potilasohjauskoulutus hoitohenkilÖkunnan...
Post on 10-Sep-2019
12 Views
Preview:
TRANSCRIPT
POTILASOHJAUSKOULUTUS HOITOHENKILÖKUNNAN OSAAMISEN VAHVISTAJANA
KUOPION YLIOPISTOLLISESSA SAIRAALASSA
Tanja Miettinen
Pro gradu -tutkielma
Hoitotiede
Hoitotyön johtaminen
Itä-Suomen yliopisto
Terveystieteiden tiedekunta
Hoitotieteen laitos
Huhtikuu 2016
SISÄLTÖ
TIIVISTELMÄ
ABSTRACT
1 JOHDANTO .................................................................................................................................... 1
2 HOITOHENKILÖKUNNAN POTILASOHJAUSOSAAMISEN VAHVISTAMINEN
ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA ..................................................................................................... 3
2.1 Tiedonhaku................................................................................................................................. 3
2.2 Laadukas potilasohjausprosessi ................................................................................................. 4
2.3 Hoitohenkilökunnan potilasohjausvalmiudet hoitotyössä ......................................................... 6
2.4 Koulutus hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien vahvistajana ............................................ 10
2.5 Yhteenveto tutkimuksen lähtökohdista .................................................................................... 14
3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS, TAVOITE JA TUTKIMUSKYSYMYKSET .................... 16
4 TUTKIMUKSEN AINEISTO JA ANALYSOINTI................................................................... 17
4.1 Tutkimukseen osallistujat ........................................................................................................ 17
4.2 Tutkimusaineisto ja aineiston keruu ........................................................................................ 17
4.3 Aineiston analyysi .................................................................................................................... 18
5 TULOKSET ................................................................................................................................... 20
5.1 Osallistujien kuvaus ................................................................................................................. 20
5.2 Potilasohjauksen toteutuminen erikoissairaanhoidossa ........................................................... 21
5.3 Syventävän potilasohjauskoulutuksen merkitys hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksiin ..... 28
5.4 Syventävän potilasohjauskoulutuksen vaikutus hoitohenkilökunnan käsityksiin
potilasohjauksesta .......................................................................................................................... 35
5.5 Yhteenveto tutkimustuloksista ................................................................................................. 44
6 POHDINTA ................................................................................................................................... 47
6.1 Tutkimuksen luotettavuus ........................................................................................................ 47
6.2 Tutkimuksen eettisyys.............................................................................................................. 48
6.3 Tutkimustulosten tarkastelu ..................................................................................................... 50
6.4 Tutkimuksen johtopäätökset ja jatkotutkimusehdotukset ........................................................ 56
LÄHTEET ........................................................................................................................................ 59
LIITTEET
Liite 1. Tiedonhaku tietokannoista.
Liite 2. Tiedonhaun prosessi.
Liite 3. Tutkimuksia hoitohenkilökunnan potilasohjausosaamisesta ja potilasohjauskoulutuksen
vaikuttavuudesta osaamiseen.
Liite 4. Reflektiotapaamisten haastattelurunko.
Liite 5. Esimerkki sisällönanalyysistä.
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO TIIVISTELMÄ
Terveystieteiden tiedekunta
Hoitotieteen laitos
Hoitotiede
Hoitotyön johtaminen
Miettinen, Tanja Potilasohjauskoulutus hoitohenkilökunnan osaamisen vah-
vistajana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa
Pro gradu – tutkielma, 63 sivua ja 5 liitettä (12 sivua)
Ohjaajat: Yliopistonlehtori, dosentti Terhi Saaranen
Kliinisen hoitotyön asiantuntija, TtT Tarja Tervo-
Heikkinen
Kliinisen hoitotyön asiantuntija, TtT Anne Vaajoki
Huhtikuu 2016
Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata syventävää potilasohjauskoulutusta hoitohenkilökunnan
osaamisen vahvistajana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa (KYS). Tutkimuskysymykset kohdis-
tuivat hoitohenkilökunnan kokemuksiin potilasohjauksen toteutumisesta erikoissairaanhoidossa,
syventävän potilasohjauskoulutuksen vaikutuksesta hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksiin ja kä-
sityksiin potilasohjauksesta.
Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoiduin teemahaastatteluin syventävään potilasohjaus-
koulutukseen osallistuneilta KYSin hoitohenkilökunnalta (n=42). Aineisto analysoitiin kvalitatiivi-
seen tutkimukseen soveltuvalla, aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.
Tutkimuksen tulosten mukaan potilasohjaus erikoissairaanhoidossa toteutui kiinteänä osa päivittäis-
tä hoitohenkilökunnan toimintaa. Potilasohjaukseen käytettävissä olevat resurssit, kuten aika, ohja-
ukseen käytettävät tilat ja materiaali, olivat potilasohjauksen toteutumiseen vaikuttava suurin yksit-
täinen tekijä. Resurssien riittämättömyys heijastui puutteellisena potilasohjauksen toteutumisena
erikoissairaanhoidossa. Ohjausta pyrittiin toteuttamaan ammatilliseen osaamiseen perustuvana, po-
tilaan sekä hoitohenkilökunnan tarpeista lähtevänä toimintana. Syventävä potilasohjauskoulutus
vahvisti hoitohenkilökunnan potilasohjausosaamista lisäten ammatillisia valmiuksia toteuttaa poti-
lasohjausta ja kehittää potilasohjaustoimintaa. Laadun merkitys ja potilaslähtöisyys potilasohjaus-
prosessissa vahvistui, asenteet potilasohjausmenetelmiä kohtaan muuttuivat myönteisemmiksi ja
ammatillisen kehittymisen mahdollisuudet vahvistuivat. Koulutus vaikutti hoitohenkilökunnan käsi-
tyksiin potilasohjauksesta ja kehittämistoiminnasta myönteisesti.
Tutkimuksessa saatuja tuloksia voidaan hyödyntää KYSin potilasohjaustoiminnan kehittämisessä,
hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien vahvistamisessa ja potilasohjauskoulutuksen kehittämises-
sä. Tulevaisuudessa hoitohenkilökunnan potilasohjauksen osaamisvalmiuksia tulisi kartoittaa laa-
jemmin ja saatua tietoa hyödyntää potilasohjauskoulutuksen suunnittelussa. Potilasohjausmenetel-
mien käyttöä tulisi vahvistaa ja monipuolistaa hyödyntämään uusinta teknologiaa. Potilasohjaus-
koulutuksen vaikuttavuutta hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksiin ja työyksiköissä tapahtuvan
potilasohjaustoiminnan kehittämiseen tulisi tarkastella pidemmällä aikavälillä.
Avainsanat: potilasohjaus, henkilökunta, erikoissairaanhoito, koulutus
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND ABSTRACT
Faculty of Health Sciences
Department of Nursing Science
Nursing Science
Nursing Leadership and Management
Miettinen, Tanja Patient counselling training strengthening the competence
of nursing staff at Kuopio University Hospital
Master’s thesis, 63 pages, 5 appendices (12 pages)
Supervisors: University Lecturer, Docent Terhi Saaranen
Clinical Nurse Consultant, PhD Tarja Tervo-Heikkinen
Clinical Nurse Consultant, PhD Anne Vaajoki
April 2016
The purpose of this study was to describe how the advanced patient counselling training strength-
ened the competence of nursing staff at Kuopio University Hospital (KUH). The research questions
were focused on the experiences of the nursing staff regarding the realisation of patient counselling
in specialised medical care and the effects of the advanced patient counselling training on the com-
petences and views on patient counselling among the nursing staff.
The research data were collected with semi-structured team interviews from the KUH nursing staff
participating in the advanced patient counselling training (n=42). The data were analysed with data-
oriented content analysis, suitable for qualitative research.
Based on the findings of this study, patient counselling was realised as an intrinsic part of the daily
activities of the nursing staff in the specialised medical care. The most notable individual factor
affecting the realisation of patient counselling was the resources available for patient counselling,
such as time, available spaces and material. The insufficient resources were reflected as inadequate
realisation of patient counselling in specialised medical care. The aim was to implement counselling
founded on professional expertise as well as the needs of the patient and the nursing staff. The ad-
vanced patient counselling training strengthened the patient counselling skills of the nursing staff,
increasing their professional capabilities for providing patient counselling and developing related
activities. The significance of quality and a patient-oriented approach in the counselling process
were strengthened, attitudes towards patient counselling methods became more positive and oppor-
tunities for professional development were reinforced. The training also had a positive influence on
the nursing staff's views on patient counselling and development activities.
The results obtained in this study can be utilised in developing the patient counselling activities at
KUH, strengthening the competences of nursing staff and developing patient counselling training.
In the future, the patient counselling competences among nursing staff should be studied more ex-
tensively and the gained knowledge should be utilised in planning patient counselling training. The
use of patient counselling methods should be strengthened and diversified to utilise the latest tech-
nology. There is a need for examining the long-term effectiveness of patient counselling training on
the competences of nursing staff and the development of the patient counselling activities taking
place in work units.
Keywords: patient counselling, staff, specialised health care, training
1 JOHDANTO
Tämän pro gradu ˗tutkielman tarkoituksena on kuvata syventävää potilasohjauskoulutusta hoito-
henkilökunnan osaamisen vahvistajana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa (KYS). Tutkimusky-
symykset kohdistuvat potilasohjauksen toteutumiseen erikoissairaanhoidossa hoitohenkilökunnan
kuvaamana, syventävän potilasohjauskoulutuksen vaikutukseen hoitohenkilökunnan osaamisval-
miuksiin ja käsityksiin potilasohjauksesta. Tutkimuksen näkökulma on hoitotieteellinen ja liittyy
potilasohjauksen toteutumiseen, hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksiin ja potilasohjauskoulutuk-
seen erikoissairaanhoidossa. Tulokset kuvaavat edellä mainittuja ilmiöitä Kuopion yliopistollisessa
sairaalassa ja saatuja tuloksia voidaan hyödyntää potilasohjauskoulutuksessa, hoitohenkilökunnan
osaamisvalmiuksien ja potilasohjaustoiminnan kehittämisessä paikallistasolla.
Terveydenhuoltolain (1325/2010) keskeisinä painotuksina ovat asiakaslähtöisyys, palvelujen ja hoi-
don laatu, potilasturvallisuus, perusterveydenhuollon vahvistaminen, eri toimijoiden välinen yhteis-
työ, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä kustannusten kasvun hillitseminen. Myös sosiaali-
ja terveydenhuollon kansallisen toimenpideohjelman KASTEen keskeisinä periaatteina ovat asia-
kaslähtöisyys ja osallisuus. Uusi sosiaalihuoltolaki ja siihen läheisesti liittyvien lakien uudistustyö
tähtäävät asiakkaan aseman parantamiseen palveluprosessissa, hyvinvoinnin edistämiseen rakenteita
sekä eri toimijoiden yhteistyötä vahvistamalla. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2012, Sosiaalihuolto-
laki 1301/2014.) Terveyspalveluiden osalta tämä tarkoittaa muun muassa ihmisten kuulemista ja
vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä itseä koskevissa palveluissa, päätöksenteossa ja niiden kehit-
tämisessä (Sosiaali- ja terveysministeriö 2012). Potilaiden tulee saada asianmukaista ja ajantasaista
tietoa hoidostaan, sairaudestaan ja niihin vaikuttavista tekijöistä. Jokaisen terveydenhuollossa toi-
mivan oikeutena ja velvollisuutena on oman ammattitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen. (ETENE
2001.)
Hoitohenkilökunnan tiedollisiin ja taidollisiin potilasohjausvalmiuksiin sekä asenteisiin voidaan
pyrkiä vaikuttamaan koulutuksella (Tervo-Heikkinen ym. 2015). Koulutusta ja potilasohjausosaa-
misen kehittämistä tukeva työympäristö ja esimiehet motivoivat hoitohenkilökuntaa oman asiantun-
tijuuden kehittämiseen (Visser & Wysmans 2010, Svavarsdòttir ym. 2015). Ammattitaitoa voidaan
ylläpitää ja vahvistaa koulutuksella, toimivalla yhteistyöllä ja hoitosuosituksilla sekä -ohjeilla. Osal-
listuminen kehittämistyöhön tukee ammatillista osaamista ja tarjoaa myönteisen haasteen kehitty-
miseen. (Lipponen 2014.) Potilasohjaustoiminnan kehittämisessä on tärkeää luoda
2
yhteiset tavoitteet olemassa olevin resurssein ja hyödyntäen hoitohenkilökunnan osaamista sekä
organisaation mahdollisuuksia (Lipponen ym. 2008, Lipponen ym. 2013b, Corrarino 2013, Strupeit
ym. 2013). Potilasohjauskoulutuksen avulla voidaan vaikuttaa myös potilasohjauksen yhdenmukai-
suuteen hoitoketjun eri vaiheissa eri toimijoiden keskuudessa. Haasteena terveydenhuollossa on
toimivien palveluketjujen kehittäminen ja sen rinnalla henkilökunnan potilasohjaustaitojen vahvis-
taminen. Laadukkaan potilasohjauksen kehittäminen on hoitotyön perus- ja täydennyskoulutuksen
haaste. (Kääriäinen 2008, Lipponen ym. 2008.)
3
2 HOITOHENKILÖKUNNAN POTILASOHJAUSOSAAMISEN VAHVISTAMINEN ERIKOIS-
SAIRAANHOIDOSSA
2.1 Tiedonhaku
Tiedonhaku tehtiin Cinahl-, Cochrane-, Scopus- ja Medic- tietokannoista marras-joulukuussa 2015.
Tiedonhaun tueksi hyödynnettiin Itä-Suomen yliopiston informaatikkoa hakusanojen muotoilemi-
sessa tiedonhaun aikana. Informaatikko oli tukena myös uusintahaun aikana. Haku rajattiin vuosiin
2005–2015 ja kielivaatimuksena oli englannin tai suomen kieli. Hakusanat ja rajaukset tietokannoit-
tain on esitetty liitteessä 1. Tietokantahaun tueksi tietoa haettiin myös manuaalihakuna. Se kattaa eri
lähdeluetteloiden kautta löydetyt tutkimusartikkelit, joiden vastaavuus tutkimukseen oli hyvä ja
tutkija arvioi tutkimuksellisen tiedon hyödyttävän tutkimusta. Manuaalihaun vuosirajaus oli 2000–
2015. Sisäänottokriteereiksi muodostuivat terveydenhuollon toimintaympäristön vertailukelpoisuus,
hoitohenkilökuntaa koskeva potilasohjaus ja hoitohenkilökunnan potilasohjausosaamista vahvistava
koulutus. Poissulkukriteereinä toimivat liian erilaiset terveydenhuollon organisaatiot suomalaiseen
kontekstiin verrattuna tai koulutuksellisesti hyvin erilaiset taustatekijät sekä tutkimuksen vastaamat-
tomuus tutkimuskysymyksiin. Myös amk-opinnäytetyöt ja pro gradu -tutkielmat jäivät tämän tutki-
muksen tiedonhaun ulkopuolelle. Tiedonhaku tietokannoista uusittiin helmikuussa 2016. Uusitussa
tietokantahaussa ei löydetty uusia artikkeleita. Manuaalihaun osalta helmikuussa 2016 löytyi vielä
yksi artikkeli Hoitotiede-lehdestä, joka teoreettisen viitekehyksen kannalta arvioitiin merkittäväksi
ja valittiin mukaan. Tiedonhaun toistettavuuden vahvistamiseksi tiedonhaun eteneminen vaiheittain
on kuvattu liitteessä 2.
Systemaattisessa tiedonhaussa valittiin 19 artikkelia, joista 18 ensimmäisessä tietokantahaussa ja
yksi toistetussa manuaalisessa tiedonhaussa. Tietokantahaun perusteella työhön valittiin yhdeksän
artikkelia ja manuaalihaun perusteella 10 artikkelia sisältäen toistetussa haussa valitun artikkelin
(liite 3). Eniten valittuja artikkeleita oli Suomesta ja muualta Euroopasta. Valittujen artikkeleiden
laadunarviointi tapahtui Turjamaa ym. (2011) mukaisesti tutkimuksen laadun arvioinnin kriteerein.
Tutkimuksen laatua arvioitiin tutkimuksen taustan ja tarkoituksen, aineiston ja menetelmien, tutki-
muksen luotettavuuden ja eettisyyden sekä tulosten ja päätelmien osalta. Laadunarvioinnin maksi-
mipistemäärä on 18. Valittujen artikkeleiden laadunarvioinnin pistemäärät sijoittuivat välille 13–17
pistettä. (Taulukko 1.)
4
Taulukko 1. Artikkeleiden laadunarvioinnin pistemäärät (Turjamaa ym. 2011).
Tekijä(t) Maa Artikkelin pisteet Tutkimusmenetelmä
Berger ym. (2009) USA 14/18 Kvantitatiivinen
Corrarino (2013) USA 17/18 Kirjallisuuskatsaus
Davison & Cooke (2015) Englanti 14/18 Kvalitatiivinen
Hätönen ym. (2010) Suomi 14/18 Kvantitatiivinen
Johansson ym. (2002) Suomi 14/18 Kvalitatiivinen
Johansson ym. (2003) Suomi 16/18 Kvantitatiivinen
Kelo ym. (2013a) Suomi 15/18 Kvalitatiivinen
Kelo ym. (2013b) Suomi 16/18 Kvalitatiivinen
Kennedy ym. (2014) Englanti 13/18 Kvalitatiivinen
Keulers ym. (2007) Alankomaat 14/18 Kvantitatiivinen
Kääriäinen ym. (2006) Suomi 16/18 Kvantitatiivinen
Lamiani & Furey (2009) USA 14/18 Kvantitatiivinen
Lipponen ym. (2013a) Suomi 15/18 Kvalitatiivinen
Lipponen ym. (2013b) Suomi 16/18 Kvalitatiivinen
Lipponen ym. (2008) Suomi 16/18 Kvantitatiivinen
Lipponen ym. (2006) Suomi 15/18 Kvantitatiivinen
Strupeit ym. (2013) Saksa 15/18 Kirjallisuuskatsaus
Svavarsdòttir ym. (2015) Norja 13/18 Kvalitatiivinen
Visser & Wysmans (2010) Alankomaat 16/18 Monimenetelmätutkimus
2.2 Laadukas potilasohjausprosessi
Hoitotieteessä ohjaus-käsitteeseen kuuluu jokin tietty hoitotyön toiminto, siihen liittyvä kysymys ja
sen tulkinta tapahtuu usein hoitohenkilökunnan oman kokemuksen tai viitekehyksen kautta (Kää-
riäinen ym. 2005, Lahtinen 2006, Kääriäinen 2007). Ohjauksen lähikäsitteinä toimivat opetus, neu-
vonta ja tiedon antaminen (Eloranta & Virkki 2011) ja synonyymeina koulutus, kasvatus ja valmen-
nus (Kyngäs ym. 2007). Potilasohjauksen perustana voidaan pitää etiikkaa, toimintaa ohjaavia suo-
situksia ja lainsäädäntöä (Eloranta & Virkki 2011), joten potilasohjauksessa hoitohenkilökunnan
tulee tiedostaa omat arvonsa ja pohtia omaa eettistä toimintaansa. Potilasohjaaminen ei ole morali-
soivaa, moittivaa tai arvostelevaa toimintaa, jossa potilaan annetaan ymmärtää kuinka asioiden tulee
olla. (Lahtinen 2006, Kyngäs ym. 2007, Kääriäinen 2008.)
Potilasohjauksessa potilas toimii oman elämänsä asiantuntijana taustatekijöineen ja hoitohenkilö-
kunta potilasohjauksen asiantuntijana. Potilasohjauksen laatu muodostuu potilaan ja hoitohenkilö-
kunnan taustatekijöistä, vuorovaikutteisesta ohjaussuhteesta, aktiivisesta ja tavoitteellisesta toimin-
nasta sekä asianmukaisista ja riittävistä toimintaedellytyksistä. (Kyngäs ym. 2007, Kääriäinen 2007,
Lipponen 2014.) Ohjauksen laatuun vaikuttavat ohjausmenetelmien hallinta, potilaslähtöinen ohja-
ustoiminta sekä toimintayksikkö. Vuorovaikutuksessa sekä potilasohjauksen materiaaleissa ja me-
netelmissä tulee huomioida potilaan yksilölliset valmiudet ja mahdolliset erityispiirteet tiedon ym-
5
märtämiseksi ja potilaan osallistamiseksi. Hyvin onnistuneella potilasohjauksella on potilaan ter-
veyden ja elämänlaatua edistävän toiminnan lisäksi vaikutusta myös kansantaloudellisiin säästöihin.
(Kääriäinen 2007, Lipponen 2014, Corrarino 2013, Kelo ym. 2013a, 2013b, Davison & Cooke
2015, Svavarsdòttir ym. 2015.) Potilasohjauksen kehittäminen potilaan yksilöllisistä tarpeista ja
valmiuksista lähtevään, potilasta voimaannuttavaan suuntaan, mahdollistaa potilasohjauksen laadun
kehittymisen ja vahvistaa hoitohenkilökunnan henkilökohtaista potilasohjausosaamista (Kelo ym.
2013a, 2013b, Davison & Cooke 2015).
Potilasohjausprosessi perustuu syntyneeseen tarpeeseen ohjauksesta. Sen lähtökohtana toimii poti-
laslähtöisyys ja ohjaustarpeiden arvioinnissa huomioidaan potilaan aiemmat kokemukset, taustate-
kijät sekä tietämys sairaudesta ja hoidosta. (Kääriäinen ym. 2005, Eloranta & Virkki 2011, Kelo
ym. 2013a.) Ohjauksen tavoitteet asetetaan yhdessä potilaan kanssa huomioiden potilaan elämänti-
lanne ja voimavarat. Tavoitteet voivat kehittyä edelleen potilasohjausprosessin edetessä. Potilasoh-
jauksen suunnittelussa valmistellaan käytettävä materiaali, annettava informaatio ja mahdolliset
välineet tulevaa potilasohjaustilannetta varten. Hyvin suunnitellun ohjauksen tavoitteet ovat realisti-
set, potilaan vastaanottokyky ja kokonaistilanne tulevat huomioiduksi ja potilas voi ottaa vastuuta
toipumisestaan hoitaen itseään mahdollisimman hyvin. (Kääriäinen & Kyngäs 2005, Kääriäinen
ym. 2005, Kääriäinen 2008, Corrarino 2013, Kelo ym. 2013a, Strupeit ym. 2013.)
Potilasohjaustilanteen toteutuminen rakentuu suunnittelun ja valmistautumisen lisäksi erilaisten
menetelmien käyttöön ja tarjottavaan ajantasaiseen tietoon (Eloranta & Virkki 2011, Kelo ym.
2013a). Ohjauksen tulee olla aktiivista, tavoitteellista ja reflektiivistä toimintaa (Ora-Hyytiäinen
2004, Kääriäinen ym. 2005, Iso-Kivijärvi ym. 2006, Kääriäinen 2007), joka etenee potilaan lähtö-
kohdista käsin (Eloranta & Virkki 2011, Kelo ym. 2013a). Vuorovaikutustaidot ovat potilasohjauk-
sen keskeisimpiä osa-alueita. Tehokas, ymmärrettävä ja potilaan aktiivisuutta tukeva vuorovaikutus
rakentuu sanalliseen ja ei-sanalliseen viestintään sekä käytettävään materiaaliin. Potilaan ja omais-
ten yksityisyyttä kunnioitetaan. Heille tulee tarjota riittävästi aikaa sisäistää ja käsitellä potilasohja-
uksen tarjoamaa tietoa, esittää kysymyksiä ja tuoda esille omia näkökulmiaan. Päätökset tehdään
yhteistyössä osallistujien kesken. (Kääriäinen ym. 2006, Corrarino 2013, Kelo ym. 2013a, Kennedy
ym. 2014.) Voimaannuttava potilasohjaus vaikuttaa potilaan ja omaisten kokemuksiin hoidon laa-
dusta ja aktivoi potilasta sekä omaisia enemmän osallistumaan hoitoon. Heitä kannustetaan esittä-
mään kysymyksiä ja ottamaan aktiivisesti osaa potilasohjaustilanteessa. (Kelo ym. 2013a, 2013b,
Davison & Cooke 2015.)
6
Potilasohjaustilanteen lopussa ohjauksen keskeisten asioiden kertaaminen potilaan kanssa tukee
tiedon omaksumista ja voimaantumista. Pyytämällä potilasta osoittamaan sisäistämänsä tieto joko
näyttämällä tai toistamalla saamiaan ohjeita voidaan varmistaa potilasohjauksen vaikuttavuus. (Jo-
hansson ym. 2002, Kääriäinen ym. 2005, Lipponen ym. 2006.) Potilasohjauksen tulee sisältää jatko˗
ja kotihoidon varmistamisen ja niihin liittyvän ohjauksen toteutuksen. Kirjaamisen merkitys ohja-
usprosessissa on hoitoaikojen lyhentyessä korostunut hoidon jatkuvuuden varmistamiseksi. Lisäksi
hyvä kirjaaminen vähentää päällekkäistä työtä. (Eloranta & Virkki 2011.) Ohjausprosessiin kuuluu
potilaan ja hoitohenkilökunnan toiminnan edellytysten ja vaikutusten arviointi (Iso-Kivijärvi ym.
2006, Kääriäinen 2007). Ohjausprosessin vaiheet ovat jatkuvasti eteneviä ja toteutuvat osin päällek-
käin. Onnistuneena potilasohjausta voidaan pitää silloin kun potilas on saanut ja ymmärtänyt hoi-
toonsa liittyvät tiedot siten, että voi soveltaa niitä omassa elämässään. (Kääriäinen ym. 2006, Elo-
ranta & Virkki 2011.)
2.3 Hoitohenkilökunnan potilasohjausvalmiudet hoitotyössä
Hoitohenkilökunnan potilasohjausvalmiudet koostuvat tiedoista, taidoista ja asenteista (Kääriäinen
ym. 2006, Lipponen ym. 2006). Potilasohjauksessa käytettävä tieto perustuu pääosin koulutuksen ja
työkokemuksen tuomaan tietoon. Hoitohenkilökunnalla on eniten tietoa sairauksista, oireista, niihin
liittyvistä rajoituksista ja tutkimuksista. Myös hoidon tai toimenpiteen jälkeinen vointi, riskit ja lää-
kehoito tunnetaan hyvin. (Kääriäinen ym. 2006, Lipponen ym. 2008, Hätönen ym. 2010.) Vähiten
tiedetään eri hoitovaihtoehdoista ja sairauden vaikutuksesta perheeseen, sosiaalieduista ja kuntou-
tuspalveluista (Kääriäinen ym. 2006, Lipponen ym. 2006). Hoitohenkilökunnan tietämykseen vai-
kuttaa työkokemus. Sen karttuessa myös tietomäärä kasvaa. (Lipponen ym. 2006.)
Hoitohenkilökunta arvioi oman potilasohjausosaamisen hyväksi (Johansson ym. 2002). Parhaiten
potilaita osataan ohjata tulevaa toimenpidettä tai näytteenottoa varten, keskustella vuorovaikuttei-
sesti potilaan kanssa ja arvioida potilasohjauksen tarve (Lipponen ym. 2006). Lipponen ym. (2008)
tutkimuksessaan toteavat hoitohenkilökunnan arvioineen taitonsa ylläpitää potilasohjausprosessia
kohtalaisen hyvänä kun potilasohjausprosessia tarkasteltiin hoitoon valmistamisen ja potilaan hy-
vinvoinnin edistämisen näkökulmasta. Heikommaksi osa-alueeksi potilasohjausosaamisessa hoito-
henkilökunta kokee eri ohjausmenetelmien käytön (Johansson ym. 2002).
