Sisällys:

Kenelle kuuluu ehtoollisen toimittaminen?

Huhtikuun evankeliumitek-stien selityk-set, 4-7

Laestadius: Palmusunnun-

tainaIloinen ja kristillinen juttu

“Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat,jokainen meistä kääntyi omalle tielleen.Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelanhänen kannettavakseen.Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen,ei hän suutansa avannut.Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään,niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä,ei hänkään suutansa avannut.”

Jes. 53

Saarna KarttaHUHTIKUU 2012, 3.VSK. EVANKELIUMITEKSTIEN TAUSTOJA UUTISIA

2

Saarna Kartta

Saarna KarttaLehden tarkoitusksena on palvella pappeja, saarnaajia, pyhäkou-lunopettajia ja evankelistoja julis-tajantehtävässään syventymällä kirkkovuoden mukaisiin Raama-tun teksteihin, kristinoppiin sekä ajankohtaisiin kysymyksiin. Myös maailmanlaajuinen lähetystyö on lehden kiinnostuksen kohde.

ToimitusPäätoimittajaVesa PöyhtäriRaitalantie 390650 OuluAvustajaTapani Vähäkangas, Hel-sinki

Julkaisija: Vesa Pöyhtäri

Lehti on ilmestynyt vuodesta 2010 monisteena sekä netti-lehtenä.

Ilmestyminen: kuukausilehti

Tilaukset:Hinta: Vuosikerta 25 eLähetysrenkaan jäse-nille ilmainen044-2175410vpoyhtr@hotmai.com

Vesa Pöyhtäri on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pastori. Hän työskentelee lähetysrengastyöntekijänä järjestössä LFF. Hänen taus-taansa kuuluvat järjestötLähetysyhdistys Rauhan Sana, Oulun Rauhan Sana, Paavalin synodin tuki ry. joiden kanssa hänellä on monipuolista yhteistyötä.

Liity Vesan lähetys-renkaaseen. Rengas toimii LFF ry:n puitteissa. vpoyhtari@hotmail.com

Kenelle kuuluu ehtoollisen toimit-taminen?

Nykyisessä kirkollisessa hirmumyr-skyssä nousee usein esiin kysymys siitä, voimmeko kristittyinä ottaa sakramenttien, erityisesti ehtool-lisen sakramentin, toimittamisen omiin käsiimme. Ajatus on ollut, että maallikkosaarnaajat alkaisivat t o i m i t t a m a a n e h t o o l l i s t a rukoushuoneilla. Kysymys osuu uskomme harjoittamisen ytimeen. Ainut oppikirja tässä kysymyksessä voi olla Raamattu. Tässä kirjoituk-sessa tutkimme Raamatun perus-teella kysymystä siitä, kenen on eh-toollinen toimitettava ja kuuluuko hänen olla erityisesti tämän toi-mittamiseen asetetussa virassa, jonka tunnemme tänä päivänä pap-pisvirkana.

Uskonpuhdistuksen aikaan ei ollut erimielisyyttä siitä, kenen kuuluu toimit-taa ehtoollinen. Kaikkien pääosapuolten hyväksymä lähtökohta oli sen toimittami-sen kuuluminen papin virkaan. Papin vi-ran sisältönä oli julistaa Jumalan sanaa ja toimittaa sakramentit. Ehtoollisjumalan-palvelus oli seurakunnan toiminnan ke-skus. Tämän toimittaminen oli pappien vastuulla. Näin sana ja sakramentit aivan k u i n l u o n n o s t a a n j ä i v ä t p a p p i e n tehtäväksi. Ratkaisulla oli kuitenkin järkähtämättömät raamatulliset perusteet sekä kristikunnan yhtenäinen käytäntö jo 1500 vuoden ajalta. Uskonpuhdistuksessa jatkettiin ”vanhojen lammasten jäljillä”.

Jeesus on perheen isä, joka asettaa ehtoollisen

Evankeliumeissa Jeesus kokoontuu pääsiäisuhrin syömistä varten opetuslas-tensa kanssa. Aterian yhteydessä hän aset-taa ehtoollisen. Opetuslapset ovat ateriasta osallisia ystäviä. Jeesus antaa esimerkin apostoleille sakramentin toimittamisesta. Hän on itse ensimmäisen ehtoollisju-

malanpalveluksen, sillä sitähän se oli, toi-mittaja. Hänen roolinsa aterian isäntänä on juutalaisen ateriaperinteen mukainen. Juutalainen ateria oli tapahtuma, jolla oli teologiset perusteet. Teologiset perusteet nojautuivat luomiseen sekä perheen isälle annettuun käskyyn huolehtia lasten ja talonväkensä opetuksesta, jota annettiin usein aterian yhteydessä. Erityisesti pääsiäisaterian tapahtumat olivat Israelin kansalle tärkeitä, sillä ne käsittelivät kan-san pelastumista Egyptistä Jumalan väkevällä kädellä. Aterian isännän tehtävänä oli johtaa tilaisuuden ”liturgiaa” eli tilaisuuden tapahtumia, että ne tehtäisiin kirjoitusten mukaisesti.

Jeesus toimi yläsalin ehtollisti-laisuudessa perheen siänä, opettajana ja ”kotiseurakunnan” paimenena. Hän johti tapahtuman ja osoitti opetuslapsilleen, mikä heidän asemansa on jumalanpalve-luksessa, kun he vuorostaan toimittaisivat ehtoollista. Paimenen rooli oli selvä ja siirtyi vanhatestamentillisesta kotiseura-kunnan ateriajumalanpalveluksesta kristil-lisen ehtoollisen viettämiseen. (Tähän ku-vaan sopii hyvin se, että kristityt Jeesuk-sen esimerkin tähden mursivat kodeissa leipää eivätkä suinkaan synagogissa tai temppelissä. Leivän murtaminen ja opetus tapahtui apostolien johdolla (Apt. 2: 42)).

Myös seurakunnasta käytetyt kuvat tukevat tätä yhteyttä. Seurakunta on perhe ja Kristuksen morsian. Kristus on ylkä. Opetus seurakunnan ja Kristuksen suh-teesta ilmaistaan kuvalla yljästä ja mor-siamesta. Tämä kuva on yhteydessä ns. kefale-struktuuriin, jonka mukaan ”Kris-tus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää.” (1 Kor. 11:3). Kefale voidaan IRT:n mukaan kääntää myös sanalla päämies.

Paimenviran asema

3

Apostolien asema seurakunnan johdossa oli apostolisella ajalla selvä jo heti sen ensimmäisessä rukoushet-kessä. Heidän virkansa sisältö ilme-nee keskustelussa Juudaksen paikan täyttämisestä. Juudaalle tuli etsiä korvaaja sen tähden, että Raamattu ohjasi niin tekemään. Virka oli jo vanhassa testamentissa edeltä nähty ja määrätty virka, jonka Kristus asetti ja valitsi siihen viran hoitajat. Pietari lainasi Psalmien kirjan sanaa, ”Ot-takoon toinen hänen kaitsijatoi-mensa” (Apt. 1: 20; Ps. 69:25;109:8). Pietarin sanojen mukaan virka oli saatu virka, jonka haltija oli luettu osaksi suurempaa kokonaisuutta - ”meidän joukkoomme luettu” (1:17). Virka tuli myös ottaa vastaan, jonka jälkeen henkilö oli saanut ”paikan tässä palveluksessa ja apostolinvi-rassa” (1: 25).

Apostolien tekojen alkuluvuista voimme päätellä viran perustavat elementit. Virka oli sanassa määrätty virka (VT), Kristus oli sen perusta-nut, seurakunnan tuli se täyttää (ulkoinen kutsu eli vokaatio), virkaan asetettavan puolelta tuli olla suostu-mus ottaa se vastaan (sisäinen kutsu). Viran luonne oli olla palvelusvirka. Sillä palveltiin pyhiä hoitamalla rukousta ja sanaa.

Apostolien jälkeenKuinka sitten apostolien ohella ja

heidän jälkeensä toimineet paimenvi-ran haltijat? Oliko heillä valtuutus ja tunnustettu asema seurakunnassa?

Paimenvirkaa hoitivat tähän virkaan asetetut miehet niissä seura-kunnissa, joissa ei ollut apostoleita. Paimenet, jotka eivät kuuluneet apos-tolaattiin saattoivat myös olla seura-kunnan johdossa apostoleiden rin-nalla, kuten Jerusalemissa Herran veli Jaakob paimensi laumaa apos-toleiden kanssa ja Efesossa Apollos. Merkittävää on myös, että Pietari samaistaa itsensä kirjeessään seura-kunnan vanhimpiin, jotka paimenta-vat seurakuntaa ylipaimenen Kristuk-sen alamaisuudessa (1. Piet. 5:1,2). Sana vanhin, presbyteros, merkitsi seurakunnan kaitsijaa. Myös Johan-nes kutsui itseään nimikkeellä vanhin

kirjeidensä tervehdyksissä (2. Joh. 1: 1; 3. Joh. 1:1).

Ensimmäisessä Timoteuskir-jeessä (5:17) vanhinten tehtävä oli hoitaa seurakuntaa, ja heidän jou-kostaan mainitaan erityisesti ne, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät. (Tämän perusteella voidaan päätellä, että seurakunnassa saattoi olla ryhmä ”vanhimpia” joista kaikki eivät olleet opettajan asemassa. Kuitenkin hekin hoitivat seurakuntaa joissakin eri-laisissa tehtävissä. Huomattava on vielä, että vanhin on kreikankielessä aina maskuliinissa.)

Paimenviran tehtävätApostolin tehtävä oli virka, jonka

luonne oli palvella Jumalaa kaitse-malla Jumalan laumaa. Meitä kiin-nostaa tässä yhteydessä kysymys si-itä, mitkä olivat kaitsennan välineet ja kaitsennan perustapahtuma eli missä kaitsentaa ensisijaisesti toimi-tettiin. Apostolien tekojen kuudes luku kuvaa tilannetta, jossa seura-kunnassa syntyi napinaa sen tähden, että päivittäinen avunanto oli toisia suosivaa ja toisia syrjivää. Apostolit eivät kuitenkaan katsoneet tehtäväk-seen alkaa hoitamaan tätä(kin) tehtävää, että avustusten jako tulisi tasapuoliseksi. He asettivat avustus-ten jakajiksi seitsemän diakonia. Omasta tehtävästään he lausuivat, että ”me tahdomme pysyä rukouk-sessa ja sanan palveluksessa”.

