-1822 Markus Arvidsson Väärtti 2. Isäntä 1822-1826- Adam Adamsson Heinola Taipale viim. 17.9.1787

Henkikirja 1820: 2x36 kopeekkaa: torppari Markus Arvidsson Haukkasuo 48v. 2hlö ja vaimo Anna Maria 24v.Rosenbröijer

Henkikirja 1825, 2hlö: 2x36 kopeekkaa: torppari Anders Haukkasuo 44v ja vaimo Susanna 46v.1. Isäntä 1805-1822 →1822 Väärtti s.176 Markus Arvidsson 1772 - 21.8.1836 Väärtti (itsellinen leski 64v hermokuume) Vihitty 12.1.1815 Iitti (Kimola tp 43v / Haukkasuo 19v)Anna Maria Andersdr 18.8.1796 (avioton) Lyöttilä Lallula - 7.9.1829 Väärtti (itsellisen 33v rintapistos)

Vanhemmat: Anders Arvidsson 1776 ja Susanna Ersdr 1774 Kimolassa 1819-1820 →Lyöttilä LallulaLapset:Israel 10.1.1816 Kimola Haukkasuo - 8.2.1816 Väärtti Haukkasuo (torpparin poika 1kk tuntematon) Malakias 15.8.1817 Kimola tp - 29.8.1817 Väärtti (ihb 2vko tuntematon)Abraham Markusson 20.3.1819 Kimola lk 1812-1830 ä 1795 isä B Ester Maria Markusdr 5.2.1822 Kimola lk 1812-1830

Påhl Arvidsson 1767 - 15.1.1815 Kimola Haukkasuo (61v keuhkotauti) Vihitty 7.11.1784 Iitti (Väärtti Paavola talollisen poika 17v / Väärtti Paavola 17v)Maria Samuelsdr 1767 →leskenä 1819 jälkeen Kimola Huhkain

Lapset:David Påhlsson ja vaimo say 1808

Malakias Påhlsson 2.9.1788 Väärtti Paavola - 1819 Kimola Haukkasuo (31v)Vihitty 29.9.1811 Iitti (Väärtti tp 23v / sotilaan leski 22v)Anna Maria Arvidsdr 1789 - 26.7.1812 Kimola tp (27v synnytys)II-Vihitty 27.1.1814 Iitti (Kimola tp leski 26v / Haukkasuo 28v)Eva Nilsdr 1786 →leski lapsineen 1819 jälkeen Kimola Huhkain

Lapset: Eva Kristina 7v, Anna Sophia 4v ja Maria 2v.Uudet asukkaat…◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙Henkikirja 1825: 3x36 kopeekkaa: torppari Adam Haukkasuo 46v ja vaimo Eva Lisa 33v. 5hlö, Rosenbröijer Piika. Vapautetut: lapset Johan 12v ja Anna Maria 7v.

Kimola Taipaleelta Haukkasuolle n.1820.2. Isäntä 1822-1826-TAIPALE B1.2Adam Adamsson 4.4.1779 Heinolan msrk Taipale Rantala 47

Vanhemmat: Adam Påhlsson (Taipale B1) ja Helena Johansdr say 1807-1809 Adamilla päätauti (hufvudsvag) lk 1790-1812

Vihitty 26.12.1811 Iitti (Kimola rusthåll talollisen poika 32v / torpparin tytär 19v) Eva Elisabet Eriksdr 29.12.1792 Kimola Uimi 34

Vanhemmat: Erik Ersson (Kimola Lahdenpää 1.Isäntä) ja Eva MattsdrLapset:(Johannes) Johan Adamsson 3.12.1813 Kimola Taipale lk 1812-1830 13

Page 30: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Anna Maria Adamsdr 8.12.1818 lk 1812-1830 8 ► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Kantatalo N:2 Veroaputila UIMI viim. 1703- Talo N:2 Veroaputila JAAKKOLA (1:2) 1738- Talo N:2 Veroaputila JAAKKOLA (1:2:1) 1787-

Torppa JAANILA n.1808 rk 1770-1805 Uimi, rk 1816-1826 Jaakkola say 1760-1790 1/8 manttaalia, 1791-1799 1/12 manttaalia, 1800-1809 1/32, 1808 arfv.

Kantatalosta Uimi erotettu oma talous veljelle vuonna 1738Aksel Jakobsson UIMI (1:1) ja Jakob Jakobsson JAAKKOLA (1:2)

Talosta Jaakkola 1:2 erotettu oma talous kahdelle veljelle vuonna 1787Matts Jakobsson JAAKKOLA (1:2:1), Adam Jakobsson JAAKKOLA (1:2:2) ja Jakob Jakobsson JAAKKOLA / SIPILÄ (1:2:3)

1. Isäntä 1738-1762 Jakob Jakobsson Uimi 1.2 Suku Kimolassa viimeistään 17032. Isäntä 1763-1790-1807 Matts Jakobsson / änkas folk Uimi 1.2.1 lampuoti3. Isäntä 1808-1840 Israel Mattsson Uimi 1.2.1.1 torppari

Henkikirja 1820: 2x36 kopeekkaa: Poika Erik 27v ja tytär Eva 23.6hlö Vapautetut: torppari Israel Mattsson Janila 53v ja vaimo Helena 47v.Rosenbröijer lapset Maria 14v ja Anna Sophia 8v.

Henkikirja 1825: 2x36 kopeekkaa: Poika Erik 32v ja tytär Maria 19v.4hlö Vapautetut: fel: (viallinen) leski torppari Israel Mattsson Jänila 58v.Rosenbröijer lapsi Anna Sophia 13v.

2. Isäntä lampuoti 1763-1790UIMI 1.2.1Matts Jakobsson 1733 Kimola Uimi - 30.12.1790 Kimola Uimi (59v mätäkuume)Vihitty 8.12.1754 Iitti (Kimola talollisen poika 20v / Lyöttilä 18v)Maria Thomasdr 13.7.1736 Lyöttilä - 25.12.1807 Kimola Uimi (leski emäntä 71v vanhuus)

Vanhemmat: Thomas Lötelin 1695-1771 ja Anna Björklund 1898-1770Lapsi:

3. Isäntä torppari 1808-1840 UIMI 1.2.1.1Israel Mattsson Uimi (1798) 1767 Kimola Uimi Jaakkola 59Vihitty 1792 Iitti (Kimola bs 25v / Kimola 19v) Helena Johansdr 7.5.1773 Kimola lampuoti Sombola - 21.5.1821 Kimola Jaakkola (48v rintapistos)say 1807 Helenalla tyrä (brock)

Vanhemmat: Johan Samuelsson (Sombola 1.2.1) ja Maria JeremiasdrLapset:Erik Israelsson 16.8.1793 Kimola Uimi lk 1790-1812 33

Eva Elisabet Israelsdr 7.11.1797 Kimola Jaakkola lk 1790-1812, 1816-1826 rk 1805-1815 ei merkintöjä. Kotona 1815=18v.Vihitty 2.11.1823 → Kimola Uimi 1.1:1

Maria Israelsdr 1806 1816-1826 20

Katarina / Johan 14.11.1809 Kimola Uimi - 22.11.1809 Kimola (torpparin tytär 1vko tuntematon) Stefan s n. 11.1810 - 24.4.1811 Kimola Uimi (torpparin poika 6kk tuntematon)

Page 31: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Anna Sophia Israelsdr 12.7.1812 Kimola Uimi 1816-1826 14

Piikoina vuonna 1812 Helena Mattsdr 1787 torppa Kimola Ripatti sekä Anna Sofia Andersdr 1790► Jatkuu 1827 ◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Torppa KURHIS 1806- Henkikirja 1820: 3x36 kopeekkaa: torppari Johan Jeremiasson Kurhis 42v ja vaimo Hedvig 38v. Renki Erik.5hlö Vapautetut: äiti Margareta Sigfridsdr 68v. Lapsi Eva Lisa Johansdr 14v.Rosenbröijer

1. Isäntä viim. 1806-1821 Johan Jeremiasson suku tullut Kimolaan 17782. Isäntä viim. 1821- Magnus Andersson Nyland Pilkanmaalta 1805

1. Isäntä viimeistään 1806-1821Aiemmin Johan 1803-1804 yhtiömiehenä KurhillaJohan Jeremiasson 8.8.1778 Kimola Uimi →1821

Vanhemmat: Jeremias Mattsson (räätälin oppipoika, itsellinen Kimola Yrjölä) ja Margareta Sigfridsdr 12.8.1752 Kimola Uimi - 3.3.1831 Kimola Kurhis (itsellinen leski 81v vanhuus) (74) (i Uimi 1.1.1)

Vihitty 26.12.1805 Iitti (Kimola tp 27v / talollisen tytär Kurhis 23v) Hedvig Adamsdr 3.1.1782 Lyöttilä Viskari →1821

Vanhemmat: Adam Mattsson ja Karin MikaelsdrLapset:Eva Lisa Johansdr 21.9.1806 Kimola Kurhis lk 1812-1830 isä tp (1821=15v)Abraham 26.5.1810 Kimola Kurhis - n. 9.6.1810 Kimola (2kk tuntematon)Anna Maria Johansdr 16.5.1816 Kimola Kurhis lk 1812-1830 isä tp (1821=5v)

Hedvikin sisar piikana vuosina 1802-1815 Maria Adamsdr 2.2.1787 Lyöttilä Viskari (Hedvikin sisar) →1815say 1808 Anna?, Maria s 1800, ?, Eva Greta handlös, 1807 Tobias? Itsellinen vuonna 1824 Anna Sofia Jakobsdr 1796Piikana vuonna 1823 Maria Adamsdr? ja vuonna 1818 Eva Lisa Jatkuu uusilla asukkailla…◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙Henkikirja 1820: 3x36 kopeekkaa: torppari Magnus Andersson Nyland 44v.1 5hlö poikapuoli Anders Thomasson 21v ja tytärpuoli Helena Thomasdr 27v.Bengt Krook Vapautetut: sairaalloinen vaimo Anna Maria 54v ja lapsi Anna 3v.

Henkikirja 1825: 4x36 kopeekkaa: torppari Magnus Andersson Nyland, Kurhis 49v.1 6hlö poikapuoli Anders Thomasson 26v ja vaimo Sophia 17v. Tytärpuoli Helena 32v.Rosenbröijer Vapautetut: sairaaloinen vaimo Anna Maria 59v ja lapsi Anna 8v.

Magnus Andersson Nyland 1776 50Magnus tullut Kimolaan Pilkanmaalta avioiduttuaan 1805 Anna Marian kanssa. Magnus vuodet 1805-1820 isäntänä Kimola Ojalan torpassa (1:2). Muuttivat 1820 Kurhille. Vihitty 15.9.1805 Iitti (Pilkanmaa jääkäri 29v / Salonsaari torpparin leski 39v)Anna Maria Andersdr 1766 60

Vanhemmat: Anders Andersson 1738 - 1777 Salonsaari Anttila (38v halvaus) Vihitty 21.12.1764 Iitti (Salonsaari Anttila / Perillinen) Johanna Mattsdr 1744Annan I-puoliso Thomas Mårtensson (Ojala 1.2.1) Leskeksi 8.4.1804Lapset:Helena Thomasdr 10.4.1793 Kimola Ojala lk 1790-1812, rk 1805-1815 ei merkintöjä, 33rk 1805-1815 piikana Kimola Myllylä, rk 1816-1826 QV NastolaKotona Ojalassa 1818-1820. Isä Thomas Mårtensson (Ojala 1.2.1)

Lapsi: Anna Lovisa Helenasdr 31.11.1817 Radansuu avioton lk 1812-1830 9

OJALA 1.2.1.1 Suku Koskenniskan Keisarilta 1744 KimolaanAnders Thomasson 27.9.1799 Kimola Ojala Isä Thomas Mårtensson (Ojala 1.2.1) 27 lk 1790-1812 lk Ojala 1812-1830 ä 1768 (Ojalassa 1816-1820) Vihitty 26.12.1822 Iitti (Kimola torpparin poika 23v / Jaala talollisen tytär 14v)Sophia Isaksdr 1808 18

Page 32: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Lapsi: Maria Helena 24.7.1825 Kimola - 5.8.1825 Kimola (torpparin tytär 2vko tuntematon)

Anna Marian ja Magnuksen lapset:Maja Stina Magnusdr 13.8.1807 Kimola Ojala ä 1754 ? ja Erik Magnusson 1810 vain lk ?

OJALA 1.1.1.1.1 Erik Simonsson 25.5.1803 Kimola Ojala Asui Kimola Kurhilla renkinä 1820-1826 (tiedot päättyvät tähän)► Jatkuu 1827 ◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Torppa KOLMIKANTA 20.4.1822- rk 1816-1826 Kolmikantaunder Fostadius, 1825 Rosenbröijer

1. Isäntä 1822-1837 Thomas Mikaelsson Kolmikanta 1 Suku Heinolan Tuusjärveltä

Henkikirja 1825: 7x36 kopeekkaa: torppari Thomas Kolmikanta 57v ja vaimo Maria 53v.12hlö Poika Johan 32v ja vaimo Anna 33v. Poika Erik 24v ja vaimo Walborg 27v. Tytär Anna 22v.Rosenbröijer Vapautetut: tytär Maria Thomasdr 14v. Pojanpojat Mikael Eriksson 4v ja Gabriel Eriksson 1v.

Pojan lapset Johan Johansson 9v, Anders Johansson 5v ja Lovisa Johansdr 2v.

1. Isäntä 1822-1837 KOLMIKANTA 1Thomas Mikaelsson 5.11.1768 Heinolan msrk Tuusjärvi Ahola 58

Vanhemmat: Mikael Mikaelsson ja Beata Simonsdr Maria Gustafsdr 1772 54

Lapset:Johan Thomasson (Kolmikanta 1.1) 22.5.1793 Heinolan msrk Tuusjärvi Aholan torppa 33Vihitty Anna Andersdr 1792 34

Lapset:Johan Johansson 19.2.1817 Heinolan msrk Tuusjärvi Lujto lk 1812-1830 isä tp 10Anders Johansson 8.9.1820 Heinolan msrk Tuusjärvi Löytäne lk 1812-1830 isä lb ä 1799 6 Lovisa Johansdr 5.8.1823 Kimola lk 1812-1830 3

Erik Thomasson (Kolmikanta 1.3) 16.5.1801 Heinolan msrk Tuusjärvi Kajaslammen torppa 25 Vihitty 21.12.1820 Heinolan msrk (Löytänä 19v / Löytänä 22v)Walborg Thomasdr 5.5.1798 Heinolan msrk Tuusjärvi Löytänä 28

Vanhemmat: Thomas Kristersson ja Maria Jakobsdr 1761Lapset:Mikael Eriksson 21.9.1821 Kimola lk 1812-1830 isä tp 5Gabriel Eriksson 22.12.1824 Kimola lk 1812-1830 isä tp 2

Anna Thomasdr 5.12.1803 Heinolan msrk Tuusjärvi Kajaslammen torppa 23

Thomas Thomasson (Kolmikanta 1.2) 24.3.1807 Heinolan msrk Tuusjärvi Kajaslammen torppaKimolaan 16.9.1826 Heinolasta ►1826 Kimola Pessa 1.Isäntä

Maria Thomasdr 26.9.1811 Heinolan msrk Tuusjärvi Pankolan torppa lk 812-1830 15 ► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 33: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Torppa KURHIS 1780-rk 1778-1785 torppa, say,rk 1780-1799 torppa Kurhi1780-1809 under Nordström1791 kylvöä 55 litraa, 1800-1809 kylvöä 73 litraa ja päivätöitä kaksi

1. Isäntä 1780-1796 Jöran Ersson Nummi Valhjon Hönölä2. Isäntä 1797-1797- Erik Jöransson3. Isäntä 1800-1806 Erik Henriksson Kurhi 14. Isäntä 1807- Thomas Ersson Kurhi Kurhi 1.1 Koskenniskalta 10.1801-10.1803 välillä

Henkikirja 1820: 3x36 kopeekkaa: torppari Thomas Kurhis 44v ja vaimo Margareta 40v.7hlö Poika Erik 19v.Rosenbröijer Vapautetut: äiti Anna Thomasdr 74v. Lapset Matts 13v, Eva Lena 8v ja Eva Elisabet 4v.

Henkikirja 1825: 5x36 kopeekkaa: torppari Thomas Kurhis 49v ja vaimo Margareta 45v.9hlö Poika Erik 24v ja vaimo Anna Maria 29v. Poika David 20v.Rosenbröijer Vapautetut: äiti Anna Thomasdr 79v.

Lapset: Eva Lena Thomasdr 13v, Eva Elisabet Thomasdr 9v ja Eva Elisabet Eriksdr 2v.

