perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin...

24
15/2010 15. vuosikerta • Poliittinen lehti • Irtonumero 3,- • Perussuomalaiset - Sannfinländarna rp:n äänenkannattaja Tässä numerossa: Onko kansankirkko riitaantunut talo? 8 Asunnottomien yö 11 Uusia yhdistyksiä perustettu 16 Vapaa Sana 23 Eteläsavolaisten rouvien lakiehdotus etenee Kansalaisen ääni kuuluu eduskunnassa. Eteläsavo- laisten rouvien ehdotus sotilasvammalaissa mainitun haitta-asteen pienentämisestä etenee nyt kansanedus- taja Pentti Oinosen toimesta lakialoitteena. sivu 6 sivu 4 Haastemies kohtaa ihmiselämän koko kirjon Huittislainen Simo Riuttamäki on toiminut haastemiehenä yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Haastemiehen työ on hyvin vaihtelevaa ja mielenkiintoista, toisinaan vaarallistakin. sivu 8 Vistbacka häädettiin Pohjoismaiden neuvoston kokouksesta Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa Perussuomalaisiin sivu 12 Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjoh- taja Raimo Vistbacka koki ikävän yllätyksen Poh- joismaiden neuvoston kokouksessa Reykjavikissa, kun hänet yllättäen häädettiin ulos Pohjoismaiden neuvoston keskiryhmän kokouksesta.

Upload: others

Post on 09-Aug-2020

2 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

15/2010

15. vuosikerta • Poliittinen lehti • Irtonumero 3,- • Perussuomalaiset - Sannfi nländarna rp:n äänenkannattaja

Tässä numerossa:

Onko kansankirkko riitaantunut talo? 8

Asunnottomien yö 11

Uusia yhdistyksiä perustettu 16

Vapaa Sana 23

Eteläsavolaisten rouvien lakiehdotus eteneeKansalaisen ääni kuuluu eduskunnassa. Eteläsavo-laisten rouvien ehdotus sotilasvammalaissa mainitun haitta-asteen pienentämisestä etenee nyt kansanedus-taja Pentti Oinosen toimesta lakialoitteena.

sivu 6

sivu 4

Haastemies kohtaaihmiselämän koko kirjonHuittislainen Simo Riuttamäki on toiminut haastemiehenä yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Haastemiehen työ on hyvin vaihtelevaa ja mielenkiintoista, toisinaan vaarallistakin.

sivu 8

Vistbacka häädettiin Pohjoismaiden neuvoston kokouksesta

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi

Kepu vuotaa Perussuomalaisiin

sivu 12

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjoh-taja Raimo Vistbacka koki ikävän yllätyksen Poh-joismaiden neuvoston kokouksessa Reykjavikissa, kun hänet yllättäen häädettiin ulos Pohjoismaiden neuvoston keskiryhmän kokouksesta.

Page 2: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen2 No: 15 • Marraskuu 2010www.perussuomalaiset.fi • [email protected]

■ PÄÄTOIMITTAJAHarri Lindell • [email protected] • puh. 020 7920 362 / 040 749 9362

Eläkkeiden viidakko rehottaaHallituksen toimesta toito-tetaan kovasti miten meidän kaikkien pitää olla työelä-mässä vuosia pidempään kuin ennen. Eräs taho eh-dotteli jopa lomien lyhentä-mistä reilusti, saadaksemme kerrytettyä omat eläkkeem-me kun on aika jäädä ansai-tulle eläkkeelle.

Yhteiskunnassamme on monenlaisia eläkkeitä, joiden viidakossa tavalli-nen ihminen ei onnistu itse helposti löytämään omalle kohdalle sopivaa ratkaisua. Eläkkeen saajien viidakkoa penkoessani nousivat esille työeläke, työkyvyttömyys-eläke, takuueläke, yrittäjä-eläke, apurahansaajaneläke,

luopumistuki, maatalous-yrittäjien eläke, kunnalliset eläkkeet, vanhuuseläke, perhe-eläke, varhennettu vanhuuseläke, lykätty van-huuseläke, merimieseläke, kansaneläke, perhe-eläke, evankelis-luterilaisen eläke, ortodoksisen kirkon elä-ke ja tietysti valtion eläke, muutamia mainitakseni.

Kaikissa omat säännöt ja vaatimukset, jotka pitää osata ottaa huomioon jos aikoo saada itselleen kuulu-van oikean eläkkeen. Sama henkilö voi kuulua usean eri eläkelain piiriin. Tarvitaan vähintään ekonomin tutkin-to jos aikoo selviytyä tästä viidakosta. Järjestelmä on

byrokraattinen, liekö edes demokraattinen? Eläketuki-järjestelmää pitää selkeyttää ja yksinkertaistaa niin, että järjestelmä on kansanta-juisempi ja tasapuolisempi kaikkia kansalaisia kohtaan.

Eläkerahastoja purettava

Suomi on Euroopan nopeim-min ikääntyvä maa, jonka kansa on kiltisti maksanut eläkkeensä ja odottaa oikeu-tetusti saavansa myös sen omaan käyttöönsä kun eläk-keelle jäämisen aika koittaa.

Maksetut eläkerahat ovat nyt sijoitettuna rahas-toihin, joiden suuruus on

noin 130 miljardia euroa. Eläkepotista kolmannes on sijoitettu Suomeen, kolman-nes muualle Eurooppaan ja kolmannes muualle maail-malle.

Sijoitetulle pääomalle odotetaan tiettyä tuottoa. Mielestäni ei kannata pyr-kiä mahdollisimman suu-riin tuottoihin, pienemmillä tuoton odotuksilla on aina varmempi ja riskittömämpi tuotto.

Parasta tuottoa olisi mielestäni sijoitus kestäviin työpaikkoihin Suomessa. Jotta pystymme hoitamaan kaikki eläkevelvollisuudet lähitulevaisuudessakin, työpaikkoja pitää olla yh-

teensä 2,4 miljoonaa. Elä-kerahastojen osittainen purkaminen on myös hyvä vaihtoehto, eihän voi olla tarkoitus aina vaan rahas-toida ja sijoitella ihmisten jo kertaalleen maksamia eläkkeitä kasinotalouden pohjattomiin syövereihin. Itse maksajat jätettäisiin ilman eläkkeitään ja sanot-taisiin, että me halutaan vielä pelata sinun maksa-millasi rahoilla, tee sinä vielä muutama vuosi lisää töitä. Perusteluina käy-tetään tietenkin sitä, että pitää säästää rahastot tu-leville sukupolville. Nykyi-sin joka viides euro menee sijoitettavaksi rahastoihin.

■ PUOLUESIHTEERI [email protected]

Eduskuntavaalien kampan-jointi on näemmä alkanut ja perussuomalainen puolue on kansalaisten, median ja kaikkien muiden puoluei-den herkeämättömän mie-lenkiinnon kohteena.

Myös analyysien te-ko Perussuomalaisista on muodikasta ja suosittua: markkinahäirikkö, epävar-mojen äänestäjien puolue, yhden miehen puolue jne. Kilpailijamme väittävät ettei meillä ole todellista vaihtoehtoa nykymenolle. Miksi he sitten ovat niin hermostuneita? Koska meillä on jotakin, mikä

heiltä on kateissa: oma itsenäinen linja, joka sel-keästi tarjoaa äänestäjäl-le toisenlaisen poliittisen vaihtoehdon.

Maltti on valttia

Kampanjoinnin kiihtyessä tulemme saamaan osaksem-me räikeitäkin ylilyöntejä ja yhä rajumpaa provosointia, sekä loanheittoa. Tähän meidän ei pidä lähteä mu-kaan, sillä se on hyllyvä suo johon hukkuu loputtomasti aikaa ja energiaa, eikä joh-da mihinkään rakentavaan. Pitää myös muistaa, että

toimittaessa Perussuoma-laisten nimissä, luodaan ku-vaa koko puolueesta. Sitä paitsi elämää on vaalien jäl-

keenkin ja sitä on helpompi jatkaa kun vaalityö on tul-lut tehtyä asiallisesti.

Tehkäämme oma työm-me nöyrästi mutta nöyris-telemättä. Voimme olla työstämme ja tuloksista

ylpeitä, mutta ei ylpistellä. Muistetaan, että jokainen peruskansalainen on tär-keä. Kuunnellaan ja kes-

kustellaan, mutta ei luvata sel-laista mitä ei voida toteuttaa. Suomalai-nen äänes-

täjä osaa arvostaa asialli-suutta ja rehellisyyttä.

Kannattaisi kuunnella

Toissaviikolla uutisoitiin presidentti Tarja Halosen

ottaneen reippaanlaisesti kantaa Perussuomalais-ten kannatuksen kasvuun. Presidentin mukaan Perus-suomalaiset ovat nosta-neet keskusteluun aiheita ja asioita, jotka ovat päässeet unohtumaan suurilta puolueilta. Halosen arvelut siitä, että ne asiat liittyvät hyvinvointiin ovat oikeaan osuneita, samoin kuin to-teamus, että muiden puolu-eiden kannattaisi kuunnel-la, mistä Perussuomalaiset puhuvat.

Näinhän se on, taval-liset suomalaiset maalla ja

Alkutahdit on lyöty

PerusSuomalainen-lehtiPerussuomalaiset rp:n äänenkannattaja v. 1996 lähtienISSN 1239-2324

Ilmestyy: Kolmen viikon välein.Painos: 5.000-500.000 kpl, keskimäärin 30.000 kplJulkaisija: Perussuomalaiset-Sannfi nländarna rpPankkitili: Nordea 218518 - 157282Toimitus: Mannerheimintie 40 B 56, 00100 Helsinki Puh: 0207 430 800 Fax: 0207 430 801 [email protected] Päätoimittaja: Harri Lindell Puh. 0207 920 362 [email protected]

Toimittaja: Mika Männistö, puh. 040-352 9368Kuvat: Pauli Artturi Luttinen ja Matton Images sekä toimittajien ja puolueväen ottamia kuvia Taitto: Hyvän Olon Mediat Oy Torikatu 13 A 6, 38700 Kankaanpää Puh: 0207 920 362, fax: 0207 920 370Webmaster: Harri LindellVakituiset avustajat: Reijo Ojennus, Marjo Pihlman, Jorma Uski, Vesa-Matti Saarakkala, Vaili K. Jämsä-Uusitalo, Alpo Ylitalo, Reijo HongistoLehden vuositilaukset: Marjo Pihlman 0207 430 802 [email protected]

Jäsenmaksu: 25,-/vuosi, sisältää lehden Tilaushinnat: Vuosikerta 30,-, 1/2 vuotta 20,- irtonumero 3,-Ilmoitushinnat: Teksti, määräpaikka ja kuulutukset: 3,00,- / pmmRivi-ilmoitus: 5,00,- / riviAineiston muokkaus: 50,- / tuntiPainopaikka: SPOY, KokemäkiPainopinta-ala: 260 x 375 mmPalstojen määrä: 5-6 kpl

Aineisto: Toimitukseen viimeistään ilmoitettuna aineistopäivänä. Toimitus pidättää itsellään oikeuden muokata ja otsikoida tekstejä. Lehti ei vastaa tilaamattoman aineiston säilyttämisestä tai palauttamisesta.

Suurimmille eläkkeille katto

Suurimpiin eläkkeisiin pitää mielestäni säätää lakimää-räinen kuukausi- tai vuo-sikatto. On kohtuutonta, että työelämässä mahtavat omaisuudet tienanneet an-saitsevat vielä eläkkeellä-kin pöyristyttäviä summia. On kohtuullista, että nämä henkilöt kantavat kortensa kekoon josta maksetaan esi-merkiksi (liian pienet) 600 euron kuukausieläkkeet. Käärinliinassa kun ei ole rikkaallakaan taskuja jotka voisi täyttää kun ilmoitus tulee: tänä yönä sinun sie-lusi vaaditaan sinulta pois.

kaupungeissa ovat tämän päivän unohdettu kansa. Perussuomalaisten koko toiminta puolestaan lähtee äänestäjän kuulemisesta ja sellaisesta politiikasta jota kansa haluaa.

Suomalainen äänestäjä osaa arvostaa asiallisuutta ja rehellisyyttä.

Page 3: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen 3No: 15 • Marraskuu 2010 www.perussuomalaiset.fi • [email protected]

■ PUHEENJOHTAJA [email protected]

Perussuomalaisten on voi-tettava eduskuntavaalit. Yhtään ääntä ei ole vielä annettu. Teen kaikkeni, että saavutamme yhdessä vaalivoiton Suomen kansan hyväksi. Meiltä on kyselty, että mitä me vaalivoitollam-

me aiomme tehdä? Muuttaa Suomen suuntaa. Puolueen pulttaaminen moniin kyn-nyskysymyksiin ei ole vii-sasta. Kuitenkin on uskal-lettava sanoa, että omais-hoidon ja omaishoitajien aseman parantaminen on sellainen kysymys, johon on parannusta tultava, mikäli hallitusovet äänestyslipun voimalla Perussuomalaisille aukeavat.

Perussuomalaiset ovat eduskunnassa vuodesta toiseen tehneet lukuisia aloitteita omaishoidon ti-lanteen parantamiseksi. Puolueemme inhimillinen linja on herättänyt vasta-kaikua. Omaishoidon ase-man parantamisen taakse on saatavissa eduskunnan enemmistö, Perussuoma-laisten kannatus ei yksin riitä. Tätä asian puolesta olevaa enemmistöä halu-amme ja rakennamme. Pa-

rasta olisi saada omaishoi-to KELA:n piiriin, se lisäisi tasa-arvoa ja oikeudenmu-kaisuutta.

Perussuomalaiset nä-kevät, että omaishoidon rinnalla laitoshoito on tarpeellista. Nämä vaih-toehdot eivät sulje toisi-aan pois. Omaishoidon tilanteen parantaminen vapauttaa resursseja myös laitoshoidolle. Perussuoma-laisuus on inhimillisyyttä.

Uskalla voittaa vaalit

Pitkä vaalitaistelu käy voimille. Ehdokkaiden ja kannattajien on muistettava, että matka on pitkä ja huollon pitää pelata. Oma tekeminen ratkaisee. Toisten vaali-työn vilkuilu ei tuo tulosta. Ei puolueiden välillä, eikä oman listan si-sällä. Tiedän tämän koke-muksesta. Olen sekä voit-tanut että hävinnyt vaaleja. Puolueen kanssa ja oman kampanjan myötä. Tiedän, miten onnistunut vaalikam-panja tehdään. Tiedän myös mitä ei pidä tehdä. Uskalla voittaa vaalit. Se on ykkös-asia. Vaatii kanttia viedä hyvä kampanja loppuun asti. Myönteisyys voittaa aina kielteisyyden. Hymy kirouksen. Perussuomalai-nen ehdokas ei voi voittaa, jos Perussuomalaiset eivät voita.

Ehdokkaiden ja kan-nattajien on rohkaista-

va äänestäjiä voittamaan vaalit. Perussuomalaisten kannattajia pelotellaan al-haisella vaaliosallistumisel-la ja nukkumisella. Timo Soiniakin voi äänestää vain Uudellamaalla. Sen nyt jo varmasti kaikki kansa tie-tää, on sitä niin paljon jan-kutettu.

Sama jankutus oli kun-tavaaleissa. Ja kas, siitä huolimatta tai sen takia, kansa lähti liikkeelle ja ää-nesti PERUSSUOMALAIS-TA ehdokasta. Tämä saa-vutus on uusittava. Me us-kallamme voittaa vaalit. Ja kun Sinä uskallat, Suomen kansa uskaltaa.

Gallupit

Gallupit eivät äänestä. Pe-russuomalaisia on nyt hel-litty mielipidemittauksissa. Ei se paha asia ole. Nousu-suunta tuo uskottavuutta ja intoa. Jalat on pidettävä maassa. Jonakin päivänä gallup laskee, mikään her-neenvarsi ei yllä taivaaseen asti. Sekään ei ole vaaral-lista. Annetut äänet laske-taan!

Perussuomalaiset, teh-käämme yhdessä hyvää politiikkaa. Kannatus han-kitaan joka päivä olemalla puolueemme arvoiset. Sinä pystyt siihen.

SSSSSSSSSSuomalainen 3

Eduskunnassa sanottua

”Tupakkalaki toteaa tupakanpoltosta, että tupa-kointi on kielletty perusopetusta, ammatillista kou-lutusta ja lukio-opetusta antavien oppilaitosten sisä-tiloissa ja oppilasasuntoloissa sekä niiden käytössä olevilla ulkoilualueilla. Eräästä metsäalan oppilai-toksesta otettiin yhteyttä ja tiedusteltiin, kattaako termi ’käytössä olevilla ulkoilualueilla’ myös ope-tuskäyttöön tarkoitetut metsäalueet, jotka sijaitse-vat kymmenien kilometrien päässä. Valvira ilmoitti tiedusteluuni, että asia on juuri näin.”Pentti Oinonen 28.10.2010

”Suomen kaikkien käräjäoikeuksien laamannit ovat allekirjoittaneet 13. päivä lokakuuta 2010 päättä-jille avoimen kirjeen, jossa he kertovat huolestaan, joka liittyy koko tuomioistuinlaitoksen ja erityises-ti käräjäoikeuksien toimintaedellytyksiin. Tämän vuoden alussa toteutettu käräjäoikeuksien verkosto-uudistus on korkeimman oikeuden selvityksen mu-kaan kokonaisuudessaan aiheuttanut paljon ylimää-räisiä työpaineita kuten työuupumusta ja stressiä.”Pirkko Ruohonen-Lerner 28.10.2010

”Euroopan unioni muistuttaa entistä enemmän edesmennyttä Neuvostoliittoa. Kun Neuvostoliitos-sa oli vaikeuksia, vaadittiin lisää sosialismia. Kun EU:ssa on vaikeuksia, vaaditaan lisää integraatiota. EU vastaa talouskriisiin keskittämällä budjettival-vontaa Brysseliin. Niin tehtiin Neuvostoliitossakin. Kyllä Moskova tiesi – niin kauan kuin tiesi. Kansal-lista päätösvaltaa ei saa supistaa. Hallintopäätök-sillä ei taloutta voida menestyksekkäästi hoitaa.”Pietari Jääskeläinen 27.10.2010

”Nimittäin homokeskustelussa, arvoisa puhemies, ei otettu huomioon yhtä asiaa, sitä, että kun on ge-neettisesti ja kaikella lailla homoseksuaaleja, niin on olemassa myös hivenen taipuvaisia tai ei ollenkaan taipuvaisia. Mutta on näytetty, että kun sallitaan enemmän tv-ohjelmissa ja muissa vastaavissa var-sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään mukaan tähän homokulttuu-riin ja myös kaikenlaisiin tämänkaltaisiin ilmiöihin.”Pertti Virtanen 26.10.2010

”Eräs asia, jota jäin pohtimaan, on 7 d §, joka varmasti perustuu asianomaisen direktiivin ohjeis-tukseen nimenomaan ajokokeen vastaanottajan peruskoulutuksesta. Vaikka juristina yritän lukea tätä tekstiä, niin tuntuu aika oudolta se, että siellä lähdetään ihan luokittelemaan eri luokkien osalta, että kun henkilö omistaa määrätyn luokan omaavan kortin, jos näin voi sanoa, hän voi ottaa määrätyn-laisia ajokokeita. Minun mielestäni olisi ollut järke-vämpää, että olisi ollut yhdet pätevyysvaatimukset.”Raimo Vistbacka 26.10.2010

Nettisivuillamme kysyttiin:

Onko hallitus epäonnistunut köyhyyden poistossa?

EI 35,6 % (1479 ääntä)

KYLLÄ 64,4 % (2673 ääntä)

Omaishoito onkynnyskysymys

PerusSuomalainen 16/2010 ilmestyy

17.12.2010Aineistot ja lehtinippujen pyynnöt viimeistään

keskiviikkona 1.12.2010.

Perussuomalaiset ovat eduskunnassa vuodesta toiseen tehneet lukuisia aloitteita omaishoidon tilanteen parantamiseksi.

Mitä mieltä? Kysyimme internetsivuillamme:

Page 4: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen4 No: 15 • Marraskuu 2010www.perussuomalaiset.fi • [email protected]

Kirkosta erotaanmonista syistäEroakirkosta.fi –palvelu on kerännyt palautetta kirkosta eroamisen syistä. Ylen homoillan jälkeen kirkosta on eronnut noin 40 000 henkilöä. Ho-moillan jälkeen tulleissa palautteissa vain noin kol-mannessa viitataan käytyyn keskusteluun homojen oikeuksista kirkossa. Valtaosa palautteista kertoo kirkollisverosta, uskon puutteesta tai kirkon mer-kityksettömyydestä eroajan omassa elämässä. Jou-kossa on myös pieni vähemmistö, joka erosi kirkon liberaalisuuden takia.

SSK kanteli EU:lleSuomen terveydenhuolto-lakiesityksestäSuomen Sairaankuljetusliitto ry (SSK) on lähet-tänyt Euroopan Unionin komissiolle 28.10.2010 kantelun hallituksen esityksestä eduskunnalle (HE 90/2010). Esitys koskee terveydenhuoltolakia ja eräiden muiden lakien muuttamista. Kantelu EU:n komissiolle käsittää terveydenhuoltolakiesityksen 39 §:n 2 momentin lausuman, jolla säädetään en-sihoitopalvelun järjestämisestä.

SSK on antanut jo 16.3.2010 lausuntonsa ter-veydenhuoltolakiesityksestä ja paheksunut samaa asiaa, josta kantelussa EU:lle on kyse. Lausunnos-saan liitto korosti, että lakiesityksessä on nykyiset ensihoitopalveluiden tuottajat (pelastuslaitos ja yk-sityinen sektori) asetettu eriarvoiseen asemaan kes-kenään, mikä vaarantaa nimenomaan yksityisen sairaankuljetuksen olemassaolon. Lakiesityksessä pelastuslaitoksia ei käsitellä samalla tavalla kilpai-lulainsäädännön alaisina toimijoina kuin yksityisiä palveluntuottajia. Sairaanhoitopiireille varattiin mahdollisuus sopia alueensa ensihoitopalveluista pelastuslaitoksen kanssa niitä kilpailuttamatta.

SSK näki kyseisen lainkohdan heikentävän rat-kaisevasti yksityisten palveluntuottajien mahdol-lisuuksia jatkaa toimintaansa. Liitto katsoi, ettei kyseisellä ratkaisulla edistetä yrittäjyyttä hallitus-ohjelman edellyttämällä tavalla.

Kantelussa huomautetaan, ettei kuntien muo-dostamien pelastuslaitosten lakisääteisiin tehtäviin kuulu sairaankuljetus tai ensihoito.

SSK on esittänyt kaikissa kannanotoissaan johdonmukaisesti, että palvelut tulee kilpailuttaa nykyisen, mutta myös tulevan lain mukaan. Laki-esityksen toteutuminen esitetyssä muodossa ei ole veronmaksajien tahdon ja edun mukaista ja lisäksi se vaarantaisi nykyisen palvelutason jatkuvuuden ja kohottaisi kullakin alueella merkittävästi ensi-hoidon kustannuksia. SSK katsoo jääneen toteen näyttämättä, että palveluiden keskittämisellä pelas-tustoimelle säästettäisiin mitään tai että uusi järjes-telmä toisi tehokkuutta ilman kustannusten nousua.

SSK:n mielestä lakiesitys on huonosti valmis-teltu ja vajavainen koska rahoituksesta ei samassa yhteydessä ratkaistu. Juridiset perustelut ovat hata-ria ja jopa virheellisesti laadittuja, eivätkä kaikilta osin lainvoimaisia.

Kymen vaalipiirissä ollaan enemmän huolissaan maahanmuutosta kuin Suomessa keskimäärin. Jopa 44% kokee maahanmuuton aiheuttamien ongelmien huolestuttavan paljon. Samoin rikol-lisuus on Kymessä muuta maata merkittävämpi huolenaihe. Huolilistan kärkeen kiilaavat niin ikään työttömyys (60%) ja terveydenhuolto

(45%). Varsin moni (41%) oli huolissaan myös ilmastonmuutoksesta.

Tiedot ilmenevät STTK:n Kymen vaalipiirissä teettämästä kyselystä, johon vastasi kaikkiaan 394 henkilöä. Vertailuaineistona on maa koko väestöön kohdistettu tutkimus. Tutkimuksen luottamusväli on 4,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Kymen vaalipiirissä maahanmuutto huolettaa

Uusipaavalniemi on herät-tänyt myös Perussuomalais-ten joukoissa myönteistä huomiota jo aikaisemmin-kin seisomalla jämäkästi omien sanojensa takana niin mielipiteissään kuin äänes-tyskäyttäytymisessäänkin. Niinpä Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Pentti Oinonen onkin erittäin mie-lissään, että mies on tehnyt ratkaisun siirtyä oikealle puolelle.