Apostolien perustelu on joh-donmukainen ja osoittaa heidän käsi-tyksensä heidän tehtäväs tään: pöytäpalveluun alkaminen merkitsisi Jumalan sanan laiminlyömistä, eikä se ollut soveliasta. Heitä ei oltu kut-suttu siihen toimeen. Apostolit kat-soivat että heidän tulee sen sijaan keskittyä rukoukseen ja sanan palve-lukseen, joka oli heidän alkuperäinen tehtävänsä. (Suomenkieli ei saa il-maistua sanan ”tahdomme pysyä” täyttä sisältöä. Sana tarkoittaa voi-makasta ja innostunutta keskittymistä rukoukseen ja sanan palveluun)

”Rukous ja sananpalvelus” Pietarin mukaan apostolin virka

on palvelusta (1: 25). Palvelun sisältö

oli palvella seurakuntaa ”rukouksella ja sanan palveluksella” (diakonia tou logou, 6: 4). Mitä apostolit tarkoitti-vat tuossa yhteydessä “rukouksella ja sanan palveluksella”?

Pietari käyttää tässä yhteydessä rukouksesta sanaa proseykhe, joka viittaa rukouksen suorittamiseen. Tällä voidaan ajatella rukousta litur-gisena rukouksena eli sellaisena rukouksena, jolla oli jumalanpalve-luksessa käytettyjen yhteisten ja valmiiden rukousten luonne. Hyvin usein sillä tarkoitetaan Raamatussa vain suoritettavaa rukoilemista. IRT:n mukaan sana tarkoittaa myös rukous-paikkaa tai synagogaa (Apt. 16:13, 16). Pietarin tässä yhteydessä valit-semalla termillä on merkitysyhteys jumalanpalvelukseen yhteisenä rukouksena. Tästä syystä englanti-laiset raamatunkäännökset kääntävät tämän kohdan sanalla worship tai prayer.

Yhteisen rukouksen luontoisia rukouksia olivat muun muassa syna-gogien yhteiset rukoukset ja juu-talaisilla aterioilla pidetyt ruoansiu-nausrukoukset. Synagogajumalan-palveluksen ja ateriarukouksen ru-koilemiseen liittyi aina toisten osal-listuminen rukoukseen. Synagogan esimies huolehti rukouksesta joko itse tai antamalla tehtävän jollekin toiselle.

Evankeliumit kertovat kuinka Jeesus nosti leivän ja kalat ja siunasi ne (Mark. 6: 41). Hän toimi siinä ateriatilaisuuden johtajana. Juu-talaisen tavan mukaan toiset osallis-tuivat rukoukseen sydämissään. To-dennäköisesti Jeesus käytti Psalmien k i r jan ruoans iunausrukouks ia . Psalmien kirja oli juutalaisten rukouskirja. Psalmeilla oli myös sävelet ja ne yleisesti laulettiin.

Herran siunaus oli keskeinen liturginen rukous. Isä meidän-rukous on uuden testamentin perusrukous. Jo varhain se sai liturgisen aseman ju-malanpalveluksessa. Jeesus itse oh-j a s i I s ä m e i d ä n r u k o u k s e n käyttämistä yhteisenä rukouksena opettamalla sen opetuslapsilleen monikkomuotoisena yhdessä rukoil-t a v a n a r u k o u k s e n a . JATKUU SUVULLA 15

Saarna Kartta

4

PalmusunnuntaiKunnian kuninkaan alennustieMatt. 21: 12-17 (18-22)

Ryövärien luolan puhdistaminenJeremiaan kirjan seitsemännessä

luvussa ennakoidaan Jerusalemin ta-pahtumia. Jeesus tuntee tekstin ja lainaa sitä. Jeesus täyttää ennustuksen tarkoituksellisesti. Se on hänenkin teologinen käsitys temppelin nykyis-estä merkityksestä. Temppelin hoita-jien paheellisuus oli yleisesti tie-dossa. Temppelipapiston ahneus ja haureellisuus olivat temppeliä pahiten s a a s t u t t a v a p a h e ( D a m a s k u s -dokumentin mukaan. Jeesuksen ajan qumranilaisten tekstejä).

Hänen tykönsä tui sokeita ja rampoja

Jumalan huoneen avaaminen “sokeille ja rammoille” oli yksi Mes-siaan tunnusteoista. Jeesus ei riko Mooseksen lakia, joka kieltää ram-poja leeviläisiä käymästä “esiripun luo” ja lähestymästä alttaria (3. Moos. 21:23). Rammat ja sokeat sai-vat tulla pakanoiden esipihaan asti myös Vanhan testamentin mukaan. Jeesuksen ajalla sääntöä oli tiuken-nettu eikä heitä oikein suvaittu temp-pelissä missään. Jeesus kirkastaa Ju-malaa temppelin Herrana paranta-malla sokeat ja rammat. Viesti on selvä. Messias puhdistaa temppelin rosvoista ja saastuttajista (joilla on omatekoista ja ansaittua hurskautta, mutta jotka salassa harjoittavat pa-huutta ja hurskauteen verhottua pa-huutta) ja hän puhdistaa ne, jotka sinne saapuvat ilman omaa pyhyyttä. Ihmisen ei tarvitse olla ensin pyhä lähestyessään Herraa, vaan Herra lahjoittaa pyhyytensä (jota ruumiil-

linen puhtaus kuvasi) jokaiselle, jolla on kaipuu Jumalan yhteyteen.

Jeesuksen teot osoittavat, että uusi sanoma on saapunut Herran temppeliin. Ilosanoma on tullut osaksi temppelin rukouksen johta-mista. Messias on näyttänyt, miten Jumalaa tulee palvella hengessä ja totuudessa (vrt. Jeesus ja nainen sa-marian kaivolla). Ilmassa on evanke-liumia ja lapset oivaltavat sen ensin. Fariseuksia harmittaa lasten laulu ja ylistys Kristukselle, kun nämä jatkoi-vat juuri äskettäin laulettua ylistys-laulua Jeesuksen ratsastaessa kau-punkiin. Uusi sanoma, jonka mukais-esti kaikille heikoille ja syntisille an-netaan lujat Daavidin armot.

Uusi ylistysNyt temppelissä ensimmäistä

kertaa ylistetään Herraa, Jahvea ja tunnustetaan hänet Kristuksessa. Yl-i s t y k s e n s y n n y t t ä ä M e s s i a a n saapuminen ja se että Messias on tuonu t a rmon a rvo t tomi l l e j a h e i k o i l l e . L a p s e t k a t s e l e v a t hämmästyneinä sitä, että temppelin vartijat eivät uskalla torjua rampojen raahautumista temppeliin. Aikaisem-min heidät oli torjuttu jo ovella. Nyt he ovat Jumalan hyvien tekojen koht-eena. Jumala, Herra on kääntänyt todellisen luontonsa ja tahtonsa ih-misiä kohtaan. Kiivaus ja laki ei ole Jumalan ainoa olemus, vaan suurinta hänessä on rakkaus.Lasten laulu suojavarustuksena

Thuren on esittänyt hienosti tilan-teen dramatiikan. Jeesus on puhdista-nut temppelin ja iskenyt ylipappien bisneksen hermoon ajamalla uhri-eläinten kauppiaat ja rahanvaihtajat ulos temppelialueelta. Hän on lisäksi rohkaissut sokei ta ja rampoja

käymään peremmälle rohkeasti. Tämän lisäksi hän on osoittanut kirk-kautensa parantamal la he idä t . Fariseukset eivät voi ymmärtää temppelipoliisin samattomuutta kun he eivät saa otettua Jeesusta kiinni ja estettyä hänen toimintaansa. Poliisi ei voi muuta kuin ympäröidä Jeesusta voimattomana, sillä lasten ylistys-laulu estää heitä. Se on kilven lailla Jeesusta suojeleva suojavarustus, kuten Jeesuksen vastauksen - “Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmis-tanut itsellesi kiitoksen”- heprea-lainen teksti kuuluu (“Lasten ja imeväisten suusta sinä olet perustanut suojavarustuksen”). Ei ihme, että fariseukset haluavat hänen kieltävän lapsia laulamasta!

Jeesus jätti heidätJeesus jätti pyhäkön. Tällä teolla

on teologinen merkitys. Temppeliuhri on väistyvä, eikä koko temppeliä enää tarvita. Tämän tapahtuman yhteydessä on myös käsitettävä ta-pahtuma, jolla Matteus jatkaa ker-tomusta. Jeesus kiroaa lehtevän puun, josta ei löytynyt hedelmää. Temppeli oli asetettu kantamaan van-hurskauden hedelmiä. Näitä hedelmiä Jeesus tuli etsimään ja auttamaan niiden kasvattamisessa. Häntä ei otettu vastaan. Temppelin johto kas-vatti vain omia kukkaroitaan ja vähät välitti Jumalan vanhurskaudesta. Puun kohtalo oli ennuskuva temppe-lin kohtalosta (joka jo tiedettiin Mat-teuksen evankeliumin vastaanotta-neessa seurakunnassa).

ιχθυς

KiirastorstaiPyhä ehtoollinenMatt. 26: 17-30

HELMIKUUN EVANKELIUMITEKSTIEN TAUSTATIETOJA

5

”Nauttikaamme siis tätä sakra-menttia halulla ja ilomielin, sanoen turvallisesti: minäkin menen nautti-maan oikeata pääsiäislammasta, rak-kaan Herrani Jeesuksen Kristuksen ruumista ja verta, minä teen sen hänen muistoksensa ja kiitän häntä hänen lunastustyöstänsä, etten jou-tuisi ylenkatsojain ja kiittämättömäin joukkoon, jotka pitävät turhana tämän kalliin pelastuksen, unhottaen sen.

Sitä Kristus tarkoittaa sanoes-saan: »Tehkää se minun muistok-seni». Minun -sanalla hän lakkautti entisen pääsiäislampaan muiston, joka muistutti pelastusta Egyptin or-juudesta ja kuninkuuden ja pap-peuden lupausta. .. Nauttiessanne uuden liiton piirissä minun sakra-menttiani, muistakaa minua, että minä olen kuollut teidän edestänne ja vuodattanut teidän edestänne vereni ja siten teidän hyväksenne surmannut kuoleman, synnin, helvetin ja Juma-lan vihan.

Tämä on toisenlainen pelastus, nimittäin hengellinen, iankaikkinen pelastus, sen kautta meitä ei pelasteta maallisen hallitsijan, vaan perkeleen vallasta, hänen, joka on synnin ja kuoleman valtias. Sellaisesta faar-aosta Kristus on meidät pelastanut. Sen pelastuksen kautta hän siirtää m e i d ä t , e i m a a l l i s e e n , v a a n iankaikkiseen valtakuntaan ja pap-peuteen ja siinä me iankaikkisesti saamme olla kuninkaita ja pappeja. Nämä ovat hänen tekojansa ja lahjo-jansa, joita emme ole ansainneet om-a l l a v i i s a u d e l l a m m e , p y h y y-d e l l ä m m e , v o i m i l l a m m e j a kyvyillämme, vaan jotka hän on meille ansainnut antamalla ruumiinsa ja vuodattamalla verensä. Tätä hän antaa meille sakramenteissa, että me häntä siitä kiittäisimme ja yl-istäisimme.

