WAINIKAINEN VAINIKAISTEN SUKUSEURA ry:n JÄSENLEHTI nro 1

2016

SISÄLTÖ: Kansi (vanhaa Kuopiota, postikortti) Info ja ilmoitukset 2

Puheenjohtajan palsta 3

Rahastonhoitajan rapinat 4

Tervetuloa Kuopioon 4

In memoriam: Pertti Vainikainen 5

In memoriam: Eeva Nousiainen 5

Sukukokous ja ‐ juhla Lapinlahdella 2.-3.8.2014 6

Lapinlahden Vainikaisia tutkimassa 9

Sukuseuran perustaminen 10

Historia ja Vainikaiset 13

Miltä kylältä sinun esi-isäsi olivat lähtöisin? 18

Pikkupiika vie Eero Järnefeltin maalauksen äärelle 19 Hevosmies 20 Vihtaniemen Vainikaisia 22

Vainikainen Twist – leipuri Kalle Vainikaisen elämänvaiheita 25 Urho Kekkosen Vainikais-juurista 26 Lasten nurkkaus 27 Sukujuhla 6.-7.8.2016 Kuopiossa 28

VAINIKAISTEN SUKUSEURA ry HALLITUS: Puheenjohtaja: Seppo Kauppila, puh. 040 768 0344, seppo.kauppila1@gmail.com Varapuheenjohtaja: Urho Keinänen, puh. 0400 373 077, urkki.keinanen@uk-visio.fi Rahastonhoitaja, kirjanpitäjä: Timo Vainikainen, puh. 050 408 2953, timo.vainikainen1@luukku.com Sihteeri: Sirkku Kauppila, puh. 040 506 1330, skauppila@gmail.com Tiedottaja: Ulla Ikäheimo, puh. 050 359 3389, ikaheimo.ulla@gmail.com Erkki Ryynänen puh. 0400 447 145, erkki.ryynanen@gmail.com Sukututkija Arja Vainikainen puh. 045 671 1812, arja.vainikainen@outlook.com Sukututkija Keijo Vainikainen puh. 040 575 1387, keijo.vainikainen@gmail.com Kotisivut: www.vainikaiset.fi Sukuseuran kotisivuilta löytyvät halli-tuksen jäsenten yhteystiedot sekä ajankohtaiset tapahtumat. Sukututkijat kertovat sukututkimuksen tilanteesta, johon voi itsekin vaikuttaa lähettämällä lomakkeella omia sukutietoja. Sivuilla voi myös liittyä seuran jäseneksi. Facebook-ryhmä: Vainikaisten suku Ryhmässä keskustellaan Vainikaisten suvun historiasta ja nykypäivästä ja tiedotetaan ajankohtaisista suvun tapahtumista. Facebook-ryhmän jäse-nyyttä pyydetään ryhmän ylläpitäjältä.

ILMOITUKSIA Haluatko mukaan sukuseuran toimintaan? Haetaan talkoohenkisiä Wainikainen-lehteen: päätoimittaja toimittaja-haastattelijoita valokuvaajia taittajia (Word/Open Office ym)

artikkelien kirjoittajia tiedonkeruuapulaisia historioitsijoita (Myös sukukirjaan!)

Oiva tilaisuus opiskella lehtialaa niin vanhemman kuin nuoremmankin! Jo pienikin panos auttaa seuran toi-mintaa!

TAIDE: muusikkoja/artisteja yhtyeitä lavataiteilijoita humoristeja säveltäjiä/sanoittajia jne Suvustamme löytyy varmasti eri taide-suuntien tekijöitä ja esiintyjiä: Lava on vapaa kaikenikäisille, niin yksilöille kuin kokoonpanoillekin! Motto: Omat artistit kaikkiin suvun tapahtumiin - säästyy aikaa, rahaa, vaivaa. Oiva tilaisuus kokeilla tutun sakin piirissä omia ideoitaan ennen mahdollista ”maailmanvalloitusta”!

Sukuseuralta puuttuu oma laulu, vaakuna ja viiri:

Sävellä tai suunnittele! Vaakuna koristaa jatkossa myös lehtemme kantta eli kuolematto-muus on taattu!

2

WAINIKAINEN

1. vuosikerta Ilmestyy kerran vuodessa.

Wainikainen-lehti on ilmainen sukuseuran jäsenille

Julkaisija

Vainikaisten sukuseura ry

Vastaava päätoimittaja Sukuseuran hallitus

Toimituspäällikkö

Sukuseuran hallitus

Sukuseuran jäsenmaksu Vuoden 2016 jäsenmaksu 20E,

perhejäsenmaksu (vanhemmat ja alle 18-vuotiaat lapset) 30E

Tili: FI08 1369 3000 1201 85

Viite: 2626

Osoite- ja jäsentietojen muutokset Timo Vainikainen, Ratavallintie 16 K 39, timo.vainikainen1@luukku.com

Lehden 1/2016 toimituskunta: Ulla Ikäheimo, Seppo Kauppila, Sirkku Kauppila, Urho Keinänen,

Erkki Ryynänen, Arja Vainikainen, Keijo Vainikainen, Sari Vainikainen,

Timo Vainikainen

Taiton suunnittelu: K. Vainikainen

Painopaikka: Oy Nord Print Ab Hämeentie 155 C

00560 Helsinki

Artikkelien kirjoittajat ja ilmoitusten

jättäjät voivat lähettää aineistot: Keijo Vainikainen

Kylätie 10 A 11, 00320 Helsinki keijo.vainikainen@gmail.com

Wainikainen on Vainikaisten sukuseura ry:n jäsenlehti. Lehteä pyritään julkaise-maan vuosittain. Tarjottua aineistoa julkaistaan toimituskunnan harkinnan ja käytettävissä olevan tilan mukaan. Lehdessä julkaistaan myös mainoksia.

Seppo Kauppila

Puheenjohtajan palsta Hyvät sukuseuran jäsenet! Tervetuloa tutustumaan sukuseuram-me ensimmäiseen Wainikainen- lehteen. Toivottavasti viihdytte sen parissa. Tavoitteenamme on julkaista kerran vuodessa lehti, joka kertoo sukuseuran ja jäsentemme kuulumisia. Tämä ensimmäinen numero on syntynyt sukuseuran hallituksen toi-mesta. Toivottavasti jatkossa saamme lisää sukulaisia kirjoittajiksi ja heidän kauttaan lehteemme tarinoita ja muistelmia suvun tapahtumista. Kun kyseessä on nyt lehden toimituskunnan "kisällinäyte", toivomme tietysti palautetta lehdestä, sen sisällöstä ja ulkonäöstä. Lehteä on lähdetty tekemään siinä toivossa. että seuran oma julkaisu tehostaa ja piristää seuran toimintaa. Pyrimme tuomaan lehdessä esille erityisesti suvun historiaa, mistä tässä numerossa on esimerkkinä sukutut-kijamme Arja Vainikaisen katsaus 1600-luvun alkuun sijoittuvista Vainikais-suvun alkuvaiheista Kuopion seuduilla. Samoin on tarkoitus kertoa nykypäivän Vainikaisista. Heistäkin on esimerkkejä tässä numerossa. On vakavampaa ja on kevyempää, yleistä ja yksityistä. Lisäksi tekstiä pyritään elävöittämään runsaal-la kuva-aineistolla. Pyydänkin sukulaisia lähettämään tai tuomaan sukukokouk-seemme vanhoja suvun valokuvia. Valokuvat ja muistelmat ovat tärkeätä aineistoa myös sukututkijoille ja valmis-teilla olevaan sukukirjaan. Matkan varrella on jo tullut erittäin kiinnostavaa tietoa Vainikais-sukulai-sista. On yhteyksiä presidentti Urho Kekkoseen, Jean Sibeliuksen perhee-seen ja muihin kulttuurisukuihin Tuusu-lan rantatien reunalla sekä Eero Järnefeltin ikoniseen Raatajat rahan-alaiset-tauluun. Voidaan sanoa, että suvullamme on pitkä historia Suomen kansan ja kulttuurin palvelijoina. Kun posti tuo tämän lehden kotiinne, niin viimeistään silloin on aika varata matka Kuopioon, missä kokoonnumme elokuun alussa järjestyksessä toiseen sukukokoukseen ja –juhlaan.

Tervetuloa kylpylähotelli Rauhalahteen 6.-7.8. 2016! Tämän lehden takakannessa on juhlan ohjelma ja muuta käytännön tietoa, joten säilyttäkää lehti Kuopion sukujuh-laan asti. Lehden avulla on helppoa kertoa sukuseurasta ja -juhlasta niille sukulaisille, jotka eivät ole vielä liitty-neet sukuseuraan. Alustavaa tietoa on jäsenille jo toimitettu helmikuun lopus-sa jäsenkirjeellä. Järjestelyistä lähetäm-me kevään mittaan vielä lisätietoja sähköpostitse/kirjeitse, tietoja löytyy myös seuran kotisivuilta osoitteesta www.vainikaiset.fi Sukuseura juhli ensimmäisen kerran Lapinlahdella elokuussa 2014. Lehdessä on siitä juttu sekä runsaasti valokuvia onnistuneesta juhlasta. Uskon, että Kuopiossa panemme vielä paremmaksi! Kuten laivat huuteloo: Kuopijoon, Kuopijoon! Olemmehan lähtöisin Kuopion sataman seudulta. Hyvää alkukesää kaikille Vainikais-suku- laisille!

Lapinlahden sukukokouksen kiertoajelun yksi kohde oli Eemil Halosen museo. Siellä oli myös vaikuttava veistos Ainikki (Ainikki Ajanneito), jonka mallina oli ollut lapin-lahtelainen opettajatar Hilda Vainikainen. Kuvassa alkuperäisveistoksesta tehty pie-nempi kopio, jonka omistaa Matti Toivanen. Hilda Vainikainen oli Matin isotäti ja seuran ensimmäisen kunniajäsenen Eeva Nousi-aisen (os. Vainikainen) täti (kuva: Aili Toivanen).

3

Timo Vainikainen

Rahastonhoitajan rapinat Vainikaisten sukuseura ry perustettiin toukokuussa 2013. Jäseniä oli aluksi parikymmentä. Vuoden 2014 ensimmäisen sukukokouksen ja sukujuhlan myötä jäsenmäärä lisääntyi vähitellen n. 60 jäseneen. Tällä hetkellä jäsenluettelossa on 86 nimeä. Olisi hienoa, että Kuopion sukukokoukseen men-nessä ensimmäisen sadan jäsenen raja ylitettäisiin. Kannustan kaikkia nykyisiä jäseniä aktiiviseen jäsenhankin-taan. Pelkästään Vainikais-nimisiä suomalaisia on yli 1300, joten tulevia mahdollisia jäseniä on runsaasti. Jäsenhankinnassa on varmasti hyötyä myös tästä ensimmäi-sestä sukuseuran lehdestä. Sukuseuran talous perustuu mak- settuihin jäsenmaksuihin. Menot ovat ensimmäisten toimin- tavuosien aikana olleet vähäisiä, mikä mahdollistaa tämän jäsenlehden julkaisun. Myös ripeästi edistynyt sukututkimus, joka on seuran tärkein tehtävä, tarvitsee tulevina vuosina enemmän panostusta. Tavoitteena olevan sukukirjan julkai-seminen on tarkoitus rahoittaa ennakkotilausmaksuilla. Tapaamisiin Kuopiossa! Urho ”Urkki” Keinänen

Tervetuloa Kuopioon! On ilo toivottaa Vainikaiset tervetulleeksi Kuopioon, joka on lähivuosien aikana kasvanut selvästi Itä-Suomen johtavaksi keskukseksi! Vuonna 1775 perustetun kaupungin asukkaat ovat aina haaveilleet Viitostietä mukailevasta nauhakaupungista, joka alkaisi Leppävirralta ja jatkuisi Siilinjärvelle. Asian ovat oivaltaneet Riistavesi, Karttula, Maaninka ja Nilsiä, joiden liityttyä Kuopioon kaupungin asukasluku on pomppasi jo 112 000 asukkaaseen. Nykyisinkin vieraat vaeltavat edelleen luonnonkauniilta Puijon mäeltä torille ja lukuisten puistojen ja uudistuneen sataman kautta Väinölänniemelle sivuten matkan varrella

Vainikaisten 1600-luvun asuinpaikkoja. Toki lisää houkutuksia on tullut. Tori on kokonaisuudessaan uusiutunut ja tori-keskusta on kävely- ja rännikatuineen päiväretkien tärkein kohde. Perinteinen kalakukko, vaikka sen imagosta on yritetty päästä irti, tarttuu torilta edelleen monen vierailijan kainaloon. Ja torilla on mahdollista istua vaikkapa savolais-veneessä ”toripilkillä”! Tämä on sitä savolaista hulluutta, jota Spede aikoinaan edusti. Keskustan ulkopuolelle on tullut Suomen viidenneksi suurin ostoskeskus, Kauppakeskus Matkus, joka Ikean kanssa vetää asiakkaita myös talousalueen ulkopuolelta. Yliopiston myötä kaupunkia voidaan nimittää myös opiskelu-kaupungiksi. On syntynyt niin paljon osaamista, että kampuk-sen läheisyyteen on kasvanut yrityselämää palveleva tiede-puisto. Savupiipputeollisuutta ei ole kokonaan unohdettu, sillä muutaman vuoden päästä Euroopan suurimpiin biosellu-loosatehtaisiin lukeutuva Finnpulp aloittaa toimintansa. Samalla voisi toivottaa vieraat tervetulleeksi suureen savo-laiseen saareen, sillä Kuopion kaupunki on todella lähes täydellisesti vesistön ympäröimä ja siksi asumiseen on haettu tilaa keskustan ulkopuolelta. Kuopiossa oli viimeksi valta-kunnalliset asuntomessut 2010. Silloin valmistui vesistön ylittävä saaristotie asuntomessuja varten Saaristokaupun-kiin. Siellä on tällä hetkellä jo 15 000 kuopiolaisen koti. On hieno viettää sukujuhlia Rauhalahden hienossa ympäris-tössä. Mielenkiintoisen ohjelman lomassa laulamme varmas-ti yhdessä Kallavesj, Kallavesj… Tapaamme siis hotelli Rauhalahdessa, jonka naapurissa sijaitsi muuten Kallavesj-laulun sanoittajan Aaro Jalkasen kotipaikka. Tervetuloa!

Kuopion kaupungintalo sekä maanmainio Kuopion tori elokuussa 2015 (kuva: Urho Keinänen).

4

IN MEMORIAM

Pertti Vainikainen (1957-2013)

Pertti Vainikainen johtamassa puhetta sukuseuran perustamis- kokouksessa 7.5.2013 (kuva: Erkki Ryynänen).

Sukuseuramme ensimmäinen puheenjohtaja, professori Pertti Vainikainen menehtyi yllättäen 55-vuotiaana 21.9.2013 kesämökillään Äänekoskella. Hän oli syntynyt Helsingissä 7.11.1957. Pertti syntyi perheen toisena lapsena, kaikkiaan perheeseen kuului neljä veljestä. Isä Kalle Vainikainen oli kotoisin Iisal-men Ylemmäisen Tuohilammilta, äiti Eeva oli kotoisin Ääne-koskelta. Pertin elämäntyönä oli radiotekniikka. Hän antoi monin tavoin mittavan panoksen tuon tekniikan kehittämiseen. Hän valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkea-koulusta 1982, tekniikan lisensiaatiksi 1989 ja tekniikan tohtoriksi 1991, pääaineenaan radiotekniikka. Väitöskirjan aiheena oli puunjalostusteollisuudessa käytettävät mikro-aaltoanturit. Pertti määrättiin varsin nuorena hoitamaan viransijaisena radiotekniikan professuuria 1992 ja johtamaan TKK:n radio-tekniikan laboratoriota. Yhteistyötä oli muun muassa tule-vaan pitkään teknologiseen loikkaan valmistautuvan Nokian kanssa. Professorin vakinaiseen virkaan Pertti nimitettiin 1998. Pertti oli sekä tutkijana että opettajana monella tapaa me-nestyksekäs. Hänen ensimmäinen oppilaansa ehti väitöskir- javaiheeseen jo vuonna 2001 ja hän ehti kouluttaa kaikkiaan 21 tohtoria. Pertti oli innokas musiikin kuuntelija ja penkkiurheilun har-rastaja. Perheen kesämökillä Pertti kalasti sekä suunnitteli ja toteutti erinäisiä rakennus- ja kunnostustöitä yhdessä mui-den veljesten kanssa.

