1

OHJELMISTO TAMMIKUU – HUHTIKUU 2011PROGRAM JANUARI – APRIL

2 3

SAATTEEKSIPirjo Honkasalo on maailman johtavia dokumenttielokuvan taiteilijoita. Aloitettuaan elokuvauransa kuvaajana ja dokumenttiohjaajana Pekka Leh-don kanssa Honkasalo on kunnostautunut myös huomattavien fiktioeloku-vien tekijänä. Kaikkea tätä esitellään Orionin kevätkauden kunnianosoituk-sessa.

DocPoint-teemanamme on tänä vuonna merenalaisen dokumenttieloku-van surrealistinen mestari Jean Painlevé. Häntä esittelemään saapuu Pa-riisista Brigitte Berg 28.–30.1., ja sarjan avaa Kinokonsertti Jean Painlevé Bio Rexissä.

Ilkka Kippolan ja Jari Sedergrenin huikea Dokumentin ytimessä -sarja etenee jo ohjelmiin n:o 56-58. Näin innoittunutta oman dokumenttiperinteen esittelyä tuskin löytää minkään muun maan arkistosarjoista.

Suurenmoisilla dokumenttielokuvilla (Yö ja usva, Les Statues meurent aussi) käynnistyi myös Ranskan uuden aallon mestarin Alain Resnais'n ura. Kunnianosoituksessamme esitellään hänen pääteoksiaan, mukana myös tuore Les Herbes folles (2009). Ranskalaisista nykyohjaajista esitellään Marseillen todellisuuden vitaalinen kuvaaja Robert Guédiguian. Muistosarjat omistetaan Alain Corneaulle ja Claude Chabrolille.

Stanley Kubrickin kuoltua hänen kunkin teoksensa ainutlaatuisuus on kirkastunut. Yhteistyössä Kubrickin suvun ja Warner Bros. -yhtiön kanssa esitämme Kubrick-sarjan loistokopioina, vieraana Jan Harlan 11.-12.1.

Kevätkauden löytö on unkarilainen Béla Tarr, modernistinen ohjaaja, jon-ka nimi kohoaa korkealle nykyelokuvan parhaiden listoilla, mutta jonka työ-tä on nähty Suomessa ainoastaan festivaali- ja erikoisnäytöksissä. Kannat-taa varata lauantai-ilta 5.3. yli seitsentuntiseen Sátántangóon, jonka Susan Sontag halusi katsoa joka vuosi uudelleen.

Visuaalisesti jännittävä Nicolas Roeg oli parhaimmillaan varhaistuotan-nossaan, josta näemme edustavan valikoiman. Kevätkauden huipentaa täy-dellinen Wong Kar-wai -retrospektiivi, mukana Ashes of Time Redux, upea meditatiivinen elämys ulkomailta lainattuna harvinaisena kopiona.

HYY:n elokuvaryhmän luentosarjan teemana on pohjoismainen elokuva. Mukana on luennoitsijavieraita Ruotsista, Tanskasta, Norjasta ja Islannista sekä suomalaisia taiteilijoita (Susanna Helke, Liisa Helminen). Klo 14.30 pi-dettäville perjantailuennoille on vapaa pääsy!

Elokuvan historia -suosikkisarjassamme edetään toisesta maailmanso-dasta nykypäivään, Casablancasta Kandahariin. Elokuvan vastahistoriaa kartoittaa Lauri Lehtisen ja Antti Suonion tutkimusretki eurooppalaisen ri-koksen ja kauhun maailmoissa otsikolla Giallo, Krimi, Policier.

Metropoliksen tuore loistorestaurointi ja ihmisen ensimmäisen avaruus-lennon 50-vuotismuisto antavat kimmokkeen science fiction -retrospektii-viin. Kinokonsertti Aelitassa esiintyy 15.4. & 16.4. Cleaning Women.

Audrey Hepburnin tyyli loistaa iättömänä puolen vuosisadan takaakin, ku-ten todistaa kunnianosoituksemme Kauniista Sabrinasta My Fair Ladyyn.

Musica Nova -festivaalin Kinokonsertti Nosferatu tuo Interzone percep-tible -ryhmän Orioniin 10.2.

Kysytty mediakasvatusohjelmamme jatkuu Orionin päivänäytöksissä. Sunnuntain ensimmäisissä, koko perheen näytöksissä on ilo ylimmillään, kohokohtana 10.4. ja 17.4. Kinokonsertti Buster Keatonin parhaita, jossa on elävä ukulelemusiikki.

Tervetuloa Orioniin!Antti Alanen

ORIONIN KEVÄT

OSTA LIPUT NETISTÄ www.KAVA.FI

TEEMAT PVM SIVUStanley Kubrick 11.01.–20.02. 4–6Alain Resnais 11.01.–12.03. 7–9Pirjo Honkasalo 12.01.–27.04. 16–17Elokuvan historia 13.01.–07.04. 14–15Giallo, Krimi, Policier 14.01.–29.04 10–12Lasten klassikot 16.01.–01.05 18–19Docpoint: Jean Painlevé 29.01.–30.01. 20–21Docpoint: Eino Mäkinen 29.01. 21Pohjoismainen elokuva 04.02.–01.04 23–24Musica Nova 04.02.–10.02 25Nicolas Roeg 01.03.–12.03 13Dokumentin ytimessä 02.03.–06.04. 22Monty Python 02.03.–01.05 25Béla Tarr 05.03.–19.03 26Audrey Hepburn 08.03–09.04 28–29Robert Guédiguian 15.03.–02.04 34–35Science fiction 17.03.–29.04 30–32Wong Kar-wai 29.03.–01.05 36–37Claude Chabrol 06.04.–10.04 27Alain Corneau 12.04.–28.04 33Toiveklassikoita 15.04.–23.04 27 Esityskalenteri 38–69 Elokuvahakemisto/Index 70–71 Info & yhteystiedot 74–75

11.01.–01.05.2011

KINOKONSERTTI AELITA, MUSIIKKI CLEANING wOMEN

4 5

Peli on menetetty / The Killing

2001 – avaruusseikkailu • Hohto

STANLEY KUBRICKStanley Kubrickin (1928–1999) kuoltua hänen taiteellisen perintön-sä arvostus on dvd- ja blu-ray -aikakaudella jatkuvasti kohonnut. Kub-rickin eläessä hänen elokuviaan usein ensin oudoksuttiin, sittem-min niiden ainutlaatuinen mestaruus tunnustettiin. Kubrickia kiinnos-ti moni elokuvan laji, ja aina hän määritteli valitsemansa genren peli-säännöt uudelleen.

Kubrick syntyi lääkäriperheeseen Bronxissa, ja jo 17-vuotiaana hän työskenteli valokuvaajana Look-lehdessä. Pian tulivat ilmi hänen kuval-lisen tyylinsä piirteet: dramaattinen mutta luonnollinen valaistus, miel-tymys liikkuvaan kameraan, vääristyneiden linssien käyttö painetilan-teissa, aitojen yksityiskohtien korostus, ahtaiden ja avoimien tilojen vas-takkainasettelu, käytävien ja tunnelien keskeisyys ja kuvan osittaminen ikkunoiden, peilien ja tv-ruutujen avulla.

Läpimurtoteos oli Peli on menetetty / The Killing (1956), kertomus sotilaallisen tarkan aikataulun mukaan suunnitellusta ryöstöstä. Tarina kerrotaan merkillisenä aukeavien ja kertautuvien aikarenkaiden järjes-telmänä. Arkipäiväiset harmit – ruuhka, koira, puhjennut rengas – sot-kevat kaiken.

Kunnian polut (1957) on edelleen kaikkien aikojen hurjimpia sota-elokuvia, ei väkivaltaisuutensa vaan psyykkisen latauksensa ansiosta. Kunnian ja ylenemisen himo sokaisee ja johtaa järjettömiin uhreihin. Ensimmäiseen maailmaansotaan sijoittuva elokuva kiellettiin tapahtu-mamaassaan Ranskassa aluksi. Päärooleissa loistivat Adolphe Menjou, George Macready, Ralph Meeker ja Kirk Douglas.

Douglas vakuuttui Kubrickin kyvyistä siinä määrin, että uskoi tälle tuottamansa jättispektaakkelin Spartacuksen (1960) ohjauksen. Tuot-taja puuttui asioihin siinä määrin, ettei Kubrick tunnustanut tulosta täysin omakseen, mutta sellaisenakin se on lajinsa eliittiä. Näyttelijä-kuntaan kuuluivat Douglasin ohella Laurence Olivier, Jean Simmons, Charles Laughton ja Peter Ustinov. Esitämme vuoden 1991 pitkän res-tauroidun laitoksen.

Kubrick asettui loppuiäkseen Englantiin, aina tiiviissä yhteydessä Hollywoodiin. Vladimir Nabokovin romaaniin perustuva Lolita (1962) oli tarina "jota ei voinut filmata". Nabokov itse laati käsikirjoituksen ja piti lopputuloksestakin. Nymfettiä tulkitsi Sue Lyon, James Mason oli Hum-bert Humbert, ja makaaberia Clare Quiltyä esitti Peter Sellers.

Sellers sai kolmoisroolin Kubrickin seuraavassa "hullun rakkauden" kuvauksessa Tri Outolempi (1964), joka on komedia maailmanlopusta. Häiriintyneiden libidoidensa ylikuumentama sotilaallis-poliittinen joh-toryhmä saa aikaan kolmannen maailmansodan. Unohtumattomat la-vasteet suunnitteli Ken Adam.

Outolempi oli puoleksi ihminen, puoleksi kone. Elokuvan 2001 – ava-ruusseikkailu (1968) päähenkilö on kone – robotti HAL. Ihmisten ko-neellistuessa koneet ovat inhimillistyneet. Kubrickin tulevaisuusnäky on kuvitelma esineistyneestä elämänmuodosta. Ihmiskunnan historia tiivistyy leikkaukseen apinaihmisen murha-aseesta avaruusalukseen. Mustan monoliitin arvoitusta tutkiessamme syöksymme tähtiporttiin, ja siirrymme historiallisesta ajasta uusiin ulottuvuuksiin. Teos nosti scien-ce fictionin uudelle arvostuksen tasolle.

Kellopeli appelsiini (1971) on Anthony Burgessin romaaniin perustu-va, kulttielokuvaksi kasvanut futuristinen näky valvontayhteiskunnasta

6 7

ALAIN RESNAISAlain Resnais (s. 1922) on aina ollut aikansa historian tulkki. Samal-la hän on tunkeutunut ihmisestä purkautuviin muistin, torjunnan, kaipuun ja kuoleman kerrostumiin. Omien sanojensa mukaan Res-nais viskaa henkilönsä biljardikuulien tapaan liikkeelle ja katsoo mitä kaaok sesta syntyy. Kohtaamisen hetki on hänelle ainoa olemassa ole-va aika. Musiikki on erottamaton osa Resnais’n elokuvien rakennet-ta, ja hän vaatii tiettyä musikaalisuutta myös elokuviensa tekstiltä, jopa näyttelijöiden ääniltä. Resnais on seurannut teatteria lapsuudes-taan asti, mutta hänen innoituksensa lähteitä ovat yhtä hyvin sarjaku-vat tai kioskikirjallisuus. Hänen ympärilleen on muodostunut erään-lainen ”ateljee”, johon on jo vuosikymmeniä kuulunut esim. lavasta-ja Jacques Saulnier sekä näyttelijöistä Sabine Azéma, Pierre Arditi ja André Dussollier.