- Uskon että Uusipaa-valniemi tulee sopeutumaan joukkoomme hyvin, sillä meillä on tuntunut olevan hyvin samankaltaiset miet-teet monessa asiassa. Henki-lökohtaisesti en ole päässyt häneen vielä sen lähemmin tutustumaan, mutta hän vaikuttaa ihmisläheiseltä ja helposti lähestyttävältä –

oikealta perussuomalaiselta miehenjutikalta!

Rohkea ja suoraselkäinen

Markku Uusipaavalniemi on ollut hyvin monesti ja useissa asioissa samoilla linjoilla Perussuomalaisten kanssa. Muun muassa sil-loin kun Kreikalle myön-nettävästä tukipaketista äänestettiin, Uusipaavalnie-mi ainoana keskustalaisena kansanedustajana rohkeni äänestää omantuntonsa mukaisesti ja ryhmäkuria (ja tukipakettia) vastaan.

- Siinäkin mielessä kun-nioitan miestä, että hän uskaltaa seisoa omien sa-nojensa takana, kuten pe-russuomalaisen kuuluukin. Perinteiset arvot kuten koti,

uskonto ja isänmaa tuntu-vat vielä olevan Uusipaaval-niemellä voimissaan.

Oinonen ei ole päässyt vielä monestakaan asiasta Uusipaavalniemen kanssa juttelemaan, mutta on ol-lut huomaavinaan hänen omaavan myös tiettyä kriit-tisyyttä Suomen EU-politii-kan suhteen. Muun muassa Kreikan tukipakettiäänes-tyksestä voi arvioida, ettei aivan kaikki ole Uusipaa-valniemenkään mielestä kohdallaan.

- Jos joudumme äänestä-mään Irlannin tukipaketista, on Markku luullakseni Pe-russuomalaisten kielteisellä linjalla. Jätevesikysymyk-sessä en hänen mielipidet-tään tunne, mutta ajattelisin Markun olevan siinäkin asi-assa meidän linjoillamme.

Talouspolitiikan arvostelija

Uudeltamaalta valittu Markku Uusipaavalniemi istuu kansanedustajana nyt ensimmäistä kauttaan. Eduskuntavaaleissa hän keräsi Uudeltamaalta 2 800 ääntä. Uusipaavalnie-mi on toistuvasti arvostel-lut hallituksen harjoit-tamaa talouspolitiikkaa ja äänesti muun muassa Kreikan tukipakettia vas-taan yhdessä opposition kanssa.

Uusipaavalniemi muiste-taan myös Suomen curling-maajoukkueen pitkäaikai-sena kapteenina. Torinon olympiakisoissa vuonna 2006 Uusipaavalniemen johtama joukkue sijoittui hopealle.

Markku UusipaavalPerussuomalaisiinPerussuomalaisten suoraselkäinen politiikka näkyy ja kuuluu räjähdysmäisenä kannatuksen kasvuna ja toinen toistaan seuraavina uutispommeina. Viimeisin tällainen pommi pamahti torstaina 11.11., kun Keskustan kansanedustaja Markku Uusipaavalniemi ilmoitti eroavansa keskustan eduskuntaryhmästä ja siirtyvänsä Perussuomalaisiin.

Page 5: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen 5No: 15 • Marraskuu 2010

Puun kysyntä pudonnut nopeastiVilkkaan puumarkkinasyksyn jälkeen puun kysyn-tä on heikentynyt nopeasti viime viikon aikana. Tarjouksia ei tule kaikkiin hyviinkään leimikkoihin ja hinnat ovat laskussa.

Ostajien mielenkiinnon lopahtamisen takana ovat kasvaneet ostetun puun varastot ja sahatava-ramarkkinoiden epävarmuus. Myös talven tulon viipyminen vähentää talvikorjuukelpoisten leimi-koiden kysyntää.

Metsänomistajat ovat hämmentyneitä tästä markkinoiden käänteestä, kun puun ostajat itse ovat peräänkuuluttaneet puukaupan tasaisuuden tarvetta. Nyt tasainen puukauppajakso on kestänyt kolme ja puoli kuukautta, heinäkuun myrskyistä alkaen. Metsänomistajapuolella on panostettu merkittävästi puumarkkinoiden toimivuuden ke-hittämiseen ja samaa toivotaan myös teollisuudel-ta, tekoja puheiden sijaan!

Kuntoutus parantaa itsenäisen asumisen edellytyksiäIKÄ-hankkeen viiden vuoden seurannassa iäkkäiden kuntoutujien toimintakyky kohentui. Kotona asu-misen kestoon kuntoutus ei kuitenkaan vaikuttanut. IKÄ-hanke on vuosina 2002-2007 toteutettu, satun-naistettu kokeellinen vaikuttavuustutkimus. Tutki-muksessa arvioitiin Kelan kehittämän verkostomal-lisen geriatrisen kuntoutuksen terveys- ja talousvai-kuttavuutta sekä kartoitettiin kuntoutusyhteistyötä.

Kuntoutus paransi heikkokuntoisten kotona asuvien ikäihmisten itsenäisen asumisen edellytyksiä mutta ei pidentänyt kotona asumisen aikaa viiden vuoden seurannassa. Kuntoutujien tuki- ja kotipal-velujen käyttö lisääntyivät, mutta heidän sosiaali-palvelujensa, erityisesti asumisensa, kustannukset olivat kuntoutuksen jälkeen verrokkeja pienemmät, koska he käyttivät kevyempiä palvelumuotoja.

Työmarkkinatuki nouseeTyömarkkinatuen tarveharkinnan tulorajat nouse-vat joulukuussa. Muutos merkitsee tuen korotusta noin 15 000:lle työmarkkinatuen saajalle. Niiden työttömien, joilta tuki on aiemmin evätty tarve-harkinnan perusteella, kannattaa tarkistaa oma tilanteensa ja hakea tukea uudelleen.

Työmarkkinatuki on tarveharkintainen etuus, jonka määrään vaikuttavat sekä hakijan omat et-tä hänen avio- tai avopuolisonsa tulot. Täysi työ-markkinatuki on tänä vuonna 25,63 e/pv. Pienin maksettava työmarkkinatuki on noin 60 snt/pv.

Valtioneuvosto on antanut asetuksen, jonka mukaan työmarkkinatuen tarveharkinnan tulora-joja korotetaan. Muutosta perustellaan palkka-tason yleisellä nousulla. Tulorajoja on tarkistettu viimeksi vuonna 2004.

STTK uskoo, että verojärjestelmän tulee ennen kaik-kea kannustaa työn tekemiseen. Siksi työn asemaa tuotannontekijänä tulee parantaa verotuksen keinoin ja työn tekemisen tulee olla jatkossakin kannattavaa.

Julkisen talouden tasapainottaminen tulisi en-sisijaisesti tehdä talouskasvua ja työllisyyttä vah-vistamalla.

STTK laittaa veropalikat järjestykseen- Julkisen talouden kestävyysvajeen poisto vaatii

verotuksen kokonaisasteen nostamista. Tuloverotuk-sen kiristäminen ei kuitenkaan ole järkevä tie. Suomi tarvitsee riittävän laajan veropohjan, joka mahdol-listaa kohtuulliset verokannat, toteaa STTK:n eko-nomisti Seppo Nevalainen. Enemmistö suomalaisista palkansaajista yhtyy STTK:n näkemykseen.

Perussuomalaisten kanna-tuksen kasvu jatkuu edel-leen, vaikka vauhti onkin hieman tasaantunut, aina-kin jos vertaa viime kuun uutispommiin. Suunta on kuitenkin edelleen ylös-päin: 14,6 prosenttia, eli nousua on tapahtunut 0,3 prosenttiyksikön verran.

MTV3:n uutisten teet-tämän mielipidemittauk-sen perusteella näyttäisi siltä, että myös Kokoomus on alkanut vuotaa väke-ään Perussuomalaisten lei-riin, sillä sen kannatus on

niemi siirtyi

Keskustalainen kansanedustaja Markku Uusipaavalniemi ilmoitti eroavansa Keskustan eduskuntaryhmästä ja siirtyvänsä Perussuomalaisiin. Perussuomalaiset toivottavattervetulleeksi rohkeudestaan ja suoraselkäisyydestään tunnetun Uusipaavalniemen.

Huikea nousu jatkuulaskenut jo 21,7 prosenttiin. Demareiden ja kepunkaan leireissä ei syytä juhlaan ole, sillä Sosialidemokraat-tien kannatus on enää 18,8 prosenttia ja Keskustan 17,9 prosenttia. Perussuomalaiset eivät enää jää kauaksikaan vanhoista puolueista, voi-daankin puhua jo Suomen neljästä suuresta puolueesta.

Vaalipäivänä ei jäädä nukkumaan!

Mielipidemittaus tehtiin homokeskustelun käydessä

kiivaimmillaan, mistä ker-tonee Kristillisdemokraat-tien kannatuksessa tapah-tunut puolen prosenttiyksi-kön nousu 4,6 prosenttiin. Vihreiden kannatus on enää 9,2 prosenttia. Va-semmistoliiton kannatus on 7,6 prosentissa ja RKP:n 4,1 prosentissa.

Niin kannattajien kuin puolueen kenttäväenkin innostus ja usko aatteeseen on kova. Vaikka vanhojen puolueiden palkkalistoil-la olevat politiikan ”asi-antuntijat” yrittävätkin

toppuutella väittäen puolueemme kannatuk-sen kasvun olevan py-sähtymässä ja ison osan kannattajistamme jäävän vaaleissa nukkumaan, ovat kannatusmittaukset ja myös aiempien vaalien vaalitulokset tyrmänneet kaikki ennusteet tähän-kin saakka. Kovaa työtä on kuitenkin jaksettava tehdä aina vaalipäivään saakka, eikä yksikään potentiaalinen äänestäjä saa jäädä vaalipäivänä nukkumaan!

Page 6: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen6 No: 15 • Marraskuu 2010www.perussuomalaiset.fi • [email protected]

Perussuomalaisten eduskun-taryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Raimo Vist-backa koki ikävän yllätyk-sen Pohjoismaiden neuvos-ton kokouksessa Reykjavi-kissa 2.11.2010, kun hänet yllättäen häädettiin ulos Pohjoismaiden neuvoston keskiryhmän kokouksesta.

Häätämistä ajoi Pohjois-maiden neuvoston keski-ryhmien pääsihteeri, poliit-tisesti kokematon nuori kes-kustalainen Terhi Tikkala. Päätöksen taustalla olivat Perussuomalaisten väitetyt yhteydet Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden äärioikeisto-laisiin populistipuolueisiin. Sellaisista yhteyksistä sen enempää Vistbacka kuin kukaan muukaan puolueen johdossa ei ole kuullut.

Todellisuudessa hää-tämispäätöksen taustalla taitavat olla puolueemme taannoiset 14,3 prosentin kannatusmittaukset. Keskus-tan rivit rakoilevat ja puolu-een hätä on todellinen, kun Perussuomalaiset ovat me-nemässä heistä ohi. Niinpä vanhat kepulaisisännät päät-tivätkin usuttaa juoksutyt-tönsä Vistbackan kimppuun piileskellen itse taustalla. Ku-ten Terhi Tikkala itse kom-mentoi MTV3:n uutisessa:

- Ei voi sanoa, että se oli pelkästään minun aloitteeni. Tässä on kyllä laajempia pohdintoja taus-talla.

Tästä lausumasta voi itse kukin vetää omat joh-topäätöksensä.

Keskiryhmä alkoi kui-tenkin nopeasti pelätä

Vistbacka häädettiin Pohjoismaiden neuvoston kokouksesta

kannattajiensa virtaa Perus-suomalaisiin.

Perussuomalaisten yh-distäminen Ruotsidemo-kraatteihin on käsittämä-töntä. Perussuomalaisilla ei ole ollut mitään yhteyksiä ko. puolueeseen, vaikka emme boikotoikaan ko. puoluetta. Miksi tuomita puolue ennalta, kun ei vielä kunnolla edes tiedetä, mi-ten se Ruotsin valtiopäivil-lä toimii?

Myöskään nuorisojär-jestömme Perussuomalaiset Nuoret, joka toimii Pohjois-maiden Nuorten Neuvostos-sa puolueryhmien ulkopuo-lella Tanskan kansanpuolu-

menneensä liian pitkälle ja kerjäsi arvostettua pit-kän linjan parlamentaa-rikkoa Raimo Vistbackaa palaamaan kokoukseen.

Vistbacka oli kuitenkin ymmärrettävästi sen ver-ran tuohtunut, ettei ha-lunnut siihen porukkaan palata.

Keskusta paniikin vallassa

Kauhavalla syntynyt oike-ustieteen kandidaatti, rau-hantuomari ja Alajärven ni-mismiehenä toiminut Raimo Vistbacka on istunut kansan-edustajana yhtäjaksoisesti vuodesta 1987, ensin SMP:n ja sittemmin Perussuomalais-ten edustajana ja toiminut myös liikenneministerinä Holkerin hallituksessa.

Kuten kaikki politiikasta vähänkin perillä olevat tietä-vät, ovat puolueemme juuret aikoinaan Maalaisliitosta (Keskustan edeltäjä) irron-neessa Suomen Maaseudun Puolueessa ja väitteet sen enempää Vistbackan kuin puolueemmekaan yhteyk-sistä Ruotsidemokraatteihin ovat tuulesta temmattuja.

Niinpä tämä paniikin valtaan joutuneen Keskus-tan epätoivoinen yritys heit-tää lokaa niskaamme epäon-nistuikin täydellisesti ja tulee epäilemättä horjuttamaan Keskustan ennestäänkin ra-koilevia rivistöjä entisestään. Kiitokset vain pääsihteeri Tikkalalle ja hänen taustal-laan vaikuttaneille, epäile-mättä iäksi tuntemattomiksi jääville tahoille Perussuo-malaisten hyväksi tekemälle hyvälle vaalityölle.

een nuorten ja Ruotsidemo-kraattien nuorten lailla, ei ole pyynnöistä huolimatta ollut halukas muodosta-maan puolueryhmittymää em. järjestöjen kanssa, vaan on pitäytynyt puolueryhmit-tymistä riippumattomana. Perussuomalaiset Nuoret on aikoinaan Vistbackan tavoin ajettu keskiryhmän kokouk-sista pois vuonna 2006 sen kummemmin asiaa peruste-lematta. Takaisin ei ole pyy-detty eikä siten myöskään pyritty.

Oma näkemykseni on, että Perussuomalaiset voi jatkaa mukana keskiryh-mässä, jos meidät toivote-

taan sinne uudestaan ter-vetulleeksi ja tapahtunutta pahoitellaan. Perussuo-malaiset eivät ryhdy mik-sikään ryhmän ulko- tai kannattajajäseneksi, vaan meillä pitää olla samat täy-sivaltaiset oikeudet kuin muillakin ryhmän jäsenil-lä. Istumme Suomen edus-kunnan suuressa salissa keskellä. Niin kauan, kuin siellä ei kukaan ryhdy aja-maan meitä salista pihalle, voidaan puhua myrskystä vesilasissa.

Vesa-Matti SaarakkalaPerussuomalaisten3. varapuheenjohtaja

Perussuomalaisten kan-sanedustajan Raimo Vist-backan sulkeminen keski-ryhmän kokouksesta Poh-joismaiden Neuvostossa Reykjavikissa oli surkuhu-paisa ja arvoton näytelmä Suomen Keskustalta, joka

todennäköisesti pääminis-teri Kiviniemen myötä-vaikutuksella oli masi-noinut koko operaati-on Perussuomalaisten kannatuksen kasvun pelossa.

Aika näyttää, onnistuiko kes-kusta tällä juntta-uksellaan tavoit-teessaan padota

Perussuomalaiset voivat jatkaaPohjoismaiden Neuvoston keskiryhmässäsavustamisyrityksestä huolimatta

Page 7: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen 7No: 15 • Marraskuu 2010 www.perussuomalaiset.fi • [email protected]

Tämän vuoden alusta Sa-takunnan käräjäoikeu-teen haastemieheksi siir-tynyt huittislainen Simo Riuttamäki on toiminut haastemiehenä yli kolmen-kymmenen vuoden ajan. Haastemiehen työ on hyvin vaihtelevaa ja mielenkiin-toista, toisinaan vaarallista-kin. Haastemiehen tehtäviin kuuluu viedä asiakkaille kaikki rikoshaasteet ja tie-donannot, niin valtion kuin yksityisetkin.

- Syyskuun alusta rii-dattomia velkomis- ja to-distajahaasteita on voitu toimittaa myös puhelimitse tai postitse, mutta vastaa-jahaasteet viedään aina henkilökohtaisesti, samoin kaikki sellaiset viralliset tiedoksiannot joissa ih-misten on oltava henkilö-kohtaisesti paikalla, kuten esimerkiksi testamentit ja irtisanomiset.

Haastemies törmää työssään hyvin monenlai-siin ihmisiin. Suurin osa

asiakkaista on myötämie-lisiä ja suhtautuu työtään tekevään virkamieheen ym-märtäväisesti, mutta kun haastemies toimittaa esi-merkiksi vastaajahaasteita tai lähestymiskieltoja, on ymmärrettävää, että kaikki eivät ole normaaleja.

Huumeet tekevät ihmisistä arvaamattomia

Jotkut haastemiehet kanta-vat turvanaan kaasusumut-timia, mutta Riuttamäki itse ei sellaista kanna. Hankala asiakas on kohdattava eri tavalla kuin haastemieheen ymmärtäväisemmin suh-tautuva. Tärkeää on, että asiakasta ei saa päästää sel-käpuolelle.

- Ei minulla mitään pel-kotiloja ole, kyllä loppu tu-lee jos on tullakseen. Juuri hiljattain joku väänsi käsis-tä niin että tuli mustelmia. Kaikista pahoinpitelyistä teen kuitenkin aina rikos-

Haastemies kohtaaihmiselämän koko kirjon

ilmoituksen. On käynyt niinkin, että vapaalta vas-taamaan tulleen asiakkaan tuomio pantiin välittömästi täytäntöön kun hän oli mi-nua lyönyt, mutta onneksi näitä tapahtuu kauhean vähän.

Mitä vanhemmaksi tulee, sen helpompi po-tentiaalisia vaaratilanteita on ennakoida ja karttaa. Jotain pieniä komplikaati-oita sattuu kuitenkin joka kuukausi, kun haastemies nykyään liikkuu koko maa-kunnan alueella. Ennen oli helpompaa, kun liikuttiin vain Huittisissa ja asiak-kaat olivat tuttuja koko ajan.

- Hankala asiakas pitää yrittää kohdata sellaiseen aikaan, ettei hän olisi ko-vin pillereissä, huumeissa tai juovuksissa, ja jos asi-akas tuntuu olevan kovin pahalla päällä, yrittää seu-raavana päivänä uudestaan. Varsinkin huumeet tekevät ihmisistä hyvin arvaamatto-

mia. Huumeongelma on vii-meisten viidentoista vuoden ajan levinnyt ja pahentunut todella paljon.

Ainoa oikea puolue

Simo Riuttamäki on ollut Perussuomalainen puolueen perustamisesta lähtien ja si-tä ennen SMP:n jäsen. Myös Huittisten kaupunginval-tuustossa ja lautakunnissa hän on istunut yhtäjaksoi-sesti yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Eikä muiden puolueiden perään ole tar-vinnut haikailla.

- Perussuomalaiset on minulle se ainoa oikea puo-lue. Ainoa puolue, missä saa sanoa mitä ajattelee, ja missä jokainen saa käyttää omaa päätään, kykyjään ja taitojaan kuten parhaaksi näkee. Rehti puolue, jossa asiat sanotaan niin kuin ne ovat eikä niitä kierrellä.

Teksti: Mika MännistöKuva: Harri Lindell

Haastemies Simo Riuttamäen työn on hyvin mielenkiintoista, vaihtelevaa – joskus vaarallistakin.

Pikaluottoyhtiöidentoimintatapoja koskevan lainsäädännönmuuttaminen Pikaluottoja ja niitä tarjoavia yrityksiä koskevaa lain-säädäntöä on syystäkin viime aikoina kiristetty. Erityi-sen huolestuttavaa on ollut nuorten henkilöiden pääty-minen velkakierteeseen ja ulosottomiesten asiakkaiksi pikaluottojen aiheuttamien maksuvaikeuksien vuoksi. Maksuhäiriömerkinnät voivat monella tapaa vaikeut-taa nuorten elämää jatkossa. Esimerkiksi pankkilainan sekä kotivakuutuksen ja sitä kautta vuokra-asunnon saamisen kanssa tulee helposti ongelmia, kun on kerran saanut maksuhäiriömerkinnän. Kuluttajaviraston loka-kuussa julkistaman tiedotteen mukaan pikaluottoyritys-ten seurannan yhteydessä on edelleen ilmennyt runsaasti puutteita ja lainvastaisuuksiakin.

Sen lisäksi, että Kuluttajavirasto voi määrätä pe-rintälain säännöksiä rikkoville yhtiöille uhkasakolla vahvistettuja kieltoja ja viedä tapauksia markkinaoi-keuteen, tulisi hallituksen pikaisesti suunnitella uusia keinoja, joilla nykyistä edelleen lain rajamailla ja rajan ylittävääkin pikaluottotoimintaa voitaisiin rajoittaa. Va-litettavasti tehdyt lainsäädäntötoimet eivät taida riittä-västi estää pikaluottojen aiheuttamaa ylivelkaantumista, joten lisäkeinoja on löydettävä.

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä pikaluottoja ja niitä tarjoavia yrityksiä koskevan lainsäädännön muut-tamiseksi, voimassa olevan lainsäädännön tiukemmak-si valvomiseksi ja lakia rikkovien pikaluottoyritysten rankaisemiseksi, jotta pikaluottojen aiheuttamaa ylivel-kaantumista voidaan vähentää, koska Kuluttajaviraston ja myös tietosuojavaltuutetun valvontakampanjassa on löytynyt runsaasti pikaluottoja koskevia puutteita ja lainvastaisuuksia?

Helsingissä 9.11.2010Raimo Vistbacka

Sähkö-, vesi- javiemärilinjojen vetämisestämaksettavat korvauksetmaanomistajille Maan päällä kulkevien suurjännitelinjojen ja myös pienempijännitteisten sähkölinjojen rakentamisen yh-teydessä on usein tarvetta vetää linja yksityisen maan-omistajan maiden läpi. Sähköyhtiöt maksavat tästä useimmiten korvauksen, joka on kuitenkin vajavainen korvaus suhteessa siihen, millaisen maankäytöllisen ja rahallisen arvon alenemisen sekä maisemallisen haitan sähkölinjan vetäminen aiheuttaa maanomistajan omai-suudelle. Maanomistaja vaikuttaa olevan usein voima-ton tällaisen asian edessä, ja hänen on vaikea vaikuttaa sähkölinjan reittiin, onhan asia usein päätetty laajem-missa yhteyksissä kuin kunnallisella tasolla, esimerkiksi seutu- tai maakuntakaavassa.

Mihin perustuvat maanomistajille mahdollisesti maksetut korvaukset sähkö-, vesi- ja viemärilinjojen vetämisestä, voiko maanomistaja käytännössä vaikut-taa maksettavan korvauksen suuruuteen esimerkiksi neuvotteluiden kautta, tuleeko sähköyhtiön huomioida korvauksessaan maan arvo ja vedettävän linjan vaikutus esim. maisemaan korvausta maksettaessa, onko maan-omistajalla mitään todellisia mahdollisuuksia kieltää sähköverkon vetäminen omistamiensa maiden läpi ja noudatetaanko samanlaisia korvausperiaatteita ja toi-mintakäytäntöjä myös yksityisessä omistuksessa olevien maiden halki vedettävien vesilinjojen kohdalla?

Helsingissä 27.10.2010Pentti Oinonen

KIRJALLISET KYSYMYKSET

Page 8: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen8 No: 15 • Marraskuu 2010www.perussuomalaiset.fi • [email protected]

Suomen kirkko on elänyt tänä syksynä vaikeita aiko-ja, eikä sen elämä tule vas-taisuudessakaan olemaan helppoa. Suomen kirkolla tarkoitetaan luonnollisesti-kin tässä yhteydessä evanke-lis-luterilaista kirkkoa johon kuuluu ainakin vielä noin neljä viidestä suomalaisesta.

Se joutuu kohtaamaan kasvavan jäsenkadon, sen verotusoikeudesta tullaan käymään keskustelua ja si-nänsä pieni asia, sukupuo-lineutraali avioliittolaki, saattaa sen vaikeaan tilan-teeseen. Kirkon ongelmien taustalla on myös asioita joita sen rivijäsen ei osaa kuvitellakaan.

