KAIKKISAMASSAVENEESSÄKirjoituksia suomalaisesta hyvinvointipolitiikasta

KAIKKISAMASSAVENEESSÄKirjoituksia suomalaisesta hyvinvointipolitiikasta

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ryHakaniemenranta 1 A, PL 157, 00531 Helsinkipuh. 020 774 000www.sak.fi

ISBN 978-951-714-296-0Taitto: Ville Takala / DimangiKannen kuvat: Riitta Supperi Paino: Valkealan Painokarelia Oy 2015

KirjoittajatSINIKKA NÄÄTSAARI on SAK:n sosiaaliasioiden päällikkö. Hänen vastuul-laan on sosiaaliturva ja sen uudistaminen. Näätsaari on muun muassa Kelan hallituksen jäsen ja SAK:n edustaja osallistavan sosiaaliturvan työryhmässä.

ILKKA KAUKORANTA on ekonomisti SAK:ssa. Hänen vastuullaan on erityi-sesti perhepolitiikkaan ja sosiaaliturvaan liittyvät laskelmat. Kaukoranta on edustanut SAK:ta työryhmissä, joissa on kehitetty muun muassa osatyöky-kyisten ja itsensä työllistäjien sosiaaliturvaa.

PIRJO VÄÄNÄNEN on SAK:n työllisyysasioiden päällikkö. Hän on ollut mu-kana nuorisotakuuta, osatyökykyisten työllisyyttä, työvälitystä ja muutostur-vaa kehittäneissä työryhmissä. Väänänen on myös jäsenenä muun muassa työpolitiikan neuvottelukunnassa.

KATJA VEIRTO on SAK:n eläke- ja työura-asioiden päällikkö. Hän vastaa eläkepolitiikasta ja oli mukana vuoden 2017 eläkeuudistuksen neuvotteluissa. Veirto on myös muun muassa Eläketurvakeskuksen hallituksen jäsen.

KARI HARING on asiantuntijalääkäri SAK:ssa. Hän työskentelee työterveys–huollon ja työsuojelun kehittämisen parissa unohtamatta kuntoutusta ja muuta terveydenhuoltoa.

SisältöJohdanto ............................................................................................. 5

1. Samassa veneessä ........................................................................ 7

2. Tasa-arvoa perhepolitiikalla ...................................................... 15

3. Työllisyyttä edistävää sosiaaliturvaa ........................................ 21

4. Osallisuuden merkitys ...............................................................34

5. Työvoimapolitiikan renessanssi ...............................................36

6. Työeläkeuudistus ja työurien pidentäminen ........................ 51

7. Työterveyshuolto osana työsuojelua, terveydenhuoltoa ja työurien pidentämistä ...........................................................58

8. Terveyspalvelujen järjestäminen muutosten edessä ..................................................................... 61

9. SAK:n tavoitteita eduskuntavaaleihin .....................................70

5

JohdantoSuomi on sopimusyhteiskunta. Täällä valtio, palkansaajat ja työnantajat sovitta-vat näkemyksiään yhteen sekä valmistelevat lainsäädäntöä ja uudistuksia yhdessä. Yhdessä sopiminen tekee suomalaisesta yhteiskunnasta vahvan.

Jäsentensä äänitorvena toimiva ammattiyhdistysliike on yksi kolmikannan osa. SAK:laiseen ammattiyhdistysliikkeeseen kuuluu laajasti eri alojen ammattilaisia: yksityisistä ja julkisista palveluista, teollisuudesta, taiteellisilta aloilta ja kuljetus-aloilta. Liikkeen tehtävänä on parantaa työntekijöiden hyvinvointia, toimeentuloa ja osallisuutta yhteiskunnassa sekä edistää oikeudenmukaisuutta. SAK huolehtii työehdoista, työelämän perusoikeuksista ja turvasta sekä palkkaperusteisesta so-siaaliturvasta. Järjestö myös vaikuttaa työelämään ja yhteiskuntaan.

Tässä pamfletissa keskitytään erityisesti sosiaaliturvaan ja työnteon osallisuu-teen. Kattava toimeentuloturva, hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä toimiva työvoimapolitiikka ovat Suomen sosiaalisen eheyden keskiössä.

Artikkeleissa pohditaan toimeentuloturvan ja palvelujen tulevaisuutta. Miten köyhyyttä voidaan vähentää sekä osallisuutta työnteosta ja yhteiskunnasta lisätä? Millaista perhepolitiikkaa tarvitsemme? Miten työelämää tulee kehittää, että jak-saisimme työskennellä yhä pitempään? Miten sosiaali- ja terveydenhuollon pal-velujen integrointi parantaa palvelujen laatua ja saatavuutta?

Artikkeleiden kirjoittajat ovat SAK:n asiantuntijoita sosiaali- ja terveyden-huollossa, sosiaalivakuutuksessa ja työvoimapolitiikassa. Artikkelit ovat asian-tuntijoiden näkemyksiä ja keskustelunavauksia, eivät valmiita virallisia linjauksia.

Ensimmäisessä kirjoituksessa allekirjoittanut käy läpi suomalaisen hyvinvoin-timallin perustaa. Toisessa artikkelissa ekonomisti Ilkka Kaukoranta kirjoittaa joustavien perhe-etuuksien tarpeesta ja kolmannessa työllisyyttä edistävästä so-siaaliturvasta. Tämän jälkeen allekirjoittanut pohtii osallistavan sosiaaliturvan merkitystä.

Aktiivisen työvoimapolitiikan keinoja puolestaan käsittelee työllisyysasioiden päällikkö Pirjo Väänänen. Eläke- ja työura-asioiden päällikkö Katja Veirto esit-telee artikkelissaan syksyn 2014 eläkesopimusta, kun taas työterveyshuollosta ja terveyspalvelujen järjestämisestä kirjoittaa asiantuntijalääkäri Kari Haring.

Lopuksi pamfletissa luetellaan sen teemoihin liittyviä SAK:n tavoitteita edus-kuntavaaleissa 2015.

Helsingissä 25. helmikuuta 2015Sinikka Näätsaarisosiaaliasioiden päällikkö

5

6

7

1. Samassa veneessä

— Sinikka Näätsaari

Suomalainen hyvinvointimalli perustuu sopimiseenSuomessa hyvinvointivaltion rakentaminen alkoi moneen muuhun maahan verrattuna myöhään. 1960-luvulla alkoi sosiaalivakuutuksen rakentamisen kultakausi: työeläkelakien ja sairausvakuutuksen synty sekä työttömyystur-van uudistaminen ajoittuvat tuolle vuosikymmenelle. Nykymuotoinen työt-tömyysturva syntyi 1980-luvun puolivälissä.

Myös työntekijöiden muita oikeuksia on parannettu yleensä tulopoliittis-ten kokonaisratkaisujen kautta. Palvelujen kehittäminen alkoi vielä myöhem-min – vuonna 1972 saatiin kansanterveyslaki ja peruskoulu.

Suomi on ollut köyhempi kuin esimerkiksi Ruotsi. Suomen hyvinvointi-mallia onkin kutsuttu riisutuksi hyvinvointimalliksi tai ”köyhän miehen so-siaaliturvamalliksi”. Edelleen Suomessa etuudet ovat pienemmät kuin muis-sa Pohjoismaissa. Koska rahaa on ollut vähemmän ja kehittämisen linjoista erilaista poliittista ristivetoa, suomalaisen sosiaalivakuutuksen rahoitusjär-jestelmä on muodostunut erilaiseksi kuin Ruotsin. Suomessa valtio rahoittaa verovaroista vähimmäisetuudet, ja ansioturvaetuudet rahoitetaan palkkape-rusteisilla sosiaalivakuutusmaksuilla.

Työeläkkeet rahoitetaan kokonaan työnantajilta ja vakuutetuilta perittävil-lä maksuilla. Tapaturmavakuutuksen rahoittavat työnantajat. Työttömyystur-van perusosa rahoitetaan verovaroilla, ansio-osa palkkaperusteisilla maksuil-la ja työttömyyskassan jäsenmaksuilla.

Koska ansioturvan rahoitus kerätään työnantajilta ja työntekijöitä, on pe-

8

rusteltua, että työmarkkinaosapuolet neuvottelevat ja ovat yhdessä valtioval-lan kanssa sopimassa etuisuuksien tasosta ja maksuista.

Suomen hyvinvointivaltion kehittämisen kultakausi kesti muutaman vuo-sikymmenen. 1980-luvun lopulla Suomella ja suomalaisilla näytti menevän tosi hyvin – Suomea kutsuttiin jopa Euroopan Japaniksi. Osa väestöstä kiin-nostui yksityisistä palveluista, ja julkisia palveluita alettiin pitää jäykkinä ja huonoina. Samalla käytiin keskustelua siitä, kuinka laajaa yhteiskunnan vas-tuun tai yhteisen vastuun hyvinvoinnista kuuluu olla. Yksityisiä sosiaaliva-kuutuksia, eritoten eläkevakuutuksia, ryhdyttiin kauppaamaan ja niistä sai muun muassa hyvät veroedut.

Suomalaista hyvinvointimallia testattiin oikein kunnolla 1990-luvun la-massa. Pitkälti ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja julkisten palvelujen avulla kansakuntamme kesti kohtuullisesti laman yli. Sosiaaliturvaa kyllä leikattiin ja palkansaajille tuli maksuosuuksia, mutta toisaalta esimerkiksi päivähoidosta tuli subjektiivinen oikeus. Arvostus yhteisiä palveluja kohtaan kasvoi – niitä ei pidetty enää itsestään selvyytenä.

Sosiaaliturvaa ja palveluja on kehitetty myös 1990-luvun laman jälkeen. Hyvinvointimallimme on pysynyt pystyssä ja kehittynyt, vaikka sen kuole-maa monesti on ennustettukin. Erityisesti sosiaalivakuutusta koskevia uu-distuksia on tehty kolmikantaisesti yhdessä, mitä on pidetty Suomen vah-vuutena.

Monet uudistuksista ovat tähdänneet köyhyyden vähentämiseen, on tehty erilaisia köyhyyspaketteja. Myös työssä jatkamiseen ja työurien pidentämi-seen tähtääviä uudistuksia on tehty. Keskustelu kannustimista ja velvolli-suuksien lisäämisestä näyttää jatkuvan edelleen.

Tällä vaalikaudella työttömyysturvaan on tehty merkittäviä parannuksia. Sen aikana on säädetty myös vanhuspalvelulaki, sosiaalihuoltolaki ja nuo-risotakuu sekä annettu ehdotus uudeksi varhaiskasvatuslaiksi. Samalla on leikattu muun muassa sairausvakuutuksesta ja lapsilisistä. Myös päivähoidon subjektiivisuuteen ja kotihoidontukeen on esitetty rajoituksia. Ne eivät nyt toteudu, mutta voivat nousta uudelleen keskusteluun tulevina vuosina.

Keskustelu siitä, mihin Suomella on varaa, on käynyt aika kovana ja tämä keskustelu jatkunee. Toimeentuloturvassa näyttää korostuvan kannustaminen ja aktiivitoimiin osallistuminen. Keskustelussa on noussut esiin myös palvelu-jen valinnan vapaus ja yksityisten toimijoiden osuuden vahvistaminen.

9

Tavallisten palkansaajien sosiaaliturvaa tarvitaanSuomalaisen ja laajemmin pohjoismaisen hyvinvointimallin perustana on kansalaisten laaja osallistuminen työelämään. Sitä kautta pystytään rahoitta-maan toimeentuloturva ja yhteiskunnan palvelut.

Hyvinvointimallimme pysyy pystyssä, jos siihen sitoudutaan ja jos sille annetaan mahdollisuus. Koska hyvinvointi syntyy pääosin työstä saatavasta

tuloksesta, se edellyttää, että työtä on ja että työhön halutaan osallistua. Ilman hyvää työllisyyttä on vaikeaa saada pa-rempaa hyvinvointivaltiota.

Tutkimusten mukaan suomalaisten työhalut ovat kovat, ja työllä koetaan

olevan muutakin merkitystä kuin pelkkä toimeentulo. Hyvinvointivaltion menestyksen elementit ovat siis hyvät myös tulevaisuudessa.

Suomessa on sekä ansioihin perustuva sosiaaliturva että vähimmäisturva. Ansioihin perustuva sosiaaliturva huolehtii työntekijän kohtuullisesta toi-meentulosta silloin kun työtä ei ole, hän saa lapsia tai jää eläkkeelle.

Työeläkkeen tavoite on taata kohtuullinen toimeentulo ja mahdollistaa eläkkeelle jääminen. On maita, joissa eläke- ja muukin sosiaaliturvajärjestel-mä on niin heikko, ettei ihmisillä käytännössä ole mahdollisuutta jäädä eläk-keelle. Työntekoa jatketaan niin pitkään kuin mahdollista.

Ansio- ja vähimmäisturvan rinnakkaisuus mahdollistaa pienen työeläk-keen täydentämisen vähimmäiseläkkeellä. Jos jostain syystä henkilö ei ole töissä ollut, hän saa vähimmäiseläkkeen tasoisen toimeentulon. Vähimmäis-turvan ajatuksena on, ettei ketään jätettäisi heitteille. Välillä näytti siltä, että kansaneläkkeen tai vastaavan (kuten takuueläke) tarve loppuisi aika piankin, mutta toistaiseksi näin ei ole käynyt.

Ansioperusteinen järjestelmä takaa väestön yhtenäisyyden ja toisaalta ha-lun osallistua sosiaaliturvan rahoitukseen kun itse on mukana samassa jär-jestelmässä. Jos jokainen joutuisi sopimaan itse työsuhteensa ehdot, mukaan lukien sosiaaliturvansa, kansakunnan yhtenäisyys murtuisi.

Ansioturva kannustaa työntekoon. Sosiaaliturva on vähimmäistasoa suu-rempi, jos on ollut töissä ja hankkinut omalla työllään parempaa sosiaalitur-vaa. Ansioturva tasoittaa tuloeroja, mikä nähtiin muun muassa 1990-luvun lamassa. Kun kansalaiset ovat laajasti ansiosidonnaisten sosiaaliturvaetui-

Ansioturva kannustaa

työntekoon.

10

suuksien piirissä, tarve työnantaja- tai toimialakohtaisiin lisäetuuksiin puut-tuu tai jää vähäiseksi.

Ansiosidonnainen sosiaaliturva ehkäisee tehokkaasti myös köyhyyttä. La-kisääteisyys ja kattavuus ovat sosiaaliturvamme parhaita ominaisuuksia ja niistä on pidettävä kiinni.

Ehkä parhaana esimerkkinä kattavasta sosiaalivakuutuksesta toimii työ-eläketurvamme. Suomessa työeläketurva on lakisääteistä, kun taas monissa muissa maissa on lakisääteinen kansaneläkkeen tyyppinen eläke ja sen päälle sopimuksiin perustuva työeläkejärjestelmä.

Työttömyysturvajärjestelmämme on esimerkki toisella lailla muodostetus-ta sosiaalivakuutuksesta. Työttömyysturva koostuu perusturvasta ja ansio-turvasta. Ansiopäivärahaa maksetaan työssäoloehdon täyttävälle työttömyys-kassaan kuuluvalle työttömälle. Peruspäivärahaa saa työssäoloehdon täyttävä työttömyyskassaan kuulumaton työtön. Työmarkkinatukea maksetaan niille, jotka eivät täytä työssäoloehtoa tai ovat saaneet maksimiajan työttömyyspäi-värahaa.

Valtio rahoittaa perusturvan ja ansioturvan perusosat verovaroin, eli kaik-ki työttömät saavat valtiolta saman verran tukea. Tämä niin sanottu kytkös onkin tärkeä työttömien tasavertaisuuden vuoksi. Valtion on kohdeltava

Ansiopäivärahan muodostuminen eri tulotasoilla.

0  

500  

1000  

1500  

2000  

2500  

3000  

0   1000   2000   3000   4000   5000   6000  

Päiväraha  €/kk  

Työ6ömyy6ä  edeltänyt  palkka  €/kk  

Ansiopäivärahan  muodostuminen  

Ansio-­‐osa:  20  %  taitekohdan  yli6ävästä  palkasta  

Ansio-­‐osa:  45%  perusosan  yli6ävästä  palkasta  

Perusosa  

Ansio-osa: 20 % taitekohdan ylittävästä palkasta

Ansio-osa: 45 % perusosan ylittävästä palkasta

Perusosa

11

kaikkia työttömiä yhdenvertaisesti myös jatkossa. Ansiopäiväraha koostuu perusosasta, ansio-osasta ja lapsikorotuksista.

Perusosa on saman suuruinen kuin peruspäiväraha. Ansio-osa on pienitu-loisimmilta (vuonna 2015 raja on 3 116 euroa kuukaudessa) 45 prosenttia päiväpalkan ja perusosan erotuksesta. Suurempituloisilla (eli niin sanotun taitekohdan 3 116 euroa kuukaudessa ylittäviltä) ansio-osa on 20 prosenttia. Lapsikorotusta voi saada alle 18-vuotiaasta huollettavasta lapsesta.

Pienituloiset saavat siis suhteellisesti suuremman työttömyyspäivärahan kuin isotuloisemmat. Suomessa sosiaaliturvassa ei ole kattoja, mutta toisaalta suurituloisempien päiväraha on suhteessa pienempi kuin pienituloisimmilla. Oikeudenmukaisuutta on haettu tällä tavoin.

Työttömyysturvaan on tehty viime vuosina useita muutoksia, joten tar-vetta suureen remonttiin ei ole. Työttömyysturvan kehittämistä on kuitenkin tarpeen jatkaa työllistymistä edistävästi esimerkiksi kehittämällä soviteltua työttömyyspäivärahaa. Työttömyysturvajärjestelmää pitää myös selkeyttää. Mahdolliset muutokset työttömyysturvaan on tehtävä kolmikantaisesti.

Vähimmäisturvaa ja sosiaalihuollon palveluja on parannettavaAina on kuitenkin ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta pysty elättämään it-seään työllä ja kartuttamaan työhön perustuvaa sosiaaliturvaa. Heillä voi olla pitkiä työttömyysjaksoja, sairautta tai pitkäaikaista työkyvyttömyyttä.

Vähimmäisturva on pidettävä tasolla, jolla tulee toimeen. Sosiaaliturvaa on myös kehitettävä siihen suuntaan, että työtön uskaltaa ottaa edellistä työtä huonompipalkkaisen työn vastaan tai voi nykyistä paremmin yhdistää palk-kaa ja sosiaalietuutta.

Työmarkkinatukea nostettiin indeksikorotuksineen 120 eurolla kuukau-dessa vuonna 2012. Myös asumistukea on selkeytetty. Asumistukea tulee edelleen parantaa. Se on syytä myös palauttaa takaisin alkuperäiseen tarkoi-tukseensa tukemalla myös työssäkäyvien pienituloisten lapsiperheiden asu-mista.

Ensisijaisia sosiaaliturvan muotoja (muun muassa työttömyysturva, asu-mistuki, sairaus- ja vanhempainpäivärahat) on edelleen kehitettävä niin, että toimeentulotuesta tulee oikeasti viimesijainen, tilapäinen tuki.

12

Kun toimeentulotuki on nyt päätetty siirtää Kelalle vuoden 2017 alusta, on entistä tärkeämpää varmistaa sosiaali-, terveys- ja työvoimapalvelujen tarjon-ta ja saaminen. Sähköistä asiointia on hyvä kehittää, mutta se ei yksin riitä. Uhkana on kaupunkien ”komeroituminen” ja maaseudun ”peräkammarisoi-tuminen” – eli ei poistuta kotoa, kun asiat voi hoitaa sähköisestikin. Tällainen kehitys on pystyttävä estämään.

Tarvitaan matalan kynnyksen sosiaali- ja terveyspalveluja, työvoimapalve-luja ja etsivää nuorisotyötä. On tärkeä huomata, että palvelut ovat olennainen osa sosiaaliturvajärjestelmäämme ja niiden avulla pystytään torjumaan syr-jäytymistä yhteiskunnasta. Pelkkä rahallinen etuus ei riitä, vaan ihmisillä on tarve kuulua yhteisöihin ja tuntea itsensä tarpeelliseksi.

Hyvinvointia paremmilla palveluillaSuomalainen yhteiskunta on ollut rakenteeltaan eheä. Olemme kokeneet ole-vamme ”samassa veneessä”. Kaikki ovat samanlaisen sosiaaliturvan ja palve-lujen parissa, tarve yksityisiin vakuutuksiin ja palveluihin on ollut vähäistä. Toki sairausvakuutusjärjestelmä ja yksityiset sairausvakuutukset ovat olemas-sa täydentämässä julkista terveydenhuoltoa.