Sukuseuramme ensimmäiseksi puheenjohtajaksi Pertti valit-tiin seuran perustavassa kokouksessa 7.5.2013. Hän ehti luotsata seuran hallitusta vajaan puoli vuotta juuri sen ajan, kun vaadittiin monenlaisia järjestäytymistoimia. Pertti ryhtyi niihin täydellä tarmolla. Perttiä jäivät kaipaamaan hänen puolisonsa Irene sekä pojat Kalle ja Olli. Olli jatkaa isänsä jalanjälkiä tekniikan opintojen parissa Otaniemessä, Kalle puolestaan opiskelee kauppatie-teitä. Lämminhenkisessä hautajaistilaisuudessa saattoväki koostui sukulaisten ohella monista Pertin tutkijakollegoista ja ystä-vistä. Perttiä muistelleiden kollegoiden puheista meille muil-lekin valkeni aikaisempaa paremmin hänen mittavat ansi-onsa radiotekniikan kehittäjänä. Timo Vainikainen (Pertin veli) Seppo Kauppila (Pertin serkku)

IN MEMORIAM

Eeva Karoliina Nousiainen (1920 – 2015) Sukuseuran ensimmäiseksi kunniajäseneksi Lapinlahdella elokuussa 2014 valittu emäntä Eeva Nousiainen poistui keskuudestamme 11.2.2015. Hän oli kuollessaan 94-vuotias. Lapinlahden sukujuhlassa hän oli vanhin vieras. Hän seurasi virkeästi juhlan kokouksen tapahtumia päivällä, mutta ei jaksanut jäädä enää iltajuhlaan. Eeva Karoliina syntyi Antti ja Hilda Vainikaisen suureen per-heeseen Iisalmen maalaiskunnassa 10.6.1920.

Vainikaisen Antin perhe v. 1926. Tak. vas.: Liisa, Vilho, Saara, Eero ja Esteri; ed.vas. Eeva, Hildan sylissä Antti, Antti, Pentti ja Kalle.

5

Perheessä oli kaksitoista lasta, joista Eeva kuului nuorimpiin. Vanhempiensa ikäännyttyä he eivät enää sodan jälkeen jak-saneet hoitaa kotitaloa Tuohilammella eivätkä perheen pojat sitä vastuuta halunneet, Eeva ryhtyi tähän vaativaan työhön yhdessä nuoren aviomiehensä Lassin kanssa. Työtä riitti kovasti sodanjälkeisissä oloissa ja siinä ohessa kasvatettiin kolme lasta. Tilan hoitoa auttoi se, että Eeva oli saanut Järvenpäässä oppia karjanhoitokoulussa – hän toimi heti avioliiton aluksi pari vuotta karjakkona Siilinjärvellä. Sodan aikana Eeva ehti toimia rintamalottana Aunuksessa. Kaikki Eevan neljä velipoikaa palasivat rintamalta terveinä, mutta Lassin kuulo kärsi sotavammoista. Eeva osallistui aktiivisesti rintamanaisten tapaamisiin ja retkiin. Tuohi-lammella kävi parhaimmillaan 30 veteraania rokkajuhlissa. Samoin kestittiin hirviporukoita. Aviopuolison terveyden heikennyttä Eeva toimi tämän omaishoitajana kymmenkunta vuotta. Voimia antoi sinnik-kyyden lisäksi veteraanien hoiva- ja kuntoutuspalvelut.

Eeva ja Lauri (Lassi) Juhonpoika Nousiainen juhlatunnelmissa.

Me sukulaiset muistamme Eevan aina iloisena ja puuhakkaa-na, hyvin vieraanvaraisena maatalon emäntänä. "Tulukee, ottakee", kuului kutsu kahvi- tai ruokapöytään. Itse muiste-len ihailulla, paitsi Eeva-tädin vankkaa huumorintajua, hänen nopeaa ranneliikettään kun hän paistoi maanmainioita muurinpohjalettujaan urakalla suureen sisarusjuhlaan Tuohilammen pihalla. Tarkoitus oli juhlia muutaman kuu-kauden kuluttua satavuotispäiväänsä viettävää Maija-sisarta ja samalla Eevan 85-vuotispäiviä sekä vielä nuoremman veljensä Antin syntymäpäivää. Opettajana Lapinlahdella, Varpaisjärvellä ja Kuusamossa pitkän päivätyön tehnyt Maija oli kovasti tulollaan juhliin, mutta lääkäri ei päästänyt häntä. Pian sisarusjuhlien jälkeen Maija kuoli. Kuitenkin me kaikki sukulaiset olimme kiitollisia siitä, että Eeva oli saanut suuren vierasjoukon koolle viettämään kaunista kesäpäivää Tuohi-lammelle, perinteiselle suvun tapaamisten paikalle. Seppo Kauppila (kirjoittaja on Eeva Nousiaisen sisarenpoika)

Seppo Kauppila onnittelee sukuseuran ensimmäistä kunniajäsentä Eeva Karoliina Nousiaista Lapinlahden Portaanpään opistolla pide-tyssä sukukokouksessa 2.8.2014 (kuva: Keijo Vainikainen).

Seppo Kauppila

Sukukokous ja -juhla Lapinlahdella 2.-3.8.2014

Vainikaisten sukuseuran sääntömääräinen sukukokous ja ensimmäinen sukujuhla järjestettiin Lapinlahdella Portaan- pään opistolla 2.- 3.8.2014. Kokouspaikkaan liittyy yli sadan vuoden takainen yhteys Vainikaisten sukuun. Portaanpään maatila oli aikanaan Pekka Puurusen perimä. Aina kunnan esimieheksi ja herastuomariksi asti edenneen Pekan vaimo oli Vainikaisia, joita Lapinlahdella on edelleen runsaasti. Valitettavasti Pekka Puurunen menetti maatilansa joudut-tuaan talousvaikeuksiin ja tilalle kunta perusti vanhainkodin. Portaanpään kristillinen kansanopisto aloitti toimintansa vuonna 1923. Se on yksi maan suurimmista kansalaisopis-toista. Tilat olivat varsin sopivat juuri kesäisen sukujuhlan järjestämiseen. Historiallista rakennusta ympäröi kaunis luonto. Opisto tiloineen loi leppeän tunnelman sukulaisten tapaamisiin ja tarinointiin. Sukujuhliin saapui yli 70 henkeä. Tulos oli hyvä, olihan seu-ralla siinä vaiheessa liki sama määrä jäseniä. Juhla sujui miel-lyttävässä hengessä kuten oheinen kuvakavalkadi todistaa. Sukukokouksessa 2.8.2014 puhetta johti varmalla otteella Erkki Ryynänen. Kokouksessa käytiin läpi normaalit vuosi-kokousasiat kuten vuoden 2013 toimintakertomus, tilin-päätös sekä toiminnantarkastajan lausunto. Tilinpäätös vahvistettiin ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus.

6

Kokous valitsi uuden hallituksen, jonka kokoonpano yhteys-tietoineen on tämän lehden alkusivuilla.

Sukuseuran kokous meneillään. Vas. Seppo Kauppila, sihteeri Sirkku Kauppila, kokouksen puheenjohtaja Erkki Ryynänen sekä rahaston- hoitaja Timo Vainikainen Kokouksessa käytiin vilkasta keskustelua seuran tulevasta toiminnasta, erityisesti pohdittiin miten aktivoida uuden sukuseuran jäsenet toimintaan. Muun muassa ehdotettiin toimitettavaksi omaa lehteä, jossa voitaisiin julkaista perhe- ja henkilöhaastatteluja sekä muita kirjoituksia, esim. Vaini-kaisten vanhemmista sukupolvista. Nyt olette saaneet käsiinne sukuseuran lehden, Wainikaisen, ensimmäisen numeron. Seuraavan sukujuhlan kokouspaikan valinta oli kokousväelle helppoa, Kuopiota ehdotettiin monesta suusta. Sukujuhlasta ja ohjelmasta saatiin runsaasti myönteistä palautetta. Musiikillisesta annista vastasi sukuun kuuluva Mikko Ikäheimo, joka säesti myös yhteislaulua. Mikko on erikoistunut klassiseen kitaraan ja harvinaisempaan soitti-meen teorbiin.

Kitarataiteilija Mikko Ikäheimo toimi yhteislaulun säestäjänä; hän piti myöhemmin myös kitararesitaalit. Juhlapuhuja, professori Juha Pentikäinen esitelmöimässä – liekö menossa etymologian osuus? (Kuvat: Keijo Vainikainen ja Erkki Ryynänen).

Kohokohta oli professori Juha Pentikäisen juhlaesitelmä järvilappalaisista. Hän valotti kiinnostavalla tavalla itäsuoma-laisten järviseutujen asukkaiden nimeämistä järvilappalaisiksi Ruotsinvallan aikaisten varhaisten, hyvin erikoisten verotus-käytäntöjen mukaan. Nimityksellä ei ole tekemistä varsinais-ten lappalaisten eli saamelaisten kanssa. Professori Penti-käinen kertoi myös sukuseurojen toiminnasta sekä lopuksi muisteli omia kesälomiaan Lapinlahdella kesämökillään.

Sukuseuran omat sukututkijat Arja Vainikainen ja Keijo Vainikainen pitivät mielenkiintoiset alustukset Vainikaisten historiasta ja sukututkimuksesta.

Ruokailun jälkeen Arja Vainikainen ja Keijo Vainikainen esitelmöivät sukututkimuksen historiasta, suuntaviivoista, tilanteesta sekä suku-kirjaan liittyvistä asioista. Karttulan sukuhaaran tutkija Pia Ovaska esittäytymässä (kuvat: Erkki Ryynänen).

Monet kansallisromanttisen ajattelun ja taiteen merkkihen-kilöt ovat kotoisin tai syntyneet Lapinlahdelta, mikä oli huo-mioitu ohjelmassa. Halosen taitelijasuku lienee kuuluisin esimerkki Lapinlahden taiteilijoista. Niinpä kiertoajelu sekä tutustuminen Halosen museoon ja myös Väärnin pappilaan herättivät suurta kiinnostusta. Juhani Ahon lapsuudenkodin, Väärnin pappilan, mahdollisen yhteyden sukuumme toi esille erinomainen oppaamme. Juhani Aho kertoo eräässä lastus-saan rakkaasta lastenhoitajastaan. Hän oli pienikokoinen Elisabet (Liisa) Wainikainen joka hoiti pikku-Juhania tämän ensimmäiset elinvuodet.

Väärnin pappilan emäntä Minna Kettunen esitelmöi pappilan histo- riasta sekä nykypäivästä: Meneillään mieskuoropatsaan esittely - yksi patsaan laulajista on Tauno Vainikainen (kuva: Keijo V:nen).

Lapinlahteen liittyy herännäisyys ja Paavo Ruotsalainen. Portaanpään opisto on yksi herännäisyyden tyyssijoja. Sukujuhlan toisena päivänä oli tilaisuus tutustua vanhaa herännäiskaavaa edustavaan jumalanpalvelukseen ja kuun-nella siinä yhteydessä sukuun kuuluvan pastori Timo Vainikaisen saarnaa Lapinlahden kirkossa. Sukujuhla päättyi maittaviin kirkkokahveihin, jotka tarjosi seuran varapuheenjohtaja Urho Keinänen puolisoineen, joille esitämme kauniit kiitok- set niin kahvitilaisuudesta kuin monipuolisesta juhlien valmistelusta paikan päällä.

7

Lapinlahden kuvasatoa

Sukuseuran puheenjohtaja Seppo Kauppila avaa seuran kokouksen sekä toivottaa vieraat tervetulleiksi sukujuhlaan. Sukuseuran 1. kun-niajäsen Eeva Nousiainen eturivissä 3. vas. (kuva: Keijo V:nen).

”Aamunavaus” meneillään. Edessä Vainikais-sukututkimuksen aloit-taja Marketta Partanen (kuva: Keijo V:nen).

Yli 70 vierasta täytti Portaanpään opiston juhlasalin. Meneillään tutkijoiden katsaus sukututkimuksen tilaan (kuva: Erkki Ryynänen).

Kuva: Erkki Ryynänen

Kuva: Erkki Ryynänen

Juhlan pääorganisaattori, varapj. Urho Keinänen toimi myös räväk-känä arpajaisisäntänä. Onnettarena toimi Soili Vainikainen Hirvi-lahdesta: Ketä onnisti tällä kertaa? (Kuva: Erkki Ryynänen)

Vainikais-maailma on pieni: Kirkosta seurakuntalolle siirryttä-essä törmäsimme iloisen pirskahtelevaan Helmi Lahtiseen (o.s. Vainikainen). Helmi ei ollut tietoinen sukujuhlastamme mutta hän ehti sentään päättäjäiskahveille. Kauppilan paris-kunnan seurassa Helmin pojantytär Laura, poika Tuomo Lah-tinen sekä kansallispukuinen Helmi. Savolaisten ja Vainikaisten sukujuuret ovat Karjalasta – Helmi on siitä varmaakin varmempi todiste! (Kuva: Keijo V:nen)

8

Ulla Ikäheimo (haastattelu)

Marketta Partanen: Lapinlahden Vainikaisia tutkimassa

Työ maailmalla ja lomat koti-Suomessa saivat Marketta Partasen kiinnostumaan juuristaan. Isän muistelut Lapinlahden suvuista käynnistivät tutkimustyön, jonka ansiosta Vainikaisten ensimmäi-set sukutaulut ilmestyivät (kuva: Ulla Ikäheimo).

Marketta Partanen

Marketta Partanen lähti maailmalle Haapajärveltä, jonne vanhemmat Olga (o.s. Vainikainen) ja Veikko Partanen olivat Lapinlahdelta muuttaneet 1950-luvun alussa. Kielenkääntäjän tutkinnolla pääsi ulkoministeriön palveluk-seen. Ura kuljetti Ankaraan, Ottawaan, Jeddaan. Diplomaat-tielämä oli seikkailua, mutta välillä raskasta. Budapestista 1989 Suomeen palattuaan Marketta kävi lapsuuden kesämaisemissa Lapinlahdella: ”Se tuntui seit-semän ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen kodilta. Suvun historia kiinnosti, ja halusin tietää enemmän. Isä-Veikolla oli paljon muistoja Lapinlahden Partasista, Huttu-sista, Vainikaisista ja Kokkosista. Palapelin osat alkoivat hahmottua, mutta mieli teki tutkia lisää.”

Sukututkimus käynnistyy

Espoon työväenopiston sukututkimuskurssi oli sysäys varsi-naisen tutkimuksen aloittamiseen. Rippikirjat, lastenkirjat, syntyneet ja kuolleet tulivat tutuiksi. Vielä 1990-luvun alussa oli istuttava Kansallisarkistossa tutkimassa mikro-filmejä. ”Lähettelin myös paljon kysymyksiä kirkkoherranvirastoihin. Aluksi tutkin kaikkia neljää sukua ja tein ympyräkaavion omasta sukupolvestani lähtien niin pitkälle taaksepäin kuin pääsin. Sitten palasin takaisin päin ottamalla mukaan sisarukset ja näiden seuraavat polvet”, Marketta muistelee alkuaikoja.

Vuonna 1998 työ vei Kanadaan, Suomen Toronton pääkon-sulaattiin. Sukututkimusten täydentäminen jatkui lomien aikaan. Marketta hyödynsi myös mormonikirkon suhteellisen kattavia sukututkimuspalveluja: Toronton mormonikirkko tilasi Suomen seurakuntien mikrofilmejä mormonien pää-arkistosta Salt Lake Citystä, Utahista. Verkostakin alkoi löytyä jo suomalaisia palveluja sukututkijoille, kun Hiski-tieto-kannan ensimmäiset päivitykset julkaistiin.

Marketan mikrofilminlukija Mini Cat Mod II (kuva: Erkki Ryynänen).

Ketä Vainikaiset ovat?

Varhaisin kirkonkirjojen mukaan löydetty Vainikaisten esi-isä on Johan Joh.s. Wijnikainen eli Juho Juhonpoika Vainikainen, joka on merkitty Kuopiossa syntyneiden luet-telossa 5.11.1693 syntyneen Margetan isäksi. Sitä ennen kuitenkin maa- ja henkikirjoista sekä historiankirjoista löytyvät Juhon isä Juho ja tämän isä Heikki Vainikainen - molemmat on merkitty ainakin käräjille vuonna 1652. Veijo Saloheimon Savon historia II:2 –teoksessa on kolme mainintaa Vainikaisista 1600-luvulta. Kuopion Hamina-lahdessa ja Hiltulanlahdessa seikkailivat ohimennen Heikki Vainikaisen siat ja Matti Vainikaisen nuotat. Samat miehet löytyvät sitten Kuopion vuoden 1663 henkikirjoista. Lapinlahdelle ensimmäinen Vainikainen tuli vuonna 1842. Aatami Vainikainen (1818-1866) muutti Pielavedeltä Haatala 9:stä Lapinlahden Ollikkala 39:ään vaimonsa ja leskeksi jää-neen isänsä kanssa. Tämä henkilö on Marketan Vainikais- tutkimuksen varsinainen alkupiste. Aatamin pojan Antin Juho-poika onkin jo Marketan äidinisä. Monet suvun jäsenistä pysyivät Lapinlahden ja Iisalmen tienoilla maata viljelemässä, mutta monet myös lähtivät liikkeelle. Marketan lähisukulaisia varten kokoaman, kuvitetun tutkimuksen nimi onkin ”Vainikaisia Kuopion-niemestä Lapinlahdelle ja edelleen maailmalle”. ”Ukkini Juho Vainikaisen veljet Aatu ja Pekka muuttivat Lapinlahdelta Amerikkaan, jossa sittemmin perheettöminä kuolivat. Pieni summa sedän perintörahoja saatiin veljien lapsille Suomeen. Pekka oli kova kommunisti ja käytti Ameri- kassa nimeä Peter Salo. Hänen lähettämänsä proletaari-henkinen joulukortti on edelleen tallessa”, nauraa Marketta.

