KotiseutukuvauksiaLounais-Hämeestä

XXXVII

FORSSA 1961

Forssa 1961 - Forssan Kirjapaino Oy

"Kunnaita ja rotkoja on elämäni polkukulkenut"

93-vuotias suutarimestari Juha Tähti kertoo

Jalkinemestari J u h a T ä h t i(ent. Orlund ); joka 20. 5. 1961täyttää 93 vuotta ja on vanhinsyntyperäinen forssalainen, ker-toi haastattelijoille elämänvai-heistaan.

- Äitini oli kotoisin Uutela-nimisestä torpasta, joka ijaitsisilloin Viksbergin kartanon na-vetan lähettyvillä. Isäni oli Fors-sa-yhtiön«silmäntekeviä«, joltasaamansa avustuksen turvin hänosti vanhan mökin suunnilleensiltä kohdalta, jossa nyt on T:miKoskisen hedelmäkauppa, vailiekö se ollut siitä vähän Kanto-sen taloon päin. Mökin toisessapäässä asui hänen äitinsä. Vähänmyöhemmin «puulaaki« osti senmökin maksaen siitä 400 mk, mi-kä siihen aikaan oli sellaisesta tö-nöstä täysi hinta. Yhtiö halusipurkaa mökin, koska se oli perinvanha ja ruma.

Siihen aikaan Forssa oli tuostamökistä Viksbergiin päin milteiasumatonta. Tien eteläpuolellaoli pelkkää peltoa, mutta joenrannassa oli silloin jo muutamiaasumuksia. Ensimmäisen raken-nuksen tien eteläpuolelle, siis ny-kyiseen Uuteenkylään, «pvkasi«

muistaakseni Strömberg. Siinämissä nyt on Oikokatu oli siihenaikaan tavattoman kurainenparkkikuja, jota myöten vedet-tiin sontaa pelloille. Siihen ajet-iiinkuivikkeeksi parkkia, jotaoli niin paksulta, että se hyllyi.Mutta märkänä aikana se upot-ti rattaita kappoja myöten.

Kun olin lO-vuotias, meninsuutarinoppiin mestari Koskisel-le Tammelan kirkonkylään. Kos-kinen oli ,Mustialan herrain «ho-visuutari«, joka oli käynyt op-pinsa Hämeenlinnassa. Hänenalaisenaan työskentelin neljävuotta, jonka jälkeen tulin kotiinkäydäkseni koulua. Aleksanterinkoulu nimittäin aloitti silloin(v. 1883) toimintansa ja minäolin siten yksi sen ensimmäisiäoppilaita. Opettajana oli silloinK. H. Vuori, joka kuitenkinmuutti täältä pian pois. Vainvuoden minä koulussa olin, silläjo seuraavana syksynä ryhdyinjatkamaan suutarinammattiani,tällä kertaa mestari Nylundinluona Mustialassa. Hänkin olikaupungissa opin käynyt, oikeindiploomin saanut ja siten perinarvostettu mies. Työpäivä oli pit-

4

kä, sillä kello seitsemältä aamul-la aloitettiin ja kello 9 ehtoollalopetettiin ja ruoka-ajat olivat«virapeliä«.

Nylundilla palvelle.ssani jou-duin arvan perusteella 3-vuoti-seen sotaväkeen. Muistan vieläarpani numeronkin, se oli viito-nen. Palveluspaikakseni tuli VIIHämeen Tarkka-ampujapatal-joona, mutta en minä joutunutsiellä olemaan kuin vajaat kaksija puoli vuotta. Minä olin ni-mittäin ainoa mies pataljoonassa,jota ei rangaistu ja siitä hyvityk-seksi sain viiden ja puolen 'kuu-kauden loman, Pääsin heti al-kuun erinomaisen hyviin välei-hin esirniesteni kanssa, kun teinkomppanian 'vääpelille saappaat,jotka olivat kovin hänen mie-leensä, ja sittemmin tein niitämonille muille pataljoonan «vis-kaaleille«. Palvelus oli ainakinminulle yleensä helppoa, muttakun sitten jouduttiin Lappeen-rantaan leirille, jonne keisari Ni-kolai II tuli tarkastuskäynnille,jouduttin ankaraan «kuranssiin«.Silloin oli helteinen suvi ja har-joituskenttä oli kuin tuhkan peit-tämä'. Ilma oli tomusta niin sa-keaa, että se tukki hengen. Jo-tenkin siitäkin sentään selvisim-me. Keisari oli muuten syntynytsamana vuonna kuin minäkin ei-kä hän vaikuttanut ollenkaanpahalta mieheltä.

Sotaväestä päästyäni perustinoman' suutarin liikkeen. Vers-taakseni sain Stenbergin talonpiharakennuksen, joka sijaitsisuunnilleen siinä, missä nyt onLaakson urheilukauppa. Siitämuutin Ervingssonin taloon, jokahajoitettiin 01. Tammen tavara-

talon tieltä, ja sieltä muutin Uu-teen kylään, jonne sitten rakensinoman viisi huonetta käsittävänrakennuksen. En siitä kuitenkaansaanut nauttia kuin vuoden päi-vät, sillä se tuhoutui Uudenkylänpalossa v. 1901, Ijolloin 2'1 muutaasumusta meni poroksi. Sen eh-toon muistan vieläkin selvästikuin eilisen. Silloin oli lauantai-päivä ja juhannuksen aatonaat-to. Minä olin muiden forssalais-ten tapaan lähdössä järvelle.Olin jo tuonut paattini «seilit«taloni seinustalle ja rupesin haa-limaan evästä reppuuni, kunnäin sauhun nousevan Henriks-sonin talosta ja pian siellä roi-husivat liekitkin. Silloin oli ollutkuiva kesä ja tuona päivänä kävivielä ankara tuuli. Juoksin vesi-ämpärin kanssa palopaikalle,mutta pian huomasin, ettei paloapystytä sammuttamaan ja niinminä juoksin takaisin kotiin, otinsuutarinkoneen selkääni ja veinsen vanhan työväentalon pihalle.Palokunta yritti sammuttaa pa-loa levittämällä seinille purjeita,joita sitten kasteltiin, mutta siitäei ollut mitään apua. Vettä olikovin niukasti, sillä se oli kan-nettava ämpäreillä joesta. Pai-kalle saapunut sammutusväki olipitkässä ketjussa ja ämpärit kul-kivat kädestä käteen. Sydäntänivihloi kun näin talon toisensajälkeen syttyvän palamaan. VainStrömbergin talo jäi. LindforsinHeikki oli sen talon katolla jakaatoi aina vettä syttyviin koh-tiin. Minä kannoin tavaroitanityöväentalon pihalle ja sinne toi-vat 'kapistuksiaan monet muut-kin. Mutta kaikkea sinne kannet-tua ei koskaan löydetty, sillä var-

5

Juha Tähti vaimonsa kanssa viihtyisässä kodissaan.

kaat veivät osan. - iMinun talo-ni oli vakuutettu 1.800 markasta,mutta se oli tullut maksamaanpaljon enemmän.. Palon jälkeen muutin liikkeeni

leipuri Kyän taloon, joka oli sii-nä, missä nyt on Raevuorenkauppa. Kyän :pappa oli huumo-rintajuinen mies. Hän kehuskeliaina, että heillä oli äidin kanssaniin hauskaa kuin häät olisivatolleet vasta eilen. Kessuistaankukkasia ny:pistellessään papparnotkotti, että koreilettekos tekin

maailman perässä. Kessut nimit-täin 'kasvoivat paremmin, josniistä niisti kukat pois. Pappamyi talonsa jollekin torpparilleKuhalasta ja kun tämä toi sinnemyös eläimiä, tunkeutui verstaa-seenikin niin paljon kärpäsiä, et-tei siellä voinut olla. Niinpä ru-pesin heti pykkäämään uutta ra-kennusta, tuota piharakennustatuossa. Viidessä viikossa se val-mistui viiden riuskan miehen te-kemänä. Ja seuraavana vuotenavalmistui sitten tämä «pääraken-

6

nus«. Isäni auttoi minua jälleenhiukan alkuun ja pian sitten al-koikin elämäni paras vaihe, Mi-nä olin herrain suutari, sillä olin-han saanut opin kahden kaupun-gissa kirjansa ansainneen mesta-rin luona. Ins. Gadolinillekinvalmistin kaikki jalkineet 12vuoden ajan, siihen aikaan ei ni-mittäin vielä ollut. tehdaskenkiäeikä -saappaita, Eräskin englan-tilainen mestari ihmetteli, mitenvoin niin halvalla tehdä kengäthänen rouvalleen, mutta pianhän oppi paikkakunnan tavat jarupesi tinkimään. Yleensä minuapidettiin kalliina miehenä, muttatein myös hyvän työn ja ainaparhaista aineista. Mutta kunsitten rupesin tekemään halpojanappi kenkiä, likat olivat tyyty-väisiä. Joskus jouduin tekemääntäälläkin saappaita sotaherroilleja niiden tuli olla niin teräväkär-kisiä, että kun paperin potkasi,niin kärki meni läpi. MestariLeitenberger tarjosi minulle ker-ran kenkiä viedessäni sellaistakonjakkia, joka maksoi 16 mklitra. Kun tätä ihmettelin, hänkysyi, minkä hintaista konjakkiatyöväki sitten juo. En kehdannutsanoa, että se maksaa 1:60 mkvaan ilmoitin hinnan markkaakorkeammaksi. Minulla olinoihin aikoihin viisi sälliä, jot-ka työskentelivät urakkapalkal-la, mutta en minä heil1:äkäänhuonoa työtä suvainnut.

Minä harrastin nuorena myöshiihtämistä. Keräsimme keskuu-destamme rahaa palkinnoiksi jasitten lähdettiin lykkimään. Ta-samaata hiihdettiin ja yhtaikaalähdettiin. Kolme kertaa minäpäihitin kaikki muut ja sain kul-

lakin kerralla pa!:kinnoksi 12 mkrahaa. ja ruusun rintaan. Erässällini oli myös luja mies, pitkä,jäntevä kaveri ja kerran hänpani minut lujille. Pääsin viimemetreillä ohi ja silloin toiset sa-noivat, että sälli antaa mestarinvoittaa.' Tähän sälli sanoi, ettämatkaa ei enää ollut pitkälti,mutta ne olivat raskaita metrejä.

Kävin minä kiLpailemassaMustialassa ja Jokioisissakin,mutta en kummassakaan oikeinpärjännyt. Mustialaan oli ker-rankin tullut kilpailija Punkalai-tumelta ja se meni ,kuin lintu.Näin heti, ettei sille mitään mah-da ja keskeytin. Sama mies kävisitten täällä päin pitkät ajat nap-pimassa palkinnot pois, kunnessitten ilmaantuivat näyttämölleSaaren veljekset Riihivalkamas-ta. Minun aikani 10 kilometrilläoli 3-8 minuuttia, mutta SaarenOnni, joka oli minua parikym-mentä vuotta nuorempi, alitti senperäti neljällä minuutilla. Onnisanoi minuJle, ettei sisätyömiespärjää näin kovalla pakkasella,ja kyllä siinä perää olikin, sillätuossa kilpailussa otti kovin«herrkeeni kii«. Kaiken lisäksiminulla oli huonot sukset. Neolivat haapaveteläiset ja 12 jaJanmittaiset sekä niin jalkavat, etteikeski.paikka tahtonut minun pai-nollani pohjata. Siksi ne kului-vatkin vain kär.kiosasta ja kanta-päästä. En sen jälkeen sittensuuriin kilpailuihin mennytkäänvaan rupesin innostamaan pik-kupoikia hiihtämään. Järjestinniille kilpailuja ja annoin par-haille kymmenpennisen palkin-noksi. - Muita kovia hiihtomie-hiä Forssassa minun parhaimmil-

Iani ollessani olivat Saloniuksenveljekset Hugo ja Venneri, maa-lari Hörlin ja räätälimestariSankari.

Elämäni onnellisin· 'Vaihe päät-tyi kansalaissotaan, joka minunkohdallani muodostui niin syn-käksi, etten siitä vieläkään tahdosaada kerrotuksi. Minulla olineljä poikaa ja yksi tytär. Van-himmat kaksoispojat kävivät sil-loin yhdeksäätoista ja toinenheistä oli töissä Helsingissä jatoinen Turussa, Kun työt teh-taissa Iopetettiin, he tulivat ko-tiin ja tekivät täällä taloissamaatöitä. Muita heidät haettiinpellolta pois ja pakotettiin ipuna-kaartiin. Vaimoni, joka oli mu-kana työväen riennoissa ja vielä-pä niitten johdossa, joutui val-lankumouskomissioon. Minu tpainostettiin rryhtymään miliisik-si enkä sitä kovin vastustanut-kaan, kun ajattelin, että miliisinäsaan hillityksi hurjempia. EräspääJliköistä oli täysi rosvo. Häntunkeutui ihmisten asuntoihin jaryhtyi aina ensimmäiseksi pen-komaan piironkieri laatikoita.Kun ne sitten tappoivat Viks-bergin kartanon omistajan, Paul]enns,trömin, vaimoni itki, ettävoi voi, mitä tästä nyt tulee, kuntuollaisia anarkiatekoja ruve-taan tekemään. Kun valkoisetsitten lähestyivät Forssaa, mai-nitsemani päällikkö tahtoi polt-taa koko yhdyskunnan, muttame muut saimme sen sentään es-tetyksi.

Mitään pahaa ei vaimoni senparemmin kuin poikaJIlikaan -teh-neet, mutta siitä huolimatta vai-moni ammuttiin Korko-ojalla ja

7

poikani Lahdessa. Minä lähdinmuiden mukana pois 'Valkoistenjaloista ja jouduin, kuten useim-mat muutkin, Lahdessa vangiksi.Siellä minut näki vanha sotavä-kikaverini, joka silloin oli pan-kinjohtaja Hämeenlinnassa. Hänkysyi, miten minä olin Lahteentullut ja vangiksi joutunut ja mi-nä vastasin, että maailman myr -kyt toiva-t. Hänen ansiostaan enjoutunut olemaan vankileirilläkuin kolme viikkoa. Forssassakirijouduin vielä pidätettyksi, mut-ta esikunnasta annettiin määräysvapauttaa minut heti.

