aikakauslehtipäivä 2010 nuotta

2
RAAMATUN OPPILAANA Kuinka kaikki sai ALKU On selvää, että tutkijan käsitys todellisuudesta vaikuttaa hänen tulkintaansa menneistä tapahtumista. 20 Nuotta  9 /2010  |  www.nuotta.com Teksti Leena Koski, kuvat IStockphoto ja Matti Leisolan albumi Kuinka maailma syntyi: räjähdyksessä, evoluutiossa, luomisessa vai jollakin muulla tavalla? Maailmankaikkeuden, maapallon ja elämän syntyminen ovat kaikki erillisiä ainutkertaisia tapahtumia, jotka eivät ole luonnontiedettä vaan historiaa. Tutkijat tekevät nykyhetkessä havaintoja, joiden pohjalta he arvioivat mennei- tä tapahtumia. On selvää, että tutkijan käsitys todellisuudesta vaikuttaa hänen tulkintaansa menneistä tapahtumista. Sekä elottoman että elollisen maailman jär- jestys viittaa siihen, että perimmäinen todel- lisuus on järjestystä. Kristittynä uskon, että alussa oli Sana, Logos. Se kertoo, että perim- mäinen todellisuus on persoonallinen. Tämä antaa mielestäni uskottavimman selityksen kaiken alkuperälle ja tarkoitukselle. Lisäksi se antaa myös selityksen ihmisen ihmisyydelle, perustan moraalille ja ihmisarvolle. Kumoavatko evoluutio ja luominen toisensa? Joskus evoluutiolla tarkoitetaan biologisessa maailmassa havaittavaa yksilöiden muuntelua ajan kuluessa. Evoluutiolla voidaan myös tar- koittaa jalostustyön tuloksena syntyneitä vilja- lajikkeita, polyploidisia kasveja tai koirarotuja. Näitä ei kukaan kiistä. Biologisilla organismeilla on hämmästyttävä kyky muuntua ja sopeutua ympäristön vaatimuksiin. Ihmisten mielessä evoluutio tarkoittaa yleensä ”molekyylistä Matiksi” -tapahtuma- ketjua, josta rohkenen väittää, ettei meillä ole yhtään konkreettista näyttöä. Meillä ei myös- kään ole mitään mekanismia, jolla tällainen ta- pahtumasarja voisi edes edetä. Loiko Jumala evoluution kautta? Jos evoluutiolla tarkoitetaan havaittavaa muun- telua ja sopeutumista, niin Jumala todella loi potentiaalin tällaiseen. Jos evoluutiolla tarkoi- tetaan molekyylistä Matiksi -ketjua, ei meillä ole mitään selitystä tälle tapahtumasarjalle. Lisäksi darvinistinen sattuma ja valinta -me- kanismi on erittäin työläs tapa synnyttää mi- tään uutta. Luominen ja suunnittelu ovat aja- tustyötä, joka sulkee sattuman pois. Luomises- ta puhuttaessa Raamattu viittaa juuri ajatte- luun: ”Kuinka suuret ovat sinun tekosi, Herra! Sinun ajatuksesi ovat ylen syvät” (Ps. 92: 6). Kauanko maailman luominen kesti? Taloni rakentaminen kesti kuusi kuukautta, mutta taloni syntyi arkkitehtien ja insinöörien vuosien kokemuksen ja suunnittelutyön tulok- sena. Luominen tapahtui Jumalan ajatuspro- sessissa ajan ja aineen ulkopuolella. Ääretön Luoja pystyy toteuttamaan suunnitelmansa hetkessä. Itse hän kertoo toteutuksen kestä- neen kuusi päivää. Mikä linkittää maailman synnyn Raamattuun? Raamatun ensimmäinen jae luonnollisesti. Myös Johanneksen evankeliumin ensimmäi- nen jae puhuu alusta. Mitä proteiinien ja mikrobien perusteella voi päätellä elämän alkuperästä ja kehityksestä? Proteiini on pienin tunnettu biokone. Se on myös informaatiota sisältävä yhdiste, joka on kirjoitettu 20 biokemiallisen kirjaimen eli ami- nohapon avulla. Kuten suomen kielessä, myös proteiineissa kirjainten järjestys määrittää in- formaatiosisällön. Luonnontieteellä ei ole seli- tystä sille mistä proteiinit ovat tulleet tai miten yhden tyyppinen proteiini voi muuttua toisen tyyppiseksi. Mikrobeja voidaan muuntaa sattumameka- nismilla, mutta muutos on aina informaation menetystä. Samoin luonnossa voidaan havai- ta mikrobien muuntumista. Tästä hyvänä esi- merkkinä on bakteerien antibioottiresistenssi, jota käytetään usein esimerkkinä evoluutios- ta. Antibioottiresistenssin mekanismia tutkit- taessa on helppo havaita, että joko kyseessä on informaation lainaaminen tai informaation menetys eikä suinkaan molekyylistä Matiksi -tapahtuma. Mikä muu kuin Raamattu todistaa Aadamin ja Eevan eli luomisen puolesta? Kaikki ihmiset ovat samaa joukkoa. Geneetti- set tutkimukset viittaavat siihen, että ihmis- populaatio oli jossakin vaiheessa hyvin pieni. Geneettisten virheiden kertyminen viittaa sii- hen, että ihmiskunta ei voi olla miljoonien vuo- sien ikäinen, sillä virheet olisivat meidät jo tu- honneet. Kymmenien kansojen perimätieto kertoo luomisesta ja tuhotulvasta. Miksi evoluutioon uskovat mielletään Jumalan kieltäjinä? Kai siihen päällimmäinen syy on johtavien evolutionistien äärimmäisen vihamielinen suh- tautuminen Jumalaan. Ateismi on monien joh- tavien tutkijoiden uskonto. ”Tieteellinen tieto sulkee pois muun muassa maailmankuvat, jotka perustuvat kirjaimellises- ti Raamattuun… todellisen elämän tarkoituksen selvittäminen [ei] ole meille mahdollista”, toteaa esimerkiksi professori Esko Valtaoja. Nobel- palkitun Steven Weinbergin mielestä meidän tiedemiesten tulisi tehdä kaikki mahdollinen heikentääksemme uskonnon vaikutusvaltaa. Ei evoluutioon uskominen tee kenestäkään vielä Jumalan kieltäjää. Valitettavasti kuiten- kin juuri evoluutio on tehnyt monista Jumalan kieltäjän. Matti Leisola  Elämän ja maailman synty mietityttää ihmisiä edelleen. Teknillisen korkeakoulun bioprosessitekniikan professori Matti Leisolan mukaan keskustelua ei käydä luonnontieteellisistä lähtökohdista vaan ideo- logisista. Hän uskoo, että tietomme ovat vieläkin puutteellisia.