9

Tutkimus edistyy Nyt Marketta Partanen viettää eläkepäiviä Helsingin Ruoho-lahdessa ja on siirtänyt tutkimukset muille. Marketan sisar Riitta Nieminen teki 2000-luvulla vielä jonkin verran haastat- teluja ja keräsi elossa olevien Vainikaisten tietoja. Varsinaista sukututkimusta tekevät nyt Arja Vainikainen ja Keijo Vainikai- nen. Marketan keräämät Lapinlahden Vainikaisten tiedot kuuluvat Hamulan sukuhaaraan, joka on yksi Vainikaisten ”alkuhistorian” kolmesta sukuhaarasta Hiltulanlahden ja Karttulan sukuhaarojen rinnalla. ”Olisi kiinnostavaa saada varmasti selville, mistä ensimmäiset Vainikaiset tulivat Kuopionniemelle. Tuomiokirjoissa riittäisi myös tutkittavaa”, pohtii Marketta vielä – ja jää meidän muiden kanssa odottamaan tulevaa sukukirjaa.

Pekka Vainikaisen alias Peter Salon Lapinlahden sukulaisille Ameri-kasta lähettämä joulukortti (omistaa Sirkka Ruuskanen, Kuopio). Keijo Vainikainen

SUKUSEURAN PERUSTAMINEN Edellisestä artikkelia onkin hyvä jatkaa sukuseuramme perus-tamiseen liittyvällä jutulla. Marketta Partasen v. 1989 aloittamaa sukututkimusta jatkoi v. 2004 alkaen hänen siskonsa Riitta Nieminen. Hän laajensi tutkimuspohjaa suorittamalla myös sukuhaastatteluja. Riitan vakava sairastuminen ja poismeno v. 2012 aiheuttivat pienen katkon sukututkimukseen. Tutkijat Arja Vainikainen Kuopiosta ja somerolainen Tiina Vainikainen olivat saaneet netitse vihiä Marketan ja Riitan tutkimuksista, tässä vaihees-sa Riitta oli ikävä kyllä jo menehtynyt.

Riitta Nieminen esittelee SukuJutut-ohjelmalla tehtyä sukukaaviota toukokuussa 2010 (kuva: Erkki Ryynänen).

Jatkossa Arja ja Tiina olivat yhteydessä Markettaan ja Erkki Ryynäseen, joilta Riitan aineisto päätyi heille arvioitavaksi. Tiina Vainikainen lupautui jatkamaan Vainikais-sukututki-musta. Tämä oli tärkeä etappi ennen sukuseuran perusta-mista, ilman sukututkimusta toiminta olisi ollut vajavaista.

Sukuseuran valmistelukokous Sukuseuran perustaminen lähti liikkeelle Marketan aloittees-ta. Vaikka hän tunsikin sukuansa laajalti, hän yllättyi iloisesti perustamisidean saamasta positiivisesta palautteesta. Marketta Partasen organisoima sukuseuran valmisteluko-kous pidettiin Marketan kotona Helsingin Ruoholahdessa 12.3.2013. Tähän kokoukseen osallistui kaikkiaan seitsemän Vainikais-suvun edustajaa (katso kuvat): Taneli ja Ulla-Riitta Ikäheimo, Helsinki Seppo ja Anna-Liisa Kauppila, Helsinki Erkki ja Tarja Laaksonen, Hyvinkää Anna-Liisa ja Jukka Lamppu, Järvenpää Marketta Partanen, Helsinki Erkki Ryynänen, Espoo Pertti Vainikainen, Helsinki Yllä mainitut henkilöt kokoontuivat suunnittelemaan Vaini-kaisten sukuseuran perustamista, toisena tavoitteena oli laatia Vainikaisten sukukirja.

Vas. Erkki Ryynänen, Seppo ja Anna-Liisa Kauppila, Pertti Vainikai- nen, Erkki Laaksonen sekä Jukka Lamppu (kuva: Erkki Ryynänen).

Ryynästen sukuseuran puheenjohtajaa, Erkki Ryynästä, pyy-dettiin toimimaan tilaisuuden puheenjohtajana. Hän selitti pääpiirteittäin seuran perustamisprosessin, esitteli mallin sukuseuran säännöistä sekä jakoi malliksi kyselylomakkeita, joilla sukuun kuuluvat voivat antaa ja täydentää tietojaan. Alustavan keskustelun jälkeen saatiin ehdokkaat sukuseuran hallituksen puheenjohtajan, hallituksen jäsenten, sihteerin ja rahastonhoitajan tehtäviin. Puheenjohtajaksi ehdotettiin Pertti Vainikaista, joka antoi suostumuksensa mahdolliseen valintaansa. Hallitukseen esi-tettiin valittavaksi eri sukuhaarojen edustajia, kuten Seppo Kauppilaa ja Hannu Puurusta Lapinlahdelta, myös Erkki Ryynänen oli käytettävissä hallitukseen.

10

Sihteeriksi esitettiin Ulla-Riitta Ikäheimoa, joka lupautui mah-dolliseen valintaansa. Marketta Partanen tarjoutui toimi- maan rahastonhoitajana sekä kokouksen muistion laatijana.

Taneli, Ulla-Riitta ja Inka Ikäheimo, Seppo ja Anna-Liisa Kauppila sekä Pertti Vainikainen (kuva: Erkki Ryynänen).

Lopuksi päätettiin, että Pertti Vainikainen kutsuu koolle laa-jemman joukon sukuun kuuluvia henkilöitä sukuseuran perustamiskokoukseen. Tavoitteeksi asetettiin myös sukutut-kimusryhmän perustaminen sukukirjan laadintaa varten. Vainikaisten Sukuseura ry:n perustamiskokous päätettiin pitää Helsingissä toukokuussa 2013. Kokouskutsuja lähetet-tiin sähköpostitse noin 30 ja kirjeillä noin 50 kpl.

Pertti Vainikainen, Erkki Laaksonen, Jukka ja Anna-Liisa Lamppu, Tarja Laaksonen ja Marketta Partanen (kuva: Erkki Ryynänen).

Perustamiskokous 7.5.2013 Vainikaisten Sukuseura ry:n perustamiskokous pidettiin Mar- ketta Partasen kotona Helsingin Ruoholahdessa tiistaina 7.5.2013 klo 18 alkaen. Paikalle saapui kaikkiaan 18 henkilöä: Ikäheimo Ulla, Helsinki Kauppila Seppo, Helsinki Kauppila Sirkku, Pornainen Keinänen Marja-Liisa ja Urho Aukusti, Kuopio Nieminen Marja-Liisa, Suolahti Partanen Marketta, Helsinki Pyy Mari, Espoo Ryynänen Erkki, Espoo Vainikainen Anna Inkeri ja Veli Antero, Pielavesi Vainikainen Irene ja Pertti, Helsinki

Vainikainen Tiina ja Ismo, Somero Vainikainen Juha Tarmo Antero, Lohja Vainikainen Timo Pekka, Helsinki Vainikainen-Sippo Sirpa Päivyt Hellevi, Helsinki Puheenjohtajaksi valittiin Pertti Vainikainen, sihteeriksi Erkki Ryynänen sekä pöytäkirjantarkastajiksi ja äänten- laskijoiksi Seppo Kauppila ja Timo Vainikainen.

Ehdotus ja päätös sukuseuran perustamisesta Ennen sukuseuran perustamispäätöstä päätettiin, ettei seu-ran toimintaa rajoiteta alueellisesti tai tiettyyn sukuhaaraan. Patentti- ja rekisterihallituksesta oli jo aiemmin varmistettu, ettei Vainikaisten sukuseuran perustamiselle ole nimiestettä. Kokouskutsun mukana oli lähetetty myös ehdotus sukuseu-ran säännöiksi. Mahdollisten veroseuraamusten kannalta sukuseura pidetään avoimena yhdistyksenä eli jäseneksi voi liittyä myös Vainikais-sukuun kuulumatonkin henkilö kanna-tusjäsenenä tai muista syistä. Kokous hyväksyi sukuseuran säännöt muutoksitta. Edellä mainittujen muodollisuuksien jälkeen päätettiin pe- rustaa Vainikaisten Sukuseura ry – toiminta oli siis alkanut! Toimintasuunnitelma ensimmäiselle toimikaudelle Puheenjohtaja esitteli seuraavaan vuosikokoukseen saakka ulottuvan toimintasuunnitelman, joka hyväksyttiin. Toiminta- suunnitelman pääkohdat olivat: - hallitus valitsee sihteerin, rahastonhoitajan/jäsenvastaa- van, tiedotusvastaavan sekä sukututkimuksen vetäjän - rekisteröidään sukuseura - perustetaan seuralle pankkitili sekä seuran jäsenrekisteri - hankitaan aktiivisesti seuralle lisää jäseniä - perustetaan seuran kotisivut ja Facebook-ryhmä - tehdään säännöllisiä julkaisuja kuten tiedotteita ja lehteä - jatketaan sukutietojen keräämistä ja sukututkimusta, tavoitteena sukukirjan laatiminen 3-5 vuoden aikataululla - järjestetään sukujuhla ml. sukuseuran sääntömääräinen kokous huhti-syyskuussa 2014. - mietitään muita sukuseuraan liittyviä seikkoja kuten esim. viiriä, vaakunaa ja muita myyntituottuotteita.

Sukuseuran ensimmäinen hallitus Puheenjohtaja: Pertti Vainikainen, Helsinki Varapuheenjohtaja: Seppo Kauppila, Helsinki Hallituksen jäsenet: Ulla Ikäheimo, Helsinki Sirkku Kauppila, Pornainen Urho Keinänen, Kuopio Marketta Partanen, Helsinki Erkki Ryynänen, Espoo Tiina Vainikainen, Somero Timo Vainikainen, Helsinki Toiminnantarkastaja: Mari Pyy, Espoo Varatoiminnantarkastaja: Irene Vainikainen, Helsinki

11

Sukuseuran ensimmäiset jäsenet Jäsenmaksujen suuruuden määräämisen jälkeen läsnäolijoille annettiin mahdollisuus liittyä välittömästi Vainikaisten suku-seura ry:n jäseniksi. Jäsenmaksuja kertyi kaikkiaan 280E. Osa summasta käytettiin jo syntyneiden postitus- ja lehti-ilmoituskustannusten maksamiseen. Sukututkimustyöryhmän perustaminen Sukututkimustoiminta nähtiin tärkeäksi seuran toiminnalle, päätavoitehan oli Vainikaisten sukukirjan laatiminen. Perustettiin sukututkimusryhmä jonka vetäjäksi nimettiin Tiina Vainikainen, jäseneksi kutsuttiin Marketta Partanen. Ryhmään toivottiin mukaan myös sukututkijat Arja Vainikai-nen, Pia Ovaska ja Eila Sarkamaa-Voigt. Seuraava kokous sukujuhlan yhteydessä Vaikka sukuseuran sääntöjen mukaan sukukokous pidetään joka toinen vuosi, päätettiin pitää ensimmäinen vuosikokous ensi vuodelle suunnitellun sukujuhlan yhteydessä. Alustavas-ti sukujuhla- ja vuosikokouspaikaksi valittiin Lapinlahti. Perustamiskokouksen jälkeen allekirjoitettiin Vainikaisten Sukuseura ry:n perustamiskirja:

Hallituksen ensimmäinen kokous Päätöksen mukainen hallituksen kokous pidettiin 28.5.2013 Marketta Partasen kotona Helsingin Ruoholahdessa.

Puheenjohtaja: Pertti Vainikainen, Helsinki Varapuheenjohtaja: Seppo Kauppila, Helsinki

Hallituksen jäsenet (tehtäviin valitut): Ulla Ikäheimo (tiedottaja) Sirkku Kauppila (sihteeri) Urho Keinänen Marketta Partanen Erkki Ryynänen Tiina Vainikainen (sukututkimusryhmän vetäjä/poissa) Timo Vainikainen (rahastonhoitaja/kirjanpito/henk.rekisteri) Tässä vaiheessä sukuseurassa oli 16 jäsentä, jäsenmaksuja oli kertynyt 280E, kaksi jäsentä odotti pankkitilin avaamista voi-dakseen maksaa jäsenmaksunsa.

Päätökset Sukuseuran hallituksen ensimmäisiä päätöksiä olivat mm.: - pankkitilin avaaminen seuralle - sukuseuran rekisteröiminen - eri aineistot ja materiaalit arkistoidaan hajautetusti - perustetaan nettisivut ja Facebook-ryhmä

- valittiin jäsenluettelon pitäjä ja perustetaan jäsenrekisteri - sukututkimuksen rekisteriseloste seuran nettisivuille - laaditaan sukuseuran perustamisesta kertova tiedote, - lähetetään myös seuran toiminnasta jo kiinnostuneille suvun jäsenille em. tiedote sähköpostitse - pyritään saamaan Vainikaisten sukuseuran perustamiselle julkisuutta paikallislehdissä (mm. Matti ja Liisa sekä Iisal- men ja Savon Sanomat). - jäsenhankinta aloitetaan kun seuran pankkitili on tiedossa - sukuseuran jäsenille lähetetään jäsentiedote 2-4 kertaa vuodessa sekä vuosikatsaus. - perustetaan vuoden 2014 sukujuhlaa varten työryhmä, Urho Keinänen tarkistaa Lapinlahdella olevasta Portaan- pään opistosta, onko siellä tilaa joko 6. - 7.6.2014 tai 1. – 2.8.2014 ja voiko siellä majoittua. - matkakustannuksia ei korvata (syynä heikko rahatilanne) - liitytäänkö yhdistyksenä johonkin sukututkimusseuraan, yhteyshenkilönä Tiina Vainikainen -------------------------------------------------------------------------------- Ikävä kyllä Pertti menehtyi ennen syyskuun kokousta. Seuraava kokous pidettiin 21.11.2013, jolloin hallitus valitsi Seppo Kauppilan vt. puheenjohtajaksi kesällä 2014 pidettä-vään Lapinlahden sukukokoukseen asti. Hallitus piti suku-kokoukseen mennessä yhteensä seitsemän kokousta, joissa keskityttiin lähinnä toimintasuunnitelman toteuttamiseen. Lapinlahden sukukokouksen ja -juhlan organisointi, sukutut-kimus, tiedotustoiminta ja jäsenhankinta olivat keskeisiä tee-moja hallituksen työssä. Vuoden 2014 lopussa jäsenrekis-terissä oli jo 75 jäsentä kun vuotta aikaisemmin jäseniä oli ollut 26. Maaliskuun 2013 suunnittelupalaverista joukko oli siis kasvanut yli kymmenkertaiseksi.

25.6.2014 pidetyssä sukututkimuskokouksessa olivat mukana myös seuran uudet sukututkijat Pia Ovaska (o.s. Vainikainen), Arja Vainikainen ja Keijo Vainikainen. Lapinlahden sukukoko-ukseen mennessä seura toimi jo rutinoidusti. Vuoden 2014 kesästä lähtien henkilöstö on pysynyt jokseen- kin samana, ainoat merkittävät muutokset ovat tapahtuneet sukututkijarintamalla. Tutkijoita oli parhaimmillaan kuusi, nyt kaksi – työ etenee silti rivakasti.

Marketta Partasen luona 25.6.2014 pidetyssä sukututkimuskokouk-sessa muodostettiin uusi sukututkimusryhmä sekä määriteltiin sukukirjaprojektin suuntaviivat. Pöydän äärellä vas. Seppo Kauppila, Arja Vainikainen, Pia Ovaska, Ulla Ikäheimo, Keijo Vainikainen ja Marketta Partanen (kuvan otti Erkki Ryynänen).