Synkemrnäksi ei voi ihmisenelämä kääntyä kuin minun sil-loin. Vaimoani ikatsomassa käy-dessäni hän sanoi, että pyytäisinhänen sisartaan itsensä tilalle,jos hän ei enää .pääse !kotiin. -Kukaan muu ei minun lapsianikunnolla hoida, hän itki. Kunkaikki sitten kävi niin kuin kävi,minä turvauduin vaimovainaja-ni pyynnön mukaisesti hänennuorempaan sisareensa, jo'kasil-loin oli Forssassa, koska oli tääl-tä kotoisin ja paennut Turusta,kuten toinen poikanikin, Hänel-lä oli jo Amerikan «tilkettikin«ostettuna, mutta [opulta hänluopui matka-aikeistaan. Muttakauan minä sain «'arrnoill a«, en-nen kuin hän vaimokseni suostui.Sioten elämä palautui hiljalleenraiteilleen, mutta entisen veroi-seksi se ei enää tullut, niin erin-omaisen vaimon kun sainkiri javaik'ka ulkonaiset olosuhteet oli-vatkin täysin tyydyttävät. iLähesparikymmentä vuotta sieten mi-nua kohtasi halvaus Ua sen jäl-keen en ole Ikunnolla liikkeellepääs-syt enkä edes kirjoittaa voi-

8

nut puhumattakaan työnteosta.Hyvin vaimoni minua on hoita-nut eikä leivästä ja lämmöstä oleollut puutetta, 'Sil,lä minulla onmyös hyviä Iapsia.

Forssan Lehdessä (vähän laa-jempana) 6. 1. 1961.

ESKO VILJANEN.

Ennen arvostettu mestari, nyt ei työtänimeksikään

BO-vuotiasta Konsta Heinosta tapaamassa

Mestarin äänessä on haikeut-ta. Ja se on ymmärrettävää. En-nen työn ja touhun täyttämäverstashuone oli nyt ikään kuinunohdulkseen verhottu, työkalut-km pei tetty paperilla. Ja ennenitsensa tarpeelliseksi, jopa vädttä-mättömäksi tuntenut mestari onvailla nyöta ja kiinteätä otettaelämään.

Konsta Heinonen on syntynyt24. 1. 1880, joten hän on äsket-täin cäyttänyt 81 vuotta. Vanhuson vielä suoraryhtinen ja luja-kuntoinen mies, !jonka :haTteillaei viisikymmenkiloinen säkkipaljon paina. Johdatamme pu-heen mestarin elämänvaiheisiinja hän alkaa kertoa.

- Olen syntynyt tJ.U>ssatoisel-la puolella tietä ja isäni oli myössuutari ja hyvä olikin. Hän, tekimonet vuodet jalkineet jokiois-ten herroillekin ja niinpä nämänimittivätkin häntä hovisuuta-rikseen. Isäni oli kerkiivä jaosaava mies ja !hän opetti myös

meidät lapset.vahkeroimaan pie-nestä pitäen. Kahdeksan vuoti-aana hän pani minutkin istu-maan suutarin rummulle ja siitäse sitten alkoi. Tosin minä mie-heksi vartuttuani mielinelin mui-hin >töihin ja lähdin rengiksi.Sekään homma ei kuitenkaanhoukutellut ja niin IläJhdinTam-pereelle tkellosc;pänoppiin. Siitäpuuhasta pidinkin, mutta kunen saanut paJk,kaa, menin raken-nustöihin ja jouduin betonimie-heksi, Se oli raskasta puuhaa,mutta olin siihen aikaan vahvaja pärjäsin hyvin. Eikä se kello-sepänoppikaao hukkaan mennyt,sillä vuosikymmeniä olen korjail-lut sekä omia että naapureitcenkeiNoja. Parinkymmenen ikäisenämenin vapaaehtoisesti sotavä-keen Hämeenlinnaan tankka-am-pujapataljoonaan veljeni 'etulai-seksi'. Äkseeraus sielIlä oli varsinankaraa, muitta 'kun ruoka olivallan erinomaista, pysyimmemainiossa kunnossa. Pataljoonas-

9

Tekijä olisi, mutta ei tehtävää. - T'iimii on ainoa pari, mitä tälläviikolla on korjattavaksi tuotu, toteaa suutarimestari Heinonen puoli-

pohjia kenkiin neuloessaan.

sa kauemmin olleet olivat puna-koita poikia. Minä en eh!tinytpalvella '!

10

nenkin isänsä oli suutari - pal-veli talossa !karj.akkona. Rupe-simme tekemään 'vispilänkaup-paa' ja ennen pitkää menimmenaimisiin. Enkä minä 'kos:kaankauppojani ,katunut. Vaimonioli tekevä ja :hyvä ihminen javaikka meidlä oli paljon lapsia,uulimme hyvin toimeen.

Mk uaikoina jouduin vieläpaljon suutaroimaan ualoissa Ur-jalassa ja jokioisissa asti. Hevo-sella aina haettiin, siltä minullaoli konekin, 'kuten oli ollut joisäJ1länikin.Suutaria tietenkin pi-dettiin taloissa !.hyvänä, muttamieluummin minä sentään työs-kentelin ,tääLlä kotona. Kun po-jat varttuivat, meitä istui toisi-naan !tämän pöydän ympärilläviisikin miestä Ija jalkineita tulikuin tehtaasta. Minä en ehtinytmuulta kuin Ieikkaamaan ja sit-tenkir» oli Ikiin~ttä. Usein istuintyössä 11 saakka ehtoolla ja käs-kin vaimon herättämään minuttoisinaan jo kello kahdelta yöil'lä.Itsekin ihmettelin, että :py.syinterveenä. Varmaan siihen vai-kutltj. se, että pidin .ruokajärjes-tystä. En syönyt paljon lihaa en-kä mitään ruokaa mahaani ai-van täyteen. Voi ja vellit ovatsellaista ruokaa, joita !kumarassaistuva sisätyömieskin voi syödä.Tosin minä .sentään ain jonkinverran liikettäkiri. Nahat ,kan-noin selässäni Forssasta 'tai Urja-lasta. Jos ikuitenkiri osti palljon,niin ainakin Tasanen Forssastatoi ne Ikotiin hevosella ja niin sai~lmaisen paluukyydin. Muttamonta kertaa kävelin parinkym-menen kilon taakka selässäniForssasta ja Urjalasta ja tällai-sen matkan jäfkeen oli aina rnu-

kava olla, kun tuli kova nälkä,Joskus minä juokscntelinkin :ky-iän nuorten miesten kanssa,mutta en niistä saanut vastusta,mrnä J

Siihen aikaan .kun suutarikaiopettelin, saapasparista sai työ-pa!Lk.kaa.markan, mutt-a ennenpitkään se kohosi (kahteen mark-kaan ja ensimmäisen maailman-sodan edellä kolmeen mar1kkaan.Suutarin omista aineistaan teke-mät aappaat maksoivat 12markkaa. Mutta sittenkään eikeskitason suutari päässyt yhtähyvjlle palkoille kuin esim. rius-ka ojamies. Minua sanottiinsaattavaksi mieheksi, mutta enpäässyt yhtä hyville palkoillekuin esim, Tienhaaran Jussi.Hän oli Kojon kartanon renkinäja teki päivässä kahden päiväntingin sekä lisäksi vielä paJl,kanedestä muualla. Mutta ei meiltä-kään leipä Ioppunut, mutta pit-kää päivää 'teimme, kuten sa-nottu. Tänne vemstaaseen ostinniin suuren lampun, että joka 80-pessa näki sen valossa työsken-nellä.

Mitä vaatimuksia hyvälle jal-kineeHe on asetettava? tieduste-lemme.

- Tärkeintä on, että mitatovat oikeat ja sitten pitää ollahyvät lestit sekä tietenkin hyvätaineet. Hyvä suutari tekee sopi-vat jalkineet minkälaiseen jal-kaari tahansa. Mutta paljon jal-kine myös kertoo suutarille käyt-täjästää:n. Siitä, miten se on hoi-dettu, mihin päin astuttu lint-taan jne. saattaa päätellä jalki-neen omistajasta varsin .pa!ljon.Mutta niitä ei tietenkään sovimaailmalle höpistä, jos tahtookuntinsa pitää. Sota-aikana ken-kärajoja

12

Kartanonherroista Ja muonamiehistä9/-IJUotias Paavali Valo muistelee

'Paavali . Valon rakentamaKorkeaniemen tila, jota nyt pi-tää hänen tyttärensä poika vai-monsa .kanssa sijaitsee KoijärvenMatkun kylässä kolmen picäjänku1rnauksessa. Valo on syntynyt25. 1. 1870, joten hän onvast-i'k,ään täyttänyt 91 vuotta. Kor-keasta iästään huolimatta hänon er.nomaisen pirteä, hyvä-muistinen ja ,huumorintajuinenmies. Hänen kädenpuristuksensaon edelleen luja ja silmäkulmassaasuu veitikka. Mutta täyteen pi-tuuteen suoristauturninen vie ai-kansa, sillä kova työ ja vanhuusovat miehen kangistaneet.

Hetken päivän tapahtumistajuteltuamme johdatamme pu-heen Valon elämänvaiheisiin jaihmeen hyvin hän vanhatkinasiat muisti,

- Minä alen syntynyt Hump-pilan Huhtaalla Anttilan tor-passa, mutta olin vasta 5-vuotiaskun isäni muutti Kojon karta-non Vuolteen sivutilalle muona-mieheksi. Yhdentoista ikäisenäminäkin jo ryhdyin palkolliseksi,mutta palkka ei ollut perin suu-ri, vain 50 penniä päivässä.Muonamies sai siihen aikaanpalkkaa 150 mk vuodessa sekälisäksi 20 mk [ahtirahaa, 15 mksaapasrahaa ja 3 mk villarahaa.Muonaa sai 10 hehtoa rukiita ja2 hehtoa ohria sekä vapaanasunnon. Asunto ei ollut kaksi-nen. Oli vain yksi huone ja pe-sän suussa keitettiin. VanhanWahrenin aikana saatiin ,kuor-

ma kuivia halkoja kerran kuus-sa, mutta pojan aikana vainrankoja ja myöhemmin ne oliitse metsästä kaadettava, pehtoo-rin leimattua ~)Uut. Huolehtivamies poltti kuitenkin täldöinkinkuivia lapeja, mutta monet veti-vät niitä vain sitä mukaa kuintarvitsivat ja siksi puita oli ainakuivamassa rnuurinpäällystä ja-nurkat .täynnään.

Yhteen aikaan meitä oli Vuol-teen kartanossa töissä kolmemiestä samasta perheestä, nimit-täin isäni ja vanhempi veljenisekä minä. Pian minä lähdinkuitenkin torppareille rengiksi,mutta sitten kun menin naimi-siin, muutin Matkun eli Kreivi-Iän kartanon sivutilalle Väräläänmuonamieheksi. Sitten rrunakiertelin melkein kaikki lähiseu-dun kartanot. Ensin meninForssa-yhtiön Uuteenkartanoon,sieltä tulin takaisin Vuolteen si-vutilalle, sitten työskentelin kol-me vuotta Humppilan Venäjänkantanossa Lja täältä muutinNuutajärvelle, jossa viivyin 10vuotta. Jostakin syystä palasinkui tenkin takaisin kotikulmalle-ni, tällä kertaa Ahkeran taloon.Neljä vuotta täällä oltuani ostintämän Korkeaniemen tilan, jotasitten rupesin voimieni mukaanrakentelemaan. Tyttärenpoikaon sitten .ostanut tähän [isäämaata.

Muonamiehen ja rengin elä-mä ei ollut herkkua. Minä en olekoskaan ollut kaikkein huonoim-

13

Kun vanhaksi elää, saa kaksi kertaa kiikussakin olla, myhäili vanha-isäntä. Valo. Eikä hänen lepopäiviään varmaan kukaan kadeluli; sillä

lähes 80 vuotta on eliimii hänelle ollut pelkkää raatamista,

massa asemassa, sillä vanhern-millani oli vain neljä lasta janäilläkin niin suuri ikäero, ettävanhemmat jotienasivat kuntoiset olivat pieniä. Ja isäni oliyrittävä mies, silliä hän teki itsemeille vaatteet ja jalkineetkiri.Meillä riitti aina :leip.äja niin onriittänyt minunkin perheelläni,vaikka ikahdek,san lasta siunaan-tuikin. Minulla oli hyvä vaimo,joka ansiotyökseen ikutoi ja keh-räsi, piti sikaa ja lehmää, toisi-naan rpariakin ja niin ei leipä

loppuout. Lapset olivat myös on-neksi terveitä ja pääsivät pianitse tienaamaan. Muona riittikutakuinkin suureliekin perheel-le, sillä vain kerran jouduin os-tamaan lisää ruista. Mutta olimonta perhettä, jossa aina elet-tiin ·kädestä suuhun eikä aina ol-lut juuri mitään pöytään panta-vaa. Niityillä heinässä oltaessamonella oli eväänä aamullakei-tettyjä .perunoita ja särpimenäpulloon 'pantua silakanlaukkaa.Tällaisella ruualla ei tahtonut

14

pysyä terveenä, varsinkaan syk-syisin ja talvisin. Kaikkein an-kararnmin terveyttä :koetteli kyn-tärninen syksyn koleilla sateilla.Kerrankin pyysimme, että sai-simme Iopettaa kesken päivän,kun olimme jo J.äpimärkiä janiin viluisia, että hampaat ,kaili-sivat, Mutta :pehtoori ei antanutILlipaa. Yksi joukostamme saikeuhkokuumeen ja meni amantien hautaan, suuren lapsijoukonisä.

Paras isäntä, jota olen palvel-lut, oli vanha Wahren. Hän olialhainen mies, joka piti työväes-tään hyvää huolta. Hän järjestijoka juhannus työväelle juhlat-kin, joita sitten muiste.ltiin :kokovuosi. Hän ei pannut koskaanmiestä pois ja huolehti vielä Ies-kistä ja orvoistakin, Kerrankinoli Kajon kartanossa samanaikai-sesti ·kolme leskivaimoa, joille oliannettu yhteinen huone. Sellais-ta miestä kuin isä- W ahren eienää tulekka. Mutta paljon huo-nompi ei ollut hänen poikansaJohn eli Janne Wahrenkaan.Hänkin .kohteli miehiä mukavas-ti ja ajeli vain yhdellä hevosella.Isänsä tapaan myös hän järjestityöväelle juhannusjuhlat, joillatarjottiin miestäväkevämpääkin.Mutta sitten .kerran tuli kylältämiehiä kuokkavieraiksi ja syntyitappelu. Sen koomin ei viinaasaatu .

