Kansalais- ja työmarkkinajärjestöjen arviointi kestävän kehityksen tavoitteiden edistymisestä

Agenda2030-ohjelman kestävän kehityksen tavoitteiden toimeenpano jatkuu vuoteen 2030 saakka.

Tavoitteiden edistymistä eri maissa seurataan vapaaehtoisilla maaraporteilla (Voluntary National

Review, VNR). Suomi julkaisi toisen Agenda2030-maaraporttinsa 3.6.2020. Raportissa arvioidaan

jokaisen 17 kestävän kehityksen tavoitteen edistymistä Suomessa vuosina 2016−2019.

Useat eri tahot, kuten elinkeinoelämän, kansalaisyhteiskunnan, tiedeyhteisön, kaupunkien ja

alueiden sekä nuorten edustajat osallistuivat raportin kirjoittamiseen. Arvioinnin tehneet

viranomaiset ja noin 50 kansalais- ja työmarkkinajärjestöä tuottivat itsenäisesti omat versionsa,

jotka esitetään raportissa rinnakkain.

Arviot tuotettiin järjestöjen yhteistyönä siten, että Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry kokosi

työryhmän kustakin tavoitteesta avoimen kutsun pohjalta ja koordinoi ryhmien työskentelyä.

Arviointiin osallistui eri tavoitteiden osalta muutamasta yli kymmeneen järjestöä. Tähän

tiedostoon on koottu järjestöjen tekemien arviointien suomenkieliset versiot. Kunkin tavoitteen

kohdalla mainitaan arviointiin osallistuneet järjestöt.

Tavoite 1: Poistaa köyhyys sen kaikissa muodoissa kaikkialta

Suomi ei saavuta tavoitetta vähentää köyhyys- tai syrjäytymisriskiin kuuluvien ihmisten määrää.

Suomi on EU:n 2020-strategiassa sitoutunut, että riskin piiriin kuuluu 770 000 ihmistä vuonna

2020. Vuonna 2018 heitä oli 856 000 (15,84 prosenttia väestöstä).

Vuosien 2016–2019 indeksileikkaukset ja -jäädytykset vaikuttivat perusturvaan huomattavasti.

Ensisijaisten perusturvaetuuksien heikennykset siirsivät ihmisiä toimeentulotuen varaan. Sitä sai

2018 joka kymmenes kotitalous, noin 470 000 henkilöä. Köyhyyttä lisäsivät myös vuokra-

asumisen kalleus ja terveydenhuollon asiakasmaksujen sekä matkakustannusten ja lääkkeiden

omavastuun nostaminen. Lakisääteisen perusturvan riittävyyden arvioinnin perusteella

työmarkkinatuella olevan työttömän, kotihoidon tuen ja vähimmäismääräisten sairaus- ja

vanhempainpäivärahan saajien tulotasot eivät riitä kohtuulliseen minimikulutukseen. Opiskelijan

sosiaaliturva kattaa sen opintolainan kanssa. Eläkeläisen perusturva yltää siihen, mutta arviointi ei

huomioi sairastamisen kuluja.

trendi: negatiivinen

Köyhyys koskettaa vähintään noin 120 000 lasta, ja se vaikuttaa jo alle kaksivuotiaiden

mahdollisuuksiin elämässä. Köyhyys vaikeuttaa koulunkäyntiä, heikentää vapaa-ajan valintoja ja

lisää syrjäytymisen riskiä. Lasten pienituloisuusaste on kasvanut 10,2 prosentista (2016) 11,1

prosenttiin (2017). Hallitus ei sido lapsilisiä indeksiin, vaikka korotustarve on 47–68 prosenttia,

jos pyritään nykyjärjestelmän alun (1994) reaalitasolle. Muita köyhyysriskissä olevia ovat muun

muassa yksinasuvat, alityöllistetyt, yksinhuoltajat, maahanmuuttajat, vammaiset, pitkäaikaissairaat

ja rangaistuksia suorittavat. Yrittäjistä noin seitsemän prosenttia elää alle köyhyysrajan, etenkin

itsensä työllistäjät.

Suomi ei täytä velvollisuuttaan köyhyyden globaalista vähentämisestä. Suomi leikkasi 2015–2019

noin 40 prosenttia kehitysrahoituksestaan – myös kansalaisjärjestöiltä, vaikka ne tavoittavat

kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Suomi ei maksa 0,2 prosenttia BKTL:sta vähiten

kehittyneille maille (2019 luku oli 0,15) ja antaa humanitaarista apua 30 prosenttia vähemmän

kuin 2014.

Suomi on tehnyt joitain toimia köyhyyden vähentämiseksi. Pääosin perusturvaan kohdistui

indeksijäädytyksiä ja -leikkauksia, mutta yksittäisiä etuuksia myös korotettiin 2016–2019, kuten

takuueläkettä sekä vähimmäismääräisiä sairaus- ja vanhempainpäivärahoja. Vuoden 2020 alusta

palautettiin normaalit indeksikorotukset, korotettiin pienimpiä eläkkeitä, vähimmäismääräisiä

päivärahoja (mm. työttömyys- ja sairauspäivärahoja), elatustukea sekä lapsilisän

yksinhuoltajakorotusta ja 4. ja 5. lapsen lapsilisää. Suunta on oikea, mutta korotukset eivät korjaa

kaikkia tehtyjä heikennyksiä.

Parantunut työllisyysaste on hyödyttänyt työllistyneitä työttömiä, yli vuoden työttömänä olleiden

määrä lähes puolittui 2015–2019 (122 000 -> 63 000). Myönteistä on myös vuoden 2020 aikana

voimaan tulevat uudistukset: subjektiivisen päivähoito-oikeuden palautus kaikille, aktiivimallin

purku ja opintorahan sitominen uudelleen kansaeläkeindeksiin.

Suomen tulee:

• jatkaa perusturvan korottamista, ja luoda ymmärrettävä ja joustava sosiaaliturvajärjestelmä

• lisätä kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuotantoa

• päättää toisen asteen koulutuksen maksuttomuudesta ja tukea lasten ja nuorten

yhdenvertaisia harrastusmahdollisuuksia

• uudistaa työllisyyspalveluita yksilöllisemmiksi

• arvioida määrän lisäksi avoimien työpaikkojen säällisyyttä

• tukea kehitysyhteistyöllä kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia; ohjata vähintään

0,2 prosenttia BKTL:sta kaikkein köyhimmille maille

• nostaa humanitaarisen avun määrää.

Arviointiin osallistuneet järjestöt: Attac ry, Fida International ry, Kriminaalihuollon tukisäätiö sr,

Pelastakaa Lapset ry, Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry,

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Työttömien Keskusjärjestö ry.

Tavoite 2: Ei nälkää

Suomen haasteena on ihmisten huono-osaisuus, johon liittyy myös nälkää tai puutetta ruoasta,

mutta tuen tarpeesta on hyvin vähän tietoa ja tilastoja.

EU:n tilastokeskuksen mukaan ruoan hinta oli Suomessa vuonna 2018 lähes 20 prosenttia

korkeampi kuin muissa EU-maissa, mutta Suomi ei silti ole veropoliittisilla ratkaisuilla tukenut

ruoan saatavuutta. Hintarakenne olisi mahdollista tehdä sellaiseksi, että tuottajat saavat myynnistä

riittävän toimeentulon ja kuluttajilla olisi varaa ostaa ravitsevaa ja terveellistä ruokaa.

Ruokaturvaa olisi mahdollista edistää sekä kansallisesti että globaalisti niin, että ihmisten

hyvinvointi tasapuolisesti lisääntyy, unohtamatta luonnon monimuotoisuutta ja ilmastokestävyyttä.

Maailmanlaajuisesti aliravitsemusta ja nälkää kokevat erityisesti itse ruoantuottajat ja

maataloussektorin työntekijät. Suomen olisi mahdollista entistä paremmin edistää globaalia

ruokaturvaa, jos panostaisi ruokajärjestelmien kehittämiseen kehityspolitiikassaan. Vuosina 2016-

2019 Suomen kehitysyhteistyömäärärahoja sekä tutkimusrahoitusta kuitenkin leikattiin, ja

ruokaturvaan vaikuttavien teemojen rahoitus on jäänyt vähäiselle huomiolle.

Maatalouden kasvihuonekaasupäästöissä ei ole ollut suurta vuosien välistä vaihtelua, vuonna 2018

osuus oli 11 prosenttia Suomen kokonaispäästöistä. Esimerkiksi maidontuotannon metaanipäästöjä

on saatu vähennettyä 50 vuoden aikana. Ruoantuotannon kokonaispäästöjen alentamisessa on vielä

paljon tekemistä, jos Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta vuonna 2035.

Peltoviljelyssä viljakasvien satotasot eivät ole nousseet 2000-luvulla. Yhtenä syynä on

ruoantuotannon heikko kannattavuus sekä vuokrapeltojen suuri osuus peltoalasta ja

vuokrasopimusten lyhyys. Maaperän kasvukunnosta ei ole pystytty huolehtimaan kunnolla.

Myönteistä on se, että teollisten väkilannoitteiden käyttö on vähentynyt ja ravinteiden

kierrätykseen sekä kierrätysravinteiden puhtauteen on panostettu. Ravinteiden käyttömäärän

väheneminen näkyy typen ja fosforin ravinnetaseiden laskuna viimeisen 30 vuoden aikana.

Suomi on onnistunut kansallisella tasolla siinä, että ruoka-apu on monimuotoistunut ja

inhimillistynyt, ja avun saatavuus on parantunut. On myös tapahtunut asennemuutos, häpeä ruoka-

avun vastaanottamisesta on vähentynyt.

Ruoka-avun rakenteet ovat selkeytyneet ja tieto avun hallinnoinnista on lisääntynyt.

Kiertotalousnäkökulma ja hävikin vähentämisen hyväksyminen ovat vaikuttaneet myönteisesti

ruoka-avun kehitykseen. Ruoka-apua tarjoaa myös yhä useamman toimijan ketju. Mukana on

usein kuntia, järjestöjä, seurakuntia ja päivittäistavarakauppoja.