12

Keijo Vainikainen

HISTORIA JA VAINIKAISET Sukututkimus eli genealogia on historian aputiede, jonka tutkimuskohteena ovat ihmisten väliset sukulaisuussuhteet ja sukujen historia. Tuttuja esimerkkejä ovat Raamattu ja Kreikan jumaltarusto. Pelkät nimet ja vuosiluvut antavat kui- tenkin sukutukimuksesta hyvin suppean kuvan. Lisäämällä tutkimukseen historialliset raamit saadaan paljon moniulot- teisempi kuva siitä millaista elämä oli aikoinaan sekä miten esipolvemme sijoittuivat maailmanhistorian myllerryksiin. Vainikais-suvun kaukaisimmat seurattavat sukujuuret alkavat oletettavasti germaanisesta Ala-Saksista. Germaaninen vuo-rovaikutus Baltian ja Pohjolan kulttuureihin oli ollut merkit-tävä jo vuosituhansia. 1100-luvulta alkaen saksalaisten vai-kutus kasvoi sotilaallisesti kun Baltia valloitettiin ja samoihin aikoihin kasvunsa aloittanut Hansaliitto kohosi merkit-täväksi kaupallis-sotilaalliseksi tekijäksi niin Itämeren alueella kuin muuallakin. Itämeren rannikkoalueet, pitkälle sisämaa-han, olivat siten voimakkaan saksalaisvaikutuksen alaisena. Vaikka Vainikaisten ”kantanimeksi” oletettu Winold-nimi viittaakin alasakseihin, germaanialue eri murteineen kattoi eteläisen Skandinavian, lähes koko Pohjois-Saksan, ulottuen Alankomaiden keskiosista pitkälle nyky-Puolaan. Jos otetaan tämä huomioon, saadaan hyvä yleiskuva juuriemme kulusta. Todennäköisesti Vainik/Viinik-sukunimen eri variaatiot ran-tautuivat useampaa eri reittiä Suomeen. Vainikka/Vainikai-nen-muodossa tämä tapahtui Karjalan kautta ja sieltä karjalaisen heimon – savolaisten - mukana edelleen Savoon. Viinikat ovat selkeästi saapuneet Lounais-Suomen rannikon kautta. Saavuimmeko Suomeen yleisen kulttuurivaihdon ja kaupan mukana jo ennen viikinkiaikaa, Ruotsin vallan laajen-tuessa vai vasta saksalaisten 1100-luvulla alkaneen ekspan-sion jälkeen? Historian päälinjojen avulla saamme ainakin joitain viitteitä mahdollisista tuloreiteistä. Nykypäivän sukunimen (ja sen eri variaatioiden) suhteellisen pieni osuus eri maiden väestöistä, niin globaalisti kuin Suomessakin viittaa myös melko pieneen osuuteen mennei-syydessä – Suomessa olemme kuitenkin suurehko suku. Geneettisen DNA-sukututkimuksen avulla pyrimme myöhem-min saamaan selvyyden mahdollisista germaanijuuristamme, Vainikainen-Vainikka-Viinikainen-Viinikka-sukuyhteysasteen, juurtemme kulkureitit maapallolla, viimeisimmät yhteiset esi-isämme jne.

GERMAANIT - Saksit Germaaniheimot elelivät alun perin Etelä-Skandinaviassa. Indoeurooppalaisesta kantakielestä erottui vähitellen v. 500 eKr mennessä kantagermaaninen kieli, josta skandinaaviset ja muut germaaniset kielet erkanivat ensimmäisellä vuosi-tuhannella jKr. Kieli syntyi yhtenäisen pohjoisen pronssi-kauden kulttuurin (~1700 – 600 eKr) keskuudessa. Noin v. 850 eKr alkaen ilmasto viileni ja osa kansasta siirtyi nykyisten Saksan ja Alankomaiden alueelle. Näin germaaniheimot saivat alkunsa. Skandinaviaan jääneistä germaaneista polveu-tuvat alueen nykyiset asukkaat – ehkäpä osa meistäkin?!

Germaanien oletettuja kulttuurialueita esiroomalaisella rautakau-della noin 500 eaa. – 60 eaa. Saksikartanon pihapiiriä noin v. 700.

TOTTA VAI TARUA: Vainikaisten germaanijuuret

Nimi Vainikainen (Vainikka, Viinikainen, Viinikka, Vinnikka) pohjautunee alasaksilaiseen/friisiläiseen henkilönimeen Winold/Winald jonka puhuttelumuotoja ovat olleet mm. Winicho, Weinecke, Weinig, Wini, Winika, Winno. Alkugermaaniksi nimen runko Win- (wen/vin/wenne/vinne) tarkoittaa: uskoa, toivoa, rakastaa, ystävä, voittaja, voittaa, valloittaa, saavuttaa, pyrkiä, viini. Winold-muoto viittaa saksien naapureihin friisiläisiin kun taas Winald on saksilainen muoto. Toisaalta friisit asuttivat Hollannin ja nyky-Tanskan rajan välistä rannikkoaluetta Ala-Saksin molemmin puolin, myös sekaisin eli tämä tarkennus tekee meistä enintään ”rantasakseja”.

Pyhän saksalaisroomalaisen keisarikunnan pohjoinen osa n. v. 1000. Anglit ja Juutit olivat pohjoisen rajan takana, Friisit lännessä sekä yhteisasuen Pohjanmeren rannikolla (Kuva: Wikipedia).

Germaanimurteita puhuttiin hyvin laajalla alueelle eli Winoldeja on varmasti asustanut muuallakin – voimme yhtä hyvin olla kotoisin mistä tahansa Ruotsin ja Keski-Saksan väliseltä germaanialueelta. Olivatko eri alueiden Winoldit edes välttämättä sukua toisilleen, kulkiko nimi isältä pojalle jne. Tarkkoja juuria on siis lähes mahdotonta selvittää, ainoa varmuus ovat germaanijuuret ja sekin on vielä pelkkä oletus! Alasaksi (-saksa) oli aikoinaan myös Hansaliiton ”virkakieli” ja sitä puhutaan edelleenkin Pohjois-Saksassa sekä Alankomai-den koillisosissa; nykymuodossaan se on saksankielen murre.

13

Monschaun rajakreivi Winold

Varhaisin netti-maininta Winoldeista löytyi v. 1528 painetusta Sächssische Chronica-kirjasta: Vuonna 1009 alasaksilaiset Monschaun rajakreivi (Margraf/markiisi) Winold ja Wendenin rajakreivi Dietherich terrorisoivat, tappoivat ja polttivat Saksin alueella aina Hampuria myöten. Vaikka Saksaa hallitsivatkin kuninkaat (tuolloin Henrik II Pyhä), keskiajalla rajakreiveillä eli rajaprovinssien hallitsijoilla oli usein valtakunnan muuta maa-aatelia suurempi armeija ja itsenäisempi asema kuninkaaseen nähden eli tiettyä mielivaltaa harjoitettiin myös valtakunnan sisällä!

SAKSIT BALTIAAN JA RUOTSI-SUOMEEN Saksit asustivat keskeisellä paikalla Pohjois-Saksassa Elbe-joen ja Hollannin välisellä alueella eli juuremme levisivät tehokkaasti myös muualle Eurooppaan. Kun roomalaiset lähtivät Britanniasta, v. 450 tienoilla Saksit, pohjoisemmat Anglit ja Juutit suorittivat sankoin joukoin Britannian invaasion (Normannit olivat samalla asialla ennen ja jälkeen) eli viimeistään 500-luvulla geenistöämme levittäytyi myös sinne. Vuosisatojen saatossa nuo alkuperäiset germaanini- met lienevät, ainakin osittain, englantilaistuneet? Saksien pääasutustienoot Englannissa periytyivät myös kreivi-kuntien nykynimiin: Essex (”Itä-Saksi”), Sussex (”Etelä-Saksi”), Middlesex (”Keski-Saksi”) ja Wessex (”Länsi-Saksi”)!

Keskeinen sijainti kauppateiden solmukohdassa johti Hansa-liiton (1100-1669) perustamiseen. Hansan alkuaikoina tapah-tui myös saksalaisten Baltian valloitus (1100-1227). Hansaliiton käyttämä ”virkakieli”, alasaksa, meritse sekä saksan kieli yleisesti etenivät lähes samanaikaisesti kaupan-käynnin ja valloitusten mukana mannerta pitkin myös Balti-aan ja aina Viipuriin saakka. Kaupankäynti sekä sotatoimet toivat saksalaiset koko Itämeren alueelle. Levisivätkö samalla myös sukujuuremme kohti Karjalaa? Mitä reittejä suomeen? ”Esi-Vainikien” loogiset reitit ovat joko suoraan Ruotsista, germaanien/saksalaisten mukana meriteitse tai Baltian kaut-ta, miksei myös Venäjältä. Vuorovaikutusta on varmasti ollut jo muinaisina aikoina mutta oletetun Winold-kantanimen germaanisuus rajaa tarkastelun sopivasti ajanlaskun jälkei-seen aikaan. Jo ennen saksilaisekspansiota Karjalan kannaksella sekä erityisesti Laatokan rantamilla asuneet karjalaiset kävivät kauppaa, pääosin Ruotsista tulleiden, idäntien kauppiaiden, varjagien (viikinkien) kanssa. Koska viikingitkin olivat germaaneja, vuorovaikutus – jopa Vainikaisjuuret – saattoi-vat tulla sitäkin reittiä aina 700-800-luvuilta jatkuneen vaikutuksen aikana. Ennen Hansan huippukautta saksalaisten Baltian valloitus vv. 1100-1227 toi aatelisia sekä tuhatmäärin sotilaita mukanaan Baltianmaihin – ja lähemmäksi meitä eli Viroon. Sotilaiden perässä tulivat myöhemmin perheet, uudisasukkaat, eri ammattikuntien edustajat, ”seikkailijat” ja muu sakki.

Viikinkien kulkureittejä Suomen lähialueilla sekä Suomen ja Karja-lan eri heimojen asuma-alueita. Katkoviivalla on rajattu viikinkien intressialueet. Kantanimiemme kulkureitit voivat liittyä samoihin vii- kinkireitteihin koko Itämeren alueella (kuva: Wikipedia).

Saksilaisia saattoi toimia myös Ruotsissa (Götanmaa, Svean-maa). 1000-luvun vaihteessa valtaapitävien joukossa oli niin tanskalaisia kuin pohjoissaksalaisiakin. Juuret ovat voineet yhtä hyvin tulla Suomeen ja Baltiaan suoraan Ruotsistakin. Niin - liikkuivathan Itämeren alueella merirosvotkin! Kauppaa käytiin meritse paljon ennen Hansaliittoakin mutta Hansan myötä kauppalaivojen määrä sekä koko kasvoivat. Mitä enemmän laivoja, sitä enemmän oli myös merimiehiä (15-20/koggi). Kauppapaikkoja ja satamia riitti runsaasti Itä-meren rannikkoalueilla, miehiä siirtyi tai karkasi maihin, avioitui jne. Hansan aikana ja vaikutusalueella oli olemassa myös säännös joka velvoitti pitämään tiettyä saksalaiskiin-tiötä, etenkin kaupan hallintoelimissä. Kiintiön mukana saa-pui varmasti myös muuta väkeä. Saksalaisia toimi muutenkin kauppiaina, virkamiehinä, apulaisina, merimiehinä, sotilaina, käsityöammateissa, palvelijoina, siirtolaisina jne. KANTANIMET BALTIASSA JA SUOMESSA Hansan ja saksalaisvalloitusten mukana kantanimiemme leviäminen kohti Pohjolaa alkoi viimeistään 1100-luvun alussa. Baltiasta kirjallinen maininta löytyy ainakin Latvian Riikasta: Jacob Waineken vuodelta 1541. Winnik/Viinikka-muodossa ensimmäiset kirjatut maininnat ovat Länsi-Suomesta: Vinnicka Kammela v. 1465 Kalanti, Bertill Winnik v. 1493 Eura, Lasse Wineki v. 1513 Huittinen. Tämä haara lienee tullut Ruotsista tai Ruotsin ja Hansaliiton hallinto- ja kauppayhteyksien mukana tai Baltiasta. Saksalaisia toimi paljon Ruotsissa sotilaina sekä kauppiaina ja virkamiehinä, jopa tietyin kiintiöin. 1400-1500-luvuilla Viinikka-nimeä esiintyy lähinnä Varsinais-Suomessa, satakuntalais-hämäläisellä alueella, Karjalan kannaksella, Pohjois-Pohjanmaalla, jopa Torniossa saakka. Savossa ja osin Etelä-Karjalassakin nimestä on muotoutunut Viinikainen.

14

Eteläkarjalaisten Vainikka/Vainikainen-nimien merkintöjä: Nico Vaijnikan v. 1554 Jääski, Matthi Uainicka v. 1550 Viipurin pitäjä. Habermanin maantarkastusluettelossa 1561 on mainittu sääminkiläinen Hans Wajnikainen ja Paltamon Koutaniemessä asusteli v. 1569 Anders Wainickaine. Anders saattoi olla Kustaa Vaasan aktivoiman, noin v. 1550 tienoilla tapahtuneen kiihkeimmän asutusprosessin mukana kaakkois-Suomesta saapunut Vainikainen. Tällä hetkellä tutkitaan Tavinsalmen pitäjässä v. 1557 asus-taneen Joan Wainikain (lautamies, synt. 1500-1520) mahdol-lista sukuyhteyttä sukutukimuksemme lähtöhenkilöön eli Henders Wainikaiseen. Tavinsalmen pitäjä käsitti aikoinaan Pien-Savon (Itä- ja Pohjois-Savo) eli Joanin ja hänen perheen-sä tarkasta asuinpaikasta (esim. Haminalahti tai muu kylä) ei ole vielä varmuutta. Vainik/Viinik-pohjaisia nimiä esiintyy ympäri Suomea jo 1400-luvulta lähtien veroluetteloissa, ym. tilastoissa – se ei kuitenkaan merkitse etteikö heitä olisi elänyt täällä jo aiemminkin – ihmisiä on ollut aina, tilastot ja verottajat (veroja paettiin varmaan silloinkin!) tulivat perässä. Karjalaisasutus alkoi levitä Savon alueelle jo noin v. 1100 alkaen ja kantanimiemme kantajat siinä ohessa? KARJALASTA SAVOON – Vainikaisten reitti Koska olemme savolainen suku, savolaisten historiaa kertaa- malla selviävät myös Vainikaisten pääkulkureitit. Alun perin savolaiset olivat osa, enemmän tai vähemmän yh- tenäistä, karjalaisten heimoa. Saimaan eteläosat, Karjalan kannas, Vuoksen tienoo ja Laatokan rantamat olivat karja-laisten ydinalueita. Riistarikkaiden erämaiden antimet ja valtaukset ulottivat karjalaisten vaikutuksen – osittain myös asutuksen - hämäläisten erämaille eli Mikkelin tienoille, Pohjan perukoille, Vienan taakse, aina Jäämeren rannoille saakka. Kuten aiemmin todettiin, karjalaisten vilkas vuoro-vaikutus idäntien kauppiaiden, varjagien, kanssa saattoi myös tuoda esi-isiä sukuihimme. Kaupankäynnin myötä eteläpuolinen Novgorod kehittyi vah-vaksi keskukseksi ja sen ote Karjalasta vahvistui. Karjalasta tuli yksi Novgorodin pogostahallintoalueista. Kalmistolöytöjen perusteella Savossa on ollut karjalaisasu-tusta jo 1100-luvulla ja 1200-luvun päättyessä Suur-Savo oli kiinteästi, vaikkakin harvaan asuttu. Idempänä Vähä-Savossa oli ainoastaan hajanaisia asutuspälviä – pohjoisimpana näistä Sääminginsalo (nyk. Kerimäen kirkon seutu). Savossa oli v. 1200 tienoilla vakinaista asutusta Mikkelin tienoilla, Juvan Savilahdella sekä Sulkavan-Rantasalmen seutuvilla. Alueelle saapui uudisasukkaita pääasiassa Vuoksenlaaksosta, Karjalan kannakselta ja Laatokan rantamilta (Jääski, Muolaan suurpitäjä/Äyräpää, Lapvesi, Kurkijoki ja Sortavala). Ruotsalaiset tekivät ristiretkiä aluksi Varsinais-Suomeen ja Hämeeseen sekä lopulta vuonna 1293 Torkkeli Knuutinpojan johdolla Karjalaankin, jonne tämä perusti Viipurin linnan. Novgorodin tukemat karjalaiset taistelivat ruotsalaisia vas- taan mutta pitkän sodan päätyttyä Karjala jaettiin kahtia.

Karjalan heimon läntisen osan eli savolaisten alkuperäisiä asuma-alueita Karjalassa. Runsain muutto Savon alueelle tapahtui alle-viivatuilta alueilta. Savolaisasutus keskittyi aluksi Mikkelin tienoille ja eteni sieltä muualle Savoon, Pohjanmaan, Hämeen ja Sata-kunnan erämaihin (Kainuu, Pirkanmaa ja Keski-Suomi), Pohjois-Karjalaan, Inkeriin, Lappiin ja Keski-Ruotsiin (metsäsuomalaiset). Keski-Ruotsista heitä päätyi myös Uuteen Ruotsiin, nykyisen Philadelphian seudulle, ensimmäisten eurooppalaisten joukossa (kuva: Wikipedia).