Kirkon ja valtion erottaminen on vaikeaa

Kirkolla on edelleen mer-kittävä asema ja tehtävä. Pitääkin siis kysyä sitä mik-si Suomen kirkolla on tämä asema? Kirkkoa ja valtio-ta on hyvin vaikea erottaa toisistaan meillä Suomessa. Kyse on melkein yhtä mah-dottomasta tehtävästä kuin erottaa suomen kieli suoma-laisuudesta. Väite on melko rankka joten kaipaamme varmaan perusteluja.

Kysehän on siitä, että yhteiskuntamme on ai-koinaan rakennettu niin sanotusti ”toisen uskon-puhdistuksen periaatteiden varaan.” Tällä tarkoitetaan toimintaa luterilaisilla alu-eilla 1500-luvun lopussa,

ja tuolla hankkeella oli niin kauaskantoiset seuraukset että ne näkyvät edelleen. Osa Lutherin työtoverin Melanctonin oppilaista oli näet saanut voimakkaita vaikutteita kalvinilaisuu-desta. He pyrkivät siihen, että maallinen esivalta jär-jestäisi kirkon, koulun ja oikeuslaitoksen tehokkaa-seen kalvinilaiseen tapaan. Näin haluttiin luoda hyvät edellytykset moraalisesti korkeatasoiselle kristilliselle elämälle, suorastaan luteri-laiselle yhteiskunnalle.

Tämän ns. toiseksi re-formaatioksi kutsutun oh-jelman vaikutus tuntui voi-makkaana meillä Pohjois-maissakin saakka, ja meillä varmaankin tämän vuoksi Suomea sanotaan edelleen maailman luterilaisimmaksi maaksi. Joka haluaa erottaa kirkon valtiosta tulee tie-dostaa em. asia. Se projekti ei tule olemaan helppo ja muutokset aiheuttavat pal-jon vastustusta.

Suomen kirkko on ra-kentunut osana kansallisen valtion kehitystä. Sen asema on ollut erittäin suojattu. Sillä on ollut verotusoike-us ja oikeudellinen erityis-asema suhteessa valtioon ja eduskuntaan. Sen joh-tohenkilöt ovat olleet osa kiistatonta kansallista eliit-tiä ja itseoikeutettuja mieli-pidevaikuttajia. Mutta nyt erityisasema on joutunut kyseenalaiseksi.

Kirkko on tuonut kan-san keskelle koulut, kirjas-

tot, kirjakielen ja sairaan-hoidon. Vaikka sittemmin kaikki nämä tehtävät ovat siirtyneet kunnille, kirkko väittää tänäkin päivänä ole-vansa kiinnostunut yhteis-kuntamme toimivuudesta, sen oikeudenmukaisuudesta ja vastuullisuudesta. Kirkko perustelee verotusoikeut-taan sillä, että se saa yhteis-kunnallisista tehtävistään riittävän korvauksen. Sen jako-osuus yhteisöveron tuotosta on ollut lähemmäs kaksi prosenttia joka tuot-taa kirkolle noin sata mil-joonaa euroa vuodessa.

Mitä kirkossa on oikein tapahtunut – uskonnollisen puhetavan muutos

Monien Suomen kirkon työntekijöiden omaksuma uusi tapa puhua uskon-asioista voidaan kiteyttää sanoihin notkea moderni. Kirkon homokysymys voi näyttää suurelta asialta, mutta se ei ole kirkon suurin ongelma. Kirkko on astunut selkeästi uusien johtajiensa myötä ns. notkean modernin kauteen ja se voi osoittautua hyvin vaikeaksi maaperäksi kulkea. Että se on siirtynyt notkeaan moderniin, sitä kirkko ei tiedosta.

Tietysti kirkko olisi voi-nut edetä homokysymykses-sä ikään kuin sammutetuin lyhdyin. Kun sukupuoli-neutraali avioliittolaki on otettu käsittelyyn on kirkko kuitenkin joutunut vaike-

Kansankirkko vain riitautunu

Osallistuin paneelikeskus-teluun eduskunnan Pikku-parlamentissa 20.10.10. Tilaisuudessa oli noin 30 politiikan toimittajaa ja eduskuntatiedotuksen vä-keä. Vaalirahoituskeskus-telu oli mielestäni varsin mielenkiintoinen. Toinen aihe liittyi talouteen. Ky-symys eduskuntaryhmien edustajille kuului: "Kuin-ka valtion talous laitetaan tasapainoon? Eli kuinka budjettivajeesta päästään Suomessa eroon?" Valmis-tauduin tilaisuuteen ja meil-le esitettyihin kysymyksiin ehkä liian tosissani, koska yritin vastata kysymyksiin. Suomen valtion velka on ylittänyt jo 70 mrd euron

rajan, mikä on kaikkien ai-kojen ennätys. (Lisätietoa löytyy osoitteesta http://vel-kakello.fi .) Tämän lisäksi kunnat ovat hyvin velkaisia, samoin yritykset ja kotitalo-udet. Myös Kreikka-paketti on aiheuttanut ylimääräisen riskin Suomen valtion talo-udelle. Jotta valtion ja kun-tien velkoja voitaisiin alkaa lyhentää, jotain konkreet-tista on siis tehtävä, pelkkä puhe ei auta.

Haasteena väestön ikääntyminen

Velkaantumisen ja työttö-myyden lisäksi haasteena on se, että väestö vanhenee. Nuorten ikäluokkien tulee

huolehtia vanhuksista ku-ten myös julkisen sektorin veloista, jotka saavat perin-nöksi. En pidä moraalisesti hyväksyttävänä tilannetta, jossa me kaikki syömme tulevien sukupolvien pöy-distä. Korostin sitä, että kansalaisten hyvinvointi on myös talousasia, meillä on lähes miljoona kansalaista, joilla ei mene hyvin, monet syrjäytyvät jo lapsuuden-kodissaan. Tästä ryhmästä tulisi huolehtia paremmin, joten oikeudenmukaisempi tulonjako olisi paikallaan. Pohdin, voisivatko esimer-kiksi lapsilisät olla tarvehar-kintaisia, sillä kaikki lapsili-sän saajat eivät suinkaan ole tämän avun tarpeessa.

Kuinka valtion talous laitetaan tasapainoon?

Page 9: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen 9No: 15 • Marraskuu 2010 www.perussuomalaiset.fi • [email protected]

t talo?aan tilanteeseen. Sillä olisi toisaalta oikeat avaimet selvittää tilanne. Se voisi luoda luterilaisuudesta uu-den ja kestävän tulkinnan, ajan vaatimuksia kestävän ohjelman, joka pitäytyisi Raamatun sanassa mutta ei toisaalta pakottaisi ketään uskomaan järjettömiin asi-oihin. Jotenkin tuntuu siltä että tämä ohjelma jäänee tekemättä.

Suomen kirkon papit ovat vuosikymmenien ajan harjoittaneet ns. heikon veljen etiikkaa. Yliopis-tossa on omaksuttu varsin tieteellinen maailmankuva, ja raamattukritiikki on jo-kaiselle tuttu asia. Seura-kuntatyössä on kuitenkin puhuttu aivan toisesta re-kisteristä koska tietämä-töntä ja ymmärtämätön-tä seurakuntalaista ei ole sopinut loukata. Kirkon johtajat ovat olleet heikon veljen etiikan parhaimpia edustajia.

Nykyään luterilainen saarna voidaan pitää aivan hyvin vaikka siinä ei perin-teisessä luterilaisessa mieles-sä puhuta laista ja evankeliu-mista. Notkeassa modernis-sa on kyse perinpohjaisesta muutoksesta tavassa ajatella ja puhua. Seuraavassa lyhy-esti muutamia väitteitä siitä miten se ilmenee kirkossam-me jo tänään:

I) Enää ei tarvitse uskoa, riit-tää että on kiinnostunut.II) Uskosta puhuminen voi-daan korvata puheella inhi-

millisistä ongelmista ja kär-simyksestä.III) Jos ennen puhuttiin hen-gellisyydestä niin nyt puhu-taan henkisyydestä.IV) Jos ennen puhuttiin syn-nistä niin nyt puhutaan rik-konaisuudesta.V) Jeesuksesta ei tarvitse enää puhua, riittää yleisla-vea puhe Jumalasta.VII) Vaikea ja loukkaava kä-site “sovitus” voidaan kor-vata jopa “läsnäololla.”VII) Enää ei tarvitse vasta-ta kysymyksiin, riittää että ne tunnistetaan.

Joku voisi nyt sanoa että ainakin heikon veljen-etiikasta päästään eroon. Notkea moderni puhetapa kirkonmiehen suussa on kuitenkin kuin sököpelin eli avopokerin pelaamista, jossa pelaajalla on täyskäsi mutta sitä ei käytetä koska pelitoveria ei voi loukata ja viedä siltä rahoja. Heikon veljen etiikasta on vain täs-sä tilanteessa edetty heikon veljen moraaliin, mutta ku-ka onkaan heikko veli?

Käynee niin, että kirkko omaksuessaan uuden puhe-tavan tekee vielä enemmän tilaa konservatiivisille voi-mille. Jos tuloksena on ar-votyhjiö niin se täyttyy ai-van samalla tavalla kuin ns. strateginenkin tyhjiö täyt-tyy. Herää myös kysymys siitä, kuinka kirkko pystyy keskustelemaan muiden us-kontojen, erityisesti islamin tuoman haasteen kanssa? Kriittisempi ääni voi aivan

oikeutetusti kysyä, että jos joudutaan arvotyhjiöön niin monikulttuurisen yh-teiskunnan rakentaminen voi olla vaikeaa isäntäkult-tuurin erään osa-alueen ol-lessa vakavassa kriisissä.

Mietteitä kirkon tulevaisuusselonteon äärellä

Suomen kirkossa on laa-dittu perusteellinen tule-vaisuusselonteko nimeltään KIRKKO 2020. Se keskit-tyy pääasiassa selvittämään kirkon asemaa yhteiskun-nassa julkisoikeudellisena yhteisönä. Toki se miettii myös itseymmärrystään. Hengelliset kysymykset ja oppiin liittyvät asiat se jät-tää tietoisesti tarkastelun ulkopuolelle.

Kun kirkon tulevaisuus-selontekoa lukee niin kiel-tämättä tulee mieleen se, että kirkko on huolissaan monista asioista. Se pitää varmana sitä että sen saa-ma kirkollisveron tuotto pienenee. Se ei voi pitää ri-veissään samaa huippukou-lutettua työntekijäarmeijaa kuin vielä tänään. Seuraava sitaatti on paljastava: “Va-paaehtoistyö on kirkon tu-levaisuuden kannalta mer-kittävä ja vastausta vaativa kysymys. Jo nyt vallitsevas-sa tilanteessa kirkko ei enää pysty laajentamaan ja ke-hittämään seurakuntatyötä palkkaamalla lisää työnte-kijöitä.” Kirkko tiedostaa myöskin sen, että se ei voi

pitää yllä tulevaisuudessa kaikkia kiinteistöjään.

Maahanmuuttoon kirk-ko ottaa tulevaissuuselon-teossaan hyvin myönteisen kannan. Se on valmis uh-raamaan voimavarojaan erilaisten kulttuurien ym-märtämiseen. Se näkee maa-hanmuuton prosessina joka auttaa suomalaisia muok-kaamaan omaa identiteet-tiänsä ja maailmankuvaa. Tulevaisuusselonteko on kieltämättä tehty suurella vaivalla. Tuntuu kuitenkin siltä että sen kriittiseltä tun-tuvan vireen takana on pel-ko siitä, että kirkko menet-tää asemiaan lähinnä talou-dellisesti. Selonteko on toi-veikas mutta siitä puuttuu oikea kriittinen äänensävy.

Lopuksi

Kirkolla on edessään vain ongelmia. Se on jakaantu-nut ja se joutuu tietyllä ta-valla mielistelemään valtio-valtaa pitääkseen asemansa ja säilyttääkseen verotusoi-keutensa. Sillä ei ole kun-nollista raamattuteologiaa. Se joutuu pohtimaan sitä, kummat ovat tärkeämpiä; kiinteistöt vai ihmiset. Kai-ken lisäksi se ei osaa olla tarpeeksi kriittinen itseään kohtaan. Liialliset uudis-tukset voivat aiheuttaa konservatiivisia ja hallitse-mattomia vastareaktioita.

Torsti Ääreläteologian maisteri,kirkkoherra, Aura

PLOKI RADIO SOINI TIMO-TV TIMO SOINI

Korostin harmaan ta-louden kitkemisen merki-tystä, sillä sen takia rehel-lisiä yrittäjiä ja yrityksiä menee konkurssiin, ja yh-teiskunta menettää miljar-deja euroja vuodessa. Vero-tuksen progressiivisuudella voidaan tuloeroja tasata, jos enemmistö näin halu-aa. Samoin varallisuusve-ron palautus toisi valtiolle lisätuloja. Myös julkisia investointeja tulisi priori-soida nykyistä huolellisem-min, mielestäni esimerkiksi homekoulut pitäisi korjata ennen uusien kulttuurita-lojen rakentamista. Tote-sin, että jos velkaongelma halutaan ratkaista, vaatii se lukuisia samanaikaisia

konkreettisia toimenpitei-tä, joista pitäisi sopia yh-teisesti.

Esitin tilaisuudessa, että julkisen sektorin poliittisis-ta virkanimityksistä tulisi päästä eroon, jotta julkisen sektorin tuottavuutta voi-taisiin parantaa. Monien kuntien, kuntayhtymien, kunnallisten osakeyhtiöi-den, yhdistysten, säätiöiden yms. toimielinten johtajat ja monet muutkin julkisen sek-torin virkamiehet on valittu tehtäviinsä valtapuolueiden jäsenkirjojen perusteella. Jäsenkirjavirkamiehet aihe-uttavat huonoa ilmapiiriä työyhteisöissä, samoin te-hottomuutta. Esimerkkinä mainitsin kotikaupungis-

sani Porvoossa toteutetun kuntaliitoksen, jonka yhte-ydessä useita kymmeniä vir-kapaikkoja täytettiin poliit-tisin perustein. Sama meno on jatkunut vuosikausia.

RKP-vetoisen Porvoon kaupungin talous on ajettu rapakuntoon. Velka asukas-ta kohden on kaupungilla 3 200 euroa ja Porvoo-kon-sernissa (sisältäen yhtiöt, asuntoyhtiöt, yhdistykset, säätiöt jne.) 5 700 euroa vuonna 2010. Mutta edel-leen Porvoon johtopaikat täytetään jäsenkirjan perus-teella ja palkitaan paksuilla tilipusseilla. Noin kuukausi sitten valittiin valtuustota-solla kaksi RKP-taustaista johtajaa, apulaiskaupun-

ginjohtaja ja sivistysjohtaja. Huhujen mukaan molem-pien palkka tulee olemaan 8000 - 9000 euroa kuu-kaudessa, he saavat myös muhkeat johtajasopimuk-set. Pian nimityspäätösten jälkeen ilmoitettiin, että Porvoon kaupunki aloittaa YT-neuvottelut, tavoitteena on säästää yli 100 henkilö-työvuotta.

En muista, mitä muut eduskuntaryhmien puheen-johtajat vastasivat meille esitettyihin kysymyksiin. Muistaakohan joku toinen?

Pirkko Ruohonen-Lernerkansanedustaja, PSkaupunginvaltuutettuPorvoo

Nuoret työttömätulkoiluttamaan vanhuksiaMaksaessamme veroja valtiolle ja kunnalle, odo-tamme saavamme asialli-sia ja nopeita palveluja. Pidämme myös Suomea hyvinvointivaltiona joka huolehtii ihmisestä.

Päätöksiä joita ny-kyiset päättäjämme ovat tehneet, emme aina voi hyväksyä ja päätökset ovat myös vahvasti jaka-neet kansamme köyhiin ja rikkaisiin. Rahaa on jaettu EU:n kautta aina Kreikkaa myöten, puhumatta-kaan politiikkojen omista vaalirahasotkuista. Kuilu ih-misten välissä kasvaa ja näin ei voi jatkua enää.

Aina kun haluamme parantaa jotakin palvelua, tarvi-taan rahaa. Vastaus on aina sama, rahaa ei ole, kuitenkin päättäjät nostavat omia palkkojaan, ja sitten rahaakin löytyy.

Peruspalvelut olisi hoidettava asiallisesti, lisättävä henkilökuntaa terveydenhoitoon, lisättävä lääkäreitä, huolehdittava dementoituvista vanhuksista ja muu-toinkin lisääntyvän vanhusväestön asumisesta ja tar-vittavista palveluista. Olemme vanhusten osalta hyvin pian kestämättömässä tilanteessa. Kotona yksin on liian paljon huonokuntoisia vanhuksia ilman ulkoiluttajaa, syöttäjää, auttajaa. Eikö tähän tehtävään voitaisi vali-koida työttömistä nuorista joille maksetaan päivärahaa, henkilöitä jotka voisivat auttaa vanhuksiamme.

Nuoret voisivat ulkoiluttaa vanhusta, voisivat käy-dä asioilla, lukea päivän lehdet, seurustella vanhuksen kanssa, antaa aikaa ja juttuseuraa tai kuuntelijaa yksi-näisyyteen.

Kyllä ikäihminenkin kaipaa raitista ilmaa ja metsiä ja luontoa ilahduttamaan päiväänsä.

Uskoisin että tällainen apu olisi mahdollista järjestää jos vain on inhimillisyyttä ja hyvää tahtoa riittävästi.

Tänään ei enää haluta vanhusten laitosasumista lisä-tä vaan satsataan kotihoitoon ja omassa kodissa asumi-seen. Tavoite on hyvä, mutta kaikkia vanhuksia ei voida hoitaa kotona ja siksi palveluasuntoja ja vanhusten ko-tipalveluja on nopeasti lisättävä. Vanhuksia on käytävä-paikoilla ja ylipaikoilla tälläkin hetkellä runsaasti.

Elämän työnsä tehneillä vanhuksilla ja veteraaneil-lamme on oltava oikeus inhimilliseen kohteluun, asumi-seen, palveluihin, hoivaan ja lämpimään ruokaan sekä siihen että heitä ei unohdeta yksinäisyyteen.

Huolehditaan vanhuksista ja vammaisista ja heidän perustarpeistaan ja vasta sitten kaikesta muusta.

■MIELIPIDE

Marja-Leena Leppänenkaupunginvaltuutettu

Page 10: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen10 No: 15 • Marraskuu 2010www.perussuomalaiset.fi • [email protected]

KANSANEDUSTAJAEHDOKKAAT ESITTÄYTYVÄT

Kansanedustaja-ehdokkaiden esiinmarssi

Puolueen lehti tarjoaa kansanedustajaehdokkaille mahdollisuuden esitellä itsensä lehden sivuilla. Kir-joitusten merkkimäärä on rajoitettu 700 merkkiin (välilyöntien kera). Ylipitkiä kirjoituksia ei julkais-ta. Toimitus päättää tekstien julkaisuajankohdasta. Vaalien lähestyessä kirjoitusten määrä tulee todennä-köisesti lisääntymään huomattavasti, joten esittelyjä julkaistaan mikäli lehdessä on tilaa.

Jos toivotte jaettavaksi sitä lehden numeroa, jossa kirjoituksenne on, siitä maininta jutun lähettämisen yhteydessä. Lehtitilauksen yhteydessä on ilmoitettava lähetyksen saajan nimi, toimitusosoite ja puhelinnu-mero. Seuraavan lehden tilaukset tarvitsen viimeis-

tään keskiviikkona 1.12.

Harri Lindell, pää[email protected] puh. 040-7499362

Sirpa HassinenNastola

Olen pelkäämätön ja per-soonallinen ehdokas, sitkeä pienyrittäjä, lämminhenkinen lähiavustaja Nastolasta.

Nykymeno huolestuttaa, perheiden paha olo, työttö-myys sekä vanhustenhoidon rappiotila. Olen ollut myös

aktiivisesti ajamassa omaishoitajan asiaa, vaaliteemani täällä on ”Nuorten osallistumisen varmistaminen sekä syrjäytymisen ehkäisy”.

Olen vuosikausia kamppaillut yhteisöllisyyden, vä-littämisen sekä viihtyisyyden luomisessa täällä Lahden kupeessa.

Tuloerojen raju kasvu on pysäytettävä tässä maassa ja eriarvoisuuden lisääntyminen. Olen aloitteellisin nastola-lainen, eikä minulta ideat lopu, viimeisin kiinnostukseni on ollut innovaatiot ja puhtaat teknologiat sekä varsinkin niiden tarjoamat uudet työpaikat. Iskulauseeni on ”Unoh-detun kansan ääni”.

http://Sirpaeduskuntaan2011.blogspot.com

Liisa SalmiPielavesi

Olen Liisa Salmi, pitkän työ-uran tehnyt pientilan emäntä Pielavedeltä. Politiikassa olen ollut vuodesta -80 lähtien, silloin Smp:läisenä ja nyt vuo-desta -95 perussuomalaisena. Nykyisin toimin valtuutettuna ja kunnanhallituksen jäsenenä

sekä kunnanhallituksen edustajana ympäristölautakun-nassa. Lautamiehenä 8 vuotta,12 v koululautakunnassa yms. toimikunnissa.

Ehdokkaaksi lähtemisen yksi syy oli se, että minulle niin rakasta maaseutua - johon katson kuuluvaksi myös pikkukaupungit ja maaseutukirkonkylät - ajetaan kaiken-laisilla etäännyttämistoimenpiteillä lopulliseen tuhoonsa.

Maakunnallisina tavoitteina voisi pitää vaikka: muutto-liikkeen pysäyttäminen, energiatuotannon nostaminen, ter-veyspalvelujen säilyttäminen kunnallisina, aluekehityksen tehostaminen ja maatalouden säilyttäminen. Kaikenpuolisen tasa-arvoisuuden saavuttaminen koko Suomea ajatellen.

[email protected]. http://suvi10.nettisivu.org

Lama lisää lasten ja nuorten tunne-elämän ja käyttäyty-misen ongelmia. Laman vai-kutukset koskettavat lapsia erityisesti kodin ja koulun sekä ihmissuhteiden kaut-ta. Lähitulevaisuuden suu-ri haaste poliitikoille tulee olemaan se, miten vältetään 1990-luvun laman kaltaiset supistukset julkisissa perus-palveluissa ja minimoidaan nykyisen taantuman muka-naan tuomat vaikutukset lasten, nuorten ja lapsiper-heiden arjessa.

Jo ennen nykyistä taan-tumaa lasten, nuorten ja nuorten aikuisten kehityk-sessä oli nähtävissä huo-lestuttavia piirteitä: yhä enenevä määrä lapsia si-joitetaan vuosittain kodin ulkopuoliseen hoitoon. Tänä vuonna sijaishuollos-sa on jo noin 17 000 lasta, josta kertyy kokonaiskus-tannuksia lähes 600 mil-joonaa euroa. Lisäksi lähes joka kymmenes nuori jää koulutuksen ulkopuolelle tai keskeyttää opintonsa ja vuosittain pelkästään mie-lenterveyshäiriöiden vuoksi eläkkeelle jää noin 2000 al-le 30-vuotiasta.

Lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt ja köyhyys on tullut yhä useamman lapsiperheen arjeksi. Ris-kitekijöitä perheen vähä-varaisuuteen ovat toisen

tai molempien vanhempien työttömyys, vähäinen kou-lutus, yksinhuoltajuus, suu-ri lapsiluku tai vanhempien nuori ikä. Yhteiskunnalli-sesti katsottuna muutoksia on tapahtunut erityisesti työelämässä, jossa irtisa-nomiset ja pätkätyöt ovat nykyään monen perheen todellisuutta.

Ongelmat ovat monimutkaistuneet

Lasten ja nuorten elämä on siis huomattavasti vaa-tivampaa kuin esimerkiksi muutamia vuosikymmeniä sitten ja kun perheiden elä-

mä ja arki ovat monimut-kaistuneet, niin myös lasten ja nuorten ongelmat tuntu-vat monimutkaistuneen ja moninkertaistuneen.

Mutta vaikka aika ja kulttuuri sekä yhteiskunnan ongelmat muuttuvat, niin lapsen ja nuoren kehityksel-liset tarpeet pysyvät samoi-na. Lapsi tarvitsee pitkän ja kiireettömän lapsuuden kasvaakseen vahvaksi nuo-reksi ja myöhemmin aikui-seksi ja vaikka tämän päi-vän nuoruuteen kurotetaan-kin entistä varhemmin, niin lapselle ei kannata tavoitella kovin varhaista itsenäisty-mistä. Vanhemmat tarvitse-

vat avuksi rohkeutta sanoa lapselleen, että tuo ei vielä kuulu sinun ikäisellesi, sil-lä lapsen on parempi oppia odottamaan, kuin syöksyä suin päin hänen ikäkaudel-leen kuulumattomien asioi-den pariin.