Alain Resnais aloitti uransa 1940-luvulla lyhytelokuvilla. Van Gogh (1948) ja Gauguin (1950) lähestyvät maineikkaita maalareita pelkäs-tään heidän teoksiaan kuvaamalla. Guernican (1950) lähtökohtana on Picasson kuuluisa maalaus – ja Resnais’n kommentti: ”Guernica tun-tui meistä ensimmäisenä ilmentävän sitä hävityshalua, joka tuhoaa vain tuhoamisen ilosta – tehdäkseen kokeita ihmismateriaalilla.”

Koko maailman muisti (1956) on resnaismainen vierailu Ranskan valtaisassa Kansalliskirjastossa. Les Statues meurent aussi (1953) syntyi yhdessä Chris Markerin kanssa afrikkalaisten intellektuellien lehden Présence africainen tilauksesta. Sen radikaali asenne afrikka-laisen taiteen kohtaloon ja kolonialismiin aiheutti elokuvalle useiden vuosien esityskiellon. Yö ja usva (1956) puolestaan nostaa hellittämättä esille yksilön vastuun keskitysleireistä ja niiden ahdistavan muiston lo-puttoman ajankohtaisuuden. Tekstin tekijänä oli keskitysleiriltä selviy-tynyt kirjailija Jean Cayrol.

Kun Resnais’n ensimmäinen pitkä fiktio Hiroshima, rakastettuni (1959) esitettiin kilpailusarjan ulkopuolella Cannesin elokuvajuhlilla,

Hiroshima, rakastettuni

ja siinä riehuvista väkivaltaisista jengeistä. Design on villin kekseliäs, asetelmat groteskin tyyliteltyjä. Alexin (Malcolm McDowell) väkival-taiset impulssit voidaan kesyttää vain aivopesemällä hänet zombieksi.

Barry Lyndonissa (1975) Kubrick siirtyi historiaan. W. M. Thackerayn pikareskiromaaniin perustuva onnenonkijan, soturin ja rakastajan tari-na toteutui kubrickilaisella perfektionismilla, ajankohdan (1700-luvun lopun jälkipuolen) maalareiden tyylistä inspiroituen, hitaan surumieli-sellä tempolla. Kynttilänvalossa kuvatut kohtaukset olivat käännekohta kinematografian kehityksessä.

Stephen Kingin bestselleriin perustuva Hohto (1979) on virtuoosi-mainen yhteenveto kauhuelokuvan teemoista: autio, eristetty talo, per-heen hajoaminen, isä (Jack Nicholson) psykopaattimurhaajana, tyhjän paperin kauhu ("pelkkä työ ilman leikkiä tekee Jackista tylsän pojan"), telepatia, verta valuvat huoneet, painajaismainen pako lumilabyrintissa. Nimensä mukaisesti johtoaiheeksi tuli tunne tuolta puolen hohtavasta häikäisevästä valosta.

Vietnamin sotaan sijoittuva Full Metal Jacket (1987), pääosissa Matt-hew Modine, Adam Baldwin ja Vincent D'Onofrio, osoitti, ettei Kubrickin sodanvastaisuus ollut hiipunut. Elokuva jakautuu kahteen jaksoon. En-sin "pojista tehdään miehiä" merivoimien sotakoulutusleirillä. Sitten pojat viedään sodan helvettiin maapallon toiselle puolelle. Simputtava kersantti D.I. Ermey oli aito kapiainen.

Elokuvallisena testamenttina valmistui Eyes wide Shut (1999) Arthur Schnitzlerin Unikertomuksesta. Tom Cruise ja Nicole Kidman esittävät vieraantunutta avioparia, joka kokee hätkähdyttävän heräämisen öis-ten seikkailujen myötä. Kubrick siirsi tapahtumat 1920-luvun Wienistä oman aikamme New Yorkiin. Unta vai totta? Visuaalisena johtoaiheena on jälleen kuin tuonpuoleisesta hohtava valo.

Sarjan avaa Kubrickin lanko ja Steven Spielbergin Kubrickin ideoi-den pohjalta toteuttaman AI-elokuvan (2001) tuottaja Jan Harlan. Nä-emme hänen kiitetyn dokumenttinsa Stanley Kubrick – A Life in Pictu-res (2001), jossa kymmenet Kubrickin työtoverit muistelevat maestroa.

Antti Alanen

Kiitos: Stanley Kubrickin perikunta (Jan Harlan) ja warner Bros.

Full Metal Jacket

8 9

työnsä kerrostumiin. Amerikan setä (1980) sai innoituksensa professo-ri Laborit’n käyttäytymisteorioista. Resnais vain käsittelee niitä täysin omalla tavallaan, huumoriakaan unohtamatta. Se on myös Resnais’n elokuvista kaikkein fyysisin ja verevin.

L’Amour à mort (1984) on outo ja väkevä tarina kuolemaan vieväs-tä, kuolemankin voittavasta rakkaudesta. Jälleen liittymäkohta Orfeus-myyttiin, mutta myös kaikille kansoille tuttuihin kuolemalegendoihin. Henry Bernsteinin näytelmän filmatisointi Mélo (1986) on tarina, jossa onnea, rakkautta ja ystävyyttä uurtavat ja muuntavat valheet, puolito-tuudet ja sanojen alle vaivihkaa kätketyt totuudet. Tuttu laulu (1997) sai aikoinaan Ranskassa César-palkintojen vyöryn. Resnais’n itsensä mukaan se on kunnianosoitus Dennis Potterille, mutta yhtä hyvin se on kunnianosoitus hänen hellimilleen populaarikulttuurin muodoille: mu-sikaaleille ja menestysiskelmille.

Cœurs (2006) perustuu Resnais’n ihaileman englantilaisen kirjailijan Alan Ayckbournin näytelmään, mutta tapahtumat sijoittuvat pariisilais-kortteliin, keskelle vimmaista uudisrakentamista. Jatkuvassa lumisa-teessa kuuden henkilön kohtalot risteävät ilman ainuttakaan todellista kohtaamista. Les Herbes folles (2009) on Resnais’n toistaiseksi viimei-sin elokuva – ja yllättyneiden arvioiden mukaan myös hänen leikkisin ja rohkein teoksensa vuosikausiin. Luottonäyttelijä André Dussollier’lla on siinä koko Resnais-uransa huikein rooli.

Satu Laaksonen

Yhteistyössä: Centre Culturel Français, Culturesfrance

Amerikan setä

Ranskan uusi aalto oli juuri kaikkien huulilla. Resnais’lla itsellään oli ”osallistuvan” elokuvantekijän maine, ja häneltä oli alun perin tilat-tu elokuva atomipommista. Lopputulos on kuitenkin täysin ajaton, yksi Resnais’lle tärkeän Orfeus-myytin muunnelmista (sukua hänen ihaile-malleen Jean Cocteaun Orfeukselle). Resnais ja käsikirjoittajana toimi-nut Marguerite Duras soivat hienosti yhteen käsitellessään ”kaiken tus-kan yhteismitattomuutta”.

Viime vuonna Marienbadissa (1961) oli ensimmäistä omaa eloku-vaansa valmistelevan kirjailija Alain Robbe-Grillet’n ja Resnais’n yhteis-työ, joka on sittemmin hedelmöittänyt lukuisia muita tekijöitä (Berg-man, Fellini, Altman, Duras, Varda, Rivette…). Resnais itse on todennut siitä: ”Tämän elokuvan avulla yritin ensi kertaa lähestyä, vaikkakin vielä karkeasti ja primitiivisesti, ajatusta ja sen mekanismia.”

Muriel (1963) on Resnais’n hienoimpia teoksia, mutta myös ainoi-ta suuria ranskalaisia elokuvia, joissa näkyy Algerian sodan nuorta sukupolvea ja koko yhteiskuntaa vammauttava vaikutus. Vanhemman sukupolven – jota Delphine Seyrigin esittämä antiikkikauppias edus-taa – elämää puolestaan säätelevät yhä toisen maailmansodan tapah-tumat. Sota on loppunut -elokuvan (1966) käsikirjoittajana oli kirjailija Jorge Semprun, joka kuvasi vain hienoisesti peitellen omia vaiheitaan Espanjan kommunistisen puolueen salaisena jäsenenä. Teos kuuluu poliittisen elokuvan parhaisiin ja on myös ihmiskuvauksena Resnais’n kiintoisimpia.

Rakastan sinua, rakastan sinua valmistui huhtikuussa 1968 ja jäi positiivisista arvosteluista huolimatta toukokuun 1968 tapahtuma-vyöryn jalkoihin. Tässä tieteiselokuvassa liikutaan Resnais’lle tärkei-den sarjakuvien alueella, mutta kyseessä on myös uusi variaatio Orfe-us-myytistä.

Providence (1976) on rakenteeltaan yksi Resnais’n mestarillisim-mista. Siinä sukelletaan syvälle kuolemaa lähestyvän vanhan kirjai-lijan elämästään kehittelemään fiktioon mutta myös hänen luovan

Viime vuonna Marienbadissa

10 11

perheenäiti Marisa Mell (Diabolik) joutuu harhojen ja hämäysten ket-juun, näyttämöinä Tukholman keskusta ja patsaspuisto Millesgården.

Enteet ympäröivät Venetsiaan saapunutta arkkitehtiparia Nicolas Roegin Kauhunkierteessä (1973). Hyytävä ja herkkä visuaalisten vas-taavuuksien mosaiikki perustuu Daphne du Maurierin tekstiin, mutta yliaistilliset elementit, sarjamurhat ja sivistynyt outouden ilmapiiri ovat silkkaa gialloa. Kunnon arthouse-väristyksiä jatkaa Dino Risin Muuka-laisia Venetsiassa (1976). Koulupojalle avautuvien ullakon salaisuuk-sien tarinan aikuiset ovat Catherine Deneuve ja Vittorio Gassmann.

Kostaja Lontoosta

Petturimurhaaja

Italian sana giallo tarkoittaa keltaista sekä salapoliisitarinoita Monda-dori-kustantamon keltakantisista dekkareista alkaen. Elokuvakäsit-teenä giallo koskee moderneja italialaisia trillereitä, jotka tunnetaan mystisestä tunnelmasta ja hiotusta ilmaisusta. Sensuelli ja raju kuvas-to muodostaa itsenäisen tason ja on silti osa tarinaa: ovatko asiat mil-tä näyttävät, ydinkysymys kuuluu. Film noirin lailla giallon tarkka mää-rittely lienee makuasia. Eurojännityksen kimara Giallo, Krimi, Policier tutkii ”G-tyylin” juuria ja hedelmiä yli rajojen; saksalaisista edeltäjistä ranskalaisiin sukulaisteoksiin, kauhusta poliisitoimintaan.

Länsisaksalaiset krimi-elokuvat Edgar Wallacen romaaneista poh-justivat giallo-ilmiötä vetävällä rikosestetiikallaan. Sarjakuvamaisessa Lontoossa tapahtuvien Scotland Yard -mysteerien maailma on mieliku-vituksellinen, fiksu ja seksikäs. Sarjan huippu on Alfred Vohrerin oiva Kostaja Lontoosta (Der Hexer, 1964) eikä vähiten Anneli Saulin tähti-roolin ansiosta. Myöhemmät Wallace-krimit syntyivät italialais-saksa-laisin voimin.

Kiehtovan Double Facen (1968) ohjasi spektaakkelimies Riccardo Freda, ”genre-ideointien ylpeä suurmestari” (Peter von Bagh). Miljo-nääri Klaus Kinski menee raiteiltaan nähtyään kuolleen rakastetun kaksoisolennon seksielokuvassa. Pop-taajuuksia hakeva kartanogotiik-ka sykkii Teuvo Tulion veroista vanhan liiton intensiteettiä.

Giallo-elokuvan isäksi usein mainittu Mario Bava oli sielukkaan kau-hukuvaston spesialisti, ”1900-luvun jälkipuoliskon merkittävin italia-laisohjaaja” (Kari Salminen). Viiltävän glamourin merkkipaalu Verta ja mustaa pitsiä (1964) vie muotitaloon, jossa naamioitunut surmaaja vaa-nii huumekauppaan sotkeutuneita malleja.