Hoitohenkilökunnan asenteet potilasohjausta kohtaan vaikuttavat potilasohjauksen toteutumiseen ja
potilaslähtöisyyteen ohjaustilanteessa (Lipponen ym. 2006). Asenteet potilasohjausta kohtaan hoi-
7
tohenkilökunnalla ovat myönteiset, potilasohjaukseen sitoudutaan, potilaan ajatellaan hyötyvän
saamastaan potilasohjauksesta ja potilasohjaus nähdään tärkeäksi osaksi hoitotyötä. Toteutuessaan
potilasohjauksen kuvataan syventävän hoitosuhdetta. (Johansson ym. 2002, Lipponen ym. 2006,
2008.) Potilaiden arvioimana hoitohenkilöstön asenteissa potilasohjausta kohtaan on kuitenkin pa-
rantamista. Asennoituminen eroaa yksittäisten työntekijöiden kesken, jonka vuoksi potilasohjaus ei
toteudu tasalaatuisesti. Positiivinen asennoituminen potilasohjausta kohtaan heijastuu motivaationa
ohjata, sitoutumisena ohjaukseen ja potilasohjauksen arvostamisena. (Kääriäinen ym. 2006, Kää-
riäinen 2007, Lipponen ym. 2008.) Asenne potilasohjausta kohtaan on riippuvainen työuran pituu-
desta. Pidempään työskennelleet suhtautuvat positiivisemmin potilasohjaukseen. (Lipponen ym.
2006.)
Potilasohjausmenetelmät potilasohjauksessa
Monipuolinen ja yksilöllinen eri potilasohjausmenetelmien käyttö tukee parhaalla mahdollisella
tavalla potilaiden oppimista ja tukee kokonaisvaltaista potilaan huomioimista potilasohjauksessa.
Potilasohjausmenetelmien yhdistäminen lisää potilasohjauksen vaikuttavuutta ja tukee potilaan
osallisuutta omasta hoidosta esimerkiksi kirjallisten hoito-ohjeiden muodossa. (Corrarino 2013,
Kelo ym. 2013b, Kennedy ym. 2014.) Hoitohenkilökunnan mahdollisuudet ja valmiudet käyttää
ohjauksessa tarvittavaa välineistöä vaihtelevat. Lisäksi potilasohjaukseen tarkoitettu materiaali voi
olla puutteellista tai vanhentunutta (Johansson ym. 2002, 2003, Lipponen ym. 2006, Kääriäinen ym.
2006, Kääriäinen 2007, Hätönen ym. 2010, Kelo ym. 2013b, Lipponen 2014) tai potilas ei välttä-
mättä ole itse motivoitunut ottamaan potilasohjausta vastaan (Hätönen ym. 2010). Hoitohenkilö-
kunnan ja potilaiden näkemykset potilasohjauksen toteutumisesta ja sisällöstä ovat samansuuntaisia,
mutta näkemyksissä on myös eroavaisuuksia (Johansson ym. 2002). Potilasohjausmenetelmän va-
lintaan potilas pääsee itse vaikuttamaan vain harvoin. Potilaan toiveita käytettävän potilasohjaus-
menetelmän valinnassa ei juuri kysytä. (Hätönen ym. 2010.)
Käytettävät ohjausmenetelmät ovat perinteisiä kuten yleisimmin käytettävä yksilöohjaus, suullinen
tiedon antaminen ja kirjallinen materiaali, jota käytetään joko sellaisenaan tai suullisen tiedon tuke-
na. Audiovisuaalisten menetelmien käyttö hallitaan huonommin ja niiden käyttö on vähäistä, vaikka
se voisi vähentää terveydenhuollon kuormitusta siirtäen potilasohjausta esimerkiksi puhelinvälittei-
seksi. Ohjausmenetelmien monipuolisuuden ja teknologian, kuten videoiden ja tietokoneen, hyö-
dyntämiseen potilasohjauksessa tulee kiinnittää aiempaa enemmän huomiota ja valinnassa tulee
huomioida potilaiden yksilölliset oppimiskyvyt. Tietokoneperusteinen potilasohjaus voi olla erin-
8
omainen työkalu sairauksien ja hoidon tiedon säilyttämisessä. (Keulers ym. 2007, Lipponen ym.
2008, Hätönen ym. 2010, Corrarino 2013, Lipponen 2014.) Keulers ym. (2007) toteavat tutkimuk-
sessaan tietokonevälitteisen potilasohjauksen toimivan potilaan tiedollisten valmiuksien vahvista-
misen ja lisäämisen osalta yhtä hyvin kuin kasvokkain tapahtuva ohjaus.
Potilasohjauksen toimintamahdollisuudet
Isola ym. (2007) kuvaavat potilaiden olevan tyytyväisiä erikoissairaanhoidossa saamaansa poti-
lasohjaukseen. Potilasohjauksen ilmapiiriä kuvataan asiantuntevaksi, luotettavaksi ja miellyttäväk-
si. Hoitohenkilökunnan tiedollisiin ja taidollisiin valmiuksiin sekä asenteisiin ollaan tyytyväisiä.
Potilaat kuvaavat ohjauksen sisältävän pääasiassa tietoa sairaudesta, sen hoidosta, hoitotoimenpi-
teistä tai tutkimuksista. Vähäisemmäksi jää tieto kuntoutuksesta, sairauden syistä ja mahdollisista
tukiryhmistä. (Johansson ym. 2002, Isola ym. 2007.) Toimintaympäristöä kuvataan meluisaksi, liian
pieneksi ja ohjaukseen soveltumattomaksi. Ohjausaika on liian lyhyt ja ajat sekä ohjausta toteutta-
vat hoitohenkilöt vaihtuvat. Potilaat toivovat ohjaustilanteisiin kiireettömyyttä, inhimillisyyttä, yksi-
löllisyyttä ja kannustusta. (Isola ym. 2007.) Usein potilaalla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta vai-
kuttaa riittävästi potilasohjaukseen (Johansson ym. 2002).
Potilaasta tai potilasohjauksen lähtökohdista johtuvat haasteet sekä hoitohenkilökunnan koulutuk-
sellinen tai kokemuksellinen osaaminen vaikuttavat potilasohjauksen toteuttamiseen (Kelo ym.
2013b). Haasteina potilasohjauksen toteutumiselle ovat usein tilan ja ajan puute. Hoitohenkilökunta
kokee ohjausprosessin jäävän puutteelliseksi ja suunnittelemattomaksi eikä potilaan kaikkia tarpeita
ole aina mahdollista huomioida. Ohjaustilanne voi toteutua sisällytettynä muun toiminnan tai kes-
kustelun yhteyteen, ei omana erillisenä tilanteena. (Lipponen ym. 2006, 2008, Hätönen ym. 2010,
Kelo ym. 2013b, Svavarsdòttir ym. 2015.) Potilaat eivät välttämättä uskalla lähestyä kiireistä hoito-
henkilökuntaa tarpeineen (Eloranta & Virkki 2011). Potilasohjaukseen ei aina ole mahdollista saada
asianmukaista tilaa (Kääriäinen ym. 2006) vaan potilasohjausta voidaan toteuttaa usean henkilön
potilashuoneessa, ilman rauhallista ja riittävää yksityisyyden suojaa (Lipponen ym. 2008, Kelo ym.
2013b, Davison & Cooke 2015, Svavarsdòttir ym. 2015).
Kääriäisen ym. (2006) mukaan ohjauksen puitteet kuten ajankäyttö, paikka ja ohjausmateriaali ovat
osin riippuvaisia työyksiköstä. Hoitohenkilökunta kuvasi osastotyössä olevan poliklinikkatyötä
enemmän toimintamahdollisuuksia, kuten aikaa ja välineitä, ohjaukseen. Toisaalta poliklinikalla
työskentelevä hoitohenkilökunta kuvasi materiaalin olevan useammin ajantasaista poliklinikalla
9
kuin osastotyössä. (Kääriäinen ym. 2006.) Kuitenkin Kääriäisen (2007) tutkimuksessa poliklinikalla
työskentelevä hoitohenkilökunta kuvaa potilasohjaukseen olevan aikaa enemmän samoin kuin tie-
dollisten ja taidollisten valmiuksien olevan paremmat poliklinikalla kuin osastolla. Potilasohjausta
koskevissa tutkimuksissa on esille noussut myös potilaiden iän ja sukupuolen vaikuttavan potilasoh-
jauksen toteutumiseen. Iäkkäämpien potilaiden saama ohjaus on useammin riittämätöntä eikä hoito-
henkilökunta varmista ohjauksessa tarjotun tiedon ymmärtämistä. Miespotilailta varmistetaan taas
muita useammin potilasohjaustilanteen jälkeen mitä he ovat oppineet. (Johansson ym. 2003.)
Toisaalta potilasohjauksen toimintamahdollisuuksia kuvataan hyväksi. Toimintamahdollisuuksista
parhaiksi koetaan mahdollisuus kehittää potilasohjausta, yhteistyön sujuvuus potilasohjausta toteut-
tavan henkilökunnan kesken ja käytettävissä oleva ajantasainen materiaali. Resurssien lisäksi näyt-
töön perustuvan potilasohjauksen ja ohjausmateriaalin kehittäminen nähdään yksilöllistä potilasoh-
jausta tukevaksi toiminnaksi ja kehittämistyöhön on mahdollisuuksia. Hyvin suunniteltu potilasoh-
jaus on myös menetelmien osalta monipuolinen ja suullisen ohjauksen tukena käytetään usein kir-
jallista tai audiovisuaalista materiaalia, mahdollisesti demonstraatioita ja potilaita sekä omaisia kan-
nustetaan käytännön harjoitteluun. (Kääriäinen ym. 2006, Lipponen ym. 2006, 2008, Kelo ym.
2013a, Svavarsdòttir ym. 2015.) Kääriäinen ym. (2006) toteavat hoitohenkilökunnan tukevan poti-
laan aktiivisuutta potilasohjaustilanteessa tarjoamalla potilaalle mahdollisuutta kysyä, ilmaista tun-
teita ja keskustella omista ongelmistaan.
Yhtenä terveydenhuollon ajankohtaisista haasteista on toimivien palveluketjujen kehittämisen rin-
nalla hoitohenkilökunnan potilasohjaustaitojen ja -tietojen vahvistaminen. Erikoissairaanhoidossa
toteutettavan potilasohjauksen haasteena ovat lyhenevät hoitoajat. Nopeutuneiden hoitoaikojen joh-
dosta yhä useammin potilasohjausprosessi jatkuu erikoissairaanhoidosta perusterveydenhoitoon.
Osa potilasohjauksesta siirtyy avohoidon vastuulle. Potilasohjausprosessin tuloksellisuus edellyttää
tällöin saumatonta yhteistyötä erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä. Potilasohjaus-
ta ei voi erottaa muusta potilaan hoidosta vaan se on kiinteä osa potilaan hoitoprosessia. (ETENE
2001, Lipponen ym. 2008, 2013a, 2013b, Kelo ym. 2013a, Lipponen 2014.) Teknologian hyödyn-
täminen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyönä on tärkeää. Internet lisää yhteis-
työmahdollisuuksia organisaatioiden välillä ja vahvistaa potilasohjauksen jatkuvuutta. (Keulers ym.
2007, Lipponen ym. 2013a.) Hoitoprosessissa on kuitenkin hyvä pohtia sitä, miten voidaan säilyttää
potilaan mahdollisuus hallita omaa elämäänsä ja kunnioittaa hänen yksityisyyttään ja valintojaan
(Kyngäs ym. 2007).
10
2.4 Koulutus hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien vahvistajana
Onnistuneen potilasohjauksen lähtökohtana ovat hoitohenkilökunnan riittävät tiedot ohjattavista
asioista, oppimisen periaatteista ja ohjausmenetelmistä (Kääriäinen ym. 2005). Laadukasta poti-
lasohjausta toteuttaakseen hoitohenkilökunta tarvitsee lisää tietoa ohjattavista asioista, oppimisesta,
ohjausprosessista ja vuorovaikutuksesta (Kääriäinen 2008). Eri hoitomuotojen sivuvaikutusten sekä
mahdollisten ongelmien esille tuominen ohjauksessa edellyttää kokemusta sekä tietoa. Usein tieto
perustuu käytännön kokemukseen ja vain vähän tutkittuun tietoon. Potilasohjausosaamisen vahvis-
taminen koulutuksen avulla takaa laadukkaan, tutkimukselliseen ja näyttöön perustuvaan tietoon
pohjautuvan potilasohjauksen kaikissa hoitokontakteissa. (Johansson ym. 2002, Lipponen ym.
2006, 2013b, Kääriäinen 2007, Lipponen 2014.) Kouluttautuminen lisää myös verkostoitumista ja
parantaa yhteistyötä oman työyksikön, eri työyksiköiden ja organisaatioiden välillä (Lipponen ym.
2013a, 2013b).
Koulutus ohjausmenetelmistä ja ohjauksesta yleisesti koetaan tarpeelliseksi. Koulutus tarjoaa hoito-
henkilökunnalle mahdollisuuden vahvistaa osaamisvalmiuksiaan potilasohjauksen, sairauksien hoi-
don ja hoitomenetelmien osalta. Lisäksi koulutus tarjoaa uusia välineitä toteuttaa potilasohjausta.
(Kääriäinen 2007, Lipponen ym. 2008, Kelo ym. 2013b, Lipponen 2014.) Pelkkä tiedon lisääminen
koulutuksen avulla ei ole riittävää vaan hoitohenkilökunta tarvitsee koulutusta potilaan motivoimi-
seen (Kennedy ym. 2014) ja osaamista muun muassa uuden teknologian hyödyntämiseen tulisi vah-
vistaa aiempaa enemmän (Johansson ym. 2002, Keulers ym. 2007). Lipponen ym. (2013a) kuvaavat
koulutuksen lisäävän henkilökunnan motivaatiota tiedon etsimiseen ja päivittämiseen. Koulutukses-
sa tulee huomioida kuitenkin, että tutkittu tieto on kuitenkin osattava muokata ja soveltaa aiempaan
tietoperustaan (Kyngäs ym. 2007).
Hoitohenkilökunnan kokemukset potilasohjauksen kehittämistyöhön osallistumisesta ovat positiivi-
sia ja koulutus koetaan hyödylliseksi ja tarpeita vastaavaksi, vaikka kehittämistyötä kuvataan osin
rankaksi, epäselväksi ja työlääksi. Kehittämistyö hyödyttää positiivisella tavalla koko työyksikköä.
Potilasohjauksen kehittäminen edellyttää hoitohenkilökunnan koulutuksen lisäksi materiaalin ja
menetelmien kehittämistä. Potilasohjausmenetelmien tulee olla enemmän nykyhetkeä vastaavia ja
niissä tulee hyödyntää aiempaa enemmän teknologisia ratkaisuja. Kehittämistyö on yksi keino vas-
tata käytännön tarpeisiin. (Johansson ym. 2002, Corrarino 2013, Lipponen ym. 2013a, 2013b.)
11
Hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien kehittämiseen liittyviä kokemuksia voidaan kuvata oman
työn kehittämisen, osallistumisen, tukemisen ja haasteiden kautta (Lipponen ym. 2006). Haasteena
koulutukseen osallistumiselle on ajan puute. Hoitohenkilökunnalla tulee olla riittävästi aikaa osallis-
tua koulutukseen ja vahvistaa osaamisvalmiuksiaan. (Lipponen ym. 2013b.) Kouluttautuminen ei
voi olla yksittäisen hoitotyöntekijän vastuulla, vaan esimiehen ja työyhteisön tulee tukea kouluttau-
tumisessa ja kehittämistyössä. Hoitohenkilökunnan kouluttaminen ei myöskään ole vain yhden etu
vaan kouluttamisesta hyötyy koko organisaatio ja työyksikön hoitotyön laatu, hoitotyö ja yhteistyö
paranevat. Lisäksi kouluttautuminen lisää yhteistyötä eri työyksiköiden ja erikoisalojen välillä.
(Lipponen ym. 2013a, 2013b.)
Vuorovaikutus ja reflektio
Kommunikointi-, kuuntelu- ja vuorovaikutustaitoja tarvitaan hoitotyössä potilaan ja omaisten koh-
taamisessa sekä yhteistyössä eri ammattilaisten kanssa. Opetus- ja ohjausosaaminen kuuluvat hoito-
työn ydinosaamiseen. Taitojen kehittäminen edellyttää koulutuksen lisäksi käytännön työelämän
tilanteita, joissa voi soveltaa ja kehittää oppimiaan taitoja. (Lauri 2007.) Potilasohjauskoulutuksen
on todettu vaikuttavan positiivisesti hoitohenkilökunnan kommunikaatiotaitoihin ja asenteisiin
(Visser & Wysmans 2010). Hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien ja potilasohjauksen kehittä-
mistyön hyödyt näkyvät potilaalle suoraan potilaslähtöisyytenä ja voimaannuttavana lähestymista-
pana potilasohjaustilanteissa (Johansson ym. 2002, Kääriäinen 2007, Lipponen ym. 2008, Kelo ym.
2013b, Lipponen ym. 2013a, 2013b, Lipponen 2014). Lamiani ja Furey (2009) toteavat tutkimuk-
sessaan, että potilasohjauskoulutuksen jälkeen henkilökunta puhuu potilasohjauksessa potilaille
huomattavasti enemmän ja potilasohjauksessa käsitellään potilaan tilannetta laajemmin myös psy-
kososiaalisesta näkökulmasta. Potilasohjauskoulutuksen jälkeen potilaan osaaminen ja potilasohja-
uksen sisällön ymmärtäminen varmistetaan useammin ja tarvittaessa ohjaustilanne toistetaan (La-
miani & Furey 2009). Oppiminen on eritasoista ja eri tavoin tapahtuvaa toimintaa, jonka tavoitteena
on ymmärtämiseen pohjautuva oman näkemyksen muodostaminen ja uuden tiedon luonti. Oppimi-
nen tapahtuu vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa sekä potilasohjaustilanteessa että osaamisval-
miuksia lisäävässä koulutuksessa. Oppimisen kontekstissa reflektio tarkoittaa kokemusten ja oppi-
misen analysointia sekä arviointia. (Salminen & Suhonen 2008.)
Reflektiota voi hyödyntää yksittäisten tilanteiden käsittelyssä ja arvioitaessa omaa ammatillista toi-
mintaa sekä sen kehittämistä. Ammattimainen, reflektiivinen toiminta on monitasoista ja moniulot-
teista. (Tiuraniemi 2002, Ora-Hyytiäinen 2004.) Hoitotyön ihmisläheisyys ja toimintaympäristön
12
nopeat muutokset korostavat reflektiotaitojen merkitystä (Koskinen ym. 2007). Vuorovaikutuksessa
reflektio merkitsee asian tai sanoman olennaisen osan palauttamista toiselle käyttäen samoja sanoja
ja samaa olennaista sisältöä kuin asian ilmaisija. Koulutuksessa se tarkoittaa koulutettavan esittä-
män kysymyksen palauttamista takaisin pohdittavaksi. Näin koulutettavan aktiivinen osallistuminen
ja avoin pohdinta korostuvat. Hoitohenkilökunta reflektoi potilaan oppimisen lisäksi omaa rooliaan
ja toimintaansa potilasohjaustilanteessa. (Tiuraniemi 2002, Koskinen ym. 2007, Kelo ym. 2013b.)
Oman toiminnan arvioinnissa reflektointi tarkoittaa tulkintojen pohtimista, ymmärtämistä, uuden
tulkinnan tuottamista ja toimintaan orientoitumista (Ora-Hyytiäinen 2004).
Verkko-oppimisympäristö hoitohenkilökunnan koulutuksessa
Tietotekniikan kehittyminen muuttaa hoitotyön toimintoja potilastietojärjestelmien, tiedon siirron,
tiedon hankinnan, yhteistyön ja potilasohjauksen osalta. Teknologiaa on mahdollista hyödyntää yhä
enemmän myös hoitohenkilökunnan koulutukseen (Johansson ym. 2002, Keulers ym. 2007, Lauri
2007, Salminen & Suhonen 2008) ja verkostoitumiseen (Lauri 2007). Verkko-oppimisympäristöä
hyödyntävät koulutusohjelmat voivat olla erinomaisia menetelmiä koulutettaessa henkilökuntaa.
Verkossa tapahtuvaan koulutukseen kohdistuu suuria odotuksia ja sen hyödyntämiseen etsitään yhä
uusia toimintatapoja. (Johansson ym. 2002, Keulers ym. 2007, Salminen & Suhonen 2008.)
Terminä verkko-opiskelu viittaa teknisiin puitteisiin ja internet-pohjaiseen pedagogista toimintaa
tukevaan ohjelmaan (Pantzar 2004). Parhaiten sitä hyödyntävät aktiivista vuorovaikutusta ja reflek-
tiota hyödyntävät ja hieman huonommin konkreettiset, visuaaliset ja toiminnan kautta oppivat op-
pimistyylit (Vainionpää 2006). Verkko-oppimisympäristö on yksi tapa hyödyntää tietotekniikkaa ja
verkkoteknologiaa käyttäen verkossa olevaa oppimisalustaa kuten Moodlea opetuksessa (Manninen
2001, Vainionpää 2006, Koli 2008). Monipuolisesti järjestetyn verkko-opiskelun on todettu sovel-
tuvan lähes kaikille oppimistyyleille. Verkkopohjaisen oppimisympäristön ominaisuuksiin kuuluvat
muun muassa aktiivisuuden ja ajankäytön hallinnan vaatimus, joustava saatavuus, mahdollisuus
kokemusten jakamiseen ja keskusteluun. Lisäksi ominaisuuksia ovat reflektointi, opiskelun linkit-
tyminen toimintaympäristöön ja tasa-arvoisuus kommunikoinnissa sekä asiantuntijuuden jakamises-
sa. (Manninen 2001.) Verkko-oppimisympäristössä tapahtuvan opetuksen pedagoginen lähestymis-
tapa ei yksin kerro opetuksen toteutumisesta, sillä oppimisympäristö verkossa tapahtuvalla opetuk-
sella on monimutkainen ja koostuu eri elementeistä. Oppimisen toteuttamisen ja arvioinnin tarkaste-
lu verkko-oppimisympäristössä vaatii myös sen perusrakenteiden ja elementtien tarkastelua. (Lak-
kala & Lipponen 2004.)
13
Tietokonevälitteistä ja kasvotusten tapahtuvaa potilasohjauskoulutusta vertaillessa on huomattu, että
tietokonevälitteinen koulutus on yhtä tehokasta ja kustannuksiltaan halvempaa kuin kasvotusten
tapahtuva koulutus. Kustannusvaikuttavuuden lisäksi verkossa tapahtuvan koulutuksen hyötyinä on
24h saatavuus, riippumattomuus ajasta ja paikasta koulutuksen suorittamisessa sekä mahdollisuus
tarjota esimerkiksi perehdytyksen yhteydessä sama tieto uudelle työntekijälle. Verkossa tapahtuvan
koulutuksen avulla on mahdollista kouluttaa suuria määriä hoitohenkilökuntaa vähin kustannuksin.
(Berger ym. 2009.) Verkossa tapahtuva koulutus mahdollistaa myös henkilökunnan osallistumisen
henkilökohtaisten osaamisvalmiuksien kehittämiseen ja kollektiiviseen oppimiseen (Lipponen ym.
2013b). Verkko-oppimisympäristössä toteutuu organisaatioiden välinen yhteistyö joustavasti. Kes-
kustelu eri organisaatioiden ja työyksiköiden kesken luo yhteistyön pohjaa myös potilastyön jousta-
vuudelle. (Lauri 2007, Lipponen ym. 2013a.) Verkkokeskustelun on todettu vaikuttavan positiivi-
sesti myös oppimistuloksiin (Vainionpää 2006).
Verkossa tapahtuva opiskelu koetaan pääasiassa myönteisenä ja monipuolisena. Uuden tiedon tuot-
taminen ja jakaminen verkko-oppimisympäristössä koetaan mielekkäänä. Opiskelu verkossa voi
kuitenkin tuntua haasteelliselta, jos tietotekniikkaa ei ole tottunut hyödyntämään koulutuksessa ja ei
koe sitä vahvaksi osaamisalueeksi. (Matikainen 2001, Berger ym. 2009, Lipponen ym. 2013a,
2013b.) Jatkuvasta saatavilla olemisesta huolimatta myös ajan käytön haasteet voivat vaikeuttaa
oppimista verkossa. Opiskelun ei välttämättä mielletä vaativan konkreettista aikaa. Myös sopeutu-
minen erityisesti uudenlaisiin vuorovaikutustilanteisiin voi vaatia oman aikansa. (Manninen 2001.)
Syventävä potilasohjauskoulutus KYSissä
Tarpeita vastaava ja hoitotyössä näkyvä potilasohjauskoulutus on keino vaikuttaa potilasohjauksen
laatuun, potilaslähtöisyyteen ja lisätä kustannustehokkuutta. KYSin syventävän potilasohjauskoulu-
tuksen päätavoitteena on lisätä KYSin hoitohenkilökunnan osaamista potilasohjausprosessista, poti-
lasohjauksen perusteista ja menetelmistä. Koulutuksen avulla pyritään lisäämään hoitohenkilökun-
nan tiedollista ja taidollista potilasohjausosaamista sekä vaikuttamaan potilasohjaukseen liittyviin
asenteisiin myönteisesti. Lisäksi koulutuksen tavoitteena on yhtenäistää potilasohjausta ja sen toteu-
tumista koko hoitoketjussa ja edistää materiaalien kehittämistä. (Tervo-Heikkinen 2013, Tervo-
Heikkinen ym. 2015.) Syventävä potilasohjauskoulutus on suunnattu ensisijaisesti työyksiköiden
näyttöön perustuvan hoitotyön tai potilasohjauksen vastuuhenkilöille, mutta koulutukseen voi osal-
listua myös ilman vastuutehtäviä. Syventävää potilasohjauskoulutusta on edeltänyt koko KYSin
henkilökunnalle suunnattu potilasohjauksen peruskurssi. Syventävä potilasohjauskoulutus koostuu
14
aloitusinfosta, alueellisesta koulutuspäivästä sekä verkko-oppimisympäristöstä Moodlessa (myö-
hemmin Moodle) olevasta materiaalista, kehittämistehtävästä ja keskustelualueista. Koulutuksen
osana toteutuu myös reflektiotapaaminen. (Tervo-Heikkinen 2014, Tervo-Heikkinen ym. 2015.)
Syventävän potilasohjauskoulutuksen sisältömoduulit koostuivat potilasohjauksen perusteista, ohja-
usprosessista, menetelmistä, kirjaamisesta ja tiedon yhdistämisestä käytäntöön. Koulutukseen kuu-
luvan kehittämistehtävän tarpeet nousivat osallistujien työyksiköiden tarpeista ja teoriaa yhdistettiin
ongelman ratkaisemiseksi. (Tervo-Heikkinen ym. 2015.)
2.5 Yhteenveto tutkimuksen lähtökohdista
Laadukkaan potilasohjauksen muodostavat potilaan ja hoitohenkilökunnan taustatekijät, vuorovai-
kutteinen ohjaussuhde, aktiivinen ja tavoitteellinen toiminta ja riittävät toimintaedellytykset (Kyn-
gäs ym. 2007, Kääriäinen 2007, Lipponen 2014). Potilasohjauksen tavoitteena on tukea potilaan
oppimista, motivaatiota ja voimaantumista potilaan toimiessa aktiivisena omaan terveyteen liittyvi-
en asioiden ratkaisijana (Lipponen 2014). Toiminta perustuu hoitohenkilökunnan ammatilliseen
vastuuseen ja siihen ovat sidoksissa resurssit, riittävyys ja vaikuttavuus. Laadukasta potilasohjausta
voidaan pitää osana potilaan asianmukaista ja hyvää hoitoa. (Kääriäinen 2008.)