3.Isäntä 1800 - n.1806KURHIS 1Erik Henriksson Kurhi 1756 - 1813 jälkeen (57v) (say 1808 Erik sairaalloinen)Anna Thomasdr 1746 - 31.8.1828 Kimola Kurhis (82v vanhuus) 80

Lapsi:4. Isäntä 1807-1834Aiemmin Koskenniskalla. Kimolaan välillä 10.1801-10.1803.KURHI 1.1Thomas Ersson (Nacki/Klacki 1801) 1776 50Vihitty 31.12.1800 Iitti (Koskenniska sågk: 24v / 20v) Margareta Jeremiasdr 6.1.1780 Kimola Uimi 46

Vanhemmat: Jeremias Mattsson (räätälin oppipoika, itsellinen Kimola Yrjölä) jaMargareta Sigfridsdr 12.8.1752 Kimola Uimi (i Uimi 1.1.1) Lapset:Erik Johan Thomasson 19.10.1801 Koskenniska såg lk 1790-1812, 1812-1830 25Vihitty 10.12.1820 Iitti (Kimola torpparin poika 19v / Vuolenkoski 24v)Anna Maria Danielsdr 18.2.1796 Vuolenkoski 9 Heiskala 30

Vanhemmat: Daniel Johansson Stör ja Maria Kristina Adamsdr (Hirvelä)Annan äidinisä Adam Gustafsson ja Anna Andersdr, asuivat vuoteen 1770 Sombola Alhaisella, ennen muuttoa Vuolenkoski Heiskalaan.Lapsi:Eva Elisabet Eriksdr 30.9.1823 Kimola isä tp 3

Abraham 1.10.1803 Kimola Kurhis - 17.3.1806 Kimola Kurhis (torpparin poika 2v6kk hinkuyskä)

lk 1790-1812 ä 1781 David Thomasson 18.4.1805 Kimola Kurhis lk 1790-1812, rk 1812-1830 21 Ripille 23.9.1821=16v. Renkinä 1823-1824 Rusthåll Rosenbröijer (tiedot päättyvät tähän)

Matts Thomasson 17.9.1807 Kimola Kurhis - 4.5.1867 Valkeala Selänpää nro 5 Okka

Ripille 2.11.1824=17v. Vihitty 26.12.1827 Valkeala (Kimola Kurhis torpparin poika 20v / bd leski →Valkeala Selänpää Okka 20v) Anna Maria Salomonsdr 1807 - 31.3.1876 Valkeala Selänpää nro 5 Okka (leski 69v)

Page 34: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Eva Lena Thomasdr 17.2.1812 Kimola Kurhis. Elossa Valkeala Nokkain 1879=67v. 14Ripille 1826=14v. Kotona 1829-1830.

Vihitty 26.12.1831 Valkeala (→Selänpää nro 16 Suur Kujala seppä 22v / Selänpää Okka talollisen tytär 19v)→1873 Valkeala Selänpää nro 7 Nokkain s.663

Adam Davidsson Telkkinen 1809. Elossa Valkeala Selänpää nro 7 Nokkain 1879=70v.

Eva Elisabet Thomasdr 1816 10► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙Kantatalo N:2 Veroaputila Uimi viim. 1703- Talo N:2 Veroaputila JAAKKOLA (1:2) 1738- Talo N:2 Veroaputila JAAKKOLA (1:2:3) 1787-

Torppa SIPILÄ 1810- Hiski 1808=Uimi 1810=Sipilä. 1805-1826 Sipilä 1791-1799 1/12 augmentti, 1801-1809 1/24 augmentti

Talosta Jaakkola 1:2 erotettu oma talous kahdelle veljelle vuonna 1787Matts Jakobsson JAAKKOLA (1:2:1), Adam Jakobsson JAAKKOLA (1:2:2) ja Jakob Jakobsson JAAKKOLA /SIPILÄ (1:2:3)

1. Isäntä 1787-1791-1809 Jakob Jakobsson / änkas folk Uimi 1.2.3 Suku Kimolassa viimeistään 17032. Isäntä 1810-1824 Jeremias Jakobsson Uimi 1.2.3.13. Isäntä 1825-1837 Thomas Jeremiasson Uimi 1.2.3.1.1

Henkikirja 1820: 3x36 kopeekkaa: torppari Jeremias Jakobsson Sipilä 50v ja vaimo Beata 45v. 5hlö Poika Thomas 20v.Rosenbröijer Vapautetut: lapset Eva Lisa 16v ja Maria 10v.

Henkikirja 1825: 6x36 kopeekkaa: (torppari Jeremias Jakobsson Sipilä) leski Beata 50v.7hlö Poika Thomas 25v ja vaimo Lena Stina 21v. Tytär Eva Lisa 21v. Rosenbröijer renkinä räätäli David Petersson Shneider 21v ja vaimo Katarina 23v.

Vapautetut: lapsi Maria 15v.

2. Isäntä 1810-1824UIMI 1.2.3.1Jeremias Jakobsson Uimi (1798) 30.8.1770 Kimola - 6.2.1824 Kimola (tp 54v äkkikuolema)Vihitty 1795 Iitti (Kimola bs 25v / Kimola 20v) Beata Jöransdr 4.6.1775 (oletus: Nummi Valhjon Hönölä) 51

Vanhemmat: Erik Jöransson (2 Isäntä Kurhis) ja Eva GustafsdrLapset:3. Isäntä 1825-1837UIMI 1.2.3.1.1Thomas Jeremiassson 20.12.1800 Kimola Uimi lk 1790-1812, 1812-1830 ä 1769 26 Vihitty 26.12.1823 Iitti (Kimola torpparin poika 23v / Kimola torpparin tytär 19v) Lena Stina Israelsdr 17.2.1804 Kimola Markola 22

Vanhemmat: Israel Påhlsson (Markola 1.1.1) ja Elisabet Mattsdr Lapsi:(Johannes) Johan Thomasson 11.11.1825 Kimola vain lk 1812-1830 isä tp 1

Eva Lisa Jeremiasdr 20.12.1804 Kimola Jaakkola ä 1771. Ripille 23.9.1821=17v 22David Jeremiasson 1.1.1808 Kimola Uimi ä 1770 (tiedot päättyvät tähän) Maria Jeremiasdr 19.1.1810 Kimola Sipilä. Ripille 21.6.1826=16v 16Matts 25.1.1813 Kimola - 18.6.1813 Kimola Sipilä (torpparin poika 6kk hinkuyskä) ä 1770 isä tp

Regina Jakobsdr 21.2.1780 Kimola Uimi. Kotona 1805=25v.Vihitty 6.3.1808 Iitti (→Vuolenkoski Herranparta talollisen poika / talollisen tytär 28v) Simon Jöransson

1825-1826 renkinä ja piikana →16.10.1826 Sippolaräätäli David Petersson Shneider 18.2.1804 Pilkanmaa tp - 5.10.1852 Sippola Hirvelä (räätäli 48v punatauti) 22

Vanhemmat: Peter Sneider ja Maria Johansdr 1775 Vihitty 18.5.1823 Iitti (Pilkanmaa 19v torpparin poika / Lyöttilä 21v) Katarina Simonsdr 1802 - 19.11.1881 Sippola Hirvelä (79v pistos) 24

Page 35: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Lapsi: (Johannes) Johan Davidsson 13.9.1824 Pilkanmaa lk 1812-1830

Renkinä vuosina 1818-1819 Emmanuel Ersson 1794 →1819 Mankala Kålli. Piikana 1817 Lisa? Sakariasdr? 1746? →Valkeala► Jatkuu 1827 ◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

lampuoti SOMBOLA ALHAIN 1694-Torppa N:12 ALHAIN viim. 1778-

Torppa ALHAIN (1:1) viim. 1816rk 1770-1777 Sombola eller Alhain, rk 1778-1815 torppa Alhain, rk 1816-1826 Alhain say 1760-1777 1/6 manttaalia1780-1781 under Forstadius, 1782-1783 Nordström, 1784-1788 Forstadius, 1789-1809 Nordström1791 kylvöä 36 litraa, 1800-1809 kylvöä 73 litraa Torpasta Alhain erotettu oma talous veljelle vuonna 1816 Adam Mattsson ALHAIN (1:1) ja Israel Mattsson LAMPILA (1:2)

1. Isäntä 1694- Kasper Nilsson Sombola Alhain 1 Kimolassa viimeistään 1694 2. Isäntä ? Gustaf Kaspersson Sombola Alhain 1.13. Isäntä 1741-1749 Johan Kaspersson Sombola Alhain 1.2 (isännyys viim. 1741)4. Isäntä 1749-1756 Karl Gustafsson Sombola Alhain 1.1.15. Isäntä 1757-1770 Adam Gustafsson Sombola Alhain 1.1.26. Isäntä 1771-1790 Erik Gustafsson Sombola Alhain 1.1.37. Isäntä 1791-1824 Adam Mattsson vävy Såmbo 1.2 suku Kimolaan koskenniskalta 17648. Isäntä 1825-1826- Jonas Jakobsson vävy Parolan kylästä

Henkikirja 1820: 1x36 kopeekkaa: torppari Adam Mattsson Keikilä 62v ja vaimo Helena 54v.7hlö tytär Anna 27v ja vävy Jonas 29v. Poika Thomas 21v.Rosenbröijer Vapautetut: lapset Maria Jonasdr 6v ja Anders Jonasson 2v.

Henkikirja 1825: 3x36 kopeekkaa: torppari Jonas Jakobsson Alhain 34v ja vaimo Anna 32v. 5hlö Piikana qv AnnaRosenbröijer Vapautetut: lapset Maria Kristina 11v ja Sophia 2v.

7. Isäntä 1791-1824SÅMBO 1.2Adam Mattsson Kårkia (1796-) 24.12.1758 Koskenniska - 16.2.1824 Kimola Alhain (tp leski 66v kuume)

Vanhemmat Matts Larsson (1.Isäntä torppa Såmbo) ja Anna Mikaelsdr Vihitty 28.12.1783 Iitti (Kimola Sombo torpparin poika 25v / Kimola Alhain 17v) Helena Eriksdr 1766 Kimola Sombola Alhain - 18.4.1821 Kimola Alhain (55v mätäkuume)

Lapset:Margareta Adamsdr 14.9.1788 Kimola Alhain lk 1790-1812 (kotona 1812=24v) (tiedot päättyvät tähän)

Kotona 1816-1819=31v. say 1807 Margareta änkyttävä (stammar), 1808 (brl) Oletus: Lapsi: Karl Karlsson 9.8.1818 avioton (tiedot päättyvät tähän)

Anna Adamsdr 26.1.1793 Kimola Alhain lk 1790-1812 33Vihitty 6.12.1813 Iitti (Parolan kylä tp 22v / torpparin tytär 20v)8. Isäntä vävy 1825-1826-Jonas Jakobsson 1791 35

Lapset:Maria Kristina Jonasdr 25.12.1814 Kimola Alhain lk 1816-1826 isä tp 12Anders Gustaf 10.7.1818 Kimola - 12.6.1822 Kimola (torpparin poika 4v tulirokko) lk 1816-1826 isä tpEva 1.5.1821 Kimola Alhain - 2.6.1822 Kimola Alhain (torpparin tytär 1v tulirokko) lk 1816-1826 isä tpSophia Jonasdr 30.5.1823 Kimola lk 1816-1826 3 Jonas Jonasson19.2.1826 Kimola lk 1816-1826 10kk

Thomas Adamsson 1799 Kimola Alhain lk 1790-1812 lk 1816-1826 Kotona 1824=25v. →29.10.1824 Kärkölä

Page 36: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Israel Mattsson (Såmbo 1.3) 1766 Kimola Sombo, asui veljensä taloudessa vuodet 1792-1815Vihitty 8.11.1791 Iitti ►1816 Kimola Lampila 1.Isäntä Mukana vaimo Helena ja lapset Elias 19v, Anna Helena 17v ja Maria 3v.

Piikana vuosina 1822-1825 Maria Jöransdr 1801 Renkinä vuonna 1816 Gabriel Simonsson 1794 ► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

lampuoti SOMBOLA ALHAIN 1694-Torppa N:12 ALHAIN viim. 1778-

Torppa LAMPILA (1:2) 1816-rk 1786-1826 Alhain

Kantatorpasta Alhain erotettu oma talous veljelle vuonna 1816Adam Mattsson ALHAIN (1:1) ja Israel Mattsson LAMPILA (1:2)

1. Isäntä 1816-1819 Israel Mattsson Såmbo 1.3 Suku Kimolaan koskenniskalta 17641820-1826- änkas folk

Henkikirja 1820: 4x36 kopeekkaa (torppari Israel Mattsson Lambila) leski Helena 49v.5hlö tytär Anna Helena 22v ja vävy Anders 27v. Renki Eerik.Rosenbröijer Vapautetut: lapsi Maria 8v.

Henkikirja 1825: 3x36 kopeekkaa (torppari Israel Mattsson Lambila) leski Helena 54v.5hlö tytär Anna Helena 27v ja vävy Anders 32v.Rosenbröijer Vapautetut: lapsi Maria Israelsdr 13v ja Anders Andersson 5v.

1.Isäntä 1816-1819, emäntä 1819-Asuivat vuodet 1792-1815 Adam veljen taloudessa Kimola AlhainSÅMBO 1.3Israel Mattsson 1766 Kimola Sombo - 27.2.1819 Kimola Alhain (torppari 53v mätäkuume)

Vanhemmat Matts Larsson (1. Isäntä torppa Såmbo) ja Anna MikaelsdrVihitty 8.11.1791 Iitti (Kimola torpparin poika 25v / Kimola 20v) Helena Andersdr 18.1.1771 Kimola Ojala 55

Vanhemmat: Anders Johansson (Ojala 1.1.1) ja Anna HenriksdrLapset:(Eliseus) Elias Israelsson 28.10.1796 Kimola Ojala - 25.2.1819 Kimola Alhain (torpparin poika 23v mätäkuume)

lk 1790-1812, 1816-1826 = hidas lukija. 1818 kuulusteltu ryyppäämisestä.

Anna Helena Israelsdr 6.12.1798 Kimola 28lk 1790-1812, 1816-1826 ä 1773 rk 1805-1815 ei merkintöjä. Kotona 1817=19v.

Vihitty 20.2.1820 Iitti (Parola renki 27v / Kimola torpparin tytär 22v) Anders Mattsson 1793 33

Lapset:Anders Andersson 25.8.1820 Kimola Lambila lk 1812-1830 isä tp 6

Maria Israelsdr 12.6.1812 Kimola Alhain 1816-1826 ä 1770 isä tp 14

Renkinä 1822 Abraham Johansson 1808► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 37: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Mäkitupa 1792- / Torppa 1800-

Mäkitupa 1792- Torppa MARTINNIEMI 1800say 1780-1799 mäkitupa, say 1800-1809 torppa1797-1815 under Nordström1800-1809 kylvöä 73 litraa ja päivätöitä kaksi

1. Isäntä 1792-1818 Johan Lönberg Porvoosta2. Isäntä 1819-1846 Erik Lindqvist vävy Porvoosta 1818

Henkikirja 1820: 2x36 kopeekkaa: (torppa suutari Johan Lönberg) 3hlö Tytär Eva Sofia 25v ja puoliso Erik Lindqvist 25v.Rosenbröijer Vapautetut: leski Eva Magdalena Dahlström 63v.

Henkikirja 1825: 3x36 kopeekkaa: torppa suutari Erik Lindqvist 30v ja vaimo Eva Sofia 30v. 7hlö Renki Johan Staffansson 20v.Rosenbröijer Vapautetut: leski Eva Magdalena Dahlström 68v.

Lapset Ulrika Gustafva Eriksdr 6v, Gustaf Adolf Eriksson 2v ja Johan Eriksson ½ kk. 1800-1807 torppari, 1808-1809 muonatorppariJohan tullut Porvoosta yksin 16.1.1788-1790 rengiksi Rusthåll Böök. Vuonna 1791 irtolainen, suutarina Rusthåll Böök. Vuodesta 1792 oma torppa, jossa vuosina 1792-1794 teksti mäkitupa renki, suutari.suutari (1791) Johan Lönberg 1754 - 25.6.1818 Kimola (suutari 64v pistos) Vihitty 6.5.1792 Iitti (Kimola dr 38v / Kimola leski 35v) Eva Magdalena Dahlström 1757 69

I-puoliso pitäjänräätäli Johan Pendolin, leskeksi 1790Lapset:Eva Sofia Lönberg 1795 Kimola lk 1790-1812 31I-Vihitty 12.1.1817 →Kimola kutojan torppa

I-puoliso Gustaf Adolf Johansson Lukander, leskeksi 6.7.1817Eva II-avioliiton myötä takaisin kotiin Martinniemeen

II-Vihitty 25.10.1818 Iitti (Kimola Sombo suutarin oppipoika 23v / leski 23v)suutari (1823) Erik Lindqvist 1795 31

Lapset:Ulrika Gustafva Eriksdr Lindqvist 14.12.1819 Kimola lk 1812-1830 7 Henrika Lovisa 25.5.1823 Kimola - 7.7.1823 Kimola (suutarin lapsi 6vko tuntematon) Gustaf Adolf Eriksson Lindqvist 11.7.1823 Kimola lk 1812-1830 isä suutari 3Johan Eriksson Lindqvist 19.12.1825 Kimola lk 1812-1830 1

Anders Lönberg 24.3.1801 Kimola suutarintalo lk 1790-1812, 1812-1830 →1818 Porvoo

anoppi Greta Johansdr Malm 1736 - 16.11.1811 Kimola (itsellinen leski 79v vanhuus)

Renkinä 1801-1805 Erik Simonsson 1787, vuonna 1804 Adolf s n. 1787 ja vuonna 1805 Simon Andersson 1782Vuosina 1807-1808 Martinniemessä asui jääkäri Jeremias Mattsson ja vaimo. Isä Matts s 1744 ja vaimo 1745Vuonna 1812 Israel Andersson 13.3.1795 Kimola Ojala, 17-vuotiaana oppipoikanaRenkinä 1822-1823 Matts Johansson 14.9.1804 Ripille 11.11.1822 → 27.10.1823 HeinolaRenkinä 1823-1826 Johan Staffansson 16.6.1805 21► Jatkuu 1827 ◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 38: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Torppa LUKANDER 1809-1. Isäntä 1809-1844 Johan Lukander Elimäeltä

Henkikirja 1820: 5x36 kopeekkaa: torppari Johan Lukander 52v ja vaimo Hedda 33v.7hlö Poika Jakob 27v ja vaimo Eva 18v. Poika Emmanuel 22v. Rosenbröijer Vapautetut: isä Matts Lukander 77v ja vaimo Eva 73v.