Kasvaminen ja kasvatta-minen tässä yhteiskunnassa ei ole helppoa ja sen vuoksi lapsi ja nuori tarvitsevat ym-pärilleen vastuullisia aikuisia tuekseen. Sellaisia aikuisia, jotka asettavat hänelle ra-joja, antavat turvaa ja rak-kautta, hyväksyvät hänet yksilönä sekä antavat hänel-le aikaa ja yhteenkuuluvai-suuden tunnetta perheenä.

Mitä kuuluu tämän päivän lapselle januorelle, maamme tulevaisuuden tekijälle?

Olin taannoin yläasteen vanhempainillassa kuun-telemassa asiaa nuorista ja luennoitsija kertoi nuoren elämään liittyvästä tärkeäs-tä ominaisuudesta, epämu-kavuusalueen sietokyvystä ja sen merkityksestä hänen elämälleen, etenkin jos se on liian suppea.

Rajoja ja rakkautta

Oletko miettinyt, miten perheenne nuori käyttää aikaansa? Kasvaako hän vapaasti vailla velvoitteita? Millainen on nuoren epä-mukavuusalue ja mitä vel-vollisuuksia sieltä löytyy? Osallistuuko hän perheen yhteisiin toimiin vai puu-haileeko hän ainoastaan it-seään kiinnostavia asioita?

Nykyajan vapaa kasva-tus altistaa nuorta seuraa-vaan oireiluun:

OIRE: Epämukavuus-alueen sietokyky on laske-nut nuorella siinä määrin, että seuraukset näkyvät jo koulussa huonona menes-tymisenä ja myöhemmin työelämässä väsymisenä ja lisääntyvinä sairaslomina.

HOITO: Nuorelle mää-rätään epämukavuusalueen siedätyshoitoa, joka aloite-taan välittömästi.

LÄÄKE: kotitöitä, imu-rointia/ siivousta, yhteistä ateriointia perheen kanssa,

roskien ulosvientiä, tiskien hoitamista, WC:n siivoa-mista, sukujuhliin osallistu-mista yms.

Asia saattaa vaikuttaa mitättömältä, mutta kun siihen kiinnittää huomiota, niin sillä on nuoren tule-vaisuuden kannalta pidem-mälle ulottuvat positiiviset vaikutukset, jotka näkyvät nuoressa sisuna, jaksami-sena ja joustamisena esim. koulumaailmassa, omas-sa kodissa, parisuhteessa, työpaikalla sekä eri auk-toriteettien kanssa. Se siis auttaa nuorta pärjäämään paremmin ulkoapäin tulevi-en vaatimusten kanssa.

Aikaa, välittämistä, ra-joja ja rakkautta – se on pieni hinta siitä, että lapsel-le ja nuorelle luodaan tule-vaisuutta ja että hän löytää paikkansa yhteiskunnassa.

Mervi KarinkantaTampereen Perussuomalaiset,Perussuomalaisten Naisten hallituksen jäsen

Page 11: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen 11No: 15 • Marraskuu 2010 www.perussuomalaiset.fi • [email protected]

Asunnottomien yötä vie-tettiin 17.-18. lokakuuta. Vantaalla tapahtumien kes-kipisteinä olivat Myyrmäki ja Tikkurila. Lisäksi suuren suosion sai Tuusulan Mut-terinmajan tilaisuus. Päivän avauksena järjestettiin Myyr-mäen Ruoka-avun tiloissa päättäjien paneeli ja mukaan oli kutsuttu myös arvokasta työtä tekevien ns. kolmannen sektorin edustajia.

Asunnottomien yöstä on muodostunut jo lähes tradi-tio. Vantaalla ja Tuusulassa vietettävän päivän ja yön avasi Myyrmäessä Ruoka-avun käytössä olevissa ti-loissa järjestetty päättäjien paneelikeskustelu. Paneelin ideoijana toimi Vantaan Perussuomalaisten Hannu Kärkkäinen, joka toimii Sininauhasäätiön toimiala-vastaavana Myyrmäessä si-jaitsevassa Puolimatkankoti Myrrissä.

Huutava asuntopula

Kärkkäisen kutsumina pa-neeliin osallistui edustaja jokaisesta puolueesta se-kä edustajat kolmannen sektorin toimijoilta, joista paikalla olivat A-Kilta ry, Ruoka-apu-yhdistys ry sekä Sininauhasäätiö. Paneelin juontajana ja kyselijänä toi-mi Vantaan entinen kaupun-ginjohtaja Erkki Rantala.

Rantala avasi tilaisuu-den ilmoittaen toimivansa paneelin ”lämppäribändi-nä” ja miespuolisena ”Äiti-Teresana” kertomalla, että pääkaupunkiseudun tavoit-teena on saada puolitettua asunnottomien määrä vuo-teen 2011 mennessä.

- Nyt vallitsee huuta-va asuntopula. Pelkästään VVA:n asuntojonoissa on yli 600 hakijaa ja muillakin tahoilla jonot ovat pitkät, kertoi Rantala ja totesi, että yhtenä syynä on kaavoituk-sen vaikeus. Ihmiset vastus-tavat omille asuinalueille esitettyjä kaavoja asunnois-ta asunnottomille, vaikka ovat huolissaan heistä. Näin kaavakäsittelyt pitenevät, eikä asuntotuotantoa saada käyntiin. Kysymyksenä päät-täjille Rantanen heitti: ”Mi-ten päättäjät varmentaisivat kaavoitustilanteen niin, että tuotanto pääsisi vauhtiin?”

Panelistit totesivat ylei-sesti, että puolittamistavoit-teeseen pääsy saatikka sit-ten viiden vuoden kuluttua saavutettavaksi asetettua

asunnottomuuden poista-mistavoitetta on mahdoton toteuttaa ennen kuin kan-salaisten asenteet on saatu muuttumaan ja turhat pe-lot poistettua. Ennen sitä ei kuntia voi asiasta syyttää. Valitusoikeuden rajoittami-nen kaavoitusasioissa olisi vaarallista, vaikka valitus-ten perusteet suurelta osin ovat olleet katteettomia. Peräänkuulutettiin tiedotta-misen tehostamista ihmisten ongelmista, jotta saataisiin ymmärrystä syrjäytyneille, asunnottomille sekä päih-deongelmaisille.

Ennaltaehkäisy vaatii poliittista tahtoa

Huomioitiin myös ennak-kotyön merkitys asunnotto-muuskierteen ehkäisemisek-si. Ehdotettiin myös tuetun asumisen lisäämistyön lisää-mistä.

Rantala totesikin, että ennalta ehkäisevä työ on tärkeää, mutta näyttää sil-tä, ettei yhteiskunnalla ole rahaa eikä resursseja ennen kuin tapahtuu muutos-ta myös poliittisessa pää-töksenteossa. Kaavoitetut päihdeongelmaisten ja asun-nottomien tukiasunnoiksi tarkoitetut kohteet joutuvat kilpailutuksen kohteiksi. Esimerkiksi Diakonissalai-toksen ja Vantaan seura-kunnan kohteissa kilpailu-

tus on 90- prosenttisesti hin-takilpailua, mikä syrjäyttää säätiöpohjaiset toimijat pois pelistä. Säätiöpohjalla, eli ns. kolmannella sektorilla tehdään kuitenkin arvokas-ta työtä ja siellä on vankkaa ammattitaitoa, joka näin jää käyttämättä puhtaassa hin-takilpailussa. Niinpä Ran-tala esitti kysymyksen: ”Mi-ten ammattitaidon merkitys saataisiin kilpailutettaessa esiin niin, että se vaikuttaisi kaupunginhallituksen, sosi-aalilautakunnan ja muiden instanssien päätöksentekoon ratkaisevasti?”

Paneeliin osallistujien mielipide oli yleisesti ottaen se, että ongelmiin tulisi puut-tua jo varhaisessa vaiheessa, ettei jo heti peruskoulun päätyttyä päädyttäisi ongel-miin. Myös niille, jotka jat-kavat opintojaan kuka kuin-kakin pitkälle, olisi taattava tilaisuus työllistymiseen. Nykyisin valmistutaan ja päädytään kortistoon liian usein. Silloin pudotaan jopa lastenhoidon piiristä ja vai-keudet työllistymiseen kas-vavat. Jos on lähdettävä sii-tä, että ennaltaehkäisyn pii-riin päädytään jo lapsuuden kodissa, on tilanne vaikea ja viranomaistyön puitteissa on jo paljon menetetty.

Perussuomalainen kan-sanedustaja Pietari Jääs-keläinen totesi, että nyt on pureuduttava syntyihin sy-

viin. On mietittävä, mistä syrjäytymiset johtuvat. Ala-mittaiset eläkkeet, työttö-myysturvan ja kansalaisten perusturvan heikkeneminen 33 prosentilla -90 luvulta. Toimeentulotuki, työttö-myysturva, sosiaalituki ynnä muut ovat romahtaneet siitä huolimatta, että kansantuo-te on kaksinkertaistunut.

Pitkät sopimukset nostaisivat laatua

Todettiin myös, että ennal-taehkäisyn tuloksia ei ole mitattu ja ne ovat vaikeasti mitattavissa. Siitä huolimat-ta kilpailutuksen sääntöjä olisi muutettava niin, että laatukriteeriä painotettaisiin enemmän, koska kunta ei itse pysty palveluja järjestämään. Eri asia on sitten, kuinka palvelujen valvonta järjes-tettäisiin. Myönnettiin kui-tenkin, että osaamisen puute on ongelma tilanteessa, jossa hinta-laatu-kilpailutuksen suhde on 90-10. Tähän eh-dotettiin lääkkeeksi pitkäai-kaissopimuksia minimiltään viisi vuotta kerrallaan.

Muistettiin myös, että kolmannen sektorin toimi-joilta löytyvät valmiudet siihen. Tuumittiin, että ko-kemus/kumppanuusajattelu takaisi toimivien pitkäaikais-suunnitelmien tekemisen, mihin jatkuvalla kilpailutta-misella ei päästä. Kilpailutta-

minen johtaa vain jatkuviin irtisanomisiin, työttömyy-teen, uudelleenkoulutus-tarpeen kasvamiseen jne. Samalla autettavien turvat-tomuus lisääntyy. Niinpä hyödyntämällä kolmannen sektorin ammattitaitoa, val-miuksia ja valmiutta kehittyä ajan vaatimusten myötä tuli-si hyödyntää.

Yksimielisyys vallitsi myös siitä, että kolmannen sektorin tekijöillä on ensikä-den tieto tämän hetken tilan-teesta ja sen vaatimuksista. Myös seurakunnat ja dia-koniatyö koettiin tärkeiksi yhteistyökumppaneiksi. Sik-si painotettiin, että tapaami-set ja neuvottelut kunnan ja kolmannen sektorin välillä ovat ensiarvoisen tärkeitä. Tukiverkostoihin olisi liitet-tävä jollakin tapaa myös lä-hiomaiset sekä suunniteltava toiminnasta pitkäjänteistä.

Pietari Jääskeläinen huo-mautti myös, että aikatäh-täin on liian lyhyt, mikä nä-kyy valtion hallinnossa esim. kehysbudjetin muodossa, jo-ka jäykentää tehokasta toi-mintaa. Kuntasektorilla val-litseva reviiriajattelu takaa lopulta sen, ettei varoja voi siirtää esimerkiksi terveys-palveluista sosiaalipalvelui-hin. Rahat tulisi kohdentaa tärkeysjärjestyksessä, pai-notti Jääskeläinen.

Todettiin, että kumppa-nuussopimukset takaisivat

hoitohenkilökunnan pysy-vyyden, mikä on ensiarvoi-sen tärkeää hyvien tulosten saamiseksi. Sitä ei takaa jatkuva kilpailuttaminen. Voittojen maksimoinnin seurauksena on ollut uh-kana jopa viiden terveys-aseman lakkauttaminen kahdeksasta toimivasta. Sa-moin on ollut Ruoka-avun toimitilojen suhteen. Sopi-musaika oli asunnottomien yön aikaisen tiedon mukaan loppumassa vuoden vaih-teeseen mennessä. Nyt on tilanne kuulemma kohen-tunut ja jatkoaikaa luvassa.

Tietoa on,tahtoa puuttuu

Paneelin virallisemman osion jälkeen pääsi yleisö esittämään kysymyksiään. Niistä päällimmäisinä tun-tuivat olevan huoli Ruoka-avun toiminnan jatkumi-sesta. Pohdittiin myös ai-nakin pääkaupunkiseudun tilannetta, jossa asunnon saaminen edellyttää pysy-vän työn, mutta työtä on toivotonta saada, ellei ole vakituista asunto-osoitetta.

Paneeli tiesi, että riski-ryhmät tunnetaan jo etu-käteen ja siksi niihin olisi helppo tarttua jo varhain. Jääskeläinen lisäsi, että kes-keistä lienee ongelmien ka-saantuminen. Kotiolot saat-tavat olla rikki ja siten eväät heikot kun lähtee maailmal-le. Saattaa olla mielenterve-ysongelmia, taloudellisia vaikeuksia, työttömyyttä. Siihen kun lisätään kohtuu-hintaisten asuntojen puute, vaativat ongelmat yhteis-kunnan mukaantuloa mitä moninaisimmin keinoin.

Paneelin lopulla Jääs-keläinen totesi vielä, että kaikki tieto asioiden oikai-semiseksi ja kuntoon saat-tamiseksi on jo olemassa. Puuttuu vain hyvää tahtoa.

Paneelin loputtua Myyr-mäen iltaa jatkettiin A-Kil-lan kahviossa ja Myrrissä, jossa viihdyttäjänä oli Kike Elomaa. Pihalla lämpesi-vät grillimakkarat, nuotio loimusi ja sisätiloissa Kike veti ohjelmansa ammatti-taidolla ”unplugged”, eli ilman vahvistinlaitteita. Päätteeksi Myrrin asukkaat saivat asiantuntijan ohjeet kunnon ylläpitämiseksi se-kä kohentamiseksi ilman apuvälineitä.

Teksti ja kuvat: Jukka Helin

Asunnottomien yössä vallitsiyksituumaisuuden henki

Myrrin pihalla rupateltiin rennosti nuotion loimutessa. Kuvassa myös Myrrissä toimiva terapiakoira Lellu.

Page 12: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen12 No: 15 • Marraskuu 2010www.perussuomalaiset.fi • [email protected]

LAKIALOITE

Perussuomalaiseteivät ole uhkavaan mahdollisuusViime päivinä on lehti-en keskustelupalstoilla varoiteltu äänestämäs-tä Perussuomalaisia. Varoittavaa sormea ovat heristelleet pääasi-assa Keskustapuolueen entinen ja nykyinen puoluesihteeri. Erityis-tä myrkkyä puoluesih-teereille näyttää ole-van Perussuomalaisten mahdollinen hallitusjä-senyys.

Entisen puoluesih-teerin mukaan (Ilkka 26.10.) ”Keskustan vaalitappion myötä sinipunavoi-mat SDP ja Kokoomus perustavat Perussuomalaisilla vahvistetun hallituksen. Tämä pääministeri Jutta Urpi-laisen hallitus olisi maakuntien elinvoiman romauttava hallitus”.

Muutamaa päivää aiemmin nykyinen puoluesih-teeri varoitteli äänestäjiä SDP:n ja Perussuomalaisten hallitusyhteistyöstä, jolloin maaseudulla olisi ”kyyti kylmää.”

Kun avaa syrjäkylillä silmänsä ja katselee tyhjillään olevia navettoja ja tyhjillään olevia kyläkouluja, ja pi-täjän keskustassa haeskelee katseellaan turhaan valtion palveluista kertovia POSTI, KELA, POLIISI -kylttejä, huomaa, että kyyti täällä maaseudulla on ollut todella kylmää varsinkin viimeisten hallitusten aikana.

Eikä lämpenemistä ole luvassa jatkossakaan, mikäli nykyisen ympäristöministerin visio haja-asutusalueen jätevesiratkaisusta toteutuu. Myös keskustavetoisen hallituksen työministeri Sinnemäen (Vihr.) tavoite ko-konaisen elinkeinon – turkistarhauksen – kieltämisestä saa kylmät väreet selkäpiihin. Turkistarhauksesta saa elantonsa pitkälti yli 20 000 kansalaista ja pääosa na-hoista menee vientiin.

Tietämäni mukaan yhtään turkistarhaa ei ole kau-pungeissa, vaan tarhat ovat maaseudulla. Työministe-rin tavoite työpaikkojen lopettamisesta kohdentuu siis suoraan maaseudulle.

Maaseudun syrjäkylillä ei ole liikaa harrastusmah-dollisuuksia. Metsästys ja ampumaurheilu on perin-teisesti ollut yksi yleisimmistä. Harrastuksen pariin hakeudutaan jo kouluikäisinä ja oma ase on siinä vält-tämätön.

Juuri hyväksytyllä aselain muutoksella metsästysa-seen hankkimisesta aiheutuvat lupakustannukset 15-17 -vuotiaalla henkilöllä nousevat 68 eurosta jopa 160:een euroon. Pistoolin hankinta 20-vuotiaalla lääkärintodis-tuksineen ja koulutustutkintoineen maksanee vieläkin enemmän.

Monet nuoret hankkivat ensimmäisen aseensa keräämällä ja myymällä syksyisin marjoja. Monen nuoren harrastushaave kariutuu tai ainakin vaikeutuu kohonneiden lupakustannusten myötä. Pahimmassa tapauksessa turhaudutaan lupabyrokratiaan ja luo-vutaan alkavasta harrastuksesta. Tilalle saattaa tulla muovikassin kanniskelu kylän raitilla.

Yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle noin miljoona euroa.

Perussuomalaiset ovat johdonmukaisesti vastus-taneet valtion palvelujen karsimista harvaanasutuilla seuduilla ja ministeri Lehtomäen ajamaa haja-asutus-alueiden jätevesiasetusta. Perussuomalaiset vastustivat myös ampuma-aselain uudistamista, eivätkä tule hy-väksymään turkistarhauksen kieltämistä.

Perussuomalaiset tukevat niitä toimia, joilla ediste-tään työllisyyttä ja hidastetaan maaltapakoa. Ensin on suomalainen työ ja yrittäminen – myös maaseudulla!

■KOLUMNI

Reijo HongistoVimpeli

Pari topakkaa eteläsavolais-ta rouvaa oli mukana Farmi 2010 -messuilla Perussuo-malaisten teltalla. Messuilla useat kansalaiset osoittivat huolensa iäkkäistä suku-laisistaan, jotka makaavat vuodepotilaina ylipaikoilla vuodeosastoilla, koska hei-dän invaliditeetin haitta-asteensa (työkyvyttömyys) ei ole nykylain mukaan tarpeeksi korkea veteraa-nilaitoksiin pitkäaikaishoi-topaikoille pääsemiseksi. Veteraaneilla on jo iän tuo-mia ongelmia ja sairauksia, jotka yhdistettyinä pienen-päänkin invaliditeettiin aiheuttavat suurentuneen tarpeen laitoshoitoon.

Kysymys kuului, että voisiko tälle tehdä jotain?

Rouvat eivät ole kansan-edustajia, mutta lupasivat yrittää.

Koska valtionkonttori tekee nämä hoitopaikka-päätökset, haitta-asteen las-keminen tarvitsee lakimuu-toksen eli eduskunnan pää-töksen. Niinpä rouvat osal-listuivat Perussuomalaisten Porin puolueneuvoston kokoukseen ja viemisinään heillä oli lakialoite-ehdotus asiaa koskien. Se luovutet-tiin puolueen varapuheen-johtaja, kansanedustaja Pentti Oinoselle Etelä-Sa-von PerusÄssien eli naisja-oston nimissä. Saatteena oli, että veteraanien keski-ikä on jo 87 vuotta, joten kyllä näiden kuntoutuslaitosten lopullinen alasajo voinee

odottaa vielä pienen tarvit-tavan hetken.

Kansalaisen ääni kuului

Ehdotuksesta on tullut Oi-nosen toimesta lakialoite: ”Laki sotilasvammalain 6 §:n muuttamisesta” ja se on edennyt! Eduskunnan käsit-telyssä se on ollut 6.10.2010 ja puhemiesneuvoston eh-dotuksesta hyväksyttiin ja lähetettiin sosiaali- ja ter-veysvaliokuntaan. Merkit-tävin muutos olisi haitta-as-teen pudotus 20 prosentista 10 prosenttiin. Myös 5 % haitta-asteen hoitojaksojen korvattavuus paranisi. La-kimuutosta ehdotetaan tu-levaksi voimaan 1.1.2011. KO. laki on vuodelta 1948.

Lopputulos ei ole vielä tiedossa. Seuraavat asteet asiassa eli henkilöt toimi-vat omatuntonsa mukaan. Lakialoitteen tunnus on LA 71/2010 vp., katsotaan kuinka käy.

Toiveikkuutta ja iloa asiassa herättää se, että kansalaisen ääni kuuluu kansanedustajan korvaan. Heillä on mahdollisuus vai-kuttaa, jos asia on merkit-tävä, mutta ei liian suuri. Pieni parannus voi johtaa yksilön kohdalla suureen muutokseen.

Marja HämäläinenMikkelin osaston pj.,PerusÄssien pj,Etelä-Savon varapj.

Eteläsavolaisten rouvienlakiehdotus etenee

Kansalaisten huolen lakiehdotukseksi työstäneet rouvat Porissa: Outi Virtanen siht.(Pertunmaa), Marja Hämäläinen pj. (Haukivuori), Raija Valtonen (Mikkeli).

Sotilasvammalain mukai-sesti vähintään 20 %:n työkyvyttömyysasteen omaava veteraani saa yhteiskunnan tukemana erilaisia koti- ja laitos-kuntoutuspalveluita. Al-le 20 %:n haitta-asteen omaaviin veteraaneihin kohdennetut kuntou-tus- ja hoitopalvelut ovat huomattavasti vähäisem-

piä tai puuttuvat kokonaan, vaikka yhä useammalla on korkean iän tuomia ongel-mia ja sairauksia, jotka yh-distettyinä pienempäänkin invaliditeettiin aiheuttavat tarpeen laitoshoitoon.

Sen sijaan, että tällaiset veteraanit hoidettaisiin hy-vät valmiudet ja erityisosaa-mista omaavissa veteraani-laitoksissa, makuutetaan

heitä normaali- ja vuode-osastoilla niissä samoissa sairaaloissa, joissa on pai-koitellen valtavasti pulaa vapaista vuodepaikoista. Ulottamalla samat palvelut alle 20 %:n invaliditeetin omaaville veteraaneillemme kuin yli 20 %:n omaaville vapautuisi tavallisista sai-raaloista hoitopaikkoja nii-tä tarvitseville ja vastaavasti

veteraanien hoitolaitok-sissa, joissa on yli 20 %:n haitta-asteen omaavien veteraanien määrä vä-hentynyt ja kapasiteettia näin ollen vapautunut, tilaa olisi myös alemman haitta-asteen omaaville veteraaneille.

Helsingissä 29.9.2010Pentti Oinonen

Laki sotilasvammalain 6 §:n muuttamisesta

Page 13: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen 13No: 15 • Marraskuu 2010 www.perussuomalaiset.fi • [email protected]

Maanantaina 1.11. A-stu-diossa pohdittiin Perussuo-malaisten kannatuslukuja Kaustisella. Esitetty kan-natusprosentti edellisissä kunnallisvaaleissa siellä oli 34 %. Se on huikea lukema! Me Satakunnassa emme vie-lä yltäneet tuollaisiin luke-miin, vaikka useassa sata-kuntalaisessa kunnassa Pe-russuomalaisten kannatus eurovaaleissa 2009 olikin mukavasti yli kymmenen prosentin.

Entä nyt, kun valtakun-nallinen kannatus hipoo jo 15:tä %, voisiko kan-natus Satakunnassa nous-ta samaan ja jopa korke-ammaksi? Yle ainakin on kantanut kortensa kekoon positiivisen ”spinin” lisää-miseksi keskuudessamme toimittaessaan lähes joka päivä positiivissävytteistä ajankohtaisohjelmaa Perus-suomalaisista.

Nousu on ollut viime viikkoina niin hurjaa, että elämme jonkinlaisessa py-sähdyksellisessä odotuksen tilassa. Tiedättehän, kun ei uskalla edes aivastaa, ettei vaan särkisi mitään arvo-kasta. Perussuomalaiset on nyt tunnustettu vakavas-ti otettavaksi puolueeksi, mutta kannatuksemme ei ole itsestäänselvyys. Mei-dän on nyt entistä tarkem-min mietittävä julkista ulos-tuloa, kannanottojamme ja vaaliteemojamme. Osa totuutta kannatuslukujen ”sojottamiseen” ylöspäin on tietysti Keskustan möh-lintä, ja se antaa meille yhä suuremman vastuun todella seisoa sanojemme takana, ja toteuttaa ensi kaudella aja-miamme muutoksia.