Pähkinäsaaren rauhassa v. 1323. Silloin Ruotsille siirtyivät Äyräpään, Jääsken ja Savilahden pogostat (kihlakunnat). Rajan länsipuolelle jääneet karjalaiset joutuivat omaksu-maan ruotsalaisten tavat ja uskonnon, heidän kulttuurinsa länsimaistui ja Ruotsin Karjalan keskuspaikaksi tuli Viipuri. Laatokan Karjala jäi Novgorodille keskuksenaan Käkisalmi. Savo luettiin vielä 1400-luvulla Karjalaan ja savolaisia pidet-tiin läntisimpinä karjalaisina.

Savolaisten eränkäynti ja sitä seurannut asutus levisivät 1300-luvulla Päijänteen ja Saimaan väliselle alueelle sekä Sai-maan pohjois- ja itäpuolelle. 1400-luvulla savolaiset olivat lisääntyneet ja muutto Karjalasta jatkui niin, että 1400-luvun puolivälissä perustettiin Juvan ja Säämingin pitäjät. 1470-luvulla raja-alueen turvaksi rakennettiin Olavinlinna. Pohjois-Savon ”virallinen” asuttaminen alkoi 1400-luvun lo-pulla. 1500-luvun alussa Leppävirran seutu oli asutettu, vilk-kaimmillaan asuttaminen oli 1520-30-luvuilla ja päättyi 1600-luvun lopulla. Kyse ei varsinaisesti ollut Savon asuttamisesta, vaan alueella jo aikaisemmin eläneen väestön kirjaamisesta verorekistereihin ja veronmaksun edellyttämästä viljanvil-jelyn lisääntymisestä. Vuodesta 1548 Savo oli jaettu kuuteen hallintopitäjään: Suur-Savoon (Pellosniemen, Visulahden ja Juvan pitäjät). Pien- eli Vähä-Savoon (Säämingin, Rantasalmen ja Tavinsal- men (myöh. Kuopion) pitäjät). Pienempinä hallinnon yksik-köinä toimivat neljänneskunnat. Tavinsalmen pitäjä oli käy-tännössä lähes nykyinen Pohjois-Savo. Kirkollisesti Savo jakautui tuolloin neljään kirkkopitäjään: Mikkeliin, Juvaan, Sääminkiin ja Tavinsalmeen. Historiallisen Savon itärajana oli Täyssinän rauhan raja, maakunnan alueen yltäessä nykyisestä Kainuusta Etelä-Karjalaan.

15

Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa julisti vuonna 1542 erämaat kruunun omaisuudeksi ja antoi luvan niiden uudisraivauk-seen ja asuttamiseen. Taustalla oli uusien verotulojen tarve ja myös Ruotsin vaikutusvallan levittäminen. Savolaiset asut- tivat sellaisiakin alueita, jotka virallisesti kuuluivat Venäjälle, mikä johti rajakahakoihin ja kahteen sotaan. Vainikaisten lähtötienoot 1400-1500-lukujen Karjalasta Vainikaisten osalta mielenkiintoinen tieto on Muolaan (Äyräpään) suurpitäjän vanhojen verokirjojen nimistö: Mistään muualta Karja-lasta ei löydy yhtä runsaasti ”perisavolaisia” sukunimiä kuin Muo-laasta, näiden joukossa ovat myös Vainikaiset ja Partaset! Tulivatko Vainikaiset Savoon Kannaksen Muolaasta/Äyräpäästä?! Tilastot siis paljastavat todennäköisen koti- ja lähtötienoon! Vainikaisten lukumäärä 1500-luvulla Savossa? Vuoden 1550 tienoilla Ruotsin Suomen puoleisen osan asukasluvuksi on arvioitu n. 300 000. Väestö painottui eteläi-sempään Suomeen, länsirannikkolle, Hämeeseen ja Karjalaan – erämaat olivat harvaan asuttuja. Jos oletetaan että nykyinen suhdeluku (Vainikaiset/Suomen väestö) eli 1/725 on pysynyt likimäärin vakiona saadaan erit- täin karkea arvio ”vuodelle” 1550 eli noin 400 henkilöä. Perhekoosta riippuen perheitä olisi ollut koko Savossa 50-80, luvut voivat hyvinkin olla maksimiarvoja. Vuoden 1561 tienoilla Tavinsalmen pitäjässä oli ainakin 229 taloa – kukin talo vastaa vähintään yhtä perhettä eli ihmisiä on täytynyt olla pitkälti yli 1000. Savolaisasutus oli siis varsin vakiintunutta ja taajaa, mikä vihjaa myös tiheähköön asutuk- seen myös pitkälle pitäjän rajojen ulkopuolella. Em. suurui-nen asutus ei synny hetkessä, alkuasutuksen on täytynyt alkaa jo 1400-luvun alkukymmenillä – mukana saattoi olla jo Vainikaisiakin?

WINOLD/WEINECKE GLOBAALISTI Alunperin sukunimi näyttää kulkeutuneen Suomea kohti Vinikka/Vainikka-muodoissa, muuntuminen -nen-muotoon tapahtui vasta savolaistuttaessa. Winold-sukunimen kantajia lienee ollut alkujaan kohtuullinen määrä koska sen johdan-naisnimiä löytyy nykypäiviin asti ympäri Eurooppaa. Kokosin eri maiden rekistereistä oheisen Winold/Weinecke-pohjaisten nykynimien luettelon. Mikäli nimet eivät ole ajan myötä runsaasti muuntuneet, eri maiden Winold-nimivariaa-

Kuopion pitäjän asutus v. 1561 alueella, joka jäi jäljelle Iisalmen ja Leppävirran erottamisen jälkeen. Piste vastaa yhtä taloa – kaikkiaan taloja oli 84 kpl, Kuopionniemellä 7 taloa. Pappilan itäpuolella oli Lars (Lauri) Koljosen talo – samalla paikalla asuivat Vainikaiset 100 vuotta myöhemmin. Koljoset muuttivat 1500-luvulla Iisalmelle koska seurakunta otti heidän tilansa haltuunsa - arvattavasti Koljonvirta on saanut heiltä nimensä (Lähde: Kuopion pitäjän kirja).

tioiden suhteellisen pienet osuudet nykypopolaatioista viittaa siihen, ettei heitä ollut myöskään vuosisatoja sitten runsaasti. Saksan rekisterikeskuksen sivuilta löytyi eniten Wienoldeja ja Weineckeja (554/538 kpl), perusnimien eri variaatioita on kylläkin runsaasti, henkilöitä on muutamista muutamaan sataan/nimi. Silti suhteellinen populaatio on yhdistettynäkin hyvin pieni koko Saksassa.

Englannin ja Walesin syntyneiden nimirekisteristä (1837-2006) löytyi runsaasti eri nimivariaatioita, ”perusnimiä” löytyi parhaimmillaan muutamista aina satoihin. Alkuperäiset saksinimet ovat saattaneet vuosisatojen saatossa muuntua mutta vanhoja saksinimiä löytyy sieltä edelleenkin. Tämä on hyvä todiste Vainik-juurten siirtymisestä anglo-saksien muka-na myös Englannin maaperälle. Vaikka Vainik ei olekaan tyypillinen juutalainen sukunimi, heitäkin löytyi mm. Liettuan, Latvian ja Venäjän vv. 1795-1949 eri tilastoista. Tämä viittaisi siihen, että heitä oli muuallakin Itä-Euroopassa - mielenkiintoinen vivahde joka vaatii jatkotutkimuksia?!

SUOMI RUOTSI

SAKSA/IV ENGLANTI HOLLANTI TANSKA

EESTI VENÄJÄ

PUOLA LIETTUA LATVIA V-VENÄJÄ

TSEKKI SLOVAKIA UKRAINA ROMANIA/MOLD

ISRAEL myös muu Eurooppa

USA** KANADA

Vainikka Wi(e)nold Vainik Vainicka/Wainik(a) Vanik(ov)/Vanica Vainik Waini(c)k

Winold/W(e)inecke/Weinig

Vainikainen Weineck(er) Wanek

Vanikov/Vainikov Vaineikis/Vinikas Vinnik(ov)/Vinic Vin(n)ik Vainik(o)/Wainick /Vanick

Vainik(a) We(i)nig Wenick

Vaynik(k)a/ Vaynik(a) Vainikauskas Viinikov/Vinikova Winik Vinick/Winik/Vinik/Wi(i)nikka

Viinikainen Wi(e)neke Wa(y)nick

Vannik Vin(n)ik(s)/Winnik Viynik/Vynik Vihnicka/Vinica/Van-Kainen

Viinikka Vinnikka

Winneck(er) Winn(ick)

Vin(n)ikaynen Voynikaynen

Vanek(a)/V(i)onika Voinikov(a)/Woinek

Voinik/Voynikova Vanikkinene/Vi(n)ikayne

Vainikkala Viinikkala

Win(n)ig Wainika

Vinnikov(a) Vinikovskiy

Va(i)nikov/Vanikof Vinickaya/Vinicky

Nimet kerätty mm. sukututkimussivujen tilastoista, kansallisista rekistereistä, puhelinluetteloista. Osa nimistä saattaa olla kansallisiakin johdannaisnimiä eli taulukko on vain suuntaa antava otos. Samoja nimiä löytyy hajanaisesti saksalaisasutuksen myötä E-Amerikasta, E-Afrikasta jne. **USA sisältää lähes kaikki taulukon nimiversiot, mukana myös esimerkkejä nimien väärinkirjoittamisen kirjosta.

16

Vainikka Vainikainen Viinikainen Viinikka Sukunimien jakaumat Suomen kartalla vv. 1884-1928. Vainikat ovat selkeästi E-Karjalasta ja Vainikaiset Kuopion tienoilta; Viinikaiset taas Mikkeli-Jyväskylä-akselin molemmin puolin (Hankasalmi, Laukaa, Kangasniemi, Toivakka). Viinikat painottuvat läntisempään Suomeen. (Lähde: Sukunimi-info/Tuomas Salste)

SUOMEN VAINIKAISET, VAINIKAT, VIINIKAISET JA VIINIKAT Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomessa on (11.4.2016) Vainikoita 1342, Vainikaisia 1298, Viinikaisia 1276 ja Viini- koita 873 henkilöä. Suomen sukunimilistalla kolme ensin mainittua sijoittuvat sijaluvun 700 kieppeille. Listaykkösiä eli Korhosia oli kaikkiaan 23 252 henkilöä. Vainik/Viinik-pohjai-sia henkilöitä löytyi kaikkiaan 4 992 eli tällä yhteistuloksella sijoituttaisiin sijaluvun 140 kieppeille, siis yli viidesosa Korho-sista, mikä tekee ”yhteissukumme” jopa suurehkoksi! Edellisen sivun kuvissa nähdään sukunimien jakaumat Suomen kartalla 1800/1900-lukujen vaihteessa. Vainikat ovat selkeästi Etelä-Karjalaisia, Vainikaiset Pohjois-Savolaisia. Viinikat painottuvat Länsi-Suomeen, mikä viittaisi siihen, että he olisivat alkujaankin eri haaraa kuin Karjala-Savo-haara - olivathan Bertill Winnik Eurasta ja Lasse Wineki Huittisista. Mikkeli-Jyväskylä-välimaaston Viinikaiset ovat erikoistapaus. Oliko nimi vain joskus ”väärinkirjoitettu” Vainikainen vai Vii-nikka-pohjainen, osittain Hämeen kautta kulkeutunut ja muuttunut savolaisittain –nen-loppuiseksi. Rautalampihan ulottui aikanaan pitkälle Hämeeseen, aina Jämsän ja Sysmän rajoille saakka eli oliko mahdollinen tuloreitti sieltä päin? Viinikaisia eleli kuitenkin runsaasti Rautalammin suurpitäjäs-sä 1500/1600- ja Kangasniemellä 1600/1700-lukujen vaih-teesta lähtien, tuskin väärinkirjaamisia oli niin paljon.

GENEETTINEN SUKUTUTKIMUS LYHYESTI Geneettinen sukututkimus eli DNA-sukututkimus, perustuu eri hen- kilöiltä otettujen DNA-näytteiden geeneissä tapahtuneiden mutaa-tioiden ja kokonaisperimän vertailuun. DNA-jaksoja vertailemalla voidaan arvioida mm. yksilöiden sukulaisuussuhteita ja viimeisim-män yhteisen esivanhemman elinajankohtaa. Ihmisryhmien välisten geenivertailujen avulla voidaan selvittää kansojen välisiä sukulai-suussuhteita, alkuperää ja muuttoliikkeitä pitkien aikojen takaa. DNA-sukututkimustestit eivät paljasta mitään arkaluonteista yksit- täisistä henkilöistä, ei eksaktia tietoa nimistä tai vuosiluvuista. Varhaisessa esihistoriassa tapahtuneiden geenimutaatioiden perus-teella koko ihmissuku voidaan jakaa sukuhaaroihin. Näitä sukuhaa-roja kutsutaan haploryhmiksi tai klaaneiksi. Naisilla ja miehillä on omat haploryhmänsä. Jokaisen ihmisen geeniperimää tutkimalla on

mahdollista selvittää, mihin perushaploryhmään ja sen jälkeen haa-rautuneeseen alaryhmään hän kuuluu. Esim. 60% suomalaismiehis-tä kuuluu haploalaryhmään N1c1 ja 29% jo Suomen kamaralla syn-tyneeseen haploryhmään I1d3a (katso kuva).

Nykyihmisen alkukoti oli Afrikassa, mistä se lähti n. 50 000 v. sitten. Neljän Suomen yleisimmän mieshaploryhmän N, I ja R yhteinen esi-isä oli Filemon (F), joka eli Lähi-idässä n. 30-40.000 vuotta sitten. ”Mammutinmetsästäjät” eli N-haplo syntyi n. 10 000 v. sitten Siperiassa. I1-ryhmä syntyi P-Ranskassa, 5000-6000 v. sitten ryhmä oli Tanskan salmien luona ja siirtyi siitä Ruotsiin. Suomeen tätä germaanis-skandinaavista asutusta levisi useana aaltona, jo ennen viikinkiaikaa. Suomen yleisin I-alaryhmä on I1d3a, joka on ilmeisesti syntynyt jo Suomen kamaralla (kuva: Wikipedia).

LOPUKSI Ennen pitkää ”valituista” Vainikaisista (Vainikoista jne.) teh-dään DNA-tutkimuksia. Tulosten perusteella määritetään haploryhmät joihin kuulumme, niiden avulla selviää isä- ja äitilinjat sekä näiden liikkeet maapallolla - Vainikaisten mah-dolliset germaanijuuretkin selvinnevät samalla? Millä tavalla se näkyy tuloksissa jos ”alkuisämme” - esim. 600 – 1000 vuoden takaa - oli se sitten saksilainen, viikinki tai joku muu? Takana voi olla jopa yli 50 sukupolven matka jois- ta viimeiset 25 on matkattu Savossa, mitä tahansa on voinut matkan varrella tapahtua: Mielenkiintoista!!!

Lähteet: Rytkönen (toim.), Kuopion pitäjän kirja (Kuopion kaupunki) Ruuth et al: Savon historia I (Savon Sanomien Kirjapaino) Lehtosalo-Hilander, Pirinen: Savon historia I (Kustannuskiila) Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala: Sukunimet (Otava) Tuomas Salste: Sukunimi-info (sivusto); Wikipedia (sivusto)

17

Arja Vainikainen

MILTÄ KYLÄLTÄ SINUN ESI-ISÄSI OLIVAT LÄHTÖISIN?

Pohjois-Savon Vainikaissuku laajenee kolmen isännän: Peerin, Matzin ja Johanin kautta

Historiatietoa Kuopionniemeltä Kuopionniemen Henders ja vaimonsa Anna Roinitar on otettu Vainikaisten sukututkimuksen kantapariksi syystä, että heistä voidaan varmuudella kirjata suvun jatkuminen eteenpäin. Hendersin isää ei tutkimuksen tässä vaiheessa voi varmuu-della nimetä. Ehdokkaita on olemassa muutama, mutta tutkimus on kesken. Mikäli varmuus Hendersin isästä löytyy, niin tutkimukseen otetaan tämä henkilö kantaisäksi. Todennäköisesti Hendersin syntymävuosi sattuu 1590-1610 väliin. Hänen kuolinajastaan on saatu historian kirjoista viitteitä, että hän kuoli vuosien 1660-70 seutuvilla Hiltulan-lahdessa. Perhe joutui muuttamaan Kuopionniemeltä, Koljolan tilal-taan Hiltulanlahden kylälle. Syynä oli Pietari Brahen päätös: Kuopion kylästä tehdään kaupunki ja kahta taloa vaadittiin luovutettavaksi tulevan kaupungin virkamiesten asuin- ja virkakäyttöön. Heikki (Henders) Vainikaisen talo oli toinen luovutetuista taloista ja toinen oli Hannes Laurinpojan talo Hatsalassa. Tuolloin elettiin vuotta 1653. (Kuopion kaupunki perustettiin kahdesti. Ensimmäisen kerran 1653, mutta me-netti kaupunkioikeutensa parinkymmenen vuoden jälkeen ja toisen kerran perustaminen tapahtui vuonna 1775.) Perhe muutti Hiltulanlahden kylälle vuosien 1655-56 aikana. Poika Johan oli tällöin merkitty talolliseksi ja henkikirjoista löytyy muuton jälkeen viisi ja seuraavana vuonna kuusi henkirahaa maksavaa Vainikaista. Henkirahaa maksettiin työkykyisistä henkilöistä, vanhukset ja lapset eivät olleet tässä luvussa mukana. Hiltulanlahden kylällä ei tällöin ollut asumassa muita Vainikaisia.