Upload: nuottacom-youth-media

Post on 10-Mar-2016

213 views

Category:

Documents


1 download

DESCRIPTION

Aikakauslehtipäivä 2010 Nuotta

TRANSCRIPT

Page 1: Aikakauslehtipäivä 2010 Nuotta

raamatun oppilaana

Kuinka kaikki saialkunsa?

On selvää, että tutkijan käsitys todellisuudesta vaikuttaa hänen

tulkintaansa menneistä

tapahtumista.

20   Nuotta  9 /2010  |  www.nuotta.com

Teksti Leena Koski, kuvat IStockphoto ja Matti Leisolan albumi

kuinka maailma syntyi: räjähdyksessä, evoluutiossa, luomisessa vai jollakin muulla tavalla?Maailmankaikkeuden, maapallon ja elämän syntyminen ovat kaikki erillisiä ainutkertaisia tapahtumia, jotka eivät ole luonnontiedettä vaan historiaa. Tutkijat tekevät nykyhetkessä havaintoja, joiden pohjalta he arvioivat mennei-tä tapahtumia. On selvää, että tutkijan käsitys todellisuudesta vaikuttaa hänen tulkintaansa menneistä tapahtumista.

Sekä elottoman että elollisen maailman jär-jestys viittaa siihen, että perimmäinen todel-lisuus on järjestystä. Kristittynä uskon, että alussa oli Sana, Logos. Se kertoo, että perim-mäinen todellisuus on persoonallinen. Tämä antaa mielestäni uskottavimman selityksen kaiken alkuperälle ja tarkoitukselle. Lisäksi se antaa myös selityksen ihmisen ihmisyydelle, perustan moraalille ja ihmisarvolle.

kumoavatko evoluutio ja luominen toisensa?Joskus evoluutiolla tarkoitetaan biologisessa maailmassa havaittavaa yksilöiden muuntelua ajan kuluessa. Evoluutiolla voidaan myös tar-koittaa jalostustyön tuloksena syntyneitä vilja-lajikkeita, polyploidisia kasveja tai koirarotuja. Näitä ei kukaan kiistä. Biologisilla organismeilla on hämmästyttävä kyky muuntua ja sopeutua ympäristön vaatimuksiin.

Ihmisten mielessä evoluutio tarkoittaa yleensä ”molekyylistä Matiksi” -tapahtuma-ketjua, josta rohkenen väittää, ettei meillä ole yhtään konkreettista näyttöä. Meillä ei myös-kään ole mitään mekanismia, jolla tällainen ta-pahtumasarja voisi edes edetä.

loiko Jumala evoluution kautta?Jos evoluutiolla tarkoitetaan havaittavaa muun-telua ja sopeutumista, niin Jumala todella loi potentiaalin tällaiseen. Jos evoluutiolla tarkoi-tetaan molekyylistä Matiksi -ketjua, ei meillä ole mitään selitystä tälle tapahtumasarjalle.