.Tanne Wahren oli omituisentarkka mies. Esim. kaurakin olisidottava lyhteille eikä niitäkäänsaanut han.golla nostaa seipäiilevaan työ oli tehtävä käsin. Van-hin joukosta seisoi tuolilla sei-pään vieressä ja toiset ojentelivathänelle Iyhtei tä. Väkeä tarvittiin

mm mahdottomat määrät, etteiolisi luullut tällaisen säästäväi-syyden kannattavan. Seuraavaisäntä oli sitten jo vähän toistamaata, vaikka hänkin, kutenkaikki Wahrenit, oli suora mies.Hän ajeli kolmivaljakolla ja oli-pa aisojen edessä joskus neljäkinhevosta. Eikä hän useinkaan il-mestynyt pelloille. Ja Markunkartanon isäntä oli )"htä suurel-linen. Kun hän toi rouvan ta-Ioon, komennettiin muonamiehetja taksvärkkärit - palvelin sil-loin kartanon sivu tilalla Värä-Iässä - tienvarteen kunniaku-jaksi. Axel Wahrenin sisar Hildasen sijaan oli kuten isänsä. Joshänelle joutui jonkin :palveluk-sen tekemään, hän antoi ainajuomarahaa.

Ehkä mukavin paik'ka, jossaolen työskennellyt, oli kuitenkinForssan Uusikartano. Tilanhoi-taja Toivonen oli jämpti mies,jonka ,kanssa tunnoIlisesti työnsätekevä mies tuli hyvin toimeen.Siellä jaettiin muona neljä ker-taavuodessa ja muonanjakopåi-vinä ei tarvinnut mennä lain-kaan työhön. For sassa oli myöskaikki tarvittava :käden ulottu-villa, ,kun torikiri oli ihan vie-ressä.

Venäjän kartanon isäntä Os-kari Taalikka oli kansanomainenja höyli mies, joka jutteli miehil-leen kuin vertaisilleen. Kartanos-sa olivat työ- ja ajokalut hiemankehityksestä perässä, mutta nekorjaantuivat nopeasti, sillä isän-tä otti aina työmiesten tekemätesitykset huomioon. Minäkin esi-tin monta .korjausta, kun olinkierrellyt monissa kartanoissa ja

niissä nähnyt uudenaikaisia työ-kaluja ja työmenetelmiä.

Nuutajärven kartanon herraarkkitehti H. Neovius ei renkierija muonamiesten kanssa ollutjuuri missään tekemisissä, peh-toorit hoitivat maatilan asiat.Vain pari kertaa minäkin jou-duin hänen kanssaan juttusille.Kerran kun alin kylvämässänaurista sanoin pehtoorille, ettäsiemer loppuu :kesken. Pehtoorikäski minun mittaamaan kylvö-alan pinta-alan, mutta sanoin,etten siihen !pystynyt, kun sarkaoli toisesta /päästä 15 ja toisesta5 metriä leveä. Neovius kuulikeskustelumme ja sanoi pehtoo-rille, ettei tuollaista mittaustasaanut muonamieheltä vaatia.

Maunulan kartanoon en töi-hin mennyt, vaikka isäntä minuamonta kertaa !pyysi. Minä pelkä-sin koko miestä, sillä hänellä olipaha tapa aina vengailla. Kuulinkerrankin kun :kar.jamies kysyi,mistä nyt ruvetaan heiniä otta-maan, kun lato oli tullut tyhjäk-si. - Tuo nyt ensi hätään sieltäportin ;pielest.ä, vastasi isäntä,sillä kuorrnasta oli jäänyt pieniheinätukko veräjäntolppaankiinni. Erään kerran hän juttelisuureen ääneen pehtoarilleen,että mahtavatko miehet luulla,ettei hän osaa enää ajaa asemal-le, kun ovat tien viitoittaneet.Tielle oli nimittäin rapissut hie-man heinänkarsia. Mutta mi-kään paha mies Maunula ei 0'1-lut, koska .kartanossa miehetyleensä pysyivät kauan ja monetkoko ikänsä. 'Myös muonan saiaina reiiusti. Kun .kartanolla aliitsellään mylly, eivät muonamie-het joutuneet maksamaan lain-

15

kaan jauhatustullia ja kaurat saivalmiina ryyneinä.

Onko tiellenne sattunut muitamerk kirn ieh:iä kuin kartanoidenisäntiä, tiedustelemme Valonlopetettua juttelunsa.

Olen minä nähnyt Humppilanmaailmankuulun metsämiehenSytin Matin. Venäjän kartanos-sa palvellessani Matti oli Joke-lan talossa «huudolla«. Hän olitällöin ja :kovin huonokuntoinen,mutta yhtä innokas metsämieskuin ennenkin. Hän k'ysdi ainamiehiltä, olivatko he nähneetriistanjälkiä. Kerran saatoin ii-moittaa, että alin nähnyt sau-korijäljet. - Olivatkos ne naa-raan vai koiraan.? kysyi Mattiheti. Mutta mistäs minä täl1ai-sen tiesin, hyvä kun erotin sau-korijäljet näädanjäljistä. - Kyl-Iä pitää olla iPöhlöjä miehiä, tu-hahti Matti, mutta lähti kuiten-kin kahta hakemaan pyssyääri.Jokelan isäntä huomautti, ettäjonkun täytyy 'lähteä Matin :pe-rään. - Se on jo niin huono,että jos sattuu «kuukuumaan«,niin se ei pääse ylös, hän sanoi.

Kerran näin kun Matti noituilintuja pyssynsä ulottuville. Ken-nin isäntä oli ollut metsällä jaMatti kysyi, oliko hän nähnytlintuja. - En sitten ainutta-kaan, vastasi isäntä. Kun iKennioli mennyt, lähti Matti läheisel-le peltosarakkeelle ja rupesi siel-lä tekemään temppujaan ja vi-heltelemään. Ja eikös vain koi-vunlatvoihin lentänyt suuri tee-riparvi, ja Matti sai hyvän saa-liin. Matti kertoi minulle lPyytä-neensä viitisensataa utta, pää-asiassa Ipentuja - emosusia hänei juuri arnpunutkaan, koska

16

lehmää oli parempi lypsää kuintappaa -, mutta taisi ukko vä-hän liioitella. Kaatamiensa ilves-ten, kettujen ja näätien mää-rää hän ei muistanut.

Toinen kova metsämies oliRusilan Ville Nuutajärveltä.Hän oli erinomainen ampuja,jolle kukaan ei ,pärjännyt. Ker-ran :hän tarjosi Turun markki-noilla oravannahkojaari ja väitti,ettei yhdessäkään nahassa olemuualla reikää kuin päässä. -Saatte ilmaiseksi .koko nipun, josyhdenkin löydätte, Ville rehvas-teli. Kauppias rupesi innolla rei-kiä hakemaan, mutta niin kävi,ettei niitä todella.kaan löytynyt.

• Tällaisia jutteli Valo hämä-ränä talvipäivänä häneri kama-rissaan istuskellessamme.Kuusi vuotta minä vasta olen ol-lut vaarinpäivillä, sillä viimei-seen asti yritimme. Äiti oli lo-pulta jo niin huono, ettei lYlPsä-mässä ollessaan päässyt lehmänalta ylös ilman apuani. Muttavanhaksi hänkin eli, sillä vasta

kolme vuotta hän on ollut kuol-leena.

Varmaan olisimme vielä pi-dempäärikin jutelleet, muttanuori-isäntä pyysi tuvanpuolellekahville ja puhe kääntyi muihinasioihin. Saimme kuitenkin kuul-la, että Valo muisti vielä hyvinsenkin ajan, jolloin Matkun tie-tä ei vielä ollut rakennettu. -Pitkin mäkiä ja metsiä silloinkierreltiin, sillä suoraan ei pääs-syt, kun suo oli kovin upottava.Ja tämän saattoi helposti uskoa,sillä Vuolteen :kulmalle käänty-vän tienristeyksen lähettyvilläon noin kolmen metrin korkui-nen kivi, jota tietä rakentamaanja suota kuivattaruaan ryhdyt-täessä ei ollut lainkaan näkynyt.Valo .kertoi olleensa myös istut-tamassa Kreiviiän kartanoonjohtavaa koivuku jaa. Olinsilloin 19 vuoden ikäinen ja teke-mässä taksvärkkiä kartanoon.Koivut haimrne suolta ja ihmeerihyvin ne rupesivat kasvamaan,Valo muisteli.

FOJ:'SsanLehti 3. 2. 19m

E. V.

Siitä tuli luja silta ...

Kivimiehistä ta Koskisillan rakennusvaiheista

Forssassa on uuden Koskisif-Ian vaihniostuttua 'keskusteltuvanhan sillan kohtalosta ja ai-nakin van'hernp i i(lol",i on ~itämieltä, että silta tulåsi säilyttää.Kun kuudimme, että Forssassa

vielä on ainakin yksi sellainenmies, joka on olfur vanhaa sH-taa rakentamassa, päätimmekäydä häntä haastattelema,ssa.Tämä mies on ktvenhukkueiaKalle H a 1en e, joka tänä vuon-

17

- Mihinkäs minä tämän käteni panisin; etteivät näkisi minulta sor-mi(l puuttuvan, myhiiili Kalle Halme ottaessamme valokuvaa hä-nestä ja vaimostaan. Haline on menettänyt neljä sormetuui sirkke-

lissii,

na täyttää 80 vuotta. Kun RaI-nteen elämänvabheet osoittau-tuivat varsin mielel1'.lcimtoisiksi,valaisemme lyhyesti myös niitä.Kalle Hadrne asuu omassa ta-

Lossaan Riihikadulla. itseäänpuolta vuotta nuoremman vai-monsa Sofian !kanssa. HaJme onedelleen punaverinen juurevamies, jonka !käsissä leka ei var-maan vieläkään kovin paljonpaina. Hän uhon hyväntahtoi-suutta, mutta on niin hiljainen,että haastattelija on aJuksi yrn-mällä, Onneksi hänen vaimonsa

rientää apuun. - Melkein kuu-sikyrnmentä vuotta minä olensaanutkin hänen äänitorvenaanolla, Sofia Halme naurahtaa javiittaa mieheensä. - Mutta mi-nu:lta. puhuminerr !käy vaivatto-masti, joten se ei ole ikäYIllYtraskaaksi, hän [atkaa,

Kalle Halme on syntynyt Jo-kioisten Vaulammilla renginpoikana. Leipä oli tiukalla janiinpä Kad.le hakeutui JänhijoenMattilaan paimenpoljaksi jo 1~-vuotiaana. Kun karja sitten syk-soyHäotettiin sisään, Kalle jou-

18

tui huutoluispojaksi RehtijärvenTapolaan. Sieltä hän ikuitenkinpian karkasi ja meni rengiksiRehtijäa-ven. Jokelaan, josta sit-ten muutti Lammin taJoon. Ra-hapalkkaa hän sai täällä, poika-nen kun vasta oli, 30 mk vuo-dessa, mutta doutui silti teke-mään neIj.ä päivää viikossa tsks-vwklkiä Jokioisten kartanoon.Työt aloitettiin klo 5 aamullaja lopetettiin klo 8 ehtoolla jakun matkaa kertyi edestakaisinpenindoulrnan verran, ei jäänytkunnolla aikaa edes nulkkumi-seen.

Mieheksi vartuttuaan KalleHalme ryhtyi kivitöihin. Hänon ollut ralkentamassa paitsiForssan Koskisiltaa mm. JoIki-oisten voimalaitosta, Humppi-lan 'kirkkoa ja. Jokioisten my.l-IY·ä. - Olen ollut pykkäämässäkymmeniä kivinavettoia ja kis-konut niitä varten kiviä ikalli-oista. Pitkän aikaa. olin myös val-tion töissä siltoja ja rumpujaralkentamassa. Joskus [ouduim-me halklkaarnaan yli kolmenmetrin syvyisiäkir» reikiä. Seoli raskasta, sLllä tuon mi ttai-nen pora painoi jo paljon ja Ji-saksi se tahtoi tuossa syvyydes-sä jo juuttua kiinni. Päivässäsentään tuollaisen reiän pora-simme, mutta sitten piti ollakaksi paählelyöjää. Kovae työtäse oli, mutta kyllä siinä myös»r iskinä. pyeyi, Ikun vaan oliriittävästi suuhunpantavaa.Palkika oli myös parempi kuinsekatyömiehillä. Jos he ansaitsi-vat 2 marfkkaa, niin ikivityömiessai kolme, kertoo iHalme.

Mutta niin se on myöskankealksi käynyt, ettei tahdo

aamulla päästä ylös sängystä.Tietää sen, kun koko ikänsä onistuskellut kylmien kivienpääl1ä, keskeyttää rouva Halrne.

Kivimiesten ammattikunta. oliennen aikaan suuei, mutta nytei enää hakata muita kun hauta-kiviäj a ikuvapatsaita, kaikkihannyt tehdään betonista, jatkaaHalme. - Fcr ssassakin oli kivi-miehiä vaikka. millä mitalla.Koskistl taakin rakentamassameitä oli monta, mm . AkseliAditi; Vidle Toivonen, AkseliSuomi, Lamminolan Niku, MUnAnttoo, Pusurin Jussi jne. jaLammi-Kalle oli hevosmiehenä.Mutta lisäksi muistuu mieleenisellaiset kivimiehet kuin Harte-va, Kyttälän ve]jelkset, Helmi-Kane, Kallrnannin (Kaarlemarr)Jussi.

Kertolkaa:pa, miten jouduitteKoskisidtaa ralkentamaan!

- Se onkin vähän monimut-ikainen tarina. Olimme kapina-ikev.ää,nä hätäaputyönä lohko-massa.' Pilvenmäen kalliosta ki-V13J Sarnmakko-od an' viemärintekoon - se Sammakko-oja olisiinä Forssan vanhan ruisku-huoneen kohdahla. Mutta sittentyöt lopetettiin ja meitä tultiinvärväämään punakaartiin. Siel-tä luvattiin 15 markikaa päiväs-sä ja ruolka. Kun ei muuta hom-maa ollut, niin lähdimme kokosakki. Työväentalossa muuta-man (kerran sotatouhua harjoi-teltiin ja sitten I~hdettiin kohtiHämeenlinnaa. Rintamalle em-me kuitenkaan joutuneet, sinäpunaiset perääntvivät jo tuol-loin. henkensä edestä. Lahdentienoilla jouduimme mottiin javarrgiksi, Ikuten kaikki muutkin.