Hoitohenkilökunnan potilasohjauksen osaamisvalmiudet koostuvat käytettävästä tiedosta, taidoista
eli käytännön valmiuksista ja asenteista (Kääriäinen ym. 2006, Lipponen ym. 2006). Hoitohenkilö-
kunnan tieto koostuu pääasiassa koulutuksen ja työkokemuksen tuomasta tiedosta. Parhaiten hoito-
henkilökunta hallitsee ohjauksen toimenpiteitä varten ja heikoimmaksi osa-alueeksi hoitohenkilö-
kunta on kuvannut eri potilasohjausmenetelmien käytön. (Johansson ym. 2002, Kääriäinen ym.
2006, Lipponen ym. 2006, Lipponen ym. 2008.) Asenteet potilasohjausta kohtaan hoitohenkilö-
kunnalla ovat myönteiset ja potilasohjauksen katsotaan kuuluvaksi osaksi tehtävää hoitotyötä (Jo-
hansson ym. 2002, Lipponen ym. 2006, 2008).
Koulutus potilasohjauksesta ja – menetelmistä koetaan yleisesti tarpeelliseksi ja sen kuvataan lisää-
vän teoreettista tietoa, vahvistavan ohjausmenetelmiä tarjoten uusia välineitä potilasohjauksen to-
teuttamiseen (Kääriäinen 2007, Lipponen ym. 2008, Kelo ym. 2013b, Lipponen 2014). Potilasoh-
jaustoiminnan kehittämisestä on positiivisia kokemuksia ja sen on todettu vaikuttavan positiivisesti
koko työyksikköön. Kehittämistyö on yksi keino vastata käytännön tarpeisiin. (Johansson ym.
2002, Corrarino 2013, Lipponen 2013a, 2013b.) Hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien kehittä-
15
misen hyödyt näkyvät suoraan potilaalle vuorovaikutuksen vahvistumisena ja potilasohjauksen
voimaannuttavana lähestymistapana potilasohjaustilanteissa (Kääriäinen 2007, Kelo ym. 2013b,
Lipponen 2014). Verkko-oppimisympäristö on yksi tapa hyödyntää tietotekniikkaa ja sen on todettu
olevan kustannustehokas tapa kouluttaa henkilökuntaa. Verkossa tapahtuvan koulutuksen hyötyinä
ovat myös 24h saatavuus ja riippumattomuus paikasta. (Keulers ym. 2007, Berger ym. 2009.)
Tämän tutkimuksen teoreettinen viitekehys on esitetty yhteenvetona kuviossa 1.
Kuvio 1. Hoitohenkilökunnan potilasohjausosaamisen vahvistaminen erikoissairaanhoidossa.
Monimuotoinen potilasohjauskoulutus hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien vahvistajana
Teoreettisen tiedon
lisääntyminen
Ohjausmenetel-mien
monipuolistu-minen
Kehittämistyö-hön
osallistuminen
Vuorovaikutus-taitojen
vahvistuminen
Oppimista tukeva
koulutus-ympäristö
Hoitohenkilökunnan osaamisvalmiudet potilasohjauksessa
Teoreettinen tieto
Käytännön valmiudet
•potilasohjaus-menetelmien käyttö
Asenteet potilasohjausta
kohtaan
Laadukas potilasohjausprosessi
Potilaan ja hoitohenki-lökunnan
taustatekijät
Vuorovai-kutteinen
ohjaussuh-de
Toiminta
•Tarve
•Tavoite
•Toteutus
•Arviointi
Toiminta-edellytykset
•Resurssit
16
3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS, TAVOITE JA TUTKIMUSKYSYMYKSET
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata syventävää potilasohjauskoulutusta hoitohenkilökun-
nan osaamisen vahvistajana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Tavoitteena on selvittää hoito-
henkilökunnan kokemuksia syventävästä potilasohjauskoulutuksesta hoitohenkilökunnan potilasoh-
jausosaamisessa ja tuottaa kuvailevaa tietoa edellä mainituista ilmiöistä. Saatuja tuloksia voidaan
hyödyntää potilasohjauskoulutuksen edelleen kehittämisessä KYSissä.
Tutkimuskysymykset:
1. Miten hoitohenkilökunta kuvaa potilasohjauksen toteutumista erikoissairaanhoidossa?
2. Millainen merkitys syventävällä potilasohjauskoulutuksella on hoitohenkilökunnan osaamisval-
miuksiin potilasohjauksessa?
3. Miten syventävä potilasohjauskoulutus vaikutti hoitohenkilökunnan käsityksiin potilasohjaukses-
ta?
17
4 TUTKIMUKSEN AINEISTO JA ANALYSOINTI
4.1 Tutkimukseen osallistujat
Tämän tutkimuksen osallistujat olivat KYSin syventävään potilasohjauskoulutukseen osallistunut
hoitohenkilökunta (n=42). Syventävään potilasohjauskoulutukseen osallistuneille informoitiin en-
nen aineistokeruuta ja aineistonkeruuvaiheessa kerättävän haastatteluaineiston hyödyntämisestä
tutkimukseen. Osallistuneille lähetettiin vielä aineiston keräämisen jälkeen sähköpostitse tiedote
aineistonkäytöstä. Tutkimukseen osallistuminen oli vapaaehtoista, perustui tietoiseen suostumuk-
seen kerätyn aineiston hyödyntämisestä tutkimustarkoituksessa ja osallistujilla oli mahdollisuus
keskeyttää osallistuminen milloin tahansa.
4.2 Tutkimusaineisto ja aineiston keruu
Tämän tutkimuksen kohteena olevan ilmiön kuvaamiseen soveltuu kvalitatiivinen tutkimusmene-
telmä, koska halutaan kuvata potilasohjauskoulutuksen vaikutusta hoitohenkilökunnan osaamisval-
miuksiin erikoissairaanhoidossa. Kvalitatiivista tutkimusmenetelmää käytetään pyrittäessä kuvaa-
maan ja ymmärtämään ilmiöitä sellaisina kuin ne esiintyvät omassa kontekstissaan (Polit & Beck
2006), kun kohteena on ihminen ja hänen elämänpiiriinsä liittyvät ilmiöt (Kylmä & Juvakka 2007)
ja kun tutkimusalueesta halutaan saada esille uusi näkökulma tai sitä halutaan lähestyä ymmärtämi-
sen kautta eikä tutkimustuloksien osalta pyritä yleistettävyyteen. Tutkimuksessa korostuvat koke-
musten, tulkintojen, käsitysten tutkiminen ja näkemysten kuvaus. (Polit & Beck 2006, Kylmä &
Juvakka 2007, Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.) Ilmiöitä ja niiden välisiä suhteita pyri-
tään ymmärtämään tutkittavien näkökulmasta luonnollisissa yhteyksissä, otos perustuu valikointiin
ja aineisto on sanallista (Vehviläinen-Julkunen & Paunonen 1998).
Ryhmähaastattelu soveltuu aineistonkeruumenetelmäksi, kun osallistujia yhdistää sama tekijä tai
yhteinen kokemus ja halutaan tukea dialogista vuoropuhelua valitun aihepiirin ympärillä. Ryhmän
suositeltava koko on 3-12 henkilöä ryhmätilanteen ohjaamisen hallitsemiseksi. (Polit & Beck 2006,
Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013, Hirsjärvi & Hurme 2015.) Tutkimukseen osallistujia
yhdistää syventävä potilasohjauskoulutus, yhteinen työnantaja ja hoitotyö. Ryhmähaastattelu sopii
yhdistävien tekijöiden osalta menetelmäksi hyvin. Puolistrukturoidun teemahaastattelun keskeiset
asiat ovat etukäteen sovittu, mutta aineiston keruuseen liittyy vapauksia. Teemahaastattelussa ko-
rostuvat osallistujien asioille antamat tulkinnan ja merkitykset. Haastattelutilanteessa edetään val-
18
miin rungon mukaisesti, mutta haastattelija rohkaisee osallistujia keskustelemaan valituista teemois-
ta vapaasti, esittäen tarvittaessa tarkentavia kysymyksiä (Polit & Beck 2006, Kylmä & Juvakka
2007, Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013) ja tuomaan esille omat mielipiteensä (Eskola &
Vastamäki 2015). Tutkimuksessa käytettävä teemahaastattelun runko on kaksitasoinen, jossa ylim-
män tason muodostavat aihepiirit, teemat, joista halutaan puhua. Toisella tasolla ovat apukysymyk-
set, joilla teemoja pilkotaan pienemmiksi kysymyksiksi vastaamisen helpottamiseksi. (Eskola &
Vastamäki 2015, Hirsjärvi & Hurme 2015, Kylmä & Juvakka 2007, Tuomi & Sarajärvi 2009.)
Tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla reflektioryhmissä syventävään
potilasohjauskoulutukseen osallistuneelta hoitohenkilökunnalta. Teemahaastattelun aihepiirit olivat
toiveet ja odotukset kurssista, kurssin tavoitteet ja kokonaisuus, verkkokurssin osuus, kurssinaikai-
nen ohjaus ja sen merkitys sekä kehittämistehtävä (liite 4). Vastausvaihtoehtoja ei ollut, vaan haas-
tateltavat keskustelivat teemoista omin sanoin. Aineiston keräsi kaksi hoitotyön kliinistä asiantunti-
jaa, joista toinen oli mukana syventävän potilasohjauskoulutuksen toteutuksessa ja molemmat ref-
lektioissa. Reflektioryhmiin osallistui 38 kurssilaista. Neljä osallistujaa jätti kirjallisen palautteen
vastaten haastattelurungon mukaisiin teemoihin. Osallistuneet saivat etukäteen haastattelurungon ja
heidät haastateltiin seitsemällä ryhmähaastattelukerralla pienryhmissä. Yhden tapaamisen pituus oli
keskimäärin 1-1,5 tuntia ja tapaamiseen osallistui kerrallaan 4-6 haastateltavaa. Tutkimuksen aineis-
ton keruu ei edellyttänyt erillistä arviointia sisäänotto- tai poissulkukriteereistä, koska tutkimuksen
osallistujat muodostuivat syventävän potilasohjauskoulutuksen osallistujista.
4.3 Aineiston analyysi
Ryhmähaastattelut nauhoitettiin ja haastattelijat litteroivat nauhoitteet tekstimuotoon. Valmista,
litteroitua tekstiä tuli noin 100 sivua. Litterointi toteutettiin valmiin teemarungon järjestyksessä jo-
kainen ryhmähaastattelu omana erillisenä tiedostona. Litteroidut ryhmähaastattelut ja kirjalliset pa-
lautteet analysoitiin kvalitatiiviseen tutkimukseen sopivalla aineistonlähtöisellä induktiivisella sisäl-
lönanalyysillä. Aineiston analyysi muuttaa tutkimusaineiston tutkittavan ilmiön teoreettiseksi kuva-
ukseksi. Induktiivisessa sisällönanalyysissä aineistoa kuvaavien luokkien muodostumista ohjaa ai-
neisto. Aineiston tekstin sanoja luokitellaan teoreettisten merkitysten avulla. Sisällönanalyysin tar-
koituksena on tiivistää kerätty aineisto niin, että ilmiötä voidaan kuvailla yleistettävästi, lyhyesti ja
tutkittavien ilmiöiden suhteet esiintyvät selkeinä. Induktiivista päättelyä ohjaa tutkimuksen tarkoitus
ja kysymyksenasettelu. Analyysissä ei ole tarkoitus analysoida kaikkea aineiston tarjoamaa tietoa,
vaan vastausta haetaan tutkimuksen tarkoitukseen ja tutkimustehtäviin. (Kylmä & Juvakka 2007.)
19
Analyysiyksikkö määritellään ennen analyysiprosessin alkua ja sen määrittelyssä ratkaisevat aineis-
ton laatu ja tutkimustehtävä. Tutkimuksessa analyysiyksikkönä ovat lausumat. Lausumilla tarkoite-
taan useammista sanoista koostuvaa ajatusta tai ajatusteemaa. Analyysiyksikön määrittelyn jälkeen
muodostetaan analyysirunko. Tämän tutkimuksen sisällön analyysi kohdistuu aineiston ilmisisältöi-
hin eli konkreettisiin ilmaisuihin ja analyysiyksiköitä tarkastellaan suhteessa tutkittavaan ilmiöön.
(Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.) Piilosisällöt kuten huokaukset, äänenpainon vaihtelut
ja tauot jäävät aineiston analyysin ulkopuolelle. Sisällönanalyysi etenee yleiskuvan luomisen kautta
pelkistämiseen, ryhmittelyyn sekä abstrahointiin (kuvio 2). Näin kuvattavasta ilmiöstä saadaan
muodostettua tutkimuskysymyksiin vastaavaa tietoa. (Kylmä & Juvakka 2007, Polit & Beck 2006,
Tuomi & Sarajärvi 2009, Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.)
Kuvio 2. Sisällönanalyysin eteneminen vaiheittain (Kylmä & Juvakka 2007).
Pelkistämisessä aineistolle esitetään tutkimustehtävän mukaisia kysymyksiä. Merkitykselliset ilma-
ukset tiivistetään niin, että olennainen sisältö säilyy. Aineiston ryhmittelyssä pelkistetyille ilmauk-
sille etsitään yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia vertailemalla niitä keskenään. Samaa tarkoittavat il-
maisut yhdistetään luokiksi ja luokat nimetään sisältöä kuvaaviksi. Ryhmittelyssä voi olla useampia
vaiheita ja yksittäisistä luokista voi syntyä ryppäitä. Abstrahoinnissa yhdistetään saman sisältöisiä
luokkia yläluokiksi ja aineiston analyysi etenee abstraktimmalle tasolle. Abstrahointivaihe asettuu
limittäin muiden vaiheiden kanssa. (Kylmä & Juvakka 2007, Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen
2013.) Tutkimuksen aineiston analyysissä analyysiyksiköt koodataan siten, että lausumat ovat löy-
dettävissä tekstistä ja näin analyysin edetessä voi palata takaisin lausuman kontekstiin. Alkupe-
räisilmaukset pelkistetään ja pelkistyksistä muodostetaan saman sisältöisiä alaluokkia. Yläluokat
muodostetaan yhdistämällä alaluokat laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Aineiston analyysin lopputu-
loksena muodostuvat pääkategoriat. (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.)
Yleiskuvan luominen aineistoon
tutustumalla
Ilmauksien pelkistäminen
Pelkistysten ryhmittely
Abstrahointi
20
5 TULOKSET
5.1 Osallistujien kuvaus
Syventävän potilasohjauskoulutuksen aloitti 54 hoitohenkilökunnan jäsentä, mutta 12 keskeytti
opinnot eri syistä. Lopullinen osallistujamäärä oli 42. Osallistujat (n=42) työskentelivät erikoissai-
raanhoidossa eri erikoisaloilla poliklinikka˗ ja osastotyössä. Osallistujista 27 toimi sairaanhoitajan
tehtävissä, yhdeksän apulaisosastonhoitajana (aoh) ja kuusi hoidonsuunnittelijana, kätilönä, kliini-
sesti erikoistuneena hoitajana tai fysioterapeuttina (kuvio 3). Tarkempien taustatietojen esittäminen
ei ole tarpeellista, koska tutkimuksessa ei kuvata taustatekijöiden vaikutusta tutkimuksen aiheeseen.
Kuvio 3. Osallistujien ammattijakauma.
sairaanhoitaja 27
aoh 9
muut 6
Osallistujien ammattijakauma (n=42)
21
5.2 Potilasohjauksen toteutuminen erikoissairaanhoidossa
Potilasohjauksen toteutuminen erikoissairaanhoidossa ilmeni kahtena pääluokkana: 1) Resurssien
ohjaamana päivittäisenä toimintana ja 2) tarpeista lähtevänä ammatillisena toimintana (kuvio 4).
Kuvio 4. Potilasohjauksen toteutuminen erikoisairaanhoidossa.
Resurssien ohjaamaa päivittäistä toimintaa
Potilasohjausta osana päivittäistä hoitotyötä kuvattiin suunnitelluksi, kokonaisvaltaiseksi ja sa-
malla haasteelliseksi toiminnaksi. Potilasohjaus oli kiinteä osa hoitohenkilökunnan päivittäistä työ-
tä. Ohjauksellisiin tarpeisiin nähden osa hoitohenkilökunnasta koki sen kuitenkin riittämättömäksi
ja näkymättömäksi, ”harmaaksi alueeksi ” hoitotyössä, josta kukaan ei kantanut vastuuta.
”… Ohjaus on kuitenkin koko ajan se työ, mitä me teemme. Sitä ei voi ottaa irrallisek-
si. Ohjaus elää koko ajan siinä työssä…”
”…Ehkä vähän liian kevein perustein olemme aikaisemmin tehneet ohjausta. Me
teemme ohjaamista koko ajan. Missä se näkyy – ei missään…”
”… se on harmaa alue, että kukaan ei oikein ota vastuuta…”
Resurssien ohjaamaa
päivittäistä toimintaa
Resurssit vaikuttivat poti-
lasohjauksen toteutumiseen
Potilasohjaus osana päivit-
täistä hoitotyötä
Potilasohjauksen toteu-
tuminen erikoissairaan-
hoidossa
Tarpeista lähtevää am-
matillista toimintaa
Potilasohjauksen lähtökoh-
tana olivat tarpeet
Potilasohjaus oli osa am-
matillista osaamista
22
Hoitohenkilökunta kuvasi kirjaamisen kuuluvan osaksi potilasohjauksen toteuttamista ja toteutuvan
vaihtelevasti. Toteutuessaan potilasohjauksen kirjaaminen oli kuitenkin suunnitelmallista. Poti-
lasohjauksessa käytettävä materiaali kirjattiin ylös ja kirjaaminen oli rakenteista.
”…Paljon on kirjaamisesta valitettu… Siellä on aina se jatkohoidonohjaus ja jatko-
hoidon suunnittelu ja se materiaali mitä käytetään aina kirjataan… Meillä se ei ole
ongelma…”
Puutteellisen kirjaamiseen taustalla oli usein kiire ja potilasohjauksen näkymättömyys päivittäisessä
hoitotyössä. Rakenteinen kirjaaminen kuvattiin haasteelliseksi ja potilastietojärjestelmästä oli vai-
kea löytää sopivaa kohtaa potilasohjauksen kirjaamiselle.
”… se ei ole oikein näkyvä ja esimerkiksi kirjaamisessa se ei näy ja että siitä saisi jo-
tenkin yhteneväistä ja että sitä toteutettaisiin siinä että se näkyisi joka päiväisessä
työssä ja kirjattaisiin…”
”…Teemme paljon, mutta emme osaa kirjata sitä potilaslähtöisesti … Teemme paljon
enemmän kuin mitä kirjataan. Emme kirjaa sitä oikein oikeaan paikkaan niin taval-
laan se jää näkymättömäksi…”
”… Nimenomaan tuo kirjaamisasia, se on selkäytimessä … Ohjaaminen on meidän
työtä, mutta miten se näkyy siellä rakenteisessa kirjaamisessa ja miten maltan sen
laittaa sinne…”
Potilasohjauksen sisältöön ja toteutumiseen vaikutti erikoisala. Poliklinikkatyöskentelyssä poti-
lasohjaus oli olennainen osa päivittäistä potilastyötä. Päivystystoimintaan keskittyvän yksikön poti-
lasohjaus oli hektistä, lyhytkestoista ja sisällöllisesti keskittynyt vain sen hetkiseen tilanteeseen.
Psykiatrisen yksikön potilaiden potilasohjaus kuvattiin etenevän eri tavoin kuin somaattisen yksi-
kön potilaiden. Poliklinikka˗ ja osastotoiminnan välillä erot näkyivät ajoittain potilaan saamassa
ohjauksessa. Toisten yksiköiden toiminnasta ja toimintatavoista ei aina tiedetty tarpeeksi.
”…Meidän osastolla, kun ovat niitä päivystyspotilaita, niin eihän siellä voi suunnitel-
la ja valmistautua etukäteen mitkä potilaat tulevat ja sitten se ohjaus siellä osastolla…
kun meillä ei ole mitään ryhmiä eikä sellaista elämäntapa, -muutosohjausta tai…”
”… Tosiaan kun meillä tuolla XXX puolella on niin erilaista se potilasohjaus, että ei
voida mennä välttämättä ihan systemaattisesti…”
Potilasohjauksen ajallista toteutumista hoitohenkilökunta kuvasi joko kertaluonteiseksi ohjaukseksi
tai jakautuneena potilaan hoitoaikana useampaan tapaamiseen. Kotiutumisvaiheessa annettavan
23
potilasohjauksen hoitohenkilökunta koki haasteelliseksi ja puutteellisesta potilasohjauksesta oli saa-
tu palautetta myös potilailta. Puutteellisen ja kiireessä tapahtuvan kotiuttamisen johdosta osa päivit-
täisestä työstä kului potilaiden tavoitteluun kotiutumisen jälkeen, esimerkiksi lääkeasioiden selven-
tämiseksi.
”… Tuntuu, että se ohjaus on hoitotyössä jokaisessa hetkessä haasteellisinta mitä
meillä on… Potilaan kotiuttaminen ja leikkaukseen liittyvät ohjaukset ovat sinänsä
haasteellisia. Meillä on kiirettä niin kuin varmasti joka paikassa on…”
”… Vähän semmoista negatiivista palautetta potilailta siitä ettei saa tarpeeksi tietoa
potilasohjauksessa…”
”… Meillä on aina lyhytkestoista se ohjaus… Oikeastaan ne kotiuttamiset… Se tulee
siinä samalla kun tehdään työtä… ohjataan pitkin matkaa…”
Resurssit vaikuttivat potilasohjauksen toteutumiseen ajan, tilan ja materiaalin osalta. Käytettä-
vissä olevan ajan koettiin määrittelevän potilasohjauksen toteutumista eniten. Aikaa oli vähän tai ei
lainkaan verrattuna potilasohjauksen määrään ja potilasohjaus koettiin työmäärää lisäävänä tekijänä.
Hoitohenkilökunta tiedosti potilasohjauksen tarpeen hyvin, mutta kiire oli suurin yksittäinen syy,
jos potilasohjausta ei toteutettu tai se toteutui vaillinaisesti. Aikaa päivystyksellisten tai yllättävien
tilanteiden kohdalla ei potilaalle aina ollut riittävästi ja hoitojen aloitusten nopeutuessa ei välttämät-
tä ollut aikaa potilasohjaukselle ennen toimenpidettä.
”… hektisellä XXX työskennellään…se aika on… joka paljon sanelee sitä työtä…”
”… Se ei ole pelkästään meidän ongelma, että on kiirettä. Samojen asioiden kanssa
ollaan joka puolella… Se on tätä päivää, että ne resurssit viedään. Ja sitten pitäisi
kuitenkin niitä potilaita ohjata ja hoitaa…”
”… Ajattelin sitä ohjausta niin, että siitä on aina kiireisellä osastolla helpompi … että
en minä ennätä… kun se on niin haastavaa…”
Potilasohjauksen ympäristö kuvattiin usein meluisaksi ja rauhattomaksi. Hoitohenkilökunta kuvasi
potilasohjauksen häiriintyvän, mikäli ympäristö oli meluisa ja levoton. Tilaa ei välttämättä voinut
suunnitella tai varata etukäteen vaan potilasohjausta toteutettiin yleisissä tiloissa ja käytävillä. Poti-
laiden yksityisyyden suoja koettiin heikoksi puutteellisten tilojen vuoksi.
24
”… Meillä ei ole mitään huonetta missä voisi kiireettömästi, rauhallisesti jutella poti-
laan kanssa, niin kuin monia sellaisia asioita, mihin pitäisi tarttua, mutta tilanteet ei
anna periksi…”
”… Ja hoitajat pyörivät jossain pienessä nurkassa, kova häly ympärillä ja kukaan ei
kuule mitään ja sen, jonka pitäisi kuulla ei kuule, mutta muut kuulevat… jos on huono
kuuloinen ja…”
Potilasohjeet eivät olleet aina selkeitä tai potilaan tarpeisiin vastaavia. Osa materiaalista oli tiedol-
taan vanhentunutta ja puutteellista. Materiaalia oli saatavilla vain rajoitetusti tai se puuttui koko-
naan.
”… Kyllä se vähän kun tuli tämä potilasohjausjuttu, ja joutui sellaisia potilas-
/asiakasryhmiä ohjaamaan, joista et itsekään tiennyt… oli kyllä aika jännää ohjata
niitä, kun kaikki ohjeet ovat antiikkisia ja potilasohjeet ovat ihan vääriä, että sillä ta-
voin kosketti sitä arkea. Ohjeita tarvittaisiin uusia…”
”… Meillä on paljon XXX tekemiä ohjeita, mutta ei aina kohtaa siinä sellaista käy-
tännön läheistä tietoa, mitä…”
Yleisin potilasohjauksen muoto oli yksilöohjaus ja pääasiassa potilasohjauksessa tietoa annettiin
suullisesti. Muita ohjausmenetelmiä käytettiin harvoin. Hoitohenkilökunnalla oli tietoa tietokoneen
ja audiovisuaalisten menetelmien hyödyntämisen mahdollisuudesta. Tietotekniikan liittäminen poti-
lasohjaukseen nähtiin mahdollisuutena vastata puutteellisiin resursseihin.
”… Niin paljon on meidän työ sitä jatkuvaa suullista ohjaamista, että ei me mitään
kirjallisia ohjeita tai sellaista…”
”…Meillä ei niinkään mitään video-ohjauksia tai ryhmäohjauksia, mutta ne on tietysti
tavallaan, että niitä kannattaa ajatella ja niitä kannattaisi käyttää osastolla, mutta
monesti se on siinä yksilöohjauksen tasalla ja niihin on etsinyt sitä…”
Potilasohjauksessa käytettävien menetelmien soveltuvuuteen vaikutti työyksikkö, esimerkiksi per-
he- ja ryhmämuotoinen potilasohjaus ei aina ollut mahdollista. Osa yksiköistä toteutti potilasohjaus-
ta puhelimitse ja hoitohenkilökunta kuvasi puhelinohjauksen lisääntyvän tulevaisuudessa. Poti-
lasohjausmenetelmiä pyrittiin käyttämään resurssien mukaan monipuolisesti ja yksilöllisesti. Hoito-
henkilökunta toi tutkimuksessa esille pohtineensa käytettäviä menetelmiä ja ohjaustilannetta siten,
että potilaan oli mahdollista hyötyä ohjauksesta ja ohjaus oli ymmärrettävää.
25
”… Toki monilla oli se ryhmä- tai perheohjaus ei meille ole sovellettavissa…”
”… tänä päivänä tehdään käytännössä puhelimessa se potilaan ohjaus…”
Tarpeista lähtevää ammatillista toimintaa
Potilasohjauksen lähtökohtana olivat tarpeet, jotka vaikuttivat potilasohjauksen sisältöön ja ta-
voitteisiin. Ohjauksella pyrittiin voimaannuttamaan potilasta ja sisällöllisesti se rakennettiin vas-
taamaan potilaan tarpeita. Potilasohjauksen kuvattiin kattavan usean eri osa-alueen potilaan elämäs-
tä seuraten hoidon eri vaiheita ja valmistellen potilasta mahdollisesti seuraavaan hoidon vaiheeseen.
”… No meillä XXX työ on pääasiassa ohjaamista. Siellä on tietoa ja taitoa ohjata,
motivoida, sairauteen sopeutumista, kyllä jos ajattelee, ohjaustilanteita on hyvin mo-
nenlaisia, kuten kynän käytön ohjausta…”
”… Meilläkin on sitä ohjausta kokoajan. Mutta se on ihan kaikessa asioissa: ravitse-
mukseen, elämän asioihin, kasvuun…”
”… Meillä on paljon sitä ohjausta ja työskentelen lähinnä XXX ja siellä käy potilaita,
jotka on XXX, eli he eivät ole vielä siinä XXX… heille sitten kerrotaan näistä hoito-
muodoista ja ohjataan monen näköisiä asioita sitä XXX varten…”
Potilasohjauksessa pyrittiin huomioimaan omaiset varsinkin lasten kohdalla ja potilasohjauksen tuli
toimia lapsen sekä vanhemman tarpeista ja lähtökohdista.