Julkiset palvelut ovat pääsääntöisesti maksuttomia (esimerkiksi koulutus) tai niistä peritään tosiasiallista hintaa reilusti pienempi maksu (esimerkiksi sairaanhoidon palvelut tai päivähoito). Asuinalueiden välissä ei ole aitoja eikä vartijoita, vaan Suomi on turvallinen maa asua.

Viime vuosina on kuitenkin tullut mustia pilviä erityisesti hyvinvointipal-velujen taivaalle. Kuntien taloudet ovat tiukoilla ja valtio on säästänyt palve-lujen rahoituksesta. Tutkimusten mukaan kansalaiset kuitenkin arvostavat ja käyttävät julkisia palveluja.

Kelan sairausvakuutuksella on tärkeä rooli julkisten palveluiden täyden-täjänä. Sairausvakuutuksen kautta saa korvauksia yksityisiin terveyspalvelui-hin, reseptilääkkeiden ostoon ja terveydenhuoltoon liittyviin matkakustan-nuksiin. Sairaanhoitovakuutuksen rahoitus on perustunut tasajakoon valtion ja vakuutettujen välillä.

Kuluvana hallituskautena sairaanhoitovakuutukseen on kuitenkin tehty suuria säästöjä. Säästöt ovat olleet selvästi ylimitoitettuja ja johtaneet myös sairaanhoitovakuutuksen rahoitusosuuksien muuttamiseen. Kestämättömän

13

suurien leikkausten välttämiseksi säästöjä on tehty enemmän valtion rahoi-tusosuuteen, jolloin vakuutettujen suhteellinen rahoitusosuus on kasvanut.

Tulevana hallituskautena sairausvakuutuksen rahoitusta ja etuuksia on tar-kasteltava kokonaisuutena. Valtion ja vakuutettujen lisäksi on mietittävä, voi-siko osan kustannuksista siirtää sote-alueiden tai työnantajien maksettavaksi.

Suomalainen koulu on ollut me-nestys, ja siitä kunnia kuuluu kor-keasti koulutetuille opettajille. Hyvä koulutus on Suomen vahvuus ja kilpailutekijä. Oppivelvollisuusiän nostaminen takaisi, että kaikki ovat mukana toisen asteen koulutuksessa tai vastaavissa toimissa. Miten muuten saadaan kaikki osallistumaan perus-koulun jälkeiseen koulutukseen?

Perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen välisen nivelvaiheen ohjaus-palveluita ja toiselle asteelle valmistavia koulutusmuotoja on myös hyödyn-nettävä täysimääräisesti. Koulupudokkuutta voidaan vähentää kohdentamal-la resursseja uudelleen kuntien välillä ja myös kuntien sisällä. Eri toimijoiden (koulu, nuorisotyö, sosiaali- ja terveyspalvelut) välisellä yhteistyöllä saadaan parempia palveluja.

Myös päivähoitoa arvostetaan lapsiperheissä. Päivähoito on mahdollista-nut molempien vanhempien työssäkäynnin. Oikeus varhaiskasvatukseen on lapsen etu, eikä subjektiivista päivähoito-oikeutta tule romuttaa. Varhaiskas-vatus antaa eväitä tulevalle elämälle ja tuo koko ikäluokan samojen palvelujen piiriin kuten peruskoulukin.

Matalan kynnyksen sosiaalipalveluille on suuri tarve. Liian moni päätyy lastensuojelun asiakkaiksi, kun muuten ei saa perheille tarkoitettuja kotipal-veluja. Uuden sosiaalihuoltolain mukaan parannuksia on luvassa. On inhi-millisempää ja myös taloudellisesti kannattavampaa satsata kevyempiin pal-veluihin kuin päästää tilanteet niin pahoiksi, että joudutaan turvautumaan huostaanottoihin ja pitkäaikaisiin sijoituksiin.

Myös työn ja perhe-elämän joustoja tarvitaan. Isien lastenhoitovapaita li-säämällä saadaan perheiden sisäisiä vastuita tasaisemmaksi.

Näyttää siltä, että luottamus ja ehkä myös arvostus julkista terveydenhuol-toa kohtaan on alkanut rapistua. Yhä useammalla lapsella on jo syntyessään

Säästöt ovat olleet

selvästi ylimitoitettuja.

14

yksityinen sairausvakuutus. Monet vanhemmat korostavat, että vakuutuksen avulla lääkäriin pääsee silloin kun itselle sopii eli palvelun tarjonta on jousta-vampaa. Myös julkisen terveydenhuollon on vastattava tämän kaltaisiin tar-peisiin.

Luottamuksen palauttaminen terveyspalveluihin on tärkeää. Tarve sosiaa-li- ja terveydenhuollon parempaan integrointiin onkin ilmeinen. Siihen pitää pystyä yhdistämään myös terveyttä edistävät ja ennaltaehkäisevät palvelut, kuten esimerkiksi nuorisotyö, opetus, liikunta sekä asumiseen ja ympäristöön liittyvät asiat. ■

15

2. Tasa-arvoa perhepolitiikalla

— Ilkka Kaukoranta

Perhepolitiikka on tärkeä osa sosiaalipolitiikkaa. Perhepolitiikalla voidaan li-sätä sukupuolten tasa-arvoa työ- ja perhe-elämässä, ja siksi sen kehittämistä pitää jatkaa. Tässä osiossa paneudutaan aiheeseen muutamasta eri näkökul-masta.

Vauvaperheiden vanhempainpäivärahoja on tarve kehittää. Naisten ja miesten tasa-arvon edistämiseksi isyysrahaa olisi syytä pidentää. Tällaisten kustannusvaikutteisten etuuksien parantamisten lisäksi päivärahoissa on myös rakenteellista korjaamista: sosiaaliturvajärjestelmän joustavuutta on vanhempainpäivärahojenkin suhteen syytä lisätä.

Perhepolitiikan osalta liikkuu myös virheellistä tietoja, jotka on syytä kor-jata. Edelleen elää sitkeänä käsitys, että vanhempainvapaiden kustannuksia ei tasata työnantajien kesken. Tätä harhakäsitystä oiotaan osion loppupuolella.

Perhe-etuuksien joustamattomuudella ei pidä suojella työnantajiaVanhempainpäivärahojen käyttö on tarpeettoman joustamatonta. Taustalla on yritys kirjoittaa samoilla pykälillä etuussäännöt ja työsopimuslain takaa-mat oikeudet perhevapaisiin. Jotta työnantajilla ei olisi velvoitetta päästää työntekijöitään lukuisille lyhyille perhevapaille, on myös sosiaaliturvalain-säädännössä rajoitettu päivärahakausien määrää. Tämä johtaa tarpeettomaan jäykkyyteen ja hankalasti hahmotettavaan sosiaaliturvaan.

16

Päivärahojen jaksotus

Äitiysraha maksetaan aina yhtenä neljän kuukauden mittaisena pötkönä, eli sitä ei voi pilkkoa useisiin jaksoihin. Jos äiti tekee äitiysrahakauden aikana ansiotöitä, noiden päivien ajalta päiväraha maksetaan vähimmäismääräisenä.

Vanhempien kesken jaettavan vanhempainrahan osalta tilanne on peri-aatteessa samanlainen. Noin kuuden kuukauden mittainen vanhempainraha-kausi alkaa heti äitiysrahakauden jälkeen, eikä päivärahoja voi siirtää myö-hempää käyttöä varten. Siinä mielessä vanhempainraha on joustavampi, että päivät voi jakaa kahden vanhemman kesken. Tällöin molemmille tulee kor-keintaan kaksi vähintään kahdentoista arkipäivän mittaista jaksoa. Työsken-telypäiviltä vanhempainpäiväraha maksetaan vähimmäismääräisenä.

Edeltäviin etuuksiin verrattuna isyysrahan käyttö on varsin joustavaa. Yh-teensä päiviä on 54, joista isä voi halutessaan käyttää 1–18 päivää enintään neljässä jaksossa samaan aikaan kuin äiti on äitiys- tai vanhempainrahalla. Vanhempainrahan jälkeen isyysrahapäivät saa jakaa korkeintaan kahteen jak-soon, jotka on pidettävä ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta.

Joustavampi käyttö olisi joskus tarpeen

Yleensä perheet eivät tarvitse suurta joustavuutta: kaikki vapaat pidetään yh-dessä pötkössä kunnes lapsi siirtyy päivähoitoon. Enemmistö ei siis jousta-vuutta kaipaa, joten sitä ei ole erityisesti osattu vaatiakaan.

Joissain tilanteissa suuremmasta joustavuudesta voisi kuitenkin olla iloa. Pätkätyöläinen voisi hyvinkin haluta tehdä lyhyitä työpätkiä myös äitiys- tai vanhempainrahakautensa aikana. Vakituisessa työsuhteessa oleva voisi haluta perhevapaansa aikana osallistua vaikkapa parin päivän strategiapalaveriin.

Nytkin työskentely äitiys- ja vanhempainrahakauden aikana on tietysti mahdollista, mutta työnteosta rankaistaan leikkaamalla päivärahasta ansiosi-donnainen osuus kokonaan pois. Luontevampaa olisi, että työskentelypäivien ajaksi päivärahakauden voisi katkaista, jolloin päiväraha säilyisi myöhempää käyttöä varten. Ei ole mitään erityistä syytä, miksi vanhempainpäivärahoja ei voitaisi maksaa monessa lyhyessä kaudessa. Eihän työttömyyspäivärahojen-kaan maksaminen yksittäisiltä työttömyyspäiviltä aiheuta ylitsepääsemättö-miä ongelmia toimeenpanossa. Tietotekniikan kehittyessä päivärahajaksojen suuren määrän ei pitäisi erityisesti hankaloittaa hakemusten käsittelyä.

Toki jos päivärahojen käyttöä radikaalisti joustavoitetaan, työnantajien

17

suojelemiseksi on syytä säätää työsopimuslaissa rajoituksia sille, kuinka mo-neen jaksoon työntekijällä on oikeus äitiys- ja vanhempainrahakautensa ja-kaa. Sen sijaan jos sekä työntekijä että työnantaja haluavat käyttää päivärahat lukuisissa lyhyissä pätkissä, sitä ei sairausvakuutuslailla pitäisi estää.

Isät kotiinSukupuolten tasa-arvo työ- ja perhe-elämässä on kehittynyt viime vuosikym-meninä oikeaan suuntaan, mutta vauhti on ollut tuskastuttavan hidasta.

Esimerkiksi isien osuus käytetyistä vanhempainpäivärahoista on viisinker-taistunut yhdessä sukupolvessa (vuodesta 1986 vuoteen 2013), mutta edelleen isien osuus on alle 9 prosenttia. Näiden tilastojen valossa ei tarvitse ihmetellä, että työmarkkinoilla puhutaan hoitovapaista sukupuolittuneesti. Isien vapaat ovat edelleen harvinaisempia ja paljon lyhempiä kuin äideillä.

Myös ajankäyttöä kuvaavissa tilastoissa näkyy isien entistä aktiivisempi osallistuminen lastenhoitoon, mutta sukupuolten erot ovat säilyneet suurina. Kun vielä 80-luvulla pienten lasten äidit käyttivät liki viisi kertaa enemmän aikaa lastenhoitoon kuin isät, nyt äidit hoitavat lapsia enää tuplasti isiä enem-män. Sukupuolten tasa-arvo on siis perhe-elämässä kasvanut, mutta erot ovat edelleen suuria.

Merkittävä tekijä tasa-arvon edistämisessä on ollut lakimuutokset. Isille tuli itsenäinen oikeus isyyspäivärahaan vasta vuonna 1991. Myös sitä ennen

0%  1%  2%  3%  4%  5%  6%  7%  8%  9%  

10%  

1986

 19

88  

1990

 19

92  

1994

 19

96  

1998

 20

00  

2002

 20

04  

2006

 20

08  

2010

 20

12  

Isien osuus käytetyistä vanhempainpäivärahapäivistä

0.0  

0.5  

1.0  

1.5  

2.0  

2.5  

3.0  

1987-­‐1988   1999-­‐2000   2009-­‐2010  

Tun/

a  vu

orok

aude

ssa  

Lasten  hoitoon  käyte>y  aika  (naimisissa  tai  avoliitossa  ja  

nuorin  lapsi  0-­‐6  v.)  

Miehet   Naiset  

Lasten hoitoon käytetty aika (naimisissa tai avioliitossa ja

nuorin lapsi 0–6v.)

1987–1988 1999–2000 2009–2010

18

isillä oli oikeus käyttää osa vanhempainpäivärahoista, mutta isän käyttämät päivät olivat pois äidin päivärahoista. Vuonna 1991 isillä tuli oikeus kuuteen isyysrahapäivään. Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana isille kiinti-öityjä päivärahoja on lisätty useaan kertaan, ja nyt isyysvapaa on jo yhdeksän viikon mittainen.

Tätä kehitystä on syytä jatkaa. Muutokset vanhempainvapaissa ovat lisän-neet isien mahdollisuuksia hoitaa lapsiaan ja kantaa hoidosta vastuuta. Isien vapaita tulee asteittain pidentää.

Vanhempainpäivärahoissa täydelliseen tasajakoon ei kuitenkaan kannata pyrkiä. Äiti tarvitsee pidemmän vapaan kuin isä: Äidin on aloitettava äitiysva-paa jo ennen lapsen syntymää, ja imetyssuositusten toteutuminen edellyttää pidempää kotona oloa kuin mitä isille kannattaisi kiintiöidä. Realistisena ta-voitteena voisi pitää isyysvapaan pidentämistä nykyisestä yhdeksästä viikosta kolmeen kuukauteen.

Samalla kuin vanhempainpäivärahojen käyttöä pyritään tasa-arvoista-maan, on syytä seurata myös vapaan jälkeisiä tapahtumia. Tällä hallituskau-della toteutettu joustava hoitoraha lisää molempien sukupuolten mahdolli-suuksia osallistua työelämään ja lastenhoitoon päivärahakausien jälkeen.

Osittaisen hoitorahan korvannut joustava hoitoraha on joustavampi käyt-tää ja tasoltaan parempi kuin edeltäjänsä. Joustavan hoitorahan tavoitteena oli parantaa mahdollisuuksia osa-aikatyön ja perheen yhteensovittamiseen, jotta vanhemmat eivät joudu valitsemaan pelkästään kokoaikatyön ja kotivanhem-muuden välillä. Etuutta voivat käyttää samaan aikaan molemmat vanhemmat, eli tätä kautta mahdollistetaan hoitovastuun tasaamista perheen sisällä.

0  

2,000  

4,000  

6,000  

8,000  

10,000  

12,000  

14,000  

2012,  1-­‐11   2013,  1-­‐11   2014,  1-­‐11  

Osi.aisen  ja  joustavan  hoitorahaa  käy.äneet  (kuukausi.ain  keskiarvo  

tammi-­‐marraskuussa)  

0%  1%  2%  3%  4%  5%  6%  7%  8%  

2012,  1-­‐11   2013,  1-­‐11   2014,  1-­‐11  

Miesten  osuus  osi6aisen  ja  joustavan  hoitorahan  käy6äjistä  (kuukausi6ain  keskiarvo  tammi-­‐marraskuussa)  

2012, 1–11 2013, 1–11 2014, 1–11 2012, 1–11 2013, 1–11 2014, 1–11

19

Etuus on ollut käytössä vasta vuoden, joten on turhan aikaista vetää pitkäl-le meneviä johtopäätöksiä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että uudistus on lisännyt hoitorahan käyttöä erityisesti miesten joukossa. Tammi–marraskuussa 2014 (joulukuun 2014 tilasto ei tätä kirjoittaessa ole vielä julkaistu) osittaista ja joustavaa hoitorahaa käytettiin 19 prosenttia enemmän kuin vastaavana jak-sona vuonna 2013. Samaan aikaan myös miesten osuus käyttäjistä on kasva-nut selvästi, vaikka tässäkin etuudessa sukupuolten väliset erot ovat edelleen suuria.

Joustavan hoitorahan käyttöä pitää toki seurata ja tutkia tarkemmin. Eri-tyisesti uudistuksen vaikutus miesten ja naisten työllisyyteen kiinnostaa. Jo tässä vaiheessa voi kuitenkin todeta, että perhe-etuuksia muuttamalla pysty-tään todella vaikuttamaan perheiden käytökseen. Tämä vahvistaa näkemystä, että perhepolitiikalla voidaan edistää tasa-arvoa.

Vanhempainvapaiden kustannukset tasattava – onneksi näin jo tehdäänVanhemmuuden kustannusten tasaisempaa jakoa on muodikasta vaatia. Ai-hetta ovat pitäneet esillä Yrittäjänaisten ajama kansalaisaloite, lukuisat kan-sanedustajat sekä esimerkiksi Osmo Soininvaara ja Juhana Vartiainen rapor-tissaan Matalapalkkatyö Suomessa.

Lakisääteiset kustannukset korvataan – työehtosopimusten kulut kuuluvat työnantajille

Ajatus on sinänsä aivan oikea ja järkevä: vanhemmuudesta aiheutuvia kus-tannuksia pitääkin tasata. Tämän moraalipaniikin keskellä olisi kuitenkin tärkeää noteerata myös tosiasiat. Vanhemmuuden kustannukset työnantajille tasataan jo nyt.

Yhteisestä potista tasataan kaikki työnantajalle aiheutuvat lakisääteiset kustannukset. Näin on viime aikoina todettu esimerkiksi sosiaali- ja terveys-ministeriön julkaisemassa hallituksen rakennepaketin tausta-aineistossa. Työnantajille jäävät kustannukset ovat joko työehtosopimuksissa sovittuja tai selvästi yrittäjäriskiin kuuluvia.

Perhevapaiden aikana ansaittu vuosiloma ja siihen liittyvä vuosilomapalk-ka sosiaaliturvamaksuineen aiheuttavat työnantajille lakisääteisiä kustannuk-

20

sia. Kela korvaa ne työnantajille täysmääräisesti. Työehtosopimuksissa sovittu lomaraha jää työnantajan maksettavaksi.

Työehtosopimuksissa sovitut palkalliset perhevapaat aiheuttavat tietysti kustannuksia, mutta näitäkin kompensoidaan maksamalla palkalliselta ajalta päiväraha työntekijän sijasta työnantajalle.

Työehtosopimuksissa sovittuja kustannuksia ei pidä siirtää ulkopuolisten maksettavaksi. Hommahan lähtisi työehtosopimusneuvotteluissa aivan lapa-sesta, jos sopimuksen kustannukset siirtyisivät aina muiden kontolle. Työn-antajien palkkaneuvotteluissa sopimat palkankorotukset, lomarahat tai pal-kalliset vapaat kuuluvat työnantajien maksettavaksi.

Kolmanteen kategoriaan kuuluvat epäsuorat kustannukset, kuten sijaisen rekrytointikulut. Näitäkin on vaadittu yhteisestä potista kustannettavaksi. Vaatimus on aivan absurdi: seuraava askel olisi kaiketi siirtää eläköityvien työntekijöiden tilalle palkattavien rekrytointikustannukset valtion maksetta-vaksi?

Rekrytointi varmasti aiheuttaa kustannuksia, mutta ei se liity erityisesti vanhemmuuteen, vaan on aivan normaali osa yrittäjäriskiä. Henkilökunnan rekrytointi on aivan samalla tavalla normaali osa yritystoimintaa kuin vaik-kapa asiakkaiden hankinta tai markkinointi. Markkinataloudessa kaikkia yri-tysten kuluja ei voida siirtää yhteiskunnan vastuulle.

Sosiaaliturvarahoilla ei pidä maksaa yritystukia

Osmo Soininvaara ja Juhana Vartiainen ehdottivat taannoin 5 000 euron ker-takorvausta äitiysvapaalle jäävän työntekijän työnantajalle. Summa on mie-letön, kun sitä verrataan äidin itse saamaan 140 euron äitiysavustukseen tai äitiyspakkaukseen.

Suomessa syntyy vuosittain noin 60 000 lasta. Jos jokaisesta maksettaisiin työnantajalle tuollainen kertakorvaus, kokonaiskustannus olisi 300 miljoonaa euroa vuodessa. Tasa-arvon nimissä vastaava korvaus pitäisi tietysti maksaa myös vanhempainvapaalla olleiden isien työnantajille, jolloin kokonaiskus-tannus nousisi entisestään.