Kolmen kylän Vainikaiset 1700-luvun alkukymmenillä Suku jatkuu Hiltulanlahden kylällä Johanin kolmen pojan kautta. Vanhin pojista oli Peer (s. 1654), seuraava Matz (s. 1660) ja kolmas poika Johan (s.1663). Peer vanhimpana poikana jäi Hiltulanlahteen, Matz ja Johan asuivat sekä Hiltulanlahdessa ja välillä Savilahden kylällä kunnes Matz muutti noin v. 1720 Karttulan kylälle talolliseksi ja otti siellä autiotalon käyttöönsä. Samoin Johanista tuli talollinen samoihin aikoihin. Hän oli muuttanut perheineen Hamulaan ja oli myös ottanut autiotalon käyttöönsä. Hamula sijaitsi nykyisen Siilinjärven alueella. Tämä suvun jako kolmen kylän Vainikaisiin olkoon tässä vaiheessa voimassa. Periaatteessahan kaikki olivat tuohon aikaan Hiltulanlahden Vainikaisia, mutta sieltä pois muuttaneet mahdollistavat jaon Karttulan ja Hamulan

sukuihin, joten Hiltulanlahteen jääneistä ja sitä kautta jatkuneesta suvusta olen käyttänyt nimitystä Hiltulanlahden Vainikaiset. (Hiltulanlahden Peerin poika Hindrich oli muuttanut perheineen jo 1711 Väänälänrannalle, mutta kuu-lukoon hänkin edelleen hiltulanlahtelaisiin.) Myöhemmin, jos halutaan, voidaan jatkaa Vainikaisten suku-jen nimeämistä tiettyjen alueiden mukaan. Kolmen kylän Vainikaisten sukupuu 1600-1700-luvuilla Johan (Hendersson) Wainikaisella oli kolme poikaa, Peer 1654, Matz 1660 ja Johan 1663 HILTULANLAHTI: Peer Wainikaisella oli kolme poikaa: Peer, Johan ja Hindrich KARTTULA: Matz Wainikaisella oli kolme poikaa: Anders, Peer ja Matz HAMULA: Johan Wainikaisella oli kolme poikaa: Johan, Peer ja Erich

KERSANTTI JOHAN HENDERSINPOIKA WAINIKAISEN POIKIEN KUOLINTIEDOT (KUOPION MSRK 1700-LUKU) Kuopion maaseurakunta kuolleet ja haudatut 1724 (leike)

Hiltulanlahti Peer Johansson Wainikain 70v vanha lautamies Kuolinvuodesta laskettavissa syntymäaika 1654 (ei kuolinsyytä)

Kuopion maaseurakunta kuolleet 1744

Karttula Matz Johanson Wainikain †10.6.1744, 84v; brännsjuk

Kuolinvuodesta laskettavissa syntymäaika 1660 (polttotauti) Kuopion maaseurakunta kuolleet 1732

Hamula Johan Johanson Wainikain 69v vanha isäntä; styng Kuolinvuodesta laskettavissa syntymäaika 1663 (pistokset/mahd. keuhkokuume).

18

SukuJutut-ohjelmalla tulostettu Vainikaisten sukupuun alkuasetelma 1600-1750-luvuilla (Arja Vainikainen 14.3.2016)

Arja Vainikainen

Pikkupiika vie meidät Eero Järnefeltin maalauksen äärelle Väisälänmäen Rannan-Puurulan sukutilalla pidettiin kesä-vieraita eli harjoitettiin sen aikaista maatilamatkailua. Eero Järnefelt, vaimonsa Saimi ja pikku-Heikki olivat tulleet viettämään sinne yhdistettyä maalaus- ja lomamatkaa kesällä 1893. Tuolla matkalla syntyivät taulut "Raatajat rahanalaiset" (myöh. "Kaski") sekä ”Isäntä ja rengit". Vuonna 1993 oli kulunut 100 vuotta Eero Järnefeltin maa-lauksen "Raatajat rahanalaiset" luomisesta, kun Puurusen suku tahtoi vielä selvittää maalauksessa malleina olleet henkilöt. Heillä oli tiedossa ennestään taulun keskiosassa mallina olleen tytön henkilöllisyys ja siten päästiin haas-tattelemaan silloin elossa olevia pikku-piika Johannan lapsia ja selville saatiin seuraavaa: Talon lapsia kaitsemassa ollut pikku-piika, Johanna Kokko-nen, oli viemässä kahvia kaskeamassa olleelle väelle ja sillä reissullaan oli joutunut malliksi parasta aikaa Järnefeltin maalauksen alla olevaan teokseen. Paikalla sattui olemaan myös kirjailija Kauppis-Heikki, joka ehdotti, että tytön tukka oli sotkettava ja naama noettava. Mallille oli saatava ruma ulkonäkö. Savu kävi lapsen silmiin pitkän mallina olon aikana - siitä se kärsivä ilme oli tullut, ei raadannasta. "Kaski"- tau- lussa (aik. nimi "Raatajat rahanalaiset") oli malleina talon oman väen lisäksi myös työväkeä, mihin Johannakin kuului.

Lapsilleen Johanna Kokkonen oli kertonut Järnefeltin olleen ihan tavallinen, ei herraskainen, kaikille mukava ja kova kertomaan kaskuja. Eero Järnefeltin puoliso Saimi, oli puolestaan kirjoittanut sisarelleen, että Ranta-Puurulan talossa oli mukavaa väkeä ja ruokaa sai riittävästi.

Pikku-piika ja malli, Johanna Kokkonen, syntyi 21.2.1879, Lappetelän kylällä, oli syntyessään kirjoilla Iisalmen srk:ssa. Hän liittyy Vainikaisten sukuun mummonsa kautta, joka oli nimeltään Maria Greta Vainikainen, syntynyt 4.10.1819 Haatalan kylällä ja syntyessään kirjoilla Maaningan srk:ssa. Johanna Kokkonen muutti 18-vuotiaana 1897 piiaksi Väisä- länmäen Hepopurolle ja sieltä Martikkalan kylän Roikkolan taloon, jossa tuleva puoliso, Jahvetti, työskenteli renkinä. Vihille mentiin vuonna 1905, Johanna oli silloin 26-vuotias. Perheeseen syntyi kuusi lasta; kolme tytärtä ja kolme poi-

19

kaa. Perhe oli muuttanut Ouluun, mutta palasivat pian Lapinlahdelle ja sitten Pörsänmäkeen, Iisalmen seudulle. Vuonna 1930 he hankkivat Lappetelästä pientilan, jota vilje-livät loppuelämänsä. Johanna kuoli 70 vuotiaana, 30.11.1949 Lappetelän kylällä. Jahvetti eli lähes 90-vuotiaaksi, hän kuoli maaliskuussa 1972. Varmaan kaikki muistamme Johannaa ja Jahvettia sekä heidän lapsiaan, Järnefeltejä ja heidän oleske- luaan Väisälänmäen Rannan-Puurulassa, Kauppis-Heikkiä ja noita rankkoja raadannan aikoja joka kerta, kun näemme tämän suomalaisen suurteoksen edessämme. Kiitokset Puurusille hienon perimätiedon tallentamisesta! Lähde: Otteita Puurusen sukututkimuksesta.

Urho Keinänen

HEVOSMIES Seppo Vainikaiselle hevoset ovat olleet kaikki kaikessa jo lapsuudesta saakka aina 50-luvulta lähtien. Silloin hevosta tarvittiin kaikissa arjen askareissa. Oli tukkien- ja rankojen ajoa. Tilan maidot vietiin hevosella ja kesäisissä peltotöissä hevonen oli korvaamaton. Vaikka ensimmäinen Fergusson ilmestyi Läheniemen pihaan, niin ei se vähentänyt hevosen käyttöä. Hienoja ja mieleenpainuvia hetkiä oli kesäisin hakea leivänkannikka kädessä hevoset laitumilta tai selässä istuen uittaa niitä heinänteon jälkeen Ala-Pitkä järvessä. Talossa oli ”Fergun” tulon aikoihin jo kaksi hevosta. Lento ja AK-Tyttö. Siitä alkoi myös kipinä Sepolla hevosurheilua koh-taan. AK-Tytön jälkeläisestä Lillin Luonnoksesta kasvoi ensim-mäinen ravihevonen. Sen ensimmäisissä kilpailuissa mm. Kultakelloajoissa Leppävirran jääradalla Sepon ohjastama hevonen voitti oman lähtönsä. Maitotilan työt ja sen mukana koneet veivät myöhemmin tietenkin suurimman osan ajasta ja hevosista jouduttiin luopumaan muutamaksi vuodeksi.

Maitosota jäi mieleen Osa Alapitkän isännistä kokoontui 70-luvun loppupuolella pohtimaan, onko Kuopion Osuusmeijeri oikea osoite karja-tilojen maidoille. Oman kunnan Lapinlahden Meijeri kiinnosti jo läheisyytensäkin takia ja lisäksi se lupasi tarjota maito-litralle parempaa hintaa! Keskusteluja käytiin meijereiden ja isäntien kesken. Koska Kuopion Osuusmeijeri ei hyväksynyt maitotilojen eroa, päättivät isännät irtautua sopimuksesta 1979. Kirjeenvaihtoa käytiin tiiviisti Valion kanssa, kun ensin oli otettu selvää asiasta valtakunnan kilpailuasiamieheltä onko nykyinen sopimus lainvoimainen. Tapahtuma sai suurta julkisuutta, sillä Ylen silloinen Kuopion aluetoimittaja oli mukana kokouksessa, jossa isännät päätti-vät jättää eroanomuksen. Kaikkiaan 50 tilaa oli kiinnostunut meijerin vaihdosta. Yksi kolmesta puuhamiehestä oli Seppo Vainikainen. Yle seurasi tapahtumaa filmiryhmän kanssa, kun lähetystö matkusti Helsinkiin kilpailuasiamiehen puheille. Yle teki neuvotteluista jutun saman päivän TV:n iltauutisiin.

Alapitkäläisillä oli kiire Rissalan lentokentältä Valkeisen Motellille katsomaan vielä iltauutisia, jossa oli todella juttu lähetystön päivän tapahtumista Helsingissä. Valio hermostui asiasta totaalisesti ja laittoi asiamiehensä Alapitkän maidontuottajien luokse kahvipakettien ja jäätelö-pakkausten kanssa. Seppo Vainikaisen luonakin käytiin, mut-ta Seppo suositteli Valiota jakamaan ne suoraan maidonku-luttajille! Niin sitten kävi, että suurta valtakunnallistakin julki-suutta saanut maitosota päättyi ja Kuopion Osuusmeijerin tankit vaihtuivat Lapinlahden Osuusmeijerin vastaaviin.

Muutto Muutto Etelä-Suomen Inkooseen 90-luvulla ja tallipaikan sel-vittyä antoi mahdollisuuden ostaa radoille valmiin hevosen. Sitten työkseen Espoon Liikenteen linja-autoja ajavan Sepon päivät työajan jälkeen kuluivat hevosia hiitaten ja viikonloput kilpailuissa eri raviradoilla Etelä-Suomessa, sillä hevosten lukumäärä oli noussut jo viiteen ravuriin.

Ravirata naapurissa Nykyisin 70-vuotias Seppo asustaa kotikunnillaan Nerkoon raviradan viereisellä Pertti Kähkösen hevostilalla. Tilan tal-leilla on Sepon hoivissa 11 ravihevosta, joista kaksi on Sepon omistuksessa. Näistä toinen on jo Inkoon ajoista tuttu 6 vuoden ikäinen ruuna Lucky Toy Boy, joka on tehnyt tähän saakka hyvää tulosta ja päässyt palkintosijoille. Nyt ovat myös taakse jääneet viime kaudella vaivanneet pikkuvaivat ja hevoselta odotellaan uutta läpimurtoa tulevalla kaudella. Nuoruutta edustaa tallin 3-vuotias Toy Surprise. Nuori ori-varsa on käynyt lävitse jo koelähdön ja tehnyt pari lupaavaa juoksua nuorten sarjassa. Toy Surprisella on hauska, yllättävä tausta; hevonen nimittäin syntyi huomaamattomasti kevään hangille Inkoossa. Kaikki sujui kuitenkin hyvin. Tämä todistaa, että hevoset ovat edelleen oikeita luontoeläimiä!

Seppo poseeraa nuoren orivarsan Toy Surprisen kanssa.

Sepon päiväohjelma alkaa aamuisin tallipaikkojen siivouk-sella ja hevosten ruokinnalla. Sitten seuraa hevosten hiittaa-mista viereisellä raviradalla, jonka kunnossapidosta Seppo huolehtii päivittäin, jolloin rataa joudutaan joko lanaamaan tai talviaikaan auraamaan. Sitten illat kuluvat päivittäisten rutiinien kanssa. Tällöin tutkaillaan jo tulevia ravitapahtumia ja etsitään sopivia sarjoja molemmille omille hevosille, sillä tavoitteena on, että molemmat pääsisivät juoksemaan ainakin kerran ensi kesänä samassa ravikilpailussa.

20

Sari Johanna Vainikainen

VIHTANIEMEN VAINIKAISIA

Olen asunut yli puolet elämästäni Vihtaniemessä ja asun varmaan loppuikäni, sillä täällä on minun sielunmaisemani ja täällä viihdyn ihan parhaiten. Vajaa hehtaari Vihtaniemeä on ollut omistuksessani vuodesta 2011. Rakkaat vanhempani möivät minulle tontin pellon kupeesta, järvimaisemalla. Loput Vihtaniemestä osti Timo-veli, joka hoitaa tilaa Savon-linnasta käsin. Toki hän käy usein metsätöissä ja asuu ranta-talossa perheineen kesäisin. Pihapeltojen viljelystä vastaa pellot vuokrannut Lappalaisen Kari. Muistan sen hetken jolloin professori Martti Kuikka kysyi Helsingin yliopistolla, että ”Et sitten jäänyt isiesi maille?”. Ajattelin, että tässäpä hyvä kysymys. Vastaus oli ihan selvä. Totesin, että sinne on aina mahdollista palata ja palaankin joskus. Niin teinkin vuonna 2011. Talonrakennusprojekti valmistui suunnitellussa aikataulussa, ja Helsinki sai jäädä. Paluu oli aina itsestään selvänä takaraivossa, vaikka elämä Helsingissä ja ulkomaankomennuksilla Englannissa ja Saksassa mukavia olivatkin. Ne ovat vissiin ne juuret, jotka vaikuttavat niin vahvasti.

Kotini ikkunasta avautuu maisema, jota rakastan. Ja kun sitä joku kehuu, vastaan aina rehellisesti että kiitos kuuluu esivanhemmille jotka paikan aikoinaan ostivat. Eli iso kiitos Justiinalle ja Taavetille.

Justiinan ja Taavetin iso ostos vuonna 1891

Isoisovanhempieni Justiina ja Taavetin kuva oli esillä lapsuu-denkotini salin seinällä. Iso taulu, tai siis valokuvasuurennos leveissä puisissa kehyksissä. Lapsena sitä tiesi, että jotain erityisen upeaa näissä ihmisissä on, mutta vasta aikuisena sitä tajuaa kuinka suuria arjen sankareita 16.11.1840 synty-neet Justiina ja Taavetti olivatkaan. Aika ihana yksityiskohta tuo yhteinen syntymäaika. Justiina syntyi Lapinlahdella, Taavetti Pielavedellä. He menivät naimisiin 27-vuotiaina. Lapsia heille syntyi seitse-män, mutta kaksi lapsista oli kuollut pienenä, ennen Vihta- niemeen muuttoa. Tilan kauppakirja on vielä tallessa. Kauniil-la käsialalla kirjoitetusta asiakirjasta selviää, että iso isovan-hempani ostivat Vihtaniemen tilan Heikki Lindiltä 20.1.1891.

Kolmen lainhuudon jälkeen 23.3.1893 Iisalmen Tuomiokun-nan tuomari Igor Östling vahvisti lakimääräisillä talvikäräjillä, että kauppa on todella sinetöity. Lienee ollut normaali käy-täntö tuo ajan kuluminen? Papereissa on tuon ajan mukaan vain Taavetin nimi, vaikka varmasti Justiina oli tärkeä ison ostoksen mahdollistaja.