”… Lasten vanhempien ohjaaminen on täysin erilaista, kuin siihen tulee pelkkä aikui-
nen. Sitten sen ihmisen kuuntelu, että minä en tuota sitä, vaikka minä tietäisin vaikka
mitä. Että sen opettelu se lähteekin sieltä toiselta puolelta. Temput oppii aina teke-
mään kuka vaan, mutta siinä oleminen, että potilaskin jotain siitä saisi…”
”… on kuitenkin pienten lasten ohjausta siinä omassa arjessa ja se on sitä perheen
vanhempien ohjausta…”
Potilaan sairauden tai iän mahdollinen vaikutus huomioitiin ohjaustilanteissa. Taustatekijöiden li-
säksi potilasohjauksen mahdollinen kertaluonteinen toteutuminen vaikutti ohjaukseen.
”… varsinkin XXX potilaat eivät montakaan kertaa ymmärrä saavansa ohjausta niin
meidän pitää puhua auki … nyt minä ohjaan sinulle tämän ja tämän asian…”
26
”…Kyllähän se näin on, että hyvin haasteellista tämä on ja varmasti tulee olemaan,
kun väestö vanhenee ja meilläkin on iäkkäitä ihmisiä, joita meillä on jo nyt saati sitten
tulevaisuudessa…”
”… ohjauksesta jää niin murto-osa mieleen niin pitää miettiä, että mitä kerron nyt, et-
tä päästään seuraavaan vaiheeseen. Osahan ei tule edes takaisin XXX. Eli jos he eivät
itse huolehdi niistä asioista, niin ei kukaan muukaan…”
Osin potilaan ohjauksellisia tarpeita ja ohjauksen sisältöä tulkittiin hoitohenkilökunnan näkemyk-
sestä. Potilasohjaus perustui tällöin hoitohenkilökunnan kokemukseen ja henkilökohtaisiin ominai-
suuksiin.
”… Mutta sitten minulla on XXX tausta, että olen ollut XXX pitkään… ymmärrys, että
siinä työssä se on tärkeätä, että ohjaus on yhdenmukaista ja samat asiat käydään lä-
pi…”
”… Meillähän on jokaisella se XXX ja meistä jokainen on vähän tehnyt oman tyylistä
… mihin me kiinnitämme huomiota ennen kuin sen XXX siirtyy… ”
”… hyvin eri-ikäisiä hoitajia osastolla ja on hyvin laajaa ammattitaitoa…”
Potilasohjaus oli osa ammatillista osaamista ja sen kuvattiin kuuluvan ammattiryhmästä ja koulu-
tustasosta riippumatta potilaan hoitoon osallistuvan henkilökunnan työhön. Suunniteltuna toiminta-
na potilasohjauksen jatkuvuus siirtyi luontevasti henkilökunnan välillä toimivan tiedottamisen kaut-
ta. Moniammatillinen toiminta varmisti potilaan saaman ohjauksen jatkumon eri työntekijöiden
tapaamisissa ja sen koettiin toimivan. Moniammatillisen tiimin työskennellessä potilaan hoidon
ympärillä, vastuu potilasohjauksesta siirtyi helposti hoitohenkilökunnalle.
”… Joudumme niin paljon antamaan terveysohjausta nuorellekin näistä asioista…
Kun on sosiaalityöntekijää, psykologia, kaikki tapaa potilasta… samanlaista tietoa
annettaisiin. Se ei ole meillä hoitajien pelkästään kohdistuvaa, vaan on ihan eri am-
mattikuntiin…”
”…Moniammatillisuus varmasti ihan oikeasti toimii, tehdään sitä potilastyötä oikeasti
yhteistyönä…”
Potilasohjaus kuvattiin liittyvän eniten hoitohenkilökunnan työnkuvaan, koska he vastasivat koko-
naisvaltaisemmin potilaan ohjauksesta. Hoitotyön kuvattiin sisältävän kiinteästi potilasohjaamisen.
Hoitohenkilökunnan erityisosaamisalueita sekä työkokemusta ja sen tuomaa laajaa ammattitaitoa
hyödynnettiin potilasohjauksessa.
27
”… Kuitenkin meille hoitotyöntekijöille kuitenkin kuuluu, että meidän pitää kokonais-
valtaisempi olla se ajatus siinä…”
”… Kenellä ohjaus on keskeisessä asemassa… Kaikillahan se on. Hoitotyö on ihan
pelkkää ohjaamista, mutta kuitenkin miten ne ovat hienosti pohtineet…”
Teoreettinen perustieto potilasohjauksesta oli olemassa aiemman koulutuksen ja sairaalan koko
henkilökunnalle suunnatun potilasohjauskoulutuksen peruskurssin kautta. Tiedon implementointia
käytäntöön hoitohenkilökunta kuvasi vielä haasteelliseksi ja osin toteutumattomaksi teoreettisen
tiedon olemassaolosta huolimatta.
”… Kaikki sairaanhoitajat ovat käyneet sen potilasohjaus 1, että on kaikilla sellaista
perustietoa, mitä se on se potilasohjaus. Mutta ei se elä ajatuksissa ja arjessa se työ
sillä tavalla…”
”… Paljon sitä perustietoa oli, mutta semmoista hienoviilaustahan siinä nyt tuli…
kuinka laaja-alaista ja monisyistä se potilasohjaus on…”
”… tietoa on, mutta miten se saadaan sinne käytännön joka päiväseksi toiminnaksi…”
Mahdolliset erikoistumisopinnot tai osaamisalueet hyödynnettiin potilasryhmien ohjauksessa.
”… Meillä on semmoinen kotiutushoitaja osastolla joka arkipäivä… se on hänen teh-
tävissään, että se huolehtii sen tiedon meille ja sitten ehkä ohjaa sitä potilasta tietyis-
sä asioissa…”
”… minulla kun on taustalla XXX erikoistumisopinnot, ohjaaminen on aika iso
osio…”
Kaikissa työyksiköissä ei ollut yhtenäistä toimintamallia potilasohjauksesta vaan hoitohenkilökunta
toteutti ohjausta omalla tavallaan omien tietojensa pohjalta. Tiedon eritasoisuus vaikeutti yhtenäisen
tiedon tarjoamista ja potilaan saama tieto oli riippuvaista ohjauksen toteuttaneesta työntekijästä.
”… Niin toinen ehtii ohjata enemmän potilasta kuin toinen tekee sen pelkän työn ja
antaa kotihoito-ohjeet: " terve ja hei" ja sinuun ollaan yhteydessä. Hyvin niin kuin to-
dettiinkin, eritasoista se ohjaus…”
28
”… Ei oikeastaan ole sellaista selkeää, yhteistä toimintamallia potilasohjauksen suh-
teen. Kaikki antaa omalla tavallaan ja mitä tietoa on saanut, muttei ole sellaista yh-
teneväistä…”
5.3 Syventävän potilasohjauskoulutuksen merkitys hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksiin
Syventävän potilasohjauskoulutuksen merkitys hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksiin ilmeni kah-
tena pääluokkana: 1) yhdenmukaisti potilasohjaustoimintaa ja 2) kehitti potilasohjausosaamista
(kuvio 5).
Kuvio 5. Syventävän potilasohjauskoulutuksen merkitys hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksiin.
Yhdenmukaisti potilasohjaustoimintaa
Lisäsi hoitohenkilökunnan valmiuksia kehittää ja hyödyntää potilasohjausmateriaalia ja toi
konkreettisia välineitä potilasohjaukseen. Syventävä potilasohjauskoulutus kehitti yksiköissä toteu-
tettavaa potilasohjausta ja potilasohjauksen laadun kuvattiin parantuneen. Koulutus tarjosi moni-
puolista materiaalia potilasohjaukseen ja hoitohenkilökunnan valmiudet hyödyntää materiaalia li-
sääntyivät. Myös ennen koulutusta aloitettu potilasohjauksen kehittäminen vahvistui ja edistyi.
”… kun tuolla XXX joutuu sitä ohjausta tekemään niin paljon, että siihen saa uusia
eväitä ja jotakin tietoja ja syventää ja tällaisia malleja vähän kehitellä…”
Syventävän potilasoh-
jauskoulutuksen merki-
tys hoitohenkilökunnan
osaamisvalmiuksiin
Yhdenmukaisti poti-
lasohjaustoimintaa
Kehitti potilasoh-
jausosaamista
Lisäsi hoitohenkilökunnan
valmiuksia kehittää ja hyö-
dyntää potilasohjaus-
materiaalia
Lisäsi ammatillisia val-
miuksia
Vahvisti työyksiköiden
potilasohjaustoimintaa
Selkiytti potilasohjauspro-
sessia
29
”…Mutta jotenkin koen kyllä, että jotenkin on sillä tavalla enemmän niitä työkaluja
siihen ohjaukseen…”
”…Meillä oli muun muassa XXX aloitettu sitä ryhmäohjausta. Ja sieltä sai sitä lisä-
pontta siihen sitten ja tietoa…”
Syventävään potilasohjauskoulutukseen kuulunut kehittämistehtävä edisti potilasohjauksen kehit-
tämistä. Kehitystehtävän aihe nousi hoitohenkilökunnalle käytännöstä, työyksikön tai potilasryh-
män tarpeista ja toi käytäntöön uutta materiaalia muun muassa potilasohjeiden muodossa.
”… Kehittämistehtävän tekeminen oli kurssin parasta antia. Saimme luotua kokonaan
uuden käytännön osastomme käyttöön ja siitä on tullut hyvää palautetta niin henkilö-
kunnalta kuin potilailtakin…”
”… No meidän potilasohje, miten se hyödyttää hoitotyötä, no ainakin sillä tavalla, et-
tä potilaille tärkeitä asioita laitetaan siihen, meidän hoitoon kuuluvia ja mitä pitää ot-
taa huomioon ja minkälaisia todistuksia ja miten reseptiasiat…”
”…se valmis ohje, jota alkaa olla ensimmäinen erä jaettu.. se on edistänyt…”
Kehitystehtävän avulla pyrittiin parantamaan tehtävän potilasohjauksen laatua ja hoitotyötä työyk-
sikössä.
”… tehtävä tukisi tavoitetta … laatu paranisi kauttaaltaan lopputyöllä tai kirjallisella
tehtävällä …”
”… No meillä tämä on hyödyttänyt käytännön hoitotyötä erittäin paljon sillä tavalla,
että tehtiin osastolle potilaan pre-soitto…”
Kehittämistehtävä palveli hoitohenkilökuntaa, potilaita ja siitä koettiin olevan selvää käytännön
hyötyä. Yhdenmukaiset, kaikille potilaille annettavat tiedot nähtiin tärkeäksi osaksi potilasohjauk-
sen kehittämistä.
”…Meillä on se potilasohje, me työstetään sitä. Varmaan se tulee suoraan potilaalle
tarkoitettuna, mutta käyhän se myös hoitajille muistilistana, kun sitä käydään läpi sii-
nä kotiutustilanteessa ja vähän aikaisemminkin…”
”… kokonaisuus, joka tulisi käydä läpi ja siitä voi katsoa ja kertoa potilaille. Kaikille
potilaille on samat yhteystiedot ja puhelinnumerot, ohjeet yhdenmukaisesti…”
30
Selkiytti potilasohjausprosessia lisäämällä ja vahvistamalla prosessimaista työskentelytapaa, vah-
vistumista ja tarkentamalla ohjausprosessia koulutuksen aikana. Potilasohjausta suunniteltiin ennal-
ta ohjaustapoja miettimällä ja valmistautumalla tulevaan ohjaustilanteeseen.
”… Ajattelemista juuri siinä prosessissa, että se ei ole vain, että kun minä olen tämän
ohjeen sinulle lukenut sinä osaat… vaan se ei ole se potilas valmis eikä se ohjaaja
valmis, varsinkin kun tapaat samoja potilaita viikoittain ja kuukausittain ja vuosittain,
pitkän aikaa…”
”… sitä prosessin tarkentamista siinä hoitajien potilasohjauksessa ja oma hoidon oh-
jausta…”
”… Että kiinnittää enemmän huomiota niiden kotihoito-ohjeiden antamiseen ja antaa
ne vähän aikaisemmin, ettei ihan kotiinlähdön hetkellä, että luehan tästä ja kysy, jos
on kysyttävää. Tavallaan huomioi ne erilaiset oppimistyylitkin siinä…”
Potilasohjausprosessia kuvattiin potilaan kanssa yhdessä tehtäväksi matkaksi. Keskeiset asiat kerrat-
tiin ohjaustilanteen lopussa tiedon omaksumisen tueksi.
”… Se ei pelkkä se tiedon jakaminen riitä, vaan juuri se prosessi, minusta se on hyvä
ajatus se, että se tekee niin kuin tietoisemmaksi sitä omaa työtä ja ohjausta, kun ajat-
telee sitä sellaisena prosessina, sitä matkaa menneenään yhdessä eteenpäin…”
”… kun me ollaan potilaan kanssa niin sanotusti lopettamassa, pyydän, että kerrotko
vielä mitä sovittiin ja sitten sieltä tulee ne asiat, että miten valmistautuu leikkaukseen.
Siinä saa kiinni sen, onko ymmärtänyt vaiko ei…”
Potilasohjaus nähtiin ennen kaikkea potilasta hyödyttäväksi, yksilölliseksi prosessiksi.
”… potilaat ovat niin erilaisia, että siihenkin kiinnittää huomiota. Ei voi saman ohja-
usrungon mukaan ohjata kaikkia, vaikka sama aihe olisi. Se pitää se potilas ottaa yk-
silönä ja huomioida ne potilaan ohjaustarpeet, ne voi olla ihan erilaiset kuin jollakin
toisella…”
”…Mietittiin, mitkä pitää käydä läpi, ne perusasiat, vaikka kaikki ohjaakin eri taval-
la…”
Kehitti potilasohjausosaamista
Lisäsi ammatillisia valmiuksia ja muutti hoitohenkilökunnan osaamista potilaslähtöisempään
suuntaan. Luottamus potilasohjausosaamiseen lisääntyi ja kannusti toteuttamaan ohjausta käytännön
31
työssä näkyvämmin ja kokonaisvaltaisemmin. Ohjauksessa huomioitiin potilaan ohjaustarpeet ja
yhtenäisen ohjausrungon ympärille nähtiin tärkeäksi muodostaa potilaan yksilöllinen ohjaus. Sy-
ventävä potilasohjauskoulutus vaikutti hoitohenkilökunnan omaan työhön tarjoten käytäntöön tie-
toa, taitoa ja työkaluja kehittää omaa toimintaa, lisäten motivaatiota ja laajentamalla hoitohenkilö-
kunnan näkemystä potilasohjauksesta.
”…Kun uskoo siihen omaan tekemiseensä, niin sitten saa hyvin tukea muualta… tästä
tulee tosi hyvä ja että jatkossa saadaan jokapäiväiseksi ja näkyväksi…”
”… Eri tavalla tulee sitten mieleen, että tuo on tuossa ja tuo on tuossa eli aktiivisem-
min käyttää niitä ja ohjauksen yhteydessä muistaa, että tämä on nyt tämä…”
Hoitohenkilökunta kuvasi saaneensa valmiuksia arvioida kriittisemmin omaa potilasohjausta. Oman
toiminnan aktiivinen pohtiminen kannusti miettimään kehittämistarpeita.
”… Kurssi lisäsi valmiuksiani arvioida kriittisemmin potilasohjaustyylejä ja – tapo-
ja…”
”… kriittisemmin tarkastelee omaa työtään, tekemistään…miettii ettei nyt mennyt put-
keen tämä minun homma, tässä nyt jotain ontuu…”
Tietoisuus omasta työstä ja ohjauksesta vahvistui. Hoitohenkilökunta oli valmis muuttamaan toi-
mintatapoja onnistuneen potilasohjauksen varmistamiseksi.
”… tavoitteellisuutta, sen tarpeen arviointia, tietynlaista henkistä valmistautumista
siihen puheluun, sitä on ehkä enemmän…”
”… omaan työhön prosessiomaisuutta on tullut enemmän…”
”… sopivaa potilasohjauksen menetelmää yksilöllisesti ja että se mitenkä se omassa
mielessä sovellat siellä yksikössä…”
Hoitohenkilökunta kuvasi syventävän potilasohjauskoulutuksen avanneen uusia näkökulmia ja tar-
vetta vaikuttaa olemassa oleviin toimintatapoihin. Koulutukseen kuuluvat keskustelut osallistujien
kesken koettiin antoisiksi ja hyödyttäviksi.
”… Toki siellä tuli sitten paljon uuttakin itselle, että avautui uutta näkökulmaa. Kes-
kustelut oli tosi antoisia ja tuotti paljon hyvää, mitä voi hyödyntää…”
32
”… Ne pinttyneet tavat on vaikea saada pois…”
Potilasohjausmenetelmiä käytettiin aktiivisemmin ohjauksen eri vaiheissa ja menetelmien valinnas-
sa hoitohenkilökunta kuvasi miettineensä menetelmän sopivuutta entistä monipuolisemmin.
”… Omaan työhön niitä keinoja ja vinkkejä… siihen potilasohjaukseen syventymiseksi
ja muodostaa siihen työyksikön ohjauksen kehittämistä…”
”… kun nyt tietää että se potilaan ohjaus alkaa, aktiivisemmin käy katsomassa niitä
menetelmiä miten ohjata…”
Koulutuksen tarjoama tieto koettiin tarpeita vastaavaksi. Hoitohenkilökunnan tiedon lisääntymisen
kuvattiin vaikuttaneen toiminnan kehittämiseen ja omien ohjaustapojen pohtimiseen. Potilasohjaus-
taitojen kuvattiin lisääntyneen ja tiedon etsimisen osaaminen vahvistui.
”… No tiedollisesti on varmasti tullut paljon sitä uutta tietoa ja sitten on saanut vah-
vistusta sille jo olemassa olevalle tiedolle, mitä on ollut…”
”…Tiedon etsimistä, potilasohjausprosessista, ohjauksen haasteista, eri ohjausmuo-
doista ja paljon muuta…”
”… onhan siinä asioita ja siitä kautta tuli nyt näitä uusia tietoja ja siitä videosta taito-
jakin…”
”… Käytännön tiedot ovat alkaneet kehittyä. Ehkä siihen käytännön työhön sellaisia
ohjaustapoja, joita voi käyttää, ainakin itse mietin, mitä voin käyttää. Ainakin minua
kiinnostaa henkilökohtaisesti nykyteknologian käyttäminen…”
Vahvisti työyksiköiden potilasohjaustoimintaa ja lisäsi tietoisuutta työyksikön mahdollista kehit-
tämiskohteista ohjauksessa vaikuttaen toimintatapoihin positiivisesti. Koulutuksen vahvistaessa
potilasohjausosaamista rutiinien merkitys kasvoi, näkyvyys lisääntyi ja tavoitteeksi muodostui poti-
lasohjauksen saaminen osaksi työyksikön päivittäistä toimintaa.
”… Niin meillekin tietyllä tavalla tsekki-listana, kun potilas tulee, että muistetaan
käydä kaikki asiat läpi ja perusteellisemmin kertoa. Sillä tavalla ainakin hyödyn-
tää…”
”.. että se olisi näkyvämpää siellä meilläkin osastolla. Ihan ohjataan päivittäisissä
niin, että se olisi rutiinin omainen siihen työhön… ihan kokonaisvaltainenkin ohjaus
niin…”
33
Yhtenäisten toimintatapojen merkitys työyksiköiden potilasohjauksessa vahvistui. Yhtenäinen, poti-
lasohjauksen sisällöstä sovittu tapa nähtiin tärkeänä, sillä potilasohjaus koettiin tapahtuvan henkilö-
kohtaisesti omalla persoonallisella tavalla ja yhtenäisestä sisällöstä sopiminen varmisti asioiden läpi
käymisen potilaiden kanssa työntekijästä riippumatta. Yhteisten muotoutuvien käytäntöjen mahdol-
linen laajeneminen nähtiin vastaavan aiempaa paremmin potilasohjauksen tarpeita koko sairaalassa.
”… No meilläkin tämä tulee näkymään siellä yksikössä ja tulee yhtenäistämään niitä
käytäntöjä XXX kohdalla ja uskoisin, että se moniammatillisestikin on mahdollista ot-
taa huomioon. Kyllä on parantanut meidän toimintatapoja ja yhtenäistänyt käytäntö-
jä…”
”… sitten jos se laajenee ihan talon tasolle kaikille XXX, niin siitä tulee sellainen, että
sitä tarvetta oli ja tulee ihan käytäntöön…”
Potilasohjauksesta muodostui koko työyksikön yhteinen asia ja työyksiköissä tehtiin konkreettisia
toimia potilasohjaustoiminnan kehittämisen edistämiseksi. Tieto potilasohjauksesta ja eri menetel-
mistä siirtyi työyksikköön koulutukseen osallistuneen hoitohenkilökunnan kautta. Tiedotusväylänä
hyödynnettiin muun muassa yksiköiden osastotunteja ja eri tiedotustilaisuuksia. Syventävään poti-
lasohjauskoulutukseen osallistuneet näkivät myös itsensä tukemassa muuta henkilökuntaa poti-
lasohjauksen toteuttamisessa.
”… Meillä oli koko työyhteisö mukana ja ihan pilkun tarkasti ovat ottautuneet siihen.
Näin sitä on ollut hyvä tehdä, on saatu positiivista palautetta. Hyvin rakentavaa pa-
lautetta olemme saaneet, työ muokkautui matkan varrella, paljon tuli ideoita työyhtei-
söltä…”
”… työyhteisössä sitten kannustaa muita käyttämään…”
”…Siellä yksikössä antaa sitä potilasohjausta, niin meillä nostetaan osastotunneilla
esille…”
Työyksikön toiminnan kehittyminen näkyi valmiutena soveltaa uutta tietoa potilasohjaukseen ja
työyksikön toiminnan kehittämisenä. Työyksikön mahdollisuudet huomioitiin laajemmin. Imple-
mentointi käytäntöön tapahtui syventävään potilasohjauskoulutukseen osallistuneiden henkilökun-
nan jäsenten kautta. Toiminnan kehittämisessä nähtiin tärkeäksi työyksikön moniammatillinen toi-
minta ja kaikkien työntekijöiden sitouttaminen. Tätä tukien potilasohjauksen kehittämistarpeet nos-
tettiin esille yksiköstä ja kehittämistoiminta suunnattiin yksikön tarpeita vastaavaksi.
34
”… Kurssi lisäsi myös valmiuksiani soveltaa uutta tietoa ohjauksessa…”
”… Sitten tuo ohjaa työyksikkösi henkilöstöä potilasohjauksessa… Kun tämä meidän
liittyy henkilökunnalle mitä me teemme…”
”… aloitettaan jostakin se mikä on kaikista tärkein ja mikä nousee sieltä henkilökun-
nasta tärkeimmäksi ja sitten se että on tavoite että sitoutetaan kollegat ja kaikki lä-
himmäiset siellä osastolla tähän mukaan…”
Keskustelu potilasohjauksesta koettiin omaa toimintaa vahvistavana, tarpeellisena ja keskustelun
lisääntyminen vaikutti positiivisesti motivaatioon. Hoitohenkilökunta kuvasi potilasohjauskeskuste-
lussa tulleen esille työyksikön toimintaa ohjaavien arvojen ajankohtaisuuden ja tarpeen päivittää
toimintaa ohjaavia arvoja.
”… Ne oli ne arvot joskus 5 vuotta sitten ja sitten kun aloitettiin tätä tekemään, niin
aloitettiin myös niitä arvoja tarkastelemaan. Nyt oli tämä keskustelu ajankohtai-
nen…”
”… Nyt meillä on ollut osastotunneilla ihan arvokeskusteluja ja esimerkiksi omatoimi-
suus ei ole ollut meidän osaston toiminta-arvoissa ja siihen suuntaan ollaan kuitenkin
menossa…”
”… sai itselleen tästä ja vähän sitten sinne työyksikköön sitä intoa… on vähän enem-
män tullut sitä keskustelua siitä ja mitenkä se meillä toimii…”
Moniammatillinen yhteistyön ja toiminnan merkitys vahvistui koulutuksen myötä. Yhteistyö eri
työyksikössä toimivien kesken lisääntyi ja eri yksiköiden toimintatavat tulivat tutuiksi. Moniamma-
tillisuus vahvistui kehittäessä potilasohjausprosessia potilaan siirtymisiin yksiköstä toiseen. Verkos-
toitumista tuki potilasohjauskoulutuksen keskustelualue, joka toimi sähköisessä verkko-
oppimisympäristössä (Moodle).
”… olen esitellyt työtä työyksikössäni ja näyttöön perustuvan hoidon uutisissa, mo-
niammatillisuus toteutunut lääkärin ja fysioterapeutin yhteistyössä…”
”… Minusta se oli ihan kiva se moodle –juttu ja ne keskustelut. Kuuli minkälaisia mie-
lipiteitä muilla oli, verkostoitumista, se oli ihan kiva…”
”… Ne keskustelut olivat tosi antoisia ja tuotti paljon hyvää, mitä voi hyödyntää…”
35
5.4 Syventävän potilasohjauskoulutuksen vaikutus hoitohenkilökunnan käsityksiin potilasohjauk-
sesta
Syventävän potilasohjauskoulutuksen vaikutus hoitohenkilökunnan käsityksiin potilasohjauksesta
ilmeni kahtena pääluokkana: 1) laadun merkitys potilasohjauksessa vahvistui ja 2) potilasoh-
jasosaamisen kehittäminen vahvistui (kuvio 6).
Kuvio 6. Syventävän potilasohjauskoulutuksen vaikutus hoitohenkilökunnan käsityksiin potilasoh-
jauksesta.
Laadun merkitys potilasohjauksessa vahvistui
Lisäsi potilaslähtöisyyttä potilasohjauksessa ja hoitohenkilökunta kuvasi pohtineensa aiempaa
enemmän potilaan näkökulmaa ja keskustelun toteutumista potilaan tasolla ohjaustilanteissa. Hoito-
henkilökunta kiinnitti huomiota aiempaa enemmän vuorovaikutuksen ja potilaan kuulemisen merki-
tykseen potilasohjauksessa.
Potilasohjaus-
osaamisen kehittämi-
nen vahvistui
Laadun merkitys poti-
lasohjauksessa vahvis-
tui
Edisti monipuolista potilasoh-
jausmenetelmien hyödyntämistä
Lisäsi potilaslähtöisyyttä poti-
lasohjauksessa
Syventävän potilasoh-
jauskoulutuksen vaikutus
hoitohenkilökunnan käsi-
tyksiin potilasohjauksesta
Laajensi potilasohjausprosessin
merkitystä
Korosti ammatillista kehittymis-
tä osaamisen vahvistajana
Edisti ammatillista yhteistyötä
potilasohjauksessa
36
”… että pitäisi sen potilaan tasolle viedä se keskustelu…”
”…enemmän vielä aina miettiä, että jokainen potilas yksilönä, kuinka häntä ohjaa ja
sellaisia asioita…”
”… miten tärkeätä on kuunnella sitä potilasta ja toistaa niitä - varsinkin puhelinhaas-
tattelussa…”
Potilaan rooli potilasohjauksessa käsitettiin aktiivisemmaksi, potilaan yksilöllisyyden ja tarpeiden
huomioimisen merkitys vahvistui. Ohjeiden ymmärtäminen varmistettiin potilaalta ja tarvittaessa
ohjauksessa annettava tieto toistettiin.
”… Ei riitä, että annan potilaalle ohjeet, luen ne ja kirjaan, että potilasohjeet annettu.