Tämä siis on meidän jumalan-palveluksemme uuden liiton aikana, niinkuin pääsiäislampaan syöminen oli Israelin jumalanpalvelusta vanhan liiton aikana. Tätä sakramenttia naut-tiessamme julistakaamme sydämellä ja suulla, että Kristus otti huostaansa meidät kurjat syntiset, otti pois meidän syntimme ruumiinsa uhrilla

ja verellänsä ne hukutti. Meidän tulee siis viettää pääsiäistämme kiittämällä ja ylistämällä Herraa Jeesusta Kris-tusta hänen sanomattoman suuresta l u n a s t u s t y ö s t ä n s ä s e k ä s i i t ä iankaikkisesta kuninkuudesta ja pap-peudesta, jonka hän ruumiinsa ja verensä kautta meille ansaitsi ja lah-joitti. Hän yksin voitti synnin ja ku-oleman omassa itsessänsä, ruumiis-sansa ja veressänsä. Tämän voiton hän meille lahjoittaa, ja sen varmaksi merkiksi, pantiksi ja sinetiksi hän antaa ehtoollisen sakramentissa ruumiinsa syödä ja verensä juoda.

...Tähän aikaan näette kaikkialla

nousevan sakramentin vastustajia ja kasteenuusijoita. Nämä ovat ylen ravittuja, kyllääntyneitä henkiä, jotka eivät suinkaan kiitä Herraa Juma-laamme hänen armostansa ja hyvyy-destänsä, vaan Herra Jumala muka on kuin onkin väärässä, heidän oikaista-vanaan: he kääntävät nurin hänen sanansa, eivät nauti sakramenttia ilolla, kiittäen ja ylistäen Jumalaa, vaan etsivät omaa kunniaansa, yl-istystänsä ja kiitostansa. Rukoil-kaamme siis hartaasti Jumalaa anta-maan meille armonsa ja pitämään meitä sanansa ja sakramenttinsa oikeassa käsityksessä, varsinkin eh-toollisensa, sitä nauttiaksemme ilolla, kiittäen Kristusta hänen hyvyyde-stänsä ja rakkaudestansa.

Kuinka usein?Joku kenties sanonee: eikö siis

saakaan saarnata mitään muuta kuin sitä, että Kristus on kuollut meidän edestämme? Eikö riitä, että siitä ker-ran vuodessa saarnataan? Usein olen tämän kuullut; tiedän sen hyvin. Vas-taan: ei riittänyt juutalaisillekaan, että he vain kerran muistelivat Egyptin orjuudesta pelastumistaan, heidän oli sitä usein ajateltava. Mitä syytä meillä kristityillä siis on suuttua sen pe las tuksen ahkeraan muis t e-lemiseen, jolla Kristus meidät pelasti synnistä, kuolemasta, perkeleestä ja helvetistä? Jos kuulut niihin, jotka sanovat: olen sen jo ennenkin kuul-lut, miksi pitää aina sitä samaa kuun-nella? niin on sydämesi kylläänty-nyt, täysinäinen ja ilkeä, tuo ravinto ei sinulle enää maistu. Samoin kävi

Israelin lasten erämaassa heidän kyllääntyessään taivaan leipään. Mutta jos olet kristitty, et kylläänny, vaan halajat kuulla siitä usein ja puhua siitä aina.

Minä olen omasta itsestäni puhuakseni ― pyhän Raamatun toh-tori, mutta kuta enemmän minä katse-len uskonkappaleita, Isä-meitää, kas-teen ja ehtoollisen asetussanoja, sitä paremmalta ne minusta maistuvat. Minäkin voisin noiden kyllääntynei-den ja kylläisten henkien tavalla sa-noa: minä jo osaan uskontunnustuk-sen, Isä-meidän, kasteen ja ehtool-lisen asetussanat, katumuspsalmit ― mutta minä saan joka päivä kokea ja tunnustaa, että vaikka tänään olenkin lukenut uskontunnustuksen, rukoillut Isä-meitäni, katsellut sakramenttien asetussanoja, mutta huomenna en harjoitustani uudista, minun sieluni käy kylmäksi ja laiskaksi ― ja jos laiminlyön sen vielä seuraavanakin päivänä, käyn yhä kylmemmäksi ja laiskemmaksi, kunnes laiminlyön harjoituksen kerrassaan.

Seitsemän vuotta sitten ajattelin, etten mene ehtoolliselle ennen kuin olen siihen täysin kelvollinen. Tämän ajatuksen olin saanut paavilaisuude-sta. Mutta kun havaitessani perkeleen tahtovan minua estää ja lopulta kok-onaan vieroittaa ehtoollisesta minä sanoin: olin kelvollinen tai kelvoton, minä ainakin tarvitsen sakramenttia, en voi olla ilman sen lohdutusta, en siis voi kauempaa viivytellä; ja niin minä menin ehtoolliselle, joskus ripittäytymättäkin. En silti hyljännyt r i pp i ä enkä ha lveks inu t syn-neistäpäästöä, vaan menin joskus ripittäytymätönnä ehtoolliselle per-keleen kiusaksi, koska hän esti minua menemästä ehtoolliselle ennen kuin muka olin siihen täysin kelvollinen.

...Olemme siis kuulleet, että on

kaksi aihetta kehoittamassa meitä Herran ehtoolliselle menemään. En-siksi oma tarpeemme ja puutteemme sillä onhan Kristus asettanut tämän sakramentin hyväksemme, lohdutuk-seksemme ja iloksemme. Toisena kehoittajana on Jumalan kunnia ja hänen palveluksensa. Ellemme oman itsemme tähden tahtoisikaan rukoilla Isä-meitää, lausua uskontunnustusta

Saarna Kartta

6

emmekä omaksi autuudeksemme tahdo sakramenttia nauttia, tulisi meidän ainakin Jumalan tähden ru-koilla ja käyttää sakramenttia, osoit-taaksemme hänelle kunnioitusta ja palvelusta.

Näitä olen puhunut kehoituk-seksi, viljelläksemme tätä jaloa ja kallista lahjaa niin kauan kuin se meillä on, ettei sitä meiltä jälleen riistettäisi, niinkuin jo aikoja sitten kävi paavilaisten ja nykyään joka päivä lahkohengille käy. Jos tämä aarre kerran häviäisi meiltä, kyllä sitä kai kernaasti viljelisimme, mutta sil-loin ei ole enää saarnaajia, jotka osaavat siitä oikein opettaa.

Nämä kaksi asiaa tapahtuivat näin kiirastorstai-iltana: ensin Kristus söi opetuslastensa kanssa pääsiäis-lampaan jättäen jäähyväiset juutalais-ten pääsiäislampaalle, kuninkuudelle ja pappeudelle, toiseksi hän asetti ruumiinsa ja verensä sakramentin, ja sitä meidän tulee usein nauttia hänen muistoksensa. Siihen laupias Jumala meille armonsa suokoon. Amen.”Martti Luther. Huonepostilla. Luther-CD

ιχθυςPitkäperjantaiJumalan karitsaMatt. 27: 33-54

Siunattu Aabrahamin siemen ki-rotuksi siemeneksi

”Nyt tahdomme jotakin puhua toisesta kohdasta, että Jumalan Pojan, rakkaan Herramme ja Vapahtajamme, Jumalan erinomaisesta neuvosta on täytynyt juuri tällä tavalla kuolla ris-tin päällä, jonka juutalaiset pitivät inhottavimpana ja häpeällisimpänä kuolemana, vieläpä paljon hir-veämpänä kuin hirsipuu ja teloitus-pyörä meillä. Ja tämän siitä syystä, että 5. Moos. 21:22 - 23 luemme näin: jos joku on tehnyt jonkun syn-nin, joka kuoleman on ansainnut, ja hirsipuussa kuoletetaan, niin ei pidä hänen ruumiinsa yötä puussa pi-dettämän, mutta haudatkaat häntä kohta sinä päivänä: sillä se on kirottu Jumalalta, joka hirtetty on: ettet sinä saastuttaisi sinun maatasi, kuin Herra sinun Jumalas sinulle perimiseksi antaa.

Josko nyt Jumala julistaa tämän ankaran tuomion niille, jotka riip-puivat ristissä sen tulevaisen tapauk-sen tähden, että Hänen Poikansa itse oli tuleva näin kuoletetuksi, tai sen entisen onnettomuuden tähden, että ihminen paratiisissa oli langennut tottelemattomuuteen Jumalaa kohtaan ja syönyt kielletystä puusta, niin ei siinä ole erinäistä painoa. Suurin ja tarpeellisin on se, että hyvin op-pisimme ja huomaisimme Jumalan kutsuvan kaikkia niitä kirotuiksi, jotka puussa kuolevat. Sillä siitä seu-raa suorastansa, että koska Kristuskin kuoli puussa, niin on Hänkin tullut kiroukseksi, ja kutsutaan kirotuksi, niinkuin perkele ja maailma juuri sentähden panevatkin Hänen pääl-lensä tämän kuoleman ja mielellänsä suovat Hänelle sen, koska Jumala itse sen kutsuu kirotuksi kuolemaksi.

Mutta kuinka se on ymmärrettävä ja tuleeko meidän lohduttaa itseämme vaiko pahentua siitä; sen tahdomme kuulla apostoli Paavalilta, sillä hän puhuu näistä Moseksen sanoista Gal. 3, ja sanoo näin:

Kristus on meitä lunastanut lain kirouksesta, koska Hän tuli kirouk-seksi meidän edestämme; sillä kirjoi-tettu on: kirottu on jokainen, joka puussa riippuu. Että Abrahamin si-unaus pitäisi pakanain ylitse Jesuk-sessa Kristuksessa tuleman, ja me niin saisimme uskon kautta sen luva-tun hengen.

Tutkikaamme ahkerasti tätä raa-matun paikkaa. Paavali asettaa nämät kaksi sanaa: kirous ja siunaus aivan kauniisti ja somasti vastatusten, ja johdattaa meitä takaisin siihen lupaukseen, joka Abrahamille annet-tiin, kun Jumala sanoi: sinun sie-menestäs pitää kaikki kansat maan päällä siunatuiksi tuleman. Siitä tulee meidän päättää, että jos kaikki kansat maan päällä Abrahamin siemenen kautta siunatuiksi tulevat, niin täytyy myöskin kaikkein kansain maan päällä olla kirouksen alaisia. Sillä mitä he muutoin tarvitsisivat si-unauksen lupausta. Päin vastoin täy-tyy semmoisen siemenen, jonka kautta siunaus on tuleva, yksinänsä olla se siunattu siemen, jolle Jumala

ei ole vihastunut, vaan jolla on sulaa armoa ja siunausta.

