1

20.12. PERJANTAISARJA 7 Musiikkitalo klo 19.00

Hannu Lintu, kapellimestari Daniil Trifonov, piano

Sergei Rahmaninov: Konsertto pianolleja orkesterille nro 3 d-molli op. 30 40 min

I Allegro ma non tantoII Intermezzo (Adagio)III Finaali (Alla breve)

VÄLIAIKA 20 min

Lera Auerbach: Ikaros 12 min

Aleksandr Skrjabin: Ekstaasin runoelma, sinfoninen runo op. 54 23 min

Väliaika noin klo 19.50. Konsertti päättyy noin klo 21.00.Suora lähetys Yle Radio 1:ssä, Yle Teemalla ja internetissä (yle.fi/klassinen).

2

MYÖHÄISILLAN KAMARIMUSIIKKI, kolme tanssia Stravinskyn Tu-lilinnusta, alkaa noin 10 minuutin tauon jälkeen Konserttisalissa. Yleisöä pyyde-tään siirtymään permannolle kuuntelemaan esitystä. Myöhäisillan kamarimusii-kissa on numeroimattomat paikat.

Daniil Trifonov, piano

Igor Stravinsky: Kolme tanssia Tulilinnusta 15 min(sov. Agosti)

I Danse infernale (Hornantanssi)II Berceuse (Kehtolaulu)III Finaali

3

SERgEI RAHMANINoV (1873–1943): PIANoKoN-SERTTo NRo 3 d-MoLLI oP. 30

Sergei Rahmaninov lähti vuonna 1909 kolmannen pianokonserttonsa kans-sa konsertoimaan Amerikkaan ja aikoi ostaa tienaamillaan dollareilla itselleen automobiilin. Tuoreen teoksen säveltä-jäpianisti opetteli ulkoa puuklaviatuu-rilla Atlanttia ylittäessään.

Entisaikain moottoriajoneuvojen uljas profiili soveltuu kuvastamaan Rahmaninovin pianokonserttojen lip-pulaivan piirteitä. Muotorakenne on eeppinen, yksityiskohdissaan tuhlaile-va ja eleganttien melodiakaarien virta-viivaistama. Siinä on koneaikakauden suorituskykyä ja kilometrinnielijän hul-muavahiuksista vauhtia.

Kolmannesta pianokonsertosta tul-viva kaiho on koti-ikävää aikaan ja paikkaan, jota ei ehkä koskaan ole ol-lutkaan. Virtuositeetti esiintyy tässä yhteydessä näyttämisenhalun syrjäyt-täneenä suvereniteettina, ylimyksellise-nä sivutuotteena

d-molli-konsertossa tärkeimmät asi-at ovat yksinkertaisia. Kahdella johdat-tavalla tahdillaan orkesteri ankkuroi ensimmäiseen osaan (Allegro ma non tanto) pysyvän, ikään kuin laajoja ve-näläisiä aroja halkovan liikkeen. Pianon unisono-melodia on mallinnettu or-todoksisten znamenni-sävelmien mu-kaan, vaikka kyse ei olekaan lainauk-sesta.

Solisti on avausosassa miltei koko ajan äänessä, vaikka ei aina pääosas-sa. orkesterin jatkaessa kaihomielistä sävelmää piano kutoo ympärille kim-

meltäviä asteikkoverkkoja ja poeettista ornamentiikkaa. Teemaan jännittynyt tragiikka purkautuu orkesterin kuohah-duksina, joiden järkyttämänä soolo-osa väistyy kohdatakseen tilityksen hetken soolokadenssissa (suuri tai pieni).

Hitaalle osalle (Adagio) Rahmaninov on antanut otsikon Intermezzo (“väli-soitto”) perustellakseen musiikin rapso-dista luonnetta. Alun kaihoisa kärvistely on nähtävä valmisteluna pianon miet-teliäälle monologille, joka hakeutuu pian riskialttiimmille alueille. Pianon muunnelmista kasvaa osan jälkipuolel-la yllättävä, vinhasti pyörivä valssi (fis-molli). Päätaitteen kertauksessa piano intoutuu dramaattisiin juoksutuksiin, jotka laukaisevat saman tien liikkeelle viimeisen osan (Alla breve).