Lisäksi darvinistinen sattuma ja valinta -me-kanismi on erittäin työläs tapa synnyttää mi-tään uutta. Luominen ja suunnittelu ovat aja-tustyötä, joka sulkee sattuman pois. Luomises-ta puhuttaessa Raamattu viittaa juuri ajatte-luun: ”Kuinka suuret ovat sinun tekosi, Herra! Sinun ajatuksesi ovat ylen syvät” (Ps. 92: 6).

kauanko maailman luominen kesti?Taloni rakentaminen kesti kuusi kuukautta, mutta taloni syntyi arkkitehtien ja insinöörien vuosien kokemuksen ja suunnittelutyön tulok-sena. Luominen tapahtui Jumalan ajatuspro-sessissa ajan ja aineen ulkopuolella. Ääretön Luoja pystyy toteuttamaan suunnitelmansa hetkessä. Itse hän kertoo toteutuksen kestä-neen kuusi päivää.

mikä linkittää maailman synnyn raamattuun?Raamatun ensimmäinen jae luonnollisesti. Myös Johanneksen evankeliumin ensimmäi-nen jae puhuu alusta.

mitä proteiinien ja mikrobien perusteella voi päätellä elämän alkuperästä ja kehityksestä?Proteiini on pienin tunnettu biokone. Se on myös informaatiota sisältävä yhdiste, joka on kirjoitettu 20 biokemiallisen kirjaimen eli ami-nohapon avulla. Kuten suomen kielessä, myös proteiineissa kirjainten järjestys määrittää in-formaatiosisällön. Luonnontieteellä ei ole seli-tystä sille mistä proteiinit ovat tulleet tai miten yhden tyyppinen proteiini voi muuttua toisen tyyppiseksi.

Mikrobeja voidaan muuntaa sattumameka-nismilla, mutta muutos on aina informaation menetystä. Samoin luonnossa voidaan havai-ta mikrobien muuntumista. Tästä hyvänä esi-merkkinä on bakteerien antibioottiresistenssi, jota käytetään usein esimerkkinä evoluutios-ta. Antibioottiresistenssin mekanismia tutkit-taessa on helppo havaita, että joko kyseessä on informaation lainaaminen tai informaation menetys eikä suinkaan molekyylistä Matiksi -tapahtuma.

mikä muu kuin raamattu todistaa aadamin ja Eevan eli luomisen puolesta?Kaikki ihmiset ovat samaa joukkoa. Geneetti-set tutkimukset viittaavat siihen, että ihmis-populaatio oli jossakin vaiheessa hyvin pieni. Geneettisten virheiden kertyminen viittaa sii-hen, että ihmiskunta ei voi olla miljoonien vuo-sien ikäinen, sillä virheet olisivat meidät jo tu-honneet. Kymmenien kansojen perimätieto kertoo luomisesta ja tuhotulvasta.

miksi evoluutioon uskovat mielletään Jumalan kieltäjinä?Kai siihen päällimmäinen syy on johtavien evolutionistien äärimmäisen vihamielinen suh - tautuminen Jumalaan. Ateismi on monien joh-tavien tutkijoiden uskonto.

”Tieteellinen tieto sulkee pois muun muassa maailmankuvat, jotka perustuvat kirjaimellises-ti Raamattuun… todellisen elämän tarkoituksen selvittäminen [ei] ole meille mahdollista”, to teaa esimerkiksi professori Esko Valtaoja. Nobel-palkitun Steven Weinbergin mielestä meidän tiedemiesten tulisi tehdä kaikki mahdollinen heikentääksemme uskonnon vaikutusvaltaa.

Ei evoluutioon uskominen tee kenestäkään vielä Jumalan kieltäjää. Valitettavasti kuiten-kin juuri evoluutio on tehnyt monista Jumalan kieltäjän.

Matti Leisola    

Elämän ja maailman synty mietityttää ihmisiä edelleen. Teknillisen korkeakoulun bioprosessitekniikan professori Matti Leisolan mukaan keskustelua ei käydä luonnontieteellisistä lähtökohdista vaan ideo­logisista. Hän uskoo, että tietomme ovat vieläkin puutteellisia.

Page 2: Aikakauslehtipäivä 2010 Nuotta

Aino, 13– Eimitäänhajua,varmaanjostainapinasta.

Ruut, 13– Entiedä.

Henrik, 18– Entiiä,aikapaha.Enosaakylläsanoa.

Tomi, 18– Eioomitäänmielipidettäoikein.Kaisemaailmakehittyyitsestäänkokoajan.

Alpi, 16– Jumalaloisen.

Mistä ensimmäinen ihminen on tullut

maailmaan?

katugalluppiKoonnut Veera Vaarnamo

Kuvat Johanna Juupaluoma

Nuotta  9 /2010   21

alkunsa?Rohkenen väittää,

ettei meillä ole yhtään konkreettista näyttöä molekyylistä Matiksi -tapahtumaketjusta.