Kalman hääyössä (1969) muotiguru murhaa morsiamia. Itserakkaan mielipuolen päiväkirja on Poe-henkinen sekoitus piilotajunnan aaveita, kadonneen lapsuuden lumoa ja mustaa huumoria.

Giulio Questin genre-elokuvat säteilevät sääntöjen rikkomisen heh-kua, harkittua anarkiaa. Kuoleman ansa (1967) on ”kuin Godardin LSD-tripillä ohjaama kauhufilmi” (Craig Ledbetter). Pirulliset-variaati-on keskiössä ovat suurkanalan omistajat Jean-Louis Trintignant ja Gina Lollobrigida. Isäntä harrastaa sadistisia roolileikkejä ja futuristinen broilerijalostus tuottaa päättömiä, siivettömiä mutantteja. Trintignant jatkoi neurootikkolinjaa vaimonsa Nadine Trintignantin ohjauksessa Petturimurhaaja (1970), mukana myös toinen giallo-peruskasvo Florin-da Bolkan. Mainetta vaille jäänyt kirjailija herättää kohua perättömillä murhaviesteillä ja ajautuu sanoista tekoihin. Markku Tuuli piti hypnoot-tista teosta kummankin Trintignantin parhaana.

Orionissakin nähtyjen Dario Argenton 1970-luvun trillerien suosio käynnisti suurimman giallobuumin. Brändiin kuului Argenton säveltä-jä Ennio Morricone. Morriconen melodiat hivelevät Luciano Ercolin tun-nelmoinnissa Kohtalokkaat kuvat (1970), jossa kiristäjämuukalainen vaivaa vaurasta Dagmar Lassanderia. Eroottinen painajainen on täynnä trendikkäitä naisia ja surrealistisia sisustuksia.

Morricone soi myös Luigi Bazzonin Viidennessä sormessa (1971). Karismaattinen Franco Nero on alamäkeen ajautunut lehtimies astro-logisen psykopaatin jäljillä. Kuvaaja Vittorio Storaron kaupunkivisioista ei tilantajua puutu. Unenomainen Terrori (Victims, 1970) on giallo-har-rastajien etsimä harvinaisuus skandinaavisin maustein. Vieraantunut

GIALLO, KRIMI, POLICIER

12 13

Nicolas Roeg on elävä legenda. Mies, joka kuvaajana painoi vahvan vi-sionsa lukuisiin 1960-luvun elokuviin ja ohjasi sittemmin 1970-luvun omalaatuisimmat elokuvat. Roegin kameranjälki on nähtävissä niin Tohtori Zhivagossa kuin Truffautin Fahrenheit 451:ssa ja Cormanin Pu-naisen surman naamiossakin.

Ohjaajan ura alkoi yhdessä Donald Cammellin kanssa tehdystä le-gendaarisesta Swinging London -elokuvasta Performance (Nottinghill klo 11.17, 1970) jossa pikkurikollinen pesiytyy rocktähden kotiin. Mick Jagger ja Anita Pallenberg näyttelevät vakuuttavasti itseään. Esikoisen repeilevä tarinankerronta muodostui sittemmin Roegin tavaramerkik-si. Hänen elokuvissaan visuaalisuus vaikuttaa, viitteellinen tarina häm-mentää ja lopulta kiehtoo, pitkään.

Seuraavassa elokuvassaan walkabout (1971) Roeg siirtyi mahdolli-simman kauas Lontoon sykkeestä, Australian aboriginaalien pariin. So-keeraava tapahtuma jättää kaksi lasta keskenään autiomaahan, josta aboriginaalipoika löytää heidät. Länsimaisen kulttuurin, lapsen mielen ja alkuperäiskansan kohtaaminen on roegmaisen yllättävä.

Roeg on ollut aina kiinnostunut fantasian ja todellisuuden rajapin-noista. Kauhunkierteessä (Don't Look Now, 1973) se johtaa kauhu-elokuvan maailmaan. Lapsensa menettänyt aviopari elää kiirastultaan Venetsiassa, joka söpön turistikohteen sijaan näyttäytyy uhkaavana la-byrinttina.

Roegin elokuvien päähenkilöt ovat usein ulkopuolisia. Selkeimmin tämä näkyy hänen vangitsevassa tieteiselokuvassaan Mies toisesta maailmasta (The Man Who Fell to Earth, 1976), jossa maahan päätyvää avaruusmatkaajaa näyttelee eteerinen androgyyni David Bowie.

Pasi Nyyssönen

NICOLAS ROEG

Performance

Palkitun draamaohjaaja Pupi Avatin Nauravien ikkunoiden talo (1976) kuuluu Italian kauhun legendoihin. 1950-luvun Emilia-Romagnas sa en-tisöijä Stefano (Lino Capolicchio) saapuu pikkukaupunkiin restauroi-maan freskoa, johon liittyy jotakin karmeaa. Maanläheinen mysteeri yl-tyy pikku hiljaa repäiseväksi painajaiseksi.

Henri Verneuilin Pelko kaupungin yllä (1975) yhdistää italokauhuvai-kutteita poliisisankari Jean-Paul Belmondon hurjaan menoon. Pariisin sinkkuja uhkaa seksin vapautumisesta häiriintynyt tappaja. Urbaanis-ti sykkivä Morriconen musiikki tunnetaan myös John Zornin versiona. Alberto de Martinon “giallo-poliziesco” Sylkevä magnum (1976) lataa pulp-psykologiaa, kaahausta, kovia otteita ja Armando Trovajolin funk-jazzia sisarensa kuolemaa tutkivan kanadalaispoliisin tarinaan. Tähti-kaarti on Amerikan parasta B-ryhmää: Stuart Whitman, John Saxon, Ti-sa Farrow, Martin Landau.

Tenebre – pelkoa ei voi paeta (1982) on Dario Argenton modernismin kutkuttava ja kiero kulminaatio. Jännityskirjailijan PR-kiertuetta varjos-taa uudesta romaanista kopioitu murhasarja. Ylihygieenisessä luksus-miljöössä tapahtuva ”metagiallo” pohtii väkivaltaisen taiteen vastaan-ottoa niin närkästyneiden kriitikoiden kuin hullujen fanienkin kannalta. Itsetutkiskelun ja ironian raja on veteen viilletty viiva. Luciano Tovolin mahtavat kamera-ajot jatkavat siitä mihin Ammatti: reportteri jäi.

Argento äityi sadunkertojaksi Phenomenassa (1985). Hyönteisten aaltopituudelle virittyvä Jennifer Connelly ratkoo sveitsiläisen eliittikou-lun murhia. Eläinrakkaan Disney-prinsessapiirretyn ja julman pyhimys-tarun rajalla rönsyilevän fantasian loppunäytös on parasta Argentoa. Ääniraidalla Goblinin instrumentaalirock kohtaa Motörheadin ja Iron Maidenin.

Lucio Fulcin jäätävä New York Ripper (1982) törmäsi sensuuriin meillä ja muualla: Brittein elokuvatarkastamo karkotti sen maasta po-liisisaattueessa. Länsimaisen rappion peilaus on enemmän kuin sarja patologisia yksityiskohtia. Kriittistä epämukavuutta lietsotaan Michael Haneken lailla, mutta ilman korkeakulttuurin silausta. Elokuvalla on myötätuntoa vain kuolemansairaita lapsia kohtaan.

Lauri Lehtinen

Viides sormi

14 15

Taksikuski

ti nouveau roman -maestro Alain Robbe-Grillet. Orionissa nähdään tammi- maaliskuussa myös kokonainen Resnais-retrospektiivi.

23. NEW CINEMA JA SWINGING SIXTIES ENGLANNISSA. Donald Cammellin ja Nicolas Roegin Performance (1970), pääosassa Mick Jag-ger, kuuluu kiistellyimmpiin brittielokuviin kautta aikojen. Kyseessä on popkulttuurin, sukupuoli-identiteetin ja psykedeelis-kokeellisten vai-kutteiden avainteos.

24. ITALIALAISET MESTARIT JA COMMEDIA ALL'ITALIANA. Federico Fellinin Vetelehtijät (1953) oli varhaisin teos, jossa hän kehitteli tarus-toa nuoruutensa Riministä. Nino Rotan musiikki loihti hohdetta kerto-mukseen viidestä veltosta nuorukaisesta, jotka kieltäytyvät aikuistu-masta.

25. UUSI SAKSALAINEN ELOKUVA. Volker Schlöndorff valitsee elo-kuviensa pohjaksi aina vankan kirjallisen lähtökohdan. Günter Grassin romaanista syntyi Peltirumpu (1979), jossa poika kirjaimellisesti lak-kaa kasvamasta todistaessaan Saksan historian kouraisevia käänteitä.

26. ITÄ-EUROOPAN UUDET AALLOT. Kun Milos Formanin aiheena oli "se tavallinen tarina", tuloksena oli jotakin tuoretta, kipeää ja humoris-tista. Vaaleaverikön rakkaus (1965) on kirkas ja hienostunut kuvaus pianistin ja blondiinin kohtaamisesta, jossa odotukset eivät saa vasta-kaikua.

27. UUDENLAINEN AMERIKKALAINEN ELOKUVA. "You're talking to me?" Martin Scorsese, Robert De Niro ja käsikirjoittaja Paul Schrader yhdistivät voimansa Taksikuskiin (1976), josta kasvoi vierauden ja yksi-näisyyden odysseia.

28. JAPANI. Elokuvamahti Japani tuli maailman tietoisuuteen 1950-luvulla, ja Akira Kurosawa kohosi voimiensa huipulle elokuvas-sa Seitsemän samuraita (1954). Jylhässä saagassa rosvojen uhkaa-mat maanviljelijät värväävät puolustajikseen ammattitaistelijoita näl-käpalkalla.

29. MAAILMANELOKUVA. Iranilainen elokuva kohosi maailmanmai-neeseen islamilaisen hallinnon sensuurista huolimatta. Mestariohjaa-ja Mohsen Makhmalbafin Kandahar (2001) perustui ohjaajan salaisiin tutkimusretkiin Talibanin hallitsemaan Afganistaniin ennen 11.9.2001 terrori-iskua.

Antti Alanen

ELOKUVAN HISTORIA

Gilda

Rakastettuja klassikoita ja laatuelokuvia toisesta maailmansodasta ny-kypäivään nähdään suosikkisarjassa, joka liittyy Helsingin yliopiston elokuva- ja tv-tutkimuksen luentoihin.

16. SOTA, PROPAGANDA JA VASTARINTA. Casablanca (1942, pää-osissa Humphrey Bogart, Ingrid Bergman) yllättää joka katsomalla. Ro-mantiikkaa ja epäromantiikkaa miksaava vastarintaelokuva natsien uh-kaamasta Afrikasta syntyi onnellisten tähtien alla.

17. MIEHITYSAJAN RANSKA JA KOTIRINTAMAELOKUVAT. René Clé-mentin Taistelu rautateistä (1945) ikuisti lähes dokumentaarisella voi-malla Ranskan vastarintaliikkeen toimintaa sen sabotoidessa natsien asekuljetuksia rautateillä.

18. NEOREALISMI. Peter von Bagh on esittänyt kysymyksen olisiko Roberto Rossellinin Paisà (1946) kaikkien aikojen sotaelokuva. Kuuden episodin mestariteoksessa seurataan vapautusta Sisiliasta Po-joelle ja kohdataan Italian rauniot ja vastustamaton elinvoima.