Nyt on sekin selvä, kuka tämä Abrahamin siemen on, nimittäin Je-sus Kristus, syntynyt neitseestä Mari-asta, Isän ainoa Poika, joka yksinänsä on täynnä armoa ja totuutta. Kaikki muut ihmiset ensimmäisestä hamaan viimeiseen, ovat luonnostansa täynnä vihaa, Jumala on vihastunut heihin. Hän on heidän vihamiehensä ja heillä ei ole mitään siunausta, vaan paljasta kirousta, sillä he ovat kaikki syntisiä.

Mutta kuinka se nyt sopii, että tuo siunattu Abrahamin siemen tulee ripustetuksi puuhun eli ristiin, josta Jumala on sanonut: kirottu on joka-inen, joka puussa riippuu? Häntä ei siis enään kutsuta siunatuksi sieme-neksi, vaan kirotuksi siemeneksi, niinkuin Paavali selvästi ilmoittaa ja sanoo: hän tuli kiroukseksi. Mutta minkätähden?

Me syntimme tähden olemme kirous ja Jumalan vihan alaiset. Kris-tus, Jumalan ainoa Poika, on täynnä armoa ja totuutta. Kuinka joutuu Hän nyt puuhun? Minkätähden avautuu Hän Jumalan k i rouksen a l le? Minkätähden antaa Hän itsensä risti-innaulita? Niin - meidän tähtemme, sanoo Paavali, tuli Hän kiroukseksi, Hän on tahtonut kantaa Jumalan vi-han ja meidän synteimme edestä maksaa, että tulisimme siunaukseksi, se on: saisimme Pyhän Hengen, pääsisimme synnistä vapaiksi ja tu-lisimme Jumalan lapsiksi.

Sillä tässä tapahtuu niinkuin köyhälle kerjäläiselle, joka on suuressa velassa eikä voi maksaa, vaan toinen, joka sen voi tehdä, ottaa sen maksaaksensa, tulee itse takaus- ja velkamieheksi, Hänen täytyy nyt maksaa, mitä köyhä on velkaa, ni-inkuin Paavali aivan jalosti puhuu Room. 8: se kuin laille on mahdoton, nimittäin auttaminen meitä synnistä ja kuolemasta, siinä autti meitä Ju-mala sillä tavalla, että Hän lähetti Poikansa syntisen lihan hahmossa; (se on, Poika tuli ihmiseksi, otti pääl-lensä meidän lihamme ja veremme), ja tuomitsi synnin lihassa synnin kautta, se on: Jumala teki meidät va-paiksi synnistä ainoan Poikansa kautta, joka tuli synti-uhriksi, ja joka

Saarna Kartta

7

oli maksava synnin edestä ja siten tuottava Abrahamin siunauksen meille, jotka olimme kirouksen al-aiset, niinkuin Paavali selittää 2. Kor. 5: Jumala on sen, joka ei mitään syn-nistä tietänyt, meidän edestämme synniksi tehnyt, että me Hänessä tu-lisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä kelpaa.

Niin ovat nyt molemmat kappa-leet Kristuksen päällä, että Hän tulee kiroukseksi ja sitte synniksi, se on: syntiuhriksi, jonka päällä kaikkein ihmisten synnit ja niiden seuraus: Jumalan viha sekä häpeällinen ku-olema, ovat meidän avuksemme, että me sen kautta vapaiksi ja irti pääsisimme. Niinpä Johannes kastaja sentähden kutsuu Häntä Karitsaksi, se on, teuras-lampaaksi ja uhriksi, < < < 0 1 7 8 > > > J u m a l a n s i k s i määräämä, koska Hänen piti ottaman pois koko maailman synnit.

Ja Herra itse sanoo, Joh. 12: Ko-ska minä maasta nostetaan ylös, niin minä vedän kaikki tyköni.

Ja Joh. 3: Niinkuin Moses ylensi kärmeen korvessa, niin myös ihmisen Poika pitää ylettämän, että jokainen, kuin uskoo Hänen päällensä ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman.

Ja Paavali sanoo: ei mitäkään tietävänsä, eikä tahtovansakaan mitään tietää, vaan ainoastansa Je-suksen Kristuksen ja sen ristiinnauli-tun. Sillä Hän on sentähden risti-innaulittu, että Hän pyhittäisi, lunas-taisi ja vanhurskaaksi tekisi meitä, jotka synnissä, kuoleman ja per-keleen vallan alla itsemme suhteen olisimme kadotetuiksi tulleet.

Kuka tahtoo nyt pahentua ris-tistä? Kuka tahtoo nyt pitää tätä ku-olemaa häpeällisenä? Kuka ei siis kiittäne Jumalaa sydämestä, että Hänen Poikansa puussa riippuu ja ottaa päällensä sen kirouksen, joka synnin tähden kuuluu meille? Hän riippuu tuossa niinkuin kirottu ihmi-nen ainakin, johon Jumala on vihas-tunut, ja jonka Hän antaa joutua häpeään, hätään ja tuskaan. Tämä tapahtuu (sanoo Paavali) minun ja sinun tähtesi, että saisimme siunauk-sen.

Sillä jos kirous olisi jäänyt meidän päällemme, niin olisimme kadottaneet siunauksen; mutta tuossa tulee siunattu siemen ja ottaa pois meiltä kirouksen, joka on meidän päällämme ja panee sen itse pääl-lensä, ja sen siunauksen, joka Hänellä on, panee Hän meidän päällemme. Koska Hän nyt tahtoi ja oli kirouk-sena meidän tähtemme, niin häntä ei myöskään saanut kohdata mikään muu kuolema, kuin tämä kuolema puussa, josta Jumalan sana opettaa, että se on kirottu kuolema.

Niin opi nyt hyvin tämä eroitus, ettet tuomitse sen mukaan kuin silmilläsi näet, vaan sen mukaan, kuin Jumalan sana sinulle neuvoo. S i l l ä u lkomuodon jä lkeen on <<<0179>>> Herran Kristuksen ku-olema häpeällinen ja, niinkuin Ju-mala itse sen kutsuu, kirottu ku-olema; puu, jossa Hän kuolee, on kirottu puu. Miksi niin? Sentähden, että kaikki syntimme riippuvat siinä, koska synti ja kirous eli Jumalan viha ja kaikki onnettomuus kuuluvat yht-een. Sentähden sanoo Jesaias, että moni hänen ylitsensä hämmästyy, että hänen muotonsa on rumempi muita ihmisiä, ja hänen hahmonsa huonompi, kuin ihmisten lasten. Niin myös: Me näimme hänen, vaan ei ollut hänellä sitä muotoa, kuin meille olisi kelvannut. Hän oli kaikkein ylönkatsottava ja kaikkein halvin, kipua ja sairautta täynnä: Hän oli niin ylönkatsottu, ettei kenkään kehdannut katsoa hänen päällensä, sentähden emme häntä minäkään pitäneet.

K a t s o , s e n k a l t a i n e n o n ulkomuoto, ja se on mahdotonta, että järki voisi toisin päättää, koska Ju-mala kutsuu sitä kirotuksi, joka puussa kuolee. Itse puu on kirottu, se, joka siinä kuolee, on myös kirottu; syy, jonkavuoksi Hän siinä riippuu, on myöskin kirottu, sillä syntiin kuu-luu kirous, ja mitä enemmän syntejä Herran Kristuksen päällä on, sitä suurempi on myös kirous.

Katso nyt vielä, mitä siitä seuraa, että Kristus, tuo siunattu siemen, ku-olee kirotun kuoleman, ja tulee itse kiroukseksi meidän edestämme. Paa-vali sanoo aivan jaloilla sanoilla sen tapahtuneen sitävarten, että Abra-

hamin siunaus pitäisi pakanain ylitse Jesuksessa Kristuksessa tuleman, ja me niin saisimme uskon kautta sen luvatun Hengen. Tässä on jotakin muuta, kuin me luonnoll isi l la silmillämme voimme nähdä. Silmät pahenevat semmoisesta häpeällisestä, Jumalan kiroomasta kuolemasta; mutta se on meille autuaallinen ku-olema, joka ottaa pois kirouksen meiltä, ja tuottaa meille Jumalan si-unauksen. Puu, joka itsessänsä on kirottu puu, on meille autuaallinen puu, kallis, jalo alttari, jolla Jumalan Poika uhraa itsensä Jumalalle, Isäl-lensä meidän syntimme tähden, ja näyttää, että Hän on oikea, ijankaik-kinen Pappi, joka sentähden tulee kirottuun puuhun ja tekee sen itsel-lensä autuaalliseksi alttariksi, että me tulisimme synnistä pelastetuiksi, tu-lisimme Jumalan armoon ja Hänen lapsiksensa.

Sentähden on myöskin vanhoilla opettajilla ollut niin innostavia aja-tuksia rististä ja kirotusta puusta. Pa-ratiisissa (sanovat he) on ihana puu matkaansaattanut, että olemme syn-tiin ja kuolemaan langenneet, mutta tässä on vanha kuivettunut puu, vieläpä kirottu puu, syynä siihen, että pääsemme synnistä vapaiksi ja tu-lemme ijankaikkiseen elämään. Sillä Jumalan Poika riippuu siinä ojenne-tuin käsin, todistukseksi, ettei Hän tahdo hyljätä ketään, vaan mie-lellänsä ottaa vastaan jokaisen, (ja niinkuin Hän itse Joh. 12. sanoo) vetää kaikki tykönsä. Hänen päänsä on nostettu ylös taivasta kohden ja näyttää meille tien ijankaikkiseen elämään; Hänen jalkansa riippuvat alas maata kohden, sillä Hän polkee vanhan käärmeen, perkeleen pään, joka mataa maan päällä, ja ottaa häneltä pois kaiken hänen valtansa.

Sillä koska rakas Herramme Kristus riippuu siinä, maksaa ja täy-deksi tekee kuolemallaan meidän synteimme edestä, ja tulee kirouk-seksi meidän tähtemme, niin kadottaa myös perkele sen kautta valtansa, jonka hän synnin tähden on saanut ylitsemme.

Oppikaamme siis tässä tunte-maan, ja ylistämään taivaallisen Isämme armollista tahtoa ja sydäntä

Saarna Kartta

8

meitä kohtaan, joka ei ole armahtanut ainoaa Poikaansa, vaan on antanut Hänet kuolemaan, jopa ristin kuole-maan, on antanut Hänen tulla kirouk-seksi, että me saisimme siunauksen, t u l i s i m m e v a p a i k s i s y n n i s t ä , saisimme Pyhän Hengen, ja Hänen kauttansa tulisimme Jumalan lapsiksi ja ijankaikkisesti autuaiksi. Sen suokoon Jumala meille kaikille! Amen!”