Iso-isovanhempani Taavetti ja Justiina Vainikainen.

Taavetti ja Justiina olivat tuolloin 51-vuotiaita ja lapset ala-ikäisiä. Oma ukkini Taavetti oli tuolloin 12-vuotias. Hanna-mummoni kertoi, miten isoisäni Taavetti oli kertonut miten pikkulapsena oli saanut kuulla kuittia siitä, ettei ollut talol-lisen poika. No, ne kuittailut loppuivat, kun isänsä pesti lampuotina Nikulassa (Lapinlahden Honkaharjun lähellä) vaihtui tilanomistajaksi. Mummon kertoman mukaan Taavetti oli kuulemma mennyt muuttopäivänä pihapiirin lähellä olevan ison kiven ääreen rukoilemaan ja kiittämään siitä, että perheellä on nyt oma maatila. Samalla kivellä leikimme me kolme sisarusta sitten 1970-luvulla, Tarja, Timo ja minä. Vuonna 1935 syntynyt Viljo-isäni ei nähnyt isovanhempiaan, sillä he kuolivat vuonna 1917 ja 1926. Mutta isäni kyllä tietää, miten tilan hoitaminen aikoinaan alkoi ja eteni. Kun Vainikaiset saapuivat Vihtaniemeen, tilalla oli vain savutupa. Missä lie karjaa pidetty tuolloin, mutta uusi kivinavetta valmistui 1908. Savutuvan tilalle alettiin hetimiten rakentaa uutta taloa. Omasta metsästä saatiin tukkipuut, ja osa hyvistä savutuvan hirsistä otettiin materiaaliksi myös. Talo oli aluksi yhtä kuin 8 x8 tupa. Taloa laajennettiin vuosien myötä, ja sen lopullinen koko oli aika tarkalleen kolmikertainen.

21

Taavetti oli maanviljelijä mutta myös kirvesmies, muurari ja seppä. Hän rakensi pajan, ja uskoisin että ehti tehdä sepän töitä muillekin eikä ainoastaan oman talon tarpeisiin. Tarinan mukaan hän oli tekemässä Lapinlahden kirkon aitausta ja pappilan navettaa, joka on viime vuosikymmenet ollut Eemil Halosen museo. Ehti Taavetti muutakin. Hän oli perustamassa kyläkoulua ja toimi lautamiehenä. Muistokirjoitus Salmettaressa 10.5.1917 oli arvostava: ”Eilen tk. 9 p. kuoli Karvasalmen Wihtaniemes-tä herastuomari Taavetti Vainikainen 77-vuotiaana. Hän oli noussut ahkeralla työllä torpan pojasta hyvänlaiseen varal-lisuuteen. Lautamiehenä hän toimi 9 vuotta. Erityisesti hän ajoi kansakoulun perustamisasiaa. Luonteeltaan hän oli vaatimaton ja sävyisä.” Naisista ei paljoa tuohon aikaa vissiin kirjattu ylös? Mutta Justiinan uskon ja tiedän olleen tärkeä tekijä menestykselle. Justiina oli varmaankin vastuussa karjasta ja perheestä. Ja työteliäitä ovat olleet myös lapset, joista Aukusti ja Taavetti jatkoivat yhdessä isäntinä vanhempiensa kuoleman jälkeen.

Isovanhemmat Taavetti ja Hanna

Veljekset Vainikainen jakaantui vuonna 1923. Veljeksistä Taavetti eli ukkini jäi Vihtaniemeen ja hänen vanhempi veljensä Aukusti osti maatilan Alapitkältä. Molemmat jatkoi-vat menestyksellisesti eli niin Rannan tila kuin Vihtaniemikin jatkoivat kasvuaan. Taavetti-ukistani olen kuullut tarinoita, ja niissä hänet maini-taan tarkaksi ja reiluksi mieheksi. Vanhemmillani on tallessa muutamia Taavetin tilikirjoja, eikä ole ihme että Taavetilla oli varaa lainata rahaa tarvitseville kun kuukauden tulot olivat aina reilusti menoja isommat. Eipä ollut ihme sekään että Taavetti hoiti tilaa hyvin, olihan muutto Vihtaniemeen ollut pienenä poikana iso juttu.

Tämän kuvan ihmisten nimet eivät ole tiedossani, mutta Taavetti-ukin työväkeä he olivat. Ukkini reiluudesta kertoo sekin tarina, jonka kuulin vasta pari vuotta sitten: Ukki oli lainannut eräälle leskelle ison summan, jotta tältä ei menisi talo alta. Maksat sitten kun jaksat, oli ollut ohje - ja toki leski oli maksanut. Tuo oli ollut rohkea ja ryhdikäs teko ukiltani koska tuolloinhan elettiin ison, maail-manlaajuisen laman aikaa.

Tämän kuvan takana on teksti ”Meijän joukko”. Pikkutyttö on Hanna-tätini. Arvelen, että kuva on 1920/30–lukujen taitteesta.

Taavetti meni naimisiin vuonna 1926. Puoliso Johanna kuoli esikoisensa eli Hanna-tätini synnytykseen. Vuonna 1932 Taavetti-ukki meni naimisiin Hanna-mummoni kanssa. Mummo oli saman kylän tyttöjä, Ukkolan talon esikoinen ja Vihtaniemeen emännöitsijäksi tullut. No, rooli vaihtui emännäksi avioliiton myötä. Isäni Viljo Vainikainen syntyi 13.8.1935.

Isovanhemmistani Taavetista ja Hannasta ei ole tallessa yhtään yhteiskuvaa. Muistan jo lapsuudesta taulun, johon oli tyylitelty nämä kaksi erillistä valokuvaa. Ja nämä kuvathan ovat tietty sellaisia pahvisia, pelikortin kokoisia.

Isäni Viljo Vainikainen pikkupoikana.

22

Isännäksi jo 14-vuotiaana Taavetti-ukkini kuoli vuonna 1949. Isäni kertoman mukaan ukkini sairasti kotona ja diakonissa kävi häntä hoitamassa. Tuohon aikaan oli taloissa palkollisia, he olivatkin tarpeen ukkini voimien vähetessä. Järven takaa eli Maaningan puo-lelta tuli joku perhe, joka asui talon tuvassa. Läheahon mö-kissä asuivat Kattaiset - he tekivät talolle talvisin metsätöitä sekä kesällä yhden possakka-työviikon vuokraa kuittaamaan. Vihtaniemessä oli vakituista työväkeä kolme naista ja kolme miestä, siis vielä ennen sotia. Talon piiat ja rengit asuivat talossa, saivat pientä palkkaa sekä kengät ja vaatteet. Sotien jälkeen työväkeä vähennettiin jolloin Vihtaniemeen jäi yksi apulainen ja yksi työmies.

Maalaus isästä vuodelta 1944: 13-vuotiaat harvemmin kengittävät hevosia, mutta isäni Viljo on niin tehnyt. Työnteon hän aloitti jo lap-sena, isännän työt tulivat hänen vastuulleen jo hyvin nuorena.

Kohti nykyaikaa Jos Taavetin ja Justiinan roolina oli ostaa ja laittaa tilan toi-minta käyntiin, oli Taavetin ja Hannan osa pitää tilan hyvin toimivana sekä kasvattaa sitä. Koska maan kehitys alkoi toden teolla vasta sotien jälkeen, on kehittäminen Viljon ja Tellervon käsissä.

Vanhempani Tellervo ja Viljo vihittiin 19.8.1962 Vihtaniemes-sä. Juhlaväkeä oli mummoni arvion mukaan 350 eli kaikki ei-vät tähän kuvaan mahtuneet.

Tarinaa olisi vaikka ja kuinka, mutta poimin tähän muutamia huomioita. Vuonna 1949 tilalle tuli sähköt. Maito kuljetettiin vuoteen 1966 asti Kivimäen talon nurkalla olleelle maitolaiturille. Jääpalojen avulla maito pysyi kylmänä. Ensimmäinen traktori oli pikku-Ferguson. Se ostettiin käytet-tynä Antti Kauppiselta, koska vuonna 1953 uusia ei saanut. Eikä ollut traktorikauppojakaan. Traktorit eivät tuolloin olleet yleisiä, niitä taisi olla aiemmin vain Potkulassa ja Jussilassa. Seuraava traktori eli vuonna 1959 ostettu Ferguson 35 han-kittiin uutena Hankkijalta. Vaikka traktorit taloon tulivatkin, jatkoivat hevoset Aino, Leever ja Juppe työtään aina 60-luvun alkupuolelle saakka.

Timon ristiäisissä otettu perhepotretti. Tellervo-äidin vieressä Tarja eli minä siis isä-Viljon sylissä.

Vanhemmillani oli periaatteena, että mahdollisimman paljon tehdään kahdestaan. Kesäisin toki oli kasakoita, ja naapurista Sutisesta väkeä heinätöissä. 1960-luku oli yhtä kunnostusta ja kehitystä. Silloin muuten lähti maidon laatu nousuun, ja siitä, kuten metsänhoidostakin tuli syystäkin palkintoja. 1970-luvulla vanhempani rakennuttivat uuden asuintalon. Tuolloin keskityttiin karjanjalostukseen ja saatiinkin kylän paras tuottavuus aikaan. 1980-luvulla alkoi meno kuitenkin epäilyttää. Matkalle oli mahtunut voivuorta, ylituotantoa, lakkoa ja muuta. Koska kukaan meistä kolmesta lapsesta ei ollut innostunut jatkamaan karjanhoitoa, laittoivat vanhempani pellot pakettiin ja jättivät maanviljelyksen ja maidontuo-tannon vuonna 1990. Tuolloin he tekivät Vihtaniemeen viljelemättömyyssopimuksen, mutta luopumisprosessi alkoi jo vuonna 1987, jolloin lehmät vaihdettiin lihakarjaan. Mullikoiden aika kesti vuoteen 1995. Sinä vuonna kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmesta-ruuden, isä-Viljo täytti 50 vuotta ja istutimme kaikki muut paitsi pihapellot metsälle. Muistan sen tunteen, kun porukalla kuusentaimia istutimme. Pakostakin jokaiselle tuli mieleen, että täällä sitä ollaan metsittämässä peltoja jotka toiset ovat kovalla työllä raivanneet. Mutta kuten aina, emme jääneet märehtimään. Aika aikaa kutakin. Jokaisella sukupolvella on oma roolinsa, ja metsää on kaunis katsella. Kuten myös pihapeltoa.

23

Uutta, vanhaa ja uudistettua Vihtaniemen vanhan tuvan henki on nykyään 1980-luvulla rakennetussa rantatalossa.

Vihtaniemen tuvassa elokuussa 1966. Kuva otettu ristiäisissäni ja keltamekkoinen nainen on äitini Tellervo. Vuonna 1986 vanhempani rakensivat tämän tuvan kopion Vihtaniemen rantaan. Vanhasta tuvasta otettiin mukaan ison uunin käsintehdyt tiilet ja jykevät kattoparrut.

Talon tuvasta tuli rantatalon malli, mutta sen viereen siirretty oleva paja on ihan alkuperäinen eli Taavetin rakentama. Timo-veljeni, eli Vihtaniemen nykyinen isäntä teki pajalle hengenpelastusoperaation, sillä alkuperäisellä paikallaan pajan alin hirsirivi oli alkanut lahota eli viime kesänä tehty paikanvaihto ja kunnostus olivat tarpeen.

Isäni Viljo Vainikainen on koonnut Taavetin entiseen pajaan vanhoja työkaluja. Nikkarointi ja rakentaminen on periytynyt isältä pojalle ja pojanpojalle. Veljenpoikani, 11-vuotias Juhani on ahkera pajan käyttäjä.

Pellon ja kotipihani välissä oleva kiviaita on syntynyt esi-isien pellosta nostamista isoista kivistä. Pellot ovat liki kivettömät, mutta käyn poimimassa ne muutamat keväisin nousevat kivet aitaan jatkoksi. Siinä sitä tajuaa olevansa osa pitkää ketjua. Juuret ovat syvällä. Myös vanhemmillani, veljelläni ja hänen perheellään. Sukua istuu ruokapöytäni ääressä usein, ja hyvä niin.

SUKUTAULU Taavetti Vainikainen (isä Aatami Vainikainen), s. 16.11.1840

Pielavesi. †9.5.1917 Lapinlahti. Torppari Karjaharjussa, Ollikkala 1, lampuoti Nikulassa, Ollikkala 1, sitten talollinen Vihtaniemessä, Karvasalmi 10.

- puoliso 19.7.1867 Lapinlahti Justina Puurunen, s.

16.11.1840 Iisalmi, Ollikkala 7. † leskenä 12.1.1926 Lapinlahti. Vanhemmat: Petter Puurunen ja Heta Lustig.

Lapset:

Johanna, s. 8.1.1870 Lapinlahti. †1.4.1872 Lapinlahti.

Aapeli Oskari, s. 14.9.1871 Lapinlahti. † 21.12.1923 Lapinlahti.

Heikki, s. 1.10.1873 Lapinlahti.† naimattomana 10.9.1892 Lapinlahti.

August, s. 26.5.1876 Lapinlahti.† leskenä 28.1.1964 Lapinlahti.

Taavetti, s. 15.5.1879 Lapinlahti. †28.4.1949 Lapinlahti.

Anna, s. 6.8.1881 Lapinlahti. † leskenä 11.10.1949 Lapinlahti.

Heta, s. 27.12.1883 Lapinlahti. †21.11.1888 Lapinlahti. Taavetti Vainikainen (isä Taavetti Vainikainen), s. 15.5.1879

Lapinlahti. †28.4.1949 Lapinlahti. Taavetti jatkoi isänsä jälkeen Vihtaniemi-tilan viljelyä. - 1. puoliso 30.12.1926 Johanna Nestorintytär Ryynänen,

s. 19.9.1894 Lapinlahti. † 27.6.1927 Lapinlahti. - 2. puoliso 3.11.1932 Hanna Paavontytär Vatanen,

s. 21.2.1902 Lapinlahti. † leskenä 12.6.1988 Lapinlahti. Lapsi 1. avioliitosta Johanna Ryynäsen kanssa:

Vieno Hanna, s. 27.6.1927 Lapinlahti. †6.5.2009 Lapinlahti Lapsi 2. avioliitosta Hanna Vatasen kanssa: Viljo Kalevi, s. 13.8.1935 Lapinlahti. Viljo Kalevi Vainikainen (isä Taavetti Vainikainen), s. 13.8.1935 Lapinlahti. - puoliso 19.8.1962 Aune Tellervo Kuismin, s. 3.4.1943 Lapinlahti. Lapset: Tarja Tellervo Vainikainen, s. 22.12.1964 Lapinlahti. Sari Johanna Vainikainen, s. 22.7.1966 Lapinlahti. Timo Kalevi Vainikainen, s. 15.12.1968 Lapinlahti. ------------------------------------------------------------------------------- Tämä hieno, Sari Vainikaisen kirjoittama artikkeli on hyvä esimerkki jutuista joita toivomme saavamme jatkossa lisää. Kullakin sukuhaaralla riittää varmasti suvun ”ydinhenkilöitä”, joiden elämäntarinat, jatkettuina aina tähän päivään saakka, ansaitsisivat paikan sukumme kollektiivisessa muistissa. Jutut voivat olla niin menneisyydestä kuin nykymenostakin; pitkiä historiikkeja, lyhyitä muisteloita, erikoisia tapahtumia, tavallisesta arkea jne. – vaikka runomuodossa! Kaikki lähetetyt jutut talletetaan sukuseuran ylläpitämään arkistoon, osa päätyy Wainikainen-lehteen, osa päätynee myöhemmin valmistuvaan sukukirjaankin.

24

Urho Keinänen VAINIKAINEN TWIST – poimintoja leipuri Kalle Vainikaisen elämästä Kaarlo Kustaa ”Kalle” Vainikainen syntyi Nilsiässä 6.10.1871. Mutta Kalle eli lähes koko elämänsä Hämeenlinnassa. Kalle kuoli jatkosodan aikana 1942 71-vuotiaana.

Leipuriksi Kalle kävi kansakoulun ja meni sen jälkeen leipurinoppiin Snellmanin leipomoliikkeeseen Kuopiossa. Mutta hän uteli-aana nuorena miehenä halusi suureen etelään. Hän matkus-ti 1800-luvun lopulla Hämeenlinnaan ja pääsi töihin Kron-holmin leipomoon. Tasan 1900 Vainikainen ryhtyi itse-näiseksi yrittäjäksi ja osti kaupungista suositun Lindevallin leipomo-kahvilan. Nuukahkona miehenä hänelle kasvoi no-peasti varallisuutta - hän teki siihen aikaan paikallisten ihme-tellessä rohkean siirron ja osti maineikkaan entisen työn-antajansa Kronholmin leipomon. Leipomo sijaitsi keskeisellä liikepaikalla nykyisen Raatihuoneen ja Linnankadun kulmas-sa. Kiinteistö käsitti tontin lisäksi kaksikerroksisen puutalon.