Ja niin sota päättyi minun koh-daltani siten, etten jautunutampumaan yhtään .Iaukausta.

Monta viilklroa rninä en Hen-nalassa ollut, mutta ikJy11äsekinriitti, silLä sen kolkompaa eiihmisen elämä vai alla kuin sesiellä oli. Kopit oli ahdettu niintäyteen miehiä kuin suinkinmahtui ja ruokaa ei saanut juu-ri o1lenikaan. Aamulla kun meni[onoon, niin ehtoolla pääsi poisja päsvän annos supistui sillin-tai turskanpalaseers, Miehet eli-vat tuossa alkuvaiheessa kui-tenkin vielä siksi voimissaan,ettei heitä paljonkaan nälkäänja tauteihin kuollut. Koskisiltaminut sieltä pelasti, sillä minutja muutamia muita forssalaisiakivimiehiä jailla ei o.llut suuriasyntejä omallatunnollaan, haet-tiin siltaa ra:kentamaan.

- !Mutta vaikka se ei sie.lläLahdessa :kauan vilpynytkään,niin niin huonoksi se oli meri-n~t, etten minä tuntenut, vaik-ka tien vieressä katselin, kunniitä Matkusta tuotiin, Muttatytär sentään tunsi, puuttui rvaHalme puheeseen.

- Yhden yön vain jauduim-me olemaan Työväentalossa, sil-lä aamulla meidät komennettiin

. työhön. Jouduirnme taas Pilven-mäelle kiviä irrottamaan, muttaei siitä aluksi tahtonut mitääntulla, kun Iekaa ei jaksanutkunnobla kohottaa. Ruuaksisaimme puuroa, mutta ei se pii-sannut. Se oli semmasta aikaa,että vaikfka olisi saanut mahan-sa täyteenkin, niin silti oli ole-vinaan ankara nälkä.

- Eilkäl nii11e uskaltanut sin-ne työmaalle mitään viedäkään,

kun sai pelätä, että ammutaan,ankarasti ikun uhkailtiln, toteaarva Halrne.

Myöhemmin minä jouduin sit-ten myös varsinaiselle siltatyö-maalle. Kivet täytyi ikiJikuttaahieman kiilamaisiksi, helvisiltakun tehtiin ja lisäksi kivet kiin-nitettiin toisiinsai rautaramploil-1a (ihaikasilla)., Siitä tuli lujasilta, joka kestäisi maailmansivun, siUä perustana on mo-lemmin puolin tkalU.a. Työtä [oh-ti Turusta tuotettu valtion mes-tari ja hän oli pystyvä ja mu-kava, mies. Sj,1lan kaidetolpattehtiin ensin kivestä ja kaiteetpuusta, mutta myöhemmin tol-pat valettiin betonista, kun kivi-tolpat tahtoivat aina juurestair'rota alustaltaan.

Kesken siblan rakennuspuuhanminut lähetettiin tuomiolleTampereelle. Jouduin odotta-maan muutaman viikon ja sekinoli kolkkoa aikaa. Koppini olijuuri ruumishuoneen päällä jajoka yö sinne tuotiin vainadia.Niitä heiteltiin !kuin halkaoavain ja se oli syntktkää katselta-vaa.

Rva Ha1me on jlU'tellessammeetsinyt paperin, johon Halmeentuomia on rnenkitty. Siinä olivain muutama ri:vi: «Tuomi-taan valtionrjkosoikeuden 60 §:nperusteella ehdo llisesti ja mää-rätään heti vapautettavaksi«,Miten pitkä tuo. ehdollinen tuo-mia oli, ei päätöksessä mainittu.Halrne kertai, ettei hänen tar-vinnut käydä ilmcittautumassamääräajoin nimismiehelle, !ku-ten moriien muiden ehdolliseenvapauteen laskettujen.

Silta valmistui syksyllä, mutta

Tällaiselta näytti Forssan puinen Koskisilta »taiteilijanv silmin nähtynä. Taulun on moalannut Thull-berg-niminen maalari Forssasta ja sen omistaa rva Jenny Sulasuo Jokioi.sista.

~o

mitään jiU!hlallis\1uksia ei senjohdosta j,äJI'I}estetty. - Muttameidän mielestämme se oli ko-mea, silta ja lhieman ylpeillensitä, ikatselirnrne. Saisi se siinäminun mielestäni edelleenkinolla, mainitsee Halme.

Koskisillan valmistuttua HaJ-me joutui rakentamaan Forssanrautatiesillan perustuksia ja sen3älikeen ihän teki ikivitöitä ym-päri maakuntaa, kunnes hän'pääsi valkituisek:si mieheksikauppalan /töihin. Niissäkin hänehti olla vielä lähes kolmekym-mentä vuotta. Nyt hän oneläkkeellä, kuten vaimonsakin,ja kuten sanottu, hän on edel-leen IUljalkuntoinen mies.

Madndttalsoon vielä, että rvaHalline (o.s. L1ndiholm) on myöskotoisin Jokioisista, jossa hänenisänsä piti Jokiniemen torppaa.Jo lapsena ihä,n joutui piiko-maan, mutta siirtyi sitten 22-vuotiaana Forssaan. jossa pääs;työhön tehtaaseen. Palkka oli 7markkaa viikossa, Lähes 60vuotta hän tehtaassa työskenteli,suurimman ajan kankaanluo-

21

jana. Tämä on tunnetusti aa-rirnmäistä tarkkuutta vaativaa jasiten' hermoillekäypää työtä,mutta rva Halme on siitä huo-limatta säilyttänyt iloisen luon-teensa ja terveytensä. - Minä'olen y.htä Jujaa tekoa kuin isä-nikin ja hän oli suue-i ja vahvamies, hymäihtää rva Halme. Jalujaa telkoa hänen todella ontäytynyt olla, koska hän vielälähes 80-vuotiaanaikin on nuo-rekkaan . virkeä. - Elämä oliennen aikaan terveellistä, Teh-tiin työtä, ei syöty ylen eikäajateltu turhia. Eikä se, ettämeidän isä on vielä noin punaik-ka, ole mikään ihrne, silliä senjälkeen, kun hän minun lei-piini muutti, hän on elänyt hy-vän katon alla, sanoo rvaHalrne ja naurahtaa heleästi.Halme itse ei sano miltään, mut-ta myhäily leviää hänen kas-voilleen ja se Ikuvastaa paljonselvemmin kuin sanat, että tot-ta on vaimo puhunut.

Forssan Leh ti 4. 2. 196·1El. V.

Ypäjän Kartanonkylän elämää 70 vuotta sit-ten muonamiehen tyttären silmin kalseltuna

Muistellessani lapsuuttanimieleeni tulee aurinkoinenmäenrinne asumuksineen, joi-den vaiheilla vallitsi vilkashyörinä. Ihmiset olivat köyhiä,paitsi kartanon väki, mutta

enimmäkseen silti iloisia jatyytyväisiä ja siksi minäkinmuistelen lämpimin mielinlapsuuttani,

EdeIIäolevaan tapaan aloittiornpelija Aino H a kaI a (o.s.

22

Hellsten) kuvailunsa YpäjänKartanonkylästä ja siellä viertä-mästään lapsuudestaan. Rva Ha-kala on asunut Forssassa jo lä-hes 60 vuotta ja viettää nykyisinvanhuudenpäiviääri taimitalom-me naapurina IV Rantakujalla.Hän täyttää tänä vuonna 76vuatta.

- Isäni oli lkotoisin Heikkiläntorpasta Ypäjän Ketokylästä,mutta suurina nälkävuosina oli-vat torpan elukat kuolleet ja hal-la vienyt viljan, niin että hänenoli ollut sieltä lähdettävä. Isänituli sitten muana:mieheksi Colli-nin kartanoon Kartanonkylään.jossa hän sitten koko lqppui.känsävietti. Minun lapsuuteni ajankartanaa piti Alfred Collin javaikka hän oli hieman ylevän-luontoinen (hiljaa aina kuiskail-tiinkin, että Kommee tullee, kunherra ilmestyi näkyviin), ei hänsuinkaan ollut paha mies. Hänpiti monella tavalla hualta alus-talaisistaan, vaikka ali itsekinahtaalla. Kerran hän sanoi mi-nulle 'kartanassa sisäkkönä pal-vellessani, että kyllämar ihmisetjuttelevat, että minun kovastikelpaa, kun alen saanut periäsuuren kartanon isältäni, muttaeivät he ota huomioon, että sanperinnöksi myös suuret velat.Eikä 'kai niitävelkaja todella-kaan monikaan tullut ajatelleek-si, sillä upporikas hän ali taval-listen ihmisten silmissä, 'kun hä-nellä ali mahtava dcartano, sahaja meijeri ja niillä oma sähkölai-toskin. Kartanossa oli tietenkinylen herraskaista, mutta miten-kään ylellistä elämää siellä eiminun aikanani vietetty. Jaulu-aattona patruuna käski aina

kaikki muonamiehet ja torpparitkartanoan rkahvi,lle ja tällöinmiehille tarjottiin myös ryy,ppy.

Vaikka isäni oli kartanassaetumiehen asemassa, oli hänenrahapalkkansa perin pieni, vainvähän toistasataa markkaa vuo-dessa, mutta muona oli aika run-sas. Ruista hän sai 12 ja ohraa 3hehtaa ja lisäksi hän sai !kylvääitseään varten !kauraa kartanonmaalle. Niinikään vanhempanisaivat pitää yhtä 'lehmää karta-non navetassa ja sille saatiin ta-losta heinä. Kartanon omallekarjalle syötettiin myös pahnoja,mutta äitini antai oma:lleen yk-sinomaan heinää, .koska ne olitalosta luvattu.

Äitini oli puuhakas ihminen.Muistan kerrankin kun hän ih-metteli, miten nykyajan (yli 60vuotta sitten) ihmiset sairasta-vat. - Niitä varten pitäisi jo ollapaarrnunskatkin, hän paheksui.- Minä olen synnyttänyt kym-menen lasta, enkä ole koskaanapua tarvinnut. Y.ksinäni olenmukulani saunassa saanut, sielläne paatannut ja kapaloinut jatuonut sisään sekä ruvennut sit-ten töitäni tekemään, hän pu-heli. Kylässä ei tosiaankaan vie-lä minunkaan aikanani ollut ke-tään .Japsen;päästäjää, yksin lap-set tavallisesti saatiin. Eikä ollutomaa :kuppariak aan, mutta Kii-pun Heta kävi aina tietyin väli-ajoin sarvia muijien [a äijienselkään i kemässä. Jos jotakinvakavampaa satt ui, mentiin luik-kari Löfroosin luokse. Jos esim.jalka tai käsi katkesi, niin Löf-roos osasi ne parantaa paremminku.n moni lääkäri.

Ja samaa luokkaa :kuin äitini

oli myös isäni. Hän osasi tehdäkaikkea, mitä huushollissa tarvit-.tiin. Itse hän te'ki saappaansakin,eivätkä hänelle muiden tekemätkelvanneetkaan. Sunnuntaisinmeille tuli usein äijiä kankaan-pala povessaan ja pyysivät isäänileikkaamaan ne heille housuiksi.Usein isä mutisi, että !pyhän mi-näkin tarvitsisin, mutta leikkasikuitenkin. Sanoivat, että hänosasi leikata hyvin «luonnikkai-ta« housuja. Myös Ika~kki astiathän teki itse. Kenestäkään ihmi-sestä isäni ei sallinut puhuttavanpahaa. Jos joku sitä yritti, niinhän sanoi heti, että annetaan memuiden olla rauhassa, eiköhäntässä ole itse kullakin täydet te-kemiset omissakin asioissaan.Patruunakiri piti isästäni !kovin,minullekin hän usein isääni kiit-teli. Ja ,kun sitten CoIlinin jäl-keen tilaa tuli hoitamaan eräsagronomi Vaasasta, niin hän sa-noi, että tuo äijä on minun oi-kea käteni, jos hän kuolee, niinmihinlkäs minä joudun. Isäni tie-silkin tarkoin, mitä (ja minkälais-ta viljaa millekin lohkolle oli kyl-vetty ja minkalaista siementämissäkin Iaarissa oli.

Asumuksena meillä oli vainYlksihuone, mutta se oli verrat-tain suuri. Eikä meiltä koskaanloppunut leipä. Kun Perttulankansakoulu perustettiin, pantiinvanhempi siskoni .kouluunkin jakävin minäkin koulua yhdenvuoden. Mutta silloin ei saatukoulun puolesta kirjoja ja kun eiollut varaa millä ostaa, oli niitälainattava. Talollisten tyttäriltäsiskoni niitä ehtoolla haki ja sit-ten luki yöhön asti voidakseenviedä ne aamulla pois. Minä

23

ajattelin, etten tuollaiseen sou-viin rupea, koska .piia'ksi pääsenmuutenkin. Sitä !paitsi koulu-matka oli ;pitkä ja tie talvisintukkoinen. Pahin oli Perttulankuja kirkolta eteenpäin, sillätien molemmin puolin oli aita jakujalla oli lunta usein niin pal-jon, että vain sei:päät aidoistanäkyivät. Perttulan koul u olimielestämme niin hieno, etteisinne oikein tahtonut tahtiamennäkään. Opettajana oli Juu-so Ranttila ja hän opetti tytöil-lekin myös voimistelua. Teimmesauvaliikkeitä, jollaisia emmekoskaan aikaisemmin olleet näh-neetkään, [a aikuisiakiri se ihme-tytti. Kaikki harjoitustehtävätteimme «puatinparperiin«, silläyhden ainoan ostovihon vain rn.-nä!kin sain.