Henkikirja 1825: 6x36 kopeekkaa: torppari Johan Lukander 57v ja vaimo Hedda 38v.8hlö Poika Jakob 32v ja vaimo Eva 23v. Poika Emmanuel 27v ja vaimo Karin 28v.Rosenbröijer Vapautetut: poikien lapset Johan (Gustafsson) 11v ja Anders Gustaf Emmanuelsson 1v.

1.Isäntä 1809-1844kutoja Johan Lukander 1768 58

Vanhemmat Kimolaan 1818 Perheniemestä: kutoja Matts Lukander 1743 - 24.9.1821 Kimola Markola (kutoja 82v vanhuus) II-Vihitty 12.10.1806 Nastola (Perheniemi kutoja leski 63v / Nastola Pappila 59v) Eva Katarina Andersdr 1747 →18.11.1821 Valkeala

I-Vihitty Helena Klausdr 1768 - 26.9.1816 Kimola (48v keuhkotauti)II-Vihitty 2.5.1820 Iitti (Kimola torppari leski 52v / Mettälän kylä torpparin leski 33v) Hedda Thomasdr 1787 39

Lapset:Jakob Johan Johansson Lukander 25.7.1793 Elimäki Haapala Wähäpä ►11.11.1826 33 Vihitty 27.2.1820 Iitti (Kimola torpparin poika 27v / Kimola 18v) Eva Johansdr 1802 24

Gustaf Adolf Johansson Lukander 4.6.1795 Elimäki Mustela by - 6.7.1817 Kimola (kutoja 22v hukkui) lk 1816-1826Vihitty 12.1.1817 Iitti (Kimola torpparin poika 22v / suutarin tytär 22v)Eva Sofia Lönberg 1795 Kimola

Vanhemmat: suutari Johan Lönberg ja Eva Magdalena Dahlström Evan II-Vihitty 25.10.1818 Iitti Eva palasi uuden avioliiton myötä takaisin kotiinsa →Kimola Martinniemi

Lapset:Johan (Gustafsson Lukander?) 1813 avioton lk 1812-1830 (äidin pois muuttaessa 5v) 12Fredrika Gustava 19.10.1817 Kimola - 19.3.1819 Kimola (kutojan lapsi 1v3kk tuntematon)

Emmanuel Johansson Lukander 1798 lk 1812-1830 28Vihitty 31.12.1823 Iitti (Kimola kutojan oppipoika 25v / Lyöttilä Autio 26v)Karin Israelsdr 1797 29

Lapsi:Anders Gustaf Emmanuelsson Lukander 22.9.1824 Kimola lk 1812-1830 isä kutoja 2

Karl Magnus 10.5.1800 Perheniemi kutojan talo - 26.2.1811 Kimola (kutojan lapsi 11v kurkkutauti)(Maija Stina) Maria Lisa 14.1.1804 Perheniemi kutojan talo - 20.2.1811 Kimola (kutojan lapsi 7v kurkkutauti)

► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 39: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

MÄKITUPA 1782- Torppa Tingander 1800- 1782-1815 under Nordström1800-1809 kylvöä 72 litraa 1. Isäntä 1782-1791 Karl Gustaf Gardimeister 2. Isäntä 1793-1806 Matts Pendolin räätäli Kuhmalahti / Jaala3. Isäntä 1807-1826 Salomon Tingander räätäli

Henkikirja 1820: 3x36 kopeekkaa: räätäli Salomon Tingander 36v ja vaimo Eva Helena 40v.7hlö Oppipoika Gabriel Johansson 21v.Rosenbröijer Vapautetut: lapset Maria 13v, Hendrika 11v, Albertina 10v ja Fredrika 4v.

Henkikirja 1825: 5x36 kopeekkaa: räätäli Salomon Tingander 41v ja vaimo Eva Helena 45v.7hlö Tytär Hendrika 16v. Renkeinä oppipojat Erik ja Johan.Rosenbröijer Vapautetut: lapset Albertina 15v ja Fredrika 9v.

2. Isäntä 1793-1806Asuivat aiemmin 1783-1787 Mattsin veljen, pitäjänräätäli Johanin uudistorpassa. Mäkitupa renkinä 1793.räätäli Matts Pendolin 5.9.1754 Kuhmalahti Storpendo - 9.2.1808 Kimola räätälintalo (räätäli 54v vesipöhö)

say 1807 Matts huononäköinen (svagsynta)Vanhemmat: klock. Johan Simonsson Pendolin Vihitty 19.12.1779 Iitti (Jaala / Jaala) Kristina Gabrielsdr

Vihitty 19.12.1779 Iitti (Jaala räätäli 25v / Jaala 20v)Walborg Ersdr 1759 - 9.5.1809 Kimola (leski 50v pistos)

Lapset:Eva Helena Mattsdr Pendolin 19.9.1780 Jaala 46Vihitty 24.6.1806 Iitti (Kimola räätälin oppipoika 22v / 26v)3. Isäntä 1807-1826pitäjänräätäli (1807) Salomon Tingander 1784 42

Lapset:Gustaf Adolf Evasson 24.7.1802 Kimola avioton

rk Gustaf Adolf Tingander lk 1790-1812, 1812-1830 →1825 Loviisa

Maria Helena Salomonsdr Tingander 10.3.1807 Kimola lk 1790-1812, 1812-1830Ripille 1822=15v, piikana 1824-1826 Rusthåll krook →Valkeala, kotona 1827

Hendrika Sophia Salomonsdr Tingander 31.1.1809 Kimola. Ripille 5.10.1825=16v 17

Albertina Lovisa Salomonsdr Tingander 15.1.1811 Kimola 16lk 1790-1812, 1812-1830 ä 1781

Fredrika Salomonsdr Tingander 15.10.1816 Kimola lk 1812-1830 10

Karl Johan s n. 7.10.1821 - 14.10.1821 Kimola (räätälin lapsi 1vko tuntematon)

Abraham Mattsson Pendolin 7.3.1787 Jaala - 6.1.1809 Lyöttilä (siltavouti 22v mätäkuume) lk 1790-1812 Vihitty 27.12.1807 Iitti (Kimola 20v räätälin oppipoika / Lyöttilä 23v) Maria Kristina Wiik 1784 →Anders Malin sepän talous II-Vihitty 4.11.1815 Iitti (Kimola sepän oppipoika 28v / leski 31v) Israel Löfgren →Anders Malin sepän talous

Mikael Mattsson Pendolin 28.9.1793 Kimola - 5.1.1834 Vuolenkoski (räätäli 41v pistos) lk 1790-1812 Kotona 1809=16v.

Page 40: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Vihitty 6.1.1825 Iitti ( →Vuolenkoski räätälin oppipoika 32v / Säyhde räätälin tytär 19v) Anna Markusdr 1806

David Mattsson Pendolin 1795 Kotona 1815=20v. (tiedot päättyvät tähän)

Renkinä 1808-1809 Mikael, Oppipoikana 1816-1818 David Mattsson Masalin 1795 → Heinola; myöhemmin 1844-1846 Kimola Jaanila, 1817-1820 Gabriel Johansson 1799 oletus Koskenniskan Keisarista, 1825 Erik ja Johan. Piikana rk 1805-1815 Lena Johansdr 1793, Maja Stina Andersdr 1798. Vuonna 1818 Stina Mattsdr 11.5.1800 ja Nastolasta vuosina 1817-1818 Kristina Aleksandersdr 1797 → Jaala 3 Braskila.► Jatkuu 1827 ◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Talo N:1 SAMBO Rusthåll Henrik Magnus Forstadius 1779-

Talo N:1 SAMBO Vanhatalo: Rusthåll Karl Magnus Forstadius 1789- rk 1812-1826 Taipale1784-1790 1/8 Rusthåll, 1791-1809 ¼ Rusthåll, 1820,1825 1/16 manttaalia

1. Isäntä 1779-1796 Henrik Magnus Forstadius Forstadius 1 Suku Kimolaan viimeistään 17562. Isäntä 1796-1839 Karl Magnus Forstadius Forstadius 1.1

Isä Henrik Magnus Forstadius kuollut 4.1.1796 ja äiti Hedvig Katarina Bröijer 1790 Kimolan rusthållissa. Heidät oli vihitty10.1756. Vanhemmat asuivat vihkimisen jälkeen Kimolassa 1756-1763. say: oma torppa 1761-1763. rk 1758-1769. Forstadius tuli perheineen takaisin Kimolaan viimeistään 11.1.1779. say: Omistus 10.4.1783. Pojat Karl Magnus palannut Kimolaan viimeistään 31.5.1789 ja Fredrik Adolf viimeistään 3.12.1793.Myös tytär Maria Katarina asui samassa taloudessa veljiensä kanssa vielä vuosina 1797-1798. Marialle erotettiin Uimista oma talous vuonna 1800. Vielä vuonna 1808 asui Fredrik veljen Karlin taloudessa. Henkikirjojen mukaan Fredrikillä viimeistään vuodesta 1819 oma talous.

Henkikirja 1820: 6x24 kopeekkaa: Karl Magnus Forstadius 56v ja vaimo Helena 58v. 12hlö Poika Johan Henrik 31v ja vaimo Eva Lisa 32v. Poika Karl Fredrik 29v ja vaimo Helena 27v.

Sisarenpoika Karl Henrik Henriksson Frostman 23v ja vaimo Elisabet 25v.Kruunu 1/16 manttaalia Vapautetut: lapsenlapset Johan David 8v, David 6v?, Helena Sophia 5v ja Anders 2v.

Henkikirja 1825: 9x24 kopeekkaa: Karl Magnus Forstadius 61v ja vaimo Helena 63v. 12hlö Poika Johan Henrik 36v ja vaimo Eva Lisa 37v. Poika Karl Fredrik 34v ja vaimo Helena 32v.

Sisarenpoika Karl Henrik Henriksson Frostman 28v ja vaimo Elisabet 30v.Kruunu 1/16 manttaalia Vapautetut: lapsenlapset Johan David 13v, David 11v?, Helena Sophia 10v ja Anders 7v.

► Vanhatalo 2. Isäntä 1796-1839FORSTADIUS 1.1 Kimolaan viimeistään 31.5.1789Karl Magnus Henriksson Forstadius 16.10.1764 Vuolenkoski Haikari 62Vihitty 16.11.1784 Nastola (Retj. Jokelan kylä 20v / myllärin tytär Jokelan kylä 22v)Helena Andersdr Frostman 8.5.1762 Nastola Jokelan kylä myllyn talo 64

Lapset:Johan Henrik Karlsson Forstadius 31.5.1789 Kimola lk 1790-1812 37 Vihitty 26.12.1809 Iitti (Kimola rsth:s 20v / talollisen tytär 21v)Eva Lisa Malakiasdr 1788 38

Lapsi:Johan David Johansson 10.8.1812 Kimola Taipale lk 1812-1830 ä 1788 isä b 14

Karl Fredrik Karlsson Forstadius 13.3.1791 Kimola lk 1790-1812 say 1807 Karl pieni (liten) 35 Vihitty 26.12.1813 Iitti (Kimola rsth:s 22v / talollisen tytär 20v)Helena Salomonsdr 1793 33

Lapset:Helena Sophia Karlsdr 9.10.1815 Kimola Taipale lk 1812-1830 ä 1793 11Anders Gustaf Karlsson 2.11.1818 Kimola Rusthåll lk 1812-1830 isä rusthåll 8Maria 5.12.1825 Kimola - 22.8.1826 Kimola (8kk)

Page 41: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Anders Gustaf Karlsson 22.7.1795 Kimola lk 1790-1812 →1819 Asikkala

Karl Magnuksen sisaren, Marian kuoltua 1808, jäi hänen poikansa Karl orvoksi 11-vuotiaana.Asui enonsa taloudessa, näkyy vuosina 1814=17v, 1820,1825,1826Karl Henrik Henriksson Frostman 15.9.1797 Kimola lk 1790-1812, 1812-1830 29Vihitty 20.4.1823 Iitti (Kimola Uimi talollisen poika 26v / Väärtti talollisen tytär 28v) Elisabet Mikaelsdr 1795 31

► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Talo N:1 SAMBO Rusthåll Henrik Magnus Forstadius 1779-

Talo N:1 SAMBO Syvänoja: Rusthåll Fredrik Adolf Forstadius 1809/1819-Perustettu aikaisintaan 1809 ja viimeistään 1819.rk 1812-1826 Taipale 1820,1825 1/16 manttaalia

1. Isäntä 1809/1819-1808- Fredrik Adolf Forstadius / leski Forstadius 1.2 Suku Kimolaan viimeistään 1756

Henkikirja 1820: 4x24 kopeekkaa: (Fredrik Adolf Forstadius) leski Helena 54v. 6hlö Tytär Hedvig 25v ja puoliso David 28v. Tytär Anna Lena 22v. Renki Mikael.Kruunu 1/16 manttaalia Vapautetut: lapsi Albertina Fredriksdr 13v.

Henkikirja 1825: 4x24 kopeekkaa: (Fredrik Adolf Forstadius) leski Helena 59v. 10hlö Tytär Hedvig 30v ja puoliso David 33v, Hedvig sairaaloinen ja vapautettu.Kruunu 1/16 manttaalia Tytär Anna Lena 27v ja puoliso Arvid 30v.

Vapautetut: tyttärenlapset Karl 9v, Eva Elisabet 7v ja Maria 6kk. Tyttärenlapset Lena Kaisa 4v ja Anders Johan 1v.

► Syvänoja say veljen taloudessa 1808FORSTADIUS 1.2 Kimolaan viimeistään 3.12.1793Fredrik Adolf Henriksson Forstadius 12.7.1767 Vuolenkoski Haikari - 27.4.1808 Kimola rusthåll (isäntä 41v kihti)Vihitty 27.12.1792 Nastola (Kimola rusthållarin poika 25v / Jokela myllärin talo neito 26v)Helena Johansdr Flygt 5.12.1766 Iitti 60

Lapset:Hedda Sofia Fredriksdr Forstadius 11.8.1795 Kimola lk 1790-1812 31Vihitty 26.12.1814 Iitti (Piilahti talollisen poika 22v / 19v)David Gustafsson Forstadius (vaimon sukunimi käyttöön) 1792 34

Lapset:Karl Fredrik Davidsson 12.3.1816 Kimola Taipale lk 1812-1830 isä rusthåll 10Eva Elisabet Davidsdr 9.11.1818 Kimola Taipale lk 1812-1830 isä B 8 Maria Davidsdr 28.6.1826 Kimola lk 1812-1830 6kk

Anna Lena Fredriksdr Forstadius 1798 Kimola lk 1790-1812, 1812-1830 28 Vihitty 22.5.1820 Iitti (→Hartola Sonkeri s.260 talollisen poika 25v / Kimola talollisen tytär 22v) → takaisin 1822Arvid Karlsson 27.9.1795 Kimola 31

Lapset:Lena Kaisa Arvidsdr 15.6.1821 lk 1812-1830 5Anders Johan Arvidsson 24.12.1824 Kimola lk 1812-1830 isä rusthåll 2

Karl Gustaf 13.9.1804 Kimola - 12.3.1819 Kimola (rusth:b 14v6kk punatauti) lk 1790-1812, 1812-1830 ä 1766

Albertina Fredriksdr 25.4.1807 Kimola rusthåll - 10.11.1876 Hartola Nikkilä (69v)ä 1766. Ripille 1823=16v.