Fanfaarimaista ja sotaisasti syöksy-vää pääteemaa seuraa herkempi sivu-teema (Più mosso), joka laventuu täy-teläisesti laulavaksi finaaliaiheeksi. Pienenä ekskursiona hymyilee eloho-peamaisesti välkehtivä scherzando-tai-te salaperäisessä Es-duurissa.

Loppu onkin sitten sankarillisinta konserttoretoriikkaa. Kuin lainelautaili-ja solisti porhaltaa tyrskyjen lomassa ja päästyään korkeimman aallon harjalle laskettelee kuohuvan orkesteriosuuden saattamana onnellisena hyökynä koti-rantaan. Säveltäjän patentoima loppu-kaneetti iskee jalat maan kamaralle.

4

LERA AUERbAcH (S. 1973): IKARoS

Lera Auerbach on nuoren venäläisen säveltäjäpolven nopeimmin nousevia nimiä. Tsheljabinskissa Uralilla syntynyt Auerbach vei musiikkiopintonsa pää-tökseen New Yorkin Juilliard-koulussa, opettajinaan Joseph Kalichstein (piano) ja Milton babbit (sävellys). Säveltämisen ja soittamisen ohella Auerbach maalaa ja kirjoittaa runoja.

Ikaros (Ikarus) valmistui vuonna 2006. Aiheen taustalla on Auerbachin varhai-nen kiinnostus antiikin Kreikan mytolo-giaan, jonka kateelliset jumalat ja puo-lijumaliset sankarit sekoittuivat lapsen ajatuksissa neuvostoajan punaisiin lip-puihin ja parrakkaisiin idoleihin.

Auerbach jatkaa: “Ulkomaailmassa tuntui olevan enemmän järkeä, jos sitä katsoi kreikkalaisten myyttien näkökul-masta, jossa valtaansa suojelevat juma-lat saattoivat ahmia lapsensa. Ikaros oli yksi sankareistani – siivillä varustettu poi-ka, joka lensi liian lähelle aurinkoa.”

“Siivet oli rakentanut hänen isänsä Daidalos, taitava käsityöläinen, joka oli aiemmin suunnitellut Minotauroksen la-byrintin Kreetalle. Daidalosta pidettiin vankina Kreetalla, mutta siipiensä avul-la hän pääsi pakoon. Daidalos varoitti

Ikarosta lentämästä liian lähelle aurin-koa, mutta kuka teini-ikäinen kuuntelee vanhempiaan?”

Auerbach löytää valtamereen syöksy-neen Ikaroksen tragedialle vertausku-vallisuutta: “Kaipuu vapauteen saavuttaa myytissä absoluuttisen muotonsa – siinä epäonnistuminen tarkoittaa menestystä ja kuolema vapautta. Halu ylittää rajat ja nousta haltioituneena siivilleen on syvästi inhimillinen. Jossain mielessä halu paeta todellisuutta ja irtaantua maasta on se, mikä tekee meistä ihmisiä.”

Ikaroksen myytti voidaan Auerbachin teoksessa ymmärtää myös metaforaksi inhimilliselle hybrikselle ja epäonnistu-neelle sosialistiselle utopialle. Teoksen alussa orkesteri vyöryy massiivisina sointiaaltoina ja yltyy pienen elegisen taitteen jälkeen lasisina (kirjaimellises-ti) glissandoina ujeltavaan raivoon.

Teoksen loppu on voipunut, sovintoa etsivä jälkisoitto, kuin sielunmessu ta-voittamattomien ihanteiden marttyy-reille. Auerbach muistuttaa kuitenkin, että kaikki hänen teoksensa ovat abst-rakteja ja otsikoiden tarkoitus on vain herättää kuulijassa mielikuvia.

5

ALEKSANdR SKRJAbIN (1872–1915): EKSTAASIN RUNoELMA oP. 54Saatuaan valmiiksi kolmannen sinfo-niansa, “Jumalaisen runoelman” (Le Divin Poème op. 43), Aleksandr Skrjabin aikoi jatkaa musiikillisten uskontunnustus-tensa sarjaa Orgiastisella runoelmalla (Poème orgiaque), mutta nimesi uuden teoksen lopulta Ekstaasin runoelmaksi op. 54 (Le Poème de l’Extase, 1908).