Jos työnantajat haluavat tällaisen potin yhteisvastuullisesti rahoittaa, tar-koitusta varten pitäisi perustaa erillinen työnantajien itse rahoittama van-hempainvakuutus. Veronmaksajien tai palkansaajien rahoilla ei yritysten äi-tiyspakkauksia tule rahoittaa. ■

21

3. Työllisyyttä edistävää sosiaaliturvaa

— Ilkka Kaukoranta

Sosiaaliturva ei ole keskeinen työllisyyden este. Itse asiassa tilanne on usein päinvastoin, eli sosiaaliturva tukee työllisyyttä. Tässä osiossa tuodaan esiin, miten työllisyys voidaan ottaa huomioon sosiaaliturvan suunnittelussa.

Hyvinvointipalvelut, kuten lasten päivähoito, ovat välttämättömiä aikuis-ten työssäkäynnin edellytyksiä lapsiperheissä. Työssäkäyntiin vaikuttaa myös työn kannustavuus, mistä puhutaan paljon toimeentuloetuuksien kohdalla.

Joistain puheenvuoroista syntyy käsitys, että perustulo olisi kaikki Suomen työllisyys- ja sosiaalipoliittiset ongelmat korjaava taikatemppu. Näin ei kui-tenkaan ole. Tässä osiossa käydään läpi, minkä takia perustulo ei ole oikea ratkaisu sosiaaliturvan kehittämiseen.

Sen sijaan työttömyysturvaa voisi kehittää kannustavampaan suuntaan laajentamalla soviteltua työttömyysturvaa osa-aikatyöhön siirtyneiden lisäksi pienipalkkaiseen kokoaikatyöhön työllistyneille. Myös työkyvyttömyyseläk-keitä voisi kehittää työllisyyttä tukevaan suuntaan.

Hyvinvointipalvelut ovat korkean työllisyyden edellytysLaadukkaat julkiset palvelut ovat korkean työllisyysasteen ehdoton edellytys. Ilman pienten lasten päivähoitoa, pienten koululaisten aamu- ja iltapäivätoi-mintaa tai laadukkaita vanhuspalveluita moni työssäkäyvä joutuisi lopetta-maan työt.

22

Kahden elättäjän lapsiperheet ovat mahdollisia vain, jos lapsille on tarjolla laadukasta hoitoa kohtuullisin kustannuksin vanhempien työpäivien ajaksi. Sen takia näistä palveluista säästäminen tulisi laskevan työllisyysasteen kautta kalliiksi. Pelkkä palveluiden olemassaolo ei tietysti riitä, vaan niiden on oltava myös laadukkaita.

Pienten lasten äitejä on yritetty työntää töihin jakamalla oikeus kotihoi-don tukeen vanhempien kesken puoliksi. Tämän kepin ohella vähintään yhtä tärkeää on laadukkaan päivähoidon tarjoaminen. Jos hoidon laatu epäilyttää, hoitopaikka on hankalan matkan päässä tai hoitomaksu nousee suhteessa palkkaan turhan korkeaksi, kynnys palata töihin nousee liian korkeaksi. Hal-lituksen kaavailema subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoitus ja asiakas-maksujen nostot ovat aivan vääriä signaaleja lapsiperheille.

Vanhuspalveluilla on osittain samanlainen rooli työllisyyden turvaajina. Jos kunta ei tarjoa kotona asuvalle vanhukselle riittävää kotiapua, aikuisten lasten kynnys muuttaa toiselle paikkakunnalle työn perässä kasvaa merkittä-västi.

Erityisen turmiollista työllisyydelle on, jos työikäisten oletetaan jäävän kotiin ikääntyneiden vanhempiensa omaishoitajiksi laitosasumisen säästöjen vuoksi.

Julkisilla palveluilla on siis merkittävä rooli työllisyyden edistäjinä ja mah-dollistajina. Sen takia ne ovat vihoviimeinen säästökohde. Jos palveluissa säästetyt eurot kostautuvat vähenevänä työllisyytenä ja verotuloina, vaikutus julkiselle taloudelle jää pahasti miinukselle.

Perustulo on sumuverho, ei ratkaisu mihinkäänPerustulo on sitkeänä elävä visio mallista, jossa nykyistä syyperusteista sosiaa-liturvaa korvattaisiin kaikille vastikkeetta maksettavalla perustulolla. Perustu-losta käytävä keskustelu vie tilaa todelliselta sosiaalipoliittiselta kehittämiseltä.

Perustulo on sumuverho, epämääräinen sana, jonka taakse voi piilottaa melkein mitä tahansa. Kun perustulomallia ei tarkemmin täsmennä, se voi tarkoittaa ainakin kolmea asiaa: raakaa leikkausta köyhimpien sosiaalitur-vaan, valtiontaloudelle tuhoisan kallista rahanjakoautomaattia tai merkityk-seltään vähäistä himmeliä. Kaikki nämä mallit ovat huonoja eri syistä.

Millään perustulomallilla ei voitaisi ohjata ihmisten käyttäytymistä. Nykyi-

23

sen syyperusteisen sosiaaliturvan saantiehdoilla voidaan ohjata esimerkiksi opiskelijoita nopeaan valmistumiseen tai työttömiä aktiiviseen työnhakuun. Sikäli kun perustulo korvaisi nykyiset syyperusteiset etuudet, se tekisi myös tällaisen yhteiskunnallisesti järkevän ohjauksen mahdottomaksi.

Työn kannustavuus ei parane taikatempuilla

Perustulon keskeinen argumentti on parantaa työn tekemisen houkuttele-vuutta, eli tehdä työ taloudellisesti nykyistä kannustavammaksi. Tässä pitää nähdä perustulon kannattajien käsienheiluttelun läpi: perustulo ei ole mikään taikatemppu, joka muuttaa matematiikan muuksi.

Kannustavuus on karkeasti sanottuna tulojen ero työttömän ja työllisen vä-lillä. Mitä pienempi tuloero, sitä vähemmän työttömän tulot kasvavat hänen siirtyessään töihin eli sitä huonommin työ kannattaa taloudellisesti. Jos kan-nustavuutta halutaan parantaa, pitää siis suurentaa tuloeroa työttömien ja työssä-käyvien välillä. Se voidaan tehdä kahdella tavalla: tarjoamalla keppiä työttömille tai porkkanaa työllisille.

Tämän matematiikan kannalta etuuk-sien tai verojen nimityksillä ei ole merki-tystä. Perustulo ei siis itsessään vaikuta kannustavuuteen. Perustulo vaikuttaa vain, jos sen kautta muutetaan työllisten ja työttömien suhteellisia tulotasoja.

Köyhien kepittäjät

Osa perustulon kannattajista oikeasti kannattaa sosiaaliturvan tai ainakin pe-rusturvan romuttamista. Tavoitteena on siis korvata nykyinen perusturva niin pienellä perustulolla, että työ on taatusti taloudellisesti kannustavaa kaikille.

Tällaiseen kannustinpakettiin ei tietysti mitään perustuloa välttämättä tarvittaisi. Pitkälti samaan tulokseen pääsisi kampanjoimalla suoraan perus-turvan leikkaamisen puolesta. Kun sosiaaliturvan leikkauksen piilottaa pe-rustulon savuverhon taakse, ehdotus ei kuulosta niin vastenmieliseltä. Näin puettuna ajatusta saattaa joku vasemmistosta jopa kiitellä – tajuamatta, että todellisuudessa ero vihervasemmistolaiseen perustuloon on kuin sarvipäisel-lä nuuttipukilla lahjoja tuovaan joulupukkiin.

Perustulo ei ole mikään

taikatemppu, joka muuttaa

matematiikan muuksi.

24

Taivaanrannanmaalarit

Iso osa perustulon kannattajista ei ilmeisesti ole vaivannut päätään matema-tiikalla tai sosiaaliturvan rakenteella. On intuitiivisesti houkuttelevaa kannat-taa mallia, jossa perustulo olisi vähintään nykyisen perusturvan suuruinen, kenenkään etuuksia ei leikattaisi ja jokaisesta ansaitusta eurosta jäisi vähin-tään 50 senttiä käteen. Tällainen malli olisi mahtava: kaikki hyötyvät, kun ke-nenkään tulot eivät tippuisi ja työn kannustavuus paranisi.

Ongelmana on tietysti, että jos kukaan ei häviä ja monet voittavat, ei eh-dotus voi olla lähelläkään kustannusneutraalia. Tällainen malli tulisi aivan mahdottoman kalliiksi. Jos jostain löytyy miljardit mallin rahoittamiseksi, niin sitten tällaista mallia pitäisi verrata nykytilanteen sijasta vaihtoehtoisiin tapoihin käyttää ne ylimääräiset miljardit. Myös nykyisen syyperusteisen so-siaaliturvajärjestelmän saisi aika paljon kivemmaksi, jos sitä voisi parilla mil-jardilla eurolla parantaa.

Hyödyttömien himmeleiden rakentajat

Ilahduttavasti osa perustulon kannattajista kertoo avoimesti, minkälaista mallia he kannattavat ja miten se rahoitettaisiin. Paras esimerkki tästä on vih-reiden perustulomalli, jonka vaikutukset lasketettiin eduskunnan sisäisellä tietopalvelulla. Malli on kustannuksiltaan toteuttamiskelpoinen eikä leikkaisi perusturvan tasoa. Ongelmia siinä kuitenkin riittää.

Vakavin puute on, että malli epäonnistuu varsinaisessa tavoitteessaan. Las-kelmien mukaan työllistymisen kannustimet heikentyisivät pienipalkkaiseen osa-aikatyöhön työllistyttäessä.

Byrokratiakaan ei juuri vähenisi, vaikka sekin on keskeinen argumentti perustulolle. Esimerkiksi perusturvan varassa olevan työttömän pitäisi ha-kea perustulon lisäksi myös työmarkkinatuen lapsi- ja aktivointikorotukset, asumistuki ja toimeentulotuki. Sekä tietysti kaikki muut mahdolliset etuudet, vaikkapa lapsilisät, elatustuki, ruokavaliokorvaus tai Kela-korvaus hammas-lääkäristä. Perustulon vaikutus byrokratiaan olisi vähäinen.

Sen lisäksi, että perustulomalli ei toteuta keskeisiä tavoitteitaan, se olisi myös tulonjaollisesti ongelmallinen. Kokonaisuutena se leikkaisi sekä työn-tekijöiden että työttömien tuloja sadoilla miljoonilla euroilla. Myös vanhem-painvapaalla olevat häviäisivät. Suurimpia voittajia olisivat 18–20 vuotiaat, opiskelijat, pelkkiä pääomatuloja saaneet ja yrittäjät.

25

Tällaiset ongelmat ovat väistämättömiä rakennettaessa mallia, joka ei ke-pitä köyhiä eikä maksa tuhottomasti. Laskelmat osoittavat, ettei perustulosta ole ihmelääkkeeksi.

Perustulo olisi ikuinen opintoraha ja kotihoidon tuki

Periaatteellisesti perustulo poikkeaa merkittävästi nykyisestä syyperusteisesta sosiaaliturvasta. Tällä olisi suuria käytännön vaikutuksia joissain tilanteissa.

Esimerkiksi opiskelijoiden ja kotihoidon tukea saavien tilanne muuttuisi merkittävästi, kun sosiaaliturva ei enää ohjaisi heidän valintojaan. Opinto-tuella pyritään ohjaamaan aktiiviseen opiskeluun ja valmistumiseen tavoite- ajassa. Kotihoidon tuki on taas suunniteltu niin, että se kannustaa pitämään pienimmät lapset kotona (poissa kunnille kalliista päivähoidosta) ja toisaalta yläikäraja ohjaa vanhemman lopulta takaisin työmarkkinoille.

Perustulomaailmassa nämä ohjausvaikutukset poistuisivat. Haluaako joku maksaa kotihoidon tukea lukiolaisen kotiäidille tai -isälle? Tai koti-isälle, joka vie lapsensa kunnalliseen päiväkotiin? Pitäisikö opintotukea maksaa vuosi-kymmeniä opiskelevalle ikiteekkarille? Käytännössä perustulo tarkoittaisi juuri tätä.

Syyperusteinen sosiaaliturva mah-dollistaa tuen ohjaamisen niille, jotka sitä erityisesti tarvitsevat. Tästä peri-aatteesta on hyvä pitää kiinni.

Karenssivapaa työttömyysturva

Perustulo tekisi myös työttömyys-turvan ehdollisuuden tyhjäksi perus-turvan varassa olevien osalta. Nykyään työstä tai työllistymistä edistävästä palvelusta kieltäytyneeltä evätään työttömyysetuus määräajaksi. Myös työstä eroamisesta seuraa korvaukseton määräaika. Rahan saamiseksi työttömällä on siis velvoite hakea ja ottaa vastaan töitä sekä osallistua työllistymistä edis-tävään koulutukseen. Tämän velvoitteen tavoitteena on kannustaa työttömiä töihin.

Joissain tapauksissa työvoimaviranomaisten liipaisinsormi on karenssien suhteen varmasti turhankin herkällä. Silti perustulomaailmassa karenssien pelko poistuisi perusturvan varassa olevilta työttömiltä käytännössä koko-

Syyperusteinen

sosiaaliturva mahdollistaa

tuen ohjaamisen niille,

jotka sitä tarvitsevat.

26

naan. Suurimpaan osaan työttömiä tällä tuskin olisi suurta vaikutusta, mutta lienee selvää, että karenssien ja työnhakuvelvoitteiden poisto lisäisi houkutus-ta jäädä pelkän sosiaaliturvan varaan.

Katse kohti realistisia ja parempia reformeja

Näennäisestä houkuttelevuudestaan huolimatta perustulosta ei siis ole sosi-aaliturvajärjestelmän uudistukseksi. Perustulomalleja on erilaisia, mutta mi-kään niistä ei ole hyvä.

Työn kannustavuuden parantamiseen ei ole ihmelääkkeitä, eikä perustulo tätä matematiikkaa muuta. Sen vaikutus byrokratiaan olisi suhteellisen vähäi-nen, ja toisaalta romuttaessaan sosiaaliturvan syyperusteisuuden se johtaisi hyvin tehottomaan rahankäyttöön. Tietty byrokratia on tarpeen, jotta rajalli-nen raha saadaan ohjattua sitä erityisesti tarvitseville.

Tämä ei tarkoita, etteikö sosiaaliturvassa riittäisi kehittämistä. Nykyjärjes-telmä on monella tapaa puutteellinen ja kehittämisen varaa riittää. Tämän pamfletin muissa kohdissa esitetään tarpeellisia parannuksia nykytilaan.

Ansioturvan tuettava työllistymistä myös palkkatöihinTyö- ja elinkeinoministeriö ehdotti valmistelua työttömän starttirahasta, jos-sa päätoimista yritystoimintaa aloittava työtön voisi saada määräajan ansio- sidonnaista työttömyysturvaa starttirahana. Järjestelyn tarkoitus olisi kan-nustaa työttömiä aloittamaan yritystoimintaa. Samaa on ehdottanut aiemmin myös keskustan Juha Sipilä.

Ajatus taustalla on hyvä: työhön siirtymisen pitää aina olla taloudellisesti kannattavaa. Nyt joissain tilanteissa ansioturvalta siirtyminen yrittäjyyteen ei kannata. Sama ongelma koskee myös kokoaikaista matalapalkkatyötä.

Osa-aikatyöhön kannustetaan, mutta kokoaikatyö tai yrittäjyys ei aina kannata

Osa-aikatyössä ja sivutoimisessa yrittäjyydessä kannustinongelmia ei ole. Näiden tulojen yhdistäminen työttömyysturvaan on tehty mahdolliseksi so-vitellun päivärahan avulla. Tänä vuonna voimaan tullut 300 euron suojaosa teki yhdistämisestä entistä houkuttelevampaa, kun ensimmäiset ansaitut eu-rot eivät vaikuta päivärahaan ollenkaan. Suojaosan ylittävät eurot pienentävät

27

Palkka:  5000  €   työ-ömyys  

Tuki:  2200  €  

Soviteltu:  1850  €  Yri-äjätulo:  1000  €  Yhteensä:  2850  €  

Palkka:  1700  €  

Soviteltu  ansioturva  työ-ömän  starArahana:  Ehdotus  parantaisi  yri-äjyyden  kannusEmia,  mu-a  ei  tukisi  matalapalkkatyön  vastaano-amista.  

Palkka:  5000  €   työ-ömyys  

Tuki:  2200  €  

Soviteltu:  1850  €  Yri-äjätulo:  1000  €  Yhteensä:  2850  €  

Soviteltu:  1500€  Palkka:  1700  €  

Yhteensä:  3200  €  

Sovitellun  laajentaminen  kokoaikatyöhön:  Ehdotus  tekisi  sekä  matalapalkkatyöhön  e-ä  yri-äjyyteen  siirtymisen  kanna-avaksi.  

Palkka:  5000  €   työ-ömyys  

Tuki:  2200  €  

StarAraha:  700  €  Yri-äjätulo:  1000  €  Yhteensä:  1700  €  

Palkka:  1700  €  

Nykyään:  Kovapalkkaisesta  työstä  työ-ömäksi  joutuneelle  yri-äjyys  ja  matalapalkkatyö  ei  taloudellisesE  kannata.  

28

tukea 50 senttiä, eli osa-aikatyön tekeminen on taloudellisesti kannattavaa työttömälle.

Kokoaikaiseen työhön tai päätoimiseen yrittäjyyteen siirtyvillä sen sijaan ei ole mahdollisuutta soviteltuun päivärahaan. Toisaalta yleensä tarvettakaan ei ole, koska yleensä uuden työn palkka on selvästi suurempi kuin työttömyys- etuus. Ansioturvan tasohan on yleensä vain noin 50–60 prosenttia työttö-myyttä edeltävästä palkasta. Uuden työn palkka on vain harvoin alle puolet edeltävästä palkasta, jolloin kokoaikatyön vastaanottaminen kannattaa. Uu-silla yrittäjillä on oikeus 700–1 120 euron kuukausittaiseen starttirahaan, jo-ten yleensä yritystoimintaakaan aloittavilla ei ole erityisiä kannustinongelmia.

Kannustavuus voi olla ongelma vain, jos työttömyyttä edeltävä palkka on huomattavan korkea suhteessa uudelleen työllistymisen mahdollisuuksiin. Tällainen tilanne voi toteutua rankassa rakennemuutoksessa, jossa aiemman kaltaista työtä ei enää ole saatavilla ollenkaan.

Tämä ongelma on siis harvinainen, mutta joissain rakennemuutoksissa todellisuutta. On hienoa, että asiaan on nyt kiinnitetty huomiota myös po-liittisella tasolla. Jostain syystä Sipilän ja työ- ja elinkeinoministeriön huomio kiinnittyy kuitenkin vain yrittäjyyden houkuttelevuuteen. Sekin on tietysti tärkeä näkökulma, mutta myös matalapalkkaiseen kokoaikatyöhön työllisty-vät tarvitsevat vastaavan kannustimen.

Laajennetaan soviteltu työttömyysturva kokoaikatyöhön

Helpoin ja tasapuolisin ratkaisu olisi ulottaa nykyinen soviteltu työttömyys-turva myös kokoaikatyöhön tai päätoimiseen yrittäjyyteen työllistyville. Työ-aikarajan voisi poistaa joko kokonaan tai määräajaksi (esimerkiksi ensimmäi-set kaksitoista kuukautta työllistymisestä). Kun soviteltua etuutta maksetaan, etuuden saajalla tulisi säilyä velvollisuus hakea työ- ja elinkeinotoimiston osoittamia paremmin palkattuja työpaikkoja tai työllistymistä edistäviä pal-veluita. Tavoitteena on tietysti nostaa palkka niin korkeaksi, ettei soviteltua etuutta jäisi enää maksuun.

Tämä laajentaisi työttömyysturvan laajemmaksi ansiovakuutukseksi. Se turvaisi toimeentuloa työttömyyden lisäksi myös tilanteissa, joissa henkilö vastentahtoisesti joutuu aiempaa matalapalkkaisempaan työhön. SAK:n eko-nomisti Joonas Rahkola kirjoitti tästä aiheesta Työlinjalla-puheenvuorossa (s. 42–49) viime eduskuntavaalien alla.

29

Järjestelmällä ei missään nimessä pidä tukea yrittäjyyttä palkkatyön kus-tannuksella. Yrittäjyyden on aina oltava yksilön oma valinta, eikä tukijärjes-telmän pidä tehdä tätä valintaa ihmisen puolesta. Kukaan ei hyödy, jos rahalla ohjataan yrittäjiksi palkkatyöhön paremmin sopivia ihmisiä.

Lisäpäivien suhteen ei syytä hötkyilyynIkääntyvä työtön voi saada päivärahakauteensa lisäpäiviä, jolloin oikeus an-sioturvaan säilyy eläkkeelle siirtymiseen saakka. Tämä niin sanottu eläkeput-ki on aina ollut erityisen kiistelyn kohteena.