Vaikka muonamiesten palkkaolikin pieni, heidän perheitiensätoimeentulo oli entään turvattu.Sen sijaan ihmeteltiin, mi'lIä mä-kitupalaiset elivät. Heidän tö-nönsä olivat niin pieniä, että nii-hin juuri ja juuri sänky 'ja pöytä-pahainen mahtui ja tönön ym-pärillä oli .pieni ,perunamaa. Ke-säisin he kävivät dcartanon töis-sä päiväläisinä ja talvisin teki-vät ,kai metsätöitä tai työskente-livät kartanon sahalla. Erästämäkitupalaista sanottiin mykkä-Kalleksi, .koska hän oli mykkä,kuten sisarensakin. He asuivatuskomattoman pienessä mökissäja tuntuivat tulevan toimeenihan «hengellään«. Kalle hakkai-Ii hakoja ja silppuja kartanossaja eväänään aläneHä oli pieni lei-vänpala ja pari silakkaa. Pyy inkerran äidiltani .hänelle kakun jakun sen Kallelle ojensin, ei hän

24

ollut uskoa silmiään. Pyysin :hän-tä heti syömään sen, mutta Kallepuristi vain päätään ja viittoilikotiinsa päin. Ka:kun :hän panipoveensaJcuin suuren aarteen.

Kartanon yövahtina oli Molin-niminen mies, joka oli ollut Tur-kin sodassa. Hän ikierteli kesä-.aikana yökaudet YiIlliPäri raken-nuksia tulipalovaaran takia. Toi-sinaan ist~in hänen viereensärappusille ja pyysin kertomaan,minkälaista siellä sodassa oli ol-lut, mutta ei hän paljonkaankertonut. - Ei niitä, lapsi kulta,tee mieli muistella, Jumala meitäsodilta varjelkoon, hän sanoi.Mutta !kerran hän kuitenkinlauloi semmoisen laulun, jossasanottiin, että «Konstantinopo-lin portin pää:llä oli Turkin kei-sarin kuva. J'a Suomen poijjaatne sanoivat, hyi hemmetti, kunon ruma«. Myös talollinenTuomola [a eräs Viien-niminenmies olivat y,päjäläisistä olleetTurkin sodassa. He olivat kaikkivielä vanhoinakiri pitkiä ja suo-ria miehiä. Sanoivat, ettei '50-taan kelvannutlkaankuin ylikolmikyynäräiset miehet. .

Kartanon meijeri oli mieles-tämme myös ihmeellinen laitos.Ja se olikin siihen aikaan erittäinuudenaikainen. Sieltä vietiin 'VoiPietarin hoviin, niin hyvää se oli,ja rouvan tarvitsi itse kirjoittaakuitit, koska konttoristi ei osan-nut venäjää. Mutta rouva osasi,kun hän oli ollut senaatin kirju-rina. Paitsi kartanon oma maitomeijeriin tuotiin maitoa myöspappilasta ja Paavolan karta-nosta, jonka omisti Collinin toi-nen poika, sekä muutamista ta-loistaikin. Meijeri kävi sähköJ.]ä,

ja patruuna valitteli usein, että«metsääs sen säbkölaitoksenkanssa pian haaskaa.«

Kylän lukuset pidettiin karta-non taksvarkkårituvassa. Pappikysyi aina nimenhuudon yhtey-dessä, oliko iasianomaise'lla myöslehmä. Jos sellainen nimittäinoli, niin piti viedä pappilaan kilovoita vuodessa. Kerran kun :pap-pi taas joltakin lehmää kysyi,niin kartanon pehtoori ärähti,että olisikos sellainenkin täytynyttänne tuoda. Sen jälkeen ei pap-pi voikiloa muonamiehiltä vaa-tinut.

Myöhemmistä vaiheistaan rvaHakala kertoi, että hän tuli 17-vuotiaana Forssaan siskonsa om-pehrliikkeeseen. Jonkin ajan ku-luttua hän meni naimisiin, mut-ta hänen miehensä eli 'Vain kaksivuotta, sillä hänessä oli keuhko-vika. Näin hän joutui milteialunperin huolehtimaan perheentoimeentulosta. Housuparin val-mistamisesta maksettiin 1 mk 20penniä ja jos otti yötä päivänjatkoksi, niin ehti tekernään kak-si paria vuorokaudessa. Kun sis-ko lopetti liikkeensä, hän oli jon-kin aikaa töissä mm. Reunanvaatehtimossa, !kunnes sitten me-ni Olavi Wessmanin liikkeeseen«housuräätäliksi«. Tääl:lä häntyöskenteli yli 30 vuotta eliWessmanin kuolemaan saakka.

- Wessman oli !kuuluisa rää-täli, sillä hänen vanhat as.ak-kaansa tilasivat häneltä pukujajopa Australiaan saakka. Wess-manilla oli aina työtä niin paljonkuin ehdittiin tehdä ja siksi työs-kenneltiinkin pitkiä päiviä. Kel-lo kahdeksaan saakka ehtoolla is-tuin verstaassa, mutta miltei aina

kotiin tullessani minulla oli käsi-varrellani ipinkka ikeskeneräisiähousuja, Uaita sitten kotona val-mistelin. Usein istuin napinreikiäompelemassa kahteen saakkayöllä ja olisin kai joskus istunutkauemminkin, mutta silmäni al-koi rkarvastella. Nykyisin en teeenää juuri mitään, mutta ei lais-kanakaan ole hyvä alla. jotakinsopivaa puuhaa kun Ikeksisin,

25

niin mieleni olisi hyvä, ei tulisiatiateltua kaikkea turhaa, haas-teli rva Hakala.

Niin, vaikea kai on koko ikän-sä lujrasti työtä tehneen ilman as-karteluaolla, vaikka 'luulisi jaolevan levonkiri tarpeen.

Forssan Lehti, lS. 2. 1.96,1

E. V.

Erään työväentalon tarina

Nummen 'Torpan' synty ja lyhyt kukaistuskausi

Kerran, kauan sitten, ko-koontui eräitä Tammelan Li-nikkalan ja Järvenpään torp-pareita Linik:kalan NummenMikkolaan pohtimaan, mitävoitaisiin tehdä, että heillekin«itsenäisyyden aamu« kerranvalkenisi. Näin sai alkunsaNummen Torppariliitto, jonkasyntymävuosi oli 1906. Kohtatämän jälkeen herätettiin aja-tus oman talon rakentamisestaja jo 1909 voitiin viettää Num-men Torpan tupaantulijaisia.

Mutta rorppareita oli vä-hän ja siksi toiminta uhkasijäädä kovin näkymättömäksi.Silks; päätettiin pyytää «mök-kiläisiä« ja tehtaantyöläisiämukaan. Heitä tuli suurinjoukoin, käytännöllisesti kat-soen koko LamminrannanNummen väki ja niin syntyiNummen Työväenyhdistys. Selaajensi taloa pari kertaa, kas-voi, kukoisti ja lakastui pois.

Edelläolevassa on lyhyestiNummen Torppariliiton ja Työ-väenyhdistyksen sekä NummenTorpan tarina. Se on nyt katsot-tava päättyneeksi, mutta «hau-tajaiset« voidaan pitää levollisinmielin, sillä Ikaikki ne ovat täyt-täneet tehtävänsä. Näitä jäJrjes-töjä sen paremmin kuån «TaI1P-paakaan« ei enää tarvita, muttaaikoinaan niillä oli suuri merki-tys seudun väestön yhdistäjänäja itsetunnon ilmentäjänä. «Tor-pan« kaaren korkeimmillaan 0.1-lessa se oli yhdyskuntamene työ-väestön tietoisuudessa jopa !pa-remmin kuin Forssan Työväen-.talo,

Kun euraavassa lyhyesti luon-nehdimme «Nummen Torpan«ja sen perustajajärjestöjen tari-naa, se ei pyri alemaan mikäänhistoriikki, sillä 'kaikki perustuumuistinvaraiseen tietoon, Var-haisemmilta ajailta ei itäpaitsi

26

asiakirjatietoja olekaan, sillä nehävisivät (tai hävitettiin) tkan5a-laissodan rnelskei sä. Kertoji-namme ovat olleet «Tonpan« pe-rustamisessa alusta asti mukana-ojleer Ikonelaiuaja A'fVOHoI rnsekä Antti ja Olga K a n e r v a.Antti Kanerva on Nummen Työ-väenyhdistyksen ensimmäinensihteeri ja itä «tointa« hän hoiti1'5 vuotta.

Hajanaisten muistiinpanojem-me valos a Nummen Tonppari-liiton, NU1lTImenTyöväenyhdis-tyksen ja Nummen Torpan tari-na on seuraavanlainen:

Tonppariliikkeen mainingitulottuivat voimallisina myös ny-kyiseen Forssaan, vaikka torppiatäällä oliknn verrattain vähän.Oman 'liiton perustivat kuitenkinvain Lini'kkalan nummen jaJärvenpään torpparit, joita ei ol-lut montakaan. Keskuspaikkanaoli Mikkola, jonne itten - torp-pariasian merkeissä :kokoontuivatSaarelan, Huhtisen, Vikgrenin,Syrjänpään, Sundbergin, Flinc-kin yrn. torppien varttunut väki.Jo varsin ajkaisessa vaihee apäätettiin perustaa oma talo.Vähä-Saksan talon silloinen isän-tä vuokrasi «tonppaa« vartentontin 50 vuodeksi ja välittö-mästi sovittiin hirsi- ja työtal-koi ta. «Tonpasta« tuli !kovin pie-ni ja kun liitto muutenkin näyttijäävän dceskoseksi, päätettiinpyytää mukaan myös lähiseudunmuu väestö. Näin syntyi Num-men Työväenyhdisty v. 1910tienoilla, Mukaan tulivat käy-tännölIisestikatsoen koko N um-men ja Lamminrannan asukkaatja toiminta vilkastui hetkessäkaikki toiveet ylittävästi. Yhdis-

tyksen ensimmäiseksi puheenjoh-tajaksi valittiin Aleksi Harteva(ent. Nrkander ) ja sihteeriksiAntti Kanerva. Näille molem-mille «Tonppa« oli jo ennestäänläheinen, sillä Antti ja Olga (0.5.Kivinen) oli vihitty iellä heti ta-lon valmi tuttua 1909. Mustia-lasta saatiin ostaa vanha pirtti-rakennus, jonka hirret torpparitkuljettivat talkootyönä perille jatalkoovoimin Pirttiä myös laa-jennettiin, 'jopa dcahteer» ottee-seen. Rahaa ei paljon tarvittu,mutta jonkin verran kuitenkinja, en saamiseksi pantiin toimeen'keräy sekä järjestettiin iltamiapaitsi omassa talossa myös lähi-seudulla Mustialaa, Kalsua jaEtelä-Tammelaa myöten. IIta-mia pidettiin tuvissa ja rnakasii-neissa ja joka paikassa oli yleisöä«sali« tupaten täynnä. Iltamientoimeenpanijaksi perustettiin hu-vitoimikunta, johon saatiin pal-jon innokkaita jäseniä.

Kun oma talo saatiin Isajen-neruksi, otettiin ohjelmaan gopakoko illan näytelmiä. Ohjelmis-tossa olivat mm. sellaiset «näy-töskappaleer« Ikuin Juhannustu-li'lla, Mallassaunassa, Saimaanrannalla, Kaksi mestaria, Kotiin-tulo, Iinmä:ellä jne. Varsinaustaohjaajaa ei ollut, mutta jonkin-laisena pää11y:miehenä toimi pit-kät ajat mm. Antti Kanerva.Vakituisempia näyttelijöitä oli-vat Antti ja Olga Kanervan li-säksi Oskari Järvi, 'Pietari Sal-menoja, E'lIli Lehtinen, LyydiaLempinen, Tyyne Harteva, Os-kari MiHola, Hilda Mikkola,Hilda ja Hermanni Huhtanen,Väinö Elovirta, Antti Lempinen,kauppias Oskari Isomäki, Anna

Raunio (o.s. Blixt), Väinö jaSandra (o.s.·G.i'önblom) Aro yrn.Monilla näistä oli 'luontaisia tai-pumuksia .ja niinpä monet fors-salaiset sanoivatkin, he «tyklkää-vät« kaikkein eniten NummenTOI1Pa'l!a esitetyistä näytelmä-kappsfeista. (

28

kauttavaa ja niinpä «Torpan«avaimet luovutettiin verrattainpian sen enti ille haitijoille. En-tistä «vauhtiaan« yhdistys eikuitenkaan enää saavuttanut.Sitä mukaa .kuin vanhat veteraa-nit väistyivät riveistä, ruvettiiniltamien asemesta jä-rjestämääntansseja, joihin kokoontui kai-kennäköisiä huligaaneja. Ensim-mäinen «.k.riisikausi«kohtasi yh-distystä, kun Forssa-yhtiön hal-tuun joutuneesta Heikari met-sästä myytiin tukkeja porilaiselleyh tiöIIe, jo.ka lähetti omat mie-hensä niitä kaatamaan. Näistäoli osa irtolaismiehiä, jotka hu-vikseen tulivat «Torpanx ilta-miin rähjäämään. Ja sitten kunForssa-yhtiön suuren rakennus-kauden aikana, nimenomaan voi-malaitosta rakennettaessa, tännetuli hunjia «;piipunmuuraajia«eri puolilta Suomea, muodostuiti-lanne vaikeaksi. Iltamat päät-tyivät usein tappeluun ja joskusne oli jopa keskeytettävä. .Puuko-tukset eivät olleet niinkään har-vinaisia ja joutuipa siellä parikertaa toinen lautoihin [a toinenrautoihin. Poliisivoimaa oli nii-hin aikoihin vähän ja tanssiyleisöhurjaa ja niinpä attui usein, et-tei yksinäinen poliisimies uskal-tanut puuttua asioiden !kulkuun.Ensimmäisiä rnetelijöitsijöitä«,Tonpalla« olivat ÄrIinin Svanteja Wessmanin Antti. NäiLle eivätkukaan muu kuin Antin veliKalle Wessman mahtaneet mi-tään. Mutta !kun Kalle Wessmanoli poliiseista «Torpailax valvon-tavuorossa, niin silloin oli rauhamaassa, Hän !kysyi ensimmäisek-si, että «onks rneirän poika tääl-lä« ja jos hän oli, niir. silloin hä-nelle «maa kelpasi«.

Suosituimpia soittajia Num-men Tor,palla sen «aatteellisellakaudella« olivat Sikstus Jär-vinen ja Sarinin Akseli sekä Tar-rin Toivo ja «Ellu« Vihtaniemisekä myöhemmin mm. TorstiAhonen. Niinikään. «Torpalla«soitti aikoinaan usein romaani,jonka nimeä 'kertoja.mme eivätmuistaneet. Hänen morsiamensaoli «Rummin« tyttäriä Ronrtis-mäestä. Eräänä Lauantaina hänoli soittanut «viimeisen valssin«niin haikeasti, että .kajkki olivatsiihen kiinnittäneet huomionsa.Seuraavana aamuna hän mat-kusti morsiamensa !kanssa Irnat-ralle, jossa he hyippäsivät yhdes-sä koskeen. Koskaan ei saatutäyttä varmuutta siitä, mikä olioLlut syynä tähän murhenäytel-mään. - Erittäin epäitsekkäitätoirnihenkilöieä olivat mm. Oska-ri Vaahtera [ja K. Tähkä. Ensik-sjmainittu toimi «Tonpalla:« us-kollisesti ,pari vuosikymmentävaatteiden vastaanottaj ana.