Skrjabin kirjoitti teoksen edellä sa-mannimisen 369-säkeisen runon, jossa elämänjanoinen henki liitää kohti tun-temattomia ulottuvuuksia:

”Minä herätän teidät henkiin kätkeyty-neet kaipaukset! Te luovan hengen synk-kiin syvyyksiin vajonneet, te elämän arat alkiot, teille annan rohkeuden! –– Minä olen tässä hetkessä valaiseva ikuisuus, minä olen varmuus. Minä olen ekstaa-si –– Se mikä ennen uhkasi viettelee nyt meidät, se mikä pelotti on nyt nautinto. Ja niin soi maailmankaikkeudessa ilon huu-to: MINÄ OLEN!”

Skrjabinin romanttinen, teosofisesti sävyttynyt ajattelu on helppo leimata haihatteluksi, mutta musiikilla on luja konstruktio, joka pitää harmonisen liik-keen kurissa. Ekstaasin runoelma voi-daan hahmottaa yhdeksi valtavaksi crescendoksi, tai analyyttisemmin joh-dannoksi, sonaattimuotoiseksi pääjak-soksi ja koodaksi, minkä vuoksi teosta on kutsuttu myös säveltäjän neljännek-si sinfoniaksi.

Ekstaasin runoelmasta löytää halutes-saan myös johtoaiheita, alussa huilun ”kaipausteeman”, viulun ”rakkaus”-ai-heen, sordinoitujen vaskien ”synkkien aavistusten” teeman ja niin edelleen. Keskeisin on soolotrumpetin orkeste-rikerrosten läpi leikkaava ”voiton” tai ”tahdon” teema (imperioso).

Ekstaasin runoelmaa säveltäessään Skrjabin opiskeli filosofiaa ja tavoit-teli ideaalityyppejä, absolutisoitunei-ta käsitteitä, joiden avulla voi kurottaa maailmaan, jossa sanoja ei enää tarvi-ta. Skrjabinin subjektivismi muistuttaa filosofista solipsismia: sävelrunoelman Minä kirkastuu lopussa jumalaksi ja su-lautuu maailmankaikkeuteen.

Skrjabin kirjoitti, että “Ekstaasin ru-noelman kuunteleminen on kuin katsoi-si suoraan aurinkoon”. Partituurin esi-tysohjeet – kuten très parfumé (“hyvin tuoksuvasti”), présque en délire (“lähes houraillen”) tai avec une volupté de plus en plus extatique (“aina vain haltioitu-neemmalla nautinnolla”) – korostavat kokemuksen aistimellisuutta. Hengen ja lihan haltioitumisella ei ole eroa ja sukupuoliaktikin on ennen muuta luo-va tapahtuma.

Runoelman hyökymäiset nousut ja leijuvat hitaat osat julistavat transsen-denssin mysteeriä ja viskaavat kuulijan päätteeksi tulevaisuuden aika-avaruu-teen. Ehkä sen kunniaksi Ekstaasin ru-noelma soitettiin neuvostoradiossa Juri gagarinin lennettyä avaruudessa.

Musiikin jugendtyylisesti taitetut sointivärit, pahaenteisesti viiltävät vasket, kimalteinen ornamentiikka ja lyömäsoittimilla kuorrutettu orkeste-ripauhu yllyttävät kromaattisen sävel-kielen atonaalisuuden partaalle.

Teoksen kooda on kuitenkin diatoni-nen. Skrjabin lataa loppuun massiivisen crescendon, jossa c-duuri kasvaa puh-taaksi volyymiksi, sokaisevaksi valkoi-seksi valoksi. Se on kaiken tuntemam-me loppu ja jonkin aivan muun alku.

Antti Häyrynen

6

HANNU LINTU

Tämän illan konsertti tarjoaa kolme nä-kökulmaa venäläiseen musiikkiin. Hannu Lintu, millaisia keskinäisiä yhteyksiä näi-den teosten väliltä voi löytää?