Vihitty 26.12.1824 Iitti (→Hartola Vanhatalo s.257 talollisen poika 21v / Kimola Rusthållarin tytär 17v) (4.sukupolvi Hartola Vanhataloa) (Kivioja 2014,44)Karl Karlsson 16.7.1803 Hartola Vanhatalo - 26.7.1851 Hartola Vanhatalo (48v)

Page 42: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Talollisen poika, kylänvanhin. Valittiin 1834 Jaalan kappelille Hartolan kylän edustajaksi 15-jäseniseen kirkkoraatiin, jolle annettiin tehtäväksi hoitaa kirkon rakentaminen. Kirkkoa ei kuitenkaan rakennettu vielä tällä toimeksiannolla. Leski Albertina muutti 1853 lapsineen Hartolan Nikkilään, joka oli tuolloin merkitty olleen Elias Andersinpoika Vanhatalon viljelyksessä. (Kivioja 2014,44)Vanhemmat: Karl Thomasson 8.6.1753 Hartola Vanhatalo - 3.12.1834 Hartola Vanhatalo (talollinen 81v vanhuus) Isäntänä yhdessä veljiensä Arvidin, Tobiaksen ja Andersin kanssa isänsä jälkeen puolikkaalla Hartolan Vanhataloa. Veljekset ostivat tilan perinnöksi 8.3.1822. Veljeksillä omistuksessa myös puolet Hartolan Nikkilää, jonka ostivat 26.5.1826 perinnöksi.II-Vihitty 4.4.1802 Iitti (Hartola Vanhatalo leski isäntä / Jaala Rastas leski) Eva Sigfridsdr 1761 - 11.11.1846 Hartola Vanhatalo (talollisen leski 85v hengenahdistus) I-Vihitty oli 26.12.1774 Iitti (→Hartola Vanhatalo talollisen poika 18v / Kimola Markola 16v) Johanna Eliasdr 21.8.1758 Kimola Markola - 1.5.1799 Hartola Vanhatalo (emäntä 44v keuhkotauti) (Isä Markola 1)

► Jatkuu 1827 ◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Torppa HUHKAIN 1799- Nybygge torp = Uudistorppa1792-1809 under Forstadius 1800-1809 kylvöä 72 litraa

1. Isäntä 1801-1804 Mikael Karlsson Koskenniska isännyysajat arvioitu2 Isäntä 1816-1818 Påhl Mattsson Mäntyharju 3. Emäntä 1819-1820 Malakias Påhlssonin leski Kimola Haukkasuolle 1805 Väärtistä 4. Isäntä 1820-1846 Simon Johansson Eskola 1.1.1 Suku Kimolaan 1725 Uimilan kylästä

2.Isäntä n.1816-1818 →14.6.1823 Heinola Påhl Mattsson 1772 Vihitty 19.12.1798 Iitti (Mäntyharju torpparin poika 26v / Paljakka Raja torpparin tytär) Maria Simonsdr Paljakka

Lapset: Anna Påhlsdr 1801, Adam Påhlsson 29.9.1807 Paljakka ja Eva Påhlsdr 1811Uudet asukkaat…◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙ Henkikirja 1820: 1x24 kopeekkaa: (torppari Malakias Huhkain) leski Eva Nilsdr 34v. 3hlö Vapautetut: Anoppi Maria Samuelsdr 53v. (felaks, blind) sokeaForstadius Lapsi Eva Kristina 8v.

Påhl Arvidsson 1767 - 15.1.1815 Kimola Haukkasuo (61v keuhkotauti) Vihitty 7.11.1784 Iitti (Väärtti Paavola talollisen poika 17v / Väärtti Paavola 17v)Maria Samuelsdr 1767 - 2.9.1833 Kimola Itselliset (kirkonvaivainen itsellinen leski 66v vesipöhö) (59)

Lapset:Malakias Påhlsson 2.9.1788 Väärtti Paavola - 1819 Kimola Haukkasuo (31v)II-Vihitty 27.1.1814 Iitti (Kimola Haukkasuo tp leski 26v / 28v)3. Emäntä n.1819-1820Eva Nilsdr 1786 (40)II-Vihitty 11.11.1827 Iitti (Valkeala Oravala tp leski 59v / Kimola tp leski 41v) Mikael Mikaelsson Orava (1798) 1768 →Perhe muutti 15.3.1828 Valkealaan

Lapset:Eva Kristina Malakiasdr 9.7.1812 lk 1812-1830 ä 1783 isä tp (14)Anna Sophia 11.7.1815 Kimola Haukkasuo - 23.5.1822 Kimola (its. b 7v tulirokko) ä 1786Maria Malakiasdr 15.3.1818 Kimola Haukkasuo (8)

Uudet asukkaat…◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙ Henkikirja 1825: 2x24 kopeekkaa: torppari Simon Johansson Huhkain 55v ja vaimo Anna 40v.6hlö, Forstadius Vapautetut: lapset Simon 13v, Maria 12v, Anna Stina 8v ja Anders 5v.

4. Isäntä 1820-1846Aiemmin Simon oli Kimola Eskolassa 3.Isäntä ajalla 1796-1800. Vihittäessä asui Koskenniskalla. Vihkimisen jälkeen Marlebeck Keitas.ESKOLA 1.1.1Simon Johansson Eskola (1800) 4.8.1770 Kimola 56

Vanhemmat: Johan Kristersson (Eskola 1.1) ja Beata Mattsdr 25.11.1743 Kimola Heijala - 11.2.1822 Kimola Huhkain (torpparin leski 79v vanhuus) → leski Beata muutti Eskolasta 1805 jälkeen Koskenniska Keisari. Kuoli pojan taloudessa Kimola Huhkain.

Vihitty 18.12.1808 Iitti (Koskenniska renki 38v / Peltola 23v)

Page 43: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Anna Eriksdr 1785 41Lapset:Simon Simonsson 28.10.1812 Marlebeck Keitas tp lk 1812-1830 isä tp 14 Maria Simonsdr 7.2.1814 Marlebeck Keitas lk 1812-1830 isä tp 13 Anna Stina Simonsdr 5.8.1817 Lyöttilä Marlebäck lk 1812-1830 9Anders Simonsson 20.5.1820 Kimola Huhkain lk 1812-1830 6Helena 25.5.1823 Kimola - 20.11.1826 Kimola (torpparin tytär 3v7kk tulirokko) lk 1812-1830

► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Torppa LAHDENPÄÄ 1798-Nybygge torp = Uudistorppa. say 1798-1799 Lahdenpää, rk 1805-1815 Järvenpää1800-1809 under Forstadius1800-1809 kylvöä 73 litraa

1. Isäntä 1798-1819 Erik Ersson Lahdenpää Jaala Heikkilästä isännyysajat arvio2. Isäntä 1820-1830 David Andersson vävy

Henkikirja 1820: 2x24 kopeekkaa: torppari David Andersson Lahdenpää 38v ja vaimo Maria 38v.3hlö Vapautetut: appi leski Erik Ersson 70v.Forstadius

Henkikirja 1825: 2x24 kopeekkaa: torppari David Andersson Lahdenpää 43v ja vaimo Maria 43v.2hlö, Forstadius

1. Isäntä 1798-1819Vihkimisen jälkeen asuivat Erikin kotona Jaala Heikkilässä. Evan kotitilalla Uimilla 1792-1797. Renkinä 1798 Rusthåll Krook.Erik Ersson Lahdenpää 1750 - 4.5.1821 Kimola Järvenpää (torppari leski 71v vanhuus) Vihitty 27.12.1778 Iitti (Jaala Heikkilä talollisen poika 28v / Kimola Uimi 22v) Eva Mattsdr 5.4.1756 Kimola Jaakkola 1813 - 1815 Kimola Lahdenpää (59v)

Vanhemmat: Matts Jakobsson (Uimi 1.2.1) ja Maria Thomasdr Lapset:Maria Eriksdr 12.4.1782 Jaala Keisari lk 1790-1812 44 Vihitty 20.12.1801 Iitti (Kimola tp 19v / Kimola 19v) 2. Isäntä viimeistään 1820-1826-Aiemmin 1801-1809 yhtiömiehenä Lahdenpäässä.David Andersson 1782 44

Eva Elisabet Eriksdr 29.12.1792 Kimola Uimi lk 1790-1812 Kotona 1809=17v. Vihitty 26.12.1811 Iitti →Kimola Taipale B1→Kimola Haukkasuo

Karl Eriksson 17.9.1795 Kimola Uimi lk 1790-1812 Kotona 1817=22v. (elossa 1835)Vihitty 6.1.1819 Iitti (Kimola Järvenpää torpparin poika 24v / →Vuolenkoski Kojoin nro 4 talollisen tytär 26v)Maria Mikaelsdr 30.9.1793 Vuolenkoski Kojoin

Vanhemmat: Mikael Ersson ja Anna Jonasdr

Renkinä 1800-1805 Johan Jakobsson 1797 rk 1805-1815 ei merkintöjä, myös Taipaleellaitsellisenä 1809 Anna Andersdr► Jatkuu 1827 ◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 44: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Torppa HOLMALA 1794-Nybygge torp = Uudistorppa. rk 1786-1797 torppa, rk 1797-1805 Holmala1793-1809 under Forstadius 1800-1809 kylvöä 73 litraa

1. Isäntä 1794-1809 Gustaf Thomasson Holmala 1.1 Heinola Hujansalo

Henkikirja 1820: 3x24 kopeekkaa: Poika Mikael 29v ja vaimo Lena 33v. Tytär Maria 22v.6hlö Vapautetut: torppari Gustaf Thomasson Holmala 54v (tyrä) Forstadius Poika Thomas 13v. Pojantytär Anna Sophia Mikaelsdr 4v.

Henkikirja 1825: 4x24 kopeekkaa: Poika Mikael 34v ja vaimo Lena 38v. Tytär Eva 25v. Poika Thomas 18v.6hlö Vapautetut: sairaalloinen torppari Gustaf Thomasson Holmala 59v. Forstadius Pojantytär Anna Sophia Mikaelsdr 9v.

1. Isäntä 1794-1809HOLMALA 1.1Gustaf Thomasson Holm 31.10.1766 Heinolan msrk Hujansalo 60Vihitty 26.12.1787 Heinolan msrk (Taipale Särkiniemi tp 21v / Taipale Rautasaari torpparin tytär 32v) Maria Johansdr 20.6.1765 Heinolan msrk Taipale Rautasaari - 8.1.1812 Kimola Holmala (47v mätäkuume)

Vanhemmat: Rautasaaren torppari Johan Markusson ja Lena KarlsdrLapset:Mikael Gustafsson Holm 20.9.1791 Heinolan msrk Taipale Särkiniemi lk 1790-1812 35 (say 1807 pieni)Vihitty 27.2.1814 Iitti (väärtti torpparin poika 23v / Bernilä 27v)Lena Kristina Ersdr 12.9.1787 Väärtti Tuomala 39

Vanhemmat: Erik Thomasson ja Elisabet AndersdrLapset:Anna Sofia Mikaelsdr Holm 6.2.1816 Kimola Holmala lk 1812-1830 isä tp 10Eva Helena 18.7.1819 Kimola Holmala - 26.6.1822 Kimola (torpparin tytär 3v tuntematon) lk 1812-1830 ä 1787 isä tp

Elisabet 14.6.1796 Kimola Taipale - 18.1.1814 Kimola Holmala (naimaton torpparin tytär 18v keuhkotauti) rk 1805-1815

Maria Gustafsdr Holm 28.6.1798 Kimola lk 1812-1830, 1812-1830 ä 1766 Kotona 1822=24v. (elossa 1842)Vihitty 26.12.1822 Iitti (→Vuolenkoski 4 Kojonen talollisen poika s.62 / Kimola torpparin tytär)Samuel Mårtensson 14.10.1777 Vuolenkoski Kojoin

Vanhemmat: Mårten Kristersson ja Maria Mattsdr

Eva Elisabet Gustafsdr Holm 27.1.1800 Kimola Holmala lk 1812-1830 ä 1760 Kotona 1816-1818=18v. Vihitty 24.10.1824 Iitti →piikana ja renkinä 1824-1826 Kimola Ojala

Thomas Gustafsson Holm 19.12.1807 Kimola Holmala ä 1764. Ripille 21.6.1826=19v 19

Piikana vuonna 1805 Ester Johansdr 1768 ja vuosina 1807-1809 Sophia

Itsellinen leski 1819-1836 Lisa Andersdr 1754 - 19.1.1836 ei näy hk 1825 72►Jatkuu 1827

Page 45: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Torppa 1801-18271801-1809 under Nordström1801-1809 kylvöä 73 litraa ja päivätöitä kaksi

1. Isäntä 1801-1804 Karl Eriksson Jussila Perhetiedot Kimola Sambolassa2. Isäntä 1805-1827 Peter Petersson Malin

Henkikirja 1820: 3x24 kopeekkaa: reserviläinen Peter Petersson Malin 44v ja vaimo Maria 44v. 4hlö Tytär Sofia 18v.vero pyyhitty Vapautetut: lapsi Eva 11v.Forstadius

Henkikirja 1825: 2x18 kopeekkaa: itsellinen Peter Petersson Malin 49v ja vaimo Maria 49v. 3hlö Vapautetut: lapsi Eva 16v.vero pyyhitty, Forstadius

reserviläinen (1802-1809), (jääkäri 1810), itsellinen (1805-1826) Peter Petersson Malin 1776 50 Vihitty Maria Mattsdr 1776 50

Lapset:Sofia Petersdr Malin 13.3.1802 Kimola lk 1790-1812, 1812-1830 hk1820=18v (tiedot päättyvät)Johan 11.5.1805 Kimola - 12.5.1810 Kimola itsellinen (jääkärin lapsi 5v rintapistos) lk 1790-1812 Eva Petersdr Malin 1.12.1809 Kimola. Ripille 21.5.1826=17v 1Anna 29.9.1819 Kimola Taipale - 29.7.1822 Kimola (sotilaan lapsi 4v isorokko) isä itsellinen

►Jatkuu 1827 ◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 46: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Oletus jaettu Kantatalosta 1:2:2

Kantatalo N:2 Veroaputila UIMI 1800-1800-1801 ¼, 1802-1809 1/32, 1809 1/16, 1820, 1825 1/16 manttaalia

1. Isäntä 1800-1822 Anders Mattsson Malin kyläseppä2. Isäntä 1823- Mikael Adamsson lampuoti Taipale B1.3 Suku Kimolaan Heinola Taipaleelta 1787

Henkikirja 1820: 4x18 kopeekkaa: lampuoti Anders Mattsson Malin 46v ja vaimo Ulrika 32v. 7hlö Pojat Karl 23v ja Gustaf 19v. 2. Uimi augmentti Vapautetut: lapset Johan 8v, Henrik 7v ja Herman 2v.veroaputila 1/16 manttaalia

Forstadiuksen sisarukset Karl Magnus Henriksson, Fredrik Adolf Henriksson ja Maria Katarina Henriksdr asuivat yhdessä vielä vuosina 1797-1798. Marialle erotettiin Uimista oma talous. 1800-1801 är ägare af ¼ i Uimi augment.1802-1809 1/32 augmenttia. say 1809 1/16 innehafres af Taipale ? bonder. Anders Mattsson Malin muutti uuden puolisonsa kanssa Uimilta 1822.