Hulinoimisesta ym. seikoistajohtuen Nummen Työväenyhdis-tyksen toiminta hiljalleen tyreh-tyi ja pulavuosina sammui miltei.kokonaan. Lyhyen «renessanssin««Torppa« eli sotien 'jälkeen sen-ansiosta, että se oli Forssassa ai-noa tanssipaikka. Teatteritalossaja Työväentalossa oli elokuvatja Korholaan ei tansseja sallittu'järjestää. Tästä johtuen Num-men Työväenvalo oli ahkerasti'käytössä ja kun huliganismi !kuu-lui jo menneeseen aikaan, sinnekokoontui nuoria aina saii täy-teen. Tansseista saaduilla varoil-la taloa 'kunnoste'ttiin, mm. sevuorattiin, mutta talon maalaa-miseen eivät vacat riittäneet. Al-koi nimittäin avautua muita

tanssipaikkoja ja niin «Torppa«lopullisesti unohtui. Tontti, jolla«Torppa« sijaitsee, ikuuluu ny-kyisin Forssan kauppalalle ja. senvuokra-aika on jo päättynyt. Yh-distyksen sääntöjen mukaan senomaisuus tulee luovuttaa osiali-demokraattiselle puolueelle, josse lopettaa toimintansa. Taloaon tarjottu Forssan Työväenyh-distykselle, mutta kun e ei olekeksinyt sille mitään !käyttöä, seei ole ottanut sitä 'Vastaan. Kuntalossa on vanhanaikainen ka-miinalämmitys, on sen dcäyttötalviaikana kielletty ja kun ke-sälläkään ikuk,aan ei ole inne mi-tään tilaisuuksia järjestänyt, jatalon omistava yhdistys nukkuuilmeisesti kuolinuntaan, on Num-men Työväenyhdistyksen ja«Torpan« tarina katsottavapäättyneeksi. Mutta dcuten sa-nottu, ne ovat täyttäneet tehtä-vänsä. Ne ovat olleet seudunhenkisen elämän valveuttajia jait etunnon herättäjiä ja ennenkaikkea ne loivat Nummen jaLamminrannan asukkaiden kes-kuu.een yhteenkuuluvaisuudentunnon. Niiden ansiosta tienoonvähäväkiset tunsivat kuuluvansa

29

kuin yhteen perheeseen; jonkavahvemrna t jäsenet auttoivatheikompiaan ja se antoi turval-lisuutta. Mutta vanhempipolvi ei työväenyhdistystä tahto-nut ymmärtää. Niinpä kun AnttiKanerva mainitsi .kuolinvuoteel-laan olevalle isälleen, että eläi-sitte nyt vielä vähän aikaa, ettänäkisitte senkin ajan, kun työai-ka lyhenee kahdeksantuntiseksiisä ärähti: «Sernosiaks tei siäläpirujen talosa älläätte. Ei herratsemmoseen suastu, hukka teititperrii«.

Nurmmen «Torpan« kylrnilleenjääminen ei ole mikään )"ksinäi-nen ilmiö. Lounais-Hämeestäkirion hävitetty tai häviämässämonta seura- ja työväentaloa.Nuoriväiki ikaikkoaa maaseudultaja niitäkään, jotka sinne ;äävat,ei tyydytä -unat seuratalot viih-dytv=paikkoina. «Rahalla saa [aautoIla pääsee« on nykyajannuorten tunnus ja jostakin syystä!pyritään huveihin nyt mene-mään mahdollisimman kauas.

Forssan iLehti, 22. 21. 1961El V.

Roppakappeli kappale väistyvääelämänmuotoa

Missä on Roppakappe'li ?Useimmat somerolaisetkin arvat-tavasti .puistelevat päätään, moi-sesta «,kllippeilista«ei ole milloin-kaan kuultu. Kuitenkin tämämenkillinen nimi on ja dcohnisen

vuotta ollut painettuna pitajankarttoihin. Vuonna 1957 suori-tetun uuden kartoituksen yhtey-dessä saapuivat maanmittaus-hallituksen miehet myös tännePyölin ja Lahdenkylän rajamail-

30

le, keksivät 'kahden rnetsäsaarek-keen välistä parin kilometrinpäässä Hänkätiestä pienen, kym-menkunta rakennusta käsittävänyihdys!kunnan ja tiedustelivat sennimeä. Sattuivat tässä tankoi-tuksessa Elsa Saa r i sen mök-kiin.

- Totta rnaarin tällaisella«höktkel~kaupungilla« nUTII onvaikkei tämä nyt New Yorkinsuuruusluokkaa olekaan, sujaut-ti silloin vastaukseksi sanavail-rniiksi tunnettu neiti Saarinen.Roppakappeli tämä on!

Mutta insinööripä ei tyy.tynyttähän, vaan tahtoi saada selvi-tyksen nimen syntyyn ennenkuinsen :karHoithinsa menkitsi, Sa-massa tarkoituksessa avaam-me mekin nyt Saarisen mö-kin oven. Tapaamme haasta-teltavan IkangaSjpuiden äärestäpienoisessa tuvassaan. Elsa Saa-r-inen on näet taidostaan kuulukutaja, mutta iitä myöhemmin.

- Niin, kyllä tä]llä nimelläon vähän erikoislaatuinen «esi-historiansa«, hän myöntää teh-dessään vieraalle istumatilaa pe-räpenkille. Se oli sillä tavalla,että ennenvanhaan 'viitisenkym-mentä vuotta sitten tuossa Sal-misen mökissä tien toisella puo-len asui Å.vikin kartanon metsän-vartija, .Juho Lehtonen se oli ni-meltään' jolla oili kuusitoista las-ta. Hänen vaimonsa Wilhelmii-na oli :kotoisin Ypäjän Palikka-las-ta ja puhui vähän sellaista ou-toa murretta, jota täältlärpäinnaureskeltiin, Yhtenä kesänä nelapset sitten saivat jonkinlaistakutkuttavaa ihottumaa :käsiinsäja jalkoihinsa - ei se mitäänvaaradlisernpaa ollut, mitä lie

savipuolta, saivat .kun alati avo-jaloin juoksivat. Niin i,Hoin seMiina anoi, että 'lapsilla on«rcppakapie. Tuo sana huvittimeitä muita niin Ikovasti, ettäruvettiin koko taloa !kU'tsumaanRoppakappeliksi ja siitä se ni-mitys jäi 'lopulta ikoko 'kylää kos-kevaksi.

Tä sä Elsa Saarisen dcaksika-marisessa mökissä istue a voihyvin kuvitella ajan pyörän pyö-rähtäneen viisikymmentä vuottataaksepäin. Kaikki on aivan sa-mannäköistä siitä Iähtien, kunkertojan vanhemmat, Ali-Väå-radän .tallonrenki ja «piika«aikansa taloa uskollisesti palvel-tuaan saivat sen verran kirstun-pohjalle, että uskalsivat ryhtyäoman rnäkitupalaismökin raken-tamiseen tänne töyrääHe, jossajo ennestään seisoi kolme mök-kiä. Siitä lähtien OIVatmyös ka.i-gaspuut seisoneet pirtin ilk:ku-nan ääressä. Ne oli näet nuorivaimo saanut työpalkkoinaantalosta.

Nämä kunniapaikalla olevatkangaspuut ne tavallaan symbo-lisoivat koko kylää. Tätä yhdys-kuntaa on täydellä syyllä voitu- ja voidaan edelleenkinluonnehtia «käsityöläismäeksi«.Taloon suoritetun työpäivän 'Ii-säJksi yritti näet jokainen omal-la dcontollaan leivän jatketta par-haaksi IkatS'omalilaan tavalla.Täällä on jo kolmen miespolvenaikana oltu suutareita ja puu-seppiä ja naiset ovat kutoneetja omrnelleet. Hyvä ikengänteki-jä oli ollut jo .Juho Äijälä eikätarvinnut työn puutetta valitel-la kuutisen vuotta sitten mananmajoille menneen Tuomo Salmi-

semkaan. Oikian mökissä isännöivielä 20-!luvun alkupuoleen astipitäjänkuulu rukintekijä KalleKempe, jonlka isä jo oli ollutpuuseppä. Suvun perinteitä jat-kaa nyt kirvesmies Toivo Kem-pe uudessa verstaassaan.

- Ei täällä Roppakappelissatyötä tekemättä eletä, vaikka-Paratiisins liepeillä ollaankin,sutkauttaa Elsa Saarinen kerto-muksensa lomaan tarkoittaenparin kilometrin päässä olevaaentistä Lahden kartanon torp-paa, jolla on näin paljon lu-paava nimi. Työtä on tehtävä-kin ja elatustapa löydettävä, si! ,lä näillä entisinä rnäkitupalais-tonteilla on maata tuskin enem-pää kuin minkä pihapuut tarvit-sevat kasvaakseen. Useimrnassatapauksessa on lisäksi käynytniin, että vanhaa mökkiä onjäänyt asumaan ainoastaan nai-maton tytär yksinään.

- Meittiä on tää:llä seitsemän»vanhaapiikaa», valistaa neitiSaarinen. Muttei tämä silti mi-kään »kyöpelirrvuori» ole. Kyö-pelinvuori on tuolla Pyölin puo-lella, ei sinne ole täältä pitkää-kään matkaa. Toiset meistä ovatjo ennättäneet kansaneläkei'kään,mutta monessa mökissä rapsah-televat vielä kangaspuut ja ku-tomakoneet. Jaa, että ikuinkakoei ole miehelään viety? En minävaan ymmärrä, ei me missäänmetsän peitossa olla oltu, hyvätnäköalat tänne on tuolta Härkä-tieltä ollut ...

Äitini minut kutomaanopetti, oli oppinut sen taidonemännältään. Siihen aikaankudottiinkin kotona kaikki vaa-te, mitä talossa tarvittiin, park-

31

kurnista ja verasta rohtimiseenasti. Vaan ei sellaisia hienouk-sia tarvittu kuin nyt. Itse olentaitoani eteenpäin kehitellyt.

Ei kuulemmakulu päivääkään,ettei joku rouvasihminen ko.putaovelte työaineksia tuoden. Jota-kin naapuribla näkemäänsä Iii-namallia on ihaillut ja saman-laisen tahtoo itsel.leen. »Sana on[alkava» ja hyvä työ mainostaaitse itsensä.

Ei ole ihme, että täältä Rop-pakappelin töyräältä metsänreu,nasta, punaiseksi maalatusta pii-lopirtistä löytää myös tuollaisensatujen ikivanhan mummon kuinon Miina L i n d r 0 0 s, yhdek-sännenkyrnmenensä sivuuttanut.Vanhus jalkaa tupansa jalkain-va'lidin poikansa kanssa eikävielä ole tarvinnut naapurienapua taloudenpidossaan. Mmn-mon silmiin tulee eloa, kunpyydän häntä kertomaan nuo-ruutensa ajoista. Vaivattomastihän palaa 70-80 vuoden takai-siin r'iihipäiviin, elotansseihin jakirkkomatkoihin.

- Kolmelta ne ankarirnmatisännät r'iihetle ajoivat, muiste-lee vanhus, Polvet hellinä meri-tiin, kun vasta pari tuntia ai-kaisemmin oli toiselta kylältåtansseista palattu. Jalan niissäkuljettiin, tansseissa, eikä ky-sytty, montako kymmentä kilo-metriä oli matkaa, SuuressaJoukossa mentiin, niinkuin kirk-koonkin sunnuntaisin. Kirkkoonoli koko talon väen mentävä,isännän silmää ei petetty. Kesä-aikaan kuljettiin avoi aloin, silläpieksuja piti sääetää ...

- Vaatimatonta se oli elämä,ei silloin vaatteilla koreiltu.

32Kun piioidla ja rengeillä olipalkka suurimmaksi osaksiluontaisetuna ja kun kankaatkudottiin kotona ja tehtiin itse.tai kiertävillä rää:täleillä, niinsaman kuosisia olivat niin pii-kojen ja talontyttärien kuinrenkieri ja isäntien puvut ...

Näin on Miina-mummo palaut-

tanut meidät Roppakappelinsyntyaikoihin, tuohon elämän ..muotoon, joka vielä viipyynoissa hämärissä pikkupirteissäväistyäkseen niiden viimeistenasukkaiden mukana.

Forssan Lehti, 24. 3. 1961M.A.

Humppilalainen pappi ja hänenrunovi hkonsa

Tohtori Mikael Avellaninkuoltua 1,80,7 hoiti 'I'ammelank.inkikoher'r anvirikaa seurakunnankappalainen ja varakirkkoherraNids Bel'gihäll vuoteen 1809,

V. 1808 aJikioi sata; venäläisetetenivät vadloittaen nopeastikoko Suomen. Tamrnelalaisetnålyttiv,ätaUstuneen, valtoieusso,dan alussa vastustelematta venä-läisters vaatimiin kyyteihir» jarasituksiin. Tållömen Tammelannimismies oli venäläisten ahtispalveli] a.

'Tammelan varakirkkoherra eiollut yhtä nöyrä. Se kävi ilmisildoin, ikun tammelalaisiåta pitiottaa, uskoillisunrder; vala ikirIkos-sa.'Dapahtumien lkJUJlustakertoopastori Ektvaltl, dloika'oli Tamme-Iassa apulaisena.

Uskollisuudenvalan antamisenpiti tapabtua !kirkossa [umalan-palveluksen päälty,Vtyä 29'. 5. 1'808.SiUoin~V'ara\kiI"klkOihJerra poistuija !kehotti seurakuntaa seuraa-maan :hänen esimerlokiään. Toi-mitulksesrta ei t'UHut mitään. Ta-

paus her,ättj. vir anomaisissa pa-haa verta, ja: Ber'ghäbl käskettiintuomaan vangittama Ikuulustel'ta-vaksi.