Kalle Vainikainen – edelläkävijä

Yrittäjänä Kalle ymmärsi hyvin mainonnan merkityksen. Toisen kerroksen ikkunoiden alla Raatihuoneenkadun puo-lella oli kyltti, johon oli isoin kirjaimin maalattu:

K. VAINIKAISEN KAHVILA Mainoksen alapuolella riippui kullanvärinen iso Viipurinrinki- lä ja sen päälle oli kiinnitetty kruunu. Sisääntulon vieressä oli vielä tavallista suurempi näyteikkuna. Hän laati tekstit omiin ilmoituksiin ja esim. 1910 julkaistussa ilmoituksessa oli jo otsikkona: K. Vainikaisen leipomo, kondiittori ja kahvila puhelin 210.

Suosituin kokoontumispaikka Hämeenlinnassa

Kahvila oli 1910-30-luvuilla aikuisten ja opiskelijoiden ja muun nuorison kokoontumispaikka. Iltaisin pöydät olivat hyvin varattuja. Kahvilassa oli ajan henkinen suuritorvinen gramofoni, joka soitti alkuvaiheessa ulkomaisia, mutta myöhemmin jo pelkästään kotimaisia levyjä. Tietenkin jokaisesta levystä piti maksaa muutama penni. Kalle hankki myöhemmin muodikkaan soittokaapin, jonka sai käynnis-tymään laittamalla laitteen sivulla olevasta kolikkoreiästä ison kuparisen kymmenpennisen! Näin kuparipennit toisensa jälkeen putosi Vainikaisen kassaan. Kahvilan alakerrassa myytiin leipää, pullaa ja leivoksia. Kahvi-annokset ja muut juotavat tilattiin yläkerrassa tarjoilijalta, joka samalla rahasti. Hyvämuistinen ja aina hyväntuulinen Eeva Vainikainen oli usein myymälän tiskin takana. Eeva oli erittäin pidetty, kohtelias ja iloinen ihminen!

Kallen harrastukset

Kalle oli erityisen hyvä ampuja. Hän oli hyvä pelaamaan biljardia ja innokas kortinpelaaja. Seurallisena miehenä hän

oli hyvin usein paikallisen Kansalliskerhon huoneistossa jotain pelaamassa. Tarvittaessa klubin pöytään ilmestyivät totilasit, yleensä nautittiin vain kahvia ja teetä. Kalle oli myös laulumiehiä ja hän lauloi mieskuorossa toista bassoa.

Vainikaisen leipomo-kahvila Raatihuoneen ja Linnankadun risteyk- sessä Hämeenlinnassa (kuva: Hämeenlinnan kaupungin historialli-sen museon luvalla).

Kaikki katoaa, mutta ei laulu! Leipomon rakennukset olivat niitä harvoja, jotka säilyivät Hämeenlinnan kaupungissa raivonneessa suurpalossa. Myöhemmin rakennukset purettiin suuren kauppakeskuksen tieltä. Kauniin rakennuksen purkaminen nostatti ihmisten tunteita. Valtuuston päätöksellä purku suoritettiin huolel-lisesti ja jokainen hirsi merkittiin. Tästä ei ollut hyötyä, sillä myöhemmin lahonneet hirret myytiin polttopuiksi. Jäi kuitenkin laulu! Yksi hämeenlinnalaisten mieleen jäänyt laulu oli syntynyt! Laulu on Iosif Ivanovicin Huokaus-valssin ensimmäisestä osasta ja sanat ovat Irene Mendelinin runosta ”Kuin lammen laine” (Hiljaa juuri kuin lammen laine syntyi lempeni ainokainen”). Laulun muutetut sanat tunnetaan Paakari Pulliaisen lauluna: Hiljaa kuin lammen laine syntyi leipuri Vainikainen. Syntyi suuressa leivinuunissa keralla pikkupullien! Rauno Lehtinen sovitti tämän myös rautalankakappaleeksi, jonka esittää Rautalanka Oy ja sen nimi on Vainikainen Twist. Lähde: Aimo Vihervuoren puhe yhteislaulutilaisuudessa Hämeenlinnassa keskustalon pihassa 2001.

Oheinen rintamerkki oli Vainikaisten

ensimmäisen sukujuhlan tunnuksena.

25

Arja Vainikainen Presidentti Urho Kekkosen sukuyhteys Vainikaisiin Olin usein kuullut puhuttavan, että presidentti Urho Kekkonen liittyisi jollakin tavalla Vainikaisten sukuun. Siksipä aloin selvitellä Karttulan puolen Vainikaisten sukujuuria ja ilmeni, että hänen esiäiteinään oli peräti kaksi Vainikaista, v. 1733 syntynyt Gertrud ja v. 1755 syntynyt Eva Wainikainen, jonka täti oli em. Gertrud. Gertrudin iso-ukki oli Hiltulanlahden kylällä tilallisena ja sotilasvirkatalon kersanttina ollut Johan Hendersinpoika Wainikainen (virassa noin vv. 1685-95). Sieltä Johanin poika Matz oli muuttanut vuoden 1720 tienoilla Karttulan kylän puolelle. Koska asiasta joskus kysellään niin lienee paikallaan tietää, miten tämä sukuyhteys kulkee entiseen presidenttiimme. Alla presidentti Urho Kekkosen esipolvitaulut: I Henders Wainikainen, talollinen Kuopionniemen Koljolassa, s. noin 1605 Haminalahdenkylä (oletus), k. noin 1672 Hiltulanlahden kylä

- vaimo Anna Roinitar, s. noin 1605 II Johan Hendersson Wainikainen, talollinen ja myöhemmin sotilasvirkatalon kersantti Hiltulanlahden kylällä, s. noin 1630, k. noin 1699 Hiltulanlahden kylä, Korsumäki. - vaimon nimestä ei tietoa. III Matz Johanson Wainikainen, sotilasvirkatalon isännän, kersantin poika; renki, myöhemmin talollinen Karttulassa, s. 1660 Hiltulanlahti, k. 10.6.1744 Karttula

- vaimo Gertrud Andersdr Julutar, kuollessaan talollisen leski, s. 1678, k. 4.4.1762 Karttula

IV Anders Matzson Wainikainen, vihittäessä talollisen poika, myöh. torppari, s. 1700 Hiltulanlahti, k. 5.5.1777 Tallus - vaimo Margaretha Hututar, s. 1700 Karttula, k. 20.2.1741 Karttula V Gertrud Andersdr Wainikainen, torpparin tytär, kuollessaan torpparin leski, s. 16.7.1733 Karttula, k. 30.3.1807 Kuivaniemi 2 (Pielaveden srk)

- aviomies Lars Keckoin, torppari, s. 1737, k. 11.6.1779 Kuivaniemi (Pielaveden srk)

VI Lars Larsson Keckoin, vihittäessä talollinen, myöhemmin torppari ja lampuoti eli vuokratilallinen, s. 6.5.1758 Karttula, k. 9.5.1826 Koivujärvi (Karttulan srk)

- vaimo Eva Johansdr Wainikainen, vihittäessä talollisen tytär Soinlahdelta, s. 1752 Soinlahti, k. 9.12.1821 Koivujärvi

VII Andreas Larsson Keckoin, vihittäessä torpparin poika, myöhemin torppari ja kuollessaan leski, ruodun avustettava, s. 23.12.1785 Koivujärvi, k. 28.2.1863

- vaimo Margareta Toloin, vihittäessä talollisen tytär Utrianlahden kylältä, s. 1789, k. 1860

VIII Johan Andersson Keckoin, s. 1818 Koivujärvi (Pielav.srk),

- vaimo Maria Lisa Tarvain, torpparin tytär, s. 1819 Soinlahti (Karttulan srk)

IX Enoc Johansson Keckonen, s. 1.6.1841 Koivujärvi (Pielav.srk), k. 15.7.1909 Karttulan srk

- vaimo Anna Lisa Koskinen, s. 1850 Koivulahti (Pielav.srk)

X Juho Eenokinpoika Kekkonen, s. 16.10.1873 Karttula

- vaimo Emilia Pylvänäinen, s. 6.12.1880 Kangasniemi XI Urho Kaleva Kekkonen, Suomen tasavallan presidentti, s. 3.9.1900 Pielavesi 5, Lehto, k. 31.8.1986 Helsinki - vaimo Sylvi Uino, s. 12.3.1900 Pieksämäki, k. 2.12.1974 Helsinki

Tasavallan presidentti Urho Kekkonen (kuva Wikipedia).

Urho Kekkonen on itse kertonut omasta sukutaustastaan seuraavaa: "Itse kuulun Karttulan Kekkosiin, vaikka kävinkin syntymässä Pielaveden Kekkosten alueella". Isäni puolelta selvitetyt esivanhempani ovat järjestään olleet pohjoissavo-laisia torppareita. Nuoremmalla iällään he ovat palvelleet taloissa renkeinä, vanhoilla päivillään elelleet loisina. Esiäitejä minulla on Kekkosten vaimoina Turusen, Huttusen, Vainikaisen, Tolosen, Tarvaisen ja Koskisen suvuista".

Urho Kekkosen syntymäpaikka Lepikon torppa Pielavedellä sekä Harry Kivijärven veistämä hautapaasi Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä (1987).(Kuvat: Wikipedia).

26

LASTEN NURKKAUS Wainikaiseen tulee juttuja myös ”Pikku-Wainikaisista”, hei-dän sutkautuksistaan, taiteiluistaan jne. Uusia tarinoita teiltä odotellessa: Ohessa lasten juttuja mm. Erkki Ryynäseltä sekä hänen Vainikaisiin liittyviltä sukulaisiltaan. Erkki Ryynäseltä (mummo Vainikainen): Ennen vanhaan maalaistaloissa lapset oppivat ja joutuivat tekemään kaikenlaisia puuhia pienestä pitäen. Tapahtuipa kerran niin, että sian porsituksen aika lähestyi. Pieni, muuta-man vuoden ikäinen Erkki-poika pantiin vahtaamaan, milloin niitä porsaita alkaa syntyä. Erkin oltua sikalassa vahdissa jonkin aikaa, hän yhtäkkiä juoksi kiireellä ilmoittamaan tupaan porsaita ilmaantuneen pahnoille. Touhukas ja toh-keissaan kun oli, Erkki pyörähti tuvassa kannoillaan ja lähti juoksemaan navettaan takaisin. Mennessään hän huusi: "Tulukee työ perässä sitten kun joovutta, minä jo mään!" Minna Naakan (o.s. Ryynänen, ukin äiti Vainikainen) lapset: Riku 3 v. kuuli, että kylään tuleva Ritva tuo hänelle tuliaisen. Riku mietti hetken ja kysyi sitten: ”Palaako se?” Eero 8 kk ryömi lattialla ja järsi leikkiranskalaista. Riku 3 v. totesi lakonisesti ylhäältä syöttötuolistaan: ”Joo, vauvalla on matkaevästä.” Rikulla 4 v. oli haava sormessa: ”Apua, minä purkaudun!” Riku 5,5 v oli nähnyt kun iskä oli juonut illalla häissä konjakkia ja aamulla näki isänsä juovan Pommacia. Riku kysyi: ”Saanko minäkin tuota Ponjakkia?” Riku 6 v. oli Tapio-enon kanssa navettahommissa. Ritilältä lannat pudoteltuaan hän meinasi mennä saman tien putsaa-maan ruokintapöytää likaisilla kengillä ja välineillä. Tapio ehti komentamaan ”poikaa”, hätääntynyt Riku puolustautui: ”En minäkään voi kaikkea tietää vaikka olenkin insinöörin poika.” Eero 4,5 v oli innokas opettelemaan lukemaan isoveljensä lailla. Eero luki sujuvasti ruokapöydässä Balkan-makkaran kannesta: ” L-a-u-a-n-t-a-i-m-a-k-k-a-r-a”. Merja Miettisen (äiti Ryynäsiä, ukin äiti Vainikainen) lapset: Kalle 2 v 3 kk: Hilkka täti oli käymässä mummolassa ja maa-nitteli Kallea laulamaan joululaulun "Tuiki, tuiki tähtönen". Tähän Kalle tokaisi: "Nyt ei tuikita." Kalle 3 v 5 kk: Isi kertoi Kallelle, että äidin entinen sukunimi oli Jauhiainen. Kalle mietti hetken ja totesi: "Myllyn paras." Kalle 3 v 8 kk: Kalle söi tekemääni lohipataa, jossa oli purjo-sipulia. Kalle ei pitänyt ruoasta ja totesi: "Minä en tykkää yrjösipulista." Lauri 4 v 2 kk: Pojat kilpailivat äidin sylistä ja Lauri työnsi isoveljeä pois sanoen: "Äiti, ota minut syliin. Minä olen suloisempi!"

----------------------------------------------------------------------------- Väinö Vainikaisen Veijo-pojan suusta Keyrityssä v. 1954: Kevätloskan aikaan Veijo 3v. oli mennyt isänsä kanssa kylään naapureille Ryhäsille. Risa saapas oli vuotanut, johon Veijo: ”Äijän paljon tuo villasukka immöö vettä!” Jenni Jungmanin (os. Vainikainen) Mio-pojan 3 v. suusta: Mio oli Pappa-Keijon kanssa seikkailemassa läheisillä kalli- oilla. Jossain vaiheessa törmättiin outoon rautalenkkiin joka oli porattu kallioon. Pappa kysyi Miolta: ”Mikähän tuo lenk- su mahtaa olla?” Tähän Mio: ”Taitaapa olla kallionsiirtokouk- ku!” Ja niiksipä niitä nykyisin kutsutaankin.

Martta Jungman, 4v (äiti Jenni Vainikainen), valitsi ammatikseen aikuisena prinsessa. Miksikö prinsessalla on noin paljon sormia? Niihin mahtuu enemmän sormuksia!

Wainikaiset ovat tehneet pitkiä muuttomatkoja Savoon. Niin myös uudet sukupolvet ovat matkustaneet muille maille. Sini 5v. ja Ismo 7v. Kauppila asuvat nyt Norjassa, jonne muuttivat kaksi vuotta sitten. Sinin 100 vuotias isomummi, ihmetteli muuttopäivän lähes-tyessä, miten ne lapset mahtavat pärjätä siellä Norjassa? "Minä ainakin aion pärjätä oikein hyvin", napautti kolme vuotias Sini. Ja niin on tyttö pärjännytkin. Sini piirsi lehteemme kuvan isästään Matista Suomen ja Norjan liput käsissään.

27

SUKUJUHLA 6.-7.8.2016 KUOPIOSSA

Vainikaisten Sukuseuran II sukujuhla pidetään 6.-7.8.2016 hotelli Rauhalahdessa Kuopiossa. Toivotamme

sukuseuran jäsenet sukulaisineen tervetulleiksi juhlaan.

OHJELMA LYHYESTI

Lauantai 6.8.2016 klo 9 Vastaanotto ja majoittuminen sekä aamukahvi

klo 10 Kokoontuminen ja tervetuliaissanat, Ravintola Estradi

klo 10.30 Kiertoajelu – Vainikaisten jälkiä pitkin Saaristokaupunkiin

klo 12 Buffet-lounas, Jätkänkämppä

klo 13-14 Sukuseuran kokous, Jätkänkämppä

klo 14 Kahvitauko

klo 14.30 Juhlaesitelmä: kirjailija, FT Lasse Lehtinen

klo 15.15 Vainikaisten suku

klo 17 Päiväohjelman päätös

klo 19-22 Iltakutsut Jätkänkämpällä (klo 20 trubaduuri Pauli Huttunen)

Sunnuntai 7.8.2016 klo 8-10 Aamukahvi

klo 10.15 RIISA, Suomen ortodoksinen museo. Lähtö hotellin edestä

klo 12 Lounas

klo 13 Päätössanat

Sukujuhlan tarkempi ohjelma ja ilmoittautumisohjeet on julkaistu jäsenkirjeissä ja kotisivuilla.

MAJOITUS

Hotelli Rauhalahti tarjoaa kohtuuhintaisia huoneita. Huoneista oli lisätietoja helmikuun jäsenkirjeessä.

Mikäli Sinulla on kysyttävää, voit ottaa yhteyttä sukuseuran puheenjohtajaan Seppo Kauppilaan,

seppokauppila1@gmail.com, 040 7680344 tai jäsenrekisterin hoitajaan Timo Vainikaiseen,

timo.vainikainen1@luukku.com, 0504082953. Muutkin hallituksen jäsenet vastaavat mielellään tiedusteluihisi.

Hotelli Rauhalahti Katiskaniementie 8, 70700 Kuopio

puh. 03060830 myynti@rauhalahti.fi

www.rauhalahti.fi

28