19. RANSKALAISET 1950-LUVUN MESTARIT. Vapautuksen jälkeen Max Ophuls ohjasi timanttisia elokuvia Ranskassa. "Minulle elämä on liikettä", hän julisti. Salaperäiset korvarenkaat (1953), pääosissa Dani-elle Darrieux, Charles Boyer ja Vittorio De Sica, syveni valssiunelmasta eksistentiaaliseksi tragediaksi.

20. FILM NOIR JA YHDYSVALLAT SODAN JÄLKEEN. "There ne-ver was a woman like Gilda!" ilmoitti mainoslause. Rita Hayworthin ja Glenn Fordin välillä oli sähköä eroottisessa film noirissa (1946), jonka avainsanoja ovat monimielisyys ja vainoharha. Lauluista "Put The Bla-me On Mame" ja "Amado mio" tuli ikivihreitä.

21. SOSIALISTINEN ITÄ-EUROOPPA. Andrzej Wajda oli Puolan uu-den aallon keskeinen mestari. Elokuvassa Kanal – kirottujen tie (1957) vastarintaliike joutuu vetäytymään Varsovan viemäreihin, ja vaarallinen matka kasvaa moderniksi vastineeksi Danten helvetille.

22. RANSKAN RIVE GAUCHE JA NOUVELLE VAGUE. Alain Resnais teki yhteistyötä modernien kirjailijoiden kanssa. Visuaalisesti huikean Viime vuonna Marienbadissa (1961) -elokuvan käsikirjoituksen laa-

16 17

Tulennielijä

hemmin valmistuneessa, Honkasalon viimeisimmässä näytelmäeloku-vassa Tulennielijä (1998). Erottamattomien kaksosten tarina lasten-kodin ja sirkuksen maailmassa peilaa sekä äitisuhdetta että suomen-kaltaisen sodanjälkeisen todellisuuden saamia muotoja. Elokuva pal-kittiin kotimaassa kahdeksalla Jussi-patsaalla ja myös Los Angelesin kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Järjestelmänmuutoksessa rikastuneen vironvenäläisen miljonäärinaisen tarinan kertovassa Tallinnan Tuhki-mossa (1995) ohjaajapari oli Marja Pensala.

Pyhän ja pahan trilogian muodostavat uskontoja ja ihmisten henki-siä syvyyksiä tarkastelevat dokumenttielokuvat. Eira Mollbergin kanssa ohjattu Mysterion (1991) pureutuu palavan kiven alueella sijaitsevan vi-rolaisen luostarimaailman salaperäiseen maailmaan. Sen jälkeen Hon-kasalo on ohjannut elokuvansa yksin.

Tanjuska ja seitsemän perkelettä (1993) kuvaa sydäntäsärkevästi riivaajien karkottamista nuoresta tytöstä ja Atman (1996) syvän usko-vaisen 6000 kilometrin pyhiinvaellusmatkaa läpi hindulaisen maailman. Honkasalo sai erityisesti näillä elokuvillaan Amsterdamin kansainväli-sellä IDFA-dokumenttielokuvafestivaaleilla alan arvostetuimpana pitä-män Joris Ivens -palkinnon vuonna 1996.

Melancholian 3 huonetta (2004), jonka aiheena on Venäjä ja erityi-sesti sodan runtelema Tshetshenia ja sen ihmiset, osoittautui suureksi kansainväliseksi menestykseksi. Ylistävien mainelauseiden myötä tämä sielukkaiden kasvojen elokuva on esitetty jo yli sadassa maassa.

ITO – kilvoittelijan päiväkirja (2010) sijoittuu Japaniin. Kohteena on buddhalainen pappi, jonka mutkaiset taustat kattavat onnettoman lap-suuden, vammautumiseen päättyvän nyrkkeilyuran ja keskustelukapa-kan pidon. Intiimien vuoropuheluiden kautta päähenkilön taustat avau-tuvat tavalla, joka antaa globaalisti ymmärrettäviä välähdyksiä omalaa-tuiseen japanilaiseen elämään ja kulttuuriin.

Jari Sedergren

PIRJO HONKASALO

Atman, ohjaaja Pirjo Honkasalo (oik.)

Pirjo Honkasalo on Suomen kansainvälisesti kuuluisin dokumentaristi. Elokuvan monialainen taituri aloitti Suomen elokuvakoulun jo 17-vuo-tiaana, jatkoi kuuluisassa elokuva-ahjossa Prahan FAMU:ssa ja Phila-delphiassa erityisesti antropologisen elokuvan parissa. Honkasalo on osallistunut jo 35 elokuvan tekemiseen monissa eri tehtävissä, ja hä-net tunnetaan erittäin taitavana kamerankäyttäjänä. Elokuvataitees-saan hän tarkastelee usein fiktiivisten tai todellisten henkilöidensä sie-lunliikkeitä. Visuaalisesti harkitun kauniit kuvat ja elokuvien runollinen sanoma ovat tekijälleen henkilökohtaisuuden ilmentymä, mutta sa-malla ne pakottavat katsojan ajattelemaan ja ottamaan kantaa.

Uralle mahtuu varsin monia yhteistyöelokuvia. Sarjan elokuvis-ta Pekka Lehto oli ohjauskumppani Honkasalon ensimmäisissä doku-menttielokuvissa. Ikäluokka (1976) käsitteli käsityöläisiä elämässään ja työssään tavalla jota luonnehdittiin "rivimiehen Suomen historiaksi". Vaaran merkki (1978) kertoi henkilödokumentin keinoin natsijohtaja Pekka Siitoimesta, jonka lähipiiriin tekijät onnistuivat ujuttautumaan. Kainuu 39 (1979) tarttui dokudraaman muodon saaneena virallisen his-toriankirjoituksen unohtamiin tapahtumiin talvisodan Suomussalmella.

Lehto oli mukana ohjaajana myös muutamissa Honkasalon fiktii-visissä elokuvissa. Paljon taustatyötä vaatinut Tulipää (1980) pureutui monia hahmoja saaneen kirjailija Algot Untolan elämään ja maailmaan tavalla, joka rinnasti taiten menneisyyden ja tekoajan maailman tapah-tumat esimerkiksi Kosovossa. 250 grammaa (1983) kertoi syöpäsai-raasta venäläistytöstä jo ennen Tsernobylia – näyttelijänä siinä oli mu-kana maailmankuulu Nikita Mihalkov. Da Capo (1985) taas tarkasteli Heimo Haittoa muistuttavan lapsineroviulistin ja hänen pirullisen ma-nagerinsa suhdetta sekä lapsen identiteetin muotoutumisen että lap-sen hyväksikäytön näkökulmasta.

Yhteistyö nousee korostetusti esille myös elokuvissa Leonardon ikku nat (1986), joka perustui elämänkumppani Pirkko Saision käsikir-joitukseen kuten jo mainittu Da Capo. Yhteistyö jatkui 12 vuotta myö-

18 19

ELOKUVIA JA PAJOJA KOULUILLE

Steamboat Bill, Jr.

Orionin koululaisnäytöksiä on tarjolla ala- ja yläasteille sekä lukioille. Oheisten lasten klassikoiden lisäksi ala-asteille on tarjolla myös satu-elokuvia. Disneyn klassikkoanimaatioon Lumikki ja seitsemän kääpiö-tä (1937) tutustutaan nyt myös pohtimalla pelkoa elokuvassa oppima-teriaalin avulla. Olli Saarelan ohjaama satuelokuva Rölli ja metsän-henki (2001) pohtii paitsi ystävyyttä myös peikkojen suhdetta luontoon. Pääosassa hirmuisena Röllinä nähdään Allu Tuppurainen ja herttaise-na Millinä Maria Järvenhelmi. Ala-asteen näytöksiin on tarjolla Media-kasvatuskeskus Metkan, Helsingin opetusviraston mediakeskuksen ja CIRKO-keskuksen työpajoja.

Yläasteille ja lukioille suunnatuissa näytöksissä tutustutaan elokuva historian puitteissa science fiction -klassikkoon Metropolis (1927/2010), josta esitetään uusin restauroitu laitos. Historian opetuk-sen välineeksi on tarjolla Charles Chaplinin Diktaattori (1940), toisen maailmansodan aikaan ensi-iltansa saanut poliittinen satiiri, jossa dik-taattoriksi on noussut Adenoid Hynkel. Chaplin näyttelee kaksoisroolis-sa sekä Hynkeliä että juutalaista parturia.

Englannin kielikylvyksi on tarjolla ilman tekstitystä esitettävä Leijo-nakuningas (1994), joka on 1990-luvulla syntyneille nuorille nostalginen kokemus. Disney-klassikossa on shakespearelaista draamaa, jännitystä ja komediaa, tarinan keskiössä on elämän kiertokulku, jota tarkastel-laan nuoren poikaleijonan kautta.

Maailman ilmiöihin on mahdollisuus tutustua eri näkökulmista, joko satiirisen komedian (Monty Pythonin paremmat pilat, 1971) tai aasia-laisen elokuvan (Wong Kar-wain värikäs Chungking Express, 1994) kautta. Pelkoa ja kauhua pohditaan Steven Spielbergin legendaarisessa spektaakkelissa Tappajahai (1975).

Tarkemmat tiedot netistä www.kava.fi/mediakasvatus sekä näytös-kalenterista s. 38, ilmoittautuminen koulut@kava.fi.

parasta tsekkianimaatiota eli Zdenek Milerin rakastetun Myyrän seik-kailut, jossa nähdään kimara 1960-luvun klassikoita. Hieman varttu-neemmille on luvassa Tex Averyn parhaita animaatioita 1940-luvulta.

KINOKONSERTTI BUSTER KEATONIN PARHAAT 10.4.&17.4. • liput 8 € ja 4 € • KINOKONSERTTI KOULUILLE 13.4. klo 9.30 • liput 2 € / oppilas

LASTEN KLASSIKOT

Myyrän seikkailut

Orionin sunnuntai-iltapäivät on edelleen omistettu koko perheen elo-kuvalle. Näytöspaikalla nähdään komediaklassikoita maailman par-haimmilta koomikoilta – mausteena ripaus animaatiota ja luontodo-kumentteja.

Kevään kohokohta on Kinokonsertti Buster Keatonin parhaita, johon sisältyvät komediat Teatteri (Playhouse, 1921), Kalpeanaama (Paleface, 1921) ja Jeparit (Cops, 1922). Teatteri on Keatonin kokeilu elokuvatrik-kien maailmasta, Kalpeanaamassa hän tekeytyy intiaaniksi ja Jepareis-sa hän pakenee yhä kasvaa poliisien laumaa. Finnish Ukulele Network aka FUN ry:n ukulelesäestys vie katsojat 1920-luvun tunnelmiin.

Keaton tunnetaan koomikkona, joka teki stunttinsa itse. Yksi hui-mimmista stunt-tempuista nähdään elokuvassa Steamboat Bill, Jr. (Laivakalle nuorempi, 1928). Kuuluisassa myrskykohtauksessa koo-mikon päälle kaatuu talon seinä, jonka ikkuna-aukosta tämä ponnah-taa kuin ihmeen kaupalla. Kohtaus on tarkkaan ajoitettua toimintaa, mutta silti ilmassa oli vaaran tunnelmaa: että seinän kaatumisnopeus näyttäisi realistiselta, painoi raskas kulissi aidon rakennelman verran.

Sirkuksessa (1928) Charlie Chaplin yrittää päästä näyttämölle töi-hin, mutta häneltä ei onnistu yksinkertaisinkaan hauskuttamisen pe-rustemppu. Pikkukulkuri kylvää kuitenkin ympärilleen tahatonta ko-miikkaa ja saa yleisön ulvomaan naurusta, ja joutuu tietämättään sir-kuksen vetonaulaksi. Vauhdikkaista gageista koottu elokuva muistuttaa Chaplinin lavakoomikon taustasta ja lyhyistä elokuvista. Aiheeseen liit-tyen sirkustyöpajoja Suvilahden CIRKO-keskuksessa 8.5. (s. 66).