Kesäkuun Iopulla eräänä päi-vänä Berghäll meni poikansakanssa Ikirklmon" jossa Ekvaillopetti rippikoudmlaisia, ja ved-voitti apulaisen ottamaan häneltäja hänen pojabtaan uskolilisuu-denvalan. Läsnä ei ollut ketääntodista] aa. EkvaH kertoo tietä-neensä teon vääcäksi, mutta häntahtoitotella esimiestään ja' SUOSi-,tulo Varomatäomasti hän tuli ker-toneeksi asiasta, nirnisrrriehel le.Tärnä tiedotti 8'Em maaherraäleheti, ikoska BergihäUtLliä oli tim-lään muitakin lStyntejä kuin pois-tuminen ikirikosta ja sopimatonvalanotto. Hän oli 'levi,ttänyt hu-hua, että ruotsalainen armeij a. olitulossa sinne päin.

Muutaman päivär» kuluttuamaaherr alca 1uli varigitsemis-määräys. Nimismies 'Vaati Ekval-olilta Ikirjaitisen todistuksen. Berg,hällin antamasta uskolf.isuuden-

valasta uhaten Siper iari-varuke-udella. Nimismies saneli itse to-distuksen, josta rtulli hhukar» val-heellinen, muota Ekvall allekir.,joitti sen. Kihlakunnanoikeudes,sa hän vilelläp.ä vahvisti valaldatodistuksen. Myöhemmin hän ka-tui ja Iähettf oiikaisuja [aperuu-tuksia, jotlka hän taas henkkotah-toisena jonkin adan kuluttuakielsi toi siten painostuksesta.Kuitenkin Ber ghäl'l vapautettiinsyytteestä ja hänet vadibtiim jov. 1809 Lopen kirrrkkoherralksi.

Elkvall [outui asiasta, enitenkärsimään. Hän sai lievän ran;gaistukseri vä,ä,r,ästä vadasta jamzhtebta tuomiokaphttnlidta. Ylei-nen mielipide j1a inho rkäälntyi'Väthäntä vastaan. Hän muutti pilansen j,ä,~keen pois Tammelasta.

*On vielä 11äihemmin selibtämaa-tä, kUlka oli Daniel Ekvall, Hänoli Tammelan omia poikia,Humppilan 'lulkkarin Gabriel'I'arckeniuiksen poiika. Jo. hänenisoisänsä Daniel oli lUlkkari, jotk'atoimi jonkin aukaa 'I'arnmelankirkon apudtnkikar.ina ja myö-hemmin Jokicisten lukkarina.'I'arckenius-suku oli Gabrielinj,ä:I!keen viielä kahdessa polvessaHumppilan Iuikikareina.

Daniel Tarckeniusc.Ekvall val-mistui myös aluksi, ltukkarbksi,kuten hän kertoo elämäkerras-saan. Tosin sekin ponnistus rcmllt-ti vaikeulksia, sihlä hänen kotinsaoli ikö)'1hä. Humppilan luklkarullaei, ollut omaa puustedlia ja parIk-ka 01:1'vain ikolme tynnyriä vi.lj aavuodessa. V'a;rmaan hän omastakokemuksestaan tunsi tarkastisellaiset epasiisteydet, joita hän

33

k uvaidee Ikirjassaam Huonen,Spe ili. Siinä, ihä,n kertoo, kuinkahän matkusti muible rrraiille janäki talon, jonika hän huomaisittselleen sopi vaksi. Kuvailtuaantaloa tkaiki,n puolin siistiksi hänja,likaa aivan kuin anteeksi pyy~delLen:

On tuo tosin sanantapa:Pidä maalla maan tapoja,Taikka lähde maZda poijes,Mutta jos Sun, Ys,täväni,Isäs oli yxipäinen,Taikka äitis taitamatoin,Että oli heidän lystiNawetoissa asuskellaSyödä elukkain tawalla:Mutta sinä hyvin näetEttä sopii elää toisin,Kaunistaa kansakundaakin;Kuinkgas mahdat rohje-takkanKutzua itzes ihmisexi,Joka ombi kaLLis sana,Elles paremmaxi pyydä.

(sivuihta 56-61 )

Danielin oli ikulj.e1Jtava monienpitäjien halki kokoamassa Iau-lulilaan Ieipää. Usein häm, jou:tuisameamaan 7-8 peninkulmaapäivässä ruispussi 01adla, Danieloli siihen Ityytyväin.en\ koska hänsai syödäkseen ruikiirSlta leipää,Päästyään suuria vaikeuksia ko-kien '1UJkikariksi viisivuotisenopiskelum jälkeen !hän, hadusi j at-maa pitemmälle ja lUlkea papiksi.Erään papin opastuksella häln' au-ki 'kal'lTI,essa vuodessa ylioppi-laaksi. V. 180.2 hänen nimensämainitaan yliopiston matrikike-lissa. V. 1804 pidetyssä piispan-tarkastuksessa idmoitettiin hänenja Per-ttulan Iukkar ir» pojan JIO-

34

sef Tallgrenin olleen pitäjän ai-noat yliopistossa opiskelevat. V.1806 Ekvall vjhittiin papiksi, jahän pääsi Tammelaan Avellaninapulaiseksi.

Jouduttuaan Tammelassa ylei-sen .piilikan ja' häpeän kohteeksiEkvald ajatteli pakoa Ruotsiin,mutta hän jältti aikeen sikseen.Hän pääsi Ecikeröhön armovuo-densaarnaajaksi ja. toivoi saavan-sa kirk

Nähtävästi Ekvall löysi

36

Wartia Sionisa suuttui,Holhomasta armoHaSyndi-kansaa. onnetonta:Tulen tuiman lähettiNöyryttämään surutoindaKaupungita peräti.Runosta selviää, kuinka suu-

resti Ekvall kun[1ioiJtti tietoa jaoppia. Hän yilistäiä TU:Iikua tiedonaarnuruskoksf ja Suomen paratii-siksi. Kunnioitus kohoaa ihJUli:p-puunsa viimeisessä säkeistössä,jossa viittaidlaan yliopiston siir-tämistä Turusta: pois:

Auran aamu, ehto tähti!Ajaltas niin suloinen,Nousneen kadonneen nyt nähty,Olkoon muistos' iloinenNiille, jotka valos kauniinAjaHansa huomaisit,Salemista BethlehemiinWiisaat waloo seuraisit.

Loppuarvostel una EkvailUfsia

on sanottava', entä hän oli var-masti tavallista, alykkäämpi jataitavampi pappi, m,Ultta, luon-teemaan Iliian !horju'Via ja, heikko.Hän ei o~kein tiennyt, ketä hänenolisi, pitänyt kiumal'taa kussakinti.lanteessa, 'sillä hän tunsi, ettähänen oli kuitenkin kumarretta-va ja alistuhtava, lHä'n on eläväesirnenkki siitä, mullaisia vailke-uiksia, köyhän kansan Iapsifla olipyrkiessään opintieillä eteenpäin,vaikka' älyiLliset ede"Uytyiklset oli-sivat olleet ;riittävät suurempiin-kin saavaatuksiin, MUUltoinkinkurj an elämär» teki alkoholi vieläkurjemrnaksi. Vastaavanlaisiakohtaloita oli varmaan muiflakinTammelasta läJhteneiH,ä opiskeli-joina, joiden elämäetä emmetiedä.

Forssan Lelhti, 30. 3. 19{H

EEVA OJ .A:NEN.

Korpitorpasta mustikkafarmariksiYhdysvaltoihin

Forssan Yhteiskoulun ensimmäinen "talonmies" kertoo pitkänelämänsä moninaisista vaiheista

Kymmenet, ehkä sadat ker-rat on tullut ajettua Lamalan-Lautaportaan tien varrellaSusikkaan kylän laidassa si-jaitsevan pienen punaisen mö-kin ohi kiinnittämättä senasukkaisiin sen enempää huo-miota kuin mitä pihallaan hää-riviin ihmisiin yleensä kiinni-

tetään. Sillä en tiennyt, ettämökin mummo on läheltä seu-rannut mm. maamme maaseu-dun ensimmäisen oppikoulun,Forssan yhteiskoulun, alkutai-valta ja jopa viljellyt musti-koita farmillaan Yhdysval-loissa.

Mökin omistaja on Vilhel-

miina Hei n 0, joka ensi elo-kuussa täyttää 85 vuotta. Pit-kän elämänsä varrella hän onnähnyt niin elämän varjo-kuin valopuoliakin ja niistähän meille kertoili hänenmökkiinsä pari päivää sittenpoikettuamme.

Saamme ensinnä kuulla, että.rva Heino on syntynyt keskelläsynkkää Ikorpea,sijaitsevassa Nä-.kiön torpassa, jonne Susikkaankylästä johtaa vain jalankuJjet-.tava pahainen polku ja jonnekylästä kertyy matkaa noin kak-si ja puoli kilometriä. Ja suun-nilleen saman verran matkaa.torpasta on myös MustialanHaarankorpeen.

KÖYHÄ KOTITORPPA·

Elämä kotitorpassani erminun lapsuuteni aikoina olluthääviä, alkaa rva Heino ker-toa. - Torpan maat parrujen-myynti- ja kaskeamisoikeuksi-neen sai asuttavakseen jo iso-isäni äiti, joka sitten miehensäkanssa rakensi torpan raken-nukset. Kun kartanon hallin-nossa tapahtui vaihdos, Näkiöerotettiin torpaksi ja siltä vaa-dittiin paitsi tavallista myösrästiveroa. Tavallinen vero oli12 rinttua ja rästivero kaksi.rinttua sysiä. Ei siis ihme, ettäköyhinä pysyttiin. Leivästä eijuuri varsinaista puutetta ollut,sillä isäni, Nä!kiön Manu, tekiaina kuin suinkin torpan töiltäehti, renutuoleja vääristä oksis-ta ja niistä hän sai sen verranrahaa, että se. juuri viljaan r iit-

37

ti. Mutta kaikesta muusta olipuute. Meillä nuoremmilla Iap-silla oli käJytettävinä vain yh-det ken:gät yhteisesti eikä muus-ta vaatteesta ollut paljon enem-män tietoa. Siksi jouduttiintalvikaudet olemaan tuvassa,jossa vamhempamme kertoilivatentisistä ajoista. Kuuntelimmejärkyttyneinä, miten edellämai-nittu isoisäni äiti - hän olialunperin ruotsinmaalaisiaeksyi Mustialan korpiin. Häntäoli 'Pyydetty laittamaan luku-sia Heinämaan taloon, koskasbllä seudulla eivät siihen aikaanmuut osanneet leipoa nisusta,Mummo ohi silloin jo !hiemanhuononäköinen ja kun iltakinalkoi hämärtyä, hän eksyi Hylönkorpeen. Sieltä hänet monenpäivän perästä löysi Mustialanmetsänvartija Elva. Aluksi hänluuli mykkyrään käpristynyttämummua kanhuksi ja rupesilataamaan asettaan, mutta huo-masi onneksi ajoissa erehdyk-sensä. Kun hän sitten kantoimummua Näkiöön tämä it.kiilosta, kun sentään pääsi kotiinkuolemaan, sillä hän 'oli ollutaivan varma, että menehtyykorpeen.

Isoäiti taas oli kerran' kuullutKuttervibkista päin surkeataulinaa. Isoisä oli siepannut kir-veen j-a lähtenyt katsomaan, mi-kä siellä oli hätänä. Kun hänpääsi perille, tapasi hän Liina-harjan talon [outokarjan kurkutauki revittynå. Susiparvi oli teh-nyt pahaa jälkeä, sinä kahdek-san päJätä oli kuollut tai lo-petettava. Isoisäni tullessa pai-kalle, sudet! olivat kuitenkin.paenneet..

38

ll-VUOTIAANAMAAILMALLE

Kuten sanoin, elämä oli Nä-kiön torpassa köyhää. Yhden-toista vanhana minä lähdin pal-jain jaloin Haarankorpeen met-sänvartijalle lapsenpiiaksi ja sii-tä saakka olen maailmalta elan-toni hankkinut. MyöhemminNäJkiössäkin ruvettiin elämäänparemmin, kun siihen yhdistet-tiin myös Kutterviikiri torpanmaat ja peltoala näin suureni.Mutta veljeni ai!kana olot taashuononivat, sillä hän sairastiselkävikaa parhaasta iästäänlähtien.

Haarankorvesta muutin Liina-harjalla piiaksi ja sieltä Mustia-lan metsänhoitajan palveluk-seen. Täällä tapasin tulevanmieheni Kalle Heinon, joka pal-veli kartanossa kuskina. Hän 011kotoisin Kaivelan Ojajärveltä jaoli monenlaiseen puuhaan pysty-vä mies. Kun sitten Forssan yh-teiskouluun kuulutettiin talon-miestä, pyrki miehenikdn tähäntoimeen ja tuli myös valituksi.

KURAA KÄYTÄVILLÄÄMPÄRIKAUPALLA

Yhteiskoulu toimi siihen ai-kaan Tölön talossa ja sillä olisuuria taloudehlisia vaikeuksia.Tämän johdosta talonmiehelle-kin maksettiin palkkaa vain 300markkaa vuodessa sekä lisäksivapaa asunto, Kun sitten omakoulutaio valmistui, palkkaahieman korotettiin, mutta se 'oli'vielä nytkin näin pieni, etteisillä perhe kunnolla elänyt, Mut-ta mieheni teki kesät rakennus-töitä ja tadvisin näperteh yhtäja toista, minkä talonmiehen

töi:ltä ehti. Mutta paljon ei tal-visin muihin töihin jäänyt ai-kaa, sillä: 24 tulisijaa piti läm-mittää [a niinikään lamppujenhoito ja siivoaminen vei paljonaikaa. Joka luokassa oli neljäsuurta lamppua ja tietenkin nii-tä oli myös käytävissä ja muis-sa huoneissa. Pimeänä aikanalamput piti täyttää toisinaankaksi kertaa vuorokaudessa.Syksyisin kertyi käytäville jokavälitunti kuraa ämpärikaupalla.siNä tiet - ja usein pihakiri -olivat savitiejuna, johon jalkapainui nillokaa myöten.