1. Isäntäseppä Anders Mattsson Malin 1774 ►Perhe muutti vuoden 1822 jälkeen Kimola kyläsepän torppaan (siellä perhetiedot)I-Vihitty 16.3.1800 Iitti (seppä Hemman br. 26v / leski Kimola 26v) Maria Katarina Henriksdr Forstadius 4.3.1774 Asikkala Salo Majors Bostelle serge - 4.1.1808 Kimola torppa smed (34v synnytys)

Marian I-Vihitty 25.9.1796 Nastola (isäntärenki 23v / neito 22v)seppä Henrik Frostman 10.8.1765 Nastola Jokelan talo - 16.6.1799 Kimola Taipale (isäntä 34v turvotus)

II-Vihitty 30.10.1808 Iitti (Kimola seppä talollinen leski 34v / Uimi 20v)Ulrika Mattsdr Wiik 1788

Marian ja Henrikin poika: Karl Henrik Henriksson Frostman 15.9.1797 Kimola → Muutti 11-vuotiaana orpona enonsa Karl Magnus Forstadiuksen talouteen. Vuonna 1820 isäpuolen luona.Kyläsepän torppaan muutti myös Marian ja Andersin lapsi Gustaf Andersson Malin 21v. Uimilla oli syntynyt Marialle ja Andersille myös poika 10.6.1805 ja tyttö 9.11.1806, molemmat syntyivät kuolleena.Andersin ja Ulrikan lapsista kyläsepän torppaan muuttivat Johan Kristian Malin 8v, Henrik Gabriel Malin 8v ja Herman Malin 4v. Heidän lapsistaan Uimilla syntyivät ja kuolivat seuraavat lapset:Herman 21.3.1809 Kimola - 10.9.1811 Kimola Uimi ä 1788 (bb 2v6kk punatauti)Maria 21.3.1809 Kimola - 10.9.1811 Kimola Uimi (bb 2v6kk punatauti)Maria Kristina 11.2.1811 - 12.1.1813 Kimola (1v 4kk bb tuntematon) ä 1779Adolf 10.7.1816 Kimola Uimi - 7.7.1822 Kimola (sepän poika 6v tulirokko) lk 1812-1830 isä tp

Renkinä vuosina 1805-1806 Matts Mattsson? 1787, vuosina 1806-1809 Johan Ersson 1779 ja vuonna 1823 Tobias Andersson 1803 → Hartola Vähänikkilä. Lisäksi 2 muuta riviä ?Uudet asukkaat…◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙Henkikirja 1825: 2x18 kopeekkaa: lampuoti Mikael Adamsson 38v ja vaimo Lisa 31v.4hlö Vapautetut: lapset Simon 14v ja Mikael 9v.2. Uimi augmentti, Verotila 1/16 manttaalia

2. Isäntä lampuoti 1823-1826- TAIPALE B1.3

Page 47: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Mikael Adamsson 17.9.1787 Kimola lk 1790-1812 Kotona 1809=21v. Heinolasta Kimolaan vuonna 1823 39Vanhemmat: Adam Påhlsson (Taipale B1) Vihitty 26.12.1765 Heinolan msrk (Taipale Rantala 24v / Jyränkö Hånkila 23v) Helena Johansdr 1742 Kimola Taipaleelle lampuodiksi 17.9.1787

I-Vihitty Maria Mikaelsdr 1784 II-Vihitty 5.11.1826 Iitti (Kimola lampuodin leski 39v / Uimila talollisen tytär 32v)Lisa Mikaelsdr 14.9.1794 Uimila Kauppila 32

Vanhemmat: Mikael Sigfridsson ja Kristina EskilsdrLapset:Simon Mikaelsson 10.2.1811 Heinolan msrk Taipale Heponiemi 15

ä 1784 lk isä lb Uimi Ripille 5.11.1826=15v Mikael Mikaelsson 27.9.1816 Heinolan msrk Taipale lk 1812-1830 ä 1786 lk isä lb Uimi 10

► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 48: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Kantatalo N:2 Veroaputila UIMI viim. 1703-Kantatalo N:2 Veroaputila UIMI (1:1) 1738-

Talo N:2 Veroaputila UIMI (1:1:2) viim. 1793-rk 1786-1826 Uimi say 1800-1809 1/24 augmentti

Kantatalosta Uimi (1:1) erotettu oma talous veljelle vuonna 1793 Sigfrid Akselsson UIMI (1:1:1) ja Johan Akselsson UIMI (1:1:2)

1. Isäntä 1793-1794 Johan Akselsson Uimi Uimi 1.1.2 Suku Kimolassa viimeistään 1703 1794-1806 änkans folk2. Isäntä 1807-1822 Matts Johansson Uimi Uimi 1.1.2.13. Isäntä 1823-1826- Johan Johansson Uimi Uimi 1.1.2.2

Henkikirja 1820: 7x18 kopeekkaa: lampuoti leski Matts Johansson Uimi 61v. 12hlö Poika Johan 20v. Veli Johan Johansson 51v ja vaimo Margareta 41v, piikana. 2. Uimi augmentti Veli Påhl Johansson 53v Ed tytär Anna 18v, ed poika Tobias 21v.veroaputila 1/16 manttaalia Vapautetut: Johanin lapset: Jonas 10v, Maria 6v ja David 2v.

Henkikirja 1825: 5x18 kopeekkaa: lampuoti Johan Johansson Uimi 56v ja vaimo Margareta 46v.10hlö Veljenpoika Tobias Påhlsson 26v ja vaimo Lena Margareta 25v. Piika Greta. 2. Uimi augmentti Johanin lapset: Jonas 15v, Maria 11v ja Eva 6v. veroaputila 1/16 manttaalia Anna Elisabet Tobiasdr 3v ja Eva Stina Tobiasdr 1v.

1. Isäntä lampuoti 1793-1794UIMI 1.1.2Johan Akselsson 1733 Kimola Uimi - 16.6.1794 Kimola Uimi (62v vesipöhö) Vihitty 28.12.1755 Iitti (Kimola talollisen poika 22v / Koskenniska 20v)Johanna Eskelsdr 1735 - 10.5.1806 Kimola Uimi (b leski 71v vanhuus)

Lapset:2. Isäntä lampuoti 1807-1822 →Jaala Pyörylä Paavola s.335UIMI 1.1.2.1Matts Johansson Uimi 1.2.1759 Kimola Jaakkola - 16.6.1832 Pyörylä (syytinkiläinen leski 73v vesitauti) I-Vihitty 26.12.1780 Iitti (Kimola Uimi talollisen poika 21v / Lyöttilä Viskari 18v)Hedvig Johansdr 14.2.1762 Lyöttilä Viskari -18.3.1801 Kimola Uimi (38v kihti)

Vanhemmat: Johan Viskari ja Maria JohansdrLapset:Malakias Mattsson 8.2.1786 Kimola Uimi lk 1790-1812 →1820 Jaala Pyörylä Paavola Vihitty 26.12.1810 Iitti (Kimola talollisen poika 24v / Uimi talollisen tytär 23v)Susanna Davidsdr 31.7.1787 Pyörylä Paavola

Vanhemmat: David Ersson ja Helena Jöransdr Pyörylä PaavolaLapsi:David Malakiasson 6.10.1812 Kimola Uimi lk 1812-1830 ä 1787 isä lb

Johan Mattsson 30.1.1800 Kimola Uimi lk 1790-1812, 1812-1830 ä 1761 →Jaala Pyörylä Vihitty 19.12.1824 Iitti (Pyörylä Paavola 24v lampuodin poika / lampuodin tytär 45v)Anna Greta Thomasdr 1779

Jatkuu seuraavalla sivulla…

Page 49: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

UIMI 1.1.2.2Påhl Johansson 1767 Kimola Uimi - 28.2.1822 Kimola Uimi (lampuodin poika 55v keuhkotauti)Vihitty 26.12.1791 Iitti (Kimola bs 24v / Kimola 20v) Eva Johansdr 19.10.1771 Kimola Sombola - 19.4.1824 Kimola (lampuodin leski 53v kuume)

say 1807 Evalla kihti (gikt), henkikirja 1820 viallinen puhekyky (felak)Vanhemmat: Johan Samuelsson (Sombola 1.2.1) ja Maria JeremiasdrLapset:UIMI 1.1.2.2.1Tobias Påhlsson 30.1.1799 Kimola Uimi lk 1790-1812, 1812-1830 ä 1771 27Vihitty 26.12.1821 Iitti (Kimola lampuodin poika 22v / Väärtti s.172 talollisen tytär 21v) Lena Margareta Mikaelsdr 25.3.1800 Väärtti Bernilä 26

Vanhemmat: Mikael Bernsson Vihitty 26.10.1788 Iitti (Väärtti leski talollisen poika / Kimola Uimi) Maria Mattsdr 2.7.1764 Kimola Uimi Jaakkola. ÄI Matts Jakobsson (Uimi 1.2.1)Lapset:Anna Elisabet Tobiasdr 20.11.1822 Kimola lk 1812-1830 isä lb 4Eva Stina Tobiasdr 18.12.1824 Kimola lk 1812-1830

Anna Maria Påhlsdr 29.11.1802 Kimola Uimi (elossa 1828) ä 1767 Ripille 20.7.1818=16v

Vihitty 7.6.1824 Iitti (→Hartola 2 Sonkeri talollisen poika 24v s.259 / Kimola lampuodin tytär 22v) Tobias Titusson 1800

Vanhemmat: Titus Samuelsson 1777 ja Lena 1776 - 1826

3. IsäntäUIMI 1.1.2.3 (Johannes) Johan Johansson 14.6.1769 Kimola Uimi 57 Vihitty 26.12.1799 Iitti (lampuodin poika 30v / Kimola Uimi 20v) Margareta Karlsdr 24.5.1779 Kimola Jussila 47

Vanhemmat: Karl Eriksson (2.Isäntä Jussila) ja Maria JohansdrLapset:Karin 4.5.1804 Kimola Uimi Jaakkola - 21.4.1811 Kimola Uimi (bb 7v turvotus) ä 1779Jonas Johansson 13.7.1810 Vuolenkoski 16Maria Johansdr 4.1.1814 Kimola Uimi lk 1812-1830 ä 1779 isä lb 12David 19.9.1818 Kimola Uimi - 6.1.1822 Kimola Uimi (bb 3v tulirokko) isä BEva Elisabet Johansdr 28.2.1820 Kimola Uimi lk 1812-1830 isä B 7

Erik Johansson 15.6.1781 Kimola Uimi lk 1790-1812 Kotona 1807=26v. (tiedot päättyvät tähän)

Lena Eriksdr/Eva Eriksdr 1793 rk 1805-1815 ei merkintöjä

Piikana 1821-1823, 1825-1826 Greta Jakobsdr? ikä ? Piikana ? Andersdr 1806/1780 → Kimola Rusthåll RosenbröijerPiikana ?► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 50: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Kantatalo N:2 Veroaputila UIMI viim. 1703- Kantatalo N:2 Veroaputila UIMI (1:1) 1738-

Kantatalo N:2 Veroaputila UIMI (1:1:1) 1793-rk 1758-1785, 1816-1826 Uimi say 1760-1799 1/8 augmentti 1800-1809 1/24 augmentti

Kantatalosta Uimi erotettu oma talous veljelle vuonna 1738 Aksel Jakobsson UIMI (1:1) ja Jakob Jakobsson JAAKKOLA (1:2)

Talosta Uimi 1:1 erotettu oma talous veljelle vuonna 1793 Sigfrid Akselsson UIMI (1:1:1) ja Johan Akselsson UIMI (1:1:2)

1. Isäntä 1703-1724 Jakob Hansson Uimi Uimi 1 Suku Kimolassa viimeistään 1703 2. Isäntä 1725-1748 Aksel Jakobsson Uimi 1.13. Isäntä 1749-1791 Sigfrid Akselsson Uimi 1.1.14. Isäntä 1792-1808 Gustaf Sigfridsson Uimi 1.1.1.15. Isäntä 1798- Henrik Frostiain ja vaimo är ägare af ¼ i detta hem. 6. Isäntä 1809-1815 Karl Sigfridsson / änkas folk Uimi 1.1.1.2

Henkikirja 1820: 4x18 kopeekkaa: (lampuoti Karl Sigfridsson) leski Elisabet 47v.7hlö Pojat Gustaf 25v, Mikael 22v ja Esaias 16v. 2. Uimi augmentti Vapautetut: lapset Helena 15v, Tobias 12v ja Eva Lisa 9v.veroaputila 1/16 manttaalia

Henkikirja 1825: 5x18 kopeekkaa: (lampuoti Karl Sigfridsson)10hlö Lapset: Gustaf 30v ja vaimo Eva 28v, Mikael 27v, Esaias 21v ja Helena 20v.2. Uimi augmentti Vapautetut: lapset Tobias 17v ja Eva Lisa 14v. veroaputila 1/16 manttaalia Helena Kristina Gustafsdr 2v ja Maria Gustafsdr 8kk. Leski Elisabet 52v.

6. Isäntä lampuoti 1809-1815, änkas folk 1816- UIMI 1.1.1.2Karl Sigfridsson Uimi (1798) 11.2.1769 Kimola Uimi - 30.11.1815 Kimola Uimi (isäntä 46v keuhkotauti)Vihitty 19.12.1792 Iitti (Kimola Uimi bs 23v / talollisen tytär Uimila 19v) Elisabet Esaiasdr 1773 53

Lapset:Gustaf Karlsson 9.1.1795 Kimola Uimi lk 1790-1812 Kotona 1813=18v. 31Vihitty 2.11.1823 Iitti (Kimola Uimi lampuodin poika 28v / Kimola Jaakkola torpparin tytär 26v)Eva Elisabet Israelsdr 7.11.1797 Kimola Jaakkola 29

Vanhemmat:Israel Mattsson (Uimi 1.2.1.1) ja Helena JohansdrLapset:Helena Kristina Gustafsdr 11.9.1823 Kimola lk 1812-1830 3 Maria Gustafsdr 14.4.1825 Kimola lk 1812-1830 1v8kk Anders Gustafsson 2.11.1826 Kimola Uimi lk 1812-1830 isä lb 2kk

Mikael Karlsson 5.9.1798 Kimola Uimi lk 1790-1812, 1812-1830 ä 1773 28Esaias Karlsson 8.10.1804. Ripille 2.6.1822 22 Helena Karlsdr 20.9.1805 Kimola Uimi ä 1773 Ripille 9.11.1823=18v 21 Tobias Karlsson 8.9.1808 Kimola -17.4.1831 Sitikkala Mäenpää (naimaton renki 23v keuhkotauti) 18ä 1773 Ripille 6.6.1824=16v. Renkinä Sitikkala Isotyyskä eller Mäenpää s.290

Eva Lisa Karlsdr 23.8.1811 Kimola Uimi lk 1812-1830 ä 1779 15David 16.7.1815 Kimola Uimi - 5.7.1816 Kimola Uimi (bb 1v tuntematon) lk 1812-1830 ä 1773

Veli Gustaf Sigfridsson 2.1.1760 oli isäntänä vuodet 1792-1808, jonka jälkeen perhe muutti pois. Perheeseen kuului vuonna 1808 Gustaf 48v, vaimo Helena Gustafsdr 40v. Lapset Elisabet 13v, Maria 11v, Anna 7v, Ester Maria 5v ja Isak 1v. Perhetiedot edellisessä jaksossa.► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 51: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

1Kantatalo N:2 Veroaputila Uimi viim. 1703- Talo N:2 Veroaputila JAAKKOLA (1:2) 1738-

Talo N:2 Veroaputila JAAKKOLA (1:2:2) 1787- rk 1797-1805 Uimisay 1791-1799 1/12 augmentti, 1800-1808 1/24, 1809 1/80

Talosta Jaakkola 1:2 erotettu oma talous kahdelle veljelle vuonna 1787Matts Jakobsson JAAKKOLA (1:2:1), Adam Jakobsson JAAKKOLA (1:2:2) ja Jakob Jakobsson JAAKKOLA / SIPILÄ (1:2:3)

1. Isäntä 1787-1808 Adam Jakobsson Uimi 1.2.2 Suku Kimolassa viimeistään 17032. Isäntä 1809 Matts Adamsson Uimi 1.2.2.13. Isäntä 1820- Mikael Eriksson 1799 Heinola Taipale Rantalasta

1. Isäntä lampuoti 1787-1808Aiemmin Adam asui kotitalossa Jaakkola 1:2:1 vuoteen 1786. UIMI 1.2.2 Adam Jakobsson 1735 Kimola Uimi - 26.4.1809 Kimola Uimi (isäntä 74v vanhuus) leski ?II-Vihitty 28.12.1765 Iitti (Kimola Uimi leski 30v / Kimola Eskola 19v) Karin Kristersdr 5.3.1746 Kimola Eskola say 1809 Uimilla. ►leski muutti 1810 Kimola Taipale

Vanhemmat: Krister Markusson (Eskola 1) ja Maria Eskelsdr Lapsi:2. Isäntä lampuoti 1809UIMI 1.2.2.1Matts Adamsson 1778 Kimola Jaakkola Vihitty 26.12.1808 ►1810 Kimola Taipale

Jatkuu uusilla asukkailla…◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙Henkikirja 1825: 6x18 kopeekkaa: lampuoti Mikael Eriksson Uimi 61v. 9hlö Poika Salomon Mikaelsson 34v ja vaimo Helena Eliasdr 33v. Tytär Maria ? 2. Uimi augmentti renki Johan ? ja piika Lena ?veroaputila Vapautetut: vaimo Walborg 60v. 1/16 manttaalia lapset: Maria Kristina Salomonsdr 12v ja Karl Johan Salomonsson 10v.

3. Isäntä lampuoti 1820-Mikael Eriksson 1764 62Aiemmin yhtiömiehenä 1799-1819 Kimola SombolaVihitty 21.1.1787 Heinolan msrk (Taipale Rantala renki 23v / Taipale Rantala leski 22v) Walborg Johansdr 1765 61

Lapset:Asuivat Helenan kotona Kimola Taipaleella vuoteen 1815Salomon Mikaelsson 1.7.1791 Kimola Taipale lk 1790-1812 35 Vihitty 26.12.1811 Iitti (Kimola rusthåll talollisen poika 20v / talollisen tytär 19v)Helena Eliasdr Söderlund 30.8.1792 Kimola Taipale lk 1790-1812 34

Vanhemmat: Elias Eliasson Söderlund (Söderlund 1.1) ja Helena GustafsdrLapset:Maria Kristina Salomonsdr 18.1.1813 Kimola Taipale lk 1812-1830 ä 1792 isä b 13Karl Johan Salomonsson 9.10.1815 Kimola Taipale lk 1812-1830 ä 1792 isä bs 11Anders Gustaf Kimola Sombo 28.4.1818 - 2.12.1818 Kimola Uimi (bb 7kk tuntematon) Anders 9.10.1820 Kimola Uimi - 29.5.1822 Kimola Uimi isä lb (bb 1v 8kk tuntematon) lk 1812-1830

► Jatkuu 1827 ◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 52: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Talo N:3 Veroaputila PALJAKKA 1694-Talo N:3 Veroaputila PALJAKKA 1:3 1766-

Talo N:3 Veroaputila PALJAKKA eller TOIJA 1801- say 1740-1769 Paljakka, rk 1758-1769 Toija, rk 1770-1778 Toija, rk 1816-1826 Paljakka eller Toija say 1760-1777 Paljakka (1:1, 1:2 ja 1:3) kukin 1/8 manttaaliasay 1780-1800 Paljakka 1/8 augmentti 1800-1809 1/12 augmentti

Kantatalosta Paljakka erotettu omat taloudet vuonna 1764 ja 1766Sigfrid Jakobsson (1.2.1.1) PALJAKKA 1:1 Gustaf Jakobsson (1.2.1.2) PALJAKKA 1:2 ja Thomas Eliasson (1.1.1) PALJAKKA 1:3

1. Isäntä 1766-1802-1819 Thomas Eliasson / leski Paljakka 1.1.1 Suku Kimolassa viimeistään 1694 2. Isäntä viim. 1820-1822- Johan Thomasson / leski Paljakka 1.1.1.1

Henkikirja 1820: 6x18 kopeekkaa: lampuoti Johan Thomasson Paljakka 59v ja vaimo Anna 46v.11hlö Veli Anders Thomasson 42v ja vaimo Maria 45v. Sisar Helena Thomasdr 18v. 3. Paljakka augmentti Poika Jonas 15v. veroaputila 1/8 manttaalia Vapautetut: äiti leski Maria Pehrsdr 56v.