Työntekijöiden näkökulmasta se antaa taloudellista turvaa työnantajien hyljeksimille ikääntyneille työnhakijoille. Työnantajaleirissä irtisanovalle työnantajalle langetettava omavastuumaksu kismittää. Ekonomistipiireissä uskotaan, että lisäpäivät kannustavat kohdentamaan irtisanomiset ikäänty-neisiin sekä vähentävät ikääntyneiden intoa työllistyä.

Riitelyn ja väittelyn seurauksena lisäpäivien ikärajan nostosta on useaan

Työttömyyttä edeltänyt

palkka (€/kk)

Päiväraha (€/kk)

(uusi kokoaikatyö kannattaa, jos palk-ka vähintään tämä)

Päiväraha – starttiraha

(yrittäjyys kannattaa starttirahan kanssa,

jos yrittäjätulo vähin-tään tämä)

Päiväraha –korotet-tu starttiraha

(yrittäjyys kannattaa korotetun starttira-han kanssa, jos yrit-täjätulo vähintään

tämä)

2 000 1 249 547 125

3 000 1 680 978 557

4 000 2 010 1 308 887

5 000 2 202 1 500 1 079

6 000 2 394 1 692 1 271

7 000 2 586 1 884 1 462

8 000 2 777 2 075 1 654

9 000 2 969 2 267 1 846

10 000 3 161 2 459 2 037

Tulotaso, jolla uudesta työstä saa vähintään samat bruttotulot kuin työttömyyspäivärahasta.

30

kertaan sovittu. Vielä 2000-luvun alussa 1940-luvulla syntyneillä lisäpäivien ikäraja oli 57 vuotta, jolloin 55 vuoden iässä irtisanotut olivat niin sanotussa työttömyysputkessa. Nyt on sovittu askelmerkit, jolla lisäpäivien ikäraja voi nousta 62 vuoteen. Tällöin putken alaraja olisi 60 vuotta.

Lisäpäivien ikäraja on siis noussut lyhyessä ajassa viidellä vuodella. Lisä-päivistä valittavilta voisi siis aiheellisesti kysyä: eikö mikään riitä?

Kyse ei kuitenkaan ole ollut pelkästään mekaanisesta ikärajan nostosta. Työurasopimuksessa sovittiin lisäpäivien ikärajan yhteydessä korvaavasta toimeentulonturvasta ikääntyneille työttömille. Sovittiin, että 60 vuotta täyt-täneellä työttömällä on subjektiivinen oikeus tukityöhön tai muuhun aktiivi-toimeen niin pitkäksi aikaa, että työssäoloehto täyttyy uudelleen. Päiväraha määräytyisi kuitenkin aiemman työsuhteen palkan perusteella.

Tämän säädöksen takia lisäpäivän ikärajan nousu yli 60 vuoden ei välttämät-tä vaaranna kenenkään ikääntyneen työttömän toimeentuloa. Tarkoitus on, että ikärajan nostosta huolimatta 60 vuotta täyttäneet työttömät eivät tipu työmark-kinatuelle. Heillä on oikeus aktiivitoimiin, joiden avulla he joko pääsevät uuteen pysyvään työhön tai uudistavat oikeutensa ansiopäivärahaan vanhoin ehdoin.

Lisäpäivien ikäraja

2005  uudistus  

sosiaalitupo  

työurasopimus  

eläkeuudistus  2017?  

54  

55  

56  

57  

58  

59  

60  

61  

62  

63  

1944   1949   1954   1959  

ikäraja  

syntymävuosi  

lisäpäiväraja  

putken  alaraja  

31

Vuoden 2017 eläkeuudistuksessa sovittiin ehdollisesta lisäpäivien ikära-jan nostosta. Ehdoksi asetettiin, että tämä työurasopimuksessa sovittu sääntö toimii tarkoitetulla tavalla. Jos säädös toimii, sen jälkeen lisäpäivien ikärajan nosto 62 vuoteen ei samalla tavalla uhkaa ikääntyneiden työttömien toimeen-tuloa.

Nyt kun selkeät askelmerkit lisäpäivien tulevaisuuden suhteen on sovittu, lisäpäivien leikkaajien kannattaisi rauhoittua odottamaan tarkastelun tulosta. Eläkesopimuksen mukaisesti lisäpäiväoikeutta arvioidaan 31.5.2019 mennes-sä. Ennen kuin työurasopimuksessa sovittujen toimien vaikutukset nähdään, ei uusien päätösten tekeminen ole ajankohtaista.

Työkyvyttömyyseläkkeiden tulorajat työn esteinäOsatyökykyisten työllistyminen on kaikkien etu, paitsi osatyökyvyttömän it-sensä. Kun työkyvyttömyyseläkkeellä oleva menee töihin, eläkejärjestelmän etuusmenot vähenevät, valtio ja kunnat saavat verotuloja ja yritys palkkalis-toilleen hyvän työntekijän. Osatyökykyinen itse ei sen sijaan työstä nykyään juurikaan hyödy: työkyvyttömyyseläkkeen tulorajan ylittäminen leikkaa elä-kettä niin paljon, että työnteon lisääminen usein jopa heikentää toimeentuloa. Tämä ei ole reilua eikä järkevää.

Kolmikantaisessa työryhmässä selvitettiin osatyökykyisten työllistymisen edistämistä. Työryhmä keksi lukuisia ehdotuksia, joilla hyvää asiaa voidaan edistää. Väliraportin ehdotusten mukaisesti Kelan ammatillisen kuntoutuk-sen piiriin pääsyä helpotettiin ja osasairauspäivärahaa parannettiin. Loppura-portissa on lisää hyviä ehdotuksia, joita kannattaa viedä eteenpäin. Raportin liitteenä on selvitetty työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työnteon kannustimi-en parantamista.

Työkyvyttömyyseläkeläisen kannustinloukkua havainnollistaa seuraavalla sivulla oleva kuvio Osatyökykyiset työssä -ohjelman raportista, jossa kuva-taan palkan vaikutusta työkyvyttömyyseläkeläisen tuloihin.

Punainen viiva kertoo, miten työtulot nykyään vaikuttavat kokonaistuloi-hin esimerkkihenkilöllä. Esimerkkieläkeläisen eläkettä edeltävä ansiotaso oli 2 500 euroa kuussa ja työkyvyttömyyseläke on 1 500 euroa kuussa. Tässä ta-pauksessa ensimmäinen tuloraja on 40 prosenttia edeltävästä tulosta eli 1 000 euroa kuussa. Jos henkilö tienaa tulorajaa enemmän, työkyvyttömyyseläke

32

muuttuu osaeläkkeeksi. Tulorajan ylittäminen siis puolittaa 1 500 euron eläk-keen. Jos palkka on siis edes vähän yli 1 000 euroa, eläke pienenee 750 euroa. Ei järin kannustavaa.

Seuraava tuloraja on 60 prosenttia aiemmasta ansiotasosta, eli 1 500 euron kohdalla. Sen ylittämisen myötä eläkkeen menettää kokonaan. Jos palkka on siis yli 1 500 euroa, menettää 1 500 euron eläkkeen.

Taloudellisesti katsottuna 1 000 euron tulorajaa ei kannata ylittää ollen-kaan, ellei samalla pysty ylittämään sitä vähintään 1 500 eurolla. Henkilö, jon-ka vakiintunut ansiotaso oli työkykyisenä 2 500 euroa, tuskin pystyy ponnis-tamaan selvästi sitä korkeampaan palkkatasoon työkyvyttömänäkään.

Tulorajat siis pakottavat työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneet mitoittamaan palkkansa tulorajojen alle. Tätä tulorajojen vaikutusta työntekoon konkretisoi esimerkiksi Eläketurvakeskuksen vuoden takainen ohje Facebookissa:  ”Jos harkitset ansiotyön tekemistä työkyvyttömyyseläkkeellä ollessasi, varmista eläkelaitoksestasi, kuinka paljon voit ansaita.”

Tässä ei ole mitään järkeä. Jokaisen pitäisi voida luottaa, että työn teke-minen on aina kannattavaa. Ongelma voitaisiin korjata pehmentämällä tu-

Palkan vaikutus työkyvyttömyyseläkeläisen tuloihin

33

lorajoja niin, että eläke pienenisi suhteessa ylityksen suuruuteen. Tulorajan ylittäminen kymmenellä eurolla ei siis leikkaisi eläkettä kokonaan pois, vaan pienentäisi sitä esimerkiksi neljällä eurolla. Tällaisella mallilla saataisiin työn-teko kannattavaksi eikä tulorajojen ylittämistä tarvitsisi varoa.

Kuvion sininen viiva kuvaa tällaista lineaarisen yhteensovituksen mallia. Osatyökykyiset työssä -ohjelman puitteissa hahmoteltiin tällaista mallia, mut-ta päätökset jäivät vielä tekemättä.

Työkyvyttömyyseläkkeellä olevista iso osa on tietysti täysin työkyvyttömiä, ja jotkut tekevät tulorajojen yli töitä nykyäänkin. Ei voida tietää, kuinka moni lisäisi työntekoa, jos tulorajan ylittäminen muuttuisi kannattavaksi. Vates-sää-tiö arvioi työhaluisia olevan 40 000, ja kannustinloukun purkamisen vaiku-tuksen julkiseen talouteen olevan jopa 800 miljoonaa euroa. Näitä samoja lukuja on siteerattu myös perussuomalaisten taannoisessa rakennepaketissa.

Rehellistä on sanoa, että työllisyysvaikutuksen arviointi on vaikeaa. Selvää joka tapauksessa on, että työn pitäisi aina olla myös tekijälleen palkitsevaa. Sen takia työryhmän ehdotuksen mukaisesti työkyvyttömyyseläkeläisten työnteon kannustimia on parannettava, joko lineaarisen mallin tai jonkun muun uudis-tuksen avulla. ■

34

4. Osallisuuden merkitys

— Sinikka Näätsaari

Viime vuosina monet keskustelijat ovat vaatineet vastikkeellista sosiaalitur-vaa. Monelta on ehkä unohtunut, että jo nyt saadakseen työttömyyspäivära-haa on oltava aktiivinen työnhakija ja osallistuttava esitettyihin toimenpitei-siin. Osallistumispakko on siis jo olemassa.

Toinen puoli kolikkoa on, että aktiivisen työvoimapolitiikan avulla on mahdollisuus päästä päivittämään osaamistaan ja päästä uuteen työhön.

Osallistavan sosiaaliturvan hanke käynnistettiin loppuvuodesta 2013. Hanke liittyy Kataisen ja Stubbin hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan. Sen mukaan ”osallistavaa sosiaaliturvaa kehitetään työikäisillä syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja työnteon kannustavuuden lisäämiseksi ihmisen toiminta-kyky huomioon ottaen sosiaaliturvaa ja osallistavia toimenpiteitä yhteen so-vittamalla. Osallistavan sosiaaliturvan kehittämisen tavoitteeksi on asetettu syrjäytymisen ehkäisy, sosiaaliturvan kannustavuuden lisääminen ja sosiaali-turvan legitimiteetin vahvistaminen”.

Tätä kirjoitettaessa osallistavan sosiaaliturvan hankkeen pilotoinnit ovat käynnissä. Kokemuksia hyödynnetään helmikuussa 2015 tehtävissä toimen-pidesuosituksissa. Pilotoinnit tehdään voimassa olevan lainsäädännön mu-kaan ja niihin osallistuminen on vapaaehtoista.

Työryhmässä kuullun perusteella monet pilotointiin osallistuneista pitävät toimintaa tarpeellisena. Osallistujat ovat tuoneet esille muun muassa selkeän päiväohjelman tarpeen, itsensä hyödylliseksi kokemisen ja mahdollisuuden parempaan sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa.

Sosiaaliturvan saajien tilanne vaihtelee paljon. Moni työllistyy nopeasti il-

35

man erityisiä toimenpiteitä, toiset taas ovat jääneet pysyvästi työelämän ulko-puolelle. Osallistavan sosiaaliturvan pitäisikin keskittyä niihin ihmisiin, jotka eivät pysty työllistymään ilman lisäkoulutusta, kuntoutusta tai muuta apua.

Osallistavan sosiaaliturvan pitää olla oikea palvelu eikä tapa työllistää ih-misiä halvemmalla tai esimerkiksi työttömyysturvalla. Tavoitteeseenhan vii-tataan jo toimeksiannossa: ”… osallista-via toimenpiteitä yhteen sovittamalla”. Osallistavan sosiaaliturvan vastikkeelli-suuden ei pidä olla automaattista, vaan oikeasti harkinnan jälkeen henkilön elä-mäntilanteeseen sopivaa.

Mitä vaikeampaa ihmisen työllistymi-nen on, sitä enemmän se vaatii resursseja ja sitä suuremmat ovat myös toimen- piteisiin osallistuvien odotukset. Osallistavan sosiaaliturvan onnistumisen kannalta on merkittävää, kokevatko ihmiset sen uutena mahdollisuutena vai rangaistuksena. Tarjottujen toimien tulee olla vaikuttavia ja niiden tavoittee-na pitää olla myönteisten muutosten aikaansaaminen ihmisten elämässä. Tätä ei uimahallilipuilla tai askartelukerhoilla pystytä hoitamaan. ■

Osallistavan sosiaaliturvan

pitää olla oikea palvelu

eikä tapa työllistää ihmisiä

halvemmalla.

36

5. Työvoima- politiikan renessanssi

— Pirjo Väänänen

Työvoimapalvelut muutosten kourissaTyövoimapolitiikka on viimeisten vuosien ajan ollut totaalisessa myllerryk-sessä. Suurin uudistus tapahtui vuonna 2013, jolloin työvoimapalvelut ja työ-voimahallinto uudistuivat kokonaisuudessaan. Työvoimapalveluiden ja -toi-mistojen määrää karsittiin, ja työ- ja elinkeinotoimistoissa lisättiin yrityksiin suuntautuvaa yhteistyötä. Samaan aikaan käynnistyi myös nuorisotakuu.

Uudistusten virta jatkui, ja tämän vuoden alussa muuttui palkkatuki. Myös TE-toimistojen, kuntien ja Kelan yhteisten pitkäaikaistyöttömien työ-voiman palvelukeskusten toiminta säänneltiin ja nimi muutettiin työllisty-mistä edistäväksi monialaiseksi yhteispalveluksi.

Uudistukset ovat yksinkertaistaneet monimutkaista palvelujärjestelmää, mutta niiden laajuus ja tahti ovat olleet liian kovia. Tämä on näkynyt pai-koittain työvoimapalveluiden saamisen heikentymisenä sekä niin työttömi-en kuin työnantajien vaikeutena pysyä muutosten perässä.

Isot murrokset eivät ole riittäneet, vaan kuluvalla hallituskaudella on työ-voimapolitiikassa toteutettu myös erillisiä uudistuksia muun muassa halli-tuksen rakennepoliittisten ohjelmien mukaisesti. Taustalla on etenkin raken-netyöttömyyden nopea kasvu, mutta myös tarpeet supistuvien voimavarojen nimissä vähentää TE-toimistoissa tehtävää työtä.

Valtion tuottavuusohjelman myötä työ- ja elinkeinotoimistoissa on vuo-

37

desta 2011 lähtien vähennetty noin 500 henkilötyövuotta, ja vähentäminen jatkuu edelleen. Samaan aikaan työttömyyden kasvu on kuitenkin nostanut asiakasmääriä rajusti. Tilanteen synnyttämää työntekijävajetta on korjattu palkkaamalla TE-toimistoihin erillisellä valtion työllistämistuella useita sa-toja työntekijöitä. On pakko myöntää tilanteen vaikuttaneen lähinnä hölmö-läisten peiton jatkamiselta.

Valtion budjettiin on tälle vuodelle varattu sadan henkilötyövuoden li-säys, joka ei kuitenkaan tuottavuusohjelman säästöjen vuoksi tule olemaan näin korkea. Vuoden 2014 lopussa TE-toimistoissa oli lähes 327 000 työ-töntä työnhakijaa, mikä tarkoittaa 30 600 työttömän lisäystä vuodessa. Työt-tömyyden ei ole arvioitu helpottavan, joten lisäresurssien on vaikea nähdä riittävän. TE-palveluissa hoidetaan kuukausittain noin 700 000 asiakaskon-taktia. Kasvokkain asiakkaita palvellaan työ- ja elinkeinoministeriön tietojen mukaan noin 200 000 kertaa kuukaudessa, verkkoasiointien määrä on 207 000 ja puhelinkontaktien 240 000.

Ratkaisua työttömien palvelemiseksi on etsitty sähköisestä asioinnista. Valtion talousarvioon on kirjattu tavoitteeksi työnhakijoiden verkkopalve-luiden käyttöasteen nousevan 60 prosenttiin.

Parhaimmillaan sähköinen asiointi voi täydentää työvoimapalveluita sekä helpottaa ja nopeuttaa asiointia. Nyt suuntana näyttää kuitenkin olevan ensisijaisesti sähköisiin palveluihin ohjaaminen, josta saumaton jatko usei-den työttömien tarvitsemiin henkilökohtaisiin palveluihin ei vielä toteudu. Myös oikeuskansleri on vuoden 2014 lopulla antamassaan ratkaisussa pai-nottanut työttömän oikeutta asianmukaiseen asiakaspalveluun TE-toimiston palvelupisteessä.

Kaikilla työttömillä ei ole edellytyksiä käyttää nykyisiä sähköisiä palvelui-ta ilman ohjausta. Etenkin maahanmuuttajien ja nuorten palveluihin koh-distuvien kyselyiden tuloksena on ollut henkilökohtaisen palvelutarpeen korostaminen. Digitaalisuuden lisääminen tuleekin toteuttaa asiakaslähtöi-sesti työttömän palveluprosessia tukien, ei häntä enää erilliseen sähköiseen palvelumaailmaan siirtäen.

Myös työvoimapalveluiden osalta on käyty keskustelua julkisen ja yksi-

Uudistusten laajuus ja tahti

ovat olleet liian kovia.

38

tyisen palvelun suhteesta. Julkiset työvoimapalvelut on suunnattu kaikille työttömille, mutta osa palveluista toteutetaan jo nyt yksityisten palvelutuot-tajien avulla. Viimeisimmät kehittämisajatukset liittyvät erityisesti työnväli-tykseen: kansainvälisestä vertaisarvioinnista on haettu potkua suosituksiin yhteistyön vahvistamisesta julkisten työvoimapalveluiden sekä yksityisten työnvälitystoimijoiden ja palveluntuottajien välillä.

Julkisilla työvoimapalveluilla ja työnvälityksellä on oma vahva tehtävänsä työttömien yhdenvertaisten ja etenkin vaikeimmin työllistyvien palveluiden turvaamisessa. Palveluiden ostaminen yksityiseltä sektorilta ei välttämättä tuo julkiselle puolelle peräänkuulutettua säästöä. Työnvälitykseen liittyvää yhteistyötä voi kuitenkin vahvistaa monin keinoin, ja työttömän laajempaa tukea uuden työn löytymiseen kaivataan. Yksityisten palvelujen tulee myös tulevaisuudessa täydentää, ei korvata julkisia palveluita.

Nykyisellä hallituksella on ollut kovat tavoitteet työllisyyden edistämisek-si: Työllisyysasteen nostaminen 72 prosenttiin ja työttömyyden alentaminen viiteen prosenttiin. Työvoimapolitiikan osalta tavoitteena on ollut nostaa

Rakenne- ja muun työttömyyden sekä TE-toimistojen henkilöstömäärän kehitys

Läh

de:

Työ

- ja

elin

kein

om

inis

teri

ö

39

työttömien aktivointiaste 30 prosenttiin. Erityisinä kohderyhminä ovat olleet pitkäaikaistyöttömät, nuoret ja maahanmuuttajat. Yleisen työllisyystilanteen heikentyminen on estänyt tavoitteisiin pääsemisen, ja työttömien määrä on kasvanut yllättävän rajusti.

Työttömyys on edelleen kasvussa, joten on vaikea ymmärtää, miksi työ-voimapolitiikan määrärahoja on leikattu. Tunnustettu tosiasia kuitenkin on, että aktiivisella työvoimapolitiikalla säästetään sosiaaliturvan ja terveyden-hoidon menoissa. Tässä työttömyystilanteessa hallitukselta kaipaisi rohkeut-ta mitoittaa työllisyysmäärärahat oikein. Pitkittynyt työttömyys passivoi ja aiheuttaa aktivoinnin sijaan suurempia kustannuksia.