Pitäisi myös miettiä, että onkohan se ymmärtänyt ne ohjeet…”
”… henkilökohtaisesti helpotti se, että aina pitää muistaa kysyä potilaalta mitä hän
tarvitsee. Ei kaikille anneta kaikkea, että ohjaus ei ole sitä…”
Omaan kielelliseen ilmaisuun kiinnitettiin huomiota ja sitä arvioitiin potilaan näkökulmasta.
”… kun on hoksannut sen, että sitä on niin vuosikymmenten myötä jäänyt kiinni tähän
omaan slangiinsa. Ymmärtääkö aina kaikki sitä mitä on tuota mitä tarkoitetaan, että
miten paljon pitäisi potilaille auki kirjoittaa asioita…”
Käsitys potilaan omatoimisuuden merkityksestä osana potilaan hoitoa ja potilasohjausta vahvistui.
Hoitohenkilökunta mietti aktiivisesti eri keinoja tukea potilaan omatoimisuutta. Omatoimisuuden
lisäämistä varten yhteistyö ja toiminta yhteisten tavoitteiden mukaisesti oli tärkeää. Potilasohjaus
käsitettiin keinoksi motivoida potilasta sitoutumaan hoitoonsa.
”… ja meillä on tavoitteena, että me saataisiin sitä omatoimisuutta potilaalla lisättyä
siinä…”
”… se omatoimisuus olisi se meidän tavoite potilaiden kohdalla, että varmasti sitten
enempi puhutaan työyksikössä…”
Edisti monipuolista potilasohjausmenetelmien hyödyntämistä ja lisäsi hoitohenkilökunnan tie-
tämystä eri ohjaustyyleistä sekä käytettävistä menetelmistä. ympäristön merkityksestä potilasohja-
ukseen.
37
”… (RYHMÄ- JA PERHEOHJAUS) on tietoinen, että semmoista pystyisi harrasta-
maan, jos olisi toisenlaisessa pisteessä työssä...”
”… motivoiva haastattelu, perheohjaus ja perheen keinojen ja voimavarojen lisään-
tyminen…ja sitten siinä oli niitä menetelmiä ja oli hyviä ne perustelut, miksi poti-
lasohjaus on tärkeä…”
Ohjausmenetelmiä tarkasteltiin hoitohenkilökunnan ja potilaan näkökulmasta aiempaa laajemmin.
Ohjauksen suunnitteluvaiheessa kuvautui tärkeäksi pohtia, miten potilaalle tarjotaan tietoa, jotta
ohjaus vastaisi potilaan tarpeita. Ohjausmenetelmien laajentuminen ja koulutuksessa annettu tieto
auttoi hoitohenkilökuntaa ymmärtämään internetpohjaisen ohjauksen hyödyntämistä myös omassa
työssä. Käsitys internetistä osana potilasohjausta muuttui ja sen hyötyjä pohdittiin potilaan kannal-
ta.
”… tuli esille, että se on netti mistä haetaan hyvin paljon tietoa. Niin sitä miettii, että
meidän potilaat… se nettimateriaali mitä me annetaan on myös sitä potilasohjaus-
ta…”
”…On vähän vähätellyt sitä tietokonetta, ettei siellä ole luotettavaa tietoa, mutta nyt
ajattelee toisin. Sitä voi oikeasti käyttää, sieltä löytyy hyviä juttuja ja lähteitä ja voi
potilaan kanssa käydä yhdessä katsomassa…”
Hoitohenkilökunta pohti aiempaa enemmän ohjausmenetelmien rinnalla käytettäviä ohjaustyylejä ja
tavoitteellisuutta omassa ohjauksessa.
”… Luin nuo ryhmä- ja perheohjauksen jutut, mitä ne on ne diat siellä… me olemme
edenneet ihan niin. Se on jännää, miten huomasi, että se on auttanut, on ollut hyvin
sellainen tavoitteellinen…”
”… tulee kokeiltua ja nähtyä ja tietoisesti ymmärtää ohjaustyylejä…”
Laajensi potilasohjausprosessin merkitystä ja laatuun kiinnitettiin enemmän huomiota omassa
toiminnassa. Myös työyksiköiden toiminnassa laadun merkitys vahvistui. Hoitohenkilökunta kuvasi
potilaslähtöisemmän potilasohjauksen kehittämisen tulevaisuudessa tärkeäksi keinoksi vaikuttaa
ohjauksen laatuun ja potilaan sekä omaisten huomiointiin.
”… tämä on sellainen, joka varmasti kiinnostaa ja kiinnitetään huomiota tähän poti-
lasohjauksen laatuun…”
38
”… Meille kaikille siitä olisi apua ja se parantaisi potilaitten saamaa ja omaisten
saamaa ohjauksen laatua ja sitten se, että me tiedetään mitä siihen kuuluu…”
”… Miten sitä saisi markkinoitua siellä työpaikalla muitakin, että saisi muutkin kiin-
nittämään huomiota siihen, miten meillä ohjataan ja mikä on se ohjauksen laatu…”
Koulutus vahvisti hoitohenkilökunnan käsitystä potilasohjauksesta prosessimaisena, suunnitelmalli-
sena toimintana. Suunnitelmallisuuden kuvattiin vähentävän päällekkäisyyttä hoitohenkilökunnan
toteuttamassa potilasohjauksessa. Potilasohjauksen kokonaisuuden ymmärtäminen lisääntyi, ohjaus
avautui käsitteenä ja se käsitettiin laaja-alaisempana. Hoitohenkilökunta kuvasi tarkastelevansa po-
tilasohjausta myös aiempaa kriittisemmin, käytännön ongelmat tunnistettiin aiempaa paremmin.
”… Jotenkin sieltä sai paljon enemmän kuin siitä neljästä tunnista… siinä oli oival-
luksia, jotenkin tuli siitä päivästä…”
”… Ja nyt kun olen polilla, niin se jatkuvuus ja sitten ymmärtää, että ne molemmat
puolet ja sitä kokonaisuuttakin erilailla. Vaikka tuli toistoa, toisaalta on hyvä, että
ihmisillä on samantyylinen se ajatus näistä asioista…”
Hoitohenkilökunnan käsitys kehittämistyöstä muuttui positiivisemmaksi syventävän potilasohjaus-
koulutuksen aikana. Koulutukseen kuuluvalta kehittämistehtävältä toivottiin vaikutusta käytännön
työhön tulevaisuudessa ja sen odotettiin vievän eteenpäin potilasohjauksen kehittämistyötä.
”… se itse kehittämistehtävä, joka sieltä on tulossa niin sehän se edistää sitä käytän-
töä ja sittenhän se tulee näkymään siellä käytännön tasolla siinä ohjauksen laatu-
na…”
”… Tavallaan se, että miten niitä eri alueita miten niitä saa käytettyä ja osaisi sitten
jatkossa käyttää vielä paremmin…”
Hoitohenkilökunta kuvasi potilasohjausprosessin olevan enemmän tulevaisuuden kehittämiskohtee-
na omassa ammatillisessa kehittymisessä kuin toimivana menetelmänä nykyisessä työssä. Kuitenkin
prosessimaista työskentelytapaa pyrittiin muotoilemaan omaan toimintatapaan soveltuvaksi mallik-
si.
”… Aloitetaan sitä ohjausta hyvissä ajoin ja käydään sitten tämä prosessimalli, miten
sen mukaan mennään ja kannustetaan muita työkavereita…”
39
”… Oikeastaan tätä prosessimallia on vähemmän toteuttanut, jossakin määrin toteut-
tanutkin. Ehkä sitten omassa työssä on miettinyt mitä se potilasohjaus on ja miten sitä
annetaan ja kiinnittänyt huomiota siihen enemmän…”
”Tietysti siellä oli hyvä, että oli näitä erilaisia prosesseja ja erilaisia juttuja. Että
saadaan kuva, että tulisi vähän tarkemmin niitä asioita sitten laitettua. Saa kuvan, mi-
tä se on se prosessi. Että ei se ole juuri se vaan voi soveltaa…”
Hoitohenkilökunta kuvasi käsitystensä potilasohjauksen toteutumisen arvioinnista muuttuneen ja
arviointi osana potilasohjaustoimintaa vahvistui. Käytännön toimintaa arvioitiin eri näkökulmasta
kuin ennen koulutusta ja yhtenäisyyden merkitys toimintatavoissa korostui.
”… että siihen tulee se prosessimalli, että on määritelty ja on annettu ja vielä arvioitu
menikö perille…”
”… kyllähän sitä sitten mietti sitä potilaan kotiuttamista ihan eri tavalla tämän tehtä-
vän myötä, kuin mitä aikaisemmin. Mietti, että tuliko kaikki asiat käytyä läpi…”
Koulutuksen myötä hoitohenkilökunnan näkemys kirjaamisesta muuttui. Tietoisuus kirjaamisen
tärkeydestä ja vaikutuksesta sekä hoitotyön että potilaan hoidon osalta vahvistui. Kirjaamisen kehit-
tymisen kuvattiin näkyvän sisällön ja kirjaamisen laadun parantumisena. Muutos teki potilasohjauk-
sesta näkyvämpää ja kirjaamiseen panostettiin koko työyksikön voimin.
”… Käytännön hoitotyössä vaikutusta on ollut kirjaamiseen, ehkä eniten kirjaamisen
sisältöön ja sitä kautta laatuun…”
”… Omassa työyksikössä lähinnä sen kirjaamisen kautta ainakin niin saada sitä nä-
kyväksi…”
”… Ehkä ohjauksen ja sitä kirjaamista, mitä on ohjattu ja miten tärkeätä on se, mitä
kirjataan sinne koneelle. Sitä ajattelee ihan eri tavalla nyt, eri näkökulmasta…”
Kirjaamiseen liittyviä käytännön työssä ilmeneviä ongelmia tunnistettiin ja oman toiminnan muutos
käsitettiin yhdeksi ongelmanratkaisun keinoksi. Potilasohjauksen jatkuvuuden varmistaminen kir-
jaamisen kautta ja tiedon siirtäminen kollegoille nähtiin vahvistavana tekijänä potilasohjauksen jat-
kuvuuden kannalta.
”… Mietin sitä kirjaamista, kun meillä kirjataan tavallaan sitä, kun potilaan kanssa
käydään keskustelua, mitä se potilas tuo. Mutta miten sitten irrotan nämä ohjausasiat
siihen…”
40
”… sen kirjaamisen huomasin, että se on tosi tärkeä ja jotenkin huomasin sen poli- ja
vuodeosastotyön, sitä jatkuvuutta…”
Potilasohjausosaamisen kehittäminen vahvistui
Korosti ammatillista kehittymistä osaamisen vahvistajana ja tutkitun, näyttöön perustuvan tie-
don hyödyntämistä. Hoitohenkilökunta kuvasi oman toiminnan kehittämisen kannalta tärkeäksi
olemassa olevan tiedon kertaamisen ja päivittämisen. Syventävän potilasohjauskoulutuksen koettiin
vastanneen tähän tarpeeseen. Teoreettisen tiedon päivittämisen tärkeys myös tulevaisuudessa vah-
vistui.
”… Siihen tiedon hakemiseen, että se olisi näyttöön perustuvaa ja siihen voisi jatkos-
sakin kiinnittää huomiota…”
”… tämä oli niin hyvin koottu tietopaketti, se teoriapaketti, kun on niin pitkään tätä
työtä tehnyt, silti koen että sieltä sai. Ja kuitenkin jokainen vähän omalla tyylillä, että
saa niitä vinkkejä, että tämän voi tehdä näinkin…”
”… se ykkösosa ja sitten on se kakkososa ja näin tavallaan siinä on selkeä jatkumo…
ja sitten nyt tämä että kun jatkuu, että sitä nyt työstetään oppimista …”
Syventävä potilasohjauskoulutus vahvisti hoitohenkilökunnan näkemystä omasta osaamisesta ja
henkilökohtaisten vahvuuksien hyödyntämisestä. Tietoisuus omasta toiminnasta selkiytyi ja uusia
näkökulmia omaan ajatteluun avautui. Hoitohenkilökunta huomioi aiempaa enemmän omaan am-
matilliseen kasvuun ja toiminnan kehittämiseen liittyviä tekijöitä. Oma potilasohjausosaaminen
tunnistettiin ammatillisesta näkökulmasta prosessiksi, jossa ei ikinä ole valmis. Potilasohjaustoi-
minnan tavoitteiden saavuttamiseksi yhtenä ratkaisuna nähtiin oman toiminnan muutos.
”… ammatillista kasvua on tapahtunut tämän myötä…”
”… tämä on henkisesti itseäni helpottanut, että minä tiedän asioista mitä pitää tehdä
ja sitten saanut varmuutta itselleni, että on tehnyt niin…”
”… Uskoisin, että oma toimintani on kehittynyt / kehittyy jatkossakin potilasohjauk-
sessa…”
”… Että olisi juuri se niin perusasia aktiivisessa ajattelussa ja sitä, että se oma oh-
jaaminen ei ikinä ole valmis ja se olisi sellainen prosessi, joka on matkalla koko ajan
jonnekin menossa. Niin siihen on kyllä ajatuksia antanut…”
41
Keskustelu Moodlessa tarjosi syventävään potilasohjauskoulutukseen osallistuneille mahdollisuu-
den pohtia rauhassa esille tulevia aiheita eri tavoin ja eri näkökulmista kuin aiemmin. Näkökulmien
kuvattiin laajentuvan ja herättävän ajatuksia, ideoita ja uusia mielenkiinnon kohteita. Hoitohenkilö-
kunta kuvasi keskusteluita monipuolisiksi, jotka tarjosivat uusia näkökulmia potilasesimerkein ja
tukivat eri työyksiköiden toimintatapaan tutustumisessa. Keskustelu koulutuksen aikana vahvisti
hoitohenkilökunnan omia havaintoja käytännön työn haasteista.
”… keskustelu ja tulihan sieltä ihan hirmu hyviä ideoita, että meillä on tapana näin ja
toinen, että hyvä, että minäpä nappaan tuon hyvän idean tuosta…”
”… No ne verkkokeskustelut olivat oikein hedelmällisiä, koska sieltä sitten näkee mitä
muissa yksiköissä tehdään…”
”… Keskustelualueet oli sinänsä ihan hyvä, mutta ei tulla ihan aina kasvotusten jutte-
lemaan asioista, että sen takia ja herätti sitten aina uusia ajatuksia, ja että toisellakin
osastolla on samoja ongelmia ettei olla yksin…”
Toisaalta koulutuksen jälkeen hoitohenkilökunta tunsi epävarmuutta muun henkilökunnan ohjaami-
seen potilasohjaustyössä. Omaan työhön saatava mahdollinen hyöty sekä koulutuksen sisällön käyt-
täminen työssä oli epävarmaa ja koulutuksen anti jäi kokeilematta käytännössä.
”… En kuitenkaan koe, että voisin ruveta erityisemmin ohjaamaan muuta henkilökun-
taa vielä tämän kurssin käytyäni…”
”…mietin, että mitä tästä saa irti kun on niin paljon tässä niitä asioita mitä ei sitten
käytä töissä…”
Edisti ammatillista yhteistyötä potilasohjauksessa korostaen sitä yhtenä ohjaukseen kuuluvana
tekijänä. Potilasohjaus käsitettiin koko henkilökunnalle kuuluvaksi, yhteiseksi ja tärkeäksi asiaksi.
Hoitohenkilökunta alkoi pohtimaan eri keinoja kiinnittää työyksikön huomiota potilasohjaukseen,
laatuun ja potilasohjauksen suunnitteluun aiempaa enemmän.
”… ehkä se että tämä potilasohjaus on nyt vähän herännyt siellä työyhteisössäkin…”
”… se on tärkeä osa meidän työtä, niin tavallaan meillä nyt on vähän heijastunut
tuolla, että tämä on teidän juttu… kun tämä on meidän kaikkien yhteinen juttu…”
42
Koulutuksen tarjoama tieto lisäsi motivaatiota lähteä kehittämään potilasohjausta käytännössä. Tie-
don viemisen työyksikköön odotettiin parantavan potilasohjauksen näkyvyyttä. Yhteisesti käytävä
keskustelu työyksiköissä nähtiin keinoksi tuoda potilasohjausta mukaan päivittäiseen toimintaan ja
koulutuksen aikana potilasohjaus nousi esille työyksiköissä aiempaa enemmän. Kuitenkin keskus-
telun ylläpitäminen oli usein koulutukseen osallistujien tehtävänä. Työyksikön toivottiin olevan
aktiivisia potilasohjauksen kehittämiselle ja tiedon etsimiselle.
”… me on pidetty ohjaamisesta, ne ketkä on tässä mukana ollut, keskustelua enempi
yllä ja toiset ovat kysyneet, että mitä olette siellä tehneet…”
”… että jotain konkreettista saisi tehtyä, mikä jää sitten ja sitten tuota saa sitten oman
osaston porukan siihen mukaan. Että semmoista yhteistyötä parantaisi…”
Työyksikön potilasohjausosaamisen kannalta merkittäväksi käsitettiin yhtenäiset struktuurit ja tie-
tämys. Yhteistyötä ja koko henkilökunnan osallistumista potilasohjausta kehittävään toimintaan
työyksiköissä toivottiin aiempaa enemmän. Potilasohjauksen muutostarpeiden havaitseminen sai
hoitohenkilökunnan pohtimaan mahdollisia vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa potilasohjausta ja ratkais-
ta haasteita.
”… Se antoi ainakin sellaisen sysäyksen siihen asian kehittelyyn, mistä on aikaisem-
min osastolla se puute huomattu…”
”… Ihmiset ovat alkaneet ajattelemaan, että pitäisi olla jotakin, että yhdessä sovittu
joku. Koska se on kuitenkin hyvin hajanaista ja käy niin kuin monta erilaista potilas-
ryhmää…”
”… meidän pitäisi miettiä tuolla yksikössä, että saataisiin yhtenäistettyä niitä meidän
käytäntöjä…”
Potilasohjaustoiminnan kehittämiseen osallistui ja sitoutettiin osallistumaan koko työyksikkö. Ke-
hittämistehtävä käsitettiin konkreettisena ja pysyvänä asiana, joka vahvistaisi yhteistyötä eri ammat-
tiryhmien välillä työyksikön sisällä. Olemassa olevaa erityisosaamista pyrittiin hyödyntämään ja
kouluttautuminen nähtiin mahdollisuutena kehittää potilasohjausta työyksikössä.
”… On eri ammattiryhmiä, niin heidänkin pitäisi pystyä…”
43
”… Se prosessi lähti etenemään, kun meillä oli tarve ja minä lähdin siihen promootto-
riksi, se meni hirmu ihanasti sitten, että meillä on moniammatillinen tiimi tehnyt tätä
yhdessä…”
”… Me käytiin se ensimmäinen ideapaperi läpi ja kaikki oli sitä mieltä että se oli ok.
Viimeksi meillä oli kaikki työntekijät paikalla ja kehittämisideat tulivat itse asiassa
XXX. Koko työryhmä on ottanut siihen osaa, vaikka asiahan on ihan hoitajien. Kyllä
minä ajattelen, että on tärkeää että kaikki ovat siihen sitoutuneet ja hoitajat saa sen
tuen…”
Yhteistyö kollegoiden ja koulutukseen osallistuvan hoitohenkilökunnan kanssa käsitettiin tärkeäksi
vertaistueksi moniammatillisen työskentelyn keskellä. Kollegan kanssa pohdittiin haasteita yksittäi-
sen potilasohjauksen ja laajemmin potilasohjaamisen osalta. Työparityöskentely koulutuksen aikana
koettiin mielekkääksi tavaksi toimia. Syventävää potilasohjauskoulutusta kuvattiin hyväksi herätte-
lyksi ohjaustyöhön.
”… Tämä kurssi on avannut silmiä, miten tärkeä osa tämä on sitä potilastyötä ja se
ohjaus tuoda enemmän esille siellä työssä…”
”… Ja herätti aina uusia ajatuksia, ja että toisellakin osastolla on samoja ongelmia,
ettei olla yksin tässä veneessä…”
Syventävän potilasohjauskoulutuksen aikana hoitohenkilökunta tutustui eri työyksiköiden tapaan
toimia. Potilasohjauksen monipuolisuus ja erilaisuus työyksiköiden välillä käsitettiin rikkautena.
Yhteistyö työyksiköiden välillä avarsi näkökulmia, toi esille vaihtoehtoisia toimintatapoja ja ajatuk-
sia. Havaittuja toimintatapoja hyödynnettiin omassa työssä ja eri erikoisalojen toimintatapoihin pe-
rehtymistä kuvattiin avartavaksi kokemukseksi. Yhteistyön merkityksen vahvistuminen lisäsi poli-
klinikka˗ ja osastoyksiköiden välistä toimintaa ja potilaan hoidon jatkuvuuteen poliklinikka˗ ja
osastohoidon välillä kiinnitettiin aiempaa enemmän huomiota.
”… näkee mitä muuallakin tapahtuu ja niitä pystyy hyödyntämään…”
” Minä ainakin huomasin sen polityön ja vuodeosastotyön, se jatkuvuus…”
”… oli ihan hienoa nähdä, että mitä kaikkea talossa tapahtuu ja minkälaiset mahdol-
lisuudet sille ohjaukselle on…”
44
Potilasohjauksen näkyvyyden ja jatkuvuuden parantaminen hoitotyössä käsitettiin keinoksi kehittää
potilasohjausta ja hoitotyötä. Yhdeksi tulevaisuuden kehittämiskohteeksi potilasohjauksen kannalta
hoitohenkilökunta kuvasi työn jakamisen tehokkaasti ja mielekkäästi.
”… Juuri se, että aina itselleen asettaa jatkotavoitteita, että pystyy viemään sitä myös
enemmän näkyvämmäksi siihen niin omaan kuin myös muille… ehkä se on enemmän-
kin, että saa sen oman lisätietonsa vielä eteenpäin ja näkyviin…”
”…saadaan sitä potilasohjausta sitten vietyä siihen hoitotyöhön näkyvämmäksi…”
Hoitohenkilökunta kuvasi tunnistavansa ongelmat ympäristön resursseissa aiempaa paremmin. On-
gelmakohtien vaikutusta käytännön työhön pohdittiin laajemmin kuin ennen koulutusta. Asenteet
kuvattiin mahdolliseksi esteeksi potilasohjauksen kehittämiselle.
”… Mutta haastetta siinä on, minä sanon, että asenteet siinä on vastavirrassa ja siinä
on mutkia matkassa…”
”… Se että tavallaan huomaa XXX niitä puutteita, mitä pitäisi tehdä toisin…”
5.5 Yhteenveto tutkimustuloksista
Tutkimuksessa hoitohenkilökunta kuvasi potilasohjauksen toteutumista erikoissairaanhoidossa par-
haimmillaan suunnitelluksi ja potilaan tarpeista lähteväksi kokonaisvaltaiseksi toiminnaksi. Poti-
lasohjaustoiminta oli kiinteä osa päivittäistä hoitotyötä ja ammatillista osaamista. Hyvin toteutues-
saan potilaan hoidon eri vaiheissa potilasohjaus oli moniammatillista ja potilasta voimaannuttavaa.
Potilasohjauksen toteutumiseen päivittäisessä toiminnassa vaikuttivat pääasiassa resurssit. Resurssi-
en puutteellisuus oli suurin este potilasohjauksen riittävälle ja yksilölliselle toteutumiselle. Käytet-
tävissä olevaa aikaa kuvattiin vähäiseksi, tiloja rauhattomiksi ja ohjausmateriaalia puutteellisiksi.
Syventävä potilasohjauskoulutus vahvisti ja selkeytti työyksiköiden sekä hoitohenkilökunnan poti-
lasohjaustoimintaa. Koulutus kehitti potilasohjaustoimintaa ja – osaamista. Se tarjosi tiedon lisäksi
työkaluja potilasohjaukseen laajentaen henkilökunnan näkemystä potilasohjauksesta. Potilasohjauk-
sen näkyvyys lisääntyi ja sen merkitys jokapäiväisenä toimintana vahvistui. Käytettävissä olevan
ohjausmateriaalin kuvattiin monipuolistuneen kehittämistehtävän myötä ja hoitohenkilökunnan
valmiudet käyttää erilaisia materiaaleja lisääntyivät. Potilasohjaustapojen ja – käytäntöjen yhtenäis-
45
tämisen merkitys vahvistui ja ohjauksen suunnittelu ja toteutus muuttui prosessimaiseksi. Potilasoh-
jauksen laatu parani ohjauksen muuttuessa osaamisen vahvistumisen myötä potilaslähtöisemmäksi
ja kokonaisvaltaisemmaksi toiminnaksi.
Syventävän potilasohjauskoulutuksen kuvattiin vaikuttaneen potilaslähtöisen potilasohjausprosessin
merkityksen ja laadun ymmärtämiseen vahvistavasti. Hoitohenkilökunnalla vahvistui ajatus toimin-
nan kehittämisestä ja työyksiköissä pyrittiin sitouttamaan koko henkilökunta mukaan toimintaan.
Koulutuksen aikana henkilökunta kuvasi kehittyneensä ammatillisesti ja oman osaamisen vahvista-
minen myös tulevaisuudessa nousi tärkeäksi tavoitteeksi. Päivittäisen toiminnan haasteita ei enää
koettu potilasohjausta estäväksi tekijäksi, vaan niihin etsittiin aktiivisesti ratkaisuita toimintatavan
muutoksella.
Kuviossa 7 on esitetty yhteenveto tämän tutkimuksen tuloksista.
46
Kuvio 7. Yhteenveto tutkimustuloksista.
Potilasohjauksen toteutuminen
erikoissairaanhoidossa
Tarpeista lähtevää ammatillista toimintaa
• Potilasohjauksen lähtökohtana olivat tarpeet
• Potilasohjaus oli osa ammatillista osaamista
Resurssien ohjaamaa päivittäistä toimintaa
• Potilasohjaus osana päivittäistä hoitotyötä
• Resurssit vaikuttivat potilasohjauksen toteutumiseen
Syventävän potilasohjauskoulutuksen
merkitys hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksiin
Yhdenmukaisti potilasohjaustoimintaa
• Lisäsi hoitohenkilökunnan valmiuksia kehittää ja hyödyntää potilasohjausmateriaalia
• Selkiytti potilasohjausprosessia
Kehitti potilasohjausosaamista
• Lisäsi ammatillisia valmiuksia
• Vahvisti työyksiköiden potilasohjaustoimintaa
Syventävän potilasohjauskoulutuksen
vaikutus hoitohenkilökunnan käsityksiin potilasohjauksesta
Laadun merkitys potilasohjauksessa vahvistui
• Lisäsi potilaslähtöisyyttä potilasohjauksessa
• Edisti monipuolista potilasohjausmenetelmien hyödyntämistä
• Laajensi potilasohjausprosessin merkitystä
Potilasohjausosaamisen kehittäminen vahvistui
• Korosti ammatillista kehittymistä osaamisen vahvistajana
• Edisti ammatillista yhteistyötä potilasohjauksessa
Potilasohjauskoulutus hoitohenkilökunnan osaamisen vahvistajana
47
6 POHDINTA
6.1 Tutkimuksen luotettavuus
Tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa tieteellisen tutkimuksen ominaisuuksien mukaisesti mahdol-
lisimman luotettavaa tietoa tutkimuksen kohteena olevasta ilmiöstä todellisuus säilyttäen. Tutkija
pyrki takaamaan tutkimuksen luotettavuuden ja uskottavuuden mahdollisimman tarkasti tutkimuk-
sen jokaisessa vaiheessa noudattamalla hyviä tieteellisiä menettelytapoja (Kuula 2011). Luotetta-
vuutta arvioitaessa on pohdittava, miten hyvin tutkimuksessa kootut tiedot kuvaavat tutkimuksen
asioita ja ilmiöitä. Lisäksi tulisi pohtia sitä, miten hyvin tutkimuksessa käytetyn menetelmän avulla
koottujen tietojen pohjalta pystytään tekemään yleisiä päätelmiä. (Kylmä & Juvakka 2007, Kank-
kunen & Vehviläinen-Julkunen 2013, Hakala 2015.) Politin ja Beckin (2006) mukaisesti kvalitatii-
visen tutkimuksen luotettavuutta voidaan arvioida uskottavuuden, vahvistettavuuden, riippuvuuden
ja siirrettävyyden perusteella.