Lapset: Anders 13, Katarina 10v, Eva Lisa 8v ja Karl 3v.

Henkikirja 1825: 5x18 kopeekkaa: (lampuoti Johan Thomasson Paljakka) 12hlö Veli Anders Thomasson 47v ja vaimo Maria 50v. 3. Paljakka augmentti Pojat Salomon 31v, Jonas 20v ja Anders 18v.veroaputila 1/8 manttaalia Vapautetut leski vaimo Anna 51v. Lapset: Katarina 15v, Eva Lisa 13v ja Karl 8v.

Veljen lapset: Anna Sofia 14v, Lena Maria 3v ja Eva Andersdr 1v.

1. Isäntä lampuoti 1766-1802PALJAKKA 1.1.1Thomas Eliasson Paljakka (1766) 7.5.1737 Kimola Toija - 5.6.1802 Kimola Toija (isäntä 65v död funnen i skogen)

Aiemmin asui Paljakan kantatilalla.I-Vihitty 28.12.1757 Iitti (Kimola talollisen poika 20v / Jaala Pyörylä 21v)Johanna Påhlsdr 1736 - 2.2.1791 Kimola Toija (55v mätäkuume) II-Vihitty 4.12.1791 Heinolan msrk (Kimola talollinen leski 54v / Heinola Taipale Rautsaari torpparin tytär 27v)Maria Petersdr 27.1.1764 Heinolan msrk Immijärvi Sippola - 30.12.1824 Kimola (lampuodin leski 60v vanhuus)

Oletus: Vanhemmat: Peter Eriksson ja Maria Johansdr

Lapset seuraavalla sivulla…

Page 53: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

PALJAKKA 1.1.1.1Johan Thomasson 1761- 4.1.1822 Kimola Toija (isäntä 61v kuume)I-Vihitty 26.12.1787 Iitti (Kimola Toija talollisen poika 26v / Jaala Ristilä 23v) Margareta Gabrielsdr 7.7.1764 Jaala Ristilä - 7.1.1791 Kimola Toija (23v mätäkuume)

Vanhemmat: Gabriel Johansson Vihitty 28.12.1758 Iitti (Vesala renki / Jaala) Susanna Jakobsdr: Pari saanut Kimolassa lapsen: Erik Gabrielsson 15.4.1761 Kimola Ristilä

II-Vihitty 10.7.1791 Iitti (Kimola Toija leski 30v / Kimola Toija 25v)Ester Ersdr 1766 - 2.3.1808 Kimola Toija (b vaimo 42v mätäkuume)III-Vihitty 4.2.1810 Iitti (Kimola hns isäntä 49v / talollisen tytär 36v)Anna Johansdr 1774 52

Lapset:Salomon Johansson 3.1.1794 Kimola Toija lk 1790-1812 →1819 s.124 Kotona 1822-1826. 32Sophia Johansdr 13.5.1797 Kimola Toija lk 1790-1812 ä 1766 →1819 heinolaTobias Johansson 13.1.1800 Kimola Toija lk 1790-1812, 1812-1830 ä 1765 rk 1816-1826 (tiedot päättyvät tähän)Jonas Johansson 7.6.1804 Kimola Toija ä 1766 Ripille 23.11.1821=17v 21 Anders Johansson 11.9.1807 Kimola Toija ä 1761 Ripille 23.11.1823=20v 19Katarina Johansdr 2.4.1810 Kimola Toija ä 1770 Ripille 21.5.1826=16v 15Eva Lisa Johansdr 2.10.1812 Kimola Toija lk 1812-1830 ä 1774 isä lb 14Ester Maria 10.8.1815 Kimola Toija - 17.8.1815 Kimola (1vko tuntematon) ä 1774 isä lb Karl Johansson 21.11.1816 Kimola Toija lk 1812-1830 isä lb 9

PALJAKKA 1.1.1.2Anders Thomasson 8.4.1778 Kimola Toija 48Vihitty 5.11.1809 Iitti (Kimola talollisen poika 31v / Toija talollisen tytär 34v)Maria Andersdr 8.1.1775/1789 Nastola Nyby Arvila 51

Vanhemmat: Anders Andersson (Nastolasta 1794, Kimola Myllylä 2. Isäntä) ja Helena Gustafsdr Lapset:Anna Sofia Andersdr 8.3.1811 Kimola Toija. Ripille 1826=15v 15Eva Helena 30.7.1814 Kimola Toija - 31.12.1818 Kimola Toija (lampuodin tytär 5v punatauti) lk 1812-1830David 21.2.1817 Kimola Toija - 1.9.1817 Kimola Toija (lampuodin poika 1v tuntematon) lk 1812-1830 Maria s n. 7.1820 - 1.7.1822 Kimola Toija (lampuodin tytär 2v tuntematon) lk 1812-1830Lena Maria Andersdr 25.3.1823 Kimola lk 1812-1830 4Eva Andersdr 16.6.1824 Kimola lk 1812-1830 2

Helena Thomasdr 9.7.1802 Kimola Toija lk 1812-1830 ä 1764piikana 1825-1826 Jaala 4 Drummundi s.213, takaisin kotiin. rk 1816-1826 raajarikko Näkyy vielä 1827-1837

Piikana vuonna 1792 Lena, vuonna 1793 Lena Ersdr Vuosina 1795-1799 sotilas Brunströmin avioton, rutiköyhävuosina 1797-1808 leski Maria Isaksson 1744/1747 - 3.4.1808 Kimola Toija (leski 61/64v rintapistos)Piikana vuosina 1798-1804 Margareta Andersdr 1781/1787► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 54: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Kantatalo N:3 Veroaputila PALJAKKA 1694-Talo N:3 Veroaputila PALJAKKA 1:2 1764-

Talo N:3 Veroaputila PALJAKKA 1:2:1 1803-say 1740-1769 Paljakka, rk 1758-1797 Toija, rk 1816-1726 Toija eller paljakka say 1760-1777 Paljakka (1:1, 1:2 ja 1:3) kukin 1/8 manttaaliasay 1780-1807 1/8 augmentti, 1808-1809 1/16 augmentti.rk 1797-1830 under Forstadius

Kantatalosta Paljakka erotettu omat taloudet vuonna 1764 ja 1766Sigfrid Jakobsson (1.2.1.1) PALJAKKA 1:1 Gustaf Jakobsson (1.2.1.2) PALJAKKA 1:2 ja Thomas Eliasson (1.1.1) PALJAKKA 1:3

Talosta Paljakka 1:2 erotettu oma talous pojalle vuonna 1803Johan Simonsson (Sampa 1.1) PALJAKKA 1:2:1 ja Erik Simonsson (Sampa 1.2) PALJAKKA 1:2:2

1. Isäntä 1764-1790 Gustaf Jakobsson Paljakka 1.2.1.2 Suku Kimolassa viimeistään 1694 2. Isäntä 1791 Knut Gustafsson3. Isäntä 1792-1793 Anders Johansson Nastola Arvilasta4. Isäntä 1794-1809 Johan Simonsson Sampa Sampa 1.1 Mäntyharju Nurma Sampa 1794

1810- änkas folk

Henkikirja 1820: 3x18 kopeekkaa: (lampuoti Johan Simonsson Sampas)7hlö eno Samuel Jöransson 38v ja vaimo Eva 36v. Tytär Helena Katarina 21v.3. Paljakka augmentti Vapautetut: Leski Katarina Jöransdr 55v. Poika Johan Johansson 15v.veroaputila 1/12 manttaalia Tyttärentytär Kristina Johansdr 8v ja enon poika Mikael Samuelsson 7v.

Henkikirja 1825: 3x18 kopeekkaa: (lampuoti Johan Simonsson Sampas)7hlö Johanin eno Samuel Jöransson 43v ja vaimo Eva 41v. renkinä ja piikana. 3. Paljakka augmentti Poika Johan Johansson 20v.veroaputila 1/12 manttaalia Vapautetut: Samuelin lapset Mikael 12v, Jonas 9v ja Eva Stina 2v. Leski Katarina 60v.

SAMPA 1Simon Kristersson Sampa 1730 - 19.6.1810 Kimola Toija (lb leski isäntä 80v vanhuus)I-Vihitty 22.1.1758 Iitti (Mäntyharju Nurman kylä 28v talollisen poika / Leppäniemi 33v)Walborg Jöransdr 1725 - 17.1.1795 Kimola Toija (70v turvotus)

Leppäin 1762, Leppä 1765,1767, Sutela 1770, Sutelain 1773,1774II-Vihitty 1795 Iitti (Kimola leski lampuoti 65v / Lyöttilä sotilaan leski 39v)Maria Samuelsdr 1756 - 29.5.1819 Kimola Toija (leski kirkonvaivainen 63v vanhuus)

(Marian I-Vihitty 6.11.1774 sotilas Erik Grahn / Granbom. Molemmat Lyöttilästä)

Lapset seuraavalla sivulla…

Page 55: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

4. Isäntä lampuoti 1794-1809SAMPA 1.1Johan Simonsson Sampa 1757 Mäntyharju Nurma Sampa - 9.5.1809 Kimola Toija (lampuoti 52v punatauti) Vihitty 26.12.1784 Iitti (Heinola Rajajärvi torpparin poika 27v / Uimila 19v)Katarina Jöransdr 1765 61

Oletus: Vanhemmat: Jöran Henriksson ja Maria Kristersdr Lapset:→1820 itsellisinä KimolassaAnna Johansdr 1784 (41)Vihitty 11.11.1810 Iitti (Lyöttilä Paavola talollisen poika 21v / talollisen tytär 26v)Johan Karlsson 23.6.1790 Lyöttilä Paavola (35)

Vanhemmat: Karl Ersson ja Helena Mikaelsdr oletus Lapset:Maria 5.1.1811 Kimola - 15.2.1811 Kimola Toija (bb 1kk tuntematon) ä 1776 Lisa 5.1.1811 Kimola - 28.8.1811 Kimola Toija (bb 8kk tuntematon) ä 1776Kristina Johansdr 29.9.1812 Kimola Toija lk 1812-1830 ä 1784 isä lb (14) Salomon Johansson 9.5.1815 Kimola Toija lk 1812-1830 ä 1784 (11)David Johansson 18.8.1822 Kimola lk 1812-1830 Isä B (4)Eva Maria Johansdr 18.8.1822 Kimola lk 1812-1830 isä B (4)

Eva Johansdr 1795 Kimola Toija. Kotona 1816=21v. Vihitty 26.12.1816 Iitti →Kimola Heijala 1:1:1

Helena Katarina Johansdr 19.12.1799 kimola Toija lk 1790-1812, 1812-1830 ä 1768 Vihitty 30.9.1821 Iitti →Kimola Heijala 1:1:1

(Johannes) Johan Johansson 9.6.1805 Kimola Toija. ä 1765. Ripille 23.9.1821=16v 21

Sigfrid Simonsson 22.2.1762 Mäntyharju Nurma Sampa Vihitty 6.1.1798 Iitti ►1803 veljen talouteen Kimola Toija

SAMPA 1.2Erik Simonsson 3.7.1774 Mäntyharju Nurma SampaVihitty 26.12.1799 Iitti ►1803 oma talous Kimola Toija

Marian I-avioliiton lapset:Maria Eriksdr Granbom 24.4.1783 Lyöttilä sotilaan talo Vihitty 26.12.1799 →Yllä; velipuolen kanssaAnna Eriksdr Granbom 8.12.1788 Lyöttilä sotilaan talo lk 1790-1812 →sisaren mukana (Sampa)

Oletus Katarinan veli. Kimolaan viimeistään 1805Samuel Jöransson 17.1.1782 Uimila 44

Vanhemmat: Jöran Henriksson ja Maria Kristersdr Vihitty 28.10.1810 Iitti (Kimola talollisen poika 28v / Toija sotilaan tytär 26v)Eva Thomasdr 1784 42

Lapset:David 7.6.1812 Kimola Toija - 20.6.1812 Kimola Toija (lampuodin poika 2vko tuntematon) Mikael Samuelsson 26.9.1813 Kimola Toija lk 1812-1830 13Jonas Samuelsson 13.10.1816 Kimola Toija lk 1812-1830 10Eva Elisabet 8.9.1820 Kimola Toija - 11.7.1823 Kimola (lampuodin tytär 2v6kk tulirokko) lk 1812-1830 Eva Stina Samuelsdr 11.1.1824 Kimola lk 1812-1830 3David Samuelsson 19.8.1826 Kimola

rk 1797-1805: Renkinä Matts Adamsson 1785 Piikana Maria Johansdr? 1773-1780, Maria Johansdr? 1787 ja Anna GranblomItsellinen 1824 Eva Lena Eriksdr 1790

lapsi: Helena Karolina Davidsdr kastettu 1.1.1824 Kimola avioton (isä David Grenman) ► Jatkuu 1827 ◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 56: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Kantatalo N:3 Veroaputila PALJAKKA 1694-Talo N:3 Veroaputila PALJAKKA 1:2 1764-

Talo N:3 Veroaputila PALJAKKA 1:2:2 1803-1800-1809 under Forstadius1803 1/12 augmentti, 1808 1/24 augmentti

Kantatalosta Paljakka erotettu omat taloudet vuonna 1764 ja 1766Sigfrid Jakobsson (1.2.1.1) PALJAKKA 1:1 Gustaf Jakobsson (1.2.1.2) PALJAKKA 1:2 ja Thomas Eliasson (1.1.1) PALJAKKA 1:3

Talosta Paljakka 1:2 erotettu pojalle oma talous vuonna 1803Johan Simonsson (Sampa 1.1) PALJAKKA 1:2:1 ja Erik Simonsson (Sampa 1.2) PALJAKKA 1:2:2

1. Isäntä 1803- Erik Simonsson Sampa Sampa 1.2 suku Mäntyharju Nurma Sampa 1794

Henkikirja 1820: 4x18 kopeekkaa: lampuoti Erik Simonsson Sampa 46v ja vaimo Maria 37v.6hlö Poika Thomas 20v ja Marian sisar Anna Granbom 32v.3. Paljakka augmentti Vapautetut: lapset Simon 11v ja Salomon 4v .veroaputila 1/24 manttaalia

Henkikirja 1825: 4x18 kopeekkaa: lampuoti Erik Simonsson Sampa 51v ja vaimo Maria 42v.6hlö Poika Thomas 25v ja vaimo Helena Kristina 23v.3. Paljakka augmentti Vapautetut: lapset Salomon 9v ja Abraham 5v. veroaputila 1/24 manttaalia

1. Isäntä lampuoti 1803-SAMPA 1.2Erik Simonsson 3.7.1774 Mäntyharju Nurma Sampa 52Vihitty 26.12.1799 Iitti (Kimola lampuodin poika 25v / Toija 14v)Maria Eriksdr Granbom 24.4.1783 Lyöttilä sotilaan talo lk 1790-1812 43

Marian äiti oli Erikin äitipuoliVanhemmat: sotilas Erik Granbom ja Maria SamuelsdrLapset:Thomas Eriksson 12.2.1800 Kimola Toija lk 1812-1830 26Vihitty 17.2.1822 Iitti (Kimola lampuodin poika 22v / Kimola torpparin tytär 20v)Helena Kristina Simonsdr 11.1.1802 Kimola Heijala 24

Vanhemmat: Simon Mattsson (Heijala 1.1.2) ja Eva Andersdr

Eva Elisabet 28.9.1802 Kimola Toija - 10.5.1806 Kimola (torpparin tytär 4v vatsanväänne) lk 1790-1812 Karin 1804 - 14.8.1807 Kimola Toija (talollisen tytär 2v6kk näivetys) lk 1790-1812Tobias 9.7.1806 Kimola Toija - 13.4.1808 Kimola Toija (lampuodin poika 1v6kk tuntematon) lk 1790-1812 Simon 28.9.1809 Kimola Toija - 16.6.1822 Kimola (lampuodin poika 13v isorokko) lk 1812-1830 David 31.7.1812 Kimola - 12.12.1815 Kimola Toija (lampuodin poika 3v6kk hinkuyskä) lk 1812-1830 Erik 22.4.1814 Kimola Toija - 21.9.1814 Kimola Toija (lampuodin poika 5kk turvotus) Salomon Eriksson 28.7.1816 Kimola Toija lk 1812-1830 10Abraham Eriksson 17.8.1820 Kimola Toija lk 1812-1830 6Jonas 2.7.1824 Kimola - 5.7.1824 Kimola (lampuodin poika 4pv tuntematon)

Sigfrid Simonsson 22.2.1762 Mäntyharju Nurma Sampa - 3.11.1827 Jaala (leski kirkonvaivainen 65v vanhuus)rk 1797-1805 1805=43v. Asui Kimola Toijalla vuodet 1798-1805. Ei lapsia.Vihitty 6.1.1798 Iitti (Kimola lampuodin poika 36v / Jaala leski 24v) Walborg Henriksdr 1774 / 1777 1805=31v

Marian sisar:Anna Eriksdr Granbom 8.12.1788 Lyöttilä sotilaan talo lk 1790-1812. hk1820=32v.