Martti Luther. Ahti-saarnoja. Luther-CD.

ιχθυς

PääsiäispäiväKristus on ylösnoussutMatt. 28: 1-8

Uskon historiallisuusJeesuksen ylösnousemusker-

tomukset esittävät tyhjän haudan ta-pahtumat to inen to is iaan täy-dentävästi. Aukotonta historiallista kuvaa tapahtumista on joka tapauk-sessa jokseenkin mahdoton rekon-struoida, sillä tiedot poikkeavat to-isistaan jossakin määrin. Joillekin tietojen puutteet todistavat siitä, että kertomus ei voi olla totta, toisille taas tietojen puutteellisuus todistaa siitä, että tapahtuma on totta. Jälkimmäistä vaihtoehtoa perustellaan sillä, että tapahtumien väkinäinen harmoni-sointi ja toisiinsa sovittaminen olisi todistanut siitä, että tapahtumat on sommiteltu todistamaan jotakin ha-luttua merkitystä. Päämäärä olisi san-elut historiallisten tapahtumien järjestelemisen.

Kristuksen evankeliumi on histo-riallinen tapahtuma, joka on totta itsessään huolimatta siitä, miten se ihmisille on tuotu esille. Kokonaisuus noudattaa kaavaa tapahtuma ja ker-tomus tapahtumasta. Kertomuksen rosoisuus ei vähennä tapahtuman merkitystä eikä uskottavuutta, vaan todistaa vain siitä, että tapahtumien tekijälle eli Jumala kykenee väl-ittämään viestinsä tapahtumasta myös puutteellisten ihmisten kautta. Kuten ristinkuolema ja ylösnousemus olivat ajassa ja paikassa tapahtuneita tapah-tumia, niin myös niiden historiallinen todistus tapahtui ajassa ja paikassa

niillä kerronnan ja taidon välineillä, jotka paikalla olleille ihmisille olivat tarjolla. Hengästyneiden ja pelok-kaiden naisten kertomukset todistivat opetuslapsille ylösnousemuksesta, vaikka eivät he heti uskoneet vaan lähtivät tarkastamaan tilanteen.

Opetuslapset saivat lopullisen varmuuden Jeesuksen kuolleista heräämisestä lukittujen ovien takana Jeesuksen ilmestyessä heidän keskel-leen kirkastushahmossaan. On tärkeää huomata kuinka Kristus Jee-

sus ilmestyi heille. Hän ei tullut heidän luokseen hengellisessä muo-dossa, ettei opetuslapsille olisi muo-dostunut vain hengellinen käsitys uskosta. Hän ei ilmestynyt heille kirkastamattomassa ruumiissaan, et-tei heille olisi jäänyt kuvaa uskosta vain tämänpuoleisena ja ajallisena asiana. Näiden sijaan Jeesus ilmestyi lukittujen ovien taakse, ovien läpi käyden kirkastetussa ruumiissaan. A j a l l i s e n e l ä m ä n j a f y y s i e n todellisuuden rajoitteet eivät voi

Saarna Kartta

Ylösnousemus. Verikirkko. Pietari. Kuva :VP

9

Saarna Kartta

estää Kristusta toimimasta miten hän haluaa. Hän on yhtäaikaa yhdessä paikassa yläsalissa opetuslasten kanssa ja samalla hetkellä hän on läsnä koko luomakunnassaa salatulla tavalla, ”sillä hänessä me elämme olemme ja liikumme”. Molemmissa paikoissa hän on aina sama Jeesus Kristus, kokonaisena, jakamatta ja erottamatta, kuten Athanasioksen uskontunnustuksessa lausumme.

Kirkastettu ruumis on sama ruumis, jonka Jumala oli luonut Kris-tukselle neitsyt Marian kohdussa. Sen olomuoto oli vain muuttunut. Jeesus tulee nyt opetuslasten tykö ja todistaa itsestään. Hän näyttää kätensä ja kylkensä. Jeesus tahtoo tämän todis-tuksen jäävän heidän mieliinsä. Hän joka kerran otti ihmisen muodon ne-itsyt Marian kautta, hän joka söi ja joi opetuslasten kanssa, joka väsyi kävelystä ja jäi kaivolle odottelemaan kaupunkiin ruoanhakumatkalle men-neitä opetuslapsiaan, sama Jeesus on nyt heidän edessään, ei aaveena tai henkenä vaan samassaa ruumiissaan, ruumiillisena Kristuksena.

Sanoma Kristuksen ruumiillisesta ylösnousemuksesta on sanoma evankeliumista, joka on osa tätä luo-makuntaa, mutta jolla on yhteydet myös Jumalan iankaikkisuuteen. Evankeliumi Kristuksen haavoista ja hänen tosi ylösnousemuksestaan yh-distää taivaan ja maan. ”Evankeliumi on Jumalan voima itse kullekin usko-valle pelastukseksi”, sanoo Herran apostol i Roomaliskir jeessään. . Evankeliumissa on voima yhdistää kuulijansa Kristukseen ja tuoda Kris-tus hänelle sydämen asukkaaksi.

Uskomme historiallisuus on enemmän kuin vain historiallisuutta. Evankeliumi ei ole vain kertomus tapahtumista. Se on vaikuttava ker-tomus, joka muuttaa kuulijansa. Naiset saivat tehtävän viedä tämä ilosanoma ylösnousemuksesta ope-tuslasten luo. Sanoma muutti heidät, se sai liikkeelle, jotakin toivoa heräsi heidän sydämessään. Jumalan tuulet alkoivat puhaltaa, vaikka ehkäpä hy-vinkin sekavasti ja hengästyneesti ja toinen toistaan riemukkaammin ker-rottu enkelinäky ja todistus tyhjästä haudasta ei ulkonaisesti heitä vakuut-tanutkaan eivätkä he saaneet muo-

dostettua siitä selvää yhtenäistä ku-vaa mitä siellä haudalla oli oikeas-taan tapahtunut. Toivo heräsi, vaikka naisten todistus sai heidät hämmen-nyksiin kuten Emmauksen tien kulki-jat todistivat naisten kertomuksesta vieraalle kulkijalle.

ιχθυς

Ensimmäinen sunnuntai pääsiäisestäYlösnousseen todistajiaLuuk. 24: 36-49

Kristuksen kirkon tehtäväMeille ihmisille on tyypillistä se,

että me jäämme ihmettelemään ylilu-onnollisia tapahtumia. Tapahtuma valloittaa mielemme ja täyttää it-se l l ään ka iken e lämässämme. J ä ä m m e p y ö r i m ä ä n i h m e e n ympärille. Puhumme siitä, pohdimme sitä ja palaamme aiheeseen uudelleen ja uudelleen. Unohdamme kaiken muun.

Jeesukselle oli tärkeää, että ope-tuslapset saavat selvän ymmärryksen Jerusalemissa tapahtuneista tapah-tumista. Suuret tapahtumat täytyivät saada suuret raamit, jotka kestävät ajan hampaan kulutuksen. Raamien luominen oli Jumalan oma työ ja osa hänen pelastustehtäväänsä. Hän ei jättänyt tapahtumien merkityksen selvittämistä seurakuntien tehtäväksi ja kehiteltäväksi. Kristinoppi täytyi valmistaa taivaassa ja tulla seurakun-nalle annettuna lahjana. Siksi Jeesus n ä y t t ä ä h a v a i n n o l l i s e s t i ruumiillisuutensa ja vahvistaa vielä tapahtuman pyytämällä syötävää. Aavet eivät syö. Havainnollistamisen jälkeen Jeesus sanoo, "Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille....” Hän opet-taa vielä kerran ja tähdentää pelas-tussanoman merkitystä.

Jeesus oli valmistanut opetuslap-siaan jo kolmen vuoden ajan tätä het-keä varten. Hän oli opettanut armo-sta, mitä se on, mitä se tarkoittaa ja mihin se perustuu. Hän oli myös näyttänyt käytännössä mitä se merkitsee ihmisten kohtaamisissa. Se miten Jeesus kohteli Nikodemosta hänen yöllisellä vierailullaan, miten hän kohtasi Maria Magdalenan,

miten hän armahti kivitettäväksi tuo-tavaa naista, ovat havaintoesimerk-kejä armon merkityksestä, jotka jäivät syvälle opetuslasten mieliin.

Kristinopin antaminen, havain-toesimerkkien antaminen ja kertaus e n n e n l ä h e t y s t e h t ä v ä ä e i v ä t kuitenkaan olleet tarpeeksi. Näemme kuinka Jumalalla on suuri huoli siitä, miten hänen sanomaansa lähetään levittämään ja ihmisten pelasta-mistyötä tekemään. Jeesus antaa seli-tyksen ja antaa ymmärryksen - “Nyt h ä n a v a s i h e i d ä n m i e l e n s ä ymmärtämään kirjoitukset”. Luulisi, että nyt on varustelutyö valmis, kun ymmärryskin on avattu, mutta ei, Jumala haluaa vielä varmistaa tehtävän tulemalla itse mukaan.

Kohtaaminen päättyy siihen, kun Jeesus sanoo, että älkää vielä lähtekö, istukaa aloillanne. Piti jäädä odotta-maan Pyhää Henkeä työn johdatta-jaksi. Pyhän Hengen tuleminen ope-tuslasten voimaksi ilmaistaan tässä lainaamalla ilmaisua vaatteen ylleen pukemisesta (enduo). Kreikankielen sana sisältää ajatuksen vaatteeseen upottautumisesta (Paavali käyttää samaa sanaa kertoessaan kasteessa tapahtuneesta Kristuksen päälle pukemisesta (Gal. 3:27). Suomen-kielinen vastine ei sisällä kreikakie-len vivahdetta upottautumisesta (en-duo). Pukija on Jumala eikä ihminen itse. Pyhä Henki tulee suojavaatteen tavoin opetuslasten ylle ja upottaa heidän itseensä.

Parannusta ja syntien anteeksian-tamusta Jeesuksen nimessä

Ilmaisu ”Jeesuksen nimessä” on usein toistuva ilmaisu hengellisessä työssä. Tällä Jeesus tahtoi liittää työn häneen itseensä. Tämän taustalla voidaan nähdä ensimmäinen ja toinen käsky. Niissä Jumala kertoo nimensä ja kieltää nimensä väärän käyttämi-sen. Jumalan nimen lausuminen tuo Jumalan läsnä. Kristus Jeesus on Herra, Jahve. Hän ilmoittaa nyt tai-vaallisena käskynä, että ihmisten pe-lastustyössä on hänen nimensä mainittava. Nimi asettaa pelastuksen paitsi oikeaan yhteyksiinsä ja toi-saalta se myös antaa tapahtumalle voiman.