Eduskunta on vuodesta 2016 kohdistanut valtionavustusta ruoka-avun järjestämiseen kolmannen

sektorin toimijoille. Vuonna 2019 avustusta myönnettiin myös ruoka-avun kestävien ratkaisujen

kehittämiseen, akuutin ruoka-avun rinnalle.

trendi: neutraali

Suomen tulee:

• hankkia tutkimustietoa siitä, kuinka moni suomalainen tarvitsee ruoka-apua ja miten apua

on parasta toteuttaa, jotta hätäavusta ei tulisi pysyvää

• tehdä rakenteellisia ratkaisuja köyhyyden vähentämiseen perusturvan uudistamisesta ja

asumiskustannusten hillitsemisestä

• taata julkista rahoitusta ruoka-aputoiminnan jatkamiseksi ja kehittämiseksi

• varmistaa veropoliittisilla ratkaisuilla, että ruoan hintarakenne takaa tuottajille riittävän

toimeentulon ja kuluttajilla on varaa ostaa ravitsevaa ja terveellistä ruokaa

• laatia laki, joka auttaa vähentämään ruokahävikkiä koko elintarvikeketjussa

• kasvattaa ruokaturvaan kohdistuvaa kehitysrahoitusta ja tukea monisektorista sekä

monitoimijayhteistyötä

• vaikuttaa siihen, että CAP 2021-27 tukee ilmastokestävää ja biodiversiteettiä kasvattavaa

maataloutta, joka ottaa myös vesienhoidon tavoitteet huomioon.

Arviointiin osallistuneet järjestöt: Fida International ry, Food and Forest Development Finland

(FFD), Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö sr, Kirkkopalvelut ry, Maa- ja metsätaloustuottajain

keskusliitto MTK ry, Sininauhaliitto ry, Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry, Työttömien

Keskusjärjestö ry, ViaDia ry.

Tavoite 3: Terveyttä ja hyvinvointia

Suomen haasteena on, että rahoitus globaalille terveystyölle on vähentynyt viime vuosina, vaikka

terveys on perinteisesti ollut Suomen keskeinen painopiste. Erityisen huolestuttavaa on, että Suomi

ei rahoita enää YK:n hiv- ja aidsjärjestöä, UNAIDSia. Suomella on erityistä osaamista

terveydenhuollon kehittämisessä, ja terveysalan kehitysyhteistyön on osoitettu olevan tuloksellista.

Globaalin terveyden osaaminen on myös turva Suomen varautuessa globaaleihin terveysuhkiin.

Suomen terveyspalvelujärjestelmä on yksi Euroopan eriarvoisimmista. Hyvinvointi- ja terveyserot

ovat merkittäviä. Terveydenhuollon voimavarojen epätasainen maantieteellinen jakautuminen

vahvistaa eriarvoisuutta hoitoon pääsyssä. Palvelurakenteita on yritetty uudistaa useamman

hallituskauden ajan tuloksetta.

Ikääntyneiden määrä Suomessa kasvaa, vuonna 2030 heitä on arviolta 1,5 miljoonaa.

Ikääntyneisiin ei kohdistu riittävästi terveyttä ja hyvinvointia edistäviä toimia.

trendi: negatiivinen

Panostus suomalaisten seksuaaliterveyteen väheni. Ainoa seksuaali- ja lisääntymisterveyden

edistämistä koordinoinut valtionhallinnon alainen Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen Seli-

yksikkö lakkautettiin.

Lääkäriseura Duodecim ja erikoislääkäriyhdistykset tuottavat tutkimustietoon perustuvia Käypä

hoito -suosituksia tärkeistä suomalaisten terveyteen vaikuttavista sairauksista ja niiden ehkäisystä,

hoidosta ja kuntoutuksesta. Rahoituksen pienenemisen vuoksi ne eivät voi tuottaa uusia

suosituksia eikä ylläpitää kaikkia nykyisiä.

Vuoden 2017 alkoholilaki lisäsi alkoholin saatavuutta. Alkoholisyyt selittävät miesten

sosiaaliryhmittäisistä kuolleisuuseroista viidenneksen ja naisilla kuudesosan. Lääkkeiden

saatavuushäiriöt ovat kasvaneet rajusti viimeisen kymmenen vuoden aikana ja osin johtaneet

joidenkin elintärkeiden lääkkeiden pitkittyneisiin toimitushäiriöihin. Kotitalouksien osuus

terveydenhuoltomenoista on Suomessa suurempi kuin muissa Pohjoismaissa ja EU:ssa

keskimäärin. Psykoterapiat ja muut psykososiaaliset hoitomenetelmät kuuluvat Suomessa julkisen

sektorin terveyspalveluihin, mutta saatavuus on heikko.

Suomi on onnistunut siinä, että painottaa kehityspoliittisessa linjauksessa seksuaali- ja

lisääntymisterveyttä ja että on aktiivisesti puolustanut niitä ja niihin liittyviä oikeuksia EU:ssa.

Suomi on nostanut vammaisten oikeudet kehityspolitiikan läpileikkaavaksi teemaksi ja rahoittaa

YK:n vammaiskumppanuusohjelmaa, jonka pääasiallisia toteuttajia ovat järjestöt, erityisesti

vammaisjärjestöt.

Marinin hallitusohjelma nostaa tavoitteeksi terveys- ja hyvinvointierojen kaventamisen

laadukkailla sosiaali- ja terveyspalveluilla ja korostaa ennaltaehkäisevää terveyspolitiikkaa ja

terveyttä edistäviä verotoimia. Ohjelma lupaa turvata välttämättömän hoidon kaikille

paperittomille. Toteutuessaan lakimuutos olisi merkittävä askel perustavanlaatuisen ihmisoikeuden

toteutumisessa.

Hallitusohjelmassa on myös kirjaus maksuttoman ehkäisyn kokeilusta alle 25-vuotiaille, mikä on

nuorten seksuaaliterveyden ja yhdenvertaisuuden kannalta merkittävää. Tupakkalaki on

vahvistanut tupakkapolitiikkaa ja luonut nikotiinitonta elinympäristöä. Koko väestön, erityisesti

nuorten tupakointi on vähentynyt. Suomessa on valmisteltu kansallinen mielenterveysstrategia ja

itsemurhien ehkäisyohjelma vuosille 2020–2030, ja käynnistetty yli hallituskausien ulottuvan

lapsistrategian valmistelu.

Suomen tulee:

• panostaa hallitusohjelman toteuttamiseen siten, että turvataan yhdenvertaiset terveys- ja

hyvinvointipalvelut kaikille

• nostaa globaali terveys kehityspolitiikan painopisteeksi ja sen rahoitus leikkausta

edeltävälle tasolle

• tukea erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien terveyspalveluiden saatavuutta sekä

Suomessa että globaalisti.

Arviointiin osallistuneet järjestöt: Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Invalidiliitto ry, Lääkärin

sosiaalinen vastuu ry, MIELI Suomen Mielenterveys ry, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry,

Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry ja Väestöliitto ry.

Tavoite 4: Hyvä koulutus

Suomen haasteena on, että kehitysyhteistyön koulutuspainotuksesta huolimatta

monitoimijayhteistyö ei toimi, ja vuoropuhelusta huolimatta toimijat toimivat omissa siiloissaan.

Suomi vie innokkaasti osaamistaan maailmalle ja haluaa vahvistaa koulutusviennin ja

kehitysyhteistyön suhdetta. Tämä suhde ei kuitenkaan ole selkeä, sen painotuksia ja lähtökohtia

tulisi kirkastaa. Koulutusvientikeskusteluun kaivataan eettisiä pelisääntöjä.

Uusien varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmien hienot kirjaukset kestävästä kehityksestä

vaarantuvat, kun opetus- ja kasvatushenkilöstön työtaakka ja kirjausten aiheuttamat odotukset

kasvavat. Koulutustavoitteen toteuttaminen niin Suomessa kuin globaalisti edellyttää opettajien

korkeaa koulutustasoa, hyviä ja turvallisia työolosuhteita ja riittävää palkkausta. Tätä ei ole

riittävästi huomioitu kehitysyhteistyössä.

Keskeinen parantamista vaativa asia Suomessa on koulutuksen tasa-arvo. Vanhempien

koulutustaso ja sosio-ekonominen asema ovat vahvasti yhteydessä lasten koulumenestykseen ja

myöhempään intoon opiskella. Tyttöjen ja poikien koulumenestyksessä on selkeä ero tyttöjen

eduksi, ja toimintarajoitteiset nuoret kokevat syrjintää ja epätasa-arvoa. Myös alueellinen tasa-arvo

on vaarantunut opetuksen keskittyessä suurempiin yksiköihin ja isoimpiin asutuskeskuksiin.

Kestävän kehityksen osaamisen ja globaalien kansalaistaitojen edistämisen osalta aikuisille

suunnattuja oppimisen mahdollisuuksia on tarjolla varsin vähän, vaikka osaamista tarvittaisiin

kipeästi yhteiskunnan rakenteellisissa uudistuksissa. Jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia on syytä

kehittää niin Suomessa kuin globaalisti.

Suomi on onnistunut vastaamaan globaalisti tunnistettuun oppimisen kriisiin ja rakentanut

aktiivisesti kokoaan isompaa roolia ratkaisujen löytämiseksi. Koulutus on yksi kehitysyhteistyön

painopisteistä. Tasaveroinen, laadukas koulutus on noussut esille niin kahden- ja monenvälisessä

kehitysyhteistyössä kuin kansalaisjärjestöjenkin työssä.

Suomessa kestävä kehitys ja globaalit kansalaistaidot ovat vahvasti mukana valtakunnallisissa

opetussuunnitelmissa ja tutkintojen perusteissa varhaiskasvatuksesta perusopetukseen ja toiselle

asteelle. Laaja-alaiset osaamisalueet tukevat aktiivista maailmankansalaisuutta ja arvopohjassa

korostuvat kestävää tulevaisuutta rakentavat arvot. Opettajien täydennyskoulutukseen tarjolla

olevassa julkisessa rahoituksessa on painotettu kestävän kehityksen näkökulmia. Myös uuden

nuorisolain lähtökohdista löytyy aktiiviseen maailmankansalaisuuteen ohjaavia periaatteita.

Hallitusohjelmaan kirjatut tavoitteet maksuttomasta toisesta asteesta ja oppivelvollisuusiän

korottamisesta edistävät kaikkien mahdollisuutta vähintään toisen asteen koulutukseen ja antavat

riittävät sivistykselliset valmiudet korkea-asteen opintoihin. Muutokset mahdollistavat

koulutustason nousun ja työllisyyden kasvun. Näiden rinnalla on syytä pitää kiinni

menestystekijöistä. kuten riittävästä opinto-ohjauksesta ja mahdollisuudesta joustaviin

opintopolkuihin ja jatkuvaan oppimiseen.

trendi: positiivinen

Suomen tulee:

• edellyttää kaikessa rahoittamassaan koulutusyhteistyössä heikoimmassa asemassa olevien

koulutusmahdollisuuksia ja koulutuksen laadun parantamista

• toimia systemaattisesti tasa-arvoisen koulutuksen edistämiseksi Suomessa ja globaalisti

• nostaa keskiöön globaalit kansalaistaidot ja kestävän kehityksen osaaminen myös aikuisille

suunnatussa koulutuksessa ja vahvistaa formaalin koulutuksen rinnalla non-formaalin ja

informaalin oppimisen mahdollisuuksia

• huomioida alueellisuus, opettajaresurssit ja koulunkäynnin tuki laadukkaan koulutuksen

saavutettavuuden turvaamiseksi koko maassa.