Suruttomat sotapojat (1932) on ehkä Ohukaisen ja Paksukaisen pa-teettisin elokuva. Siinä rakastettu koominen parivaljakkomme ryhtyy – rintamalta palattuaan – etsimään suloiselle orpotytölle perhettä. Lu-vassa on monta koomista ja hellyttävääkin hetkeä.

Pingviinien matka (2005) on runollinen luontodokumentti, joka on rakennettu draaman tapaan. Luc Jacquet'n ohjaama dokumentti seu-raa keisaripingviinien matkaa Etelänavalla ja elämän kiertokulkua an-tarktisissa olosuhteissa. Siivekäs muutto (2001) on visuaalinen kuvaus muuttolintujen matkasta. Jacques Perrin ryhmineen kuvasi elokuvaa neljän vuoden ajan ympäri maailman. Perheen pienimmille on tarjolla

20 21

Jean Painlevé

Ateneumin taidemuseossa on esillä Eino Mäkisen kansatie-teellisiä valokuvia ja elokuvia 20.2. saakka. Ateneumissa jär-jestettävässä seminaarissa poh-ditaan Eino Mäkisen elokuvien ja valokuvien kautta modernismin ja perinteen kohtaamista. Kes-kustelijoina ohjaaja Jouko Aal-tonen, Lauri Tykkyläinen Elä-vän kuvan museosta (KAVA) sekä museojohtaja ja tutkija Johanna Frigård. Seminaariin ti 25.1. klo 16.00 on vapaa pääsy.

EINO MÄKISEN VALOKUVIA JA ELOKUVIA ATENEUMISSA JA DOCPOINTISSA

Eino Mäkiselle omistettu juhla-näytös esitetään Orionissa la 29.1. klo 17.00. Näytöksen oh-jelma s. 43.

Ranskan pääministerin poika Jean Painlevé (1902-89) oli biologi, sur-realisti, anarkisti, ammattikilpa-ajaja, vastarintaliikkeen aktivisti, Ranskan elokuvakeskuksen johtaja sekä perustajajäsen eräässä maa-ilman ensimmäisistä sukelluskerhoista. Siinä sivussa hän ehti ohjata yli 200 tieteellistä lyhytelokuvaa.

Suurin osa Painlevén elokuvista kuvaa vedenalaista elämää, katka-rapuja, maneetteja ja nilviäisiä. Mustekalat ja merihevoset olivat hänen erityinen intohimonsa.

1920 –30 lukujen taitteessa konservatiivinen tiedeyhteisö hylki Pain-levén elokuvia makaabereina popularisointeina, mutta Pariisin avant-gardistit, kuten Man Ray, Luis Buñuel, Georges Bataille ja Marc Cha-gall olivat haltioituneita. Sergei Eisensteinin ja Jean Vigon kanssa syntyi elinikäinen ystävyys.

Merihevosiin perehtyvä L'Hippocampe oli yllättävä hittielokuva, jo-ka tuotteistettiin jopa korusarjoiksi. Kymmenen vuoden aikana kuvattu Les Amours de la pieuvre ylittää eroottisen elokuvan normaalit mit-tasuhteet. Harvinaista brasilialaista lepakkolajia kuvaava Le Vampire muuttuu analogiaksi natsismin ajasta. Matkapuhelinten LCD-näytöistä tuttujen kiteiden salattu elämä avautuu lämpötila- ja painevaihteluiden myötä mikroskooppielokuvassa Cristaux liquides.

Painlevé oli tieteellisen elokuvan pioneeri. Hänen kutsumuksenaan oli tuoda näkyville tieteen runollisuus ja usein niin traagisen luonnon-järjestyksen kosminen nauru.

Mika Taanila

JEAN PAINLEVE -MYKKÄELOKUVAKONSERTTI BIO REX 28.1. klo 19.00Hyas et sténorinques (Hyas, 1929) 10 min, L'Hippocampe ou «cheval marin» (The Seahorse, 1934) 13 min, Histoires de crevettes (Shrimp Sto-ries, 1964) 13 min, Acéra ou Le bal des sorcières (Acera, or, The Witches' Dance, 1972) 13 min, Oursins (Sea Urchins, 1958) 11 min, Comment naissent des méduses (How Some Jellyfish Are Born, 1960) 15 min, Les Amours de la pieuvre (The Love Life of the Octopus, 1967) 13 min, Cris-taux liquides (Liquid Crystals, 1978) 7 min • yht. 95 min • elokuvakon-serttilippu 17 €/14 € (alennus KAVA:n klubikortilla & opiskelijat, eläke-läiset ja varusmiehet)

JEAN PAINLEVÉN ELOKUVIA 2 ORION 29.1. klo 19.00Etienne-Jules Marey: Premières images (1882) 3 min, Eugène Doyen: Séparation des sœurs siamoises (1898) 5 min, Jean Comandon & de Fontbrune: Le Mouvement des plantes 15 min, Mathusalem (1927) 9 min, La Pieuvre (1928) 13 min, Barbe Bleue (1936) 13 min, Le Vampire (1947) 9 min • yht. 64 min

JEAN PAINLEVÉN ELOKUVIA 3 ORION 30.1. klo 16.00Assassins d’eau douce (1947) 25 min, Diatomées (1968) 17 min, Les Pi-geons du square (1982) 26 min • yht. 68 minDocpoint-näytöksiin liput 7 €/6 € (alennus KAVA:n klubikortilla)

VIERAANA JEAN PAINLEVÉN PERINTöÄ VAALIVAN LES DOCUMENTS

CINÉMATOGRAPHIqUEN JOHTAJA BRIGITTE BERG 28.–30.1.2011

JEAN PAINLEVÉD

OCP

OIN

T 20

11

23

POHJOISMAINEN ELOKUVA

Manderlay

HYY:n Elokuvaryhmän luentoteemana kevätkaudella on pohjoismainen elokuva. Pohjoismainen elokuva nousi maailmanmaineeseen yli 100 vuotta sitten, ja sen varhaisiin mestareihin kuului Carl Th. Dreyer. Pit-källä urallaan Dreyer ohjasi harvakseen. Natsien miehitettyä Tanskan valmistui tulisen intensiivinen ja vertauskuvallinen Vihan päivä (1943), aiheena noitavainot.

Nykypäivän tanskalainen kärkiohjaaja Lars von Trier rikkoo eloku-villaan kaikkia odotuksia. Hänen "amerikkalaisen trilogiansa" toise-na osana valmistunut Manderlay (2005) kertoo orjuuden perinnöstä ja vapautuksen vaaroista ilman lavasteita ja huikean näyttelijäkaartin turvin (Bryce Dallas Howard, Isaach de Bankolé, Lauren Bacall, Chloë Sevigny).

Ruotsalaisen elokuvan syvimmistä alkulähteistä ammensi Ingmar Bergman. Seitsemäs sinetti (1957) oli hänen kansainvälinen läpimur-toteoksensa, ristiretkien aikaan sijoittuva historiallinen draama, jossa ritari (Max von Sydow) pelaa shakkia Kuoleman kanssa.

Samana vuonna ensi-iltansa saanut Mansikkapaikka (1957) oli Bergmanin kunnianosoitus Victor Sjöströmille, suurelle ohjaajalle ja näyttelijälle. Automatka halki kesäisen Ruotsin on vanhalle professoril-le muistojen matka suureen elämäntilitykseen.

Maineensa huipulla olevalle Bergmanille uusi avaus oli Persona (1966), jonka hän kuvasi Fårön saarella, pääosissa Liv Ullmann ja Bibi Andersson. Kysymykset taiteen hiljaisuudesta ja ulkoisen roolin ja sisäi sen minuuden suhteista kohosivat pakahduttaviksi.

Syyssonaatti (1978) toi ohjaajan ainoan kerran yhteistyöhön Ingrid Bergmanin kanssa. Tähtipianisti, joka ymmärtää ihmisten tunteita vain Chopinin ja Beethovenin välityksellä, kohtaa tyttärensä (Ullmann), joka on ottanut hoitaakseen kehitysvammaisen siskonsa.

Ruotsalainen rikosfiktio on nauttinut maailmanmainetta Maria Langista Stieg Larssoniin. Tytti Soilan valinta ruotsalaiseksi rikoselo-kuvaksi on Kjell Sundvallin Metsästäjät (1995). Siinä tukholmalaispolii-si (Rolf Lassgård) tulee tapaamaan veljeään Pohjois-Ruotsiin, jossa on-gelmaksi on noussut salametsästys.

Dokumentin ytimessä 56: Rikkaat ja köyhät suuntaa niihin meistä, joi-ta luonnehtii menestyksen retoriikka tai kurjuuden poetiikka. Talis-sa pelataan golfia avaa näytöksen pelimies Elias Erkon putilla. Myös Ihanteiden realisti Martti Ahtisaari ottaa viheriöltä paikkansa. 13 päi-vää elämästä elettiin kurjuuden maisemissa. Lainakengissä koulu-tielle oli Kainuun loskassa 1949 kuvattu.

Dokumentin ytimessä 57: Elämäntavan dokumentaristi T.A. Kor-honen esittelee tekijänsä parhainta tuotantoa. Muistojen wulffin kul-ma, Kaksi Helsinkiä ja Espa säteilevät menetetyn nostalgiaa muutos-ten tilassa.

Dokumentin ytimessä 58: Helsingin estetiikka 1930–1980 kerii de-sign-pääkaupungin tarinaa. Suomi-Filmi, suurista yhtiöistä viimeinen näki kameroillaan Kino Palatsinsa raunioina. Vain mammonan tähden se maalaili KOP-pankin hankkeet Kämp ja Ympyrätalo. Maanalainen meno kiihtyi, kun metron filmaukset etenivät Läpi Kluuvin ruhjeen.

Ilkka Kippola ja Jari Sedergren

DOKUMENTIN YTIMESSÄ 56: RIKKAAT JA KöYHÄT. Talissa pelataan golfia (Uno Pihlström 1935) 8 min Digibeta • Lahjakengissä koulutielle (Aimo Jäder-holm 1950) 9 min Digibeta • Mies ja hänen maailman-sa – Antti Wihurin tarina (Veikko Laihanen 1958) 20 min • KOP – Matti Virk-kunen 31.7.1975 (Felix-Filmi 1975) 5 min, 35 mm • 13 päivää elämästä (Heikki Partanen, Hannu Eerikäi-nen 1978) 16 min, 35 mm • Ajatusrikolliset (Kaisa Rastimo 1989) 26 min 35

mm • Ihanteellinen realisti Martti Ahtisaari (Leena Euramo 1994) 10 min Digibeta • yht. 95 min

DOKUMENTIN YTIMESSÄ 57: ELÄMÄNTAVAN DOKUMENTARISTI TUU-RE A. KORHONEN. Rikkaus (1970) 15 min, 16 mm • Muistojen Wulffin kulma (1966) 13 min Digibeta • Espa / Espen – Helsingfors då och ny (1978) 27 min, 16 mm, svensk version • Kaksi Helsinkiä / Two Tales of Helsinki (& Sakari Rimminen 1977) 45 min, 35 mm, English version • yht 110 min

DOKUMENTIN YTIMESSÄ 58: HELSINGIN ESTETIIKKA 1930-1980. Hel-sinki (Kulttuuri-Filmi Oy Kurki 1930) 9 min, SP Betacam • Helsinki sodan merkeissä (Wickström Junior Oy 1940) 6 min, SP Betacam • Finlandia-katsaus 700 – A Helsinki Diary (Aito Mäkinen 1964) 10 min, 35 mm • Ka-toavaa Helsinkiä: Kino-Palatsi 1911 (Martti Saarikivi, Marja Heikkilä 1965) 11 min, 35 mm • Ympyrätalo (1969) 11 min, 35 mm • Kämp (Valentin Vaala 1970) 11 min, 35 mm • Halki Kluuvin ruhjeen (1978) 14 min, 16 mm • Hel-singin hetkiä (Valentin Vaala 1971) 11 min, 35 mm • Empire Helsingissä (Eino Ruutsalo 1972) 13 min, SP Betacam • Helsinki-katsaus 1988 (Jaakko Talaskivi 1988) 12 min, 35 mm • yht. 110 min

Ohjelmat ovat koonneet ja esittelevät Ilkka Kippola ja Jari Sedergren

Kämp

DOKUMENTIN YTIMESSÄ

24 25

MUSICA NOVA ORIONISSA

Monty Python: Brianin elämä

Saksassa eläneen argentiinalaisen nykysäveltäjän Mauricio Kagelin Ludwig van (1970) on riemastuttava elokuvaessee Beethovenin elä-mästä ja tuotannosta ja sen merkityksestä nykyaikana. Lennokas elo-kuva haastaa katsojan muodostamaan oman tulkintansa sävelten mestarista.