Noin vuosi sitten Sata-kunnassa ei voitu ajatella-kaan näin korkeaa valta-

Satakunnassa tähtäin on korkealla

kunnallista kannatusta. Pi-dettiin realistisena 7 – 8 %, Satakunnassa ehkä hieman korkeampaa. Nyt ollaan tässä, ja se on yllättänyt kaikki! Jos PS-hype vain jatkuu kevääseen, Satakun-nasta lentää kaksi kevyesti eduskuntaan! Olen kahtena vuonna osallistunut aktii-visesti Perussuomalaisten kenttätyöhön Porin ja La-vian kesätapahtumissa, ja vuoden aikana tapahtunut

positiivinen muutos suhtau-tumisessa Perussuomalaisiin on ollut aivan ilmeistä.

Massat liikkeelle

Oman vaalityöni suunnitte-lu on käynnissä. Vaaliohjel-mani pääosassa ovat yhteis-kuntamme vähäosaisimmat – työttömät, lapsiperheet, omaishoitajat, eläkeläiset. Ne ihmiset, joiden asioita Perussuomalaiset ovat pe-

rinteisesti halunneet ajaa. Vaalibudjettini on pieni, mutta äänestäjän käsis-sä on, äänestääkö rahaa vai ajatusta. Osana omaa vaalityötäni toimii myös Perussuomalaisten Täys-muutos-ryhmä, joka esittää parannuksia pienyrittäjien asemaan mm. vaatimalla yrittäjille muita kansalaisia vastaavia sosiaalisia perus-oikeuksia, sekä ratkaisuja julkisen talouden tervehdyt-

tämiseen. Tulevista vaaleis-ta on hyvin vaikea ennustaa mitään, sillä niin suuria muutoksia on tulossa. Ää-nestäjien käyttäytyminen on yhtä suuri mysteeri. Ää-nestäjät ovat yhä tiedosta-vampia tässä avoimuuteen kannustavassa ajassa, ja suhtautuminen poliittiseen vaikuttamiseen tuntuu käy-vän läpi jonkinlaista mur-rosta, joten massat tulisi vain saada liikkeelle.

Vinkkejä naisille

Yhä epävarmemmassa yhteiskunnassamme tein äitiyslomallani ratkaisun jättää tekninen työni myyn-ti-insinöörinä, ja hypätä yksityisyrittäjäksi kauneus-alalle. Se on minulle luon-tainen alavalinta muodin ja kauneuden muodostuessa minulle intohimoiksi.

Naispoliitikkona pu-keutuminen voi olla perin ongelmallista, sillä poli-tiikan parissa työskente-leville naisille ei ole omaa pukeutumiskoodia. Liian naisellinen tai tyylikäs vaatetus voi murentaa po-liittista uskottavuutta, ja hyvin professionaalinen ja asiantuntijuutta edustava asu antaa liian maskulii-nisen vaikutelman, joka ei sekään ole toivottu. Äidil-linen pukeutuminen taas ei sovi vallanpitäjälle.

Kaikille satakuntalaisil-le kuin koko Suomen nais-puolisille vaaliehdokkaille haluan antaa seuraavan yleisohjeen pukeutumiseen liittyen julkisissa poliittisis-sa tilaisuuksissa. Käyttäkää neutraaleja värejä: harmaan tai ruskean eri sävyjä, tum-mansinistä, viininpunaista, violettia ja mustaa. Välttä-kää puoluevärejä vihreää ja punaista.

Gondoleezza Rice on-nistui pukeutumisessaan valitsemaan sellaisia asuko-konaisuuksia, jotka säilytti-vät sekä naisellisuuden että poliittisen uskottavuuden. Myös Saksan Angela Mer-kel on saanut huippustylis-tin ohjeita asuvalintoihinsa, joten hänen tyyliään on myös syytä seurata.

Teksti: Taru KankkonenKuva: Harri Lindell

EDUSKUNTAVAALIT LÄHESTYVÄT

Olen suhtautunut veron-kevennyksiin kriittisesti jo vuodesta 2003 saakka. Nyt on tullut pää vetävän käteen, valtio velkaantuu ennätys-tahtia. Tuloerojen kasvuun en näe muuta lääkettä kuin pienimpien tulojen korotus.

Vaalirahasoppaan ovat jo lähes kaikki muut puo-lueet sotkeentuneet paitsi

Perussuomalaiset. Eihän ää-nestäjille jää enää kuin yksi todellinen vaihtoehto.

Tienpidon kunnostus-määrärahat ovat aivan riit-tämättömät, teiden pohja pettää monin paikoin. Eri-tyisen huonosti on hoidettu kevyen liikenteen väylät, eikä niitä ole ilmeisesti aiot-tukaan korjata.

Lähde tekemään historiaa!

Harri Kerijoki, perus-hämäläinen eläkkeellä oleva puuseppä Heino-lasta, Perussuomalaisten perustajajäseniä. Heinolan kaupunginvaltuuston sekä Päijät-Hämeen maakunta-valtuuston jäsen.

Vuosien varrella olen toimittanut lukuisia kirjal-lisen kysymyksen aiheita Raimo Vistbackalle. Näis-tä kysymyksistä aiheesta riippuen on ollut hyvinkin konkreettista apua.

Terveydenhuollossa ja erityisesti vanhustenhuol-lossa on niin ihmeellisiä kiemuroita, että sitä ei voi tavallinen kaduntallaaja mi-tenkään ymmärtää. Äänes-täjille on yksi selkeä viesti, kaikki jotka ovat ilmoittau-tuneet Perussuomalaisten kannattajiksi todella myös

lähtevät äänestämään. Eri-tyisesti kannustan sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole ai-emmin äänestäneet. Lähte-kää nyt tekemään historiaa!

Page 14: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen14 No: 15 • Marraskuu 2010www.perussuomalaiset.fi • [email protected]

Suoraan markoiksi muutettuina monien tuotteiden ja palveluiden hinnat näyttävät hurjilta. Alla satunnaisia poimintoja kaupungilta:

Kallista on...Kallista on...

Kerrostalo-yksiö 29 m2

1 123 743 mk

Miestenparturi148 mk

Etelä-Savon piirin puheen-johtaja Pekka Leskinen on luopumiseläkkeellä oleva maanviljelijä, joka on har-rastanut myös metsästystä jo 45 vuoden ajan. Niinpä hän onkin ollut paljon teke-misissä eläinten ja eläinsuo-jelukysymysten kanssa.

Leskinen pitää tiuken-tunutta valvontaa maati-loilla hyvänä asiana, mutta tehokkaampi valvonta ja aikaisempi puuttuminen muulla tavalla kuin vetä-mällä liian ahtaalle ajetut ihmiset lopullisesti lokaan olisi oikeudenmukaisempi ja parempi vaihtoehto niin ihmisten kuin eläintenkin kannalta.

- Yleensä paljastuneissa eläinten kaltoinkohteluta-pauksissa on kyse siitä, et-tä ihmiset ovat liian uupu-neita. Maatalous on EU:n myötä vedetty niin tiukoil-le, että varsinkin vanhem-pien ihmisten on vaikea jaksaa koko ajan kasva-vien tuotantovaatimusten paineiden alla. Tulee uu-pumus, masennus, alkoho-liongelma ja paha olo. Kun huolimattomuustapaukset käyvät ilmi, ihmiset vede-tään lopullisesti häpeään ja heistä tehdään paljon suurempia konnia kuin he todellisuudessa ovatkaan. He tarvitsisivat jonkun ulkopuolisen auttamaan jo paljon ennen kuin asiat ajautuvat siihen pisteeseen. Sillä tavalla niin ihmiset kuin eläimetkin säästyisi-vät paljolta turhalta kärsi-mykseltä.

Petoeläinkannat räjähtäneet käsiinMetsästäjänä Leskinen pi-tää hyvänä asiana, että har-vinaisia lajeja suojellaan ja tehdään niille pesimäaluei-ta, jotta ne pääsisivät lisään-tymään. Turpeennostoa tu-lisi rajoittaa tuntuvasti, sillä varsinkin vesilinnuilta hävi-ää pesimäalueita sen vuoksi.

- Esimerkiksi valkosel-kätikka ja liito-orava ovat Suomessa erityissuojelussa, ja ne ovatkin päässeet lisään-tymään ihan mukavasti.

Sen sijaan petoeläinkan-nat ovat liiallisen suojelun vuoksi päässeet räjähtämään käsiin. Susia on varsinkin Keski- ja Itä-Suomessa jo niin paljon, ettei vasikoita ja lam-paita enää uskalla laskea lai-tumelle. Myös koiria on viety jopa ketjusta. Samoin ilves-kanta on päässyt ryöstäyty-mään käsistä. Karhutkin tup-pautuvat jo kaupunkien kes-kustoihin ja taajama-alueille. Kehä kolmosen sisäpuolelle uskaltautuva karhu pääsee varmasti hengestään, mutta muualla Suomessa häirikkö-karhuille ei saada kaatolupia niin helposti.

- Supi- ja minkkikanta on aivan tavaton. Viime vuon-na supikoiria ammuttiin 172 000, tänä vuonna päästään varmaan jo yli kahdensadan-tuhannen. Ne rajoittavat lin-tukantoja ankarasti. Kumpi-kin laji on lähtöisin turkis-tarhoista Venäjän puolelta ja ovat Suomen luonnossa täysin ylimääräisiä.

Teksti: Mika Männistö

Ihmiset ajettu liian ahtaalle

Perussuomalaisten Etelä-Savon piirin puheenjohtaja toivoisi apua ihmisille, jotka tiukalle vedetyn maatalouden paineissa on ajettu liian ahtaalle.

Kuva: Fotokonttori.fi

Äskettäin eduskunnassa hyväksytyn haja-asutus-alueiden jätevesiasetuk-sen keskustelun varjossa käsiteltiin monien tun-teita kuohuttanut am-puma-aselakikin. Laki koskettaa kaikkia, sillä se lisää lääkäreiden työtä ja vastaanotolle pyrkivien jonoja, rasittaa asiakkaan ja lääkärin välistä luotta-mussuhdetta ja koettelee salassapitovelvollisuuden rajoja. Lääkäripulassa painivan maan kansan-edustajat eivät piitanneet kummankaan kustannus-vaikutuksista. - Puheetkin pidettiin tyhjän istuntosa-lin seinäpatsaille.

Asiantuntijoiden ”jär-jettömäksi” arvioima asela-ki meni läpi äänin 158-17. Ajautuuko ryhmäkuri-tettu eduskunta ohjauskyvyttö-män laivan tavoin äärimmäi-syydestä toiseen? Yksikään hallitus-puolueiden edusta-jista ei äänestänyt lakiesitys-tä vastaan. Sen sijaan kaikki perussuomalaisten ja kristil-lisdemokraattien edustajat, yksi sosiaalidemokraatti ja neljä vasemmistoliittolaista vastustivat lakia. - Mistä tu-levat varat noin 5000 aukto-risoidun ammuntakoulutta-jan ja lupakanslian poliisien palkkaamiseen? Kuka mää-rittelee kouluttajan päte-vyysvaatimukset?

Tuleeko isämaaylpeyttä kohottavia ilonhetkiä, kun ampujat menestyvät olym-pialaisissa?

Jätevesiasetus on kus-tannuksiltaan niin raskas ja ristiriitainen saavutet-tavissa olevaan hyötyyn nähden, että ministeri Paula Lehtomäki pakenee Kainuusta tavoittelemaan eduskuntavaaleissa pää-kaupunkiseudun viemä-riverkostoon kuuluvien asukkaiden ääniä. Onko haja-asutusalueen kansan valtaan nostaman riskisi-joittajan kainuulaispolut kuljettu loppuun? - Vihre-yttä vaativa asfaltin äänes-täjä voinee pelastaa.

Jätevesiasetus ja ampuma-aselakiKansan on vaikea saada

tarkoitushakuisuusvapaata tietoa Suomen osuudesta Itämeren fosfori-kuormaan. Eri tahojen kuormituslas-kelmien eroavuudet vievät niiden uskottavuuden. Sa-ma tilanne on Pohjanlah-den hyljemäärien arvioissa. – Virkamiehet sanovat, ettei niitä ole laskettu ja kalas-tajat toteavat niitä olevan liikaa!

Vaalitulospelko sävyt-tää kepulaisten Veikko Le-väniemen 27.10. ja Erkki Hännisen 31.10. Keski-pohjanmaassa julkaistuja jätevesikirjoituksia. Niissä käsitellään totuutta erittäin varomattomasti. Hänni-

nen suorastaan yllyttää välinpitämättömyyteen jätevesiasetuksen tulkin-nassa.

Alpo Ylitalokaupunginvaltuutettu, Ps.Kokkola

Minun on aika kääntää elämässäni uusi lehti.

Haluankin kiittää kaikkia teitä, joiden kanssa minulla on ol-lut ilo ja kunnia työs-kennellä näinä vuosina puolueen palveluksessa. Työni jatkajalle, joka on-kin talousalan rautainen ammattilainen, toivotan sydämestäni menestystä. Kiitos Teille kaikille yh-teisistä vuosistamme.

Tiina Sivonen

Kiitostyötovereille

Diesel7,13 mk/litra

Page 15: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen 15No: 15 • Marraskuu 2010 www.perussuomalaiset.fi • [email protected]

Perussuomalainen 9/2003

■HISTORIAA

■ LEIVÄNJAKAJA

Ei millään uskoisi, mut-ta niin se vain on, et-tä olemme taas kerran aloittamassa adventtiai-kaa, joulun odottamis-ta ja sen valmistamista. Kesä ja syksy on siis vääjäämättömästi taka-na, vaikka juuri on tehty puutarhan syystöitä eikä syksyn sadonkorjuusta-kaan tuntuisi olevan pit-kääkään aikaa. Aiheelli-sesti virsikirjassa muis-tutetaankin: Aikaamme auta muistamaan, se kulkee joutuisasti, pois juoksee aika joutuisaan, me väistymme kuin var-jot maan, vaan kautta kaikkein vaiheitten on armo iankaikkinen.

Niinpä täysin aihees-ta kaikuu kirkoissamme 1. adventtisunnuntaina Hoosianna-hymni. Se

Hoosianna – oi auta, oi pelasta

■PALKITUT

EU:n perustuslakiin liittovaltion symbolitEU:n tulee perustuslaki. Se on hyväksytyksi tullessaan Suomen perustuslain yläpuolella. Sen myötä vanha EU lakkautetaan ja perustetaan uusi. Perustuslaki pyritään saamaan valmiiksi hallitusten välisessä konferenssis-sa (HVK) joulukuuhun mennessä. Valmistelukunnan puheenjohtaja yhdessä varapuheenjohtajien kanssa on pyytänyt puheenjohtajavaltio Italiaa – ja henkilö-kohtaisesti Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaa Silvio Berlusconia – pitämään teksti koskemattomana.Päätoimittaja Rolf ”Fred” Sormo

Perussuomalaisten kannatus kestävässä nousussaPerussuomalaisten kannatus on lähes kaksinkertais-tunut viime eduskuntavaaleista. Monet ”politiikan asiantuntijat” odottivat kieli pitkällä, että Perussuo-malaisten kannatuksen nousu olisi taittunut kesäkuu-kausien tapahtumien johdosta. Näin ei ole käynyt.Puheenjohtaja Timo Soini

sanan kuulloon kehottami-nen ja kuljettaminen jne. Rakkaus on kekseliäs!

Oman pienuutemme tunteminen eli syntiseksi tunnustautuminen ei ole helppoa. Kalliit hunajan-pisarat -kirjankin mukaan se on perin vaikeaa. Mei-dän on luovuttava kaikesta omastamme, vanhurskau-destammekin, ja tuotava vain syntimme Kristuksen luo. Meidän on tuotava vain puutteemme ja kurjuutem-me, muuten ei Kristus sovi meille emmekä me Kristuk-selle. Hän on lunastajamme ja välimiehemme, meidän on oltava kadotettuja ja syntisiä, muuten emme sovi Kristukselle. Niinpä Huna-janpisaroissa sanotaan, et-tä Kristus haluaa pelastaa meidät ainoastaan siksi, että olemme syntisiä. On maail-

man vaikein asia ottaa vanhurskaudekseen yk-sin Kristus. Jos lisäämme siihen jotain omaamme, emme enää sallikaan hä-nen olla Kristuksena.

Tässä on meidän ad-venttiaikamme, joulun ja Joulun Lapsen odo-tuksen salaisuus. Vain yksin Kristuksen täysi ansio meidät pelastaa, ei mikään muu.

Antti Achreniuksen virren sanat saakoot olla rukouksenamme: ”Syn-tien pauloista irrota mei-dät, joudu jo, Jeesus, ja voimasi tuo. Heikot ja horjuvat helmaasi nosta, johda ja kanna ne lauma-si luo”.

Anssi JoutsenlahtirovastiKankaanpää

Perussuomalainen 9/2003

kertoo koko adventtiajan ja miksei myös koko elämäm-me tärkeimmän asian, sillä hoosianna merkitsee nöyrää rukousta: Oi auta, oi pelasta.

Joulummekin avautuu juuri tästä: me saamme Joulun Lapsen yltäkylläiset lahjat osaksemme ilman mi-tään omaa ansiotamme tai mahdollisuuttamme sulasta armosta. Meillä ihmisillä on kylläkin luonnostamme ylei-senä käsityksenä, että mei-dän itsemme olisi ansaittava jotain myös autuutemme asiassa maallisimmista asi-oista puhumattakaan. Halu-amme olla jotain niin omis-sa kuin toistenkin silmissä. Tällainen salainen ylpeyden kiusaus vaanii meitä kaikkia kristittyinäkin. Kuitenkin apostoli Paavalikin neuvoo: ”Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloi-

hin”. Nykyisessä käännök-sessä sama asia sanotaan: ”Älkää pitäkö itseänne mui-ta parempina, vaan asettu-kaa vähäosaisten rinnalle”. Jeesus itsekin opettaa yhä uudelleen, että se, joka tah-too olla suurin, olkoon kaik-kien palvelija, ja joka tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon kaikkien orja.

Kun uskollisesti täytäm-me Jumalan meille anta-maa kutsumusta - olkoon se meistä kuinka vähäpä-töiseltä tuntuvaa tahansa - tuottaa se kuitenkin täy-den sydämen tyydytyksen ja siunauksen elämäämme. Tällaisia toimia voisivat olla lähimmäisemme autta-minen lähellä tai kaukana,

Pohjois-Savon Perussuoma-laisten piirihallituksen jä-sen Mika Wallius palkittiin vuoden elatusvelvollinen –mitalilla Elatusvelvollisten Liitto ry:n valtakunnalli-sessa isäinpäivän juhlassa Lempäälän Ideaparkissa

13.11. Samanlaisella huo-mionosoituksella muistet-tiin myös Walliuksen yhteis-työkumppanina toiminutta Jyri Hatakkaa.

Mitalin perusteluissa Elatusvelvollisten Liiton puheenjohtaja Ahti Hur-

malainen mainitsi Walliuk-sen ja Hatakan toimineen liiton periaatteiden mukai-sesti edistämällä elatusvel-vollisten näkyvyyttä ja nyt myös maailmanlaajuisesti tuoneet esille huoltajuus-prosessien ongelmakohtia.

Kansainvälisellä näky-vyydellä Hurmalainen tar-koitti useasti palkittua do-kumenttielokuvaa Miesten vuoro, jossa molemmat mie-

het esiintyvät. Heillä molem-milla on myös kokemuksia vaikeista eroprosessien mu-kanaan tuomista huoltajuus-riidoista, joko jo päättynei-nä tai keskeneräisinä, kertoi Ahti Hurmalainen.

Molemmat palkitut kiittelivät huomionosoituk-sesta, lopuksi Mika Wallius esitti yleisölle tekemänsä kappaleen Valokuvaisä, ihan ensiesityksenä.

Perussuomalaiselletunnustusta elatusvelvollisena

Juankoskelainen Mika Wallius ja kuopiolainen Jyri Hatakka palkittiin vuoden elatusvelvollisina Elatusvelvollisten Liitto ry:n valtakunnallisessa juhlassa.

Page 16: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen16 No: 15 • Marraskuu 2010www.perussuomalaiset.fi • [email protected]

■EDUSKUNTAVAALIT LÄHESTYVÄT

Lisää ehdokasvalintojaHelsingissäHelsingin vaalipiirin ehdokaslista on täyttynyt. Ehdo-kaslistaa täydennettiin seuraavilla nimillä: Kristiina Il-marinen, Laura Jokela, Tuula Kuusinen, Maria Landén, Markku Uusipaavalniemi ja Juha Väätäinen.

Aiemmin ehdokkaiksi on nimetty Timo Elo, Jussi Halla-aho, Rene Hursti, Nina Huru, Sirkka Hänninen, Seppo Kanerva, Kristina Ljungqvist, Ossi Mikkola, Tom Packalén, Toni Paussu, Mika Raatikainen, Pekka Tiusa-nen, Antti Valpas, Pertti Villo ja Arto Välikangas.

Keski-Suomen lista täyttyiKeski-Suomen vaalipiirin ehdokaslista on täyttynyt. Eh-dokkaiksi nimettiin Anitta Kangas (Uurainen) ja Harri Oksanen (Keuruu), kunnanvaltuutettu.

Anitta Kangas on vuoden vaihteesta lähtien Uurais-ten kunnanhallituksen jäsen ja Keski-Suomen uusi pii-risihteeri.

Pirkanmaan Perussuomalaisten eduskuntavaalikampanjan avaus 20.11. TampereellaEduskuntavaalikampanjan avaus Tammelantorilla 20.11. klo 10-12. Mukana vaalityömies Matti Putko-nen. Tarjolla hernesoppaa!

Hämeen piirin vaalisivut avattuPerussuomalaisten Hämeen piiri on avannut vaalisivut. Sivut löytyvät osoitteeesta:www.perussuomalaiset-hameen-piiri.com/vaalit

- Ei ole kolmentoista pro-sentin parkkipaikkaa Pe-russuomalaisille, muistut-taa Matti Putkonen Uuden-maan ja Helsingin piirin eduskuntavaaliehdokkaita Kontula–talon Wanhassa Postissa torstaina 4.11.

Tilaisuus on alkanut noin klo 18, ja ihmiset ovat tulleet Espoosta, Vihdistä, Lohjalta, Hyvinkäältä, Hel-singistä, Keravalta ja vaikka mistä, kuuntelemaan Matti Putkosen opetusluentoa po-litiikasta.

Sanoma on selvä. Ei voida passiivisina odottaa galluppien lupaamaa vaa-livoittoa, vaan on oltava aktiivisia.

Jotkut yleisöstä juhlivat jo ”Oton päivää” (eduskun-tavaalit käydään 17.4.2011, Oton nimipäivänä), ja osa on ehtinyt tuudittautua gal-luppien lumoihin.

Putkonen menee asiaan. Ensin tulee asiaa kentällä työskentelystä:

- Älä tuhlaa aikaasi fun-damentalisteihin, jotka ovat jo päättäneet, jollei ympärillä ole ihmisiä jotka kaipaavat aivojumppaa.

- Suora kontakti ihmisiin.

- Ei liikaa omissa piireis-sä seurustelua. Ei hyö-dytä jos perussuomalaiset

juttelevat keskenään niitä näitä, vaan suomalainen ihminen kaipaa joskus jopa sitä että hänet haetaan jut-telemaan.

- Muista tehdä kotiteh-täväsi: kukaan ei osaa kaikkea, mutta kaikki ovat jossain hyviä. Keskity siihen mitä osaat.

- Älä valehtele että tiedät, jollet tiedä ja ota niistä asi-oista jotka tulevat esille tar-vittaessa selvää.

Setti on tiivistä ja muka-na pysyminen vaatii keskit-tymistä. Sähkön ja elämisen nykyhinnasta on puhetta. Äitiyspakkauksien kilpai-lutus kolmen vuoden takaa nousee puheenaiheeksi. Potin vei Tanska, joka val-mistuttaa äitiyspakkauksia Kiinassa.

Pakolaispolitiikassa on todellisessa hädässä olevia autettava. Sosiaaliturvalla shoppailijoille näytetään ovea.

Harmaan talouden syö-pä on leikattava, kun jo nyt on kyseessä miljardien tulo-virrat ja rehellinen yrittäjä on helisemässä.

Asioita käsitellään niin tiiviisti ja sen verran suurella volyymillä, että niistä voisi tehdä pienen käsikirjaston.

Yhtäkkiä minulle valke-nee, että olen oikeassa pai-kassa, oikeassa seurassa ja siivilöin minulle tärkeimmät asiat:

- Visa-kortti edellä EU:ssa -linjan on loputtava. Sääste-tään olemalla maksamatta Iso-Britannian Kreikka-pa-ketin osuutta. Säästetään 70 miljoonaa omiin peruspalve-luihin ja omien terveiden yri-tysten toimintaa varten.