Silloin alkuaikoina oli koulus-sa miltei joka ilta myös erilaisia[uhlia, kokouksia, seuroja jne.,jotka tietenkin lisäsivät talon-miehen työtä. Kun sitten koulumuuttui 8-,luokkaiseksi, olli ta-lonmiehen hankittava itselleenasunto keulun ulkopuolelta.Palkka kohosi tällöin ensin 800ja sitten 1.000markkaan vuodes-sa, mutta se eli sittenkin vieläniin pieni, että päätimme yrit-tää onneamme muualla 13 vuot-ta talonmiehenä toimittuamme.

OPETTAJAT YSTÄVÄLLISIÄKoulun ensimmäisistä opetta-

jista rva Heino kertoi, että he oli-vat kaikki erinomaisen ystäväl-lisiä, nimenomaan rehtori Saja-niemi ja lehtori Nuorteva. - Nä-mä molemmat olivat epäitsekkäi-tä valistajia, jotka ajattelivatköyhänkin kansan parasta, kutenapteekkarinrouva Ester HäJI-strömikin, joka kouluhankkeen olialullekiri pannut, rva Heino to;teaa, - Sajaniemi ja Nuortevapitivät puheita muuallakin kuinkoulun piirissä ja muistan ker-

rankin kun Sajaniemi ennusti,että ennen pitkää koittaa vaikeatajat, ellei työväestöä aleta pa-remmin ymmärtää. Tehdas-yh-tiön johto ei ilmeisesti pitänyttällaisesta puheesta ja sainkinsen käsityksen, että Sajaniemimuutti Forssasta pois sen tähden,ettei hän saanut osakseen täyttäymmärtämystä koulun johtokun-nan taholta. Samoin oli Nuorte-van laita, mutta hänestähän tuli-kin sitten kiihkomielinen puo-luemies.

MUSTIKKAFARMARINAYHDYSVALLOISSA

Forssasta lä:hdettyämme ostim-me pienen tilan mieheni kotiky-lästä Ojajärveltä, Emme kuiten-kaan olleet täällä kauan. sillämieheni sisar, joka oli muuttanutAmerikkaan, rupesi viettelemäänmeitäkin sinne. Hän lähetti meil-le matkalippujen hinnan ja li-säksi auttoi meitä Amerikassaelämisen alkuun. Ostimme pie-nen mustikikafarmin läheltä Ka-nadan rajaa. Mustikan viljely ta-pahtui siten, että keväällä kat-kottiin määrätyltä alueel-ia kaik-ki kasvullisuus, joka sitten kesäl-lä poltettiin. Seuraavana kevää-nä paikalle nousi kaunis mustik-ka:varvikko, joka antoi runsaansadon. Edellytyksenä tietenkinoli, että alueeLla oli ennestäänkasvanut mustikkaa, Mutta vainkahtena vuotena sato pysyi kun-nollisena, sillä sen jälkeen mar-joihin alkoi ilmaantua mahdotto-masti matoja. Marjoilla oli hyvämenek.ki, sillä niitä vietiin Ame-rikasta Saksaan saakka. Meidänfarmimme oli kuitenkin niin pie-

39

ni, ettemme sen tuotolla eläneet,mutta mieheni teki talvet muitatöitä. Myös mieheni sisar, jokaoli ollut itsensä Rockefellerinpalvelijana" osti myös mustikka-farmin, jonka viljelemisessä mehäntä autoimme.

Mutta sitten tuli Amerikkaan-kin ankara pula-aika, joka ty-rehdytti mustikoidenkin mene-kin. Kun farmimme tuotto oli Ii-såksi muistakin syistä heikenty-nyt, päätimme lähteä takaisinkotiseudulle. Saavuimme koti-maahan pari vuotta ennen sodanalkamista ja rakensimme tämänmökin, kun säästöjä oli jonkinverran kertynyt. Mieheni tarkoi-tuksena oli rakentaa tähän lisää,mutta sitten hän katkaisi jalkan-sa, jota. sairasteli pitkät ajat. Jajuuri kun jahka alkoi parantua,hän sai keuhkokuumeen, johonkuoli. Niin jäi mökki laajenta-matta, kun säästötkiri olivat hu-venneet sairastamiseen. Muttahyvin minä silti toirneentulen,joten minulla ei ole mitään valit-tamista, päin vastoin. Sitä vainolen ajatellut, että saisi Ylhäinenisä jo minutkin pois kutsua, kunikääkiri on jo karttunut näin pal-jon, huokasi rva Heino tarinoin-tinsa päätteeksi.

• Mainittakoon vielä, että Hei-not toivat Amerikasta tullessaanmukanaan marjojenpoimintako-neen, jollainen ainakin näilläseuduilla oli silloin vielä täysintuntematon. Nyt sen sijaan eimonikaan enää marjaan ilmankonetta lähde, siksi paljon sepoimintaa nopeuttaa.Forssan Lehti 16. 6. -,60.

E. V.

40

Heinämaankulma suurten salojen ympä-röimä yksinäinen yhdyskunta

TeräsvaariKun muutama päivä sitten kä-

virnme Heinämaan pappaa haas-tattelemassa, tapasimme hänetpistelemässä heiniä seipäälle. Pa-pan näkö on .hiernan heikko, mut-ta äänestä hän tuntee kaikki ta-paamansa ihmiset, joskin on pu-huttava hieman tavallista ko-vemmalla äänellä. Papalla onnimittäin erinomainen sävelkor-va sekä myös hyvä ääni. Vieläny;tJkin hän saattaa heläyttää,jonkin vanhan viisun niin ko-meal:la äänellä, että kateeksi käy.Ja muutenkin tämä tervaskantoon vielä hyvissä voimissa. Hä-nen 'kour iinsa sopii edelleen yh-tä hyvin heinähanke kuin kir-ves, saha ja tukkisaksetkin.

Kuuluja eränkävijöitäSiirrymme sisälle ja panemme

merkille, miten kevyesti pappaponnahtaa rappusille, Pyydäm-me häntä kertomaan Heinämaan-kulman asutuksesta sekä minkä-laista täällä oli ennenaikaan.

Ensimmäiseksi tänne ontiettävästi perustettu Heinästentorppa, joskin Saloisten torppaalienee ryhdytty rakentamaanjokseenkin samanaikaisesti. Hei-nästen torppa on pitkälti yli 200vuotta vanha ja sitä ovat asu-neet laajalti tunnetut eränkävi-jät. Ja siitä torpasta lähtivät ai-koinaan naisetkin saloilta saalis-ta noutamaan. Kuuluisin heistäon ollut Heinästen Eeva, joka

ampui susia ja ilveksiäkin, kaa-toipa hän yhden karhurikin. Hei-nänen, kuten Saloksetkin, olivatMustialan torppia ja veronsane maksoivat lähinnä susilla.Siksi tällä- kulmalla ennenaikaanhiilimiilut kärysivätkin pitkinkesää. Seuraava asuja täällä onollut Mustialan metsänvartija.Tunnetuin heistä on ollut Elva-niminen, koska tuotå Andersso-nin paikkaa vieläkin sanotaanElrvaksi,joskin nuoremmat muis-tavat sen paremmin Miili-nimi-senä. August Mäkeläinen, jokaoli Miilin seuraaja, perusti Rus-kolammista Heinäsiiri laskevanpuron varr-elle kalanhautomon-kin, hän kun oli alunperin ka-lastusteknikko, mutta se ei me-nestynyt, sillä vesi oli liianlämmintä.

Korvenraivaa jiaTämä Heinämaa sen sijaan

on Kaukjärven Joudon takamai-ta ja kuuluu SIksi Kaukjärvenkylään. Isoisäni isoisä .tånne ru-pesi taloa rakerntamaam. Hän olisilloin jo keski-ikäinen mies,mutta ankara turpeenpuskija.Kontti selässä hän tänne kinttu-polkuja myöten tuli, teki itsel-leen petin kuusenjuurelle. las-ki leivän kannonpäähän ja ryh-tyi kuokkimaan, Kotitalosta hänlienee saanut viljanpuolen sekävähän raivausapuakin ja metsäs-tä ja järvestä äijä hankki särpi-meno Maata tähän taloon ero-

41

Kaksi vanhaa, tänään 90 vuotta täyttävä Heinämaan pappa jahänen aittansa. Molemmat ovat kuitenkin vielä lujaa ainesta.

tettiin 300 hehtaaria, josta nyton 60 hehtaaria peltona sekätonppien maat päälle. Minä olenottanut ylös tuon Muurarisuonsynkästä korvesta. Sen paikallaon nyt 30 ha peltoa, jonka ero-tin poi:kavainaalleni.

Ensimmäinen Heinämaan torp-pa oli Mäkilä, s-euraava Sillan-pää ja nuorin Lehtonen. Torp-

parit - tilat tietenkin ovat nytitsenäisiä ti.loja - ovat itse rai-vanneet peltonsa ja sitkeitä rai-vaajia he ovat olleetkin. Nimen-omaan Lehtonen paiski töitärunnomalla, sillä hän oli niinluja mies, että pärjäsi kahdelletavalliselle kuokanheiluttajalle.

Niin, ja on tääl lä sitten 'vie-lä ollut Kustaa Kauseen paikka

42

tuolla Luolalammen rannabla Äi-jälän maalla. Kause ei kuiten-kaan ollut mikään turpeenpuski-ja vaan suurvaras ja vääräura-hrantekijä, jota koko kulmakun-ta kammoksui. Mies sai kolkonlopun ollessaan viljavarkaissaSuonpäänkulmalta. Kylän mie-het saivat hänet kiinni, kun äi1jähyppäsi suuri ruissäkki selässäsyövärin yli ja molskahti ojaanmaan jalan alla pettäessä. Suon-pään miehet hakkasivat hänetseipäillä niin pahoin, ettei miesenää koskaan parantunut. Pää-hän tullut syvä haava nimittäinrupesi märkimään ja siihenKustaa vähitellen menehtyi.

Vesi nousi rappusille astiLeipä näillä, kulmjlla On ennen

vanhaan ollut J,U!jassa,mutta OH-neksi järvistä ja, metsistä onsaatu särpimen puolta. Hallattäällä eivät niinikään ole tehneetkiusaa', joskin nekin ovat veron-sa vaatineet, mutta vesi täällä Onollut pahana vaivana. Isäni ker-toi, että suurina nälkävuosina1866-68 satoi eräänä kesänä niinkovin, että järven vesi nousi val-lan uskomattomasti. Alusella olisaanut soutaa parhaana eloaika.na Heinästen tuvan rappusillesaakka, Eloa .teh.tiin vedessä kah,laten ja, kuhilaat koottiin mät-täiden päälle kuivumaan, Muttakun elon oli

posti niitä raudoilla latojen ym-päriltä sai. Teeriä ja metsoja mi-nulta liikeni myydä miltei aina.Kerrankin kun meiltä vietiinkahdella hevosella, vakanttia (ve-roviljaa) Hämenlinnaan, mmaajelin kolmannella perässä kuor-manam lintuja. [Kjettuja täällä onvieläkin, mutta ennen niiltä olipaljon runsaammin, vaikka re-polaisia silloin ahkerasti pyydet-tiin, sillä niiden turkki oli ennenvanhaan hyvässä hinnassa. Muttaketut olivat mbnum mielestäni en,nen paljon punaisempia kuin nyt.Ristikettu oli kuitenkin. sil'loinkinhyvin harvinainen, sillä en minä-kään ole nähnyt kuin yhden jaserrkin taetarin repussa.

Tarkka-ampujiaLintumiehen piti olla hyvä am,

puj a ja kun minä mielestäni osa-

43

sin koko hyvin kohdalle, rupesinottamaan osaa myös ampumakil-pailuihin, joita pidettiin Kauk-järven Matinsyrjällä sekä sittenmyöhemmin myös Forssassa jajoskus kirkoHakin. KauppiasStåhlberg hankiki minulle erin-omaisen pyssyn, mutta, kyllä sii-nä oli hintaakin. Se maksoi 75markkaa eli saman verran kuinlehmä. Mutta se oli myös hyväase, jolla pärjäsi mainiosti. Par-haita arnpujia Tammelassa olivatniihin aikoihin Kaskelin, Si llari-pään Kalle ja Ståhlmanin Joose,mutta kun vain Kaskelinilla oliyhtä hyvä ase kui,n; minulla, meKaskalinin kanssa tavallisestikorjasimme parhaat palkinnot.Osasin siihen aikaan luodikoll a-ni markan k 0 koi s e e n pil'k,kaari sadan metrin päästä.Forssan Lehti, 6. 7. 1961.

E. V.

"Viinapikarissa nähtiin selvästiRytölän muori"

Tarinat elävät vielä Urjalan Leikkikankaalla

Urjalan Leikkikangas oniloa ilmentävästä nimestäänhuolimatta syrjäistä seutua,jossa leipä vieläkään ei ole ko-vin leveä. Tämä kulmakuntasijaitsee Humppilan ja Laukee-lan välisen maantien varrellalähellä Humppilan rajaa jaennen tilojen itsenäistymistäsiellä on asunut vain torppa-reita ja mäkitupalaista. Kylä

on pieni - se käsittää vainmuutamia asumuksia jasitä ympäröivät laajat salot.Mutta se on erinomaisen ko-dikas kumpareineen, ahoineenja tuuheine pihapuineen.Leikkikangas oli ennen tun-

nettu tietäjistään ja parantajis-taan ja tarinoita näistä kerro-taan paikkakunnalla yhä. Verra-ton kertoja kylässä on piakkoin

44

Heinää tulee lujasti ja siitä on maamiehen mieli hyvä. Ilolan isäntäon tulossa heinäpellolta ja myhäilee tyytyväisenä pihakedollaan,

77 vuotta täyttävä mv. Heikki1101 a, ja kun hän lisäksi tie-tää eniten kylän entisyydestä,hakeuduimme hänen puheil-leen.

Heikki Ilola on vielä kepeä-jalkainen mies, Joka edelleen vil-jelee tiäaansa, josta hän tosin onantanut suurimman osan pojal-

leen. Miehen tavoittaessammehän oli tulossa heinäpelloltaasianmukaisin työasein varustet-tuna. Pääsimme heti lupaavaanjutunalkuun.

- Niin', torppiaihan täänä, vainennenvanhaan oli sekä mäkitu-palaisia, mutta nyt ollaan tie-tenkin .itsenäisiä, Kaikki torpat

kuuluivat Nuutajärven karta-noon ja taksvärkki täältä teh-tiin Kinolars sivutilalle. Sikälikuin nyt oikein muistan, täälläoli seuraavat torpat: Saha jaKontio, jotka myöhemmin yh-distettiin, Ilola, Rytö