Rahmaninovin kolmas pianokonsert-to ja Skrjabinin Ekstaasin runoelma ovat saman aikakauden teoksia. Niiden kan-taesitysten välillä ei ole vuottakaan. Tuo oli juuri sitä aikaa jolloin klassisen mu-siikin perinteiset tyylikäsitykset olivat kuilun partaalla. Parhaiten sen huomaa juuri kansallisella tasolla. Rahmaninov jatkoi selvästi tunnistettavalla, melo-disella linjalla venäläisen romantiikan traditiota, Skrjabin suuntautui eks-pressionismiin ja omaksui venäläises-tä maailmasta enemmänkin väriele-menttejä. Skrjabiniin vaikutti tietysti myös teosofia, jota Helena blavatskyn taustasta johtuen voi pitää myös osit-tain venäläisenä ilmiönä. Siinä missä Rahmaninov vie pianon ilmaisukyvyn teknisesti äärimmilleen, Skrjabin tekee saman orkesterille.

Vuosisadan vaihteesta lähtien venä-läisyyteen liittyy usein emigranttius. Rahmaninovkin vietti pitkiä aikoja ul-komailla ja tämäkin konsertto kanta-esitettiin New Yorkissa. Lera Auerbach on tehnyt uransa lännessä. Vaikka hän on venäläinen, hänen tyylinsä on jok-seenkin kansainvälinen. Tässä näky-vät venäläisen musiikkielämän vah-vat suhteet Länsi-Eurooppaan. Tämä suhde ei kuitenkaan ole aina ollut ole-massa. Tšaikovski taisi olla tässä suh-teessa ensimmäisiä. Häntähän ensin kritisoitiin kotimaassa juuri läntisten vaikutteiden takia. Rimski-Korsakovin

jälkeen eurooppalaiset makusuuntauk-set toivat oman lisänsä venäläisyyteen. Samanlainen ilmiö on havaittavissa myös kirjallisuudessa: dostojevskin tyy-lissä ja henkilöhahmojen elämässä on havaittavissa ristiriitaa idän ja jollain ta-valla vieraaksi mutta välttämättömäksi koetun lännen välillä.

Auerbachin Ikaroksen ja Skrjabinin Ekstaasin runoelman välillä näen puo-lestaan selvän temaattisen yhteyden. Ekstaasin runoelmassa esittäjän on hen-kisellä tasolla kurotettava sellaiseen johon ei välttämättä ole edes lupaa. Minulle Skrjabin näyttäytyy eräänlaise-na daidaloksena, jonka tuotosten kans-sa pitää olla aika varovainen: niillä pää-see helposti aika korkealle mutta niiden hallinta on kovin hankalaa. Auerbach haluaa kertoa suoraviivaisesti tarinan siitä, miten hieno keksintö voi olla tu-hoisa. Tämähän on historiallisesti aina uudestaan toistuva teema. Skrjabin sen sijaan lentää aika lähelle aurinkoa tuhoutumatta.

Pidän Auerbachin hyvin soivasta ja väkevästä tavasta kirjoittaa orkesterille. Hänen teoksessaan on paljon sellaista ilmaisua joka on tunnistettavaa myös suomalaiselle nykymusiikin ystävälle.

Rahmaninov oli viimeinen suuri roman-tikko. Häntä on moitittu jälkijättöisyydes-täkin, siitä että aika ajoi hänen ohitseen. Mitä siitä ajattelet?

Minusta tällaiset anakronismit ovat kiinnostavia mutta toisaalta ajan ku-luminen vähentää niiden merkitystä. Eihän kukaan enää esimerkiksi jaksa päivitellä sitä, että Richard Straussin Vier letzte Lieder on sävelletty Webernin

7

kuoleman jälkeen. Rahmaninovin d-molli-konsertossa sävellysajankohta näkyy kuitenkin eräänlaisena tekstuu-rin modernisuutena ja välillä hyvin-kin kiinnostavina harmonioina. onhan se sentään modernimpi kuin vaikkapa Tšaikovskin pianokonsertot. Siinä on ituja joista olisi saattanut tulla hyvinkin moderneja jos asia olisi säveltäjää kiin-nostanut.

Tämä kolmonen on konsertto, jossa kaikki seuraavat henkeään pidätellen miten äijän käy, sortuuko pianisti vai ei. gary graffmanilla oli tapana harmitella sitä, ettei soittanut Rahmaninovin kol-matta konserttoa nuorena opiskelijana koska silloin hän ei vielä osannut pelä-tä.