Kreikalle on tämä ny-kyinen hallitus siis myöntä-nyt sen 8 miljardin takuu-paketin ja 1700 miljoonan euron lainan. Yhteensä n. 10 miljardia.

Pakkoruotsille EI. Ruot-sinkielen opiskelu voi säilyä, mutta ei tarvitse olla tilan-teita, jossa suomenkieliset asiakkaat tarvitsevat ruot-sinkielisiä lääkäreitä varten tulkkia Kirkkonummella.

Päiväni on ollut pitkä. Alkaen aamuseitsemältä Pa-silaan opiskelemaan, sieltä tietotekniikan museoon Val-lilaan, Ensi linjalle Hakanie-meen (Kallion virastotalo), jossa kuuntelen Sosiaalilau-takunnan muutoksenhaku-jaostolle järjestettyä esitel-mää Takuusäätiöstä. Siitä suoraan Kontulan Perussuo-malaisten kokoukseen ja sitä seuranneeseen Matti Putko-sen opetusluentoon.

Mieli on kuitenkin le-vollinen.

- Ensin suomalainen työ ja yrittäminen, jos sen jälkeen on aikaa, niin sil-loin voi syleillä maailmaa, kaikuvat Putkosen sanat päässäni.

Olen jälleen pistäytynyt Kontulan pysäkillä.

Tommi TampioKontulan Perussuomalaisten hallituksen varajäsen

Vartin parkki ja Kontulan pysäkki

Pornaisten ja lähialuei-den perussuomalaisille on perustettu oma yhdistys. Myrskylän, Pukkilan, As-kolan ja Pornaisten alueiden paikallisosaston perusta-va kokous pidettiin 27.10. puoluetoimistolla.

Kokouksen avasi Mar-jo Pihlman, jonka jälkeen jatkoi vastavalittu osaston puheenjohtaja Jukka Tu-runen (Pornainen). Vara-puheenjohtajaksi valittiin Simo Ahokanto (Askola) ja sihteeriksi Riitta Villanen (Pornainen). Muut alueen jäsenet valittiin osaston hallitukseen varsinaisena tai henkilökohtaisena vara-jäsenenä uusien sääntöjen mukaisesti. Yhdistyksen ni-meksi tuli puoluetoimiston ehdotuksesta Pornaisten Pe-russuomalaiset ry.

Kokouksen kulku meni oikein mukavassa ja leppoi-sassa tunnelmassa, olihan sitä valmisteltu jo pitkään. Uusien sääntöjen vuoksi täytyykin olla tarkkana ko-kouksen asialistaa laaties-

sa, että jokainen tarvittava kohta löytyy listalta sääntö-jen mukaisesti. Onneksi tar-vittavat asiantuntijat Marjo Pihlman ja Ossi Sandvik (pöytäkirjantarkastaja) oli-vat paikalla.

Kokouksessa paikalla olivat jäsenet Riita Villanen,

Pekka Villanen ja Jukka Turunen. Tavoitin alusta-vasti osan alueen jäsenistä puhelimitse ja otin vastaan heidän toiveitansa.

Kuntien välisellä alu-eella on esimerkiksi yhtei-nen rakennusvalvonta ja ympäristösuojeluosasto,

joten yhteistyö välillämme on tärkeää. Yhteistyö myös muiden osastojen kanssa on puolueelle erittäin tärkeää varsinkin vaalien lähestyes-sä, sillä joukossa on voimaa ja kehitystä.

Teksti: Jukka Turunen

Pornaisten Perussuomalaiset perustettu

Eduskuntavaalien aikataulut

Vuoden 2011 eduskuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 17.4.2011 ja muut tärkeät ajan-kohdat ovat seuraavat:

- ehdokashakemusten jättöpäivä: ti 8.3.

- ennakkoäänestys kotimaassa: ke-ti 6.-12.4.

- ennakkoäänestys ulkomailla: ke-la 6.-9.4.

- vaalipäivä: su 17.4.

- tulosten vahvistaminen: ke 20.4.

Page 17: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen 17No: 15 • Marraskuu 2010 www.perussuomalaiset.fi • [email protected]

■ PERUSSUOMALAISET NAISET RY:N HALLITUS

Jäsenet:

Kike ElomaaMaskupuh. 0400-824 [email protected]

Mervi KarinkantaTamperepuh. 041-546 [email protected]

Eila KiviojaSodankyläPuh: 040-758 [email protected]

Sirkka-Liisa LamminkoskiÄhtäripuh. 040-533 [email protected]

Minna MäkinenJyväskyläpuh. [email protected]

Helena OjennusParkanopuh. 0400-236 [email protected]

Sirkka-Liisa PapinahoOrimattilapuh. [email protected]

Hilkka SalonenHämeenlinnapuh. (03) 616 5903

Jaana SankilampiKajaanipuh. 040-513 [email protected]

Varajäsenet:

Mirva HyttinenKontiolahtipuh. 040 592 [email protected]

Heleena PekkalaYlöjärvipuh. 040-704 4059

Lea MäkipääKihniöpuh. 050-505 2171

Helena HiltunenOrimattilapuh. 0400-688 132

Marianne KoivistoHä[email protected]

Satu VirtalaLappeenrantapuh. 045-135 [email protected]

Kunniajäsen:

Annikki JalavaTampere

TaloudenhoitajaAuli KangasmäkiLemipuh. 020 7430 808, 0400 988 [email protected]

1. varapuheenjohtajaVaili Jämsä-UusitaloOuluPuh. 040-777 [email protected]

2. varapuheenjohtajaTuula KuusinenHelsinkipuh. 040-504 [email protected]

PuheenjohtajaMarja-Leena LeppänenLappeenrantapuh. 040-775 [email protected]

SihteeriIiris PeltomaaPyhärantaPuh: 050-342 [email protected]

ToiminnanjohtajaMarjo PihlmanEspoopuh. 020 7430 802, 0400-917 [email protected]

http://ps-naiset.perussuomalaiset.fi

Perussuomalaiset rp:n Kuusamon paikallisyhdis-tyksen perustava kokous pidettiin Kuusamossa 4.11. Vuodesta 2008 lähtien Tai-valkosken yhdistykseen kuuluneet Kuusamon Pe-russuomalaiset saivat nyt oman yhdistyksensä. Yh-distyksen nimi on Kuusa-mon Perussuomalaiset ry. ja kotipaikka Kuusamon kaupunki.

Yhdistyksen perustamis-asiakirjan allekirjoittivat puolueen kuusamolaiset jä-senet Krista Poutanen, Juha Poutanen ja Pentti Tikka-nen. Pidetyssä järjestäyty-mis- ja syyskokouksessa yh-distyksen puheenjohtajaksi

valittiin Krista Poutanen ja muiksi hallituksen jäseniksi Juha Poutanen ja Pentti Tik-kanen. Yhdistyksen tilintar-kastajaksi valittiin Matti Kyllönen, varalle Esko Tör-mänen.

Toimintasuunnitelmas-sa asetettiin Kuusamon tavoitteeksi 10% kanna-tuksen saaminen tulevissa eduskuntavaaleissa ja 1-3 valtuutetun saaminen seu-raavissa kunnallisvaaleissa kaupunginvaltuustoon.

Yhdistys pyrkii kriitti-sellä ja kansaa puolustaval-la politiikallaan heikentä-mään keskustapuolueen ja kanssa toimivien ylivaltaa Kuusamossa.

Kokoukseen osallistui lähes 30 henkilöä, joista useat liittyivät puolueen jäseniksi. Yhdistyksen hal-litusta evästettiin varsin voimakkaalla Kuusamon paikallishallintoon kohdis-tuvalla kritiikillä. Erityisesti arvosteltiin epäoikeuden-mukaista, Rukaa ja Toran-kia suosivaa ja Kirkonkylää sortavaa kaavoitusta, min-kä seurauksena Kirkonky-län ja sivukylien kehitys on rampautunut. Myös kansa-laisten perusoikeuksien to-teutumisessa nähtiin monia ongelmia. Luottamus kes-kustapuolueen johtamaan hallintoon on monien mie-lestä romahtanut.

Yhdistys vaatii vaalita-voitteissaan työn palaut-tamista alkulähteilleen ja yhtyi Perussuomalaisten Oulun piirin eduskunta-vaaliohjelman linjauksiin koskien erityisesti rauta-tiehankkeiden virittämistä välillä Oulu-Kuusamo ja Taivalkoski-Kuusamo-Ru-ka-Salla-Sokli.

Uusi yhdistys sai vas-taanottaa onnitteluja mm. Taivalkosken “emoyhdis-tykseltä”, Oulun piiriltä ja Perussuomalaisten puolue-neuvostolta.

Teksti: Matti KyllönenKuva: StudioKaira/Tapio Heinonen, Kuusamo

Perussuomalaistenpaikallisyhdistys Kuusamoon

Perussuomalaisten Kuusamon yhdistyksen perustajia syntymäpäiväkuvassa. Vas. varapuheenjohtajaksi valittu Pentti Tikkanen, puheenjohtajaksi valittu kansanedustajaehdokas Krista Poutanen, sihteeriksi valittu Juha Poutanen ja synty-män “kätilönä” toiminut kansanedustajaehdokas Matti Kyllönen.

Ei voi olla totta, että suo-malaiset ovat hyväksy-mässä sen, että Suomesta

tulee kehitysmaatasoinen viestintämaa. Postia saisi osassa maata vain kahdesti viikossa.

Sivistysmaiden ensim-mäisiä toimivia palveluita niiden historiassa kehityk-seen on ollut posti. Se on varmistanut, että julkinen valta on voinut lähestyä tasa-arvoisesti kansalaisia ja kansalaiset päätöksente-koa ja julkista palveluiden tuottamista. Ja kauppa on voinut toimia.

Haluavatko hallitus-puolueet politiikallaan, että ihmisen on tarkoitus syntyä tähän maailmaan ja elää 10.000 asukkaan kaupun-ginosassa? Keskellä pyöreää rakennusta ovat kaupat ja koulut. Liikuntaa voi harras-taa kuntosaleilla tai käydä ympyrätalon ulkopuolella. Talosta ei tarvitse lähteä kuin bussilla työpaikalle, jos ei ole kaupassa tai koulussa töissä. Kaikilla on ikkuna ulos ja muuttaminen on helppoa.

Mielestäni tätä kokeil-tiin Britanniassa ja talo slummiuttui 10 vuodessa. Kyllä elämässä tulee olla jotain, mitä haluaa kodis-taankin ja sen ympäristös-tä. Aika moni suomalainen haluaa edelleen asua oma-kotitalossa järven rannalla. Tai ainakin kasvattaa muu-taman porkkanan lapsensa kanssa.

Vaili Jämsä-UusitaloOulu

Postia viedään - nouskaa barrikaadeille

■MIELIPIDE

Page 18: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen18 No: 15 • Marraskuu 2010www.perussuomalaiset.fi • [email protected]

Kreikan kriisi ei ole ohi

Kävin torstaina 28.10. edus-kunnassa. Tutulta näytti. Seurasin kyselytuntia lehte-reiltä ja myönnettävä on, et-tä salin puolelle paloi mieli.

Pääministeri ja valtio-varainministeri olivat Brys-selissä, niissä pöydissä, joissa kuullaan mitä Rans-ka ja Saksa ovat EU:ssa päättäneet.

Suomen hallituksen edus-tajat sanoivat ennen Brysselin matkaa, että Suomi ei kan-nata EU:n perussopimusten avaamista. Brysselissä pää-ministeri ilmoitti, että Suomi ei vastusta niiden avaamista. Mieli muuttui yhdentoista ki-lometrin korkeudessa.

Keskustan kansanedus-taja Markku Laukkanen, joka kansan tahdosta jat-kaa Suomen eduskunnassa ainakin huhtikuuhun asti (jatkosta ei ole varmuutta) ja joka kansan tahdosta ei päässyt EU-parlamenttiin, väitti Kreikan kriisin olevan ohi. Puhe on niin mainio, että sitä kannattaa siteerata.

”Kaikesta tärkeintähän on tässä nyt, edustaja Kallis, että Kreikan tilanne rauhoit-tui. Kreikka saa tällä hetkel-lä markkinaehtoista rahaa markkinoilta eikä ole tällä hetkellä mikään ongelmata-paus, me patosimme sen.”

Kyllä kansa tietää. Ei noin pehmeitä puhumal-

Kuva: Jukka Jusula

vu ja ilman heitä ei todellis-ta EU-liittovaltiota synny. Ei vaikka mukaan otettai-siin Turkki ja Serbia. EU:n pakkolaajentaminen on su-laa hulluutta.

Olin talousohjelma A-plussan vieraana. Olen ol-lut Perussuomalaisten pu-heenjohtajana 13 vuotta, enkä ole vuosiin saanut tv-esiintymisestäni niin paljon myönteistä palautetta kuin tästä. Nyt tiedän ensikäden lähteistä, että myös Kokoo-muksesta on vuotoa Perus-suomalaisiin Keskustan ja SDP:n lisäksi.

Suomen Kuvalehti ker-too, että monet viime vaa-leissa nukkuneet ovat nyt kannattamassa Perussuoma-

OTTEITA SOININ PLOKEISTA

la EU-parlamenttiin pidä päästä. Saas nähdä pääsee-kö enää eduskuntaankaan.

Kauppalehti kirjoittaa, että Kreikan valtiovarain-ministeri George Papacons-tatinou sanoo, että Kreikan talous supistuu tänä vuon-na neljä prosenttia ja ensi vuonna 2,5-3 prosenttia.

Kreikan kriisi on kaik-kea muuta kuin ohi.

Suomen hallitus on pis-tänyt suomalaisen veron-maksajan Kreikan takuu-mieheksi. Päätös oli väärä ja kallis. Euroalueen ha-joaminen on ajan kysymys. Yhteinen rahapolitiikka ei onnistu ilman yhteistä ta-lous- ja fi nanssipolitiikkaa. Britit eivät punnastaan luo-

EU-jäsenyytensä aikana Suomea vastaan on nostettu yli tuhat virallista huomautusta, joista kanteisiin asti on tähän mennessä johtanut puolisen sataa. Tällä palstalla käsittelemme joitain niistä rikoksista, joilla Suomi-neito on Brysselin herroja vastaan rikkonut.

Suomi tuomiolla

Asianosaiset: Euroopan yhteisöjen komissio vs. Suomen tasavalta

Euroopan yhteisöjen komissio vaatii kanteellaan yhteisöjen tuomioistuinta toteamaan, että Suomen tasavalta ei ole noudattanut luonnonvaraisten lin-tujen suojelusta 2 päivänä huhtikuuta 1979 anne-tun neuvoston direktiivin 79/409/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan liittymiseh-doista ja niiden sopimusten mukautuksista, joihin Euroopan unioni perustuu, tehdyllä asiakirjalla, mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole soveltanut tämän direktiivin 9 artiklan 1 kohdassa säädettyä poikkeusta siinä säädettyjen kriteerien mukaisesti, koska se ei ole osoittanut, että mainitun kohdan poikkeusedellytykset täyttyvät eräiden vesilintujen keväällä tapahtuvassa metsästyksessä Manner-Suo-messa ja Ahvenanmaan maakunnassa, erityisesti mitä tulee kriteerien ”ei muuta tyydyttävää ratkai-sua” sekä ”pieniä määriä” soveltamiseen etenkin lajien haahka (Somateria mollissima), telkkä (Bu-cephala clangula), tukkakoskelo (Mergus serrator), isokoskelo (Mergus merganser), pilkkasiipi (Mela-nitta fusca) ja tukkasotka (Aythya fuligula) osalta.

Tuomio: Osittain syyllinen.

Suomen tasavalta velvoitetaan korvaamaan oikeu-denkäyntikulut.

laisia. Äänestysaktiivisuuden nousu on hyvä asia. Perus-suomalaisten politiikka pu-huttelee kansan syviä rivejä.

Tehtäväni on johtaa Perussuomalaiset vaali-voittoon. Kova on urakka. Mahdollisuus tehdä poliit-tista historiaa on nyt.

Vastus ja kritiikki ko-venevat. Hanskat ovat kä-dessä.

Vaalivoitto tulee omalla linjalla ja omalla työllä.

Perussuomalaiset ovat Suomen kiinnostavin ja seuratuin puolue. Vanhojen puolueiden hermostumisen myötä pian myös arvostel-luin puolue. Ahjossa kulta-kin karaistaan. Kyllä kansa tietää!

Isänmaallisuus on tekojayhteiseksi hyväksi!Vetelin Perussuomalaiset järjestävät Itsenäisyyspäivän hä-märähetken Impivaarassa (metsästysmaja Haapasalossa, VT13 varrella) 6.12. klo 14 alkaen.

Tarjoilu nyyttäriperiaatteella; makkaraa, pipareita, glö-giä ja mitä ikinä keksitäänkään. Koko perheen tapahtu-massa vierailee tonttu ja lisäksi on muuta yllätysohjelmaa.

Jalasjärven Perussuomalaisten pikkujoulujuhlaJalasjärven Perussuomalaiset järjestävät pikkujoulujuhlan perjantaina 10.12.2010 klo 19.00 Jalasjärven Museon Pe-limannituvalla, osoitteessa Vanhankirkontie 2, Jalasjärvi. Tarjolla puuroa ja kahvia joulunisujen kera. Joulupukki vierailee illan aikana, ota paketti mukaan.Tervetuloa lapset ja lapsenmieliset aikuiset!

Pikkujouluhenkiset iltamat NastolassaNastolan Nuokulla (Ylätie 4) lauantaina 4.12. klo 14-22. Jutustelua, arpoja, kivaa tunnelmaa ja jammailua. Musiikis-ta vastaa Marjo Leinonen ja Miljoonan Markan Pakarat se-kä Slimstones alkaen klo 16.00, ilta jatkuu dj:n siivittämänä.

Pääsyliput 10 euroa (sis. glögi/pipari tai kahvi/torttu). Tuotto lyhentämättömänä nuorisotyön hyväksi. Tervetuloa kaikenikäiset!Järjestäjänä Nastolan Perussuomalaiset.

Pirkanmaan Perussuomalaisten pikkujouluPirkanmaan Perussuomalaisten pikkujoulu Ikaalisten Lu-halahden Luhatuulessa 4.12. alkaen klo 17.00. Ohjelmassa karaokea, tanssia, stand-up komiikkaa, arvontaa sekä tie-tysti joulupukki ja pikkupaketit.

Jouluinen ateria yhteensä vain 25 euroa. Ilmoittautumi-set viimeistään 28.11 mennessä piirin p.j 0400 984238 tai sihteerille 040 7602 975.

Mahdollisista yhteiskuljetuksista sovitaan myöhemmin. Koko piiri ja myöskin Satakunnasta tervetuloa mukaan!

Nuorten tapahtumaTampereellaPirkanmaan perussuomalaiset nuoret järjestävät nuorille suunnatun tapahtuman Tampereella 22.11.2010. Tapah-tuma järjestetään osoitteessa Hämeenkatu 6, kuudennessa kerroksessa. Tapahtumassa puhumassa ovat Jussi Halla-aho, Ilmari Rostila ja Heikki Luoto.Tilaa on rajoitetusti, joten tule ajoissa paikalle!Lisätietoja tapahtumasta saa tapahtuman vetäjältä, Tomi Antilalta, puh. 045 208 89899.

Kokous- ja tapahtumailmoituksetlöydät myös internetistä:

www.perussuomalaiset.fi /tapahtumat

Page 19: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen 19No: 15 • Marraskuu 2010 www.perussuomalaiset.fi • [email protected]

■ PUOLUETOIMISTO

Puoluesihteeri: Ossi SandvikPuh. 0207 430 806, 0400 926 [email protected]

Vastaava päätoimittaja:Harri LindellPuh. 0207 920 362, 040 749 [email protected]

Jäsen- ja järjestöasiat:Marjo PihlmanPuh. 0207 430 802, 0400 917 [email protected]

Toimittaja:Mika MännistöPuh. 0207 920 [email protected]

Toimistoharjoittelija:Heidi RonkainenPuh. 0207 430 805, 0400 917 354

Perussuomalaiset rp.Mannerheimintie 40 B 56, 00100 HELSINKIPuh: 020 7430 800Fax: 020 7430 [email protected]

www.perussuomalaiset.fi

Vaalityömies:Matti PutkonenPuh. 0207 430 809, 0400 904 [email protected]

Kenttäsihteeri:Vesa-Matti SaarakkalaEtelä-Pohjanmaan piiri,Työväenkatu 4A,60100 SeinäjokiPuh. 0400 917 [email protected]

Eläkkeellä oleva vanhempi rikoskonstaapeli Olli Sa-demies Helsingistä toimi poliisina 34 vuoden ajan. Näiden vuosien aikana po-liisintyö on mennyt saman-aikaisesti eteenpäin ja taval-laan myös taaksepäin.

- Kun oli pienet piirit eikä tietokoneita, oli poliisi lähempänä kansaa. Nyt me-netelmät ovat tehokkaam-pia, mutta inhimillinen kosketus ja vuorovaikutus kansalaisten ja poliisin vä-lillä on kärsinyt.

Helsingissä poliisintyö on muuttunut pakkotah-tiseksi. Partiot rientävät keikalta keikalle ja ennal-taehkäisevä partiointi on käytännössä lakannut. Ti-lalle ovat tulleet vartijat ja turvakamerat.

- Yleisö ei aina ymmärrä, että tänä päivänä poliisia si-tovat kaikenlaiset määräyk-set ja aina vain tiukemmat ohjeistukset, joiden mukaan toimiminen ei käytännössä aina ole mahdollista, kun päätöksiä kentällä joutuu tekemään sekunnin murto-osissa.

Ollaan suomalaisia vaikka hammasta purren

Olli Sademies on ollut myös politiikassa muka-

na pitkään. 16-vuotiaasta saakka hän on toiminut monilukuisissa puolueissa, järjestöissä ja luottamus-tehtävissä, kuten Helsingin Rikospoliisiyhdistyksen hallituksessa ja sihteerinä, Suomen Rikospoliisiliiton hallituksessa ja luotta-

musmiehenä sekä valtion virkamiesten työttömyys-kassan hallituksessa, vain joitain mainitakseni. Tällä hetkellä hän toimii muun muassa Helsingin kaupun-gin varavaltuutettuna. Hän oli myös Helsingin kau-punginvaltuutettuna Tony

Halmeen varamiehenä ja rakennuslautakunnassa. Perussuomalaisten jäsen hän on ollut jo pitkään.

- Arvostan suomalai-suutta yli kaiken, ja minulle tärkeintä on että Suomi voi hyvin. Vaikka Perussuoma-lainen aate on imenyt jäse-

niä ja vaikutteita sieltä tääl-tä, kaikkia yhdistää se, että ollaan suomalaisia vaikka hammasta purren. Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto.

Teksti: Mika MännistöKuvat: Harri Lindell

Inhimillisyys on kärsinytOlli Sademies (kuvassa oikealla) oli paikalla 8.10 Storyvillessä pidetyssä Juha Henrikssonin kirjoittaman musiikin suurmiehenä tunnetun Rauno V. Lehtisen elämäkerran julkistamistilai-suudessa Rauno V. Lehtinen muistoyhdistys ry:n vara-puheenjohtajan ominaisuu-dessa yhdessä yhdistyksen hallitukseen kuuluvien Matti Metsäkedon ja Viktor Klimenkon kanssa.

Yhdistyksen arvovaltaisina jäseninä toimivat Helsingin poliisikomentaja Jukka Rii-konen sekä kapellimestari Riku Niemi, joka suunnit-telee ja toteuttaa Rauno Lehtisen 70-vuotisjuhla-konsertin vuonna 2012.

Tilaisuuden aikana pidettiin letkeät jamit, joissa lauloi Hannu Lehtonen, bassoa soitti Pentti Mutikainen, rumpuja Toni Parkkonen, saksofonia Pentti Lasanen ja pianoa Seppo Hovi. Kirjan on kustantanut Suomen Jazz & Pop Arkisto JAPA.

Liki 80 vuotiaan Eduskun-talon uusi yleisösisäänkäyn-ti avattiin virallisesti tiistai-na 9.11.

Ylivoimaisesti Suomen tunnetuimman rakennuksen uudessa sisäänkäynnissä on huomioitu myös esteettö-myys. Tällä on iso merkitys liikuntarajoitteisille ja huo-nosti liikkuville ihmisille. Esteettömyys on osa tasa-arvoa, nyt myös liikunta-rajoitteisilla ihmisillä on matala kynnys tulla edus-kuntaan, ihan konkreetti-sellakin tasolla ilmaistuna. Sisäänkäyntiä ovat olleet suunnittelemassa mm. In-validiliitto ja Stakes, jotka ovat antaneet remonttiin oman asiantuntemuksensa. Nyt toteutettu uudistus on yksi osa suurta Eduskun-tatalon remonttia, joka to-

teutetaan tulevien vuosien aikana.