10

Jeesuksen nimen mainitseminen ei ole kuitenkaan magiikkaa. Magiassa ihminen hallitsee jumaluutta lausumalla opittuja loitsuja ja nimiä. Ju-maluus on alistetussa asemassa taikuuden harjoittajaan nähden. Tällaiseen käyttöön Jeesus ei ole antanut nimeään. Nimen väärä käyttö on edelleen k i e l l e t t y . J e e s u s varoitti tästä kertom-alla vertauksen vii-meisestä tuomiosta, jossa hän hylkää ne, jotka vetoavat siihen, kuinka he ovat hänen ni-messään tehneet monta voimallista tekoa (Matt. 7:22). Vertaus on varoi-tus hengellistä työtä tekeville. Hengellisen työn tulee tapahtua siinä raamissa, jonka Kristus on asettanut ja sen konteksti tulee olla hänen seu-rakuntansa. Kirkkoisä Cyprianuksen lause ”Exra ecclesiam nulla salus” (seurakunnan ulkopuolella ei ole pelastusta) ei ole suinkaan liioittelua taikka jostakin seurakunnan aseman ylitulkinnasta johtunutta pöyhkeyttä, vaan se on osa sitä evankeliumia, jonka Jeesus antoi ja johon hän seu-rakuntansa lähetti (toinen kysymys on kuitenkin, missä on seurkaunta. Tähän kysymyukseen palaamme toisessa yhteydessä).

Toinen sunnuntai pääsiäisestäHyvä paimenJoh. 10: 1-10

"Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampai-taan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat

hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä." Jeesus esitti heille tämän vertauk-sen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi: "Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tul-leet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitu-men. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen t u l l u t a n t a m a a n e l ä m ä n , yltäkylläisen elämän."

Jeesus on hyvä pai... ei kun hyvä portti

Hätäinen lukija ei näe Jeesuksen vertauksen sanomaa, vaan lukee sen sisään sellaista mitä Jeesus ei tässä yhteydessä sano. Toki on totta, että Jeesus on hyvä paimen ja hän todella tarkoituksella on omistanut itselleen Sakarjan kirjan ennustukset tulevasta hyvästä paimenesta.Hyvästä pai-menesta hän kertoo tämän vrtauksen toisessa osassa. Mutta tässä vertauk-sessa Jeesus on portti.

Lähi-Idän paimentolaiskulttuur-issa useampien paimenten lapmpaat koottiin yhteen ja samaan aitauk-seen, jossa ne olivat turvassa. Ai-taukseen pääsi laillisesti vain

portista. Portilla oli vartijat, jotka tunnistivat paimenet ja ntoivat heidän mennä sisään kokoamaan lampaansa viedäkseen heidän päivän ajaksi “ulos syömään”. Paimenten ei tarvinut kuin kutsua lampaita äänellään ja ne tunnistivat paimenen äänen ja tulivat hänen luokseen ja lähtivät hänen kanssaa ulos posrtista. Vieras pa imen ol i s i joutunut käyttämään voimakeinoja saadak-seen haluamansa lampaat kokoon ja poritn ulkopuolella hänellä olisi ollut ongelma pitää lauma koossa.

Tämä kaikki oli opetuslapsille tuttua. Mutta tämän kuvan hengel-linen sovellutus ei auennut heille ilman että Jeesus sen heille selitti.

Jeesus on porttiTässä vertauksessa Jeesus aset-

taa vastakkain fariseukset ja kansan-johtajat paimenina ja itsensä lam-paita vartioivana porttina tai portin-vartijana. Fariseukset pyrkivät lam-masaitauskuvan mukaisesti saamaan lampaaat mukaansa. He haluaisivat olla paimenia, mutta heiltä puuttui oikeus Jumalan lampaisiin. Fariseus-ten ongelma oli portti. Jeesus porttina ei milloinkaan olisi antanut heille lampaita paimennettavaksi. Syyksi tähän Jeesus sanoo sen, että he pyrkivät vain hyötymään lam-paista ja jos vaara uhkaa lampaita heidän märehtiessään ruokaansa lai-tumilla väärät paimenet pakenevat eivätkä välitä laumasta.

Koska portti on ongelma väärille p a i m e n i l l e , n ä i l l e j ä ä m a h-

Apostolit kalastavat kansojen meressä. Boden, Ruotsi.

Saarna Kartta

11

Saarna Kartta

dollisuudeksi ainoastaan kiivetä ai-dan yli ja käydä varkaisiin. Varkaan astuessa lammasaitaukseen voimme aavistaa mitä siellä tapahtuu. Koska yksikään lampaista ei tunne var-kaiden ääntä, ne pakenevat. Yhdessä h e t k e s s s ä k o k o a i t a u s o n liikehdinnässä ja hätääntyneet lam-paat jouksevat aitauksen sisällä ka-raten vääriä paimenia, jotka juokse-vat heidän perässään. Lampaan toivo on kyetä juoksemaan niin kauan, että oikea paimen tulee ja suojelee häntä ajamalla rosvon pois.

Jeesuksen vertauksessa lam-masaitaus on turvapaikka ja pelastus. Sinne käydään Jeesuksen kautta. Tässä kohtaa vertausta Jeesus ei puhu enää vain paimenista, vaan kaikkien niiden pelastuksesta, jotka käyvät laumaan hänen kauttaan. Hänen laumassaan on hyvä olla, sillä siellä on elämä ja yltäkylläisyys. Viimeiksi mainituilla ilmaistaan Messiaan pelastuksen luonnetta hengellisenä hyvänä, jossa Messias antaa kaikki aarteet ja ruoan ihmis-ten hengellistä elämää varten. Kris-tuksen antaman hengellisen rik-kauden lisäksi hänen laumassaan on vapauden ilmapiiri, josta kertoo lampaiden käyminen “sisään ja ulos” heidän pelastuttuaan. (Sanojen “sisään ja ulos” sisältö jää hieman auki. Ongelma on siinä, että sisään ja ulos käyvä on jo pelastunut ja sen lisäksi hän löytää laitumen, joka myös on pelastuksen vertauskuva. Ehkä kohtaa on paras tulkita vain suurin harppauksin kuten Thuren sen tekee tulkitsemalla sanat Jumalan valtakunnan vapauden ilmapiirinä).

Väärät paimenet tunnistetaan heidän opistaan - Johannes opettaa “tenttaamaan”

Johanneksen evankeliumin kir-joittamisen aikaan Johanneksen seu-rakunta ja hänen piirinsä olivat har-haopettajien hyökkäyksien kohteena. Thurenin mukaan sana “tuhoamaan” on allegorinen viittaus ensimmäis-essä Johanneksen kirjeessä mainit-tuun Antikristukseen, joka tuli lau-maan sisään mukanaan vieras Kris-tus (joka ei ole tullut lihaan). Sana tuhoamaan (apolesei) on sama sana,

jota Jeesus käyttää kertoessaan, ettei kukaan häneen uskova joudu kado-tukseen.

Väärät paimenet tunkeutuvat laumaan portin ohi. Heidät tunnis-tetaan kuitenkin siitä, että heillä ei ole sama Kristuksen oppi kuin apos-toleilla. Väärä oppi on uusi ääni ja uusi oppi seurakunnassa eivätkä Ju-malan sanassa harjaantuneet lampaat tahdo kuulla sellaista ääntä. He pak-enevat sellaista opettajaa.

Johannes apostoli opettaa kristit-tyjä tunnistamaan väärän opettajan tekemällä hänelle selvän kysymyk-sen. Johanneksen päivinä se oli “Onko Kristus tullut lihaan?”. Tähän tenttaamiseen hän kehotti kristittyjä ja etenkin oikeita paimenia, kun he päättivät, saako henkilö opettaa seu-rakunnassa.

Kun Jumalan sana paljastaa väärän paimenen, hän alkaa kierte-lemään ja kaartelemaan voidakseen esiintyä luotettavana paimenena. Hän puhuu paljon Raamatusta, hän on hengellinen, mutta hän ei asetu sanan tuomittavaksi. Hän on sanan yläpuolella ja päättää itse mitä sana hänelle tarkoittaa. Hän voi etsiä kaverei ta tuekseen. Näin hän kiepauttaa itsensä irti sanan tuomion alta. Hän ei asetu yhteisen kristikun-nan lausumaan oppiin pelastuksesta, siihen, jonka me tunnustamme usk-ontunnustuksissa.

Väärän paimenen hengellisyys ei ole totuuden perustuksesta kum-puavaa hengellisyyttä, vaan tämän ajan hengestä kumpuavaa hengelli-syyttä. Vanhalle aadamille se on tut-tua ja mieluista kuulla, siihen olisi helppo sopeutua, mutta uudelle aadamille se on myrkkyä. Hän antaa ymmärtää, mutta hän ei sano suo-raan. Hän verhoutuu sana-puuroon ja ystävällisen hymyn taakse, mutta selvää oppia et häneltä saa kuulla. Hän osaa miellyttää kuulijaa, ja ku-takin kuulijaa hänen omalla taval-laan.

Oikea paimen Oikea paimen on Kristus-

paimen, joka kuljettaa vihreillä nii-tyillä. Vihreät niityt ovat Jumalan tekemät pelastusteot meidän ede-

stämme. Siellä saamme kuulla ter-veeksi tekevää sanaa, jokaa “haa-voittaa ja parantaa”. Synti, väärä oppi, väärä hengellisyys leikataan pois kuten mätä haavasta ja tilalle annetaan evankeliumin puhdistavaa viiniä. Viini on Kristuksen veri, joka luo haavan päälle uuden terveen ihon ja niin on lampaalla taas hyvä kulkea lauman matkassa.

ιχθυς

12

Olkaamme nyt sovintoverellä vihmottuja syntien an-teeksisaamiseksi uskon kautta, että kaikki, jotka py-syvät uskossa loppuun asti, tulisivat eläviksi ja eläisivät iankaikkisesti. Herra, joka on antanut lihansa ja verensä elämämme puolesta, auttakoon meitä uskossa voittamaan kaikki pahan tuliset nuolet, joita se ampuu sydäntämme kohti maailman valtamereltä, ettemme pelkäisi kuolemaa, kun se tulee vieraak-semme. Ja herättäköön suuri Ristinkantaja meidät viimeisenä päivänä. Verinen Vanhin on täyttävä lupauksensa niille, jotka syövät hänen lihaansa ja juovat hänen vertaan.

Armollinen Pyhä Henki, sinä kaunis kyyhkynen ja taivaan sanansaattaja, joka lohdutat köyhiä sydämiä! Tule alas sielumme majaan, ennen kuin mustat linnut syövät Jumalan sanan siemenet, ettei hauta saattaisi meitä murheelliseksi, vaan että me olisimme täällä murheellisia Jumalan mielen mukaisesti.