Palkkatuen käyttöä seurattavaPitkäaikaistyöttömien, osatyökykyisten, nuorten sekä muiden työllistymi-seensä tukea tarvitsevien työllistämiseksi on TE-toimistoilla käytössä työn-antajille suunnattu palkkatuki. Palkkatuen vahvuutena on työ, josta työnte-kijälle on maksettava työehtosopimuksen mukainen palkka. Tästä palkasta kertyy näin myös ansiosidonnaista sosiaaliturvaa. Työnantajalle – yrityksille, yhdistyksille, säätiöille, kunnille tai kotitalouksille – palkkatuki puolestaan korvaa työttömyyden aiheuttamaa tuottavuuden alentumaa. Lähtökohtaises-ti palkkatuki on työttömään työnhakijaan sidottu harkinnanvarainen etuus.

Lukuisista tiedotteista, kampanjoista ja netin infosivuista huolimatta tör-määmme yhä uudelleen samaan viestiin – useat työnantajat eivät tunne palk-katukea. Tuen hakemisen monimutkaisuudesta liikkuu myös edelleen vääriä huhuja, sillä byrokratiaa on jo purettu rankalla kädellä.

Nuorisotakuu on kuitenkin nostanut ilahduttavasti tietoisuutta palkkatu-esta nuorille suunnatun Sanssi-kortin kautta. Vuonna 2013 käyttöön otettu yli 30-vuotiaiden työttömien palkkatukikelpoisuuden osoittava Duuni-kort-ti on jäänyt vähälle huomiolle.

Palkkatuki uudistettiin vuoden alusta alkaen prosenttiperusteiseksi. Tuen määrä ja tukijakson pituus suhteessa työttömyyden kestoon painottavat etenkin heikoimmin työllistyvien siirtymistä työmarkkinoille. Myönteis-tä uudistuksessa on myös, että sen voi arvioida lisäävän palkkatukipäätös-ten yhdenmukaisuutta ja näin tukevan työttömien yhdenvertaista kohtelua alueesta riippumatta.

40

Palkkatuen uudistamisen tarkoituksena oli etenkin monimutkaisen ko-konaisuuden yksinkertaistaminen. Aivan yksinkertaiseksi uutta järjestelmää erillisine prosentteineen ja kestoineen ei kuitenkaan voi vielä sanoa. Käytän-nössä prosenttiperusteinen palkkatuki tarkoittaa matalammilla palkkatasoil-la entisen noin 700 euron kuukausittaisen perustuen laskua. Suurin osa palk-katuetusta työstä kohdentuu nimenomaisesti näille matalapalkka-aloille.

Palkkatuki

• Työttömyys on kestänyt alle vuoden

▷ 30 % palkkauskustannuksista, enintään 6 kk

▷ alle 30-vuotiaat nuoret enintään 10 kk vuosina 2015–2016.

• Työttömyys on kestänyt vähintään vuoden

▷ 40 % palkkauskustannuksista, enintään 12 kk.

• Työttömyys on kestänyt vähintään kaksi vuotta

▷ 50 % palkkauskustannuksista ensimmäiset 12 kk ja

30 % seuraavat 12 kk.

• Työttömän sairaus tai vamma heikentää pysyvästi työkykyä

▷ 50 % palkkauskustannuksista, enintään 24 kk kerrallaan.

• 60 vuotta täyttänyt ja työttömyys kestänyt vähintään 12 kuukautta

▷ 40 tai 50 % työttömyyden keston perusteella enintään 12 kk

▷ 30 % palkkauskustannuksista seuraavat 12 kk

▷ enintään 24 kuukautta kerrallaan.

• Oppisopimuskoulutus

▷ 30–50 % työttömyyden keston perusteella ensimmäiset 12 kk

ja loppuaika 30 %

▷ vamman tai sairauden perusteella 50 % koko koulutuksen ajalta.

• Elinkeinotoimintaa harjoittamattomille yhdistyksille ja säätiöille

▷ vähintään kaksi vuotta työttömänä olleille

▷ 100 % ensimmäiset 12 kk 65-prosenttiseen työaikaan saakka

▷ 30 % seuraavat 12 kk

▷ enimmäismäärä 2000 €/kk.

41

Vaikka työnantaja voi saada tukea myös osa-aikaisiin töihin ilman tunti-rajoja, tulisi palkkatuetun työn olla pääsääntöisesti kokoaikaista. Työtä, jolla tulee toimeen.

Palkkatukiuudistus piti sisällään erityisen kannatettavan muutoksen ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi. 60 vuotta täyttäneiden osalta tukea voidaan maksaa vuoden työttömyyden jälkeen yhdenjaksoisesti 24 kuukautta ja käytännössä myös eläkkeelle siirtymiseen saakka. Pitkäkes-toista palkkatukea voi saada myös, jos vamma tai sairaus vaikuttaa olennai-sesti ja pysyvästi työttömän työtehtäviin.

Alle vuoden työttömänä olleiden palkkatuen maksimikesto putosi kym-menestä kuukaudesta kuuteen. Ajan lyhenemisen vaikutuksia ei arvioitu palkkatukilainsäädäntöä koskevassa hallituksen esityksessä lainkaan. Nuo-ria varten tehtiin erillinen siirtymäsäännös pidemmälle palkkatukijaksolle, mikä osoittaa heillä olevan tarvetta pidemmälle tukijaksolle.

Palkkatukijakson riittävyyttä sekä etenkin työllistymistä jakson jälkeen olisi nyt seurattava tehokkaammin. Muutosten vaikutuksia sekä jatkokehittä-misen tarpeita olisi myös arvioitava yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa.

Pitkäaikaistyöttömyyteen puututtava laajalla rintamallaSAK:n edellisessä sosiaaliturvapamfletissa vuonna 2010 pitkäaikaistyöttö-miä todettiin olevan huolestuttavat 52 000. Neljässä vuodessa näiden yli vuoden työttömänä olleiden määrä on kuitenkin kasvanut 66 prosenttia, ja vuoden 2014 lopussa pitkäaikaistyöttömiä oli jo yli 94 000. Kaikista yli 320 000 työttömästä lähes 60 prosentin arvioidaan olevan vaikeasti työllis-tyviä.

Pitkäaikaistyöttömyyden hoidon kehittämisessä on painotettu erityisesti moniammatillisen yhteistyön vahvistamista kunnissa. TE-toimistojen, kun-tien ja Kelan yhteisten työvoiman palvelukeskusten toiminta säänneltiin tä-män vuoden alusta alkaen työllistymistä edistäväksi monialaiseksi yhteispal-veluksi. Lakisääteistämisen tarkoituksena oli turvata toiminnan jatkuvuus ja yhdenmukaistaa pitkäaikaistyöttömien palveluita.

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun uutena kohderyh-mänä ovat palvelua tarvitsevat työttömät, joille on maksettu työmarkkina-

42

tukea vähintään 300 päivää tai jotka ovat olleet työttömänä yli vuoden (alle 25-vuotiaat yli kuusi kuukautta). Tarkoituksena on arvioida eri toimijoi-den yhteistyönä työttömän palvelutarve sekä vastata yhdessä työllistymisen etenemisestä ja seuraamisesta. Useat pitkäaikaistyöttömät tarvitsevat nimen-omaisesti moniammatillista, pitkäkestoista ja henkilökohtaista palvelua.

Työn löytyminen ei näille kohderyhmille ole aina ensisijaista, vaan työl-listymisen tukemiseksi tarvitaan osaamisen kehittämistä sekä sosiaali- ja ter-veydenhuollon palveluita. Aiempien työvoiman palvelukeskusten arvioin-neissa on painotettu erityisesti terveydenhuollon roolia, sillä muun muassa päihde- mielenterveysongelmat ovat merkittävä este pitkäaikaistyöttömien työllistymiselle. Työttömien terveystarkastusten toteuttamista tulisi uudessa mallissa painottaa huomattavasti nykyistä enemmän.

Sääntelyn tarkoituksena on ollut myös toiminnan laajentaminen koko maahan. Uuden lain mukaan jokaisen työ- ja elinkeinotoimiston alueella tulee olla vähintään yksi eri toimijoiden yhteispalvelua tarjoava toimipiste. Käytännössä tämä tarkoittaa vähintään 15 toimipistettä, joten nähtäväksi jää, saadaanko edes aiempi 37 palvelukeskuksen määrä turvattua vai supistuuko palveluverkko.

Toimipisteiden määrän tulisi olla tulevaisuudessa kattava, ja pitkäaikais-työttömien palveluiden saatavuus on turvattava laajentamistavoitteiden mukaisesti koko maassa. Liian pitkät välimatkat ja niistä aiheutuvat kustan-

nukset eivät saa muodostua palvelun saamisen esteeksi työttömälle. Myös eduskunnan työelämä- ja tasa-arvo-valiokunta painottaa mietinnössään, että tarvittaessa palvelut on vietävä lähelle asiakkaita esimerkiksi tarjoa- malla palvelua palveluautoista tai si-ten, että virkailijat matkustavat työt-tömän asuinpaikkakunnalle.

Monialaisen yhteispalvelun lisäksi kuntien rooli ja vastuu pitkäaikaistyöt-tömyyden aktiivisessa hoidossa korostui vuoden alusta alkaen työmarkkina-tuen rahoitusuudistuksen myötä. Jo 300 päivää työmarkkinatuella olleiden pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatuen rahoitusvastuusta puolet siirrettiin kunnille. Aiemmin kuntien rahoitusvastuu koski yli 500 päivää työmarkki-

Liian pitkät välimatkat ja niistä

aiheutuvat kustannukset eivät

saa muodostua palvelun

saamisen esteeksi.

43

natukea saaneita, ja näitä niin sanottuja sakkomaksuja on maksettu valtioille arvioilta sata miljoonaa euroa vuosittain. Työllistymistä edistävien palvelu-jen ajalta työmarkkinatuen maksaa kokonaisuudessaan valtio.

Pitkäaikaistyöttömyyden parempi ennaltaehkäiseminen ja työttömien aktivoinnin lisääminen aiemmassa työttömyyden vaiheessa hyödyttävät kaikkia osapuolia. Kuntien suurempi rahoitusvastuu työmarkkinatuesta voi parhaimmillaan kannustaa niitä tehostamaan työllistymistä edistävää toi-mintaa. Kuntien kiristyvässä taloustilanteessa todelliset vaikutukset jäävät kuitenkin vielä epäselviksi.

Pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi on esitetty yksittäisiä kehittämiseh-dotuksia sekä hallituksessa että julkisuudessa. Ehdotukset ovat valitettavasti keskittyneet työsuhdeturvan heikentämiseen eikä niiden kaikkien voida ar-vioida edistävän työllistymistä. Yksittäisten ehdotusten sijaan keinoja pitkä-aikaistyöttömyyden hoitoon tulisi arvioida eri toimijoiden välisellä yhteisellä toimintaohjelmalla. Mallia tähän voisi ottaa tällä hallituskaudella laajalla ko-koonpanolla toteutetusta osatyökykyisten työllisyyden edistämisohjelmasta.

Nuorisotakuuta jatkettavaJyrki Kataisen hallitusohjelmassa sitouduttiin toteuttamaan nuorten yhteis-kuntakuu vuoteen 2013 mennessä. Takuun tarkoituksena on tarjota jokai-selle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta.

Hallituksen linjaamasta nuorten yhteiskuntatakuusta muodostui lopulta nuorisotakuu, joka pitää sisällään nuorten yhteiskuntatakuun, koulutusta-kuun sekä nuorten aikuisten osaamisohjelman. Koulutustakuun avulla taa-taan jokaiselle peruskoulun päättäneelle koulutuspaikka lukiossa, amma-tillisessa oppilaitoksessa, oppisopimuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Nuorten aikuisten osaamisohjelman tarkoituksena on taata pelkän peruskoulun varassa oleville 20–29-vuotiaille mahdollisuuden suo-rittaa ammatti- tai erikoisammattitutkinto tai ammatillinen perustutkinto.

Uudistetussa nuorisotakuussa nuorta tuetaan kokonaisvaltaisesti tulevai-suuden rakentamisessa. Nuorisotakuuta on valmisteltu, toteutettu, seurattu ja arvioitu tästä lähtökohdasta laajasti eri yhteistyötahoja sisältävässä työryh-

44

mässä, jossa myös työmarkkinajärjestöt ovat olleet mukana. Takuun toteut-taminen on myös jakaantunut monelle eri toimijalle, mutta lopulta nuorella itsellään on tärkein rooli sen onnistumisessa.

Nuorisotakuun piiriin kuuluvat TE-toimistoihin työttömäksi työnhaki-joiksi ilmoittautuvat nuoret. TE-toimistoissa nuorelle tulisi laatia henkilö-kohtainen työllistymissuunnitelma kahden viikon sisällä työnhaun aloitta-misesta. Suunnitelmaa täydennetään kolmen kuukauden kuluessa tarpeen mukaan valmennuksella, työkokeilulla tai palkkatuetulla työllä.

Lisääntynyttä nuorten palvelutarvetta varten TE-toimistoihin lisättiin re-sursseja 65 henkilötyövuodella. Tosiasiallinen lisäys jäi kuitenkin siitä noin puoleen valtion tuottavuusohjelman vuoksi.

Nuorisotakuun seurannan mukaan 92,6 prosentille nuorista on tehty työl-listymissuunnitelma kolmen kuukauden kuluessa työnhaun aloittamisesta. Avoimeksi kuitenkin jää, kuinka monelle nuorelle laaditaan ensimmäinen suunnitelma vaaditun kahden viikon sisällä. Reilulle 76 prosentille alle 25-vuotiaista nuorista löytyi takuun määrittämän kolmen kuukauden sisällä työ, koulutus tai palvelu. Vastavalmistuneiden 25–29 vuotiaiden tilanne on hieman heikompi, sillä jatkopolku samassa ajassa löytyi vain noin 62 pro-sentille.

Ammatillisesti kouluttautuneiden nuorten työllistymistä ei TE-toimisto-jen palveluiden osalta pääsääntöisesti tueta enää työkokeiluilla, vaan palk-katuetulla työllä. Vuonna 2010 käyttöön otetun nuorten Sanssi-kortin tar-koituksena on kannustaa nuoria hankkimaan työpaikka itse ja välittämään työnantajille tietoa palkkatuesta. Aluksi Sanssi-kortti oli tarkoitettu erityises-ti alle 30-vuotiaiden vastavalmistuneiden nuorten työllistämiseen, ja 25–29 vuotiaat saivat kortin vasta puolen vuoden työttömyyden jälkeen. Nuorisota-kuun myötä Sanssi-kortti laajennettiin koskemaan kaikkia alle 30-vuotiaita nuoria.

Nuorten palkkatuettu työ on Sanssi-kortin myötä kasvanut. Vuonna 2013 Sanssi-kortteja jaettiin yli 40 000. Kaikki eivät kuitenkaan saaneet kortista huolimatta työpaikkaa, sillä kortin avulla palkkatukea maksettiin noin 7 000 nuoresta. Vuonna 2014 kortilla työllistyneiden määrä nousi lähes 10  000 nuoreen eli joka neljänteen kortin saaneista.

Nuorisotakuu on saanut paljon myös julkista kritiikkiä. Vaikka nuorten työttömyyttä ei takuun kautta ole pystytty selättämään, TE-toimistojen te-

45

hostettu palveluote ja yhteistyö ovat pitäneet nuorten työttömyysjaksot mui-hin työttömiin verrattuna lyhyinä. Noin 70 prosenttia nuorista on työttömä-nä alle kolme kuukautta. Myös nuorten työttömien aktivointiaste on monissa kunnissa ollut hallituksen tavoitteen mukaisesti noin 30 prosentin tasolla.

Nuorten palkkatuettua työtä voi lisätä Sanssi-korttiin liittyvän tiedon ja-kamisella. Palkkatuetusta työstä ei kuitenkaan tule muodostua nuorille pää-asiallista reittiä työelämään, vaan nuoria tulee työllistää myös ilman valtion tukea.

Nuorisotakuun toteuttamisessa on päästy vasta alkuun. Tässä tekstissä on nostettu asioista esiin lähinnä nuorten työllistymisen näkökulmasta. Kyse on kuitenkin suuresta kokonaisuudesta, jossa uudenlaisen yhteistyön rakenta-minen ja uusien toimintatapojen kehittäminen vaativat oman aikansa.

Nuorisotakuun jatkaminen on tärkeää myös seuraavalla hallituskaudella. Todellisten toimien aikaansaaminen vaatii myös resurssointia, joten takuun toteuttamiseksi on varattava riittävät määrärahat.

Alle 30-vuotiaille myönnetty palkkatuki vuosina 2012–2014

Läh

de:

Työ

- ja

elin

kein

om

inis

teri

ö

46

Uhkailu ei kannusta työtöntäTyöttömyysturvajärjestelmän tarkoituksena on korvata työttömyydestä ai-heutuvia taloudellisia menetyksiä. Työvoimapolitiikan näkökulmasta jär-jestelmä tukee työttömien aktiivista työnhakua ja ohjaa heitä kehittämään valmiuksiaan työmarkkinoilla.

Itse aiheutetusta työttömyydestä seuraa työttömyysetuuden menettämi-nen. Myös TE-toimiston tarjoamiin työllistymistä edistäviin palveluihin on osallistuttava etuuden menettämisen uhalla. Työttömyysturvan seuraamus-järjestelmä pitää sisällään 15–90 päivän korvauksettomia määräaikoja eli ka-rensseja, työssäolovelvoitteita sekä työttömyysetuuden epäämistä toistaisek-si, ellei työnhakija ole työmarkkinoiden käytettävissä.

Työmarkkinatuen saamisen edellytyksenä oleva nuorten yhteishakuvel-vollisuus tuli voimaan vuonna 1995. Velvollisuus hakea yhteishaussa kou-lutukseen koski aluksi 18–19-vuotiaita ammatillisesti kouluttamattomia nuoria, mutta laajeni jo seuraavana vuonna 20–24-vuotiaisiin. Yhteishaku-velvollisuuden täyttämiseksi ammatillisesti kouluttamattoman nuoren tuli hakeutua vähintään kolmeen koulutuspaikkaan sekä kevään että syksyn yh-teishaussa.

Jos nuori ei hae koulutukseen, hänellä ei ole oikeutta työmarkkinatukeen, ennen kuin hän on ollut työssä, työllistymistä edistävässä palvelussa, opiskel-lut tai toiminut yrittäjänä vähintään viiden kuukauden ajan. Keskeisenä pe-rusteluna on ollut nuorten kannustaminen työhön tai koulutukseen tukien ja toimenpiteiden kautta.

Tiukkaan yhteishakuvelvoitteeseen kiinnitettiin huomiota työ- ja elin-keinoministeriön nuorisotakuuta valmistelleessa työryhmässä. Työryhmän keväällä 2012 annetuissa ehdotuksissa esitettiin velvoitteen lieventämistä. Syksyn haun velvoittavuus työmarkkinatuen saamisen ehtona tuli työryh-män mukaan poistaa ja vaadittavien hakuvaihtoehtojen määrä tuli vähen-tää kolmesta kahteen. Työllistymissuunnitelmassa tulisi työryhmän mukaan voida myös sopia koulutuksen sijaan jostain muusta työllistymistä edistä-västä vaihtoehdosta, jolloin koulutukseen hakeutumattomuudesta ei seuraisi työmarkkinatuen menetystä.

Nuorisotakuutyöryhmän esityksestä yhteishaun ehtoja lievennettiin vuonna 2013. Lainsäädäntövalmistelun yhteydessä ministeriö kuitenkin ki-risti ehtoja ja laajensi yhteishakuvelvoitteen koskemaan työmarkkinatukea

47

saavien nuorten lisäksi työttömyyspäivärahaa saavia nuoria. Yhteishakuvelvoitteen laajentaminen työttömyyspäivärahan saajiin on

johtanut ammattiliittojen esiin nostamiin epäoikeudenmukaisiin tilantei-siin. Ammattikouluttamaton nuori on voinut olla töissä jo useamman vuo-den ajan kuuluen liittoon ja työttömyyskassaan. Työsuhteen päättyessä hän ei kuitenkaan ole oikeutettu ansiopäivärahaan, mikäli ei ole ymmärtänyt hakea opiskelupaikkaa kevään yhteishaussa – usein jo ennen töiden päätty-mistä. Vaikka varsinainen yhteishaku olisi jo päättynyt, nuori on velvollinen hakemaan avoimeksi jääneitä koulutuspaikkoja elokuun loppuun mennessä. Pätkätöitä tekevän nuoren on myös aina haettava koulutukseen työttömyys-päivärahaa saadakseen, vaikka odottelisi töiden alkavan taas syksyllä.