Eduskuntatalo on nyt lähes esteetön rakennus, muutamia paikkoja lukuun ottamatta. Suomalaista kansanvaltaa parhaimmil-laan edustaa esteetön si-säänkäynti.

Teksti ja kuvat:Harri Lindell

Eduskuntatalon esteettömänyleisösisäänkäynnin avajaiset

Perussuomalaisia avajaisissa edusti Pirkko Ruohonen-Lerner. Kuvassa myös Rainer Hindsberg, eduskuntatiedotuksenapulaistiedotuspäällikkö.

Page 20: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen20 No: 15 • Marraskuu 2010www.perussuomalaiset.fi • [email protected]

JÄRJESTÖTOIMINTA

PAIKALLISYHDISTYSTEN KOKOUKSET

Mustasaaren Perussuomalaiset -Korsholms Sannfi nländarna ry

Syys- ja sääntömuutoskokousLauantaina 20.11.2010 klo 15.00, Sommarösundv.408 S-Vallgrund. Esillä sääntöjen määräämien asioiden ohel-la paikkallisyhdistyksen sääntöjen muuttaminen PHR:n ennakkotarkastamien sääntöjen mukaisiksi. Valitaan uusi rahastonhoitaja. Tervetuloa!

Riihimäen Perussuomalaiset ry

Syys- ja sääntömuutoskokousMaanantaina 29.11.2010 klo 18.00 Riihimäen Vapaaseu-rakunnan kahvila, Keskuskatu 3. Esillä sääntöjen määrää-mien asioiden ohella paikallisyhdistyksen sääntöjen muuta-minen PRH:n ennakkotarkastamien sääntöjen mukaisiksi. Paikalla kansanedustajaehdokas Seppo Venesjärvi. Terve-tuloa! Kahvitarjoilu.

Akaan Perussuomalaiset ry:n

Syys- ja sääntömuutoskokousLauantaina 27. päivänä marraskuuta 2010 osoitteessa Rantatie 3, 37830 Viiala. Sääntöjen määräämien asioiden lisäksi on käsiteltävänä paikallisyhdistyksen sääntöjen muuttaminen PRH:n ennakkotarkastamien sääntöjen mu-kaisiksi. TervetuloaHallitus

Loviisan Perussuomalaiset

Syys- ja sääntömuutoskokousPerjantaina 19.11.2010 klo 18.00 Ravintola Stellan kabi-netissa. Esillä sääntöjen määräämien asioiden ohella pai-kallisyhdistyksen sääntöjen muuttaminen PRH:n ennakko-tarkastamien sääntöjen mukaisiksi. Tervetuloa!Loviisan Perussuomalaiset ry:n hallitus

Kotkan Perussuomalaiset ry:n

Syys-ja sääntömuutoskokousPerjantaina 3.12.2010 kello 17, Kotka, Laulumiesten talo (laulusaunan tila) Korkeavuorenkatu 11, käynti sisäpihal-ta. Käsitellään syyskokousasiat sekä yhdistyksen sääntöjen muuttaminen PRH:n ennakkotarkastamien sääntöjen mu-kaisiksi. Samalla vietämme pikkujoulua, josta tiedotamme jäsenillemme myöhemmin. TervetuloaHallitus

Vaasan Perussuomalaiset

SääntömuutoskokousVaasan Perussuomalaisten sääntömuutoskokous 21.11. en-tisellä linja-auto asemalla klo 15.00. Finesse Finland Oy:n toimitilat.

Lapuan Perussuomalaiset ry:n

Syys- ja sääntömuutoskokousSunnuntaina 28.11.2010 klo 16.00 Kahvila Nukkeruusus-sa, Siiriläntie 3, Lapuan jokilaakson matkailu puutarha. Esillä on sääntöjen määräämien asioiden ohella paikallis-yhdistyksen sääntöjen muuttaminen PRH:n ennakkotar-kastamien sääntöjen mukaiseksi ja niiden hyväksyminen. Lisäksi kokouksen aiheena on muut esille tulevat asiat. Tervetuloa!

Lohjan Seudun Perussuomalaiset ry:n

Syys- ja sääntömuutoskokousPerjantaina 26.11.2010 klo 18.00 Lohjan Kaupungintalolla, Karstuntie 4 (käynti sisäpihan puolelta). Esillä sääntöjen mää-rämien asioiden ohella paikallisyhdistyksen sääntöjen muut-taminen PRH:n ennakkotarkastamien sääntöjen mukaisiksi.

Kokouksen jälkeen vietämme vapaamuotoiset pikku-joulut paikallisessa antikvariaattisessa oluthuone Opus-K:ssa. Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat jäsenet.Lohjan Seudun PS / HallitusLisätietoja: Riikka Slunga-Poutsalo, p. 040-5509280

Akaan Perussuomalaiset ry:n

Syys- ja sääntömuutoskokousLauantaina 27.11.2010 klo 15.00 osoitteessa Rantatie 3, 37830 Viiala. Sääntöjen määräämien asioiden lisäksi on käsi-teltävänä paikallisyhdistyksen sääntöjen muuttaminen PRH:n ennakkotarkastamien sääntöjen mukaisiksi. Tervetuloa.Hallitus

Lappeenrannan Seudun Perussuomalaiset ry

Syys-ja sääntömuutoskokousTorstaina 2.12.2010 kello 17.00 Lappeenrannan kaupun-gintalolla (Villimiehenkatu 1), Willimies-kabinetissa.Esillä sääntömääräisten asioiden lisäksi paikallisyhdistyk-sen sääntöjen muuttaminen PRH:n ennakkotarkastamien sääntöjen mukaisiksi. Paikalla piirin johtoa sekä eduskun-tavaaliehdokkaita. Tervetuloa! Hallitus

Ilomantsin Perussuomalaiset ry

Syys- ja sääntömuutoskokousLauantaina 20.11.2010 klo 12.00 Ilomantsin leipomonKabinetissa. Esillä sääntöjen määräämien asioiden ohellapaikallisyhdistyksen sääntöjen muuttaminen PRH:n en-nakkotarkastamien sääntöjen mukaisiksi. Tervetuloa.Hallitus

Kaakon Perussuomalaisten

Perustamis- ja syyskokousTervetuloa kaikki Haminan, Miehikkälän ja Virolahden Perussuomalaiset rp:n jäsenet ja muutkin asiasta kiinnostu-neet perustamaan uutta alueyhdistystämme! Perustamisko-kous pidetään Haminassa, Hotelli Haminan kokoustiloissa lauantaina 20.11.2011 klo 13.00 alkaen. Tarjolla on myös-kin virvokkeita.

Perustamiskokouksen jälkeen pidämme heti perään pe-rustetun yhdistyksemme syyskokouksen, jossa valitsemme 1.1.2011 alkavan toimintakautemme ja varsinaisen yhdis-tystoimintamme hallituksen jäsenet ja muut toimihenkilöt. Toimialueeksemme tulee Haminan, Miehikkälän ja Viro-lahden kuntien alueilla toimivien Perussuomalaisten rp:n jäsenien yhteistoiminta ja valvonta.

Äänioikeus on kaikilla alueemme rekisteröidyillä jäse-nillämme. Muistakaa myös suorittaa Perussuomalaiset ry:n jäsenmaksu ennen kokousta ääni- ja puheoikeuden saami-seksi. Jos olette maksaneet jäsenmaksun syyskuun jälkeen tai aiotte maksun suorittaa vasta ennen kokousta, niin ottakaa mukaan maksutosite jotta voimme varmistua äänioikeudes-tanne. Jäsenmaksua ei voi suorittaa paikan päällä!

Kokous on kuitenkin avoin tilaisuus kaikille Perussuo-malaisten paikallistoiminnasta kiinnostuneille, joten voitte ottaa mukaan myös tuttavianne ketkä haluavat lisätietoa alueemme Perussuomalaisesta toiminnasta.

Tervetuloa siis kaikki tekemään lähialuistamme yhteistä Perussuomalaista rintamaa, jossa ketään ei jätetä yksin!

Orimattilan Perussuomalaiset ry:n

Syys- ja sääntömuutoskokousSunnuntaina 21.11.2010 klo 17.00. Paikka: Järjestötupa, Rantatie 2. Esillä sääntöjen määräämien asioiden ohella paikallisyhdistyksen sääntöjen muuttaminen PRH:n en-nakkotarkastamien sääntöjen mukaisiksi. Tervetuloa!Lisätietoja: pj. Seppo Venesjärvi p. 040-5073305sihteeri Onni Hiltunen, p. 040 1779783

Haapajärven Perussuomalaiset ry:n

Syys-ja sääntömuutoskokousPerjantaina 26.11.2010 kello 19.00 Haapajärven kaupun-gintalolla, kokoushuone 2. Esillä sääntöjen määräämien asioiden ohella paikallisyhdistyksen sääntöjen muuttami-nen PRH:n ennakkotarkastamien sääntöjen mukaisiksi. Lisäksi keskustellaan vuoden 2011 eduskuntavaaleista. Paikalla eduskuntavaaliehdokas Ahti Moilanen.Tervetuloa!Hallitus

Vetelin Perussuomalaiset ry:n

Syys- ja sääntömuutoskokousRäyringin monitoimitalolla ke 1.12. klo 18.30 alkaen. Ko-kouksessa käsitellään sääntöjen määräämät syyskokousasi-at sekä yhdistyksen sääntöjen muuttaminen PRH:n ennak-kotarkastamien sääntöjen mukaisiksi.

Laitilan perussuomalaiset ry:n

Syys- ja sääntömuutoskokousKeskiviikkona 24.11.2010 klo 18.00 Laitilan kaupunginta-lolla. Esillä sääntöjen määräämien asioiden ohella paikal-lisyhdistyksen sääntöjen muuttaminen PRH:n ennakkotar-kastamien sääntöjen mukaisiksi.

Lapinlahden Perussuomalaiset ry:n

Syys- ja sääntömuutoskokous

Torstaina 2.12.2010 klo 19.00 Ulmansaaressa Ritva Ma-rinilla, Anaskintie 30. Esillä sääntömääräisten asioiden lisäksi paikallisyhdistyksen sääntöjen muuttaminen Prh:n ennakkoon tarkastamien sääntöjen mukaisiksi. Tervetuloa.

Jalasjärven Perussuomalaiset ry:n

Syys- ja sääntömuutoskokousPerjantaina 10.12.2010 klo 18.00 Jalasjärven Museon Pelimannituvalla, Vanhankirkontie 2, 61600 Jalasjärvi. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat sekä paikallisyhdistyksen sääntöjen muuttaminen PRH:n en-nakkotarkastamien sääntöjen mukaisiksi. Tervetuloa !Hallitus

Mänttä-Vilppulan Perussuomalaiset ry

Syys-ja SääntömuutoskokousPerjantaina 26.11.2010 klo 18.00 Riita ja Timo Tukialla, Heinämäentie 60, Vilppula. Esillä syyskokouksen sääntö-määräisten asioiden lisäksi paikallisyhdistyksen sääntöjen muuttaminen PRH:n ennakkotarkastamien sääntöjen mu-kaisiksi. Tervetuloa kaikki toiminnasta kiinnostuneet.

Keravan Perussuomalaiset ry:n

Syys- ja sääntömuutoskokous22.11.2010 klo 18, osoitteessa: Kurkelankatu 34, 04230 Kerava (kerhohuoneella). Kokouksessa käsitellään sääntö-muutokset PRH:n ennakkotarkastuksen mukaisiksi, sekä muut sääntömääräiset asiat.

Siilinjärven Perussuomalaiset ry:n

SääntömuutoskokousSunnuntaina 21.11.2010 klo 17, osoitteessa Lakisiili, Ase-matie 2, 71800 Siilinjärvi. Esillä yhdistyksen sääntöjen muuttaminen PRH:n ennakkotarkastamien sääntöjen mu-kaisiksi. Tervetuloa!

Mäntsälän Perussuomalaiset ry

Syys- ja sääntömuutoskokousKeskiviikkona 24.11.2010 klo 18.00 Mäntsälän kunnan-talolla. Esillä sääntömääräisten asioiden lisäksi paikallisyh-distyksen sääntöjen muuttaminen PRH:n ennakkotarkasta-mien sääntöjen mukaisiksi.

Lisää kokouskutsuja sivulla 22.

Muistattehan lähettää sääntö-/nimenkirjoittajien

muutosilmoitukset puoluetoimistoon

PRH:lle vietäväksi.

Page 21: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen 21No: 15 • Marraskuu 2010 www.perussuomalaiset.fi • [email protected]

■PUOLUEHALLITUS

Timo Soinipuheenjohtaja Puh. 050-511 [email protected]

Pentti Oinonen1. varapuheenjohtajaPuh. (09) 432 [email protected]

Auli Kangasmäki2. varapuheenjohtaja Puh. 020 7430 808, 0400 988 [email protected]

Vesa-Matti Saarakkala3. varapuheenjohtajaPuh. 0400 917 [email protected] www.saarakkala.fi

Ossi SandvikpuoluesihteeriPuh. 0207 430 806, 0400-926 [email protected]

Lauri HeikkiläPuh. 02-484 5773, 050-514 6764 [email protected]

Reijo HongistoPuh. 040-525 [email protected] www.reijohongisto.fi

Seppo HuhtaPuh. 040 516 [email protected] www.seppohuhta.fi

Pekka LeskinenPuh: 040-702 [email protected]

Osmo KokkoPuh. 0400-375 472, 013-137 [email protected]

Maria LohelaPuh. 041 544 [email protected] www.marialohela.fi

Pirkko MattilaPuh. 050-517 [email protected]

Raimo VistbackaPuh. (09) 4321*, 050-511 [email protected]

ETELÄ-POHJANMAAPj Tapio PihlajaHonkakuja 13, 61800 KauhajokiPuh: 045-209 4905

ETELÄ-SAVOPj Pekka LeskinenHiekkointie 95, 51440 VuojalahtiPuh. 040-702 [email protected]

HELSINKIPj Arto VälikangasMerikorttikuja 2 V621, 00960 HelsinkiPuh: 050-376 [email protected]

HÄMEPj Seppo Venesjärvi Pääskyntie 9, 16300 OrimattilaPuh: 040-507 [email protected]

KAINUU Pj Pentti KettunenKirkkoahontie 899, 87100 KajaaniPuh: 044-029 6681, [email protected]

KESKI-POHJANMAAPj Kaarle KaistilaKevarintie 4, 69820 RäyrinkiPuh: 0400 462 [email protected]

KESKI-SUOMIPj Marke TuominenRavitie 28, 44260 VihijärviPuh: 040-092 [email protected]

KYMI Pj Jari Lindström Myllysillantie 77, 45940 OravalaPuh: 040-555 [email protected]

LAPPIPj Harri TauriainenRuotsintie 21, 94700 KemiPuh: 040-726 [email protected]

OULUPj Ahti MoilanenIkäläntie 3, 91600 UtajärviPuh: 040-413 [email protected]

PIRKANMAAPj Reijo OjennusMajakkakatu 8, 39700 Parkanopuh: (03) 448 0350, 0400-984 238,[email protected]

POHJOIS-KARJALAPj Osmo KokkoVakkosalmenkatu 8, 80200 JoensuuPuh.(013)137 529, 0400-375 472,[email protected]

POHJOIS-SAVO Pj Pentti OinonenKirkkokatu 52 B 16, 70100 KuopioPuh: 050-512 [email protected]

SATAKUNTAPj Seppo TorisevaPenunvahe 10, 26100 RaumaPuh. 050-517 [email protected]

UUSIMAAPj Pietari JääskeläinenRutarsinpolku 5 A, 01510 VantaaPuh. 050-582 9444,[email protected]

VARSINAIS-SUOMI Pj Lauri HeikkiläSepäntie 14, 21490 MarttilaPuh: (02) 484 5773, 050-514 6764,[email protected]

■PERUSS:N PIIRIEN PUHEENJOHTAJAT

Ihmissuhde- ja vuorovaiku-tustaidot 17.12.2010.Paikka: Hyvinkään Taide-museo, Hämeenkatu 3 D, noin 100 metriä asemalta.

Koulutus alkaa tasan 17.15 eikä sen jälkeen voi tulla osallistumaan.Ilmoittautumiset:[email protected] tai

puhelimitse 040 466 4401. Tällä hetkellä ilmoittautu-neita on jo kahdeksan, mut-ta lisää sopii.

UUSIMAA

Uudenmaan piiritoimikunta kouluttaa

Uudenmaan piirin pikku-joulu ravintola Martina sijaitsee koulutuspaikkaa vastapäätä. Ilmoittautumi-

Uudenmaan piirin pikkujouluset SITOVASTI 1.12.2010 mennessä. Pikkujoulume-nun hinta on 36 euroa. Siihen ei sisälly alkoholipi-

toisia juomia, jotka kukin hoitanee itse. Erityisruo-kavalioista ilmoitus etukä-teen.

Espoon Perussuomalaisten syyskokouksessa 8.11.2010 puhunut puolueen puheen-johtaja Timo Soini luottaa Perussuomalaisten vaalime-nestykseen.

- Vanhat puolueet eivät pysty vastaamaan. Ne on aivan sekaisin. Keskusta miettii nyt, että kuka siellä on puoluetoimistossa ke-täkin kiusannut ja pyykki pyörii. Sosiaalidemokraatit ei tiedä kuka heitä johtaa ja Kokoomuksen kannatus-ta pitää yllä Sauli Niinistö, Soini toteaa.

- Se on niin, että jos Nii-nistö ei olisi puhunut näitä Kreikka-lainajuttuja ja mui-ta, niin Kokoomuskin syök-syisi alaspäin, Soini uskoo.

Syyskokousta edelsi Pe-russuomalaisten ja sitoutu-mattomien valtuustoryh-män kokous, joka valitsi valtuustoryhmän puheen-johtajaksi kaupunginval-tuutettu Seppo Sonkerin. Kaupunginvaltuutettu Arja Juvosesta tulee kaupungin-hallituksen jäsen.

Espoon Perussuomalais-ten hallituksen puheenjoh-tajana jatkaa Jarkko Korpi. Ensimmäiseksi varapuheen-johtajaksi valittiin Jarno Ee-rola ja toiseksi varapuheen-johtajaksi varavaltuutettu Saana Lehto. Sihteeriksi va-littiin Anne-Kristiina Jarkko.

Muita hallituksen var-sinaisia jäseniä ovat Perus-suomalaisten Nuorten pu-

heenjohtaja Simon Elo, kau-punginvaltuutettu Teemu Lahtinen, varavaltuutettu Jani Tiainen, Matias Turk-kila, Kai Haavisto, Leevi Väisänen, Muumi Carlsson ja Veikko Granqvist.

- Espoo tulee olemaan erittäin seurattu osasto, Soi-ni huomauttaa.

- Meillä on Uudella-maalla mahdollista saada neljä tai viisi paikkaa.

Perussuomalaisten es-poolaisia eduskuntavaalieh-dokkaita ovat Timo Soini, Simon Elo, Seppo Huhta, Arja Juvonen, Seppo Son-keri, Teemu Lahtinen, Saa-na Lehto ja Anu Eteläaho.

Teksti: Simon Elo

Timo Soini: Kokoomuksen kannatusta pitää yllä Sauli Niinistö

ESPOO

KOILLIS-SAVO

Koillis-Savon Perussuoma-laisten syyskokous hyväksyi 12.10 uudet puolueen pai-kallisosaston säännöt sekä valitsi seuraavan kauden johtokunnan.

Puheenjohtajana jatkaa Mika Wallius, Juankoskel-ta. Hallituksen jäseniksi valittiin Erkki Nieminen ja Mikko Laitti Juankoskelta, Jaakko Mikkanen Kaavil-ta, Maija Räsänen Riista-vedeltä sekä Juha Turunen Tuusniemeltä. Varajäsenik-si Matti Räsänen ja Sakari Pekkarinen Juankoskelta

sekä Irja Mikkanen Kaa-vilta.

Kokouksen julkilau-sumassa Koillis-Savon Perussuomalaiset osoitta-vat syvän huolestumisen-sa alueen teiden kunnon heikkenemisestä, yhdistys on ollut yhteydessä Perus-suomalaisten kansanedus-tajiin asiasta. Perussuoma-laisten eduskuntaryhmä onkin jättänyt eduskun-nalle 20.9.2010 kaikkiaan kolme talousarvioaloitetta (nrot 674,679 ja 689/10), joissa se esittää kaikkiaan

7,1 miljoonan määrärahaa vuoden 2011 talousarvi-oon käytettäväksi mm. Juankoski-Nilsiä välisen tieyhteyden parantami-seen ja Rautavaaran Karin päällystyksen loppuunsaat-tamiseen.

Kiitoksena julkilausu-massa Koillis-Savon Perus-suomalaiset mainitsevat Juankosken terveyskeskuk-sen aikataulussa olemisen ja ilmeisen valmistumisen ajallaan. Myös viime aikai-set gallup-tulokset saivat kokousväeltä aplodit.

Tiestön kunto heikkenee alueella huolestuttavasti

Lauantaina 26.11.2010 klo 17.00 - 20.00 Kausalan torilla.Paikalla myös Kymen perussuomalaisia. Tule turisemaan!

Kausalan joulumarkkinat

Page 22: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen22 No: 15 • Marraskuu 2010www.perussuomalaiset.fi • [email protected]

PIIRIYHDISTYSTEN SYYSKOKOUKSET

Kainuun piiri

Syys- ja sääntömuutoskokousTervetuloa Perussuomalaisten Kainuun piiri ry:n syyskokouk-seen lauantaina 20.11.2010 klo 14 alkaen Kainuun portin ka-binettiin Kajaaniin. Valtakirjojen tarkastus alkaa klo 13.30. Syyskokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat ja piiriyhdistyksen sääntöjen muuttaminen PHR:n ennakkotar-kastamien sääntöjen mukaisiksi. Piiritoimikunta kokoontuu ennen syyskokouksen alkua samassa paikassa klo 12.00.Lisätietoja: piirisihteeri Jaana Sankilampi 040-5135038.

Perussuomalaisten Uudenmaan piiri ry:n

Syys- ja sääntömuutoskokousLauantaina 27.11.2010 klo 13.00 Olympiastadionin mu-seon kokoustiloissa. Esillä syyskokouksen sääntömääräis-ten asioiden lisäksi piirin sääntöjen muuttaminen PRH:n 14.6.2010 ennakkotarkastamien ja hyväksymien sääntöjen mukaisiksi. Tervetuloa!Piiritoimikunta

Etelä-Pohjanmaan piiri

Syys- ja sääntömuutoskokousSunnuntaina 21.11.2010 klo 12.00 Kauhavan koulukeskuk-sen Kauhavasalissa. Käsitellään syyskokouksen sääntömää-räisten asioiden lisäksi piiriyhdistyksen sääntöjen muutta-minen PRH:n ennakkotarkastamien sääntöjen mukaisiksi. Paikalla kansanedustaja Raimo Vistbacka. Tervetuloa!Piiritoimikunta

Etelä-Savon piiri

Syys- ja sääntömuutoskokousSunnuntaina 21. marraskuuta 2010 kello 13.00 Vanha Ka-sarmi, Prikaatinkatu 2, Mikkeli. Esillä sääntöjen määrää-mien asioiden ohella piirin sääntöjen muuttaminen PRH:n ennakkotarkastamien sääntöjen mukaisiksi. Lisäksi kes-kustellaan vuoden 2011 eduskuntavaaleista. Paikalla puo-luesihteeri Ossi Sandvik, piirijärjestön johtoa ja kansan-edustajaehdokkaita. Tervetuloa.

Satakunnan piiri ry.

Syys- ja sääntömuutoskokousTorstaina 2.12.2010 klo 18.30 Kankaanpään kaupungin-talon valtuustosalissa. Käsitellään syyskokouksensään-tömääräisten asioiden lisäksi piiriyhdistyksen sääntöjen muuttaminen PHR:n ennakkotarkastamien sääntöjen mu-kaisiksi. Vahvistetaan lopullinen lista ehdokkaista 2011 eduskuntavaaleihin. Tervetuloa.Piirihallitus

Perussuomalaisten Lapin piirin

Syys ja sääntömuutoskokousTervetuloa Perussuomalaisten Lapin piirin sääntömuutos- ja syyskokoukseen su 12.12 klo 13.00 alkaen. Kokous pidetään Hotelli Aakenuksessa (Koskikatu 47, 96100 Ro-vaniemi). Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat sekä hyväksytään piirijärjestön uudet säännöt. Piiri-toimikunta kokoontuu jo klo. 11.00.Tervetuloa kokoukseen.

Varsinais-Suomen piiri

Syys- ja sääntömuutoskokousPerussuomalaisten Varsinais-Suomen piiri ry:n syys- ja sääntömuutoskokous pidetään perjantaina 3.12.2010 klo 19.00 Kahvila-Ravintola Liedon Härkätien kahviossa (Lie-don kunnantalo, Kirkkotie 13). Sääntömääräisten syysko-kousasioiden lisäksi käsitellään piiriyhdistyksen sääntöjen muuttaminen PRH:n ennakkotarkastamien sääntöjen mu-kaisiksi.