Arviointiin osallistuneet järjestöt: Invalidiliitto ry, Maa- ja metsätaloustuottajien Keskusliitto

MTK ry, Open Knowledge Finland ry, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Plan International Suomi

sr, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry, Suomen

Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Suomen Lähetysseura ry, Suomen UNICEF ry, Suomen

ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry.

Tavoite 5: Sukupuolten tasa-arvo

Suomen haasteena on, että kehitysyhteistyövarojen rajujen leikkausten myötä väheni naisten ja

tyttöjen oikeuksien painopisteen rahoitus yli 40 prosentilla. Painopisteen tavoitteet ja vaikutus ovat

jääneet epäselväksi, eikä sukupuolten tasa-arvon läpileikkaavuus kehityspolitiikassa ole toteutunut

luvatusti.

YK:n turvallisuusneuvoston 1325-päätöslauselman – naiset, rauha ja turvallisuus – toimeenpanoa

haittaavat riittämättömät henkilöstöresurssit sekä julkisella sektorilla että järjestöissä, eikä

toimeenpanon valtavirtaistaminen toteudu riittävästi.

Jopa 47 prosenttia suomalaisnaisista on kokenut fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa, ja

vammaiset naiset ja maahanmuuttajanaiset kokevat väkivaltaa 2−3 kertaa enemmän kuin muut

naiset.

Translain uudistaminen ihmisoikeusperustaiseksi on kesken. Turvakotien rahoitus ja

asiakaspaikkojen määrä on tarpeeseen ja suosituksiin nähden riittämätön. Seksuaaliseen

hyväksikäyttöön linkittyvää ihmiskauppaa tunnistetaan heikosti Suomessa. Tyttöjen ja naisten

sukuelinten silpomisen vastaisen toimintaohjelman toteuttamiseen ei ole varattu tarvittavia

trendi: neutraali

resursseja, avioliittoon pakottamisen rangaistavuutta ei voida varmistaa eikä ulkomailla solmittuja

lapsiavioliittoja ole kriminalisoitu.

Koulutus- ja ammattialat ovat eriytyneitä sukupuolen mukaan, ja sukupuolten välinen palkkaero

on kaventunut hitaasti. Naisen euro on 84 senttiä – ja maahanmuuttajanaisen 62 senttiä. Naisten

työllisyysaste on miehiä alhaisempi, ja he tekevät miehiä useammin osa- ja määräaikaista työtä.

Palkaton hoiva jakaantuu epätasaisesti sukupuolten välillä. Pisimpään kotihoidon tukea käyttävät

vähän koulutetut äidit, joilla ei ole työpaikkaa, johon palata. 2015–2019 vanhustenhuollon

painopistettä siirrettiin laitoshoidosta koti- ja omaishoitoon. Täyspäiväisistä omaishoitajista kaksi

kolmasosaa on naisia.

Suomi on onnistuneesti nostanut naisten ja tyttöjen oikeudet ja aseman kehityspolitiikan

painopisteeksi vuonna 2016, ja näkee myös seksuaali- ja lisääntymisterveys ja -oikeudet tärkeinä

teemoina. Suomi on aktiivisesti puolustanut niitä kansainvälisesti ja linjasi vuonna 2019, että

edistää niitä myös humanitaarisissa kriiseissä.

Suomi laati kolmannen kansallisen toimintaohjelman YK:n turvallisuusneuvoston 1325-

päätöslauselman toimeenpanemiseksi vuosille 2018−2021. Istanbulin sopimuksen ratifioinnin

myötä vuonna 2015 väkivallan uhreille tarkoitettuja palveluita on lisätty. Vuonna 2019 astui

voimaan laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta, kaikki alaikäisten avioliitot on kielletty ja

lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia on tiukennettu. Avioliittolaista poistettiin

kohdat, joissa puhutaan miehestä ja naisesta.

Naisten poliittinen osallistuminen on lisääntynyt. Vuonna 2019 eduskuntaan valittiin ennätysmäärä

naisia kansanedustajiksi, 46 prosenttia. Hallitus on naisenemmistöinen, ja Suomella on ensi kertaa

naiskomissaari.

Suomen tulee:

• laatia koko valtionhallinnon kattava ulkopolitiikan tasa-arvostrategia ja osoittaa siihen

resurssit

• kasvattaa kehitysyhteistyövaroja, jotta naisten oikeuksia voidaan riittävästi edistää

globaalisti ja varmistaa, että 85 prosenttia uusista hankkeista edistää sukupuolten välistä

tasa-arvoa merkittävänä osa- tai päätavoitteena.

• puuttua rakenteelliseen moniperustaiseen syrjintään, taata prekaarissa asemassa olevien

naisten oikeudet

• edistää työelämän tasa-arvoa mm. palkka-avoimuuden, samapalkkaisuuden,

raskaussyrjinnän ja perhevapaiden osalta

• ottaa sukupuolivaikutusten arviointi ja sukupuolitietoinen budjetointi kiinteäksi osaksi

valtion ja kuntien toimintaa

• toimeenpanna Istanbulin sopimus täysimääräisesti, naisiin kohdistuva väkivalta on Suomen

laajin ihmisoikeusongelma

Arviointiin osallistuneet järjestöt: Naisjärjestöjen Keskusliitto ry, Naisjärjestöt Yhteistyössä

NYTKIS ry, Plan International Suomi rs, Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry, Suomen

Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Suomen Lähetysseura ry, Suomen UN Women ry,

Väestöliitto ry.

Tavoite 6: Puhdas vesi ja sanitaatio

Suomen haasteena on vesi- ja viemäriverkoston ikääntyminen. On arvioitu, että sen saneeraukseen

pitäisi investoida 200–300 miljoonaa vuodessa nykyisen 100 miljoonan sijaan.

Joillakin pohjavesialueilla on todettu haitallisten aineiden pitoisuuksia ja veden tila voi heikentyä

ilman suojelutoimia. Suomessa pääsee poikkeustilanteissa käsittelemätöntä jätevettä

purkuvesistöihin, vaikka puhdistamojen tulee lain mukaan silloinkin täyttää puhdistusvelvoitteet.

Joillakin alueilla puutteellinen kiinteistökohtainen jätevedenkäsittely voi aiheuttaa riskejä

juomavedelle.

Globaalisti huolestuttavaa on se, että veden ja sanitaation kehityspoliittinen painotus ei näy

käytännössä. Kehitysyhteistyön määrärahat ovat niiden osalta laskeneet 33 miljoonasta dollarista

(2013) noin 4,5 miljoonaan (2017) ja maksatukset 130 miljoonasta eurosta (2016) reiluun kahteen

miljoonaan (2018).

Suomi on onnistunut siinä, että vesihuollossa on lähes sadan prosentin saatavuus. Noin 90

prosenttia talouksista saa talousvetensä vesihuoltolaitosten verkostoista ja noin 85 prosenttia

asukkaista on viemäröinnin ja keskitetyn jätevedenkäsittelyn piirissä. Keskitetyn vesihuollon

toimittaman talousveden laatu on erittäin hyvää. Talousvedestä noin 65 prosenttia on pohjavettä.

Suomessa on noin 3 900 vedenhankinnalle tärkeää pohjavesialuetta, joista suurin osa on hyvässä

tilassa.

Suomi on viime vuosina tehnyt veden käytöstä entistä turvallisempaa. Esimerkiksi vuonna 2017

talousvettä toimittavat laitokset velvoitettiin tekemään riskinarviointi, ympäristönsuojelulakia

muutettiin sekä annettiin asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla

alueilla, hajajätevesiasetus ja uudisrakentamisen asetus, jossa huomioidaan wc- ja pesutilojen

esteettömyys. Hajajätevesiasetuksen siirtymäaika umpeutui 2019. Asukkaille tarjottu neuvonta

nosti ihmisten tietoisuutta jätevesien asianmukaisen puhdistamisen tärkeydestä. Neuvonta hyödytti

myös vapaa-ajan asuntojen haltijoita.

Viisi ministeriötä (UM, MMM, YM, TEM, STM) teki vuonna 2018 yhteisen vesialan

kansainvälisen strategian, jonka toimeenpano suunnitellaan ja raportoidaan vuosittain. Vuonna

2019 Suomi päivitti vesivaroja ja terveyttä koskevan pöytäkirjan kansalliset tavoitteet vuoteen

2030 asti. Ne on saavutettava tai ylläpidettävä vedestä aiheutuvien sairauksien estämiseksi.

Ympäristöministeriön käynnistämä vesiensuojelun tehostamisohjelma 2019–2023 haluaa tehdä

Suomesta maailman tehokkaimman vesien suojelijan, muun muassa ravinteita ja haitallisia

päästöjä vähentämällä, vesistöjä kunnostamalla sekä tutkimus- ja kehitystyötä lisäämällä.

Vesi ja sanitaatio on vuodesta 2016 lähtien ollut osa yhtä Suomen kehityspolitiikan painopistettä

(ruokaturva, luonnonvarojen ja energian saatavuus). Useissa vesi-, sanitaatio- ja hygieniasektorin

hankkeissa näkyy myös toinen painopiste eli naisten ja tyttöjen oikeuksien vahvistaminen. Suomi

trendi: positiivinen

on ymmärtänyt veden ja sanitaation merkityksen kestävien kehitystavoitteiden saavuttamiseksi

myös muilla sektoreilla.

Suomen 2000-luvulla rahoittamissa vesialan kehitysyhteistyöhankkeissa on kehitetty

innovatiivinen toimintamalli, joka on tuonut hyviä tuloksia. Mallissa paikalliset yhteisöt, koulut ja

terveysasemat hakevat rahoitustukea oman vesipisteen tai käymälän rakentamiseksi ja vastaavat

itse oman vesihuoltonsa rakennuttamisesta, hankinnoista ja hallinnoinnista.

Suomen tulee:

• pienentää maatalouden ravinnepäästöjä

• huomioida vesi- ja sanitaatiokysymykset ilmastonmuutokseen varautumisessa

• huomioida vesialan kehitysyhteistyössä ilmastonmuutokset vaikutukset

• välittää nykyistä aktiivisemmin kokemuksiaan ja osaamistaan kansainvälisesti vesihuollon

ja sanitaation lainsäädännöstä ja käytännöistä.

Arviointiin osallistuneet järjestöt: Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry, Käymäläseura Huussi ry,

WaterAid.

Tavoite 7: Edullista ja puhdasta energiaa

Suomen haasteena on se, että henkeä kohden energian kulutuksemme on maailman suurimpia.

Tätä ei voi pitää kestävänä. Energian kokonaiskulutus Suomessa oli 1,38 miljoonaa terajoulea

vuonna 2018, ja suuri osa on edelleen fossiilisia polttoaineita.

Kestävään energiankäyttöön siirtymistä hidastaa se, että uusiutuvan energian tuet eivät jakaudu

kasvihuonekaasuvaikutusten perusteella. Biopolttoaineet saavat suhteettoman paljon tukea, etenkin

kun otetaan huomioon, että metsäenergia ei ole hiilineutraalia. Samaan aikaan fossiilisten

polttoaineiden tuet ovat suuremmat kuin uusiutuvan energian tuet, noin miljardi euroa vuodessa.

Lisäksi Suomen energiatukipolitiikassa on ollut ongelmana se, että politiikka on muuttunut

hallitusten vaihtuessa, mikä haittaa kehitystä uusiutuvan energian osalta.

Suomessa uusiutuvista energianlähteistä merkittävin on puupolttoaineet, jotka kattavat 27

prosenttia energian kokonaiskulutuksesta. Bioenergian kasvanut kulutus on yksi osasyy sille, että

metsien hakkuut ovat lisääntyneet viime vuosina – ja samalla Suomen hiilinielut ovat pienentyneet

ja metsäluonnon monimuotoisuus kärsinyt.

trendi: negatiivinen

Kestävyyden kannalta on ongelmallista, että Suomen kokonaisenergiankulutuksesta 17 prosenttia

katetaan ydinvoimalla. Ydinvoiman koko tuotantoketjun päästöt eivät ole matalia, eikä se ole

riskitön ja ympäristön kannalta ongelmaton energiamuoto.

Turpeella tuotetaan noin kuusi prosenttia Suomen energiasta, mutta se aiheuttaa noin 12 prosenttia

ilmastoa lämmittävistä päästöistä.

Kestävän kehityksen kannalta on tärkeää, että Suomi ajaa kestävää ja vastuullista

energianpolitiikkaa myös kansainvälisesti ja EU-tasolla. Kehitysyhteistyössä tulee varmistaa, ettei

tukia suuntaudu kestämättömille energiahankkeille.

Suomi on onnistunut kasvattamaan uusiutuvan energian tuotantoa huomattavasti viime

vuosikymmeninä. Tähän ovat vaikuttaneet sekä teknologian kehitys että poliittiset toimet.

Vuonna 2018 uusiutuvilla energialähteillä katettiin Suomessa lähes 37 prosenttia energian

kokonaiskulutuksesta ja 41 prosenttia loppukäytöstä.

Lisäksi Suomi on laatinut linjauksia ja toteuttanut poliittisia toimia uusiutuvan energian käytön

edistämiseksi. Esimerkiksi kivihiilen energiakäytön vuonna 2029 kieltävä laki astui voimaan

keväällä 2019.

Energiaköyhyyttä Suomessa ei käytännössä ole.

Suomen tulee:

• kääntää energian kokonaiskulutus selvään laskuun: tämä edellyttää taloudellista ohjausta,

fossiilisten energialähteiden tukien lakkauttamista ja verotuksen korottamista sekä

kannusteita energiatehokkuuden parantamiseen ja energiansäästöön

• luopua energiantuotannossa mahdollisimman nopeasti kaikista fossiilisista polttoaineista,

mukaanlukien turve

• uudistaa energiatukia tutkimustietoon pohjautuen ja ilmastopoliittisesti johdonmukaisesti

• asettaa uusiutuvalle energialle kestävyyskriteerit, jotka varmistavat ilmastohyödyn ja sen,

ettei muuta ympäristöhaittaa aiheudu

• varmistaa, että bioenergian tuotantoon satsaaminen ei vaaranna hiilinieluja ja

metsäluonnon monimuotoisuutta

• varmistaa, että mitään fossiilienergiahankkeita ei rahoiteta kehitysyhteistyövaroilla.

Arviointiin osallistuneet järjestöt: Attac ry, Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry, Suomen

luonnonsuojeluliitto ry, Siemenpuu-säätiö sr, Tekniikka elämää palvelemaan ry.

Tavoite 8: Ihmisarvoista työtä ja kestävää talouskasvua

Suomen haasteena on se, että työmarkkinoilla osaamiseen perustuva polarisaatio on syventynyt ja

koulutuksen merkitys työpaikan saannissa ja säilyttämisessä on kasvanut. On myös ryhmiä, joiden

työllistyminen on keskimääräistä vaikeampaa: esimerkiksi perustutkinnon varaan jääneet nuoret,

maahanmuuttajat ja vammaiset henkilöt.

Alityöllisten osuus työllisistä on selkeästi kohonnut 2000-luvun alusta, johtuen osa-aikatyön

kasvusta. Myös määräaikaisten ja muiden epätyypillisten työsuhteiden määrä on kasvussa.

Esimerkiksi alustataloustyön piirissä palkat ovat matalat ja epävakaat sekä työsuhdeturva

olematon.

Sosiaaliturvajärjestelmä ei ole pysynyt työelämän murroksessa mukana. Se aiheuttaa erityisesti

itsensä työllistäjille ja muilla keikkatyöntekijöille toimeentulovaikeuksia. Järjestelmä on

byrokraattinen, palvelut hajanaisia ja yksilön mahdollisuudet vaikuttaa vähäisiä.

Työvoimapalveluissa on vähennetty henkilökohtaista palvelua ja ulkoistettu valmennusta ja

koulutusta. Työelämän kestävyyden näkökulmasta on huolestuttavaa, että osaamisen kehittäminen

kasaantuu niille, joiden taidot ja mahdollisuudet ovat valmiiksi hyvät.

Naisten ja miesten palkkaerot ovat kaventuneet hitaasti. Hoivavastuun epätasainen jakautuminen

sekä poissaolot työelämästä vaikuttavat edelleen naisten urakehitykseen ja palkkaeroihin.

Suomi ei ole onnistunut talouskasvun ja ympäristöhaittojen irtikytkennässä, vaan bkt kytkeytyy

tiukasti raaka-aineiden ja energian kulutukseen. Eli bkt:n kasvaessa päästöt ja luonnonvarojen

kulutus lisääntyvät.

Suomen pitäisi edistää ihmisoikeuksia ja työelämän perusoikeuksia kunnianhimoisemmin myös

globaalisti. Erityisesti kehitysyhteistyövaroin tuettavan yritystoiminnan ihmisoikeusvaikutuksia ja

syntyvien työpaikkojen ihmisarvoisuutta tulisi arvioida selkeillä kriteereillä.

Suomi on onnistunut kasvattamaan työllisyyttä vuodesta 2016 alkaen, pitkälti kansainvälisen

talouskehityksen ansiosta. Vuoden 2019 lopussa työllisyysaste oli 73,0 prosenttia, ja esimerkiksi

naisten ja nuorten työttömyysprosentti on pienentynyt.

Työelämäkysymykset ja työn merkitys köyhyyden vähentämisessä ovat nousseet vahvasti

poliittiseen keskusteluun. Myös vammaisten ja osatyökykyisten työllisyys on noussut uudella

tavalla työvoimapolitiikkaan.

Ihmisarvoisen työn edistämisessä tärkeä askel on hallitusohjelman lupaus laatia selvitys sitovan

yritysvastuulain säätämiseksi. Aloitteen ytimessä on ihmisoikeusperustainen huolellisuusvelvoite,

joka ulottaisi vastuullisuuden kaikkien suomalaisyritysten arvoketjuihin.

trendi: neutraali

Suomen tulee:

• lisätä resursseja työvoimapalveluihin ja panostaa henkilökohtaisiin palveluihin ja

erityisryhmiin

• uudistaa työsopimuslakia siten, että alustatalouden kaltaisissa töissä työsopimus ja

työnantajakäsite määritellään uudelleen

• aloittaa samapalkkaohjelman lakimuutosten kolmikantavalmistelu välittömästi ja varata

ohjelmalle riittävät resurssit

• säätää kunnianhimoinen yritysvastuulaki, kehittää yritysvastuulle mittari kestävän

kehityksen seurantaan sekä edistää yrityksiä sitovaa ihmisoikeuslainsäädäntöä myös EU- ja

YK-tasolla

• asettaa ihmisoikeudet ja työelämän perusoikeudet kehityspolitiikan lähtökohdaksi sekä

edistää kehitys- ja kauppapolitiikassa järjestäytymisvapautta, kollektiivisia neuvotteluita ja

elämiseen riittäviä palkkoja

• johdonmukaisesti käyttää hyvinvoinnin ja kestävyyden indikaattoreita päätöksenteon

tukena ja varmistaa talouskehityksen ekologinen ja sosiaalinen kestävyys.

Arviointiin osallistuneet järjestöt: Attac ry, Changemaker, Eettisen kaupan puolesta ry,

Invalidiliitto ry, Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö sr, Marttaliitto ry, Reilu kauppa ry, STTK ry,

Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Suomen

Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ry, Suomen Lähetysseura ry.

Tavoite 9: Kestävää teollisuutta, innovaatioita ja

infrastruktuureja

Suomen haasteena on se, että olemme resurssi-intensiivinen talous, jossa kulutetaan paljon

materiaa. Suomalaisista luonnonvaroista saadaan tuottoa noin euro kilolta, EU:ssa keskiarvo on

kaksi euroa kilolta. Suomessa kuitenkin käytetään kestävästi erityisesti uusiutuvia luonnonvaroja,

kuten metsää.

Jotta siirtyminen vähäpäästöiseen yhteiskuntaan onnistuu, tarvitaan myös elinkeinoelämässä suuria

muutoksia sekä prosesseissa että materiaalin- ja energiankäytössä. Nyt liian suuri osa

innovaatioista on tuotantoalojen sisäisiä parannuksia: resurssitehokkuus paranee ja päästöt

pienenevät, mutta toimialat uusiutuvat liian hitaasti kuluttavien toimintojen ja arvoketjujen osalta.

trendi: neutraali

Muutokseen tarvitaan miljardien eurojen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopoliittisia investointeja

sekä yritysten, julkishallinnon, tutkijoiden ja kansalaisyhteiskunnan yhteistyötä. 2000-luvun alussa

Suomen TKI-politiikka (tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta) oli maailman huippua, mutta

tilanne on heikentynyt huolestuttavasti: vuonna 2008 julkisen TKI-rahoituksen taso oli 3,8

prosenttia bkt:sta, vuonna 2019 vain 2,71.

Teollisuudenaloilta sekä kuluttajaliiketoiminnasta puuttuvat yhtenäiset mittarit ja

vaikuttavuusarviointi. Rahoitusinstrumentit saattavat korostaa vain yhtä kestävyyden osa-aluetta

jättäen toiset huomiotta. Suomi tunnetaan digitaalisen kehityksen mallimaana, mutta nopeiden

kiinteiden verkkoyhteyksien saatavuudessa olemme Euroopan heikoimpia. Tämä uhkaa ihmisten

ja alueiden tasavertaisuutta ja lisää digitaalista eriarvoisuutta.

Kehitysyhteistyössä Suomi tasapainoilee vientinsä edistämisen ja kehitystavoitteiden välillä.

Globaalista talouskasvusta vain murto-osa hyödyttää köyhimpiä ihmisiä ja valtioita.

Kehitysvarojen käyttö oman maan yritysten tukemiseen ei ole välttämättä tehokkain tapa tukea

kehittyvien maiden infrastruktuuria, innovaatioita ja teollisuutta.

Suomi on onnistunut kehittämään maailman ensimmäisen kiertotalouden tiekartan vuonna 2016.

Nyt tavoitteena on nostaa kiertotalous kilpailukyvyn ja talouden kasvustrategian keskiöön, siirtyä

vähähiiliseen energiaan, suhtautua luonnonvaroihin niukkuutena ja edistää elämäntavan muutosta

kestävälle tasolle.

Innovaatioekosysteemien merkitys kiertotalouden ja resurssiviisaiden ratkaisujen edistämisessä on

ymmärretty, ja Suomessa on käynnissä jo monta ansiokasta kiertotalouden ekosysteemiä.

Kiertotaloudessa keskiössä ovat teollisuuden materiaalivirrat, mutta myös

kuluttajaliiketoiminnassa ja kaupunkikeskittymissä kiertotalous on alettu huomioida. Myös

kaupunkien ja maaseudun yhteistyöllä on iso merkitys, esimerkiksi biokaasun käytössä ja

tuotannossa.

Liikenneväylien korjausvelkaa on purettu huomattavasti viime vuosina. Velkaa on pienennetty

koko maassa: tämä parantaa saavutettavuutta, ihmisten kulkemista sekä talouden kehittymistä.

Suomi on tukenut kehitysmaiden infrastruktuuria, kestävää teollisuutta ja innovaatioita muun

muassa Finnfundin, BEAM-Business with impact ja Finnpartnership-ohjelmatukien ja

investointien kautta. Bilateraalisten SAIS 1-2 -ohjelmilla Suomi on tukenut erityisesti eteläisen

Afrikan innovaatioekosysteemiä, -koulutusta ja -yrittäjyyttä.

Suomen tulee:

• liittää kestävän kehityksen vaikuttavuusarviointi julkisen innovaatiorahoituksen

kriteereihin ja julkisiin hankintoihin

• uudistaa kaivoslaki kestäväksi sekä ympäristön että sosiaalisen ulottuvuuden osalta

• pitää kiinni tavoitteesta nostaa julkinen TKI-rahoitus vuoteen 2030 mennessä 4 prosenttiin

bkt:sta

• tukea kehittyvien maiden innovaatiotoimintaa ja elinkeinorakennetta entistä

voimakkaammin osana kehitys- ja kauppapolitiikkaa

• varmistaa toimivien liikenne- ja verkkoyhteyksien saavutettavuus koko maassa

Arviontiin osallistuneet järjestöt: Dodo ry, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry,

Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Tekniikka

elämää palvelemaan ry.

Tavoite 10: Vähentää eriarvoisuutta maiden sisällä ja niiden

välillä

Eriarvoisuus on Suomessa joidenkin osalta lisääntynyt. Tulo- ja varallisuuserojen kasvu taittui

2000-luvulla, mutta 2015–2019 muutokset tulonsiirroissa ja verotuksessa ovat suosineet

hyvätuloisia. Kehitys kääntyy 2020, mutta korjaa vain osin tehtyjä heikennyksiä. Etuuksien

indeksileikkaukset ja -jäädytykset, niiden verotuksen kiristäminen, asumistuen pienentynyt osuus

vuokrasta ja aktiivimalli ovat eriarvoistaneet etenkin työttömiä, lapsiperheitä ja opiskelijoita.

Lisäksi terveydenhuollon asiakasmaksut nousivat 40 prosenttia 2015–2016, mikä lisäsi maksujen

aiheuttamia ulosottoja 50 prosentilla; 2019 niitä oli yli 457 000. Uusi alkoholilaki (2017) lisäsi

alkoholin saatavuutta, ja kielteiset vaikutukset tuntuvat etenkin pienituloisilla, vähän koulutetuilla

ja pitkäaikaistyöttömillä.

Joidenkin sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus on kohentunut, mutta palvelujen ja alueiden

välillä on isoja eroja. Ongelmia on etenkin vaikeassa asemassa olevien ihmisten palveluissa, kuten

lastensuojelussa sekä mielenterveys- ja päihdehuollon palveluissa. Lapsiperheitä kuormittavat

ongelmat (talous, mielenterveys, päihteet) kasautuvat. Lisäksi merkittäviä väestöryhmiä jää

syrjään digitaalisista palveluista, työelämässä ja sen ulkopuolella olevat ovat terveyspalveluissa

eriarvoisessa asemassa ja työ- ja elinkeinopalveluissa on puutteita.

Sukupuolittunutta eriarvoisuutta ovat naisten pienempi tulotaso (vammaisen naisen euro on

pienin), asunnottomien naisten suhteellisen osuuden kasvaminen, naisvankien oikeuksien puutteet

ja vaikeus vähentää naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Valtaväestöstä poikkeavat ryhmät kokevat

eriarvoisuutta. Suomeen muuttaneiden työllisyysprosentti on muita matalampi, myös syrjintä ja

vihapuhe vaikeuttavat elämää. Ihmisten talous ja tausta vaikuttavat yhteiskunnalliseen

osallisuuteen. Korkeasti koulutettujen äänestysprosentti on korkeampi kuin perusasteen

koulutuksen saaneiden, maahanmuuttotausta laskee poliittisen osallistumisen todennäköisyyttä.

Hallitusohjelma tiedostaa kansainvälisen järjestelmän eriarvoisuuden, tarpeen vahvistaa

kehittyvien maiden asemaa ja verojen merkityksen kestävän kehityksen rahoituksessa. Ohjelma ei

kuitenkaan selkeästi kirjaa, että Suomi pyrkisi aktiivisesti vahvistamaan erityisesti YK:n roolia

kansainvälisten verokäytäntöjen sopimisessa ja verovälttelyn torjumisessa.

Suomi on lyhentänyt erikoissairaanhoidon jonoja, taittanut asunnottomuutta ja nostanut

lastensuojelun jälkihuollon ikärajan 25 vuoteen. Marinin hallitus on tehnyt tai on tekemässä

myönteisiä kansallisia muutoksia muun muassa näissä asioissa: subjektiivinen päivähoito-oikeus,

aktiivimallin poisto, etuuksien korotus, vanhusten laitoshoidon hoitajamitoitus,

mielenterveysstrategia, päihde- ja riippuvuusstrategia, perhevapaakäytännöt, demokratiaohjelma,

trendi: negatiivinen

naisiin kohdistuvan väkivallan torjuminen, translainsäädäntö, sote- ja sotu-palvelut, sukupuolitettu

budjetointi, tuki digiosaamiselle, oppivelvollisuusiän nosto ja maksuton toinen aste.

Verotuskysymyksissä Suomi on puheenjohtajana edistänyt julkista maakohtaista raportointia

EU:ssa ja valmistellut uutta toimintaohjelmaa verotuksesta ja kehityksestä.

Suomen tulee:

• Jatkaa perusturvan korottamista ja luoda ymmärrettävä ja joustava sosiaaliturvajärjestelmä

• vahvistaa yhteistyötä viranomaisten kesken ja järjestöjen kanssa syrjäytyneiden ja

erityisryhmien, myös lasten, tarpeiden kokonaisvaltaiseksi huomioimiseksi

• kehittää sote- ja työllisyyspalveluja asiakaslähtöisesti

• vahvistaa sukupuolitietoisuutta mm. budjetoinnissa ja työllisyystoimissa

• vahvistaa kauppa-, vero- ja kehityspolitiikalla monenkeskisten järjestelmien

oikeudenmukaisuutta.

Arviointiin osallistuneet järjestöt: Attac ry, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Invalidiliitto ry,

Kriminaalihuollon tukisäätiö sr, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, Suomen Ammattiliittojen

Keskusjärjestö SAK, Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo, Suomen Lähetysseura ry.

Tavoite 11: Kestävät kaupungit ja yhteisöt

Suomen haasteena on, että väestön ennustetaan keskittyvän kolmen keskuksen – Helsinki,

Tampere, Turku – ympärille. Syrjäseutuja uhkaa julkisten palvelujen ja liikenneyhteyksien

heikkeneminen. Suuressa osassa maata kiinteistöjen arvo on laskussa ja rakennusvelka kasvaa,

mutta toisaalla on puute asunnoista. Tilanne ei ole kestävä.

Väestö ikääntyy, ja tavoitteena on, että 92 prosenttia yli 75-vuotiaista pystyisi asumaan kotona.

Jopa miljoona asuntoa olisi saatava ikääntyneille soveltuvaksi, ja esteettömyyttä on lisättävä sekä

uudis- että korjausrakentamisessa. Rakentamismääräyksiä on uudistettu ja valtio myöntää

avustuksia korjausrakentamista ja erityisryhmien asumista varten, mutta nähtäväksi jää, riittävätkö

toimet.

Suomen järjestelmien hauraus on lisääntynyt. Ilmastonmuutos lisää tarvetta varautua suoriin

riskeihin, kuten tulviin ja myrskyihin. Globaalit katastrofit aiheuttavat välillisiä riskejä, kuten

muutoksia ruoka- ja energiaturvassa. Toistaiseksi näitä riskejä ei ole ennakoitu ja ehkäisty riittävän

konkreettisesti, jotta yhteiskunnan tasapaino ja huoltovarmuus voitaisiin taata poikkeustilanteissa.

Kansainvälisesti Suomen tulee ehkäistä kriisien puhkeamista tukemalla paikallisyhteisöjen

trendi: neutraali

resilienssiä ja edistämällä kestävää rakentamista kehittyvissä maissa muun muassa

kehitysyhteistyöllä.

Suomi on onnistunut siinä, että kiertotalouteen ja hiilineutraaliuteen on alettu kiinnittää enemmän

huomiota rakentamisessa, kaupunkisuunnittelussa ja jätteiden käsittelyssä. Yhdyskuntajätteen

kierrätyksen kasvu on kuitenkin pysähtynyt ja vaatii lisätoimia. Rakennetun ympäristön

kiertotalouden tavoitteiden saavuttamista jarruttaa alan hidas muuttuminen. Suomessa tavoitellaan

ravinnekiertojen sulkemista eli eloperäisten jätteiden kierrättämistä lannoitteiksi. Käytännön

toimia on tehty maatilojen ja muiden toimijoiden yhteistyöverkostoissa sekä uusilla asuinalueilla,

mutta toteutuminen on alkutekijöissään.

Raideliikenteen ja kevyen liikenteen kasvuun on investoitu, ja 2015–2018 matkojen lukumäärä

rautateiden henkilöliikenteessä kasvoi 13 prosenttia. Pääkaupunkiseudun metro laajeni länteen ja

vähensi hieman ajoneuvoliikennettä Helsinkiin. Parhaillaan on rakenteilla muitakin

raideliikennehankkeita kuten Tampereen Ratikka. Kevyen liikenteen tukemiseksi useissa

kaupungeissa otettiin käyttöön kaupunkipyörät. Panostus muuhun joukkoliikenteeseen ja

energiatehokkuuteen, kuten biokaasubusseihin siirtyminen, on ollut riittämätöntä. Positiivista on

esteettömyyden kehitys: kalustoa, laiturialueita ja lippujen hinnoittelua on uudistettu erityisryhmät

huomioiden.

Kuntalaisten osallistumismahdollisuudet ovat parantuneet. Osallisuuden yhdenvertaisuuteen on

kiinnitetty huomiota, mutta sitä on kehitettävä edelleen. Kaupunginosa- ja kylätoiminta on

vilkastunut 2000-luvulla, mikä on edistänyt yhteisöllisyyttä, samoin kuin kaupunkiaktivismi.

Suomen tulee:

• hyödyntää digitalisaation mahdollisuuksia paikkariippumattoman työn lisäämiseksi maan

eri alueilla

• tehdä liikenteen käyttövoiman muutos kestävällä ja monipuolisella tavalla edistämällä

sähkön ohella myös biokaasun käyttöä julkisessa ja henkilöliikenteessä

• huolehtia osallistumisen ja palvelujen saavutettavuudesta ja rakennetun ympäristön

esteettömyydestä ja ikäystävällisyydestä yhdenvertaisuuden turvaamiseksi

• ottaa ravinnekiertojen sulkeminen tavoitteeksi niin teollisuudessa, asumisessa, viljelyssä

kuin jätehuollossa

• edistää yhteisöjen resurssiviisautta ja kestävyyttä kriisitilanteissa laajentamalla

jakamistalouden malleja

• varmistaa, että kaupunkisuunnittelussa turvataan tasapainoinen täydennysrakentaminen,

käyttötarkoituksen muutokset sekä viherympäristöjen saavutettavuus

• ennakoida riskejä panostamalla ilmastonmuutoksen torjuntaan, sitomalla

hiilidioksidipäästöjä, ottamalla vastuu ulkoistetuista päästöistä, siirtämällä varoja

hiilivapaisiin investointeihin sekä tukemalla hauraita ja ilmastonmuutoksesta kärsiviä

yhteisöjä.

Arviointiin osallistuneet järjestöt: Dodo ry, Invalidiliitto ry, Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry,

Suomen Kylät ry, Ukumbi ry.

Tavoite 12: Vastuullista kuluttamista

Suomen haasteena on, että luonnonvarojen kulutus henkeä kohden on meillä maailman suurimpia.

Suomen talous kytkeytyy tiukasti raaka-aineiden ja energian kulutukseen. Suomen kansantalous

tuotti 0,21 kiloa hiilidioksidia jokaista bkt:n euroa kohti – luku on yli kaksinkertainen verrattuna

vaikkapa Ruotsiin tai Sveitsiin.

Suomalaisten keskimääräinen materiaalijalanjälki on yli 40 000 kg henkeä kohden vuodessa, ja

ennemmin kasvussa kuin pienentymässä. Kestävä ja globaalisti oikeudenmukainen kulutuksen taso

olisi noin viidennes nykyisestä. Myös suomalaisten tuottaman yhdyskuntajätteen määrä lisääntyi

vuonna 2018, se kasvoi noin kahdeksan prosenttia edellisvuodesta. Suomalaiset tuottivat jätettä

keskimäärin 550 kg per henkilö.

Suomi on luvannut puolittaa ruokahävikin vuoteen 2030 mennessä. Tämä on tervetullutta, sillä

Suomessa tuhlataan vuosittain 400 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa.

Valtava luonnonvarojen kulutus sekä tuotetun jätteen määrä on ristiriidassa kiertotaloutta

koskevien kauniiden tavoitteiden kanssa. Suomelta puuttuu kokonaisvaltainen suunnitelma siitä,

miten luonnonvarojen käyttöä kohtuullistetaan. Suomi ei esimerkiksi seuraa taloutensa

materiaalitehokkuuden avainlukuja kuin hyvin yleisellä DMC-mittarilla, ja suomalaisten

kulutuksen globaaleista ympäristövaikutuksista on saatavilla vain hajanaista tietoja.

Suomi ei ole purkanut tukia fossiilisille polttoaineille tai muuten ympäristölle haitalliselle

yritystoiminnalle.

Julkisia hankintoja tehdään Suomessa vuosittain noin 35 miljardin euron edestä, ja kuntien

budjeteista yhä suurempi osuus on hankintoja. Harvassa kunnassa hankintoja kuitenkaan johdetaan

siten, että ne edistäisivät kunnan kestävään kehitykseen liittyviä tavoitteita.

Suomi on onnistunut tavoitteessa laatiessaan vuonna 2016 kiertotalouden tiekartan ja sitä

täydentävän kiertotalouden toimenpideohjelman. Tiekartassa asetetaan tavoitteeksi, että Suomi

olisi kiertotalouden kärkimaa vuoteen 2025 mennessä.

Vastuullisen tuotannon ja kulutuksen näkökulmasta on myös lupaavaa, että Suomessa

valmistellaan parhaillaan yritysvastuulainsäädäntöä, johon sisältyisi ihmisoikeusperustainen

huolellisuusvelvoite.

Suomen tulee:

• laatia konkreettinen toimintaohjelma siitä, kuinka siirrytään hiilineutraaliin kiertotalouteen

• seurata ja vähentää suomalaisten kulutukseen perustuvia päästöjä ja muita kulutuksen

ylirajaisia ympäristövaikutuksia

trendi: negatiivinen

• toteuttaa julkisia hankintoja siten, että koko hankintaprosessin ohjaavana periaatteena ovat

vaikutukset yhteiskuntaan, kestävä kehitys ja ihmisoikeuksien toteutuminen, mm.

tavaroiden ja palveluiden esteettömyys vammaisille henkilöille.

• kannustaa suomalaisia syömään ilmastoystävällistä ja ekologista ruokaa ja kiinnittää ruoan

ympäristövaikutuksia arvioitaessa huomiota koko tuotantoketjuun

• löytää maa- ja metsätalousministeriön johdolla tehtävässä ruokahävikin tiekartassa

konkreettisia toimenpiteitä, joilla kaikki ruokajärjestelmän toimijat saadaan vähentämään

hävikkiä

• luopua kaikista tuista fossiilisille polttoaineille ja ympäristölle haitalliselle toiminnalle.

Arviointiin osallistuneet järjestöt: Attac ry, Changemaker, Eettisen kaupan puolesta ry.,

Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry, Invalidiliitto ry, Kuluttajaliitto ry, Maa- ja

metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry, Marttaliitto ry, Reilu kauppa ry, Kansainvälinen

Solidaarisuussäätiö sr, STTK ry, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Suomen

Lähetysseura ry.

Tavoite 13: Ilmastotoimia

Suomen haasteena on, että päästömme ovat kaukana kestävästä ja globaalisti oikeudenmukaisesta

tasosta, ja suunta on huolestuttava: vuonna 2018 kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt kasvoivat

kaksi prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Kokonaispäästöissä ei huomioida niitä suomalaisten kulutuksen päästöjä, jotka aiheutuvat Suomen

rajojen ulkopuolella. Nämä kulutusperustaiset päästöt olivat vuonna 2015 noin kolmanneksen

suuremmat kuin Suomen aluepäästöt eli laskennalliset kokonaispäästöt. Vuonna 2018 Suomen

hiilinielu myös romahti yli 40 prosenttia edellisvuodesta ennätyssuurten metsähakkuiden vuoksi.

llmastorahoituksen osalta Suomella on paljon parannettavaa. Rahoituksen kohdentamisesta

puuttuvat selkeät kriteerit ja avoimuus. Suomen oikeudenmukainen osuus Pariisin sopimuksessa

sovitusta 100 miljardin sitoumuksesta ilmastorahoitukseen olisi vähintään 200 miljoonaa

vuodessa, mutta viime vuosina ilmastorahoituksemme on ollut alle puolet summasta.

Ennakoitavan julkisen lahjarahoituksen tulee muodostaa Suomen ilmastorahoituksen perusta –

nykytilanteessa painotus on yksityisessä sektorissa ja markkinaperusteisissa instrumenteissa.

Rahoitus ei myöskään ole "uutta tai erillistä", sillä ilmastorahoitus raportoidaan osana

kehitysrahoitusta.

Ilmastolle haitalliseen rahoitukseen ei ole puututtu, ja Suomi rahoittaa edelleen fossiilisia

energialähteitä kehitysrahoituksella. Rahoitusta ei myöskään kohdisteta tasaveroisesti hillintään ja

sopeutumiseen.

trendi: negatiivinen

Ilmastopolitiikka luo hyvinvointia, mahdollisuuksia toimeentuloon ja ihmisarvoista työtä vain, jos

siirtymä ilmastokestävään yhteiskuntaan pystytään tekemään oikeudenmukaisesti jättämättä ketään

jälkeen ja huomioimalla erityisesti haavoittuvat ryhmät. Ilmastonmuutos vaikuttaa erityisesti lasten

ja nuorten elämään, mutta heitä ei ole proaktiivisesti kuultu, eikä huomioitu erityisen

haavoittuvana kohderyhmänä.

Ilmastonmuutoksen hillitseminen, vaikutukset ja sopeutuminen tulisi sisällyttää

opetussuunnitelmiin ja tutkinnon perusteisiin kaikilla opetusasteilla.

Suomi on onnistunut ilmastoteoissa selkeimmin säätämällä lain kivihiilen kiellosta 2029

mennessä. Päästökehitys on pitkällä aikavälillä mennyt hyvään suuntaan, mutta vuosina 2016–

2018 päästöt ovat kasvaneet.

Kansalaisten ilmastoliike vaikutti vuoden 2019 eduskuntavaalien ohjelmiin ja tulokseen ja sitä

kautta hallitusohjelmaan. Vasta ohjelman toimeenpano osoittaa, onnistuuko Suomi saavuttamaan

hiilineutraaliustavoitteensa vuoteen 2035 mennessä.

Suomen tulee:

• kiristää päästövähennystavoitetta 1,5 asteen mukaiseksi ja asettaa hiilinieluille tavoitteet,

joilla hiilineutraalius voidaan saavuttaa ennen vuotta 2035

• luopua kaikista tuista fossiilisille polttoaineille ja ilmastoa haittaavalle toiminnalle sekä

nostaa turpeen verotus vastaavaksi muiden fossiilisten polttoaineiden kanssa

• puuttua kulutuksen hiilijalanjälkeen tarjoamalla tiedollista ohjausta, taloudellisia

kannusteita sekä lainsäädännöllistä ja verotuksellista ohjausta

• velvoittaa valtionyhtiöt 1,5 asteen mukaiseen toimintaan

• sisällyttää oikeudenmukaisen siirtymän periaatteet lainsäädäntöön sekä kansallisiin,

alueellisiin ja sektorikohtaisiin ilmasto- ja energiastrategioihin

• nostaa kansainvälinen ilmastorahoitus vähintään 200 miljoonaan euroon vuodessa ja jakaa

se tasaisesti sopeutumisen ja hillinnän välillä.

Arviointiin osallistuneet järjestöt: Attac ry, Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry, Plan

International Suomi sr, Suomen luonnonsuojeluliitto ry, Suomen Lähetysseura ry, Siemenpuu-

säätiö sr, Tekniikka elämää palvelemaan ry, Suomen UNICEF ry.

Tavoite 14: Vedenalainen elämä

Suomen haasteena on, että rehevöityminen on monilla Itämeren alueilla huolestuttavalla tasolla ja

rannikkovesien tilanne on vain tyydyttävä tai välttävä. Tavoitteena ollutta merten hyvää tilaa

vuonna 2020 ei saavuteta, ja tavoitteelle ollaan määrittämässä uusi aikaraja vuoteen 2027.

Maatalouden aiheuttama ravinnekuorma on edelleen suuri. Lisäksi valtio tukee edelleen

turvetuotantoa, vaikka turpeenotto ja siitä johtuva vesistöjen kiintoaineskuormitus kiihdyttävät

vesistöjen rehevöitymistä, aiheuttavat veden samenemista, kasvillisuuden ja levien kasvun

kiihtymistä, pohjan liettymistä ja kalaston muuttumista särkikalavaltaisemmaksi.

Avohakkuiden määrä on kasvanut, ja niihin liittyvä maanmuokkaus nostaa vesistöihin valunnan

myötä päätyvien ravinteiden ja kiintoaineksen määrää. Avohakkuut lisäävät vesistöjen

rehevöitymistä, veden samentumista, hapen vähenemistä vesistöistä sekä vesieliöille haitallisen

elohopean kulkeutumista vesistöihin.

Suomen 75 kalalajista 12 on uhanalaista, ja niistä moni on mereisiä lajeja. Lisäksi seitsemän lajia

tunnetaan puutteellisesti. Haitalliset vieraslajit ovat lisääntyneet Itämeressä, ja ne syrjäyttävät

alkuperäistä lajistoa.

Kalastuskiintiöt ovat monen lajin kohdalla EU-tasolla liian suuret. Vaikka Suomi on ajanut

tieteelliseen tietoon perustuvia kiintiöitä, kiintiöt eivät ole pienentyneet. Myös kaupallisen

lohenkalastuksen aikaistaminen Pohjanlahdella uhkaa Suomen merilohikantoja.

Mikromuovit ja niiden kertyminen eliöihin on uusi tunnistettu uhka.

Suomi on onnistunut tavoitteessa esimerkiksi täydentämällä Natura 2000 -verkostoa vuonna 2018

kolmella meriluonnon kannalta arvokkaalla alueella. Kolmivuotisella Vaeltavien ja uhanalaisten

kalakantojen elvyttäminen -kärkihankkeella elvytettiin kalakantoja yhteistyössä paikallisten

tahojen kanssa, ja vaelluskalojen elinolosuhteiden parantamiseen päätettiin vuonna 2019 varata

aiempaa isompi summa.

Taantuvien ja uhanalaisten kalojen laittomalle kalastukselle on tullut tuntuva sakkomaksu, ja EU-

tasolla Suomi on omilla kannanotoillaan pyrkinyt edistämään tieteellisesti kestävää kalastuksen

säätelyä.

Ympäristöministeriö on rahoittanut vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelmia toteuttavia ja

tukevia hankkeita noin kahdeksalla miljoonalla eurolla. Monessa hankkeessa tavoitteena oli maalta

vesistöön joutuvan ravinnekuorman pienentäminen. Rehevöitymisessä Suomenlahden tilanne on

parantunut, kun pistekuormitusta on saatu vähennettyä.

Vesiensuojelun tehostamisohjelma käynnistyi vuonna 2019, ja hallitus linjasi rahoitukseksi 69

miljoonaa euroa vuosille 2019–2023. Merialuesuunnittelun tueksi on koottu tietoa alueiden

suojeluarvoista ja -statuksista. Mittavan merialueiden tutkimushankkeen VELMUn tuloksia

hyödynnetään suunnittelutyön pohjana muun muassa Meriavain-hankkeessa, jonka tavoitteena on

trendi: neutraali

tuottaa tietoa mereisten avainelinympäristöjen sijoittumisesta, runsaudesta ja laadusta.

Panttipullojärjestelmä on hyvä ja toimiva, se vähentää meriin päätyvän muovin määrää. Myös

muovinkierrätystä on parannettu.

Suomen tulee:

• uudistaa vesi- ja ympäristönsuojelulakeja niin, että ne vastaavat vesipuitedirektiivin

vaatimuksia aiheuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti

• lopettaa avohakkuut valtion mailla

• kohdentaa maataloustukia vielä tehokkaammin vesistöjen rehevöitymistä ehkäisevään

toimintaan

• ohjata ruokailutottumuksia voimakkaammin kasvisruoan suuntaan sekä tukea Itämeren

kestävien kalakantojen hyödyntämistä ravintona

• kieltää tupakointi uimarannoilla, sillä merten ja rantojen yleisin jäte on tupakantumppi

• jatkaa kalateiden ennallistamista ja laajentaa kalatievelvoitteita.

Arviointiin osallistuneet järjestöt: Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry, Luontoliitto ry, Suomen

luonnonsuojeluliitto ry.

Tavoite 15: Maanpäällinen elämä

Suomen haasteena on luonnon köyhtymisen jatkuminen. Vuoden 2020 tavoitetta

monimuotoisuuden kadon pysäyttämiseksi ei tulla Suomessakaan saavuttamaan. Suomen noin 400

luontotyypistä 48 prosenttia on arvioitu uhanalaisiksi. Uhanalaisimpia ovat perinnebiotoopit (100

%) (kedot, niityt, yms.) ja metsäiset luontotyypit (76 %). Uhanalaisuuden syinä ovat muun muassa

metsien uudistamis- ja hoitotoimet, ojitukset, pellonraivaukset, rakentaminen, vesien

rehevöityminen ja ilmastonmuutos.

Suomen metsä- ja kitumaan pinta-alasta 13 prosenttia on suojeltua, mutta Etelä-Suomessa vain 5

prosenttia. Metsälakia uudistettiin vuonna 2014, mikä on Luonnonvarakeskuksen mukaan johtanut

metsälakikohteiden pinta-alan pienentymiseen 27 000 hehtaarilla. Tällä on suora negatiivinen

vaikutus luonnon monimuotoisuuteen, mutta muutosten varsinaisia vaikutuksia metsäluontoon on

tutkittava tarkemmin. Hakkuumäärät ovat keskimäärin kasvaneet vuosina 2016-19 ja 2018 tehtiin

ennätyshakkuut. Valtioneuvoston selvityksessä metsätalouden osuus vesistöpäästöistä todettiin

merkittävästi aiempaa suuremmaksi.

trendi: negatiivinen

Maankäyttö- ja rakennuslaissa uusien yleiskaavojen metsätalousmailta poistettiin

maisematyölupavelvoitteen asettamismahdollisuus. Mahdollisuutta on käytetty esimerkiksi

luontoarvojen tai maisema-arvojen turvaamiseksi, mistä syystä ympäristöjärjestöt pitävät

lakimuutosta heikennyksenä. Kaivoslakiin tehtiin vuonna 2019 muutos, joka sallii

ympäristövaikutusten arvioinnin joissain tapauksissa myöhemmin kuin aiemmin. Hallitusohjelman

kaivoslainsäädännön uudistuksessa yhtenä lähtökohtana on ympäristönsuojelun tason

parantaminen.

Haitallisten vieraslajien levinneisyys on kasvanut. Lajien torjuntaa ovat pitkälti tehneet

ympäristöjärjestöjen hankkeet ja vapaaehtoiset.

Suomi on onnistunut siinä, että luonnon monimuotoisuus on noussut yhteiskunnalliseen

keskusteluun. Leikkaukset rahoituksesta heikensivät kuitenkin luonnonsuojelun toimintaa. Vuoden

2019 hallitusohjelma lupaa muutosta parempaan. Luonnon monimuotoisuutta on edistetty myös

EU Life -rahoituksella.

Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjassa kerättiin yli 8 000 hehtaaria uusia suojelualueita

yksityisiltä maanomistajilta, kunnilta ja valtiolta. Hossaan perustettiin kansallispuisto vanhojen

metsien suojelemiseksi. Soidensuojelulle valmisteltua täydennysohjelmaa toteutettiin valtion

maiden osalta.

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman (2014–2025) toimeenpanoa jatkettiin.

Ohjelma perustuu maanomistajien vapaaehtoiseen metsien suojeluun ja luonnonhoitoon.

Metsäluonnon monimuotoisuuden huomioimista talousmetsissä on edistetty myös esimerkiksi

Monimetsä-hankkeessa, metsäsertifioinnilla sekä päivittämällä metsänhoitosuosituksia.

Uhanalaisten lajien suojelun toimintaohjelma valmistui vuonna 2017. Rahoitusvaje on rajoittanut

toteutusta, ja uhanalaistuminen on jatkunut. Suden metsästystä kokeiltiin, mutta se lopetettiin 2016

susikannan vähennyttyä. Myönteinen esimerkki on saimaannorpan suojelu.

Suomen tulee:

• rahoittaa ja edistää tutkimusta lainsäädännön ja kestävän maankäytön tueksi

• ylläpitää ja kasvattaa luonnonsuojelun rahoitusta

• varmistaa viranomaisille riittävät resurssit sekä edistää luvituksen, valvonnan ja neuvonnan

yhteistyötä

• edistää aktiivista luonnonhoitoa ja ennallistamista

• huomioida lainsäädännön uudistuksissa luonnon monimuotoisuus ja ympäristönsuojelu

hallitusohjelman mukaisesti

• vaikuttaa siihen, että EU-rahastot huomioivat EU:n suojelutavoitteet ja Euroopan vihreän

kehityksen ohjelman sekä tukevat luonnon kestävää käyttöä ja luonnonsuojelua

• pitää viljely- ja metsämaiden puhtaus nykyisellä hyvällä tasolla.

Arviointiin osallistuneet järjestöt: Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry, Maa- ja

metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, Suomen luonnonsuojeluliitto ry, WWF Suomi sr

SDG 16: Rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto

Suomen haasteena on, että yhteiskunnallinen polarisaatio on vahvistunut, ja erityisesti

turvapaikanhakijoita ja muslimeja vastaan suunnattu vihapuhe on lisääntynyt. Myös

tuntemattomien verkon kautta lapsiin kohdistama vihapuhe, kiusaaminen sekä seksuaaliseen

toimintaan houkuttelu ovat lisääntyneet. Yhdeksäsluokkalaisista 10 prosenttia on joutunut

väkivallalla uhkaamisen kohteeksi.

Istanbulin sopimuksen toteuttamiseksi Suomea on kehotettu viipymättä ottamaan käyttöön selkeät

toimintatavat ja ohjeistus naisten ja lasten suojelemiseksi.

Vuonna 2019 voimaan tulleen tiedustelulain yhteydessä kansalaisten yksityisyydensuoja kapeni,

koska seulonnassa viranomaisten haltuun voi jäädä suuri määrä yksittäisten kansalaisten viestintää.

Suomalaiset yritykset vievät aseita maihin, jotka ovat osallisina sodissa tai kansainvälisten

raporttien mukaan rikkovat ihmisoikeuksia.

YK:n ihmisoikeuskomitea ja -neuvosto ovat toistuvasti kiinnittäneet huomiota kaikesta

asepalveluksesta kieltäytyvien totaalikieltäytyjien asemaan Suomessa, ja ihmisoikeusneuvosto on

kehottanut Suomea varmistamaan, että siviilipalvelusasiat säilyvät siviilien päätösvallassa.

Suomi on onnistunut aktiivisesti muistuttamaan YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1325

– naiset, rauha ja turvallisuus – toimeenpanosta kansainvälisillä areenoilla ja on aloittanut

ensimmäisten maiden joukossa päätöslauselman 2250 – nuoret, rauha ja turvallisuus – kansallisen

toimeenpanosuunnitelman laatimisen. Nuoret ja nuorisojärjestöt ovat ottaneet vahvan

omistajuuden prosessista.

Suomi on ulkopolitiikassa korostanut konfliktinehkäisyä, rauhanvälitystä, dialogiprosesseja ja

konfliktien juurisyihin puuttumista. Nämä tavoitteet on toimeenpantu osittain.

Puolustusselonteossa kriisinhallintaoperaatioiden osallistumisen tavoitteeksi asetetaan kansallisen

puolustuskyvyn kehittäminen. Rauhanvälitystyöhön 2019 esitetty määrärahakorotus oli kauan

kaivattu askel oikeaan suuntaan. Suomi nosti johdonmukaisesti keskusteluun

oikeusvaltioperiaatteet toimiessaan EU:n puheenjohtajana syksyllä 2019.

Suomalaiset toimijat ovat tukeneet hauraissa valtioissa naisten, lasten, nuorten ja vammaisten

ihmisten oikeuksia ja osallisuutta sekä sukupuolten välistä tasa-arvoa.

Eduskunta hyväksyi 1.3.2019 siviilipalveluslain muutoksen. Jatkossa kaikki

täydennyspalvelukseen hyväksytyt reservinkieltäytyjät on vapautettu armeijan palveluksesta

automaattisesti.

Suomen tulee:

• laatia rauhanpoliittinen ohjelma vihapuheen vähentämiseksi ja väkivaltakulttuurin

trendi: negatiivinen

muuttamiseksi rauhankulttuuriksi

• laatia Lanzaroten sopimukselle toimeenpano-ohjelma, joka kattaa sopimuksen koko

sisällön.

• suojella paremmin paperittomia lapsia ja varmistaa heille kuuluvat opetus- ja

terveydenhuollon palvelut

• lopettaa ase- ja sotatarvikevienti sotaa käyviin maihin

• leikata sotilasmenoista ilmastonmuutokseen varautumiseksi ja sopeutumiseksi ja suunnata

varat sekä kansallisesti että kansainvälisesti kaikkein köyhimmille ja köyhimpiin maihin

• tukea uusien rauhantoimintamallien syntymistä tuomalla yhteen monenkeskisiä, yksityisen

sektorin ja järjestökentän toimijoita sekä kannustamalla monitoimijahankkeita ja -ohjelmia

• luopua totaalikieltäytyjien rangaistuksista ja varmistaa, ettei siviilipalvelus ole pidempi

kuin lyhin varusmiespalvelus

• tiukentaa aselainsäädäntöä ja valvoa lainsäädännön noudattamista nykyistä tehokkaammin.

Arviointiin osallistuneet järjestöt: Aseistakieltäytyjäliitto ry, Suomen Rauhanliitto ry, WIPLF

Suomen osasto ry (Women’s International League for Peace and Freedom), Suomen

Sadankomitea ry, Suomen Lähetysseura ry, Pelastakaa Lapset ry, Suomen YK-liitto ry.

Tavoite 17: Yhteistyö ja kumppanuus

Suomen haasteena on, että olemme sitoutuneet kanavoimaan 0,7 prosenttia bktl:sta

kehitysyhteistyöhön jo 50 vuotta sitten, mutta tavoitteeseen on päästy vain kerran. Lisäksi

marginaalissa elävät ovat edelleen liian syrjässä niin Suomessa kuin kehitysmaissa. Vammaisten

merkityksellinen osallistuminen työelämään ja yhteiskunnalliseen päätöksentekoon on edelleen

poikkeuksellista. Myöskään seksuaalivähemmistöjä ja työttömiä ei ole aktiivisesti otettu mukaan

kestävän kehityksen edistämiseen.

Kehitysrahoituksen leikkausten seurauksena Suomen kumppanuuksien määrä kansainvälisesti on

kaventunut, pieniä kumppanuuksia on kadonnut ja erityisesti vapaaehtoistoiminta on kärsinyt.

Yritysyhteistyötä on painotettu voimakkaasti. Yksityisen sektorin kehitysyhteistyötoimijoiden

kohdalla on vaadittava yhtä tarkkaa laadullista ja määrällistä raportointia sekä yhteisten kestävän

kehityksen arvojen noudattamista kuin järjestöjen kohdalla. Markkinaperustaisuuden nousu

kestävää kehitystä edistäväksi toimintatavaksi uhkaa jättää kaikkein haavoittuvimmat jälkeen.

trendi: neutraali

Yksityisen sektorin panosta tarvitaan, jotta kestävä kehitys saavutetaan, mutta mikään toimija ei

yksin tule saavuttamaan tavoitteita. Pienemmällä panoksella voidaan tehdä enemmän suuntaamalla

kestävän kehityksen rahoitusta strategisemmin ja hyödyntämällä olemassa olevaa arviointi- ja

tutkimustietoa.

Suomi on onnistunut kehitysyhteistyössään sitoutumaan pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti

kumppanimaihinsa. Suomi on myös vahvasti sitoutunut sääntöpohjaiseen toimintaan ja panostanut

kansainvälisesti erityisesti verojärjestelmien kehittämiseen.

Suomessa järjestöt työskentelevät erityisesti tietoisuuden lisäämiseksi kestävästä kehityksestä ja

globaalisti kumppanijärjestöjen hallinnollisen osaamisen kasvattamiseksi. Kumppaneiden

suunnittelu- ja raportointikapasiteetin vahvistaminen on kasvattanut valmiuksia tunnistaa myös

oman työn linkittyminen kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Ohjelmatukijärjestöjen ohella myös vapaaehtoisuuteen perustuvilla kansalaisjärjestöillä on

mahdollisuus saada tukea kehitysyhteistyöhön, mutta tuettavien järjestöjen määrä on voimakkaasti

laskenut.

Kaudella 2016–2019 kestävän kehityksen toimikunta vauhditti Agenda2030:n toimeenpanoa ja

kytkemistä osaksi kansallista kestävän kehityksen työtä. Toimikunnassa ovat edustettuina

ministeriöiden ja puolueiden lisäksi elinkeinoelämä, kunnat sekä laaja otos kansalaisyhteiskuntaa.

Lisäksi tutkijoista koostuva asiantuntijapaneeli sekä nuorisodelegaatit haastoivat ja arvioivat

kestävän kehityksen toimikunnan työtä ja yhteiskuntasitoumuksen edistymistä. Jatkossa myös

työttömien ja vammaisten nuorten ääni tulee saada paremmin kuuluviin.

Suomen tulee:

• lunastaa lupauksensa kehitysyhteistyön ja kestävän kehityksen rahoituksen kasvattamiseksi

• seurata nykyistä tarkemmin ja ohjeistaa yksityiskohtaisemmin yksityisen sektorin

yhteistyössä arvopohjaisen kumppanuuden toteutumista

• asettaa kestävän kehityksen arvopohja ja ihmisoikeusperustaisuus edellytykseksi kaikille

hankkeille ja rahoitukselle

• painottaa kestävän kehityksen tavoitteiden etenemistä seuraavien delegaattien valinnassa

monimuotoisuutta ja laajamittaista osallistamista

• eritellä valtion talousarvioesityksissä, mihin asiakirjoihin määrärahojen kohdentaminen

pohjautuu, ja läpinäkyvyyden parantamiseksi nämä asiakirjat on julkistettava

Arviointiin osallistuneet järjestöt: Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry, Suomen Ammattiliittojen

Keskusjärjestö SAK ry, Suomen Lähetysseura ry, Suomen YK-liitto ry.