Nuorten ohjaaminen ammatilliseen koulutukseen on heidän työllisty-misensä edistämiseksi tärkeää. Pakkohaku on kuitenkin muodostunut liian tiukaksi ja epätarkoituksenmukaiseksi. Tilanteen tekee kummalliseksi pak-kohaun soveltaminen työttömyyteen nähden osin taannehtivasti. Tästä taan-nehtivasta velvoitteesta tulisi työssäoloehdon täyttäneiden nuorten osalta luopua. Ammatillisesti kouluttamaton nuori tulisi velvoittaa hakemaan kou-lutukseen vasta työttömyyttä seuraa-van kevään aikana. Kun nuori jää työt-tömäksi, koulutukseen hakeutuminen ennen kevään yhteishakua voitaisiin kuitenkin kirjata työllistymissuunni-telmaan. Tällöin nuori saisi muiden työttömien tavoin työllistymissuun-nitelmaa rikkoessaan työttömyyspäi-värahaan 60 päivän päivärahattoman karenssiajan.

Viime vuosien työvoimapoliittisen uudistusten myötä työttömyysturvaan liittyviä sanktioita on näin lisätty. Myös hallituksen rakennepoliittisella ohjelmalla on ollut oma vaikutuksen-sa karenssikäytäntöihin. Hallituksen päätösten mukaisesti TE-toimistot ovat lisänneet merkittävästi työttömille tehtävien työtarjousten määrää, ja aktiivi-seen työnhakuun liittyviä työttömyysturvan sanktioita todetaan nyt sovellet-tavan johdonmukaisesti.

Karenssien määrää on lainsäädännössä lisätty, ja niitä on myös TE-toi-

Nuori ei ole oikeutettu

ansiopäivärahaan, mikäli ei

ole ymmärtänyt hakea

opiskelupaikkaa kevään

yhteishaussa – usein jo

ennen töiden päättymistä.

48

mistoissa määrätty selkeästi entistä enemmän. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta puuttui syksyllä hallituksen esitykseen, jonka mukaan työttömälle asetettaisiin 15 päivän karenssi, mikäli hän ei vastaa puhelimeen työ- ja elinkeinotoimistosta soitettaessa. Valiokunnan mukaan työnhakijan oikeusturvan kannalta on ongelmallista määrätä seuraamus puhelinasioin-nin perusteella, koska puhelinyhteyden saaminen voi olla sattumanvaraista ja epäonnistua työnhakijasta riippumattomista syistä. Tilanne tuntuu tosiaan kohtuuttomalta rankaisulta työttömälle, sillä TE-toimistoihin on vastaavasti ajoittain vaikea saada puhelimella yhteyttä.

Työttömyysturvaan liittyvästä seurantajärjestelmästä tehtiin selvitys vuonna 2010, ja siihen liittyvät muu-tokset tulivat voimaan 2012. Tämän jäl-keisten mittavien työvoimapoliittisten uudistusten seurauksena myös karens-sikäytännöt ovat muuttuneet. Seuraa-musjärjestelmä tulisi jälleen selvittää ja arvioida kolmikantaisessa työryhmässä. Työttömien turhat karenssit on pu-rettava ja ammatillisesti kouluttamattomien nuorten yhteishakuun liittyvät velvoitteet korjattava.

Työttömien työllistymistä tulisi tukea työttömyyspäivärahan menettämi-sellä uhkailun sijaan aktiivisella työvoimapolitiikalla ja palveluita paranta-malla. Työttömien karenssien ennaltaehkäisemiseen tulisi myös kiinnittää huomiota TE-toimiston paremmalla ja tehokkaammalla tiedotuksella sekä työllistymissuunnitelmien laatua parantamalla.

Turvaa muutostilanteissaMuutosturvan toimintamalli on ollut käytössä irtisanomistilanteissa Suo-messa vuodesta 2005 lähtien, laajentuen vuonna 2010 koskemaan myös määräaikaisessa työsuhteessa olevia ja lomautettuja. Mallin tarkoituksena on antaa irtisanotuille ja lomautetuille tukea työnhaussa sekä auttaa heitä työllistymään mahdollisimman nopeasti uudelleen. Toimintamalliin kuuluu työntekijöiden, työnantajien ja työ- ja elinkeinotoimistojen yhteistyö.

Työ- ja elinkeinoministeriön viime vuonna teettämän tutkimuksen mu-kaan mielikuvat muutosturvamallista ovat hyvin myönteisiä. Tutkimuksesta

Työttömien turhat

karenssit on purettava.

49

selviää muutosturvan auttavan ihmisiä työllistymään suhteellisen nopeasti uuteen työhön irtisanomis- ja lomautustilanteissa. Vahvuutena on, että irti-sanottavien tarpeisiin ja jatkopolkuihin on voitu pureutua yksilöllisesti. Kol-men kuukauden sisällä 35 prosenttia ja puolentoista vuoden kuluessa lähes 56 prosenttia muutosturvan piiriin tulleista henkilöistä on työllistynyt. Tut-kimuksessa nostettiin esiin myös muutosturvan kehittämisen tarpeet ikään-tyvien sekä vähemmän koulutettujen työntekijöiden osalta.

Muutosturvan kehittäminen oli esillä myös vuonna 2014 solmitus-sa eläkesopimuksessa. Työnantajavelvoitteiden lisäämisestä koulutuksen kustannusten korvaamisessa muutosturvatilanteissa ei päästy sopuun. So-pimuksessa linjattiin kuitenkin ikääntyneiden pitkäkestoisen palkkatuen käyttöönotosta, aktiivisen työvoimapolitiikan riittävien resurssien turvaami-sesta ja 58 vuotta täyttäneiden uudelleen työllistyvien työttömyyspäivärahan määräytymisestä vanhan palkan perusteella.

Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriön muutosturvan kehittämis- ja ohjaus-työryhmälle annettiin tehtäväksi arvioida vuoden 2014 loppuun mennessä muutosturvan kehittämistarpeita erityisesti irtisanottujen työntekijöiden mahdollisimman nopean ja tehokkaan työllistymisen näkökulmasta. Eri-tyistä huomiota tuli kiinnittää ikääntyneiden työttömien työllistymiseen ja uuteen ammattiin kouluttautumisen tukemiseen.

Ministeriön muutosturvatyöryhmässä todettiin, että eläkeratkaisussa jo sovitut asiat edistävät osaltaan ikääntyvien irtisanottujen työllistymistä ja uuteen ammattiin kouluttautumista. SAK esitti kuitenkin muutosturvan pii-riin kuuluvien ikääntyneiden työllistämisen tukemista pitkäkestoisella palk-katuella ilman vuoden työttömyysvelvoitetta sekä lisäämällä muutosturva-toimenpiteisiin terveydentilan selvittämisen.

Työryhmän loppuraporttiin kirjattiin kyseiset ehdotukset. Koska palk-katukilainsäädäntö oli vasta muuttumassa, linjaukseksi jäi vuodenvaihteen muutosten jälkeisten kokemusten seuraaminen 60-vuotiaiden palkkatuetun työn osalta. Uusiin muutos- ja kehittämistarpeisiin palataan myöhemmin.

Koulutuksen osalta SAK nosti esiin koulutustakuun luomisen osaksi muutosturvamallia. Ilman perusasteen jälkeistä koulutusta oleville irtisano-tuille ja lomautetuille tulisi taata mahdollisuus koulutukseen. Nyt ongelmana on työvoimapoliittisten määrärahojen riittämättömyys, jolloin koulutusta ei välttämättä pystytä tarjoamaan edes muutosturvatilanteissa.

50

Muutosturvan toimivuuden seuraamista on syytä jatkaa. Vaikka toimin-tamalli toimii pääsääntöisesti hyvin, pienempiä kehittämisen kohteita löytyy myös alueittain. Hyvien käytäntöjen levittäminen, työllistymissuunnitelmi-en tekemisen aikaistaminen, työnantajien vastuiden täsmentäminen sekä yleisen tiedon levittäminen ovat haasteita, joiden parantamiseksi eri tahojen on tehtävä yhdessä töitä. ■

51

6. Työeläkeuudistus ja työurien pidentäminen

— Katja Veirto

Taustalla elinaikojen pidentyminen Työmarkkinoiden keskusjärjestöt solmivat pitkien neuvottelujen jälkeen so-pimuksen uudesta eläkejärjestelmästä perjantaina 26. syyskuuta 2014. Pal-kansaajien keskusjärjestöistä mukana olivat SAK ja STTK. Akava jäi sovun ulkopuolelle.

Keskeinen syy uudistukselle oli suomalaisten eliniän keskimääräinen piden-tyminen, joka on ollut ennakoitua nopeampaa. Ennusteiden mukaan elinajat kasvavat edelleen. Tämä taustalla työmarkkinajärjestöt sitoutuivat jo vuon-na 2009 neuvottelemaan ratkaisun, joka nostaa keskimääräisen eläkkeelle- siirtymisiän 62,4 vuoteen 2025 mennessä. Vuonna 2009 keskimääräinen eläk-keellesiirtymisikä oli 59,8 vuotta.

Eläkkeellesiirtymisiän nosto ei ollut ainoa sitoumus. Uudistuksen piti turvata riittävät eläkkeet ja niiden rahoitus. On hyvä tiedostaa, että pakko-tilanteessa neuvotteluihin ei lähdetty. Työeläkejärjestelmämme on hyvässä kunnossa. Vuoden 2005 uudistuksessa oli otettu huomioon elinaikojen pi-dentyminen tuomalla järjestelmään elinaikakerroin. Kerroin leikkaa eläk-keiden tasoa elinaikojen kehittymisen mukaisesti ja vaikuttaa rahoituksen kestävyyteen. Työntekijöiden näkökulmasta leikkurin kovetessa tiedossa on pienenevät eläkkeet, jos työssä ei jatketa vanhuuseläkeiän alarajan jälkeen.

Elinaikakertoimesta huolimatta eläkejärjestelmämme ei ollut täysin tasa-

52

painossa. Nähtävillä oli painetta työeläkemaksun korottamiseen, jotta etuu-det voidaan turvata.

Työurien pidentäminen on tärkeää eläkkeiden tason ja rahoituksen näkö-kulmasta. Julkisen talouden näkökulmasta työurien pidentyminen kasvattaa työhön osallistumista ja sitä kautta turvaa verotuloja ja palveluja. Itsestään selvää on, että työurien pitenemisen ja julkisen talouden tasapainon ratkaisee lopulta työllisyys.

Työeläke on osa palkkaaEläkeuudistus sovittiin kolmikantaisesti. Miksi näin?

Työeläkkeet rahoitetaan työnantajien ja palkansaajien maksuilla, joten ne ovat luonnollisia osapuolia neuvottelemaan muutoksista. Työmarkkinajärjes-töt arvioivat neuvotteluissa koko työeläkejärjestelmän kokonaisuutta niin ra-hoituksen kuin etuuksien osalta, eivät vain yksittäisiä palasia. On muistettava myös, että työeläkejärjestelmä on syntynyt työmarkkinajärjestöjen tahdosta ja turvaa työntekijöiden vanhuutta. Työeläkemaksu on osa työvoimakustannuk-sia ja sen taso otetaan huomioon palkankorotuksia mitoitettaessa. Työeläk-keet ovatkin kiinteä osa työntekijän turvaa, palkkaa ja työehtoja.

Valtio on mukana neuvotteluissa useasta syystä: työeläkevarat ovat osa julkista taloutta ja työurilla on merkitystä julkisen talouden verokertymiin ja palveluiden rahoittamiseen, muutamia mainitakseni. Ja lopulta eduskunta päättää työeläkelainsäädännöstä

Neuvotteluissa julkisen talouden näkökulma oli keskeisessä roolissa. Val-tiovalta toi neuvottelupöytään vaatimuksen, että uudistuksen on pienennet-tävä julkisen talouden kestävyysvajetta runsaalla yhdellä prosenttiyksiköllä. Tämä oli määritelty hallituksen rakennepoliittisessa ohjelmassa maaliskuussa 2014. Tavoitteeseen arvioitiin päästävän eläkkeellesiirtymisiän odotteen nos-tamisella 62,4 vuoteen työmarkkinajärjestöjen sitoumusten mukaisesti. Tämä yhtälö oli erittäin vaikeasti ratkaistavista, mutta eläkesovussa onnistuttiin Eläketurvakeskuksen ja valtiovarainministeriön arvioiden mukaan täyttä-mään molemmat tavoitteet.

Tasainen karttuma kaikilleSaavutettu sopu on laaja kokonaisuus lukuisine yksityiskohtineen niin etuuk-

53

sien kuin rahoituksen suhteen. SAK:n keskeinen tavoite eläkeneuvotteluissa oli oikeudenmukaisuus: kaikkien työntekijöiden karttumia on parannettava, nuorten eläkkeiden taso on turvattava, ikääntyneiden asemasta on huoleh-dittava ja eläkkeiden rahoitus on varmistettava tulevillekin vuosikymmenille. Myös työelämän laadun parantaminen oli tavoitteiden kärjessä.

Suurimman huomion mediassa sai vanhuuseläkeiän alarajojen nosto. Tämä on ymmärrettävää, koska SAK torppasi yksioikoisen vanhuuseläkeiän noston vuonna 2009 ja asia kiinnostaa ja koskettaa jokaista suomalaista. Sopi-muksen mukaisesti vanhuuseläkkeen alaikäraja alkaa nousta vuodesta 2017 eteenpäin vuonna 1955 ja sen jälkeen syntyneistä alkaen asteittain kolme kuukautta vuodessa. Vuonna 2027 van-huuseläkkeen alaikäraja on 65 vuotta. Vanhuuseläke säilyy edelleen joustava-na, eikä eläkeiän alarajan saavuttaminen estä jatkamasta työskentelyä

Vanhuuseläkeiän nostaminen ei ollut SAK:lle helppo asia. On hyvin tie-dossa, että kaikki eivät jaksa tai voi työskennellä eläkeikään asti.

Kun työkyky menee, työkyvyttömyyseläkkeillä on suuri merkitys toimeen-tulon turvaamisessa. Tästä syystä SAK painotti neuvotteluissa, ettei työkyvyt-tömyyseläkkeen saamisen ehtoja tiukenneta ja että nykyinen erityinen amma-tillinen työkyvyttömyysarviointi 60 vuoden iässä säilytettään.

Vanhuuseläkeiän nousun toisena puolena on, että työkyvyttömyyseläkkei-den hyvin matala taso nousee, koska työkyvyttömyyseläkettä lasketaan ny-kyistä pidemmälle ajalle. Työkyvyttömyyseläkkeelle ei kukaan halua vapaa-ehtoisesti, ja työkyvyttömyyseläkkeiden täytyy turvata toimeentulo. Tästäkin syystä tason nousu on oikeudenmukaista.

Sopimuksen jälkimainingeissa uusi työuraeläke on herättänyt paljon kysy-myksiä. Se on tarkoitettu 63 vuotta täyttäneille työntekijöille, joilla on taka-naan vähintään 38 vuoden työura fyysisesti tai psyykkisesti raskaissa töissä. Työuraeläkettä haettaessa arvioidaan, vaikuttaako työtehtävien kuormitta-vuus työntekijän mahdollisuuksiin selviytyä nykyisessä työssään. Työuraeläk-keen yksityiskohtia ratkotaan parhaillaan käynnistyneessä lainvalmistelussa.

Työuraeläke pitää ymmärtää osana ratkaisua, jossa eläkeiät nousevat – ja toisaalta osana suomalaista työeläkejärjestelmää, jossa ei ole ammatillisia

SAK:n keskeinen tavoite

eläkeneuvotteluissa oli

oikeudenmukaisuus.

54

eläkeikiä esimerkiksi työn raskauteen perustuen. Ammatillisten eläkeikien puuttumista on SAK:n järjestämissä eläketilaisuuksissa kritisoitu paljon ja perusteita on vaikea duunarin ymmärtää. Parhaiten kuitenkin ymmärretään perustelu työelämän muutoksesta ja useista työsuhteista työuran aikana: Yhä useampi työntekijä vaihtaa työpaikkaa ja alaa elämänsä aikana, ja tällaiseen maailmaan ammatilliset eläkeiät istuvat huonosti. Siksi työuraeläkkeessäkin lähtökohtana on työn raskaus.

SAK:lle oli tärkeää, että työttömyysturvan lisäpäivät säilyvät ikääntyneiden työttömien turvana myös jatkossa. Uudelleen työllistyminen on ikääntyneille vaikeampaa kuin nuoremmille, ja turvaverkkoja on oltava. Lisäpäivien pois-taminen tarkoittaisi myös kustannusten uusjakoa. Suurilla työnantajilla työt-tömyysturvan kustannukset vähenisivät ja samalla valtion ja kuntien menot lisääntyisivät, kun työttömät putoaisivat työmarkkinatuelle.

Eläkkeiden kertymiseen sovittiin myös muutoksia. Eläkkeiden karttuma alkaa jatkossa jo 17-vuotiaana. Lisäksi kaikkien palkansaajien eläkekarttuma paranee, kun työeläkemaksua ei enää vähennetä eläkkeen perusteena olevasta palkasta. Eläkettä kertyy siis koko palkasta. Nämä ovat hyviä uutisia nuorille ja tiukan neuvottelun lopputulos.

Lisäksi jokainen palkkaeuro kartuttaa samalla tavalla eläkettä kaikissa ikäryhmissä; eläkettä kertyy kunkin vuoden ansioista 1,5 prosenttia. Enää työuran sijoittuminen eri ikävuosiin ei vaikuta eläkekertymän suuruuteen. Jo aiemmissa uudistuksissa on myös luovuttu eläkkeen laskennan painottami-sesta viimeisiin työvuosiin. Tasaisen karttuman ratkaisu oli myös luonnolli-nen jatko vuoden 2005 uudistukselle, jossa sovittiin opiskeluaikojen ja van-hempainvapaiden eläkekarttumista. Työurakatkokset ja eläkevaje eivät enää olleet peruste korkeampiin karttumiin työuran loppuvaiheessa.

Työurien pidentämiseen tulee uudenlainen porkkana. Jos työntekijä jatkaa työskentelyä vanhuuseläkeiän alarajan saavuttamisen jälkeen, hän saa jo kart-tuneeseen eläkkeeseen 0,4 prosentin korotuksen kuukautta kohden. Lisäksi hän saa palkasta normaalisti kertyvän eläkkeen.

Vähemmälle huomiolle ratkaisussa on jäänyt työeläkkeiden rahoituksen ko-konaisuus. Nyt päästiin tilanteeseen, jossa tällä hetkellä ei ole näköpiirissa mak-sunkorotuspainetta, vaan työeläkkeiden rahoitus ja etuudet ovat tasapainossa.

Tilanteeseen vaikuttaa luonnollisesti työllisyys, ja on tärkeää huolehtia rahoituksen tasapainosta myös jatkossa. Tästä syystä lyhytnäköisiä työeläke-

55

Miten työeläkkeet rahoitetaan

Työeläkkeiden rahoitus perustuu työntekijöiltä ja työnantajilta kerättäviin elä-

kemaksuihin ja osittaiseen ennalta rahastointiin. Suurin osa maksussa oleviin

eläkkeisiin käytettävistä varoista saadaan suoraan työeläkemaksuista. Osa ra-

hoituksesta tulee työeläkerahastoista ja niiden tuotoista. Valtion pieni osuus

ansioeläkkeiden rahoituksessa koostuu muun muassa yrittäjien eläkejärjestel-

män tukemisesta ja opintoaikojen eläkekertymän rahoituksesta.

Osittaisella rahastoinnilla varaudutaan tuleviin eläkevelvoitteisiin, ja

samalla kukin ikäpolvi rahoittaa osan tulevista eläkkeistään. Ikärakenteen

muuttuessa rahastointi tasoittaa maksutasoa eri sukupolvien välillä.

Työeläkemaksu sovitaan työmarkkinajärjestöjen sopimuksilla. Työ-

markkinajärjestöt neuvottelevat kokonaistyöeläkemaksun tason, ja mak-

sun muutokset jaetaan puoliksi työnantajien ja työntekijöiden kesken.

Työmarkkinajärjestöjen sopimusten pohjalta työeläkeyhtiöiden vakuutus-

matemaatikkojen työryhmä (Työeläkevakuuttajat Telan laskuperustejaos)

laskee maksun jakautumisen eri työeläkemaksun osiin. Sosiaali- ja terveys-

ministeriö vahvistaa maksut.

Yksityisalojen (TyEL) työeläkerahojen kiertokulku vuonna 2013, mrd euroa

Läh

de:

Tel

a ja

ET

K

56

maksujen alennuksiakaan ei kannata tehdä. Alennukset palauttaisivat epäta-sapainon ja siirtäisivät taakan nuorempien sukupolvien maksettavaksi. Lisäk-si uhkana olisivat etuuksien leikkaukset. Eläkeuudistuksessa palattaisiin siis lähtöruutuun.