Uskottavuus edellyttää tutkijalta aineiston ja tulosten analyysin kuvausta sekä aineiston ja tulosten
suhteen kuvaamista. Tulosten kuvauksen tulee olla niin selkeä, että lukija ymmärtää miten analyysi
on tehty. Myös tutkimuksen vahvuudet ja rajoitukset tulee olla ymmärrettävästi esitetty. Tutkimuk-
sen uskottavuutta vahvistaa keskustelu tutkimukseen osallistuneiden tai toisten samaa aihetta tutki-
vien kanssa, kuten myös tutkijan pitämä tutkimuspäiväkirja ja riittävä aika tutkimusaiheen parissa.
(Polit & Beck 2006, Kylmä & Juvakka 2007, Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.) Aineiston
ja tulosten vahvuutena on sen kattavuus tutkittavasta ilmiöstä. Tutkimukseen osallistuivat koko sy-
ventävään potilasohjauskoulutukseen osallistunut hoitohenkilökunta. Tutkimuksen aineiston ana-
lyysivaiheessa tutkija palasi toistuvasti alkuperäisiin litteroituihin materiaaleihin ja lauseisiin, joista
analyysiyksiköt oli poimittu. Näin pyrittiin varmistamaan analyysin edetessä tutkimustulosten vas-
taavuus aineistoon. Tutkimuksen aineiston analyysivaiheessa tutkija keskusteli tuloksista ohjaajien
kanssa. Ohjaajista kaksi oli osallistunut tutkimusaineiston keruuseen ja litterointiin ja aineisto oli
heille tuttu. Tutkimuksen luotettavuutta saattaa rajoittaa se, ettei tutkija itse osallistunut aineiston
keruuseen ja litterointiin. Näin tutkija ei ole päässyt havainnoimaan haastattelun aikana ei-sanallista
ilmaisua ja vuorovaikutussuhteita. Tutkittavat eivät osallistuneet aineiston analyysivaiheessa ana-
lyysin arviointiin. Tutkimuksen tiedonhaku toteutettiin käyttämällä yhtä hakusanayhdistelmää aina
yhdessä tietokannassa kerrallaan (liite 1). Tiedonhaun kattavuuden kannalta tietokantahaun jakami-
nen eri hakusanayhdistelmiin samaa tietokantaa käyttämällä olisi voinut tuottaa laaja-alaisemman
tuloksen tietokannoista.
48
Siirrettävyyden arvioimiseksi tutkimuksessa kuvataan huolellisesti tutkimuskonteksti, osallistujien
valinta ja tausta sekä aineiston keruu ja analyysi. Siirrettävyyden arvioimiseksi osallistujista sekä
ympäristöstä on annettava riittävästi kuvailevaa tietoa. (Polit & Beck 2006, Kylmä & Juvakka 2007,
Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.) Teemahaastatteluin kerätty tutkimusaineisto on kerätty
henkilöiltä, joilla on tutkittavasta ilmiöstä omakohtaista kokemusta. Haastattelurungon kysymykset
olivat väljät jättäen tilaa haastateltavien omille näkökulmille. Aineiston riittävyys varmistettiin
haastattelemalla kaikki syventävään potilasohjauskoulutukseen osallistuneet. (Kylmä & Juvakka
2007.) Tutkimuksen tuloksia ei voida siirtää suoraan koskemaan toista toimintaympäristöä vaan
tulokset ovat vertailukelpoisia ja siirrettäviä tutkimuksen kontekstissa.
Vahvistettavuus edellyttää tutkimusprosessin kirjaamista siten, että toinen tutkija voi seurata pro-
sessin kulkua. Tutkimuksen ja aineiston analyysin eteneminen tulee kirjata vaiheittain ja ymmärret-
tävästi. Kvalitatiivisen tutkimuksen tulokset ovat sidoksissa siihen ympäristöön, yhteisöön ja kult-
tuuriin, josta aineisto on kerätty. Tuloksia ei voida tilastollisesti yleistää. (Polit & Beck 2006, Kyl-
mä & Juvakka 2007.) Tutkimuksen eri vaiheet on pyritty kuvaamaan käyttäen apuna taulukoita ja
kuvioita. Aineiston analyysin selkeää kuvausta tuettiin esittämällä sisällönanalyysi esimerkein au-
tenttisista lainauksista edeten pääluokkaan saakka. Tulokset kuvaavat paikallistasolla potilasoh-
jausosaamista eivätkä sovellu suoraan siirrettäväksi muuhun toimintaympäristöön.
Riippuvuus kuvaa tutkimuksen tulosten riippuvuutta aikaan, paikkaan ja tutkijaan. Tutkimuksen
riippuvuutta voidaan tarkastella pyytämällä ulkopuolista tutkijaa arvioimaan analyysia. (Polit &
Beck 2006.) Tutkija ei osallistunut tutkimushaastatteluihin tai potilasohjauskoulutuksen toteutuk-
seen. Aineiston analyysivaiheessa riittävät ajalliset tauot auttoivat säilyttämään objektiivisuuden.
Tutkija työskentelee sairaanhoitajana KYSissä, joten tutkimuksen aikana tutkija pohti mahdolli-
simman avoimesti omaa suhtautumistaan ja suhdettaan tutkimusaiheeseen ja kontekstiin. Refleksii-
visyyttä kuvataan tutkimuksen tekijän tietoisuudeksi omista lähtökohdistaan tutkimuksen tekijänä ja
vaikutuksesta aineistoon ja tutkimusprosessiin (Kylmä & Juvakka 2007).
6.2 Tutkimuksen eettisyys
Tutkija on noudattanut tutkimusta tehdessään Tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimaa ohjeis-
tusta hyvästä tieteellisestä käytännöstä. Tutkimustyössä ja tulosten raportoinnissa on noudatettu
rehellisyyttä, yleistä huolellisuutta ja tarkkuutta. Tutkimusaineiston analysoinnissa on käytetty tie-
teellisen tutkimuksen kriteerien mukaisia metodeja ja tietoaineistoja on käsitelty tieteelliselle tiedol-
49
le asetettujen vaatimusten mukaisesti. (TENK 2013.) Tutkimuksessa on sitouduttu Helsingin julis-
tuksen (1964) tutkimuseettiseen ohjeistukseen (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013). Tutki-
jaa ovat ohjanneet tutkimukseen oma mielenkiinto, tutkimuksellisen kokemuksen kartuttaminen ja
tarve tutkia ilmiötä hoitotieteellisesti. Tutkimuksen aineisto kerättiin hoitohenkilökunnalta ja se
kohdentui ammatilliseen osaamiseen. Tutkittavat eivät edusta erityisen haavoittuvaista ryhmää, jo-
ten lausuntoa tutkimuseettiseltä toimikunnalta ei tarvittu. Tutkimusaihetta ei voida pitää myöskään
erityisen sensitiivisenä tutkimukseen osallistujien näkökulmasta. (Kankkunen & Vehviläinen-
Julkunen 2013.) KYSin henkilöstöpäällikkö oli myöntänyt luvan tutkimusaineiston keräämiseen
hoitohenkilökunnalta ja tutkimukselle haettiin lisäksi organisaatiolupa KYSiltä.
Tutkittaville tiedotettiin reflektiotapaamisten nauhoittamisesta sekä nauhoittamalla kerätyn aineis-
ton hyödyntämisestä tutkimuskäyttöön. Lisäksi osallistuneille lähetettiin vielä jälkikäteen sähköpos-
titse tiedote kerätyn aineiston tutkimuskäytöstä. Tutkimukseen osallistuminen on ollut vapaaehtois-
ta ja osallistujilla on ollut missä vaiheessa tahansa mahdollisuus kieltäytyä. Haastattelutilanteessa
osallistuminen keskusteluun on ollut vapaaehtoista. Tutkittavalla tulee olla mahdollisuus keskeyttää
osallistuminen tutkimukseen missä vaiheessa tahansa ja ilman erityistä syytä. Tutkittavien itsemää-
räämisoikeutta ja vapaaehtoisuutta tulee kunnioittaa myös aineiston keruussa. (Kuula 2011, Kank-
kunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.)
Tutkijan tulee raportoida osallistuneiden kuvaukset tutkitusta ilmiöstä totuudenmukaisesti, mutta
osallistujia suojaten. Suorat alkuperäislainaukset vahvistavat luotettavuutta. Suoria lainauksia käy-
tettäessä tulee eettisestä näkökulmasta pohtia mahdollista osallistujan tunnistamista. Tutkimukseen
osallistuvien anonyymius voidaan varmistaa kääntämällä suorat alkuperäisilmaukset murrekielestä
yleiskielelle (Kylmä & Juvakka 2007, Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.) Tutkimuksen
aineisto on kerätty yhden sairaalan henkilökunnasta ja tunnistamattomuuden varmistamiseksi suorat
lainaukset on tutkimuksessa ilmaistu yleiskielellä. Tutkimuksessa esille nousseiden asioiden rapor-
tointi tapahtuu siten, että ne palvelevat uuden tiedon tuottamisen lisäksi luottamuksellisuuden ja
kunnioituksen periaatteita (Kylmä & Juvakka 2007). Tutkimukseen osallistujien anonymiteettia
kunnioitettiin ja annettuja tietoja käsiteltiin luottamuksellisesti. Litteroidusta tutkimusaineistosta ei
käy ilmi osallistujien tunnistetietoja.
Tutkimusraportin kirjoittamisessa pyrittiin selkeisiin kuvauksiin eri vaiheista ja ratkaisuista. Tutkija
pyrki kuvaamaan todellisuuden mahdollisimman elävästi ja tarkasti. Tutkimuksen ajan tutkija piti
erillistä muistiota, johon kirjasi ylös huomioita ja havaintoja. (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen
50
2013.) Tuloksien kirjoittamisessa tutkija pitäytyi totuudessa ja aineistojen tuottamassa tiedossa mi-
tään perusteetonta siihen lisäämättä. Aiempien tutkimuksien tuloksia on esitelty niiden arvoa kunni-
oittaen ja tarkasti lähdemerkintöjä noudattaen.
6.3 Tutkimustulosten tarkastelu
Potilasohjaus erikoissairaanhoidon toimintana
Potilasohjauksen toteutuminen erikoissairaanhoidossa kuvattiin parhaimmillaan suunnitelmallisek-
si, moniammatilliseksi ja potilaslähtöiseksi toiminnaksi. Tulosta tukee aiempi kansallinen tutkimus
potilasohjauksesta, jossa sitä on kuvattu potilaslähtöiseksi ja potilaan tunteet huomioivaksi toimin-
naksi (Lipponen 2014). Lipponen ym. (2006) toteavat tutkimustulostensa perusteella, että hoitohen-
kilökunnan taidot toteuttaa potilasohjausta olivat hyvät ja suhtautuminen potilasohjaukseen positii-
vista. Tässä tutkimuksessa hoitohenkilökunnan asenne potilasohjausta kohtaan kuvautui positiivi-
seksi. Ohjauksen koettiin kuuluvan olennaisena ja kiinteänä osana potilastyöhön. Potilasohjausta
kuvattiin kokonaisvaltaiseksi sekä potilaan että hoitohenkilökunnan tarpeista lähtevää hoitotyön
toiminnaksi. Toisaalta osa hoitohenkilökunnasta kuvasi potilasohjausta vaihtelevaksi ja suunnitte-
lemattomaksi osa-alueeksi, josta kukaan ei kantanut vastuusta. Potilasohjaus oli silloin epämääräistä
ja näkymätöntä toimintaa. Johansson ym. (2003) tutkimuksessa potilaiden kokemuksesta kävi ilmi,
ettei potilasohjaus välttämättä kattanut kokonaisvaltaisesti potilaan tilannetta. Potilasohjausta pidet-
tiin osin riittämättömänä sosiaalisen, kokemuksellisen, eettisen ja taloudellisten näkökulmien osalta
(Johansson ym. 2003, Kelo ym. 2013b).
Tutkimuksessa kävi ilmi päivystyksellisesti ja elektiivisesti saapuneiden potilaiden ohjauksen sisäl-
lön erilaisuus. Päivystyksellisissä tilanteissa hoitotoimenpiteet ja nopeat siirtymiset vaikeuttivat
potilasohjauksen toteuttamista. Johansson ym. (2002) ovat havainneet tutkimuksessaan joitakin
eroja päivystys- ja elektiivisten potilaiden saamassa sekä eri osastojen välisessä potilasohjauksessa.
Aiemmat tutkimukset eivät tukeneet selkeää eroa näiden kahden potilasryhmän saaman ohjauksen
välillä. Potilasohjaukseen vaikutti jonkin verran erikoisala, jolla potilasta hoidettiin. Eroa selitettiin
potilaan sairauden ja hoidon erityispiirteillä, jolloin eri tavoin toteutuva potilasohjaus tuki potilaan
yksilöllisiä tarpeita. Eri potilasryhmien kohdalla ei välttämättä huomioida kuitenkaan riittävän hy-
vin potilaiden yksilöllisiä tarpeita vaan suositaan perinteisiä potilasohjausmenetelmiä kuten suullis-
ta ja kirjallista potilasohjausta (Hätönen ym. 2010). Tässä tutkimuksessa hoitohenkilökunnan ko-
kemana ja potilaiden antaman aiemman palautteen mukaan kotiutumisvaiheen potilasohjaus oli
51
haasteellista ja vaillinaisesti toteutunutta. Haasteelliseksi kotiutumisvaiheen potilasohjauksen teki
tiedon siirtymisen ja kirjaamisen vaillinaisuus. Myös aiemman tutkimuksen mukaan potilasohjauk-
sen toteutuminen on osin riittämätöntä ja jää jopa toteutumatta (Johansson ym. 2003).
Potilasohjauksen kirjaamista potilastietojärjestelmään kuvasi osa hoitohenkilökunnasta hyvin toteu-
tetuksi, rakenteiseksi ja osa haastavaksi ja puutteelliseksi. Kirjaamiseen haasteellisuus liitettiin käy-
tettävissä olevaan potilastietojärjestelmään, sen rakenteisuuteen ja kiireeseen. Tutkimuksen tulosten
mukaan ajan ja tilan puute olivat suurimpia yksittäisiä resurssitekijöitä, jotka ohjasivat eniten poti-
lasohjauksen toteutumista ja toteuttamista. Ohjaustilanteita kuvattiin myös meluisiksi eikä potilaille
pystytty välttämättä tarjoamaan yksityisyydensuojaa. Ohjaustilanteet toteutuivat käytävillä ja usean
hengen potilashuoneissa. Potilasohjaukseen käytettävän ajan vähäisyys ja tilan puute vaikeuttivat
potilasohjauksen toteuttamista myös aiemmissa tutkimuksissa (Johansson ym. 2003, Lipponen ym.
2006, Kelo ym. 2013b). Tulokset tukevat aiempien tutkimuksien tuloksia resurssien puutteellisuu-
den ja vaikuttavuuden osalta. Hyvän potilasohjauksen on kuitenkin todettu edellyttävän asianmu-
kaisia ja riittäviä resursseja (Lipponen 2014).
Erikoissairaanhoidossa toteutettava potilasohjaus tapahtui yleisimmin kasvokkain tapahtuvana yksi-
löohjauksena ja tieto annettiin potilaalle pääasiassa suullisesti. Puhelimessa annettavan ohjauksen
määrän hoitohenkilökunta kuvasi lisääntyneen ja sen odotettiin lisääntyvän myös tulevaisuudessa.
Internet-pohjaista ohjausta ei tämän tutkimuksen perusteella juuri käytetty. Pääpaino kasvokkain
tapahtuvalla ohjauksella ja puutteellinen menetelmien käyttö on noussut esille myös aiemmassa
tutkimuksessa (Kelo 2013a) ja ohjausmenetelmiä on kuvattu yksipuolisiksi (Lipponen ym. 2008).
Käytettävä ohjausmateriaali oli tämän tutkimuksen mukaan yleensä kirjallista materiaalia, jonka
päivittäminen oli osin puutteellista. Ohjausmateriaaleissa ja -menetelmissä olevien puutteiden ku-
vattiin vaikuttaneen ohjausmenetelmien valintaan. Myös aiemmat tutkimukset tukevat tässä tutki-
muksessa saatuja potilasohjausmateriaalin käyttöä koskevia tuloksia. Aiempien tutkimusten mukaan
PC ja videot eivät olleet yleisesti käytössä, kirjallista materiaalia tarjottiin eniten, mutta ei joka oh-
jauksessa (Johansson ym. 2002, 2003, Lipponen ym. 2006, Hätönen ym. 2010). Tässä tutkimukses-
sa hoitohenkilökunta toi ilmi ajantasaisen, kirjallinen materiaalin tukevan omaa potilasohjaustyö-
tään toimimalla tarvittaessa muistilistana ohjaustilanteessa. Kirjallinen, ajantasaisen materiaali on
todettu toimivan henkilökunnan tukena ja vahvistavan potilaan omatoimisuutta (Kennedy ym.
2014).
52
Tämän tutkimuksen tulosten mukaan potilasohjauksessa huomioitiin omaiset erityisesti lasten koh-
dalla. Ohjaustilanteissa vanhemmille annettiin tilaa esittää kysymyksiä ja perheen tarpeet huomioi-
tiin. Myös Kelo ym. (2013a) toteavat tutkimuksessaan lasten vanhempien ohjauksen olevan merkit-
tävä osa potilasohjausta. Ikä ja sukupuoli vaikuttivat aiempien tutkimusten mukaan saadun poti-
lasohjauksen sisältöön (Johansson ym. 2003), mutta tämän tutkimuksen tulosten perusteella ei tullut
esille iän tai sukupuolen vaikutusta toteutuneeseen potilasohjaukseen. Potilasohjauksen katsottiin
kuuluvan osaksi potilaan kanssa tehtävää työtä yli ammattirajojen. Hoitohenkilökunta kuvasi tutki-
muksessa potilasohjaustyön olevan osa hoitohenkilökunnan ammatillista osaamista. Parhaimmillaan
työyksiköiden potilasohjaustoiminnassa hyödynnetään hoitohenkilökunnan erityisosaamista ja työ-
kokemusta. Aiemman tutkimuksen mukaan hoitohenkilökunnan potilasohjausosaaminen perustuu
pääosin ammatilliseen kokemukseen ja työyksiköiden toimintatapoihin (Lipponen ym. 2006). Tässä
tutkimuksessa hoitohenkilökunta nosti esille yhteisten toimintamallien puuttumisen heikentävän
työyksiköiden potilasohjaustoimintaa.
Syventävän potilasohjauskoulutuksen merkitys osaamisvalmiuksiin
Koulutus vaikutti myönteisesti hoitohenkilökunnan ammatillisen osaamisen kehittymiseen. Hoito-
henkilökunta kuvasi syventävän potilasohjauskoulutuksen vahvistaneen jo aiemmin opittua, tarjon-
neen uutta teoreettista tietoa, työkaluja ja mahdollistaneen ammattitaidon kehittämisen. Svavarsdòt-
tir ym. (2015) toteavat, että ammatillinen kehittyminen potilasohjausosaamisessa mahdollistaa op-
pimista tukeva ympäristö, joka tarjoaa käytännön tietoa, tukea, harjoittelua ja mahdollisuuden kehit-
tää omaa toimintaa. Tietämyksen lisääminen henkilökunnan koulutuksen avulla lisää eri menetel-
mien hyödyntämistä potilasohjauksessa (Keulers ym. 2007) ja hoitohenkilökunnan tietämyksen
vahvistaminen ja lisääminen motivoi hakemaan ja päivittämään tietämystään (Lipponen 2013a).
Erikoissairaanhoidossa työskentelevän hoitohenkilökunnan tietotasoa on kuvattu hyvänä ja kykyä
ylläpitää ohjausprosessia kohtalaisen hyvänä. Kehittämistyöhön osallistumisen on todettu lisänneen
potilasohjausosaamista. (Lipponen ym. 2013a, Lipponen 2014.) Myös tämän tutkimuksen tuloksissa
on nähtävissä ammatillinen kasvu ja potilasohjausosaamisen kehittyminen koulutuksen aikana. Li-
säksi hoitohenkilökunta uskoi kehittymisen ja oppimisen jatkuvan koulutuksen jälkeen pitäen sy-
ventävään potilasohjauskoulutukseen kuulunutta kehittämistehtävää merkittävänä potilasohjauksen
kehittäjänä ja ammattilisen toiminnan vahvistajana. Tärkeäksi ja konkreettiseksi kehittämiskeinoksi
nousi syventävään potilasohjauskoulutukseen liittyvä kehittämistehtävä, jonka kuvattiin tuovan po-
tilasohjaukseen välineitä ja vahvistavan osaamista yli yksikkörajojen. Tarve kehittämistehtävälle
53
tuli käytännön hoitotyöstä ja kehittämistehtävä vastasi havaittuun tarpeeseen esimerkiksi päivitetyn
potilasohjeen tai uuden ohjeistuksen muodossa. Potilasohjauksen kehittämistoiminnan on todettu
vahvistavan hoitohenkilökunnan ammattiylpeyttä ja ammatillista kehittymistä tarjoten mahdollisuu-
den omien taitojen ja hoitoprosessin kehittämiselle (Lipponen 2014).
Hoitohenkilökunnan tietoisuus omasta toiminnasta tuki potilasohjauksen prosessimaisuutta ja poti-
laan tarpeista lähtevää toimintaa. Potilasohjauksen yksilöllisyyttä tuki aiemman tutkimuksen mu-
kaan kiinnostus potilaan yksilöllistä tilannetta kohtaan ja potilaan kuuntelu (Svavarsdòttir ym.
2015), joka tässä tutkimuksessa merkitsee potilasohjauksen suunnittelun perustumista potilaan tar-
peisiin ja ohjausmenetelmien valinnassa huomioitaviin potilaan yksilöllisiin valmiuksiin. Hoitohen-
kilökunta kuvasi potilasohjaustoiminnan muuttuneen suunnitelmallisemmaksi, yhtenäisemmäksi ja
prosessimaiseksi toiminnaksi. Potilasohjaustilannetta pohdittiin ja valmisteltiin etukäteen ja poti-
laalta varmistettiin tarvittava tiedon ymmärrys. Valmistellun potilasohjauksen tavoitteet on todettu
olevan realistisemmat, jolloin potilasohjauksen tavoitteisiin on mahdollista päästä (Kelo ym.
2013a).
Potilasohjaus toteutui hoitohenkilökunnan arvioimana aiempaa laadukkaampana, tavoitteellisena
toimintana, jonka arviointiin ja kirjaamiseen pyrittiin kiinnittämään huomiota. Kirjaaminen toi esille
potilasohjauksen näkyvyyttä päivittäisessä hoitotyössä ja vähensi hoitohenkilökunnan päällekkäistä
työtä. Hoitohenkilökunnan erityisosaamisalueita, työkokemusta ja ammattitaitoa hyödynnettiin poti-
lasohjauksessa. Tämän ja aiempien tutkimusten tulosten perusteella voidaan todeta potilasohjauksen
liittyvän selkeästi hoitohenkilökunnan työnkuvaan ja olevan hoitajalähtöistä toimintaa (Johansson
ym. 2003).
Syventävän potilasohjauskoulutuksen myötä hoitohenkilökunta alkoi kiinnittää huomiota potilasoh-
jaukseen omissa työyksiköissä ja koko sairaalan tasolla. Keskustelu työyksiköissä potilasohjaustoi-
minnan kehittämisestä nähtiin tärkeäksi. Tunnistettuihin haasteisiin pyrittiin vastaamaan toimintata-
poja muuttamalla ja kehittämällä. Hoitohenkilökunnan aktiivinen oman toiminnan pohtiminen toi
esille henkilökohtaisia kehittämistarpeita. Koulutus kehitti työyksiköiden toimintaa ja potilasohja-
uksen näkyvyys lisääntyi. Sen liittäminen jokapäiväiseen toimintaan koettiin tärkeänä. Potilasoh-
jauskoulutuksen on todettu aiemmissa tutkimuksissa lisänneen potilaslähtöisyyttä ja vahvistaneen
henkilökunnan potilasohjausosaamista. Aiempi tutkimustulos tukee hoitohenkilökunnan koulutuk-
sen positiivisia vaikutuksia koko työyksikön ammatillisen osaamisen ja toiminnan kannalta (Lippo-
nen ym. 2013a). Hoitohenkilökunnan osaamisen vahvistaminen on lisännyt osaamista ja moniam-
54
matillista toimintaa työyksiköissä kehittäen toimintaa yksikkötasolla eteenpäin (Lamiani & Furey
2009, Lipponen 2013a). Koulutuksen on todettu lisänneen hoitohenkilökunnan työtyytyväisyyttä ja
vahvistaneen moniammatillista yhteistyötä eri ammattilaisten välillä. Hyvin suunniteltu ja toteutettu
koulutus tai esimerkiksi kehittämishanke voivat parantaa hoitotyön käytäntöjä myös yli organisaa-
tiorajojen. (Visser & Wysmans 2010, Lipponen 2013a.) Tässä tutkimuksessa kuvautui hoitohenki-
lökunnan suhtautumisen muutos haasteita ja resurssien puutteita kohtaan. Ongelmia pyrittiin ratkai-
semaan olemassa olevin keinoin ja potilasohjausta toteutettiin olemassa olevat resurssit huomioiden
aiempaa enemmän.
Tässä tutkimuksessa potilasohjauksen näkyvyyden ja jatkuvuuden parantaminen hoitotyössä nähtiin
keinona kehittää potilasohjausta ja hoitotyötä. Kouluttautumismahdollisuus tarjoaa aiemman tutki-
muksen mukaan hoitohenkilökunnalle positiivisen haasteen osallistua henkilökohtaisen osaamisen
sekä hoitotyön kehittämiseen (Lipponen ym. 2013b). Syventävän potilasohjauskoulutuksen todettiin
vahvistaneen potilasohjauksen kuulumista kaikille potilaan hoitoon osallistuville. Työyksiköiden
sisällä potilasohjauksen kehittämistoimintaan pyrittiin sitouttamaan koko työyksikön moniammatil-
linen henkilökunta. Koulutus- ja kehittämistoiminnan on todettu aiemminkin lisänneen koko henki-
lökunnan sitoutumista ja aktiivisuutta potilasohjauksen kehittämistoiminnassa (Lipponen 2014).
Yhteistyön merkitys lisääntyi työyksiöiden sisällä ja eri yksiöiden välillä. Tutustuminen toisten yk-
sikköjen toimintaan ja verkostoituminen avasi uusia näkökulmia ja toimintatapoja.
Syventävän potilasohjauskoulutuksen vaikutus hoitohenkilökunnan käsityksiin potilasohja-
uksesta
Syventävän potilasohjauskoulutuksen kuvattiin vahvistaneen hoitohenkilökunnan motivaatiota poti-
lasohjaukseen. Potilaan rooli ja vuorovaikutuksen merkitys potilasohjaustilanteissa vahvistuivat.