TOIVE-ELOKUVIA: MONTY PYTHONMONTY PYTHON rymistelee yleisön pyynnöstä taas Orionin kankaalla elo-kuvissa Monty Pythonin paremmat pilat (And Now for Something Comp-letely Different, 1971), Monty Pythonin hullu maailma (Monty Python and the Holy Grail, 1974), Monty Python: Brianin elämä (1979), Monty Python Hollywoodissa (1982) ja Monty Python: Elämän tarkoitus (1983).

Thomas Schadt te-ki elokuvastaan Berlin – Sinfonie einer Gros-stadt (2002), nykyai-kaistoteutuksen Walt-her Ruttmannin vuo-den 1927 dokumentti-klassikosta. Sanatto-massa elokuvassa on nimensä mukaisesti oleellista musiikkki, ja sen toteuttivat yh-teistyössä saksalai-set säveltäjät Hel-mut Oehring ja Iris ter Schiphorst.

Musica Nova -kinokonsertti Nosferatu (F.W. Murnau 1922) herättää elävän kuolleen henkiin uudella live-musiikilla kaikkien aikojen ensim-mäisen vampyyrielokuvan. Sen esittää saksalainen duo Interzone per-ceptible, johon kuuluvat Sven Hermann ja Matthias Hettmer, käyttäen sähköhanuria ja –bassoa, live-elektroniikkaa ja ääniklippejä.

MUSICA NOVA KINOKONSERTTI: Nosferatu 10.2.2010 klo 21.30 • musiikki Interzone perceptible • liput 12 €/10 €.Danke schön: Musica Nova ja Goethe-Institut (Helsinki).

Berlin – Sinfonie einer Grosstadt

Naisen naamio – Persona

Norjalainen elokuva kohosi sekin korkealle jo varhain. Äskettäin Por-denonen mykkäelokuvafestivaalin kohokohdaksi nousi George Schnée-voigtin Laila (1929). Kaikkien aikojen upeimpiin kuuluvan Lapin kuvauk-sen on restauroinut Norjan Elokuvainstituutti (2006).

Suurten islantilaisten saagojen henkeä on Hrafn Gunnlaugssonin elokuvassa Korpin lento (1984), joka sijoittuu viikinkisotien aikakau-teen. 20 vuotta islantilaiskylän tuhon jälkeen erikoisilla aseilla varus-tautunut poika etsii ryövärit ja murhaajat käsiinsä.

Suomalaisen elokuvan monipuolisiin taiteilijoihin kuuluu Liisa Hel-minen, ohjaaja, kuvaaja, leikkaaja ja animaationtekijä. Matka on pitkä (1993), kokoillan dokumenttielokuva kuuden lapsen koulutien alusta, on tv:stä tuttu mutta nähty valkokankaalla vain matineanäytöksissä.

Aalto-yliopiston dokumenttielokuvan professoriksi nimettiin 2010 Susanna Helke. Hänen Virpi Suutarin kanssa ohjaamansa Joutilaat (2001) on askarruttava seurantadokumentti pitkäaikaistyöttömistä Kai-nuussa. Leikkipuisto (2010) kertoo poikaporukasta, joka on tuntenut toisensa lapsesta saakka.

Antti Alanen

POHJOISMAINEN ELOKUVA -LUENNOT HYY:n Elokuvaryhmän luennot ovat perjantaisin elokuvateatteri Orio-nissa klo 14.30. Luennoille on vapaa pääsy. Luentojen jälkeisiin eloku-vanäytäntöihin ovat voimassa normaalihintaiset liput (5 €/4 €).

4.2. Susanna Helke: Pohjois-mainen dokumenttielokuvaSusanna Helke: Joutilaat (& Virpi Suutari 2001) ja Leikki-puisto (2010)11.2. Helga Hilmisdóttir: Islan-tilainen elokuva Hrafn Gunn-laugsson: Korpin lento (1984) 18.2. Casper Tybjerg: Carl Th. Dreyer Vihan päivä (1943)25.2. Tytti Soila: Pohjoismaiset tähdet Ingmar Bergman: Syys-sonaatti (1978)

LA 26.2. Tytti Soila Ruotsalainen rikoselokuva Kjell Sundvall: Met-sästäjät (1995)4.3. Jan-Erik Holst: Norjalainen elokuva George Schnéevoigt: Laila (1929)18.3. Liisa Helminen: Miten eloku-vani ovat syntyneet Matka on pitkä (1993)25.3. Henry Bacon: Ingmar Berg-man Seitsemäs sinetti (1957)1.4. Kalle Kinnunen: Lars von Trier Manderlay (2005)

26 27

CLAUDE CHABROL (1930-2010)

TOIVE-ELOKUVIA: MATTEUKSEN EVANKELIUMI

PÄÄSIÄISELOKUVANA esitämme Pier Paolo Pasolinin Matteuksen evanke-liumin (1964) myös kommenttina ajan-kohtaiseen homokeskusteluun. Avoi-mesti homoseksuaalinen Pasolini teki elokuvan, jota on hartaudessaan pidet-ty kaikkien aikojen Jeesus-tulkintana. Vuorisaarnan julistus ja lähimmäisen-rakkauden sanoma ovat ikuisia jopa yli uskonnollisen tunnustuksen rajojen.

Vuoden 2010 ranskalaismenetysten joukkoon kuuluu Claude Chabrol (24.6.1930 – 12.9.2010). Hän oli aikoinaan Cahiers du Cinéma -lehden kantajoukkoa, uuden aallon ydintä. Yli 50 vuoden aikana tämä Honoré de Balzacin ja Gustave Flaubertin ihailija loi valtaisan freskon, oman Ranskanmaansa siekailemattoman tarkoilla ihmis- ja miljöökuvauksil-laan. Hän näki ihmisten ja tilanteiden lävitse ja ohitse, löysi hämärän ja kätketyn alueet, mutta ei silti itse mennyt mukaan maailman mustuu-teen. Sodankylässä 1992 kävivät ilmi myös hänen optimisminsa, ante-liaisuutensa ja hersyvä hyväntuulisuutensa.

Orionissa muistamme Claude Chabrolia hänen ensimmäisellä ja vii-meisellä elokuvallaan. Osittain elämäkerrallinen Ystävykset (1958) si-joittuu kylään, jossa Claude Chabrol oli koulupoikana sotaa paossa.Ihmiset ovat ankean yhteisönsä vankeja, mutta kaupungista palaava François (Jean-Claude Brialy) kantaa yhtä raskasta taakkaa kuin alko-holismiin vajonnut lapsuudenystävänsä (Gérard Blain). Bellamy (2009) oli – yllättävää kyllä – Chabrolin ja toisen ranskalaisjättiläisen, Gérard Depardieun ensimmäinen yhteistyö, jossa kumpikin tavallaan tekee muotokuvan toisesta. Se on myös kunnianosoitus Georges Simenonille – jonka johonkin romaaniin tämä murhamysteeri voisi perustua.

Satu Laaksonen

Ystävykset

Vihdoinkin! Béla Tarrin vangitsevat elokuvat ovat lopultakin Orionissa. Unkarilaisen maestron elokuvat – erityisesti Sátántangón hurja kes-to 7 tuntia 15 minuuttia – ovat herättäneet maailmalla hämmästystä ja ihastusta. Muun muassa Susan Sontag totesi katsovansa Sátántangón ilolla kerran vuodessa elämänsä loppuun asti.

Kárhozat / Damnation (1989) oli käännekohta Tarrin uralla. Aiem-pien elokuvien dokumentaarisesti kuvatut draamatarinat korvautuvat omintakeisella tyylillä, elokuvat muuttuvat mustavalkoisiksi ja otoksi-en pituus kasvaa (Tarr on pitänyt Kodakin filmirullan 11 minuutin mak-simipituutta sensuurina…). Tarrin aisapareiksi asettuivat kirjailija Lázló Krasznahorkai, säveltäjä Mihály Vig, leikkaaja Àgnes Hranitzky ja ku-vaaja Gábor Medvigy. Kárhozatin nuhjuisen kaivoskaupungin miljööseen – kulkukoirien rakastamat autiot ja märät kadut, Titanik-baari ja kal-seat asunnot - sijoittuva kolmiodraama on häkellyttävä tyylinäyte, joka ainutlaatuinen elokuvallinen maailma vangitsee katsojansa.

Kárhozatin saama huomio mahdollisti jo aiemmin käsikirjoitetun Sátántangón / Satan's Tangon (1994), Tarrin magnum opuksen, teke-misen. Siinä pieni maaseutuyhteisö rappeutuu hajoamisen partaalle ky-lään saapuvien huijareiden tarjoamien houkutusten viettelemänä. Tarr on kuvannut Sátántangon 12-osaista rakennetta tangomaiseksi jossa otetaan kuusi askelta eteen ja kuusi taakse. Samankaltaisessa epä-määräisessä ajassa ja tilassa tapahtuu myös werckmeister harmóniák / werckmeister Harmonies (2000). Kiertävä sirkus ja sen vetonaulat, valtava täytetty valas ja Prinssiksi nimetty riidankylväjähahmo, saavat pienen kaupungin kiehumaan.

A Londoni férfi / The Man from London (2007) oli Tarrin ensimmäi-nen kansainvälinen tuotanto. Korsikalla kuvattu elokuva perustuu yllät-täen Georges Simenonin dekkariin miehestä, joka saa käsiinsä mehe-vän ryöstösaaliin. Tässäkin elokuvassa toivo paremmasta muuttaa pää-henkilöä ja hänen moraaliaan.

Pasi Nyyssönen

BÉLA TARR

Sátántangó

28

Audrey Hepburn luo yhden kaikkein parhaista osasuorituksistaan." Elo-kuvaa on myös kuvattu koskettavimmaksi ja syvällisimmäksi uskon-toa kuvaavaksi elokuvaksi, jonka Hollywood on tuottanut. Belgialainen, nunnaksi haluava nainen kamppailee uskonsa ja kutsumuksensa kans-sa Belgian Kongossa ja natsien valtaamassa kotimaassaan. Aihe oli hy-vin läheinen, sillä Hepburn asui nuorena natsien miehityksen piinamas-sa Hollannissa.

Aamiainen Tiffanylla -elokuvan (1961) päärooliin on vaikea kuvitel-la ketään muuta kuin glamouria otoksesta toiseen uhkuva Audrey Hep-burn. Truman Capoten pienoisromaaniin pohjaavassa klassikossa pik-kukaupungista New Yorkiin muuttanut Holly Golightly elää kepeää elä-mää viihdyttäen herroja ja konnia, nauttien cocktail-juhlista ja Tiffanyn jalokiviliikkeestä.