Työelämään tarvitaan joustojaEläkeuudistuksen kantava tavoite on työurien pidentäminen. Siihen vaikuttaa laaja kirjo asioita koulutuspolitiikasta terveydenhuoltoon, ja mitään yksittäis-tä keinoa on mahdoton nostaa ylivoimaiseksi. Tiivistäen sanoen keskeisintä on, että ihmisillä on töitä ja työelämässä pysytään kiinni.

SAK:n tavoitteita työllisyyteen ja työelämään on kerrottu eduskuntavaalien keskusteluasiakirjassa Hyvää (t)yötä Suomi1. SAK:n näkemyksiä työelämästä, jossa jaksetaan, on Hyvä työ -asiakirjassa2.

Työeläkeuudistuksessa sovittiin muutamista työuriin vaikuttavista parannuk-sista. Muutosturvan kohennukset, psykoterapian korvaustasojen parantaminen, työnhakijoiden kuntoutuksen tarpeiden huomiointi ja kuntoutuksen ikärajojen tarkistaminen ovatkin oikeansuuntaisia toimia, mutta riittämättömiä.

Palkansaajajärjestöt ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK olivat samaa miel-tä työterveyshuollon merkityksestä, ja sopimuksessa todettiin tarve turvata työterveyshuollon rahoitus. Työterveyshuollolla on keskeinen rooli työurien pidentämisessä ja työkyvyttömyyden syiden ehkäisyssä. Sillä voidaan vaikut-taa työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuuteen ja inhimillisesti katsoen turvata työntekijöiden terveyttä. Vanhuuseläkeikärajojen noustessa on välttämätöntä huolehtia työntekijöiden työkyvystä entistä paremmin.

Työurien pidentäminen on eläkepolitiikan keskiössä tulevaisuudessakin. Sopimuksessa työeläkeuudistuksesta on sovittu suomalaisten työssäoloaikaan vaikuttavien tekijöiden säännöllisestä tarkastelusta. Ensimmäisen kerran tar-kastelu on sovittu toteutettavan vuonna 2027.

Tarkasteluun on aikaa yli kymmenen vuotta, mutta aikaa odotteluun ei ole.

1 http://www.sak.fi/aineistot/julkaisut/esitteet-ja-julkaisusarja/hyvaa-tyota-suo-mi-2014-12-112 http://www.sak.fi/aineistot/tutkimukset/muut-tutkimukset/hyva-tyo-2014-09-033 http://www.sak.fi/aineistot/julkaisut/muut-julkaisut-ja-liitteet/tyokaarimallilla-kohti- pidempia-tyouria---opas-ikaohjelman-laatimiseen-2013-06-04

57

Työpaikkoja on oltava ja työelämän on oltava sellaista, missä työntekijöillä on mahdollisuus jatkaa.

Millaista työelämää sitten tarvitaan? Keskeistä on joustavuus. Tämä tar-koittaa mahdollisuuksien mukaan elämäntilanteen mukaisia työaikoja ja oikeuksia työajan lyhentämiseen. Tarvitaan tilaisuuksia ammattitaidon päi-vittämiseen ja uuden ammatin opiskeluun opintovapaan turvin. Joskus pieni katkos vuorotteluvapaalla auttaa jaksamaan. Työkyvyn heiketessä ei pidä heit-tää taitoja hukkaan, vaan työtä voidaan mukauttaa tai etsiä uusia työtehtäviä ja työn sisältöjä. Ja töitä suunniteltaessa kannattaa kuunnella asiantuntijaa, työntekijää itseään. Vaikutusmahdollisuudet omaan työhön parantavat mer-kittävästi työhyvinvointia ja koituvat koko työyhteisön hyväksi.

Työurien pidentäminen tehdään lopulta ihan jokaisella työpaikalla. Välinei-tä kehittämistyöhön löytyy paljon. Eräs keino päästä alkuun on tutustua työ-markkinajärjestöjen oppaaseen Työkaarimallilla kohti pidempiä työuria3. Siinä neuvotaan työpaikkojen ikäohjelmien laatimisessa ja se on hyvä pohja työpaik-kojen omaan työhön. Mitään taikatemppuja työurien pidentäminen ei ole – se on arkista työtä, hyvää johtamista, työsuojelua ja työkyvystä huolehtimista. ■

Kymmenen keinoa työurien pidentämiseksi1. Työllisyys, työllisyys ja työllisyys.

2. Työterveyshuollon osaaminen käyttöön kaikille työpaikoille.

3. Työntekijän tarpeista lähtevät työaikajoustot.

4. Työn mukauttaminen työkyvyn heiketessä.

5. Mahdollisuus ammattitaidon päivittämiseen.

6. Mahdollisuus hengähdystaukoon työuralla – vuorotteluvapaata tarvitaan.

7. Mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhön motivoivat ja auttavat jaksamaan – työntekijä on oman työnsä asiantuntija.

8. Hyvä johtaja osaa luotsata ja kannustaa eri-ikäisiä työntekijöitä.

9. Työsuojelu kunniaan ja työympäristö kuntoon.

10. Työkyvystä kannattaa pitää huolta.

58

7. Työterveyshuolto osana työsuojelua, terveydenhuoltoa ja työurien pidentämistä

— Kari Haring

Työterveyshuolto Suomessa perustuu työterveyshuoltolakiin. Sen mukaan työnantajan on järjestettävä työterveyshuolto kaikille työntekijöille. Tarkoitus on edistää työperäisten sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä, työn terveelli-syyttä ja turvallisuutta, työntekijöiden työkykyä sekä työyhteisön toimintaa. Laki edellyttää, että ennalta ehkäisevät toimenpiteet on järjestettävä kaikille. Työnantaja voi halutessaan järjestää myös sairaanhoitopalveluja.

Monissa Euroopan maissa työterveyshuolto linkittyy vahvasti työsuoje-luun. Suomessa työterveyshuolto on perinteisesti nähty osana terveydenhuol-toa. Kuitenkin myös Suomessa työterveyshuollolla on työturvallisuuteen ja työntekijöiden suojeluun liittyviä lakisääteisiä tehtäviä.

Työterveyshuolto eroaa muusta terveydenhuollosta työpaikka- ja työelä-mäosaamisensa perusteella. Sen toiminta perustuu työpaikkaselvitykseen ja siitä nousevaan työpaikan tuntemiseen. Työterveyshuollon sisältö määräytyy työpaikan ja henkilöstön tarpeiden mukaan. Työterveyshuolto tuo usein mer-kittävän lisäpanoksen työpaikan työsuojeluosaamiseen tehdessään työpaikka-selvitystä erityisesti pienillä työpaikoilla.

59

Työ on hyväksi terveydelle, mutta työ voi myös sairastuttaa. Työtapaturmat ja ammattitaudit ovat työn tai työhön liittyvien tekijöiden aiheuttamia tiloja. Myös monen kroonisen, hitaasti vuosien saatossa kehittyvän sairauden osa-syynä voi olla työhön liittyvä kuormitus.

Työpaikan terveyttä ja työkykyä kuormittaviin tekijöihin on perusteltua kiinnittää huomiota, sillä Suomessa jää vuosittain yli 20 000 työntekijää ennenai-kaisesti työkyvyttömyyseläkkeelle. Vuon-na 2012 eläköityi ennenaikaisesti 23 000 henkilöä. Työterveyshuollolla on keskei-nen rooli tässä työkyvyttömyydestä joh-tuvan eläköitymisen vähentämisessä. Eri-tyisesti korostuu työpaikan ja työterveyshuollon tekemä työterveysyhteistyö.

Sairaus ja toimintakyky eivät yksin määritä työkykyä, vaan keskeisessä ase-massa ovat työn vaatimukset. Sairauden tai ikääntymisen seurauksena työ-kyky voi heiketä. Kuitenkin työoloja ja itse työtä muokkaamalla työntekijä pystyy myös osatyökykyisenä usein jatkamaan työelämässä toimintakyvyn sallimissa puitteissa. Jatkaminen edellyttää tällöin työn keventämistä tai työ-aikajärjestelyjä.

Osalla työpaikoista on sovittu työkyvyn tukemisesta ja työkyvyn hallinnan keinoista. Tarvetta tuelle on usein ennen kuin työntekijä joutuu sairaslomalle, kun hän palaa sairaslomalta töihin tai kun hänelle myönnetään osatyökyvyt-tömyyseläke.

Työkykyyn liittyvät ongelmat ovat usein tiedossa jo ennen kuin työntekijä on joutunut sairauslomalle tai eläkkeelle. Kun ratkaisuja haetaan ajoissa var-haisen tukemisen periaatteella, vältytään myöhemmiltä ongelmilta. Varhai-nen reagointi on sekä työntekijän että työnantajan etu myös taloudellisesti. Osa työnantajista ei kuitenkaan ole motivoituneita ja halukkaita työkyvyn tukemiseen työoloja muokkaamalla tai järjestämään osa-aikatyötä osatyöky-vyttömyyseläkkeen saaneelle henkilölle.

Työterveyshuollon painopisteen olisi oltava ennaltaehkäisevässä toimin-nassa. Ennaltaehkäisy on kuitenkin tajuttava laajasti: Se tarkoittaa toimimista terveyden ja työkyvyn asiantuntijana. Se tarkoittaa muutosten esittämistä työ-paikan terveyttä ja työkykyä uhkaaviin tekijöihin, mutta myös neuvontaa ja ohjausta eri tilanteissa työpaikan lisäksi työntekijöille. Ennaltaehkäisyyn kuu-

Varhainen reagointi on

sekä työntekijän

että työnantajan etu.

60

luu myös työhön liittyvien sairauksien hoidon ja kuntoutuksen koordinointi. Työterveyshuoltoon on kohdistunut voimakasta kritiikkiä, jossa sitä on

syytetty väestöryhmien välisten terveyserojen ja palvelun saatavuudessa ole-vien erojen luomisesta. Voi tietenkin aina kysyä, onko eron syynä toisen jär-jestelmän tehokkaampi vai toisen heikompi toiminta.

On kuitenkin huomattava, että myös työterveyshuollon piiriin kuuluvien henkilöiden välillä on merkittäviä eroja sairastavuudessa, työkyvyttömyys- eläkkeelle joutumisessa ja työtapaturmien määrässä. Parhaimmillaan työter-veyshuolto ottaa huomioon nämä erot työntekijäryhmien välillä, kun työpai-kalla päätetään työterveyshuollon sisällöstä.

Terveydenhuollon kokonaismenoista työterveyshuollon osuus on vain rei-lut neljä prosenttia. Kuitenkin työterveyshuolto vastaa merkittävästä osasta työikäisten avoterveydenhuollon palveluita. Ilman toimivaa työterveyshuol-lon sairaanhoitoa julkinen perusterveydenhuolto ei tällä hetkellä selviäisi vel-voitteistaan.

Työterveyshuolto ei osaa kaikkea sairaanhoidossa. Sillä on oltava kuitenkin kykyä hahmottaa ja koordinoida kokonaisvaltaisesti työntekijöiden hoitoa ja kuntoutusta. Oleellista on työterveyshuollon ja muun terveydenhuollon raja-pintojen tunnistaminen ja tiedon parempi kulku niiden välillä.

Tulevissa sote-alueiden sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämispäätök-sissä olisi sovittava, miten työterveyshuolto sijoittuu hoitoketjuissa ja mitkä ovat sen tehtävät. Työterveyshuollolla on luonteva rooli hoito- ja kuntoutus-tarpeen tunnistamisessa ja jatkoon ohjaamisessa, kuten myös työkyvyn arvi-oinnissa ja tukemisessa yhdessä työpaikan kanssa.

Työterveyshuoltoa tarvitaan työpaikoilla ja terveydenhuollossa, mikäli työuria halutaan aidosti pidentää. ■

61

8. Terveyspalvelujen järjestäminen muutosten edessä

— Kari Haring

Haasteita terveydenhuollossaHallitus antoi eduskunnalle joulukuun 2014 alussa odotetun lain sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä. Lakia on virkamiestyönä valmisteltu useita vuosia. Valmistelun aikana sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen malli on ehtinyt muuttua useamman kerran kuulemiskierrosten ja poliittisten pää-tösten myötä. Maaliskuussa 2014 poliittiset puolueet laativat yhdessä raamit, joiden perusteella virkamiehet valmistelivat lopullisen version parlamentaa-risen valmisteluryhmän ohjauksessa.

Lailla pyritään vastaamaan terveydenhuollon haasteisiin nyt ja tulevaisuu-dessa.

Suomalaiset ovat varsin tyytyväisiä saamiinsa terveydenhuollon palvelui-hin ja pitävät niiden tasoa hyvänä. Jopa usein kritisoidut terveyskeskuspalve-lut koetaan varsin hyviksi. Tästä huolimatta palvelujärjestelmän kehittämisel-le on kuitenkin selkeästi ollut nähtävissä tarvetta.

Monella laadullisella mittarilla – kuten imeväiskuolleisuudella, rokotus-kattavuudella tai erikoissairaanhoidon hoitotuloksilla – arvioituna suoma-lainen terveydenhuolto pärjää kansainvälisessä vertailussa hyvin. Kuitenkin selkeinä ongelmina esille ovat nousseet terveydellinen eriarvoisuus, hoidon saatavuus ja jatkuvuus, kustannuskehitys ja monikanavaiseen rahoitukseen liittyvä osaoptimointi.

62

Eri sosiaaliryhmien väliset terveyserot ovat edelleen suuret, käytettiinpä mittarina sairauksien aiheuttamaa työkyvyttömyyttä tai kuolleisuuseroja. Myös terveyspalvelujen käytössä on eri sosiaali- ja tuloryhmien välillä suuria eroja eikä käyttö korreloi palvelujen tarpeen kanssa.

Suomalaisen terveydenhuollon ongelmana on pidetty kiireettömään hoi-toon pääsyn hitautta, erityisesti perusterveydenhuollon vastaanottoaikojen heikkoa saatavuutta ja katkoja palveluketjuissa. Syynä on pidetty pirstaleista palvelurakennetta, liian pieniä tuottajia sekä puutteellista yhteistyötä eri sek-toreiden ja tuottajaorganisaatioiden välillä.

Hoidon saatavuuden ongelmiin on liittynyt myös terveydenhuollon hen-kilöstön vajaus. Vajauksen yhtenä syynä on pidetty palveluja tuottavien

kuntaorganisaatioiden pienen koon ai-heuttamaa haavoittuvuutta. Hoidon saa-tavuuteen ovat läheisesti liittyneet puut-teet potilaiden mahdollisuudessa valita hoitopaikka.

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskun-nan menoista terveydenhuollon kustan-nukset muodostavat merkittävän osan. Ne ovat kasvaneet vuodesta toiseen. Vä-

estön ikääntyminen ja ennen muuta lääkehoidon ja hoitoteknologian kehitys tuovat jatkossa edelleen merkittäviä lisäkustannuspaineita terveydenhuollon tulevaisuudelle. Tämä yhdessä julkisen talouden kestävyysvajeen kanssa pa-kottaa etsimään keinoja menojen hallintaan ja terveydenhuollon tuotannolli-sen tehokkuuden parantamiseen.

Selkeästi tiedostettu ongelma suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuol-lossa on monikanavaiseen rahoitukseen ja useisiin organisaatioihin liittyvä osaoptimointi. Kustannuksia on siirretty toisten maksettavaksi välittämättä kokonaiskustannuksista.

Sote-laki uudistaa rakenteetTerveydenhuoltolaissa (1326/2010) pyrittiin osaltaan vastaamaan terveyden-huollossa todettuihin haasteisiin. Siinä muun muassa mahdollistettiin poti-laiden valinnanvapaus julkisen terveydenhuollon sisällä vuoden 2014 alussa.

Kustannuksia on siirretty

toisten maksettavaksi

välittämättä

kokonaiskustannuksista.

63

Terveydenhuoltolain laatimisen yhteydessä kuitenkin kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain terveydenhuollon järjestämistä ja organisointia kos-kevat kohdat jäivät pääosin voimaan.

Joulukuun 2014 alussa eduskunnalle annetussa esityksessä sosiaali- ja ter-veydenhuollon järjestämislaiksi pyritään nyt osaltaan vastaamaan edellä ku-vattuihin haasteisiin. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan lain tavoitteena on turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat palvelut koko maassa. Jälleen kerran luvataan sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelujen vahvis-tamista sekä sujuvia palvelu- ja hoitoketjuja. Palveluja aiotaan toteuttaa uusilla tavoilla vaikuttavasti ja kustannustehokkaasti. Samalla henkilöstön työhyvin-vointia edistetään ja henkilöstöä kohdennetaan palveluihin yhdenvertaisesti.

Yhdenvertaisuus, peruspalvelujen vahvistuminen sekä kustannustehok-kuus ja vaikuttavuus ovat hyviä ja kannatettavia tavoitteita. Mutta johtaako sote-uudistus oikeasti näiden tavoitteiden toteutumiseen?

Sote-järjestämislaki pitää lähtökohtaisesti sisällään sosiaali- ja terveyden-huollon organisaatio- ja hallintorakenteen sekä niiden uudistamisen. Lakieh-dotuksen mukaan Suomi jaetaan viiteen sosiaali- ja terveysalueeseen, jotka vastaavat koko sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä. Sote-alueilla on yhteensä enintään 19 palveluista tuottamisvastuussa olevaa kuntayhtymää. Niillä pitää olla kyky vastata kaikista sosiaali- ja terveyspalveluista kokonai-suutena sekä tuottaa palvelut niitä tarvitseville ihmisille.

Eriarvoisuus ja lähipalvelutTerveydellisen eriarvoisuuden näkökulmasta ehdotettu laki ei juurikaan tuo muutoksia nykytilanteeseen. Jos lailla pystytään takaamaan palvelujen tasa-vertainen saatavuus Suomen eri osissa, se tietenkin voi edistää maantieteellis-tä terveydellistä tasa-arvoa, mutta varmuutta tästäkään ei ole.

Sen sijaan esityksestä on vaikea löytää elementtejä, joilla parannetaan talou-delliseen asemaan liittyvää terveydellistä eriarvoisuutta. Asiakasmaksuilla olisi esimerkiksi mahdollista vaikuttaa eriarvoisuuteen taloudellisessa mielessä.

Lähipalvelujen turvaaminen ja vahvistaminen ovat lakiesityksen tavoit-teena, mutta aiheellisesti voidaan kysyä, toteutuuko tavoite. Kuinka monessa nykyisestä sairaanhoitopiiristä, joista jatkossa tulee tuotantoalueita, aidosti ollaan valmiita panostamaan perusterveydenhuollon vahvistamiseen ja lähi-

64

palveluihin? Todellisena uhkana on nykyisten lähipalvelujen keskittäminen. Se tarkoit-

taisi pitempää ja hankalampaa välimatkaa palvelujen piiriin eli eriarvoisuus ei ainakaan vähene. Varsin hyvin tiedetään, että kynnys hakeutua palvelujen piiriin kasvaa niiden kaikotessa kauemmaksi. Samalla se tarkoittaa, että sai-rastuneet ja apua tarvitsevat hakeutuvat palvelujen piiriin vasta, kun tauti on kehittynyt vakavaksi – eivät siinä vaiheessa, kun tilanne olisi ollut helpommin hoidettavissa. Myös tämän vuoksi on tärkeää turvata ihmisten arvostamat lä-hipalvelut riittävän lähellä palveluja tarvitsevia.

Sujuvaa hoitoa alusta loppuun – kenelle vastuu?Lakiehdotuksen lähtökohtana on pidetty palvelujen integraatiota ja palve-luketjujen saumattomuutta. Kun kuntalaisen eli palvelun tarvitsijan kaikki hoito ja palvelu toteutetaan saman organisaation sisällä, hoidon voidaan olet-taa olevan sujuvampaa kuin tilanteessa, jossa saman henkilön asioita hoitaa useampi organisaatio. Todennäköisesti tämä vähentää myös eri toimijoiden harrastamaa osaoptimointia ja kustannusten siirtoa toisen tahon maksetta-vaksi. Lisäksi tiedonkulun toimijalta toiselle voisi olettaa olevan sujuvampaa saman organisaation sisällä kuin organisaatiosta toiseen.

Käytännössä kuitenkin myös saman organisaation sisällä voi tulla mer-kittäviä katkoksia hoidossa ja tiedon kulussa. Vaikka erikoissairaanhoidossa saman sairaalan sisällä toimitaan yhdessä ja samassa organisaatiossa, ainakin joskus klinikkojen välisen rajapinnan ylittäminen ja hoidon jatkuvuuden tur-vaaminen on vaikeampaa kuin vaikkapa erikoissairaanhoidon ja terveyskeskuk-sen välillä. Samalla kun puhutaan hoito- ja palveluketjuista, olisi tärkeää tehdä sel-väksi, kuka vastaa potilaan tai asiakkaan hoidon kokonaisuudesta ja kokonaisnke-myksestä.