Tämän tutkimuksen mukaan hoitohenkilökunnan käsitys potilasohjauksen merkityksestä potilaan
sitoutumisessa omaan hoitoonsa lisääntyi. Näkökulman muutos potilaslähtöisempään suuntaan on
tärkeää, sillä potilasohjauksen hoitajalähtöisyys vähentää potilaan huomioimista ohjaustilanteissa
(Johansson ym. 2003). Potilasohjauksen kokonaisuuden hahmottaminen vahvistuivat ja potilasohja-
uksen kriittisiä kehittämiskohteita tunnistettiin paremmin. Hoitohenkilökunnan näkemys kehittä-
mistyöstä muuttui positiivisemmaksi ja hoitohenkilökunta näki potilaslähtöisemmän potilasohjauk-
sen kehittämisen tulevaisuudessa tärkeäksi keinoksi vaikuttaa ohjauksen laatuun. Myös Svavarsdòt-
tir ym. (2015) toteavat tutkimuksessaan tärkeäksi vahvistaa hoitohenkilökunnan taitoja potilaan
yksilöllisten tarpeiden havaitsemiseen potilasohjauksessa.
55
Syventävä potilasohjauskoulutus muutti hoitohenkilökunnan käsityksiä eri ohjausmenetelmistä ja
avasi internet-pohjaisen potilasohjauksen hyödyntämisen mahdollisuuksia. Aiemmin hoitohenkilö-
kunta kuvasi suhtautuneensa internetin käyttöön epäillen, mutta koulutuksen aikana luottamus in-
ternetin osalta kasvoi ja sen hyötyjä osattiin arvioida potilaan näkökulmasta. Potilasohjauskoulutuk-
seen on nähty tärkeäksi sisällyttää eri ohjausmenetelmiin tutustumista, koska ohjausmenetelmien
laajempi hyödyntäminen vahvistaa potilasohjausta (Johansson ym. 2003).
Potilasohjaukseen liittyvien haasteiden ja rajoitusten huomioimisen lisäksi hoitohenkilökunta pyrki
koulutuksen jälkeen ratkaisemaan ongelmia aiempaa enemmän. Kirjaamiseen liittyviä käytännön
työssä ilmeneviä ongelmia tunnistettiin ja niihin lähdettiin miettimään ratkaisua esimerkiksi omaa
toimintaa muuttamalla. Koulutuksen myötä hoitohenkilökunta pyrki saavuttamaan tavoitteita muut-
tamalla omaa toimintaansa. Koulutus vahvisti potilasohjauksen ymmärrystä prosessimaisena toi-
mintana. Potilasohjauksen kokonaisuuden ymmärtämisen kuvattiin lisääntyneen ja ohjaus nähtiin
laaja-alaisempana toimintana kuin ennen koulutusta. Aiemman tutkimustiedon mukaan potilasohja-
uksen toimintamallien käytöstä hyötyy ennen kaikkea potilas (Lipponen ym. 2013b).
Tutkimuksen mukaan syventävä potilasohjauskoulutus tuki hoitohenkilökunnan ammatillista kas-
vua ja lisäsi näyttöön perustuvan tiedon merkitystä potilasohjauksen perustana. Hoitohenkilökunta
kuvasi tiedon haun vahvistuneen ja ammatillinen kasvu nähtiin jatkuvana prosessina. Työn kehittä-
misen on todettu lisänneen henkilökohtaisen tieto-taidon lisäksi hoitotyön vaikuttavuutta ja työyk-
sikön ammatillista osaamista (Lipponen ym. 2013a).
Koulutuksen toteutuminen osittain verkko-oppimisympäristössä koettiin oppimista tukevana ja nä-
kökulmia avaavana. Ajan puute ja rauhallisen tilan löytämisen haasteellisuus oli hoitohenkilökun-
nan näkökulmasta haasteina verkko-oppimisympäristön hyödyntämisessä. Internetpohjaisen koulu-
tusympäristön on todettu olevan yhtä tehokas lähiopetuksen kanssa ja hyötyinä kustannustehokkuu-
den lisäksi on jatkuva saatavuus ja joustava osallistuminen koulutukseen riippumatta sijainnista
(Berger ym. 2009). Palautteen antaminen ja saaminen, asioiden ja ilmiöiden nimeäminen ja tunnis-
taminen sekä yhdessä pohtiminen ovat lisänneet aiemman tutkimuksen mukaisesti hoitohenkilö-
kunnan motivaatiota (Lipponen ym. 2013b). Verkko-oppimisympäristön keskustelualueella käyty
keskustelu kuvautui näkökulmia avaavana, hoitohenkilökunnan yhteistyön vahvistajana ja vertais-
tukena.
56
Potilasohjauksen käsitettiin kuuluvan koko henkilökunnalle ja potilasohjauksen toiminnan kehittä-
miseen työyksiköissä pyrittiin sitouttamaan koko työyksikön henkilökunta. Käytännön toimintaa
arvioitiin eri näkökulmasta kuin ennen koulutusta ja yhtenäisyyden merkitys toimintatavoissa ko-
rostui. Hoitohenkilökunta nosti esille koulutuksen tarjoaman materiaalin auttaneen tavoitteellisen
toiminnan rakentamisessa. Toiminnan muutokset ja uuden tiedon ja taidon implementointi tarvitse-
vat organisaation, työyksikön (Visser & Wysmans 2010) ja esimiehen tuen (Lipponen ym. 2013a).
Potilasohjauksen merkityksestä sekä kehittämisestä osana terveydenhuoltoa on tutkittu jonkin ver-
ran kansallisesti ja kansainvälisesti. Kansainvälisen tutkimuksen hyödyntämisen hankaluus on ter-
veydenhuollon toiminnan erilaisuus maiden välillä (Strupeit ym. 2013). Paikallistasolla tarvitsemme
lisää tietoa toteutuneen koulutuksen toimivuudesta sekä potilasohjauskoulutuksen toteutumisen ja
kehittämisen haasteista organisaatiossa. Erikoissairaanhoidon hoitojaksojen lyhentyessä tiedon siir-
tyminen jatkohoitoa toteuttavalle yksikölle, esimerkiksi perusterveydenhuoltoon, on entistä tärke-
ämpää. Potilasohjauksen kehittämistä yhteistyössä erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon
tulisi lisätä. Kehittäminen ei kuitenkaan voi olla vain hoitohenkilökunnan vastuulla vaan hoitotyön
johdon tulisi tukea työn kehittämistä. (Lipponen ym. 2013a.)
Kirjaaminen ja kehittämistyö nousivat esille sisällönanalyysivaiheessa usean alaluokan kohdalla.
Tutkija teki ratkaisun sijoittaa kirjaamiseen ja kehittämistehtävään liittyviä teemoja usean alaluokan
alle. Hoitohenkilökunnan osaamisvalmiudet ja käsitykset potilasohjauksesta limittyivät sisällönana-
lyysivaiheessa osin päällekkäin. Tutkimuksellisesta näkökulmasta näiden kahden käsitteen erotta-
minen vaikutti haasteelliselta.
6.4 Tutkimuksen johtopäätökset ja jatkotutkimusehdotukset
Tutkimuksessa kuvattiin syventävää potilasohjauskoulutusta hoitohenkilökunnan osaamisen vahvis-
tajana KYSissä. Tutkimus tuotti kuvaavaa tietoa siitä, miten potilasohjaus toteutui erikoissairaan-
hoidossa hoitohenkilökunnan kokemana sekä miten syventävä potilasohjauskoulutus vaikutti hoito-
henkilökunnan osaamisvalmiuksiin ja käsityksiin potilasohjauksesta. Tutkimuksen tulokset poti-
lasohjauksen toteutumisesta ovat melko yhteneväiset aiemmin tehtyjen kansallisten ja kansainvälis-
ten tutkimusten kanssa.
57
Tässä tutkimuksessa saatuja tuloksia voidaan hyödyntää KYSin potilasohjaustoiminnan kehittämi-
sessä, hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien vahvistamisessa ja potilasohjauskoulutuksen kehit-
tämisessä.
Tutkimuksen tulosten perusteella esitetään seuraavat johtopäätökset:
1. Potilasohjaustoiminta on kiinteä osa päivittäistä hoitohenkilökunnan toimintaa erikoissairaanhoi-
dossa. Ohjausta pyritään toteuttamaan ammatilliseen osaamiseen perustuvana, potilaan ja hoitohen-
kilökunnan tarpeista lähtevänä toimintana.
2. Resurssit, kuten aika, ohjaukseen käytettävät tilat ja materiaali, ovat suurin yksittäinen vaikuttava
tekijä potilasohjauksen toteutumiseen ja resurssien riittämättömyys heijastuu puutteellisena poti-
lasohjauksen toteutumisena erikoissairaanhoidossa.
3. Koulutus vahvistaa hoitohenkilökunnan potilasohjausosaamista lisäämällä ammatillisia valmiuk-
sia toteuttaa potilasohjausta ja kehittää potilasohjaustoimintaa
4. Koulutus vaikuttaa hoitohenkilökunnan käsityksiin potilasohjauksesta ja kehittämistoiminnasta
myönteisesti. Laadun merkitys ja potilaslähtöisyys potilasohjausprosessissa vahvistuu, asenteet po-
tilasohjausmenetelmiä kohtaan muuttuvat myönteisemmiksi ja ammatillisen kehittymisen mahdolli-
suudet vahvistuvat.
Potilasohjausta on tutkittu sekä kansallisesti että kansainvälisesti jonkin verran. Suomessa tehtyjen
ja kansainvälisten potilasohjaustutkimusten tulokset ovat samansuuntaisia. Tutkimuksia on tehty
sekä perusterveydenhuoltoon että erikoissairaanhoitoon. Potilasohjauskoulutuksen vaikuttavuuden
osalta tutkimustietoa on saatavilla vähemmän. Ongelmana kansainvälisen tutkimustiedon hyödyn-
tämisessä on terveydenhuollon erilaisuus ja hoitohenkilökunnan vastuualueiden vaihtelevuus mait-
tain. Ulkomailla organisaatiosta riippuen potilasohjaus toteutuu osin hyvin lääkärivetoisena toimin-
tana, jossa muulla hoitohenkilökunnalla on vähäinen rooli.
Jatkotutkimusehdotukset:
1. Hoitohenkilökunnan potilasohjauksen osaamisvalmiuksia tulisi kartoittaa laajemmin ja saatua
tietoa hyödyntää potilasohjauskoulutuksen suunnittelussa.
58
2. Potilasohjausmenetelmien käyttöä tulisi vahvistaa ja monipuolistaa hyödyntämään uusinta tekno-
logiaa.
3. Potilasohjauskoulutuksen vaikuttavuutta hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksiin ja työyksiköis-
sä tapahtuvan potilasohjaustoiminnan kehittämiseen tulisi tarkastella pidemmällä aikavälillä.
59
LÄHTEET
Alueuudistus. 2015. Sote-uudistuksen tavoitteet. http://alueuudistus.fi/soteuudistus/tavoitteet Luettu
6.1.2016.
Berger J, Topp R, Davis L, Jones J & Stewart L. 2009. Comparison of web-based and face-to-face
training concering patient education within a hospitals system. Journal for nurses in staff develop-
ment 25(3), 127–132.
Corrarino JE. 2013. Health literacy and women’s health: Challenges and opportunities. Journal of
Midwifery & Women’s health 58(3), 257–264.
Davison I & Cooke S. 2015. How nurses’ attitudes and actions can influence shared care. Journal of
Renal Care 41(2), 96–103.
Eloranta T & Virkki S. 2011. Ohjaus hoitotyössä. Livonia Print, Latvia.
Eskola J & Vastamäki J. 2015. Teemahaastattelu: Opit ja opetukset. Teoksessa Valli R & Aaltola J.
(toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1. Metodin valinta ja aineistonkeruu: virikkeitä aloittelevalle
tutkijalle. 4. uudistettu ja täydennetty painos. PS-kustannus, Jyväskylä.
ETENE 2001. Terveydenhuollon yhteinen arvopohja, yhteiset tavoitteet ja periaatteet. ETENE –
julkaisuja 1. Helsinki. http://etene.fi/documents/1429646/1559098/ETENE-
julkaisu-
ja+1+Terveydenhuollon+yhteinen+arvopohja,+yhteiset+tavoitteet+ja+periaatteet.pdf/4de20e99-
c65a-4002-9e98-79a4941b4468 Luettu 6.2.2016.
Hakala J. 2015. Toimivan tutkimusmenetelmän löytäminen. Teoksessa Valli R & Aaltola J. (toim.)
Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1. Metodin valinta ja aineistonkeruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijal-
le. 4. uudistettu ja täydennetty painos. PS-kustannus, Jyväskylä.
Hirsjärvi S & Hurme H. 2015. Tutkimushaastattelu: teemahaastattelun teoria ja käytäntö. Gaudea-
mus, Helsinki.
Hätönen H, Kuosmanen L, Koivunen M & Välimäki M. 2010. Patient education practices in psy-
chiatric hospital wards: A national survey in Finland. Nordic Journal of Psychiatric 64(5), 334–339.
Iso-Kivijärvi M, Keskitalo O, Kukkola K, Ojala P, Olsbo A, Pohjola M & Väänänen H. 2006. Hyvä
potilasohjaus prosessina. Teoksessa Lipponen K, Kyngäs H & Kääriäinen M. (toim.) Potilasohjauk-
sen haasteet. Käytännön hoitotyöhön soveltuvat ohjausmallit. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopii-
rin julkaisuja 4/2006, Oulu.
https://www.ppshp.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/npp/embeds/16315_4_2006.pdf Luettu
6.2.2016.
Isola A, Backman K, Saarnio R, Kääriäinen M & Kyngäs H. 2007. Iäkkäiden kokemuksia saamas-
taan potilasohjauksesta erikoissairaanhoidossa. Hoitotiede 19(2), 51–62.
60
Johansson K, Leino-Kilpi H, Salanterä S, Lehtikunnas T, Ahonen P, Elonmaa L & Salmela M.
2003. Need for change in patient education: a Finnish survey from the patient’s perspective. Patient
Education and Counseling 51, 239–245.
Johansson K, Salanterä S, Katajisto J & Leino-Kilpi H. 2002. Patient education in orthopaedic nurs-
ing. Journal of Orthopaedic Nursing 6, 220–226.
Kankkunen P & Vehviläinen-Julkunen K. 2013. Tutkimus hoitotieteessä. 3.uudistettu painos, Kuo-
pio.
Kelo M, Eriksson E & Eriksson I. 2013a. Perceptions of patient education during hospital visit –
described by school-aged children with a chronic illness and their parents. Scandinavian Journal of
Caring Sciences 27, 894˗904.
Kelo M, Martikainen M & Eriksson E. 2013b. Patient education of children and their families:
Nurses’ experiences. Continuing Nursing Education 39(2), 71–79.
Kennedy A, Rogers A, Bowen R, Lee V, Blakeman T, Gardner C, Morris R, Protheroe J & Chew-
Graham C. 2014. Implemeting, embedding and integrating self-management support tools for peo-
ple with long-term conditions in primary care nursing: a qualitative study. International Journal of
Studies 51, 1103–1113.
Keulers BJ, Welters CFM, Spauwen PHM & Houpt P. 2007. Can face-to-face patient education be
replaced by computer-based patient education? A randomized trial. Patient Education and Counsel-
ing 67, 176–182.
Koli H. 2008. Verkko-ohjauksen käsikirja. Finn Lectura, Helsinki.
Koskinen L, Jokinen P & Mikkonen I. 2007. Merkityksellisten tapahtumien tekniikka reflektiotaito-
jen oppimisen menetelmänä hoitotyön koulutuksessa. Hoitotiede 19(2), 90–101.
Kotisaari M-L & Kukkola S. 2012. Potilaan oikeudet hoitotyössä. Fioca, Helsinki.
Kuula A. 2011. Tutkimusetiikka. Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. 2. painos. Vastapaino,
Tampere.
Kylmä J & Juvakka T. 2007. Laadullinen terveystutkimus. Edita, Helsinki.
Kyngäs H, Kääriäinen M, Poskiparta M, Johansson K, Hirvonen E & Renfors T. 2007. Ohjaaminen
hoitotyössä. WSOY, Helsinki.
Kääriäinen M. 2007. Potilasohjauksen laatu: hypoteettisen mallin kehittäminen. Väitöskirja. Oulun
yliopisto. Oulu. http://herkules.oulu.fi/isbn9789514284984/isbn9789514284984.pdf Luettu
6.2.2016.
Kääriäinen M. 2008. Potilasohjauksen laatu. Teoksessa Lipponen K, Ukkola L, Kanste O & Kyngäs
H. (toim.) Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyönä tuotetut potilasohjauksen
toimintamallit. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin julkaisuja 3/2008, Oulu.
https://www.ppshp.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/npp/embeds/16314_3_2008.pdf Luettu
6.2.2016.
61
Kääriäinen M & Kyngäs H. 2005. Käsiteanalyysi ohjaus-käsitteestä hoitotieteessä. Hoitotiede 17(5),
250–258.
Kääriäinen M, Kyngäs H, Ukkola L & Torppa K. 2006. Terveydenhuoltohenkilöstön käsitykset
ohjauksesta sairaalassa. Hoitotiede 18(1), 4–13.
Kääriäinen M, Lahdenperä T & Kyngäs H. 2005. Kirjallisuuskatsaus: Asiakaslähtöinen ohjauspro-
sessi. Tutkiva hoitotyö 3(3), 27–30.
Lahtinen M. 2006. Potilasohjauksen eettiset lähtökohdat. Teoksessa Lipponen K, Kyngäs H & Kää-
riäinen M. (toim.) Potilasohjauksen haasteet. Käytännön hoitotyöhön soveltuvat ohjausmallit. Poh-
jois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin julkaisuja 4/2006, Oulu.
https://www.ppshp.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/npp/embeds/16315_4_2006.pdf Luettu
6.2.2016.
Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785
Luettu 6.2.2016.
Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994.
http://www.finlex.fi/fi/laki/smur/1994/19940559 Luettu 6.2.2016.
Lakkala M & Lipponen L. 2004. Oppimisen infrastruktuurit verkko-oppimisen tukena. Teoksessa
Korhonen V. (toim.) Verkko-opetus ja yliopistopedagogiikka. Tampere University Press, Tampere.
http://www.helsinki.fi/science/networkedlearning/texts/lakkalalipponen2004.pdf Luettu 18.3.2016.
Lamiani G & Furey A. 2009. Teaching nurses how to teach: An evaluation of a workshop on patient
education. Patient education and counseling 75, 270–273.
Latvala E & Vanhanen-Nuutinen L. 1998. Laadullisen hoitotieteellisen tutkimuksen perusprosessi:
sisällönanalyysi. Teoksessa Paunonen M & Vehviläinen-Julkunen K. (toim.) Hoitotieteen tutki-
musmetodiikka. WSOY, Helsinki.
Lauri S. 2007. Hoitotyön ydinosaaminen ja oppiminen. WSOY, Helsinki.
Leväsluoto J & Kivisaari S. 2012. Kohti asiakaslähtöisiä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelumal-
leja. VTT Technology 62, Espoo.
Lipponen K. 2014. Potilasohjauksen toimintaedellytykset. Oulun yliopisto. Väitöskirja.
http://herkules.oulu.fi/isbn9789526203720/isbn9789526203720.pdf Luettu 6.2.2016.
Lipponen K, Kanste O & Kyngäs H. 2013b. The development of patient education: Experiences of
collaborative work between special and primary care in Finland. Open Journal of Nursing 3, 101–
107.
Lipponen K, Kanste O, Kyngäs H & Ukkola L. 2008. Henkilöstön käsitykset potilasohjauksen toi-
mintaedellytyksistä ja toteutuksesta perusterveydenhuollossa. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti
45, 121–135.
62
Lipponen K, Kyngäs H & Kanste O. 2013a. Together we are more effective: Nursing team mem-
bers’ experiences of development work on patient education. Journal of Nursing Education and
Practice 3(9), 60–69.
Lipponen K, Kyngäs H & Kääriäinen M. 2006. Surgical nurses readiness for patient counselling.
Journal of Orthopaedic Nursing 10, 221–227.
Manninen J. 2001. Verkko aikuisen oppimisympäristönä. Teoksessa Sallila P & Kalli P. (toim.)
Verkot ja teknologia aikuisopiskelun tukena. Aikuiskasvatuksen 42. vuosikirja. Gummerus, Helsin-
ki.
Matikainen J. 2001. Vuorovaikutus verkossa. Verkkopohjaiset oppimisympäristöt vuorovaikutuk-
sen näyttämöinä. Palmenia, Helsinki.
Ora-Hyytiäinen E. 2004. Auttajasta reflektiiviseksi sairaanhoitajaksi. Tampereen yliopisto. Kasva-
tustieteen laitos. Väitöskirja.
Pantzar E. 2004. Oppimisympäristö verkkona – verkko-oppimisympäristönä. Teoksessa Korhonen
V. (toim.) Verkko-opetus ja yliopistopedagogiikka. Tampere University Press, Tampere.
https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/68028/verkko_opetus_ja_yliopistopedagogiikka_2004.
pdf?sequence=3#page=49 Luettu 8.3.2016.
Polit D. & Beck C. 2006. Essentials of nursing research. Methods, appraisal, and utilization. 6.
painos. Lippincott Williams & Wilkins, Philadelphia.
Rautiainen E & Vallimies-Patomäki M. 2014. Kliinisen hoitotyön lisäkoulutus. Nykytilanne ja ke-
hittämisehdotukset. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2014:9. Sosiaali- ja ter-
veysministeriö, Helsinki. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/116142/URN_ISBN_978-
952-00-3478-8.pdf?sequence=1 Luettu 6.2.2016.
Salminen L & Suhonen R. 2008. Oppiminen ja oppimismenetelmät ja niiden hyödyntäminen am-
matillisen kehittymisen tukena. Raportti täydennyskoulutuksesta ja sen mahdollisuuksista. HAMK,
Hämeenlinna.
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/90556/OppiminenJaOppimismenetelmatJaNiiden.pd
f?sequence=1 Luettu 7.2.2016.
Sosiaalihuoltolaki 1301/2014. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141301 Luettu 6.2.2016.
Sosiaali- ja terveysministeriö 2012. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma
KASTE 2012˗2015. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2012:1, Helsinki.
https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/112146/STM_2012_%20KASTE_FI_uusi.pdf?seque
nce=3 Luettu 6.2.2016.
Strupeit S, Buβ A & Dassen T. 2013. Effectiveness of nurse-delivered patient education interven-
tions on quality of life in outpatients: A systematic review. Applied Nursing Research 26, 232–238.
Svavarsdòttir MH, Sigurðardòttir ÁK & Steinsbekk A. 2015. How become an expert educator: a
qualitative study on the view of health professionals with experience in patient education. BMC
Medical Education 15(87), 1–9.
63
TENK. 2013. Tutkimuseettinen neuvottelukunta: Hyvä tieteellinen käytäntö.
http://www.tenk.fi/fi/htk-ohje/hyva-tieteellinen-kaytanto Luettu 18.2.2016.
Tervo-Heikkinen T. 2013. Potilasohjauskoulutus, KYS ja Kysteri kokonaissuunnitelma. Päivitetty
10.10.2013. Julkaisematon lähde.
Tervo-Heikkinen T. 2014. Potilasohjauksen syventävä koulutus POH2. Päivitetty 7.3.2014. Julkai-
sematon lähde.
Tervo-Heikkinen T, Vaajoki A & Saaranen T. 2015. Potilasohjauskoulutus syntyy yhteistyönä. Pro
terveys 5, 19–21.
Tiuraniemi J. 2002. Reflektiivisyys asiantuntijan työssä. Teoksessa Niemi P & Keskinen E (toim.)
Taitavan toiminnan psykologia. Turun psykologian laitoksen julkaisuja, Turku.
http://tiuraniemi.fi/Ammaref.pdf Luettu 7.2.2016.
Tuomi J & Sarajärvi A. 2009. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. 9. uudistettu painos. Tam-
mi, Helsinki.
Turjamaa R, Hartikainen S & Pietilä A-M. 2011. Kotona asuvien ihmisten voimavarat – systemoitu
kirjallisuuskatsaus. Tutkiva Hoitotyö 9(4), 4–11.
Vainiopää J. 2006. Erilaiset oppijat ja oppimateriaalit verkko-opiskelussa. Tampereen yliopisto.
Opettajankoulutuslaitos. Väitöskirja. http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/67572/951-44-
6553-9.pdf?sequence=1 Luettu 8.3.2016.
Vehviläinen-Julkunen K & Paunonen M. 1998. Hoitotieteellisen tutkimuksen tarkoitus ja merkitys.
Teoksessa Paunonen M & Vehviläinen-Julkunen K. (toim.) Hoitotieteen tutkimusmetodiikka.
WSOY, Helsinki.
Visser A & Wysmans M. 2010. Improving patient education by an in-service communication train-
ing for health care providers at a cancer ward: Communication climate, patient satisfaction and the
need of lasting implementation. Patient Education and Counseling 78, 402–408.
LIITTEET
Liite 1.
Liitetaulukko 1. Tiedonhaku tietokannoista.
Hakukone Hakusanat Rajaukset Hakutulos Valittu
Cinahl
#1
”patient education” OR ”pa-
tient counselling” AND ”pro-
fessional education” OR “ed-
ucation professional”
peer reviewed
kieli: englanti
2005-2015
20 1
Cinahl
#2
”patient education” OR “pa-
tient counselling” AND
“nurse*” OR “staff” AND
“trainin*”
peer reviewed
kieli: englanti
2005-2015
258 6
Cochrane ”patient education” OR ”pa-
tient counselling” AND ”pro-
fessional education” OR “ed-
ucation professional”
2005-2015 14 0
Scopus ”patient education” OR ”pa-
tient counselling” AND
“nurse*” OR “staff” AND
“education professional” OR
“professional education”
kieli: englanti
2005-2015
93 1
manuaalinen
haku
2000–2015 9
Tiedonhaun prosessi. Liite 2.
Hakutulokset:
Cinahl #1 (20), Cinahl#2 (258), Cochrane
(14), Scopus (93)
Otsikon perusteella hyväksytyt artikkelit:
Cinahl#1 (4), Cinahl#2 (11), Cochrane (2),
Scopus (4)
Otsikon perusteella hylätyt artikkelit: Ci-
nahl#1 (16), Cinahl#2 (247), Cochrane (12),
Scopus (52)
Laadunarvioinnin perusteella hylätyt artik-
kelit (n=0)
Otsikon perusteella hyväksytyt artikkelit
(n=9)
Laadunarvioinnin perusteella hyväksytyt
artikkelit (manuaalinen haku) (n=9 )
Tiivistelmän perusteella hyväksytyt ar-
tikkelit (n=9)
Kirjallisuuskatsaukseen valitut artikkelit
(n=19)
Toistettu tiedonhaku 02/2016 tietokan-
noista (0), manuaalihaku (1)
Kirjallisuuskatsaukseen laadunarvioinnin
perusteella hyväksytyt toistetusta tiedon-
hausta manuaali (1)
Tietokantahaku:
Cinahl, Cochrane, Scopus
Kokotekstin perusteella hyväksytyt artikke-
lit: Cinahl#1 (1), Cinahl#2 (7), Cochrane
(0), Scopus (1)
Kokotekstin perusteella hylätyt artikkelit:
Cinahl#1 (2), Cinahl#2 (2), Cochrane (2),
Scopus (1)
Laadunarvioinnin perusteella hyväksytyt
artikkelit (n=9 )
Manuaalinen haku (hyväksyttyjen artikke-
leiden sisällysluettelot, tietokantahakuko-
keilut)
Kokotekstin perusteella hyväksytyt ar-
tikkelit (n=9)
Hakusanojen valinta (liitetaulukko 1)
Tiivistelmän perusteella hyväksytyt artikke-
lit:
Cinahl#1 (3), Cinahl#2 (9), Cochrane (2),
Scopus (2)
Tiivistelmän perusteella hylätyt artikkelit:
Cinahl#1 (1), Cinahl#2 (3), Cochrane (0),
Scopus (2)
Liite 3 (1/5).
Liitetaulukko 2. Tutkimuksia hoitohenkilökunnan potilasohjausosaamisesta ja potilasohjauskoulu-
tuksen vaikuttavuudesta osaamiseen.