Eliza Doolittle My Fair Lady -musikaalissa (1964) on jälleen yksi va-riaatio Hepburnin Tuhkimo-rooleista. Tarina cockneyta vääntävän kuk-kaistytön koulimisesta virheetöntä englantia ääntäväksi seurapiirinei-doksi on klassikko ja Julie Andrewsin nenän alta roolin yllättäen napan-nut Hepburn on valloittava.

Yksin pimeässä (Wait Until Dark, 1967) on poikkeus Hepburnin ural-la, hitchcockmaisen hyytävä jännäri, jossa Hepburnin esittämä sokea nainen joutuu kotonaan huumeita sisältävää nukkea etsivien rikollisten piirittämäksi. Turhan vähälle huomiolle jäänyttä trilleriklassikkoa on verrattu muun muassa Clouzot'n Pirullisiin.

Pasi Nyyssönen

My Fair Lady (yllä) • Sota ja rauha (alla)

AUDREY HEPBURN

Roland Barthes kuvasi Audrey Hepburnin kasvoja "tapahtumaksi" ja Cecil Beatonin kaltaiset muotikuvaajat olivat samaa mieltä. Sana fo-togeenisyys tuntui olevan olemassa häntä varten. Pariisilaisen muo-tisuunnittelija Hubert de Givenchyn asuihin sonnustautuneesta Hep-burnista tuli haute couture -luomusten edustava esittelijä ja toisaal-ta rennon tyylikkään teinimäisyyden ruumiillistaja. Hepburn oli eteeri-nen elokuvatähti ja uuden naisen esikuva, jonka poikamaista olemus-ta ja lyhyttä otsatukkaa matkittiin niin maailmalla kuin Suomessakin.

Belgialaisen balettitanssijattaren tie Britannian kautta Hollywoo-din parrasvaloihin oli huima. Läpimurto tapahtui William Wylerin Loma Roomassa -elokuvassa, jossa Hepburn näytteli hovivelvollisuuksiaan pakoilevaa eurooppalaista aristokraattia. Hepburn-sarja alkaa kuiten-kin varhaisemmalla harvinaisuudella, komedialla Monte-Carlon lem-mikki (1951). Kadonneen pienokaisen etsinnän ympärille rakentuvasta elokuvasta kuvattiin sekä englantilainen että ranskalainen versio, esi-tämme jälkimmäisen.

Kaunis Sabrina (1954) aloitti yhteistyön de Givenchyn kanssa – vaikka Hepburn-elokuvien krediitteihin pukusuunnittelijaksi laitettiinkin vielä pitkään Edith Head, Paramountin johtava pukusuunnittelija. Tarina Pa-riisissa kokkikoulussa olleesta autonkuljettajan tyttären paluusta isän-sä luo motivoi luontevasti päähenkilön näyttävät asut. Billy Wilder ohjasi napakkaan tyyliinsä Tuhkimo-tarinan, jossa työläistaustainen neito hur-maa yläluokan veljekset (Humphrey Bogart ja William Holden).

Sota ja rauha (1955) oli 1950-luvun suuria historiallisia elokuvia. Tolstoin Napoleonin valtausretken aikaiselle Venäjälle sijoittuva romaa-nijärkäle muuntui elokuvaksi Jugoslaviassa ja Cinecittàn studioilla Itali-assa. King Vidorin ohjaus oli Hepburnin ensimmäinen värielokuva ja sii-nä hänellä on Natashan vaativa päärooli.

Monet ovat pitäneet Nunnan tarinaa (1959) Hepburnin parhaimpana elokuvana. Muun muassa James Monaco toteaa kuinka siinä "säteilevä

Aamiainen Tiffanylla

30 31

Aelita • kinokonserttina, säestys Cleaning Women

Metropolis • Matrix

SCIENCE FICTION

Tieteiselokuva on ajatusleikki, jossa visualisoituvat tulevaisuuteen kohdistuvat toiveemme ja pelkomme, tieteen ja teknologian mahdol-listamat utopiat ja dystopiat. Laji on yhtä vanha kuin elokuva, jo Geor-ges Méliès lennätti tiedemiehet taivaalle elokuvassaan Matka Kuuhun (1902). Scifi-sarja on nyt ajankohtainen monestakin syystä.

Huhtikuussa tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä kun ihminen lensi en-simmäisen kerran avaruuteen. Juri Gagarinista tuli Neuvostoliiton kan-sallissankari ja viimeistään tuolloin lännelle kirkastui kuinka pahasti se oli jäänyt jälkeen suurvaltojen kilpajuoksussa avaruuteen. Orionin Gagarin-viikolla esitetään Jakov Protazanovin legendaarinen neuvosto-scifin avaus Aelita (1924), jossa moskovalainen insinööri pakenee avio-ongelmiaan Marsiin. Aelita-näytökset säestää Cleaning women, joka on tehnyt aiemmasta elokuvakonsertistaan uuden sovituksen.

Gagarinia ja Neuvostoliiton avaruushuumaa taustoitetaan omassa näytöksessään kahdella aikalaisdokumentilla Ennen harppausta ava-ruuteen (1960) ja efektimestari Pavel Klushtshantsevin dokufiktiolla Maailmankaikkeus (1951).

Sarjan toinen Tapaus on Fritz Langin Metropolis (1927) joka koki hämmästyttävän uudelleentulemisensa vuosi sitten. Elokuvaa leikattiin rajusti heti saksalaisen ensi-iltansa jälkeen, mutta Argentiinaan oli jo ehättänyt yksi alkuperäiskopio, joka löydettiin vasta nyt. Scifi-klassikko sai lisäpituutta lähes puoli tuntia ja aiemmin sekavaksi koettu tarina hahmottuu nyt selkeänä.

H.G. Wells ohjasti vahvasti kuulun Shape of Things To Come -romaa-ninsa filmatisointia. Tulevia aikoja -elokuvan (1936) näyttävät tulevai-suudenvisiot päätyvät komeasti vuoden 2036 utopiaan. Visionääristen maailmojen luomista ideoivat aikansa moderneimmat taiteelliset kyvyt, muun muassa Fernand Léger, Le Corbusier ja Laszlo Moholy-Nagy. Oh-jauksesta vastasi lavastajavelho William Cameron Menzies.

Wells-ohjaus oli Menziesin ensimmäinen ja Avaruuden pirut (Inva-ders from Mars, 1953) viimeinen. Siinä kylmän sodan paranoidiset tun-nelmat tallentuivat ensi kertaa väreissä. Amerikkalaista pikkukaupun-kia järisyttävä uhka tuli luonnollisesti Marsista, punaiselta planeetalta.

Itäblokin maissa tieteiselokuva sai jalansijaa vasta 1960-luvulle tul-taessa. Stanislaw Lemin romaaniin Astronauci (1951) perustuva Venus on vaiti (1959) oli DDR:n ensimmäinen scifi-elokuva ja poliittisesti kor-rektia suurtuotantoa valmisteltiin perusteellisesti vuosikausia. Gobin autiomaasta löytynyt outo aines ja sen sisältämä uhkavaatimus Maal-le johtaa kansainväliseen avaruuslentoon kohti Venusta. Poikkeuksel-lisesti ydinsodan katastrofaalisuudesta varoittava elokuva levisi myös länteen.

Vieraiden planeettojen invaasiouhka kääntyi Nicolas Roegin eloku-vassa Mies toisesta maailmasta (1976) pohdiskeluksi muukalaisuudes-ta ja vieraantumisesta. David Bowie esittää maasta vettä etsimään tul-leessa eteerisessä avaruusmatkailijassa yhtä 1970-luvun alter egois-taan, Ziggy Stardustia.

2001: avaruusseikkailu (1968) on modernin scifin kulmakiviä. Alun hyppäys kivikaudesta avaruusaikaan on hämmentävä loikka ajassa,

32 33

ALAIN CORNEAU (1934-2010)Alain Corneau sai läpimurtonsa Melvillen seuraajana ranskalaisen ri-koselokuvan mestarina, mutta toiminnasta hänen tiensä vei mietis-kelyn maailmaan. Kysymys minuudesta yhdistää kuitenkin sekä hä-nen toiminnallisia että mietiskeleviä elokuviaan. Corneau työsken-telee mielellään vahvojen kirjailijoiden kanssa/pohjalta ja etsii pää-osiinsa tähtiä ja kuvaajikseen mestareita kuten Pierre William Glenn ja Yves Angelo. "Luulen, että kaiken taiteellisen ilmaisun suuret het-ket ovat uskonnollista inspiraatiota" ja "Luulen, että kaikki taide tulee kuolemasta" olivat ohjaajan mottoja hänen vieraillessaan Espoo Cinés-sä 1992.

Piru perii omansa (Série noire, 1979) valmistui jatkuvasti ajankohtai-sen Jim Thompsonin romaanista. Käsikirjoittajakumppani Georges Pe-rec toi annoksen surrealismia tarinaan epärehellisestä kaupparatsusta (hurja Patrick Dewaere), jonka elämä menee mullin mallin hänen koh-datessaan nuoren Monan (Marie Trintignant).

Ohjaajan pääteos Kaikki elämän aamut (1991) valmistui kumppani-na Pascal Quignard, joka muokkasi myös romaanin 1600-luvun viola da gamba -taitureista Sainte-Colombe ja Marin Marais. Pääosiin saatiin Jean-Pierre Marielle, Gérard Depardieu, Guillaume Depardieu ja Anne Brochet. Musiikilleen ja kuolleen vaimonsa muistolle elävä maestro luo musiikkiaan surusta ja tuskasta. Sama ehdottomuus leimaa Corneaun elokuvaa. Jordi Savallin koskettava musiikkitulkinta elvytti laajan kiin-nostuksen ranskalaiseen barokkimusiikkiin.

Corneau palasi aika ajoin rikosgenreen. Vasikka (Le Cousin, 1997) kertoo tutun tarinan poliisista ja sisäpiirin rikollisesta, joka on hänen henkilökohtainen tietolähteensä. Erilaista särmää poliisijännäriin tuo-vat rooleja tulkitsevat koomikkosuosikit Patrick Timsit ja Alain Chabat.

Nöyrin palvelijanne (Stupeur et tremblements, 2003) valmistui Ja-panissa Amélie Nothombin romaanin pohjalta. Se kertoo belgialaises-ta neidosta, joka haluaa tulla japanilaiseksi. Tokiolaisessa suuryhtiössä hän kohtaa kuitenkin käsittämättömien hierarkioiden ja rituaalien maa-ilman, ja komediallisena käynnistyvä kertomus saa sadomasokismin sävyjä. Rankan roolin kantaa herkillä harteillaan Sylvie Testud.

Testud oli pääosassa myös Sinisissä sanoissa (2005), terapeuttisessa tarinassa kommunikaation mahdista. Siinä kuusivuotias Anna kieltäytyy puhumasta, ja lannistumaton opettaja (Sergi Lopez) saa selville, että ty-tön äiti ei osaa lukea eikä kirjoittaa.

Antti Alanen

Siniset sanat

mutta onko ihminen muuttunut tällä välin? Kubrickin elokuvassa ihmi-nen kohtaa avaruudessa itsensä ja luomansa teknologian.

Scifi-elokuvien joukossa sille on vetänyt vertoja vain Stanislaw Lemin Solaris-filmatisoinnit, joissa ihminen kohtaa avaruudessa jotakin muu-ta. Usein nähdyn Tarkovskin version sijaan esitetään Steven Soderberg-hin tuore tulkinta Solaris (2002).