Pohjois-Karjalan piiri

Syys- ja sääntömuutoskokousPohjois-Karjalan piirin syys- ja sääntömuutoskokokous lauantaina 27.11.2010 klo 12.00 Sepänpihan ruokalassa, sepänkatu 42, Joensuu (käynti sisäpihan puolelta). Käsi-tellään syyskokouksen sääntömääräisten asioiden lisäksi piiriyhdistyksen sääntöjen muuttaminen PRH:n ennakko-tarkastamien sääntöjen mukaisiksi. Tervetuloa!Piiritoimikunta

Kymen piiri

Syys- ja sääntömuutoskokousPerussuomalaisten Kymen piirijärjestön sääntömuutos- ja syyskokous lauantaina 27.11.2010 alkaen klo 11.00 Luu-mäellä Kivijärven Helmessä (entinen Luumäen Motelli) valtatie 6 varrella. Kokouksessa hyväksytään piirijärjestön uudet säännöt ja käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kokouksessa ruokailu klo 12.30 (hinta 12,90). Tervetuloa piirin syyskokoukseen.Piirihallitus

Pohjois-Savon Perussuomalaiset ry:n

Syys- ja sääntöuudistuskokousPohjois-Savon Perussuomalaiset ry:n syys- ja sääntöuudis-tuskokous pidetään lauantaina 27.11.2010 Kuopiossa. Ko-kouspaikkana on Kuopion kaupungintalo, kh:n kokoushuo-ne. Kokous alkaa klo 12.30. Esityslistalla on sääntömääräi-set asiat sekä piirijärjestön uusien sääntöjen hyväksyminen.

Paikalla on puolueen puheenjohtaja Timo Soini sekä kansanedustaja Pentti Oinonen. Tervetuloa.

Syyskokouksen jälkeen Kuopion seudun Perussuoma-laisten yleisötilaisuus jossa puhuu puolueen puheenjohtaja, europarlamentaarikko Timo Soini. Tapahtuma alkaa klo 14.00 Kuopion kaupungintalon juhlasalissa. Tervetuloa.

Keski-Pohjanmaan piirin

Syys- ja sääntömuutoskokousPerussuomalaisten Keski-Pohjanmaan piirin syys- ja sääntömuutoskokous sunnuntaina 28.11.2010 klo 12.00 Kokkolassa Kokkolan kaupungin Kokkolasalissa. Esillä syyskokousasiat ja piiriyhdistyksen sääntöjen muuttami-nen PRH:n ennakkotarkastamien sääntöjen mukaisiksi, piiritoimikunta esittää sääntöjen 4§ kohdalla muutosta. Paikalla kansanedustaja Raimo Vistbacka. Piiritoimikunta kokoontuu samassa paikassa klo 11.00. Tervetuloa.Piiritoimikunta

Kokousilmoitukset myös internetissä:

www.perussuomalaiset.fi /tapahtumat

Kauhavan Perussuomalaiset ry:n

Syys- ja sääntömuutoskokousPerjantaina 3.12 klo 17.00 Alahärmän palvelutoimiston kokoustiloissa, osoitteessa Härmäntie 18. Esillä sääntö-määräisten asioiden lisäksi paikallisyhdistyksen sääntöjen muuttaminen PRH:n ennakkotarkastamien sääntöjen mu-kaisiksi. Kahvi- ja pullatarjoilu. Tervetuloa!

Nastolan Perussuomalaiset

SyyskokousPikkujouluiltamien yhteydessä lauantaina 4.12. klo 15.00, Nastolan nuokulla (Ylätie 4). Tervetuloa.

Sodankylän Perussuomalaiset ry:n

Syys- ja sääntömuutoskokousTorstaina 2.12.2010 klo 18.00, Orajärventie 928, Eila Ki-viojan luona. Esillä sääntöjen määräämien asioiden ohella paikallisyhdistyksen sääntöjen muuttaminen PRH:n en-nakkotarkastamien sääntöjen mukaisiksi. Ajankohtaista asiaa myös vuoden 2011 eduskuntavaaleista. Olet lämpi-mästi tervetullut!Hallitus

Kemin Perussuomalaiset ry:n

SyyskokousPidetään la 27.11 klo 19.00 alkaen Hotelli Merihovi,Uittokabinetti, Keskuspuistokatu 6-8, 94100 Kemi. Kä-sitellään sääntöjen määräämät asiat. Hallitus kokoontuu klo. 18.00. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Hallitus

PAIKALLISYHDISTYSTEN KOKOUKSET Kiimingin Perussuomalaiset ry:n

SääntömuutoskokousTiistaina 30.11.2010 klo 18.00 Hannuksen koululla. Esillä yhdistyksen sääntöjen muuttaminen PRH:n ennakkotarkas-tamien sääntöjen mukaisiksi. Sekä yleinen kokous klo 19.00. Kaikki toiminnasta kiinnostuneet tervetuloa mukaan!Hallitus

Uudenkaupungin Perussuomalaiset ry

Syys- ja sääntömuutoskokousSunnuntaina 12.12.2010 klo 14.30 Pyhärannassa pal-velukeskus Ankkurissa (Retkentie 6). Sääntömääräisten syyskokousasioiden lisäksi käsitellään paikallisyhdistyk-sen sääntöjen muuttaminen PRH:n ennakkotarkastamien sääntöjen mukaisiksi.

Heinolan Perussuomalaiset ry

Syys- ja sääntömuutoskokousKeskiviikkona 8.12.2010 klo 18.00 Ravintola Tukkijätkän kabinetissa, Kauppakatu 13, Heinola. Sääntöjen määrää-mien asioiden lisäksi on käsiteltävänä paikallisyhdistyk-sen sääntöjen muuttaminen PRH:n ennakkotarkastamien sääntöjen mukaisiksi. Tervetuloa!

Pohjoiskymen Perussuomalaiset ry:n

Syys- ja sääntömuutoskokousTorstaina 25.11.2010 klo 18.00 alkaen Enäjärven seuran-talon alaluokka, osoite Sorsankuja 3, 46450 Kouvola.Esillä sääntöjen määräämien asioiden ohella paikallisyhdis-tyksen sääntöjen muuttaminen PRH:n ennakkotarkastami-en sääntöjen mukaisiksi.Kaikki jäsenet ja asiasta kiinnostuneet tervetulleet.Hallitus

Raahen seutukuntain PerusSuomalaiset ry

SääntömuutoskokousSunnuntaina 28.11.2010 kello 14.00 Siikajoen Heikin-hovissa. Esillä sääntöjen määräämien asioiden ohella pai-kallisyhdistyksen sääntöjen muuttaminen PRH:n ennakko-tarkastamien sääntöjen mukaiseksi. Lopuksi pikkujoulun merkeissä pientä tarjoilua ja hyvähenkistä keskustelua. Kaikki toiminnasta kiinnostuneet tervetuloa mukaan!Raahen seutukuntain PerusSuomalaiset ry

Oulaisten Perussuomalaiset ry:n

Syys- ja sääntömuutoskokousMaanantaina 22.11.2010 kello 19.00 Törmänhovi, Ou-lainen. Esillä sääntöjen määräämien asioiden ohella pai-kallisyhdistyksen sääntöjen muuttaminen PRH:n ennakko-tarkastamien sääntöjen mukaisiksi. Lisäksi keskustellaan vuoden 2011 eduskuntavaaleista. Paikalla eduskuntavaali-ehdokas Ahti Moilanen. Tervetuloa!Hallitus

Limingan Perussuomalaiset ry:n

SääntömuutoskokousLauantaina 27.11.2010 kello 13.00, Käpälärinne 2A, Li-minka. Esillä sääntöjen määräämien asioiden ohella pai-kallisyhdistyksen sääntöjen muuttaminen PRH:n ennakko-tarkastamien sääntöjen mukaisiksi. Lisäksi keskustellaan vuoden 2011 eduskuntavaaleista. Paikalla eduskuntavaali-ehdokas Ahti Moilanen. Tervetuloa!Hallitus

Page 23: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen 23No: 15 • Marraskuu 2010 www.perussuomalaiset.fi • [email protected]

VAPAA SANA

Keskustelu pakkoruotsis-ta käy kuumana. Lukuisat arvovaltaiset tahot ovat vaatineet pakollisen ruot-sin opiskelun muuttamista vapaaehtoiseksi. Onkin sel-vää, että suuren enemmis-tön (95%) määrääminen pänttäämään väkisin pää-hänsä pienen vähemmistön (5%) kieltä on jyrkässä ris-tiriidassa demokraattisen valinnanvapauden kanssa eikä voi johtaa muuhun kuin entistä suurempaan tympääntymiseen ruotsia ja ruotsalaista kulttuuria kohtaan.

Ajan oloon paineitten kasvaessa nykyinen tilan-ne käy kestämättömäksi ja muutos on pakko teh-dä. Yhdentyvässä maail-massamme kansainvälinen vuorovaikutus lisääntyy jatkuvasti ja siksi tarvitsem-me laajalle levinneitten ja paljon puhuttujen suurten

kielten taitoja. Vain ruot-sin kielen varassa toimivan suomalaisen liikkumatila käpertyy hyvin ahtaaksi. Vähäpätöiseen ruotsiin tuh-latut aika ja varat tuotta-vat suunnattomasti paljon enemmän hyötyä, kun ne sijoitetaan todella merkityk-sellisten kielten opiskeluun.

On ääretöntä röyhkeyt-tä vaatia suomenkieliseltä enemmistöltä ruotsin taitoa sillä perusteella, että täten tämä pieni vähemmistö saisi kaikkialla maassamme liik-kuessaan palvelut omalla kielellään! Mitä herrakan-saa he oikein luulevatkaan olevansa?

On täysin käsittämä-töntä, että jopa maamme poliisikuntakin on käsket-ty koulunpenkille, jotta se oppisi tätä olemattoman ”tärkeää” kieltä. Voi tätä tyhmyyden riemuvoittoa! Syynä on tietenkin uusi

kielilaki, jota säädettäessä eduskunnalta karkasi järki muutamaa harkintakykyn-sä säilyttänyttä edustajaa lukuun ottamatta.

Paljon halvempi ja ainoa oikea ratkaisu on siinä, et-tä ruotsinkieliset opettele-vat suomea kuten muutkin maahanmuuttajat. Missään tapauksessa suomenkie-listen ei pidä enää alistua tämän kopean kansanosan piioiksi ja rengeiksi, mihin asemaan esi-isämme painet-tiin Ruotsin vallan aikana. Suomenkielisten kohtelu palvelijakansana on taakse jäänyttä aikaa eikä kelpaa demokraattiseen tasa-arvoa korostavaan yhteiskun-taamme.

Laki on muutettava sel-laiseksi, että julkisiin virkoi-hin ei tarvita ruotsin taitoa. Ruotsin kieli ja ruotsalai-suus ovat tuontitavaraa ei-vätkä kuulu missään muo-

dossa suomalaisuuteen eikä suomalaiseen identiteettiin. Maamme ainoaksi viralli-seksi kieleksi on säädettävä suomen kieli, joka on aina ollut varsinaisen suomalai-sen kansan eli enemmistön kieli ja on säilynyt halki vuo-sisatojen omaleimaisena ja kehityskelpoisena suomalai-sen sivistyksen ja kansamme syvimpien tuntojen ilmai-suvälineenä. Siihen kohdis-tuneista ankarista sortotoi-menpiteistä huolimatta.

Matti Ahdeojakihlakunnanneuvos,Nurmijärvi

Pentti Huttunenrehtori, Hollola

Risto Hämeen-Anttilatekniikan tohtori, Helsinki

Jarmo Merosijoittaja, Helsinki

Pakkoruotsi vihdoinkin vapaaehtoiseksi

Mielipiteitä voi lähettää osoitteeseen:PerusSuomalainen, Mannerheimintie 40 B 56, 00100 Helsinki tai sähköpostilla osoitteeseen: [email protected] .

Kirjoitusten pituus maksimissaan 2500 merkkiä. Kaikkien lehteen tulevien kirjoitusten mukana on oltava kirjoittajan yhteystiedot, vaikka juttu pyydet-täisiinkin julkaisemaan nimimerkillä. Ilman yhteys-tietoja tulleita kirjoituksia ei julkaista.

Vapaan Sanan ohjeet

Jokainen meistä vanhenee, se on tosiasia, jota ei voi ohittaa. Jokaisella meillä on ikääntyneitä lähimmäisiä, joita toivottavasti emme ole unohtaneet.

Nyt on edessä aika, jol-loin ikääntyneiden määrä on suhteessa muuhun vä-estöön melkoisen korkea ja palvelurakennemuutoksia sorvataan kunnissa. Liian helposti ajatellaan lyhyt-näköisesti, eikä paneuduta asioissa kokonaisuuksiin. Pois palvelua sieltä ja täältä, siinä on olevinaan ratkaisu.

Nyt jo on monia van-huksia, joilta on mahdolli-simman onnelliset vanhuus-vuodet leikattu säästösyistä pois, pidetään hengissä, mutta ei elämässä mukana. Laitoshoidossa on paljon korjattavaa ja toivottavaa olisi, että laitokseen joutu-mista voitaisiin mahdolli-simman paljon siirtää tai välttää.

Palvelutalot ovat tämän ajan ”hittituote” siinä mie-lessä, että niistä puhutaan, kuin ne olisivat se ainoa vaihtoehto. Toki monelle on, mutta senhän tiedämme, ettei mikään halpa vaihtoeh-to, lähes kaikki moneltakin menee, jos edes tarpeelli-siin palveluihin riittääkään. Kaikki eivät edes haluaisi palvelutaloihin, mutta ei ole tarjolla riittävästi muita es-teettömiä asumisvaihtoehto-

ja. Rahastamisenkin makua tuntuu olevan palvelutalojen toiminnassa, joku kenties hyötyy.

Mielestäni olisi järkevää kehittää kaupunkien vuok-ra-asuntokantoja siten, että sopivaa tarjontaa löytyisi ikääntyville ihmisille, kaik-ki kun eivät asuntoja omista eivätkä osta. Siis palvelu-asumisen tarvetta voitaisiin

huomattavasti vähentää, tai ainakin myöhäistää, jos ta-vallisten vuokra-asuntojen tuotannossa huomioitaisiin ikääntyvien määrän jyrkkä nousu.

Esteettömään kulkuun on kiinnitetty huomiota julkisten tilojen osalta, es-teettömästä tiedonsaan-nista puhutaan ja katujen suunnitteluun esteettömyys

kuuluu. Näissäkään asiois-sa esteettömyys ei aina riit-tävästi toteudu, mutta asia on sentään esillä. Asuminen on jokapäiväistä, mutta es-teettömyys ei ole asumises-sa toteutunut. Vuokra-asu-minen kerrostaloissa edel-lyttää monille ikääntyville hissin olemassaoloa, mutta kun kulkeminen vaikeutuu, tarvitaan tilavaa hissiä, hel-posti avattavia ovia, kyn-nyksettömiä asuntoja, help-pokulkuisia pihoja. Palvelut olisi suotavaa olla lähellä, jotta oma aktiivisuus liik-kumisen osalta säilyy.

Oma yksityinen elämä olisi monelle sitä, mikä an-taisi sen onnellisen vanhuu-den, mutta siihen pääsemi-seksi tarvitaan poliittista tahtoa. Kuntien vuokrata-loissa olisi ensitilassa teh-tävä esteettömyyskartoitus, sillä vanhuksille tarkoite-tuissakin vuokrataloissa on ongelmia esteettömyyden suhteen. Eipä se kovin kau-an kestä, kun ikääntynyt jää asuntonsa vangiksi ja raih-naistuu, jos hissi ja ovet es-tävät rollaattorilla tai muul-la apuvälineellä ulos asti selviytymisen. Uudet talot tulisi rakentaa sellaisiksi, missä aktiivinen elämä on mahdollista mahdollisim-man pitkään.

Anne LempinenLohja

Esteetöntä elämänlaatuaTarpeetonta karsimalla miljardejahyvinvointipalveluihinPerussuomalaisia syytetään siitä, että olemme vaatimas-sa muutoksia, mutta samaan aikaan me emme muka pysty kertomaan mistä rahat saadaan. Pötypuhetta. Ra-haa hyvinvointipalveluiden ylläpitämiseen on, jos niin halutaan. Karsintakohteita löytyy, tässä esimerkkejä:

- Kehitysavusta suurin osa menee korruptioon ja kai-kensorttisten välikäsien taskuun. Pääosa ”kehitysavus-ta” pitää poistaa, ja osa käyttää katastrofi apuun. Myös ”lähinaapuriyhteistyöstä” eli lahjarahoista venäläisille on kokonaan luovuttava. Säästöt yhteensä jopa lähes 1000 miljoonaa euroa.

- Valtionhallinnon ja kunnallishallinnon tietojärjes-telmien yhteensovittaminen karsii turhia toimintoja, te-hotonta ajankäyttöä. Puheista on siirryttävä tekoihin, niin säästö myös tässä asiassa on miljardiluokkaa.

- Harmaa talous on saatava kuriin lisäämällä po-liiseja ja muita tutkivia viranomaisia. Heidän palkka-menonsa palautuvat monikymmenkertaisina takaisin. Harmaan talouden kokonaispotti lienee jossakin 3-5 miljardin euron välillä.

- Sosiaalitukiperusteinen maahanmuutto on lopetet-tava. Kun kaikki vaikutukset huomioidaan, niin säästöt ovat vuositasolla satoja miljoonia. Mikäli muutto jatkuu nykyvauhdilla, niin kustannus tai säästö vuositasolla on huomattavasti suurempi.

Edellä mainitut säästökohteet ovat yhteensä useita miljardeja euroja. Lisää löytyisi turhaa byrokratiaa ja holhousta vähentämällä. Monet valtionhallinnon toi-mialat ovat turhan pöhöttyneitä, esimerkkinä olkoon ympäristöhallinto.

Yllä on siis useita miljardiluokan säästökohteita. Mi-tä esimerkiksi yhdellä miljardilla eurolla voidaan saada aikaan, siitä pelkistetty rautalankaesimerkki: jos yhden ihmisen palkkakulut ovat noin 40 000 euroa vuodessa, niin miljardilla voidaan palkata 25 000 henkilöä! Siis yksi henkilö per 200 suomalaista. Siis suomalaisia pal-velevia henkilöitä vanhusten hoitoon, sairaiden hoitoon, lasten hoitoon, opetukseen, ynnä muihin suomalaisten kannalta tärkeisiin kohteisiin.

Kun rahaa on rajallisesti, niin silloin joudutaan va-litsemaan eri asioiden välillä. Joudumme tekemään ar-vovalintoja.

Esitän lukijoille kysymyksen: Mikä on sinun arvova-lintasi? Kerro se äänestyskopissa 17.4.2011.

Reijo TossavainenKouvola-Savitaipale

Mikä on Kokoomuksen linja?Haluaisin kysyä Kokoomuksen linjasta päättäviltä, että onko ministeri Jan Vapaavuoren linja todella Kokoo-muksen linja? Siis, että kaikki yksityisyrittäminen, esim. rakentaminen ,on yhteiskunnan säädeltävissä, niin kuin Kuubassa tai Pohjois-Koreassa? Näinkö sen tosiaan ha-lutaan olevan?

Kim LindblomHelsinki

Page 24: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi Kepu vuotaa ...sinkin naisten suhteen näitä asioita, niin ne, joilla ei geneettisesti ole edes minkäänlaisia taipumuksia, pystytään viettelemään

Suomalainen24 No: 15 • Marraskuu 2010www.perussuomalaiset.fi • [email protected]

■ LYHYET

Lähetä mielipiteesi tekstiviestillä,

muistathan allekirjoittaa viestisi.

Viestit numeroon 0207 920 362.

Viestin hinta operaattorin mukaan.

■PERUSSUOMALAISTEN EDUSKUNTARYHMÄ

Eduskuntaryhmä: Puh. (09) 4321*, Fax (09)-432 [email protected]

Raimo Vistbacka (pj.) Puh. (09) 4321*, 050-511 [email protected] Avustaja: Toni Kokko, (09) 432 4186 [email protected]

Pirkko Ruohonen-Lerner (vpj.)Puh. (09) 432 3165, 050-512 [email protected] Avustaja: Elina Korkeamäki, (09) 432 4165 [email protected]

Pietari Jääskeläinen Puh. 09-432 3027, 050-5829 [email protected] Avustaja: Juha Malmi, 0400-529 460 [email protected]

Pentti Oinonen Puh. (09) 432 3131, 050-512 [email protected] Avustaja: Antti Valpas, (09) 432 4131 [email protected]

Pertti VirtanenPuh. (09) 432 3111, 050-512 [email protected] Avustaja: Petteri Oja, (09) 432 4111 [email protected]

Uusipaavalniemi Markku Puh. (09) 432 [email protected] Avustaja: Joni Ikonen, (09) 432 4194 [email protected]

Pääsihteeri: Jussi NiinistöPuh. (09) 432 [email protected]

Eduskuntasihteeri: Toni KokkoPuh. (09) 432 [email protected]

Projektisihteeri: Marjo PihlmanPuh. 0400 917 [email protected]

Perussuomalaiset Naiset:(pj.) Marja-Leena LeppänenMäntyläntie 22, 53650 Lappeenranta E-mail:. [email protected] Puh. 040-775 1757

Toiminnanjohtaja: Marjo PihlmanTaloudenhoitaja: Auli KangasmäkiSihteeri: Iiris Peltomaa

Perussuomalaiset Nuoret:Pj: Simon Elo1. varapj: Tommi Otamo2. varapj: Jenni SimulaSihteeri: Simo Grönroos [email protected]

Timo SoiniPuh. 050-511 [email protected]

Avustaja Suomessa:Vesa-Matti [email protected]

■EUROPARLAMENTTIRYHMÄ

Avustajat Brysselissä:Hanne Ristevirta, [email protected] Berlogea, [email protected]

tel: 0032 228 47757 (Bryssel)Fax :0032 228 49757tel: 0033 3881 77757 (Strasbourg)fax: 0033 3881 79757

Hannen kännykkä: 0032 47 6055 037

Minkä takia Suomessa ajokortti maksaa maltaita? Muualla Euroopan Unionin alueella sen saa paljon halvemmalla ja voi ajella Suomessa yhtälailla kuin suomalaisetkin kuskit. Onko tämä nyt sitä EU:n tuomaa tasa-arvoa?Nim. Ryöstön uhri

Perussuomalaista tositietoa! Perusturvasta, tämän päivän riistokapitalistisessa Suomessamme puut-tuu noin 200e/kk suomalaiselta! En nyt ota kantaa maahanmuuttajiin. Puhun suomalaisen puolesta! Teen työtä syrjäytettyjen suomalaisten joukoissa. Ei mun rahani riitä laskujeni maksuun. Lamaan-nuttaa perusrehelliset suomalaiset, miehet, naiset. Risikko tai Katainen, vastatkaa vihdoin! Millä ra-halla/kk nykysuomessa elää? Ei enää pyörittelyä.

Puoluetoimisto:Mannerheimintie 40 B 5600100 HelsinkiPuh. 0207 430 800 Fax: 0207 430 [email protected]

Perussuomalaiset rp:n tilinumero:Nordea 218518-148703

Perussuomalaiset rp

Perustettu: 1995Huom! Maksa jäsenmaksu

vasta laskun saatuasi!

POSTI-MAKSU

MAKSETTU

Sukunimi Etunimet

Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka

Sotu Kotikunta Ammatti/toimi/koulutus

Puhelin

Haluan osallistua vaalimateriaalin jakoon ja muuhun vaalityöhön

Jäsenhankkija

____/____ 2010 Jäseneksi haluavan allekirjoitus_____________________________________

Sähköposti Kansalaisuus

PerusSuomalainen

Tunnus: 500 9637

00003 VASTAUSLÄHETYS

Tilata ainoastaan PERUSSUOMALAINEN -lehden: Vuositilaus 30 euroa, 15 numeroa Lahjatilaus (maksajan tiedot sulkuihin alapuolelle) 1/2 vsk 20 euroa Näytenumero, ilmainen

Tehdä osoitteenmuutoksen tms. _____________________________________________________

vanha osoite: ____________________________________________________________________

Haluan Liittyä jäseneksi Perussuomalaiset -puolueeseen. 25 euron jäsenmaksulla saan samalla PERUSSUOMALAINEN -lehden

Perussuomalaisten uusi vaalijulisteon ladattavissa

puolueen internetsivuilta:www.perussuomalaiset.fi /eduskuntavaalit2011

Netistä löydät myös tähän mennessä valitutkansanedustajaehdokkaat.