Piikana 1819-1823 Maria sisaren taloudessa, 1823 Kimola Rusthåll Krook. Siskon luo takaisin.Lapset: Maria Kristina Mikaelsdr 29.5.1818 Kimola tp avioton

lk 1812-1830 (isä Mikael Simonsson)(Vihitään 2.1.1831 Magnus Andersson Kimola Kurhis)

► Jatkuu 1827

Page 57: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

RAKUUNANTORPPArk 1770-1778 dragon1797-1805 sold, fuingar Bajors: Böök, Ojala, Gammal, Vacker, Blom

1. Isäntä 1721-17 Truls Karlsson Sahlgren Sahlgren 1 Suku Kimolaan Ruotsista 17212. Isäntä 1730-17 rakuuna Anders Trulsson Sahlgren Sahlgren 1.1 3. Isäntä 1758-1768 Korpraali Henrik Johansson Reen 4. Isäntä 1773-1789 rakuuna Thomas Påga

Henkikirja 1820: 3x36 kopeekkaa: torppari August Jonasson Vacker 44v ja vaimo Eva 49v.5hlö Tytär Maria 21v.Rosenbröijer Vapautetut: lapset Johan 15v ja Jonas 12v.

August renki 1794 Rusthåll Nordström, 1796 Rusthåll Krook vaimon kera1796-1797 uudistoppa Kalliolan alapuolella renkinä

rk 1797-1805 sold, fuingar Bajorsreserviläinen (1796-1799) rakuuna (1797-1802) jääkäri (1803-1808) itsellinen rk 1805August Jonasson Vacker 1776 - 12.3.1820 Kimola (44v keuhkotauti)Vihitty 4.12.1796 Iitti (Kimola reserviläinen 20v / Kimola 25v) Eva Andersdr 1771 Vihitty 17.11.1822 Iitti (Kimola renki 23v / Kimola rakuunan leski 51v)David Salomonsson 1799 → 1823 -1826 muonatorppareina Kimola Jeriko

David renkinä 1821 Koskenniskalla s.123. 1822 Rusthåll Rosenbröijer.Lapset: Maria Augustusdr 28.2.1799 Kimola rusthåll lk 1790-1812, 1812-1830 ä 1775 (hk1820=21v) (tiedot päättyvät tähän)

Tobias Augustusson 12.5.1803 Kimola jääkärin torppa lk 1812-1830 ä 1771 isä tp 1812=9v (tiedot päättyvät tähän)

(Johannes) Johan Augustusson 17.6.1805 Kimola rakuunan torppa. ä 1774 isä tp (tiedot päättyvät tähän) Ripille 1820=15v. Kotona 1821. renkinä 1822-1823 Sambola

Vihitty 6.11.1825 Iitti (Kimola renki 20v / Saaroinen) Lena Andersdr HagenLapset:Maria Johansdr 4.3.1825 Kimola avioton

Jonas Augustusson 25.9.1808 Kimola (ä 1771) Ripille 6.6.1824=16v (tiedot päättyvät tähän) Renkinä Jaala s.182. Takaisin kotiin.

► Jatkuu 1827 itsellisissä◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙Lyöttilästä 1786-1802 → ?1786-1796 Kimola rakuunantorppa,1797-1802 Rusthåll Böök

rk 1797-1805 sold, fuingar Bajorsliflend (1784-1786) reserviläinen (1790-1794) Rakuuna (1795-1799) Mikael Pehrsson Gamall (1793-) 1757 I-Vihitty Ester Johansdr 1761 - II-Vihitty ennen 1784 Eva Petersdr s 1763 1764

Lapset:Påhl Mikaelsson 11.1.1786 Iitti Parolan kylä lk 1790-1812 (1802=16v)Lena Sofia Mikaelsdr 9.12.1795 Kimola lk 1790-1812 (1802=7v)Anna Stina Mikaelsdr 16.7.1799 kimola lk 1790-1812 äiti 1763 (1802=3v)

◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙rakuunantorppa 1805-1806Jääkäri, reserviläinen 1805-1806Erik Kimolin 1770Elisabet Mattsdr 1775

Lapset:Johannes Eriksson 20.7.1806 Kimola ä 1775

Page 58: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙itsellinen Simon Mattsson Wirolainen 1754 - 2.3.1808 Kimola (itsellinen og: 54v mätäkuume)Gustaf B ? 1789 → Heinolaitsellinen piika 1816-1826 Helena Andersdr 1772 höperö (stållig) JATKUU◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Seuraavaksi jaksolla 1806-1826 päättyneet asumukset

Torppa SIPILÄ 1755-18171780-1781 under Forstadius, 1782-1785 Nordström, 1786-1788 Forstadius, 1789-1809 Nordström1791 kylvöä 55 litraa, 1800-1809 kylvöä 72 litraa ja päivätöitä kaksi

1. Isäntä 1755-1791 Sigfrid Andersson Sahlgren 1.1.1 Suku Kimolaan Ruotsista 17212. Isäntä 1792-1809 Mikael Jakobsson vävy Koskenniskalta

2. Isäntä vävy 1792-1809 →1817 itsellinen Kimola Eskola (perhetiedot tässä)Mikael Jakobsson Sipilä (1807) 1756Vihitty 1.11.1789 Iitti (Koskenniska renki 33v / Kimola 26v)Johanna Sigfridsdr Sahlgren 19.1.1763 Kimola Sipilä - 4.11.1825 Kimola (itsellinen 62v vanhuus)

Vanhemmat: Sigfrid Andersson Sahlgren (Sahlgren 1.1.1) ja Susanna MattsdrLapset:Israel Mikaelsson 9.5.1796 Kimola Sipilä lk 1790-1812 Kotona 1815=19v.Renkinä 1816 Kimola Tupala, 1818 Rusthåll Bengt krook (tiedot päättyvät tähän)Oletus: puoliso Maria

Lapset:Eva Israelsdr 18.8.1817 Kimola isä itsellinenLisa Israelsdr 18.8.1817 Kimola isä itsellinen

(Eliseus) Elias Mikaelsson 2.8.1797 Kimola Sipilä lk 1790-1812 ä 1763 Renkinä 1816 Savijoki 11 Säyhde. Piikana 1817-1818 Kimola Ripatti. Renkinä ja piikana 1818 Rusthåll Rosenbröijer, 1819 Rusthåll Bengt Krook →Viimeistään 23.3.1820 SitikkalaVihitty 4.10.1817 Iitti (Kimola renki 20v / Kimola 39v) Susanna Sigfridsdr 1778

Lapsi:Jonas Eliasson 18.12.1818 Kimola isä renki

Tobias 23.8.1805 Kimola - 10.7.1814 Kimola itsellinen (8v punatauti) lk 1790-1812 ä 1763 Päättyi◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 59: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Lampuoti TAIPALE 1786-rk 1797-1805 Taipale , rk 1816-1826 lb Taipale, lk 1812-1830 Uimi1786-1809 under Forstadius 1809 1/80 manttaalia

1. Isäntä 1786-1788 Elias Söderlund Söderlund 1 Koskenniskalta2. Isäntä 1789-1823 Elias Eliasson Söderlund Söderlund 1.1

Henkikirja 1820: 4x24 kopeekkaa: lampuoti Elias Eliasson Söderlund 56v ja vaimo Helena 56v. 7hlö Poika Salomon 41v. Leski Eva Andersdr 37v.kruunu 1/80 manttaalia Vapautetut: Gabrielin lapset Johan 12v Lena 9v ja Karl 7v.Forstadius

1. Isäntä 1786-1788 SÖDERLUND 1Aiemmin vuonna 1786 renkinä Rusthåll Forstadiuslampuoti Elias Söderlund 1726 - 21.8.1788 Kimola Rantala (62v punatauti) Anna Kristina Samuelsdr Davelin 1.11.1740 Vanaja Luhtiala Katajisto - 26.3.1809 Kimola Taipale (leski emäntä 70v vanhuus)

Annan vanhemmat: Samuel Davelin ja Anna Maria HenriksdrLapset:

2. isäntä 1789-1823 →1823 Nastola. Vuodet 1827-1835 tyttären luona Kimola Uimi. Muuttaneet pois ja taas takaisin Uimille.Leski Elias muutti 1840 s.302, asuen loppuelämänsä Uimila PekkolaSÖDERLUND 1.1Elias Eliasson Söderlund 1764 - 5.4.1843 Uimila Pekkola (itsellinen leski 79v vanhuus) Vihitty 26.12.1787 Nastola (Kimola Rusthåll:s 23v / Immilä Yttölä talollisen tytär 23v)Helena Gustafsdr 24.3.1764 Nastola Immilä Yttölä - 11.5.1838 Kimola Uimi (itsellinen 74v vesipöhö)

Vanhemmat: Gustaf Samuelsson ja Anna KarlsdrLapset:Anna Kristina Eliasdr Söderlund 27.11.1788 Kimola lk 1790-1812 (1808=20v)

Helena Eliasdr Söderlund 30.8.1792 Kimola Taipale lk 1790-1812 Kotona 1806=14v. Vihitty 26.12.1811 Iitti (Kimola rusthåll talollisen poika 20v / talollisen tytär 19v)Salomon Mikaelsson 1.7.1791 Kimola Taipale

Vanhemmat: Kimola Taipale C1 yhtiömies Mikael Eriksson ja Walborg Johansdr ► 1815 Kimola Uimi Salomonin vanhempien talouteen

Perheen lopputiedot tässä. Gabriel ja Eva asuivat Kimola Taipaleella vuoteen 1817 saakka.Gabriel Eliasson Söderlund 20.10.1774 Vuolenkoski - 12.12.1817 Kimola Taipale (45v keuhkotauti) Vihitty Eva Andersdr 1783 - 4.6.1858 Koskenniska nro 3 Tirtilä Tolppala (kirkonvaivainen 75v) Evan II-Vihitty 9.11.1823 Iitti (Vuolenkoski renki 34v / Kimola rusth: leski 40v) Mikael Mikaelsson 1789 - 22.12.1829 Kimola (40v halvaus)

Eva ja Mikael itsellisinä Kimolassa. Leski Eva muutti 1844 poikansa luo Koskenniska Tirtilä.Evan ja Gabrielin lapset:Johan David 1.1.1807 Kimola Taipale - 9.1.1807 Kimola Taipale (bb 9pv tuntematon)

Johan Gabrielsson Söderlund 7.6.1808 Kimola Taipale. Elossa Koskenniska nro 3 Tirtilä Tolppala vävynä 1866=58v.lk 1790-1812, 1812-1830 Renkinä 1827,1828, 1830-1834 Koskenniska Tirtilä.

Vihitty 19.7.1834 Iitti (Koskenniska talollisen poika 26v / talollisen tytär 16v)Lena Kaisa Mikaelsdr 22.12.1818 Koskenniska Tirtilä. Elossa Koskenniska Tirtilä 1866=48v.

Vanhemmat: Mikael Petersson ja Maria Andersdr 1795

Helena Kristina Gabrielsdr Söderlund 30.4.1811 Kimola Taipale. Elossa leskenä 1855 →s.287lk 1812-1830 ä 1777 isä b Piikana 1827 Rusthåll Forstadius

Vihitty 26.12.1829 Iitti (→Uimila 2 Pekkola talollisen poika s.344 / palveluspiika) Påhl Adamsson 23.10.1792 Uimila - 23.3.1851 Uimila nro 2 Pekkola (veljen taloudessa, 59v) 1/16 manttaalia

Vanhemmat: Adam Henriksson 1766 - 11.11.1829 Uimila (talollinen isäntä 63v) ja Maria Sigfridsson

Page 60: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Karl Gustaf 3.3.1813 Kimola Taipale ä 1783 isä b - 12.10.1821 Kimola Taipale (lampuodin poika 9v rintapistos)

Evan ja Mikaelin lapset:Anna Greta Mikaelsdr 6.1.1822 Kimola (avioton) isä renki (isäksi väitetty Mikael Mikaelsson) (tiedot päättyvät tähän)Anders Gustaf Mikaelsson 26.1.1825 Kimola isä M.T. Ripille 4.11.1843=18v →Kalaksue.Anna Lisa Mikaelsdr 29.5.1826 Kimola. Ripille 19.9.1846=20v (tiedot päättyvät tähän)

Salomon Eliasson Söderlund 26.1.1779 Vuolenkoski (hk1820=41v) Renkinä 1821 Rusthåll Forstadius.

Vihitty 20.3.1822 Iitti (Koskenniska talollisen poika 43v / Koskenniska Tirtilä s. 114 talollisen leski) Maria Andersdr

Piikana Anna Simonsdr 1805-1815 ei merkintöjä →HeinolaPiikana 1805-1813 ? Samuelsdr 1761Vuonna 1812 David 1751Päättyi◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 61: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Lampuoti TAIPALE A1 1787-1800-1809 under Forstadius1809 3/80

1. Isäntä 1787-1788 Erik Påhlsson Taipale A1 Heinolasta (4-veljestä A-D)Emäntä 1789-1795 edellisen leski2. Isäntä 1796-1806 Johan Eriksson Taipale A1.1 Isännyysajat ?3. Isäntä 1807-1809 Mikael Eriksson Taipale A1.2 Isännyysajat ?1 Isäntä lampuoti 1787-1788 / Emäntä leski 1789-1795

TAIPALE A1Erik Påhlsson kast. 25.3.1733 Heinolan msrk Taipale Rantala - 13.8.1788 Kimola Rantala (55v punatauti) Vihitty 26.12.1758 Heinolan msrk (Taipale Rantala 25v / Taipale Yrjölä 17v) Anna Johansdr 14.5.1741 Heinolan msrk Taipale Yrjölä - 21.3.1813 Kimola Taipale (leski emäntä 72v rintapistos)

Vanhemmat: Johan Petersson ja Maria Stephansdr

Lapset:2. Isäntä lampuoti 1796-1815 viim. 1789-1821?TAIPALE A1.1 Johan Eriksson 9.2.1760 Heinolan msrk Taipale Rantala → 1821 Vihitty 26.12.1784 Heinolan msrk (Taipale Rantala 24v / Taipale Yrjölä 20v) Maria Karlsdr 1764 (say 1807 Maria silmäpuoli) → 1821

Lapset:Maria Johansdr 4.3.1792 Kimola Taipale lk 1790-1812 Kotona 1811=19v.Margareta Johansdr 20.5.1796 Kimola Näkyy lk 1790-1812 Kotona 1813=17v.Vihitty 26.12.1813 David Simonsson Vuolenkoski Nikkilä ?Eva 12.9.1802 Kimola Taipale ä 1764 - 18.6.1807 (5v hermokuume) Merkinnät Taipaleella vuoteen 1821

3. Isäntä 1807TAIPALE A1.2 1795 saakka samassalb Mikael Eriksson 6.7.1764 Heinolan msrk Taipale Rantala → 1821TAIPALE Viimeistään 1786 alkaen -1820 33v k 3.4.1831 Kimola Uimi (lampuoti leski isäntä 67v halvaus) Vihitty 11.9.1791 Iitti (Kimola B.s 27v / Kimola leski 23v)Anna Elisabet Samuelsdr 1768 Hartola Vanhatalo → 1821

Vanhemmat: Samuel Gustafsson 1740 Vihitty 26.12.1760 Iitti (Hartola / Honnila) Eva Grelsdr 1739Elisabetin ensimmäinen puoliso oli Matts Eliasson (Uimi 1.3.1) s Kimola Markola Mikaelin ja Anna Elisabetin lapset:Margareta 1.8.1792 Kimola Taipale - 25.4.1794 Kimola Taipale (1v6kk isorokko)

Tobias Mikaelsson 11.8.1794 Kimola Taipale lk 1790-1812 (kotona 1815=21v) rk 1816Kotona 1816-1820 ?

Vihitty 4.7.1819 Iitti (Kimola Taipale talollisen poika / → Vuolenkoski talollisen tytär)Lisa Thomasdr

(Johannes) Johan 17.6.1807 Kimola - 3.11.1808 Kimola (1.5 isorokko) lk 1790-1812 ä 1768

Karin Mikaelsdr 16.11.1799 Kimola Taipale ä 1768 lk 1812-1830 Jatkuu rk 1815 1815Kotona 1816-1817=18v. → Valkeala ?

Leena Stina Mikaelsdr 7.7.1803 Kimola Taipale (ä 1768) Ripille 1818=15v. Kotona 1820=17v.