George Lucasin THX 1138 (1969) on aivan toista kuin myöhemmät Star Warsit. Ohjaajan esikoinen tyrmistytti ennakkokatselussa War-ner Brothersin johtoportaan ja ohjaaja pakeni filmirullat kainalossaan koeteatterista. Orwellmaista epäinhimillistä todellisuutta kuvaava elo-kuva piipahti leikattuna lyhyellä teatterikierroksella vasta 1971. Orionis-sa nähdään ainoastaan rajoitetussa teatterilevityksessä ollut Director's Cut -versio.

Rinnakkaisten maailmojen kuvaaminen on harvoin onnistunut yh-tä tehokkaasti kuin Matrixin (1999) virtuaalitodellisuusseikkailussa. Wachowskin veljekset yhdistivät tehokkaasti messiaanisen vapahtajata-rinan, räjähtävän toiminnan ja scifin klassikkoaiheen, moderniin tekno-logiaan kohdistuvan epävarmuuden.

Elokuvassa Rakastan sinua, rakastan sinua (1968) epäonnistuneen itsemurhayrityksen jälkeen Claude suostuu tiedemiesten aikamatka-testien koekaniiniksi. Kyseessä on tieteiselokuva Alain Resnais’n ta-paan, uhkaavan tulevaisuuden sijaan eletään uudelleen traumaattisia muistoja.

Pasi Nyyssönen

KINOKONSERTTI AELITA • MUSIIKKI CLEANING wOMENPE 15.4. klo 21.00 JA LA 16.4. klo 17.00 • liput 12 €/10 €

Avaruuden pirut

34 35

Marie-Jon kaksi rakastajaa

ei pelkästään politiikassa vaan rakkaudessa, seksuaalisuudessa, mis-sä tahansa iässä, jokaisena hetkenä ja yhteiskunnan joka miljöössä.”

La Ville est tranquille (2000) jatkaa työskentelyä tuttujen näyttelijöi-den kanssa, mutta aivan erilaisessa, Guédiguianin arvostaman Fassbin-derin sävyssä. Kaupungin eri kerrostumat yläluokasta alimpiin on näh-ty saman tiukan katseen läpi. Ariane Ascariden esittämän äidin suhde narkkarityttäreensä on unohtumaton.

Guédiguianin elokuvissa rakkaus ja seksuaalisuus ovat aina olennai-nen osa. Marie-Jon kaksi rakastajaa (2002) on kolmen keski-ikäisen ihmisen välinen melodraama, jonka kauneus ja pakahduttavuus syntyy ihmisten tunteiden, ruumiiden ja niiden koskemattomuuden kunnioit-tamisesta.

Le Promeneur du Champ de Mars (2004) vie Guédiguianin uralla yl-lättäen aivan eri maailmaan: Pariisiin ja myyttisen presidentti Mitter-randin viimeisiin aikoihin. Pääosassa loistava Michel Bouquet.

L’Armée du crime (2009) kertoo armenialaissyntyisen runoilijan Mis-sak Manouchianin Ranskan miehityksen aikana perustamasta maa-hanmuuttajien vastarintaryhmästä, johon kuului useiden eri kansalli-suuksien edustajia. Heidän taistelunsa on Guédiguianin mielestä syytä nostaa esille vasten oman aikamme räikeää epätasa-arvoa ja nurkka-kuntaisuutta.

Satu Laaksonen

Yhteistyössä: Centre Culturel Français ja Association Cinépage (Marseille). Vuoden 2011 Frankofonia-tapahtumia • www.france.fi

ROBERT GUÉDIGUIAN

Marius ja Jeanette

Tämänhetkisten merkittävien ranskalaisohjaajien joukossa Robert Guédiguian (s. 1953) on aivan omanlaisensa. Hänen isänsä oli arme-nialaista syntyperää, äiti puolestaan saksalainen, mikä avasi hänel-le myös saksankielen ja kulttuurin. Guédiguian syntyi Ranskan van-himmassa kaupungissa, Marseillessa, joka on ikiajoista asti ollut to-dellinen kansojen ja kulttuurien sulatusuuni, varttui työläiskodissa L’Estaque-nimisessä kaupunginosassa ja imi itseensä sen elämän ja hengen, valon ja kielen. Vuoden 1968 innostamana Guédiguian liittyi aktiiviksi silloin vielä voimakkaaseen kommunistipuolueeseen, pon-nisti samalla yliopistoon lukemaan yhteiskuntatieteitä ja väitteli myö-hemmin Pariisissa. Hän tutustui jo opiskeluaikoina tulevaan vaimoon-sa Ariane Ascarideen, jonka myötä teatterimaailma tuli läheiseksi ja elokuva vähitellen ammatiksi.

Guédiguian sanoo tekevänsä elokuvaa nimenomaan elääkseen kol-lektiivissa, ystävien kesken, ja Ariane Ascariden lisäksi hänen näytteli-jöihinsä kuuluvat tiiviisti Jean-Pierre Darroussin sekä lapsuuden ystävä Gérard Meylan. Hänellä on jo pitkään ollut myös oma tuotantoyhtiö Agat Films & Cie/Ex Nihilo. Hän on väsymätön elämän tarkkailija ja osallis-tuja, jonka ihanteita on monilla kulttuurin aloilla toiminut Pier Paolo Pasolini. Guédiguian sanoo haluavansa luoda populääriä elokuvaa, joka on hänen isänsä kaltaisten ymmärrettävissä, mutta josta löytyy useita tasoja ja syvyyksiä.

A la vie, à la mort (1995) on Guédiguianin kuudes elokuva. Keskipis-teenä on marseillelainen Sinisen papukaijan kapakka, jossa kovaonnis-ten ihmisten elämät risteävät ja jossa ateisti Guédiguian rakentaa tra-giikan keskelle toivon ja uskon hitusen – eräänlaisen seimen tarinan.

Runsaasti palkittu ja kansainväliseen menestykseen yltänyt Marius ja Jeannette (1997) on tavallaan kuin Marseillen valoisa kääntöpuoli. Guédiguianin sanoin ”Elokuva kertoo siitä, että kaikki on mahdollista,

36 37

Ashes of Time (1994) on Wong Kar-wain ainoa wuxia-kokeilu. Tari-na vie myyttiseen aikaan, jossa sokea miekkamies (Tony Leung Chiu-wai) joutuu koston välikappaleeksi. Ajassa etäännytetyssä rakkausta-rinassa nähdään komea näyttelijäkaarti – Brigitte Lin, Leslie Cheung, Maggie Cheung, Tony Leung (molemmat), Jacky Cheung. Definitiivinen, uudelleen leikattu, visuaalisesti kunnianhimoinen Redux-versio jul-kaistiin 2008.

Fallen Angels (1995) on kiihkeä kuvaus Hongkongin urbaanista yös-tä, jossa tappaja viehättyy kollegaansa. Elokuva on pikemminkin kuva-montaasi, kerronta on pilkottu palasiin, ja selkeä, koherentti tarina ovat epäolennaisia.

Happy Together (1997) on täydellisen raastava rakkauselokuva, vi-suaalisesti hengästyttävä mestariteos. Leslie Cheungin ja Tony Leungin esittämä poikapari matkustaa Hongkongista eksoottiseen Argentiinaan lomamatkalle, mutta tiet erkanevat. Doylen käsivarakuvaus tukee tun-nelmia, ja karheat, vavahduttavat kuvat nousevat pääosaan. Elokuva on toistaiseksi ainoa, joka on tuonut Wongille parhaan ohjaajan palkinnon Cannesissa, jossa tämä on neljästi tavoitellut Kultaista Palmua.

Wongin täydellisyyden tavoittelu kulminoitui In The Mood For Loven tunnelmia myötäilevään ”itsenäisen jatko-osaan” 2046 (2004). Canne-sin kilpailusarjan ensi-illan toteutumista jännitettiin viimeiseen saakka ja heti kilpailuesityksen jälkeen ohjaaja veti elokuvansa takaisin leik-kauspöydälle. Monitasoinen, kompleksinen tarinakudelma ja pysäyttä-vä kuvakerronta tukevat huikeaa lopputulosta. Elokuva alkaa vuoteen 2046 sijoittuvana scifinä mutta palautuu lopulta rakkauden muistoihin 1960-luvulle. Pääosassa Tony Leung, Gong Li (Su Li-zhen) ja Zhang Ziyi, Maggie Cheung nähdään sivuroolissa.

My Blueberry Nights (2007) lienee Wong Kar-wain ”yksinkertaisin” elokuva, tosin visuaalisesti ja tunnelmiltaan tuttua Wongia. Pääosassa nähdään pop-tähti Norah Jones, jonka musiikki siivittää elokuvan tun-nelmia. Tarinan nuori nainen ajaa halki Amerikan etsiessään helpotusta sydänsuruunsa, ja kohtaa matkallaan joukon värikkäitä hahmoja – roo-leissa mm. Jude Law, Rachel Weisz ja Natalie Portman.

Kirsi RaitarantaKiitos: Cinema Mondo, Fortissimo.

2046

wONG KAR-wAI

Chunking Express

Wong Kar-wai on yksi aasialaisen elokuvan suurista nimistä. Wongille ominainen kerrontatekniikka ja vahva tyylittely nousevat esiin jo lahjak-kaan auteurin varhaisissa elokuvissa.

Scorsesen Mean Streetsiä mukailevassa kasaridraamassa As Tears Go By (1988) Andy Lau esittää kovaksikeitettyä pikkurikollista, jonka jengiveli (Jacky Cheung) joutuu vaikeuksiin suurkaupungin pahamainei-silla kaduilla. Maggie Cheungin henkilöhahmo on pehmeä kuin ango-ra, kun taas Andy Lau on levoton nuorukainen. Jo Wongin esikoisessa on pohjimmiltaan kyse rakkaudesta, tuosta raastavasta ja tuhoon tuo-mitusta tunteesta. Tunteen paloa siivittää uskomaton kantopop-versio 1980-luvun hitistä Take My Breath Away.

Days of Being wild (1990) tuo mieleen myöhempien aikojen kypsän Wong Kar-wain. Elokuvasta piti tulla kaksiosainen megaeepos, mutta tuotantoprosessi ei pysynyt mestarin käsissä. Leslie Cheung esittää äi-tinsä hylkäämä Yuddua, joka laittaa sydäntä raastavan kipunsa kiertoon lähiympäristössään. Maggie Cheungin riipaisevasti esittämä Su Li-zhen jatkaa itsenäisenä roolihahmona elämäänsä vuosikymmentä myöhem-min. Wongin yhteistyö hovikuvaajansa Christopher Doylen kanssa al-kaa tästä.

Jo 1990-luvulla suunniteltu ”jatko-osa” In The Mood For Love (2000) on ohjaajan huikaisevimpia elokuvia. Nostalgisesti 1960-luvulle sijoit-tuva Days of Being Wild on eräänlainen läpileikkaus Wongin teemoihin, hahmoihin ja tunnelmiin. ”Mood For Love” näkyy elokuvan läpi, mutta vuosikymmen myöhemmin tuotetussa elokuvassa kaikki on hiottu ää-rimmilleen: sade, rumba, varjot ja valot, tapettien suuret kuviot.

Kiihkeätempoinen, impressionistisesti tunnelmoiva Chungking Ex-press (1994) on ylistys neonvaloissa sykkivälle Hongkongille ja eloku-vataiteelle sinällään. Kaksi rinnakkaista tarinaa ei näennäisesti sivua toisiaan. Suurkaupungin yksinäisyys ja rakkauden kaipuu yhdistää tari-noita ja ovat läsnä hetkessä. Elokuva tulvii yhtä aikaa raikkaita värejä ja tumman eri sävyjä. Pääosissa ihastuttava Brigitte Lin, Takeshi Kaneshi-ro ja Tony Leung.