Monisairaat ja moniongelmaiset hen-kilöt ovat samanaikaisesti useassa eri pal-veluketjussa hoidettavana ja autettavana. Heidän hyvän hoidon turvaamiseksi oleellista olisi määritellä organisaatiosta riippumatta se yksi ja ainoa taho, jol-

Hyvän hoidon turvaamisek-

si oleellista olisi määritellä

yksi ja ainoa taho, jolla on

kokonaiskäsitys tilanteesta.

65

la olisi kokonaiskäsitys tilanteesta. Kyseessä ei ole yksi 19 tuottajaorganisaa-tiosta, vaan vastuulliset henkilöt, jotka hahmottavat palvelujen kokonaisuu-den ja kulkevat apua tarvitsevan tukena palveluketjussa. Tätä sote-uudistus ei takaa, vaan hoidettavista henkilöistä tarvitaan nimenomaan toiminnallista ja sisällöllistä vastuuta. Se syntyy vain henkilöstön osaamisen ja vastuullisen ammattitaidon kautta.

Kaikki eivät kykene hakemaan apuaPalvelujen tuottaminen uusilla tavoilla tarkoittanee tietotekniikan nykyistä suurempaa hyödyntämistä, liikuteltavien palvelujen kehittämistä ja myös mo-nien, nykyään lähipalveluiksi miellettyjen palvelujen keskittämistä. Kansa-laisten edellytetään olevan aikaisempaa aktiivisempia ja kyvykkäämpiä käyt-tämään ja hakemaan palveluja.

Valitettavasti kaikkein kipeimmin apua tarvitsevat eivät ole kaikkein ky-vykkäimpiä hakemaan apua ongelmiinsa. Mahdollisuudet ja valmiudet tieto-tekniikan hyödyntämiseen ovat usein rajalliset. Mikäli jatkossa palvelun saa-misen edellytyksenä on aktiivinen kansalaisuus, väliinputoajien joukko uhkaa kasvaa. Jos tätä ei tiedosteta, voidaan puhua jopa tietoisesta heitteillejätöstä.

Pitkät odotusajatSote-järjestämislaissa ei oteta kantaa hoitotakuuajan mahdolliseen lyhentä-miseen erikoissairaanhoidossa. Sen sijaan lain perusteluissa todetaan, että vain neljännes väestöstä asuu alueella, jossa kiireettömään hoitoon pääsee alle kahdessa viikossa. Liki saman verran asuu alueella, jossa odotusaika on yli neljä viikkoa.

Keskeisenä ongelmana tämän perusteella pidetään pitkiä odotusaikoja kiireettömään hoitoon ja vastaanottoaikojen huonoa saatavuutta julkisessa perusterveydenhuollossa. Usein tässä yhteydessä media vertaa julkista ter-veydenhuoltoa työterveyshuollon sairaanhoitoon, jossa vastaanotolle pääsee nopeasti. On kuitenkin tarpeetonta syyttää työterveyshuoltoa julkisen perus-terveydenhuollon vastaanottotilanteesta.

Vuodesta 2000 vuoteen 2012 perusterveydenhuollossa lääkärin vastaanot-tojen määrä on vähentynyt yli 10 miljoonasta 6,8 miljoonaan. Samaan aikaan ei lääkäreiden määrä ole vähentynyt samassa suhteessa. Vastaanottomäärien

66

putoaminen ei voi selittyä työterveyshuollon sairaanhoidolla.Muutosta ei voi perustella myöskään sillä, että sairaanhoitajien vastaanot-

tomäärät ovat samaan aikaan lisääntyneet. Jos ongelmaksi koetaan lääkäri-vastaanottojen puute, olisi vastaanottoja myös tarjottava väestölle. Pelkkä so-siaali- ja terveydenhuollon järjestämistavan uudistus ei tule vastaanottoaikoja lisäämään. Sen sijaan tarvitaan toimintojen tarkempaa analysointia, miksi näin on käynyt.

On vaikea uskoa, että reilussa kymmenessä vuodessa potilaiden vaivat oli-sivat muuttuneet niin paljon vaikeammiksi, että se selittäisi muutosta. Sen sijaan aikaa varmasti hukkaantuu huonosti toimiviin ja hankalakäyttöisiin tietojärjestelmiin. Tarvittavan tiedon hakeminen ja tallentaminen vie aikaa entistä enemmän. Terveyskertomusjärjestelmien kehittäminen nopeakäyttöi-semmiksi lisäisi vastaanottoon käytettävää aikaa.

Lisäksi on aihetta kysyä, miten hyvin nykyinen johtamisjärjestelmä perus-terveydenhuollossa vastaa henkilöstön toiveisiin. Lääkäreiden joustava työajan käyttö ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä lisää työn imua ja samalla työn tuottavuutta. Meillä on edelleenkin erin-omaisesti toimivia perusterveydenhuol-lon yksiköitä, joiden toiminnasta olisi syytä ottaa mallia. Yksi oleellinen tekijä on nuorten lääkäreiden mahdollisuus konsultoida kokeneempia kollegoja ja saada tukea päätöksentekoon. Lisäksi tuntuu, että luontevaan vuorovaikutuk-seen perustuvan potilas–lääkäri-suhteen merkitys on viime aikoina monissa yhteyksissä unohtunut.

Terveydenhuollon menotPerusterveydenhuollossa on tietenkin mahdollista lisätä vastaanottokäyn-tien määrää palkkaamalla huomattavasti lisää lääkäreitä terveyskeskuksiin. Tämä lienee kuitenkin poissuljettu vaihtoehto, koska sote-järjestämislaki ei tuo yhtään lisää julkista rahaa terveydenhuollon järjestämiseen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on arvioinut lakiuudistuksen tuovan parhaimmillaan 0–190 miljoonan euron säästön vuodessa nykyjärjestelmään verrattaessa. On oletettavaa, että organisaatiomuutokset uudistuksen alku-

Aikaa hukkaantuu huonosti

toimiviin tietojärjestelmiin.

67

vaiheessa vähentävät merkittävästi säästämisen mahdollisuuksia. Myöskään selvityksen alla olevan, mahdollisen sosiaali- ja terveydenhuollon monikana-vaisen rahoituksen purkamisen kautta ei tule lisää rahoitusta tälle sektorille.

On siis epätodennäköistä, että uudistus sinällään merkittävästi tavalla helpottaa sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitustarvetta – ellei samalla toi-mintatapoja muuteta. Jo nykyisen järjestelmän sisällä on toimintatapoja tehostamalla mahdollista löytää merkittäviä säästöjä. Pelkästään sillä, että kaikki sairaalat toimisivat yhtä tehokkaasti kuin tehokkaimmat sairaalat, on erikoissairaanhoidossa mahdollista saada satojen miljoonien eurojen kus-tannushyöty.

Suomen terveydenhuollon menot suhteessa bruttokansantuotteeseen oli-vat 9,1 prosenttia vuonna 2012, eivätkä ne tässä suhteessa kansainvälises-ti vertailtuna ole erityisen korkeat. Siitä huolimatta todennäköisempää on, että julkisen talouden kestävyysvajeen supistamiseksi julkista rahoitusta terveydenhuoltoon ei lisätä tulevina vuosina vaan pikemminkin supistetaan. Julkisen talouden suunnitelmassa valtionvarainministeriö asettaa kuntien sote-menoille rahoitusasematavoitteen, johon kuntien pitää pyrkiä osana uudessa kuntalaissa esitettyä kuntatalousohjelmaa.

Pelkkä järjestämistavan muutos ja sote-alueiden syntyminen ei tuo talou-dellista säästöä, vaan säästö syntyy tarkastelemalla toiminnan sisältöä ja toi-mintatapoja palvelua tuottavissa yksiköissä.

Potilaiden valinnanvapausSuomalaisilla on tällä hetkellä julkisessa terveydenhuollossa varsin laaja vapaus valita hoitopaikkansa ja jossain määrin myös hoitava lääkäri. Ter-veyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijat ovat esittäneet syksyllä 2013 valinnanvapauden laajentamista siten, että Ruotsin mallin mukaisesti potilas voisi käyttää hyväksyttyjä yksityisiä palveluntuottajia samalla hinnalla kuin julkisia palveluntuottajia.

Myös yksityiset terveyspalvelujen tuottajat ovat pitäneet vahvasti esillä tätä ”raha seuraa potilasta” -mallia ja arvostelleet sote-järjestämislakia, ettei se mahdollista potilaiden valinnanvapauden laajentumista ja vapaata kilpai-lua potilaista. Valinnanvapauden on väitetty lisäävän terveyspalvelujen laa-tua ja tuottavuutta.

68

Ei ole kuitenkaan vakuuttavaa näyttöä, että valinnan vapaus lisäisi laa-tua tai tuottavuutta. Sen sijaan Ruotsin valtiontalouden tarkastusviraston mukaan valinnanvapaudesta ovat hyötyneet ja vastaanottokäyntien määrää lisänneet ennen muuta ne, joilla on ollut vähäisin hoidon tarve ja paras so-sioekonominen asema. Kaikkein sairaimpien lääkärikäynnit näyttävät vä-hentyneen. Tämä viittaa siihen, että ne, joilla on jo tällä hetkellä käytännössä mahdollisuus valinnanvapauteen, käyttäisivät sitä jatkossakin. Kaikkein ki-peimmin hoitoa tarvitsevat eivät jatkossakaan kykenisi valitsemaan ja hake-maan palveluntuottajaa.

Lisäksi valinnanvapaus voi johtaa hoitokriteerien löystymiseen, koska lääkärit haluavat miellyttää potilaita. Tähän viittaa se, että Tukholmassa valinnanvapauden voimaantulon jälkeen sairauslomien määrä on kasvanut merkittävästi.

Mikäli Suomessa toteutettaisiin potilaiden laaja valinnanvapaus yhteis-kunnan kustannuksella, kasvattaisi se mitä ilmeisimmin kustannuksia huo-mattavasti. Vastaanottojen tarjonta lisäisi myös vastaanottokäyntien määrää, sen myötä erilaisten tutkimusten määrää ja aivan ilmeisesti myös erikoissai-raanhoidon konsultaatioiden määrää.

Suomalaiset voivat valinnanvapauden nimissä hakeutua saamaan hoi-toa toisista EU-maista, ja hoito korvataan samoin perustein kuin kotimaassa annettu hoito. Korva-usten saamisen edellytyksenä on hoidon kuuluminen suomalaiseen, julkisesti järjestetyn tai rahoitetun terveydenhuollon palveluvalikoi-maan. Sosiaali- ja terveysministe-riö on asettanut terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston, jonka tehtävänä on antaa suosituksia ter-veyden- ja sairaanhoidon toimen-piteiden, tutkimusten sekä hoito- ja kuntoutusmenetelmien kuulumisesta palveluvalikoimaan tai rajaamisesta pois. On tärkeää, että palveluvalikoiman ulkopuolelle ei rajata vaikuttavia ja tehokkaita hoitoja pelkästään kustannus-syistä.

Valinnanvapaudesta

ovat hyötyneet eniten

ne, joilla on vähäisin

hoidon tarve ja paras

sosioekonominen

asema.

69

LopuksiOrganisaatiouudistus ei automaattisesti tarkoita parempaa sosiaali- ja ter-veydenhuoltoa, jos ei myöskään huonompaa. Vasta tulevat vuodet näyttävät, miten uusi sosiaali- ja terveydenhuollon malli alkaa toimia. Tärkeää joka ta-pauksessa on saada vuosien jahkailun jälkeen ratkaisu organisaatiokehykses-tä, jossa toimitaan.

Aikataulu uusien organisaatioiden hallinnon ja toiminnan käynnistämi-seen on tiukka. Yksi keskeisistä haasteita aivan varmasti on, miten löydetään tasapuolinen ja oikeudenmukainen voimavarojen jako sosiaalihuollon, pe-rusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kesken sote-järjestämisalueilla ja tuotantovastuussa olevien kuntayhtymien sisällä.

Sote-järjestämislaki voi antaa kehyksen hyvään ja toimivaan terveyden-huoltoon. Edellytyksenä kuitenkin on, että ennen muuta kliinisessä päätök-senteossa ja jokapäiväisessä käytännön työssä toimintaa pystytään uudista-maan. ■

70

9. SAK:n tavoitteita eduskunta- vaaleihinSeuraavassa luetellaan sosiaaliturvaan, työvoimapolitiikkaan ja työterveys-huoltoon liittyviä SAK:n tavoitteita eduskuntavaaleihin 2015.

Tuloloukuista eroon oikeudenmukaisesti

• Työkyvyttömyyseläkkeen ja palkan yhteensovittamista on helpotet-tava. Este töihin paluulle ovat nykyiset jäykät tulorajat, joiden ylittä-minen leikkaa eläkkeen kokonaan pois. Eläkkeen pitäisi pienentyä vähitellen tulojen kasvaessa.

• Asumistuen sovittamista tuloihin on helpotettava, jotta tukeen oli-si oikeus myös pienipalkkaisilla työssäkäyvillä. Asumistuen nopea leikkautuminen tulojen noustessa nostaa työllistymisveroastetta.

• Emme tarvitse uusia sanktioita, vaan laadukasta sosiaalista kuntou-tusta ja työvoimapolitiikkaa. Osallistavan sosiaaliturvan ja kuntout-tavan työtoiminnan avulla luodaan mahdollisuuksia työllistymiseen ja lisätään osallisuutta yhteiskunnassa. Viranomaisten välistä yhteis-työtä on parannettava ja työttömän osallisuutta työllistymispolkun-sa rakentamiseen edistettävä.

• Pienten palkkojen verotusta on kevennettävä. Verotuksella ei pidä rangaista siirtymistä töihin.

• Lapsiperheiden ja erityisesti yksinhuoltajien työllistymistä on tuetta-va työtulovähennyksen lapsikorotuksella.

• Päivähoitomaksuja pitäisi alentaa ja suhteuttaa hoitoaikaan. Kor-keat päivähoitomaksut voivat osaltaan vähentää pienten lasten vanhempien houkutusta palata työelämään. Maksut tulisi asettaa

71

käytön mukaan, jotta osa-aikatyö ei edellytä täyden päivähoito-maksun maksamista.

Työvoimapolitiikan renessanssi• Työvoimapolitiikan resurssit on turvattava. Työ- ja elinkeinotoimis-

tojen on pystyttävä tarjoamaan henkilökohtaista palvelua kaikille sitä tarvitseville työttömille.

• Kuntien vastuuta työvoimapolitiikassa on viime vuosina lisätty. Kun-nille on osoitettava näiden vastuiden hoitoon riittävät voimavarat.

• Työvoimapalvelujen tarjontaa ja työttömien mahdollisuuksia aktii-vitoimiin on lisättävä.

• Nuorisotakuun todellinen toteutuminen on tärkeää. Nuorten työlli-syyden edistämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi tarvitaan po-litiikan eri sektorien yhteisiä toimia sekä parempaa tiedottamista.

• Pitkäaikaistyöttömyyden hoitaminen edellyttää vahvaa moni- ammatillista yhteistyötä.

• Työttömyysturvan seuraamusjärjestelmä tulee selvittää ja arvioida kolmikantaisessa työryhmässä. Työttömien turhat karenssit on pu-rettava ja ammatillisesti kouluttamattomien nuorten yhteishakuun liittyvät velvoitteet korjattava.

Hyvinvointipalvelut palkansaajaperheiden tukena• Päivähoitomaksuja pitää alentaa.• Subjektiivinen päivähoito-oikeus on palautettava.• Samapalkkaisuusohjelmaa on jatkettava.• Kotihoidon tuen kuntalisän ehtona ei tulisi voida olla vanhempien

sisarusten kotihoito.• Isyysvapaan kestoa on pidennettävä.• Myös vanhempainvapaan kestoa tulisi pidentää.• Joustava hoitoraha on mahdollistettava myös yli kolmevuotiaiden

lasten vanhemmille korvaamalla pienten koululaisten vanhemmille maksettava osittainen hoitoraha joustavan hoitorahan alemmalla por-taalla.

• Pienten koululaisten ilta- ja aamupäivätoiminta tulee saattaa kaik-kien ulottuville.

72

Ansioturva vakuuttaa globalisaation riskejä vastaan• Työttömyysturvan kehittämistä on jatkettava työllistymistä edistä-

västi ja järjestelmän selkeyttämiseksi. Korjataan lainsäädäntöön jää-neitä epäkohtia, mm.

▷ omavastuuajan kertymäajan pidentäminen tarkoituksena, että omavastuuaika otetaan aina vain kerran vuodessa, kuten lainsäädäntöä tehtäessä tarkoitettiin

▷ työttömyysturvan muuttaminen siten, että aiemmin osa-aika-työtä tehneiden kokoaikatyöhön työllistyneiden päivärahan laskennassa käytettäisiin uusia ansioita eikä edeltäviä osa-ai-katyön ansioita. Muissa tapauksissa toimitaan aiemmin so-vitusti eli niin, että päivärahan tasoa ei lasketa vuoden sisällä vaikka työnhakijan työssäoloehto sinä aikana täyttyisikin

▷ perhepäivähoitajat rinnastetaan jatkossa lomautettuihin lapsi-varausten vähetessä osaksi tai nollaan

▷ työttömyyskassan jäsenmaksua perittäisiin vain jäsenyysajalta apulaisoikeusasiamiehen päätöksen mukaisesti

▷ työttömyysturvan sähköistä päätöksenantoa kehitetään ja työt-tömyyskassoille annetaan oikeus saada tietoja verottajalta.

• Vanhemmuuden työnantajille aiheuttamat lakisääteiset kustannuk-set tasataan jo nyt täysmääräisesti työtulovakuutuksen kautta. Epä-suoria ja sopimuspohjaisia kustannuksia voisi tasata työnantajien kesken työnantajien rahoittaman vanhempainvakuutuksen avulla.

• Ansioturva on osa työllä ansaittua toimeentuloa. Siksi kaikki ansio-turvaa koskeva poliittinen päätöksenteko on tehtävä yhdessä työ-markkinajärjestöjen kanssa.

Työeläke on jälkipalkkaa• Työeläkeuudistuksen on määrä tulla voimaan vuoden 2017 alussa.

Lainsäädännön valmistelu on jo käynnissä sosiaali- ja terveysmi-nisteriössä, ja uudistus pannaan toimeen seuraavan hallituskauden alussa. Vaalien jälkeen muodostettavalta hallitukselta tarvitaan vah-vaa yhteistyön otetta ja sitoutumista vaikean uudistuksen toteutta-miseen Suomen edun mukaisesti.

• Työeläketurva, sen rahoituksen turvaaminen ja toimeenpano vaati-

73

vat jatkuvaa kehittämistä. On tärkeää, että tämä työ tehdään kolmi-kantaisesti myös jatkossa.

Työterveyshuollon saatavuutta parannettava• Huolehditaan, että työterveyshuollon ennaltaehkäisevät toimet

ovat kaikkien saatavilla.• Sote-uudistuksessa on turvattava työterveyshuollon saatavuus ja

toiminta.• Kehitetään työsuojelua määrätietoisesti. EU-tasolla ei uhrata työ-

suojelua sääntelyn keventämisen tai vapaakauppasopimusten ni-missä.

Työttömyys on kasvussa ja talous tiukoilla. Keskustelu siitä, mihin Suomella on varaa, käy yhteiskunnassamme kuumana.

Työuria halutaan pidentää ja työnhaki-joiden velvollisuuksia lisätä. Sosiaalitur-va, erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelut sekä työvoimapalvelut ovat muutoksissa. Palveluja siirretään laajamittaisesti sähköi-siksi, ja palvelujen tarvitsijat pääsevät yhä harvemmin kohtaamaan niiden tarjoajan.

Tässä pamfletissa Suomen Ammattiliit-tojen Keskusjärjestön asiantuntijat tuovat esiin näkemyksiään toimeentuloturvan ja palvelujen kehittämisestä. Suurena ta-voitteena on eriarvoistumisen kasvun py-säyttäminen. Kansalaiset tulee pitää sa-mankaltaisen sosiaaliturvan ja yhteisten palvelujen piirissä – samassa veneessä – myös tulevaisuudessa.

www.sak.fi/ hyväätyötäSuomi

#hyväätyötäSuomi

KAIKKISAMASSAVENEESSÄKirjoituksia suomalaisesta hyvinvointipolitiikasta