Mikael ja Walborg siirtyivät n.1820 poikansa tavoin Uimille, jossa asuivat kuolemaan saakka.

Page 62: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Henkikirja 1820: 6x24 kopeekkaa: lampuoti Simon Eriksson 48v ja vaimo Katarina 45.6hlö Poika Anders 22v. Tytär Lena ? Renki Mikael ja vaimo ??Kruunu 3/80 manttaalia, Forstadius

Simon Eriksson Taipale (1798) 21.5.1772 Heinolan msrk Taipale Rantala → 1820TAIPALE Viimeistään 26.12.1797-1821 k 3.11.1849 Koskenniska Heijala (bd:svåg:far leski 71v vanhuus) hiskiVihitty 26.12.1797 Iitti (Kimola bs 23v / Koskenniska talollisen tytär 22v)Katarina Andersdr s 3.9.1775 Koskenniska Heijala → 1820

Katarinan vanhemmat: Anders Andersson ja Eva Simonsdr Lapsi: Anders Simonsson Taipale 29.12.1798 Kimola lk 1790-1812, 1812-1830 hk1820

Helena Eriksdr 1777 Heinolan msrk Taipale Rantala (elossa 1812) Vihitty 27.?.1798 Iitti (→ Hartola Vanhatalo b.s / Kimola lampuodin tytär 21v)Esaias Sigfridsson

Merkinnät Taipaleella vuoteen 1821 lk 1812-1830 Huhkain◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Lampuoti TAIPALE B1 1787-18201800-1809 under Forstadius1809 1/40 manttaalia

1. Isäntä 1787-1788 Adam Påhlsson Taipale B1 Heinola Taipale RantalaEmäntä 1789-1796 edellisen leski2. Isäntä 1797-1820 Anders Adamsson Taipale B1.1

Henkikirja 1820: 5x24 kopeekkaa: lampuoti Anders Adamsson 52v ja vaimo Anna 42v. 7hlö Veli Adam Adamsson 41v ja vaimo Eva Lisa 28v. Poika Tobias 17v.Kruunu 1/40 manttaalia Vapautetut: orvot veljenlapset Jonas Israelsson 16v ja Anna Israelsdr 7v. Forstadius (Ei näy lapset Johan Adamsson 7v ja Anna Maria Adamsdr 2v)

Heinolan msrk Taipale Rantalasta saapui viimeistään 17.9.1787 neljä veljestä. (Taipale A1-D1).Adam Heinolassa 1770-1785 lampuotina.

1. Isäntä lampuoti 1787-1788 TAIPALE B1Adam Påhlsson 20.8.1741 Heinolan msrk Taipale Rantala - 12.8.1788 Kimola Rantala (47v punatauti) Vihitty 26.12.1765 Heinolan msrk (Taipale Rantala 24v / Jyränkö Hånkila 23v) Helena Johansdr 1742 - 21.10.1814 Kimola Taipale (leski emäntä 72v vanhuus)Lapset:

2. Isäntä lampuoti 1797-1820 →1822-1823 leskenä Hartola 3 Vähänikkilä s.262, itsellinen 1823-1824 Hartola 2 Sonkeri s.259, renkinä, leskenä 1824-1826 Hartola Sonkeri s.260.

TAIPALE B1.1Anders Adamsson 3.8.1768 Heinolan msrk Taipale Rantala 1820=52vVihitty 26.12.1797 Iitti (Kimola torppari 29v / Kimola 19v)Anna Kristina Sigfridsdr 1778 - 11.4.1820 Kimola Taipale (41v turvotus)

Lapset: Helena 30.3.1800 Kimola Taipale - 23.8.1811 Kimola Taipale (11v mätäkuume) lk1790-1812 TAIPALE B1.1.1Tobias Andersson 19.11.1803 Kimola Taipale lk 1812-1830

Renki 1822 Hartola 3 Vähänikkilä, 1823-1824 renki Kimola Malin s.148,1824-1843 Hartola 3 Vähänikkilä s.262. ►1843 Takaisin Kimola Haukkasuo.

Vihitty 6.1.1825 Iitti ( →Hartola 3 Vähänikkilä talollisen poika 22v / Mettälä talollisen tytär 19v) Lena Arvidsdr 5.8.1806 Hartola Nikkilä

Vanhemmat: Arvid Jakobsson 1769 - 21.2.1824 Hartola (isäntä 55v vesipöhö) Vihitty 21.12.1794 Iitti (Hartola talollisen poika / Jaala) Eva Andersdr 1769 - 17.3.1838 Hartola Nikkilä (emäntä leski 69v kuume)

Israel Adamsson 26.2.1770 Heinolan msrk Taipale Rantala - 4.2.1813 Kimola Taipale (43v keuhkotauti)Vihitty vuoden 1798 jälkeen Karin Jakobsdr s 16.12.1774 Kimola Uimi Jaakkola - 21.11.1802 Kimola Taipale (28v synnytys)

Vanhemmat: Jakob Jakobsson (Uimi 1.2.3) ja Anna Andersdr

Page 63: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

II-Vihitty 26.12.1803 Iitti (Kimola lbd leski 33v / Koskenniska talollisen tytär 23v) Sofia Eliasdr 8.9.1780 Koskenniska Keisari - 29.1.1818 Kimola Taipale (leski 38v halvaus)

Vanhemmat: Elias Ersson ja Leena Påhlsdr Lapset:Erik 2.5.1807 Kimola Taipale - 24.10.1807 Kimola Taipale (lampuodin poika 6kk isorokko) ä 1780Jonas Israelsson 29.11.1804 Kimola Taipale

lk 1812-1830 ä 1781 Orvoksi 14-vuotiaana 1820=16v Anna Kristina Israelsdr 24.9.1813 Kimola Taipale

lk 1812-1830 ä 1780 Orvoksi 5-vuotiaana 1820=7v TAIPALE B1.2 ► 1820 Kimola HaukkasuoAdam Adamsson 4.4.1779 Heinolan msrk Taipale RantalaAsui kotitilalla vuoteen 1820. Muuttaessa Kimola Haukkasuolle Adam oli 41v, vaimo Eva Elisabet 28v, poika Johan 7v ja tytär Anna Maria 2v.

TAIPALE B1.3Mikael Adamsson 17.9.1787 Kimola lk 1790-1812 Kotona 1809=21v. Heinolasta ► 1823 Kimola Uimi◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙Taipaleella 1817-1822 itsellisinä Israel Samuelsson ja Maria Mikaelsdr. Maria torpasta Kimola Huhkain.◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 64: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Lampuoti TAIPALE C1 1790-1798 (tilalle Mikael Karlsson Huhkain) kts say

LAMPUOTI SOMBOLA 1799- rk 1816-1826 lampuoti Taipale1799-1809 under Forstadius1807 3/80

1. Isäntä 1790- Matts Påhlsson Taipale C1 Heinolasta (4-veljestä A-D)

Näkyy Kimolassa viimeistään 17.9.1787. Vuonna 1789 Erik veljen taloudessa.Vuodet 1790-1798 Matts lampuoti omassa taloudessa. Lisänä teksti: Mikael br. änkans man ja vaimo. Tilalle Mikael Karlsson, Huhkain.

Siirtyivät say:n mukaan 1799 alkaen Sombolaan lampuodiksi Gustafin tilalle. Samassa taloudessa asui veljen Påhl Påhlssonin tytär Walborg (Påhlsdr) ja vävy Mikael. say 1800-1804. Matts Påhlsson lampuoti ja vaimo. Mikael yhtiömies ja vaimo.

Henkikirja 1820: 9x24 kopeekkaa: (lampuoti Simon Karlsson) leski Maria Petersdr 55v.12hlö Tytär Margareta 23v ja vävy Tobias 29v. Poika Thomas Mattsson 18v.

Yhtiömies Mikael 56v ja vaimo Walborg 55v. Renki Israel. 3/80 manttaalia Yhtiömiehen poika Salomon Mikaelsson 29v ja vaimo Helena Eliasdr 28v.Forstadius Vapautetut: lapset Maria Mattsdr 15v ja Eva Simonsdr 13v. 1hlö? puuttuu lapsia

1. Isäntä lampuoti 1799-1805TAIPALE C1Matts Påhlsson 1744 - 25.1.1805 Kimola Taipale (isäntä 61v rintapistos)I-Vihitty 26.12.1767 Heinolan msrk (Taipale Rantala 23v / Sulkava 19v) Maria Thomasdr 1748 - 8.8.1788 Kimola Taipale Rantala (40v punatauti) (ei lapsia)II-Vihitty 8.1.1789 Heinolan msrk (Kimola lampuoti leski 45v / Taipale Yrjölä leski 24v)Maria Petersdr 12.10.1765 Heinolan msrk Taipale →1820 Jaala Pyörylä

Marian vanhemmat: Peter Johansson ja Kaisa KristersdrMarian II-Vihitty 26.12.1805 Iitti (Kimola lampuodin poika 31v / Taipale leski 40v)Simon Karlsson 1774 - 24.3.1814 Kimola Taipale (isäntä 40v keuhkokuume)

Lapset:Margareta Mattsdr 16.6.1797 Kimola Taipale - 20.4.1835 Pyörylä Puolakka (lb emäntä 38v lavantauti)lk 1790-1812 ä 1764Vihitty 26.12.1814 Iitti (Kimola bd: rusthåll 23v / Taipale 17v)HEIJALA 1.1.2.1Tobias Simonsson 3.4.1791 Kimola Heijala 1:1:1→Perhe muutti 1820 Jaala Pyörylä 4 Puolakka

Tobiaksen vanhemmat: Simon Mattsson (Heijala 1.1.2) ja Anna HenriksdrLapset:Karl Tobiasson 28.1.1816 Kimola Taipale lk 1812-1830 isä B (1820=5v)Jonas 11.2.1818 Kimola Taipale - 13.6.1818 (torpparin poika 4kk tuntematon)Anna Sofia Tobiasdr 26.8.1819 Kimola Taipale lk 1812-1830 ä 1797 isä lb (1820=1v)

Thomas Mattsson 1802 lk 1812-1830 hk1820=18v →Pyörylä

Maria Mattsdr 1.2.1805 Kimola Taipale ä 1764 lk 1790-1812, 1812-1830 hk1820=15v →Pyörylä

Simon ja Marian yhteiset lapset:Eva Simonsdr 19.12.1807 Kimola Taipale ä 1764 lk1790-1812, 1812-1830 hk1820=13v→PyöryläTobias 29.3.1811 Kimola - 30.7.1811 Kimola Taipale (bb 6kk tuntematon) ä 1777 isä b

Yhtiömiehenä vuodet 1788-1820 Mikael Eriksson. Uimille muuttaessa Mikael 56v ja vaimo Walborg 55v. Poika Salomon 29v ja vaimo Helena 28. Ed. lapset Maria Kristina 7v ja Karl Johan 5v. ►1820 jälkeen Kimola Uimi (perhetiedot Uimilla)

Renkinä 1791-1792 Mikael Johansson. Piikana 1794-1798 Anna. Renkinä 1800 Isak ja piikana Maria.Renkinä Mikael Mikaelsson 23.9.1789 Koskenniska (Torppa Huhkain)► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

Page 65: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Lampuoti TAIPALE D1 1796- say 1796-1799 Nybygge torp = Uudistorppa, say 1800-1809 lampuoti1799-1809 under Forstadius1807 3/80

1. Isäntä 1796-1809 Mikael Johansson vävy (appi Taipale D1) Heinolasta (4-veljestä A-D)

Henkikirja 1820: 4x24 kopeekkaa: lampuoti Matts Adamsson 42v ja vaimo Hebla 42v.7hlö Piikana vaimon sisko leski Walborg 45v. Ed. poika Abraham Mikaelsson 20v.Kruunu 1/80 manttaalia Vapautetut: äiti Karin Kristersdr 74v. Forstadius Lapset Salomon Mikaelsson 15v ja Anna Katarina Mattsdr 10v.

TAIPALE D1Påhl Påhlsson 1746 Heinolan msrk Taipale Rantala - 2.8.1788 Kimola Rantala (42v punatauti) Vihitty 26.12.1771 Heinolan msrk (Taipale Rantala lampuodin poika 25v / Heponiemi 36v) Maria Jöransdr 1735 - 21.11.1822 Jaala (lb leski 87v vanhuus)Lapset:

Walborg Påhlsdr 2.1.1775 Heinolan msrk Taipale Rantala →1820k 14.3.1836 Jaala (itsellinen og: 61 hermokuume) k=oletus Hiski Vihitty 1794 Iitti (Kimola bs 19v / Kimola 19v) Walborg vanhempien mukana Kimolaan viimeistään 2.8.1788, asuen alkuun Matts enon taloudessa. Tytär Walborg puolisonsa kanssa asuivat vuosina 1793-1795 enonsa Adam Påhlssonin taloudessa renkeinä.1. Isäntä lampuoti 1796-1809TAIPALE D1Mikael Johansson 1775 - 3.4.1809 Kimola Taipale (isäntä 34v rintapistos)

Lapset:Abraham Mikaelsson 1800. Ripille 1817=17v →1820Salomon Mikaelsson 27.4.1805 Kimola Taipale ä 1776 say1809lk 1790-1812, 1812-1830 Jatkuu

Anna Stina 8.11.1808 Kimola Taipale - 4.7.1809 Kimola Mikkola (8kk tuntematon) lk 1790-1812 ä 1776leski Abraham ja Salomon Näkyvät say vuonna 1809 Uimilla Matts Adamssonin taloudessa

→1819 lampuodiksi Jaala nro 2 Rusthåll Poteri s.181, 1833 Kimola Iso-TakalaHebla Påhlsdr 10.3.1778 Heinolan msrk Taipale Rantala - 1821 Jaala nro 2 Rusthåll Poteri (43v)Vihitty 26.12.1808 Iitti (Kimola lampuodin poika 30v / Rusthåll 30v) UIMI 1.2.2.1Matts Adamsson 1778 Kimola Uimi Jaakkola II-Vihitty 1822Maria Andersdr 1801

Vanhemmat: Adam Jakobsson (Uimi 1.2.2) ja Karin Kristersdr 5.3.1746 Kimola Eskola →1819 ?Lapset:Anna Katarina Mattsdr 26.4.1810 Kimola Sombu - 16.12.1850 Honnila Uutela (itsellinen leski 40v hengenahdistus)

lk 1812-1830 Isän uuden avioliiton myötä Jaala nro 2 Rusthåll Poteri. Vihittynä 1831-1850 Kaarjärvi nro 1 Marttila s.204, jossa Tobias isänsä jälkeen 1/8 manttaalin verotilan isäntä. Renki 1850 Honnila nro 1 Uutela s.117.

Vihitty 26.12.1830 (Kaarijärvi 1 Marttila s.204 lampuodin poika 20v / lampuodin tytär 20v) Tobias Isaksson 6.1.1798 Honnila Marttila - 23.7.1850 Honnila nro 1 Uutela (renki 52v halvaus)

Vanhemmat: Isak Jöransson 31.1.1755 Honnila - 23.6.1835 Kaarijärvi Marttila (talollinen leski 80v vanhuus) Vihitty 19.12.1779 Iitti (Honnila Marttila talollisen poika / Heiskala piika)Lena Abrahamsdr 16.6.1760 Heiskala - 2.11.1822 Kaarijärvi (emäntä 62v kuume)

Lapsi 16.1.1813 Kimola Paavola (syntynyt kuolleena)David Mattsson 14.10.1815 Kimola Taipale ä 1778 isä b lk 1812-1830 →Jaala nro 2 Rusthåll Poteri

◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙

23.7.1850

Page 66: Webnodefiles.kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/2000000… · Web viewPiikana 1816 Maria Ersdr 1794, Renkinä 1820 Emmanuel Ersson 1797, Eva Ersdr 1818-1819, sisko 1821-1822

Torppa PESSA 16.9.1826-1837 tuleeko jatkaja ? 1. Isäntä 1826-1837 Thomas Thomasson Kolmikanta 1.2 Suku Heinolan Tuusjärveltä 1822

1. Isäntä 1826-1837KOLMIKANTA 1.2Saapui Kimolaan 16.9.1826 HeinolastaThomas Thomasson 24.3.1807 Heinolan msrk Tuusjärvi Kajaslammen torppa 36

Vanhemmat: Thomas Mikaelsson (1.Isäntä Kolmikanta) ja Maria GustafsdrVihitty 26.12.1811 Heinolan msrk (Taipale Otavala torpparin poika 21v / Paloniemi Kutinlampi torpparin tytär 19v)Anna Jakobsdr 16.5.1792 Heinolan msrk Paloniemi Kutinlampi 34

Vanhemmat: torppari Jakob Isaksson ja Eva Davidsdr 1757Lapset:Thomas Thomasson 25.1.1813 Taipale Otavala lk 1812-1830 14 (Johannes) Johan Thomasson 16.6.1820 Taipale Otavala lk 1812-1830 ä 1797 6(Mathias) Matts Thomasson 8.2.1823Taipale Otavala lk 1812-1830 ä 1791 4Karl 3.2.1826 Taipale Otavala - 9.7.1826 Kimola (torpparin poika 5kk tuntematon)

► Jatkuu 1827◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙◙