kehittyvät palkkasopimukset - saknetti.sak.fi/sak/pdf/palkpol.pdf · että samasta ja...

Kehittyvätpalkkasopimukset

Kannen kuva: Jan Djenner/Gorilla Tilaukset: SAK/Postitus puh. (09) 7721 344

KEHITTYVÄT PALKKASOPIMUKSET - 1

Esipuhe Työmarkkinajärjestöjen sopimusneuvottelijoilta kysytään usein, miten sopimusten palkankorotukset määräytyvät. Minkälaisten periaatteiden varaan esimerkiksi SAK rakentaa palkankorotustavoitteensa? Onko tavoitteena aina mahdollisimman suu-rinumeroinen korotus? Ovatko palkkaneuvottelut nollasummapeliä, jossa toisen osapuolen voitto on toisen tappio, vai onko jokin ratkaisuvaihtoehtojen alue mo-lempien osapuolten kannalta muita siedettävämpi? Kaksi nuorta ekonomistia on selvittänyt palkoista sopimisen kysymyksiä talous-teorian kahden eri tutkimusperinteen valossa. Jyrki Sipiläinen on käynyt läpi suo-malaisessa keskustelussa tutumpia palkkapolitiikan makrotaloudellisia tarkastelu-ja, kuten inflaatio-ongelmien hallintaa ja solidaarista palkkapolitiikkaa talouden rakennemuutoksen vauhdittajana. Juhana Valve on puolestaan analysoinut työ-markkinasopimuksia peliteorian näkökulmasta. Molemmilla talousteoreettisiin tarkasteluihin nojaavilla puheenvuoroilla on liitty-mäkohtia ajankohtaiseen työmarkkinakeskusteluun. Työnantajien edustajat ovat alkaneet arvostella tuottavuussidonnaista palkkapolitiikkaa, vaatineet rakenne-muutoksia ja palkkaerojen kasvattamista sekä palkoista päättämisen siirtämistä yrityksissä paikallisesti päätettäväksi. Jyrki Sipiläisen selvityksestä käy ilmi, että solidaarista palkkapolitiikkaa voidaan pitää vähintään yhtä tehokkaana rakennemuutoksen vauhdittajana kuin palkka-erojen kasvattamiseen perustuvaa mallia. Niin Sipiläisen kuin Juhana Valveenkin tarkastelut tuovat esille, että moderni taloustiede tarjoaa selityksiä suomalaisen palkoista sopimisen mallin toimivuudelle ja hyville tuloksille. Suotuisimmat vaiku-tukset talouden vakauteen, talouskasvuun ja työllisyyteen on saatavissa suoma-laisen sopimisen perinnettä kehittämällä. Pertti Parmanne SAK:n pääekonomisti

2 - KEHITTYVÄT PALKKASOPIMUKSET


Sisällys Esipuhe .....................................................................................................1 OSA 1. Solidaarinen palkkapolitiikka –....................................................5 Rakennemuutoksen vauhdittaja...............................................................5 Tiivistelmä .................................................................................................7 1 Johdanto ................................................................................................8 2 Solidaarinen palkkapolitiikka ................................................................8

2.1 Sopimustoiminnan ja hyvinvointiyhteiskunnan yhteys................................. 10 Sopimustoiminnan ja hyvinvointiyhteiskunnan merkkipaaluja........................... 10

3 Palkkanormit ........................................................................................11 3.1 EFO-malli .................................................................................................... 11 3.2 Tuposeto-malli ............................................................................................. 12 3.3 Julkisen sektorin erityispiirteitä.................................................................... 13

4 Solidaarinen palkkapolitiikka ja talouskasvu .....................................14 4.1 Rakennemuutos .......................................................................................... 14 4.2 Solidaarinen palkkapolitiikka ja tuottavuuden kasvu ................................... 15 4.3 Solidaarinen palkkapolitiikka innovaatiomallina .......................................... 16 4.4 Rakennemuutos ja palkkaerot..................................................................... 17 4.5 Transaktiokustannukset .............................................................................. 18

5 Kansantalouden vakauden säilyttäminen...........................................20 5.1 Palkkakilpailu............................................................................................... 20 5.2 Palkkanormin merkitys talous- ja rahaliitossa ............................................. 21 5.3 EMU-puskurit............................................................................................... 22

6 Palkkapolitiikka globaalissa taloudessa.............................................23 6.1 Solidaarinen palkkapolitiikka Euroopassa ................................................... 23 6.2 Palkkakoordinaation muotoja ...................................................................... 23 6.3 Globalisaatio ja Washingtonin konsensus................................................... 24 6.4 Globalisaatio ja hyvinvointiyhteiskunta........................................................ 25

7 Lopuksi.................................................................................................27 Lähteet.....................................................................................................28 Liite ..........................................................................................................31 OSA 2. Sopimustoiminta peliteorian näkökulmasta..............................34 Tiivistelmä ...............................................................................................36

Sopimusjärjestelmä ja palkkakoordinaatio .................................................... 36 Yleisiä tuloksia............................................................................................... 36 Yhteiskunnalliset arvot ja loppupäätelmä ...................................................... 37

1 Johdanto ..............................................................................................38 2 Päätöksenteko ja sopiminen ...............................................................39

2.1 Vangin pulma .............................................................................................. 40 2.2 Kannustinvaikutus ja palkkamaltti ............................................................... 41 2.3 Kannustinongelma ja palkkaneuvottelut...................................................... 41 2.4 Vajaa informaatio ........................................................................................ 42 2.5 Informaation taloustiede .............................................................................. 42 2.6 Epäsymmetrinen informaatio työmarkkinoilla.............................................. 43


2.7 Oikea palkka ................................................................................................43 2.8 Informaatio-ongelman pienentäminen signaloinnilla....................................44

2.8.1 Koulutus signaalina...............................................................................44 2.8.2 Tulospalkka – moraalikato ja signalointi ...............................................45

2.9 Investoinnit...................................................................................................46 2.9.1 Suhdespesifit investoinnit ja hold-up-ongelma......................................46 2.9.2 Palkanmuodostus ja investoinnit...........................................................46

2.10 Täydellinen kilpailu ja informaation taloustiede .........................................47 2.10.1 Täydellisen kilpailun oletukset ............................................................47 2.10.2 Täydellinen kilpailu työmarkkinoilla.....................................................48 2.10.3 Todellinen maailma.............................................................................48 2.10.4 Täydellinen kilpailu ja informaation taloustiede – yhteenveto .............49

2.11 Mekanisminsuunnittelu ..............................................................................50 3 Yhteiskunta ja palkoista sopiminen.................................................... 51

3.1 Pitkäaikaiset palkkasopimukset ...................................................................51 3.2 Korporatismi ja palkkakoordinaatio..............................................................51 3.3 Uusi Phillipsin käyrä – inflaatio ja työttömyys ..............................................53 3.4 Inflaatio, työttömyys ja työmarkkinoiden joustavuus....................................54

4 Palkkasopiminen – kansainvälinen näkökulma ................................. 56 4.1 Talouskulttuurit ............................................................................................56 3.2 Kilpailukyky ..................................................................................................57 4.3 Palkkasopimusten koordinointi EMU:ssa.....................................................58

Suuret euromaat ............................................................................................58 5 Ammattiliitot, hallituspolitiikka ja taloudellinen kasvu ...................... 59

5.1 Johdanto ......................................................................................................59 5.2 Tutkimuksen lähtökohdat ja yleiset johtopäätökset .....................................60 5.3 Mallit – ominaisuudet ja tulokset..................................................................60

5.3.1 Palkkaneuvottelut .................................................................................61 5.3.2 Julkisen vallan osallistuminen...............................................................61 5.3.3 Uskottavat sopimukset..........................................................................62

5.3.4 Liittovoima.................................................................................................64 6 Lopuksi ................................................................................................ 65 Lähteet .................................................................................................... 67 Liite 1 Peliteorian peruskäsitteitä .......................................................... 69

Strateginen peli..................................................................................................69 Dominoidut strategiat.........................................................................................70 Nash-tasapaino..................................................................................................70 Ekstensiivisen muodon peli ...............................................................................72 Epätäydellinen informaatio ja osapelitäydellinen tasapaino ..............................72 Toistetut pelit .....................................................................................................73 Laajennuksia......................................................................................................74


Jyrki Sipiläinen OSA 1. Solidaarinen palkkapolitiikka – Rakennemuutoksen vauhdittaja


Tiivistelmä Palkanmuodostukseen on vaadittu viime aikoina voimakkaita muutoksia, muun muassa luopumista keskimääräiseen tuottavuuteen perustuvasta palkkamallista. Nykyisen palkanmuodostuksen on väitetty haittaavan talouden toimintaa ja olevan este ja hidaste talouden kehitykselle. Näille väitteille on etsitty tukea eräistä talous-tieteen suuntauksista. Uusi taloustutkimus tuo kuitenkin esille päinvastaisia tulok-sia: Palkkakoordinaatio johtaa palkansaajaryhmien välistä palkkakilpailua parem-

paan talous- ja työllisyyskehitykseen. Tulopolitiikalla on EMU-oloissa keskeinen asema tavoiteltaessa hintavakautta

ja taloudellista menestystä. Kansantalouden keskimääräiseen tuottavuuskehitykseen sidottu palkanmuo-

dostus on edelleen toimiva ajatuskehikko. Globalisaatioon parhaiten sopeutuneissa maissa on kiinnitetty erityistä huo-

miota palkansaajien muutoksissa tarvitsemaan turvaan. Kansainvälistyneen ta-louden asettamiin haasteisiin on lisäksi pyritty vastaamaan kehittämällä kan-sallista sekä rajat ylittävää neuvotteluja sopimusyhteistyötä.

Eurooppalaisissa hyvinvointijärjestelmissä on pyritty yhdistämään tehokkuus- ja tasa-arvonäkökulmat. Näiden järjestelmien tarkoitus on helpottaa sopeutu-mista ulkoisiin muutoksiin ja tehdä muutoksista yhteiskunnallisesti hyväksytty-jä.

Kehittämällä yritys- ja työpaikkakohtaisia tulos- ja voittopalkkiojärjestelmiä voi-

daan ala- ja yrityskohtaisia tuottavuuseroja ottaa huomioon rikkomatta koor-dinoidun palkkapolitiikan tuomia etuja.


1 Johdanto SAK:n palkkapolitiikan perustana on solidaarisuus. Solidaarisuudella tarkoitetaan, että samasta ja samanarvoisesta työstä pitää maksaa samaa palkkaa. Solidaari-suuteen kuuluu myös vaatimus tulonjaon oikeudenmukaisuudesta. Suomessa on käsitelty melko vähän solidaarisuuden teoreettisia perusteita. Sa-moin käytettyjen palkkamallien analysointi on ollut verraten vähäistä. Kansainvä-linen työmarkkinakeskustelu on usein keskittynyt Yhdysvaltain ja Ison-Britannian kokemuksiin, jolloin pohjoismaiset erityispiirteet ja tarpeet ovat saaneet vähem-män huomiota. Suomalaiseen työmarkkinakeskusteluun haetaan usein argument-teja anglosaksisista maista ja niin sanotun vapaan kilpailun oloista, ja näillä perus-tellaan vaatimuksia muuttaa suomalaista työmarkkinakäytäntöä. Ammattiyhdistysliikkeen tärkeänä tehtävänä on ollut työskennellä palkansaajien elintason ja hyvinvoinnin parantamiseksi. Solidaarisella palkkapolitiikalla on tavoi-teltu tulonjakolähtökohtien lisäksi myös talouskasvua ja rakennemuutosta. Sen seurauksena työvoimaa on siirtynyt heikon tuottavuuden yrityksistä ja aloilta kor-keamman tuottavuuden yrityksiin ja aloille. Pohjoismainen ammattiyhdistysliike on perinteisesti nähnyt palkkapolitiikan, talo-uskasvun ja työllisyyden väliset yhteydet. Työmarkkinaratkaisuilla on tiedostettu olevan selvä vaikutus kansantalouden kehitykseen. Tulopolitiikan kausi on osoittautunut pääosin taloudelliseksi menestykseksi. Tuot-tavuuden ja bruttokansantuotteen kasvu on ollut Suomessa useimpiin muihin Eu-roopan maihin verrattuna nopeampaa. Samanaikaisesti Suomesta on rakennettu hyvinvointiyhteiskuntaa. 2 Solidaarinen palkkapolitiikka Ruotsin ammatillinen keskusjärjestö LO (Landsorganisationen i Sverige) pohti jo vuoden 1936 kongressissa solidaarisen palkkapolitiikan hyötyjä. Solidaarisen palkkapolitiikan päätavoite oli hyvinvointivaltio markkinataloudessa. Yksi tärkeä peruste solidaariseen palkkapolitiikkaan oli palkkasyrjinnän välttäminen. Palkkaus ei saanut perustua sukupuoleen, kansalaisuuteen tai muuhun työn kannalta epä-olennaiseen tekijään. Solidaarinen palkkapolitiikka oli osa laajaa talouspoliittista ohjelmaa, jonka Rudolf Meidner ja Gösta Rehn esittelivät vuoden 1951 LO-kongressissa julkaisussa Fack-föreningsrörelsen och den fulla sysselsättningen. Kongressi hyväksyi solidaarisen palkkapolitiikan viralliseksi linjakseen. Sen tosiasiallinen soveltaminen alkoi 1960-luvulla. Rehn–Meidner-mallin (1951) tavoitteena oli yhdistää talouden vakaus, täystyöllisyys, hyvä talouskasvu ja oikeudenmukainen tulonjako. Malli on vaikut-tanut laajasti talouspolitiikkaan Pohjoismaissa, missä mainitut tavoitteet on vaike-uksista huolimatta pystytty saavuttamaan melko hyvin. Rehn–Meidner-mallin taustalla on olettamus, että työmarkkinat eivät ole kovin hy-vin toimiva markkinatyyppi. Työmarkkinoiden toimintaan vaikuttavat monet sään-


nöt ja traditiot. Työmarkkinajärjestöillä on mahdollisuus parantaa tilannetta inter-ventioilla, väliintulolla. Solidaariseen palkkapolitiikkaan liittyikin olennaisesti idea vastuullisista työmarkkinaosapuolista. Solidaarinen palkkapolitiikka tarkoittaa, että 1) samasta ja samanarvoisesta työstä tulee maksaa samaa palkkaa ja 2) palkkahajonnan tulee olla oikeudenmukainen. Jos samapalkkaisuusperiaate toteutuu ja palkkaerot ovat oikeudenmukaisia, tulisi pyrkiä suhteelliset palkkaerot ylläpitäviin palkankorotuksiin. Tällöin kaikki palkan-saajat saisivat samansuuruisen prosenttikorotuksen. Jos näin ei ole, solidaarisen palkkapolitiikan tulisi sisältää palkkaeroja oikaisevia eriä, kuten senttikorotuksia sekä matalapalkka- ja naiseriä.1 Palkkapoliittisiin tavoitteisiin voidaan päästä palkkapolitiikan keskittämisellä tai koordinoinnilla. Töiden samanarvoisuuden määrittelemisen välineeksi on kehitetty erilaisia työnarviointijärjestelmiä ja -malleja. Suomessa solidaarinen palkkapolitiikka on tarkoittanut palkkaerojen kasvun hillin-tää, kun taas Ruotsissa on pyritty voimallisesti palkkaerojen tasaamiseen. Ruot-sissa palkkapolitiikan solidaarisuuden aste on siis ollut suurempi. SAK:n palkka-politiikan linjaa kuvaa hyvin termi kannustava solidaarisuus (SAK 2001, 35-36). Solidaarisella palkkapolitiikalla voidaan jäljitellä kilpailullisten työmarkkinoiden tuottamaa palkkarakennetta tai palkkaratkaisua. Kilpailullisilla työmarkkinoilla pal-kanmuodostuksen ei tulisi riippua ainoastaan toimialan tai yrityksen erityistekijöis-tä. Palkankorotukset eivät saisi olla sidottuja toimialan tai yrityksen tuottavuuteen tai kannattavuuteen, vaan kilpailullisessa tasapainossa samasta hyödykkeestä (samasta työpanoksesta) tulisi maksaa sama hinta (sama palkka). Täydellisen kilpailun simulointi on tärkeää oikeudenmukaisuuden, kasvun ja hintavakauden kannalta (Erixon 2000, 15). Näin taataan reilun kilpailun edellytykset yritysten välil-le. Rehn–Meidner-mallissa korostetaan, ettei palkkojen tule perustua vain sen hetki-seen taloustilanteeseen tai neuvotteluasemaan ja että ammattiyhdistysliikkeen tulee luopua ryhmäintressien ajamiseen tähtäävästä politiikasta. Yrityksille pitää antaa tilaa kehittää toimintaansa. Solidaarisuudella haetaan yhtenäisyyttä palkka-politiikkaan. Eri palkansaajaryhmien tulee kokea palkkaerot oikeudenmukaisiksi. Solidaarisuudella pyritään siihen, ettei ay-liike ole vain intressiorganisaatio, vaan myös yleinen yhteiskunnan kehittäjä. Rehnin ja Meidnerin malliin liittyi uusia ja nerokkaita keinoja, joilla pyrittiin hyviksi arvioituihin päämääriin. Välineiksi tarjottiin solidaarista palkkapolitiikkaa, aktiivista työmarkkinapolitiikkaa ja suhteellisen tiukkaa finanssi- ja rahapolitiikkaa (Erixon 2000). Solidaarinen palkkapolitiikka tähtää voimakkaaseen rakennemuutokseen. Tär-keimpänä signaalina rakennemuutokseen ei ole yritysten kannattavuuseroihin

1 Liitteessä on taulukko työmarkkinaratkaisuista vuosilta 1969–2004.


perustuva palkkaerojen kasvu. Kun eri työnantajien on maksettava samanarvoi-sesta työstä samaa palkkaa, on huonosti kannattavien yritysten tehostettava toi-mintaansa tai ne joutuvat poistumaan markkinoilta. Näin vapautuva työvoima siir-tyy paremman tuottavuuden yrityksiin. Seurauksena kansantalouden tuottavuus kasvaa. Toisaalta Rehnin ja Meidnerin ajattelun mukaan työttömyyden hoidossa ei saanut rajoittua pelkästään keynesiläiseen kokonaiskysynnän säätelypolitiikkaan. Valtion tuli huolehtia myös tehokkaasta työvälityksestä sekä tukea työvoiman liikkuvuutta ja uudelleenkoulutusta. 2.1 Sopimustoiminnan ja hyvinvointiyhteiskunnan yhteys Suomessa työmarkkinajärjestöjen välinen laaja ja kattava sopimustoiminta alkoi vuonna 1947. Vuoteen 1968 mennessä ay-liikkeen neuvotteluvoima oli noussut ja työntekijöiden taloudellinen asema parantunut. SAK:n vuoden 1969 edustajako-kous päätti, että ay-liikkeen pitäisi ottaa entistä suurempi vastuu yhteiskunnan kokonaiskehityksestä (SAK 1976). Perustavoitteeksi määriteltiin työntekijöiden reaaliansioiden ja työehtojen parantaminen, täystyöllisyyden turvaaminen sekä aktiivisen työvoimapolitiikan kehittäminen. Tulopolitiikan kausi alkoi vuodesta 1968. Keskitetyillä ratkaisuilla pyrittiin turvaa-maan solidaarisuus. Markkinavoimien ohjaaman kehityksen nähtiin suosivan vah-voja ja hyväosaisia. SAK:lla on ollut tärkeä rooli hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa. Hyvinvoin-tiyhteiskuntaa on kehitetty jäsenistön toiveiden mukaan. Sopimustoiminnan merki-tys hyvinvointiyhteiskunnan kehityksessä korostui 1960- ja 70-luvuilla, kun perus-tuslain määrävähemmistösäännöt vaikeuttivat parlamentaarista päätöksentekoa. Sopimustoiminnan ja hyvinvointiyhteiskunnan merkkipaaluja 1948 Lapsilisälaki, tapaturmavakuutuslaki 1958 Työturvallisuuslaki 1960 Vuosilomalaki 1960 Laki valtakunnallisista työttömyyskassoista 1962 Työntekijän eläkelaki (TEL) 1963 Sairausvakuutuslaki 1966 Työviikon lyhentäminen 40 viikkotuntiin 1967 Lomapalkkasopimus 1970 Työsopimuslaki, yleissitovuus ja irtisanomissuoja 1974 Äitiysloma 7 kuukautta 1978 Työterveyshuoltolaki 1984 Työttömyysturvalaki 1987 Tasa-arvolaki 1989 Henkilöstörahastolaki 1996 Päivähoitolaki 1997 Sopimus työttömyysturvan rahoituksesta ja puskurirahastoista 2002 Sopimus työeläkeuudistuksesta


Keskeiset sosiaaliset uudistukset ajoittuvat tulopolitiikan kaudelle. Sen aikana Suomesta on kehitetty pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu pääosin kolmikantayhteistyöllä ja tulopolitiikalla. Uudistusten rahoituk-sessa työnantajamaksuilla on ollut keskeinen asema. Sosiaalietuuksien kustan-nusvaikutukset on otettu huomioon laskettaessa palkankorotusvaraa. Sosiaaliturvajärjestelmät lievittävät köyhyyttä ja tarjoavat turvaa muutoksissa, mikä lisää ihmisten kykyä ja halukkuutta riskinottoon. Hyvinvointiyhteiskunta on vakuu-tus, joka tukee ihmistä koko elinkaaren ajan. Monesti yksityiset markkinat eivät kykene tarjoamaan tehokkaita vakuutuksia. Julkinen, kaikki kattava vakuutus vält-tää yksityisiin vakuutuksiin liittyviä moraalikato- ja valikoitumisongelmia2. Hyvin-vointijärjestelmät tulee nähdä pyrkimyksenä parantaa markkinoiden toimintaa (Tuomala 1998). Tärkeä kysymys on, miten taloudellisen kasvun tuoton tulisi jakautua eri ihmis-ryhmien kesken. Se, ettei osa ihmisistä pääsisi hyötymään talouskasvusta, syn-nyttäisi ristiriitoja ja epäluottamusta. Pohjoismaisten ammattiliittojen keskeinen tavoite onkin ollut tuloerojen kasvun hillitseminen. Tämä on ollut arvovalinta, joka ei kuitenkaan ole haitannut pohjoismaisten talouksien kasvua ja vaurastumista. Moderni kasvuteoriakaan ei pidä tuloeroja kasvutekijänä (Jones 2002). 3 Palkkanormit Palkkanormi on ohjenuora palkanmuodostukseen. Noudatettavasta palkkanor-mista sovitaan työntekijä- ja työnantajaosapuolien kesken. Palkkanormin noudat-taminen on yksinkertainen tapa tavoitella solidaarisen palkkapolitiikan tavoitteita. Esimerkiksi SAK:n vuoden 1956 edustajakokous antoi ohjeeksi, että reaalipalkko-jen nousun tulisi vastata työn tuottavuuden keskimääräistä kehitystä kansantalou-dessa (SAK 1976). Samalla omaksuttiin periaate, että samasta työstä tulee saada samaa palkkaa. Palkkanormilla pyritään ehkäisemään palkanmuodostukseen muuten liittyvää epävarmuutta ja tuomaan talouteen ennustettavuutta. Yhteisesti sovitulla peli-säännöllä tavoitellaan kokonaisuuden kannalta vakaata kehitystä. Palkkanormien tarkoitus on osoittaa kansantaloudellinen jakovara. 3.1 EFO-malli EFO-raportti julkaistiin 1968. Se on ruotsalaisten työnantaja- ja työntekijä-ekonomistien Gösta Edgrenin, Karl-Olof Faxénin ja Clas-Erik Odhnerin kirjoitta-ma.3 EFO-mallilla tarkoitetaan palkkojen nousuvaran laskennassa käytettyä lasku-

2 Moraalikato-ongelmalla tarkoitetaan, että vakuutettu muuttaa vakuutuksen saatuaan helposti käyt-täytymistään riskialttiimpaan suuntaan. Valikoitumisongelmalla tarkoitetaan sitä, että vakuutus kiinnostaa henkilöitä, jotka tietävät kuuluvansa riskiryhmään. Näiden syiden takia vakuutuksen hinta nousee korkeaksi. 3 EFO-malli perustui norjalaisen Odd Aukrustin (ks. esim. Inflation in the Open Economy: A Nor-wegian Model. Teoksessa Worldwide Inflation, toim. L. B. Krause & W.S. Salant, Brookings Insti-tution, Washington D.C, 1977) kehittämään pohjoismaiseen inflaatiomalliin.


kaavaa. Sillä tavoiteltiin täystyöllisyyttä, kansantaloudellista vakautta sekä raken-nemuutosta ja talouskasvua. Malli ohjasi myös Suomen palkkaneuvotteluja 1970-luvulta alkaen. EFO-mallissa talous jaetaan kahteen sektoriin: kansainväliselle kilpailulle avoi-meen sekä suljettuun sektoriin. Avoin sektori koostui lähinnä teollisuudesta ja suljettu yksityisistä ja julkisista palveluista sekä maataloudesta. Näiden kahden sektorin välillä oli suuria eroja, ja myös sektoreiden tuottavuus kehittyi eri tavalla. Tuottavuuden kasvu oli yleensä nopeampaa teollisuudessa ja hitaampaa palve-luissa.

Jakovara = avoimen sektorin (lähinnä teollisuus) työn tuottavuus + maailmanmarkkinahintojen muutos = EFO-malli

EFO-mallissa palkannousuvaran määritti talouden avoimen sektorin keskimääräi-sen tuottavuuskehityksen ja maailmanmarkkinahintojen muutoksen summa. Palk-kakehitys pyrittiin pitämään tasapainossa ja oikeudenmukaisena avoimen ja sulje-tun sektorin välillä. EFO-malli oli kuitenkin inflaatiolle altis. Hitaan tuottavuuskehityksen aloilla osa palkannoususta ei perustunut reaalitalouteen. Tällöin työn tuottavuuden kasvua suuremmat palkkojen nousut nopeuttivat inflaatiota. Suljetun sektorin palkkojen nostaminen työn tuottavuuden kasvua nopeammin ei synnyttänyt reaalitulojen kasvua kansantalouden tasolla, vaan inflaatiota. Funktionaalinen tulonjako tarkoittaa työn ja pääoman välistä tulonjakoa. EFO-mallin keskeinen tavoite oli pitää tämä suhde tasapainossa. Yritysten voittoja tarvi-taan kannustimina investointeihin. Toisaalta jos palkkoja nostetaan liian vähän, tulee pääoman tulo-osuus kasvamaan. Liian suuri pääomatulojen kasvu voi hel-posti johtaa tehottomuuteen ja virheinvestointeihin. EFO-malli toimi kohtalaisen hyvin nopean kasvun, täystyöllisyyden ja alhaisen inflaation oloissa. 1970-luvun öljykriisit ja Bretton Woods -valuuttajärjestelmän hajoaminen synnyttivät vakavia inflaatio-ongelmia. 1970-luvun huonot kokemuk-set korkeasta inflaatiosta saivat työmarkkinajärjestöt kiinnittämään entistä enem-män huomiota inflaation hallintaan. Nopea inflaatio vaikeuttaa pyrkimyksiä nostaa reaalituloja, vääristää hintajärjestelmän signaaleja ja heikentää tuotannon tehok-kuutta. 3.2 Tuposeto-malli EFO-mallin keskeinen ongelma oli sen synnyttämä rakenteellinen inflaatio. Suo-messa tulopoliittinen selvitystoimikunta (Tuposeto) päätyi vuonna 1995 julkaistus-sa inflaatioraportissaan esittämään koko kansantalouden keskimääräiseen tuotta-vuuteen perustuvaa palkkanormia. Tällä pyrittiin purkamaan korkeaa inflaatiota ylläpitäneitä palkanmuodostuksen piirteitä. Tuposeto-malli on nykyinen palkkojen nousun perusmalli. Siihen viitataan yleisesti nimellä palkkanormi. Ennen inflaatio-ongelmat hoidettiin devalvaatioilla, mutta enää tätä vaihtoehtoa ei ole. EMU-oloissa (Euroopan talous- ja rahaliitto EMU) nopea inflaatio uhkaa maan


kilpailukykyä, eikä sitä voida enää korjata valuuttakursseja muuttamalla. Suomen liityttyä EMU-järjestelmään mahdollisuus itsenäiseen rahapolitiikkaan ja valuutta-kurssipolitiikkaan poistui ja alhaisen inflaation tavoite korostui. Raja talouden avoimen ja suljetun sektorin välillä ei ole enää yhtä selkeä kuin ennen, koska kau-pan esteiden purkamisen ja talouden avautumisen myötä markkinaehtoisuus on yhä useammalla alalla lisääntynyt (Tuposeto 1995, 11). Tuposeto-mallissa palkannousuvara muodostuu inflaatiotavoitteen ja työn tuotta-vuuden keskimääräisen kasvun summasta. Tällöin työvoimakustannukset työyk-sikköä kohden nousevat keskimäärin tavoitellun inflaation nopeudella. Oleellinen seikka on, että jakovaraa määritettäessä käytetään inflaatiotavoitetta eikä inflaatio-ennustetta tai toteutunutta inflaatiota. Kiihtyvän inflaation oloissa niiden käyttö johtaisi helposti inflaatiokierteeseen, tai hidastuvan inflaation vallitessa deflaa-tiokierteeseen. Työmarkkinajärjestöt voivat rauhoittaa inflaatio-odotuksia ja edesauttaa työllisyyttä sitoutumalla yhteiseen inflaatiotavoitteeseen ja mitoittamalla palkkaratkaisunsa tämän tavoitteen kanssa yhteensopiviksi. Palkanjakovaraa määriteltäessä tulee vähentää summasta työnantajien sosiaalivakuutusmaksut, kuten TUPO-kaudella on tehtykin.

Tuposeto-malli: jakovara = inflaatiotavoite + työn tuottavuuden keskimääräinen muutos koko kansantaloudessa

= sopimuskorotukset + liukumat + työnantajamaksujen muutokset Tuposeto-malli on neutraali funktionaalisen tulonjaon kannalta. Se pitää työ- ja pääomatulojen välisen suhteen ennallaan (Tuposeto 1995), koska reaalipalkat (ml. työnantajan sosiaalivakuutusmaksut) nousevat työn tuottavuuden mukaan. Kun seurataan tavoiteinflaatiota ja työn tuottavuutta, eivät palkankorotukset nosta inflaatiota. Jos toteutunut inflaatio on alle tavoiteinflaation, kasvaa palkansaajien ostovoima tavoiteltua nopeammin. Näin saattaa käydä vuonna 2004, sillä inflaati-on uskotaan jäävän alhaiseksi (Tuposeto 2003). Palkkanormilla on pyritty tasaiseen ja ennustettavaan ansiokehitykseen. Tasainen reaaliansioiden kehitys auttaa kuluttajia säilyttämään luottamuksensa ja parantaa talouskehityksen ennustettavuutta yritysten näkökulmasta. Koko kansantalouden tasolla reaaliset yksikkötyövoimakustannukset eivät muutu, kun reaaliset työvoi-makustannukset nousevat työn tuottavuuden mukaan. Palkanjakovaraa määriteltäessä voidaan ottaa huomioon myös taloudessa mah-dollisesti vallitsevat tasapainottomuudet, kuten korkea työttömyys tai funktionaali-sen tulonjaon epätasapaino. 3.3 Julkisen sektorin erityispiirteitä Julkisen sektorin tuottavuutta on vaikea mitata. Julkisen sektorin tuottamille hyö-dykkeille ja palveluille ei usein ole markkinahintaa, jolloin niiden tuotannon arvoa ei voida laskea hyödykemarkkinoiden kautta. Kansantalouden tilinpidossa julkisen sektorin tuotannon arvo lasketaan panosten käytön kautta, jolloin tilastoissa ei


näy todellista tuottavuuden muutosta, vaan tuottavuuden muutos voi olla määri-telmällisesti nolla. Alakohtaiseen tuottavuuteen perustuva ajattelu ei siten helposti sovellu julkisen sektorin palkanmuodostuksen perustaksi. Julkisen sektorin on kuitenkin kyettävä kilpailemaan osaavasta työvoimasta yksityisen sektorin kanssa4. 4 Solidaarinen palkkapolitiikka ja talouskasvu Neoklassinen talouskasvumalli pohjautuu oletukseen, jonka mukaan toimijoilla ole mahdollisuutta vaikuttaa tekniseen kehitykseen. Todellisuudessa valitut politiikka-vaihtoehdot vaikuttavat taloudelliseen kasvuun huomattavasti (ks. esim. Romer 1994). Talouspolitiikan haasteena on saavuttaa samanaikaisesti kasvu, vakaus ja täystyöllisyys. Teknisen kehityksen lisäksi tuottavuuskehitystä ohjaavat myös so-siaaliset normit, kuten solidaarinen palkkapolitiikka ja palkkanormi. Moderni kasvuteoria syntyi siitä, että neoklassisen mallin antamaa kuvaa kasvusta pidettiin liian yksinkertaisena. Moderni endogeeninen kasvuteoria on painottanut muun muassa koulutuksen sekä tutkimus- ja kehitysinvestointien tärkeyttä. Esi-merkiksi Romerin (1990) malli korosti osaamispääoman merkitystä kehittyneiden maiden kasvussa. Endogeeninen kasvuteoria korostaa, että kunkin maan talou-dellinen kasvu syntyy maan omista lähtökohdista, joihin voidaan vaikuttaa. Kasvu-teoria korostaa pitkän aikavälin kehitystrendejä. 4.1 Rakennemuutos Talouden kasvu ja rakennemuutos kytkeytyvät tiukasti toisiinsa. Rakennemuutos on kasvun lähde ja kasvu muuttaa tuotantorakenteita. Suomen tuotantorakenteen painopiste on siirtynyt 1900-luvun jälkipuoliskolla alkutuotannosta jalostuselinkei-noihin ja palveluihin. Muutos on ollut Suomessa useimpiin muihin Euroopan mai-hin verrattuna selvästi nopeampaa. Esimerkiksi vielä vuonna 1960 maatalouden piirissä työskenteli 36 prosenttia työvoimasta. Maataloudesta vapautunut työvoi-ma on siirtynyt teollisuuteen ja palveluihin. Talouskasvun kannalta keskeistä on saada resurssit mahdollisimman tuottavaan toimintaan. Taloudellinen kasvu ja elintason paraneminen tarjoavat mahdollisuuden käyttää osa syntyneestä aineellisesta hyödystä työajan lyhentämiseen. Sadassa vuodes-sa työaika on kutistunut teollisuusmaissa lähes puoleen. Tämä on huomattava hyvinvoinnin lisäys, joka ei näy bruttokansantuotetilastoissa. 1900-luvun alussa keskimääräinen vuosityöaika oli Suomessa 3 000 tuntia (Vartia & Ylä-Anttila 2003, 114). Nykyisin keskimääräinen vuosityöaika on 1 700 tuntia. Työvoiman kysynnän rakenteellinen muutos ei tarkoita työvoiman kokonaiskysyn-nän vähenemistä. Kasvava talous synnyttää uusia työpaikkoja. Ongelman ydin on työvoimalta edellytettävän tieto- ja taitotason muutos. Nopea rakenteiden muutos edellyttää hyvin toimivia työmarkkinoita. Resurssien siirron pitää toimia. 4 Kansantalouden tilinpidon puutteellisuuksista huolimatta julkisella sektorilla on viime vuosina kiinnitetty erityistä huomiota tuottavuusmittareiden kehittämiseen. Niitä on tarvittu mm. tulosjoh-tamisen ja uusien, työnarviointiin perustuvien palkkausjärjestelmien tueksi.


Työelämän rakennemuutoskehityksen tulee olla hallittua ja turvata työntekijöiden edut, jotta rakennemuutos ei kohtaisi vastustusta.5 Uutta teknologiaa omaksutaan nopeammin, kun se on sosiaalisesti hyväksyttyä ja työntekijät tahtovat oppia uut-ta. Yksi hyvä tapa nostaa työntekijöiden motivaatiota on heidän vaikutusmahdolli-suuksiensa parantaminen sekä yhteistoiminta työpaikoilla. Esimerkiksi elinikäinen oppiminen tarjoaa mahdollisuuden pitää yllä osaamista ja ammattitaitoa. 4.2 Solidaarinen palkkapolitiikka ja tuottavuuden kasvu Solidaarinen palkkapolitiikka johtaa siihen, että kustannuspaineet stimuloivat tuot-tavuuden kasvua (Erixon 2000, 44). Keskimääräistä tuottavammat yritykset hyöty-vät solidaarisesta palkkapolitiikasta ja keskimääräistä heikommille asetetaan ke-hittämispaineita. Ala- tai yrityskohtaista tuottavuuden kehitystä seurattaessa jäisi palkkataso alemman tuottavuuden yrityksissä muista jälkeen ja vastaavasti korke-amman tuottavuuden yrityksissä palkat nousisivat nopeammin. Seurauksena voisi olla raju palkkaerojen kasvu. Solidaarisen palkkapolitiikan viesti on, että työntekijöiden ei tule tukea tehotonta ja kannattamatonta yritystä sallimalla sen palkkatason jäädä jälkeen muusta kehi-tyksestä. Samasta ja samanarvoisesta työstä tulee maksaa samaa palkkaa. Soli-daarinen palkkapolitiikka luo puitteita reilulle kilpailulle yritysten välille. Tuottavuutta voidaan nostaa kolmella päätavalla: nostamalla olemassa olevien tuotantoyksiköiden tehokkuutta, sulkemalla matalan tuottavuuden toimipaikkoja ja perustamalla uusia ja entistä tehokkaampia tuotantoyksiköitä.

Näistä koko kansantalouden kannalta tärkeimpänä voidaan pitää kohtaa yksi (Faxén, Odhner & Spånt 1988, 38). Solidaarisella palkkapolitiikalla kannustetaan heikommin tuottavia yrityksiä nostamaan tuottavuuttaan ja rationalisoimaan tuo-tantoaan. Mikäli yritys ei tähän kykene, on välittömänä seurauksena sen toimin-nan lopettaminen. Tällöin vapautuu voimavaroja uuteen tuotantoon. Samanaikai-sesti joillakin aloilla tuottavuus nimittäin nousee palkkoja nopeammin ja yritysten voitot ovat ylisuuria. Solidaarinen palkkapolitiikka antaa korkean tuottavuuden yrityksille mahdollisuuden ja resursseja laajentaa toimintaansa. Se vapauttaa re-sursseja talouden dynaamisille sektoreille. Solidaarista palkkapolitiikkaa käytettä-essä koko kansantalouden kasvu on nopeampaa kuin muuten. Esimerkiksi työnantajien vaatimuksia yrityskohtaisesta palkanmuodostuksesta ei voida pitää markkinataloudessa johdonmukaisena. Jos huonosti hoidetulle tai muista syistä huonommin pärjäävälle yritykselle annettaisiin mahdollisuus maksaa muita huonompia palkkoja, olisi se tilapäisratkaisuna houkutteleva, mutta pysyvä-nä järjestelynä kokonaishyvinvoinnin kannalta haitallinen.

5 Työntekijöiden ja yritysjohdon tahoilla esiintyy usein myös muutosvastarintaa. Totutuista mene-telmistä luopuminen ja pyrkimykset tehostaa tuotantoa saavat monesti ristiriitaisen vastaanoton.


Solidaarinen palkkapolitiikka edistää rakennemuutosta seuraavien tekijöiden kaut-ta (Erixon 2000, 72): Solidaarinen palkkapolitiikka vapauttaa resursseja kasvaville yrityksille ja sek-

toreille. Suljettavat tai rationalisoitavat yritykset ovat keskimääräistä kannattamatto-

mampia ja tehottomampia. Solidaarinen palkkapolitiikka lisää yritysten, toimipaikkojen ja sektoreiden

kannustimia tuottavuuden nostamiseen kasvattamalla näiden välisiä kannatta-vuuseroja.

Solidaarinen palkkapolitiikka lisää työvoiman tarjontaa. Solidaarinen palkkapolitiikka siis kasvattaa yritysten välisiä eroja kannattavuudes-sa verrattuna toimiala- tai yrityskohtaiseen ratkaisuun. Tämän tarkoituksena on luoda yrityksille kannustimia rationalisointiin. Kansantaloudellisen ajattelun valos-sa on perusteltua pyrkiä jokseenkin saman suuruisiin palkankorotuksiin kaikkialla taloudessa (Pekkarinen & Vartiainen 1995, 69). Solidaarisesta palkkapolitiikasta mahdollisesti aiheutuvat työttömyysongelmat tulee ottaa huomioon. Työvoiman alueellista ja ammatillista liikkuvuutta voidaan parantaa tehokkaalla koulutus-, työvoima- ja asuntopolitiikalla. Näiden tehtävänä on ehkäistä rakenteellista työttömyyttä ja nopeuttaa resurssien siirtymistä tuotta-vampaan toimintaan. Työvoimapolitiikan tarkoitus on lisätä työmarkkinoiden muu-toskykyä. Julkinen työnvälitys pyrkii vähentämään työmarkkinoita jäykistäviä in-formaatio- ja transaktiokustannuksia. Työvoimapolitiikka ja työnvälitys vähentävät yrityksille uuden työvoiman palkkaamisesta aiheutuvia kustannuksia. Työmarkki-napolitiikalla pyritään edistämään tasa-arvoa, täystyöllisyyttä, rakennemuutosta ja hintavakautta (Erixon 2000, 20). 4.3 Solidaarinen palkkapolitiikka innovaatiomallina Modernin kasvuteorian viesti on, että talouskasvu on helposti liian hidasta markki-naratkaisussa (Romer 1990). Yritykset eivät esimerkiksi ota huomioon tutkimusin-vestoinneistaan syntyviä positiivisia sivuvaikutuksia. Julkinen valta voi tukea kas-vua synnyttävää toimintaa, jolloin odotettu kokonaishyvinvointi muodostuu suu-remmaksi. Suomi on valinnut maailmantalouden työnjaossa osaamiseen perustuvan strate-gian. Tarkoituksena on saada yritykset kilpailemaan alhaisten työvoimakustannus-ten sijasta tuottavuudella ja tuotteiden laadulla. Tätä kehitystä vahvistetaan panos-tamalla tutkimukseen ja innovaatioihin. Teknologiapanostusten tuottavuusvaiku-tukset tulevat näkyviin vasta usean vuoden viiveellä. 2000-luvun alussa Suomen tutkimus- ja kehitysmenojen suhde kokonaistuotantoon on ollut OECD-maiden toiseksi korkein (3,5 %). Suomen strategiaa tukee myös solidaarinen palkkapolitiikka. Reaalipalkkojen nos-taminen keskimääräisen tuottavuuden mukaan antaa kansainvälisillä markkinoilla toimiville korkean osaamisen yrityksille hyvät mahdollisuudet kehittää omaa toi-mintaansa. Solidaarinen palkkapolitiikka tukee ja edistää korkean tuottavuuden toimintaa. Se on osaltaan mahdollistanut Nokia-ilmiöiden synnyn. Suomen strate-


gia on myös tuonut menestystä kansainvälisessä työnjaossa. Kansainvälisissä vertailuissa Suomen kilpailukyvyn on viime vuosina arvioitu olevan huippuluok-kaa.6 Suomen teollisuus on siirtynyt tuottavuudeltaan maailman kärkeen, ohi Yh-dysvaltojen. Tuottavuutta on parantanut uusien tuotantoteknologioiden käyttöön-otto ja tehottomien yritysten toiminnan loppuminen. Suomen teollisuudessa on viime aikoina ollut suuria eroja tuottavuuden kasvussa (Tuposeto 2003). Nokian ja elektroniikkateollisuuden hyvä tilanne on saattanut peittää alleen heikompaa kehitystä muualla. Ratkaisuna tähän voi olla vain toimin-nan kehittäminen myös muussa teollisuudessa. Viimeisten 20–30 vuoden aikana ansiotuloerot ovat kasvaneet monessa kehitty-neessä maassa. Selitykseksi on esitetty esimerkiksi koulutettua työvoimaa suosi-vaa teknologista kehitystä. Euroopassa palkkaerojen kasvu ei ole ollut niin voima-kasta kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Acemoglun (2003) mielestä tämä johtuu siitä, että työmarkkinainstituutiot ovat Euroopassa hillinneet palkkaerojen kasvua. Nämä instituutiot ovat kannustaneet investoimaan myös teknologiaan, joka nos-taa vähemmän koulutettujen tuottavuutta. Toinen selitys on, että taitojen tarjonta on kasvanut Euroopassa Yhdysvaltoja enemmän. Mahdolliset tuottavuuserot ovat erikoistuneessa osaamistaloudessa suuremmat kuin esimerkiksi lihasvoimaan perustuvassa maatalousyhteiskunnassa. Yhdysval-loissa palkkaerot kasvoivat, koska taitojen kysyntä kasvoi tarjontaa nopeammin. Euroopassa palkkaerojen kasvua on hillitty minimipalkoilla ja työehtojen sääntelyl-lä. OECD-maissa kehittynyt teknologia on kaikkien hankittavissa. Ilman erityisolo-suhteita teknologiaa ei juuri kannata hankkia vähän koulutetuille (Acemoglu 2003). Kun työmarkkinajärjestöt määräävät jo etukäteen työn alimman hinnan, on yrityksillä tämän jälkeen kannustin hankkia teknologiaa myös vähän koulutetuille. Acemoglu (2003) osoittaa, ettei minimipalkka ole talouskasvutavoitteen kanssa vastakkainen, paremminkin päinvastoin. 4.4 Rakennemuutos ja palkkaerot Vaihtoehtona solidaariselle palkkapolitiikalle on ehdotettu ala- tai yrityskohtaiseen tuottavuuteen ja kannattavuuteen perustuvaa palkkakehitystä. Tällöin työvoima-resurssit ohjautuisivat palkkaerojen kautta. ”Joustavassa” taloudessa yritykset kilpailisivat työvoimasta tarjoamalla kukin maksukykynsä mukaista palkkaa. Hyvin menestyvät ja kasvukykyiset alat kykenisivät maksamaan korkeampia palkkoja ja siten houkuttelemaan pätevimmän työvoiman. Seurauksena olisi riski toimialoittain voimakkaasti eriytyvästä palkkakehityksestä ja tämän purkautumisesta ennemmin tai myöhemmin alojen väliseksi palkkakilpai-luksi (Tuposeto 1999, 6). Tämän kaltainen kehitys tukisi myös vallitsevaa, tehoton-takin pääomarakennetta ja aiheuttaisi inflaatio- ja työllisyysongelmia. Solidaarinen palkkapolitiikka tarjoaa rakennemuutoksen edistämisessä vaihtoeh-don neoklassiselle mallille (Erixon 2000, 45-46). Toimialojen ja yritysten erot suh-teellisessa kannattavuudessa ovat molempien mallien mukaan tärkeitä rakenne-

6 Esimerkiksi IMF ja WEF ovat viime vuosina sijoittaneet Suomen kilpailukykyvertailuissaan kär-kisijoille.


muutoksen kannalta. Kummassakin vaihtoehdossa korkeammat palkat houkutte-levat työntekijöitä muilta sektoreilta. Solidaarisessa palkkapolitiikassa palkkaerot eivät kuitenkaan ole pääkeino rakennemuutoksen nopeuttamiseksi (LO 1961, 184-185). Neoklassisessa mallissa muutokset suhteellisessa kysynnässä aiheuttavat eroja eri sektoreiden välisiin palkkasuhteisiin. Tämä motivoi työntekijää vaihtamaan työ-paikkaa. Lopputuloksena työn tuottavuuteen perustumattomien palkkaerojen pi-täisi tasoittua. Solidaarisessa palkkapolitiikassa palkkaerot eivät ole ensisijainen kannustin. Malli tavoittelee keskimääräistä korkeamman tuottavuuden työn kysynnän ja tarjonnan kasvua. Solidaarisen palkkapolitiikan tarkoitus on jäljitellä suoraan neoklassisen mallin ideaalia lopputulosta. Solidaarinen palkkapolitiikka ei luota palkkaerojen kasvuun työvoiman ohjaajana. Oletuksena on, että palkkaerojen tulisi kasvaa huomattavan suuriksi, ennen kuin riittävää liikkuvuutta syntyisi (LO 1961, 184). Tähän on syynä esimerkiksi transaktiokustannukset ja epätäydellinen informaatio, joita käsitellään seuraavassa luvussa. Pienempien palkkaerojen tuomaa pienem-pää kannustinta on kompensoitu julkisella koulutuspolitiikalla. Tehokas tuotanto edellyttää, että tuotannontekijät hakeutuvat aloille, joilla on tarjo-ta avoimia työpaikkoja ja parhaat työehdot. Lopputuloksena työnantajien pitäisi työvoimaa saadakseen maksaa samasta työstä samaa palkkaa. Toimialakohtai-sen tuottavuuden mukaiset palkankorotukset merkitsisivät markkinatalouden te-hokkuusperiaatteesta luopumista. Toimialakohtaisen tuottavuuden mukaiset pal-kankorotukset avaisivat tien sille, että ammattiliitot voisivat saada jäsenilleen pe-rusteetonta monopolivoittoa aloilla, joilla tuottavuuden kasvu on työvoiman laa-dusta riippumattomista syistä nopeaa (Pekkarinen & Vartiainen 1995, 62). Palkanmuodostuksen tulisi johtaa lopputulokseen, jossa toteutuu sekä mikrota-loudellinen vaatimus voimavarojen käytön kannalta tehokkaasta palkkarakentees-ta että makrotaloudellinen vaatimus korkean työllisyyden ja alhaisen inflaation kanssa sopusoinnussa olevasta keskimääräisestä työvoimakustannusten tasosta ja nousuvauhdista (Pekkarinen & Vartiainen 1995, 66). 4.5 Transaktiokustannukset 1900-luvun rakennemuutos on suosinut osaamista lihasvoiman kustannuksella. Osaamisen kasvuun liittyy erikoistumisen kasvu. Transaktiokustannuksilla tarkoi-tetaan taloudelliseen vaihdantaan liittyviä lisäkustannuksia. Työmarkkinoilla trans-aktiokustannuksia liittyy työvoiman vaihtuvuuteen ja työn etsintään. Sekä työnan-taja että työntekijä kohtaavat näitä kustannuksia.7 Täydellisen kilpailun teoreettisessa mallissa ei ole transaktiokustannuksia, minkä vuoksi sitä ei voi pitää realistisena. Transaktiokustannukset kannustavat työnteki-jää pysymään pidempään samassa työpaikassa ja työnantajaa tavoittelemaan pidempiä työsuhteita. Esimerkiksi työntekijän osaaminen on usein yritysspesifiä.

7 Transaktiokustannusteorian tärkeä kehittäjä oli Oliver Williamson, ks. esim Williamson O.E. – Watcher, M.L. – Harris, J.E. (1975): Understanding the Employment Relation. The Analysis of idiosyncratic Exchange. Bell Journal of Economics, vol. 6, no. 2.


Tällöin osaamista ei voi siirtää toiseen yritykseen, mikä lisää työntekijän riskejä. Ihmisen koulutuspäätös ja uravalinta ovat useiden vuosien investointien seurausta ja nämä investoinnit ovat usein vielä peruuttamattomia. Yleisellä tasolla transak-tiokustannukset ovat kasvaneet talouden kehittymisen ja monimutkaistumisen mukana. Työmarkkinoiden toimintaa tarkasteltaessa on pakko ottaa huomioon transak-tiokustannukset. Yhdysvalloissa työmarkkinaorganisaatiot ovat heikot. Palkan-muodostuksen lopputuloksen kannalta Yhdysvaltojen työmarkkinat eivät kuiten-kaan välttämättä eroa suuresti esimerkiksi pohjoismaisista työmarkkinoista (Faxén, Odhner & Spånt 1988, 47-48). Yksittäinen työnantaja joutuu Yhdysvallois-sa seuraamaan tarkasti muiden työnantajien palkkaratkaisuja. Jos alueen muut työnantajat alkavat maksaa korkeampia palkkoja, on yksittäisen työnantajan pak-ko seurata samalle tasolle, tai hän uhkaa menettää pätevää työvoimaa. Usein kuvitellaan, että ilman työmarkkinaorganisaatioita yritysten toimintavapaus kasvaisi suuresti. Jokainen yritys saisi asettaa palkkansa tarpeidensa mukaan ja esimerkiksi kannattavuuden vaihtelut voitaisiin ottaa huomioon palkanmaksussa. Väitteeseen liittyy uskomus, että työvoima ohjautuisi tällöin paremmin. Todelli-suudessa myös työnantajat joutuvat ottamaan huomioon toistensa siirrot. Usein pienemmät toimijat joutuvat palkkapolitiikassaan seuraamaan alueen johtavaa toimijaa. Myös johtavan yrityksen palkkapolitiikka on rajattua. Tämäkin joutuu huomioimaan, että muut tulevat todennäköisesti seuraamaan sen liikkeitä. Työmarkkinoiden toimijoilla ei siis olisi välttämättä suurempaa liikkumavapautta, vaikka työmarkkinajärjestöjä ei olisi (Faxén, Odhner & Spånt 1988). Käytännön kokemukset osoittavat, että eri tyyppiset työmarkkinat reagoivat samalla tavalla esimerkiksi kokonaiskysynnän laskuun. Kokonaiskysynnän lasku ei johda palkka- ja hintatason laskuun. Vaikka työttömyys olisi suurta, ei yksittäinen työnantaja voi olla nostamatta palkkoja, jos muut tekevät niin. Suhteelliset palkkatasot eivät ole sen joustavampia heikkojen työmarkkinaorganisaatioiden maissa. Nimellispalkat ovat Yhdysvalloissa jäykät ja sopimukset usein pitkäaikaisia (Vartiainen 2000). Hinnanvaihtelut koskevat uusia työntekijöitä ja jousto syntyy irtisanomisten kautta. Von Neumann ja Morgenstern osoittivat jo vuonna 1944, etteivät hinnat ja palkat määräydy kuten vapaan kilpailun mallissa.8 Analysoitaessa reaalimaailmaa pitää ottaa huomioon myös kilpailun puute, epätäydellinen informaatio ja transaktiokus-tannukset. Tällöin hinnanmuodostus muuttuu epävarmaksi. Talouden tehokkuu-den kannalta olisi hyvä, jos tätä epävarmuutta voitaisiin vähentää. Palkkapolitii-kassa tähän on pyritty solidaarisella palkkapolitiikalla ja palkkanormeilla. Nämä luovat ennustettavuutta ja helpottavat päätöksentekoa. Kannattavuusperusteiset palkkaerot viivästyttäisivät ja hidastaisivat rakennemuu-tosta ja heikentäisivät tuottavuuden kasvua. Täydellisen kilpailun oloissa ei tulisi olla pysyviä eroja kannattavuudessa. Epätäydellinen informaatio ja transaktiokus-tannukset luovat kuitenkin mahdollisuuden, ettei samasta ja samanarvoisesta työstä tarvitsekaan maksaa samaa palkkaa. Jos työmarkkinat toimisivat täydelli-sen kilpailun ehtojen mukaan, ei niiden toimintaan pitäisi puuttua tehokkuussyistä.

8 Von Neumann ja Morgenstern julkaisivat 1944 kirjan Theory of Games and Economic Behavior. Teos synnytti peliteorian ja käsitteli myös päätöksentekoa epävarmuuden vallitessa.


Epätäydellisyyksien takia markkinaratkaisu ei kuitenkaan ole tehokas (Agell 1999, 144). Yksi tehottomuuspiirre on ”vapaiden” markkinoiden tuottamat ylisuuret palkkaerot. 5 Kansantalouden vakauden säilyttäminen Pohjoismaissa kansantaloudellinen vakaus liittyy olennaisesti solidaariseen palk-kapolitiikkaan ja valittuun palkkanormiin. Inflaation hillintä on tärkeää reaalipalkko-jen kasvattamistavoitteen saavuttamiseksi. Palkansaajan hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että palkkatulot kasvavat tasaises-ti. Markkinatalouteen liittyy häiriöalttius ja epävarmuus. Jäykät palkat tuovat va-kautta kansantalouteen. Epävarmuuden vallitessa olisi vaikea tehdä pitkän aikavä-lin päätöksiä. Työn tuottavuuden keskimääräiseen kehitykseen perustuva pal-kanmuodostus tuo lisää vakautta ja ennustettavuutta. Tällöin palkkapolitiikka aut-taa tasaamaan suhdanteita. 5.1 Palkkakilpailu Solidaarisen palkkapolitiikan perusteluihin liittyi työmarkkinoiden ymmärtäminen inflaatioherkäksi. Palkkakilpailu nähtiin etenkin hyvien vuosien uhkana. Palkkojen nousua ja palkkaliukumia tuli hillitä nousukausina. Usein liukumien syynä on kas-vanut työvoiman kysyntä ja rajattu tarjonta. Liukumat jollakin alalla johtavat usein muiden ryhmien kompensaatiovaatimuksiin. Kullakin hetkellä osa työntekijöistä hyötyy markkinatilanteesta. Tällöin syntyy helposti inflatorinen palkka–palkka-kierre. Meidner ja Rehn (LO 1951) pitivät yritysten ylisuuria voittoja keskeisenä inflaation aiheuttajana. Heidän mielestään korkeat voitot johtivat korkeisiin liukumiin. Palk-kojen ylisuurta kasvua piti rajoittaa sitomalla palkanmaksu objektiivisiin ja yritysten voitoista riippumattomiin tekijöihin. Nopean tuottavuuden kasvun ja hyvän kannattavuuden toimialoilla osa yritysten tuloksista voisi ohjautua ulos palkkoina ja pääomatuloina investointien ja tuotan-non laajentamisen asemasta. Hyvän kannattavuuden jakaminen ulos osinkoina ja johdon palkkioina investointien sijasta lisää palkankorotuspaineita. Makrovakaus lähtee mikrovakaudesta eli palkkojen jäykkyydestä. Neoklassisen teorian perinteinen vaatimus hintojen suuremmasta liikkuvuudesta lyhyellä aikavä-lillä lähtee oletuksesta, jonka mukaan palkat ja hinnat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan perusteella välittömästi ilman vääristäviä tekijöitä. Tämä malli perustuu kuitenkin epärealistisiin oletuksiin todellisuudesta. Rakennemuutoksen ja hintava-kauden kannalta onkin tärkeää, että suhteelliset hinnat muuttuvat vähitellen ja pitkällä aikavälillä. Eurooppalainen talouskulttuuri pyrkii maltillistamaan palkkavaateita kollektiivisin työehtosopimuksin (Vartiainen 2000b). Laajamittaiseen paikalliseen palkkaneuvot-teluun sisältyy nimittäin lukuisia riskejä. Paikallinen sopiminen avaa yritystasolle uuden ”neuvottelurintaman” ja voi tehdä sopimusjärjestelmästä kaksi- tai kolmi-


tasoisen ja siten aiempaa inflatorisemman (Valtioneuvosto 1997). Suomalaisten pelisääntöjen mukaan sopimuksia ei lähdetä uusimaan kesken sopimuskauden, vaikka yrityksen kannattavuus paranisikin huomattavasti. Suomalaisen järjestel-män tarkoitus on välttää tiheää ja toistuvaa paikallista sopimista (Vartiainen 2000). 5.2 Palkkanormin merkitys talous- ja rahaliitossa EMU muutti huomattavasti talouden toimintaympäristöä. Tulopoliittinen selvitys-toimikunta (1997) tuli siihen tulokseen, että EMU-olot edellyttävät entistä tarkem-paa talouspolitiikkaa ja päätösten vaikutusten huolellista ennakointia. Virheiden korjaamiseen jälkikäteen on aikaisempaa vähemmän mahdollisuuksia. EMU-oloissakin jäsenmaat kantavat itse huolta ja vastuuta siitä, missä määrin kansalaisilla on työtä ja toimeentuloa. Jäsenmaat ovat vastuussa myös siitä, että niiden toiminnasta ei aiheudu haittaa muille jäsenmaille. Nykyisissä oloissa palk-karatkaisujen ja työllisyyden välinen yhteys on aikaisempaa kiinteämpi (Tuposeto 1999, 4). Tuposeto (1997) tarkasteli Suomen sopeutumista talous- ja rahaliittoon. Johtopää-töksenä oli, että EMU johtaa palkanmuodostuksen vakauden ja hintavakauden sekä julkisen talouden vahvuuden ja finanssipolitiikan tehokkuuden korostumi-seen. Talouspolitiikalle asetettavat vaatimukset olisivat samat EMU ulkopuolella, mutta olosuhteet epävarmemmat ja kustannukset korkeammat. Suhdanteiden heikkenemisiin ja rakenneongelmiin tulisi varautua etukäteen. Reaalisen kilpailu-kyvyn ylläpidossa auttavat panostukset tietotaitoon, koulutukseen ja tuotannon tehokkuuteen. EMU-ratkaisun myötä poistui oma raha- ja valuuttakurssipolitiikka. Tarve sovittaa talous- ja työmarkkinapolitiikka yhteen on kasvanut EMUssa, mikä on lisännyt sopimuspolitiikan merkitystä. Samalla ay-liikkeen asema ja vastuu yleisen talous-politiikan onnistumisessa on kasvanut. Sopimustoiminnan ja työmarkkinajärjestö-jen merkitys on tiedostettu monessa pienessä ulkomaankaupasta riippuvaisessa maassa kuten Itävallassa, Hollannissa ja Irlannissa. Hyvä tulopolitiikka luo tilaa finanssipolitiikalle. Kansallisen finanssipolitiikan tehok-kuus on kasvanut, koska ekspansiivinen politiikka ei enää vaikuta valuuttakurssiin tai korkotasoon. Finanssipolitiikkaa kiristämällä tai keventämällä voidaan lisätä tai vähentää kotimaista kysyntää. EMU-maiden budjettipolitiikkaa rajoittaa toki vaka-us- ja kasvusopimus. Suomalaisilla on EMUa edeltävältä ajanjaksolta kokemusta rahataloudellisesta epävakaudesta, korkeista koroista ja inflaatio-devalvaatio-kierteestä sekä näiden haitallisista vaikutuksista talouteen, työllisyyteen ja tulonjakoon. Suomen rahata-louden historiaan on kuulunut inflaatio-ongelmia ja valuutan epävakautta. Suomi on myös rahaliitossa useita muita EMU-maita alttiimpi rahataloudellisille häiriöille, vaikka edellä mainittu inflaatio-devalvaatio-kierre onkin lopullisesti katkaistu. EMU-oloissa avoimen sektorin kannattavuuskehitys voi vaihdella toimialojen ja yritysten tilanteiden mukaan. Keskeisillä vientialoilla kannattavuusvaihtelut voivat kasvaa (Tuposeto 1997). Emu-oloissa viennin vaihteluiden vaikutus koko kansan-talouteen on pienentynyt. Viennin vaihtelut jäävät ensisijassa toimiala- ja yritys-


kohtaisiksi. Ne eivät välity entiseen tapaan koko kansantalouteen. EMUssa julki-sen sektorin kehitys ei ole enää samalla tavalla sidoksissa avoimen sektorin kehi-tykseen. Avoimella sektorilla palkankorotuksia hillitsee tarve säilyttää kansainväli-nen kilpailukyky. Julkisen sektorin palkankorotuksia hillitsevät julkisen talouden budjettien tiukkuus ja menopaineet. 5.3 EMU-puskurit EMUn vaikutukset Suomeen koskivat ennen kaikkea kokonaistaloudellisia sopeu-tumistarpeita. Paikallista joustamista on vaadittu ennenkin, EMUsta riippumatta. Menetettyä raha- ja valuuttakurssipolitiikkaa voi korvata kansantalouden tasolla koordinoitu palkanmuodostus. Palkansaajat eivät ole pitäneet nimellispalkkajoustoja hyvänä ratkaisuna. Palkko-jen leikkaukset laskusuhdanteessa vain pahentaisivat tilannetta leikkaamalla ko-konaiskysyntää. Joustojen kannattajat haluaisivat hajauttaa palkkaneuvottelut ja ”vapauttaa” työmarkkinat, jotta markkinoiden toimintaa haittaavat jäykkyydet pois-tuisivat ja tehokkuus kasvaisi. Suomeen on lähihistorian aikana kohdistunut useita ulkoisia sokkeja. Uusliberaalien väitteiden mukaan ulkoiseen sokkiin pitäisi vasta-ta sisäisellä sokilla. Suomessa ay-liike on etsinyt kansallisia ratkaisuja, jotka auttaisivat talouden tasa-painottamisessa. EMU-ratkaisut ovat myös tasapainottaneet Suomen taloutta ja tuoneet vakautta ja ennustettavuutta. Suomeen on luotu osin automaattisiakin vakauttajia, jotka antavat aikaa sopeutua ulkoisiin tai sisäisiin sokkeihin (EMU-puskurirahastot, työttömyysturva, sosiaaliturva, eläkkeet) (Boldt 1999). Työnantajamaksut ovat työllistämisen sivukuluja. Ne voidaan rinnastaa palkkaan. Työntekijä ei kuitenkaan saa työnantajamaksuja itselleen. Niillä rahoitetaan eläk-keitä ja muita sosiaalimenoja. Työnantajamaksuista on kerätty puskurirahastoa, jota voidaan käyttää suhdannevaihtelujen hallintaan. Suhdanteiden kannalta op-timaalista on nostaa työnantajamaksuja hyvinä vuosina ja laskea huonoina (Boldt 1999). Tämä menettely ei uhkaa inflaatiotavoitetta. Nostot hyvinä vuosina vähentävät ylikuumentumisen uhkaa madaltamalla inflaatiota ja hillitsemällä ylisuuria palkan-korotusvaatimuksia. Työnantajamaksujen laskeminen huonoina vuosina puoles-taan tukee työllisyyttä ja palkanmaksukykyä. Tällöin joustavat työn kokonaiskus-tannukset, eivätkä nimellispalkat. Työnantajamaksujen alentaminen vaikeina vuosina on ikään kuin sisäinen deval-vaatio. Maksujen alentaminen tuo aikaa sopeutua muutoksiin. Muutoksiin sopeu-tuminen edellyttää koulutusta ja/tai uudelleensijoittumista työntekijöiltä sekä uutta tuotantotoimintaa työnantajilta. Nämä muutokset vievät aikaa. Markkinatalous on altis häiriöille. Keskitetyllä tulopoliittisella sopimisella voidaan myötävaikuttaa talous- ja sopimuspolitiikan yhteensovittamiseen talouskasvun ja työllisyyden tukemiseksi ja ennakoitavuuden lisäämiseksi. Keskitetyt ratkaisut ja kyky tehdä kollektiivisia päätöksiä ovat pienelle maalle voimavara. Kansallista neuvottelujärjestelmää voidaan hyödyntää vaikeista taloudellisista oloista sel-viämiseen.


Työehtosopimus on työn hintoja koskeva kollektiivinen sopimus. Kollektiivisessa järjestelmässä makro- tai toimialahäiriön kohdatessa tämä voidaan ottaa huomi-oon ja tarkastella kaikkien palkkoja samalla kertaa. Jokaista palkkasopimusta ei tarvitse purkaa tai irtisanoa. Kollektiivinen sopiminen on helpompi tapa sopeutua muuttuviin olosuhteisiin kansantalouden tasolla (Vartiainen 2000). Keskitetty sopimusjärjestelmä on kansantalouden sopeutumiskykyä lisäävä voi-mavara, joka vain harvalla maalla on käytettävissään (Pekkarinen & Vartiainen 1995, 63). Mikäli reaalipalkkojen yleinen pienentäminen on perusteltua, siitä so-piminen onnistuu parhaiten työehtotasoisin normein. Yksittäistä alaa koskeva häi-riö voidaan ottaa huomioon alan työehtosopimuksessa. 6 Palkkapolitiikka globaalissa taloudessa 6.1 Solidaarinen palkkapolitiikka Euroopassa Vaikka Ruotsia on pidetty solidaarisen palkkapolitiikan esimerkkinä, on vastaavan tyyppisiä rakenteita sovellettu laajasti Euroopassa (Schulten 2001). Solidaarinen palkkapolitiikka vaikutti Euroopassa voimakkaasti 1950 ja -60-luvuilla. Myös Länsi-Saksan ja Japanin talousihmeet perustuivat solidaarisiin järjestelmiin. Työnantajien jyrkentyneet asenteet ja yleinen talouspoliittinen oikeistolaistuminen ovat 1980-luvun alusta lähtien vaikeuttaneet solidaarisen palkkapolitiikan toteut-tamista Euroopassa. Tämän lisäksi useimmissa EU:n uusissa jäsenmaissa työso-pimukset tehdään yritys- tai jopa yksilötasolla. Vanhoissa jäsenmaissa (EU-15) työmarkkinoita leimaavat sopimussuhteet ja useimmissa myös yleissitovat työeh-tosopimukset. Talouspolitiikkaa on alistettu tarpeelle huolehtia kilpailukyvystä. Hintakilpailukykyä on pyritty parantamaan nostamalla palkkoja vähemmän kuin työn tuottavuuskehitys olisi oikeuttanut. Länsi-Euroopassa on siirrytty käytännös-sä 1980-luvun alussa tuottavuusperäisestä palkkapolitiikasta kilpailukykyperäi-seen palkkapolitiikkaan (Schulten 2001, 9). Tällä on pyritty työpaikkojen määrän kasvattamiseen. Solidaariseen palkkapolitiikkaan tarvitaan toimijaa, jolla on valtaa ja tahtoa puut-tua asioihin. Niin kutsutussa eurooppalaisessa mallissa kilpailukykyä ei haeta al-haisista palkoista, vaan hyvästä tuottavuuskehityksestä. Eurooppa-tason palkka-koordinoinnin keskeinen tavoite on estää palkkakilpailu ja alenevien palkkojen kierre eri maiden välillä. Eurooppalainen yhteistyö on vastaus markkinoiden voi-man kasvuun. Ay-liikkeen kansallisella tasolla kokemia tappioita ei vielä ole kui-tenkaan korvattu kansainvälisen yhteistyön vahvistumisella (Dolvik 2001). 6.2 Palkkakoordinaation muotoja Eurooppalaisella palkkapoliittisella yhteistyöllä on etsitty vastauksia yhteisvaluu-tan, mutta myös globalisaation, antamiin haasteisiin. Euroopan unionin integraati-on syvennyttyä myös edunvalvonta on kansainvälistynyt. Esimerkiksi 1998 sovit-tiin metalliteollisuuden eurooppalaisesta palkkanormista ja yli rajojen menevästä


koordinaatiosta sekä yhteistyöstä työehtosopimusneuvotteluissa ja niihin valmis-tautumisessa (Löhman 2002, 6). EU:ssa käytetään termiä sosiaalinen vuoropuhelu tai dialogi työmarkkinajärjestö-jen välisestä, työelämän EU-tason sääntöjä koskevasta neuvotteluja sopimus-toiminnasta sekä kolmikantaisesta yhteistyöstä komission ja/tai neuvoston kans-sa. Euroopan työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu on lisääntynyt ja konkretisoi-tunut viime vuosina (Löhman 2002). Keskusjärjestötasolla Euroopan Ammatillinen Yhteisjärjestö (EAY) ja Euroopan teollisuuden ja työnantajain järjestö (UNICE) edustavat eri maiden työntekijöitä ja työnantajia. EAY:n pyrkimyksenä on parantaa eurooppalaisten ammattijärjestöjen välistä yh-teistyötä. EAY (2003) suosittelee palkkojen (työvoimakustannusten) nostamisen säännöksi tavoiteinflaation (2 %) ja kansantalouden työn tuottavuuden kasvun summaa. Eurooppalaisten ammattiliittojen tulisi välttää kilpailua alhaisilla palkoilla. Reaalipalkkojen tulisi pidemmällä aikavälillä seurata työn tuottavuuden kehitystä. Eurooppalainen ”palkkapoliittinen koordinaatio” tarkoittaa, että säännöstä poik-keaminen perustellaan muiden maiden ammattiliitoille. EAY (2003) kehottaa myös samapalkkaisuusperiaatteen toteuttamiseen kaikissa EU-maissa. 6.3 Globalisaatio ja Washingtonin konsensus Washingtonin konsensuksella viitataan kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n, OECD:n sekä Maailmanpankin edustamaan, työmarkkinoiden vapauttamista ja joustavoittamista korostavaan ajatteluun ja tämän merkittävään asemaan talous-poliittisessa keskustelussa. Washingtonin konsensuksen mukaan Yhdysvallat on työmarkkinoiden mallimaa, jonka oppeja ja käytäntöjä muiden maiden tulisi kopi-oida. Markkinoiden toimintaan ei saisi puuttua, koska markkinavoimat kohdenta-vat resursseja parhaimmalla mahdollisella tavalla. Työllisyysasteella mitaten viime aikoina hyvin menestyneihin maihin kuuluvat muun muassa Yhdysvallat, Britannia ja Japani. Erityisesti Yhdysvaltojen ja Britan-nian esimerkit ovat antaneet tukea näkemykselle, jonka mukaan hyvän työllisyy-den edellytyksiä ovat työmarkkinoiden joustavuus, markkinoiden vapaus, verojen alhaisuus ja tuloerojen kasvu. Etenkin Yhdysvaltoja pidetään dynaamisuuden esi-kuvana, jossa verot tai sosiaaliturva eivät aseta esteitä työllisyydelle. Ajattelumallin kannattajat ovat korostaneet sitä, että Yhdysvaltojen bruttokansan-tuote on kasvanut Eurooppaan verrattuna nopeammin viimeisen 20 vuoden aika-na. Myös työn tuottavuuden on väitetty kasvaneen Yhdysvalloissa viime aikoina nopeammin. Työntekijää kohden tämä pitääkin paikkansa, koska Yhdysvalloissa tehdään pidempiä työpäiviä ja pidetään vähemmän lomia. Mutta kun työn tuotta-vuus lasketaan työtuntia kohden, on kasvu ollut vuosina 1980–2001 nopeampaa Euroopassa (ILO: Key Indicators of the Labour Market) ja tuottavuuden taso on Euroopassa suurin piirtein sama kuin Yhdysvalloissa. Perinteisen uusliberaalin väitteen mukaan Eurooppa on taloudellisesti jälkeenjää-nyt. Hitaan talouskasvun ja korkeana pysyvän työttömyyden syiksi mainitaan usein vahva ay-liike, kollektiivinen sopiminen ja yleissitovuus, työttömyysturva sekä yleinen sosiaaliturva. Näiden nähdään jäykistävän rakenteita.


Globalisaatio johtaa helposti yhteiskunnan kahtiajakautumiseen. Poliittinen ja so-siaalinen kehitys onkin jäänyt jälkeen talouden integraatiosta. Sosiaalisen kehityk-sen eteenpäin vieminen on poliittisen vasemmiston ja ay-liikkeen tehtävä. Myös erilaiset kulttuuritaustat sekä erot esimerkiksi suurten ja pienten maiden tarvitse-massa talouspolitiikassa pitää huomioida. Sama malli ei sovi kaikille. Globalisaatio tulisi saada oikeudenmukaisemmaksi.9 Globalisaation tulisi edistää ihmisarvoista työtä koko maailmassa, eikä sitä saisi hyödyntää työehtojen polkemiseen. 6.4 Globalisaatio ja hyvinvointiyhteiskunta Globalisaatiota käytetään usein tekosyynä vaadittaessa muutoksia kotimaiseen politiikkaan. Dolvik (2001) on pohtinut sitä, uhkaako kansainvälinen kilpailu hyvin-vointiyhteiskuntia ja tasa-arvoisuutta korostavia työmarkkinajärjestelmiä. Tätä poh-tiessa tulee muistaa, että esimerkiksi Pohjoismaat ovat jo hyvin kansainvälisiä ja pärjänneet hyvin kehityksessä. Kattavimmat hyvinvointiyhteiskunnat ja työmarkkinainstituutiot ovat kehittyneet juuri pienissä ja avoimissa talouksissa, jotka ovat alttiita kansainvälisten suhdan-teiden vaihteluille. Pohjoismaissa on kehitetty ulkoisilta vaihteluilta suojaavia ja sisäistä muutosta helpottavia järjestelmiä. Avoimissa talouksissa esimerkiksi tasa-arvoisuus on suurempaa kuin suljetummissa talouksissa (mm. Yhdysvallat). Avoimissa maissa on kehittynyt keskitettyjä kollektiivisen sopimisen muotoja. (Dolvik 2001) Euroopan maista kansainvälisessä kilpailussa ovat viime vuosina parhaiten pär-jänneet ne, joissa on hyödynnetty kansallisia neuvottelujärjestelmiä ja kolmikan-tayhteistyötä (Irlanti, Alankomaat, Tanska, Suomi). Muutokset ympäröivässä maailmassa tai kotoisilla työmarkkinoilla eivät ole vähen-täneet sosiaaliturvan tarvetta (Palme 1998, 24). Tarve tarjota kansalaisille suojaa epävarmuuden ja nopeiden muutosten aikana ei ole vähentynyt. Pienet ja avoimet maat olivat ensimmäisiä, jotka rakensivat vahvoja hyvinvointivaltioita. Sosiaaliva-kuutukset ja hyvinvointijärjestelmät olivat tulleja tai muita kotimaisen tuotannon suojakeinoja tehokkaampi tapa hallita kehitystä. Hyvinvointi-instituutioiden kes-keinen etu on, että ne helpottavat muutoksiin sopeutumista vähentämällä muu-tosvastarintaa. Kyseessä on siis tasa-arvoisuuden ja tehokkuuden yhdistäminen (Palme 1998). Agell (1999) ei usko, että Euroopan maiden työttömyysongelmia voitaisiin hoitaa työmarkkinoiden sääntelyä purkamalla. Työmarkkinakäytäntöjen takana ovat myös erilaiset normit kuten oikeudenmukaisuus. Eri maissa voidaan pitää eri asi-oita oikeudenmukaisena. Työmarkkinainstituutioiden tarkoituksena on korjata markkinoiden epätäydellistä toimintaa.

9 Presidentti Tarja Halosen ja Tansanian presidentti Benjamin Mkapan johtaman ILO:n maailman-komission 24.2.2004 julkaisema globalisaatioraportti painotti muun muassa tarvetta vahvistaa glo-balisaation sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Tässä työssä työmarkkinajärjestöjen rooli on tärkeä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Raportti kehotti muun muassa toteuttamaan työelämän pe-rusoikeudet kaikkialla maailmassa ja piti työehtosopimusten merkitystä tärkeänä tuottavuuden ke-hittämisessä.


On väitetty, että globalisaatio edellyttäisi työmarkkinoilta suurempaa joustavuutta. Lopputuloksena voi kuitenkin olla päinvastainen kehitys (Agell 1999, 144). Työ-markkinajärjestelmä on eräänlainen vakuutus, jota yksityisten yritysten markkinat eivät pysty tarjoamaan. Globalisaatio lisää ulkoisia riskejä ja ”työmarkkina-jäykkyyksien” kysyntä saattaa kasvaa. Jos epävarmuus kasvaa, niin myös turva-vaatimukset kasvavat. OECD-maiden kohdalla on esimerkiksi havaittu positiivinen yhteys talouden avoi-muuden ja kollektiivisten järjestelmien laajuuden, minimipalkkojen, työehtojen tiukkuuden ja työttömyysturvajärjestelmän kattavuuden välillä (Agell 1999, 155). Samoin palkka- ja tulonjako on tasaisempaa avoimissa OECD-maissa. Tämä on merkittävä piirre, sillä perusolettamuksen mukaan kansainvälistymisen tulisi johtaa suurempiin palkkaeroihin ja valtion heikentyneisiin mahdollisuuksiin noudattaa uudelleenjakopolitiikkaa. Pekkarinen (2004) pitää perusteettomana näkemystä, että globalisaatio muodos-taisi ulkopuolisen uhan hyvinvointivaltiolle. Hyvinvointivaltion nousu on ollut talou-dellisen integraation erottamaton seuralainen. Kansalaiset ovat edellyttäneet tur-vajärjestelmiä ollakseen valmiita hyväksymään ne riskit, joita kansantalouden avautumisesta seuraava suurempi taloudellinen tehokkuus tuo mukanaan. Kasva-va riippuvuus ulkomaankaupasta johtaa helposti siihen, että yksittäisen maan tuo-tantorakenne muuttuu entistä häiriöalttiimmaksi, jolloin työntekijän epävarmuus työpaikkansa ja ammattinsa pysyvyydestä kasvaa. Eurooppalainen hyvinvointivaltio turvaverkkoineen on tehnyt riskinoton kansalai-sille mahdolliseksi sekä vähentänyt vastarintaa ja pelkoja tuotantorakenteen muu-toksia kohtaan. Pekkarisen (2004) mukaan lähtökohta on, että hyvinvointivaltion ja kansainvälistymisen keskinäissidos tulee säilymään jatkossakin. Muunlaista kehi-tystä ei hyväksyttäisi. On toisaalta tehostettava kansainvälisiä toimia globalisaa-tion hallitsemiseksi ja toisaalta oltava valmiita hyvinvointivaltion kehittämiseen niin, että ihmisten muutosvalmiudet vahvistuvat. Toimiva muutosturva edellyttää hyvää sosiaaliturvaa yllättävien muutosten ja häiriöiden vaikutusten pehmentämiseksi. Ihmisiä pitää tukea niiden taitojen ja valmiuksien hankkimisessa, joita taloudelli-sen muutoksen tarjoamiin uusiin mahdollisuuksiin tarttuminen edellyttää. Hjerppe (2003) on tarkastellut sosiaalisen pääoman ja talouskasvun yhteyksiä. Sosiaalisella pääomalla tarkoitetaan instituutioita, sääntöjä, suhteita, luottamusta ja muita asenteita ja arvoja, jotka ohjaavat ja sääntelevät ihmisten vuorovaikutus-ta. Sosiaalinen pääoma edistää yhteisön ja yhteiskunnan yhteistoimintakykyä. Korkea sosiaalisen pääoman taso tuo talouteen tehokkuutta alentaessaan trans-aktiokustannuksia. Taloudellisen kasvun ja sosiaalista pääomaa kuvaavien indi-kaattoreiden välillä on havaittu selkeä positiivinen yhteys. Sosiaalinen pääoma voi auttaa muutoksissa. Yhteiskunnan kehittyessä ja moni-mutkaistuessa sosiaalisen pääoman merkitys kasvaa. Sosiaalinen pääoma on usein sidottu maan kulttuuriseen perintöön. Yhdessä maassa toimivia käytäntöjä ei siis voida helposti siirtää toisiin maihin (Hjerppe 2003). Tämä on tärkeää muis-taa suomalaisessa keskustelussa. Olemassa olevalle pohjalle on hyvä rakentaa uutta.


Pienissä maissa on mahdollista saavuttaa suurempi keskinäinen luottamus ja yh-teenkuuluvuus. Tätä voidaan mitata sosiaalisella pääomalla. Suomessa sosiaali-nen pääoma on suuri. Sosiaalinen pääoma näkyy esimerkiksi kollektiivisen pää-töksenteon tuloksina ja saavutuksina. 7 Lopuksi Rehn–Meidner-malli on vaikuttanut keskeisesti Pohjoismaiden toisen maailman-sodan jälkeiseen talouspolitiikkaan. Malli oli talousteoreettisesti ainutlaatuinen innovaatio. Pohjoismaiden nopea rakennemuutos ja talouskasvu, tasa-arvoisuus, korkea työllisyys ja vakaa talouskehitys tukevat käsitystä, että nämä keskenään ristiriitaiseksi koetut tavoitteet voidaan saavuttaa. Rakennemuutos ei edellytä korkeita palkkaeroja tai suuria epävakauden jaksoja. Solidaarisella palkkapolitiikalla on haettu ideaalin markkinamekanismin ratkaisua ilman haitallisia sivuvaikutuksia. Ei voi kieltää, etteikö suurilla palkkaeroilla voitaisi nopeuttaa rakennemuutosta. Oikeudenmukaisuus- ja hintavakaustekijöistä johtu-en tätä lähtökohtaa ei ole kuitenkaan pidetty Pohjoismaissa hyväksyttävänä. Palkkapoliittinen ratkaisu on tärkeä valinta. Siinä ratkaistaan, mihin suuntaan yh-teiskuntaa halutaan kehittää. Solidaarinen palkkapolitiikka kohdentaa voimavaroja uudelleen ja tasoittaa tuloeroja. SAK:n periaatteena on, että samasta ja samanar-voisesta työstä tulee saada samaa palkkaa. Tähän ei saisi vaikuttaa yrityksen kannattavuus tai tuottavuus. Tärkeintä on työn vaativuus ja osaaminen, ei yrityk-sen palkanmaksuvara. Keskitetyllä tulopolitiikalla tai palkkakoordinaatiolla voidaan turvata kaikille pal-kansaajille kohtuullinen reaaliansioiden kehitys. Työsuhteen tulee taata toimeentu-lo. Tulopolitiikan ydin on keskittyminen reaaliseen ostovoimaan ja alhaiseen in-flaatioon. Tulopolitiikalla voidaan tavoitella yhteisen edun mukaisia tavoitteita. Ammattiliittojen neuvotteluvoima on suurempi kuin yksittäisen työntekijän. Kes-kusjärjestötasolla käydyissä neuvotteluissa voidaan ottaa paremmin huomioon päätösten kokonaistaloudellisia vaikutuksia. Euro-oloissa on tärkeää huolehtia talouden vakaudesta. Eurooppalaiseen yhteiskuntamalliin on kuulunut palkansaajien ammatillinen jär-jestäytyminen, yleissitovuus ja palkkojen määräytyminen työnantajajärjestöjen ja ammattiyhdistysliikkeen välisten sopimusten perusteella. Yhteiskunnallinen kehitys ei seuraa luonnonlakeja, ihmisillä on mahdollisuus vai-kuttaa asioihin ja tällöin arvoilla on tärkeä asema. Eurooppalainen yhteiskuntamal-li on taannut oikeuksia työntekijöille ja kansalaisille. Eurooppalainen toimintakult-tuuri on perustunut järjestäytyneisiin työmarkkinoihin, hyvinvointiyhteiskuntaan ja markkinoiden demokraattiseen kontrolliin.


Lähteet Acemoglu, Daron. 2003. Cross-Country Inequality Trends. Economic Journal, vol. 113, no. 1, 121-149. Agell, Jonas. 1999. On the Benefits from Rigid Labour Markets: Norms, Market Failures, and Social Insurance. Economic Journal, vol. 64, no. 1, F143-F163. Boldt, Peter. 1999. EMU and the Labour Market, The Finnish Case. SAK Reports, Helsinki. Boldt, Peter ja Laine, Pekka. 2001. Joustavuus, työmarkkinarakenteet ja työttö-myys. SAK Tutkimustieto, Helsinki. Dolvik, Jon Erik. 2001. European Trade Unions: Coping with Globalisation? Fafo-paper 2001:18. Edgren, Gösta; Faxén, Karl-Olof ja Odhner, Clas-Erik. 1968. Lönebildning och samhällsekonomi. Stockholm. Erixon, Lennart. 2000. The Third Way Revisited: A Revaluation of the Swedish Model in the Light of Modern Economics. FIEF Working Paper Series, no. 159. Trade Union Institute for Economic Research, Stockholm. Erixon, Lennart. 2001. Transformation Pressure and Growth – a Missing Link in Macroeconomics. Working Papers in Economics 2001:3. Department of Econom-ics, Stockholm University. EAY. 2003. ETUC Report 2003 on the Coordination of Collective Bargaining in Europa. Faxén, Karl-Olof; Odhner, Clas-Erik ja Spånt, Roland. 1988. Lönebildningen i 90-talets samhällsekonomi. Rabén & Sjögren, Simrishamn. Hjerppe, Reino. 2003. Social Capital and Economic Growth Revisited. VATT-keskustelualoitteita 307. Jones, Charles. 2002. Introduction to Economic Growth. W.W. Norton & Com-pany, New York. Löhman, Jorma. 2002. Eurooppalainen edunvalvonta. Metallityöväen liiton julkai-suja. Kehityksen Kirjapaino, Helsinki. LO. 1951. Fackföreningsrörelsen och den fulla sysselsättningen. Framtiden, Mal-mö. LO. 1961. Samordnad näringspolitik. Tiden-Barnängen, Stockholm. LO. 1966. Fackföreningsrörelsen och den tekniska utvecklingen. Bokförlaget Prisma, Stockholm.


Meidner, Rudolf. 1998. The Rise and Fall of the Swedish Model, Challenge, no 1. www.findarticles.com/cf_dls/m1093/n1_v41/20485334/p2/article.jhtml?term= Palme, Joakim. 1998. Hyvinvointiyhteiskunta 2000-luvulla – haasteet ja mahdolli-suudet. Teoksessa Jakaako rakennemuutos suomalaiset selviytyjiin ja häviäjiin? Toim. Sinikka Näätsaari, Gummerus, Jyväskylä. Pekkarinen, Jukka. 2004. Hyvinvointivaltio ja globalisaatio. Talous & Yhteiskunta, vol. 32, no. 1, 41-42. Pekkarinen, Jukka ja Vartiainen, Juhana. 1995. Millaiseen työehtosopimusjärjes-telmään? Talous & Yhteiskunta, vol. 23, no. 3, 61-72. Rantanen, Juha. 2003. Suomi tarvitsee muutosta. Puheenvuoro, TT:n syyskokous 20.11.2003. Romer, Paul. 1990. Endogenous Technological Change. Journal of Political Economy, vol. 98, no. 5, S71-S102. Romer, Paul. 1994. The Origins of Endogenous Technological Change. Journal of Economic Perspectives, vol. 8, no. 1, 3-22. SAK. 1976. Katsaus työehtosopimustoimintaan ja työehtosopimuspoliittinen oh-jelma. Gummerus, Jyväskylä. SAK. 2001. Sovitaan yhdessä. Sopimuspolitiikan tavoitteet. Valkealan Painokare-lia. Schulten, Thorsten. 2001. A European Solidaristic Wage Policy? Conceptual Re-flections on a Europeanisation of Trade Union Wage Policy. ETUI Working Paper. TT. 2004. Toimivat työmarkkinat, matala työttömyys: TT:n työllisyysohjelma. Tulopoliittinen selvitystoimikunta. 1995. Inflaatioraportti. Tulopoliittinen selvitystoimikunta. 1997. Työmarkkinoiden sopeutuminen talous- ja rahaliittoon. Tulopoliittinen selvitystoimikunta. 1999. Palkankorotusten vaikutuksista kokonais-taloudelliseen kehitykseen. Tulopoliittinen selvitystoimikunta. 2003. Arvioita vuosien 2003–2004 tuloja hinta-kehityksestä. Tuomala, Matti. 1998. Kannustava hyvinvointivaltio? Talous & Yhteiskunta, vol. 26, no. 1, 77-82. Valtioneuvosto. 1997. Rahaliitto ja Suomi: talouden haasteet. Vartia, Pentti ja Ylä-Anttila, Pekka. 2003. Kansantalous 2028. Etlapaino, Helsinki.


Vartiainen, Juhana. 2000. Työehtosopimukset markkinatalouden pelisääntöinä. Talous & Yhteiskunta, vol. 28, no. 2, 20-25. Vartiainen, Juhana. 2000b. Työmarkkinat eri talouskulttuureissa. Talous & Yhteis-kunta, vol. 28, no. 3, 33-37. World Commission on the Social Dimension of Globalization. 2004. A Fair Global-ization – Creating Oppurtunities for All. http://www.ilo.org/public/english/wcsdg

2 TYÖMARKKINAT

2.1 TYÖMARKKINARATKAISUT 1969–2004

Vuosi Sopimus Sopi- Korotus Yleiskorotus Vähimmäis- Järjes- Sop.korotus Kokonaisratkaisuun liittyviämus- voimassa palkka- ja tely- ksm IV-IV uudistuksiaaika alkaen matalapalk- vara (teollisuus-

% p/t kajärjes- % työntekijät)telyt %

1969 Liinamaa I 1 v 01.01.1969 16 3.9 – indeksiehtojen poistaminen27.3.1968 – valtuuslaki hintojen ja vuokrien valvontaan

– jäsenmaksuperintä sopimus1970 Liinamaa II 1 v 01.01.1970 väh. 1.0 18 1 5.1 – erorahajärjestelmä

11.9.1969 – kokoontumisoikeus työpaikalla1971 UKK-sopimus 15 kk 01.01.1971 22 3.00 mk/t 2 14.3 – neljän viikon vuosiloma -73, vähimmäispalkka

8.12.1970 01.09.1971 20 3.20 mk/t – tiedotus- ja koulutussopimukset1972 HL-sopimus 1 v 01.04.1972 25 3.50 mk/t 3 7.7 – lomaltapaluuraha 10% lomapalkasta

18.3.1972 – sairausajan palkkaetuuksien parantaminen1973 Liittokohtaiset sop. 50–65 11.11974 Lindblom 22 kk 01.04.1974 55 4.90 mk/t 1.2 11.3 – verohelpotuksia

1. vaihe 01.09.1974 20 – lapsilisien korotus, 7 kk:n äitiysloma19.3.1974 – ansiokehitystakuu

1975 2. vaihe 01.04.1975 väh. 4.0 50 5.60 mk/t 1.501.09.1975 15

Liinamaan tark.26.2.1975 01.04.1975 10–25 6.30 mk/t 0.2 8.7 – lapsilisien korotusTarkistuksen jälkeen – erillisverotusyhteensä 10 kk 01.04.1975 väh. 5.0 75–90 6.30 mk/t 1.7 – asumistukiuudistus

jatkuu

4



1976 Miettusen välitys 10 kk 01.02.1976 väh. 3.5 60 6.90 mk/t 1.5 7.2 – ryhmähenkivakuutus12.2.1976 – osaeläke työkyvyttömyydestä

1977 Liinamaan suositus 2 v 01.03.1977 väh. 3.4. 45 0.8 5.5 – talviloma9.3.1977 – ansiokehitystakuu1. vaihe – turvalauseke devalvaation varalta

1978 2. vaihe 01.03.1978 väh. 3.0 4031.3.78 01.10.1978 2.5 0,1%

1

)Korotukset niiden 5.4siirron ja deval-vaationeuvottelujen 01.05.1978 1.5 (=22) 0.4jälkeen 01.09.1978 väh. 3.0 40

1979 01.02.1979 1.0 30 0.1%1) 0.4 – indeksiehto, ansiokehitystakuuSomerto-Oivio-sop. 1 v. – talvilomaoik. laajentaminen, työllisyyssuosituksia26.1.1979 01.12.1979 1.0 (=17) 0.5 4.9 – sairausajan palkan maksukauden pidentäminen

1980 Liittokohtaiset 01.03.1980 90 11.3sopimukset 01.10.1980 3.0

1981 Pekkanen 2 v. 01.03.1981 3.3 (65) 0.5 – sairauspäivä- ja äitiysrahan9.3.1981 01.09.1981 2.6 (50) 7.0 maksuperusteiden uudistus1. vaihe väh. 2.5 – ansiokehitysjärjestely

jatkuu

5



1982 2. vaihe 01.03.1982 2.2 (45) 0.4%1) 0.401.10.1982 3.0 8.4 indeksiehto (palkantarkistusindeksi)

1983 Liittokohtaiset 01.03.1983 3.15sopimukset 01.10.1983 2.25 5.6

1984 Pekkanen28.3.1984 2 v – indeksiehto1. vaihe 01.03.1984 3.2 0.4%1) 4.0 – työttömyysajan toimeentuloturvan uudistus

1985 2. vaihe 01.03.1985 3.6 3.8 – työajan lyhentäminen 32 t/v1986 VHS-sopimus 2 v. 01.03.1986 väh. 1.5 (55) 0.3%1) 0.3 2.8 – indeksiehto, ansiokehitystakuu

16.3.1986 – työajan lyhentäminen 1987 16 t/v1. vaihe 1988 16 t/v, 1989 16 t/v, 1990 20 t/v

1987 2. vaihe 01.03.1987 väh. 1.7 (64) 0.3%1) 0.3 3.4 – valtion tukipaketti, ml. verokevennyksiä1988 Liittokoht. sop. 2 v. 01.03.1988 98–145 5.31989 Talous- ja tulo- 1 v. 01.03.1989 väh. 1 40 0.1% 2) 3.6 – palkansaajien ostovoiman lisäys 21/2 %

poliittinen ansiokehitystakuu 70 p yli sop.kor.yhdistelmä yleiskorotuksen ja tasa-arvoerän lisäksiratkaisu – valtion toimenpiteet, indeksiehto23.9.1988

6



1990 Kallio 2v. 01.03.1990 väh. 0.7 30 – palkansaajien käytettävissä olevien15.01.1990 01.10.1990 väh. 0.7 30 0.4%2) 0.3 5.4 reaalitulojen kasvutavoite 1990-91 4.5%

– ansiokehitystakuu III/89-III/90 4% yli sop.kor.1991 2. vaihe 01.05.1991 väh. 0.9 50 0.3%2) 1.7 – indeksiehto, veropol.toimet

15.11.1990 – luottamusmiessop., työaikakysymykset– aikuiskoulutus

1992 Ihalainen-Kahri 2 v. Nyk. sop. 0 0 0 0 0.2 – indeksiehto28.11.1991 jatketaan – työeläkkeiden rahoitus ja

31.10.1993 palkansaajien työeläkemaksusaakka – sopimisjärjestelmän kehittäminen

– valtion toimenpiteet, ml. työttömyysturvantason säilyttäminen

1993 Ihalainen-Kahri 0 0 0 0 0Tarkistus30.11.1992

1994 Liittokoht.sop. 1 v. 1.11.1993 3.21995 Liittokoht.sop. 1-2 v. 5.21996 Talous-, työlli- 2 v. 1.11.1995 väh. 1.8 105 0 2.1 – Indeksiehto

syys- ja työ- – ansiokehityslauseke, tark. 1996, 1997markkinapo- – työelämän kehittäminenliittinen sopi- – valtion toimenpiteet, mm.mus 1996–97 verotusta ja työttömyysturvaa koskevat29.9.19951. vaihe 1.10.1996 väh. 1.3 65 0.3 3) 1.7

jatkuu

7

– indeksiehto- tarkastelulauseke- jatkuva neuvottelumenettety- työelämän kehittäminen- ammatillisen osaamisen ylläpitäminen ja kehittäminen- työllisyys js työvoimapolitiikka- hallituksen veroratkaisut- työllisyyttä edistävät toimenpiteet



1997 2. vaihe 0.01998 Tulopoliittinen- 2v. 1.1.1998 väh. 1.6 85 0,3 3) 0.5 2.5 – indeksiehto

sopimus 1998–1999 – ansioiden kehityksen tarkastelulauseke 1997–199812.12.1997

1999 2. vaihe 1.1.1999 väh. 1.6 85 - - 1.7 – työelämän kehittäminen– hallituksen veroratkaisut

2000 Liittokohtaiset 3.3sopimukset

2001 Tulopoliittinen- 2v. 1.2.2001 väh. 2.1 120 0,2 2) 0,5 4) 3.0 – taloudellisen kehityksen tarkastelu ja indeksiehtosopimus 2001–200215.12.2000

– ansiokehityslauseke– jatkuva neuvottelumenettely– työelämän kehittäminen– elinikäinen oppiminen osana työelämää

2002 2. vaihe 1.3.2002 väh. 1.9 107 - 0,3 4) 2.3 – euron käyttöönotto(0.18 – työaikajärjestelyeuroa) – hallituksen veroratkaisut

– työttömyyspäivärahan määräytyminen– neuvottelulauseke

2003 Tulopoliittinen- 2v. 1.3.2003 väh. 1.8. 17c 0,3 2) 0,8 4) 2.8 5)sopimus (28.392003-2004 e/kk)2.12.2002

2004 2. vaihe 1.3.2004 väh. 1.7 16 c 0.5 4) 2.2 5)(26.72e/kk)

8

c/t

1) Matalapalkkajärjestelyn vaikutus 2) Tasa-arvoerä 3) Matalapalkkaerä + naispalkkaerä 4) liittoerä 5) tupossa mukana olevat


Juhana Valve OSA 2. Sopimustoiminta peliteorian näkökulmasta


Tiivistelmä Sopimusjärjestelmä ja palkkakoordinaatio Palkkojen yleisistä muutoksista sopiminen koordinoidusti on järkevä ratkaisu Suomen kaltaiselle pienelle, korkean elintason avoimelle taloudelle. Suomalainen neuvottelujärjestelmä mahdollistaa sekä haitallisten ulkoisvaikutusten kuten inflaa-tio- ja työttömyysvaikutusten hallitsemisen että oikeudenmukaisen palkkapolitii-kan toteuttamisen. Taloustieteellisiä perusteita suomalaisesta sopimusjärjestel-mästä luopumiselle ei ole. Tässä selvityksessä palkkakoordinaatiolla tarkoitetaan yleistä, institutionaalisesta toteutuksesta riippumatonta kansallisen tason palkoista sopimisen koordinointia. Teorian valossa palkkakoordinaatio on hyödyllistä, koska se mahdollistaa pidem-piaikaiset (palkka-)sopimukset ja madaltaa siten yritysten investointikynnystä. Kollektiiviset palkkaneuvottelut ja pitkäjänteisyys pienentävät työnantajan ja työn-tekijän välillä vallitsevan informaatio-ongelman haittoja. Näitä syntyy kun toimijoilta puuttuu olennaista tietoa esimerkiksi toisen osapuolen palkanmaksukyvystä tai tuottavuudesta. Pidempiaikaiset työsuhteet ja sopimukset vähentävät lisäksi niin sanotun kaappausongelman mahdollisuutta. Käsite viittaa tilanteeseen, jossa työnantajan tai työntekijän yksipuolisesti tekemä investointi kääntyy häntä itseään vastaan. Tällaista tilannetta kuvaa esimerkiksi työntekijän palkan alentaminen sillä perusteella, että hänen työnsä on tullut kevyemmäksi hänen panostettuaan työ-menetelmiensä tehostamiseen. Korkealla palkkaneuvottelujen keskittämisen asteella on kokonaishyvinvointia kasvattava vaikutus. Teoriakirjallisuudessa yleinen tulos näyttäisi olevan se, että sopiminen, jossa hajautus ja liittojen neuvotteluvoima ovat keskitasoa, johtaa kor-keampiin palkkavaatimuksiin sekä heikentää talouden toimintaedellytyksiä verrat-tuna keskitettyyn tai täysin hajautettuun sopimiseen. Kuitenkin vain keskitetyn palkkasopimisen ja julkisen vallan osallistumisen kautta voidaan saavuttaa yhteis-kunnallisen hyvinvoinnin optimitaso, parantaa työllisyyttä sekä vaikuttaa hyvin-voinnin jakautumiseen.

Yleisiä tuloksia Peliteoriassa voidaan osoittaa, että myös koordinoimattomissa palkkaneuvotte-luissa ammattiliitoilla on aitoja kannustimia säilyttää palkkamaltti. Tämä tulos pe-rustuu käsitykseen, että liitot kykenevät ottamaan päätöksenteossaan huomioon lyhytnäköisen eduntavoittelun seuraukset – ne ovat siis sisäistäneet päätöstensä vaikutukset tuleville neuvottelukierroksille. Teoria tukee myös käsitystä, että liittovoima mahdollistaa uskottavat ja pitävät sopimukset. Vahvoilla liitoilla on kannustimet pitää sopimuksista kiinni. Voidaan myös osoittaa, että liittovoimalla on lisäksi talouskasvua kiihdyttävä vaikutus, joka syntyy yritysten alentuneen investointikynnyksen ja tuotannon erikoistumisen seu-rauksena. Jalostettujen hyödykkeiden tuotannon sekä viennin kasvulla on positii-vinen vaikutus myös kansainvälisen kaupankäynnin kautta.


EMU ja kansainvälinen talous lisäävät sopimisen ja palkkakoordinaation tarvetta entisestään. Talous- ja rahaliitto etenee kohti yhä yhtenäisemmän työmarkkina-alueen muodostumista ja lisää siten tarvetta palkka- ja työehtosopimusten EMU-tason koordinaatiolle. Tämä ei kuitenkaan vähennä kansallisen tason sopimisen merkitystä, sillä inflaatiotavoitteen painottuminen ja itsenäisen rahapolitiikan pois-tuminen korostavat palkkapolitiikan merkitystä. Yhteiskunnalliset arvot ja loppupäätelmä

Työnantajapuolelta on esitetty vaatimuksia työmarkkinoiden joustavuuden lisää-misestä erityisesti matalan tuottavuuden aloilla sekä työnteon kannustavuuden parantamisesta vaikuttamalla työttömyysturvaan (esim. TT:n työllisyysohjelma, 2004). Keskitetty palkkasopiminen mahdollistaa kuitenkin makrotaloudellisen joustavuuden. Kohtuullisen sekä oikeudenmukaisen vähimmäistoimeentulon taso on puolestaan arvokysymys. Suurimmat erot työnantaja- ja palkansaajaosapuolten käsityksissä nykyisen so-pimusjärjestelmän puutteista liittyvät juuri joustavuuteen ja palkkojen kannusta-vuuteen (työnantajat) sekä järjestelmän antamaan vähimmäisturvaan (palkansaa-jat). Kuitenkin yritystasolla suhtaudutaan vähemmän kriittisesti työmarkkinoiden jousto- ja palkkaerokysymyksiin kuin työnantajajärjestöissä. Yleisesti ottaen työ-markkinaosapuolet vaikuttavat tyytyväisiltä nykyiseen sopimusjärjestelmään, vaik-ka näkevät kehitystarvetta olevankin. (Alho et al, 2003) Taloustieteellistä näyttöä ei ole sille, että palkkahajonnan kasvattaminen ja eriar-voisuuden lisääminen synnyttäisi työpaikkoja. Jatkuva paikallinen palkoista neu-vottelu synnyttää lähinnä neuvottelukustannuksia ja epävakautta. Teoria antaa ymmärtää, että talous voi toimia nykyisen järjestelmän puitteissa optimaalisen yhteenlasketun hyvinvoinnin tasolla. On kuitenkin mahdollista, että samanaikai-sesti esiintyy jonkin verran työttömyyttä. Tämänkin vuoksi herää kysymys, mitkä ovat ne kansalliset arvot, joilla turvataan jokaisen yhteiskunnan jäsenen hyvinvoin-ti. Talouspoliittisessa keskustelussa kaikkien osapuolten yhteisenä tavoitteena on työllisyyden ja hyvinvoinnin lisääminen. Erimielisyyttä esiintyy siitä, miten näihin tavoitteisiin päästään ja kuinka hyvinvoinnin tulisi jakautua. Hyvinvointi-, tasa-arvoja vakaustavoitteet ovat teorian valossa mahdollisia saavuttaa kolmikantaisen yh-teistyön ja palkkakoordinaation avulla. Kollektiivisella sopimisella ja kolmikantayh-teistyöllä voidaan korjata markkinahäiriöitä ja simuloida siten täydellisen kilpailun tehokkuutta. Samalla voidaan pyrkiä parantamaan myös sellaisia työmarkkinoi-den laadullisia ominaisuuksia kuten tasa-arvo, kohtuullinen vähimmäistoimeentulo sekä inhimilliset työolot ja -ehdot.


1 Johdanto

Tässä selvityksessä tarkastellaan työmarkkinoiden sopimustoimintaa peliteorian ja informaation taloustieteen näkökulmasta. Tämä lähtökohta mahdollistaa mikrota-solta makrotasolle liikkuvan analyysin talouden vaikutussuhteista. Raportin lopus-sa olevassa liitteessä on esitelty peliteorian peruskäsitteet sekä muutamia aihee-seen liittyviä esimerkkejä. Teoriaosuuden tarkoituksena on syventää raportissa esitettyjen tulosten perusteita, mutta kokonaisuuden hahmottaminen ei välttämät-tä edellytä sen läpikäymistä. Peliteoria antaa välineet sellaisten päätöksenteko-ongelmien analysoimiseen, jos-sa osapuolten päätökset vaikuttavat myös toisten hyvinvointiin. Siksi sen tär-keimmät tarkastelukohteet ovat usein sopimuksenteko- tai neuvotteluongelmia. Informaation taloustieteessä pyritään ottamaan huomioon lisäksi, miten päätöksiä voidaan tehdä silloin, kun päätöksentekijältä puuttuu sellaista tietoa, joka voi vai-kuttaa olennaisesti hänen ratkaisuihinsa. Niin sanotussa mekanisminsuunnittelussa peliteoria on viety vielä askeleen pi-demmälle. Siinä pyrkimyksenä on suunnitella sellainen päätöksentekomekanismi (ts. säännöt päätöksenteolle), joka poistaa informaatio-ongelman ja mahdollistaa siten päätöksentekijöiden todellisiin preferensseihin perustuvan ratkaisun aikaan-saamisen. Ruotsalaiset ekonomistit ovat kuvanneet erästä peliteoreettista ongelmaa vertaa-malla sitä jalkapallostadionin yleisön käyttäytymiseen. Jos osa ottelua seuraavas-ta yleisöstä nousee seisomaan nähdäkseen pelin paremmin, heidän takanaan istuvien näkyvyys huononee. Tämä pakottaa myös toiset seisomaan, kunnes ko-ko katsomo seisoo. Tämän seurauksena kaikki näkevät yhtä huonosti kuin istues-saankin, mutta heidän on epämukavampi olla. Toisin sanoen joidenkin pyrkimys parantaa hyvinvointiaan johti kaikkien hyvinvoinnin heikkenemiseen. Vastaavan-lainen tilanne voi syntyä työmarkkinoillakin. Laajamittainen keskitetty palkkasopiminen on kansainvälisesti ajatellen verraten harvinainen työmarkkinajärjestelmä. Tämän vuoksi tässä selvityksessä on keski-tytty kotimaiseen tutkimukseen, joka on tehty juuri Suomen erityispiirteitä silmäl-läpitäen. Lukujen 3 ja 4 sisältö perustuu pääsääntöisesti Juhana Vartiaisen artik-keleihin ja luvussa 5 tarkastellaan lähemmin Tapio Palokankaan teoreettista tutki-musta. Selvityksessä siteerattujen tutkimusten ja artikkeleiden taustalla vaikuttaa myös kansainvälinen, sekä teoreettinen että empiirinen tutkimusperinne. SAK ajaa solidaarista palkkapolitiikkaa globalisoituvassa maailmassa. Euroopan talous- ja rahaliitto sekä yritysten ylikansallistuminen asettavat haasteita tälle ta-voitteelle. Markkinavoimien hallinta on vaikeaa, ja tähän tehtävään tarvitaan kolmi-kantaa sekä kansainvälistä yhteistyötä. SAK kirjasi palkkapoliittisiksi tavoitteikseen edustajakokouksessaan vuonna 2001 muun muassa talouskasvun ylläpitämisen, työllisyyden parantamisen, oikeudenmukaisen ansiokehityksen ja perusteettomi-en palkkaerojen kaventamisen esimerkiksi sukupuolten välillä. Suomessa ja muualla Euroopassa työttömyys on verrattain korkealla tasolla. Täs-tä on syytetty muun muassa ammattiyhdistysliikettä. Työnantajia edustavat tahot ovat esittäneet vaatimuksia työmarkkinoiden ”joustavoittamiseksi” niin palkkapo-


liittisissa kysymyksissä kuin työvoiman määrän sopeuttamisen suhteen. Tuorein tutkimus ei kuitenkaan tue käsitystä ammatillisen järjestäytymisen haitallisuudes-ta, vaan päinvastoin paljastaa nykyisen sopimusjärjestelmän talouden toiminta-edellytyksiä parantavat mekanismit. Jäljempänä käy ilmi, että koordinoitu10 palkkasopiminen voi itse asiassa lisätä kansantalouden hyvinvointia: parantaa työllisyyttä ja lisätä investointihalukkuutta. Tämä näyttäisi pitävän paikkansa erityisesti silloin, kun liittovoima on suurta ja keskittämisen aste on korkea. Selvityksen alussa olevaan yhteenvetoon on koottu peliteorian kannalta tärkeimmät kolmikantayhteistyötä ja palkkakoordinaatiota koskevat huomiot. 2 Päätöksenteko ja sopiminen Peliteoria tutkii tilanteita, joissa kaksi tai useampi osapuoli tekevät sellaisia pää-töksiä, jotka vaikuttavat myös toisten osapuolten hyvinvointiin. Näitä päätöksente-kotilanteita kutsutaan peleiksi. Vaikka nimitys juontaa juurensa vapaa-ajan viih-teestä, on kysymyksessä kuitenkin keskeinen päätöksenteon analyysiväline. Peli-teorian peleissä ei välttämättä ole voittajia tai häviäjiä, vaan yhtä lailla on mahdol-lista, että kaikki voittavat tai että syntyy pattitilanne, jossa pelillä ei ole ratkaisua. Peliteoria antaa informaatiota siitä, minkälaisia valintoja rationaalinen päätöksen-tekijä tekee. Pelin rakenne riippuu monista asioista. Sillä on merkitystä tietävätkö osapuolet eli pelaajat toistensa tuotot, jotka saadaan eri valintojen seurauksena, vai eivät. Pelin luonteeseen vaikuttaa myös se, missä järjestyksessä pelaajat tekevät valintansa sekä se, pelataanko peli vain kerran, vai toistetaanko sitä useita kertoja. Jos osa-puolet voivat neuvotella, tulee pelissä ottaa huomioon ovatko pelaajien lupaukset uskottavia. Jokaiseen päätöksentekotilanteeseen on siis muotoiltava omanlaisen-sa peli. Eri pelityypeille on kehitetty omat tasapainokäsitteensä, jotka kuvaavat päätöksen-teko-ongelmien ratkaisuja. Näistä tunnetuin lienee kuuluisan matemaatikon ja taloustieteen nobelistin John Nashin mukaan nimetty Nash-tasapaino. Muilla ta-sapainokäsitteillä on voimakas yhteys Nash-tasapainoon, ja siksi tällä käsitteellä on peliteorian kehityksen kannalta niin keskeinen merkitys. Peleissä tasapainoja voi olla useita tai ei ollenkaan. Tasapainoratkaisu saattaa myös tuottaa kaikkien pelaajien kannalta huonomman tuloksen kuin jokin toinen ratkaisu. Seuraavassa alaotsikossa esitellään tämän kaltainen päätöksenteko-ongelma tunnetussa ”vangin dilemmaksi” tai ”vangin pulmaksi” kutsutussa kuvit-teellisessa esimerkissä.

10 Tässä selvityksessä koordinaatiolla ei tarkoiteta järjestökielessä esiintyvää palkkaneuvottelujen liittojen välistä koordinointia, vaan palkkojen koordinointia ylipäätänsä. Korkein koordinoinnin aste vallitsee täysin keskitetyn sopimisen tilanteessa.


2.1 Vangin pulma Esimerkin tarina on seuraavanlainen: Kaksi henkilöä on pidätettynä rikoksesta epäiltynä ja heitä kuulustellaan eri huoneissa. Syyttäjällä on näyttöä molempien vangitsemiseksi pienemmästä rikkeestä (esim. aseen hallussapito), mutta ei var-sinaisesta rikoksesta (esim. aseellinen ryöstö). Niinpä hän tarjoaa kummallekin epäillylle seuraavat valintamahdollisuudet: 1) ”Jos tunnustat isomman rikoksen ja kumppanisi ei tunnusta, pääset vapaaksi ja kump-panisi istuu 7 vuotta” 2) ”Jos kumpikaan teistä ei tunnusta, saatte molemmat yh-den vuoden tuomiot” ja 3) ”Jos tunnustatte molemmat, kumpikin saa neljän vuo-den kakun”. Alla valintatilanne taulukoituna. Ruudukossa pilkulla erotetuista luvuista ensim-mäinen kuvaa syytetyn 1 tuomion pituutta vapaudesta menetettyinä vuosina, ja jälkimmäinen vastaavasti syytetyn 2 tuomiota.

Taulukko 1. Syytetty 2

Tunnustaa Ei tunnusta

Tunnustaa -4,-4 0,-7 Syytetty 1

Ei tunnusta -7,0 -1,-1

Syytetyt minimoisivat yhteenlaskettua kärsimystään jos molemmat valitsisivat vaihtoehdon ”ei tunnusta”. Tällöin kummallakin olisi kuitenkin houkutus vaihtaa yksipuolisesti valintansa ”tunnustaa” -vaihtoehdoksi ja välttää tuomio siten koko-naan. Koska kumpikaan ei halua ottaa riskiä seitsemän vuoden tuomiosta, mo-lemmat tunnustavat. Vaikka kumppanukset voisivat sopia valitsevansa yhteisesti ”ei tunnusta” -vaihtoehdon, ei kumpikaan voisi kuitenkaan luottaa siihen, että toinen pitää so-pimuksesta kiinni. Niinpä molemmat tunnustavat isomman rikoksen ja kärsivät neljän vuoden vankeustuomion. Tämä lopputulos on Nash-tasapaino, joka on kummankin syytetyn kannalta huonompi vaihtoehto kuin se, jossa kumpikaan ei tunnusta. Johdantoluvussa esitetty esimerkki jalkapallo-ottelun yleisön käyttäytymisestä on eräs ”vangin pulmaa” kuvaava tapaus. Devalvaatiokilpailu on aiheuttanut vastaa-via ongelmia. Kun rahan ulkoista arvoa lasketaan, ulkomailla vientihyödykkeiden hinta laskee mutta kotimarkkinoilla tuontihyödykkeiden hinta nousee. Erityisesti muutaman pienen vientimaan kilpaillessa devalvaatioilla voi seurauksena olla tuontihyödykkeiden hintojen karkaaminen niin korkealle tasolle, että kaikissa näissä maissa hyvinvointi laskee devalvaatioita edeltävään tasoon verrattuna. Yritysverotuksella kilpailu voi johtaa devalvaatiokilpailun lailla yleiseen hyvinvoin-nin laskemiseen. Äärimmäisessä tapauksessa kilpailevissa maissa yritysverotus laskee hyvin alhaiselle tasolle ja yritykset sijoittuvat eri maihin kuten kilpailua edel-tävänä aikana. Seurauksena on, että yritystoimintaa on kussakin maassa yhtä paljon kuin ennenkin, mutta verotuotot ovat laskeneet.


Vastaavanlaisia kannustinongelmia voi ilmetä myös palkkaneuvotteluissa. Jos ammattiliitot eivät pääse keskenään pitävään sopimukseen palkkamaltista, voivat ongelmat aiheuttaa työttömyyden sekä inflaation kasvua. Tilanne kuitenkin muut-tuu, jos palkkaneuvotteluja käydään myös tulevaisuudessa, eli peliä toistetaan. Täsmennetään seuraavaksi käsitteitä ”kannustinvaikutus” ja ”palkkamaltti” 2.2 Kannustinvaikutus ja palkkamaltti Käsitteellä kannustin (engl. incentive) viitataan peliteoriassa päätöksentekijän sub-jektiivisesti kokemaan hyötyyn tai tuottoon. Esimerkkien taulukoissa näitä hyötyjä kuvataan yleensä numeerisesti niin, että suurempi luku kuvaa suurempaa hyötyä. Luvun ei tarvitse kuvata pelkästään rahallista hyötyä, vaan se voi pitää sisällään laajan valikoiman erilaisia arvoja, joista päätöksentekijä kokee saavansa hyötyä. Kannustinvaikutuksella tarkoitetaan siis päätöksentekijän halua tehdä sellainen valinta, josta hän kokee saavansa suurimman hyödyn. Tässä selvityksessä palkkamaltilla tarkoitetaan työmarkkinajärjestöjen sopimusta yhteisestä palkkalinjasta, jolla pyritään estämään palkkakilpailu ja siitä seuraavat haitalliset ulkoisvaikutukset. Palkkamalttia tarvitaan ”vangin pulma” -tilanteen vält-tämiseksi ja siten yhteisen hyvinvoinnin kasvattamiseksi. 2.3 Kannustinongelma ja palkkaneuvottelut Juhana Vartiainen analysoi palkkakoordinaation edellytyksiä. Hän toteaa, että vaikka koordinointi koko kansantalouden tasolla olisi tarpeellista, niin sen ylläpi-tämiseen ei välttämättä ole kannustimia. Kuitenkin peliteoreettinen intuitio tukee käsitystä, että sikäli kuin koordinointi on hyödyllistä, on todennäköistä, että se myös saavutetaan. Ammattiliittojen välinen kilpailuasetelma voidaan tulkita toistetuksi peliksi, jossa pitkällä aikavälillä on hyödyllistä olla mukana maltillisessa tulopolitiikassa, vaikka kukin liitto voisi saavuttaa hetkellistä hyötyä luopumalla siitä. Peliteorian Folk-teoreeman mukaan tällaisessa tilanteessa on mahdollista päästä suotuisaan lop-putulokseen. Tämä edellyttää, että pelaajat voivat havainnoida toistensa tekemisiä ja voivat uhata lipeämisestä jonkinlaisella kostolla. Lipeäminen johtaa yleiseen palkkamaltin repeämiseen, josta on seurauksena korkeampi inflaatio, heikompi kilpailukyky ja korkeampi työttömyys. Steinar Holden on tarkastellut artikkelissaan (2001a) edellisen kaltaista tilannetta. Hänen mallissaan työmarkkinat koostuvat ammattiliitoista, jotka voivat valita joko palkkamaltin tai omien jäsentensä suuren palkankorotuksen. Jälkimmäisestä seu-raa palkkamaltin yleinen romahdus. Palkkamalttia voidaan kuitenkin ylläpitää osapelitäydellisenä tasapainona toistetussa pelissä. (Vartiainen, 2003) Raportin lopussa olevassa liitteessä (luvussa Toistetut pelit) on esitetty, kuinka tällainen palkkamalttia ylläpitävä tasapainoratkaisu saavutetaan. Ratkaisu ei edel-lytä varsinaista sopimusta liittojen välille, sillä tähän kaikkien kannalta parhaaseen lopputulokseen päätymiselle on olemassa aidot kannustimet. Ongelma mutkistuu, jos osapuolten on päästävä pitävään sopimukseen kakun jakamisesta tai heiltä


puuttuu päätöksenteon kannalta olennaista tietoa eli vallitsee ”vajaan informaati-on” tilanne. 2.4 Vajaa informaatio Käytännön päätöksenteossa – esimerkiksi käytäessä kauppaa tai solmittaessa jotain muuta sopimusta, päätöksentekijällä on harvoin käytettävissään kaikkea olennaista tietoa päätöksensä tueksi. Se osapuoli, joka on paremmin informoitu kuin muut, voi hyödyntää tätä tietoa omaksi edukseen. Tarvittavan puuttuvan tie-don hankkiminen voi olla kallista ja hankalaa – tai jopa mahdotonta. Joka tapauk-sessa informaatio-ongelma on kitkatekijä, joka saattaa äärimmäisessä tapaukses-sa estää sopimuksen syntymisen kokonaan. Näitä vajaan informaation kysymyksiä pohditaan peliteoriaan pohjautuvassa in-formaation taloustieteessä. Siinä pyritään selvittämään, miten talous toimii vajaan informaation puitteissa ja miten voidaan ratkaista sen aiheuttamia ongelmia. 2.5 Informaation taloustiede Informaation taloustieteessä ratkaistaan päätöksentekomekanismeja tilanteessa, jossa yhdeltä tai useammalta osapuolelta puuttuu ratkaisevaa tietoa päätöksen tekemiseksi. Ensimmäiset sovellukset otettiin laajamittaisesti käyttöön vakuutus-markkinoilla käytännön tarpeen vaatimuksesta. Juuri vakuutusmarkkinoilla havaittiin niin sanotut moraalikato- (moral hazard) ja haitallinen valikoituminen (adverse selection) -ilmiöt puhtaimmillaan. Ensimmäisel-lä tarkoitetaan ilmiötä, jossa vakuutuksenottaja muuttaa vakuutuksen saatuaan käyttäytymistään riskialttiimpaan suuntaan. Jälkimmäinen viittaa ilmiöön, jossa vakuutuksen ottajiksi valikoituvat vain sellaiset henkilöt, jotka ovat alttiimpia onnet-tomuuksille. Näiden ilmiöiden seurauksena vakuutustoiminta muuttuu tappiolli-seksi silloin, kun asiakkaiden vakuutusmaksujen perustana käytetään keskimää-räisiä onnettomuuskustannuksia. Informaation taloustiede on levinnyt vakuutusmarkkinoilta muille talouden alueille. Sitä on sovellettu niin hyödyke- kuin työmarkkinoillakin. Akerlofin tunnettu auto-kauppaa esimerkkinä käyttävä analyysi (Akerlof, 1970) herätti suurta huomiota. Hän osoitti, että käytettyjen autojen kaupassa voi käydä niin, että markkinoilla on tarjolla vain huonoja autoja (market of lemons). Työmarkkinoilla informaation epäsymmetrioita syntyy, kun työnantaja ei voi työn-tekijää palkatessaan tietää kuinka pätevä tämä tulee olemaan työssään. Yrityksen omistajat eivät myöskään tiedä kuinka paljon heidän palkkaamansa johtajat pa-nostavat aikaa ja vaivaa yrityksen hoitamiseen. Toisaalta alalla vallitseva markki-natilanne tai yrityksen toimintaedellytykset eivät ole välttämättä työntekijän tiedos-sa etukäteen. Tämä aiheuttaa työntekijälle epävarmuutta silloin, kun hänen palk-kansa on sidottu yrityksen tai osaston tulokseen. Ammattiyhdistysliikkeen kohdalla informaatio-ongelma voi syntyä, jos ammattiliitot eivät koordinoi toimintaansa palkkaneuvotteluissa. Jos liitoilta puuttuu tietoa tois-ten liittojen pyrkimyksistä, saattavat neuvottelujen kokonaisvaikutukset taloudelle jäädä hämärän peittoon. Jos taas liiton ja yrityksen välillä vallitsee informaation


epäsymmetria, saattaa vastaavasti syntyä ongelmia esimerkiksi yrityksen inves-tointikynnyksen noustessa. Näitä teemoja käsitellään tarkemmin jäljempänä. 2.6 Epäsymmetrinen informaatio työmarkkinoilla Juhana Vartiainen käsittelee artikkelissaan Työmarkkinat eri talouskulttuureissa (T&Y 3/2000) erästä epäsymmetrisen informaation ongelmaa, joka voi syntyä työnantajan ja työntekijän välille. Ongelma syntyy siitä, ettei työnantaja tiedä, mi-ten hyviä vaihtoehtoisia työtarjouksia työntekijälle tarjotaan. Työntekijä ei puoles-taan tiedä, miten arvokas hänen tuotoksensa on yritykselle. Jos osapuolet voivat tehdä palkanalennus- tai palkankorotusvaatimuksia näihin perusteisiin vedoten, voivat he tehdä sen myös silloin, kun perusteita ei ole. Työnantaja voi esimerkiksi valehdella työntekijälle, että yrityksen kannattavuus on heikentynyt huomattavasti ja vaatia siten palkanalennusta. Niinpä toisen osapuo-len ei aina kannata suostua vaatimuksiin. Tämä voi johtaa siihen, että työntekijä vaihtaa työpaikkaa sellaisessakin tapauksessa, jossa perusteet olisivat todella olleet olemassa ja molemmat osapuolet olisivat hyötyneet palkankorotuksesta. Informaation epäsymmetrisyys työntekijän ja työnantajan välillä aiheuttaa siis epä-luottamusta ja johtaa työsuhteiden purkautumiseen liian herkästi. Taloustieteessä varsin yleinen käsitys on, että paikallinen, kahden välinen sopimi-nen ei johda epäsymmetrisen informaation tilanteessa yhteistoiminnan kannalta optimaaliseen tilanteeseen. Ainakin teoriassa on mahdollista, että työsuhteet kat-keavat tarpeettoman herkästi, molempien osapuolien edun vastaisesti. Näin on varsinkin silloin, kun palkasta neuvotellaan paikallisesti ja jatkuvasti. (Vartiainen, T&Y 2000). Peliteoriassa informaatio-ongelman tarkastelemiseen on kehitetty erilaisia teknii-koita. Vajaan informaation malleissa oletetaan tyypillisesti, että informoimattomalla osapuolella on asian todellisesta tilasta jokin etukäteisuskomus. Tätä uskomusta kuvataan jollain todennäköisyydellä, millä informoimaton osapuoli uskoo asian olevan tietyllä tavalla. Jos mallissa päätöksiä tehdään useampaan eri otteeseen, voidaan uskomuksia päivittää jokaisen toteutuneen valinnan jälkeen (bayesilainen päivitys). Raportin teorialiitteessä olevassa esimerkissä tarkastellaan yhden kerran pelattavan vajaan informaation pelin ratkaisemista tarkemmin. Seuraavassa esi-merkissä työnantaja kohtaa informaatio-ongelman palkatessaan uutta työntekijää. 2.7 Oikea palkka Tarkastellaan mahdollista päätöksentekosääntöä tilanteessa, jossa työnantaja on palkkaamassa uutta työntekijää, mutta hän ei voi tietää kuinka tehokas (tuottava) hakija on. Malli: Työntekijöitä on kahta tyyppiä; ”tehokkaita” ja ”tavallisia”. Työnantajalla on etukäteisuskomus, että työntekijä on tyyppiä ”tehokas” todennäköisyydellä p, (0 < p < 1), ja ”tavallinen” todennäköisyydellä (1 – p). Työnantaja olisi valmis mak-samaan ”tehokkaalle” työntekijälle palkan w ja ”tavalliselle” pienemmän palkan aw, jossa 0 < a < 1.


Tapaus 1. Työnantajalla ei ole varaa maksaa ”tavalliselle” työntekijälle palkkaa w, mutta ei halua toisaalta karkottaa potentiaalisesti ”tehokkaita” työnhakijoita tar-joamalla kaikille palkkaa aw. Kun työnantajan ei ole mahdollista havainnoida työnhakijan tyyppiä, on eräs ratkaisu tarjota kaikille työnhakijoille samaa, työnan-tajan etukäteisuskomuksilla painotettua keskiarvopalkkaa pw + (1 – p)aw. Jos työnantaja uskoo työntekijän olevan tyyppiä ”tehokas” 40 prosentin todennä-köisyydellä ja maksaisi ”tavalliselle” työntekijälle 20 prosenttia vähemmän palkkaa kuin ”tehokkaalle”, niin ratkaisupalkaksi saadaan 0,4w + (1 – 0,4)0,8w = 0,88w. Työnantaja siis maksaisi valitulle henkilölle 88 prosenttia ”tehokkaan” työntekijän palkasta. Informaatio-ongelman seurauksena ”tehokkaat” työntekijät saavat huo-nompaa, ja ”tavalliset” työntekijät parempaa palkkaa kuin täydellisen informaation tilanteessa. Työntekijät saavat kuitenkin keskimäärin oikeaa palkkaa. Tapaus 2. Jos työnantajan on valittava jompikumpi palkoista w ja aw, niin ratkaisu riippuu jälleen hänen etukäteisuskomuksistaan. Työnantajan mielestä kumman tahansa palkkaluokan valitseminen on yhtä hyvä ratkaisu jos pw = (1 – p)aw, jos-ta seuraa että p = a / (1 + a). Jos a = 0,8 kuten edellä, niin palkan w valitseminen on yhtä hyvä ratkaisu kuin palkan aw valitseminen silloin, kun p = 0,8/1,8 = 0,444… ≈ 44,4%. Edellä työnantaja uskoi työnhakijan olevan tyyppiä ”tehokas” tätä alhaisemmalla 40 prosentin todennäköisyydellä. Niinpä hän tarjoaa kaikille hakijoille palkkaa aw = 0,8w. Esimerkki on kärjistetty, ja siinä oletetaan, että työnantaja ei saa missään olosuh-teissa tietää työntekijän todellista tyyppiä. Oikeassa työelämässä työnantaja saat-taisi tarjota kaikille hakijoille aluksi alhaisempaa palkkaa, jota voitaisiin myöhem-min nostaa työntekijän pätevyyden perusteella. Yleensä työnantaja saa tietoa työntekijöidensä ammattitaidosta pidemmällä aikavälillä. Käytännössä työntekijöitä palkatessa päätöksentekomekanismi on edellä kuvat-tua monimutkaisempi. Työnhakijat haastatellaan, jolloin esimerkiksi esiintymistai-to, aikaisempi työkokemus ja koulutus vaikuttavat valintaan. Informaation talous-tiede on pyrkinyt analysoimaan näiden merkitystä niin sanottujen signalointimalli-en avulla. 2.8 Informaatio-ongelman pienentäminen signaloinnilla Signaloinnilla tarkoitetaan tilannetta, jossa informoitu osapuoli tekee aloitteen lä-hettämällä viestin eli signaalin informoimattomalle osapuolelle. Esimerkiksi työ-hönottotilanteessa työnantajalla on käytössään työnhakijan lähettämiä signaaleja päätöksentekonsa tueksi. Muun muassa koulutusta on tarkasteltu signaalina työ-markkinoilla. 2.8.1 Koulutus signaalina Koulutus ei sinänsä takaa työnhakijan pätevyyttä tai ammattitaitoa. Hakija voi olla esimerkiksi itseoppinut tai hänen ammattitaitonsa voi olla työkokemuksen kautta saatua. Moniin työtehtäviin ei edes ole olemassa varsinaista koulutusta, mutta korkeampaa tutkintoa arvostetaan silti usein työhönottotilanteessa matalaa enemmän. Tätä ilmiötä on selitetty signaloinnilla.


Kouluttautuminen vaatii sekä aikaa että vaivaa, ja kouluttautumisessa menetetyn ajan olisi voinut käyttää työssäoloon ja palkan ansaitsemiseen. Nämä ovat itse asiassa kouluttautumisen vaihtoehtoiskustannukset. Kouluttautuminen voidaan siis nähdä investoinniksi positiivisen signaalin luomiseksi tulevaisuuden työmark-kinoille. Tämä edellyttää kuitenkin, että työnantajat uskovat koulutettujen henkilöi-den olevan päteviä työntekijöitä suuremmalla todennäköisyydellä kuin vähemmän koulutetut. Työnantajien uskomukset koulutuksen merkityksestä signaalina voidaan muotoilla seuraavasti: Kouluttamaton työnhakija on todennäköisemmin tyyppiä ”vähemmän tehokas”, koska hänelle kouluttautumisen kustannukset (vaihtoehtoiskustannuk-set) ovat suuremmat kuin koulutetulle. Jos kummankin tyypin menetetyn ajan palkkatulot ovat keskimäärin samaa tasoa, erottavaksi tekijäksi nousee vaivannä-kö. Tämän vuoksi ensimmäisen ei kannata kouluttautua, kun jälkimmäisen puo-lestaan kannattaa. Kyseessä on jälleen kärjistetty esimerkki, joka ei selitä kaikkia todellisia kouluttau-tumisen syitä. Se auttaa kuitenkin hahmottamaan, miksi työnantaja maksaa eri työntekijöille eri palkkaa tai rekrytoi mieluummin koulutettuja henkilöitä tuntematta heidän todellisia tyyppejään. Tarkastellaan seuraavaksi toista, hieman mutkik-kaampaa vajaan informaation ongelmaa. 2.8.2 Tulospalkka – moraalikato ja signalointi Pyrkimys kuvata mallien avulla todellista maailmaa saattaa olla hyvinkin mutkikas-ta. Tarkastellaan niin sanottua päämies–alainen-ongelmaa, jossa yritys palkkaa henkilön suorittamaan jotain tehtävää. Henkilö voi työpanoksellaan vaikuttaa yri-tyksen menestykseen, mutta jos hänelle maksetaan kiinteää palkkaa, hänellä on vähäisemmät kannustimet nähdä vaivaa tämän menestyksen eteen. Tyypillisim-millään tällainen tilanne syntyy, kun yrityksen omistajat palkkaavat yritykseensä johtajan, jonka tekemisiä he eivät voi valvoa. Ongelma voidaan yleistää kaikkiin sellaisiin tilanteisiin, joissa ”alaisen” vaivannäköä (effort) ei voi valvoa. Tässä tyypillisessä moraalikato-ongelmassa palkan suurin kannustinvaikutus to-teutetaan joko puhtaalla tulospalkalla tai sellaisella tulospalkan ja peruspalkan yhdistelmällä, jossa peruspalkka on juuri ja juuri niin suuri, että työnhakija hyväk-syy sopimuksen. Tulokseen liittyy kaksi ongelmaa. Ensinnäkin useimmat mallit, jotka tuottavat tällaisen ratkaisun, eivät ota huomioon eri työnhakijoiden riskikäyttäytymistä. Jotkut hakijat arvostavat turvallisuutta niin paljon, että valitsevat mieluummin matalamman mutta varman tulotason kuin epä-varman mutta korkeamman tulotason. Toiset kantavat mielellään tietyn verran palkkaansa liittyvää riskiä, jos heillä on sen seurauksena mahdollisuus suurempiin tuloihin. Joihinkin malleihin tämä ominaisuus on pyritty sisällyttämään, ja on sel-laisiakin malleja, joiden tuloksiin riskikäyttäytyminen ei vaikuta. Toinen ongelma liittyy oletukseen siitä, että työnhakija tietää yrityksen toiminta-edellytykset. Kaikissa tapauksissa ei voida olettaa, että työnhakija tietää saavansa vahvalla panostuksella yrityksen kannattavuuden paranemaan. Silloin hakija ei voi tietää hänelle tarjotun, tulokseen perustuvan palkkaratkaisun todellista suuruutta. Yrityksen omistajat tai johtajat sen sijaan tuntevat yrityksen sekä sen markkinat eli


toimintaedellytykset hyvin. Työnhakijan arvio hänelle tarjotusta palkkasopimuk-sesta riippuu hänen uskomuksistaan yrityksen toimintaedellytyksistä. Roman Inderst osoittaa artikkelissaan (2001), että tämä asetelma saattaa johtaa signalointipeliin, jossa yritykset, joilla on paremmat toimintaedellytykset signaloi-vat paremmuuttaan sellaisella palkkaratkaisulla, jossa on vähäisemmät kannustin-vaikutukset. Työntekijä tulee informoidummaksi todellisista toimintaedellytyksistä vasta ajan myötä työskenneltyään riittävän kauan yrityksessä. 2.9 Investoinnit Investoinneilla on keskeinen merkitys palkanmuodostusta pohdittaessa. Inves-toinneilla on talouskasvua kiihdyttävä, taloudellista hyvinvointia parantava ja työlli-syyttä lisäävä vaikutus. Palkoista sopimisella ja investoinneilla on sellainen suhde, johon liittyy usein päätöksenteko- ja informaatio-ongelmia. 2.9.1 Suhdespesifit investoinnit ja hold-up-ongelma Suhdespesifeillä investoinneilla tarkoitetaan tilannetta, jossa työsuhteen osapuolet voivat kasvattaa yhteistä hyvinvointiaan yksipuolisilla toimilla. Yritys voi investoida tuotantolaitteisiin tai koulutukseen, ja työntekijä osaamisensa tai työmenetelmien sekä työn organisoinnin parantamiseen. Tällaisten investointien tuotto jää vähäi-seksi työsuhteen purkautuessa. Investointien spesifisyys näyttäisi edellyttävän pitkäaikaisia palkkasopimuksia. Parempi tulos saadaan aikaiseksi, kun kumpikaan osapuoli ei pyri saamaan mak-simaalista lyhyen aikavälin hyötyä irti, vaan vallitsee pitkän aikavälin yhteisymmär-rys siitä, miten kakkua lähdetään jakamaan. ”Hold-up-ongelma” (kaappausongelma) tarkoittaa tilannetta, jossa suhdespesifit investoinnit kääntyvät tekijäänsä vastaan. Työntekijän palkkaa saatetaan laskea sillä perusteella, että hänen työnsä on tullut kevyemmäksi tai helpommaksi hänen tehostettuaan työmenetelmiä. Työntekijä saattaa taas vaatia palkankorotuksia työnantajan investoitua tuotantolaitteisiin perustellen sen työn tuottavuuden kas-vulla. Hold-up-ongelma saattaa heikentää yrityksen investointihalukkuutta. (Varti-ainen, T&Y 2/2000) Jos yrityksen tekemät investointipäätökset riippuvat palkanmuodostuksesta, palk-kasopimusten ennustettavuuden merkitys korostuu. Peliteorian mallit osoittavat, että tehokkaita ratkaisuja saadaan tehtyä silloin, kun työnantajan ja työntekijän välinen suhde on pitkäaikainen. Tämä edellyttää siis alhaista työvoiman liikkuvuut-ta, jolloin työntekijät ottavat palkkavaateissaan huomioon yrityksen investointivaa-timukset. (Vartiainen, 1992) 2.9.2 Palkanmuodostus ja investoinnit Kun yritykset kohtaavat epävarmuutta tulevista palkkaratkaisuista, tämä saattaa vaikuttaa kielteisesti niiden investointipäätöksiin. Mahdollisia liittokohtaisen sopi-misen seurauksena syntyviä kielteisiä ulkoisvaikutuksia (liian alhaiset investoinnit ja liian korkeat palkat) voidaan lievittää sopimusjärjestelmää keskittämällä. Jos investoinnit ja palkat sovitaan yhdenaikaisesti, on tämä mahdollista periaatteessa


vain yritystasolla. Vartiaisen mukaan tämä onkin ainoa hyvä perustelu hajautetulle sopimiselle, sillä kaikkia investointisuunnitelmia ei voi koota samanaikaisesti yh-den pöydän ääreen. Liitto- tai keskustason etujärjestö antaa kuitenkin neuvotteluosapuolille vakuutuk-senomaisen turvan. Jo joukkovoiman käytön mahdollisuus siirtää uhkapistettä, johon päädytään neuvottelujen epäonnistuessa. (Vartiainen, 1992) Investointinäkökulmasta ei voi kuitenkaan tehdä sellaista johtopäätöstä, ettei kes-kitettyä sopimista tarvittaisi. Päinvastoin, se mahdollistaa paremman ennustetta-vuuden tulevalle palkkaratkaisulle ja luo siten investointien suunnittelulle parem-mat edellytykset. Kysymys on enemmänkin keskitetyn ja hajautetun sopimisen oikeasta yhteensovittamisesta. Aiheesta lisää luvussa 4. 2.10 Täydellinen kilpailu ja informaation taloustiede Ranskalaiset fysiokraatit ja brittiläinen taloustieteilijä Adam Smithin esittivät 1700-luvulla ajatuksen vapaiden markkinavoimien eduista. He päättelivät, että talou-dessa on olemassa näkymättömiä voimia, jotka johtavat suurempaan tehokkuu-teen, kuin mihin talouden toimintaa kontrolloimalla voidaan päästä. Tätä ilmiötä Smith kutsui vertauskuvallisesti ”näkymättömäksi kädeksi”. Näkymättömän käden idea toteutuu puhtaimmillaan niin sanotussa täydellisen kilpailun tilanteessa, joka on ensisijaisesti teoreettinen markkinataloudessa vallitseva tila. Sen puitteissa voidaan saavuttaa optimaalinen tehokkuus. Täydellisen kilpailun hyödykemarkkinoilla kysyntä ja tarjonta määräävät hyödyk-keen hinnan ja tuotetun määrän. Ne yritykset, jotka kykenevät tuottamaan hyö-dykkeitä alhaisimmilla tuotantokustannuksilla pysyvät markkinoilla, muut joutuvat poistumaan elinkelvottomina. Kilpailun seurauksena hyödykkeen hinta pysyy mahdollisimman alhaisena. Mallissa tehokkuus syntyy muun muassa nopean so-peutumisen seurauksena. Tämän lisäksi tehokkuuden edellytyksenä on joukko muita ehtoja. 2.10.1 Täydellisen kilpailun oletukset Täydellisen kilpailun mallin taustalla on voimakkaita oletuksia (ehtoja). Mallissa markkinoilla on oltava niin suuri määrä markkinavoimaltaan riittävän vähämerki-tyksisiä kuluttajia ja yrityksiä, ettei kukaan voi yksinään vaikuttaa hyödykkeen markkinahintaan tai tuotettuun määrään. Tuotannossa tulee vallita kasvavat raja-kustannukset – toisin sanoen tuotannon ylärajoilla liikuttaessa jokaisen lisäyksikön tuottamisesta koituu edellistä yksikköä suurempi kustannus. Tämä asettaa rajan tuotannon koolle ja sulkee pois niin sanotun luonnollisen monopolin mahdolli-suuden. Täydellisten substituuttien oletus edellyttää, että eri yritysten tuottamien hyödyk-keiden tulee olla niin samanlaisia ominaisuuksiltaan, etteivät nämä vaikuta osto-päätökseen. Toisen yrityksen hyödyke korvaa siis täysin toisen yrityksen tuotta-man hyödykkeen. Tämä oletus pitää sisällään myös vaatimuksen, että sekä kulut-tajilla että yrityksillä on täydellistä tietoa hinnan lisäksi myös hyödykkeiden omi-naisuuksista.


Keskeinen oletus on, että markkinoille tulemisen ja niiltä poistumisen tulee olla esteetöntä. Tämä tarkoittaa, että yritys voi tulla markkinoille ilman merkittäviä kus-tannuksia tai muita esimerkiksi juridisia tai maantieteellisiä rajoituksia. Jos markki-noille tulolle on esteitä, nousee hyödykkeen markkinahinta ja syntyy tehokkuus-tappiota. Lisäksi tuotannon määrän ja markkinahinnan tulee sopeutua nopeasti kysynnän muutoksiin. Täydellisen kilpailun synnyttämä tehokkuus käsitetään kahden muuttujan, hinnan ja tuotetun määrän kautta. Jos edellä mainitut oletukset ovat voimassa, tuotetaan maksimaalinen määrä hyödykettä minimaalisella hinnalla. 2.10.2 Täydellinen kilpailu työmarkkinoilla Täydellisen kilpailun käsitettä voidaan soveltaa myös työmarkkinoihin, kunhan oletukset pidetään voimassa. Tällöin ”hyödyke” on työntekijöiden työpanos, ja samanlaisten työntekijöiden työpanokset ovat keskenään täydellisiä substituutte-ja. Yritykset ovat ”kuluttajia”, joilla on kysyntää työvoimalle. Saman työpanoksen antaville työntekijöille muodostuu sama palkka, ja työntekijän kustannus työ-panoksen antamisesta on se aika ja vaiva, joka työn tekemiseen menee. Hyödykemarkkinoilla yrityksen toiminta lopetetaan tai se siirtyy jonkin toisen hyö-dykkeen tuottamiseen, mikäli se ei kykene tuottamaan vallitsevalla markkinahin-nalla. Työmarkkinoilla vastaavassa tilanteessa työntekijä siirtyy toiselle alalle, ryh-tyy yrittäjäksi tai poistuu kokonaan työmarkkinoilta. Työmarkkinoilta poistuminen on mahdollista, jos kustannus työpanoksen antami-sesta riippuu myös mahdollisista muista tuloista kuten työttömyyskorvauksista tai pääomatuloista. Reservissä on siis potentiaalisia työntekijöitä siltä varalta, että työn kysyntä kasvaa ja työn hinta nousee. Jos työn kysyntä ylittää tarjonnan, niin työn hinta (palkka) sopeutuu. Tällöin hinta ei ole kuitenkaan enää rajakustannus-tenmukainen. Täydellisen kilpailun mallia ei voida pitää realistisena kuvauksena vallitsevasta, ja tuskin mistään muustakaan toteutettavissa olevasta, työmarkkinajärjestelmästä. Yleensä, kun puhutaan kilpailullisista työmarkkinoista, tällä tarkoitetaankin tilan-netta, jossa palkoista neuvotellaan erittäin hajautetusti tai jopa yksilötasolla. Tämä ei vastaa oletuksiltaan puhdasta täydellisen kilpailun markkinatilannetta, ja siksi sen puitteissa syntyvä tehokkuus ei ole ”optimaalisella” tasolla. 2.10.3 Todellinen maailma Julkisessa keskustelussa viitataan usein implisiittisesti täydellisen kilpailun synnyt-tämään tehokkuuteen silloin, kun esitetään vaatimuksia joustavuuden lisäämises-tä työmarkkinoilla, verokiilan pienentämisestä tai muiden markkinoiden esteiden poistamisesta. Tyypillinen kiistakapula on kysymys siitä, missä määrin valtiovallan tulee esimerkiksi lainsäädännön kautta puuttua markkinoiden toimintaan. Todellisen markkinatilanteen tarkastelemiseksi täydellisen kilpailun mallia on täy-dennetty lisäämällä siihen realismia parantavia ominaisuuksia. Tällaisten täyden-nysten tarkoituksena on yleensä selvittää minkälaista tehokkuustappiota esimer-


kiksi verotus, markkinoille tulon esteet, tuotedifferentiaatio tai vajaa informaatio aiheuttavat taloudelle. Täydellisen kilpailun rinnalla on kehitetty myös epätäydellisen kilpailun malleja. Yrityksen teoriassa näistä tärkeimpiä ovat monopoli- ja oligopolimallit, ja työmark-kinoilla bilateraalisen monopolin malli. Monopolissa yksittäisellä yrityksellä on määräävä markkina-asema joko lainsäädännöllisistä tai luonnollisista syistä. Oli-gopolissa markkinoilla toimii vain muutama yritys ja niiden tuotteet voivat olla dif-ferentioituneita. Bilateraalisella monopolilla voidaan kuvata muun muassa kahta työmarkkinoilla neuvottelevaa osapuolta (työnantaja- ja työntekijäosapuoli), joilla kummallakin on monopoliasema. Täydellisen kilpailun mallin eräs ongelma on toteutuneiden ehtojen pysyvyys. Vaikka yksittäisillä talouden toimijoilla ei aluksi olisikaan markkinavoimaa, niin mikä estää esimerkiksi kuluttajia muodostamasta suurempaa ryhmittymää haali-akseen sitä. Yritysten tiedetäänkin toimineen näin esimerkiksi kartellien muodos-sa, ja useimmissa maissa tähän on puututtu lainsäädännöllisin keinoin. Kasvavien rajakustannusten oletus on relevantti. Jos rajakustannukset ovat vaki-oiset tai jopa laskevat, syntyy luonnollinen monopoli. Tämä johtuu siitä, että kiin-teiden tuotantokustannusten osuus pienenee tuotannon kasvaessa, ja yhden yk-sikön tuottaminen tulee sitä halvemmaksi mitä enemmän tuotetaan. Vaatimus hyödykkeiden samanlaisuudesta – ja sitä kautta hyödykkeitä koskevas-ta täydellisestä informaatiosta – on varsin voimakas. Jos tuote on riittävän yksin-kertainen, voidaan olettaa, ettei eri yritysten tuotteiden välille synny merkittäviä eroja. Reaalimaailmassa yritykset pyrkivät erottumaan markkinoinnin ja mielikuvi-en avulla. Se, että erottumisessa on onnistuttu niinkin hyvin, vahvistaa käsitystä siitä, että samanlaistenkin tuotteiden välille voidaan luoda mielikuvaeroja, ja että hyödykkeistä ei vallitse täydellinen informaatio. On selvää, että markkinoille tulo ei voi olla täysin esteetöntä tai kustannuksetonta. Hyödykkeiden tuottaminen edellyttää tuotannontekijöitä: työvoimaa, kiinteää pää-omaa, luonnonvaroja (tai raaka-aineita) ja henkistä pääomaa – tuotteesta riippu-en. Markkinoille tuloon vaikuttavat monet muutkin tekijät kuten infrastruktuuri ja lainsäädäntö. Tuotannon sopeuttaminen ei myöskään voi olla erityisen nopeaa silloin, kun se edellyttää jonkin tuotannontekijän määrän muuttamista. Yleensä tällöin puhutaan keskipitkästä tai pitkästä aikavälistä. Niin hyödykemarkkinoilla kuin työmarkkinoillakin täydellisen kilpailun mallia voi-daan kuitenkin käyttää apuna silloin, kun pyritään analysoimaan vallitsevaa kilpai-lullisuuden astetta tai mittaamaan markkinoiden tehokkuutta. 2.10.4 Täydellinen kilpailu ja informaation taloustiede – yhteenveto Luvussa 2.10 hahmoteltiin minkälaisia rajoittavia ehtoja liittyy täydellisen kilpailun malliin ja kuinka nämä ehdot harvoin toteutuvat reaalimaailmassa. Vajaan infor-maation ongelmien tarkasteleminen on luultavasti kaikkein vaikeimpia tehtäviä täydellisen kilpailun mallia vääristäviä tekijöitä analysoitaessa.


Informaation taloustiede on kuitenkin hyvä yritys lähestyä todellisen maailman vuorovaikutussuhteita, ja se on tuottanut runsaasti tietoa siitä, mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon kun pyritään järjestelmällisesti analysoimaan talouden toimintaa. Tämä analyysitapa on tullut yhä enenevissä määrin mukaan myös talouspoliitti-seen keskusteluun, koska se tarjoaa runsaasti lisäinformaatiota talouden vuoro-vaikutussuhteiden ymmärtämiseksi. Haittapuolena informaation taloustieteessä on usein mallien kompleksisuus ja toisinaan tulosten edellyttämät rajoittavat oletukset. Tämä on tyypillinen piirre ta-loustieteessä yleensäkin, ja ongelmaa tuskin olisi, mikäli tarkastelun kohde itses-sään ei olisi niin monisyinen. Esitetyt esimerkit ovat lähinnä suuntaa-antavia, ja niiden tarkoituksena on näyttää millä tavalla ongelmia voidaan informaation talo-ustieteen avulla lähestyä. 2.11 Mekanisminsuunnittelu Edeltävissä luvuissa on esitelty päätöksenteon problematiikkaa. Peliteoria antaa analyysivälineet kannustinvaikutusten selvittämiselle erilaisissa tilanteissa – myös silloin, kun päätöksentekijöillä ei ole täydellistä informaatiota käytössään. Peliteo-rian mekanisminsuunnitteluksi kutsuttu sovellusalue menee vielä tätäkin pidem-mälle. Siinä tavoitteena on rakentaa päätöksentekotilanteeseen sellaiset puitteet, että osapuolilla on kannustin paljastaa yksityinen tietonsa, eikä informaatio-ongelmaa enää ole. (Mas-Colell et al, 1995) Mekanisminsuunnittelua voi hyödyntää erilaisiin kaupankäyntiprosessien (esim. huutokauppa) tai neuvotteluprosessien. Erityisesti se on käyttökelpoinen kollektii-vista päätöksentekoa vaativissa tilanteissa, joissa halutaan päästä eroon niin sa-notusta vapaamatkustajuudesta. Tässä raportissa ei ole tarkoituksena mennä aiheeseen tätä syvemmälle muuten, kuin toteamalla että mekanisminsuunnittelulla on tulevaisuudessa mahdollisesti käyttöä myös palkkasopimusjärjestelmää kehi-tettäessä sikäli kun siihen liittyy informaatio-ongelmia.


3 Yhteiskunta ja palkoista sopiminen 3.1 Pitkäaikaiset palkkasopimukset Artikkelissaan Työehtosopimukset markkinatalouden pelisääntöinä (T&Y, 2/2000) Juhana Vartiainen toteaa, että uusin kansantaloustieteellinen tutkimus ei tue julki-suudessakin esitettyjä käsityksiä, että työehtosopimukset olisivat vanhan maail-man jäänteitä. Hänen mukaansa tutkimusaineisto ei myöskään tue väitettä, että sopimusjärjestelmä olisi työmarkkinoita jäykistävä tai edistäisi ensisijaisesti järjes-töjen byrokraattien omia pyrkimyksiä. Koordinoidut palkkaneuvottelut mahdollistavat keskimäärin koko kansantalouden mittakaavassa pidempiaikaisten palkkasopimusten tekemisen. Artikkelissa Varti-ainen kiinnittää huomiota siihen, minkälaisia etuja suhteellisen pitkäaikaisiin palk-kasopimuksiin liittyy. Ne ovat: Työntekijän ja työnantajan välinen luottamus lisää suhdespesifien investointien

mahdollisuuksia. Investoinnit vievät aikaa ja tyypillisesti kustannukset lankea-vat heti, mutta tuotot tulevat vasta viiveellä. Hold-up-ongelma saattaa heiken-tää investointihalukkuutta tilanteessa, jossa ei tehdä pidempiaikaisia sopimuk-sia.

Epäsymmetrisen informaation riskit: taloustieteessä varsin yleinen käsitys on,

että paikallinen, kahden välinen sopiminen ei johda epäsymmetrisen informaa-tion tilanteessa osapuolten kannalta optimaaliseen tilanteeseen.

Toisaalta pitkäjänteisyys ja joustavuusvaatimus voivat olla ristiriidassa keske-

nään varsinkin Suomen kaltaisessa pienessä avoimessa taloudessa. Tällöin keskitetyn palkkaratkaisun merkitys korostuu esimerkiksi markkinahäiriön sat-tuessa. Silloin voidaan tehdä kollektiivinen palkkojen tarkistaminen niin, että työmarkkinaosapuolet voivat edelleen luottaa työsuhteen ehtojen pysyvyy-teen. (Vartiainen, 2000)

Pitkäaikaisista palkkasopimuksista syntyy siis sekä mikrotason että makrotason hyötyjä. Jälkimmäisen kohdalla koordinoidun sopimisen merkitys korostuu. Palk-kakoordinaatio lepää paljolti järjestäytyneiden työmarkkinaosapuolten harteilla, jolloin on luontevaa puhua työmarkkinoiden korporatismista. 3.2 Korporatismi ja palkkakoordinaatio Korporatismin perusajatuksena ei ole palkkojen kaikenkattava keskitetty sopimi-nen, vaan tavoitteena on sopia palkkojen yleisistä muutoksista. Suomalainen jär-jestelmä on kompromissi paikallisen pitkäjänteisyyden ja makrotaloudellisen jous-tavuuden välillä (Vartiainen, 2000). Palkkasopimusten kannalta keskeisiä korpora-tismiin liittyviä teemoja ovat mm. palkkakoordinaatio, sopimusten kattavuus ja palkanmuodostus (esim. minimipalkka). Tutkimuskirjallisuudessa palkkakoordinaation tai keskittyneisyyden asteelle on tyypillisesti esitetty kahdenlaista riippuvuussuhdetta työttömyyden kanssa. En-simmäinen on ”kukkulan muotoinen” eli aluksi nouseva ja sitten laskeva riippu-


vuus (esim. Daveri & Tabellini, 2000), ja toinen on ”monotoninen” eli joko nouseva tai laskeva riippuvuus (esim. Blanchard & Wolfers, 2000). Ensimmäisessä tapauksessa keskitason koordinaatiosta seuraa yleensä työttö-myyden kasvua mutta korkean tason koordinaatiosta puolestaan työttömyyden aleneminen matalan tason koordinaatioon verrattuna. Toisessa tapauksessa työl-lisyys yleensä paranee sekä keskitason että korkean tason koordinaatioon siirryt-täessä. (Calmfors et al, 2004). Sopimusten kattavuudessa ja järjestäytymisasteessa on suuria maakohtaisia ero-ja.

Maa Järjestäyty-misaste (%)

Sopimusten kattavuus (%)

Huomioita

Suomi 79 90Tanska 88 85Saksa 30 67

Ranska 9 90Viro 15 29USA 14* 15

Luvut kuvaavat v. 2001 tilannetta koko kansanta-louden osalta. Järjestäytymisaste: %-osuus pal-kansaajista, jotka kuuluvat liittoihin. Sopimusten kattavuus: kollektiivisten sopimusten piirissä olevi-en %-osuus kaikista palkansaajista. *vuosien 1996-1998 tilanne

Taulukko 2. Lähde: Calmfors et al, 2004.

Järjestäytymisasteen ja sopimusten kattavuuden välillä esiintyvät erot puolestaan selittyvät sopimusten yleissitovuudella. Vartiainen pitää yleissitovuutta järkevänä järjestelynä, kunhan kysymyksessä ei ole ensisijaisesti järjestöjen valtapyrkimyk-set. Järjestelmän toimivuus edellyttää, että järjestöillä on aitoa valtaa suhteessa jäseniinsä. Muussa tapauksessa edellä mainittu kompromissi ei välttämättä toteu-du. Työehtosopimusten ulottaminen koko toimialalle saattaa tehostaa toimialan työmarkkinoiden tehokkuutta. Kohtuullinen minimipalkka on signaali sekä työnantajalle että työntekijälle. Työn-antajalle se on signaali siitä, mikä on vähimmäisvaatimus yrityksen tuottavuudelle. Työntekijälle se viestii hänen työpanokselleen tietyt vähimmäisvaatimukset (Varti-ainen, 2000). Minimipalkka saattaa toimia yritykselle myös aitona kannustimena tehdä investointeja työntekijöiden tuottavuuden kohottamiseksi (Acemoglu, 2003). Näin ollen minimipalkka voi lisätä kansantalouden kokonaishyvinvointia. Vartiaisen mielestä ei ole vankkoja taloustieteellisiä perusteita sille, että suomalai-sesta palkkasopimisjärjestelmästä pitäisi luopua. Hän sanoo tutkimuskirjallisuu-den vahvistavan käsitystä, että eurooppalaisen työttömyyden takaa löytyy ensisi-jaisesti muita selittäviä tekijöitä kuin palkkaneuvottelujen pelisäännöt. Kaiken kaik-kiaan palkkaneuvottelujen koordinointi mahdollistaa haitallisten ulkoisvaikutusten sisäistämisen ja alentaa työttömyyttä (Vartiainen, 2003).


3.3 Uusi Phillipsin käyrä – inflaatio ja työttömyys Vartiainen pohtii mahdollisia selityksiä uudelle Phillipsin käyrälle. Käyrä osoittaa perinteisen Phillipsin käyrän mukaisen negatiivisen korrelaation inflaation ja työlli-syyden välille silloin, kun inflaatio on hyvin alhaisella tasolla. Tälle ominaisuudelle on tarjottu muun muassa seuraavia selityksiä: 1) hintoja koskeva informaatio ei kulje täydellisen sutjakkaasti, 2) hintainformaation täydellinen huomioon ottami-nen on yrityksille kallista.

Näiden teorioiden taustalla on ajatus, että pienen (mutta ei olemattoman) inflaati-on tilanteessa reaalipalkat pienenevät ja tällä on työllistävä vaikutus. (Vartiainen, 2003) Vartiaisen mukaan näitä merkittävämpi selitys on se, että 3) alhaisen inflaation tilanteessa (ja usein silloin vallitsevassa matalasuhdanteessa) paineet pal-kanalennuksista ovat yrityksillä, ja työntekijöillä on ”liiankin hyvä” neuvotteluase-ma. Tämä aiheuttaa merkittäviä kustannuksia yrityksille ja kohonneiden reaalian-sioiden johdosta työttömyys saattaa lisääntyä (esim. Holden 1994, 2002). Antti Suvanto kommentoi näitä perusteluja (T&Y 2/2003) viittaamalla vaihtoehtoi-siin tulkintoihin. Hän esittää kysymyksen, onko matalan inflaation tilassa sittenkin kysymys a) hyvinvointitappiosta, joka syntyy nimellispalkkojen jäykkyydestä alas-päin ja deflaatioriskistä (Akerlof, Dickens ja Perry 1996) tai b) onko olemassa epä-täydellinen rationaalisuus (inflaatioharha), jolloin hieman korkeamman inflaation tilanteessa palkat ja hinnat asetetaan reaalisesti alemmalle tasolle kuin mitä ky-syntätilanne edellyttäisi (Akerlof, Dickens ja Perry, 2000). Vartiainen esittää uuden Phillipsin käyrän empiiriseksi tueksi tutkimuksia Akerlof et al. (2000), Wyplosz (2001) ja Lundborg & Sacklén (2002). Kaikki ovat päätyneet optimaalisen inflaation osalta keskimäärin korkeammalle tasolle kuin mikä on Eu-roopan keskuspankin inflaatiotavoite. Antti Suvannon mielestä kuitenkin näiden tutkimuksissa mainittujen työttömyyden minimoimiseksi asetettujen 1,5–5 prosen-tin inflaatiotavoitetasojen hajonta on liian suuri. Lisäksi hänen mukaansa on jäänyt huomioimatta se, että 1996–2001 työllisyyden kasvu oli euroalueella historiallisesti nopeaa matalan inflaation oloissa. (T&Y 2/2003)

Työttömyysaste

Inflaatio

Kuvio 1. Uusi Phillipsin käyrä. (T&Y 2/2003)


Holdenin teoriassa sopimusten vaikutuksesta uuteen Phillipsin käyrään Vartiainen näkee ongelman pienten sopimusyhteiskuntien kohdalla, koska yleiskorotukset tehdään yritysten ulkopuolella – toisin kuin kyseenomainen teoria edellyttää. Tä-mä saattaa selittää suurten hajautettujen neuvottelujen maiden ja pienten sopi-musyhteiskuntien työllisyyseroja. (Vartiainen, 2003)

Kuvio 2. Standardoitu työttömyysaste ja kuluttajahintojen muutos edellisvuodesta. Lähde: OECD, 2004. 3.4 Inflaatio, työttömyys ja työmarkkinoiden joustavuus Vartiainen viittaa Holdenin (2001b) teoriaan inflaation ja työsopimusten välisestä suhteesta. Siinä tarkastellaan kahdenlaisia sopimuksia: 1) joustavia, jotka ovat yksipuolisesti irtisanottavissa ja 2) kiinteitä, joita ei voi irtisanoa. Mallin eräs tulos on se, että eri sopimustyyppien keskinäinen paremmuus riippuu inflaatiovauhdis-ta. Hyvin korkeasta tai matalasta inflaatiosta seuraa, että joustavat sopimukset ovat yrityksille houkuttelevampia. Korkean inflaation aikana kiinteä sopimus on irrele-vantti, koska se jää tuottavuuden ja inflaation jalkoihin. Matalan inflaation aikana kiinteä sopimus tulee yrityksille kalliiksi, koska niiden on vaikea päästä eroon työ-suhteista. Kohtuullisen inflaation alueella osa yrityksistä tarjoaa mieluummin kiin-teitä sopimuksia, jolloin sisäisen koulutuksen tuotto on niille suurempi. Vartiaisen mukaan Suomen työmarkkinoilla on voitu seurata pyrkimyksiä jousta-vampien sopimusten suuntaan muun muassa yleistyneen tulospalkkauksen ja lisääntyneiden määräaikaisten työsuhteiden muodossa. Tämä pyrkimys näyttäisi olevan sopusoinnussa Holdenin teorian valossa maan matalan inflaatiovauhdin kanssa. (Vartiainen, 2003)

Suomi

0,0

2,0

4,0

6,0

8,0

10,0

12,0

14,0

16,0

18,0

1990

1991

1992

1993

1994

1995

1996

1997

1998

1999

2000

2001

2002

%

Työttömyys

Inflaatio:kuluttajahinnat

EMU

0,0

2,0

4,0

6,0

8,0

10,0

12,0

14,0

16,0

18,0

1990

1991

1992

1993

1994

1995

1996

1997

1998

1999

2000

2001

2002

%

Työttömyys


Yhdysvallat

0,0

2,0

4,0

6,0

8,0

10,0

12,0

14,0

16,0

18,0

1990

1991

1992

1993

1994

1995

1996

1997

1998

1999

2000

2001

2002

%Työttömyys



Tarkastellaan IMD:n mittaaman työehtojen ja -käytäntöjen joustavuutta kuvaavaa indeksiä sekä inflaatiotasoja eri maissa. Korkeampi indeksiluku kuvaa suurempaa työehtokäytäntöjen joustavuutta.

Diagrammiin piirretty joustavuuden trendikäyrä näyttää Holdenin teorian suuntais-ta yhteyttä inflaatiolle ja työehtojen joustavuudelle. Tosin jo graafisesta tarkaste-lusta näkee, että tämä yhteys ei ole ilmeinen. Huomion arvoista on, että Suomi sijoittuu IMD:n raportissa joustavuuden suhteen kansainvälisesti varsin korkealle tasolle, kun esimerkiksi Saksa ja Ranska sijoittuvat aivan häntäpäähän. Luca Nunziata on analysoinut raportissaan työmarkkinoiden joustavuutta ja työt-tömyyden välistä suhdetta muun muassa työmarkkinainstituutioiden vaikutuksen osalta (Nunziata, 2003). Aineisto koostuu 20 OECD-maan työttömyyttä ja taloudel-lista suorituskykyä mittaavista tunnusluvuista vuosilta 1960–1995. Tässä aineis-tossa ammatillinen järjestäytyminen näyttäisi selittävän osaltaan työttömyyden kasvua, mutta toisaalta palkkakoordinaatiolla on puolestaan työttömyyttä alentava vaikutus. Analyysissä työntekijän suojan kasvattaminen ei vaikuta työttömyyteen, mutta määräaikaisten työsuhteiden ehtojen kiristäminen kasvattaa työttömyyttä. Suomen tilanne eroaa kuitenkin merkittävästi useimmista OECD-maista. Työ-markkinoiden ”tiukkuutta” ei ole järkevää kytkeä suoraan järjestäytymisen astee-seen (ks. kuvio 3), eikä Suomessa eletä niin sanotun keskitason koordinaation tilassa, jossa mahdolliset haittavaikutukset ilmenevät. Luontevinta olisi vertailla keskenään samanlaisia, pieniä sopimusyhteiskuntia. Seuraavassa luvussa tarkastellaan palkkasopimuskysymyksiä lähemmin kansain-välisestä näkökulmasta. Erityisesti Euroopan yhdentyminen ja globalisaatio syn-nyttävät tarpeen analysoida näiden merkitystä suomalaisen sopimusjärjestelmän tulevaisuuden kannalta.

Työehtojen joustavuus ja inflaatio

-3,00

-1,00

1,00

3,00

5,00

7,00

9,00

Islanti

PortugalKreikka

ViroEspanja

AlankomaatKorea

ItaliaTanska

KanadaPuola

RanskaItävalta

Iso Britannia

SUOMIUSA

SaksaSveitsi

RuotsiJapani

Hong Kong

Inflaatio-% v. 2002JoustavuusindeksiTrendi (joustavuus)

Kuvio 3 Aineistolähde: IMD, 2003


4 Palkkasopiminen – kansainvälinen näkökulma Euroopan unioni mahdollistaa entistä suuremman työvoiman liikkuvuuden jäsen-maidensa välillä. Talous- ja rahaliitto on yhtenäistänyt jäsenmaidensa taloudet yhteisen rahan ja rahapolitiikan käyttöönoton kautta. Harmonisointi etenee tasai-sen varmasti kohti yhtä yhtenäistä työmarkkina-aluetta. Tulevat työmarkkinarat-kaisut ovat vahvasti sidoksissa tähän kehitykseen. Palkkaneuvottelumallien paremmuutta on lähestytty muun muassa kansainvälis-ten vertailujen kautta. Vaikka vertailu rajattaisiin koskemaan vain teollistuneita mai-ta, se ei ole täysin ongelmatonta. Teollistuneissa maissa on suuret kokoerot niin väestön kuin talouden suhteen. Myös talouden rakenteissa on merkittäviä eroja: toiset maat ovat viennistä riippuvaisia avoimia talouksia, toiset ovat omavaraisem-pia ja vähemmän avoimia. Maantieteellinen sijainti, omat luonnonvarat sekä yh-teiskunnalliset rakenteet tuovat tähän oman lisänsä. Kansainvälistä vertailua eri palkkasopimusjärjestelmien toimivuudesta hankaloitta-vat myös toisistaan poikkeavat talouskulttuurit. 4.1 Talouskulttuurit Juhana Vartiainen on tarkastellut talouskulttuurien eroja ja tuo esille keskeisiä eroavuuksia EU:n ja Yhdysvaltojen välillä seuraavasti. Toisin kuin Yhdysvalloissa enemmistö ”vanhan” EU-alueen (EU15) palkansaajista on tavalla tai toisella kol-lektiivisen työehtosopimuksen piirissä. Näitä alueita verrattaessa empiria on sopusoinnussa talousteorian kanssa ainakin seuraavissa asioissa: Yhdysvalloissa nimellispalkkojen jäykkyys on kansainvälisesti korkea, työsuhteet ovat keskimäärin lyhytaikaisempia kuin korporatiivisissa maissa, ja henkilöstön koulutukseen suunnatut investoinnit ovat Eurooppaan verrattuna

vähäisemmät ainakin sellaisilla toimialoilla, joilla työntekijät ovat järjestäytyneet (liittyy hold-up-ongelmaan).

Syvällisemmän tarkastelun EU:n, Yhdysvaltojen ja Japanin välisistä eroista Varti-ainen tekee artikkelissaan Työmarkkinat eri talouskulttuureissa (T&Y 3/2000). Näi-den alueiden talouskulttuureja hän luonnehtii seuraavasti: Yhdysvalloissa työmarkkinoiden kollektiivista sääntelyä vieroksutaan ja siellä

pidetään riittävänä, kun palkkasopimisen oikeudellinen perusta on kunnossa. Julkinen valta ei edesauta ammatillista järjestäytymistä, irtisanomissuoja ja so-siaaliturva ovat niukat ja talouden häiriöihin sopeudutaan yrityskohtaisesti. Toisaalta työvoima on liikkuvaa ja uusi työpaikka löytyy kohtuullisen helposti. Operatiiviset osastot ratkaisevat palkkakysymykset.

Euroopassa palkat määräytyvät niin yksilökohtaisten, yrityskohtaisten, kollek-

tiivisten kuin kansallistenkin sopimusten kautta. Laajamittaiset palkkojen tar-kistukset tai yleiskorotukset sovitaan työmarkkinajärjestöjen kesken.


Japanissa suurten yritysten johtajat toimivat osakkeenomistajien ja henkilös-tön etujen sovittelijoina. Pitkäaikaiset työsuhteet ovat yleisiä (lähinnä suuryri-tysten miespuolisten työntekijöiden kohdalla) ja työntekijöitä sitoutetaan rank-kausjärjestelmien sekä koulutuksen avulla. Japanissa henkilöstöosasto on strategisessa asemassa palkkaa koskevassa päätöksenteossa.

Japanilaisessa mallissa palkka- ja hierarkiajärjestelyiden yhteensovittaminen jous-tavuusvaatimuksen kanssa syntyy neljän osatekijän yhdistelmänä: 1) suuren yri-tyksen puskurointikyvyn seurauksena markkinahäiriöiden varalta (irtisanomisten estämiseksi), 2) palkkajoustavuudesta, joskaan joustavuuselementti ei ole suuri, 3) yritysjohdon toimimisesta välimiehinä työntekijöiden ja omistajien välillä, ja li-säksi 4) jokakeväisen shunto-neuvottelun (ammattiliittojen vaatimuskampanja) on osoitettu lisäävän palkkojen joustavuutta. Eurooppalaisessa ja japanilaisessa talouskulttuurissa tähdätään pitkäjänteisyy-teen erilaisin keinoin: Euroopassa hyödynnetään ensisijaisesti kollektiivisia (maltil-lisia) työehtosopimuksia. Japanissa yritysjohto toimii luottomiehinä, ”me-henkeen” panostetaan ja työntekijöitä kierrätetään monenlaisissa tehtävissä. Näis-tä jälkimmäisin tekijä vähentää yksittäisen työntekijän korvaamattomuutta ja siten lyhytnäköistä edunvalvontaa. Japanilaisten suuryritysten (suhdespesifi) investoin-tiaste ja työntekijöiden osallistuminen koulutukseen on korkea. Angloamerikkalaisessa talouskulttuurissa hold-up-ongelma on yleinen työpaikoil-la, joilla on vahva paikallinen ammattiosasto. Tällaisilla aloilla yritysten laite-, tut-kimus- ja kehitysinvestoinnit ovat alhaisemmalla tasolla kuin muilla aloilla. Koko-naisuudessaan yritysten investoinnit henkilöstön koulutukseen ovat alhaisemmal-la tasolla Yhdysvalloissa kuin vertailumaissa (10 OECD-maata). Palkkavaateita hillitsevien instituutioiden puuttuminen on johtanut hold-up-ongelman ratkaisemi-seen ay-liikkeen asemaa rajoittamalla. Niinpä Yhdysvaltojen työmarkkinat ovat varsin lähellä kilpailullisia markkinoita. Avainhenkilöstön osalta hold-up-ongelma ei kuitenkaan ole poistunut. Vartiainen arvioi, että talouskulttuurien erilaisuudesta huolimatta ei ole odotetta-vissa, että toimintatavat ajan mittaan sulautuisivat toisiinsa. Toistaiseksi näyttää siltä, että globaalissa taloudessa on ja tulee olemaan tilaa kulttuurisille omaperäi-syyksille. (Vartiainen, 2000) 4.2 Kilpailukyky Eri maiden työmarkkinajärjestelmien asettaminen paremmuusjärjestykseen on hankalaa, sillä taloudelliseen menestykseen vaikuttaa lukematon määrä muitakin tekijöitä kuin vallitseva sopimusjärjestelmä. World Economic Forum (WEF) ja Insti-tute for Management Development (IMD) vertailevat vuosittain maiden suhteellista kilpailukykyä. Näissä vertailuissa lopputulokseen vaikuttaa satoja tekijöitä, ja mu-kana on myös työmarkkinoiden joustavuutta kuvaavia indikaattoreita. Vuonna 2003 Suomi saavutti molemmissa raporteissa ensimmäisen sijan.


Alla olevassa taulukossa esitetään IMD:n kilpailukykyindeksin suhteen 12 parhai-ten sijoittunutta maata kahdessa väkiluvun mukaan jaetussa ryhmässä.

Kärkipäähän sijoittuneissa maissa on käytössä hyvin erilaisia työmarkkinajärjes-telmiä, mikä selittyy osaksi muiden kuin työmarkkinoita kuvaavien taloudellisten indikaattorien painottumisella. Sopimusjärjestelmän merkityksen tulisi näkyä ko-konaisuutta kuvastavissa mittareissa kuitenkin välillisesti, heijastumalla toisiin ta-louden tunnuslukuihin. Mikäli näin on, suomalainen työmarkkinajärjestelmä ei näytä ainakaan heikentäneen maan kilpailukykyä. 4.3 Palkkasopimusten koordinointi EMU:ssa Artikkelissaan Euroopan keskuspankin rahapolitiikka ja työmarkkinat (T&Y 2/2003) Juhana Vartiainen tarkastelee EMU-alueen työmarkkinoita rahapolitiikan ja korporatismin suhteen. Taulukossa 3 esitetään OECD:n standardoidut työttömyysasteet vuosilta 2001 ja 2003 eräiden pienten EU-maiden ja suurten euro-maiden osalta. Suomea lukuun ottamatta pienissä sopimusyhteiskunnissa näyttäisi olevan alhaisempi työttömyys kuin suurissa euromaissa. Pienet sopimus-yhteiskunnat

2001 2003 Suuret euromaat 2001 2003

Alankomaat (EMU) 2,5 3,8 Espanja 10,6 11,3 Itävalta (EMU) 3,6 4,4 Italia 9,4 - Ruotsi (EU) 4,9 5,6 Ranska 8,5 9,4 Suomi (EMU) 9,1 9,0 Saksa 7,8 9,3 Tanska (EU) 4,3 5,6 Keskiarvo 4,88 5,68 9,075 10

Taulukko 3. Standardoidut työttömyysasteet (%). Lähde: OECD Main Economic Indicators 2004. Vartiainen viittaa Calmforsin ja Driffilin malliin (1988), jossa palkkakoordinoinnista hyvät lopputulokset saavutetaan joko keskittämisen tai hajauttamisen kautta, mut-ta näiden välimuoto (liittokohtainen sopiminen) on huono. Intuitio, että EMUssa

V ä k iluku > 20 m iljo ona

50,813

56,303

58,416

59,758

66,407

66,489

69,283

69,768

72,872

84,123

86,547

100

0 20 40 60 80 100

K iina

Japani

Thaim aa

E s panja

R ans k a

Is o B ritann ia

Taiw an

S ak s a

M ales ia

K anada

A us tra lia

U S A

V ä kiluku < 20 m iljo onaa

75,761

79,355

82,579

83,377

86,475

87,142

88,683

89,73

90,311

92,363

98,159

100

0 20 40 60 80 100

Norja

Irlan t i

Itäva lta

Is lant i

A lank om aat

R uots i

Lux enburg

S ve its i

Hong K ong

Tans k a

S ingapore

S uom i

Suurten ja pienten maiden kilpailukyky (12 kilpailukykyisintä)

Kuvio 4 Lähde: IMD, 2003.


keskusjärjestöt synnyttävät mallin mukaisen välimuodon on Vartiaisen mukaan virheellinen. Tuoreempaa tutkimusta edustaa muun muassa Fabrizio Coricellin, Alex Cucier-manin ja Alberto Dalmazzon malli vuodelta 2000. Siinä keskuspankki voi painottaa joko inflaatiotavoitetta tai työllisyystavoitetta, ja palkanmuodostus voi tapahtua yritys-, ammattiliitto- tai kansallisella tasolla. Keskuspankki voi uhata koron nos-tamisella, jos palkat kohoavat liikaa. Mallissa 1) työllisyys on sitä korkeampi mitä enemmän keskuspankki painottaa inflaatiotavoitetta ja mitä enemmän palkkaneu-votteluja koordinoidaan ja 2) inflaatiotavoitteen painottamisen hyöty on suurimmil-laan kun palkkaneuvottelujen koordinointi on keskitasoa. Varsinkin jälkimmäiselle tulokselle on empiiristä tukea (mm. Iversen 1999). Edellä mainitun teoriakirjallisuuden tyypillinen ongelma on se, että matemaattiset oletukset ovat usein liiankin suosiollisia palkanmuodostuksen koordinoinnille, joka johtuu monopolistisen kilpailun (yritysten tuotteet ovat erilaisia) oletuksesta. Ei ole uskottavaa, että koordinoinnin seurauksena lopputulema olisi tehokkaampi kuin täysin kilpailullisilla työmarkkinoilla – niin kuin joidenkin mallien kohdalla käy (Var-tiainen, 2003). Vartiaisen mukaan järkevä tulkinta tutkimuskirjallisuudesta on se, että inflaatiota-voitteen painotus kasvaa koko euroalueella, mutta kansallisella tasolla korkopelo-te on korvattava koordinaatiolla. Hän tekeekin kirjallisuuden pohjalta seuraavat johtopäätökset: 1) Keskuspankin uskottava ja tiukka rahapolitiikka on hyödyllistä: EKP:n uskottava uhkaus kostaa palkkavaatimusten ylilyönnit koron nostolla on tehokas pelote, ja 2) palkkaneuvottelujen koordinointi on hyödyllistä. Koordinoimattoman vaihtoehdon pelote kasvaa, koska mahdollista ammattiliitto-jen välisen palkkakilpailun kiihdyttämää inflaatiota ei voi enää hillitä rahapolitiikan keinoin. Vartiainen tiivistää: Alhaisen inflaation tavoite ja rahaliitto tukevat ajatusta että a) palkkakoordinointia kannattaa jatkaa ja b) sitä tullaan jatkamaan jos insti-tuutiot sen mahdollistavat. Edellä esitettyjen havaintojen pohjalta voidaankin ky-syä selittyvätkö taulukossa 3 esiintyvät erot työttömyysluvuissa palkkakoordinoin-nilla ja toimivilla instituutioilla. (Vartiainen, 2003) Seuraavassa luvussa tutustutaan tarkemmin erääseen kotimaiseen teoreettiseen tutkimukseen. 5 Ammattiliitot, hallituspolitiikka ja taloudellinen kasvu 5.1 Johdanto Kansantaloustieteen professori Tapio Palokangas on tehnyt kattavan peliteoriaa hyödyntävän tutkimuksen ammattiyhdistystoiminnan vaikutuksista taloudelle (Pa-lokangas: Labour Unions, Public Policy and Economic Growth (2000), Cambridge University Press). Tutkimuksen tavoitteena on selvittää mallien avulla kollektiivisen sopimisen, työmarkkinoiden ja sosiaalisen hyvinvoinnin suhteita.


Kirja esittää uuden teoreettisen viitekehyksen ammattiyhdistystoiminnalle, ja käsit-telee yhdessä palkkasopimisen keskittämistä, sopimusten luotettavuutta (uskotta-vuutta), työmarkkinoiden järjestäytymistä ja liiton suhteellista neuvotteluvoimaa. Palokankaan tutkimuskohteena on kollektiivisen sopimisen vuorovaikutus halli-tuspolitiikan, investointien ja taloudellisen kasvun sekä kansainvälisen kaupan ja erikoistumisen kanssa. Tutkimus asettaa kyseenalaiseksi käsityksen, että kollektiivisella sopimisella olisi negatiivinen vaikutus talouden hyvinvoinnille. Se osoittaa päinvastoin, että kun markkinoilla esiintyy häiriöitä, kollektiivinen sopiminen voi lisätä yhteistä hyvin-vointia. 5.2 Tutkimuksen lähtökohdat ja yleiset johtopäätökset Palokangas kiinnittää huomiota väitteisiin, jotka pitävät kollektiivisia neuvotteluja hyvinvointia vähentävänä, ja toteaa niiden perustuvan yleensä varsin rajoittaviin oletuksiin. Tyypillisiä tällaisia oletuksia ovat: palkat määräytyvät mallin ulkopuolelta, jos palkat määräytyvät mallin sisällä, niitä on analysoitu osittaisten tasapaino-

jen viitekehyksessä, jos on käytetty yleisen tasapainon kehikkoa, on lähdetty liikkeelle first best

-tasapainosta ja ei-kilpailullinen palkkojen määräytyminen on ainoa vääristymä taloudessa,

työvoima on homogeenista jopa makrotasolla. Palokangas lähteekin omassa analyysissään seuraavista realistisemmista lähtö-kohdista: neuvottelujen analysointi aloitetaan mikrotasolta, käytetään yleisen tasapainon kehikkoa, markkinoiden epäonnistuminen (esim. tehottomuus) otetaan huomioon, joissain tapauksissa on käytetty homogeenisuusoletusta, mutta teorian ei pi-

täisi olla herkkä sille. Tutkimuksen yleisiksi tuloksiksi Palokangas summaa seuraavat huomiot: Jos ammattiyhdistystoiminta vääristää markkinoita, niin silloin on parempi käyttää kor-jaavaa verotusta. Tämä siksi, että suora yritys ay-voiman heikentämiseksi saattaa johtaa haitallisiin tai arvaamattomiin seurauksiin. Toisaalta jos taloudessa on jo olemassa vääristäviä tekijöitä, niin silloin ay-voima voi olla hyvinvointia lisäävä elementti. 5.3 Mallit – ominaisuudet ja tulokset Tähän kappaleeseen on koottu tiivistetysti kirjassa esitettyjen mallien rakenne ja niihin liittyvät oletukset. Lisäksi on esitetty tärkeimmät tulokset sekä Palokankaan tekemät johtopäätökset.


5.3.1 Palkkaneuvottelut Tutkimuksessa lähdetään liikkeelle yksinkertaisesta täydellisen informaation staat-tisesta pelistä, mutta analyysiä syvennetään jäljempänä seuraavissa malleissa. Aluksi Palokangas tarkastelee kahden pelaajan strategista, ekstensiivistä ja tois-tettua peliä kollektiivisen sopimisen tilanteessa. Oletuksina on että pelissä on kak-si pelaajaa, siinä on vakioinen diskonttokorko, ja pelaajat voivat tehdä mielivaltai-sen määrän vaihtelevia tarjouksia neuvotellessaan. Toisena esitetään kollektiivisen sopimisen malli, jossa investoinnit eivät ole muka-na. Tämä analyysi pätee myös yrityksiin, jolla ei ole sopeutumiskustannuksia in-vestoinneille, koska tällöin yritys pitää tulovirran optimaalisella tasolla. Aluksi tar-kastellaan monopoliliiton mallia, joka laajennetaan sitten voitonjaolla. Tavallisessa palkkamallissa työntekijällä on vain peruspalkka, mutta voitonjaollisessa mallissa peruspalkka ja voittoon perustuva osuus määritellään yhdenaikaisesti neuvotte-luissa. Staattisen ja täydellisen informaation pelin tapauksessa on voitu osoittaa, että peli ratkeaa siten, että toinen pelaajista tarjoaa tasapainoratkaisua, jonka toinen pelaa-ja hyväksyy välittömästi. Kollektiivisen sopimisen mallin puitteissa on puolestaan voitu osoittaa, että jos ei ole investointeja tai niiden sopeutumiskuluja, niin mono-poliliitolle on yhdentekevää kumpi palkkamalli, perinteinen vai voittopalkkioon perustuva, on käytössä. Liitto valitsee optimaalisen palkka–työllisyys-tason työn kysyntäkäyrältä. Palokangas osoittaa, että joko kansantalouden tasolla keskitetty järjestelmä tai toimiala- ja yritystasolle hajautettu järjestelmä ovat työllisyyden kannalta tehokkai-ta, mutta välimuoto ei. Mallin ajattelu perustuu siihen, että koska yritykset tuottavat eri hyödykkeitä ja ostavat välituotteita toisiltaan, keskittämisen asteella on vaikutus palkkoihin. Ääripäissä (korkea tai matala keskittäminen) palkat asetetaan mata-lammiksi kuin välimuodossa vaikkakin eri syistä: korkean keskittämisen tilantees-sa liitto sisäistää sen palkkapolitiikan makrotaloudelliset vaikutukset (ulkoisvaiku-tukset), ja matalan keskittämisen tilanteessa liitto kohtaa korkean työn kysynnän jouston11. 5.3.2 Julkisen vallan osallistuminen Seuraavassa mallissa tarkastellaan julkisen vallan talouspolitiikan mahdollisuuksia silloin, kun hallituksen toimet on sisäistetty palkanmuodostuksessa. Tässä olete-taan, että julkinen valta käyttää veroja ja tulonsiirtoja korjatakseen talouden vääris-tymiä. Tällöin työntekijöihin kohdistuvalla verotuksella on vaikutus palkkoihin. Pa-lokangas tarkastelee myös optimaalista verotusta12 ja julkista tuotantoa. Oletuk-sena on, että valtio voi asettaa nämä haluamallensa tasolle.

11 Ks. myös kappale 4.3, jossa Vartiainen kommentoi Calmforsin & Driffilin mallia (1988). 12 Optimaalisen verotuksen käsite viittaa tavoitteeseen löytää verotustapa, joka aiheuttaa mahdolli-simman pienen tehokkuustappion taloudessa. Jukka Pirttilä tarkastelee optimaalista verotusta epä-symmetrisen informaation valossa (Kansantaloudellinen aikakauskirja 4/2003). Tuloverotuksessa (Mirrlees 1971) ongelma ilmenee niin, että valtio voi havaita veronmaksajien työtulot, mutta ei yksilön ”kyvykkyyttä”, jonka mukaan palkka määräytyy. Kuluttajat päättävät kuinka paljon he työskentelevät kullakin veroasteella. Informaation epäsymmetrian aiheuttamaa tehokkuustappiota voidaan vähentää hyödyntämällä työtulojen ohella muuta saatavilla olevaa tietoa. Havaittavia suu-


Kun julkinen valta osallistuu talouden toimintaan verojen ja tulonsiirtojen muodos-sa, alan kirjallisuuden perustuloksissa tyypillinen ratkaisu on seuraavanlainen: jos jossain talouden osassa palkat kohoavat mielivaltaisen korkeiksi, niin on suotavaa maksaa tukiaisia sille talouden osalle häiriön vastatoimena. Nämä tulokset edellyt-tävät kuitenkin, että palkat määräytyvät mallin ulkopuolelta (eksogeenisten palk-kojen oletus). Palokangas osoittaa, että kun kollektiivinen sopiminen sisällytetään malliin, tämä tulos pätee vain erittäin hajautetun sopimisen kohdalla. Muissa tapauksissa pal-kansaajien verotaakka kumoaa tukiaisten suoran vaikutuksen niin, että verottami-sesta muodostuu tukiaisia mielekkäämpi ratkaisu häiriön korjaamiseksi. Palokangas analysoi hallituspolitiikkaa keskitetyssä palkkasopimusjärjestelmässä yhdistäen sen optimaalisen verotuksen viitekehykseen. Tämä on optimaalisen verotuksen tutkimusperinteessä harvinaisempi lähestymistapa ja siksi suomalaisit-tain kiinnostava. Mallin puitteissa mielenkiintoinen tulos on se, että vaikka on mahdollista saavuttaa täystyöllisyys julkispolitiikan toimesta, niin tämä ei välttä-mättä ole sosiaalinen optimi. Kun työpaikkoja (työaikaa) ei voi jakaa osiin, palkko-jenmuodostus on ei-kilpailullista ja kokonaistuotannossa esiintyy alenevat skaala-tuotot, niin tasapaino, jossa esiintyy työttömyyttä, on mahdollinen. Julkisvallan taloutta korjaavat toimet ovat verotus, työllistämistuen ja palkkatuen käyttö. Jos voittopalkkiot ovat käytössä, palkkatuki täytyy korvata tuella, joka koh-distuu arvonlisäykseen. Näillä toimilla voidaan siis maksimoida yhteenlasketun sosiaalisen hyvinvoinnin tasoa. On syytä kuitenkin huomata, että vaikka mallin tulokset ovat mielenkiintoisia, niiden suurin anti piilee siinä huomiossa, että sosi-aalinen optimi voidaan saavuttaa tällaisen järjestelmän puitteissa. 5.3.3 Uskottavat sopimukset Kirjan viidennessä luvussa staattista neuvottelumallia on laajennettu lisäämällä siihen investointien uponneet kustannukset (kustannukset, jotka eivät tuota mi-tään). Sitten käsitellään tilannetta, jossa peliä toistetaan jatkuvasti, jolloin neuvot-teluosapuolten tulee huomioida vaikutukset myös tuleville periodeille. Teknisistä syistä Palokangas käsittelee tässä vain monopoliliiton tapausta. Tämän jälkeen malli laajennetaan usean liiton tapaukseksi. Palokangas osoittaa, että niin kauan kuin esiintyy ei-toivottua työttömyyttä, palk-kaperusteissa on käytössä myös voittoon perustuva osuus. Tämä osuus määräy-tyy samassa suhteessa liiton ja yrityksen neuvotteluvoiman kanssa. Jos liitto on

reita voivat olla mm. ikä, sukupuoli, perhekoko ja invaliditeetti. Näin ollen verotus ja tulonsiirrot voidaan kohdentaa kullekin ryhmälle erikseen. Tällaista ”tagging” tai ”means testing” -järjestelmää käytettäessä on arvioitava hallinnollisten lisäkustannusten ja saavutettujen tehokkuushyötyjen suh-de. Valtiovalta voi vaikuttaa tulonjakoon myös muilla keinoilla kuin tuloverotuksella ja sosiaalitur-valla. Toimet, jotka tukevat työllisyyttä tai pienituloisten ansaintamahdollisuuksia saattavat vähen-tää tuloverotuksen vääristymiä. Pirttilä mainitsee esimerkkeinä mm. matalan hyödykeveron työlli-syyttä tukeville hyödykkeille (esim. kodinhoitopalvelut tai työkalut), sellaisten yleishyödykkeiden edullisen tarjonnan kuten lasten- tai vanhustenhoito, ja pienipalkkaisten tulonansaintaa tukevan koulutuksen järjestäminen.


vahva, esiintyy maineeseen perustuva tasapaino. Uskottavien sopimusten13 tapa-uksessa yritys voi suunnitelmia tehdessään hyväksyä liiton asettamat palkkapa-rametrit sellaisenaan. Uskottavien sopimusten puuttuessa liitto ja yritys neuvottelevat palkoista, ja yritys ilmoittaa vasta tämän jälkeen sen investointisuunnitelman. Liitolla on tällöin myös kannustin rikkoa sopimus (koska luottamusta ei alun perinkään ollut) ja rajoittaa investoinneista yrityksen saamaa hyötyä. Tämä puolestaan alentaa yrityksen kan-nustimia investoida. Ei-uskottavilla sopimuksilla työllisyys ja investoinnit ovat siis alhaisemmalla tasolla kuin uskottavien sopimusten tapauksessa. Jos liitto on riittävän vahva, uskottavien sopimusten tasapaino on stabiili. Vahva liitto on jo pystynyt neuvottelemaan itselleen korkean voittopalkkio-osuuden, eikä sen kannata menettää siihen kohdistuvaa luottamusta, koska se häviäisi työllisyy-dessä korkeampien palkkojen seurauksena. Jos työnantaja ei luota liittoon, jäl-kimmäiselle syntyy kannustin viedä työnantajalta voitot. Niinpä työnantaja ei häviä mitään luottamalla vahvaan liittoon. Palokangas osoittaa, että uskottavuus muodostuu ongelmaksi vain, kun liiton voima on keskitasoa. Kun heikon liiton tapauksessa palkat määräytyvät kilpailulli-sesti, niin vahvan liiton tapauksessa on olemassa liiton maineeseen ja luotettavuu-teen perustuva tasapaino. Keskivahvan liiton tapauksessa esiintyy työttömyyttä uskottavien sopimusten puuttuessa. Näin ollen vähäinenkin yritys vähentää vah-van liiton voimaa johtaa sopimusten uskottavuuden menetykseen ja laskee inves-tointeja sekä hyvinvointia. Toistetussa pelissä osoitetaan, että liitolle syntyy kannustin pitää sopimuksista kiinni, saaden näin aikaan uskottavat sopimukset. Tulos perustuu siihen, että liitto voi edesauttaa investointihalukkuutta ja parantaa työllisyyttä sekä neuvotella itsel-leen vastaavasti paremmat palkat seuraavalla periodilla. Tulos edellyttää, että on olemassa jokin voittopalkkiojärjestelmä (sen ei tarvitse olla suora) peruspalkan lisäksi. Toistettu peli parantaa uskottavien sopimusten mahdollisuutta. Usean liiton tapauksessa Palokangas osoittaa, että liitto voi parantaa jäsentensä tuloja kahdella tavalla: lisäämällä jäsenensä reaalista peruspalkkaa muihin työnte-kijöihin nähden (kuten edellä) tai hyödyntämällä voittopalkkioita. Jos liitto on pieni, se pyrkii hyötymään toisten liittojen kustannuksella nostamalla peruspalkkaa. Lisäksi se pyrkii turvaamaan yritykselle korkean pääomavarannon sekä hyvän työllisyyden tulevaisuudessa luopumalla vaatimuksista voittopalkkioi-den suhteen. Jos liitto on iso, jolloin korkea peruspalkka kohottaa hintatasoa, ei ole kannustimia kilpailla toisten liittojen kanssa. Tällöin liitto valitsee mieluummin osuuden saamisen yrityksen voitoista. Mallista saatava johtopäätös on, että korkea keskittämisen aste johtaa palkkaso-pimusten suhteen järjestelmään, jossa palkkaan tulee sisältymään osuus yrityk-sen voitoista. Matalalla keskittämisen tasolla päädytään tavanomaisiin palkkarat-kaisuihin.

13 Engl. credible contracts: yritys voi luottaa siihen, että liitto ei muuta sopimusta investoinnin jäl-keen.


5.3.4 Liittovoima Tarkastellaan liittovoiman vaikutusta talouden kasvuun. Mallissa analysoidaan kasvua suljetussa ja ammattiyhdistystoiminnan suhteen täysin järjestäytyneessä taloudessa. Taloudessa on kahdenlaisia työntekijöitä: 1) osaajat, jotka voivat olla järjestäytyneitä ja voivat työskennellä sekä kehitys-

työssä että tuotannossa ja 2) ei-osaajat, jotka ovat aina järjestäytyneitä ja työskentelevät tuotannossa. Kehi-

tystyötä tehdään mallissa vain välituotteiden sektorilla. Yritykset ja liitot neuvot-televat samanaikaisesti sekä osaajien että ei-osaajien palkoista ja mahdollises-ti myös voittopalkkioista.

Toisessa mallissa Palokangas tutkii liittovoiman vaikutuksia kansainväliseen eri-koistumiseen. Tarkastelukehikko toimii sellaisessa maailmassa, jossa yksi talous on järjestäytynyt mutta muualla maailmassa on kilpailulliset työmarkkinat. Analyysi sopii myös erikoistumisen tarkasteluun suljetussa taloudessa, jossa on sekä jär-jestäytynyt että kilpailullinen työmarkkinoiden sektori. Oletuksena on, että kaikissa talouksissa on sekä alkutuotantoa että jalostettujen hyödykkeiden tuotantoa, ja tekninen muutos perustuu jalostettujen tuotteiden kansainväliselle (tai sektorien väliselle) kehitykselle. Lisäksi teknologia ja preferenssit ovat kaikkialla samat. Muut oletukset ovat kuten edellisessä mallissa. Ensimmäisen mallin pohjalta saadaan kolme tulosta: 1) Koska lisäys kehitystyössä kohottaa työntekijöiden yhteenlaskettua tuloa, liitto

ei hyväksy sopimusta, joka aiheuttaa työttömyyttä sen osaaville jäsenille. Jos työttömyyttä esiintyy molemmissa työntekijäryhmissä, voidaan työtuloa ja voit-toja kohottaa tuottamalla lisää lopputuotteita kunnes toisessa ryhmässä saa-vutetaan täystyöllisyys. Tämän vuoksi liitto ja yritys sopivat sellaiset palkat, joil-la tämä tavoite saavutetaan. Liitolla on kuitenkin talouskasvun aikaansaami-seksi kannustin saada vain osaajat täystyöllistetyksi.

2) Palokangas osoittaa, että liittovoima kiihdyttää kasvua. Korkeammat palkat ei-

osaavalle työvoimalle lisäävät kehitystyötä kahdella tavalla: alentuneen loppu-tuotteen tuotannon takia ja sen johdosta, että osaava työvoiman siirtyy tuo-tannosta kehitystyöhön. Mallissa liiton suhteellisen neuvotteluvoiman kasvu li-sää sekä työttömyyttä että tasapainotettua talouskasvua.

3) Työttömyys voi olla sosiaalisesti toivottavaa: jos korkea talouskasvun taso on

sosiaalisesti optimaalista, niin sen ylläpitäminen edellyttää niin paljon osaavaa työvoimaa kehitystyössä, että jäljelle jäävien osaajien lisäksi vain osa ei-osaajista voidaan palkata tuotantoon.

Toisessa mallissa tarkasteltiin liittovoiman vaikutuksia erikoistumiseen. Koska on olemassa täydellinen kansainvälinen kilpailu uusille jalostetuille hyödykkeille, ja koska tämä sektori työllistää vain osaavia työntekijöitä, on näiden palkka kaikkialla sama. Niinpä liittovoiman lisääntyminen missä tahansa taloudessa vähentää taval-lista tuotantoa ja siirtää resursseja kehitystyön puolelle.


Tämä tarkoittaa että maat, joissa on suhteellisen korkea (matala) liittovoima vievät jalostettuja hyödykkeitä (alkutuotantoa) ja tuovat alkutuotantoa (jalostettuja hyö-dykkeitä). Tuotekehitys lisää jalostettujen hyödykkeiden tuotantoa kaikissa talo-uksissa. Tästä seuraa että reaalinen tuotoksen kasvu on nopeampaa maissa, jois-sa on suhteellisen korkea liittovoima. Lisäksi on osoitettu, että myös avoimessa taloudessa työttömyys voi olla sosiaali-sesti toivottavaa. Kun tarvitaan suuri määrä osaavaa työvoimaa kehittämään jalos-tettuja hyödykkeitä, nämä ovat poissa tavanomaisesta tuotannosta. Siksi alkutuo-tannon tuottamisessa työvoiman yksikkökustannusten täytyy kohota niin paljon, että vain osa ei-osaavasta työvoimasta työllistyy. (Palokangas, 2000) Luvussa 5 esitellyssä tutkimuksessa on analysoitu teoreettisten mallien avulla minkälaisia vaikutuksia tietyillä talouden rakenteilla (esim. liittovoima) on kokonai-suuteen (esim. talouden kasvu). Mallit antavat informaatiota todellisten vaikutus-suhteiden ymmärtämiseksi juuri siksi, että niissä tarkastelun kohde on voitu eris-tää hallittavaan ympäristöön. Ne ovat siis yksinkertaistettuja kuvauksia todellisista, äärimmäisen monimutkaisista vuorovaikutussuhteista. Mallien ja todellisuuden välistä suhdetta voi verrata karttaan, joka kuvaa tiettyä maantieteellistä aluetta. Karttaan on piirretty vain perille löytämisen kannalta olennaiset tiedot. 6 Lopuksi Edellä on käsitelty palkkasopimiseen liittyviä kysymyksiä. Palkoista sovittaessa osapuolet tekevät sellaisia valintoja, jotka vaikuttavat myös toisten hyvinvointiin. Tällaista päätöksentekotilannetta voidaan analysoida peliteorian avulla, ja siksi raportin näkökulma on lähtökohtaisesti teoreettinen. Teoria antaa tietoa siitä, minkälaisia kannustinvaikutuksia eri päätöksentekotilan-teissa syntyy. Ratkaisut riippuvat olennaisesti pelien rakenteista: liittyykö päätök-sentekoon aikaulottuvuus, vallitseeko informaation epäsymmetrioita, neuvotel-laanko vai ei, kuinka paljon osapuolilla on neuvotteluvoimaa ja niin edelleen. Teo-ria antaa myös työvälineet sellaisen päätöksentekomekanismin suunnittelulle, jossa halutut kannustinvaikutukset saadaan toteutettua. Talouspoliittisessa keskustelussa esitetään intuitiivisia näkemyksiä todellisista kannustinvaikutuksista – usein virheellisin johtopäätöksin. Tyypillinen virhepää-telmä on muun muassa käsitys ammattiliittojen haitallisesta vaikutuksesta talou-delle. Tämä perustuu näkemykseen siitä, että oman edun tavoittelussaan liitot pakottavat palkat liian korkeiksi ja aiheuttavat siten inflaation ja työttömyyden kasvua ja heikentävät investointimahdollisuuksia. Peliteoria näyttää kuitenkin, että liitoilla on olemassa kannustin ajaa yhteisen hyvinvoinnin tavoitetta ja että liitto-voiman kasvaessa voidaan saavuttaa optimaalinen hyvinvoinnin taso. Kilpailullisuuden lisääminen työmarkkinoilla on työnantajapuolen usein esittämä vaatimus. Kuitenkin erilaiset kitkatekijät kuten vajaa informaatio ja rakenteelliset tekijät heikentävät kilpailullisuuden lisäämisestä saatavaa tehokkuushyötyä. Itse asiassa yhteistoiminnalla, palkkakoordinaatiolla ja pitkäjänteisyydellä voidaan lähestyä kilpailullisten työmarkkinoiden tehokkuutta suuremmalla todennäköisyy-dellä kuin palkkaneuvottelujen hajautuksella.


Euroopan yhdentyminen ja kansainvälinen talous asettavat sopimusjärjestelmälle omat vaatimuksensa. EMU-oloissa kansallisen tason palkkakoordinaation merki-tys korostuu teorian valossa. Kansainvälisessä kaupankäynnissä liittovoimalla näyttäisi olevan positiivinen vaikutus teknologian kehitykselle ja sitä kautta jalos-tettujen hyödykkeiden viennille. Historiallisesti katsoen Suomen hyvä taloudelli-nen menestys sekä ns. Nokia-ilmiön syntyminen antavat empiiristä tukea tälle teorialle.


Lähteet Acemoglu, Daren. 2003. Cross-Country Inequality Trends The Economic Journal vol. 113, Royal Economic Society. Akerlof, George. 1970. The Market for ”Lemons”: Quality Uncertainty and the Market Mechanism Quarterly Journal of Economics 84, 488-500. Alho K, Heikkilä A, Lassila J, Pekkarinen J, Piekkola H ja Sund R. 2003. Suoma-lainen sopimusjärjestelmä – työmarkkinaosapuolten näkemykset, ETLA/PT. Calmfors L & al. 1999. Report on the European Economy 2004 EEAG (2004) Dutta, Prajit K: Strategies and Games, Theory and Practice. Institute for Management Development. 2003. World Competitiveness Yearbook. IMD Lausanne, Switzerland. Inderst, Roman. 2001. Incentive schemes as a signaling device, Journal of Eco-nomic Behaviour & Organization. Vol 44, 455-465. Landsorganisationen i Sverige. 1995. Utrymmet om lönebildning och samhälls-ekonomi. Mas-Colell, Andreu; Whinston, Michael D; Green, Jerry R. 1995. Microeconomic Theory. Oxford University Press. Nunziata, Luca. 2003. Unemployment and Labour Market Flexibility EALE konfer-enssityöpaperi. www.eale.nl/conference/eale2003/paper/Papers2003/Nunziata.pdf OECD. 2004. Main Economic Indicators (March 2004). www.oecd.org/dataoecd/41/13/18595359.pdf Palokangas, Tapio. 2000. Labour Unions, Public Policy and Economic Growth. Cambridge University Press. Pirttilä, Jukka. 2003. Epäsymmetrinen informaatio ja optimaalinen verotus Kan-santaloudellinen aikakauskirja 4/2003. Riski, Seppo. 2004. Työllisyys vaatii palkkaremontin STT-uutispalvelu, Politiikka stt 250, 27.1.2004. SAK:n edustajakokous. 2001. Sovitaan yhdessä. Sopimuspolitiikan tavoitteet. Salanie, Bernard. 1997. The Economics of Contracts: a Primer. MIT Press. Suvanto, Antti. 2003. Euroopan keskuspankin rahapolitiikka ja työmarkkinat - kommentti Talous & Yhteiskunta 2/2003. Teollisuus ja Työnantajat. 2004. Toimivat työmarkkinat, matala työttömyys.


Vartiainen Juhana. 2003. Euroopan keskuspankin rahapolitiikka ja työmarkkinat Talous & Yhteiskunta 2/2003. Vartiainen Juhana. 1992. Pääomanmuodostus korporatiivisessa taloudessa Kan-santaloudellinen aikakauskirja 4/1992. Vartiainen Juhana. 2000. Työehtosopimukset markkinatalouden pelisääntöinä Talous & Yhteiskunta 2/2000. Vartiainen Juhana. 2000. Työmarkkinat eri talouskulttuureissa Talous & Yhteiskun-ta 3/2000. Blanke J, Paua F, Sala-I-Martin X. 2003. The Growth Competitiveness Index. World Economic Forum. www.weforum.org/pdf/Gcr/GCR_2003_2004/GCI_Chapter.pdf. Ylä-Liedenpohja, Jouko. 1994. Taloustiede tänään. Lillett Oy.


Liite 1 Peliteorian peruskäsitteitä Päätöksentekotilanteita, joissa on kaksi tai useampi osapuoli, kutsutaan peleiksi. Päätöksentekijä (pelaaja) tekee päätöksiä, jotka vaikuttavat muiden pelaajien hy-vinvointiin. Pelin rakenne eli säännöt määrittelevät vähintään seuraavat tekijät: kuka pelaa (pelaajien joukko), mitä kukin pelaaja voi tehdä; toisin sanoen jokaiselle pelaajalle määritellään

mahdollisten strategioiden joukko, milloin kukin pelaaja pelaa (pelivuorot), kuinka paljon kukin pelaaja ”voittaa” tai ”häviää” omien tai muiden pelaajien

valintojen seurauksena. Peliteoriassa oletetaan, että pelin säännöt ovat yleisesti tiedossa (common know-ledge). Tällä tarkoitetaan että kaikki pelaajat tietävät pelin säännöt, ja kaikki tietä-vät, että kaikki tietävät tämän, ja kaikki tietävät, että...jne. Tärkeä jako tehdään täyden ja vajaan informaation pelien välillä (complete & in-complete information): täyden informaation pelissä kaikki tietävät toistensa tuotot (voitot ja häviöt) ja vajaan informaation peleissä kaikki pelaajat eivät tiedä toistensa tuottoja

(Bayesilaiset pelit). Pelit esitetään strategisessa muodossa (sanotaan myös normaalimuodon peliksi) tai ekstensiivisessä muodossa (pelipuu). Strateginen peli Pelin strateginen muoto koostuu: pelaajista, kullekin pelaajalle mahdollisista strategioista ja strategiakombinaatioihin liittyvistä tuloksista (tuotot).

Pelaajat tekevät ratkaisunsa yhdenaikaisesti ja vain yhden kerran, jonka jälkeen peli päättyy. Esimerkki: pelaajat valitsevat vaihtoehdoista a, b tai c (pelaaja 2 valitsee A, B tai C) yhdenaikaisesti (ts. toisistaan riippumattomasti). Luvut kuvaavat pelaajien tuot-toja siten, että pilkulla erotetuista luvuista ensimmäinen kuvaa pelaajan 1 tuottoa ja jälkimmäinen pelaajan 2 tuottoa, ja tuotot ovat yleistä tietoa. Pelissä vallitsee täydellisen informaation tilanne. Pelaaja 2

Taulukko 1. A B C a 1,3 2,4 2,1

Pelaaja 1 b 3,3 3,5 4,2 c 2,6 3,7 5,2


Mihin valintaan pelaajat päätyvät? Seuraavissa kappaleissa esitellään joitakin rat-kaisumenetelmiä ja tasapainokäsitteitä, joita syvennetään myöhemmin tekstissä. Dominoidut strategiat Dominoiduissa strategioissa pelaajat hylkäävät yksi kerrallaan sellaiset valinnat, jotka antavat huonomman tuoton kuin toiset, riippumatta vastapelaajan valinnois-ta. Näitä sanotaan vahvasti dominoiduiksi strategioiksi. Jos jokin valinta on joillain vastapelaajan valinnoilla huonompi kuin muut, ja toisilla vastapelaajan valinnoilla yhtä hyvä kuin muut, niin strategiaa sanotaan heikosti dominoiduksi. Dominoidut strategiat siis eliminoidaan yksi kerrallaan, ja jäljelle jäänyt strategia on tasapaino (IEDS-ratkaisu14). Yllä olevasta esimerkistä saadaan:

Taulukko 2. Pelaaja 2 A B C Vahvasti dominoi- a 1,3 2,4 2,1

Pelaaja 1 b 3,3 3,5 4,2 c 2,6 3,7 5,2

Jää: Pelaaja Jää: Pelaaja 2

A B C A B b 3,3 3,5 4,2 Heikosti 3,3 3,5

Pelaaja1 c 2,6 3,7 5,2 2,6 3,7

Jää: Pelaaja 2 Jää: Pelaaja 2

A B B Pelaaja 1 c 2,6 3,7 Pelaaja 1 c 3,7

Ratkaisu on strategia (c, B), jossa pelaaja 1 saa tuoton 3 ja pelaaja 2 saa tuoton 7. Jos pelissä on heikosti dominoituja strategioita, niin eliminointijärjestys vaikuttaa lopputulokseen. Dominoitujen strategioiden ratkaisumenetelmä ei ole monissa-kaan tapauksissa mahdollinen, jolloin tarvitaan muunlaista tasapainon käsitettä. Nash-tasapaino Nash-tasapaino on sellainen valintapiste, josta kummankaan pelaajan ei kannata poiketa yksinään. Taulukossa 5 olevat luvut kuvaavat pelaajien (liiton ja yrityksen) saamia hyötyjä siten, että ensimmäinen luku on yrityksen hyöty ja jälkimmäinen ammattiliiton. Mitä suurempi luku, sitä korkeampi hyöty. Pelaajat päättävät yhdenaikaisesti (ts. toisistaan riippumattomasti) valitsevatko he strategia 1:n vai 2:n. Osapuolten va-linnoista riippuvat hyödyt ovat etukäteen molempien tiedossa eli ovat yleistä tie-toa.

14 IEDS = Iterated Elimination of Dominated Strategies


Ammattiliitto

Taulukko 3. Strategia 1 Strategia 2 Strategia 1 4,5 3,3

Yritys Strategia 2 5,4 1,1

Pelin Nash-tasapaino on piste (5,4), jossa ammattiliitto saa hyödyn 4 ja yritys 5. Tämä on tasapaino koska ammattiliiton hyöty laskisi 4:stä 1:een jos se valitsisi yksipuolisesti strategian 2, ja yrityksellä puolestaan 5:stä 4:ään jos se valitsisi stra-tegian 1. Nash-tasapainoja voi olla useita tai ei ollenkaan. Esimerkissä osapuolet valitsevat lähtevätkö työtaisteluun antautuvatko. Taistelemisesta aiheutuu kustannuksia, mutta toisaalta taistelemalla saavuttaa myös tiettyjä tavoitteita. Lukuina ilmaistut hyödyt riippuvat saavutettujen tavoitteiden ja kustannusten arvostuksista.

Ammattiliitto

Taulukko 4. Antautuu Taistelee Antautuu 5,5 2,3

Yritys Taistelee 4,2 3,3

Kaksi Nash-tasapainoa: jos ollaan pisteessä (3,3) ammattiliitto ei halua valita toi-mintaa 1, koska sen hyöty laskee silloin 3:sta 2:een. Samoin käy yritykselle. Kun pelaajat tekevät valintansa toisistaan riippumatta (yhdenaikaisesti), tässä pelissä ei ole yksikäsitteistä ratkaisua. Ongelma ratkeaa, jos pelaajat voivat sopia valin-noista.

Ammattiliitto

Taulukko 5. Valinta 1 Valinta 2 Valinta 1 5,4 2,5

Yritys Valinta 2 4,4 3,3

Ei Nash-tasapainoja: kaikissa pisteissä jompikumpi pelaaja haluaa vaihtaa strate-giaansa. On myös mahdollista, että ainoa Nash-tasapaino ei ole kummankaan pelaajan kannalta paras mahdollinen ratkaisu. Peli vastaa luvussa 1 esitettyä vangin pul-maa.

Ammattiliitto

Taulukko 6. Valinta 1 Valinta 2 Valinta 1 4,4 6,1

Yritys Valinta 2 1,6 2,2

On huomattava, että vaikka osapuolet pyrkisivät sopimaan pisteen (4,4) valitsemi-sesta, pelaajilla on kuitenkin aina kannustin rikkoa sopimus ja nostaa hyötynsä 4:stä 6:een.


Ekstensiivisen muodon peli Ekstensiivisen muodon peli on pelipuu, jossa pelaajat tekevät päätöksiä vuorotel-len tai jossain tietyssä muussa järjestyksessä. Tarkastellaan aluksi ekstensiivistä peliä, jossa yritys päättää ensin irtisanooko se henkilöstöä (I) vai ei (E), ja liitto päättää vasta sen jälkeen lähteekö se työtaiste-luun (T) vai ei (E). Yritys saa säästöjä irtisanomisista, mutta jos liitto lähtee taiste-luun, syntyy myös kustannuksia. Liitto joutuu myös punnitsemaan taistelun kus-tannuksia suhteessa saavutettuun hyötyyn. Pilkulla erotetuista luvuista ensimmäi-nen kuvaa yrityksen hyötyä ja jälkimmäinen liiton hyötyä.

Nyt liiton valinta on siis ehdollinen, eli riippuu yrityksen valinnasta. Liitto valitsee T:n jos yritys on valinnut I:n, ja vastaavasti E:n jos yritys on valinnut E:n. Näistä jälkimmäinen on yrityksen kannalta paras ratkaisu, joten tasapaino on (E,E). Pe-lissä tasapaino löytyy siirtymällä lopusta alkuun, ja siksi sitä kutsutaan backwards induction (BI) -menetelmäksi. Ratkaisu löytyy jokaisesta täyden informaation pe-leistä, jossa on äärellinen määrä valintanoodeja (ks. Kuvio 3) ja ratkaisu on yksi-käsitteinen jos yhdelläkään pelaajalla ei ole kahta tai useampaa loppunoodia, jossa tuotot ovat samat (Kuhnin teoreema). Epätäydellinen informaatio ja osapelitäydellinen tasapaino Pelin jokaisesta valintanoodista (ks. Kuvio 2) alkaa uusi osapeli. Osapelitäydelli-sen tasapainon tulee olla Nash-tasapaino pelin jokaisessa osapelissä (koko peli on myös yksi osapeleistä). Valintanoodien kuuluminen samaan informaatiojouk-koon tarkoittaa käytännössä, että pelaajat valitsevat samanaikaisesti strategiansa (toisistaan riippumatta). Osapeli ei voi katkaista informaatiojoukkoa.

Esimerkki: Ekstensiivinen peli ja osapelitäydellinen tasapaino. Pelin idea: Liitto päättää ensimmäiseksi lähteekö se vaatimaan parannuksia työehtoihin (P) vai ei

noodi informaatiojoukko; pelaaja ei tiedä kummassa noodis-sa ollaan

π1,π2

osapeli

Pelaaja 2

Pelaaja 1

osapeli

Kuvio 2

3,2

6,1

2,2

4,3

Yritys T

T

I

EE

E

Liitto

Kuvio 1


(E). Tämän jälkeen liitto ja yritys päättävät samanaikaisesti neuvottelevatko he aggressiivisesti (A) vai maltillisesti (M), joista ensimmäinen vaihtoehto on kustan-nuksiltaan kalliimpi. Ensimmäinen luku kuvaa liiton tuottoa, ja jälkimmäinen yrityksen tuottoa suhteessa lähtötilanteeseen.

Sama peli strategisen muodon pelinä (taulukoituna) näyttää seuraavalta:

Yritys Taulukko 7. A M

-2, -1 0, -3 PM -3, -1 1, 2 EA 0, 5 0, 5 Liitto

EM 0, 5 0, 5 Huomaa, että pelaajan strategia on määritelmällisesti sellainen, että myös ”mah-dottomat” valinnat ovat strategioita. Tästä esimerkkinä liiton strategia (EA, A), joka tuottaa lopputuleman (0,5). Nash-tasapainot on merkitty punaisella. Pelissä on kaksi osapeliä: Koko peli ja yrityksen valintanoodista alkava osapeli. Tarkastellaan jälkimmäistä osapeliä strategisessa muodossa:

Yritys

Taulukko 8. A M A -2, -1 0, -3

Liitto M -3, 1 1, 2

Nash-tasapainot: (A,A) ja (M,M) Koko pelin osapelitäydelliset tasapainot ovat (EA,A) ja (PM,M), jotka tuottavat pe-laajille (0,5) ja (1,2). Toistetut pelit Jos peliä toistetaan, niin tulevat pelit vaikuttavat niitä edeltäviin peleihin. Ammatti-yhdistystoiminnassa tällainen tilanne syntyy, kun liiton ja yrityksen täytyy huomi-oida miten niiden valinnat vaikuttavat tulevien neuvottelukierrosten valintoihin. Usean liiton tehdessä valintoja palkkalinjauksistaan, voi palkkamaltille syntyä tois-tetussa pelissä aidot kannustimet. Jos liitot ovat sopineet yhteisestä palkkalinjas-

P

E

Liitto

Liitto

Yritys

0,5

-2,-1

-3,1

0,-3

1,2

A

A

A M

M

MKuvio 3


ta, niin niiden tulee huomioida miten sopimuksen rikkominen jollain periodilla vaikuttaa tuleviin periodeihin. Yksinkertaisimmillaan tällaista tilannetta voi tarkastella kahden periodin mallissa, jossa ensimmäisen periodin peli toistetaan seuraavalla periodilla. Oletetaan, että taulukon 9 peli pelataan kaksi kertaa (kaksi tasoa). Jos pelissä on useampi kuin yksi Nash-tasapaino, on mahdollista, että jollain periodilla pelataan jotain muuta kuin Nash-tasapainoa (jos tasoja on äärellinen määrä, tätä poikkeavaa tasapainoa ei pelata viimeisellä kierroksella).

Liitto 2 Liitto 2 Taulukko 9. T A O Taulukko 10. T A O

T 2,2 5,1 2,1 T 4,4 5,1 2,1 A 1,5 4,4 2,4 A 1,5 7,7 2,4 Liitto 1 O 1,2 4,2 3,3

Liitto 1O 1,2 4,2 5,5

Liitot valitsevat seuraavanlaisen strategian: ”Jos ensimmäisellä periodilla pelattiin strategiaa (A,A), niin toisella kierroksella pelaan strategiaa (O,O). Muussa tapauk-sessa pelaan toisella kierroksella strategiaa (T,T)”. Taulukon 10 Nash-tasapainoissa ensimmäisen periodin tuotot on strategian mukaisesti lisätty toisen periodin tuottoihin seuraavasti: a) (T,T) => molemmilla periodeilla pelataan (T,T), b) (O,O) => 1. periodilla pelataan (O,O) ja 2. periodilla (T,T) ja c) (A,A) => 1. periodilla pelataan (A,A) ja 2:lla (O,O). Esimerkki on yleistettävissä usean liiton yhteisen palkkaratkaisun neuvottelutilan-teeksi. Koska strategia (T,T) on myös Nash-tasapaino, sen pelaaminen on uskot-tava uhkaus. Kun periodeja on useita, tulevien tuottojen nykyarvo pitää selvittää diskonttaamalla ne sopivalla diskonttokorolla. Esitetyn esimerkin tapauksessa voidaan ajatella, että peli joko toistetaan välittömästi tai vaihtoehtoisesti, että dis-konttokorko on nolla. Esimerkissä oli vain kaksi tasoa (yksi toisto) ja vallitsi täydellinen informaatio. Peli-en analyysiä voidaan kuitenkin laajentaa usean tai jopa äärettömän tason tapauk-seksi, ja niihin voidaan lisätä vajaan informaation ominaisuus. Jos edellä esitetty peli laajennetaan äärettömän tason peliksi, voidaan osoittaa, että pelillä on osape-litäydellinen tasapaino (A,A) vaikka se ei ole yksittäisen tasopelin Nash-tasapaino. Laajennuksia Vajaan informaation pelissä esimerkiksi toinen pelaajista ei tiedä toisen pelaajan ominaisuuksia, jotka vaikuttavat heidän tuottoihinsa. Silloin peliin lisätään ominai-suus, jossa informoimattomalla pelaajalla on etukäteisuskomus toisen pelaajan ”tyypistä” (todennäköisyys tyypille). Staattisessa pelissä näitä sanotaan Bayes-Nash -tasapainoiksi.


Esimerkki vajaan informaation tasopelistä: Pelaaja 1 ei tiedä mitä ”tyyppiä” pelaa-ja 2 on.

Pelaaja 2 (tyyppiä 1) Pelaaja 2 (tyyppiä 2)

Taulukko 11. T A Taulukko 12. T A T 3,3 2,4 T 3,4 2,2

Pelaaja 1 A 2,1 4,2 Pelaaja 1 A 2,2 3,1

Pelaaja 1 ei siis tiedä kumpaa peliä pelataan, koska hän ei tiedä pelaajan 2 tyyp-piä. Pelaajalla 1 on kuitenkin uskomus, että pelaaja 2 on tyyppiä 1 todennäköi-syydellä P. Tällöin pelaaja 2 on tyyppiä 2 todennäköisyydellä 1 – P. Nyt pelaajan 1 odotettu tuotto riippuu todennäköisyydestä P. Ratkaisu saadaan seuraavasti: 1° Oletetaan, että pelaaja 1 pelaa varmasti T:tä. Tällöin pelaaja 2 tyyppiä 1 pelaa A:ta ja pelaaja 2 tyyppiä 2 pelaa T:tä. Oletetaan nyt, että pelaajan 2 strategia on (A,T) ts. tyyppi 1 pelaa A ja tyyppi 2 pelaa T. Tällöin pelaajan 1 odotetut tuotot eri strategioista (T tai A) ovat: E(T): P ⋅ 2 + (1 – P) ⋅ 3 = 3 – P ja E(A): P ⋅ 4 + (1 – P) ⋅ 2 = 2P + 2 ja tällöin T on paras vastaus pelaajan 2 strategiaan (A,T) kun 3 – P ≥ 2P + 2 ⇒ P ≤ 1/3. 2° Oletetaan, että pelaaja 1 pelaa varmasti A:ta. Tällöin pelaaja 2 tyyppiä 1 pelaa jälleen A:ta ja pelaaja 2 tyyppiä 2 pelaa jälleen T:tä. Oletetaan nyt, että pelaajan 2 strategia on (A,T). Tällöin pelaajan 1 odotetut tuotot eri strategioista (T tai A) ovat samat kuin edellä: E(T) = 3 – P ja E(A) = 2P + 2 ja tällöin T on paras vastaus pelaajan 2 strategiaan (A,T) jälleen kun P ≤ 1/3. Pelin Bayes-Nash –tasapainot ovat: i) (T, (A,T)) kun P ≤ 1/3 ja ii) (A, (A,T)) kun P > 1/3. Tapauksessa i) pelaajat saavat siis tuotot (2,4) jos pelaaja 2 on tyyppiä 1 ja (3,4) jos pelaaja 2 on tyyppiä 2. Tapauksessa ii) vastaavat tuotot ovat (4,2) ja (2,2). Dynaamisissa vajaan informaation peleissä (joissa pelaajat tekevät useita valintoja ja voivat havainnoida aikaisempia) on sellainen ominaisuus, että pelaajat päivittä-vät uskomuksiaan toisista pelaajista pelin edetessä. Peli pelataan kuten staattinen vajaan informaation peli, mutta jokaisella periodilla pelaajat päivittävät uskomuk-sensa siitä, missä noodissa ollaan ja muiden pelaajien strategioista.


Näin saatuja tasapainoja kutsutaan Täydellisiksi Bayes-Nash –tasapainoiksi.

Edellä esitetyissä esimerkeissä pelaajia on ollut vain kaksi ja valintavaihoehtojakin heillä on ollut vain kaksi tai kolme. Pelaajien ja valintavaihtoehtojen määrää voi-daan analyysissä kuitenkin kasvattaa tasapainokäsitteiden kärsimättä. Tilanne mutkistuu jos vaihtoehtoja (tai pelaajia) on ääretön määrä. Lisäksi tarkasteltavat muuttujat esim. todennäköisyys) voivat olla jatkuvia. Tällöin graafinen tarkastelu saattaa olla mahdotonta, mutta analyyttinen (matemaattinen) tarkastelu on mah-dollista. Useimmat tulokset pätevät minituille laajennuksille, joskin jotkin ominai-suudet saattavat myös muuttua. Muun muassa esimerkissä toistetun pelin tasa-painosta (taul. 9) näin käy silloin, kun peliä toistetaan ääretön kertaa. Vajaan informaation ongelmia koskevissa analyyseissä lähdetään yleisesti siitä, onko ratkaisua ylipäätään olemassa. Ratkaisun olemassaolo edellyttää tiettyjen ehtojen toteutumista (esim. insentiiviyhteensopivuus). Luvussa 2.11 mainittu me-kanisminsuunnittelu tähtää itse asiassa juuri sellaisen sopimuksentekojärjestel-män suunnittelemiseen, jossa mainitut ehdot toteutuvat.

strategia uskomuksetBayesilainen päivitys

Osapelitäydellinen Bayes-Nash -tasapaino

Täydellinen Bayes-Nash–tasapaino (Salanié 1997)

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry

Hakaniemenranta 1, PL 157, FIN-00531 Helsinki, puh (09) 77211, fax (09) 7721 447, internet: http://www.sak.fi

Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf Hagnäskajen 1, PB 157, FIN-00531 Helsingfors, tel (09) 77211, fax (09) 7721 447, internet: http://www.sak.fi

The Central Organisation of Finnish Trade Unions SAK

Hakaniemenranta 1, P.O. Box157, FIN-00531 Helsinki, phone +358 9 77211, fax +358 9 7721 447, internet: http://www.sak.fi

http://www.sak.fi/

http://www.sak.fi/

http://www.sak.fi/

kehittyvät palkkasopimukset - saknetti.sak.fi/sak/pdf/palkpol.pdf · että samasta ja...

Documents