Oikeat rukoilijat ovat jo saaneet maistaa tulevan elämän voimaa, ja siitä he kiittävät Herraa Jeesusta ja hänen taivaallista Isäänsä Pyhässä Hengessä. Hän on varjeleva heitä kaikissa rajuil- moissa, jotka puhalta-vat heidän päälleen tässä synkeässä korvessa. Armol-linen Isä on varjeleva lapsiaan kuolemaan asti, jonka tähden he laulavat elävässä toivossa:

Jo aamu autuas se koittaa saisi, voi, jos jo taivaan portti aukeaisi!Vaivasta tästä sieluni päästä, vie mi-nut, Jeesus, rauhaan myrskysäästä. Aamen. Palmusunnuntaina

LaestadiusUSKON KILVOTTELUSTA

Saarna Kartta

13

Saarna Kartta

Kirkon on muututtava ajan myötä; vastattava tämän ajan ihmisen kysymyksiin ja tarpei-siin. Kirkko ei saa jämäh- tää opissaan 1500-luvulle, puhu-mattakaan sitä vanhemmasta ajasta. Ei kirkossa voi uskoa ja ajatella kuten ennen, sillä on-han kristittyjenkin maail-mankuva, käsitys ihmisarvosta, jumaluudestakin muuttunut maailman ja ihmisen tutkimuk-sen seurauksena. Emme voi ko-vin kauan enää pitää kiinni sel-laisista kirkon määrittelyistä, joita ihmisten tekemät uskon-tunnustukset julistavat, kuten esimerkiksi ”pyhä” tai ”aposto-linen”.

Jos jaksoit lukea tämän jutun ingressin loppuun asti, saatoit jo mi-ettiä oletko erehtynyt julkai- susta. Kyllä, tämä on todella Suo- men Luther-säätiön tiedotuslehti! Edellis-enkaltaista tekstiä löytyy- kin yleensä joistakin muista kir- kol-lisista julkaisuista tai internetin ke-skustelupalstoilta.

Ehkä yleisimpiä lausumia ovat seuraavankaltaiset: ”Kirkosta ei pidä yrittää tehdä pyhien joukkoa. Sel-lainen olisi farisealaisuutta, sillä py-hyys on kokemuksen tason asia ja kaikkihan ovat syntisiä!” – ”Oi- keaoppisuus on lopulta mahdoton- ta. Raamatusta ei voi löytää yhte- näistä oppia esimerkiksi Jeesuksen neit-seestäsyntymisestä.”

Voiko nykyajan kristillinen kirk- ko, ja yksittäinen kristitty, uskoa ja tunnustaa, että ihan oikeasti on ole- massa pyhä ja apostolinen kirkko? Joskus voi nimittäin olla turhautta- vaa, masentaavakin kun uskon(non) ammattilaiset väittävät julkisuudes- sa ihan muuta kuin Aino-mummo tai Mikael Agricola uskoivat. Voiko olla olemassa sellaista seurakuntaa joka

on pyhä? Onko olemassa oikea- op-pista kirkkoa?

Kun vastaamme tällaisiin kysy- myksiin, olisi aluksi hyvä rauhoittua ja vastata ensi sijassa itselleen kysy- mykseen: Mitä minä uskon? Kun on saanut asiat itsensä kanssa selviksi, on ehkä helpompi hengittää ja vas- tata sellaiselle lähimmäiselle, joka agressiivisestikin haastaa minun/ meidän uskon perusteita.

Halu oikeaoppisuuteenRaamatussa, luterilaisen kirkon

uskon ”perustuslaissa”, kirkko on Ju- malan kansa, jonka Jumala on sanal-laan kutsunut itselleen. Tämän Hän teki lähettämällään Sanansa, joka syntyi ihmiseksi, eli ihmiselämän, kuoli ihmisen kuoleman ja nousi ih- misruumiissaan haudastaan.

Kristus Jeesus, lihaksi tullut Ju- malan Sana lähetti puolestaan Isän Jumalan luota Pyhän Henkensä val- tuuttamiensa apostolien päälle. Pyhä Hengen antaman saarnan ja teko- jen kautta nämä apostolit kokosivat Ju-malalle uuden liiton kansan, jotka uskovat samaan Jumalaan; Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen kuin apostolit olivat uskoneet. Näin usko- vat jatkavat, apostolista paimenvir- kaa hoitavien miesten kautta, samaa saarnaa ja työtä, minkä apostolit aloittivat Herran käskystä.

Missä tahansa tätä samaa saarnaa eli evankeliumia julistetaan ja siihen liittyviä sakramentteja hoidetaan Herran Jeesuksen käskyn mukaan, siellä on edelleen apostolinen seura- kunta eli kirkko.

Apostolisuus perustuu Jeesuk-seen

Tämä on myös oikeaoppisuu- den mittari, jos niin halutaan sanoa. ”Oikeaoppinen” merkitsee tietyssä mielessä samaa kuin ”apostolinen”, koska kristillinen usko on aina oi-

keaoppista ja apostolista, tai sitten se ei ole kristillistä uskoa ollenkaan.

Toki oikeaoppiseenkin seurakun- taan on aina sekoittunut lähimmäi- siä, jotka eivät usko samalla aposto- lisella tavalla, mutta sitä me ihmiset emme välttämättä kuule, emme ai- nakaan näe. Ratkaisevaa onkin tässä kohden se, mitä ihmiset tunnustavat uskovansa.

Hieman saivarrellen sanottuna apostolisuuden kanssa on kristillisen kirkon historian alusta saakka ollut ongelmia. Esiintyi valeapostoleja, harhaopettajia jne. Siksi oli ja on edelleen tärkeä kuunnella, mitä tun-nustetaan, saarnataan ja opetetaan. Kirkko on syntynyt apostolisen uskon saarnasta ja säilyy hengissä, kasvaakin tämän saman saarnan, puhtaan evankeliumin varassa.

Ei siis ole ollenkaan huono eikä arvosteltava asia se, että joku seura- kunta tai kirkollinen taho haluaa olla oikeaoppinen ja edustaa apostolista uskoa, päinvastoin. Oikeaoppisuus, apostolisuus on iloinen ja kristilli- nen juttu! Se perustuu lopulta itseen- sä kirkon Herraan, Jeesukseen joka Raamatussa on ilmoittanut itsensä kaikille ihmisille, että uskoisimme Häneen ja eläisimme Hänen oikea- oppisessa seurakunnassaan. Sillä lopun perin vain apostolinen kristil- linen usko on kristillistä uskoa.

Edellä kirjoitettu ei merkitse sitä, että voisimme varmuudella sanoa, missä ei ole apostolista us- koa ja oikeaoppista kirkkoa. Mutta voimme

Iloinen ja kristillinen juttu

14

sanoa, missä varmasti on: siellä missä apostolisen uskon ääni kuuluu, apostolista uskoa tunnus- tetaan ja tätä uskoa todeksi eletään. Sellaiseen kirkkoon ja seurakuntaan meidän kaikien on pää kolmantena jalkana riennettävä, ja sitä uskossa rakennet-tava.

Pyrkimys pyhien joukkoonMitä taas tulee kirkon py-

hyyteen, on muistettava että vain Kolmiyhteinen Jumala on Pyhä. Ai-noastaan Hän voi pyhittää ja tehdä jonkun luomansa pyhäksi.

Tietenkin sanomme ja meidän tuleekin sanoa, että sinänsä kaikki Jumala luoma on pyhää; onhan se Pyhästä lähtöisin. Syntiinlan- kee-muksen jälkeisessä maailmassa ei kuitenkaan ole Jumalan edessä, Häneen verrattuna, mitään itsessään jumalallisesti pyhää. Vain se, minkä Jumala puhdistaa ja pyhittää itselleen on edellä mainitussa merki- tyksessä pyhää, kun puhutaan tässä ajassa ja maailmassa olevista luoduista per-soonista tai asioista. Pyhää on siis se, minkä itse Jumala puhdistaa ja py-hittää.

Joskus kuulee sanottavan sii- hen tapaan, että ”ne siellä pyrkivät ole-maan pyhempiä kuin muut”, tai: ”Siellä ei niitä tavallisia syntisiä vaikuta olevankaan”. Tällais- ten lausuntojen takana voi olla ihan oikea huoli siitä, ettei toistuisi niin-moneen kertaan kirkon historiassa tapahtunut asia: ihmiset yrittävät rakentaa pyhää pyhien valtakuntaa maan päälle ihmisvoimin. Tällaiseen

huoleen voi yhtyä ja ihmistekoista ”pyhimysten seurakuntaa” vastaan onkin saarnattava.

Mutta sitten asialla on toinenkin puoli. Vaikuttaa nimittäin siltä, että on unohdettu Jumala ja Hänen työn- sä kokonaan. Ei kristillinen usko ja kirkko ole ihmisten työn tulos, aina- kaan luterilaisen kirkon perustuslain eli Raamatun mukaan. Seurakun- ta Jumalasta lähtöisin; se on Py- hän Hengen työn hedelmä. Kirkko on pyhä ja sen jäsenet ovat pyhiä, sillä Jumala on puhdistanut kirkon jäsenet Pyhällä Hengellä ja uskolla kas-teessa. Se joka on kristillisellä kas-teella kastettu, on Jumalan edessä pes- ty puhtaaksi ja pyhitetty, eli ero-tettu Jumalalle. Tämä koskee koko kastettujen uskovien joukkoa eli kirkkoa. Seurakunta on näin Pyhän Hengen temppeli, jossa Kristus itse toimii jatkuvasti välittäjänä Jumalan ja Hänen kansansa välillä armonväli-neissään.

Kirkko on tarkoitettu ”mah-dottoman syntisille”

Välittäjää me todella tarvit-semme, koska pyhitettyinäkin ol-emme edelleen syntiinlangenneen ihmis- suvun jäseniä ja jatkuvasti elämme kuten kastetuille ei sovi, eli teemme syntiä.

Pyrkimys pyhyyteen ja pyhien j o u k k o o n e i o l e s i t ä , e t t ä yrittäisimme olla pyhempiä kuin jot-kut toiset tai luulisimme tulevamme jossa- kin tietyssä porukassa im-muuneiksi synnille ja sen seurauk-sille. Pyrki- mys pyhien joukkoon

merkitsee ensi sijassa sitä, että ha-luamme pääs- tä taivaaseen. Ja tai-vaaseen pääse, kun kastettu ja uskoo kolmiyhtei- seen Jumalaan. Olkoon tämä aina pyrkimyksemme! Koska tiedämme, että olemme aivan mah-dottomia syntisiä, emme kuvittele että meille riittäisi puoska- rointi tätä kauheaa sairautta vas- taan. Tarvit-semme pyhää lääkettä: kirkasta syn-tien anteeksiantamuksen evankeli-umia. Se nimittäin pyhittää meidät.