Tekijä(t),
lähde ja
maa
Tutkimuksen tarkoitus Aineisto/otos Menetelmä Päätulokset
Berger,
Topp, Da-
vis, Jones
& Stewart,
2009, USA
Verrata kolmea erilaista
potilasohjausmenetelmää:
internet-välitteistä, ohjaa-
ja-internet-välitteistä ja
kasvokkain tapahtuvaa
ohjausta, henkilökunnan
potilasohjaus-
koulutuksessa.
1661 sairaanhoitajaa,
jotka osallistuivat
potilasohjauskoulu-
tukseen työpaikalla.
Kvantitatiivinen
tutkimus, jossa
osallistujilta kerät-
tiin aineisto testin
sekä kyselylomak-
keen avulla.
Eri koulutusmenetelmät
olivat yhtä tehokkaita ja
eroa vaikutuksessa ei ollut.
Ohjausmenetelmien kustan-
nuksissa oli jonkin verran
eroa. Internet-välitteinen
koulutus on yhtä tehokasta
kuin muut menetelmät ja
hoitajat ovat valmiita tähän
koulutusmuotoon.
Corrarino,
2013, USA
Kuvata terveysosaamisen
vaikutusta naisten tervey-
teen ja tarjota keinoja
vastata kansanterveydelli-
seen kysymykseen.
73 tieteellistä artik-
kelia ja julkaisua.
Kirjallisuuskatsa-
us.
Vaikuttavia keinoja tervey-
denhuollolle vahvistaa ter-
veysosaamista on liittää
terveysongelmaan selkeä ja
vaikuttava vuorovaikutus,
kehittää esitteitä ja oppaita,
vahvistaa ammatillista
osaamista ja kehittää yhteis-
työtä.
Davison &
Cooke,
2015, Eng-
lanti
Kuvata eroja asenteissa ja
toiminnassa kahden eri
hoitajan toimintatyylien
välillä. Vertailussa ’ca-
rer’=huolehtija ja ’trai-
ner’=kouluttaja tyylien
vaikutus potilaan vastuun
ottamiseen pitkäaikaisen
sairauden hoidossa.
30 potilasta ja 44
hoitajaa Englantilai-
sesta hemodialyyseja
toteuttavasta yksi-
köstä.
Kvalitatiivisen
tutkimuksen ai-
neisto kerättiin
puolistruktu-
roiduin haastatte-
luin.
Hoitajat, jotka toimivat
enemmän kouluttajina ’trai-
ner’, kannustivat potilaita
enemmän ymmärtämään
tilannettaan ja sitouttivat
potilaita mukaan päätöksen
tekoon. Potilaan aloitteelli-
suuden vahvistaminen kroo-
nisen sairauden hoidossa
voimaannuttaa potilaita ja
säästää kustannuksissa.
Hätönen,
Kuosmanen,
Koivunen
& Välimäki,
2010, Suomi
Kuvata potilasohjauskäy-
täntöjä aikuisten akuuteilla
psykiatrisilla osastoilla
Suomessa.
55 osastonhoitajaa
aikuisten akuutilta
psykiatriselta osas-
tolta yhteensä 48 eri
organisaatiosta Suo-
mesta.
Kvantitatiivisen
tutkimuksen ai-
neisto kerättiin
strukturoidulla
kyselyllä.
Potilasohjaus tapahtui pää-
osin suullisesti ja esittein
kattaen lähes kaikki osa-
alueet. Potilaiden oikeudesta
saada potilasohjausta tulisi
huolehtia ja potilasohjauk-
sessa tulisi käyttää oppaita
ja metodeita huomioiden
potilaiden yksilölliset tar-
peet.
Liite 3 (2/5).
Tekijä(t),
lähde ja
maa
Tutkimuksen tarkoi-
tus
Aineisto/otos Menetelmä Päätulokset
Johansson,
Leino-Kilpi,
Salanterä,
Lehtikunnas,
Ahonen,
Elomaa &
Salmela,
2003, Suomi
Selvittää, kuinka poti-
laat havaitsevat ja ar-
vioivat saamaansa poti-
lasohjausta suomalai-
sissa sairaaloissa.
754 potilasta 63 eri
sairaalasta, yhteensä
100 eri osastolta.
Kvantitatiivisen tut-
kimuksen aineisto
kerättiin esitestatulla,
tutkimukseen kehite-
tyllä kyselylomak-
keella ja analysoitiin
SAS ohjelmalla.
Potilaat kuvasivat saa-
maansa potilasohjausta
riittäväksi. Hoidon sivu-
vaikutuksista, hoidon
ongelmista ja hoidon
jatkosta potilaat kokivat
saavansa liian vähän
tietoa. Potilasohjauksessa
ei myöskään huomioitu
sosiaalista, kokemuksel-
lista, eettistä tai taloudel-
lista näkökulmaa.
Johansson,
Salanterä,
Katajisto &
Leino-Kilpi,
2002, Suomi
Kuvata, 1) kuinka hoi-
tajat ja potilaat kokivat
potilasohjauksen sisäl-
lön, rakenteen ja koulu-
tukselliset ratkaisut, 2)
mitä potilaat tiesivät
hoidostaan ja 3) kuinka
hoitajat arvioivat poti-
lasohjaustaitojaan.
Suomalaisen yliopistol-
lisen sairaalan 3 eri
ortopediseltä osastolta
yhteensä 146 potilasta
ja 56 hoitajaa.
Kvantitatiivisen tut-
kimuksen aineisto
kerättiin esitestatuin,
tutkimukseen tarkoi-
tetuin kyselylomak-
kein. Aineisto analy-
soitiin SPSS ohjel-
malla.
Potilaiden tietämys hoi-
dostaan oli melko riittävä,
mutta sivuvaikutuksista ja
mahdollisista ongelmista
riittämätön. Paras poti-
lasohjaus valmius hoita-
jilla oli osastolla, jossa
ammatillinen tietämys oli
hyvä. Eri potilasohjaus-
menetelmien käyttö oli
heikkoa.
Kelo, Eriks-
son & Eriks-
son, 2013,
Suomi
Kuvata potilasohjauk-
sen merkitystä sairaala-
hoidon aikana kroonista
sairautta sairastavien,
kouluikäisten lasten ja
heidän vanhempiensa
kokemana.
19 suomalaisvanhem-
paa ja 12 kouluikäistä
lasta (5-12 vuotiaita).
Kvalitatiivisen tutki-
muksen aineisto
kerättiin haastatteluin
ja analysoitiin deduk-
tiivisella sisällönana-
lyysillä.
Tulokset tukevat hoitajien
koulutuksen merkitystä
potilasohjauksen toteu-
tuksessa.
Kelo, Marti-
kainen &
Eriksson,
2013, Suomi
Kuvata merkittäviä
potilasohjaustilanteita,
tutkia hoitajien voi-
maantumista ja perin-
teisiä potilasohjauspro-
sesseja lasten sekä
heidän vanhempien
kanssa.
45 lasten parissa työs-
kentelevää hoitajaa.
Kvalitatiivisen tutki-
muksen aineisto
kerättiin haastattele-
malla osallistujia.
Voimaannuttavan poti-
lasohjauksen käyttäminen
sisälsi erilaisten poti-
lasohjaus-menetelmien
käytön ja ohjauksen
suunnittelun sekä arvi-
oinnin. Vuorovaikutus oli
potilasta osallistavaa.
Perinteinen potilasohjaus
oli hoitajalähtöistä ja jopa
riittämätöntä.
Liite 3 (3/5).
Tekijä(t),
lähde ja
maa
Tutkimuksen tarkoitus Aineisto/otos Menetelmä Päätulokset
Kennedy,
Rogers,
Bowen,
Lee,
Blakeman,
Gardner,
Morris,
Protheroe
& Chew-
Graham,
2014, Eng-
lanti
Kuvata miksi itsehoitami-
seen tukemisesta ei ole
tullut osa normaalia käy-
täntöä.
37 hoitohenkilökuntaan
kuuluvaa 12 eri yksikös-
tä.
Kvalitatiivinen
tutkimus, jossa
aineisto kerättiin
puolistruktu-
roiduin haastatte-
luin.
Oppaita hyödynnettiin ja
annettiin potilaille päivit-
täin, mutta jaetun päätök-
senteon työkaluja ei. Op-
paiden katsottiin paranta-
van asiakaslähtöisyyttä.
Käytännössä hoitajat olivat
haluttomia sitoutumaan
toiminnan muutoksiin.
Keulers,
Welters,
Spauwen
& Houpt,
2007,
Alanko-
maat
Vertailla tietämystä ja
tyytyväisyyttä tietokone-
välitteisen sekä kasvok-
kain tapahtuvan potilasoh-
jauksen välillä.
96 alankomaalaista poti-
lasta suuresta kirurgises-
ta sairaalasta.
Kvantitatiivisen
tutkimuksen ryh-
mien tiedot kerät-
tiin kaksi viikkoa
joko kasvokkain
tapahtuneen tai
tietokonevälittei-
sen potilasohjauk-
sen jälkeen suori-
tetulla kyselyllä.
Vastaukset analy-
soitiin SPSS oh-
jelmalla.
Tyytyväisyys potilasohja-
ukseen oli tasaista sekä
kasvokkain että tietokone-
välitteisesti, mutta tiedolli-
sesti korkeamman tason
saavutti tietokonevälittei-
nen ohjausryhmä.
Kääriäinen,
Kyngäs,
Ukkola &
Torppa,
2006,
Suomi
Kuvailla terveydenhuol-
tohenkilöstön käsityksiä
ohjauksen resursseista,
ohjaustoiminnasta ja oh-
jauksen kehittämishaas-
teista sairaalassa.
Tutkimuksen toteutumi-
sen aikana vakituisesti
työssä oleva terveyden-
huoltohenkilöstö tai
heidän sijaisensa
(N=916).
Kvantitatiivisen
tutkimuksen ai-
neisto kerättiin
kirjallisella kyse-
lylomakkeella.
Ohjauksen resurssit olivat
kokonaisuudessaan melko
hyvät. Terveydenhuolto-
henkilöstön tiedot sairau-
den hoidosta ja hoidon
jälkeisestä voinnista olivat
hyvät, mutta kuntoutumi-
sen osalta huonot. Vuoro-
vaikutustaidot olivat hyvät
ja terveydenhuoltohenki-
löstö huomioi ohjaustoi-
minnassa potilaan aktiivi-
suuden tukeminen. Poti-
lasohjaus oli pääasiassa
potilaslähtöistä.
Liite 3 (4/5).
Tekijä(t),
lähde ja
maa
Tutkimuksen tarkoi-
tus
Aineisto/otos Menetelmä Päätulokset
Lamiani &
Furey,
2009, Italia
& USA
Arvioida potilasohjaus
työpajan vaikutuksia
hoitajien vuorovaiku-
tustaitoihin, tietämyk-
seen potilaskeskeistä
mallista, potilasohjauk-
sen prosessista ja val-
miudesta potilasohjauk-
seen.
14 hoitajaa eräästä
USAn suuresta yliopis-
tosairaalasta.
Kvantitatiivinen
tutkimus toteutettiin
2 päiväisenä työpaja-
toimintana osallistu-
ville.
Työpajatyöskentely paransi
potilaskeskeisiä ohjaustai-
toja ja paransi hoitajien
tietämystä ja valmiutta
tarjota potilasohjausta.
Lipponen,
Kanste &
Kyngäs,
2013, Suo-
mi
Kuvata osallistujien
kokemuksia peruster-
veydenhuollon ja eri-
koissairaanhoidon yh-
teistyön kehittämisestä
potilasohjauksessa.
24 terveydenhuollon
ammattilaista, jotka
osallistuivat yhteistyö-
projektiin.
Kvalitatiivisen tut-
kimuksen aineisto
kerättiin haastatte-
luin.
Yhteistyö perusterveyden-
huollon ja erikoissairaan-
hoidon välillä on ajankoh-
tainen haaste. Kehittämällä
omaa työtään henkilökunta
vahvistaa osaamistaan.
Yhteistyötä potilasohjauk-
sen osalta tulee edelleen
kehittää ja suunnitella ter-
veydenhuollossa.
Lipponen,
Kanste,
Kyngäs &
Ukkola,
2008, Suo-
mi
Selvittää henkilöstön
käsityksiä potilasohja-
uksen toimintaedelly-
tyksistä ja toteutukses-
ta.
Suomalaisen sairaan-
hoitopiirin 377 henki-
löstön jäsentä.
Kvantitatiivisen
tutkimuksen aineisto
kerättiin kyselylo-
makkein ja analysoi-
tiin SPSS ohjelmalla.
Henkilöstön käsitykset
potilasohjauksesta olivat
myönteisiä asenteiden,
yhteistyön, kehittämismah-
dollisuuksien ja ohjauksen
toteuttamisen osalta. Kiel-
teisiä asenteita oli käytettä-
vissä olevan ajan, välineis-
tön suhteen sekä suhtautu-
misessa omaisiin.
Lipponen,
Kyngäs &
Kääriäinen,
2006, Suo-
mi
Kuvata kirurgisten
sairaanhoitajien val-
miuksia potilasohjauk-
seen sekä kuvata ohja-
usprosessia ja käytössä
olevaa materiaalia.
Suomalaisen yliopis-
tollisen sairaalan 303
kirurgista sairaanhoita-
jaa.
Kvantitatiivisen
tutkimuksen kyselyin
kerätty aineisto ana-
lysoitiin SPSS oh-
jelmalla.
Potilasohjaustaidot olivat
hyvät ja asenne oli positii-
vinen. Valmius eri poti-
lasohjausmenetelmille oli
hyvä, mutta menetelmien
käyttö oli rajoittunutta.
Materiaalia oli hyvin ja
valmius kehittää potilasoh-
jausta oli hyvä. Tietämys
perustui sairaanhoitajan
kokemuksellisuuteen ja
osastojen käytäntöihin.
Liite 3 (5/5).
Tekijä(t),
lähde ja
maa
Tutkimuksen tarkoitus Aineisto/otos Menetelmä Päätulokset
Lipponen,
Kyngäs &
Kanste,
2013, Suomi
Selvittää terveydenhuol-
tohenkilöstön kokemuksia
internetvälitteisestä yh-
teistyöstä erikoissairaan-
hoidon sekä perustervey-
denhuollon välillä poti-
lasohjaukseen liittyen.
24 perusterveydenhuollon
sekä erikoissairaanhoidon
terveydenhuoltohenkilös-
töä, jotka osallistuneet
projektiin.
Kvalitatiivisen tutki-
muksen aineisto kerät-
tiin teemahaastatteluin
ja analysoitiin laadulli-
sella sisällönanalyysillä.
Potilasohjauksen
kehitysyhteistyö
parantaa kollek-
tiivista asiantun-
temusta sekä
neuvonantajana
toimimista ja
tiedonvaihtoa.
Strupeit, Buβ
& Dassen,
2013, Saksa
Arvioida hoitajalähtöisen
potilasohjauksen vaiku-
tusta elämänlaatuun avo-
hoitopotilailla.
29 tutkimusta. Systemaattiseen kirjalli-
suuskatsaukseen valit-
tiin 29 tutkimusartikke-
lia MEDLINE, EM-
BASE ja CINALH
tietokannoista.
Tutkimusten
vaikuttavuuden ja
heterogeenisyy-
den puutteen
vuoksi ei ole
riittävästi näyttöä
potilasohjauksen
vaikutuksesta
avohoitopotilai-
den elämänlaa-
tuun.
Svavarsdòt-
tir, Si-
gurðardòttir
& Steins-
bekk, 2015,
Norja
Kuvata henkilökunnan
kokemuksia ja ominai-
suuksia kroonisen sairau-
den potilasohjauksessa.
19 terveydenhuollon am-
mattilaista sydänyksiköstä.
Kvalitatiivisen tutki-
muksen aineisto kerät-
tiin yksilöllisin haastat-
teluin.
Potilasohjauksen
ammattilaiseksi
tuleminen edel-
lyttää herkkyyttä
tulkita potilaiden
tarpeita ja yksi-
löllistää poti-
lasohjausta. Op-
pimista tukeva
ympäristö, sisäi-
nen motivaatio ja
pelottomuus
potilasohjausta
kohtaan olivat
pääteemoja ohja-
uksen ammatti-
laiseksi tulemi-
sessa.
Visser &
Wysmans,
2010,
Alankomaat
Osoittaa palvelukoulutuk-
sen vaikutus terveyden-
huollossa potilastyytyväi-
syyden ja potilasohjauk-
sen sekä laadun osalta.
Potilastyötä tekevät ter-
veydenhuollon ammatti-
laiset (n=22) ja potilaat
(n=90) erään sairaalan
syöpäosastolta.
Monimenetelmätutki-
mus, jossa toteutettiin 3-
vuotinen koulutus syö-
päosaston henkilökun-
nalle.
Koulutus paransi
potilasohjauksen
laatua. Kestävien
hyötyjen saavut-
taminen edellyt-
tää huomiota
johtamisen, ta-
louden ja organi-
saation osalta.
Liite 4 (1/2).
Reflektiotapaamisten haastattelurunko
1. Palauta mieleesi millaisia toiveita tai odotuksia sinulla oli kurssista.
2. Katso Moodle-verkko-oppimisympäristöstä POH 2-kurssin tavoitteet:
a) vastasiko kurssin tavoitteet omia tavoitteitasi/odotuksiasi kurssista?
b) Miten ne erosivat mikäli näin oli?
c) Vastasiko kurssi asetettuihin tavoitteisiin?
d) Saavutitko mielestäsi kurssille asetetut tavoitteet?
e) Entä omat tavoitteesi?
3. POH 2, kurssi kokonaisuutena:
a) Mitä mieltä olet kurssin aikataulutuksesta?
b) Miten se on hyödyntänyt käytännön hoitotyötä?
c) Millaisia tietoja ja taitoja olet saanut tältä kurssilta käytännön hoitotyöhön?
4. POH 2-verkkokurssin osuus (MOODLE)
a) Oliko mielestäsi kurssilla käyty sisältö tarkoituksenmukainen?
b) Mitä olisit kaivannut lisää?
c) Oliko jotain jonka olisit voinut jättää pois / vähemmälle?
d) Miten verkkokurssi on edistänyt kehittämistehtävän tekoa / työstämistä?
e) Saitko kurssilla riittävät valmiudet kehittämistehtävän suunnitteluun?
f) Mitä uutta opit potilasohjauksesta tällä verkkokurssilla?
g) Onko keskustelualueella käyty keskustelu tukenut potilasohjauskurssin sisältöjä ja tavoitteita?
h) Miten keskustelu edisti oppimista?
i) Mitä hyvää/huonoa oli verkkokeskustelussa?
j) Miten kehittäisit verkkokeskustelua?
k) Miten tämä verkkokurssi on soveltunut tähän potilasohjaukseen?
l) Miten kehittäisit / minkälainen potilasohjausverkkokurssin pitäisi olla?
m) Mitä mieltä olet verkkokurssin teknisestä toteutuksesta?
n) Ovatko tekniset taitosi riittävät verkkokurssin suorittamiseen?
Liite 4 (2/2).
5. Saamasi ohjaus ja sen merkitys:
a) Oliko henkilökohtainen/ryhmäohjaus riittävää?
b) Koitko ohjauksen tarpeelliseksi? Perustele
c) Millaista ohjausta olisit tarvinnut? (henkilökohtaisia / ryhmätapaamisia, sähköpostitse, moodlessa
tms.)
d) Erityisesti mihin aiheeseen / asiaan liittyen olisit tarvinnut lisää ohjausta?
6. Kehittämistehtävän suunnitelma:
a) Miten koit väljän tehtäväksi annon / ohjeistuksen kehittämistehtävään?
b) Miten kehittämistehtävä on edistänyt hoitotyön käytäntöä työyksikössäsi?
c) Miten kehittämistehtävän tekeminen on näkynyt työyksikössäsi? Työyhteisötaso, moniammatilli-
nen näkökulma ja laadun näkökulma?
7. Mitä muuta haluaisit sanoa
Liite 5 (1/3).
Liitetaulukko 3. Esimerkki sisällönanalyysistä.
Alkuperäinen ilmaus Pelkistetty ilma-
us
Alaluokka Yläluokka Pääluokka
”… hektisellä XXX työs-
kennellään…se aika on…
joka paljon sanelee sitä
työtä…”
Aika määrittelee
potilasohjausta
Resurssit vaikuttivat
potilasohjauksen
toteuttamiseen
Resurssien ohjaamaa
päivittäistä toimintaa
Potilasohjauksen
toteutuminen
erikois-
sairaanhoidossa
”… Meillä ei ole mitään
huonetta missä voisi kii-
reettömästi, rauhallisesti
jutella potilaan kanssa,
monia asioita, mihin pitäisi
tarttua, mutta tilanteet ei
anna periksi…”
Ei tilaa, kiireen
keskellä, ei yksi-
tyisyyttä
”… meillä se on aina ly-
hytkestoista se ohjaus, ne
kotiuttamiset tulevat siinä
samalla kun tehdään sitä
työtä, niin siellähän sitä
ohjataan pitkin matkaa…”
Osa jokapäiväis-
tä työtä
Potilasohjaus osana
päivittäistä hoitotyötä
”… se ei ole oikein näkyvä
ja esimerkiksi kirjaamises-
sa se ei näy ja että siitä
saisi jotenkin yhteneväistä
ja että sitä toteutettaisiin
siinä että se näkyisi joka
päiväisessä työssä ja kirjat-
taisiin…”
Potilasohjaus ja
sen kirjaaminen
on näkymätöntä
joka päiväisessä
työssä
”ohjataan, motivaatiota,
sairauteen sopeutumista,
jos ajattelee ohjaustilantei-
ta, on hyvin monenlaisia,
esimerkiksi kynän käytön
ohjausta…”
Potilaslähtöistä
ja yksilöllistä
Potilasohjauksen
lähtökohtana olivat
tarpeet
Tarpeista lähtevää
ammatillista toimin-
taa
”… Kun siitä ohjauksesta
jää murto-osa mieleen niin
pitää miettiä, että mitä
kerron nyt, että päästään
seuraavaan vaiheeseen.
Plus osahan ei tule edes
takaisin XXX...”
Potilaan tarpeista
lähtevää
”… hyvin eri-ikäisiä hoita-
jia osastolla ja on hyvin
laajaa ammattitaitoa…”
Työkokemusta
hyödyntävää
Potilasohjaus oli osa
ammatillista osaa-
mista
”…moniammatillisuus
varmasti oikeasti toimii,
tehdään sitä potilastyötä
oikeasti yhteistyönä…”
Moniammatilli-
sesti
Liite 5 (2/3).
Alkuperäinen ilmaus Pelkistetty ilmaus Alaluokka Yläluokka Pääluokka
”…se valmis ohje, jota
alkaa olla ensimmäinen
erä jaettu.. se on edistä-
nyt…”
Kirjallinen ohje
potilasohjaukseen
Lisäsi hoitohenkilö-
kunnan valmiuksia
kehittää ja hyödyntää
potilasohjaus-
materiaalia
Yhdenmukaisti
potilasohjaus-
toimintaa
Syventävän poti-
lasohjaus-
koulutuksen merki-
tys hoitohenkilö-
kunnan osaamis-
valmiuksiin ”…Meillä oli muun
muassa XXX aloitettu
sitä ryhmäohjausta. Ja
sieltä sai sitä lisäpontta
siihen sitten ja tietoa…”
Uuden potilasohja-
us-muodon käyn-
nistyminen
”…Mietittiin, mitkä
pitää käydä läpi, ne
perusasiat, vaikka kaikki
ohjaakin eri tavalla…”
Potilasohjauksen
yhtenäistäminen
Selkiytti potilas-
ohjausprosessia
”… sitä prosessin tar-
kentamista siinä hoitaji-
en potilasohjauksessa ja
oma hoidon ohjausta…”
Potilasohjaus-
prosessin tarkentu-
minen
”… onhan siinä asioita
ja siitä kautta tuli nyt
näitä uusia tietoja ja siitä
videosta taitojakin…”
Uutta tietoa ja tai-
toa potilasohjauk-
sesta
Lisäsi ammatillisia
valmiuksia
Kehitti potilas-
ohjausosaamista
”… käytännön tiedot
alkanut kehittyä. Ehkä
siihen käytännön työhön
ohjaustapoja, joita voi
käyttää. Minua kiinnos-
taa henkilökohtaisesti
nykyteknologian käyt-
täminen…”
Välineitä potilasoh-
jaukseen
”…Siellä yksikössä
antaa sitä potilasohjaus-
ta, niin meillä nostetaan
osastotunneilla esille…”
Potilasohjauksen
vahvistuminen
työyksikössä
Vahvisti työyksiköi-
den potilasohjaus-
toimintaa
”… Meillä oli koko
työyhteisö mukana ja
ottautuneet siihen… on
saatu positiivista palau-
tetta. Hyvin rakentavaa
palautetta ollaan saatu…
paljon tuli ideoita työyh-
teisöltä…”
Työyhteisön yhtei-
nen asia
Liite 5 (3/3).
Alkuperäinen ilmaus Pelkistetty ilmaus Alaluokka Yläluokka Pääluokka
”… henkilökohtaisesti
helpotti se, että se että
aina pitää muistaa kysyä
potilaalta mitä hän tar-
vitsee… ei kaikille anne-
ta kaikkea…”
Potilasohjauksen
potilaslähtöisyyden
vahvistaminen
Lisäsi potilasläh-
töisyyttä potilasoh-
jauksessa
Laadun merkitys
potilasohjauksessa
vahvistui
Syventävän poti-
lasohjaus-
koulutuksen vaikutus
hoitohenkilökunnan
käsityksiin potilasoh-
jauksesta
”… että pitäisi sen poti-
laan tasolle viedä se
keskustelu…”
Potilasohjaus poti-
laan tasolle
”..tuli esille, että se on
netti mistä haetaan hyvin
paljon tietoa … nettima-
teriaali, että mitä me
annetaan sinne se on
myös sitä potilasohjaus-
ta…”
Internetin liittämi-
nen osaksi poti-
lasohjausta
Edisti monipuolista
potilasohjausmene-
telmien hyödyntä-
mistä
”…ja sitten hoitotyössä
tulee kokeiltua ja nähtyä
ja tietoisesti ymmärtää
noita ohjaustyylejä…”
Eri ohjaustyylien
käyttö
”… että siihen tulee se
prosessimalli, että on
määritelty ja on annettu
ja vielä arvioitu menikö
perille…”
Prosessimaisuus ja
arvioinnin vahvis-
tuminen
Laajensi potilasoh-
jausprosessin mer-
kitystä
”… kyllähän tämä on
semmoinen, joka var-
masti kiinnostaa ja kiin-
nitetään huomiota tähän
potilasohjauksen laa-
tuun…”
Kiinnittää huomiota
potilasohjauksen
laatuun
”… Siihen tiedon hake-
miseen, että se olisi
näyttöön perustuvaa ja
siihen vois jatkossakin
kiinnittää huomiota…”
Kiinnittää huomiota
näyttöön perustu-
van tiedon hakemi-
seen
Korosti ammatillis-
ta kehittymistä
osaamisen vahvis-
tajana
Potilasohjaus-
osaamisen kehittämi-
nen vahvistui
”… ammatillista kasvua
on tapahtunut tämän
myötä…”
Ammatillinen kas-
vu
”… meidän pitäisi miet-
tiä tuolla yksikössä, että
saataisiin yhtenäistettyä
niitä meidän käytäntö-
jä…”
Työyksikön käytän-
töjen yhdistäminen
Edisti ammatillista
yhteistyötä poti-
lasohjauksessa
”… On eri ammattiryh-
miä, niin heidänkin
pitäisi pystyä…”
Moniammatillisuu-
den merkitys
top related