Haastattelijana Lotta Emanuelsson

dANIIL TRIFoNoV

22-vuotias venäläispianisti daniil Trifonov voitti kaudella 2010–11 sekä Tšaikovski-kilpailun Moskovassa että Rubinstein-kilpailun Tel Avivissa ja tuli kolmanneksi Varsovan chopin-kilpailussa. Kilpailumenestyksen myötä tunnetuksi tullut Trifonov on sittemmin herättänyt huomiota suurenmoisilla esityksillään ja musiikillisilla näkemyk-sillään. Viime kausien kohokohtia ovat olleet debyytit muun muassa Wienin ja New Yorkin filharmonikkojen, Lontoon sinfoniaorkesterin, Philharmonia-or-kesterin ja bostonin sekä chicagon sin-foniaorkestereiden kanssa.

Tällä kaudella Trifonov debytoi Yhdysvalloissa Los Angelesin filharmo-nikkojen ja San Franciscon sinfoniaor-kesterin solistina, yli kymmenessä eu-rooppalaisorkesterissa ja brasiliassa. Hänen resitaalejaan kuullaan mm. New Yorkin carnegie Hallissa, Amsterdamin concertgebouw’ssa, Wienin konsertti-talossa ja Lontoon Wigmore Hallissa.

Trifonov aloitti 5-vuotiaana musiik-kiopinnot Moskovassa ja siirtyi vuon-na 2009 opiskelemaan clevelandin musiikki-instituuttiin Sergei babayanin johdolla. Pianonsoiton lisäksi Trifonov on opiskellut myös sävellystä ja hän on säveltänyt niin piano- ja kamarimusiik-kia kuin orkesterimusiikkiakin.

Trifonovilla on levytyssopimus deutsche grammophon -levy-yhti-ön kanssa. Aiemmin hän on levyt-tänyt Tšaikovskin ensimmäisen pia-nokonserton Mariinski-levymerkille ja hänen ensimmäinen levytyksensä decca-levymerkille vuonna 2011 sisälsi chopinin sooloteoksia.

8

Radion sinfoniaorkesteri (RSo) on Yleisradion orkesteri, jonka tehtävänä on tuottaa ja edistää suomalaista mu-siikkikulttuuria. orkesterin uusi ylika-pellimestari on Hannu Lintu.

Radio-orkesteri perustettiin vuon-na 1927 kymmenen muusikon voimin. Sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSo:n ylikapellimestarei-ta ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo berglund, okko Kamu, Leif Segerstam, Jukka-Pekka Saraste ja Sakari oramo. Saraste ja oramo ovat RSo:n kunniakapellimestareita.

RSo:n ohjelmistossa on tärkeällä si-jalla uusin suomalainen musiikki ja or-kesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. RSo:n tehtä-viin kuuluu myös koko suomalaisen or-kesterimusiikin taltioiminen kantanau-hoille Yleisradion arkistoon. Kaudella 2013–2014 orkesteri kantaesittää kuusi kotimaista Yleisradion tilaamaa teosta.

RSo on levyttänyt mm. Eötvösin, Nielsenin, Hakolan, Lindbergin, Saari-ahon, Sallisen, Kaipaisen ja Kokkosen teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. orkesterin le-vytykset ovat saaneet merkittäviä tun-nustuksia, kuten bbc Music Magazine- ja Académie charles cros -palkinnot. Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertot sisältävä levy Lisa batiashvilin kanssa (Sony bMg) sai MIdEM classical Awards -palkinnon 2008. Samana vuonna New York Times valitsi toisen Lindberg-levytyksen vuoden levyksi.

RAdIoN SINFoNIAoRKESTERI

RSo tekee säännöllisesti konserttikier-tueita ympäri maailmaa. Kaudella 2013–2014 orkesteri tekee Hannu Linnun kanssa Keski-Euroopan kiertueen.

RSo:n kotikanava on Yle Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki kon-sertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. osoitteessa yle.fi/klassinen voi konsert-teja kuunnella sekä katsella korkealaa-tuisen livekuvan kautta. Syksyllä 2013 Yle Teema lähettää kaikki Hannu Linnun johtamat konsertit suorina lähetyksinä.