Pyhyyteen pyrkiminen ei ole koskaan sitä, että yritämme puristaa itseämme kuiviksi synnin mädästä, puhumattakaan seurakuntamme pu- ristelusta vaan siitä, että haluamme säilyttää evankeliumin puhtaana ja pyhänä jatkuvasti ja kaikki alla. Sen vaikutuksesta voimme sitten elää pyhille soveliasta elämää; elämää jatkuvassa anteeksiantamuksessa. Se on iloinen ja kristillinen juttu!

Pyhäkön Lamppu 1/2012

Hannu Mikkonen. Kirjoittaja on nuori Filippusyhteisön pastori Kajaanista. Hän on tuttu muoniolaisille ja viettänyt lapsuutensa Turkissa lähetys-perheessä.

Saarna Kartta

15

Saarna Kartta

JATKOA SIVULTA 3Juutalaisen synagogajumalan-

palveluksen yhteydessä ei vain ru-koiltu yhdessä. Olennainen osa palvelusta oli kuulla Jumalan sanan lukemista ja opettamista. Myös Jee-sus osallistu tällaiseen sanan palve-lukseen Nasaretin synagogassa (Luuk. 4: 17-). Hänelle annettiin kutsu opettaa. Sanan palvelus oli opetusviran hoitamista. Opetuslapset saivat tämän tehtävän ensimmäisen kerran, kun heidät kutsuttiin apos-toleiksi. Opetuskäsky toistettiin kaste- ja lähetyskäskyn yhteydessä, kun Jeesus käski heitä opettamaan kastettuja ”pitämään kaikki mitä minä olen käskenyt teidän pitää” (Matt. 28:20).

Sanan palveluksen kohdeyhtei-söt ja sisältö

Lähetyskäsky osoittaa apostolien toiminnan kohteeksi kaikki kansat. Kansat ovat eräänlaisia suuria yhteisöjä. Evankeliumia kuuluu viedä eteenpäin uusille ja uusille ihmisille, se ei kuulu vain niille, jotka ovat jo uskoneet. Apostolien opetuksen toinen kohdeyhteisö on saarnan ja kasteen perusteella syntynyt seura-kunta. Paavalin, Johanneksen ja Pie-tarin kirjeet ovat osoitus apostolien tehtävästä opettaa ja kehottaa jo syn-tyneitä seurakuntia. Seurakuntia ope-tettiin opettamalla sen jäseniä yksity-isesti (Paavali opettaa Timoteusta, Akylas ja Priskilla opettivat Apol-losta), huone huoneelta (Apt. 20:20) sekä yhteisessä seurakunnankokouk-sessa.

Opetuksen sisältö oli Jeesuksen antama opetus, jonka hän oli heille antanut kolmen yhdessä vietetyn vuoden aikana. Tämän opetuksen keskus oli Kristuksen kuolema ja ylösnousemus, jonka kuulemisen kautta usko syntyy (1. Kor. 15:1-). Opetussisältöön kuului samalla ope-tukset seurakuntien järjestysky-symyksistä kuten, mikä on seura-kunta, kuuluuko seurakunta yhteen kaikkien muiden seurakuntien kanssa samaan Kristuksen ruumiiseen, täy-tyykö olla paimenet, joilla on vastuu yhteisestä seurakunnankokouksesta? Näiden noudattaminen oli itsestään

selvää ja kaikkia kristittyjä sitovaa. Esimerkkinä olkoon kohta, jossa Paavali muistutti seurakuntia eräässä yhteydessä ”Herran käskystä”, kun nämä olivat poikenneet seurakunnan järjestyskysymyksissä ja omaksuneet uuden linjan (1. Kor. 14: 37). Syy Herran käskystä muistuttamiseen oli jumalanpalveluksen rauhallisen ja ohjatun menon vaarantuminen, pai-menaseman syrjäytyminen profeetto-jen innokkuuden tähden sekä toi-saalta se, että naisten alkaessa pai-menen tehtäviin ohitettiin luomis-järjestyksessä asetettu alamaisuus miehen ja vaimon välillä.

Kuuluiko sakramenttien hoita-minen ”rukouksen ja sanan palvelun” virkaan?

Kristuksen opin siirtäminen et-eenpäin ja evankeliumin julistaminen on paimenviran tehtävä Raamatussa. Millä perusteella voimme sisällyttää ehtoollisen sakramentin kuuluvaksi ”rukoukseen ja sanan palvelukseen”? Edellisestä olemme havainneet, että apostolit rukouksen ja sanan palve-luksen hoitajina olivat erityisesti yhteisen jumalanpalveluksen hoitajia. Kysymyksen ratkaisemiselle on tärkeä nähdä seurakunnan kokoontu-minen nimenomaan Kristuksen aset-tamalle ehtoolliselle ja sen yhtey-dessä annetuun sanan opetukseen kokoontumisena. Jeesus oli asettanut yhteisen jumalanpalveluksen eh-toollisjumalanpalvelukseksi, jonka mallin, toimittamisen ja apostolien tehtävän siinä hän oli antanut niille kahdelletoista ensimmäisellä ehtool-lisella.

Itse asiassa joudumme suurem-paan vaikeuteen siinä, jos yritämme irrottaa ehtoollisen toimittamisen alkukirkon jumalanpalveluksista kuin että katsomme sen kuuluneen erotta-mattomana ja normaalina osana kok-oontumisiin. Todistusaineisto, jonka Raamatusta löydämme, on selkeä. Esimerkiksi Korinttolaiskirjeessä Paavali ottaa kantaa seurakunnan kokoontumiseen. Hän kutsuu kok-oontumista ”seurakunnankokouk-seksi” (1. Kor. 11:8-). Kreikankielellä sana on ekklesia eli seurakunta. Sanaa ekklesia käytettiin tässä yhtey-

dessä teknisenä terminä kertomaan kenen ja minkälaisesta kokoontu-lemisesta on kysymys. Kokoontumi-sen luonnollisena osana oli Herran aterian nauttiminen. Paavali on il-maissut asian siten, että seurakun-nankokous ja Herran aterian naut-timinen ovat sama asia - ”Kun te näin kokoonnutte yhteen, niin ei se ole Herran aterian nauttimista, sillä syömään ruvettaessa kukin rientää o t t a m a a n e t e e n s ä o m a t ruokansa...”(20). Vaikka Paavalin syy kirjoittaa asiasta on negatiivinen, se ei tee tyhjäksi itse asioiden yhteyttä. Kokoontumisen keskuksessa oli yhteinen syöminen eli agapé-ateria sekä aterian yhteydessä erotettu si-unauksen leipä eli ehtoollisleiväksi siunattu leipä ja viini.

Onko maallikkosaarnaaja ase-tettu sanan ja sakramenttien hoitamisen virkaan?

Kun tuomme Raamatun asetuk-sen virasta sanan ja sakramenttien hoitamisen virkana tämän päivän tilanteeseen valtiokirkoissamme sekä herätysliikkeissämme, niin ratkaise-vaa on nähdä, mikä on asetus ja kutsu, jonka olemme antaneet papeil-lemme ja maallikkosaarnaajillemme.

Papit on kutsuttu sanan ja sakra-menttien hoitamisen virkaan. Se lienee kaikille selvää. Maallikko on kutsuttu rukoushuoneen saarnaajaksi. Kutsumisen yhteydessä ei ole julkis-esti ja selvästi ilmaistu, että tässä virassa on kyse sanan ja sakrament-tien virasta, jonka tarkoitus on olla sama virka kuin järjestyneen seura-kunnan pappisvirassa. Mikäli kutsu-misessa olisi ilmaistu tämä ja puhuja myös ymmärtäisi ja hyväksyisi kut-sun, se tarkoittaisi, että hänestä tulee pastori ja hänelle kutsun antaneesta rukoushuoneesta tulee itsenäinen seu-rakunta. Seurakuntana se huolehtisi itse papinvirastaan ja jumalanpalve-luksesta.

Lähin esimerkki meille Pohjo-lassa on Ruotsin lähetyshiippakun-nan, missionsprovinsen, seurakunnat ja papit. Lähetyshiippakunta on järjestynyt julkisesti ja avoimesti hiippakunnaksi ja luterilaisiksi seura-kunniksi. Syy tähän on ollut Ruotsin

16

Saarna Kartta

kirkon piispojen kieltäytyminen antamasta seurakunnille evankelium-ista uskovia ja sanaan tunnustautuvia paimenia, jotka eivät tee yhteistyötä naispappien kanssa. Lähetyshiippa-kunnan jäsenet ovat Ruotsin kirkon jäseniä ja siinä sisällä ja sen 1000-vuotisen hengellisen perinnön sisällä. Vaikka heidän pastorinsa eivät ole nykyisen kirkon organisaatiossa evl-kirkon hallinnon alaisia, he kuitenkin ovat yhteydessä tähän kirkkoon mm. siten, että lähetyshiippakunnan papit kastavat evl-kirkon jäsenten lapsia ja liittävät heidät evl-kirkkoon. Samoin lähetyshiippakunnan piispat ovat sa-massa piispallisessa ketjussa Ruotsin kirkon piispojen kanssa, joka ulottuu apostoleihin saakka. Ruotsin kirkko ei tuomitse heitä, vaikka ei vielä ota heidän pappejaan seurakuntiinsa. Lähetyshiippakunta on määritellyt sanan ja sakramenttien viran Raama-

tun mukaisesti ja kutsunut siihen pastorit. Tässä on toimittu raamatul-lisesti ja myös luterilaiset tunnus-tuskirjat velvoittavat vihkimyksiin. Kukaan Ruotsin evl-kirkon piispoista ei tuomitse missionsprovinsin piis-poja ja pappeja eikä kiistä heidän toimittamiaan sakramentteja. He voi-vat olla eri mieltä heidän kanssaan, mutta se on aivan eri asia kuin tuomita ja kiistää itse pappisvirka.

Ei vastakkainasettelua!Lopuksi: Kun keskustelemme

paimenvirasta meidän ei tule nähdä kysymystä papit ja maallikot-vastakkainasetteluna. Me olemme kaikki yhdessä Kristuksen palveluk-sessa, kukin omissa tehtävissämme ja kutsumuksissamme. Herra i tse käyttää meitä kaikkia ja Herrassa olemme yksi ruumis.

Itse olen saanut Rovaniemellä kasvaa maallikkoveljien johtamassa rukoushuoneessa ja olen Jumalalle kiitollinen siitä opetuksesta, jota olen saanut. Silloin kirkkomme oli vielä t e rvee l lä pohja l la . Molemmat rukoushuoneen saarnaajista olivat rukoushuoneen lisäksi aktiivisia ju-malanpalveluksessa kävijöitä. VP